Tunne se itse. Koe satoja ainutlaatuisia tapahtumia Euroopan kulttuuripääkaupungissa. Ohjelma on nyt julki. Sukella mukaan: oulu2026.eu Kulttuurilla on uusi keskipiste.
ILMOITUS ILMOITUS ALKUMETSÄ – PENTTI LINKOLAN SYDÄNMAILLA KISSANI JUGOSLAVIA JUKKA KORPELA: LÄNSIMAISUUDEN HISTORIA SYK SYN MER KKI TUO TTE ET Valokuvataiteilija Taneli Eskolan kuratoima näyttely ja tietokirjailija Anne Jussilan kirja Alkumetsä, Pentti Linkolan sydänmailla juhlistavat Luonnonperintösäätiön 30-vuotista taivalta. Näyttely nostaa esille vanhoja metsiä ja uhanalaisia elin ympäristöjä, jotka olivat ekofilosofi, kalastaja Pentti Linkolalle tärkeitä elinpiirejä ja retkien kohteita. Avoinna ti–pe 11–16, la–su 11–17, lokakuussa ke 11–18. Gallen-Kallelan Museo www.gallen-kallela.fi Pajtim Statovcin esikoisromaani näyttämöllä! Äiti ja poika – kaksi muukalaista etsimässä omaa paikkaansa ja omaa tarkoitustaan. Isänmaa, joka hajosi – ja isän henki, joka ei jätä rauhaan. Historiaa, haaveita ja painajaisia yhteen kutova kerronta manaa esiin kadonnutta aikaa ja kysyy, mihin Kosovo, Suomi ja Eurooppa ovat matkalla. Miten kohdata toisemme, jos olemme sydänjuuria myöten vieraita itsellemmekin? Dramatisointi Eva Buchwald, ohjaus Samuli Reunanen. Ensi-ilta 23.10.2025 Eino Salmelaisen näyttämöllä From a Great Height on esitys vajoavasta liikkeestä, irtipäästämisestä ja katoavan materialisoitumisesta. Koreografinen ääniseremonia viidelle tanssijalle ja monikanavaiselle kaiutinjärjestelmälle toimii aavemaisena kutsuna kätkeytyvien syvyyksien ja vastustamattomien pinnanalaisten voimien maailmaan. Miten voimme laskeutua yhdessä alas suuresta korkeudesta keskellä putoamisen kiihtyvää liikettä? Esitykset Zodiak Stagella 22.10.–1.11. www.zodiak.fi Demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaate ja vapaa tiede ovat kriisissä ja uhattuina ympäri maailmaa. Kansalliset edut ja autoritaarinen voimapolitiikka ajavat monenkeskisen sopimusjärjestelmän ohi. Mistä kehityksessä on kyse? Uutuuskirja on pitkän linjan historiantutkijan Jukka Korpelan syvällinen analyysi läntisten instituutioiden ja eurooppalaisen arvomaailman synnystä ja kehitysvaiheista muinaisuudesta nykyhetkeen. kauppa.gaudeamus.fi SUVI KEMPPAINEN & TYÖRYHMÄ: FROM A GREAT HEIGHT Luomu Silmusalaatit viljellään nykyään Keravalla. Silmusalaatit on pakattu kotimaiseen FSC sertifioituun kartonkiin, jonka voi kierrättää nestekartonkina, ilman että ikkunakalvoa tarvitsee poistaa. Rouskuvassa Silmusalaatissa on idätettyjä herneitä ja linsseja, joissa on palkokasveina 11 grammaa proteiinia 100 grammassa. Säilytä jääkaapissa, ota käyttöön lusikalla keiton päälle, wokkeihin ja salaatteihin. Viimeinen käyttöpäivä rasian kannessa. Nyt Alepoista! www.silmusalaatti.fi Mistä kehityksessä on kyse? Uutuuskirja on pitkän linjan historiantutJukka Korpelan syvällinen analyysi läntisten instituutioiden ja eurooppalaisen arvomaailman synnystä ja kehitysvaiheista muinaisuudesta ny1 Ohjelmisto lokakuu 2025 – helmikuu 2026 G.W.Pabst Miklós Jancsó Robert Altman Wes Anderson Palestiinalaisia naisia KINO REGINAN SYYSKAUSI Helmikuulle asti ulottuvalla Kino Reginan syyskaudella teema sarjoina muun muassa: Yasuz? Masumura, Wes Anderson, Mai Zetterling, Robert Altman, palestiinalaisia naisia, G.W. Pabst ja vampyyrit. ”Aina parhaat elokuvat ja edulliset lipunhinnat.” Kino Regina, Oodi kinoregina.fi SATEENKAAREVIA PERHETARINOITA Kolme sateenkaariperhettä dokumentoi omaa arkeaan Meeri Koutaniemen ohjauksessa kuuden kuukauden ajan alkuvuodesta 2025. Meeri Koutaniemi kuvasi jokaisesta perheestä muotokuvat ja kuratoi sekä omista että perheiden kuvista ensimmäisen museo näyttelyn sateenkaariperheiden arjesta. Werstaalla 5.4.2026 asti www.tyovaenmuseo.fi Elli Salon kirjoittama, Riikka Oksasen ohjaama Muistopäivä kertoo Neuvostoliittoon siirtyneistä ja Stalinin vainoissa 1930-luvulla kuolleista suomalaisista. Teksti on syntynyt Kansallisarkiston Suomalaiset Venäjällä 1917–1964 -tutkimushankkeessa kerättyjen kirjeiden, päiväkirjojen, muistelmien, haastatteluiden ja kuulustelupöytäkirjojen avulla. Fiktiivinen näytelmä pyrkii luomaan moniäänistä muistia ja kertomaan tarinan ihmisistä, jotka olivat olemassa, ja jotka ansaitsevat tulla muistetuksi. Ensi-ilta 19.11. www.kansallisteatteri.fi MUISTOPÄIVÄ LUOMUPROTEIINIA KERAVALTA
7 / 2025 • 7 6.10.–9.11.2025 VOIMA Vellamonkatu 30 B , 3. krs, 00550 Helsinki, puhelin 044 238 5109, sähköposti voima@voima.? , toimituksen sähköposti toimitus@voima.? , voima.? | PÄÄTOIMITTAJA Emilia Miettinen | ULKOASU Antti Kukkonen | KANSI Nauska | TOIMITUS Kukka-Maria Ahokas, Elli Kaunisto, Tuomas Rantanen, Vilppu Rantanen, Iida Simes, Jari Tamminen & Miia Vistilä | TOIMITUSJOHTAJA Teemu Matinpuro | KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ Tuomas Rantanen 040 507?7165 | AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA Anssi Bwalya, Saila Flinck, Emma Grönqvist, Sara Kezia Heinonen, Elisa Helenius, Aino Huotari, Ville Hänninen, Mitja Jakonen, Antti Kurko, Mika Pekkola, Marita Räsänen, Kaisu Tervonen, Karstein Volle & Venla Välikangas | JULKAISIJA Voima Kustannus Oy | YHTIÖN OSAKKAAT Rosebud Books Oy, Luontoliitto, Maan ystävät, Suomen Rauhanpuolustajat, Tuomas Hiilamo, Tuomas Rantanen & Vilppu Rantanen | JAKELU Jari Tamminen 050 331 4357 | TILAUKSET kauppa.voima.? , tilaukset@voima.? | VOIMAN VUOSITILAUS 8 numeroa 39 euroa | PAINO Sanoma Manu, Tampere | PAINOS 60?000 | ISSN 1457-1005 (painettu) 2737-3029 (verkkojulkaisu) | REKISTERISELOSTE voima.? /rekisteriseloste | VLAST!-sarjassa Voima julkaisee Venäjää ja Itä-Eurooppaa käsitteleviä juttuja. Sarjan toimittamista on tukenut Alfred Kordelinin säätiö. Voiman metsäjournalismia tukee Koneen säätiö. | Gažaldat eana, vástádus eana TÄMÄN LEHDEN VÄLISSÄ on Diplon (suomen kielisen Le Monde diplomatiquen & Novaja Gazetan) kirjallisuusliite, joka ilmestyy myös Diplon lokakuun numerossa. Diplo on Voima Kustannus Oy:n tytäryhtiön julkaisu. TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA 10 Jukka Haapakoski Väkivallan paluu politiikkaan 8 Jäkälä 23 Vastamainos 12 ILMOITUS ILMOITUS ALKUMETSÄ – PENTTI LINKOLAN SYDÄNMAILLA KISSANI JUGOSLAVIA JUKKA KORPELA: LÄNSIMAISUUDEN HISTORIA SYK SYN MER KKI TUO TTE ET Valokuvataiteilija Taneli Eskolan kuratoima näyttely ja tietokirjailija Anne Jussilan kirja Alkumetsä, Pentti Linkolan sydänmailla juhlistavat Luonnonperintösäätiön 30-vuotista taivalta. Näyttely nostaa esille vanhoja metsiä ja uhanalaisia elin ympäristöjä, jotka olivat ekofilosofi, kalastaja Pentti Linkolalle tärkeitä elinpiirejä ja retkien kohteita. Avoinna ti–pe 11–16, la–su 11–17, lokakuussa ke 11–18. Gallen-Kallelan Museo www.gallen-kallela.fi Pajtim Statovcin esikoisromaani näyttämöllä! Äiti ja poika – kaksi muukalaista etsimässä omaa paikkaansa ja omaa tarkoitustaan. Isänmaa, joka hajosi – ja isän henki, joka ei jätä rauhaan. Historiaa, haaveita ja painajaisia yhteen kutova kerronta manaa esiin kadonnutta aikaa ja kysyy, mihin Kosovo, Suomi ja Eurooppa ovat matkalla. Miten kohdata toisemme, jos olemme sydänjuuria myöten vieraita itsellemmekin? Dramatisointi Eva Buchwald, ohjaus Samuli Reunanen. Ensi-ilta 23.10.2025 Eino Salmelaisen näyttämöllä From a Great Height on esitys vajoavasta liikkeestä, irtipäästämisestä ja katoavan materialisoitumisesta. Koreografinen ääniseremonia viidelle tanssijalle ja monikanavaiselle kaiutinjärjestelmälle toimii aavemaisena kutsuna kätkeytyvien syvyyksien ja vastustamattomien pinnanalaisten voimien maailmaan. Miten voimme laskeutua yhdessä alas suuresta korkeudesta keskellä putoamisen kiihtyvää liikettä? Esitykset Zodiak Stagella 22.10.–1.11. www.zodiak.fi Demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaate ja vapaa tiede ovat kriisissä ja uhattuina ympäri maailmaa. Kansalliset edut ja autoritaarinen voimapolitiikka ajavat monenkeskisen sopimusjärjestelmän ohi. Mistä kehityksessä on kyse? Uutuuskirja on pitkän linjan historiantutkijan Jukka Korpelan syvällinen analyysi läntisten instituutioiden ja eurooppalaisen arvomaailman synnystä ja kehitysvaiheista muinaisuudesta nykyhetkeen. kauppa.gaudeamus.fi SUVI KEMPPAINEN & TYÖRYHMÄ: FROM A GREAT HEIGHT Luomu Silmusalaatit viljellään nykyään Keravalla. Silmusalaatit on pakattu kotimaiseen FSC sertifioituun kartonkiin, jonka voi kierrättää nestekartonkina, ilman että ikkunakalvoa tarvitsee poistaa. Rouskuvassa Silmusalaatissa on idätettyjä herneitä ja linsseja, joissa on palkokasveina 11 grammaa proteiinia 100 grammassa. Säilytä jääkaapissa, ota käyttöön lusikalla keiton päälle, wokkeihin ja salaatteihin. Viimeinen käyttöpäivä rasian kannessa. Nyt Alepoista! www.silmusalaatti.fi Mistä kehityksessä on kyse? Uutuuskirja on pitkän linjan historiantutJukka Korpelan syvällinen analyysi läntisten instituutioiden ja eurooppalaisen arvomaailman synnystä ja kehitysvaiheista muinaisuudesta ny1 Ohjelmisto lokakuu 2025 – helmikuu 2026 G.W.Pabst Miklós Jancsó Robert Altman Wes Anderson Palestiinalaisia naisia KINO REGINAN SYYSKAUSI Helmikuulle asti ulottuvalla Kino Reginan syyskaudella teema sarjoina muun muassa: Yasuz? Masumura, Wes Anderson, Mai Zetterling, Robert Altman, palestiinalaisia naisia, G.W. Pabst ja vampyyrit. ”Aina parhaat elokuvat ja edulliset lipunhinnat.” Kino Regina, Oodi kinoregina.fi SATEENKAAREVIA PERHETARINOITA Kolme sateenkaariperhettä dokumentoi omaa arkeaan Meeri Koutaniemen ohjauksessa kuuden kuukauden ajan alkuvuodesta 2025. Meeri Koutaniemi kuvasi jokaisesta perheestä muotokuvat ja kuratoi sekä omista että perheiden kuvista ensimmäisen museo näyttelyn sateenkaariperheiden arjesta. Werstaalla 5.4.2026 asti www.tyovaenmuseo.fi Elli Salon kirjoittama, Riikka Oksasen ohjaama Muistopäivä kertoo Neuvostoliittoon siirtyneistä ja Stalinin vainoissa 1930-luvulla kuolleista suomalaisista. Teksti on syntynyt Kansallisarkiston Suomalaiset Venäjällä 1917–1964 -tutkimushankkeessa kerättyjen kirjeiden, päiväkirjojen, muistelmien, haastatteluiden ja kuulustelupöytäkirjojen avulla. Fiktiivinen näytelmä pyrkii luomaan moniäänistä muistia ja kertomaan tarinan ihmisistä, jotka olivat olemassa, ja jotka ansaitsevat tulla muistetuksi. Ensi-ilta 19.11. www.kansallisteatteri.fi MUISTOPÄIVÄ LUOMUPROTEIINIA KERAVALTA Vilppu Rantanen Netti Nüganen 42 Ive Trojanovic?a Intti 36 Elli Kaunisto Aino Huotari Häiriköt-päämaja VEIN TARPEETTOMAKSI käyneitä vaatteita matalan kynnyksen päiväkeskukselle, jonka työ pyrkii estämään syrjäytymistä. Keskuksessa käy paljon eläkeläisiä ja työttömiä, mutta myös kaiken ikäisiä mielenterveyskuntoutujia ja esimerkiksi Ukrainan sotapakolaisia. En ollut paikalla toimittajana vaan anonyyminä kansalaisena. Silti työntekijä toivotti minut heti peremmälle saatesanoin ”tuu katsomaan miten täyttä täällä on, tää on ihan kamalaa”. Keskuksen pienet tilat olivat tosiaan tupaten täynnä ihmisiä. Heillä ei ole varaa keitellä kahveja kotona, joten aamutuimaan keitetyt kahvisammiot tyhjenevät kauan ennen tietotyöläisen työaikaliukuman umpeutumista. Keskus kerää ja jakaa lahjoitettuja vaatteita ja tavaroita tarvitseville. Käytävällä koiranruokasäkit odottavat lemmikinomistajia. Asunnottomien yönä lokakuun puolivälissä järjestetään joka vuosi erillinen lahjoitustapahtuma. Työntekijä kertoi etsineensä edellisenä päivänä kengät naiselle, jonka ainoasta kenkäparista olivat pohjat irtoamassa. Päiväkeskuksen kävijämäärä on lisääntynyt viime aikoina hälyttävästi, ja suomalaisten avuntarvitsijoiden osuus on selkeästi kasvanut. Tiedusteltuani kehityksen tarkempaa aikaväliä, työntekijä puuskahti, että ”hallituksen leikkausten jälkeen”. MIKA PEKKOLA HA ASTATTELI tähän lehteen Työttömien keskusliiton toiminnanjohtaja Jukka Haapakoskea. Haapakoski sanoo, että hallituksen ”säästöt” vain siirtävät yhteiskunnan ongelmia tulevaisuuteen. Hän kertoo leikkauspolitiikan seurausten jo alkavan näkyä. Sylttytehtaallakin on tehty laskelmia. Sosiaalija terveysministeriö julkaisi syyskuun lopussa vaikuttavuusarvionsa sosiaaliturvan leikkauksista. Jo tehdyt ja ensi vuoden alussa voimaan tulevat leikkaukset pudottavat arviolta 31 000 lasta köyhyyteen. Luvut ovat kammottavia, mutta niiden seurauk set vasta karmeita ovatkin. Vierailu päiväkeskuksessa paljasti myös oman keskiluokkaisen kuplani. Puolen vuoden kirjoitusvapaani aikana, suuren perheen äitinä, olo on ollut aika ajoin hivenen persaukinen. Kun pääsin kierrätysreissultani kotiin, olo oli enemmänkin kuin nololla Kroisoksella. Me, joilla on tavaraa ja vaatteita enemmän kuin kylliksi, kaapissa kaikille monta paria kenkiä, hyvät talvitakit, riittävästi terveellistä ruokaa jääkaapissa, rahaa ostaa lääkkeitä kun niitä tarvitsee ja asunto eli oma lämmin ja turvallinen paikka, missä nukkua, me elämme yltäkylläisyydessä. Yhä isommalla osalla kansalaisista on konkreettinen, musertava ja kasvava hätä päivittäisestä toimeentulosta, joillain jopa yösijasta. Asunnottomien yö 17. lokakuuta on hyvä tilaisuus lahjoittaa vaikkapa ylimääräiset lämpimät vaatteet ja kengät lähimpään palvelukeskukseen. Jos komeron periä siivotessa löytyy liikenevää järkeä ja inhimillisyyttä, niitä kannattaa lahjoittaa Orpon hallitukselle. EMILIA MIETTINEN Tarpeellisia asioita Pääkirjoitus N au sk a VEIN TARPEETTOMAKSI Tarpeellisia asioita N au sk a
Henrik Illikainen Tiisun laulaja-kitaristi 1. RAAKKU-BIISI JULKAISTIIN VUOSI RAAKKUTURMAN JÄLKEEN. MISTÄ AIOT SEURAAVAKSI OLLA VUODEN MYÖHÄSSÄ? Olen jo kaksi vuotta myöhässä, mitä tulee näkyvyyteni käyttämiseen Gazan kansanmurhasta puhumiseen. Sen sijaan olen asiasta vääntänyt konservatiivis-uskovaisten läheisteni kanssa ja yrittänyt ymmärtää. En ymmärrä! Se, miten ”valitun kansan” suorittamaa kansanmurhaa katsotaan sormien läpi, on suorastaan saatanallisen kaukana niistä Jeesuksen opeista, joista minulle on luettu iltasatuja. 2. RAAKUT OLIVAT VALTAKUNNALLINEN YKKÖSPUHEENAIHE. HALUSITKO HYÖTYÄ RAAKKUJEN KOHTALOSTA? Jos olisin halunnut hyötyä siitä, olisin tehnyt kaikkeni julkaistakseni biisin h-hetkellä kohun ollessa vielä otsikoissa. 3. OLET SANONUT, ETTÄ SUOMALAISEN SUURIN RIESA ON SISU. PERUSTELE. Sisun nimissä hampaat verillä raatamista ja muun muassa tunne-elämän tarpeiden laiminlyömistä on romantisoitu liikaa sillä hinnalla, että patoutunut katkeruus on purkautunut vahingollisin seurauksin ruokkien noidankehää sukupolvelta toiselle. Ehkä tarunhohtoisen sisun sijaan puhun enemmän typerästä jääräpäisyydestä ja marttyyriudesta, joka valitettavan usein ängetään sisu-käsitteen alle. Raakut / Jäi renkaidemme alle Raakut / Lähti paremmille maille Ja mikään ei palaa ennalleen Kun kuoli melkein kaikki Raakut / Ahneutemme alle Raakut / Lensi simpukoiden taivaaseen Mikään ei palaa, palaa, palaa Kun palaa tämä maailma Sanoitus: Henrik Illikainen & Mathias Hermansson TEKSTI: VENLA VÄLIKANGAS KOLME NOPEAA Sa nt er i Sa rio VIERASKYNÄ Häpeä ei vie ketään hoitoon Huumeiden käytön ehkäisy vaatii matalan kynnyksen palveluja ja inhimillisiin juurisyihin tarttumista, ei rikosoikeudellisia seuraamuksia. V iime aikoina alfa-pvp:stä eli ”peukusta” ja sen käyttäjistä on puhuttu kuin kyseessä olisi kauhuelokuvan hirviö: ”jos näet käyttäjän, kiipeä puuhun tai leiki kuollutta”. Ongelma on todellinen ja vakava, mutta ratkaisu ei ole ihmisten demonisointi. Suomessa on tehty paljon työtä stigman purkamiseksi. Silti jokainen hirviömäinen karikatyyri sysää riippuvuussairaan entistä syvemmälle häpeään ja sulkee hänet avun ulottumattomiin. On myös surullista huomata, että yhteiskunta havahtuu usein vasta silloin, kun päihteiden käyttö alkaa näkyä muille häiriönä. Toivottavasti tämänhetkinen mediahuomio kuitenkin TEKSTI SAILA FLINCK JA MARITA RÄSÄNEN TEKSTI MITJA JAKONEN johtaisi siihen, että löytäisimme toimivia keinoja auttaa riippuvuussairaita ihmisiä. ME, JOTKA TYÖSKENTELEMME huumeita käyttävien ihmisten parissa, olemme yhdessä käyttäjien, heidän läheistensä ja viranomaisten kuten Onnettomuustutkintakeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa varoittaneet ongelman kasvusta jo pitkään. Silti olemme jälleen tilanteessa, jossa joudumme pelkäämään palveluiden ja hankkeiden rahoituksen kaventumista säästöjen nimissä. Rikosoikeudelliset toimet eivät yksin riitä, vaikka häiriökäyttäytymiseen on toki puututtava. Jos alfa-pvp katoaa kaduilta, sen tilalle tulee nopeasti jokin toinen, ehkä vielä vaaMurha Yhdysvalloissa nousi politiikan välineeksi myös Suomessa, koska se on hyvää polttoainetta politiikalle, sanoo tutkija. Y hdysvaltalaisen konservatiivikommentaattori Charlie Kirkin murha syyskuun puolivälissä on herättänyt laajaa keskustelua poliittisesta väkivallasta ja noussut puheenaiheeksi myös Suomessa. Poliittinen väkivalta on lisääntynyt 2020-luvulla, sanoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Niko Pyrhönen. Sen lisäksi väkivallasta käydyn keskustelun politisoituminen on merkittävä käänne, hän sanoo. ”Kirkin murhaa vähättelemättä sen nousu poliittiseen keskiöön ja siitä syntyneet lieveilmiöt sananvapauskeskustelusta poliittisen hallinnon reaktiohin ovat isoja muutoksia”, Pyrhönen summaa. Kirkin murhalla tehdään politiikkaa niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Esimerkiksi Suomessa monet perussuomalaiset nostivat Kirkin murhan näkyvästi esille, vaikka puolueen poliittiset ydinkysymykset ovat melko kaukana siitä, mitä USA:n hallinnossa on meneillään. ”Nämä kysymykset ovat kuitenkin hyvää polttoainetta politiikan tekemiseen”, Pyrhönen sanoo. Pyrhönen muistuttaa myös medioiden ansaintalogiikan liittyvän ilmiöön. Ne tarvitsevat yleisön huomiota tehdäkseen voittoa liiketoiminnallaan. POLIITTISTA VÄKIVALTA A on kohdistettu oikeistopoliitikkoihin, ja esimerkiksi Donald Trump on yritetty salamurhata kahdesti. Konservatiivisen oikeiston tahot rebublikaaniedustajia myöten ovat esittäneet, että nimenomaan konservatiivinen poliittinen liike olisi poliittisen väkivallan kohteena. ”Tavallaan on ymmärrettävää, mistä mielikuva nimenomaan oikeistokonservatiiveihin kohdistuvasta väkivallasta on syntynyt. Toisaalta sellaisia poliittisesti väkivallaksi luokiteltavia, matalamman profiilin tapauksia on paljon, joissa kohteena ei ole oikeisto. USA:ssa viranomaisetkin ovat todenneet, että ylivoimaisesti suurimman väkivallan ja terrorin riskin tuottavat äärioikealta johdetut tai organisoidut toimijat”, Pyrhönen sanoo. Tietoja väkivaltaisesta ääriliikehdinnästä on sittemmin poistettu yhdysvaltalaisten viranomaisten, kuten FBI:n ja CIA:n sivuilta, ilmeisesti poliittisen painostuksen takia. ”Jotain samaa on nähtävissä Suomessa, tosin täysin eri skaalassa. Esimerkiksi Suojelupoliisin tietoiskua väestönvaihtoteorian kytköksiin on virtaviivaistettu ja muotoiltu yksinVäkivallan paluu politiikkaan
7 / 2025 • 9 Karstein Volle IHMISARVOISTA ELÄMÄÄ EI VOI MITATA SÄÄSTÖKOHTEENA. rallisempi aine. Päihteiden käyttö ei katoa, jos emme tartu juurisyihin: pahaan oloon, yksinäisyyteen ja hoidon puutteeseen. Ihmiset tarvitsevat matalan kynnyksen palveluja, joihin on helppo tulla ja joista saa apua heti, ennen kuin ongelmat ehtivät kasvaa liian suuriksi. Helsinki on ollut edelläkävijä ratkaisujen kehittämisessä ja palveluiden sujuvoittamisessa. Avulle on edelleen valtava tarve kaikkialla, sillä päihteiden käyttö ja ihmisten pahoinvointi lisääntyvät. TARVITSEMME ENNALTAEHKÄISEVÄÄ työtä ja mielenterveyspalveluiden vahvistamista. Päihteiden käyttö ei saa olla syy sulkea ovia, vaan päihdepsykiatrista osaamista tarvitaan niin avokuin laitospalveluissa. Tarvitsemme myös laajoja, kiinnipitäviä ja nopeasti reagoivia palveluja – sekä lääkkeettömiä että lääkkeellisiä – ihmisten yksilöllisiin tarpeisiin. Jalkautuvaa työtä kaduilla ja kodeissa on lisättävä. Samoin matalan kynnyksen toimipaikkoja, joissa on pidemmät aukioloajat, sekä käyttöhuoneita, joissa saa haittojen vähentämiseen liittyvää apua, tukea ja hoitoonohjausta. Näissä paikoissa ihmiset voivat huolehtia perustarpeistaan: peseytyä, syödä ja levätä. Se estää monien kriisien kärjistymistä kadulla tai julkisissa tiloissa. Tämä kaikki vaatii tahdon lisäksi myös rahaa. Ihmisarvoista elämää ei voi mitata säästökohteena. Kun ihminen jätetään yksin, lasku maksetaan terveydenhuollossa, perheissä ja lopulta koko yhteiskunnassa. Häpeä ei ole hoitokeino. Empatia, resurssit ja oikeat palvelut ovat. Kirjoittajat työskentelevät A-klinikkasäätiön Katuklinikka-hankkeessa Helsingissä. He tekevät jalkautuvaa päihdetyötä kaduilla, kodeissa ja matalan kynnyksen toimipisteissä huumeita käyttävien ihmisten parissa. kertaisempaan muotoon. Tässäkin on mahdollisesti poliittista ohjausta, mutta sen osoittaminen on vaikeaa”, Pyrhönen pohtii. USEIN POLIITTINEN VÄKIVALTA ruokkii poliittista väkivaltaa. Pyrhösen mukaan väkivaltaisen eskalaation riski USA:ssa on tällä hetkellä merkittävä. Pelkästään yksittäiset poliittiset väkivallanteot eivät nosta eskalaatioriskiä, vaan myös demokratian ja instituutioiden epävakaus. Pyrhönen sanoo, että niin kauan kuin demokratia ei ole täysin sortunut tai maa niin sanotussa ”epäonnistuneen valtion” tilassa, poliittisen hallinnon toimijoiden puheenvuorot vaikuttavat väkivallan kierteen syntyyn merkittävästi. ”Tässä mielessä näen merkillepantavana esimerkiksi sen, miten Kirkin vaimon puheenvuoro muistotilaisuudessa erosi muista puhujista. Hän antoi kristinuskon hengessä anteeksi murhaajalle, olkoonkin että Charlie Kirk usein itse tulkitsi kristillistä sanomaa pikemminkin sivilisationaalisena taisteluna. Erika Kirkin puhe erosi merkittävästi esimerkiksi Trumpin puheenvuorosta, jossa hyvin selkeästi vastustettiin anteeksiannon sanomaa ja julistettiin pikemminkin taistelua.” Pyrhönen sanoo, ettei Trump suoranaisesti kutsunut kuulijakuntaansa tekemään uusia iskuja, mutta ei myöskään pyrkinyt katkaisemaan väkivallan kierrettä mahdollisimman tehokkaasti. Trump pyrki käyttämään vastakkainasettelua hyväkseen ja yhdistämään omaa kannattajakuntaansa yhä tiukemmin yhteen. Poliittisilla salamurhilla on pitkät perinteet Yhdysvalloissa. Yksi kuuluisimmista tapahtui vuonna 1865, kun John Wilkes Booth ampui presidentti Abraham Lincolnin Fordin teatterissa, Washington D.C.:ssä. Ad am C ue rde n / H erit ag e Au ctio ns
10 • 7 / 2025 Työttömien maa Työttömien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski esittelee hallituksen työllisyyspolitiikan pahimmat epäonnistumiset ja hahmottelee sille vaihtoehtoja. TEKSTI MIKA PEKKOLA KUVA VILPPU RANTANEN työllisyysehdon kiristykset ovat pudottaneet yhä useammat ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelta Kelan perusetuuksien varaan.” Työttömille asetettu velvollisuus hakea joka kuukausi neljää työpaikkaa on kuormittanut puolestaan työnantajia. Seurauksena ilmoitettujen työpaikkojen määrä on vähentynyt, mikä on hämärtänyt käsitystä todellisesta työvoiman tarpeesta ja rikkonut vallitsevaa työnhaun mallia, kun yritykset ovat joutuneet keskeyttämään hakuja suurten hakemusmäärien vuoksi ja rekrytoineet työntekijöitä toisin keinoin. Hallitus ei ole suostunut myöntämään työllisyyspolitiikkansa epäonnistumista vaan on perustellut korkeita työttömyyslukuja kansainvälisen talouden suhdanteilla – siitä huolimatta, että tilanne on Suomen verrokkimaissa selvästi parempi. Valtionvarainministeriön laskel mien mukaan työttömiä olisi ilman leikkausten ”dynaamisia vaikutuksia” 90 000 enemmän. Haapakoski pitää hallituksen ja ministeriön väitteitä ”aika paksuina”. ”Leikkauspolitiikan rajat ovat piirtyneet esiin. Ihmisille on tullut selväksi, ettei työttömien kurittaminen paranna työllisyystilannetta.” Leikkaushaavat Haapakoski nostaa esiin kolme hallituksen päätöstä, jotka ovat työttömien kannalta erityisen haitallisia. ”Työttömyysturvan lapsikorotuksen poisto, työttömyysturvan suojaosan poisto ja asumistukeen kohdistetut leikkaukset ovat olleet kaikkein huonoimpia päätöksiä. Osa asumistukea saavista ihmisistä on muuttanut tuen tason laskettua kauemmas työpaikoista.” Työttömyysturvan 300 euron suojaosan poistosta vastuussa ollut edellinen työministeri Arto Satonen perusteli päätöstä vuonna 2023 hallituksen pyrkimyksellä kannustaa ihmisiä osaaikatöistä kokoaikatöihin. Näin ei ole tapahtunut, sillä kokoaikatöitä ei ole ollut tarjolla riittävästi. Sen sijaan suoja osan poisto on vähentänyt osaaikatöiden tekemistä ja muuttanut sen monessa tapauksessa kannattamattomaksi. ”Suojaosan poisto tehtiin väärin perustein”, Haapakoski toteaa. ”Esimerkiksi kulttuurialalla kokoaikatöitä ei ole välttämättä edes olP etteri Orpon johtaman ja Riikka Purran saksillaan vahvistaman oikeistohallituksen tavoitteena oli luoda Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa. Tavoite ei ole toteutunut, vaan työttömyys on päinvastoin kasvanut rajusti. Hallitus on perustellut leikkaus politiikkaansa Suomen talouden pelastamisella ja julkisen velan kasvun pysäyttämisellä. Todellisuudessa konkurssit ovat ennätyslukemissa, ja julkinen velka jatkaa kasvuaan. Kohdistamalla leikkauksensa heikoimmassa asemassa oleviin, kuten pienituloisiin, työttömiin, opiskelijoihin, sairaisiin, lapsiin, vammaisiin ja maahanmuuttajiin, hallitus on aiheuttanut tarpeetonta kärsimystä, jonka todellinen mittakaava voi paljastua vasta vuosien tai vuosikymmenien kuluttua. Työttömien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski on seurannut hallituksen työllisyyspolitiikkaa tuskallisen tietoisena sen vahingollisista vaikutuksista. ”Suomessa oli 2025 heinäkuussa 322 731 työtöntä ansiopäivärahan ja Kelan työttömyysturvan varassa”, hän sanoo. ”Maamme työttömyystilanne on Euroopan toiseksi surkein. Työttömien toimeentulo on heikentynyt, ja
M uinaiset metsästäjä-keräilijät elivät kädestä suuhun. (Ensin tietenkin puusta käteen.) Jotkut historioitsijat ovat sitä mieltä, että nomadialkuihmisten elämä oli onnellisempaa ja terveellisempää kuin maanviljelijöiden. Metsästäjä-keräilijät eivät aidanneet tiluksiaan, eivät haalineet rahaa eivätkä sairastelleet niin kuin vastustuskykynsä vehnän mussuttelulla pilanneet heikkokuntoiset maanviljelijät. Stressiä oli vähemmän. Kaikki kaverit olivat lähellä, ja koko porukka, todellakin, puhalsi yhteiseen hiileen. Metsästäjä-keräilijöiden elo kului päivittäisen appeen hankkimisen jälkeen lapsia leikittäessä, luolataidetta tehden ja nuotiolauluja lauleskellen vailla huolta huomisesta, eihän huomisesta voinut huolehtia, kun kukaan ei tuntenut kalenteria… Eikun hetkinen: Warrenin pelto Skotlannin Aberdeenshiressä todistaa muuta. Sieltä löydetyt pinnan muokkaukset kertovat, että jo 8 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua varhaismesoliittisen kauden skotit olivat ajoittain perillä ajankulusta: he olivat rakentaneet aukiolle valtavan kuun valolla toimivan kalenterin. SKOTTIEN INNOSTA YMMÄRTÄÄ päivien julmaa kulumista ei ollut heilahtava kuin 10 004 vuotta ja kolmisen viikkoa kun oli ilmestyvä Voima 8/2004. Siinä lehdessä, kuten Voimissa ensimmäiset viitisentoista vuotta oli tapana, julkaistiin Voimakalenteri, muutaman aukeaman kattaus festareita, messuja, bileitä, taideja kissanäyttelyitä, keskusteluja, traktorikynnön sm-kisoja, luentoja, konsertteja, sienikursseja, neppiskisoja, herätysjuhlia, teknoraveja, myyjäisiä, iltamia ja kinkereitä. Hyvän Voimakalenterin kasaajan piti olla tunnollinen, älykäs ja nopea, eli on selvää, ettei moista toimittajaa ole. Koostamiseen ylipuhuttu tai kiristetty uhri inhosi palstaa, sillä tapahtumiin tuli koko ajan muutoksia: ajat, paikat ja esiintyjät vaihtuivat, tilaisuuksia peruttiin ja uusia tuli lisää. LEHDEN 8/2004 VOIMAKALENTERIA silmäillessäni nostalgian valheellinen turvallisuus hyökyy ylleni kuin hetki sitten eläneen yksisarvisen lämmin vuota, aah. Kun ihmiset eivät olleet riippuvaisia puhelimen netistä, he tapailivat toisiaan ja keskustelivat viisaita. Oi niitä aikoja. Lokakuussa menoja riitti joka lähtöön. Pakilan työväentalolla oli teemana ”työväenlaulut ja -liikkeen historia”. Luennot olivat huippuja: Helsingissä professori Jaakko Hämeen-Anttila valotti ”shialaisuutta Iranissa ja Irakissa” ja Taidemuseossa itse Oiva Toikka luennoi töistään Muotoilun alumnit -sarjassa. Visuaalisia ärsykkeitä kaipaavat saattoivat käydä katsomassa Leninin ja Stalinin kuolinnaamioita ja Tampere-aiheisia tulitikkulaatikoiden etikettejä – tietenkin Tampereella. Keskustelukulttuuri oli huipussaan: Helsingin Humanistiyhdistys järjesti Töölössä Faustin uni -tilaisuuden, jossa alusti juristi Matti Wuori. Musaa rakastavilla hipeillä puolestaan oli kiire äiti Amman halauksesta kulttuurikeskus Glorian Bullworkers-klubille. Monen vihaistakin kansalaispalautetta antaneen lukijan mielestä Voiman ainoa ansio oli menopalsta. Ehkä he eivät missanneet Kaija Saariahon oopperaa, jossa säveltäjä saattoi olla paikalla, eivätkä kaukaa viisasta television dokumenttia, joka kertoi Venäjällä journalistien perään usutetuista palkkamurhaajista. TEKSTI IIDA SIMES BILEISTÄ FAUSTIN UNIIN Ensimmäinen Voimalehti ilmestyi marras kuussa 1999. Sarja pa laa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsi tellyt parin vuosi kymmenen aikana. W ikim ed ia C om m on s, Arc hae log y D ata Se rvic e CC BY -SA 3.0 Aberdeenshiren kuukellon toimintaperiaate. lut tarjolla, ja kulttuuriin kohdistetut leikkaukset ovat pahentaneet entisestään alan tilannetta. Monilla on erityisosaamista, minkä vuoksi he eivät voi siirtyä työmarkkinoilla alalta toiselle helposti. Lisäksi täytyy muistaa, että osalla ihmisistä ei ole työkykyä tehdä kokoaikatöitä. Suojaosan poisto vaikeuttaa erityisesti heidän asemaansa.” Haapakoski peräänkuuluttaa tarvetta julkiselle keskustelulle leikkauspolitiikan inhimillisistä kustannuksista. Hallitus kuvittelee luovansa säästöjä, mutta säästöt haihtuvat ilmaan sosiaalisten, psyykkisten ja yhteiskunnallisten ongelmien kasautuessa tulevaisuuteen. Haapakoski tunnistaa jo nykyisessä tilanteessa useita merkkejä leikkauspolitiikan vaikutuksista. ”Ulosottovelat kasvavat ennätystahtia. Jos ihmisellä ei ole rahaa, velat jäävät maksamatta, ja niiden periminen tekee työnteosta entistä kannattamattomampaa. Työttömyys lisää psyykkistä kuormitusta ja stressiä, ja ehkä tämä näkyy jo siinä, että esimerkiksi naisten kokema perheväkivalta on lisääntynyt. Pelastakaa lapset ry:n kyselyt kertovat, että köyhyys näkyy jo nyt lasten arjessa hälyttävällä tavalla.” Leikkausten vaikutukset ovat pitkäkestoisia ja kasautuvia. ”Tutkimukset osoittavat, että puutteen kokeminen perheessä kertaantuu ja jatkuu seuraaviin sukupolviin. Köyhyyden lisäksi tulevaisuudennäkymiä synkentää maailman tilanne, ja vaikka yhtälö on monimutkainen, leikkaukset vaikuttavat osaltaan mielenterveysongelmien lisääntymiseen.” Uuden työllisyyspolitiikan suuntaviivoja Hallituksen jääräpäisesti toteuttama, taloudellisestikin järjetön politiikka herättää ajatuksen, ettei porvaripuolueiden tavoitteena ole suinkaan pelastaa Suomen taloutta ja luoda parempaa tulevaisuutta kaikille, vaan rakentaa luokkayhteiskuntaa, jossa ihmiset jakautuvat voittajiin ja häviäjiin. Haapakoskikin pitää hallituksen työllisyyspolitiikkaa ideologisena. Puolueet toistavat vanhoja virheitä, eivätkä kykene irtautumaan haitallisiksi osoittautuneista toimintamalleista. ”Suomen varsinainen ongelma on se, että meillä on aktiivisesta työvoimapolitiikasta huolimatta suhteellisen korkea rakenteellinen työttömyys. Potentiaalista työvoimaa on patisteltu saataville heikentämällä sosiaaliturvajärjestelmää, mutta lopputulos näyttää siltä, ettei tilanne siten parane. Muut tekijät, kuten koulutus, ikä, terveys, työja toimintakyky sekä alueelliset seikat, ratkaisevat työllisyydessä enemmän.” Suomen työllisyyspolitiikassa onkin Haapakosken mukaan keskitytty liikaa nykytilanteen hallinnointiin ja työttömien kurittamiseen sen sijaan, että katsottaisiin rohkeasti tulevaisuuteen. ”Tärkeintä juuri nyt olisi perua hallituksen päätökset. Laajempi kysymys koskee kuitenkin rakennemuutosta. Kuinka yritykset löytävät tarvitsemansa työvoiman? Kuinka luodaan kasvua? Onko kärjistetysti sanoen talouden visio todellakin se, että Suomi pysyy raaka-aineiden tuottajamaana, pumppaa mineraaleja maailmalle ja houkuttelee sähköä syöviä datakeskuksia?” Järjestäytymistä ja poliittista mielikuvitusta Oikeistohallitus on ajanut luokkapolitiikkaansa kohtaamatta merkittävää vastarintaa. Parlamentaariseen järjestelmään ja yhteiskunnallisiin instituutioihin kohdistuva luottamus on häkellyttävän korkealla ottaen huomioon, kuinka äkillisesti ja radikaalisti porvaripuolueet ovat purkaneet hyvinvointirakenteita. Miksi ihmiset eivät kapinoi? ”Monet ihmiset ovat luonnollisesti huolestuneita ensisijaisesti omasta toimeentulostaan, hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Keskiluokkaiset ja keski-ikäiset ihmiset yrittävät pärjätä perheen ja työelämän ristipaineissa. Taistelu vapaa-ajasta on kovaa, ja väkeä on vaikea saada mukaan kansalaisliikkeiden toimintaan. Poliittinen järjestötoiminta koetaan usein ajan haaskaamiseksi. Käsitys olisi muutettava. Kuivienkin asioiden hoitaminen voi olla kivaa, jos sen tekee hyvässä porukassa.” Haapakosken mukaan mahdollisuuksia vallitsevan politiikan vastustamiselle löytyy niin edustuksellisen demokratian kuin kansalaisyhteiskunnankin piiristä. ”Aktivoituminen edellyttää järjestäytymistä. Kuulutko ammattiliittoon? Vai puratko tyytymättömyyttäsi sosiaalisessa mediassa? Maassamme on paljon poliittisesti valveutuneita ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään liittoon, puolueeseen ja järjestöön. Potentiaalia järjestäytymiseen on olemassa.” Demografi a vaikeuttaa Suomessa poliittisten muutosten toteuttamista. Väestö ikääntyy, eivätkä ikääntyneet ihmiset ole avoimimpia uusille ajatuksille. Haapakoski toteaa, että suomalaisesta poliittisesta keskustelusta puuttuvat visionäärisyys ja utooppinen ulottuvuus, jotka ovat perinteisesti ruokkineet etenkin nuorten idealismia. ”Politiikassa ei keskustella riittävästi asioista, jotka ovat kaikkien silmien edessä, kuten ilmastonmuutoksesta tai Palestiinassa ja Kongossa tapahtuvista kansanmurhista. Asetelma on hullunkurinen, mutta samalla se avaa mahdollisuuksia kritiikille. Muutos on toteutettavissa, kunhan ihmiset löytävät oman äänensä, järjestäytyvät ja keskittävät tarmonsa olennaiseen.”
Tankkaa tipu tankkiin Sinä näet tässä kuvassa orrella kanan. Me näemme siinä dieseliä höyhenpuvussa. Siksipä teemmekin uusiutuvaa polttoainetta vuosittain myös miljoonasta broilerista. Muutetaan kot-kot pärinäksi. Ei tämä oikeasti ekologista ole, mutta kutsumme sitä kiertotaloudeksi. To im itu kse llist a ain eist oa
7 / 2025 • 13 TEKSTI JARI TAMMINEN KUVAT HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA Kiertotaloudesta on toivottu ratkaisua ympäristökriisiin, mutta tutkija Milla Sarja kertoo, että ymmärrys kiertotaloudesta on heikkoa. Kierrättämisen ohella kaiken materian tuotantoa pitäisi vähentää. Ei yksin kierrättäminen O nko epäekologisesti tuotetun raaka-aineen kierrättäminen ekoteko? Kenties. Voiko kestävä kiertotalous perustua sille, että kierrätetään alkujaan ongelmallista raaka-ainetta? Ei oikeastaan. Kiertotalous on ollut viime vuosina melko trendikäs sana. Uutisotsikot antavat kuvan siitä, miten se ymmärretään: ”Jyväskylässä suunnitellaan kierrätyslaitosta”, ”tekstiilijätteestä arvokasta raaka-ainetta”, ”kierrätyskeskus laajentaa”, ”Jenni haistoi mehukkaan mahdollisuuden”, ”suomalaisten joulukinkkurasvasta tehtiin uusiutuvaa dieseliä” ja ”Time-lehti hehkuttaa Suomea kiertotalouden esimerkkimaana”. Kiertotalouteen perehtynyt Jyväskylän yliopiston tutkija Milla Sarja toteaa, että usein kun mediassa ja yritysviestinnässä mainitaan kierto talous, puhutaan vain kierrätyksestä. ”On yleistä, että kiertotaloudella tarkoitetaan vain jätteiden lajittelua. Akateemisessa kirjallisuudessakin kiertotaloudella viitataan usein siihen, miten jätehuolto on hoidettu eri paikoissa.” Termillä tykätään ratsastaa, ja kierrättämistä pidetään arvokkaana, mutta näin hahmotettuna kuva kiertotaloudesta muodostuu hyvin kapeaksi. Kiertotalous on ajatuksena radikaalimpi ja samalla monimutkaisempi eikä se tarkoita vain muovija bioroskien lajittelua tai vaatteiden myymistä kirpparilla. Kiertotalous viittaa kokonaiseen talousmalliin. ”Kiertotaloudessa puhutaan materiaalin kierrosta laajemmin. Tietenkin myös ne lajitellut jätteet pitää kierrättää, mutta kiertotaloudessa kuitenkin pohditaan jo tuotannon alkupäässä siitä, mitä valintoja tehdään ja kuinka hyödynnetään mahdollisimman pitkälle ei-neitseellistä raaka-ainetta.” Sarja mainitsee niin sanotut kiertotalouden R-strategiat. Englanninkieliset r-kirjaimella alkavat termit kuten recycle, reuse, reduce (kierrätä, uudelleenkäytä, vähennä) auttavat hahmottamaan ajatusmallia. Pelkkä kierrättäminen ei riitä, koska ympäristökriisi ei ratkea sillä, että kierrätämme roskia samalla, kun tuotamme lisää uutta roskaa. ”Kiertotaloustutkijan näkökulmasta on aina hieman kivuliasta, kun termiä käytetään väärin. Tiedän, että se voi olla hifi stelyä, mutta kun sanaa käytetään väärässä merkityksessä, kiertotalouden hienous vesittyy.” Sarjaa myös ärsyttää puheet, joissa teollistuneet länsimaat esiintyvät jotenkin edistyksellisinä. ”Jos vertaillaan valtioiden päästöjä, monissa kehittyvissä maissa päästöt ovat niin vähäisiä, etteivät ne maat oikeastaan edes näy tilastoissa. Toki jotkut kehittyvät maat tuotavat länsimaalaisten ostamat tavarat ja tuottavat samalla päästöjä enemmän.” Vaikka Suomea siis otsikoissa esitellään kiertotalouden mallimaaksi ja kehutaan, että meillä on ensimmäinen valtiollinen kiertotalouden tiekartta, Sarja ei vahvista ajatusta. ”Kulutamme todella paljon raakaaineita, jotka eivät tule uusiutuvista tai kierrätetyistä lähteistä. Tässä vertailussa Suomi ei missään tapauksessa ole kiertotalouden edelläkävijä.” Poukkoileva politiikka haittaa Vastaparina kiertotaloudelle toimii nykyinen järjestelmämme, jota voi kuvata lineaariseksi talousmalliksi. Siinä prosessien alkuja loppupäät eivät automaattisesti ole kosketuksissa toisiinsa. Muutos vanhasta mallista uuteen on väistämättä edessä, mutta vaivaton se ei tule olemaan. Vanhasta luopuminen myös vaatii yksittäisiä toimijoita suurempia voimia onnistuakseen eikä markkinoiden kannata odottaa raivaavan muutoksen esteitä itsekseen. Poliitikkojen on kannettava vastuunsa. ”Yrityksissä, joiden edustajien kanssa olen puhunut, lainsäädäntö on ollut lähtökohtaisesti suuri muutoksen ajuri. Ympäristöasioista jo valmiiksi kiinnostuneissa yrityksissä vahvistetaan toimia ja yrityksissä, joissa kestävyysteemoihin ei oikein panosteta, todetaan, että tämäkin on nyt pakko tehdä.” Ongelmia yrityksille tuottaa politiikan poukkoilevuus. Keväällä 2025 Euroopan parlamentti esitteli uuden, niin sanotun Green Omnibus -paketin, jonka tarkoituksena oli yhtenäistää tiukempaa ympäristösääntelyä ja jossa esitettiin muutoksia muun muassa yritysten kestävyysraportointiin. Nyt, syksyllä, parlamentti on jo peruuttelemassa linjastaan. Samoin Suomessa hallitus purkaa jo asetettuja tavoitteita Suomen kokonaispäästöjen pudottamiseksi ja metsiä hakataan sellaiseen tahtiin, että ne eivät ehdi uusiutua millään tavoin mitattuna. Myös vihreän siirtymän tukia ollaan perumassa – kenties säästöjen saamiseksi, kenties ideologian ajamina. Tämä kaikki vaikeuttaa yritysten kykyä ennakoida tilanteeseen. Lainsäädännön tuoman pakon rinnalla on väläytelty myös mahdollisuuksista tehdä rahaa kiertotaloudella. Tämä ei ole yllättävää, elämmehän talousjärjestelmässä, jossa rahan tekeminen pitää yhteiskunnan käynnissä. Ja kyllä, kiertotalous voi olla myös liike toimintamahdollisuus, mutta ”koskaan ei oikein sanota sitä, että tämä ei ole lisäbisnestä sen vanhan päälle”, Sarja muistuttaa ja jatkaa: ”Harvoin sanotaan ääneen, että meillä on yrityksiä ja kokonaisia teollisuuden aloja, joita ei itse asiassa pitäisi nykypäivänä olla olemassa. Niille ei ole ympäristökriisien aikakaudella olemassaolon oikeutusta.” Sarja pitää hämmentävänä, että ympäristöä tuhoavia toimintoja ei saada ajettua alas. Toisaalta hän myöntää, että tutkimusta tehdessä hänen hieman optimistinen naiiviutensa on jonkin verran päässyt rapistumaan. ”Ymmärrän kyllä, miksi yritykset toimivat niin kuin ne toimivat. Ongelma ei siis ole niinkään yksittäisissä yrityksissä vaan systeemitasolla.” Markkinat eivät tätä ratkaise Markkinoiden kykyä ratkaista ongelma heikentää se, että liiketoiminnan ulkoisia vaikutuksia ei ole hinnoiteltu kunnolla ja siten markkinamekanismit eivät moisin reagoi. Eli taivaalle tuprutetulla hiilidioksidilla tai vesistöjen pilaamisella ei ole hintaa, joka ylittäisi huomiokynnyksen riittävän hyvin. Päästökaupasta toivotaan ratkaisua, mutta Sarja ei näe sitäkään ongelmattomana tapana hakea oikeudenmukaista siirtymää. ”Varallisuus on kertynyt niin epätasaisesti, että tietyt valtiot voisivat porskuttaa maailman tappiin niin, että ostavat kaikki päästökiintiöt itselleen. Ja mitä muille sitten kävisi?” Markkinoiden ja politiikan ohella muutosta hidastavat asenteet. Sarja huomauttaa, että olemme ihmisinä, kansalaisina ja kuluttajina tottuneet saamaan nopeasti sen, mitä ikinä satummekaan toivomaan. Markkinointikoneistolla on varmasti suuri rooli siinä, millaisiksi arvomme ovat muodostuneet. ”Ensimmäinen viheliäinen ongelma kiertotalouden tiellä onkin se, että kuluttajilla on voimakas mielikuva siitä, että uusi on aina parempi ja palvelee tarkoitustaan vanhaa tavaraa paremmin. Meille halutaan myydä jatkuvasti uutta vanhan tilalle. Osa tuotteista on tosiasiallisesti suunniteltu hajoamaan tai muuten vanhentumaan nopeasti. Kyse on vuosikymmenten saatossa kehittyneestä systeemitason logiikasta. Homma menee kapitalistisen järjestelmän sääntöjen mukaan, ja se palvelee lineaarista taloutta.” Uuden tuotteen valitsemisen mielekkyyttä nostaa tietenkin se, että tuotteita ei tosiaan ole suunniteltu kestäviksi tai korjattaviksi. On helpompaa ja taloudellisesti houkutte
14 • 7 / 2025 levaa hylätä vioittunut ja tai muuten vaan vanhempi tuote, jos tilalle saa uuden suhteellisen halvalla. Tämä huomio palauttaa jälleen lineaarisen talousmallin ominaisuuksiin. Korjauttaminen on vaivalloista, koska kyse on oikeastaan henkilökohtaisesta palvelusta. Uutta tuotetaan massamittaisesti ja useimmiten paikoissa, joissa työntekijän palkka on häviävän murto-osan siitä, mitä täällä kuluttajaa lähellä työskentelevälle korjaajalle pitäisi maksaa. Mainospuhettako vain? Monet yritykset viittaavat kiertotalouteen mainoksissaan, vaikkei järjestelmää vielä todellisuudessa ole. Onko kyse hienoisesta kaunistelusta vai suoranaisesta valehtelusta? ”En ehkä suoraan sanoisi, että tästä valehdellaan, mutta ei yritysten toiminta aina välttämättä ole kauhean kunnianhimoista. Toimiva kiertotalous ei toteudu, ellei rakenneta kokonaisia yritysverkostoja ja kiertotalousekosysteemejä.” Sarja kuitenkin sanoo, että monissa yrityksissä on otettu käyttöön toimintamalleja, jotka mukailevat kiertotalouden ajatuksia. Yhteiskunta ei kuitenkaan tue kiertotaloutta, sillä neitseellisiä raaka-aineita käytetään varsin huolettomasti. Olemme myös kollektiivisesti sisäistäneet fantasian jatkuvasta kasvusta ja rakentaneet talousmallimme sen varaan. Tämä talouden tasapainoa ylläpitävän kasvun tarve pitäisi poistaa. ”Meillä on paljon sellaista, minkä tuottamisen voisi vain jättää pois. Elämänlaatummekin saattaisi parantua sen myötä.” Radikaali muutos Yksi esimerkki ongelmallisesta kierto talouspuheesta on yhtäläisyysmerkkien vetäminen sen ja niin kutsutun biotalouden välille. Tähän liittyy myös pääministeri Juha Sipilän hallituksen keskeinen tavoite tehdä Suomesta biotalouden edelläkävijä. Sittemmin tämä sipiläläinen biotalous malli on osoittautunut juuri niin mahdottomaksi kuin mitä oli ennalta nähtävissä. ”Biokiertotalous on sinällään ihan oikea ja toimiva juttu, mutta kasvuorientoituneessa mallissa se ei toteudu, koska luonnon kierrot eivät saa aikaa toteutuakseen”, Sarja tarkentaa. Yksi suomalaisen biotalousstrategian kulmakivistä oli biopolttoaineet, joita suureksi osaksi valtion omistama öljy-yhtiö Neste on kehittänyt. Aluksi Nesteen biopolttoaineen keskeiseksi raaka-aineeksi valikoitui palmu öljy ja sen tuottamisesta ylijäänyt aines. Palmuöljypohjainen polttoaine on kuitenkin lähinnä ympäristörikos, koska palmuöljyplantaasien tieltä raivataan Kaakkois-Aasiassa sademetsiä. Entisen sademetsän alta paljastuva turvemaa vapauttaa kuivuessaan siihen vuosituhansien mittaan varastoituneen hiilen ilmakehään, ja sademetsien hävitys tuhoaa luonnon monimuotoisuutta. Neste onkin vähitellen muuttanut biopolttoaineensa koostumusta. Yhdyskuntajätteet muodostavat nykyään isomman osan sen raaka-aineista, mutta tämäkään ei poista ongelmia. Vaikka kaikki maailman jätteet kierrätettäisiin biopolttoaineeksi, se ei riittäisi kattamaan kuin muutaman prosentin nykyisestä fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Vaikka jätteestä kierrätetty biopolttoaine voi olla fi ksu tuote, se ei ratkaise ongelmaa. Neste myös kierrättää biopolttoaineeseensa vuosittain noin miljoona broilerin kalmoa. Kasvatustiloilta teurastamoon kuljetettaessa kuolleita broilereita ei voi myydä elintarvikkeiksi, mutta ne kelpaavat polttoaineen raaka-aineeksi. ”Siinä vaiheessa, kun on jo se raato, onhan se hyvä hyödyntää. Mutta tarvitseeko niitä tuottaa niin paljon alunperinkään?”, Sarja kysyy. Tämä huomio palauttaa siihen alkuperäiseen kysymykseen kiertotalouden ja kierrättämisen eroista. Vaikka raatojen kierrätys on pistemäisesti tarkasteltuna perusteltua, se samalla tukee tuotantoa, joka on kiertotaloudesta kaukana. ”Jos kiertotaloudesta puhuttaessa keskitytään siihen prosessin loppupäähän, ei huomata kyseenalaistaa tuotannon alkupäätä. Kun isoja kysymyksiä ei haluta esittää, tyydytään tekemään tämmöisiä puolikkaita ratkaisuja.” Samanlaista eläinteollisuuden ja biotalouden epäsuoraa viherpesemistä näkyy Kemianteollisuus ry:n vuosittain joulun alla järjestämässä ”Kinkkutemppu-kiertotalouskampanjassa”. Kampanjassa kannustetaan kinkkuja kotona paistaneita keräämään uunipellille jäänyt rasva vaikka maitotölkkiin ja sitten kiikuttamaan sen ruokakauppojen yhteydessä sijaitseviin keräyspisteisiin. Kerätty rasva käytetään Nesteen biopolttoaineen raakaaineena. Sarja huomauttaa, että on tietenkin hyvä, ettei paistorasva päädy tukkimaan viemärin putkia ja rasittamaan vedenpuhdistamoa. Monissa paikoissa rasvatölkin voi kuitenkin ilman erillistä kuljettelua sujauttaa energiajätteeseen, josta tuotetaan energiaa polttolaitoksessa. Paistorasvan kierrättäminen ei myöskään tee resursseja tuhlailevasta siantuotannosta ekologista. Jotain mittakaavoista kertoo sekin, että perhekokoisen kinkun rasvasta saatavalla biodieselillä ajelee vain muutaman kilometrin, ehkä juuri kauppaan ja takaisin. ”Liian harvoin muistetaan kiertotalousajattelun ylin taso refuse, eli kieltäytyminen. Pitäisi kieltäytyä turhasta tuottamisesta ja turhasta ostamisesta. Broilerien ja kinkkujen kierrättämisen sijaan voisi kieltäytyä tuottamasta niitä.”
16 • 7 / 2025 16 • 7 / 2025
7 / 2025 • 17 Lempeää voimaa Joiku on yhteys luontoon ja ihmisiin, sanoo pohjoissaamelainen Hildá Länsman. Uudella albumilla hän yhdistää kansansa perinteitä konemusiikkiin. TEKSTI EMILIA MIETTINEN KUVAT NAUSKA S yyskuinen ilma Helsingin Hakaniemessä on niin kostea, että Hildá Länsmanin itse tekemän kehärummun poronnahkainen kalvo löystyy ja vire latistuu studiossa. Siksi rumpua pitää ottojen välissä puhaltaa hiustenkuivaajalla. Vuonna 1993 syntynyt saamelainen muusikko ja joikaaja on saapunut Norjan Kautokeinosta säveltämään ja äänittämään seuraavaa levyä äänisuunnittelija ja muusikko Tuomas Norvion kanssa. Kaksikolta on tammikuussa 2025 ilmestynyt ensimmäinen yhteinen albumi Dajan, joka yhdistää perinteistä saamelaista joikua, runoutta ja räppiä konemusiikkiin ja monenlaisiin äänimaisemiin. Yhteistyö alkoi vuonna 2017, kun kansainvälisen Baltic Circle -nykyteatterifestivaalin taiteellinen johtaja Hanna Parry ja teatteriohjaaja Pauliina Feodoroff pohtivat, ketkä "kaksi crazya muusikkoa" voisi usuttaa pitämään yhteisen konsertin. ”Sain puhelun Pauliinalta, että haluatko tehdä keikan? Tuomas on tyyppi, joka soittaa mitä vaan. Se voi tehdä musiikkia vaikka paperista tai seinistä”, Länsman muistelee Pauliinan kertoneen. Norvion tausta on elektronisessa musiikissa. Hän on pitkällä urallaan tehnyt musiikkia ja äänisuunnittelua installaatioihin ja esittävän taiteen teoksiin muun muassa Tero Saarinen Companylle ja työskennellyt lukuisten suomalaisten muusikoiden, kuten Tapani Rinteen ja Kimmo Pohjosen kanssa. Kokeneet muusikot harjoittelivat yhdessä vain parisen kertaa ennen esiintymistä. ”Päätettiin, että meillä on yksi tietty elementti, mistä aloitetaan, siitä se saattoi lähteä ihan mihin vaan. Niin me vedettiin improvisoitu tunnin mittainen konsertti.” Teatterifestivaaleilla alkaneesta yhteistyöstä on nyt syntynyt albumillinen musiikkia, jonka myötä Länsman ja Norvio ovat käyneet keikoilla Suomessa ja Norjassa, erityisesti Saamenmalla. He ovat esiintyneet myös Lontoossa, Saksan Braunschweigissä ja Slovakian Tren?ínissä. Pohjoissaamen kielen sana dajan tarkoittaa ”minä sanon”. Levyn kannessa komeilee sarvilakki. Se on saamelaisnaisten 1700ja 1800-luvuilla käyttämä perinteinen päähine, jonka käyttö lakkasi samoihin aikoihin, kun lestadiolaisuus levisi Saamenmaalle. Papit leimasivat korean lakin pirunsarveksi ja kielsivät sen käytön. Sarvilakin sijaan naiset alkoivat käyttää Saamen lakkia, joka on päänmyötäinen myssy, siveille kristityille sopiva. Länsman tosin kertoo virnistäen, että ”ajan mittaan se alkoi kasvaa korkeutta”. Vastarintaa sekin, ylväs lakki. Luonto ihmisäänessä Utsjoella syntynyt Länsman tulee pohjoissaamenkielisestä ”poronhoitoja musiikkiperheestä”, joikaajien suvusta. Joikaamisen taidon hän oppi äidiltään Ulla Pirttijärveltä, joka aloitti uransa 1980-luvulla Angelin tytöissä. Se oli tunnetuimpia joikuperinnettä suurelle yleisölle esitelleitä kokoon panoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin sitten Nils-Aslak Valkeapään ja tuttu näky Suomen televisiossa 1990-luvun alussa. Länsmanin äiti oli siis jo valmiiksi kuuluisa muusikko, mikä vaikutti tyttären uravalintaan – lähinnä ehkäisevästi. ”14-vuotiaana, kun Gloria oli tullut haastattelemaan äitiä, multa oli kysytty, mikä musta tulee isona. Olin sanonut, että ei ainakaan muusikkoa.” Mutta Utsjoen yläasteen musiikinja käsityönopettaja, Niilo Rasmus, kannusti neljää tytärtään, ja siinä sivussa muitakin, bänditouhuihin. ”Soitettiin sekä saamelaisista musiikkia että englanninkielistä poppia, kaikkea mitä haluttiin. Ja päästiin myös tekemään omia biisejä. Se oli tosi iso lahja ja varmaan se syy, minkä takia päädyin musiikkialalle.” Bändin pojat halusivat usein soittaa Paramorea ja Red Hot Chili Peppersiä. Länsman kuunteli omintakeista islantilaista laulajaa, Björkiä. Jo lapsena Länsman mieltyi monipuoliseen äänen ja ilmaisun maailmaan. ”Tykkäsin kuunnella Sainho Namtšylakia, tuvalaista laulajaa, joka tekee kurkkulaulua ja kaikennäköisiä erikoisia ääniä. Se kosketti mua jo silloin kuusivuotiaana. Näin hänen esiintyvän, kun olin seitsemänvuotias.” Keskiaasialaisen Namtšylakin musiikissa ihmisääni muuntuu virtaavaksi vedeksi, metsän pedon mörinäksi ja lintujen liverrykseksi. ”Jo pienestä asti oon halunnut, että luonnon elementit kuuluvat äänenkäytössä niin, että ne kuvastavat sitä ympäristöä. Luonto on meille niin tärkeä, elinehto meidän kulttuurille. Ja kieli tulee kulttuurista, ja niin edelleen.” Saamelaisissa yhteisöissä vuodenkierron ja luonnon sykli määrittää elämää. Heidän ajatus maailmassaan
18 • 7 / 2025 kaikella elollisella on sielu, eikä ihminen ole erillinen osa luontoa, ei varsinkaan mikään luomakunnan kruunu. Joiku ei ala eikä lopu, vaan elpyy Syntiseksi leimattua sarvilakkia on viime vuosikymmeninä otettu saamelaisyhteisöissä takaisin käyttöön. Länsman käyttää sitä säännöllisesti esiintymisissä gáktin eli saamenpuvun kanssa. Käsitöiden tekeminen on olennainen osa saamelaista kulttuuriperintöä ja elämäntapaa. Länsmankin on tehnyt monet näyttävistä esiintymisasuistaan itse ja esimerkiksi suunnitellut koruja. Luova tekeminen on kokonaisvaltaista. ”Tykkään yhdistellä käsitöitä, kuvataidetta ja musiikkia.” Suurimman osan Länsmanin gákteista on kyllä tehnyt äiti. ”Äiti on aika ahkera tekemään. Ja joskus oon mennyt tekemään oman gáktin mummolaan, mummon neuvottavaksi.” Myös rumpu syntyi omin käsin, äidin rakentamasta kehikosta ja silloin vastikään edesmenneen isän pakastimeen säilömästä poronnahasta. Kehärummun soittaminen ja joikaaminen olivat nekin pappien mielestä pakanallisia, ankarasti kiellettyjä riittejä. Ne rummut, joita ei poltettu tai muutoin hävitetty, vietiin museoihin pitkin Eurooppaa, missä niitä on vieläkin. Moni vanhempi ihminen kokee joikaamisen edelleen syntiseksi. Nyt joikuperinnettäkin elvytetään. Se on erityisesti Suomessa hiipunut. ”En tiedä Suomen puolelta niin montaa joikaajaa. Norjan puolella ihmiset tietää joikuja ja joikaa mukana konserteissa. Suomessa yhteys joikuun ei näy yhtä selkeästi.” Pohjoissaamelaisilla, kolttasaamelaisilla ja inarinsaamelaisilla on kullakin omat joikuperinteensä. Joiut myös heijastelevat sitä maisemaa, missä ne ovat syntyneet, Länsman kertoo. ”Tenonjokivarren joiut on enemmän sellaisia, jotka menee virran mukana, vähän lempeämmin. Lännemmässä ja Kautokeinossa on enemmän aksentteja ja mutkikkaampaa. Sitten merisaamelaiset – sen kuulee, että merellä ollaan.” Joiku on kierto, jota voidaan varioida, eikä ole olennaista, missä joiku alkaa ja missä se loppuu. Joiku on. ”Periaatteessa joiun pystyy aloittamaan vaikka mistä ja lopettamaan vaikka missä kohtaa sitä kiertoa. Tietenkin yleensä ihmiset alkaa suunnilleen samasta paikasta. Filosofisesti ajateltuna siellä jossain se kierto jatkaa, ja sitten vaan hyppäät sinne mukaan siihen joiun maailmaan.” Joiku on siis paljon enemmän kuin vokaaleilla ryyditettyä a capella -laulua. Ihmisiä, eläimiä, asioita tai vaikka paikkoja voi joikata. ”Joiku on kuin toinen nimi tai kuvastin sille asialle, mitä joikaat. Se ei ole sitä, että nyt kerrotaan tästä asiasta, vaan se on se asia”, Länsman kuvaa. ”Se on vähän erilainen tapa ajatella. Se on yhteys siihen alueeseen, luontoon, sukuihin ja ihmisiin.” Kaikkien oma saamelaisten perinnemusiikki Koska osa joiuista voi olla vahvasti sidoksissa tiettyyn alueeseen tai sukuun, Hildá Länsman pitää hyvänä tarkistaa, että joikuja voi esittää. ”Siis kysyy lupaa siltä ihmiseltä tai suvun tai alueen edustajalta, että onko tämä okei.” Tästä voi myös päätellä, että täysin ulkopuolisten ei pidä kajota alkuperäiskansan perinteisiin. Länsman sanoo, että pienen kulttuurin perinteiden esittäjällä on iso vastuu. ”Näillä alueilla ollaan vähän herkässä tilassa. Yhteisössä on paljon kielen ja kulttuurin menettäneitä, ja me halutaan ottaa ne takaisin ja hoitaa sitä traumaa. Sen takia on tärkeää, että saamelaisilla on turvallinen paikka, missä lähteä elvyttämään ja työstämään sitä puolta meistä.” ”Aika harvoin onnistuu, että joku ulkopuolelta yhyttää”, toteaa Tuomas Norvio yhteistyön alkamisesta. "Mutta tämä onnistui, oli niin hauskaa se ensimmäinen keikka. Tuntui, että siinä oli jotain itsellemme erityistä.”
7 / 2025 • 19 JOIKU ON TAPA MUISTAA. Etenkin taloudellisen hyödyn tai huomion tavoittelu muiden kulttuurisella omaisuudella on kirjaesimerkki kulttuurisesta omimisesta. Joiut voivat olla todella henkilökohtaisia ja myös tapa muistella jo eteenpäin siirtyneitä. Dajan-levyllä on variaa tio eräästä tunnetusta perinteisestä joiusta, joka on Länsmanin isoisoisoisän ?álkko Niillaksen oma joiku. ”Melodiakulku voi kuvastaa sitä, millainen ihmisen elekieli tai luonne on ollut. Perinteisten joikujen kautta saa käsitystä omista esivanhemmista.” Länsmanin ja Norvion versio yhdistää 1800-luvulla syntyneen esi-isän joiun energiseen toisen vuosituhannen elektroniseen tanssimusiikkiin. Musiikki yhdistää. ”Jälkipolvia ?álkko Niillaksella on paljon. Sitä on kiva Saamenmaallakin esittää, omalle klaanille.” Mutta perinteisten joikujen esittäminen on hieman mutkikas juttu, kertoo Länsman. Niiden katsotaan perinnemusiikkina kuuluvan teknisesti kaikkien suomalaisten yhteiseen kansanperinteeseen, jolloin niiden esittämisestä kertyvä rahakin on kaikkien yhteistä. ”Teosto ottaa tuotosta noin 50 prosenttia. Raha menee kokonaiseen pottiin eikä käänny takaisin meille saamelaisille tekijöille ja Saamenmaalle. Tietenkin haluan esittää perinteisiä joikuja, mutta samaan aikaan mietin, että ehkä mä vähän odottelen.” Länsman toivoo, että perinteisten saamelaisten joikujen omistus oikeus siirtyisi saamelaisille, jolloin tuotot voisi kanavoida takaisin joikaajille. Asia saattaisi edetä, mikäli Suomi saattaisi voimaan vuonna 1989 allekirjoittamansa YK:n Kansainvälisen työjärjestön ILO 169 -sopimuksen. Se vahvistaisi alkuperäiskansojen oikeuksia omaan kieleen, kulttuuriin ja elinympäristöön. Valtioista, joiden alueella Euroopan ainoa alkuperäiskansa saamelaiset asuu, ainoastaan Norja on ratifioinut sopimuksen jo vuonna 1990. Ruotsi, Suomi ja Venäjä vetkuttelevat. Vastikään läpi meni kauan leivottu ja kiistelty saamelaiskäräjälaki, joka vahvistaa saamelaisten mahdollisuuksia päättää omista asioistaan. Mutta sitä mukaa kun saamelaisten asema ottaa askelia eteenpäin, valtion tason syrjintä muuttaa muotoaan. Esimerkiksi monet maankäyttöön ja elinkeinoihin liittyvät kysymykset ovat kiistanalaisia. ”Ja on aina eri syy, minkä takia saamelaisten oikeuksia estetään, haastetaan tai rajoitetaan”, Länsman toteaa. Tie toisten luo Länsman muutti vuonna 2016 Utsjoelta Helsinkiin opiskelemaan Sibelius-Akatemian globaalin musiikin ohjelmassa. Siellä hän pääsi tutustumaan eri musiikkiperinteisiin ja selvittämään, millainen artisti haluaa olla. ”Olen saanut ja oppinut tosi paljon mun äidiltä. Mutta oli hyvä tulla tänne etsimään omaa ääntä ja ilmaisua. Sain vähän enemmän tilaa pohtia, mikä se mun juttu on.” Musiikki on aina ollut Hildá Länsmanin tie toisten ihmisten luo. ”Olin lapsena tosi ujo. Musiikin kautta oon voinut kohdata ihmisiä ja saada kavereita. Voin kohdata muiden muusikoiden kanssa, ja myös yleisön kanssa.” Globaalin musiikin ohjelmassa Länsman opetteli tuvalaista kurkkulaulua. Opettajan mukaan joikutausta selkeästi auttoi laulutekniikan omaksumisessa. Kurkkulaulu on kehollisesti kokonaisvaltaista, aivan kuin joikaaminen. ”Klassisessa laulussa ollaan tosi ylhäällä kehossa. Joikatessa elekieli on myös täällä lantiossa, ja se tulee eri tavalla kehosta. Siinä on intuitiota ja luonnonmukaisuutta. Klassinen puoli on järjellistä ja organisoitua”, Länsman pohtii. Länsmanin mielestä globaalin musiikin linja oli hänelle juuri oikea paikka. ”Joitain muiden maailman seutujen musiikkeja oli helpompi lähestyä kuin vaikka suomalaista folkmusiikkia. Kyllähän Suomessa on folk-puolella karjalaista ja inkeriläistä tyyliä, jotka on myös samaistuttavia. LänsiAfrikan malilainen musiikki on helpompaa lähestyä. Siinä poljennossa ja vapaudessa on jotain.” Parikymppisenä Länsman teki musiikkia, pääsi kansainvälisille soittolistoille, keikoille ja palkinnoille monenlaisissa kokoonpanoissa: Vildássa harmonikkataiteilija Viivi-Maria Saarenkylän kanssa, nelihenkisessä progressiivista rockia soittavassa Gájanasissa ja Soljussa äitinsä Ulla Pirttijärven kanssa. Duo osallistui Uuden musiikin kilpailuun vuonna 2015. Lopulta pandemia vei Länsmanin takaisin kotiseuduille. ”Oli hirveä veto takaisin pohjoiseen.” Lempeyttä ja kurjuusbingoa Nyt Länsman katsoo rikasta bändiaikaa jonkinlaisena etsikkoaikana. ”Vieläkin rakastan haastaa itseäni ja kokeilla monenlaista, mutta nyt mun sisäinen matka tulee selkeämmin esille musiikillisessa tekemisessäni.” Musiikin tekeminen Tuomas Norvion kanssa on oma uusi syklinsä. Kaksikolla alkaa olla kasassa uusi levyllinen musiikkia. Sen teemaksi on nousemassa esiäidit. ”Yhdessä kappaleessa laulan itselleni ja muille, että kyllä meillä on voimaa ja pystytään tähän, ja meidän esiäidit on mukana. Kyllä me saadaan nämä meidän joukot kasaan.” Länsman haluaa viestiä omalla musiikillaan niin itselleen kuin muillekin. Hänestä on tärkeää olla lempeä itselleen, puhua itselleen kauniisti ja olla ylpeä itsestään. ”Sitä saattaa aika ilkeästi puhua itselleen, ja vähemmistöä edustavana saamelaisena on voinut periytyäkin sellaisia rasistisia käsityksiä itsestänsä.” Vuosisatojen ajan ylläpidetyt nurjat asenteet ja mielikuvat saamelaisista läpäisevät yhteisöjä ja yhteiskuntaa. Hildá Länsmanin äidinäiti oli vielä sitä sukupolvea, joka vietiin sotien jälkeen kauas kotoa koulujen asuntoloihin oppimaan suomalaisiksi. Saamelaislasten annettiin ymmärtää joko suoraan tai epäsuoraan, että nämä olivat huonompia kuin muut. Omaa äidinkieltä ei saanut puhua, ja kotiin pääsi vain lomilla. Järjestelyä kesti 1970-luvulle saakka. Oman kulttuurin tukahduttamisen ja assimilaation jäljet näkyvät ylipäätään saamelaisten kielten ja kulttuurin uhanalaisuudessa, mutta myös yhteisöjen ja yksilöiden tasolla. ”Monet näistä asuntola-ajan tyypeistä on alkoholisteja. Ja se perintö on sitten jäänyt mun äidin tai sitten mun sukupolven käsiteltäväksi.” Myös itsemurhat ovat yhteisössä tilastollisesti yleisempiä kuin valtaväestössä. Mielenterveysja päihdeongelmat ovat tyypillisiä rakenteellista väkivaltaa kohdanneiden alkuperäiskansojen yhteisöissä ympäri maailman. Saamelaiset eivät ole poikkeus. Ongelmia riittää perattavaksi, mutta traumojen purkamisen ja toisintamisen välillä on joskus vain hiuksenhieno ero. ”Saamelaisissa elokuvissa on vähän sellainen kurjuusbingo. Itsemurhat, porotalouden ongelmat ja traumat. Tietenkin meidän pitää päästä kertomaan meidän tarinoita, ja ehkä nää vaikeimmat tarinat pitää kertoa ensin. Mutta toivon, että niiden teemojen kanssa vähän chillattaisiin.” Saamelaisten totuusja sovintokomission työn yhteydessä on rahoitettu Uvjaa, joka tarjoaa matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita saameksi ja suomeksi. Se on ollut yhteisölle äärimmäisen tärkeä palvelu, jonka rahoitus on turvattu vielä ainakin ensi vuodeksi. Isoäidin joiku Kehon omien, välillä vahvojenkin viestien kautta Länsman on oppinut kuuntelemaan itseään tarkemmin ja tulemaan sinuiksi omien henkisten ja fyysisten rajojensa kanssa. Häpeäkin voi viedä pimeisiin paikkoihin, jos asioista ei puhu, hän toteaa. ”On ollut helppoa piiloutua oman artistipersoonan taakse, mutta se on ollut joinakin aikoina tosi yksinäistä. Nyt haluaisin taas suuntautua ulospäin.” Se koskee myös uraa. Länsman jatkaa joikuperinteen viemistä maailmalle, myös soolokappaleissa. Yhteisöltään, joka on Länsmanin tärkein kriitikko, hän on saanut vahvistusta tekemiselleen, vaikka on rohkeastikin uudistanut saamelaista musiikkija joikuperinnettä. ”On ollut tosi hienoa saada saamelaisyhteisöjen edustajilta semmoista positiivista palautetta, että muistutan vähän joikaajavainaa Inga Juusoa, joka oli aikansa Queen of Joik. Että jatkan sen perinnettä – se on minulle isoin kehu, mitä voi kuullakaan.” Länsman kertoo, kuinka hänen nyt jo edesmennyt isänäitinsä oli vanhoilla päivillään toivonut, että Hildá tekisi tälle oman joiun. ”Hänen isällään on joiku, hänen siskollaan on joiku, mutta hänellä ei ollut. Sitten mä tein hänelle joiun, ja hän vähän ohjeisti mua lyriikoissa.” Vanhainkodissa Hildá joikasi isoäidille ensin tämän isän joiun, sitten tämän oman joiun. Isoäiti kuunteli hyvän tuulisesti, mutta samalla hihitellen hyssytteli lapsenlastaan hiljaisemmaksi, ”kuin oltais nuoria tyttöjä vähän tekemässä jotain pahuutta”. Isoäiti halusi ottaa huomioon vanhainkodin muut asukkaat. Joku saattoi yhä pitää joikaamista syntinä. Hildá teki joiun myös isälleen, mutta tämä ehti kuolla kuulematta sitä. Runoilija ja muusikko Niillas Holmberg joikasi sen isän hautajaisissa Utsjoen kirkossa. “Se saattoi olla ensimmäinen kerta, kun Venäjän vallan aikana Mantojärven rannalle rakennetussa kirkossa kaikui joiku.” Nykyisin, aina kun haluaa muistella, Hildá Länsman joikaa isänsä.