AUGUSTO ASIS DE BARROS NIKLAS BACKLUND ANTONIA BÄCKMAN BENJAMIN BERGAN OSCAR BYMAN DAN CEDERLÖF VICTOR DAHLBERG BENJAMIN ELLENBERG JULIANE FUCHS INGRID GEUST SARA HAAPALAHTI EMILIA HANHIROVA KASPER KANNOSTO MORRIS LIEMOLA BELLA PAASIMÄKI ALMA PORTIN EMMA RINGBOM BERTHA SIMOJOKI PAOLA STENWALL VISA KIIKA ANNA KORKMAN PATRICK KOSKI JESSICA KUHLEFELT TYKO HERTZBERG EMILIE JÄNTTI ELLINOR JUTH PAVEL PETROV EMMI PIIPPO FREJA PONTÁN HELGE SAKKESTAD NICOLAS SJÖBERG ELIOTT TALLQVIST STINA WAHLSTEN ELLEN WENMAN ANDERS WESTERLUND RÖSTA HÅLLBART RÖSTA UNGT. VÅRA KANDIDATER I HELSINGFORS
K uluneen vuoden aikana poliitikot, pääkirjoittajat, toimittajat, presidenteiksi itseään luulevat toimittajat, kolumnistit, influencerit ja muut auktoriteetit, joilla on suu eikä itsekunnioitusta sitä sulkea, ovat havahtuneet siihen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää – ja auliisti saarnanneet siitä muillekin. Pandemian lähestyvä päättyminen puolestaan paljastaa, mitä asioita ei koronan jälkeisessä maailmassa kaivata mieluiten ollenkaan. Viikoittaisia korona mullistaa X:n -”analyysejä”. Puuduttavia jorinoita uudesta ja vanhasta normaalista ja siitä, onko mitään uutta ja vanhaa normaalia edes olemassa ja jos onkin, niin ainakaan paluuta vanhaan normaaliin ei ole. Loputtomia koronakirjoja, koronaesseitä, koronablogeja, koronapäivityksiä, koronatwiittejä, koronastooreja, koronatarinoita. Kyttäämistä ja moralisointia. Webinaareja. Etäkokouksia. Etäopiskelua. Etäkoulua. Etäjuhlia. Etäjumppaa. Etäelämää. Käsidesin hajua. Kertakäyttömaskeja. Kestomaskeja. Maskeja. Maskiaknea. Itsepetosta. Duolingon lataamista, jumppavälineiden ostamista, kirjojen hamstraamista, projektien aloittamista ja luovuttamisesta syyllistymistä. Autuaita ovat ne, jotka päättivät alusta alkaen keskittyä pleikkarin pelaamiseen, ykköskaljan juomiseen ja lahoamiseen. Väkinäisiä koronavillityksiä. Hapanjuurileipää, koronaotsahiuksia, somehaasteita. Kilpailua siitä, kuka on kärsinyt eniten. Vanhukset, keski-ikäiset, nuoret aikuiset, työmarkkinoille tulevat, opiskelijat, nuoret, lapset, vauvat, maahanmuuttajat, seksuaalivähemmistöt, sukupuolivähemmistöt, päihdeongelmaiset. Hoitohenkilökunta, kassatyöntekijät, ruokalähetit, taiteilijat, urheilijat, opettajat, yritykset, työntekijät. Kuntatalous, valtiontalous, maailmantalous. Ajan ja musteen säästämiseksi tässä oikeat vastaukset alun kysymykseen: terveys, toimeentulo, ystävyys, rakkaus. Ja pleikkari. Imelin kesäterveisin Tuija Siltamäki päätoimittaja KORONAN VÄLIRIIHI E nnen juhlia nainen oli sanonut, ettei halua seksiä. Kun hän myöhemmin yöllä päätyi miehen kanssa nukkumaan samaan sänkyyn erillisen peiton alle, se ei hänestä tarkoittanut suostumista seksiin. Näin tulkitsi myös Ruotsin korkein oikeus. Mies sai tuomion tuottamuksellisesta raiskauksesta, koska hän oli edennyt penetraatioon, vaikka oli riski vapaaehtoisuuden puuttumisesta. Syytetty kertoikin oikeudessa, että hän ei ollut varma, oliko nainen muuttanut mieltään. Ruotsi uudisti raiskauslakinsa Me Toon jälkiaalloissa, ja Suomi tekee pian samoin. Hallitus toivoo, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus vahvistuu lakiuudistuksen jälkeen. Syyttäjä voi viedä eteenpäin myös tapauksia, joissa ei ole käytetty väkivaltaa. Ruotsissa on esimerkiksi tuomittu tilanteista, joissa tekijä on aloittanut seksin niin yllättäen, ettei toinen ole ehtinyt sanoa mitään. Ruotsissa on väliä sillä, mitä ennen treffejä on keskusteltu. Jos toinen on sanonut, ettei halua seksiä, passiivisuus ei ole enää myöntymisen merkki. Täytyy kuulla toiselta: kyllä. Minea Koskinen Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, jonka kirjoittama juttu seksuaalirikoslain uudistuksesta alkaa sivulta 26. Mä haluan vain nukkua alapääkirjoitus PÄÄKIRJOITUS KUVAT: ANTTI YRJÖNEN, EINO ANSIO ylioppilaslehti.fi 3
ylioppilaslehti 3/2021 päätoimittaja tUija SiLtamäKi art director aNtti YrjÖNeN toimitUSSihteerit SoNia eL KameL KaroLiiNa paaNaNeN teKijÖiNä täSSä NUmeroSSa ANNA ANUNDI, EINO ANSIO, SARA HARJU, HELMI KAJASTE, JUHO KANKAANPÄÄ, MILJA KEINÄNEN, MINEA KOSKINEN, EILI-KAIJA KUUSNIEMI, RIKU LEHTORANTA, ALMA ONALI, ANNI SAIRIO, RONJA SALMI, ROOSA SAVO, ARTTU SEPPÄNEN, ANTON VARPAMATAITTONEN KaNNeN KUva ANNA ANUNDI perUStettU 1913 108. vUoSiKerta SähKÖpoStioSoitteet ETUNIMI.SUKUNIMI @YLIOPPILASLEHTI.FI twitter , iNStagram , facebooK @YLIOPPILASLEHTI KUStaNtaja YLIOPPILASLEHDEN KUSTANNUS OY oSoite LEPPÄSUONKATU 9 B 00100 HELSINKI paiNo PRINTALL AS TALLINNA, VIRO toimitUSjohtaja LEEA TOLVAS LEEA.TOLVAS@YLVA.FI oSoitteeNmUUtoKSet ja tiLaUKSet YLIOPPILASLEHTI.FI/ TILAAJAPALVELUT mediatiedot YLIOPPILASLEHTI.FI/ MEDIATIEDOT SeUraava NUmero 3.9.2021 iSSN 0355-9246 1458-445X verKKoLehti toimitUS ei vaStaa tiLaamatta LähetetYStä aiNeiStoSta . YLioppiLaSLehdeN KUStaNNUS oY oN aiKaKaUSLehtieN LiitoN SeKä KULttUUri -, mieLipide ja tiede LehtieN Liitto KULtti rY : N jäSeN . TEKIJÖITÄ ”KAKSIKYMMENTÄVUOTIAANA sitä julistaa, ettei koskaan halua muuttaa omakotitaloon Espooseen, ettei halua kahta lasta eikä kultaistanoutajaa”, kuului reportaasin alustus. Mutta vanhetessa sitä oivaltaa, ettei mikään niistä ole välttämättä kohtalona pahimmasta päästä. Ylioppilaslehdessä 9/2009 nelihenkinen työryhmä, Antti Järvi, Ninni Lehtniemi, Veera Luoma-aho ja Matti Markkola, eläytyi keski-ikäistyvään ja -luokkaistuvaan suomalaiseen ja pohti, kuinka yksilöksi julistautuminen kieltäytymällä mukavuuksista tuntuu vähemmän omaperäiseltä ja enemmän omahyväiseltä. ”Onko espoolainen perheellinen muka automaattisesti vähemmän kiinnostava kuin helsinkiläissinkku?”, he kysyivät ja antoivat talopakettifirmalle ja S-etukortille mahdollisuuden. Reportaasi Aikuisten oikeesti on luettavissa osoitteessa www.ylioppilaslehti.fi. RE TR O RIKU LEHTORANTA (s. 1990) on vapaa toimittaja, joka on kirjoittanut esimerkiksi yliopistoelämästä, musiikista, teatterista ja kirjallisuudesta. Hän on opiskellut musiikkitiedettä ja työskennellyt musiikin parissa muutenkin. Tähän lehteen hän kirjoitti tutkijoiden työoloista yliopistoissa. TOP-10 KESÄN MERKIT 1. Huumekauppaa Pengerpuistossa 2. Zyskowicz Strindbergissä 3. Erikoishousut Alppipuistossa 4. Otto Meri lintujahdissa 5. Rataraivo Stadikalla 6. Petrus Pennanen kaikkialla 7. Influencereita maakunnassa 8. Missejä Mattolaiturilla 9. Teknoa parkkipaikalla 10. Jatkot mattolaiturilla Palstalla laitetaan asioita tärkeysjärjestykseen. ANNA ANUNDI (s. 2000) on graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Viime keväänä hän kuvitti ystäviensä karanteenielämää ja suunnitteli töistä omakustannekirjan #Socialdistancing – Illustrations of people in the time of isolation. Teos valittiin Vuoden kauneimmat kirjat 2020 -kokoelmaan. Elokapina järjesti mielenilmauksen hallituksen ilmastokouksen aikaan Helsingin Vuosaaressa 3. helmikuuta 2020. 4 Ylioppilaslehti 3/2021
18 Ja siksi ympäristöliike häiritsee liikennettä ja levittää tekoverta Sanomatalon seiniin. oiKaiSUja Toisin kuin numeron 5/2020 esseessä Helvetti maan alla kerroimme, Mikko Vapa ei ole bioanalyytikko, vaan hänellä on alan opintoja. ANTTI YRJÖNEN JYVÄSKYLÄN ylioppilaslehden Jylkkärin päätoimittaja Tuukka Tervonen on asetellut lehden tuoreimman numeron kanteen itsensä. On lehdessä luettavaakin, kuten juttu, jossa tutkittiin lähes 40 000 maisterintutkielmaa käsittävää tietokantaa ja selvitettiin, millaisilla lopputöillä Jyväskylän yliopistosta on vuodesta 1947 lähtien valmistuttu. Lehdessä on myös kaksi mielenterveyttä käsittelevää juttua, joista toinen pureutuu siihen, miten korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet. Jylkkäri 4/2021 (26.4.) jylkkari.fi TAMPEREEN ylioppilaslehden Visiirin kannessa on vedellä täytetty muovipussi, jonka sisällä on muovieläimiä, kuten porsas. Lehdessä selvitetään, miltä näyttää tulevaisuus, jossa käännösohjelmien käyttö lisääntyy ja kielten opiskelu vähenee. Lisäksi lehti käy läpi, miten korkeakouluopiskelijoiden ruokasuosituksen uudistus vaikuttaa opiskelijaravintoloiden tarjontaan. Tulevaisuudessa ravintoloiden on mahdollista jatkaa koronaajan käytäntöä, jossa Kela-tuettua hävikkiruokaa voi ostaa myös mukaan. AALTO-YLIOPISTON kauppakorkeakoulun ylioppilaslehden Kylterin kannessa on maski päässä mököttävä Tuhkimo. Uudistuneen lehden vuoden ensimmäisessä numerossa käsitellään muun muassa sitä, miten kauppakorkeakoulun ensimmäisen vuoden opiskelijat eli mursut ovat pandemiavuoden aikana pärjänneet. Lisäksi Kylteri kirjoittaa vedestä kaupankäynnin kohteena ja Verohallinnon humoristesta viestintälinjasta. Paperilehdestä voi poimia itselleen talteen myös tarroja. Kylteri 1/2021 (14.4.) kylteri.fi Sonia El Kamel M UU T YL IO PP IL A SL EH D ET VIA DOLOROSA Kevät on suomalaisille taiteilijoille elämän ja kuoleman aikaa. 52 KUVAT: EMILIA ANUNDI, RIKU LEHTORANTA, TEEMU GRANSTRÖM, MAREK SABOGAL KiitoKSet JANNICA AALTO, ISA DAHLSTRÖM, MATLEENA ETELÄSAARI, DANNY L HARLE, TIMO KEKKONEN, KRISTIINA LÄHDE, SOFIA PRAMI, SUSANNE SALMI, ROBERT SUNDMAN & JUHA YLIJURVA. Visiiri 3/2021 (28.4.) visiirilehti.fi ylioppilaslehti.fi 5
KESKUSTELU ON todistamista: Todistan, että olen oikeassa. Todistan, että osaan käyttää verbaalista väkivaltaa uhrin kitinästä huolimatta. Huudan kovempaa, olen siis olemassa omilleni. Muista ei väliä muuten kuin näytösluontoisen kukistamisen uhrina. Viillä, laske tykkäykset, unfollaa, katoa ennen faktoja. Koska viimeksi sanoit: Perhana, olin väärässä, olin kauhea? Koska viimeksi opit jotain? Koska viimeksi annoit tunnustusta oikeistolaiselle, vasemmistolainen, koska tarkastelit käsityksiäsi uuden tiedon valossa, urpo? En voi sietää huutamista. Osittain se johtuu siitä, että minä olen jo täällä norsunluutornissa, joka on rakennettu patriarkaatista, kapitalismista, ableismista ja 001-postinumeroalueesta. Täältä on helppo olla huutamatta, täältä voi kuiskata kryptisesti. Tämä juttu todistaa sen: Ylioppilaslehti tulee tornin juurelle kuuntelemaan ja oikein pyytää, että sanoisitko, ja minä kuiskaan jotain sekavaa, ja se painetaan lehteen. TORNEIHIN PÄÄSEE vain huutamalla, repimällä, kiihottamalla. Minun pääsylippuni oli arroganssi. Nyt minä olen täällä ylhäällä ja voin kuunnella muita ja tajuta kypsän viisikymppisesti, miten sietämätöntä huutaminen on. Nyt minä voin olla sävykäs ja hiljaa, koska minä olen täällä ja minun etuni on hiljaisuus ja sävykkyys. Hiljaisesti ja sävykkäästi ei voi kaataa torneja. Tornit ovat väärin ja hiljaisuus ja sävykkyys ovat oikein. Huutaminen on väärin. Huusin ensin jo ja haluan nyt kieltää sen, kun siitä ei ole minulle taktista hyötyä. Miten kaikki voisivat olla hiljaa ja tulla kuulluiksi? Minä en enää tiedä miten keskustelusta saisi hyvää, tai miten asiat pitäisi tehdä. Murjotan tornissani. Jos joskus tiedänkin, miten pandemia pitäisi torjua tai miten menetellä jalkakäytävällä pyöräilyn tai Lähi-idän suhteen, olen hiljaa. Tiedätte kyllä miksi. Keskustelu on niin huonoa. Aleksi Bardy Kirjoittaja on elokuvatuottaja ja Helsinki-filmin toimitusjohtaja, joka on ennenkin kirjoittanut Ylioppilaslehteen julkisen keskustelun tasosta. Lue osoitteesta ylioppilaslehti.fi, mitä mieltä Bardy oli keskustelusta vuonna 1991. VAIKUTTAA siltä että Kaisa on suututtanut jonkun toimittajaporukan. Yleensä HS ja ylioppilaslehti ja YLE kirjoittavat seksi-voimaantumis-influensserijutuista täysin kritiikittömästi @1 YKSIN opehuoneessa lukemassa @Ylioppilaslehti Mahtava ytimekäs pääkirjoitus ja hytkyttävän jännittävä kadonneen ministerin metsästys. @WakaWaino TUSKIN tämä triljoonaa lukijaa tavoittaa, mutta lukusuositus kyllä täältä varsin kiinnostavalle jutulle Malmin lentokenttään liittyvästä väännöstä kaupunkipolitiikassa. @AtteHarjanne MALMIN lentokenttä Malmin lentokenttä Malmin lentokenttä Malmin lentokenttä Malmin lentokenttä Malmin lentokenttä Malmin lentokenttä Malmin lentokenttä Malmin lentokenttä Malmin lentokenttä Malmin lentokenttä Malmin lentokenttä Malmin lentokenttä #Malminlentokenttä Malmin lentoke @Annannanna17 PEDANTTINA ja muutenkin ikävänä ihmisenä huomautan, ettei se Malmi nyt ihan ”keskellä Helsinkiä” ole. Erinomainen juttu kyllä! @ janhune ”RÖLLIÄ on kritisoitu sen tavasta esittää maaseutujen matalasti koulutetut miehet likaisina ... otuksina, jotka eivät ole valtionosuuksista huolimatta päässeet kunnallisen hammashoidon piiriin.” Kaakao ? nenä ? näppis ?? kiitos @siltamaeki, huh. @ TereSammallahti @TERESAMMALLAHTI @ siltamaeki @Ylioppilaslehti on lakkautettavien aviisien listalla näinä aikoina. Jos ei tämän terävämpää journalistista sisältöä saa aikaiseksi, niin moido. Paperiversio on hyvä sytyke kuitenkin. #journalismi #voimorjensmitäpaskaa @JussiWirtanen @JUSSIWIRTANEN Juttuhan oli siis sarkasmia. @ TereSammallahti TÄRKEITÄ kysymyksiä! Liian vähän puhutaan myös kiertolaiselämää glorifioivan Pelle Hermannin vaikutuksista asunnottomuuteen. @ puumajanne HALUAN tästä jatkojutun missä selvitetään kuinka Hui Hai Hiisi vaikutti ysärin lopulla sekä vuosituhanteen vaihteessa syntyvien ihmisten käsitykseen diktatuurihallinnosta! @Tilli97 KATTI Matikainen opetti minulle, että vaikeista tilanteista pääsee pois maukaisemalla, ja kysynpähän vaan, että mikä on Yleisradion vastuu tässä? Mau? @RobertSundman ENTÄ onko Katti Matikainen salakavala portti turri-seksuaalisuuteen? @panuraatikainen EI siinä ole salakavalan häivääkään. @JamiJarvinen VÄKIVALTAAN ja murhiin johtaa Katti Matikainen ja turrihommat. @bhasic1 MAIJA the ”bee” edustaa oikeaa intersektionaalista avomaailmaa. @PetriOssi HAUSKAN henkilökuvauksen tekivät @Ylioppilaslehti @soniaelkamel @paanainen ja @siltamaeki @ThomasBlomqvis7 VITUN Gen Z. Jungner on saatana Gen Z ei boomer. @ JartoNieminen MÄKIN mietin et mikä idea noiden laittamisessa on.. Itselle tulee ainakin vaan fiilis että toi lehti yrittää olla jotenkin edgy kun printtaa jotain negatiivisia jodelhuuteluita sivuilleen @3 HARMI ku en oo tollasta keskustelua nähny. Oisin voinu kommentoida et mitä helvettiä toi lehti mulle tulee vaikka weboodissa oon kieltäny sen @1 NÄTTIÄ nähdä oma jodlaus painettuna lehteen XD @2 YHTEISHYVÄSSÄ on journalistisesti parempaa sisältöä kuin Ylioppilaslehdessä. @OJ SEISKA on journalistisesti parempaa sisältöä kuin Ylioppilaslehdessä. @1 (SALAA toivon nyt pääseväni ylkkärin jodel-palstalle) @OJ MIE tykkään molemmista! @2 HYVÄ trolli @OJ @3 MIKÄ on ylkkärin Jodelpalsta? @4 MEINASINKI kysyy et yritätkö päästä vaan ite sinne lehden sivuille vai :D @5 PARASTA on se palsta missä vittuilulähetetään asioita ihmisille. @6 MOI Olisi kiva kuulla oliko tuo saamani kirje, koskien Keijo-olutta, teiltä vai käyttääkö joku teidän nimeä? t. Jukka KESKUSTELU ON HUONOA JULKISTA KESKUSTELUA ok, boomer KU VI TU S: M IL JA K EI N Ä N EN 6 Ylioppilaslehti 3/2021
MEIKÄMILLENNIAALI JUOKSEE karkuun milloin mitäkin – toimistotyöaikoja, leveälahkeisia farkkuja ja menestyspöhinää. Z-sukupolvi rakentaa hyvinvointinsa ”viben” varaan. X-sukupolvesta ei ole oikein mitään sanottavaa, ja boomereihin ei varmaan tässä kannata edes mennä. Sukupolvien väliset erot ovat liki loputon meemien lähde. Tiktokissa voi musiikkimakua ja jakausta analysoimalla testata, onko millenniaali vai zoomeri. Sukupolvikokemukset luovat samaistumispintaa myös yhteiskunnallisiin asioihin. Vaikka sukupolvi on helppo arvostelun kohde, se suojelee ja tuo turvaa muuttuvassa maailmassa. Nostalgia vetää puoleensa teknologiakehityksen keskellä, ja etenkin etäaikana kaipaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kyllä minuakin jollain oudolla tavalla lohduttaa tieto siitä, että uran sijaan olimme joskus huolissamme Tamagotchiemme eloonjäämisestä. MAAILMAN MUUTTUMINEN näkyy somessa. Siinä missä boomerit purkavat aggressionsa keskustelupalstoille, z-sukupolvi ajaa asioita sellaisella itsevarmuudella, että sortuu välillä vetämään mutkat suoriksi. Jossain heidän välissään tasapainottelevat millenniaalit, jotka ovat kyllä opetelleet inklusiivisemman puhetavan, mutta saattavat vierastaa zoomereiden ehdottomuutta. Tiktok-sukupolvelle esimerkiksi yhdenvertaisuuteen ja ilmastonmuutokseen liittyvät asiat näyttäytyvät itsestäänselvyyksinä – jotain on tehtävä, näin ei ole hyvä. Boomerit ja x-sukupolvi taas voivat pitää esimerkiksi pronominien ilmoittamisen sometileillä lillukanvarsina, ja vaativat niiden sijaan keskittymään Oikeisiin Ongelmiin. Translain muuttamista vaativa kansalaisaloite keräsi vaadittavat 50 000 allekirjoitusta kahdessa päivässä. Se kertoo paitsi sukupolven joukkovoimasta, myös siitä, että kyse on edelleen oikeista ongelmista. Z-sukupolven ehdottomuutta tarvitaan, jotta heille itsestäänselvistä asioista tulisi mahdollisia muillekin. Sen sijaan, että omaa tietämättömyyttä perustellaan sukupolvien välisellä erolla, pitäisi ymmärtää, että z-sukupolven somessa toitottamat asiat pohjautuvat aiempien sukupolvien työlle. Nykyinen nuorten aikuisten sukupolvi ei ole itse keksinyt asioita, joiden puolesta puhuu, vaan tieto on lisääntynyt ja asenteet muuttuneet sekä aktivismin että näkymättömiin jäävän keskustelun avulla. Aikuistuva ja päätöksentekoon yhä enemmän vaikuttava z-sukupolvi voi toimia laajempienkin ihmisryhmien äänitorvena. Sukupolvimeemejä tarvitaan, jotta tajuamme muuttua, kun meitä aletaan pilkata tarpeeksi. Sara Harju Kirjoittaja on nipin napin millenniaali, joka ei muista modeemin ääntä mutta katuu galtsutilinsä poistamista. KO LU M NI ON KÄYNYT miltei sananparreksi, että Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta on varakas. ”Kuntahan on rikas”, kuulemme melkein kenen hyvänsä sanovan. Tosiasiassa emme voi sanoa ylioppilaskunnan olevan rikkaamman kuin jonkun muunkaan laitoksen, joka omistaa kiinteistön pääkaupungin keskuksessa. Mutta kun on kysymyksessä sellainen laitos kuin ylioppilaskunta, lienee tuommoinen, etupäässä kai hämmästystä sisältävä huudahdus paikallaan, sillä puhtaasti ylioppilaslaitoksena ei kunta luultavasti olisi voinut aineellisesti vaurastua. Ylioppilaskunnan varallisuuden pohjana ovat juuri äskenmainitut kiinteistöt, joiden sotavuosina tapahtunut suunnaton arvonnousu on antanut mahdollisuuden suhteellisesti onnistuneen talouspolitiikan harjoittamiseen. Aikaisemmin lienee kunnan asema monessa suhteessa ollut samanlainen kuin niiden osakuntien nykyään, joilla ei ole omia kiinteistöjä. Kunnan tulolähteenä oli verotus ja kunta oli silloin köyhä. Osakuntien talouden pohjana on melkein yksinomaan verotus eli ne tulot, jotka osakuntain jäsenet lukukausimaksuina suorittavat. Nähtävästi on yliopistolainsäädännön tarkoitus ollut turvata osakuntien talouselämän riippumattomuus määrätessään sen ainoan vakinaisen menoerän, mikä valtion yliopistossa opiskelevan ylioppilaan on suoritettava, tulevaksi osakunnille. Maksun suuruuden ovat osakunnat itse saaneet määrätä. (...) Pysyäksemme asiassa tulemme helposti siihen johtopäätökseen, että osakuntien henkinen harrastuselämä on täysin riippuvainen siitä, minkälaisessa taloudellisessa asemassa osakunnat ovat. T.s. osakuntaelämän vilkastuttaminen on aloitettava talouden parantamisella. Edelläolevasta johtopäätöksestä ei tarvitse tehdä pitkää hyppäystä toiseen, siihen, että maksuja on siis koroitettava. Niin, siitä emme halua tässä yhteydessä lausua mieltämme. Ylioppilaslehden tilausmaksu on yksi niitä menoeriä, joka sisältyy lukukausimaksuun, joten meillä on ollut tilaisuus oppia tuntemaan osakuntien mielialoja, kun kysymyksessä on rahallinen uhraus. Tarkoituksemme on herättää asiasta keskustelu, toivoen siten löytyvän ratkaisun monellekin osakuntiemme elämässä esiintyvälle problemille. Ylioppilaslehti julkaisee uudelleen Urho Kekkosen vanhoja kirjoituksia. Kekkonen toimi Ylioppilaslehden päätoimit-tajana 1927–1928. Tämä on katkelma Kekkosen kirjoituksesta vuodelta 1928. Kirjoitus on kokonaan luettavissa Ylioppilaslehden verkkosivuilla ylioppilaslehti.fi. HAUDAN TAKAA Osakuntien talous KUVITUS: YLIOPPILASLEHDEN ARKISTO SOMESTA POLVI PARANEE VIL LE K A A KIN EN ylioppilaslehti.fi 7
O petusja kulttuuriministeriön (OKM) selvitystyöryhmä katsoo, että ylioppilaskuntien automaatioja pakkojäsenyys voidaan pitää voimassa. Selvityksessä käsiteltiin laajemmin yliopistojen autonomiaa. Raportti julkaistiin maaliskuussa 2021, ja siitä on uutisoinut esimerkiksi Helsingin Sanomat. Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori, julkisoikeuden dosentti Matti Muukkosen mukaan raportti jättää avoimia kysymyksiä. ”Selvityksen näkemystä ei perustella mitenkään.” Viime kuukausina muutkin asiantuntijat ovat kiinnittäneet jäsenyyskysymykseen huomiota. SIITÄ, ONKO yliopisto-opiskelijoiden pakko kuulua ylioppilaskuntiin, on käyty keskustelua vuosikausia. Ydinkysymys on se, miten yliopistolakia pitäisi tulkita suhteessa perustuslakiin. Yliopistolain mukaan yliopisto-opiskelijoiden on kuuluttava ylioppilaskuntiin, mutta perustuslaki taas takaa jokaiselle yhdistymisvapauden, johon sisältyy myös oikeus olla kuulumatta yhdistyksiin. Jos laki on perustuslain kanssa ilmeisessä ristiriidassa, on noudatettava perustuslakia. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan aiemman tulkinnan mukaan pakkojäsenyys on kuitenkin ollut oikeutettu järjestely. Yksi syy oli se, että ylioppilaskunnilla on ollut hoidettavanaan opiskelijoiden terveydenhuollon järjestämiseen liittyvä tehtävä, kun YTHS-maksuja kerättiin vuoden 2020 loppuun asti ylioppilaskuntien kautta. OKM:N SELVITYKSEN taustalla onkin juuri YTHS:n maksujen siirtyminen Kansaneläkelaitoksen perittäväksi. Perustuslakivaliokunnan mukaan muutos saattaa vaikuttaa automaatioja pakkojäsenyyden oikeudenmukaisuuteen. Asiantuntijoiden mukaan muutos on heikentänyt automaatioja pakkojäsenyyden perusteita. Kysymys nousi esiin, kun perustuslakivaliokunta käsitteli yliopistolakia vuonna 2018. Se havaitsi, että automaatioja pakkojäsenyyden perusteet saattavat horjua, kun ylioppilaskunnilta katoaa YTHS:n mukana yksi keskeinen tehtävä, opiskelijoiden terveydenhuollon järjestämiseen osallistuminen. Siksi se pani OKM:n selvittämään, onko jäsenyysjärjestelylle muutoksen jälkeen enää oikeasuhtaisia perusteita. Selvityksellä on kestänyt. Valtiosääntöoikeuden asiantuntija Pauli Rautiainen huomautti Ylioppilaslehden haastattelussa joulukuussa 2020, että jos hallitus ei anna esitystä YTHS-muutoksen voimaan astumiseen mennessä, syntyy tilanne, jossa tuomioistuimet saattaisivat katsoa, että on niiden tehtävä ratkaista kysymys, jos joku pyrkisi eroamaan ylioppilaskunnasta. OKM:n selvitys, jonka pohjalta valtioneuvosto joko laatii tai ei laadi esitystä, valmistui maaliskuussa, kolme kuukautta YTHS-muutoksen voimaan astumisen jälkeen. Sen mukaan jäsenyydelle on yhä perusteet. Raportissa jäsenyyskysymystä perustellaan muun muassa perinteellä. Selvityksessä kiinnitetään huomiota siihen, että ylioppilaskuntia on vanhastaan pidetty osana autonomista yliopistoa. Ylioppilaskunnilla on merkittävä osuus yliopiston hallinnossa. Raportissa huomio on esimerkiksi siinä, että ylioppilaskunnilla on lakimuutoksista huolimatta säilytetty monia muita LÄHES KAIKKI PAKKOJÄSENYYDESTÄ Pakkojäsenyyttä pyritään murtamaan niin eduskunnassa kuin Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa. Järjestelyn romahtamisen seuraukset voisivat olla ylioppilaskunnille vakavia. teKSti KAROLIINA PAANANEN Pakkojäsenyys juontaa osakuntajärjestelmään. Se syntyi, kun 1643 Turun akatemian aikana professoreja velvoitettiin valvomaan opiskelijoiden toimintaa maakunnittain, osakunnittain. 1852 tilalle tulivat tiedekunnat, jotka olivat viranomaisia ja tieteellisiä tarkoitusperiä edistäviä yhdistyksiä. Ensimmäinen ylioppilaskunta, Suomen ylioppilaskunta (nyk. Hyy) perustettiin 1868. (Lähde: Matti Muukkosen artikkeli Ylioppilaskunnan automaatioja pakkojäsenyyden taustasta. Hallinnon tutkimus 4/2008.) Tässä kuvassa Savokarjalaiset juhlivat kesää Olavinlinnassa vuonna 1898. 8 Ylioppilaslehti 3/2021
olennaisia tehtäviä. Sellaisia ovat esimerkiksi yliopiston kasvatustehtävän hoitaminen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen ja opiskelijoiden edustajien nimeäminen yliopiston toimielimiin. ”Esiin nostettu kriteeri ei ole kelvannut perustuslakivaliokunnalle. Ne ovat ihan hyviä tehtäviä, mutta eivät sellaisia, jotka varsinaisesti mahdollistavat pakkojäsenyyden”, Matti Muukkonen sanoo. Hän huomauttaa, että perustuslakivaliokunta on edellyttänyt, että yhdistymisvapaudesta poikkeamista varten pitäisi olla riittävälla tarkkuudella määriteltyjä, merkittäviä julkisia tehtäviä, joiden hoitaminen ei ilman pakkojäsenyysmallia ole mahdollista. SELVITYSTÄ ODOTETTIIN pitkään. Koska hallitus ei ole tehnyt sen pohjalta asiasta esitystä eduskunnalle eikä perustuslakivaliokunta ole ottanut sellaiseen kantaa, jäsenyyskysymykseen ei ole tullut muutoksia. Aihepiirin ympärillä on kuitenkin alkanut viime aikoina tapahtua. Opiskelijoiden keskuudessa järjestelyn oikeudenmukaisuutta on ryhdytty testaamaan tuomioistuimissa. Tammikuussa Lapin yliopistossa oikeustieteitä opiskeleva Ville Tyrväinen jätti Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen asiasta hakemuksen hallintoriita-asiassa sen jälkeen, kun oli jättänyt eroilmoituksen Lapin yliopiston ylioppilaskunnalle. Asian käsittely on kesken ja se voi viedä kuukausia, pidempäänkin. Muukkosen mukaan on mahdollista, että tuomioistuin, jonka pöydälle eropyrkimyksiä viedään, voi tulkita, että sen tehtävä on linjata asiasta: ”Ikävä kyllä. Poliitikot ovat pallotelleet asiaa parikymmentä vuotta, ja näyttää siltä, että kukaan ei saa mitään ratkaisua aikaan.” Muukkosen mukaan se, että yksi opiskelija onnistuisi eroamaan ylioppilaskunnasta yksittäisessä hallinto-oikeudessa, ei vielä automaattisesti kumoaisi pakkojäsenyyttä voimassa olevana mallina. ”Mutta se olisi vieläkin vahvempi indikaatio valtioneuvostolle, että muutostöihin pitäisi ryhtyä”, Muukkonen sanoo. Pakkojäsenyyden ympärillä tapahtuu myös eduskunnassa. Maaliskuussa kansanedustaja Heikki Vestman (kok) teki siitä luopumisesta lakialoitteen. Koska aloitteen taustalla on perustuslakivaliokunnan kanta, Muukkosen mukaan eduskunnan on otettava se käsiteltäväksi, jos hallitus ei tuo jäsenyyskysymyksestä uutta esitystä eduskunnalle ja sitä kautta perustuslakivaliokunnalle. Automaatioja pakkojäsenyyden poistumisella voisi olla suuri vaikutus ylioppilaskuntien jäsenmääriin. AUTONOMIASELVITYKSEN seurantaryhmän puheenjohtaja, korkeakouluja tiedepolitiikan osaston ylijohtaja Atte Jääskeläinen OKM:stä on puolestaan sitä mieltä, että selvityksessä perustellaan, miksi ylioppilaskuntien automaatiojäsenyydelle on YTHS-muutoksen jälkeenkin oikeasuhtainen peruste. ”Jos joku kritisoi, ettei ole otettu asiaan riittävästi kantaa eikä riittävästi perusteltu, minun johtopäätökseni on se, että tämä väite ei pidä paikkaansa. Nimenomaan on käyty huolellisesti läpi ne lähteet, joissa asiaa on selvitetty ja joihin tulkinta voi perustua.” ”Herkästi syntyy hypoteesi, että ehkä ne, jotka kritisoivat, että selvitys ei ole asianmukainen, eivät ole tyytyväisiä sen lopputulokseen”, hän sanoo. Jääskeläisen mukaan maaliskuussa valmistuneessa selvityksessä puhutaan ”eri rekisterissä olevasta asiasta”. Huomio on yliopiston kolmikantaisessa ideassa, jossa ylioppilaskunnilla on merkittävä rooli. ”Se ei ole vähäinen asia, vaikken yritä vähätellä hampaan paikkaamisen tai erilaisten terveydenhuoltopalvelujen merkitystä.” ”Raportin yleinen henki on, että antakaamme autonomialle mahdollisuus toimia. Sanoisin, että opiskelijoiden kannalta olennainen kysymys on se, että ylioppilaskunta on osa sitä rakennetta, jonka puitteissa heillä on valta olla mukana päätöksenteossa yliopiston asioissa.” Ylioppilaskunnat ja niiden jäsenet ovat kuitenkin nyt tilanteessa, jossa ne odottavat muun muassa sitä, miten hallinto-oikeudet reagoivat opiskelijoiden eropyrkimyksiin. Onko tällainen tilanne ylioppilaskuntien kannalta ministeriön mielestä tarkoituksenmukainen? ”Mitä kuvittelet, että tilanteen selkeyttämiseksi voitaisiin tehdä? Meillä on voimassa laki, jonka mukaan ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys on voimassa, ja meillä on huomattavan meritoituneiden oikeudellisen kokemuksen omaavien ihmisten näkemys siitä, että tämä laki ei ole perustuslain kanssa ristiriidassa.” ”Oikeustilan selkeyttämiseksi ei voida tehdä muuta kuin muuttaa perustuslakia ja poistaa sieltä yhdistymisvapaus tai vaihtoehtoisesti poistaa ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys, joka tässä tulkinnassa on katsottu sallituksi ja hyväksyttäväksi.” Ministeriö ja viime kädessä ministeri katsoo, onko selvityksen pohjalta syytä ryhtyä toimenpiteisiin, eli antaa eduskunnalle esitys lakimuutoksesta. ”Tulkintani on se, että pääsääntöisesti raportin viesti on hyväksytty poliittisesti.” Ylioppilaslehti kustannetaan osittain Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jäsenmaksuista. yliopistosta Hämäläisen osakunnan ylioppilaita kalastusretkellä Espoossa 1913. KUVAT: PIETINEN / MUSEOVIRASTO, MUSEOVIRASTON HISTORIAN KUVAKOKOELMA ylioppilaslehti.fi 9
teKSti RIKU LEHTORANTA yliopistosta ULKOPUOLISET 4 700 ihmistä, ja heistä noin 550 työskentelee apurahatutkijoina. Apurahatutkijoiden määrästä ei ole kattavaa rekisteriä, joten luku on suuntaa-antava. Apurahatutkijoista useimmat ovat tutkijanuransa alussa, mutta joukossa on myös kokeneempia tutkijoita. Apurahatutkijoiden aseman hahmottamista hankaloittaa sekin, että suomalaisissa yliopistoissa henkilökunnan työnimikkeet ovat moninaisia. Sama henkilö voi hoitaa työtään usealla nimikkeellä. Esimerkiksi väitöskirjatutkija on usein myös apurahatutkija, sillä väitöskirjaa tehdään tutkijanuran varhaisessa vaiheessa, jolloin tutkija hankkii yleensä rahoituksen työlleen itse. Väitöskirjatutkijan tutkimukseen rahoitusmalli ei kuitenkaan juuri vaikuta. H elsingin yliopiston apurahatutkija Aleksi Husso on koulutukseltaan biologi ja työskentelee väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Husso oli aiemmin työsuhteinen tutkija, mutta nyt ensimmäistä vuotta apurahalla. Hän pitää UEF:n uudistusta olennaisena parannuksena monelle tutkijalle. Husso kiittelee yliopistoa siitä, että syksyllä 2020 aloitettu uudistus poiki nopeasti konkreettisia tekoja apurahatutkijoiden aseman parantamiseksi. Myös Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian väitöskirjatutkija Sofia nevuokrista. Tähän asti vuokran suuruus on ollut noin seitsemän prosenttia tutkijan vuosituloista, mutta tiedekunnat ovat saaneet itse päättää, perivätkö vuokraa. Vuokralla on katettu esimerkiksi tutkijan käyttämistä työvälineistä aiheutuvia kustannuksia. Työhuonevuokrat yleistyivät 2010-luvun puolivälissä. Yliopiston mukaan vuokrista luopuminen on merkittävä muutos. Viime vuosien julkisten, yliopistoihin kohdistuneiden leikkausten vuoksi apurahatutkijoiden määrä on kasvanut. Säätiöt myöntävät apurahoja yliopistoille ja tutkimukseen vuosittain yli 200 miljoonaa euroa. Vaikka apurahatutkijan työolot ja asema ovat suomalaisissa yliopistoissa yleensä huomattavasti huonommat kuin työsuhteessa olevan tutkijan, yliopistoille he ovat monin tavoin arvokkaita. H elsingin yliopiston päätöksen taustalla on Itä-Suomen yliopiston (UEF) suurehko uudistus. UEF kertoi helmikuussa, että se mahdollistaa kesästä alkaen apurahatutkijoille kymmenen prosentin osa-aikaisen työsuhteen tietyin ehdoin. ( Ylioppilaslehti kirjoitti UEF:n uudistuksesta numerossa 2/2021.) Ja kun yksi yliopisto päättää ryhtyä parantamaan apurahatutkijoiden asemaa, muiden paineet tehdä samoin lisääntyvät. Helsingin yliopiston opetusja tutkimushenkilöstöön kuuluu yhteensä yli H uhtikuun lopussa Helsingin yliopisto julkaisi tiedotteen. Siinä kerrottiin, että yliopisto alkaisi parantaa apurahatutkijoiden asemaa. Olihan sitä jo odotettukin. Yliopistotutkijat ovat keskenään epätasaarvoisessa asemassa. Yliopistoissa työskentelee työsuhteisten tutkijoiden lisäksi apurahatutkijoita, jotka on perinteisesti laskettu mukaan yliopiston henkilökuntaan, vaikka heidän ”palkkansa” tuleekin muualta. Heidän tehtävänsä saattavat olla samankaltaisia, mutta työoloissa on iso kuilu. Koska yliopisto ei ole apurahatutkijoiden varsinainen työnantaja, apurahatutkijat eivät yleensä ole työsuhteessa yliopistoon. He eivät pääse nauttimaan työsuhteen eduista, kuten työterveydestä tai lomarahoista. Lisäksi he maksavat itse sosiaaliturvamaksut, jotka työsuhteessa kuuluisivat työnantajalle. Apurahalla työskentely muistuttaa yrittämistä. Asetelmaa on pidetty tutkijoiden keskuudessa pulmallisena ja eriarvoistavana. H elsingin yliopistossa tilanteeseen näyttää nyt olevan tiedossa parannuksia. Apurahatutkijat eivät tosin ole saamassa työsuhdetta, ainakaan vielä. Sen sijaan yliopisto luopuu työhuo10 Ylioppilaslehti 3/2021
S uomessa apurahoja myöntävät pääasiassa kolme tahoa: Säätiöt, kunnat sekä opetusja kulttuuriministeriö. Apurahasäätiöitä ja lahjoituksia jakavia tahoja löytyy sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta. Se, kuinka apurahajärjestelmä käytännössä toimii, riippuu rahoittajasta. Nykyisin apurahaa haetaan usein sähköisten järjestelmien kautta tiettyinä ajanjaksoina. Esimerkiksi Koneen Säätiön seuraava apurahahaku järjestetään 1.–15. syyskuuta. Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu ajattelee, että apurahoja myöntävien tahojen tehtävä on tukea vaihtoehtoisia näkökulmia tieteelliseen tutkimukseen. Säätiöt ja rahastot ry on suomalaisten apurahanjakajien yhdistys. Se on samalla Suomen ainoa säätiöiden etujärjestö. Suvikumpu mainitsee ympäristöfysiikan professorin Markku Kulmalan ilmastonmuutosta käsittelevät tutkimukset onnistuneena esimerkkinä säätiöiden tavoitteesta tukea vaihtoehtoisia tieteellisiä lähestymistapoja. ”Hänen lähestymistapojaan ilmastoa tutkivaan tieteeseen pidettiin aikanaan yliopiston silmissä turhankin radikaaleina.” Koska Kulmala ei istunut silloisiin yliopiston koulukuntiin, hän haki ja sai yksityiseltä rahoittajalta tukea hankkeilleen. ”Ilman tuollaisen yksityisen rahoittajan tarjoamia apurahoja planeetta saattaisi olla nykyistäkin huonommassa jamassa ilmastonmuutoksen takia”, Suvikumpu sanoo. Apurahatutkijat tekevät tutkimusta ilman työsopimusta. Työ voi olla epävarmaa ja yksinäistä. Blanco Sequeiros pitää Itä-Suomen yliopiston uudistusta tervetulleena ja kuvailee sitä hyväksi ensimmäiseksi askeleeksi. Hän työskentelee Koneen säätiön syksyllä 2019 myöntämän nelivuotisen apurahan turvin. ”Apurahatutkijan työ ei itse tutkimuksen osalta eroa työsuhteisen tutkijan työnkuvasta lainkaan. Koska tutkijan työ on jo itsessään henkisesti kuormittavaa, apurahatutkijan asemaan liittyvät ongelmat voivat lisätä kuormittavuutta entisestään.” Blanco Sequeiroksen mukaan kymmenen prosentin osa-aikaisuus ei ratkaise kaikkia apurahatutkijoiden ongelmia, mutta tuo kaivattua turvaa. Helsingin yliopiston tuoretta uudistusta Blanco Sequeiros ja Husso pitävät huomattavasti Itä-Suomen yliopiston uudistusta vähäpätöisempänä. Työhuonekorvauksesta luopuminen ei esimerkiksi tuo helpotusta niiden apurahatutkijoiden tilanteeseen, jotka eivät ole missään vaiheessa maksaneet työpisteestään yliopistolle. ”Esimerkiksi itse en ole sellaista maksanut, koska Koneen Säätiö ei myöntänyt erillistä rahaa työpistettä varten.” Aleksi Husson mielestä Helsingin yliopiston uudistusta ei edes voi verrata UEF:n uudistukseen, koska UEF:n uudistus on niin paljon merkittävämpi. ”Positiivista [HY:n] uudistuksessa on mielestäni erityisesti se, että sopimuksen tehneet tutkijat pääsevät osallistumaan nyt yliopiston henkilöstökoulutukseen.” A purahatutkijan työnkuva on kapeampi kuin työsuhteisilla. Heillä ei ole esimerkiksi opetuksellisia velvoitteita tai hallinnollisia tehtäviä. Periaatteessa apurahatutkijan työajan pitäisi kulua kokonaan tutkimuksen tekemiseen, mutta käytännössä iso osa ajasta menee tutkimuksensa rahoituksen selvittämiseen, kuten apurahojen hakemiseen. Tarjolla on sekä lyhyitä muutaman kuukauden apurahoja että useille vuosille tarkoitettuja apurahoja. Sofia Blanco Sequeirosille neljän vuoden apuraha on ollut henkinen helpotus. ”Nyt pystyn tekemään yhtäjaksoisesti töitä ilman tarvetta miettiä välissä, mistä saan taloudellista tukea, vai saanko ollenkaan.” Toisaalta Blanco Sequeiros kokee, että hän on tutkijana täysin riippuvainen sekä yliopistostaan että rahoittajastaan. Sikäli ajatus itsenäisen ajattelun ihanteesta tuntuu hänelle vieraalta. ”Ajattelen olevani koko ajan vastuussa työstäni sekä Koneen Säätiölle että Helsingin yliopistolle. Työskentelen, kuin olisin oikeassa palkkasuhteessa.” Apurahalla työskentelevä raportoikin tavallisesti työnsä tuloksista säätiölle, mutta kellokortin kanssa tutkimusta ei tehdä. Vaikka apurahat ovat vastikkeettomia, jotain niiden myöntäjät rahan jakamisesta saavat. ylioppilaslehti.fi 11
Apurahoja myöntäviä toimijoita yhdistää Suvikummun mielestä myös toinen keskeinen ajatus. ”Kaikki lahjoittajat varmasti toivovat, että oma rahoitus tekisi maailmasta osaltaan hiukan paremman paikan.” A jatukset apurahajärjestelmän taustalla saattavat olla kauniita, mutta apurahatutkijan todellisuus ei sitä aina ole. Toisinaan apurahatutkija kokee jäävänsä ulkopuoliseksi yliopiston työyhteisöstä. Tähän viittaa esimerkiksi Tampereen yliopiston tieteentekijöiden hiljattain teettämä kyselytutkimus, johon vastasi 88 apurahatutkijaa. Kyselyssä 52 prosenttia vastaajista koki kuuluvansa yliopiston työyhteisöön. Lopuista vastaajista 24 prosenttia koki jääneensä yhteisön ulkopuolelle ja vastaavasti 24 prosenttia ei osannut arvioida asemaansa yhteisön sisällä. On esimerkiksi tavallista, ettei tutkijaa pyytämättä lisätä tiedekunnan sisäisille sähköpostilistoille tai muille viestintäkanaville. Usein myös apurahatutkijan nimi ja muut tiedot puuttuvat laitoksen sivuilta kokonaan. Kun yhteystiedot puuttuvat eivätkä viestit kulje, tärkeisiin tilaisuuksiin ei aina tule kutsua. Toisaalta tietynlainen yksinäisyys kuuluu tutkijan työhön, oli yliopistoon työsuhteessa tai ei. Usein tutkija on ainoa, joka tuntee oman tutkimuksensa läpikotaisin. ”Tutkimustyö on jo sinänsä henkisesti kuormittavaa. Tutkijan työ on usein vaikeaa, ja riittämättömyyden tunteen kanssa on opeteltava elämään”, Helsingin yliopiston apurahatutkija Sofia Blanco Sequeiros kuvailee. V äitöskirjatutkijoiden mielenterveysongelmat ovatkin lisääntyneet 2000-luvulla. Esimerkiksi yhdysvaltalaisen huippuyliopiston Berkeleyn toteuttaman tutkimuksen mukaan yli 40 prosenttia yliopiston biotieteen jatko-opiskelijoista kärsi masennuksen ja ahdistuksen oireista. Näiden tulosten pohjalta tutkijat useasta yhdysvaltalaisyliopistosta teettivät yhteistyössä vuonna 2018 laajemman kyselytutkimuksen, jossa kartoitettiin jatko-opiskelijoiden masennusta, ahdistusta ja stressiä. Tutkimukseen osallistui 234 instituutiota 26 eri maasta. Kaikki tieteenalat olivat edustettuina, mutta pääpaino oli humanistis-yhteiskunnallisissa tieteissä (56 prosenttia) sekä luonnontieteissä (38 prosenttia). Tuloksista ilmeni, että jatko-opiskelijoilla oli kuusinkertainen riski sairastua masennukseen ja ahdistukseen niihin ikätovereihin verrattuna, jotka eivät työskennelleet akateemisella alalla. Esimerkiksi juuri väitöskirjan tekijöistä yliopistosta Kerää kesäoppareita kesäyliopistossa! hsky . fi Kesän tarjonnassa Helsingin yliopistolta mm. Aristoteleen dramaturgia, 5 op Johdatus Itä-Euroopan romaneihin, 5 op Sociophonetics, 5 op & laaja valikoima kielikursseja Tutustu myös meillä syksyllä alkaviin avoimiin opintoihin muilta Suomen yliopistoilta, mm. Palvelumuotoilun po 25 op (LY), Tuotantotalous 25 op (OY) & oikeustieteen opintoja (TY). Kukaan tuskin ryhtyy tutkijaksi rahan takia. 12 Ylioppilaslehti 3/2021
tekevät parhaansa apurahatutkjoiden aseman eteen. ”Yliopisto on kuitenkin se instituutio, joka on asettanut apurahatutkijat tiettyyn asemaan, joten on myös yliopistojen vastuulla korjata näitä epäkohtia.” Myös Aleksi Husso pitää puhetta kutsumuksesta haitallisena. Hän sanoo olevansa kuitenkin tyytyväinen saadessaan työskennellä tutkijana, vaikka työoloissa olisi parantamisen varaa. ”En koe akateemisen vapauden lisääntyneen merkittävästi omalla kohdallani aikaisempaan työsuhteessa työskentelyyni nähden, mutta olen joka tapauksessa täysin tietoisesti tutkijaksi hakeutunut, joten siinä mielessä en halua valittaa. Mielestäni parannusehdotuksista on kuitenkin tarpeen keskustella silloin, kun sellaisiin on mahdollisuus.” Husson mielestä yksi suurimmista kehitystarpeista on työterveyspalveluiden mahdollistaminen kaikille tutkijoille. Hän arvelee, että Helsingin yliopisto on myös aidosti vaikeassa asemassa. Kun suurella yliopistolla on monta tiedekuntaa ja näkemystä apurahatutkijoiden työnkuvasta, jo pelkkä yhtenäisen linjan soveltaminen on hankalaa. ”Itä-Suomen yliopiston uudistus kertoo kuitenkin ehkä jotakin siitä, että kyseessä on osittain myös arvovalinta. Kun on tahtoa, uudistuksia voi näköjään tehdä varsin nopeasti.” 40 prosenttia kertoi ahdistuksen oireista, kun samaa ikäluokkaa olevilla muilla ihmisillä luku oli keskimäärin 6 prosenttia. Vastaavasti 39 prosenttia vastaajista kertoi oireista, joiden perusteella he voisivat saada keskivaikean tai vaikean masennuksen diagnoosin. Riski sairastua oli korkeampi naisilla kuin miehillä. Transsukupuolisista jatko-opiskelijoista puolestaan lähes 60 prosenttia kärsi masennuksesta tai ahdistuksesta. M onille yliopistojen yksiköille apurahasäätiöt ja muut rahoittajat ovat suorastaan elintärkeitä tukijoita. Esimerkiksi valmistuneiden tohtoreiden määrä olisi ilman apurahajärjestelmää huomattavasti pienempi ja valtava määrä tieteellistä tutkimusta jäisi tekemättä. Samalla yliopistojen rahoitusmalli on sellainen, että jokainen väitellyt tohtori tuo opetusja kulttuuriministeriöltä yliopistoille merkittävän korvauksen. Siinä mielessä yliopistot hyötyvät apurahoista kaksinkertaisesti. Jokainen apuraha vähentää yliopiston omia paineita maksaa tutkijoille palkkaa, ja valmistuneet tohtorit tuovat yliopistolle vielä lisää rahaa. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopistosta valmistui vuosina 2015–2017 keskimäärin 167 tohtoria kunakin vuonna. Yliopisto sai valtiolta jokaisesta tohtoriksi valmistuneesta noin 85 000 euroa. Myös tieteellisten artikkelien julkaisu tuo yliopistolle rahaa suoraan opetusja kulttuuriministeriön perusrahoituksesta. Ja koska nykyään on yleistä, että myös väitöskirjat koostuvat useista tieteellisistä artikkeleista, rahaa tulee epäsuorasti sitäkin kautta. Lisäksi suurimmat säätiöt myöntävät apurahoja yliopistojen tutkimushankkeille, jotka kustantavat satoja tuhansia euroja. Nämä suuret hankkeet puolestaan työllistävät lisää tutkijoita. Tutkimushankkeissa taas kirjoitetaan tutkimusartikkeleita, jotka tuottavat yliopistoille ja tiedekunnille rahaa. Siinä mielessä yksittäinen apuraha voi olla yliopistolle rahakas monikärkiohjus. K ukaan tuskin ryhtyy tutkijaksi rahan takia. Päätöksen taustalla on usein syvä kiinnostus omaa alaa kohtaan. ”En luultavasti tunne yhtäkään tutkijaa, joka ei vilpittömästi pitäisi omasta tutkimusaiheestaan”, väitöskirjatutkija Sofia Blanco Sequeiros sanoo. Hän ajattelee myös, että haasteista huolimatta apurahatutkijat ovat etuoikeutetussa asemassa moniin muihin ammatteihin nähden. Kutsumusammatista hän ei kuitenkaan halua puhua. ”Puhe kutsumuksesta on todella ongelmallista, jos sitä käytetään esimerkiksi oikeuttamaan matalaa tulotasoa.” Blanco Sequeirosin mielestä säätiöt
ANNA LEMSTRÖM TAAVI HEIKKILÄ JAKOV GERCHMAN TITTA HILTUNEN ÄÄNESTÄ VASEMMISTOLIITTOA KUNTAVAALEISSA! Pitkän linjan opiskelija-aktiivi (OTM, FM) valmistui ja on nyt ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon Vastuullinen palveluntuotanto, kulttuuri, ympäristö, asuminen, yhdenvertaisuus Äänestäminen on ilmastoteko! S A L L A I L O N A V I I T A N E N sallaviitanen.fi Helsingin Vasemmisto KOSKA EMME SUOSTU VAIKENEMAAN. ANNA LEMSTRÖM TITTA HILTUNEN Pitkän linjan opiskelija-aktivisti, VTK Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja, VTK Feminismi. Ilmasto. Kissat. Ilmoituksen on maksanut Vasemmistonaiset, Anna Lemströmin tukiyhdistys sekä Luksussosialismin ja ekoglitterfeminismin tuki ry. Kuntavaalit 2021 vasemmisto naiset EDULLISEMPAA ASUMISTA! Asunto on perusoikeus, ei pelkkä markkinahyödyke voitontavoittelun alttarilla. Mitäpä jos kaikki asuntotuotanto olisi kohtuuhintaista? Tai kaikille opiskelijoille riittäisi opiskelija-asuntoja? Taavi Heikkilä www.taaviheikkila.? Twitter & IG: @taavihoo
O ppimispäiväkirjat ovat yleinen kurssitehtävä useimmissa Helsingin yliopiston tiedekunnissa. Niitä kirjoitetaan niin historian kuin viestinnän kursseilla, ja Kielikeskuksen yliopisto-opettaja Hanna Kosonen arvioi reflektoivien tekstien yleistyvän tulevaisuudessa entisestään. Yleensä oppimispäiväkirjalla tarkoitetaan pitkää, jopa yli kymmensivuista tekstiä, jossa opiskelija pohtii, mitä ja miten on oppinut kurssin aikana. Tekstilaji kannustaa analysoimaan kurssin teemoja suhteessa opiskelijalla jo olevaan tietoon. Toisin kuin akateeminen essee, oppimispäiväkirja kirjoitetaan minämuodossa. Mihin oppimispäiväkirjoja tarvitaan? NYKYÄÄN OLENNAISINTA opiskelussa ei välttämättä ole se, mitä muistaa tentissä ulkoa, vaan se, miten opittua tietoa soveltaa. Siksi Kosonen ajattelee, että oppimispäiväkirja on oppimisen kannalta sopivampi työkalu kuin tenttiminen. Oppimispäiväkirjat ovat yksi ilmentymä reflektion yleistymisestä. Niiden on tarkoitus saada opiskelija muodostamaan kurssilla oppimistaan asioista näkemyksiä. Kososen mukaan näin halutaan kehittää opiskelijoiden valmiuksia ajatella kriittisesti. Se taas on yliopistojen keskeinen tehtävä. Yliopistossa opiskelijoita totutetaan akateemiseen tekstiin, tieteellisiin artikkeileihin ja neutraaliin oppikirjallisuuteen, mutta oppimispäiväkirjassa pitäisi kirjoittaa itsestään ja omista kokemuksistaan. Reflektoinnista voi olla hyötyä, mutta toisinaan, kun opiskelija kirjoittaa omista kokemuksistaaan ja ajatuksistaan, oppimispäiväkirjasta voi tulla hyvinkin henkilökohtainen. Se voi olla opiskelijoille vaikeaa. ”Tieteen ihanteena on, että asiat nostetaan esiin ja ollaan itse taustalla kertojana. Se, että pitäisi käsitellä minua itseäni, voi tuntua jopa vähän ahdistavalta tai pelottavalta”, Kosonen sanoo. Miksi yliopistossa sitten kirjoitetaan itsestä ja omista kokemuksista? Oppimispäiväkirjan tarkoitus ei ole tuottaa objektiivista tietoa tai koulia opiskelijoista tutkijoita. Sen suosio kytkeytyy oppimisen lisäksi myös opiskelijoiden työelämätaitojen kehittämiseen. Opettajien akatemian jäsen, Helsingin yliopiston Aasian tutkimuksen yliopistonlehtori Tiina Airaksinen kertoo sähköpostitse, että oppimispäiväkirjojen toivotaan kehittävän laajojen kokonaisuuksien hahmottamista, olennaisten asioiden tunnistamista, kirjoittamista ja oman osaamisen tunnistamista ja sanoittamista. OPPIMISPÄIVÄKIRJOJEN TAUSTALLA on myös ajatus siitä, että opiskelija suorittaisi kurssia tasaisesti. ”Eikä viimeisenä iltana tenttiin päntätessä”, Kosonen sanoo. Yleensä oppimispäiväkirjolla ei ole kovin suurta painoarvoa kurssin arvostelussa. Opiskelijat saattavat niiden lisäksi palauttaa esimerkiksi ryhmätyön tai tehdä tentin. Yhteiskuntahistorian yliopistonlehtori Hanna Kuusi sanookin oppimispäiväkirjan ajavan asiansa parhaiten silloin, kun se on hyvin pieni osa kurssisuoritusta. ”Koko 5 op:n kurssin arviointitapana se on mielestäni huono.” Kosonen on samaa mieltä. Jos käy niin, että oppimispäiväkirjalla on kurssin arvostelussa iso painoarvo, opiskelijan voi hänen mielestään olla vaikeaa tasapainoilla erilaisten vaatimusten välillä. Kurssiosaamisen arvioinnissa nimittäin painotetaan sitä, mitä opiskelija on oppiNäin nämä asiat opitaan Oppimispäiväkirjat ovat Helsingin yliopistossa yleinen kurssitehtävä. Mihin niiden käyttö perustuu? teKSti ANTON VARPAMA-TAITTONEN nut kurssin aikana. Reflektiossa puolestaan arvioidaan, miten opiskelija on soveltanut oppimaansa ja pohtinut oppimistaan. Voi käydä niin, että opiskelija alkaa pohtimaan, mitä opettaja toivoo hänen kirjoittavan. ”Joku taisi joskus vitsailla, että parhaan arvosanan saa jos aloittaa sillä, että aluksi en tiennyt asiasta mitään, mutta mestari Virtasen hienon luennon jälkeen ymmärrän nyt kaiken”, Kosonen sanoo. Oppimispäiväkirjat toimivat Kososen mukaan hyvin sekä palautekanavana opettajille että keinona ymmärtää opiskelijoiden ajatuksia. KUUSI KERTOO, että hänen juuri päättyneellä Sukupolvet, liikkuvuus ja eriarvoisuus -kurssillaan opiskelijat saivat valita luentoreflektioiden ja luentokuulustelun välillä. ”Ehkä jotain kertoo se, että 100 opiskelijaa valitsi luentoreflektiot ja 10 kuulustelun.” Samaan aikaan osa opiskelijoista pitää Kososen mukaan tekstilajia epämääräisenä. Oppimispäiväkirjan arvosteluperusteet ovatkin monille epäselvät. Parhaiten oppimispäiväkirjassa onnistuu, kun ei ainoastaan referoi ja kuvaile oppimaansa, vaan myös tulkitsee, laajentaa, arvioi ja arvostelee. Arvostelukriteerit ovat peräisin yhdysvaltalaisen kasvatuspsykologin Benjamin Bloomin vuonna 1956 kehittämästä taksonomiasta. Yliopistonlehtori Airaksinen painottaa, että opettajan pitäisi selittää arvostelukriteerit opiskelijoille aivan kurssin alussa. Kriteerejä voi myös pohtia yhdessä opiskelijoiden kanssa. Kosonen neuvoo lukemaan Sisusta kurssin oppimistavoitteet. ”Sitä kautta voi päästä käsiksi siihen mitä kurssilla on tarkoitus oppia, ja katsoa miten päiväkirja heijastelee niitä asioita.” yliopistosta ylioppilaslehti.fi 15
webortaasi Kärsitkö fomosta? Etkö ole saanut kutsua? Harmittaako, että omistat Android-puhelimen etkä pääse Clubhouseen? Toimittaja Arttu Seppänen kertoo, mitä siellä ei tapahdu. TÄÄLLÄ EI OLE MITÄÄN NÄHTÄVÄÄ teKSti ARTTU SEPPÄNEN KUvitUS ANNI SAIRIO un tutustuimme alaasteella ensimmäistä kertaa internetiin, luokkakaverini Paavo istui MS-DOS:n musta ruutu edessään ja tiedusteli leveällä savon murteella: Mistä tiältä piäsöö sinne intternettiin? Eipä tiennyt Paavo, että mitä tuleman pitää. Alkuvuodesta 2021 somessa kyseltiin, mistä tiältä piäsöö sinne Clubhoussiin. Clubhouse täytti huhtikuussa vuoden. Suosio on kasvanut nopeasti. Loppuvuodesta 2020 palvelulla oli maailmanlaajuisesti noin 600 000 käyttäjää. Huhtikuussa 2021 käyttäjiä oli jo yli kymmenen miljoonaa. Mitä he siellä oikein tekevät? CLUBHOUSE ON some, jossa on käytössä ainoastaan ääni. Siellä ei voi kirjoittaa, jakaa linkkejä, videoita tai edes kuvia. Puhe on nyt muodissa. Kun kävelee lähikauppaan, täytyy varoa, ettei vahingossa astu podcastin päälle. Myös Twitterillä ja Facebookilla on suunnitelmia nykyistä laajemmista puheominaisuuksista. Teksti on out, kukaan ei ole kiinnostunut Facebook-horinoista. Tiktokin meemivideot koukuttavat miljoonia ja miljoonia uusia käyttäjiä. Pandemia on otollista aikaa Clubhouselle. Ihmiset ovat joutuneet karsimaan sosiaalisia kontaktejaan, ja kuin tilauksesta tuli sovellus, jossa voi helposti jutella toisten kanssa. Pitkin kevättä Clubhouse on levinnyt Suomessa kuin koronavirus. Jokainen uusi käyttäjä saa viisi kutsua. Sovellus on lanseerattu ja myyty käyttäjille samalla tavalla kuin muutkin uudet somepalvelut, eksklusiivisuudella. Palveluun pääsee tällä hetkellä vain, jos saa kutsun joltain toiselta käyttäjältä – ja vain iPhonella. Totta puhuen Clubhousen ikonin lippisjonne tuo mieleen enemmän Couchsurfing-palvelun ja Prahan vaihto-opiskelijoiden pub crawl -kierrokset kuin eliittisomen, jollaisena sitä on esimerkiksi Twitterissä kuvailtu. Eliittisome näyttää myös ensivilkaisulla kaikessa beigeydessään aivan kamalalta, vähän muistiinpanotyökalun ja tehtävälistan sekoitukselta, joka on sutaistu nopeasti kasaan ensimmäisen vastaan tulleen ilmaisen suunnittelututoriaalin mukaan. PUHELIMEEN KILAHTAA ensimmäinen ilmoitus. Paul Davison and Naval are talking about Get rich slow (ask your business questions). Davison on yksi palvelun perustajista. Tuntuu epäilyttävältä, että hänellä on aikaa keskustella rikastumisesta. Eikö hänen pitäisi olla rikastumassa? Mitään erityistä ei ole myöskään musiikkija tapahtuma-alan ahdinkoa, koronaa ja musiikkia ylipäätään koskevissa keskusteluissa. On ikävä kuulla, että keikoille ei pääse ja rahaa ei tule, mutta samaa toistetaan juuri nyt kaikkialla muuallakin. Erityisen eksklusiivista sisältöä eivät ole myöskään keskustelut meditaatiosta tai siitä, kuinka voi menestyä. Clubhouse on kuin LinkedInistä olisi avattu uusi aitaus, ja kaikkein kiimaisimmat käyttäjät olisivat kirmanneet pellolle ammumaan kuorossa samaa sontaa kuin kaikkialla muuallakin. Keskusteluja leimaa verkostoitumistapahtumien ja kahvipöytien harmiton feel good ja small talk. Monet keskustelijat toistelevat, että palvelu on hyvää vaihtelua esimerkiksi Twitterille, koska puhuessa riitoja ja väärinkäsityksiä syntyy harvemmin kuin kirjoittaessa. Jotta ääneen pääsee, täytyy julkisissa huoneissa painaa sovelluksen alalaidassa olevaa käden kuvaa. Huoneen moderaattori voi nostaa yleisöstä ihmisiä lavalle. 16 Ylioppilaslehti 3/2021
Yksi Suomen suosituimmista keskusteluhuoneista on Mikael Gabrielin vetämä Good Morning Finland. Aamukahvi-tyyppisessä sessiossa keskustellaan lähinnä niitä näitä. Miten on aamu lähtenyt käyntiin, mitä päivällä tapahtuu, ja niin edelleen. Iso osa keskustelusta on metakeskustelua Clubhousen käytöstä, mikä lienee luonnollista, kun ihmiset opettelevat sovellusta käyttämään. Yhtenä aamuna Gabriel pohtii, että jossain vaiheessa ryhmästä voisi tehdä suljetun ja kuukausimaksullisen. Idea ei tunnu saavan kauheasti kannatusta. KUN HUHTIKUUN loppupuolella rajoitukset alkavat hellittää ja kevätaurinko paistaa, Clubhousessa on hyvin hiljaista. Oliko palvelu vain sulkuajan laastari sosiaalisten kontaktien puutteelle? Siihen Clubhouse nimittäin parhaimmillaan sopii, taustalla pyöriväksi puhevirraksi tv:n ja podcastien tapaan – jos taustamelut eivät häiritse. Ilmoitukset ovat vähentyneet tasaisesti. Jopa aiemmin säännölliset aamukahvikeskustelut ovat vähentyneet, ja niiden sijaan sovellus tarjoaa aamun virkistykseksi keskustelua nimeltään Dating Game + Shoot ur shot w/ the sexiest singles. Seminaaripuheista suoraan jatkoille. Jos verkostoituminen ei onnistu, voi aina yrittää kokeilla pariutumista: Onks ketään Turusta? Sen jälkeen aletaan puhua. Ei tarvitse painaa ikonia, kuten Messengerin tai WhatsAppin ääniviesteissä, vaan juttelu tapahtuu samalla tavalla kuin puhuisi puhelimen kaiuttimeen. Tämä on ehdottomasti plussa, joka tuo palvelun käyttöön välitöntä tunnelmaa. Koodistoon tosin kuuluu, että oma mikki pitää painaa mutelle silloin, kun ei puhu. Puheenvuoroille voi taputtaa rämpyttämällä mutea pois ja päälle. Keskusteluja ei nauhoiteta ja tuoteta studioissa, vaan jotkut juttelevat auton ratissa ja toiset tuulisessa säässä. Äänimaisemasta tulee helposti kaoottinen, jos mikit jäävät surisemaan taustalle. Clubhousen eduksi on luettava, että sovellus on helppo ja parhaimmillaan sitä käyttäessä tuntuu kuin vetäisi isossa porukassa leppoisaa radiolähetystä. Jos palvelussa olisi riittävästi kavereita ja kiinnostavia keskustelukumppaneita, tällä voisi olla jotain käyttöä. Vuosia sitten liityin Ello-palveluun, jonka piti olla uusi ja yksityisempi Facebook. Käytin sitä noin kaksi viikkoa. Siellä ei ollut niitä ihmisiä, joiden kanssa olisin halunnut keskustella. CLUBHOUSEN VÄITETÄÄN perustavan fomoon, fear of missing outiin: keskusteluja ei tallenneta, eli kuullakseen keskustelut on oltava paikalla. Mitä pidempään palvelua käytän, sitä enemmän ihmettelen. Missä ne kiinnostavat keskustelut sitten ovat? Mistä tiältä piäsöö juttelemmaan mukavia? Kavereita liittyy palveluun jatkuvasti, mutta kukaan ei keskustele missään mistään. Sovellus tarjoaa esimerkiksi keskustelua nimeltään: No agenda, Only vibes… Instagram on saanut käyttäjänsä koukutettua tarinoilla, jotka ovat näkyvissä vuorokauden. Jos haluat tietää, mitä kaverisi ja ihailemasi ihmiset duunailevat, katso tarinoita. Viime aikoina Instaa on yritetty pilata samalla tavalla kuin Twitteriä: käymällä yhteiskunnallista keskustelua alustalla, joka sopii siihen hirveän huonosti. KELLO ON yksi yöllä, kun saan ilmoituksen Clubhousen perustajien Paul Davisonin ja Rohan Sethin vetämästä keskustelusta. Aiheena on Clubhouse ja kuinka sitä käytetään. Davison saattaa hyvinkin olla maailman ärsyttävin puhuja. Hän aloittaa jokaisen virkkeensä kuin loppusuoralle kiihdyttävä formula-auto. Jokainen lause kestää yhtä kauan kuin kestää sanoa wroooom!. Anyone can start a room! You can be in control! You control what happens in the room! You can be the moderator! Anyone can be a moderator! Hän kuulostaa epätoivoiselta. Eksklusiivisuuden lisäksi käyttäjälle luvataan valtaa. Hukkuvatko viestisi Twitterissä samaan sammioon miljoonien muiden kanssa? Nyt sinäkin voit perustaa oman huoneen ja päättää, ketkä siellä puhuvat! ylioppilaslehti.fi 17
T A TO T LEM T O AT E Elokapinalaiset halusivat kuvata sosiaalisen median videota Musiikkitalon lähettyvillä vappuaattona 30. huhtikuuta, kun turveyrittäjiä saapui Eduskuntatalolle mielenilmaukseen osoittamaan tyytymättömyytensä turvepäätöksiin. Poliisi seurasi elokapinalaisia. 18 Ylioppilaslehti 3/2021
M A TO T LEM T O AT Ympäristöaktivistit haluavat vedota poliitikkojen, päätoimittajien ja yleisön tunteisiin, jotta nämä tekisivät jotain. Siinä auttavat esimerkiksi punajuurivesi, ötökkäpuvut – ja media. teKSti KAROLIINA PAANANEN KUvat ANTTI YRJÖNEN T ylioppilaslehti.fi 19
lkukeväästä 2020 jää oli Puulalla niin paksu, että järvenselän saattoi ylittää kävellen. Helsinkiläinen opiskelija Eeva Rajakangas oli pakannut tietokoneen ja matkustanut joksikin aikaa perheensä mökille järven keskellä sijaitsevaan saareen. Kun oli aika palata kotiin, ilma oli lämmennyt. Asukas vastarannalta soitti, että jää oli jo heikkoa. Pitäisi odottaa, että se sulaisi ja yli pääsisi saaresta löytyneellä kanootilla. Rajakangas odotti ja meloi välillä katsomaan, olisiko reitti jo selvä. Hän säästeli ruokaa, paastosi, poimi jäkälää ja keitti siitä soppaa. Odotusta kesti 52 päivää. Olo saarella pysyi silti rauhallisena. ”Tuli turvaa, kun näki, kuinka luonto pitää huolen”, Rajakangas sanoo. Hän istuu puistonpenkillä Merihaassa, kenties Suomen betonisimmassa korttelissa ja jatkaa: ”Samalla tuli huoli, että mitä jos ei pidäkään.” Sama huoli on seurannut Rajakangasta, nykyistä taideopiskelijaa, Elokapinan ympäristöaktivistia ja Vimma-yhtyeen laulajaa, melkein aina. Rajakangas opiskelee ohjaajaksi Teatterikorkeakoulussa Merihaan kupeessa. Taiteen ja ilmastovaikuttamisen yhdistäminen on antanut huolelle järjestystä, mutta oli myös vaihe, kun huoli lähinnä lamaannutti. Syksystä 2020 asti asiat ovat olleet järjestyksessä. K aksi vuotta aiemmin oli toisin. Syksyllä 2018 julkaistiin kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti. Sen mukaan ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen 1,5 asteeseen oli jäämässä haaveeksi. Samaan aikaan monesta alkoi tuntua siltä, ettei poliittinen järjestelmä reagoinut kasvaviin päästöihin riittävän nopeasti. Britanniassa joukko tutkijoita ja aktivisteja perusti ympäristöliike Extinction Rebellionin, Elokapinan. ( Ylioppilaslehti käsitteli sen syntyhistoriaa vuosi sitten numerossa 3/2020). Syksyllä Greta Thunberg ryhtyi ilmastolakkoon, kansanvälinen Fridays for Future -liike syntyi. Julkisuudessa alettiin puhua lentohäpeästä, päästöjen kompensoimisesta ja ilmastoahdistuksesta. Rajakangas muistaa, että olo paheni, mitä enemmän tietoa sai ja mitä paremmin asian ymmärsi. Vimma kirjoitti ilmastokriisiä käsittelevää albumia, mutta välillä oli helpompi yrittää elää eskapistisesti, kuin mitään kriisiä ei olisikaan. Keväällä 2019 Teatterikorkeakoulun ohjelmistossa oli suomalaista luontosuhdetta käsittelevä esitys Elinvoima. Rajakangas kävi katsomassa. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, että esitys näyttää teatterin voiman ihmisen luontosuhteen muuttamisessa. Rajakangas ajatteli samoin. Hänestä esitys oli ahdistava, mutta vaikuttava. Se vahvisti ajatusta siitä, että taiteella voi vaikuttaa. ”Heräsin, että ei saakeli, ei me voida vain eskapistisesti tehdä musiikkia, vaan Vimman on pakko olla osa tätä, niin kuin kaikki asiat ovat osa kaikkia asioita.” A Ohjaajaopiskelija Eeva Rajakangas ohjasi videota, jossa uhanalaiseksi suohyönteisiksi pukeutuneet elokapinalaiset puhuivat turpeennoston vaikutuksista soiden lajistolle. 20 Ylioppilaslehti 3/2021