Avaa lehti

07/2019

Turun ylioppilaslehti

07/2019

Huom! Valittuna on arkistonumero. Uusin ilmestynyt numero on 02/2024
  • Tässä numerossa
  • Tietoa lehdestä
Kansijuttuna räphäpeää. Turkulainen Pääkköset julkaisi ensimmäisen suomenkielisen rap-albumin kolmekymmentä vuotta sitten. Yhtyeen musiikki on tuomittu ”huumorihölötyksenä”, mutta olisiko jo aika
antaa synninpäästö?








Yliopiston kampuksella myllerretään. Monen viihtyisän rakennuksen kohtalo on epäselvä, kun uusia rakennetaan ja vanhoja remontoidaan. Kokosimme kohteet kartalle.








Mihin vihapuhe-termi sopii? Porilainen tutkija kertoo näkemyksensä Jodelin ja Suomi24:n yhteneväisyyksistä.








Pitkästä aikaa lehdessä myös fiktiota: novelli kosketuksen kaipuusta ja fanifiktio Kanye Westin uutuusalbumin aiheuttamasta reaktiosta.








Musateema jatkuu Maustetyttöjen arvoitusta ratkomalla: onko bändi autenttinen ja mitä sitten, jos ei ole? Entä voiko ällöttäviä tyyppejä fanittaa?
Turun ylioppilaslehti eli Tylkkäri on Turun yliopiston ylioppilaskunnan kustantama, vuodesta 1931 ilmestynyt riippumaton opiskelijalehti. Tylkkärin jutut käsittelevät yhteiskuntaa, kulttuuria, korkeakoulupolitiikkaa sekä tietenkin opiskelijaelämää.

Turun ylioppilaslehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa yliopiston lukukausien aikana. Lehti kannetaan kotiin noin 4500 turkulaiselle opiskelijalle. Saman verran lukijoita lehti tavoittaa kampuksella ja kaupungilla olevien jakotelineiden kautta. Lehden kaupunkinumeroita jaetaan suoraan käteen kaikille turkulaisille. Lehden verkkoversiolla on yli kymmenen tuhatta lukijaa kuukaudessa, ja paperilehdellä on tilaajia ympäri maata.

www.tylkkari.fi

Arkistonumerot

  • 02/2024
  • 01/2024
  • 05/2023
  • 04/2023
  • 03/2023
  • 02/2023
  • 01/2023
  • 05/2022
  • 04/2022
  • 03/2022
  • 02/2022
  • 01/2022
  • 06/2021
  • 05/2021
  • 04/2021
  • 03/2021
  • 02/2021
  • 01/2021
  • 06/2020
  • 05/2020
  • 04/2020
  • 03/2020
  • 02/2020
  • 01/2020
  • 07/2019
  • 06/2019
  • 05/2019
  • 04/2019
  • 03/2019
  • 02/2019
  • 01/2019
  • 08/2018
  • 07/2018
  • 06/2018
  • 05/2018
  • 04/2018
  • 03/2018
  • 02/2018
  • 01/2018
  • 08/2017
  • 07/2017
  • 06/2017
  • 05/2017
  • 04/2017
  • 03/2017
  • 02/2017
  • 01/2017
  • 09/2016
  • 08/2016
  • 07/2016
  • 06/2016
  • 05/2016
  • 04/2016
  • 03/2016
  • 02/2016
  • 1/2016
  • 9/2015
  • 8/2015
  • 7/2015
  • 6/2015
  • 5/2015
  • 4/2015
  • 3/2015
  • 2/2015
  • 1/2015
  • 9/2014
  • 8/2014
  • 7/2014
  • 6/2014
  • 5/2014
  • 4/2014
  • 3/2014
  • 2/2014
  • 1/2014
  • 1/2014
  • 16/2013
  • 15/2013
  • 14/2013
  • 13/2013
  • 12/2013
  • 11/2013
  • 10/2013
  • 9/2013
  • 8/2013
  • 7/2013
  • 6/2013
  • 5/2013
  • 4/2013
  • 3/2013
  • 2/2013
  • 1/2013
  • 16/2012
  • 15/2012
  • 14/2012
  • 13/2012
  • 12/2012
  • 11/2012
  • 10/2012
  • 9/2012
  • 8/2012
  • 7/2012
  • 6/2012
  • 5/2012
  • 4/2012
  • 3/2012
  • 2/2012
  • 1/2012
  • 16/2011
  • 15/2011
  • 14/2011
  • 13/2011
  • 11/2011
  • 10/2011
  • 9/2011
  • 8/2011
  • 12/2011