Vanhat Koneet 6/2026
Ilmestyy 27.8.2026
KONE-ESITTELYT
Volvo N7
80-luvun nousukaudella Porvoon Autokoulussa panostettiin kalustoon. Opetuskäyttöön hankittiin uusi Volvo N7 -kouluauto, joka jatkaa taivaltaan alkuperäisessä kuosissaan.
Fordson Major ja Allis-Chalmers TBH
Kari Kaasalainen sovitti traktoriin kaivinkoneen ja sai vuoden töillä kuitattua koko vehkeen hinnan. Vielä 50 vuotta myöhemminkin sama kuokka tekee töitä.
Massey Ferguson 206
Kangasniemeläinen Matti Puupponen pui harrasteeksi ruista ikonisella Massikalla. Se on kuin muistumaa miehen konemyyjän urasta vanhalla Hankkijalla.
Aktiv 1000
Ruotsin viimeisen puimuritehtaan 60-luvun suurinta mallia tehtiin vain pari vuotta. Ilmeisen kestävä siitä saatiin, sillä sellainen käy työkoneesta edelleen.
Disston DA-211
Amerikkalainen terästaituri teki myyttiset mittasuhteet saaneen ison moottorisahan. 50-luvun alun koneessa on voimaa edelleen.
KÄYTIIN KEKKEREILLÄ
Wanhan woiman päivät, Oulainen
Isoilla konepäivillä Pohjois-Pohjanmaalla saatiin voimaa vastakohdista. Oli isoa ja pientä, oli tuttua ja tuntematonta. Ohjelmasta löytyi jos jonkinlaista numeroa.
Vetkun kesäkeikka Kemi–Tornio
Veteraanikuorma-autoseura ajoi suvikeikkansa Pohjois-Suomessa kesäisessä sateessa. Näyttelypäivää Torniossa vietettiin aurinkoisessa kesäkelissä.
Saimaan höyrylaivaregatta, Joensuu
Höyrypursiseuran jokavuotinen tapahtuma keräsi Saimaan höyrylaivoja ja vähän muitakin vesille. Pääsimme Savonlinnasta lähteneen tervahöyryn kyytiin.
Teuron tekniikkatapahtuma, Tammela
Perinteikäs kantahämäläinen kylätapahtuma konenäyttelyineen tupsahti taas esiin heinäkuun kolmantena viikonvaihteena.
Konesarka, Loimaa
Suomen maatalousmuseon konetapahtuma pidettiin kolmannen kerran. Traktorinäyttely kasvaa ja monipuolistuu.
HISTORIAA PITKIN JA POIKIN
Sata vuotta puhdasta viljaa
Tanskalainen Dronningborg valmisti laatupuimureita omalla nimellään ja useille monikansallisille yrityksille. Peli oli armotonta ja lopulta liput laskettiin salosta.
Kaiken maailman traktorit
Renault on valmistanut henkilöautoja, hyötyajoneuvoja ja traktoreita. Isolla talolla oli isot rahkeet tuotekehittelyyn. Silti menestykseen tarvittiin myös liittolaisia.
Maatalouden koneuutisia sata vuotta sitten
Suomen talous ja maatalous kohenivat vuonna 1926. Kauppaa käytiin vilkastuvissa tunnelmissa. Uutuuksista huomattavin oli Alfa-Lavalin lypsykoneiden laaja esittely.
TUTUT JA TURVALLISET
Pelit ja vehkeet
Pieniä palasia vanhasta konemaailmasta
Seppiä ja mestareita
Raimo Heittola on tehnyt pitkän työuran turpeen nostossa nevalla. Traktorit ja kaikenlaiset työkoneet sekä niiden korjaus ja rakentelu ovat olleet osa arkea – ja pyhää.
Markkinat
Vanhan raudan kauppapaikka
Rauhassa ruostuvat
Joona Hammin ruosteromanttisia valokuvia