• JALKAVÄKIMIINAT • UTOPIAT • BERLIINI Jo n äÄNän HERRA PURKUTAIDE 4–5/2025 16.6.–31.8. SUOMEN SUURIN KULTTUURILEHTI
• TEURASTAMON KESÄ Teurastamon sydän on kaupunkilaisille avoin piha, joka kutsuu kaikki viihtymään ja grillaamaan. Lisäksi entisen teurastamolaitoksen alueella toimii laaja ka aus ravintoloita sekä uniikkeja pientuo ajia. Teurastamolta löytyy mm. jäätelötehdas, leipomo, tislaamo, kahvipaahtimo taidegalleria ja kauppoja! TEURASTAMO.COM LA 24.5. LA 5.7. TO 14.8. LA 30.8. LA 6.9. TEURASTAMON KESÄN AVAUS TEURASTAMO JAZZ TEURASTAMON TAITEIDEN YÖ: LYHÄRIEN YÖ BOURBON & RYE FESTIVAL TEURASTAMON SADONKORJUU TAPAHTUMIIN VAPAA PÄÄSY
• TEURASTAMON KESÄ Teurastamon sydän on kaupunkilaisille avoin piha, joka kutsuu kaikki viihtymään ja grillaamaan. Lisäksi entisen teurastamolaitoksen alueella toimii laaja ka aus ravintoloita sekä uniikkeja pientuo ajia. Teurastamolta löytyy mm. jäätelötehdas, leipomo, tislaamo, kahvipaahtimo taidegalleria ja kauppoja! TEURASTAMO.COM LA 24.5. LA 5.7. TO 14.8. LA 30.8. LA 6.9. TEURASTAMON KESÄN AVAUS TEURASTAMO JAZZ TEURASTAMON TAITEIDEN YÖ: LYHÄRIEN YÖ BOURBON & RYE FESTIVAL TEURASTAMON SADONKORJUU TAPAHTUMIIN VAPAA PÄÄSY
• 7.3.––24.8.2025 RAJOJEN RIKKOJAT Lönnrotin puistikko Tervetuloa! Welcome! Su–Ti / Sun–Tue 11–20 Ke–La / Wed–Sat 11–22 Minne kiiret, Kimalainen, kun niin aikasin alotit? – Jos on mesi mielässäsi, Lentimiäs’ leväyttele; Sulle sanon ainoisen, Mesi-paikan, parahimman.
• 8.6.–21.9.2025 Kuvataiteen suurtapahtuma Helsinki Biennaali kutsuu Vallisaareen, Esplanadin puistoon ja HAM Helsingin taidemuseoon. helsinkibiennaali.fi 7.3.––24.8.2025 RAJOJEN RIKKOJAT
• ILMOITUS ILMOITUS DAN EGAN: PAHOLAISEN ALKUAINE SAIMAAN TEATTERI: PIENIÄ HETKIÄ JOISSA ELIMME RUPLARUHTINAAT — VENÄLÄISEN BISNEKSEN HÄMÄHÄKINVERKOT SUOMESSA S a m m a k k o KES ÄN MER KKI TUO TTE ET Fosfori on yksi maapallon yleisimmistä alkuaineista. Se on samaan aikaan sekä elämän edellytys että sen tuhoaja – väkevä lannoite, joka mahdollistaa ruoan kasvattamisen mil jardeille ihmisille, ja kuolettava myrkky, jota löytyy niin palopommeista, rotanmyrkystä kuin hermo kaasustakin. Fosforia onkin ihan syystä kut suttu aikamme ”öljyksi”. Dan Egan on wisconsinilainen vesistötutkija ja toimittaja, joka on ollut kahdesti ehdolla Pulitzer palkinnon saajaksi. www.aulakustannus.fi Saimaan Teatterin 10-vuotisjuhlakiertue tuo ammattiteatteria seurantaloille ympäri Saimaata! Haikean karvaan komedian tekstistä vastaa Juho Keränen ja ohjauksesta Janne Pellinen. Siinä nykyaikainen uusperhe lähtee mutkikkaalle soutumatkalle kesäiselle Saimaalle etsimään rauhaa ja tapaamaan suvun toimeliasta matriarkkaa, joka on saanut koko järviseudun sekaisin kapinallisilla ajatuksillaan. Esitys kiertää Saimaan seurantaloja 29.6.–20.7.2025. www.saimaanteatteri.fi Palkittu toimittaja Outi Salovaara selvittää, mitä venäläisten omistamissa suomalaiskiinteistöissä todella tapahtuu. Ruplaruhtinaat vie lukijan varmaotteisesti niin ruohottuneille pihamaille kuin venäläisten bisneskiemuroihin ja näyttää suurten visioiden ja karun todellisuuden välisen kuilun ehkä myös suomalaisten hyväuskoisuuden. Silmiä avaava teos kysyy, mitä todella tiedämme epävakaan suurvallan toimista Suomessa. atena.fi SOILIN HYVISSÄ KÄSISSÄ Yhä useampi kansainvälinen suuryritys on alkanut tinkiä yhdenvertaisuustavoitteistaan eli purkaa DEIsitoumuksiaan. Väestöliitto tarttuu kehitykseen avaamalla takinkääntäjille suunniteltuja kääntö takkeja myyvän verkkokaupan. Tempauksella haastetaan yrityksiä yhdenvertaisuuden edistämiseen silloinkin, kun se ei ole muodissa. Väestöliiton työtä voi tukea lahjoittamalla. www.deiturncoats.com TAKINKÄÄNTÄJIEN VERKKOKAUPPA Fosfori on yksi maapallon yleisimmistä alkuaineista. Se on samaan hoaja – väkevä lannoiOuti selvittää, mitä venäläisten omistamissa suomalaiskiinteistöissä todella tapahtuu. vie lukijan varmaotteisesti niin ruohottuneille pihamaille kuin venäläisJYVÄSKYLÄN TAIDEMUSEON KESÄNÄYTTELYT Kenen luonto? – Yhteisillä poluilla -näyttely kutsuu pohtimaan luontosuhdettamme valokuvataiteen keinoin. Se etsii kestävää kanssakulkijuutta elonkirjon kanssa ja rohkaisee pohtimaan käsityksiämme luonnosta ja sen arvosta. Palkitut taiteilijat, kuten Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo, herättelevät kysymään: kenen ehdoilla luontoa katsomme – ja voisiko taide innostaa meitä toimimaan luonnon hyväksi? Avoinna 7.9.2025 asti. Alle 24-vuotiaille vapaa pääsy. jyvaskyla.fi/taidemuseo LIV STRÖMQUIST : PYTHIA PUHUU Liv Strömquist antaa uudessa sarjakuvalbumissaan seitsemän elämänohjetta, joiden avulla päästä elämänohjeista. Kirjassa tapaamme elämäntapaguruja, kuten Ronald Reaganin astrologin Carroll Righterin, keskiaikaisen pyhimyksen Katariina Sienalaisen, herttuatar Meghan Marklen, Instagram-psykologi Nicole LePeran sekä tietysti karibialaisen sirkustaiteilijan Ludger Sylbariksen, jonka elämän paras päätös oli lähteä ryyppäämään ja aloittaa käsirysy. Strömquist tekee teräviä havaintoja nykyajasta ja kysyy, miten meidän oikeastaan pitäisi elää ja miksi. www.sammakko.com Tampereen kulttuuritalo Telakan terassi on edelleen auki. Tarjolla tutut terassivirvokkeet ja monipuolisen ravintolakeittiön muut herkut. Tsekkaa myös netistä talon klubi-iltojen, teatterin ja gallerian ohjelmat. Tullikamarin aukio 3 Tampere www.telakka.eu TELAKAN TERASSI San na Ka nn isto , Ae go lius fun ere us Soilin hy?issä käsissä Koskettavaa hoitoa kehon ja mielen vaivoihin. Samalla kun saat klassista hierontaa modernilla otteella, pääset filosofin vastaanotolle hieronnan hinnalla. Ensi käynnistä ?15 % elokuun loppuun saakka. Opiskelijaja eläkeläisalennus ?10 %. HE Fysio, Hämeentie 22, Helsinki Lisätietoja: hefysio.fi/hieroja-soili-takkala/ Varaa aika: hefysio.fi/ajanvaraus/ seurantaloja 29.6.–20.7.2025.
• 4–5 / 2025 • 7 16.6.–31.8.2025 VOIMA Vellamonkatu 30 B , 3. krs, 00550 Helsinki, puhelin 044 238 5109, sähköposti voima@voima.? , toimituksen sähköposti toimitus@voima.? , voima.? | VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Jari Tamminen | ULKOASU Antti Kukkonen | KANSI Nauska | TOIMITUS Kukka-Maria Ahokas, Alexandre Kallio, Elli Kaunisto, Antti Kurko, Nauska, Julia Pöntinen, Tuomas Rantanen, Vilppu Rantanen, Iida Simes, Jari Tamminen & Miia Vistilä | TOIMITUSJOHTAJA Teemu Matinpuro | YHTEYSPÄÄLLIKKÖ Antti Kurko | KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ Tuomas Rantanen 040 507?7165 | AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA Timo Kalevi Forss, Johanna Frondelius, Henrique Garbino, Laura Gustafsson, Irja Halász, Sari Hietamäki, Ville Hänninen, Esko Juhola, Jani Kakko, Päivi Mattila, Ville Mäki, Maria Paldanius, Matti Rautiainen, Aiski Ryökäs, Teemu Saloriutta, Teemu Vaarakallio, Marjaana Varmavuori & Venla Välikangas | JULKAISIJA Voima Kustannus Oy | YHTIÖN OSAKKAAT Rosebud Books Oy, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen Rauhanpuolustajat, Tuomas Hiilamo, Vilppu Rantanen & Tuomas Rantanen | JAKELU Jari Tamminen 050 331 4357 | TILAUKSET kauppa.voima.? , tilaukset@voima.? | VOIMAN VUOSITILAUS 9 numeroa 39 euroa | PAINO Sanoma Manu, Tampere | PAINOS 65?000 | ISSN 1457-1005 (painettu) 2737-3029 (verkkojulkaisu) | REKISTERISELOSTE voima.? /rekisteriseloste | VLAST!-sarjassa Voima julkaisee Venäjää ja Itä-Eurooppaa käsitteleviä juttuja. Sarjan toimittamista on tukenut Alfred Kordelinin säätiö. TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA 10 Tero Toivainen Peruskoulu muutoksen edessä 25 Juhan Ulfsak 54 Marjanpoimijat 16 Vastamainos 12 Saila Kivelä 60 ILMOITUS ILMOITUS DAN EGAN: PAHOLAISEN ALKUAINE SAIMAAN TEATTERI: PIENIÄ HETKIÄ JOISSA ELIMME RUPLARUHTINAAT — VENÄLÄISEN BISNEKSEN HÄMÄHÄKINVERKOT SUOMESSA S a m m a k k o KES ÄN MER KKI TUO TTE ET Fosfori on yksi maapallon yleisimmistä alkuaineista. Se on samaan aikaan sekä elämän edellytys että sen tuhoaja – väkevä lannoite, joka mahdollistaa ruoan kasvattamisen mil jardeille ihmisille, ja kuolettava myrkky, jota löytyy niin palopommeista, rotanmyrkystä kuin hermo kaasustakin. Fosforia onkin ihan syystä kut suttu aikamme ”öljyksi”. Dan Egan on wisconsinilainen vesistötutkija ja toimittaja, joka on ollut kahdesti ehdolla Pulitzer palkinnon saajaksi. www.aulakustannus.fi Saimaan Teatterin 10-vuotisjuhlakiertue tuo ammattiteatteria seurantaloille ympäri Saimaata! Haikean karvaan komedian tekstistä vastaa Juho Keränen ja ohjauksesta Janne Pellinen. Siinä nykyaikainen uusperhe lähtee mutkikkaalle soutumatkalle kesäiselle Saimaalle etsimään rauhaa ja tapaamaan suvun toimeliasta matriarkkaa, joka on saanut koko järviseudun sekaisin kapinallisilla ajatuksillaan. Esitys kiertää Saimaan seurantaloja 29.6.–20.7.2025. www.saimaanteatteri.fi Palkittu toimittaja Outi Salovaara selvittää, mitä venäläisten omistamissa suomalaiskiinteistöissä todella tapahtuu. Ruplaruhtinaat vie lukijan varmaotteisesti niin ruohottuneille pihamaille kuin venäläisten bisneskiemuroihin ja näyttää suurten visioiden ja karun todellisuuden välisen kuilun ehkä myös suomalaisten hyväuskoisuuden. Silmiä avaava teos kysyy, mitä todella tiedämme epävakaan suurvallan toimista Suomessa. atena.fi SOILIN HYVISSÄ KÄSISSÄ Yhä useampi kansainvälinen suuryritys on alkanut tinkiä yhdenvertaisuustavoitteistaan eli purkaa DEIsitoumuksiaan. Väestöliitto tarttuu kehitykseen avaamalla takinkääntäjille suunniteltuja kääntö takkeja myyvän verkkokaupan. Tempauksella haastetaan yrityksiä yhdenvertaisuuden edistämiseen silloinkin, kun se ei ole muodissa. Väestöliiton työtä voi tukea lahjoittamalla. www.deiturncoats.com TAKINKÄÄNTÄJIEN VERKKOKAUPPA Fosfori on yksi maapallon yleisimmistä alkuaineista. Se on samaan hoaja – väkevä lannoiOuti selvittää, mitä venäläisten omistamissa suomalaiskiinteistöissä todella tapahtuu. vie lukijan varmaotteisesti niin ruohottuneille pihamaille kuin venäläisJYVÄSKYLÄN TAIDEMUSEON KESÄNÄYTTELYT Kenen luonto? – Yhteisillä poluilla -näyttely kutsuu pohtimaan luontosuhdettamme valokuvataiteen keinoin. Se etsii kestävää kanssakulkijuutta elonkirjon kanssa ja rohkaisee pohtimaan käsityksiämme luonnosta ja sen arvosta. Palkitut taiteilijat, kuten Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo, herättelevät kysymään: kenen ehdoilla luontoa katsomme – ja voisiko taide innostaa meitä toimimaan luonnon hyväksi? Avoinna 7.9.2025 asti. Alle 24-vuotiaille vapaa pääsy. jyvaskyla.fi/taidemuseo LIV STRÖMQUIST : PYTHIA PUHUU Liv Strömquist antaa uudessa sarjakuvalbumissaan seitsemän elämänohjetta, joiden avulla päästä elämänohjeista. Kirjassa tapaamme elämäntapaguruja, kuten Ronald Reaganin astrologin Carroll Righterin, keskiaikaisen pyhimyksen Katariina Sienalaisen, herttuatar Meghan Marklen, Instagram-psykologi Nicole LePeran sekä tietysti karibialaisen sirkustaiteilijan Ludger Sylbariksen, jonka elämän paras päätös oli lähteä ryyppäämään ja aloittaa käsirysy. Strömquist tekee teräviä havaintoja nykyajasta ja kysyy, miten meidän oikeastaan pitäisi elää ja miksi. www.sammakko.com Tampereen kulttuuritalo Telakan terassi on edelleen auki. Tarjolla tutut terassivirvokkeet ja monipuolisen ravintolakeittiön muut herkut. Tsekkaa myös netistä talon klubi-iltojen, teatterin ja gallerian ohjelmat. Tullikamarin aukio 3 Tampere www.telakka.eu TELAKAN TERASSI San na Ka nn isto , Ae go lius fun ere us Soilin hy?issä käsissä Koskettavaa hoitoa kehon ja mielen vaivoihin. Samalla kun saat klassista hierontaa modernilla otteella, pääset filosofin vastaanotolle hieronnan hinnalla. Ensi käynnistä ?15 % elokuun loppuun saakka. Opiskelijaja eläkeläisalennus ?10 %. HE Fysio, Hämeentie 22, Helsinki Lisätietoja: hefysio.fi/hieroja-soili-takkala/ Varaa aika: hefysio.fi/ajanvaraus/ seurantaloja 29.6.–20.7.2025. Vilppu Rantanen Gabriela Urm Alexandre Kallio Elli Kaunisto Häiriköt-päämaja KESÄN TUPLANUMERO! ISOISÄLTÄNI JÄI kirjakokoelma, joka sisälsi maailmankirjallisuuden klassikoita Hemingwaysta Tolstoihin ja tiukkaa asiaa taistelevasta työväenliikkeestä. Ukki eli aikana, jolloin lastenkodin kasvatille ei kauheasti kouluja tarjottu, mutta rakennustyömies koki tärkeäksi ymmärtää maailman toimintaa. Hän eli osaltaan Bertolt Brechtin ”opi perusasiat” -ajatusta. Ukin aikana ajatus työväensivistyksestä eli vahvana. Sittemmin ajatukset ovat muuttuneet ja esimerkiksi ammattikouluista on yleissivistävät opinnot karsittu minimiin ja sivistys haluttu eristää yliopistoihin. Samalla kun pohdimme tämän järkevyyttä, pitäisi koko peruskoulujärjestemä uudistaa (s. 25). Yleisivistyksen merkitys ei tietenkään rajoitu siihen, kuka osaa briljeerata teoreetikoiden nimillä. Kyky prosessoida tietoa ja hahmottaa ympäröivää maailmaa olisi tuikitärkeää kaikille. Varsinkaan työntekijät itse eivät hyödy, jos heidän kykynsä arvioida omaa asemaansa yhteiskunnassa heikkenee. Eikä kyse ole pelkästään kotimaisista työntekijöistä. Esimerkiksi ulkomaisen kausityövoiman varaan toimintansa rakentaneet marja yhtiöt eivät ole kilpailleet sillä, mikä niistä valistaisi haavoittuvassa asemassa olevia työntekijöitä parhaiten (s. 16). TOISTA ISOISÄÄNI seurailin armeijan pioneerihommiin. Onneksi minun ei tarvinnut hänen laillaan lähteä sotaan, mutta kun 1990-luvulla tusasin 11 kuukautta miinojen kanssa, karttui ainakin kokemusasiantuntijuutta. Kertausharjoituskutsun kolahtaessa postiluukusta 2000-luvulla mietin, onkohan mikään oppimani ajanmukaista Suomessa, joka on ratifi oinut jalkaväkimiinojen käyttöä rajoittavan Ottawan sopimuksen. Kuvitelkaa yllättynyt ilmeeni, kun kävi ilmi, että käytännössä kaikki intissä oppimani oli edelleen normaalia toimintaa. Samaan tapaan telamiinan ympärille asetettiin edelleen sakaramiinat, koska Ottawan sopimus sallii jalkaväkimiinojen käyttämisen panssarimiinojen raivaamisen estämiseksi. Ottawan sopimuksesta irtautumista perustellaan kuitenkin sillä, että sen jälkeen voisimme käyttää jalkaväkimiinoja – joita siis muutenkin käytämme entiseen tapaan. Oikeutuksena sopimuksesta vetäytymiselle käytetään suomalaisten erityistä vastuullisuutta ja miinoitteista piirrettäviä karttoja. Irtautumiseen voi tietenkin liittyä myös unelmia uusista asejärjestelmistä. Sirotemiinat tulevat ensimmäisenä mieleen. Niitä ammutaan useimmiten heittimillä tai tykeillä ja miinat leviävät kohde alueelle melko sattumanvaraisesti hieman samoin, kun jättiläinen ampuisi haulikolla jalkaväkimiinoja tonttiin. Näistä ei kauhean luotettavia karttoja piirrellä, jolloin suomalaisten ”erityisen vastuullinen tapa käsitellä miinoja” ei toimi kovinkaan hyvänä argumenttina. Nykyaikaisissa siroite miinoissa on itsetuhomekanismi, jonka toimivuus ei kuitenkaan ole sata prosenttinen – ja useimmiten jalka väkimiinan uhri on siviili. Tutkijat Henrique Garbino ja Teemu Vaarakallio muistuttavat (s. 40), että jalkaväkimiinojen maanpuolustuksellinen arvo perustuu ensi sijaisesti ”oman kärsimysvalmiuden kommunikoimiseen”. Uusilla avauksilla jälkaväkimiinojen saralla kertoisimme siis muille, että olemme valmiita räjäyttämään oman jalkamme. JARI TAMMINEN Kuin oman jalkansa räjäyttäisi Pääkirjoitus N aus ka
• Haapoja valittiin kesäkuussa kahdeksannen Lönnström-projektin taiteilijaksi. Songs of Struggle, Songs of Life – Ekologisen vasta rinnan laulut -kokonaisuus valmistuu vuonna 2027. www.terikehaapoja.net VIERASKYNÄ Terike Haapoja kuvataiteilija 1. NÄYTTELYSSÄSI KÄSITTELET VARHAISEN TYÖVÄENLIIKKEEN JA ELÄINSUOJELULIIKKEEN SYNTYÄ. MIKSI YHDISTÄT KAKSI TOISIINSA LIITTYMÄTÖNTÄ ASIAA? Argumentoin, että nämä liikkeet ovat itse asiassa varhaisen antikapitalistisen liikkeen eri laitoja. Sittemmin liikkeet erkaantuivat yhä kauemmaksi ja työväenliike kasvoi ihmiskeskeisen humanistisen perustan päälle, kun taas eläinsuojeluliike unohti luokkaja tasaarvotaistelun merkityksen. Haastan liikkeitä löytämään tämän yhteisen perustan. 2. NÄYTTELY ON OSA [AGAINST] ANIMAL CAPITALISM -PROJEKTIASI, JOSSA KÄYTÄT TAITEEN JA TUTKIMUKSEN KEINOJA. VIHAATKO KAPITALISMIA JA RAKASTATKO NEUVOSTOLIITTOA? Niin kauan, kun luonto ja muut lajit nähdään tuotannon välineillä, ei heille ole paljoakaan eroa siinä sortaako heitä kapitalisti vai kommunisti. Tänä päivänä kommunismi elää kuitenkin vain marginaaleissa ja teorioissa – tosiasiallisesti elämme kapitalismin ikeessä. Jos ymmärretään, että toisten lajien työn tuottaman lisäarvon riistäminen on oleellinen osa kapitalismin toimintalogiikka, voidaan nähdä, että monilajisen vapautusrintaman on oltava antikapitalistisen vallankumouksen edellytys. Seuraako sen jälkeen kommunismia, ekososialismia vai jotakin parempaa, tulee sitten nähtäväksi. 3. YLLYTÄTKÖ MAATILOJEN ELÄIMIÄ VALLANKUMOUKSEEN? Maatilojen eläimet ovat jo jatkuvassa vallankumouksellisessa antikapitalistisessa vastarinnassa. Enää puuttuu että liitymme joukkoon! Terike Haapoja: Kaikkien eläinten työväenliike Kulttuurikeskus Stoa, Helsinki. 3.8. saakka JARI TAMMINEN KOLME NOPEAA Sopimusyhteiskunnan romuttamisesta maksetaan kova hinta Budapest Pride vaarassa N oo ra G ea ge a TEKSTI MARJAANA VARMAVUORI TEKSTI AISKI RYÖKÄS J ournalistinen media on pitkään ollut kriisissä. Mainosrahat valuvat tätä nykyä Metan, Googlen ja Amazonin kaltaisille alustajäteille, jotka veivät viime vuonna 68 prosenttia suomalaisten mainostajien digimainoseuroista. Samaan aikaan painoja jakelu kustannukset jatkavat kasvuaan. Yhtälö on tappava. Vuonna 2024 lakkautettiin useita lehtiä, ja vielä useampi vähensi printti-ilmestymistään. Viimeisten 10–15 vuoden aikana on median murroksen vuoksi kadonnut tuhansia journalistisia työpaikkoja. Digiaika haastaa journalismia myös muilla tavoin. Lehdet, radio ja televisio ovat menettäneet monopoliasemansa tiedonvälittäjinä ja julkisen keskustelun järjestäjinä. Kuka tahansa voi julkaista verkossa oman versionsa totuudesta, mikä tekee journalismin kyseenalaistamisesta helppoa. Oma lukunsa on tekoäly, joka vaikuttaa työn tekemiseen paljon jo nyt. Muutokset toiminta ympäristössä ja mainos markkinoilla vaikeuttavat median toimintaa. Hallituksen veronkiristykset ja työmarkkinoiden myllertäminen eivät helpota tilannetta. Perustuslain muutos Unkarissa uhkaa kansalaisten perusoikeuksia. ”Tämä on vain poliittista teatteria – valtapuolue käyttää LHBTQ-yhteisöä omaksi hyödykseen. Mutta me emme suostu olemaan kenenkään syntipukki”, Budapest Pride kommentoi tiedotteessaan helmikuussa, kun ensimmäiset huhut Pride-kieltolaista tulivat esiin. Järjestäjät ovat ennennäkemättömän paineen alla. Kulkueen yksityiskohdista ei vielä juurikaan kerrota julkisuuteen. Paikalliset ihmisoikeusjärjestöt tekivät yhdessä Pride-kieltolaille stressitestin kesäkuun alussa järjestämällä sateenkaarimarssin. Myös kansainvälistä tukea etsitään. Budapest Priden järjestäjät ovat kirjoittaneet muun muassa Eurooppa-neuvoston jäsenille ja kutsuvat tänä vuonna viestinnässään kansainvälisiä osallistujia mukaan sankoin joukoin. Bu dap est Prid e U nkarin hallitus hyväksyi 18. maaliskuuta 2025 maan perustuslakiin muutoksen, jonka varjolla voidaan kieltää Pride-tapahtumat. Perusteluiksi linjattiin ”lasten turvallisuus”, jota on käytetty Unkarissa tekosyynä sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien rajoittamiselle jo vuodesta 2021. Unkarissa Pride-kulkueisiin osallistuvia voidaan tästä lähtien sakottaa rike sakoilla jopa 500 euron verran. Sen lisäksi lakimuutoksilla annettiin viranomaisille lupa käyttää kasvojentunnistusteknologiaa osallistujiin ja rajattiin kokoontumisvapautta. Pride-kieltolaki luo myös itsesensuuria, kun lakipykäliin vihkiytymättömälle jää epäselväksi, mikä tarkalleen ottaen on laitonta tai rangaistavaa seksuaalija sukupuolivähemmistöihin liittyen. BUDAPEST PRIDE täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Sen järjestäjät ovat ilmoittaneet selkeästi, että Pride-marssi toteutetaan. Myös Budapestin pormestari Gergely Karácsony on ottanut vahvasti kantaa Priden puolesta. Tällaisessa maisemassa Suomen Journalistiliitto tekee työtään journalistien ja muiden media-, kustannusja viestintäalalla työskentelevien jäsentensä eteen. Perinteisen edunvalvonnan rinnalla tehdään koko ajan enemmän sananvapauteen ja toimittajien turvallisuuteen liittyvää työtä, koska uhat ovat lisääntyneet. SUOMEN HALLITUKSEN toimet ovat tuoneet lisää tummia pilviä taivaalle. Samaan aikaan, kun pelätään niin sanottujen uutiserämaiden syntymistä, hallitus on kohdistanut Yleisradioon kymmenien miljoonien eurojen leikkaukset. Hallituspuolueiden riveistä on myös syytetty mediaa asioiden vääristelemisestä ja puolueellisuudesta, mikä heikentää kansalaisten luottamusta mediaan. Luotettavan tiedonvälityksen merkityksestä Suomen poliittisella johdolla tuntuu olevan vähänlaisesti ymmärrystä. Hallitusohjelmassa on
• 4–5 / 2025 • 9 Karstein Volle Sopimusyhteiskunnan romuttamisesta maksetaan kova hinta TEKSTI KUKKA-MARIA AHOKAS enemmän tekstiä kalastuksesta ja metsästyksestä kuin mediapolitiikasta – ja se vähä mitä aiheesta kirjoitetaan, käsittelee Yleä. Ylen lisäksi kylmää kyytiä ovat tällä hallituskaudella saaneet kulttuurilehdet, joiden rahoitusta on leikattu tuntuvasti. Journalistiliittoon osuvat tietysti myös hallituksen työmarkkinamuutokset, joilla on heikennetty työntekijöiden asemaa ja ammattiyhdistysliikkeen toimintaedellytyksiä. Yhteiskuntaa pistetään perustavalla tavalla uuteen uskoon ja ammattiyhdistysliike halutaan pelata pois kuviosta. Yksi erävoitto työnantajille oli vuoden alussa voimaan tullut paikallisen sopimisen laajentaminen. Sen myötä myös järjestäytymättömät yritykset voivat tehdä työlakien säännöksistä poikkeavia paikallisia sopimuksia, mikä voi vähentää kiinnostusta kuulua liittoihin. Myös ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden poisto voi toteutuessaan uhata työehtosopimusten yleissitovuutta joillain aloilla. Käytännössä paikallinen sopimisen lisääntyminen johtaa työehtojen heikkenemiseen ja tuloerojen kasvuun. Paremmista työehdoista sopiminen paikallisesti olisi nyt jo mahdollista, mutta se ei ole työnantajia kiinnostanut. Sopimusjärjestelmän heikentäminen muuttaa työmarkkinat epävakaammiksi ja huonommin ennustettaviksi. Tämä voi muodostaa jopa maariskin, joka saa yritykset pohtimaan, kannattaako Suomeen investoida. Pahimmillaan työmarkkinoiden myllerrykset johtavat yhteiskuntarauhan järkkymiseen. Journalismia heikentävä politiikka taas on uhka demokratialle. Hallituksen politiikasta maksetaan siis vielä todennäköisesti kova hinta. Kirjoittaja on Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja UNKARIN ITSEVALTAISELLA pääministerillä Viktor Orbánilla on ensimmäistä kertaa valtakautensa aikana nyt varteenotettava haastaja. Aiemmin Orbánin Fidesz-puolueen eliittiin kuulunut, konservatiivinen Péter Magyar Tisza-puolueineen on ratsastanut kansan tyytymättömyydellä Fideszin ohi gallupeissa. Orbánilla ei ole tarjota kansalle paljoakaan näyttävien propagandatemppujen, kuten Pride-kiellon, lisäksi. Buda pest Pride kuvaa tilannetta: ”Aikana, jolloin ihmisten toimeentulo on uhattuna, perheet eivät pysty lämmittämään asuntojaan tai ostamaan lapsilleen takkeja ja kuun lopussa riidellään siitä, maksetaanko ruoka vai sähkölaskut, hallituksen tehtävän pitäisi olla näiden ongel mien ratkaiseminen, ei suunnitella sitä, miten rajoittaa unkarilaisten vapautta entisestään.” V uoden 2024 alussa astui voimaan uusi laki eläinten hyvinvoinnista. Se kielsi karjuporsaiden kirurgisen kastraation vuoden 2035 alusta lähtien. Siirtymäaikana kastraation yhteydessä täytyy käyttää tulehduskipulääkitystä ja vuodesta 2027 alkaen on alettava käyttää paikallispuudutusta. Kieltoa pidettiin merkittävänä parannuksena sikojen hyvinvointiin. Nyt hallitus selvittää kiellon poistoa, jotta kirurginen kastraatio voi jatkua myös vuoden 2035 jälkeen. Syynä ovat sianlihantuottajien yhteydenotot maaja metsätalousministeriöön: lihan tuottajien mukaan kastraatiokielto toisi niille lisää kustannuksia, ja suomalaisen lihateollisuuden kilpailukyky voisi heiketä muuhun Eurooppaan verrattuna. Lakiesitystä ei ole vielä tehty, mutta asiaa arvioidaan virkamiesvalmistelussa. Jotta asiasta voitaisiin tehdä hallituksen esitys, kaikkien hallituspuolueiden pitäisi hyväksyä se. Hallitus linjaa: pallit pois! Porsaiden kirurginen kastraatio ilman kivunlievitystä kiellettiin 2024. Hallitus aikoo sallia sen uudelleen lihantuottajien vaatimuksesta. O ike utta elä im ille Bu da pe st Pr id e Vuoden päästä Unkarin parlamenttivaaleissa nähdään, saako Orbán pidettyä kiinni hallituksen suurenemmistöstä vai kanavoituuko kansan tyytymättömyys pitkään odotettuun vallanvaihtoon. PRIDE-KIELTOL AKI on Euroopan Unionin historiassa ainutlaatuisen röyhkeä hyökkäys sateenkaarioikeuksia vastaan. 20 EU-maata on tuominnut Unkarin toimet, ja europarlamentaarikot ovat protestoineet lakia vastaan. Milloin Unkarin ja EU:n yhteinen tie on kuljettu loppuun? Muun muassa pakolaispolitiikassa Unkari keräsi haukut vuonna 2015, vaikka sittemmin moni Länsi-Euroopan maa on seurannut vaivihkaa perässä pakolaispolitiikan salonkikelpoisemmilla kiristyksillä. Orbánin talousja kauppapolitiikka sopivat esimerkiksi saksalaisille autoja kodinkoneyrityksille, jotka perustavat Unkariin tehtaita halvan työvoiman perässä. Taloudelliset siteet Unkarin ja muiden EU-maiden välillä ovat vahvat, ja Orbánin ideologia leviää yhä laajemmalle. Siksi EU:n autoritaarinen ongelma ei rajoitu vain Unkariin, eikä sitä voiteta pelkällä arvopuheella. Taloudellisten pakotteiden, EU-tuomioistuimen päätösten ja EU:n sisäisten rangaistusmenettelyjen kuten artikla 7:n käyttöönoton voima on sormenheristelyä vahvempi. Kun valtiot ja EU junnaavat toimissaan Unkarin kansalaisyhteiskunnan suojelemiseksi, voivat EU:n asukkaat onneksi näyttää tukensa toisilleen. Buda pest Pride järjestetään 28. kesäkuuta, kaikki ovat tervetulleita osallistumaan. Suomessa kastroidaan vuosittain noin miljoona karjuporsasta, jotta sianlihaan ei jäisi niin sanottua karjun hajua, jota lihansyöjät pitävät usein epämiellyttävänä. Kastraatio aiheuttaa porsaille vakavaa kipua ja stressiä, mutta toimenpidettä on aiemmin tehty ilman kivunlievitystä. Suomalaiset eläinsuojelujärjestöt, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ja Suomen Eläinlääkäriliitto ovat suosittaneet toimenpiteestä luopumista kokonaan. Myös monet lihantuottajat ovat vapaaehtoisesti sitoutuneet luopumaan toimenpiteestä.
• 10 • 4–5 / 2025 Jälleenrakennusta ekokriisin raunioilla Ympäristökriisi kiihtyy, ja syy löytyy taloudesta. Tarvitsisimme määrätietoisen suunnan kohti kestävyyttä, sanoo tutkija Tero Toivanen. Nyt olemme tuuliajolla. I sketään heti alkuun provokatiivinen väite: Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on yksi suuri ekoteko. Jos hänen aloittamansa kauppasota johtaa globaaliin talousromahdukseen, se on hyvä asia, koska kulutus vähenee ja ympäristöä ja luonnonvaroja säästyy. Mitä mieltä olet, BIOS-tutkimusyksikön poliittisen talouden ja taloushistorian tutkija Tero Toivanen? ”Tuo on ekotalouskurin mukainen ajatus. Vain harva ajattelee noin, ehkä ääriekologeja lukuun ottamatta. Sitä paitsi Trumpin autoritaarinen projekti perustuu nimenomaan fossiilisten polttoaineiden ja luonnonvarojen häikäilemättömään hyödyntämiseen.” Harva akateeminen ympäristöajattelija kannattaa ekotalouskuria, koska jyrkkä talousromahdus tai talouskuri aiheuttaa sen, mitä poikkeustilat yleensäkin: tavalliset ihmiset kärsivät. Eliitti selviää yleensä kuivin jaloin. Tämä nähtiin esimerkiksi koronapandemian aikaan: periaatteessa luonto kiitti, kun maailma pantiin säppiin ja taloudellinen toiminta supistui. Se oli kuitenkin samalla inhimillinen tragedia, jossa eniten kärsivät maailman köyhimmät ihmiset. Lisäksi pandemian helpottaessa päästöt hyppäsivät takaisin vanhalle tuhoisalle kasvavalle uralleen. Syy oli kollektiivisen tavoitteen puuttumisessa, Toivanen sanoo. ”Olemme tottuneet ajattelemaan, että voimme tehdä mitä vain ilman todellista yhteiskunnallista suuntaa, että markkinakilpailu tuottaa kasvua, uusia innovaatioita, teknologioita, ja se riittää. Mutta päämäärä, tässä tapauksessa ekologinen kestävyys, jää helposti toissijaiseksi.” Toivanen on historiantutkija, joka käyttää talous-, sosiaalija ympäristöhistorian lähestymistapoja. Hän on myös yksi monitieteisen BIOS-tutkimusyksikön perustajajäsenistä. Yksikön tarkoituksena on tuoda julkiseen keskusteluun avauksia, jotka auttavat yhteiskuntaa kohti kestävyysmurrosta. Se viittaa laajaan muutokseen kohti yhteiskuntaa, joka ottaa huomioon ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden tekijät. Degrowth on ymmärretty väärin Paljon puhuttu irtikytkentä eli luonnonvarojen kulutuksen ja talouskasvun irrottaminen toisistaan ei näytä realistiselta tavoitteelta. ”Kun katsotaan olemassa olevaa empiiristä tutkimusta, voidaan tulla ehdottomasti siihen tulokseen, että irtikytkentää ei ole tapahtunut siinä laajuudessa ja mittakaavassa kuin ilmasto ja ympäristötavoitteet vaatisivat.” Irtikytkennästä keskustellaan laajalti, mutta odotteluun ei ole aikaa, TEKSTI KUKKA-MARIA AHOKAS KUVA VILPPU RANTANEN Toivanen sanoo. Taloutta tulisi ohjata määrätietoisesti kohti ekologista kestävyyttä sen sijaan että odotellaan irtikytkennän mahdollisesti tapahtuvan. Ympäristöliikkeessä esitetään irtikytkennän vaihtoehdoksi ”degrowthia” eli kohtuutaloutta. Ajattelutapa kyseenalaistaa jatkuvan talouskasvun välttämättömyyden ja pyrkii sen kautta ekologisesti kestävämpään yhteiskuntaan. Toivanen sanoo, että degrowthajattelu ymmärretään – ehkä tahallaan – usein väärin. Tällöin kriitikot voivat ampua sen alas ja jäljelle jää vain business as usual eli nykyinen talousmalli. Degrowthin ydinajatus ei ole koskaan ollut auttaa luontoa laskemalla kaikki taloudellinen toiminta äkkiä alas. ”Energian ja luonnonvarojen kulutusta on tarpeen vähentää erityisesti globaalissa pohjoisessa ja samaan aikaan suunnitelmallisesti rakentaa uutta yhteiskunnallista infrastruktuuria, joka mahdollistaa kestävän elämän kaikille”, Toivanen tiivistää degrowthajattelun ydinviestin. Punavihreät taloustieteen kriitikot ovat keskittyneet vänkäämään siitä, tarvitaanko talouskasvua vai ei. Historiantutkijana Toivanen muistuttaa, että talouskasvu politiikan ylimmäisenä päämääränä yleistyi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Kapitalismin on
• A rkeologisilta kaivauksilta löytyy joskus esineitä, joiden ei ikään kuin kuuluisi olla siellä. Asumuksesta löytyy astia, jollaisia valmistivat hyvin kaukana löytöpaikasta asuneet heimot. Suohaudan vainajan korun oli valmistanut toisen mantereen asukas. Ruukunsirpale kertoo, että on nähty maailmaa. Ja että on käyty kauppaa. 10 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua entiset metsästäjä-keräilijät olivat alkaneet harjoittaa maataloutta ja säilöä satoaan. Työtä tehtiin tulevaisuutta ajatellen: viljalla oli sijoitusarvo, vaikka rahaa ei tunnettu. Siitä vilahti 8 000 vuotta, kun Mesopotamiassa alettiin finanssipoliittiset spekulaatiot ja alettiin antaa lainoja eli sijoittaa mielikuvitusrahaa tulevaisuuteen. Varsinainen pankkijärjestelmä käynnistyi vasta Medicien valtakaudella 1300-luvun Italiassa. Tästä kului vaivaiset 708 vuotta, kun Voiman 3/2008 talous toimittaja Otto Bruun kirjoitti otsikolla ”Mustia unelmia – Talousongelmat kärjistävät New Yorkissa noussutta erimielisyyttä” Yhdysvaltojen sub prime-lainojen osuudesta Yhdysvaltojen talouskriisissä. Bruun selitti, miten ”oma koti on kasa roskaa”. Vehkeilty laina vei kodilta arvon. Tämä ongelma kaatui erityisesti mustalle väestölle. ”Yli 7,6 miljoonalla amerikkalaisella perheellä on kalliita, niin sanottuja subprime-lainoja, joita myönnettiin vuoteen 2007 asti lähes kenelle vain tuloihin tai työpaikkaan katsomatta. Lainojen korkeampaa riskiä kompensoitiin kovilla koroilla ja tiukoilla ehdoilla.” BRUUN SITEERASI demokraattisenaattori Charles Schumeria, joka ymmärsi tilanteen epäoikeudenmukaisuuden. Pankit olivat jujuttaneet lainanottajia: ”Liian monet näistä lainaajista suostuteltiin rahoittamaan kotiinsa uudelleen, että he saisivat lisää käteistä esimerkiksi lääkelaskujen maksamiseen. Perheitä on subprime-lainojen näennäisellä halpuudella innostettu vaihtamaan tavalliset lainansa subprime-lainoiksi.” Bruunin jutun vieressä Matti Ylönen varoitti talouselämän sudenkuopista. Isonkin bisneksen on oltava avointa, Ylönen kirjoitti, ja yritysten meininkiä pitää tarkkailla. Esimerkiksi opiskelijoiden tienaamista vahditaan ja sosiaalitukia hylätään, mutta yritykset siirtelevät huoletta rahaa veroparatiiseihin. ”Tarvitaan todellista avoimuutta vapaaehtoisen yhteiskuntavastuun sijaan.” ORAAKKELI OTTO BRUUN ymmärsi, että peli ei ollut vielä pelattu ja talouskriisi oli vasta alussa. ”Pidempiaikaisia seurauksia ounastellaan jo”. Vielä Voiman 3/2008 ilmestyessä julkisuudessa ei oltu avattu Yhdysvaltain asuntolainoilla käytyä keinottelua eli shorttausta, joka ajoi pankit romahduspisteeseen. Kriisi aiheutti tuhansia itsemurhia, vararikkoja ja omaisuuksien menetyksiä. Miljoonia ihmisiä jäi työttömäksi. Köyhiä yhdysvaltalaisia oli alettu syyllistää kapitalismin ongelmista, ja massoissa kyti kapina. Bruun tulkitsi United for a Fair Economy -järjestön raporttia: ”mikäli miljoonat kovasti työskentelevät köyhät amerikkalaiset kyseenalaistavat kriisin seurauksena amerikkalaisen unelman, koko amerikkalainen talousjärjestelmä saattaa olla ongelmissa.” Ja ehkei ongelmissa ollut vain talousjärjestelmä vaan koko yhteiskuntajärjestys. Mutta se on toinen tarina, johon Muinainen Voima palaa pian. TEKSTI IIDA SIMES KÖYHIEN ROSKATALOUS Ensimmäinen Voimalehti ilmestyi marras kuussa 1999. Sarja pa laa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsi tellyt parin vuosi kymmenen aikana. Th om as H aw k, C rea tive C om m on s gelmalliset perustukset valettiin jo ennen uusliberalismin aikakautta. ”Meidän pitäisi pystyä tuomaan pöydälle myös keskustelu kapitalismista, jolle on oleellista pääoman kasautuminen ja voittojen tavoittelu. Se ajaa paitsi yrityksiä, kietoo myös työntekijät ja muun väestön mukaan.” Hän kannattaa degrowth-ajattelun viestiä, jonka mukaan talouskasvun tavoittelun ei pidä ohjata kaikkea poliittista päätöksentekoa. Varsinaiseksi degrowth-ajattelijaksi Toivanen ei kuitenkaan tunnustaudu. BIOS tarjoaakin ympäristökriisien ratkaisuksi ekologista jälleenrakennusta. Kaivetaan Keynes naftaliinista Keynesiläiseksi kutsutun taloustieteen koulukunnan tunnetuin idea on vastasyklisyys: huonoina aikoina valtio elvyttää taloutta ja korkeasuhdanteessa torjuu talouden ylikuumenemista kiristämällä finanssipolitiikkaa. Taloustieteilijä ja filosofi John Maynard Keynesiä (1883–1946) on Toivasen mielestä usein luettu hieman väärin. Marxilaiset pitävät häntä kapitalismin pelastajana ja ympäristöajattelijat tuhoisan kasvun puolustajana. ”Minusta Keynes oli transformatiivinen ajattelija. Hänen ajattelussaan on läsnä näkemys, että suunnitelmallisesti ja kollektiivisesti voidaan muuttaa yhteiskuntaa niin, että kaikille on yhtäläiset mahdollisuudet elää hyvää elämää. Minulla on tämmöinen suopea tulkinta, kun Keynesiä aina roiskitaan vähän liian helposti.” Samalla kun ajetaan alas korkeisiin päästöihin ja kulutukseen perustuva elämäntapa, pitää rakentaa kestävää infrastruktuuria. Tähän ei välttämättä tarvita vallankumousta, mutta suhteellisen radikaaleja ajattelutapojen muutoksia kylläkin, Toivanen sanoo. ”Ihmiset kykenevät tietoisesti ja yhteisönä suunnittelemaan tulevaisuutta”, Toivanen sanoo. Hänen mukaan 1980-luvun alusta asti Suomesta ja muista Pohjoismaista ovat kuitenkin puuttuneet kollektiiviset päämäärät, joita määrätietoisella poliittisella ohjauksella tavoiteltaisiin. ”Käsissämme vielä olevat hyvinvointivaltion instituutiot olisi reformoitava paremmin tukemaan aktiivista kestävyysmurroksen ohjausta ja suunnittelua.” Kollektiivista ajattelua rajoittaa Toivasen sanoin ”uusliberaalin aikakauden mielikuvituksen lukko”. Uusliberaalissa ajattelussa markkinat ovat ylivertainen mekanismi yhteiskunnallisten suhteiden järjestämisessä. Tämä lukko pitäisi murtaa, Toivanen sanoo. Markkinat eivät itsestään hoida mitään, eikä maailmassa edes ole ensimmäistäkään täysin sääntelystä vapaata kansantaloutta. Poliittiset päättäjät siis voivat ohjata taloutta. Paitsi että – naks – mielikuvituksen uusliberaali lukko aktivoituu – emme elä suunnitelmataloudessa. Miten ohjaus siis on mahdollista? ”Uusliberalismin keskeinen ongelma on tosiaan se, että taloudelle ei ole saanut kunnolla määritellä kollektiivista suuntaa. Ja nyt niin pitäisi käytännössä tehdä.” Teollisuuspolitiikka uusiksi Meillä ei ole tutkijan mukaan varaa upota nojatuolifilosofian syleilyyn. Teorian ohella on tärkeää keskustella siitä, miten kestävyysmurroksen toteuttaminen on materiaalisesti mahdollista. Kestävyysmurros tapahtuu aina konkreettisessa maantieteellisessä ympäristössä ja olemassa olevista yhteiskunnallisista vahvuuksista käsin. Pitää huomioida muun muassa Suomen sijainti (Venäjän vieressä, EU:ssa ja Pohjolassa), maan luonnonvarat (ainakin metsää) ja millaiset institutionaaliset olosuhteet olemme perineet (hyvinvointivaltion – tai Toivasen sanoin ”sen rippeet”). Päätökset pitää tehdä tässä toimintaympäristössä. BIOS esittelee yksityiskohtaisia ehdotuksia verkkosivuillaan. Ainakin asuminen, liikkuminen, ruoantuotanto ja energiajärjestelmät pitää rakentaa suunnitelmallisesti seuraavien noin 20 vuoden aikana siten, että kaikki ihmiset voivat elää vähäisesti luonnonvaroja kuluttavaa elämää. Teollisuuspolitiikalla on tärkeä rooli. Tällä hetkellä valtio esimerkiksi myöntää yritystukia vihreän siirtymän hankkeisiin, mutta myös fossiiliteollisuudelle. Valtio voi ohjata investointeja haluamaansa suuntaan esimerkiksi suosimalla kestävien teknologioiden tuottajia. Samaan tapaan kuin maailmansotien jälkeen yhteiskunta rakennettiin uudelleen raunioista, nykyisen jälleenrakennuksen pitää siirtää kansakunnat kestävälle tielle. Muuten jäljelle jäävät vain rauniot. Tahdon ohella tähän tarvitaan tutkittua tietoa. Toivasen mukaan Suomeen tulisi pikimmiten perustaa korkealle hallinnolliselle tasolle tiedeperustainen suunnitteluyksikkö, joka tuottaisi monialaista tietoa ja yhteistä tilannekuvaa kestävyysmurroksen ohjaamiseksi. ”Suunnittelusta hyötyviä tahoja olisivat sekä poliitikot että kestävyysmurroksen kanssa kipuilevat yksityisen sektorin olemassa olevat isot teollisuustoimijat, mutta erityisesti uudet ja nousevat teolliset toimijat.” Talouskatsaus alkaa tulla päätökseen, mutta lopuksi Toivasella on varoitus. Yhä useampi poliittinen taho on alkanut uskoa, että emme voikaan tehdä ilmastonmuutoksen estämiseksi riittävän nopeita toimia. Vaarana on, että Suomessakin peräännytään ilmastolain vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta, jos niin sanotut ilmastoestäjät saavat jalansijaa. ”Tämä uhka on käsin kosketeltava ja sitä vastaan pitäisi taistella kaikin keinoin.”
• JÄTETTIIN PARI TEKOPÖKKELÖÄ NÖKÖTTÄMÄÄN SINNE HAKKUUAUKEALLE
• 4–5 / 2025 • 13 TEKSTI JARI TAMMINEN KUVAT HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA Liiketoiminnan perusteisiin kuuluu ennakoida tulevia muutoksia toimintaympäristössä. Metsäteollisuus näyttää ohittaneen kaiken tiedon metsien tilasta ja ympäristökriisin väistämättä tuomat muutokset. Virhearvioita ja välinpitämättömyyttä K uluttajansuojalaki kieltää mainoksissa valehtelemisen. Missään ei kuitenkaan sanota, että mainoksissa pitäisi puhua totta. Tämä huomio saattaa tuntua pelkästään semanttiselta kikkailulta, muttei sitä ole. Hyvä esimerkki tästä ei-valehtelevasta jekuttamisesta on Metsien Suomi -mainoksessa nähty lause ”Suomessa kasvaa enemmän metsää kuin mitä sitä kaadetaan”. Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija ja BIOS-tutkimusyksikön jäsen Antti Majava huomauttaa, että vaikka mainoksen toteamus on teknisesti totta, ei se anna totuudenmukaista kuvaa asiasta. ”Suomen metsien vuosikasvu on noin 103 miljoonaa kuutiota, ja puun teollisen käytön määrä on pyörinyt vuosittain noin 70 miljoonassa kuutiossa. Mutta onko se erotus sitten käyttämättä jäävää kasvua?” Metsien Suomi on metsäalan toimijoiden yhteinen viestintähanke, jonka tavoitteeksi ilmoitetaan ”keskustelun herättäminen” ja ”faktatiedon jakaminen”. Faktatietoa on esimerkiksi se, että metsien monimuotoisuus on fotosynteesin tuottaman biovarannon varassa ja jos tuosta 103 miljoonan puukuution kasvusta ottaa 70 prosenttia pois, biovarannosta jää luonnon omien prosessien tarpeisiin vain 30 prosenttia. Tästä voi käydä keskustelua. ”Ei luonto omasta mielestään tuota mitään ylijäämää. Vaikka ihmiset eivät ottaisi sieltä metsästä ensimmäistäkään kalikkaa, niin luonto kyllä kokisi tarvitsevansa sen kaiken.” Metsässä puut kasvavat, kaatuvat ja maatuvat, aine kiertää ja kaikki tapahtuu tuon kierron ympärillä. Metsänhoidon – eli puiden kaatamisen – vaikutusta metsään voi halutessaan pohtia median suosimalla tavalla, eli verrata henkilökohtaisen talouden hoitamiseen. Siis kysyä, mitä tapahtuu, jos pankkitililtä nostetaan korkojen ohella myös korkoja tuottavaa pääomaa. ”Esimerkiksi Etelä-Karjalassa on menty jo selvästi sen puolelle, että nostetaan pääomaa. Tällä vaarannetaan puuntuotantoa pysyvästi ja rapautetaan metsäteollisuuden omaa kivijalkaa. Metsien ylikäyttöä voi jatkaa enää muutaman vuoden, sillä pääoma – eli metsien kyky tuottaa puuta teollisuudelle – heikentyy nopeasti.” Säästöjen syömisestä voi seurata Majavan mukaan tehtaiden alasajoa. Etelä-Karjala ei ole ole ainoa maakunta, jossa hakkuiden määrä on ylittänyt kestävän tason, mutta juuri siellä alasajon uhka koskee kaikkien kolmen suuren metsäyhtiön isoja yksiköitä: Imatralla Stora Enson, Joutsenossa Metsä Groupin ja Lappeenrannassa UPM:n tehdasta. ”Pudotuspeli on edessä ja kysymys kuuluu, mitä kapasiteettia putoaa ensimmäisenä.” Erityisesti Etelä-Karjalassa tilanteeseen vaikuttaa myös Vladimir Putinin sotaretki, joka katkaisi puun tuonnin Venäjältä. Suomalaisten metsien riittämättömyyden ohella metsäteollisuus on jättänyt huomioimatta Venäjäriskin, joka on toteutunut teollisuuden kannalta jokseenkin täysimääräisesti. Luonto ei välitä politiikasta ”Metsäteollisuus on suhdanneherkkä ala, jossa lihavina vuosina avataan uusia tehtaita ja palkataan lisää väkeä töihin. Sitten tulevat laihat vuodet, laitetaan tehtaat säppiin ja porukkaa pellolle.” Koko sektorin toiminta vaikuttaa tutkijan silmiin sellaiselta, ettei maailmaa ylipäätään katsota muutamaa vuotta pidemmälle. ”Silloin metsien kasvuun ja ilmastoon liittyvien hitaampien kysymysten kaltaiset asiat ovat ennakointihorisontin ulkopuolella.” Tämän lyhytkatseisuuden myötä näemme tilanteen, jossa esimerkiksi Metsä Group avasi 2017 massiivisen ”biotuotetehtaan” – siis sellutehtaan – Äänekoskelle. Vuonna 2024 yhtiö avasi vielä isomman tehtaan Kemiin. Vuosikymmenten kuoletusajan tarvitsevat miljardi-investoinnit suuriruokaisiin yksiköihin tuntuvat riskialttiilta tilanteessa, jossa tutkijayhteisön viesti metsien hakkuutasojen kestämättömyydestä on ollut selkeä jo vuosikymmenien ajan. ”Ala kokee pystyvänsä poliittisesti muokkaamaan todellisuutta ja siellä tehdään ahkerasti töitä edunvalvonnassa. Vaikuttaisi siltä, ettei alalla nähdä luonnontieteellisesti todennettavaa todellisuutta, ainoastaan poliittisen vaikuttamisen maailma, johon satsataan sen sijaan, että uudistettaisiin teollisuutta.” Koska todellisuus ei kuitenkaan ole kiinnostunut ihmisen toiveista, ei esimerkiksi Suomen metsien puunkasvu tai monimuotoisuus lisäänny millään määrällä lobbaamista. ”Minulla oli tilaisuus keskustella erään suuren yhtiön ylimmän johdon kanssa. He kertoivat, etteivät yhtä merkittävää, uudehkoa investointia suunnitellessaan käyneet mitään ilmastovaikutuksiin liittyviä keskusteluja. Aihe ei ollut heidän tutkallaan ja he tunnistavat sen edelleen lähinnä hyttysen ininänä. Ympäristökysymykset eivät ole liiketoimintaympäristön ominaisuus, josta he ylipäätään haluavat keskustella.” Etujen ristiriita Metsäteollisuus usein kertoo edustavansa myös metsänomistajan etuja. Kuten markkinoilla yleensäkin, myöskään metsäkaupoissa myyjän ja ostajan edut eivät kuitenkaan aina ole yhteneväisiä. ”Kyllä kai aika klassisesti ostajan ja myyjän välillä voi olla olemassa ristiriita. Metsänomistaja siinä kärsii, jos oikeudessa tuomittukin puukartelli painaa puun hintaa alas.” 2010-luvulla käsiteltiin oikeudessa tapausta, jossa Stora Ensoa, UPM-Kymmentä sekä Metsä Groupin omistamaa Metsäliittoa epäiltiin hintakartellista. Markkinaoikeus totesi, että hintoja oli painettu alas, mutta käräjäoikeus ei löytänyt näyttöä siitä, että myyjille olisi koitunut vahinkoa. 2020-luvulla Euroopan komissio puolestaan on tutkinut sitä, onko sama kolmikko muodostanut sellukartellin. Historiallisesti metsäalan toimijat ovat Suomessa tehneet yhteistyötä melko avoimestikin, mutta EU-jäsenyys ja EU:n kilpailulainsäädäntö ovat sittemmin muuttaneet toimintaympäristöä hieman. ”Markkinatalous ei oikein toimi tässä. Eipä oikein muuallakaan.” Majava herättääkin kysymään, kuka lopulta valvoo metsänomistajan etuja. Esimerkiksi Maaja metsätuottajain Keskusliitto MTK on ollut metsänomistajien edustamisen ohella ”omalla osakesalkullaan mukana häärimässä puunjalostushankkeissa” ja METSÄALA ON SAANUT MUISTA TEOLLISUUDEN ALOISTA POIKKEAVAN ASEMAN.
• 14 • 4–5 / 2025 istunut sen myötä pöydän molemmilla puolilla. Metsänomistajien, siis puun myyjien, tilannetta vaikeuttaa lisäksi se, ettei ostajia ole kovin montaa eikä synny kunnon kilpailua siitä, kuka maksaisi parhaan hinnan puusta. Sen lisäksi, että Suomen metsiä on siis hoidettu ekologisesti huonosti, on niitä hoidettu Majavan arvion mukaan myös ekonomisesti huonosti. Ainakin metsänomistajan kannalta. ”Meillä on vaan jossain vaiheessa valittu, että kansantalouden ja työllisyyden kannalta on parempi, että puu on halpaa, ja että arvonlisää tehdään lähinnä sellun kautta. Tämän on katsottu tuottavan itsessään hyötyjä kansan taloudelle.” Metsänomistajan myydessä metsää ja saadessaan siitä taloudellisen kompensaation, lähes kaikki muut häviävät jotain. Metsän eläimet ja muut eliöt menettävät elinympäristönsä, mökkiläiset maisemansa ja kirkkaat uimavedet, ja lopulta, kun hakkuumäärät kasvavat riittävästi, me kaikki menetämme elinkelpoisen elinympäristön. Majava kuitenkin huomauttaa, ettei tämä ristiriita ole korjaamaton. ”Kun näemme metsät yhteisenä hyvänä, niin metsäteollisuus on perinteisesti ollut se keino, jolla tuo yhteinen hyvä on otettu käyttöön. Suomen talous ja työllisyys ovat olleet monien mielestä metsäsektorin varassa, ja se on sitä yhteistä hyvää. Ilmastoja kestävyyskriisin myötä metsien monimuotoisuuden ja ilmasto hyötyjen arvo kuitenkin kasvaa teollisen käytön arvoa suuremmaksi. Tämän seurauksena myös yhteisen hyvän tuottamisen tapa on pakko muuttaa.” Toistaiseksi pienmetsänomistajilla ei ole riittäviä kannusteita tai mahdollisuuksia hyödyntää omaa metsäänsä ilmastoja kestävyyskriisin torjunnan kannalta parhailla tavoilla. Samalla heidän ulottumattomissaan ovat myös henkilö kohtaisen talouden kannalta mahdollisesti parhaat tavat hyödyntää metsäänsä. ”Suuri kansainvälinen raha liikkuu hiilensidonnan ympärillä, ja se on aito uhka metsäteollisuudelle. Isotkin suomalaiset metsäyhtiöt ovat lopulta globaalisti aika pieniä pelureita. Jos vaikka Microsoft lähtee hyvittämään historiansa aikana tuottamia päästöjä, niin siinä miljardit voivat viuhua sellaista tahtia, ettei metsäteollisuudelle enää puuta riitä.” Toisin kuin pienomistajat, Suomalaisia metsiä ostaneet sijoitusrahastot pystyvät paketoimaan metsiä erilaisiksi sijoitustuotteiksi ja voivat näin hyötyä metsistä hiilivarastoina. Savuna ilmaan Metsäalan toimijat mielellään kehuvat suuria tuotantolaitoksiaan energiaomavaraisiksi. Ei energia tietenkään tyhjästä ilmaannu, ja yli puolet metsäteollisuuden käyttämästä puusta poltetaan lämmöksi ja sähköksi osana prosessia. Majavan mukaan tämä ei ole alkuunkaan järkevää. ”Mitä ajattelisimme, jos öljyjalostamoa kehuttaisiin siitä, että puolet sisään tulevasta öljystä jalostetaan myytäviksi tuotteiksi ja loput käytetään prosessin pyörittämiseen? Eihän tässä muusta ole kyse, kuin että puussa on paljon hiiltä ja se on energiapitoista.” Erityisen paljon energiaa menee sellun keittämiseen, jonka ympärille koko metsäsektori on väännetty. Kaikki energiaksi käytetty puu on kuitenkin pois myytävistä tuotteista ja polttamalla vähemmän raaka-ainetta saisi teollisuus tuotettua enemmän vähemmästä. Majavan mielestä metsäteollisuutta voi myös syyttää siitä, ettei se ole aktiivisesti mukana ratkomassa energian tuotantoon ja käyttöön liittyviä ongelmia vaikka se kuluttaa noin 60 prosenttia kaikesta teollisuuden käyttämästä sähköstä. Tutkija kuvailee tilanteen, jossa Suomen sähkönkäytön kysymyksiä ratkotaan porukalla, josta puuttuu merkittävin sitä käyttävä taho. ”Metsäala on saanut muista teollisuuden aloista poikkeavan aseman.” Poikkeava asema on tietenkin metsäteollisuudelle itselle kiva, mutta erityisesti vuonna 2026 käyttöönotettava EU:n niin sanottu hiilirajamekanismi eli CBAM (Carbon Border Adjust­ ment Mechanism) tulee vaikuttamaan asioihin. ”Tähän asti ilmaisina hyvityksinä saadut päästömaksut tuleva oikeasti maksuun, mikä tulee avaamaan kaikkien nähtäväksi räikeän eriarvoisuuden teollisuudenalojen välillä. Voiko metsäteollisuus jatkossakin hakata metsää omaan käyttöönsä ilman mitään hiilen arvon laskentaa ja samaan aikaan vaikka SSAB ja Outokumpu maksavat vuosi vuodelta suurempia summia päästöistään? Metallija teknologia-alat ovat kuitenkin metsäteollisuutta isompia ja tulevat varmasti pitämään huolen siitä, että vapaamatkustajuutta ei hyväksytä.” Huono valmistautuminen raakaaineen niukkuuteen ja ympäristökriisiin tuomiin muutoksiin toimintaympäristössä herättää kysymään, millaisia suunnitelmia metsäsektorilla ylipäätään on tehty. ”On selvää, että virhearvioita on tehty. Mutta kuinka tahallista se sitten on ollut, sitä olen miettinyt”, Majava lausuu. ”MARKKINATALOUS EI OIKEIN TOIMI TÄSSÄ. EIPÄ OIKEIN MUUALLAKAAN.” Inarissa toukokuussa 2024 otettu kuva puupinosta toimi pohjana Metsätön Suomi -vastamainoksen maalaukselle. Inarissa koskemattomia ikimetsiä hakattiin energiapuuksi. Ikimetsien kaataminen metsäteollisuuden tarpeisiin on jyrkässä ristiriidassa Suomen luonnon monimuotoisuustavotteiden kanssa. Kuvan energiapuupinossa on jopa 300 vuotta vanhoja puita. Ju ha Lä nsm an/ G P
• 1.-3.8.2025 Festival Norpas Kemiönsaari Flamencoa, rockia, klassista ja elektronista musiikkia Kuvataidetta, teatteria, elokuvaa ja työpajoja Norpas.fi 21.–2 . .2 2 Tampere Finland festafrika.net 21.–24.8.2025 Tampere Finland festafrika.net 8.–14.8.2025 brq.fi liput.brq.fi brq.fi liput.brq.fi kuhmofestival.fi Avo TI u L 1 8 PAa äÄSy! W oV n U e .F Avo TI u L 1 8 PAa äÄSy!
• 16 • 4–5 / 2025 Millä hinnalla mustikkasi? poimitaan? Suomi kohteli marjanpoimijoita niin huonosti, että lopulta Thaimaan valtio puuttui asiaan. ”EUja ETA-maiden kansalaiset voivat kyllä edelleen tulla poimimaan metsämarjoja jokaisenoikeudella.” Globaali elintasokuilu syynä Sekä metsämarjojen että puutarhamarjojen poiminta ovat matalapalkkaaloja, joilla työskentelee paljon ulkomaalaisia. Riikka Vasama kyseenalaistaa kuitenkin yleisen käsityksen, jonka mukaan ”suomalaisille eivät yksinkertaiset, raskaat hommat maistu”. Taustalla on monia syitä. Aikaisemmin marjatiloille tuli kesäisin kausityöntekijöitä Ukrainasta. Vasaman mukaan monet heistä olivat koulutettuja ihmisiä kuten opettajia, jotka tulivat kesäksi ansaitsemaan lisä tienestiä. Nyt sotaa paenneet ukrainalaiset kuitenkin asuvat Suomessa pidempiaikaisesti, jolloin kausitöihin on vaikeampi hakeutua käytännön syistä. ”Jos jollakin paikkakunnalla asuu äitejä lapsineen, mihin he saavat lapset hoitoon siksi aikaa, että he pääsevät lähtemään kausitöihin?” Voi olla korkea kynnys muuttaa toiselle seudulle marjanpoimintakaudeksi asumaan yhteismajoitukseen samalla kun oman vuokra-asunnon kulut juoksevat. Myös kantasuomalaisilla on samanlaisia ongelmia, hän kertoo. Matala palkkaus on kuitenkin Vasaman mukaan todennäköisin syy, jonka vuoksi ala ei houkuttele suomalaisia työntekijöitä. Kehittyvistä maista tulevat työntekijät voivat sen sijaan nähdä vaatimattomatkin ansiot houkuttelevina. ”Thaimaan mittapuussa meikäläisittäin matalastikin palkattu työ on sen verran kannattavaa, että moni tulee uudelleen. Elintasokuilu on niin syvä.” Vasama kuitenkin muistuttaa, että sama suomalainen työlainsäädäntö ja työehtosopimukset koskevat kaikkia, niin maassa vakituisesti asuvia kuin ulkomaisia kausityöntekijöitä. Työnvälittäjien villi länsi Kymmenet thaimaalaiset luonnonmarjojen poimijat ovat ottaneet Rikosuhripäivystykseen yhteyttä viime vuosina – yleensä ennen kuin ovat kertoneet tilanteestaan millekään viranomaiselle. Thaimaalaiset ovat kertoneet työperäisestä hyväksikäytöstä: kaikkia palkkoja ei ole maksettu tai ansiotaso on jäänyt hyvin kauas luvatusta, Noora Vuorelainen kertoo. Hän toimii ihmiskaupan uhrien auttamistyön toiminnanohjaajana Rikosuhripäivystyksessä. Järjestö tarjoaa matalan kynnyksen tukija neuvontapalveluita rikoksen uhriksi joutuneille tai sitä epäileville. ”Yleisesti ottaen aloilla, joilla ei vaadita kielitaitoa tai korkeampaa koulutustasoa, hyväksikäyttö on tavallisempaa. Kokemuksemme mukaan marja-alalla tällaiset ongelmat ovat olleet laajoja.” Hänen mukaansa kausitöihin hakeutuvat ihmiset ovat usein haavoittuvassa asemassa sen vuoksi, että eivät tunne yhteiskuntaa eivätkä kieltä – moni ei osaa myöskään englantia, minkä vuoksi he ovat riippuvaisia työntekijäryhmän ”puhemiehestä”, joka saattaa tulkata vahingossa tai tahallaan väärin. ”Myös oleskeluluvan kanssa voi tulla haasteita, kun ei ole Suomen kansalainen”, hän summaa. Riikka Vasaman mukaan Teollisuusliito on ollut huolissaan siitä, saavatko thaimaalaiset työntekijät oikeaa tietoa rekrytointivaiheessa, ansaintamahdolTEKSTI KUKKA-MARIA AHOKAS KUVA ELLI KAUNISTO M ätiä kalanpäitä, palkkavarkautta ja homeisia majapaikkoja. Lapin käräjäoikeudessa on meneillään Suomen oikeushistorian suurin ihmiskauppa oikeudenkäynti, jossa Polarica Marjahankinta Oy:tä, sen entistä toimitusjohtajaa Jukka Kristoa ja hänen thaimaalaista liikekumppaniaan Kalyakorn Phongphitia syytetään törkeästä ihmiskaupasta. Syytteiden pääkäsittely alkaa elokuussa. Syyttäjän mukaan marjayrittäjät saattoivat 78 thaimaalaista poimijaa pakkotyön kaltaisiin oloihin, mikä loukkasi heidän ihmisarvoaan. Myös muita marja-alan yrittäjiä vastaan on nostettu syytteitä, ja monet epäilyt kytkeytyvät thaimaalaisten poimijoiden kohteluun. Thaimaalaiset ovat käyneet Suomessa poimimassa metsämarjoja jo 20 vuoden ajan. Yleensä he ovat tulleet maahan turistiviisumilla, työskennelleet lain silmissä omalla ”yrittäjäriskillään” ja myyneet marjat yrityksille, vaikka työnantajat ovat hoitaneet kaikki käytännön järjestelyt. Pahimmissa tapauksissa ihmiset ovat jääneet velkaa Suomen-matkastaan. Polarican oikeusjutussa näyttää vahvasti siltä, että marjanpoimijoilla ei ollut todellista mahdollisuutta kieltäytyä yrityksen tarjoamasta majoituksesta hometalossa ja epäkelvosta ruoasta. Työntekijöille tarjottiin muun muassa mädäntyneistä kalanpäistä tehtyä keittoa. Ruokaja majoitus kulut pidätettiin poimijoiden palkoista. Tilanne äityi viime vuonna niin pahaksi, että Thaimaa ei antanut Suomeen tuleville kausityöntekijöille maastapoistumislupaa. Syynä olivat alan epäselvyydet. Kausityöntekijöiden edunvalvonnan parissa vuosia työskennellyt Riikka Vasama kuvaa viime kesän tilannetta erikoiseksi. Hän työskentelee ulkomaalaistaustaisen työvoiman yksikön päällikkönä Teollisuusliitossa, joka edustaa marjanpoimijoita ja alkutuotannon työntekijöitä ja sopii heidän työehdoistaan. ”Maailma on kummallisella tolalla. Ajatellaan, että meillä on toimivat yhteiskuntarakenteet, reilut työmarkkinat, hieno työlainsäädäntö ja turvallinen ympäristö tehdä työtä – ja sitten kolmannen maan pitää uhata, ettei se päästä kansalaisiaan tänne, jos heitä käytetään Suomessa hyväksi.” Hallitus muutti kausityölakia ja -asetusta. Jatkossa EU:n ulkopuolelta tulevat luonnonmarjapoimijat tulevat työskentelemään työsuhteessa. He tulevat todennäköisesti työskentelemään tänäkin kesänä urakkapalkalla, mutta jos käy niin, että satokausi on huono, työnantajan pitää silti maksaa heille vähintään työehtosopimuksen mukainen takuupalkka. Vasama pitää tätä merkittävänä parannuksena.
• www.pam.fi Hallitus raskaussyrjintää mahdollistamassa O rpon hallitus on miettinyt, miten Suomeen syntyisi enemmän vauvoja. Se on myös pohtinut, miten raskausja perhevapaasyrjintää voitaisiin vähentää. Nyt hallituksella on käsissään kaksikärkiratkaisu, joilla se torpedoi molempia tavoitteita. Se avaa ovea määräaikaisen työn lisäämiselle. Raskaudesta tai perhevapaasta johtuvat syrjintä on Suomessa kiellettyä, mutta silti sitä esiintyy. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan joka neljäs raskaana oleva kokee Suomessa raskaussyrjintää. Meille Palvelualojen ammattiliittoon ottaa vuosittain yhteyttä noin tuhat jäsentä raskaussyrjinnästä. Osa-aikaisina, vuokratyössä, nollasopimuksilla tai määräaikaisina työskentelevät ovat erityisen suuressa riskissä joutua syrjityiksi raskauden ja perhevapaiden vuoksi. Tällä hetkellä yleisin raskausja perhevapaasyrjinnän muoto on määräaikaisen työsuhteen jatkamatta jättäminen. Määräaikaisten suhteiden käyttöä on rajoitettu vaatimalla määräaikaiselle työsuhteelle perustelua, esimerkiksi sijaisuutta, sesonkia tai kysynnän vakiintumattomuutta. Nyt hallitus on esittämässä määräaikaisten työsuhteiden teon helpottamista. Luonnoksessa määräaikaisen työsopimuksen saisi tehdä enintään vuodeksi ilman perusteltua syytä. Sopimuksen voisi uusia kaksi kertaa, mutta pätkät saisivat olla yhteensä vuoden. Mikä mainio keino työnantajalle pitää yllä epävarmuutta, kun uusia määräaikaisia voisi palkata perusteetta, kunhan yksittäisen henkilön kohdalla ei ylitetä vuoden kestoa. Työvoiman tarve voi olla pysyvä, mutta siihen voitaisiin palkata aina uusi määräaikainen työntekijä. Esityksen vaikutusarvioinnissa todetaan, että muutoksen voi arvioida jossain määrin vähentävän työntekijän palkkausta suoraan vakinaiseen työsuhteeseen. Samoin todetaan suoraan, että siltä osin, kuin määräaikaisten työsuhteiden määrä lisääntyy, on odotettavissa, että vastaavasti syrjintätapausten määrä kasvaa. Suomalaista työelämää heikennetään surutta. Tutkimusten mukaan suomalaisten halu saada lapsia ei juuri ole vähentynyt. On selvää, että raskaussyrjinnän lisääminen määräaikaisten työsuhteiden tekoa helpottamalla olisi heikennys, jolla taas osaltaan nakerrettaisiin ihmisten uskallusta toivoa ja mahdollisuutta toteuttaa toiveita. Nyt ollaan lausuntovaiheessa, jota seuraa hallituksen esitys edus kunnalle. Toivottavasti sitä ei tule. Annika Rönni-Sällinen Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja @Rönni-Sällinen ILMOITUS @pam.? @pamliitto K uv a: Ee va A nu nd i Millä hinnalla mustikkasi? poimitaan? lisuuksista ja palkoista pidätettävistä summista sekä toisaalta lentojen ja majoituksen kustannuksista. Suuri huoli koskee rekrytointiyrityksiä. Myös Polarican ihmiskauppajutussa thaimaalainen koordinaattori on syytetyn penkillä. ”On suuri riskitekijä lisää, kun siinä välissä on välittäjä, joka voi muuntaa tietoa.” Rikkinäinen puhelin -ilmiö voi olla kielimuurin takia vahinko, mutta suurena huolena on, että välitysfirmat pimittävät tietoja tarkoituksella eivätkä myöskään työnantajat tiedä, mitä Suomeen tulleille on kerrottu työoloista. Vasaman mukaan monet maatalousalan työantajat ovat huolissaan työnvälittäjien toiminnasta. Suomessa työnvälitysyritys ei saa periä työntekijältä välitysmaksua, vaan se peritään rekrytoivalta yritykseltä, mutta maailmalla käytäntö on usein päinvastainen. Ongelmista huolimatta Vasama sanoo ymmärtävänsä hyvin, miksi marja tilalliset, jotka eivät löydä työvoimaa Suomesta, tukeutuvat rekrytointiyrityksiin. ”On paljon kausiviljelijöitä, yksittäisiä maanviljelijöitä, joilla ei ole mitään resursseja itse lähteä rekrytointimatkalle ulkomaille.” Vasaman tiedossa on myös tapauksia, joissa verkon työpaikkafoorumilla julkaistuun avoimeen työpaikkailmoitukseen on tullut tuhansia hakemuksia Pohjois-Afrikasta. Niiden läpikäynti on yksittäiselle marjayrittäjälle valtava urakka. Metsiä on vaikea valvoa Luonnonmarja-alaa on vaikeampi valvoa kuin marjatiloja. Monesti metsämarjanpoimijat asuvat paikoissa, joissa heillä ei ole juuri yhteyksiä ulkomaailmaan, jolloin myös viranomaisten on vaikea tarkastella työoloja. ”Heitä on vaikea tavoittaa, ja moni ottaa Rikosuhripäivystykseen yhteyttä vasta kun on jo poistumassa maasta”, Noora Vuorelainen sanoo. Se johtuu usein palkanmaksujärjestelyistä. Joskus koko satokauden palkka on sovittu maksettavaksi työsuhteen lopuksi, mutta näin ei olekaan tapahtunut. Kulttuurisista syistä ulkomaalaiset kausityöntekijät eivät välttämättä luota viranomaisiin eivätkä halua kertoa kohtaamistaan ongelmista. Vuorelaisen mukaan viranomaisyhteistyötä on kuitenkin lisätty, ja tarkoituksena on tiedottaa Suomeen tulijoita heidän oikeuksistaan jo etukäteen. Muun muassa suurlähetystöt ovat olleet asiassa aktiivisia. Teollisuusliitto on kääntämässä työehdoista kertovaa mobiilisovellustaan thain kielelle. Tärkeintä olisi kuitenkin kriminalisoida palkkavarkaus, Riikka Vasama sanoo. Tällä hetkellä työnantaja ei saa sanktioita, jos jää kiinni alipalkkauksesta eli siitä, että se maksaa liian pientä palkkaa tai jättää maksamatta ylityökorvauksia tai muita lisiä. Työnantaja joutuu vain maksamaan saamatta jääneet palkat työntekijälle jälkikäteen, jos tämä ymmärtää niitä vaatia. ”Voi olla houkutus jättää maksamatta työehtosopimuksen mukaisia palkkoja tai maksaa niitä vasta sitten, kun niitä tullaan kysymään.” Artikkelin kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla.
• 18 • 4–5 / 2025 Purkutaiteet Purkutaide, Keravan keskustan liikekorttelit. 2016 Purkutaide, Vanha uimahalli, Kerava. 2017 Purkutaide, Perhelän kortteli, Järvenpää. 2017 Purkutaide, Jokelan vanha päiväkoti, Tuusula. 2017 Purkutaide, Nesteen huoltoasema, Kerava. 2018 Purkutaide, Vanha Alepa, Kerava. 2018 Purkutaide Kyläsaaressa, Helsinki. 2018 Taiteen kotitalo, Kerava. 2020 Taiteen kotitalo II, Kerava. 2021 Purkutaidevaltaus, Hotelli Helka, Helsinki. 2021 Ihmemaa X, Kerava. 2024 Parempi maailma, Helsinki. 2025
• 4–5 / 2025 • 19 Herra Purkutaide Vuosikymmenessä Jouni Väänänen vakiinnutti kansalaisten mieliin ajatuksen siitä, että purkua odottavat talot voivat toimia näyttelytiloina. Vaikka moni Purkutaiteen alku taipaleen hankaluus on poistunut, ei touhua edelleenkään helpoksi voi sanoa. TEKSTI JARI TAMMINEN KUVAT NAUSKA ”M e ollaan vähän kuin baarin sisäänheittäjä Kanarialla. Sellainen, joka huutelee kadulla ja houkuttelee ihmisiä sisään. Meidän kautta on helppo lähteä tutustumaan omaan taidesuhteeseensa ja kehittää sitä.” Jouni Väänänen istuu taukohuoneen sohvalla Helsingin Arabiassa, Taideteollisen korkeakoulun entisissä tiloissa ja kuvailee rooliaan taidemaailmassa. Seinään hänen takanaan on niitattu muutaman neliömetrin kokoiseksi suurennettu ryhmäkuva kesän 2024 Ihmemaa X -näyttelyn taiteilijoista. Joku kolistelee viereisen huoneen maalivarastossa ja pumppukärryt kolisevat ees–taas käytävässä. Puhelin piippaa toistuvasti. Aikaa kesän Parempi maailma -näyttelyn avajaisiin on kolmisen viikkoa. Mukaan kutsutut taiteilijat alkavat olla valmiina omien teostensa kanssa, mutta näyttely on kaikkea muuta kuin valmis. Seuraavaksi Purkutaide-hankkeen taiteellinen johtaja Väänäsen ja tuottaja Laura Jarvan pitäisi taikoa erillisiin huoneisiin rakennettujen tilataideteosten ja installaatioiden ympärille yhtenäinen kokonaisuus. Apuvoimia ei liikaa ole, ja muutkin resurssit ovat kortilla, mutta ei se ennenkään tekemistä ole estänyt. Tavoitteena on tuottaa immersiivinen kokonaisuus, jonka läpi yleisö pääsee vaeltamaan. ”Paikka näyttää vielä joltain sairaalalta, eikä se voi olla lopullinen kokemus”, Väänänen linjaa. Nollapiste Kerava Purkutaide-hanke syntyi kymmenisen vuotta sitten Keravalla. Tai ehkä aikaa on vierähtänyt jo 15 vuotta, välillä alkupisteiden määrittely on vaikeaa. Kesällä 2016 toistasataa graffitimaalaria seitsemästä eri maasta saapui Keravalle, jossa he peittivät graffiteilla vuosia tyhjillään nököttäneen, hieman omituisesti nimetyn Petterin liikekiinteistö -ostoskeskuksen. Keravan äänimaisemaan erottamattomasti kuuluvien, Helsinki-Vantaan lentokenttää lähestyvien lentokoneiden matkustajatkin otettiin huomioon ja ostarin katolle maalattiin ainoastaan lentokoneesta nähtävä ostarin kokoinen Sherwood Forever -teksti legendaarisen Hollywood-kyltin tyylillä. ”Ehkä Purkutaide kuitenkin pohjimmiltaan sai alkunsa jo vuonna 2010. Järjestin silloin Keravan nuorisopalveluiden kanssa Masterpiece-nimisen näyttelyn jo jonkin aikaa tyhjänä olleessa ostoskeskuksessa, vanhoissa Kesportin tiloissa. Näyttelyssä oli esillä läheisellä luvallisella graffitiseinällä otettuja teoskuvia.” Valokuvanäyttely erikoisessa ympäristössä osoittautui yleisömenestykseksi. Siitä innostuneena Väänänen rupesi ehdottelemaan läheisten tyhjillään olleiden kiinteistöjen omistajille, poliitikoille ja kaupungin edustajille ideoita näyttelyistä. ”Viitisen vuotta esittelin ideoita milloin minkäkinlaisesta konseptista. Lopulta sain paperille riittävästi paikallispoliitikkojen ja virkahenkilöiden nimiä, ja lähestyin sen kanssa rakennusliike SRV:tä. SRV:llä hämmästyttävästi ymmärrettiin idean arvo.” Ensimmäinen Purkutaide-näyttely toteutettiin lopulta samassa ostoskeskuksessa, jossa aikaisempi Master­ piece-näyttelykin oli järjestetty. Tästä ensimmäisestä ulkoilmanäyttelystä muodostui niin suosittu, että kaupunki palkkasi Väänäsen pohtimaan julkisessa tilassa näkyvää taidetta enemmänkin. Pian Keravan naapuri Järvenpää pyysi Väänästä lainaan, koska sielläkin nökötti tyhjillään purkua odottava ostoskeskus. Kerava valikoitui ensimmäisen näyttelyn järjestämispaikaksi siksi, että se oli Väänäsen kotikaupunki. Reilun 38 000 asukkaan kaupunki osoittautui kiitolliseksi paikaksi hioa konseptia. ”Täällä Stadissa voi laittaa silmät kiinni, heittää kiven johonkin suuntaan ja se osuu kaltaiseeni tyyppiin. Täällä on luovia ihmisiä ja ideoita tarjolla jopa ylenpalttisen paljon, jolloin osa ideoista tukahtuu ennen kuin niistä ehtii tulla mitään. Kun Keravalla ei keskimäärin tapahdu mitään, voi se olla otollisempi kasvualusta.” Graffiti yhdistää Ensimmäisen Purkutaide-näyttelyn tukeutuminen yksinomaan graffitiin ja katutaiteeseen ei ollut sattumaa. ”Aloitin graffitien valokuvaamisen ja maalaamisen 90-luvun puolivälissä Tuusulan maalaismaisemissa. Silloisessa nollatoleranssi-ilmapiirissä näytti siltä, ettei graffitien tekemisestä ainakaan ammatiksi olisi. Eihän graffitia nähty edes taiteena.” Väänäsen valitsema hetki aloittaa graffitiharrastus oli monin tavoin huonoin mahdollinen, mutta niillä mennään mitä on. Vähitellen suhtautuminen graffiteihin kuitenkin muuttui ja vuonna 2008 Helsingissä lopetettiin kymmenen vuotta jatkunut Stop töhryille -projekti, ja samalla lop”KERAVALLA EI KESKIMÄÄRIN TAPAHDU MITÄÄN.”
• 20 • 4–5 / 2025 pui nollatoleranssi graffiteja ja katutaidetta kohtaan. Muutamaa vuotta myöhemmin oltiinkin keskellä koko maan kattavaa katutaidebuumia, jonka myötä eri puolille pystytettiin luvallisia graffitiseiniä ja maalattiin suuria muraaleja talojen päätyihin. ”Satuin olemaan yksi niistä ensimmäisistä maalareista, jotka puhuivat omilla kasvoilla ja nimillä graffitien tekemisestä laajemmin, ja edistin luvallisten seinien rakentamista. Siinä vaiheessa huomasin myös ajautuneeni jonkinlaiseksi ammattigraffititateilijaksi.” Vuodesta 2011 lähtien Väänänen onkin elättänyt itsensä ”seinien maalaamisella”, kuten hän uraansa kuvailee. Työlistalta on löytynyt muun muassa iso pino ravintoloihin ja liiketiloihin maalattuja ”katutaidehenkisiä” teoksia ja erilaisten maalaustapahtumien järjestämistä. Tosin viime vuosina aikaa on mennyt Purkutaide-hankkeen hommissa siinä määrin, ettei aika oikein riitä maalaamiselle sen enempää työn puolesta kuin harrastuksenakaan. Väänäsen kipparoiman Purkutaiteen ohella viime vuosina on nähty muitakin näyttelyitä, jotka on järjestetty purkua odottavissa kiinteistöissä. Näyttelyiden organisoijista monia yhdistää tausta graffitin parissa, eikä tämäkään välttämättä ole sattumaa. ”Olemme tottuneet näkemään taiteen tekemiseen soveltuvina paikkoina ympäristöt, jotka eivät ilmeisesti laajemmin sellaisina esittäydy. Purkutalokin näyttäytyy muuna kuin purkua odottavana roskana.” Ideat kiertäköön Purkutaide-konsepti ei ilmaantunut Väänäsen päähän tyhjästä. Maailmalla on nähty aiemminkin projekteja, joissa on täytetty tyhjillään olevia rakennuksia graffiteilla ja katutaiteella. Hieman ennen ensimmäistä Purkutaide-näyttelyä Lappeenrannassa järjestettiin 5000m²-näyttely, jossa purkua odottanut entinen kaupunginteatterin rakennus maalattiin kauttaaltaan. ”Miten sen nyt sanoisi? Tämä on kaikki lainatuista paloista yhteen kasattua. Mutta kävin lainailemaan sen verran kauempaa, että se näyttäytyi täällä freshinä.” Vaikka Purkutaiteen alkuperäiset palaset onkin lainattu sieltä ja täältä, on osien yhdistelmä omanlaisensa. Palasten koostumuskin on muuttunut matkan varrella yllättävänkin paljon eivätkä eri vuosien näyttelyt ole toistensa kopioita. Vaikka iso osa muutosta on kummunnut halusta tehdä uudenlaisia asioita, Purkutaiteen historiasta nousee yksi erityisen hyödylliseksi osoittautunut keskustelu. Keväällä 2018 Purkutaide valtasi Helsingin Kyläsaaressa moottoripyöräjengi Bandidoksen entisen päämajan. Näyttely tarjosi puitteet keskustelutilaisuudelle, jossa Väänäsen kanssa katutaiteesta ja siihen liittyvistä väänsi kriitikko ja kuraattori Otso Kanto korpi. ”Otso oli aika tiukkasanainen ja tuli hieman sellainen olo, että nyt sieltä tuli joku taidekriitikko kusemaan mun homman päälle. Ajattelin aluksi, että jos ei napostele, niin aina voi pysyä poissa.” Kantokorven keskeinen teesi oli, että katutaide irroitettuna katutaiteen kontekstista saattaa typistyä ainoastaan estetiikaksi, siis kuviksi ilman merkitystä. Kovasanaisuudestaan huolimatta Kantokorpi oli innostunut Väänäsen konseptista, toivoi näyttelyissä nähtävien tyylien määrän lisääntyvän ja intoutui välittömästi miettimään sopivia taiteilijoita, joita voisi houkutella Purkutaiteen piiriin. Surullisesti viikko keskustelutilaisuuden jälkeen Kantokorpi menehtyi ja samalla hänen ideansa jäivät siltä osin toteuttamatta. Ne eivät kuitenkaan unohtuneet. ”Kritiikistä sisuuntuneena rupesin miettimään, minkälaisia juttuja tässä voisi tehdä. Olin myös siihen mennessä järjestetyissä viidessä Purkutaide-näyttelyssä tehnyt sen, mitä sillä mallilla pystyi tekemään. Ne eivät tuottaneet muuta kuin miinusta ja mietin, että monitaiteellisempi lähestymistapa voisi houkutella paikalle myös maksavan yleisön.” Muutaman vuoden pohdiskelun ja rehkimisen jälkeen kesällä 2020 Keravalle aukesi Taiteen kotitalo, joka siirsi Purkutaidetta kertaheitolla moneen eri suuntaan. Kokonaisen kuusikerroksisen purkua odottaneen asuintalon täyttäminen taiteella oli huomattavasti aikaisempia näyttelyitä kunnianhimoisempi projekti. Tällä kertaa mukana oli myös katutaiteen ”ENEMMÄN ON VITTU ENEMMÄN.” Parempi maailma on ensimmäinen Purkutaide-näyttely, johon Jouni Väänänen ei ehtinyt itse maalata ensimmäistäkään teosta. Toisaalta, voi esittää, että kyseiset näyttelyt ovat kokonaistaideteoksia, joita Väänänen tekee toisten taiteilijoiden avulla. Lehden kannessa Väänänen poseeraa Juha Lahtisen Reflection-teoksen edessä. Edellisellä aukeamalla hän istuu Sheikin Skutsisteoksen sisällä ja tällä sivulla keikistelee Viivi Kiiskisen Temuttaja unelmassa -teoksessa.
• 4–5 / 2025 • 21 ja graffitin ohella jokseenkin kaikkea mahdollista veistoksista, installaatioista, öljyvärimaalauksista ja videotaiteesta alkaen. ”Ehkä se oli suunta, johon Otso halusi meidän menevän. Taatusti hän olisi sieltäkin löytänyt kritisoitavaa, mutta olisin halunnut kuulla sen. Ja olisin pyytänyt häntä kertomaan lisää.” Kriittisyydessään ärsyttävä kriitikko siis potkaisi projektin uuteen suuntaan. ”Jos sitä potkaisua ei olisi tullut, niin tuskin olisin jatkanut näiden hommien tekemistä kovinkaan pitkään. En tekisi Purkutaidetta vuonna 2025, koska ei olisi tarvetta toistaa sitä jo moneen kertaan tehtyä.” Eikä kaikkea ei myöskään aina tarvitse tehdä itse. Samalla, kun graffitin määrä Purkutaiteessa on vähentynyt, ovat esimerkiksi Katukulttuuri-yhdistyksen Wasa Graffitilandia ja Seinä­ joki Graffitilandia ­näyttelyt keskittyneet juurikin graffitiin. Itsekin instituutio Samalla, kun Väänänen kokee toimivansa perinteisten taideinstituutioiden ulkopuolella, on hänen hankkeestaan kuin huomaamatta kasvanut melko iso instituutio itsessään. Neliöissä, taiteilijoiden määrässä tai kävijöissä mitattuna kauhean moni museonäyttely ei Suomessa sitä ylitä. Purkutaide kuitenkin poikkeavat taidemaailman standardeista monin tavoin. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, kuinka voimakas yhteisöllisyys hankkeen taiteilijoiden kesken vallitsee. Monet taiteilijoista ovat viettäneet aikaa kulloisessakin purkutalossa enemmän kuin vain omien teosten valmistaminen edellyttäisi ja Purkutaiteesta on muodostunut monille oma yhteisö. Vuonna 2024 entisessä Keravan Anttilassa järjestetyn Ihme­ maa X -näyttelyn jälkeen moni otti Väänäsen kanssa touhun kaoottisuuteen ja monipuolisuuteen sopivan Whatever Forever -tatuoinnin. Yhteisön rakentumisen mallin Väänänen kertoo löytyneen graffitikulttuurista. ”Kun kohtaan paikallisia maalaajia vaikka Beninissä tai Roomassa, niin noin kolmessa minuutissa olemme veljiä ja siskoja keskenämme sen yhteisen tekemisen kautta. Oli luontevaa lähteä rakentamaan sellaista myös Purkutaiteeseen.” Omanlaistaan on myös se, että mukaan valikoituneet taiteilijat edustavat keskenään tyystin erilaisia genrejä ja uran vaiheita sekä kaaria. Porukassa on muodollisesti koulutettuja ja vuosia alalla työskennelleitä ammattitaiteilijoita sekä henkilöitä, jotka eivät välttämättä ole edes ajatelleet tekevänsä taidetta ennen näyttelyyn osallistumistaan. ”Meillä jokainen, joka tekee teoksen näyttelyyn, on taiteilija. Täällä me kaikki ollaan samalla viivalla ja keskenään tasa-arvoisia.” Väänänen huomauttaa, että jonkinlainen ulkopuolisuus taide-establishmentistä helpottaa asioiden tekemistä omalla tavalla. ”Kun tulee ulkopuolelLOVE vuonna 2018 Ranskan Aquitaniassa vanhaan natsibunkkeriin maalattuna. P ERINTEISTEN GRAFFITIEN ohella Jouni Väänänen on maalannut viime vuosina lukuisia LOVEteoksia esimerkiksi sähköbokseihin ja vastaaviin rakennelmiin. ”Niiden tekeminen alkoi 2017 oikeastaan sattumalta. Olin käymässä Turussa ja tarkoitus oli mennä maalaamaan oma taiteilijanimeni ”Psyke” seinälle.” Juuri ennen Turkuun saapumista Väänänen kuitenkin kuuli uutisen Keskustorin läheisyydessä tapahtuneesta puukotussarjasta. ”Mietin että miksi tekisin maalauksen, jonka ymmärrän vain minä ja muut graffitimaalaajat, kun siinä hetkessä Turku ja turkulaiset tarvitsivat jotain muuta. Maalasin sitten selvälinjaisen LOVE-tekstin, johon ohikulkijatkin reagoivat heti tosi voimakkaasti ja positiivisesti.” Palautteesta innostunut Väänänen päätti jatkaa LOVE-teosten maalaamista vuoden loppuun saakka. Kun meno ja vastaanotto tuntui vuoden loputtua hyvältä, jatkoi hän niiden maalaamista sen jälkeenkin eikä loppua ole näkynyt. ”Olen maalannut niitä nyt kolmella mantereella 15 maahan, enkä ole aikoihin laskenut, montako niitä yhteensä olen tehnyt.” Rakkaudesta lajiin ta, niin asioihin suhtautuu toisin.” Melko poikkeuksellista on myös Purkutaide-alumnien määrä. Väänänen laskeskelee pikaisesti, että näyttelyiden teoksia on ollut tekemässä lähemmäs 600 taiteilijaa. Kesän 2025 näyttelyyn osallistuu 75 taiteilijaa, joista valtaosa on ensi kertaa mukana. Mukaan pyrkivien ja otettavien taiteilijoiden määrä näkyy myös siinä, että Purkutaiteessa on turha odottaa minimalistisia ripustuksia, kaikki neliöt hyödynnetään eikä valkoisia seiniä näy. ”Mehän pyritään siihen, että enemmän on vittu enemmän”, Väänänen kanavoi Yngwie Malmsteenia. Purkuvimmaista menoa? Vaikka Purkutaide elää nimensä mukaisesti purettavista taloista, ei Väänänen kaipaa enempää potentiaalisia paikkoja näyttelyille. Päinvastoin. ”Emme halua purkaa ensimmäistäkään taloa. Elämme alati kaventuvien resurssien maailmassa ja purkamisen tulisi aina olla viimeinen vaihtoehto.” Väänänen toivookin, että voisi osaltaan havainnollistaa sitä potentiaalia, mitä tyhjillään olevissa rakennuksissa on esimerkiksi taideja kulttuurialalle. Ja näyttää että turhiltakin tuntuvat talot voivat edelleen olla vallan käyttökelpoisia, eikä purkamisen siksi tarvitse aina olla ensimmäinen vaihtoehto. ”Kun olemme tässä nähdäkseni kohtuullisen hyvin onnistuneet, niin toivottavasti pystymme inspiroimaan muitakin samaan. Ehkä joskus tämmöinen toiminta nähdään normaalina.” Filosofiaan kuuluu myös ajatus siitä, että annetaan niille harmillisestikin purettavaksi tuomituille rakennuksille näyttävät läksiäiset. Muutos muuttuu Kun Väänänen vuonna 2016 mietti nimeä tulevalle näyttelylle hän keksi luontevan tuntuisen termin ”purkutaide”. ”Sitä ei löytynyt Googlella tai hästäginä. Rekisteröin nimen, mutta nyt sanaan suhtaudutaan kuin se olisi aina ollut olemassa.” Nykyään purkutaiteeksi esitellään myös muiden projekteja ja media on käyttänyt sitä yleissanan kaltaisena. Vaikka tästä seuranneet väärinkäsitykset ärsyttävät, iloitsee Herra Purkutaide siitä, että yhä useampi näkee tarkoituksensa menettäneet rakennukset sopivina paikkoina taiteelle. Tämä valtavirtaistuminen näkyy myös siinä, että lupien saaminen ja asioiden järjestäminen on muuttunut sujuvammaksi. ”Tämä nyt työn alla oleva tilakin järjestyi niin, että kiinteistön omistaja lähestyi meitä. Kymmenen vuotta sitten piti ottaa itse yhteyttä omistajiin ja selittää tätä visiota. Ja lähtökohtaisesti siihen visioon suhtauduttiin nihkeästi tai sanottiin, että ’pidän ajatuksesta, mutta ei’. Meidän nähtiin tuovan ainoas taan lisäduunia.” Yksi valtuustoryhmä Keravan kaupunginvaltuustossa muotoili vastustamansa Taiteen kotitalo -näyttelyn kritiikin seuraavasti: ”On vaikea nähdä, mitä hyvää ja positiivista nyt suunnitteilla oleva taideprojekti tuo Ahjon kaupungin osaan. Projektissa korostuu alueen epämääräisyys, pelottavuus ja vaarallisuus valheellisella tavalla.” ”En edelleenkään ymmärrä, mitä hittoa siinä sanotaan. Mutta se oli niin huikea lausahdus, että se piti kirjoittaa [isolla, toim. huom.] talon seinään näyttelyssä.” Lopulta Taiteen kotitalo -näyttelystä muodostui todennäköisesti Keravan historian onnistunein pr-tapahtuma, joka putosi kaupungin syliin yllättäen ja pyytämättä. Näyttelyä ihmeteltiin mediassa laajasti, Keravasta uutisoitiin, ja talon edustalla nähtiin päivittäin jopa satojen metrien mittaiseksi venyvä jono. ”Näyttelyn menestys todisti sen lausahduksen virheelliseksi, mutta ei me sitä seinään maalatessa tietenkään tiedetty.” Mites meni noin niinku? Mikään ei tunnetusti ole ilmaista ja hinta on aina maksettava. Kymmeniä tuhansia katsojia houkuttelevien näyttelyiden rakentaminen on melkoinen työmaa. Koska Purkutaiteella ei ole Jounin omaa lompakkoa kummallisempaa alkukassaa, apurahoja ei ole liikaa sadellut ja tuotannot ovat aina tilojen puolesta haastavia, tarkoittaa se kaksipäiselle tuotantotiimille täysiä työpäiviä. Hieman liiankin täysiä. Näyttelyiden toteutuminen vaatii aina venymistä ja loppuunpalamisen uhka on usein ollut vahvasti läsnä. Taiteilijayhteisö onneksi auttaa, mutta kerran jos toisenkin hanskat ovat olleet lentää nurkkaan. ”Meillä on tänä vuonna 300 000 euron budjetti, eikä minkäänlaista ulkopuolista rahoitusta. Eikä meillä myöskään ole sitä 300 000 euroa. Tämän näyttelyn break even on noin 25 000 kävijän kohdalla ja jos sen alle jäädään, tulee miinusta”, Väänänen ynnää. Vuotta aikaisemmin Ihmemaa X -näyttelyssä kävi lähes 45 000 maksavaa kävijää, mutta tällä kertaa samanlaisiin lukuihin ei voi päästä edes teoriassa koska nyt tilat ovat pienemmät ja seinät asettavat rajat kävijöiden määrille. Järjettömän työmäärän ja taloudellisen riskin keskellä olisi helppo sanoa, ettei touhussa ole mitään järkeä, mutta eihän sekään olisi totta. Eikä kaikkea aina tarvitse selittää järjellä ja toisinaan pitää vaan tehdä. Kuten Väänäsen tatuointikin sano: Whatever Forever. Purkutaide: Parempi maailma. Avoinna 17.6.–17.8. ti-su. (poislukien juhannus). Hämeentie 135 C, Helsinki. Kirjoittaja osallistui vuonna 2024 Ihmemaa X -näyttelyyn taiteilijana ja moderoi vuonna 2018 Väänäsen ja Kantokorven keskustelun. ”EN EDELLEENKÄÄN YMMÄRRÄ, MITÄ HITTOA SIINÄ SANOTAAN.”
• MIKÄÄN EI VOI TULLA JACKIN JA ROSEN VÄLIIN, PAITSI Celine Dion ! ROOLEISSA SANNI LEHTO USHMA OLAVA JON-JON GEITEL HANNA KAILA LAURI KETONEN MAIJA SILJANDER JUHA-PEKKA MIKKOLA OHJAUS OLKA HORILA KOREOGRAFIA OSKU HEISKANEN JÄIDEN LÄHTÖ TO 25.9.2025 ALKAEN LIPUT NEITSYTRISTEILYLLE 69/59/49 € + TILAUSMAKSUT (ALK. 1,50 € + 0,65 % TILAUKSESTA WWW.LIPPU.FI) HITTIMUSIKAALI NYT SUOMESSA MURSKAAVAN HYVÄ, KUULEMMA bulevardi 23 27 • 00180 helsinki • liput 0600 180 20 (2,03 € /puhelu+pvm/mpn) • aleksanterinteatteri.fi lippu.fi • 0600 900 900 (2 € alk.min+mpm/pvm) AF KLINT EARLY BIRD -LIPUT 26 € 3.8. SAAKKA MONOLOGI, KIERTUETUOTANTO 3.10.-29.11. 11.9.-2.12. G E O R G E O R W E L L K U V A : E D IT H H A M M A R K U V A : E D IT H H A M M A R GUEST EX RUINA FLOREAT GINMAN / LEPPÄNEN / NYBERG / SLÄTIS FAT ROMEO & JULIET HOSIASLUOMA / NYBY OLLAAN ELÄIMIKSI! / ANIMAL BEINGS JUHA VALKEAPÄÄ MABEL REVIVAL LIISA PENTTI +CO 21.-27.11. C O W B OY F Ö R S V U N N E N WWW.VIIRUS.FI | BILJETTER@VIIRUS.FI VÄLIMERENKATU 14, 00220 HELSINKI Opettaja, nyt TEKSTI: KATARIINA NUMMINEN OHJAUS: MILJA SARKOLA NÄYTTÄMÖLLÄ: SATU TUULI KARHU, ELINA KNIHTILÄ, OLLI RIIPINEN, EERO RITALA SUUNNITTELIJAT: SAMU-JUSSI KOSKI, VILJAMI LEHTONEN, HEIKKI PAASONEN, K RASILA Q-TEATTERI LIPUT: Q-teatteri p. 044 248 7835 (ti–pe klo 11–15) www.Q-teatteri.fi www.tiketti.fi p. 0600 1 16 16 ENSI-ILTA 18.9.2025 Samuli Emery – Sanni Kriikku: Hyvää joulua Sanni ja Samuli! 21.8.–6.9. Zodiak Stage www.zodiak.fi Txv-Suv_Uystqärnem Tanssin talossa la 13.9.2025 klo 14 Liput 16 € tanssintalo.fi Kirsi Kunnaksen runoihin perustuva esitys hurmaa koko perheen / SIMO HEISKANEN
• 28.–31.8. Aleksanterin teatteri Rohkean ja kokeilevan musiikkiteatterin festivaali tuo naisten tarinat näyttämölle Liput 24 49 € | V i s u a a l i s e n t e a t t e r i n i l o t u l i t u s t a l u v a s s a ! S AM P O F ESTIVA A L I Pieniä tarinoita, suuria kysymyksiä K a n s a i n v ä l i n e n 2 7 . 3 1 . 8 . 2 2 5 L u e l i s ä ä : sampofestival.fi ESITYKSET VALLISAAREN KESÄTEATTERISSA 17.6.-3.7. lippu.fi vallisaari.fi stella-polaris.fi Teatteri Vantaa Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo RAKKAUDEN TEKOJA monologi taiteesta, naiseudesta ja naistaiteilijuudesta Laila Pullisen sanoin Esitykset 2.8.-14.9. Ohjaus: Osku Heiskanen Teksti: Jean Ramsay Laila Pullinen: Anne Nielsen Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo Sotungintie 4, 01200 Vantaa www.lailapullinen.fi • www.netticket.fi Teatteri Vantaa Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo RAKKAUDEN TEKOJA monologi taiteesta, naiseudesta ja naistaiteilijuudesta Laila Pullisen sanoin Esitykset 2.8.-14.9. Ohjaus: Osku Heiskanen Teksti: Jean Ramsay Laila Pullinen: Anne Nielsen Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo Sotungintie 4, 01200 Vantaa www.lailapullinen.fi • www.netticket.fi Teatteri Vantaa Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo RAKKAUDEN TEKOJA monologi taiteesta, naiseudesta ja naistaiteilijuudesta Laila Pullisen sanoin Esitykset 2.8.-14.9. Ohjaus: Osku Heiskanen Teksti: Jean Ramsay Laila Pullinen: Anne Nielsen Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo Sotungintie 4, 01200 Vantaa www.lailapullinen.fi • www.netticket.fi Teatteri Vantaa Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo RAKKAUDEN TEKOJA monologi taiteesta, naiseudesta ja naistaiteilijuudesta Laila Pullisen sanoin Esitykset 2.8.-14.9. Ohjaus: Osku Heiskanen Teksti: Jean Ramsay Laila Pullinen: Anne Nielsen Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo Sotungintie 4, 01200 Vantaa www.lailapullinen.fi • www.netticket.fi TUOMAS RANTASEN TEATTERIN POLITIIKKAA -PODCAST Kuunneltavissa yli sata jaksoa. Kuuntele Spotifysta tai osoitteesta voima.fi/audio
• 30.7. FLAMENCO FROM SEVILLE Among Friends (Espanja), Kulttuuritalo Virta 31.7. VEIJO Työryhmä Parkkinen & Stavén, Teatteri Imatra 1.8. A/WAY HOME & NOTHING HAPPENS Carlos Aller & Cecilia Bartolino (Saksa), Teatteri Imatra 2.8. KØTER Dansk Danseteater (Tanska), Kulttuuritalo Virta TYÖPAJAT: Klovneriatyöpaja, tanssityöpaja naamioteatterityöpaja, tuli-/flowtaidetyöpaja. BLACKANDWHITETHEATRE.FI saimaafilmfestival.com 22.-24.8.2025 Koe elokuvan taikaa EteläKarjalassa, Saimaan sydämessä. Ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma levittäytyy Imatralle, Lappeenrantaan, Luumäelle, Rautjärvelle ja Ruokolahdelle. Tapahtuman suojelijana toimii arvostettu elokuvaohjaaja AKI KAURISMÄKI KOSKENPARRAS: 31.7. SAUDADE DE TI Carlos Aller & Cecilia Bartolino (Saksa) 1.-2.8 FAUNA HUMANA KOKO OHJELMA JA TIETOA TYÖPAJOISTA H U H TA M O IN TE R N A TI O N A L FI LM FE S TI V A L 17 .2 7 .7 .2 2 5 H U H TA M O IF F H U H TA M O IN TE R N A TI O N A L FI LM FE S TI V A L 17 .2 7 .7 .2 2 5 H U H TA M O IF F HUHTAMO.FI 17.-27.7.2025 ELÄMYKSIÄ, ELOKUVIA, MUSIIKKIA, RUOKAA, JUOMAA JA YHDESSÄOLOA KESKELLÄ MAASEUTUA! Tervetul oa idylliseen Huhtamoo n, Satakunna n sydämeen ! Löytöjä, klassikoit a ja kulttikam aa! Upeita artisteja, kuten TUMMA PAAHTO PEKKA NISU ASA MASA & DJ POlarSOUL BUSINESS CITY LÄHIÖBOTOX SATOSHI KON -ELOKUVA ELOKUVATEATTEREISSA 25.7.
• 4–5 / 2025 • 25 M illä sanoilla sinä kuvaisit suomalaista peruskoulua tai millaisena haluaisit sen tulevaisuudessa nähdä? Kurin, kilpailun vai yhteistyön kouluna? Näillä kolmella tavalla professori Juha Suoranta kuvasi teoksessaan Kasvatus mediakulttuurissa. Mitä kasvattajien tulee tietää (Vastapaino, 2003) suomalaista koulutodellisuutta 2000-luvun alussa. Kurin koulua luonnehtivat opettajajohtoisuus sekä selkeät säännöt ja tavat. Kilpailun koulussa puolestaan yksilöllisyys sekä yksilön menestys ja oppiminen ovat tärkeitä. Yhteistyön koulua leimaa yhteistoiminnallisyys ja yhteisöllisyys. Koska koulutodellisuuksien välillä on varsin paljon ristiriitoja, niiden välillä käytiin tuolloin ja käydään edelleen kamppailua siitä, mikä on peruskoulun ydintä. Siinä missä tavoitteet ovat siirtyneet kurin koulusta kohti yhteistyön koulua, peruskoulu nojaa käytännössä edelleen paljon yksilön oppimiseen ja oppimisen tukemiseen. Suomalaista koulua koskeva keskustelu on kiihtynyt aina 50–60 vuoden välein erityisen kuumaksi, kun paine koulun muutokselle on kasvanut. Näin oli 1850ja 1860-lukujen taitteessa, 1910-luvulla ja 1960ja 1970-luvuilla. Nyt koulun tulevaisuuden suunnasta käytävä keskustelu on jälleen kiihtynyt. Toiveet kurin koulun suuntaan ovat saaneet viime aikoina selvästi enemmän ääntä keskustelussa, ja sen vastavoimana yhteistyön koulua on haluttu vahvistaa muun muassa osana demokratian vahvistamista yhteiskunnassa. Äänten vahvistuminen ei ole ihme, sillä peruskouluun suuntautuvia tärkeitä päätöksiä tullaan tekemään lähitulevaisuudessa. Opetusja kulttuuriministeriön asettama Peruskoulun tulevaisuustyön neuvottelukunta rakentaa visiota tulevaisuuden peruskoulusta, johon liittyen valtioneuvosto ja eduskunta tulevat tekemään koulun suuntaan vaikuttavia poliittisia päätöksiä. Näiden pohjalta Opetushallitus tulee myöhemmin rakentamaan uuden perusopetuksen opetussuunnitelman, jota koulut lähtevät toteuttamaan. Tulevaisuuden koulun ja koko suomalaisen yhteiskunnan kannalta kyse on merkittävistä päätöksistä. On tärkeää, että koulun rakentamiseen liittyvän prosessin aikana mahdollisimman erilaiset näkemykset tulevat ilmi. Keskustelu on kuitenkin saanut entistä voimakkaampia populistisia sävyjä ja tämän myötä myös polarisoivia piirteitä. Viimeaikaiselle koulukeskustelulle on syyllisten etsimisten lisäksi leimallista nostalgisoiva ajattelu. Vastakkainasettelun monet ulottuvuudet Populismi ja polarisaatio ovat perinteisesti olleet ilmiöitä, joita kasvatus ja koulutus ovat pyrkineet nujertamaan korostamalla asioiden ja ilmiöiden moniulotteisuutta niiden yksinkertaistamisen ja kärjistämisen sijaan. Kyse on demokraattisen yhteiskunnan perus ajatuksesta, jossa keskeistä on edistää ihmisten välisten suhteiden hyviä puolia, kuten kykyä ymmärtää erilaisessa tilanteessa olevien ihmisten olosuhteita ja pyrkiä kehittämään yhteiskuntaan niin, että se tähtää kaikkien hyvään. Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita samanmielisyyttä tai yhdenmukaisuutta, vaan erilaisten näkökantojen, käytännön kokeilujen ja ratkaisuehdotusten esiin tuominen on tärkeää. Kyse on pikemminkin siitä, kuinka asiat esitetään ja kunnioittavatko ne yhtäältä muita ihmisiä ja toisaalta käsiteltävien ilmiöiden kompleksista luonnetta. Kun katsotaan viimeisen kymmenen vuoden julkista keskustelua Suomessa, kasvatusta ja koulua koskeva keskustelu on kärjistynyt monella tasolla. Näkemykset peruskoulusta ovat jakaneet poliitikkoja, ammattilaisia ja kansalaisia yhä enenevässä määrin kahteen ryhmään, joilla on erilaiset näkemykset ja joissa vastapuoli edustaa ”vihollista” omalle näkemykselle. Keskustelun polarisoitumista ja populististen näkemysten yleistymistä ovat kiihdyttäneet muiden muassa politiikan puhetodellisuuden ja koulua koskevien näkemysten kärjistyminen, PISA-tulosten lasku, uusiin oppimisympäristöihin liittyvät kysymykset, sukupuolija seksuaalikasvatuksen kysymykset sekä digitaalisten laitteiden käyttö koulussa. Usein vastakkainasettelussa korostuu ajallinen ulottuvuus, jossa toinen ryhmä kaipaa menneisyyden parempiin aikoihin, ja toinen ryhmä puolestaan parempaan tulevaisuuteen. Populismille on tyypillistä kaipuu tavallisuuteen, jossa asiat ovat ennakoitavia ja selkeitä. Syyllisiä ovat kaikki ne, jotka ovat murskanneet tämän tilan. Koulun osalta syyllisiä ovat muun muassa opetussuunnitelma, erilaiset hankkeet ja projektit, uudet oppimisympäristöt sekä digitaaliset laitteet. Tälle vastakkaisessa mielikuvassa, jossa jokaisella oppilaalla on selkeä paikka ja opettajalla vahva johtaja-auktoriteetti, kaikki on hyvin. Mielikuvat ovat politiikan polttoainetta ja koulukeskustelussakin kärkäs retoriikka pyrkii luomaan niitä. Koulukeskustelun kärkäs retoriikka Politiikassa perussuomalaiset käyvät peruskoulua uudistavien kimppuun esittämällä vuoden 2025 kuntavaaliohjelmassaan oman näkemyksensä peruskoulun tulevaisuudesta seuraavasti: ”Perusasiat kunniaan peruskoulussa – valistusta, ei pervoilua, kasvava lapsi tarvitsee muutakin kuin tofua.” Perussuomalaisten ulostulo saikin nopeasti niin Suomen opettajaksi opiskelevien liiton kuin monet opettajat kuvaamaan perussuomalaisten vaaliheittoja halventavaksi puheeksi ja väärän tiedon levittämiseksi. Populistisen retoriikan kannalta tilanne on juuri se, mitä sen käyttäjät toivovat: keskustelu kärjistyy ja tyrehtyy siihen, että populistien kohteet joutuvat korjailemaan populistien heittoja. Perussuomalaisten koulutuspoliittisten linjausten lisäksi ongelma ulottuu kuitenkin laajemmalle. Populismi Kamppailu koulusta Koulukeskustelussa korostuu valikoiva kaipuu menneeseen. TEKSTI MATTI RAUTIAINEN, SARI HIETAMÄKI JA VILLE MÄKI KUVAT ELLI KAUNISTO
• 26 • 4–5 / 2025 elää vahvana myös muissa koulua koskevissa mielipiteissä ja kannanotoissa. Viimeisimpinä keskusteluun on sukupuolen näkökulmasta tarttunut opetusalan eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Arno Kotro helmikuussa 2025 Opettaja-lehden kolumnissa. Kotron mukaan poikia tulee puolustaa kasvatuskeskustelussa sekä sukupuolia vinoutuneesti tarkastelevissa opetusmateriaalissa. Vaikka Kotro pyrkii kolumnissaan olemaan ”kaikkien puolella”, hän toteuttaa populistisen retoriikan perinteistä vastakkainasettelua. Kolumnissaan Kotro kuvaa vastakkainasettelun tilaa ilman käsiteltävien asioiden riittävää taustoitusta ja kontekstualisointia. Kotro käyttää keinoinaan populisteille tyypillistä tapaa kohdistaa epäluuloja oppikirjailijoiden, tutkijoiden ja tasa-arvotyötä tekevien lisäksi myös esimerkiksi lastenoikeusjärjestö Plania kohtaan. Miessukupuolta koskevaan ongelmaan Kotro tarjoaa ratkaisuiksi tavallisten miehien rekrytoimista kouluun: ”Sekään ei olisi pahitteeksi, että kouluihin rekrytoitaisiin lisää niitä ihan tavallisia miehiä, joita kasvatuskentästä puuttuu – samastumismalliksi, esikuvaksi, rohkaisijaksi.” Epäselväksi kuitenkin jää, mitä Kotro tarkoittaa tavanomaisuudella. Ovatko kouluissa nykyisin työskentelevät miehet jotenkin epätavanomaisia, kuten edellisestä sitaatista voidaan tulkita? Vai kenties naiset kykenemättömiä samaistumismalleiksi tai poikien esikuviksi? Kontekstualisoinnin puutteen ja argumentaatiovirheiden lisäksi yleisilmeeltään kärkkään retoriikan ongelma kulminoituu kysymykseksi siitä, miten asiat esitetään ja millainen mielikuva koulukeskusteluun kuuluvista asioista, kuten sukupuolesta ja tasaarvosta syntyy. Sukupuolen, seksuaalikasvatuksen ja ruokailutottumusten kaltaisissa kysymyksissä koulukeskustelussa ilmeneekin laajemmalti kaipuu menneeseen. Koulu ja kaipuu menneeseen Koulua koskeva kamppailu ja myös oikeutettu kritiikki hakeekin tällä hetkellä vahvasti voimaa menneistä ajoista. Tämä ei näy pelkästään keskustelussa, vaan myös toiminnassa. Suomessa yksityiskoulujen määrä on hyvin pieni. Niiden joukossa on kuitenkin yksi ryhmä, joka kasvattaa suosiotaan: kristilliset koulut, joissa opiskelee lähes 3 000 peruskoululaista. Kristillisten koulujen suosio perustuu paitsi kristilliseen perustaan, myös ajatukseen perinteisestä koulusta, jonka vanhemmat tunnistavat puitteiltaan samoiksi kuin omansa, tutuksi ja turvalliseksi, jossa ratkaisut ovat selkeitä. Selkeys kuitenkin synnyttää lukuisia ristiriitoja perusopetuksen opetussuunnitelman lähtökohtaan nähden muun muassa sukupuolten, maailman synnyn tai historiallisen kehityskulun osalta. Helsingin Sanomat puolestaan uutisoi maaliskuussa 2025 oppimisen tuesta. Uudistuksen kritiikin lisäksi kiinnostavaa on kuvaukset opettajakunnasta: ”Nyt osa opettajista kaipailee 2000luvun alkupuolen koulua, jossa heidän mielestään mikään ei ollut vielä rikki ja Suomi paistatteli Pisan kärkimaana. Vaikka taloudellisia ja henkilöresursseja osassa kunnista riittäisikin, ongelmien ennaltaehkäiseminen inkluusiomallia ja ennakoivaa, ryhmäkohtaista tukea hyödyntäen tulee viemään vuosia. Ei siis ehkä kannata odotella, että koulujen tilanne ihan heti alkaisi näyttää valoisammalta.” Sosiologi Zygmunt Bauman on teoksessaan Retropia (2017) kuvannut retrotopian käsitteellä, miten ihmisten utooppinen impulssi on lähiaikoina kääntynyt tulevaisuudesta menneisyyteen. Retrotopia rakentuu valikoivan muistamisen ja valikoivan unohtamisen välisessä vuorovaikutuksessa, jossa menneisyydestä muodostetaan idealisaatio, johon pyritään takaisin, mutta jota ei koskaan ole todellisuudessa ollut olemassakaan. Menneisyydestä halutaan valikoida vain hyvät asiat. Baumanin mukaan uusliberaalin kapitalismin mukanaan tuomat individualismi ja epävarmuus ovat tuoneet menneisyyden kaipuun nykypäivän politiikan keskeiseksi piirteeksi. Tulevaisuuden pelot saavat kaipaamaan epämääräisesti muistettuja ja menetettyjä hyviä aikoja. Retrotopian käsite valottaakin, kuinka menneisyyteen vedotessa kaivetaan esiin sellaisia asioita, kuin patriarkaatti, lihansyönti, kuri ja auktoriteetti, järjestys ja hierarkiat, joiden oletetaan tuovan turvaa muuttuvassa ja kaoottiseksi käyneessä, kiihtyvässä maailmassa. Menneiden vuosien koulusta muodostuu edellisten esimerkkien kautta eräänlainen retrotopia, josta muistetaan vain korkeat Pisa-tulokset, sen sijaan, että sitä tarkasteltaisiin moniulotteisena kokonaisuutena, joka ei ole täysin hyvä, muttei täysin huonokaan. Onko tosiaan niin, että mennyt koulu olisi kaikin tavoin nykyistä parempi, vai voisiko näissä puheenvuoroissa olla mukana vahva annos menneisyyden romantisointia? Menneisyyteen vetoamisessa ei sinällään ole mitään väärää, mutta menneisyyden idealisaatioon vetoaminen näyttäytyy kyseenalaisena ja älyllisesti laiskana. On syytä olla huolissaan Vahvistuvan populistisen retoriikan taustalla on valtakamppailu koulun tulevaisuudesta. Siihen turvautuvat ne, jotka kaipaavat aikaan, jolloin koulun tila ja tieto kuuluivat opettajan auktoriteetin ja järjestyksen alle. Niitä symboloivat pulpettirivit ja pitkät käytävät sekä tallentavan opetuksen kulttuuri, jossa oikea tieto, joka pääasiassa oli aineperustaista, oli opettajalla. Toisaalta populistiseen kynään tarttuvat myös ne, jotka näkevät sokeasti vastakohdan vuosisataiselle kouluperinteelle tuovan paremman tulevaisuuden. Koulua koskeva nykyinen kamppailu onkin luonteeltaan erilaista kuin aiem min. 1900-luvun koulutaisteluille oli luonteenomaista poliittisen tason ja poliitikkojen välinen kamppailu yhteiskunnan suunnasta, jossa koulun asema oli merkittävä. Viimeisten vuosikymmenien aikana poliittisten puolueiden välillä on vallinnut laajasti hyväksytty kompromissi koulun statuksesta. Vastakkainasettelu on painottunut asiantuntijakeskusteluun, samalla kun kouluja koskeva kokeilukulttuuri on kasvanut menetelmien, tilojen ja opetuksessa käytettävien laitteiden suhteen. Koulu on elänyt erityisesti 2010luvun alusta muutosta, jossa koululle asetetuille tavoitteille on pyritty luomaan niitä vastaavia puitteita. Tämä koulun muutos ei tapahdu hetkessä, ja murros sisältää ratkaisuja, jotka eivät toimi, mutta myös ratkaisuja, jotka toimivat. Uuden rakentaminen on kuitenkin mahdollista vain, jos koko koulun ekosysteemi rakentaa sitä perusteltujen kokeilujen sekä kriittisen keskustelun ja tutkimuksen yhteistyönä. Tulevaisuuden koulua ja aitoa utopiaa ei rakenneta populistien yksinkertaisiin ratkaisuihin turvautuen eikä viholliskuvia luomalla. Sari Hietamäki on YTM, demokratiakasvatuksen väitöskirjatutkija. Ville Mäki on YTK, fi losofi an maisteriopiskelija. Matti Rautiainen on KT, historiallis-yhteiskunnallisen kasvatuksen dosentti. RETROTOPIA RAKENTUU VALIKOIVAN MUISTAMISEN JA VALIKOIVAN UNOHTAMISEN VÄLISESSÄ VUORO­ VAIKUTUKSESSA.
• w w w .t yo va e n ki rj al lis u u d e n p ai va .c o m Työväenmuseo Werstas Tampere ANNELI KANTO MIKKO MALILA AULIKKI OKSANEN ANJA SNELLMAN Vapaa pääsy! T YÖVÄEN KIRJALLI SUUDEN PÄIVÄ 6.9.2025 Vapaa pääsy Teemana muutos Tekstin talolla 5.–6.9.2025 Ohjelma ja lisätiedot: tietokirjafestivaali.fi VOLTER KILPI KUSTAVISSA -KIRJALLISUUSVIIKKO 9.–13.7. Teatteria ja yleisöluentoja • vkkustavissa.fi Kultti ry historiallinenaikakauskirja.fi/tilaukset tilaa täältä Kovan luokan tietoa menneisyydestä! HISTORIALLINEN AIK AK AUSKIRJA
• Uudessa kirjassaan Emma Nikander esittelee dekoloniaalisia, feministisiä ja vammaisia ympäristöajattelijoita. LÄNSIMAINEN IHMINEN ON SIIS ENNEN KAIKKEA YKSILÖ, JONKA TULEE RAIVATA OMA PAIKKANSA LUONNON HALLITSIJAKSI ÖTÖKKÄKARKOTIN KÄDESSÄÄN JA SELVIYTYÄ VOITTAJANA. I matralainen työläisnainen, leski ja kolmen lapsen äiti Ilma Lindgren ei taipunut vallitsevan talousjärjestelmän tahtoon vuonna 1914. Hän oli Saimaan saaristossa poimimassa puolukoita ilmeisesti aikeenaan myydä niitä torilla, kun metsän omistaja sattui paikalle. Tämä otti puolukat itselleen vedoten siihen, että ne oli poimittu hänen maillaan. Lindgren sisuuntui ja vei asian oikeuteen. Hän kävi marjoistaan oikeutta kuusi vuotta ja voitti. Syntyi ennakkotapaus, jonka jälkeen Suomen oikeusjärjestelmässä tunnustettiin kansainvälisesti poikkeuksellinen käytäntö, jokaisenoikeudet. (Ne tunnettiin aiemmin nimellä jokamiehen­ oikeudet, mutta kuten tarinasta ilmenee, nimi oli vanhentunut jo syntyessään.) ”On radikaali ajatus, että voimme mennä metsään ja poimia syötävää ihan ilmaiseksi maailmassa, jossa pohjavedetkin halutaan yksityisomisteiseksi”, kirjailija ja toimittaja Emma Nikander sanoo nyt, 111 vuotta myöhemmin. Nikanderista Lindgrenin tapaus on innoittava esimerkki mahdollisuudestamme kuvitella toisin, utopioida. Hän kirjoittaa Lindgrenistä tietokirjassaan Maailman paras maailma, joka esittelee visioita paremmasta maailmasta. Unelmoi parempi maailma On selvää, miksi utopioita tarvitaan. Ilmaston lämpenemisen kriittisenä rajana pidetty 1,5 astetta ylitettiin jo, ympäristöhätätila etenee ja eriarvoistava talousjärjestelmä pitää ihmisiä otteessaan. Eräs kritiikki, jonka utopioista tai visioista puhuvat aktivistit kuitenkin kohtaavat, on vaatimus kaikenkattavan vaihtoehdon tarjoamisesta. Jos joku esittää kritiikkiä nykyistä yhteiskuntajärjestystä vastaan, kyynikot vastaavat: miten sen sitten pitäisi tarkalleen olla? Esitä tarkat suunnitelmat ja piirustukset, niin opponoimme ne kuoliaaksi. Valmiin vaihtoehtoisen maailman vaatiminen on keino vaientaa yhteiskuntakritiikki ja toisinajattelijat. ”Siksi pyrin itsekin kirjassa vain maalailemaan suuntia, en toteamaan, miten asioiden pitäisi olla”, Nikander sanoo. Lisäksi valmiin mallin tarjoileminen on vaarallista, sillä vaarana on yksiäänisyys ja pahimmillaan jopa totalitaristinen henki. ”Haluaisin kannustaa ihmisiä vaalimaan keskeneräisiä unelmia, voisimme kurkottaa toisiamme kohti omien utopioidemme kanssa”, hän sanoo ja toivoo lisää lempeyttä yhteiskuntaan ja ihmisten arkeen. Menestys vaatii hoivaa Kirjassaan Nikander esittelee dekoloniaalisia, feministisiä, vammaisia ja ympäristöajattelijoita, jotka ovat jääneet Suomessa vähemmän tunnetuiksi. Samoin hän analysoi kulttuurisia syitä, joiden vuoksi nykyisin elämme ympäristöhätätilan keskellä. Miksi filosofisia syitä pitää pohtia? Eikö ympäristöongelmia voisi vain ratkaista teknologialla? ”Juurisyy meidän tämänhetkiselle tilanteellemme on empatian ja hoivan puute, yhteyden puute toisiin ihmisiin tai muuhun luontoon. Ei teknologia ratkaise sellaista.” Lisäksi huipputeknologiset vekottimetkin tarvitsevat toimiakseen energiaa ja luonnonvaroja, jotka täytyy louhia jostakin. Länsimaisen ihmisen luontosuhteessa ihminen ja luonto ovat toisistaan erillisiä, Nikander analysoi kirjassaan. ”Ihminen haluaa hallita muuta luontoa. Ja jos se ei voi syystä tai toisesta tehdä niin, se suuttuu ja tuhoaa. Haluaa esimerkiksi tappaa sudet ja käyttää marjametsällä Thermacelliä”, hän kärjistää. Thermacell on aggressiivinen hyttyskarkotin, joka höyrystää ympäristöön torjunta-ainetta. Se karkoittaa hyttyset tehokkaasti mutta samalla tappaa hyödyllisiä hyönteisiä ja kerTEKSTI KUKKA-MARIA AHOKAS KUVA ELLI KAUNISTO Utopia todeksi
• 4–5 / 2025 • 29 ryttää myrkkyä esimerkiksi vesistöihin. Länsimainen ihminen on siis ennen kaikkea yksilö, jonka tulee raivata oma paikkansa luonnon hallitsijaksi ötökkäkarkotin kädessään ja selviytyä voittajana. Nikander kirjoittaa kirjassaan brittiläisen kulttuuriantropologi Gregory Batesonin ajatuksesta, jonka mukaan länsimaisen luontosuhteen juuret juontavat Charles Darwinin evoluutioteoriaan: ”Darwin määritteli lajeja irrallisina elinympäristöstään ja piilotti siten vuorovaikutussuhteet näkymättömiin. Näin piirtyi kuva yksittäisistä lajeista selviytymässä omin avuin, irrallisina elinympäristöstään ja ilman lajienvälistä vuorovaikutusta. Kuulostaako tutulta?” Todellisuudessa lajit ovat riippuvaisia toisistaan ja elinympäristöstään. Myös ihminen tarvitsee toisten ihmisten hoivaa: vastasyntynyt ihminen ei osaa kannatella edes omaa päätään vaan tarvitsee toisten apua selvitäkseen. Lajitovereidensa lisäksi ihminen on riippuvainen myös muusta luonnosta, mikä usein unohtuu. Taloudellinen kehitysajattelu ponnistaa samasta ajatusperinteestä. Sen mukaan pääperiaate on, että ”primitiivisten” yhteiskuntien tulee kehittyä moderneiksi kansantalouksiksi. Dekoloniaaliset ajattelijat kuitenkin kritisoivat maailmanjärjestystä, joka on siirtomaa-ajoista lähtien perustunut siihen, että niin sanottujen ”kehitysmaiden” luonnonvaroja raastetaan ja viedään rikkaisiin maihin, jotka sitten vaurastuvat ja ”kehittyvät”. Samalla kehittyy ekokatastrofi. ”Hyvin pieni osa ihmisistä pääsee nauttimaan siitä kehityksestä”, Nikander sanoo ja lisää samaan hengenvetoon, ettei ole kehitystä vastaan sinänsä. Utooppinen vaihtoehto voisi esimerkiksi olla dekoloniaalinen huolenpito, joka huomioisi koko luonnon ja ihmisen sen osana. Dekoloniaaliset ajattelijat pyrkivät palauttamaan yhteiskuntaan alkuperäiskansojen tietoa ja näkemyksiä, joka syrjäytettiin kolonialismin aikana. Takaisin maalle? Emma Nikanderin oma luontosuhde niksahti paikoilleen eräiden hiirten ansiosta lähes kymmenen vuotta sitten. Hän asui kaksi kesää asuntovaunussa mummonsa asumattoman kotitilan pihapiirissä. Viereisessä vanhassa navettarakennuksessa hän lämmitti vettä ja tiskasi astiansa. Eräänä aamuna kävi ilmi, että hiiret olivat järsineet pesusienen ja hänen vaatteensa täyteen reikiä. Silloin hän ajatteli: ympäristö ei ollut vain häntä varten, hiiret olivat siellä ennen häntä. 35-vuotias Nikander kuuluu milleniaalisukupolveen, joka kaipaa kaupungeista takaisin maalle. Maaseudun tulevaisuuden, Suomen Kylät ry:n ja MTK:n teettämässä kyselyssä noin miljoona aikuista suomalaista haluaisi muuttaa maaseudulle, jos voisi. Myös maaseutubarometrissa on saatu samansuuntaisia tuloksia. ”En arvosta maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelua enkä näe sille tarvetta, mutta jostain se tutkimustulos kertoo”, Nikander sanoo. Hän on kotoisin maalta, mutta asui vuosikymmenen ajan Tampereella, kunnes päätti toteuttaa unelmansa ja osti pienen talon Kuhmoisista. Nyt hän asustaa siellä kilien, koirien, kanojen, lampaiden ja vuohien kanssa. Kumppani asuu talossa osan ajasta. ”Talo ei ole kauhean laitettu, ja sen takia täällä saa toteuttaa ja puuhata ihan sielunsa kyllyydestä, eikä oman tekemisen tarvitse olla viimeisen päälle”, Nikander sanoo ja nauraa päälle. Hän sanoo silti pyrkivänsä vastustamaan jatkuvan tehokkuuden vaatimusta – joka on sekin kulttuurinen käsitys. ”Tunnistan tämän itsessäni. On hienoa, jos saa paljon aikaan.” Nikander kertoo ihailevansa vammaisaktivistien ajatusta ajan joustavuudesta. Crip time ottaa huomioon vammaisuuden ulottuvuudet, kuten väsymyksen, oireiden leimahduksen ja takaiskut voinnissa. Esimerkiksi matkoihin voi kulua enemmän aikaa kuin vammattomalla. Lempeämpi aikakäsitys tunnistaa sen, että ihminen ei ole joka päivä yhtä toimintakykyinen. ”Aikakäsityksen muutos voisi antaa väljyyttä ja tilaa päivien ja voimavarojen vaihtelulle, jota meillä jokaisella on.” Linux on utopiaa Monet aikanaan utopistisina pidetyt tavoitteet ovat toteutuneet. ”Jos kirjastojärjestelmä keksittäisiin nyt, sitä ei varmaankaan sallittaisi. Ettäkö joku voisi saada ilmaiseksi kaiken sen tiedon – sitähän todennäköisesti pidettäisiin vaarallisena”, Emma Nikander sanoo. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on itsessään utopistinen, jopa radikaali valtiomalli. Myös työväenliikkeen vaatimusta kahdeksan tunnin työpäivästä pidettiin mahdottomana. Nykyisin avoimeen lähdekoodiin perustuvat ohjelmat ja käyttöjärjestelmät, kuten Linux, ovat utopistisia hankkeita, ja Wikipediakin perustuu kollektiiviseen työhön. ”Nekään eivät ole ongelmattomia, mutta ne ovat valonpilkahduksia, jotka osoittavat, että asioita voi tehdä toisin.” Tärkeintä on hivuttaa toisin tekemistä arkeen pikkuhiljaa. Nikander opponoi ystävälliseen sävyyn Helsingin Sanomissa maaliskuussa kommentoineen kirjailija J. P. Laitisen teesiä, jonka mukaan ihmiset kuvittelevat turhaan, että yksilön ekoteot torjuisivat ilmastohätätilaa. Yksittäisen ihmisen ei kannattaisi keskittyä kierrättämiseen ja kestävään elämään, vaan keskittyä painostamaan hallituksia ja yrityksiä, joilla on avaimet rakenteiden muuttamiseen. ”Nämä ajatukset eivät poissulje toisiaan”, Nikander huomauttaa. Hän ei usko, että yksilöä pitää syyllistää yhteiskunnallisista ongelmista, jotka ovat talousjärjestelmämme tuotosta, mutta siitä huolimatta pientenkin asioiden tekeminen paremmin on tärkeää. Yhden ihmisen arki ja ajankäyttö on poliittista. ”Meillä on valtavasti myös sellaisia esimerkkejä, että yksittäinen ihminen on saanut aikaan suuren muutoksen, kun on sisuuntunut – vaikka sitten niistä puolukoista, kuten Ilma Lindgren.” Voiman metsätoimitusta tukee Koneen säätiö Metsän puolella -apurahalla. ”JOS KIRJASTO­ JÄRJESTELMÄ KEKSITTÄISIIN NYT, SITÄ EI VARMAANKAAN SALLITTAISI.”
• Vapaa pääsy Linnankatu 14, Kajaani kajaani.fi/taidemuseo ma, ti, to, pe 10–17 ke 11–19 la, su 12–16 5.6.–14.9.2025 KAJAANIN TAIDEMUSEO MUOTOKUVIA JA POLITIIKKAA Teemu Mäki Hadižat Gatajevan ja Malik Gatajevin muotokuva (vuonna 2010). He pelastivat sotaorpoja Tšetšenian sodista 1994…2009. 2011–2023, öljy kankaalle Sa kr aa li va lo , 20 24 . Ku va : Ve sa Aa lto ne n ERIKA ADAMSSON Paikan henki – Genius loci 17.5.–31.8.2025 Galleria Sivuraide Saana Murtti: Keramiikkaveistoksia Mariankatu 14, 24240 Salo Ti–pe 10–18, la–su 11–16 02 778 4892 • www.salontaidemuseo.fi Maaherrankatu 18–20, 50100 Mikkeli Kauppakeskus Akseli, 2. krs • Puh. 040 129 5090 Avoinna 2.5.–30.9. ti–su 10–17, ma suljettu. museot@sivistys.mikkeli.fi • www.mikkeli.fi/museot MIKKELIN TAIDEMUSEO Mikkelin taidemuseo Yrjö S. Muukka, Katunäkymä Pariisista, 1949 • Aino Vihervä-Muukka, Huhtikuun ilta, 1944. Yksityiskohdat. Kuvat: Harri Heinonen Elämää taiteen ehdoilla Taiteilijapari Aino ja Yrjö Muukka 7.6.–21.9.2025 tekstintalo.fi tapahtumatiloja
• 4–5 / 2025 • 31 Retkelle ikimetsään Ajatus luonnontilaisesta metsästä kelvottomana retkeilymaastona on myytti. Juuri talousmetsät ovat kulkijalle usein petollisia ja vaikea kulkuisia, kirjoittaa toimittaja Päivi Mattila. Hän vinkkaa hyviä ikimetsäisiä retkikohteita eri puolilta Suomea. O len törmännyt lukuisia kertoja metsäammattilaisten väitteeseen, että hoidetuissa, avarissa talousmetsissä on helppo ja mukava liikkua. Tulkintani mukaan sillä on tarkoitus viestittää kahta asiaa. Ensimmäinen viesti on se, että talousmetsät ovat virkistyskäyttömahdollisuuksiltaan riittävän hyviä. Varttuneesta valoisasta talousmetsästä voi saada talteen ison mustikkasaaliin. Tällaisessa metsässä voi myös mainiosti järjestää vaikkapa suunnistuskilpailun. Toisaalta kyse on varoituksesta. Vähintään rivien välissä annetaan ymmärtää, että jos metsä jätettäisiin koskematta, seurauksena olisi läpitunkematon, luotaantyöntävä ryteikkö. Tämä vihjaa siihen suuntaan, että ainakin virkistyskäyttöä ajatellen on hölmöä toivoa lisää metsiensuojelualueita. Millaisia luonnonmetsät ovat oikeasti? Olen viettänyt ikimetsissä satoja päiviä ja öitä sekä retkeilyharrastuksen että vapaaehtoisen vanhojen metsien kartoitustyön vuoksi. Olen käynyt lähes kaikilla Suomen merkittävimmillä luonnonmetsäalueilla ja patikoinut poluttomissa metsissä niin etelärannikolla, Pirkanmaalla, Kainuussa kuin Lapissakin. Viime vuosina olen samoillut mahdollisimman luonnontilaisissa vanhoissa metsissä myös aihetta käsittelevän tietokirjahankkeeni vuoksi. Kaikkien näiden kilometrien jälkeen johtopäätökseni on selvä. Vailla ihmisen kädenjälkeä kehittyneissä villeissä metsissä on miellyttävää kulkea. Samaa sanoo moni muukin luonnonmetsissä laajasti taivaltanut. Nämä metsät eivät karkota luotaan vaan vetävät magneetin lailla puoleensa. Vain muutamissa paikoissa lahopuiden määrä on ollut niin suuri, että maassa makaavat puun rungot ovat aidosti haitanneet metsässä liikkumista. Kyseiset metsät ovat olleet lähinnä eteläsuomalaisia reheviä kuusikoita. Tyypillisesti lahopuut muodostavat vain pienialaisia esteitä, jotka ovat helposti ylitettävissä tai kierrettävissä. Vanhojen luonnonmetsien puusto ei myöskään ole erityisen tiheää. Lapin ja Kainuun luonnonmetsät ovat niin väljiä, että monet retkeilevät niissä talvisin jopa kolme metriä pitkillä metsäsuksilla. Etelä-Suomen metsissä puusto on hieman sankempaa, mutta olisi suurta liioittelua väittää niitä hankalakulkuisiksi. Toki metsä voi joskus kehittyä luonnostaan tiheäksi. Näin voi käydä, jos lähes kaikki alueen puut menehtyvät kerralla esimerkiksi rajun metsäpalon vuoksi. Vanhojen puiden väistyttyä metsä on pian täynnä terhakoita taimia. Nuori puusto on tiheää, kunnes se harvenee itsestään ajan saatossa. Nuoret ja tiheät metsät eivät kuitenkaan ole yleinen näky edes suojelualueilla. Metsäpalot jäävät usein lieviksi, ja nykyisin ne pyritään tukahduttamaan alkutekijöihinsä myös rauhoitetuissa metsissä. Tuuli puolestaan kumoaa yleensä kerralla vain yksittäisiä puita tai pienen puuryhmän. Keksin lähinnä yhden luonnonmetsän erikoistapauksen, joka sopii mielikuvaan ryteiköstä. Viljavaan lehtoon, järven rantaan tai puron varteen levittäytynyt tuomitiheikkö on suomalainen versio viidakosta. Kallistuneiden runkojen, sojottavien oksien ja rehottavan vesakon väliin ei tee mieli tuppautua ainakaan kesällä. Mutta tarvitseeko ihmisen joka paikkaan mennäkään? Tuomiston reunaan olen hakeutunut monena kevätiltana. Olen kuunnellut korvat höröllä, kun lehtipuiden kätköissä piileskelevä satakieli tai muu taituri laulaa serenadiaan. Ryteiköilläkin on luonnossa oma arvokas paikkansa. Ihan toinen asia on se, että vanhoja puita on säästynyt etenkin kalliomäkien tapaisiin vaativiin maastoihin. Jäljellä olevat luonnonmetsät sijaitsevat usein syrjäisissä paikoissa, joita on ollut vaikea hyödyntää. KOSK A VÄITE LUONNONMETSIEN hankalakulkuisuudesta on peräisin talousmetsien puolustajilta, verrataanpa ikimetsissä kulkemista talousmetsissä retkeilyyn. Talousmetsäalueet koostuvat nuorten ja varttuneempien metsikkökuvioiden mosaiikista. Hetken saa ehkä kulkea helppokulkuisessa uudistuskypsässä metsässä, mutta jos tekee vähänkään pidemmän reissun, vastaan tulee luultavasti myös läpitunkemattoman tiheitä taimikoita sekä harvennusrisukasoja. Iäkkäiden puiden vaihe on talousmetsän kierrossa vain yksi ja nykyisin yhä lyhyemmäksi käyvä ajanjakso. On epärealistista toivoa, että varttunut talousmetsä pysyisi paikallaan kovin pitkään. Jos omistaja haluaa tehdä metsällään rahaa, tukkipuun koon TEKSTI PÄIVI MATTILA KUVAT TEEMU SALORIUTTA Luonnonmetsissä retkeileminen sopii kaikenikäisille. Perheretkellä Itämäen luonnonsuojelualueella Pyhännällä.
• 32 • 4–5 / 2025 että luonnonmetsät ovat lähes varmasti kulkukelpoisia missä tahansa. Ei myöskään haittaa, vaikka suojelualueen retkeilykartta olisi painettu jo vuosikymmeniä sitten: metsät ovat yhä paikoillaan. VÄITETTÄ LUONNONMETSIEN hankalakulkuisuudesta toistellaan ehkä senkin takia, että monelta puuttuu omakohtainen kokemus siitä, millaisia ne ovat. Tämä ei ole ihme, koska luonnonmetsiä on Suomessa jäljellä enää kourallinen. Etelä-Suomen metsistä on suojeltu kolme prosenttia, ja niistäkin vain pieni osa on jotakuinkin luonnontilaisia. Luonnonmetsää nähdäkseen on siis tiedettävä tarkasti, minne hakeutua. Ei riitä, että lähtee kansallispuistoon ja suuntaa summamutikassa mille tahansa retkeilyreitille. Leijonanosa eteläisten kansallispuistojen metsistä oli takavuosikymmeninä talouskäytössä. Sen seurauksena puut saattavat olla tasaikäisiä ja varsin nuoria. Monisatavuotiaat kilpikaarnamännyt puuttuvat usein maisemasta. Nämäkin alueet kannatti tietysti suojella. Ilman suojelua metsä hakattaisiin pian taas matalaksi ja kierto alkaisi uudelleen maanmuokkauksineen. Ajan kanssa entisistä talousmetsistä tulee vanhaa metsää, joka saattaa pysyä avarana ja helppokulkuisena ikimetsänä vuosisatojen ajan. Metsän luonnontilaistumista voidaan myös vauhdittaa ennallistamisella. Tulevien sukupolvien retkeilijät saavat täyden hyödyn siitä, että heitä edeltäneet ihmiset olivat kaukonäköisiä ja rauhoittivat myös käsiteltyä talousmetsää. Kun aika on kypsä, nuo alueet kelpaavat asuinsijoiksi myös vaateliaille vanhan metsän eliölajeille, jotka voivat levittäytyä niihin kansallispuiston ikimetsäisemmistä osista. Voiman metsäjournalismia tukee Koneen säätiö Metsän puolella -apurahalla. Hiljattain harvennetussa nuoressa talousmetsässä liikkumisesteitä saattaa olla joka paikassa. Rankakasojen seassa kahlaaminen oli hankalaa. Tammiston ja Pitkäkosken lehdot sekä Stansvik, pääkaupunkiseutu Vantaalla Tammiston luonnonsuojelualueella on jalopuulehtoa. Metsässä saa kulkea vanhojen tammien, metsälehmusten ja vaahteroiden katveessa (polku 1,5 km). Samalla retkellä voi tutustua Pitkäkosken uljaaseen kuusikkoon, joka reunustaa Vantaanjokea molemmilta puolilta. Komeaan ikimetsään pääsee myös Helsingin Laajasalossa, jossa sijaitsee Stansvikin kiistelty metsäalue. Metsässä on Stansvikin kyläyhdistyksen tekemä luontopolku. Paljakan luonnonpuisto, Kainuu Paljakassa kohoaa Lapin eteläpuolisen Suomen suurin luonnontilainen metsä. Retkelle voi lähteä Mustarindan vaaranlakimetsään noin kolmen kilometrin lenkille, jonka varrella voi kiivetä näkötorniin, tai varsinaiseen Paljakan luonnonpuistoon patikoimaan 11 kilometrin rengas lenkkiä. Heinäkuussa suuret saniaiset ja korkeat kukat koristavat luonnonpuiston kuusikkoa. Pyhä-Häkin kansallispuisto, Keski-Suomi Pyhä-Häkissä humisee mahtava männikkö. Alueella on todella runsaasti kilpikaarnaisia honkia ja ikivanhoja kelopuita. Kansallispuistossa kannattaa patikoida ainakin Mastomäen polku (runsas 3 km) ja koukata katsomaan Vanhaa isoa puuta. Tuo puu on Mikael Agricolan aikalainen, ja se syntyi vuonna 1518. Multiharju, Seitsemisen kansallispuisto, Pirkanmaa Multiharjun aarniometsä on Suomen vanhimpia luonnonsuojelukohteita. Se suojeltiin jo 1900luvun alussa. Multiharju tunnetaan 400-vuotiaista mäntyvanhuksistaan. Metsä on oletettavasti täysin luonnontilainen, alueen länsilaidan korpisuota lukuun ottamatta. Ikimetsään johdattaa kahden kilometrin mittainen rengasreitti. Lisätietoja retkikohteista Päivi Mattilan ja Teemu Saloriutan teoksessa Retki ikimetsään – Kohteet ja vinkit luontoon lähtijälle (SKS Kirjat 2025). Lähde näille poluille Neljä kohdetta, joissa retkeillä luonnontilaisessa metsässä. saavuttaneita puita ei kannata seisottaa turhan panttina. Etelä-Suomessa metsät avohakataan keskimäärin 80-vuotiaina, usein jopa aiemmin. Jouhevan etenemisreitin löytäminen voi olla talousmetsässä merkittävästi vaivalloisempaa kuin luonnonmetsässä. Luonnonmetsässä pitää monesti kiertää vain yksi kaatunut puu siellä, toinen täällä. Sitä vastoin talousmetsässä on hoitotoimenpiteiden jälkeen liikkumista hankaloittavia asioita koko metsikkökuvion alueella. Jos päätyy esimerkiksi vastikään harvennettuun nuoreen männikköön, hakkuutähteiden kiertely on todennäköisesti mahdotonta. Jalkoihin pitää katsoa joka askeleella. Normaali osa metsänhoitoa on myös uudistushakkuun jälkeen tehtävä koneellinen maanmuokkaus, jonka tavoitteena on parantaa siementen itämistä ja taimien kasvua. Retkeilijälle tämä voi tarkoittaa petollisia monttuja, jotka ovat kesällä peittyneet heinikon ja horsmien alle. Esimerkiksi vadelmanpoimijan on liikuttava harkiten, jotta ei vahingossa kompastuisi pusikossa. Vielä isompi pulma ovat metsäojat, joita on kaivettu puustoisille soille Suomessa miljoonia kilometrejä. Vaaditaan pitkää loikkaa, että onnistuu hyppäämään leveän ojan yli. Vastaan saattaa tulla useita taimikoita ja avohakkuualueita jo parin kilometrin matkalla. Harva tahtoo kulkea tällaisessa maastossa ainakaan pienen lapsen tai hihnassa rynnivän koiran kanssa. Tyypillistä on, että talousmetsäalueella tulee käveltyä metsäteitä, ei suinkaan talousmetsiä pitkin. Jos sen sijaan lähtee vaellukselle Lapin erämaihin, voi luottaa siihen, TEKSTI PÄIVI MATTILA
• ILMOITUS
• ASIANAJOTOIMISTO HIPPI KALLASKARI OY Asianajajat Juha-Pekka Hippi ja Susanna Kallaskari + 4 muuta Käräjäoikeuden vieressä | puh 050 593 4100 asianajotoimisto@@hippi.fi | www.hippi.fi KAIPAATKO OSAAVAA JURIDISTA APUA? Avoin AMK opintoja kaikille kauppa.humak.fi Syksyn yhteishaku 1.–11.9.2025 Humakin avoimen AMK:n opinnoilla voit kehittää omaa osaamistasi tai hakeutua tutkintoopiskelijaksi. Opintoihin voi osallistua iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Opetustarjontaa on suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tutustu: Yhteisöpedagogi (AMK), työyhteisön kehittäjä verkkototeutus | 210 op Yhteisöpedagogi (AMK), järjestöja nuorisotyö verkkototeutus | 210 op hakijanopas.humak.fi Humakin avoimen AMK:n opinnoilla voit kehittää KUVATAIDEOPINTOJA Kuvataidelinja 53 op Lapin Yliopisto avoin yliopisto Lohjalla Kuvataiteen perusja aineopinnot 25 + 35 op www.kannelopisto.fi/kuvataideopinnot Tutki, tutustu ja kysy lisää! Luovuus ja sivistys kuuluvat kaikille Kansan Sivistysrahaston apurahat vuodelle 2026 ovat haettavana elokuussa Kansan sivistysrahasto tukee apurahoilla yhteiskunnallisesti suuntautunutta tutkimusta, opiskelua, harrastusja kulttuuritoimintaa sekä sivistystyötä. Apurahan hakeminen tapahtuu sähköisesti 1.-31.8.2025. Katso lisätiedot sekä ohjeet hakemiseen sivistysrahasto.fi Luovuus ja sivistys kuuluvat kaikille
• 4–5 / 2025 • 35 Myanmarin digitaalinen sota Myanmarin sotilasjuntta tukahduttaa kansaa julmasti. Vastarinta leviää verkossa. M yanmar (ent. Burma) on sotilasjuntan hallitsema, noin 54 miljoonan asukkaan maa Kaakkois-Aasiassa, Bengalinlahden rannalla. Maa on ollut suuren osan itsenäisyytensä ajasta armeijan hallitsema. Noin kymmenen vuotta kestänyt demokraattinen välivaihe päättyi helmikuussa 2021, jolloin armeija kaappasi vallan demokraattisesti valitulta hallitukselta. Sen myötä maa ajautui syvään kriisiin: talous on romahtanut, sotilashallitus taistelee kapinallisjoukkoja vastaan eri puolilla maata ja miljoonat ihmiset elävät maanpaossa. ”Kansalaisten oikeuksia riistetään systemaattisesti, ja varsinkin etnisten vähemmistöjen tilanne on vaikea. Yhteydet ovat poikki ympäri maata. Media ja internet ovat tarkan sensuurin alla, ja digivalvonta on keskeinen osa hallituksen politiikkaa”, pohjustaa Myanmarissa toimiva politiikkaja strategiapäällikkö Maung Aung. Maaliskuussa Myanmar nousi hetkeksi kansainvälisiin uutisiin, kun maassa tapahtui tuhoisa 7,7 Richterin maanjäristys. Se aiheutti merkittävää lisävahinkoa jo valmiiksi hauraaseen infrastruktuuriin. Valtiollisen median mukaan yhteensä 6 730 mobiiliviestinnän tukiasemaa vaurioitui järistyksessä – tosin vain reilussa viikossa 6 000 niistä oli korjattu. ”Nopea korjaustahti selittyy sillä, että pahimmin kärsineet alueet sijaitsivat Mandalayssa, joka on vahvasti hallinnon kontrollissa, sekä pääkaupunki Nay Pyi Taw’ssa, joka on juntan tukikohta. Operaattoreiden oli näillä alueilla helppo päästä korjaustöihin. Jos järistys olisi iskenyt reuna-alueille, antennit olisivat todennäköisesti jääneet kokonaan korjaamatta”, arvelee Myanmarissa toimiva turvallisuusasian tuntija Adrian Rovel. Teknologinen vallankumous Internet tarkoittaa Facebookia Myanmarin valtaväestön ja erityisesti köyhemmän kansanosan keskuudessa. Sovelluksen merkitys korostui varsinkin helmikuun 2021 jälkeen, jolloin kansa nousi protestoimaan sotilasjuntan valtaannousua paitsi kaduille, myös Facebook-seinilleen. Facebookista tuli tärkein – ja useimmille ainoa – tiedonvälityskanava. ”Siellä jaettiin videoita protesteista ja kerrottiin, missä protesteja tapahtuu. Sitten hallitus tietenkin kielsi Facebookin, joten ihmiset siirtyivät muille kanaville, kuten Signaliin ja Telegramiin”, Rovel kertaa. Vuosina 2021 ja 2022 sotilashallitus esti pääsyn paitsi Facebookiin, myös WhatsAppiin, verkkosivustoille sekä muille viestintäalustoille. Teleoperaattoreille ja internetpalveluntarjoajille välitettiin luettelot estettävistä verkkosivustoista. Kansa oli kuitenkin jo edistynyt internetin käyttäjinä – moni oli oppinut esimerkiksi lukitsemaan Facebook-tilinsä – ja myös VPN-palvelut oli otettu käyttöön rajoitusten ohittamiseksi. ”On ollut hienoa nähdä, kuinka ihmiset oppivat käyttämään teknologiaa hyödyksi. Esimerkiksi keväällä 2021 reaaliaikainen Google-kartta näytti mielenosoitusten tarkat sijainnit. Myanmarissa on käynnissä teknologinen vallankumous”, sanoo politiikkaja strategiapäällikkö Maung Aung. Vankilaan Facebookin takia Myanmarin sotilashallinto käy jo neljättä vuotta digitaalista sotaa omaa kansaansa vastaan. Digitaalinen valvonta on yksi tapa kontrolloida tiedonkulkua ja estää kansalaisten mahdollisuus nousta vastarintaan. Käytännössä se tapahtuu rajoittamalla internetin käyttöä, valvomalla sosiaalista mediaa ja sensuroimalla viestintää, jotta kansalaiset eivät voi järjestäytyä tai levittää kriittistä tietoa hallituksesta. ”Digitaalinen valvonta auttaa hallitusta säilyttämään valta-asemansa”, Maung Aung tähdentää. Alussa sotilasviranomaiset väittivät muuta. Kansalaiset saivat kuulla propagandaa siitä, kuinka internetkatkokset johtuvat vain siitä, että hallitus haluaa vakauttaa maan poliittista tilannetta ja estää valeuutisten leviämisen – mutta kuten Access Now -raportti vuodelta 2024 osoittaa, katkokset ovat vuosi vuodelta vain pahentuneet. Digitaalinen rautaesirippu kiristyy tukahduttaen kansalaisten oikeuksia ja sananvapautta sekä verkossa että sen ulkopuolella: yhteydet ovat poikki ympäri maata, ja valvonta ja sensuuri on jatkuvaa. ”Suurin riski on digitaalisen hygienian puute. Maan kaikki neljä puhelinoperaattoria ovat sotilashallinnon hallinnassa. Puhelinten sisältöjä tarkastetaan eri puolilla maata olevilla tarkastuspisteillä. Jos puhelimesta löytyy arkaluonteista materiaalia, siitä voi saada sakot tai jopa joutua vankilaan”, Rovel kertoo. TEKSTI MARIA PALDANIUS KUVAT JANI KAKKO Myanmarilaiset siirtolaiset asuvat köyhissä oloissa Thaimaassa, Ko Samuin saarella.
• 36 • 4–5 / 2025 vasti monet toimivat tornit ovat vailla virtaa. Tornien generaattorit täytyy tankata, mutta tankkausta hoitava firma ei enää operoi Myanmarissa. ”Erään kollegani sukulaiset, jotka asuvat Länsi-Myanmarissa, joutuvat matkustamaan yli kaksi tuntia lähimpään paikkaan, josta he voivat saada signaalin ja soittaa puhelun. Eikä matka ole helppo: polttoainetta on vaikea löytää ja se on kallista. Matkalla voi olla myös miinakenttiä ja armeijan sotilaita”, Rovel mainitsee. Vaihtoehtoisia yhteyksiä Myanmarin konfliktialueilla internet on enemmän kuin viestintäväline, se on elinehto. Armeija ja aseelliset ryhmittymät sekä siviilien muodostamat vastarintaryhmät käyvät taisteluita laajoilla alueilla eri puolilla maata, ja taistelut jakautuvat eri etnisten vähemmistöjen asuttamille alueille. Näillä Arkaluonteiseksi materiaaliksi riittää yksi vääränlainen, esimerkiksi Myanmarin hallintoa tai maan nykytilaa kritisoiva Facebook-päivitys – tai jopa sellaisen peukuttaminen. Helmikuusta 2021 lähtien yli 1 800 ihmistä on pidätetty internetissä ilmaistun mielipiteen vuoksi. Pidätettyjen nimet julkaistaan päivittäin mediassa, ja keskimäärin yksi ihminen pidätetään päivässä. Todellisuudessa junttaa vastustavien määrä on suurempi. ”Pidättäminen on mielivaltaista ja perustuu satunnaisotantaan. Lopputulos riippuu yksittäisistä poliiseista ja siitä, mitä he löytävät puhelimesta. Helpoimmillaan voi selvitä maksamalla poliisille pienen lahjuksen, mutta jos tulee pidätetyksi, käsitykseni mukaan edessä on vähintään kolme vuotta vankeutta”, Rovel sanoo. Maassa toimivat kansalaisja avustusjärjestöt sekä muut demokratian puolustajat yrittävät kohentaa digitaalista hygieniaa valistamalla kansalaisia turvallisista digikäytännöistä. Neuvot ovat yksinkertaiset: salaa tilisi, eliminoi arkaluontoinen materiaali, käytä salattua sähköpostia sekä kahta eri puhelinta. ”Nämä ovat tärkeimmät toimet, joita yksittäiset ihmiset voivat tehdä turvallisuutensa ja yksityisyytensä eteen. Silloin saattaa olla turvassa. Aktivisteilla on aina kaksi puhelinta: toinen sensitiivisille sisällöille ja toinen sosiaaliseen käyttöön. Vain jälkimmäistä pidetään mukana julkisesti”, Rovel tähdentää. Yhteydet poikki kotiin Myanmarista Thaimaahan neljä vuotta sitten paennut 39-vuotias Win Htay Aung on huolissaan 52-vuotiaan isosiskonsa puolesta. Sisko on edelleen Myanmarissa ja liittynyt vastarintaliikkeeseen, joka vastustaa hallituksen digitaalista sotaa ja propagandaa ajamalla ”digitaalista vallankumousta”. Liikkeen jäsenet jakavat netissä tietoa hyödyntämällä sotilasjuntan kieltämiä, anonyymiyden mahdollistamia VPN-palveluja. ”Siskoni on vahva ja rohkea nainen. Tuen hänen toimintaansa lähettämällä hänelle rahaa. Mutta siinä on riskinsä, koska sotilasjuntta hallinnoi pankkijärjestelmää ja voi seurata rahaliikennettä. Siskooni en ole saanut yhteyttä kuukausiin, koska kotikylästä on internetyhteydet poikki”, Win Htay Aung sanoo. Tilanne kuvastaa hyvin Myanmarin tämänhetkistä digitaalista maisemaa. Jokainen Myanmarin hallinnollinen alue on kokenut vallankaappauksen jälkeen vähintään kaksi viestintäja internetkatkosta. Isojakin kaupunkeja on täysin vailla mobiilidatayhteyksiä. Yksi niistä on Sittwen kaupunki, jossa yhteydet ovat olleet poikki lokakuusta 2023 asti. Aiemmassa 200 000 asukkaan kaupungissa on enää muutama tuhat asukasta. Sieltä on kotoisin myös Thaimaahan kahdeksan vuotta sitten laittomasti tullut Htay Htay San, 36. ”Kun kotikaupungissamme alkoivat pommitukset, päätimme lähteä maasta. Minulla on Sittwessä vielä seitsemän serkkua perheineen. En ole saaneet heihin yhteyttä yli vuoteen”, hän suree. Tietoliikenteen katkeamiseen voi olla monia syitä. Hallitus on saattanut sulkea telekommunikaatioverkot osana ”neljän leikkauksen strategiaansa”, joka tarkoittaa rahoituksen, raaka-aineiden, työvoiman ja tietoliikenteen pysäyttämistä. Toisaalta mobiilitorneja on tuhoutunut myös vastarintaliikkeen sabotaasien takia. Valtion median mukaan vuodesta 2021 alkaen liikkeen jäsenet ovat tuhonneet yli 400 mobiilitornia, joista valtaosaa hallinnoi armeijan omistama Mytel. Vastaaalueilla ihmisen henki voi riippua siitä, saako hän ajantasaista tietoa ilmapommituksista tai ratsioista. Vaikka hallitus on aktiivisesti rajoittanut kansalaisten tiedonsaantioikeutta ja luonut pelkoa uhkauksilla ja pidätyksillä, ihmiset ovat onnistuneet löytämään vaihtoehtoisia viestintätapoja ja -kanavia. ”Nykyään Telegram on kaikkein käytetyin sovellus. Sitä käyttävät sekä sotilasjuntta että kansalaiset ja aktivistit. Aktivistit jakavat siellä tietoa armeijan ja poliisien liikkeistä sekä ratsioista”, Maung Aung kertoo. Internetrajoituksia on pitkään onnistuttu kiertämään virtuaalisten, joko maksullisten tai maksuttomien, VPNverkkojen avulla. Kesällä 2024 Myanmarin hallitus kuitenkin kehitti oman versionsa Kiinan Suuresta palomuurista. Tammikuussa 2025 esitelty uusi kyberturvallisuuslaki puolestaan esittää, että jatkossa kaikkien VPN-palvelujen tarjoajien täytyisi rekisteröityä Myanmarin viranomaisille, muuten toiminta luetaan laittomaksi. Tämä kaikki vaikuttaa niin siviilien, sairaaloiden kuin virastojenkin toimintaan. ”Koko Myanmar käyttää VPN-palveluja. Internetin käytöstä tuli entistä vaikeampaa, kun useimmat niistä lakkasivat toimimasta. Expatit kyselevät toisiltaan, mikä VPN kenelläkin toimii”, Rovel kertoo. Vaikka vallankaappaus sai osan ulkomaisista toimijoista vetäytymään maasta, on Myanmarissa edelleen ”expateja”, kuten kansainvälisten yritysten työntekijöitä, humanitaarisia työntekijöitä kuin opiskelijoita ja diplomaattejakin kutsutaan. Harvat turistit saavat nauttia Myanmarista kuin yksinoikeudella. Yhteydenpidon tarve on kaikille yhteistä, kaikki tarvitsevat VPN:ää. Kielto ei hyödytä ketään, sanoo Muang Aung. ”On ristiriitaista, että hallitus on samaan aikaan yrittänyt estää VPN:n käytön, ja toisaalta pitänyt sen käytössä voidakseen valvoa kansaa ja käyttääkseen Facebookia. Tilanne on järjenvastainen,” hän puuskahtaa. Yksi ratkaisu on löytynyt yllättävästä suunnasta: Miljardööri Elon Muskin matalan maan kiertoradan Myanmarilainen autonasentaja Win Htay Aung työskentelee rakennuksilla Thaimaassa.
• satelliittipalvelu Starlink on tarjonnut luotettavan, paikasta riippumattoman ja helposti salattavan yhteyden, joka on palvellut kansalaisia etenkin pitkittyneiden katkosten aikana. Vaikka Starlinkiä ei ole lisensoitu Myanmarissa ja juntta kieltää sen käytön, maassa arvioidaan olevan yli 3 000 toimivaa Starlink-antennia. ”Starlink on Myanmarissa aivan keskeinen. Se tarjoaa tärkeän työkalun ihan kaikille, tukee vastarinnan toimintaa ja siviilien elinkeinoja, edistää viestintää sekä humanitaarista työtä”, Rovel luettelee. Palvelu ei kuitenkaan ole ongelmaton. Edullinen, luotettava ja paikasta riippumaton nettiyhteys mahdollistaa paremmat toimintaedellytykset myös kyberrikollisille ja verkkopetoskeskuksille, joissa rikolliset operoivat. Toinen kysymys koskee Starlinkin luotettavuutta pitkällä aikavälillä. ”Musk voi olla oikukas. Jos hän jostain syystä suuttuu Myanmarille, hän voi katkaista yhteydet. Myanmarilla pitäisi olla resilienssiä ja vaihtoehtoisia ratkaisuja tällaista skenaariota varten”, Rovel pohtii. Taistelu demokratiasta jatkuu Sotilasvalta, joka käytännössä pitää hallussaan Myanmarin koko televiestintäsektoria, on osoittautunut yhdeksi maailman pahimmista digitaalisista sortajista. Se vaientaa kriitikoiden ja opposition äänet ja pyrkii tekemään Myanmarista valvontavaltion. Tästä kielii myös tammikuussa 2025 esitelty uusi, toistaiseksi toimeenpanematon kyberturvallisuuslaki. Sotilasjuntan mukaan laki auttaa ehkäisemään kyberrikollisuutta, kun taas asiantuntijoiden mukaan laki keskittyy kansalaisten oikeuksien sortamiseen eikä suojelemiseen. Kuten Myanmar Internet Project -hankkeen edustaja Han toteaa yhdysvaltalaisen Voice of American VOA Burmese -kanavan haastattelussa: uusi kyberturvallisuuslaki vahingoittaa ”kybervapautta, digitaalista vapautta ja oikeutta käyttää internetiä, jotka ovat perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia”. Maung Aung on samoilla linjoilla. Hänen näkemyksensä mukaan uusi laki on vain väline sotilashallinnon vallan vahvistamiseksi ja kansan vaientamiseksi. Se antaisi juntalle lisää valtaa estää verkkosivustoja ja valvoa, sensuroida ja rangaista mielipiteen ilmaisusta verkossa. ”Toisaalta se myös paljastaa juntan epätoivoisen yrityksen säilyttää valtansa kasvavan vastarinnan edessä. Laki on odottanut toteutumistaan jo kaksi vuotta. Se, että se näin nopeasti pannaan toimeen, osoittaa, että hallitus pelkää asemansa puolesta sekä laajenevan vastarintaliikkeen voimaa”, Maung Aung muotoilee. Myanmarin digitaalinen tulevaisuus on suuri kysymysmerkki. Vaikka hallitus on parantanut sotilaallisia kykyjään, kasvattanut rivejään tuhansilla sotilailla sekä saanut täyden hallinnan internetistä syrjäyttäen teleoperaattorit ja internetpalveluntarjoajat, kuluneen vuoden aikana myös vastarintaliike on onnistunut panemaan kampoihin. Rovel pitääkin todennäköisenä, että hallitus jatkaa ydinalueiden hallintaa ja periferiaalueet pysyvät sen hallinnan ulkopuolella. Periferiassa satelliittiyhteydet lisääntyvät ja useimpiin kyliin tulee Starlink. Kansalaisten digitaalisten oikeuksien osalta hän ei näe juuri minkäänlaisia valonpilkahduksia horisontissa. ”Hallitus on vahva ja sitkeä, ja heillä on vahvoja kumppaneita, kuten Kiina ja Venäjä. He ovat jo kehittäneet oman Suuren palomuurinsa, tiukentaneet otettaan digitaalisesta ekosysteemistä ja tehneet VPN-yhteyksistä jollain tasolla laittomia – tosin tilanne on yhä sekava. Uskon, että hallitus tiukentaa valvontaa entisestään.” ”Taistelu demokratian puolesta jatkuu”, Maung Aung kiteyttää. Asiantuntijahaastateltavien nimet on muutettu aiheen arkaluontoisuuden vuoksi. Henkilöiden nimet ja toimipaikat ovat toimituksen tiedossa. Htay Htay San pakeni Myanmarista Thaimaahan kahdeksan vuotta sitten. SIVISTYS AHDINGOSSA MOLEMMIN PUOLIN ATLANTTIA S IVISTYS ON UHATTUNA kautta läntisen maailman. Yhdysvalloissa korkeakoulujen riippumattomuutta uhataan ennennäkemättömällä tavalla, ja Suomessa leikataan kulttuurista ja koulutuksesta. Vaikka nämä saattavat tuntua pieneltä kon iktien, talousahdingon, ja ilmastonmuutoksen myllerryksessä, on sivistyspalveluiden laiminlyöminen itsellemme karhunpalvelus. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin kiista Harvardin kanssa on noussut otsikoihin, kun Harvard on haastanut Trumpin hallinnon oikeuteen miljardien dollarien rahoituksen jäädyttämisestä perättömään vaatimuslistaan vedoten. Presidentti Trumpin kyseenalaisiin toimiin kuuluu liuta lista asioita, ja muun ohella yliopistoille uhittelu ei välttämättä hetkauta. Harvardin julkaisemaan vaatimuslistaan tutustuminen paljastaa kuitenkin pelottavia piirteitä tieteen ja instituutioiden riippumattomuuden kannalta, puhumattakaan tulevien sukupolvien koulutuksen vaarallisesta politikoinnista. Jotkut karsastavat presidentti Trumpin hallinnon vertaamista totalitaarisiin verrokkeihinsa, mutta historian huonot esimerkit ovat kaikki pohjanneet koulutuksen aseistamiseen. Kun kaksipuoluejärjestelmä sakkaa, sekä oikeusettä koulutusjärjestelmien riippumattomuus epäonnistuu ja hallituksen kritisoimista rajoitetaan, ei demokratiasta ole paljoa jäljellä. Trumpin ja hänen kannattajiensa tapa kyseenalaistaa tutkimuspohjaisen tiedon luonne vain syventää tätä kehitystä, jossa totuus menettää merkityksensä ja tilalle astuu mielipiteisiin nojaava maailmankuva. Jäljelle jää populismille otollista kansaa vailla kykyä kriittiseen ajatteluun taikka luottoa laadukkaaseen mediaan. Tämän tulee toimia muistutuksena Suomen sivistysja koulutuspalveluista leikkaaville siitä, että sivistys on paitsi rikkautta niin myös demokratian elinehto. Muun muassa “anti-wokella” ja antisemitismillä perustelluilla toimillaan presidentti Trumpin hallinto ajaa korkeakoulut, sananvapauden ja riippumattoman tutkimuksen ahtaalle. Vaikkakin erittäin vaarallista, tarjoaa tämä EU:lle ainutlaatuisen mahdollisuuden toimia vetovoimaisena kohteena niille, jotka etsivät uutta kotia osaamiselleen ja innovaatioilleen. Sivistystä ei voi kuitenkaan ottaa itsestäänselvyytenä, vaan sitä tulee aktiivisesti varjella ja tavoitella, kuten muutakin pääomaa. Pallo on meidän puolellamme kenttää. Sirpa Pietikäinen WWW.SIRPAPIETIKAINEN.EU
• Postimuseo museokeskus Vapriikissa Alaverstaanraitti 5, Tampere 15 €/7 €/Museokortti•postimuseo.fi Näyttelyopastukset (sis. pääsylipun hintaan) •pe 1.8. klo 16-17 •pe 15.8. klo 16-17 (kuvailutulkattu) •ke 10.9. klo 17-18 Viestien Tampere opastettu kuvakävely ulkona perjantaisin 27.6. /4.7./11.7./18.7./25.7. klo 16-17:30 (vapaa pääsy) Kirjoita kortti -piste •pe 8.8. klo 15-17 •pe 12.9. klo 15-17 Hellraisers Crew – Graffiti From Espoo, Finland est. 1990 Tilaa kirja osoitteesta kauppa.voima.fi hintaan 25 € GRAFFITIA ESPOOSTA
• Neljä taiteilijaa dialogissa Laila Pullisen Nissbackan kokonaistaideteoksen kanssa K uv a: P as i K os tia in en VEISTOSPUISTON 40-VUOTISJUHLAKESÄ Nissbackan kartano, Sotungintie 4, 01200 Vantaa www.lailapullinen.fi 5.6.–31.8.2025 TO/PE/LA/SU klo 11-17 Pe nn y Sl in ge r Bi tt er Le m on s, 19 73 © Pe nn y Sl in ge r / VG Bi ld -K un st , Bo nn 20 25 . Co ur te sy of Co lle ct io n of Be th Ru di n D eW oo dy Ti–pe 10–18, la–su 10–17, ma suljettu | Liput 13/6 € tai museokortti Puutarhakatu 34, 33230 Tampere | www.tampereentaidemuseo.fi Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere muumimuseo.fi
• 40 • 4–5 / 2025 Pelastaako miina? Hallituksen esitys siitä, että Suomi irtautuisi jalkaväkimiinojen käyttöä rajoittavasta Ottawan sopimuksesta on ulkoja turvallisuuspoliittisesti ongelmallinen. S uomen hallitus on esittänyt irtautumista Ottawan jalkaväkimiinat kieltävästä sopimuksesta. Myös opposi tiossa laajasti kannatettua ulkoja turvallisuuspolitiikan muutosta on puolustettu yleisluontoisin perustein, esimerkiksi muuttuneella turvallisuustilanteella. Hallituksen käynnistämä prosessi sopimuksesta irtautumiseksi perustuu puolustushallinnon ja ulkoministeriön tekemiin arvioihin, jotka on salattu. Jalkaväkimiinojen on sanottu tuovan taktista etua rajan puolustamisessa, jos Venäjä hyökkäisi Suomeen. Sotatieteellinen näyttö ei kuitenkaan tue väitettä jalkaväkimiinojen puolustuksellisesta hyödystä vastustajan pysäyttämisessä rajalle. Sodankäynnissä panssarintorjuntamiinat ovat etusijalla, ja jalkaväkimiinoja käytetään enimmäkseen suojaamaan juuri panssarintorjuntamiinoja. Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen vuonna 2011 allekirjoittama Ottawan sopimus kieltää yksinomaan maahan asetettavat jalkaväkimiinat, joiden tarkoitus on vammauttaa tai tappaa ihminen. Sopimus ei siis esimerkiksi koske panssarintorjuntamiinoja eikä myöskään raivauksen estolaitteita – siis jalkaväkimiinoja, jotka on asetettu estämään panssarintorjuntamiinan siirtäminen. Panssaroidun hyökkäyksen pysäyttämiseen rajan kaltaisessa ympäristössä tarvittavat miinat ovat siis jo nyt laillisia, eikä niiden käyttämiseksi tarvitse erota Ottawan sopimuksesta. Jalkaväkimiinan mahdollinen taktinen etu rajoittuu asemasodankäyntiin ja sisällissotien kaltaisiin konfl ik­ teihin, joissa ei ole selkeitä rintamia. Tällöinkin ne ovat tehokkaimmillaan, kun niitä käytetään yhdessä muiden aseiden kanssa, eivät oman onnensa nojaan haudattuina. Tästä näkökulmasta jalkaväkimiinojen hankinnalle voidaan löytää taktisia perusteita, jos eduskunta tai Puolustusvoimat varautuvat sissisodankäyntiin tai väsytystaisteluun miehitetyssä Suomessa. Miinoja ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi julkisesti sanottu tarvittavan Helsinkiin, Jyväskylään ja Ouluun asennettaviksi. Kyseenalainen tehokkuus Jalkaväkimiinojen julkisesti esitetystä merkityksestä rajan puolustukselle tai suoran hyökkäyksen estämiselle ei ole näyttöä. Kansainvälisen Punaisen Ristin teettämässä ja lukuisten puolustusammattilaisten kiittämässä Anti­personnel Landmines – Friend TEKSTI HENRIQUE GARBINO & TEEMU VAARAKALLIO KUVA ELLI KAUNISTO Pelastaako Hallituksen esitys siitä, että Suomi irtautuisi jalkaväkimiinojen käyttöä rajoittavasta Ottawan sopimuksesta on ulkoja turvallisuuspoliittisesti S opposi tiossa laajasti kannatettua ulkoja turvallisuuspolitiikan muutosta on puolustettu yleisluontoisin perustein, esimerkiksi muuttuneella turvallisuustilanteella. Hallituksen käynnistämä prosessi sopimuksesta irtautumiseksi perustuu puojen on sanottu tuovan taktista etua rajan puolustamisessa, jos Venäjä hyökkäisi Suomeen. Sotatieteellinen näyttö ei kuitenkaan tue väitettä jalkaväkimiinojen puolustuksellisesta hyödystä vastustajan pysäyttämisessä rajalle. Sodankäynnissä panssarintorjuntamiinat ovat etusijalla, ja jalkaväkimiinoja käytetään enimmäkseen suojaamaan juuri panssarintorjuntamiinoja. Jyrki Kataisen lituksen vuonna 2011 allekirjoittama Ottawan sopimus kieltää yksinomaan maahan asetettavat jalkaväkimiinat, TEKSTI
• or Foe? -tutkimuksessa vuodelta 1996 havaittiin, että jalkaväkimiinoja käytettiin harvoin ”oikein”, olipa kyse sitten kansainvälisen lain tai doktriinin näkö kulmasta, eikä niillä ollut merkittävää vaikutusta yhdenkään 26 tutkitun sodan lopputulokseen. Esimerkiksi Persianlahden sodassa Irakin sotilaat kylvivät Kuwaitiin arvioiden mukaan yhdeksän miljoonaa miinaa. Yhdysvaltojen sotilaat arvioivat, että miinakentän läpäisyyn kuluisi aikaa 18 tuntia vain huomatakseen, että läpi pääsi kahdessa. Arvioiden mukaan näihin miinoihin ei kuollut yhtään Yhdysvaltojen johtaman liittouman sotilasta – sen sijaan lukuisia siviilihenkilöautoja räjähti. Tutkimuksen jatko-osa vuodelta 2004 vahvistaa alkuperäisen tutkimuksen lopputuleman. Lisäksi se ottaa tarkemmin kantaa jalkaväkimiinojen hyödyllisyyteen rajan puolustuksessa toteamalla, että rajalle jätettyjen jalkaväkimiinojen puolustuksellinen hyöty on vähäinen ja että rajalle jätetyt miinat luovat valheellisen turvallisuudentunteen puolustaville joukoille. Jalkaväkimiinojen teho hyökkäyssodan pysäyttämiseksi on sittemmin myös laskenut. Esimerkiksi jalkaväkimiinoista seuraavaan humanitaariseen kärsimykseen ratkaisuksi esitetyt, itsetuhomekanismilla varustetut niin sanotut älymiinat, eivät sovellu pitkäaikaiseen rajan puolustamiseen akkujensa keston vuoksi. Aselajien yhteistoiminnan, droonien ja miinanraivauksen kehityksen myötä jalkaväkimiinoilla ei voida myöskään ajatella olevan merkittävää hyökkääviä joukkoja hidastavaa vaikutusta. Ehkä miinojen käytön puolesta puhuu strategian tutkimuksessa esitetty huomio siitä, että pelotevaikutus saavutetaan parhaiten, kun pelotetta käyttävä osoittaa myös itse kärsivänsä. Jalkaväkimiinat ovat elementissään tässä itsetuhon taktiikassa, jossa Suomi elehtii olevansa valmis kylvämään omaan maahansa miljoonia miinoja huolimatta siitä, etteivät ne pysty pysäyttämään venäläisiä panssari vaunuja. Turvallisuusja ulkopolitiikkaa Suhteessa taktisiin epäselvyyksiin jalkaväkimiinojen ulkopoliittiset vaikutukset ovat verrattain yksinkertaisia. Ottawan sopimuksesta irtautuminen viestii muille maille Suomen haluttomuudesta sitoutua Suomen ulkoja turvallisuuspolitiikan perustana pidettyyn sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen. Pienten valtioiden puolustuspolitiikan johtavana periaatteena on ollut pitää huolta ystävyyssuhteista. Luotettavat ystävyydet rakentuvat aina sitoutumiselle yhdessä sovittuihin periaatteisiin, eivät tempoilulle. Ottawan sopimus on erittäin laajasti allekirjoitettu ja harvinaisen onnistunut tavoitteessaan vähentää jalkaväkimiinoista aiheutuvia kuolemia. Siksi Suomen läheisten liittolaisten yksityisesti sekä Norjan tapauksessa julkisesti esittämä kritiikki Suomen sopimuksesta irtautumista kohtaan oli odotettua. Kansanedustajien ja ministe rien julkisuudessa esittämissä perusteluissa aloitteen Ottawan sopimuksesta irtautumiselle on sanottu tulleen Puolustusvoimilta, jossa puolustuspoliittinen näkökulma korostuu suhteessa ulkopoliittiseen näkökulmaan. Toisaalta on etsitty esimerkkejä Baltian maista, vaikka vielä viime vuonna Viron Puolustusvoimien komentaja Andrus Merilo ja niin ikään Latvian Puolustusvoimat totesivat, ettei jalkaväkimiinoille ole operatiivista tarvetta. Sitten viime vuoden sodankäynnissä ja sen teknologioissa ei ole tapahtunut näitä arvioita muuttavia mullistuksia, mikä tukee johtopäätöstä, ettei jalkaväkimiinojen käyttöönotto ole puolustustekninen kysymys. Demokratia tarvitsee läpinäkyvyyttä Koska jalkaväkimiinojen väitetyt hyödyt ovat sotatieteen nykytiedon valossa vähintäänkin kyseenalaiset, julkisuudessa esitettyä marssijärjestystä olisi syytä avata, jotta Ottawan sopimuksesta irtautumisen perusteluita voitaisiin eritellä ja arvioida tarkemmin. Demokraattiselle päätöksenteolle välttämättömät kysymykset jalkaväkimiinoista on toistaiseksi jätetty kysymättä. Tähän yhdistyy myös turvallisuuspuheelle tyypillinen epämääräisyys ja poliittisten päätösten syiden, perusteluiden ja motiivien sulkeminen demokraattisen tarkastelun ulkopuolelle. Moiseen ei ole varaa läpinäkyvään ja kriittiseen keskusteluun nojaavassa demokratiassa, jonka puolustamisesta maanpuolustuksessakin on viime kädessä sanottu olevan kyse. Jalkaväkimiinojen käytön inhimilliset ja ympäristölliset seuraukset ovat traagisia, olipa Suomi sitten sodassa tai ei. Punaisen Ristin, Human Rights Watchin ja lukuisten muiden humanitaaristen toimijoiden osoittamat, Ottawan sopimuksen allekirjoittamiseen johtaneet syyt eivät ole kadonneet minnekään. Taktisesti kyseenalainen jalkaväkimiina kun ei erota toisistaan ystäviä ja vihollisia, lapsia ja sotilaita tai panssarivaunuja ja hirviä. Jos suurimpaan osaan suomalaisista kohdistuvaa leikkauspolitiikkaa perustellaan taloudellisella tilanteella, puolustusinvestointejakaan ei ole varaa haaskata aseisiin, joiden maanpuolustuksellinen arvo rajautuu oman kärsimysvalmiuden kommunikoimiseen. Amputaatioiden ja kuolemien sijaan siihen olisi muitakin vaihtoehtoja. Henrique Garbino on sotatieteen väitöskirjatutkija Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa. Teemu Vaarakallio on valtio-opin ja turvallisuuden väitöskirjatutkija Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa. Pekkolantie 115 • 62900 Alajärvi • 040 559 8327 w w w . n e l i m a r k k a m u s e o . f i Etelä-Pohjanmaan taidemuseo NELIMARKKA-MUSEO Pekkolantie 115 • 62900 Alajärvi • 040 559 8327 w w w . n e l i m a r k k a m u s e o . f i Etelä-Pohjanmaan taidemuseo NELIMARKKA-MUSEO Pekkolantie 115 • 62900 Alajärvi • 040 559 8327 www.nelimarkka-museo.fi Etelä-Pohjanmaan taidemuseo NELIMARKKA-MUSEO Pekkolantie 115 • 62900 Alajärvi • 040 559 8327 w w w . n e l i m a r k k a m u s e o . f i Etelä-Pohjanmaan taidemuseo NELIMARKKA-MUSEO MENTORITOIMINTA – ammatilliset kysymykset, työelämä, verkostoituminen. KESKUSTELURYHMÄTOIMINTA HELSINGISSÄ – mahdollisuus keskustella suomalaisten ja maahan­ muuttajien kanssa kiinnostavista aiheista suomeksi. Tule mukaan vapaaehtoiseksi! Olemme yhdistäneet jo yli 200 vapaaehtoista suomalaista ja maahanmuuttajaa. Mentori ­ toimintaa järjestetään Helsingissä, Tampereella, Turussa ja ajoittain myös muissa Suomen kaupungeissa. Kansainvälisyyteen ei tarvita matkustamista. Vieraasta Veljeksi -toiminta yhdistää suomalaisia ja Suomeen muuttaneita miehiä työelämämentoroinnin ja keskustelun kautta. ROMEO JULIA JA ohjaus PAAVO WESTERBERG Kaikkien aikojen rakkaustarina. Kaikkien aikojen tragedia. Ensi-ilta 29.10. päänäyttämöllä Tilaa Voiman viikkokirje Uutta luettavaa joka viikko sähköpostiisi voima.? /uutiskirje TURBONEGRO ( N O ) ( N O ) ? ? J. KARJALAINEN ? ? DEMOLITION 23 ? ? SAIMAA ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE ? ? ANTTI AUTIO ? ? THEE ULTRA BIMBOOS ? ? DAMN SEAGULLS ENDSTAND ? ? DUMARI & SPUGET ? ? JÄTKÄJÄTKÄT ? ? THE COFFINSHAKERS ( S E ) ( S E ) EMILIA SISCO & NORTHERN LIGHTS ? ? NYRKKITAPPELU ? ? ABDUKTIO ? ? RÄJÄYTTÄJÄT TEKSTI-TV 666 ? ? JOSEN PIMEÄ PUOLI ? ? TUULA AMBERLA & PIENI JAZZ ORKESTERI JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA ? ? JIMI TENOR BAND ? ? SUR-RUR ? ? FLIPPIPUISTO M ? ? GRILLIJONO K.O. ? ? HÄIRIKÖT ? ? KRYPTA ? ? LALA SALAMA ? ? LOVERS LEFT ALIVE MARY ANN HAWKINS ? ? SEKSIHULLUT ? ? KRISTIINA ? ? DRUG STORE RAID jytakesagogo.com HELSINKI HELSINKI .. 25.—26.7.2025 25.—26.7.2025 .. SUVILAHTI SUVILAHTI
• 42 • 4–5 / 2025 Paimentolaisia ja mustaa ?energiaa Mongolialaiset tekivät vuonna 1990 ihmeen: verettömän vallankumouksen kohti demokratiaa. Nyt maata muokkaa globaali markkinatalous. Mongoliaan pari nuorta miestä opettamaan, miten kansaa kiihottavia julisteita suunnitellaan, painetaan ja levitetään. Sankarilliset johtajat Rauhanomainen muutos kohti demokratiaa oli alkanut nälkälakkoina ja mielenosoituksina Sükhbaatarin aukiolla maan pääkaupungissa Ulaanbaatarissa. Pian autoritaarinen kommunistihallinto erosi. ”Verettömyys” ei ollut itsestäänselvää. Edellisvuonna Mongolian naapurimaassa Kiinassa hallinto oli murskannut demokratian kannattajien protestit tankein ja tuliasein. Liitoksistaan natiseva totalitaristinen Neuvostoliitto ei lähtenyt tuhoamaan demokratiaa haluavien mongolien haaveita väkivaltaisesti. Ehkä Kremlin politbyroolla oli liikaa kiireitä muualla. Vain vuosi Mongolian tapahtumien jälkeen Neuvostoliitto kuitenkin avasi tulen ja ajoi tankilla demokratian puolesta protestoi vien liettualaisten yli Vilnan televisiotornilla. Kuolonuhreja oli 14 ja satoja loukkaantui. Verettömän vallankumouksen aikaan Halász raportoi Mongoliasta ainoana länsimaalaisena uutistoimittajana. Oli ihme, etteivät protestit eskaloituneet mellakoiksi, joita olisi sitten aseellisesti tukahdutettu. ”Kummankaan puolen, demokratia-aktivistien tai kommunistihallinnon, johtajat eivät halunneet väki valtaa. Se oli vahvoista yksilöistä kiinni.” Porot ratsuina Ympäri maailmaa Mongolian historiasta tunnetaan Tšingis-kaani, sotilasjohtaja ja valloittaja, joka teki valtakunnastaan pitkälle nykyisen Euroopan alueelle ulottuneen imperiumin. ”Nyt hänen perintöään kunnioitetaan erityisesti olutmerkkinä”, mongolialainen pankkiiri ja elokuvatuottaja Bolormaa Luvsandorj nauraa. Luvsandorjia kiehtovat erityisesti Mongolian šamanistiset ja buddhalaiset perinteet. ”Synnyt alastomana, ilman mitään, ja samalla tavalla lähdet. Tämä buddhalainen ajatus sopii hyvin nomadeille.” Luvsandorj vieraili Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa 2025. Hän oli kuratoinut tapahtumaan mongolialaisten lyhytelokuvien sarjoja. K aukainen ja tuntematon rautaesiripun takainen Neuvostoliiton alusmaa kiehtoi nuorta suomalaista Irja Halászia. ”Mongolia oli silloin suljettu maa. Ajattelin, että kyllä minun täytyy siellä päästä käymään”, hän kertoo Helsingissä. Toimittaja, valokuvaaja Irja Halász on asunut Mongolian pääkaupungissa Ulaanbaatarissa vuodesta 1987. Hän rakastui maahan opiskeltuaan ensin mongolian kieltä Budapestin yliopistossa. 1980-luvun Mongoliassa oli sekä viljavia maita että karjankasvatusta, mutta paikallisille maataloustuotteista ei ollut juurikaan iloa. ”Kaikki hyvät elintarvikkeet vietiin Venäjälle”, Halász muistelee. ”Kaupoissa ruokaa jonotettiin, ja silti kaikki oli koko ajan loppu. Juureksia sai.” Irja Halászin ottamia valokuvia ja hänen säilyttämiä mongolialaisia poliittisia julisteita on esillä Kulttuurikeskus Sofi assa Helsingin Vuosaaressa elokuun loppuun saakka. Kuvat ovat kiinnostavia ja informatiivisia muillekin kuin mongolialaisille. Näyttelyn pääasia on vuoden vuoden 1990 ihme: Mongolian veretön vallankumous. Valokuvien ihmiset ovat kokoontuneet suurille aukioille pitämään puheita ja kuuntelemaan toisiaan. Katsojan silmien edessä suljettu maa pikkuhiljaa avautuu. Demokratiaa isoin kirjaimin karjuvat julisteet ovat kuin Puolan 1980-luvun solidaarisuusliikkeen käsikirjan mukaan tehtyjä – ja niinhän ne ovatkin. Vuonna 1990 Puolasta saapui TEKSTI IIDA SIMES KUVAT IRJA HALÁSZ Ensimmäiset vapaat vaalit ovat ohi kesällä 1991. Nuori yrittäjä valloittaa markkinoita.
• 4–5 / 2025 • 43 Paimentolaisia ja mustaa ?energiaa Dokumenttielokuvissa näkyy paimentolaisten eli nomadien kyky elää yhteydessä luontoon, vaikkei sivistystä sovi unohtaa: Jo imeväiset oppivat ratsastamaan poroilla, ja nuoret pitävät lapsille koulua jurtassa, joita porot ja hevoset kantavat maan etäisiin kolkkiin. Mutta Gobin autio maassa meno on mustaa ja silmin nähden haisevaa: hiiltä kuljettavat rekat ajavat pitkissä jonoissa Mongolian ja Kiinan väliä edestakaisin. Energiayhtiöiden uupuneet partnerit, rekkakuskit, elävät teollisen maail man woltti kuskeina nykyajan orjataloudessa. Vakaasti buddhalaisen Luvsandorjin mielestä olisi hyvä elää niin, ettei ihmisestä jää vahinkoja maailmaan: ”kukin saa jättää vain pienen jalanjäljen”. Kuitenkin Mongoliaan jätetään myös isoja jälkiä. Maan koillisosaan kaavaillaan valtavia uraanikaivoksia, ja uraania louhittiinkin Mongoliassa vuoteen 1995 asti. Uraaniesiintymät lienevät rikkaita, sillä rajan takana Venäjällä on ydinenergiaministeriö Rosatomin hallinnoimat jättikaivokset Trans-Baikalin eli Taka-Baikalian alueella Priargunskissa. Sieltä on louhittu muun muassa Loviisan ydinvoimaloiden polttoainetta. Alueen avolouhokset ovat kuuluisia myös laajoista ympäristötuhoistaan. Nomadien purkuinto Irja Halász lähtee pian takaisin kotiinsa Ulaanbaatariin. Hänkin tunnistaa nomadikulttuurin vaikutukset hyvässä ja myös pahassa: Mongoleille tyypillistä on säilyttää asioita vain sen verran kuin kulloinkin tarvitsee. Nomadi ei voi kantaa mukanaan suuria määriä rompetta. ”Välillä mongolialaiset heittävät liian kin nopeasti asioita pois. Se näkyy myös Ulaanbaatarissa. Vanhoja hienoja rakennuksia puretaan koko ajan ja rakennetaan rumaa tilalle.” Eikä aikoinaan Neuvostoliitosta riippuvainen kommunistihallinto arvostanut Mongolian kulttuuria ja kieltä. ”Historiaa pitäisi säilöä paremmin”, Halász sanoo painokkaasti. Onneksi hän on näyttänyt kokoelmillaan esimerkkiä. Irja Halászin näyttely Mongolian tie demokratiaan on Kulttuurikeskus Sofi assa Helsingin Vuosaaressa 31.8.2025 asti. M ONGOLIAN VÄKILUKU on vain 3,3 miljoonaa. Pintaalaltaan valtio on laaja, puolitoista miljoonaa neliökilometriä, enemmän kuin Ranska, Espanja, Portugali, Britannia ja Irlanti yhteensä. Rajanaapureina ovat Kiina eteläpuolella ja pohjoisessa Venäjä. Mongolian pohjoisosassa on metsiä, järviä ja jokia. Siellä sijaitsee myös pääkaupunki Ulaanbaatar, jossa on kaksi miljoonaa asukasta. Etelässä on Gobin autiomaa, joka ulottuu pitkälle Pohjois-Kiinaan. Olosuhteet Mongoliassa ovat vaihtelevat ja rankat: talvet ovat jäisiä, pakkanen laskee öisin alle 20 asteeseen, mutta kesällä voi olla yli 35 astetta lämmintä. MONGOLIAN POHJOISPUOLELLA Venäjällä ovat Tuvan ja Burjatian entiset neuvostotasavallat, muinaisen Mongolian alueet, jotka nykyään kuuluvat Venäjän federaatioon. Kuten Mongoliassa, niidenkin valtauskontoja ovat buddhalaisuus ja šamanismi. Tuvasta ja Burjatiasta on aggressiivisesti värvätty paljon miehiä Venäjän sotajoukkoihin. Syyt tähän ovat käytännöllisiä ja rasistisia: Moskovasta katsoen värväykset tapahtuvat kaukana, ja etnisesti aasialaisia Tuvan ja Burjatian kansoja on helpompaa uhrata kuin sinisilmäisiä eurooppalaisia. Aasian puoleiset Venäjän alueet ovat köyhiä ja työttömyys on korkeaa, joten rintamalle on ollut myös vapaaehtoisia lähtijöitä. Tuvaa ja Burjatiaa pidetään Venäjän hyökkäyssodan suurimpina federaation sisäisinä uhreina, eli näistä kansoista on väkilukuun suhteutettuna kaatunut eniten. Mongolia, Tuva ja Burjatia Teknillisen yliopiston opettaja, demokratia-aktivisti Dawaa Radnaa aikoo pitää puheen Ulaanbaatarin keskusaukiolla 9. maaliskuuta 1990. Jurtan seinältä on poistettu huopaja telttakangaskerrokset, joten kansa voi tukea jurtan sisällä makaavia nälkälakkolaisia näköyhteydellä. Hövsgölin maakunnan pääkaupunki Mörönin keskus aukio 30. huhtikuuta 1990. Nälkälakko kesti 11 päivää, kunnes kommunistinen puolue luopui vallasta.
• CIVIL OBEDI ENCE FOORUMI TAITEELLE, TIETEELLE JA YHTEISKUNNALLISELLE KESKUSTELULLE FISKARSISSA 6.9. FISKARSIN MAKASIINISSA 6.9. FISKARSIN MAKASIINISSA 6.9. FISKARSIN MAKASIINISSA 6.9. FISKARSIN MAKASIINISSA 6.9. FISKARSIN MAKASIINISSA 6.9. FISKARSIN MAKASIINISSA 6.9. FISKARSIN MAKASIINISSA 6.9. FISKARSIN MAKASIINISSA #with Love to Ukraine #with Love to Ukraine #with Love to Ukraine #with Love to Ukraine #with Love to Ukraine #with Love to Ukraine ristinäyttely 6.9.–30.9. ristinäyttely 6.9.–30.9. ristinäyttely 6.9.–30.9. ristinäyttely 6.9.–30.9. ristinäyttely 6.9.–30.9. ristinäyttely 6.9.–30.9. rauhantyö NYT rauhantyö NYT rauhantyö NYT rauhantyö NYT rauhantyö NYT paneelikeskustelu paneelikeskustelu paneelikeskustelu paneelikeskustelu paneelikeskustelu klo 15 klo 15 klo 15, keskustelemassa , keskustelemassa , keskustelemassa , keskustelemassa , keskustelemassa Pekka Haavisto Pekka Haavisto Pekka Haavisto Pekka Haavisto Pekka Haavisto, Anitta Kynsilehto Anitta Kynsilehto Anitta Kynsilehto Anitta Kynsilehto Anitta Kynsilehto ja ja Till Sawali Till Sawali Till Sawali Till Sawali 27.9. klo 15 Esitysrunoutta: 27.9. klo 15 Esitysrunoutta: 27.9. klo 15 Esitysrunoutta: 27.9. klo 15 Esitysrunoutta: 27.9. klo 15 Esitysrunoutta: 27.9. klo 15 Esitysrunoutta: 27.9. klo 15 Esitysrunoutta: Hast x Kajo x Räty x Vallila Hast x Kajo x Räty x Vallila Hast x Kajo x Räty x Vallila Hast x Kajo x Räty x Vallila Hast x Kajo x Räty x Vallila Hast x Kajo x Räty x Vallila Hast x Kajo x Räty x Vallila Ohjelma: Ohjelma: Ohjelma: www.saineensemble.fi/ www.saineensemble.fi/ www.saineensemble.fi/ www.saineensemble.fi/ www.saineensemble.fi/ www.saineensemble.fi/ www.saineensemble.fi/ www.saineensemble.fi/ WAR AND hameenlinnantaidemuseo.fi La ila K ar tt u n en , V ih re äh iu ks in en n ei to , n . 19 4 5, ku va ku d o s. H äm ee n lin n an ta id em u se o n ko ko el m at . K u va Sa m i P ar kk in en JUKKA KORKEILA 5.6.–19.10.2025 V Ä R I S T Y K S I Ä K O K O E L M I S T A 6 . 5 . – 2 1 . 9 . 2 2 5 K uv a: Ju kk a Ko rk eil a Te os : Ju ha ni Li nn ov aa ra , H ar m aa ka te dr aa li, 19 67 . N ie m is tö -k ok oe lm a. K uv a Sa m i Pa rk ki ne n TERVETULOA PARKANOON ITE-KESÄKAUPUNKIIN! ITE-aika-näyttely 1.6.–31.8.2025 Parkanon keskustassa lisätietoja: parkano.? / kulttuuri-javapaa-aika/kulttuuri/ ite-kesakaupunki/
• TOT TA VA I S AT UA? 1.7.-3.8.2025 I I S A L M I iisalmi.?/koivukujabiennaali Kim Simonsson Tommi Toija Matti Peltokangas Heli Ryhänen Markku Hirvelä Alexander Reichstein Satu-Minna Suorajärvi Hanna Marno Riikka Keränen Anna Pekkala KO I V U KUJA B I E N N A A L I 2025 Kuvanveistoa keskellä kaupunkia S AT UA? 1.7.-3.8.2025 iisalmi.?/koivukujabiennaali Serlachius Art & Sauna Express liikennöi Tampereelta Mänttään 13.6.–31.8.2025 TAIDEKOHDE MÄNTÄN KULTTUURIMAISEMASSA Keith Tyson Keith Tyson, 16 kuutiometriä valtamerta (Atlantti), 2024. Universal Symphony 24.5.–26.10.2025 KUHMALAHDEN TAIDEPAPPILA TAIDETIE 19, 38610 KANGASALA WWW.TAIDEPAPPILA.FI IDA SOFIA FLEMING KHOLOD HAWASH SADDAM JUMAILY ANSSI KASITONNI TEEMU LUOTO JAVIER TORRES PAULIINA TURAKKA PURHONEN 1.6.–31.8. AVOINNA KE–SU 12:00-18:00
• 46 • 4–5 / 2025 PALSTALLA KULTTUURITOIMITTAJA VILLE HÄNNINEN KIRJOITTAA KUVISTA Neidon ryöstö PALSTALLA KULTTUURITOIMITTAJA VILLE HÄNNINEN KIRJOITTAA KUVISTA RÄPS E dvard Iston Hyökkäys on tunnetuimpia suomalaisia taidemaalauksia, poliittisista syistä. Vuonna 1899, helmikuun manifestin ja sitä seuranneen suuren adressin vuonna tehty teos kuvaa nuoren, määrätietoisen ja sinivalkoisiin sonnustautuneen neidon kamppailua kotkaa vastaan. Kotka riuhtoo kirjaa käsistä, ahdistelee naista, tai siltä näyttää. Taustalla meri myräköi, taivas on tumma kuin iskelmän yö. Kiivaan perustuslaillisen Iston (1865–1905) teoksen merkitys ei liity maalaustaiteeseen sinänsä vaan sen leviämiseen painokuvina. Isto teetti tuhansittain kuvia Suomessa ja ystävämaassamme Saksassa, ja ne levisivät sen ajan teoksiksi nopeasti ja tehokkaasti. Myöhemmin vielä lehdistö ja koulu kirjat iskostivat Hyökkäyskuvaa suomalaisten sydämiin. Sitä käytettiin propagandassa sekä Suomen suuriruhtinaskunnan että itsenäisen valtion aikana. Klassikkotaide synnyttää useimmiten myös mukaelmia. Ammattilaiset hiovat visuaalisia kielija mielikuvia ja vievät niitä uusiin suuntiin muuttuvissa historiallisissa tilanteissa tai tarkoituksissa. Ilmeisesti Aleksander Federleyn vuoden 1905 suurlakon ja ensimmäisen venäläistämiskauden päättymisen jälkeen tekemä postikortti Kotka jättää Suomen kuvaa tilannetta, jossa lintu on jo antanut periksi. Se lentää auringonnousuun, ja Suomi-neito saa pidellä lakikirjaa vihdoin rauhassa. Taustalla lehottaa kirkas valo kuin häävimmässäkin uskonnollisessa taiteessa. Amatöörit eivät hio vaan tekevät. Siksi he ovat joskus kiinnostavampia. Muistatte varmaan parin vuoden takaisen tapauksen, jossa uskonnollisen taiteen restaurointi epäonnistui ja pieni espanjalainen kylä pääsi hetkeksi innostuneen turismin kohteeksi? Espanjalaisen Elías García Martínezin Ecce Homo -fresco (1910) ei herättänyt yleistä kiinnostusta ennen kuin avulias vanha nainen huomasi sen rapistuneen kotikirkossaan ja ryhtyi toimiin. Huonosti kävi, ja lopulta hän ilmoittautui itse poliisille. Niin sanottu ”Apina-Kristus” herättää kuvana samanlaista iloa kuin erilaiset legotaideteokset ennen niiden kaupallistamista. Arkinen teos on muuttunut sellaiseksi, ettei tiedä mitä ajattelisi. Sitä ei voi syyttää rienauksestakaan, koska tekijä lienee syyntakeeton. Ja tarkoitus hyvä, puhdas kuin synnittömän paita. Nihtisillan kierrätyskeskuksesta löytämäni lasihiekkateos herättää tarkastelemaan Iston kuvaamaa asetelmaa vielä kerran uudelleen. Se on kenties tehty liennytyksen aikana. Teoksen värit ovat nimittäin kevyemmät, suorastaan hempeät. Taivas on tyynehkö. Kotka ei tunnu yhtä aggres siiviselta ja hyökkäysalttiilta kuin Iston käsissä. Alkuperäisen teoksen taisto ihmisen ja luonnon välillä on suorastaan raivokasta. Myöhempien aikojen taiteilijan toteuttama nainen käyttäytyy itsevarmasti, vailla ahdistusta. Neito vaikuttaa kasakalta, joka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni. Tosiaan, Nihtisillan Hyökkäys, kuin meemi ennen meemejä, kutsuu keksimään erilaisia sutkauksia. Ostopaikalla ollut kaverini kiteytti omansa: Suomi vei lakikirjan Venäjältä, siksi sitä ei ole siellä sittemmin käytetty. AMATÖÖRIT EIVÄT HIO VAAN TEKEVÄT. SIKSI HE OVAT JOSKUS KIINNOSTAVAMPIA. El li Ka un ist o ”K uulin kutsusi kun kaukaa huusit: Hoi luonnonhenki, tännepäin! Ylemmäs, viel’ ylemmäs – jo alkaa lämmetä. Tule tupaan, kodiks’ käy: vuoret, rannat, metsät, puut, ne asuinsijoiksesi teen. Lekottele lepikossa, laidunmailla loikiskele. TansMUUT ELÄIMET Kirjailija Laura Gustafsson pohtii, mitä voimme tietää metsän asukeista. Tämän artikkelin kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla. sahtele puistoissani, neito, niityilläni karkeloi. Kiitos, kiitos, ystävä, vieraanvaraisuutes’ huomaan. Juomaan kai mut kutsuit, kiitos, nyt juhlitaan! Teit kaiken mukavaksi niin, maaliskuusta martaaseen olot oivat mulle ilakoida, lähteilläsi liehakoida. Mut’ kaiken aikaa kaipuu mua kovin kaihertaa. On kohtaloni odottaa, ja odottelun taide on taito voivoteltavin. Aika se on pitkä niin, kun vartoo toista tulevaksi. Nuorukaista kaunista, koiraa kullankarvaista, rastasta tai oravaa, ketä hyväns’ kontiaista kookkaampaa. Kuivuus uhkaa henkikultaa, hermoparkaa herpaannus. Vaan malttaa on mun pakko, malttaa, malttaa aina vaan. Synnyin vailla silmiä, mut näen nilkoillain. Tuulet, tupsaat tunnetiedän ja kertoa sen voin: on maailmas’ kaunis, kiehtova, piiri elon ehtoisa. Lämmön vaihtelut ja kosteuden, kokee elin Hallerin. Hiilidioksidin humaukset ja – tatatatam, tatatatam, tatatatam, tärähtelyn. Värähtelyn. Lähemmäks’ se yhä käy. Oi kolmekymmenseitsenasteinen, jo aistin sinun askeleet. Isäntäni, emäntäni, kuuma eläin, ihollesi halajan, sun mettä maistamaan. Etsin paikan pehmeän, sun sisääs’ sukellan. Vielä kerran kiitos, syömmein pohjast’ asti kiitos! Tulevaisuuden mulle takaat.” ”Aaaaaaaaa hyi vittu hyi vittu hyi vittu ota se pois tapa se!” Sarja päättyy. El li Ka un ist o Ixodes ricinus ja Homo sapiens
• Herkkä Saaristomeri vaarassa Merentutkijat keksivät keinoja rehevöityneen Saaristomeren pelastamiseksi. Maatalouden muutos on avainasemassa, teemavuosi muistuttaa. nyt kaksi astetta ja vauhti kiihtyy koko ajan. Ilmastonmuutos myös lisää sateita, minkä vuoksi merivesi on alkanut makeutua. ”Suolapitoisuus on pudonnut puoli promillea. Ei ehkä kuulosta isolta, mutta kun normaali suolamäärä on kuusi promillea, puolen promillen pudotus on jo tuntuva muutos”, Hänninen kertoo. Muun muassa silakka on kärsinyt makeammaksi muuttuneesta merivedestä. Sen aiemmin saalistamat lajit ovat vähentyneet, mutta pienikokoiset makeanveden vesikirput ovat lisääntyneet. Niissä on kuitenkin vähemmän energiaa, minkä vuoksi silakat ovat kutistuneet. Kalan keskimääräinen pituus on vähentynyt noin 20 prosenttia ja paino pudonnut noin 40 prosenttia, Hänninen kertoo. ”Silakka on nähnyt nälkää jo 1980luvulta lähtien.” Maatalous kuormittaa merta Itämeri, johon Saaristomeri kuuluu, on yksi maailman saastuneimmista meristä. Ihmisten aiheuttama rehevöityminen alkoi jo 1950-luvulla, kun vesivessat yleistyivät ja jätevedet ohjattiin suoraan mereen. Sen jälkeen rehevöityminen on kiihtynyt, ja ravinnekuorma on peräisin maaja metsä taloudesta, turvetuotannosta, hulevesistä, kalankasvatuksesta ja haja-asutuksesta. Ylivoimaisesti merkittävin kuormittaja on maatalous, josta pääsee mereen rehevöittäjäravinteita, typpeä ja fosforia, jotka edistävät levien ja vesi kasvien liika kasvua. Se puolestaan heikentää veden laatua ja aiheuttaa muun muassa happikatoa merenpohjassa. Suurimmat päästöt tulevat maataloudesta, keskimäärin 70 prosenttia ihmisperäisestä fosforikuormasta ja 50 prosenttia typpikuormasta. Siksi Saaristomeren tutkimuslaitoksella on kehitetty keinoja etenkin niiden hillitsemiseksi. Peltojen kipsikäsittely on lupaava menetelmä, jolla on jo saatu tuloksia aikaan. Pelloille levitetään kipsiä, joka sitoo maaperän fosforia ja kiintoainesta, jolloin se ei pääse karkaamaan vesistöihin. Vuoden 2023 loppuun mennessä kipsikäsittelyn arvioitiin estäneen 77 fosforitonnin joutumisen Itämereen, josta Saaristomeren osuus oli noin 55 tonnia. Ympäristöministeriö on asettanut tavoitteeksi kipsin levittämisen 100 000 peltohehtaarille vuoden 2025 loppuun mennessä. ”Täytyy muistaa, että sillä ostetaan kuitenkin vain aikaa. Kipsikäsittelyn fosforinsidontakyky riittää vain viiden vuoden ajan”, Hänninen kertoo. Hänen mukaansa pysyvämpi ratkaisu olisi maaperän ominaisuu ksien muokkaaminen niin, että se sitoo paremmin vettä ja ravinteita. Pelloilla voisi viljellä esimerkiksi peite kasveja, jotka suojaisivat maaperää paremmin, jotta sateet eivät huuhtoisi ravinteita vesistöön. Vaikka Saaristomeren pelastamisessa ollaan vielä alkutaipaleella, Hänninen uskoo, että muutos on vielä mahdollinen. Mökkiläisten tehtävä osansa Euroopan unioni edellyttää jäsenmailtaan merenhoitosuunnitelmaa, joka muodostaa Suomen meristrategian. Suomessa merenhoidon tavoitteet ja toimet on kirjattu kansalliseen merenhoitosuunnitelmaan ja sen toimenpide ohjelmaan. Ratkaisut ilmastonmuutoksen ja rehevöitymisen hillitsemiseksi tehdään siis suuremmissa pöydissä, mutta myös mökkiläisillä ja veneilijöillä on roolinsa. Jätevesien pääsy vesistöön pitää estää. Pesuja tiskivedet pitää käsitellä asianmukaisesti, minkä lisäksi mökkeihin asennettavat saostuskaivot auttavat hillitsemään rehevöitymistä. Monet saariston kunnat ohjeistavatkin mökkiläisiä oikeanlaiseen käyttäytymiseen. Svenska kulturfonden on tukenut tämän artikkelin kirjoittamista. TEKSTI JOHANNA FRONDELIUS Vuosi 2025 on Saaristomeren teemavuosi Teemavuonna Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kordinoima Saaristomeren biosfääri alue tuo yhdessä Turun yliopiston ja Åbo Akademin kanssa esille ajankohtaista Saaristomeren tutkimusta. Teemavuosi kehottaa toimimaan saariston kestävän tulevaisuuden puolesta. I tämeren kainalossa sijaitseva Saaristomeri on ainutlaatuinen merialue, jossa on noin 40 000 nimettyä saarta ja arviolta 20 000 nimeämätöntä luotoa. Sisämeren mataluus ja heikot vedenvirtaamat tekevät siitä erityisen herkän ympäristömuutoksille. Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkimusasema sijaitsee Seilin saarella, noin parin tunnin venematkan päässä Turusta. Siellä on seurattu meriympäristön tilaa yli 60 vuoden ajan. Aseman johtaja, merentutkija ja dosentti Jari Hänninen kertoo, että ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Saaristomerellä konkreettisesti. Merivesi lämpenee, mikä kiihdyttää rehevöitymistä ja ekosysteemin tasapaino horjuu. Kuudenkymmenen vuoden aikana merivesi on lämmenC og itat o / W ikim ed ia C om m on s
• V 48 • 4–5 / 2025 Monipuolinen taiteilija työstää soololevyä, romaania ja elämäkertaa – ja haluaisi vielä näytelläkin. V esa Häkli (s. 1962) on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran suomalaisen kulttuurielämän kirjavalla kentällä. Häkli muistetaan jo 1970-luvun lopulta punkyhtye Vandaalien nokkamiehenä. 1980-luvulla tie vei toimittajaksi. Vesa Häklin värikkäitä juttuja on saatu lukea vuosikymmenien varrella niin rocklehti Rumbasta ja viihdelehti Seiskasta kuin rikoslehti Alibistakin. Tämän lisäksi raamikas mies on näytellyt useissa Aki Kauris mäen elokuvissa. Monessa liemessä keitetyllä Häklillä oli tekeillä useita projekteja, mutta elämä täytyi panna uuteen järjestykseen miehen saatua pysäyttävän diagnoosin. ”Minulla oli alkuvuodesta 2023 nielemisvaikeuksia. Tuntui siltä, että safka ei mene kunnolla alas. Oireet menivät koko ajan pahemmaksi ja minulla alkoi olla kipuja. Yhtenä iltana kivut muuttuivat niin koviksi, että piti soittaa ambulanssi. Tajusin, että nyt ovat asiat huonosti.” Häkli kiidätettiin Helsingin Meilahden sairaalaan. Hänet pantiin nukkumaan vahvan kipulääkkeen voimin ja seuraavana aamuna alkoivat tutkimukset. ”Ruokatorveeni työnnettiin letku ja sieltä otettiin koepala. Kun tulokset olivat valmiit, lääkäri tuli huoneeseen ja totesi, että kysymyksessä on ruokatorven syöpä ja tilanne on valitettavasti sellainen, ettei sinua ei saada enää paranemaan. Seuraavaksi huoneeseen tuli palliatiivinen lääkäri. Tiesin mitä se tarkoittaa, sillä olin näytellyt vähän aikaa sitten Syke-tv-sarjassa syöpään kuolevaa miestä. Ruokatorven syöpä todettiin vatsalaukun yläpuolella. Minulla on lisäksi etäpesäkkeitä imusolmukkeissa, maksassa ja munuaisissa. Sain diagnoosin maaliskuussa 2023.” Tapaan Häklin oulunkyläläisessä baarissa hänen 63-vuotissyntymäpäiväbileitään seuraavana päivänä. Ulkoisesti mies näyttää samalta kuin ennenkin. Häkli naukkailee Jamesonviskiä ja kertoo juttuja, joita höystää välillä ilkikurisella hymyllään. Vielä reilu puoli vuotta sitten hän oli langan laiha ja riutuva mies. Nyt Häkli on lihonut takaisin omiin mittoihinsa. ”Syövän tilanne on ilmeisesti staattinen. Viimeisten kuvantamisten jälkeen, mitään muutosta ei ole tapahtunut. Sytostaattihoidot lopetettiin viime syksynä. Saan oireenmukaista hoitoa kuten kipulääkitystä. Syöpä etenee, jos etenee, tai kun etenee. Kun tauti todettiin ei tiedetty kuinka kauan tulen elämään, eikä sitä tiedetä vieläkään.” Diagnoosi sai Häklin pohtimaan, mikä elämässä on merkityksellistä. ”Tärkeätä ovat läheiset ihmiset, vaimo, lapset ja ystävät. Tässä on myös oppinut ymmärtämään, ketkä ovat oikeasti ystäviä.” Toiminnan miehenä Häkli ei ole pysähtynyt. Työn alla ovat soololevy, romaani ja elämäkerta. HÄKLIN HUUMORI on mustaa. Hän kirjoittaa ja tekee uutta musiikkia voimiensa sallimissa rajoissa. Sivutyönä on syntynyt myös muun muassa Clashia, Nick Cavea, Bob Marleyta, Sex Pistolsia ja Poguesia sisältävä tyyTEKSTI TIMO KALEVI FORSS KUVA NAUSKA Vanha punkkari Vesa Häkli ei antaudu likäs soittolista, jonka mies on suunnitellut omaan muistotilaisuutensa. ”Puhumme vaimoni kanssa kaikki asiat aivan suoraan ja heti. Emme jää hautomaan mitään. Olimme puhuneet testamentista ja siitä, että haluan polttohautauksen. Eräänä päivänä istuin parvekkeella röökillä. Vaimo tuli siihen ja kysyi, voisinko tehdä listan kaikkien aikojen suosikkibiiseistäni. Kysyin: ’Tarkoitatko muistotilaisuuteeni?’ Vaimo vastasi myöntävästi. Tein dj:lle listan, niin vaimon ei tarvitse keksiä sitä itse.” Kun tieto sairaudesta oli otettu vastaan, kehotti Häklin näyttelijäystävä tätä kirjoittamaan romaanin. ”Minulle on todella nuoresta asti sanottu: kirjoita kirja. Olen ollut hyvä ainekirjoittaja ja äidinkieli on aina kiehtonut minua. Kun olin saunomassa Antti Reinin kanssa meillä jouluna, Antti sai jotain naksahtamaan päässäni. Hän sai minut kiinnostumaan kirjan kirjoittamisesta. Aloitin kirjoittamisen jo loppiaisena. Tekeminen oli aluksi erittäin helppoa ja hauskaa, sitten muuttui vaikeaksi pakkopullaksi. Kun kirjoittaminen alkoi olla liian työlästä, ajattelin, että en ala käyttämään viimeisiä päiviäni siihen, että minua vituttaa koneen ääressä. Jos tuntuu siltä, että haluan jatkaa, teen niin.” Satoja, ellei tuhansia, lehtijuttuja kirjoittanut Häkli pitää toimittajan ja kirjailijan töitä yllättävän erilaisina. ”Romaanin kirjoittaminen poikkeaa toimittajan työstä helvetisti. Pidän haastattelujen tekemisestä. Minua kiinnostavat ihmisten tarinat. Annan haastateltavan äänen kuulua. Jutuissani leipätekstistä on suurin osa haastateltavan puhetta, jonka jäsentelen sitten tarinaksi. Jos taas aloitan kirjoittamaan kirjaa, minun on tehtävä kaikki alusta saakka.” Sen sijaan musiikin saralla asiat etenevät kohti konkretiaa. Jo yhden ep:n julkaissut Vesa Häkli Protokolla yhdistää tummaan akustiseen sointiinsa niin suomalaista iskelmä perinnettä kuin Nick Cavea ja Tom Waitsia. Vanhoilla päivillään Häklin lauluääni muistuttaa NYKYIHMINEN TUNTUU usein ajattelevan, että kehollisuus on perustavalla tavalla erotettu mielestä. Tässä ajatuksessa mieli elää jossain korkeammassa ulottuvuudessa irrallaan, ja eläinruumis sitten touhuaa omaan täällä maallisessa. Le vy ar vi ot Aleksi Pahkala on tullut tutuksi muun muassa The Duplon ja Gim Kordon -yhtyeiden rämisevästä kitara rokista. Nyt keski-ikäänsä elävä Pahkala on löytänyt intohimon lenkkeilystä ja juostessa miettinyt, millainen musiikki moiseen yhteyteen sopii. Hän päätyi tekemään Local Al -taiteilijanimellä lokakuussa julkaistavan Subtempo Studies – Run now, Under stand Later -levyn. Levyn ensimmäiset singlet, Hold Me – Pidän (mä pidän) ja Oon vaan (baby) sukeltavat mielentilaan, johon Pahkala pyrkii juostessaan. Kehon rytmejä mukaileva ja pulputtava äänimaisema yhdistää tuttuja elektronisen musiikin koukkuja ja tekee samalla homman hieman uudella ja omalla tavallaan. Kappaleet toimivat erinomaisesti minkä tahansa pitkäkestoisen ja toisteisen urheilusuorituksen aikana, jolloin oma kehollisuus käy väistämättä hyvinkin selväksi. PAHKALA ON MYÖS puuhaillut taustalla, kun hänen All That Plazz -yhtiönsä otti jaeltavakseen Tuomas Toivosen napakasti nimetyn albumin Nequiquam deus abscidit prudens ocea­ no dissociabili terras, si tamen impiae non tangenda rates transiliunt vada, eli suomeksi Turhaan erotti kauko­ näköinen Jumala maat toisistaan me­ rien avulla jos epäpyhät alukset hal­ kovat tahrimattomiksi tarkoitettuja vesiä. Alkujaan vuonna 2018 ilman taiteilijan nimitietoja vinyylillä julkaistun levyn tekijän nimi paljastettiin teoksen päädyttyä myös suoratoistopalveluihin tänä vuonna. Tarkkoja määritelmiä pakeneva äänitaideteos ammentaa ambientin, dronen ja klassisen maailmoista putoamatta itse niistä mihinkään. Levyllä Toivonen hoitaa sävellyksen ohella itse rumpukoneen, syntetisaattorin, kanteleen ja elektroniikan. Lisäksi kuullaan Jarno Tikan sakso fonia, Lucas Growen kontrabassoa sekä StilettiAnan tuottamaa valkoista kohinaa. Toivosen teos tarjoaa hyvän vastapainon Local Alin kehontahtiselle pulLocal Al: Subtempo Studies – Run Now, Understand Later All That Plazz (2025) Tuomas Toivonen: Nequiquam deus abscidit prudens oceano dissociabili terras, si tamen impiae non tangenda rates transiliunt vada Kultainen leikkaus (2018/2025)
• V 4–5 / 2025 • 49 enemmän Tapio Rautavaaraa kuin taka vuosien punk-uhoa. Kesällä Vesa Häkli Protokolla äänittää kuuden biisin 12-tuumaisen vinyylin, jonka tuottaa Se-yhtyeestä tunnettu Yari Knuutinen. ”Mukaan tulee akustisia soittimia ja tivolimeininkiä. Meillä on bluesia, kantria, Rautavaara-tyyppistä iskelmää ja yksi tangokin. Sen otsikko on Rak­ kaus on murhaa. Mieleeni tuli tapaus rikostoimittajauraltani. Olin Hämeenlinnan naisvankilassa tekemässä juttua naisvangeista. Haastattelin naista, joka oli puukottanut miestään. Mies säilyi hengissä, mutta nainen sai tapon yrityksestä pitkän tuomion. Nainen istui pytyssä, mutta on edelleen kimpassa putukselle. Äärimmäisen hitaasti ja pienieleisesti etenevä levy rakentaa tunteita kaikessa rauhassa ja pakottaa kuulijan hidastamaan. Samalla tarjoutuu erinomainen mahdollisuus sukeltaa omaan sisäavaruuteen ja hetkesi päästää irti kehon kahleista. JARI TAMMINEN Dazey and the Scouts: Maggot Get Better Records (2017) KOLME VUOTTA , yksi tuotettu levy, seitsemän kappaletta. Indie/punk/ queercore-bändi Dazey and the Scouts julkaisi ensimmäisen ja ainokaisen albuminsa Maggot vuonna 2017 ja melko lailla hajosi heti sen jälkeen (ei pahasta syystä). Onneksi älppäri sisältää ainoas taan ensiluokkaista tavaraa alusta loppuun. Tunnetuin kappale Wet leikittelee vulvapohjaisella runkkauksella iloisesti parkuen. Nimikkokappale Maggot taas kuvailee masennusta ja itsetuhoisuutta oksettavilla lauseenkäänteillä riisuen tyttöjen itse murhista kaiken romantiikan. Kappaleet Groan ja Nice Nice kommentoivat kumpikin systemaattista tapaa, jolla aikuiset miehet komva sotahuuto oikeuksien puolesta on pysäyttävä: transihmisten asiat eivät menneet hyvin vuonna 2017, mutta nyt ne ovat vielä pahemmassa jamassa. Ainakin meillä on Dazey and the Scouts antamassa voimaa. ELLI KAUNISTO munikoivat nuorten tyttöjen kanssa tavoitteenaan mankua kohde panemaan. Pettymystä feministisiin miehiin harmittelee James Deen You let us down kommentoiden ”feministisen” pornotähti James Deenin paljastusta raiskaajaksi (tiedän tunteen – olen itse edelleen vihainen Justin Sanelle saatana). Levyn tärkeimmät biisit säästin lopuksi: Sad Boys pitäisi kuunteluttaa yläasteen terveystiedossa. Liian usein olen nähnyt niin ystäväpiirissäni kuin keskustelupalstoillakin, kuinka säälittävät miehet takertuvat kumppaniinsa, hyödyntäen näitä taloudellisena ja emotionaalisena tukipilarina ilman todellista aikomusta muuttaa elämäänsä. Pysäyttävin kappale on kuitenkin Sweet Cis Teen, hätähuuto muunsukupuolisten ja transihmisten oikeuk sien puolesta. Kappaleen lopussa kuultamiehensä kanssa. Kirjoitin tekstin tästä aiheesta.” VESA HÄKLIN NÄYTTELIJÄNURA alkoi Aki Kaurismäen elokuvasta Pidä hui­ vista kiinni, Tatjana vuonna 1994. Tämän jälkeen hänet on nähty neljässä muussakin Kaurismäen elokuvassa. ”Akin elokuvien kohdalla näytteleminen on sitä, että pitää tehdä mahdollisimman vähän. Seiso merkilläsi ja muista vuorosanat, se on sillä siisti. Älä tee mitään muuta. Akin leffoista ei ruveta näyttelemään niin kuin jossain kesäteatterissa, jossa kaiken heilumisen pitää näkyä takariviin asti. Mitä vähemmän teet, sitä parempi. Siinä pitää kuitenkin miettiä mitä tekee. Hengityksen rytmi on tärkeä etenkin lähikuvissa. On pysyttävä roolin kehyksissä. Se on aika tarkkaa.” Kaurismäen lisäksi Häkli on päässyt näyttelemään muun muassa Peter Lindholmin ja Ville Jankerin elokuvissa sekä useissa tv-sarjoissa. Lähes poikkeuksesta Häkli on näyttelyt roistoa. ”Ei tällä naamalla saa mitään pusurooleja. TV-rooleja olen tehnyt muun muassa Peter Lindholmin rikossarjoissa Nortia ja Kylmäverisesti sinun sekä Dome Karukosken Suojelijoissa. Viimeisin rooli on ollut sairaalasarja Sykkeessä. Toivoisin, että se ei jäisi viimeiseksi.” David Bowie teki kuolemastaan taidetta. Hänen viimeisin tarkkaan suunniteltu albuminsa Blackstar ilmestyi kaksi päivää ennen hänen kuolemaansa tammikuussa 2016. Minkälaisen jäljen Vesa Häkli haluaa maailmalle jättää? ”Arvasin, että kysyt tämän. Jälkeeni jää todennäköisesti kaksikymmentä keskeneräistä romaania. Totta puhuen haluan, että lauluni jäisivät ihmisten mieliin. Haluaisin julkaista vielä muutaman hyvän biisin.” Voiman lukijoille vanha punkkari lähettää terveisiä Espanjan sisällissodasta periytyvän antifasistisen sloganin muodossa: ”¡No pasarán! – ei antauduta!”
• 50 • 4–5 / 2025 TEKSTI ESKO JUHOLA KUVA ELLI KAUNISTO I lmastonmuutoksen ja luontokadon äärellä olo voi tuntua aika ajoin voimattomalta. Toimittaja ja tietokirjailija Juha Kauppisen uusin teos Kerto­ mus Maasta lähestyy planeettamme kohtalonkysymystä useasta eri näkökulmasta. Kirjassa reissataan ristiin rastiin eri mantereilla, jututetaan tutkijoita ja pohditaan, mitä ihminen voisi tehdä aiheuttamansa muutoksen hillitsemiseksi ja tilanteen korjaamiseksi. Läpileikkaavana teemana on hiilen kiertokulku, johon myös tiivistyy koko ilmastonmuutos: hiiltähän on kaikkialla, mutta se on väärässä paikassa – ilmakehässä estämässä lämpöä haihtumasta takaisin avaruuteen, millä on jo nyt katastrofaalisia seurauksia. Erityinen luontosuhde Kertomus Maasta alkaa luontevasti metsästä, sillä puut ovat suurelle yleisölle iso ja konkreettinen esimerkki luonnon kyvystä sitoa ilmassa olevaa hiiltä itseensä. Erityisen keskeinen asia on juuri nyt, kun Suomen metsät ovat muuttuneet kasvaneiden hakkuiden myötä hiilinielusta hiilen lähteeksi. Nykyisellä hallituksella ei ole aikomusta hakkuita vähentää, päinvastoin niitä saatetaan jopa kasvattaa. Siinä jos missä kiteytyy vuonna 2015 pääministeri Juha Sipilän mainostama ”suomalaisten erityinen luontosuhde”. Suomalaisessa metsäkeskustelussa on vallalla ajatus, jonka mukaan hakkuut olisivat parasta ilmastotyötä, koska nuori ja kasvava metsä sitoo itseensä tehokkaammin hiiltä kuin vanhat metsät. Ajatuksesta unohtuu kuitenkin se seikka, että vanhat metsät ovat aina valtavia hiilivarastoja. Eli kun ne hakataan, niihin varastoitunut hiili vapautuu ennemmin tai myöhemmin ilma kehään. Vie siis useita vuosikymmeniä ennen kuin uudesta metsästä tulee jälleen hiilinielu. Maalla ja merellä Hiiltä varastoituu myös muualle kuin metsiin. Kauppisen kirjan toisessa luvussa käsitellään erilaisia kosteikkoja osana hiilen kiertokulkua. Ensin mainitut voivat päältä tarkastellen näyttää mitättömiltä, mutta metsien lailla ne ovat valtavia hiilivarastoja. Soiden kuivatus ei johda pelkästään niillä asuvan lajiston häviämiseen vaan myös maahan varastoituneen hiilen vapautumiseen. Soiden suojelussa ja ennallistamisessa korostetaan usein luontoarvoja, mutta yhtä lailla kyse on ilmastotyöstä. Kirjan kolmannessa luvussa seilataan hiilen ulapalla, hiiltä kun sitoutuu myös meriin. Kasviplanktonit yhteyttävät siinä missä muutkin kasvit ja sitovat siinä sivussa hiiltä. Osa tästä hiilestä kulkeutuu meren syvyyksiin. Tämän biologisen hiilipumpun lisäksi hiiltä sitoutuu mereen myös fysikaalisten ilmiöiden, kuten merivirtojen, toiminnan seurauksena. Tutkijat ovat kuitenkin huolissaan siitä, että ilmaston lämpenemisen myötä tämä fysikaalinen hiilipumppu on vaimentumassa. Merkittävä monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuus on arvo sinänsä, mutta yhä kasvavan tutkimuksen valossa ei ole yhdentekevää, että ympäristömme on lajistoltaan mahdollisimman kirjava. Esimerkiksi suomalaisessa ”metsänhoidossa” harvoin otetaan huomioon sitä, että luonnontilainen metsä ei ole sattumalta monimuotoinen kokonaisuus. Vanhassa metsässä kasvaa rinnakkain esimerkiksi useita erilaisia ja eri-ikäisiä puulajeja, jotka ovat suhteessa kaikkeen muuhun metsässä olevaan, kuten muihin kasveihin, lintuihin ja hyönteisiin. Istutetuissa metsissä taas pyritään maksimoimaan arvopuun määrä, jolloin lopputuloksena on yksilajisia puupeltoja, jotka eivät tarjoa suojaa moninaiselle lajistolle ja ovat alttiita esimerkiksi erilaisille tuholaisille. Monimuotoisuuteen liittyy myös komplementaarisuuden käsite eli se, että lajistoltaan kirjavassa luonnossa eri eliölajit ikään kuin täydentävät toisiaan. Sen sijaan, että ne kilpailisivat niukoista resursseista, ne ovat evoluution kautta päätyneet jakamaan niitä. Luonto osaa siis jakaa resursseja tavalla, joka meiltä ihmisiltä harvoin onnistuu. Kirjan neljäs luku keskittyy kaupunkeihin ja muihin muokattuihin ympäristöihin, joissa on myös potentiaalia hiilinieluina toimimiseen. Keskeistä on kuitenkin se, että kaupungeista on peräisin suurin osa siitä hiilestä, jonka me ilmaan ylipäänsä päästämme. Kaupunkisuunnittelulla onkin tulevaisuudessa suuri rooli sen suhteen, kuinka paljon hiiltä ylipäänsä päätyy ilmakehään. Eli onko tulevaisuuden kaupunki rakennettu yksityisautoilun vai mahdollisesti julkisen liikenteen ja pyöräilyn varaan. Kuinka paljon jätämme kaupungeissa tilaa lähiluonnolle? Kaikki kysymykset kytkeytyvät siihen, onnistummeko vaikuttamaan ilmastonmuutokseen. Teknologia ei meitä pelasta Kauppisen kirjan viesti on lopulta hyvin yksinkertainen: päästöt on saatava alas, luontoa on suojeltava ja monimuotoisuutta vaalittava. Tekniset hiilinielut sivuutetaan maininnalla, vaikka niilläkin tullee olemaan vähintään jonkinlainen rooli ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Kulttuurinen muutos on kuitenkin vaikea, koska koko länsimainen elämäntapamme on rakennettu fossiilienergian varaan. Parhaiten tämän muutoksen vaikeuden on tiivistänyt Maaria Ylikangas mainiossa Kritiikistä-teoksessaan: ”Ilmastokriisiin suuntautuva käytännön politiikkakin kiinnittyy ennen kaikkea vihreään siirtymään – löydämme mieluummin hinnalla millä hyvänsä teknologisen kuin kulttuurisen ratkaisun ongelmaan.” Kokonaisuutena Kertomus Maasta on järeä paketti, ehkä jopa liian järeä. Yli 400-sivuiseksi venyvässä kirjassa on vähän liikaa tavaraa jopa aiheesta kiinnostuneelle, vaikka Kauppinen kirjoittaakin tapansa mukaan selkeästi, kansantajuisesti ja vetävästi. Kirjan kiehtovuutta lisää se, että Kauppinen tunnustaa monessa kohtaa keskeneräisyytensä ja epävarmuutensa. Kaikkiin kysymyksiin ei ole helppoja vastauksia. Järeydestään huolimatta Kertomus Maasta ja Kauppisen muut kirjat ovat käänteentekevää kirjallisuutta, jolla on voima muokata lukijan ajattelua perustavalla tavalla. Ilman näitä kirjoja olisin tuskin itse koskaan kiinnostunut yhtä paljon oman ympäristöni lähiluonnosta. Kertomus Maasta päättyykin rohkaisevaan visioon siitä, että jokainen meistä voi tehdä jotain oman elinympäristömme luonnon parantamiseksi ja suojelemiseksi – siitä huolimatta, että ilmastonmuutoksen torjunnassa tarvitaan globaaleja ratkaisuja. Juha Kauppinen: Kertomus Maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon Siltala 2025, 460 s. Hiilen ikuinen kierto Tietokirja kuvaa sitä, kuinka toimintamme rikkoo sellaisia luonnon kiertokulkuja, joiden varaan oma elämämmekin rakentuu. Kirjaarviot
• 4–5 / 2025 • 51 TEKSTI KUKKA-MARIA AHOKAS TIETOKIRJAILIJA Annu Kekäläinen näyttää uudessa tietokirjassaan kierrätystalouden toisen puolen: millaisia vaikutuksia globaalin pohjoisen jätteiden dumppaamisella on globaalissa etelässä. Seuraavat elämät – eurooppalai­ sen kierrätysideaalin afrikkalainen kääntöpuoli on dokumentaarinen tietokirja, joka sijoittuu Ghanan pääkaupungissa Accrassa sijaitsevalle Agbogbloshien kierrätyspihalle, jonne ulkomailta rahdatut jätteeet tuodaan. Kekäläinen on haastatellut tutkijoita ja kierrätyspihalla työskenteleviä ihmisiä sekä muita accralaisia, jotka kertovat näkemyksensä kierrätysbisneksestä. Kännyköiden korjaaja Charles Abonkeka ja hänen veljensä David ovat kirjan päähenkilöitä. Monet globaalin pohjoisen toimittajat ovat matkustaneet Agbogbloshien kierrätyspihaan järkyttymään. Helvetinmaisemaksi kuvattu, maailman saastunein kierrätyspiha savuaa pysyvästi. Se tunnetaan elektroniikkaromun hautausmaana, jossa vauraiden maiden kansalaisten mykistyneet äly laitteet tärvelevät afrikkalaisten kierrättäjien terveyden ja ympäristön. Samalla se kuitenkin myös tarjoaa toimeen tulon monille. Sähköja elektroniikka romu on nopeimmin kasvava jätevirta kaikkialla maailmassa ja kehittyville talouksille se on potentiaalinen hyödyke. Ghanan hallitus on rohkaissut käytettyjen tietokoneiden tuontia globaalista pohjoisesta muun muassa poistamalla niiltä tulleja. Maa on valinnut tämän strategian kuroakseen kiinni digitaalista kuiluaan. Rikkinäinenkin puhelin ja tietokone on monen ghanalaisen näkökulmasta haluttava, Kekäläisen haastattelemat tutkijat ja paikalliset kertovat. Silloinkin kun laitetta ei pysty korjaamaan, sen voi useimmiten hyödyntää vähintäänkin varaosina. Ympäristöhaittoja aiheuttavan SER-romun tuonnin kieltäminen ei ole monen haastateltavan mielestä hyvä vaihtoehto, koska se kurjistaisi laajaa väestönosaa. Olisikin järkevämpää vastuuttaa laitevalmistajia: niiden pitäisi rahoittaa jätteeksi muuttuvien älylaitteiden kierrätystä. Lisäksi kierrättämisestä pitäisi saada ympäristölle ja ihmisten terveydelle turvallista. Nyt työ vaarantaa tekijöidensä terveyden: esimerkiksi kupari saadaan kaapeleista irti polttamalla avotulella, jolloin ilmaan vapautuu myrkyllistä käryä. E-jätettä kriittisemmin Kekäläisen haastattelemat ghanalaiset suhtautuvat tekstiilijätteen dumppaamiseen. Euroopassa monet tuntevat hyvää omaatuntoa ja kokevat edistävänsä kiertotaloutta, kun kierrättävät vaatteensa. Hylätyt, usein kaikkein huono laatuisimmat vaatteet kuitenkin ainoastaan laivataan pois silmistä. Yksin Euroopasta lähtee Afrikkaan miljoonia tonneja käytettyjä vaatteita joka vuosi. ” Accralaiset kutsuvat meiltä tulevia käytettyjä vaatteita kuolleen valkoisen miehen vaatteiksi”, Kekäläinen kirjoittaa. Käyttöön kelpaamatonta vaatejätettä ei kukaan halua, ja se päätyy lopulta valtaviksi tekstiililautoiksi, jotka valtaavat rannat ja kaato paikat. Globaalista pohjoisesta tullut toimittaja ei ole paikan päällä (vain) järkyttymässä, vaan tarkastelee kierrätysbisnestä analyyttisesti, mutta päähenkilöitään kunnioittavasti. Kiertotalous on ajan henki, joka on kirjattu Suomen hallitusohjelmaan ja Euroopan unionin vihreän siirtymän tavoitteisiin. Kekäläinen näyttää suomalaislukijalle, mihin hyvää tarkoittavat kierrätysideaalin pyrkimykset globaalissa reaalitaloudessa johtavat. Samalla hän suhtautuu kriittisesti länsimaisen median luomaan kärsimyskuvastoon, joka piirtää vuodesta toiseen kuvaa Agbogbloshien kierrätyspihasta maailman lopun tyyssijana. Kierrättäjille se on koti ja työpaikka, josta saatavilla tuloilla he suunnittelevat elämäänsä eteen päin. Myös Charles ja David etenevät urallaan. Kierrätyspihalla työskentelevät korjaajat ovat paljon taitavampia kuin myyjät rikkaan kaupunginosan virallisessa Apple-myymälässä. Kirja kommentoi runollisella tavalla myös nykyihmisen muistia; sitä, mitä jää jäljelle, kun kommunikaatiolaitteet mykistyvät. Annu Kekäläinen: Seuraavat elämät – eurooppalaisen kierrätys ideaalin afrikkalainen kääntöpuoli Aviador 2025, 181 s. Kierrätysideaalin afrikkalainen kääntöpuoli IHMISELO ON EPÄVARMUUDESSA rämpimistä ja toisinaan epävarmuuden tunnetta torjutaan uskolla johonkin absoluuttiseen. Usein tämä usko kohdistuu hengelliseen, kokemisen ja kuvailun tuolla puolen olevaan. Toisinaan se voi näyttäytyä myös uskona tieteeseen. Silti sen enempää uskonto kuin tiedekään eivät ole kyenneet selittämään kaikkea, ja mitä enemmän maailmaa tutkimme, sitä enemmän mysteereitä löydämme. Tiede ja uskonto kuitenkin lähestyvät tuntematonta eri tavoin. Usein ne myös asettuvat – tai asetetaan – vastakkain. Christoffer ja Kaisa Lekan The Gloves Come Off! ­teos tarkastelee tieteenfi losofi aa ja us­ konnonfi losofi aa, ja etsii samalla yhteisiä nimittäjiä. Lekojen tarkoituksena ei kuitenkaan ole rinnastaa näitä kahta, vaan ennemminkin etsiä yhteisiä kysymyksiä. Teoksen kahteen niteeseen mahdutetut reilu 800 sivua antavat ajatuksille tilaa virrata. Runsaasta tilasta ja kattavasta lähdeluettelosta huolimatta teoksen sivuilla maailmaa pohtiva Leka-ankka ei oikeastaan saavuta varmuutta mistään. Tähän sopiikin huomio siitä, että mitä väkevämpää usko omaan oikeassa oloon on, sitä fundamentalistisemmiksi omat näkemykset ovat vaarassa kääntyä. Sivulla 813 Leka kysyy itse itseltään, että onnistuiko hän lopulta todistamaan teoksessa mitään. Vastauksena itselleen hän toteaa, että tokkopa, mutta jatkaa, ettei moinen ollut alkujaankaan tarkoitus. Toisinaan kysymykset ovat vastauksia tärkeämpiä, ja lopulta totuus ylittää aina sen, minkä kykenemme todistamaan. Christo? er & Kaisa Leka: The Cloves Come O? ! Absolute Truth Press 2025, 832 s. IVAN MANIRAHON esikoisteos Auringon syy kuvaa sodan traumoja nuoren henkilön näkökulmasta ja kysyy, miten ja kuinka monta kertaa elämän voi aloittaa alusta. Äiti itkee onnesta, kun Mooses-poika lähtee sisällissodan repimästä Ruandasta kohti Eurooppaa ja valoisampaa tulevaisuutta. Mooses, eno Daavid ja uusi sisko Sara muodostavat Suomessa olosuhteiden pakosta perheen. Yhteiselo on hankalaa, eikä elämä Pohjois-Haagassa ole aivan sellaista kuin ennalta oli toivottu. Suomalaisia ja ruandalaisia yhdistävät ”heidän pitkät selkärankansa, arat luonteensa ja ylpeät asenteensa”, mutta muita yhtymäkohtia ei sitten oikein olekaan. Mooseksen on omaksuttava uusi identiteetti ja oltava Elias. Menneisyydestä ei saa hiiskua kenellekään, jottei kaikki, minkä puolesta on taisteltu, romuttuisi. ”Säröytyneestä persoonallisuudesta, epäselvyydestä, olinko Elias vai Mooses vai joku muu, oli tullut osa identiteettiäni.” Kukin perheenjäsen kipuilee tahollaan, ja sodan traumat ovat pinnalla. Kertojana toimii Elias, ja romaanissa valonpilkahduksia edustavat ennen muuta hänen Suomessa solmimansa ystävyyssuhteet. Omakohtainen romaani kuvaa, millaista on elää erilaisten maailmojen välillä ja miettiä jatkuvasti sitä, kuka on. Samalla teos kurkottaa toiveikkaasti kohti tulevaisuutta. Ivan Maniraho: Auringon syy Like 2025, 199 s. Fundamentalismin vastainen manifesti Romaani rikkoutuneesta minuudesta TEKSTI JARI TAMMINEN TEKSTI VENLA VÄLIKANGAS
• KYSYMYSTEN AARELLA KIRJAT PERIMMAISTEN PERIMMAISTEN PERIMMAISTEN KYSYMYSTEN AARELLA KYSYMYSTEN AARELLA KYSYMYSTEN AARELLA KYSYMYSTEN AARELLA KYSYMYSTEN AARELLA KYSYMYSTEN AARELLA Thomas Piketty PÄÄOMA JA IDEOLOGIA I N T O Taloustieteellinen mestariteos eriarvoisuudesta, vallasta ja vaihtoehdoista. Riina Tanskanen TYMPEÄT TYTÖT Luokkakipuja I N T O Kirja tietää, miltä sinusta tuntuu ja mistä se johtuu. 40 40 € Miska Salakka SUKUPUOLTEN MONINAISUUS S K S Tärkeä opas kaikille, jotka haluavat ymmärtää sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuutta olitpa sitten trans, cis, inter tai jotain muuta. 29 € 29 € 29 27 € 27 € 27 Toim. Pia Houni, Mika Holopainen, Kati Kuula, Tiina Kokkoniemi Holopainen, Kati Kuula, Tiina Kokkoniemi Holopainen, Kati Kuula, FILOSOFISIA KOHTAAMISIA N I I N & N Ä I N Filosofiseen praktiikkaan paneutuva kirja ohjaa kohtaamaan filosofin esimerkiksi kahvilassa, koulussa, vankilassa, puistossa ja kirjastossa. The Care Collective HOIVAMANIFESTI N I I N & N Ä I N Hoivamanifesti paljastaa, miten elimellisesti hoiva kytkeytyy demokratiaan. Se osoittaa, ettei hoivavajetta voi paikata uudistamatta koko yhteiskuntaa. 24 24 € 24 € 24 15 € 15 € 15 Reetta Ranta PYHÄT PUUT S K S Millaisia keskikesän myyttejä koivuun liittyy? Reetta Rannan uutuus kertoo puihin liittyvästä mytologiasta ja kansanperinteestä. 29 € 29 € 29 Juan Jacinto Muñoz-Rengel KÖNIGSBERGIN KYKY RAKASTAA M O E B I U S Königsberg, New York ja koko maailma ovat muutoksen edessä, kun avaruusolennot laskeutuvat maapallolle ja alkavat vallata tilaa alkuperäisiltä asukkailta. 29 € 29 € 29 19 € 19 € 19 Hanna Ylöstalo, Heini Kinnunen, Emma Lamberg & Inna Perheentupa Kinnunen, Emma Lamberg & Inna Perheentupa Kinnunen, Emma Lamberg FEMINISMIÄ TALOUTEEN G A U D E A M U S Kirja auttaa rakentamaan tasa-arvoisempaa, oikeudenmukaisempaa ja ekologisesti kestävämpää maailmaa ja talousajattelua. 27 € 27 € 27 Alasuutari, Kähkönen & Juvonen (toim.) TOIVOA, VIMMAA JA VASTARINTAA G A U D E A M U S Queerja transaktivismilla on Suomessa pitkät perinteet, ja sillä on ollut tärkeä rooli asenneja lakimuutosten aikaansaamisessa. 29 € 29 € 29 Riie Heikkilä MIKSI LAKKASIMME LUKEMASTA? G A U D E A M U S Teos antaa äänen ihmisille, joiden suhde lukemiseen on ristiriitainen, välinpitämätön tai jopa torjuva ja kysyy, mistä se johtuu? Martti Leiwo & Minna Seppänen (toim.) LATINAN KIELEN HISTORIA G A U D E A M U S Uutuuskirja on runsas aarreaitta kaikille latinasta ja kielten historiasta kiinnostuneille. 23 € 32 32 € 32 € 32 Julian Togelius YLEINEN TEKOÄLY T E R R A C O G N I TA Suurin osa tekoälystämme on nyt kapeaa ja sovelluskohtaista: Šakkikone ei osaa on nyt kapeaa ja sovellus kohtaista: Šakkikone ei osaa on nyt kapeaa ja sovellus tuottaa tekstiä eikä kielimalli ajaa autoa. Mitä tarkoittaisi yleinen tekoäly ja onko se edes mahdollinen? 30 30 € Coeckelbergh & Gunkel VIESTIVÄ TEKOÄLY Kriittinen johdanto suuriin kielimalleihin T E R R A C O G N I TA Suuret kielimallit ovat mullistaneet tekstin tuotannon. Miten kielimallit toimivat ja miten ne vaikuttavat kirjoittamisen ja merkityksen tulevaisuuteen? 30 30 € Carlo Masala JOS VENÄJÄ VOITTAA Skenaario S I LTA L A Pysäyttävä ja pelottavan ajankohtainen analyysi Euroopan mahdollisesta lähitulevaisuudesta. Lindsay C. Gibson EHEÄKSI AIKUISEKSI Toivu henkisesti epäkypsistä vanhemmista B A S A M Kirja sopii erinomaisesti kaikille itsetuntemuksesta kiinnostuneille, ja sen ohjeilla opit muodostamaan entistä parempia ihmissuhteita elämässäsi. 27 € 27 € 27 Rebecca Solnit NO STRAIGHT ROAD TAKES YOU THERE G R A N TA Hope is no casual platitude in this inspiring collection of essays; it’s the realistic mindset with which to approach existential challenges 27 27 50 27 50 27 € 50 € 50 Michelle de Kretser THEORY & PRACTICE S O RT O F B O O K S A form-melding book contending with colonialism, the disharmony that can arise between our purported ideals and how we live, the depths of jealousy and shame. Homer THE ILIAD W W N O RT O N & C O “Wilson’s Iliad is clear and brisk, its iambic pentameter a zone of enchantment.” -Ange Mlinko, London Review of Books 23 € 27 27 50 27 50 27 € 50 € 50
• Marcus Aurelius ITSELLENI Keisarin mietteitä elämästä B A S A M Keisarin mietteissä kiteytyy antiikin filosofia elämäntapana. Valtakuntaa hallinnut Aurelius pyrki toteuttamaan stoalaisen filosofian opetuk-sia sekä yksityiselämässään että politiikassa. Janne Kontala YOGA-SUTRA B A S A M Joka ei hallitse mieltään, elää saman katon alla pahimman vihollisensa kanssa. Modernien joogaoppaiden fyysisestä painotuksesta poiketen Yogasutra käsittelee tietoisuuden toiminta-periaatteita. David R. Roy EKODHARMA Buddhalaisia opetuksia ekologiseen kriisiin RO S E B U D Kirja ilmastoja ympäristöaktivisteille. Teemoina ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen, ja buddhalaiset opetukset aktivismin tukena. 25 25 € 25 € 25 27 € 27 € 27 17 € 17 € 17 Friedrich Nietzsche NÄIN PUHUI ZARATHUSTRA RO S E B U D Intohimoinen ja satiirinen ilmaisu on sekä nautittavaa että hurjaa luettavaa. Teos on legendaarinen klassikko ja sen kieli on lennokkuudessaan ylittämätöntä. 25 25 € 25 € 25 Ilkka Taipale SINISILMÄINEN PASIFISTI Kirjoituksia seitsemältä vuosikymmeneltä RO S E B U D Kukaan ei tiedä mihin virta vie, mutta Taipaleen kirjoituksissa kuuluu syvä ja vakuuttava rauhan ääni. 19 € 19 € 19 KAISANIEMENKATU 5 KAISA-TALO, HELSINKI sivullinen@rosebud.fi ? +358 40 017 8965 KAIKKIEN ROSEBUDIN KAUPPOJEN YHTEYSTIEDOT JA VALTAVAN VALIKOIMAN LÖYDÄT VERKOSTA. ONNEKSI MEILLÄ ON MUISTOMME. ONNEKSI MEILLÄ ON MUISTOMME. Kalevala seura KÄÄNNETYT IDEAT RO S E B U D Mikä yhdistää Elias Lönnrotin Kalevalaa ja Ilkka Taipaleen 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta? Ne ovat suomalaisen kirjallisuuden käännetyimpiä teoksia. 10 € Niccolo Machiavelli SOTATAIDOSTA B A S A M Sotatieteiden suuri klassikko ensimmäistä kertaa suomeksi! Firenzeläisen filosofin ja valtiomiehen Machiavellin (1469-1527) Sotataidosta ilmestyi vuonna 1521, ja se on yksi maailman suurimmista sotatieteen ja poliittisen teorian klassikoista. Virva Muotka SELMA B A S A M Selman aviomies on sairastunut muistisairauteen. Hakiessaan apua Selma joutuu vastakkain yhteiskunnan odotusten kanssa. Lopulta häntä syytetään miehensä heitteillepanosta, ihmiskaupasta ja jopa taposta. Sinclair Lewis MEILLÄ SITÄ EI VOI TAPAHTUA B A S A M Omahyväinen, maahanmuuttajavastainen ja populistinen kansankiihottaja pyrkii Yhdysvaltain presidentiksi. Kuulostaako tutulta...? 25 25 € 25 € 25 Katja Tukiainen PIENI JA TYLSÄ KIRJA The Small and Boring Book RO S E B U D Mammografia, mielikuvitus­ kives ja viimeinen munasolu. Tämä on Katja Tukiaisen (s.1969) yhdeksäs sarjakuvakirja. 25 25 € 25 € 25 23 € Lauri Timonen JOHN FORD I Vuodet 1894 1949 RO S E B U D ”Fordin ollessa parhaimmillaan sinusta tuntuu, että elokuva on elänyt ja hengittänyt todellisessa maailmassa.” Orson Welles Öhman & Suhonen FRITZ LANG Filmihullu-pokkari 1 RO S E B U D Filmihullun kuohuttavia tekstejä mestariohjaajasta kuudelta vuosikymmeneltä. Sarja jatkuu... 40 40 € Fernando Pessoa LEVOTTOMUUDEN KIRJA B A S A M Kirjassa Lissabonin kaupungin apulaiskirjanpitäjä Bernando Soares tarkkailee valppaasti ja täydellisin lausein maailman menoa ja ennen kaikkea itseään: ”Minä olen kaikki ihmiset.” 25 25 € 25 € 25 Joan Didion NOTES TO JOHN H A R P E R C O L L I N S A previously unpublished work from one of America’s most iconic writers, Joan Didion, the author of The Year of Magical Thinking. 25 25 € 25 € 25 Kati Juva YDINASEET VAARANTAVAT TERVEYTESI RO S E B U D Kauhistuttavan ajankohtainen tietokirja ydinasevarustelusta. 19 € 19 € 19 20 € KAIKKIEN ROSEBUDIN ONNEKSI MEILLÄ ON MUISTOMME. ONNEKSI MEILLÄ ON MUISTOMME. KAIKKIEN ROSEBUDIN ONNEKSI MEILLÄ ON MUISTOMME. ONNEKSI MEILLÄ ON MUISTOMME. KAIKKIEN ROSEBUDIN ONNEKSI MEILLÄ ON MUISTOMME. ONNEKSI MEILLÄ ON MUISTOMME. arvatkaapa, pojat, mihin meillä on arvatkaapa, pojat, mihin meillä on arvatkaapa, pojat, mihin tulenpalava kiire. no, kuka keksii ekana? ei me… ONNEKSI MEILLÄ ON MUISTOMME. ei me… ONNEKSI MEILLÄ ON MUISTOMME. …voida… sivulliseen? KAIKKIEN ROSEBUDIN sivulliseen? KAIKKIEN ROSEBUDIN …tietää. …tietää. …tietää. Mary Shelley FRANKENSTEIN Moderni Prometheus B A S A M Aika on kypsä romaanin uudelle suomennokselle, jossa myytin takana oleva kertomus herää uudelleen henkiin kaikessa yllättävyydessään ja kauhistuttavuudessaan. Bruno Schultz KANELIPUODIT ja muita kertomuksia B A S A M Fantastiset kertomukset ammentavat Schulzin omasta elämästä itäpuolalaisessa pikkukaupungissa ja muodostavat yhden kokonaisuuden, jossa on samat päähenkilöt. 25 25 € 25 € 25 23 € 23 € Gábor T. Szántó 1945 B A S A M Kokoelman johtonovellista on tehty 20 kansainvälistä palkintoa voittanut elokuva, joka sai tunnustusta myös Berliinin elokuvafestivaaleilla. 23 €
• 54 • 4–5 / 2025 Faustinen sopimus virolaiseen tapaan Von Krahl -teatterin taiteellinen johtaja Juhan Ulfsak esiintyy Mefistona Helsingin Juhlaviikoilla. G ab rie la Urm N äyttelijähahmo Hendrik Höfgren maalaa kasvoihinsa Mefiston maskia. Samalla hän selittää brechtiläisesti suoraan yleisölle, kuinka natsien myötäileminen on perusteltua, koska hän on vain pieni näyttelijä, joka haluaa tehdä työtään: ”Voinhan teeskennellä, että teen yhteistyötä heidän kanssaan. Olen näyttelijä, osaan teeskennellä.” Viron Draamateatterissa vuodesta 2021 esitetty Mefisto vierailee elokuussa Helsingin juhlaviikoilla. Kertu Moppelin ohjaama näytelmä perustuu Klaus Mannin vuoden 1936 romaaniin, jossa natseja mielistelevällä näyttelijällä oli esikuvansa kirjailijan lähipiirissä. Höfgreniä esittävälle Juhan Ulfsakille kysymys teatteritekijän yhteiskunnallisesta vastuusta on henkilökohtainen. Teatterialan gaalassa vuonna 2019 pitämässään puheessa hän varoitti Viron hivuttautumisesta silloisen oikeistohallituksen myötä Unkarin tielle. Siitä nousi poliittinen kohu. ”Seison yhä puheeni takana, mutta jouduttuani sellaisen huomion kohteeksi, ymmärsin etten halua tulla nähdyksi vain kapeasti yhteiskunnallisena taitelijana. Haluan tehdä taidetta myös itsekkäästi taiteen itsensä takia. Esimerkiksi juuri nyt ohjaan Pärnussa komediaa teatterin tekemisestä, vaikka yhteiskunnallisena tekijänä minun varmaan pitäisi tehdä näytelmää Kiovan pommituksista”, huokaa Ulfsak. ”Siksi olen Höfgrenin hahmon sisäisissä kamppailuissa vahvasti läsnä myös omana itsenäni.” Virossa näytelmän kuvaama yhteistyö totalitarismin kanssa viittaa myös neuvostoajan traumoihin. ”Tietenkin olosuhteet ovat monimutkaisella tavalla erilaisia natsi-Saksan, Neuvostoliiton ja nykyajan välillä. Silti suoraan itsekin muistamastani ajasta on esimerkiksi Höfgrenin pohdiskelu siitä, voisiko hän teatterijohtajana muuttaa systeemiä sisältäpäin.” Esityksen finaalissa näyttämö täyttyy fasistisella rekvisiitalla. Hakaristibanderollien värit ovat kuitenkin sinivalkoisia, mikä Virossa on tulkittu viittaukseksi sikäläisiin perussuomalaisiin eli Ekreen. ”Meille tekijöille ne ovat ennemmin Viron värit, jotka kansallismieliset ovat omineet itselleen. Pitkän esityskauden aikana meillä on ollut muitakin hallituksia, ja nähdäkseni esillä oleva uhkakuva on toiminut koko ajan hyvin”, täsmentää Ulfsak. Uusi teatterisukupolvi Juhan Ulfsak on Virossa tunnettu näyttelijä ja ohjaaja, joka on vieraillut paljon Suomessakin niin näyttämöillä kuin elokuvissa ja tv-sarjoissakin. Tällä hetkellä hän on myös Tallinnan Telliskivessä toimivan Von Krahl -teatterin taiteellinen johtaja. ”Von Krahl on perinteisesti ollut provosoiva ja ajankohtainen, vaikka mukana on myös pilkettä silmäkulmassa. 51-vuotiaana en halua tehdä sen kautta ensi sijassa omaan auktoriteettiini nojaavaa taidetta, vaan haluan vahvistaa sitä itseäni nuoremman sukupolven ilmaisupaikkana”, linjaa Ulfsak. Von Krahlissa on vuodesta 2021 esitetty yli sata kertaa Juha Jokelan Suomessa jo vuonna 2006 kantaesitettyä Fundamentalistia. Marta Aliide Jakovskin ohjaama esitys vierailee sekin nyt Helsingin Juhla viikoilla. Ulfsak arvelee näytelmän suosion johtuvat paitsi Liisa Saaremäelin ja Erki Laurin onnistuneesta näyttelijätyöstä, myös siitä, että uskonnollisesta lahkolaisuudesta kertova näytelmä puhuttelee virolaisia teemallaan. ”Viro on hyvin ateistinen maa, mutta juuri siksi meillä on kulttuurissa jumalan mentävä aukko, jota yritetään siten täyttää kaikella muulla. Tätä kautta kiinnostavia ovat kysymykset siitä, mihin ja miten uskoo.” Ulfsak epäilee, että neuvostoajan perintönä Viron nykyteatteri on edelleen poliittisuuden suhteen varovaisempaa kuin lännessä laajemmin. Poikkeuksia on, kuten vuosina 2004–2019 toiminut NO99-teatteri tai nykyään esimerkiksi Kanuti Gildi Saalin ympärillä toimivat nuoren polven tekijät. ”Mutta näkökulmissa on eroa. Kun NO teki poliittisia spektaakkeleita laajoista yhteiskunnallista kysymyksistä, tämän päivän yhteiskunnallinen tekijäkunta tuntuu työstävän esitystaiteen keinoilla erityisesti identiteettipolitiikkaan liittyviä kysymyksiä.” Hamletista Rimbaudiin Moppelin sovituksessa Mannin Mefiston kylkeen on ripoteltu Faust­ ja Hamlet­viitteiden lisäksi ainakin Tšehovia ja Ibseniä. Yhdessä alkutekstin päälle kirjoitetussa luokkasatiirisessa kohdassa Höfgren yrittää ohjata riistettyjen köyhien oikeita tarinoita työväen näyttämölle, mutta turhautuu, kun ne eivät vastaa hänen romanttisia odotuksiaan. Ulfsakin mukaan paljolti improvisoiden rakennetun kohtauksen tekeminen oli hauskaa. ”Siinä viitataan meille taiteilijoille tyypilliseen tekopyhään flirttiin työ­ väestön suuntaan. Toistuu sama tilanne, jossa surrealisti André Breton meni suurin odotuksin tapaamaan rautatieläisiä, mutta pettyi kun he halusivat puhua vain rautateistä.” Silti juuri teatteri voi tällä tavoin avata puhuttelevia näkymiä luokkajakoon ja yhteiskuntaan. ”Itse olen rimbaudilaisessa mielessä romanttinen modernisti. Ajattelen, että taiteen tehtävä on muuttaa maail maa, mutta se voi tehdä sen myös poeet tisesti ja vaikka yksi ihminen kerrallaan”, tuumii Ulfsak. Kysymys siitä, mitä suomalainen yleisö saa Mefistosta, herättää näyttelijässä mefistomaisen virneen. ”Sanoisin ironisesti, että toivottavasti he saavat viihdyttävän teatteriillan ja voivat hetkeksi unohtaa maailman murheet!” Viron Draamateatterin Mefisto Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 15.–16.8. Von Krahl -teatterin Fundamentalisti Kulttuuri keskus Stoassa 20.–21.8. Hamletin klassinen pohdinta olemisen mielekkyydestä kääntyy Mefistossa kysymykseksi siitä, millä ehdoin taidetta on oikeus tehdä. TEKSTI TUOMAS RANTANEN
• V iimevuotista Tiago Rodriguesin Catarina and the Beauty of Killing Fascits -vierailua on vaikea ylittää yhteiskunnallisuuden kiinnostavuuden mittareilla, mutta rakenteita ja mieltä haastavia ulkomaisia vierailuesityksiä lienevät ainakin skottitaustaisen Katy Bairdin queer-anarkistinen Get Off -soolo sekä liettualaisen Birut? Banevi?i?t?n näkövammaisten lasten kanssa tekemä sanaton World Without Eyes. Kotimaisista esityksistä varmoja tärppejä ovat Jonnakaisa Riston ja Juuso Timosen Vauriomanian puoli nukkeja, ihmisnäyttelemistä ja esineteatteria yhdistävä Haavemaa sekä Helsinki 98 -ryhmän sovitus Svetlana Aleksijevitšin dokumenttiromaanista Neuvostoihmisen loppu. Edellinen yhdistää tragikoomisella pensselillä savolaisen syrjäkylän monitasoisen ankeuden, vanhan koulun isäntäkieroilun ja tätä kaikkea todistavan lapsen katseen. Jälkimmäinen taas kertoo omaäänisellä teatteri kielellä Neuvostoliiton historian ohella väkevästi nyky-Venäjästä ja vääristyneisiin ideologisiin ihanteisiin tarttumisen tragediasta. Voimassa on aiemmin kehuttu myös Aino Pennasen kirjoittamaa ja Riika Oksasen ohjaamaa poliittisesti virittynyttä Minna Crauchermusikaalia, Susanna Kuparisen Suzie Millerin tekstiin ohjamaa raiskaus oikeudenkäynnistä kertovaa Prima Facieta sekä Esa-Matti Smolanderin Q-teatterille ohjaamaa Rikosta ja rangaistusta. Viimeksi mainitussa keskeiseksi viestiksi tiivistyy, että ympärillämme kasvavaan epäoikeudenukaisuuteen ei ole hyvä vastata samalla mitalla: ”Jokaisen meistä on hyvä tunnistaa sisältään niin Raskolnikovin heik kous, Sonjan hyvyys kuin Porfi rin viisauskin, jotta emme ajaisi itse itseämme tuhoavan vääryyden tielle.” Tampereen Teatterikesä 4.–10.8. Voiman tärpit Tampereen teatterikesään KOONNUT TUOMAS RANTANEN Ju uso Tim on en T yhjän esityshallin toisessa päässä auki olevasta ovesta pilkottaa Telliskiven katutila. Sisään rymäyttävästä pakettiautosta purkaantuu neljä nuorta mieshahmoa (Markus Andreas Auling, Karl Birnbaum, Herman Pihlak ja Edgar Vunš), jotka ryhtyvät saman tien pystyttämään jonkinlaista pop-up-konsulttitoimistoa tai aktivistitukikohtaa. Tallinnalaisen Van Krahl -teatterin työryhmävetoisen Monoliit Esto­ nia -esityksen on ohjannut Liisa Saaremäel. Piilokärkinen satiiri kertoo omasta mielestään hyvään pyrkivästä wanna-be-aktivismista, jossa liike on tärkeämpää kuin päämäärä, eivätkä huolet oheisvahingoista paina mieltä. Esityksen porukka esittelee ylpeänä videoitaan, joissa heitellään lenkkareita sähköjohtohin, pilataan joukkoliikenteen lipuntarkastajien sakkorysä, haetaan sarjamielenosoittajalta DNA-näytettä ja tehdään podcastia Andrew Tate -henkisen naisvihaaja-rasistin kanssa. Ylipursuavaa energiaa läträtään myös työntelemällä katsomolohkoja yleisöineen pitkin salia ja näyttelemällä oviaukosta käsin ulos kerääntyneellä yleisölle puolalaisen S?awomir Mro?ekin näytelmää. Vaikka pitelemätön miesenergia tuottaa enimmäkseen tolkutonta hälyä, ohjaaja Saaremäelin mukaan siinä on myös vaaransa. ”Manosfääriä ei voi hillitä tai vangita – se tunkeutuu ovista vaatteisiisi, verkostojen kautta makuuhuoneeseesi ja musiikkiisi. Se kaivaa kuilua mielen ja maailman välille tilanteessa, jossa nuorten on muutenkin tarpeeksi vaikea puolustaa itseään tai tuntea olonsa turvalliseksi. Manosfääri voi olla ohimenevä ilmiö, mutta siitä syntyvät kapinallisryhmät eivät ole.” ( TR ) Esitykset Von Krahl -teatterissa 18.6. asti. Mieletön manosfääri Ohjaaja Liisa Saaremäel Monoliitin ens-iltakaronkassa. Hänen takanaan pyörii videotraileri saman teatterin Fundamentalistista, jossa hän esittää itse pääosaa. Elokuussa Fundamentalisti vierailee Helsingin Juhlaviikolla ja jatkaa Von Krahlissa. TEKSTI TUOMAS RANTANEN Riina Tanskanen Tympeät tytöt Luokkakipuja Kirja käsittelee aikamme suuria kysymyksiä kyseenalaistaen sen, kenen äänellä taloudesta ja yhteiskunnasta voidaan puhua. Tässä kirjassa talous ei asu ekonomien kokoushuoneissa vaan tyttöjen iholla. Riina Tanskanen on tamperelainen sarjakuvapiirtäjä ja yhteiskuntakriitikko. Hänen karnevalistisen vakava Tympeät tytöt on noussut suomalaisen popfeminismin suosituimmaksi projektiksi. Kuv aaja : Ve e ra N i sk a ne n Haavemaa
• Kumppani Liikkumisen vapautta jo kymmenettä kautta Kesämenot fillarit Liikkumisen vapautta jo kymmenettä kautta Kesämenot fillarit 10€/kk Jatkuva tilaus Kausi 35€ hsl.fi/kaupunkipyorat
• 4–5 / 2025 • 57 Teatterikohtaamisia Berliinissä Manner-Euroopan teatteripääkaupungin toukokuussa Voiman testihaaviin tarttui sukupuoleen, seksuaalisuuteen, äärioikeiston uhkaan, maahanmuuttoon, luokkakapinaan, aborttiin, uskontoon ja provokaatioon liittyviä jännitteitä. T heatertreffen on keväisin Berliinissä järjestävä merkittävä saksankielisen teatterin katselmus. Ennen tämän vuoden ensimmäisen esityksen alkua täpötäydessä Haus der Berliner Festspielen pääsalissa kuultiin juhlapuheita. Niistä tärkeimmässä kulttuurija mediaministeri Claudia Roth puhui – kuin Riikka Purraan viitaten – miten teatteri ei ole mitään ”bonusta”, vaan paikka, jossa sotaa, rasismia ja yleensä yhteiskunnallista eripuraa voidaan käsitellä itseymmärrystämme vahvistavalla tavalla. Nämä saatesanat eivät olisi voineet olla sattuvampia Katie Mitchellin ohjaamalle Bernarda Albas Haus -esitykselle, joka perustuu Federico García Lorcan juuri ennen teloitustaan vuonna 1936 valmistuneeseen näytelmään. Siinä leskeksi jäänyt Bernarda julistaa perinteiden mukaisesti kahdeksan vuoden suruajan ja lukitsee viisi elämänjanoista tytärtään taloonsa aiheuttaen tukahdutettujen halujen, mustasukkaisuuden ja väkivallan pysäyttämättömän kierteen. Näyttämöllä nähdään nukkekotimainen poikkileikkaus talosta, jossa perhe ja palvelijattaret liikkuvat tarkan koreagrafi odusti ja simultaanis­ ti eri huoneissa ja pikkuruisella aidatulla pihalla. Miesten edustama vaara tunkeutuu vain hetkittäin perheen sisäisten jännitteiden keskelle vain muistuttaakseen patriarkkaalisesta rakenteesta, jota talon sisäinen matriark kaalinen järjestys enemmän toistaa kuin korjaa. Tässä hetkessä esitys viestii samaa kuin viime vuonna Tampereen teatterikesässä vieraillut Tiago Rodriguesin Catarina and the Beauty of Killing Fascists. Kumpikin teos tuntuu kysyvän, miten poliittisen vasemmiston pitäisi vastata äärioikeiston muodostamaan uhkaan. Jos valitsemme keinomme väärin, se mitä yritämme puolustaa, tuhoutuu yhtä varmasti kuin jos antautuisimme jo alun perin. Homous ja ei-binäärisyys Ulkomaailman vastakkainasetteluja oli tarjolla myös Theatertreffeniä edeltäneessä Berliinin vapussa. Toukokuun ensimmäisenä kaupungissa järjestettiin satakunta poliittista tapahtumaa, joihin osallistui arviolta 25 000 henkeä. Esimerkiksi katujulisteina mainostetussa Revolutionäre 1. Mai -mielenosoituksessa poliiseja TEKSTI TUOMAS RANTANEN M atth ias Ba us Kumppani Liikkumisen vapautta jo kymmenettä kautta Kesämenot fillarit 10€/kk Jatkuva tilaus Kausi 35€ hsl.fi/kaupunkipyorat Theatertre? en-tapahtumaan kuuluneessa Florentina Holzingerin ohjaamassa Sancta-oopperassa nähtiin muun muassa farssimainen Jeesus-hahmo ja ristiinnauliittiin seitsemän naista.
• 58 • 4–5 / 2025 oli paikalla liki yhtä paljon kuin marssijoita. Tälle pöhinälle vastapainoa löytyi Schaubühne-teatterista, jossa esitettin Falk Richterin Silenceä. Näytelmä on omaelämäkerrallinen tutkimusmatka kirjailija-ohjaajan perheen vaiettuihin vaiheisiin, joihin liittyy sodan pitkää varjoa, perheväkivaltaa ja etenkin hänen omaan homouteensa liittyvää torjuntaa. Richterin monologikertojan (Dimitrij Schaad) vuodatusta rytmittävät videot, joissa Richter haastattelee iäkästä äitiään. Monitasoisesti koskettavan teoksen viestiksi tiivistyy, miten vanhan maailman asetusten sisäistäneiden ihmisten muuttaminen saattaa olla vaikeampaa kuin oma vastaantulo. Tämä taas voi tapahtua esimerkiksi anteeksiannon terapeuttista voimaa sisältävän esityksen muodossa. Osin samaa latua lykkii myös Deutsches Theaterissa esitetty Blutbuch. Jan Friedrichin sovittama ja ohjaama esitys perustuu kirjapalkintoja Saksassa ja Sveitsissä keränneen Kim de l'Horizonin romaaniin, joka kuvaa eibinääriin sukupuoli-identeettiin kasvamista ja siihen liittyvää kipuilua omassa perheessä. Teos vastaa ajankohtaiseen kysymykseen sukupuolen moninaisuuden representaatiosta siten, että avainhahmoa esittävät ristiin useat erilaisten kehojen näyttelijät. Samalla kun lapsuuden traumamuistojen ilmentämisessä hyödynnetään painajaismaisen groteskeja videoita, lapsen fyysinen hahmo loihditaan luovasti esiin polvillaan liikkuvan näyttelijän kiikuttaessa edessään lapsen pukua. Surrealistisen huimaavista näyttämämökuvista huolimatta esityksen korostuneen kirjallinen lähtökohta ja dramaturgiset ratkaisut tuntuvat henkilökohtaiseen aiheeseen nähden hiukan etäännyttäviltä. Oman identiteetin suhdetta perheeseen pöyhitään myös Maxim-GorkiTheaterin näytelmässä Unser Deutsch­ landmärchen. Hakan Sava? Micanin ohjaama maahanmuuttajamusikaali perustuu Dinçer Güçyeterin palkittuun omaelämäkerralliseen romaaniin, jossa hän kertoo oman ja siirtolaisena Saksaan muuttaneen äitinsä yhteisen tarinan. Ensimmäisessä kohtauksessa aikuinen poika (Taner ?ahintürk) nähdään pitämässä puhetta arkussa makaavalla kuolleelle äidilleen (Sesede Terziyan) yllään tämän mekko. Poika murehtii siitä, ettei koskaan pystynyt avautumaan hänelle omasta sukupuoli-identeetistään. Tämä keskinäistä suhdetta kuormittava salaisuus kulkee mukana takaumana kerrotavan tarinan aikana nousevien erilaisten riistorakenteiden puristuksessa. Jos erilaisuuskitkan kuvauksessa Richter luotti monologin voimaan ja Friedrich surrealistisiin painajaiskuviin, nyt tarina kerrotaan sympaattisen perheorkesterin kotikutoisella tuella. Valinta palvelee sitä mihin pyritään: ihmiselon kuvaamiseen, oikeisiin tunteisiin. Kun esityksen finaalissa koko laajennettu perhe laulaa yhdessä tuhlaaja pojan paluulle, myötäkokijan mieleen räjähtää ymmärrys: eihän tämä näin lopu, sillä oikea loppuhan nähtiin siinä alussa. Tällainen ilon ja surun dialektiikka kerronnan rakenteena on dramaturgian juhlaa. Feministinen käänne Osana Maxim-Gorki-Theaterin Armenian kansanmurhaa muistelevaa kokonaisuutta sen studiossa esitettiin nuoren Nairi Hadodon kirjoittamaa, ohjaamaa ja esittämää monologia Kim. Siinä tekijä samaistuu itsensä lailla armenialaiset sukujuuret omaavan muotija mediatähti Kim Kardashianin kehoon ja elämään. Älykkään viekas esitys saattelee pintakorean hahmonsa suruttoman itsensä esineellistämien kautta feministiseksi sankariksi, joka päätyy lopussa hyökkäämään myös kulttuurivasemmistolaisen yleisön lokeroivia ennakkoluuloja vastaan. Hadodon roolityö on huikaiseva. Tästä tekijästä kuullaan vielä. Berliner Ensemblessä puolestaan esitettiin Nobel-kirjailija Annie Ernaux’n omaelämänkerralliseen mini romaaniin perustuva Das Ereignis -näytelmää. Alkuteoksessa (2000) ikääntynyt kirjailija muistelee, kuinka vuonna 1963 parikymppisenä opiskelijana päätyi teettämään itselleen laittoman abortin. Hän käy lakonisen analyyttisesti läpi kaikki asiaan liittyvät fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja poliittiset ulottuvuudet sekä omat vyöryvät tunteensa. Laura Linnenbaumin ohjaamassa näytelmässä kolme naisnäyttelijää käy tekstiä läpi jaettuna monologina. Ernaux'n teksti on vahvaa ja kantaa hyvin itseään, mutta esityksen ongelma on siinä, että se ei nouse missään vaiheessa omille jaloilleen. Lisäksi lojuminen näyttämölle tuodussa mullassa tuntuu likaantumisen metaforana jopa turhan ilmeiseltä. Esitys osuu tärkeällä tavalla Saksassa nyt ajankohtaiseen aborttikeskusteluun. Käsiohjelmassa viitataan Puolan kiristyneen aborttilainsäädännon ohella Saksan 30-luvun natsiajalta periytyvään aborttilakiin, jota on pitkään yritetty päivittää muun muassa harkinta-ajan ja aborttineuvonnan rajoitusten osalta. Luokkasatiirista kuoleman spiraaleihin Yksilökärvistelystä takaisin rakenteiden puolelle siirrytään HAU-teatterin Die große Klassenrevue ­musikaalisatiirissa. Erwin Piscatorin poliittista kabareeta ja Brechtin estetiikkaa yhdistävän esityksen alussa esiintyjät tunnustavat oman luokkataustansa ja väittelevät siitä, onko keskiluokka ylipäänsä luokka. Sitten opetetaan nurinkäännetyn My Fair Ladyn hengessä yläluokkaista neitoa puhumaan Silence (kuva: Gianmarco Bresadola) Das Ereignis (kuva: JR Berliner Ensemble) Revolutionäre 1. Mai -marssi kokoontumisvaiheessa (kuva: TR) Die große Klassenrevue (kuva: Christoph Voy) Kim (kuva: Ute Langkafel) Unser Deutschlandmärchen (kuva: David Baltzer)
• 4–5 / 2025 • 59 työväen luokkaisesti sekä tehdään haastatteluohjelman parodiaa, jossa haastateltavat kertovat, miten saatella omille asuinalueilleen eristäytyneitä rikkaiden jengejä takaisin yhteiskuntaan ja etsitään keinoja selättää varallisuushäpeää. Revyy yltyy vielä lisää loppua kohden, jolloin punalippuja liehutellaan vain osittain ironisessa hengessä, juodaan shampanjaa barrikadilla, räjäytellään autoja, kaadetaan symbolisia luokkatikapuita ja lauletaan porukalla, miten kulttuuripääoma on parasta pääomaa. Sinänsä viihdyttävässä esityksessä näyttämöllistetty poliittinen kapinallisuus on silti aika kilttiä ja ehkä liiankin nostalgista. Kokonaan toisen lajin estetiikkaa oli esillä Chamäleon-teatterissa, jossa nähtiin kanadalaisen People Watching -kollektiivin maailmaa kiertävä Play Dead. Akrobatiaa, fyysistä teatteria ja tanssia käsittävä teos on läpikorografioitu niin tarkkaan, ettei siinä ole varaa ottaa askeltakaan väärään suuntaan hajottamatta koko pakettia. Vaikka huikealla kierreliikeellä kulkevassa esityksessä imu lähtee koko kahdeksan hengen ensemblen yhteispelistä, jokaisella artistilla on omat erityisalueensa ja oma kehonkielensä. Yhden hienoimmista sooloista esittää Sabine Van Rensburg, jonka monimutkaiset liikesarjat vaatekomerossa ja sen päällä tuovat mieleen joitakin vuosia sitten nähdyn Alma Lehmuskallion Cirkoon ohjaaman Mun siivet ei mahdu kahvihuoneesen -esityksen. Taidesirkusta, fyysistä teatteria ja tanssia yhdistävän intensiivisen esityksen ainoa puute on, ettei kuolemaaiheen äärellä päästä kovinkaan metafyysiselle tasolle. Tämä lie kohtuuton odotus, kun esityksen työkaluina ovat nuorten esiintyjien uskomattomiin asentoihin taipuvat huipputreenatut kehot. Grande Finale Theatertreffenin ohjelmistossa ennakkoon kohutuin esitys oli koreo grafi Florentina Holzingerin alun perin Stuttgartin kaupunginopperaan konseptoima ja ohjaama Sancta. Se perustuu Paul Hindemithin 1922 skandaalin aiheuttaneeseen minioopperaan Sancta Susanna, jonka päähenkilö on seksuaalisten halujensa kanssa kamppaileva nunna. Kuten viime vuonna Helsingin Tanssintalossa vieraalleessa Tanzteoksessa, nytkään alastomuuden ja kehojen rääkkämisen suhteen ei kainostella. Tällä kertaa radikaalifeministisen höykytyksen kohteena on katolisuuden yhteys patriarkkaalisen vallankäytön rakenteisiin. Näyttävimmissä kohtauksissa alastomat nunnat temppuilevat rullaluistimilla lavalle rakennetussa halfpipessa, yksi naiskeho roikkuu jättiläiskellon kielenä ja joukko lähinnä kypäriin pukeutuneita rakennusnaisia rikkoo kiipeilyseinällä roikkuen Sikstuksen kappelin Aatamin luomista. Yhdessä käännekohdassa paaviksi pukeutunut lyhytkasvuinen Saioa Alvarez Ruiz paasaa taantumusta demonisesti pyörivästä nosturin nokasta käsin. Eikä siinä kaikki. Jossain vaiheessa yhdeltä näyttelijältä leikataan kirurgin veitsellä oikeasti irti pala ihoa, suikale käristetään grillissä ja syödään viimeisellä aterialla. Näyttelijän kylkeen tulleeseen reikään työnnetään sormi, joka näytetään lähikuvina. Jossain vaiheessa ristiinnaulitaan seitsemän alastonta naista ja kaksi muuta nostetaan näyttämön kattoon selkänahkoihin asianmukaisesti tehtyjen lävistysten varaan. Holzingerin estetiikassa on paljon itsetarkoituksellista rankistelua eikä katolisen kirkon sukupuolisen sortotradition paljastaminen ole enää tuore skuuppi. Kaiken melskaamisen keskellä esityksessä on myös rytmisiä notkahduksia, latteita vitsejä – kuten näytöksestä muka myöhästynyt farssimainen Jeesus-hahmo – ja pelkkää poseeraamista. Klassinen musiikin osuudet soivat ylimaallisen hienosti, mutta sen liitoskohdat black metaliin ja rapiin synnyttivät turhan alleviivattua vastakkainasettelua. Kaikessa pompöösissä yliampuvuudessan Sanctassa on silti myös ihailtavaa uhmaa ja itsevarmuutta. Sitä paitsi tässä yhdeksän esityksen katselmuksessa se myös tuntuu sitovan yhteen melkein kaikki esillä olleet teemat – kuten myös Theater treffenin yhteistyötaho Gropius Bauhun rakennetut Yoko Onon ja queer-dragpunkkari-monitaitelija Vaginal Davisin näyttelyt. Itse asiassa otoksen kaikki teokset edustavat sellaista taidetta, jonka Saksan AfD, meidän persumme ja ylipäänsä konservatiivinen äärioikeisto heittäisi rappiotaiteena roviolle heti, jos pääsisivät siitä päättämään. Tätä vasten kulttuurija media ministeri Rothin puhe tuntuu kuin olisimme jossain Cabaretin kuvaamassa 30-luvun Berliinissä, jossa teatterin sisällä kukki moninainen moninaisuus samaan aikaan, kun teatterin ulko puolella natsit rakensivat omaa ennakkoluuloihin ja vähemmistövihaan perustuvaa yhteiskuntaansa. Voima vieraili Berliinissä 29.4.–9.5. Saksassa esityskaudet ovat pitempiä kuin Suomessa ja monet jutussa mainituista esityksistä saattavat olla vielä nähtävissä. Sancta (kuva: Nicole Marianna Wytyczak) Sancta (kuva: Nicole Marianna Wytyczak) Bernarda Albas Haus (kuva: Thomas Aurin) Play Dead (kuva: Melika) Bertolt Brechtin patsas Berliner Ensemble -teatterin edustalla (kuva: TR) Gropius Baun Yoko Ono -retrospektiivista: White Chess Set, 1966 (kuva:TR) Poliisi valvoo mielenosoitusta vappu aaton ja -päivän välisenä yönä (kuva: TR), Blutbuch (kuva: Kerstin Schomburg) ”Puolusta demo kratiaa!!! Suojele kansalaisia!! Ei ääniä AfD:lle!!!” (kuva: TR)
• 60 • 4–5 / 2025 Aktivisti ja ohjaaja TEKSTI JULIA PÖNTINEN KUVA ALEXANDRE KALLIO Saila Kivelä on dokumentoinut näkemäänsä ja kokemaansa niin aktivistina kuin dokumenttielokuvan ohjaajanakin. Vaikka rooleissa on eronsa, tavoitteet ovat samoja. S aila Kivelä on erityisesti eläinoikeus liikkeessä toiminut pitkän linjan aktivisti. Tämä aktivismi johti hänet oikeussaliin, jonka myötä hän alkoi kuvaamaan dokumenttielokuvaa eläonoikeusaktivisteista. ”Jo lapsena unelmoin, että minusta tulee dokkarin tekijä. Se tuntui kiehtovalta tavalta katsoa maailmaa.” Jo ennen dokumenttielokuvien tekemistä Kivelä dokumentoi tuotantoeläinten elämää: hän kävi yhdessä muiden eläinoikeusaktivistien kanssa eläintiloilla ilman omistajien lupia ja kuvasi siellä tuotantoeläimiä ja heidän olojaan. ”Tajusin minkälainen voima kuvalla on myös yhteiskunnallisessa mielessä. Sitten tajusin, että elän juuri siinä hetkessä keskellä todella kiinnostavaa lukua yhteiskunnasta. Siksi halusin dokumentoida omaa liikettä ja sitä kamppailua, mitä eläinaktivistit käyvät.” Kamppailua riitti myös lain kanssa, ja myös tämä päätyi Kivelän Eläin­ oikeus juttu-dokumenttielokuvaan. ”Ehkä se ihan alkuhetki sille dokumenttielokuvaprojektille oli se, kun saimme ne syytteet.” Kun Kivelä ilmoittautui yhdessä toisen aktivistin kanssa omalla nimellään mediassa laajaa huomiota saaneiden ja yleisössä kauhua herättäneiden kuvien ottajaksi, hän sai syytteet julkisrauhan häirinnästä ja törkeästä kunnianloukkauksesta. Päätös astua julkisuuteen omalla nimellä ei ollut helppo, ja seuraukset olivat suuria, mutta Kivelä ei kadu. ”Kyllä se oli minusta oikea päätös sekä henkilökohtaisesti että poliittisesti, vaikka sen seuraukset oli aika hevit.” Vuodesta 2009 vuoteen 2013 jatkunut oikeusprosessi, jonka seurauksena Kivelän saamat syytteet hylättiin, kattoi merkittävän osan parikymppisen Kivelän elämästä. Siirtymä elokuvan pariin Siinä, missä aktivistien luvatta tuotantotiloilla tekemät kuvauskeikat ovat kiireisiä ja nopeita, tarjoaa dokumenttielokuvan tekeminen paremmin aikaa yksityiskohtiin keskittymiselle. ”Jos haluan tehdä elokuvaa, niin mun pitää haluta tehdä paras mahdollinen elokuva. Ei ole muuten järkeä lähteä sellaiseen prosessiin kuin monivuotinen dokkarielokuvan tekeminen. Siitä löytyi motiivi ja päämäärä, että tämä dokkari pitää tehdä, ja haluan, että siitä tulee niin hyvä, kun me vaan osataan tehdä.” Kivelän Eläinoikeujuttu-dokumenttielokuva käsittelee myös aktivismiin liittyvää kiirettä ja stressiä. Dokumentti myös kysyy, kuinka paljon yksilö voi antaa itsestään ja panostaa toimintaan. Ja näyttää, mitä tapahtuu, kun pystymisen raja ylittyy. Kivelä halusi tehdä näkyväksi aktivismiin liittyvän henkisen taakan. ”Minusta se näyttää aika raa’astikin mitä se on, kun et jaksa tai et kestä. Tai sen, että todellisuus, mitä vastaan kamppailet, on niin brutaali, että se musertaa alleen. Mielestäni oli tärkeää tarkastella aktivismia monipuolisesti ja tuoda esiin se valtavan intohimoinen ja merkityksellinen projekti, jonka äärellä olimme.” Elokuvaa vai aktivismia? Eläinoikeusjuttu muutti hieman Kivelän suhdetta aktivismiin. ”Koen, että olen tietyllä tavalla ajateltuna nyt vähemmän aktivisti kuin silloin ruohonjuuritasolla päivittäin toimiessani. Haluan yhä vaikuttaa maailmaan ja toimin, jotta yhteiskunta olisi erilainen, mutta se on vaan muodoltaan vähän erilaista.” Dokumentaristina Kivelä ei halua rajata käsittelemiään aiheita ainoastaan eläinoikeuksiin ja aktivismiin. Tällä hetkellä hän työstää PMSja PMDD-oireita käsittelevää dokumenttielokuvaa. PMDD, eli Premenstrual dysphoric disorder on PMS:n rajumpi muoto, jonka vaikeita psyykkisiä ja fyysisistä oireita ilmenee kuukautisten yhteydessä 5–10 prosentilla. ”Tämä peilaa myös sukupuolittuneessa lääketieteessä vallitsevaa historiallista vinoumaa. Se on eläinoikeuskysymysten ohella hirveän vähän tapetilla tässä yhteiskunnassa ja aiheut taa monille suurta kamppailua arjessa. Tämä on myös omakohtainen projekti, sillä kärsin itse pahoista hormonaalista oireista.” Kivelä sanoo, että yhteiskunnan pitäisi ottaa vakavasti muidenkin kuin miesten terveyteen liittyvät kysymykset. Lääketieteellisessä tutkimuksessa vakiona on kuitenkin edelleen mieskeho. ”Vaikka noin 19 prosenttia miehistä kokee erektiohäiriöitä elämänsä aikana, kun taas yli 90 prosenttia naisista kärsii joistakin PMS:n oireista, löydettiin eräässä tieteellisessä katsauksessa viisi kertaa enemmän tutkimuksia erektiö häiriöistä kuin PMS:stä. Naisia on myös jätetty – juuri hormonivaihteluihin vedoten – systemaattisesti pois lääketieteellisistä tutkimuksista. Diagnoosiviiveet ovat valtavia, ja esimerkiksi PMDD-diagnoosointiin menee keskimäärin 12 vuotta. Uuden tutkimuksen mukaan 34 prosenttia siitä kärsivistä potilaista on yrittänyt itsemurhaa. Nämä ovat tosi raakoja lukuja.” Dokumentti puhuttelee Kivelä haluaa puhutella ihmisiä ja siihen tarkoitukseen dokumentielokuvat ovat varsin hyvä työkalu. ”Suomalaiset katsovat oikeesti aika paljon dokkareita. Jos eivät elokuvateattereissa, niin Yle Areenasta ja telkkarista.” Tiedon jakamisen ohella elokuvat myös välittävät tunteita ja tuovat sen myötä ymmärrystä. ”Elokuva on tietyllä tavalla naiivi kerronnan muoto, mutta se puhuttelee. Dokumentissa voi käsitellä sellaisia kysymyksiä, mitkä voisivat olla aika kompleksisia vaikka luettuna tai uutisista seurattuna. Siinä on jotain sellaista suoruutta ja helposti lähestyttävyyttä, miksi siitä pidän. Tunteisiin kytkeytyvät kokemukset vaikuttavat usein monitasoisemmin kuin yksittäiset faktat – ja elokuva pystyy tavoittamaan juuri sen.” Tällä hetkellä Kivelä kokee dokumenttielokuvan tekemisen ohella erityisen inspiroivaksi sen, kuinka ”sairaan kyllästyneitä ihmiset ovat nyky menoon”. ”Minusta olemme hyvän muutoksen äärellä. Tuntuu, että elämme todella synkkää aikaa, mutta näkyvissä on myös monia valoisia asioita. Esimerkiksi nuorten aktivismi on lisääntynyt selvästi ja tuntuu, että muutoshalu on herännyt ja murtautunut valtavirtaan. Se on tosi inspiroivaa.”
• KESÄN ELOKUVATAPAHTUMIA KOONNUT TUOMAS RANTANEN 11.–15.6. SODANKYLÄN ELOKUVAJUHLAT Jo 40 kertaa järjestettävän festivaalin kansainvälisiä vieraita ovat esimerkiksi ohjaajat Chris Petit, Julien Temple, Léonor Serraille ja kreikkalaisen uuden aallon airut Athina Rachel Tsangari. Valitettavasti Margarethe von Trotta perui osallistumisensa, mutta hänen elokuvistaan tarjolla ovat muun muassa Hannah Arendt (2012) sekä saksalaisen terrorismin aikaa pöyhivät Katharina Blumin menetetty maine (1975) ja Sisarukset (1981). 17.–27.7. HUHTAMO INTERNATIONAL FILM FESTIVAL Viidettä ja oman ilmoituksensa mukaan ehkä viimeistä kertaa järjestävän festivaali näkyy Huhtamon ohella Huittisissa, Vampulassa, Punkalaitumella ja Suttilassa. Ohjelmistoon kuuluvat esimerkiksi Alex Garlandin Civil War (2024) Lynch-klassikko Mullholland Drive (2001) ja Otso Tiaisen dokumentti Shadowland (2024) 31.7.–10.8. ILOKUVAFESTIVAALI Mäntyharjulla, Sysmässä ja Joutsassa kymmenettä kertaa järjestettävän tapahtuman tyylitajuisessa ohjelmistossa nähdään mm. Ken Loachia, Alice Rohrwacheria ja Wim Wendersiä 20.–24.8.2025 TURKU ANIMATED FILM FESTIVAL Tuoreisiin lyhytanimaatioihin keskittyvä TAFF on perustettu edistämään animaatioelokuvakulttuuria sekä Suomessa että kansainvälisesti. 21.–24.8. BLUE SEA FILM FESTIVAL, RAUMA 32. kertaa järjestettävä tapahtuma satsaa tänä vuonna Satakuntaan viittaaviin elokuviin. Tällaisia ovat ainakin Lauri-Matti Parppein Jossain on valo joka ei sammu (2025), Paola Suhosen Keskiyön auringosta ikuisuuteen (2025) sekä Mari Rantasilan Levoton Tuhkimo (2024). 21.–24.8. OULUN MUSIIKKIVIDEOFESTIVAALI Vuonna 1994 perustetun tapahtuman tämän vuoden tarjonnassa muun muassa asetetaan dialogiin Erkki Kurenniemen ja Mika Taanilan musiikkivideot ja musiikilliset lyhytelokuvat. 22.–24.8. SAIMAA FILM FESTIVAL, IMATRA Aki Kaurismäen suojelijakseen haalinut festivaali on perustettu vuodesta 2004 pidetyn Mustan ja Valkoisen teatterifestivaalin kylkeen. Tuoreista elokuvista nähdään muun muassa ukrainalaisen Ihor Volochiin Ride the Line (2024), Tereza Kotykin Nebelkind – The End of Silence (2024) sekä Viron entisestä presidentistä Toomas Hendrik Ilveksestä kertova Jaan Tootsenin Rebel with a Bow Tie (2024). 22,–24.8. LAPINLAHDEN ELOKUVAJUHLAT, HELSINKI Lapinlahden mielisairaalan historiallisten rakennusten sisällä ja hienolla kivipihalla järjestettävässä tapahtumassa nähdään muun muassa Hirokazu Kore-edan Monster (2023), Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä (2002) ja kesäfestareilla muuallakin esillä oleva Virpi Suutarin Havumetsän lapset (2024). 22.–31.8. ESPOO CINÉ 36. kertaa järjestettävän festivaalin ohjelmistossa paneudutaan vähemmistöja representaatiokysymyksiin. Sen tärppielokuvia ovat esimerkiksi Andres Veielin dokumentti Leni Riefenstahlista (2024), Reid Davenportin eutanasiakysymyksen vammaispoliittisesta puolesta kertova Life After (2025), Bogdan Mure?anun Romanian tragikoomista historiaa luotaava The New Year that Never Came (2024) sekä Goya-palkintoja rohmunnut Marcel Barrenan El 47 (2024), jossa katalaaninkielinen luokkadraama, jossa bussikuski järjestää köyhään barrioon oman bussilinjan 25.–31.8. FORSSAN MYKKÄELOKUVAFESTIVAALIT Nyt teemana ovat Alfred Hitchcock ja englantilainen mykkäelokuva. Mestariohjaajan tuotannosta nähdään vuoden 1925 The Pleasure Garden (1925), Alamäkeen (1927) ja Kevytkenkäinen (1928). Yhtenä tapahtuman kohokohtana Ursus Factory säestää Arthur Robinsonin Ilmiantajan (1935). 29.–31.8. SENSOMMAR FILMFEST, REPOSAARI ”Hitauteen, inhimilliseen mittakaavaan, kestävyyteen sekä empaattiseen suunnitteluun” satsaava festivaali tarjoaa elokuvan ohella musiikkia ja teatteria. Tämän kesän ohjelmistossa nähdään muun muassa tuoreet Pirjo Honkasalon Orenda (2025), ja Luca Guadagninon Queer (2024) sekä klassikoista Mikko Niskasen Käpy selän alla (1966). Lisäksi Iiro Rantala säestää Sirkus Suosalon teltassa ? yygelillä Erkki Karun elokuvaa Nuori luotsi (1928). Käpy selän alla 1 Ohjelmisto kesäkuu – syyskuu 2025 Zhang Yimou Keltainen kirjasto Christopher Nolan Regina Linnanheimo Dogme 95 1 Ohjelmisto kesäkuu – syyskuu 2025 Zhang Yimou Keltainen kirjasto Christopher Nolan Regina Linnanheimo Dogme 95 1 Ohjelmisto kesäkuu – syyskuu 2025 Zhang Yimou Keltainen kirjasto Christopher Nolan Regina Linnanheimo Dogme 95 Maailman parhaat leffat Kino Reginassa koko kesän! Tutustu ohjelmistoon: kinoregina.fi ELOKUVATEATTEREISSA 13.6. Räväkkä t-paita vaikka kesän festareille tai tarra auton perään: pixels.com Stormy Clinics Feministit!
• 62 • 4–5 / 2025 ELOKUVAT KOONNUT TUOMAS RANTANEN Voiman TV-tärpit 12.7. Yle Teema / Yle Areenassa 10.8. asti: Pojat (Suomi 1962) Paavo Rintalan samannimiseen romaaniin pohjautuva Mikko Niskasen varhaiskypsä esikoiselokuva sodanajan oululaisesta poikaporukasta muistetaan yleensä siitä, että sen pääosassa huikean sisääntulon estradeille tekee 17-vuotias Vesa-Matti Loiri. Pojat on myös yksi niistä hyvin harvoista suomalaisista elokuvista, jossa käsitellään Lapin sotaan liittyvää kollektiivista kolmoistraumaa: se muistuttaa ongelmallisesta aseveljeydestä Natsi-Saksan kanssa, takinkäännöstä ja siitä, miten äkkinäinen puolenvaihto teki monista naisista ja lapsista syrjittyjä hylkiöitä. 25.7. Yle Teema / Yle Areena 12.7. alkaen: Corpo celeste (Italia 2011) Ohjaajana itseoppineen italialaisen Alice Rohrwacherin ensimmäinen pitkä elokuva kertoo 13-vuotiaan Martan (huikea Yle Vianello) näkökulmasta katolilaiseen hengellisyyteen piiloutuneista rakenteellisesta vallankäytöstä ja absurditeeteistä peilaten samalla tunnetarkasti aikuiseksi kasvamisen kokonaisvaltaista kokemusta. Yle Areenasta löytyy myös Heikki Kujanpään hieno lyhytdokumentti Alice Rohrwacher & Corpo celeste (2024). Netfl ix: Black Mirror, seitsemäs tuotantokausi (Britannia, 2025) Charlie Brookerin mediakriittisen dystopiasarjan uusissa jaksoissa muun muassa sukelletaan lähitulevaisuuden teknologian avulla 1990-luvun videopeliin ja paljon vanhemman klassikkoelokuvan sisään sekä esitellään pilvipalvelu, josta aivosairas voi ostaa uutta aivokapasiteettia sitä vastaan, että hänen puheeseensa samplataan mainoksia. Tämän kauden draamallisesti onnistuneimmassa jaksossa vanhalle miehelle ( Paul Giamatti) paljastuu vanhojen valokuvien sisään sukeltamisen kautta oman elämänsä suurin virhevalinta. Yle Areena 16.8. asti: Ryhmäteatteri (Suomi 2018) Vuonna 1967 perustettu Ryhmäteatteri on oman sukupolvensa teatteri-instituutio, joka edustaa yhä ansiokkaasti laitosmuotoisten teatteri-instituutioiden ryhmämuotoista haastajaa. Mika Kaurismäki teki Ryhmäteatterin 50-vuotisen taipaleen virstanpylvääksi dokumentin, jossa puhumaan pääsevät ryhmän keskeiset vaikuttajat ja tarjotaan kiinnostavaa kuvaa suomalaisen ilmapiirin kehityksestä teatteritaiteen ja vähän kunnianhimoisen televisioviihteen näkökulmasta. HBO: White Lotus, kolmas tuotantokausi (USA 2025) Mike Whiten varakkaiden amerikkalaisten elämäntavan onttoa tekopyhyyttä ja sen takana lymyävää luokka jakoa satirisoivan menestyssarjan kolmannella tuotantokaudella arkimaterialistinen pönötys törmäytetään buddhalaisen luopumisen hetkelliseen mahdollisuuteen. Tarinassa on valaistuksen hetkensä, vaikka sen jälleen yhdellä jaksolla tarpeettomasti kasvatettu pituus syö dramaturgista jännitettä ja leikkuu pöydällä pehmennetty trumpilaisen ihmis kuvan kritiikki jää turhankin lempeäksi. Wes Anderson: FOINIKIALAINEN JUONI Elokuvateattereissa nyt. Jo ensimmäisen kohtauksen viettelevät lavasteet, värit ja kuvarajaus heittävät katsojan sisälle Wes Andersonin jäljittelemättömään keinomaailmaan. Siinä asekaupalla ja keinottelulla rikastunut liikemies Zsa-zsa Korda ( Benicio del Toro) matkustaa 1950-luvun henkeen sisustetussa lentokoneessa, joka joutuu terrori-iskun kohteeksi. Ohjaajalle tyypillistä silmää hellivää surrealistista näkymää, hillitöntä tapahtumien virtaa, nokkelaa kuvan siirtoa ja välileikkauksia viljelevää tarinan kuljetusta on sen jälkeen tarjolla koko elokuvan verran. Vanhaan tapaan elokuva pursuaa myös Tom Hanksin, Mathieu Amalricin, Scarlett Johanssonin, Bill Murrayn, Willem Dafoen ja Benedict Cumberbatchin tapaisia nimekkäitä tähtiä, joiden ilmentämä hahmogalleria on pitelemätön. Koko spektaakkelia kannattelevaa roolia – nunnalupauksen tehnyttä ? ksua ja vahvaa Kordan tytärtä – esittää valovoimainen Mia Threapleton. Muilta osin korkealaatuisen elokuvan heikko lenkki on ylen mutkikas, mutta sisällöltään hämmentävän ontto juoni. Toisin kuin esimerkiksi amerikkalaista turvallisuuspatriotismia kritisoivassa Asteroid Cityssä (2023) ja omistautunutta laatujournalismia haikailevassa The French Dispatchissa (2020), Foinikialaisesta juonesta ei oikein etsimälläkään löydy satiirisia tai muitakaan merkityksellisiä koukkuja. TUOMAS RANTANEN Victor Kossakovsky: ARCHITECTON Elokuvateattereissa nyt. Venäläisen Victor Kossakovskyn Architectonin louhokset voisivat olla missä tahansa. Pointti on katsoa materiaa eikä pohtia alueen erityispiirteitä. Niin tärkeää kuin on ymmärtää kertakäyttöisen betonirakentamisen syntejä, katsottuaan puolitoista tuntia kiviä, betonia ja italialaisen arkkitehdin Michele De Lucchin työmiesten piinaavan hitaasti väsäämää kivikehää, mieleen tulee että taustoista olisi ollut hyvä tietää lisää. Mitä kaupunkeja, taloja, louhoksia ja raunioita elokuvassa on? Kossakovskyn ansioksi pitää lukea hänen tapansa kuvata kiveä kuin se olisi elävää. Kallion räjäyttäminen on brutaalia väkivaltaa. Jos mystisen taiteellinen Architecton ja yhdysvaltalaisen Brady Corbetin eeppinen The Brutalist (2024) yhdistettäisiin, synteesi olisi varma mestariteos. The Brutalist oli fasismia luodannut tosipohjaiselta näyttävä ? ktio, jonka upea arkkitehtuuri rinnastui päähenkilön natsi-Unkarissa alkaneista kärsimyksistä kummunneeseen pakkomielteeseen luoda jotain yhtä aikaa rankkaa ja kaunista. Architecton on dokumenttielokuva, jonka informatiivinen arvo on pieni, mutta joka sekin paljastaa ihmisen itsekkyyden ja hybriksen. The Brutalist + Architecton = selkeä kivisen historian ylistys. IIDA SIMES David Lynch: DYNAMIC:01 Ensi-ilta 18.7. David Lynch (1946–2025) julkaisi viimeisinä vuosinaan tukun kokeellisia taidevideoita. Vaikka Dynamic:01-kokoelman jokainen teos on muodoltaan erilainen, niitä yhdistää rujo äänimaailma ja tekijän jäljittelemätön estetiikan taju. Paikallaan kuvattujen portaiden ja huojuvien puiden takana ujeltava musiikki herättää eksistentiaalista pakokauhua. Samalla metodilla kotivideomainen veneretki muuttuu psykologiseksi painajaiseksi. Yhdessä jaksossa hän askartelee yli 23 minuuttia lampunjalkaa ilmeisesti osoittaakseen, että joskus on tärkeämpää katsoa sormea kuin mitä se osoittaa. Näitä teoksia voi pitää suttupaperiluonnoksina tai mestariteoksina sen mukaan, miten pitkälle on valmis osallistumaan Lynchin retkiin alitajunnan syvyyksiin ja luolan seinälle heijastuvien varjojen pariin. TUOMAS RANTANEN Lue lisää arvioita osoitteessa Peter Cattaneo: MINÄ JA PINGVIINI Elokuvateattereissa nyt. Argentiinan kuohuu 1970-luvulla. Sotilasjuntta syöksee presidentti Péronin vallasta ja ihmisiä katoaa kidutuskeskuksiin. Yhteiskuntarauha on romuna. Elämäkerrallisessa elokuvassa hienostokoulun opettaja Tom Michell (loistava Steve Coogan) kaipaa viinaa ja naisia, joten hän käväisee Buenos Airesista lomallaan meren rannalla Uruguayssa. Vakuuttaakseen kauniin naisen sänkyynsä Michell pesee öljytuhossa tahriintuneen pingviinin puhtaaksi. Naisen kanssa ei synny suhdetta, mutta pingviinin kanssa kyllä. Michellin työkaverit ja oppilaat ihastuvat välittömästi Juan Salvador -nimiseen pingviiniin. Lopulta Michell huomaa, ettei pärjää ilman ystäväänsä. Minä ja pingviini tavoittaa elämän olennaisuuksia: tunteitaan ei saa eikä edes voi paeta, ja kaikkien on oltava solidaarisia. Eläimet ovat sitä paitsi kiltimpiä kuin ihmiset – vai uskooko kukaan pingviinien olevan väkivaltainen poliittinen voima? (Tosin Yhdysvaltain presidentti Trump määräsi hiljattain pingviinialueille ”rangaistukseksi” kovat tuontitullit.) Elokuvan takana on jäyhien tunteiden tulkki, Housut pois! -mestariohjaaja Peter Cattaneo. IIDA SIMES
• HELSINKI PINTAA SYVEMMÄLTÄ Arkkitehtuurija designmuseon suositut arkkitehtuurikävelyt kesäkaudella 2025 Vallila, Itä-Pasila, Vuosaari, Ullanlinna & Eira, Lauttasaari, Töölö, Moderni Helsinki, Historiallinen Helsinki VALKEAKOSKI · 24.–27.7.202 24.–27.7.202 24.–27.7.2025 -50% Eläkeläiset 99€ * kaikki päivät *Alle 7-vuotiaat lapset ja yli 80-vuotiaat ilmaiseksi. Katso lisätiedot, sekä liitto-ja osastoalennukset: musarit.fi tyovaenmusiikkitapahtuma Hyödynnä liittoja osastoalennukset! Samae Koskinen Ismo alanko Robin Packalen Vesta Kake randelin 70 Olavi uusivirta PELLE MILJOONA 70 Ilta Pe Pe La La La Pe Pe Pe Nyrkkitappelu · Ilja Teppo · Aino & Hajonneet · Vilma jää VIITASEN PIIA · Roamin' Street Band · Lili & Luna KSR 70-v. juhlakonsertissa Dallapé-orkesteri 100v. solisteinaan Juha Hostikka ja Maria Lund Laulu ottaa kantaa · Ilmakitaransoiton sm-kisat lavatansseja · sukkalukko · Säilättäret · Protestikuoro 2025! Yhteislauluja · yhteiskunnallisia keskustelutilaisuuksia
• Pehmentää työelämän töyssyt Liity Palvelualojen ammattiliittoon pam.fi