• 7/2024 7.10.–10.11. VOIMA.FI TEEMA: METSÄ TURVE • ÄMPÄRI • AKTIVISTIT Lyyti LAULUJA RAKKAUDESTA JA VEDENPAISUMUKSESTA J O K U PO P P AR I T AI J O T AIN MU U T A T EK STIÄ
• ENSI-ILTA PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.10.2024 kahvilawillensauna.fi LIPUT KANSALLISTEATTERIN LIPPUMYYMÄLÄSTÄ 010 733 1331 (0,0835 €+pvm/mpm) KATSO KOKO OHJELMISTO kansallisteatteri.fi ENSI-ILTA SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ 16.10.2024 KANTAESITYS TEKNIIKAN MUSEOSSA 7.11.2024 SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ SOFI OKSANEN VIRON KIELIN EN TEKSTIT YS SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ 25.10. ASTI VIELÄ EHDIT TAIVASSALISSA 19.10. ASTI VIELÄ EHDIT Luonnonperintösäätiö on syksyn kunniaksi käynnistänyt Back to Forest -kampanjan, jossa kannustetaan suojelemaan suomalaista luontoa ja vaalimaan sen ainutlaatuisuutta. Syksy on täydellinen ajankohta ihailla luonnon kauneutta ja rohkaista ihmisiä viettämään aikaa ulkona. Metsällä on tutkitusti lukuisia positiivisia terveysvaikutuksia ihmiselle: vastuullinen retkeily ja metsässä liikkuminen luontoa kunnioittaen rauhoittaa mieltä ja virkistää kehoa. Samalla Back to Forest -kampanja muistuttaa siitä, että metsä on monelle eliölajille ainoa koti, jota ei ole varaa menettää. Suomen metsissä elää yli 20 000 eliölajia, joista uhanalaisia on 833. Ihminen aiheuttaa toimillaan monille lajeille suurimman uhkan, joten metsiä on tarpeen suojella. Vanhat metsät toimivat turvapaikkana elämälle, joten ikimetsien suojeleminen on tehokasta luontokadon torjuntaa. Metsien rauhoittamisen positiiviset vaikutukset ulottuvat laajalle: suojelu parantaa myös vesistöjen tilaa, ja hyvinvoivista metsistä ovat riippuvaisia hyvin monet lajit. Näiden uhanalaisten ääntä Back to Forest -kampanja haluaa tuoda kuuluville. Luonnonperintösäätiön alueilla pääosassa on aina villi luonto. Säätiön suojelualueet sijaitsevatkin usein kaukana asutuksesta. Säätiö on ostanut metsiä silti myös läheltä ihmisiä, sillä virkistysalueilla luontoarvot ovat monesti säilyneet – kiitos kaikkien, jotka eri puolilla Suomea puolustavat lähimetsiään. Back to Forest -kampanjalla Luonnonperintösäätiö tahtoo kannustaa jokaista yhteisiin syystalkoisiin suojelemaan suomalaista luontoa. Osallistua voi kuka tahansa, ja myös yritykset, urheiluseurat ja järjestöt ovat tervetulleita tukemaan kampanjaa. Myös luontoäiti tarvitsee kummeja. Lähde sinäkin mukaan kampanjaan ja suojellaan yhdessä metsää myös seuraaville sukupolville! luonnonperintosaatio. /back-to-forest/ LAHJOITA TILISIIRROLLA IBAN: FI78 5494 0950 0224 93 BIC: OKOYFIHH LAHJOITA MOBILEPAYLLÄ 17102 Töyhtötiainen. Kuva: Onni Rantanen Rahankeräyslupa RA/2020/921
• SOFI OKSANEN VIRON KIELIN EN TEKSTIT YS VIELÄ EHDIT VIELÄ EHDIT Luonnonperintösäätiö on syksyn kunniaksi käynnistänyt Back to Forest -kampanjan, jossa kannustetaan suojelemaan suomalaista luontoa ja vaalimaan sen ainutlaatuisuutta. Syksy on täydellinen ajankohta ihailla luonnon kauneutta ja rohkaista ihmisiä viettämään aikaa ulkona. Metsällä on tutkitusti lukuisia positiivisia terveysvaikutuksia ihmiselle: vastuullinen retkeily ja metsässä liikkuminen luontoa kunnioittaen rauhoittaa mieltä ja virkistää kehoa. Samalla Back to Forest -kampanja muistuttaa siitä, että metsä on monelle eliölajille ainoa koti, jota ei ole varaa menettää. Suomen metsissä elää yli 20 000 eliölajia, joista uhanalaisia on 833. Ihminen aiheuttaa toimillaan monille lajeille suurimman uhkan, joten metsiä on tarpeen suojella. Vanhat metsät toimivat turvapaikkana elämälle, joten ikimetsien suojeleminen on tehokasta luontokadon torjuntaa. Metsien rauhoittamisen positiiviset vaikutukset ulottuvat laajalle: suojelu parantaa myös vesistöjen tilaa, ja hyvinvoivista metsistä ovat riippuvaisia hyvin monet lajit. Näiden uhanalaisten ääntä Back to Forest -kampanja haluaa tuoda kuuluville. Luonnonperintösäätiön alueilla pääosassa on aina villi luonto. Säätiön suojelualueet sijaitsevatkin usein kaukana asutuksesta. Säätiö on ostanut metsiä silti myös läheltä ihmisiä, sillä virkistysalueilla luontoarvot ovat monesti säilyneet – kiitos kaikkien, jotka eri puolilla Suomea puolustavat lähimetsiään. Back to Forest -kampanjalla Luonnonperintösäätiö tahtoo kannustaa jokaista yhteisiin syystalkoisiin suojelemaan suomalaista luontoa. Osallistua voi kuka tahansa, ja myös yritykset, urheiluseurat ja järjestöt ovat tervetulleita tukemaan kampanjaa. Myös luontoäiti tarvitsee kummeja. Lähde sinäkin mukaan kampanjaan ja suojellaan yhdessä metsää myös seuraaville sukupolville! luonnonperintosaatio. /back-to-forest/ LAHJOITA TILISIIRROLLA IBAN: FI78 5494 0950 0224 93 BIC: OKOYFIHH LAHJOITA MOBILEPAYLLÄ 17102 Myös luontoäiti tarvitsee kummeja. Tee kertalahjoitus tai ryhdy kuukausilahjoittajaksi #BackToForest Töyhtötiainen. Kuva: Onni Rantanen Rahankeräyslupa RA/2020/921
• Tampereen Valoviikkojen avajaisfestivaali Opening event of the Tampere Festival of Light Maksuton suurtapahtuma kutsuu viettämään ainutlaatuista ruutuaikaa! The unique art event invites all for an extraordinary window-shopping experience, free of charge! WINDOW WALKABOUT 24.–26.10.2024 klo 18–21 Ikkunat valon ja taiteen näyttämöinä syksyllä Tampereella ja Pirkanmaalla Valoviikkojen 24.-26.10. avajaisfestivaalin lisäksi tapahtuma levittäytyy lokamarraskuussa 20 pirkanmaalaiseen kuntaan, joissa on nähtävillä taidetta jopa 200 ikkunassa ja yli 1000 ihmisen yhteisponnistuksen tuloksena. Windows ?lled with light and art serve as stages in Tampere and Pirkanmaa this autumn. Window Walkabout will spread to 20 municipalities in Pirkanmaa in October and November, where art will be displayed in up to 200 windows, showcasing the combined efforts of more than 1,000 people. Lisätiedot ja reitit kartalla | More info and routes on the map: www.ruuduntakaa.? www.operaatiopirkanmaa.? #ruuduntakaa2024 O P E R A AT I O P I R KA N M A A Puoro Jerome & Ruiha Turner (NZ) · Melisa Y?ld?r?m (TR) 1.11. klo 18 · Vuotalo, Helsinki Katso koko ohjelma: etnosoi.fi
• Tampereen Valoviikkojen avajaisfestivaali Opening event of the Tampere Festival of Light Maksuton suurtapahtuma kutsuu viettämään ainutlaatuista ruutuaikaa! The unique art event invites all for an extraordinary window-shopping experience, free of charge! WINDOW WALKABOUT 24.–26.10.2024 klo 18–21 Ikkunat valon ja taiteen näyttämöinä syksyllä Tampereella ja Pirkanmaalla Valoviikkojen 24.-26.10. avajaisfestivaalin lisäksi tapahtuma levittäytyy lokamarraskuussa 20 pirkanmaalaiseen kuntaan, joissa on nähtävillä taidetta jopa 200 ikkunassa ja yli 1000 ihmisen yhteisponnistuksen tuloksena. Windows ?lled with light and art serve as stages in Tampere and Pirkanmaa this autumn. Window Walkabout will spread to 20 municipalities in Pirkanmaa in October and November, where art will be displayed in up to 200 windows, showcasing the combined efforts of more than 1,000 people. Lisätiedot ja reitit kartalla | More info and routes on the map: www.ruuduntakaa.? www.operaatiopirkanmaa.? #ruuduntakaa2024 O P E R A AT I O P I R KA N M A A Puoro Jerome & Ruiha Turner (NZ) · Melisa Y?ld?r?m (TR) 1.11. klo 18 · Vuotalo, Helsinki Katso koko ohjelma: etnosoi.fi Tilaa nyt Diplo lahjaksi tai omaa tietämystä lisäämään! mondediplo.? /tilaa Kansainvälistä politiikkaa suomeksi SU OM EN ED ITIO Kestotilaus 34,90 € 39,90 € / vuosi 6 numeroa sis. digilehden
• ILMOITUS SEX – SUKUPOLVIA & SUKUPUOLIA HOLODOMOR – UKRAINAN NÄLÄNHÄTÄ 1932–1933 SOLIDAARISUUSKALENTERI 2025 DANCER IN THE DARK LOK AKU UN MER KKI TUO TTE ET Musiikillinen komedia kertoo normeista ja ennakkoluuloista, vajaaksi jääneestä seksuaalikasvatuksesta ja toisten todellisen kohtaamisen vaikeudesta. Miksi vain nuoret saavat olla seksuaalisia? Miksi on niin vaikeaa nähdä omien ennakko-oletustensa toiselle puolelle? Ja kuka on mennyt soittamaan Vähemmistöneuvontaan? Käsikirjoitus Valto Kuuluvainen, ohjaus Minna Koskela, rooleissa Sari Havas, Raisa Vattulainen ja Aija Pahkala. Kantaesitys 31.10. Tampereen Työväen Teatterissa Eino Salmelaisen näyttämöllä. Keskustelutilaisuus 7.11. klo 17:30–18:30. Maatalouden kollektivisointi ja Stalinin hirmuhallinto ajoivat Neuvosto-Ukrainan nälänhätään vuosina 1932–1933. Tragediasta vaiettiin niin Neuvostoliitossa kuin länsimaissa. Sittemmin Euroopan unioni ja monet valtiot ovat julistaneet tapahtumat kansan murhaksi. Harvinaiset valokuvat kertovat nälänhädän todellisuudesta Harkovassa ja Ukrainan maaseudulla. Näyttely on toteutettu yhteistyössä kanadalaisen Holodomor Research and Education Consortiumin (HREC) kanssa. Näyttelyn kuvat voivat järkyttää. Näyttely on esillä 11.5.2025 asti. Avoinna ti-su klo 11–18, vapaa pääsy. www.tyovaenmuseo.fi Jo yli neljännesvuosisadan ajan ilmestynyt Solidaarisuuskalenteri on aktiivisen, inhimillisen ja huumorintajuisen ihmiseläimen vakiovaruste. Latauksetta toimivan käyttöliittymän suosiota riittää ja riittää – kuin aikaa! ”Solikan” ytimessä ovat ajatuksia, toivoa ja naurua herättävät sitaatit ja tietoiskut ja Rosa Liksomin loihtimat värikkäät kannet. Nelivärisestä kalenterista löytyvät tiedot vuoden tärkeistä ja vähemmän tärkeistä päivistä ja tapahtumista. Vuoden 2025 kalenterin teema on AIKA. Kalenterin on kuvittanut Riina Rannasmaa. www.rauhanpuolustajat.org Lars von Trierin menestyselokuvaan pohjautuvan musikaalin on säveltänyt Marie Højlund. Jakob Höglund jatkaa sen myötä uusien musiikaalien tuomista Lilla Teaternin lavalle. Tällä kertaa ensemble on suurempi kuin koskaan aikaisemmin ja mukana on myös tanssijoita Helsinki Dance Companysta. Pääroolissa nähdään Lumi Aunio. www.hkt.fi Jarkko Mandelinin uutuusteos vie entistä pidemmälle hänen tavaramerkikseen muodostunutta nykytanssia, akrobatiaa ja kamppailulajien eri tekniikoita yhdistelevää liikkeeseen keskittyvää koreografiaa. Mandelinin edellistä teosta (Gravity) esitettiin teatterin ohjelmistossa poikkeuksellisesti kaksi kautta 2021 ja 2023 loppuunmyydyille katsomoille. Helsinki Dance Company & Kinetic Orchestra www.hkt.fi GRETA TUOTANTO JA MUSIIKKITEATTERI KAPSÄKKI: UKK Suomesta, vahvan johtajan kaipuusta ja ilmiöstä nimeltä Kekkonen kertova karnevalistinen musiikkinäytelmä sijoittuu vuodenvaihteeseen 1972–1973 ja energiakriisin keskellä värjöttelevässä Suomessa päätetään vahvistaa presidentti Kekkosen valinta jatkokaudelle poikkeuslailla. Esityksen takana on mm. ylistetystä Brechtiä jokanaiselle -musiikkinäytelmästä (2022) tuttu kolmikko; kirjailija Sirpa Kähkönen, ohjaaja Taru Mäkelä sekä Reetta Ristimäki, joka vastaa teoksen taiteellisesta konseptista. Esitykset Musiikkiteatteri Kapsäkissä 3.10.24 –15.2.25 https://kapsakki.fi/ukk/ VARJO-RIITAN HÄPEÄNSOVITUSSEREMONIA Esitystaiteen ja kokeellisen musiikin piireissä kulttisuosiota kerännyt Varjo-Riitta tekee paluun ritualistisella konserttiesityksellä. Köyhän henkilön Diamanda Galás muuttaa yleisön anonyymit sosiaalisen häpeän tahmaisimmat muistot elektropunkhenkiseksi avantgardemusiikiksi ja rahisevan kuivan huumorin spoken wordiksi. Tutustu nettisvuilla TTK:n muuhunkin ohjelmistoon. Seuraava esitys Kulttuuritalon Kult Klubilla 9.10. klo 19:00 K-18 www.todellisuus.fi Jo yli neljännesvuosisadan ajan ilmestynyt on aktiivisen, inhimillisen ja huumorintajuisen ihmiseläimen vakiovaruste. Latauksetta toimivan käyttöliittymän suosiota riittää ja riittää – kuin aikaa! ”Solikan” ytimessä loihtimat värikkäät kannet. Nelivärisestä Petri Eskelisen, Antti Laitisen, Juhana Moisanderin ja Taneli Rautiaisen näyttelyssä nähdään liikkuvaa kuvaa, valokuvaa ja vuorovaikutteisia teoksia, jotka käsittelevät erilaisia ääri-ilmiöitä. Heitä kiinnostavat kokemukset, joiden aikana luonto muuttuu tutusta ja turvallisesta uhkaavaksi tai pelottavaksi, sekä hetket, jolloin aistimme muutoksen olevan tulossa, mutta emme vielä tiedä, miten se vaikuttaa meihin. Museokeskus Taika Hämeenkatu 3 D, Hyvinkää www.museokeskustaika.fi MUSEOKESKUS TAIKA: ÄÄRI SILENCE
• 7 / 2024 • 7 7.10.–10.11.2024 ”ONKO NYT VIIMEINENKIN puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpi pääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme.” Vuonna 1997 valtiovarainministeri Sauli Niinistö linjasi rationaalista suhtautumista metsiin. Sittemmin Niinistöstä kehkeytyi presidentti, joka soitteli radion luonto-ohjelmiin, ja häntä on laajasti pidetty tolkun miehenä. Epäilemättä monien mielestä myös Niinistön luontosuhde on tolkullinen. Niinistön parahdus kertoo suomalaisten luontosuhteesta ehkä enemmän kuin oli tarkoitus: me ylpeilemme olevamme metsien maa ja kansa, mutta lopulta luonto näyttäytyy monelle lähinnä metsäpankkina. Tämä asenne näkyy myös siinä, ketkä koetaan sopiviksi asiantuntijoiksi aiheesta keskusteltaessa. Metsistä meille usein kertovat ne, joiden suorat taloudelliset intressit nivoutuvat aiheeseen. Teollisuuden näkemysten rinnalla aktivistien viesti näyttäytyy usein radikaalina – silloinkin, kun se tukeutuu tiukasti tutkimustietoon. Voimaa perustettaessa vuonna 1999 yksi kantava ajatus oli se, että lehti voi antaa äänen myös aktivisteille, joita valtamediassa ei haluttu kuulla. Maailma ja median asenteetkin ovat muuttuneet tuon jälkeen, mutta moni asia on pysynyt samana. Tässä metsäteemaisessa lehdessä ääneen pääsevät erityisesti tutkijat ja aktivistit, taiteilijoita unohtamatta. TALOUDELLISTEN REUNAEHTOJEN ohella yhteiskuntamme luontosuhdetta määrittää ajatus siitä, että me ihmiset ja tekemisemme olisivat jotain luonnon ulkopuolella tapahtuvia asioita. Ihmistä ei haluta nähdä (omanlaisenaan ja ainutlaatuisena) eläimenä muiden joukossa, ja meidän asuinsekä työpaikkojemme kuvitellaan sijaitsevat jotenkin erillään muusta elollisesta. Tämä voi helpottaa muun luonnon näkemistä vain vapaasti käytettävissä olevana resurssina. Kuitenkin olemme biologisesti eläimiä siinä missä muutkin eläimet ja kaikella tekemällämme on suora vaikutus kaikkien muiden elämään, lajista riippumatta. Onko meidän ylipäätään mahdollista muodostaa järkevää luontosuhdetta niin kauan kun emme halua nähdä itseämme osana luontoa? Luonto on aina ollut myös meille ihmisille paikka, josta saadaan elanto ja ylipäätään kaikki, mitä elämän ylläpitämiseen tarvitsemme. Luonto ei kuitenkaan ole tavaratalo eikä varsinkaan tavaratalon tyhjennysmyynti. Vaikka haluaisimme ajatella toisin, luonto asettaa rajat sille, mitä ylipäätään voimme tehdä. Elämän mittakaavassa hyvin lyhyen ajan olemme kyen neet väli aikaisesti ylittämään nuo rajat ja tyydyttämään hulluimmatkin toiveemme. Ilmaisia lounaita ei kuitenkaan ole. Nyt meidän pitäisi aikuistua ja opetella kantamaan vastuuta omista teoistamme. JARI TAMMINEN Tolkun luontosuhde VOIMA Vellamonkatu 30 B , 3. krs, 00550 Helsinki, puhelin 044 238 5109, sähköposti voima@voima.? , toimituksen sähköposti toimitus@voima.? , voima.? | PÄÄTOIMITTAJA Emilia Miettinen (Maanpuolustus kurssilla) | VT. PÄÄTOIMITTAJA Jari Tamminen | ULKOASU Antti Kukkonen | KANSI Nauska | TOIMITUS Kukka-Maria Ahokas, Mitja Jakonen, Antti Kurko, Nauska, Mika Pekkola, Tuomas Rantanen, Vilppu Rantanen, Iida Simes, Miia Vistilä & Venla Välikangas | TOIMITUSJOHTAJA Teemu Matinpuro | YHTEYSPÄÄLLIKKÖ Antti Kurko 040 834 0286 | KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ Tuomas Rantanen 040 507?7165 | AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA Maija Alander, Laura Gustafsson, Emma Grönqvist, Marko Hassinen, Miro Johansson, Riikka Leinonen, Riina Rannasmaa, Syksy Räsänen, Kaisu Tervonen & Karstein Volle | JULKAISIJA Voima Kustannus Oy | YHTIÖN OSAKKAAT Rosebud Books Oy, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen Rauhanpuolustajat, Tuomas Hiilamo, Vilppu Rantanen & Tuomas Rantanen | JAKELUJari Tamminen 050 331 4357 | TILAUKSET kauppa.voima.? , tilaukset@voima.? , Antti Kurko 040 834 0286 |VOIMAN VUOSITILAUS 9 numeroa 39 euroa | PAINO Sanoma Manu, Tampere | PAINOS 60?000 | ISSN 1457-1005 (painettu) 2737-3029 (verkkojulkaisu) | REKISTERISELOSTE voima.? /rekisteriseloste | VLAST!-sarjassa Voima julkaisee Venäjää ja Itä-Eurooppaa käsitteleviä juttuja. Sarjan toimittamista on tukenut Alfred Kordelinin säätiö. Pääkirjoitus ILMOITUS SEX – SUKUPOLVIA & SUKUPUOLIA HOLODOMOR – UKRAINAN NÄLÄNHÄTÄ 1932–1933 SOLIDAARISUUSKALENTERI 2025 DANCER IN THE DARK LOK AKU UN MER KKI TUO TTE ET Musiikillinen komedia kertoo normeista ja ennakkoluuloista, vajaaksi jääneestä seksuaalikasvatuksesta ja toisten todellisen kohtaamisen vaikeudesta. Miksi vain nuoret saavat olla seksuaalisia? Miksi on niin vaikeaa nähdä omien ennakko-oletustensa toiselle puolelle? Ja kuka on mennyt soittamaan Vähemmistöneuvontaan? Käsikirjoitus Valto Kuuluvainen, ohjaus Minna Koskela, rooleissa Sari Havas, Raisa Vattulainen ja Aija Pahkala. Kantaesitys 31.10. Tampereen Työväen Teatterissa Eino Salmelaisen näyttämöllä. Keskustelutilaisuus 7.11. klo 17:30–18:30. Maatalouden kollektivisointi ja Stalinin hirmuhallinto ajoivat Neuvosto-Ukrainan nälänhätään vuosina 1932–1933. Tragediasta vaiettiin niin Neuvostoliitossa kuin länsimaissa. Sittemmin Euroopan unioni ja monet valtiot ovat julistaneet tapahtumat kansan murhaksi. Harvinaiset valokuvat kertovat nälänhädän todellisuudesta Harkovassa ja Ukrainan maaseudulla. Näyttely on toteutettu yhteistyössä kanadalaisen Holodomor Research and Education Consortiumin (HREC) kanssa. Näyttelyn kuvat voivat järkyttää. Näyttely on esillä 11.5.2025 asti. Avoinna ti-su klo 11–18, vapaa pääsy. www.tyovaenmuseo.fi Jo yli neljännesvuosisadan ajan ilmestynyt Solidaarisuuskalenteri on aktiivisen, inhimillisen ja huumorintajuisen ihmiseläimen vakiovaruste. Latauksetta toimivan käyttöliittymän suosiota riittää ja riittää – kuin aikaa! ”Solikan” ytimessä ovat ajatuksia, toivoa ja naurua herättävät sitaatit ja tietoiskut ja Rosa Liksomin loihtimat värikkäät kannet. Nelivärisestä kalenterista löytyvät tiedot vuoden tärkeistä ja vähemmän tärkeistä päivistä ja tapahtumista. Vuoden 2025 kalenterin teema on AIKA. Kalenterin on kuvittanut Riina Rannasmaa. www.rauhanpuolustajat.org Lars von Trierin menestyselokuvaan pohjautuvan musikaalin on säveltänyt Marie Højlund. Jakob Höglund jatkaa sen myötä uusien musiikaalien tuomista Lilla Teaternin lavalle. Tällä kertaa ensemble on suurempi kuin koskaan aikaisemmin ja mukana on myös tanssijoita Helsinki Dance Companysta. Pääroolissa nähdään Lumi Aunio. www.hkt.fi Jarkko Mandelinin uutuusteos vie entistä pidemmälle hänen tavaramerkikseen muodostunutta nykytanssia, akrobatiaa ja kamppailulajien eri tekniikoita yhdistelevää liikkeeseen keskittyvää koreografiaa. Mandelinin edellistä teosta (Gravity) esitettiin teatterin ohjelmistossa poikkeuksellisesti kaksi kautta 2021 ja 2023 loppuunmyydyille katsomoille. Helsinki Dance Company & Kinetic Orchestra www.hkt.fi GRETA TUOTANTO JA MUSIIKKITEATTERI KAPSÄKKI: UKK Suomesta, vahvan johtajan kaipuusta ja ilmiöstä nimeltä Kekkonen kertova karnevalistinen musiikkinäytelmä sijoittuu vuodenvaihteeseen 1972–1973 ja energiakriisin keskellä värjöttelevässä Suomessa päätetään vahvistaa presidentti Kekkosen valinta jatkokaudelle poikkeuslailla. Esityksen takana on mm. ylistetystä Brechtiä jokanaiselle -musiikkinäytelmästä (2022) tuttu kolmikko; kirjailija Sirpa Kähkönen, ohjaaja Taru Mäkelä sekä Reetta Ristimäki, joka vastaa teoksen taiteellisesta konseptista. Esitykset Musiikkiteatteri Kapsäkissä 3.10.24 –15.2.25 https://kapsakki.fi/ukk/ VARJO-RIITAN HÄPEÄNSOVITUSSEREMONIA Esitystaiteen ja kokeellisen musiikin piireissä kulttisuosiota kerännyt Varjo-Riitta tekee paluun ritualistisella konserttiesityksellä. Köyhän henkilön Diamanda Galás muuttaa yleisön anonyymit sosiaalisen häpeän tahmaisimmat muistot elektropunkhenkiseksi avantgardemusiikiksi ja rahisevan kuivan huumorin spoken wordiksi. Tutustu nettisvuilla TTK:n muuhunkin ohjelmistoon. Seuraava esitys Kulttuuritalon Kult Klubilla 9.10. klo 19:00 K-18 www.todellisuus.fi Jo yli neljännesvuosisadan ajan ilmestynyt on aktiivisen, inhimillisen ja huumorintajuisen ihmiseläimen vakiovaruste. Latauksetta toimivan käyttöliittymän suosiota riittää ja riittää – kuin aikaa! ”Solikan” ytimessä loihtimat värikkäät kannet. Nelivärisestä Petri Eskelisen, Antti Laitisen, Juhana Moisanderin ja Taneli Rautiaisen näyttelyssä nähdään liikkuvaa kuvaa, valokuvaa ja vuorovaikutteisia teoksia, jotka käsittelevät erilaisia ääri-ilmiöitä. Heitä kiinnostavat kokemukset, joiden aikana luonto muuttuu tutusta ja turvallisesta uhkaavaksi tai pelottavaksi, sekä hetket, jolloin aistimme muutoksen olevan tulossa, mutta emme vielä tiedä, miten se vaikuttaa meihin. Museokeskus Taika Hämeenkatu 3 D, Hyvinkää www.museokeskustaika.fi MUSEOKESKUS TAIKA: ÄÄRI SILENCE TÄMÄN LEHDEN VÄLISSÄ on Diplon (suomen kielisen Le Monde diplomatiquen & Novaja Gazetan) kirjallisuusliite, joka ilmestyy myös Diplon lokakuun numerossa. Diplo on Voima Kustannus Oy:n tytäryhtiön julkaisu. N aus ka TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA 10 Janne Kotiaho Viiankiaapa 25 Martti Suosalo 46 Puun elämä 42 Aktivismin kuvat 37 12 Vastamainos Voiman metsäjournalismin ja tämän teemanumeron mahdollistaa Koneen Säätiö.
• 8 • 7 / 2024 VILLE , 45, Turku ”Aktivismi on monipuolinen käsite. Riippuu ihan sanojasta, mitä sillä tarkoitetaan. Välillä sitä käytetään kehuna ja pidetään hyvänä asiana, kun toisille se on haukkumasana.” PAULA , 67, Helsinki ”Aktivismi on kannatettava asia. Ennen marssittiin rauhan puolesta vauvanvaunujen kanssa. Nyt nuoret ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja köyhyydestä, mutta ei aktivismi ole vain nuorten asia.” LIINA , 24, Turku ”On ärsyttävää, että keskustelu aktivismista tuntuu typistyvän aktivismin keinoihin. Tässä yhteiskunnassa on oikeita ongelmia, joita pitäisi ratkaista. Turhauttaa, kun nämä asiat hukkuvat sensaatiohakuisen keskustelun alle. Väkivallaton aktivismi on todella tärkeää, mutta kannustan kyllä ihan kaikkien ideologioiden sisällä nyanssien ymmärtämiseen. Mustavalkoisuus ei kannata.” Mitä aktivismi sinulle merkitsee? Mielipide TEKSTI JA KUVAT MITJA JAKONEN & IIDA SIMES MERJA , 63, Turku ”En ole ikinä itse ollut aktivisti, mutta ehkä nuorena olisin ollutkin. En oikein tykännyt eduskuntatalon töhrimisestä, se on kuitenkin niin arvokas vanha rakennus.” Kielletyt hedelmät YK:n ja EU:n linjaukset Israelin siirto kunnissa aiheuttavat päänvaivaa myös Suomessa. Y K:N 13. SYYSKUUTA 2024 hyväksymän päätöslauselman mukaan Gazan, Länsirannan ja Itä-Jerusalemin miehitys ja niihin rakennetut siirtokunnat ovat laittomia, ja Israelin pitää lopettaa ne vuoden sisällä. Suomi äänesti päätöslauselman puolesta, ja ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ja presidentti Alexander Stubb ovat puolustaneet sitä. Päätöslauselmassa vaaditaan estämään kaupankäynti ja sijoitukset, jotka tukevat miehitystä ja lopettamaan siirtokuntatuotteiden tuonti. Sotatarvikkeiden vienti Israeliin kielletään myös siltä osin kuin niitä saatetaan käyttää miehitetyillä alueilla. Suomen pitäisi siis lopettaa asekaupat Israelin kanssa, kieltää vapaaehtoisia Israelin armeijaan värväävän Sar-El-järjestön ja siirtokunnissa rakentavan Juutalaisen kansallisrahaston toiminta Suomessa, Woltin toiminta Itä-Jerusalemissa, ja niin edelleen. Ristiriita sanojen ja tekojen välillä onkin koko EU:n Palestiina-politiikan hallitseva piirre. EU tunnustaa siirtokunnat laittomiksi, ja sen säännöt kieltävät rahoittamasta niissä toimivia projekteja. Minulla on ollut ilo tutustua siihen, miten tätä valvotaan. VUONNA 2021 KIRJOITIN Voimaan Helsingin yliopiston keskussairaalan EU-rahoitteisesta BOUNCE-projektista, jossa oli mukana tutkija Arielin siirtokunnan yliopistosta. Projektin johtaja Paula Poikonen-Saksela väitti, että Arielilla ei ole mitään tekemistä proTEKSTI SYKSY RÄSÄNEN TEKSTI JARI TAMMINEN jektin kanssa ja poisti todisteita projektin sivuilta. Ajattelin, että asiasta pitää saada selvyys virallista kautta. Tämän pitäisi olla helppoa, EU:han on tunnettu tarkoista raportointivaatimuksistaan, avoimuus on sen keskeinen periaate, ja EU-kansalaisilla on oikeus tutustua asiakirjoihin. Siispä selvityspyyntöä tekemään! Olin maaliskuusta 2021 alkaen aiheesta yhteydessä komissioon. Lopulta sain selville, että asiaa tutkimaan oli asetettu samainen projektin johtaja. EU:n virkamiesten oli määrä perustaa arvionsa vain hänen kommentteihinsa. Mielenkiintoinen käytäntö. Tiedevastaista susi?populismia Suomi lobbasi menestyksekkäästi susien suojelun heikentämisen puolesta. E U:N MINISTERINEUVOSTO heikensi 25. syyskuuta susien suojeluaseman täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi. Päätöksestä olivat ensimmäisten joukossa iloitsemassa maaja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) sekä ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.). Ministeri Essayah kirjoitti viestipalvelu X:ssä kyseessä olevan ”merkittävä ja välttämätön” muutos suurpetopolitiikassa ja Suomen tehneen ”paljon vaikuttamistyötä”. ”Päätöksessä tosiaan kuuluu Suomen ääni. Suomi on lobannut asiassa aktiivisesti, ja taustalla vaikuttaisi olevan tiettyjen puolueiden halu tehdä populistista susipolitiikkaa. Lietsotaan turhaa susipelkoa ja haetaan näin pisteitä itselle”, Elisa Aaltola kommentoi. Aaltola on eläimiin liittyvää tutkittua tietoa jakavan Eläinoikeusakatemian puheenjohtaja. Hän pitää nyt tehtyä linjausta tiedevastaisena. ”Tässä näkyy, että poliitikot eivät aina ajattele totuutta. Tiedämme, että susi on erittäin uhanalainen laji, ja nyt tehty äänestys meni EU:n teettämän selvityksen tuloksia vastaan. Jos halutaan vähentää susien ihmisille aiheuttamia haittoja, metsästys ei ole tehokas keino siihen. Tämä on susipopulismia.” Jo ennen päätöstä Euroopan komissio oli kertonut, että yli 70 prosenttia prosessiin liittyvistä asiantuntijalausunnoista kannatti suden suojelutason säilyttämistä ennallaan, eli tiukasti suojeltuna. MINISTERINEUVOSTON päätös ei vielä tarkoita sitä, että susia alettaisiin metsästää. Kokoomuksen maaja metsä talousvaliokunnan kansanedustajat kuitenkin ilmoittivat tiedotteessaan suojeluaseman heikentämisen olevan tärkeä askel tiellä susien niin kutsutun kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamiseksi. Seuraavaksi susien suojelua pitäisi heikentää Euroopan luonnonsuojelusopimuksessa eli Bernin sopimuksessa. Tämän jälkeen pitäisi vielä muuttaa EU:n luonto direktiiviä, johon susien suojelu perustuu. ”Tässä tähdätään siihen, että sudesta tulisi lopulta riistalaji, joka mahdollistaa kannanhoidollisen metsästyksen. Suomessa on säännöllisesti on esitetty vaatimuksia tästä, mutta toistaiseksi se on kaatunut EU:n lainsäädäntöön.” Vaikka susi on edelleen suojeltu laji, nyt tehty päätös vaikuttaa Aaltolan mukaan asenteisiin. ”On paljon näyttöä siitä, että negatiiviset puheet sudesta heijastuvat niin suureen yleisöön kuin viranomaisiinkin, jotka lopulta tekevät lupapäätöksiä.” Vaikka Suomessa susia ei siis saa metsästää luvan kanssa, rehottaa salametsästys. Susien metsästyksen salliminen ei Aaltolan arvion mukaan kuitenkaan ratkaisisi siihen liittyviä ongelmia. ”Suomessa salametsästetään paljon myös riistalajeja. Poliisin arvion mukaan salametsästys on yllättävän yleistä, eikä metsästyksen laillisuus tutkimusten mukaan hillitse salametsästystä.” RISTIRIITA SANOJEN JA TEKOJEN VÄLILLÄ ONKIN KOKO EU:N PALESTIINA-POLITIIKAN HALLITSEVA PIIRRE. NÄKÖKULMA
• 7 / 2024 • 9 Karstein Volle Oikaisu 6/2024 Neuvostoihmisen loppu -näytelmän on suomentanut näytelmän ohjaaja ja Martti-Tapio Kuuskoski, romaanin on suomentanut Vappu Orlov. Öljy-yhtiö yrittää vaientaa ympäristönsuojelijat Veroparatiisi Suomi Y MPÄRISTÖJÄRJESTÖ Greenpeace on Yhdysvalloissa SLAPPkanteen uhrina. SLAPP tarkoittaa strategista oikeudenkäyntiä julkista osallistumista vastaan. 1886 kilometrin pituista öljyputkea rakentava Energy Transfer -yhtiö on haastanut putkea vastaan protestoineen Greenpeacen oikeuteen ja vaatii 300 miljoonan dollarin korvauksia. Yhtiö väittää protestien olleen rikollista toimintaa. Erityisesti Pohjois-Dakotan Standing Rock -reservaatin Sioux-heimo vastustaa öljyputkea, koska se vaarantaa alueen vesivarannot. Hyökkäämällä ympäristöjärjestöä vastaan Energy Transfer yrittää kääntää huomiota pois omista rikoksistaan. Parhaillaan yhtiötä vastaan on käynnissä kaksi energiasääntelyviraston tutkintaa, jotka voivat johtaa kymmenien miljoonien dollarien rangaistuksiin. S UOMI SIJOITTUU sijalle 32 yhteensä 70 maata tai muuta verotusaluetta kattavassa Corporate Tax Haven -indeksissä, kertoo vastuullista yritystoimintaa edistävä järjestö Finnwatch. Tax Justice Networkin indeksi mittaa maiden asemaa yritysten verovälttelyn mahdollistamisessa. Finnwatchin mukaan Suomessa konsernin sisäistä voitonsiirtoa estävässä lainsäädännössä on puutteita. Korkojen vähennysoikeutta ei juurikaan rajoiteta eikä konsernin sisäisille rojaltija palvelumaksuille ole asetettu rajoituksia. Suuryritysten on helppoa siirtää voittojaan ulkomaille ja välttyä maksamasta Suomeen veroa. Listan kärkikymmenikköön mahtuu kolme EU-maata: Alankomaat, Irlanti ja Luxemburg. Ensimmäisenä ja toisena ovat Neitsytsaaret ja Caymansaaret. Naputtelin viestin ja valituksen toisensa perään. Tammikuussa 2022 sain pitkän pallottelun päätteeksi lopulta vastauksen: projektissa oli kaikki OK. Kysymykseni siitä, miten selvitys oli tehty, sivuutettiin. Pyysin nähtäväkseni kaikki asiakirjat ja viestit projektin arvioinnista. EU:n sääntöjen mukaan ne pitää toimittaa 15 päivässä. Huhtikuussa 2022, pitkän viestinvaihdon ja uuden valituksen jälkeen, sain projektista tehdyn 11-sivuisen selvityksen. Salaamatta oli jätetty vain asiakirjan aihe ja yksi virke, jossa todetaan, että projekti noudattaa EU:n apurahasopimusta. Päätin valittaa Euroopan oikeusasiamiehelle. Koska prosessi oli saanut minut epäilemään kelpoisuuttani EU-kansalaisena, pyysin apuun eurooppalaisten Palestiina-solidaarisuusjärjestöjen kattojärjestö ECCP:n ja palestiinalaisten oikeuksia tukevan European Legal Support Centerin. Oikeusasiamies antoi päätöksensä heinäkuussa 2023. Sen mukaan salattua 11 sivun selvitystä ei julkisteta. Perustelu oli hyvä: selvityksen tekijöille ei ollut toimitettu antamiani tietoja ja todisteita väärinkäytöksistä, joten he eivät tutkineet niitä. Selvityksen julkistaminen ei siis valaisisi asiaa. OPPIMATON EU-KANSALAINEN saattaa ihmetellä, miten selvityksen perusteella voi sitten todeta, että näitä väärinkäytöksiä ei tapahtunut. Oikeus asiamies muotoili asian siten, että vastaukset ”eivät ole omiaan täysin hälventämään kaikkia epäilyksiä EU:n sääntöjen noudattamisesta”. Yli kaksi vuotta kestäneestä huviajelusta oli hyötyäkin. Sen seurauksena oikeusasiamies antoi ennakkopäätöksen siitä, että siirtokunnissa olevat tahot eivät voi olla mukana EU-projekteissa, edes ilman palkkiota. Tämä kaventaa siirtokuntien mahdollisuuksia normalisoida miehitystä EU-projektien kautta. Kyseessä on pieni voitto. Mutta jos sääntöjä ei valvota, kannattaako käyttää vuosia tällaiseen? Miksi näperrellä siirtokuntaohjeiden parissa, kun EU tukee kansanmurhaa myöntämällä rahoitusta israelilaiselle aseyritykselle, joka kehuskelee osuudellaan hyökkäyksessä Gazaan? Kansanmurhan aikaan kaikki muu tuntuu mitättömältä. Mutta ei ole muuta mahdollisuutta kuin edetä askel kerrallaan ja raahata Suomi ja EU noudattamaan omia julkilausuttuja periaatteitaan. Kirjoittaja on ICAHD Finlandin puheenjohtaja ja Sumud – Suomen Palestiinaverkoston varapuheenjohtaja. Tiedevastaista susi?populismia Ka i Sky ttä / Lu on no nsu oje lulii tto
• 10 • 7 / 2024 Professori Janne Kotiaho vaatii talouden ja ekologian välisen suhteen perin pohjaista uudelleenarviointia. TEKSTI MIKA PEKKOLA KUVA EMMA GRÖNQVIST ”J OK A KERTA kun teemme kompromissin ja heikennämme luontoa taloudellisen kilpailukyvyn nimissä, ajaudumme lähemmäs tilannetta, jossa meillä ei ole enää mitään heikennettävää.” Näin varoittaa Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho. Ekosysteemien ennallistamista ja luontohaittojen hyvittämistä eli kompensaatiota tutkinut Kotiaho on toiminut vuodesta 2019 alkaen Suomen luontopaneelin puheenjohtajana. Luontopaneeli on tieteellinen asiantuntijapaneeli, jonka lakisääteisenä tehtävänä on edistää tieteen ja politiikan välistä vuoropuhelua sekä osallistua luonnon tilaa käsittelevään julkiseen keskusteluun. Sen jäsenet nimitetään korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten antamien ehdotusten perusteella, ja he edustavat alojensa korkeinta osaamista. Paneeli on riippumaton tieteellinen toimija, eikä sen näkökantoja kontrolloi mikään ulkopuolinen taho. Kotiaho on ottanut voimakkaasti kantaa luontokadon pysäyttämisen puolesta tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta. Luonnon tilan parantaminen edellyttää talousajattelun perusteiden muuttamista. Kotiahon mukaan talous ei voi olla tavoite itsessään, vaan siitä on tultava väline, jonka avulla sopeutamme toimintaamme maapallon rajojen sisään. Arvio perustuu pitkäjänteiseen akateemiseen työhön ekologisen tutkimuksen parissa, ja se on linjassa luonnon tilan romahtamisesta varoittavien ulkomaisten huippututkijoiden viestin kanssa. Hän perustaa käsityksensä vertaisarvioituun tutkimusnäytöön, joka osoittaa kiistatta, millaisia katastrofaalisia seurauksia toimimattomuudella on planeetallemme. Kuilu sanojen ja tekojen välillä Luontopaneeli julkaisi vuonna 2023 Suomen luonnon tilaa käsittelevän raportin, jonka viesti oli hälyttävä: elleivät päättäjät kuro umpeen kuilua kansainvälisiin sopimuksiin kirjattujen sitoumusten ja poliittisten päätösten välillä, Suomen luonnon monimuotoisuus tulee heikkenemään entisestään. ”Näkökulmani on planetaarinen”, Kotiaho sanoo kumpuilevan keskiLuonnosta ei voi enää? tinkiä
• V UONNA 1999 USKOTTIIN , että kun vuosituhat vaihtuu, maailma mullistuu. Uuden vuoden juhlahuuruista herättyään ihmiskunta hengähti helpotuksesta: pelättyä ”Y2K”-tietojärjestelmien tuhoa ei tapahtunut. Tuomiopäivän pasuunat olivat toitottaneet tietokoneiden romahduttavan yhteiskunnat niihin istutettujen päivitysongelmien takia – koneet eivät tienneet miten vaihtaa vuosiluvun kaksi ensimmäistä numeroa kakkoseksi ja nollaksi. Kun sosialidemokraattien Tarja Halonen valittiin tasavallan presidentiksi, se oli valtava mullistus paitsi Haloselle ja hänen perheelleen, myös niin kutsutuille aktivisteille. ”Seta-aktivistiksi” tituleerattu kansalaisyhteiskuntaa tukeva juristi oli kaikesta puoluepoliittisuudestaan huolimatta kuin raikas tuulahdus kekkoslaisuuden perinteelle yli puoluerajojen kumartelevaan äijäkerhoon, jota Suomen valtiovallaksi kutsuttiin. Jopa 1990-luvun puoliväliin asti ”aktivismi”-sanalla oli ollut paha kaiku. Vaikka aktivisteiksi olisi voinut kutsua vaikka suomalaisuuden edistäjiä 1800-luvulta itsenäistymisen aikaan, silti sanalla viitattiin jonkinlaiseen terroristin ja uhmaikäisen lapsen välimuotoon. 1990-luvulla asiat muuttuivat: mediassa valtaan nousivat ihmiset, joiden mielestä muun muassa ympäristö-, kehitysmaaja naisasialiikkeet tekivät arvokasta ja asiantuntevaa työtä, eivätkä liikkeiden aktivistit välttämättä olleet ”kommunisteja” – tai ”hippejä”, kuten vihreän liikkeen 1980-luvun jengi. KUN UUTTA VUOSITUHATTA oli kulunut muutama kuukausi, oli ilmestyvä Voiman numero 6/2000. Voimamaiseen tyyliin se avasi aktivismin logiikkaa, mutta yllättäen lehdessä pääpaikan ”aktivistina” sai Johan ”Seppi” von Bonsdorff (1940–2002), joka ei kuulunut tuoreimpiin protestisukupolviin. ”Suomenruotsalaisen porvariskodin koulimalle Johan von Bonsdorffille tiedonvälityksen logiikka avautui 60-luvun alussa Studentbladetin päätoimittajana ja Hufvudstadsbladetin kesätoimittajana”, Mikael Rönkön kirjoittama juttu alkoi. ”Vuonna 1962 hän raportoi Kuuban ohjuskriisistä suoraan Havannasta. Hän alkoi ymmärtää, ettei kaikki välttämättä ole kuin uutisissa näyttää.” Seppi von Bonsdorff suomi myös kotimaan uutisia. Erityisesti talousjournalismi vaati uudistuksia. ”Hyvin harvinaista on syvällinen analyysi siitä, miten yhteiskunnallisten resurssien hallinta ja niiden jako vaikuttaa ihmisiin. Korkeintaan salaa ihaillaan optiomiljoonien kerääjiä.” Toimittajilla saattoi olla oma lehmä ojassa: ”Kun mediamaailman hallinta on keskittynyt hyvin voimakkaasti, herää kysymys keille toimittajat ovat viime kädessä lojaaleja.” Hän ei varmaan pitäisi Suomen nykypolitiikastakaan. ”Talouspoliittisessa ja ideologisessa keskustelussa on viimeiset parikymmentä vuotta ollut vallassa vain yksi autuaaksitekevä evankeliumi, tämä yhteiskunnan julkisen toiminnan alasajo ja yksityistämisen uskonnollinen toteuttaminen, uusliberaali globalisaatiousko.” TEKSTI IIDA SIMES Ensimmäinen Voimalehti ilmestyi marras kuussa 1999. Sarja pa laa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsi tellyt parin vuosi kymmenen aikana. Rin ald o W urg litsc h, W ikim ed ia C om m on s UUDEN AJAN AKTIVISMIA Havannan satamaa METSÄALAN VALTA TULISI NOSTAA PÖYDÄLLE JA MURENTAA. suomalaisen metsämaiseman keskellä sijaitsevan pohjalaistalonsa kirjastossa. ”Meillä on vain tämä yksi pallo, jolla elämä on syntynyt neljä miljardia vuotta sitten. Tällä hetkellä ihminen käyttää hyväkseen suhteettoman osuuden luonnonvaroista eli muista lajeista, mineraaleista ja resursseista.” Suomenkin tulisi tehdä osansa vakavan tilanteen korjaamiseksi. Maatalous ja metsäteollisuus ovat hävittäneet täälläkin suuren osan luonnonvaraisesta elämästä. ”Jos poliitikot toteuttaisivat päätökset, joihin he ovat sitoutuneet, meillä ei olisi vakavia ympäristöongelmia”, hän toteaa. ”Mutta koska sanat ja teot eivät kohtaa, joudumme painostamaan lakkaamatta päättäjiä pitämään kiinni allekirjoittamistaan sopimuksista.” Talouden yliote luonnosta Kotiaho toteaa, että luontopoliittinen kuilu on seurausta talouden ratkaisevasta asemasta poliittisessa päätöksenteossa ja retoriikassa. ”Kestävyysajattelussamme on virhe. Pidämme kestävyyden eri osaalueita kuten ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä keskenään samanarvoisina. Tämä on heikkoa kestävyyttä ja johtaa maailman tuhoutumiseen. Emme yksinkertaisesti voi jatkaa ympäristöstä ja luonnosta tinkimistä.” Luontopolitiikan toteuttamista vaikeuttaa myös luontohaittoja aiheuttavien taloudellisten toimijoiden aktiivinen edunvalvonta. Kotiaho kutsuu järjestäytyneen suomalaisen metsäalan valtaa ”metsäklikiksi”. ”Metsäalan lobbarivalta on rakennettu Suomessa todella taitavasti. Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton, Metsähallituksen, metsäyhtiöiden ja muiden metsäalan toimijoiden edunvalvonta läpäisee kaikki yhteiskunnalliset rakenteemme. Suomessa tuskin on metsäasioita käsittelevää päätöksentekoelintä, jossa lobbarit eivät tekisi työtään.” Ongelmasta ei juurikaan puhuta. Ja kun siitä puhutaan, klikki kohdistaa kritiikkiä esittävään tahoon valtavaa painetta. ”Tilanne on pöyristyttävä. En käsitä, kuinka voimme hyväksyä sen yhteiskuntana. Metsäalan valta tulisi nostaa pöydälle ja murentaa. On tehtävä puhdistus.” Aiheuttaja maksaa Tutkittuaan vuosia luontohaittoja ja niiden hyvittämistä Kotiaho on päätynyt kannattamaan velvoittavaa ekologista kompensaatiota. Tämä tarkoittaisi sitä, että kun jokin taho heikentää yhteistä ympäristöämme, se joutuu maksamaan toiminnastaan ja siirtämään kustannukset arvoketjuun. Näin haitta ympäristölle näkyisi lopputuotteen hintalapussa. Luontopaneeli onkin vaatinut ” aiheuttaja maksaa” -periaatteen käyttöönottoa. ”Tarvitsemme velvoittavaa ekologista kompensaatiota”, Kotiaho sanoo. ”Tällöin ihmiset näkisivät kukkarossaan, mitkä tuotteet ovat ympäristön kannalta haitallisimpia.” Suunta on ollut viime vuosina kuitenkin kohti vapaaehtoista kompensaatiota. Yritykset ovat voineet jatkaa luontohaittojen aiheuttamista ja hyödyntää kompensaatiota viherpesuun. Uhriutumisesta rakenteellisiin muutoksiin Kapitalistinen talousmalli on mahdollistanut taloudellisen toiminnan ulkoisten vaikutusten sälyttämisen yhteiskunnan maksettavaksi. Aiheuttajan ei ole suinkaan tarvinnut korvata toimintansa muodostamia haittoja. Kotiahon mukaan tämän on muututtava. Hän korostaa voimakkaasti taloudellisen sääntelyn merkitystä luontohaittojen ehkäisemisessä. ”Euroopan unionissa käyttöön otettava hiilirajamekanismi on hyvä esimerkki sääntelystä. Mekanismi asettaa tullit EU:n ulkopuolelta tuleville runsaspäästöisille tuotteille. EU:n sisämarkkinat ovat suuret, ja tällaisilla päätöksillä on myös kansainvälisiä vaikutuksia.” Kotiaho harmittelee, että luontopolitiikasta on tullut yksi kulttuurisodan näyttämöistä. Kun tutkijat vaativat rakenteellisia muutoksia, heidän väitetään syyllistävän ihmisiä. Huomion siirtäminen talouden rakenteista yksilöiden tunteisiin on hämärtänyt keskustelua. ”Maaja metsätalousalojen etujärjestöjen suosima syyllistämispuhe on uhriutumista”, Kotiaho sanoo. ”Se on vallankäytön muoto. Kun kerron, että maatalous aiheuttaa tutkitusti päästöjä ja kiihdyttää luontokatoa, en syyllistä ketään, vaan totean yksinkertaisesti, kuinka asiat ovat. Tosiasia on, että nykyinen maataloutemme on haitallista, ja siksi meidän on järjestettävä se toisella tavalla.” Yhteiskuntaa leireihin repivä populistinen keskustelu huolestuttaa Kotiahoa. Se, että ihmiset alkavat epäillä ja syytellä toisiaan, heikentää yhteiskunnan iskunkestävyyttä ja johtaa vaaralliseen vastakkainasetteluun. ”Tarvitsisimme ympäristökysymyksissä näyttöön perustuvan tilannekuvan ja kulttuurisesti jaetun näkymän toivotusta tulevaisuudesta. Näkymän tulisi olla riittävän kaukana tulevaisuudessa niin, että sen tavoitteleminen kantaa yli hallituskausien. Kukin hallitus voi sitten tehdä toimia yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi omalla tavallaan ja omilla painotuksillaan.” Janne Kotiaho on Koneen säätiön hallituksen jäsen. Koneen säätiö tukee Voiman metsäjournalismia Metsän puolella -apurahalla.
• 12 • 7 / 2024 100 % puupohjaista biomuovia MUUTETAAN METSÄT ÄMPÄREIKSI METSÄT ÄMPÄREIKSI F I N L A N D S K O G LÖ S To im itu kse llist a ain eist oa
• 7 / 2024 • 13 TEKSTI JARI TAMMINEN KUVAT HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA Ämpäri on käytännöllinen esine, mutta se nähdään myös kansalliseksi symboliksi nousseena turhakkeena. Ämpärikansan perintö ÄMPÄRI ON LUPAUS VAPAUDESTA. S UOMALAISET ovat ämpärikansa. Ajatus ämpäri-Suomesta ei kuitenkaan ole syntynyt spontaanisti: mainostajat aloittivat tämän riemun, ja media teki siitä ilmiön. Sen lisäksi, että ämpäriä voi tarkastella ämpäriyden kautta, on muovi olennainen osa sen olemusta. Muovi valmistusmateriaalina sitoo ämpärin osaksi 60-lukulaista utopiaa, jossa ei ole likaa tai puutetta. Toisaalta muovijäte on aiheuttamamme ympäristökriisin keskiössä, ja muovi on löytänyt tiensä kehojemme sisällekin. Ämpärisuhdettamme tarkastelemalla voimme myös saada vihjeitä siitä, kuinka ylipäätään suhtaudumme materiaan ja siitä, kuinka kansallisesti määrittäviksi kasvavat ilmiöt voivat syntyä. Ämpärillinen merkityksiä ”Kun olen tutkinut suomalaisten suhdetta ämpäreihin on ollut kiinnostavaa huomata, että ämpärien jonottaminen on vitsi, jonka jokainen suomalainen tunnistaa”, aloittaa Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Alma Onali. Onali on perehtynyt materiasuhteeseemme sekä siihen, kuinka kohtaamme jätteen yhteiskunnassamme. Näitä suhteita voi tarkastella myös ämpärien ja niiden jonottamisen kautta. ”Nykyinen ajatus ämpärijonosta on syntynyt 2010-luvulla ja se on pitkälti median synnyttämä. Ämpärijonoja on kyllä nähty aikaisemminkin, mutta 2010-luvulla kauppaketju Tokmanni laajeni, ja sen myymälän avajaisissa jaettiin aina ämpäreitä.” Media kiinnostui aiheesta, ja ämpärijonojen kasvava huomioarvo kannusti muitakin mainostajia jakamaan omia ämpäreitään. Uudet jonot vetivät jälleen mediaa puoleensa. Näin mainostajat ja media ruokkivat toinen toisiaan. ”Tätä voi tarkastella medialogiikan kautta. Luodaan ilmiöitä asioista, jotka eivät välttämättä sinällään olisi ilmiöitä. En usko, että ämpäri jonoista olisi tullut kansallinen tunnistettava vitsi ilman median tarttumista siihen.” Hieman sosiaalisesta mediasta tutun meemiytymisen logiikalla ja klikkauksia janoavan median avustuksella ämpärijonoista on siis tullut vitsi, jolle kelpaa nauraa ja johon osallistuminen saattaa silti tuntua merkitykselliseltä. Itsessään euron tai pari maksava ämpäri on pöhkö himon kohde, mutta Onalin mukaan siitä on tullut symbolinen objekti. ”Ihminen voi tiedostaa, että tämä on markkinointikikka, jolla hänet huijataan kauppaan. Mutta hän voi myös kokea voittavansa niin, että hakee ämpärin ja jättää ostamatta mitään rahalla. Se on vähän kuin marjojen hakeminen metsästä. Ilmaisen ämpärin noutaminen voi tuntua siltä kuin voittaisi systeemin, joka pyrkii koko ajan myymään jotain.” Hinnan voi kuitenkin maksaa monella tavalla. Mainostajan tavoitteet saattavat täyttyä jo sillä, että ämpärinsä saanut kantaa sitä näkyvästi kotimatkalla ja näin toimii liikkuvana mainostelineenä. Samoin jonottajat tekevät mainostajalle työtä seisoessaan jonossa silloin, kun lehtikuvaaja tulee taltioimaan avajaishuumaa. Riippumattomuuden symboli Jos ämpäri toimii jonkinlaisena kansallisena symbolina, millainen symboli se kaikessa banaaliudessaan on? Ensimmäisenä Onali huomauttaa, että tavallisesti kansalliset symbolit tulevat ylhäältä päin, ja ne ovat lippujen ja vaakunoiden kaltaisia yleviä asioita. ”Se, että ämpäri on noussut vitsin kautta jonkinlaisen suomalaisen keskivertomentaliteetin symboliksi, osuu ajatukseen vaatimattomasta tuulipukukansasta. Mutta onko se symboli, jonka ansaitsemme? Jos muoviämpäri on jonkinlaisen vastarinnan symboli, se kahlitsee meidät samalla systeemiin. Mikäli ämpäri on lupaus vapaudesta, onko se vain vapaus jonottaa ja kuluttaa?” Onali kuitenkin toteaa, että ihmiset taatusti ajattelevat myös ilmaisten ämpärien jonottamisesta monella eri tavalla. Joillekin se on tarve-esineen hakemista, jollekin ironinen vitsi, ja jollekin jono voi näyttäytyä sosiaalisten kohtaamisten paikkana, jossa itse ämpäri on vain sivuseikka. Sitten on myös heitä, jotka eivät koskaan jonottaisi ämpäreitä ja pitävät ämpärijonossa seisovia juntteina – ollen kuitenkin itse valmiita jonottamaan trendiravintolaan, uusinta älypuhelinta tai harvinaisia tennareita. Ämpärijono on monella tavalla myös luokkakysymys. Ihmeaineesta kasvavaksi ongelmaksi Onalin mukaan muovi on muodostunut kulutuskulttuurin symboliksi ja siihen tiivistyy lupaus helpommasta, kiiltävämmästä ja kauniimmasta elämästä. Muovin piti pelastaa meidän surkeudelta. Unelman kääntöpuolena on kaikkialle levinnyt muoviroska ja sen aiheuttamat haitat. ”Muovi nähtiin alkujaan ihmeaineena. Muoviin liittyvät keholliset kauhut paljastuivat paljon myöhemmin, ja sen vaikutuksia on vasta alettu tutkia.” Vaikka muoviin liittyy paljon ongelmia, se on kuitenkin esimerkiksi ämpärin valmistusaineena hygieenisempää, kevyempää ja näppärämpää kuin vaikka puu tai metalli. Muovin ohella muoviämpäri on kuitenkin nimenomaan ämpäri, erittäin käytännöllinen väline. ”Kun ilmaisia ämpäreitä jonottavilta on kysytty, mihin he ämpäriä tarvitsevat, niin niihin on kerrotaan kerättävän omenoita tai puolukoita tai sillä kannetaan vettä saunaan. Nämä tarpeet ovat peräti antiteesi kulutuskulttuurille. Ämpäri on lupaus vapaudesta ja jonkinasteisesta omavaraisuudesta.” Samalla, kun ämpäri täyttää tehtäväänsä osana kestävää elämäntapaa, maailma täyttyy tarpeettomaksi jäävistä ämpäreistä ja uusia valmistuu tehtaissa koko ajan. Ämpärissä yhdistyykin hyöty ja hyödyttömyys. ”Muovi haastaa kaikki ihmisyyden mittakaavat. Emme vielä tiedä, koska ja miten muovi hajoaa luonnossa. Muovi jää myös maaperään muistoksi ihmisen ajasta. Muovi on geologisesti sillä tavalla ongelmallinen materiaali, ettei se tyydy pysymään omassa paikassaan vaan valuu syvemmälle. Nykyään löydämme mikromuovia sedimenteistä, jotka ovat peräisin 1700-luvulta. Mikromuovi menee kaikesta läpi ja saastuttaa kaiken: sitä löytyy ihmisten aivoista ja kiveksistä, emmekä vielä tiedä miten se vaikuttaa meihin.” Vaikka uuden muovin tuottaminen lopetettaisiin tänään ja samalla aloitettaisiin mittavat toimet muovin poistamiseksi ympäristöstä, muovi tulee olemaan seurassamme vielä pitkään. ”Olen oikeastaan toivon ja epätoivon tuolla puolen. Meillä ei oikeasti ole mitään ratkaisua muoviongelmaan. Muovi on jo meissä. Nyt kysymys on enemmänkin siitä, miten haluamme ajatella itsestämme, ja miten elämämme muovisina olentoina tulee jatkumaan.” Fantasia irtikytkennästä Jätteen tuottamiin ongelmiin heräämisestä huolimatta monet elättelevät toivoa nykyisen kaltaisen kulutusjuhlan jatkamisesta ilman, että samalla täytämme maailman ryönällä. Tähän toisiinsa kytkeytyneiden talouden ja
• 14 • 7 / 2024 materiaalisen kulutuksen erottamiseen toisistaan viitataan termillä irtikytkentä. Onali suhtautuu epäillen ajatukseen siitä, että talouskasvu pystyttäisiin erottamaan lisääntyvästä resurssien käytöstä. Osittain hänen näkemykseensä vaikuttavat kokemukset tamperelaisella jäteasemalla, johon hän päätyi tutkimaan kotitalousjätteitä osana Euroopan tutkimusneuvoston rahoittamaa WasteMatters-tutkimushanketta. ”Mieli kyllä halusi kytkeytyä irti ruumiista, kun availin roskapusseja ja tutkin, mitä sieltä oikein löytyy. Mutta minua kiinnostaa se, mitä jäte kertoo meistä.” Keinona irtikytkennän saavuttamiseksi elätellään toivoa kiertotaloudesta. Eli siis ajatusta, että uuden, neitseellisen raaka-aineen sijaan selviämme kierrättämällä loputtomasti jo olemassa olevaa. Kiertotalouteen pitäisi tutkijankin mielestä pyrkiä, mutta tällä hetkellä toteutus ontuu, ja yritykset valitsevat usein helpoimman tavan markkinoida toimintaansa kiertotalouden mukaisena. Näin käy esimerkiksi silloin, kun roska-auton kyljessä mainostetaan, ettei tässä aja roskakuski vaan raaka-aineen kerääjä. ”Kiertotaloutena pidetään sitäkin, että meidän roskat poltetaan jätteidenpolttolaitoksessa lämmöksi ja energiaksi. Ei se ole oikein aitoa kierto taloutta, tai polttaminen on korkeintaan kiertotalouden kaikista alin porras. Meidän pitäisi oikeasti pyrkiä siihen, että pidämme tavarat mahdollisimman pitkään kierrossa.” Onali myös huomauttaa, että jätteen muuttaminen raaka-aineeksi ei ole yksinkertainen prosessi. Se on työvoimaintensiivistä hommaa ja edellyttää maailman sotkuisuuden kanssa tekemisissä olemista. Mikään näköpiirissä oleva teknologia ei tätä poista, ja ikävä kyllä on halvempaa ja helpompaa pumpata ja kaivaa uutta raakaainetta maan povesta kuin kierrättää vanhaa. ”Materiaalin täydellisen kierron haikailu vie huomion pois siitä, että meidän pitäisi yksinkertaisesti tuottaa vähemmän jätettä.” Bioja kiertotalous eivät pelasta ”Muovin voi kierrättää mekaanisesti tai kemiallisesti. Koska muoveja on niin monia erilaisia ja niissä on erilaisia lisäaineita, mekaanisesti kierrätetyn muovin koostumuksesta ei voi olla varma. Siksi sitä ei voi käyttää esimerkiksi elintarvikepakkauksissa.” Mekaanisesti kierrätetty muovi päätyy vessaharjojen ja muovi kassien kaltaisiin tuotteisiin. Sen rakenne on myös aina heikkolaatuisempaa, eikä samaa muovia voi kierrättää loputtomasti. ”Materiaali hapertuu joka kierroksella, siitä tulee heikompaa ja arvaamattomampaa. Kemiallisessa kierrätyksessä jätemuovista voi tehdä neitseellistä raaka-aineesta valmistettua vastaavaa, mutta sitä prosessia ei kuitenkaan ole vielä saatu skaalautumaan.” Kierrätyksen ohella ratkaisuksi muoveihin liittyviin ongelmiin on esitetty biotaloutta. Biotaloudessa toivomme mahdollisuutta korvata öljyyn pohjautuvat tuotteet puhtaammilla vaihtoehdoilla. ”Monilla on harhaluuloja siitä, että biomuovi olisi ympäristöystävällisempää. Monet biomuovit ovat kuitenkin kemiallisesti täysin samaa ainetta kuin fossiilinen muovi ja aiheuttavat samoja ongelmia ympäristölle.” Toinen ongelma liittyy volyymiin. Muoviteollisuus ry:n mukaan Suomessa käytetään vuosittain 600 000 tonnia muovia, mutta sanomatta jää, ettei Suomen metsänkasvu riitä lähellekään moisen biomuovimäärän tuottamiseen. Etujärjestön mukaan tällä hetkellä biomuovin valmistus vastaa noin 0,4 prosenttia muovialan globaalista tuotannosta ja tuon valmistamiseen tarvitaan noin 0,1 prosenttia maailman viljelysmaista raaka-aineen tuotantoon. Mikäli nykyisin käytetyt öljypohjaiset muovit haluttaisiin siis kokonaisuudessaan korvata biopohjaisilla, tämä lohkaisisi ison osan viljelysmaista ja jo valmiiksi raaka-aineen riittävyyden kanssa kamppailevan metsäteollisuuden materiaalivirrasta. Sama mittakaavaan liittyvä mahdottomuus on tunnistettu myös biopolttoaineiden kohdalla. Mikäli kaikki maailman soveltuva jäte tislattaisiin polttoaineeksi, se riittäisi korvaamaan muutaman prosentin nykyisestä polttoaineen käytöstä. Vaikka biopohjaiset muovit ja polttoaineet ovat sinänsä ihan kelvollisia tuotteita ja teollisuuden sivuvirroista kannattaa tietenkin jalostaa mahdollisimman hyviä tuotteita, ne eivät poista tarvetta vähentää muovin ja polttoaineen käyttöä dramaattisesti. Systeeminen ongelma Muovin kaltainen, kaikkialle levittäytynyt materiaali edustaa systeemitason ominaisuutta ja ongelmaa. Ison rakenteen muuttaminen on vaikeaa, ja ihmiset ovat tunnetusti laiskoja tarttumaan isoihin ongelmiin, joihin tarttumiseen ei suorastaan pakoteta. Avaimet ratkaisuun – tai ainakin mahdollisuus ohjata meitä parempaan suuntaan – löytyvät poliitikkojen ja liike-elämän käsistä. Tosin poliitikot ovat taipuvaisia ajamaan ratkaisuja, joiden kuvittelevat miellyttävän äänestäjiä, eikä kulutuksen vähentäminen ole oikeasti monenkaan poliitikon asialistalla. Poliitikkojen asenne on sikälikin ymmärrettävä, että talousjärjestelmämme menee epäkuntoon, jos kasvu yskii. Välittömät talousongelmat tuntuvat helposti akuutimmalta ongelmalta kuin horisontissa häämöttävä maailmanloppu. Liike-elämällä on monia poliitikoilta puuttuvia vapauksia, mutta toisaalta yritystoiminnassa tupataan noudattamaan markkinoiden logiikkaa ja tavoittelemaan ikuista kasvua. ”Voisiko provosoivasti sanoa, että ratkaisu on fi losofi en käsissä? Meillä olisi jo olemassa keinot yltäkylläiseen, tasapainoiseen elämään, mutta tällä hetkellä vapaa-ajan syö kuluttaminen. Ja jos ei ole varaa kuluttaa, se vapaa-aika tuntuu turhalta. Meidän pitäisi keksiä jotain muuta tekemistä kuin kuluttaminen.” Samalla, kun itse kukin voisi pohtia omaa suhdettaan kuluttamiseen, olisi hyvä myös varautua kulutusjuhlien jälkeiseen jätekrapulaan. ”Meillä oli hyvät bileet, mutta itku pitkästä ilosta.” OLEN OIKEASTAAN TOIVON JA EPÄTOIVON TUOLLA PUOLEN.
• Lue juttu ja tilaa Taideyliopiston uutiskirje! uniarts.fi/uutiskirje NUORET ROMANIT OVAT YLPEITÄ KULTTUURIPERINTEISTÄÄN PCJ VOIMA.indd 1 18.9.2024 12.25.56 SUVI SYSI 26.10.2024–12.1.2025 Vuoden nuori taiteilija 2024 k u v a: A u k u st i H ei n o n en Puutarhakatu 34, 33230 Tampere www.tampereentaidemuseo.fi
• 16 • 7 / 2024
• 7 / 2024 • 17 Utopiaa musiikin keinoin TEKSTI MAIJA ALANDER KUVAT NAUSKA Lydia Lehtola loitsii musiikillaan rohkeutta ja pehmeyttä maailmaan. K ESKUSPUISTOSSA kihisee syksy. Aamun sumu on vielä tiheää ja ehdotonta kuin lapsuus. Siitä esiin sinkoilevat pyöräilijät, kurahousuiset taaperot ja ratsastajat. Lydia Lehtola harppoo mättäiden ja juurien yli kuin olisi aina ollut täällä. Metsä on hänestä paikka, joka ei oikeastaan koskaan ala eikä lopu. Se on kaupunkipuistot ja maailman keuhkot, suojelualueet ja kadunkulmien puistikot, joissa lapsena oli näkevinään aarniometsän. ”Ehkä metsä-sana tuo mieleen jotain turhan ylevöitettyä ja kaupungista irrallista, vaikka metsä on kaikkialla.” Lehtolan, taiteilijanimeltään Lyytin, kolmas levy Nousussa taas ilmestyi viime vuonna Universal Musicin omistaman Johanna Kustannuksen julkaisemana. Kaksi ensimmäistä Luova Recordsilta ilmestynyttä levyä, Meitä ei ole kutsuttu (2020) ja ylistetty Toiveet ja helyt (2021) tuntuvat jo kaukaisemmilta, vaikka niiden heleät, itsepäiset puhujat liikkuvat tuotannon poimuissa yhä. Kappaleiden puhujat kantavat mukanaan Lehtolan omia kokemuksia maailmassa olemisesta ja jostakin jaetusta, vaikka yksi yhteen omaa elämäänsä hän ei kappaleiksi kirjoitakaan. Musiikki on hyvä paikka säilyttää ajankuvaa, yhteisiä pelkoja ja tulevaisuuksia. ”Monet biisit lähtevät siitä, että haistelen ilmaa ja kuuntelen keskusteluja. Kun omassa mielessä pyörineet asiat toistuvat ympäristössä, se synnyttää oivalluksen, josta lähteä kirjoittamaan. Kirjoittaminen on aina ollut mulle tapa selviytyä.” Syksyn tahmaama kallio on liukas ja petollinen. Täytyy hidastaa vauhtia, ennakoida luisu tai vierähtävä käpy. Mäennyppylän juurella joku tuulitakkinen haastattelee toista, ehkä asiantuntijaa, jolla on käsissään kimpale kosteaa maata. Molemmat näyttävät vakavilta. Lehtola toteaa, että taide on kriisiajassa ristiriidattomampi elinkeino kuin moni muu. Kaupallista logiikkaa ja myyntilukuja ei silti pääse pakoon. Juuri tänään on Lehtolan ovelle saapumassa tuhti laatikollinen t-paitoja markkinointiin. ”Enää hellyyden voi tehdä huolella Huomisen lait on meidän puolella” (Huomisen lait) TUOREEN LEVYN KAPPALE Huomisen lait syntyi, kun Lehtola näki videolla metsäaktivisteja pysäyttämässä teollisia hakkuita. Päättäväisinkin aktivisti oli metsäkoneen rinnalla hyvin pieni ja hyvin todellinen. ”Toivottomassa asetelmassa oli toiveikasta sen konkretia. Että nuo haluavat hakata tuon metsän ja nuo toiset haluavat estää sen. Että se on niin yksinkertaista.” Lehtola arvelee toivottomuuden tunteen nousevan liian isoista kokonaisuuksista. Siitä, miten paljon metsää Suomessa hakataan, miten lajisto ei ole riittävän monimuotoista. Silti aktivistit paikoin onnistuvat, ja hakkuita saadaan pysäytettyä. ”Siitä tuli kertosäkeen ajatus: ei säännöt koske meitä, jos ne tehtiin meidät tuhoamaan. Sama ajatus pätee aika moneen eri asiaan.” Hellyys, jonka voi tehdä huolella, viittaa Lehtolasta suojeluun ja varjeluun, heikompien puolustamiseen, yhteistyöhön. Sille on yhä tila ja tilaisuus, vaikka muut resurssit hupenisivat. ”Oon nousussa taas Mä oon uusi aalto Mä oon nousussa taas” (Nousussa taas) NOUSUSSA TAAS on levy, jota huuhtovat vedet alusta loppuun. Vesi nousee, upottaa ja peittää alleen laulujen puhujaa. Jopa albumin nimessä on nähtävissä nousuveden vääjäämättömyys siinä missä nousuhumalakin – tai nuoren artistin noste. Dekadentin tähden musiikki striimaa, virtaa. Taas vesi. ”Tietoisuus ilmastokriisistä on ollut jossain ajatusteni taustalla lapsesta asti. Silloin sitä sanottiin ehkä kasvi huoneilmiöksi. Ja mielikuva liittyi siihen, että napajäätiköt sulavat, merenpinta nousee. Se on sellainen tuhon mielikuva, joka mulla on aina ollut.” Lehtolan mukaan väijyvä, vääjäämätön tuho nousee kappaleisiin mukaan joskus huomaamatta. Tulva tai vedenpaisumus on ikiaikainen symboli maailman synnyn myyteistä Raamattuun, seikkailuromaaneihin ja suurista tunteista kertoviin kielikuviin. Vesi on maailman muisti, kirjoitti Mirkka Rekola. Toisaalta mielikuva jossakin etäällä väijyvästä tuhotulvasta voi Lehtolan mielestä tuudittaa kuulijan valheellisiin mielikuviin. Tuho ei tule kaukaa ja kerralla. Oikeastaan se on täällä jo. Ja etenkin siellä, minne emme katso, koska meidän ei tarvitse. Lapsuus Joensuussa Pielisjoen varrella opetti Lehtolalle veden voimasta. Tulviva ja taas rauhoittuva joki mittasi aikaa ja vuodenaikojen vaihtumista. Myös Helsingin Keskuspuistossa syksyn tuntee jo. Päivä sammuu ja maa viilenee aina vain aiemmin. ”Kesällä tapahtuu niin paljon, kasvit elävät kokonaisen elämän. Silloin
• 18 • 7 / 2024 saa ideoita, mutta ei mitään valmiiksi. Syksyllä vasta osaan syventyä asioihin, kirjoittaa biisejä.” Suomalaisessa yhteiskunnassa Lehtolaa pelottaa yhä kärjekkäämmin konservatiivisten ja jopa avoimesti vihamielisten äänten nousu päivänpolitiikkaan. Koulussa opitut historial liset kauhut ja niihin johtanut ihmis ryhmien demonisointi pilkahtelevat nykyajassa. ”Se tuntuu epätodelliselta. Lapsena jotenkin sisäisti ajatuksen, että historia on loppu ja kaikki on vain hienosäätöä tästä eteenpäin. Mutta niin ei käynyt. ” Kun liberaali globaali kapitalismi ei täytä lupauksiaan, leviää epäilys opetetuista uskomuksista myös muille elämänalueille. Lehtola tunnistaa myös itsessään sen epäilyksen tai pettymyksen maaperän, josta toisaalla kasvavat ehkä salaliittoteoriat ja toisaalla aktivismi tai taide. Halu utopiaan ja uuteen nousee pelon rinnalla kuin ahtaassa lasiputkessa, jota taide sitten parhaassa tapauksessa käyttää instrumenttinaan. ”En ole koskaan ollut kovin rohkea tai ulospäinsuuntautunut, mutta olen aina yrittänyt kirjoittaa lauluihini sellaista puhujaa, joka uskaltaa.” Lehtolasta ihmiset uskovat kenties eniten niitä tarinoita, joita itse itselleen kertovat. Rohkeus synnyttää rohkeutta. Sen aistii keikoilla yleisössä, jonka lämpö ja humu säteilevät lavalle ja sieltä takaisin kuin loitsu. ”Ajattelen itseäni mieluummin vaikka satuhahmona kuin julkisuuden henkilönä. Taiteessa on tärkeää se jokin taikaelementti, joka kohottaa tavallisen elämän yläpuolelle ja voi saada uskomaan ihmeisiin, utopiaan tai mahdottomaan.” Ensilevyn avausraidalla laulun puhuja leikkii ajatuksella kuokkavieraana olemisesta, raja-aitojen häivyttämisestä ilolla ja ilkikurisuudella. Sama uhmakkuus tai uhkarohkeus toistuu Lyytin tuotannossa laajemminkin. Uusia yhteisöjä voi muodostua myös niin, että vanhat hierarkiat kyseenalaistetaan, patsaat kaadetaan, kiivetään aidan yli. Loitsimisen ajatus toistuu Lyytin uusimmassa singlejulkaisussa Seitsemän kukkaa. Kappaleessa viittaukset taikuuteen on solmittu leikilliseksi rykelmäksi itsepäistä haaveilua. ”Nyt se tapahtuu Kaikki mahdotonkin toteutuu” (Seitsemän kukkaa) SEITSEMÄN KUKK A A -kappaleella Lehtola halusi antaa kuulijoille tilaisuuden toivoa mahdottomalta tuntuvia asioita loitsun tai leikin kautta. Mahdottomalta tuntui joskus sekin, missä hän itse nyt on. Suuremmat ja monipuolisemmat yleisöt, itsensä elättäminen musiikilla – nuoret fanit, jotka keikan jälkeen antavat lahjaksi askartelemiaan rannekoruja ja kiittävät ajatuksista, toivostakin. Samalla on kasvanut oma rohkeus esiintyä ja kyky ilmaista tarkemmin. ”Seitsemän kukkaa on loitsu, jonka varjolla voi unelmoida ja tavoitella asioita. Monesti radikaalit tai utopistisetkin yhteiskunnalliset muutokset lähtevät mahdottomilta tuntuvista kuvitelmista.” Lehtolasta esimerkiksi feminismin todellinen valtavirtaistuminen on tapahtunut vasta hänen omana 29-vuotisena elinaikanaan. Nykyisin on tavallista keskustella siitä, miten tiettyyn sukupuoleen kasvattaminen vaikuttaa yksilön minäkuvaan tai maailmankuvaan. Samoin on kasvanut ymmärrys psyykestä, esimerkiksi traumojen tai lapsuuden tapahtumien heijastumisesta aikuiseen elämään. Teini-ikäisenä Lehtola kuunteli ja ihaili suomi-indien miehiä: Joose Keski taloa, Ristoa. Oman musiikkiuransa alkuvaiheessa hän huomasi ajattelevansa, ettei voisi yltää samankaltaiseen suosioon tai repertuaariin sukupuolensa vuoksi. Mies tuntui laulujen henkilögalleriassa universaalilta, johon samastuminen tapahtui vaivatta. Sittemmin moni asia on muuttunut. ”Etenkin nykyään haluaisin kirjoittaa kappaleeni sukupuolesta vapaiksi tiloiksi. Että en viittaisi niin selvästi johonkin sukupuoleen, kun sukupuoli on tuhat eri asiaa.” Taikamaailma, utopia, sukupuolella leikkimisen riehakas ja vapaa tila. Sellaisestakin Seitsemän kukkaa -kappale kertoo. Ja sellaista maailmaa Lehtola haluaisi kirjoittaa näkyviin, vaikkei se vielä olisi aivan totta. Kielitieteen ja kielenfilosofian piirissä puhetoimitus tai puheteko tarkoittaa tilannetta, jossa käytetty kieli Radikaalit tai utopistisetkin muutokset lähtevät mahdottomilta tuntuvista kuvitelmista
• muokkaa välitöntä todellisuutta. Niin käy esimerkiksi silloin, kun pappi vihkii parin avioon. Lehtola toivoo, että taide voisi parhaimmillaan toimia samoin, nytkäyttää jotakin todellisuudessa tai ihmisten ajattelussa uuteen asentoon. On myös asioita, jotka Lehtolasta tuntuvat nykyhetkessä miltei mahdottomilta, vaikka niiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Planeetan säilyttäminen elinkelpoisena ja monimuotoisena myös tuleville sukupolville. Niiden auttaminen, jotka kärsivät ilmastokriisin seurauksista eniten. Se, että onnekkaat ajattelisivat myös onnettomia. Lehtola ihmettelee ääneen, miksi hyväosaisuus näyttää niin usein kääntyvän uhmakkaaksi omien resurs sien suojeluksi sen sijaan, että mukaan pääsisi empatiaa tai epäröintiä. ”Olen itse saanut kasvaa aika turvallisessa ympäristössä ja monin tavoin etuoikeutettuna. Se ohjaa ajattelemaan, että kaikilla muilla ei ole ollut yhtä helppoa ja saa pohtimaan, mitä asialle voisi tehdä.” Samassa vastaan taapertaa vitivalkoinen, pörheä pieni koira. Se parturoi leuoissaan tienvarren ruohoa ja katsahtaa välillä autuaana ylös ihmisiin ympärillään: ulkoiluttajaansa, Lehtolaan, toimittajaan. Kun koira on mennyt, ajatus löytää taiteen. Lehtolasta yksi uhkaava mahdottomuus liittyy taiteen paikkaan yhteiskunnassa juuri nyt. Yhä useampi vallankäyttäjä ilmoittaa julkisesti, ettei taidetta tarvitsisi tukea. Käsitys taiteesta kapenee ja välineellistyy. ”Ihmiset ovat aina tehneet taidetta jossain muodossa, soittaneet ja piirtäneet ja kertoneet tarinoita. En tiedä, miten kukaan voisi elää elämäänsä kokonaan ilman taidetta. Mutta en usko, että ne, jotka haluavat leikata taiteesta ja kulttuurista, eivät ymmärtäisi sen arvoa. Päinvastoin: he saattavat nähdä taiteen voiman esimerkiksi yhteiskunnallisten vaihtoehtojen luojana, ja kyse onkin enemmän kirjojen polttamisen kaltaisesta toiminnasta.” Aurinko on jo sulattanut sumun. Politiikassa vallitseva niukkuuspuhe tuntuu absurdilta metsässä, joka on täyttymäisillään sienistä ja valosta. ”Toivon, että käsitys hyvästä elämästä voisi jotenkin yksinkertaistua taas. Että se riittää, kun on tarpeeksi ruokaa ja lämmin. Ja joku, jolle puhua. Tuntuu, että niukkuuden kokemus syntyy vain siitä epätasaisuudesta, kun toisilla on ihan liian paljon.” Lehtola nostaa esiin Instagramissa viime aikoina yleistyneet meemi tilit, joiden ytimessä on pehmeys, hupsuus ja ajatus kiltteydestä. Kuvissa keijukaiset, piirroshahmot, matalaresoluutioiset kissanpojat ja pienet tontut sanovat sellaisia asioita kuin ”olen matkalla ostamaan pikku herkkua” tai ”olen vain pieni rakkauspiiperöinen”. Lehtolasta yltiöpehmoiset meemit kertovat jaetusta tarpeesta, hiljaisesta kapinasta hellyyden puolesta. Samoin meemeissä avautuu ehdotus sellaisesta teollisuusyhteiskuntien elintason laskemisesta, joka ei tarkoittaisi kurjuutta ja nautinnoista luopumista, vaan esimerkiksi lisää vapaaaikaa, yhteisöjä ja leikkimistä. ”Niissä meemeissä näkyy ymmärrys siitä, että olemme kaikki lopulta vain lapsia, jotka yrittävät saada perustarpeensa täytettyä. Varmasti monessa tuhoavassa toiminnassa on osin kyse siitä, että jokin tarve on jäänyt täyttymättä, ja sitten sitä kompensoidaan… aloittamalla jokin sota jossain.” Istumme aidalle, joka erottaa leveän hiekkatien epätasaisemmasta tiheiköstä. Kahden maiseman rajalla sekoittuvat toisiinsa hevostallin, ohikulkevan koululaisjoukon ja rouskuvien polkupyörien äänet. Autereisen rauhan rikkoo vain jostain hevoslaidunten takaa kantautuva yksittäinen, äänekäs sadattelu: eiiiiii juma! Lehtola muistuttaa, ettei ole politiikan tai yhteiskuntatieteiden asiantuntija. Sen sijaan hän toivoo musiikillaan voivansa limittyä ihmisille tärkeisiin kokemuksiin, toimia yhteisöjen liimana tai tunteiden heijastuspintana. Jos keikkojen yleisössä yksittäiset ihmiset voivat tuntea kuuluvansa johonkin jaettuun ja hyväntahtoiseen, musiikista on jo tullut yhteiskunnan käyttövoimaa. ”Tietokin käy turhaksi Vain luiden päällä seisoo kaupunki” (Katedraali) LEHTOLA KERTOO olleensa aina varsin tietoinen omasta kuolevaisuudestaan. Jo nuorempana elämän kauniissakin asioissa oli surun reunus, katoavaisuuden jälki. Kuoleman todellisuus hiipii kappaleisiin siksi luontevasti. Debyyttialbumin kappaleella Kate draali ajatus luiden päällä seisovasta kaupungista ei silti ole synkkä, vaan ennemminkin osoitus jatkuvuudesta. ”Kaikki kaupungit ovat menneiden ihmisten rakentamia. Rakastan vanhoja rakennuksia, joissa on asunut muita ennen meitä. Joensuun Karsikko, josta olen kotoisin, tarkoittaa myös hautapaikkaa.” Ajatus turhaksi käyvästä tiedosta on lainaus Raamatun ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä – siitä, jossa suurin on rakkaus. Lapsena Lehtola opetteli kohdan ulkoa, koska halusi lukea sitä ääneen aina barbien häissä. Maailmaa johdetaan tiedolla ja vastatiedolla, mutta rakkaus raahautuu mukana hämmästyttävän sitkeästi. Tuoreimmalle levylleen Lehtola halusi tulkita feministiteoreetikko bell hooksilta lukemansa ajatuksen rakkaudesta konkreettisina, kannattelevina tekoina. Kappaleella rakkaus tiheni, alkoi sijaita maailmassa omillaan ja kantaa ihmisiä ennemmin kuin ihmiset sitä: ”Rakkaus on ainetta Se on tiheämpää kuin vesi Siinä pysyy pinnalla heti Ei tarvii osata yhtään liikettä” (100 kaunaa) MARIAOHISALO.FI • @ MARIAOHISALO M etsien merkitys suomalaisille on mittava. Metsissä asuu yli puolet Suomen lajeista. Metsät ovat osa suomalaista sielunmaisemaa, rauhoittumisen ja hyvinvoinnin lähde. Metsät ovat myös elinkeino ja Suomen tärkein luonnonvara. Metsien merkitys niin ilmastonmuutoksen torjunnassa kuin luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa on elintärkeä. Vaikka metsien ja puuston pinta-ala on kasvussa koko Euroopassa, lukuisat raportit kertovat, että metsien ja maaperän kunto huononee. Ilmastonmuutos ja luontokato etenevät kiihtyvällä tahdilla ja vaikuttavat metsien tilaan arvaamattomilla tavoilla. Meidän pohjoiset metsämme ovat erityisen herkkiä ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Viime europarlamenttikaudella hyväksyttiin metsien kannalta todella tärkeää lainsäädäntöä, kuten vaikkapa metsäkatoasetus, luonnon ennallistamisasetus ja uusiutuvan energian direktiivi. Nyt katseet kiinnittyvätkin näiden onnistuneeseen toimeenpanoon. Toisaalta on selvää, että myös uusia ratkaisuja tarvitaan. Yksi niistä voisi olla Baltic Sea Action Groupin projektijohtaja Taina Ihaksin ajatusta mukaillen metsiensuojelurahasto. Valtio keräisi rahastoon “aiheuttaja maksaa” -periaatteen mukaisesti maksuja kaikilta toimijoilta, jotka aiheuttavat toiminnallaan haittaa metsäluonnolle, esimerkiksi metsäyhtiöltä, mutta myös aurinkoja tuulivoimatoimijoilta sekä pellonraivauksesta ja rakentamisesta. Maksu määrittyisi esimerkiksi hakkuukuutioiden perusteella tai kerättäisiin maankäytön muutosmaksuna. Metsiensuojelurahasto olisi tapa lisätä mahdollisuuksiamme päästä luontotavoitteisiimme ja vahvistaa luonnonsuojelun hyväksyttävyyttä vähentämällä yksityisten metsänomistajien taloudellista vastuuta suojelutoimista ja ennallistamisesta. Rahasto mahdollistaisi suojeluja ennallistamistoimien rahoittamisen yhä laajemmalla pohjalla ja antaisi metsänomistajille todellisen kannusteen luontoarvoiltaan merkittävien alueiden suojeluun. Aion edistää tätä myös laajemmin EU:n tasolla, sillä tarvitsemme ratkaisuja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen koko Euroopassa. Olemme osa luontoa ja luonnon tuhoutuminen tuhoaa myös meidät. Jokaisen uhanalaisen lajin tai elinympäristön hävitessä menetämme jotain korvaamatonta, eikä meillä yksinkertaisesti ole varaa siihen. Maria Ohisalo LAITETAAN METSÄ­ HAITAN AIHEUTTAJA MAKSAMAAN OHISALO
• VAPAA-AJATTELIJA Sekulaarin kulttuurin, ihmisten yhdenvertaisuuden, uskonnon ja katsomuksen vapuksen, tiedepohjaisen maailmankuvan, kriittisen ja rationaalisen ajattelun sekä humanismin äänenkannattaja. Julkaisija Vapaa-ajattelijain Liitto ry. on uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeusja kulttuurijärjestö. Ilmestyy neljä numeroa vuodessa; vapaa-ajattelijat.? /va-lehti; tilaushinta 30 €, val@vapaa-ajattelijat.? NUORISOTUTKIMUS Nuorisotutkimus on tieteellinen aikakauslehti, joka tarjoaa luettavaa kaikille nuorista ja nuoruudesta kiinnostuneille.Nuorisotutkimuksessa julkaistaan vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita sekä ajankohtaisia kirjoituksia nuorisoja yhteiskuntapolitiikasta. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa painettuna ja verkossa. Tutustu lehteen: nuorisotutkimusseura.? / nuorisotutkimus-lehti YLIOPISTO Yliopisto on tiedelehti kaikille. Se tarjoaa tiedeuutisia taustojen kera sekä tutkijoiden tulkintoja aiheista, jotka puhuttavat yhteiskunnassa. Tilaa Yliopisto, saat näkökulmia avaavan poiminnan Helsingin yliopiston 11 tiedekunnan tutkimuksesta kotiisi. Älyn hyvää luettavaa! Tutustumistilaus: 15 € / 5 nroa, Kestotilaus: 45 € / 10 nroa, Opiskelijan kestotilaus: 22 € / 10 nroa. Tilaa: helsinki.? /tilaalehti DIPLO&NG Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta on maailmanpoliittinen aikakauslehti. Lehdessä julkaistaan 24 eri kielellä julkaistun Le Monde Diplomatiquen ja venäläisen riippumattoman Novaja Gazeta -lehden artikkeleita. 34.90 € (kestotilaus) tai 39.90 € (6 numeroa). Pelkkä digilehti 25 € (vuosi). Tilaukset mondediplo.? tai myynti@mondediplo.? KULTTUURIVIHKOT 50-vuotias vasemmistolainen aikakauslehti sivistyksen ja solidaarisuuden asialla kuudesti vuodessa. Ensimmäiset puoli vuotta vain 16,90 € (kesto), kaupan päälle uusin numero. Tilaa heti: kulttuurivihkot.? /lehti/tilaus HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA Historiallinen Aikakauskirja on tieteellinen aikakauslehti, jonka parissa viihtyvät sekä ammattitutkijat että historian harrastajat. Lehti syventää ajankohtaisten ilmiöiden taustoja ja tarjoaa uusia näkökulmia menneisyyden tapahtumiin. Tilaukset: 4 numeroa vuodessa kotimaahan 50 € / 30 € (opiskelijat) www.historiallinenaikakauskirja.? /tilaukset/ RAUHANPUOLUSTAJA Rauhanpuolustaja on kulttuuri-, mielipideja uutislehti, jonka aiheita ovat mm. rauhanrakennus, sodanvastustus, sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden edistäminen, ihmis oikeuksien puolustaminen ja luonnon hyvinvointi. Lehti on Rauhanpuolustajien jäsenlehti ja se ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Tilaushinta on 40 €, Rauhanpuolustajien jäsenet (25 € / vuosi) saavat sen ilmaiseksi NIIN & NÄIN niin & näin on vuodesta 1994 ilmestynyt ? loso? nen aikakauslehti, jossa julkaistaan monialaisesti ja -teemaisesti kaikentyyppisiä kirjoituksia runoista ja kolumneista vertaisarvioituihin artikkeleihin. Kestotilaus (4 numeroa) 50 €, määräaikaistilaus (4 numeroa) 55 €, tilaukset ulkomaille + 5 € Tilaukset: www.netn.? /lehti KRISTOSOFI Kristoso? , totuuden etsijöille, jotka kysyvät elämän tarkoitusta. Lehti kertoo vuorisaarnan aseettomasta elämäntavasta, mestariviisaudesta ja ihmisyyden kasvusta jälleensyntymisen ja karman alaisessa maailmassa. Julk. Kristoso? nen Kirjallisuusseura r.y. 10 numeroa vuodessa 25 €, UUSILLE TILAAJILLE ja lahjalehdet 15 €. Tilaukset: anja.kesavuori@gmail.com, puh. 050 3697 534. FINLANDS NATUR Tidskriften Finlands Natur ger dig inspiration till egna upplevelser och upptäckter i naturen. Som läsare håller du dig uppdaterad om miljöaktualiteter i Svensk? nland och får tips om hur just du i dina vardagssysslor kan bidra till en bättre miljö. Årsprenumeration (4 nr / år) 32€ E-tidningen 18€ / år www.? nlandsnatur.? , fn@naturochmiljo.? TÄHTIVAELTAJA Suomen paras sci? -, fantasiaja kauhukulttuurilehti. Käsittelyssä kirjallisuus, elokuvat, sarjakuvat ja tv-sarjat. Mukana artikkelit, haastattelut, novellit ja arvostelut. Neljä 100-sivuista numeroa vuodessa. Ilman on paha elää! Vuosikerta 34 € www.tahtivaeltajablogi.com ELONKEHÄ Elonkehä on syväekologinen kulttuurilehti, joka keskittyy ekologisesti kestävän yhteiskunnan ja elämäntavan edistämiseen. Lehdessä julkaistaan mm. ympäristö? loso? sia esseitä, talouskasvuyhteiskunnan kritiikkiä, omavaraisuuspohdintoja, haastatteluja ja tee-se-itse -ohjeita. Kestotilaus (4 nroa / v.) 35 €. Tilaukset: elonkeha.com LINNUT Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Linnut kertoo linnuista, lintuharrastuksesta, lintujen suojelusta ja tutkimuksesta. Tilaa heti – itsellesi tai lahjaksi! Tilaamalla tuet BirdLife Suomen tärkeää linnustonsuojelutyötä. Tutustumistarjous: Kestotilauksen ensimmäinen vuosikerta 35 €! toimisto@birdlife.? SUOMEN LUONTO Innostava ja asiantunteva opas luontoon ja ympäristöön! Tuotot käytetään Luonnonsuojeluliiton työhön.. Tutustu: 3 numeroa + Digi 19,40 € suomenluonto.? /tilaa ELÄINTEN YSTÄVÄ Eläinten ystävä on SEY Suomen eläinsuojelun julkaisema aikakauslehti, joka nostaa eläinsuojeluaiheita yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lehden jutut kattavat eläinsuojelun koko kirjon ruohonjuuritasolta aina yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Lue lehteä ilmaiseksi: www.elaintenystava.? Tervetuloa Kultin osastolle 6f10 tutustumaan erilaisiin kulttuuri-, mielipideja tiedelehtiin. Ohjelmaa jokaisena messupäivänä! Vuoden laatulehti -kilpailun tuomari Ruben Stiller julkistaa voittajalehden Kulttilavalla lauantaina 26.10. klo 12. VOIMA Voima on ilmaisena telineistä jaettava yhteiskunnallinen kulttuurilehti, jota kannattaa tukea tilaamalla se kotiin. Varmistat samalla, että numeroita ei jää väliin. 9 numeroa vuodessa 39 €. Tilaa lehti: kauppa.voima.? , tilaukset@voima.? tai soita 044 238 5109 Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto median moniäänisyyden puolesta jo vuodesta 1991. Kaikki lehdet löytyvät osoitteesta WWW.KULTTILEHDET.FI. Tutustu ja tilaa.
• VAPAA-AJATTELIJA Sekulaarin kulttuurin, ihmisten yhdenvertaisuuden, uskonnon ja katsomuksen vapuksen, tiedepohjaisen maailmankuvan, kriittisen ja rationaalisen ajattelun sekä humanismin äänenkannattaja. Julkaisija Vapaa-ajattelijain Liitto ry. on uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeusja kulttuurijärjestö. Ilmestyy neljä numeroa vuodessa; vapaa-ajattelijat.? /va-lehti; tilaushinta 30 €, val@vapaa-ajattelijat.? NUORISOTUTKIMUS Nuorisotutkimus on tieteellinen aikakauslehti, joka tarjoaa luettavaa kaikille nuorista ja nuoruudesta kiinnostuneille.Nuorisotutkimuksessa julkaistaan vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita sekä ajankohtaisia kirjoituksia nuorisoja yhteiskuntapolitiikasta. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa painettuna ja verkossa. Tutustu lehteen: nuorisotutkimusseura.? / nuorisotutkimus-lehti YLIOPISTO Yliopisto on tiedelehti kaikille. Se tarjoaa tiedeuutisia taustojen kera sekä tutkijoiden tulkintoja aiheista, jotka puhuttavat yhteiskunnassa. Tilaa Yliopisto, saat näkökulmia avaavan poiminnan Helsingin yliopiston 11 tiedekunnan tutkimuksesta kotiisi. Älyn hyvää luettavaa! Tutustumistilaus: 15 € / 5 nroa, Kestotilaus: 45 € / 10 nroa, Opiskelijan kestotilaus: 22 € / 10 nroa. Tilaa: helsinki.? /tilaalehti DIPLO&NG Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta on maailmanpoliittinen aikakauslehti. Lehdessä julkaistaan 24 eri kielellä julkaistun Le Monde Diplomatiquen ja venäläisen riippumattoman Novaja Gazeta -lehden artikkeleita. 34.90 € (kestotilaus) tai 39.90 € (6 numeroa). Pelkkä digilehti 25 € (vuosi). Tilaukset mondediplo.? tai myynti@mondediplo.? KULTTUURIVIHKOT 50-vuotias vasemmistolainen aikakauslehti sivistyksen ja solidaarisuuden asialla kuudesti vuodessa. Ensimmäiset puoli vuotta vain 16,90 € (kesto), kaupan päälle uusin numero. Tilaa heti: kulttuurivihkot.? /lehti/tilaus HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA Historiallinen Aikakauskirja on tieteellinen aikakauslehti, jonka parissa viihtyvät sekä ammattitutkijat että historian harrastajat. Lehti syventää ajankohtaisten ilmiöiden taustoja ja tarjoaa uusia näkökulmia menneisyyden tapahtumiin. Tilaukset: 4 numeroa vuodessa kotimaahan 50 € / 30 € (opiskelijat) www.historiallinenaikakauskirja.? /tilaukset/ RAUHANPUOLUSTAJA Rauhanpuolustaja on kulttuuri-, mielipideja uutislehti, jonka aiheita ovat mm. rauhanrakennus, sodanvastustus, sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden edistäminen, ihmis oikeuksien puolustaminen ja luonnon hyvinvointi. Lehti on Rauhanpuolustajien jäsenlehti ja se ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Tilaushinta on 40 €, Rauhanpuolustajien jäsenet (25 € / vuosi) saavat sen ilmaiseksi NIIN & NÄIN niin & näin on vuodesta 1994 ilmestynyt ? loso? nen aikakauslehti, jossa julkaistaan monialaisesti ja -teemaisesti kaikentyyppisiä kirjoituksia runoista ja kolumneista vertaisarvioituihin artikkeleihin. Kestotilaus (4 numeroa) 50 €, määräaikaistilaus (4 numeroa) 55 €, tilaukset ulkomaille + 5 € Tilaukset: www.netn.? /lehti KRISTOSOFI Kristoso? , totuuden etsijöille, jotka kysyvät elämän tarkoitusta. Lehti kertoo vuorisaarnan aseettomasta elämäntavasta, mestariviisaudesta ja ihmisyyden kasvusta jälleensyntymisen ja karman alaisessa maailmassa. Julk. Kristoso? nen Kirjallisuusseura r.y. 10 numeroa vuodessa 25 €, UUSILLE TILAAJILLE ja lahjalehdet 15 €. Tilaukset: anja.kesavuori@gmail.com, puh. 050 3697 534. FINLANDS NATUR Tidskriften Finlands Natur ger dig inspiration till egna upplevelser och upptäckter i naturen. Som läsare håller du dig uppdaterad om miljöaktualiteter i Svensk? nland och får tips om hur just du i dina vardagssysslor kan bidra till en bättre miljö. Årsprenumeration (4 nr / år) 32€ E-tidningen 18€ / år www.? nlandsnatur.? , fn@naturochmiljo.? TÄHTIVAELTAJA Suomen paras sci? -, fantasiaja kauhukulttuurilehti. Käsittelyssä kirjallisuus, elokuvat, sarjakuvat ja tv-sarjat. Mukana artikkelit, haastattelut, novellit ja arvostelut. Neljä 100-sivuista numeroa vuodessa. Ilman on paha elää! Vuosikerta 34 € www.tahtivaeltajablogi.com ELONKEHÄ Elonkehä on syväekologinen kulttuurilehti, joka keskittyy ekologisesti kestävän yhteiskunnan ja elämäntavan edistämiseen. Lehdessä julkaistaan mm. ympäristö? loso? sia esseitä, talouskasvuyhteiskunnan kritiikkiä, omavaraisuuspohdintoja, haastatteluja ja tee-se-itse -ohjeita. Kestotilaus (4 nroa / v.) 35 €. Tilaukset: elonkeha.com LINNUT Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Linnut kertoo linnuista, lintuharrastuksesta, lintujen suojelusta ja tutkimuksesta. Tilaa heti – itsellesi tai lahjaksi! Tilaamalla tuet BirdLife Suomen tärkeää linnustonsuojelutyötä. Tutustumistarjous: Kestotilauksen ensimmäinen vuosikerta 35 €! toimisto@birdlife.? SUOMEN LUONTO Innostava ja asiantunteva opas luontoon ja ympäristöön! Tuotot käytetään Luonnonsuojeluliiton työhön.. Tutustu: 3 numeroa + Digi 19,40 € suomenluonto.? /tilaa ELÄINTEN YSTÄVÄ Eläinten ystävä on SEY Suomen eläinsuojelun julkaisema aikakauslehti, joka nostaa eläinsuojeluaiheita yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lehden jutut kattavat eläinsuojelun koko kirjon ruohonjuuritasolta aina yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Lue lehteä ilmaiseksi: www.elaintenystava.? Tervetuloa Kultin osastolle 6f10 tutustumaan erilaisiin kulttuuri-, mielipideja tiedelehtiin. Ohjelmaa jokaisena messupäivänä! Vuoden laatulehti -kilpailun tuomari Ruben Stiller julkistaa voittajalehden Kulttilavalla lauantaina 26.10. klo 12. VOIMA Voima on ilmaisena telineistä jaettava yhteiskunnallinen kulttuurilehti, jota kannattaa tukea tilaamalla se kotiin. Varmistat samalla, että numeroita ei jää väliin. 9 numeroa vuodessa 39 €. Tilaa lehti: kauppa.voima.? , tilaukset@voima.? tai soita 044 238 5109 Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto median moniäänisyyden puolesta jo vuodesta 1991. Kaikki lehdet löytyvät osoitteesta WWW.KULTTILEHDET.FI. Tutustu ja tilaa.
• 22 • 7 / 2024 Voittoa ja rauhaa odottaessa Sotareportteri Illia Ponomarenkon raportit kertovat, miltä Venäjän hyökkäyssota ukrainalaisista näyttää. ”T IES KUINK A monennetta kertaa: älkää aliarvioiko Ukrainaa”, ukrainalainen sotareportteri Illia Ponomarenko kirjoitti viestipalvelu X:ssä 21. syyskuuta 2024, kun Venäjän ammusvarasto oli räjähtänyt Tihoretskin kaupungissa Venäjän Krasnodarin aluepiirillä, Mustanmeren kaakkoispuolella. Videoissa näkyi, miten helvetillisen kokoinen, tultasyöksevä sienipilvi kohosi talojen ylle. Ihmiset huusivat kauhuissaan. Räjähdyksen seisminen voima oli 2,7 magnitudia. Ponomarenko julkaisi X:ssä satelliittikuvan: ”Valkoinen talo vahvisti lokakuussa 2023 Tihoretskin ammusvaraston säilyttävän Pohjois-Korean ammuksia. Tarkkailijoiden mukaan Tihoretskin varasto on ollut Etelä-Venäjällä strategisesti tärkeä laitos Ukrainassa käydyn sodan kannalta.” Lopuksi vielä hyvin ponomarenkomainen kuitti ukrainalaisten aikaansaamasta tuhosta: ”Sori, toveri Kim, mutta ei mitään sori.” Pohjois-Koreasta tuli Venäjälle tärkeä aseiden toimittaja vuoden 2023 syyskuussa, kun presidentit Vladimir Putin ja Kim Jong-un olivat tavanneet huippukokouksessaan avaruusalusten laukaisuasemalla Venäjän Amurissa. Ukrainalaiset ovat seuranneet Pohjois-Korean aseiden virtaa. Syksystä 2023 lähtien eli noin vuoden aikana Pohjois-Korean Najinista on lähtenyt ainakin 25 asekuljetusta Venäjälle. Niiden lisäksi Pohjois-Koreasta on lastattu 19 ”pimeää alusta” eli laivaa, joiden tunnistimet ovat suljettuina. Määränpäänä on ollut Venäjän Vostotšnyin satama Tyynen valtameren rannalla. Maan pintaa pitkin, oletettavasti junalla, aseet on kuljetettu Mongolian ja Kazakstanin pohjoispuolelta Krasnodariin. Eteläkorealaisten tutkijoiden mukaan Pohjois-Korea on myynyt ja toimittanut Venäjälle jo ainakin 2,5 miljoonaa tykistökranaattia. Ukraina on jo pitkään pyytänyt Yhdysvalloilta ja Britannialta lupaa saada iskeä keskimatkan ohjuksilla Venäjän maaperällä oleviin sotilaskohteisiin, mutta lupaa ei ole heltynyt. Kuitenkin 6. elokuuta 2024 Ukraina hyökkäsi kevyemmin asein rajan yli Venäjän Kurskin alueelle ja onnistui ajamaan venäläiset kauemmaksi. Tihoretskin ammusvaraston ukrainalaiset tuhosivat drooneilla. Kaupunki vailla kummituksia Illia Ponomarenkon kirja I Will Show You How It Was – The Story of Wartime Kyiv (”Näytän teille millaista se oli – sota-ajan Kiovan tarina”) ilmestyi toukokuussa 2024. Ponomarenko myös vieraili Helsingissä toukokuussa, ja Voima tapasi häntä keskustellen Ukrainan tilanteesta. Keskustelut ovat jatkuneet somealustojen ja puhelimen välityksellä. Joulukuussa 2021 toimittaja Ponomarenko kuuli tutuiltaan, että Venäjä valmistelee hyökkäystä Ukrainaan. Ulkomaiset diplomaatit ja bisnesihmiset jättivät Kiovan, vaikka maan presidentti Volodymyr Zelenskyi aneli heitä jäämään. Suomalaiset muistavat, miten presidentti Putin sanoi puheessaan Kremlissä, että Naton on luvattava olemaan laajentumatta itään. Suomessa Putinin puhe herätti valtavan myrskyn. Sotilasliiton laajentuminen on liiton ja mahdollisten jäsenyyttä hakevien maiden oma asia, tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi. Samantapaista Ukrainan pääministeri Dmytro Kuleba oli sanonut Riiassa Naton kokouksessa. Samoihin aikoihin niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin tiedettiin, että Venäjä on laajamittaisesti hyökkäämässä Ukrainaan. Venäjä oli siirtänyt Ukrainan rajoille niin omalle puolelleen kuin Valko-Venäjällekin massiivisesti asekalustustoa, jota näkyi satellittikuvissa. Myöhemmin, kun hyökkäys ei sujunut niin kuin Venäjä oletti, näistä tankkiarmadoista tuli vitsien aihe. Venäläiset eivät ”erikoisoperaatiossaan” päässeet Kiovaan saakka, ja tankeista loppui polttoaine. Uutiskuvat ympäri maailmaa näyttivät, miten ukrainalaiset maajussit hinasivat traktoreilla tankkeja pelloiltaan. Ukrainalaiset sotilaat tarjosivat pakeneville venäläisille kännyköitä, joilla nämä soittivat äidilleen. Monet venäläiset sotilaat, joiden menopeli vielä kulki, roudasivat ukrainalaisilta kotitalouksilta varastamiaan pesukoneita. Ensin ne keikkuivat tankkien katoilla ja myöhemmin aiheuttivat valtavaa päänvaivaa valkovenäläisissä postikonttoreissa, joista niitä yritettiin lähettää kotipuoleen kauas Venäjälle. Kun ukrainalaiset pääsivät tarkastamaan venäläisten aiheuttamia tuhoja, uutiset pikkukaupunki Butšan Ukrainalaisten ylivoimaiselle enemmistölle on päivänselvää, etteivät he halua diktatuurin alamaisiksi. TEKSTI IIDA SIMES KUVA RIINA RANNASMAA VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOP AN ERIKOISSAR JA VLAST
• 31.10. Pirila-sali, Kempele 1.11. Korundi, Rovaniemi 2.11. Hotelli Kainuu, Kuhmo 8.11. Torvi, Lahti 9.11. Olympia, Tampere 13.11. Sellosali, Espoo 15.11. Lutakko, Jyvaskyla 16.11. 45 Special, Oulu 22.11. Suisto, Hameenlinna 23.11. Kulttuuritalo Martinus, Vantaa 30.11. Tavastia, Helsinki 6.12. Dynamo, Turku 7.12. Taidetehdas, Porvoo 13.12. Maxim, Kuopio 14.12. House of Olaf, Savonlinna JULKAISUKIERTUE SYKSYN SOPOIN P O PA L B U M I Litku Klemetti "FUNNY GIRL" 18.10.2024 SYKSYN SOPOIN SYKSYN SOPOIN joukkohaudoista ja kidutuskeskuksista järkyttivät maail maa. Voivatko ukrainalaiset, erityisesti butšalaiset, ikinä toipua moisesta? Illia Ponomarenkolla on ollut omintakeinen toipumistyyli: hän on muuttanut Butšaan, joka on hänestä hieno paikka asua. ”Kaunis pikkukaupunki, jossa on puhdasta ilmaa ja paljon luontoa lähellä”, hän kehuu Voimalle. Hän lisää myös, että hänen Butšaansa eivät kummitukset tuhoa. Tie rauhaan Onko rauha Venäjän ja Ukrainan välillä mahdollinen – tai onko sitä edes realistista toivoa solmittavan lähiaikoina? Realismia tai todennäköisyyttä on vaikea arvioida, mutta onhan se mahdollinen. Ukrainalaisten mielestä ylivoimaisesti mahdottomin vaihtoehto on, että Ukraina lakkaa puolustamasta maataan sotilaallisesti ja antautuu. Ukraina ei halua osaksi Venäjää. Syitä siihen ei tarvitse etsiä niinkään kaukaa kuin Neuvostoliiton historiasta ja Venäjän Ukrainalle aiheuttamasta nälänhädästä ja tuhoista, vaan viimeiset kymmenen vuotta ovat opettaneet riittävästi: Venäjän kukistettua ukrainalaisten kansannousun Kiovan Maidanilla, kaapattua Krimin ja hyökättyä Itä-Ukrainaan vuonna 2014, ukrainalaisten ylivoimaiselle enemmistölle on päivänselvää, etteivät he halua diktatuurin alamaisiksi. Toinen vaihtoehto on, että Venäjälle annetaan myönnytyksiä – eli se saisi pitää Itä-Ukrainasta valloittamiaan alueita. Tämäkään vaihtoehto ei ole ukrainalaisille mieleen, sillä he eivät luota siihen, että Venäjä tyytyy Itä-Ukrainaan. Ukrainalaiset pelkäävät Venäjän kasaavan lisää rautaa uusille rajoille ja pyrkivän taas pian lännemmäksi. Sodan takia Itä-Ukrainasta on paennut noin 3,6 miljoonaa ihmistä ja kaiken kaikkiaan ukrainalaisia pakolaisia on 6,6 miljoonaa maan ulkotai sisäpuolella. Samalla Venäjä on kaapannut Ukrainasta 30 000 lasta. Venäjä ei ansaitse rikoksistaan palkaksi alueluovutuksia, ukrainalaiset ajattelevat. Rauhaa halutaan mieluiten niin, että Venäjä lopettaa hyökkäykset ja vetäytyy Ukrainasta. Venäjän ei ole mikään pakko pommittaa ukrainalaisia siviilejä, joten tämä vaihtoehto on ukrainalaisten mielestä yksiselitteisesti paras ja helpoin. Kuulosti se miten epärealistiselta tahansa, se voi toteutua lännen aselahjoitusten voimin, tai jos Venäjä romahtaa sisältä päin. Nimettömänä turvallisuutensa takia pysyttelevä venäläinen poliittinen aktivisti ja Neuvostoliiton asiantuntija sanoi syyskuussa 2024 painokkaasti Voimalle, että romahtaminen on mahdollinen vaihtoehto: ”se voi tapahtua vaikka yhdessä yössä”, hän nauroi. Asiantuntija perusteli näkemystään vuoden 1991 syksyn tapahtumilla, kun Neuvostoliiton sotaisa varapresidentti Gennadi Janajev kaappasi vallan Mihail Gorbatšovilta ja kansa nousi kaduille: ”Ei kukaan aikoinaan tiennyt, että koko Neuvostoliitto voisi romahtaa, mutta niin se vain teki. Ihan tuosta noin vaan, yhtäkkiä.” Ruostevyön lihamuuri ”Donbas on perinteisesti ollut Ukrainan vähiten militarisoitua aluetta”, Ponomarenko kertoo. Itä-Ukrainan Donbas on laajuudeltaan kuin vähän yli puolikas Lappia. Ennen sotaa siellä asui kuusi ja puoli miljoonaa ihmistä. Nykyistä asukaslukua ei tiedetä, sillä sodan tuhot ovat vielä kartoittamatta Venäjän hallitessa siitä suurta osaa ja hyökätessä sen kautta. Donbas jakaantuu Luhanskin ja Donetskin alueisiin. Sodan aikaan Donetskin alueen kuuluisin kaupunki on ollut Mustanmeren rannan Mariupol, jossa Illia Ponomarenko opiskeli yliopistossa. Mariupolin alueella asui noin puoli miljoonaa ihmistä ennen kuin Venäjä piiritti sen, tappoi mottiin jääneet 8 000 henkeä ja tuhosi kaupungin raunioiksi. Donbasissa on viime vuosiin saakka puhuttu enimmäkseen venäjää, joten Kremlin propagandan pääargumentteja valloitustensa puolesta on väittää alueen olevan osa Venäjää. Alueen ylivoimaisen enemmistön mielestä se ei pidä paikkaansa, mutta joihinkin ukrainalaisiin Venäjän viettelykset upposivat. Se johtui alueen luonteesta, Ponomarenko kertoi. Donbas on Ukrainan ”ruostevyöhyke”, hän kuvaili tarkoittaen alueen rapistuvaa teollisuutta. Donbasin teollisuus oli aikoinaan riippuvaista Neuvostoliitosta, jonka romahdus kuritti erityisesti Itä-Ukrainaa. ”Se on ollut korruptoitunutta aluetta, jossa on paljon työttömiä. Donbasissa kaipailtiin Neuvostoliittoon, nostalgia oli vahvaa: ’Neuvostoliitossa meillä oli töitä’”, Ponomarenko huokaa. ”Venäjän oli helppo hyödyntää tyytymättömyyttä. Propagandan mukaan Venäjällä saa rahaa ja töitä, ja siellä on vahva johtaja.” Myöhemmin monille Venäjän puolelle siirtyneistä ukrainalaisista lupaukset osoittautuivat tuhoisiksi. ”He katuivat katkerasti. Ensin he äänestivät Venäjälle siirtymisen puolesta, sitten heidät lakaistiin pois tieltä.” Suuri osa Itä-Ukrainan venäjämielisistä jäi kodittomiksi, koska Venäjä tuhosi heidän kotikylänsä, eikä uutta elämää järjestynytkään uudessa kotimaassa. Kaiken lisäksi Venäjän joukot tekivät uusista poliittisista kannattajistaan – entisistä ukrainalaisista – lihamuuria etulinjaan Ukrainaa vastaan. Kirjassaan Ponomarenko kertoo, miten vaikeaa oli suostutella naapurimaahan kovasti luottavaa äitiään muuttamaan hänen luokseen lännemmäksi. Vaikka Venäjän hyökkäys oli alkanut ja joukot olivat lähellä, kovin venäjämielinen äiti halusi itsepäisesti pysyä kotonaan. Äiti ehti pois. Sitten Venäjä tuhosi äidin kodin ja koko kotikylän.
• Kun kaivosyh ö Kun kaivosyh ö tulee kylään tulee kylään Yhteenkietoutuneet maailmat 2.10.2024–2.3.2025 www.artsimuseo.com Ilmainen sisäänpääsy! To 10.10. Eva Louhivuori Pe 11.10. Brymir X Mors Subita La 12.10. Badding-musikaali Paratiisi La 12.10. Maustetytöt Ke 16.10. Sami Yaffa Band To 17.10. Teemu Vesterinen: Trauma, Stand Up -sooloesitys To 17.10. Pentti Hietanen & Tessa Virta Duo Pe 18.10. Happoradio + Auringon Lapset La 19.10. Antti Railio La 19.10. Arppa Ke 23.10. Maria Ylipää & Ystävät Ke 23.10. A.W. Yrjänä To 24.10. Lyyti 26.–27.10. Yureicon Su 3.11. Pete Poskiparta & Netta Skog: Magical Halloween Ma 4.11. Greg Howe (US) La 9.11. John Scofield Solo (US) Espoon kulttuurikeskus, Kulttuuriaukio 2, Tapiola Liput ja lisätiedot: espoonkulttuurikeskus.fi Tule ohjaajaksi protuleirille! Maailma kaipaa itsenäisesti ja kriittisesti ajattelevia ihmisiä. Siksi tahdomme tarjota nuorelle paikan ja ajan pohtia omaa elämäänsä ja maailmaa. Haemme ensi kesän protuleireille erilaisista taustoista kaiken ikäisiä (mutta vähintään 20-vuotiaita) vapaaehtoisia ohjaajia! PROTU.FI
• Terhi Törmälehto ja ihmisen usko
• ILMOITUS Kirja muuttaa maailmaa Melanie Joy: Miksi rakastamme koiria, syömme sikoja ja pukeudumme lehmiin – Johdatus karnismiin Palkittu tietokirja käsittelee eläinten hyväksikäyttöä ohjaavaa ajattelua ja sen vaikutusta yhteiskuntaan. Teos esittelee Melanie Joyn kehittämän käsitteen karnimista. Se on uskomusjärjestelmä, joka aiheuttaa laajamittaista kärsimystä ja globaalia epäoikeudenmukaisuutta. ”Pakollista luettavaa kaikille, joita kauhistuttaa ajatus koirien syömisestä, mutta jotka syövät sikoja, lehmiä ja kanoja.” – Peter Singer oppian.fi Toim. Niina Hämäläinen, Tarja Kupiainen ja Riikka Taavetti: Joustavat sukupuolet – muuntuvat merkitykset Sukupuolta pidetään nykyään moninaisena ja muuttuvana, identiteetin osana ja sen ilmaisuvälineenä, yhteiskunnallisten ja kulttuuristen rakenteiden ilmentymänä. Liikkeessä olevat sukupuolen ja seksuaa lisuuden määritykset haastavat tarttumaan sukupuoleen kytkeytyviin perinneja kulttuuri-ilmiöihin uusista suunnista ja tuorein käsittein. Millaisia murtumia aiempien vuosikymmenten tapaan hahmottaa sukupuoli on tullut? Miten ja miksi vanhoja käsityksiä pidetään yllä ja uusia rakennetaan – ja mikä mahdollistaa toimimisen ja olemisen toisin? www.kalevalaseura.fi Ruotsalaisen Johannes Anyuryn romaani Ixelles (suom. Outi Menna) käsittelee aikamme suuria kysymyksiä valeuutisista, manipuloidusta mediamaisemasta sekä köyhyyden ja huumeiden aiheuttamasta rikollisuuskierteestä. Ruotsissa Anyurua pidetään yhtenä parhaimmista luokkayhteiskunnan kuvaajista. Ixelles on myös on rakkauskirje kaunokirjallisuudelle, keksitylle elämälle ja kirjastoille. Koodilla VOIMA kaikista Kustantamo S&S:n kirjoista –30 % ovh:sta verkkokaupastamme kustantamo.sets.fi. Johannes Anyuru: Ixelles Riiko Sakkinen: Los moimoi de Fuengirola Los moimoi de Fuengirola on näyttely ja tutkimusprojekti, jossa taiteilija Riiko Sakkinen käsittelee suomalaista identiteettiä. Espanjan Aurinkorannikolla asuu noin 30 000 suomalaisen yhteisö, jonka jäsenet eivät välitä opiskella paikallista kieltä tai tapoja. He elävät omaa, puolieristäytynyttä elämäänsä ja tukeutuvat omiin suomalaisiin kauppoihinsa, palveluihinsa ja instituutioihinsa. Tutkimustyö tuottaa antropologiseen ilmiasuun pukeutuvan näkemyksen suomalaisuuden substanssista. Kirjan on toimittanut Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen. Kaikki kirjat ovat numeroituja ja signeerattuja. Serlachiuksen verkkokaupasta 54 € Hanna Ylöstalo, Heini Kinnunen, Emma Lamberg & Inna Perheentupa: Feminismiä talouteen – Opas kriittiseen talouslukutaitoon Tasa-arvokeskustelussa puhutaan naisten köyhyydestä ja palkoista mutta vähemmän valtiontalouden ja talouspolitiikan merkityksestä sukupuolten tasa-arvolle. Uutuuskirja avaa talouteen feministisiä näkökulmia ottaen huomioon sukupuolen ohella etenkin luokkaan ja rodullisuuteen liittyvät valtasuhteet. Se rakentaa tasa-arvoisempaa, oikeudenmukaisempaa ja ekologisesti kestävämpää maailmaa ja talousajattelua. kauppa.gaudeamus.fi Syksy Räsänen: Israelin Apartheid Syksy Räsäsen kiitetty teos kertoo kuinka tapahtumien ytimessä on Israelin järjestelmä, joka asettaa ihmiset erilaiseen asemaan ja jakaa heidät eri asuinalueille etnisen taustan mukaan. Järjestelmä täyttää kansainvälisen oikeuden määritelmän apartheidille, mutta se ei ole toisinto EteläAfrikasta, vaan ainutlaatuinen omanlaisensa versio apartheid-järjestelmästä. Israelin apartheid on ensimmäinen suomenkielinen kokonaisesitys tämän järjestelmän historiasta, nykytilanteesta ja häämöttävästä lopusta. Kolmas painos. rauhanpuolustajat.org rosebud.fi
• SISÄLLYS Ajankohtaista ........................................................ 3 Haastattelu: Terhi Törmälehto ............................ 4 Jyräävätkö leffat sarjikset? ................................ 9 Kaunoarviot .......................................................... 10 Haastattelu: Jevhenija Kuznjetsova ................... 11 Kirjantekijät: Irene Zidan ja Tapani Kärkkäinen ................. 12–13 Historia kirjoissa ................................................. 14 AJANKOHTAISTA: TARVITSEMME MIELIKUVITUSTA, TARVITSEMME LASTENKIRJALLISUUTTA! L empileikkini lapsena oli lentää legoista rakennetulla lentokoneella ja pudottaa se keskelle autiota saarta. Kone tuhoutui, mutta kaikki matkustajat pelastautuivat heittoistuimien ja laskuvarjojen avulla. Saari oli melko perinteinen Robinson Crusoe -saari ilman juuri muuta kuin paria palmua, ja robinsoniaadista se kehittyi jonkinlaiseen Civilizationpelimaailmaan. Pelastautuneet alkoivat nimittäin rakentaa uutta yhteiskuntaa lentokoneen romuista. He kasasivat pieniä kerrosmajoja, aitasivat itselleen vihannestarhoja ja rakensivat laitureita kalastamista varten. Kehityspsykologi Alison Gopnik nimittää tällaista lapsen mielikuvituksen luomaa yhteiskuntaa parakosmokseksi. Perinteisesti mielikuvitusmaailmana pidetty sana voidaan nähdä laajempana ja tarkempana sosiaalisena fantasiana: se on ikään kuin jatkoa mielikuvitusystäville ja avartaa lapsen maailmaa keksittyyn maailmaankaikkeuteen omine kielineen, maantieteineen ja historioineen. NARNIAN TARINOISTA tunnettu lastenkirjailija C. S. Lewis kuvitteli veljensä Warnien kanssa jo lapsena valtavia mielikuvitusmaailmoja. Influenssaepidemian ravistellessa Iso-Britanniaa 1800-luvulla veljekset lukivat eristyksissä kaikkea mahdollista ja kehittelivät omia eläinten kansoittamia parakosmoksia keskenään. Ne eivät olleet vain satuja, vaan käsittelivät niin arkkitehtuuria, taloutta kuin hallintomallejakin. Muistan itse, miten mahtavaa oli piirrellä alakouluikäisenä karttoja ja kuvitteellisia kaupunkeja savannien ja hiekka-aavikoiden reunoille, piirtää meren keskelle tuntemattomia saaria ja pohtia millaista kieltä niissä puhuttaisiin. Parakosmos uursi mielikuvitukseen railoja, jotka näkyvät yhä työssäni kirjailijana. Suurimmat innoittajani löytyivät tietysti lastenkirjallisuuden puolelta. Thorbjørn Egnerin kuvittelema Kardemumman kaupunki kiehtoi pientä mieltä, samoin Muumilaakson hurjat tapahtumat tai Herra Huun omituiset seikkailut. Maail ma ei synny itsestään, se vaatii esikuvia. SUOMALAISESSA KASVATUKSESSA on painotettu lukemista. Kirjastolaitoksemme on ollut ylpeyden aihe vuosikymmeniä, aiemmin myös koululaitoksemme. Suurimmassa osassa maailmaa tuntematon äitiyspakkauskin pitää sisällään loruja ja tarinoita. Nyt lukutaito on kuitenkin rapistumassa. Äidinkielen opettajien mukaan oppilaiden kielitaito ei riitä omien ajatusten sanoittamiseen. Turun Sanomat uutisoi siitä, että jopa Turun yliopiston opiskelijat pitävät kirjojen lukemista liian vaikeana. Entinen PISA-tulosten menestyjä Suomi putoaa tuloksissa vuosi vuodelta alaspäin. Syy on heikon kielitaidon ja lukemisen ymmärtämisen, joka vaikuttaa myös matemaattisiin taitoihin. Samaan aikaan poliittinen johto leikkaa kulttuurista. Kirjastojen vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuen poistaminen hankaloittaa eniten muun muassa lukemishaasteisille tarkoitetun selkokirjallisuuden saatavuutta, mutta myös vaativan kirjallisuuden, vaikkapa esseistiikan ja runouden julkaisemista. Arvonlisäveron hämmentävä korottaminen maailman huipulle nostaa kirjan hintaa ja vähentää myyntiä. Jos lukeminen yhä edelleen vähenee ja mielikuvitus heikkenee, tulevaisuus näyttää lohduttoman harmaalta. Tulevaisuudenvisiot typistyvät esityksiksi, utopiat harmaaksi itseään toisintavaksi massaksi. Kehitys voi kulkea käsi kädessä vain kuvittelutaidon kanssa. JOS ET ITSE LUE kirjoja, osta niitä edes lapsellesi. Konkreettinen fyysinen kirja luo esineenä ruumiillisen kontaktin tekstiin. Lapsi näkee, että kuvitellusta voi tulla totta, kummallisimmatkin mielen hahmotelmat voivat konkretisoitua. Lastenhuoneen kirjahylly on innostava aarreaitta täynnä kuviteltuja todellisuuksia. Lapsi joka osaa tarttua kirjaan, ei koskaan ole yksin eikä hänestä tule mielikuvituksetonta aikuista. Parakosmos on lastenkasvatuksen syvintä perustaa, josta ammentamalla myöhemmin aikuistunut lapsi saa muutosideoita elämäänsä, ehkä jopa kaunokirjallisiin teoksiin. Lukemattomilla aikuisilla kun on tapana taantua sen verran, että villeimpiä utopioita ei enää haluta ottaa vakavasti. Sen näkee, kun katsoo Suomen hallituksen työskentelyä, jossa tulevaisuuden visiot rajoittuvat vain leikkauksiin. VILLE HYTÖNEN Kirjoittaja on noin 60 teosta kirjoittanut kirjailija ja Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja. VASTAAVA TOIMITTAJA ............................ Emilia Miettinen KUSTANTAJA .................................................. Teemu Matinpuro ULKOASU .......................................................... Antti Kukkonen KANNEN KUVA .............................................. Vilppu Rantanen Tämän teemanumeron julkaisua on tukenut WSOY:n kirjallisuussäätiö. Tapani Kärkkäinen on puolalaisen kulttuurin tulkki 13 Terhi Törmälehto ei kaihda isoja aiheita 4 Kaunokirjallinen ekotrilleri ja vanhan myytin kasvojenkohotus 10 Historia kirjoissa: Erään kakaran tarina 14 Vilppu Rantanen R ic ha rd F. O utc au lt DIPLO KIRJALLISUUS K3 ILMOITUS Kirja muuttaa maailmaa Melanie Joy: Miksi rakastamme koiria, syömme sikoja ja pukeudumme lehmiin – Johdatus karnismiin Palkittu tietokirja käsittelee eläinten hyväksikäyttöä ohjaavaa ajattelua ja sen vaikutusta yhteiskuntaan. Teos esittelee Melanie Joyn kehittämän käsitteen karnimista. Se on uskomusjärjestelmä, joka aiheuttaa laajamittaista kärsimystä ja globaalia epäoikeudenmukaisuutta. ”Pakollista luettavaa kaikille, joita kauhistuttaa ajatus koirien syömisestä, mutta jotka syövät sikoja, lehmiä ja kanoja.” – Peter Singer oppian.fi Toim. Niina Hämäläinen, Tarja Kupiainen ja Riikka Taavetti: Joustavat sukupuolet – muuntuvat merkitykset Sukupuolta pidetään nykyään moninaisena ja muuttuvana, identiteetin osana ja sen ilmaisuvälineenä, yhteiskunnallisten ja kulttuuristen rakenteiden ilmentymänä. Liikkeessä olevat sukupuolen ja seksuaa lisuuden määritykset haastavat tarttumaan sukupuoleen kytkeytyviin perinneja kulttuuri-ilmiöihin uusista suunnista ja tuorein käsittein. Millaisia murtumia aiempien vuosikymmenten tapaan hahmottaa sukupuoli on tullut? Miten ja miksi vanhoja käsityksiä pidetään yllä ja uusia rakennetaan – ja mikä mahdollistaa toimimisen ja olemisen toisin? www.kalevalaseura.fi Ruotsalaisen Johannes Anyuryn romaani Ixelles (suom. Outi Menna) käsittelee aikamme suuria kysymyksiä valeuutisista, manipuloidusta mediamaisemasta sekä köyhyyden ja huumeiden aiheuttamasta rikollisuuskierteestä. Ruotsissa Anyurua pidetään yhtenä parhaimmista luokkayhteiskunnan kuvaajista. Ixelles on myös on rakkauskirje kaunokirjallisuudelle, keksitylle elämälle ja kirjastoille. Koodilla VOIMA kaikista Kustantamo S&S:n kirjoista –30 % ovh:sta verkkokaupastamme kustantamo.sets.fi. Johannes Anyuru: Ixelles Riiko Sakkinen: Los moimoi de Fuengirola Los moimoi de Fuengirola on näyttely ja tutkimusprojekti, jossa taiteilija Riiko Sakkinen käsittelee suomalaista identiteettiä. Espanjan Aurinkorannikolla asuu noin 30 000 suomalaisen yhteisö, jonka jäsenet eivät välitä opiskella paikallista kieltä tai tapoja. He elävät omaa, puolieristäytynyttä elämäänsä ja tukeutuvat omiin suomalaisiin kauppoihinsa, palveluihinsa ja instituutioihinsa. Tutkimustyö tuottaa antropologiseen ilmiasuun pukeutuvan näkemyksen suomalaisuuden substanssista. Kirjan on toimittanut Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen. Kaikki kirjat ovat numeroituja ja signeerattuja. Serlachiuksen verkkokaupasta 54 € Hanna Ylöstalo, Heini Kinnunen, Emma Lamberg & Inna Perheentupa: Feminismiä talouteen – Opas kriittiseen talouslukutaitoon Tasa-arvokeskustelussa puhutaan naisten köyhyydestä ja palkoista mutta vähemmän valtiontalouden ja talouspolitiikan merkityksestä sukupuolten tasa-arvolle. Uutuuskirja avaa talouteen feministisiä näkökulmia ottaen huomioon sukupuolen ohella etenkin luokkaan ja rodullisuuteen liittyvät valtasuhteet. Se rakentaa tasa-arvoisempaa, oikeudenmukaisempaa ja ekologisesti kestävämpää maailmaa ja talousajattelua. kauppa.gaudeamus.fi Syksy Räsänen: Israelin Apartheid Syksy Räsäsen kiitetty teos kertoo kuinka tapahtumien ytimessä on Israelin järjestelmä, joka asettaa ihmiset erilaiseen asemaan ja jakaa heidät eri asuinalueille etnisen taustan mukaan. Järjestelmä täyttää kansainvälisen oikeuden määritelmän apartheidille, mutta se ei ole toisinto EteläAfrikasta, vaan ainutlaatuinen omanlaisensa versio apartheid-järjestelmästä. Israelin apartheid on ensimmäinen suomenkielinen kokonaisesitys tämän järjestelmän historiasta, nykytilanteesta ja häämöttävästä lopusta. Kolmas painos. rauhanpuolustajat.org rosebud.fi
• A lussa on lentokone. ”Koneen matkustajista kaksi on matkalla kaupunkiin, jossa maailma loppuu. Sillä ennen kuin maailma loppuu, he ajattelevat, heillä on asioita tehtävänään.” Kirjailija Terhi Törmälehdon syksyllä ilmestynyt kolmas romaani He ovat suolaa ja valoa käsittelee suomalaista kristillistä sionismia kahden päähenkilön, Israeliin ja Länsirannalle matkustavien uskovaisten naisten kokemusten ja sisäisen elämän kuvauksen kautta. Törmälehdon omista nuoruuden kokemuksistakin ammentanut, vuonna 2017 ilmestynyt herätyskristillisyyttä käsitellyt esikoisteos Vaikka vuoret järkkyisivät sivusi käsikirjoitusvaiheessa myös kristittyjen suhdetta Israeliin, mutta kirjailija rajasi teeman pois lopullisesta teoksesta. ”Ilmiö kiinnosti, mutta kustannustoimittaja sanoi, että älä nyt tuo tähän sitä Israelia, se on ihan liikaa. Ajattelin, että kirjoitan siitä sitten joskus ihan eri kirjan.” Fundamentalistisella ajattelulla on oma uskoon perustuva logiikkansa ja myös maailmanpoliittinen merkityksensä. Kristityt sionistit – jotka ovat erittäin vaikutusvaltaisia muun muassa Yhdysvaltain Israelinpolitiikkaa ohjaavassa hallinnossa – nimittäin uskovat, että juutalaisten paluu Israeliin on keskeinen osa Jumalan pyhää suunnitelmaa, ja moni yrittää sen vuoksi edistää Israelin valtion asemaa parhaansa mukaan. Kun diasporassa elävät juutalaiset palaavat Pyhään maahan, Jeesus voi palata maan päälle ja viedä kaikki uskovat Jumalan tykö. He ovat suolaa ja valoa uppoutuu tähän maailmaan, jossa Raamatun sanaan ja Israelin asemaan kristillisessä eskatologiassa uskotaan konkreettisesti – ei vain ennustuksena, vaan nimenomaan ilmoituksena. Romaanissa saksanopettaja Anu vuoroin odottaa ja rukoilee Raamatun lupauksen toteutumista, vuoroin toivoo maailman lopun viivästyvän, jotta voisi kokea perhe-elämän onnen tapaamansa juutalaisen miehen kanssa. Toinen päähenkilö Susanna on lääkäri, joka uskonsa vuoksi ajautuu toimimaan jopa vastoin ammattietiikkaansa. Hänen miehensä ja tyttärensä seuraavat Suomesta käsin äidin vajoamista yhä syvemmälle maailmaan, jota eivät täysin voi ymmärtää, ja etenkin teini kysyy äidiltään vaikeita kysymyksiä uskonelämästä. Jos lapset eivät joudu helvettiin, mikä on se ikävaihe, jolloin on tarpeeksi tietoinen ja vastuussa omasta itsestään, jotta sinne voi joutua? Siihen ei äidillä ole vastausta. Hänelle ei mikään ole niin tärkeää kuin Herran ja Jumalan valitun kansan palveleminen. Siksi perheenjäsenten puhelut Suomesta tuottavat lähinnä harmillista kitkaa Pyhän maan todellisuuteen, jossa jokainen hetki ja ajatus on tarkoitus uhrata tärkeälle tehtävälle. Syvän ja kaikenkattavan uskon merkitystä voi olla vaikea ymmärtää ulkopuolelta käsin. Mutta juuri sitä Terhi Törmälehdon teos tarkastelee ja perkaa. Jos uskovaisten maailma tuntuu kummalliselta, ajoittain tuntuu että että ei-uskovienkin puolelta ajattelu on vähän löysää, toteaa kirjailija. ”Ajatellaan, että onko nää ihmiset vähän tyhmiä, eikö he vaan voi lakata ajattelemasta noin, tai eikö ne voi ymmärtää että on väärin ajatella noin. Mutta jos aidosti uskoo vaikka taivaaseen ja helvettiin, eikö kuka tahansa meistä toimisi niin”, toteaa Törmälehto. Silloin on valmis kertomaan lähimmilleen, myös lapsilleen, hyvin epämiellyttäviä, kaikenkattavina totuuksina pitämiään asioita. ”Ei silloin ajattele, että en nyt puhu tästä päivänselvästä asiasta, koska se voi tuntua sinusta pahalta tai loukata.” Panoksena on kuitenkin iankaikkinen elämä. Liian iso aihe Kirjailija syventyi kristittyjen siionistien maailmaan niin tutkimuskirjallisuuden kuin erilaisten verkon foorumienkin kautta. Kirjoittamisen aikana Törmälehto vieraili Jerusalemissa, Tel Avivissa ja Tiberiasissa sekä Länsirannalla, muun muassa Betlehemissä ja Jerikossa. Terhi Törmälehdon tuore romaani kertoo suomalaisesta kristillisestä sionismista. Gazan sodan myötä aihe on päivänpolttava. TEKSTI: EMILIA MIETTINEN KUVAT: VILPPU RANTANEN Ihmeellisen äärellä DIPLO KIRJALLISUUS K5
• Hän on vieraillut alueella jo aiemminkin nuorena kristittynä sekä työskennellyt lukion jälkeen kibbutsilla 1990-luvun puolivälissä, jolloin Oslon rauhansopimukset oli vastikään solmittu. Vaikka maassa on kuohunut aina, Törmälehto tunnistaa selkeän muutoksen nuoruudestaan tähän päivään. ”Kun vertaan siihen aikaan kun olin kibbutsilla, Israelin yleinen ilmapiiri on oikeistolaistunut ja se on tiukan nationalistinen. Nyt myös nuori polvi on kuulemma paljon konservatiivisempaa verrattuna siihen, kun siellä olin.” Äärioikeistolainen israelilainen opiskelija murhasi Israelin pääministerin Jitzhak Rabinin Tel Avivissa pidetyssä suuressa rauhanneuvotteluja puolustavassa mielenosoituksessa marraskuussa 1995. Israelin nykyinen pääministeri Benjamin Netanjahu, joka kritisoi Oslon rauhansopimusten merkitsevän maan luovuttamista palestiinalaisille, nousi valtaan ensimmäistä kertaa vuonna 1996. Netanjahun viimeisimmällä, loppuvuonna 2022 alkaneella kaudella maan politiikka ollut räikeän konservatiivista. Törmälehto alkoi kirjoittaa romaaniaan kolmisen vuotta sitten, ja teoksen lopulliseksi ajalliseksi raamiksi asettui maaliskuu 2023, jolloin israelilaiset vielä osoittivat mieltään oikeistohallitusta vastaan laajalti. Hamasin lokakuisen iskun jälkeen mielenosoitukset kuitenkin tyrehtyivät. Hyvät ystävät Törmälehdon romaani on ajankohtaisempi kuin koskaan. Suomessa on viimeisen vuoden ajan keskusteltu kiivaasti palestiinalaisten asemasta, puolesta ja vastaan. Etenkin monille kristillisdemokraateille pyhän maan asema on kohtalonkysymys. Puolueen pitkän linjan konservatiivi Päivi Räsänen sekä perussuomalaisten Jani Mäkelä ja Vilhelm Junnila tuomitsivat vastikään julkisesti Suomen päätöksen äänestää Yhdistyneiden kansakuntien äänestyksessä sen puolesta, että Israelin siirtokunnat miehitetyillä palestiinalaisalueilla todetaan laittomiksi. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah puolestaan kyseenalaisti ulkopoliittisen päätöksentekoprosessin asiassa. Vaikka poliitikot eivät välttämättä puhu asioista uskonnollisin käsittein, Törmälehdon mukaan teema on läsnä julkisuudessa käydyissä keskustelussa. ”Kyllä siellä kuuluu ne Israel-ystävien kaiut. Se on sellainen itseään isompi ilmiö, se ajatus Raamatun kansasta.” Kiintymys pyhään maahan, ja suomalaisten taipumus ymmärtää mieluummin juutalaisia kuin palestiinalaisia, on kulttuuriin kätkettyä ja iskostettua, eikä vaadi välttämättä konservatiivista uskonnollisuutta tai herätyskristillisyyteen kytkeytyvää ystävyysseuratoimintaa pontimekseen. ”En usko että kaikki edes tunnistaa sitä, kun se on niin syvällä. Uskon, että sillä on jotain merkitystä että kyse on Israelista, se kuvasto on niin tuttua, ne paikat on niin tuttuja, ne Raamatun tarinat on niin tuttuja. Vaikka ei ajateltaisikaan mitään Jeesuksen toista tulemista.” Törmälehto muistelee tutkija Timo R. Stewartin huomauttaneen, että jos mikä tahansa muu valtio kävisi toisen valtion kimppuun, kansainvälinen yhteisö ei tyytyisi seuraamaan asiaa sivusta siinä määrin kuin esimerkiksi Israelin hyökkäysten aiheuttamaa ihmishenkien menetystä ja humanitaarista katastrofi a Gazassa on seurattu. He ovat suolaa ja valoa -romaanin tutkimusprosessin aikana Törmälehto vietti paljon aikaa erilaisilla kristittyjen sionistien suosimilla foorumeilla. Siellä stereotypiat ja suoranainen rasismi on läsnä sanojen kerrostumissa, pinnan alla – mahdollisesti piilossa myös keskustelijoilta itseltään. ”He eivät varmasti ajattele olevansa palestiinalaisvihamielisiä, ei ollenkaan. He ajattelevat, että he toivovat rauhaa kaikille, mutta jos sitä kieltä lähtee penkomaan, niin siellä on ne sanat. Jos tehtäisiin diskurssianalyysi, siellä toistuu ne sellaiset, että on epäluotettava, epävakaa, laiska, jotenkin pohjimmiltaan toinen. Kaikki perinteiset orientalismin kliseet.” Törmälehdon mukaan foorumeilla tulkitaan usein, että syyllinen alueen pitkään jatkuneisiin levottomuuksiin on yksinomaan palestiinalaiset, jotka ovat olleet haluttomia tarttumaan rauhaan, vaikka mahdollisuuksia siihen on tarjottu. Israelin miehityksestä siellä ei puhuta mitään, vaan juutalaisista puhutaan kansana, joka on saanut autiomaan kukkimaan. ”Ennen tämä oli autiomaa ja nyt se kukoistaa, kun tänne tuli juutalainen kansa. Ne asiat on ihan konkreettisesti siinä puheenparressa.” Kriittisesti mutta ei yksioikoisesti Vaikka kummassakin Törmälehdon herätyskristillisyyttä käsittelevässä romaanissa aiheesta nousee esiin kriittisiä puolia, ei kirjailijan katse ole yksioikoinen. ”Vaikka tämäkin [He ovat suolaa ja valoa] on hyvin kriittinen, ei siinä esitetä ajatusta, että ihmisen pitäisi vaan luopua uskostaan. Tai että kaikki olisi paremmin kun kukaan ei vain olisi uskovainen. Olennaisempaa on pohtia, mitä se tarkoittaa esimerkiksi konkreettisesti tällä hetkellä Israelissa ja Palestiinassa.” Kirjailija toteaa, että Suomessa käyty keskustelu kristillisyydestä ja uskonnollisuudesta on ylipäätään kovin itseään toistavaa. ”Törmäsin ensimmäisen kirjan kohdalla monta kertaa siihen, että ainoa tapa, millä tuollaisesta uskonnollisuudesta puhutaan, on sääntöjen ja normien kautta. Että se on joku vankila, josta pitää päästä pois. Minua ei kiinnosta se ihan hirveästi, mitä kukaan ei saa tehdä. Eikä edes se yhteisö. ” K6 DIPLO KIRJALLISUUS
• Törmälehdolle kiinnostavampia ovat yhteisöjen ajatusmallit ja kielelliskulttuuriset rakenteet. Ja kirjailijana hänen tehtävänsä on kaunokirjallisin keinoin tutkia maailmaa, jota nämä rakenteet tuottavat ja ylläpitävät. ”Kieli ja ilmaisu on mulle hirvittävän tärkeä asia. Mulle ei ole kauhean tärkeää se tarina, ei edes henkilöt. Oli kyse sitten kristityistä tai sotasankareista, niin se on kiinnostavaa, miten erilaiset ihmiset sitä samaa ilmiötä hahmottavat.” Vaikka Törmälehto lähestyy romaanejaan henkilöhahmojen pohtimisen ja juonenpunonnan sijaan mieluummin ilmiöiden ja kielen kautta, niihin syvällisesti uppoutuminen tuottaa kaunokirjallisuutta, jossa läsnä ovat kokonaiset, monitahoiset henkilöhahmot ja elävästi kuvattu miljöö. Toiminnallisen juonen sijaan lukijan pitävät otteessaan inhimillisesti merkitykselliset, jopa järisyttävät muutokset henkilöiden mielenliikkeissä ja ihmissuhteiden nyansseissa. Veljensä vartijana Ihmisten ja ihmisyyden syvällinen kuvaaminen kaikkine puolineen onkin kaikista vaikein laji – etenkin kun inhimillisyyteen kuuluu erottamattomasti kyky sekä raadollisuuteen ja väkivaltaan että lempeyteen, joskus hyvinkin toisiinsa limittyneinä. Tällaista asetelmaa ja sankaruuden monisyistä kysymystä Törmälehto on tutkinut toisessa romaanissaan Taavi. Teos kertoo kirjailijan rivisotilaasta Mannerheim-ristin ritariksi nousseesta isoisästään Taavi Törmälehdosta, joka oli sotasankari ja sittemmin vankilaan tuomittu murhamies. Romaanin Taavi on myös herkemmäksi tietämälleen pikkuveljelleen Veikolle läheinen, ja yrittää estää tätä joutumasta rintamalle. Törmälehdolle toinen romaani on ollut merkityksellisin siinä mielessä, että Taavin kirjoittaminen oli tutkimusmatka hänen omaan sukuhistoriaansa. Hänen isoisänsä oli suvussa hyvinkin tunnettu hahmo yksinkertaisesti senkin vuoksi, että sukulaiset olivat vuorollaan veteraanin seuralaisena Linnan juhlissa – Terhi itse Ahtisaaren aikaan parikymppisenä. Toisaalta Taavin myöhemmistä vaiheista Ruotsissa ja hänen siellä 1960-luvulla tekemästään rikoksesta oli puhuttu hyvin vähän. Nuorena kuolleesta Veikko-veljestä oli olemassa vähänlaisesti tietoa. ”Lähdin tekemään kirjaa Taavista ja sankaruudesta. Ja sankarin äiti oli siinä mukana myös heti alusta. Mutta Veikko – se oli aika koskettava ja karmivakin löytö siinä vaiheessa, kun kantakortista näin että hän on kuollut sotapalveluksessa, mutta ei ”vihollistoiminnasta johtuvista syistä”. Ja sitten lähdin selvittämään, että mitä se oikein tarkoittaa.” Pikkuveli kuoli jo alokasleirillä, joko oman käden kautta, onnettomuudessa tai veljensä sotasankaruuteen liittyvään simputtamiseen. Tarkkaa syytä ei ole papereihin kirjattu. ”Taavi oli kuullut siellä alokasleirillä olleilta, että Veikkoa oli siellä kiusattu hänen sotasankaruutensa takia. Mutta Taavi ei koskaan saanut tietää tarkkaan, mitä Veikolle tapahtui, ja eli sen asian kanssa koko elämänsä.” Sukulaisille Taavi puhui veljestään aina lämpimästi, mutta lähinnä sivuhuomautuksissa, pieninä kehuvina heittoina. Kirjailija kokosi Veikon oman äänen teokseen hajanaisista tiedonmurusista. Romaanissa veljesten äiti Ruusa – Terhi Törmälehdon isoisoäiti – kantaa omaa taakkaansa uskontoon tukeutuen. Häntä kauhistuttaa vanhimman lapsensa ilmeinen kyky niittää kuolemaa, ja hän rukoilee kaikkien Taavin sodassa surmaamien venäläisten sielujen puolesta. Ruusalle usko on voimavara ja kiinnekohta elämän kertakaikkisen armottomuuden ja epävarmuuden keskellä. Hankalista, jopa tulenaroista aiheista huolimatta Törmälehto on saanut tähän asti kaikista romaaneistaan voittopuolisesti kiittävää palautetta sekä kriitikoilta että lukijoilta. Palautteen perusteella hänen romaaninsa ovat onnistuneet peilaamaan tarkasti sekä sodankäyneiden että uskovaisten mielenmaisemia. ”On tosi ihana lukea, että joku on löytänyt sieltä jotain, mitä en ole edes itse älynnyt kirjoittaneeni. Enkä tämänkään [He ovat suolaa ja valoa] kohdalla osannut ajatella, että tämä olisi vertaistukea jollekin, mutta olen jo ehtinyt saada monta sellaistakin palautetta.” Vaikka Törmälehto arvostaa kaikenlaisia lukutapoja ja yllätyksellisiäkin tulkintoja, hartaimmin kirjailija kuitenkin toivoo, että kykenee romaaneillaan tempaamaan lukijan jaetun ihmetyksen äärelle. ”Meidän maailma on niin kiehtova, ja ihmiset on outoja ja tosi kiehtovia. Sellainen ihmettely maailman ja ihmisen äärellä – sitä minä itse koen, ja olen tosi onnellinen, jos lukija sen äärelle pääsee.” Terhi Törmälehto • Syntynyt Oulussa vuonna 1977, kasvanut Kainuussa. • Valmistunut ? loso? an maisteriksi Oulun yliopistosta. • Asuu perheineen Helsingissä. • Työskentelee suomen kielen lehtorina. K U K A ? Yle Areena: Tuomiopäivän saarnaajat Dokumenttielokuva Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisen kristillisen oikeiston suhteesta maailmanpoliittiseen tilanteeseen ja Lähi-idän konfl iktiin. Yle Areena: Taistelu Israelista Dokumenttielokuva Israelin äärioikeistohallituksen vastaisista mielenosoituksista ennen Gazan sotaa. Timo R. Stewart: Luvatun maan lumo – Israelin kristityt ystävät Suomessa (Gaudeamus 2022) Finlandiaehdokkuudella huomioitu tietokirja suomalaisesta kristillisestä sionismista ja uskonnollisuuden politisoitumisesta. Lisää aiheesta Lipunmyynti (09) 4342 510, ti klo 14–17 ja ke-pe klo 11–14, Erottajankatu 5, 00130 Helsinki ELFRIEDE JELINEK ENSI-ILTA 1.10.2024 ESIT YKSE T 30.9.–1.11.2024 YHTEIS TUOTANTO R A U T A T I E N K A T U 1 3 , L A H T I Lipunmyynti ti ja to klo 15–17, p. 03 752 0585 toimisto@teatterivanhajuko.? Katso koko ohjelmisto: www.teatterivanhajuko.? V E R I R U U S U T ILOINEN JA HYVÄ SE IHMISEN OLL A PITÄÄ ANNELI KANTO ESA -MATTI SMOL ANDER 1 3 . 9 . 1 5 . 11 . 2 2 4
• ILMOITUS Kirja muuttaa maailmaa Lauri Eriksson: Muodonmuutoksia Valokuvataiteilija Lauri Eriksson (s. 1965) on viime vuosina jäljittänyt elinympäristöstään omaelämäkerrallisia tapahtumia, aineksia ja kerrostumia muovaten niistä uusia sommitelmia: valokuvia ja tekstejä. Erikssonin omakuvat, maisemat ja havainnot sitovat yhteen kollektiivista kaipuuta ihmisen ja ympäristön monimuotoisessa vuorovaikutuksessa. Nyt julkaistava kirja sisältää Lauri Erikssonin valokuvien lisäksi hänen kirjoittamansa esseen sekä muita fragmentaarisia tekstejä. Kirjan toisen esseen on kirjoittanut valokuvataiteilija Joel Karppanen (s. 1993). Kirjan teksteissä nämä kaksi eri sukupolveen kuuluvaa valokuvataiteilijaa käyvät dialogia valokuvan ja elämän kohtaamisissa. www.parvs.fi Uusi näkemys ajankohtaisesta aiheesta. Populismi tarkoittaa Markku Kosken teoksessa aavemaisen laihaa ja kalpeaa poliittista liikettä, joka välillä katoaa ja palaa sitten takaisin. Kirja kulkee suomalaisen populismin polun Veikko Vennamon Suomen maaseudun puolueesta aina Riikka Purran johtamiin Perussuomalaisiin. Lisäksi teos paljastaa, mitä yhteistä Pahkasikalehdellä oli halla-aholaisten kanssa, millaista oli Juice Leskisen populismi ja mikä on Donald Trumpin menestyksen salaisuus. oppian.fi Markku Koski: Populismin aave Eeva Sinisalo-Juha: Nuorisotyöntekijä ihmisoikeuskasvattajana Miten nuorisotyö ja ihmisoikeuskasvatus liittyvät toisiinsa? Miten nuoruuden aikaiset kehitysvaiheet liittyvät ihmisoikeuskasvatukseen? Miten nuorisotyöntekijä toteuttaa ihmisoikeuskasvatusta? Eeva Sinisalo-Juhan teoksessa avataan ihmisoikeuskasvatuksen haasteita nuorisotyössä ja tarjotaan ratkaisuehdotuksia. Se sopii kaikille tietoa nuoruuden aikaisista kehitysvaiheista, nuorisotyöstä tai ihmisoikeuskasvatuksesta etsiville. Saatavilla Tiedekirjasta ja muista hyvin varustetuista kirjakaupoista. www.nuorisotutkimus.fi Jokainen haluaa kokea olevansa arvokas ja merkityksellinen. Yksilökeskeinen kulttuurimme kuitenkin mittaa arvoamme saavutusten kautta, jolloin elämä on vaarassa muuttua suoritukseksi, jossa on vaikea löytää todellista itseään. Merkityksellisyyteen perehtynyt filosofi haastaa kysymään, jos onnen lähde onkin yksilökeskeisyydestä luopumisessa ja suuntautumisessa kohti toisia ihmisiä. Ihmissuhteiden kautta muovautuvat niin ihmisen kokemus itsestään kuin siitä, mikä elämässä on tärkeää. Todellinen yksilöllisyys syntyykin tätä kautta. (ilmestyy 24.10.) www.kirjapaja.fi Samuel Salovuori: Minä vai me? Kuinka yksilökeskeisyydestä luopuminen tekee elämästä parempaa Seppo Kangaspunta: Eriarvoistava katse Kansalaiskyselyissä eriarvoisuus on yksi pahimmista yhteiskunnan epäkohdista. Ihmiset ovat Suomessakin eriarvoisessa asemassa, vaikka yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat pohjoismaisen yhteiskuntaidean suuria päämääriä. Eriarvoisuuden ja luokittelun avain löytyy usein historian jatkumosta. Se mitä ja miten kerromme muista, kertoo enemmän meistä itsestämme. Tilaa omasi: www.warelia.fi Antti Kivijärvi, Eila Kauppinen ja Tomi Kiilakoski (toim.): Poikkeusoloista uuden kynnykselle. Kunnallinen nuorisotyö Suomessa 2023 Miten koronapandemia vaikutti nuorisotyön tekemiseen ja miten pysyviä muutokset olivat? Teos esittää tilastollisen yleiskuvan nuorisotyöstä vuosina 2021 ja 2023. Se kommentoi ajankohtaisia teemoja soteuudistuksesta arvioinnin kehittämiseen sekä oletetusta digiloikasta toimintaan nuorten ryhmien kanssa. Kirjan eri osiot avaavat lukijalle tutkimuksellisesti koetellun näkymän kunnallisen nuorisotyön nykytilaan, lähihistorian kehityskulkuihin ja erityisteemoihin. Kirjan ovat toimittaneet kokeneet nuorisotyön tutkijat Antti Kivijärvi, Eila Kauppinen ja Tomi Kiilakoski. Saatavilla Tiedekirjasta ja muista hyvin varustetuista kirjakaupoista. www.nuorisotutkimus.fi
• E lävän kuvan historia on pullollaan jo aiemmin julkaistujen tarinoiden fi lmatisointeja. Tuttujen tarinoiden siirtämisessä uudelle alustalle ei olekaan mitään vikaa, ja toisinaan tutusta tarinasta löytää myös uusia puolia toisella kierroksella. Sarjakuvafi lmatisointien määrä on 2000-luvulla kasvanut räjähdysmäisesti, ja ahkerimpia tässä hommassa on oltu Hollywoodissa, jossa tehosteosaaminen ja -budjetit mahdollistavat sen, että ihminen tosiaan lentää viitta hulmuten. The Walt Disney Companyn omistama Marvel-kustantamo on onnistunut tässä työssä parhaiten ainakin taloudellisesti arvioituna. Hieman odottamattomasti tämä sarjakuvista elokuviin lainaaminen on vaikuttanut myös sarjakuviin itseensä, niiden sisältöön ja julkaisemiseen. Vetovastuu vaihtuu Sarjakuvafilmatisointien taloudellinen menestys on ollut niin suurta, että ne ovat alkaneet vähitellen ohjata sarjakuvien tuottamista. Seuraajasta on siis tullut seurattava, eikä sarjakuva ole aina ollut voittaja tässä asetelmassa. Yksittäisten tarinoiden tai hahmojen ohella elokuvien taloudellinen menestys on vaikuttanut kokonaisten sarjojen julkaisuun. Vuosia sitten, kun Marvel ei omistanut omien Fantastic Four ja X-Men -sarjakuviensa elokuvaoikeuksia, jotka myytiin 1990-luvulla konkurssin välttämiseksi, yhtiö vähensi näiden suosituimpien sarjojensa näkyvyyttä, jottei olisi turhaan tukenut fi lmipuolen kilpailijan toimintaa. Disneyn ostettua 20th Century Fox -tuotantoyhtiön vuonna 2019 palasivat nämä elokuvaoikeudet Disneylle ja kuin ihmeen kautta hahmot aktivoituivat myös sarjakuvien sivuilla ja oheiskrääsämarkkinoilla. Filmatisointien vaikutus heijastuu myös Suomessa tehtäviin julkaisupäätöksiin. Marvelin sarjakuvia julkaiseva Egmont on ottanut tavakseen julkaista vanhoja tarinoita yksiin kansiin koottuna, kun kyseiset tarinat ovat siirtymässä tai siirtyneet liikkuvaan kuvaan. Vuonna 2024 Egmont julkaisi Frank Millerin Daredevil: Kiirastuli (DD: Born Again) sekä Jim Starlinin kirjoittaman Kostajat: Ikuisuuden rautahanska (In? nity Gauntlet) -albumit. Näistä ensimmäinen toimii pohjana keväällä 2025 Disney+-palveluun tulevalle sarjalle. Jälkimmäinen puolestaan innoitti vuosien 2018–2019 Avengers: In? nity War ja Avengers: Endgame -elokuvien tekijöitä. Molemmat tarinat on julkaistu aikaisemminkin suomeksi, Kiirastuli vuonna 1988 ja Ikuisuuden rautahanska vuonna 1993. Mikäli nämä alkuperäiset julkaisut eivät kiinnosta keräilyllisistä syistä, niin uudet laitokset kokoavat tarinat yksiin kansiin ja painojälki sekä paperi ovat merkittävästi edellistä kierrosta parempia. Marvel-nörttien ohella nämä saattaisivat hyvinkin kiinnostaa sellaista yleisöä, joka tykkää vertailla fi lmatisointeja ja lähde materiaalia keskenään. Y H D Y S VA LTA L A I S TA s a r j a kuvakerrontaa 1980ja 90-luvuilla urakalla uudistanut Frank Miller on ristiriitainen hahmo. Käsikirjoittaja/kuvittaja on 2000-luvulla onnistunut pääosin herättämään paheksuntaa julkisilla lausunnoillaan (joista monia hän on sittemmin pahoitellut), ja sarja kuvien taso on vaihdellut, toisinaan peräti romahtanut. Vuonna 1986 ilmestyneessä Kiiras tulessa kuitenkin nähdään alansa huipulla ratsastavan Millerin kerrontaa, joka haastoi sen, kuinka näitä supersankareita oli aiemmin kuvattu. Henkisen romahduksen, masennuksen, toivon menettämisen ja sen löytämisen kuvauksessa viitat eivät hulmua, ja genrelle tyypilliset loputtomat nyrkkikäräjät loistavat poissaolollaan. Kiirastuli on lähinnä supersankaritarina ilman supersankaria. Tuleva samanniminen Disney-sarja onnistunee, mikäli se poimii mahdollisimman paljon elementtejä ja tyylin tästä sarjakuvasta. Siinä, missä Kiirastuli on kestänyt aikaa mainiosti, ei Jim Starlinin Ikuisuuden rautahanskasta voi ihan samaa sanoa. Jim Starlin on tietenkin kirjoittanut tarinan osaksi sarjakuvien melko sekavaa jatkumoa, ja tämä on ohjannut kirjoittajan kynää. Kenties sarjakuvaja elokuvajatkumoiden erilaisuudet ja ajan kuluminen ovat syynä sille, että In? nity War ja End gameelokuvien tekijät ovat poimineet innoittajasta lopulta vain joitain palasia ja ideoita. Siinä, missä elo kuvien Thanos-hahmo halusi äärimmäisen linkolalaisuuden hengessä hävittää puolen liikakansoitetun maailmankaikkeuden asukkaista, pyrki hänen sarjakuvaversionsa tekemään samalla siirrolla vaikutuksen ihailemaansa ja tosi kuumaan (nais keholliseen) Kuolemaan. Vaikka Starlinin kerronta ja George Pérezin sekä Ron Limin kuvitus eivät ehkä ole kestäneet aikaa ongelmitta, edustaa teos kuitenkin 1990lukulaisen extreme-tyylin huippua ja on sen puolesta kiinnostavaa katseltavaa ja luettavaa. Frank Miller, David Mazzucchelli Daredevil: Kiirastuli Egmont 2024 Suom. Mail-Man Jim Starlin, George Pérez, Ron Lim Kostajat: Ikuisuuden rautahanska Egmont 2024 Suom. Lauri Narinen Ovatko fi lmatisoinnit huijausta, ja kannattaako lähdemateriaaliin tutustua? TEKSTI: JARI TAMMINEN Sarjakuva? lmatisoinnit ovat alkaneet vähitellen ohjata sarjakuvien tuottamista. Jyräävätkö leffat sarjikset? Jyräävätkö leffat sarjikset? Jyräävätkö leffat sarjikset? Jyräävätkö leffat sarjikset? Jyräävätkö leffat sarjikset? Jyräävätkö leffat sarjikset? DIPLO KIRJALLISUUS K9 ILMOITUS Kirja muuttaa maailmaa Lauri Eriksson: Muodonmuutoksia Valokuvataiteilija Lauri Eriksson (s. 1965) on viime vuosina jäljittänyt elinympäristöstään omaelämäkerrallisia tapahtumia, aineksia ja kerrostumia muovaten niistä uusia sommitelmia: valokuvia ja tekstejä. Erikssonin omakuvat, maisemat ja havainnot sitovat yhteen kollektiivista kaipuuta ihmisen ja ympäristön monimuotoisessa vuorovaikutuksessa. Nyt julkaistava kirja sisältää Lauri Erikssonin valokuvien lisäksi hänen kirjoittamansa esseen sekä muita fragmentaarisia tekstejä. Kirjan toisen esseen on kirjoittanut valokuvataiteilija Joel Karppanen (s. 1993). Kirjan teksteissä nämä kaksi eri sukupolveen kuuluvaa valokuvataiteilijaa käyvät dialogia valokuvan ja elämän kohtaamisissa. www.parvs.fi Uusi näkemys ajankohtaisesta aiheesta. Populismi tarkoittaa Markku Kosken teoksessa aavemaisen laihaa ja kalpeaa poliittista liikettä, joka välillä katoaa ja palaa sitten takaisin. Kirja kulkee suomalaisen populismin polun Veikko Vennamon Suomen maaseudun puolueesta aina Riikka Purran johtamiin Perussuomalaisiin. Lisäksi teos paljastaa, mitä yhteistä Pahkasikalehdellä oli halla-aholaisten kanssa, millaista oli Juice Leskisen populismi ja mikä on Donald Trumpin menestyksen salaisuus. oppian.fi Markku Koski: Populismin aave Eeva Sinisalo-Juha: Nuorisotyöntekijä ihmisoikeuskasvattajana Miten nuorisotyö ja ihmisoikeuskasvatus liittyvät toisiinsa? Miten nuoruuden aikaiset kehitysvaiheet liittyvät ihmisoikeuskasvatukseen? Miten nuorisotyöntekijä toteuttaa ihmisoikeuskasvatusta? Eeva Sinisalo-Juhan teoksessa avataan ihmisoikeuskasvatuksen haasteita nuorisotyössä ja tarjotaan ratkaisuehdotuksia. Se sopii kaikille tietoa nuoruuden aikaisista kehitysvaiheista, nuorisotyöstä tai ihmisoikeuskasvatuksesta etsiville. Saatavilla Tiedekirjasta ja muista hyvin varustetuista kirjakaupoista. www.nuorisotutkimus.fi Jokainen haluaa kokea olevansa arvokas ja merkityksellinen. Yksilökeskeinen kulttuurimme kuitenkin mittaa arvoamme saavutusten kautta, jolloin elämä on vaarassa muuttua suoritukseksi, jossa on vaikea löytää todellista itseään. Merkityksellisyyteen perehtynyt filosofi haastaa kysymään, jos onnen lähde onkin yksilökeskeisyydestä luopumisessa ja suuntautumisessa kohti toisia ihmisiä. Ihmissuhteiden kautta muovautuvat niin ihmisen kokemus itsestään kuin siitä, mikä elämässä on tärkeää. Todellinen yksilöllisyys syntyykin tätä kautta. (ilmestyy 24.10.) www.kirjapaja.fi Samuel Salovuori: Minä vai me? Kuinka yksilökeskeisyydestä luopuminen tekee elämästä parempaa Seppo Kangaspunta: Eriarvoistava katse Kansalaiskyselyissä eriarvoisuus on yksi pahimmista yhteiskunnan epäkohdista. Ihmiset ovat Suomessakin eriarvoisessa asemassa, vaikka yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat pohjoismaisen yhteiskuntaidean suuria päämääriä. Eriarvoisuuden ja luokittelun avain löytyy usein historian jatkumosta. Se mitä ja miten kerromme muista, kertoo enemmän meistä itsestämme. Tilaa omasi: www.warelia.fi Antti Kivijärvi, Eila Kauppinen ja Tomi Kiilakoski (toim.): Poikkeusoloista uuden kynnykselle. Kunnallinen nuorisotyö Suomessa 2023 Miten koronapandemia vaikutti nuorisotyön tekemiseen ja miten pysyviä muutokset olivat? Teos esittää tilastollisen yleiskuvan nuorisotyöstä vuosina 2021 ja 2023. Se kommentoi ajankohtaisia teemoja soteuudistuksesta arvioinnin kehittämiseen sekä oletetusta digiloikasta toimintaan nuorten ryhmien kanssa. Kirjan eri osiot avaavat lukijalle tutkimuksellisesti koetellun näkymän kunnallisen nuorisotyön nykytilaan, lähihistorian kehityskulkuihin ja erityisteemoihin. Kirjan ovat toimittaneet kokeneet nuorisotyön tutkijat Antti Kivijärvi, Eila Kauppinen ja Tomi Kiilakoski. Saatavilla Tiedekirjasta ja muista hyvin varustetuista kirjakaupoista. www.nuorisotutkimus.fi
• DIPLO KIRJALLISUUS K10 KUUTISEN TUHATTA vuotta sitten Sumerissa palvottiin Inanna-jumalatarta, jonka kerrotaan olleen ainakin rakkauden, hedelmällisyyden ja sodan sekä sensuaalisuuden, lisääntymisen, taivaallisen lain ja poliittisen voiman jumala. Hän laskeutui siskonsa hallitsemaan manalaan, kuoli ja nousi kuolleista. Meidän päiviimme Inannan tarina on välittynyt muun muassa papitar Enheduannan kirjoittaman runoelman kautta. Nuolenpääkirjoituksella savitauluihin kirjattu taru on vanhin tunnettu teksti, jonka kirjoittaja on tiedossa. Sumerin valtakautta seuranneiden vuosituhansien mittaan kertomus jumalan matkasta manalaan on kerrottu lukemattomia kertoja niin, että yksityiskohdat ja hahmot ovat muuttuneet joskus vähän ja joskus vähän enemmän. Myöhemmät sivilisaatiot ovat tunteneet jokseenkin tai osin saman jumalhahmon nimillä Ištar, Afrodite, Venus, Astarte, Pinikir, Shaushka, Libat ja Isis. Puolalainen nobelkirjailija Olga Tokarczuk kiinnostui Inannan myyttistä. Koska alkuperäinen tarina on hieman aukkoinen eikä Tokarczukin mukaan aukea kaikilta osin nykylukijalle, hän päätti paikata tarvittavia kohtia yhdistelemällä kertomukseen palasia saman myytin myöhemmistä versioista. Syntyi Anna In maailman hautakammioissa -romaani. Tokarczuk kunnioittaa vanhan myytin tyyliä, mutta samalla hän on sekoittanut mukaan feminististä luentaa ja jungilaista tulkintaa sekä meille arkisia elementtejä, kuten hissin. Tarina tapahtuukin ajassa, joka voisi olla menneisyydessä, tässä päivässä tai kaukaisessa tulevaisuudessa – ehkä se tapahtuu samanaikaisesti kaikissa ajoissa. Tapahtumapaikkana toimii muinainen sumerialainen suurkaupunki, Uruk, jota pidetään ihmiskunnan ensimmäisenä oikeana kaupunkina. Tokarczukin kerronnassa kaupunki kuitenkin kuvataan tavalla, joka on tuttua fantasiaja/ tai scifi -kerronnasta. Kaupungin uudet rakennukset on aikojen kuluessa rakennettu vanhojen päälle ikään kuin fyysinen maailma rinnastuisi henkiseen kulttuuriin, jossa uusi tunnetusti rakentuu aina vanhan päälle. Anna Inin matka kuvataan siirtymänä kaupungin syvempiin ja syvempiin kerroksiin huipentuen viemäreistä löytyvään manalaan. Päivitetyssä tarinassa esitetään myös hyvä selitys sille, miten Inanna päätyi niin monen, keskenään hieman ristiriidassakin olevan asian jumalattareksi. Ajattoman viihdyttävyydensä ohella Anna In pakottaa lukijan pohtimaan sitä, ovatko kaikki kertomuksemme lopultakin vain hieman päivitettyjä versioita tarinoista, joita on kerrottu jo aikojen alusta asti. Ei sekään välttämättä väärin ole. JARI TAMMINEN UUSISEELANTILAINEN kirjailija Eleanor Catton on kirjoittanut intensiivisen ekopoliittisen trillerin aktivistiryhmästä, joka joutuu pohtimaan toimintansa moraalisia perusteita saadessaan yhteistyötarjouksen amerikkalaiselta miljardööriltä. Myöhäiskapitalistisena aateromaanina alkava Birnamin metsä huipentuu kujanjuoksuksi, joka koukuttaa yllättävillä juonenkäänteillään. Tarina lähtee liikkeelle, kun Birnamin metsä -aktivistiryhmän perustaja Mira Bunting kohtaa kuvitteellisten Korowainvuorten rinteillä monikansallista Autonomo-drooniyhtiötä johtavan Robert Lemoinen. Mira on saapunut paikalle Korowainsolassa tapahtuneen maanjäristyksen vuoksi, mutta myös tutkiakseen mahdollisuutta vallata kansallispuiston alueella sijaitseva tyhjä lammastila ryhmänsä käyttöön. Maailmanlopun bunkkeria tilalle rakentava Lemoine haistaa tilaisuuden ja päättää hyödyntää aktivistiryhmää ympäristön kannalta katastrofaalisen, salaisen hankkeensa peittelyssä. Aktivistiryhmän nimi, Birnamin metsä, on viittaus William Shakespearen Macbethiin. Klassikkotragediassa noidat ennustavat Skotlannin kruunua tavoittelevalle kenraali Macbethille, että ”naisen synnyttämä sinua ei vahingoita” ja että ylimyksen linnaa ei tulla valtaamaan, ”kunnes metsä Birnamin Dunsinanen kukkulalle marssii asemiin”. Näytelmä päättyy tragediaan, kun keisarinleikkauksessa syntynyt Fifen taani Macduff marssii armeijoineen Dunsinaneen Birnamin metsästä hakkaamiensa puiden taa kätkeytyneenä ja surmaa vallananastajan. Macbeth-viittaus on osuva, sillä kuka muu ruumiillistaisi näinä päivinä osuvammin jumalan kaltaista voittamatonta hallitsijaa kuin pääomavirtoja ohjaileva teknologiamiljardööri? Catton kirjoittaa kapitalistisen talousjärjestelmän taloudellis-ekologisesta tragediasta päähenkilöidensä inhimillisen tragedian kautta. Kirjailija kuvaa uskottavasti anarkistis-sosialistisen aktivistiryhmän kapitalismikriittistä eetosta sekä keskinäisiä ristiriitoja ja osoittaa hallitsevansa nykyajan radikaalit teoriat ja keskustelunaiheet: talouden ja markkinoiden työntymisen jokapäiväistä elämää ohjaaviksi periaatteiksi, uusliberalistisen yksilökultin kritiikin, inter sektionaalisuuden, etuoikeuksien tiedostamisen sekä hierarkkisten valtarakenteiden korvaamisen horisontaalisilla käytännöillä. Samalla hän käsittelee kapitalistisen järjestelmän pyrkimyksiä ottaa haltuun ekoaktivistista toimintaa, ja suunnata sen energia järjestelmänvastaisuudesta kohti järjestelmän uusintamista. Yhteiskuntafi losofi sesta pohjavireestään huolimatta Catton ei rakenna henkilöhahmoistaan poliittisia ideologioita edustavia paperinukkeja vaan esittää heidät ristiriitaisina ja ihmissuhteissaan hapuilevina yksilöinä. Vastaavasti heidän väliset keskustelunsa eivät käsittele ainoastaan yhteiskunnallisia kysymyksiä vaan rönsyilevät vapaasti arkisiin pohdintoihin. Catton onnistuu avaamaan näissä näennäisen satunnaisissakin dialogeissa hienovaraisesti kunkin hahmon motiiveja ja tunteita. Lemoinen ilmeisenä esikuvana on libertaarikapitalistisen kirjailija Ayn Randin romaanin Kun maailma järkkyi egoistinen ja karismaattinen ”self-made man” John Galt, joka ei kumartele auktoriteetteja tai valtion väkivaltamonopolia. Catton rakentaa jännitettä taitavasti ja onnistuu pitämään juonen lukemattomat langat hyppysissään jopa silloin, kun tarinaan tulee mukaan ruumis ja kaaosta enteilevä kolmikirjaiminen yhdistelmä LSD. Kirjan jälkipuoliskolla hän keskittyy kuvaamaan keskeisten hahmojen pyrkimyksiä selvittää vyyhteä, johon he ovat sotkeutuneet. Vaikka juonta eteenpäin juoksuttava kerronta onkin koukuttavaa, romaani ajautuu sivuun yhteiskunnallis-moraalisesta ytimestään, johon sisältyvät ristiriidat olisivat tarjonneet ylen määrin aineksia jännitteisen lopun rakentamiseen. Suomennos on hyvää työtä, kääntäjä Tero Valkonen on onnistunut löytämään luontevat suomenkieliset ilmaisut sekä yhteiskunnallis-teoreettisille viittauksille että mustan huumorin ryydittämille letkauksille. MIKA PEKKOLA Olga Tokarczuk Anna In maailman hautakammiossa Särötär 2024 Suom. Tapani Kärkkäinen Eleanor Catton Birnamin metsä Siltala 2024 Suom. Tero Valkonen Tuhokapitalismin tragedia kolmessa näytöksessä Ekotrilleri johdattaa aktivistit moraalikysymysten äärelle. R ob er t C att on KAUNOKIRJAT
• Vielä kotona Ukrainalaisen Jevhenija Kuznjetsovan keväällä ilmestynyt romaani Tikapuut kuvaa Espanjan Aurinkorannikolla asuvaa nuorta miestä, jonka luokse muuttaa liuta sotaa pakenevia sukulaisia. Kuznjetsovan naissukupolvien vahvoista siteistä kertova teos Kysykää Mialta oli Euroopan unionin kirjallisuuspalkintoehdokkaana vuonna 2022. Molemmissa kirjoissasi talo – koti – on hyvin keskeinen teema. Mikä on koti – onko se jokin paikka, ihmiset vai kenties turvallisuuden tunne? Koti on minulle varsin fyysinen käsite. Talo, jossa vietin lapsuuteni, on edelleen olemassa Keski-Ukrainassa. Käyn siellä edelleen säännöllisesti ja vietän puolet ajastani siellä. Voin nähdä ikkunasta korkeita pajuja ja isoisäni istuttaman männyn. Toistaiseksi voin kutsua sitä kodikseni. Viime vuodet ovat kuitenkin järkyttäneet todellisuuttani, ja jossain vaiheessa, sodan laajamittaisten ensimmäisten päivien aikana, sanoin itselleni: ”Voit menettää paikan, jota kutsut kodiksesi, kuten monille ukrainalaisille on käynyt. Mutta sinun täytyy jatkaa eteenpäin.” Miten kirjoittamisesi on muuttunut 24. helmikuuta 2022 jälkeen? Olen onnekas, että en ole menettänyt kykyäni kirjoittaa. Valitettavasti monien ukrainalaisten ääni on nyt vaiennut, koska jotkut kirjailijat eivät yksinkertaisesti pysty kirjoittamaan. Jotkut äänet ovat ikuisesti hiljaa, koska venäläiset tappoivat heidät: Vika Amelina, Maksym Kryvtsov, Volodymyr Vakulenko… Venäjä on tappanut 172 kirjailijaa tämän kirjoittamisen hetkellä. Nyt, mitä tahansa kirjoitamme, kirjoitamme aina sodasta. Se on aina läsnä. Miten hahmosi heräävät henkiin kirjoittaessasi – kehittyvätkö he kirjoittamisen edetessä vai ovatko he mielestäsi olemassa jo alusta lähtien? Sanoisin, että minun työtäni on ihmisten tarkkailu. Tiedän täydellisesti, mitä hahmoni tekisivät, mikä olisi heille epärealistista, miten he puhuvat, miten he tuntevat, miten he muuttuvat tarinan aikana ja ketkä pysyvät samoina, tapahtuipa mitä hyvänsä. He ovat minulle oikeita ihmisiä, ja tiedän heistä kaiken siitä hetkestä alkaen, kun he ilmestyvät ensimmäiseen lauseeseen. Synkästä ympäristöstä huolimatta kirjoituksissasi on suurta lämpöä. Oliko sen saavuttaminen vaikeaa? Kiitos, että huomasit tämän. En voi sanoa, että se oli tavoitteeni. Pelkäsin julkaista Tikapuut, koska pelkäsin, että se voisi uudelleen traumatisoida jonkun, jolla on pahoja muistoja sodan laajamittaisten ensimmäisten viikkojen ajalta. Pelkäsin, että lukijat pitäisivät loukkaavana sitä, että kirjoitin humoristisen kirjan tällaisesta dramaattisesta kokemuksesta. Mutta olen iloinen, että uskalsin kirjoittaa teoksen ja kustantajani hyväksyi käsikirjoituksen. Monet ihmiset ovat sanoneet, että se on heille parantava teksti. Mitä kieli merkitsee sinulle? Kieleni on elämäni. Puhun monia kieliä ja rakastan kieliä, mutta tiedostan, etten koskaan pystyisi kirjoittamaan kaunokirjallisuutta millään muulla kielellä kuin ukrainaksi. Olen onnellinen, että me ukrainalaiset, olemme onnistuneet säilyttämään kielemme ja elvyttämään sen huolimatta vuosisatojen vainoista, kielloista ja syrjinnästä ukrainankielisiä kohtaan. Mitä toivot lukijoiden löytävän kirjoistasi? Toivon vain, että lukijat eivät kadu kirjoihini käyttämäänsä aikaa. Toivon, että he nauttivat lukemisesta ja ymmärtävät itseään paremmin. Tai ymmärtävät muita ihmisiä paremmin. Kuznjetsova vierailee Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 27.10.2024. Syksyn kirjauutuuksia Juha Hurmeen uutuus, arkeologin opas Sinuhe egyptiläisen maailmaan, antiikin jumalattaret ja paljon muuta kiinnostavaa luettavaa syksyyn. Kustantamo & verkkokauppa www.skskirjat.fi N U O R T E N Nuori, tule esittämään omia runojasi tai tekstejäsi! Kaikenikäiset tervetulleita! Kutsuvieraana Aura Silventoinen Lisätietoja: porvoo.fi/nuoret Ennakkoilmoittautuminen: harri.hertell@gmail.com Särö open mic
• KIRJANTEKIJÄT Kymmenen kysymystä esikoiskirjailijalle Irene Zidanin esikoisteos Isäni appelsiininkukkien maasta on ajankohtainen romaani palestiinalaisten ja israelilaisten kon? iktin ylisukupolvisista vaikutuksista. Helsingissä perheineen asuva Zidan työskentelee viestintäasiantuntijana. kirjoittamisen voi aloittaa vasta, kun on selkeä suunnitelma siitä, miten kirja alkaa ja päättyy. Oli iso kokemus nähdä, miten teksti johdattikin itseään perille. Mikä on yllättänyt eniten esikoiskirjailijana? Prosessi yllätti. Päädyin lähettämään tekstin WSOY:lle kustannustoimittaja Jouni Tikkaselle sattumalta, kun teksti tuli puheeksi yhteisen ystävän kautta. Olin kirjoittanut vasta puoli vuotta. Olin ajatellut, että kuulisin lähinnä, kannattaako työstämistä edes jatkaa. Taisin laittaa jonkun häpeilevän katumusviestin perään. Oli järkytys, kun teksti haluttiin julkaista jo saman vuoden syksyllä. Millainen kirjoittaja olet? Olen työskennellyt yli vuosikymmenen ajan uutistoimittajana, mikä näkyy tavassani kirjoittaa. Toimittajuus on opettanut kiteyttämistä ja selkeyttä, mutta myös tarkkuutta havainnointiin. Kirjoitin vuosia kovissa aikapaineissa, joten olen nopea ja tehokas kirjoittaja. Toisaalta kaunokirjailijana olen melko vaistonvarainen. Tarinani muotoutui tunne edellä sitä mukaa kuin kirjoitin. Miksi halusit kirjoittaa juuri valitsemastasi aiheesta? Olin jo pitkään halunnut käsitellä tapaa, jolla sota vaikuttaa ylisukupolvisesti myös niihin, jotka ovat jo lähteneet varsinaiselta konfl iktialueelta. Ylisukupolvisista sotatraumoista puhutaan Suomessa usein omien sotiemme kautta. Halusin tehdä näkyväksi sitä, miten yhteiskunnassamme elää ihmisiä, joiden sotakokemukset tuoreita. Kauanko työstit esikoisteostasi? Vuoden ajan. Jätin toimittajan työt muutama vuosi sitten, joten minulla oli kova ikävä kirjoittamista. Teksti alkoi syntyä tästä ikävästä. Minulla on päivätyö ja kaksi pientä lasta, joten heräsin aina kello 4–5 aikaan aamulla kirjoittamaan ennen työpäivää. Tärkein oppimiskokemuksesi kirjoitusprosessista? Olen halunnut lapsesta asti kirjoittaa kirjoja, mutta ajattelin pitkään, että kirjan Millaisten lukijoiden toivot löytävän kirjasi pariin? Kaikenlaisten. Rakastan itse kirjallisuutta, koska sen kautta päätyy aivan vieraiden maailmojen ja näkökulmien ääreen. Kirjassa on teemoja, jotka voivat kiinnostaa erityyppisiä ihmisiä. Ylisukupolvisten sotatraumojen lisäksi kirja kuvaa maahanmuuttajien jälkeläisiä ja heidän kokemaansa toiseutta. Kirja antaa vain yhden näkökulman palestiinalaisten kokemusmaailmaan, mutta pyrin avaamaan sitä diasporanäkökulmasta. Sivujuonteena kuvaan myös journalismin haasteita. Onko sinulla suunnitelmia seuraavaa teosta varten? Hyvin alustavia ideoita on, mutta mietin niitä myöhemmin, sillä esikoiskirjani kirjoittaminen oli todella intensiivinen kokemus. Aamuöisin kirjoittaminen nopealla aikataululla oli itsessään kuluttavaa, mutta sota Gazassa teki prosessista henkilökohtaisesti erityisen raskaan. Toisaalta kirjoittaminen oli myös tapa käsitellä sodan herättämiä tunteita. Kirjan valmistumisen jälkeen olen yrittänyt lähinnä toipua. Ketä kirjailijaa arvostat? On vaikeaa valita yhtä yli muiden, mutta viime vuosina yksi itselleni tärkeä kirjaiKirjan valmistumisen jälkeen olen yrittänyt lähinnä toipua. O tto V irta ne n lija on ollut Alex Schulman. Schulmanin kerronnassa on jotain, mikä iskee syvälle. Erityisesti pidän tavasta, jolla Schulman kuvaa lapsen kokemusmaailmaa vaikeiden asioiden äärellä. Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen? Esimerkiksi Iida Rauman Hävitys teki ison vaikutuksen intensiivisyydellään ja monikerroksisuudellaan. Mikään ei kuitenkaan voita sitä tunnetta, kun lapsena tai nuorena sai kiireettömästi uppoutua kirjoihin tunneiksi. Olen innoissani siitä, että olen päässyt lukemaan esikoiselleni klassikoita, kuten Astrid Lindgrenin kirjoja ja Narnioita. Esimerkiksi Veljeni Leijonanmieli on upea teos, josta avautuu erilaisia kerroksia eri elämänvaiheissa. Kehu toista esikoista tai uutuuskirjaa! Terhi Törmälehdon He ovat suolaa ja valoa avaa kiinnostavan kurkistus ikkunan Israelin miehitykseen palestiinalaisalueilla. Kerronta on rauhallista ja monikerroksista. Alkuvuodesta ilmestynyt Helmi Kekkosen Liv! oli tyylikäs ja vaikuttava teos. Viimeksi hykertelin Heikki Aittokosken esikoisromaanin Kunnon kansalaisen äärellä. DIPLO KIRJALLISUUS K12
• KIRJANTEKIJÄT Kahdeksan kysymystä kääntäjälle Kuinka ryhdyit kääntäjäksi? Kai sattumalta, vaikka en oikein usko sattumiin. Jostain syystä minulle oli jo lukion jälkeen selvää, että haluan ruveta kääntämään kirjallisuutta, vaikka tuskin edes tajusin, mitä kääntäjän työ olisi. Kuvittelin, että siihen liittyisi ihania kirjoja, boheemielämää ja paljon punaviiniä. Sittemmin kielet ja kuviot vaihtuivat toisiksi kuin alun perin oli tarkoitus, eikä viiniäkään (onneksi) ole kulunut niin paljon kuin kuvitelmissani, mutta kääntäjä minusta tuli. Mikä tekee hyvän kääntäjän? Sopiva yhdistelmä tarkkuutta, sinnikkyyttä ja luovaa rohkeutta. Loppujen lopuksi kyse on kyvystä ajatella, sillä kääntäjän työ ei ole etsiä sanakirjoista ”oikeita” käännösvastineita, vaan yrittää syvällisesti ymmärtää, mitä vieraalla kielellä on sanottu, ja sanoa se sitten omin sanoin suomeksi. Kääntämistä on monta lajia, ja luovuus ilmenee eri tavoin kaunokirjallisuuden kääntämisessä ja vaikkapa auktorisoitujen käännösten laatimisessa. Onko kääntäjän työ muuttunut urasi aikana? Tiedonhaun ja tekniikan osalta se on mullistunut täysin. Itse aloitin 1990-luvulla, jolloin työ tehtiin jo tietokoneella, mutta Tapani Kärkkäinen on puolankieliseen kirjallisuuteen erikoistunut, moninkertaisesti palkittu suomentaja ja taiteilijaprofessori. Hän on kääntänyt muun muassa Olga Tokarczukin, Ryszard Kapu?ci?skin, Witold Szab?owskin sekä Hanna Krallin teoksia. netti tuli mukaan toden teolla vasta myöhemmin. Vaikka apuvälineitä on tullut lisää, työn olennaisin osa tapahtuu kuitenkin edelleenkin kääntäjän päässä. Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin käännösprojektisi? Puolanjuutalaisen modernistin Bruno Schulzin kertomusten kääntäminen. Ne julkaistiin suomeksi kymmenisen vuotta sitten nimellä Kanelipuodit ja muita kertomuksia. Schulzin kirjailijanura alkoi ja päättyi 1930-luvulla. Hän kuoli holokaustissa, ja sen takia hänen tuotantonsa jäi pitkäksi aikaa unohduksiin. Schulzin maailmat ja kieli ovat ehkä lumoavinta, mitä urallani on tullut vastaan. Mitä toivot suomalaisen kustannusalan tulevaisuudelta suhteessa ammattiisi? Toivon, että englanninja ruotsinkielisen käännöskirjavirran rinnalle mahtuisi enemmän myös muista kielistä käännettyjen kirjojen puroja. Se tosin edellyttää kustantajilta nykyistä enemmän uteliaisuutta ja aktiivisuutta. Verrattuna Puolaan, joka on suuri ja kulttuurisesti vahva maa, Suomi on perifeeristä syrjäseutua, joka juuri nyt, näinä sulkeutumisen ja kapeutumisen aikoina, tarvitsisi ääniä muualta maailmasta enemmän kuin ehkä koskaan. Vain niiden avulla oma kulttuurimme voi hedelmöittyä ja kypsyä ymmärrykseen siitä, keitä juuri me olemme ja missä me menemme tässä kuohuvassa maailmassa. Millaisia tarinoita, ääniä tai teemoja toivoisit lisää suomalaisen kirjallisuuden kentälle? Puolalaisen kirjallisuuden ystävänä toivoisin lisää monimielistä, mustaakin huumoria ja kaikenlaista muuta älykästä ja outoa, mutta myös terävämpää tietoisuutta historiasta ja sen tragiikasta. Puolalainen kokemus 1900-luvun totaliTe em u S ilv án tarismeista ja sosialismin jälkeisestä villistä kapitalismista on saattanut jossain vaiheessa tuntua meistä suomalaisista etäiseltä, mutta nyt, Putinin hengittäessä niskaamme ja äärioikeiston hamutessa valtaa, tuo kokemus tulee lähemmäs kuin haluaisimme. Millaisesta kirjallisuudesta nautit eniten? Minulla on erilaisia kausia. Välillä tykkään vajota dekkareiden maailmoihin, ja yllätyksekseni – kiitos Andrzej Sapkowskin Noituri-saagan suomentamisen – olen oppinut nauttimaan myös fantasiasta. Peruslukemistoani on Keskija Itä-Euroopan historia ja varsinkin kaupunkikulttuuri. Olen kääntänyt monta holokaustiin liittyvää kirjaa ja niiden yhteydessä lukenut paljon aiheesta, eikä se lakkaa järkyttämästä minua. Kehu jotain kollegan aikaansaannosta! Kääntäjänä vasta aloittelevan Niklas Salmen runokäännökset ovat hienoja! Salmi suomentaa puolasta, kuten minäkin, ja hän käänsi äskettäin ansiokkaasti kuulun sanasepon Julian Tuwimin 1930-luvulla kirjoitetun klassikkorunon Lokomotiivi. Nyt hän valmistelee suomennosantologiaa Adam Zagajewskin runoista. Zagajewski on modernin eurooppalaisen runouden kulmakiviä. Anna Kontula Anna Kontula Kadonneen järjen metsästys Risto Pakarinen Risto Pakarinen ALPO Nina Honkanen Nina Honkanen Nina Honkanen Nina Honkanen Nina Honkanen Rakkaani, Vladimir Rakkaani, Vladimir Benjamin Pitkänen Benjamin Pitkänen & Pavel Tahkovuori Rakkaat eläimet, joita syömme Risto Isomäki Risto Isomäki Pimeää jäätä Syksyn uutuuksia! Saatavilla kirjakaupoista, marketeista, äänikirja­ palveluista ja osoitteesta: INTOKUSTANNUS.FI DIPLO KIRJALLISUUS K13
• HISTORIA KIRJOISSA Historianörtti ja bibliofiili E. TAMILOFF koluaa kirjallisuuden historian pölyisiä nurkkia. Le on B ar ritt / N ew Yo rk Jo ur na l R ic ha rd F. O utc au lt / Lib ra ry of C on gr es s N ilkkoihin asti ulottuva keltainen yöpaita, täiden vuoksi kaljuksi ajeltu pää ja isot hampaat. Riehakkaan iloinen luonto ja omalaatuinen katuslangi. Kaaos ja kohellus. Tästä kaikesta oli tehty 1800-luvun lopun yhdysvaltalainen sarjakuvahahmo, irlantilainen siirtolaislapsi The Yellow Kid, suomeksi Keltainen kakara. Hahmo vaikutti merkittävästi sarjakuvan ja etenkin sanomalehdissä ilmestyvien strippien kehitykseen – ja nousi kahden newyorkilaisen lehtimogulin keskinäisen kilpailun symboliksi. Unkarilaissyntyinen Joseph Pulitzer oli saapunut Yhdysvaltoihin nuorena miehenä vuonna 1864 taistellakseen sisällissodassa pohjoisvaltioiden joukoissa. Armeijapalveluksensa jälkeen hän loi uran ja omaisuutensa erityisesti korruptiojuttuihin keskittyneenä lehtimiehenä, ja osallistui sittemmin myös valtakunnanpolitiikkaan edustajainhuoneen jäsenenä. Vuonna 1883 Pulitzer osti New York World -lehden. San Franciscossa syntynyt William Randolph Hearst oli Pulitzerin tavoin lehtimies ja poliitikko. Olennaisin ero 16 vuotta vanhempaan kollegaan oli se, että Hearst oli saanut omaisuutensa ja lehti miesuransa syntymäoikeutenaan. Kun nuori William tarvitsi jotain järkevää tekemistä, kaivosalalla rikastunut isä George Hearst antoi tälle johdettavaksi omistamansa San Francisco Examinerin, ja näin alkoi jälkeläisen ura lehti alalla. Hearst osti New York Worldin kanssa kilpailevan New York Journalin vuonna 1895, ja lähes ensi töikseen nappasi palvelukseensa kolme Pulitzerin työntekijää. Tästä vimmastunut Pulitzer vastaiskuna puolitti lehtensä hinnan. Näin alkoi Hearstin ja Pulitzerin tiivis ja julkinen, koko lehdistön historiaa muovannut kamppailu kaupungin suosituimman päivälehden asemasta. TÄSSÄ SODASSA kahden lehtikeisarin aseina olivat sensaatio-otsikot ja liioitellut, jopa valheelliset väitteet, journalistisesti kyseenalaiset tiedonhankintakeinot, keskittyminen mieltä kuohuttaviin aiheisiin, kuten murhiin ja väkivaltaan, sekä erilaiset markkinointitempaukset. Noina aikoina otsikot alkoivat kirkua, myös typografisesti. Kissankokoiset kirjaimet lehden kannessa julistivat yleisölle viimeisimmät käänteet, ja lisäksi samaa viestiä kailottivat suureen ääneen lehtiä myyvät pojat Manhattanin kaduilla. Noina kiivaan taistelun aikoina kilpa pukareihin alettiin viitata sanaparilla” keltainen lehdistö”. Nimityksen kerrotaan useimmiten liittyvän nimenomaan Keltaisen kakaran yöpaidan väriin, mutta Jukka Heiskasen vuoden 1996 kirjoituksen mukaan näin ei ollut. Sarja infossa julkaistun sarjakuvien esihistoriaa käsittelevän, Keltaiselle kakaralle omistetun artikkelin mukaan tämän lajin lehdistön leimallinen nimi juontui New York Journalin ja San Francisco Examinerin markkinointitempauksesta, jossa kokonaan keltaisiin pukeutuneet polkupyörälähetit pyöräilivät halki mantereen. Matkan edistymisestä raportoitiin tietysti tiiviisti kummassakin julkaisussa. SARJAKUVAPIIRTÄJÄ Richard F. Outcaultin luoma omintakeinen Keltainen kakara teki ensiesiintymisensä vuonna 1894 mustavalkoisena versiona Truth-lehdessä ja nousi pian yleisön suosikiksi löydettyään paikan Pulitzerin New York World -lehdestä seuraavana vuonna. Touko kuussa 1895 kuvitteellisella Hogan’s Alley -slummialueella asuva kakara esiintyi ensimmäisen kerran värillisenä versiona keltaisessa yöpaidassaan. Vaikka kakaran repliikit olivat usein luettavissa hänen yöpaidastaan, Outcault otti stripissään käyttöön myös puhekuplat, joista sittemmin kehittyikin sarjakuvien yleinen konventio. Yleisö otti omakseen koheltavan mutta samalla oivaltavan hahmon, jonka tehtävänä oli usein kommentoida päivänpolttavia sosiaalipoliittisia kysymyksiä. Kun Hearst ymmärsi hahmon vetovoiman, alkoi hän havitella Keltaista kakaraa – ja tämän mukanaan tuomia lukijoita – New York Journalille. Hearst värväsi Richard F. Outcaultin omiin riveihinsä vuonna 1897. Tästä huolimatta kakaran seikkailut jatkuivat myös New York Worldissä, sillä Pulitzer yksinkertaisesti palkkasi George Luksin jatkamaan sarjan tekemistä. Tämä oli mahdollista, koska ajan käytännön mukaan lehdille piirtävien sarjakuvataiteilijoiden työ katsottiin viime kädessä hänen palkkansa maksavan julkaisun omaisuudeksi. KELTAISEN KAKARAN tarina loppui ennen vuosisadan vaihdetta Espanjan ja Yhdysvaltain välille vuonna 1898 leimahtaneen sodan myötä. Hearst ja Pulitzer saivat myytyä lehtiä mielin määrin sodan tuottamien yleisöä ravistelevien uutisten myötä, ja joidenkin tulkintojen mukaan sotaa myös käytiin ja ohjattiin keltaisen lehdistön palstoilla. Konfliktia kutsutaankin usein ensimmäiseksi mediassa käydyksi sodaksi. Ajan myötä lukeva yleisö alkoi kuitenkin kyseenalaistaa ajoin räikeästikin vääristellyn uutisoinnin, ja New Yorkin taistelevien lehtimogulien kiihkein kiistely alkoi laantua uudelle vuosisadalle tultaessa. Aika ajoi myös Keltaisen kakaran ohi, sillä tämän riehakkuus ei enää vakavassa tilanteessa istunut sanomalehtiin. Tenava jäi kuitenkin elämään populaarikulttuuriin, eikä vähiten sen ansiosta, että lukuisat eri toimijat – Outcault mukaan lukien – onnistuivat tuotteistamaan luomuksen ja erilaisten oheistuotteiden ansiosta tienasivat pitkän pennin köyhän kakaran ikonisella hahmolla. Vuoden 1898 kuvassa keltaisiksi kakaroiksi pukeutuneet Joseph Pulitzer ja William Randolph Hearst vänkäävät lasten­ huoneessa Espanjan–Yhdysvaltain sodasta. Kauhukakarat tukkanuottasilla DIPLO KIRJALLISUUS K14
• Tilaukset: kauppa.voima.? & tilaukset@voima.? VOIMAKAUPPA UTELIAAN, AKTIIVISEN JA OPPIMISHALUISEN KAUPPA v LISÄÄ TUOT TEITA VERK KOKA UPAS SA! Tilaamalla lehden olet ensimmäisten lukijoiden joukossa. Samalla tuet riippumatonta journalismia ja Voiman ilmestymistä jatkossakin. 39 € 9 numeroa ISRAEL/PALESTIINA Kahden kansan luvattu maa KAKSOISOLENTO SOLIDAARISUUS KALENTERI 2025 Perusteos Lähi-idän kon? iktin taustoista ja historiasta. Jatkuvasti uutisotsikoissa olevan kon? iktin hahmottamisen kannalta olennainen taustatieto jää liian usein yksittäisten väkivallantekojen varjoon. Kokenut, Yleisradion radiouutisissa 30 vuotta työskennellyt toimittaja Hannu Reime syventää tietämystä pitkään jatkuneen ja monisyisen kon? iktin olemuksesta. Naomi Kleinin Kaksoisolento -kirja kysyy miksi järkevätkin ihmiset sekoavat ja alkavat uskoa valheisiin? Mitä meille on tapahtumassa? Tässä teoksessa Klein kääntää katseensa salaliittoajattelun ja poliittisen vastakkainasettelun kärjistymiseen. Aikamme taloudellisten ja poliittisten kriisien keskellä kahtiajako kiihtyy nopeasti ja sitä ruokitaan ylimmältä poliittiselta taholta. Solidaarisuuskalenteri on aktiivisen, inhimillisen ja huumorintajuisen ihmiseläimen vakiovaruste. Latauksetta toimivan käyttöliittymän suosiota riittää ja riittää – kuin aikaa! ”Solikan” ytimessä ovat ajatuksia, toivoa ja naurua herättävät sitaatit ja tietoiskut ja Rosa Liksomin loihtimat värikkäät kannet. Hannu Reime 25€ + POSTIKULUT TYHMENEVÄ DEMOKRATIA? Kriittisen tiedontuotannon tila Suomessa Teppo Eskelinen & Matti Ylönen (toim.) Omaehtoisen ja kriittisen tiedontuotannon tila on rapistunut kiihtyvällä vauhdilla. Suomi tyhmenee samalla, kun demokratian perusinstituutioiden häiriöiden – tai jopa järkkymisen – riskit kasvavat. Yhteiskuntatutkijoiden Teppo Eskelisen ja Matti Ylösen kuratoima teos analysoi tutkimusta, tiedeviestintää, mediaa ja sen murrosta, valtion tutkimuslaitoksia ja kansalaisjärjestöjä. Elisa Aaltola PUHE ELÄINTEN PUOLESTA Elisa Aaltola antaa julkiselle puheelle eläimistä vaihtoehtoja ja haastaa totuttuja oletuksia siitä, millaisia olentoja eläimet ovat ja miten heitä tulisi kohdella. Miten kieli vaikuttaa eläimiä koskeviin käsityksiin ja asenteisiin? Voisimmeko oppia puhumaan tavalla, joka huomioi paremmin myös muut lajit? 25 90 € + POSTIKULUT 12 € + POSTIKULUT 13 € + POSTIKULUT Naomi Klein VOIMAN VUOSITILAUS 29 90 € + POSTIKULUT
• AVOINNA: to–la 10–20, su 10–18. SAMALLA LIPULLA: Viini ja Ruoka -tapahtuma (K18) sekä erityisruokavalioiden Lautasella-tapahtuma (la–su). LIPUT EDULLISEMMIN ENNAKKOON! Saat liput edullisimmin, kun ostat ne hyvissä ajoin ennakkoon verkkokaupasta helsinginkirjamessut.fi/liput. HELSINGINKIRJAMESSUT.FI | @HELSINGINKIRJAMESSUT | #KIRJAMESSUT2024 PIRKKO SAISIO P IR JO H O N K A SA LO ANTTI TUISKU DONNA LEON RE G IN E M O SI M A N N / D IO G EN ES V ER LA G A G JA N IT A A U TI O / W SO Y PAJTIM STATOVCI A N O K U RK I / O TA VA ESA SAARINEN A J SA V O LA IN EN / W SO Y PAULA NORONEN SA BR IN A BQ A IN / TA M M I TAPAA KIINNOSTAVIMMAT KIRJAILIJAT, SEURAA YLI 1000 KIRJALLISUUSKESKUSTELUA JA LÖYDÄ PARHAAT MESSUTARJOUKSET. ANNA AINUTLAATUISEN TUNNELMAN VIEDÄ! JOHANNES ANYURU M A JA K RI ST IN N YL A N D ER / S& S SAARA TURUNEN LIV STRÖMQUIST EM IL M A LM BO RG IL K K A SA A ST A M O IN EN / TA M M I MAARET KALLIO LA U R A M A LM IV A A R A / W SO Y KARI HOTAKAINEN LA U R A M A LM IV A A R A JARI & KATI TERVO N IC LA S M Ä K EL Ä / O TA VA Yhteistyössä: HELSINGIN KIRJAMESSUT 24.–27.10. KAI KORKEA-AHO JO N N E R Ä SÄ N EN / O TA VA JUKKA VIIKILÄ MAIJA VILKKUMAA LI IS A VA LO N EN / G U M M ER U S TARJA HALONEN & MERI VALKAMA P ER TT U SA KS A / S& S ANJA SNELLMAN U LL A -M A IJ A LÄ H TE EN M Ä K I / W SO Y MATTI RÖNKÄ LI IS A VA LO N EN IL K K A SA A ST A M O IN EN / O TA VA
• 7 / 2024 • 25 ”O N EDESSÄSI erämaa, joka on kaikkein valtavinta aapojen maata, kaikkein suurimpien soitten, rämiöitten ja rimpien Lappia. Näet peninkulmaisia rannattomia aukeita, jotka jaoittelevat suuria metsiä. Näet isoja kiiluvia rimpejä, sekä mustia rapakoita ja mutalampia, vaanivia metsäpirun silmiä, jotka ilkeinä killistelevät sieltä ja täältä. Näet myös laajoja vetisiä auvakoita, joita ei ole kesäisin käynyt kuin lentävä lintu.” Näin kuvailee kansatieteilijä Samuli Paulaharju maisemaa Nattastuntureilta etelään vuonna 1939 julkaistussa teoksessaan Sompio. Nykyään maisemaa halkoo Eurooppatie 75, joka kiemurtelee Jäämeren rannalta Kreikkaan asti ja jota pitkin kulkee jos jonkinlaista tavaraa sekä valtava määrä ihmisiä suurten rekkojen ja linjaautojen kyydissä. Kesäkuun ilma Sodankylässä on tiheänään hyttysiä. Poikkeuksellisen lämmin ja epävakainen kevät on koetellut Suomea, ja monet lajit ovat kärsineet, mutta sääsket pörräävät ponnekkaina. Vain tuulenvire tarjoaa kulkijalle hetkellistä suojaa. Olemme Viiankiaavalla, joka on Sodankylän kupeessa sijaitseva Natura 2000 -ohjelmassa ja soidensuojelulailla suojeltu suoalue. Suo on poikkeuksellinen: siellä pesii useita harvinaisia lintulajeja, ja siellä kasvaa erittäin uhanalaisia kasveja. Tupasvillan, suopursun ja metsätähden täplittämä aapa jatkuu horisonttiin ihmissilmän erotuskyvyn rajamaille. Lammikot ja turve vuorottelevat, kun laaja suoalue ympäröi kulkijan monine lajeineen, ihmisen koskemattomana. Veden pinnalla kimaltaa hopeinen kerros rautaoksideja. Ne muistuttavat maaperästä, jonka päällä suo lepää muodostaen ohuen biologisen kerroksen kallioperän ja ilmakehän väliin. Nyt tuo kallioperä malmeineen on alkanut kiinnostaa ihmistä. Kaivosyhtiö AA Sakatti Mining on etsinyt alueelta maametalleja ja haluaa perustaa Viiankiaavan alle kaivoksen, josta louhia kuparia ja nikkeliä. Hanke jakaa mielipiteitä ja on noussut esimerkiksi tilanteesta, jossa vuosikymmeniä sitten ikuiseksi tarkoitettu suojelu halutaan nyt purkaa kaivos toiminnan tieltä. ENNEN IHMISEN SA APUMISTA , myöhäisellä jääkaudella, Viiankiaavan alueella sijaitsi Moskuvaaran jääjärvi, josta suo on pikkuhiljaa kehittynyt jäiden sulaessa. Alueen kivennäismaat ovat muotoutuneet jääkautisten jokien virroista, kun taas petäjäsaaret ja suon eteläja pohjoispuolilla sijaitsevat dyynit ovat syntyneet tuulen puhallettua irtohiekkaa nykyisiin paikkoihinsa. Suoalue on luonnollisessa jylhyydessään mykistävä. Näitäkin rimpinevoja ja lettoja on alun perin kulkenut pohjoisen alkuperäiskansa Aapa Kun kaivosyh ö Kun kaivosyh ö tulee kylään tulee kylään Viiankiaavalla yhdistyvät ihmisten toiveet, talouden reunaehdot ja luonnon kantokyky. Voiman reportaasi tarkastelee pohjoista konfl iktia eri näkökulmista. TEKSTI MITJA JAKONEN KUVAT VILPPU RANTANEN
• 26 • 7 / 2024 saamelaiset, joiden kansantarustossa Viiankiaapa esiintyy monissa kohdin. Suot ovat kautta historian kiehtoneet ihmismieltä, ja niitä on pidetty toismaailmallisina paikkoina. Ne ovat olleet rajamaita, joilla verho elävien ja kuolleiden välillä on ohuempi kuin muualla maailmassa. Niihin on haudattu kuolleita, ja niistä on löydetty muumioituneita ihmisiä – haudastaan nousseita menneisyyden olentoja, joiden maalliseen olemukseen olosuhteet ovat hapettomuudestaan huolimatta jättäneet jälkensä. Nyt 2000-luvulla Viiankiaavalla ollaan jälleen elämän ja kuoleman kysymysten äärellä. Sodankylä on noin 8 000 asukkaan kunta 130 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen. Se kamppailee suomalaiselle syrjäseudulle tyypillisten ongelmien kanssa. Väki vähenee, kun työpaikat hupenevat, nuoriso lähtee opiskelemaan ja vanhukset kohtaavat elämänsä pään. Vuodesta 1995 vallinnut väkimäärän lasku kääntyi hetkeksi nousuksi vuosina 2010–2013, jolloin avattiin Kevitsan kuparija nikkelikaivos. Kaivoksen toivottiin piristävän paikka kuntaa, mutta ainakin väestönkasvu jäi tilapäiseksi. Viiankiaavan alle kaavaillun kaivoksen toivotaan nyt puhaltavan Sodankylän talouteen uutta elämää. Samalla kaivos hyvin todennäköisesti tuhoaisi paikallisia ekosysteemejä ja tarkoittaisi lajien katoamista alueelta. Viiankiaapaa ei ole suotta suojeltu kaksinkertaisesti, ennen Natura 2000:a jo soidensuojelun perusohjelmassa 1980-luvulla. Nyt suojeluun kohdistuu kuitenkin ennennäkemätön paine. Täällä saatetaan ratkaista, kestääkö ikuiseksi tarkoitettu suojelu ihmis lajin ahneutta. Sodankyläläinen luonto on noussut kuumaksi poliittiseksi perunaksi ympäristökriisien ajan päättä jien pöydissä. Yh ö HYTTYSET LÄSÄHTELEVÄT vuokra-auton keulaan ja tuulilasiin kiemuraisella hiekkatiellä Viiankiaavan kupeessa. Matkan pysäyttää ensin järeä keltainen poroportti, sitten toinen samanlainen este, johon on asennettu vartiointiliikkeen kyltti. Se muistuttaa hämäävästi pääsykieltoa, mutta siinä on vain fi rman logo. Kameravalvonta, lukee vieressä. Portti on auki eikä missään lue, etteikö siitä saisi kulkea, ja matka jatkuu toisella puolella ilman ongelmia. Metsätie laajenee aukioksi, jolla on työmaakontteja, suuria pinoja metalliputkia sekä parkkeerattuja moottorikelkkoja ja mönkijöitä. Välineissä lukee suurin kirjaimin Kati, yksi alueella toimivista malminetsintäfi rmoista. Aavemainen hiljaisuus vallitsee, missään ei näy ihmisiä. Konttien kyljestä törröttää valvontakameroita. Ne luovat tunteen, että metsässä kulkijaa tarkkaillaan jostain kaukaa valvontakeskuksesta. Aukion laidalta tie jatkuu, kunnes se vaihtuu telaketjujen ja maastorenkaiden raastamaksi juurakkoiseksi metsäautotieksi, jota ympäröivät harva talousmetsä ja suolta sikiävät tiheät hyttysparvet. Matka jatkuu jalan. Siellä täällä metsän siimeksessä näkyy punaisia keppejä, joiden juuresta löytyy koekairauksissa porattuja reikiä. Niiden etsiminen on kuin sienestystä: ensin niitä ei tahdo huomata, mutta kun silmä harjaantuu, löytyy niitä joka puolelta. Ollaan aivan suon laidalla, koeporaukset jatkuvat suoaukealle. Täältä yhtiö on etsinyt arvokkaita mineraaleja. Toisin kuin Kevitsassa, Viiankiaavalle ei enää suunnitella avolouhosta. Sen sijaan yhtiö sanoo paikallistaneensa malmiesiintymiä suon alla, jonne kaivauduttaisiin tunneIhminen PITKOSPUUT KIERTÄVÄT pienen lenkin valtavan suoalueen pohjoispuolella. Kaija Kiuru istuu penkillä niiden varrella ja rapsuttelee lapinpystykorva Unnaa, joka on riehunut itsensä lätäköissä uuvuksiin ja kiertänyt hihnansa puiden ympäri. Kiuru ja Timo Helle muuttivat vuonna 2011 Rovaniemeltä Kiurun kotiseudulle Sodankylään. Helle on entinen Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja ja tämän jutun kirjoittajan isoisä. Kiuru puolestaan on kuvataiteilija, joka muistaa oman isoisänsä tehneen kesäisin heinätöitä suon luoteisreunalla – perheen tila sijaitsi lähistöllä. Kiuru kertoo yhteyden aapaan syventyneen, kun pariskunta lähti puolustamaan suota. Toimintaan ajoi tyrmistys ympäristön oikeuksien polkemisesta ahneuden nimissä. Kehkeytyi ajatus suoalueen käsittelemisestä kirjan muodossa. Vuonna 2022 julkaistu Viianki aapa ikuisesti on seitsemän vuoden työn tulos. Helle, mies seitsemissäkymmenissään, tarpoi kirjaa varten lantiota myöten vedessä saadakseen kuvattua Suomessa erittäin uhanalaisia suokukkoja. Myös nyt jo edesmennyt Aapo-poro oli suuri apu ja ystävä kuvausretkillä. Toisin kuin moottorikelkka, Aapo ei säikyttänyt lintuja, ja hän piti myös seuraa kireässä pakkasessa. Kiuru toteaa, että on ymmärrettävää suhtautua epäileväisesti kykyymme ratkaista luonnolle aiheuttamiamme ongelmia. Monet katastrofi n ehkäisemisen rajapyykit on jo ohitettu, ja tutkimus kertoo, että se on jo täällä. Mikään tuomiopäivän pasuuna Kiuru ei kuitenkaan ole. Liiallisen pessimismin ja synkkyyden ei saa antaa vallata mieltä, hän muistuttaa. On tärkeää organisoitua ja tehdä asioille jotain. Synkistely uuvuttaa ja estää toimimasta hyvien asioiden puolesta. Kiuru kertoo perehtyneensä kaivoslakiin, kaivostoiminnan perusperiaatteisiin ja erityiskysymyksiin. Hän ihmettelee sitä, miksi tavallisen kansalaisen tarvitsee vaivata päätään moisilla asioilla, jotka kuuluisivat viranomaisille. Jos kansalaiset voisivat luottaa siihen, että suojellut alueet pysyvät suojeltuina ja ympäristökysymyksissä toimitaan vastuullisesti, jäisi ihmisille aikaa muuhun. Timo Helle on koulutukseltaan biologi ja eläinekologian dosentti. Hän on harrastanut lintuja ja luonnossa liikkumista intohimoisesti pienestä pitäen. Hän kertoilee paikallisista suotyypeistä, raudan värjäämistä puroista, soista ja jokisuistoista. Sitten hän vakavoituu asteen ja palaa takaisin Viiankiaavan suo alueeseen. Täällä pesii ja kasvaa erittäin uhanalaisia lajeja. Muun muassa alueel la pesivät suokukot ja tukkasotkat tarvitsevat kosteikkoympäristöjä selviytyäkseen. Helle muistuttaa, että ELY-keskus on arvioinut kaivosprojektin luultavasti muuttavan suon ekosysteemiä perustavanlaatuisella tavalla. Kiuru ja Helle molemmat muistuttavat, että nykyisessä ympäristötilanteessa ei voi enää ajatella asioita raha edellä, vaikka kaivosyhtiö niin tekeekin. Helle myös huomauttaa, miten perustelut kaivokselle ovat muuttuneet läpi vuosien. Ensin kaivosta perusteltiin lähinnä työllisyydellä, mutta nykyään puhutaan akkumateriaalien tarpeesta. Perustelut tuntuvat elävän sen mukaan, mikä milloinkin vaikuttaa helpoimmalta tavalta saada kaivokselle kannatusta.
• 7 / 2024 • 27 Yh ö lia pitkin. Suurin huoli liittyy maanalaisen operaation vaikutuksiin maan pinnalla. Vastaavanlaiset kaivokset ovat laskeneet pohjaveden pintaa. Viiankiaavalla kosteikot kuivuisivat. Suon kuivuminen voisi aiheuttaa katastrofaalista tuhoa paikalliselle ekosysteemille ja pahimmillaan tehdä uhanalaisten lajien turvasatamasta niille elinkelvottoman. Kaivosyhtiö on kertonut pystyvänsä pumppaamaan valumavesiä takaisin alueelle, mutta suoalueen herkkä vesitasapaino voisi silti häiriintyä vakavasti. Luonnonvarakeskus on arvioinut, että kaivostoiminta johtaisi hyvin todennäköisesti ainakin kasviston muutoksiin. Luken mukaan muutokset suolla voisivat vaikuttaa negatiivisesti myös poronhoitoon ja kiihdyttää villien lajien kilpailua elintilasta. Metsäautotie haarautuu, ja toinen, uudempi tie, kääntyy syvemmälle metsän siimekseen. Se mutkittelee kilometritolkulla, luultavasti kohti uudempia porauspaikkoja. Maa on tuoreeltaan myllätyn näköistä ja juurakoissa paistaa vielä tuore kuoriutunut vaalea puu. KAIVOSYHTIÖ SAKATTI MININGIN emoyhtiö on brittiläinen ylikansallinen AngloAmerican PLC, jonka historia ulottuu 1900luvun alkuvuosikymmenien eteläafrikkalaiseen kaivosbisnekseen. Vuosien varrella kaivosyhtiö tai sen tytäryhtiöt ovat olleet kerta toisensa jälkeen keskellä monenlaisia kohuja. Kaivosyhtiö toimii ympäri maailmaa, ja sen useimmat edesottamukset liittyvät elinympäristöjen saastuttamiseen ja alkuperäiskansojen pakkosiirtoihin kaivostoiminnan tieltä. Kylä SODANKYLÄN KESKUSTASSA on vilinää. Paikkakunta herää vuosittain ympärivuorokautiseen eloon, kun elokuvaväki ympäri Suomea ja maailmaa saapuu kylään. Paikallisia raitilta löytyy silti. Kun heidän kanssaan puheeksi nousee kaivoshanke, eri näkökulmia nousee esille. Eräs paikallinen mies kertoo ajattelevansa kaivoksen rakentamista kunnan talouden näkökulmasta. Sodankylällä ei ole varaa kieltäytyä työpaikoista, saati niistä palveluista, joita kaivostyöläiset tuovat mukanaan. Vaikka mies kertookin välttävänsä äärimmäisyyttä suuntaan taikka toiseen, hän kertoo seuranneensa Kevitsan kaivosprojektia ja sanoo olevansa valmis ottamaan riskin uuden kaivoksen suhteen, jostainhan elanto on saatava. Asia on kuitenkin niin arkaluontoinen, ettei hän halua esiintyä omalla nimellään. Mies muistuttaa, että jo nyt alueella toimii kolme eri malminetsintäyhtiötä, jotka jo itsessään näkyvät ja kuuluvat kunnan jokapäiväisessä elämässä. Äärimmäisinä pidetyt mielipiteet eivät selvästi ole huudossa. Toinen paikallinen katsoo, että kaivoskysymyksissä mediatilaa saavat vain ääripäät. Mies kyllä kannattaa kaivosprojektia, mutta kuvaa elämää kuntalaisten kesken enimmäkseen sopuisaksi. Esimerkiksi hän mainitsee sivumennen Karppisen perheen, jossa isä on kaivosmies ja tytär ympäristöaktivisti. Hän kuitenkin murahtaa etelästä tulevista aktivisteista ja kritisoi sitä, miten ulkopaikkakuntalaisten toiminta tuntuu välillä siltä kuin muualta käsin pyrittäisiin määräämään, miten elinkeinoa harjoitetaan pohjoisessa. Suppeassa katugallupissamme ilmenee, että ainakin nuoremmasta polvesta löytyy kaivoksen vastustajia. Haastattelemamme nuorukainen ei kannata kaivosta. Hän epäilee kaivosyhtiön kykyä olla tärvelemättä suoaluetta. Samalla hän myös kertoo aiheen olevan melko kipeä kysymys paikallisille, joten kylällä siitä ei mielellään puhuta. Aihe jakaa ihmiset kahteen leiriin, ja näin pienessä paikassa on parempi sivuuttaa asia tavallisissa keskusteluissa. Mitä politiikkaan tulee, hän pohtii kuntapäättäjien luotettavuutta, onhan melkoinen summa kunnan verokassasta peräisin kaivoksista. Lauletaanko sen lauluja, kenen leipää syödään? TUNNETUIMMAT KAIVOSHANKKEEN kriitikot – ja ”ääriajattelun” edustajat – lienevät Riikka Karppinen, mainitun Karppisen perheen tytär ja hänen puolisonsa Mikko Sipilä. Heistä ensimmäiseen koko Viiankiaapa on monen mielessä henkilöitynyt. Alun perin Karppinen aktivoitui Viianki aavan suojelemiseen vuonna 2010. Pari vuotta myöhemmin hän pyrki Sodankylän kunnanvaltuustoon. 18-vuotias opiskelija nousi ensi yrittämällä valtuustoon ja toi sinne samalla vihreiden ensimmäisen paikan. Nyt 12 vuotta myöhemmin Karppinen istuu Sipilän kanssa Sodankylän kunnantalolla kunnanhallituksen huoneessa. Seinustalla on Suomen kartta, jossa suojelualueet piirtyvät maastoon vihrein viivoin. Vaikka Karppinen valittiin äänivyöryllä, hän sai myös huomata monet vanhanaikaiset asenteet, jotka liittyvät nuoriin naisiin politiikassa. Monelle pelkästään se, että nuori nainen lähti politiikkaan – ja vielä edistysmielisellä agendalla – oli, ja on yhä, liikaa. Kuittailua saa kuulla enemmän kuin tarpeekseen. Toisaalta Karppinen ja Sipilä huomauttavat, että kaivoshankkeen kannattajat eivät muutenkaan kovin auliisti anna muiden kommentoida kaivosasiaa, vaan jostain syystä puhuja on aina väärä ihminen ottamaan kantaa. Helsingistä käsin asiaa kommentoivat leimataan heti ituhipeiksi tai viherkommareiksi, jotka päsmäröivät pohjoisen asioissa. Karppiselle taas on kuittailtu itsekkäästä omien kotipaikkojen puolustamisesta. Viiankiaavan kohdalla keskustelu ja perustelut kaivoksen rakentamiselle ovat muutenkin täynnä ristiriitoja, ja monesti politiikkaa tehdään mielikuvien varassa. Elokapinan aktivistien perehtyneisyyttä Karppinen ja Sipilä kiittävät samalla kun toteavat, että paikallisille tarjottu tiedotus on varsin värittynyttä tai olematonta. Mikko Sipilä on Helsingin yliopiston professori, joka johtaa Värriön tutkimusasemaa Sallan kunnassa. Hän kertoo kaivostilanteesta tieteentekijän näkökulmasta. Uuden tiedon julkistaminen on paljastanut valtavia ristiriitoja kaivosyhtiön viestinnässä. Viiankiaavan malmiesiintymää on kuvailtu aikaisemmin julkisuudessa Euroopan mittakaavassa poikkeukselliseksi, ja yhtiö on esit
• 28 • 7 / 2024 tänyt, ettei ihmiskunnalla ole varaa jättää sitä louhimatta. Sipilä julkaisi kuitenkin keväällä 2024 laskelmansa siitä, että Viiankiaavan alla lepäävät malmiesiintymät ovat merkittävästi pienempiä kuin aiemmin on annettu ymmärtää. Suurimmillaankin varat riittäisivät kuparin osalta globaaliin kysyntään kahdeksitoista päiväksi, ja nikkeli vastaavasti parhaimmillaan kuudeksi viikoksi. ”Eihän tämä ole millään mittakaavalla maailmanluokan esiintymä”, Sipilä sanoo. Malmien louhimisen perustelu ympäristönäkökulmasta vält tämättömänä on Sipilän mukaan kyseenalaista. ”Ei niitä metalleja lopulta käytetä kuin murto-osa vihreään teknologiaan, tuskin siitä kuparista pelkkiä tuuli voimalan käämejä tehdään”, hän kuvaa. Kaivosyhtiö on perustellut pientä ja rikasta malmiesiintymää ympäristöystävällisempää louhia kuin suurta ja köyhää esiintymää. Tämä on taas ristiriidassa luvattujen suurten työllisyysvaikutuksien kanssa, Sipilä huomauttaa. KAIVOSYHTIÖ ON MYÖS EHTINYT käyttää kyseenalaisia keinoja vastustuksensa kitkemiseen. Eräänä iltana kevättalvella 2024 Riikka Karppinen kääntyi autollaan Viiankiaavalle johtavalle tielle seuraavan päivän ulkomaisen vieraan paikalle tuomista varten selvittääkseen onko reitti aurattu. Pientareelle pysäköity auto lähti madellen seuraamaan häntä. Seuraavana päivänä, kun Karppinen saapui vieraansa kanssa alueelle, he kohtasivat lukitun poroportin sekä vartijoita. ”Onko teillä nimiä?”, vartijat kysyivät. ”On meillä nimet”, Karppinen vastasi. On erikoista ja poikkeuksellista, että jokaisenoikeuden nojalla luonnossa liikuttaessa vartiointifi rma tulee kyselemään nimiä, Karppinen sanoo, eikä mitään velvollisuutta henkilöllisyyden todistamiseksi tietenkään ole. Hän kertoo vartijoiden todenneen, että tietävät kyllä kuka Karppinen on ja osaavat arvata, millä asialla tämä liikkuu seudulla. He olivat estäneet Karppista ja tämän vierasta kulkemasta alueella sillä verukkeella, että kyseessä on työmaa-alue. Kun asiasta nousi kohu, yhtiö perusteli nimien kyselyä aktivistien mielenosoituksilla. Epäselväksi jäi, miten nimet auttavat yhtiötä aktivistien tunnistamisessa, elleivät he ylläpidä ole laitonta henkilörekisteriä mahdollisista mielenosoittajista. Karppinen kertoo myös tien varressa olleesta merkitsemättömästä riistakamerasta, joka on sittemmin kadonnut. JOS HALUA A R AKENTA A kaivoksen Suomeen, tarvitsee paljon lupia, kuten kaivosluvan ja ympäristöluvan, minkä lisäksi laajamittaisesta kaivoksesta on tehtävä myös ympäristöarviointi, johon Viiankiaavankin tapauksessa liitetään myös Natura-arviointi. Koska Viiankiaapa on Natura 2000 -suojelun piirissä, sitä suojaa luonnonsuojelulaissa säädetty heikentämiskielto: alueen suojelun perusteena olevia luontoarvoja ei saa merkittävästi heikentää. Jos laissa määrätty arviointija lausuntomenettely osoittaa hankkeen heikentävän merkittävästi suojeluarvoja, se voidaan kuitenkin hyväksyä, jos kaksi ehtoa täyttyy: suunnitelmalle ei ole vaihtoehtoista ratkaisua ja valtioneuvosto päättää hankkeen olevan toteutettava ”erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavasta syystä”. Olennaista on, mikä lasketaan tarpeeksi pakottavaksi syyksi. Kaivoksen tärkeyttä on perusteltu sillä, että ilmastonmuutokseen vastaamiseksi energiajärjestelmän käyttövoimamurrokseen tarvitaan akkumateriaaleja. Mikko Sipilän tutkimukset ovat puolestaan osoittaneet maametallien määrän kaivosalueella riittävän lähinnä keskisuurelle kaivokselle. Samoin edellytys siitä, ettei hankkeelle ole vaihtoehtoista ratkaisua, on merkittävä. Löytyykö vastaavia metalleja paikoista, joissa tuhot luonnolle olisivat pienempiä? Onko energiajärjestelmän uudistamisessa välttämätöntä kuluttaa kiihtyvällä määrällä neitseellisiä mineraaleja, ja onko se kestävä ratkaisu? YMPÄRISTÖOIKEUDEN PROFESSORI Kai Kokko Helsingin yliopistosta osaa kertoa luonnonsuojeluja kaivoslaeista ja niiden merkityksestä Natura 2000 -suojellulla alueella. Sana ”pakottava” tarkoittaa sitä, että hankkeesta saatava etu on suurempi kuin arvioinnissa yksilöity alueen koskemattomuudelle koituva haitta. ”Erittäin tärkeä yleinen etu” puolestaan tarkoittaa, että hanketta arvioitaessa katsotaan nimenomaan siitä seuraavan yhteiskunnallisen edun painavuutta. Kaivosyhtiölle hankkeesta voisi olla paljon yksityistä hyötyä, mutta sillä saavutettava yleinen etu ratkaisee, voidaanko suojelusta poiketa. Suomalaisessa kaivoslaissa on kansainvälisesti erityistä se, että toimilupaa harkittaessa punnitaan myös yleistä ympäristöetua osana luvan myöntämistä, Kokko kertoo. Liian riskialttiille hankkeelle lupaa ei voida myöntää. Professori Kokko kertoo, että luvan saaminen voi varovaisuusperiaatetta noudattaen estyä Natura-suojelun vuoksi, jos merkittäviä ympäristöhaittoja kohteen luontoarvoille ei voida objektiivisesti sulkea pois. Hanke voidaan kuitenkin hyväksyä, jos se ei aiheuta koko suojeluarvon tai sen osan pysyvää tai korvaamatonta menetystä – sellaista, joka vaikuttaisi alueen koskemattomuuteen. ”Näin on silloin, kun ei ole olemassa mitään tieteelliseltä kannalta järkevää epäilyä tällaisten vaikutusten aiheutumatta jäämisestä”, Kokko kiteyttää EUtuomioistuimen linjan. Kokko sanoo, että näin ollen kaivoshanke voi estyä, jos jää tieteellisesti pätevä epäily esimerkiksi Natura-suojelun vaarantavasta suon kuivamisesta. Koska kaivoslupaharkinnassa huomioitava Natura-suojelun heikentämiskielto on oikeusharkintaa, siinä ei punnita hankkeen taloudellista tai poliittista etua, Kokko muistuttaa. Sen jälkeen voidaan hakea poikkeuslupaa valtioneuvostolta. Poikkeuslupaharkinnassa tutkitaan, onko hankkeelle vaihto ehtoa tai onko sille sellainen painava peruste ja yleinen pitkän aikavälin yhteiskunnallinen intressi, joka ylittäisi alueen luonnonsuojelun painoarvon. Kokko pitää ennenaikaisena kommentoida juuri Viiankiaavan prosessia, varsinkin tuntematta kaikkia yksityiskohtia. Yleisellä tasolla hän kertoo, että ELY-keskus viranomaistahona lausuu hankkeen ympäristövaikutuksista. Lausunto otetaan huomioon hankkeen lupapäätöksissä, joista voi valittaa hallinto-oikeuteen ja edelleen valitusluvan saatuaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tarvittaessa korkein hallintooikeus hakee EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua. Prosessi on pitkä, ja ollaan vielä kaukana siitä pisteestä, jossa Viiankiaapa nousee mahdolliseksi ennakkotapaukseksi Natura 2000 -suojelun purkamisessa. Lisäksi pitäisi muuttaa vuoden 1988 lakia ja asetusta, joilla Viiankiaavan aiemmasta suojelusta päätettiin. Näyttää siltä, että Viiankiaavan kohtalon paljastaa ainoastaan aika. Suolla seisoessa se tuntuu pysähtyneen ihmismielen tavoittamattomiin. Kuka tietää, miltä Viiankiaapa, Sodankylä, Saamenmaa, Suomi tai maailma näyttävät edes kahdenkymmenen vuoden päästä. Laki
• 7 / 2024 • 29 KANSATIETEILIJÄ Paulaharju tallensi laajasti Kemi-Sompion elämää ja kertoi aapasoiden olleen metsänpeikkojen ja staalojen asuinpaikkoja ja kulkumaita. Hän kertoi, miten itse piru oli pitänyt siellä tansseja ja juoksukilpailuja sekä siitä, miten aapasuon selällä hoviaan pitivät ankarat haltiat, jotka repivät jopa ylpeimpinä kasvavat puut hengiltä ja jättävät ne kuiviksi keloiksi napottamaan muutoin avoimelle aapamaalle. Suo on täynnä elämää. Hillankukat täplittävät suon pintaa. Lukemattomat hyönteiset surisevat, yli lentää joutsenia. Kurjet nousevat jängältä lentoon kulkijan ilmestyessä metsän siimeksestä aukean laitaan. Suo on aina loistossaan. Keväällä harvinaiset lintulajit pesivät ja käyvät soidinmenojaan aavalla. Porot kulkevat siellä mielensä mukaan erotus aikoja lukuun ottamatta ympäri vuoden kuorien syksyisin sarvistansa vanhan nahan matalana kasvaviin puihin. Niin ne tekivät jo Paulaharjun näitä mantuja tarkastellessa. On meistä itsestämme kiinni, millaista tarinaa oman aikamme tarinankertojat voivat jälkipolville kirjoittaa. Aapa, loppu
• Välimerenkatu 14, Jätkäsaari, 00220 Helsinki Katso ohjelmistomme: www.viirus.fi Viirus on esittävän taiteen näyttämö ja taiteellisen ajattelun alusta. Meillä on sekä omia tuotantoja että laaja vierailuohjelmisto. Kaikessa toiminnassamme meitä ajaa halu ravistella esittävän taiteen traditioita, ja synnyttää yllättävää liikettä ajattelun, ruumiin ja rakenteiden tasolla. Uskomme taiteeseen ja omaperäisyyteen, sekä siihen että jokainen teos on ehdotus jostakin: maailmasta, yhdessäolosta, tuntumisesta ja esimerkiksi siitä mikä on radikaalia tai tuottaa nautintoa tässä hetkessä. Elämme koettelevia aikoja taiteen rahoituksen kannalta. Me kuitenkin uskomme taiteen merkitykseen ja tarpeellisuuteen ihmisen elämässä. Haluamme Viiruksen toiminnan kautta mahdollistaa uuden taiteen syntymisen ja elinvoimaisuuden ja sitä kautta uusien elämysten syntymisen. Olemme sitoutuneet tähän tehtävään instituutiona ja toteutamme sitä vakavuudella ja ilolla. <3: viiruslaiset NOBELFESTIVALEN Uusia tekstejä näyttämölle SELMA LAGERLÖF | 30.10. Malin Kivelä ja Jorunn Lavonius Keskustelu Ebba Witt-Brattströmin kanssa ANNIE ERNAUX | 27.11. Rosanna Fellman ja Nina-Maria Häggblom Keväällä 2025: SVETLANA ALEKSIJEVITJ HERTA MÜLLER TONI MORRISON klo 18.00 | SFV-huset G18, Yrjönkatu 18, Helsinki Liput: maksa mitä voit ja haluat! | Lisätietoja: klockrike.fi Kädellinen-kädetön, jalkainen-jalaton, päinen-mieletön. Kädellinen-kädetön, jalkainen-jalaton, päinen-mieletön. 14.-22.11. Cirko, Helsinki Koreografi Joona Halosen nykytanssiteos Liput: 10/20/34€ | tiketti.fi Ensi-ilta 14.11. Sohjois-Suomen viilein festivaali kokoaa yhteen esittävän taiteen herkkuja ja tarjoilee ne neljässä päivässä Kajaanissa 28.11.-1.12. Katso ohjelmisto www.visitkajaani.fi/ranta Tule Kajaaniin, näe ja koe kaamoksen utuinen syli ja Räntä! TUOMAS RANTASEN TEATTERIN POLITIIKKAA -PODCAST Kuunneltavissa yli 80 jaksoa. Kuuntele Spotifysta tai osoitteesta voima.fi/audio
• 7 / 2024 • 31 Suomen turvebisnes Ruotsissa Länsiruotsalaisella pikkupaikkakunnalla vastustetaan kiihkeästi Neova-yhtiön turpeennostoa. Alueelle on julistettu omaehtoinen luonnonpuisto. Taustalla on Återställ Våtmarker, joka järjesti mielenosoituksen myös Suomen Eduskuntatalolla, jonka pylväitä maalattiin punaisiksi. ”I HAN tolkienmainen hyvä vastaan paha -asetelma”, toteaa Länsi-Ruotsin Grimsåsissa aktiossa kolme viikkoa viettänyt aktivisti Återställ Våtmarker -liikkeen infotilaisuudessa elokuussa. Liikkeen nimi tarkoittaa suomeksi Ennallistakaa kosteikot, ja se on yksi ruotsalaisen ympäristöliikkeen näkyvimmistä toimijoista. Ympäristöryhmä on keväästä asti vastustanut turpeennostoa eri tavoin Tranemon kunnassa noin sata kilometriä Göteborgista itään Grimsåsin taajaman viereisellä suolla. Aktivistit ovat sulkeneet teitä ja tukkineet ojia, jotta suo ei kuivuisi. Nyt he ovat julistaneet omin päinsä alueen luonnonpuistoksi. Toimilla pyritään vaikuttamaan ensisijaisesti Suomen valtion ja kuntien omistamaan yhtiöön. ”Kohteemme on nimenomaan Neova, joka vastaa 70 prosentista koko Ruotsin turpeennostosta”, kertoo Återställ Våtmarkerin mediayhteyshenkilö Helen Wahlgren. Neova tunnettiin ennen vuoden 2021 uudelleenbrändäystä Vapona ja ennen yhtiöittämistään muun muassa Valtion polttoainetoimistona. Se on siirtynyt tuotannossaan ja erityisesti markkinointikuvastossaan energiaturpeesta ”vihreämpään” kasvuturpeeseen. Energiaturpeella tarkoitetaan turvetta, jota poltetaan sähkön ja lämmön tuottamiseksi, kasvuturvetta käytetään viljelyalustana. Kuluttajille Neova myy turvetta Kekkilä-tuotemerkillä. Turpeennosto itsessään päästää ilmakehään hiilidioksidia käyttötarkoituksesta riippumatta, ja kasvuturvekin pitkällä aikavälillä saman verran kuin saman turpeen polttamalla vapautuisi. ”Neovalaiset työskentelevät etujärjestö Svensk torvin kanssa ja viherpesevät alaa. Yrittävät luoda mielikuvaa, että turpeennosto olisi kuin porkkanoiden viljelyä”, Wahlgren sanoo suomalaisyhtiöstä. Lääninhallitus on myöntänyt Neovalle luvan koko Grimsåsin suon turpeen nostoon, mutta käytännössä se saa koskea vain puoleen suosta. Paikallinen teollisuusyhtiö, valokuitukaapeleita valmistava Nexans, joka omistaa lopun osan turvemaasta, kanteli luvan myöntämisestä. Alueen suurin työllistäjä pelkää, että paljon pölyä tuottava turpeennosto vaarantaa luontoarvojen lisäksi korkeateknologisen tuotannon, joka vaatii äärimmäistä puhtautta. Ruotsin hallitus päätti myöntää toimintakiellon Nexansin osalle maata, ja sen on määrä ratkaista koko suon kohtalo myöhemmin syksyllä. ÅTERSTÄLL VÅTMARKER on tullut tunnetuksi ”tavallisia ihmisiä” häiritsevistä moottoritiesuluistaan ja yleisötapahtumien keskeytyksistä. Grimsåsissa järjestöllä on poikkeuksellisen vahva paikallisten asukkaiden tuki. Asukasyhdistys on pitkään vastustanut Neovan suunnitelmia alueella ja yhdessä paikallisen Grimsås IF -urheiluseuran kanssa ilmaissut tukensa Återställ Våtmarkerin toimille. Kolme viikkoa kestäneessä ak tiossa heinäkuun lopulla paikalla kävi yhteensä kuutisenkymmentä aktivistia. ”Vuorotellen pysäytimme koneita ja vuorotellen rakensimme luonnonpuistoa”, sanoo Wahlgren. ”Tukimme myös strategisesti ojia Nexansin maalla.” Poliisi seurasi aktivistien toimintaa aluksi vierestä, mutta päätti sitten yllättäen, että tonttirajan ylittäminen on rangaistavaa, Wahlgren kertoo. Rikosnimike on törkeä laiton tunkeutuminen (grovt olaga intrång), josta voidaan tuomita puolesta vuodesta kolmeen vuoteen vankeutta. Osa aktivisteista istui hetken myös pidätettynä. TEKSTI JA KUVAT MIRO JOHANSSON
• 32 • 7 / 2024 Elokuun alussa aktivistit vihkivät käyttöön alueelle omin päin perustamansa luonnonpuiston. Idea luonnonpuistosta tuli halusta jättää pysyvä positiivinen jälki alueelle. Nyt siellä on tähystystorni, infotaulu ja pitkospuita, joita pitkin kulkea. ”Kenelläkään meistä ei ollut nikkarointitaitoja”, nauraa Wahlgren. Tekemällä kuitenkin oppi ja taakkaa jakamalla työ saatiin tehtyä. ”Pieni ihminen voi nousta isoa yritystä vastaan. Voimme ottaa itsellemme sen vallan, jotta kaikki pääsisivät nauttimaan luonnosta. Tämä on meidän yhteistä vaurauttamme.” NEOVAN TURVETUOTANNON johtaja Pasi Rantonen antoi Voimalle haastattelun ennen aktivistien tempausta eduskuntatalolla. Hän ei suostunut näkemään yhtiötään tai alaansa pahana ja empii keskustellessaan ilmastokriisin kiireellisyydestä. ”En kiistä, etteikö ilmaston lämpeneminen todennäköisesti olisi ihmisen aikaansaama, mutta millä ihmisen toimenpiteillä se on saatu aikaan?” Rantonen korostaa turvetuotannon jälkeisen ennallistamisen merkitystä. ”Turvetuotantoalueet ovat vähenemässä ja koko ajan ennallistetaan alueita, joista tulee hiilinieluja. En millään näe tilannetta niin, että me olisimme se viimeinen naula arkussa. Päinvastoin, olemme koko ajan etenemässä siihen suuntaan, että oma osuutemme on tehty.” Rantonen kutsuu aktivistien toimintaa Ruotsissa aggressiiviseksi ja epä demokraattiseksi. Toisaalta, Grimsåsin tapahtumat nousivat uutisiin heinäkuussa, kun Neovan työntekijä kävi kuristusotteella käsiksi aktivistiin. Video tapahtumasta levisi niin sosiaalisessa kuin perinteisessäkin mediassa. Återställ Våtmarker sanoo kyseessä olleen kolmas kerta, kun vastaavaa tapahtuu. Rantonen ei halua kommentoida tapahtunutta, mutta toteaa, että asiasta on poliisin rikostutkinta käynnissä. VALOKUITUKA APELEITA valmistava Nexans työllistää Grimsåsissa lähes 500 henkeä vihreälle siirtymälle tärkeällä alalla. Rantonen ei halua ottaa kantaa turpeennoston vaikutuksiin sille, mutta sanoo keskustelujen olevan käynnissä sidosryhmien kanssa. Elokuussa Grimsåsin asukasjärjestö järjesti keskustelutilaisuuden, jonne oli kutsuttu kaikki osalliset. Neova kieltäytyi osallistumasta keskusteluun Återställ Våtmarkerin kanssa. Aktivistit jättäytyivät pois paneelikeskustelusta, jotta Neovan edustaja saataisin paikalle, mutta yhtiö jätti silti tulematta. ”Paikalliset ovat hoitaneet asiaa, en tiedä tuosta keskustelusta mitään”, Rantonen vastaa. Mahdolliset ympäristörikokset eivät huoleta Rantosta, vaikka sellaisesta on ilmoitettu elokuun lopussa. Ohitusoja kulkee suoraan viereiseen puroon ilman puhdistavaa sedimenttiallasta välissä. ”Tämäkin on osa valmisteluprosessia ja olemme jatkuvassa keskustelussa viranomaisten kanssa”, toteaa Rantonen. GRIMSÅSIN tee-se-itse-luonnonpuiston tulevaisuus on vielä epävarma, mutta aktivistit ovat suunnitelleet paikalle tapahtumia. Myös yhteistyötä kirkon kanssa on vireillä: paikallinen pappi on lupautunut pitämään jumalanpalveluksen suolla. ”Kirkolla on valtaa, ja sen olisi jo pitänyt ottaa kantaa ympäristön, Jumalan luomuksen, puolesta. Kirkko on iso metsänomistaja ja harjoittaa metsä taloutta. Silti se, että suon reunalla pidetään jumalanpalvelus, on iso juttu”, sanoo Återställ Våtmarkerin Wahlgren. Karttakuva Grimsåsista sekä Neovan turvemaista Ruotsissa vuonna 2021. TEKSTI JARI TAMMINEN R UOTSALAISET ja suomalaiset aktivistit levittivät maalia eduskuntatalon pylväisiin. Kertaheitolla koko kansakunta sai tietää, että suomalainen valtionyhtiö tekee turvebisneksiä Ruotsissa. Moni loukkaantui tempauksen muodosta, eikä halunnut kuulla sen perusteista. Onneksi media tarttui myös itse asiaan eli turpeen nostamiseen ja polttamiseen. Moni tapahtunutta kommentoinut ehti kertomaan, että väärin sammutettu. Asiasta olisi pitänyt puhua rakentavasti ja kohteliaasti, edetä prosessin mukaisesti. Kenties näin. Toisaalta, rakenteellista ongelmaa voi olla mahdoton korjata rakenteen määrittelemällä tavalla. Rakenne, johon aktivistien kannustetaan luottamaan on myös rakenne, joka on alkujaankin maalannut meidät nurkkaan. Keskustelua määrittävät myös poliitikkojen linjaukset. Istuva hallitus on keskittynyt pensan halpuuttamiseen, ja samalla aktivistien ja tutkijoiden viestit ovat kaikuneet kuuroille korville. Onko silloin yllättävää, että rationaalisesti ihmisen (ja muiden lajien) selviytymisestä huolestuneet turvautuvat hieman isompaan megafoniin? Mutta kannattiko tempaus? Usein aktivismin vaikutus on hidasta ja jäljet näkyvät viiveellä. Saattaa siis olla, että aktivistit onnistuivat, tai sitten eivät. Toistaiseksi on kuitenkin turhan aikaista arvioida sitä. Kritiikkiä kotikentällä Eduskuntatalo 25. syyskuuta 2024. ”EN KIISTÄ, ETTEIKÖ ILMASTON LÄMPENEMINEN TODENNÄKÖISESTI OLISI IHMISEN AIKAANSAAMA, MUTTA MILLÄ IHMISEN TOIMENPITEILLÄ SE ON SAATU AIKAAN.” Elo kap ina
• TOTUUS JA KAUNEUS Naomi Alderman TULEVA G U M M E RU S Voima-romaanin tekijän viiltävä kuvaus tekoälyajan superrikkaista ja vallan keskittymisestä. Han Kang ÄLÄ JÄTÄ HYVÄSTEJÄ G U M M E RU S Palkitusta Vegetaristiteoksesta tunnetun kirjailijan riipaiseva kuvaus muistamisen tärkeydestä. Nina Honkanen RAKKAANI, VLADIMIR I N T O Rohkea ja omalakinen romaani rakkaudesta sekä vallanhimosta – ja siitä, mihin kaikkeen ne voivat johtaa. Risto Pakarinen ALPO I N T O Jääkiekon kauhukakara, kosmopoliitti, mestarivalmentaja, kulttuurivaikuttaja, seikkailija ja aikaansa edellä ollut pelin filosofi – Alpo Suhonen. Anna Kontula KADONNEEN JÄRJEN METSÄSTYS I N T O Menikö jo liikaa tunteisiin? Markku Mantila ja Jouni Mölsä VALEHTELUA, VAKOILUA JA VALTIOLLISTA VAIKUTTAMISTA D O C E N D O Kokeneet asiantuntijat avaavat näkymän valtiollisen viestinnän varjoisaan maailmaan, missä mikään ei ole sitä miltä näyttää. Maxim Fedorov SODAN NÄYTTÄMÖT D O C E N D O Ukrainan sotanäyttämöt toimittajan silmin. Millaisia paikkoja sodassa tuhoutuneet ukrainalaiskaupungit ovat olleet? Anu Kuistiala ja Arja Paananen Anu Kuistiala ja Arja Paananen Anu Kuistiala ja KIEHTOVA KATALA VENÄJÄ ARJA PAANASEN SILMIN D O C E N D O Uskomattomia, traagisia ja koomisia tositarinoita Neuvostoliitosta ja Venäjältä. Jouni Hemberg KOLME KILOA MAISSIA Elämäntyöni kriisien ja katastrofien keskellä D O C E N D O Kun hätä on suuri, tuleeko kukaan apuun? Jouni Hembergin elämäntarina antaa uskoa siihen, että maailmanparantamisessa on järkeä. Heidi Holmavuo ja Sami Sallinen VIHAINEN MIELI Maalittamista ja vihapuhetta D O C E N D O Kirja sukeltaa maalittamisen kokonaiskuvaan, ilmiöön, sen yleisyyteen ja taustasyihin sekä pohtii sitä kuka maalittaa ja miksi. 32 32 € 32 € 32 32 32 € 32 € 32 30 30 € 29 € 29 € 29 34 34 € 34 € 34 27 € 27 € 27 27 € 27 € 27 27 € 27 € 27 29 € 29 € 29 29 € 29 € 29 Markus Kantola AATTEIDEN YHDYSVALLAT G A U D E A M U S Teos vie mukanaan aatteelliseen keskusteluun 1800-luvun lopun kapitalismikritiikistä kristillisen oikeiston nousuun. Ritva Kylli RUOKAA REISSUSSA G A U D E A M U S Lähde mukaan makumatkalle suolakalojen, lihapiirakoiden, höyrynakkien, katkarapujen ja muiden eväiden historiaan. Kaarina Koski, Marko Lamberg, Kirsi Kanerva & Anu Korhonen Lamberg, Kirsi Kanerva & Anu Korhonen Lamberg, Kirsi Kanerva POHJOISET PAINAJAISET G A U D E A M U S Suomalaisia ovat öisin piinanneet arkihuolien lisäksi niin helvetin näyt, sotien muistot kuin Kyllikki Saaren murhakin. Hanna Ylöstalo, Heini Kinnunen, Emma Lamberg & Inna Perheentupa Kinnunen, Emma Lamberg & Inna Perheentupa Kinnunen, Emma Lamberg FEMINISMIÄ TALOUTEEN G A U D E A M U S Olisiko tasaarvoinen, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja ekologisesti kestävä maailma sekä talousajattelu mahdollista? Ilari Taskinen TERVEISENI TÄÄLTÄ JOSTAKIN G A U D E A M U S Suomalaissotilaiden kirjeenvaihdosta muodostui elämänlanka sodan rasitusten ja surujen keskellä. Mikael Psellos BYSANTIN HOVIMIES G A U D E A M U S Silminnäkijän värikäs kertomus keisarinhovien kietoutuvista kohtaloista vallanhimon, talouden ja politiikan syövereissä. 27 € 27 € 27 27 € 27 € 27 32 32 € 32 € 32 32 32 € 32 € 32 32 32 € 32 € 32 32 32 € 32 € 32 27 € 27 € 27 Olga Tokarczuk ANNA IN maailman hautakammioissa S Ä R Ö T Ä R Nobelistin feministinen ja jungilainen tulkinta muinaisesta sumerilaisesta Inanna-myytistä. Tiina Raevaara IKUISEN ELÄMÄN LYHYT HISTORIA L I K E Pitkän iän salaisuus miksi haluamme löytää sen? Palkitun tieteenpopularisoijan tarinallinen tietokirja hyvinvoinnin trendiaiheesta. 32 32 € 32 € 32
• 34 € Julian Baggini FILOSOFISEN AJATTELUN OPAS N I I N & N Ä I N Filosofisen ajattelun opas on jykevä, tukeva ja helppotajuinen kriittisen ajattelun ohjenuora ja itsenäisen järjenkäytön teroitin. Scott Samuelson ROOMA Hyvän elämän kaupunki N I I N & N Ä I N Filosofinen matkaopas, joka sekä mukavasta elämästä että hyvästä elämästä kiinnostuneiden kannattaa ottaa mukaansa. Tim Harford KUN MAAILMA EI TÄSMÄÄ N I I N & N Ä I N ”Jokainen poliitikko ja journalisti pitäisi pakottaa lukemaan tämä kirja.” – Stephen Fry 37 € 31 € Lina Wolff RAKASTAJAT O TAVA August-palkittu kulttiromaani himosta ja kirjallisuudesta sekä niiden kaameista vääristymistä. Markus Nummi KÄRÄJÄT O TAVA Huikea historiallinen romaani salaperäisestä rikosvyyhdistä, sydämiin kätketystä, vuosikymmenet ylittävästä ystävyydestä ja rakkauden voimasta. Pajtim Statovci LEHMÄ SYNNYTTÄÄ YÖLLÄ O TAVA Järisyttävä, unohtumaton romaani elämänmittaisesta syyllisyyden tunteesta ja uskosta pahimpaan. Ilmestymispäivä 5.9. Laura Malmivaara ILTATÄHTI O TAVA Omakohtainen yhdenpäivänromaani on intensiivinen ja haikean kaunis kuin pitkä, lämmin elokuun ilta. 32 € 32 € Miina Supinen KULTAINEN PEURA O TAVA Säkenöivän tarinankertojan romaani täynnä mystiikkaa, rakkautta, huumoria ja menneisyyden lumoa. Pihla Hintikka ÄIDIN OMA O TAVA Pariisilaistuneen toimittajakirjailijan terävä ja koskettava romaani sukeltaa syvälle äitiyden, hoivan ja lisääntymisoikeuksien kysymyksiin. Roope Lipasti LUUTNANTTI STRÖBELIN ISTUMAJÄRJESTYS A T E N A Historiallisessa romaanissa helmenompelija Valpuri rakastuu salaperäiseen luutnanttiin. Valpuri on tahollaan naimisissa, mutta lapseton, kunnes alkaa odottaa luutnantille lasta. Oksana Vasjakina ARO O TAVA Rohkeudestaan ylistetyn, kotimaassaan kielletyn venäläiskirjailijan katse kääntyy äidistä isään omakohtaisen romaanitrilogian toisessa osassa. Jonas Hassen Khemiri SISKOKSET O TAVA Pohjoismaiden tunnustetuimman nykykirjailijan ylistetty romaani ihmisten välisistä säikeistä, jotka jatkuvat kuin kirous, kuin lupaus. Sally Rooney INTERMEZZO O TAVA Kulttikirjailijan odotettu romaani kysyy, miten paljon ihminen voi kantaa sisällään särkymättä. 35 € 30 € 35 € 35 € 35 € 35 € 35 € 32 € 34 € 32 € Ben Macintyre KOVA JOUKKO A T E N A Tosielämän trillerien mestari kertoo sotahistorian uhkarohkeimman erikoisjoukon tarinan. maan ja taivaan välissä Aleksei Navalnyi PATRIOOTTI O TAVA Vankeudessa kuolleen Aleksei Nalvalnyin testamentti elämästään. 33 € Peter Frankopan MAAN JA TAIVAAN VÄLISSÄ A T E N A Vallankumouksellinen tietokirja paljastaa ilmaston dramaattisen vaikutuksen sivilisaatioihin. Ursula K. Le Guin KOMPASSIRUUSU M O E B I U S Ursula k. Le Guinin Kompassiruusu on kokoelma novelleja kirjailijan räiskyvimmältä luomiskaudelta, 1970luvulta 1980-luvun alkuun. Vladimir Nabokov KUTSU MESTAUKSEEN M O E B I U S Kutsu mestaukseen, Vladimir Nabokovin ”ainoa proosarunoelma”, on kirjailijan venäläisen kauden parhaimpia. Italo Svevo ONNISTUNUT KEPPONEN I M P RO M P T U Tarina ikääntyvästä triesteläisestä kirjailijasta, jonka menestyksen päivät vaikuttavat koittaneen. Lempeä ja brutaalin tarkkanäköinen pienoisromaani vuodelta 1926. 15 € Italo Svevo LYHYT SENTIMENTAALINEN MATKA I M P RO M P T U Postuumina ilmestynyt tarina ikämiehestä, joka etsii ”vapauttaan” junamatkalla Milanosta Triesteen. Samalla se on matka omahyväiseen mutta hyväntahtoiseen mieleen. 29 € 29 € 29 € 27 € 32 € 17 € Minna Silver SINUHE EGYPTILÄISEN MAAILMA S K S Kiehtova arkeologinen matka Mika Waltarin tunnetuimman historiallisen romaanin maailmaan. Juha Hurme SAMPO S K S Finlandia-palkittu Juha Hurme kalevalaisen maailmanarvoituksen jäljillä. Liisa Kaski ANTIIKIN JUMALATTARET S K S Viisas Athene, lumoava Afrodite, metsästäjä Artemis, pimeän kuun Hekate… tunnetko antiikin maailman mahtavat jumalattaret? Mauri Kunnas IIK! VAROKAA MÖRKÖJÄ! O TAVA Mauri Kunnaksen hurjan hauskan uutuuskirjan lyhyissä, hyväntuulisissa tarinoissa möröistä ja hirviöistä on pelkkää iloa. Pelkääminen ei ole koskaan ollut näin kivaa! 29 €
• Tex Hänninen CAFE NOBODY RO S E B U D Sarjakuvan 3. painos sisältää 13 ennenlukematonta lisäsivua! Lukijoita tarpeettomasti kalvanut mysteeri selvitetään tässä ja nyt! 20 € I. F. Stone KOREAN SODAN SALATTU HISTORIA RO S E B U D Aikalaiskuvaus antaa uuden näkökulman Korean ”unohdettuun sotaan”. Ilkka Taipale SINISILMÄINEN PASIFISTI Kirjoituksia seitsemältä vuosikymmeneltä RO S E B U D Kukaan ei tiedä mihin virta vie, mutta Taipaleen kirjoituksissa kuuluu syvä ja vakuuttava rauhan ääni. Eskelinen & Ylönen TYHMENEVÄ DEMOKRATIA Kriittisen tiedontuotannon tila Suomessa RO S E B U D Mikä erottaa moniäänisen demokratian rapautuvista demokratioista? Raimo Väyrynen SUOMI JA YDINASEET RO S E B U D Kirja avaa ydinasevarustelun pitkää polkua kylmän sodan alusta tähän päivään, ja sen vaikutuksia kansainväliseen politiikkaan ja Suomeen. 35 € 19 € 35 € Sirpa Puhakka & Sari T. Tiiro RAKKAUDEN RIEKALEITA Omaishoitajat hoivakriisiä pelastamassa RO S E B U D Kaikki mitä et ole koskaan halunnut tietää omaishoidosta. 26 € George Orwell FASISMISTA JA DEMOKRATIASTA B A S A M 1940-luvun esseitä leimaa älykkyys ja sanataituruus, kiihkeä totalitarismin vastustus, pyrkimys ilmaisun selkeyteen sekä usko demokraattiseen sosialismiin. 17 € 25 € Kivi Larmola KAIKKI LIIKKUU Lev Termenin ihmeellinen elämä RO S E B U D ”Sarjakuvataidetta parhaimmillaan!” Toni Jerrman, Tähtivaeltaja 25 € Emil A. Fellmann LEONHARD EULER Neron tarina B A S A M Euler (1707–1783) oli monien mielestä kaikkien aikojen suurin matemaatikko. Hänen elämäntyönsä on niin valtava, että sen tutkiminen on lähes oma tieteenalansa. 25 € Elina Sana KUOLEMAN LAIVA S/S HOHENHÖRN Juutalaispakolaisten kohtalo Suomessa RO S E B U D Suomi luovutti 1942 Saksaan kahdeksan juutalaispakolaista. Natsit murhasivat heidät Auschwitzissa. 29 € Linda Bondestam HOPI HOP Reippaan robotin tarina T E O S Paketteja kuljetetaan, puita hakataan, hiuksia leikataan. Pomo hokee: ”Liikettä niveliin, hopi hopi!” Hopi Hopi, sehän on varmaan sitten minä, miettii pikku robotti. Leena Paasio MEREN KOSKETTAMAT W S O Y Saaristolaistytön matka menneisyyden arvoituksiin. Taustalla kaikuu Estonian synkkä onnettomuus. Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan kirjoittajan nuortenromaani. 25 € 27 € VÄLÄHDYKSIÄ KELLOKOSKELTA RO S E B U D Potilaiden kokemuksia elämästä mielisairaalassa, jota kohtaan ympäristön tuntemukset ovat olleet vahvoja ja eristäviäkin. Mielisairaalan arkea, Välähdys-lehden kirjoituksia ja runoja. Cynthia Enloe FEMINISMI JA SOTA 12 oppituntia RO S E B U D Tunnettu tutkija-aktivisti Cynthia Enloe kertoo, mitä naisaktivistit ovat oppineet välittömistä sodan kokemuksistaan. 17 € Markku Ruotsila TRUMPIN AMERIKKA B A S A M Mikä selittää Donald Trumpin jatkuvan vetovoiman? Miksi Trumpia ja hänen politiikkaansa samalla inhotaan ja pelätään niin intohimoisesti? 27 € Hannu Reime ISRAEL/PALESTIINA Kahden kansan luvattu maa RO S E B U D / U M P I H A N K I Perusteos Lähi-idän konfliktin taustoista ja historiasta. Jatkuvasti otsikoissa olevan konfliktin hahmottamisen kannalta olennainen taustatieto jää usein yksittäisten väkivallantekojen varjoon. 10 € Syksy Räsänen ISRAELIN APARTHEID RO S E B U D / U M P I H A N K I Israelin/Palestiinan tilanteesta uutisoidaan paljon ja sitä ymmärretään vähän. Gazan konflikti Israelin ja Hamasin välillä näkyy niin kaduilla kuin sosiaalisessa mediassa Suomessa ja ympäri maailmaa. 10 € Anu Harju (toim.) SOLIDAARISUUSKALENTERI 2025 U M P I H A N K I Jo neljännesvuosisadan ajan ilmestynyt Solidaarisuuskalenteri on aktiivisen, inhimillisen ja huumorintajuisen ihmiseläimen vakiovaruste. 14 € 27 € Judith Mok PIMEÄN VALTAKUNTA AV I A D O R Romaani juutalaisuudesta ja ylisukupolvisista traumoista. Holokaustista selvinneiden jälkeläisten tuntoja. Pentti Saaritsan viimeinen suomennos. 28 € Markku Salo ORJALAULUISTA HIPHOPPIIN mustan musiikin sielua etsimässä AV I A D O R Mustan musiikin historiassa maallinen on hengellistä ja päinvastoin. 39 € Hannele Koivisto JOUKKOSIELU VAI INDIVIDUALISTI? T H P T S Vasemmistoälymystön identiteettiprosessit Suomessa 1930-luvulta 1950-luvulle. 29 € Johannes Laine KOHTI UNELMABISNESTÄ B A S A M Yksinpuurtamisen, jatkuvien pitkittyvien työpäivien ja kannattamattoman yrittäjyyden aika on ohi. Kija on avain omannäköiseen menestykseen. Markus Ikonen COACHAATKO? Opi, onnistu, hämmästy B A S A M Suomen parhaat coachit kertovat elämänmakuiset tarinansa teoksessa, joka tarjoaa inspiraatiota, oppeja ja ymmärrystä coachingista vaikuttavana työelämätaitona. Tom Sjöblom KÄVELEN B A S A M Ylistys ja kiitos kävelemisen lahjasta. Oodi askellukselle ja liikkuvalle mielelle vaeltavalle ihmiselle. Kävelen vie lukijan kävelyretkelle ihmiskunnan historiaan ja ihmisen mieleen. 23 € 23 € 23 €
• 36 • 7 / 2024 KAISANIEMENKATU 5 KAISA-TALO, HELSINKI sivullinen@rosebud.fi ? +358 40 017 8965 KAIKKIEN ROSEBUDKAUPPOJEN YHTEYSTIEDOT JA VALTAVAN VALIKOIMAN LÖYDÄT MYÖS VERKOSTA. ROSEBUD VAHVASTI MUKANA HELSINGIN KIRJAMESSUILLA! NÄMÄ JA 57981 MUUTA TEOSTA Marja Saarenheimo KUKA MINÄ OLEN? Miten muisti meitä määrittää VA S TA PA I N O Millainen on minuuden ja muistin suhde? Mikä minuudessa on menneisyyttä ja mikä tulevaisuutta, mikä totta ja mikä kuvitelmaa? Hanna Kuusela SYYTÖS Muuan akateeminen komitragedia VA S TA PA I N O Omakohtainen Syytös on kuvaus nyky-Suomesta, joka on valmis myymään sivistyksensä vähiten tarjoavalle. Hannu Takala SISÄLLISSODAN SYTTYMINEN KANNAKSELLA 1918 VA S TA PA I N O Mitä Karjalankannaksella tapahtui sisällissodan aikana? Heino Nyyssönen UNKARILAISEN AUTORITARISMIN NOUSU VA S TA PA I N O Miksi autoritaarinen järjestelmä viehättää? Kirja auttaa likijaa tunnistamaan vahvan johtajuuden kaipuuseen liittyviä riskejä meillä ja muualla. Theodor W. Adorno MINIMA MORALIA VA S TA PA I N O 1900-luvun ajattelun klassikko, Adornon filosofinen ja kirjallinen mestariteos. Teräviä aforismeja ja pikku esseitä elämästä modernissa yhteiskunnassa. Liv Strömquist PEILISALISSA S A M M A K KO Sarjakuva peilaa filosofian ja sosiologian avulla aikamme kauneusriippuvuutta ja kertoo ulkoiseen olemukseensa satsanneista naisista historian mytologian hämärästä nykyaikaan. 25 25 € 25 € 25 Franz Kafka PÄIVÄKIRJAT 1909-1923 S A M M A K KO Päiväkirjoissa Franz Kafka osoittautuu uteliaaksi, laajasti ihmisiä ja maailmaa ymmärtäväksi kirjailijaksi. Kafkan tuotantoon tutustumisen voi hyvin aloittaa tästä teoksesta. 35 35 € 35 € 35 Aku-Tuomas Mattila BOGART CO. AINOA. YKSINÄINEN. S A M M A K KO Bogart Co. -jäsenet muistelevat minkälaista oli olla poptähti 1980-luvun Suomessa. Emmanuel Carrère JOOGA S A M M A K KO Jooga on raastavan rehellinen ja syvämietteisen humoristinen omakuva miehestä, joka yrittää tulla toimeen itsensä ja läheistensä kanssa. Teos tarjoaa näkymän tietoisuuden uloimmille kehille, totuuden äärelle. Panu Savolainen & Aleks Talve ARKKITEHTUURIMME VUOSITUHANNET Suomen arkkitehtuurin historia alusta loppuun S A M M A K KO Kirja kaikille arkkitehtuurista ja historiasta kiinnostuneille. 19 € 19 € 19 30 30 € 35 35 € 35 € 35 38 38 € 38 € 38 37 37 € 37 € 37 32 32 € 32 € 32 32 32 € 32 € 32 39 39 € 39 € 39 Ville Okkonen & Tiina Lintunen VALPON VALVOMAT Eduskuntaryhmä kuutosten tapaus T H P T S Sos.dem. kansanedustajien muodostama eduskuntaryhmä ”kuutosten” tapaus jatkosodan aikana. Matias Kaihovirta (toim.) TYÖVÄKI JA NEUVOSTOLIITON VUOSISATA T H P T S Seuran 40-vuotisjuhlajulkaisu. Historioitsia Moshe Lewinin tulkinta ”Neuvostoliiton vuosisadasta” on nyt ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan. 30 30 € 29 € 29 € 29 Noam Chomsky & Nathan J. Robinso Noam Chomsky & Nathan J. Robinso Noam Chomsky & THE MYTH OF AMERICAN IDEALISM How U.S. Foreign Policy Endangers the World P E N G U I N B O O K S One of the greatest, most radical public thinkers of our time. David Graeber THE ULTIMATE HIDDEN TRUTH OF THE WORLD P E N G U I N B O O K S Drawn from more than two decades of pathbreaking writing, the iconic and bestselling David Graeber’s most important essays and interviews. (7.11.) 30 30 € 25 25 € 25 € 25 Vaclav Smil SUURET SIIRTYMÄT Kuinka moderni maailma rakennettiin T E R R A C O G N I TA Suuret siirtymät, jotka muovasivat modernin maailman. Ilmestyy 23.10. Peter Turchin LOPUN AJAT Eliitit, vastaeliitit ja tie poliittiseen pirstaloitumiseen T E R R A C O G N I TA Miten yhteiskunnat ajautuvat sisäisiin kriiseihin ja mitä niistä voidaan oppia. J. Doyne Farmer JÄRKEÄ KAAOKSEEN Paremmalla taloustieteellä parempaan maailmaan T E R R A C O G N I TA Kuinka kompleksisuustaloustiede parantaa ymmärrystämme talouden toiminnasta. Robert M. Sapolsky MÄÄRÄTTY Elämä ilman vapaata tahtoa T E R R A C O G N I TA Mitä neurotiede kertoo vapaasta tahdosta. Ilmestyy 23.10. 50 50 € 50 50 € 60 € 50 50 €
• 7 / 2024 • 37 M ONET JÄRJESTÖT tuottavat median käyttöön kuvia, taustaselvityksiä ja muuta materiaalia. Vaikka aktivismin ja journalismin raja on periaatteessa selvä, se saattaa toisinaan vaikuttaa hieman häilyvältä. Journalismin luotettavuus perustuu prosessiin, jossa media sitoutuu julkaistavien tietojen läpinäkyvyyteen, tiedot tarkastetaan eikä olennaisia aiheeseen liittyviä seikkoja jätetä ainakaan tietoisesti julkaisematta. Toimittajien ja toimitusten näkemykset ja kokemukset asioista vaikuttavat kuitenkin vähintään tiedostamattomasti siihen, mitä julkaistaan ja mitä jätetään julkaisematta. Silti journalistisen prosessin yleisesti hyväksytään tuottavan melko luotettavaa tietoa. Aktivistit ja heidän edustamansa järjestöt tuottavat tietoa jossain määrin erilaisista lähtökohdista kuin journalistit ja media. Siinä, missä toimittajien lähtökohtana on pyrkimys pysyä ulkopuolisen tarkkailijan roolissa, tunnistavat aktivistit avoimesti omat kytköksensä aiheeseen. Lähtökohtien eroista huolimatta aktivistien tuottama tieto voi olla olennaista julkisen keskustelun kannalta. Esimerkiksi aktivistien tuottamat dokumentaariset kuvat suomalaisilta eläintiloilta ja teurastamoista, avohakkuuaukioilta ja raakkujoista ovat tuoneet esiin eri teol lisuudenalojen julkisuudelta piiloon jääneitä käytäntöjä. Ilman aktivistien panosta media ei monesti olisi suoriutunut todellisuuden kuvaamisesta yhtä hyvin. Kuvat työkaluna Ympäristöjärjestö Greenpeace perustettiin 1970-luvulla ja sen Suomen osasto vuonna 1989. Dokumentaaristen valokuvien ja videoiden julkaiseminen on ollut keskeinen osa järjestön toimintaa sen perustamisesta alkaen. ”Jos katsotaan meidän historiaa, niin mehän olemme pelanneet aina kuvilla”, aloittaa Greenpeace Nordenin Suomen apulaismaajohtaja Juha Aromaa. Aromaa jakaa edustamansa järjestön tuottaman kuva-aineiston karkeasti kahteen osaan. Aktivistien kuvat saattavat paljastaa sellaista, mitä media ei omin voimin olisi saanut selville. Tämän aineiston rinnastaminen journalismiin ei ole ongelmatonta, mutta ei myöskään täysin virheellistä. Aktivismi tukee journalismia TEKSTI JARI TAMMINEN KUVAT GREENPEACE & OIKEUTTA ELÄIMILLE Keväällä 2018 UPM suoritti avohakkuun Lopella. ”Aika tyypillinen näky avohakkuun jäljiltä. Tässä kuvassa ei ole mitään ihmeellistä, tavanomaista toimintaahan tämä”, kuvaaja toteaa. Kuva: Jani Sipilä/GP
• 38 • 7 / 2024 ”On ne, joissa dokumentoidaan asioita, esimerkiksi metsähakkuiden jälkiä tai tapahtumia merellä. Toinen laji on se, missä näytetään aktivistien työtä.” Tapahtumia kuvaava dokumentaarinen materiaali on hyvin lähellä kuvajournalistien tuotoksia. Media voi sitoutua Julkisen sanan neuvoston laatimiin Journalistin ohjeisiin, mutta järjestöillä ei ole ulkoa tulevia ohjeita. Kollektiivisten ohjeiden puuttuminen on korvattu läpinäkyvyydellä. ”Meillä on myös ollut äärimmäisen puritaaninen linja siitä, että kuvissa ei saa olla mitään normaalia kuvansäätöä kummempaa käsittelyä.” Järjestön toiminnan uskottavuus perustuukin siihen, että aineistosta ei virheitä löydy. Mikäli virheitä tai vääristelyä löytyisi, se johtaisi vuosikymmenten työllä saadun uskottavuuden rapautumiseen. Muutenkin turhaa dramatisointia pyritään välttämään, vaikka kuvat usein dramaattisia ovatkin. Mediaympäristön muutos näkyy Vielä 2000-luvun alkuvuosina toimittajat suhtautuivat järjestöihin tiedonlähteenä usein korostetun skeptisesti. Metsäteollisuuden edustaja saattoi näyttäytyä aktivistia luotettavampana kommentoijana, vaikka käsiteltiin teollisuuden omia taloudellisia intressejä. Asenteet ovat kuitenkin muuttuneet. ”Meidän mediaseurannassa näkyy ihan selviä murroskohtia, ja tilanne on muuttunut meidän näkökulmasta selvästi positiivisempaan suuntaan. Ehkä ensimmäinen selkeä murros tapahtui meidän palmuöljykampanjan aikaan vuosina 2007–08.” Tuolloin monien oli helppo jakaa aktivistien näkemys ruuan polttomoottoagendaa, ja toimittajat osaavat suhtautua meihin. Se on ihan fine, haluamme tuota ympäristötuhot esille, ja totta kai haluamme syyttää niitä, jotka niitä aiheuttavat.” Realiteetit painavat mediassakin ”Medialla oli ehkä aikaisemmin tiukempi linja siitä, että käytetään omia kuvia. Olen ollut havaitsevinani jo jonkun aikaa, että meidän kuvia käytetään entistä enemmän ja se voi johtua monesta tekijästä. Ensinnäkin resursseista, joita ennen oli enemmän.” Jos aikaisemmin oli varaa lähettää oma kuvaaja vaikka Kainuun perukoille kuvaamaan hakkuuaukiota, nykyään siihen eivät monien rahat riitä. Niukat resurssit näkyvät Aromaan mukaan myös siinä, että aina ei ole varaa antaa toimittajien keskittyä johonkin aiheeseen niin paljon kuin aiheen ymmärtäminen ja seuraaminen edellyttäisivät. Näissä ongelmissa järjestöt voivat auttaa mediaa tekemällä taustatutkimuksia. Kerätyt tiedot voidaan antaa median käyttöön, kuten kävi esimerkiksi Stora Enson hakkuutyömaalla nähdyn raakkutuhon jälkeen. ”Kävimme läpi raakkujoet ja niiden lähellä tehdyt metsänkäyttöilmoitukset. Hupsista, huomasimme että samaan aikaan Stora Enson hakkuiden kanssa Metsähallitus teki omia hakkuita toisen raakkujoen vieressä, eikä siellä jätetty viranomaisten suosittamaa suojavyöhykkettä joen rantaan. Mietimme sitten, että ehkä Helsingin Sanomat olisi kiinnostunut siitä.” Hesari oli kiinnostunut ja julkaisi aineiston pohjalta ison uutisen. ”Tämä oli aika klassinen esimerkki siitä, että teemme pohjatyön ja tarjoam me sitä medialle. Oliko se meireissa polttamisen järjettömyydestä. Seuraavat murrokset näkyivät vuonna 2009 Kööpenhaminan COP-15-ilmastokokouksen aikana ja vuonna 2015 Pariisin ilmastosopimukseen johtaneiden neuvottelujen aikana. ”Nämä tapahtumat muuttivat meidän suhdetta mediaan hyvässä ja pahassa. Vähitellen meidät nähtiin hyväksyttynä tietolähteenä ja ehkä enemmän osana establishmenttia.” Mutta ei muutos ole Aromaan mukaan koskenut ainoastaan sitä, miten Greenpeace nähdään. ”Toleranssi aktivismia kohtaan on kasvanut. Sen huomaa, kun katsoo vaikka miten meistä uutisoitiin 2000-luvun alussa ja miten vaikka Elokapinan toiminnasta uutisoidaan nykyään. Tällä hetkellä uutisointi on paljon neutraalimpaa.” Aromaasta median muuttunut asenne on hieman yllättävää, kun sitä vertaa politiikassa samaan aikaan nähtyyn polarisaatiokehitykseen. ”Median suunnasta on kuulunut myös, ettei meidän esittämiä faktoja tarvitse epäillä. Meillä ei ole piilotettua Vuonna 2018 turkistarhoilla otetut kuvat jättimäisiksi jalostetuista ketuista eivät kiinnostaneet kotimaista mediaa. Kansainvälinen media kiinnostui kuvista ja ketut nousivat uutiseksi yli 50 maassa. Tämän jälkeen ”hirviöketuiksi” uutisoitiin Suomessakin. Kuva: Juho Kerola Aktivistit piilottivat vuonna 2015 videokameran HKScanin teurastamoon Paimiossa. Videolla näkyy toistuvasti, kuinka naudat pakotettaan teuraalle esimerkiksi kepein ja sähköpiiskoin lyöden. Yhden työvuoron aikana tallentuneesta eläinten kohtelusta riitti puhuttavaa mediassa viikoiksi. Kuva: Juho Kerola
• 7 / 2024 • 39 ”Meidän kuvien julkaiseminen ei olisi mikään juttu, jos media olisi työssään onnistunut. Sen sijaan niistä kuvista, videoista ja tiedoista seuraa usein valtava mediaspektaakkeli. Kontrasti normaalin mediakuvaston ja meidän kuvien välillä on niin suuri, että on vaikea nähdä median onnistuneen työssään.” Kaikkia kuvat eivät tietenkään järkytä saati yllätä. ”Usein tuottajilla, tutkijoilla ja aktivistikuvaajilla on aika samanlaiset näkemykset siitä, mikä on normaalia eläintuotantoa. Media puolestaan välittää kuvia pullantuoksuisilta tilavierailuilta, eivätkä ne vastaa todellisuutta. Teurastamoihin mediaa ei päästetä senkään vertaa.” Aktivismin ja journalismin hämärä ero Miten aktivismi sitten eroaa kuvajournalismista? ”Tämä on hankala kysymys. Minulla ei ole kokemusta kuvajournalistina toimimisesta, mutta olen kyllä tehnyt yhteistyötä heidän kanssaan. Olen melko samalla viivalla perinteisen kuvajournalistin kanssa ja meillä on paljon yhteisiä näkökulmia ja toimintatapoja.” Silloin kun kuvajournalisteja ja toimittajia on ollut aktivistien kuvausreissuilla mukana, aktivistit ovat keskittyneet huolehtimaan siitä, ettei yllätyksiä pääse tapahtumaan. Kerätty aineisto ei ole juurikaan poikennut siitä, mitä aktivistit ovat tuottaneet omin päin. Sen eron Kerola mainitsee, että journalistit ovat varovaisempia siinä, voidaanko jonnekin mennä ilman omistajan lupaa. ”Minulle ei ole mitään merkitystä sillä, saako eläinsuojaan, varjotaloon, navettaan tai teurastamoon mennä vai ei. Sinne meneminen on moraalisesti oikein. Sinne pitää mennä, jotta pystymme näyttämään, mitä siellä tapahtuu. Perustelut menemiselle ovat vahvemmat kuin menemättä jättämiselle. Median edustajalla voi olla muut kysymykset mielessä, työpaikan pitäminen ja pomon mielipiteet.” Kerola laskee ainoiksi omaa toimintaa rajoittaviksi tekijöiksi oman jaksamisen ja taloudelliset kysymykset. Myös keski-ikäistyvä keho ja fyysisesti vaativat keikat ovat alati huonompi yhdistelmä, mutta toistaiseksi tämä ei vielä ole muodostunut ongelmaksi. Myös motivaatiota on riittänyt vaikka yhteiskunnalta ei kiitosta tulisikaan. ”Joskus vuonna 2016 laskeskelin, että minun kuviani on julkaistu mediassa yli sadassa maassa. Yleisö näille laskettiin vähintään sadoissa miljoonissa. Se on isompi yleisö, kuin mitä monet kotimaiset kuvajournalistit saavat koko uransa aikana.” Laajasta medianäkyvyydestä huolimatta Kerola on joutunut kerta toisensa jälkeen perustelemaan kuvaamansa aineisto luotettavuutta, sillä journalistisen prosessin läpi mennyt materiaali koetaan eri tavalla luotettavaksi. Journalistisessa prosessissa joku alan ohjeistuksiin sitoutunut taho käy läpi aineistoon liittyvät tiedot ja toteaa asioiden olevan kuten niiden sanotaan olevan. Tämän prosessin kautta Kerolankin ottamat kuvat voivat saada journalismileiman. ”Me olemme toisinaan julkaisseet kuviamme STT:n ja AFP:n kaltaisten toimistojen kautta niin, että kuvat ovat vapaasti median käytettävissä. Niitä on käytetty enemmän mediassa, kun siinä on ollut se STT tai joku vastaava takaamassa kuvien oikeellisuuden. Tietotoimisto takuumiehenä tuo uskottavuuskerroksen kuviin.” Valttikorttina radikaali avoimuus Kaikista turhautumisista huolimatta Kerola näkee kuvaamisen ja tiedonvälityksen mielekkäänä työnä. ”Otan valokuvan ja seuraavaksi kaksi miljoonaa suomalaista ja pääministeri keskustelevat siitä. On se minulle aika hyvä työkalu enkä toistaiseksi parempaakaan ole keksinyt.” Vastavoimana Kerolan ja monen muun aktivistin valitsemalle työtavalle ovat tietenkin vahvasti resurssoidut ja vuosikymmenten mittaan rakennetut teollisuudenalat etujärjestöineen. Epäsuhta keskustelijoiden koon välillä on suuri, mutta aktivisteilla on ainakin yksi ylittämätön valttikortti: heidän ei tarvitse pelätä läpinäkyvyyttä ja he voivat olla aina rehellisiä ja avoimia jakamastaan aineistosta. Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES on tukenut tämän artikkelin kirjoittamista. dän toiminta sitten aktivismia vai journalismia, vai joku hybridi?” Sikatiloilta julkisuuteen Vuonna 2007 joulun alla Suomessa kohisi. Ensin Yleisradion A-Studio ja sen perässä monet muut mediat julkaisivat kotimaisilla sikatiloilla kuvattua materiaalia. Ero mainoskuvaston ja etujärjestöjen tarjoamien kuvien sekä nyt nähdyn välillä oli järkyttävä. Monien käsitys siitä, mitä ”maailman vastuullisimpana” esitellyn alan todellisuus on, muuttui. Nähdyt kuvat eivät olleet kuvajournalistien ottamia. Ne julkaisi Oikeutta eläimille -yhdistys, mutta kuvat olivat ottaneet itsenäisesti toimivat aktivistit. Jokunen vuosi näiden ensimmäisten kuvien julkaisun jälkeen myös Juho Kerola tarttui toimeen. Sittemmin hän on kuvannut ilman omistajien lupaa lukemattomilla kanaloilla, sikaja maitotiloilla, turkistarhoilla ja teurastamossa eri puolilla Suomea. Vuoden 2007 jälkeen Oikeutta eläimille on toistuvasti julkaissut Kerolan kollegoineen ottamia kuvia, ja toistuvasti ne ovat järkyttäneet niin toimittajia kuin yleisöäkin. Monesti tuottajat ja alan edustajat ovat väittäneet, että kuvat olisivat ulkomailta tai jollain tavoin väärennettyjä. Toisinaan on käynyt ilmi, että kuvat ovat olleet näitä huijaussyytöksiä esittäneiden omilta tai heidän läheistensä tiloilta. Asiavirheitä tai väärentämisiä kuvista tai niihin liittyvistä tiedoista ole löytynyt. Koska virheet aineistossa veisivät uskottavuuden, dokumentoivat aktivistit kuvausreissunsa tarkkuudella, jota ei kuvajournalisteilta odoteta. Kuviin liittyvät tiedot ovat tarkastettavissa, kamerat sisällyttävät kuviin automaattisesti kuvauspaikan GPS-koordinaatit ja pyydettäessä toimituksille annetaan myös raakakuvat, joita ei ole käsitelty millään tavoin. Aktivistit kuitenkin menevät tätä pidemmälle läpinäkyvyyden saavuttamiseksi. ”Pyrimme aina kuvauskeikoilla dokumentoimaan ympäristöä ja työskentelyämme mahdollisimman paljon. Turkistarhoilla kuvaamme kantakortteja, jotka on yhdistettävissä kuhunkin tilaan”, Kerola kertoo. Tarkinta dokumentointia ja varmennuksia ovat edellyttäneet median sijaan ulkomaiset järjestöt, jotka ovat halunneet julkaista aineistoa suomalaisilta tiloilta. Kaikkia järjestöjä koskee sama korostetun läpinäkyvyyden tarve, eikä varaa virheisiin ole. ”Joskus meillä kaikilla on koko kuvausreissun ajan GoPro-kamerat, jotka kuvaavat videota alusta loppuun. Myös auton kojelaudalla kamera kuvaa koko reissun. Se on aika iso riski, koska kiinni jäädessä siinä olisi aikamoinen todiste tehdystä.” Median epäonnistuminen kannustaa Mikäli median tehtäväksi määrittelisi todellisuuden rehellisen kuvaamisen, Kerolan mukaan media ei ole onnistunut siinä kovinkaan hyvin. Vasikat ovat erottamaton osa maidontuotantoa. Äidinmaito kuitenkin myydään ihmisille ja vasikka saa korviketta juottolaitteesta. Tämän kuvan rajausta pidettiin tarkoitushakuisen tiukkana ja siitä kiisteltiin tavallista enemmän, vaikka rajaus ei oikeastaan liity kuvan merkityssisältöön. Kuva: Joho Kerola MINULLE EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ SILLÄ, SAAKO ELÄINSUOJAAN, VARJOTALOON, NAVETTAAN TAI TEURASTAMOON MENNÄ VAI EI. SINNE MENEMINEN ON MORAALISESTI OIKEIN.
• Luonto kuuluu kaikille Jokaisenoikeuksiin kuuluu, että kuka vain voi kävellä metsään nauttimaan siellä oleskelusta tai metsän antimista. Käytännössä tämä oikeus ei kuitenkaan aina toteudu. Mitä jos ei pysty kävelemään – tai kävelee huonosti? N IKO HALMINEN ja Tiina Nopanen ovat olleet perustamassa Rammat retkeilijät -yhteisöä. Se on kohtaamispaikka retkeilijöille, jotka esimerkiksi vammaisuuden takia poikkeavat ”normaalin” retkeilijän kuvastosta. Yhteisöön on liittynyt monenlaisia ihmisiä. Osalla on ”perinteiseksi” katsottua vammaisuutta kuten CP-vamma, amputoidut jalat tai kuulovamma. Osa taas kokee itsensä rammaksi esimerkiksi reuman, mielenterveyshaasteiden tai polven nivelrikon myötä. Halminen toimii myös hankesuunnittelijana Paralympiakomitean ja Suomen ladun yhteisessä Luonto kaikille -hankkeessa. ”Kymmenen vuotta sitten ei ollut esteettömiä reittejä”, Nopanen muistelee ja jatkaa: ”Tässä on kyse vähän samasta asiasta kuin siinä, että 20–30 vuotta sitten ei näkynyt vammaisia missään, koska kaikki oli niin esteellistä. Meitä alkaa kuitenkin näkyä luonnossakin, kun tulee paikkoja, joihin pääsee.” Molemmat näkevät, että suomalainen esteetön retkeily kehittyy, vaikka kehitys onkin joiltain osin hidasta. Nopanen sanoo, että kunnatkin ovat vihdoin tarttuneet aiheeseen. ”Ne ovat huomanneet, että esteettömät reitit palvelevat muitakin kuin niitä, keitä ajattelemme äkkiseltään rammoiksi. Lastenvaunulliset tai rollaattorilla kulkevat ikäihmiset pystyvät myös hyödyntämään niitä”, hän sanoo. Sosiaalisessa mediassa Rammat retkeiliijät käyttää hastagia #MinäkinRetkeilen. Halminen kertoo yhteisön korostavan sitä, että luonnossa voi retkeillä hyvin erilaisista lähtökohdista. Rampojen retkeilijöiden etuliitteenä oleva rampa-sana tulee englannin kielen aiemmin haukkumasanana toimineesta crip-sanasta. Rampuus kyseenalaistaa laajasti vammattomaan, terveeseen kehoon liitettäviä pystyvyysnormeja. Sen alle voidaan katsoa kuuluvaksi vammaisuuden lisäksi esimerkiksi kroonisesti sairaat, neurokirjolle kuuluvat ja mielenterveyskuntoutujat. ”Otimme tämän rampa-termin käyttöön juuri siksi, että mahdollisimman moni voisi osallistua meidän toimintaamme. Koska sisäistetty ableismi on niin vahvaa yhteiskunnassa, emme kovin helposti osaa ottaa vammaisidentiteettiä osaksi itseämme”, Halminen sanoo. Ableismia ja tehokkuusajattelua retkeilyssä Ableismilla tarkoitetaan yhteiskunnallista rakennetta, jossa vammattomia pidetään normaaleina ja vammaisia epänormaaleina, toisina. Sitä on usein vaikeampaa tunnistaa kuin vaikkapa rasismia, mutta siinä on kyse samanlaisesta ihmisiä arvottavasta järjestelmästä. Ableistinen järjestelmä katsoo, että vammaisen arvo ihmisenä on vähäisempi, koska häneltä puuttuu ihmisyyteen yleisesti liitettäviä kykyjä, kuten kävelytai puhekyky. Tämä johtaa vammaisten syrjintään ja voi aiheuttaa vammaisille itselleenkin ajatuksen, että vammaisuus edustaisi vähäpätöisempää ihmisyyttä. Nopanen kiinnittää huomiota retkeilyyn liitettyyn kuvastoon ja siihen, miten retkeilyä markkinoidaan. ”Se on aina valkoinen, hoikka ja hyvä kuntoinen ihminen, joka mainoksissa hymyilee iloisesti metsässä. Suuri osa ihmisistä ei kuitenkaan näihin kolmeen kategoriaan mahdu”, hän toteaa, ja huomauttaa tämän olevan esimerkki retkeilyssä esiintyvästä ableismista. Retkeilyn mainostaminen kuvaa yhteiskunnan läpäisevää tehokkuuden mentaliteettia, johon kuuluu nopea palautuminen palkkatyöstä. Retkeilyä markkinoidaan työssäkäyvälle, keskiluokkaiselle, vammattomalle – ja usein myös varsin maskuliiniselle – joukolle. ”Retkeily nähdään Suomessa jotenkin todella maskuliinisena, suorittavana toimintana. Mies vastaan luonto. Mennään sinne ja valloitetaan vuori!”, Nopanen sanoo. ”Kauhean kovia arvoja liitetään luonnossa olemiseen. Rampa retkeilijyys katsoo asiaa siitä näkökulmasta, ettei luontoon mennä suorittamaan. Sinne voi mennä vaan olemaan ja kokemaan hyvää oloa ja seesteisyyttä.” Esteettömyyttä kaipaavat joukot Suomessa on viime vuosina parannettu monien luontokohteiden esteettömyyttä. Esteettömyydellä tarkoitetaan ympäristön rakentamista tai muokkaaTEKSTI RIIKKA LEINONEN KUVA VILPPU RANTANEN 40 • 7 / 2024
• mista sellaiseksi, että erilaiset fyysiset rakenteet ja rakennelmat eivät muodosta konkreettisia esteitä vammaisen ihmisen elämässä. Suomi on saanut EU:n hankerahoitusta esteettömien luontoreittien rakentamiseen, mutta niitä on edelleen harvassa. Reitit sijaitsevat sattumanvaraisesti pistemäisissä kohteissa eivätkä tavoita kävijöitä. Lisäksi ne ovat hyvin usein lyhyitä, vain muutaman sadan metrin pituisia. Oletuksena on, että esteettömiä reittejä käyttävät liikkuvat autolla ja tulevat katsomaan yhtä luontokohdetta, eivät pidemmälle retkelle. Suomessa ei ole tällä hetkellä yhtäkään pidempää pyörätuolilla kuljettavaa esteetöntä luontoreittiä, joka mahdollistaisi useamman päivän retkeilyn. Aiheesta on puhunut Kalevassa pyörätuolia käyttävä Tea Tuohioja, joka toivoisi, että Lapin metsissä olisi enemmän pidempiä pyörätuolin käyttäjille soveltuvia reittejä. Tuohinojan toive on perusteltu siitäkin näkökulmasta, että julkisuudessa puhutaan paljon luontoympäristöjen terveysvaikutuksista. Nämä positiiviset vaikutukset uhkaavat jäädä laajasti hyödyntämättä, mikäli esteettömyyttä tarvitsevat jätetään luontoretkeilyn ulkopuolelle. Esteettömyyskysymykset koskettavat isoa osaa väestöstä. Tilastokeskuksen mukaan jopa kuusi prosenttia 50–65-vuotiaista kokee, ettei pysty ottamaan yhtä askelmaa portaissa. Käytännössä tämä haittaa monen työikäisenkin ihmisen liikkumista maastossa, jossa on usein paljon portaisiin verrattavia nousuja. Halminen kertoo, että esteetöntä retkeilyä tulee lähestyä kahdesta näkökulmasta. ”Pitää tietysti puhua fyysisen ympäristön esteettömyydestä. Teemaan liittyy kuitenkin tiiviisti myös sosiaalinen ja henkinen puoli: retkeilijän minätoimijuus on keskeinen osa esteettömyyttä. Pystynkö toimimaan ympäristössä? Onko se ok, että olen siellä? Mitä ne muut ajattelee? Fyysistä ja sosiaalista puolta ei oikein voi erottaa toisistaan”, hän sanoo. Reittien lisäksi tarvitaan toimivia palveluketjuja Onnistuneessa esteettömydessä erilaiset tarpeet on huomioitu. Kysymys ei ole ainoastaan siitä, pääseekö pyörätuolia käyttävä henkilö kulkemaan, vaan myös siitä, onko esimerkiksi sokean mahdollista käyttää reittejä tai onko asioita mahdollista tehdä yksikätisesti. Monella on myös vaikeuksia hahmottaa ympäristöään, jolloin selkeä opastus on tärkeää. Esteettömyyden moninaisuuden takia olisikin olennaista, että esteettömiä luontoreittejä olisi erilaisia ja myös niihin liittyvissä palveluissa olisi huomioitu käyttäjien erilaiset tarpeet. Kehitystä on tapahtunut Halmisen mukaan erityisesti retkeilyyn liittyvissä palveluketjuissa. ”Metsähallituksella on pyrkimys, että jokaisessa kansallispuistossa tulee olla esteettömiä toimintaympäristöjä. Aiempien esteettömän luontoliikkumisen hankkeiden kautta katsantokulma on muuttunut”, Halminen kertoo. Pelkästään kulkureittien rakentamisen sijaan on alettu suunnitella ympäristöjä, joissa myös estettömyystarpeiset vierailijat pystyvät tekemään asioita ja yöpymään. Tähän myös yrittäjät on tärkeää saada mukaan. Kainuun ammattikorkeakoulussa on meneillään hanke, joka edistää paikallisten yrittäjien osaamista teemaan liittyen. ”Kainuu on viimeisin kohde, jossa aletaan ymmärtää, että pitää tehdä palvelukokonaisuuksia. Yrittäjät ovat alkaneet tuottaa tapoja ramparetkeilyyn, eivätkä enää pelkää vammaisia asiakkaita”, Halminen sanoo. Nopasella on omakohtaista kokemusta Kainuun tuloksista: ”Olimme viime kesänä selkäydinvammaisen ystäväni kanssa tutustumassa Visit Suomussalmen kutsumana Kainuun esteettömiin kohteisiin. Hossan kansallispuistossa on tosi hyvin otettu huomioon, että siellä pystyy tekemään monenlaisia aktiviteetteja. Esteettömien laiturien kautta pääsee melomaan, ja siellä on myös palveluyrittäjiä, jotka vuokraavat kajakkeja, kanootteja ja apuvälineitä.” Korkean tason poliitikkoa etsitään Suomalaisessa lainsäädännössä ei varsinaisesti säädetä esteettömistä luontoreiteistä, vaikka rakentamisen esteettömyydestä säädetäänkin. Yleisesti määriteltyjä standardeja siitä, minne ja miten esteettömiä reittejä rakennetaan, ei ole. Näin esteettömät retkeilykohteet eivät muodosta järkevää verkostoa tai sijaitse välttämättä ollenkaan siellä, missä on eniten käyttäjiä. Myös Paralympiakomitea on viime vuosina tehnyt yhteistyötä muun muassa Metsähallituksen, Invalidiliiton ja Suomen Ladun kanssa esteettömän retkeilyn eteen. Vaikka hankerahoitusta asian edistämiseen on saatu, ei Suomessa ole yhtä pysyväluonteista tahoa, joka koordinoisi esteettömien luontoympäristöjen kehittämistä. Kokonaisuuden kehittymistä hidastaa Halmisen mukaan jatkuva hankehumppa. Erilliset hankkeet saavat rahoitusta esimerkiksi EU:lta pätkissä, eikä luontoretkeilyn esteettömyyden kohentamista saada osaksi jatkuvaa toimintaa. Se on aito ongelma. Eikö olisi helppo päättää, että jos esimerkiksi kansallispuiston kävijämäärä ylittää tietyn tason, sinne rakennettaisiin automaattisesti useamman kilometrin esteetön reitti palvelu ketjuineen? Syrjintäja yhdenvertaisuusasioihin perehtynyt valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiai nen vastaa: ”Jos joku valtakunnan tason politiikko lähtisi edistämään asiaa ja tällainen normi luotaisiin, niin kyllä. Näinhän se monessa maassa meneekin.” Syksyn esitykset Studio Pasilassa 23.10. klo 18.30 25.10. klo 18.30 26.10. klo 13.00 26.10. klo 18.30 30.10. klo 18.30 31.10. klo 18.30 1.11. klo 18.30 6.11. klo 18.30 stella-polaris.fi lippu.fi ELOKUVATEATTEREISSA 8.11. Heidi Piiroinen In Case of Loss / sitten haluaisin laulaa RAUMAN TAIDEMUSEO 12/10/2024 26/1/2025
• T I-TI-TSÄÄ-TSÄÄ-TSÄÄ tiekse mitä mie teen? Viuh vauh ko pien pommikone etin murua rintain alle. Mie se oon salomaien saalistaja. Itikoist mie tykkään. Ja käy miulle siemenetkii mut en mie mielälläin tein pihal tuppau, en oo niinko muut tintit. Mie halluun ite ryynini löytää. Mie, taantuunt paksuniska, sirkutan terkkuloit täält tein vanhast metäst. Sit ei tiekse o juur ennää olemaskaa. Sie raivvoot lehot ja ikimetät iha valla hävitykse kauhistukseks. Avohakkuun keskelä mie onnetoin sit huuan tjyy-tjyy-tjyy. Kuule sie raakunpolkija. Monotoniin on maisema siun motosi jälestä. Oikeie puie tilal oot pannu tehohonkaa. Niätkö sie miun nokkain? Se on näi pien. NÄI PIEN! Ei sil nuoriin mäntylöihi reikkii nakuttele. Mie huoli laho pökkelön pesäkoloks. Mie sanon siul, et vaik sie kui keänteelt, sie et saa rahan kielel keäntyy korpimait, sammaleie tuoksuu, saloin lauleloit. Vanhan metän vanhhoo sielluu. Se se onkii semmost kielt, et sitä sie et ossoo. Mie oon siul luontokaon symbol. Ois se voint olla varpuinkii, ei oo heilkä häävii. Vuan onneks ei o talitintti, hyö o nii väkivaltassii. Et sie viel viis vuot sit ois minnuu tunnistantkaa. Mikä lie tirppa. Viiessä vuuessa viriilist vaarantuneeks. Erittäi uhanalanen, haasteloo Punanen lista. Muistaksie Maon Pient punasta kirjaa, muistaksie, mitä Mao teki pikku linnuil? Sitä se sieki älysit pitää turakkoloien touhun. Ei tul suursattoo. Tul tuholaiset ja söi saon. Nälähätä tul. Hullut kommarit, ei tollast teilpäin tapahtus. Ja tapahtuip kuitennii! Osaaksie lentää? Osaatha sie. Sie se lennät nii jot taivas puttoo. Miekii täs justiin jatkan lentoain ko pittää niit selkärangattomii pääst hampraa. Varo vuan etten siuta paa suuhuin. Mut ennen ko pyrähän poies, ni viel yks asja, niin ko Columbo virkkas. Et mikä titityyn hömö? Sen keksasi mies, ken vaihto oman nimens Melaks. Mitä semmoselt voi muutkaa uottaa. Kyl mie silti välist mietin, et haist sie Mela huilu. Mie jemmaan ny talvivarastoi. Siunkii vällee kannattas. Se o holotna tulos. Poecile montanus MUUT ELÄIMET Kirjailija Laura Gustafsson pohtii, mitä voimme tietää metsän asukeista. Ku va : Fe rd ina nd vo n W rig ht (s. 18 22 , k. 19 06 ) O sa luo nn os kir jaa .
• Vanha kansakoulu Kainuussa edistää ekologista siirtymää kestävän elämäntavan keskuksena, joka tarjoaa taiteilijoille tiloja työskennellä luonnon keskellä. Kamilé Pikalyté valmisti residenssin aikana asuja, jotka ovat saaneet inspiraationsa Mustarindan ympäristöstä. TEKSTI JA KUVAT VENLA VÄLIKANGAS Taiteen & tieteen törmä ys T IE MUSTARINDA -talolle käy pitkin kapeaa hiekkatietä, joka nousee jyrkästi Paljakanvaaran laelle. Vaara sijaitsee Kainuussa, noin 60 kilometriä Kajaanista pohjoiseen. Vuonna 2010 perustetun Mustarindaseuran talossa järjestetään avoimia tapahtumia ja näyttelyitä. Samalla se tarjoaa myös työskentelytiloja taiteilijoille ja tutkijoille. Seuran tarkoituksena on vahvistaa luonnon ja kulttuurin monimuotoisuutta sekä tieteen ja taiteen, erityisesti nykytaiteen, asemaa. Toiminnan keskeisenä lähtökohtana on yhteiskunnan ekologisen jälleenrakentamisen edistäminen. Lähin asutus sijaitsee parin kilometrin päässä. Tänne tulevan on tiedettävä, mihin on tulossa. Mustarinda ei voisi olla missään muunlaisessa paikassa, kertoo toiminnanjohtaja Miina Kaartinen. ”Syrjässä ja marginaalisissa paikoissa tapahtuvat kiinnostavimmat asiat: suon ja metsän reunassa on kaikkein monimuotoisinta. Sama on taiteen kentällä. Täällä tekemiseen tulee vapautta ja villeyttä.” Talo on vanha Paljakan kansakoulu ja kunnostettu pitkälti talkoovoimin. Kestävä elintapa näkyy: ikkunat ovat alkuperäiset, kaikki mahdolliset huonekalut hankitaan käytettyinä ja tavarat käytetään loppuun. ”Tavarat tulevat Mustarindaan kuolemaan”, toiminnanjohtaja Kaartinen muotoilee. Kaikki tekniset ja arjen ratkaisut on suunniteltu siten, että päästöjä syntyisi mahdollisimman vähän. Kaupassa käydään kerran viikossa, ja kaikki matkat taitetaan sähköautolla. Taiteen valtionpalkinto vuodelta 2021 toimii Kaartisen sanoin osoituksena Mustarindan asemasta ”pioneeriorganisaationa ekologisten kysymysten saralla”. ”Taiteilijat ja kulttuurialan ammattilaiset tietenkin ovat useissa yhteiskunnallisissa muutoksissa etulinjassa”, Kaartinen sanoo. Paikalle saapuu myös kuraattori Sanna Ritvanen. Hän lupaa viedä katsomaan tämän kesän taidenäyttelyä, jonka temaattisen haun kautta valitut taiteilijat ovat viettäneet residenssissä touko-kesäkuun. Seuran residenssiohjelman tarkoituksena on tarjota osallistujilleen kokemus sellaisista olosuhteista, joissa elämä on mahdollisimman vähäpäästöistä. Avoin haku ohjelmaan järjestetään vuosittain ja paikkaa voi hakea sen mukaan, mitkä hakijan tarpeet ja työskentelymenetelmät ovat. Tiloja on tarjolla myös perheille. Paikaa ympäröivä luonto on ainutlaatuista: läheinen Paljakan luonnonpuisto on tarkoin suojeltu, ja siellä saa kulkea vain merkityllä reitillä. Paikka on tarjonnut sydäntä läikähdyttäviä kokemuksia eri Mustarinda-sukupolville, sekä perustajajäsenille että nuoremmille, Kaartinen kertoo. ”Monimuotoisessa vanhassa metsässä oleminen on liikuttava kokemus.” Taidekansallispuistosta lisää elinvoimaisuutta Kansakouluaikojensa jälkeen nykyisellä Mustarinda-talolla on ollut matkailutoimintaa ja nuorten huumekuntoutusyksikkö. Mustarindan aloittaessa taloon tehtiin mittavat energiajärjestelmän remontit. Käytössä ovat muun muassa maalämpö ja aurinkopaneelit. Vuoden 2018 tykkylumitalvi oli Kaartisen mukaan tärkeä opinpaikka. Kun puut kaatuivat sähkölinjojen päälle lumen painosta, sähköt olivat poikki Mustarindassa pisimmillään kaksi päivää. Sää aiheutti alueella hätätilan, jonka aikana Punainen Risti toimitti vettä kotitalouksien käyttöön. Kokemuksen myötä Mustarinda-taloon on tehty myös energiajärjestelmän varaakusto. ”Tämä on yksi esimerkki siitä, miten teknisten ratkaisujen avulla sopeudutaan ilmastonmuutokseen. Talvisin Petter Yxellin mukaan taiteen tekemiseen liittyi sen pohtiminen, miten työskentely voisi tapahtua metsän ehdoilla.
• Henkiolentojen kukkulat • Nimi ‘Mustarinda’ tulee sanasta ‘mustarinta’, joka tarkoittaa sekä karhua että henkiolentojen kukkuloita. • Mustarinda-seura on perustettu vuonna 2010. • Toiminnanjohtaja Miina Kaartinen on seuran ainoa kokoaikainen työntekijä. Lisäksi toimintaa pyörittää suuri joukko vapaaehtoisia. Ravintola Rytmi Toinen linja 2, Helsinki avoinna ma-la 11-02 NAUSKA Valokuvia vuosilta 1994 – 2024 9.10 – 23.11 Tilaa Voiman viikkokirje Uutta luettavaa joka viikko sähköpostiisi voima.? /uutiskirje tämä on Suomen lumisimpia paikkoja, joten erityiset sääolot ovat täällä osa elämää ja toimintaa”, Kaartinen sanoo. Sekä Kaartisella että Ritvasella on juuria Kainuussa. Kaartinen kertoo seuranneensa pitkään Hyrynsalmen vähitellen hiljenevää kylänraittia. Sieltä ovat hävinneet posti, pankki ja R-Kioski. Suomessa taidekoulutus on pitkälti isoihin kaupunkeihin keskittynyttä. Se luo Kaartisen ja Ritvasen mukaan nuorelle taiteilijalle helposti kuvan siitä, että siellä on oltava itsekin, jos mielii päästä mukaan piireihin. Tässä mielessä Mustarinda ja siellä tehtävä tiedeja taidetoiminta on yllättänyt heidät itsensäkin. Ritvanen sanoo, että yhteisön jäsenistä on muodostunut porukka, joka on voinut tehdä korkeatasoista kulttuuria ja jopa ajatella utopistisesti, mitä kaikkea kulttuuri ja taide voisivat olla. ”Olemme poikkeuksellinen toimija juuri näillä seuduilla: nykytaideorganisaatioita ei täällä hirveästi ole”, Kaartinen sanoo ja lisää Mustarindan avanneen hänen silmänsä sille, että Kainuussakin voi tehdä tällaista. Pitkäaikaisen rahoituksen saaminen tuottaa kuitenkin haasteita. ”Taideja kulttuuripuolella ei ole hirveästi valoa tunnelin päässä rahoituksen suhteen, kun seurataan hallituksen toimia”, Kaartinen pohtii. Lisäksi Mustarinda ei asetu helposti yksittäiselle taiteentai toimialalle, vaan osuu usein rahoituskategorioiden välimaastoon. Matkailu on yksi Kainuun keskeisimpiä toimialoja. Paljakanvaaran molemmin puolin sijaitsevat hiihtokeskukset Paljakka ja Ukkohalla. Kaartinen sanoo, että paikalla on selvästi paljon matkailupotentiaalia, mutta jostakin olisi saatava alueelle lisää elinvoimaa. Yksi ratkaisu voisi olla VaaraKainuun taidekansallispuisto. Sen perustamiseksi on käynnissä valmisteluhanke. Vaara-Kainuun taidekansallispuistoa valmistellaan Oulun kulttuurisäätiön rahoituksella. Valmistelu hanke on osa Oulu2026kulttuuriohjelmaa. ”Taidekansallispuiston valmisteluhankkeessa, kuten kaikessa muussakin Mustarinda-seuran työssä pyritään konkreettisesti edistämään yhteiskunnan ekologista siirtymää”, kertoo Kaartinen. Suunnittelua alueen kansallispuistosta on tehty yli 20 vuotta. Uuden kansallispuiston perustaminen edellyttää poliittista päätöstä ja erillislain säätämistä. Hallituksen päätöksellä ympäristöministeriö valmistelee kansallispuistohankkeen, ja eduskunta tekee päätöksen sen hyväksymisestä. ”Nyt olisi hieno mahdollisuus keskittyä nimenomaan kulttuurimatkailun ja ekologisen matkailun kehittämiseen. Luontomatkailu ja kulttuuritoiminta ovat myös osa kiertotaloutta ja aineetonta palvelutaloutta”, sanoo Kaartinen. Henkiolentojen kukkula -näyttely Keskikesällä Mustarindassa järjestettiin Porin kulttuurisäätö -kollektiivin (Anna Jensen, Eliisa Suvanto ja Sanna Ritvanen) kuratoima Henkiolentojen kukkula -näyttely. Siellä toisensa kohtasivat turismi, taide ja luontokysymykset. ”Osa täällä työskentelemistä on ollut sen pohtiminen, miten työskentely voisi tapahtua siten, että se ei häiritsisi metsää millään tavalla”, kertoo Mustarindan taideresidenssissä ollut Petter Yxell. Yxellin mukaan teoksen nimi To the Lighthouse viittaa sekä Virginia Woolfin romaaniin että yleisemmin kohtauspaikkaan. Teos on rakennettu osin materiaaleista, jotka saavat jäädä metsään — ja lahota sinne, kun aika koittaa. Residenssiläisten näkemyksissä toistuu, että Mustarindassa työskentelystä on tehnyt antoisaa juuri mielenkiintoinen luontoympäristö. ”Hyvällä tavalla se pysäyttää sinut kiirehtimästä ympäriinsä”, toteaa esimerkiksi Aksel Haagensen luonnon vaikutuksesta taiteelliseen työskentelyynsä. Hän teki näyttelyyn sarjan aurinkovoimalla toimivia robottitikkoja, joista yhtä joku luuli oikeaksi. Kuraattori Sanna Ritvanen kertoo, että tämän vuoden näyttely liittyy taide kansallispuistoon, jonka perustamiseksi on käynnissä valmisteluhanke. ”Halusimme nostaa näyttelyssä esille niitä asioita, joita täällä on ja pohtia samalla, mitä taidekansallispuisto voisi olla.” Näyttely sijaitsee liettualaisen arkkitehdin Austris Mail?tisin suunnittelemalla Metsänäyttämöllä, joka rakennettiin vuonna 2019 kansainvälistä suurhanketta Puuooppera-teosta varten. Nimensä mukaisesti metsässä sijaitseva näyttämö pääsee nyt uudelleen käyttöön. Ritvasen mukaan luontoympäristön rooli näyttelyssä on samanarvoinen kuin taiteen. ”Taide on suorassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja neuvottelee sen kanssa. Lisäksi haluamme nostaa esille paikkoja, niiden ominaispiirteitä: mitä niissä on hienoa, tai miksi ei myös kurjaa.” Mustarinda-talon avoimet ovet 19.10. ja 16.11. klo 13–16.
• Metsän asialla Ju ho Liu kko ne n K ALLION KIRJASTON kynkkään pystytetyn sirkusteltan edessä posetiivari veivaa vehkeestään iloisen haikeita säveliä. Kun yleisö on vihdoin saatu pakattua sardiineiksi telttakankaan alle, estradille saapuu lierihattuinen mieshahmo kantaen käsissään kahta kuollutta eläintä. Näistä haikaran hän ripustaa narikkaan ja sammakon pistää poskeensa. Tunkeileva röyhkimys on nimihahmo ympäristötoimittaja Juha Kauppisen kirjoittamassa, Raila Leppäkosken ohjaamassa ja Martti Suosalon yksin esittämässä Starmanissa. Tämä luontokadosta huolta kantava näytelmä tuntuu monella tapaa olevan samasta puusta veistetty kuin Suosalon tuottama ja hänen puolisonsa Virpi Suutarin ohjaama tuore dokumentti Havumetsän lapset ”Kuulin kerran yhdeltä luontoaktivistilta, että jos maapallolle tulisi vieras älyllinen olento, niin se tulisi tänne juttelemaan ennemmin sienten kuin ihmisten kanssa. Se räjäytti pääni, ja keksin siitä esitykselle nimen. Se ei siis tullut David Bowielta, mutta totta kai se assosioituu siihenkin”, selittää Suosalo. Starman kiersi alkusyksyn Suomea Sirkus Suosalon ohjelmistossa ja seuraavaksi se vierailee teattereissa eri puolilla maata. Suosalo tietää, että pitkän uransa ja tunnetuimpien elokuvarooliensa – muun muassa henkilökuvat Irwin Goodmanista, Reino Helismaasta ja Olavi Virrasta – takia hän tavoittaa kantaaottavalle näytelmälleen sellaistakin yleisöä, joka ei yleensä käy teatterissa. ”Tätä näytelmää ei ole tehty vain luontoaktivisteille, vaan tämä on kansan teatteria. Sen olen huomannut 30 vuoden Suomea kiertäneen komeljanttarin urallani, että eri heimoissa ihmiset reagoivat eri tavalla esityksissä, ostavat lippuja eri nopeudella ja ovat kadulla kohdatessa erilaisia. Suomalainen luonto on silti teema, joihin kaikkien on helppo päästä mukaan.” Neljä näkökulmaa luontoon Starmanissa lavalle nousee kavalkadi Suosalon esittämiä tragikoomisia hahmoja. Näistä ensimmäisenä nähdään vanhan koulun metsätalousmies, joka käy yksipuolista dialogia kotimetsänsä tuhosta valituksen tehneen kuukkelin kanssa. Suosalon tulkinta suomalaisesta teknokraatista ei ole siloitteleva, mutta ei myöskään demonisoiva. ”Ohjaaja Leppäkoski varoitti minua ottamasta liian aggressiivista otetta kuukkeliin. Mielummin piti ihmetellä, että miksi senkin piti ryhtyä vehtaamaan luonnonsuojelijoiden kanssa. Minähän muuten kävin myös itse kysymässä UPM:n pomoilta, että miksi te hakkaatte Etelä-Suomen vanhoja metsiä. No kuulemma siksi, että Metsähallitus myy niitä. Ja sitten tuli PowerPoint-esitystä, ja kaikki oli niin hirveän ymmärtäväistä. Hahmon työstövaiheessa sanoin Juhalle, että älä sinä mieti tässä hauskuutta ollenkaan, tässä asiallisuus on hauskuutta”, naureskelee Suosalo. Eläinkunnan edustajana näyttämöllä nähdään myös varpusen hahmo pitämässä – ehkä hiukan yllättäen – puolustuspuheenvuoroa ihmiselle. Toisenlaisia näkökulmia edustavat pidätysputkassa veljelleen puheviestejä lähettelevä aktivisti ja juhla-alustusta pitävä evoluutiobiologi. Näistä edellinen kuvaa tämän ajan syvää ympäristöahdistusta ja aktivistien kykyä kyseenalaistaa omiakin motiivejaan tappiin asti. Jälkimmäisen surullisena tehtävänä taas on tarjota faktapaketti siitä, mistä käynnissä olevassa ympäristökatastrofi ssa on kyse. ”Monet ovat sanoneet minulle, että esityksen jälkeen he ymmärtävät aktivisteja paremmin kuin ennen. Biologin monologi taas ei ole yhtään muita pidempi, vaikka se tuntuu siltä, koska siinä on sellaista asiaa, jota me emme haluaisi kuulla.” Kantaaottavaa teatteria Suosalo kävi Teatterikorkeakoulua 80-luvun alussa, jolloin siellä pyristeltiin irti edeltäneistä taistolaisajoista. Jouko Turkan myötävaikutuksella politiikan tilalle tuli liikuntakeskeinen ruumiinkulttuuri. ”Muistan keskusteluja, joissa pohdittiin, että miksi pitäisi ryhtyä jostain valittamaan, kun täällä Suomessa kaikki on niin hyvin. Mutta nyt kun tässä nykyajassa edessämme on todistettu luontokatastrofi , niin enhän minä enää voi olla siihen puuttumatta”, kuvaa Suosalo aikakausien eroa. Ehkä juuri tähän liittyen voi Starmanin nimihahmon takaa nähdä Saatana saapuu Moskovaan -romaanin paholais-Wolandin. Samassa hengessä kuin Mihail Bulgakovilla vihtahousu saapuu sekoittamaan totalitaarisen neuvostovaltion korruptoituneet kirjallisuuspiirit, Starman riivaa meitä tämän ajan muka-vapaita kansalaisia hiljaisessa tavassamme hyväksyä ympärillämme palavat luonnon rauniot. ”Kyllä siinä viittaus sinnekin suuntaan on. Mutta on hahmossa mukana myös saarnaaja Niilo Yli-Vainiota, jonka julistamisen tyyliä opettelin opiskeluaikona. Sanoin Juhalle, että ota sieltä ’Jeesus’-sanaa pois ja laita tilalla ’ihminen’, mistä sitten näytelmään tuli mukaan ihmisen palvonta.” Suosalon mielestä taide voi katarsiksen kautta puhdistaa mielen niin, että sinne tulee tilaa uusille ajatuksille. ”Itse toivon, että ihmiset heräisivät pohtimaan mikä heidän oma luontosuhteensa on. Ja että voiko takkia kääntää edes vähän, tai vaikka vain hihat? Meille yleensä on tarjolla jonkun valmiiksi tallaama polku. Tässä näytelmässä paljastetaan sellaisia asioita, jotka toivottavasti auttavat hyppäämään pois siltä kuluneelta reitiltä.” Starman kevätkaudella ainakin Kansallisteatterissa sekä Kuopion, Jyväskylän, Rovaniemen ja Oulun kaupunginteattereissa. Teatteri Suosalon telttakiertue taas ensi vuoden elo-syyskuussa. Näytelmän teksti on julkaistu kirjana (Siltala, 2024). Kuuntele myös Martti Suosalon haastattelu Teatterin politiikkaa -podcastissa. Martti Suosalo haluaa suojella luontoa teatterin keinoin. TEKSTI TUOMAS RANTANEN ”Tässä oli kyse yhdestä haikarasta. Yhdestä vaivaisesta linnusta. Ei sen kummempaa. Tässä mitään massasukupuuttoja olla järjestämässä!”, avaa näytelmän demoninen Starman. Lintu piti kuulemma tappaa, jotta hänellä jää itselleen enemmän sammakoita. 46 • 7 / 2024
• 7 / 2024 • 47 O TTO SANDQVISTIN Kansallisteatterille ohjaama Veljelleni perustuu E. L. Karhun samannimiseen romaanin. Karhu on yksi kansainvälisesti arvostetummista nyky näytelmäkirjailijoistamme. Hänen aikaisempia teoksiaan ovat muun muassa Prinsessa Hamlet (2017) ja viime vuonna Lea-palkinnolla huomioitu Eriopis (2022). Veljelleni on epäluotettavan kertojan pitkä monologi. Siinä persoonaltaan erikoinen nuori nainen kuvaa yhteiseloaan ihailemansa veljen kanssa. Muun muassa monomaanisen Kauniiden ja rohkeiden fanituksen, kompleksisen kehonkuvan ja ilmeisten syömishäiriöiden keskellä hän stalkkaa veljensä ”mahkuilijoiksi” nimittämiä tyttöystäviä ja tuntuu saavan tyydytystä toisten harjoittaman seksin tirkistelystä. Hienosti toimivan teatterisovituksen kantavana ideana on tuoda keskushahmo näyttämölle neljän erilaisen näyttelijän (Niina Hosiasluoma, Sara Melleri, Herman Nyby ja Emma Pälsynaho) monologien sarjana. Kun kukin näyttelijä tuo hahmoon perustaksi oman kehonsa sekä omaa tulkintaa, välittyy ymmärrys siitä, että pelkän tekstin perusteella tekemämme johtopäätökset hahmosta saattavat olla harhaanjohtavia. Lopulta meistä kaikista on moneksi. Minimalistinen lavastus (Virpi Nieminen), hahmovariaatioita taiten yhteensitova puvustus (Auli Turtiainen) ja valokeiloja keskeiseen suuntaama valosuunnittelu (Joakin Udd) työntävät etualalle näyttelijätyötä, joka kestää tarkennetunkin katseen hyvin. Veljelleni on erinomainen esimerkki näytelmästä, jonka toteutuksessa on uskallettu luottaa tekstin monitasoisuuteen ja katsojien kykyyn lukea myös rivien välejä. Esitykset Kansallisteatterin Taivassalissa 19.10. asti. E. L. Karhun ja Sara Mellerin haastattelu Teatterin politiikkaa -podcastissa. Teatteriarviot Valokeilassa sukupuoli Keho etsii näyttelijää D AVID SANDQVISTIN Turun kaupunginteatterille ohjaama ja Rasmus Arikan dramatisoima Tiranan sydän perustuu Finlandia-palkitun Pajtim Statovcin saman nimiseen romaaniin. Aikaisemmin näyttämömuodon Statovcin romaaneista ovat saaneet ainakin Kansallisteatterissa ja Vaasan kaupunginteatterissa esitetty Kissani Jugoslavia ja Helsingin kaupunginteatterissa nähty Bolla. Tirinan sydämessä kerrotaan kotimaansa köyhiä ja ahdistavia oloja sekä Rooman, Berliinin, Madridin ja New Yorkin kautta Helsinkiin itseään pakenevan ja erilaisen hyväksikäytön kohteeksi ajautuvan Bujarin kehitystarina. Hänellä on pieleen meneviä suhteita ja suhteen yrityksiä niin miesten kuin naistenkin kanssa, mutta kokemiensa kauheuksien ja häpeämänsä albaanitaustan takia hänen on vaikea luottaa kenenkään. Näytelmäsovituksessa työtä näyttää tuottaneen alkuteoksen dialogiaineksen rajallisuus, mutta esimerkiksi maantieteellisten hyppäysten kuvaus pelkistetyillä lavastusja äänisuunnitteluratkaisuilla toimii hyvin. Tärkeintä on kuitenkin huolellinen paneutuminen juurettomuudesta ja muunsukupuolisesta identiteetistä kumpuavan toiseuden näyttämöllistämiseen. Itsekin ei-binääriseksi identifioituva Niki Rautén onnistuu pääosassaan ilmentämään uskottavasti eri sukupuolia ja niihin liittyviä rooliodotuksia – kuten myös alkutekstissä toistuvaa Bujarin hämmennystä siitä, että tulee traumojensa ja oman itsekkyytensä takia aiheuttaneeksi vahinkoa toisille. Kuten Statovcin tekstin äärellä kuuluukin, katsoja ohjataan katsomaan positiivisten ja negatiivisten ennakko-odotusten ohi ihmistä itseään. Esitykset 10.1.2025 asti. Dramaturgi Rasmus Arikan ja näyttelijä Niki Rauténin haastattelu Teatterin politiikkaa -podcastissa 7.10 alkaen. KOONNUT TUOMAS RANTANEN TOIMITTANEET TUOMAS RANTANEN JA ANTTI KURKO Tu run kau pu ng inte atte ri Lapsuuden ystävät Bujar (Niki Rautén) ja Agim (Saban Ramadani) alkuun yhteisen pakomatkansa alussa. Sa ar a Au te re Sisaren hahmossa Sara Melleri NOBEL-KIRJAILIJA Elfriede Jelinekin vuonna 2002 kantaesitetyn Jackie. Tyttö ja kuolema IV -monologinäytelmän ohjeistuksessa kehotetaan, että syövän takia hiuksensa menettäneen Jackie Kennedyn hahmon pitää rymistellä näyttämölle Chanelin puvussaan raahaten perässään kaikkia kuolleita lapsiaan ja miehiään. Jaakko Kiljusen ja Maiju Tainion Teatteri Avoimiin Oviin ohjaamassa kunnianhimoisessa versiossa tällainen absurdi aggressiivisuus on vaihdettu juhlavan tragedian tyylilajiin samalla, kun monologi on jaettu kahdelle näyttelijälle (Mirva Kuivalainen ja Yuko Takeda). Nämä ratkaisut tekevät kunniaa korkeakirjalliselle alkutekstille, mutta samalla ne tuntuvat hukkaavan osan sen verevästä lihallisuudesta ja hahmon eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. (T.R.) K ANSALLISTEATTERIN NÄYTELMÄ Eichmann – mistä yö alkaa nähdään vielä hetken Tampereen Työväen Teatterissa. Stefano Massinin tekstiin pohjautuvassa ja Kari Paukkusen ohjaamassa näytelmässä kohtaavat holokaustin pääsuunnittelija Adolf Eichmann ja juutalainen filosofi Hannah Arendt. Konkarinäyttelijä Seela Sella täyttää hienosti roolinsa karismaattisena ja syvällisen viisaana Arendtina, jonka viiltävä retoriikka sivaltaa verille lavalla hompsuisesti liikehtivän Eichmannin (Timo Torikka). Vaikuttava teos tekee selväksi Arendtin teesin, jonka mukaan ihmisten arkipäiväistynyt välinpitämättömyys mahdollisti holokaustin. (A.K.) LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN tuore johtaja Lauri Maijala aloittaa kautensa näyttävästi omalla ohjauksellaan vuoden 1990 Tom Waits -musikaalista The Black Rider. Koko näyttämöä täyttävä Twin Peaks -surrealismi ei silti pysty peittämään sitä, että Robert Wilsonin ja William S. Burroughsin teksti tuntuu tässä ajassa auttamattoman vanhentuneelta. Esityksen ilon aiheita ovat Vilma Kinnusen tuoreella tavalla personoituva paholaisen hahmo ja Antti Vauramon johtama orkesteri, jonka menoa olisi mielellään nähnyt lavallakin alun pientä vilautusta enemmän. (T.R.) KOM-TEATTERI tekee kulttuuriteon tuomalla näyttämälle meillä harvoin nähtävää islantilaista nykydraamaa. Ona Korpirannan ohjaaman Tyrfingur Tyr fings sonin Seitsemän tarinaa häpeästä -tragikomedian keskushenkilönä kipuilee kompleksisesta äitija isoäitisuhteesta kärsivä poliisi (Isla Mustanoja). Hiukan epäselväksi jää johtuuko tekstin nerokkaasta monitasoisuudesta vai kiteytymättömästä moniaineksisuudesta, että teos tuntuu käsittelevän häpeän sijaan enemmän muita asioita – kuten hyväksytyksi tulemista, väkivaltaa, kontrollin menettämisen pelkoa ja addiktioita. Erityisen hyvin toimii nuorten näyttelijöiden ja luottokonkareiden sutki yhteispeli. (T.R.) TAMPEREEN TEATTERIN , Tampere Filharmonian ja Tampere-talon suurtuotanto J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -klassikosta perustuu Sami Keski-Vähälän dramatisointiin ja Mikko Kannisen ohjaukseen. Runsaan materiaalin työstäminen toimivaksi kokonaisuudeksi on vaatinut rohkeita tiivistyksiä. Pömpöösejä valtaistuinsaleja ja miekkamittelöitä nähdään, mutta esityksen onnistumisen kannalta vielä tärkeämpää on se, miten näyttelijä Ella Mettänen kannattelee Frodon hahmoa niin vahvasti, että katsoja voi tuntea kantajaansa turmelevan sormuksen painon omilla harteillaan. (A.K.) Jackien esitykset 1.11. asti. Eichmannin esitykset TTT:ssä 10.10 asti, mutta lisäesityksiäkin tulossa. The Black Riderin ja Seitsemän tarinaa häpeästä esitykset 14.12. asti. Taru sormusten herrasta esitykset 11.1. asti. Teatterista lyhyesti M itro H ärk ön en Kahtiajakautunut Jackie pohtii kuoleman, naiskehollisuuden ja sivullisuuden kysymyksiä ensin ympäriltä tyhjenevässä asunnossa ja myöhemmin elämän ja kuoleman välitilasssa.
• 48 • 7 / 2024 Tekijyyden jakamisesta Parvet-elokuvan tuotannossa haluttiin luoda uusia tiloja ahtaisiin rakenteisiin. M ITÄ kansakunnan kellarista löytyy? Perunoita, Mannerheimin kipsipatsas, metsämaisemia ja missi saamelaispuvun jäljitelmässä. Hannaleena Haurun ja Katja Gauriloffin ohjaama Parvet vie kirjaimellisesti rakenteisiin. Fiktioelokuvassa seurataan useiden päähenkilöiden tarinaa. Yksi heistä seikkailee kallion sisään kaivetuissa kellarikäytävissä, jonka putkistoissa kaikuvat poliitikkojen äänet. Kellarikäytävät ovat ahtaita ja pimeitä. Niiden voi nähdä edustavat yhteiskunnallisia rakenteita, kuten lainsäädäntöä, jotka valtavirtaisuudessaan usein syrjivät vähemmistöön kuuluvia ihmisiä. Myös elokuvatuotantoa voisi pitää vastaavanlaisena rakenteena, ja Parvet pyrkiikin valaisemaan erityisesti omaa kellariaan. Hauru halusi kokeilla elokuvassa kollektiivista työtapaa, joka antaisi vähemmistöjen edustajille tilaa niin sisällössä kuin työtavoissa. Teoksen aihe oli väljä: suomalainen kansallisidentiteetti osana koloniaalista historiaa ja perintöä. Sen mainittiin hakuilmoituksessa, jossa elokuvaan haettiin työryhmää. Vastauksia tuli yli 300, joista projektiin valittiin noin 70 henkilöä. Heidän joukossaan on eri sukupuoliidentiteettejä edustavia tekijöitä, ruskeita ja valkoisia suomalaisia ja saaTEKSTI KAISU TERVONEN melaisia, niin teknistä henkilökuntaa kuin näyttelijöitä. Haurun kanssa työryhmän jäseniä valitsi tuottaja Emilia Haukka Elokuvayhtiö Aamusta. ”Minusta tuntuu, ettei kenellekään muulle tuottajalle olisi ollut edes mahdollista tarjota tällaista konseptia. Se on jo lähtökohtaisesti niin poikkeuksellinen. Vaatii todella vahvan luottamussuhteen lähteä rakentamaan mitään tällaista”, Hauru sanoo. HAUKKA JA HAURU ovat tunteneet vuodesta 2012. He ovat työskennelleet yhdessä ruohonjuuritason elokuvayhteisö Euphoria Borealisissa. Haukka on toiminut tuottajana myös Haurun edellisessä pitkässä elokuvassa Fucking With Nobody (2020) ja tuotantopäällikkönä Haurun esikoisessa Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (2017). Aiemmissakin yhteistöissä mukana ollut yhteisöllisyys vietiin tällä kertaa entistä pidemmälle. Työryhmällä oli valtaa niin käsikirjoituksen, puvustuksen kuin toimintatapojen suhteen. Elokuva rakentui keskustelujen ja työpajatyöskentelyn kautta. ”Itselleni haastavin reflektio heti alussa oli se, että en toisi projektiin omia oletuksiani ja odotuksiani. Olin kuitenkin tehnyt alalla töitä jo seitsemän vuotta, kun tämä startattiin, eli semmoinen aika klassinen elokuvantekemisen rakenne oli jo juurtunut omaankin selkäytimeen”, Haukka kertoo. ”Tämän leffan paradoksi on se, että minä ja Emilia valkoisina suomalaisina kuitenkin käytetään ylintä valtaa. Siitä ei päästä ohi”, Hauru jatkaa. VALTA A KUITENKIN myös jaettiin. Työryhmän ensimmäisissä keskusteluissa kävi Haurun mukaan selväksi, että jos projektissa haluttaisiin käsitellä koloniaalisuutta Suomessa, mukaan tarvittaisiin enemmän saamelaisia tekijöitä. Haurun rinnalle pestattiin muun muassa kiitetystä Je’vida-elokuvastaan (2023) tunnettu saamelaisohjaaja Katja Gauriloff. ”Vaikka alkuperäinen konsepti oli, että käytän ohjaajana ylintä taiteellista valtaa, tajusin, että tämä on tosiaan se kohta yksi: Minun täytyy luopua osasta valtaani. Jotta tämän teoksen arvot toteutuisivat, tässä tulee olla kaksi ohjaajaa”, Hauru kertoo. Gauriloff vastasi saamelaisen aktivistin Piera Niillasin (Ritni Ráste Pieski) tarinasta. Elokuvassa on neljä muutakin päähenkilöä: Valeriasta (Yolanda Correa) rakennetaan jalkapallojoukkueen kasvoja, onhan hän valmentajan sanojen mukaan ”international tyyppi”. Selma (Adela Ogunbor) jää jumiin kellariin keskellä kansallisidentiteettien karnevaalia. Nora (Senna Vodzogbe) epäilee valkoisen ihastuksensa tarkoitusperiä, kun taas sukupuoleltaan ei-binäärinen Aurora (Stella Massa) haluaa tulla nähdyksi omana itsenään. Osittain risteävät tarinat kertovat vähemmistöä edustavien ihmisten kokemasta näkymättömyydestä ja syrjinParvet-elokuvassa käsitellään myös saamelaiskäräjälakia. Kuvan keskellä poliitikkojen puhetta aiheesta kuuntelee aktivisti Piera Niillas (Ritni Ráste Pieski). Stella Massa näyttelee yhtä elokuvan pääosista, minkä lisäksi hän kuuluu sen käsikirjoittajiin ja yhden valkokankaalla kuultavan biisin tekijöihin. ”On ihanaa, ettei mun tarvitse laittaa tekijyyttäni johonkin boksiin”, hän sanoo.
• Näyttelijöiden näkökulma ”S E OLI ENSIMMÄISESTÄ päivästä lähtien ihan erilainen juttu, mihin oli tottunut”, näyttelijä Aaron Bojang kertoo. Bojang näyttelee Parvissa yhden päähenkilön kumppania Yayaa. Hänellä oli pohjalla jo vuosien kokemus näyttelemisestä, muun muassa pitkä rupeama tv-sarja Salatuissa elämissä. Aiemmissa projekteissa Bojang oli tottunut siihen, että siinä vaiheessa kun hän liittyi työryhmään, käsikirjoitus oli jo valmis. ”Nyt kun asteli ekaa kertaa työryhmän kanssa sinne Teatterikorkeakoulun valkoiseen saliin, missä meillä oli ensimmäinen workshop, silloin ei osattu edes spekuloida, millainen lopputulos tästä tulee”, Bojang sanoo. ”Sain näyttelijänä itselleni ennennäkemätöntä valtaa viedä asioita elokuvassa eteenpäin.” Esitystaiteen ja aktivismin parista tulleelle Stella Massalle kollektiivinen tekemisen tapa oli tutumpi. Auroran roolia näyttelevä Massa oli aktivistina tottunut ottamaan kantaa tekemisen tapoihin ja tavoitteisiin. ”Se hierarkiattomuus tuntui tosi hyvältä, pystyi vapaammin puhumaan, mitä ajattelee”, Massa sanoo. Massa on myös yksi elokuvan kahdeksasta käsikirjoittajasta. Käsikirjoitusta työstettiin pienissä ryhmissä ja erilaisissa workshopeissa, joihin muutkin näyttelijätkin osallistuivat. Lopulliseen versioon päätyi työryhmäläisten omia kokemuksia. Bojangin mukaan tekeminen oli omakohtaisuuden takia myös haurasta. Työryhmä oli tekemisissä reaalimaailmasta tuttujen vaikeiden asioiden kanssa. ”Meillä oli myös kipeileviä kohtia työprosessissa”, hän sanoo. Massa mainitsee, ettei työryhmä ollut täysin vapaa rakenteellisesta sorrosta. Idealistinenkaan tekeminen ei tapahdu yhteiskunnan ulkopuolisessa kuplassa. Massa kuitenkin painottaa, että vaikka turvallisen tilan luomisessa hetkittäin epäonnistuttiin, usein siinä myös onnistuttiin. ”Pitää vaan tehdä sitä liittolaisuuden työtä, se on loppuelämän työ.” Bojang ja Massa löysivät eräänlaiset liittolaiset myös toisistaan. Molemmat ovat yhdeltä ammatiltaan muusikkoja, ja he tekivät yhdessä Elias Riipisen kanssa lopputekstien aikana soivan biisin Katve. Omakohtaisuus ja hauraus liittyivät myös kappaleen tekemiseen. Bojangin ja Massan sanoitukset kertovat rasismista, syrjivistä rakenteista, mutta myös ystävyydestä. ”Homogeeninen kansa on harha”, räppää Bojang. Omassa osassaan Massa puolestaan lausuu: ”Maailma tarvii tarinankertojia ja kuuntelijoita. Uskallan jo unelmoida muustakin kuin murheista. Uskallan viel unelmoida muistakin kuin murheista.” KAISU TERVONEN nästä. Siitä, kuinka ihmiset eivät anna bussissa tilaa, ja siitä, että saamelaisia koskevaa lainsäädäntöä laaditaan heitä kuulematta. Parvet on osa Hannaleena Haurun opinnäytetyötä Helsingin Taideyliopistoon ja Frankfurtin Goethe-yliopistoon. Hän valmistui oppi laitosten Vertaileva dramaturgia ja esitystutkimus -maisteriohjelmasta viime vuonna. Opinnäytetyönsä kirjallisessa osassa Hauru kertoo, että yksi Parvet-elokuvan keskeisiä löytöjä elokuvatuotantojen kannalta oli psykososiaalinen tuki. Parven lopputeksteistä löytääkin nimikkeitä kuten psykologi ja yhteisösuunnittelija sekä vastuualueita kuten antirasistinen koulutus. Tuottaja Emilia Haukka kertoo, että osa tekijöistä löytyi jo avoimessa haussa. ”Olin kuullut, että Britanniassa elokuvatuotannoissa oli jo tunnistettu työroolina jonkinlainen henkisen tuen vastaava. Minulla on ollut kiinnostusta tutkia tätä, etenkin työskentelyssä sellaisten aiheiden ja teemojen parissa, jotka voivat koskettaa ihmisten oikeata elämää, usein liittyen juuri vähemmistöstressiin”, hän sanoo. Pyrkimyksenä oli tarjota työryhmälle keskusteluapua ja ihmisiä, jotka pystyisivät tarvittaessa asettamaan tekemiselle rajoja. ”Se on ollut oppimisprosessi, mutta tuen tarjoaminen on eväs, jonka tulen tästä ottamaan mukaani”, Haukka sanoo. PARVET-ELOKUVASSA oli alusta lähtien mukana myös esiyleisö, joka katsoi ja kommentoi teosta matkan varrella. ”Se porukka oli täyttä luksusta”, Hauru sanoo. Hänelle oli apua katsojista, joka ei ollut harmaa massa vaan koostui ”oikeista, ajattelevista ihmisistä”. Suurin osa esiyleisöstä myös tiesi elokuvan aiheista jotain jo ennakkoon. ”Se muistutti, ettei pidä aliarvioida omaa yleisöään. Ja se kyllä johdatti tätä tekemistä”, Hauru sanoo. Läpi haastattelun Hauru ja Haukka puhuvat kokeilemisesta, kitkasta ja oppimisesta. Vaikka he ovat työryhmän kanssa hahmottaneet uusia tekemisen tapoja ja työkaluja, he eivät kuvittele työn olevan valmis. ”Ei mun lähtökohta opinnäytteessä ole ollut siinä, että tekisin jotain malleja, että ’kopsatkaa tämä ja tehkää leffa näin’. Lähtökohta on laajemmin se, että ’neuvottele työryhmäsi kanssa’”, Hauru sanoo. Neuvotteleminen, toisten hyvinvoinnista huolehtiminen ja omien oletusten purkaminen oli työlästä, mutta ”toisaalta elämä on vaivannäköä”, kuten Hauru sanoo. ”Ja elokuvan tekeminen on mun intohimo juuri siksi, että voin haastaa rakenteita, voin haastaa kerrontatapoja ja tuotantomuotoja.” Omassa osassaan Massa puolestaan lausuu: ”Maailma tarvii tarinankertojia ja kuuntelijoita. Uskallan viel unelmoida muistakin kuin murheista.” ´ © SEBASTIAN FILM LTD AND THE BRITISH FILM INSTITUTE 2024 ARTWORK: YELLOW1.DK BFI AND SCREEN SCOTLAND PRESENT SEBASTIAN GREAT POINT MEDIA FINNISH FILM FOUNDATION FINNISH IMPACT FILM FUND AND YLE MIKKO MÄKELÄ A BÊTES SAUVAGES PRODUCTION HELSINKI FILMI BARRY CRERAR LEMMING FILM STARRING RUARIDH MOLLICA HIFTU QUASEM JONATHAN HYDE INGVAR SIGURDSSON STELLA GONET LEANNE BEST PRODUCER JAMES WATSON CO-PRODUCERS ALEKSI BARDY SEVERI KOIVUSALO CIARA BARRY ROSIE CRERAR DRIES PHLYPO ERIK GLIJNIS LEONTINE PETIT LIZZIE FRANCKE MIKE GOODRIDGE JENNIFER ARMITAGE MARIYAH DOSANI PHILIPPA NICHOLL ARI TOLPPANEN DAVID CLAIKENS ALEX VERBAERE MARIN WARE OLLIE GILBERT KATY COVELL IIKKA SALMINEN GUY THOMPSON ARTTU SALMI BFE MIKKO MÄKELÄ FRANK GALLACHER KAT MORGAN ENOS DESJARDINS YANNA SOENTJENS COMPOSER ILARI HEINILÄ MARIE-ELENA DYCHE INASSOCIATION WITH A FILM BY IN CO-PRODUCTION WITH EXECUTIVE PRODUCERS ASSOCIATE PRODUCERS CASTING BY DIRECTOR OF PHOTOGRAPHY PRODUCTION DESIGNER EDITED BY COSTUMER DESIGNER HAIR AND MAKEUP DESIGN BY SOUND DESIGN BY PRODUCTION SOUND MIXER LINE PRODUCER ninni@kaligraphics.fi / www.kaligraphics.fi KALI GRAPHICS
• 50 • 7 / 2024 ELOKUVAT KOONNUT TUOMAS RANTANEN Christian Petzold: PUNAINEN TAIVAS Ensi-ilta 4.10. Christian Petzold (syntynyt 1960) tunnetaan Saksan historian traumoja vertauskuvallisen asetelmallisesti käsittelevistä elokuvistaan kuten 1970luvun terroriajoista kertovasta Vainotuista (2000), DDR:n totalitarismia kuvanneesta Barbarasta (2012) ja juutalaisvainojen jälkipyykkiä pöyhineestä Phoenixista (2014). Punaisessa taivaassa luomistuskaa ärtyisästi muihin purkava kirjailija ( Thomas Schubert) vetäytyy maalle kirjoittamaan. Samalla kun hänen päätään sekoittaa lisää hurmaava Nadja (Petzoldin luottonäyttelijä Paula Beer), ympärillä loimuaa metsäpalojen symbolinen tuhovoima. Vaikka Petzold löytää itsekriitikkiä pursuavan kulman kirjailijaansa ja ruokkii tragikoomista tarinaansa sympaattisilla sivuhenkilöillä ja yllätyskäänteillä, elokuvan yleisempi merkitystaso jää tällä kertaa ohueksi. Aleksi Salmenperä onnistui samojen aineksien Tyhjiössään (2018) paljon riipaisevammin. TUOMAS RANTANEN Lue lisää arvioita osoitteessa Voiman TV-tärpit 12.10. MTV Ava: Metsäjätti (Suomi 2020) Ville Jankerin ohjaama elokuva kertoo työläiskodista ison metsäyhtiön kehitysjohtajaksi nousseesta Pasista ( Jussi Vatanen), joka päätyy vanhoille kotiseuduilleen lahtaamaan lapsuuden maisemiensa ohella vanhojen kavereidensa työpaikkoja. Tämä ihmiskasvoisen kapitalismin kuvaus on kuin suomalainen sovitus Gus Van Santin Promised Landista (USA 2012). 15.10., 22.10, & 29.10. Yle Teema: Hölmö nuori sydän (Suomi 2018), Sairaan kaunis maailma (Suomi 1997) & Täältä tullaan elämä (Suomi 1980) Noin 20 vuoden välein tehtyjen suomalaisten nuorisoelokuvien kavalkadi toimii pysäyttävänä retrospektiivinä sukupolvikriisien monimuotoisuudesta. Tapio Suomisen Täältä tullaan elämä esittää tarkkisluokkalaisen pojan traagista kamppailua kuria ja järjestystä vastaan. Jarmo Lampelan Sairaan kaunis maailma avaa oman aikansa varhaisteinien kompuroivaa matkailua huumeiden maailmassa. Selma Vilhusen Hölmö nuori sydän kertoo puolestaan siitä, miten yläasteikäiset Lenni ja Kiira saavat vauvan tilanteessa, jossa vanhemmuuden mallit ovat vähän niin ja näin. Yle Areena & Fem: Blue Lights – Belfastin poliisit (Britannia, 2023–) Declan Lawnin ja Adam Pattersonin luoma arkirealistinen poliisisarja ei päädy aivan yhtä vahvaan lopputulokseen kuin saman genren ruotsalainen Ohuella langalla -sarja (2021–). Sen erityinen vahvuus lymyää Pohjois-Irlannin erityisolojen kuvauksessa, mikä näkyy erityisesti nuorten lisääntyneessä näköalattomuudessa sekä sikäläisen traumaattisen poliittisen historian suodattumisessa poliisityöhön. 16.10. MTV Sub: Rocky (Yhdysvallat 1976) Sylvester Stallonen kolmella Oscarilla siunattu läpimurtoteos on tekijänsä myöhemmän tuotannon itseään kannibalisoivasta maineesta huolimatta pohjimmiltaan yllättävänkin koskettava työläiselokuva, jossa yksinkertainen laitakaupungin heppu yrittää toteuttaa omaa amerikkalaista unelmaansa monien riistävien rakenteiden keskellä. Yle Areena & Fem: Kevin Spacey: Menetetty maine (Britannia, 2024) Katherine Haywoodin kaksiosaisessa dokumentissa käy uusien lähteiden kautta enemmän kuin selväksi, että vaikka #metooskandaaleissa ryvettynyt tähtinäyttelijä Kevin Spacey vapautettiin Britannissa kaikista syytteistä vuonna 2023, hänen toimintatavoissaan vaikuttavana portinvartijana ja muutenkin on ollut paljon pielessä. Vaikka dokumentti ei kerronnaltaan ja muodoltaan ole lajinsa aatelia, se nostaa tärkeällä tavalla esiin myös sen, että seksualisoidussa vallankäytössä ei ihan aina ole kyse vain miesten naisiin kohdistamasta ikiaikaisesta riistosta. Coralie Fargeat: THE SUBSTANCE Ensi-ilta 27.9. Elämme yhteiskunnassa, jossa mainokset ja viihdeteollisuus tuottavat saavuttamattomissa olevia kauneusihanteita. Tiedämme nämä ihanteet mahdottomiksi ja sairaiksi, ja silti usein tiedostaen tai tiedostamatta odotamme, että me itse ja erityisesti ihailemamme henkilöt saavuttaisivat ne. Epäonnistuessamme tässä väistämättä, opimme inhoamaan niin itseämme kuin muitakin. Tähän kipupisteeseen iskee The Substance. Elokuva tarjoaa itsere? ektion paikkoja sekä henkilöhahmoille että katsojallekin. 1990-luvulla uransa huipulla ollut Demi Moore tunnetaan näytelijänä, jonka kauneus on merkittävä osa hänen menestystään. Luonnon, vimmaisen rehkimisen, lääketieteen ja kirurgian avustama Moore näyttää 60vuotiaana hyvin erilaiselta, kuin mitä 60-vuotiailta on totuttu odottamaan. Hän kuitenkin on 60 ja unelmatehtaan näkökulmasta ohittanut parasta ennen -päivänsä jo vuosikymmeniä sitten. Elokuvassa Moore näyttelee ikääntyvää – tosin vasta 50 vuotta täyttävää – näyttelijä Elisabeth Sparklea, joka myöskin on urallaan tukeutunut ulkonäköönsä ja myynyt yleisölle fantasiaa ikuisesta nuoruudesta. Roolisuoritus voi hyvinkin olla Mooren uran paras ja samalla se on todennäköisesti monella tavalla omakohtaisin. Meille tuotettu inho omaa ja toisten kehollisuutta kohtaan näkyy myös siinä, kuinka ihmiset ovat valmiita turvautumaan lääketieteen saavutuksiin ja ottamaan suuriakin riskejä saavuttaakseen saavuttamattoman. Viime vuosina on kohuttu esimerkiksi alkujaan diabeteksen hoitoon tarkoitetusta Ozembiclääkkeestä, jonka avulla kuka tahansa voi pudottaa painoaan dramaattisesti – lääke yksinkertaisesti vie käyttäjältään näläntunteen. Ozembicin menekki on niin suurta, että sen vaikutus näkyy jo lääkettä valmistavan Novo Nordisk -yhtiön kautta Tanskan kansantaloudessa. The Substancessa ollaan valmiita menemään diebeteslääkkeen käyttöä pidemmälle ja myös vaikutukset ovat dramaattisiempia. Todellisen ongelman realistisen kuvauksen sijaan käsikirjoittaja-ohjaaja Coralie Fargeat turvautuu äärimmilleen vietyyn liioitteluun, kauhuun ja huumoriin. Lopputuloksena on hyvin omituinen elokuva. Äärimmäisyyksillä leikittelevä elokuva kuvaa ikuisen nuoruuden ja laihuuden tavoittelua tavalla, joka on omituisen ohella myös hyvin ristiriitainen. Lisäksi katsoja asetetaan osaksi ongelmaa. Katsojalle kerrotaan mahdottomien kauneusihanteiden saavuttamisen hinnasta ja keinotekoisuudesta, ja samalla hänen verkkokalvoja pommitetaan äärimmäisen hiotulla kehollisella kauneudella. Kerronnallinen ratkaisu tuo mieleen Quentin Tarantinon Inglourious Basterds -elokuvan loppuhuipennuksen, jossa kamera näyttää vuorotellen ilakoivia natseja elokuvateatterissa katsomassa väkivaltaista elokuvaa jenkkisotilaiden teurastamisesta ja samaan elokuvateatteriin hyökkääviä sankarillisia jenkkisotilaita ja vastarinaliikkeen taistelijoita, jotka teurastavat näitä elokuvaa katsovia natseja. Sankareille hurraava katsoja näkee itsensä peilaantumassa iljettäviin natseihin ilakoidessaan estetisoidusta ja oikeutetuksi koetusta lahtaamisesta. The Substancen loppua kohti sekä tarinallinen että kuvallinen liioittelu muuttuu jatkuvasti pähkähullummiksi. Tyylilajien vaihtuminen ja lomittuminen tuottavat lopputuloksen, joka ei oikein putoa mihinkään valmiiseen genrelokeroon. Äärimmäisen kehollinen ja verinen kauhu tuo mieleen kenties David Cronenbergin kuvaston. Käänteiden omituisuus puolestaan muistuttaa enemmän Being John Malkovich -elokuvasta vaikka tarinallista yhteyttä elokuvilla ei olekaan. The Substancea on epäilemättä helppo vihata, ja sen voi ihan ymmärrettävästi kokea myös merkityksettömäksi sekoiluksi, mutta se saattaa myös olla mestariteos. JARI TAMMINEN Takehito Sakamoto: VUOKRAPERHEET Ensi-ilta 11.10. Japanissa pomoihin, asiakkaisiin, lapsen opettajiin, kaikkiin on tehtävä vaikutus. Lauman mukana pysyminen ja eläminen kasvoja menettämättä vaativat yksilöltä paljon, tietävät kaikki japanilaisia elokuvia katsoneet – vaikka ihan tällaista pläjäystä ei olisi tullut vastaan. Entä jos oma elämä on helvettiä? Kun mies on väkivaltainen hulttio, joka ansaitsee tulla potkaistuksi pihalle, nuoren naisen arki on raskasta. Ikävää, kun lapsi kyselee isää, jota ei ole näköpiirissä… Ei, hetkinen! Kenta Mikami ( Shun Shioya) on loistava ”isä” eli sellaista esittävä ihmisvuokraamon työntekijä. Pienet tytöt ja pojat rakastavat häntä, ja yksinäisille äideillekin seura kelpaisi. Vuokraisä on läsnä vain silloin tällöin, joten lapsille tarinoidaan, että ”isi” reissaa. Sydäntäsärkeviä ongelmia tietenkin tulee. Ei valhe ole pohja, jolle rakentaa hyvää elämää. Vuokraperheiden tarinankuljetus on kömpelöä, mutta onhan tämä arvokas indiele? a aiheesta, joka on osaksi totta: Japanissa todellakin voi vuokrata ”ystäviä”, jotka eivät ole prostituoituja tai seuralaisia saati robotteja. Vuokraperheiden yhteiskunnalliset oivallukset köyhän yksinhuoltajan armottomasta arjesta ja vuokrapalvelun maksullisuuden kuristuksesta ovat briljantteja. IIDA SIMES H ölm ö nu ori syd än
• TASAVALLAN yllätyksellisin ELOKUVAFESTIVAALI IL LU S T R A T IO N © 20 23 S R H IN S P IR E D B Y T H E F E A T U R E F IL M H U N D R E D S O F B E A V E R S . ENNAKKOMYYNTI 1.11.2024 ALKAEN: WWW.FINNKINO.FI @NIGHTVISIONSFESTIVAL @NIGHTVISIONSFF #NIGHTVISIONSFESTIVAL 13.–17.11.2024 FINNKINO KINOPALATSI, HELSINKI