• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 AUKKO SIVISTYKSESSÄ HISTORIANOPETUS SIVUUTTAA SAAMELAISET #IMMORTAL IKUINEN ELÄMÄ LUKSUSKUNTOSALILTA KUN MIKÄÄN EI RIITÄ LIBERAALIT ARVOT AIHEUTTAVAT TÄYSTUHON S.20 S.10 S.36 O N K O TÄMÄ KUIN TURKIS EETTITEKOSE M P I N A H K ATAKKI?
• Ke rä ys lup a: PO L20 15 -4 69 3 Jokainen tytön kouluvuosi edistää tutkitusti yhteiskuntien sopeutumista ilmastonmuutokseen. Näin tyttöjen koulutus on osa ilmastonmuutoksen ratkaisua. Tue tyttöjen koulutusta kansainvälisenä tyttöjen päivänä 11.10. plan.? /vedenhakumatka Ilmastonmuutos ei ole tasa-arvoinen
• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 PÄÄKIRJOITUS T: SUSANNE SALMI, PÄÄTOIMITTAJA K: MIKKO RIKALA PERSPECTIVES AND PROVOCATIONS, I.E. JOURNALISM IN ENGLISH: YLIOPPILASLEHTI.FI ENG ” JES , NYT VOI kirjautua ulos Twitteristä ”, kollega iloitsi lomalle lähtiessään . Ymmärsin riemun hyvin . Tämänhetkistä Twitteriä ahdistavampaa paikkaa saa hakea . Somessa elämme kollektiivista teini ikää ja huudamme infantiilisti toisiamme ku­ moon mustavalkoisilla argumenteilla , vaikka ympäröivästä maailmasta löy­ tyvät kaikki harmaan sävyt . Self help oppaissa ja terapiaistunnoilla suo­ simme ratkaisukeskeisyyttä , mutta Twitterissä siitä ei näy jälkeäkään . Vielä jokunen vuosi sitten , arabi­ kevään jälkimainingeissa , somen vallan kumouk sellisesta voimasta jaksettiin vielä varovasti innostua . Vastaavia puheenvuoroja kuulee nykyään harvoin , sillä niitä tuke­ vaa somekeskusteluakaan ei oikein ole ; on vain loputtomia yrityksiä kohottaa itsensä jalustalle sivalta­ malla vastapuolta mahdollisimman tylysti . Tavallaan tämä on hyvin epäsuo­ malaista toimintaa . Kotimaan po­ litiikassa on nimittäin perinteisesti suosittu kompromisseja , sanoo pro­ fessori Anu Kantola lokakuun Images­ sa ja jatkaa : ” Nuorempana en ehkä arvostanut tätä konsensusyhteiskuntaa , mutta kyllä siinä hyvät puolensa on . Sen ansiosta käänteet eivät ehkä ole niin jyrkkiä kuin muualla .” Jyrkän käänteen määritelmän täyttävät esimerkiksi Britannian brexit sirkus ja Donald Trumpin sekoilu . Ne saavat polttovoimansa po­ larisaatiosta , jota somerähinöinti avittaa . Kipeä ajatusleikki : mitä kaikkea olisi saatu aikaan , jos kaikki tämä energia olisi käytetty vaikkapa ilmas­ tonmuutoksen torjumiseen ? 40 HAYAO MIYAZAKIN ENSIMMÄINEN KOKOPITKÄ ANIME-ELOKUVA LUPIN III – CAGLIOSTRON LINNA JULKAISTIIN JAPANISSA JOULUKUUSSA 40 VUOTTA SITTEN. Tämä vaikea maailma 3 VIIME AIKOJEN surullisin verkkokeskustelu liittyy Kuopion koulusurmaan . Julkisuuteen oli tihkunut vasta epämääräisiä ensitietoja , kun some jo räjähti . Vaikka käsillä oli kansallinen tragedia , Twitterissä ei näkynyt hienotunteisuuden häivääkään . Ensin alkoi ruma spekulointi tekijän etnisellä taustalla – sitten raivoa­ minen siitä , kuinka rasistit kehtaavat käyttää tapahtunutta keppihevosenaan . Kilpiä kiillotettiin poliittisen kentän jo­ kaisella laidalla , vaikka tapahtuneesta oli kulunut vasta pari tuntia . Liian harvoja vaikutti kiinnostavan , miten Kuopiossa voidaan . Mesoamisen jalkoihin jäi kaikki todella tärkeä : keskustelu mielenterveydestä , syr­ jäytymisestä ja siitä , miten tällaisia tapah­ tumia voitaisiin nykyistä paremmin ehkäistä . Siksi en voinut olla ajattelematta , että jopa parjattu thoughts and prayers olisi ollut raken­ tavampi reaktio . ON TIETENKIN helpompaa tukeutua ääripäi­ hin kuin pysähtyä pohtimaan ei mustaval­ koisia kysymyksiä . Tässä lehdessä niitä kuitenkin riittää : Kumpi on eettisempi , massatuotettu tekonahkatakki vai käsi­ työnä tehty lammasturkis ? Jos nuori ihminen menee isolla rahalla luksuskuntosalille , onko se merkki kapi­ talismin tiukentuvasta ikeestä vai siitä , että nyt on opittu nauttimaan viinan­ juontia terveellisemmistä huvituksista ? Entä voiko konservatiivi olla muutakin kuin haukkumasana ? Helppoja vastauksia ei kompleksisessa maailmassamme ole . Jatkuvan oikeassa olemisen keskellä sen myöntäminen tuntuu virkistävältä .
• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 4 TOIMITUKSELTA MITÄ JOS KAIKKI LOPPUU ? Sitä sietääkin pohtia . Ilmastouutisissa toistuvat samat uhkakuvat : hiilidioksidipitoisuudet kasvavat odotettuakin nopeammin , merenpinta nousee , kokonaiset alueet muuttuvat elinkelvottomiksi ihan lähi­ tulevaisuudessa ja niin edelleen . Katastrofin hillitsemiseksi tarvittaisiin tehokkaita talou­ dellis poliittis teknillisiä toimia ja äkkiä . Syyskuussa neljä miljoonaa nuorta ympäri maailman osoitti mieltä sen puolesta , että aikuiset ottaisivat ilmastoasiat vakavammin päätöksenteossa . Aikuisten keskustelu puo­ lestaan junnasi 16 vuotiaan ilmastoahdistus­ influensseri Greta Thunbergin ympärillä . Näin ainakin Twitterissä : milloin provosoi­ tuneet palikkasedät nettikiusasivat Gretaa tai vähintään ilmaisivat ” huolensa ” hänen puolestaan , milloin keski ikäiset liberaalit fiilistelivät kyynel silmässä , että onpa Greta inspiroiva . Tärkeä aihe unohtuu , kun ihmiset kykenevät käsittelemään ainoastaan liikutta­ via yksilökertomuksia . Pitäisikö huolestua ? Pitkään on puhuttu siitä , kuinka tieteeseen uskovilta progressii­ visilta on puuttunut kyky herättää tunteita . Vihan ja ärsytyksen voimalla jylläävässä huo­ miotaloudessa onnistuvat lähinnä populistit , eivät parhaan argumentin voittoon uskovat asiakeskustelijat . Eikö siis ole hyvä , että järki on vihdoin löy­ tänyt tunteita herättävän johtajan Gretasta ? Ehkä . Se ei tietenkään riitä . Greta käskee kuuntelemaan tieteilijöitä , jotka ovat puhu­ neet ilmastonmuutoksesta jo vuosikymmen­ ten ajan . Puhumalla Gretasta puhumme ohi aiheen . PÄÄTOIMITTAJA SUSANNE SALMI @SUSANNESALMI ART DIRECTOR VIIVI PROKOFJEV @VIIVIPROKOFJEV TOIMITUSSIHTEERI PEKKA TORVINEN @TORVINENP TOIMITUSSIHTEERI IIDA SOFIA HIRVONEN @INTERNEITI TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA AYA BRACE, JUHA ARVID HELMINEN, LINN HENRICHSON, PAULIINA HOLMA, SARA HORNIG, VILLE HÄMÄLÄINEN, MIKKO RIKALA, ROOSA SAVO, JANNE SIIRONEN, SUVI SUITIALA, ELINA TERVONEN, JAAKKO YLI-JUONIKAS KIITOKSET NIKLAS FERM, JOEL HAAPAMÄKI, ALISA HIRVONEN, ANNA PRUSILA, EERO PRUSILA, JUHO RUOTSALAINEN, TANELI SUORANTA, ERICA ÅBERG, NITA & GINO, RUTTÉN KANNEN KUVA VIIVI PROKOFJEV PERUSTETTU 1913 107. VUOSIKERTA SÄHKÖPOSTIOSOITTEET ETUNIMI.SUKUNIMI@YLIOPPILASLEHTI.FI WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI INSTAGRAM: @YLIOPPILASLEHTI TWITTER: @YLIOPPILASLEHTI TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI/ TILAAJAPALVELUT MEDIATIEDOT WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI/MEDIATIEDOT KUSTANTAJA YLIOPPILASLEHDEN KUSTANNUS OY LEPPÄSUONKATU 9 B 00100 HELSINKI TOIMITUSJOHTAJA ANTTI KERPPOLA PAINO PRINTALL AS, TALLINNA, VIRO TOIMITUS EI VASTAA TILAAMATTA LÄHETETYSTÄ AINEISTOSTA EIKÄ PALAUTA SITÄ. ISSN 0355-9246 ISSN 1458-445X (VERKKOLEHTI) SEURAAVA NUMERO 29.11.2019 Järki ja tunteet
• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 5 TEKIJÖINÄ Ville Hämäläinen Pauliina Holma LOVE ACTUALLY: PIMEILLÄ KULMILLA S. 6 KULTTUURIKLASSIKKO: MILLENNIUM VENÄLÄISITTÄIN S. 38 KOLUMNI: ELINA TERVONEN S. 42 CITYSSÄ SUHISEE: SOTA JA RAUHA S. 8 FLASHBACK: SUURI ILLUSIONI S.6 FUKSIO: VUKSI PÄÄSEE VALLOILLEEN S. 40 SVEN MARQUARDT KIRJOITTI YSTÄVÄKIRJAAN S. 43 KAINALOSSA: OUTOA TAIKAA S. 9 KAIKEN MAAILMAN DOSENTTI: LAIN VAIKEUDESTA S. 7 PÄÄKIRJOITUS: JÄITÄ HATTUUN S. 3 ESSEE: VILLE HÄMÄLÄINEN S. 36 FIKTIO: JAAKKO YLI-JUONIKAS S. 40 Kehon temppeli SEMMONEN HOMMA KU HIIT-TREENI Erilainen brändi NAHKA-ARTESAANIT VEGAANIKUPLASSA Tuntematonta väkeä MITÄ MEIDÄN TULISI TIETÄÄ SAAMELAISISTA SISÄLLYSLUETTELO VAPAA KIRJOITTAJA Ville Hämä­ läinen ruotii esseessään liberalis­ min ongelmia . Lempäälässä asuva Ville on opiskellut yleistä kirjalli­ suustiedettä ja teologiaa . Hän on ollut mukana Kertomuksen vaarat tutkimushankkeessa . Ville suhaa usein junalla Helsinki – Tampere väliä ja tekee gradua eksistentialis­ tifilosofi Søren Kierkegaardista . PAULIINA HOLMA on helsinkiläi­ nen freelancer kuvittaja . Hänen kuvissaan on usein levollinen , unenomainen ja kesäinen tunnel­ ma . Pauliina on opiskellut graafista suunnittelua sekä taidehistoriaa ja estetiikkaa . Tänä syksynä hän on hurahtanut luumujen säilömiseen . Seuraavana kiinnoistaisi tehdä säi­ lykkeitä kurpitsoista . 26­33 20­25 10­19
• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 6 FLASHBACK LOVE ACTUALLY T: ANONYYMI K: VIIVI PROKOFJEV ja turhan aiheen josta puhua , ja jos emme keksineet , toinen meistä sytytti vielä yhden savukkeen . Kohta nekin loppuisivat , sanat loppuisivat , tulisi vielä kylmempi , mutta silti kumpikaan ei ehdottanut mitään enempää . Jossain vaiheessa hän hivutti kätensä kä­ teeni ja me siirryimme liian lähelle toisiamme . SEN ILLAN JÄLKEEN emme nähneet . Aluksi mietin häntä taukoamatta ; päivien ajan joina en nähnyt häntä , sitten viikkojen , ja joka kerta baariin , avajaisiin , kirjastoon , jopa lenkille mennessäni toivoin hänen olevan siellä , mutta hän ei ollut , ja lopulta unohdin . Lopetin tapailun yhden pojan kanssa , sillä en voinut tapailla ketään , joka halusi minusta enemmän kuin kykenin antamaan ollessani tämän naurettavan mutta samalla maailman vahvimman tunteen vietävissä , siinä yhden­ tekevässä mutta samalla niin äärettömän merkityksellisessä kohtaamisessa kiinni . Tapa , jolla hän puhui , oli rauhallinen mutta täynnä eloa , ja katse hänen silmissään kimal­ tava harmauden keskelläkin . Vaikka toivoin vielä kohtaavani hänet , en ollut surullinen , kun niin ei käynyt . Tajusin , että lyhyt hetki hänen kanssaan oli riittävästi ; kun hän tuona lokakuisena aamuyönä piti kädestäni ja kun hän lopuksi painoi huulensa omiani vasten , koin tunnetta , joka ei vaatinut ympärilleen mitään enempää . Kauniita unia , sanoin ennen eroamistamme . The sweetest dream would never do I’ d still miss you baby , hän vastasi .” E , 25 PALSTALLA PUHUTAAN RAKKAUDESTA. ” IHASTUIN TYTTÖÖN , jonka eleet , puheääni , tapa kannatella tupakkaa , keskustelua , vaat­ teita , hajuvettä , oluttuoppia , mikrofonia , kun hän lauloi karaokessa ujosti ja huonosti Aerosmithin I Don’t Wanna Miss A Thingiä , tekivät minut hulluksi . Tilaanko sinullekin shotin , hän kysyi mi­ nulta baarissa keskellä lokakuun koleaa iltaa . Tilaanko sinullekin shotin oli kaunein ensikohtaaminen aikoihin kenenkään kanssa . Tilaanko sinullekin shotin täysin neutraalilla äänensävyllä ja ohimennen . Tilaanko sinullekin shotin lämpimän käden hipaistessa omaa­ ni baaritiskin tahmealla pinnalla . Tilaa vain . TUNTEJA MYÖHEMMIN seisoimme ulkona ja hengityksemme katosi läpikuultavana huuru­ na pilkun jälkeiseen yöhön . Muut olivat jo aikaa sitten menneet menojaan , tai vasta äskettäin , tai vielä paikalla ihan sama , me olimme siinä kahden puhuen kaikesta , katsellen toisiamme päästä varpaisiin uteliaasti mutta vailla arvos­ telun häivääkään , hassutellen ja hysteerisesti kikattaen kuin pikkutytöt mutta toisiimme jollain levollisella kypsyydellä , ymmärryksellä , kunnioituksella suhtautuen . Hänen koko olemuksensa hohkasi trooppis­ ta kuumuutta ja minä toivoin voivani kääriytyä noiden hentojen käsien ja hiusten ja vaatehe­ penien alle ja hän säpsähtäisi kehoni kylmyyt­ tä muttei työntäisi pois , antaisi minun olla hiljaa jos halusin tai kuuntelisi sanojeni tulvaa , saisin olla minä ja juuri minä ja vaikkei hän tuntenut minua laisinkaan , tiesin , ettei minun tarvitsisi olla mitään muuta . Emme maltta­ neet lähteä kotiin , vaan keksimme aina uuden Rakkautta ennen aamua Hurmioitunut jono kiertyy piirileikkinä Aleksanterinkadulle ja Runeberg ja Snellman unohtavat suomalaisen jäykkyytensä , kiipeävät alas patsailtaan ja yhtyvät kuoroon , joka riemukkaasti huutaa sumusta sinisten puitten ympärillä : ’ Miksi emme kerran saisi unohtaa , että meidät on sidottu raskaiksi , selityksillä varustetuiksi nidoksiksi , ja että meistä on kirjoitettu analyyseja , referaatteja ja väitöskirjoja , ja muistaa , että mekin kerran olemme olleet nuoria ja nauraneet ja tehneet tuhmuuksia ja suudelleet porttikäytävissä , kun on ollut kevät , kevät , kevät !’ – MIKA VALTARI YLIOPPILASLEHDESSÄ 1.5.1929.
• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 7 KAIKEN MAAILMAN DOSENTTI T: ROOSA SAVO K: VIIVI PROKOFJEV PALSTALLA ESITELLÄÄN TIETEENTEKIJÖITÄ. USEIN AJATELLAAN, ETTÄ LAIN EDESSÄ KAIKKI OVAT SAMALLA VIIVALLA. OLET OSITTAIN ERI MIELTÄ. MITEN LAINSÄÄDÄNTÖ KOHTELEE PAKOLAISIA? Laki ei ole koskaan neutraali . Lait on aina sää­ tänyt ihminen , jolla on tiettyjä arvoja ja int­ ressejä . Suomen ulkomaalaislaissa oli ennen kohta , jonka perusteella ulkomaalainen voitiin ottaa säilöön jo epäilyksestä , että hän saattaisi tehdä rikoksen Suomessa . Kuinka tuomari voi nähdä tulevaisuuteen ? Pakolaiset eivät ole ainoa ryhmä , jota laki voi syrjiä , vaan lait voivat olla epäreiluja monille ryhmille . KOHTELEEKO LAKI PAKOLAISIA ERI TAVALLA KUIN SUOMALAISIA? Suomen laki kohtelee kansalaisia eri tavalla kuin muita , mikä on ymmärrettävää , mutta voi joskus johtaa eriarvoisuuteen . Esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuden päätöksiä tutkies­ sani huomasin , että marihuanan hallussapito saattoi johtaa suomalaisella sakkoihin mutta ulkomaalaisella säilöönottoon . Ihmisoikeuslaissa pakolaisilla on tiettyjä oikeuksia , joita muilla ulkomaalaisilla ei ole , mutta ne eivät aina toteudu käytännössä . Tämä näkyy Suomessa perheenyhdistämisen monimutkaisuudessa . IHMISTEN OIKEUTTA TURVAPAIKKAAN SÄÄDELLÄÄN ESIMERKIKSI KANSAINVÄLISEN PAKOLAISSOPIMUKSEN, IHMISOIKEUSSOPIMUSTEN SEKÄ EU-LAKIEN AVULLA. MITEN PAKOLAISUUS MÄÄRITELLÄÄN LAISSA? Lain käsitys pakolaisuudesta voi joissain ti­ lanteissa olla hyvinkin kapea . Pakolaisleirillä turvapaikkaa odottava ihminen on ” kunnon pakolainen ”, kun taas omin avuin Euroopan läpi matkustava ihminen on ” laiton siirtolai­ nen ”, joka haluaa parantaa omaa elintasoaan . Pakolaisuuden määritelmän ulkopuolelle jää moni apua tarvitseva , sillä pakolaisasemaa ei myönnetä esimerkiksi köyhyyden tai ilmasto­ pakolaisuuden vuoksi . EUROOPAN KOMISSIO PERUSTI UUDEN MAAHANMUUTOSTA VASTAAVAN KOMISSAARIPESTIN, JONKA TEHTÄVÄ ON ”SUOJELLA EUROOPPALAISTA ELÄMÄNTAPAA”. MIKSI TURVAPAIKANHAKIJAT NÄHDÄÄN AINA UHKANA? Euroopan unionin alkuaikoina maahanmuutto nähtiin EU laissa samanlaisena vaarana kuin järjestäytynyt rikollisuus . Nykyään pakolai­ sista luodaan yksinkertaista kuvaa , jossa he ovat joko avuttomia uhreja tai uhka turval­ lisuudelle . Todellisuudessa pakolaiset ovat moninainen joukko . Jotta voimme ymmärtää pakolaisuutta , meidän pitää puhua pakolaisil­ le itselleen . Uudessa tutkimushankkeessani haastattelen pakolaistaustaisia tutkijoita , ja he ovat samalla itse tutkimuksessa kirjoittajina . Haluan tuoda esiin , että pakolaisuus voi myös tuottaa arvokasta tieteellistä tietoa . Pakolaisen asianajaja KUKA: MAGDALENA KMAK, VÄHEMMISTÖTUTKIMUKSEN APULAISPROFESSORI, TUTKIJA HELSINGIN YLIOPISTON EUROSTORIE-HUIPPUYKSIKÖSSÄ LAITOS: ÅBO AKADEMI TYÖNKUVA: TIIMINVETÄJÄ HANKKEESSA, JOKA TUTKII PAKOLAISUUDEN NARRA TIIVEJA EUROOPASSA MISTÄ EI TUNNETA: RAKASTAA SUOMALAISTA ALTERNATIVE -MUSIIKKIA, ON KÄYNYT AHKERASTI RADIOPUHELIMET-YHTYEEN KEIKOILLA
• 8 CITYSSÄ SUHISEE K: CREATIVE COMMONS/INTERNET YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 NOTIFIKAATIOT ON laitettu pois päältä jo ajat sitten , mutta sovellukset täytyy silti avata . Twitter , Messenger , Instagram ... Josko löy­ tyisi jotain kiinnostavaa ! Tykkäyksiä keräävä twiitti tai hauskat meemit Instagramissa saa­ vat aikaan pieniä dopamiiniryöppyjä , joita huomaamattaan etsii yhä uudestaan . Näiden ryöppyjen keskellä on tutkitusti vaikea keskittyä lukemiseen , mietiskelyyn tai muuhun pitkäjänteiseen toimintaan , joka ei tarjoa välitöntä tyydytystä . Usein minulla on huono omatunto tekemättömistä töistä , mutta sitäkin enemmän siitä , etten osaa käyt­ tää aikaa niin kuin haluaisin . Toisinaan kun lojun sängyssä seuraamassa Twitter biiffejä , joita kukaan ei ensi viikolla muista , käsistä tuntuu valuvan arvokas elämä , kaikessa potentiaalisessa kauneudessaan . Voeh ! Viime kesänä tartuin self help oppaaseen , jonka kansi oli koristeltu hehkuvanpunaisilla ruusuilla . Piilaaksossa asuva monimedia­ taitelija Jenny Odell kirjoittaa How To Do Nothing teoksessa siitä , kuinka digitaalinen ärsyketulva nakertaa elämää ja sekoittaa aivokemioita monilla tavoilla . Huomiotalou­ dessa suuryritykset ja muut tahot kilpailevat jatkuvasti hauraasta tarkkaavaisuudestamme ja hyödyntävät sitä tehdäkseen taloudellista voittoa itselleen . Kun ihmiset selaavat puhelinta kellon ym­ päri muutenkin , myös työasioista koetaan sopivaksi viestitellä mihin aikaan tahansa . Sosiaalisen median ” hauskuus ”, koukutta­ vuus ja helpot kommunikaatiomahdollisuudet ovat ansoja , jotka saavat ihmiset luopumaan auliisti siitä , minkä eteen työläiset ovat aina joutuneet taistelemaan : vapaa ajasta . Odell haastaa ottamaan ajan takaisin ja miettimään , mitä sillä todella tahtoisi tehdä . Nauru loppuu BREXIT , TUO YLI kolme vuotta kestänyt Britan­ nian sisäänpäin luhistuminen , on saamassa lokakuun lopussa joko jatkoa tai äkillisen romahduksen . Suomesta käsin pääministeri Boriksen suoritus tai pikemminkin suoriutumatto­ muus on komediaa : Boriksen hallituksella on ollut parlamentissa seitsemän äänestys­ tä lokakuun alkuun mennessä , ja Boris on hävinnyt ne kaikki – ylivoimainen ennätys Britannian historiassa . Kun Boris pani parla­ mentin viiden viikon tauolle , korkein oikeus tuomitsi hyllytyksen laittomaksi äänin 11 – – ennenkuulumaton päätös ja toimeenpanevan elimen temppujen suitsiminen . Ainakin vallan kolmijako toimii , vielä . Boris syyttää niin parlamenttia , oikeus­ laitosta kuin EU : ta . Boris oli valheellisen brexit kampanjan kasvot , ja nyt hän ei suos­ tu antautumaan – sana , jota Boris käyttää jatkuvasti . Miksei parlamentti suostu vaaleihin , jos se ei anna nykyisen hallituksen tehdä mitään ? Olisiko syynä kenties se , että oppositio aidosti pelkää , että vaalien julistamisen jälkeisessä muutaman viikon limbossa Boris antaa Bri­ tannian vähän niin kuin epähuomiossa erota EU : sta ilman sopimusta , sillä jos Britannia ei pyydä EU : lta jatkoaikaa , ero tapahtuu auto­ maattisesti 31 . lokakuuta ? Miksemme sitten antaisi Britannian vain lähteä ilman sopimusta ? Tämä on ollut usei­ den baarikeskustelujen ja illanviettojen aihe , jonka parissa olen itsekin viettänyt tunteja ja taas tunteja . Todennäköisesti Skotlanti itsenäistyisi muutaman vuoden päästä . Samaan syssyyn Irlanti voisi yhdistyä , jolloin jäljelle jäisi Eng­ lanti ja Wales . Rule , Britannia ! Ah , mikä farssi . Ei , ei näin , sanoi syyskuussa samaan baa­ ripöytään Femmassa asettunut irlantilainen , joka on asunut Suomessa parikymmentä vuotta . Hän halusi pysyä nimettömänä , mutta toivoi , että Suomessa puhuttaisiin enemmän Irlannin ja Pohjois Irlannin rajasta . Itse asiassa hän toivoi , että Lontoossa tajuttaisiin Poh­ jois Irlannin tilanteen vakavuus . ” Mutta ei Lontoo tajua eikä välitä .” Lontoossa kovaa rajaa ja tulliasemia Irlannin ja Pohjois Irlannin rajalla pidetään teknisenä asiana . Kyllä se jotenkin hoituu ! Mutta ei se hoidu , sanoi irlantilainen . Mikäli rajalle tulee yhtäkkiä tarkastukset ja britti­ sotilaita , se tarkoittaa väkivaltaa , hän sanoi . Suomessa ei hänen mukaansa tajuta , että Belfastissa on vierekkäisiä kaupunginosia , joiden asukkaat vihaavat verisesti toisiaan . Vähän niin kuin Kallion asukkaat eivät sietäi­ si Alppilassa asuvia . Vihan lisäksi asukkailla on aseita . Vaikka Pitkänperjantain sopimuksesta on 21 vuotta , sitä edeltänyt The Troubles kesti 30 vuotta . Pahimmillaan se muistutti sisäl­ lissotaa . Tuhansia kuoli , kymmeniätuhansia loukkaantui . Irlantilaisen mukaan brittisotilaiden tulo rajalle tarkoittaisi kostoon kierteen alkamista uudelleen . Boriksen sekoilu on vielä komedia , mutta siitä on tulossa tragedia . PT Tarkkaavaisuus takaisin Hän kehottaa opettelemaan päämäärätöntä olemassaoloa . Kyse ei ole laiskuuden tai tylsyyden ylis­ tyksestä , eikä myöskään mindfulnessista , jonka avulla tyhjennetään pää hetkeksi , jotta jaksettaisiin painaa töitä entistä enemmän ja tehokkaammin . Kyse on siitä , että ihmiset osaisivat arvostaa keskittymiskykyään ja ai­ kaansa ainutlaatuisena resurssina . Aika kun on lopulta ainoa , mitä meillä on . Miten saada menetetty tarkkaavaisuus takaisin ? Odell suosittelee sanomaan ei , pistämään puhelimen pois ja kieltäytymään paineesta olla koko ajan tavoitettavissa . Toisaalta rajojen asettaminen ei ole niin helppoa ihmisille , joiden elämää jäytävät pätkä töiden säätäminen ja jatkuva epävar­ muus esimerkiksi siitä , miten ensi kuun vuokra maksetaan . Ei ihme , että kalliit digital detox retriitit ovat ylemmän keskiluokan ja tech eliitin harrastus , ja sosiaalisen median hylkäävät ne , jotka ovat onnistuneet luomaan itselleen uran sosiaalisen median avulla . Onneksi halvemmallakin pääsee , pienin as­ kelin . Huomiotaloudelle voi sanoa ei vaikka viikonlopun , iltapäivän , tai tunnin ajan . Odell itse on huomannut haluavansa harrastaa lintu bongailua ja julkisessa ruusutarhassa käyskentelyä . Puutarhat ovat olemassa , jotta kaupunkien asukkaat voisivat virvoittaa miel­ tään kauneuden keskellä . Levon jälkeen inter­ netin käyttökään ei ole niin ahdistavaa . ISH
• KAINALOSSA T: PEKKA TORVINEN K: LINN HENRICHSON PA LS TA LL A VI RI TT ÄY DY TÄ ÄN LU KU JU TU N TU NN EL MA AN . 9 Lovessa YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 NOIDALLA TAI ŠAMAANILLA oli pohjoisen vanhassa luonnonkansan kulttuurissa kyky irrottaa vapaa sielu ruumiista . Loveen langettuaan noita jätti ruumiinsa ja liikkui henkiolentona tai tuulena , piiloutui peuran kynnen alle , ui kalana tai jopa siirsi vuoren . Kyse oli luultavasti luonnon­ tuntemuksesta , sen merkkien ja vuosituhantisen perinnetiedon avulla ennustamisesta . Ulkopuolisten keskuudessa ennustaminen tulkittiin virheellisesti ilmiöiden hallitsemiseksi . LÄHDE: SAAMELAISET – HISTORIA, YHTEISKUNTA, TAIDE (VELI-PEKKA LEHTOLA, 2015) Kristillinen käännytystyö muutti saamelaisen henkisen kulttuurin väkivaltaisesti 1600 ja 1700 luvuilla . Ekstaasiin kykenevät noidat katosivat , ja kalliotaiteen sekä šamaanien käyttämien karttojen eli noitarumpujen symbolien merkitykset muuttuivat tuntemattomiksi . Jäljelle jäi keskinkertaisia poppamiehiä , jotka harrastivat turisteille vii­ nastakatsomista . Todennäköisesti kyse oli enää vain pitkälle edenneestä alkoholismista .
• 10 U hkaava räppi soi pimeässä huoneessa, Eminemin ja 50 Centin See You in Hell. Diskovalot heijastavat seiniin punaista, vihreää, violettia ja keltaista. ”Hei toimiiks nää yhtään?” ”PRRRR” ”Hehheh.” ”Mä otin tollasen kerran ennen treenii, kyl se tuntu.” ”Mä otin kerran yhen sellasen... shotin.” ”PRRrrrPRRRR….Ahh...” ”Paljon tätä pitää vetää?” ”Mä otin sillon joskus puolikkaan, kyl se tuntu. Se yks veti kokonaisen.” ”Kuhan tulee pärinät...” ”Nii. Voi niit kai ottaa kakskin.” Nainen maistaa vihreää juomaa ja irvistää. ”Eiks se oo vähän sellanen suolanen?” ”Mm vähän joo, kitkerä suolanen.” Naiset seisovat baaritiskillä spandexpöksyt ja treenitopit päällä, vaatteet myötäilevät heidän treenatun näköisiä vartaloitaan. Pre-workout-juomissa on tyypillisesti korkea kofeiinipitoisuus; beta-alaniinia, joka vähentää maitohapon kertymistä lihaksissa harjoittelun aikana; arginiinia, aminohappoa, joka kestävyysharjoittelussa edistää lihasten hapensaantia ja voimaa; sekä proteiinisynteesiä edistävää B6-vitamiinia ja solunuudistumista avittavaa B12-vitamiinia. Siis fitnessoppien mukaan. Seinällä olevassa taulussa lukee: MAGIC MIRROR ON THE WALL WHO IS THE FITTEST OF THEM ALL ja peilissä I HAVE MIXED FEELINGS ABOUT DRINKS Smoothiet viisi euroa, perjantai-afterwörkoutin jälkeisiin tunnelmiin skumppaa. Naiset siirtyvät ikään kuin lämmittelemään käsiään cozysti sähköisen takkatulen ääressä. ”Prrr iih... Mmm ihanaa”, toinen sanoo. ”Alkaaks jo pärisee juoma?” ”Mun käsii alkaa kihelmöidä.” ”Joo yleensä se alkaa tuntuu koko kehos. Siit se sit lähtee.” ”Vaik mä otin puolikkaan ni tuntuu kyl... Tuntuu kämmenis aika paljon.” Katselen seinällä olevia kuvia, joissa ihmiset poseeraavat treenivaatteissa ja näyttävät siltä, että heillä on ”tosi hyvä meininki”. ” Elämme mukana niin säryissä kivuissa Wellnessin neljännessä aallossa treenaus on nautinnollista pakkotyötä ja parasta luksushuumetta. WORKOUT! GREAT KIRJOITTI IIDA SOFIA HIRVONEN KUVASI JUHA ARVID HELMINEN MALLI MATILDA DILETTA
• 11 WORKOUT!
• 12 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019
• 13 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 kuin saavutuksissa. Kun voitat, me voitamme. Kun kaadut, ojennamme auttavan käden ja ohjaamme takaisin oikealle tielle. Ei tekosyitä. Ei selityksiä. Vain tuloksia. Sen vuoksi TRIB3 on tuhansien uranuurtajien maailmanlaajuinen heimo.” O len tullut TRIB3-nimiselle ”uuden ajan boutique-kuntosalille”, koska olen ajanut ratikalla matkalla töihin salin ohi ja usein katsellut sen mainostekstejä ja dramaattisia kuvia huvittuneisuuden vallassa. Istun harmaalla sisustustyynyllä ja odotan Hiit-treenin alkamista. Hiit on lyhenne sanoista High Intensity Interval Training. Hiitissä käydään koko keho läpi tehokkaasti. Se on ollut jo pitkään suosittu harjoittelun muoto, koska se muokkaa kehoa ja kuluttaa kaloreita lyhyessä ajassa. Liikuntahistoriani pähkinänkuoressa: – En ole koskaan ”hiitannut”, ainakaan tietääkseni. – Ala-asteella jätin jalkapalloharrastuksen kesken, koska viikonloppuaamuisin herääminen ja kylmään halliin meneminen: YÄK! – Koululiikunnassa pesiskentällä fantisoin trooppisista saarista, ja unohdin ottaa pallon kiinni, koska aivan sama. – 13-vuotiaana kävin keppijumpassa, jonka ohjaaja lauloi mukana Menolippu-kappaletta. Ryhmäliikunta tuntui nöyryyttävältä pakkotyöltä, vähän samanlaiselta kuin kuvittelin armeijan olevan. – Ikävuosina 15–27 en ”harrastanut” juuri minkäänlaista liikuntaa. Uskottelin itselleni, että piittaamattomuus ”terveistä elämäntavoista” oli jopa jonkinlaista ”yhteiskuntakriittisyyttä”. Se tuntuu tietenkin typerältä itsesabotaasilta, mutta: KOSKAAN EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ ALOITTAA TERVEEMPIÄ ELÄMÄNTAPOJA! :---) Olikohan se Alexander Stubb, joka sanoi, että liikunta tuo päivään ”kaksi tuntia lisää”? En siitä tiedä, mutta viimeiset kolme vuotta olen harrastanut joogaa ja juoksemista. Liikkuminen todella tuo outoa mielihyvää, joka on sekoitus elämänhallintaa ja spiri tuaalista hyvinvointia, tunnetta siitä, että ”elämä kantaa”. Sisäinen monologi vaimenee fyysisten suoritusten aikana. Tilalle tulee sarja liikkeitä, joihin on pakko keskittyä. Keho muuttuu laitteeksi, jonka toimivuuteen kuvittelee voivansa luottaa. Hyvän olon tunne on kehollinen, mutta siihen liittyy myös pinnallinen ulottuvuus. Sisäinen panoptikon aktivoituu. Olen alkanut kuvitella, että näyttäisin paremmalta, että ylipäätään parantuisin ihmisenä, jos huolehtisin kehostani vielä enemmän. Valmis hyppäämään suoraan syvään päätyyn, kovan liikunnan pariin, siis! Minut on kokemattomuudestani huolimatta luvattu ”toivottaa hikisin avosylin terve tulleeksi heimoon”, kun olen ilmoittautunut ilmaiselle kokeilutunnille. Vastaanotossa seisovalla miehellä on päällään harmaa college-paita, jossa lukee: PERSAUKI YACHTCLUB ”Jahas, ensikertalainen. Onkos semmonen homma ku. HIIT-treeni. Sulle tuttu juttu.” ”Joo.” En ole ikinä edes käynyt salilla, mutta sitä en uskalla paljastaa. ”Entä… Onko semmonen asia ku SYKEVYÖ sulle tuttu?” bodarimies kysyy minulta haastavasti, kun ilmoittaudun tunnille. ”Mmm. En oo koskaan käyttäny.” ”Tänää sä käytät!” hän sanoo ja heittää minulle sykevyön samanlaisella asenteella kuin fistbumppaisi tai heittäisi pallon koripallopelissä ja kehottaa kastelemaan vyön ennen sen kiinnittämistä. Jep jep, nyökkään, ja minut ohjataan pukukoppiin ja se on luksuspukukoppi, jonka kaapit ovat jykeviä kuin kassakaapit, niissä on monta henkaria sisällä, numerolukot ja isot panssariovet. Niiden on tarkoitus herättää tunnetta siitä, että kävijä kantaisi mukanaan arvokasta omaisuutta, mikä pitää kätkeä holveihin turvaan. Peilejä ympäröivät pienet pallolamput, niin kuin teatterin bäkkärillä. Lupaus ”tuloksen tekemisestä”, pääsystä ”harvojen ja valittujen joukkoon” annetaan TRIB3-salin nettisivuilla. Kyse on totta kai amerikkalaisperäisestä tuontikulttuurista, jossa taustalla vaikuttaa kalvinistinen pelastusajattelu, joka vaikuttaa myös globaalin kapitalismin taustalla: maanpäällinen menestys on merkki siitä, että on suosittu myös Jumalan silmissä. En ole varma, miten kaappi lukitaan, enkä viitsisi käydä kysymässä PERSAUKI YACHTCLUB -mieheltä asiaa uudestaan, joten jätän rupuisen kangaskassini kaappiin ja kaapin lukitsematta. Tuskin kukaan varastaa kirjastonkirjoja wannabe highlife -fitness-luolasta. Käyn katsomassa suihkutiloja, joissa on isot metalliverhot ja kolmea erilaista Ted Baker -hajuvettä. Suihkautan pinkkiä nestettä ilmaan, se tuoksuu imelältä, sellaiselta mitä kovistytöt yläasteella käyttivät. K ävelen usein kuntosalien ohi, joissa ihmiset treenaavat lasi-ikkunoiden ääressä ja tuijottavat tyhjyyteen. Elixian animoidussa mainosvalotaulussa nainen hymyilee ja pyyhkii hikeä otsaltaan. Minulle on mysteeri, mikä saa ihmiset hakeutumaan sellaisiin paikkoihin. Haluan ymmärtää treenaamiseen hurahtamista paremmin, joten tapaan kuvataiteilija Artor Jesus Inkerön, jolle niin on käynyt. ”Ehkä se liittyy hormoneihin tai välittäjäaineisiin. Jos en vaikka viikkoon pääse salille, niin tuntuu kokonaisvaltaisesti aika kamalalta. Oon taipuvainen jatkuvaan ahdistukseen muutenkin, joten yleistila on aika kahtiajakoinen. Liikunta tuottaa ahdistuksen päälle kemiallista hyvää oloa.” Artor tunnetaan kehoprojektistaan, johon liittyvät teokset ovat olleet esillä muun muassa Kiasmassa ja Kööpenhaminan
• 14 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019
• 15 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019
• 16 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 taidehallissa. Neljä vuotta sitten habitukseltaan keijukaismainen, pitkätukkainen kuvataiteilija mietti, mikä olisi älyttömin kohde, johon hakea apurahaa. Artor päätti hakea proteiinijauheisiin ja transformoitua ”lätkäjätkäksi”. ”Kun sain sen apurahan, tajusin, että nyt mennään.” Muunsukupuolinen Artor on kiinnostunut maskuliinisuudesta. Hän haluaa tarkastella sitä ja tuhota sen tuhoisia, vallankäyttöön kytkeytyviä käyttäytymismalleja. Aiemmin Artor oli tottunut kadulla kulkiessaan ahdistaviin pitkiin katseisiin ja jopa väkivaltaisiin tilanteisiin. ”Kun keho on hyvässä kunnossa ja näyttää ’normaalilta’, olo tuntuu turvalliselta.” Taideprojektin bodauskokeilu muodostui elämäntavaksi. Nyt Artor näyttää lätkäjätkältä ja elää kumppaninsa kanssa tarkkaan suunniteltua elämää. Sunnuntaisin tehdään kanapyörykät seuraavalle viikolle. Kanapyöryköissä on kaurahiutaleita ja just oikea määrä ravintoaineita. Artor käy salilla kuusi kertaa viikossa, plus jooga, plus jujutsu. Näin tiheällä tahdilla salilla ei tarvitse viettää niin pitkää aikaa kerralla. ”Elämä on optimoitua. Elän vähän niin kuin Amerikan psyko -elokuvassa, en vaan murhaa ihmisiä”, hän sanoo ja nauraa. S ykevyö painaa rintakehää, syke ja kalorimäärät vilisevät taulu-tv:ssä muiden ihmisten sykkeiden ja kalorimäärien joukossa. Mielenkiintoista. Jotkut elävät näitä lukuja tuijotellen joka päivä. Juoksumatto näyttää avaruusaluksen tai hävittäjäkoneen ohjaamolta violetissa valaistuksessa. Hiit-treeni on salamasotaa, jossa hyökätään omaa kehoa vastaan. Ohjaaja huutaa koko ajan ja kuulostaa onnenpyöräjuontajalta. Minä ja muut ”heimolaiset” juoksemme rivissä syvemmälle kokemukseen. Kun ohjaaja käskee, säädämme juoksumattojen asetuksia koko ajan kovemmalle, lisää haastetta, lisää nopeutta, niin ylös kuin pystyy, rohkeasti vaan. Tuntuu, kuin olisin hamsteri juoksupyörässä, tai siltä kuin olisin joutunut blenderiin, ja ruumiinjäseneni olisivat hedelmiä, jotka yrittävät varoa murskaantumasta. ”JA SITTEN IIIIIIINTENSITEETTIALUEELLE, KYYKKYHYPPYJÄ, ASKELKYYKKYJÄ, KYYKKYHYPPYJÄ, KYYKKYHYPPYJÄ, ASKELKYYKKYHYPPYJÄ!” Musiikin sekaan on miksattu hurraahuutoja ja ”yleisön” huminaa. Se saa koko tilanteen tuntumaan siltä, että ollaan televisio-ohjelman kuvauksissa tai ehkä sitten just siinä oman elämän hikisessä elokuvassa, niin kuin sali narsismiin lietsovien algoritmien limbossa eläville käyttäjille itseään mainostaa. Kuvittelen, että olen jossain fantasiapelissä, askeleen päässä metamorfoosista. Entä jos yhtäkkiä mittareiden lukemat nousisivat äärimmilleen, ja minua alkaisi ympäröidä suuri valopallo, ja sitten tapahtuisi räjähdys, jonka keskeltä uusi supervartalo hatchautuisi kesken liikkeen? Mutta niin ei koskaan tapahdu, keho jatkaa toimintaansa ja aika kulkuaan, liikettä täytyy jatkaa, eikä tämä yksi kerta johda yhtään mihinkään, vaan aina tarvitaan uusia liikuntakertoja. TRIB3-matka 7 TREENIÄ seitsemässä päivässä ja saavutat tason #steelweek 50 TREENIÄ ja olet #warrior 100 TREENIÄ ja sinusta tulee #immortal 300 TREENIÄ ja olet tasolla #sparta 500 TREENIÄ ja olet #titan 1000 TREENIÄ ja saavutat tason #platinum S oitan Turun yliopiston tutkijatohtori Miia Grenmanille kysyäkseni tämän ajan liikuntatrendeistä. Wellnessistä ja itseoptimoinnista väitellyt Grenman toteaa, että Suomessa hyvinvointitrendejä omaksutaan hitaasti. Boutique-salitkin ovat tulleet Suomeen ”joku kymmenen vuotta myöhässä”. Ruotsissa ollaan uusien virtausten suhteen aikaisemmassa. ”Suomessa aiemmin on suhtauduttu ‘itseensä panostamiseen’ nihkeästi. Syy voi olla siinä, että Suomi on vähemmän kaupungistunut kuin monet muut maat. Luontoa riittää, metsäpoluilla kelpaa tehdä pitkiä juoksulenkkejä.” Myös vaatimattomuuden ihanne vaikuttaa. Kirjailija Hanna Weselius kirjoitti syyskuussa ilmestyneessä Imagessa siitä, että Jane Fondan 80-luvulla popularisoima jumppa on useamman naissukupolven salainen harrastus. Jumppa on rankkaa liikuntaa, jonka harrastamista suomalaisnaiset ovat tavanneet vähätellä. Jumpan jälkeen ei oteta identiteettiä rakentavia #postworkout-selfieitä. Siksi TRIB3:n kaltaiset turboahdetut elämyssalit, tai suitsukkeentuoksuiset boutique-wellness-keitaat, joissa kombucha virtaa ja kävijä pääsee larppaamaan oman elämänsä Gwyneth Paltrow’ta, näyttävät auttamatta vaikeasti lähestyttäviltä, ellei ole luksuselämäntyyliä performoiva oman elämänsä julkkis. Boutique-saleilla treenaaminen maksaa paljon, jopa yli parikymppiä kertakäynniltä. Grenman ei usko, että elämystreenaamisesta tulee Suomessa yhtä suosittua kuin vaikka Yhdysvalloissa tai Ruotsissa. Hän arvelee silti, että Z-sukupolvi saattaa muuttaa tätä suhtautumista. ”Itsensä kehittämiseen ja itsestä huolehtimiseen ollaan nyt valmiita käyttämään enemmän rahaa. Liikunnan on oltava toisaalta pelillistettyä ja hauskaa ja toisaalta sen on tarjottava sielunruokaa.” Aiemmin juppien hapatuksena pidetyt treenauskäytännöt ovat jo osittain arkipäiväistyneet, mikä näkyy personal trainer -palveluiden ja pienryhmätuntien suosion kasvuna. ”Ihmiset arvostavat aikaansa, ja personal trainerilla käyminen on tehokasta ajankäyttöä. PT:t kuuntelevat ja osaavat antaa yksilöllisiin tarpeisiin sopivia vinkkejä.” Grenmanin mukaan elämme keskellä well nessin neljättä aaltoa. Aallot rantautuvat Suomeen Kaliforniasta ja jättävät jälkensä siihen, millaisia kunkin aikakauden hyvinvointi-ihanteet ovat. Kolmas aalto alkoi vuonna 2007 quantified self -liikehdinnästä. Fysiologisten toimintojen mittaaminen oli aluksi pienen piirin, teknologisen eliitin ja himoliikkujien juttu. Neljännessä aallossa on kyse ennen kaikkea kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Hyvä esimerkki käänteestä on Grenmanin mukaan se, että fitness-mallikisa muuttui vuosi sitten wellness-mallikisaksi. ”Äärirajoille puskevan Hiitin rinnalle suosituksi on tullut lempeä, kehonhallintaa ja palautumista korostava Liit, mihin liittyy joogalajien suosio.” Apuna tasapainon ylläpitämiseen käytetään quantified selfistä tuttuja mittauslaitteita, jotka ovat valtavirtaistuneet ja valtavirtaistuvat entisestään. Aktiivisuusmittareilla, kelloilla ja sormuksilla mitataan treenin vaikuttavuutta, palautumista, unta ja mielialaa. Grenman itse haluaa olla kärryillä uusimmista innovaatioista ja mittaa untaan Oura-sormuksella. ”Mitä pidemmälle teknologinen kehitys ja digitalisaatio etenee, sitä moninaisemmilla tavoilla voimme seurata hyvinvointiamme.” Projektinomainen ja yrittäjyyteen kannustava työelämä on menossa siihen suuntaan, että jokaisen on johdettava itseään ja manageroitava arkeaan yrityksille tyypillisillä tavoilla. ”Tietotyö on pirstaleista ja mielelle raskasta. Työpaikat, terveydenhuoltolaitokset ja vakuutusyhtiöt kannustavat tulevaisuudessa yksilöitä ottamaan yhä enemmän vastuuta itsestään ja jaksamisestaan.” K un pyydän Grenmania visioimaan tulevaisuutta, hän kertoo uskovansa, että yhä useampi tulee omistamaan jonkin itsensämittauslaitteen. Ajatus kuulostaa samaan aikaan kiehtovalta ja kauhistuttavalta. Jos ajan tasalla olevaa dataa oman keho-mieli-paketin toiminnasta ja sen mahdollisesta parantamisesta olisi saatavilla, miksei sitä hyödyntäisi, niin kuin kunnon posthumaani kyborgi? Silti tuntuisi suorastaan painajaismaiselta ajatukselta joutua ajattelemaan päivittäin sitä, kuinka hyvin tai huonosti olen palautunut, treeneistä, töistä, elämästä ylipäätänsä. Siitä olisi lyhyt askel siihen, että lepäämisestäkin tulisi ”projekti”. Kaikki maailman data kun ei lisää ymmär
• 17 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 rystä siitä, miten ihmisen olisi hyvä elää tässä maailmassa. ”Mieluiten olisin vaan rennon huoleton mutta ihan vitun terveellinen. Silleen, etten olisi takakireä. On aika vaikea ylläpitää tällaista. Mutta se on kuitenkin fakta, että mä meen crossfittiin tänään täältä baarista tän yhden pienen oluen jälkeen”, kertoi mediayrittäjä ja johtava millenniaalimenestyjä Ronja Salmi viime talven Image-haastattelussa. Wellnessin aallot vaikuttavat Grenmanin mukaan myös kauneusihanteisiin. Jos 90-luvun ihannoitiin anorektista Kate Mossia ja 2000-luvun fitness-buumeissa rasvatonta lihaksekkuutta, nyt ihannekeho on autenttinen, balanced ja hyvinvoiva. Rasvaakaan ei tarvitse pelätä, se on vain merkki siitä, että osaa nauttia elämästä. New Yorkerin toimittaja Jia Tolentino kirjoittaa Trick Mirror -esseekirjassaan, että nykyajan naisten elämä on loputonta tasapainottelua toisaalta optimaalisen ihannevartalon ja toisaalta optimoidun huolettomuuden välillä, jossa elämäntyyli näyttää ulospäin nautiskelevalta lomailulta, #vacay. Uusi ihannekeho, samalla tavalla kuin uusi ihanneihokin, on huolehdittu niin hyvään kuntoon, että sitä voi kantaa huolettomasti. Haaste on vain siinä, että autenttisen hyvinvoinnin eteen voi joutua työskentelemään kellon ympäri. No excuse, niin kuin Youtuben workout-videoissa sanotaan. Aloittaa voi vaikka asunnon lattialta. Viime aikoina olen katsonut 23-vuotiaan saksalaisen fitness-malli Pamela Reifin videoita. Reifin somekanavilla on miljoonia seuraajia. Instagram-kuvissaan Reif näyttää elävän täydellistä lomailuelämää. Monet hänen treeni videoistaan ovat eri kehonosille täsmäsuunnattuja alle vartin no equipment -mikro treenejä, joita voi tehdä missä ja milloin vain. Videoissa ei ole ylimääräistä tsemppipuhetta. Ainoastaan ilmeetön fitness-influensseri, joka tekee tarkkaan aikataulutettuja liikesarjoja sponsoroiduissa treenivaatteissaan, joiden laadukkaat materiaalit hohtavat ja paljastavat Reifin rasvattoman lihaksekkaan kehon, ikään kuin pelkästään tämä vartalo riittäisi itsekontrollin motivaatioksi. Harjoitukset ovat raskaita ja niin yksitoikkoisia, ettei keskittymiskykyni usein riitä edes kymmenen minuutin treeniin, vaan jätän videon katselemisen kesken ja alan tehdä jotain muuta, ja tunnen laiskuudesta syyllisyyttä. V ähemmistöaktivismina alkanut kehopositiivisuus on kasvattanut mediakuvastossa näkyvien vartaloiden kirjoa. Kehopositiivisuus korostaa lempeyttä ja rakkautta omaa kehoa kohtaan. Ajattelutapa on valtavirtaan levittäydyttyään myös muuttanut tapaa, jolla treenauksesta puhutaan naistenlehdissä ja sosiaalisessa mediassa. Se, mikä on aiemmin ymmärretty ”kauneustyönä”, on nyt self-caree, self-lovee, ansaittua aikaa itsensä kanssa, jopa jonkinlaista sielunhoitoa. ” SoulCycle is way more than a workout, it’s a sanctuary. A safe space to ride through whatever you’re facing, celebrate your accomplishments, and sweat it all out on the bike. Emerge feeling stronger, like the best version of yourself-because moving your body changes your soul.” Näillä sanoilla itseään mainostaa amerikkalainen Soulcycle-ketju, jonka saleilla pääsee harrastamaan ohjattua spinningiä. Pian avautuvasta kauppakeskus Triplasta löytyy puolestaan Soul Streets, jossa kuntosalit ovat samassa kerroksessa yksityisten lääkärikeskusten kanssa. Tavallaan ollaan palattu antiikin ihanteisiin, jossa sielu ja ruumis ymmärretään yhtenäisenä kokonaisuutena. ”Wellnessin eri aallot rantautuvat Suomeen Kaliforniasta ja jättävät jälkensä siihen, millaisia kunkin aikakauden hyvinvointi-ihanteet ovat.”
• 18 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 Keväällä 2018 Twitterissä trendasi Hesarin lanseeraama #liikunkoska-kampanja, jossa ihmiset kertoivat sitä, mikä saa heidät liikkeelle, jos työssä jaksamista ei lasketa. Syissä hehkutettiin lähinnä mahtavia fiiliksiä, joille ei löydy vertoja mistään muualta. Julkisissa keskusteluissa ylistetään body lovea, mutta fitness-bisneksen algoritmit pelaavat alhaisempiin haluihin vetoavilla panoksilla. Pamela Reifin videoita katsottuani minulle aletaan mainostaa yhä aggressiivisempaan kehonmuokkaukseen yllyttäviä 30 days fat burning flat ab sexy booty challenge -ohjelmia. Jaaha! H iit-treeni lähestyy loppurutistustaan. Kun vaihtelen juoksumaton tehoja, huomaan, ettei laite enää reagoi nappien paineluun. Vauhti hidastuu, ja yhtäkkiä tajuan juoksevani vain oman kehoni painolla, vaikka ohjaaja huutaa, että nyt pitäisi juosta ”NIIN KOVALLA TEHOLLA KUIN PYSTYY!” Daruden Sandstorm soi. Toivon, ettei ohjaaja huomaa, että mattoni on tiltissä. Jatkan juoksemista ja nappien hakkaamista. GREAT WORKOUT! GREAT WORKOUT! lukee juoksumaton näytöllä. ”Brittiläinen sosiologi Anthony Giddens ennusti jo 1990-luvun alussa, että perinteiden jälkeen tulevat riippuvuudet. Sigmund Freudin versio samasta oli, että uskonnon vaihtoehto on neuroosi”, kirjoittaa Oskari Onninen koulutettujen millenniaalien ahdistusta käsittelevässä artikkelissaan Tarpeettomia ihmisiä Long Playssa. Jutun mukaan nuoret aikuiset pakenevat sisäistettyjä kulttuurisia paineita pakkomielteiseen liikuntaan. Treenaus on aikamme terveellisin huume, johon koukuttumiseen kannustetaan. Kai se on hyvä, että uudet sukupolvet addiktoituvat treenaukseen eivätkä alkoholiin? Silti tuntuu puistattavalta, että terveellisyys muuttuu joksikin #sobercuriosity -elämäntapaprojektiksi, joka vaikuttaa kaikesta fiilistelystä huolimatta lähinnä tähtäävän maksimaaliseen jaksamiseen työelämässä. Tai ainakin kehittymiseen omassa lifestyle-projektissa, jonka päämääränä on yksilöllinen ylevöityminen. Ranskalaisfilosofi Jean Baudrillard kirjoitti jo 70-luvulla siitä, että nautinnon korostaminen ja fitness-harrastus ovat pääoman vapaalle virtaukselle suotuisia asioita. Keho emansipoidaan kapitalismissa vain siksi, että sitä voitaisiin hyväksikäyttää uusilla, entistä joustavimmilla tavoilla. Kehopositiivisuus ei aina lisää tyytyväisyyttä omaan ulkonäköön. Useiden kyselytutkimusten mukaan ulkonäköpaineet ovat vain kasvaneet ja koskettavat yhä nuorempia. Oikeus tuntea itsensä kauniiksi muuttuu äkkiä vaatimukseksi kauneuden ylläpidosta, jotta itseään voisi rakastaa. Tuoreessa Ulkonäköyhteiskunta-hankkeessa tutkittiin ulkonäköä pääomana 2000-luvun Suomessa. Laajan tutkimuksen tekemisessä mukana ollut taloussosiologian dosentti Outi Sarpila selventää, että ulkonäkötyö on tabu, josta ei puhuta. Ei, vaikka nykytyöelämässä yhä useammissa ammateissa odotetaan entistä enemmän esteettistä työtä. ”Paineet kytkeytyvät työelämän muutokseen ja kapitalismiin. Kehoon pitää panostaa, jotta täyttäisi ulkonäkövaatimukset”, Sarpila selventää. Voi käydä niinkin karusti kuin Ilta-Sanomien otsikossa: ”Alex, 23, treenasi itselleen unelmakropan, mutta oli onnettomampi kuin koskaan: ’Käytin itseni parantamista pakokeinona omasta elämästäni.’” 22-vuotias Youtube-tähti Veronica Verho kertoo ”mun tie treenaamiseen” -videossaan alkaneensa käydä salilla, koska oli nähnyt kuvan itsestään ja järkyttynyt tajutessaan, ”miten huono olo” hänellä oikeastaan on kehossaan. Havahtumisen jälkeen Verho alkoi treenata Helsinki Core Trainers -bootcamp-salilla ja nyt hän surauttaa joka aamu proteiinipirtelön ja ravaa ”corella” ja PTtapaamisissa Apple Watch ranteessa. Nyt on vihdoin ”hyvä olo mun kehossa”. Hyvän fiiliksen tunnistaa Verhon mukaan siitä, että tulee otettua paljon selfieitä. ”J a päivän ensimmäinen mind fulness -harjoitus olikin siinä!” huutaa ohjaaja. EDM-jumputus vaihtuu dramaattiseksi tv-visailumusiikiksi. Ohjaaja heittää lopuksi treenaajille pieniä pyyhkeitä, jotka tuoksuvat kurkkupastilleilta tai joltain toksiselta pesuaineelta. Jään haistelemaan pyyhettä. Salille tullut pariskunta pyyhkii hikeä ja hymyilee toisilleen ”huhuh selvittiinpä” -ilmeellä. Laatuaikaa ja suhdetta lujittava seikkailu arjen keskellä. Fitness-beibet asettuvat peilin eteen ja ottavat erilaisia asentoja. ”Otanks mä kuvan susta?” ”Joo, ootas hetki.” sanoo toinen ja asettelee hiuksiaan erilaisiin asetelmiin. ”Otanks mä sellasen kuvan, missä toi teksti näkyy?” Tekstissä lukee WE SWEAT TOGETHER! ”Joo ota. Ota pari.” ”Mä otan.” ”Sendi, jos joku niist onnistu. Mä otan pari viel ite peilin kautta”, nainen sanoo ja menee peilin eteen muikistelemaan. Treenin jälkeen on aivan lätyskä ja stimulaatiosta väsynyt olo. Jos tämän ottaisi tavaksi, kuolemattomuus olisi vain välivaihe #minunfitnessmatkallani. Sen sijaan ostan sarjakortin kaupungin urheiluhallien ryhmäliikuntaan. Saan treenata askeettisessa salissa eri-ikäisten kehojen keskellä hienhajuisessa ja sosialidemokraattisessa tunnelmassa. Treenit ovat hauskoja ja tehokkaita, mutta brändäys loistaa poissaolollaan. Utopia voisi näyttää myös tällaiselta. ”Treenaus on aikamme terveellisin huume.”
• KO LME VII KKOA TESTAUKSEN JÄLKEE N TRIB 3-S ALI HÄ ÄD ET TI IN TA LO YH TI ÖS TÄ MA KS AM AT TO MIE N VUOK RIE N TAK IA JA HAK EUT UI KON KUR SSI IN .
• 20 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 Valtaväestö tietää saamelaisista hyvin vähän, jos mitään. Pitäisi tietää enemmän, mutta mitä? Historian unohtamat KIRJOITTI PEKKA TORVINEN KUVITTI SUVI SUITIALA
• 21 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 ALTA ON NOIN 15000 asukkaan kaupunki Pohjois-Norjassa Jäämeren rannikolla. Sen vieressä Jiepmaluoktassa (pohjoissaamea, suomeksi Hyljelahti) on ulkoilmamuseo, jossa on tuhansia kalliopiirroksia. Lähellä merenrantaa kiertelee noin kolmen kilometrin kävelyreitti, osin maastossa, osin puusilloilla. Reitin varren kiveen hakatuissa piirroksissa on peuroja tai poroja, hirviä, karhuja ja ruijanpallaita. Yhdessä piirroksessa ihmishahmo käyttää hirven vieressä jonkinlaista työkalua, joko metsästystai rituaalitarkoituksessa. Toisissa piirroksissa peuroja on aidattu, joko hoitoon tai metsästykseen. Osa piirroksista on värjätty löytämisen jälkeen oransseiksi, jotta ne erottuisivat paremmin. Mikäli piirroksilla oli joskus jokin alkuperäinen väritys, se on kadonnut. On piirroksia veneistä, joista näytetään mahdollisesti heitettävän mertoja. On piirroksia laivoista, joilla on parikymmentä ihmisiä ja joilla pystyy todennäköisesti matkustamaan pitkiäkin matkoja. Kaksi hirveä päällekkäin, ilmeisesti parittelemassa. Näistä kaikista piirroksista saa hyvin selvää. Sitten on erilaisia kuvioita, joista kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä niillä yritetään sanoa. Ehkä paikalla tehtiin joskus šamanistisia rituaaleja, ehkä osa piirroksista on syntynyt vain taiteellisesta kunnianhimosta. Kukaan ei tiedä. Vanhimmat piirrokset ovat 6000 vuoden takaa, nuorimmat noin 2500-vuotiaita. Yhteensä kalliopiirroksia on Altan alueelta löydetty yli 6000 ja niistä on tehty Unescon maailmanperintökohde. Kävin katsomassa kalliopiirroksia heinäkuussa 2018. Aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta, lämpötila oli kivunnut hellelukemiin ja meri murtui verkkaan rantaan. Muinainen historia teki hetkellisen vaikutuksen, mutta ei aiheuttanut suurempaa pohdintaa. Ulkoilmamuseon vieressä sisätiloissa esiteltiin paikallisen saamelaiskulttuurin historiaa. Tutustuin näyttelyyn, mutta sekin meni ohi enemmittä huomioitta. Enemmän kiinnosti Altan toisen maailmansodan aikainen historia, jolloin Altanvuonossa oli natsi-Saksan laivastotukikohta ja taistelulaiva Tirpitz. JOKIN KUITENKIN TARTTUI päähän ja iski kunnolla vuotta myöhemmin: miten voi olla, etten tiennyt ennen Altaan saapumista ja museon ohi ajamista tuhansien esihistoriallisten kalliopiirrosten olemassaolosta? Mitä ylipäätään tiedän pohjoisen Pohjois-Euroopan historiasta? Mitä tiedän saamelaisista, alueen alkuperäiskansasta? En käytännössä mitään. Siinä en eroa keskivertosuomalaisesta. Perus koulussa ja lukiossa saamelaisista ei ole kerrottu juuri mitään muuta kuin että he ovat alkuperäiskansa (itse asiassa ainoa alkuperäiskansa Euroopan unionin alueella). Silmäilin tänä syksynä läpi Sanoma Pron Historia ajassa 3 -lukiokirjan, joka käsittelee Suomen historiaa autonomian ajan lopulta nykypäivään. Saamelaisista ei ollut yhtään mainintaa. Syyskuussa Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio Ecri julkaisi Suomea koskevan raportin. Ecri painotti, että Suomen kouluissa tulisi opettaa enemmän saamelaisista ja että saamelaistuntemusta pitäisi lisätä valtaväestön keskuudessa. Vaatimus ei ole uusi. Ecri sanoi samaa myös edellisessä Suomi-raportissaan vuonna 2013. Ei sillä, että peruskouluun tai lukioon täytyisi yhtäkkiä saada kokonainen kurssi saamelaisten historiasta. Aikaa sellaiselle ei ole. Mutta eikö ole paradoksi, jos suomalaiset saavat koulussa enemmän tietoa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista kuin Suomen alkuperäiskansasta? ”On. Vähimmäisvaatimus olisi, että saamelaisista saataisiin yhtä paljon tietoa”, sanoo Máren-Elle Länsman. Hän on kiertänyt Oulun seudun yläkouluissa kertomassa saamelaisuudesta osana Dihtosis-hanketta, jonka tavoitteena on lisätä valtaväestöön kuuluvien nuorten tietoisuutta saamelaisista ja heidän kulttuuristaan saamelaisnuorten kouluvierailujen avulla. Länsmanin mukaan vierailut ovat osoittaneet, että nuoret eivät tosiaan tiedä saamelaisista juuri mitään. Suurin osa työpajan tiedosta tulee uutena asiana. ”Nuoret ovat kuitenkin olleet pääosin hyvin vastaanottavaisin mielin työpajassa ja monia erilaisia oivalluksia on syntynyt.” Yleensä Länsman jakaa nuoret aluksi ryhmiin ja pyytää kirjoittamaan, mitä heille tulee mieleen sanasta saamelaiset tai mitä he tietävät saamelaisista. Vastaukset vaihtelevat hyvin paljon ryhmittäin. ”Sieltä voi nousta esiin, että saamelaiset ovat alkuperäiskansa, kielestä tiedetään, että on oma saamenkieli, usein tosin ei tiedetä, että kieliä on enemmän kuin yksi, sitten vaatetus on tosi yleinen vastaus, tosi näkyvä osa saamelaista kulttuuria. Porot, tietenkin. Sitten tulee yleisiä assosiaatioita pohjoisesta, kylmyys, revontulet.” Nuorten mielikuvat saamelaisista ovat Länsmanin mukaan lähes poikkeuksetta joko neutraaleja tai positiivisia. Mediaa seuraamalla voisi kuvitella toisin, Länsman sanoo ja viittaa muidenkin haastateltavien esiin nostamaan seikkaan: suomalainen media käsittelee saamelaisia lähinnä silloin, kun kyse on eriasteisesta kiistelystä valtaväestön ja saamelaisten välillä tai saamelaisten itsensä kesken. Länsmanin mielestä Dihtosis-hankkeen luoma työpajakokonaisuus on sisällöltään sellainen, mikä kaikkien valtaväestöön kuuluvien olisi syytä saamelaisista vähintään tietää. Helmikuussa alkanut hanke on Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston ja Nuorten akatemian yhteinen. Rahoitus tulee opetusja kulttuuriministeriöltä. ”Norjassa toimii samanlainen projekti, ja Suomeen on pidempään haluttu samanlainen”, Länsman sanoo. Kouluvierailut ovat organisoituja, ja niistä maksetaan korvaus. Materiaalina käytetään hankkeen luomaa menetelmäpakkaa. Yhden vierailun aikana tehdään 2–3 tehtävää. Esimerkki tehtävästä: kuunnellaan räppäri Ailu Vallen kappale Nunnuka-lai-laa ja mietitään ryhmissä, mikä on kappaleen viesti, mitä sanat kertovat saamelaisista ja mitä ennakkoluuloja ne kyseenalaistavat. Kyseinen kappale on tehty suomeksi, mutta yleensä Ailu Valle räppää pohjoissaameksi. ”Minulle on tärkeää nostaa vierailujen aikana esiin, että saamelaiskulttuuri elää ajan mukana, että se on myös nykyaikaista ja ottaa siitä vaikutteita, ettei jää vaikutelmaa, että kyse on pysähtyneestä kulttuurista”, Läns man sanoo ja kehuu Dihtosis-hanketta menestyneeksi. ”Sen huomaa siitä, millaista palautetta sekä opettajat että nuoret antavat ja miten paljon vierailupyyntöjä tulee. Syksy on hädin tuskin alkanut, ja vierailupyyntöjä on jo viitisentoista. Viime kaudella kaikkiin kouluihin ei voitu lähteä, koska rahoitusta ei ollut tarpeeksi. Kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.” Menetelmäpakkaa jaetaan kouluille ilmaiseksi, eli periaatteessa asiasta kiinnostunut opettaja voi lisätä nuorten tietoa saamelaisista myös ilman sovittuja kouluvierailuja. ”Oma suosikkini on harjoitus, jossa jaetaan saamelaisuuteen liittyviä kuvia, ja nuoret voivat valita niistä mieleisensä ja pohtia, mikä niissä herättää kiinnostusta. Niistä huomaa, mikä nuoria kiinnostaa ja samalla hoksaa, mitä ei ehkä itse osannut kertoa. Se on nuorista lähtevää toimintaa. Luennointi on tylsää eikä välttämättä jää mieleen”, Länsman sanoo. Dihtosis-hanke on kuitenkin nimensä mukaan hanke. Hankkeilla on tapana loppua. Pidemmän aikavälin tavoitteena onkin saada opetussuunnitelmaan useampia mainintoja siitä, että saamelaiskulttuuri on muistettava opetuksessa. Ehkä silloin oppikirjoihinkin saataisiin pitempiä tekstejä saamelaisista. SAAMELAISNUORTEN KOULUVIERAILUT ovat erittäin tervetulleita, mutta miten niiden vaatimat henkilöja muut resurssit saadaan pysyviksi, on jo toinen kysymys, sanoo VeliPekka Lehtola. Hän on saamelaisen kulttuurin professori Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa. Sinänsä kouluvierailut voisivat olla jo riittävä tapa lisätä suomalaisten nuorten tietoutta saamelaisista. Tärkeintä on, että tieto kerrotaan kiinnostavalla tavalla, Lehtola sanoo. ”Suomalaisilla on niin kapea kuva saamelaisista, että vaikka pitäisi aloittaa perustiedoista, niin kuin että saamelaisia on Suomessa 10000 ja koko maailmassa 100 000, niin kiinnostaako tämmöinen tieto lapsia ja nuoria?”
• 22 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 ”Pitäisi mennä syvemmälle, että päästäisiin kokemushistoriaan, ettei läiskittäisi vuosilukuja tai otettaisi hirveän isoja käsitteitä kuten kolonialismi”, Lehtola sanoo. Oma kysymyksensä on koulujen historianopetus, joka on edelleen varsin kansallista: on Suomen tapahtumat, ja on maailman tapahtumat. ”Saamelaisilla historia voidaan kytkeä kansalliseen historiaan, niin kuin suomensaamelaisten historia. Mutta peruslaadultaan se on rajojen yli menevää historiaa. Tämä rajoittaa sitä, mitä käytännössä voidaan kertoa”, Lehtola sanoo. Jos puhutaan suomensaamelaisista, silloin opetuksessa saisi tulla esiin, että Suomessa on kolme tai neljä (riippuu määrittelystä) eri saamelaisryhmää, joilla on hieman erilaiset historiat, Lehtola sanoo. Saamelaisten historiassa on moniäänisyyttä niin, että esimerkiksi kolttasaamelaisten historia poikkeaa pohjoissaamelaisten historiasta. Toisaalta on yleisiä historiallisia tapahtumia, kuten rajasulut, joilla saamelaisia rajattiin eri kansallisvaltioihin. Ilman näitä tapahtumia ei voida edes puhua suomensaamelaisten historiasta, Lehtola huomauttaa. Lisäksi kysymykseen tulevat toisen maailmansodan tapahtumat, jolloin saksalaiset hävittivät niin Suomen Lapin kuin Pohjois -Norjankin ja Petsamo menetettiin Neuvostoliitolle. Näiden takia esimerkiksi kolttasaamelainen väestö on lähes kokonaisuudessaan joutunut jättämään alkuperäisen kotiseutunsa. ”Toisaalta eipä Lapin sodan historiastakaan kerrota juuri mitään”, Lehtola sanoo. Kun siis jo Lapin sota on valtaväestön kan nalta perifeerinen asia, ei ole ihme, että tieto saamelaisista on myös perifeerinen asia. ”Tämä liittyy myös rajattuun saamelaiskuvaan. Ajatellaan tietyssä kapeassa kehyksessä, että mitään mielenkiintoista ei ole, kunhan normaalit asiat saadaan kerrottua, niin asia on sillä hoidettu”, Lehtola sanoo. Mutta jos – siis jos, sillä pitkään saamelaisista ei ole kerrottu yhtään mitään – normaalit asiat kerrotaan normaalilla tavalla, harva niitä muistaa. ”Kun saamelaisten historiaa ei kokonaisuudessaan ole mahdollista tuoda esille suomalaisen opetuksen rajatussa tilassa, niin pitäisi tuoda tiettyjä teemoja esiin, jotka voisi kytkeä erilaisiin historiallisiin käänteisiin. Sitten joku, joka kiinnostuu asiasta, voi alkaa tutkia enemmän”, Lehtola sanoo. MITÄ NUO HISTORIALLISET käänteet voisivat olla? Saamelaisten historiasta kertomisen voisi kytkeä vaikka jo mainittuihin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historiaan, sanoo Irja Seurujärvi-Kari, saamen kielen ja kulttuurin tutkimusseuran puheenjohtaja. ”Jos puhutaan kolonialismista, saamelaisten kohdalla rajasulut ovat nimenomaan esimerkki siitä. Niiden takia perinteinen yhteiskunta hajaantui, perinteinen siida-järjestelmä eli sosiaalinen ja oikeudellinen järjestelmä hajosi.” Vuonna 1809 Suomi liitettiin sodan jälkeen osaksi Venäjän imperiumia, mikä tarkoitti Suomen ja Ruotsin välisen rajan vahvistumista ja lapinkylien jakaantumista omiin valtioihinsa. Venäjän ja Norjan Näätämön yhteisalue purettiin 1826. Paimentolaisilta kiellettiin pääsy rajan yli, ja Suomen puolen asukkailta kiellettiin kalastus Varanginvuonolla. Kieltoja ei juuri noudatettu, ja erimielisyyksien takia Venäjä sulki Norjan ja Suomen rajan kokonaan vuonna 1852. Kun Suomen ja Ruotsin raja suljettiin 1889, katkaisivat rajasulut perinteiset pitkät muuttoreitit, joiden mukaan porosaamelainen yhteiskunta oli useamman vuosisadan ajan toiminut. Samalla keskeisille saamelaisvesistöille tehtiin kalastusrajoituksia. Suomen puolelta ei ollut enää asiaa Jäämerelle. Poronhoitajien oli valittava, minkä valtion asukkaiksi he ryhtyivät. Tilanne pysyi sekavana kauan, osa menetti poronsa, jotkut saivat karanneista poroista uuden omaisuuden alun. Kansallisvaltioiden syntyminen ja vakiintuminen Pohjois-Euroopassa on saamelaisten historian kannalta oleellista: saamelaiset hajotettiin neljään eri maahan, ja tämä muutti elinkeinot ja elämäntavat. Ja kun puhutaan elinkeinoista ja elämäntavoista, voi opetuksesta tehdä heti mielenkiintoisempaa puhumalla vuodenajoista, Seurujärvi-Kari sanoo. ”Saamelaisilla on kahdeksan vuodenaikaa, ja elämänrytmi liittyy tähän. Syklinen aikakäsitys, saamelainen ei välttämättä ajattele lineaarisesti.” Näin konkreettisista asioista, talvesta ja kesästä voi päästä nopeasti abstrakteihin ja kiinnostaviin asioihin, jotka vaikuttavat ihmisissä edelleen. ”Samalla tavalla on edelleen poronhoitajia, samalla tavalla he ajattelevat syklisesti elämäntapansa ja asioiden hoitamisen.” Seurujärvi-Kari on itse poromiessuvusta, ja hänen veljensä poika on poromies. ”Vapaa-aika ja työ ovat poromiehelle yhtä. Niitä ei eroteta. Vaikka miten liikkuisi vapaa-ajalla, aina miettii, missä tokka on, onko se hajaantunut, pitäisikö se koota parempaan paikkaan.” Tähän liittyy paikkojen tuntemus. Ei moottorikelkalla kuljeta talvella missä lystää, vaan täytyy kulkea tiettyjä jälkiä ja osata suunnistaa tuntureilla. ”Olen ollut kevättalvella poromiesten mukana, ja kaikki näyttää samalta valkoiselta. En erota yhtään huippuakaan, mutta poromiehillä on hyvin tarkka suuntavaisto sielläkin.” Vanha perinnetieto elää nykyisyydessä. Kertomalla saamelaisista voi samalla kertoa myös suomalaisista. Mennyt elää, oli kyse alkuperäiskansasta tai ei.
• 23 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 Kieli on täynnä merkkejä menneestä. Voisi kertoa saamen kielien sukulaisuudesta suomen kieleen, Seurujärvi-Kari sanoo. Suomi on saamen läheisin sukukieli (mutta suomen läheisimpiä sukukieliä ovat viro ja karjala). ”Kielen rakenne on samanlainen, ja vanha arkaainen sanasto on yhteinen. Kielellinen identiteetti suomalaisilla ja saamelaisilla on yhteinen.” VOISI PUHUA MYÖS kielten uhanalaisuudesta, miksi osa saamenkielistä on kadonnut, mitä uhanalaisuus ylipäätään tarkoittaa ja miksi asiasta puhutaan toisinaan lehdistössä, Seurujärvi-Kari sanoo. Niin, miksi monet saamenkielistä ovat uhanalaisia? Koska niin Norjassa, Ruotsissa kuin Suomessa on harjoitettu sulauttamispolitiikkaa. Norjassa koululaki kielsi vuonna 1898 käyttämästä saamea saamelaisalueen kouluissa. Kielto kumottiin vuonna 1959, mutta asenteet säilyivät pitkään. Suomessa niin sanottu sosiaalidarwinistinen ajattelu oli muotia vasta 1920ja 1930-luvulla. Piti rakentaa ja korostaa kansallista identiteettiä, ja niinpä tutkimuksissa alettiin rakentaa rajoja venäläisiä, ruotsalaisia ja ”alkeellisia” sukulaiskansoja vastaan. Perustukset ajattelulle oli luotu jo autonomian aikana. Skandinaavisia rotuteorioita ja pakkoassimilaatiota käsittelee esimerkiksi pari vuotta sitten julkaistu Saamelaisveri-elokuva. Lokakuussa julkaistiin puolestaan kirja Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (S&S). Kukka Rannan ja Jaana Kannisen kirjoittamassa kirjassa käsitellään maiden menetystä, saamelaisen maailmankuvan demonisoimista, saamelaisten kokemuksia rotuantropologisista tutkimuksista, asuntolakokemuksia ja kielen menetystä sekä sen takaisin ottamista. Teoksessa paneudutaan pitkällisesti asuntolakoulukokemuksiin 1950ja 1960-luvuilla. Kirjassa haastateltu Aslak Pieski kertoo, että keskikoulun aikana vain kaksi koululaista, hän ja Utsjoelta tuttu tyttö, tunnustautuivat saamelaisiksi, vaikka arviolta yli puolet Ivalon asuntolakoulun 200 oppilaasta oli saamelaisia. ” Asuntolan ilmapiiristä Aslak muistaa eniten pelon, koti-ikävän ja ahdistuksen. Ikävä iski pahimmin yleensä iltaisin omassa sängyssä, asuntolan kolkossa huoneessa. Muutaman neliön kokoisiin huoneisiin mahtui peräkkäin kaksi sänkyä, ikkunoissa roikkui vaaleat verhot, joissa oli paksut, tumman ruskeat pystyraidat. Kun verhot iltaisin suljettiin ja ulkoa paistoi katuvalo, näytti kuin ikkunoissa olisi ollut kalterit. ’Olen varma, että siellä on itketty aika paljon koti-ikävää’, Aslak arvelee.” Oppilaat asuivat arkipäivät koulujen asuntoloissa lähinnä taloudellisista syistä. Perheiden rahat olivat tiukassa, joten oli vain järkevää antaa koululaitoksen ruokkia lapset ensin koulussa ja sitten asuntolassa. Saamen kielen käytöstä asuntoloissa saatettiin rangaista. Oulun Giellagas-instituutissa työskentelevän Minna Rasmuksen tutkimuksen mukaan esimerkiksi Utsjoella rangaistuksena puhumisesta oli eristäminen muusta ryhmästä. Saamea puhuneet lapset joutuivat seisomaan nurkkaan tai käytävälle. Koulu oli monille luontaistalouteen ja liikkuvaan elämäntapaan tottuneille saamelaislapsille šokki, jossa olemassaolo, kieli ja kulttuuri kiellettiin ja oli nopeasti omaksuttava uudet tavat. Usein tämä tarkoitti myös sukupolvelta toiselle välittyvien perinteisten tietojen tai taitojen katkeamista. Asuntoloihin ei saanut tuoda henkilökohtaisia tavaroita. Asuntolakoulujen seurauksena ”vanhemmat saivat lomille kodin piiristä ja töistä vieraantuneet lapset, ja lapset puolestaan olivat hämillään ollessaan kulttuurin parissa, jonka heille oli kerrottu olevan kuolemaisillaan”, kirjassa kerrotaan. Moni lapsi koki oman kodin vieraaksi. Moni saamelaisvanhempi päätti opettaa lapsilleen vain suomea, tulevaisuuden takia. ”Asuntolakouluja voidaan pitää yhtenä rankimmista assimilaation eli sulauttamisen muodoista Suomessa, vaikka asiaa ei säädetty virallisilla päätöksillä, kuten naapurimaissamme. Norjassa sulauttaminen oli kirjattu poliittiseksi toimenpideohjelmaksi, ja opettajat saivat jopa palkankorotuksen jokaisesta norjalaistetusta oppilaasta.” Koulukokemukset saattoivat olla myös positiivisia. Irja Seurujärvi-Kari on hänkin käynyt assimilaatiokoulun. ”Itse lähdin mielelläni ja omaehtoisesti keskikouluun Ivaloon. En kuullut siellä paljoakaan soraääniä. Kertaakaan en kuullut saamen kielen puhumisen kieltämistä. Ihmisten kokemukset ovat vaihtelevia.” Keskikoulun ylimmillä luokilla Seurujärvi-Kari sai ensimmäisen kerran saamenkielistä opetusta. ”Olisiko ollut lauantaisin [1960-luvulla kouluviikko oli kuusipäiväinen] yksi tunti vapaaehtoista opetusta, jossa luettiin saamenkielistä lehteä ja opeteltiin vähän kieltä. Se oli ainut opetus, jonka sain.” Seurujärvi-Kari tuli kuitenkin saamenkielisestä ympäristöstä, ja hänellä oli koko kouluajan saamenkielisiä kavereita, joiden kanssa puhuttiin aina saamea. Lisää saamea Seurujärvi-Kari opiskeli yliopistossa ja alkoi opettaa Oulussa 1970-luvun puolenvälin jälkeen. Samaan aikaan hän lähti Osloon, jossa ”oli aivan toisenlainen meininki kuin täällä”. ”Siellä oli hyvin aktiivinen saamelaisyhdistys, jossa toimivat paitsi opiskelijat myös muut Oslossa asuvat saamelaiset, oli paikkoja, joihin kokoonnuttiin viikonloppuisin ja myös pohjoisesta tulleet saamelaiset tapasivat siellä.” Kokemus Oslossa oli ”niin valtava, että sitä on vaikea edes kuvata”, Seurujärvi-Kari sanoo.
• 24 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 ”Kokemus siitä, miten itse voi olla mukana liikkeessä, jossa rakennetaan kansaa, kohotetaan identiteettiä ja edistetään taidetta, koulutusta, kielenvaihtoa. Tehtiin politiikkaa, mutta ei puhuttu rahasta. Sillä ei ollut mitään merkitystä.” SAAMELAISTEN AKTIIVISUUS Oslossa liittyi osin Altaan. Alta-Koutokeino-vesistö aiottiin padota. Ehdotus vesivoimaloista tehtiin vuonna 1968. Seuraavien yli kymmenen vuoden aikana vastustus kasvoi niin suureksi, että Norjan parlamentin edustalle ilmestyi nälkälakkolaisia. Kansanliikkeessä yhdistyivät luonnonsuojelu ja saamelaisten oikeudet omien alueidensa hallintaan. Mukana oli myös suomensaamelaisia. Tammikuun puolivälissä 1981 taistelu Altasta huipentui. Norjan hallitus vei väkivalloin tahtonsa läpi rakentaa pato. Altaan lähetettiin yli 600 poliisia, jotka tyhjensivät mielenosoittajien muutamaa kuukautta aiemmin perustaman vakituisen leirin työmaan lähellä Stillassa. Taiteilija Ingunn Utsi muisteli tapahtumia myöhemmin: ”Tämä on kuin sotaa – omia kansalaisia vastaan.” Poliisit tulivat Altaan laivalla, ja tuloa verrattiin puheissa ja kirjoituksissa saksalaisten miehitysjoukkojen saapumiseen keväällä 1940. Vielä maaliskuussa 1982 tapahtumat saivat käänteen, kun kaksi saamelaista yritti räjäyttää patotöitä varten rakennetun sillan. Valokuvaaja Niillas A. Somby menetti toisen kätensä ja otti sen propagandakäyttöön kuvaamalla irtokäden Norjan lakikirjan päällä. Kuvasta tuli Alta-kiistan kuuluisimpia. Saamelaiset hävisivät taistelun padosta, mutta samalla viranomaisten kovat otteet saivat erityisesti nuoret saamelaiset aktivoitumaan ja monet taiteilijat kokivat taistelun kansallisena herätyksenä. Sinipunakeltainen saamenlippu liehui mielenosoittajien leirissä Stillassa. ”Kansallinen herääminen” tapahtui siis vain noin 40 kilometrin päässä tuhansia vuosia vanhoista kalliopiirroksista. Samalla se muutti Norjan virallisen politiikan, joka oli siihen asti ollut saamelaisten suhteen kovaotteisinta koko Pohjoismaissa. Valtio oli saanut vähemmistöasioissa niin suuren lommon koko kansan silmissä, ettei vaihtoehtoja juuri ollut. Seuraavien kymmenen vuoden aikana Norjassa toteutettiin suuri osa niistä uudistuksista, joita saamelaiset Alta-kiistan aikana vaativat. Saamelaiset saivat perustaa saamelaiskäräjät, kielilaki rukattiin uuteen uskoon ja saamelaiset hyväksyttiin Norjan perustuslaissa alkuperäiskansaksi. Lisäksi he saivat Norjan hallitukseen oman neuvonantajansa. Nykyisin saamelaistietous on Norjassa läpäissyt koko yhteiskunnan, Seurujärvi-Kari sanoo. Ero Suomeen pistää silmään. ”Yksi syy voi olla, että saamelaisten lukumäärä on Norjassa niin paljon suurempi, 40– 50 000 vähintään. Mutta luulisi, että Suomessakin voisi mainita useammin, ettei maa ole niin yksikulttuurinen vaan moniääninen ja -kulttuurinen alue.” YLEENSÄ VÄHEMMISTÖT ovat historiassa näkymättömiä. Suomi ei ole tässä poikkeus, sanoo Veli-Pekka Lehtola. Ilmassa on kuitenkin merkkejä, että kulttuuri muuttuu vähitellen. Yhdysvalloissa vanhoilla orjaplantaaseilla on alettu kertoa historiasta orjuutettujen ihmisten näkökulmasta vasta viime aikoina. Se laittaa kauniin arkkitehtuurin ja huolitellut pihapiirit uuteen valoon. Ehkä arkkitehtuurista ei kannata paljoa edes puhua. Helsingissä Kansallismuseo uudistaa perusnäyttelyään. Kun sen viimeinen osa Toista maata vuonna 2021 valmistuu, näyttely tuo aiempaa paljon laajemmin esille, kuinka kansainvälistä ja monimuotoista Suomen alueen historia on ollut. Suomen eri vähemmistöt saavat näkyvämmän roolin, jos heille oli aiemmin roolia edes annettu. Myös Inarin saamelaismuseo Siida uudistaa perusnäyttelynsä. Samalla Kansallismuseo palauttaa sille saamelaisesineiden kokoelmansa. Dihtosis-hanke on sekin merkki muutoksesta, ainakin pienestä. Ehkä vielä Suomessakin päästään tilanteeseen, jossa saamelaiset eivät tarvitse mediassa eivätkä muualla niin sanottua erikoishuomiota, vaan historiasta, nykyisyydestä, perinteistä ja politiikasta puhutaan luontevasti, sanoo Irja Seurujärvi-Kari. ”Kuten Nils-Aslak Valkeapää sanoi, olemme kansa muiden kansojen joukossa, emme sen huonompia emmekä sen parempia.” Jutussa on käytetty lähteenä Veli-Pekka Lehtolan kirjaa Saamelaiset – Historia, yhteiskunta ja taide (Puntsi, 2015) YMPÄRI SUOMEA ON PAIKKOJA, ERITYISESTI VESISTÖJÄ, JOIDEN NIMET OVAT MITÄ TODENNÄKÖISIMMIN SAAMELAISPERÄISIÄ.
• 25 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019
• 26 KIRJOITTI SUSANNE SALMI KUVASI AYA BRACE
• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019
• 28 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019
• 29 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 keskiviikkoilta Punavuoressa. Yleensä hiljainen Korkeavuorenkatu herää hetkeksi eloon, kun urbaani seurapiiri viettää Onar-vaatemerkin uuden showroomin avajaisia ja samalla yrityksen viisivuotisjuhlia. Paikalla on enimmäkseen kolme–nelikymppisiä luovan luokan edustajia: graafikoita, mainostoimistopomoja, DJ-väkeä, Maria Veitola pinkissä Onar-takissa. Pieneen liiketilaan syntyy tungosta, osa vieraista ajelehtii ulos kadulle. Ohikiitävän hetken ajan tuntuu siltä, kuin kaupungin bilekeskittymä olisi siirtynyt Kalliosta takaisin Punavuoreen, jossa se vielä 2010-luvun alkuvuosina kiistatta oli. Juhlissa juodaan raparperikuohuviinia ja syödään cupcakeja, joiden kuorrute on sinivalkeaa kuin Suomen tai Kreikan lippu. Puhutaan sekaisin suomea, englantia ja anglismeja. ”Mä haluisin kans yhen semmosen oversize piissin!” Henkareilla roikkuu syksyn mallistoa ja vanhempia klassikoita: Nahkainen minihame, somisteena hopeanhohtoista käärmekuosia. Liilat nahkahousut. Keltainen bomber-takki, jonka pörröinen pinta on tavattoman pehmeä – minkkiäkö? Ei, vaan lampaankarvaa, jota harjaantumaton silmä voisi kieltämättä luulla joksikin muuksi. Käärmekuosisen hameen materiaali paljastuu poronnahaksi. Se on ohuempaa ja pehmeämpää kuin lampaannahka. Erityisen sopivaa kesäkäyttöön, Onarin toimitusjohtaja ja suunnittelija Irene Kostas selittää. Seinällä roikkuvassa neonvalotaulussa lukee Leather Goods & Services (taulun on suunnitellut Kostaksen graafikkopuoliso). Jokaisessa Onar-tuotteessa on käytetty joko poron tai lampaan nahkaa, ja monissa myös shearlingiä eli lammasturkista. Jopa muuten tavanomaisiin t-paitoihin on lisätty nahasta tehtyjä yksityiskohtia. Kun ympäröivässä maailmassa väki lompsii Vegemessuille ”vegaaninahkaiset” Dr. Martensit jalassaan, Kostaksen sisarukset ovat tehneet nahkavaatteista itselleen brändin. Se on kannattanut. Vaikka Onar on suurelle yleisölle vielä melko tuntematon merkki, muotipiireissä brändi on saanut osakseen ylistystä – milloin Ison-Britannian tai Italian Voguesta, milloin Miley Cyrusilta, joka sonnustautui vuonna 2016 pinkkiin Onar-pääpantaan. Kauppa käy erityisesti Japanissa ja Koreassa. Onarin perustaneet sisarukset, 34-vuotias Irene ja 29-vuotias Alexandros Kostas, ovat kasvaneet nahkaja turkistuotteiden keskellä. Heidän kreikkalaistaustainen isänsä on ammatiltaan turkkuri eli turkisvaatteita valmistava käsityöläinen. Sisarukset puhuvat itse mieluiten luonnonmateriaaleista. Ne ovat laadukkaita, kestäviä – ja eettisiä, Kostakset sanovat. ”Tiedostin, ettei maailma välttämättä tarvitse yhtään uutta vaatemerkkiä. Ei ollut itsetarkoituksellinen juttu perustaa omaa brändiä. Mutta koin, ettei markkinoilla oikein ole ollut tapaa käyttää luonnonmateriaaleja näin”, Irene Kostas sanoo. Onarin vaatteissa ja asusteissa käytetty nahka on lihateollisuuden sivutuotetta. Ellei nahkaa käytettäisi vaatteiden valmistukseen, se menisi hukkaan, Kostakset sanovat. Parempi siis tehdä jotain kestävää ja kaunista, ehkä ylellistäkin. Sellaiseen pyrkiminen on heillä veressä. loppupuoli: suomalais -kreikkalaisella Kostaksen perheellä on ateljee, jossa nahka ja turkis taipuvat vaatteiksi. Leikki-ikäinen Irene Kostas istuu kaavoituspöydällä ja katselee, kuinka isä ja setä tekevät mittatilaustyönä takkeja. Kreikkalainen musiikki soi, työtä tehdään pitkälle iltaan. Välillä Irene saa itsekin osallistua kaavojen piirtämiseen. Toisinaan on mentävä isovanhemmille hoitoon, kun yrittäjävanhemmat tekevät pitkää päivää. Äitikin on mukana bisneksessä: hän hoitaa yrityksen hallintoa ja huolehtii viestinnästä, suomenkielinen kun on. Viisi vuotta Ireneä nuorempi Alexandros ei tällaisia juuri muista, mutta turkikset hän muistaa. ”Pienestä pitäen tunnistin jo kaukaa, mikä materiaali on kyseessä.” Satojen turkistarhojen Pohjanmaalla turkisartesaanin elinkeino on tavallinen. Niin myös Kreikassa, josta Kostasin isä on kotoisin. Ammattiin vaadittavat kädentaidot isä tosin oppi Kanadassa, jonne hän muutti vain 15-vuotiaana siirtolaisena ja jossa hän päätyi turkkurin oppipojaksi. Taidoista oli hyötyä, kun isä-Kostas 80-luvun alkupuolella saapui Kokkolaan. Vielä tuolloin turkistarhauksen eettisiin ongelmiin ei ollut kovin laajasti havahduttu. Turkistarhaajien ja eläinaktivistien välinen ”sota” alkoi toden teolla vasta vuonna 1995, kun kolme nuorta naista iski pohjanmaalaisille turkistarhoille ja päästi satoja kettuja vapauteen. Iskut tapahtuivat Uudessakaarlepyyssä ja Evijärvellä, kumpikin noin viidenkymmenen kilometrin päässä Kokkolasta. Kostasin perheen ei tarvinnut asiasta juuri murehtia – eihän perheen yritys kasvattanut turkiseläimiä, ainoastaan jalosti turkiksia vaatteiksi. Turkisartesaani on vähän niin kuin kelloseppä, Alexandros Kostas sanoo. Astetta harvinaisempi käsityöläisammatti, johon kypsyminen vie vuosia. Siitä huolimatta Kostasin sisaruksille on ollut selvää, etteivät he omassa yrityksessään tahdo käyttää tarhattujen eläinten turkiksia lainkaan. ”Kun Onar perustettiin, muotimaailmassa näkyi tosi paljon turkiksia catwalkeilla. Haluttiin tuoda sille vaihtoehto, jossa materiaalin alkuperä ja tuotantoprosessi on erilainen”, Alexandros Kostas sanoo. Lampaannahka on peräisin lammasfarmeilta Isosta-Britanniasta, Espanjasta ja Italiasta. Tuottajia on useita, sillä esimerkiksi italialaisen toscanalampaan pitkäkarvainen turkis näyttää takeissa ja hatuissa erilaiselta kuin vaikkapa merinolampaan villa tai brittilampaan kuohkea, pörröinen karva. ”Kaikki on sertifioitu sillä tavalla, että tiedetään, ettei mitään näistä eläimistä ole turkkinsa takia kasvatettu”, Irene Kostas sanoo. Lampaiden elinikä riippuu lammaslajista ja siitä, käytetäänkö eläimiä lihan, maidon vai juuston tuotantoon. ”Ollaan suosittu niitä tiloja, joissa lampaat saavat elää pitkään. Ihan tarkkoja elinikiä ei IRENE KOSTAS KUVATTIIN ONARIN SHOWROOMILLA.
• 30 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 tietenkään kaikista tiedetä, mutta luotetaan siihen, että tää toimittaja… Sehän on siis säädeltyä laissa, että missä iässä niitä voi tappaa.” Lammasfarmeilta nahat ja turkikset kuljetetaan Pohjois-Kreikkaan ja Turkkiin, missä paikalliset käsityöläiset muokkaavat ne myyntikuntoon. Suurin osa tekijöistä löytyi isän suhteiden avulla, ja kun heitä pari vuotta sitten tarvittiin lisää, Alexandros Kostas matkusti itse pariksi kuukaudeksi Kreikkaan etsimään sopivia artesaaneja. Sisarukset sanovat myös tekevänsä säännöllisesti matkoja tuotannon äärelle varmistaakseen, että kaikki sujuu hyvin. Kostakset eivät halua nimetä käyttämiään tekijöitä tarkemmin, mutta heidän mukaansa valmistus tapahtuu alueilla, joilla ”nahkatöitä on tehty 800 vuoden ajan”, ja ompelijoina toimivat samat ihmiset, jotka valmistavat tuotteita myös ”kansainvälisille high end -muotitaloille”. Sellaiseksi Onarkin tähtää. ” Top-of-mind high fashion ulkovaatebrändi viiden viiva kymmenen vuoden sisään”, Alexandros Kostas sanoo. Tavoitteet korkealla, siis. ”Niinhän se pitääkin olla.” oxfordilaisessa baarissa. Irene Kostas oli saapunut kaupunkiin tapaamaan opiskelijavaihdossa ollutta veljeään, ja kaksikko pysähtyi oluelle yhteisen vapaapäivän kunniaksi. Juomien äärellä he saivat päähänsä, että käsityöläisperinteestä voisi jalostaa bisnestä. Kenkäsuunnittelija Minna Parikalla aiemmin työskennelleestä Irenestä tuli suunnittelija ja toimitusjohtaja, kauppakorkeakoulussa opiskelleesta Alexandrosista osakas ja myöhemmin business manager. Osakkaita ovat lisäksi sisarusten vanhemmat ja nuorin veli Konstantinos, joka myös osallistuu yrityksen HR-työhön. Nykyään perhe omistaa yrityksestä 60 prosenttia, loppu kuuluu ulkopuolisille sijoittajille. Tähän tapaan asioita Kreikassa usein tehdään, sisarukset sanovat. Perhepiirissä. Ensimmäinen mallisto esiteltiin Pariisin muotiviikoilla vuonna 2014. Irene Kostas ei ollut ehtinyt vielä purkaa kaikkia tuotteita matkalaukusta, kun paikalle osui newyorkilaisen Opening Ceremony -konsepti liikkeen sisäänostaja ja poimi Onarin kaulurit liikkeen valikoimiin. Maineikas liike myy muun muassa Acnea, Margielaa, Raf Simonsia ja muuta huippumuotia. Noihin aikoihin myös Helsingissä elettiin pienimuotoista high fashion -buumia. Minna Parikka ja Samuji niittivät mainetta niin kotimaassa kuin ulkomailla, ja katutyylejä ikuistava Hel Looks -sivusto oli suosituimmillaan. Nyt on toisin. Vaikka ”fäsäri” on edelleen kaupunki-ihmisen identiteetin keskeinen rakennuspalikka, muotiala on myllerryksessä. Alan lippulaiva, yli kymmenen vuoden ajan high end -muotia myynyt kivijalkakauppa My O My sulki ovensa tammikuussa. Syyksi ilmoitettiin muodin vähittäiskaupan heikot näkymät. Heinäkuussa puolestaan uutisoitiin Samujin konkurssivaarasta, jota seurasi brändin faneille suunnattu massiivinen joukkorahoituskampanja. Muotibisnes on kaikkialla vaikea laji, mutta Suomessa erityisen vaikea, Irene Kostas sanoo. Taitavia ja omaperäisiä suunnittelijoita löytyy, mutta koska ala on maassamme vielä nuori, verkostoja ja bisnesosaamista ei niinkään. ”Kaikki keskittyy kansainvälisiin muotiviikkoihin, ja niiden aikana tapahtuukin paljon. Mutta olisi kevyempää ja stressivapaampaa, että tapahtuisi ympäri vuotta, ihan vaikka kahvilakohtaamisia alan ihmisten kanssa ja muuta”, Kostas pohtii. ”Täällä annetaan helposti aika negatiivinen leima kaupallisuudelle, vaikka se tarkoittaisi sellaisten mallistojen tekemistä, joita on ylipäätään mahdollista tuottaa ja nähdä kuluttajilla. Ei ole kouluja tai muita instansseja, joissa saisi näihin asioihin oppeja.” Suunnittelupuolellakaan ei juuri nyt ole helppoa. Syyskuussa Aalto-yliopiston muodin lehtori Tuomas Laitisen ympärille puhkesi skandaali, kun Long Play julkaisi jutun, jossa Laitisen entiset ja nykyiset opiskelijat syyttivät lehtoria suosikkien ottamisesta ja muiden opiskelijoiden syrjimisestä. Hirviömäistä käytöstä muotialalle on toki mahtunut maailman sivu, mutta enää törkeyksistä ei suostuta vaikenemaan. Ihmisten lisäksi huolta kannetaan ympä ristöstä. Second hand -liikkeissä ja Facebookin kierrätysryhmissä kauppa käy, kun tiedostava muotiväki välttelee uusien vaatteiden ostoa. Vegaanituotteiden menekki kasvaa, ja kevään eduskuntavaaleissa ehdolla oli ensi kertaa eläinten oikeuksia ajava puolue. Maailmalla liikehdintä on vielä pidemmällä: Los Angelesissa järjestettiin helmikuussa ensimmäinen ”vegaaninen muotiviikko”. Muodilta halutaan nyt eettisyyttä. Sen varaan Onarkin brändiään rakentaa. Yrityksen verkkosivuilla viestitään muun muassa, että nahka värjätään kasviväreillä ja että yritys on sitoutunut zero waste -käytäntöihin. Jokaisessa Onar-tuotteessa on kuitenkin käytetty eläinperäisiä raaka-aineita. Miltä se kuluttajien silmissä näyttää? Alexandros Kostas on luottavainen. ”Meidän asiakkaat on hyvin tiedostavia. En näe, että ekoja eettisyysbuumi vaikeuttaisi myyntiä vaan päinvastoin: nahkaja shearlingvaatteiden, ylipäätään luonnonmateriaaleista tehtyjen vaatteiden myynti kasvaa tietoisuuden lisäännyttyä. Vaihtoehto ei voi olla fast fashion, se on tullut tiensä päähän.” vuonna teettämän kyselyn mukaan 69 prosenttia suomalaisista vastustaa nykymuotoista turkistarhausta. Aihe on muutenkin pinnalla: elo–syyskuussa sekä Suomen Kuvalehti että Helsingin Sanomien Kuukausiliite julkaisivat laajat jutut turkistarhauksesta. Sosiaalisessa mediassa juttuihin reagoitiin järkyttyneenä. Silti pörröisissä vaatteissa vaikuttaa edelleen olevan jotain, mikä kuluttajia viehättää. Kenties taustalla on ajatus luksuksesta, kenties alitajunnasta kumpuava kuva filmitähtimäisestä glamourista, kenties silkka tottumus – yhtä kaikki, kysyntää riittää. Se luo markkinan myös hieman tavanomaisesta poikkeavalle turkistuotannolle. Suomessa esimerkiksi suunnittelija Marita Huurinainen on lanseerannut ”hyvän
• 31
• 32 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019
• 33 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 mielen turkiskonseptin”, johon kuuluvat tuotteet valmistetaan Suomen luonnossa vapaana eläneiden, kannansäätelyn vuoksi metsästettyjen eläinten turkeista. Monet turkistuotannon vastustajatkin kaipaavat pörröä päälleen. Huippusuunnittelija Stella McCartney linjasi jo vuonna 2001, ettei hänen mallistoissaan koskaan käytettäisi oikeaa turkista. Sittemmin yritys on lanseerannut näyttävän Fur Free Fur -kampanjan ja tuonut markkinoille läjän vaatteita, joiden tärkein tehtävä on imitoida mahdollisimman tarkasti aitoa turkista. Irene Kostas näkee asiassa monta ongelmaa. ”Ymmärrän ja kunnioitan tietenkin sitä, jos ei halua käyttää mitään eläinperäistä. Toisaalta siihen liittyy paljon harhaanjohtavia nimityksiä, kuten vegan leather, joka on muovia, samoin kuin joku fur free fur”, hän sanoo. Osa high end -suunnittelijoista valmistaa tekonahkaa mitä mielikuvituksellisimmista raaka-aineista, esimerkiksi ananaksen lehdistä. Halpaketjuilla kyse on kuitenkin yleensä muovista. ”Eikö lähtökohtaisesti olisi parasta hyödyntää sellaista resurssia, jota maapallolla muutenkin syntyy?” Irene Kostas kysyy. Vaatteiden massatuotanto on yksi maailman saastuttavimpia aloja. Uusien vaatteiden tuotanto aiheuttaa noin kymmenesosan vuosittaisista globaaleista kasvihuonepäästöistä – yhtä paljon kuin lentoliikenne ja rahtilaivat yhteensä. Maailmassa kulutetaan 80 miljardia uutta vaatetta vuodessa. Kostaksen sisarukset haluavat sanoutua irti pikamuodista. Mallistoja tehdään kolme vuodessa, ja erät ovat pieniä. ”Käsitys siitä, paljonko vaate voi ja saa maksaa, on vääristynyt aika pahasti. Se, että jollain halpavaateketjulla on vaikka nahkatakki viidelläkymmenellä eurolla – sen kulurakenteen tuntien on vaikea ymmärtää, montako senttiä tuottaja on saanut siitä palkkaa, tai mitä nahkaa siihen ylipäätään käytetään.” Vielä vaateteollisuuttakin pahempi saastuttaja on kuitenkin lihantuotanto. Nautakarjan ja muiden tuotantoeläinten osuus maailman kaikista kasvihuonepäästöistä on 20 prosenttia, arvioi YK:n elintarvikeja maatalousjärjestö FAO. Esimerkiksi Sitra, Suomen luonnonvarakeskus ja Suomen ympäristökeskus linjaavat, että vegaaninen ruokavalio on yksilön merkittävimpiä keinoja vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeensä. Nahka on arvokasta, ja vaikkei se olisikaan lihafarmarin ykköstuote, tämä saattaa nahkoja myymällä saada mukavan lisätienestin. Siksi jotkut ovat sitä mieltä, ettei nahkaa voi edes kutsua sivutuotteeksi. Kysymys kuuluukin: jos ostaa lihateollisuuden kylkiäisinä syntyneen takin, tuleeko samalla tukeneeksi lihantuotantoa? Kostasien mielestä ei. ”Mehän ei tueta ruokateollisuutta sillä, että hyödynnetään materiaalia, joka tulee sivutuotteena”, Alexandros Kostas sanoo. ”Niin kauan kuin se [ruokateollisuus] on olemassa, ja vaikka se pienenisi kuten sen pitääkin, materiaalia tulee olemaan niin paljon, ettei Onarilla riitä rahkeet sen kattamiseen. Se, että käyttää Onaria, ei tarkoita, että tukisi ruokateollisuutta.” Ilman byproduct-tuotantoa nahka menisi hukkaan, ja kuluttaja päätyisi lopulta ostamaan takkinsa muualta, Irene Kostas sanoo ja lisää vierastavansa mustavalkoista ajattelua. Eivätkä nämä asiat toden totta mustavalkoisia ole. Viime aikoina otsikoihin ovat nousseet esimerkiksi kasvissyöjien suosiman kvinoan viljelystä koituvat ongelmat, kuten eroosio ja tuholaisten lisääntyminen Andien vuoristossa, kvinoan hinnan karkaaminen alueen alkuperäisväestön saavuttamattomiin sekä tuotteen kuljetuksesta syntyvät päästöt. Myös soijantuotannon aiheuttamat ilmastopäästöt ovat kuohuttaneet viime aikoina. Toisaalta valtaosa maailman soijapavuista päätyy lihakarjan rehuksi eikä kasvissyöjän lautaselle. Ei ole helppoa muotibisneksessäkään. Chanel ilmoitti viime vuonna lopettavansa eksoottisten matelijoiden nahan käytön tuotteidensa valmistuksessa, mutta joutuikin yllättäen kritiikin kohteeksi. Ryhmä luonnonsuojelijoita kirjoitti Business of Magazine -lehdessä, että päätös saattaa itse asiassa vahingoittaa matelijoita. Niiden tulevaisuudennäkymät nimittäin riippuvat usein paikallisyhteisöjen motivaatiosta suojella eläimiä. Luksusbrändeiltä saatava raha on hyvä motivaattori. Erikoista kyllä, eettiset toimintatavat voivat myös kääntyä yritystä vastaan. Cambridgen yliopiston professori Steve Evans on havainnut, että termi kestävyys herättää kuluttajissa usein epäluuloa. Kestävin periaattein valmistettujen tuotteiden arvellaan olevan verrokkituotteisiin nähden joko kalliimpia tai heikkolaatuisempia – tai kumpaakin. Siksi monet yritykset niin vaatealalla kuin esimerkiksi ruuantuotannossa pyrkivät jopa peittelemään mallikkaita toimintatapojaan kuluttajilta, Evans sanoi The Guardianin haastattelussa syyskuussa. Alexandros Kostas tunnistaa ilmiön. ”Muotialalla joillakin brändeillä on tietynlaista ajattelua, että ekologisuus jotenkin stigmatisoi – että enemmän ekoa on aina laadusta pois. Se on ajattelumaailma, joka pitää taklata.” talvi. Facebookin kierrätysryhmissä väki myy kevyitä kesätakkeja pois ja ostaa villapaitoja tilalle. Mistä laadukas ja eettinen untuvatakki, kyselee ystävä tilapäivityksessään. Hullujen päivien kuvasto tipahtaa postiluukusta. COS myy vuodesta toiseen samoja ”klassikkokäsineitä”; jos yhdet hukkuvat, voi aina ostaa uudet. H&M mainostaa Instagramissa tekevänsä conscious-muotia kierrätetyistä muovipulloista. Mallilla on yllään pullea untuvatakki, trendikäs juuri nyt. Irene Kostasin katse on jo kaukana talven tuolla puolen, syksyn 2020 mallistossa, jonka piirrokset on pian saatava valmiiksi. Alexandros Kostas elää newyorkilaista arkea ja edistää ”kuvioita, joista ei voi vielä puhua”. Sisarusten vanhemmat jatkavat omaa työtään turkisja nahkatuotteiden parissa. Mitä he mahtavat jälkikasvunsa bisneksestä ajatella? Alexandros Kostas miettii hetken ja naurahtaa. ”Kyllä mä luulen, että ne on aika ylpeitä, että me jatketaan tätä käsityöperinnettä. Kymmenen vuotta sitten ei olisi vielä uskonut, että näin tapahtuisi.”
• Minne sun tiesi viekin, Me autetaan sut perille. Ohjaamo Helsinki. BO YS & GI RL S OP IS KE LI JA T! ilman ajanvarausta! LEIKKAUS 22e LEIKKAUS + PESU 29e PARTURI-KAMPAAMO LIISANKATU 14 P. (09)2782679, MA–PE 9.30–17.00 OSIS MATTAVAHA 13 20 e PUHELINHAASTATTELIJOITA Etsimme sujuvasanaisia IROResearch Oy on suomalainen markkinaja mielipidetutkimuksiin erikoistunut yritys. Tule tekemään tietokoneavusteisesti haastatteluja Kampin metroaseman vieressä sijaitsevaan toimistoomme. Työvuorot voit valita itsellesi sopiviksi (2 – 5 vuoroa/viikko). Lisätietoja arkisin 9 – 16 / Mikko Partio puh. (09) 7740 6011 tai vapaamuotoinen hakemus sähköpostitse: mikko.partio@iro.fi Voit myös täyttää hakemuksen osoitteessa www.iro.fi Tule tekemään tulevaisuuden Helsinkiä! Kaikki kaupungin työpaikat helsinkirekry.fi K uv a: H el si nk i M ar ke tin g, Ju lia K iv el ä
• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 HELSINGIN KIRJAMESSUT 24.–27.10. AVOINNA: to–la klo 10–20, su klo 10–18. LIPUT EDULLISEMMIN ENNAKKOON! Opiskelijalippu vain 10 €, kun ostat lipun viimeistään 23.10. verkkokaupasta, shop.messukeskus.com. SAMALLA LIPULLA: Viini ja Ruoka -messut (K18) HELSINGINKIRJAMESSUT.FI | #KIRJAMESSUT Yli tuhat esiintyjää! Sofi Oksanen Antti Rönkä Mmiisas Vesta Mercedes Bentso Miki Liukkonen Pajtim Statovci Miklu A KI RO U K A LA H EN RI JU VO N EN SA M PO KO RH O N EN / O TA VA LI KE M A RE K SA BO G A L JO H N N Y KN IG A A N D RE PO ZU SI S JO N N E R Ä SÄ N EN / O TA VA LY H Y E M P I M AT K A . P I T E M P I T R E E N I . 5 kuntosalia, yli 40 erilaista ryhmäliikuntatuntia. Ei sitoutumispakkoa. Ilmainen tutustuminen.** Kaikille avoin UniSport. Keskusta, Kumpula, Meilahti, Otaniemi, Töölö, Viikki. * 12 kk kausikortti Aalto-yliopiston, Hankenin ja Helsingin yliopiston opiskelijoille, kokonaishinta 147 € ** UniSport Töölön itsepalvelusalilla avoimien ovien päivinä KAUSIKORTTI ESIM. * 12,25€ K U U K A U S I
• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 PUKUMIES NOUSEE sähköpotkulaudan päälle . Varovainen vilkaisu menopelin hallintayksik­ köön . Pian pukumies kiitää katua . Mukulakivet saavat kulkemisen näyttämään tuskaiselta . Miehen kasvoilta ei säteile vapaus , vaan hätä . Katse on tyhjä . Aluksi skuutteja joukolla vastustettiin , sitten paikalle tulivat liberaalit kaupunkivih­ reät , jotka vastasivat kritiikkiin ratkaisukes­ keisyydellä . Niitä pysäköidään miten sattuu – valmistaja voisi ensi kesäksi tuoda telakoita ! Jalankulkija pelkää akillesjänteidensä puolesta – siirretään skuutit ajoradalle ja lasketaan no­ peusrajoituksia , tästäkin syystä ! Skuuteista voi tehdä kestävämpiä ! – Siinäpä ajankuva : kestävämpää romua . Ylioppilaslehden syyskuussa julkaisema artikkeli edustaa samaa ratkaisukeskeisyyttä itse keksittyihin ongelmiin : ” Sähköpotkulau­ doilla ja kaupunkipyörillä ajetaan tyypillisesti juuri ’ viimeiset metrit ’ esimerkiksi bussipysä­ kin ja kodin välillä .” Kun menopelejä sanotaan epäelitistisiksi , puhutellaan kansanosaa , jolla on varaa maksaa kävelymatkan taittamises­ ta . Köyhä kuluttaa kengänpohjiaan ja liikkuu ekologisemmin kuin lelullaan kiitävä ilmas­ tonystävä . Mikään ei poista tyhjää katsetta skuuttikuskin kasvoilta . Se muistuttaa : säh­ köpotkulauta on turha . Vapaus, kadun asfalttia vaan ESSEE T: VILLE HÄMÄLÄINEN 36 Skuuttikausi oli jo päättymässä , kun SVT julkaisi osuvimman puheenvuoron . Videolla katu täyttyy lastenpyöristä , pomppukepeistä ja puujaloista – älykkään liikkumisen uudet trendit . Mies astuu kadulle Applen earpodit korvista sojottaen ja potkii kengupalloja pois tieltä . Seassa lojuu pari skuuttia . Walden järven rannalla Henry David Thoreau kirjoittaa : ” Keksintömme ovat kau­ niita leluja , jotka vetävät huomiomme pois vakavista asioista ” ( suom . Mikko Kilpi ). Vuosi on 1854 . Skuutteja ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi . Leluja ne kuitenkin ovat . On­ gelma ei ole pysäköinti tai muovijäte meressä , vaan liberalismin lapsekkuus . Uusi lelu har­ hauttaa liberaalin pois vakavista asioista . Pian leluista tulee välttämättömyyksiä . Havainto ei ole uusi mutta paikallaan : kapi­ talismi tuottaa uusia tarpeita , ei täytä vanhoja . Ruokaa ei ole tarpeen woltata . Kuski polkee sushia tilaajan kotiin , tilaaja polkee kuskin oi­ keuksia . Jonkun pitäisi jotain tehdä – mieluiten niin , että ruokaa saa jatkossakin koti ovelle . Li­ beraali joutuu myöntymään jokaiseen uuteen lupaukseen kasvavasta vapaudesta . Jaan liberaalien kaupunkilaisten kanssa suuret taistelut , kuten ilmastonmuutoksen pysäyttämisen . Katson kuitenkin kauhulla sitä uhrausten määrää , joka elämäntavan puo­ lustamiseksi tehdään : perhe ei osta tavaraa , mutta syö sunnuntaibrunssilla viikonlopun edestä . SIETÄMÄTTÖMIMPIÄ ovat liberaalit ihmiset , joissa ei ole lainkaan konservatiivisuutta . He haalivat vapaudentunnetta uusien keksintöjen muodossa siihen pisteeseen , että maanpäältä loppuu tila elää . Heikki Pursiaisen twiitti tiivistää ärsyynty­ miseni syyn : ” Enpä ole kuullut monta kammottavam­ paa ajatusta kuin ’ sotatalouteen ’ siirtyminen ilmastonmuutoksen vuoksi . Se tarkoittaisi luopumista kaikesta siitä , mitä yritämme ilmastonmuutokselta pelastaa . Vapaudesta , vauraudesta , liberaalista demokratiasta .” Vauraus saa mennä , liberaali demokratia myös , jos tilalle vain olisi jotain parempaa . Ilmastonmuutokselta tulee pelastaa meistä kaukana elävät lähimmäiset , joita nälkä ja sodat jo koettelevat . Samoin haluan pelas­ taa eri eliölajit – en söpöyden , vaan luonnon monimuotoisuuden säilymisen tähden . Vapaudesta haluan eroon ensimmäiseksi . Vapaus näyttää olevan ainoa liberalismista jäl­ jelle jäänyt arvo . Muut myydään tarvittaessa .
• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 Sietämättömimpiä ovat liberaalit ihmiset, joissa ei ole lainkaan konservatiivisuutta. VILLE HÄMÄLÄINEN ON VAPAA KIRJOITTAJA. 37 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 Sen todistaa jokainen liberaali hallitus valtaan päästessään : yritystuista ei leikata , teollisuu­ den kanssa näprätään tiekarttoja puoli vuotta . ” Minä sanon että teidän vapautenne on kadun asfalttia vaan ”, laulaa Joose Keskitalo , minulle rakkain konservatiivi . Ja asfalttiin kohta mätkähdämme potkulau­ tojemme päältä . Saarnaan samaan sävyyn : ” Ettekö tiedä mihin olemme menossa ? Sanovat : vapauteen !” Keskitalon esikoisalbumi Luoja auta on tutkielma vapauden pahuudesta . Laivassa kapteeni kahlitaan laivaansa , jotta hän ei sortuisi seireenien houkutuksiin . Enkö saisi kertoo miehestä , jolle vapaus on syömistä , juomista ja huomenna kuolemista . ” Paksu on lompakko , lohtu on laiha ” – siis Pursiai­ sen puolustamat arvot . Kosmonautti tiivis­ tää modernin ihmisen osan , jossa vapaus on ymmärretty väärin rajoittamattomuudeksi : ” Vapaus kun kahlitsi minut vai minäkö kah­ litsin vapauden ?” Vapaus on illuusiota . Siitä osalliseksi pää­ sevä ei suostu luopumaan saavuttamastaan . G . K . Chesterton kirjoittaa Oikeassa opissa – vuosi on 1908 ja ajatus aina vain ajankoh­ taisempi – maailman olevan yhtä aikaa hauras ja kestävä . Hän vertaa maailmaa lasiin , joka kestää satoja vuosia , jos sitä ei riko . Chester­ tonille ihmiselon ilo ei ole vapaudessa tehdä , vaan jättää tekemättä : ” onni riippuu siitä , että ei tee jotakin , mitä voisi milloin vain tehdä ja mistä ei useinkaan oikein tiedä , miksi niin ei saisi tehdä ” ( suom . Antti Nylén ). KONSERVATIIVI ON joko kirosana tai kurja kansanosa . Antti Värtö osoittaa ennakko­ luulot todeksi Vihreän langan esseessään Vuoteni konservatiivina ( 9 . 3 . 2018 ). Hän kertoo ymmärtäneensä , ” kuinka paljon ny­ kyinen vastakkainasettelu [ konservatiivien ja liberaalien välillä ] perustuu tietämättömyy­ delle ”. Sitä Värtö paikkaa julistamalla omaa tietämättömyyttään . Värtö yhdistää konservatiiveihin kerrassaan kummallisia piirteitä : tasa arvoisen avioliit­ tolain vastustaminen , maahanmuuttokriit­ tisyys , tuntemattomien luona kyläily . Värtö toistaa väärää väitettä , että konservatiivi haluaisi säilyttää maailman nykytilassa . Ei halua – maailma on jo pilalla . Chesterton , jota Värtökin vuotensa aikana lukee , sanoo saman kauniisti ja kirkkaasti : ” Pystyykö tavallinen ihminen vihaamaan maailmaa riittävästi muuttaakseen sitä ; pystyykö hän rakastamaan sitä riittävästi katsoakseen sen muuttamisen arvoiseksi ?” Olen iloinen , että Värtö lakkasi olemasta ” puhdasoppinen liberaali ” – sitä suositan muillekin . Mutta mikä on liberaalin puhdas oppi , kun mitään oppia ei ole ? Värtö ei lähesty konservatiiviutta välttämättömästi määrittä­ vien tekijöiden , vaan siihen sattumanvaraisesti liittyvien piirteiden omaksumisen kautta . Hän tuskin riemuitsisi , jos konservatiivi kasvattaisi pörröisen parran ja joisi sour aleja vuoden päivät ja kertoisi oppineensa ymmärtämään liberaaleja . Tosin liberalismin ydin näyttää olevan elämäntavassa . Värtö toistelee samaa tyhjyyttään kumi­ sevaa retoriikkaa kuin jokainen liberaali ar­ vopoliitikko , joka ei erota arvoja tunteista ja tykkäämisestä : ” Eivät lojaalisuus , traditiot tai pyhyys ole huonoja arvoja . Ne ovat ar­ vokkaita asioita , joita ilman menettäisimme ison viipaleen inhimillisestä kokemuksesta .” Jos ihmisellä on arvoja , hän tietää niiden ole­ van jotain suurempaa kuin ” arvokas asia ” tai ” viipale inhimillisestä kokemuksesta ”. Yksilö kokemuksineen ei ole kaiken mitta , vaikka se voi liberaalista kuulostaa mahdottomalta . Arvoista ei tingitä , vaan niihin peilataan kaikkea toimintaa , etenkin omaa . Timo Soi­ nia tai Päivi Räsästä ei ole tarpeen arvostella siksi , että he ovat konservatiiveja , vaan koska heidän politiikkansa on kaukana kristillisistä arvoista . Jos ” kaikki elämä on pyhää ”, ei py­ hyyden pitäisi koskea vain sikiötä , vaan myös Välimereen hukkuvaa pakolaista . Ihminen voi kannattaa ihmisoikeuksia paremmin toteuttavaa translakia , olla kris­ titty ja vastustaa ilmastonmuutosta . Konser­ vatiivi reagoi muutokseen huolella ja pelolla – eikö se ole tässä ajassa tervettä , kun kaikki käy vain hullummaksi ? Ennen oli paremmin , sillä ennen oli vähemmän : lihansyöntiä , muo­ vijätettä , lentoliikennettä . PUHUN MIELUUMMIN luopumisen kuin rat­ kaisujen puolesta . Jos luopumisen sijaan vaa­ dimme aina jotain hyvitykseksi , emme pääse kasvun ja kulutuksen ikeestä . Luopuminen on mahdollista . Suomessa on 297 kuntaa , joissa tullaan toimeen ilman wolttausta . Ilman säh­ köpotkulautoja liikutaan vielä useammassa niemennokassa . On palattava perusasioihin . On otettava Walden kauniiseen käteen ja luettava : vaat­ teita tarvitaan ruumiinlämmön tallessa pi­ tämiseen – niiden ei tarvitse olla Samujin konkurssipesästä . Syöminen pitää hengissä – Mikko Kärnä ( kesk ) itse pyytämänsä hirvi­ paistin äärellä ansaitsee arvostukseni ennen vihreää , joka kyselee suosituksia Tallinnan vegaanisista fine dining paikoista . Kärnä ei ole identiteettipolitiikassa viaton mutta sentään kylläinen . Voisin oitis koota listan asioista , joista tuli­ si luopua ensimmäisenä : skuuteista , lihasta , brunsseista , Berliinin matkoista ja älykellois­ ta . Listan voisi aloittaa varmasti omistakin mielipaheistani . Siksi synti sopii ilmaston­ muutoksesta puhumiseen . Olemme kaikki syyllisiä ja pelastusta vailla – tosin ilmas­ tonmuutoksen osalta meillä on pelastuksen avaimet käsissämme . Pienikin synti on synti , vaikka skuutti kuluttaa autoa ja maata pitkin tehty Italian matka lentämistä vähemmän . Synnin vaikutus ei näy , ja silti synti rikkoo suhdetta itseen , lähimmäiseen ja Jumalaan . Jumalan tilalle voi vaihtaa biodiversiteetin . Teologisesti niillä ei ole juuri eroa . Kumpaa­ kaan ei inhimillinen järki käsitä .
• A.W. YRJÄNÄ , original Paperi T . Suosittua mu­ siikkia ja kehnoja runokirjoja . Vuoden 2003 Aion levyllä CMX ja Yrjänä onnistuivat yhdis­ tämään leikkaa & liimaa sävellystekniikan rokkaaviin kitaroihin ja tavamerkkimäisiin Yrjänä teksteihin poikkeuksellisen hienosti . Tunnelma on kolkko , kylmä ja kaikkeen väsy­ nyt . Levyn poppaavin kappale Melankolia on tiivistys lähes koko CMX : n tuotannosta . Aluksi vaikean kuuloista ” tekotaiteellista paskaa ”, sen jälkeen mukaansatempaava kertosäe . Aluksi ajatukset pelkkiä houreita / toiveet kuin aamuinen seitti / koko elämänaika tuhkaa ja sumua. Lopuksi varo liittymästä heihin / jotka usko eivät enää mihinkään . Kaikki on hyvin . PT KULTTUURIKLASSIKKO T: JANNE SIIRONEN K: VIIVI PROKOFJEV TUOTTAJA IVAN SHAPOVALOVILLA oli visio . Hän näki kaksi koulutyttöä suutelemassa sateessa ihmisten tuijottaessa . Entisen las­ tenpsykologin ja mainosmiehen konsepti t . A . T . u : sta syntyi siis tavallaan takaperin . Provokatiivisesta musiikkivideosta puuttui enää itse musiikki ja artistit . Koe esiintymiset järjestettiin Moskovas­ sa alkuvuodesta 1999 . Shapovalovin on­ nenpotkuksi 500 hakijan joukossa oli kaksi tyttöä , joiden kemia oli vertaansa vailla . 15 vuotias Lena Katina ja ja puoli vuotta nuo­ rempi Julia Volkova tulivat molemmat kes­ kiluokkaisista kodeista , olivat harrastaneet pianonsoittoa pienestä pitäen , ja laulaneet yhdessä suositussa lastenbändi Neposedissa . Kun t . A . T . u : n ensimmäistä albumia 200 Po Vstrechnoyta alettiin levyttää talvella 1999 , oli Venäjä vielä polvillaan . Koko 1990 luvun kestänyt , Neuvostoliiton romahdusta seuran­ nut kaoottinen smuta oli huipentunut vuoden 1998 massiiviseen talouskriisin , joka vei 30 prosenttia venäläisten reaaliansioista , noin viisi prosenttia Venäjän kokonais BKT : stä , ja viimeisetkin rippeet entisen suurvallan omanarvontunnosta . t . A . T . u : n debyyttialbumi ei ole poliittinen levy . Olisi kuitenkin hassua , jos siihen ei olisi tallentunut tunnejälkiä ajasta , jossa se on syntynyt . Sen tekijät olivat todistaneet maan vapaapudotuksen , irti päästetyn turbokapi­ talismin ja ne haparoivat ensiaskeleet , joita uusi Venäjä ja sen nuoriso olivat ottamassa . Putinin ensimmäinen presidenttikausi alkoi toukokuussa 2000 . t . A . T . u : n ensisingle Ya Soshla s Uma julkaistiin saman vuoden jou­ lukuussa . Se nousi nopeasti listakärkeen ja pysytteli lopulta 18 viikkoa Venäjän listaykkö­ senä . Kokonainen pitkäsoitto seurasi keväällä 2001 . 200 PO VSTRECHNOY on musiikkia kotoa karkaamiseen . Se jyrää eteenpäin hengäs­ tyttävällä vimmalla . Musiikillisesti albumin soundissa yhdistyvät neuvostorockin kulmik­ kuus , eurokitsch , industrial biitit ja hysteeri­ sen korkeat lauluäänet . Nas Ne Dogonyatin hakkaavasta uhmasta liu ’ utaan Malchik-Geyn 3X CMX – Melankolia 2003 Strobovalon nopeudella limuvodkan humalluttavaan euforiaan . 30 Minut on täydellinen The Shangri Las pas­ tissi , melkein koomisen melodramaattinen angstisuudessaan . Levy vie puberteettiseen tunnemyrskyyn , jota voi aikuisuuden turvin vain seurata kau­ histuneena sivusta ja toivoa , ettei kenellekään nyt vaan sattuisi mitään . Kuten kuka tahansa teini ikäinen , on 200 Po Vstrechnoy itsesääliin taipuvainen , klisei­ nen , vilpitön , pöhkö , kalkuloiva , hellyttävä , hyperaktiivinen ja julma . On vaikea sanoa , onko se millään tavalla aito , mutta jossain levyn muovisen mekaniikan alla tuntuu jon­ kinlainen terävä kulma , johon voisi oikeasti satuttaa itsensä . Nyky­Venäjä saavuttaa puberteetin. 2000 ­luvun taitteesta
• 39 Vitas – 7th Element 2001 Helsinki 12 2004 JOS T . A . T . U . onnistuttiin brändäämään länsi­ yleisön silmää hiveleväksi , Vitas koki kovem­ man kohtalon . Weird russian singer , kuvailee Youtube ukrainalaislaulajan suosituinta ja eksentrisintä musiikkivideota . Katselukerrat : 81 miljoonaa . Video on yhdistelmä millen­ nium Euroviisuja ja itäblokkilaista Bowie pastissia : tähtisadetikkuja , spagettiolkaimia , langanlaiha ja lapsenkasvoinen Vitas kotiku­ toisessa kyborgiasussa . Hän kurottaa äänensä tolkuttomaan falsettoon ja esittää sitten c osan räpäten . Musiikillisesti 7th Element on Itä Euroopan vastine italodiskolle : aivotonta , tans­ sittavaa , järkyttävän hyvää . Aperol Spritz käteen ja viihtymään ! SS TUOMAS VIMMAN esikoisromaani kertoo pinta­ liitoelämästä 1990 luvun lopun Helsingissä . Sen päähenkilö on uusmedia AD , jolla on lo­ puttomasti aikaa ja rahaa nautiskella elämästä eli vetää samppanjaa , konvehteja ja bilehuu­ meita . Blöijataan taksimersulla ja kiillotetaan stifloja . Yritetään jäljitellä Amerikan Psykoa ja Oscar Wildea . Tänä päivänä kirja viihdyttää lähinnä luksusmerkki namedroppailunsa ja stadin slangin vuoksi : ” Matkustin aina mah­ dollisimman kevyesti ja läppärin lisäksi mulla oli beesissä ainoastaan snadi veska . Heivasin sen olalleni ja dallasin spaddua poltellen blokin toiseen päähän Blue Roomiin .” Feministeille kaikenlaisia sisältövaroituksia . ISH YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 t . A . T . u : n debyytti ennakoi tunnelmallaan emorockin kaupallisen aallon ensityrskyjä . Se , että alkuperäinen venäjänkielinen albumi myi yli kaksi miljoonaa kappaletta , on ihme . 2000 luvun alussa Venäjän levymyynnistä noin 90 prosenttia oli piraattikauppaa . Japanissa t . A . T . u : un seottiin täysin : eng­ lanninkielinen debyytti myi kaksi miljoonaa kappaletta , ja jopa levyn venäjänkielinen ver­ sio möi maassa platinaa . Meksikossa jokai­ nen bändin kolmesta studioalbumista nousi listaykköseksi . Trevor Hornin puleeraama englanninkielinen 200 km / h in the Wrong Lane oli maailmanlaajuisestikin yksi vuoden myydyimpiä albumeita . Läntinen popmedia sivuutti t . A . T . u : n silti pääosin jonkinlaisena novelty aktina . Taval­ laan tämä on ymmärrettävää . Smash Hitsin toimituksesta on pitkä matka Goljanovon be­ tonilähiöihin . Osittain vastaanotto oli puhdas­ ta orientalismia ; huonosti englantia puhuvat kurittomat venäläistytöt herättivät reaktioita , jotka kertoivat monesti paljon enemmän kau­ histelijoista kuin itse subjektista . Silti t . A . T . u . tuli , näkyi ja menestyi . Lenan ja Julian suudelma kiersi sadasosasekunnissa ympäri maailman ja saattoi olla ensimmäi­ nen samansukupuolinen suudelma , jonka moni katsoja oli eläissään nähnyt . Kyynistä ja kalkuloitua ? Varmaankin . Tehokasta ? Niin tehokasta , että Madonna ja Britney toistivat saman tempun vuotta myöhemmin MTV : n VMA gaalassa . T.A.T.U : 20 PO VS TR EC HN OY
• 40 FIKTIO T: JAAKKO YLI-JUONIKAS K: PAULIINA HOLMA FUKSIO K: SHUTTERSTOCK Tervetuliaiset töih -, siis tieteen kehtoon NO NIIN , TERVETULOA yliopistolle ! Ensin Amanda Pasasen naama . Toiseksi kuva kovakuoriaisesta . Sen tieteellisen nimen osaaminen on kivaa triviaa vaikka baariin . Sitten asiaan . Saatte takuulla töitä , kun­ han pääsette pois täältä . Kysymyksiä ? Hyvä . Nyt parijonoon , nimi kirjaan , kättä päälle , ja töihin . TÄLLÄ PALSTALLA NIMIMERKKI ”VUKSI” HAVAINNOI AKATEEMISTA ELÄMÄÄ. REHTORIN KÄTTELYSTÄ VUKSI POISTUI VARSIN VAIKUTTUNEENA. AURINGON PÄISTÄREITÄ lojui tallipihassa hujan hajan . Myös omegan muotoiset on­ nenmerkit laikuttivat tanteretta : hevoset ja ponit olivat teikaroineet siinä edestakaisin kuten aina . Rauta anturoiden kaaret olivat koristelleet sotkuisella kampakeramiikallaan hiekan ja saven ja kuran ja hampun . Kokeilujakso oli ohi . Auringon päistäreillä ruoskitut vainajat hauduttelivat tuloksia , ma­ kustelivat ja mehustelivat hamppua kaikessa hautarauhassa , oljentelivat oljilla , liehtoivat kokeen jälkihehkua . Hiljakkoin talleilla oli siirrytty uuteen aikaan ja aikakäsitykseen : karjakko , maitotyttö , hiljakko . Viikkokausia kestäneen hapuilun , haistelun , tapailun ja tunnustelun jälkeen saattoi jo unissakävijän varmuudella sanoa , että kokemus uudesta hamppukuivikkeesta oli sataprosenttisen hyönteinen . Heinäkuinen höynäytys oli men­ nyt täydestä , tuli täyteen hampun täyteläisiä höytyviä ja hyötyeläinten puuskuttamaa aa­ musumua . Ajatus sumeili aamussa pölyttä­ jäparven lailla , haki muotoa kanervikosta ja metsän reunan varjoista . Se nojasi ulkohyyskän seinään . Se otti tukea tallin seinästä , maneesin seinästä , kar­ sinan seinistä , hieroi tikut syvälle kämmeniin , niin että siihen olisi melkein voinut heittäytyä riipuntaan . Ponnisti . Poski ja rinta seinää vas­ ten , täynnä tikkuja . Hamppuköysissä se oli jo rimpuillut ja repinyt kämmenensä valmiiksi , se ei tuntunut missään , ei niin miltään , mil­ lekään . Ja kysyi : mikä näistä on neljäs seinä , onko näistä neljäs seinä mikään , missä se on , mikä se on tässä ulottuvuudessa , ulottuuko ajatuksen päistäre neljänteen seinään , mitä se tarkoittaa meille täällä ? Näyttämöllä neljännen seinän uskotaan kaa­ tuvan , kun esiintyjä kääntyy yleisön puoleen ; äkkinäinen liike saa kantavan rakenteen kaatu­ maan . Totuusharha höyrystyy ja haihtuu , kun esiintyjä ilmaisee olevansa tosi eikä vain toden kuvajainen . Se on erikoista , harvinaista , nu­ rinkuristakin : siis tässä peilitalossako on vain yksi piste , josta tiettyyn oikeaan suuntaan katsomalla voi nähdä ja todeta , kuinka tosi tulee esiin ? Ja mikä keskeisintä , onko meidän peilitalossamme vastakappaletta noille kuvit­ teellisten ulottuvuuksien sermeille ? Erottaako neljäs sermi vain totta ja kuvitusta ? Ja aina niin päin , että kuviteltu puhuttelee kuvitteli­ jaa ? Etteikö meidän maailmamme pimeys ja hämähäkinseitit kätke katsomoa , jonka voisi kohdevaloa kääntämällä räväyttää näkyviin ? Uusi kuivike ylitti odotukset ja kokeilua päätettiin jatkaa
• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 41 Sattuuhan tiemmä joskus semmoistakin , että elävä tämän maailman ihminen kääntyy korkeamman voiman puoleen . Meemiku­ vassa vanhus pui nyrkkiä pilvelle ja syytää manauksia taivaisiin . Vanha merimies kiroaa myrskypilveä , ärjyy ymmärkille . Emme ole itse tämmöistä kokeneet , mutta jokin sermi täytyy kai silloinkin sysätä nurin . Ei kai mitään tuonpuoleista olisikaan , ellei tuota erottaisi tästä jokin normaalioloissa ylittämätön seinä . Tuota noin . Tuota tuota . Onko vanhus tällöin näyttelijä , joka paljastaa tempun korkeam­ malle voimalle ? Korkea voima on lyyhistynyt penkkiin , haukottelee , torkahtelee , rapistelee kvasaareja ja imee virvoitusjuomaa eikä kä­ sitä mitään , kaikki menee yli ymmärryksen . Tai sitten on käynnissä lastennäytös , korkea voima toljottaa tapahtumia suu auki ja sil­ mät selällään , äärimmilleen keskittyneenä , kertomuksen elävältä nielemänä . Täytyy työntää nurin neljäs seinä ja katsoa korkeaa voimaa silmiin , jotta tämä heräisi huumauk­ sesta , joka ei syntynyt pistävästi silmiin tuijottamalla hypnoositaikurin tapaan , vaan täsmälleen päinvastoin , kaihtamalla katseiden kohtaamista viimeiseen saakka . Ajatus tarttuu seinässä riippuvaan riimuun veltolla otteella , tuskin jaksaa kantaa sitä päät­ telyn loppuun . Kuvittelen tämän kuvatuksen eli olen sen ehtona . Ehtona olen myös niille näennäisesti korkeammille voimille , jotka aja­ tuksiini ovat hivuttautuneet ja kuvittuneet . Sillä pelkkiä kuvatuksiahan täytyy olla kaik­ kien semmoisten , mitkä pystyn mieltämään . Jos kohta kuvatus ei voi minua nähdä eikä mi­ tään minusta tiedä , se voi silti kääntyä minun puoleeni ja puhutella . En voi sanoa sille mitään takaisin , en saa tahtoani kuuluviin . Näyttelijä tietysti näkee minut ja kuulee huutoni katso­ mosta lavalle , mutta näytelty ei . Vastaavasti voin puolestani minä puhua sille tuonpuo­ leiselle ymmärkille , josta ei voi mitään tietää eikä sanoa , korkeintaan osoittaa ja elehtiä , heilauttaa riimua , piirtää ilmaan : tämmöinen , vähän jotakin tämäntapaista , tuota noin , tai ei oikeastaan , ei mitään sinne päinkään , eikä tännekään päin , eikä tuonne , tai siis tuota tuota . Sama sääntö näyttää pätevän siinä­ kin : kuten ei mielikuviteltu , yleisönsä puoleen kääntynyt maailmanlopun ratsastaja saa sel­ vää pilkka eikä varoitushuudoistani vaikka heittäisin valkokangasta lusikalla , samoin en minäkään kuule tuonpuoleista pilkka tahi va­ roitushuutelua . Jotakin jos kuulen , se kuuluu kuvittelukykyni piiriin eli tulee tältä puolen , näiden seinien sisältä . Näiden seinien sisälle , kahden sotajoukon väliin , meidät on saarrettu : yhdet olemme kuvitelleet ja voimme nähdä , toisia emme koskaan voi nähdä emmekä tavoittaa . Eräät esiintyvät minulle , toisille minut kukaties on pantu esiintymään . Siinä ravintoketjus­ sa kahden rintaman välissä rimpuilen sinne tänne päivästä toiseen , leukaluu menee päivä päivältä pahemmin sijoiltaan näkymättömän voiman tempoessa ketjua , verinen vaahto vain purskuu sieraimistakin kuolainten runneltua poskihampaat , joita tuskin sentään enää tarvitsen , koska tässä ravintoketjussa syön vain aineettomia kertomuksia ja kuvitteellisia hahmoja ja olen kukaties itse samanlainen aineeton kertomus sille , joka minua piilostaan tarkkailee ja syö elävältä , kunnes saavuttaa ytimeni ja tyhjentää siitä mehun , jolloin kipinä vihdoin sammuu .
• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 42 KUN RAKAS KISSANI kuoli kesällä yllättäen vain 11 vuotiaana , avasin Googlen ja kirjoitin hakusanat : ” Crystal for grieving and death ”. Aiheeseen perehtyneet sivut ohjeistivat , että paras kivi kuoleman aiheuttaman surun selättämiseksi olisi lepidoliitti . Lepidoliitin sanotaan auttavan ” transitioissa ”, mistä kuo­ lemassakin on kyse . Jokin siirtyy fyysiseltä tasolta sielulliselle tasolle . Lisäksi lepidoliitti mineraalin sisältämä litium tasoittaa vihan , surun ja ahdistuksen tunteita . En ole kivineni yksin . Uushenkisyys trendaa siinä mittakaavassa , että aihetta käsitellään jo perinteisissä uutismedioissa . Syyskuussa The Guardian julkaisi laajan ar­ tikkelin , jossa käsiteltiin kristallibuumia yhte­ nä uushenkisyyden varjopuolista . Kristallien suosio kasvaa , mutta kivien alkuperästä ei olla kiinnostuneita . Artikkelissa kuvaillaan , kuinka kolmansissa maissa aikuiset ja pienet lapset kaivavat maan alla henkensä uhalla ja nälkä­ palkalla kiviä , jotta me länsimaissa voisimme kasvaa ihmisinä ja kohottaa värähtelyjämme . Uutinen sai harmittomat värikkäät kivet näyttäytymään kelmeässä valossa – myös lepidoliittini , sillä en tiedä sen alkuperää . Ennen kuin kristallin ottaa käyttöönsä , sen energia pitää puhdistaa . Mitkään rituaalit eivät kuitenkaan puhdista kiviä siitä painavas­ ta lastista , jonka varjossa mineraalit kärrätään ulottuvillemme . HENKISYYS ON AUTTANUT minua monissa asioissa , joihin en ole kokenut saavani apua esimerkiksi terapiasta . Silti se on alkanut tuot­ taa syyllisyyttä . Kuluttaminen on kuluttamista – oli kyseessä sitten uusi kivi tai uudet ryysyt . Useat joogasaleista tutut rituaalit näyt­ täytyvät kyseenalaisina . Esimerkiksi palo TOP 10 K: SHUTTERSTOCK Sinun kristallisi eivät ole sinun KOLUMNI T: ELINA TERVONEN K: MIKKO RIKALA TOP 10 Kapitalistit Karl Marx Roope Ankka Gwyneth Paltrow Logan Roy Andy McCoy Juhani Mykkänen Mies Hissi Kone Rihanna Batman Henry Ford 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. Uushenkisyyden ei pidä muuttua riistoksi , kirjoittaa Elina Tervonen . santo tikkujen sanotaan tuovan tilaan maadoi­ tusta ja rauhaa , mutta samalla puun kysynnän kasvu on tehdä lajista uhanalaisen . Valkoista syyllisyyttä lisää tieto siitä , että alkuperäis­ asukkaita on vuosikausia rangaistu perin­ teidensä harjoittamisesta . Uushenkisyyden myötä valkoisten sielujen värähtely yhtäkkiä kaipaakin näille kansoille ominaisia rituaaleja . Syyllisyyttä pitäisi tuntea kuluttamisesta , ei henkisyydestä itsestään . Vierastan sitä , että henkisyydestä puhutaan ” trendinä ”. Henkisyys ei ole ihmisyydestä irrallinen ilmiö , vaan olennainen osa ihmisyyttä , sielun ja tar­ koituksen tutkiskelua . Henkisyyttä on ollut niin kauan kuin on ollut ihmisyyttä . TIETÄ HENKISYYTEEN EI tarvitse etsiä kau­ kaa . Se voi löytyä myös omaa kulttuuria tut­ kimalla , perinteet kun tuppaavat olemaan eri kulttuureissa hyvin samankaltaisia . Perehdyttyäni asiaan opin , että lepidoliit­ tia ja muita kristalleja on löydettävissä myös Suomen maaperästä . Asiaan vihkiytynyt voi löytää energeettisiä kiviä , kuten lumikvartsia ja maasälpää , kävelemällä luonnossa . Maa­ perämme kivien sanotaan jopa värähtelevän erityisen voimakkaalla taajuudella , sillä kal­ lioperämme on hyvin vanhaa . Kivet voivat toimia myös itsetutkiskelun välineenä . Kun pitelen tiettyä elämänaluetta parantavaa kiveä , opettelen olemaan parempi itselleni , toisille ja ympäröivälle luonnolle . On jokaisen henkisyyttä harjoittavan velvollisuus varmistaa , ettei oma harjoitus riistä muita . Kivet voivat myös tuoda lohtua . Lepidoliit­ tini on kulkenut vaatteissani kissani poisme­ nosta lähtien . Toisinaan unohdan kiven olemassaolon , ja se tippuu lattialle , kun riisuudun . Kun kivi ko­ lahtaa lattiaan , ajattelen , että kissani sanoo tuonpuoleisesta ” moi ” – ja hymyilen . PALSTALLA LAITETAAN ASIOITA TÄRKEYSJÄRJESTYKSEEN
• YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2019 43 Yön vartija YSTÄVÄKIRJA T: TOIMITUS K: SARA HORNIG MILLAINEN ON VARHAISIN YÖELÄMÄÄN LIITTYVÄ MUISTOSI? Se on muurin murtumisen jälkeiseltä ajalta , klubilta nimeltä Planet , joka sijaitsi vanhas­ sa berliiniläisessä varastohallissa . Juhlimme illasta seuraavaan aamupäivään asti . Kaikki halailivat ja olivat onnellisia . Se on fantastinen ensimmäinen klubimuisto . MITEN PÄÄDYIT OVIMIEHEKSI? Jotenkin ihmisen täytyy maksaa vuokransa ja saada leipää pöytään . 1990 luvulla pidin taukoa valokuvaamisesta . Elin hyvin vahvasti klubimaailmassa , ja ajauduin portsariksi tie­ natakseni elantoni . MONI BERGAHINIIN PYRKIVÄ TULEE KÄÄNNYTETYKSI OVELTA. MITEN KLUBILLE PÄÄSEE SISÄÄN? Tyypillinen lehtimiehen kysymys ! Klubi on pyörinyt jo 15 vuotta , joten ei sinne voi olla niin vaikeaa päästä sisään . MILLAINEN ON OLLUT KAIKKIEN AIKOJEN KEHNOIN YRITYS PÄÄSTÄ BERGHAININ OVIMIESTEN OHI? Seuraava kysymys . MISTÄ TIETÄÄ OLLEENSA JUHLISSA LIIAN KAUAN? Parhaimmillaanhan sitä ei tiedä . Kun astuu ulos Berghainista ja onkin jo sunnuntai , ja ajan , paikan ja tilan taju on kadonnut … Se tarkoittaa , että on ollut hyvät bileet . Jos huomaa uupu­ vansa , voi mennä välillä kotiin lepäämään ja tulla seuraavana iltana takaisin . Itselleni täl­ laisia oireita ei ole koskaan tullut . MIKSI TEKNOSTA ON TULLUT NIIN SUOSITTUA? Siksi , että hiphopin ja teknon jälkeen ei ole tullut mitään uutta , joskin tekno on kehittynyt KUKA: SVEN MARQUARDT, 57 ASUU: BERLIINISSÄ TEKEE: BERGHAIN-TEKNOKLUBIN ALKUPERÄINEN, TUNNETUIN JA PELÄTYIN OVIMIES. PÄÄTTÄÄ, KETKÄ BILEISIIN PÄÄSTETÄÄN. TEHNYT URAA MYÖS VALOKUVAAJANA. MARQUARDTIN ELÄMÄSTÄ KERTOVA BEAUTY AND DECAY -DOKUMENTTI ESITETTIIN RAKKAUTTA & ANARKIAA -FESTIVAALEILLA SYYSKUUSSA. uudenlaisiin suuntiin . MIKÄ ON LEMPIVÄRISI? Pehmeä , syvä , samettinen punainen . Vaatteissa suosin ehdottomasti mustaa ja valkoista . VALOKUVAAT AINOASTAAN FILMILLE. MIKSI? Pidän filmikuvauksen yllättävyydestä . Se on salaperäistä ja sattuman­ varaista digikuvaan verrattuna . Kuvaan aina luonnonvalossa , mutta mikään ei ole kamalampaa kuin suora auringonvalo . Mitä vähemmän valoa , sen parempi . MITÄ AJATTELET SELFIEISTÄ? Missään en ole nähnyt yhtä kauheaa selfie kulttuuria kuin Los Angelesissa , jossa mennään täydessä meikissä rannallekin vain , jotta voisi ottaa yhden kuvan . Ei ole minun juttuni . Tänään joku juoksi perääni huutaen ” Mr . Berghain ! Mr . Berghain !” ja halusi ottaa yhteisselfien . En minä ole Berghain , olen Mr . Marquardt ! Mutta suostuin sitten kuitenkin . MILLAISIA ELÄMÄNOHJEITA ANTAISIT PARIKYMPPISILLE? Pysy omana itsenäsi . Riippumatta siitä , haluatko olla lakimies vai tai­ teilija : pyri tosissasi tavoitteitasi kohti . Itsemääräämisoikeus ja vapaus ovat aina olleet minulle tärkeitä .
• 44 5