Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
1/2016 + Susi Hiki Utö–Muonio Ateena Sateenkaarinyrkki
Janoisten opiskelijoiden ystävä Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00 www.anniskeluliike.? 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. www.cosmic.? Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02 Pakollinen sivuaine www.threebeers.? Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02 Lue Tylkkäriä näköislehtenä osoitteessa lehtiluukku.fi /lehdet/tyl
3 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 NUMERO 1/2016 29.1.2016, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 86. vuosikerta. www.tylkkari.fi ToimiTus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi, puh. 045 356 4517 Twitter: @Tylkkari, Instagram: @turunylioppilaslehti PÄÄToimiTTAJA Sampo Rouhiainen, tyl-paatoimittaja@utu.fi ToimiTTAJAT Wilhelmiina Palonen & Esa Kostet KAnsiKuvA Noora Isoeskeli ilmoiTusmyynTi Kari Kettunen, puh. 0400 185 853, kari.kettunen@pirunnyrkki.fi & Erja Lehtonen, puh. 0400 185 852, erja.lehtonen@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi PAino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. 1/2016 22 18 Annoin ansaitsemattoman luottamukseni sitruunamelissadödölle, jonka tuoksu jaksoi vastustaa omaani noin varttitunnin. Olin tuomittu haisemaan. s. 6 4 Kansiohaikailu 5 Mantelimassa vai hillo? 6 Hikiroiskeita 7 Lähettiläs vie sinut Brysseliin 8 Luuletko saavasi töitä, koska pääsit sisään? 12 Proffa porskuttaa 14 Rakkautta ja raakuutta 18 Julkisten palveluiden rajaseulla 22 Tägätty yliopisto 26 Metsien mamu 32 Ryhmävääntöä 34 Galtsutelepatiaa 35 Pedodokkari 36 Kusipurkki 38 Eläimiä ja iskulauseita 26
4 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 Kun nöKöttää työpäivän koneen äärellä, tulee väkisin selattua Facebookia muutenkin kuin siihen liittyvien työtehtävien takia. Kun sosiaalisen median huutolaari oksentaa päivittäin päälle annoksen natseja, raiskaajaterroristeja, tuhottua luontoa ja sen elinkelpoisille rippeille kusevia poliitikkoja, lienee kaikille selvää, ettei se ole hyväksi kenenkään mielenterveydelle. Ei, vaikka väliin osuisi myös valopilkkuja positiivisesta todellisuudesta tai kissavideoiden eskapismia. Olen pyrkinyt ottamaan tavaksi, etten kajoa laajennetun ystäväpiirini kollektiiviseen mielipidejätesankoon enää työpäivän jälkeen. Se ja satunnaisina viikonloppuina sekä lomilla puolihuolimattomasti toteutuva somepaasto helpottaa pahimpaan maailmantuskaan. Olen myös huomannut syksyn mittaan kehittäneeni toisen defenssin verenpainetta nostavaa internet-saastaa vastaan. Omat päivitykseni ovat muuttuneet – oikeita eli omia mielipiteitäni edistävien – uutisten ja kolumnien jakamisesta enemmän henkilökohtaista elämää käsittelevään suuntaan. Yleisö on vahvistanut käytöstäni. Huomattavasti useampi antaa napinpainalluksellisen huomiota lumiselle talvimaisemalle kuin sen tulevaisuudesta huolta kantavalle ilmastouutiselle. Itselleni Facebook on ollut ensisijaisesti tiedonlähde mielenkiintoisten aiheiden äärelle. Nyt se tekee paluuta alkuaikojensa julkisen päiväkirjan rooliin. Siihen, josta sitä on moitittu. Tavallaan on kivaa, ettei päivittäinen kavereitteni suodattama uutisvirta koostu vain huonoista uutisista. Niitä saa lukea ihan riittävästi ja riittävän negatiivisessa hengessä kaupan kassalla punakeltaisista julisteista. Eihän kukaan voi elää täysipainoista elämää miettien koko ajan vain sitä, mikä maailmassa on väärin. Mutta kun huvittelemme menemään henkilöbrändikarkeloissamme, luovutamme ympäristömme ilmiöiden määrittelyvallan muille. Kun emme osallistu julkiseen keskusteluun, sen tekevät puolestamme muut. On hyvä pitää itsensä selvillä siitä, mitä ympärillä tapahtuu ja mitä tapahtumista seuraa. Jos vaikenemme söpöjen kuvien ja hauskojen videoiden taakse, kukaan ei ehdi muistuttaa keskustelijoita siitä, että esimerkiksi rasismikeskustelussa vastakkain ei ole kahta ääripäätä. Siinä keskustelussa on joukkoraiskauksia ja uuneja vihollisille toivova ääripää ja hyvin hiljainen enemmistö, joka koettaa kääntää katseensa sivulle ja tukkia korvansa. SaarnaajaSta fiiliStelijäkSi Pääkirjoitus Sampo Rouhiainen, päätoimittaja tyl-paatoimittaja@utu.fi tammiKuussa se alkoi. Salaliittoteorioista ja pienistä harmaista miehistä mytologiansa ammentava Salaiset kansiot (X-Files ) palasi ruutuihin kuuden jakson minisarjana. Ennen ensimmäistä jaksoa fanipoika oli malttamaton ja vähän pelokas. Kansiot on itselleni se kaikkein tärkein sarja, jonka 202 jaksoa ja kaksi elokuvaa on tullut koluttua läpi ihailtavalla tarmolla. Parhaat jaksot toki useampaan kertaan pahimmassa katseltavan puutteessa. Kulttisarjan paluu pelottaa, koska nostalgiatripin onnistumisesta ei ole takeita. Viimeisimmän elokuvan I Want to Believe (2008) julkaisun jälkeen olin pettynyt ja ärtynyt siitä, että juuri näkemäni kliseinen keskivertotrilleri jäisi viimeiseksi Scullyn ja Mulderin seikkailuksi. Onneksi sarjan luoja Chris Carter sai telepatiakiukutteluni perille ja kokosi vanhan kaartin vielä kertaalleen paranormaalien ilmiöiden pariin. En todellakaan tiedä, miksi sarja on niin hyvä. Olen joskus yrittänyt selittää asiaa ihmisille, jotka eivät ole sarjaa seuranneet, mutta joka kerta argumentointini on jäänyt lapselliseksi, suorastaan naurettavaksi ”siinä on vain jotain” -takelteluksi. Todella poikkeuksellisten tv-sarjojen viehätys onkin siinä, ettei niiden suosio perustu vain tarkasti määriteltäviin vahvuuksiin kuten koukuttavaan juoneen tai kiinnostaviin henkilöhahmoihin. Niissä on lisäksi jotain vieraaksi ja omituiseksi jäävää vetovoimaa. Kaikkihan pitävät myös Twin Peaksista , eikä kenellekään meistä ole vielä selvinnyt miksi. Kuitenkin nämä ainutlaatuisen omituiset ysärisarjat kestävät aikaa paremmin kuin sinänsä laadukkaasti toteutetut produktiot, joista vain puuttuu oma taianomainen tunnuspiirteensä. Vanhojen menestystarinoiden uudelleen lämmittely on itsessään absurdia. Järki sanoo, ettei kerran lopetettua saagaa saada enää virkoamaan vuosien tauon jälkeen. Silti jossain sisällä asusteleva sinisilmäinen fanipoika haluaa uskoa toisin. Kaikki voi vielä toimia kuten ennenkin – taika saattaa olla yhä tallella. Toimitukselta noStalgian taikuuS Kirjoittaja on lukenut kaiken löytämänsä sarjaan liittyvän fan fictionin. Esa Kostet
5 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 Laskiaispulla mantelimassalla on vanhentunut instituutio Ruotsin vallan ajalta. Hillo tuo juuri sopivan raikkauden pullaan ja on edullisempaa kuin mantelimassa. Laskiaispulla, etkö voisi aina olla paras mahdollinen itsesi? Puolustus: nyKyKesKustelu on juuri tällaista. Halutaan liian helppoja vastauksia ja pääkriteerinä pidetään omaa mielipidettä. Täytteistäni on kaksi hienoa varianttia, jotka tuovat erilaisen vivahteen kokonaisuuteen. Minä laskiaispulla, ruotsalaisittain semla ja suomenruotsalaisittain fastlagsbulle, tosiaan tulen Ruotsista. Varhaisimmat reseptit nykyisestä muodostani mantelimassatäytteellä on julkaistu jo 1700-luvulla. Hillo tuli kuvaan vasta myöhemmin. Ensimmäiseksi liikuin lähinnä kaupungeissa asuvien varakkaampien ihmisten keskuudessa. Myöhemmin olen saanut osakseni laajempaa kansansuosiota ja Suomessa hillo on yleistynyt täytteenäni. Yleensä suosin vadelmahilloa. Mantelimassaa ei saa missään nimessä sekoittaa marsipaaniin. Mantelimassa voi kuulostaa proosallisemmalta, mutta sitä pidetään hienompana kuin marsipaania, joka sisältää vähemmän mantelia ja enemmän tomusokeria. Kaupassa myytävään marsipaaniin voidaan lisätä jopa aprikoosin kiviä. Persipaani on mantelimassan vastine, joka sisältää mantelin sijaan aprikoosin tai persikan kiviä. Osa ihmisistä kuvittelee, että mantelimassa tai marsipaani maistuvat aina karvasmantelille, mutta se on harhaluulo. Aromin voi hyvin jättää pois. Koska sydämeltäni olen moderni kaupunkilainen, annan pienen vinkin: minä rakastan hyvää olutta. Ruotsissa tämä on ymmärretty. Siellä on aiemmin ollut perinne sekoittaa mantelimassaan hieman portteria. Sen lisäksi minulle kelpona avecina pidetään myös juotavassa mielessä portteria tai stouttia. Ymmärtääkseni toimituksennekin testasi sen, että tumma ja mausteinen portteri sopii kylkeeni hyvin? Jouluolutta en suosittele. Hillopullan kanssa sopii paremmin esimerkiksi kotimainen tumma hunajaolut. Ja ai niin! Ruotsissa on tänä vuonna muodissa nutellasemla. Ruotsinserkkujen täytteeksi laitetaan kermavaahdon alle suklaapähkinälevitettä ja lisäksi leivonnaisen päälle voidaan vielä sirotella kaakaojauhetta. Smaklig måltid! Laskiaispulla Puolustuspuhe Kallun grilliippi Häiritsemme kulkijoita Ylioppilastalon edustalla Palstalla annetaan vastaamisen mahdollisuus Syyte: Laskiaispulla, mantelimassa ei ole hyväksi sinulle. Kaltaisesi pehmeän paksukaisen paras seuralainen on hillo. teitkö uudenvuodenlupaukSen? onniStuitko? Laura Lakner, engLanninopiskeLija Tuomo LiLjenbäck, bioTekniikan opiskeLija sebasTian s., TieTojenkäsiTTeLyTieTeen opiskeLija Uudenvuodenlupaus ei ole menestyskonsepti. Ei ole ollut tapana, kun tuntuu, etteivät ihmiset niitä pidä. En tehnyt. Ajattelin, että mennään ennemmin käytännön tekojen kautta kuin turhien lupausten. En oikeastaan tehnyt. Olen kyllä pidempään miettinyt, että kun lähden vaihtoon, alan taas uida enemmän.
6 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 Hiki haisi. Eikä millään söpöllä, luonnonlapsimaisella tavalla. Minä Suojelen Sinua hajulta Kolumni Viime Kesänä kävin festareilla, loikoilin laiturin nokassa, innostuin viimein Leonard Cohenista – ja haisin. Ylitse vyöryvän mindfulnessin, fitnessin ja terveyshöpötys-nessin aalto kastelee helposti varpaat, vaikka katselisi maailmaa kuinka kyynisten raamien takaa. Minä heräsin suojelemaan alati vaarassa olevaa eksistenssiäni, kun kuulin niinkin jokapäiväisen tuotteen kuin deodorantin sisältävän alumiinia. Alumiinia tungetaan naisten kainaloihin, koska meidän ei haluta hikoilevan lainkaan. Kuivana pitämisen oheistuotteena alumiini kuitenkin aiheuttaa kuulemma syöpää. Kemikaalicocktail-blogin mukaan alumiini tukkii ihohuokoset, jolloin kuona-aineet eivät pääse poistumaan kehosta. Yhteyttä syöpään ei ole aukottomasti todistettu, mutta somessa se silti tiedetään: antiperspirantti on kuolemaksi. Yksi Facebookkaveri oli luopunut deodorantista ja ryhtynyt töpöttämään kainaloihinsa ruokasoodaa. Toinen suositteli ruusuvettä, kolmas kertoi alumiinittomista vaihtoehdoista. RuohonjuuRen eteeRinen myyjä kauppasi deodoranttia, jonka alumiini oli luonnosta, eikä siis tosiaankaan mitään myrkkyä. Lomamatkalta raahasin kilokaupalla saksalaisia kemikaliotuotteita, jotka olisivat Suomessa joko maksaneet maltaita tai olleet myyntikiellossa. Hyvästä tahdosta ja ahkerasta kainaloiden sivelystä huolimatta luonnonkosmetiikka ei ollut puolellani. Hiki haisi. Eikä millään söpöllä, luonnonlapsimaisella tavalla. Haju oli kuin kebabkioskin takahuoneessa heinäkuussa. Töissä käydessäni säälin työkavereita sen verran, että huitaisin kainaloon luonnonalumiinia – tätä tosin ekoilu-vertaistukiryhmäni piti huijaamisena. Vapaapäivinä annoin ansaitsemattoman luottamukseni sitruunamelissadödölle, jonka tuoksu jaksoi vastustaa omaani noin varttitunnin. Olin tuomittu haisemaan. eRäänä loKaKuisena iltana baarissa vierustoveri siirtyi hienovaraisesti kyynärän kauemmas. Kyyppari näytti nyrpistävän nenäänsä. Hulaus kohtuullisen kallista hajuvettä ei riittänyt harhauttamaan kanssaihmisten aisteja: kainaloiden kitkerä katku tarttui synteettisiin vaatteisiin ja hohkasi sietämättömästi. Päätin luovuttaa. Palatessani Rexona-hyllylle petin somevertaiseni, hiukan myös itseni. En ole kuitenkaan kokonaan luopunut siitä ajatuksesta, joka ajoi minut ystävieni nenille vaaralliseen hikikokeiluun. Epäilyttävät saksalaiset luonnonkosmetiikkatuotteet osoittautuivat varsin käyttökelpoisiksi, ja kylkeen painettu sertifikaattileimakin vaikutti aidolta. Viime viikolla ostin budjettini ylittävän saippuan, koska se oli luomua. Saatan pestä samalla omaatuntoani, mutta mitä sitten? Alati vaarassa oleva eksistenssini ei kaipaa alumiinin lisäksi muita myrkkyjä. • HeLi koponen Kirjoittaja on mediatutkimuksen opiskelija, joka korjaa elintapansa vähintään kahdesti vuodessa ja käyttää soodaa nyt hiustenpesuun.
7 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 Miten BrySSel valloitetaan? TeksTi: esa kosTeT / kuva: sampo rouHiainen tuRun ylioPistolla on aloittanut uusi EUuralähettiläs. Lähettilään tehtävänä on tarjota opiskelijoille neuvontaa Euroopan unionissa työskentelyyn tai harjoitteluun. Palvelu on tarkoitettu kaikille Turun yliopiston ja Åbo Akademin opiskelijoille. Sen tarjoaa EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSO. ”Uralähettilästoimintaa on lisätty koko EU-alueella, ja nyt tämä toiminta saadaan ensimmäistä kertaa myös Turkuun”, kertoo EU-uralähettiläs Emma Lappalainen Rekryn neuvotteluhuoneessa Åbo Akademin Hankenilla. Täällä Lappalainen pitää tiistaisin vastaanottoaan, jonne voi tulla ilman ajanvarausta keskustelemaan EU-uran tavoitteluun liittyvistä käytännön asioista. ”EU-virkojen ja -harjoittelupaikkojen hakuprosessiin liittyvät asiat eivät ole välttämättä mitään yleistietoa.” Euroopan unioni työllistää yhteensä noin 40 000 henkeä kaikista jäsenmaista. Moniin tehtäviin voi hakea jo kandidaatintutkinnolla, mikä eroaa suomalaisten työpaikkojen tyypillisestä maisteritutkinnon vaatimuksesta. Varsinkin Etelä-Euroopassa työelämän ovet aukeavat kandin papereilla selvästi useammin kuin Suomessa. ”Se on toisaalta suomalaisten etu, että täällä on verraten korkea koulutustaso. Samoin kansainvälisyys ja kielitaito ovat suomalaisten hakijoiden valtteja. Jos on kokemuksia esimerkiksi vaihto-opiskelusta, niin ne kannattaakin ehdottomasti tuoda esiin hakemuksessa”, Lappalainen toteaa. Vaikka Brysseliin voi päästä periaatteessa millä tahansa oppiaineyhdistelmällä, on tiettyjen alojen hakijoilla etua kansainvälisissä tehtävissä. ”Yhteiskunnallisten tieteiden opiskelijat ovat erityisen vahvoilla, koska EU:ssa haetaan jatkuvasti kansainvälisen politiikan osaajia. Myös esimerkiksi juristeille, taloustieteilijöille ja kääntäjille on paljon kysyntää. Mutta kaikilta aloilta voi työllistyä, koska harvassa haussa pääaine on ratkaisevassa osassa.” • EU-uralähettilään vastaanotto tiistaisin 16–17 Rekryn neuvotteluhuoneessa Åbo Akademin Hankenilla osoitteessa Henrikinkatu 7. Turkulaisopiskelijat saavat jatkossa konkreettista opastusta EU:n virkojen ja harjoittelupaikkojen hakemiseen yliopistossa aloittaneelta EU-uralähettiläältä. ”Kielitieteilijän koulutuksella kannattaisi aloittaa vaikka kääntäjän paikoista”, Emma Lappalainen ehdotti esimerkkinähakijana toimineelle toimittajalle.
8 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 TeksTi: maTTi koivisTo / kuviTus: konsTa Hormia Lääketieteellisissä aloituspaikkoja on opiskelijoille niukasti, joten vastavalmistunut työllistyy nopeammin kuin ehtii luetella kaikki ihmisruumiin 206 luuta. Samaan aikaan media-alalla aloituspaikkoja on työtilanteeseen nähden liikaa, joten samaa vakituista sisällöntuottajan pestiä havittelevat tuhannet koulutetut tyhjää toimittavat. Kuinka iso vastuu korkeakoulun aloituspaikoista päättävillä on opiskelijoidensa työllistymisessä? Pitäisikö aloituspaikan taata työpaikka? talouden lama nakertaa työtä tekijöiltä lähes joka alalla, minkä takia oppilaitokset ovat keskimäärin pienentäneet sisäänottomääriään. Silti toiset alat ovat edelleen auttamattomasti ylikoulutettuja. Kuka siis tekee päätökset aloituspaikkojen määristä? Turun ammattikorkeakoulun rehtoritoimitusjohtaja Vesa Taatila kertoo, että ammattikorkeakoulun hallitus määrittelee paikkamäärät koulutusaloittain. Tämän jälkeen rehtori päättää yksittäisten ohjelmien paikat. Turun yliopistossa prosessi on samankaltainen. Tiedekunnat tekevät esitykset hakukohteittain, minkä jälkeen yliopiston hallitus antaa leimansa lopullisille määrille. Malli on kirjattu yliopistolakiin. ”Tämä koskee vain perustutkintoja eli alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa, eikä esimerkiksi tohtorin tutkinnoissa ole vastaavaa tiukkaa kiintiömenettelyä”, kertoo opintohallintopäällikkö Petri Sjöblom Turun yliopistosta. Aloituspaikkojen jakaminen ei ole aivan helppo nakki. Samaan aikaan on osattava ennakoida ja katsoa menneeseen, arvioida omien resurssien riittävyyttä sekä pitää kiinni opetusja kulttuuriministeriön kanssa tehdystä tavoitesopimuksesta. ”Työelämän tarve on keskeisin vaikuttaja. Sen ennakointiin käytetään muun muassa opetusministeriön ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen kansallisia ja alueellisia arvioita”, Taatila avaa. Sjöblomin mukaan ministeriön kanssa sovitut tutkintotavoitteet ohjaavat myös yliopiston aloituspaikkamääriä. Ministeriön näkemysten taustalla taas ovat eri alojen työllisyystilanne ja -näkymät. Tulevaisuuden ennustamisen haasteet konkretisoituvat yliopistomaailmassa, sillä aloituspaikat muuttuvat tutkinnoiksi vasta noin kuuden vuoden kuluttua. ”Tutkintotavoitteiden lisäksi yliopisto reagoi itse merkittäviin ja trendiksi katsottaviin hakijamäärämuutoksiin, eli esimerkiksi monen vieraan kielen aloituspaikkamäärää on viime vuosina laskettu jo pitempään jatkuneen hakijamäärän laskun vuoksi”, Sjöblom lisää. Usein puhutaan hakijapaineesta yhtenä vaikuttimena aloituspaikkamäärien kasvuun. Kesällä 2014 opetusja kulttuuriministeriö päätti 3000 uuden aloituspaikan lisäämisestä korkeakouluihin. Tuolloinen opetusja viestintäministeri Krista Kiuru kuvaili päätöstä ”merkittäväksi panokseksi hakijasuman purkamisessa”. Turussa pelkästään korkeialoituSpaikka = työpaikka?
9 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 den hakijamäärien ei anneta vaikuttaa lopullisiin määriin. ”Suosituillakin aloilla ensisijainen kriteeri on kyseiseltä alalta valmistuneiden yhteiskunnallinen tarve, eli yliopistokohtaisia ratkaisuja ei yleensä tehdä ylöspäin hakijamäärien perusteella. Nosto edellyttää aina myös lisäresursseja, sillä yliopisto haluaa pitää huolta myös opiskelija–opettaja-suhteesta”, Sjöblom selventää. aloilla eroja Aloituspaikkojen määrittelemistä mutkistaa eri alojen työkenttien säännöllisyys ja epäsäännöllisyys. Puhutaan generalistialoista, eli yleissivistävistä opiskelualoista, jotka eivät johda suoraan ammattiin, sekä professioaloista, jotka antavat tietyn ammattipätevyyden. Suurin osa korkeakoulutuksesta ei tuota erityistä ammattipätevyyttä. Tämä on sekä siunaus että kirous: valmistuneen työllistymismahdollisuudet ovat valtavan laajat, mutta samalla kouluttajat asetetaan haasteen eteen. ”Generalistialojen työllisyystilanteen ennakointi on luonnollisesti selvästi vaikeampaa kuin professioalojen. Silti generalistialojenkin aloituspaikat perustuvat OKM:n tutkintotavoitteisiin, joiden taustalla siis on yhteiskunnan tarve”, Sjöblom kertoo. Vesa Taatila Turun ammattikorkeakoulusta muistuttaa, että generalistialoilla työelämän toimintaympäristö ei ole aina mustavalkoinen, sillä korkeakoulutettujen innovatiivinen ote vääristää värikkäästi tilastoja. ”Työelämän tarve ei tarkoita suoraan olemassa olevien työnantajien tarpeita, koska korkeakoulutetut myös luovat uusia työpaikkoja. Tämä on tärkeä asia muun muassa media-alalla, joka on parhaillaan keskellä suurta murrosta.” Pohjimmiltaan kyse on siis työelämän toimijoiden, kouluttajien ja valtion yhteisestä reagointipelistä. Toisinaan yhteispeli toimii mallikkaasti ja työ kohtaa tekijänsä. Toisinaan yllättävät muuttujat hankaloittavat toimintaa, jolloin reagointitaito punnitaan. Tarpeen vaatiessa myös ripeitä ratkaisuja on kyettävä tekemään. ”Esimerkiksi sosiaalityön ja logopedian kiintiöitä kasvatettiin pari vuotta sitten hyvin nopealla aikataululla valintaperusteiden vahvistamisenkin
10 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 jälkeen, koska tarve työelämän puolella oli suurempi kuin sillä hetkellä valmistuvien määrä”, kertoo Turun yliopiston opiskelijaja hakijapalveluiden päällikkö Nea Särkikoski. vaStuu jakautuu Pitäisikö korkeakoulun aloituspaikan taata myös työpaikka? Ajatus on hieno, mutta utopistinen. Korkeakoulujen vuosikausia kestävät opintopolut ja jatkuvasti muuttuva maailma eivät salli yhtälön toteutumista edes teoriassa. ”Tutkintokoulutus ei voi taata työpaikkaa, vaikka tietenkin valmistaa ja tähtää työelämään. Nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa”, Särkikoski pohtii. Petri Sjöblom huomauttaa, että työllistymisessä on vastuunsa niin yliopistolla kuin opiskelijallakin. Lähtökohtaisesti aloituspaikkojen mitoitus lähtee juuri yhteiskunnan tarpeesta, mutta yliopiston tulee tämän lisäksi tukea opiskelijan työllistymistä monin tavoin. ”Hakijoille on tarjottava tietoa kunkin alan työllistymisestä ja opintojen ohjausta on oltava tarjolla kaikissa opiskelun vaiheissa. On huolehdittava siitä, että tutkintojen osaamistavoitteet ovat kunnossa myös työelämätaitojen näkökulmasta, ja että opiskelijaa tuetaan opiskeluaikaisessa harjoittelussa”, Sjöblom listaa. Vesa Taatila painottaa edelleen korkeakoulutettujen kykyä luoda uutta työtä ympärilleen, joten hänen mielestään on syytä mieluummin jopa ylikouluttaa osaajia alueelle. Sekä Taatila että Sjöblom kehottavat opiskelijoita ottamaan alati suurempaa vastuuta omasta oppimisestaan. ”Opiskelija vastaa osaamisensa kehittymisestä ja tulevasta urastaan. Työllistymiseen toki vaikuttaa jossain määrin myös yhteiskunnallinen kehitys, mutta viime kädessä mahdollisuuksien luominen ja niihin tarttuminen riippuu itsestä”, Taatila sanoo. ”Tämä korostuu vielä aloilla, joissa voi merkittävästi itse vaikuttaa oman tutkintonsa sisältöön”, Sjöblom lisää. ”Lisäksi opiskelija luonnollisesti vastaa aktiivisuudestaan työnhaussa ja kustakin yksittäisestä työnhakutilanteesta, mutta näihinkin yliopisto tarjoaa tukea.” Vaikka tie työhön näyttäytyy opiskelijalle nyt vaikeakulkuisena ja sumuisena, matkan varrella tehdyt valinnat selkiyttävät tulevaa pala kerrallaan. Panostamalla itseensä ja omaan osaamiseensa panostaa aina myös tulevaisuuteen. Koulut tarjoavat laadukasta opetusta ja työelämäsparrausta niitä pyytävälle, eikä sen enempää voi opinahjolta vaatia. Opiskelijan on vain osattava hyödyntää tämä apu, sillä se on tarjolla kaikille riippumatta alan aloituspaikkojen määrästä. Tarttumalla annettuihin oljenkorsiin taakka omilla hartioilla kevenee ja polku työelämään kirkastuu. • FolKloRistiiKan ja uskontotieteen pääaineopiskelijoille pakollinen kurssi synnytettiin tyhjästä syksyllä 2005. Vastaavaa opetusta ei humanistisilla aloilla vielä tuolloin ollut, joten kurssi ja sen painopisteet piti luoda itse. Alusta alkaen oli selvää, että mukaan haluttiin tuoreita Turun yliopiston alumneja kertomaan työelämäpoluistaan. Vuonna 2008 kurssin opettajana aloittanut uskontotieteen Pekka Tolonen kertoo miksi. ”Kun pitkään työelämässä ollut kertoo työtehtävistään, kuulostaa se opiskelijan korvaan helposti varsin etäiseltä. Uransa alkuvaiheessa olevan tilanteisiin ja valintoihin on helpompi samaistua kuin vuosikymmeniä työelämässä olleen konkarin.” Käsitys humanistien heikosta työllistymisestä elää vahvana, vaikka tilastot eivät varsinaisesti tue sitä. Tolonen nosti juhlatilaisuudessa esiin yhden juuri päättyneen kurssin opiskelijapalautteista, jossa esitettiin että humanistien ”työllistymismyyttiä” ylläpitävätkin humanistit itse. ”Palautteen luettuani jäin pohtimaan, missä tätä stereotypiaa luodaan. Kaikkihan sen tunnistavat. Todellisuudessahan sijoittumisseurantatutkimuksienkin mukaan humanistit työllistyvät aivan samassa tasossa muiden generalistialojen kanssa.” ”Stereotypioissa on kuitenkin se harmillinen piirre, että ne elävät sitkeästi. Jopa niiden kiistäminen lopultakin vain vahvistaa niiden olemassaoloa. Tämän vuoksi ehdotin tilaisuudessa, että humanistien työllistymisestä ei pitäisi tehdä suurta numeroa puoleen eikä toiseen. Se nimittäin on aivan samanlaista kuin muillakin aloilla.” • Matti Koivisto Samppanjalasit kilisivät Turun yliopistolla Artiumin tiloissa, kun Kulttuurialan työelämä -kurssi täytti pyöreitä. Kurssilla on jo vuosikymmenen ajan keskitytty purkamaan humanistien työllistymiseen liittyviä ennakkokäsityksiä. huManiStiMyytin Murtajat
DOMINO-TEATTERISSA 22.1.-26.2.2016 LIPUT 30/15 € (PERUS/OPISK.) • MYYNTIPALVELU 02 262 0030 • TEATTERI.TURKU.FI • #TKTEATTERI LIPUT opiskelija hintaan 15 €! WHAT’S MISSING IN TURKU? Start small Grow big! Solve daily student challenges, win 20 000€ in prizes! Join TurkuLab Challenge Launch Party! February 18, 2016, at 18:00 at SparkUp, Tykistökatu 4. Some snacks & drinks available! See details and join event page at facebook.com/turkulab Guest speaker: SAMI KUUSELA hupparihorho.fi Live act: 64MULA soundcloud.com/64mula
12 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 täRKein tieto ensin: Ylioppilastaloilla sijaitseva Ravintola Proffan Kellari on yhä auki. Ravintolanpitäjä Proffan Teppo, virallisemmin Teppo Toivanen kertoo, että baarin tilanteesta kyseellään häneltä jatkuvasti. ”Joka päivä joku utelee, mikä on Proffan tulevaisuus, tai jopa ihmettelee, että vieläkö te olette auki.” Ihmettely on ymmärrettävää. Toiminnan jatkumiseen on liittynyt epäselvyyksiä jo pitkään. Ylioppilastalo A sekä sen siipirakennus, jossa Proffan Kellari sijaitsee, menevät kesällä remonttiin. Remonttisuunnitelmat ovat muuttuneet useaan kertaan ja on ollut epäselvää, voiko baarin toiminta jatkua. ”Otin asian puheeksi TYS:n kanssa jo pari vuotta sitten. Toivoin, että ravintolan tilanteeseen saataisiin selvyys mahdollisimman aikaisin, jotta asiasta voitaisiin tiedottaa kunnolla.” Viimeksi suunnitelmat muuttuivat, kun TYS päätti myydä koko siipirakennuksen remontin ohessa. Ostaja löytyi ja tilanne alkoi vihdoin selkiytyä. ”Suunnitelmat näyttivät välillä siltä, että remontti on Proffan loppu. Olisimme menettäneet käytännössä kaikki varastotilamme ja toiminta olisi käynyt mahdottomaksi”, Toivanen kertoo. ”Nyt piirustuksissa on meille tilaa sen verran, että asian kanssa voi elää.” Ravintolan kohtalo ei silti ole vielä varma, eikä uutta sopimusta ole tehty. Esimerkiksi aikataulu tuottaa yhä ongelmia, Toivanen selittää. ”Minulla on omat reunaehtoni. TYS suunnittelee, että takaisin tänne pääsisi syyskuun alussa. Olen ilmoittanut, että Proffa tarvitsee tilansa viimeistään elokuun puolivälissä.” Syksyn alku uusine opiskelijoineen on Proffalle kannattavaa aikaa ja jokainen päivä on olennainen. ”Jos baari ei ole auki, niin opiskelijat menevät muualle. Tappiolla en aio ravintolaa pyörittää.” Vielä ei tiedetä, milloin syksyn suunnitelmat varmistuvat. Myöskään kevään osalta Proffan tarkkaa sulkemispäivää ei ole vielä päätetty. Toivanen haluaisi pitää paikan auki vappuun saakka. TYS on kuitenkin hänen mukaansa pyytänyt, että Proffa tyhjentäisi varastotilojaan jo maaliskuun puolivälissä. ”Se on mahdollista, jos näin varmistetaan, että remontti valmistuu ajoissa”, Toivanen toteaa. ”Jos tahtoa löytyy, niin pitäisi olla mahdollista saada remontti valmiiksi pari viikkoa suunniteltua aiemmin.” Mikäli sopimukseen päästään, jatkuu ravintolan toiminta asiakkaiden näkökulmasta ennallaan. ReYlioppilastalojen remontin on pelätty lopettavan ravintola Proffan Kellarin toiminnan. Baarin kohtalo on yhä epäselvä, mutta toivo jatkosta elää vahvana. proffa palvelee yhä TeksTi: Lauri miikkuLainen / kuva: wiLHeLmiina paLonen
Rakkaudesta Turkuun Turun Sanomat on uudistunut. Se tarjoaa entistä paikallisempia ja syvällisempiä uutisia ja on siksi hyvä tapa tutustua opiskelupaikkakuntasi asioihin. Tilaa osoitteessa tilaa.ts.fi Opiskelija, tilaa etuhintaan alk. 5,90 €/kk * * TS Verkkosivut -kestotilaus opiskelijalle montti koskee lähinnä Proffan varastoja ja rakennuksen putkia. Ravintolasali pysyisi muuttumattomana. Proffa on jo kauan ollut kiinteä osa turkulaista opiskelijaelämää. Baari ei kuitenkaan ole vain opintojen hidastaja. ”Olen saanut lahjaksi kohtalaisen pinon väitöskirjoja, jotka on kirjoitettu osin täällä. Erään viime keväänä valmistuneen väikkärin esipuheessa kiitetään ravintolan henkilökuntaa nimeltä mainiten”, Toivanen sanoo. Ravintoloitsija itse on pysynyt baaritiskin takana pitkään. Omistajanvaihdos lienee pian edessä. ”Vielä riittää haluja jatkaa, mutta olen jo yli 64-vuotias. Voin jäädä eläkkeelle heti, kun siltä tuntuu. Jos toiminta remontin jälkeen jatkuu, solmin 18 kuukauden vuokrasopimuksen. Sen jälkeen pohditaan ravintolan myymistä eteenpäin.” • proffa jo yLi 30 vuoTTa Ravintola Proffan kellari avasi ovensa vuonna 1982. Teppo Toivanen aloitti ravintolan johdossa 6.9.1993. Remontti sulkee Proffan kesän ajaksi. Tarkka sulkemispäivä päätetään myöhemmin keväällä. Mikäli ravintola jatkaa, se avaa ovensa taas elokuun lopulla. ON AUKI! Kulttuurikeidas Humalistonkadulla tarjoaa liveä kahdessa kerroksessa. 29.1. STEVE’N’SEAGULLS 30.1. TURKU MODERN WINTER CONFERENCE 4.2. SEA + AIR (GRE/GER) , ANNIINA AUF 5.2. RONYA, MILJA INKERI 6.2. OLAVI UUSIVIRTA 19.2. EEVIL STÖÖ 20.2. RAAPPANA 27.2. MAJ KARMA 27.2. THE HEARING, SOLANO + PROFETTES 4.3. FREERAP 5.3 REINO NORDIN 9.3. SAUL WILLIAMS (USA) 18.3. JÄTKÄJÄTKÄT 23.3. J. KARJALAINEN 2.4. MAIJA VILKKUMAA 8.4. MIRA LUOTI 9.4. AIVOVUOTO, DJ KRIDLOKK, TUUTTIMÖRKÖ 16.4. TOMMY CASH (EST) , ADI L HASLA 20.4. ISMO ALANKO 21.4. I WALK THE LINE, 1981 7.5. THE 69 EYES Katso kaikki kevään keikat www.gong.fi HUMALISTONKATU 8 A, TURKU W W W. G O N G . F I UUSI OLOHUONE laadukkaan oluen, viinin ja musiikin rakastajille.
14 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016
15 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 jessica loVen laveasti kaartuva lyönti kolahtaa Teuvon leukaluuhun. Stereotyyppistä perussuomalaista edustava jässikkä kompuroi kehän köysiin. ”Saatanan transu!” joku huutaa. Epäilemättä Teuvon innoittamana, hänellä kun on tapana kailottaa manifestiaan ”sekasikiöistä”. Teuvo kun ei erityisesti arvosta heteronormatiiveja rikkovia kilpakumppaneitaan, kuten Jessicaa. Valtaosa yleisöstä kuitenkin mylvii tyytyväisyyttään Teuvon katseen tyhjentyessä ja suun hiljentyessä. Katsomo odottaa sateenkaarisankarin nyrkkien viimeistä sarjatulta, jolla ”kaljaa kittaavaan, isänmaalliseen Teuvoon” iskostetaan liberaalin maailmankatsomuksen aakkoset. Katseet ovat liimautuneet Jessica Loveen, 26-vuotiaaseen showpainijaan. Hän on juuri nyt mukavuusalueensa ytimessä: huomion keskipisteenä. Tapaan Jessican ostoskeskuksen käytävällä. Hän erottuu. On aina erottunut. Varjoissa lymyily ei ole osa Jessican persoonaa. Iso on hyve, pieni pahe, eikä hienovaraisuudesta seuraa kuin väärinymmärryksiä. Jessican sormiin on tatuoitu kirjaimet L, O, V ja E. Jessicalla on tapana jakaa yleisölle tikkareita. Niitä ei ole tällä kertaa mukana. Toisin on ulkomaanreissuilla. Lentokoneen ruumaan pakataan tyypillisesti satoja sydämen muotoisia Muumitikkareita, joita Jessica ostaa lähimarketista laatikko kerrallaan. Painipersoona on Jessicalle kiinteä osa siviilielämää. Hiukset ovat shokkiväreissä vain, koska räväkkä painija ei voi kulkea tummanruskeassa letissä. Sellaista Jessican tosin juuri nyt tekisi mieli. ”Haluan näkyä ihmisenä takariviin asti. Näkeehän sen siitäkin, millaisella prätkällä ajelen. Pitkäkeulainen, vanha rottapyörä kääntää katseita. Voi sanoa, että olen huomionhakuinen”, Jessica nauraa. Puhuttuani aikani painiviihdettä tekevistä ”hahmoista”, Jessica tarttuu tähän ja korjaa. On parempi puhua painijoista kuin hahmoista. ”Me ollaan aika paskoja näyttelijöitä.” Painija Jessica Love ja intiaanihenkiseen, mokkanahkaiseen hapsutakkiin pukeutunut siviili-Jessica eivät kuitenkaan ole täysin yksi ja sama persoona. Jessica kuvailee painiminäänsä vähän blondiksi, pikkaisen todellisuudesta irrallaan liitäväksi uusien sukupuoliarvojen ja -normien puolustajaksi. ”Kehäpersoonani on hössöttävämpi, ulospäinsuuntautuneempi ja hassumpi. Olen silloin ylivedetty versio itsestäni. Iloisuuteni on käännetty kaakkoon. Tyttöystäväni vihaa sitä.” jessica loVe lyö omien sanojensa mukaan ”ihan helvetin kovaa”. ”Sanon aina vastustajalle, että tänään ei sitten pelleillä. Mikään ei ole hirveämpää kuin kälyiset lyönnit. Tosin jos vastustaja leikkii, niin sitten pitää itse lyödä kahta kovempaa. Jos lyö kovaa, niin sitten tulee takaisinkin.” Showpaini ei ole Suomessa rahakone. Yleisömäärät pyörivät tyypillisesti sadan ja kahdensadan välillä. Piirit ovat pieniä, mutta intohimoisia. Se samainen painija, joka lavalla venyttelee lihaksiaan sisääntulomusiikin tahtiin, on todennäköisesti organisoinut koko höskän, kaahannut firman pakun tapahtumapaikalle ja ranne ruvella jakanut mainoksia. Jessica löysi vapaapainin videopeleistä. Vuosituhannen alussa ilmestyneet ensimmäiset Smackdown!-pelit tönäisivät kohti kehää. Kanveesiin Jessica tintattiin vuonna 2005. Tuolloin hän meni katsomaan painia livenä. ”Saa huutaa törkeyksiä! Livepaini on niin paljon siistimpää kuin nauhalta katsominen. Siinä voi tapahtua mitä tahansa. Showpaini on interaktiivista väkivaltateatteria, johon voi huutelemalla vaikuttaa yleisöstäkin.” Tasapainotan kukkahattuni, räpsytän huolestuneita ripsiäni tiedostavasti ja kysyn melkein vakavalla naamalla: tarvitaanko väkivaltateatteria tässä jo valmiiksi kamalassa maailmassa? ”Ehdottomasti. Väkivalta on oikein tehtynä hauskaa. Silmitön väkivalta ei ole siistiä. Mutta jos väkivalta on hyvin toteutettua ja reilua, niin onhan se sellaista hyvän ja pahan ikuista taistelua.” Taistelusta seuraa kipua. Sitä Jessican mielestä saa – ja pitää – olla. Välillä jälki on rumaa. ”Ei hätää”, vakuutteli Jessica aikanaan tyttöystävälleen pään vuodettua valtoimenaan verta matsin päätyttyä. ”Showpainissa ikään kuin koetetaan tappaa se vastapuoli, mutta ei kuitenkaan tapeta.” Väkivalta pysyy kehässä. ”Ei mulla ole tarvetta hakata ihmisiä kehän ulkopuolella. Me tehdään yhdessä elämää suurempaa show’ta. Se on hauskempaa kuin kadulla riehuminen.” Showpainia ja Sukupuolipolitiikkaa Jessica Love syntyi miehen vartaloon. Teini-iässä hänestä tuli itsensä näköinen versio naisesta. Ja showpainija. TeksTi: jouko LuHTaLa / kuvaT: noora isoeskeLi Sukupuolta kysytään kaikkialla ja me käytämme, minä mukaan lukien, valtavasti aikaa jonkin rajatapauksen sukupuolen arveluun.
16 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 ”siitä ei puhuta. Kukaan ei hyödy siitä informaatiosta mitään. Et säkään varmaan mieti enää hintoja markkoina”, Jessica läimäyttää, kun kysyn, millä nimellä hän kulki ennen kuin hänestä tuli Jessica. Jessica ei aina ole ollut kuin sisäisesti Jessica. Vielä murrosiän alkutaipaleella Jessica vaelsi katuja ”aika äijänä”. Kuteet ja otteet olivat sitä luokkaa, että hän olisi hyvin voinut astella moottoripyöräkerhon tiloihin, eikä kukaan olisi ainakaan ulkoisen olemuksen vuoksi näyttänyt ovea. Ylivedetty kukkoilu oli vastareaktio sille, minkä Jessica vähintään jo alitajuisesti tiesi: hän ei ollut kotonaan miehisessä vartalossaan. Kaikki lähti rintaliiveistä. Hämmennykseen tuli järkeä, kun eteen osui puolivahingossa artikkeli transihmisistä. Teoriasta oli pitkä matka uuteen identiteettiin. Kesti vuosia, että Jessicasta tuli Jessica myös arjessa. ”Olihan se aikamoista kaksoiselämää yhteen aikaan. Minusta oli kovaa vauhtia tulossa Jessica, ja piti esittää machomiestä siinä ohessa.” Tänä päivänä Jessica näyttää silmiini siltä, miltä se sukupuoli, josta olen tottunut käyttämään termiä nainen, nyt varsin tyypillisesti näyttää. Jessicalla myös on virallisesti naisen nimi ja sosiaaliturvatunnus. Yhtä asiaa Jessica kaipaa miesvuosiltaan. ”Harmittaa, että en koskaan kasvattanut viiksiä. Viikset ja takatukka on niin härski yhdistelmä, että sellainen olisi pitänyt olla.” Jessica ei haaveile elämästä naisena, jonka sukupuoli on määritelty biologisesti. Hän ei suoraan sanoen halua olla sellainen. Lähestulkoon pienenä kapinan merkkinä hän on säilyttänyt ”naispeniksensä”. Kivekset, Tero ja Sami, roikkuvat edelleen. ”Olen aika lailla vain minä. Olen oma itseni välittämättä sukupuolirooleista ja -roolituksista. Sukupuolet luovat vain stereotyyppisiä kuvia, ja stereotypiat kaventavat niitä mahdollisuuksia, millaisia ihmiset voivat olla.” showPainiymPyRöissä jessica Loven sukupuolenvaihdokseen on suhtauduttu hyvin. Haitaksi ei ole, että kaikkeen erikoislaatuiseen suhtaudutaan pääsääntöisesti – jo ihan viihdearvojen vuoksi – vähintäänkin positiivisen uteliaasti. ”Tiedätkö sä kuinka homoa se porukka on?”, Jessica repeää nauramaan ja jatkaa ”kai se kaikissa miesvaltaisissa lajeissa on sama, ei se läpänheitto kovin heteroa ole.” Toisenlaista kuvaa tarjoilee myöhemmin kuluvana vuonna teattereihin saapuva, Night Vision -festivaaleilla yleisöpalkinnon voittanut dokkari Spandex Sapiens (Oskari Pastila, 2015). Elokuva seuraa ensisijaisesti Michael ”Starbuck” Majalahtea, showpainijaa, joka haluaa olla nuorisolle alfaurosmainen miesmalli, eikä ”jotain miehen ja naisen väliltä”. Jessica Love on Spandex Sapiensin keskeisin sivuhenkilö, Majalahden ideologinen vastavoima. Kun Love ja Starbuck lukottavat ja hakkaavat toisiaan, niin jälkimmäinen vähän väliä transuttelee. Se on osa show’ta, mutta elokuvan perusteella myös aito ja peittelemätön osa Majalahden ajatusmaailmaa. ”Ei transuttelu mua satuta. Mulla menisi aika huonosti, jos se ottaisi kipeää. Kun Starbuck huutelee törkeyksiään, niin hän saa yleisön vihat niskaansa. Saan sympatiat puolelleni: ei hitto Jessica, vedä sitä turpaan.” Jessica Lovella on unelma. Hän haaveilee maailmasta, jossa sukupuoli ei ole samalla tavalla luokittava tekijä kuin nyt. Siinä maailmassa joka toiseen hakemuslappuun ei tarvitse nimen ja syntymäajan oheen rastittaa sukupuolta. Määrittelystä riippuen Suomessa on satoja tai tuhansia ihmisiä, joiden sukupuoli on ollut syntyessä epäselvä. Joka vuosi kolminumeroinen luku suomalaisia hakeutuu sukupuolenkorjausprosessiin. Suomessa ei virallisesti tunnisteta niin sanottua kolmatta sukupuolta. ”Sukupuolista ei hyödy juuri kukaan juuri koskaan mitään. Silti sitä kysytään kaikkialla ja me käytämme, minä mukaan lukien, valtavasti aikaa jonkin rajatapauksen sukupuolen arveluun. Yritän päästä tavasta eroon.” Normien purkamisesta Jessica uskoo tulevan vaikeaa. Näin siitä huolimatta, että tasa-arvoisen avioliittolain läpi luotsanneen Tahdon-kampanjan myötä sukupuoliasiat ovat nyt jossain määrin pinnalla ja ilmapiiri uudistuksille verrattain myönteinen. ”Joka paikassa on miesten ja naisten jutut. Muutoksen täytyy lähteä ihmisten omatoimisuudesta. Pitää tuoda reilusti esille, että on muutakin kuin naiset ja miehet. Sukupuoli on muutakin kuin biologiaa, se on pikemmin kolmiulotteinen käsite. Ihminen itse määrittää, onko hän mitään sukupuolta.” Se, että kaikki eivät aina ymmärrä, ei Jessica Lovea haittaa. ”Olen vähän väliinputoaja ja tykkään siitä. Se tekee minusta minut.” • Harmittaa, että en koskaan kasvattanut viiksiä.
17
18 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 Lomalla moni suomalainen matkustaa saaristoon tai Lappiin. Turisteille hyvät palvelut tarkoittavat jotakin aivan muuta kuin paikallisille. TeksTi: wiLHeLmiina paLonen / kuvaT: Teemu perHiö, wiLHeLmiina paLonen SeSongin ulkopuolella
19 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 ”utöhön?” VaRmistaa laivan työntekijä jo ennen kuin laiva on lähtenyt liikkeelle. M/S Eivor odottaa lähtöä Pärnäisissä itsenäisyyspäivän aattona. Laiva on noudattanut viikoittaista aikatauluaan, vaikka viimeisten vuorokausien aikana on tuullut puuskissa reilusti yli 20 metriä sekunnissa. Risteilyalus Victoria on joutunut palaamaan Helsinkiin, kun alukseen on tulvinut vettä. Silja Serenade ei ole myrskyn takia päässyt ollenkaan Maarianhaminan satamaan. M/S Eivor ei ole mikään risteilijä, vaan piskuinen yhteysalus, jossa on paikat 19 henkilöautolle ja 195 ihmiselle. Laivan reitti ulottuu Nauvon saarelta Suomen eteläisimpään asuttuun paikkaan, vajaan neliökilometrin kokoiseen Utöhön. Matkaan kuluu säistä riippuen noin viisi tuntia. Alus kulkee melkein joka päivä, eikä kyyti maksa matkustajille mitään. Saaristo on kesällä täynnä turisteja, mutta nyt laivalla on vain kourallinen ihmisiä. Heistä suuri osa on joko nykyisiä tai entisiä saarelaisia. Utö kuuluu Korppooseen, joka kuntaliitosten jälkeen on osa Paraisten kuntaa. Paraisiin kuuluu enemmän merialueita kuin yhteenkään toiseen kuntaan Suomessa, yli 4500 neliökilometriä. Väkiluku uloimmassa saaressa on talvisin noin 50 ihmistä. ”Tervetuloa Utöhön”, huutaa tuttu laiturilla. Ääni hukkuu melkein tuuleen. Tavarat kannetaan nopeasti maihin laivasta. Pieni avolava-auto hakee kauppaan tulevat ruokatarvikkeet. Se on yksi saaren harvoista autoista. Laiturilta lähtevällä tiellä on katuvalot, mutta saarta ympäröi horisontin täydeltä pimeys. Näin kauas etelään valtion tukema julkinen liikenne kurottaa Suomessa. MerivedeStä juotavaa utö oli pitkään linnakesaari. Armeija lähti saarelta kymmenisen vuotta sitten. Entinen toimiupseerikerho toimii nykyisin majoitustilana vieraille. Myrskytuuli ulvoo yli satavuotiaan puutalon kattopelleissä. ”Minusta tämä meidän vesi on hyvää”, sanoo käymään tullut saarelainen. Hän maistelee hanavettä mietteliäästi. Hyvä vesi ei ole itsestäänselvyys, kun ollaan saarella keskellä ulkomerta ja saaren oma pohjavesi on pilaantunut maaperään haudattujen kaatopaikkajätteiden takia. Juomavesi tehdään käänteisosmoosin avulla merivedestä. Vesihuollon järjestäminen kuuluu kunnan tehtäviin. Käytännön tehtävistä huolehtii vesihuoltolaitos. Maaseudulla vesihuollosta vastaavat usein alueen asukkaiden muodostamat vesiosuuskunnat. Utössäkin perustettiin pieni vesiosuuskunta sen jälkeen, kun saarella ollut armeijan linnake lakkautettiin kymmenen vuotta sitten. Utön väkiluku moninkertaistuu kesäisin, kun paikalle tulevat kesäasukkaat ja veneilijät. Internetistä löytyy veneilijöiden valituksia suihkujen ja saunomisen hinnasta saarella. Kaikki eivät arvosta kylätien varrella seisovia huusseja. Ulkosaariston olosuhteissa on vaikea yltää hintoihin, jotka perustuvat johonkin muuhun kuin siihen, että kaikki tehdään itse tai tuodaan paikalle yhteysaluksella. Lomailijalle paikka näyttäytyy eri valossa kuin paikalliselle, joka elää palvelujen kanssa ympäri vuoden. neljä oppilaSta utön alaKoulun keltainen kivirakennus seisoo suojassa pohjoistuulelta. Opettaja Brita Willström asuu koulurakennuksessa perheineen, niin kuin vanhoissa kyläkouluissa usein on ollut tapana. Tänä vuonna oppilaita on Utössä neljä. Pienimmillään koulussa on ollut yksi oppilas. Willström toimii täyspäiväisesti opettajana, ja välillä joku muu saarelaisista on opettanut esimerkiksi liikuntaa tai kuvaamataitoa. Silloin kun saarella on esikoululainen, koulu järjestää myös esiopetuksen. Jos Willströmille tulee asiaa koulun rehtorille, hän soittaa tälle Korppooseen. Virallisesti Utön koulu on osa Ulkosaariston koulua, johon kuuluu myös Korppoon pääsaarella toimiva koulu. ”Ihan järkevää, kumpikin koulu on pieni.” Oppilaiden kouluterveydenhuolto on myös Korppoossa. Kerran lukuvuodessa kaikille oppilaille varataan aika terveystarkastukseen samalle päivälle ja koko koulu lähtee yhteysaluksella matkaan. Ulkosaaristosta lähdetään paljon retkille. Jos Korppoon koulussa järjestetään urheilupäivä, koululaiset lähtevät sinne. Turussa käydään vähintään kerran lukuvuodessa. Viime syksynä oppilaat kävivät sisäsaaristossa Nötössä tutustumassa metsään, koska Utön luonto on lähinnä karua kalliota. Välillä on lähdetty Heurekaan tai Serenaan. Retkistä tulee väistämättä melkein aina yön yli kestäviä. Niin kauan kuin saarella oli armeijan linnake, oppilaat söivät armeijan tiloissa. Ruokailutila on edelleen sama, vaikka nykyisin siellä toimii hotelli. Paraisten kunta maksaa hotellille kouluruokailun järjestämisestä. Siivouksen tekee joku saarelaisista, joka laskuttaa työn sitten kunnalta. Osa perheistä on päättänyt jo etukäteen, että saaresta lähdetään kokonaan mantereelle silloin, kun lapsen pitäisi siirtyä yläkouluun. Toinen vaihtoehto on lähettää lapsi Korppooseen perhemajoitukseen. Korppoon yläkoulu on sekin aika pieni. ”Sinne sujahtaa helposti”, sanoo Willström, jonka nyt jo aikuiset lapset ovat aikoinaan asuneet perhemajoituksessa. ”Meidän kohdalla sujui ainakin hyvin.” Joskus koulu on joustanut lisäksi niin, että joku saarella asuvista lapsista on käynyt yläkoulua osittain kotikouluna ja osittain saaren koulussa. Opettajalta pienen koulun pyörittäminen vaatii paljon Väkiluku uloimmassa saaressa on talvisin noin 50 ihmistä.
20 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 joustamista ja tarkkaa suunnittelua. Samalla tunnilla voidaan opettaa niin esikoululaista kuin kuudesluokkalaistakin. Kysyttäessä kokoon ja sijaintiin liittyvistä vaikeuksista Willström silti empii. Hän näkee jokaisella asialla myös hyviä puolia. Jokaisessa koulussa tulisi hyödyntää niitä asioita, mitä on tarjolla. ”Koulu liittyy voimakkaasti ympäristöönsä.” Kokeneen opettajan mielestä pieni koulu rauhoittaa montaa lasta. Vaikka osa lapsista saattaisi kaivata enemmän oman ikäistään seuraa, Utössä oppii toimimaan kaikenikäisten kanssa. ”Kaikki ottavat toisensa huomioon.” Yhteisöllisyys ei tarkoita saarella mitään jatkuvaa kahvittelua, vaan sitä että pienen paikan ihmiset auttavat tarvittaessa toisiaan ja asioiden järjestämistä mietitään koko saaren kannalta. Koulun säilymistä saarella on jännitetty monta kertaa. Ilman koulua kukaan saarella kasvanut ei voi muuttaa takaisin oman perheensä kanssa, eikä kauppaa saada pyörittämään ketään perheellistä. Koulussa on usein myös vierailevia lapsia, joiden vanhemmat tulevat viikoksi tai pariksi saarelle. Utö on esimerkiksi taiteilijoiden ja lintubongareiden suosima paikka. Moni sellainenkin, jolla ei ole mitään sukujuuria saarella, ihastuu paikkaan. Willströmkin on alun perin mantereelta, mutta hän on asunut saarella jo melkein 40 vuotta. ”Mä olen täällä niin vapaaehtoisesti kuin voi olla.” viiMeinen aSeMa ”mä en ymmäRRä, miten joku voi asua tällaisessa paikassa”, ilmoittaa teinipoika junavaunun perällä. Koko yön Suomen lävitse kolistellut pikajuna on pysähtynyt keskelle lumista metsää. Hattuhyllyt ovat täynnä suksia ja lumilautoja. On joulukuun loppu ja juna seisoo yli tuhat kilometriä Utöstä pohjoisessa, jossakin Pellon ja Kolarin rautatieasemien välillä. Aamun ensimmäinen juna on ollut autojuna, jonka purkaminen on ruuhkauttanut aseman ja sen ainoan henkilöliikenneraiteen. Kolari on pohjoisin paikka, johon Valtionrautateiden kiskot ovat ulottuneet. Kolarin päärautatieasemasta raiteet veivät aikaisemmin vielä parikymmentä kilometriä pohjoiseen, Rautuvaaran kaivokselle, mutta kaivos suljettiin 1980-luvun lopulla. Kolari on lähin asema, jos haluaa Ylläkselle, Leville tai Olokselle. Hiihtolomilla Kolariin on päässyt välillä vaikka juhlien VR:n klubivaunussa, mutta kesällä junamatkasta näille leveyksille on turha haaveilla. Henkilöliikennettä ajetaan Kolariin nykyisin enää lähinnä sesonkiaikaan. Lopulta juna nytkähtää eteenpäin ja väki purkautuu ulos lumipenkkojen saartamalle laiturille. Asemarakennus on saanut vaikutteita kodasta ja kohoaa korkealle. Suuri osa junan matkustajista suuntaa hiihtokeskuksiin vieviin busseihin, jotka seisovat pakkipaikalla odottamassa. Tie Kolarista pohjoiseen on kapea. Vastaan tulee tasaisin väliajoin rekkoja. Pohjoisesta kotoisin oleva tuttu kutsuu Äkäslompolosta Muonioon vievää menevää tietä ilottomasti ”seikkailutieksi”. Suuri osa rekkaliikenteestä kulkee Norjaan ja takaisin näitä teitä pitkin. Rekkoja vedetään lumipenkoista usein takaisin tielle. Poroja teuraalle kuljettava auto on kaatunut lähistöllä joitakin päiviä aikaisemmin. Kiukkuinen poromies on julkaissut Facebookissa tienvierustasta valokuvan porojen hätäteurastuksen jälkeen. Saatetekstissä mies kuuluttaa sen perään, että teille tehtäisiin jotakin. yhdekSän Minuuttia ”Nyt näet jotakin täällä harvinaista”, sanoo kylää esittelevä muoniolainen ja nyökkää kohti poliisiautoa. Ollaan Muonion keskustassa, vielä Kolaria pohjoisempana. Käsivarren poliisipula on ollut otsikoissa monta kertaa, kun poliisien resursseja pohjoisessa on vähennetty. Fox-kanava esittää Lapin poliisit -televisiosarjaa, jossa nähdään, miten vähäiset partiot ajavat pitkiä matkoja. Poliisin tavoite Suomessa on, että kiireellisissä tapauksissa paikalla pitäisi olla yhdeksässä minuutissa hälytyksestä. Keskiarvo maassa on hyvä: poliisi yltää tavoitteeseensa. Turussa keskimääräinen saapumisaika on lähellä kuutta minuuttia. Muoniossa vastaava aika on puoli tuntia pidempi. Kiireelliset tehtävät Muoniossa vuoden aikana voidaan tosin laskea yhden käden sormilla. Vaikka pohjoisen kunnat ovat pinta-alaltaan suuria, Hiihtolomilla Kolariin on päässyt välillä vaikka juhlien VR:n klubivaunussa, mutta kesällä junamatkasta näille leveyksille on turha haaveilla.
21 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 väkeä on vähän. Poliisina työskentelevä saattaa mieluummin työskennellä naapurikunnassa kuin omassaan, vaikka työmatkasta kertyy runsaasti ylimääräisiä ajokilometrejä työpäivän päälle. Poliisin työtehtävät eivät ole helppoja tilaisuuksia naapureiden ja tuttujen kohtaamiseen. 240 kiloMetriä Muonion terveyskeskuksen oven eteen on parkkeerattu potkukelkkoja. Terveyskeskuksen asiakkaisiin kuuluu kuntalaisten lisäksi talvisin rinteessä itsensä teloneita laskettelijoita ja koirasafareilla paleltumia saaneita turisteja. Kesäisin paikkaillaan kalastajia. Outi Palojoensuu on terveyskeskuksen ainut neuvolakätilö. Hän on se, kenelle soitetaan, kun odottavaa äitiä lähdetään kuljettamaan Rovaniemelle synnyttämään. Kittilässä, Pellossa ja Ivalossa on voinut aiemmin synnyttää, mutta nykyisin Lapin synnytykset on keskitetty Rovaniemelle. ”Aina mennään ambulanssilla”, sanoo Palojoensuu. Jokainen raskaana oleva nainen hermoilee 240 kilometrin matkaa. Matkasynnytyksiä on joka vuosi yhdestä kolmeen. ”Kerkeänkö Rovaniemelle, kerkeänkö Rovaniemelle”, Palojoensuu kuvaa äitien hermostusta. Vuodepaikkoja terveyskeskuksessa on parikymmentä, lääkäreitä pitäisi olla kolme, mutta paikkoja on vaikea täyttää. Terveyskeskuksessa odotetaan, mitä kaikkea sote-uudistus tulee muuttamaan. Tähän mennessä terveyskeskuksella on ollut joka kolmas yö päivystävä lääkäri. Vuoden alusta yöpäivystys on loppunut. Kello yhdeksän jälkeen illalla paikalla on ainoastaan sairaanhoitaja. Ivalossa päivystävä lääkäri neuvoo sairaanhoitajaa tarvittaessa puhelimessa. Hän tekee potilasta näkemättä esimerkiksi päätöksen siitä, lähdetäänkö tätä kuljettamaan Rovaniemelle sairaalaan. Sairaanhoitaja voi joutua päivystyksessä koville. ”Ammattitaitoista sakkia”, kehaisee Palojoensuu hoitohenkilökuntaa. ”Tuli sieltä sitten irronnut raaja tai synnyttäjä sisään, niin aina hoidetaan parhaan mukaan.” Väsyttävää työssä on se, että kaikki ovat tuttuja. Palojoensuulta tullaan melkein joka kauppareissulla kysymään työasioita. Suuri osa Palojoensuun työn ajasta menee poliklinikan puolella. Hän tietää käytännössä kaikkien paikallisten terveysongelmat. kaikkea ei Saa maantieteen PRoFessoRi Jussi S. Jauhiaisen työhuoneen ikkunasta avautuu komea näkymä Turkuun. Tuomiokirkko, Tähtitorninmäki ja sekalaisesti rakennuksia eri vuosikymmeniltä. Turku on hiukan syrjässä muualta Suomesta katsottuna, mutta kuuluu silti Suomen kasvukeskuksiin. Jauhiainen taustoittaa tottuneesti sitä, miksi Suomi tyhjenee reunoilta alueiden keskuksiin ja suuriin kaupunkeihin. Globalisoitunut talous, digitalisaatio ja työn automatisointi, nopeasti summattuna. Taloustilanne heikkenee ja palveluista joudutaan karsimaan. Varsinkaan reunoille on vaikea repäistä kasvua. Suomessa halutaan taata alueellinen tasa-arvo. Se ei ole pelkästään keskustalaisten omima ajatus. ”Yksikään poliittinen puolue ei ole äärimmäisyyksien puolue, joka sanoisi, että sieltä leikataan kaikki pois ja pärjätkää sitten, miten pärjäätte. Tällaista Suomessa ei ole. Ei poliittisesti, eikä lainsäädännöllisesti”, sanoo Jauhiainen. Utöhön lähetetään helikopteri, jos joku loukkaa itsensä vakavasti. Se ei ole kaikissa valtioissa itsestäänselvyys. Mikään alue ei ole Suomessa romahtanut. Voi olla, että moni silti hiljalleen tyhjenee kokonaan. Jauhiainen kuitenkin ajattelee, että parinkymmenen vuoden päästä ihmiset voivat ajattella toisella tavalla. ”Voidaan hyvin alkaa kyseenalaistaa talouskasvun järkevyyttä tai mahdollisimman halvalla tuotetun tavaran ostamista.” Silloin paikallisia tuotteita ja tuotantoa saatetaan arvostaa sen takia, että ne tuovat työpaikkoja ja esimerkiksi eettisyyteen on panostettu. Se ei ole kuitenkaan helppoa, kun on totuttu saamaan kaikkea halvalla. “Sitten pitää hyväksyä se, että ihan kaikkea ei saa ostettua.” •
22 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 kriiSin lapSet TeksTi & kuvaT: esa keskinen Kreikkalaiset ovat tottuneet nousemaan barrikaadeille. Usein maahan vaikuttaneet mullistukset ovat lähteneet liikkeelle opiskelijoiden masinoimina, yliopistojen sisältä. Millaista on nuorien ja opiskelijoiden elämä epävakaiden vuosien jatkuessa? Kyteekö yliopistoissa edelleen muutoksen liekki vai ovatko nuoret menettäneet uskonsa uudistuksiin? auRinKo Paistaa. Marras–joulukuun vaihteessa Ateenassa on vielä lämmin. Teiden varsia reunustavat vaaleat elementtirakennukset, joiden katutason tyhjät liiketilat seuraavat toisiaan. Korjaamot, autokaupat, outlet-liikkeet ja ravintolat ovat saaneet pölyttyneisiin lasi-ikkunoihinsa leimat ”myytävänä” tai ”vuokrattavana”. Täältä Eurooppa alkaa. Antiikin aikoina näillä kulmilla muhi modernin demokraattisen sivistysvaltion esiaste. Kreikka on edelleen yksi Euroopan maantieteellisistä alkupisteistä. Havainto on kouriintuntuva Ateenassa Victorian aukiolla. Aukio toimii maahan saapuvien pakolaisten majapaikkana, kunnes he saavat rahaa tai tarvittavat dokumentit jatkaakseen matkaansa. Ajoittain tori on muuttunut täysmittaiseksi leiriksi telttoineen ja majakyhäelmineen. Poliisi on käynyt tasaisin väliajoin purkamassa leirin ja häätämässä turvapaikanhakijat, viimeksi lokakuun alussa. Käymme paikalla Ateenassa opiskelevan ystäväni kanssa. Pysähdymme oluelle lämmitettyyn terassitelttaan. Kaikki polttavat tupakkaa. Kaikkialla. Sivullani näkyy koko aukio karuine puistoelementteineen. Jostain tulee lapsi nykimään hihastani. Pikkutyttö tuijottaa tummilla silmillään ja hokee haluavansa rahaa. Tarjoilija häätää nopeasti takkutukkaisen piltin ja oven pielessä odottavan naisen pihalle. Jatkan oluen juomista. Kreikan saaristo on Välimerta ylittävien ihmisten pääkohde. YK:n pakolaisjärjestön mukaan vuoden 2015 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana Kreikkaan saapui noin 68 000 pakolaista. Tilanne on omiaan horjuttamaan epävakaata Kreikkaa ja lisäämään äärioikeiston kannatusta. Vaikka päättäjät pelottelevat Suomen olevan Kreikan tiellä, näyttävät maiden tilanteet olevan kuitenkin hieman erilaiset. Ateenan lähiöistä syttyy tasaisin väliajoin mellakoita. Kokonaisia kerrostaloja rapistuu tyhjillään, sillä onko järkeä vaihtaa edes palanutta lamppua, jos ei tiedä mikä valuutta tai hallintomuoto on käytössä ensi keväänä. Fasismin ja uusnatsismin kanssa flirttailevat puolueet ovat nuorten suosiossa. Kontaktini ehdottaa, että haastateltavaksi ei oteta useaa henkilöä kerralla konfliktien välttämiseksi. Ne ovat mahdollisia, sillä eri poliittisia puolueita tukevat opiskelijajärjestöt eivät viihdy saman pöydän ääressä. poliiSit vaStaan opiSkelijat Tyttö tuijottaa minua punaisesta julisteesta yliopistorakennuksen aulassa. Neito on nostanut toisella kädellään kalashnikovin ilmaan. Aseiden huoleton läsnäolo hämmentää. Tyttö näyttää riemuitsevalta. Yläpuolella lukee kreikaksi: “Jos heidän maailmassaan ei ole tilaa meille, luodaan uusi maailma.” Korkeassa kivirakennuksessa kaikuvat puhe ja askeleet. Tapaan Thalia Santesin Ateenan talouden ja liiketoiminnan yliopiston pääovella. Ateenan seitsemän yliopistoa ovat jakautuneet alojen mukaan. Paikallinen kauppatieteellinen sijaitsee yhden Ateenan valtakadun, Patissionin, varrella. Santes, 21, on neljännen vuoden liiketalouden opiskelija. Paljasjalkainen ateenalainen, born and
23 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 raised, kuten hän toteaa. Hän on AIESEC-järjestön aktiivi. AIESEC koordinoi kansainvälisiä harjoitteluja ja tapahtumia, eikä ole niinkään mukana paikallisessa politiikassa. ”Talouskriisi ei näy enää niin suoraan arjessa. Esimerkiksi lakot ovat vähentyneet opiskeluaikanani”, Santes kertoo. Opiskelu on ilmaista. Opiskelijoille on tarjolla joitakin apurahoja, mutta ei vastaavaa tukijärjestelmää kuin Suomessa. Kreikassa yliopistot ovat myös julkisia, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. ”Julkiset yliopistot ovat arvostettuja, mutta nykyisin yliopistoilla ei ole tarpeeksi henkilöstöä. Asiat tapahtuvat hitaasti ja byrokratia junnaa paikallaan.” Vaikka talousromahdus näkyy yliopistoissa leikkauksina, yliopistot nauttivat edelleen tiettyä koskemattomuutta ja erikoisasemaa. Vuoden 1973 väkivaltaisen yliopistoselkkauksen jälkeen poliisi ei ole saanut tunkeutua yliopistojen tiloihin. Selkkausta seurannut kansannousu kaatoi sotilasjuntan. Sittemmin poliisien ja opiskelijoiden suhdetta on määritellyt molemminpuolinen epäluulo. Poliisit ovat opiskelijoiden silmissä fasisteja, opiskelijat poliisien silmissä anarkisteja. Edellisten laajojen mellakoiden aikaan poliisit halusivat näyttää voimansa yliopiston vallanneille opiskelijoille. Levottomuuksista on muuten hankala pitää kirjaa, sillä mielenosoituksia tai mellakoita on tämän tästä – kansallisina juhlapäivinä, poliisiväkivallan vuosipäivinä sekä kansannousujen vuosipäivinä. Väkivaltaisuuksia leimahti esimerkiksi haastattelua seuranneena viikonloppuna. Santes on itse kokenut yhden kuumottavan tilanteen. ”Satuin olemaan yliopiston yläkerroksissa. Poliisijoukot tulivat oville asti ennaltaehkäisemään tilannetta. He olivat vain senttien päässä yliopiston tiloista. Sisällä olevat opiskelijat yrittivät provosoida poliiseja ja saada heidät menettämään kontrollin. Silloin pohdin, kuinka pääsen kotiin ja kuinka pääsen sinne ehjänä”, Santes kertoo. Poliisit eivät kuitenkaan astuneet yliopiston kamaralle ja tilanne raukesi. Poliisin ja kansalaisten välit eivät ole ainoa tulenarka rajapinta. Rauhallisten opiskelijaliikkeiden lisäksi yliopistoilla on välillä touhunnut anarkistiryhmiä, jotka sotkevat opinahjojen tiloja. ”Jokin aika sitten he riehuivat täällä niin, että syttyi pieniä tulipaloja ja ihmisiä vietiin paikattavaksi sairaalaan. Riviopiskelijoiden ei tarvitse kuitenkaan pelätä. Nämä porukat ottavat yhteen vain keskenään.” Santes madaltaa yhtäkkiä ääntään. Ohi meni kuulemma “joitain sentapaisia” aktiiveja. En tiedä liioitteleeko hän, mutta peli on selvästi kovempaa kuin nahistelu kotoisten kylterien ja humanistien välillä. ”Nuorisojärjestöt ja opiskelijaliikkeet ovat kuitenkin menettäneet voimavarojaan. Puolueet ovat vähentäneet huomattavasti niiden rahallista tukemista. Niitä vaivaa myös jäsenkato.” Suomessa opiskelijajärjestöt kamppailevat saman ongelman kanssa: yhä vähemmän ihmisiä lähtee mukaan toimintaan. Opiskelijoita ei kiinnosta opiskelijavaikuttaminen. Suomen ylioppilaskuntien edustajistovaalien äänestysprosentti on pysynyt järjestelmän uskottavuuden kannalta huolestuttaMielenosoituksia tai mellakoita on tämän tästä
24 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 van alhaisena, vaikka esimerkiksi Turun yliopiston äänestysprosentit kohosivat hieman viime syksyn vaaleissa. ”Ihmiset ovat väsyneitä järjestöihin, politiikkaan”, Santes sanoo lakonisesti. Vaikka Kreikassa pettymys politiikkaan on syvää, samaan tapaan Suomessa ihmiset suhtautuvat alati epäilevämmin valtionhallintoon ja viranomaisiin. Vuoden 2014 nuorisobarometritutkimuksen mukaan suomalaisen nuorison kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on vähäistä. Nykynuori on entistä haluttomampi äänestämään tai toimimaan järjestöissä. Poliittiset ideologiat eivät kiinnosta, vaan vaikuttamisessa arvostetaan yksilöllisyyttä. ”Kreikkalaisista nuorista on tullut osaltaan kriisin takia poliittisesti valveutuneempia. He eivät enää niele toimintatapoja ja lupauksia sellaisenaan, vaan ovat selvillä opiskelijajärjestöjen sekä puolueiden vaikuttimista”, Santes toteaa. luottaMuS joukkovoiMaan Vaikka yliopiston sisäseiniä kirjovat tagit ja graffitit, ovat käytävillä parveilevat opiskelijat samanlaista massaa kuin Porthanian tai Assarin kulmilla pyörivät suomalaiset vastineensa. Olalla läppärilaukut ja jalassa New Balancen tai Adidaksen tennarit. Itse kerään epäileviä katseita kulkiessani kamera kaulassa. Santesin kautta pääsen haastattelemaan tietojenkäsittelytieteiden opiskelijaa Chris Spathisia. Spathis, 21, kuuluu Panhellenic Fighting Student Organizationiin. He ovat ainoa porukka paikalla tänään. Muut järjestötilat ovat kiinni. Spathis on varautunut. Minua on varoitettu, että aktiivit arastelevat puhumasta kenellekään, varsinkaan toimittajille, koska pelkäävät järjestön joutuvan pilkan kohteeksi. Monelle leimautuminen tai toiminnan kritisoiminen on arka paikka. PFSO on kuulunut aikanaan sosialistisen valtapuolue Pasokin alaisuuteen. Järjestö on kuitenkin tehnyt Spathisin mukaan pesäeron puolueeseen jo parikymmentä vuotta sitten. ”Emme koe, että tarvitsisimme ketään enää kertomaan meille, mitä meidän tulee tehdä”, Spathis kertoo. Sama pettymys vanhoihin järjestelmiin näkyy opiskelijajärjestön arjessa. Vanhojen järjestelmien tilalle on tullut temppelin täydeltä idealismia. Opiskelijajärjestöllä ei esimerkiksi ole virallista hallitusta. Ajatusmaailma muistuttaa hieman Occupyliikettä. ”Pyrimme täyteen demokratiaan, avoimuuteen ja tasa-arvoon myös päätöksenteossa. Päätökset tehdään avoimissa kokouksissa keskustelun pohjalta. Kuka vain saa liittyä jäseneksi. Itse en ole allekirjoittanut edes mitään jäsenlomaketta.” Yliopiston hallinnossa ei ole opiskelijajäseniä, eivätkä opiskelijat ole mukana konkreettisesti päätöksenteossa. He luottavat joukkovoimaan. ”Kokoonnumme ja keskustelemme asioista. Yritämme saada viestimme kuuluviin ja läpi johdolle asti avaamalla keskusteluyhteyden henkilökuntaan.” Joku sytyttää vieressä tupakan. Tänne eivät yllä savuttomuusdirektiivit. On vaikea arvioida, kuinka silotellun kuvan PFSO:n toiminnasta Spathis antaa. Santes ja tuttuni puhuvat molemmat opiskelijatoiminnasta, joka on edelleen vahvan politisoitunutta ja sisäänpäin lämpiävää. ”Järjestöjen välit voivat olla edelleen kireät, vaikka pahin vastakkainasettelu on lientynyt”, Spathis kertoo. Moni professori työskentelee yliopiston lisäksi yksityisille yrityksille, pörssifirmoille ja vastaaville, kertoo Chris Spathis.
25 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 Vaikuttaa siltä, että rauhallisesti ja pohtien puhuva Spathis haluaa aidosti muuttaa asioita paremmaksi. ”Olemme esimerkiksi saaneet ajettua läpi kaikille ilmaisen opiskelijalounaan.” Se on pieni askel isojen ja todellisten vihollisten kaatamisen rinnalla. Henkilökunnalle tärkeintä on se, että oma pesti pysyy, eivät opiskelijoiden olot. ”Taistelemme korruptiota vastaan. Moni professori työskentelee yliopiston lisäksi yksityisille yrityksille, pörssifirmoille ja vastaaville. Luennoilla on paljon sijaisia, koska professorit eivät pidä opettamista tärkeänä. Joskus paikalle ei tule ketään”, Spathis kertoo. Osalla on myös läheisiä suhteita poliitikkoihin. ”Mielestäni on ongelmallista, että taloustieteen professori työskentelee valtiovarainministeriölle, samalla kun hallitus leikkaa koulutuksesta.” Savon Sanomien hiljattain tekemän selvityksen mukaan Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallituksien säästöt ovat vieneet ja tulevat viemään Suomen korkeakouluista yli 5200 työpaikkaa. ”Me saavutimme koulutuksen aallonpohjan jo vuonna 2011, kun yliopistojen toimintaan toteutettiin isoimmat heikennykset. Silloin Syntagma [keskusaukio] täyttyi yliopistolaisista. Irtisanomisten uhka sai henkilökunnankin liikkeelle. Nyt tilanne on pysynyt vakaampana.” Myös Spathis myöntää jäsenrekrytoinnin hankaluuden. ”On todella harmillinen tilanne, jos järjestöt kuihtuvat pois nyt. Kuinka voimme saada muutoksen aikaan yhteiskunnassa, ennen kuin muutamme itsemme?” Poistuessani katselen yliopiston pihaporttien liepeillä olevia hämäriä myyntipöytiä. Ratsian sattuessa kohdalle myyjien on helppo sännätä yliopiston tiloihin suojaan. Osa myy tupakkakartonkeja isoista muovipusseista. Yhdellä pöydällä on pornoa. Samana päivänä Suomessa osoitetaan mieltä koulutusleikkauksia vastaan. Päivää myöhemmin Koulutuslakko-liike valtaa Turun yliopiston Naturarakennuksen. Valtauksesta tulee Suomen historian pisin yliopistovaltaus, johon osallistuu noin 100 henkilöä. Suomessa toteutunut ”valtaus” eroaa käsitteenä aika lailla siitä, mitä sillä saatettaisiin Kreikassa tarkoittaa. aukion odottelijat Matkani viimeisenä iltana käymme juhlissa pakolaisten kansoittaman Victorian aukion lähellä. Minut lähetetään jossain vaiheessa hakemaan kioskilta lisää olutta. Nappaan aukion reunalta ensin paikallisen version pitakebabista, pita gyron, hintaan 1,9 euroa. Syön asioidessani kioskilla. Jään juttelemaan myyjän kanssa. Hän puhuu hyvää englantia, minä tahrin suupieleni kebabkastikkeella. – Pakolaiset eivät ole juuri muuttaneet työtäni. He käyvät ostamassa joskus jotain. Eivät ihmiset enää sen kummemmin karta aukiota. Samaan tapaan tulen töihin, joka päivä, keski-ikäinen mies sanoo. Ilta-aikaan aukiolla näkee vapaaehtoisia tarjoamassa jotain höyryävää juomaa pahvimukeista. Persaukisesta valtiosta huolimatta paikalliset yrittävät huolehtia taivasalla olevista. On jotenkin sopivaa, että sana kriisi on tullut kieliimme kreikan sanasta krisis. Sillä tarkoitetaan sananmukaisesti käännekohtaa, jossa tulevaisuus määräytyy paremmaksi tai huonommaksi omien toimiemme mukaan. – Kyllä me aina jotenkin pärjäämme, kioskin mies toteaa. • Ihmiset ovat väsyneitä järjestöihin, politiikkaan.
26 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 v a i n o t u n j ä l j i l l ä
27 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 v a i n o t u n j ä l j i l l ä TeksTi ja kuvaT: sampo rouHiainen Susi on asettunut yli sadan vuoden tauon jälkeen etelän kulttuurimaisemiin Saloon. Paikalliset eivät ole innoissaan alueelta aikoinaan hävitetystä paluumuuttajasta. Valtio koettaa viilentää tunteita ja pitää salametsästäjät kurissa sallimalla erittäin uhanalaisen suden metsästyksen. Toimittaja vietti yön susireviirin sydämessä kuunnellen ulvontaa.
28 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 tuuli Kuljettaa tuoretta pakkaslunta pitkin peltoaukeita, kun ajan pitkin Perniön sivuteitä. Kuninkaantien varrella ja rannikon viljavien peltojen keskellä sijaitseva Perniö on vanhaa vaurasta maaseutua. Historia näkyy maisemassa yhä. Peltojen keskeltä kohoavien mäkien päällä seistä jököttää tammien ympäröimiä hyvin hoidettuja pihapiirejä. Keltaisia pitkiä asuinrakennuksia, kokoelma punamullan värisiä muita maatalousrakennuksia, jykeviä navettoja. Seudun kartanoilta sai alkunsa myös rautateollisuuden kehitys. Alueella on useita ruukkikyliä ja raudanvalmistuksen sivutuotteena syntyneistä kuonatiileista muurattuja rakennuksia näkyy siellä täällä. Rautateollisuuden nousun aikoihin Suomessa petoviha ja noitavainot huitelivat vielä iloisesti sekaisin. Muun muassa vuonna 1652 Turun hovioikeus tuomitsi teloitettavaksi ja poltettavaksi Lauri Kapaisen, joka oli tunnustanut noituneensa sudet, jotka edellisenä talvena olivat tappaneet yhteensä 18 lasta Itä-Suomessa. Noita-Kapaisen aikojen jälkeen eniten ihmisen kuolemaan johtaneita susihyökkäyksiä on kirjattu 1800-luvulta. Viimeinen tapaus Suomessa jäi vuodelle 1881. Ihmisen kosto oli tehokas. Vuosien 1866–1890 välillä tapettiin yhteensä 5 598 sutta. Jahtiin osallistui virka-apuna sotilaita ja ammattimetsästäjiä Venäjältä asti. Vuosisadan vaihteeseen tultaessa kanta oli voimaperäisen metsästyksen seurauksena huvennut jo niin pieneksi, että vuosisaaliit tippuivat kymmenesosaan aiemmasta. Vainoa tehostettiin vielä vuonna 1898, jolloin sudelle asetettiin 100 markan tapporaha. Sudennahan nimismiehelle kiikuttanut kuittasi nelinkertaisen palkkion karhunmetsästäjään verrattuna. Tapporahajärjestelmästä luovuttiin vasta 1970-luvun puolivälissä. Siihen mennessä susi oli taloudellisten kannustimien ja kehittyneiden metsästysmenetelmien vuoksi kadonnut lähes sukupuuttoon Suomesta. tehoKKaan suojelun ansiosta suden kanta on palannut jossain määrin elinvoimaiselle tasolle. Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuosi sitten valmistuneen arvion mukaan susia on Suomessa noin 220–245. Määrä on kääntynyt reippaaseen nousuun sitten 2013 pohjalukemien, jolloin susia oli vain reilut sata. Nyt susi on vuosisadan tauon jälkeen tehnyt paluun myös Perniön takametsiin. Yksinäisiä jolkottelijoita hiipii maiseman läpi eri puolilla EteläSuomea, mutta viime keväänä Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajaseuduille syntyi ensimmäinen pentue. Riistakamerakuvien ja jälkien perusteella Salo– Raaseporin reviiriä asuttaa alfa-pari viiden pentunsa kanssa. Huhupuheiden mukaan laumassa olisi jopa kymmenen yksilöä. Haluan päästä selvittämään mitä metsässä todellisuudessa tapahtuu. Seurakseni on lupautunut susiharrastaja ja Salon seudun luonnonsuojeluyhdisSusiväijy vaatii kunnon noitatulet.
29 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 tyksen hallituksen jäsen Jarmo Markkanen. Hän viettää metsässä susien perässä keskimäärin yhden yön viikossa. Lisäksi Markkanen seuraa susia riistakameroiden avulla ja avustaa Luken tutkijoita keräämällä maastosta ulostenäytteitä. Toiveenamme on yöpyä metsässä, päästä kuulemaan ulvontaa ja löytää jälkiä lumesta. Lumeton syksy on jättänyt kannan arvioijille paljon kysymyksiä. Nyt tammikuisen lumituiskun on ennustettu tyyntyvän yöksi, joten mahdollisuutemme ovat erinomaiset. Sitä ennen matkaamme vielä Saloon. Alkamassa on Riistakeskuksen järjestämä susi-ilta. Seudun ihmisasukkaille yhteiselo ei vaikuta maistuvan yhtä lailla kuin sudelle. täPötäydessä auditoRiossa parisataa naamaa tuijottaa lavalle, jossa istuvat Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestari Antti Härkälä sekä Riistakeskuksen Uudenmaan ja VarsinaisSuomen riistapäälliköt Visa Eronen ja Jörgen Hermansson. Tunnelma salissa olisi hikinen vaikka tulijat olisivat malttaneet jättää edes päällimmäisen kerroksen pakkaspukeutumisestaan naulakkoon. Riistakeskuksen miehet lavalla ovat nihkeässä raossa. Sali vaatii lisää tappolupia, suojelijoiden mielestä jokainen myönnetty lupa on ollut liikaa. Kysymysten ja kommenttien äänensävy on poikkeuksetta tiukka, mutta asiantuntijat tasapainottelevat hyvin. Hermansson vaientaa typeryydet hienotunteisesti ohjaamalla puheenvuoron seuraavalle kysyjälle. Tilaisuuden puolivälissä alkaa virsu lipsua virkahenkilölläkin. Joku heittää yleisökysymyksen salametsästyksestä keinona hillitä susivahinkoja. ”Siihen ei tarvita Riistakeskuksen lupaa”, luikauttaa Hermansson. Yleisö antaa raikuvat aplodit. Yksi tilaisuuden tavoitteista on tarjota yleisölle tutkimustietoa sudesta ja sen elintavoista. Epävirallista tietoa yleisöllä tuntuu riittävän. Markkanen näyttää tuskastuneelta. Hän on kuullut huhut, liioittelut ja vääristelyt moneen kertaan. Yksi sitkeimmistä on tarina Ranuan eläinpuiston henkilökunnasta, joka käy jättämässä tarhaan syntyneitä susia maastoon. ”Sitä on levitetty varmaan 15 vuotta”, Markkanen huokaa. Härkälä ampuu tarinaa siipeen suorasukaiseen ja tyyneen tyyliinsä. Olen lähtenyt susiretkelle sinisilmäisenä luonnontarkkailijana, mutta tilaisuudessa esitetyt mielipiteet lyövät susikeskustelun todellisuuden silmilleni haisevana märkänä rättinä. Edes syvällä maaseudulla kasvaneena on vaikea ymmärtää petovihan ja -pelon syvyyttä. Toisaalta monet suden puolestapuhujat tuntuvat perustelevan argumenttinsa epärationaalisilla tunteilla. Loppupuolella yleisön mielenkiinto alkaa hiipua, ja väki alkaa valua hälisten ulos salista. Vain kiivaimmat pyytävät uutta puheenvuoroa. Innokkaimmat osallistuvat keskusteluun sellaisella tarmolla, että tilaisuus kestää lopulta lähes neljä tuntia. Power Pointia pyörittävän koneen hyytyminen ei katkaise tunteen paloa. Vasta tieto siitä, että tilojen hälytyksen päälle kytkeytymiseen on enää kymmenen minuuttia, pakottaa kansan takaisin pakkaseen. tilaisuuden jälKeen on hyvin selvää, ettei ainakaan paikallisten äänekäs vähemmistö kaipaa petoja reviirilleen. Sudelle sen sijaan elo rannikon kulttuurimaisemassa ei ole ongelma. Sopeutuvaisena eläimenä synkeiden salojen asukiksi mielletty peto pärjää myös peltojen täplittämässä kulttuurimaisemassa. Kunhan saalista on tarjolla. Perniössä kyllä on. Suomeen ennen sotia istutettu valkohäntäkauris on Salon seudulla elinvoimainen. Monelle Lounais-Suomen susilaumalle se on jopa pääpihvi hirveä merkittävämpi saaliseläin. Myös nopeasti yleistynyt metsäkauris on alueen susien suosikkiruokaa. Silti Salon–Raaseporin lauma tuntuu hiertävän erityisesti samoista saaliista kilpailevia metsästäjiä. Omat huolensa on myös kotieläintilallisilla. Varsinkin Someron seudun suurten lammastilojen pelätään vetävän susia puoleensa. Uudellemaalle haettiin poikkeuslupaa kolmen suden tappamiseen juuri Salon–Raaseporin laumaan. Riistakeskus myönsi luvan yhdelle. Maaja metsätalousministeriön mukaan kannanhoidollisia susilupia voidaan myöntää vain vakiintuneille susireviireille. Uudenmaan riistakeskus katsoi hakemusta käsitellessään ensimmäisen pentueensa viime keväällä saaneen parin muodostaneen määritelmän täyttävän vakiintuneen lauman. ”Biologisesta näkökulmasta lauma ei voi olla vakiintunut siinä vaiheessa, kun se on vasta saanut ensimmäisen pentueensa”, kritisoi Markkanen. Riistatalouden julKisia hallintotehtäviä hoitava ja pääasiassa metsästäjien riistanhoitomaksuista rahoituksensa saavalle Suomen riistakeskukselle on jäänyt paljon määrittelyvaltaa susikysymyksessä. Maaja metsätalousministeriö päätti ennen joulua sallia yhteensä 49 suden ampumisen. Ministeriön roima kiintiö jätti lopullisen päätäntävallan RiistaTapporahajärjestelmästä luovuttiin vasta 1970-luvun puolivälissä. Siihen mennessä susi oli kadonnut lähes sukupuuttoon Suomesta.
30 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 keskukselle. Hakemusten perusteella Riistakeskus antoi yhteensä 46 lupaa uhanalaisuusluokitukseltaan ”erittäin uhanalaiseksi” määritellylle sudelle. Jos kaikki myönnetyt luvat käytetään, Suomen susista katoaa viidennes. Metsästäjillä olisi ollut intoa ottaa hengiltä vielä useampi. Lupia haettiin yhteensä 116 sudelle. Myönnettyjen lupien määrä nousi viimevuotisesta lähes kaksinkertaiseksi. Kannanhoidollisen metsästyksen ensimmäisenä vuonna 2015 niitä myönnettiin 24. Seurauksena metsistä katosi 17 luvalla ammuttua sutta. Vuodesta 2007 vuoteen 2014 susia on saanut ampua vain vahinkoperusteisilla luvilla. Nyt käynnissä oleva kannanhoidollisena metsästyksenä tunnettu järjestelmä on kaksivuotinen kokeilu ja osa maaja metsätalousministeriön hyväksymää Suomen susikannan hoitosuunnitelmaa. Sen ylevänä tavoitteena on ”pyrkiä sovittamaan yhteen suden ja sudensuojelun tarpeet sekä susireviireillä asuvien ja toimivien kansalaisten tarpeet”. Toisin sanoen: antaa ihmisille mahdollisuus osallistua kannan pienentämiseen sosiaalisesti hyväksyttävälle tasolle ja pyrkiä kitkemään salametsästystä luvallisen metsästyksen kautta. Susikannan määrästä päättäminen on käytännössä monopolisoitu Riistakeskusten kautta metsästäjille. Ollaan tilanteessa, jossa susi on lainasäädännössä samaan aikaan metsästettävä riistaeläin ja erittäin uhanalaiseksi luokiteltu laji. Kuviota mutkistaa lisäksi se, että Luken ylläpitämään susihavaintojärjestelmä Tassuun havaintoja kirjaavat suurpetoyhdyshenkilöt, jotka lähes kaikki ovat metsästäjiä. Riistakeskus puolestaan perustelee myöntämänsä lupamäärän Luken kanta-arviolla, jonka muodostamisen olennainen osa Tassu on. Metsästäjien vahvan roolin lisäksi kannanhoidollista metsästystä on kritisoitu lainsäätäjän kädenojennuksena salametsästäjien suuntaan. Kun susia saa ampua luvalla, salametsästys vähenee, kuuluu perustelu. Ympäristöjärjestöjen mukaan susivahinkojen ensisijaisena torjuntakeinona tulisi käyttää muita keinoja kuin kannan rajoittamista. Esimerkiksi laidunten petoaidat, laumanvartijakoirat ja eläinten vieminen yöksi sisälle tai pienempään suojatumpaan aitaukseen ovat osoittautuneet tehokkaiksi keinoiksi torjua kotieläimiä havittelevia susia. Kannanhoidollinen metsästys osuu suden kannalta pahaan saumaan, päällekkäin kiima-ajan kanssa. Ohjeistuksena on, että laumoista ammuttaisiin vain nuoria susia. Niiden erottaminen metsästystilanteessa on erittäin vaikeaa. Viime talven jahdin saalisluetteloon päätyikin kuusi aikuista sutta, joista ainakin yksi oli alfa-yksilö. Kun toinen alfa-parista kuolee, lauma usein hajoaa. Nuortenkaan susien ampuminen ei ole täysin ongelmatonta. Vaikka osa aiemmista pennuista erkaantuu laumasta ennen pikkusisarusten syntymää, osa jää laumaan niin sanotusti lastenvahdiksi. Kun nuori susi jää pentujen turvaksi, kokeneempi alfa-emo voi lähteä johtamaan lauman metsästystä. ”Jos pennuille on metsästettävä syötävää vajavaisella laumalla, houkutus helppojen saaliiden nappaamiseen laitumilta kasvaa”, Markkanen kertoo yhdysvaltalaistutkimuksesta, jossa todettiin karjavahinkojen lisääntyneen kannanhoidollisen metsästyksen alueella. susi on ahtaalla etelän taajamien välisillä metsäalueilla, mutta sillä ei ole helppoa sielläkään, missä elinpiiriä piisaisi. Poronhoitoalueelle lappilaisten vahinkoeläimenä vainoamalla sudella ei käytännössä ole asiaa. Tällä hetkellä hiljaisesti hyväksytty kanta on, että Kainuun korkeudelta pohjoiseen levittyvältä – yli kolmanneksen Suomesta kattavalta – alueelta sudet ammutaan pois. Pelkästään vuoden 2015 marraskuussa poronhoitoalueella kaadettiin vahinkoperusteisilla luvilla yhdeksän sutta. Yle uutisoi tammikuun alkupuolella, että poronhoitoalueella on tehty vain muutama havainto yksittäisistä susista. Muualla Suomessa laumoja on yhteensä nelisenkymmentä. Poronhoitoalueella ei yhtään. Kiista suden olemassaolon oikeutuksesta on siirtynyt etelään, sillä paliskunnat on pidetty tyytyväisinä kiintiön ulkopuolelta myönnettävillä vahinkoperusteisilla luvilla. Poronhoitoalueen petopolitiikan tekee arvelutMarkkasen terassilla on pakkasessa parinkymmenen ulostenäytteen kokoelma odottamassa kyytiä Luonnonvarakeskuksen tutkijoille.
31 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 tavaksi se, että se eristää Skandinavian ja Suomen susipopulaatiot toisistaan. Tämä heikentää geneettistä monimuotoisuutta, mikä puolestaan heikentää kannan elinvoimaisuutta. Satunnaisia vaeltajia toki kulkee rajojen yli länteen sekä itään, mutta geenit eivät sekoitu niin tehokkaasti kuin voisivat. Palaamme VeRenPainetta nostattaneen tilaisuuden jälkeen metsään. Minä pystytän laavun, Markkanen tekee tulet. Olemme susireviirin ytimessä. Kun tuli hiipuu äänettömässä metsässä, kömmimme makuupusseihin. Kello on puoli kaksi ja 15 asteen pakkanen nipistelee nenänpäätä. Yöllä kolmen maissa Markkanen tökkää minua kylkeen. ”Nyt ulvoi kahdesti.” Terästän kuuloani tokkuraisena, odotan hetken ja kuulen sitten itsekin höttöisen lumivaipan vaimentaman äänen. Painan hetken mieleeni. Ensimmäinen kerta, kun kuulen suden ulvovan. Ääni ei kuitenkaan herätä muinaiskansoilta perittyä pelkoa, vaikka suojanani ei ole edes luolaa eikä tulta. Mystisessä ruumiinosassa, selkäpiissä, ei tunnu karmintaa. Olen uninen ja makaan lämpimässä makuupussissa. Jos olisin yksin, pöpperöisyydeltäni en välttämättä kykenisi edes päättelemään, onko ulvonta ollut totta vai vilkasta mielikuvitusta. Hetken kuluttua sama ääni kuuluu vielä kerran uudelleen. Myöhemmin yöllä sudet palaavat uneeni. Emo ja viisi pentua kulkevat aivan laavun vierestä. Tällä kertaa niillä on ruskeat luppakorvat, amerikkalaistyyppiset partiolaispuvut, kompassit ja kartat. Ne näyttävät olevan suunnistusretkellä ja selvästi eksyneitä. Aamulla keittelemme nopeat teet tulilla ja lähdemme metsään etsimään jälkiä. Markkasen mukaan öinen ääni ei ole voinut tulla kilometriä kauempaa. Lähimmän mäen laelta löydämme kahden hirven jälkiä, syönnöksiä ja makuupaikat. Emä ja vasa ovat nukkuneet muutaman sadan metrin päässä meistä. Seuraavaksi polkumme poikki kulkee minkin parihyppyjälki. Metsäautotiellä ovat kulkeneet metsähiiri, lumikko, päästäinen, metsäjänis ja valkohäntäkauris. Kun jatkamme matkaa, metsässä tulee vastaan jono koiran jälkeä muistuttavia pyöreitä painaumia. Ilves on vaaninut kauriiden ruokintapaikalla. Markkanen esittelee vielä louhikossa olevan, juuri ja juuri ihmisen mentävän luolan, jossa talvehtii perhosia. Se olisi oiva pesäkolo myös sudenpennuille. Talviaamun matalalta paistava aurinko ja kimaltavassa hangessa tarpominen alkavat lämmittää. Palaamme kohti leiripaikkaa ja päätämme oikaista järven poikki. Rannasta avautuvan kaislikon edessä kulkee laukkajälkien jono. Susia! Ajatukseni tehokkaasta iltapäivästä toimituksessa saavat luvan haihtua, nyt seurataan näitä. Into kasvaa entisestään, kun huomaamme, että susien jäljet ylittävät omamme. Pääasiassa yöllä aktiiviset sudet ovat olleet liikkeellä korkeintaan tunnin meidän jälkeemme. Ovatkohan äänemme ajaneet ne liikkeelle päivälevolta? Järveltä löytyy vielä lisää jälkiä: lauman teinit ovat peuhanneet lumessa. Markkanen poimii näytepusseihin talteen karvatupon ja keltaista lunta. Laskemme jälkiä järveltä moneen suuntaan. Vasta tarkistuslaskenta paljastaa koko lauman olleen koolla. Markkanen vakuuttaa, että näin tuoreet jäljet ovat herkkua kokeneelle susimiehellekin. ”Tällaista sattuu todella harvoin.” yhdelle jäljet metsässä ovat luontoelämys, toiselle huoli elinkeinosta, jollekin ne merkitsevät iltakävelyiden ja pihaleikkien loppumista. Suden lumelle jättämä jälkijono, satunnaisesti jopa lähellä ihmisasutusta, on osa ekosysteemimme arkea. Me etelän rintamaiden asukit emme ole vielä niihin tottuneet. ”Sanotaan, että Ilomantsissa kesti 15 vuotta, että ihmiset tottuivat elämään susien kanssa. Jospa me ottaisimme opiksemme ja tottuisimme viidessä vuodessa”, Markkanen toivoo. • Lehden lähtiessä painoon Salon –Raaseporin reviirille myönnetty metsästyslupa oli ollut voimassa viisi päivää. Lauantaina 23.1. järjestetyn jahdin jälkeen susilauma jolkotteli vielä vapaana ja elossa jokaisen 28 tassun voimin. ”Tähän se on surauttanut kuset”, Markkanen haistelee lunta ilveksen jälkien vierellä. Aivan tuoreet jäljet saavat kokeneenkin harrastajan sykkeen nousemaan. Markkanen mittaa laukkakuviota. Yleisö seuraa tuimin ilmein Riistakeskuksen Salossa järjestämää susi-iltaa ammattikorkeakoulun auditoriossa.
32 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 TeksTi ja kuvaT: saara järviö yhdeSSä – uudet oPetusmuodot haastavat vanhoja traditioita. Aalborgin yliopistossa opetus on järjestetty ryhmätöiden ja projektien ympärille. ”Aalborgin yliopisto on käyttänyt problem based learningia (PBL) opetuksessaan perustamisestaan, vuodesta 1974 asti”, kertoo yliopiston opettaja Helene Pristed Nielsen. Kyseistä pedagogiikkaa käytetään Aalborgissa kaikessa opetuksessa, ja sen tavoitteena on koulia opiskelijoista itsenäisiä ongelmanratkaisijoita. Ongelmalähtöisen oppimisen pointti on ulkoa opettelemisen sijaan tekemällä oppiminen. Opiskelijat koostavat tietoa yhdessä opettajien kanssa. Tämä vuorovaikutteisuus ja opiskelijan aktiivinen rooli näkyvät erityisesti projekteissa, jotka ovat PBL:n ydin. Nielsenin opettamassa Culture, Communication and Globalisation -kokonaisuudessa lukukausi jakautuu kahteen osaan. Ensin opiskelijat käyvät luennoilla ja siirtyvät sitten tekemään ryhmissä projektitöitä ohjaajan johdatuksella. Luennot ohjaavat ideoimaan ja ihmettelemään sen sijaan, että opiskelijat oppisivat aiheesta kaiken. Oletus on, että projektissa valittua aihetta innostutaan tutkimaan niin perinpohjaisesti, että oppimiskokemus on syvempi. ”Kursseilla, joilla käsitellään kaikki tietyn alan piirteet, opiskelijat tuppaavat unohtamaan paljon oppimastaan. Tässä opetustavassa aiheeseen mennään syvemmälle. Laajempi kuva kärsii, mutta opitut asiat pysyvät mielessä parhaimmillaan loppuelämän ajan”, Nielsen toteaa. Projektien aiheet saavat siis olla mitä vain luentoihin edes löyhästi liittyvää. Nielsen innostuu kertomaan opiskelijoistaan, joista yksi kehittää projektinaan nuorisopolitiikan linjauksia tanskalaiselle kunnalle, toinen taas tekee harjoitteluaan Keniassa työskennellen kansalaisjärjestön ihmiskaupan vastaisten kampanjoiden parissa. ”Eräs ryhmä teki projektin siitä, miten ISIS ja ISIL rekrytoivat naistaistelijoita. Kokeen valvojana oli työntekijä Tanskan ulkoministeriöstä, joka totesi projektin olevan samaa tasoa kuin ministeriön raportit”, Nielsen hehkuttaa. vuorovaikutteiSuuS ja vapauS Puoli vuotta Aalborgissa opiskellut Paula Pihlava mainitsee PBL:n hyvänä piirteenä opintojen interaktiivisuuden. ”Useimmilla kursseilla lähes jokaisella luennolla tehdään jotain ryhmässä. Opettajat antavat enemmän arvoa sille, että opiskelijat pääsevät ääneen ja ovat osana luomassa keskustelua. He eivät kerro mitään, vaan ennemminkin johdattelevat eteenpäin”, kertoo Pihlava projektien ohjaamisesta. Hän toteaa, että yhteiset keskustelut ovat innostaneet opiskelemaan paremmin. Opettajan näkökulmasta työtaakka on yhtä suuri kuin tavallisessa yliopisto-opetuksessa. PBL vaatii kuitenkin yliopistolta paljon resursseja. ”Toki on paljon kalliimpaa jakaa opiskelijat pieniin ryhmiin, joilla jokaisella on oma ohjaaja, kuin kerätä kaikki luentosaliin yhden henkilön opetettaviksi”, kertoo Nielsen. Aalborgin yliopistossa toimii omana yksikkönään PBL Akatemia, joka sekä kouluttaa opettajia PBL:n käytössä että tutkii ja markkinoi mallia lisää. oppitunteja yhteiStyöStä PBL pakottaa kontaktiin muiden kanssa ja haastaa kuuntelemaan muiden näkemyksiä, mistä syntyy usein myös aivan uusia ideoita. Nielsen toteaa mallin vaativan opiskelijoilta paljon oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta. ”Täytyy olla hyvin ekstrovertti löytääkseen ryhmän ja jonkun, jonka kanssa jakaa ideoitaan. Se on suuri haaste osalle opiskelijoista.” Ryhmän kanssa opiskelu tuo mukanaan myös muita haasteita. ”Heti opintojen alussa painotettiin sitä, miten suuri rooli ryhmädynamiikalla on ja miten haastavaa se tulee olemaan. Monet sanoivat, että hirveän todennäköisesti ryhmässä tulee konflikteja”, kertoo Pihlava. Vaikka hänen ryhmänsä työskentely on sujunut hyvin, näkee hän toimintatavan riskit. Yhdessä tekeminen vaatii jokaiselta suurta panostusta ja voi Pihlavan mukaan viedä päähuomion muulta oppimiselta. ”Täytyy olla äärettömän aktiivinen koko ajan, antaa itsestään paljon ja kertoa mielipiteitä, mutta asioita ei voi sanoa itsestäänselvyyksinä, vaan pitää neuvotella ja tavallaan tasapainotella koko ajan. Siksi tämä on niin haastava tapa opiskella. En olisi yllättynyt, jos aalBorgiSSa opiSkellaan ongelMalähtöiSeSti
33 projektin tulos olisi paljon huonompi vain sen takia, että ihmissuhteet eivät toimi. Jos ryhmädynamiikka ei toimi, tämä voi olla ihan kauheaa.” Myös Nielsen myöntää henkilökemian vaikuttavan oppimiseen. ”On toki sääli, jos konfliktit häiritsevät opiskelua, mutta kokemukseni mukaan opettajat ovat hyviä ratkaisemaan ryhmien ongelmia. Lisäksi on hyvä pohtia, mitä oppimisella tarkoitetaan. Monet opiskelijat päätyvät oppimaan paljon juuri projekteista, joissa on ongelmia yhteistyössä. Ristiriidoista selviäminen voi olla erilainen kasvukokemus, jota ei pidä väheksyä. Mielestäni yksi tärkeimmistä taidoista, jonka projektien tekemisestä voi saada, on kyky tehdä yhteistyötä. Omien vahvuuksien tunnistaminen ja erilaisten ihmisten kanssa työskenteleminen on tulevaa työelämää ajatellessa korvaamaton kokemus.” tunne vieruSkaveriSi Yhdessä tekeminen on osaltaan riitelyn, kompromissien ja omien näkemysten perustelun opettelemista, kuten Nielsen toteaa: ”Uskon että harva tulee tekemään työtä, jossa istuu aivan itsekseen. Suurin osa opiskelijoistamme tulee tekemään työtä ryhmässä, jonka jäsenten kanssa he eivät ole samaa mieltä. On hyvä opetella näitä asioita täällä, turvallisessa ympäristössä, sen sijaan, että ensi kertaa toimisi ryhmässä työelämässä.” Yhteistyö työmaailman kanssa on muutenkin tiivistä. Moniin opinto-ohjelmiin kuuluu pakollinen harjoittelu, ja projekteja tehdään usein yhteistyössä yritysten kanssa. ”Yliopisto tekee paljon yhteistyötä työmarkkinoiden ja paikallisten yritysten kanssa yrittäen yhdessä löytää asioita, joita opiskelijoiden tulisi osata ja joihin opetusohjelmien kannattaisi keskittyä”, kertoo Nielsen. Myös Pihlava on kiinnostunut tekemään tulevat projektinsa yhdessä yritysten tai järjestöjen kanssa. Hänen mielestään Aalborgin opetustavan ansio on juuri työelämään valmistaminen. ”Yritysten kanssa tehtävä yhteistyö tarjoaa mahdollisuudet verkostoitumiseen, ja muutenkin ryhmätyöt pakottavat kontakteihin ihmisten kanssa. Perusyliopistossa voit istua luennolla tuntematta yhtään ketään, ilman että opit yhtään mitään viestimisestä ihmisten kanssa.” PBL tarjoaa jotain mitä perinteinen yliopisto-opetus ei tarjoa – se kytkee opetettavat asiat käytännön tekemiseen ja lisää mukaan vuorovaikutuksen ja ryhmätyön taitoja. Vaikka opetus on Suomessakin järjestetty jossain määrin vuorovaikutteisesti, on Aalborgin huippuunsa viritetty malli kiehtova vaihtoehto. Malli voisi luoda myös Suomessa uudenlaista innostusta ja osaamista, jos vain yliopistojen rahoitus mahdollistaisi kokeilun ja kehittämisen. Vaikka PBL kuluttaa paljon resursseja, tuottaa se myös paljon hyötyä niin opiskelijoille kuin ympäröivälle yhteiskunnalle. Kuten Pihlava toteaa, projekteihin nojaavat opinnot kasvattavat opiskelijoista vastuullisempia ja aktiivisempia ihmisiä. • Paula Pihlava (vas.), Leonie Rickmann ja Alicia de Mier paneutuivat ryhmätyöhönsä yliopiston kirjastossa. Myös humanistisen tiedekunnan aula täyttyy päivisin projekteja työstävistä ryhmistä.
34 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 tirkiStelyStä telepatiaan VieläKö muistat IRCgallerian, tuon suomalaisteinien vapaa-aikaa 2000-luvulla verottaneen tirkistelykolon? Galleriassa käyttäjät pystyivät luomaan itselleen kuvallisen profiilin ja kommentoimaan muiden käyttäjien lataamaa sisältöä. Käytännössä sinne mentiin katselemaan oman koulun hauskannäköisten tyttöjen kuvia, ehkä jopa kommentoimaan niitä, jos uskallusta riitti. Kuka niille nyt olisi koulussakaan kehdannut mitään puhua. Entä sitten Myspace, joka oli vielä 2007 maailman suurin sosiaalisen verkostoitumisen sivusto kävijämäärissä mitattuna? Erityisesti musiikin ja videon levittämiseen profiloitunut Myspace oli IRC-gallerian tavoin somen edelläkävijä aikana, jolloin sosiaalisen median käsite ei edes ollut yleisessä käytössä. Näitä kahta kulttiasemaan noussutta sivustoa yhdistää muukin kuin asema sosiaalisen median edelläkävijänä: molemmat ovat yhä olemassa, eikä kukaan ole kuullut niistä elonpihaustakaan vuosiin. Tällainen kohtalo on arkipäivää useimmille somesovelluksille. Alan kilpailu on kiihtynyt niin julmaksi, että uusia sovelluksia tulee ja menee jatkuvasti. Osalle tämänhetkisistä markkinajäteistäkin on jo monttu kaivettuna unohdettujen somesovellusten hautausmaalle. Twitterin käyttäjämäärien kasvu on hiipunut, ja aiemmin täyteen ahdetussa rahasammiossa alkaa vähitellen kaikua. Syötteestä puskeva sanasaaste risuaitoineen on visuaalisesti auttamattoman kömpelöä sekamelskaa, joka sysää levollisenkin mielen ADHD:n partaalle. Videotoiston suhteen Twitterille on käymässä samoin kuin Nokialle älypuhelinmarkkinoilla – kerran annettua etumatkaa on vaikea kuroa kiinni. Pahimmista kilpailijoista Facebook ja Snapchat keräävät päivittäin useita miljardeja videokatseluita, kun taas Twitterin käyttäjät saivat vasta loppuvuodesta mahdollisuuden ladata videokuvaa mobiililaitteiden lisäksi myös pöytäkoneen työpöydältä. San Franciscon pääkonttorissa toki tiedostetaan Twitterin altavastaajan asema videotoistossa. Se oli varmasti osasyy kovassa nosteessa olevan Periscopen ostoon. Periscopen ja Snapchatin suosiota on perusteltu niiden ”aitoudella” verrattuna esimerkiksi Facebookin tai Instagramin laskelmoituihin päivityksiin. Taustalla on halu tirkistellä hetken aikaa toisen ihmisen yksityiselämää ikään kuin suodattamattomana, autenttisena ja Periscopen tapauksessa jopa reaaliaikaisena esityksenä. Sinänsä tirkistelyhalu ei ole kadonnut mihinkään IRC-gallerian kulta-ajoista. Se on vain muuttanut muotoaan matkan varrella. Facebookin asema markkinaykkösenä on kuitenkin pysynyt samana jo vuodesta 2008 lähtien. Näin siitäkin huolimatta, että Facebook yrittää toistuvasti opettaa käyttäjilleen itsensä häpeämisen taitoja nostamalla muistutuksina esiin vuosien takaisia bilekuvia ja aamuöiden eksistentialismikriiseissä profiiliin raapusteltuja mietelauseita. Näitä Ukko Ylihumalalle osoitettuja uhrilahjojahan ei kuulu poistaa, vaikka helpotuksen saisi nopeasti parilla napinpainalluksella. Tehty mikä tehty, seuraukset on kärsittävä. Facebookin luonutta Mark Zuckerbergia ei voi syyttää ainakaan mielikuvituksen puutteesta. Zuckerberg uskoo tämänhetkisen pääasiassa kuvilla ja videoilla tapahtuvan someviestinnän korvautuvan tulevaisuudessa ajatusten ja tuntemusten reaaliaikaisella välittymisellä, siis eräänlaisella telepatialla. Kaksikymmentä vuotta sitten tällainen teoria olisi lukeutunut juuri ruutuihin palanneen Xfilesin paranormaaleihin ilmiöihin. Nyt teoria kuulostaa pikemmin pelottavalta kuin sekopäisen epätodennäköiseltä. Kuinka moni ihmissuhde lopulta kestäisi täysin avoimen ajatustenvaihdon keskustelijoiden, tai tässä tapauksessa ajattelijoiden, välillä? On tavallaan lohduttavaa, ettei telepatiaan tarvittavaa teknologiaa ole vielä olemassa. Toisaalta telepatiaan perustuva sovellus lopettaisi keskustelun siitä, esiintyvätkö ihmiset aidosti omana itsenään somessa. Iloisten minttuvihersmoothiepäivitysten varjoon liian usein jäävät likaiset hampurilaisateriat pääsisivät ainakin paremmin oikeuksiinsa Zuckerbergin vision toteutuessa. Tällaiset spekuloinnit ovat aika kaukana siitä somen karvalakkimallista, jota esimerkiksi IRC-galleria aikanaan edusti. Galleriasta ei pidä kuitenkaan puhua menneessä aikamuodossa, sillä sivusto pyristelee yhä hengissä muutosten keskellä. Se on varmaan toiminnassa vielä seuraavankin sukupolven somesovellusten rinnalla. Siinä vaiheessa telepatia on todennäköisesti jo vanha ja väsynyt läppä. Paitsi jos sen avulla saa selville, mitä niiden hauskannäköisten galtsutyttöjen päässä oikein liikkuu. • TeksTi: esa kosTeT kuviTus: konsTa Hormia Sosiaalisesta mediasta on tullut unohdettujen sovellusten hautausmaa. Ennen some oli yhtä kuin kuvallinen profiili ja mahdollisuus kommentointiin. Nyt villeimmissä tulevaisuuden haaveissa siintää jo käyttäjien välinen telepatia.
35 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 Pauli Kallion uusin teos Noin seitsemän taidetta liikuskelee taidemaailman eri kolkissa. Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjakuvasta tunnetun ja Puupäähattu-palkitun käsikirjoittajan seitsemästä sarjakuvanovellista koostuva monipuolinen kokonaisuus on tehty yhteistyössä seitsemän eri piirtäjän kanssa. Teoksen nimen epämääräisyys viitannee siihen, että taidemuodot eivät esiinny tarinoissa mitenkään selvärajaisina. Esimerkiksi musiikkia on monenlaista, free jazzista punkkiin ja kansanmusiikkiin. Yhdessä tarinassa taas pureudutaan kriittisesti tiernapoikaperinteeseen, ja Ville Rannan piirtämässä osassa juonittelukin lasketaan taiteeksi. Teoksen avaa novelli, jossa utelias pikkutyttö seikkailee taidenäyttelyssä ja keskustelee sekä Pablo Picasson teosten että itse taiteilijan kanssa. Kati Kovácsin muheva tyyli sopii mainiosti absurdin humoristiseen tarinaan, jonka feministinen ote luo kyseenalaistavan katseen miehiseen taidekenttään. Kallion kertomusten omaperäisyys syntyy kerronnan monitasoisuudesta. Useimmissa novelleissa liikutaan kahdessa eri ajassa, kun nykyhetkestä käsin kerrotaan tarinaa lähimenneisyydestä. Sarjakuviin on kekseliäästi otettu vaikutteita eri taiteenlajeista. Ninka Reittu-Kuurilan piirtämässä teatteriin keskittyvässä novellissa näyttelijä kertoo tarinaansa suoraan lukijalle monologimuodossa, ja ruuduista muodostuu näin sarjakuvan näyttämö. Kaikkien piirtäjien ilmaisussa on ilahduttavaa väri-ilottelua, mutta etenkin Tiitu Takalon vesivärimaailma hehkuu upeasti. Musiikkimausta kertovassa tarinassa Takalo on hylännyt sarjakuvalle tyypilliset efektit ja tuo musiikin näennäisen mykkiin ruutuihin paitsi värähtelevin värein myös muusikoiden ja yleisön ilmeiden ja eleiden avulla. Reetta Niemensivun sympaattisesti piirtämässä tiernapoikatarinassa kiteytyy Kallion asenne taiteeseen. Levysoittimen äärellä lumoutuneena istuva poika on kuin ruumiillistuma novellissa ääneenkin lausutusta ajatuksesta: ”Eihän taidetta tarvitse ymmärtää. Jokainen kokemus on yhtälailla oikea.” Aura Nikkilä Pauli Kallio: Noin seitsemän taidetta Suuri Kurpitsa 2015. 77 s. Levy Elokuva Sarjakuva taidekokeMukSia SarjakuvikSi piirrettyinä jaettu SalaiSuuS aika ei ole oikea Sueden SeitSeMännelle BRittiPoPin KultaVuosista on jo parikymmentä vuotta, mutta sen hehku lämmittää yhä. Yksi syy tähän lienee se, että genren keskeiset yhtyeet ovat omia menestysvuosiaan seuranneen hiljaiselon jälkeen käynnistelleet konettaan uudestaan viime vuosina. Myös 90-luvun hiteistään Trash ja Beautiful Ones muistettu Suede kuului epämääräisen genren kovaan ytimeen. Yhtye lopetti vuonna 2003, mutta palasi kuvioihin vain seitsemän vuotta myöhemmin. Suedea ei kuitenkaan tulisi asettaa noin vain samalle viivalle kitarat uudelleen koteloistaan kaivaneiden kollegoidensa kanssa, sillä lontoolaisbändi on pyrkinyt uuden musiikin luomiseen. Toisaalta jo viime vuosituhannen lopulla yhtye kulki kauemmas massojen brittipopista, kohti kaavoista vapaata glamrockiaan. Silti kaikesta tästä huolimatta ensimmäiset mielleyhtymät Suedesta vievät edelleen 90-luvulle. Pystyykö yhtyeen seitsemäs albumi Night Thoughts muutokseen? Niille, joiden mielissä Suede on yhtä kuin vanhat hitit, ei Night Thoughts tarjoa suuria elämyksiä. Moneen kertaan kierrätettyjä popkoukkuja ja alleviivattua tarttuvuutta suosiva striimauskulttuuri ei ole ehkä kaikkein otollisin ympäristö albumille, joka muodostaa äänimaisemallaan ja toisiinsa liukuvin kappalein selkeän kokonaisuuden. Muutama poikkeuskin toki on: Outsiders ja Tightrope nousevat esiin juuri sen verran, että mielenkiinto säilyy. 90-luvusta vihjaavat myös tutut kitarasäröt. Ne ovat tietysti osa Suedesoundia siinä missä Brett Andersonin tunnistettava ääni. Soundit ja tuotanto ovat lähempänä tätä päivää, mutten kutsuisi niitä aivan nykyaikaisiksikaan. Ennemmin Night Thoughts muistuttaa viime vuosikymmenellä valtavirtaan iskeneiden indie rock -bändien albumeita. Siis albumeita, jotka viimeksi tekivät kitararockista ajankohtaista. Silloin soundia suurempi merkitys prosessissa oli kappaleilla, jotka osoittivat kitararockin elinvoiman ja kyvyn tuottaa edelleen uniikkeja popteoksia. Sellaiseen Night Thoughts ei yllä. Tuomo Yrttiaho Suede – Night Thoughts (Suede Ltd. 2016) Pahuuden tai vääryyden kohtaaminen rikkoo ihmistä. Henkinen ja fyysinen kipu saavat usein seurakseen häpeän, katumusharjoituksista vääristyneimmän. Rakenteellisen korruption ja kollektiivisen häpeän sekä totuuden torjumisen perinteisiin pureutuva, Tom McCarthyn ohjaama Spotlight (2015) tähtää juonellisesti katoliseen kirkkoon ja lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Mark Twainin sitaatista ”on helpompi huijata ihmisiä kuin vakuuttaa heidät siitä, että heitä on huijattu” ammentava elokuva on taloudellisesti kerrottu tarina ryhmäpaineen kyvystä pakottaa niin yhteisön kuin yksilön kasvot alistuneesti maahan. Mysteeri kasvaa aikansa, mutta kääntyy ennen kliimaksiaan sisäänpäin, kohti selvitystyötä tekeviä, epämiellyttävän totuuden sivuttaneita ihmisiä. Sillä on niin, että me, minä ja sinä, annamme konsensuspolitiikan takana jylläävälle maan tavalle hiljaisen siunauksemme. McCarthyn rohkaisevin oivallus on hänen päähenkilöidensä kuolevaisuus. He eivät ole yli-ihmisiä, konttorien supersankareita, vaikka työnarkomanian piirteet ovatkin esillä. Kertaalleen tarina hyppää näennäisesti sivuraiteille, mutta tekee sen perustellusti näyttääkseen, että näinkin voi puhtoisista aikeista huolimatta käydä. Laajamittaisen seksuaalisen hyväksikäytön olemassaolon ja pimityksen paljastamisen takana eivät ole vain pitkät työtunnit ja nykyään halveksuttu kärsivällisyys, vaan myös ulkopuolinen, totuttua miljöötä uusin silmin tarkkaileva näkökulma. Tom McCarthy antoi Langalla -sarjassa (The Wire , 2002–2008) kasvot journalismin rappiolle näytellen toimittajaa, joka keksi uutiset itse. Spotlight on kuin vastapainoksi kannustava elokuva tutkivan journalismin mahdollisuuksista ja velvollisuuksista. Jouko Luhtala **** Spotlight Yhdysvallat, 2015, 128 min O: Tom McCarthy K: Josh Singer, Tom McCarthy N: Mark Ruffalo, Michael Keaton, Rachel McAdams
36 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 kokeile tätä! RadiKalisoidu. Maukkailla olusillaan turkulaisbaareihin soluttautunut kaarinalainen pienpanimo Radbrew on avannut oman olutravintolansa Uudenmaankadulle. Käsityöläisoluisiin keskittyvä Radbar on jo auki beta-kokeilun hengessä, mutta virallisia avajaisia vietetään vasta helmikuun ensimmäisellä viikolla tiistaista alkaen. Valikoima koostuu 12:sta panimon omasta hanaoluesta sekä muista valikoiduista tuotteista. Radbar, Uudenmaankatu 13, ti–su 14–02. äännähtele. Ääniräätälin Laulustudiossa alkaa keskiviikkona helmikuun 3. päivä Laulun iloa laulamattomille -kurssi. Kurssille ei ole sisäänpääsyvaatimuksia. Kurssilla tutustutaan äänenkäyttötekniikkaan aivan alusta lähtien, lauletaan tuttuja lauluja ja tutustutaan myös uusiin. Kaikki harjoitukset tehdään ryhmässä, joten omaa ääntä ei tarvitse jännittää toisten kuullen. Laulukurssista voi olla apua myös puheäänen kehittämisessä. Ke 3.2. 8.6. klo 18–19, Toivolankatu 5, Turku. PuRKita. Päättyikö ilta vieraaseen petiin ja nyt klinikalle meno tuntuu liian vaikealta? Ei hätää, sillä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden ilmaiseen klamydiaja tippuritestiin kotoa käsin. Virtsanäytteen antamiseen tarkoitetun näytteenottopakkauksen voi tilata postitoimituksena kotiinsa YTHS:n uudesta sähköisestä palveluportaalista yths.telelab.fi. Tippurija klamydiatartunnat ovat usein oireettomia, joten pissat purkkiin ja taudit nalkkiin! järjestöjen infopalsta ADAPTUS Turun yliopiston hoitotieteen opiskelijoiden ainejärjestö Adaptus järjestää kevätkokouksen 16.2 klo.16.00 hoitotieteen laitoksella. Lemminkäisenkatu 1, 2.krs. CANTUS MERCURIALIS Hei sinä laulunystävä! Nyt sinulla on loistava tilaisuus tulla kokeilemaan kuorolaulua! Opiskelijasekakuoro Cantus Mercurialis ottaa uusia laulajia 11.1. ja 18.1. Harjoittelemme maanantaisin Turun kauppakorkeakoululla, Mercatorin flyygelin äärellä klo 18:15-20:45. Ei haittaa, vaikka et tiedä äänialaasi. Se selviää paikan päällä. Lämpimästi tervetuloa! Tiedustelut: tiedottaja@cantusmercurialis.fi. COLLEGIUM MUSICUM TURKU Turun yliopiston piirissä toimiva sinfoniaorkesteri Collegium Musicum Turku järjestää lapsille suunnatun konsertin ”Hiiri – orkesterisatu lapsille ”. Mielikuvitusrikas, yksinäisyyttä ja ystävystymistä käsittelevä Hiiri toimii lapsille mainiona ensiaskeleena klassisen musiikin ja taiteen pariin. Lauantaina 30.1.2016, esitykset 15.00 ja 16.15 Turun Timantti-teatteri, Kupittaankatu 2. Perhelippu 17€, yhden hengen lippu 5€, alle 2-vuotiaat ilmaiseksi. OPKO Tule mukaan kristilliseen opiskelijatoimintaan! Opiskelijaillat tiistaisin klo 18, Uncover Bible Study on Mondays at 6pm, Ylioppilastalo A, 2.krs., Rehtorinpellonkatu 4A. Lisäksi pienryhmiä ja muuta toimintaa. Tervetuloa mukaan! Katso tarkempi ohjelma netistä www.opko.fi/turku. LUKUKUNTOA SALILTA ABI-hintaan! Ensimmäinen kk-kortti + 24/7 avain Yhteensä vain 29,00 ! (norm.60,00€) Tarjous voimassa 29.2.-16 asti vain tällä kupongilla abeille & ex-abeille. Opiskelijakortti mukaan. Ei sitoutumispakkoa.Tervetuloa! www.sali82.com ? KAUPPAKORKEAAN Timo Hentusen tehokkaalla nettikurssilla: winner.fi Rautakatu 12 Rieskalähteentie 74 avoinna: ma-pe 8-18, la 10-15 Opiskelijakortilla -20 % väh. 5 euron kertaostoista. Kirkkotien Ekotori on muuttanut. Tervetuloa uuteen kierrätysmyymälään Itäharjun Rautakadul le! Avoinna ma-pe 8-18, la 10-15 | Rautakatu 12, Rieskalähteentie 74 | www.turunekotori.fi
37 Tutkimuskäynnit ja ehkäisyvalmisteet ovat maksuttomia ja sinulle korvataan matkakulut. Voit keskeyttää tutkimukseen osallistumisen missä vaiheessa tahansa ilman erityistä syytä. Tutkimuseettinen toimikunta on antanut tutkimukselle puoltavan lausunnon ja siitä on tehty ilmoitus Lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskus Fimealle. Mikäli olet halukas osallistumaan lääketutkimukseen tai haluat siitä lisätietoja, ota yhteyttä: Tutkimuskeskuksen yhteystiedot Tutkimushoitaja Merja Lusenius, puh. 040 322 70 46, s-posti merja.lusenius@yths.fi Tutkijalääkäri Harri Polvi, s-posti harri.polvi@yths.fi Kansainvälinen ehkäisylääketutkimus naisille Tutkimme uutta emättimeen asetettavaa ehkäisyrengasta. Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida hormonia sisältävän ehkäisyrenkaan tehoa ja turvallisuutta verrattuna markkinoilla jo olevaan ehkäisypilleriin. Tutkimukseen osallistujat arvotaan käyttämään joko ehkäisyrengasta tai suun kautta otettavia ehkäisypillereitä. Teho arvioidaan ehkäisymenetelmän kykynä ehkäistä raskautta. Tutkimus kestää noin vuoden. Tutkimus on kansainvälinen, ja Suomessa siitä vastaavana tutkijana toimii naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, dosentti Marjo Tuppurainen Lääkäriasema Cantti Oy:stä Kuopiosta. Saatat soveltua tutkimukseen, mikäli olet terve, vähintään 18-vuotias nainen et ole raskaana etkä imetä olet seksuaalisesti aktiivinen tarvitset ehkäisyä R AK ENNA OMA POL KU SI Nuorten koulutukset • Aikuiskoulutukset • Oppisopimuskoulutukset • Lupakorttikoulutukset • Työelämäpalvelut • Valmennukset YHTEISHAKU 23.2-15.3.2016 HA E: OP IN TO PO LK U.F I WWW.SSKKY.FI Turun ammatti-instituutissa on tarjolla yhteishaussa 23.2.–15.3.2016 monia ylioppilaspohjaisia ammatillisia perustutkintoja. www.turkuai.fi/yo-pohjaiset Lukuisia koulutusvaihtoehtoja löytyy myös TAIn aikuiskoulutuksessa. Aikuiskoulutus ei ole yhteishaussa mukana. Tutustu tarjontaan ja hakuohjeisiin netissä. www.aikuiskoulutus.fi Vuokrakoti Esimerkkikohteet Koti lähellä Aurajokea Turun keskustan tuntumaan valmistuu kesäkuun lopussa kuusikerroksinen Turun Kreijari. Kodikkaat asunnot ovat kooltaan 36,5m² – 53,5 m² ja ne ovat laadukkain materiaalein ja kalustein varusteltuja. Lasitetut parvekkeet ja alimpien kerrosten suojaisat patiot lisäävät asumisen mukavuutta. Moderni Aurastrandin asuntoalue sijaitsee noin kilometrin etäisyydellä Turun keskustasta, jonne matka taittuu esimerkiksi Aurajoen rantaa pitkin kävellen. Talon läheisyydessä sijaitsee Turun yliopiston kampusalue, päivittäistavarakauppa, koulut ja päiväkoti sekä terveysasema. Humalistonkatu 12, 20100 Turku www.yhkodit.fi Puhelun hinta (sis. alv 24 %): lankapuhelimesta 8,35 snt/puh. + 7,02 snt/min matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min Puh. 010 227 3773 Vuokraus Modernia kaupunkiasumista Kreijari | Helsinginkatu 13 Asuntotyypit Koko m 2 Vuokra € 1h+kt+alkovi 36,5 alk. 579,70 2h+kk 48,5 alk. 691,30 2h+kt 50 alk. 705,25 2h+kt 53,5 alk. 754,85 Energialuokka C.
38 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 hallituS paljaStaa toteeMieläiMenSä Riina lumme, Hallituksen puheenjohtaja 1. Olen viidennen vuoden valtio-opin opiskelija ja 23-vuotias syntyperäinen turkulainen. Opiskeluaikani olen viettänyt tiiviisti järjestöjen parissa ja osallistunut esimerkiksi ainejärjestöni P-klubin, edustajistoryhmäni Soihdunkantajien ja rakkaan harrastukseni yliopiston kuoron toimintaan. Viime vuoden toimin TYY:n hallituksessa opiskelijakulttuurivastaavana, ja kulttuuri on edelleen lähellä sydäntäni. 2. Viime keväänä järjestämiemme Megasitsien jälkeen eräs osallistuja lausui mieleen painuneen palautteen: ”Nää ei ollu kenenkään omat sitsit mut silti vähän niinkun kaikkien.” Mielestäni tässä tavoitetaan TYY:n tapahtumien ja muunkin toiminnan tarkoituksen ydin. 3. Mangusti. 4. Pitää itseni ja hallitukseni hengissä kiireestä ja yllättävistä tilanteista huolimatta. 5. Jos haluat että jotain tehdään paremmin, mene tekemään se itse. 6. Kärsivällisyys. miiKa tiainen, Varapuheenjohtaja Muut vastuualueet: sosiaalipolitiikka, viestintä 1. Opiskelen kolmatta vuotta taloustiedettä kauppakorkeakoulussa. Nykyään kutsun itseäni enemmän kuin mieluusti turkulaiseksi, mutta alun perin olen kotoisin Helsingistä. Aikaisemmin olen toiminut muun muassa Turun KY:n hallituksessa. Vapaa-ajallani käyn mahdollisuuksien mukaan kuntosalilla ja pelailemassa sulkapalloa, välttelen tiskaamista viimeiseen asti sekä hulluttelen ystävieni kanssa. 2. Megasitsien laulunjohtaminen tulee ainakin ensimmäisenä mieleen. Jännitin aivan hirveästi, eikä minua ole kovin kummoisilla laulunlahjoillakaan siunattu, mutta kaikki meni loppujen lopuksi aika nappiin. 3. Saukko. 4. Toimisto on remontin jälkeen lähestyttävämpi koko jäsenistölle ja graafisen uudistuksen saaminen pakettiin. 5. Kaikki on mahdollista, jos on kahvia. 6. Lempeys. lauRa aaltonen, Opiskelijakulttuurivastaava Muut vastuualueet: järjestöt, ympäristö 1. Olen 29-vuotias paljasjalkainen turkulainen. Opiskelen tällä hetkellä matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa kansainvälisessä food development -koulutusohjelmassa, lisäksi opiskelen myös lääketieteellisessä tiedekunnassa biolääketiedettä. Olen ollut mukana usean järjestön toiminnassa aina puheenjohtajasta toimihenkilöksi. Kokemusta on niin harrastusjärjestöistä, osakunnista ja ainejärjestöistä. Vapaa-ajalla pidän itseni kehittämisestä, pelailen sekä tietokoneettä lautapelejä ja vietän aikaa kihlattuni kanssa. 2. Paras muistoni on TYY:n 90-vuotisvuosijuhlat vuonna 2012. 3. Lempeä lohikäärme. 4. TYY:n Ylioppilaan laulukirjan päivittäminen. 5. Pacta sunt servanda. 6. Täsmällisyys. tuomas dahlstRöm, Kansainvälisten asioiden vastaava Muut vastuualueet: viestintä, tuutorointi 1. Olen 24-vuotias Turusta kotoisin oleva fysiikan ja oikeustieteen opiskelija. Vapaa-ajalla minut voi löytää suunnistamasta Turun lähimetsistä tai lenkkeilemässä Aurajoen varrelta. Tykkään myös lukea salapoliisikirjoja ja kirjoittaa erilaisia tekstejä runoista lehtijuttuihin. Opiskeluaikanani olen toiminut järjestöissä päätoimittajana sekä aktiivisena opiskelijaedustajana yliopiston toimielimissä. Viime vuonna olin TYY:llä töissä projektityöntekijänä vastuunani edustajistovaalien käytännön järjestelyt. 2. Varmasti se, että sain olla syksyllä tekemässä edustajistovaaleja huikeiden ihmisten kanssa ja äänestysprosentti oli korkein 35 vuoteen. 3. Pöllö. Olen rauhallinen, tarkkaavainen ja ihan fiksukin. 4. Haluan tehdä hallituksen, edustajiston ja koko TYY:n toiminnasta näkyvämpää jäsenistölle. 5. Elä unelmaasi, älä unelmoi elämääsi. 6. Innostuneisuus. KataRiina Kulha, Sosiaalipoliittinen vastaava Muut vastuualueet: kunnallispolitiikka, kehitysyhteistyö 1. Olen kolmannen vuoden valtio-opin opiskelija ja kotoisin Nurmijärveltä. Sukujuurieni puolesta henkinen kotini on kuitenkin aina sijainnut Varsinais-Suomessa. Järjestöhistoriani parhaat palat ovat Suomen Lukiolaisten Liitto sekä Politiikan tutkimuksen klubi, joista ensiksi mainittuun sain aikoinaan uppoamaan niin paljon vapaa-aikaa, että 14-vuotinen viulunsoittoharrastus loppui. Jos en nykyään istu TYY:n toimistolla, olen kotisohvallani kritisoimassa amerikkalaista Tylkkäri esittelee syksyllä valitun Turun yliopiston ylioppilaskunnan vuoden 2016 hallituksen. 1. KuKa olet? 2. PaRas muistosi TYY:stä 3. toteemieläimesi 4. mainitse yksi konkreettinen tavoite vuodelle? 5. mottosi 6. PaRasta minussa on
39 TURUN YLIOPPILASLEHTI 1/2016 tv-viihdettä tai juomassa olutta ystävieni kanssa. 2. Ensimmäinen opiskelijavappu Taidemuseonmäellä. 3. Kissa. Kissat tuoksuvat hyvältä ja ovat ylväitä, itsetietoisia ja sulavia. Katsokaa vaikka internetistä. 4. Opintotuen opintorahapainotteisuuden säilyttäminen. 5. Kun tähtää korkealle, ei ainakaan ammu omaan jalkaansa. 6. Ihmisläheisyyteni. Ja upeat hiukseni. jyRi lähdemaa, Koulutuspoliittinen vastaava Muut vastuualueet: työelämäasiat 1. Olen biolääketieteen maisterivaiheen opiskelija. Ylioppilaskunnan hallituksessa olen profiloitunut koulutuspolitiikkaja työelämäsektoreille. Sektorini kehityspaineen alla olen poisvalinnut vapaa-aikani, joten juuri nyt omassa elämässäni ei tapahdu niin jännittäviä asioita kuin digitalisoituneessa tuottavuusloikkia kokevassa yhteiskunnassa olisi kenties mahdollista. 2. Hyviä muistoja on vuosijuhlilta ja edustajistovaaleista. Paras muisto tulee toivottavasti tältä hallitusvuodelta. 3. Hyeena vai oliko se käärme tai lisko? 4. Yliopiston tulee saavuttaa tulossopimusneuvotteluissa nykyinen taso ja pysyä monialaisena tutkimusyliopistona. Lisäksi haluan parantaa sektorin tiedotusta sekä tehdä edunvalvonnasta riviopiskelijalle ymmärrettävää ja helpommin lähestyttävää. 5. Keep it simple, stupid – toimivissa helpoissa ratkaisuissa ei ole mitään vikaa. 6. Yllättävän hyvät hermot ja keskustelutaidot. tePPo Vättö, Järjestövastaava Muut vastuualueet: yritysyhteistyö, liikunta 1. Olen 25-vuotias Hämeenlinnasta kotoisin oleva Turkuun vahingossa eksynyt lupsakka 4. vuoden tietoteekkari. Vapaa-aikana pelailen golfia ja hassuttelen ystävien kanssa. Omassa teekkarikillassa pyrin vaikuttamaan myös aktiivisesti. 2. Ensimmäinen kerta lakituksessa Taidemuseonmäellä. 3. Ketterä kultatöyhtökakadu. Pidän ketteristä menetelmistä. 4. Yritysyhteistyön kehittäminen 5. Jos jotain tehdään, se tehdään. 6. Mulla olis yks hauska tarina... Hallitus 2016: Katariina Kulha, Tuomas Dahlström, Miika Tiainen, Riina Lumme, Laura Aaltonen, Jyri Lähdemaa ja Teppo Vättö. Tiesitkö, että hallituslaisten pituuden keskihajonta on seitsemän senttimetriä? Ku va : H an n u aa LT On En
TOSITARINOITA TURUN YLIOPISTOSTA LUE BLOGIT utu.fi/tositarinoita Millaista opiskelijaelämä todella on? Seitsemän Turun yliopiston opiskelijaa kertoo oman tarinansa. Seitsemän tiedekuntaamme tarjoavat yli sata oppiainetta, joista voit valita sinua kiinnostavimman koulutusohjelman tai pääja sivuaineyhdistelmän. Tarjoamme myös yli 300 englanninkielistä kurssia ja 19 englanninkielistä maisteriohjelmaa kandidaatin tai amk-tutkinnon suorittaneille. Tutustu ja tee elämäsi paras päätös: hae meille opiskelijaksi! www.utu.fi/hae