• 3/2014 LEPOON 16 s. Viimeisellä matkalla on monta saattajaa PROVO 8 s. KRIISI 11 s. PORNO 24 s.
• tiistaisin: DJ 21-04 vapaa pääsy joka toinen keskiviikko: Poppivelvollisuus-visa/dj torstaisin: YouTubeJukeboxi K-20 PE 14.3. STEREO 8000 (22:30) & PANSSARIJUNA (21:30). Ovet 21:00, 5 € 23:30 Friday I’m In L.O.V.E. DJ Kulmisjärvi 0 € UP: DJ Kimito Diskotek, 0 € klo 21 alkaen LA 15.3. Wildly Eclectic Sounds: DJ Urho Tulitukka UP: The 2nd Block Party: DJ Arvilommi Molempiin kerroksiin klo 24:n jälkeen 4 € TO 20.3. Doc Lounge: NÄIN UNTA ELÄMÄSTÄ Ovet 20:00, leffa 20:30, liput 4 € ovelta 22:00 YouTubeJukeboxi, vapaa pääsy PE 21.3. SWAYING WIRES (22:00) vapaa pääsy! 23:00 Friday I’m In L.O.V.E. with DJs Kulmisjärvi & Sami Friederiksen UP: Get Spastic: DJ Jouni Kätteine LA 22.3. RISTO (22:30), FOLK-VALTO (21:30) Ovet 21:00, liput 8 € / 6 € opiskelijat LA 29.3.DYNAMON 17V-JUHLAILTAMAT! 22:00 SUPER JANNE, TERO-PETRI + VJ Matti R The Galloping Dynamo DJ Team UP: The 2nd Block Party: Magnuss44 Molempiin kerroksiin klo 24:n jälkeen 4 € LA 5.4. JAAKKO & JAY (22:00) Ovet 21:00, 4 € TO 10.4. Doc Loungen LYHYTELOKUVAILTA Ovet klo 20, leffa klo 20:30, liput 4 € ennakkoliput: 8raita Record Store Linnankatu 7/TI-LA 21-04/www.dynamoklubi.com Opiskelijakortilla -20% väh. 5 euron kertaostoista Devil's Rock Riesling Sec (12,5%) Kuohuviini aina 12€/plo! Laseittain 2€! Club Sol -salsaklubit 25.1./ 8.2./ 22.2. MONDAYJAZZ HAPPENING: Livejazzia joka maanantai klo 20:00 (4 €) ja Open Jam Session klo 22:00 (0 €) LA 15.3. DJ Supersakari, vapaa pääsy PE 21.3. DJ Esko Routamaa, vapaa pääsy LA 22.3. 21:00 Club Sol -salsaklubi 01:00 All That Jazz! DJ Felix Manell 0€ KE 26.3. TAIKAA JA KOMIIKKA -klubi Ovet klo 19:30, show 20:00 Liput 6/4€ opisk. kesto n. 2 tuntia. PE 28.3. & LA 29.3. DJ Yari, 0€ KE 2.4. Stand up, Turku! -treeniklubi Ovet 19:30, show 20:00, liput 4 € PE 4.4. TEARS APART -levyjulkkarit LA 5.4. 21:00 Club Sol -salsaklubi 01:00 All That Jazz! DJ Felix Manell 0€ PE 11.4. DJ Gismo & Dread Lion, 0 € LA 12.4. English Comedy Club! Doors 19:30, tickets 12/10 € Tiketti 23:00 DJ Magnuss44, vapaa pääsy PE 18.4. Flame Jazz: OLLI HIRVONEN QUARTET Ovet 20:30, liput 8/6 € , Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Kirkkotie 10 Kanslerintie 19 Rieskalähteentie 74 avoinna: ma-pe 9-18, la 10-15 www. ekotori@turunekotori.fi, 044 7007 400 .fi • pe 14.3. ja la 15.3. • Live-kerros • Ovet 21.00 • STAM1NA • pe 14.3. • Ilta-kerros • Ovet 21.00 • PENNILESS • SNIPE DRIVE • to 20.3. • Live-kerros • Ovet 19.00 • Show 20.00 HAPPORADIO • to 27.3. • Live-kerros • Ovet 20.00 • SCANDINAVIAN MUSIC GROUP • pe 28.3. • Live-kerros • Ovet 21.00 • OLAVI UUSIVIRTA KLUBI, HUMALISTONKATU 8 • KLUBI.NET/TKU • K-18 • ENNAKOT: TIKETTI www.threebeers.? www.cosmic.? www.anniskeluliike.? Syventävät opinnot 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. KOVAT ON JAMIT. Alakerta tanssilattioineen avoinna pe-la 03:een. Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02 Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02 Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 Laskettu aika M uuttaminen on tunnetusti yksi ihmiselämän suurista koetuksista. Vaikka maallista mammonaa olisi kertynyt vain yksiönmitallinen, voi kaiken pakkaamisen ja purkamisen raskaus yllättää. Puhumattakaan uuteen kotiin asettumisesta ja vanhojen kulmien riemunhaikeasta hyvästelystä. Kirjoitan aiheesta, sillä muutin vastikään. Oma maantieteellinen siirtymäni oli mitassaan vaatimaton, mutta kriisi tiivistyi laatikoihin. Pakkasin nimittäin heti alkutohinoissa kaikki kirjani, eikä edes länsimaisen sivistyksen suurin hienous, kaupunginkirjasto, auttanut asiaa. Kaipasin omia kuluneita kopioitani. Yksi paketissaan liian kauan maannut teos on paranoidin scifin kuninkaana tunnetun Philip K. Dickin klassikko Haudasta kohtuun (Counter-Clock World, 1967). Kirja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa aika on hyvin kirjaimellisesti sijoiltaan. Huomisesta matkataan kohti eilistä. Parta liimataan aamulla kiinni, kohtaamisen aluksi sanotaan hyvästi, ruoka oksennetaan ulos ja syödään perätietä. Tabut menevät tietenkin moisessa maailmassa uusiksi. Peräaukosta tulee puhdas ruumiinosa, suusta likainen. Konkreettisin muutos on kuitenkin se, etteivät ihmiset enää vanhene. He syntyvät haudoissaan, nuortuvat aikansa ja ryömivät elämän lopuksi kohtuihin. Kuulostaako etovalta? Kaikki edelliset toimet kuuluvat jokapäiväiseen elämään – niiden järjestys vain on päinvastainen. Helpoin tapa rikkoa kulttuurista järjestystä on tehdä oikea asia väärään aikaan tai suuntaan. Kuvitelkaapa riehuvanne torilla leijonapaidassa finaalitappion jälkeen. Ajoitukset ovat olennaisia, ja Dickin hieno teos esittelee tarkkanäköisesti kulttuurimme kipukohtia, kuten vanhenemista. Palataan vielä laatikoiden keskelle. Niihin nimittäin laitetaan muutakin kuin tavaraa. Kuollut ihminen menee arkkuun tai tuhkauurnaan ja siirtyy näkökulmasta riippuen joko tuonpuoleiseen tai materiaalisten muistojen galleriaan. Hautaaminen odottaa jokaista, mutta silti se on aika tuntematonta. Otamme toimittaja Aleksi Malisen kanssa asiasta selvää sivuilla 16–21. Itseäni vavahdutti eniten hautaustoimiston tyyni ja jopa rentouttava tunnelma. Sama lunkius jatkui hautausmaalla, jossa työntekijöillä ei tuntunut olevan turha kiire. Aika harvoin näkee kuolemaan yhtä lakonisesti suhtautuvia ihmisiä. Kalmistojen keskelläkin voi hymyillä, etenkin jos maiseman on tehnyt itselleen tutuksi. Lauri Hannus tyl-paatoimittaja@utu.fi SISÄLLYS Jostain tuplapenetraatiosta ei ehkä kannata aloittaa.” s. 24 Kirjastossa ja kirkossa Pohjoismaista paalua Amerikan nakkia 6 Siniveri kuohuu Otatko jo lämpöä? Hyvä! Punnat piiloon, rakas Watson Kriisi! Paniikki! Mitänäitnyo! 10 Yhtä iloista perhelääkäriä Herra johtaja on palannut Meitä odotellaan Moraalista puhuja Nyt sitä jyystöä! 16 Kuinka kehtaatte? Muistakaa urkkia itseänne Kännissä väärissä juhlissa Hartaudella, antaumuksella. 4 5 6 7 8 10 11 12 14 16 22 24 26 28 30 31 24 NUMERO 3/2014 No tapahtuiks jotain pervoa? 14.3.2014, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 84. vuosikerta. www.tylkkari.fi Toimitus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi s. 7 PÄÄTOIMITTAJA Lauri Hannus puh. 045 356 4517, (02) 276 9630 Toimittaja Milla Ikonen GRAAFIKKO Konsta Hormia Kannen kuva Lauri Hannus ulkoasu Toni Laiho & Lauri Hannus ilmoitusmyynti Piia Aaltonen, puh. 044 5400 200, piia.aaltonen@opiskelijamediat.fi, www.opiskelijamediat.fi Paino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. 30
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 kirjajonoja ja kulttuurieroja TYYn kirjaston namibialainen harjoittelija arvostaa turkulaista opiskelijaelämää, mutta kaipaa kotimaastaan pihviä. TYYn kirjastolla helmi–maaliskuun vaihteessa. Kokemus on Ebasin mukaan ollut hauska ja opettavainen. ”Odotin erilaista infrastruktuuria ja suuria kulttuurieroja. Niitä sainkin! Etenkin julkinen liikenne on täällä aivan loistavaa.” Ebas on tottunut kulkemaan Windhoekissa taksilla, sillä busseja menee harvakseltaan. Turussa liikkumi- nen on hänen mukaansa ollut ilo, sillä kolmen euron lipulla kurottaa moneen paikkaan. Vahva ennakko-odotus puhumattomista suomalaisista tuulettui erään Proffa-visiitin aikana. ”Suomalaiset ihmiset eivät ole hiljaisia, vaan kommunikoivat vain erilaisella tavalla. Ihmiset eivät juttele toisilleen spontaanisti, mutta baarissa lätkäpeliä katsoessa riehaannutaan ja huudetaan saatanaa!” Vaihtoaikansa suurimmaksi anniksi Ebas kertoo oivalluksen siitä, että sanoma on aina tärkeämpää kuin se, että puhuu vierasta kieltä täysin oikeaoppisesti. Myös kirjaston tietojärjestelmien kehittämisen näkökulmasta mukaan on tarttunut pari ideaa. Turkulainen opiskelijakulttuuri saa Ebasilta suitsutusta. ”Ylioppilaskunnassa tehdään paljon hyvää työtä. Oma kirjasto ja monet tapahtumat osoittavat, että opiskelijoista todella välitetään.” Aivan kaikki ei kuitenkaan innosta. Ammattikorkeakoulun kuusituntisiksi venyvät opetussessiot ovat voimille käyviä lyhyempiin luentoihin tottuneelle. Myös lihaa on ikävä. ”Suomalainen opiskelijaruoka on kumman kasvisvoittoista! Vitsailen tutuilleni syöväni 90-prosenttisesti lihaa, mikä melkeinpä pitää paikkansakin.” ”Se, mitä haluat sanoa, on aina tärkeämpää kuin se, kuinka oikeaoppisesti vierasta kieltä puhut”, summaa TYYn kirjastolla vaihtoaikansa harjoittelujaksoa suorittanut Olivia Ebas. Lauri Hannus Lauri Hannus Olivia Ebas, 24, hymyilee hyllyjen välistä iloisesti, mutta hieman haikeana. Menossa on viimeinen päivä Ylioppilastalo B:llä. Namibian pääkaupungista Windhoekista kotoisin oleva kirjasto- ja informaatiotieteiden yliopisto-opiskelija on vaihdossa Turun ammattikorkeakoulussa. Vaihtojakson harjoitteluista toinen on vierähtänyt Jatka lausetta: Kirkon pitäisi…? ”…olla puuttumatta ihmisten henkilökohtaisiin asioihin.” Emmi Arvola, 1. vuoden uskontotieteen opiskelija ”…uudistua. Tuntuu, että kirkko ei enää vastaa nykypäivää, vaan laahaa jäljessä.” Pekka Mattila, 6. vuoden oikeustieteen opiskelija 4 konsta hormia ”…selkeyttää linjaansa yhteiskunnallisiin asioihin.” Topias Ahola, 3. vuoden kulttuurihistorian opiskelija ”…kuunnella ihmisiä.” Meeri Blomberg, 1. vuoden oikeustieteen opiskelija
• 3/2014 Lauri Hannus TURUN YLIOPPILASLEHTI Norjalainen Truls Desbans opiskelee valtio-oppia Trondheimissa. Hän kertoo, että Norjan kalliin hintatason vuoksi suurin osa opiskelijoista joutuu käymään töissä. ”Toivoisin, että tukea saisi myös kesällä. Yleisesti ottaen järjestelmä on kuitenkin hyvä. Me pohjoismaalaiset olemme onnekkaita.” Suomessa lainan osuus opintotuesta pieni Tanskan opintoraha on Pohjoismaiden korkein. Islantilaisopiskelija saa valtiolta vain lainaa. Islannissa tiukin tuloraja Myös opintotuen kesto vaihtelee. Norjassa tukea saa vuodessa 10 kuukaudelta, ja sitä maksetaan korkeintaan 8 vuotta. Tanskassa tu- kea maksetaan vuoden kaikilta kuukausilta, yhteensä enintään 70 kuukautta. Islannissa tukea saa vuosittain 9 kuukautta, ja jatko-opiskelu mukaan lukien sitä voi saada korkeintaan 10 vuotta. Ruotsissa tuki lasketaan viikoittain. Sitä voi nostaa vuodessa 40 viikolta ja yhteensä enintään 240 viikkoa, siis täysillä tukiviikoilla 6 vuotta. Toisin kuin Suomessa, muissa Pohjoismaissa opiskelija saa opintotukeensa korotuksen, jos hänellä on lapsia. Kaikissa viidessä maassa on raja sille, paljonko opiskelija voi ansaita opintotuen lisäksi. Tuloraja on tiukin Islannissa, jossa 9 kuukautta vuodessa tukea nostava saa tienata runsaat 5 000 euroa. Suomessa vastaava raja on 11 850 euroa. Vapainta opiskelijan työssäkäynti on Norjassa, jossa normaalit 10 tukikuukautta nostava voi lisäksi ansaita vuodessa 19 370 euroa. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Norjassa myös omaisuus vaikuttaa opintotuen määrään. Vanhempien tulot eivät missään Pohjoismaassa vaikuta korkeakouluopiskelijan tukeen. Puolison tulot otetaan huomioon vain lapsikorotuksissa. Suomessa ja Tanskassa opintotuesta menee veroa, muualla ei. Milla Ikonen Opintotuki itsenäisesti asuvalle, lapsettomalle korkeakouluopiskelijalle syksyllä 2013 1400 Opintoraha Opintolaina 1200 euroa kuukaudessa Suomen opintotuki on tasoltaan Pohjoismaiden alhaisin. Täällä korkeakouluopiskelija voi saada kuukaudessa tukea noin 800 euroa. Anteliain tuki on Norjassa, jossa valtio tukee opiskelijaa noin 1 200 eurolla kuussa. Suomi kuitenkin pärjää paremmin, jos vertaillaan tukea, jota ei tarvitse palauttaa. Norjassa rahamuotoisen tuen taso on suunnilleen sama kuin Suomen opintoraha ja asumislisä. Ruotsissa opintoraha on alhaisempi. Tanskassa opintoraha on Pohjoismaiden suurin: omillaan asuvalle noin 770 euroa kuussa. Suomessa ja Tanskassa lainan osuus opintotuesta on Pohjolan pienin, noin kolmannes. Ruotsissa lainan osuus tuesta on noin kaksi kolmasosaa. Islannissa koko opintotuki pitää maksaa takaisin. Myös Norjassa koko tuki myönnetään ensin lainana. Kuitenkin jos opiskelija valmistuu määräajassa, muuttuu 40 prosenttia lainasta opintorahaksi, jota ei tarvitse palauttaa. Suomessa opintolaina on valtion takaamaa, markkinakorkoista pankkilainaa. Sen sijaan muissa Pohjoismaissa lainan myöntää valtio. Tukisummat eivät ole täysin verrannollisia keskenään, sillä myös elinkustannukset vaihtelevat maittain. 1000 Suomen kohdalla opinto- 800 asumislisän. Kuvioon eivät 600 kuten ateriatuki tai tuki rahan osuus sisältää myös sisälly mahdolliset lisätuet, oppimateriaaleihin. 400 Lähde: Studiestödet i de 200 0 Nordiska Länderna, Kela 2014. Tanska Suomi Islanti Norja Ruotsi 5
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 aleksi malinen Linjamies ei palele Syömässä Suomalainen jenkkifutis kasvattaa nopeasti massaansa. UTU Beaver Hunters -jenkkifutisjoukkueen pelaajat Henri Routila, Aleksi Vuorinen ja Markus Häkli katselevat Martinsillan Grillin ruokalistaa pohtivasti. Vuorinen ja Häkli päätyvät hyväksi havaittuihin makkaraperunoihin, mutta Routila valitsee hampurilaisen kahdella pihvillä ja munalla – isompana versiona tietenkin. ”Joukkue on perustettu vuonna 2010, ja ensimmäiset pelit pelattiin 2011”, miehet summaavat. Vuorinen on ollut toiminnassa mukana alusta asti, Routila vuodesta 2011 ja Häkli vuodesta 2012. ”Olen itse asiassa yksi perustajajäsenistä”, Vuorinen mainitsee. Vuorinen ja Routila saivat ensikosketuksen lajiin perheidensä kautta. Vuorinen on toisen polven jenkkifutaaja, ja Routilan veli aloitti UTU Beaver Huntersissa sen perustamisvuonna. ”Pelasin nuorempana lippupalloa, ja kun kuulin, että yliopistolle ollaan perustamassa joukkuetta, innostuin ideasta ja halusin lähteä kokeilemaan”, Vuorinen kertoo. Kaikkien kolmen taustasta löytyy aiempaa urheilukokemusta. Häkli kertoo pelanneensa muun muassa jalkapalloa ja jääkiekkoa. ”Kontaktilajit ovat aina kiinnostaneet. Kävin katsomassa meininkiä try out -päivänä, ja siitä se sitten lähti”, hän kertoo. Vankkaa kasvua Joukkueessa on tällä hetkellä kolmisenkymmentä jäsentä, joista 24 pelaa aktiivisesti. Muut valmentavat ja tekevät muuta taustatyötä. ”Joka vuosi tulee 6 kourallinen lisää”, Vuorinen sanoo. ”Viitisentoista henkeä kävi syksyllä kokeilemassa, mutta osa jäi pois. Hyvin moni kiinnostui, mutta kaikilla ei aika riitä”, Routila toteaa. Myös varusteiden hinta on saattanut säikäyttää potentiaalisia pelaajia. ”Saamme kuitenkin lainavarusteita Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitolta. Sen jälkeen maksettavaksi jää vain vakuutus”, Vuorinen sanoo. jo aikamoisiin sfääreihin, ja joukkueita oli kahdeksan”, Routila kertoo. ”Oli hiukan fyysiset kaksi päivää”, Häkli naurahtaa. Viimevuotinen voitto ei ollut itsestäänselvyys. ”Jäimme Turun lohkon viimeiseksi, ja pääsimme turnaukseen vain, koska ammattikorkeakoulu ei saanut joukkuetta kasaan”, Vuorinen sanoo. Kuluva kausi on kuitenkin lähtenyt käyntiin paremmin, ja kevään molemmat pelit on voitettu. Kisat pidettiin viimeksi TampereelTamperelaiset joukkueet tulevat antamaan la, tänä vuonna Helsingissä. Järjestäjinä ovat nyt Aalto Predators ja Maankovan vastuksen. Myös Jyväskylä on paha. puolustuskorkeakoulun NDU Black Knights. ”Tamperelaiset joukkueet tuHän pitää lajia vielä marginaalisena. Häklin mu- levat antamaan kovan vastuksen. Myös Jyväskylä kaan harrastajia löytyy koko maasta hieman alle on paha. Heillä on esimerkiksi useampia maajoukkolmetuhatta, mutta pelin suosio on kovassa nou- kuepelaajia”, Vuorinen kertoo. sussa. Maajoukkuevahvistusta löytyy omistakin ri”Korkeakoulujen jenkkifutis on juuri se, joka lisää veistä. Joukkuetta valmentava Sami Toivonen lisenssipelaajien määrää, ja sarja kasvaa koko ajan”, on maajoukkuemies ja pitkän linjan ammattilaiRoutila huomauttaa. nen. ”Sami pelasi viime kaudella Itävallassa Graz Giantsissa. Hän on viimeisen päälle skarppi kaveri ja tietää pelistä paljon”, miehet sanovat. Ruokailuhetki lähestyy loppuaan. Vaikka helmiSuomen yliopistojoukkueiden lopputurnaukseen kuu ei kenties ole otollisinta ulkoruokinta-aikaa, osallistuu tänä vuonna kymmenen joukkuetta. ilman viileys ei Vuorista haittaa. Linjamiehet kun Turnaus järjestetään kolmatta kertaa, ja UTU Bea- ovat joukkueen köriläitä, jotka kasvattavat massaa ver Hunters hakee samalla kolmatta peräkkäistä ja kestävät lähes mitä vain. ”Linjamies ei palele”, voittoaan. hän naurahtaa. ”Ensimmäisenä vuonna lopputurnauksessa oli Aleksi Malinen vain kaksi joukkuetta. Viime vuonna homma lähti Vaikeuksista voittoon
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 Salakuuntelija Kotimatkalla – Niin oot sä kuullut Jennasta. – No en vähään aikaan. – Niin se on siellä lakiasiaintoimistossa harjoittelussa. – Ai joo. – Semmonen hieno paikka. Lönnrot & joku. Mut kuitenkin, siellä oli yks uskomaton tapaus. – Kerro! – Niin siis yks päivä sinne lampsi joku niiden asiakas, semmonen tosi rikas äijä. Sen tytär oli hakenut viime vuonna oikikseen eikä tietenkään päässyt sisään. Niin se halus että nyt ne preppaa sitä. – Oikeesti. – Ja Jenna sit siks, kun on vielä opiskelija. Ja jotenkin samanikäinen. Sit autokuski haki sen yksi ilta sinne kartanoon. Se oli kuulemma ihan paskana. Palstalla ei katsota vaan kuunnellaan. – No tapahtuiks jotain pervoa? – No ei kun se mimmi olikin sit jo vaihtanut mieltään. Se haluukin lääkikseen. Sit ne jotain veti vaan proseccoa kaapista ja katto jonkun Gosling-filkan. Se faija jotain tuhisi vaan ja lähti vahaamaan autoaan. – Ihme sakkia. – Ai kato, valo vaihtui. Kuvitus: Konsta Hormia Ensimmäisen maailman ratkaisut Huumaavia virtoja Datajournalismista puhutaan tiedotusvälineiden pelastajana ja kaoottisen maailman kokoajana. Aika harvoin tulee kuitenkaan kirjoitettua siitä, kuinka kaunista älykkäästi jäsennetty tieto voikaan olla. Silmäkarkkia tarjoilee tässä kuussa earth.nullschool.net, joka on kuvauksensa mukaan ”a visualization of global weather condition, forecast by supercomputers, updated every three hours.” Siinä missä paikallissään vilkaisu älypuhelimesta on nykyisin haukotuttava aamurutiini, earth kutsuu hämmästymään. Kartta tarjoaa Maan, jossa valtioiden rajat ovat toissijaisia ja kaikki ihmisen tekemä triviaalia – ellei se sitten vaikuta ilmastoihin, sotke Pienet teot ovat suuria. systeemiä. Systeemiä, joka koostuu ilma- ja merivirroista, elämämme taustavoimista, jotka earth saa näyttämään Van Goghin taivailta. Maapallon näkeminen elollisena organismina on harvoin ollut näin helppoa, saati sitten hauskaa. Virrat kutsuvat meitä ihmettelemään, eivät sähläämään. En voi olla ajattelematta, että maailma tarvitsee monta earthin koodaajan kaltaista pysäyttäjää jokaista kivihiilikauppiasta kohden, ennen kuin sinisellä pallolla on valoisampi tulevaisuus. Syväekologista heräämistä häiritsee ainoastaan sivuston tarvitsemaa dataa generoivien supertietokoneiden ilmeisen hulppea virrankulutus. Kannattaa silti kokeilla. Käännä pallo päälaelleen, kytke päälle lämpötilat ja tuijota Etelämannerta. Liian kallis tennaripari tai tentistä kolahtanut kakkonen tuntunee muutaman minuutin päästä paria piirua vähäpätöisemmältä. Kartalta ei myöskään löydy Miley Cyrusia tai Vladimir Putinia hakemallakaan. Silmien edessä purkautuva virtausten vuo on kyselemätön ja suruttoman kaunis – ja samalla aivan hemmetin monimutkainen ja herkkä. Hieman kuin avaruudessa kelluva sininen piste loputtomine virtauksineen. Lauri Hannus http://earth.nullschool.net Kartalta ei myöskään löydy Miley Cyrusia tai Vladimir Putinia hakemallakaan. rmia Konsta Ho 7
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 Vanukaskin voi olla provo. Tero Kartastenpää syö jälkkäriksi viattoman oloista Angry Birds -suklaavanukasta. Samainen eines ilman vihalintuja esitti kakkaa Tylkkärin kannessa vuonna 2002. Hommasta syntyi äläkkä. Kehu ja vittuile Teksti ja kuva: Lauri Hannus Et tunne itseäsi, ellet ole ärsyyntynyt kunnolla. Tero Kartastenpään mukaan vasta onnistunut provokaatio näyttää ihmisen todellisen luonteen. Suomessa on pärjännyt tuppisuuna. Todelliset värit on pyritty konsensuksen maassa piilottamaan visusti, ja jatkuva hyssyttely on purkautunut ajoittaisina kohuina ja kännipäisinä nujakointeina. Härmän perukoilla vaikuttaa kuitenkin uusi, nettivänkäämisen lujittama sukupolvi, jolle eriävät mielipiteet ovat kaiken olemisen perusta. Tero Kartastenpään mukaan jatkuvaan ärsyyntymiseen kannattaakin tottua viimeistään nyt. Kartastenpää on toimittaja ja tuore esikoiskirjailija. Yhdessä Jani Timosen kanssa kirjoitettu Provo opas (WSOY) on juuri kopsahtanut painosta. Parisataasivuinen hengentuote on nimensä mukainen teos. Kirja opastaa provosoinnin tunnistamiseen ja 8 tekemiseen suomalaisessa mediaympäristössä. Se on myös kelvollista iltalukemista niille, jotka haluavat ärsyttää läheisiään. Provokirjaa voisi myös luonnehtia teräväkielisyyden uskontunnistukseksi: se marssittaa estradille kirjoittajien näkemyksen mukaisen lasautuseliitin, muun muassa punk-messias Teemu Bergmanin ja rahavallan koiraksikin kirjassa kutsutun Matti Apusen. Sanomisen tapa yhdistää sanottua enemmän: tärkeintä on erottua massasta kärkevin sanankääntein. Onnistunut provo on yleensä jotain muuta kuin silkkaa räksyttämistä. Kartastenpää nostaa esimerkiksi Sini Saarelan. Greenpeace-aktivistin toimin- ta sai monet kiehumaan raivosta, mutta tietoisuus arktisen öljynporauksen riskeistä levisi kulovalkean tavoin. Mutta miksi provosoiminen on niin tärkeää? Eikö vain kannattaisi olla kaikille kiva ja perustella näkemyksensä rauhallisesti? ”Provosointi rikkoo vallitsevaa ajattelua ja tuo uusia ideoita ärsytyksen kautta. Provokaatiohan on yleisiä arvoja haastava teko, joka heilauttaa tyyntä pintaa. Provosointi saa myös suuttujan ajattelemaan asioita uudella tavalla. Kyse on tietenkin myös siitä, miten suuttuja suhtautuu omaan suuttumukseensa”, Kartastenpää valaisee. Self helpistäkin voisi oppaan kohdalla puhua,
• TURUN YLIOPPILASLEHTI vaikka genre onkin tunnettu hyvien neuvojen lisäksi omien elämänkokemusten pitkäveteisestä vatvomisesta. ”Kirjamme on toki flirttailua self helpin kanssa. Tämähän on opas, jossa on neuvoja! Oppaassa on se lähtökohta, että ärsyttäminen olisi jotenkin jaloa. Se on perusajatuksena jo niin kiero, että selfhelpimmekin muuttuu hyvällä tavalla vinksahtaneeksi.” Opettele puhumaan! Ärsyttäminen on tunnetusti helppoa: se onnistuu nimittämällä lähimmäistään vaikkapa kusipääksi. Provokaatiota onkin ensi kuulemalta vaikea erottaa silkasta nälvimisestä. Tero Kartastenpään mukaan yksi olennainen jakolinja on provokaation tarkoitus. ”Provokaatio provokaation vuoksi on lapsellista, huonoa ärsyttämistä. Hyvä provo taas lähtee siitä, että tekijä koittaa tavoitella jotain asiaa. On harkittu aihe, jonka edistämiseen käytetään provokatiivisia keinoja. Kyse on kaasun pohjaan painamisesta, kärjistämisestä.” Provoaminen on siis jaloa, jos sen tekijällä on jalot taustatarkoitukset. Provokaatioilla on myös toinen hyötyfunktio. Ne karaisevat luonnetta. ”Viime aikoina on kuultu hätähuutoja, että keskustelu pitäisi saada Suomessa taas rauhallisiin uomiinsa, mutta se ei tule enää menemään niin. Provoja kannattaa oppia sietämään ja oppia tunnistamaan oma suuttumuksensa: mikä provossa pohjimmiltaan sotii omia arvoja vastaan?” Provoissa on toki aina se riski, että nostetaan itseä muita tölvimällä. Toisaalta sanan säilä saattaa herätellä pään sisäiseen kuplaansa vajonneen. ”Tunnustuksellisuuden läsnäolo peittää tässä ajassa alleen liikaa asioita. Ei nähdä oman pään yli”, Kartastenpää julistaa. Hän jatkaa siitä, miten yksilöä korostavassa ajassa käydään jatkuvaa neuvottelua yhteisön kanssa siitä, mitä saa sanoa ja tehdä. Raja- TYLKKÄRI kutsuu SIVARIA! rikkeistä syntyy kohuja, jotka parhaimmillaan tuulettavat ilmapiiriä. Maamme tuntuu elävän tarkoitushakuisen trollaamisen kulta-aikaa. Ovatko netissä käynnissä olevat haukkumisen SM-kisat osoitus henkisestä mataloitumisesta, vai eletäänkö nyt jäidenlähdön aikaa, jonka kautta suomalaiset oppivat puhumaan kipeistäkin asioista? ”Nykyhetkeä voidaan verrata 1960-luvun loppuun, jolloin keskustelukulttuuri muuttui nopeasti. Ideat sinkoilivat, ja monet silloin kohutut asiat ovat nykyisin aika arkipäiväisiä, eivätkä enää niin provokatiivisia.” Hannu Salaman Juhannustanssit ja Harro Koskisen Sikamessias ovat täten olleet hyviä provoja: ne ovat avartaneet henkistä liikkumavaraa. Nykyajan kipupisteet ovat erilaisia, mutta perusarvot jaksavat yhä kohahduttaa. Kartastenpää listaa pyynnöstäni kestopiikikkäitä aiheita. Niitä ovat totaalikieltäytyminen, valtiokirkon ”älytön” asema sekä eutanasia. Kun kutsun itseäni Paskapääksi, se vastarinnan aika tehokkaasti. Kaikissa näissä on provoajan näkökulmasta räikeitä ristiriitoja nykysuomalaisen perusliberaalin arvomaailman sisällä. Etenkin kuoleman kanssa tekee tiukkaa. ”Eutanasiakeskustelu on Suomessa vielä aika jäissä, vaikka samaan aikaan Belgiassa puhutaan lasten eutanasiasta. Koen, että minulla on oikeus puhua hyvästä kuolemasta, sillä minäkin kuolen aikanaan.” Kakkaa ja kastraatiopelkoa Kartastenpää on Turun ylioppilaslehden entinen toimittaja, joka onnistui aikanaan kohahduttamaan 3/2014 jopa lehden boikotteihin johtaneella kakkanumerolla. Kakka tuli -juttu käsitteli kakkaamista tabuna ja nautintona. Valokuvissa mallien ihoa koristi kakka. Todellisuudessa kyse oli kuitenkin suklaavanukkaalla päällystetystä tekoulosteesta. Tempaus nähtiin vuonna 2002, yli vuosikymmen ennen Ylioppilaslehden kuuluisaksi noussutta bussikakkausta. Kartastenpää pitää bussikakkailua onnistuneena, absurdina provona, mutta vaikuttaa samalla ylpeältä edelläkävijän asemastaan. Eritteet ovat muutenkin tapetilla: Kartastenpää on kirjoittanut taideaiheisia pakinoita nimellä Tero Paskapää. Liikanimen antoi eräs lempiyhtyeensä nuivasta levyarviosta tulistunut Rumban lukija. ”Kun kutsun itseäni Paskapääksi, se kuittaa vastarinnan aika tehokkaasti.” Taitava provoaja kääntääkin toisen suuttumuksen omaksi voitokseen. Turun aikanaan Kartastenpää ehti ärsyttämisen lisäksi istua hiljaakin. Elokuva- ja TV-tiedettä pääaineenaan opiskellut toimittajanalku luki pitkänä sivuaineenaan naistutkimusta. Tunnelma poliittisiksi äityneillä luennoilla oli miesnäkuittaa kökulmasta ajoin pelottavakin. ”Teki mieli pitää munistaan kiinni, ja se oli hyvä tunne.” Vapaa kirjoittaja ja kansainvälisen FAT-taidelehden yksi perustaja ottaa nykyisin etäisyyttä poliittisesti korrektiin sukupuolentutkimukseen sisäisine jakolinjoineen, eikä halua tulla kutsutuksi feministiksi. Jotain silti jäi. ”Naistutkimus on erittäin provokatiivinen oppiaine ja sellaisenaan hyvin opettavainen. Vihaan nykyisinkin kaikkia oven avaamisen kaltaisia hyviä tapoja, jotka korostavat naisen alisteista asemaa.” Hänen henkilökohtainen tapakasvatuksensa kohoaa kuitenkin akateemisia oppeja simppelimmältä pohjalta. ”Koitan käsitellä ihmisiä vittuilemalla ja kehumalla.” • Turun ylioppilaslehti hakee siviilipalvelushenkilöä 1. elokuuta 2014 alkavaan palvelussuhteeseen. Siviilipalvelushenkilön keskeisiin tehtäviin kuuluu Tylkkäriin kirjoittaminen, kuvaaminen ja taittaminen sekä muu toimitustyö. Lisäksi tehtäviin sisältyy verkkolehden päivittäminen, lehtien jako sekä erilaiset tehtävät ylioppilaskunnassa, kuten toimistotyö. Kirjoitus- kuvaamis- ja taittokokemus sekä näkemys verkkoviestinnästä katsotaan hakijalle eduksi, mutta eivät ole välttämättömiä. Tärkeintä on kiinnostus lehtityöhön – siviilipalvelus ylioppilaslehdessä tarjoaa hyvän mahdollisuuden päästä kehittymään niin kirjoittajana, kuvaajana kuin taittajanakin. Ajokortti on työssä välttämätön. Siviilipalvelushenkilön on ennen palvelukseen astumista suoritettava kuukauden mittainen harjoittelujakso Lapinjärven koulutuskeskuksessa. Lähetä hakemuksesi, CV:si ja mahdolliset työnäytteesi 31.3. mennessä osoitteeseen Turun ylioppilaslehti, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku tai sähköpostilla tyl-paatoimittaja@utu.fi. Sähköpostin otsikoksi ”Siviilipalvelus”. Haastattelut järjestetään huhtikuun alkupuolella. Lisätietoja: päätoimittaja Lauri Hannus, puh. 045 3564517. 9
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 Tämä on kirjanpitäjien tapa sanoa ”haista paska”. Veroparatiisi keskellä Lontoota Thames-joen pohjoispuolella matalan kaupunkiasutuksen maiseman rikkoo pilvenpiirtäjien saareke. Se hamuilee paikkaansa taivaassa matalan verotuksen tyyssijana. Pienestä koostaan huolimatta Lontoon Cityssä on huomattava osa maailman varallisuudesta. Teksti: Joel Kanerva KUVITUS: Konsta Hormia Eletään 1960-lukua. Siirtomaa-aika on päättymässä. Viimeiset siirtomaaherrat sinnittelevät vielä väistämättä edessä olevan muutoksen edessä. IsoBritannialla on ongelma. Kuinka se voisi säilyttää vaikutusvaltansa valtioiden itsenäistyessä? Vastaus löytyi Lontoosta. Tarkemmin sanottuna Lontoon Citystä, jota on hallittu erillisalueena jo yli 1 000 vuotta kaupungin sydämessä. City alkoi löysentää rahan säätelyä ja keventää verotusta. Tällä tavalla se keräsi varallisuutta ja vaikutusvaltaa ympäri Eurooppaa. Veroparatiisi loi muille paineita purkaa sääntelyä. Mitä enemmän muut maat purkivat, sitä helpommin varat kulkivat Cityyn. Tähän kiteytyy veroparatiisien keskeinen dilemma. Lontoon Cityssä on paljon arveluttavia piirteitä. Cityn ei tarvitse maksaa veroja Iso-Britannialle, ja niillä on käytännössä toisistaan riippumaton lainsäädäntö. Ohjenuoranaan City käyttää edelleen 1600-luvulta peräisin olevaa perustamisasiakirjaansa. 10 Valtuuston valitsevat käytännössä yrittäjät. Heillä on käytössään 32 000 ääntä asukkaiden 10 000 ääntä vastaan. Yleensä kullekin paikalle on vain yksi ehdokas, eikä vastaehdokkaita katsota hyvällä. Omistaja piiloon ”Asianajajiemme mukaan Britannian trust-lainsäädäntö on paras tapa piilottaa rahat.” Näin totesi muuan luxemburgilainen ministeri eurooppalaisessa finanssipolitiikkaa käsittelevässä seminaarissa. Trust on angloamerikkalainen omistusjärjestely. Siinä trustin asettaja, kuten pankki, tietää, millä ehdoilla omistus on A:n tai B:n hallussa. Omistus voi olla rahaa, osakkeita tai muita hyödykkeitä. Pankki ei saa kertoa kellekään, mitkä ovat sopimuksen ehdot ja osapuolet. Käytännössä laki on laadittu siten, että omistajia on täysin mahdoton selvittää. Salattu omistajuus tekee veronkierrosta helppoa. Otetaanpa esimerkiksi kansainvälinen banaaniyh- tiö. Se hakee banaanit Costa Ricasta, lennättää ne Suomeen ja myy täällä tukkukauppiaalle. Tulisiko myyntivoitosta maksaa veroa Costa Ricaan vai Suomeen? Tuplaverotus olisi ongelmallista kilpailukyvyn kannalta, verotus vain toisessa maassa oikeudenmukaisuuskysymys. Tällä hetkellä veroja ei tarvitse maksaa kenellekään. Myyntivoitot voidaan tilittää vaikkapa lainaksi tytäryhtiöön. Trust-järjestelyillä rahat voidaan siirtää edelleen Lontoon Cityyn tai Britannian erillishallinnon saarille, kuten Jerseyyn tai Guernseyhyn. Jatkuvasti höllentyvän sääntelyn puitteissa kirjanpitäjien rikosoikeudellista vastuuta on vähennetty, eikä kirjanpitäjien tarvitse raportoida julkisesti juuri mitään. Esimerkiksi Robert Murdockin omistaman News Corpin tilejä tutkinut toimittaja Neil Chenoweth havaitsi, että yrityksen ilmoittamat voitot Australian dollareissa olivat 364 364 000 vuonna 1987, 464 464 000 vuonna 1988, 496 496 000 vuonna 1989 ja 282 282 000 vuonna 1990. Tämä on kirjanpitäjien tapa sanoa ”haista paska”. Pukki vahtii kaalimaata Palataanpa jälleen Cityyn. Sitä on kritisoitu valvonnan puuttumisesta. Valtuustossa istuvat samat henkilöt, jotka hyötyvät lainsäädännön puutteesta. Tämä on klassinen ”pukki kaalimaan vartijana” -tilanne. Samat tahot myös hallitsevat erilaisia Cityn varallisuuksia. Niillä pyritään vaikuttamaan poliitikkoihin jakamalla rahoitusta Cityn ajamiin kohteisiin. Näin vastapalvelukset vaihtuvat. Toimiessaan Lontoon Cityssä yritykset ovat lain ja etiikan hämärärajalla. Tältä jakolinjalta tulee 55 prosenttia Britannian bruttokansantuotteesta. Vaikka Cityn kaltaiset veroparatiisit olivat keskeinen syy finanssikriisin syntyyn, näyttää siltä, että ne selviytyivät kriisistä lähes vahingoittumatta. Oletetaan, että City on liian iso kaatuakseen. Pelätään myös, että sääntely vie vapaasti liikkuvan varallisuuden muihin kohteisiin. Tuoreessa mittauksessa todettiin, että 100 rikkainta brittiä omistaa enemmän kuin köyhimmät 30 prosenttia kotitalouksista. City ja muut veroparatiisit ovat edesauttaneet eriarvoisuuden räikeää kasvua maailmansotien jälkeisessä markkinataloudessa. • Artikkelin lähteenä on käytetty Nicholas Shaxsonin teosta Aarresaaret – miehet jotka ryöstivät maailman. Kirja käsittelee rahan vapaata liikkuvuutta ja veroparatiiseja. Nicholas Shaxson on arvostettu taloustoimittaja, joka on tunnettu taistelustaan veroparatiiseja vastaan.
• TURUN YLIOPPILASLEHTI Kriisi on kriisissä Mikä yhdistää euroa, sanomalehteä ja synttärisankaria? Meillä menee huonosti. Emme edes ymmärrä, kuinka huonosti. Siksi mieliimme pitää takoa lisää kriisitietoisuutta, jotta saamme puristettua itsestämme välttämättömät ratkaisut. Tätä ovat toistelleet muiden mukana pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Osoituksena omasta kriisitietoisuudestaan Kataisen hallitus on käyttänyt 90-sivuisessa ohjelmassaan kriisi-sanaa ennätykselliset 37 kertaa. Muutos aiempaan on huomattava: edellinen hallitusohjelma kriiseili vain 12 kertaa. 1990-luvun alkupuoliskon lamatunnelmissa hallitusohjelmat eivät pohtineet kriisejä kertaakaan. Nykyinen hallitus tiedostaa siis toimikauttaan varjostavan murrosvaiheen ilmeisen hyvin. Tilanteeseen reagoiminen ei kuitenkaan ole helppoa. Etenkään siksi, että hallitusparka on itsekin kriisissä. Sen liitosten natinasta on raportoitu läpi koko vaalikauden, ja tuoreimmaksi hallituskriisin ennusmerkiksi on nimetty SDP:n lähestyvä puheenjohtajaäänestys. Poliittinen hätätila ei suinkaan koske pelkkää hallitusta, vaan kriisissä matavat kaikki perinteiset puolueet. Ne ovat hukanneet nuorison, häviävät ääniä populisteille ja kompastelevat uudessa mediayhteiskunnassa, jossa menetyksen salaisuus on toimiva julkisuuskuva. Tiedotusvälineiden valta kasvaa, vaan eivät nekään helpolla pääse. Kaikkihan tietävät, että journalismi on kriisissä. Etenkin paperilehdet, jotka eivät pärjää kilpailussa sähköisille viestimille ja ilmaisille sisällöille. Eri tiedotusvälineiden tuhoa onkin maalailtu vuosikymmenestä toiseen: esimerkiksi radion piti vaipua unholaan television yleistymisen myötä. Kummasti sekä radio että journalismi pyristelevät hengissä vieläkin, mutta yhtä lailla sinnittelee lopunaikojen povailu. kuvitus: Konsta Hormia Valmisruoasta vanhustenhoitoon Muutkin yhteiskunnan instituutiot hoipertelevat kovin kaltevalla pinnalla. Päivänselvästi kriisissä on ainakin rahaa ahmiva hyvinvointivaltio. Suomi on vauras ja kansalaisten kannatus järjestelmälle korkea, mutta silti hyvinvointivaltion ahdinko on vakiintunut huolenaihe. 3/2014 Hyvinkin vakiintunut, sillä arvostelijat ovat varoitelleet mallin paisuneen äärirajoilleen jo sen rakennusvuosista lähtien. Jännittäviä aikoja eivät kuitenkaan elä vain sosiaaliturvan saajat. Myös perinteinen palkkatyö on ajautunut kriisiin. Pätkäsilppu korvaa vakipaikat, robotti syrjäyttää duunarin, ja raja työn ja vapaan välillä sumenee kuin näkyvyys Pekingissä talvisin. Tältä epävarmuudelta ihmistä ei pelasta edes uskonto. Evankelis-luterilainen kirkko ei moiseen ehdi, koska sillä on taltutettavanaan jäsenkadon ja maallistuneen arvomaailman luoma kriisi. Julkinen terveydenhuolto on kriisissä. Vanhemmuus on kriisissä. Lapsuus on kriisissä. Vanhustenhoito on kriisissä. Nopean Google-haun perusteella kriisissä ovat – Ukrainan ja Venezuelan ohella – myös demokratia, suomalainen tiede, oikeusturva, kampaamoala, postinjakelu, länsimainen rakkaus, laskettelukulttuuri, mies, valmisruoka ja Barack Obaman avioliitto. Ihminen elää nähtävästi keskellä hätätilaa. Mutta ei se mitään, koska samassa jamassa on ihminen itsekin. Naistenlehden lukija oivaltaa hetkessä, että nykyihminen kärsii vähintään ikäkriisistä, identiteettikriisistä, parisuhdekriisistä, urakriisistä ja hiuskriisistä. Paniikki! Ei siis huolta, Jutta, Jyrki ja kumppanit. Me kansalaiset olemme kertakaikkisen kriisitietoisia. Ikävä kyllä se ei ole pelkästään hyvä asia. Kriisitilanteessa tehdyt päätökset ovat usein hätiköityjä paniikkiratkaisuja, joiden pitkän aikavälin seurauksista ei ole piitattu. Vielä pahempi riski kuitenkin on, että todellinen kriisi ei erotu riittävästi ohimenevien huojahdusten joukosta, ja kokonaisvaltaisen kriisitietoinen ihminen säntäilee hermostuneena sinne tänne osaamatta laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Varsin usein niin kutsutut kriisit nimittäin laantuvat itsekseen ja asettuvat omalla painollaan. Murrosvaiheen pysyvyyteen tottunut ei välttämättä enää tunnista, milloin odottelu ei tepsi ja jotain pitäisi tehdä. Sanakirjamerkitykseltään kriisi tarkoittaa kärjistynyttä tai vaarallista tilannetta, käännekohtaa tai murrosta. Sanan holtiton käyttö on johtanut sen merkityksen hämärtymiseen. Perinteiset kriisit, kuten aseelliset konfliktit, ovat saaneet kategoriatovereikseen luottoluokituksen ja päivän tukkatunnelman. ”Kriisissä” olevia asioita yhdistää se, että ne joutuvat reagoimaan ympäristönsä muuttumiseen. Tuo ympäristö voi olla asenneilmapiiri, teknologia tai maailmantalous. Muutos ei automaattisesti tarkoita ratkaisevaa murrosvaihetta tai käännekohtaa, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan. Siltä julkinen keskustelu usein kuitenkin kuulostaa. Kriisin käsite on hukannut ytimensä. Se on kriisissä. Milla Ikonen 11
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 Iloisen perheen näytelmä Lääkiksen speksi on massiivinen sadan hengen tuotos, mutta tärkein anti syntyy matkan varrella yhdessä. Uudenmaankadulla on harmaata, mutta sisällä Turun Lääketieteenkandidaattiseuran (TLKS) juhlatilassa Tivolissa häärii joukko Naantalin aurinkoja. Ompelukone säkättää viimeistelyä esiintymisasuun, saksofonisti tapailee poikabändin hittibiisiä, ja keittiössä kolistellaan lounasta treeniporukalle. Käynnissä on TLKS:n speksin läpivetopäivä, jonka aikana on tarkoitus harjoitella pariin kertaan koko näytelmä alusta loppuun. Jotta huominen olisi eilistä parempi on TLKS:n 14. speksi. Tarina kertoo Teemusta, joka pyristelee epämääräisestä elämästään vastuullisempaan tulevaisuuteen. Tarinan musiikista vastaa 16-jäseninen bändi, jossa on mukana jopa kokonainen jousikvartetti. ”Käsikirjoitusviikonloppuna hahmoteltiin, mihin kohtiin musiikkia tulee, ja minkälaista tunnelmaa niihin halutaan. Pyrimme tanssittavuuteen ja monipuolisuuteen”, bändivastaava Mikael Huhtala kertoo. Speksit tunnetaan ennen kaikkea yleisön naurattajina. Tekijöiden mukaan tämän vuoden speksi on edeltäjäänsä tummasävyisempi. Vaikka tarina onkin synkempi, ei katsomossa tarvitse synkistellä. 12 Teksti: Sampo Rouhiainen kuvat: Iiro Fagerström ”Käsikirjoitusvaiheessa hauskuus ei ole prioriteetti. Hauskuus tulee näyttelijöistä ja omstarteista”, käsikirjoittaja Tatu Kantonen muistuttaa. Näyttelijöiden valmentamisesta on ollut vastuussa ohjaaja Mikko Hirviniemi. Hän sanoo, että harrastajajoukolla tehdessä tyyli on erilainen kuin ammattilaisteatterissa. ”Tätä tehdään yhteisöllisesti ja yhdessä”, Hirviniemi sanoo. Lääkiksen hauskin porukka Speksitiimin yhteishenkeä ei voi olla aistimatta. Kuhisevan Tivolin nurkissa annetaan päähierontaa, punotaan toisille palmikkoa, halaillaan ja taputellaan ohikulkijoita, heitetään yläfemmaa. Viiden näytelmän speksikonkari Hilkka Ryhänen kuvailee toiminnan muuttuneen vuosi vuodelta ammattimaisemmaksi, mutta tiimi on edelleen yksi iso perhe. ”Lähdin alun perin mukaan, koska tämä oli lääkiksen hauskin porukka”, Ryhänen kiteyttää. Tämäkin treenikerta alkaa yhteislaululla, jonka sanoituksessa speksin sankareille sataa suukkoja. Sivustaseuraajakin aistii, että yhteishenkeä ei ole luotu yhdellä motivaatioluennolla. Käsikirjoitustiimi on pitänyt ensimmäiset tapaamisensa jo kesällä ja vääntänyt syksyn pitkän mökkiviikonlopun aikana kohtaukset pakettiin. Näyttelijät ovat treenailleet syksyllä improvisaatiota. Keväällä on käyty speksiä läpi kohtaustreeneissä ja valmistauduttu omstartteihin hahmoimprovisaatiolla. ”Keväällä tähän menee varmaan 8–10 tuntia viikossa, näytöksiin ja läpivetotreeneihin vielä enemmän”, Ryhänen arvioi. Tekijöiden intoa seuratessa uskoo lopputuloksen olevan varmasti jokaisen hikipisaran ja pitkän päivän arvoinen. Kun toimittaja poistuu laskiaispulla suussaan ja tanssityttöjen suukot vielä lämpiminä poskillaan Uudenmaankadun ankeuteen, tulee olo, että sisällä tosiaankin harjoittelee yksi iso iloinen perhe. Jotta huominen olisi eilistä parempi saa ensi-iltansa Åbo Svenska Teaterin studionäyttämöllä 20.3. Esityksiä on Turussa maaliskuun loppuun, jonka jälkeen kiertue esiintyy muissa kaupungeissa.
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 MIKÄ Speksi? • Speksi on humoristinen, interaktiivinen ja harrastelijavoimin toteutettu musiikkitanssiteatteriesitys. Alun perin ruotsalainen opiskelijaperinne, jonka olennainen osa ovat ”Omstart”-huudot. Omstartilla yleisö voi vaatia kohtauksen uudelleen esittämistä. Tällöin näyttelijät esittävät uuden, improvisoidun version. TLKS:n speksin järjestäjät ovat lääkäri-, hammaslääkäri- ja terveyden biotieteiden opiskelijoita. • • Mielipide Jengi pois jonoista ja kaverihenkeä kampukselle! Mielenterveyden vaaliminen yliopistolla koostuu monista osasista, kuten yhteenkuuluvuuden tunteesta, toimeentulosta, innostamisesta ja motivaatiosta opintoihin. Kuitenkin YTHS:n valtakunnallisessa korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa vuonna 2012 selvisi, että turkulaisopiskelijoista 30 % kokee olonsa täysin ulkopuoliseksi opiskelijayhteisöistä, ja 13 % arvioi opintojensa ohjauksen huonoksi. Toimeentulonsa osalta yli 50 % vastaajista lokeroi itsensä säästäväisten selviytyjien tai epävarmasti toimeentulevien ryhmiin. On selvää, että aloittavan opiskelijan lanttu on akateemisesti vapaiden opintovuosien aikana koetuksella. Mielenterveyden ja laajemmin koko opiskelukyvyn tueksi rakennetun turvaverkon on syytä olla huolella mietitty ja viritetty ponnauttamaan putoajat takaisin tukevalle maalle. Onko se? Yliopiston Intranet tiedottaa, että opiskelijoiden tavoitettavissa yliopistolla on opintopsy- kologi. Siis yksi täysipäiväinen opintopsykologi yliopistossa, jossa opiskelee yli 20 000 ihmistä. Kokeilimme perjantaina 21.2. varata ajan YTHS:n neuvontapsykologille heti ajanvarauksen auettua kello 9. Puhelimessa sairaanhoitaja arvioi oireiden perusteella, mihin ryhmään soittaja kuuluu: elämän ja kuoleman ollessa kyseessä akuuttiajan voi saada nopeastikin, mutta muutoin kiireelliselle asialle seuraava vapaa aika oli 19.3. Jos ei keksi tarpeeksi akuuttia asiaa, päätyy jonoon, jossa ennen soittajaa oli 90 ihmistä. Jonotusajan pituudesta ei voinut varmasti sanoa – mahdollinen vastaanottoaika sijoittui jonnekin kahden, kolmen kuukauden päähän. Tämä on liian kaukana, kun ottaa huomioon, että moni kääntyy mielenterveyspalvelujen puoleen oireiden jo kasvettua kivuliaiksi. Jonot on saatava lyhyiksi. Jokaisen mielenterveysongelmien takia opiskelukykynsä menettäneen tarina on paitsi inhimillinen tragedia, myös esimerkki turvaverkon pettämisestä ja yliopistoyhteisön heikkoudesta. Kasvava työkyvyttömien joukko tuskin myöskään tukee kansantalouden tasapainoa. TYY on kirjannut omiin strategisiin arvoihinsa yhteisöllisyyden. On tärkeää ymmärtää, että riittävät mielenterveyspalvelut ja muut tukiverkon osaset eivät ole vain harvoja hyödyttäviä menoeriä, vaan luovat kaikille turvaa ja heijastavat yhteisön vastuuta jäsenistään. Toivoisimme yhteisöllisyyden arvostuksen näkyvän TYYn vaikutustyössä ja myös niissä päätöksissä, joita ylioppilaskunta itse tuottamistaan palveluista tekee. Vaadimme yliopistoa, TYYtä ja YTHS:ää tiivistämään turvaverkkoa ja kuromaan umpeen siinä ammottavat aukot. Se on koko yhteisön etu. Vihreä lista 13
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 Koukin kotiinpaluu Turun Kaupunginteatteri siirtyi maaliskuun alussa Mikko Koukin aikaan. Uusi taiteellinen johtaja tahtoo madaltaa teatterin kynnystä uusille yleisöille. Linnateatterissa ja Oulun kaupunginteatterissa teatterinjohtajan kannuksensa hankkinut Mikko Kouki kokee uuden pestin henkilökohtaisesti merkitykselliseksi virstanpylvääksi. ”Mä olen viettänyt tämän talon käytävillä aikaani ihan lapsuudestani lähtien. Isä aloitti näyttelijänä Turussa 70-luvun alussa. Olin itse talossa kuukausipalkkaisena näyttelijänä jo vuosina 1991–1994. Viimeisimpänä duunina ohjasin päänäyttämölle Kakola-musikaalin”, monipuolinen teatterimies kertaa. ”Näistäkin syistä tämä pesti on merkittävä mulle henkilökohtaisesti, mutta myös siksi, että nyt saan parin pohjoisessa vietetyn vuoden jälkeen työskennellä jälleen kotikaupungissa.” Kouki ei näe minkäänlaista ristiriitaa tai hankaluutta siinä, että hän on Linnateatterin perustajajäseniä ja luotsaa Kaupunginteatterin taiteellista linjaa. Hänen mielestään teatterit kilpailevat ihmisten vapaa-ajasta yhtenä rintamana. ”Olenhan mä työskennellyt myös Åbo Svenska Teaternissa. En usko, että nämä teatterit kilpailee Turussa mitenkään toistensa kanssa. Profiilit on niin erilaiset. Jos katsoja näkee hyvän esityksen yhdessä teatterissa, niin se rohkaisee käymään myös muiden esityksissä”, hän sanoo. ”Näen tässä ennen kaikkea mahdollisuuksia. Teatteritalon remontin takia meillä koittaa evakkoaika, joka hoidetaan toki pääosin Logomon tiloissa. Jo nyt kuitenkin neuvotellaan useasta erilaisesta yhteistyökuviosta, joita tullaan teattereiden välillä tekemään”, kertoo Kouki, joka Linnateatterin päällikkönä ollessaan piikitteli ajoittain joen vastarannan laitosteatterin suuntaan. Logomo-evakossa myös mahdollisuuksia Koukin johtajakausi alkaa teatteritalon täydellisellä remontilla, joka vie henkilökunnan väistötiloihin kahdeksi vuodeksi. Jotkut pitävät jokivarren 14 Teksti: Jaakko Mikkola KuvA: Lauri Hannus siitä, että hän loisi teatterille tarkan linjan. Hän ei kuitenkaan kiellä, etteikö omaakin persoonaa voisi käyttää hyödyksi, kun näytelmille halutaan saada uutta yleisöä. ”Onhan siitä etua, jos katsojat ajattelee, että talon ohjelmisto on johtajansa näköinen. Kyllähän talon linja varmasti jotenkin muuttuu, vaikka kokonaisuuteen vaikuttaa moni muukin asia kuin vain mun persoona. Ne näytelmät ja tuotannot, joista innostun, on vähän erilaisia kuin edeltäjilläni, ja sitä kauttahan se muutos tapahtuu. Näinhän sen pitääkin olla”, hän pohtii. Oman alueensa teatteritaiteen lippulaivan pitää ottaa huomioon erilaiset yleisöt. Mikko Kouki toteaa, että Kaupunginteatterin perustehtäviin kuuluu palvella turkulaisia Ne näytelmät ja tuotannot, joista innostun, on vähän ja varsinaissuomalaisia maherilaisia kuin edeltäjilläni, ja sitä kauttahan se muutos dollisimman laajasti. Hän tapahtuu. Näinhän sen pitääkin olla. tahtoo omalla johtajakaudellaan tuoda kaupunkilaisten nähtäville sen tyyppisiä sisälPakon sanelema tilanne on myös mahdollisuus, töjä, joita omassa kaupungissa ei muuten tuoteta. sillä se rohkaisee jalkautumaan teatterinseinien Näin hän toivoo teatterinsa tavoittavan myös sisältä kaupunkilaisten pariin. nuoren ja opiskelevan yleisön, joka toisinaan kri”Nyt meillä on mahdollisuuksia tehdä esityksiä tisoi Kaupunginteatteria jähmeäksi ja hidasliikmyös ulos. Meillä on tällä hetkellä esimerkiksi keiseksi instituutioksi. yksi tuotanto, jota tullaan esittämään vanhain”Toivon erityisesti nyt keväällä meillä vierailekodeissa. Tällaisia proggiksia olen ollut toteutvan Eduskunta II -näytelmän herättelevän opistamassa myös aiemmissa teatterinjohtajan peskelevia turkulaisia lippuluukuille. Helsingissä on teissäni. Väistötilat rohkaisevat notkeampaan tehty jo useamman vuoden ajan tällaista dokuja kevyempään liikkuvuuteen. Sitä on tarkoitus menttiteatterin tyyppistä juttua, mutta sellainen jatkaa myös remontin jälkeen, vaikka toiminnan tekemisen tapa ei ole vielä kovin paljon levinnyt ydin tulee tietysti olemaan se, että tehdään juttuja muualle maahan.” tähän taloon niille näyttämöille, jotka on meille Pyydän haastattelutuokion lopuksi Koukia tiihienoiksi laitettu.” vistämään muutamalla sanalla, minkälainen hänen luotsaamansa Kaupunginteatterin tulisi olla. ”Avoin, monipuolinen, nopeasti reagoiva, rento. Tällaisia asioita tulee ensimmäisenä mieleen. Suurelle yleisölle Aku Louhimiehen elokuvien Sellainen teatteri, jonka kaupunkilaiset ottavat rentun rooleissa tutuksi tullut mies ei perusta omakseen, ja josta he ovat ylpeitä.” kiinteistöä, Kupittaan saven kaakeleine kaikkineen, surullisena oman aikansa muistomerkkinä. Ajan patinoimien seinien sisältä löytyvät kuitenkin tilat, jotka ovat kooltaan ja näyttämötekniikaltaan jotakin aivan muuta kuin väliaikaiseksi teatteriksi remontoitu osa Logomosta. ”Jos tahdomme päästä siellä vähääkään vastaaville kävijämäärille, esitysmääriä pitää lisätä merkittävästi. Jos tehdään vaikka musikaali, jonka kävijämäärä on 20 000–30 000, niin sitä joutuu veivaamaan Logomossa 100 kertaa, kun nykyisissä tiloissa pääsisi puolta vähemmällä. Mutta se on asia, jolle ei voi mitään. Näin mennään nyt seuraavat kaksi vuotta, ja sen jälkeen meillä on uudet, entistä ehommat tilat.” Nuoria saliin dokumenttiteatterilla •
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 lopulta 16
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 Ihmisen taival kuolinvuoteelta haudan rauhaan on pitkä. Teksti: Aleksi Malinen S e voi sattua yllättäen tai odotetusti. Verenkierto aivoissa lakkaa, tai sydän pysähtyy. Homeostaasi, eli tasapainotila järkkyy, ja elimet sammuvat. Lääketieteellisesti on olemassa kahdenlaista kuolemaa. Kliinisessä kuolemassa sydän seisahtuu ja verenkierto ruumiissa pysähtyy. Aivokuolemassa verenkierto loppuu vain aivoista, mutta hengitysrefleksi katoaa. Teho-osaston ylilääkäri Minna Tallgren Turun yliopistollisesta keskussairaalasta kertoo, että aivokuolemia on viime vuonna sattunut sairaalassa noin kymmenen. Aivokuolema voidaan todentaa esimerkiksi tarkoitukseen kehitetyllä testisarjalla. Nämä potilaat ovat elinsiirron kannalta mielekkäitä, sillä verenkierto elimiin jatkuu, kunhan potilas pidetään hengityskoneessa. ”Useimmissa tapauksissa tehdään elinsiirto, ellei ole esimerkiksi muuta sairautta, joka vaikuttaisi elimiin”, Tallgren sanoo. Vuonna 2010 voimaan tulleen kudoslain mukaan jokainen meistä on mahdollinen elinluovuttaja, ellei ole eläessään ilmoittanut toisin. Erillistä elinluovutuskorttia, jossa ilmaistaan halukkuus elinluovutukseen, ei siis enää tarvita. Viime vuonna elinsiirtoja tehtiin koko maassa muutama sata. Aivokuolematapauksissa potilas pidetään kytkettynä hengityskoneeseen, kunnes elinsiirto voidaan toteuttaa. Kun kone sammutetaan, hengitys lakkaa noin kymmenessä minuutissa, minkä jälkeen sydän pysähtyy. Kuoleman jälkeen Läheiset pyritään pitämään tilanteen tasalla, jotta yllätyksiltä säästyttäisiin. Lähdön läheisyys on siis usein tiedossa etukäteen. ”Yritämme kertoa omaisille mahdollisimman aikaisin, miltä tilanne näyttää. Emme halua pelotella, vaan kuvailemme rehellisesti, miten asiat ovat”, Tallgren sanoo. Joissain tapauksissa vainajalle tehdään ruumiinavaus. Tällaisia tilanteita voivat olla yllättävät, äkilliset kuolemantapaukset, jolloin suoritetaan oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Myös sairaalan lääkärit voivat avata ruumiin esimerkiksi jatko- KuvaT: Lauri Hannus tutkimuksia varten, mutta tällöin omaisten lupa on pakollinen. Ruumista pääsee halutessaan katsomaan joko osastolla tai ruumishuoneella. Molemmista löytyy tarkoitukseen pyhitetyt tilansa, joissa omaiset saavat olla rauhassa vainajan kanssa. Sitä ennen ruumiista kuitenkin irrotetaan kaikki vieraat esineet, kuten tippakanyylit. Usein kuolleen omaisen näkeminen helpottaa. ”Monet kertovat, että henkilö on kuoltuaan erinäköinen kuin elossa. Tämä varmaan johtuu siitä, että ilmeet katoavat”, Tallgren kertoo. Hän myös mainitsee, että jos mielessä pyörii ajatus kuolleen läheisen näkemisestä, se kannattaa toteuttaa. Mahdollisen ruumiinavauksen jälkeen myönnetään hautauslupa. Sen jälkeen hautajaiset voidaan järjestää ja ruumis saattaa viimeiseen leposijaansa. Kuolinsyyn kertovan kuolintodistuksen saaminen saattaa kestää joissain tapauksissa jopa vuoden. Tallgrenin mukaan suomalaisten suhtautuminen kuolemaan on muuttunut. ”Harva kuolee kotonaan. Ehkä sairaalaympäristö koetaan turvallisemmaksi”, hän pohtii. Huolenpitoa Sairaalassa ruumis puetaan – joko omiin vaatteisiin tai hautaustoimiston tarjoamaan albaan. Se on pitkä ja vaalea, puuvillasta, silkistä tai pellavasta kudottu vaate. Kun hautauslupa on saatu, ruumis yleensä siirretään ruumishuoneelta kappeliin, odottamaan hautajaispäivää. Hautajaiset pidetään yleensä muutaman viikon sisällä kuolemasta. Hilkka Silvennoinen hautaustoimisto Pietétistä kertoo, että toimistoon saapuvat omaiset ovat usein hämillään. Läheisen menetys on monille tilanteena vieras. Hautaustoimisto tarjoaakin kaikki tarpeelliset palvelut vainajan kuljetuksista kukkatilauksiin, jotta omaisten ei tarvitse huolehtia kuin muutamista seikoista, kuten puhelinsopimusten ja lehtitilausten lakkauttamisesta. ”Eräs nuorempi asiakas luuli kerran, että säilytämme ruumiita hautaustoimiston takahuoneessa. Eihän se tietenkään niin ole, mutta harvalla on kä- 17
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 sitystä siitä, miten asiat etenevät”, Silvennoinen sanoo. Hautaustoimisto on pienen yksiön kokoinen. Sisään astuva omainen huomaa ensimmäisenä rivin pienoiskokoisia arkkuja sekä lattialla seisovat hautakivet. Arkut esittävät tavanomaista tilausvalikoimaa, jossa hintahaarukka vaihtelee muutamasta sadasta eurosta pariin tuhanteen. Silvennoinen kertoo, että suosituimpia ovat keskihintaiset mallit, mutta myös raskaita tammiarkkuja valitaan. Arkun halutaan kuvastavan vainajaa. Saatavilla on myös esimerkiksi ekologisempia vaihtoehtoja, joissa on normaalin pintakäsittelyn sijaan käytetty ympäristöä säästäviä, biohajoavia ratkaisuja. Samankaltainen skaala löytyy myös uurnista, joihin krematoriossa tuhkatun vainajan maalliset jäänteet siirretään. suurella kunnioituksella Ennen kuin omainen valitsee arkkua tai uurnaa, hän istahtaa alas. Hautaustoimiston työntekijä kirjaa ylös kaikki tarvittavat tiedot ja selvittää vainajan ja omaisen toiveet. ”Monilla on kova huoli asioiden järjestymisestä, 18 ja usein omaiset ovat ulos astuessaan huojentuneita”, Hilkka Silvennoinen sanoo. Yleinen luulo on, että hautajaiset ovat kalliit järjestää, mutta todellisuudessa hautaan saattamisen hinta riippuu useista seikoista. Esimerkiksi sanomalehdessä julkaistava kuolinilmoitus saattaa nostaa loppusummaa yllättävänkin paljon, normaalin kokoinen ilmoitus paikallislehdessä kun voi maksaa monta sataa euroa. Jos haluaa jättää lehti-ilmoitukset väliin, myös pienemmällä rahalla saa aikaiseksi arvokkaat hautajaiset. Jos vainaja puolestaan on vailla omaisia tai omaisuutta, sosiaalitoimisto järjestää sosiaalihautajaiset. Tällöin valitaan edullisin arkku ja uurna, ja ellei vainajalla ole sukuhautaa, tuhkat levitetään muistolehtoon. ”Järjestämme kaikki tilaisuudet yhtä suurella kunnioituksella”, Silvennoinen huomauttaa. Hautaustoimisto voi hoitaa myös perunkirjoituksen omaisten puolesta. Perunkirjoituksessa selvitetään kuolinpesän osakkaat, eli perilliset, ja luetteloidaan vainajan ja tämän mahdollisen puolison omaisuus varoineen ja velkoineen. Perunkirjoitus tulee pitää kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Asiakirjaa varten vainajasta tarvitaan katkeama- ton sarja virkatodistuksia 15 ikävuodesta kuolemaan saakka. Todistuksia kerätään kaikista seurakunnista tai väestörekistereistä, joissa vainaja on ollut kirjoilla. Silvennoinen mainitsee, että hautauskulttuuri on pysynyt pitkään samanlaisena. Pieniä muutoksia ovat tuoneet muiden uskontokuntien edustajien kasvava määrä sekä uudenlaiset hautakivi- ja arkkumallit. Siunaustilaisuuksiin kutsutaan avoimella lehti-ilmoituksella enää hyvin harvoin. Pyhällä maalla Ruumis odottaa siunaamistaan kappelin kylmiössä muutaman viikon. Kylmäkaapista se nostetaan esille yleensä hautajaisia edeltävänä päivänä, ja arkku valmistellaan hautajaisia varten. Kappelin ruumishuoneen yhteydessä on myös tila, jossa omaiset voivat nähdä vainajan viimeisen kerran. ”Välillä sairaalasta kerrotaan, että vainajaa ei välttämättä kannata näyttää. Tällöin kerromme omaisille, että henkilön ulkonäkö on kuoleman jälkeen muuttunut”, kertoo ylivahtimestarin sijaisena toimiva Ari Kostiainen. Kostiainen opastaa meidät ruumishuoneelta Ylösnousemuskappelin sakastiin, jossa pappi valmis-
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 tautuu siunaamiseen. Huoneessa pappi pukeutuu albaan ja stoolaan, jonka värin osoittaa kirkkokalenteri. Näitä suorakaidehuiveja on olemassa vihreitä, violetteja, punaisia, mustia ja valkoisia. Tilaisuus noudattaa yleensä samaa kaavaa. Ensin on alkusoitto, jonka jälkeen lauletaan virsi. Seuraavaksi kukat lasketaan arkun likelle, lauletaan toinen virsi, ja pappi siunaa vainajan. Lopuksi arkku kannetaan hautausmaalle, tai omaiset poistuvat ja ruumis viedään takaisin säilöön, josta se myöhemmin kuljetetaan tuhkattavaksi. Tilaisuus kestää yleensä noin 45 minuuttia. Koska Erik Bryggmanin suunnittelema kappeli on siunattu kirkoksi, sitä koskevat tarkat säännöt. Uskonnottomien hautajaistilaisuuksia saa pitää vain alkuviikosta, kun taas pienemmissä kappeleissa niitä on mahdollista järjestää viikon jokaisena päivänä. Uskonnottomien tilaisuus eroaa perinteisestä kaavasta hieman. Kirkkoon kuulumatonta ei siunata, ja papin tilalla on puhuja. Vainaja voidaan kuitenkin haudata kirkon maaperälle, ja hautapaikasta peritään sama hinta kuin uskontokuntaan kuuluvaltakin. Useimmilla vainajilla on omaisia, mutta aina näin ei ole. ”Välillä on siunaustilaisuuksia, joissa läsnä ovat vain pappi, kanttori ja vainaja. Se on todella surullista”, Kostiainen huokaa. 19
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 Tuhannen asteen kuumuus Krematorion uuni on päällä yötä päivää. Se ottaa sisuksiinsa korkeintaan kuusi ruumista päivässä, polttaa ne tuhkaksi uurnaa varten. Uunin ääressä työskentelevä Kari Heikkilä sanoo, että vainajan tuhka on enimmäkseen luista koostuvaa ainesta. Lähes tuhannen asteen kuumuudessa kudokset katoavat, ja jäljelle jää isoimpien luiden kappaleita ja esimerkiksi titaanista valmistettuja tekoniveliä. ”Titaaniset kappaleet viedään ulkomaille sulatettaviksi, jotta ne saadaan uusiokäyttöön”, Heikkilä kertoo. Metallista voidaan myöhemmin valaa vaik- 20 kapa lentokoneen osia. Uunista maalliset jäänteet kulkevat myllyn kautta uurnaan. Koneessa kolme pienen nyrkin kokoista kuulaa jauhaa materian hienoksi jauhoksi, ja arkun ruuvit ja muut metalliosat eritellään pois. Lopulta ihmisestä jää jäljelle noin neljä litraa tuhkaa. Tämän jälkeen uurna viedään odottamaan kappeliin. Tuhkat voidaan normaalisti haudata aikaisintaan kahden viikon kuluttua tuhkaamisesta. Jotta uurnan saa mukaansa, krematoriolle täytyy ilmoittaa tuhkien sijoituspaikka. Krematorio kerää tiedot rekisteriin, josta kunkin vainajan tuhkien sijainti on mahdollista paikantaa. Tuhkat täytyy lain mukaan sirotella tai haudata viimeistään vuoden ku- luttua tuhkaamisesta. ”Välillä tuhkat ovat kuitenkin säilössä yli vuoden, milloin mistäkin syystä”, vahtimestari Kostiainen toteaa. Hautausmaan sijaan viimeinen lepopaikka voi olla myös muistolehto, aava meri tai vaikkapa oma mökkipiha. Maastoon levitettyjen tuhkien sijaintia ei kuitenkaan saa merkitä hautamuistomerkillä, ja levitykseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Jos hautapaikan haluaa merkitä, omaisella on mahdollisuus perustellusta syystä perustaa yksityinen hauta. Luvan myöntää paikallinen aluehallintovirasto eli avi, joka vaatii, että asianomaisella on selvitys hautapaikan hoidosta ja maa-alueen rauhoittamisesta hautausmaakäyttöön.
• TURUN YLIOPPILASLEHTI Viimeinen leposija Maaliskuinen hautausmaa on karu paikka. Sulavia kinoksia on siellä täällä, mutta enimmäkseen näkyy harmaata ja kosteaa. Turun hautausmaa on lajissaan Suomen toisiksi suurin. Sen pinta-ala on noin 60 hehtaaria, ja se pitää sisällään arviolta 45 000 hautaa. Viime vuonna näille kummuille saatettiin yhteensä 1289 vainajaa. Heistä 196 on haudattu arkuissa, loput uurnissa. Tuhkahautauksien osuus on näin ollen lähes 85 prosenttia kaikista hautauksista. ”Tuhkaamisten määrä ylitti arkkuhautaukset ensimmäisen kerran vuonna 1994”, hautaustoimen päällikkö Markku Mannerkorpi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä mainitsee, kun saavumme talviteloilla olevaan uurnalehtoon. Paikasta on vaikea saada kunnollista käsitystä, sillä esimerkiksi suihkulähde on pois käytöstä. Kesällä pensaat vihannoivat ja lähde solisee. ”Tuhkaus on tilankäytöltään taloudellista, sillä uurnia mahtuu yhteen kerrokseen enimmillään yhdeksän. Luku on kuitenkin teoreettinen, eikä niin montaa uurnaa taida missään haudassa olla”, Mannerkorpi sanoo ja osoittaa tiuhaan pystytettyjä hautakiviä. Hauta kaivetaan vain 80 sentin syvyyteen, ja uurna vie tilaa 33 senttiä suuntaansa. Hautaoikeuden saa kerrallaan 25 vuodeksi. Oikeutta voidaan jatkaa saman verran, jos hauta on 3/2014 pidetty kunnossa. Muutoin paikka palaa kiertoon, kivi poistetaan, ja lopulta samoille sijoille haudataan joku toinen. Astumme seuraavaksi muistolehtoon, jossa ei ole minkäänlaisia hautakiviä tai -merkkejä. ”Näille terasseille tuhkat haudataan”, Mannerkorpi näyttää. ”Tämä ei katso säätyä, vaan tänne on haudattu ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista”, hän jatkaa. Vaikka luumme joskus unohtuvat, on lohduttavaa, että kaikista huolehditaan. Että kaikki johdatetaan lepoon. Ja että lopulta saamme levätä rauhassa. • 21
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 Kallistuneen laivan kapteeni Arkkipiispa Kari Mäkinen ei tyydy lepäämään laakereillaan Agricolankadun rauhassa. Liberaaleilla kannanotoillaan huomiota herättänyt kirkonmies aikoo pitää yhteisönsä tärkeänä yhteiskunnallisen keskustelun äänenä myös tulevaisuudessa. Suomen suurimman hengellisen yhteisön johtaja ottaa meidät vastaan virka-asunnossaan Agricolankadulla, turkulaisten korkeakoulujen kampusalueiden ytimessä. Arkkipiispa kaataa meille teetä kannusta ennen kuin kysymykset alkavat. Kari Mäkisen sanavalinnoista huomaa nopeasti, että pöydän toisella puolella istuva herrasmies ei puhu vain omissa nimissään, vaan suuren suomalaisen, sisäisesti ristiriitaisen instituution johtohahmona. Evankelis-luterilainen kirkko on historiansa kovimmassa turbulenssissa. Uskonyhteisöön kuuluu edelleen yli neljä miljoonaa suomalaista, mutta erityisesti nuoret ikäluokat jättävät vanhan kansankirkon sankoin joukoin. Mäkinen vaikuttaa hämmentyneeltä siitä, miksi niin monet kokevat omien arvojensa ja kirkon opetusten olevan syvässä ristiriidassa. Hän toteaa, että yhteisöään näkyvästi edustavilla kirkon työntekijöillä on peiliin katsomisen paikka. ”Jossain kohtaa on jotain vialla, jos meidän sanomamme koetaan näin. Miksi tällainen kuva on sitten syntynyt – siihen on varmasti monia syitä. Me kannamme edelleen tietynlaista historiallista painolas- 22 tia mukanamme. Kirkko on ollut keskeinen tekijä yhteiskunnan uskonnollis-moraalista järjestystä ylläpitämässä. Se on ollut yhtenäiskulttuurin keskeinen instituutio”, Mäkinen pohtii. Hän toteaa, että terävärajainen, jyrkkä ja tuomitseva kristillisyys saa helpommin huomiota julkisessa keskustelussa ja tiedotusvälineissä kuin maltillisemmat, keskustelevat puheenvuorot. Asioiden halutaan herättävän dramatiikkaa. Vastakkainasettelut ja jännitteet lyövät kipinää ajankohtaisiin teemoihin. Uskontokriitikot tarttuvat helposti kristillisyyden jyrkimpiin ilmentymiin. Mäkisenkin on toki myönnettävä, että näiden puheenvuorojen viesti ei ole täysin tuulesta temmattu. ”Tiedän, että kirkossa elää myös sellaisia näkemyksiä, joissa moraali nähdään joidenkin määrättyjen normien noudattamisena. Aidosti kristillisessä moraalissa ei ole kyse siitä, että meillä olisi joku sääntökokoelma, josta luetaan suurennuslasin kanssa, että toteuttaako tämä ihminen tätä ja tuota. Moraalin ydin on aina siinä, että asetutaan toisen ihmisen asemaan”, hän naulaa. Teksti: Jaakko Mikkola kuvaT: Lauri Hannus Hiljainen vaihtoehto markkinoille Piispan taitavasti argumentoitujen vastausten rivienväleistä kuultaa selkeä pyrkimys puhua avoimemman kirkon ja solidaarisemman yhteiskunnan puolesta. Hän hahmottelee yhteisönsä tulevaisuudelle tärkeätä osaa yhteiskunnallisessa keskustelussa. ”Aiempaa selkeästi enemmän kuulee viestiä siitä, että ihmiset odottavat kirkon olevan ihmisen puolella tässä kovien arvojen kuljettamassa maailmassa. Luin hiljattain yhtä Don DeLillon romaania. Minua jäi siitä teoksesta pidemmäksi aikaa askarruttamaan sellainen ajatus, että kaikki tässä kulttuurissa ja maailmassa on tällä hetkellä markkinoiden alaisuudessa. Myös markkinakritiikki on integroitu osaksi tätä samaa järjestelmää.” Mäkinen linjaa, että kirkon tehtävänä on pitää ikkunaa auki sille, että deterministinen, markkinoiden hallitsema maailma ei ole koko todellisuus. Hänen mukaansa sellainen maailma, jossa kukaan ei rukoile, on suljettu ja toivoton paikka. Piispa korostaa, että markkinatalouden lainalaisuudet eivät saa yksin määritellä tämän maailman reunaehtoja.
• TURUN YLIOPPILASLEHTI ”Kirkko ei omista elämän peruspelisääntöjä, ne taan hengelliseksi kieleksi. En itse allekirjoita sitä ovat kaikille ihmisille yhteisiä. Silloin ei voi sanoa, kritiikkiä kokonaan. Ajattelen, että Jumalasta ei että vain kristillisen yhteisön näkemykset ovat eet- voi puhua niin kuin pöytäliinasta. Olen oppinut tisesti oikein, mutta kirkko voi avata yhteiseen elä- olemaan nöyrä uskonnollisen kielen edessä. Yritän mään perspektiiviä. Tästä on kysymys, kun sanon, puhua niin, että tälle syvälle kielelle jäisi se paino, että ei ole olemassa erityisesti kristillistä politiik- joka sille kuuluu. Että sitä ei käytettäisi kovin kekaa. Yhteiskunnalliset päätökset ovat yhteisiä. Kirk- vyesti.” ko voi muistuttaa eettisistä periaatteista. Painavia eettisiä puheenvuoroja tulee toki myös muualta.” Noita tärkeitä puheenvuoroja käyttäviä tahoja Monet näkivät vuoden 2010 arkkipiispavaalin tärovat esimerkiksi akateeminen yhteisö ja taiteilijat. Mäkinen käyttää puheenvuoroissaan paljon esi- keänä symbolisena suunnannäyttäjänä kirkon tulemerkkejä nykytaiteesta, muun muassa turkulais- vaisuuteen. Siis siihen, jääkö evankelisluterilainen kaksikko IC-98:n teoksista. Myös mannermainen yhteisö arvokonservatiiviseksi linnakkeeksi maalromaanikirjallisuus ja hyvät dekkarit stimuloivat listuvassa yhteiskunnassa, vai käykö se edelleen aktiivista vuoropuhelua ajankohtaisista teemoista. hänen ajatteluaan. Kari Mäkinen näyttäytyi liberaalien piirien eh”Taiteet ovat merkittävä henkisen ilmapiirin indikaattori. Niiden kautta ilmaistaan sellaisia asioita, dokkaana ja vei lopulta vaalin niukasti nimiinsä. Virassa olevana arkjoita ei muuten pystytä puhuJumalasta ei voi puhua kipiispana hän on nosmaan julki. Mutta taiteita ei voi niin kuin pöytäliinasta. tanut aktiivisesti kesmyöskään nostaa ylimaalliseen kusteluun ajankohtaisia rooliin. Ihmisten touhua nekin eettisiä ja moraalisia, ovat. Se on ihmisen puhetta, kirkon jäsenkuntaa mutta monitasoista, herkkää. Se saa kiinni monesti sellaisista tasoista ja merkityk- voimakkaasti jakavia kysymyksiä. Maaliskuussa sistä, joita esimerkiksi päivänkohtainen julkisuus 2013 hänen tulkittiin antaneen Huomenta Suomen haastattelussa suoran tukensa tasa-arvoiselle avioei voi tavoittaa. Se tavoittaa tunnemaailman.” Piispa kertoo saavansa palautetta siitä, että käyt- liittolaille. Tuoreessa piispainkokouksen avajaispuheestää puhuessaan säästeliäästi perinteisiä kristillisiä avainkäsitteitä. Maailman hahmottaminen taitei- saan (11.2.2014) hän totesi aihetta sivuten seuraaden, kirjallisuuden ja historiankirjoituksen avulla vasti: ”Raamatun ihmiskäsitys ja elämänkäsitys on hänelle oman henkilöhistorian vuoksi luontai- eivät muodostu määrittelemällä, piirtämällä rajoja tai tekemällä vaikeasta maailmasta yksinkertaista. sinta. ”Saan toisinaan siitä kritiikkiä, että puhun liian […] Tämän ymmärtämistä pidän tärkeänä kaikessa vähän sellaisella kielellä, joka yleisesti tunniste- keskustelussa kirkossa, ja erityisen tärkeänä siinä Suuntaviivoja uudelle seksuaalietiikalle 3/2014 keskustelussa, jota käydään ja tullaan käymään koskien ihmiskäsitystä, ihmisen seksuaalisuutta ja ihmisen arvoa.” Otan asian uudelleen puheeksi. Mäkinen tähdentää, että esimerkiksi homoseksuaalisuudesta puhuttaessa on ehdottoman tärkeää, että kuullaan ihmisten todellisia, aitoja kokemuksia omasta elämästään. Hänen mielestään elämää arvioidaan liiaksi sen perusteella, miten mikäkin sopii siihen kuvaan, joka elämästä on kulttuurissa tai omassa mielessä muodostunut. ”Nyt liikutaan alueella, jossa on tavattoman paljon mitätöinnin ja sivuun jättämisen kokemusta, näkymättömänä olemisen kokemusta. Se on ollut erityisesti seksuaalivähemmistöjen osa. Liian moni joutuu kysymään itseltään, onko minulla oikeus olla tällaisena olemassa”, hän sanoo. ”Pelot koskevat tässä keskustelussa kaikkia osapuolia, vaikkakin eri tavoin. Ihmiset joutuvat kohtaamaan omia seksuaalisuuteen – ja elämään ylipäänsä – liittyviä pelkojaan. Mutta onneksi yhä enemmän näkee myös pyrkimystä vuoropuheluun ja pelkojen voittamiseen.” Monet voivat todeta tähän, että liberaalillakaan kirkollisella siivellä ei ole edelleenkään tarjota seksuaalivähemmistöille muuta kuin kauniita sanoja ja lämmintä kättä. On kuitenkin muistettava, että suuret laivat kääntyvät hitaasti. Moni menneiden vuosikymmenten suuri ristiriita kirkon ja maallistuneen yhteiskunnan välillä on ratkennutkin. Tulevaisuus näyttää, ajautuuko kirkko yhä syvemmälle marginaaliin, vai oppiiko se tulemaan toimeen vapautuneen ja maallistuneen yhteiskunnallisen ilmapiirin kanssa. • 23
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 Tuhmaa tutkimusta Porno tarjoaa päivittäistä huvia miljoonille ihmisille. Vierasta se ei ole tutkijoillekaan. Humanistisen tiedekunnan opiskelijat ovat viime aikoina päässeet perusasioiden äärelle. Mediatutkimuksen oppiaineen järjestämällä Pornografia: estetiikka, politiikka, etiikka, affekti -kurssilla pureuduttiin pornoon liittyviin eettisiin, poliittisiin ja esteettisiin kysymyksiin. Kurssin vetäjä, mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen päätyi pornon pariin kymmenisen vuotta sitten. Tuolloin hän keräsi tutkimusaineistokseen syntistä roskapostia. Nälkä kasvoi syödessä, ja Paasonen oivalsi, että pornossa riittää tutkittavaa rutkasti enemmän kuin yhden artikkelin verran. ”Porno on aihe, joka vaikuttaa itsestään selvältä: kaikkihan tietävät, mitä porno on ja mitä sillä tehdään. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettemme todellisuudessa tiedä asiasta paljoakaan.” Porno ei ole pelkkää penetraatiota. Tarjolla on kaikkea myrskyssä seikkailevista Suomi-tytöistä riettaisiin smurffihahmoihin. Nykypornolle onkin tyypillistä pirstaloituneisuus: pornoa on vaikea määritellä, sillä se jakautuu satoihin erilaisiin alakategorioihin. Massatuotetun pornografian tarina alkaa kirjapainotekniikan keksimisestä ja jatkuu meidän päiviemme nettipornoon. Matka kohti valtavirtaa ei ole ollut helppo. Kovan pornon tuotanto oli laitonta kaikkialla maailmassa vuoteen 1969 saakka, jolloin Tanska laillisti pornoelokuvien tuottamisen. Suomi sai odottaa vuoroaan 2000-luvun taitteeseen asti. ”Usein ajatellaan, että liha ei valehtele. Laboratorio-olosuhteet ovat kuitenkin niin poikkeukselliset, että ne vääristävät tuloksia väkisin. Kiihottuminen saattaa vaikeutua, kun käsivarressa on piuhoja kiinni.” Ei siis ihme, että pornon yleisöä on tutkittu varsin vähän. Moni menee siitä, missä aita on edes hiukan matalampi. Tutkimus saattaa keskittyä esimerkiksi elokuvapornon estetiikkaan. Patjan alle rytistettyjä nenäliinoja ei mainita sanallakaan. ”Nykyistä pornotutkimusta lukemalla ei välttämättä saisi koskaan selville, että porno liittyy jotenkin masturbaatioon. Itselleni ei kuitenkaan riitä, että tutkitaan esimerkiksi sitä, millaisia henkilöhahmoja pornossa on tai millaista musiikkia siinä käytetään”, Paasonen sanoo. ”Olen kiinnostunut siitä, miten porno toimii.” Vau, pornotutkimusta! Tiede uskaltautui pornon reviirille ensi kertaa 1960-luvulla. Tuolloin tutkijat alkoivat kiinnostua kirjoitetusta pornosta. Seuraavalla vuosikymmenellä valokeilaan nousi lähinnä anti-porno-aiheisia pamfletteja. Varsinainen aikuisviihteen tutkimisen kultakausi on koittanut vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Monitieteisyys on oleellinen osa pornon tutkimista. Aihepiirin parissa hikoilevat mediatutkijoiden lisäksi muun muassa Pornon tutkiminen herättää huvitusta ja pällistelyä. psykologit, sosiologit ja Erityisesti toimittajille aihe tuottaa suunnattomasti iloa. sukupuolentutkijat. Tiedeväkeä kiinnostavat esimerkiksi Pornoon on kautta aikojen liittynyt kielletyn he- pornoon liittyvä kokemuksellisuus sekä pornon delmän maku. Sen kuluttaminen aiheuttaa monille vaikutus nuorisoon. Yhdysvaltain länsirannikolla häpeäntunteita, jotka toisaalta ahdistavat, toisaalta tutkimuskohteina ovat myös alan tähdet – sijaitsevathan kalifornialaiset studiot koulutyttöineen ja kiihottavat. Kieltojen ja punastelun ilmapiiri asettaa tiettyjä pitsalähetteineen vain kivenheiton päässä. Susanna Paasonen on keskittynyt teoreettisemhaasteita myös tutkimukselle. Yleisötutkimusten tulokset riippuvat pitkälti siitä, mitä ihmiset itse ha- man media-analyysin tekemiseen. Vuonna 2011 julkaistiin Carnal Resonance -monografia, joka on luavat tutkijoille kertoa. Myös laboratoriokokeita on tehty. Niissä koehen- ollut professorin suurin projekti pornon parissa. kilöille näytetään pornografista materiaalia ja tutki- Teos käsittelee erityisesti nettipornon vetovoimaa ja taan, kiihottuvatko he näkemästään. Paasonen kui- sitä, miten porno on vuosikymmenten aikana muuttunut. tenkin suhtautuu kokeisiin varautuneesti. 24 Teksti: Susanne Salmi Kuvitus: Tytti Roto
• TURUN YLIOPPILASLEHTI Seksihulluja ja ikuisia traumoja? Vaikka Paasosta on kutsuttu pornoprofessoriksi, ei kyseessä suinkaan ole hänen ainoa tutkimuskohteensa. Silti intiimi aihepiiri jää päällimmäiseksi ihmisten mieliin. ”Pornon tutkiminen herättää huvitusta ja pällistelyä. Erityisesti toimittajille aihe tuottaa suunnattomasti iloa”, Paasonen nauraa. ”En kuitenkaan voi sanoa tutkimuksen aiheuttavan mitään suurta stigmaa. Jos pohdin vaikkapa omaa uraani, niin ei pornon tutkimisesta ole ainakaan haittaa ollut.” Ihmisten makuuhuoneisiin tunkeutuminen tuottaa aina tiettyjä vaikeuksia. Miksi pornoa halutaan silti tutkia? ”Porno on häkellyttävän suosittua siihen nähden, miten masentavan typerästi siitä puhutaan”, Paasonen puuskahtaa. Julkinen keskustelu perustuu mustavalkoisiin oletuksiin siitä, että porno on joko hyvä tai paha asia. Nämä kuvitelmat nojautuvat harvoin tutkimustuloksiin. Pornon pahuutta on helppo yrittää perustella arkiajattelun avulla: sen uskotaan traumatisoivan lapset, rikkovan parisuhteet ja tekevän erityisesti heteromiehistä seksifanaatikkoja. Paasonen ei ole erityisen huolissaan pornon vaikutuksista. ”Minusta on tullut tällainen kansankynttilä. En ole lähtökohtaisesti hirveän huolissani mistään populaarikulttuuriin liittyvästä – en myöskään pornosta.” 3/2014 Pornon pedagoginen vaikutus on silti kiistämätön. Nettiporno saattaa hyvinkin olla tämän hetken vaikutusvaltaisin seksuaalikasvatuksen muoto. Siinä missä koulujen seksivalistus keskittyy lähinnä lisääntymisterveyteen ja tauteihin, porno näyttää, mitä ihmiskeholla voi tehdä ja mihin se taipuu. ”Tämä ei toki tarkoita, että porno olisi erityisen hyvää havaintomateriaalia, sillä se pyrkii lähinnä näyttävyyteen. Etenkin nuorille porno voi olla vähän huonoakin pedagogiikkaa, kun ei ole vielä ymmärrystä siitä, mitä mahdollisesti haluaa kokeilla. Jostain tuplapenetraatiosta ei ehkä kannata aloittaa.” Paasonen ei kuitenkaan usko nuorten olevan täysin vietävissä. Kauhistelun sijaan hän kannustaa avoimeen keskusteluun. Aivan helppoa se ei ole. ”Vanhemmat kokevat aiheesta puhumisen tosi hankalaksi, ja opettajat etenkin. Luokkahuoneellinen hermostuneesti kikattavia varhaisteinejä voi tietysti olla aika sietämätön tilanne.” • Käsittämätöntä kamaa, mutta niin kiinnostavaa En ole varma, kenen mielestä pornokurssille osallistumiseni oli hassumpaa: minun vai niiden, joille siitä kerroin. Vaikka käsittämättömiä ja odottamattomia juttuja tulikin nähtyä, ei se ollut sitä, että salillinen ylioppilaita kokoontuu kahdesti viikossa puolentoista tunnin pornonkatselusessioihin. Luentodiat vilisivät. Totta kai kurssi oli vahvan akateeminen, eikä salaisen klubin elokuvasarja. Tuntemuksia se kyllä herätti. Ihmetytti, kiehtoi, jännitti, oksetti, kyllästytti, yllätti ja nauratti. Koen, että meille mediatutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen opiskelijoille seksistä tulee jo varhain aihe muiden joukossa. Tämä karsi kokonaan pois nihkeän vaivaantuneisuuden ja hermostuneen hihityksen. Opiskelu oli vakavaa ja analyyttista. En voi silti kieltää sitä vähän pikkurikollista fiilistä, kun hiippailin tammikuun hämärissä neljältä iltapäivisin hiljaiseen Dentalian luentosaliin pornoluennolle. Tai kun näytettä katsellessa oli ovi raollaan. Kuunteleekohan tuo siivooja ulkopuolella...? Hämmentävintä ja antoisinta oli se, miten aiheen moniulotteisuus jopa ylitti odotukset. Pornon vaikutuksista on ollut puhetta jo kauan, mutta nyt havahduin sen kontrasteihin: yksityisen ja julkisen, helpon ja vaikean, hyväksytyn ja kielletyn rajoihin. Opittu heijastuu jo muuhunkin opiskeluun. Kurssi tiivisti Susanna Paasosen kahdentoista vuoden tutkimuksen niin, että nyt kokee nähneensä ihan kaiken. Nyt mietin vain: pystyyköhän enää mikään kurssi olemaan näin... erilainen? Anni Savolainen 25
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 Kissanpolkasta free-jazziin Teksti: Tuomo Yrttiaho kuva: Lauri Hannus Jaakko Tolvin päivät täyttyvät musiikista. Kahdesti Turkuun muuttanut mies ei harrasta mitään, sillä soitinten parissa puuhailu yhdistää työtä ja vapaa-aikaa. Siinä sivussa myös turkulainen kulttuurielämä saa uutta potkua. ”Jos löydän levyn, jossa vihellellään, niin kyllä mä sen ostan. Vaikka se olisikin ihan paska”, kuvailee Jaakko Tolvi, 32, levyhyllynsä sisältöä. Lienee selvää, että kulunut termi ”musiikkimaultaan kaikkiruokainen” pitää hänen kohdallaan paikkansa. Vaikka puhe on Tolvin intohimosta, musiikista, hän säilyttää äänessään jatkuvasti saman rauhallisen sävyn. Hän kaataa kahvia, hämmentää liedellä porisevaa kattilaa ja vastailee toimittajan kysymyksiin keskittyneesti, ajatuksiaan punniten. Useiden asioiden tekeminen yhtä aikaa ei näytä tuottavan vaikeuksia, eikä se taida olla yksityisyrittäjälle kovin uuttakaan. Kahvitteluhetkikin kun osuu vielä keskelle Tolvin työpäivää. Tosin tänään pianonvirittäjä työskentelee kotonaan. Kuudetta vuotta yhden miehen Kissanpolkka-yritystään pyörittävä Tolvi on vielä uusi tulokas alalla, jolla asiakassuhteiden luominen on pitkäjänteistä työtä. ”Vuoden alussa on aina hieman hiljaisempaa, kun joulu on jo ohi ja kevään ja kesän juhlat vasta tulossa”, Tolvi kertoo. Hän nyökkää olohuoneen puolella nököttävää pianoa kohti ja jatkaa: ”Nyt olisi tarkoitus fiksailla tuota omaa pianoa. Onhan se vähän huonoa mainosta, jos pianonvirittäjän oma soitin ei ole kunnossa.” Tolvin edustama käsityöläisyys vaikuttaa eksoottiselta, etenkin kun sitä tarkastelee viime viikkojen uutisointien näkökulmasta. Alkuvuodesta julkais- 26 tun Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen raportin mukaan teknologian kehittymisen myötä parin seuraavan vuosikymmenen aikana Suomesta katoaa lähes joka kolmas työpaikka ja ammatti. Soitinvirittäjät voinevat silti olla rauhallisin mielin. Raportti rankkasi heidän ammattinsa 400 uhanalaisimman ammatin joukosta vasta sijalle 220. Käsillä tekemisen ja kokemuksen tuoman tiedon yhdistelmää on hankala korvata koneella. Mikä harrastus? Soittimet kuitenkin ovat Jaakko Tolville enemmän kuin vain kiinnostavia ja korjausta vaativia esineitä. Eteisen keikkajulisteet kertovat, että asunnossa asuu aktiivinen muusikko. Tolvi on soittanut useilla kymmenillä levyillä, joiden tyylikirjo ulottuu vaivatta free-jazzista metsäfolkiin. Keikkaakin pukkaa eri yhteyksissä viikoittain. Tuoreimpiin tapauksiin kuuluu suoraviivaisempaa rock-musiikkia soittava Pöllöt-yhtye, joka lyhyestä olemassaolostaan huolimatta on jo ehtinyt herättää kiinnostusta. Yleensä rumpalin pallilla istuva Tolvi soittaa yhtyeessä poikkeuksellisesti kitaraa ja laulaa. ”Ehkä se on vähän surullista, että Pöllöt otettiin heti aivan eri tavalla vastaan kuin muut yhtyeet, joissa olen soittanut vuosia. Mutta onhan se selvästi helpommin lähestyttävää musiikkia kuin vaikka impro-jutut”, hän sanoo naurahtaen, ja on kieltämättä oikeassa. Kiila, Jarse, Taco Bells, Lau Nau, Lauhkeat lampaat, Kemialliset ystävät, Rauhanorkesteri… Kun katsoo kirjavaa listaa Tolvin musiikkiprojekteista, yhteisiksi nimittäjiksi tulevat mieleen lähinnä termit marginaalinen ja vaihtoehtoinen. Kiireisellä muusikolla riittää kuitenkin intoa myös kokonaan omien polkujensa tutkimiseen. Viime vuoden lopulla ilmestyi uuden Äänetön-levymerkin julkaisemana Jaakko Tolvin toinen soololevy, leikkisä ja merkillinen Kuinka kehtaatte. ”Omien levyjen tekeminen tapahtuu pitkään oman pään sisällä, yksin kotona. On hauskaa leikkiä ja opetella tekemään itse. Kaikkein mielenkiintoisinta on yrittää saada joku tietty idea toteutettua. On kiinnostavaa, miten erilaiselta lopputulos aina kuulostaa”, Tolvi selittää. Hänen mukaansa oman musiikin tekeminen on Onhan se vähän huonoa mainosta, jos pianonvirittäjän oma soitin ei ole kunnossa. vähän niin kuin harrastus, samalla tavalla kuin vaikkapa postimerkkien keräily. ”En kuitenkaan sanoisi, että harrastaisin musiikkia. En oikein käsitä, miten
• TURUN YLIOPPILASLEHTI voi vain harrastaa”, hän ihmettelee. On helppo ymmärtää, mitä Tolvi ajaa takaa. Vaikka suuret rahat eivät kokeilevan musiikin piirissä liiku, se tarjoaa tekijälleen selvästi tyydyttävän tavan elää. kuhinaa kaupunkiin Satakunnassa syntynyt ja kahdesti Turkuun muuttanut Tolvi on mukana laajentamassa nykyisen kotikaupunkinsa kulttuuritarjontaa muutenkin kuin soittamalla. Hän kuuluu Himera-ryhmään, joka organisoi Tu- russa vaihtoehtoisen musiikin tapahtumia ja kuuntelupiirejä. Maaliskuun lopulla ryhmä järjestää Kutomolla toista kertaa kaksipäiväisen festivaalin, jossa yleisö pääsee laajentamaan musiikkimakuaan asteen tai pari kokeellisempaan suuntaan. ”On hienoa huomata, miten tietyn nimen alla tehtävät tapahtumat alkavat pikkuhiljaa löytää uutta yleisöä”, hän innostuu. Ohjelmassa on kotimaisten esiintyjien lisäksi myös kovia ulkomaisia tekijöitä, kuten arvostettu brittiläinen saksofonisti Evan Parker. Myös kotimaisen avantgarden tunnetuimpiin nimiin lukeutuva Pekka Airaksinen esiintyy festivaalilla. Tolvi 3/2014 törmäsi Airaksiseen hiljattain Taco Bellsin keikalla, ja on edelleen ilmeisen tohkeissaan tietynlaisen sukulaissielunsa kohtaamisesta. Sekin on täysin ymmärrettävää. Eturintamassa on harvoin ruuhkaa. • Jaakko Tolvi keikalla: Himera II -festivaali, Kutomo, Turku 28.–29.3. (Jarse, Lauhkeat lampaat) Klub Karkia, Porin Taidemuseo Open Café 11.4. (Taco Bells) kevätsoitto vapaudelle Maaliskuun viimeinen viikonloppu Turussa rönsyilee kokeellista musiikkia. Kokemuksen voima Himeran Topias Tiheäsalo sekä Zaumfestin Otso Helasvuo ja Maija Leino tiedostavat, että vapaata musiikkia alagenreineen voi olla vaikea lähestyä. He korostavat läsnäolon ja kokemuksen tärkeyttä. ”Kun kokee tällaisen musiikin livenä omien silmien edessä, se ei ole niin vaikeaa ja outoa. Musiikista tulee silloin hyvässä mielessä demystifioitua”, Tiheäsalo sanoo. Kokeellisuudessakin näkyvät vuosisataiset musiikkiperinteet. Olennaista sen kuuntelemisessa on uteliaisuus, yllätyksellisyys ja avoimuus. Suomessa vapaata improvisaatiota ei opeteta lainkaan, mikä ohjaa kokeellista soittamista entisestään. Zaumfest mainostaa itseään avoimen musiikin festivaalina. Se pohjautuu myös kuulijan avoimuuteen. Olennaista ei ole se, onko musiikki vakavaa tai ylevää. ”Voi hyvin mennä jazz-jameihin ja sitten kuulla jotain muuta uudella tavalla. Eri genret eivät ole sodassa keskenään, mikä on avartavaa”, taiteellisena johtajana toimiva Helasvuo kertoo. Tapahtumat merkitsevät tieteen ja taiteen kohtaamista. Tärkeää on samalla yhteys akateemiseen maailmaan ja tutkimukseen. Tämä ilmenee erityisesti Zaumfestissa, joka on järjestetty yhteistyössä musiikkitieteen oppiaineen kanssa. Mathias Bothor Kokeellisuus, free-jazz, noise, omaehtoisuus, vapaa improvisaatio ja tila. Näistä pääraaka-aineista syntyy kaksi turkulaista festivaalia, Himera ja Zaumfest. Festareiden yhteistarjontaan kuuluu niin nauhakaikukokeiluja ja turkulaisia yhtyeitä kuin kansainvälisiä pitkän linjan uranuurtajia ja improvisoivia duojakin. Paripäiväisen Himeran pääesiintyjiä ovat Evan Parker (UK) ja Aaron Dilloway (US). Zaumfestin kuuden konsertin sarja puolestaan huipentuu festivaalin useiden kansainvälisten artistien yhteiskonserttiin. Lisäksi Zaumfest järjestää Sirkkalan kasarmilla keskustelutilaisuuden improvisaatiosta. Omalaatuisen tarjonnan lisäksi merkitystä on tiloilla. Vähäpätöistä ei ole esimerkiksi se, miksi Zaumfestilla on konsertti Martin kirkossa. ”Siellä kohtaavat kirkko, tiede, taide ja Atte Häkkinen läppärin kanssa. Se synnyttää ihan uusia merkitysverkostoja”, Zaumfestia järjestävä Maija Leino selittää. Tapahtumien päällekkäisyys on puhdas sattuma. Tavoitteena on nyt yhteisvoimin tarjota musiikkia, joka ei järjestäjien mukaan soi usein Turussa julkisesti. Vastaava festari on järjestetty Turussa viimeksi neljä vuotta sitten. Henkisen pääoman ilo Molempien tapahtumien järjestäjiin kuuluu vain muutama ihminen. Himera on järjestänyt jo useita tapahtumia, mutta nyt ensi kertaa isomman festarin. Työryhmä koostuu muusikoista, joista osa on itseoppineita. Toiminta on ympärivuotista. Vahvasti opiskelijahenkinen Zaumfest puolestaan syntyi semispontaanisti luomisen ilosta. Kulttuurituotantoa opiskeleva Otso Helasvuo tapasi syksyllä Berliinissä turkulaislähtöisen muusikon Harri Sjöströmin. Hänet saatiin mukaan Helasvuon, Leinon ja Jane Vuorisen työryhmään. Ajatuksia tulevista hankkeista on jo syntynyt, mutta Helasvuon mukaan jatkoa tulee itsestään, jos tulee. Tärkeintä molemmissa tapahtumissa on kuitenkin henkisen pääoman tarjoaminen. ”Tämä musiikki on haastavaa, kaunista ja täysin poikkeavaa. Avoimuus vaatii ehkä kuulijalta töitä. Mutta jos on avoin, voi kokemuksesta saada jotain”, Tiheäsalo vakuuttaa. Sopraanosaksofonisti Harri Sjöström (kuvassa) duetoi Zaumfestissä italialaisen Gianni Mimmon kanssa. Luvassa on järjestäjien mukaan vaaraa, intensiteettiä ja energiaa – sekä myös huumoria. Anni Savolainen Zaumfest 21.–29.3. zaumfest.tumblr.com Himera II 28.–29.3. himera.fi 27
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 loma vista Kitaramyrskyjä ja masturbointia St. Vincent ei turhia kiertele. “Oh what an ordinary day / Take out the garbage, masturbate”, muusikko tokaisee Birth in Reverse -singlen alkajaisiksi. Onanoinnista veisaaminen on harvoin kuulostanut yhtä tarpeelliselta ja luontevalta. Karibianmerelle viittaavan taiteilijanimen takana on yhdysvaltalainen Annie Clark. Sufjan Stevensin kiertuebändistä ponnistanut Clark on kasvanut päteväksi laulunkirjoittajaksi, tulkitsijaksi, esiintyjäksi ja sydäntenmurskaajaksi. Rytmikkäästi soiva St. Vincent on suoraviivainen levy: kitarat pauhaavat aggressiivisesti, ja välillä sanoitukseksi riittää ah-äänteen maaninen toistelu. Helppouteen ei kuitenkaan sorruta, vaikka St. Vincentin menneisyyttä määrittänyttä kikkailua onkin vähennetty. Kekseliään äänimaailman ja vahvan laulun lisäksi albumia kannattelevat erinomaiset sävellykset. Erityisesti Prince Johnny on fantastisen hienoa maalailua. Biisi kasvaa syntetisaattorilla luodusta äänimatosta pakahduttavaksi balladiksi. Huey Newtonissa on kyse silkasta neroudesta: kappale alkaa surumielisenä kuvauksena lohduttoman yksinäisestä talvesta, kunnes tekee äkkiä täyskäännöksen ja muuttuu raivokkaaksi kitaramyrskyksi. I Prefer Your Love on vahva ehdo- kas tulevaisuuden klassikoksi, jonka melodiaa voivat hyräillä kaikki indienörteistä Celine Dion -faneihin. Samaan tapaan voisi ylistää lähes jokaista levyn kappaleista. Vaikka Annie Clark laulaa mielellään tavallisista päivistä, St. Vincent ei ole tavallinen albumi – pikemminkin kevään paras kokonaisuus. klasarin perusopinnot seenalaistaa koko länsimaisen taidemusiikin tradition, mutta samalla myös omat ajatuksensa ja tottumuksensa. Kapinoiva rock-asenne nousee pintaan aika ajoin, kunnes Löytty huomaa, että lajien välinen vastakkainasettelu on keinotekoista. Kirjeissä käsitellään kuin ohimennen useimmat taidemusiikin kliseet ja ennakkoluulot. Minnan asiantuntevat argumentit saavat huokailemaan ihastuksesta siinä missä Ollin väitteet verenpaineen nousemaan. Sinfoniaanisin terveisin on juuri sitä, mitä klassisen musiikin tietokirjallisuus on kaivannut. Kirjeet ovat suoria ja puhuttelevia: niiden myötä ei edes tiedosta imevänsä paljon tietoa. Kirja tarjoaa samastumiskohtia sekä klasarin suurkuluttajalle, välttelijälle että sivustakatsojalle. Mikä tärkeintä, pääosassa on aina musiikki, ei kuuntelijan tietotaito tai historia. Entä tarjoaako kirja vastauksia siihen, miten klassista musiikkia tulisi lähestyä? Lindgrenin mukaan taidemusiikkiin pätee sama perusperiaate kuin muihinkin musiikkilajeihin: tärkeintä on pistää levy soimaan – tai mennä konserttiin – ja olla hiljaa, sillä ”musiikki muuttuu aina meteliksi, kun sitä ei kuunnella.” Onanoinnista veisaaminen on harvoin kuulostanut yhtä tarpeelliselta ja luontevalta. Toimittaja Minna Lindgren ja tutkija-tietokirjailija Olli Löytty aloittivat keväällä 2009 kirjeenvaihdon, joka päätyi viisi vuotta myöhemmin kansien väliin. Projektin lähtöasetelma on yksinkertainen: kuinka lähestyä klassista musiikkia ummikkona? Säännöt ovat yksinkertaiset. Olli kysyy ja kyseenalaistaa, Minna vastaa ja perustelee mielipiteensä. Kyseessä ei ole yritys käännyttää Ollia onnelliseksi klasari-ihmiseksi, vaan aina edetään oppilaan ehdoilla. Löytty on kuin norsu posliinikau- passa. Sinfonisesta tulee sinfoniaaninen, laulu on epäluonnollista ja Sibeliuksen musiikki huokuu kansallismielisyyttä. Puhumattakaan siitä, että klassinen musiikki on pahimmanlaatuista elitismiä. Välillä sananvaihto äityy niin kiivaaksi, että kaksikko pohtii kirjeenvaihdon lopettamista säilyttääkseen välit edes jollakin asteella. Lopulta yhteisymmärrys alkaa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin bassolinjasta. On ilahduttavaa nähdä, kuinka Löytty laittaa itsensä likoon. Hän ky- Susanne Salmi St. Vincent: St. Vincent Loma Vista, 2014 Marissa Mehr Minna Lindgren & Olli Löytty: Sinfoniaanisin terveisin. Kirjekurssi klassisen musiikin maailmaan. Teos, 2014. 275 s. Itsensä urkkiminen ryhdistää Aristoteleen mukaan ihmisillä on tapana toimia luonteenpiirteidensä mukaan, vaikka heitä kuinka valvottaisiin ja uhattaisiin rangaistuksilla. Toistosta ja koulutuksesta syntyvä luonne määrää sen, miten ihminen käyttäytyy. Siksi kasvatus on suoraa tarkkailua parempi kontrollikeino. Näkemyksestä seuraa klassinen ongelma: kuka kasvattaa kasvattajat? Älypuhelinten ja yrittäjyyskasvatuksen aikakaudella vastaus on selvä: ohjelmat ja anturit kasvattavat meitä 28 kaikkia. Tai oikeastaan kasvatamme itse itseämme niiden avulla. Sosiaalisia normeja pidetään yllä kyylääjämummojen ja moralistisetien lisäksi teknologialla. Otetaan esimerkiksi Moves-ohjelma, jonka on kehittänyt suomalainen ProtoGeo. Appi piirtää automaattisesti kartan liikkeistäni päivän aikana. Se laskee askeleet, kilometrit, minuutit ja kalorit, kunhan puhelinta pitää taskussa. Ohjelma myös nimeää vierailemani paikat ja analysoi joukkoliiken- teen käyttöäni. Jokaisesta päivästä se piirtää kauniin aikajanan. Ulkoisen auktoriteetin ei tarvitse käskeä minua liikkumaan, koska valvon itse itseäni Movesilla. Eilen otin vain 3678 askelta ja lorvin baarissa viisi tuntia? Tänään pystyn parempaan. Itsensä kasvattamisen lisäksi Moves tarjoaa mahdollisuuden tarkkailla itseään poliisin ja NSA:n näkökulmasta. Puhelin joka tapauksessa rekisteröi liikkeeni ja sijaintini, ja viranomaisilla on pääsy tähän tietoon. Mikseipä myös minulla. Itsensä urkkiminen Movesilla on yllättävän mielenkiintoista, vaikka juuri itsellä pitäisi olla tiedossa kaikki se tieto, jonka Moves tallentaa. Pontus Purokuru Moves ProtoGeo Androidille ilmainen, iOSille 2,69 €
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 mustavalkoisuudesta värikylläisyyteen Keräilijäpariskunnan kokoelmanäyttely muodostaa kattavan katsauksen suomalaisen taidevalokuvan historiaan. Vuonna 2012 Erja Hannula ja Jor- edellytetään kävijältä jonkinlaisia ma Hinkka lahjoittivat 300 valokuva- pohjatietoja suomalaisesta valokuvateoksen yksityiskokoelmansa Suomen taiteesta. Muutamasta teoksesta on kuunvalokuvataiteen museolle. Aboa Vetus & Ars Novassa on kevään ajan esillä kattava otos kokoelman kuvia 1960-luvulta nykypäivään. Valokuva taiteeksi -näyttelyn ripustus on löyhän kronologinen: liikutaan 1980-luvun mustavalkoisista abstraktioista dokumentaarisuuden kautta tarinallisuuteen ja suuriin värikylläisiin vedoksiin. Seiniltä löytyy paljon tuttuja kuvia eri vuosikymmeniltä, ja kuva-aiheet vaihtelevat henkilökuvista luonnon muotoihin. Ihmiskuvissa korostuu kasvojen merkitys, ja varsinkin vanhemmista teoksista – etenkin Ben Kailan kuvista – hohkaa lämpöä ja empatiaa. Näyttely ei pyri nostamaan yksittäisiä kuvaajia yli muiden, vaikka tietysti valinta kokoelmaan kertoo jo omaa tarinaansa. Koska Mikko Rikala: Valo ei saa koskaan tietää, taiteilijaesittelyjä ei ole, minne olemme menneet (2010) neltavissa keräilijöiden esittelevät puheenvuorot. Avaavaa tekstiä ja puheenvuoroja voisi olla enemmänkin, sillä juuri keräilijöiden näkökulma tekee näyttelystä erityisen. Näyttelykokonaisuus on kieltämättä hieno. Silti muutamat yksittäiset kuvat puhuttelevat vahvemmin kuin muut. Martti Jämsän Kesä-sarjan (1994–2003) kolme kuvaa nousee esiin jo tekniikkansa takia. Pienillä puisilla hyllyillä seisovien lasisten hopeagelatiinivedosten rantavedessä kahlaavat lapsihahmot henkivät kesäpäivän raukeutta ja koskettavat nostalgiallaan. Ismo Höltön 1960-luvun kuvien sympaattisten ihmishahmojen intensiivinen katse lävistää ajan kerrokset kantaen nykyhetkeen saakka. Caj Bremerin ikonisen Laatokalla-teoksen (1980) mystinen tunnelma jaksaa ihastuttaa. Ismo Kajanderin Pariisi-kuvat taas ovat hillityssä romantii- kassaan ajattoman vetoavia. Näyttelyssä on myös kourallinen kansainvälisten taiteilijoiden kuvia. Mukana on tunnettujakin nimiä, kuten William Klein ja Henri Cartier-Bresson. Nämä kuvat toimivat kokonaisuudessa ennen kaikkea kuriositeetteina, toki upeina sellaisina. Mikko Rikalan Valo ei saa koskaan tietää, minne olemme menneet (2010) on nostettu syystä yhdeksi näyttelyn avainkuvista. Koko näyttelyn viimeisenä kuvana se viestii valokuvataiteen hypystä vielä tuntemattomaan tulevaisuuteen: vaikka naishahmo katoaa varjoihin, liike on täynnä keveyttä ja toivoa. Miekkamittelö merellä sandaali -elokuvissa, rajoittuu lähinnä yhteen unijaksoon. Sen sijaan tilaa saavat yhdentekeville hahmoille väsätyt puuduttavat taustatarinat. Monotoniaa piristää huutonaurua herättävän typerä seksikohtaus, jossa vihollisarmeijoiden johtajat ensin vokottelevat toisiaan ja lopulta mittelevät siitä, kumpi panee kumpaa. Ohjaajan tuolilta väistynyt Zack Snyder on opettanut seuraajalleen Noam Murrolle lähikuviin ja hidastuksiin perustuvan ohjaustekniikkansa virheettömästi. Vaihdos on saumaton – Murro ei joko osaa, halua tai uskalla lisätä elokuvaan mitään omaa. Kuulostaako seuraava tutulta? Tyyliteltyä CGI-taustaa vasten maskuliiniset miehet rynnistävät taistoon. Käsi kohoaa iskuun. Lähikuva miekasta. Hidastus. Miekka iskeytyy kohteeseen. Terä leikkaa raajan irti. Syntisen ruma digiveri lentää liioitellussa kaaressa. Toistetaan sata kertaa, kunnes vapaa ja demokraattinen (länsi)maailma on pelastettu tyrannisen ja barbaarisen (Lähi-)idän uhalta. Julkaistaan teattereissa. Toteutetaan tarvittaessa muutaman vuoden päästä uudestaan. Antiikkisesta hurmahippailusta tarjoillaan nyt vetinen versio. Mielipiteesi kahdeksan vuoden takaisesta, antiikin Kreikkaan sijoittuvaa 300-toimintafilmistä ohjaa todennäköisesti suhtautumistasi sen jatkoosaan Imperiumin nousu. Kyseessä on nimittäin ällistyttävän tarkasti sama elokuva. Ensimmäisen elokuvan rakennetta ja visuaalista ilmettä seurataan kuuliaisesti. 300:n fanit saanevat siis lisää ihailemaansa. Uusi filmi siirtää muodon vuoksi taistelunsa merelle ja vaihtaa päävärinsä punaisesta merimaisemiin paremmin sopivaan siniseen. Rannalle tosin jäävät ykkösosan absurdeimmat ylilyönnit, jotka tekivät siitä sekä kaikkien aikojen homofobisimman että homoeroottisimman elokuvan. Seuraus: jos pidit ykkösosaa ensisijaisesti mauttomana, tämä elokuva on enää lähinnä auttamattoman tylsä. Sankareiden sixpackit ovat hillitympiä ja viholliset tasapaksumpia. Elokuvan nimestä huolimatta sarjan pääantagonisti, Persian hullu valtias Xerxes, pysyy yhä sivuroolissa. Villi fantasiamaa, jona antiikin Kreikka usein näyttäytyy miekka ja Aura Nikkilä Valokuva taiteeksi. Hannula & Hinkka -kokoelma. 14.2.–1.6.2014 Aboa Vetus & Ars Nova, Itäinen Rantakatu 4–6 ma–su klo 11–19 * Ilkka Hemmilä 300: Imperiumin nousu (300: Rise of an Empire, USA, 2014, 103 min) O: Noam Murro; K: Zack Snyder, Kurt Johnstad; N: Sullivan Stapleton, Eva Green, Lena Headey, Rodrigo Santoro 29
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 KOKEILE TÄTÄ! Leiriytymistä. Challenge Turku on 24 tunnin innovaatioleiri kaikkien turkulaisten korkeakoulujen opiskelijoille, alasta riippumatta. Leiri pidetään 25.– 26.3. Teutorin tiloissa Lemminkäisenkadulla. Leirin työskentelykieli on englanti. Tarunomaista. Tutkimus toden ja kuvitelman rajamaasta. Aino Aksenjan Land-sarjan sadunomaiset valokuvat kertovat tarinaa nuoruudesta unohdetuissa pikkukaupungeissa metsän ja peltojen keskellä. B-galleria, 7.–30.3. Yhteiskunnallista. Eduskunta II -esitys vierailee Turun Kaupunginteatterissa ma 24.3. ja ti 25.3. klo 19. Satiirin repliikit on poimittu eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoista sekä virkamiesten ja syväkurkkujen haastatteluista. Liput 37 €. smg Aino Aksenja Kotimaista. Suomalaisen elokuvan festivaali 2.–6.4. Logomossa. Ohjelmassa vanhaa ja uuttakin kotimaista leffaa sekä seminaarit film noirista ja animaatiosta. Yksittäisliput 5 €, kaikki näytökset kattava festivaalikortti 20 €. Terminaalista. Scandinavian Music Group on vienyt ilmaisuaan kuulaista luontokuvauksista matkanteon ja juhlimisen huippuihin ja karikkoihin. Terminal 2 -uutukaisen kappaleet kuultavissa Klubilla perjantaina 21.3. Liput 18 e / 16 e. Jeesiä työnhakuun. Yliopiston Rekryn CV-klinikalle voi viedä hakupaperit asiantuntijoiden kommentoitaviksi ilman ajanvarausta. Seuraava klinikka pidetään ke 26.3. klo 13–15 Auditorio Agricolassa, Henrikinkatu 1 B, 2. kerros. Pätäkkää. Turun yliopiston apurahat ja stipendit opiskelijoille ovat haussa 3.4. klo 14 asti. Lisätietoja intrasta. Aistillista. Burleski-ilta Hylätty Huvipuisto Kårenilla pe 4.4., ovet aukeavat klo 20. Paikalla myös burleskikirppis. Liput ennakkoon Musiikkikahvila Soinnusta 15 €, ovelta 20 €. Alayhdistysten infopalsta OIKEUSAPUTOIMIKUNTA Jos sinulla on kysyttävää esimerkiksi vuokrasopimukseen, työsuhteeseen, perintöön, avo- tai avioliittoon liittyvissä oikeudellisissa asioissa, käänny rohkeasti oikeusaputoimikunnan puoleen. TYYn oikeusaputoimikunta tarjoaa ilmaista oikeudellista neuvontaa sähköpostitse (oikeusapu@lex.fi) sekä puhelimitse (02 2769 614) tai henkilökohtaisesti TYYn toimistolla päivystysaikoina keskiviikkoisin kello 18 – 20 (sosiaalipoliittisen asiantuntijan huone, Yo-talo A, 1. krs). LEGAL AID COMMITTEE The Law students association Lex provides a costfree legal aid service for the members of the Student Union of The University of Turku (TYY). Available Wednesdays from 18.00 to 20.00. On duty in the TYY Secretary for Social Affairs office, Student House A, 1st floor (TYY Office). Tel. (02) 2769 614, E-mail: oikeusapu@lex.fi. 30 SKO Savo-Karjalaisen Osakunnan tapahtumia: ChTR maistelee punaviinejä joka ke klo 19, ASS saunoo joka su klo 20 ja Kyykkäliiga kyykkää joka ma klo 18. Harvemmin kokoontuvat Miesten- ja Naistenkerhot, Jaloviinakerho sekä Väliinputoajien kerho. To 13.3. Lentokonesitsit, ke 19.3. St. Patrick’s Day special feat. SHO ja Anglica, ke 30.4. Osakuntien Wappubileet. http://sko.utu.fi P.S. Ihanaa 89-vuotispäivää SHOlle! S-Osakunnat ry S-Osakunnat ry on uusi yhdistys, jonka tehtävänä on hankkia, ylläpitää ja kehittää opiskelijatoimintaan sopivia tiloja. Yhdistyksen hallitus muodostetaan osakuntien yhdistyskokousten nimittämistä henkilöistä, mutta virkailijoita värvätään ympäri vuoden monenlaisiin erilaisiin pesteihin. Sekä uusia pestejä luodaan tarpeen ja henkilöiden kiinnostuksen mukaan. Lisää tietoa toiminnasta sivuilta http://uusi-s. utu.fi ja http://s-osakunnat.utu.fi (tulossa) SHO Satakuntalais-Hämäläisessä Osakunnassa tapahtuu: YO-talo B:llä (Rehtorinpellonkatu 4-6) kokoontuvat kerhoistamme viikoittain: mahjongkerho ma klo 18, biljardikerho Kepittäjät pe klo 17 ja pelikerho su klo 18. Teekerho kokoontuu joka toinen sunnuntai klo 16 Yo-talo B:n osakuntatilaan (16.3. ja 30.3.). 17.4. Vaakunasitsit, 30.4. Osakuntien vappubileet http://sho.utu.fi. Kiitos onnitteluista SKO <3 Sohon Torwet Sohon Torwien perinteinen kevätkonsertti Turun konservatorion Sigyn-salissa (Linnankatu 60) lauantaina 5.4.2014. Konsertti alkaa tuttuun tapaan tarkalleen kello 16.04. Tänä vuonna konsertin teema on Sohon Torwet risteilyllä. Konsertin ensimmäinen puoliaika koostuu klassisesta meriaiheisesta musiikista. Toisella puoliajalla vaihdetaan vapaalle ja siirrytään risteilytunnelmiin.
• TYYPILLISTÄ Tällä sivulla kerrotaan ylioppilaskunnan toiminnasta TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2014 Innolla opiskelukykyä Oletko koskaan miettinyt aamuluennolle herätessäsi, mikä voima saa opiskelijan nousemaan ylös peiton alta ja vääntäytymään ulos tuuleen ja tuiskeeseen? Onko kyse opintopisteiden keräämisen pakosta vai aidosta kiinnostuksesta kurssilla opetettavia asioita kohtaan? Mitä opintojen menestyksekkääseen suorittamiseen ylipäätään vaaditaan? Teksti: Mikko Mononen, Timo Kovala, Virva Viljanen KUVA: Timo Kovala Korkeakouluissa on ryhdytty kiinnittämään huomiota opiskelun perustekijöihin ja puhumaan opiskelukyvystä opiskelijan työkykynä. “Opiskelukyky on opiskelijan työkykyä. Se vaikuttaa opintojen sujumiseen, oppimistuloksiin ja opiskelijan hyvinvointiin. Opiskelukykyä edistämällä parannetaan siis opintojen etenemistä, osaamista, työllistymistä ja työelämää, mutta myös yliopistoyhteisöjen toimintaa ja ilmapiiriä”, kertoo Laura Heinonen Suomen ylioppilaskuntien liitosta, joka on toiminut opiskelukyvyn edistämiseen tähtäävän Kyky-projektin koordinaattorina. Opiskelukyvystä tehtyjen tutkimusten mukaan yhä suurempi osa yliopisto-opiskelijoista kokee syrjintää, stressiä ja opiskelu-uupumusta. Vain alle kolmasosa opiskelijoista kokee intoa opinnoistaan ja yli 10 prosenttia kärsii merkittävästä opiskeluuupumuksesta. Nämä ovat huolestuttavia ilmiöitä, joihin koko yliopistoyhteisö voi vaikuttaa. “Opiskelijat voivat pitää huolta toisistaan ja siitä, ettei kukaan jää opiskeluyhteisön ulkopuolelle. Korkeakouluissakin esiintyy kiusaamista, ja sen tunnistaminen ja siihen puuttuminen on kaikkien vastuulla. Opiskelukykyä tukevassa yhteisössä saadaan voimaa yhteistyöstä kilpailullisuuden sijaan.”, Heinonen lisää. Opiskelijoiden mielestä opiskelukykyä tukevat yksinkertaiset asiat kuten ystävät, harrastukset sekä riittävästä liikunnasta ja levosta huolehtiminen. ”Opiskelukyky on monien asioiden summa. Se koostuu omasta hyvinvoinnista ja yhteisön tuesta. Myös opiskelumotivaatio ja oma fiilis opinnoista ovat tärkeitä”, summaa Sofi Laiho, kolmannen vuoden kansainvälisen liiketoiminnan opiskelija. Samaa mieltä on Laura Vähäsaari, toisen vuoden markkinoinnin opiskelija. ”Opiskelukyvyn ylläpitämisen kannalta on tärkeää tuntea omat rajansa, jottei kuormita itseään liikaa ja saa suoritettua opintoja sen verran kuin aikoo”, Laura lisää. Opiskelukyvyn lisääminen yksi päätavoitteista Turun yliopiston ylioppilaskunnassa on opiskeli- joiden opiskelukyvyn edistäminen otettu yhdeksi tämän vuoden päätavoitteista. Työtä tehdään nostamalla asia keskusteluun opiskelijoiden ja henkilökunnan parissa sekä etsimällä positiivisia ratkaisuja opiskelun edellytysten kohentamiseksi. TYYn hallitus esimerkiksi järjesti joulukuussa yliopiston rehtoristolle Kyky-työpajan, jossa pohdittiin yhteisvoimin parannusehdotuksia opiskelijoiden arkeen. Myös TYYn saavutettavuustyöryhmä on kiinnostunut jokaisen opiskelijan edellytyksistä opiskeluintoon. ”Saavutettavuuden näkökulmasta on tärkeää, että opiskelukyky ja mahdollisuus opiskella täysipainoisesti ovat kaikkien ulottuvilla riippumatta siitä, onko esimerkiksi iäkkäämpi, perheellinen tai vammainen opiskelija”, kommentoi työryhmän puheenjohtaja Jennifer Stanger. Saavutettavuustyöryhmää luotsaavan Stangerin mukaan yliopiston vaativat opiskelut eivät luista, mikäli into, kyky ja motivaatio ovat hukassa. Ratkaisuksi hän tarjoaa koko yhteisön – niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin – hyvinvointiin panostamista. 31
• WWW.LEGIOONA.FI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU JYVÄSKYLÄ UNIVERSITY SCHOOL OF BUSINESS AND ECONOMICS KTM-TUTKINTO Pääaineena taloustiede Tule suorittamaan taloustieteen maisteriopinnot Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa, suuntautumisvaihtoehtoina ”Makrotalous ja rahoitus” sekä ”Työ, alue ja politiikka”. Lue Tylkkäriä näköislehtenä osoitteessa Hakuaika 30.4.2014 mennessä. lehtiluukku.fi/lehdet/tyl ÄÄ NE IS t yl www.latokartanonyokyla.fi STÄ TI LUE L Tarkemmat tiedot: www.jyu.fi/jsbe/opiskelijavalinta/erillisvalinnat k k a r i . fi