PROPAGANDA • SURF ROCK • LYNCH Seidi Haarla vaatimaton ? lmitähti 1/2025 10.2.–23.3. TEEMA: ELOKUVA SUOMEN SUURIN KULTTUURILEHTI
tampere film festival 55 th 5.–9.3.2025 edition Tutustu ohjelmistoon ja osta liput: www.tamperefilmfestival.fi
RABBIT FILMS ESITTÄÄ ELOKUVAN UHMA ONA HUCZKOWSKI TINKA ANDERSSON JOONATAN PEKOLA SAMI SOWE KATI OUTINEN EMMI PARVIAINEN TUOMAS NILSSON JARKKO PAJUNEN SONJA KUITTINEN SAMULI NIITTYMÄKI TIMO TEERN KUVAUS KERTTU HAKKARAINEN F . S . C . LEIKKAUS MATTI NÄRÄNEN F . C . E . PUKUSUUNNITTELU MARIA SIRÉN MASKEERAUSSUUNNITTELU MINNA PILVINEN LAVASTUS SAARA JORO ÄÄNISUUNNITTELU JANNE LAINE MUSIIKKI LAU NAU TUOTTAJA TIINA PESONEN TUOTTAJA TIINA PESONEN TUOTTAJA LINJATUOTTAJA ASTA VIERTOLA LINJATUOTTAJA ASTA VIERTOLA LINJATUOTTAJA VASTAAVAT TUOTTAJAT MINNA HAAPKYLÄ OLLI SUOMINEN KÄSIKIRJOITUS REETA RUOTSALAINEN OHJAUS VISA KOISO-KANTTILA tampere film festival 55 th 5.–9.3.2025 edition Tutustu ohjelmistoon ja osta liput: www.tamperefilmfestival.fi
Tilaa nyt Diplo lahjaksi tai omaa tietämystä lisäämään! mondediplo.? /tilaa Kansainvälistä politiikkaa suomeksi SU OM EN ED ITIO Kestotilaus 34,90 € 39,90 € / vuosi 6 numeroa sis. digilehden
Tilaa nyt Diplo lahjaksi tai omaa tietämystä lisäämään! mondediplo.? /tilaa Kansainvälistä politiikkaa suomeksi SU OM EN ED ITIO Kestotilaus 34,90 € 39,90 € / vuosi 6 numeroa sis. digilehden Tilaa nyt Diplo lahjaksi tai omaa tietämystä lisäämään! mondediplo.? /tilaa Kansainvälistä politiikkaa suomeksi SU OM EN ED IT IO Kestotilaus 34,90 € 39,90 € / vuosi 6 numeroa sis. digilehden ARKI RATKAISEE SAMELI SIVONEN 33, Käpylä arkkitehti SAFA, kestävän kaupunkisuunnittelun asiantuntija HANNA HANNUS 36, Alppiharju filosofian maisteri, viestintäpäällikkö OTSO KIVEKÄS 45, Kumpula toimitusjohtaja, kaupunginvaltuutettu MATTI LEHTO 35, Kallio VTM, lead copywriter KAI OVASKAINEN 66, Käpylä Käpylä-Seuran pj., viestinnän vanh. asiantuntija (eläkk.) Ennakkoäänestys Suomessa 2.–8.4.2025 Förhandsröstning i Finland den 2 april–8 april 2025 Kuntavaalit Kommunalvalet 13.4.2025 Mainoksen maksaja: kuvan ehdokkaat FATIM DIARRA 38, Munkkiniemi kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ANNA LAINE 57, Pitäjänmäki filosofian maisteri, ict-asiantuntija SAANA ROSSI 32, Lauttasaari arkkitehti, tutkija OONA FOSTER 28, Länsi-Herttoniemi tasa-arvon asiantuntija, FM TUOMAS RANTANEN 59, Roihuvuori kustantaja, toimittaja, kaupunginvaltuutettu MYYRI SYSIVESI 38, Pikku-Huopalahti tutkimussukeltaja, biologi (FM) IIRIS SUOMELA 30, Kallio edunvalvonnan päällikkö MINNA MUSTAPÄÄ 33, Lassila pienyrittäjä ja opiskelija (käyt. filosofia; yhteiskuntafilosofiasuuntaus) FRANS HORNEMAN 30, Lauttasaari johtava psykologi AUNI-MARJA VILAVAARA 73, Lauttasaari juristi, FM, ratkaisukeskeinen valmentaja AMANDA PASANEN 30, Käpylä ympäristöasiantuntija, valtuustoryhmän puheenjohtaja SINI KAARTINEN 37, Vallila yhdenvertaisuusasiantuntija, kulttuurituottaja TOUKO APAJALAHTI 42, Itäkeskus diplomi-insinööri, koulutuspolitiikan päällikkö SUSANNA AIROLA 58, Pakila johtava sosiaalityöntekijä, VTM, TM OUTI ALANKOKAHILUOTO 58, Herttoniemi kirjallisuuden tohtori, kaupunginvaltuutettu TOUKO NIINIMÄKI 34, Keski-Pasila tasa-arvoja yhdenvertaisuusasiantuntija, sosionomi (YAMK) KATRI MYLLYKOSKI 61, Herttoniemenranta laatukoordinaattori, yhteiskuntatieteiden maisteri Vihreitä ehdokkaita Helsingin kaupunginvaltuustoon MARENA KUKKONEN 50, Töölö psykoterapeutti, sairaanhoitaja (YAMK), Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö HANNU TUOMINEN 70, Malminkartano opettaja, eläkeläinen, tietokirjailija
Kampanjointia alustojen armoilla Max Malka Elokuvaja tvtuottaja 1. MITÄ SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ TYÖN ALLA? Kehittelyssä on oltava monta projektia yhtä aikaa, koska fiktiosarjojen ja -elokuvien kirjoittaminen ja rahoittaminen on hidasta, työlästä ja epävarmaa työtä. Työn alla on muun muassa tuttujen sarjojen jatkokausia, uusia elo kuvia, komediaa, mysteeriä, toimintaa ja ihmissuhdetarinoita. Niitä yhdistävät taitavat tekijät, kunnianhimoiset tavoitteet ja rakkaus viihdyttäviä ja merkityksellisiä tarinoita kohtaan. 2. MINKÄ YHDEN ASIAN KORJAISIT TVJA ELOKUVA-ALALLA – JOS SAISIT KORJATA VAIN YHDEN? Ehkä tässä hetkessä valitsisin sen, että paremmin tunnistettaisiin alan potentiaali teollisuutena, työllistäjänä ja jopa suomalaisen identiteetin kulmakivenä. Jos se tunnistettaisiin, siihen sijoitettaisiin enemmän resursseja valtion tasolla. Rahoitusinstrumentit ja -tahot kuten AV-alan tuotantokannustin, Suomen elokuvasäätiö ja AVEK ovat kaikki keskeisiä alan kasvun kannalta. Fakta on, että jokainen ”tukisumma” maksaa itsensä takaisin melkein kaksinkertaisesti ennen kuin sarjat ja elokuvat edes päätyvät yleisön eteen. Ilman niitä Suomen kokoinen markkina (ja osaaminen) ei kehity. 3. MITÄ ELOKUVAA TAI SARJAA SUOSITTELISIT JUURI NYT? Suosittelen ylipäätään elokuvissa käyntiä, koska tarjonta on laajaa ja jokaiselle löytyy jotain! Oma lempiteatterini tällä hetkellä on Gilda: kiva ympäristö vaikuttaa koko katsomiskokemukseen. Televisiopuolelta itse ajattelin katsoa seuraavaksi Mo-nimisen sarjan uuden kauden Netflixistä, koska pidin kovasti sen ensimmäisestä kaudesta. Sitten tietenkin on suositeltava meidän omaa uusinta sarjaa nimeltä Kurjen kirous, jota tähdittävät Kari Ketonen ja Antti Holma. Se tulee 28. helmikuuta alkaen Neloselta/Ruudusta. KAISU TERVONEN KOLME NOPEAA TEKSTI VENLA VÄLIKANGAS Sosiaalinen media on tärkeä paikka vaalikampanjoinnille, mutta onko siellä mainostaminen saavutettavaa kaikille? V OIMA teki tammi kuussa kyselyn kuntaja aluevaaliehdokkaille sekä kampanjatyöntekijöille mainonnasta sosiaalisessa mediassa ja siitä, kuinka helppoa ja saavutettavaa mainonnan hankkiminen on ehdokkaille. Markkinaa hallitsee suurilta osin yhdysvaltalainen Meta, jonka alustoja ovat muun muassa Instagram ja Facebook. Moni vastaaja ilmoitti olevansa tyytymätön siihen, miten mainonta oli sujunut. Useat vastasivat mainostyökalujen olevan sekavia tai että eivät löytäneet niitä. Mainontaa pidettiin myös kalliina ja sen kohdentamista vaikeana. Toisaalta monella oli myös esimerkiksi työn kautta kokemusta mainostamisesta sosiaalisessa mediassa, mistä oli apua myös kampanjoinnissa. Hanna Laine (sd.) on toiminut Kangasalan valtuustossa vuodesta 2001, mistä viimeiset kaksi kautta puheenjohtajana. Hän on myös Pirkanmaan aluevaltuuston jäsen. Laine kertoo mainostamisen Facebookissa sujuneen ongelmitta muutamien vaalien ajan. Vuonna 2019 eduskuntavaalien jälkeen mainonta kuitenkin estettiin epäselväksi jääneestä syystä. Laine epäilee, että häneen kohdistunut verkkohäirintä oli ainakin osasyyllinen estoon. Hänen Facebooksivuillaan päivityksiä kommentoi henkilö, joka kirjoituksissaan väitti vihervasemmistolaisen perhekäsityksen madaltavan kynnystä lasten hyväksikäyttöön ja heitteillejättöön. Aluksi Laine piilotti kommentit, mutta lopulta poisti ne saatuaan Facebookilta viestin siitä, että hänen sivuillaan on sääntöjen vastaista sisältöä. ”Kommentit poistettuani mainonta sai jatkua. Mutta sitten vaalien jälkeen markkinointi estettiin.” Laine yritti selvittää syytä Metalta. ”Sain vastaukseksi, ettei heidän ei tarvitse perustella estoa, joka on henkilökohtainen ja elinikäinen.” Tällaisen eston saanut ei voi ostaa myöskään esimerkiksi yritysmainontaa Metan alustoilla. Laine oli tapauksen jälkeen yhteydessä SDP:n puoluetoimistoon. Hän sai kuulla, että vastaavaa mainonnan estämistä on tapahtunut muillekin ehdokkaille. Laine kuvaa perustelematonta mainonnan estämistä epäreiluksi. Erityisesti Facebook olisi hyvä alusta oikean kohderyhmän tavoittamiseen. ”POLIITTINEN MAINONTA menee sinne, missä kohdeyleisö on”, Helsingin yliopiston viestinnän dosentti Janne Matikainen toteaa. Sosiaalisen median rooli on vaalimainonnassa keskeinen, ja se on ehdokkaille hyvä ja edullinen väylä hankkia näkyvyyttä, hän sanoo. Sosiaalisen median alustat ja työkalut ovat saavutettavia erityisesti nuorille ehdokkaille, jotka ovat tottuneet käyttämään digitaalisia työkaluja. Tämä nähtiin muun muassa viime eduskuntavaalien aikoihin, kun moni nuori ehdokas hyödynsi kampanjassaan tehokkaasti esimerkiksi TikTokia, YouTubea ja Instagramia, Matikainen sanoo. ”Eihän tuo ainakaan kovin reilulta kuulosta”, arvioi Matikainen Hanna Laineen sosiaalisen median mainonnan estämistä ja sanoo, että Metan tapa luokitella sisältöjä sääntöjen vastaisiksi ja poistaa niitä vaikuttaa sattumanvaraiselta. Taustalla saattaa Matikaisen mukaan vaikuttaa se, tekevätkö käyttäjät ilmoituksia Metalle asiattomista sisällöistä. Metan alustoilla poliittista mainontaa varten täytyy erikseen tunnistautua. ”Toisaalta raja on aika häilyvä sen suhteen, minkä katsotaan olevan poliittista markkinointia ja minkä yhteiskunnallista keskustelua”, Matikainen sanoo. Kuvituskuva
1 / 2025 • 9 Karstein Volle Oikaisu Voiman numeron 9/24 jutusta ”Okkultismin äärellä” saattoi saada käsityksen, että ylöjärveläismies olisi tuomittu mainituista rikoksista. Näin ei ole. Poliisi selvitteli miehen osuutta puoluetoimistojen valepommeihin sekä mahdolliseen rituaalimurhan valmisteluun. VIERASKYNÄ Tapporahaa Afganistanissa Varallisuuden haitallinen keskittyminen tulee pysäyttää L ATVIASTA TOIMIVAN The Insider -verkkolehden ja saksalaisen Der Spiegel -lehden tutkivat toimittajat paljastivat tammikuussa, että Venäjä maksoi vuosien ajan afganistanilaisille taistelijoille korvauksia Yhdysvaltain ja sen liittolaisten tapetuista sotilaista. Operaation olemassaoloa oli jo pidempään pidetty todennäköisenä, mutta nyt saadut todisteet ovat ensimmäiset lajissaan. Venäläisoperaatio, joka keskittyi aluksi muun muassa afganistanilaisten taistelijoiden aseistamiseen, päätyi afganistanilaisen turvallisuusvirasto NDS:n entinen työntekijän mukaan lopulta maksamaan keskimäärin 200 000 dollarin palkkioita tapetuista Yhdysvaltain johtaman liittouman sotilaista. Operaatiota johtanut Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU rahoitti ja organisoi toimintaa kulissina toimineen jalokivikaupan kautta. Toimittajien tiedot perustuvat muun muassa afganistanilaisten ja alueella toimineiden tiedusteluvirkailijoiden todistuksiin ja lukuisiin asiakirjoihin. CIA-lähteen mukaan Venäjän tavoitteena on ollut horjuttaa ja hävittää Yhdysvaltain jalansijaa KeskiAasiassa ja ajaa maa ulos Afganistanista. Historiallista ironiaa löytyy siitä, että vuosina 1979–92 Yhdysvallat varusti ja koulutti Neuvostoliittoa vastaan sotineita afganistanilaisia taistelijoita. Näiden joukossa oli myös Osama bin Laden. NDS:n entisen virkailijan arvion mukaan Venäjä olisi maksanut Talibanille yhteensä noin 30 miljoonaa dollaria tapetuista länsiliittouman sotilaista. Yhdysvaltojen puolestaan arvioidaan 1980-luvulla käyttäneen jopa neljä miljardia dollaria omaan sijaissotaansa Afganistanissa. TEKSTI SAARA HIETANEN TEKSTI JARI TAMMINEN Venäjän Yhdysvaltoja vastaan käymästä sijaissodasta saatiin näyttöä. V ARALLISUUS KESKITTYY ennennäkemättömällä vauhdilla. Alkuvuodesta 2024 kehitysjärjestö Oxfam uutisoi maailman viiden rikkaimman miehen kaksinkertaistaneen omaisuutensa arvon vuodesta 2020, kun samaan aikaan viisi miljardia ihmistä oli köyhtynyt entisestään. Vuonna 2024 vauhti vain kiihtyi: tuoreen Oxfamin raportin mukaan miljardöörien omaisuus kasvoi vuonna 2024 kolme kertaa edellisvuotta nopeammin. Varallisuuden voimakas keskittyminen on johtanut myös vallan epäterveeseen keskittymiseen. Tämä on tullut erityisen selväksi Yhdysvaltojen viimeaikaista kehitystä seuratessa. Maailman rikkain mies Elon Musk paitsi käyttää presidentin luottomiehenä merkittävää valtaa kotimaassaan pyrkii myös aktiivisesti vaikuttamaan muiden valtioiden vaaleihin ja politiikkaan. X-alustan omistajana Muskilla on siihen myös poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet. Ei liene liioittelua sanoa, että varallisuuden ja sitä myötä vallan keskittymisestä harvoille on jo muodostunut kasvava uhka demokraattisille järjestelmille. TILANTEESEEN EI OLE päädytty sattumalta, vaan se on pitkään vallinneen omaisuustuloja suosivan veropolitiikan seurausta. Pääomatuloja verotetaan valtaosassa maita ansiotuloja kevyemmin. Tätäkin isompi ongelma on se, että nykyisissä realisoituneiden tulojen verotukseen keskittyvissä verojärjestelmissä isoa osaa omaisuuden vuotuisista tuotoista ei katsota lainkaan omistajan tuloksi eikä niistä siten peritä lainkaan pääomatuloveroa. Esimerkiksi holdingyhtiöön ohjatuista tuloista maksetaan veroa vasta siinä vaiheessa, kun varoja nostetaan yhtiöstä. Vastaavasti sijoitusomaisuuden arvonnousut verotetaan vasta silloin, kun omaisuudesta luovutaan. Kaikista varakkaimpien kohdalla tämä tarkoittaa, että valtaosa heidän omaisuutensa vuotuisesta kasvusta jää henkilöverotuksen ulkopuolelle. Usein kyse ei myöskään ole vain siitä, että verotus lykkääntyy, vaan tulot voivat jäädä omistajan verotuksessa kokonaan verottamatta. Näin käy esimerkiksi tilanteissa, joissa tuloja ei nosteta holding yhtiöstä koko elinaikana vaan varallisuus jätetään perintönä jälkipolville. Oxfamin mukaan peräti 69 prosenttia miljardöörien varallisuudesta EU-alueella on perittyä. Nykyisten verojärjestelmien voidaan perustellusti katsoa epäonnistuneen kaikista varakkaimpien verotuksessa. HYVÄ UUTINEN ON , että ongelmaan on mahdollista puuttua verojärjestelmiä korjaamalla. Viimeisen vuoden aikana tarve löytää uusia kansainvälisiä ratkaisuja ultravarakkaiden verottamiseksi on myös noussut ihan uudella tavalla poliittiseen keskusteluun. G20puheenjohtajamaana toiminut Brasilia on puskenut ultravarakkaiden minimiveroa niin OECD:n kuin YK:nkin agendalle, ja juuri käynnistyneissä YK:n veroneuvotteluissa ultravarakkaiden verovälttelyyn puuttuminen ja tehokkaasta verotuksesta varmistuminen on nostettu prioriteettiteemojen joukkoon. Ensimmäinen tilaisuus laittaa rattaat pyörimään on avautunut jo 2.–6. helmikuuta, kun YK:n jäsenmaat kokoontuvat New Yorkiin verosopimusneuvottelut käynnistävään kokoukseen. Siellä maiden on mahdollista päättää, että ultravarakkaiden tehokkaasta verotuksesta ryhdytään neuvottelemaan jo tämän vuoden aikana. Tämän jutun ilmestyessä historiallinen ensiaskel varallisuuden haitallisen kasautumisen pysäyttämiseksi on siis hyvässä lykyssä jo otettu. Kirjoittaja on kansalaisjärjestö Finnwatchin veroasiantuntija. Finnwatch tutkii yritys toiminnan globaaleja vaikutuksia. TARVE LÖYTÄÄ UUSIA KANSAINVÄLISIÄ RATKAISUJA ULTRAVARAKKAIDEN VEROTTAMISEKSI ON MYÖS NOUSSUT IHAN UUDELLA TAVALLA KESKUSTELUUN.
10 • 1 / 2025 Käsikirjoittaja-ohjaaja Samppa Batal toi indie-elokuvalle kriitikoiden kehuja ja paikan Jussi-gaalassa. TEKSTI MITJA JAKONEN KUVA VILPPU RANTANEN S AMPPA BATAL (s. 1990) halusi alkujaan näyttelijäksi. Koska näyttelijälle ei ollut keikkoja tarjolla, elokuva oli kirjoitettava itse. Käsikirjoitustoveriksi alkoi Krista Hannula, toinen näyttelijäksi haikaileva tekijä. ”Pian tajusimme että emmehän me tunne ketään ohjaajia”, Batal kertoo. Prosessista syntyi Äpärä (2016). Hannula näytteli, Batal ohjasi. Äpärä sai vuonna 2016 elokuvateatterilevityksen. Se oli 2010-luvulla iso juttu itsenäiselle eli suurten tuotantoyhtiöiden ulkopuolella tehdylle pienen budjetin elokuvalle. Nyt useita elokuva teatterilevityksen saaneita elokuvia ohjannut Batal myöntää, että esikoisen kohdalla tekemisessä oli nuoruuden uhmaa. Itseoppinut tekijä ei kaivannut tutkintopapereita tekemisen tueksi. ”Me haluttiin vaan tehdä se elokuva eikä mietitty mitään kouluasioita.” Kun Äpärä oli tulossa elokuvateattereihin, Batal haki kuitenkin opiskelemaan elokuvaohjaamista. Pääsykoehaastattelussa häneltä kysyttiin, miksi hän hakee opiskelemaan, kun elokuvaura näytti jo olevan hyvässä vauhdissa. ”En varsinaisesti itsekään tiedä”, Batal kertoo pienen naurun saattelemana vastanneensa. Nyt hän täsmentää, ettei ole ikinä ollut innokas koulunkävijä. Oppiminen on kiinnostanut pikemminkin konkreettisen tekemisen kautta. Äpärä sai jakautuneen vastaanoton. Toisilta kriitikoilta tähtiä ropisi neljä, toisilta vain yksi. ”Yksi vuoden parhaista” Batalille elokuvien tekeminen on kokonaisvaltaista ja käsittää monet elämän osa-alueet. Hän viettää suuren osan ajastaan työnsä parissa ja tienaa elokuvaja tv-alalta myös elantonsa. Viimeksi hänet nähtiin näyttelijänä Ylen hittisarjassa Queen of Fucking Every thing. Batal kertoo ”hengittävänsä elokuvasta”. Äpärän jälkeen hän on tehnyt kolme lyhytelokuvaa ja kolme pitkää elokuvaa: Äiti (2019), Aikamies (2022) ja Omenavarkaat (2024). ”Monesti kuulee sanottavan, että ihminen ei ole sama kuin työnsä. Samalla kuitenkin työ on se asia, jonka kerromme, kun esittelemme itsemme. Ja työ on myös se asia, mikä meissä kiinnostaa muita: se, mitä kukin tekee – oli se sitten joku työ tai projekti”, Batal sanoo. ”Ei se tyydytä samalla tavalla, jos esittelen itseni esimerkiksi, että ’moi, mä oon Samppa ja rakennan taloa itselleni’”, hän pohtii ja huomauttaa, ettei oikeasti ole rakentamassa taloa. Mainetta hän on sen sijaan jo rakentanut. Hänen viimeisin teoksensa, marraskuussa ensi-iltansa saanut Omenavarkaat sai varsin lämpimän vastaanoton. Sitä tituleerattiin Helsingin Sanomien arviossa ”yhdeksi vuoden parhaista kotimaisista”. Se on kova kehu ohjaajalle, joka teki elokuvansa ilman Suomen Elokuvasäätiön tukea ja joka on opetellut tarvittavat taidot itse – joskus kantapään kautta. ”Kun teimme Äpärää, uhosin koko työryhmälle, että saadaan tää elokuva teattereihin. Vaikka en edes tiennyt, että on sellainen asia kuin elokuvalevittäjä”, Batal sanoo. Oikea levittäjä kuitenkin löytyi Black Lion Picturesista. Batal ajattelee levittäjän nähneen nuorissa elokuvantekijöissä suuren tekemisen palon ja sijoittaneen tekijään. Tuotantotiimin ohjaaja Batal on tuottanut valtaosan teoksistaan itse ja on konkreettisesti mukana elokuvanteon eri vaiheissa. Vaikka Batal itse ei asiasta mainitse, hänen tiedetään myös kuvanneen Omenavarkaatelokuvansa. Elokuvan tekeminen rakentuu kuitenkin yhteisön ja työryhmän varaan, Batal sanoo. Se on käytännössä mahdotonta ilman ammattimaista yhteistyötä. Jokaisessa työvaiheessa on aina mukana useampia ihmisiä, ja esimerkiksi leikkaaminen, värimäärittely ja äänityö ovat nekin lopputuloksen kannalta kriittisiä vaiheita. Keskeisiä tekijöitä ovat tietenkin myös näyttelijät. Jo käsikirjoitusta työstäessään Batal ajattelee usein sitä, kenet haluaa rooleihin. ”Tee se itse -ajatusta tukee hyvässä ja pahassa se, että elokuvat tuntuvat usein henkilöityvän ohjaajaan”, Batal sanoo. Hän muistuttaa, että elokuva-alalla idea saattaa kuitenkin yhtä hyvin lähteä käsikirjoittajalta ja tuottajalta. Batalkin on kirjoittanut kaksi ensimmäistä elokuvaansa yhdessä Krista Hannulan kanssa. Batalin mielestä ohjaajan tehtävä on kuitenkin pitää huolta siitä, että tuotantotiimin eri Tee se itse -ohjaaja
osat tekevät samaa elokuvaa. Niin kokonaisuudesta tulee toimiva. Samalla elokuvien henkilöityminen ohjaajaan on tavallaan ihan ymmärrettävää, Batal sanoo. ”Monesti leffat, jotka osuvat kovimmin katsojaan, ovat sellaisia, joissa ohjaajalla on ollut selkeä visio siitä, mitä halutaan näyttää.” ”Mutta se toimii vähän molempiin suuntiin, toisaalta ohjaajan visio voi myös ärsyttää.” Ensimmäinen apuraha Alan sisällä suhtautuminen omaehtoiseen tekemiseen ei ole aina ollut yksin myönteistä. Kaikki elokuva-alan toimijat eivät ottaneet alalle lampsinutta uutta tekijää Batalin mukaan erityisen lämpimästi vastaan. Yhdelle työryhmän jäsenelle ihmeteltiin aikanaan, että luulevatko he tosiaan, että joku haluaisi nähdä heidän elokuvansa. ”Kyllä se vastaanotto oli vähän erikoinen. Kun on sittemmin tutustunut kollegoihin alalla, niin on saanut kuulla, että osan suhtautuminen oli aikanaan vähän sellaista ’mitä tämä on’ -osastoa”, Batal sanoo. ”Eikä me edes tajuttu, että olisimme tekemässä jotain väärin tai että emme olisi tervetulleita alalle. Ajateltiin lähinnä sitä, että jos me nyt voidaan tehdä elokuva, niin miksi ei tehtäisi.” Ehkä suomalaista elokuvantekoa vaivaa sääntöuskovaisuus, Batal pohtii. Hän ihmettelee tällaista asennetta ja esimerkiksi sellaisia näkemyksiä, että päästäkseen tekemään pitkää elokuvaa, pitäisi ensin tehdä lyhytelokuvia. Riippumaton tekijä on viime vuosina lähentynyt virallisia elokuvainstituutioita. Batal haki keväällä 2023 Elokuvasäätiöltä käsikirjoitusapurahaa ja myös sai sen. Apuraha mahdollisti parin kuukauden työskentelyn uuden käsikirjoituksen parissa. Apurahan saaminen ei ole mitenkään itsestäänselvää, sillä arviointiprosessissa ei Batalin mukaan aina paina pelkästään hakemuksen laatu. Elokuvasäätiö hakee keskenään erilaisia projekteja. Samantyyppisiä elokuvia ei välttämättä ole mahdollista rahoittaa samalla rahoituskierroksella. Ja vaikka tukea sattuu saamaan, se ei pelasta kaupallisuuden paineilta. ”Onhan se monitahoinen juttu. Toisaalta on hyvä, että tehdään elokuvia, joita käydään katsomassa. Se jeesaa muun muassa elokuvateatteriyrittäjiä, jollainhan heidänkin täytyy elää.” Vaikka Batal ei tahdo tehdä puhtaasti kaupallisia valintoja, myös raha ohjaa tekemistä. ”Kyllä mä olen ihan helvetin paineissa koko ajan. Olisin varmaan tehnyt tosi erilaisia valintoja, jos taloudellisia paineita ei olisi lainkaan.” ”Toivottavasti ei kuitenkaan koskaan käy niin, että joidenkin taloudellisten syiden takia pelkään tehdä, mitä haluan.” Kohti palkintogaalaa Jokaisen elokuvan tekoprosessi on Batalilla ollut erilainen. Elokuvan muoto ja ajatus syntyvät käsi kädessä. Esimerkiksi Omenavarkaiden tapauk sessa elokuvan idea syntyi erään railakkaan illan jälkeisenä aamuyönä. Batal lähti itse kotiin, kun viimeiset juhlijat jäivät vielä puistoon istumaan. Silloin heräsi tunne, josta täytyi tehdä elokuva. Tunne oli pystyttävä kommunikoimaan oikein niin tekstin kuin tunnelman tasolla. ”Halusin muistuttaa itseäni ja katsojia sellaisesta tunteesta, että elämä jatkuu.” Tammikuun lopussa Omenavarkaat sai kuusi Jussi-ehdokkuutta, niiden joukossa parhaan elokuvan, käsikirjoituksen ja ohjauksen ehdokkuudet. Vaikka Batal on nykyään kriitikoidenkin arvostama elokuvantekijä, tunnustus palkintogaaloissa edes ehdokkuuksien muodossa ei ole itsestäänselvyys. Ei se toisaalta ole täysin mahdotontakaan, kuten Omenavarkaat todistaa. Jo Batalin toinen pitkä elokuva Äiti toi ehdokkuuden pääosanäyttelijä Jaana Saariselle. ”Vaikka ei saisi odottaa yhtään mitään, kyllä mä toivon Omenavarkaiden työryhmän jäsenille alan tunnustusta heidän tekemästään työstä. Kerran Jussien esivalintaraadissa työskennelleenä tiedän, että mitä vaan voi ta pahtua”, Batal sanoo. Jussiehdokkuudet julistettiin vasta haastattelun jälkeen. Seuraavaksi Batalilla työn alla oleva elokuva Isä ja poika on puolestaan pidemmän ajatusprosessin tulos. Se kertoo henkilökohtaisemmasta teemasta, isättömyyden kokemuksesta. ”Haaveilin lapsena tekeväni elokuvan, jossa minä ja Harrison Ford esitettäisiin isää ja poikaa. Olisimme salaisia agentteja ja kohtaisimme jonkun tehtävän parissa. Tutustuin Omena varkaiden aikaan näyttelijöihin Mikko ja Akseli Koukiin, jotka ovat siis oikeasti isä ja poika. Tajusin, että jos saan heidät tähän, koko juttu käy järkeen”, Batal sanoo. Ohjaaja hakee tulevalle elokuvalleen lisärahoitusta, mutta hän ei ole luopumassa riippumattomasta tekemisestä. Haastattelu kääntyy kohti loppua, ja ohjaaja väläyttää suunnitelmiaan tehdä tulevaisuudessa täysin indie-tyyliin elokuvan ”niinkin helposta aiheesta kuin mielenterveysongelmat”. Jotain uhmaa Batalin tekemisessä vaikuttaa edelleen olevan – kriitikoiden tähdistä, Jussi-ehdokkuuksista ja Elokuvasäätiön apurahasta huolimatta. JOS ME NYT VOIDAAN TEHDÄ ELOKUVA, NIIN MIKSI EI TEHTÄISI. I HMISKUNTA ON AINA rakastanut suurten kuvien katselemista. Ikuistetuksi on tullut heimolle tärkeitä asioita, kuten komeita eläimiä ja yhteisiä ponnisteluja keihäitä heilutellen. Joskus kalliomaalaukset ovat abstraktia ja mystistä muinaistaidetta. Suomessa kampakeraamisia kalliomaalauksia löysivät ensimmäiseksi säveltäjä Jean Sibelius ja taidemaalari Oscar Parviainen vuonna 1911 Kirkkonummen Vitträskistä. Niiden verkkomaisilla kuvioilla on maaginen yhteys Norjan Altaan, jossa pyyntiveikot piirtelivät samaan tyyliin. Nelisentuhatta vuotta Suomen ja Altan maalausten syntyä myöhemmin kreikkalaisfi losofi Platon (520 eaa) esitti Valtio-teksteissään (kreikaksi Politeia) vertauksen tiedon ja ymmärryksen rajallisuudesta. Platon kertoi, miten syntymästä asti luolaan kahlitut vangit tulkitsevat seinillä liikkuvien varjojen olevan paljon enemmän kuin vain heijastus todellisuudesta. Vankien näkökulmasta liikkuvat ja puhuvat varjot olivat todellisuus, eikä muuta ollut. PLATONIN LUOLAVERTAUKSESTA ei ollut humahtava kuin 2 525 vuotta, kun ilmestyi Voiman numero 10/2005. Siinä pohdittiin valkokankalle heijastettua, sangen elävältä vaikuttavaa valon ja varjon leikkiä, elokuvaa. Timo Forss haastatteli elokuvaohjaaja Aki Kaurismäkeä otsikon ” Väsynyt susi” alla. Taiteilijalla on suuri vastuu, Kaurismäki pohti, koska ”taiteilija yrittää tuputtaa näkemyksiään laajempaa kulutukseen”. Taiteilija ei saa myöskään olla ”viihdeteollisuuden juoksupoika”, vaikkei viihde ollut Kaurismäestä pelkästään huono juttu. ”Viihdehän on mainio asia, eikä täällä pirukaan kestäisi ilman. Kauneimmillaan viihde ja taide kohtaavat kuten Chaplinilla ja Buster Keatonilla tai Ohukaisella ja Paksukaisella.” Kaurismäki ei kuitenkaan halunnut keskustella elokuvasta vaan politiikasta. ”Tuntuu siltä, että USA:n virallisen politiikan mukaan ulkomaalaiset, paitsi ehkä valkoiset liittolaisvaltioiden kansalaiset, eivät ole ihmisiä lainkaan. Näillä ei ole tunteita eikä perheitä, ei iloa, surua eikä mitään muutakaan. Kaikki on vaan potentiaalista uhkaa, jos ei hengelle, ainakin taloudelle ja nimenomaan sille.” KAURISMÄELLÄ EI OLLUT koko päivää aikaa jutella Forssin kanssa, sillä hän oli menossa asianajaja Matti Wuoren hautajaisiin. Ei ollut kulunut pitkää aikaa siitä, kun Wuori oli tehnyt cameoroolin Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa. Kaipuu oli syvää. ”50 prosenttia Suomen älymystöstä lähti Wuoren kuoltua kerralla ja se toinenkin 50 prosenttia on pelkkä oletus. Taistelevasta humanismista katosi 80 prosenttia, puhumattakaan anarkiasta, joka loppui täysin. Matti oli hyvä esimerkki siitä, että yksilö voi vaikuttaa paljon. Kun näin hänet viimeksi, EU oli palkannut hänet sananvapauden vaalijaksi, vastuu alueenaan maailma.” Kaurismäellä oli koti Karkkilassa – ja muuallakin: ”Suomen kieli on vähäisen ajatteluni koti. Ei kai ihminen ole olemassa ilman kieltä. Olin joskus nuorena Ruotsissa tiskaamassa. Neljän kuukauden jälkeen huomasin ajattelevani ruotsiksi. Irtisanouduin välittömästi ja juoksin laivaan.” TEKSTI IIDA SIMES Ensimmäinen Voimalehti ilmestyi marras kuussa 1999. Sarja pa laa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsi tellyt parin vuosi kymmenen aikana. VALON JA VARJON LEIKKIÄ
12 • 1 / 2025 Viihde x propaganda = profit MAALLA, MERELLÄ, ILMASSA ”Parasta sotapornoa sitten Vanhan testamentin.” ”Kynä on miekkaa mahtavampi, mutta lopulta tykki voittaa.” ”Oi beibi, tsiigaa tätä tykkii.” 6/5 Tämä on voittaja ja voittaja on aina oikeassa. ”Vuoden kovimmat tykittelyt.” To im itu kse llist a ain eist oa
1 / 2025 • 13 TEKSTI JARI TAMMINEN KUVAT HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA Elokuvissa ja sarjoissa oikeassa on usein se, joka maksaa laskut. Tämä kannustaa myös eri maiden sotavoimia tukemaan tuotantoja. Viihde x propaganda = profit H ORNETIT kaartavat jyristen sinisellä taivaalla. Äkkiä maasta laukaistut ohjukset syöksyvät kohti hävittäjiä, mutta lentäjät harhauttavat ne taiten. Maan tasalla panssarivaunut etenevät vauhdikkaasti puiden siimeksessä, ohjusveneet kyntävät Itämeren aaltoja, ja ryhmä varusmiehiä yrittää selvitä vihollisen miehittämän Hangon lähimetsiköissä. Kovaa ajoa maalla, meressä ja ilmassa! Aku Louhimiehen ohjaama Konflikti-sarja kuvaa Suomeen kohdistuvaa tunnuksettomien sotilaiden hyökkäystä ja sitä, kuinka poliitikot ja viranomaiset rupeavat tilannetta ratkomaan. Sarjaa on ollut kirjoittamassa muun muassa Helena Immonen, joka teki uran Puolustusvoimien viestinnässä ennen kirjailijaksi ryhtymistään. Puolustusvoimat puolestaan tarjosi sarjalle teknistä tukea, lainasi kalustoa ja päästi kuvausryhmän taltioimaan harjoituksia. Ehkäpä yhteistyön myötä Puolustusvoimat lainasi tuotannolle myös osan brändiinsä kertyneestä arvosta. Tuotesijoittelu elokuvissa ja sarjoissa on arkipäiväistynyt ilmiö, mutta miten sitä kannattaisi arvioida, jos sijoitetuilla tuotteilla mainostetaankin limun, kännyköiden tai autojen sijaan sotavoimia? Kysymystä pohtivat Susanna Hast, Noora Kotilainen ja Saara Särmä. Kolmikko on syventynyt kriittisen turvallisuustutkimukseen, feministiseen kansainvälisen politiikan tutkimukseen ja kriittiseen militarismitutkimukseen. Ei tämä niin monimutkaista ole Termissä ”propaganda” on Noora Kotilaisen mielestä turhankin kielteinen klangi. ”Propagare tarkoittaa ihan vain levittämistä, ja propaganda on jonkun ajattelun levittämistä. Ei se ole oikeastaan sen kummempaa”, hän toteaa. Kotilaisen mielestä olisi hyödyllistä ymmärtää, että suuri osa tiedonvälityksestä on jollain tavoin propagandistista tai vähintään strategista. Propagandan voi jakaa valkoiseen, harmaaseen ja mustaan edeten avoimesta vähemmän avoimeen, lopulta jopa valheelliseeen. Se, kuka viestin lähettää, voi vaikuttaa jaotteluun itse viestiä enemmän. ”Naton, EU:n ja Suomen Puolustusvoimien viestintää pidetään meillä strategisena kommunikaationa. Kun muut tekevät samaa, silloin se on propagandaa”, Särmä hahmottelee niin, että ironia ei jää vahingossakaan huomaamatta. Yksinkertaistaen: pahat tekevät propagandaa ja hyvät strategista viestintää. Puolustusvoimat ja -ministeriö viestivät myös suoraviivaisemmin kuin tvsarjoja ja elokuvia tukemalla. Vuonna 2016 ministeriön sivuilla ja Youtubessa julkaistiin hävittäjävideoita, joita Kotilainen on tutkinut. Ministeriö edellytti kaikkia F/A-18 Hornetia seuraavaa hävittäjämallia Suomelle tarjonneita valmistajia tuottamaan kansalaisille esitettävän mainosvideon. Noissa videoissa Finlandia pauhaa ja Suomen lippu liehuu samalla, kun kerosiinia palaa ja huipputekninen sotaporno leviää. ”Eihän niiden videoiden tarkoitus ollut välittää mitään oikeaa tietoa. Ei me tavalliset kansalaiset pystytä muutenkaan hirveästi arvioimaan koneiden suorituskykyjä. Kiinnostavaa tässä on se, että miksi suomalainen ministeriö pyysi nämä ja halusi ne esittää”, Kotilainen toteaa. Ainakin videot osaltaan normalisoivat ajatusta hävittäjähankinnasta ja valmistivat kansalaisia henkisesti tulevaan hintalappuun. Siinä missä Kotilainen kokee propagandan pohjimmiltaan melko mutkattomaksi termiksi, hänen kanssaan militarismia tutkinut Susanna Hast vilkuilee vastakkaiseen suuntaan. ”Onko propaganda ylipäätään hyödyllinen käsite?” Hast kysyy. Tabuksi koettu termi voi lyödä keskustelun lukkoon. Sen lisäksi, että viestien merkitys tai julkilausuttu tavoite ei ole aina ilmeinen, sama taho voi välittää eri yleisöille erilaisia ajatuksia. Puolustusvoimienkaan viestintä ei tukeudu pelkästään maskuliiniseen uhoon ja huipputeknisten kuoleman välineiden esittelyyn. Esimerkiksi Yleisradion Naissotilaat-sarjassa seurataan vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuneiden naisten kokemuksia armeijassa. Mikä kertoisikaan paremmin intin siirtyneen 2000-luvulle kuin kohtaus, jossa viimeisillään raskaana oleva upseeri opastaa naispuolisia varusmiehiä telamiinan asentamisessa. Sotaisia arvoja Olemme tottuneet ajattelemaan propagandaa paatoksellisena ja ilmi-ideologisena kuin Neuvostoliiton ja PohjoisKorean viestinnässä. Demokraattisen valtion strateginen viestintä voi olla kuitenkin paljon hienovaraisempaa. Sokean uskollisuuden ja/tai tottelevaisuuden sijaan voidaan tavoitella vaikka sitä, että kansalaiset ymmärtäisivät paremmin viranomaisten toiveita, ja normalisoida militaristista näkökulmaa. ”Militarismilla viitataan ajattelutapaan ja ideologiaan, joka perustelee sotilaallista normia ja käytäntöjä, pönkittää sotilaallisia arvoja sekä normalisoi sotilaallista kulttuuria. Militarismi ei siis ole asetai sotahulluutta vaan ajatus siitä, että valtion sotilaallinen ja aseellinen voimankäyttö on normaalia ja oikeutettua, jopa haluttavaa”, Kotilainen selventää. Militarismi ei näy pelkästään armeijan toiminnassa vaan se näkyy lähes kaikkialla yhteiskunnassa. Esimerkiksi niin, että sotilasliitto Nato valjastettiin Suomessa niinkin arkipäiväisten tuotteiden kuin suklaan, makeisten ja oluen myymiseen. Militarismin vaikutuksen voi nähdä siinäkin, kun suomalaiset työeläkeyhtiöt päivittivät sijoitustoimintaansa liittyviä linjauksia, ja nykyään jopa ydinaseita valmistavat yhtiöt nähdään vastuullisena sijoituskohteena – kunhan yhtiöt vaan toimivat Nato-maissa. Militarismi ja nationalismi ovat valtion ytimessä. Vaikka ne nivoutuvat usein tiiviisti yhteen ja vaikuttavat merkittävästi yhteiskuntaan, niiden normeja purkava tutkimus herättää epämukavia tunteita. Varsinkin jos asialla ovat naiset, jotka eivät edes ole käyneet inttiä. Suhtautumista kriittiseen tutkimukseen mutkistaa myös se, että tahot, joiden toimintaan militarismi keskeisesti liittyy, eivät välttämättä pidä valtansa ja asemansa kriittisestä pöyhimisestä. ”Sotilaallisen normin kyseenalaistamista pidetään herkästi epäisänmaallisena ja jonkinlaisena veneen keikuttamisena”, Kotilainen kuvaa kokemuksiaan. ”Turvallisuusaiheista pitäisi puhua konsensukseen pyrkivillä tavoilla tai olla puhumatta.” Ansaittu maine? Vielä ennen toista maailmansotaa Suomessakin puhuttiin markkinoinnin sijaan kaupallisesta propagandasta, mutta Joseph Goebbelsin äärimmilleen hioma natsi-Saksan propagandakoneisto leimasi termin. Ero mainonnan ja propagandan välillä onkin vaikeasti määriteltävä, ja useimmiten rajaviivoja vedetään lähinnä viestin YKSINKERTAISTAEN: PAHAT TEKEVÄT PROPAGANDAA JA HYVÄT STRATEGISTA VIESTINTÄÄ.
14 • 1 / 2025 tästä viihteen ja propagandan yhdistämisestä ovat saaneet laivaston sankarilentäjiä kuvaavat Top Gun -elokuvat. Ne ovat kannustaneet värväystoimistojen ovipumput laulamaan hoosiannaa eri vuosikymmenillä. Tunnustukseksi tästä elokuvien tähdelle Tom Cruiselle myönnettiin vuonna 2024 The Navy Distinguished Public Service Award, korkein siviilille myönnettävä laivaston ansiomerkki. ”Kun näin uuden Top Gunin, olin ihan, että tämä on parasta ikinä”, Saara Särmä toteaa. ”Se veteli musiikkeineen nostalgianaruista. En silloin ensimmäisen Top Gunin ilmestyessä lapsena osannut oikein olla kriittinen katsoja. Siten tämän jatko-osankin pystyi katsomaan kritiikittömästi ja miettimään vasta jälkikäteen, että mitäs juuri tapahtui.” Näitä yhdysvaltalaisia elokuvia ei usein haluta nähdä propagandana – olemmehan liittolaisia – vaikka ne ovat monin tavoin samasta puusta veistettyjä kuin propagandaksi tunnistetut ja tunnustetut historialliset esikuvansa. Yhden propaganda on toisen viihdettä ja päinvastoin, ja toisinaan molemmat mahtuvat samaan pakettiin. ”Näihin elokuviin nivoutuu aika usein myös patriotismi. Otetaan vaikka Armageddon, missä ne maailman kovimmat syvänmeren poraajat torjuvat asteroidin ja Yhdysvaltojen lippu liehuu siinä taustalla. Sitten kuullaan vähän tunteikasta musiikkia, ja isästään vieraantunut lapsi juoksee maailman pelastaneen isän luokse. Eihän siinä voi olla liikuttumatta, vaikka on samaan aikaan, että ei vittu mitä paskaa tämä on”, Särmä jatkaa. Tunnekuohujen keskellä katsojat sisäistävät, että kun maailma pelastetaan, tähtilippu hulmuaa ja atomipommit räjähtelevät. Yhteistyössä on voimaa Mainonta ilman tavoitteita on jokseenkin järjetön ajatus, mutta tavoitteista puhumista pidetään helposti sopimattomana, ellei tavoitteena ole raha. Puolustusvoimien ja tuotantoyhtiöiden yhteistyössä ei silti itsessään tarvitse nähdä mitään erityisen synkkää ja salailevaa. Kuten mainostaja yleensä, myös Puolustusvoimat haluaa viestiä omasta toiminnastaan mahdollisimman laajasti ja mielestään oikealla sävelellä. Yhteistyön tavoitteena voi olla vaikkapa lisätä kansalaisten halukkuutta osallistua aseelliseen palvelukseen ja kasvattaa ymmärrystä sotakalustoon upotettavien miljardien tarpeellisuudesta. Tuotantoyhtiöiden halukkuus yhteistyöhön on myöskin ymmärrettävää. Sotatoimien esittäminen elävässä kuvassa muuttuu helpommaksi, jos kuvausryhmä saa käyttöönsä aitoa kalustoa ja pääsee kuvaamaan paikoissa, joissa voidaan oikeasti räjäytellä asioita. Aku Louhimies, Konfl ikti-sarjan ohjaaja ja yksi sen käsi kirjoittajista, sanoi Ruotu väkilehden haastattelussa, ettei yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa ole tehty ”mainosmielessä”. On helppo uskoa, ettei Louhimies itse ole lähtenyt hankkeeseen päästäkseen nimenomaan mainostamaan Puolustusvoimia. Toisaalta yksi sarjan tuottajista, kapteeni Tommi Kangasmaa, on todennut että Puolustusvoimat lähti mukaan tuotantoon koska siellä tiedostetaan fi ktion vaikutus maanpuolustustahtoon ja käsikirjoitus miellytti. Puolustusvoimien näkökulmasta kyse on siis strategisesta viestinnästä – eli markkinoinnista. Eikä siitä ole epäilystä, etteivätkö nämä mainokset toimisi. Viihteen sotakuvaukset tunnetusti vaikuttavat siihen, miten sota nähdään, ja siksi sotavoimien halukkuus osallistua teosten sisältöjen suunnitteluun on ymmärrettävää. ”Haastattelin Maanpuolustuskorkeakoulussa kadetteja vuonna 2018, ja yksi sanoi ihan suoraan, että hänen käsityksensä sodasta perustuu elokuviin”, Hast toteaa. Ei sotaelokuvilla tietenkään pystytä suoraan ohjailemaan ihmisten käytöstä, mutta Kotilaisen sanoin niillä ”luodaan todellisuutta, tarjotaan tiettyä maailmankuvaa ja tulkintakehyksiä”. Kun suomalainen sotilas Konfl ik tissa käsittelee konepistoolia taitavasti kuin Don Juan naista, Puolustusvoimatkin näyttäytyy oikeassa valossa. Vaikka tuotannon mahdollistanut yhteistyökumppani ei saisikaan kirjoittaa koko käsikirjoitusta mieleisekseen, niin osallistumalla se voi huolehtia siitä, että oikeat tarinat kerrotaan, oikeat hyvät voittavat ja että se itsekin kuuluu voittajien joukkoon. EIHÄN SIINÄ VOI OLLA LIIKUTTUMATTA, VAIKKA ON SAMAAN AIKAAN, ETTÄ ”EI VITTU MITÄ PASKAA TÄMÄ ON”. lähettäjän oletettujen motiivien perusteella. Tämän mainonnan ja propagandan lähisukulaisuus herättää Kotilaisen pohtimaan sitä, pitäisikö näistä ei-kaupallisista yhteistyökuvioista tiedottaa samalla tavalla kuin kaupallisistakin. Olisiko Konfl iktin taistelukohtausten aikana ruudun ylänurkassa voinut näkyä maininta tuotesijoittelusta? Miksi ajatus tuntuu hassulta? ”Haluamme ajatella olevamme immuuneja mainonnalle, ja kaikki sanovat, että minuun markkinointi ei vaikuta. Mutta minkä ihmeen takia monet sitten haluavat uuden mersun?” Kotilainen kysyy. Onko lopulta niinkään suurta eroa mainostetaanko juomalasia, autoa tai sotillaallista suorituskykyä? Mainos on mainos on mainos. Jos mainonnan ja propagandan yhteinen perintö on ilmeinen, vaikea on erottaa toisistaan myöskään viihdeja propagandateollisuuksia. Kokemuksia ja oppeja näiden kahden välillä onkin vaihdettu tiuhaan. Natsi-Saksan jylhimpiä propagandaelokuvia ohjanneen Leni Riefenstahlin sommitelmista ja visioista monet ovat siirtyneet Hollywoodiin, ja niitä on nähty esimerkiksi Star Wars -elokuvissa. Tämä taiteen ja tavoitehakuisen strategisen viestinnän – tai propagandan – yhdistäminen toisiinsa tuottaa lopputulokseen sisäistä jännitettä. ”Taide tarjoaa monimutkaisen kuvan maailmasta. Propagandasta puuttuu se monimutkaisuus, eikä siinä hämmästellä tai käsitellä vaikeita asioita. Propaganda on usein mustavalkoista, eikä se kannusta ajattelemaan asioita monimutkaisemmin”, Hast toteaa. Sotavoimien ja muiden mainostajien kanssa yhteistyössä syntyneet elokuvat voisi kenties nähdä jonkinlaisina eri suuntiin etenevien tavoitteiden hybrideinä tai antiikin mytologioista tuttuna khimairana, jolla on leijonan pää, vuohen ruumis ja häntä käärmeeltä tai skorpionilta. Erityisesti Yhdysvaltain asevoimat on näyttänyt, kuinka viihde teollisuus valjastetaan strategiseksi viestintätyökaluksi. Ehkä eniten tunnustusta Vivi Kovelo
työeläkkeen kerryttämisen lisäksi eläkevakuutuksesi ja siinä määritelty työtulo vaikuttavat myös sosiaaliturvaasi? Sosiaaliturvasi lasketaan sen perusteella Määrittää eläkkeesi ja tapaturmakorvaustesi tason Vaikuttaa mm. sairauspäivärahan, vanhempainetuuksien ja asumistuen määrään Ilmoitus Tärkeää tietoa tieteen tai taiteen APURAHANSAAJALLE! Hae eläkeja tapaturmavakuutusta, jos apurahasi on myönnetty vähintään 4 kuukautta kestävään työskentelyyn! 26 000 euron apuraha vuodeksi Es im er kk i va ku ut uk se n va ik ut uk se st a so sia al itu rv aa n ja pä iv är ah oi hi n vu od en 20 25 lu vu illa . Tapaturmapäiväraha +hoitoja lääkekulut Sairauspäiväraha (vähimmäispäiväraha 32 €/pv) Vanhempainraha (vähimmäispäiväraha 32 €/pv) Vanhuuseläke (Tämän hetken kertymä tästä apurahasta, jos jäisit eläkkeelle heti apurahakautesi jälkeen) 72 €/pv 60 €/pv 60 €/pv 33 €/kk Vakuutusmaksut ovat noin 15 % apurahan määrästä ja ovat verovähennyskelpoisia. Hae vakuutusta ? mela.fi/asiointipalvelut MITÄ SAAN? ELÄKETURVA Eläketurva on muutakin kuin vanhuuseläke. Vanhuuseläkkeen lisäksi olet oikeutettu mm. työkyvyttömyyseläkkeeseen, kuntoutustukeen ja perhe-eläkkeeseen. TAPATURMATURVA Jos tarvitset hoitoa tai menetät työkykysi tapaturman tai ammattitaudin seurauksena, saat korvausta Melan vakuutuksista. MELA-SAIRAUSPÄIVÄRAHA Sinullakin on oikeus sairastaa. Mela-sairauspäivärahasta saat turvaa esimerkiksi kausiflunssan, hammassäryn tai vatsataudin aiheuttaman lyhyen työkyvyttömyyden varalle. Sitä maksetaan Kelan sairauspäivärahan omavastuuajalta kaikilta viikonpäiviltä, myös sunnuntailta ja juhlapyhiltä. OIKEUS KELA-TURVAAN Eläkevakuutuksessasi määritelty työtulo vaikuttaa myös muun muassa Kelan maksamiin etuuksiin, kuten äitiys-, vanhempainja sairauspäivärahaan. TYÖKYKYPALVELUT Tapahtumat: Mela järjestää erilaisia maksuttomia tapahtumia, koulutuksia ja webinaareja työkykysi tueksi vaihtelevin teemoin. Kuulet mielenkiintoisia luentoja, pääset mukaan työpajoihin ja tapaat kollegoitasi. Seuraa: mela.fi/tapahtumat. Henkilökohtainen neuvonta: Saat henkilökohtaista neuvontaa, jos sinulla on ongelmia työkykysi kanssa. Tyhy-neuvojalta saat apua esimerkiksi kysymyksissä, jotka liittyvät jaksamiseen, työhyvinvointiin tai työkykyyn. RYHMÄHENKIVAKUUTUS Apurahansaajan kuoleman jälkeen hänen edunsaajillaan on oikeus saada ryhmähenkivakuutuksen vakuutussumma. Ryhmähenkivakuutus on voimassa vielä kolme vuotta vakuutuksen päättymisen jälkeenkin. € Lääkärissäkäyntipäivä Omavastuupäivät Mela-sairauspäivärahan maksupäivät to pe la su ma to pe la su ma ti ke ? TIESITKÖ, ETTÄ Esimerkki
16 • 1 / 2025
1 / 2025 • 17 Näytteleminen on elämän paljastamista TEKSTI KAISU TERVONEN KUVAT NAUSKA Seidi Haarlan mielestä näyttelijän tulee panna kaikki peliin, mutta hän toivoo myös turvan kokemuksia. ”M IKS MÄ? ” on kysymys, jonka toimittaja harvoin saa vastauk sena haastattelupyyntöön. Näyttelijä Seidi Haarla kysyy sen ihan vilpittömästi. Hän suostuu kyllä haastatteluun, mutta kysyy sen motiiveja. Haarlan töistä tunnetuin on Rosa Liksomin kirjan filmatisointi Hytti nro 6 (2021). Juho Kuosmasen elokuva voitti Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnon ja kahdeksan Jussipystiä. Lisäksi se sai muun muassa Golden Globe -ehdokkuuden. Haarla on nähty myös muun muassa elokuvissa Tottumiskysymys (2019) ja Je’vida (2023) sekä sivurooleissa tvsarjoissa Estonia (2023) ja Maria Kallio (2021–2023). Teatterin lavalla hän on esiintynyt muun muassa Tommi Kinnusen romaaniin pohjaavassa näytelmässä Ei kertonut katuvansa, jota esitettiin Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2023. Siskonsa Ruusu Haarlan kanssa hän on kirjoittanut näytelmät Traumaruumis (2014) ja Uusi lapsuus (2020), joissa hän on myös näytellyt. Toukokuussa hänet nähdään Suomenkin valkokankailla ruotsalaiselokuvassa Nainen ja meri, ja loppuvuodesta Suomen ensi-iltansa saa Jään vangit, yliluonnollinen jännityssarja, jossa Haarlalla on yksi päärooleista yliperämies Laura Hongistona. Viimeksi Haarla on kuvannut kauhuelokuvaa Yön lapsi. Juuri nyt hän ei ole kuitenkaan näkyvästi esillä missään. Haastattelupyyntö ei siis koske tiettyä sarjaa tai elokuvaa. Ehkä siksi Haarla kysyy sille syytä. ”Kyllä mä päivän verran tai ainakin muutaman tunnin sen viestin jälkeen prosessoin, kuuluuko mun ottaa se tila. Että onko jollain, mitä mä sanon, mitään merkitystä muille kuin sille ihmiselle, kenen kanssa olen juuri siinä tilanteessa kontaktissa ja vuorovaikutuksessa”, Haarla kertoo varsinaisessa haastattelussa. Hän jutteli haastattelupyynnöstä ystävänsä kanssa, joka huomautti, että haastateltavan valinta ei ole hänen murheensa. ”Jos yritän ottaa tämän vastuun, silloin toisaalta ajattelisin, että sinä et ole kykenevä tekemään sellaista ratkaisua. Ikään kuin se pyyntösi olisi jotenkin typerä”, Haarla sanoo. ”Mutta mun mielestä maailmassa on ihan hyvä punnita sitä, mille me annetaan tilaa.” Joillain on töitä, toisilla ei Haarla on marraskuussa tehnyt Yön lapsi -elokuvan viimeiset kuvauspäivät. Se on Pahanhautoja-kauhuleffan tehneiden ohjaaja-käsikirjoittaja Hanna Bergholmin ja käsikirjoittaja Ilja Rautsin käsialaa. Yön lapsi kertoo ennakkotietojen mukaan vanhemmuudesta. Haarla näyttelee Sagaa, joka muuttaa brittimiehensä (Rupert Grint) kanssa Suomeen maaseudulle ja saa ensimmäisen lapsensa. Jälkikasvu ei kuitenkaan ole ilon vaan pelon lähde. Elokuva on ollut Haarlan mielessä puolentoista vuoden ajan. ”Se on ollut koko ajan mun unissa, ja käsis on ollut koko ajan jossain hollilla. Ja kun on itsekin äiti, se prosessi ei oikeastaan voi jättää rauhaan, koska se peili ikään kuin asuu sun kotona, sun mielessä.” Haarla sanoo, ettei hän muutenkaan erota työtä ja muuta elämää tiukasti toisistaan. ”Minun ei tarvitse yrittää luoda sitä rajaa. En ole koskaan kokenut, että mulla olisi joku erillinen työminä ja sitten joku toinen minä.” Kun elokuvasta uutisoitiin viime elokuussa, ohjaaja Bergholm kertoi muun muassa Iltalehdelle, että Haarla oli hänen ja Rautsin mielessä jo elokuvaa käsikirjoittaessa. Kun Haarlalta kysyy, miten hän päätyi mukaan projektiin, vastaus kestää hetken. ”Mua hävettää tai nolottaa sanoa, että ohjaaja pyysi minut siihen. Mutta niin se meni.” Mikä siinä hävettää? ”Pelkään, että jotkut kokisivat siitä kateutta ja ajattelisivat, etteivät prosessit saisi mennä noin.” Suurin osa suomalaisista näyttelijöistä on freelancereita. Tulot ovat epäsäännöllisiä, työt tiukassa ja ainakin elokuva-alalla uuvutaan keskimääräistä useammin (lisää aiheesta s. 21). Näyttelijän työn luonne on sellai
18 • 1 / 2025 OLEN OLLUT ALTIS VERTAILULLE JA VERTAILEMAAN ITSEÄNI nen, että osalle ammattilaisista riittää koko ajan kysyntää, osalle vähemmän. ”Mutta en oikeastaan osaa sanoa tuollaiseen asiaan mitään, kun mielestäni on päivänselvää, että joillain on töitä ja joillain ei. Jostain syystä minäkin tykkään jostain ihmisestä ja sitten taas en tykkää jostain toisesta”, Haarla sanoo. Bergholm kommentoi Iltalehdelle elokuussa, että ”Seidissä on sellaista erityistä herkkyyttä, mitä tähän haluttiin. Seidi osaa totisesti näytellä tunteiden koko kirjon.” Jään vangit -sarjan luoja ja tuottaja Mia Ylönen puolestaan sanoo, että Haarla ”sopi erinomaisesti pinnalta viileän mutta sisäisesti hauraan Lauran rooliin”. Hytti nro 6 teki Haarlan skaalan selväksi kansainvälisellä tasolla. Elokuva keskittyy kahden ihmisen kohtaamiseen, ja näyttelijät saivat tekemiselleen paljon tilaa. Haarla sai roolistaan parhaan naispääosanäyttelijän Jussin ja Shooting Stars -palkinnon yhtenä Euroopan lupaavimmista elokuvanäyttelijöistä. ”Jos mulla olisi aina ollut tosi helppoa ja olisin saanut tosi paljon palkintoja, apua, tukea ja rahaa, ja jos mulla olisi aina ollut sopivasti rutiineja ja turvallinen koti ja rakenteita, olisi kohtuuttoman epäreilua, että saisin lisää töitä ja resursseja. Mutta mulla ei ollut sellaista.” Autofiktiiviset näytelmät Traumaruumis ja Uusi lapsuus käsittelivät siskosten traumaattista lapsuutta, johon liittyi väkivaltaa. Nuorena aikuisena Haarla muutti Pietariin opiskelemaan näyttelijäksi, mutta uusien olosuhteiden turvattomuus ja lapsuuden taakat saivat hänet turvautumaan alkoholiin. Samaan aikaan hän kärsi bulimiasta. Palattuaan Suomeen Haarla pääsi kolmannella yrittämällä sisään Teatterikorkeakouluun. Toipuminen on ollut asteittaista. ”Luulen, että mulle on tehty hyvää se, että olen saanut jonkin verran tunnustusta ja mahdollisuuksia. Se on varmaan kompensoinut mun arvottomuuden tunnetta jonkin verran”, Haarla aloittaa. ”Voihan se olla, että minusta on tullut sietämättömämpi joidenkin ihmisten näkökulmasta”, hän jatkaa ja nauraa. Traumatyöstä on hyötyä Haastattelutilanteessa Haarlan ”sietämättömyydestä” ei näy piiruakaan. Hänestä piirtyy kuva turhankin vaatimattomana tekijänä. Eikö näyttelijän omilla päätöksillä ole kuitenkin oma osansa maineen ja palkintojen kasautumisessa? Haarla myöntää, että asia on myös näin. ”Se on vähän sama kuin jos olisin torpannut sun haastattelupyynnön ja sanonut, että ei mua kannata haastatella, kun ei mulla ole mitään sanottavaa. Se on tavallaan ihan yhtä haavainen paikka kuin se, että mulle kuuluvat kaikki palkinnot, koska olen niin hyvä”, Haarla sanoo. Läpi haastattelun Haarla harkitsee vastauksiaan huolellisesti. Hän miettii niitä usein pitkään, joskus silmät kiinni. Välillä vastattuaan hän saattaa kommentoida vastaustaan. ”Melkein tuli tuossa suojareaktiot päälle” tai ”vähän lipsahdin kuuntelemaan itseäni ulkopuolelta”. Henkilökuvat ovat aina osatotuuksia. Nauhalle päätyy vain osa haastateltavan ja haastattelijan välisestä kommunikaatiosta, ja lehteen päätyy vielä vähemmän.
1 / 2025 • 19 ”Kyllä traumatyöstä on tosi paljon hyötyä, koska silloin ei voi huomaamattaan tai ainakaan yhtä paljon huomaamattaan triggeröityä tai vaikuttua jostain: vaikka punaisesta tuolista tai tietyn pituisesta naisesta. Silloin tiedän, että ’ahaa, toi kolahtaa minussa siihen ja siihen juttuun’.” Haarla kerää tietoa itsestään pystyäk seen näyttelemään, ja toisaalta hän näyttelee kerätäkseen itsestään tietoa. Aina yhtälö ei ole ollut ongelmaton. ”Nuorempana esimerkiksi suuttuminen on ollut vaan liian pelottavaa. Mulla on ollut siitä liikaa kokemuksia ja ehkä kokemuksia, jotka ovat tavallaan olleet joskus liiallisia ja joista on aiheutunut joku rikko. Ja silloin en tavallaan ole voinut ottaa sitä tunnetta käyttööni voimavaraksi”, Haarla sanoo. Näyttelijän työhön kuuluva leikki ei silloin hänen mukaansa onnistu. Kun Seidi Haarla sai Jussi-patsaan pääosastaan elokuvassa Hytti nro 6, hän esitti itselleen kiitospuheessa kysymyksen ”Mitä näytteleminen on?”. Hänen vastauksensa kuului silloin ”elämän paljastamista ja jonkin asettamista alttiksi”. Kun häneltä nyt kysyy, mitä näyttelijän pitää asettaa alttiiksi, hän vastaa, ettei siinä tavallaan ole mitään rajaa. ”Kaiken sen, minkä pitää. Se tarkoittaa, että uskaltaa olla sen kanssa, mitä on.” Vertaisuus ei enää pelota Seidi Haarla on freelancer omasta halustaan, vaikka siihen liittyy joidenkin näkökulmasta ”ilmiselvää turvattomuutta”. Hänelle asema tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden jatkuviin projektien ja yhteisöjen vaihdoksiin ja seikkailuun. ”Se ei oikeastaan liity siihen, että mulla olisi tosi hyvät tulot tai miten paljon mulla on valinnan mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja töiden suhteen. Se liittyy vain siihen, että kaipaan vaihdosta.” Toisaalta se on tarkoittanut näyttelijänä usein myös yksinäisyyttä. Ehkä siksikin yksi viime syksyn iloisimpia tapahtumia hänelle oli ystävystyminen kollegan kanssa. ”Olen ollut tosi iloinen siitä, miten monin tavoin voimme puhua. Voimme puhua myös näyttelijäntyöstä, miettiä yhdessä, mitä se tarkoittaa suhteessa kaikkiin muihin elämänalueisiin.” Haarlalle on uutta löytää vertaisuudesta turvaa. Hän kertoo Teatterikorkeakoulussa olleensa liian ”pieni ja pelokas” uskaltaakseen sanoa ääneen omia haparoivia ajatuksiaan näyttelijäntyöstä. ”Ja olen pelännyt vertaisuutta. Koska vertaisuus ja kaltaisuus ovat edustaneet mulle nuorempana jonkinlaista uhkaa. Olen ollut altis vertailulle ja vertailemaan itseäni, että se mun oma positio on aina ollut tosi alapuolella tai tosi yläpuolella eri tilanteissa ja ihmissuhteissa.” Ystävykset suunnittelevat yhteistä näyttämöprojektia. Suunnittelu on alkutekijöissään, eikä Haarla halua puhua siitä sen enempää. Projektiin liittyy kuitenkin uudenlaisten vastuiden ottamista ja freelance-näyttelijälle uudenlaista johtajuuden kokeilemista. ”Yleensä olen tavallaan sen armoilla, kuka minuun ihastuu ja haluaa minut johonkin työhön, ryhmään tai rooliin. Tähän uuden ystävän kanssa ideointiin liittyy se, että se lähtee meidän yhteisestä halusta ja nimenomaan siitä halusta, että haluamme näytellä yhdessä.” Haarlan mukaan sillekin on toisaalta määränsä, kuinka paljon näyttelemisestä ja omasta tekemisestään kannattaa puhua. Hän jättää mielellään jotain siitä ”tuntemattoman palveluun”: osa työstä syntyy vasta tekemisen hetkellä. Näyttelijä on kuitenkin vastuussa myös omasta intuitiostaan. ”Jos taiteilijat eivät kuuntele intuitiotaan, kuka sitten? Ehkä voisin antaa itselleni siihen vielä enemmän lupaa. Se tarkoittaa, että luotan itseeni ihmisenä. Että minun ei tarvitse kysellä itseltäni, olenko ihan pimeä tai mitä, jos olen psykopaatti.” Haarla asettaa kesken haastattelun nikotiinipussin huuleensa. Hän sanoo olevansa riippuvainen nikotiinista ja kahvista. Ja myös älypuhelimesta, vaikka onkin jossain naistenlehdessä joskus väittänyt lopettaneensa somen käytön. Haarlan paheet ovat nykyään arkipäiväisiä. Haarla tosin kertoo, että hän on tosi reaktiivinen ja että hänen on tavallisesti vaikea nukahtaa. Siinä mielessä hänen paheensa tosiaan ovat paheita. Ilo kertoo turvasta Saulo Haarla ja Helena Salonius, Seidi Haarlan isovanhemmat isän puolelta, olivat molemmat näyttelijöitä. Seidi Haarla tiesi ammatista jo lapsena. Hänen molemmat vanhempansa olivat puolestaan taiteilijoita. Haastattelussa Haarla kiemurtelee vähän, kun häneen viitataan taiteilijana. Samalla hän kuitenkin myöntää, että taiteilijuus on osa hänen itseymmärrystään. Taiteilijuus on kuulunut siihen ehkä aina, tai viimeistään siitä asti, kun hän 19-vuotiaana ensimmäistä kertaa liittyi Ylioppilasteatterin näyttelijäryhmään. ”Olen välillä miettinyt, olisiko kiva mennä johonkin kouluun ja opiskella vaikka psykoterapeutiksi, mutta se ymmärrys ei silti poistu. En tavallaan edes pyörittele kysymystä taiteilijuudesta. Se tuntuu niin helpolta, vaikka siinä ei ole käytännön tai toiminnan tasolla mitään helppoa. Siinä on ehkä joku tunnistamisen elementti, että tässä on tämmöinen itsestään selvä ja tosi kokemus.” Nyt hänellä on itselläänkin lapsi. Miltä äidin taiteilijuus mahtaa näyttää lapsen silmin? ”Se näyttäytyy varmaan paljon siinä, kuinka paljon olen kotona ja en ole kotona. Sen perusteella lapsi on voinut verrata työtä kaveriensa vanhempien työhön”, Haarla sanoo. Hän kertoo kuulleensa yhdeksänvuotiaaltaan aiemmin ”miksei sulla voisi olla jotain tavallista työtä” -kysymyksiä. ”Toisaalta nyt se on muuttunut niin, että ’on tosi kiva, että sä oot näyttelijä, koska sit oot aina niin pitkään kotona’.” Haarla sanoo pyrkivänsä avoimuuteen siinä, miksi työ vie välillä parin kuukauden kuvausreissulle: onko kyse siitä, että raha tulee tarpeeseen, tai siitä, että hän välttämättä haluaa tehdä jonkun projektin. Kulunut tokaisu kuuluu, että kirjailijan tulisi elää kirjailijan elämä. Kuuluisiko näyttelijän kokea mahdollisimman paljon? Pitäisikö hänen elää monipuolinen elämä, jotta voisi työssään heijastella erilaisia tunteita? ”Ei tarvitse. Saa kuolla vaikka heti, jos haluaa”, Haarla sanoo ja nauraa. Hän ei halua määritellä, kuka sopii alalle ja kuka ei. ”Niin paljon kuin pystyy valitsemaan ja kykenee valitsemaan uteliaisuuden, se on varmaan parempi. Mitään muuta elämänohjetta mulla ei ole kenellekään antaa.” Haarla kertoo löytäneensä turvaa itsensä sisältä. Satunnainen traumojen aktivoituminenkaan ei ole enää tuntunut sietämättömältä. Näyttelijän työn tekemistä helpottaa se, että muutkin työryhmässä kokevat turvaa. ”Toivon, että kohtaan elämässäni enemmän niitä ihmisiä, jotka kokevat itsensä sisällä turvaa, kuin niitä, jotka ovat täysin turvattomuutensa vietävissä. Se lisää luovan tilan määrää.” Taidekin voi luoda turvaa. Mutta yhtä hyvin taiteella on kyky rikkoa turvallisuuden tunnetta. Etenkin kulttuurileikkausten aikana taiteelle halutaan sysätä monenlaista tehtävää. Toisten mielestä sen pitäisin luoda työpaikkoja, hyvinvointia ja rahaa. Joidenkin mielestä tukea turvallisuutta tai esittää kriittisiä ääniä. Haarla pitää ajatusta taiteen merkityksen tiivistämisestä yhteen tehtävään vähän jopa ällöttävänä. ”Meitä on kahdeksan miljardia ihmistä. Miten meidän kaikkien pitäisi suhtautua taiteeseen, tai miten meidän pitäisi ajatella taiteesta?” Tai turvasta. ”Ehkä jollekin se turvan kuva on tosi jykevistä aineksista rakennettu talo, jossa on tosi korkea aita ympärillä. Mutta sehän tarkoittaa, että siellä ollaan aika yksin eikä ihan hirveästi altistuta ympäristölle.” ”Minulle turvan kieltä puhuu se, että elämässäni on ollut menneen puolen vuoden aikana tosi paljon iloa.” HAARLA KERÄÄ TIETOA ITSESTÄÄN PYSTYÄKSEEN NÄYTTELEMÄÄN, JA TOISAALTA HÄN NÄYTTELEE KERÄTÄKSEEN ITSESTÄÄN TIETOA. ”Se asettaa pienen paineen siitä, pitääkö mun erityisesti miettiä sanojani – voivatko ne tulla ymmärretyksi tavalla, jota en tarkoita. Mutta toisaalta jos mietin, millainen vaikutelma joistain sanoistani tai lauseistani tulee, menen vähän hakoteille.” Haarla on opetellut kuuntelemaan tuntemuksiaan, vetämään tarvittaessa rajoja. Se on olennainen taito kenelle tahansa näyttelijälle, joka joutuu harjoituksissa tai kuvauksissa heittäytymään rajuun tilanteeseen joskus 15 kertaa peräkkäin. ”Minua on auttanut se, mitä enemmän olen tutustunut omiin suurimpiin pelkoihin tai toisaalta iloihin tai merkittäviin muistoihin – mitä enemmän olen siis tavallaan kerännyt tietoa elämästäni. Silloin huomaan, mihin ärsykkeet tai tieto, joita tulee käsikirjoituksesta, toiselta näyttelijältä, jostain tilanteesta tai vaikka seinistä, resonoi minussa”, Haarla kertoo.
1 / 2025 • 21 1 / 2025 • 21 Elokuvaohjaajaksi ohjaamatta elokuvaa Vain osalle ohjaajaopiskelijoista myönnetään laitokselta rahoitus ja kuvauslupa maisterielokuvan tekoon. Vaille jääneet harmittelevat harjoituksen puutetta ja pohtivat työkulttuurin ongelmia. E LOKUVAOHJA AJIA koulutetaan Suomessa vain Aalto-yliopistossa, ja linjalle otetaan muutama opiskelija vuosittain. Yleensä elokuvaohjaajaksi valmistuvat tekevät sekä taiteellisen että kirjallisen lopputyön. Taiteellinen työ tarkoittaa maisterielokuvan ohjaamista. Kirjallisessa työssä opiskelijat tutkivat valitsemaansa aihetta. Kirjallinen työ voi liittyä ohjattuun elokuvaan, mutta ei välttämättä. Jotta lopputyöelokuvaan saisi rahoitusta koululta, täytyy tiettyjen ehtojen täyttyä. Ehtoja ovat esimerkiksi se, että projektia varten täytyy saada koottua työryhmä, jossa on muitakin valmistuvia opiskelijoita eri tehtävissä, kuten kuvaajana ja tuottajana. Ja se, että projekti vaikuttaa kaikin puolin toteuttamiskelpoiselta esimerkiksi työn laajuuden, aikataulun ja budjetin suhteen. Maisterielokuvan rahoitus elokuvataiteen laitokselta on noin 10 000– 40 000 euroa projektiin kuuluvien opiskelijoiden määrästä ja opiskeluajoista sekä tuotannon laajuudesta ja tuotannollisista seikoista riippuen. Mitä nopeammin opiskelijat valmistuvat, sitä enemmän he voivat saada rahoitusta. Projektin luovuutta ja omaperäisyyttä arvostetaan myös, ja sitä arvioi useampi ihminen laitoksella. ”Ei ole koskaan ollut sellaista tilannetta, että koulu rahoittaisi kaikkien valmistuvien elokuvat”, kertoo Aalto-yliopistossa elokuvataiteen professorina vuosina 2018–2023 toiminut Saara Saarela, joka oli mukana kehittämässä nykyistä rahoitusmallia. Nyt hän työskentelee elokuvaohjaajana ja toimii SELO ry:n eli Suomen elokuvaohjaajaliiton hallituksen puheenjohtajana. Saarelasta järjestelmä on sikäli epätasa-arvoinen, että kaikki kandidaatin tutkintoa opiskelevat pääsevät ohjaamaan oman lyhytelokuvansa osana tutkintoa, mutta maisteriksi opiskelevat – joista osa on suorittanut kanditutkintonsa Aalto-yliopiston ulkopuolella – eivät välttämättä pääsekään. Hänen aikanaan rahoitus myönnettiin noin puolelle elokuvaohjaajalinjalta maisteriksi valmistuvista. Osa opiskelijoista käsittelee lopputyössään välityöksi kutsuttua elokuvaansa. Ne ovat joko ulkopuolisella tai yliopistolta saadulla korkeintaan muutaman tuhannen euron budjetilla tehtyjä elokuvia. Välityönkin ohjaaminen edellyttää laitoksen hyväksymää suunnitelmaa, eikä kaikkia suunnitelmia hyväksytä. Elokuvaohjauksen linjalta voi siis valmistua maisteriksi myös ohjaamatta elokuvaa eli pelkällä kirjallisella työllä. Saarela ja tätä artikkelia varten haastatellut opiskelijat ovat sitä mieltä, että maisterielokuva on tärkeä työuran edistämisessä. Tuotantoyhtiöiden edustajat tulevat katsomaan valmistuvien elokuvia ja saattavat niiden perusteella palkata tekijöitä tuleviin tuotantoihin. Resurssien rajallisuus tulee vastaan Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksen nykyinen johtaja Anna Heiskanen sanoo, että vuosien 2023–2025 aikana rahoituksen ovat saaneet kaikki ohjeistuksen ehdot täyttäneet elokuvat. Moni rahoitusta vaille jäänyt, kuten dokumentaristi Katja Niemi, kertoo kuitenkin täyttäneensä ohjeistuksen. Niemi kokee, ettei hylkäämispäätöstä perusteltu kunnolla. ”Mitään kirjallista palautetta tai päätöstä emme saaneet.” Niemi kuuli hylkäyspäätöksestään toiselta opiskelijalta. ”Syyksi oli sanottu se, että olin vaihtanut elokuvan aihetta ensimmäisen ja toisen pitchauks en välissä.” Se oli kerrottu hänelle aiemmin sallituksi. Laitoksen johtaja Heiskanen myöntää, että opiskelijat ansaitsisivat enemTEKSTI MIIA VISTILÄ KUVAT VIVI KOVELO
22 • 1 / 2025 män ja useammalta taholta tulevaa palautetta, mutta ”henkilökunnan työaikaresurssi on jo nykyiselläänkin venytetty äärimmilleen. Palautteen anto ja vastaanotto ovat vaikeita lajeja, ja pyrimme jatkuvasti parantamaan osaamistamme ja käytäntöjämme. Ohjeistus ja palaute on yritetty tehdä mahdollisimman selkeäksi.” Niemeä harmittaa, ettei päässyt tekemään ja tekemällä oppimaan sitä, mitä eniten kaipasi. ”Menin kouluun oppimaan ja juuri saadakseni tehdä elokuvan”, Niemi tuskailee. Hän pohtii nyt, mistä aiheesta tekisi lopputyötään varten välityöelokuvan. Niemi on ohjannut useita lyhytelokuvia ennen opintojaan ja saanut myös yksityistä rahoitusta aiemmille elokuvaprojekteilleen. Elokuvataiteen professorina toiminut Saarela myöntää, että se, ettei oppimaansa teoriaa pääse välttämättä harjoittelemaan käytännössä, on tavallaan resurssien tuhlausta. Laitoksen resurssit ovat kuitenkin täydessä käytössä. Samaa sanoo laitoksen johtaja Heiskanen: ”Vaikka rahaa itse projekteihin olisi enemmän, muiden resurssien, kuten studiotilojen, kaluston ja post-yksiköiden, rajallisuus tulee vastaan. Kapasiteetti on mitoitettu vastaamaan vuosikurssien opiskelijamäärää, ja tilat ovat jo nyt osin käytössä vuoroissa.” Saarela kertoo, että kun maisteriopinnot avattiin vuonna 2018 muillekin kuin samalla laitoksella kanditutkinnon suorittaneille, opiskelijoiden määrä lisääntyi mutta rahoitus ei. Ja kun opiskeluajat vaihtelevat, joinakin vuosina opiskelijoilla voi olla vaikeuksia saada työryhmää kasaan ja toisina taas resursseja ei riitä kaikille. Näin kävi Reiskalle, joka esiintyy tässä jutussa nimimerkillä. Hän ei saanut kootuksi maisterielokuvasuunnitelman ehdoissa vaadittua työryhmää, jossa olisi ollut riittävästi muita valmistuvia opiskelijoita. Seuraavaksi Reiska suunnitteli välityöelokuvan, mutta senkin tuotannolta koulu eväsi tuotantoluvan, kun ulkopuolinen tuotantoyhtiö vetäytyi hankkeesta viikkoa ennen suunniteltuja kuvauksia. ”Olisimme voineet kuvata sen silti, vaihdoimme kuvauspaikkoja ja muuta, mutta laitoksen johtaja päätti, ettemme saa tehdä elokuvaa nyt”, hän harmittelee. Kuvausluvan evännyt Heiskanen ei ota kantaa yksittäistapauksiin, mutta kommentoi yleisellä tasolla, että ”työturvallisuusseikat, kuten totetutuskelpoiset kuvausaikataulut ja huolelliset tuotantojen riskiarviot, ovat edellytyksenä tuotantojen etenemisessä kuvauksiin”. Nopeasti valmistuvista enemmän rahaa Lopputyölleen voi saada sitä enemmän rahoitusta, mitä enemmän mukana on vähemmän vuosia yliopistossa kirjoilla olleita opiskelijoita. Opetusministeriö rahoittaa yliopistoa opiskelijoiden valmistumisaikoihin perus tuen, ja siksikin opiskelijoiden halutaan valmistuvan nopeasti. ”Tavoiteajoissa suoritetuista tutkinnoista tulee moninkertainen vastinraha”, Heiskanen tiivistää. Samalla tuotantolupien rajoittaminen kuitenkin hidastaa valmistumista. Reiska harmittelee opintojen venymistä, kun lopputyötä varten tehdyt suunnitelmat eivät johtaneetkaan elokuvan tekemiseen: ”Olen käyttänyt yhteensä yhden lukuvuoden siihen, että yritän päästä tekemään taiteellista MA-lopputyötä”, hän laskee. Reiskan opinto-oikeus on voimassa kesään, eikä hän ehdi enää esitellä ja saada hyväksytyksi suunnitelmaa eikä tehdä elokuvaa. Mutta miksi kaikki valmistuvat eivät voi saada saman verran rahoitusta? Laitoksen johtaja Anna Heiskanen uskoo, että nykyisessä rahoitusmallissa elokuvantekijöiden omaäänisyys pääsee parhaiten esiin: ”Haluamme edistää toimintatapaa, jossa käsikirjoituksen sisältö määrittää tarvittavan rahoituksen ja jossa käsikirjoituksia ei tehtäisi alirahoitettuina. Rahoituksen jakaminen niin, että kaikki toteutettavat elokuvat tehtäisiin samalla tietyllä rahamäärällä, ohjaisi käsikirjoitusten sisältöä jo etukäteen esimerkiksi tiettyyn näyttelijämäärään tai genreen, johon tuo rahamäärä riittäisi.” Saarela puolestaan toteaa, että rahoituksen hakemisen opettelu simuloi ammatinharjoittamista, mutta ”onhan se opiskelijan näkökulmasta haasteellista, jos jo opiskeluaikana joutuu kilpailemaan”. Hän kuitenkin muistuttaa, että pitchaaminen eli omista ideoistaan kertominen ja niiden markkinointi, yhteistyön tekeminen ja muu projektinhallinta ja suunnittelu ovat erittäin keskeisiä osia elokuvaohjaajan työtä, ja niitä myös harjoitellaan koulutuksen aikana. Silti tilanne on epätasa-arvoinen. Ne, jotka pääsevät tekemään elokuvaa kymppitonnien budjetilla, oppivat myös elokuvantekoon liittyvää rahan käyttöä ja budjetin hallintaa toisella tavoin kuin pienemmällä budjetilla tekevät. Resurssien vähyys ohjaa toisenlaiseen luovuuteen. ”Yliopiston rahoituksen mekanismien ei pitäisi vaikuttaa näin merkittävästi elokuvaohjaajien mahdollisuuksiin valmistua ammattinsa parhaimmistoon”, Saarela lisää. Reiska muistuttaa, että rahoitus ei automaattisesti tarkoita hyvää elokuvaa tai sen vähyys huonoa. Kännykkäkamerallakin voi kuvata vaikuttavan teoksen. ”Kahdella tonnilla voi tehdä hyvän lyhytelokuvan ja 40 tonnilla huonon, mutta raha näkyy silti tuotannon tasossa”, hän tarkentaa. Hankalan tyypin mainetta varotaan Moni rahoituksetta jäänyt opiskelija ei halua tulla haastatelluksi aiheesta tai haluaa kertoa kokemuksistaan, mutta ei tulla mainituksi jutussa. Yksi syy tähän on, että he eivät halua tulla tunnistetuiksi ja saada alalla mainetta ”hankalana tyyppinä”. Reiskakin pelkää, että kokemuksesta kertominen omalla nimellä julkisesti johtaisi huonompaan kohteluun tulevaisuudessa. ”En usko, että kukaan tulisi suoraan sanomaan, etten saa puhua, mutta tiedostamatta se voisi vaikuttaa.” Toisaalta hän uskoo, että laitoksen henkilökunta ja opiskelukaverit tunnistavat jo nyt yksityiskohdista, kuka kokemuksistaan kertoo. Opinnot aloittaessaan hän oli paljon valmiimpi nostamaan esiin huomaamiaan ongelmia. ”Ajattelin, että mä oon taiteilija: tottakai mun pitää nostaa esiin epäkohtia, jos näen sellaisia.” Nykyisin hän miettii tarkemmin, mistä kannattaa sanoa. Elokuvaja tv-alan ongelmista on kuitenkin alettu puhua laajemmin viime vuosina. Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan elokuvaja tv-alalla kärsitään loppuunpalamisen oireista kolminkertaisesti muuhun työikäiseen väestöön verrattuna ja psyykkisistä oireista kärsii kolme neljäsosaa alalla työskentelevistä. Psyykkinen kuormittavuus korreloi vahvasti asemaan työmarkkinoilla: mitä epävarmempi toimeentulo, sitä enemmän koettua stressiä. Dokumentaristi Katja Niemi ei ihmettele tutkimuksen tuloksia. “Elokuva-alalla kaikilla työnantajilla ei välttämättä ole riittävästi työnantajaosaamista.” Niemi myös ymmärtää, että varsinkin pienissä tuotantoyhtiöissä tekijöiden ammatillinen kiinnostus on ollut muualla. ”Eikä työlainsäädännön tuntemuskaan yksin auta, sillä työehtosopimus määrittää ehtojen minimitason, mikä ei selvästi tutkimustulosten perusteella ole hyvällä tasolla turvatakseen työntekijöiden jaksamista”, Niemi jatkaa. Suuri osa alalla eri tehtävissä työskentelevistä toimii freelancereina, ja tekijät valitaan projekteihin aina erikseen. Töiden loppumisen pelossa työn johtamisen ongelmista valittamisen kynnys on korkea. Elokuvaja tv-alalla ihmiset siirtyvät positiosta toiseen, ja eri työrooleissa vastaan tulleet tekijät ovat mahdollisesti päättämässä tulevien projektien rahoituksesta ja työmahdollisuuksista. Ammattilainen joutuu pitämään puolensa, jotta saa lakisääteiset edut kuten tauot ja palkat, mutta samalla tasapainoilemaan, että ei saa sitä monen mainitsemaa liian hankalan mainetta. Näin kertoo moni haastatelluista. Jos työnantajalla ei ole osaamista esimerkiksi työsuojelusta, työn tekemisen lainmukaistenkin edellytysten kuten taukojen vaatiminen voidaan kokea vaikeana. ”Kuvauksissa tehdään käytännössä yli 11-tuntisia päiviä, kun työsopimuksen mukaisen 10 tunnin lisäksi päivään tulee tunnin lounas. Toki joskus tehdään myös ylitöitä tämän päälle. Matkoihinkin menee aikaa. Eihän tämä perheelliselle sovi”, Niemi kertoo. Kuvaukset voidaan kuitenkin hoitaa myös toisin. ”Elokuvissa, joissa on lapsinäyttelijöitä, kuvauspäivät ovat lyhyempiä, esimerkiksi kahdeksantuntisia. Tämä todistaa, että myös lyhyemmät työpäivät ovat mahdollisia”, Niemi muistuttaa. Vaikka pitkien kuvauspäivien vastapainoksi on tasausvapaita, ei se aina riitä. ”Ihmisen keho ei toimi niin, ihmisen täytyy palautua joka päivä!” Työterveyslaitoksen tutkimuksessa 70 prosenttia vastanneista, alalla eri tehtävissä toimivista kertoi riittämättömästä palautumisesta. Freelancereilla ei myöskään ole samanlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi palkallisvallaan resurssien tuhlausta. Laitoksen resurssit ovat kuitenkin täydessä käytössä. Samaa sanoo laitoksen johtaja Heiskanen: ”Vaikka rahaa itse projekteihin olisi enemmän, muiden resurssien, kuolisi enemmän, muiden resurssien, kuten studiotilojen, kaluston ja post-yksiköiden, rajallisuus tulee vastaan. Kapasiteetti on mitoitettu vastaamaan vuosikurssien opiskelijamäärää, ja tilat ovat jo nyt osin käytössä vuoroissa.” harmittelee. Kuvausluvan evännyt Heiskanen ei ota kantaa yksittäistapauksiin, mutta kommentoi yleisellä tasolla, että ”työturvallisuusseikat, kuten totetutuskelpoiset kuvausaikataulut ja huolelliset poiset kuvausaikataulut ja huolelliset tuotantojen riskiarviot, ovat edellytyksenä tuotantojen etenemisessä kuvauksiin”. Nopeasti valmistuvista enemmän rahaa Lopputyölleen voi saada sitä enemmän rahoitusta, mitä enemmän mukana on vähemmän vuosia yliopistossa kirjoilla olleita opiskelijoita. Opetusministeriö rahoittaa yliopistoa opiskelijoiden valmistumisaikoihin perus tuen, ja siksikin opiskelijoiden halutaan valmistuvan nopeasti. ”Tavoiteajoissa suoritetuista tutkinnoista tulee moninkertainen vastinraha”, Heiskanen tiivistää. Samalla tuotantolupien rajoittaminen kuitenkin hidastaa valmistumista. Reiska harmittelee opintojen venymistä, kun lopputyötä varten tehdyt suunnitelmat eivät johtaneetkaan elokuvan tekemiseen: ”Olen käyttänyt yhteensä yhden lukuvuoden siihen, että yritän päästä tekemään taiteellista MA-lopputyötä”, hän laskee. Reiskan opinto-oikeus on voimassa kesään, eikä hän ehdi enää esitellä ja saada hyväksytyksi suunnitelmaa eikä tehdä elokuvaa. tuttaa, että pitchaaminen eli omista ideoistaan kertominen ja niiden markkinointi, yhteistyön tekeminen ja muu projektinhallinta ja suunnittelu ovat erittäin keskeisiä osia elokuvaohjaajan työtä, ja niitä myös harjoitellaan jan työtä, ja niitä myös harjoitellaan koulutuksen aikana. Silti tilanne on epätasa-arvoinen. Ne, jotka pääsevät tekemään elokuvaa kymppitonnien budjetilla, oppivat myös elokuvantekoon liittyvää rahan käyttöä ja budjetin hallintaa toisella tavoin kuin pienemmällä budjetilla tekevät. Resurssien vähyys ohjaa toisenlaiseen luovuuteen. ”Yliopiston rahoituksen mekanismien ei pitäisi vaikuttaa näin merkittävästi elokuvaohjaajien mahdollisuuksiin valmistua ammattinsa parhaimmistoon”, Saarela lisää. Reiska muistuttaa, että rahoitus ei automaattisesti tarkoita hyvää elokuvaa tai sen vähyys huonoa. Kännykkäkamerallakin voi kuvata vaikuttavan teoksen. ”Kahdella tonnilla voi tehdä hyvän lyhytelokuvan ja 40 tonnilla huonon, mutta raha näkyy silti tuotannon tasossa”, hän tarkentaa. Hankalan tyypin mainetta varotaan Moni rahoituksetta jäänyt opiskelija ei halua tulla haastatelluksi aiheesta tai haluaa kertoa kokemuksistaan, mutta ei tulla mainituksi jutussa. Yksi syy tähän on, että he eivät halua tulla tunnistetuiksi ja saada alalla mainetta ”hankalana tyyppinä”. Reiskakin pelkää, että kokemuksesta kertominen omalla nimellä julkisesti johtaisi huonompaan kohteluun tulevaisuudessa. ”En usko, että kukaan tulisi suoraan sanomaan, etten saa puhua, mutta tiedostamatta se voisi vaikuttaa.” Toisaalta hän uskoo, että laitoksen henkilökunta ja opiskelukaverit tunnistavat jo nyt yksityiskohdista, kuka kokemuksistaan kertoo. Opinnot aloittaessaan hän oli paljon valmiimpi nostamaan esiin huomaamiaan ongelmia. ”Ajattelin, että mä oon taiteilija: tottakai mun pitää nostaa esiin epäkohtia, jos näen sellai”Eikä työlainsäädännön tuntemuskaan yksin auta, sillä työehtosopimus määrittää ehtojen minimitason, mikä ei selvästi tutkimustulosten perusteella ole hyvällä tasolla turvatakseen työntekijöiden jaksamista”, Niemi jattyöntekijöiden jaksamista”, Niemi jatkaa. Suuri osa alalla eri tehtävissä työskentelevistä toimii freelancereina, ja tekijät valitaan projekteihin aina erikseen. Töiden loppumisen pelossa työn johtamisen ongelmista valittamisen kynnys on korkea. Elokuvaja tv-alalla ihmiset siirtyvät positiosta toiseen, ja eri työrooleissa vastaan tulleet tekijät ovat mahdollisesti päättämässä tulevien projektien rahoituksesta ja työmahdollisuuksista. Ammattilainen joutuu pitämään puolensa, jotta saa lakisääteiset edut kuten tauot ja palkat, mutta samalla tasapainoilemaan, että ei saa sitä monen mainitsemaa liian hankalan mainetta. Näin kertoo moni haastatelluista. Jos työnantajalla ei ole osaamista esimerkiksi työsuojelusta, työn tekemisen lainmukaistenkin edellytysten kuten taukojen vaatiminen voidaan kokea vaikeana. ”Kuvauksissa tehdään käytännössä yli 11-tuntisia päiviä, kun työsopimuksen mukaisen 10 tunnin lisäksi päivään tulee tunnin lounas. Toki joskus tehdään myös ylitöitä tämän päälle. Matkoihinkin menee aikaa. Eihän tämä perheelliselle sovi”, Niemi kertoo. Kuvaukset voidaan kuitenkin hoitaa myös toisin. ”Elokuvissa, joissa on lapsinäyttelijöitä, kuvauspäivät ovat lyhyempiä, esimerkiksi kahdeksantuntisia. Tämä todistaa, että myös lyhyemmät työpäivät ovat mahdollisia”, Niemi muistuttaa. Vaikka pitkien kuvauspäivien vastapainoksi on tasausvapaita, ei se aina riitä. ”Ihmisen keho ei toimi niin, ihmisen täytyy palautua joka päivä!” Työterveyslaitoksen tutkimuksessa 70 prosenttia vastanneista, alalla eri tehtävissä toimivista kertoi riittämättömästä palautumisesta. Freelancereilla ei myöskään ole samanlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi palkallis
Ohjaaja Aku Louhimiehen työtapoja ja hänen näyttelijöille asettamiaan vaatimuksia kritisoitiin 2010-luvun lopulla. Yksityiskohtaiset paljastukset näyttelijöihin kohdistetusta vallankäytöstä, kuten fyysisestä väkivallasta ja jättämisestä metsään yöksi ilman ruokaa ja lämpimiä vaatteita, eivät kuitenkaan keskeyttäneet hänen uraansa. Vastaavista henkisen tai fyysisen väkivallan kokemuksista ei ole sittemmin puhuttu julkisuudessa. Aivan kuten seksuaalisesta häirinnästä ennen metoo-liikettä, ongelmista, joista ei uskalleta puhua suoraan, varoitellaan salaa selän takana. Työterveyslaitoksen tutkimuksessa pidetään tärkeänä kommunikoinnin kehittämistä eri työntekijöiden ja työntekijäryhmien välillä, ja Saarelakin kertoo, että ongelmat tiedostetaan alalla. Aalto-yliopistossa opetetaan nyt ihmisten johtamista ja kestävän ohjaamisen metodeja osana koulutusohjelmaa, ja elokuvaohjaajaliitossa on kehitteillä johtamisen täydennyskoulutusta jo alalla oleville. Alan nykyisistä pulmista huolimatta Saarela uskoo tulevaisuuteen. ”Vaikka kilpailu on koventunut, nyt valmistuvilla ohjaajilla on paljon enemmän mahdollisuuksia kuin mitä oman sukupolveni ohjaajilla oli. Ala on muuttunut koko ajan kansainvälisemmäksi, ja elokuva-ala kiinnostaa koko ajan enemmän myös yksityisiä rahoittajia.” www.pam.fi Pääseekö kauppaan, loppuuko ruoka? K ysyimme Palvelualojen ammattiliitto PAMin nettisivuilla kaikilla avoimessa tes-testissä, mistä palkankorotukset tulevat. Vastanneista 75% osasi valita oikean vastauksen eli sen, että niistä neuvottelevat työntekijöiden ammattiliitto ja työnantajayritysten työantajaliitto. Voisi kuvitella, että tällainen tieto olisi kutakuinkin jokaisella kansalaisella, mutta ei. Osa veikkasi direktiiviä, osa elinkustannusindeksiä. Olen parhaillaan ollut neuvottelemassa palkankorotuksista ja monista muista työsuhteen ehdoista kaupan alalle. Kevään mittaan PAM neuvottelee työehtosopimuksista majoitusja ravintola-alalle, kiinteistöpalvelualalle, turvallisuusalalle jne. Haluamme kahden vuoden sopimusta; kuukausipalkkaan lisää vähintään 150 euroa ensimmäisenä vuonna (tai 6%) ja toisena vuonna vähintään 100 euroa (tai 4%). Se tekee tuntipalkkoihin ensimmäisenä vuonna reilu 90 senttiä ja toisena vuonna reilu 60 senttiä. Viime vuosina in? aatio on ollut niin kova, että näillä korotuksilla palkkojen ostovoima palaisi takaisin vuoden 2021 tasolle ja varauduttaisiin myös tulevaan in? aatioon. Neuvottelut eivät edenneet, kauppoja edustavan Kaupan liiton mukaan meidän palkkavaatimuksemme oli aivan liian iso. Tammi-helmikuun vaihteessa PAM jätti lakkovaroituksen helmikuun puolivälissä alkavasta lakosta kaupoissa. Meidän tarkoituksemme on vaikuttaa lakolla yrityksiin, jotta halu tehdä sopimus lisääntyisi. Lakolla työntekijät voivat näyttää työpanoksensa merkityksen. On ikävää, että työtaistelut tuottavat haittaa ulkopuoliselle, asiakkaille. Sen välttäminen on kuitenkin mahdotonta, kun työ on asiakaspalvelua. Median tärkein kysymys onkin ollut, pääseekö kuitenkin kauppaan, loppuuko ruoka. Työnantajat ovat vakuutelleet, että he tekevät kaikkensa, jotta mahdollisimman moni kauppa saadaan pysymään auki. Minä toivon, että mahdollisimman moni asiakas ei kuitenkaan mene kauppaan tai muusta syystä lakossa olevaan paikkaan, vaikka se auki olisikin. Sillä tavalla voi osoittaa tukeaan kaupan ja muiden lakkoilevien alojen työntekijöille. Vetoan myös niihin, joita pyydetään töihin lakon aikana. Älä mene, sillä se on ikävä temppu työkavereille. He ovat lakossa, jotta koko alalle saataisiin parempia työehtoja. Sen sijaan voit liittyä liittoon ja lakkoon. Annika Rönni-Sällinen Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja @RonniSallinen • Instagram ronnisallinen ILMOITUS @pamliitto @pamliitto K uv a: Ee va A nu nd i ten vuosilomien pitämiseen kuin työsuhteessa olevilla. Työtaukojen aikana haetaan uusia töitä. Ohjaajan työpäivään voi kuulua vielä monia kuvausaikojen ulkopuolella tehtäviä asioita, kuten seuraavien viikkojen kuvauksien suunnittelua ja myös tuottajan työhön kuuluvaa rahoituksen hankintaa. Toisaalta ohjaajilla tilanne on monia muita alan ammattilaisia parempi. Heillä on projekteissa usein töitä pidemmäksi aikaa ja kuvaukset ovat vain yksi, mahdollisesti hyvinkin pieni osa pitkää prosessia. Työhön voi kuulua myös käsikirjoittamista, rahoituksen hakemista ja monenlaista suunnittelua, jälkitöitä sekä valmiin työn markkinointia. Reiska jännittää työelämään siirtymistä. Hän kaipaa työkulttuuria, jossa palautumiselle olisi riittävästi aikaa. Hän vertaa alan työkulttuurin ongelmia #metoo-liikkeeseen: ”Kaikki jo tiesivät, mistä on kyse, mutta vasta kun riittävän moni sanoi siitä ääneen, asia alettiin ottaa vakavasti.” ”Kiire tulee siitä, että yritetään tehdä enemmän kuin mihin olisi varaa”, Niemi huomauttaa. Rahoituksen ongelmat näkyvät alalla laajasti. Esimerkiksi muutokset suoratoistopalvelujen kilpailutilanteessa ovat johtaneet kierteeseen, jossa ei ole varaa panostaa suomalaisten tv-sarjojen tuotantoihin. Se näkyy lopputulosten laadussa, mikä taas vähentää mahdollisuuksia myydä teoksia laajempaan levitykseen, kirjoittaa Kalle Kinnunen Long Playssa haastateltuaan tv-sarjojen tekijöitä. Esihenkilötyön osaamista kehitetään Kaikki ongelmat eivät palaudu rahaan tai työaikoihin. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan alalle kaivataan erityisesti projektinhallinnan ja esihenkilötyön osaamista. Kun alalla saa mainetta ja valtaa, ei tarvitse enää samalla tavalla olla hyvä tyyppi tai mukava työkaveri.
24 • 1 / 2025 Puhelinsoitto avasi uran PALSTALLA KULTTUURITOIMITTAJA VILLE HÄNNINEN KIRJOITTAA KUVISTA Lissää! Lissää! O LEN KÄYNYT Itäkeskuksen uimahallissa kolmisenkymmentä vuotta, säännöllisen epäsäännöllisesti. Silloin se oli uudenkarhea, nyt aika on tuonut tarpeellista patinaa. Sama ei koske kävijäkuntaa, joka on suurelta osin vaihtunut. Vanhat ukot ovat miltei hävinneet. En halua kysyä, mihin. Enkä halua lisätä, että nyt se ukko olen minä, tosin en vieläkään vanha, en. 1990-luvulla suomalaisoletettujen joukossa saattoi olla jokunen virolainen. Nykyään on ihan tavanomaista, että täpötäyden saunan lauteilla vain minä olen varmuudella Suomessa syntynyt. Yhteinen kieli saattaa silti olla suomi. Englantia en kuule saunassa koskaan, se on kantakaupungin kieli. Tavanomaisin tilanne viime kuukausilta: Istua märehdin, yritän meditoida maailmaa pois päästäni. Hikoilen henkeni niin puhtaaksi kuin pystyn. Yhtäkkiä havahdun siihen, että minulle puhutaan ja/tai viittilöidään. – Löylyä lissää! – Heitä lissää! Heitettävä on. Usein en huomaa pyyntöä tai joku muu tarttuu toimeen. Jos joudun itse urakkaan, välttelen viskomista. Hapenottokykyni on heikko ja sitkeyteni olematon. Kiuas sihisee, pääni pihisee. Nautin matalista lämmöistä ja varmaan tuntisin oloni kotoisaksi jossain hamamissa. Tai Saksassa. Laudetoverini eivät heittelystä tikahdu. Saunaan tullaan paahtumaan. Sillä konstilla selvitään tässä pimeässä ja paskassa maassa. Rehellisyyden nimissä: tyypit ovat ymmärtäneet saunan idean minua paremmin. En muista julkisuudessa käydyn vuosiin keskusteluja maahanmuuttajien kotoutumisesta. Sanaa on alettu käyttää enää vain rasistisen argumentin osana. Vastaus on silloin etukäteen tiedossa, ja arjen sijaan puhutaan havaituista tai tulevista rikoksista. – Tämä oli rikki viime viikolla. Nyt toimii. Ei ole viileä! PALSTALLA KULTTUURITOIMITTAJA VILLE HÄNNINEN KIRJOITTAA KUVISTA RÄPS – Jahas. Sepä hyvä. – Heitä löylyä! Suomalaisessa saunakuvastossa maailman muuttuminen ei näy vielä millään lailla. Lämpömittarien, peflettien, saunahattujen ja muun (luojan kiitos) suhteellisen vähäisen tuotteiston aiheet ovat luonnonläheisiä ja usein humoristisia. Jos ihmisiä kuvataan, he ovat toki pellavapäisiä. Uimahallin opasteikonografi a on neutraalimpaa. Pelkistys tapahtuu VR:n vaunuopasteiden malliin: pallopää, sormia tai varpaita ei ensinkään. ILAHDUTTAVAA Heinilä ja Nyberg tekivät lopulta yhdessä töitä kuusi vuotta. Samaan aikaan Heinilä haki ja pääsi opiskelemaan musiikin tutkinto-ohjelmaan Metropoliaan. Heinilä perusti toiminimen, jotta pystyi tekemään keikkaa eri toimeksiantajille. Parhaimmillaan hänellä oli avaimet neljään studioon. NYT HEINILÄ TEKEE SAMA A kuin Nyberg. Hän säveltää musiikkia tvsarjoihin ja elokuviin sekä tekee myös äänisuunnittelua mainoksiin. Heinilä on muun muassa tehnyt musiikin Ina Mikkolan Ylelle tuottamaan dokumenttisarjaan Yksin isäksi (2024), joka kertoo transmiehen matkasta isäksi. Kontaktit ovat usein syntyneet luontevasti tuttavuuksien kautta. Elokuvasäveltäjä Ilari Heinilä on ehdolla niin Jussi-pystin kuin pohjoismaisen Harpa-palkinnon saajaksi. I LARI HEINILÄ , 33, ojentaa toimittajalle kahvikupin, jossa on piirroskuva Luvialla sijaitsevasta Säpin majakasta. Se on Säpin Seudun Purjehtijoiden muki. Heinilä asui 16-vuotiaaksi asti piskuisessa Luvian kunnassa, kunnes perhe muutti Helsinkiin. Hän peri lapsuudenperheestään rakkauden niin purjehtimiseen kuin musiikkiin. ”Luokanopettajaja merimies isäni oli lisäksi jazzkitaristi, ja Tapio-veljeni soitti myös. Perustimme lapsena Tapion ja ystäviemme kanssa bändejä ja järjestimme keikkoja. Haaveilin teininä, että soittaisin aikuisena Flow Festivaleilla hienossa indierockbändissä.” Kolme vuotta nuoremmasta veljestä Altista taas tuli valokuvaaja. Altti ja Ilari rakensivat viime keväänä Lauttasaareen yhteisen studion, jonne Heinilältä on vain kävelymatka asunnoltaan. Tilan seinissä on syvennyksiä, joista törröttää erikokoisia puupalikoita. Taideteoksilta näyttävien rakennelmien, diffuusorien, tarkoitus on rikkoa ääntä. MUSIIKKIPAINOTTEISEN Sibelius-lukion jälkeen Ilari Heinilä meni opiskelemaan liiketaloutta Haaga-Helia ammattikorkeakouluun. 21-vuotiaa na hän alkoi kuitenkin kiinnostua vaihtoehtoisesta elektronisesta musiikista ja ryhtyi opiskelemaan itsekseen musiikin tuottamista. Hän haki kesätöitä useasta alan paikasta. Kun hakeminen ei tuottanut tulosta, hän tarttui puhelimeen ja soitti diggailemansa Husky Rescue -bändin Marko Nybergille. ”Olin ollut Husky Rescuen keikalla ja kokenut, että bändiläiset ovat samanhenkisiä tyyppejä kuin minä ja tekevät kiinnostavia juttuja”, hän kertoo. Heinilä oli selvittänyt, että Nybergillä on yritys, jonka kautta hän tekee äänisuunnittelua sekä musiikkia mainoksiin ja elokuviin. Heinilä esitteli itsensä ja tekemänsä musiikkiprojektit ja pyysi töitä. Hän pääsi Nybergin osaaikaiseksi assistentiksi. TEKSTI ELISA HELENIUS KUVA VIVI KOVELO
Laulava tutkimus TUTKITTUA ”Suomessa elokuva-ala on niin pieni, että jengi tuntee toisensa, ja sitä vähän kuin ajautuu mukaan produktioihin. Omat verkostot alalla kasvavat luonnostaan. En itse lähesty tekijöitä, vaan elokuvan tekijät pohtivat, minkä tyyppisen säveltäjän teos vaatii. Jos valinta osuu minuun, he ottavat yhteyttä.” Heinilä tuntee elokuvatuottaja Severi Koivusalon, joka kertoi hänelle tekeillä olevasta elokuvasta. Säveltäjä sai elokuvasta luettavakseen treat mentin eli laajahkon tiivistelmän ja kiinnostui. Kyseessä oli Mikko Mäkelän elokuva Sebastian. Koivusalo hoiti kaksikon esittelyn. Sebastian kuvaa Maxia (Ruaridh Mollica), nuorta kirjailijanalkua, joka pyrkii Lontoon kulttuuripiireihin. Hän etsii öisin inspiraatiota esikoisromaaniinsa miesten maksettuna seuralaisena, salanimellä Sebastian. Heinilä alkoi työstämään elokuvaan musiikkia, kun kuvaukset oli suurimmaksi osaksi jo tehty. Hänellä oli käytössään ensimmäiset leikkausversiot. Elokuva sai ensi-iltansa vuosi sitten Sundancen elokuvajuhlilla. Elokuvan musiikki on ehdolla Jussija Harpa-palkintojen saajaksi. Harpa on pohjoismaisille elokuvasäveltäjille myönnettävä palkinto, jota on jaettu vuodesta 2010. Se jaetaan 15. helmikuuta Nordic Film Music Days -tapahtumassa Berliinissä. Heinilä oli samaisessa tapahtumassa myös viime vuonna. Silloin hän tutustui brasilialaisohjaaja Luiza Shelling Tubaldiniin. ”Juttelimme niitä näitä, ja Luiza pyysi minua esittelemään hänelle töitäni. Pari kuukautta myöhemmin sain WhatsAppissa viestin, jossa hän pyysi minua tekemään musiikin elokuvaansa.” Kyseessä on kauhuelokuva Love Kills. Heinilä sai työn valmiiksi juuri ennen uutta vuotta. Tänä vuonna Nordic Film Music Days -tapahtumassa on jälleen mahdollisuus luoda uusia kontakteja. Ja voittaa pysti. TEKSTI KAISU TERVONEN S USIVIHA KUMPUA A historiasta, sanoo väitöstutkija Sanna Komi tuoreessa väitöskirjassaan. Komin oli alun perin tarkoitus tutkia litiumin tuotantoa Boliviassa, mutta hän päätyi kotimaisen susikeskustelun äärelle. ”Teoreettinen viitekehykseni eli poliittinen ekologia pysyi kuitenkin samana”, hän kertoo. Komi tarkastelee tutkimuksessaan susien suojelua yhteiskunnallisten näkö kulmien kautta. ”Suojelukriittiset äänet saavat ehkä suhteettoman paljon tilaa julkisessa keskustelussa”, Komi sanoo. ”Kyseessä on lopulta aika pieni joukko ihmisiä.” KOMI NOSTA A tutkimuksestaan esiin yhden vähälle huomiolle jääneen näkökulman. 1800– ja 1900-lukujen vaihteessa metsästys nivoutui osaksi käsityksiä luonnonsuojelusta. Se taas lisäsi osaltaan susivihaa. ”Näkyvillä oli ’hankkiudutaan eroon suurpedoista’ -hanke”, Komi sanoo. Metsästäjät ajoivat hyötyriistana pidettyjen eläimien suojelua suurpedoilta. Metsästäjien joukossa oli Komin mukaan aikansa eliittiä tehtaanomistajista senaattoreihin, ja susista maksetut tapporahat olivat merkittäviä summia. VÄITÖKSESTÄ TEKEE poikkeuksellisen siihen liittyvä taiteellinen osa. Levyyhtiö Minna Records on tammikuun lopussa julkaissut Komin – artistinimeltään KO:MI – albumin Belonging in Nature, joka pohjaa väitöskirjan artikkeleihin. ”Kun tein edellistä soololevyä, oli vaikea siirtää ajatuksia kahteen eri asiaan. Molemmat ovat kuitenkin luovaa tekemistä”, Komi sanoo. Hän väisti ”kognitiivisen loikan” sillä, että alkoi käsitellä väitöskirjan teemoja myös musiikissaan. Komi valmistautuu väitöstilaisuudessaan perjantaina 7. helmikuuta myös musisoimaan.
26 • 1 / 2025 Riippumattoman taidekeskustelun ytimessä Kolme eri alojen kriitikkoa suhtautuu leipälajiinsa laajemmin kuin pelkkänä laaduntarkkailuna. R YHDYIN TEKEMÄ ÄN kritiikkejä 1990-luvulla opiskellessani taiteiden tutkimusta. Kirjoitin arvioita Uuteen Suomeen ja Lapin Kansaan, ja vuonna 2009 minut pyydettiin Helsingin Sanomien teatterija tanssikriitikoksi. Aiemmin keskityin etenkin marginaalisiin ilmiöihin, mutta nykyään minua kiinnostaa myös valtavirta, koska siinä eri tavat tehdä taidetta ja eri yleisöt voivat kohdata. Hierarkkisen arvottamisen sijaan kritiikin tulisi keskittyä fasilitoimaan taidekeskustelua. Yksi kritiikin tehtävistä on lisätä tietoisuutta siitä, mitä taiteessa tapahtuu. Suomessa on valtavasti esitystaiteen foorumeita, joista moni ei ole koskaan kuullutkaan. Pyrin tekemään omissa kritiikeissäni näkyväksi taiteen luomiseen vaikuttavia rakenteita ja valintoja sekä nostamaan esiin vaihtoehtoisia toimintatapoja. Kritiikin tulisi olla läpinäkyvää, ja lukijan tulisi voida seurata kriitikon ajattelun kehittymistä. Taidekeskustelun suola on se, että kykenemme tunnistamaan, kuinka toiset ihmiset kokevat asioita, vaikka kokisimme itse ne eri tavoin. Kritiikillä on oma roolinsa kulttuurisen muistin ylläpitämisessä. Teatterija tanssiesitykset unohdetaan helposti, ja ilmiöt palaavat takaisin nostalgiana. Emme aina tiedosta, mistä ja miten saavuimme pisteeseen, jossa nyt olemme. Voisimme ottaa oppia Saksasta, jossa teoksia esitetään pitkään ja teatteri toimii eräänlaisena kirjastona. Esitystaidekriitikot voisivat kontekstualisoida rohkeammin ruohonjuuritason taiteellista toimintaa kansain välisiin ilmiöihin. Kriitikot voisivat niin ikään tehdä enemmän kurato riaalista työtä ja nostaa esiin erilaisia ääniä. Annetaan erilaisuuden kuulua – toki tietyin reunaehdoin, kuten on toimittu esimerkiksi Brysselissä, jossa taidekenttä on noussut vastustamaan äärioikeistoa mutta antanut muuten erilaisuuden kuulua. Maria Pauliina Säkö Teatteri ja tanssikriitikko K RIITIKON TYÖ oli minulle jo nuorena unelma-ammatti. Se tarjosi mahdollisuuden työskennellä sellaisten asioiden parissa, joita muutenkin tein. Olen kirjoittanut kirjallisuusarvioita Suomen Kuvalehteen, Parnassoon, Säroon ja maakunta lehtiin. Vuonna 2018 ryhdyin avustamaan Helsingin Sanomia kirjallisuuskriitikkona, ja Nuorta Voimaa olen päätoimittanut samasta vuodesta alkaen. Kritiikin tehtävänä on pitää yllä riippumatonta taidekeskustelua. Jos kritiikkiä ei olisi, taidepuhe olisi vaarassa näivettyä ja jäädä yksityisen piiriin. En pidä laaduntarkkailua kritiikin kiinnostavimpana aspektina, vaikka julkisuudessa keskitytään usein siihen. Taiteen ja kulttuurin kurjistaminen kurjistaa myös kritiikkiä. Nykytilanteessa suuri osa taiteesta jää vaille arvioita, ja kritiikki on pistemäistä. Olin mukana perustamassa Runografi-sivustoa, joka pyrkii arvioimaan jokaisen Suomessa julkaistavan runoteoksen. Vastaavia katalogimaisia projekteja kaivattaisiin muillekin taiteenaloille. Kritiikin määrällisen kasvattamisen lisäksi olisi tärkeä edistää esseemäisempää kritiikkiä, jossa tarkastellaan laajempia kokonaisuuksia. Eri taiteenlajit ovat kritiikin suhteen epätasa-arvoisessa asemassa. Kirja-alalla valitetaan sitä, että kirjat jäävät vaille kritiikkejä, mutta kirjallisuuden asema on itse asiassa hyvä, jos sitä verrataan monien muiden taiteenlajien asemaan. Julkinen vastakkainasettelu taiteen tekijöiden ja kriitikoiden välillä on usein tarpeetonta. Monilla taiteilijoilla olisi paljon annettavaa myös kritiikin saralla, ja kritiikin tekemisen kynnystä tulisi madaltaa. Toivoisinkin, että taiteen ja kritiikin suhde olisi orgaanisempi. Vesa Rantama Kirjallisuuskriitikko O LIN JO lapsena leffahullu ja aloitin elokuvaarvostelujen tekemisen harrastuspohjalta yli 20 vuotta sitten. Blogit olivat tuolloin nousussa, ja minullakin oli oma blogi. Kriitikon pesteistä käytiin kovaa kilpailua. Skeneen oli vaikea päästä ulkopuolelta, mutta 2000-luvun alussa minulle avautui mahdollisuus ryhtyä kirjoittamaan elokuva-arvioita juuri perustettuun Episodi-lehteen, jossa työskentelen edelleen. Episodi pyrkii julkaisemaan arvion jokaisesta Suomessa teatterilevitykseen tulevasta elokuvasta. Elokuvakritiikki on yksinkertaisimmillaan katsomis suositus. Leffaskenessä on paljon valistunutta ja omistautunutta väkeä, joka seuraa kritiikkejä ja tekee niiden pohjalta valintoja. Viihdeelokuvien ja kaupallisten elokuvien kohdalla kritiikkien merkitys ei ole suuri, mutta korkeatasoisempien elokuvien kohdalla asia on toisin. 2000-luvun alussa printtilehden asema oli edelleen vahva. Helena Yläsen ja Tapani Maskulan kaltaiset elokuvakriitikot olivat omanlaisiaan supertähtiä. Verkko alkoi kuitenkin horjuttaa painetun median asemaa, ja kuka tahansa saattoi perustaa blogin ja ryhtyä leffakriitikoksi. Nykyään riittää, että postaat päivityksen Instagramiin tai TikTokiin. Muutos on ollut valtava. Ammattimaisen kritiikin asema on huonontunut. Ennen freelancer-toimittajat saattoivat tehdä leffakritiikkejä useisiin eri lehtiin, toimia avustajina ja saada tuloja. Nykyään Helsingin Sanomat, Aamulehti ja maakuntalehdet kierrättävät samoja tekstejä. Ilta-Sanomat ja Iltalehti lopettivat elokuvakritiikkien säännöllisen julkaisemisen, sillä lehdet havaitsivat, että arviot eivät enää tuoneet verkkosivukäynteihin piikkejä eivätkä siten tuottaneet riittävästi rahaa. Yritän hyväksyä sen tosiasian, että elokuvakritiikki on muuttunut. Taiteesta voi kirjoittaa monin eri tavoin. Lukijoilla on nykyään suurempi vastuu ammattimaisten tekstien löytämisessä, ja media lukutaidon merkitys on korostunut. En väheksy lainkaan somessa julkaistuja leffa-arvioita, mutta ajattelen silti, että ammattimaisella kritiikillä ja toimittamisella on oma erityinen arvonsa. Jussi Huhtala Elokuvakriitikko TEKSTI MIKA PEKKOLA Kritiikki tuo esiin myös taiteen rakenteita Taiteilijat voisivat toimia useammin myös kriitikoina Kritiikki on tärkeintä korkeatasoisille elokuville M a ria Pa ul i in a S äk ö P ia Pe t t er sso n M ar ku s P aa jala
MAIJA VILKKUMAAN MUSIKAALI 10.5. SAAKKA Liput 50/48/33 € lippu.fi MAIJA VILKKUMAAN MUSIKAALI 10.5. SAAKKA Liput 50/48/33 € lippu.fi VILKKUMAA KONTU RASILA ENSI-ILTA 4.3.2025 Saa rumiakin tanssittaa S I I R I A N G E R K O S K E N O P I S S A yhteistyössä Lipunmyynti (09) 4342 510, ti klo 14–17 ja ke-pe klo 11–14, Erottajankatu 5, 00130 Helsinki KAIKKI ESITYKSET VÄLILLÄ 4.3.–10.5.2025 Muzaffardjon Khudoikulov Espoo Länsi-Uusimaa EHDOLLA KUNTAVAALEISSA Uutta luettavaa joka viikko sähköpostiisi voima.? /uutiskirje Tilaa Voiman viikkokirje ”Minun Helsingissäni tuetaan enemmän kulttuuria, mielenterveyttä ja joukkoliikennettä. Ja kun uutta kaupunkia suunnitellaan, vaalitaan kaupunkimetsiä ja kulttuurihistoriaa. Olen ehdolla seitsemännelle kaudelleni Helsingin kaupunginvaltuustoon.” Ma ino ks en ma ks aa eh do ka s. Tuomas Rantanen Voiman kustantaja ja toimittaja tuomasrantanen.?
vegem.fi KEIDAS KESKELLÄ HELSINKIÄ KAISANIEMEN KASVITIETEELLINEN PUUTARHA luomus.fi VAPPUKONSERTTI 30.4.2025 KLO 17• SAVOY-TEATTERI Lauluja rauhasta / solidaarisuudesta sekä työstä ja taistelusta! Monna Kamu / Eero Ojanen / Marko Putkonen Paleface / Emilia Sisco / Kielo Kärkkäinen / Amalia Martinez Ari Numminen / Hannu Kella / Tuija Rantalainen / Tuuli Saksala Eeva Koivusalo / Janne Louhivuori / Markus Jaatinen jne. Liput alk. 39,50 € Dario Fo: Näillä palkoilla ei makseta Liput: www.netticket.fi/nailla-palkoilla-ei-makseta Tapanilan Työväen Näyttämö paikallista teatteria vuodesta 1909 15.3 . as ti
Tilaukset: kauppa.voima.? & tilaukset@voima.? VOIMAKAUPPA UTELIAAN, AKTIIVISEN JA OPPIMISHALUISEN KAUPPA v LISÄÄ TUOT TEITA VERK KOKA UPAS SA! Tilaamalla lehden olet ensimmäisten lukijoiden joukossa. Samalla tuet riippumatonta journalismia ja Voiman ilmestymistä jatkossakin. 39 € 9 numeroa MIKSI RAKASTAMME KOIRIA, SYÖMME SIKOJA JA PUKEUDUMME LEHMIIN FEMINISMI JA SOTA Tohtori Melanie Joy on Harvardin yliopistosta valmistunut psykologi, tunnustettu puhuja ja kirjailija, joka käsittelee kirjassaan eläinten hyväksikäyttöä ohjaavaa ajattelua ja sen vaikutusta yhteiskuntaan. Teos tarjoaa kattavan katsauksen karnismiin – uskomusjärjestelmään, joka vaikuttaa useimpien ihmisten toimintaan. Karnismin tunnistaminen ja kyseenalaistaminen auttaa meitä kaikkia tekemään vastuullisia, kestäviä ja oikeudenmukaisia valintoja. Tunnettu tutkija-aktivisti Cynthia Enloe kertoo, mitä naisaktivistit ovat oppineet välittömistä sodan kokemuksistaan. Kirja osoittaa kuinka naisten sodat eivät ole miesten sotia ja kuinka patriarkaatti ja militarismi ovat upottaneet itsensä instituutioihimme ja henkilökohtaiseen elämäämme. Melanie Joy 25€ + POSTIKULUT TYHMENEVÄ DEMOKRATIA? Kriittisen tiedontuotannon tila Suomessa Teppo Eskelinen & Matti Ylönen (toim.) Omaehtoisen ja kriittisen tiedontuotannon tila on rapistunut kiihtyvällä vauhdilla. Suomi tyhmenee samalla, kun demokratian perusinstituutioiden häiriöiden – tai jopa järkkymisen – riskit kasvavat. Yhteiskuntatutkijoiden Teppo Eskelisen ja Matti Ylösen kuratoima teos analysoi tutkimusta, tiedeviestintää, mediaa ja sen murrosta, valtion tutkimuslaitoksia ja kansalaisjärjestöjä. STREET ART COOKBOOK A Guide to Techniques and Materials The Street Art Cookbook is a guide to the materials and techniques used within today’s most creative and progressive art movement. In hundreds of pictures and illustrations and a dozen of interviews with some of the world’s most famous artists, the authors show how street art is made. VOIMA PIPO Suojaudu pakkasilta ja tilaa pränikkä Voima-pipo. Saatavana mustana ja ruskeana. 29 90 € + POSTIKULUT 19 90 € + POSTIKULUT 21 90 € + POSTIKULUT Cynthia Enlone Benke Carlsson & Hop Louie VOIMAN VUOSITILAUS 27€ + POSTIKULUT
VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPA N ERIKOISSAR JA VLAST Vapaa maailma uhattuna Voiko Yhdysvaltojen tapainen epädemokraattinen valtio neuvotella rauhaa Ukrainaan? Diktaattorit toivovat demokratian romahdusta Ukrainassa ja muualla Euroopassa, muistuttaa Iida Simes esseessään. tyksettä. Gessen kävi kauppahallissa, josta katkesivat sähköt, mutta kauppa kävi vaikkakin hitusen hitaammin. Ukrainalainen sota-analyytikko Hanna Šelest seurasi vallanvaihdon seremoniaa Gessenin hotellihuoneessa. Trumpin puheet Yhdysvaltain muka hauraasta ”suvereenisuudesta” ihmetyttivät Šelestiä. Suvereniteetilla tarkoitetaan valtion oikeutta hallita aluetta maan rajojen sisällä. ”Olen hyvin hämmentynyt suvereeniteetin painottamisesta”, Šelest sanoi. ”Onko joku uhkaamassa Yhdysvaltain suvereniteettia? Tätä on erityisen omituista katsoa Ukrainassa, jossa me taistelemme juuri suvereeniutemme puolesta. Tällaiset puheet tuntuvat aliarvioivan meidän taiste luamme.” MUTTA VOISIKO YHDYSVALLAT olla rauhanvälittäjä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan? Jos unohtaa hetkeksi Trumpin kampanjapuheet, voi katsoa, mitä presidentti Trump on saanut aikaan ja pohtia niiden kautta kahta tärkeintä kysymystä: Haluaako Trump rauhaa Ukrainaan? Ja jos haluaa, minkälainen rauha olisi hänen tavoitteenaan: suvereeni Ukraina, josta Venäjä vetäytyy, vai Ukrainan liittäminen osaksi Venäjän diktatuuria? Venäjän Kreml on ilmoittanut halua vansa muuttaa maailmanjärjestystä. Ehkä Yhdysvallatkin haluaa? Yhdysvallat ei ole enää demokraattinen maa, sanovat useat politiikan tutkijat niin maan sisällä kuin sen ulko puolellakin. Trump ei ole demokratiaa kannattava valtionjohtaja, eli voi pohtia onko Ukrainan säilyttäminen demokratiana hänelle minkäänlainen eettinen arvo. Vaikka EU:n johtajat Unkarin Viktor Orbánia lukuun ottamatta puhuvat Ukrainasta Euroopan demokratian itäisimpänä linnakkeena totalitaristista Venäjää vastaan, Yhdysvalloissa Trump ja häntä tukevat tukevat Venäjä-myönteiset Magarepublikaanit saattavat nähdä Ukrainan häviössä enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia: Euroopan taloustilanne kiristyy, maanosan demokratiat heikkenevät, ja voittajia ovat autokratiat, yksinvaltiuteen perustuvat järjestelmät, joissa johtajan valtaa ei rajaa mikään valtion mekanismi, ei edes laki. Yhdysvaltoja on nimitetty myös plutokratiaksi, järjestelmäksi, jossa valtaa voi ostaa ja jossa valtaan pääsy riippuu varallisuudesta. Koskaan ennen Yhdysvalloissa vallan ja rahan liitto ei ole ollut näin avoin. Näin ei ollut edes teollistumisen alkuaikoina 1800-luvun lopun kulta-aikana, jolloin John D. Rockefellerin kaltaiset teollisuuspohatat olivat toki vaikutusvaltaisia mutta jolloin heidän valtansa ei kuitenkaan ulottunut politiikkaan yhtä vahvasti kuin Trumpin miljardööriystävän Elon Muskin valta ulottuu nyt. Arvovaltainen yhdysvaltalainen demokratian tutkimuslaitos ja kansalaisjärjestö The National Constitution Center avasi maaliskuussa 2024 podcastissaan maan luisumista pois demokratiasta, vaikkei oletettujen ehdokkaiden, republikaanien Donald Trumpin ja demokraattien Joe Bidenin, myöhemmin Kamala Harrisin, välillä ollut vielä tuolloin käyty presidentinvaaleja. Demokratiatutkija Steven Levitsky sanoi painokkaasti, että maa on luisumassa ”epävakaaseen tilaan”. Levitsky TEKSTI IIDA SIMES KUVA RIINA RANNASMAA J O ENNEN KUIN Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli vannonut virkavalansa vuonna 2025, sekä Yhdysvaltain sisäinen että koko maailman poliittinen tunnelma jännittyi. Erityisesti ukrainalaiset seurasivat huolestuneina Yhdysvaltain vallan vaihdosta. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kommentoi 6. tammikuuta 2025 France 24 -kanavalla Trumpin puheita, joiden mukaan Trump saisi pikaisesti rauhan Ukrainaan. ”Varmasti vahva Yhdysvaltain presidentti saisi Venäjän pakotettua neuvottelemaan”, Zelenskyi sanoi diplomaattisen epämääräisesti. Venäläis-yhdysvaltalainen journalisti ja kirjailija Maša Gessen seurasi Trumpin eli nykyisen kotimaansa vallanpitäjän virkaan astujaisia Ukrainan Odessassa Mustanmeren rannalla. Odessalaiset ovat tottuneet sotaan, Gessen kirjoitti The New York Timesissa. Ilma hälytys soi, mutta raitiovaunut kulkivat ja katukioskit myivät kahvia keskeyYHDYSVALLAT ON LUISUMASSA EPÄVAKAASEEN TILAAN. 30 • 1 / 2025
1 / 2025 • 31 viittasi republikaaneihin sanoessaan yllättyneensä siitä, miten ”puolue, joka on osallistunut rauhanomaisesti vaaleihin 150 vuoden ajan, menee yhtäkkiä raiteiltaan ja vie maata pois demokratiasta”. Levinsky sanoi republikaanipuolueen toimineen ennenkuulumattoman röyhkeästi ja rikkoneen demokratian ydinsääntöjä, joita ovat ”vaalituloksen hyväksyminen voitti tai hävisi, yksiselitteinen poliittisen väkivallan vastustaminen ja selvä irtisanoutuminen demokratiaa murentavista voimista”. Hän selitti myös, ettei kahden puolueen valtapelissä koko maa voi olla demokraattinen, jos toinen puolue sanoutuu siitä irti. DEMOKRATIAN ROMAHDUS huolestuttaa myös Anne Applebaumia, Puolassa asuvaa yhdysvaltalaissyntyistä tutkijaa. Kirjassaan Autokratia Oy – Diktaattorit, jotka haluavat hallita maailmaa (Siltala 2025, suomentanut Markku Päkkilä) Applebaum kuvailee hyytävän tehokkaasti autokratioiden halua tukea toisiaan, oli niissä vallassa islamilainen papisto, kristitty yksinvaltias tai sotilasvoimat. Vaikka monet autokratiat, kuten Venäjä, Valko-Venäjä, Venezuela, Zimbabwe, Pohjois-Korea, Kiina ja Iran, sijaitsevat kaukana toisistaan, ja vaikka ne ovat poliittisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti erilaisia valtioita, silti ne tukevat toisiaan, kun niiden autokratiaa uhataan. Applebaum tiivistää Autokratia Oy:n verkostot ottaen esimerkiksi Venezuelan: ”Presidentti Nicolás Maduron johtama valtio saa lainarahaa Venäjältä, joka on investoinut Venezuelan öljyteollisuuteen aivan kuten Irankin. Valkovenäläinen yhtiö valmistaa Venezuelassa traktoreita. Turkin avulla Venezuela voi käydä laitonta kultakauppaa. Kuuba on toimittanut jo pitkään turvallisuusneuvonantajia ja valvontatekniikkaa kumppaneilleen [pääkaupungissa] Caracasissa. Vuosina 2014 ja 2017 Caracasin kaduilla tukahdutettiin mielenosoituksia kiinalaisilla vesitykeillä, kyynelkaasupatruunoilla ja mellakkakilvillä, niin että yli seitsemänkymmentä ihmistä kuoli. Kansalaisia valvotaan kiinalaisella tekniikalla. Kansainväliset huuV ENÄJÄ EI JULISTANUT SOTAA hyökätessään Itä-Ukrainaan vuonna 2014. Siksi jopa Euroopan turvallisuusja yhteistyö järjestö Etyj kutsui kymmeniä tuhansia ihmisiä tappanutta ja kaksi miljoonaa kodittomaksi tehnyttä sotaa ”konfliktiksi”. Etyjin neuvotteluista huolimatta rauhaa ei solmittu. Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan helmikuussa 2022. Venäjän presidentti Vladimir Putin on ilmoittanut, ettei Venäjä ole valmis rauhanneuvotteluihin Ukrainan Volodymyr Zelenskyin kanssa. Näennäinen neuvottelu tilanne, jossa Ukrainan hallinto sivuutetaan, on varmasti Putinin toiveuni ja Zelenskyin painajainen. Ukrainalaiset diplomaatit yrittävät ympäri maailmaa kamppailla saadakseen äänensä kuuluviin. Helsingin yliopistolla järjestettiin tammikuussa 2025 keskustelu ”Kuinka lopettaa sota Ukrainassa?”, jossa suomalaiset asian tuntijat keskustelivat etenkin Brasilian ja Indonesian rooleista rauhanvälittäjinä. Yleisössä ollut ukrainalainen diplomaatti Maksim Kravtšuk piti puheen. Hän painotti, että Ukraina on invaasion kohde, ei sen aiheuttaja, ja että sota todellakin alkoi jo vuonna 2014. Rauhanneuvottelu hyökkääjän eli Venäjän ehdoilla on ukrainalaisille sietämätön ajatus. Ukraina ei myöskään luota neuvotteluihin, jotka organisoisi Venäjän läheinen kumppani Brasilia tai Indonesia. Ukrainan toteutumaton rauha mekauppiaat puolestaan huolehtivat, että valtakoneiston jäsenillä, heidän perheillään ja tukijoillaan on yllin kyllin Versacen ja Chanelin luksustuotteita.” Kansainvälisten sopimusten halveksiminen on demokratian halveksimista, Applebaum kirjoittaa. ”Sodan ensi päivistä lähtien Putin ja Venäjän turvallisuuseliitti ovat osoittaneet halveksivansa röyhkeästi ihmisoikeuskieltä, sodan lakeja ja alle kirjoittamiaan sopimuksia. He pidättivät Ukrainan viranhaltijoita ja siviilijohtajia: pormestareita, poliiseja, virkamiehiä, rehtoreita, toimittajia, taiteilijoita, museoiden kuraattoreita. He perustivat siviileille tarkoitettuja kidutuskammioita useimpiin miehittämiinsä kaupunkeihin Eteläja ItäUkrainassa.” Applebaum muistuttaa myös tuhansista lapsista, joita Venäjä on kaapannut Ukrainasta eikä päästä heitä palaamaan. Venäjän autokratian tuhovoima on valtava. AUTOKR ATIAN ELI ITSEVALTIUDEN horjuttajia ovat demokratia-aktivistit, kansanliikkeet ja tiedotusvälineet. Siksi diktatuurien propagandakoneistot mustamaalaavat niitä. Suomessakin nykypäivän vallanpitäjistä häikäilemättömimmät osallistuvat aktiivisesti eripuran lietsomiseen sosiaalisessa mediassa horjuttaakseen riippumattoman median, yksittäisten journalistien ja jopa tieteentekijöiden uskottavuutta. Muutama täkäläinenkin kansanedustaja on ilmoittanut ihailevansa Trumpia. Trump-ihailuun kuuluu tämän lapsellisen kiukkuisen ulosannin matkiminen. Nyt muotia on ”wokeideo logian” tölväiseminen vaikkei tietäisi, mitä ”woke” on. Riittää, että kannattajat kuvittelevat sen olevan jotain muka tyhmää. Applebaum varoittaa ”turboahdetuista disinformaatiokampanjoista”, joita autokratiat rakentavat demokratiaaktivisteja vastaan. Venäjä syöttää disinformaatiota verkkoon tehokkaasti monella kielellä ja monessa maanosassa, ja siksi on paljon ihmisiä, jotka luulevat virheellisesti Ukrainan aloittaneen hyökkäyssodan Venäjällä tai että rokotukset ovat vaarallisia. Trumpin ystävät, maailman vahvimpia nettialustoja pyörittävät X:n Elon Musk, Googlen Sundar Pichai ja Facebookin Mark Zuckerberg, ovat jo muokanneet algoritmejaan niin, että nettialustat suosivat kiusaamista ja ison rahan mainontaa, mutta myös demo kratia-aktivismi, rauhanliike sekä ympäristöja ihmisoikeusaktivistit tarvitsevat viestikanavia ja haku koneita. Vapaan maailman puolesta kampanjoidaan ensin varmasti netissä, sitten mahdollisesti kaduilla ja lopuksi toivottavasti vaaliuurnilla. VALLANPITÄJÄT LIETSOVAT AKTIIVISESTI ERIPURAA.
Ympäristönsuojelijat taistelevat aikaa vastaan ja väistelevät poliittisia esteitä. Myönteistäkin kehitystä on kuitenkin nähtävissä, kun alkuperäiskansoille kanavoidaan avustusrahoja ilman välikäsiä. A MA ZONIA K ÄRSII . Maailman suurin sademetsä Etelä-Amerikassa on kestänyt ilmaston vaihtelua 65 miljoonan vuoden ajan, mutta nyt aluetta koettelevat ennennäkemättömät vitsaukset: kuivuus, ilmaston lämpeneminen, tulipalot ja hakkuut, jotka ulottuvat aina sademetsän syvimmille alueille. ”Varoitan, että olen sitten hiukan kyyninen”, perulainen David Alegria sanoo videopuhelun välityksellä Perun pääkaupungista Limasta ja hymähtää. Alegria on työskennellyt Perun Amazonialla kansalaisjärjestöjen ympäristönsuojeluprojekteissa vuosien ajan. Työ vaatii tekijältään suurta kärsivällisyyttä, hän sanoo. Kiirettä pitää Kohtaa, jonka ylittyessä ihmisen aiheut tamat ympäristönmuutokset ovat peruuttamattomia ja itseään ruokkivia, kutsutaan keikahduspisteeksi. Vaikka esimerkiksi metsäkato lakkaisikin, romahdus jatkuisi omalla painollaan. On arvioitu, että Amazonian keikahduspiste ylittyy, kun metsäkato kasvaa 20–25 prosenttiin. Tällä hetkellä sademetsäalueesta ainakin 17 prosenttia on kokonaan hävinnyt, ja uusimpien ilmastomallien mukaan lopullinen keikahdus voisi tapahtua jo vuonna 2050, Nature-lehdessä viime vuonna julkaistu tutkimus arvioi. Seurauksena olisi laajamittainen ekosysteemin romahdus. Se olisi peruuttamaton: jos sademetsä kerran häviää, se ei yleensä kasva takaisin, toisin kuin vaikkapa havupuumetsä. Amazonian keikahduksella olisi vakavia seurauksia koko maapallon ilmastolle, joka on jo nyt järkkynyt. Metsä voi alkaa hiilensidonnan sijasta vapauttaa hiiltä ilmakehään, mikä lisää ilmaston lämpenemistä. Ilmaston lämpeneminen puolestaan ruokkii Amazonian metsäkatoa, sillä mitä lämpimämmäksi ilmasto muuttuu, sitä kuivemmaksi sademetsäalue käy. Syntyy feedback loop, takaisinkytkentä, eli ilmastojärjestelmän palauteilmiö, jossa muutos vahvistaa itseään. TEKSTI KUKKA-MARIA AHOKAS David Alegria D avid Ale gria n alb um i Amazonia lähestyy keikahduspistettä Vuosi 2024 oli mittaushistorian lämpimin suurimmalla osalla mantereista. Se oli ensimmäinen vuosi, jolloin maapallon keskilämpötila ylitti esiteollisen tason 1,5 asteella, EU:n ilmastontutkimuspalvelu Copernicus on vahvistanut. YK:n pääsihteeri António Guterres sanoitti tilanteen jo vuonna 2022: ”Planeettamme lähestyy nopeasti keikahduspistettä, jonka jälkeen ilmastokaaosta ei voi peruuttaa. Ajamme moottoritietä kohti ilmastohelvettiä, ja jalkamme on kaasupolkimella.” 32 • 1 / 2025
1 / 2025 • 33 Ympäristöjärjestöt yrittävät kuitenkin painaa jarrua. Tällä hetkellä David Alegria koordinoi Amazonian suojeluun keskittyvää hanketta Britannian suurlähetystössä. Merkittävä osa rahoituksesta tulee globaalista pohjoisesta, etenkin Euroopasta ja Yhdysvalloista, jotka painottavat tällä hetkellä Amazonian suojelua. Perun politiikassa puhutaan ympäristön sijaan muista aiheista, Alegria kertoo. ”Vaalit ovat tulossa, mutta ympäristö ei ole minkään puolueen kärkiteema. Ei ole poliittista tahtoa.” Ympäristönsuojelijat ovat turhautuneita, sillä heidän viestinsä jää muiden teemojen jalkoihin: kansallinen turvallisuus, korruptio ja talous puhuttelevat äänestäjiä enemmän. Kolonialismin perintöä ja maailmankauppaa Pikakatsaus poliittiseen historiaan valottaa Amazonian vaikeaa tilannetta. Etelä-Amerikan maiden hallinnolliset ja taloudelliset rakenteet periytyvät kolonialismin ajoilta. Tuolloin eurooppalaiset pitivät Amazoniaa lähinnä raaka-ainevarastonaan. Vaikka maailmanjärjestys on muuttunut, koloniaaliset valtasuhteet ovat säilyneet. 1990-luvulla Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto pakottivat Amazonian alueen hallitukset talouskuriohjelmiin eikä ympäristön kestävyydestä välitetty. Kehittyvät valtiot tarvitsivat tuloja, ja niitä revittiin sademetsäalueilta. Nykyään eurooppalaiset yritykset ostavat mineraaleja Amazonian laittomilta kaivoksilta ja tuovat alueelta soijaa ja naudanlihaa. Yritysvastuu rakoilee. Euroopan unioni ja Mercosur-maat eli Argentiina, Brasilia, Bolivia, Paraguay ja Uruguay solmivat hiljattain Amazonia lähestyy keikahduspistettä vapaakauppasopimuksen, jota muun muassa Greenpeace pitää katastrofaalisena. Ympäristöjärjestöt pelkäävät, että lihaa ja muita maataloustuotteita alkaa virrata EU:hun etenkin Brasiliasta, jossa sademetsän hävitys maatalouden tieltä etenee laillisesti. Oikeusvaltio takaa suojelun Perussa merkittävämpi ongelma on rikollinen toiminta: laittomat mineraalikaivokset, puukauppa ja huumekauppa, David Alegria sanoo. ”Ympäristörikokset ovat tämänhetkisen keskustelun hot topic.” Hän muistuttaa paikallisesta todellisuudesta. Kylät, joissa hän on Perun Amazonialla työskennellyt, ovat köyhiä, eikä ihmisillä ole peruspalveluita, terveydenhuoltoa tai mahdollisuutta kouluttautua. Jos kansallinen minimipalkka on alle 300 dollaria kuukaudessa ja mafian ylläpitämällä kultakaivoksella päiväpalkka jopa 100 dollaria, kukapa ei menisi sinne töihin, Alegria kuvaa. Ympäristöongelmat ja sosiaaliset ongelmat kietoutuvat toisiinsa. Kun paikalliset ihmiset saavat peruspalvelut ja kestäviä toimeentulon muotoja, ympäristönsuojelukin on mahdollista. Rikollisuutta voidaan torjua paitsi sosiaalipolitiikalla, myös kriminaalipolitiikalla. Suurimmat ongelmat ovat rakenteellisia, joihin ympäristönsuojelijoiden on yksin vaikea vaikuttaa. ”Ilman oikeusvaltiota ympäristönsuojelu on todella vaikeaa, vaikka olisi rajaton määrä rahoitusta ja hyvää tahtoa.” Luonnonsuojelurahat eivät korruption vuoksi aina päädy oikeaan osoitteeseen. ”Mutta on täältä hyviäkin uutisia”, Alegria kiirehtii lisäämään. Rahoitusta suoraan alkuperäiskansoille Brasilian hallitus on ratkaisijan asemassa, sillä maan alueella sijaitsee noin 60 prosenttia Amazoniasta. Äärioikeistolaisen Jair Bolsonaron presidenttikaudella metsäkato eteni ennätysvauhtia. Kun Lula da Silva astui valtaan vuonna 2023, hän lupasi pysäyttää laittomat metsänhakkuut vuoteen 2030 mennessä. Brasilian avaruustutkimusinstituutin mukaan lupauksella näyttäisi olevan katetta. Satelliittidatasta käy ilmi, että metsäkato on vähentynyt selkeästi Lulan kaudella. Maan ympäristöministeriön mukaan tämä johtui hallituksen panostuksista: se antoi lisää resursseja ympäristönsuojeluviranomaiselle, joka on tunnistanut laittomia metsäkatoalueita ja sakottanut maanomistajia. Karjaa on takavarikoitu, jos niiden laidunmailta on laittomasti hävitetty metsää. Toisin sanoen, kun instituutiot toimivat ja on poliittista tahtoa, luonnonsuojelu etenee. Myös ulkomaiset rahoittajat vaativat tehokasta suojelua. Norja, Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat sopineet Kolumbian kanssa rahoituksesta metsäkadon torjuntaan. Maa saa tulosperusteista rahoitusta: sen pitää esittää rahoittajille konkreettisia virstanpylväitä tekemissään suojelutoimissa, jotta saisi aina seuraavan rahoituserän. Järjestelyä pidetään lupaavana, sillä se pyrkii ehkäisemään korruptiota, mutta ehtoja kritisoidaan myös uuskolonialismista: vauraat maat rahoittavat Amazonian suojelua, kehittyvät maat sopeutuvat ehtoihin. Samalla globaali pohjoinen jää yhä kauemmas omista ilmastotavoitteistaan. Usein paikallisten yhteisöjen tarpeet ovat jääneet jalkoihin. Alkuperäiskansojen järjestöt ovat toistuvasti kritisoineet luonnonsuojeluprojekteja siitä, että heidän oikeutensa unohdetaan. Alkuperäiskansojen hallinnoimilla alueilla elonkirjo on säilynyt parhaiten kaikkialla maailmassa. ”Viime aikoina alkuperäiskansoja on kuultu suojeluhankkeissa paremmin, mutta muutos on kovin hidasta”, David Alegria sanoo. Latinalaisen Amerikan kehityspankilla on meneillään uusia hankkeita, joissa se kanavoi avustusvaroja alkuperäiskansojen järjestöille ilman välikäsiä. ”Tämä on ensimmäinen kerta ikinä”, Alegria sanoo varovaisen toiveikkaana. Varat päätyvät ehkä todennäköisemmin tehokkaaseen käyttöön. ”Meillä on historiallista velkaa alkuperäiskansoille, joka meidän pitää maksaa.” Artikkelia varten on haastateltu myös emeritus suurlähettiläs Mikko Pyhälää. Jutun kirjoittamista on tukenut Koneen säätiö Metsän puolella apurahalla. Amazonia vaakalaudalla • 6,7 miljoonan neliökilometrin kokoinen maailman suurin sademetsä on noin 20 kertaa Suomen kokoinen. • Sijaitsee Brasilian, Perun, Kolumbian, Venezuelan, Bolivian, Ecuadorin, Guyanan, Surinamin ja Ranskan Guyanan alueella. • Arviolta 17 % alkuperäisestä metsästä on hävinnyt, ja toiset 17 % on heikentyneessä tilassa. Jos metsäkato ylittää 20–25 %, seurausten arvioidaan olevan peruuttamattomia. • Keikahduspisteen (engl. tipping point) jälkeen 10–47 % Amazonian sademetsäalueesta voi hävitä. • Elonkirjo on suurin alkuperäiskansojen hallinnoimilla mailla. Perulainen journalisti Diego Pérez Romero on kuvan nut Amazonian länsiosassa, Madre de Diosin alueella sijaitsevaa sademetsäaluetta, jossa metsänhakkuu oli laillista valtion määrittämien kestävyystavoitteiden mukaisesti. Rikollisjengi kuitenkin valloitti alueen, hävitti metsän ja pystytti laittoman kaivoksen. Diego Pérez Romero IHMISKUNTA AJAA JALKA KAASUPOLKIMELLA KOHTI KEIKAHDUS PISTETTÄ.
34 • 1 / 2025 Metsä, sukset ja bongi …TÄ ÄLLÄ JÄ ÄN KÄ ÄREISSÄ , hyhmän sylissä jähmeässä, lämpimänä yhtäkaikki; pikkupöhnässä, äh, eihän vähätellä: kännissä – sisäelin pöhöisenä kuin syvänpurppura kivi kimmeltävä – minä pärjään, minä kestän, näin olen päättänyt, näin säätää väkeni pää selviää kyllä kutukaudelle päästäessä, tällöin läiskyttelen, räiskin mätitähkäni käämien käsiin, vitojen tiheään lehvästöön, röyhelöihin yön hämärän – minä, näiden lätäköiden kreivitär, vetten reheväin säätyläinen, sukua särjen, viiksekkään jätin sekä kultakylkisen kesyeläimen, minä yhteytän hyvästi happeni ja sinä: mitä on se vähä, mikä mielessäs minut tiivistää että täkykalaksi käy vaikkei yleensä saaliina viehätä että pyynti on vähän kuin surviaissääskien keräily talvella että vatsa veitsellä halki ja suolaa sisään ja syö tai syömättä jättää, sitä on k i v a o n k i a sen lisäksi pelkkiä numeroita, lukuja: allekymmenensenttiä perätineljäkilogrammaa kääpiöityy tai selkä köyristyy MITÄ VÄLIÄ – määritel miä, määrien määreitä, niitä rakastaa eläin joka siis olet, sillä ne käyvät järkeen, ne ovat tärkeitä, merkitystä täynnään, sille eläimelle sillä sillä pitää olla ääret; se ei äärettömyyttä ymmärrä ja siksei se käsitä henkeä eikä voi ikinä evillään sfääreihin yltää siksi sen päähän ei pälkähdä, että en minä voimien säästösyistä pysäytä pyrstöä, elä evääkään kääntämättä; ei minua hyötyajattelu pois päältä hätyytä – tiedäthän: energiaa riittää iäti tai vähintään niin pitkään kuin tuo tähti päällämme sädehtii – ei, en säästöliekillä kärise – minä mietiskelen; elämän läikyntää ällistelen… MUUT ELÄIMET Kirjailija Laura Gustafsson pohtii, mitä voimme tietää metsän asukeista. Tämän sivun artikkelien kirjoittamista on tukenut Koneen säätiö Metsän puolella apurahalla. Olarilaisen räppärin ja radiotoimittajan Edu Kehäkettusen suksi luistaa Espoon keskuspuiston laduilla – tai luistaisi, jos olisi lunta. O LEN ASUNUT lapsesta saakka Olarissa metsän laidalla. Kaupunkilaispoikana en osannut arvostaa luontoa. Stadilaiset luulevat, että Espoo on landea ja espoolaiset maalaisia, mutta me pysyimme betonilla, skeittasimme ostareilla ja pelasimme koulujen kentillä lätkää. Suhteeni luontoon syveni, kun aloin polttaa 18-vuotiaana bongia ja livahdimme Olarin ostarilta metsään. Nykyään käyn päivittäin metsässä. Olin lähdössä tänäänkin ulos, mutta päätin, etten mene, koska polut ovat aivan saatanan jäisiä ja olisin kuitenkin vetänyt lipat. Onneksi olen vanha skeittari ja laskettelija, niin tasapainoilu sujuu. Olari sijaitsee Espoon keskuspuiston tuntumassa. Metsässä on sen verran lääniä, että siellä saa pyöriä rauhassa koiran kanssa. Tiedän, mihin polut johtavat, enkä tarvitse karttaa tai puhelinta, vaikka välillä tuleekin pyörittyä ympyrää. Legendaarinen liikunnan maikkamme Timo Konttinen ymmärsi ala-asteikäisiä poikia ja vei meitä hiihto lenkin varrella sijaitsevalle kallio mäelle, jota laskimme suksilla alas. Retkistä jäi hyviä muistoja, vaikka ei niitä silloin osannut samalla tavalla arvostaa. Olarin lähellä on myös toinen sairaan hyvä mäki, Porrasmäki, jota käyn silloin tällöin laskemassa. LÄHENEN VIITTÄKYMPPIÄ ja olen ollut sydänleikkauksessa, joten en halua rasittaa itseäni liikaa. Pidän hiihtämisestä. Fiilis on aina huojentava, kun pääsee kotiladulta lähtemään matkaan. Väännän yleensä kahdenkymmenen kilometrin lenkin Olarista Latokaskeen ja takaisin. Espoossa on todella hyvä latuverkosto enkä ole itsekään ehtinyt hiihtää kaikkia latuja. Kehä III:n takana kulkevia metsäreittejä pitkin pääsee kaupungin laidalta laidalle ja Vantaan kautta vaikka Sipooseen asti. Tein Espoon kaupungille viime vuonna Edun LaDulla -hiihtoesittelyvideon, jossa kokeilin eri reittejä. Stadi laiset lähtevät aina hiihtämään Paloheinään ja valittavat sitten, että siellä on hirveä ryysis ja parkkipirkot sakottamassa. Miksette mene Espoon keskus puistoon? Siellä ei ole vittu ketään ja saa olla rauhassa. Välillä käyn hiihtämässä Lapissa esimerkiksi Rukalla, Ylläksellä ja Saari selällä. Kesken lenkin on siistiä pysähtyä hiihtokahvilaan, vetää munkki turpaan ja jatkaa matkaa hienoissa maisemissa. HIIHTÄMINEN ON helvetin hyvää kuntoilua. Kun vetää kunnon lenkin ja pääsee tuntumaan, parin tunnin jälkeen on sellainen fi ilis, että nyt on tullut tehtyä jotain. Kuuntelen hiihtäessäni musiikkia tai Perttu Häkkisen vanhoja musaohjelmia. Ja kun Perttu sitten heittää kesken lenkin sairaan läpän, jolle nauran itsekseni, vastaan tulevat koululaiset ajattelevat, että tuossa menee joku hullu. Ilmastonmuutoksen seuraukset alkavat olla mittapuiltaan älyttömiä. Olen käynyt itsekin Kalifornian punapuumetsissä, jotka ovat todella siistejä. Sanoin pari kolme kuukautta sitten, että kohta Los Angelesissa palaa. En kuitenkaan kelannut, että asiat etenisivät näin nopeasti. Nimeltä mainitsemattomat rikkaat ihmiset valittavat Elo kapinasta ja väittävät, ettei aktivismi muuta mitään, mutta kai asioiden täytyy sattua omalle kohdalle, jotta jengi tajuaa, että vittu, tässähän pitää tehdä jotain. Elämme mielenkiintoisia aikoja. TEKSTI MIKA PEKKOLA KUVA EDU KEHÄKETTUSEN KOTIALBUMI W ilhe lm vo n W rig ht Carassius carassius
Metsä, sukset ja bongi DIAK MASTER SCHOOL – TEE ARVOISTASI TULEVAISUUS Hae yhteishaussa 11.3.–25.3. diak.fi/yhteishaku/ YAMK-tutkinnot haussa keväällä 2025: • Monialainen ja yhteensovittava johtaminen • Ekososiaalinen työ ja globaaliosaaminen • Arvot, yhteisöt ja etiikka Opiskele YAMK-tutkinto Diakissa inhimillisyydestä ja eettisyydestä tinkimättä. Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot eli YAMK-tutkinnot syventävät ammatillista asiantuntijuutta ja erityisosaamista. Opinnot voi suorittaa joustavasti verkossa. Diakissa voit opiskella myös AMK-tason tutkinnon viidessä eri kaupungissa ympäri Suomen. Kestävä tulevaisuus tarvitsee osaajia – oletko yksi heistä? Kulttuurituottaja (AMK ja ylempi AMK) Verkko | Helsinki | Jyväskylä | Kauniainen | Kuopio | Tampere | Turku Ole ihmisen puolella opiskele Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Yhteisöpedagogi (AMK ja ylempi AMK) Tulkki (AMK) Yhteishaku 11.3.–25.3.2025 hakijanopas.humak.fi Kestävä tulevaisuus – oletko yksi heistä?
Panu Savolainen & Aleks Talve ARKKITEHTUURIMME VUOSITUHANNET Suomen arkkitehtuurin historia alusta loppuun S A M M A K KO Kirja kaikille arkkitehtuurista ja historiasta kiinnostuneille. PASIFISTIN JALANJALJILLA SINISILMAISEN PASIFISTIN JALANJALJILLA PASIFISTIN JALANJALJILLA PASIFISTIN JALANJALJILLA PASIFISTIN JALANJALJILLA SINISILMAISEN SINISILMAISEN 39 € Anna Kontula KADONNEEN JÄRJEN METSÄSTYS I N T O Terapian kielellä käytetään poliittista ja taloudellista valtaa. 27 € Hannu Juusola ISRAELIN HISTORIA G A U D E A M U S Kattava teos käsittelee alueen vaiheita 1800-luvun lopulta ja sionismin synnystä vuonna 2023 puhjenneeseen Gazan sotaan saakka. Martin Hårdstedt SUOMEN RUOTSALAINEN HISTORIA Tuhat vuotta kieltä, kulttuuria ja politiikkaa G A U D E A M U S Millä tavoin ruotsin kielen ja ruotsalaisen kulttuurin vaikutus on näkynyt Suomessa? Esa Mäkijärvi (toim.) YÖVARTIOSSA Esseitä unettomuudesta W S O Y Sadat miljoonat ihmiset kärsivät unettomuudesta joka yö. Kiireisessä maailmassamme yleistyvä häiriö on jo merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. 29 € Peter Turchin LOPUN AJAT Eliitit, vastaeliitit ja tie poliittiseen pirstaloitumiseen T E R R A C O G N I TA Miten yhteiskunnat ajautuvat sisäisiin kriiseihin ja mitä niistä voidaan oppia. Robert M. Sapolsky MÄÄRÄTTY Elämä ilman vapaata tahtoa T E R R A C O G N I TA Mitä neurotiede kertoo vapaasta tahdosta. Vaclav Smil SUURET SIIRTYMÄT Kuinka moderni maailma rakennettiin T E R R A C O G N I TA Suuret siirtymät, jotka muovasivat modernin maailman. J. Doyne Farmer JÄRKEÄ KAAOKSEEN Paremmalla taloustieteellä parempaan maailmaan T E R R A C O G N I TA Kuinka kompleksisuustaloustiede parantaa ymmärrystämme talouden toiminnasta. Laura Wathén AI SE OLIKIN ADHD I N T O Tietokirja meistä, meille. Kirja kuljettaa Wathénin kuoppaisen matkan kasaantuvien mielenterveysongelmien, adhd-diagnoosiprosessin ja sen jälkeisten tuntemusten läpi. Markku Heikkilä ARKTISEN MAAILMAN JÄLJILLÄ I N T O Kirja on sukellus maisemiin ja elämään, josta osan olemme juuri menettämässä. Kyse on enemmästä kuin arktisen ilmaston muuttumisesta. 27 € 25 € Franz Kafka PÄIVÄKIRJAT 1909-1923 S A M M A K KO Päiväkirjoissa Franz Kafka osoittautuu uteliaaksi, laajasti ihmisiä ja maailmaa ymmärtäväksi kirjailijaksi. Kafkan tuotantoon tutustumisen voi hyvin aloittaa tästä teoksesta. 35 € Tuomas Hoppu HUGO SALMELA VA S TA PA I N O Punapäällikkö Hugo Salmelan elämäkerta kuvaa hänen kasvunsa vallankumoukselliseksi ja toimintansa kaartilaisjoukkojen johtajana Kymenlaaksossa ja Tampereella. Marko Tikka (toim.) SINIVALKOISIA SOTUREITA Suomalaismiehet asevelvollisina, sotilaina ja veteraaneina VA S TA PA I N O Kirja hahmottelee sotiluuden ja sotasankariuden miehistä kehityskulkua 1900-luvun alusta näihin päiviin. Juho Saari (toim.) HYVIÄ UUTISIA SUOMESTA Menestyvän yhteiskunnan tilannekuva VA S TA PA I N O Kirja osoittaa, että historiallisesti tarkasteltuna Suomi on monilla ulottuvuuksilla ja mittareilla ollut parhaimmillaan 2020-luvun alussa. Ben Orlin MATEMATIIKKAA RUNOIIJOILLE Universaalin kielen inhimillinen puoli T E R R A C O G N I TA Matematiikan havainnollistamisen ja huonojen piirrosten mestari tarkastelee uutuuskirjassaan matematiikkaa kielenä. 50 € 50 € 50 € 50 € 39 € 35 € 39 € Ahonen, Perälä & Vuolanto ANTIIKKI JA ME Miksi antiikintutkimusta tarvitaan G A U D E A M U S Teos esittelee suomalaista antiikintutkimusta, joka on vireää, korkeatasoista ja kansainvälisesti tunnustettua. 27 € 32 € 35 € 60 € Mark Coeckelbergh MIKSI TEKOÄLY NAKERTAA DEMOKRATIAA Ja mitä sille voidaan tehdä T E R R A C O G N I TA Tekoälyn uhkat ja mahdollisuudet demokratialle. 30 €
Panu Savolainen & Aleks Talve ARKKITEHTUURIMME VUOSITUHANNET Suomen arkkitehtuurin historia alusta loppuun S A M M A K KO Kirja kaikille arkkitehtuurista ja historiasta kiinnostuneille. 39 € Anna Kontula KADONNEEN JÄRJEN METSÄSTYS I N T O Terapian kielellä käytetään poliittista ja taloudellista valtaa. 27 € Hannu Juusola ISRAELIN HISTORIA G A U D E A M U S Kattava teos käsittelee alueen vaiheita 1800-luvun lopulta ja sionismin synnystä vuonna 2023 puhjenneeseen Gazan sotaan saakka. Martin Hårdstedt SUOMEN RUOTSALAINEN HISTORIA Tuhat vuotta kieltä, kulttuuria ja politiikkaa G A U D E A M U S Millä tavoin ruotsin kielen ja ruotsalaisen kulttuurin vaikutus on näkynyt Suomessa? Esa Mäkijärvi (toim.) YÖVARTIOSSA Esseitä unettomuudesta W S O Y Sadat miljoonat ihmiset kärsivät unettomuudesta joka yö. Kiireisessä maailmassamme yleistyvä häiriö on jo merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. 29 € Peter Turchin LOPUN AJAT Eliitit, vastaeliitit ja tie poliittiseen pirstaloitumiseen T E R R A C O G N I TA Miten yhteiskunnat ajautuvat sisäisiin kriiseihin ja mitä niistä voidaan oppia. Robert M. Sapolsky MÄÄRÄTTY Elämä ilman vapaata tahtoa T E R R A C O G N I TA Mitä neurotiede kertoo vapaasta tahdosta. Vaclav Smil SUURET SIIRTYMÄT Kuinka moderni maailma rakennettiin T E R R A C O G N I TA Suuret siirtymät, jotka muovasivat modernin maailman. J. Doyne Farmer JÄRKEÄ KAAOKSEEN Paremmalla taloustieteellä parempaan maailmaan T E R R A C O G N I TA Kuinka kompleksisuustaloustiede parantaa ymmärrystämme talouden toiminnasta. Laura Wathén AI SE OLIKIN ADHD I N T O Tietokirja meistä, meille. Kirja kuljettaa Wathénin kuoppaisen matkan kasaantuvien mielenterveysongelmien, adhd-diagnoosiprosessin ja sen jälkeisten tuntemusten läpi. Markku Heikkilä ARKTISEN MAAILMAN JÄLJILLÄ I N T O Kirja on sukellus maisemiin ja elämään, josta osan olemme juuri menettämässä. Kyse on enemmästä kuin arktisen ilmaston muuttumisesta. 27 € 25 € Franz Kafka PÄIVÄKIRJAT 1909-1923 S A M M A K KO Päiväkirjoissa Franz Kafka osoittautuu uteliaaksi, laajasti ihmisiä ja maailmaa ymmärtäväksi kirjailijaksi. Kafkan tuotantoon tutustumisen voi hyvin aloittaa tästä teoksesta. 35 € Tuomas Hoppu HUGO SALMELA VA S TA PA I N O Punapäällikkö Hugo Salmelan elämäkerta kuvaa hänen kasvunsa vallankumoukselliseksi ja toimintansa kaartilaisjoukkojen johtajana Kymenlaaksossa ja Tampereella. Marko Tikka (toim.) SINIVALKOISIA SOTUREITA Suomalaismiehet asevelvollisina, sotilaina ja veteraaneina VA S TA PA I N O Kirja hahmottelee sotiluuden ja sotasankariuden miehistä kehityskulkua 1900-luvun alusta näihin päiviin. Juho Saari (toim.) HYVIÄ UUTISIA SUOMESTA Menestyvän yhteiskunnan tilannekuva VA S TA PA I N O Kirja osoittaa, että historiallisesti tarkasteltuna Suomi on monilla ulottuvuuksilla ja mittareilla ollut parhaimmillaan 2020-luvun alussa. Ben Orlin MATEMATIIKKAA RUNOIIJOILLE Universaalin kielen inhimillinen puoli T E R R A C O G N I TA Matematiikan havainnollistamisen ja huonojen piirrosten mestari tarkastelee uutuuskirjassaan matematiikkaa kielenä. 50 € 50 € 50 € 50 € 39 € 35 € 39 € Ahonen, Perälä & Vuolanto ANTIIKKI JA ME Miksi antiikintutkimusta tarvitaan G A U D E A M U S Teos esittelee suomalaista antiikintutkimusta, joka on vireää, korkeatasoista ja kansainvälisesti tunnustettua. 27 € 32 € 35 € 60 € Mark Coeckelbergh MIKSI TEKOÄLY NAKERTAA DEMOKRATIAA Ja mitä sille voidaan tehdä T E R R A C O G N I TA Tekoälyn uhkat ja mahdollisuudet demokratialle. 30 € KAISANIEMENKATU 5 KAISA-TALO, HELSINKI sivullinen@rosebud.fi ? +358 40 017 8965 KAIKKIEN ROSEBUDIN KAUPPOJEN YHTEYSTIEDOT JA VALTAVAN VALIKOIMAN LÖYDÄT VERKOSTA. ONNEKSI MEILLÄ ON MUISTOMME. Sirpa Puhakka & Sari T. Tiiro RAKKAUDEN RIEKALEITA Omaishoitajat hoivakriisiä pelastamassa RO S E B U D Suomi olisi nykyistäkin syvemmässä hoivakriisissä, jos omaishoitajat eivät hoitaisi läheisiään. Miten tähän on jouduttu? Kalevi Kalemaa (toim.) SUURIA SUOMALAISIA PUOLUSTUSPUHEITA RO S E B U D Suomen kansakunnan olemassaolo on ollut monesti uhattuna. Demokraattisia oikeuksia on poljettu, lakia on yritetty väkivaltaisesti muuttaa, ihmisyyttä on loukattu ja oikeutta vapaaseen mielipiteen ilmaisuun kiistää. Hergé KAIKKI 24 KOVAKANTISTA TINTTI-ALBUMIA O TAVA Tintti on ikinuori lehtimies ja matkailija, jonka rinnalla kulkevat uskollinen koira Milou, kapteeni Haddock, professori Tuhatkauno ja monet muut hahmot. 25 € Ilkka Taipale SINISILMÄINEN PASIFISTI Kirjoituksia seitsemältä vuosikymmeneltä RO S E B U D Kukaan ei tiedä mihin virta vie, mutta Taipaleen kirjoituksissa kuuluu syvä ja vakuuttava rauhan ääni. Marcel Proust KADONNUTTA AIKAA ETSIMÄSSÄ Osat 1-10 O TAVA 1900-luvun merkittävimpiä kaunokirjallisia teoksia, ajan kappaleista rakennettu huikea sommitelma, muistin ihme. Koko paketti tyylikkäinä pehmytkantisina. 19 € Elina Sana KUOLEMAN LAIVA S/S HOHENHÖRN Juutalaispakolaisten kohtalo Suomessa RO S E B U D Suomi luovutti 1942 Saksaan kahdeksan juutalaispakolaista. Vain yksi selvisi hengissä. 25 € 245 € 119 € Friedrich Nietzsche NÄIN PUHUI ZARATHUSTRA RO S E B U D Intohimoinen ja satiirinen ilmaisu on sekä nautittavaa että hurjaa luettavaa. Teos on legendaarinen klassikko ja sen kieli on lennokkuudessaan ylittämätöntä. Emil A. Fellmann LEONHARD EULER Neron tarina B A S A M Euler (1707–1783) oli monien mielestä kaikkien aikojen suurin matemaatikko. Hänen elämäntyönsä on niin valtava, että sen tutkiminen on lähes oma tieteenalansa. S. Rinne & J. Niemi MI-NÄ LU-EN -KIRJAT B A S A M Lukutaidon alkumetreille innostavaa lukemista. MI-NÄ LU-EN on kirjakokonaisuus, jossa Hiiri ja metsän aarre -kirjaa seuraavat muut, pienemmät MI-NÄ LU-EN -kirjat. 25 € Tarmo Kunnas SUVAITSEVAISUUDEN MONET KASVOT B A S A M Yritys ymmärtää suvaitsemisen ja suvaitsemattomuuden syvempää olemusta. Tullakseen suvaitsevaksi ihmisen on nähtävä totuudet monesta näkökulmasta. 25 € S. Rinne & J. Niemi Kirsi Hiilamo TAKAISKUISTA TASAPAINOON O TAVA Muuta vastoinkäymiset voimaksi rohkaisevan opaskirjan avulla. Mona Moisala TYHMÄ TYÖELÄMÄ O TAVA Aivotutkijan oivaltavat askeleet fiksumpaan työkulttuuriin. Atefeh Sebdan OMAN ONNENI NOJASSA O TAVA Turvapaikka ei aina ole turvallinen, osoittaa iranilaistytön riipaiseva elämäntarina. 35 € 32 € 30 € 25 € 15 € 25 € Minna Silver SINUHE EGYPTILÄISEN MAAILMA S K S Kiehtova arkeologinen matka Mika Waltarin tunnetuimman historiallisen romaanin maailmaan. Irma Sulkunen ELIAS LÖNNROT JA HÄNEN PITKÄ VARJONSA S K S Uusi elämäkerta antaa ristiriitaisen kuvan aikansa suurmiehenä juhlitusta Kalevalan kokoajasta. 32 € 32 € 25 € Han Kang WE DO NOT PART P E N G U I N B O O K S Haunting and visionary new novel, a journey into South Korea’s painfulhistory from Nobel Prize winner Han Kang. 27 € NOBEL PRIZE IN LITERATURE 2024 Ursula K. Le Guin KOMPASSIRUUSU M O E B I U S Ursula K. Le Guinin Kompassiruusu on kokoelma novelleja kirjailijan räiskyvimmältä luomiskaudelta, 1970-luvulta 1980-luvun alkuun. 29 € Burroughs & Manning TARZAN Kivinen faarao A RT H O U S E Tarzan löytää yhdessä Janen ja Korakin kanssa ulos Palul-donin salatuista laaksoista, eksyy muinaiseen Egyptiin ja saa vastaansa pellucidarilaisen Mahar-hirviön. 29 €
38 • 1 / 2025 Surf rockin uusi aalto Toisen levynsä julkaiseva Mary Ann Hawkins venyttää genren rajoja. Uusissa biiseissä myös lauletaan. M ARY ANN Hawkins (1919?1993) oli kalifornialainen surffaaja, joka opittiin tuntemaan nimellä ”Queen of the Surf”. Tältä amerikkalaishurjapäältä kuuden helsinkiläismiehen yhtye Mary Ann Hawkins nappasi nimensä. Vuonna 2015 perustettu instrumentaalibändi tunnettaan energisistä keikoistaan sekä kaurismäkeläisistä musiikkivideoistaan. Yhdysvaltalaiseen surf rockiin pohjaava musiikillinen ilmaisu yhdistyy videoiden suomalaiseen todellisuuteen, jossa käydään totoamassa räntäsateisella raviradalla taikka ajellaan pitsalähetteinä nuhjuisella teollisuusalueella. ”Vaikka aluksi fiilistelimmekin kalifornialaista surf rock -musiikkia, oli selkeää, ettemme halua näyttää siltä. Me asumme täällä Suomessa ja tuomme sen myös esiin. Mielikuva on siis se, että täällä soitetaan surfia pipot päässä”, saksofonisti Niko Wilkinson aloittaa. Kitaristi Lauri Talja täydentää: ”Musiikkivideoitamme voidaan katsoa ikään kuin saman elokuvaohjaajan erilaisina elokuvina, joissa näyttelevät luottonäyttelijät. Meillä on ollut musiikin rinnalla vahvasti visuaalisuus mukana. Mary Ann Hawkins on paljon muutakin kuin musiikkia. Kyseessä on kokonainen juttu taikka konsepti.” Wilkinsonin tapauksessa koko surf-genre aukesi aikanaan elokuvan, Quentin Tarantinon Pulp Fictionin, kautta. ”Sen soundtrackillä oli mageita biisejä.” Yhtyeeseen kuuluvat myös kitaristi Janne Nieminen, rumpali Eemeli Rimpiläinen, basisti Jussi Roine ja saksofonisti Aimo Eräkorpi. Musiikin Mary Ann Hawkins kirjoittaa kollektiivisesti, mutta videoiden käsikirjoituksista vastaavat Talja ja Roine. ”Videoissa ei määritellä mitään tapahtuma-aikaa, niissä on ennemminkin jokin fiilis. Toisaalta emme myöskään peittele sitä, että ne tapahtuvat modernissa ajassa. Vähän samaan tyyliin kuin Aki Kaurismäen elokuvissa voi olla 2020-luku, mutta kuvassa näkyy silti lankapuhelin ja poliisi polttaa tupakkaa sisätiloissa”, Talja kuvailee. Mary Ann Hawkins on saanut surfin lisäksi paljon vaikutteita elokuvamusiikista. ”Musiikistamme löytyy suora linkki spagettiwesterneihin, joissa on Ennio Morriconen musiikki. Olen kuunnellut ylipäätään paljon leffamusiikkia. Bändimme perusajatus on visuaalisten kokemusten tarjoaminen instrumentaalimusiikin kautta”, Wilkinson sanoo. Taljan mukaan bändin musiikissa kytkeytyy toisiinsa monta genreä. ”Morriconekin käyttää länkkärimuTEKSTI TIMO KALEVI FORSS Asa: Eteenpäin Elävä Roihis Musica (2024) NOIN KERRAN VUODESSA levyttävän artistin saattaisi ajatella jumahtavan helposti tyhjäkäynnille, mutta Asa Le vy ar vi ot tuntuu jatkuvasti kokeilevan uutta. Kuulijasta riippuen osumia ja huteja on varmasti molempia tullut 18 studioalbumin varrella. Uusin levy, Eteenpäin Elävä, resonoi tämän kriitikon kohdalla kuitenkin sellaisilla taajuuksilla, että levyä tekee mieli kuunnella uudestaan kerta toisensa jälkeen. Eteenpäin Elävä on maanläheisyydessään piristävää räppiä. Lajille leimalliset biitit ja loopit loistavat poissa olollaan. Kitara ja viulu soivat, puhaltimet laulavat, ja Asa pistelee ulos omaleimaista pälpätystä, jota elävöittää monipuolinen äänenkäyttö. Levyä voisi kuvailla hauskaksi ja valoisaksi teokseksi, joka on kuitenkin samaan aikaan pohdiskelevan moniulotteinen. Skenessä yhdistellään harvoin näin rohkeasti näin erilaisia elementtejä. Teemallisesti liikutaan arkisten asioiden äärellä. Happy Bröödheni on hymynkaaret nostattava biisi onnellisuudesta ja syntymäpäivistä. Mulle riittää yks puolestaan funtsailee kysymystä siitä, mikä on tarpeeksi. Niin pa et voisin spiidaa vie likviditeettihuolien äärelle. Vaatimaton mutta anteeksipyytelemätön kokonaisuus osoittaa, ettei aina tarvitse tavoitella suuria. ANTTI KURKO Haunted Plasma: I Svart Records (2024) ROADBURN REDUX -festivaaleille alun perin kasattu Haunted Plasma onnistuu debyyttialbumillaan I yhdistämään kosmisen krautrock-bändisoiton elektronisiin elementteihin. Oranssi Pazuzussa, K-X-P:ssä, Grave Pleasuresissa, Circlessä ja Aavikossa vaikuttavien Juho Vanhasen, Timo Kaukolammen ja Tomi Leppäsen yhtye kuvailee musiikkiaan ”kosmiseksi black metaliksi”. Levyn tunnelmat eivät kuitenkaan rajoitu pauhaaviin mustiin syvyyksiin vaan ulottuvat aisiikissaan paljon twang-kitaraa. Visuaaliseen puoleen olemme saaneet vaikutteita esimerkiksi Wim Wendersin Paris, Texas -leffasta. Myös Jim Jarmuschin elokuvia on tullut katsottua.” Vierailevia laulajia Mary Ann Hawkinsin toinen albumi Helsinki Surf City julkaistaan helmikuussa. Tämän jälkeen bändi nähdään keikoilla ympäri Suomen. Helsinki Surf City -albumilla Mary Ann Hawkins laajentaa reviiriään ja yllättää. Vaikka albumi lähtee liikkeelle tutulla kitaravetoisella surf rock -jyystöllä, levyn puolivälissä ääneen pääsee kantrirokkari Marko Haavisto, joka laulaa tyylikkään ja häpeilemättömän iskelmällisen kappaleen Yöjuna selvällä suomen kielellä. Laulubiisejä on levyllä myös muita. Räppäri Stepa tulkitsee hupaisan Beatlesin viisaat sanat, ja kuvataiteilijanakin tunnettu Maria Stereo svengailee biisissä Rock’n’roll sydän. Levyn päättää eeppisen kaihoisa balladi Ison cityn valot, jonka tulkitsee näyttelijälaulaja Minja Koski. ”Ekan levyn jälkeen oli aika selkeää, että seuraavaksi tehdään laulubiisejä. Meillä oli jo mielessä tietyt laulajatkin, joiden kanssa halusimme tehdä yhteistyötä”, Wilkinson kertoo. Bändillä oli Wilkinsonin mukaan pöytälaatikossa useita laulubiisejä, joista levylle päätyivät mainitut neljä. ”On ollut alusta asti selvää, ettei meidän tarvitse mennä mihinkään muottiin. Rautalankapiireissä on paljon puritanismia. On tietty laatikko, missä saa olla.” Talja huomauttaa, että vanhoissa 1960-luvun surf-jutuissakin instrumentaalimusiikkiin on yhdistetty laulu biisejä. ”Onhan Agentsillakin sekä instrumentaaliettä laulu biisejä.” Marko Haaviston laulama Yöjuna on biisi, jonka voisi kuvitella soivan
1 / 2025 • 39 tiuhaan suomalaisilla radiokanavilla. Wilkinsonin mukaan bändi ei kuitenkaan hakenut laskelmoitua radiobiisiä. Laulubiisien myötä levylle on saatu lisää syvyyttä. ”Meidän tyyppistä instrumentaalikamaa jaksaa kuunnella äänitteeltä x määrän verran. Itse olen hakenut aikaa kestäviä biisejä, joiden ääreen voi palata uudelleen”, Niko Wilkinson pohtii. Instrumentaalikappale Tour de France on silkkaa 1970-luvun discoa, jonka sovituksessa isoon osaan pääsee saksofonin lisäksi trumpetti. ”Se tuo mukaan meksikolaisia mariachi-elementtejä. Jossain vaiheessa mietimme, voiko disco-surfia tehdä. Päädyimme siihen, että totta kai voi”, kertoo Wilkinson. Mielikuvat kumoon Rautalankatapahtumista elää vahva mielikuva, jossa oikeaoppista musiikkia kuuntelevat vain rock’n’rollin vannoutuneet kannattajat, joista suurin osa on keski-ikäisiä miehiä. Mary Ann Hawkins haluaa ravistella tätä mielikuvaa. ”Suomalainen vanhempi rockskene on aika pölyttynyt. Meidän agendallamme on vaihtaa etelävaltioiden liput pride-lippuihin”, sanoo Talja. ”Vaikka olemme instrumentaalibändi, haluamme olla vahvasti yhden vertaisemman ja oikeudenmukaisemman maailman takana ja tuoda sitä esiin aina, kun mahdollista ? oli se sitten vaikka vaan logomme päivittäminen pride-väreihin”, Wilkinson sanoo. Hänen mukaansa bändi esiintyy monenlaisille yleisöille. ”Meidät on kyllä otettu yllättävän hyvin vastaan konservatiivisimmissakin rockpiireissä”, Wilkinson kertoo. Mary Ann Hawkins: Helsinki Surf City (Svart Records) An tti Se pp on en / All D ay na postrockiin, ambientiin ja noiseen saakka. I:n verkkaisesti alkavat kappaleet sukeutuvat valtaviksi äänivyöryiksi, ja Haunted Plasman ilmaisu tuntuukin nojaavan minimalismin ja maksimalismin kontrastiin. Rytmiosastosta vastaava Leppänen tekee, kuten aina, vakuuttavaa työtä groovaavalla nakutuksellaan, jonka perustalle Vanhanen ja Kaukolampi loihtivat vaikuttavia melodioita ja tekstuureita vahvasti efektoiduilla kitaroilla, lauluilla ja syntetisaattoreilla. Vaikka levy on äänimaisemaltaan yhtenäinen, sen viisi kappaletta poikkeaa raikkaasti toisistaan. Levyn aloittava Reverse Engineer loksauttaa leuan auki, goottiviboja herättävä Machines Like Us panee jalat vispaamaan, ja nimikko biisi Haunted Plasma huipentaa levyn massiiviseen psykedeliaan. Kolkon futuristista tunnelmaa tukevat korvia hivelevät soundit. Kitaroiden ja bassojen äänivallit pauhaavat yhtä muhkeina kuin Oranssi Pazuzun Muuntautuja -levyllä (2024). Nähtäväksi jää, millaiseen mustaan aukkoon Haunted Plasma syöksee yleisönsä esiintyessään 21. maaliskuuta Helsingin Kuudes Linja -klubilla. MIKA PEKKOLA Phase Fatale: Altars Bite (2024) BERLIININ BERGHAIN ja Tbilisin Khidiklubien resident-dj Hayden Payne eli Phase Fatale on tullut tunnetuksi futuristisesta teknotuotannostaan. Hän yhdistelee EBM:n, industrialin ja post-punkin konerytmejä ja Phase Fatalen aiempia levyjä voi verrata Ancient Methodsin, Crystal Geometryn ja Restive Plaggonan kaltaisten artistien postapokalyptiseen teknoon. Payne tuo Altarsilla dystooppisen jyskeen ja äänimaisemien rinnalle toisteista psykedeliaa, kuulaita melodioita ja jopa etäisiä trance-vaikutteita. Eheän levyn kolmesta kappaleesta on vaikea valita suosikkia, sillä tuottaja tuntuu varioivan niissä kaikissa saman kaltaisia ideoita. Kangding Rayn ja Setaoc Massin remixit kappaleista Neon Innocence ja Lament Configuration toimivat mutta eivät avaa uusia ulottuvuuksia. Altars herättää ennen kaikkea kutkuttavan aavis tuksen siitä, millaisia musiikillisia muodon muutoksia Payne suunnittelee tulevaisuudessa. MIKA PEKKOLA soundeja hienovaraisesti rakennettuihin sekvensserikuvioihin ja -melodioihin. Viime vuoden lopulla ilmestynyt EP Altars tuo artistin ilmaisuun uusia hypnoottisia ulottuvuuksia. Levyn on julkaissut Paynen oma levy-yhtiö Bite, joka keskittyy tummasävyiseen ja kokeelliseen teknoon.
Action Hero -kirjoittajan uutuuskomedia Liila Jokelinin uutuus jatkaa Action Hero -komedialla alkaneen äärimmäisen ja absurdin huumorin linjaa. Liput 38-33 € Michail Durnenkov Esityskausi: 19.3.-11.4.2025 Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä Esityskieli: ruotsi klockrike.fi Tekstitys suomeksi Subtitles in English ??????? ???????? DIVAN Kaipuuta, petoksia, yllättäviä juonenkäänteitä ja glamouria Huippudramaatikon uutuusnäytelmä nyt maailmanensi-illassa! 15. – 27.4.2025 KAKSI HÖLMÖÄ ODOTTAA SU SA NN A HY VÄ RI NE N 15. – 29.3.2025 NI NN I W ES T 17. – 31.5.2025 AVARUUDEN NURKKA 5. – 10.6.2025 LIPUT: WWW.VIIRUS.FI BILJETTER@VIIRUS.FI +358 9 440 224 VÄLIMERENKATU 14,00220 HELSINKI MINNA LUND D I P T Y K 1. EN GOD DÖD 2. JAG VILL SE OSS DANSA OCH STÄDA HONKANEN / RIDBERG / SUVITIE / MIETALA SI M O PU KK IN EN 28.2. – 2.5.2025 Diptyykillä tarkoitetaan taideteosta, joka koostuu kahdesta osasta, jotka yhdessä muodostavat yhden taideteoksen. Nämä osat voidaan kiinnittää yhteen tai esittää vierekkäin. Ohjaaja Minna Lundin Diptyk on kaksiosainen esitys kuolemasta. Se on yhteen huoneistoon sijoittuva intiimi ja banaali montaasi hyvästä kuolemasta ja siitä mitä sen jälkeen. Teoksen ensimmäinen osa pureutuu länsimaisen kuoleman kulttuurin sosiaalisiin ja tilallisiin koreografioihin. Toinen osa kysyy, mitä voimme tehdä kun juuri nyt me kuitenkin elämme? DIPTYK PERUSLIPUT -25 % KOODILLA VOIMA25 E S IT Y S T E K S T IT E T Ä Ä N S U O M E K S I S U B T IT L E S IN E N G L IS H Nimetön 5 1 Nimetön 5 1 5.2.2025 12.07 5.2.2025 12.07 Lue lisää, varaa liput: kajaaninteatteri.fi Keräilijät Uusi kotimainen tragikomedia ohjaus Anni Mikkelsson Ruumiilleni Kantaesitys 1.2.2025 ohjaus Joel Härkönen Pesismusikaali Kantaesitys 14.2.2025 Ohjaus Janne Kinnunen Veljeni Leijonamieli Fantasiaklassikko, ohjaus Joel Härkönen Fucking Åmål Menestyselokuvan näyttämöversio, ohjaus Kiia Laine KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERIN KEVÄÄN OHJELMISTOA TUOMAS RANTASEN TEATTERIN POLITIIKKAA -PODCAST Kuunneltavissa yli sata jaksoa. Kuuntele Spotifysta tai osoitteesta voima.fi/audio
42 • 1 / 2025 Esoteriaa, salapoliiseja ja flanellipaitoja Hiljattain menehtyneen elokuvaohjaajan David Lynchin flopista on ajan kanssa kasvanut arvostettu teos. I LMESTYESSÄ ÄN vuoden 1992 marraskuussa Twin Peaks – Fire Walk With Me -elokuva oli tyylipuhdas kalkkuna. Vain kaksi vuotta aiemmin lanseerattu samanniminen tvsarja oli ollut kansainvälinen hitti ja ilmiö. Tyylitelty jännityssarja tuntui raikkaalta tavalla, joka sai muun television näyttämään väsähtäneeltä, halvalta – ja vuonna 1990 – aivan liian kasarilta. Twin Peaks oli jotain, josta kohistiin niin koulun pihalla kuin opettajainhuoneessa. Venäläinen tuttavani kertoi, että kun hänen veljensä 90-luvun alussa lähti vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, tuttavani ainoa tuliaistoive oli ”erikoisagentti Dale Cooperin nauhuri ja pieniä kasetteja”. Toive toteutui. Ohjaaja David Lynchin ja käsikirjoittaja Mark Frostin luoma Twin Peaks oli hohdokas yhdistelmä flanellipaitaista americanaa, salapoliisijännäriä, surrealismia ja esoteriaa. Peyton Place, mutta paljon paljon oudompana. Sensaationa debytoinut sarja alkoi kuitenkin menettää momentumiaan jo toisen kauden puolivälissä, kun kysymys ”kuka murhasi Laura Palmerin” sai kanavan painostuksesta vastauksen osassa 17. Loppukausi esitettiin jatkuvasti väheneville yleisö määrille. Lynch ja Frost päättivät antaa Twin Peaksin faneille kunnialliset jäähyväiset elokuvan muodossa. Lynch on myöhemmin myöntänyt, ettei ollut vielä itsekään valmis hyvästelemään Laura Palmeria ja tämän outoa kotikaupunkia. Väärin ymmärretty mestariteos Kun Fire Walk With Me teattereihin syksyllä 1992 paljon oli muuttunut. Se Twin Peaks, mihin katsojat olivat rakastuneet, loisti poissaolollaan. Elokuvateatteriin eksynyt yleisö toivoi epäilemättä lisää sitä ”hemmetin hyvää kahvia” ja kirsikkapiirakkaa. Sen sijaan he saivat brutaalin ja kylmän elokuvan Laura Palmerin elämän seitsemästä viimeisestä päivästä. Alkuperäisessä sarjassa Sheryl Leen esittämä Laura on poissaoleva päähenkilö. Tutustumme hänen elämäänsä muiden näkökulmasta. Fire TEKSTI JANNE SIIRONEN KUVA KARSTEIN VOLLE Walk With Me -elokuvassa Laura saa äänen, ja hänestä tulee jotain muuta kuin vain muoviin kääritty kuollut tyttö. Lynch itse on todennut, että elokuva kertoo ”insestin uhrin yksinäisyydestä, häpeästä, syyllisyydestä, hämmennyksestä ja tuhosta. Se käsittelee myös isän piinaa – sotaa hänen sisällään.” Aikalaisarvostelut olivat pahimmillaan brutaalit. ”Herra Lynchin maku aivokuolleen groteskiuden suhteen on menettänyt uutuudenviehätyksensä” (The New York Times). ”Mustan huumorin fanit eivät löydä mitään naurettavaa tästä kauhistuttavasta katsauksesta Lauran viimeisiin seitsemään päivään, elleivät sitten Lynchin teennäisyyttä.” (The Washington Post). ”Synkkä ja masentava” (USA Today). Näin elokuvan erikoisnäytöksessä Helsingissä vuonna 1997, viisi vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Muistan olleeni järkyttynyt, mutta sitä enemmän yllättynyt. Elokuvanhan piti olla huono? Oliko se huono? En osannut sanoa. Ilmeisesti se oli, koska kaikki vihasivat sitä. Huomasin kuitenkin pian suosittelevani sitä parin viinilasin jälkeen kaikille, jotka jaksoivat kuunnella. Vuosien mittaan rakkauteni Fire Walk With Me -elokuvaa kohtaan on vain kasvanut – enkä ole ainoa. Viimeisen reippaan kymmenen vuoden aikana The Village Voice on kutsunut elokuvaa ”David Lynchin mestariteokseksi”, The Telegraph ”laajasti väärin ymmärretyksi mestariteokseksi” ja Time Out -lehden mukaan se on ”suoraviivaisin, oudoin, surullisin ja kiistatta loistavin kaikista Lynchin elokuvista”. Vuonna 2019 elokuva valittiin British Film Instituten 1990-luvun neljänneksi parhaaksi elokuvaksi. Ajassa kiinni jälleen 1990-luvun alussa Fire Walk With Me oli oudolla tavalla sekä edellä että jäljessä ajastaan. Tämän vuosituhannen puolella sen ahdistavuus tuntuu jo luontevalta. Internet-ajassa Twin Peaksin kulttisuosio on muutenkin ottanut uusia kierroksia. Sarjan mysteeri on innoittanut loputtomiin spekulaatioihin ja uusiin tulkintoihin. Joidenkin faniteorioiden mukaan Twin Peaksin spirituaalinen taso esimerkiksi on sekoitus sarjan luoneiden Lynchin ja Frostin yhteisiä ja henkilökohtaisia uskomuksia. Ainakin mustan ja valkoisen killan konseptit on helposti jäljitettävissä Frostin teosofiakiinnostukseen ja teosofian äidin H. P. Blavatskyn kirjoituksiin. Teosofian mukaan kaikkien uskontojen taustalla on esoteerinen oppi, joka on muinoin levinnyt ympäri maail man. Nykyisin se on löydettävissä täydellisenä vain muutamista salaisista kirjastoista, jotka ovat ”henkisen veljeskunnan” hallinnassa. Tätä veljeskuntaa on kutsuttu valkoiseksi killaksi (White Lodge), ja Blavatskyn mukaan sen juuret ovat pääosin Tiibetissä.
Monet teosofian opeista juontavat juurensa hindulaisiin pyhiin Vedakirjoihin ja buddhalaisuuden perusajatuksiin. Lynchin oma linkki molempiin syntyi jo vuonna 1973, jolloin hän aloitti päivittäiset transsendenttisen meditaation (TM) harjoituksensa. TM:n kehitti intialainen joogaguru Maharishi Mahesh Yogi, joka tunnetaan länsimaissa esimerkiksi The Beatles -yhtyeen hengellisenä opettajana. Maharishin teesit perustuvat pitkältä hindulaisen Vedanta-filosofian opetuksiin. Näillä opeilla on yhteys myös Lynchin paljon lainaamaan lempielokuvaan Ihmemaa Oziin (1939). Alkuperäisen teoksen kirjoittanut L. Frank Baum oli nimittäin niin ikään teosofi. Erään teorian mukaan Baum käytti kirjassaan tarkoituksella symboliikkaa, joka välitti teosofian ja buddhalaisuuden keskeisiä käsitteitä lukijoille. Täten tulkittuna Ihmemaa Ozin päähenkilöiden kokemukset voi nähdä myös allegoriana sielun matkalle kohti valaistumista. Ehkä Twin Peaks oli David Lynchin yritys luoda jotain vastaavaa? Lynch otti ainakin meditaation äärimmäisen vakavasti. Hän muun muassa kiersi 16 eri maassa promotoimassa perustamaansa David Lynch Foundationia. Järjestön päätehtävä on rahoittaa transsendenttisen meditaation harjoituksia julkisissa kouluissa. ”Olemme kuin nukkuja” Fire Walk With Me -elokuvan alkupuolella agentti Phillip Jeffries (David Bowie) materialisoituu FBI:n alueelliseen päämajaan Philadelphiassa ja kertoo kiihtyneenä agentti Cooperille (Kyle MacLachlan) ja tämän pomolle Gordon Colelle (Lynch), kuinka ”me elämme unen sisällä”. Sama ajatus, ”olemme kuin nukkuja, joka näkee unta ja elää sitten unessa”, toistuu myös Twin Peaksin vuonna 2017 esitetyllä kolmannella kaudella. Repliikki on suora lainaus hindulaisista Veda-kirjoista ja kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Olemme kuin hämähäkki. Kudomme elämämme ja kuljemme sen varassa. Olemme kuin nukkuja, joka näkee unta ja elää sitten unessa. Tämä pätee koko maailmankaikkeuteen.” Transsendenttisen meditaation kivi jalkana toimivaan Vedanta-filosofiaan kuuluu perusajatus nondualismista. Nondualistiset uskonnot opettavat, että perimmäinen todellisuus on yhtenäinen, jakamaton kokonaisuus ja että kaikki ilmeiset erot välillämme ovat vain illuusioita. Puhuessaan aiheesta Lynch itse käytti usein (pseudo)tieteellisiä termejä kuten ”yhtenäinen kenttä” (unified field). Hänen mukaansa kentän piiriin pääsi transsendenttisen meditaation avulla. Toinen elokuva, jonka vaikutus näkyy Lynchin filmeissä, on kokeellisen elokuvan mestarin Maya Derenin Meshes of the Afternoon (1943). Myös Maya Deren tunsi hindulaisen filosofian ja vaihtoi nimensäkin hindujen ”illuusion jumalattaren” innoittamana. Hindufilosofiassa Maya on ”voimakas voima, joka luo kosmisen illuusion siitä, että kokemamme maailma on todellinen”. Pohjimmiltaan Maya on tiedon puutetta todellisesta luonteestamme, ja kuten mikä tahansa tietämättömyyden muoto, se lakkaa olemasta kun tiedämme paremmin. Lynch näki ihmiset, itsensä mukaan lukien, ”salapoliiseina” maailmassa, joka on täynnä merkkejä ja vihjeitä, joita yritämme ymmärtää. Mark Frost on vahvistanut, että agentti Dale Cooperin hahmo perustuikin monella tapaa Lynchiin itseensä, puhetapaa myöten. ”Vihjeitä on kaikkialla, kaikkialla ympärillämme. Mutta palapelintekijä on fiksu. Vaikka vihjeet ympäröivätkin meitä, ne sekoitetaan jotenkin johonkin muuhun. Ja tätä jotain muuta, vihjeiden väärää tulkintaa, me kutsumme maailmaksemme. Meidän maailmamme on maaginen savuverho”, pohdiskeli Pölkkyrouva Twin Peaksin uusintoihin lisätyssä, Lynchin kirjoittamassa introssa vuonna 1993. Fire Walk With Men äärimmäisen väkivaltaista loppukohtausta seuraavassa epilogissa Laura Palmer ja agentti Cooper ovat kaksistaan punaisessa huoneessa. Yhtäkkiä Laura näkee aiemmin kadonneeksi luulemansa enkelin. Loppukuvassa hän nauraa ja itkee helpottuneena. Katsoja ei tiedä miksi. Ehkä syynä on todentuntuinen uni – painajainen – josta hän on hetki aiemmin herännyt? Tai kaiken kattava kosminen vitsi, jonka hän tajuaa juuri kokeneensa. Wannabe-hippi hyvin istuvassa puvussa Ei tarvitse olla uskontotieteilijä kyetäkseen arvostamaan Lynchin ja Frostin luomaa rikasta maailmaa Tiibetiläisine kuolleiden kirjoineen ja muinaisine uskomuksineen. Loppujen lopuksi Lynch oli itsekin vain entinen partiolainen ja wannabe-hippi hyvin istuvassa puvussa. 1960ja 1970-luvuilla Yhdysvalloissa nuoruutensa eläneet olivat ”etsijöiden sukupolvi”, joka hylkäsi monia vanhempiensa uskomuksia ja arvoja. Vuonna 1946 syntynyt Lynch oli teknisesti ottaen ”boomer”, eikä hänen polkunsa henkisen kehityksen ja uususkontojen maailmaan ollut erityisen poikkeuksellinen. Puhuessaan elämästään Lynch nosti esiin aina idyllisen taianomaisen lapsuuden ja myöhemmät opiskeluvuotensa Philadelphiassa. Kaupungin pahoinvointi, pelko, viha ja rasismi jättivät pysyvän jäljen taiteilijaan. Tämä kontrastien Amerikka – valo ja varjo, viattomuus ja korruptio – on Lynchin taiteen universaalia ydintä. Vaikka joskus saattoi tuntua siltä, Lynch ei yrittänyt hämmentää katsojaa, päinvastoin. Lynchin elokuvat ovat yritys paljastaa taikurin temppu: raottaa verhoa ja esittää ne abstraktit, salaperäiset voimat, jotka – hänen mukaansa – ohjaavat tietämättämme elämiämme. MARIAOHISALO.FI • @ MARIAOHISALO T odistamme parhaillaan , kuinka demokratiat – tavalla tai toisella – suistuvat itsevaltiuteen. Vallan keskittyminen on saanut uusia muotoja: rahan ja poliittisen vallan rinnalle on syntynyt algoritmien ja datan valta. Tuorein esimerkki on Yhdysvalloista, jossa teknologiamiljardöörit rahoittivat presidentti Donald Trumpin uudelleenvalinnan. Algoritmit ovat kaikkialla. Ne määrittelevät sananvapautta, viestintää, journalismia, demokratiaa, yhdenvertaisuutta, politiikkaa. Näihin vallankäytön muotoihin on yhä useammin pääsy vain yhä harvemmilla superrikkailla teknomiljardööreillä. Natsitervehdykset ja mitä kummallisimmat kulttuurisodan lietsomiset eivät ole vahinkoja. Niillä siirretään ihmisten fokusta kipeistä poliittisista päätöksistä. Samalla yhteiskuntien jakautuminen vahvistuu. Ihmisten epävarmuus omasta ja lähipiirin pärjäämisestä kasvaa, kun ympäri maailmaa työntekijöiden oikeuksia rajataan, terveydenhuoltoon ja koulutukseen pääsyä vaikeutetaan, kansalaisyhteiskunnan, tieteen ja taiteen toimintaedellytyksiä kavennetaan, sananvapauden nimissä ruokitaan naisvihaa, rasismia, homoja transfobiaa. Lopulta tästä kaikesta hyötyy vain se kourallinen miehiä, joka pitää hallussaan rahaa, kaikkia algoritmeja ja nyt jopa valtaa, joka demokratioissa kuuluu kansalle. Trumpit lupaavat rahoittajilleen purkaa teknojättien sääntelyä, ja samalla somealustojen ja algoritmien hallitsijat nauravat matkalla pankkiin, kun eripura somealustoilla tuottaa taas lisää dataa myytäväksi eteenpäin. Kreikan entinen valtiovarainministeri Yannis Varoufakis ei turhaan ole kutsunut uutta aikaa teknofeodalismiksi, jossa me tuotamme alustoille ja niiden omistajille mammonaa, usein ilman suurempaa päätösvaltaa. Tätä vastaan voi, ja pitää, taistella. Kiristetään rikkaimpien verotusta. Laitetaan rajat tekoälylle ja algoritmeille. Laitetaan rajat vaalirahoitukselle. Vaaditaan enemmän ilmastoja luontotoimia. Turvataan ihmisoikeudet. EU:n suunnan pitää olla jatkossakin demokratia ja oikeusvaltio, monenkeskinen kansainvälinen yhteistyö, ei yksinvaltius. Tämä suunta varmistetaan niin kaduilla kuin kabineteissa. Ei turruta ja hiljennytä, vaan nostetaan enemmän ääntä. Maria Ohisalo ALGORITMIEN VALTAA EI PIDÄ OTTAA ANNETTUNA OHISALO
44 • 1 / 2025 Femokraatit vallassa ”N O, KAI täällä on asiat mallillaan 2000-luvulla?” kyselevät Suomen ensimmäiseen eduskuntaan vuonna 1907 valitut kansanedustajat Hilda Käkikoski ja Miina Sillanpää sarjakuvahahmoina. Kuinka tasa-arvoista yhteiskunnallinen vallankäyttö on nykyisin maassa, jossa naisille saatiin aikoinaan äänioikeus ensimmäisenä Euroopassa? Vasemmistoliiton kansanedustajan Jessi Jokelaisen marraskuussa ilmestynyt Femokratia-sarjakuvateos koettaa vastata tähän kysymykseen. Jokelainen ammentaa sarjakuvassa omista kokemuksistaan, tutkimuslähteistä ja lähivuosien uutisvirrasta. Teos havainnollistaa, mitä naispoliitikot saavat arjessaan kestää: suoraa seksuaalista häirintää muilta kuntapoliitikoilta, naisvihaa verkossa, median ulko näkökeskeisyyttä. Kirjaa aloittaessaan Jokelainen oli istunut useamman vuoden Oulun kaupunginvaltuustossa ja osallistunut vuosia poliittiseen keskusteluun sosiaa lisen median ja bloginsa kautta. Viime kesänä hän nousi varasijalta eduskuntaan. Valtakunnan politiikassa ei ole tullut vastaan sellaista kasvokkaista asiat tomuutta, jota hän kohtasi aloitettuaan kaupunginvaltuutettuna. Jokelainen arvioi silti samojen asenteiden kohdistuvan naisiin kaikilla politiikan areenoilla. ”Kyllä se on valitettavasti aika samanlaista riippumatta paikasta”, hän sanoo. Tarvitaanko tasa-arvoon naispoliitikkoja? Politiikassa naisia kohdellaan huonommin kuin miehiö, ja tällä voi olla laajoja seurauksia. Jos häirintä ja syrjivät asenteet työntävät naisia ja marginalisoituja vähemmistöjä pois politiikasta, tämä heijastuu Jokelaisen mukaan myös tehtyihin päätöksiin. Ja Jessi Jokelainen alkoi piirtää sarjakuvaalbumia naisten roolista Suomen politiikassa ja päätyi itse kansanedustajaksi ennen kirjan ilmestymistä. TEKSTI ANSSI BWALYA KUVAT JESSI JOKELAINEN poliitikkojen päätökset taas vaikuttavat tasa-arvon toteutumiseen. Jokelainen uskoo, että jos politiikkaa tekevät ennen kaikkea keski-ikäiset miehet, se vaikuttaa siihen, millaista politiikkaa keskimäärin tuotetaan. Tampereen yliopiston tutkijatohtori Jose? na Sipinen toteaa, että teo riassa miespoliitikko voi tietysti edistää naisia koskettavia tasa-arvokysymyksiä siinä missä naispoliitikkokin. Käytännössä sukupuolella näyttää kuitenkin olevan merkitystä. ”Löytyy paljon kotimaista ja kansainvälistä tutkimusta siitä, että tietyt naisille spesifi t kysymykset ovat paremmin mukana päätöksenteossa, kun naisia on myös päättäjissä”, Sipinen sanoo. Tällaisia kysymyksiä ovat perhevapaat, lasten päivähoito ja ikäihmisten palvelut. Jos yhteiskunta ei huolehdi lapsista ja ikäihmisistä, hoiva vastuu siirtyy tyypillisemmin naisille kuin miehille. Tasa-arvon edistäminen ei toki voi perustua siihen, että jokaisesta ihmisryhmästä olisi eduskunnassa omat edustajansa. Lisäksi kansanedustajien päätökset vaikuttavat moniin ihmisiin, joilla ei edes ole äänioikeutta eduskunta vaaleissa: lapsiin ja nuoriin, Suomessa vailla kansalaisuutta asuviin sekä tuleviin sukupolviin. Päättäjille soisi kykyä ajatella muidenkin kuin itsensä kaltaisten ihmisten tarpeita. Tiettyyn ryhmään kuuluminen tekee silti poliitikosta yleensä sitoutuneemman tämän ryhmän oikeuksien puolustamiseen. Naisten ja vähemmistöjen osallistuminen päätöksentekoon todella vaikuttaa politiikan suuntaan. Edistystä ikuisella työmaalla Naisten edustus politiikassa on viime vuosikymmeninä kasvanut. Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen 200 kansanedustajasta naisia oli ennätykselliset 94 eli 47 prosenttia, mutta vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen naisedustajien määrä laski kahdella. Suomen kunnanvaltuustoissa naisten osuus oli vuoden 2021 vaalien jälkeen 40 prosenttia. Yksi selitys naisten pitkään jatkuneelle aliedustukselle voi Sipisen mukaan olla se, että naisten usko kykyihinsä politiikassa on keskimäärin selvästi heikompi kuin miehillä. Taustalla vaikuttavat sosiaaliset normit ja stereotypiat. ”Poliittisena johtajana ja edustajana toimiminen ei kuulu naisen sukupuolirooliin niin vahvasti kuin miehen”, Sipinen sanoo. Mielenkiintoinen poikkeus sääntöön olivat aluevaalit. Vuonna 2022 valituista aluevaltuutetuista 53 prosenttia oli naisia. Tämäkin voi liittyä sukupuolirooleihin: aluevaltuustot keskittyvät sosiaalija terveysasioihin, jotka on perinteisesti nähty naisille ominaisina aloina. Valtuustoihin äänestettiin pal
Femokraatit vallassa jon naisvaltaisten sotealojen ammattilaisia. Tutkimusten perusteella poliitikon sukupuoli vaikuttaa siihen, kuinka päteväksi hänet arvioidaan milläkin politiikan osa-alueella. Suomessa on kuitenkin tapahtunut myös aitoa asennemuutosta. Yhä useam pi on valmis äänestämään naista siinä missä miestäkin. Aiemmin selkeä enemmistö miehistä äänesti miesehdokkaita, kun taas naisten äänet jakaantuivat tasaisemmin naisille ja miehille. Vuosien 2019 ja 2023 eduskuntavaaleissa tämä ero näyttää käytännössä hävinneen. Viime eduskuntavaaleissa sekä miehistä että naisista noin 60 prosenttia äänesti kanssaan samaa sukupuolta olevaa ehdokasta. Sipinen pohtii, että muutosta voi osin selittää naisten nouseminen näkyviin rooleihin monessa puo lueessa. Jessi Jokelaisen sarjakuvaalbumin viimeisiltä sivuilta löytyy median uutis otsikoita kuvitteellisesta tulevaisuudesta. Yksi niistä julistaa, että sukupuolten tasa-arvo on viimein saavutettu. Miltä tällainen Suomi näyttäisi? Mistä tietäisimme päässeemme perille? Jokelainen naurahtaa kysymykselle. ”Se on ehkä semmoinen työmaa, mikä on ikuisesti käynnissä.” Tavoitteesta ei silti saa hellittää. Tarvitaan selkeästi tasa-arvoon tähtäävää politiikkaa. Esimerkiksi työelämän rakenteissa ja perhepolitiikassa riittäisi Jokelaisen mukaan vielä ravisteltavaa. Femokratiaarvio sivulla 44. Liput 40/30/20 €. Tampere Filharmonian konsertit Tampere-talon Isossa salissa. Konserttija lipputiedot: tamperefilharmonia.fi Pe 28.3. klo 19 Elisar Riddelin , kapellimestari Musiikkia klassikkopeleistä Assassin’s Creed IV, Angry Birds, Minecraft, Halo, Final Fantasy III, Fortnite, Alan Wake ja Lego Ninjago… Pe 11.4. klo 19 Jukka Iisakkila , kapellimestari Marzi Nyman , kitara ja laulu Arttu Takalo , lyömäsoittimet Zappa-faneille! Legendaarisen amerikkalaismuusikon ja säveltäjän Frank Zappan tuotantoa orkesteri sovituksina. K uv a: A ki -P ek ka S in ik o sk i K uv a: iS to ck Tilaa Voiman viikkokirje Uutta luettavaa joka viikko sähköpostiisi voima.? /uutiskirje
1 / 2025 • 47 Kirjaarviot TEKSTI ESKO JUHOLA LOKAKUUSSA 2023 ALKANUT viimeisin Gazan sota on herättänyt myös suomalaiset kustantamot. Israel– Palestiinan konfl iktia ovat käsitelleet viime aikoina romaaneissaan muun muassa Terhi Törmälehto ja Irene Zidan. Hannu Juusolan Israelin historiasta on puolestaan äskettäin ilmestynyt laajennettu laitos. Tietoa konfl iktista lisäävät myös Rashid Khalidin Palestiina ja Raja Shehadehin Mitä Israel pelkää? Ensin mainittu on perusteellinen historiallinen tutkimus ja toinen taas esseemuotoinen tiivistys konfl iktin historiasta. Kumpikin teos nostaa esiin palestiinalaisen näkökulman. Modernin Israelin historian alkupiste on 1800-luvulla syntynyt juutalainen kansallisuusaate eli sionismi. Sen pohjimmaisena ajatuksena on, että juutalaiset eivät ole vain uskonnollinen ryhmä vaan muodostavat oman kansakuntansa. Liikkeen keskeinen tavoite oli juutalaisen kansallisvaltion perustaminen Palestiinaan, mikä toteutui vuonna 1948. Siinä missä Israelissa kyseistä vuotta juhlitaan itsenäistymisvuonna, alueen palestiinalaiselle väestölle se on nakba (arab. katastrofi ). Raja Shehadehin esseessä juuri nakba on konfl iktin ydin. Toisaalta, kuten Khalidi osoittaa, nakba oli oikeastaan vain kulminaatiopiste kolonialistisessa prosessissa, joka oli alkanut jo 1800-luvulla. Se konkretisoitui vuonna 1917 annettuun Balfourin julistukseen, jossa Britannia ilmoitti tukevansa juutalaisten kansallisen kodin perustamista Palestiinaan. Ongelmana tietysti oli se, että alueella asui jo joku muu. KHALIDIN KIRJAN läpileikkaava teema on asutuskolonialismina tunnettu ilmiö. Lyhykäisyydessään sillä tarkoitetaan kolonialistista prosessia, jossa ulko puoliset uudisasukkaat pyrkivät muuttamaan alueelle ja syrjäyttämään siellä ennestään asuvan väestön. Tällaisia asutuskolonialistisia valtiota ovat muun muassa Yhdysvallat, Kanada, Australia – ja Israel. Khalidi pyrkii kirjassaan osoittamaan, että sionismin ja myöhemmin Israelin valtion pohjimmainen tavoite on ollut alusta lähtien koko Palestiinan kolonisoiminen ja siellä asuvan palestiinalaisväestön pois karkottaminen. Tulkinta vetää mutkia suoraksi, mutta täysin vääränä sitä ei voi pitää, varsinkin jos asiaa katsoo palestiinalaisten näkökulmasta. Palestiinalaisten elintila on vuosi vuodelta kaventunut, minkä lisäksi Israelin nykyisessä oikeistohallituksessa istuu ministereitä, joiden tavoite on liittää vuoden 1967 sodassa miehitetyt alueet lopullisesti osaksi Israelia – kansainvälisen yhteisön mielipiteistä välittämättä. Khalidin kirja ei ole mitenkään radikaali, sillä Israel in historian tulkitseminen asutuskolonialismin näkökulmasta on tätä nykyä jo tutkimuksen valta virtaa. Näkökulma ei ole kuitenkaan lyönyt kovin hyvin läpi kansainvälisessä tai suomalaisessa mediassa. Tämä on yhtäältä seurausta Israelin ylläpitämästä narratiivista ja toisaalta journalismin sisäänrakennetusta pakosta tarkastella Palestiinan konfl iktia kummankin osapuolen näkökulmasta. Samanlainen tasapuolisuuden pakko ei näy esimerkiksi Ukrainan sodan uutisoinnissa. KHALIDIN JA SHEHADEHIN TEOKSIA yhdistää ajatus siitä, että palestiinalainen narratiivi on jäänyt pimentoon erityisesti yhdysvaltalaisessa kontekstissa. Tämä on keskeistä, sillä Israel on pitkälti riippuvainen Yhdysvaltain sotilaallisesta ja poliittisesta tuesta. Yhdysvallat on Joe Bidenin johdolla seisonut Israelin rinnalla vankkumatta myös nykyisessä Gazan sodassa, ”ellei oteta lukuun vaisuja ja silminnähden epäaitoja retorisia moitteita”, kuten Khalidi kirjassaan toteaa. Shehadeh (ja esseeseen esipuheen kirjoittanut Noora Dadu) siteeraa puolestaan palestiinalaisamerikkalaista Edward Saidia: ”[V]aikka palestiinalaisilla on ollut tukenaan kansainvälisen oikeuden, päätöslauselmien ja konsensuksen mukainen laillisuus, oikeutus ja toimivalta, kuten on yhä tänäkin päivänä, yhdysvaltalaiset lainsäätäjät ja media yksinkertaisesti kieltäytyivät ’näkemästä yhteyksiä, tekemästä johto päätöksiä [ja] toteamasta yksinkertaisia tosiasioita’.” Yhdysvaltojen lisäksi tämä koskee toki muitakin länsimaita. Myös Khalidi viittaa taajaan kirjassaan Yhdysvaltoihin ja siihen, kuinka voimakkaasti Israel on keskittynyt vaikuttamaan maan mediaan ja politiikan avainhenkilöihin. Yhdysvaltain Israel-myönteisyyteen vaikuttaa suurvaltapoliittisten motiivien lisäksi myös se, että myös Yhdysvaltojen oman eetoksen ytimessä on ajatus uudisraivaajakansasta, joka on luonut valtion ”tyhjästä”. KHALIDI EKSYY KIRJASSA AN paikka paikoin yksityiskohtiin ja oman henkilöhistoriansa erittelyyn siinä määrin, että kokonaiskuva hämärtyy. Suomentaja Anna Tuomikoski on selvinnyt pääosin hyvin Khalidin monipolvisista lauseista, vaikka alkukieli paistaakin toisinaan läpi. Myös Koko Hubaran käännös Shehadehin kirjasta on suurimmalta osin sujuva. Khalidin suomennoksen kustantajalle täytyy kuitenkin antaa pyyhkeitä siitä, että teksti on pakattu aivan liian pieneen tilaan. Pienen tekstin tihrustaminen ei ainakaan lisää lukunautintoa. Alueella on yli sadan vuoden aikana käyty useita sotia, mutta väkivaltaisuudessa kaikki niistä kalpenevat tämänhetkisen Gazan sodan rinnalla. Jo aiemmin Israelin sotilaallisia operaatioita ja Gazanpommituksia on kuvattu ”täysin suhteettomiksi”, mutta nykyisen tuhon laajuuteen eivät enää sanat riitä. Sekä Shehadeh että Khalidi käsittelevät teoksessaan myös nykyistä Gazan sotaa. Khalidille sota on vain jatkumoa vuonna 1917 alkaneelle ”satavuotiselle sodalle”. Shehadeh puolestaan korostaa, kuinka Hamasin lokakuun 2023 hyökkäyksestä on tullut Israelissa jotain sellaista, jonka varjolla voidaan oikeuttaa mitä tahansa. Khalidin ja Shehadehin teokset nostavat tärkeällä tavalla esiin palestiinalaisen äänen, joka on konfl iktin historiassa jäänyt suurimmaksi osaksi Israelin narratiivin varjoon. Kumpikin teos on tärkeä lisä suomenkieliseen aihetta käsittelevään kirjallisuuteen ja avaa uusia näkökulmia konfl iktin historiaan. Rashid Khalidi: Palestiina – sata vuotta asutuskolonialismia ja vastarintaa 1917–2017 Suom. Anna Tuomikoski Siltala 2024, 389 s. Raja Shehadeh: Mitä Israel pelkää? – Israel–Palestiinakysymyksen historia, nykyhetki ja tulevaisuus Suom. Koko Hubara Kosmos 2024, 127 s. Kon? iktin pitkät juuret Uudet käännöskirjat kertovat Gazan sodan taustasta Palestiinan näkökulmasta.
48 • 1 / 2025 TEKSTI ANTTI KURKO VUONNA 2012 ILMEST YNY T Media yhteiskunta-teos piirsi kuvan yhteiskunnan mediariippuuvuudesta. Dataa on virrannut paljon verkkokaapeleissa tämän jälkeen – arvioiden mukaan 90 prosenttia kaikesta siitä on luotu viimeisen parin vuoden aikana. Mediasisältöjen digitalisoituminen ja määrä ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Jokainen älypuhelimen ja sosiaalisen median tilin omistava ihminen on käytännössä digitaalisen sisällön tuottaja ja niiden kuluttaja. Kun Mediayhteiskunta-teosta lähdettiin päivittämään, sen tekijät, professorit Janne Seppänen ja Esa Väliverronen, joutuivat kirjoittamaan lähes kaiken uusiksi. Ja lisäämään nimen perään alaotsikon ”viestintä ja valta huomiotaloudessa”. Teos ilmestyi marraskuussa. Datamäärien kasvun huomioon ottaen on paradoksaalista, että internet on tilana ”kutistunut” viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vietämme suurimman osan ajastamme rajatuilla alustoilla ja sivustoilla, emmekä surffaile vapaina kuten ennen. Erityisesti sosiaalisen median palvelut haluavat pitää käyttäjät omien palveluidensa sisällä. Syynä on huomio talous: media-alustat ja niiden käyttäjät kilpailevat huomiosta, josta kerättävä käyttäjädata taas on mahdollista jalostaa myytäväksi tuotteeksi. Kirja tarkastelee näitä ympäristöjä mediatutkimuksen näkökulmasta. Siinä sisältöjen rinnalle nostetaan vähintään yhtä merkittäväksi tekijäksi viestimet, kuten laitteet ja alustat, joissa sisältöjä luodaan ja kulutetaan. Kes kiöön nousevat tällöin vallan uudet muodot, kuten alustakapitalismi, algoritmit sekä koukuttavuuteen pyrkivä suunnittelu. Vielä kymmenen vuotta sitten sosiaalisen median alustoista kirjoitettiin ylistävään sävyyn. Ne nähtiin hauskoina ja demokraattisina tiloina, jotka toivat yhteen vanhoja luokkakavereita ja kaatoivat diktatuureja. Optimismi on vaihtunut kysymykseen, pitäisikö näitä alustoja pikemminkin kieltää, koska ne muodostavat alustan vakoilulle, vihapuheelle, valeuutisille ja propagandalle. Ne myös kytkeytyvät entistä kovemmin poliittiseen ja taloudelliseen valtaan. Kirjan loppupuolella huomio siirtyy mediasisältöihin. Journalistisen median portinvartijuuden rinnalle on noussut alustoja, algoritmeja ja infl uenssereita. Tämä on laajentanut sisältöjen monipuolisuutta. Samalla viestinnästä on tullut yhä enemmän vaikuttajaviestintää ja rajat journalististen ja kaupallisten sisältöjen välillä ovat hämärtyneet. Mediayhteiskunta – viestintä ja valta huomiotaloudessa -kirjalta olisi voinut toivoa vielä vahvempaa näkökulmaa median ympäristövaikutuksiin näin ilmastokriisin ja luontokadon aikana. Striimaaminen, tekoäly ja ylipäätänsä digitaalisen median kulutus todetaan ekologisesti haitallisiksi, mutta sen toteamisesta jatketaan heti muihin aiheisiin. Mahdollisuus yhdistää huomiotalouden toimintalogiikka mediaympäristöjen materiaalisiin vaikutuksiin, kuten kaivosja energiateollisuuteen, jätettiin nyt käyttämättä. Siinäpä näkökulmaa seuraavaan teokseen Kokonaisuudessaan kirja tarjoaa kuitenkin selkeän ja kompaktin mutta kattavan näkökulman 2020luvun mediayhteiskuntaan. Janne Seppänen & Esa Väliverronen: Mediayhteiskunta — Viestintä ja valta huomiotaloudessa Vastapaino 2024, 333 s. KANSANEDUSTAJA Jessi Jokelainen kertoo teoksessaan historiallisten ja omakohtaisten esimerkkien kautta, millaista häirintää ja vähättelyä naiset joutuvat politiikan kentillä kohtaamaan. Samalla käy selväksi, miten mies on yhä normi ja miksi politiikkaan tarvitaan useampia erilaisia näkökulmia. Kriittinen katse kääntyy myös feminismin ja naisille tarjottujen voimaantumis mallien suuntaan. Femokratia on sisällöltään painava ja lukukokemuksena raskas. Vaikka sivut ovat ilmavasti taitettuja ja selkeästi sekä miellyttävän persoonallisesti tekstattuja, tekstimassaa on suhteessa kuvien määrään niin paljon, ettei sarjakuvakerronnan eri keinoja juuri päästä käyttämään. Tämä tuo yksityiskohdiltaan muuten hallittuun teokseen zinemäistä henkeä: on menty sanomisen tarve edellä! Harmaasävyiset henkilökuvat elävöittävät tekstiä ja muistuttavat, kuka puhuu tai keistä puhutaan. Kuvat ovat kauniita ja valokuvamaisen eloisia, mutta suurin osa niistä on puhuvia tai poseeraavia päitä. Ilmeiden ja asentojen takia kuvat muistuttavat valokuvien päälle tehtyjä digimaalauksia. Visuaalisesti kiinnostavimpia ovat sivut, joissa on puhuvia päitä monipuolisempaa kuvakerrontaa. Kirja on havainnollistava aikalaishistoriikki naisten asemasta politiikassa ja hyvä perusteos feminismiin varsinkin niille, jotka eivät ole aiheesta vielä paljoa lukeneet. Jessi Jokelainen: Femokratia Suuri kurpitsa 2024, 126 s. AKI MÄKIAHON Saunatonttu on häpeilemättömän verinen ja pulp-kirjallisuuden perinteestä ammentava teos, jonka piti alun perin nähdä päivänvalo elokuvana. Koska elokuvaprojektit ovat hitaampia kuin mannerlaatat ja kalliimpia kuin kulta, Mäkiaho päätti muotoilla tarinansa kirjaksi. Hyvä että päätti, lukija kiittää. Teoksen minäkertojana toimii saunatonttu, jonka asenne nykyihmistä kohtaan on välinpitämätön, toisinaan jopa lannistuneen misantrooppinen. Saunatonttu elää ja liikkuu ihmisten maailmassa ja auttaa saunojia vapautumaan taakoistaan mutta on samalla hämmästynyt yhteiskunnan menosta. Usein minäkertojan tuntemusten keskiössä on syvä paheksunta nykyaikaista kulutuskulttuuria, pinnallisuutta, itsekeskeisyyttä sekä kaiken sotkemista kohtaan. Vuosisatojen mittaisen elämänkaarensa aikana saunatonttu on nähnyt kristinuskon saapumisen ja vanhojen uskomusten katoamisen. Ihmisten ja tonttujen välinen ymmärryksen puute ja harvinaiset kohtaamiset johtavat toistuvasti hyvin verisiin lopputulemiin – toisinaan tarkoituksella ja toisinaan ihan vaan epähuomiossa. Hyvää tarkoittava tonttu kuitenkin iloitsee vilpittömästi, jos ihmisen kuolema on kivuton, komea ja kunniakas. Mikäli Mäkiahon tarina näkisi päivänvalon elokuvallisena hankkeena, siitä voisi syntyä jotain joulupukkimytologiaa purkavan Rare Exports -elokuvan kaltaista. Vanhoja myyttejä tarkastellaan vilpittömän kiinnostuneena, samalla niistä kuitenkin huumoria löytäen. Saunatontun tehtävä on huolehtia siitä, että saunojat tulevat puhtaiksi. Toisinaan pelkkä pinnan puhdistaminen ei riitä – silloin varsinaisen löylyn lisäksi tarvitaan verilöyly. Aki Mäkiaho: Saunatonttu Omakustanne 2024, 214 s. Feminismin perusteet tekstivetoisena sarjakuvana Saunatontun verilöylyssä TEKSTI MIIA VISTILÄ TEKSTI JARI TAMMINEN Saisinko huomionne, sanoi in? uensseri Mediamaisemasta kertova teos päivitettiin nykyaikaan. Kirjaarviot
1 / 2025 • 49 UUTUUSSARJIS YLLÄTTÄÄ räjähdysherkkyydellään. Tex Hänninen kieltää lukijaa jyrkästi lukemasta teosta siellä, missä on avotulta. Café Nobody Extra -albumin huumori on paikoin melko synkkää, ja luodinkestäviin silmälaseihin sonnustautuminen osoittautuu järkiteoksi, kun koossa ovat kaikki katastrofi n ainekset. Ted Nougat on kadonnut. Tämän etsintä saa kaistapäisiä käänteitä, kun mestaridekkarit Silvio ja Jalmari Jalopenos osoittautuvat heti kättelyssä toheloiksi. ”Voi tietty olla, että me ajettiin sen yli. Tätä kärryä on nimittäin tosi vaikea pitää tiellä”, Silvio aprikoi ja viittaa kulkupeliin, joka on ovelasti naamioitu elintarviketukun autoksi kiinnittämällä sen katolle jättimäisen maustekurkun. Työ on rankkaa ja arvaamatonta. Jalmari Jalopenos -taiteilijanimellä tunnettu Bob Camaro päätyy henkisesti vääristyneiden tai pahasti loppuun palaneiden ammattietsivien tukiryhmään. Hänninen on sarjakuvataiteilija, joka on toiminut myös Likeja Johnny Kniga -kustantamoiden graafi kkona. Hänen Pupuankka-sarjakuviensa nimikko hahmo tekee paluun tuoreessa teoksessa. Muutoin Hänninen on ammentanut koko ”kepeän kasvutarinan” aiheet päiväkirjamerkinnöistään, joskin tapahtumat ovat vain ”suuntaa-antavia”. Teoksen ironia jatkuu mainoksissa, joissa lehtikioskeilla ja kaduilla rettelöiviä lukijoita kehotetaan tilaamaan Café Nobody -lehdet itselleen ”katumellakkahintaan”, jotta nämä lakkaisivat nujakoimasta keskenään eivätkä suistuisi ties mihin hämäräbisneksiin. Kuvitukset ovat taidokkaita, pääasiassa mustavalkoisia ja tarkan yksityiskohtaisia. On ilahduttavaa, että kun teoksen ilmestymistä on aina tilanteen vaatiessa lykätty hamaan tulevaisuuteen, taiteilija viimein suvaitsee vapauttaa lukijansa epätietoisuudesta. Café Nobodyssa vaara on alati läsnä. ”Voiko päivä enää kovaotteisemmin alkaa? Ei kai.” Tex Hänninen: Café Nobody Extra Rosebud Books 2024, 60 s. (Rosebud Books on Voimalehteä kustantavan Voima Kustannuksen osakas.) Räjähdysherkkää tavaraa TEKSTI VENLA VÄLIKANGAS VENÄLÄINEN AKTIVISTI pakenee kotimaansa kiristyvää tilannetta Suomeen punkbändin matkassa. Sopeutumista uuteen kotimaahan helpottaa sateenkaareva punkskene, johon päähenkilö solahtaa kohtalaisen sutjakasti huolimatta ikävistä sattumuksista, kuten omaisuutensa menettämisestä tulipalossa. Oleskeluluvan saamiseksi hän solmii avioliiton suomalaisen (pano)kaverinsa kanssa. Niko-Petteri Nivan Salome-teoksen pelkistetty piirrosjälki on ilmeikästä ja zinehenkisen letkeää, mikä sopii hyvin tarinan henkeen. Mustavalkoisen tussiviivatarinan ruuduissa mustaa on käytetty säästeliäästi, mutta käsikirjoituksen huumorissa sitäkin runsaammin. Kuvista voi tulla huolimaton vaikutelma, mutta sen ei pidä antaa hämätä – tarina on todella mieitty ja käsikirjoitus erinomainen. Kahdessa aikatasossa kulkeva tarina kerii auki kohtaus kohtaukselta, kuinka Salome aloittelee uutta elämää Suomessa ja mitä tapahtui ennen hänen lähtöään. Räävitön huumori sekä päähenkilön kekseliäs selviytyjäasenne pehmentävät tarinan taustalla piileviä synkkiä ja moniulotteisia poliittisen vallankäytön muotoja. Pehmeyttä ja lämpöä tarinaan tuovat monenlaiset ihmissuhteiden kuvaukset ja solidaarisuus, joka on yksi tarina suurista teemoista. Teos nostattaa monenlaisia tunteita ja kestää useammankin lukukerran. NikoPetteri Niva: Salome ZumTeufel 2024, 192 s. Väärillä papereilla rajan yli TEKSTI MIIA VISTILÄ
50 • 1 / 2025 Teatteria ja kameratöitä TEKSTI TUOMAS RANTANEN Queen of Fucking Everything -televisiosarjan luoneen Tiina Lymin henkinen koti löytyy teatterista. K IINTEISTÖVÄLITTÄJÄ Linda huomaa tulleensa miehensä pettämäksi ja olevansa puilla paljailla. Oman keskiluokkaisen statuselämänsä säilyttääkseen hän on valmis ryhtymään vaikka huumekauppiaaksi ja murhaajaksi. Luokkasatiiri ja Lindan sisäinen kamppailu kiteytyvät kohtauksissa, joissa hän joutuu hankaukseen kotikulmilla hengailevan asunnottoman pullojen kerääjän kanssa. Tällaista tapahtuu Tiina Lymin kirjoittamassa ja ohjaamassa Queen of Fucking Everything -televisiosarjassa, joka on saanut suuren suosion. Vuonna 1994 Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuneella Lymillä on takanaan pitkä ura teatterin, television ja elokuvien parissa niin näyttelijänä, ohjaajana kuin kirjoittajana. ”Kirjoitin sen spurgun hahmon muistuttamaan, että vaikka ihmisillä on joskus fyysisesti eroa vain kadun leveys, henkisesti ja sosioekonomisesti heidän välillään voi olla pisin mahdollinen matka. Maagisen realismin tyylilajissa hahmo edustaa myös Lindan syvintä pelkoa siitä, mitä hänelle itselleen voi tapahtua. Lisäksi hän on Lindan samusirkkamainen omatunto, joka pääsee huutamaan koko universumin puolesta, että hänen tekemisensä on väärin”, selittää Lymi. Hahmoja esittävät Laura Malmivaara ja Juho Milonoff ovat tunnettuja teatterinäyttelijöitä. Lindan ja spurgun kohtaamisessa voi tunnistaa myös sellaista absurdia liioittelua, joka on ehkä tutumpaa teatterista kuin suurimmasta osasta television kotimaisia draamasarjoja. ”Oli kyse teatterista tai kameratyöstä, jokaisessa jutussa on oma realisminsa. Ja ohjaajan tärkein tehtävä on virittää asiat kohdalleen niin, että kaikki osallistujat tekevät töitä saman realismin eteen. Teatteri on tuonut omaan tekemiseeni ymmärryksen henkilön kaaresta. Näyttelijä ei voi seisoa hahmonsa vieressä, vaan hänen on voitava näytellä hahmoaan alusta loppuun asti sen kipupisteestä käsin.” Vaikka sarjassa korostuu näyttelijätyö, Lymin mukaan sen budjetissa ei ollut yhtään enempää harjoitusaikaa kuin muissa vastaavassa sarjoissa. ”Ahkeran ennakkoharjoittelun sijaan käytän muutenkin mieluummin aikaa siihen, että puhun näyttelijän kanssa läpi kohtaukset ja kaiken sen, mistä roolissa minusta on kyse. Ajattelen, että jos jokin ei toimi, en itse ole antanut riittävästi informaatiota.” Mitään ei myöskään improvisoitu. ”Kaikki replat on kirjoitettu sidesanoja ja rytmiä myöten! Mutta kameratyö eroaa teatterista siinä, että näyttelijällä ei ole mitään hajua kokonaisuudesta, vaan hänen on pakko luottaa palasten yhteen kokoamisesta vastaavaan ohjaajaan.” Television realityharha Queen of Fucking Everything kuuluu Lymin edellisen Sisäilmaa-sarjan (2021) tai vaikka Leea Klemolan ja Kaarina Hazardin Myrskyn jälkeen -sarjan tapaan teoksiin, jotka kyseenalaistavat televisioon liitettävää realismin vaatimusta. Sosiaalisen median perusteella joitakin katsojia tuntuukin häirinneen esimerkiksi se, että siinä on kuvattu huumekauppaa ja kunnallista päätöksentekoa ilakoivan tyylittelevästi. ”No siinä nurinassa pointti kyllä vähän hukkuu. Aristoteles on sanonut jotain sellaista, että taiteen tehtävä ei ole kertoa, mitä tapahtuu, vaan mitä olisi voinut tapahtua. Esimerkiksi siinä kaavoituskuviossa olennaista tietenkin on se, että meidän täytyy pitää huolta, että kuvatun kaltaisia välistävetoja ei tapahtuisi.” Kiinnostavampana Lymi pitää kuitenkin sitä, miten joidenkin katsojien on ollut vaikea sulattaa keski-ikäisen naisen kyseenalaisia valintoja. ”Siinä on kyse rakkaudettomasta henkilöstä, joka on kykenemätön ottamaan toisten tunteita huomioon. Kaikkien Kummisetien ja muiden jälkeen herää kysymys, että voisiko se tyrmistys liittyä jotenkin sukupuoleen.” Sarja edustaa muutenkin tuoreella tavalla sitä elokuvaja televisiotuotantojen uutta aaltoa, jossa naisnäkökulma korostuu niin tekijyydessä kuin aiheissakin. Samasta ehkä kertonee sekin, miten Lymin ohjaaman Myrsky luodon Maijan (2024) on nähnyt elokuvateatterissa jo yli 470 000 katsojaa. ”Kyllä tällaista tilaa on alalle tullut, mutta ei pidä harhautua ajattelemaan, että tasa-arvokysymys olisi nyt lopullisesti hoidettu pois päiväjärjestyksestä tai että muutenkin kaikki olisi hyvin. Käynnissä oleva alan rutistaminen juuri nousukiidossa on surullista. Se rikkoo niin ihmisiä kuin tekemisen rakenteita tavalla, jota on todella vaikea korjata myöhemminkään.” Takaisin teatteriin Tekijälle itselleen televisiosarjan menestys todistaa siitä, että kaiken tavanomaisen keskellä ihmiset haluavat katsoa myös omaehtoisempia vaihtoehtoja, kun sellaisia heille tarjotaan. ”Minulle on iso voitto, että sarjan seuraajien sukupuoli näyttää olevan fi ftyfi fty ja että seuraajien ikäjakauma ulottuu 15-vuotiaista aina niihin kuuluisiin Pihtiputaan mummoihin.” Aikaa kuvastaa hyvin se, että yleisömenetyksestään huolimatta Lymi on tällä hetkellä työtön. ”Vireillä toki on asioita. Tietysti tässä vaiheessa uraa sitä haluaa myös palkkaa tekemisistään. Samalla on pakko ottaa huomioon sekin, että mihin haluaa käyttää seuraavat kaksi tai kolme vuotta, joka väkisinkin menee hankkeisiin, joissa itse käsikirjoittaa ja ohjaa.” Paluu teatteriinkin on aina mahdollinen. Lymi muistuttaa, että Suomessa on kiinnostavasti muuntautuva kansanteatterin perinne: ”Minulle se on henkinen koti, jota rakastan. Kaikki asiat, joita näyttelijänä, ohjaajana tai kirjoittajana osaan tai kuvittelen osaavani, tulevat pohjimmiltaan teatterista.” Teatterissa käyminen on yhteisöllisempää kuin televisiosarjojen seuraaminen kotisohvalla. Lymistä on ollut kiinnostavaa, miten hänen sarjastaan on tullut ilmiö sosiaalisessa mediassa. ”Siinä keskustelussa on jotain halua sellaiseen yhteisöllisyyteen, joka teatteriin kuuluu jo lähtökohtaisesti. Siis vähän samalla tavalla kuin teatterissa ensin ollaan yhdessä ja esityksen jälkeen poistuttaessa pulistaan siitä, mitä on porukalla koettu.” Queen of Fucking Everything löytyy Yle Areenasta. Jaa kko Ka hila nie m i / Ra bb it Film s. Vaikka Queen of Fucking Everything sarjan kiistaton näkökulmahenkilö on Linda, siinä on panostettu myös sivuhahmoihin. Esimerkiksi Juho Milono? n esittämän pultsarin voi nähdä taivaallisia varoituksia tuovana arkkienkelinä tai Lindan tunnontuskien ruumiillistumana.
1 / 2025 • 51 Teatteria ja kameratöitä T AISTELLESSAAN Espanjan sisällissodassa vasemmiston riveissä George Orwell turhautui stalinistien, trotskilaisten ja anarkistien keskinäiseen vihanpitoon. Tämän siivittämänä hän kuvasi Eläinten vallan kumouksessa (1945) vertauskuvallisen eläintilan kautta Neuvostoliiton totalitarismin synnyn. Siinä vallan himoinen sika Napoleon (Stalin) muuttaa vanhan siitossian Majurin (Leninin) idealismin sen irvikuvaksi, karkottaa sika Lumipallon (Trotskin) maanpakoon ja alistaa farmin kaikki muut eläimet lammaslaumakseen. Ajallisesta ja paikallisesta sidoksestaan huolimatta teos kuvaa yleispätevästi ihmisluontoon kuuluvaa autoritäärisyyttä ja laumasieluisuutta sekä erityisen ajankohtaisellakin tavalla poliittisen puheen ja propagandan lomittumista. Michael Baranin Kansallisteatteriin ohjaamassa sovituksessa Orwellin klassisen tunnistettavaa diktatuurimallia ei ole ryhdytty sovittamaan oman yhteiskuntamme salakavalampaan manipulointiin. Sen sijaan faabeli on käännetty ympäri eikä lavalla nähdä yhtään eläintä. Kun kahlehditut ihmisvangit kertovat meille Orwellin tarinaa eläytyen vain osittain sen hahmoihin, syntyy vertauskuva tuotantoeläimistä, jotka lusivat edessämme omia elinkautisiaan. Keskeisistä hahmoista Verneri Liljan Napoleonissa on harkitun annoksin Stalinin julmaa vainoharhaisuutta ja Marketta Tikkasen Lumi pallossa Trotskin älyllistä energisyyttä ja monentasoista turhautumista. Erityisen tärkeäksi nousee Wenla Reima luodon Vinkuja, jonka hahmossa ikiaikainen lakeijuus törmää tämän ajan poliitikkojen tekoja ja puheita lipevimmäksi veistelevään spin doctoriin. Tärkeää symboliikkaa sisältää myös lavastusja pukusuunnittelija Tarja Simonen esityksen aikana täydentämä suuri taustakuva, jossa näytelmän tapahtumia kuvataan kuin luola maalaukseen ikuistuneena ihmisen kronikkana. Samalla se näyttää tallentavan muistiin myös ihmisen eläimille aiheuttaman kärsimyksen historiaa. Esitykset 27.3. asti. Näyttelijä Wenla Reima luodon ja puku ja lavastussuunnittelija Tarja Simonen haastattelu löytyy Teatterin politiikkaa podcastista. B ORIS GODUNOV (1552–1605) vehkeili itsensä tsaariksi asemastaan Iivana Julman vähälahjaisen kruununperijän holhoojana. Hänen jämäkästä johtajuudestaan Aleksandr Puškin kirjoitti näytelmän (1831) ja Modest Musorgski sävelsi oopperan (1874), jonka jykevät bassoroolit sittemmin siivittivät tähteyteen Martti Talvelan ja Matti Salmisen. Teatteri Jurkan Boris Godunov – mies kuin unelma -esityksessä ollaan tekevinään Puškinin näytelmää, mutta sopasta syntyy läkähdyttävän moniaineksinen ja itseironinen tutkielma kuningasnäytelmien toksisesta maskuliinisuudesta. Materiaalivirrassa vilisee Shakespearea, ulkoisia ja sisäisiä elimiä, fallistista Neuvostoja Venäjämilitarismia, Pussy Riotia, sankarioopperaa, metsästysja eränkävijamiehisyyttä aina Vesa-Matti Loiria myöten ja aika paljon muuta. Välillä lähdetään kultaisella vessanpontöllä tutkimusmatkalle miehen kehon sopukoihin, ja toisaalla Puškin näyttäytyy nukketeatterihahmona ja lammasteleva kansa lystikkäinä sorminukkeina. Esityksen konsepti on kreditoitu Puškinin ohella koko työryhmälle. Lavalla nähdään nimihahmon ohella itseään ja alter egoaan Eetu Rauhasta esittävä Ville Sandqvist, hänen kauniisti laulavana peniksenään Iiro Ollila ja palvelijakseen kesytettynä karhuna Sanna Hietala. Tekstin poliittisesta epäkorrektiudesta tulevat mieleen Hietalan mai niot näytelmät Saalistajat, Tätiratsastajat ja Kettutytön paluu. Tärkeässä osassa esityksen estetiikkaa ovat Nuutti Koskisen surrealistiset videot, Jorma Uotisen koreo grafi at, Saku Kaukiaisen valot, Heini Maarasen nuket ja Noora Salmen puvut. Aivan erityisen onnistunut ratkaisu liittyy ilmeikkääseen karhupukuun, jonka takaa Hietala näyttelee sukupuolisarkastista roo liaan sananmukaisesti silmät edellä. Loputtoman amokin, luikurinlaskun ja liioitellun patetian keskellä ihan kaikki ei osu lankulle eikä langan päistä pidä lukua kukaan, mutta lopputulos on kaikessa luovassa hillittömyydessään viihdyttävä ja pohjaajatukseltaan puhutteleva. Joku voisi toki epäillä, ettei se mies oikeasti sittenkään kuollut, vaan siellä se elää ja lepattaa entistäkin pontevampana heti kun esirippu laskeutuu. Esitykset 7.5. asti. K UORO MARSSII yhtenä rivinä kohti etukatsomoa laulaen kuin 1970-luvun Ylioppilasteatterissa konsanaan. Kappaleessa kysytään: Miksi haet tätä työtä? Miksi juuri sinut pitäisi valita? Näin potkaistaan käyntiin Porttiteatterin musikaali Balladi työstä. Esitys merkityksellisyydestä. Nykyisten ja entisen vankien sekä taiteen ammattilaisten muodostaman teatteriryhmän näytelmissä omakohtaiset kertomukset elämän käännekohdista sidotaan yhteen jonkun kattoteeman kautta. Nyt pääaiheena on suhde työhön, mutta sen kautta piirtyvät esiin kyTeatteriarviot KOONNUT TUOMAS RANTANEN A NTONIA JA MARGHERITA rynnivät kotiin isojen kantamusten kanssa. Paikallisessa supermarketissa on noussut hintakapina, ja väki on haalinut joukkovoimalla tavaroita mukaansa. Näin alkaa Nobel-kirjailjan Dario Fon (1926–2016) Ei makseta, ei makseta (1974), jota esitettiin jo vuonna 1978 Helsingin Lilla Teaternissa. Nyt sen voi nähdä Ari Wahlstenin ohjauk sena Helsingin Tapanilassa nimellä Näillä palkoilla ei makseta! Vuonna 1908 perustettu Tapanilan Työväen Näyttämö on pääkaupunkiseudun vanhin harrastajateatteri. Vaikka näyttelijöiden osaaminen ymmärrettävästi vaihtelee, ensemblen meiningissä näkyy aito innostus tarinaan ja omiin hahmoihin. Parhaiten iskut osuvat kohdalleen Antoniaa esittävältä Paula Koskelainen-Nordbergiltä ja hänen miehensä Vannin nahkoihin hypänneeltä Juha Eläinkautinen Miehen kuolema Elämä työnä Ei makseta! M ikk i Ku nttu M ark o M äkin en symykset suhteesta auktoriteetteihin, pärjäämiseen ja elämänhallintaan. Tämän päälle keriytyy näkökulmia perheeseen, päihteisiin, rahahuoliin ja epärehellisyyteen sekä Suomeen muuttamiseen liittyneisiin odotuksiin ja pettymyksiin. Pudota voi mistä vain. Entisinä työpaikkoina mainitaan esimerkiksi autokauppias, hitsari, bingoemäntä, trukkikuski, lihamestari, taidekasvattaja ja alusvaatemalli. Yksi kertoo asiansa venäjäksi, toinen arabiaksi ja kolmas hihkaisee olleensa työkseen Helsingin toiseksi paras subudiileri. Totutusti esityksen ohjaaja on Tuija Minkkinen ja musiikin on säveltänyt Sanna Salmenkallio. Esityksen pysäyttävimmässä kohtauksessa pettymysten kolhima mieshahmo laulaa yksin tyhjällä näyttämöllä, kuinka vaikea on luottaa ja päästää toista lähelle. Esitykset KokoTeatterissa ovat päättyneet. Teatterin politiikkaa podcastista löytyvät tekijähaastattelut koskien Porttiteatterin La Familiaa (2021) ja Kuninkaita (2024). Halmelalta. Hauska yksityskohta liittyy tv-hahmo Columbolta lainattuun poliisitarkastajan olemukseen. Vaikka tekstiin on lisäilty arvonlisäveroa, ilmastonmuutosta ja SAK:ta, Italian 1970-luvun anarkistinen omankädenoikeus ja marxilainen luokkateoria eivät jäännöksettä istu 50 vuotta myöhempään Suomeen. Silti Fon teksti on yhä hykerryttävän hauska, ja siitä riittää piikkejä meillekin. Esitykset 15.3. asti. Ari Wahlsten vierailee helmi kuussa Teattteri politikkaa podcastissa. M atti Sn ellm an Jar m o Pö yh ön en
52 • 1 / 2025 Täältä tullaan, koulukoti Uhma-elokuva jatkaa nuorisokuvausten pitkää perinnettä, jossa hahmot tappelevat tiukkoja sääntöjä vastaan. Uhma-elokuva jatkaa nuorisokuvausten pitkää perinnettä, jossa hahmot tappelevat tiukkoja sääntöjä vastaan. Uhma-elokuva jatkaa nuorisokuvausten pitkää perinnettä, jossa hahmot tappelevat tiukkoja sääntöjä vastaan. P Ä Ä H E N KILÖ V ILM A on alati vihainen. Hänen isänsä on kuollut, eikä äidin uudessa perheessä oikein ole tilaa. Sijais perhekin kyllästyy nuoren kapinointiin, joten tie vie Suvantolan koulukotiin, jonne Uhma sijoittuu. Siellä Vilma joutuu anka rien sääntöjen alle ja toisaalta tutustuu kaltaisiinsa. Visa Koiso-Kanttilan ohjaaman ja Reeta Ruotsalaisen käsikirjoittaman elokuvan lopputeksteissä lukee, että teos perustuu todellisiin tapahtumiin. Jo Koiso-Kanttilan varhainen dokumenttielokuva Karkotetut (1998) käsitteli lähiönuorten kamppailua. Vuonna 2020 hän teki neliosaisen audio dokumenttisarjan Huostassa, jossa kuullaan lastensuojelun sijaishuollossa kasvaneita nuoria. Molemmat löytyvät Yle Areenasta edelleen. Uhmassa pääosaa näyttelevä Ona Huczkowski kertoo kuunnelleensa Huostassa-audiodokumentin moneen otteeseen rooliin valmistautuessaan. ”Huomasin, että siitä oli otettu elementtejä myös tähän elokuvaan, esimerkiksi juuri Vilman hahmoon.” Haavoittuvaisessa asemassa olevien nuorten kuvaaminen tuntui vastuuna näyttelijän harteilla. ”Sitä halusi tehdä parhaansa, vaikka kokonaisuus on totta kai aina monen eri jutun summa”, Huczowski sanoo. ”Halusin systeemissä olleiden ihmisten tämän nähtyään tuntevan, että heitä on kuunneltu.” Haastattelussa on mukana myös Kati Outinen, joka näyttelee elokuvassa koulukodin työntekijää, Vilman omaohjaajaa Annelia. ”Tiesin, että Visa oli hyvin tarkkaan miettinyt tämän asian. Hän ei antaisi mennä seulastaan läpi minkään sellaisen, joka banalisoisi näitä kokemuksia”, Outinen sanoo. Osa perinnettä Niin maailmalla kuin Suomessakin on pitkä perinne nuorisoelokuvissa, joissa päähenkilöt rikkovat sääntöjä ja odotuksia. ”Tapio Suomisen Täältä tullaan elämä!, Dome Karukosken Tummien perhosten koti, Jarmo Lampelan Sairaan kaunis maailma, JP Valkeapään He ovat paenneet…”, toimit taja ei ehdi listassaan Selma Vilhusen Hölmöön nuoreen sydämeen, kun Kati Outinen huudahtaa: ”Mä olen niissä kaikissa!” He ovat paenneet -elokuvasta hänen roolihahmonsa tosin leikattiin pois. Outinen aloitti uransa Täältä tullaan elämä! -elokuvan (1980) sivuosassa tarkkailuluokan ainoana tyttönä. ”Se perustui semmoiseen realismin traditioon, jossa otetaan tarkasteluun joku yhteiskunnallinen epäkohta. Esimerkiksi Ken Loachin elokuvat ovat sitä koulukuntaa, ja niin on myös Uhma”, Outinen sanoo. Uhma nostaa esiin epäkohtia lastensuojelussa. Sama aihe on ollut esillä myös mediassa. Alkuvuodesta on uutisoitu epäillyistä seksuaalirikoksista eräässä koulukodissa sekä siitä, miten lastenkodeista on tullut miljoonabisnes. Outinen ei kuitenkaan pidä yhteiskunnallisten asioiden käsittelyä työssään korkeimpana arvona. ”Mulle on yhtä merkittävää tuoda valkokankaille myös hyvää viihdettä. En laita niitä mihinkään arvoasteikkoon”, hän sanoo. ”Mutta toivon tietysti tämän leffan kohdalla, että oikeasti otettaisiin harkintaan se, pitääkö koulukotilapsilla tienata vai pitääkö heitä auttaa.” Syvissä vesissä Ona Huczkowskille Vilman osa oli ensimmäinen elokuvan päärooli. Hänet tunnetaan kuitenkin muun muassa Ylen nuortensarjasta Savela (2022–). Uhman tuottaja Tiina Pesonen kehotti sarjan perusteella Huczkowskia hakemaan mukaan elokuvaan. ”Mun fi ilikset oli, että olen varmaan liian vanha – olin kai täyttänyt jo 22 vuotta – mutta ajattelin mennä koekuvauksiin katsomaan, mikä meininki siellä on”, Huczkowski kertoo. Hän kuuli vasta Vilman roolin saatuaan, että kyse oli pääosasta. Huczkowski on mukana lähes joka kohtauksessa, joista osa oli rankkojakin. Mukana on nöyryyttämistä ja suoranaista väkivaltaa. ”Rooli vaati sitä, että meni vähän syviin vesiin. Mulla ei ole itsellä kuitenkaan mitään kosketuspintaa tähän maailmaan. Kuuntelin esimerkiksi raskasta musiikkia päästäkseni siihen sisään.” Huczkowski myös jututti laitoksissa nuoruuttaan viettäneitä tuttavia ja kävi lastenkodissa puhumassa työn tekijöiden kanssa. Tuotannon näyttelijä valmentaja Miina Turunen vinkkasi Huczkowskille saksalaiselokuvan System Crasher (2019), jonka hän katsoikin moneen kertaan ennen kuvauksia. ”Olin aivan lumoutunut siitä. Vaikka sen päähahmolla on ikäeroa Vilmaan, niillä oli periaatteessa vähän samat haasteet.” Uhma ei ole mustavalkoinen ahdistuskuvaus. Eikä näyttelijöidenkään kokemus ollut varsinaisesti synkkä. ”Kuvauksissa kaikki yrittivät pitää meidän työntekijöiden tunnelmaa kepeänä. Ja mun mielestä tuotantoyhtiö otti tosi huolella huomioon sen, että me ollaan tekemässä rankkaa aihetta”, Outinen kertoo. Molemmat näyttelijät kehuvat erityisesti kuvauspaikkaa, Salossa sijaitsevaa Bergvikin kartanoa. Siellä tehtiin suurin osa kuvauksista. ”Kun oli se yksi ainoa kuvauspaikka, siellä oli myös taukotilat – siis jotain muuta kuin paku, jossa laitetaan lämppäri huutamaan kympillä”, Outinen sanoo. ”Ja siellä oli vessat. Kun menin seuraavaan tuotantoon, siellä oli bajamaja eikä käsienpesumahdollisuutta.” Huczkowski vietti kartanolla kolme kuvausviikkoa maanantaista perjantaihin. Yhden viikon hän yöpyi nuoriso porukkaa näyttelevien kollegoidensa kanssa sivurakennuksessa. ”Siellä oli kerrossängyt. Ja kun kuvauspäivä oli ohi, pelasimme lautapelejä. Se oli oikeasti ihanaa.” Mukavat kuvausolosuhteet ovat raskaita aiheita käsittelevälle näyttelijälle myös keino palauttaa fi ilis normaaliksi. ”Kuvausten ajan ja vähän ylikin välttelin rankkojen fi lmien katsomista tai rankan kirjallisuuden lukemista vapaa-ajalla. Sitä hakeutui vasta painoksi mieluummin kaikkeen semmoiseen mukavaan, leppoisaan ja kivaan”, kuten Outinen asian sanoo. Visa KoisoKanttila: Uhma Ensiilta 28.2. TEKSTI KAISU TERVONEN KUVA VIVI KOVELO
Kaiva esiin parhaat leffat Kino Reginan kevätohjelmistosta kinoregina.fi Orson Welles Michelle Yeoh David Cronenberg Frederick Wiseman Catherine Deneuve ELOKUVATEATTEREISSA 28.3. GOLDEN GLOBE ® -VOITTAJA: PARAS ANIMAATIO 2 OSCAR ® -EHDOKKUUTTA: PARAS ANIMAATIO, PARAS KANSAINVÄLINEN ELOKUVA Elinkautisia tuomioita ja sankaripiirakkaa TEKSTI JARI TAMMINEN Suhteemme muunlajisiin eläimiin on niin karmea, että monet kestävät kohdata sen vain animaatioelokuvan kautta. T EOLLINEN eläintuotanto on nykymaailmaan kuuluva ilmiö. Samalla meidän on vaikea kohdata se, kuinka kohtelemme muita lajeja. Aiheesta kirjoittaminenkin herättää usein paheksuntaa. Taiteelle annetaan kuitenkin erivapauksia, joten toisinaan taiteen kautta voi sanoa sen, minkä sanomista pidetään muuten epäkohteliaana. Englantilaisen Nick Parkin vahaanimaatioiden ehkä kuuluisimmat hahmot ovat Wallace-ihminen ja Gromit-koira. Heidän rinnallaan seikkailee monenlajisia eläimiä, joilla on omaa toimijuutta. Tammikuussa Netflix julkaisi Parkin viimeisimmän elokuvan Wallace ja Gromit: Kosto kynittävänä. Animaatiossa näytetään, kuinka mestarivarkaalle – joka on pingviini – langetetaan elinkautinen van keus. Hän päätyy kärsimään rangaistustaan eläintarhaan, jossa ei tosiaan tehdä lajien säilyttämiseen tähtäävää työtä. Vapauden menetys sen sijaan tulee perinteisen vankilaja vankila pakokuvauksen kautta selväksi. Ja juuri vapautensahan eläintarhan asukkaat menettävät, vaikka tätä harvemmin ääneen sanotaan. VUONNA 2000 ENSI-ILTANSA saaneen Kananlennon Park ohjasi yhdessä Peter Lordin kanssa. Se lainaa muotonsa sotaelokuvilta, joissa paetaan keskitysleiriltä. Kananlennon keskeiset toimijat ovat kanoja. He elelevät vankileirissä, josta isäntä käy hakemassa heidän muniaan. Pian toimeentulo-ongelmien kanssa painiva isäntä päättää rakentaa vankileirin viereiseen rakennukseen huippu teknisen tuotantolaitoksen, jonka tarkoituksena on prosessoida tarinan sankarit piirakoiksi. Laitos tuo mieleen Atrian viime vuonna Nurmossa avaaman megatehtaan, jossa prosessoidaan neljä kanaa sekunnissa. Yhtäläisyydet ihmisten toisille ihmisille tekemiin systemaattisiin kauheuksiin ovat ilmeiset, vaikka sen ääneen sanomista pidetäänkin asiattomana. Elokuvan yleisö myös epäilemättä samaistuu kanoihin, vaikka monet heistä ovatkin omassa elämässään isännän asiakkaita. Itserefl ektio on vaikea laji. MYÖS MAINOKSET saavat osansa piikeistä. Uudessa Wallace ja Gromit -elokuvassa vankilan muuriin on maalattu suuri ja sympaattinen kuva vangitusta pingviinistä. Pingviinin iloinen olemus mainostaa eläintarhaa potentiaalisille vierailijoille. Kananlennon jatko-osassa Nugettipainajaisessa (2023) puolestaan nuori ja naiivi kana erehtyy uskomaan kana tehtaan mainosta. Hän kuvittelee kuvassa näkemänsä iloisten kanojen kansoittaman FunLandin olevan oikeasti ihana paikka. Park ja Lord ovat kertoneet, ettei heidän tarkoituksenaan ole ollut tehdä erityisesti eläinoikeuksista puhuvia elokuvia. Nämä teemat ovat vain nousseet pintaan elokuvia tehdessä. Teoksia voisi siis kuvailla vahingossa eläinoikeusteemaisiksi. ninni@kaligraphics.fi / www.kaligraphics.fi KALI GRAPHICS
54 • 1 / 2025 ELOKUVAT KOONNUT TUOMAS RANTANEN Voiman TV-tärpit 20.2. MTV Sub: Rio Bravo (USA 1959) Howard Hawksin ohjaama klassikkowestern on luokkansa aatelia, vaikka suuren amerikkalaisen kertomuksen sijaan siinä käsitellään oikeudenmukaisuuden ja toveruuden teemoja enemmän yksilötasolla ja sukupolvija sukupuolirajat ylittävällä tavalla. Lajityypin roolistereotypioita haastaa aikaansa edellä oleva naispäähahmo ( Angie Dickinson), mikä epäilemättä palautuu Hollywoodin kultakauden tunnetuimman naiskäsikirjoittajan Leigh Brackettin (1915–1978) kirjoituskoneelle. 21.2. Yle Teema & Fem: Aftersun – päiväm me auringossa (Britannia, USA 2022) Charlotte Wellsin omakohtainen esikoiselokuva kerii takautuvasti tyttären lapsuudenmuistoja hänen viimeisestä isänsä kanssa viettämästään kesälomasta tavalla, joka on saavuttanut laajaa arvostusta taide-elokuvapiirien ulkopuolellakin. Ei liene sattumaa, että elokuvan tuottajien joukosta löytyy myös elokuvallisesta herkkyydestään tunnettu Barry Jenkins (Moonlight, If Beale Street Could Talk). Net? ix: Top Boy (Britannia 2011–2013 & 2019–2023) Ronan Bennettin ? ktiiviseen pohjoislontoolaiseen Summerhousen vuokratalolähiöön sijoittama sarja kuvaa huumerikollisuuden arkea tavalla, joka on paljon velkaa David Simonin The Wiren (2002–2008) sosiaalipoliittiselle realismille – tosin kapeammalla vallankäytön rajauksella ja ilman poliittista satiiria. Vaikka tarinan käänteet eivät ole erityisen tuoreita, huolella luodut henkilöhahmot – ei vähiten Jasmine Jobso nin esittämä pikkudiileri Jaq – nostavat sen lajityyppinsä laatuluokkaan. 22.2. Yle Teema & Fem: Kasvot kuva ruudussa (USA 1976) Sidney Lumetin nerokas mediasatiiri näyttää, kuinka omistajavallan ja huomio talouden imperatiivit korruptoivat uutisjournalismia ja miten vahvaa kaupallista vetovoimaa on vihapuheella, sosiaalipornolla ja räikeillä vastakkainasetteluilla. Epäilemättä myös Succession-sarjan (2018–2023) esikuvana ollut mestariteos vaikuttaa tämän päivän mediatodellisuudessa niin sokeeraavan profeetalliselta, että sen ilakoivan liioittelun äärellä on jopa tuskaista nauraa. Yle Areena 29.3. asti: Invisible Demons – Tuhon merkit (Suomi 2021) Joulukuussa edesmenneen dokumenttituottajan Iikka Vehkalahden (1949–2024) mentoroima ja Rahul Jainin ohjaama dokumentti sukeltaa silmiä avaavan suorasti Delhin suurkaupungin saasteongelmissa kiteytyvien globaalien ekoja sivilisaatiokriisien sisälle. Pysäyttävän terävä journalistinen näkökulma ja loistelias kuvaus saattelevat katsojat muun muassa saastevaahdossa perinnerituaaleja tekevien ihmisten ja kaato paikkajätteitä märehtivien lehmien eteen. James Mangold: A COMPLETE UNKNOWN Elokuvateattereissa nyt. Elämäkertaelokuvista ja -kirjoista saattaa syntyä virheellinen käsitys, että ne piirtävät tarkan tai oikeellisen kuvan oikeasta henkilöstä. Oikeasti tarjolla on aina jonkinlainen karikatyyri, väläys ja tulkinta, joka saattaa olla parempi tai huonompi, rehellisempi tai vähemmän sitä. Bob Dylanin elämää kuvaava, vuonna 2007 ensi-iltansa saanut I’m Not There ratkaisi tämän ristiriidan siten, että siinä nähtiin hajanaisia katkelmia Dylanin elämän varrelta ja jokaisessa häntä esitti eri näyttelijä (ehkä parhaiten Cate Blanchett). James Mangoldin ohjaama, Dylanin uran alkua kuvaava A Complete Unknown on muodoltaan suoraviivaisempi ja perinteisempi. Timothée Chalamet esittää vakuuttavasti New Yorkiin saapuvaa ujoa ja sulkeutunutta Dylania, joka näennäisen puolivahingossa päätyy hurrikaanin silmään. Kiinnostavaksi elämäkerralliseksi teokseksi Mangoldin elokuvan tekee se, ettei se lopulta – nimensä mukaisesti – kerro paljoakaan Dylanista ihmisenä tai siitä, mitä hän ylipäätään ajattelee. Elokuva on pikemminkin kuvaus ajasta ja paikasta, jossa Robert Zimmermanista kuoriutui Bob Dylan. Ehkä Dylanista ja hänen ajatuksistaan kiinnostuneet saavat jakossakin paremman kuvan henkilöstä kuuntelemalla hänen kappaleitaan, mutta kyllä tämä le? akin kannattaa tarkastaa. JARI TAMMINEN Mohammad Rasulof: PYHÄN TEMPPELIVIIKUNAN SIEMEN Elokuvateattereissa nyt. Iranilainen käsikirjoittaja-ohjaaja Mohammad Rasoulof joutui viime keväänä pakenemaan kotimaastaan saatuaan vankeusrangaistuksen. Hän asettui Berliiniin, jossa hänen edellinen elokuvansa There is No Evil (2020) voitti Kultaisen karhun. Rasoulof on tehnyt elokuvia Iranin hallinnon kiellosta huolimatta. Pyhän temppeliviikunan siemen (2024) itää kuitenkin juuri Iranin kipupisteistä. Ja vahvasti itääkin. Elokuva erottaa aluksi toisistaan perheen ja yhteiskunnan. Syyttäjän vaimo ( Soheila Golestani) ja kaksi teinitytärtä ( Mahsa Ros tami ja Setareh Maleki) pysyttelevät kotona, poissa naisten masinoimista mielenosoituksista, joissa riisutaan huiveja ja jotka virkavalta sammuttaa kovin ottein. Misogynia tapahtuu kodin seinien ulkopuolella. Siellä toisaalta sikiää myös vapauden mahdollisuus. Rasoulof kutoo kaksi maailmaa taitavasti yhä tiiviimmin toistensa lomaan. Syyttäjä ( Missagh Zareh) tuo kotiin aseen, opiskelijatytär vallankumouksellisemman kaverinsa. Elokuva muuttuu perhedraamasta jännäriksi, jossa yhteiskunnan jännitteet peilautuvat lähipiiriin. Fiktion lomaan leikataan dokumentaarista materiaalia todellisista mielenosoituksista vuodelta 2022. Harvoin kaksi erilaista kuvatyyppiä elää rinnakkain keskenään yhtä voimakkaina rohkeuden ja sorron todistajina. KAISU TERVONEN Arthur Franck: HELSINKI EFFECT Ensi-ilta 21.2. Elokuussa 1975 kylmän sodan jälkeinen liennytys saavutti huippupisteensä, kun 35 maan johtajat Urho Kekkosen johdolla allekirjoittivat Finlandiatalossa ETYK-asiakirjan. Ohjaaja Arthur Franck on löytänyt juhladokumenttiinsa kiitettävän paljon konferenssipönötystä eloisampia arkistokuvia. Ajankohtaa kehystetään Kyproksen konfl iktilla, Watergate-skandaalilla ja Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saariston länsijulkaisulla. Samalla kun tekoälyn tuella ääneen pääsevät Henry Kissinger ja Leonid Brežnev, elokuvan juhlava johtopäätös on, että edellisen kyynisyydestä huolimatta päätösasiakirjan kansalaisvapausteesit käynnistivät perhosefektinä Itä-Euroopan demokratisoitumisen. TUOMAS RANTANEN Lue lisää arvioita osoitteessa Michael Gracey: BETTER MAN Elokuvateattereissa nyt. Poptähti paljastaa tuskansa elokuvassa, jossa hänen alter egonsa on apina. Jo poikasena Robert Williams koki olevansa huonompi kuin muut niin futiskentällä kuin kotonaan. Showmies-isän rakkaus oli pojan ulottumattomissa. Onneksi oli mummu, jonka kanssa katsoa telkkaria ja syödä sipsejä. Kun teiniapina Robert on antanut kaikkensa poikabändin koelauluissa, manageri Guy Chambers ( Tom Budge) muuttaa hänet Robbieksi ja muovaa poikapoppoosta Take That -bändin. Tästä käännekohdasta Better Man muuttuu massiivisemmaksi sekä konserttispektaakkeleissa että kokaiinipölyisissä takahuoneissa. Kamera ajaa liidokilla, ja leikkaajan sakset käyvät tiheään. Nopeasta temposta huolimatta elokuva uskoo toistoon – liikaakin. Robbien urakehityksen myötä tarina paljastaa konnansa, joita ovat Take Thatin tuotoista ison osan käärivä tanssitaidoton sanaseppo Gary Barlow ( Jake Simmance) ja poikia riistävä tuottaja Chambers. Kun romanttinen tanssi muusikko Nicole Appletonin ( Raechelle Banno) kanssa on ohi, Robbien elämän pilaa Oasis-tähti Liam Gallagher ( Leo Harvey Elledge). Angstinen Robbie heräilee lattioilta, mutta yhä uudestaan hän nousee lavalle ottamaan turpaan ammatissa, josta on tullut taakka. Tarinan pahin konna on kuitenkin Robbie Williams itse itselleen. Vasta kun hän sen oivaltaa, hän muuttuu paremmaksi mieheksi. IIDA SIMES
kahvilawillensauna.fi LIPUT KANSALLISTEATTERIN LIPPUMYYMÄLÄSTÄ 010 733 1331 (0,0835 €+pvm/mpm) KATSO KOKO OHJELMISTO kansallisteatteri.fi PÄÄSYLIPPUJA AJATUSTEN MAAILMAAN KANTAESITYS SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ 2.4.2025 HELSINGIN ENSI-ILTA PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 26.2.2025 SUOMEN KANTAESITYS OMAPOHJASSA 18.2.2025 KANTAESITYS SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ 13.2.2025 KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 12.2.2025 SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ