• Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. / ISSN 1459-2134??23. vuosikerta viro.nyt 4/2023
• 4/2023?viro.nyt 2 Tässä numerossa 3 Toimituksesta 4 Savusaunasta huipputeknologiaan 7 viro.nytille Tarton-kirjeenvaihtaja 8 Tuore väitös luo uutta valoa Viron kuvataiteen perinteeseen 10 Savusaunasisaruus käsittelee universaaleja teemoja saunaperinteen kautta 11 Uudistettu Viron ja Pärnun tiedotuspiste Vaasan kaupunginkirjastoon 12 J. J. Reinberg 200 vuotta 14 SVYL:n toimintaa 16 Viron Lüganusen kunnan johto tutustui Riihimäkeen 17 Suomalaisen lääketeollisuuden rakentaja ja Suomen-poikien ystävä 18 Tarinoita tiedesillalta: Arno Rafael Cederberg 20 verkkopuoti.svyl.fi 22 ”50-vuotiaana kirjailija on vasta uransa lähtökuopissa!” 25 PoCo kokoaa pop-taiteen huiput Tallinnaan 26 ”Pean tähtsaks esindada ja tutvustada Eestit igal võimalusel" Mediatiedot Julkaisu: viro.nyt, ISSN 1459-2134, 23. vuosikerta Levikki: 2500-3000 Julkaisija: Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) Eesti Maja, Sörnäisten rantatie 22 C, 00540 Helsinki p. + 358 40 777 4618, svyl@svyl.fi, www.svyl.fi www.facebook.com/SVYL.fi Tilaukset: 20,00 €/vuosi (4 nroa), ulkomaat 30 €/vuosi. Toimitus: Kirsi Bongwirnso päätoimittaja toimituksellinen työ suomennokset (s. 4–6 ja 10) kirsi@svyl.fi Juhani Juurik taitto www.juur.studio Lisäksi lehdellä on useita avustajia. Etukannen kuva: Karl Ander Adami / Visit Estonia Lehden koko: 28 s., A4 (marginaalit 20 mm, paitsi sisämarginaali 15 mm) Painopaikka: Lehtisepät Oy Laskutus: SVYL lähettää mainostajalle laskun lehden ilmestyttyä. Reklamaatiot: 14 vrk lehden ilmestymisestä. Reklamaatioon ei ole oikeutta, mikäli mainostajan toimittama materiaali on ollut virheellinen tai se ei ole täyttänyt aineistovaatimuksia. Aineistovaatimukset: Aineisto tulee lähettää lehden toimitukseen sähköpostitse, kuvat ja mainokset liitetiedostoina (pdf, psd, tiff; resoluutio väh. 300 pixels/inch); svyl@svyl.fi Ilmoitushinnat: 1/1: 300 EUR 1/2: 250 EUR 1/4: 170 EUR 1/8: 150 EUR 1/16: 130 EUR Seuraava numero: 1/2024: Ilmestyy 16.2.2024. Aineiston jättäminen viimeistään 19.1.2024. Oikeus muutoksiin pidätetään.
• ? viro.nyt ?4/2023 3 Toimituksesta T artu Tarttoon! Näin kehotettiin 16. marraskuuta Helsingin Keskustakirjasto Oodissa, jossa tuleva kulttuuripääkaupunki Tartto esitteli vuoden 2024 ohjelmaansa. Veikkaanpa, että aika moni Viron-ystävä ja Viro-seura tarttuukin ensi vuonna Tarttoon, onhan kulttuuripääkaupungissa ja sen ympäristössä jokaiselle jotakin – yli tuhat tapahtumaa vuoden aikana! Lehden sivuilta 4–6 voi lukea, millainen oli Tarton matka Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Kulttuuripääkaupunkivuoden teemana ovat eloonjäämisen taiteet, joita päästiin laittamaan koetukselle jo hakuprosessin aikana, värittihän hakuvuosia sekä maailmanlaajuinen pandemia että vuonna 2022 alkanut Ukrainan sota. Nyt ollaan kuitenkin tässä, jännittyneinä odottamassa hurjan hienoa kulttuuripääkaupunkivuotta. Siihen pääsee tutustumaan 18.–19. marraskuuta Helsingin Martin Markkinoilla, joilla SVYL ja SVYL-Verkkopuotikin ovat mukana. Tässä viro.nytin numerossa kokeillaan myös hiukan uutta, nimittäin lehtihaastattelun ja podcastin yhdistämistä. Lehden sivuilla 22–24 haastatellaan kirjailijoita Mika Kerästä ja Antto Terrasta, joiden keskustelu äänitettiin podcast-tallenteeksi. Koko keskustelun voi käydä kuuntelemassa osoitteessa soundcloud.com/svyl-svyl. Sieltä löytyy myös SVYL:n vuosina 2021 ja 2022 tuottama Mitä kuului, Viro? -äänikirjasarja. Kuunteleminen, sekä kirjojen että erilaisten podcastien, on lisääntynyt viime vuosina räjähdysmäisesti. Osittain se liittyy hektiseen elämänmenoon, mutta erilaiset kanavat ovat myös saavutettavuuskysymys. SVYL:kin haluaa tarjota kuunneltavaa niille, joille lukeminen tuottaa eri syistä haasteita. Kuunteleminen toimii myös lukemisen rinnalla, ja podcast kannattaakin käydä kuuntelemassa, vaikka olisi artikkelin lukenut. Audiokeskustelu on lehtijuttua huomattavasti laajempi, ja herrat kirjailijat huomattavasti värikkäämpiä olleessaan aivan itse äänessä. Mika Keränen ja Antto Terras liittyvät myös kulttuuripääkaupunki Tarttoon, sillä Antto on Tarton kulttuurilähettiläs ja Mika se Tarton Mika, kaupungin pitkäaikainen asukas ja entinen kaupunginkirjailija. Ehkäpä podacst tarjoaa vinkkejä myös näkemiseen ja kokemiseen Tartossa! n Kirsi Bongwirnso SVYL:n toiminnanjohtaja
• 4/2023?viro.nyt 4 Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartto 2024 tuo Etelä-Viroon yli tuhat tapahtumaa Vaikka Suomessa valmistaudutaan jo Euroopan vuoden 2026 kulttuuripääkaupunki Ouluun, niin suomalaisetkin pääsevät nauttimaan kulttuuripääkaupungista jo aiemmin. Etelä-Viron yliopistokaupunki Tartto julkisti kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmansa, jonka teema on eloonjäämisen taiteet. Yleisölle tuodaan yli tuhat tapahtumaa, joissa liikutaan savusaunasta huipputeknologiaan ja perinnekulttuurista musiikkiin, elokuvaan sekä kuvataiteisiin. Kaidi-Lisa Kivisalu ja Armas Riives K eväällä 2017 alkanut matka Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen 2024 on ollut täynnä mutkia – todellinen näyte Tarton 2024 pääteemasta – eloonjäämisen taiteista. Tarton kanssa kulttuuripääkaupunkeja ovat Norjan Bodø ja Itävallan Bad Ischl. Tartto odottaa ensi vuonna Etelä-Viroon miljoonaa kävijää. Kaupunki neuvottelee lentoyhtiöiden kanssa, jotta tulevana vuonna liikennöitäisiin taas Helsingin ja Tarton väliä. Muutosten katalysaattori Viron ensimmäinen kulttuuripääkaupunki oli vuonna 2011 Tallinna. Tartto jäi tuolloin toiseksi. ”Viro sai silloin ensimmäistä kertaa Euroopan kulttuuripääkaupungin. Aikaisemmin Liettuaan ja suunnilleen samoihin aikoihin Latviaan saatiin myös kulttuuripääkaupungit”, kertoo hakuprosessia vetänyt Erni Kask, joka on nyt Tartto 2024:n kansainvälisten suhteiden johtaja. Tarkkailijat olivat sitä mieltä, että Tarton hakuprosessi oli jo aiemmin vahva ja siitä opittiin. Kun tuli mahdollisuus hakea uudestaan, päätti kaupunki siihen tarttua. ”Uskon, että ensimmäinen yritys jätti tarttolaisille ja etelävirolaisille tahtoa ja kunnianhimoa tehdä jotain Savusaunasta huipputeknologiaan Maailmankuulu temppupyo?ra?ilijo?iden ja skeittareiden huipputapahtuma Simple Session tulee kulttuuripa?a?kaupunkivuonna takaisin Tarttoon. Kuva: Wes McGrath.
• ? viro.nyt ?4/2023 5 ennennäkemätöntä, ja siksi startattiin uudestaan matkaan”, toteaa Tartto 2024 hakutiimin jäsen Kalle Paas. Titteliä ei saa siksi, mitä kaupunki on, vaan siksi, mitä se haluaa olla. Tartosta Euroopan kulttuuripääkaupungin tulee olla positiivisten, tulevaisuuteen suuntautuvien muutosten katalysaattori. Paasin mukaan Euroopan kulttuuripääkaupunki on suurin haaste, mihin tämän kokoinen alue pystyy vastaamaan. ”Olympialaisia emme järjestä koskaan, ne ovat ainakin 50 kertaa kalliimmat kuin yksikään Euroopan kulttuuripääkaupunki. Silti tämä on jotain, jonka voimme tehdä korkeatasoisesti.” Innokkuus ei kuitenkaan riitä. Tarton päätös hakea uudestaan käynnisti virallisen hakukirjan koostamisen. Seuraava askel oli mennä poliittiselta tasolta ruohonjuuritasolle. ”Se tarkoitti kaupungin eri avainryhmien ottamista mukaan, tilaisuuksien ja neuvotteluiden järjestämistä”, selventää Kask. Päättäjien näkemykset Tartosta eivät välttämättä vastaa taiteilijoiden tai kulttuurituottajien näkemyksiä. Euroopan rajalla sijaitseva alue on setukaisten, võrulaisten ja vanhauskoisten koti. Lisäksi siellä asustaa kukoistava tiedekenttä, jonka keskiössä on korkeatasoinen Tarton yliopisto sekä vilkas IT-sektori startup-firmoineen. Kulttuuripääkaupunkiprosessiin antoi erilaisen panoksensa yli tuhat ihmistä. Etelä-Viron kuntien kutsuminen mukaan kulttuuripääkaupunkiin oli tärkeä päätös. ”Ymmärsimme nopeasti, että on tarkoituksenmukaista yhdistää voimat meitä ympäröivien kuntien kanssa. Hakutiimi tapasi vuonna 2018 kunnanjohtajat, jotka suostuivat kumppanuuteen. Nyt alueemme kattaa neljäsosan Virosta, noin 260 000 ihmistä. Se riittää Euroopan laajuiseen näkyvyyteen, ilman koko aluetta olisimme todella pieni”, toteaa Paas. Satojen saatujen ideoiden joukosta kulttuuripääkaupunkitiimi valitsi hakukirjaan 33 ehdotusta, joiden avulla näytettiin, mitä on aikomus tehdä. ”Meillä oli paljon hyviä ideoita! Heti hakemisemme jälkeen monet ulkomaiset asiantuntijat halusivat auttaa meitä. Yksi heistä tuli kylään Tarttoon, ja ajelimme hänen kanssaan ympäri kaupunkia. Kierroksen lopuksi kerroin hänelle tarinan suihkulähteen suutelevista opiskelijoista. Hän ehdotti, että meidän pitäisi keksiä siitä jotain”, muistelee Kask. Tuosta tapaamisesta syntyi projekti Suudlev Tartu, joka tuo ensi vuonna Tarttoon ennätyksellisen yhteispussauksen. Eloonjäämisen taiteet Jokaisella Euroopan kulttuuripääkaupungilla on taiteellinen konsepti, luomisen ja viestinnän johtolanka. Tartto 2024:lle se on eloonjäämisen taiteet. Sen parhaimman johtoajatuksen löytäminen oli vaikeaa, kertoo Erni Kask: ”Kirjoitimme haasteemme ylös, mutta emme löytäneet oikeita sanoja. Meidän kilpailijallamme, Viron kolmanneksi suurimmalla kaupungilla Narvalla, oli todella vahva slogan ’Narva is next’. Sitten eräänä talvi-iltana sain hakukirjan tekijä Berk Vaherilta sähköpostin, jossa hän esitteli eloonjäämisen taiteita. Loppu on historiaa.” Aluksi teema syntyi pikkukaupungin yhteisistä huolista, kuten saavutettavuusongelmista ja väestön vähenemisestä. Toinen aspekti oli ilmastonmuutos ja sen vaikutus alueeseen. Jo ennen tiimiin liittymistä Tartto 2024:n taiteellinen johtaja Kati Torp tunsi, että konsepti osuu hyvin hänen kiinnostuksenkohteisiinsa. ”Olin juuri kuratoinut Ranskassa näyttelyn, joka käsitteli ilmastoasioita. Olin positiivisesti yllättynyt, että Tartto 2024 valitsi tuon aiheen, kiitos sen, oli konseptiin helppo henkilökohtaisestikin samaistua.” Ajan kuluessa eloonjäämisen taiteet muuttuivat joksikin uudeksi ja melko profeetalliseksi. Tänään voi tuntua, että koronapandemia on vankasti takana, mutta kriisin ensimmäiset päivät olivat musertavia. Eloonjäämisen taiteista tuli taiteiden eloonjäämistä, ja tuottajien piti löytää tapoja, joilla selviytyä budjettileikkauksista ja suluista sekä pitää yllä taiteellisia prosesseja. Juuri, kun pandemiasta oli jotenkin päästy yli, iski uusi kriisi koko Eurooppaan. ”Ei mennyt kauaa, kun jouduimme katsomaan silmästä silmään Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Se sai ajattelemaan eloonjäämisen taiteita niiden kaikkein perustavanlaatuisimmassa merkityksessä. Ja nyt shokeeraa Israelin ja Hamasin sodan nopea eskalaatio”, sanoo Torp. ”Aika on kuitenkin opettanut meille yhden tärkeimmän eloonjäämisen taiteen. Tarton ja Viron rajat eivät ole vain maantieteellisiä merkkejä. Elämme hetkessä, jona Euroopan yhteistyö, yhtenäisyys ja demokratia ovat kulttuurin edistämisessä elintärkeitä.” Senkään puolesta ei Tartossa ja EteläVirossa ole kaikkea menetetty, sillä keskiössä ovat eloonjääminen – ei hiipuminen –, ratkaisujen löytäminen ja pyrkiminen kohti parempaa tulevaisuutta. Konsepti on avoin tulkinnoille ja jopa huumorille, kuten tarttolaiset katutaiteilijat näyttivät. ”Kun Euroopan kulttuuripääkaupungin valintajury kävi ennen päätöstään meillä kylässä, pyysimme, että Tarton katutaiteilijat tekisivät graffiteja teemalla eloonjäämisen taiteet. Ja he tekivät! Tosin seuraavana päivänä he palasivat töidensä luo ja lisäsivät sanan ’taide’ eteen suuren F-kirjaimen. Syvä kumarrus heille – saimme näin konseptiimme tarpeellista leikkisyyttä ja myös ironiaa”, toteaa Kalle Paas. Kulttuuri viitoittaa tien Jotta aluetta saisi muutettua positiivisemmaksi ja paikallisten kulttuurituottajien osaamista vahvistettua kansainvälisten kumppanien ja rahoituksen avulla, päätti tiimi etsiä uusia projekteja eri ohjelmahakujen kautta. Ensimmäinen haku oli suunnattu Etelä-Viron kulttuurituottajille, ja siinä etsittiin tapahtumia Tartto 2024:n alueen 19 kunnasta. Näin ohjelmaan liittyivät kansanrunoutta, tanssia ja musiikkia mystisesti yhdistelevä Paganlik pärimusÖÖ (’pakanallinen perinneyö’) sekä Linda-kolhoosin legendaariset seuraintalon juhlat henkiin herättävä Kirev Linda. Toinen, Tarton kansainvälinen ohjelmahaku, osoittautui erityisen kosmopoliitiksi, ja siihen hakijoita oli yli 20 maasta. Esimerkiksi kansainvälinen teatterifestivaali NAKS esittelee uusimpia teatteriesityksiä lapsille ja nuorille. Simple Session puolestaan tuo vuonna 2024 kuuluisan temppupyöräilijöiden ja skeittareiden huipputapahtuman takaisin kotiin. Viimeinen ohjelmahaku keskittyi pieniin ruohonjuuritason projekteihin. ”Viimeinen ohjelmahakumme oli todellinen jackpot, lisäsimme ohjelmaamme niin paljon uusia aloitteita eri yhteisöistä, joita ei ennestään ollut mukana”, kertoo Torp. Noiden uusien ideoiden joukkoon kuuluu suomalaisten kanssa pidettävä Alasti tõde (’alaston totuus’) eli mielipidefestivaali saunoissa, vastasyntyneille tarkoitettu galleria, drag-esityksiä ja ukrainalaisten yhteisön Mittevarjevõrk (’turvaton verkko’). Vaikka suurimman osan ohjelmasta toteuttavat paikalliset kulttuurituottajat ja -organisaatiot, niin Tartto 2024 järjestää myös suurtapahtumia. Tarton vuoden 2024 huippuhetkiä ovat Euroopan kulttuuripääkaupungin avajaisseremonia 26. tammikuuta Emajoen rannoilla, suuri kesäjuhla 6. heinäkuuta sekä yli kuukauden kestävä kulttuuriohjelma Tarton autottomalla puistotiellä. Kulttuuripääkaupunkivuosi päättyy 30. marraskuuta juhlalliseen päätösseremoniaan. Yli viisivuotinen taival on saamassa päätöksensä. Kohta kaikki katseet suuntautuvat Tarttoon ja Etelä-Viroon sekä sen rakkaudella kuratoituun ohjelmaan, joka on täynnä autenttisia, ainutkertaisia elämyksiä.
• 4/2023?viro.nyt 6 Ohjelmapoimintoja Kõik on üks (26.1.) on Tartossa Emajoen yllä järjestettävä näytös, joka on osa kulttuuripääkaupunkivuoden juhlallista avajaisseremoniaa. Alasti tõde (10.–11.5.) eli mielipidefestivaali saunassa näyttää suomalaisen yhteiskunnan johdolla, millaista on hyvä keskustelukulttuuri. Saunassa ollaan yhdenveroisia, siellä ei ole titteleitä eikä kunniamerkkejä. Ilman älylaitteita asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Suomalais-ugrilaisella festivaalilla Unustatud rahvad (’unohdetut kansat’) (14.–15.6.) kuullaan ranskalaisen kuoron ja orkesterin esittämänä Veljo Tormiksen legendaarinen kuorosarja sukukansojen tarinasta. Samaa teemaa jatkavat elokuvafestivaali ja konferenssi. Ryoji Ikedan yksityisnäyttely (1.11.2024–2.3.2025) tuo Tarttoon maailmankuulun äänija valotaiteilijan massiivisen, mielet valtaavan tilataideteoksen, joka pohjautuu Tarton yliopiston genomiikan instituutin tutkimukseen sekä ääniinstallaation, joka valmistuu yhteistyössä Viron filharmonisen kamarikuoron kanssa. Musiikkija runoesitys Piir (’raja’) (7.5.) tuo esille rajalla jaetut kaksoiskaupungit ja kommentoi rajalla asumista, rajojen ylittämistä sekä uusien rajojen syntymistä. Teos kiertää seuraavat kolme vuotta ja saapuu vuonna 2026 Ouluun, sen vuoden kulttuuripääkaupunkiin. Rahamaa (6.6.–21.6.) on virolaistanskalainen esitys ja kertoo pimeän talouden katastrofaalisesta vaikutuksesta demokratiaan eli Danske Bankin rahanpesuskandaalista. Sürrealism 100 (15.3.–8.9.) tuo Tarton ja Prahan yhteistyönä yleisön eteen Itä-Euroopan taidehelmet. Satavuotiaan surrealismin ajatukset ovat tuoreita tänäkin päivänä ja auttavat setvimään yhä ajankohtaisempia henkisen terveyden kysymyksiä. Metsikud bitid (’villit bitit’) (25.5.– 15.9.) on teknologisen taiteen ulkonäyttely, joka saa katsojan pohtimaan luonnon ja teknologian yhteyksiä. Projekti kulminoituu Otepään lähellä Maajaam -teknologiaja taidetalossa pidettävään näyttelyyn. Suudlev Tartu (18.5.) eli ennennäkemätön yhteissuutelu Raatihuoneen torilla kuolemattomien Euroviisu-hittien säestyksellä. Euroviisut vuonna 2014 voittanut itävaltalainen Conchita Wurst esiintyy. unda (19.–22.9.) tuo Tallinnan Hallklubin kanssa Tarttoon rosoisen urbaaneja konemusiikkijuhlia, sukeltaa klubikulttuuriin sekä käy dialogia yöelämästä kertovan näyttelyn ja konferenssin kanssa. Stencibility (kesä–heinäkuu) esittelee Tarton omaperäistä katutaidetta. Aiemmin näyttely Hello Mister Police Officer keräsi katsojia maineikkaassa Neurotitangalleriassa maailman katutaidepääkaupungissa Berliinissä. Tänä kesänä näyttely matkasi Aberdeeniin Nuart-festivaalille, ja vuonna 2024 se saapuu Tallinnaan ja festivaalille Tarttoon. Tabamatu kõla (tammi–syyskuu). Kansainvälisesti tunnettu ja palkittu brittiläinen multimediataiteilijoiden ryhmä Blast Theory haastattelee nuorten avulla etelävirolaisia. Vaikka haastattelut keskittyvät menneeseen, tehdään tarinoiden pohjalta Tarton ja koko alueen näyttelijöiden kanssa erikoistehostein varustettu elokuva, joka kuvaa Tarton ja Etelä-Viron tulevaisuutta vuonna 2074. n Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartto 2024 ~ Tartto viettää kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia 26.1.2024. Katso ohjelma: www.tartu2024.ee ~ Tarton ja Etelä-Viron kulttuuripääkaupunkivuoteen kuuluu yli 1 000 tapahtumaa. ~ Kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumiin odotetaan miljoonaa kävijää. ~ 260 000 ihmistä asuu Tartossa ja Etelä-Virossa. ~ Euroopan kulttuuripääkaupunkiin 2024 kuuluu neljä maakuntaa. ~ Etelä-Virossa puhutaan viittä eri viron murretta: setoa, võroa, mulgia, kodavereä ja tarttoa. ~ Etelä-Virossa on yksi kuningaskunta, Seto kuningriik. Tartto on valmis opettamaan Euroopalle eloonja?a?misen taiteita. Kuva: Maanus Kullamaa.
• ? viro.nyt ?4/2023 7 viro.nytille Tarton-kirjeenvaihtaja viro.nyt on ensi vuonna vahvasti mukana Tarton kulttuuripääkaupunkihumussa, missä auttaa lehden uusi Tarton-kirjeenvaihtaja Atte Huhtala. viro.nytin toimitus T artto on tulevana vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, minkä ansiosta kaupunki ja koko Etelä-Viro saa erityishuomion. viro.nytin lukijoita kulttuuripääkaupunkivuoteen johdattaa Tarton-kirjeenvaihtaja, Tartossa asuva Atte Huhtala, joka kirjoittaa vuonna 2024 viro.nytteihin Tarton ja Etelä-Viron tapahtumista ja ilmiöistä. Vaan annetaanpa Aten esitellä itsensä!: ”Olen suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen maisteri Turusta (linjani oli suomen kieli, mutta olen opiskellut vähintään yhtä paljon fennougristiikkaa kuin suomen kieltä). Viron kieli ja kulttuuri oli opinnoissani sivuaineena. Usein lienee ylipäätään vaikea jälkikäteen sanoa, miksi ihminen kiinnostuu asioista. Vanhemmillani oli omina opiskeluaikoinaan virolaisia tuttavia, ja kumpikin opiskeli myös jonkin verran viroa. Varsinainen oma kiinnostukseni kuitenkin syttyi kielitieteellisten opintojeni myötä, kun osallistuin fuksivuonna viron kielen peruskurssille. Tuosta kiinnostus on syventynyt ja laajentunut niin viron kielen, Viron kulttuurin kuin historiankin suhteen. Olen ollut muutamana viime vuotena mukana Varsinais-Suomen Viro-keskuksen toiminnassa hallituksen jäsenenä, tänä vuonna olen yhdistyksen sihteeri. Suomen Virotoimintani on kanavoitunut etupäässä sinne. Tartto on hieno kaupunki, ja olen opiskeluvuosieni aikana vieraillut täällä pandemiaaikaa lukuun ottamatta vuosittain ystäviä tapaamassa ja opintoihini liittyvissä yhteyksissä. Olen aina pitänyt kaupungista ja sen tunnelmasta, ja valmistuttuani maisteriksi tarjoutui minulle tilaisuus lähteä hetkeksi Tarttoon. Tällä hetkellä työskentelen täällä suomen kielen opettajana. Osaan itse kohtuullisen hyvin viroa, ja pyrin jatkuvasti parantamaan kielitaitoani puhumalla ja kirjallisuutta lukemalla. Kielitaidon hiomisen ohella aion tutustua virolaiseen elämänmenoon paikan päällä, valmistella väitösprojektiani ja osallistua paikalliseen sukukansayhteistyöhön. En ole aiemmin viettänyt Tartossa tai Virossa viikkoa pitempiä aikoja, mutta näin kahden kuukauden jälkeen voin sanoa viihtyneeni mainiosti ja solahtaneeni tartonsuomalaisen rooliin varsin sujuvasti. Tartto on jo antanut paljon, mutta se epäilemättä vain jatkaa antamistaan. Kulttuuripääkaupunkivuonna Tartto saanee aiempaa suurempaa kansainvälistä julkisuutta. Erilaisia tapahtumia tullaan uskoakseni järjestämään niin runsaasti, että niistä on suoranainen runsaudenpula – täällä asuessa pääsee siis valitsemaan parhaat päältä. Vaikka Tartto on itsessään hieno kulttuurija yliopistokaupunki, toivon erityisesti, että kulttuuripääkaupunkitittelin osakantaja Etelä-Viro pääsisi ansaitsemiinsa parrasvaloihin. Pidän uusien asioiden oppimisesta, kotimaanja lähiseutumatkailusta ja hyvistä keskusteluista. Sydäntäni erityisen lähellä ovat luonto ja sen vaaliminen, musiikki monissa muodoissaan, perinteet, kirjallisuus sekä suomalais-ugrilaiset kielet, kansat ja kulttuurit.” n viro.nytin Tarton-kirjeenvaihtaja Atte Huhtala viime kesa?na? Saarenmaan Pangan rantato?rma?lla?. Kuva: Mirjami Sipila?.
• 4/2023?viro.nyt 8 Tuore väitös luo uutta valoa Viron kuvataiteen perinteeseen
• ? viro.nyt ?4/2023 9 Virolainen väitös ei nykyisin kuulu harvinaisuuksiin suomalaisissa yliopistoissa. Mutta erikoisempaa on, että väitöksen oppiaine on taidehistoria ja tutkimuksen aiheena virolainen avantgardismi 1910ja 1920-luvuilla. Jouko Grönholm K ai Stahl muutti Tallinnasta Turkuun kesällä 1992. Lasten varttuessa hän suuntautui yhä määrätietoisemmin opintoihin Turun yliopistossa. Aineyhdistelmään ovat kuuluneet taidehistoria, suomen kieli ja suomalainen kulttuuri sekä museologia. Taidehistoria kiinnosti Kai Stahlia jo teini-ikäisenä Virossa, mutta silloin hän ei vielä aavistanut, että kirjoittaisi aihepiiristä akateemisen väitöstutkimuksen. Niin kuitenkin kävi, ja lokakuussa 2023 Turun yliopiston taidehistorian oppiaineessa tarkastettiin hänen väitöskirjansa Dualismit marginaaleissa. Alaotsikko määrittelee aiheeksi naistekijyyden ja modernisaation Natalie Mein 1910ja 1920-lukujen tuotannossa. Natalie Mei rikastutti taidehistoriaa Kai Stahl kertoo, että virolainen kuvataiteilija Natalie Mei (1900–1975) teki vuosisata sitten kansainvälisestikin katsoen harvinaislaatuisia teoksia, jotka heijastavat mielenkiintoisesti aikansa kulttuurin ja sosiaalisen kentän moniulotteisuutta. Väitöstutkimus tarkastelee kansainvälisesti sangen tuntemattomaksi ja kotimaassaankin vähälle huomiolle jääneen taiteilijan varhaista tuotantoa. Pääpaino on Mein teoksissa noin viidentoista vuoden ajalta vuodesta 1917 lähtien. Natalie Mei teki taitavia tussija lyijykynäpiirroksia, tussi–akvarelli-töitä sekä akvarelleja, usein pienessä formaatissa. Näissä teoksissaan hän tarttui moniin 1910ja 1920-luvuilla kiinnostusta herättäneisiin teemoihin. Hänellä tavataan kuitenkin hahmoja ja aiheita, joita nähdään vain harvakseen naisten toteuttamina, kuten feminiininen mies, naisprostituoitu tai jalkapalloilija. Elämänvalinnoillaan Mei edusti itsekin modernia uutta naista. Stahl sijoittaa syväluotaavissa kuvaanalyyseissaan Mein teokset Viron ja kansainvälisen taiteen kontekstiin erityisesti 1900-luvun alun sukupuolisidonnaisen taiteilijakäsityksen valossa. Laaja vertailuaineisto osoittaa Mein haastaneen vakiintuneita toimintamalleja ja perinteistä sukupuolijakoa monin eri tavoin. Stahl hyödyntää moniteoriaista viitekehystä Mein teosten ja hänen taiteilijana toimimisensa analyysissa. Taidehistorian perinteisen ikonografisen tulkinnan rinnalle hän tuo näkökulmia feministisestä taiteenja kulttuurintutkimuksesta sekä kulttuurisemiotiikasta. Tuoreita näkymiä Viron historiaan Mein teoksista kumpuavat teemat avaavat Stahlin tutkimuksessa tuoreita näkymiä Viron monisyiseen historiaan. Esille nousevat myös naisemansipaatio sekä sukupuolivähemmistöjen ja monikulttuurisuuden läsnäolo Viron modernisoituvassa ja urbanisoituvassa kulttuurissa. Ajan naistoimijuutta ja avantgardistista kuvamaailmaa valaiseva väitöskirja rikastuttaa myös suomalaista taidehistoriallista tutkimusta lähialueen taiteen tarkalla lähiluvulla. Semiotiikka tarkoittaa Stahlin tutkimuksessa ennen kaikkea kuuluisan tarttolaisen Juri Lotmanin (1922–1993) kulttuurisemiotiikkaa. Mein akvarellija lyijykynätöissä sekä kollaaseissa valottuu urbaani elämä uusine sukupuolinäkemyksineen monin tavoin synnyttäen näin toisinaan hyvinkin rohkeaa ja konventioita haastavaa kuvastoa. Stahl luonnehtii analysoivansa tapoja, joilla vallitsevat näkemykset ja käynnissä olleet keskustelut nousivat esiin ennen kaikkea Mein mutta myös hänen aikalaistensa teoksissa. Pyrkimyksenä on sijoittaa Mein taide niin paikalliseen kuin kansainväliseen taidekenttään. Aikansa naistoimijuutta Stahlin mielestä perusteluja Natalie Mein taiteen ja taiteilijanuran huomioimiselle on lukuisia. Tärkein niistä on se, että Mein varhaistuotanto sisältää teoksia, jotka avaavat uudenlaisen näkökulman koko Viron taideja kulttuurikenttään, etenkin naiseen toimijana tässä kulttuuritilassa. Samalla Mein tuotanto valaisee aikansa naistoimijuutta kansainvälisestikin ajatellen. Mein taide ei noudata perinteistä sukupuolijakoa, vaan heijastaa moniulotteisesti kulttuurista tilannetta ja toimintakenttää. Hän kehitti oman visuaalisen kielensä, jota voi pitää synteesinä klassisesta ja hänen oman aikansa modernistisesta taiteesta sille ominaisine groteskeine piirteineen. Tuloksena oli toisinaan varsin sievistelemättömiä ja ironisia kuvallisia tulkintoja ajankohtaisista ilmiöistä ja käsityksistä. Valtavirrasta poikkeavassa ja aikaansa kriittisesti tarkastelevassa ilmaisussaan ne ovat Stahlin mielestä suorastaan vertaansa vailla. Mein tuotanto hämmästyttää nykykatsojaakin omintakeisuudellaan ja rikastuttaa naistekijöiden osalta mielikuvaa 1900-luvun alkupuolen taiteesta. Mielenkiintoista Mein tuotannon kokonaiskuvassa on sekin, että hän toimi oman luovan työnsä lisäksi teattereiden itsenäisenä pukusuunnittelijana. Lisäksi Mei työskenteli vuoden 1924 syksystä alkaen oppija ammattikouluissa sekä seminaareissa kuvaamataidon opettajana. Vuodesta 1940 aina eläköitymiseensä eli vuoteen 1964 saakka hän toimi lisäksi nykyisen Viron taideakatemian (Eesti Kunstiakadeemia) edeltäjien tekstiilitaiteen oppiaineen opettajana, vuodesta 1946 alkaen myös oppiaineen professorin virassa. Taidehistorioitsija Kai Stahl va?itteli lokakuussa tohtoriksi Turun yliopiston taidehistorian oppiaineessa. Kuva: Nionila Gro?nholm. Natalie Mei. Petrograd, 1918 (tussi, akvarelli, arkki).
• 4/2023?viro.nyt 10 Aktiivisuus säilyi elämän loppuun Mei oli mukana Tallinnan muotitalon vuonna 1958 lanseeraaman muotilehden Siluett toimituskunnassa, ja lehdessä julkaistiin myös hänen muotisuunnitelmiaan. Stahl huomauttaa, että vaikka 1900-luvun alkuvuosikymmenien modernismi toi naisille mahdollisuuden toimia näkyvästi taiteilijoina, heidät noteerattiin julkisuudessa sukupuolisidonnaisesti ja mieskollegoitaan rajoitetummin. Mei pysyi taiteellisesti aktiivisena elämänsä loppuun saakka. Jos halutaan yrittää jaksotella karkeasti taiteilijan vuosikymmenien mittaista ja monitahoista tuotantoa, sen voi jakaa kahteen kronologisesti osittain toisiinsa limittyvään jaksoon: yhtäältä aikaan ennen hänen suuntautumistaan teatteripuvustuksen uralle sekä sitä seuraavaan aikaan, toisaalta ajanjaksoon ennen toista maailmansotaa ja sitä seuranneeseen neuvostovirolaiseen periodiin. Stahl tähdentää, että hänen tarkastelemansa visuaalinen aineisto on valtaosin peräisin ensin mainitulta jaksolta. Se alkaa vuodesta 1917, johon ajoittuvat ensimmäiset tutkijan löytämät Mein tekemät kuvat, ja päättyy suurin piirtein vuoteen 1929. Ajanjakson viimeisinä vuosina, 1930-lukua lähestyttäessä, Mei mieltyi lyijykynällä piirtämiseen. Aikaväliin sijoittuu myös toiminta kirjankuvittajana vuodesta 1920 alkaen yhteensä parinkymmenen vuoden ajan. Kuvitukset jäävät teksteihin perustuvan luonteensa takia Stahlin tutkimuksen ulkopuolelle, lukuun ottamatta vuonna 1920 julkaistuja, koska ne auttavat taiteilijan varhaistuotannon kokonaisvaltaisemmassa sijoittamisessa Viron taidemaailmaan ja koko kulttuurikentälle. Stahlin tutkima ajanjakso sijoittuu Viron nopean modernisoitumisen ja kansallisen liikehdinnän yhteentörmäyksen vaiheeseen, jolloin nainen taiteilijana oli vielä suhteellisen uusi ilmiö – varsinkin etnisesti virolaissyntyisten henkilöiden keskuudessa. Maan kuvataidekenttä oli vasta muovautumassa, ja ensimmäinen varsinainen taidekoulu Pallas perustettiin syksyllä 1919 Tarttoon. Mein vanhempia sisaria ja heidän taidettaan Stahl käsittelee enimmäkseen Natalie Mein tuotantoa ja toimintaa avaavana kontekstina, mutta paikoitellen kuitenkin varsin perusteellisesti. Sisaruksilla oli hyvin läheinen ja tiivis suhde. Suomen näkökulmasta erityisen merkityksellistä on sisarista vanhimman, Kristine Mein, valmistuminen kuvanveistäjäksi vuonna 1916 Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulusta Helsingissä. Kristine lukeutui niihin vuosisadan vaihteen ja 1900-luvun alun virolaisiin, joille Suomi ja varsinkin Helsinki olivat tärkeitä portteja vapaampaan ilmapiiriin ja edistyksellisempään kulttuuriyhteisöön keisarillisella Venäjällä. Luennoidessaan Viron taidehistoriasta Suomessa Kai Stahl on toistuvasti saanut kuulla kommentteja, joiden mukaan esitelmien yleisölle on ollut yllätys, miten monipuolinen virolainen kuvataiteen perinne on. Onnellinen Stahl on myös siitä, että hän on saanut osallistua valtakunnallisen suomalaisen tutkijakoulun toimintaan. Yhden kirjoitusmiljöön on Stahlille tarjonnut tarttolainen Villa Tammekann, jonka nykyisin omistaa Turun yliopistosäätiö. n Savusaunasisaruus käsittelee universaaleja teemoja saunaperinteen kautta Viron tuleva Oscar-ehdokas, Savusaunasisaruus, on koskettava ja kaunis dokumentti. Kristiine Saart T änä vuonna 36. kertaa järjestetyllä Helsingin kansainvälisellä elokuvafestivaalilla Rakkautta & Anarkiaa näytettiin myös kolme virolaista elokuvaa: Rainer Sarnetin komedia Nähtamatu võitlus, Liisi Grünbergin lyhytelokuva Miisufy ja Anna Hintsin dokumenttielokuva Savusaunasisaruus (Savvusanna sõsarad). Viimeinen niistä on Viron ensi vuoden Oscar-ehdokas sekä parhaan kansainvälisen elokuvan että parhaan dokumenttielokuvan kategorioissa. 18. syyskuuta nähtiin Savusaunasisaruus elokuvafestivaalilla Kinopalatsissa, jossa paikalla oli myös ohjaaja Anna Hints. Elokuva esittelee VanaVõromaan savusaunatapaa ja sai alkunsa Hintsin omista juurista Võrumaalla ja Setumaalla. Elokuva on todella kaunis ja ajatuksia herättävä. Siinä naiset kokoontuvat saunaan peseytymään puhtaaksi sekä fyysisesti että henkisesti. Elokuvan tekemiseen osallistui yhteensä 25 naista, joista toiset olivat tuttuja ja ystäviä keskenään, toiset vieraita. Vain osan tarinat pääsivät elokuvaan. Taiteilija Natalie Mein valokuvaportretti 1920-luvulla. Kuva: Foto Parikas / Tallinna.
• ? viro.nyt ?4/2023 11 Hints sanoi, että valinta oli vaikea, koska kaikki tarinat ovat tärkeitä ja ansaitsevat tulla kuulluksi. Lauteilla käsitellään kevyempiä teemoja, mutta myös kipeitä traumoja. Aiheina ovat muun muassa abortti, yhteiskunnan odotukset naisia kohtaan, raiskaus ja virolaisille ominainen sulkeutuneisuus. Teos saa jokaisen katsomaan itseensä. Ainakin kaikki naiset löytävät varmasti elokuvasta jotain, joka koskettaa. Anna Hints on matkustanut elokuvansa kanssa ympäri maailmaa ja nähnyt erilaisia reaktioita. Eniten ulkomaisia katsojia, ei toki suomalaisia, on säikäyttänyt se, että Virossa käydään saunassa alasti. Ohjaaja oli ollut elokuvafestivaalilla Hong Kongissa, jossa alastonta kehoa ei saa elokuvissa näyttää. Savusaunasisaruutta ei ollut kuitenkaan sensuroitu, vaan naisille oli photoshopattu vaatteet päälle. (Tässä kohtaa koko Kinopalatsin sali purskahti nauruun.) Saunarituaalissa on tärkeämpää olla alasti emotionaalisesti kuin fyysisesti. Anna Hintsin kotiseudulla sauna on pyhä paikka, kirkon veroinen. Mutta miten elokuvaan voivat suhtautua ihmiset, jotka ovat kauempana Viron kulttuurista? Tähän Hints vastasi, että ihmisen tarve tuntea yhteyttä yhteisöönsä ja kuulluksi tulemisen tarve ovat ne, mitkä puhuttelevat ihmisiä vaikkapa Pohjois-Amerikassa. n Savusaunasisaruus-elokuva tulee loppuvuodesta Suomen elokuvateattereihin. Uudistettu Viron ja Pärnun tiedotuspiste Vaasan kaupunginkirjastoon Vaasa-Pärnu Seura jatkaa hienoa toimintaansa ystävyyskaupunkien Vaasan ja Pärnun välillä ja avasi uudistetun Viro–Pärnu-tiedotuspisteen Vaasan kaupunginkirjastoon elokuussa. Erja Saario V aasan kaupungin Kansalaisinfon yhteydessä pääkirjastolla on aiemmin usean vuoden ajan toiminut Pärnu-nurkkaus, joka perustettiin aikanaan, koska myös Pärnun kaupungilla oli oma vastaava nurkkauksensa ystävyyskaupunki Vaasalle. Tämä Vaasa-nurkkaus Pärnun kaupunginkirjastolla toimii edelleenkin – kirjahyllyssä on esillä kirjoja ja infoa Vaasaan liittyen. Uudistettu Viro–Pärnuinfopiste avattiin Vaasaan kaupunginkirjaston ala-aulaan Vaasan Taiteiden Yö -tapahtuman yhteydessä 10. elokuuta yhteistyössä pääkirjaston kanssa. Tiedotuspisteellä pidetään esillä esitteitä ja tietoa Virosta ja Pärnusta sekä Vaasa-Pärnu Seuran tiedotteita. Taiteiden Yössä infopisteen avajaisia juhlistettiin lyhyellä puheja runo-ohjelmalla. Vaasa-Pärnu Seuran hallituksen jäsenet esittelivät yhdistystoimintaa sekä jakoivat Viron sinimustavalkoisia suklaakonvehteja Taiteiden Yön tapahtumayleisölle. Myös Tampereella Kulttuuritalo Laikussa on ystävyyskaupunki Tarton infopiste, joka täytti juuri 20 vuotta. Infopistettä ylläpitää Tampere–Tartto-Seura. Vaasa-Pärnu Seura Vaasa-Pärnu Seura ry perustettiin 13.12.1988, joten seura on toiminut aktiivisesti jo 35 vuoden ajan. Vaasa-Pärnu Seuran 35-vuotisjuhlaa vietetään lauantaina 9. joulukuuta klo 14 Kansalaisopisto Alman juhlasalissa, jonne saapuu vieraita ja esiintyjiä myös Pärnusta. Vaasan ja Pärnun kaupunkien välillä on ollut virallista yhteistyötä vuodesta 1956 lähtien eli jo 67 vuoden ajan. Vaasa-Pärnu Seuran pääasiallisena tehtävänä on edistää Vaasan ja Pärnun välistä yhteistyötä (molempien kaupunkien, eri yhdistysten, yritysten ja asukkaiden kesken) sekä lisätä Viron tuntemusta paikkakunnalla. Vaasa-Pärnu Seura tekee läheistä yhteistyötä Pärnun kaupungin ja pärnulaisten yhdistysten kanssa. Vaasa-Pärnu Seuraan kuuluu noin 130 jäsentä, ja sen puheenjohtajana toimii Erja Saario. Viron Länsi-Suomen kunniakonsulina toimii vaasalainen Pekka Haapanen. Vaasa-Pärnu Seura suunnittelee tulevalle talvelle virolaisen kirjailijan vierailua Vaasan kaupunginkirjastoon yhteistyössä Vaasan kaupungin kirjastotoimen kanssa. n Lisätietoja Vaasa-Pärnu Seurasta ja Viro–Pärnutiedotuspisteestä antaa puheenjohtaja Erja Saario: p. 0440 352 118 tai erjaksaario@gmail.com. Savusaunasisaruus on Anna Hintsin elokuva. Kuva: Kuva elokuvasta / Lehdisto?materiaalit.
• 4/2023?viro.nyt 12 J. J. Reinberg 200 vuotta – valokuvaaja ja paljon muuta Valokuvaaja J. J. Reinberg loi merkittävän sillan Viron ja Suomen välille ja jätti pysyvän jäljen Turun historiaan. Jouni Elomaa K uluneena kesänä ja alkusyksystä saattoi Turun kaduilla ja jokirannoilla nähdä suurennoksia 1800-luvun jälkipuoliskon kaupunkimaisemista. Kaupunginteatterin ulkoseinään puolestaan heijastuivat saman aikakauden turkulaiset ateljeemuotokuvina. Vietettiin suomalaisen valokuvataiteen yhtä merkkivuotta, 200 vuotta J. J. Reinbergin syntymästä. Reinberg loi aikanaan myös merkittävän sillan Viron ja Suomen välille. Johan Jakob Reinberg syntyi 28.7.1823 Tartossa baltiansaksalaisen koristepuuseppä Hans Reinbergin ja tämän vaimon Marian perheeseen. Nuoreksi mieheksi vartuttuaan Johan Jakob opiskeli kotikaupungissaan, Georg Friedrich Schlaterin kivipainossa litografiaa. Jo 20 vuoden iässä hän sai nimityksen kivipainon johtajaksi Kuressaareen. Jatkuva halu kokea ja oppia uutta vei Reinbergin jo muutaman vuoden päästä vuonna 1850 Venäjän keisarikunnan sisällä seuraavaan kaupunkiin, Turkuun. Sinne oli maalarioltermanni Carl Gustaf Söderstrand vähän aikaisemmin perustanut kivipainon, jonka johtoon kutsuttiin kaksi nuorta Virosta, Reinberg ja toverinsa Julius Schorning. Naimattomalla 27-vuotiaalla ei ollut mitään esteitä lähteä uuteen seikkailuun. Eikä kukaan varmaan olisi osannut aavistaakaan, että jonain päivänä Turulla olisi virallinen ystävyyskaupunkisuhde Tarton kanssa sekä tiivistä yhteistyötä Kuressaaren suuntaan. Innostuva ja idearikas valokuvaaja 1850-luvulla Reinberg julkaisi kaupunkia esittelevän litografiasarjan Vyer af Åbo, joka muodostaa vielä tänäänkin keskeisen lähteen tuon aikakauden turkulaisista nähtävyyksistä ja maisemista. Myös muita suomalaisia maisemia esittelevät taulut saivat osakseen suuren suosion Reinbergin järjestämien optisten kosmoraama-esitysten myötä. Bomarsundia, Imatran kuohuja, Helsinkiä ja muita kohteita esittävät J. J. Reinberg oli myo?s innokas metsa?sta?ja?. Kuva: J. J. Reinberg / Museovirasto.
• 13 ? viro.nyt ?4/2023 akvarellit heijastettiin linssien avulla suurina seinille, ja näin pystyttiin luomaan illuusioita. Luonnollisesti yhdessä litografioiden kanssa nämä voimistivat myös tuolloin herännyttä kansallistunnetta. Reinbergille tämäkään ei riittänyt. Vuonna 1857 hän lähti Tarttoon jatkamaan opintoja vanhan mestarinsa Schlaterin johdolla. Tällä kertaa oli vuorossa valokuvaus. Schlater oli perustanut Tarton Aleksanterinkadulle ensimmäisen ateljeensa jo vuonna 1850. Tekniikka oli edennyt huimaa vauhtia. Vasta vuonna 1842 oli Turussa otettu maamme ensimmäinen dagerrotyyppi, valokuvan esiaste. Palattuaan syksyllä 1857 Turkuun Reinberg perusti kaupungin ensimmäisen valokuva-ateljeen Kaskenmäkeen. Seuraavien neljän vuosikymmenen aikana hänellä oli ateljee ainakin kahdeksassa eri osoitteessa Turussa. Tästä alkoi neljättä kymmentä käyvän Reinbergin elämässä uusi vaihe. Hän avioitui vuonna 1859 Edla Wilhelmina Grönroosin kanssa ja heille syntyi neljä lasta, joista kaksi eli aikuisikään. Nyt tuli litografioiden rinnalle myös uusi 12 kuvan Turku-aiheinen valokuvasarja. Lisäksi Reinberg toimi 20 vuotta piirustuksen opettajana ja osallistui vuonna 1876 valokuvaajana Länsisuomalaisen osakunnan kansatieteelliseen retkikuntaan, joka kiersi erityisesti Pöytyän ja Säkylän alueella ikuistaen muun muassa kansanpukuja. Ateljeen, josta 1871 ajan hengessä käytettiin nimeä ”Walokuwa-tehdas”, keskeinen rooli oli kuitenkin mahdollistaa henkilökuvien ottaminen. Asiakaskuntaan kuului seudun aatelistoa, papistoa, porvaristoa ja sivistyneistöä. Reinberg sai luotua ympärilleen merkittävän sosiaalisen verkoston, joka asiakkuuksien lisäksi näkyi mm. kummisuhteina. Hän piti itseään enemmän taiteilijana kuin vain valokuvaajana. Luonteeltaan Reinbergiä on kuvattu vaatimattomaksi, jopa vetäytyväksi, mutta varsin työteliääksi, innostuvaksi ja idearikkaaksi, jatkuvasti uusia asioita kokeilevaksi mieheksi. Kosmoraamojen lisäksi hän järjesti myös skioptikon-laitteella kalkkivalonäytöksiä, joita voidaan pitää diaesitysten edeltäjinä. Moniosaaja jäi pysyvästi Turun historiaan Edla-vaimo kuoli vuonna 1881, ja seuraavana vuonna 59-vuotias Reinberg meni uudelleen avioon 23-kesäisen kummityttärensä Mathilda Victoria Segercrantzin kanssa. Yhdessä he saivat kolme lasta. Liitto vahvisti Reinbergin suhteita paikalliseen aatelistoon, mutta Pietarissa Smolnan tyttökoulussa opiskelleen vaimonsa kautta myös venäläiseen ylimystöön. Yksi kuriositeetti, josta Reinberg on jäänyt turkulaisten mieleen, lienee syytä mainita. Kansallisuusaate oli nostanut metsästyksen ylemmän yhteiskuntaluokan harrastukseksi. Se koettiin miehisen yhteenkuuluvuuden ilmentymäksi, ja miehiä koirineen ja saaliineen esiintyi usein myös valokuvissa. 1880-luvulla sudet nostettiin esille erityisenä uhkana. Sanomalehdet kirjoittivat niistä, ja yhden tällaisen saaliiksi jääneen suden Reinberg täytti ja järjesti ateljeessaan ihmissyöjäsuden esittelynäytöksiä, joihin myi 50 pennin hintaisia lippuja. Tuo alfauros oli myöhemmin Turussa S:t Olofsskolanin vitriinissä, josta se siirretiin vasta vuonna 2022 Turun museokeskuksen kokoelmiin. Johan Jakob Reinberg kuoli Turussa 4.9.1896. Hänen maineensa jäi elämään ikonisen Turku-kuvan vakiinnuttajana, litografina, valokuvaajana, taidemaalarina, piirustuksenopettajana, viihdyttäjänä, metsästäjänä ja eläintentäyttäjänä. Myöhempien sukupolvien iloksi on Turun museokeskuksen kokoelmiin talletettuna noin 1 770 Reinbergin teosta ja Åbo Akademin kokoelmiinkin 1 500 kuvaa. n Lähde: Minna Ijäs ja Sanna Kupila (toim.): Reinberg, enemmän kuin valokuvaaja (Turun museokeskus 2023) Artikkelin kirjoittaja Jouni Elomaa esittelee J. J. Reinbergin kaupunkimaiseman suurennosta, joita oli Turun kaduilla ja jokirannoilla esilla? viime kesa?na?. Kuva: Kirsi A?yra?s.
• 4/2023?viro.nyt 14 SVYL:n toimintaa Martin markkinat Kaapelitehtaalla (Kaapeliaukio 3, Helsinki) 18.–19.11. SVYL, SVYL-Verkkopuoti ja osa liiton jäsenyhdistyksistä osallistuvat Tuglas-seuran yhteistyökumppaneineen järjestämille Martin markkinoille. Tule ostoksille, nauttimaan kulttuuriohjelmasta ja tapaamaan tuttuja! Lisätietoja ohjelmasta: www.martinmarkkinat.fi Itämeren turvatarkastus – Kaja Kunnaksen ja Marjo Näkin kirjailijakiertue Itämeren turvatarkastus -kirja vie lukijan kierrokselle Itämeren ympäri ja pureutuu muun muassa hybridivaikuttamiseen, energiakriisiin, kyberiskuihin ja aseelliseen varustautumiseen. Kirjailijat Kaja Kunnas ja Marjo Näkki esiintyvät seuraavilla paikkakunnilla: 20.11. klo 17.00 Pori (Kaupunkiolohuone, Kauppakeskus IsoKarhu, Yrjönkatu 14) 21.11. klo 18.00 Tampere (Kulttuuritalo Laikku, Keskustori 4) 25.11. klo 13.30 Tornio (Tornion kaupunginkirjasto, Torikatu 2) 30.11. klo 18.00 Rauma (Rauman Lyseon lukion auditorio, Urheilukatu 22) Yhteistyössä Porin seudun Suomi–Viro-seuran, Tampere– Tartto-seuran, Meri-Lapin Suomi–Viro-seuran ja Rauman Suomi–Viro-seuran kanssa. Matkamessut Messukeskuksessa (Messuaukio 1, Helsinki) 19.–21.1.2024 SVYL ja SVYL-Verkkopuoti osallistuvat Matkamessuille yhdessä muiden maiden ystävyysseurojen kanssa. Matkamessujen ohjelman löydät lähempänä täältä: matka.messukeskus.com viro.nyt 1-2024 ilmestyy 16.2. Vuoden 2024 ensimmäinen viro. nyt ilmestyy helmikuussa kattaen alkuvuoden 2024. Lehden materiaalipäivä on 19.1. Siihen mennessä kaiken lehteen tulevan aineiston sekä päivitettyjen jäsentietojen tulee olla toimistolla svyl@svyl.fi. viro.nyt – audio SVYL julkaisee jotkut viro.nytin haastatteluista myös podcasteina. Tämän lehden artikkeleista sivujen 22–24 kirjailijahaastattelun voi kuunnella kokonaisuudessaan samasta osoitteesta, josta myös SVYL:n Mitä kuului, Viro? -äänikirjat löytyvät: soundcloud.com/svyl-svyl. OLUTSILTA – ÕLLESILD Tarkistathan tapahtumien ajantasaiset tiedot nettisivultamme www. olutsilta.fi/tapahtumat. Kuukausitapaamiset Helsingissä Paikkana olutravintola Villi Wäinö (Kalevankatu 4, Helsinki) 13.12.2023 klo 18 Pikkujoulut 10.1.2024 klo 18 Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 Tartto: Tartu24-kulttuurilähettiläs Jenni Kavén 14.2.2024 klo 18 Villi Wäinö esittäytyy 13.3.2024 klo 18 sääntömääräinen kevätkokous 10.4.2024 klo 18 Mikko Savikko ja virolainen ruoka 8.5.2024 klo 18 Pieni Virokierros Helsingin sydämessä Runebergin patsaalta Vanhaan kirkkopuistoon, vetäjänä Pekka Linnainen Olutsillan Klamilan osasto Tiedotukset tapahtumista paikallislehdissä ja Facebook-ryhmässä Olutsilta – Klamilan osasto. Olutsillan Kotkan osasto Ajantasaiset tiedot tapahtumista julkaistaan Olutsillan Kotkan Osaston Facebookissa ja Olutsillan nettisivuilla. Saunaklubi 13.12.2023 Pikkujoulusauna Villi Wäinön mustassa saunassa, klo 15 eläkkeellä olevat miehet, klo 16 naiset, klo 17 muut miehet 2.1.2024 klo 17 Uusi sauna (Välimerenkatu 10, Helsinki) Tulevien tapahtumien tiedot löydät tapahtumakalenterista www.olutsilta.fi/ tapahtumat tai fb-ryhmästä Olutsilta Saunaklubi. Voit myös liittyä saunaklubin sähköpostijakeluun ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi Juhalle: juha.karsikas(at)icloud.com. VP-lounaat Vapaapäivälounaat Helsingin seudulla kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 13. 29.11. Satama Bar (Kalasatama) 31.1. Groovy Bistro & Bar + Päätön kana 28.2. The Pantry (Hakaniemi) Jälkioluet lähipubissa. Tervetuloa! Keilailu Fun Bowling (Helsinginkatu 25, Hesarin urheilutalo), klo 12: 9.11., 23.11., 14.12, 4.1., 25.1., 8.2. ja 23.2. Olutsillan Hyvämaineisten Naisten Ompeluseura Kokoontuu joka kuukauden 3. maanantai klo 18 ravintola Kurvittaressa Helsingissä. Tervetuloa mukaan – myös miehet! Matkat Kevätmatkaa suunnitellaan! Tallinnassa tapahtuu Õllekomando Õllekomando jatkaa tutustumista Tallinnan kulttuuriin ja baareihin. Komandon iskuista ilmoitetaan Facebookissa www.facebook.com/ groups/ollekomando/ Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan! Onhan meillä oikea osoite? Jos olet Olutsillan jäsen, mutta et saa tätä lehteä kotiisi tai Olutsillan tiedotteita sähköpostiisi, ilmoitathan voimassa olevat osoitetietosi sähköpostilla: jasenrekisteri@olutsilta.fi Lisää tietoa Olutsillan toiminnasta ja tulevista tapahtumista: www.olutsilta.fi PORIN SEUDUN SUOMI–VIRO-SEURA Itämeren turvatarkastus – toimittaja-kirjailijat Marjo Näkki ja Kaja Kunnas Porissa (Kaupunkiolohuone, Kauppakeskus IsoKarhu, pohjakerros, Yrjönkatu 14) 20.11. klo 17 Huom. muuttunut päivä! Kaikille avoin tilaisuus. Porin seudun Suomi–Viroseuran sääntömääräinen syyskokous 30.11.2023 klo 17.30 alkaen Porin Vanhimmassa Kahvilassa (Pohjoiskauppatori 3) Kahvitarjoilu, seuran jäsenille tarjolla seuran puolesta. Ilmoittautumiset kokoukseen kahvitarjoilun takia puheenjohtajalle: paivi. ylikauhaluoma@gmail.com, viimeistään 28.11. Tervetuloa! TAMPERE-TARTTO-SEURA Tartto on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024!
• ? viro.nyt ?4/2023 15 24.2.2024 klo 13 ohjelmallinen kunniakäynti Kalevankankaalla Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten muistokivellä Viron itsenäisyyspäivän kunniaksi 23.3.2024 klo 18 seuran kevätkokous Juhlimme samalla seuramme 35-vuotista toimintaa! Kesän 2024 käynnit Kalevankankaalla Kesän käyntimme Kalevankankaalla tulevat tapahtumaan perinteisesti Viron Voitonpäivänä 23.6. ja uudelleenitsenäistymisen 33. päivänä 20.8. Kuurinmaan-matka 19.–22.8.2024 Suunnittelemme yhteistyössä Latvian Rozentals-seuran kanssa matkaa Kuurinmaalle. Kiinnostuneet voivat kysellä matkasuunnitelmista pj. Liisalta p. 050 561 1166. Kolme matkaa Tarttoon Meillä on suunnitelmissa jopa kolme Tarton-matkaa, jotka liittyvät Tarton kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan. Perästä kuuluu! Toimistomme Kulttuuritalo Laikussa on avoinna klo 9–14 tiistaista perjantaihin, jolloin voitte asioida siellä ja vaikka lainata kirjoja monipuolisesta kirjastostamme. Puhelinnumero on 044 241 9636. VAASA-PÄRNU SEURA Viro–Pärnutiedotuspiste Vaasan kaupunginkirjastossa Viro–Pärnu-tiedotuspiste on avattu Vaasan kirjaston ala-aulaan, kannattaa käydä tutustumassa. Infossa on esitteitä mm. Vaasan ystävyyskaupunki Pärnusta sekä VaasaPärnu Seuran tiedotteita. Vaasassa Toivo Kuula -päivät 19.–21.11. Mm. Vaasan kaupunginorkesterin konserttimestari Maano Männin järjestämille päiville osallistuu myös nuoria virolaisia muusikoita, joita seuramme jäsenet majoittavat. Virolaiset nuoret muusikot esiintyvät sunnuntain konsertissa 19.11. klo 13 Kuula-opiston juhlasalissa. Tulkaa kuuntelemaan nuoria lahjakkuuksia! Vaasa-Pärnu Seura ry:n syyskokous ja matkailuilta 23.11. klo 18 Arbetets Vännerin tiloissa (Ajurinkatu 14, 2. krs) Aloitamme Vaasa-Pärnu Seuran sääntömääräisellä syyskokouksella, jossa käsitellään mm. toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2024. Kokouksen jälkeen katselemme viime kesän Pärnun ja Riian matkakuvia. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Tere tulemast! Vaasa-Pärnu Seura ry:n 35-vuotisjuhla 9.12. klo 14 Kansalaisopisto Alman juhlasalissa (Raastuvankatu 31) Vaasa-Pärnu Seura ry:n 35-vuotisjuhla järjestetään Kansalaisopisto Alman juhlasalissa. Saamme juhlaan vieraita ja esiintyjiä myös Pärnusta. Vaasa-Pärnu Seuran jäsenet osallistuvat vieraiden majoittamiseen. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Tere tulemast! Viron itsenäisyyspäivän tilaisuus 24.2.2024 Juhlistamme Viron itsenäisyyspäivää Kansalaisopisto Alman auditoriossa (Raastuvankatu 31) virolaisen elokuvan merkeissä, perinteisesti Suomen ja Viron liput liehuvat Pärnu-puistossa koko päivän. Tarkempia tietoja myöhemmin. Virolaisen kirjailijan vierailu suunnitteilla helmikuussa 2024 yhteistyössä Vaasan kaupungin kanssa Suomen Viro-yhdistysten liiton vuosikokousmatka Suomen Viro-yhdistysten liitto järjestää ensi keväänä vuosikokousmatkan Tallinnasta Narvan kautta Tarttoon, joka on yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista vuonna 2024. Kaikkien liiton Viro-yhdistysten jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan matkalle. Lisätietoja tulevissa viro.nyt-lehdissä sekä jäsentiedotteessa. Seuraa ilmoittelua seuran Facebookja kotisivuilla. Ilmoitamme tapahtumista myös syksyn jäsentiedotteessa. Vaasa-Pärnu Seura ry:n jäsen: Ilmoita osoitteenmuutoksesta jäsenvastaava Antti Kaukoselle, antti.kaukonen@ valokyltti.fi tai p. 044 202 0019. Seuratkaa Vaasa-Pärnu Seuran Facebook-sivuja sekä kotisivuja vaasaparnuseura.svyl.fi, joilla kerrotaan yhdistyksen toiminnasta tarkemmin. Tervetuloa mukaan toimintaan! VALKEAKOSKEN SEUDUN SUOMI–VIRO-SEURA Perinteinen joulujuhla Ystävyydentalolla jo Hilimanpäivänä 21.11 klo 18 Viro-ystävien tapaaminen, kivaa ohjelmaa. VARSINAIS-SUOMEN VIRO-KESKUS Viro-juttuja, keskustelupiirien kokoontumisia, kielikursseilla ahkerointia, näyttelyitä, matkavinkkejä, tapahtumia. Ajankohtaiset tapahtumatiedot löydät Facebookista: www.facebook. com/virokeskus.turku. Joulumarkkinoiden aika! Tervetuloa ostoksille Vanhan suurtorin tunnelmallisille Vanhan ajan markkinoille ja pistäytymään kahvilla ja ostoksilla Viro-keskuksessa! Olemme markkinoiden aikaan auki myös lauantaisin ja sunnuntaisin. Vanhan Suurtorin joulu neljänä viikonloppuna: 25.–26.11., 2.–3.12., 9.–10.12. ja 16.–17.12. Kokouskutsu: 28.11. klo 18 Varsinais-Suomen Virokeskus ry:n syyskokous (Vanha Suurtori 3) Käsitellään sääntömääräiset syyskokouksen asiat, mm. valitaan hallituksen jäsenet vuodelle 2024 ja vahvistetaan toimintasuunnitelma. Tervetuloa! 30.11. klo 18 Turun VPKtalolla monikulttuurinen itsenäisyyspäiväjuhla Vapaa pääsy, ennakkoilmoittautuminen: virokeskus@gmail.com Sofi Oksasen Puhdistus Jo-Jo-teatterissa Turun Manillassa! Lähdetään yhdessä teatteriin 7.12. klo 19, liput tähän näytökseen Viro-keskuksen kautta alennushintaan tarjolla 30.11. saakka, tiedustelut ja varaukset: virokeskus@gmail.com Pimeät illat ovat täällä! Kiinnostavatko pienimuotoiset kulttuuri-illat ja kokoontumiset Viro-keskuksessa? Kysy lisää: virokeskus@gmail.com Lydia Koidula -teemaa 27.1.2024 Turun pääkirjaston studiossa Merkkaa jo kalenteriin: Virokeskus avaa 30. juhlavuotensa Lydia Koidula -teemalla 27.1. Turun pääkirjaston studiossa. Kylään tulee ET-teatteri Minu elu -esityksen kanssa.
• 4/2023?viro.nyt 16 Hea koorilauluhuviline! Kui oskad laulda ja hindad head eestikeelset koorimuusikat, siis see koht on just sinu jaoks. Lauluproovid toimuvad teisipäeviti kell 18–20 Linnankatu 31 huvikeskuses. Sissepääs hoovipoolsest uksest, liftiga 3. korrusele. Meiega saab liituda ka Facebookis: Turu Eesti (ja sõprade) segakoor. Lasteringid Ringide uudiseid saab jälgida grupis: Ülilahe laps Turu / Turku. Turu Eesti keskuse nõustajad Nõustajad on abiks eestlastele Soomes. Kirjuta või helista julgelt, teenus on tasuta! Mõtleme koos, otsime lahendusi ja juhendame vajadusel edasi. Helista nõustajale: +358 40 220 8578 (kui ta ei saa kohe teie kõnele vastada, ta helistab tagasi.) Nõustaja vastab küsimustele ainult isiklikult, ei kunagi avaliku fb-vestluse kaudu. FB-leheküljel “Abiks eestlastele Soomes” aga jagatakse üldiseid teavitusi ja kasulikku infot – tasub jälgida! Lisaks teie küsimustele vastab Turu Eesti keskus, tööpäeviti tel. +358 40 147 5221. VILJANDIN YSTÄVÄT Viljandin ystävien konsertti 17.11. Ovet avataan klo 17 ja musisointi alkaa klo 18 Paikka: Asukastila Sumppi Sompasaaressa (Loviseholminpolku 8 A, käynti suoraan sisäpihalta tai pääovelta, josta opastus saliin). Konsertissa esiintyy Virossa asuva laulaja-lauluntekijä Timur Mazitov. Musiikissaan Timur yhdistää keskiaikaista ja modernia maailmanmusiikkia. Liput 15 € sisältävät pientä tarjoilua. Maksu käteinen tai MobilePay paikan päällä. Pidämme myös arpajaiset, yksi arpa 2 €/kolme arpaa 5 €. Ennakkoilmoittautumisia otamme vastaan osoitteessa jaska.hovi@gmail.com. Tilaisuus on osa VyRy 20 vuotta -juhlavuoden ohjelmistoa. Viljandin ystävät ry:n yhteystieto: viljandinystavat@gmail.com VIROLAISEN KULTTUURIN YSTÄVÄT VIRKKU Virkun perinteinen mummoja pappapussikeräys 13.–30.11. Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku ry järjestää tänäkin vuonna jo perinteiseksi käyneen Mummoja pappapussikeräyksen! Keräyksen tavoitteena on toimittaa joulupussin muodossa jouluiloa Tallinnassa asuville vähävaraisille vanhuksille ja pitkäaikaissairaille. Tallinnan kaupungin sosiaalikeskukset jakavat pussit saajilleen joulunalusviikoilla. Jos haluat osallistua Mummoja pappapussikeräykseen, luethan ohjeet alta! Pussiin pakataan kaikkia varten samat lahjat: ~ 1 kahvipaketti ~ 1 keksitai piparkakkupakkaus (max. 200 g) ~ 1 makeispakkaus (max. 200 g) Lahjat voi pakata vaikkapa tavallisiin muovipusseihin, Virkut siirtävät ne kangaskasseihin. Pussit voi toimittaa: 13.–30.11. arkisin kello 10–16 Eesti Maja – Viro-keskukseen, Suomen Viro-yhdistysten liittoon (Sörnäisten rantatie 22 C, Helsinki) tai 18.–19.11. Virkun osastolle Martin markkinoille Kaapelitehtaan (Kaapeliaukio 3, Helsinki) Merikaapelihallin keskivaiheille Keräystä on järjestetty vuodesta 2000 lähtien, ja mummoja pappapusseissa on viety jouluiloa vuosien varrella reilusti yli tuhannelle vähävaraiselle tallinnalaisvanhukselle. Kiitos avustasi – viedään Tallinnaan hyvää joulumieltä! Virkun syyskokous 8.12. klo 17 Eesti Maja – Virokeskuksessa (Sörnäisten rantatie 22 C, Helsinki) Perjantaina 8.12. pidetään klo 17 Eesti Maja – Virokeskuksessa Virolaisen kulttuurin ystävät Virkun syyskokous, jonka jälkeen ilta jatkuu pikkujoulujen merkeissä. Maistelemme Tallinnan ruokamessuilla tämän vuoden parhaiksi valittuja jouluruokia ja -juomia, kannattaa siis tulla paikalle! Ilmoittautumiset 6.12. mennessä kirsi@svyl.fi. Seuraa tiedotusta jäsenkirjeissä ja Virkun Facebookissa www.facebook. com/VirkkuRy! n Viron Lüganusen kunnan johto tutustui Riihimäkeen Itä-Viron Lüganusen arvovaltainen kuntadelegaatio oli Riihimäen Suomi-Viro-yhdistyksen vieraana elokuussa. Kari-Veli Lehtonen T utustumiset ja neuvottelut käynnistyivät Teatterihotellissa Riihimäen kaupunginjohtaja Jouni Ehon vastaanotolla, jossa monipuolista tietoa tuli nykyisyydestä tulevaisuuden näkymiin. Lüganusen delegaatio pääsi Riihimäellä myös hypistelemään maailman puhtaimman untuvan ilmavaa keveyttä Joutsen Finlandissa, nousemaan Vesitornin näköalapaikalle hissillä, ihastelemaan Suomen Lasimuseon Aalto-maljakoiden näyttelyä, tutustumaan Peltosaaren alakouluun ja maistelemaan kouluruokaakin sekä tutustumaan Riihimäen Lasin tiloihin perustettuun työstudioon. Delegaatiossa olivat mukana Lüganusen kunnanjohtaja Marja-Liisa Veiser, apulaisjohtajat Helve Pettai ja Max Kaur sekä ansiokkaasti tulkkina toiminut kunnanvaltuutettu, opettaja Kaja Toikka. Toikka on Riihimäen Suomi-Viro-yhdistyksen ja Lüganusen koulutoimen välisen ystävyystoiminnan virolaisvastaava. Riihimäen Peltosaaren ystävyyskoulussa vastaavaa toimintaa ohjaa Heily Mängel. Vieraiden kiitosviestissä matkan jälkeen Kaja Toikka tiivisti ryhmän näkemyksiä Riihimäestä:
• ? viro.nyt ?4/2023 17 ”Mahdollisuus tutustua Riihimäkeen oli ehdottomasti hyödyllinen. Oli mielenkiintoista tutustua siihen, miten hyödynnetään lasitehtaan rakennuksia tuotannon loppumisen jälkeen ja miten perheyhtiöstä on tullut Suomea kansainvälisesti edustava tuotemerkki. Erityisen mielenkiintoista oli tutustua Peltosaaren kouluun ja suomalaiseen koulujärjestelmään. Suunnitellaan jatkotoimintoja.” Riihimäen Suomi-Viro-yhdistystä edeltänyt, 2002 perustettu Hämeenlinnan ja Riihimäen Suomi-Viro-yhdistys, käynnisti 2005 toimet, jotta Riihimäen kaupunki hankkisi virallisen ystävyyskaupungin Virosta. Kun asia ei edennyt, niin vuonna 2009 yhdistys teki itse Viroon yhteistyösopimuksen, joka uudistettiin 2018. Lüganusen kunnan ja yhdistyksen välinen ystävyys toimii. n Muistokirjoitus Suomalaisen lääketeollisuuden rakentaja ja Suomenpoikien ystävä S uomen-poikien perinneyhdistyksen kunniajäsen, lääketieteen lisensiaatti Olavi Larma kuoli Helsingissä 12. heinäkuuta 2023 nopeasti edenneeseen vaikeaan sairauteen. Larman perhe asui Viipurissa Olavin syntyessä 28.5.1933, minkä takia Karjalan menetys sodassa Neuvostoliitolle kosketti häntä ja jätti häneen vahvan jäljen. Isänmaallisuus oli hänelle tärkeä arvo läpi koko elämän. Olavi Larman sydäntä lähellä olivat myös asevoimissamme sotavuosina 1939–1944 vapautemme edestä ja Viron kunnian puolesta taistelleet vapaaehtoiset virolaiset, Suomen-pojat. Suomen-poikia palveli asevoimiemme eri yksiköissä kaikkiaan noin 3 450, joista tätä kirjoitettaessa elää Virossa vielä kaksi ja muualla maailmassa alle kymmenen. Olavi Larma halusi osaltaan vaalia Suomen-poikien perinnettä ja siirtää sitä läheisilleen sekä ystävilleen. Hän otti usein keskusteluissa esille Suomen-poikien tarinan ja kertoi mielellään avustusmatkoistaan Viroon. Hän oli matkoillaan aina vaikuttunut veljeskansaltamme saamastaan lämpimästä vastaanotosta ja koskettavista ihmiskohtaloista. Olavi Larmalle oli tärkeää, että Suomen-poikien historia tunnetaan, ja että osaamme osoittaa kiitollisuutta heidän uhrauksiaan kohtaan. Tämä on hänen jälkeensä jättämä tärkeä viesti myös meille nuoremmille sukupolville: emme saa unohtaa itsenäisyytemme ja vapautemme eteen pyyteettömästi ja rohkeasti toimineita. Suomen-poikien perinneyhdistyksen aktiivisena ja aikaansaavana jäsenenä Olavi Larma oli merkittävällä panoksellaan edistämässä varainhankintaa ja tukea Suomen-pojille sekä heidän läheisilleen heti Viron uudelleen itsenäistyttyä. Tästä hyväntekeväisyystyöstä Viron presidentti Arnold Rüütel myönsi hänelle korkean kunniamerkin vuonna 2005. Olavi Larma oli myös aktiivinen Akateemisen KarjalaSeuran Perinneyhdistyksen jäsen toimien sen puheenjohtajana ja osallistuen Vienan Karjalassa asuvien suomensukuisten ihmisten avustamiseen. Suomen-poikien perinneyhdistys on kiitollinen Olavi Larmalle hänen toiminnastaan Suomen-poikien ja perinneyhdistyksemme hyväksi. n Risto Haimila Suomen-poikien perinneyhdistys ry:n puheenjohtaja Peltosaaren yhteistyo?koululla isa?ntia? ja vieraita. Vas. Vesa Peippola, Raimo Ha?kkinen, Max Kaur, Helve Petkai, Heily Ma?ngel, Kaja Toikka, Marja-Liisa Veiser, Pasi Jalonen ja Raimo Lindfors. Kuva: Kari-Veli Lehtonen. Olavi Larma. Kuva: Ilkka Larma.
• 4/2023?viro.nyt 18 Tarinoita tiedesillalta Arno Rafael Cederberg – virolaisen historiantutkimuksen isä Arno Rafael Cederberg jätti kahdeksan ja puoli vuotta kestäneen virkakautensa aikana ja tuloksena virolaiseen historiantutkimukseen syvän ja perustavanlaatuisen jäljen. Sten-Erik Tammemäe K esällä 1919 matkusti Tarton yliopiston kuraattori Peeter Põld Helsinkiin tavoitteenaan löytää kansallisyliopistolle muun muassa Viron ja Pohjoismaiden historian professori. Alkuperäisen ehdokkaan, Helsingin yliopiston Suomen historian ylimääräisen professorin Gunnar Suolahden, kieltäydyttyä Põld yritti tuloksetta saada yhteyttä Pohjoismaisen historian dosenttiin Arno Rafael Cederbergiin. Kun Cederberg sai kuulla tästä, hän kääntyi Viron Suomenlähettilään Oskar Kallaksen puoleen saadakseen lisätietoa asiasta. Elokuussa esitti Tarton yliopiston historialliskielitieteellisen tiedekunnan dekaani Jaan Jõgever Cederbergille virallisen kutsun. Vaikka Cederberg antoikin alustavan suostumuksensa ja lähetti myös ansioluettelonsa, venyi asian virallinen vahvistaminen. Kun hän lopulta sai välikäden kautta tietää valituksi tulemisestaan, oli hän pois tolaltaan, sillä hän ei ollut mielestään antanut lopullista suostumusta. Cederberg ehti seuraavien päivien aikana epäröidä koko asiaa perinpohjaisesti, mutta tuohtumus Helsingin historioitsijapiireihin, sanomalehtien ja Tarton akateemisten suomalaisten kautta piirtynyt positiivinen mielikuva Tartosta sekä Jõgeverin kehumat Tarton ruhtinaalliset arkistoja kirjastoaineistot vakuuttivat lopulta Cederbergin. Uusia tuulia Tartosta ja Tarttoon Eteläpohjalaiseen perheeseen Tuusulassa syntynyt, mutta nuoruutensa Pohjois-Karjalassa viettänyt Cederberg aloitti vuonna 1903 Helsingissä historian, klassisen filologian, filosofian ja teologian opinnot ja valmistui maisteriksi vuonna 1910. Hän teki opintojensa aikana ja niiden jälkeen lukuisia pitkiä opintomatkoja Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Venäjän arkistoihin ja väitteli tohtoriksi vuonna 1911 aiheenaan Pohjois-Karjalan taloudelliset olot vuosina 1721–1775. Seuraavien vuosien aikana Cederberg julkaisi liudan tieteellisiä tutkielmia ja kansantajuisia esseitä. Kirjoitusja tutkimustöiden ohessa hän toimi muun muassa Historiallisen Aikakauskirjan toimituskunnassa, Historiallisessa Yhdistyksessä ja Suomen Historiallisessa Seurassa. Ahkeruus palkittiin vuonna 1913 Helsingin yliopiston Pohjoismaiden historian dosentin viralla. Yliopistolla Cederberg ehti toimia myös sekä varakanslerin että kanslerin sihteerinä. Aikalaistensa vaikeaksi persoonaksi luonnehtima Cederberg alkoi kuitenkin pian tuntea katkeruutta, sillä hän piti välejään valtaosaan muista historioitsijoista vähintäänkin kireinä ja koki, että hänen tieteellistä uraansa oltiin tietoisesti estämässä. Kun apurahojakaan ei myönnetty ja hänen tutkimuksiinsa kohdistettiin ankaraa kritiikkiä, oli maaperä suotuisa maisemanvaihdokselle. Tartossa Cederberg keskittyi luentokursseillaan moniin Viron ja Pohjoismaiden historian aikakausiin, Pohjoismaiden saralta erityisesti Suomen historiaan. Koska Cederberg joutui vuodesta 1924 hoitamaan osittain myös yleisen historian professorin virkaa, luennoi hän laajemminkin Euroopan historiasta. Cederberg itse suosi kuitenkin seminaareja ja proseminaareja, joita ei hänen oppilaansa Arnold Soomin mukaan ollut aikaisemmin Tartossa käytetty. Näissä keskityttiin enimmäkseen Viron historian ja historiografian monenlaisiin kysymyksiin, ja jokaisen opiskelijan tuli laatia itsenäinen tutkielma, jota sitten seminaarissa puitiin ja jolle viimeisen arvion antoi Cederberg itse. Näin hän pystyi kartuttamaan opiskelijoidensa vahvuuksia ja tietoja, opiskelijat taas saivat ensikosketuksen historiantutkimuksen metodeihin. Cederberg myös painotti Viron historian tutkimista rinnakkain PohjoisEuroopan ja Venäjän historian kanssa ja niiden kontekstissa. Erityisesti hän korosti Ruotsin suurvalta-ajan Vironja Liivinmaan historian kriittistä tarkastelua. Pitkän virkakautensa ansiosta Cederbergin oppilaista muodostui oma koulukuntansa, johon kuuluivat muun muassa professorit Hans Kruus, Hendrik Sepp ja Jaan Konks, dosentit Otto Liiv ja Juhan Vasar sekä monia muita nimekkäitä virolaisia ja baltiansaksalaisia historioitsijoita. Arkistolaitoksen uudistaja Opetustyön ohella Cederbergin tärkeimmäksi urakaksi muodostui Viron arkistolaitoksen järjestäminen. Vuoden 1920 keväällä hänet määrättiin Viron opetusministeriön asettaman arkistokomitean johtoon, ja osittain Pohjoismaiden kokemuksia mukaillen hän laati Viron arkistolaitokselle kaavan, jonka mukaan Tarttoon oli perustettava historiallinen arkisto, Tallinnaan uutta materiaalia kokoava valtiollinen arkisto sekä eri puolille Viroa kolme maakunta-arkistoa. Komitean työ osoittautui kuitenkin sekä komitean valtuuksien epämääräisyyden että Cederbergin itsepäisen toiminnan takia hyvin hankalaksi. Yhdeksi ongelmakohdaksi muodostui kysymys historiallisen arkiston tiloista. Vaikka Riigi Keskarhiiv (Valtion Keskusarkisto) ja Riigiarhiiv (Valtionarkisto) aloittivatkin toimintansa Tartossa ja Tallinnassa, korvattiin ongelmalliseksi muodostunut arkistokomitea uudella arkistoneuvostolla, jota johti taas Cederberg. Tämän toiminta sujui hieman paremmin, mutta erimielisyydet arkistoneuvoston ja Riigi Keskarhiivin johtajan valtuuksista johtivat
• ? viro.nyt ?4/2023 19 vuonna 1924 Cederbergin eroon neuvoston puheenjohtajan tehtävästä. Neuvostossa hän pysyi kuitenkin virkakautensa loppuun saakka. Virolaisen historiantutkimuksen kannalta tärkeä askel oli myös Cederbergin perustama tieteellinen seura Akadeemiline Ajaloo Selts (Akateeminen historiallinen seura AAS). Seuran itseoikeutettuna puheenjohtajana Cederberg käynnisti AAS:n aikakauslehden ja julkaisusarjan julkaisemisen, aloitti Viron kansallisbiografian ja Viron historian bibliografian kokoamistyöt ja esitti ajatuksen Viron kansan historiaa käsittelevän kokoomateoksen laatimisesta. Cederberg myös edisti seuran kansainvälisiä suhteita, varsinkin Suomen suuntaan. AAS:n lisäksi Cederberg oli toimelias Eesti Kirjanduse Seltsin (Virolaisen kirjallisuuden seura EKS) historiatoimikunnassa, joka otti tavoitteekseen Viron historian kansantajuistamisen ja sekä koko Viron että paikallista historiaa käsittelevän aineiston keräämisen ja julkaisemisen. Toimikunta hyödynsi Cederbergin kokemuksia kotiseutututkimuksesta ja lähetti pitäjiin stipendiaatteja keräämään paikallisia historiallisia dokumentteja, muistelmia ja kansanperinnettä. Toimikunta käynnisti myös kokoelmateoksen Eesti ajalugu ja oppikirjojen laatimisen sekä Viron historian lähteiden julkaisemisen, mutta monet näistä edesottamuksista pääsivät maaliin vasta Cederbergin virkakauden jälkeen. Tuottelias tutkija löysi aikaa myös sosiaaliselle elämälle Cederbergillä riitti opetustyöhön, arkistojärjestelyihin ja järjestötoimintaan liittyviä tehtäviä, mutta hän oli pohjimmiltaan kuitenkin tutkija. Hän onnistui järjestämään aikaa monille ulkomaanmatkoille, jotta löytäisi uusia aineistoja sekä omia tutkimuksia että Viron historio grafiaa varten. Hänen suosikkikohteensa oli Ruotsi kansallisarkistoineen, -kirjastoineen ja Uppsalan yliopiston kirjaston kokoelmineen, mutta hänen matkansa ulottuivat myös Suomeen sekä Keskija Länsi-Eurooppaan. Cederberg sai myös toimia Tarton yliopiston edustajana muutamissa kansainvälisissä kongresseissa ja tapahtumissa. Valtaosa Cederbergin Tarton-vuosien artikkeleista käsitteli joko Suomen historiaa tai Ruotsin suurvalta-aikaa Vironja Liivinmaalla, esimerkiksi Tarton yliopiston toimintaa 1600-luvun lopussa ja 1700luvun alussa. Cederberg esitteli artikkeleissaan myös löytämiään arkistoaineistoja, laati liudallisen artikkeleita Viron kansallisbiografiaa varten ja toimitti kielitieteilijä Andrus Saaresten kanssa viron vanhan kirjakielen näytteiden kokoelman. Cederberg oli myös sosiaalisesti aktiivinen. Hän osallistui muun muassa vannoutuneen Suomen-ystävän, juristin ja liikemiehen Oskar Rütlin ja tämän Wilhelmina-vaimon kotona järjestettyihin illanviettoihin ja liittyi akateemisen opiskelijajärjestön Sakalan seniorijäseneksi. Tarton-vuosien aikana Cederberg ehti myös mennä naimisiin ruotsalaisen Solfrid Lagerheimin kanssa ja saada tyttären. Vakiokommentaattorimme Lauri Kettusen mukaan Cederberg oli henkilö, joka löysi helposti sekä erilaisista tilanteista että muista opettajista humoristisia piirteitä ja jonka kanssa oli sen takia hauskaa viettää aikaa. Kettunen kehui myös Cederbergin ansioita. Hänen arkisto-osaamisensa pääsi Virossa hyvään käyttöön, eikä hänen työnsä esimerkiksi AAS:n perustajana ja puheenjohtajana ollut yhtään vähäpätöisempi. Hänen kokemuksensa Helsingin yliopiston kanslerin sihteerinä olivat myös arvokkaita, kun tarvittiin neuvoja Tarton yliopiston kehittämisen saralla. Kettunen valitteli kohtelua, jota Tartossa pitkään työskennellyt Cederberg sai osakseen palattuaan Helsinkiin, jossa Tarton yliopisto saatettiin nähdä paikkana, johon vähäpätöisemmät tieteilijät lähtivät pakoon. Cederbergin oppilaiden näkemyksen professorista on tiivistänyt Hans Kruus, jonka sanoin Cederberg vaati heiltä perusteellisuutta, tarkkuutta ja tieteellistä rehellisyyttä, mutta suhtautui samalla jokaiseen oppilaaseen yksilönä pyrkien ottamaan huomioon heidän henkilökohtaiset ominaisuutensa, kykynsä ja vahvuutensa. Cederberg oli jo vuonna 1919 tietoinen siitä, että joutuisi jonain päivänä luovuttamaan virkansa jollekin virolaisista oppilaistaan. Ensimmäistä kertaa hän anoi eroa professorin virasta vuonna 1926, mutta jäi kuitenkin vielä Tarttoon. Lopullinen eron hetki koitti alkuvuonna 1928, kun hän sai Helsingin yliopistolta stipendin ja haki siellä kahta eri professorin virkaa, hän oli myös joutunut konfliktiin Tarton yliopiston rehtorin Henrik Koppelin kanssa. Yliopisto pahoitteli tärkeän professorin poistumista, mutta kiitti häntä ja myönsi hänelle eron virasta vuoden 1928 huhtikuussa. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että Cederbergin yhteydet Viroon olisivat katkenneet. Hän oli jatkuvasti yhteydessä oppilaisiinsa. Hän ohjeisti heitä opinnäytetöiden laatimisessa, otti jonkin aikaa vastaan opiskelijoiden tenttejä, arvioi yliopiston virkoihin valittavia entisiä oppilaitaan ja vieraili Tartossa sekä oppilaidensa väitöstilaisuuksissa että esimerkiksi Õpetatud Eesti Seltsin (Viron oppineiden seura ÕES) 100-vuotisjuhlassa. Cederberg joutui Suomeen palattuaan kärsimään karvaita tappioita ja kritiikkiä ennen lopullisen tavoitteensa – Suomen ja Pohjoismaiden professorin viran – saavuttamista vuonna 1935. Virossa häntä sen sijaan pidettiin aina korkeassa arvossa ja hänet valittiin seuraavien vuosien aikana AAS:n, EKS:n ja ÕES:n kunniajäseneksi. Arno Rafael Cederberg jätti kahdeksan ja puoli vuotta kestäneen virkakautensa aikana ja tuloksena virolaiseen historiantutkimukseen syvän ja perustavanlaatuisen jäljen. Hän auttoi järjestämään Virolle sen oloihin ja tarpeisiin vastaavan arkistolaitoksen, perehdytti runsaan määrän nuoria virolaisia opiskelijoita historiantutkimuksen metodeihin ja tarjosi virolaiselle historiantutkimukselle uusia tutkimuskysymyksiä, -suuntia ja -mahdollisuuksia. Cederbergin oppilaista muodostui vahva koulukunta, jonka edustajat vaalivat seuraavina vuosikymmeninä ja varsinkin neuvostomiehityksen aikana opettajansa oppeja ja arvoja avartaen ja syventäen virolaisten tietämystä historiastaan sekä kouluttaen yhä uusia historioitsijasukupolvia. Iso osa Tarton yliopiston historian ja arkeologian laitoksen kasvateista pystyy nykyäänkin jäljittämään akateemisen polveutumisensa tavalla tai toisella Cederbergiin. Hänen perintönsä onkin antanut aihetta puhua Cederbergistä virolaisen historiantutkimuksen isänä. n Kirjallisuutta: Juujärvi, Eija: Historian uupumaton työmies A. R. Cederberg – historiantutkija, arkistomatkaaja ja isänmaanystävä (teoksessa Vallius, Ari [toim.]: Arno Rafael Cederberg – kansainvälinen historiantutkija ja organisaattori) (Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys 1997) Kettunen, Lauri: Tieteen matkamiehen uusia elämyksiä. Murrosvuodet 1918–1924 (WSOY 1948) Kruus, Hans: Arno Rafael Cederberg ja Eesti ajalooteadus (teoksessa Kruus, Hans; Karjahärm, Toomas; Runnel, Hando [toim.]: Eesti küsimus) (Ilmamaa 2005) Pohjola, Raimo: Arno Rafael Cederberg ja Eesti arhiivinduse sünd (teoksessa Olesk, Sirje [toim.]: Kultuurisild üle Soome lahe. Eesti-Soome akadeemilised ja kultuurisuhted 1918–1944) (Eesti Kirjandusmuuseum 2005) Rosenberg, Tiit: Professor Arno Rafael Cederberg – Eesti ajaloo uurimise koolkonna rajaja Tartu Ülikoolis (teoksessa Must, Aadu [päätoim.]: Ajalooline Ajakiri. 2/1999) (Ajalookirjanduse Sihtasutus Kleio 1999) Rui, Timo: Eesti ja Põhjamaade ajaloo professor A. R. Cederberg (teoksessa Vallius, Ari [toim.]: Arno Rafael Cederberg – kansainvälinen historiantutkija ja organisaattori) (PohjoisKarjalan historiallinen yhdistys 1997) Soom, Arnold: Mälestusi. Artikleid (Eesti Ajalooarhiiv 1996) Truman, Mihkel: Arno Rafael Cederberg Eesti Vabariigi Tartu Ülikooli õppejõuna (teoksessa Piirimäe, Pärtel [päätoim.]: Ajalooline Ajakiri. 2/2019) (Tartu Ülikooli Kirjastus 2019)
• 20 4/2023?viro.nyt Tuhannelle äänelle Elo Viiding Parkko 2023, 260 s. suom. Katja Meriluoto T allinnalainen Elo Viiding (s. 1974) on virolaisen nykyrunouden tärkeimpiä tekijöitä. Kulttuurisukuun kuuluva Viiding julkaisi esikoiskokoelmansa jo 16-vuotiaana. Kolmessa ensimmäisessä teoksessaan hän käytti pseudonyymiä Elo Vee, mutta luopui tästä myöhemmin. Tähän mennessä Viidingiltä on ilmestynyt kolmetoista runokokoelmaa, joista viimeisin on vuonna 2021 ilmestynyt Assisi luulet. Viiding on terävä yhteiskunnallinen ajattelija, joka ei päästä lukijaansa vähällä. Ironisen otteen lisäksi hänen runoissaan on riemastuttavaa kepeyttä ja leikillisyyttä, johon feministisen ja yhteiskunnallisen kritiikin pureva kärki on usein puettu. Elo Viidingin varhaisemmasta runotuotannosta on ilmestynyt suomeksi valikoima Paljastuksia (Kustannusliike Nihil Interit 2000, suom. Katja Meriluoto). Hinta: 25 € + postimaksu Loputtomuus Tõnu Õnnepalu Kirjokansi 2023, 246 s. suom. Jouko Väisänen T ällä maratonilla ei ole maaliviivaa. Juostaan, kunnes kaadutaan. Muuten tämä on kuin maraton konsanaan. Nousuineen ja laskuineen. Uupumuksineen ja tunteineen, ettei enää jaksa. Eikä jaksakaan. Ja mitä järkeä tässä juoksemisessa edes onkaan? Minne tämä johtaa? Ei minnekään! Luovuttaa. Ja juuri silloin, kun on jo tyystin luovuttanut, kun on kaatumaisillaan polun varteen, juoksijan valtaa voimanpuuska, kuin ilmestys. Mistä se tulee, sitä ei voi tietää. Enää ei tunne edes omia askeleitaan. Enää ei juostakaan kuin maan kamaralla vaan taivaalla. Tämä tunne – taivas – kestää hetken. Sitten vain jatkaa juoksemistaan. On päästy Loputtomuuteen. Tõnu Õnnepalu (s. 1962) on virolainen kirjailija, runoilija ja kääntäjä. Suomentaja Jouko Va?isa?nen on kääntänyt lukuisia hänen teoksiaan viime vuosien aikana. Hinta: 25 € + postimaksu Tätini Ellen Mudlum WSOY 2023, 208 s. suom. Heidi Iivari R omaanissa kirjailijan, hänen äitinsä ja tätinsä Ellenin kohtalot kietoutuvat toisiinsa hellästi, julmasti ja humoristisesti. Kirjailijan täti Ellen Noot (1933–2003) oli kääntäjä ja toimittaja, jolla oli tiheät yhteydet Suomeen. Noot oli muun muassa Oulun yliopiston ensimmäinen viron kielen lehtori 1960-luvulla sekä televisioja radiopersoona, joka välitti suomalaisille myönteistä kuvaa neuvostoVirosta. Romaanissa Mudlum avaa suhdettaan kiehtovaan, mutta ristiriitaiseen tätiinsä ja herättää käsinkosketeltavasti eloon paikkojen ja tavaroiden taikamaailman, joissa muistot ovat totta niin kauan kuin ne yhä muistaa. Mudlum (s. 1966) on virolainen kirjailija, joka on palkittu muun muassa Viron Kulttuurirahaston ja Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnoilla. Tätini Ellen valittiin Viron parhaaksi proosateokseksi vuonna 2020. Sekä lukijoiden että kriitikoiden rakastamasta teoksesta on tullut Virossa lukuja myyntihitti, josta on otettu jo neljäs painos. Hinta: 25 € + postimaksu Leninin valssi Paavo Matsin Enostone 2023, 140 s. suom. Heidi Iivari T askuvaras Opiatovitš astelee Tampereen vankilasta vapautuneena uuteen maailmaan: Suomi on saanut niskalenkin Venäjästä ja kaupanpäälliseksi hallittavakseen myös Viron provinssin. Opiatovitš törmää vanhaan suomalaistuneeseen kollegaansa Hinkkariseen, jonka kanssa he tutustuvat kaupunkiin ja sen omalaatuisiin ihmisiin. Lopuksi kaksikko päätyy ryöstämään Lenin-vahanuken Tampereen Lenin-museosta. Pakomatkalla Viroon Lenin herää eloon. Punaisen terrorin isä aiheuttaa hämmennystä myös kissajengien valtaamassa Tartossa, jossa tarina saa yhä surrealistisempia juonenkäänteitä. Paavo Matsin (s. 1970) on virolaisen nykykirjallisuuden omaäänisimpiä ja kiinnostavimpia kirjailijoita. Hänen romaaneissaan on lennokasta ja absurdia huumoria, maagista realismia sekä parodiaa, joka kohdistuu usein Itämeren maiden vaihtoehtoisiin geopoliittisiin valta-asetelmiin. Hinta: 25 € + postimaksu verkkopuoti.svyl.fi
• 21 ? viro.nyt ?4/2023 Tulevaisuuden kutsu Ilmar Taska WSOY 2023, 342 s. suom. Jouko Vanhanen V iihdesivusto Elysium.com on portti unelmien toteutumiseen: siellä voi järjestää tekoälyn ja arkistomateriaalin mahdollistaman kohtaamisen vaikkapa kuolleen lempifilmitähtensä kanssa. Pian Dietrich, Kennedy ja Monroe eivät kuitenkaan enää riitä, vaan virtuaaliparatiisin omistajalla on suunnitelmia myös eläville kuuluisuuksille, joita hän tarvitsee poliittisten tarkoitusperiensä ajamiseen. Ilmar Taska on Virossa tunnettu elokuvan ja teatterin maailmasta. Neuvostoliiton hajottua Taska perusti vuonna 1994 Viron ensimmäisen yksityisen televisiokanavan. Vuonna 2011 Taska julkaisi ensimmäisen novellikokoelmansa Parem kui elu. Suomeksi häneltä on ilmestynyt aiemmin romaani Pobeda 1946 (WSOY 2017, suom. Jouko Vanhanen). Hinta: 25 € + postimaksu Vastaanpanemisen kulttuurihistoria Juhani Salokannel Vastapaino 2023, 378 s. T oinen maailmansota ja sen jälkeinen neuvostomiehitys olivat tuhota virolaisen kulttuurin. Sivistyneistö pakeni kymmenin tuhansin länteen ja toiset karkotettiin Siperiaan. Kotimaata hallitsi pakkovalta, joka halusi kieltää kaiken, mitä itsenäisyyden aikana oli saavutettu. Polttamalla ja kirvein hävitettiin 10 miljoonaa kirjaa, ja ankara sensuuri kahlitsi ilmaisun. Kirjallisuus ja muu taide kuitenkin säilyi, ja 1960-luvulla se nousi jopa uuteen kukoistukseen. Miten se oli mahdollista, kysyy tämä kirja ja etsii vastausta kuvaamalla virolaista kulttuurielämää suomalaisin silmin. Juhani Salokannel on sekä Suomen että Viron kirjailijaliiton jäsen ja tuntee perusteellisesti molempien maiden kirjallisuuselämän. Kirjailijat Lennart Meresta? Jaan Krossiin ja Jaan Kaplinskista Viivi Luikiin ovat tulleet vuosien varrella läheisiksi tutuiksi ja työtovereiksi. Hinta: 25 € + postimaksu Viron mafia Antto Terras Into 2023, 229 s. V iron rikollisuuden kultakausi kesti toistakymmentä vuotta. Kaikelle toiminnalle löytyi omat ammattitaitoiset operaattorinsa. Vapautuneessa Virossa kukoisti niin kauppa kuin laittomuus. Virkamiestä ja mafiamiestä ei pystynyt läheskään aina erottamaan. Rahalla sai paljon, ja lahjuksilla loput. Viro oli sijaintinsa vuoksi haluttu toimintaympäristö, ja paikallisten kriminaalien rinnalla ahkeroivat slaavit ja lähes kaikki Kaukasuksen kansat. Moni menneen maailman metallikuningatar tai torijumala on tänään haudassa tai eläkkeellä, mutta muutamasta on jalostunut kunniallinen liiketoimintahenkilö, ja toiset ovat loikanneet politiikkaan. Antto Terras on neuvostovalmisteinen (s. 1973) kirjailija, jonka piti loikata vuonna 1991 länteen, mutta hän ajautuikin Suomeen. Terras tunnetaan parhaiten humoristisista tietoteoksistaan, joissa yhdistyvät rankka fakta ja hulvaton kerronta. Hinta: 20 € + postimaksu Löytöretkellä Baltian luonnossa Kaarina Silmunen Iloinen Gorgo 2023, 496 s. A nna Baltian kansallispuistojen yllättää, kävele pitkin asumattomia meren rantoja, nauti laajoista soista, jylhistä jokilaaksoista, aarnimetsistä ja lehdesniityistä. Kiipeä muinaisille linnavuorille ja korkeille kalkkikivitörmille, kurkista luoliin ja virkisty pyhän lähteen vedestä. Löydä metsään unohdettu Leninin pää, hylätty ydinohjustukikohta tai neitsyt Marian kunniaksi järveen pystytetty ristija kynttilämeri. Suppaile erämaajärvillä ja melo tulvaniityillä tai aja autolla suoraan nuotiopaikalle, lintutornille tai esteettömän pitkospuupolun päähän – elämykset eivät lopu kesken. Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirjan avulla löydät mielenkiintoisimmat luontokohteet, pääset sisälle kohteiden historiaan ja opit luonnon ihmeistä. Omakohtaiset kokemukset, sadat valokuvat, koordinaatit ja tarkat kartat johdattavat lukijan suoraan keskelle Baltian monimuotoista luontoa. Hinta: 35 € + postimaksu
• 4/2023?viro.nyt 22 ”50-vuotiaana kirjailija on vasta uransa lähtökuopissa!” Suomalais-virolaiselta kirjallisuuskentältä löytyy hauska vastinpari, nykyisten kotimaidensa kielillä töitä tekevät Mika Keränen ja Antto Terras. viro.nyt selvitti, mitä viisikymppisille kirjailijoille kuuluu. Kirsi Bongwirnso S yksyinen Helsinki on tuulinen ja sateinen, mutta sisällä studiossa on lämmintä ja kotoisaa – ja miksipä ei olisikaan, onhan paikalla kaksi kirjailijaa ja edessä keskustelu aina mieltä lämmittävästä aiheesta eli kirjallisuudesta. Haastatteluun ovat saapuneet kirjailijat Mika Keränen Tartosta ja Antto Terras Helsingistä. Tituleeraan heti alkuun Mikaa suomalaiseksi virolaiseksi kirjailijaksi ja Anttoa virolaiseksi suomalaiseksi kirjailijaksi, minkä Antto omalta kohdaltaan ehättää korjaamaan: ”Minähän en ole kokonaan virolainen, vaan minussa on vain puolet virolaisuutta, ja puolet onkin sitten inkerinsuomalaisuutta. Mutta tavallaan olen kyllä virolaisena Suomessa tullut kirjailijaksi.” Antto Terras muutti Suomeen 17-vuotiaana, jolloin hänen suhteensa Viroon ja viron kieleen katkesi. Siksi hänen mukaansa hänen viron kielensä ei kehittynyt sille tasolle, että sillä voisi kirjan kirjoittaa. Viron kieli on myös muuttunut siitä, kun hän Virossa asui, todella paljon, aivan jo pelkän yhteiskuntajärjestelmän vaihtumisen myötä. Mika Keränen puolestaan kertoo omista kielivalinnoistaan kirjailijanurallaan näin: ”Olin 19-vuotias, kun muutin Tarttoon. Löysin yliopistolta taiteilijaporukan, jossa keskityin aluksi piirtämään sarjakuvia, joiden tekstit päädyin kirjoittamaan viroksi. Jostain syystä kuvat jäivät pikkuhiljaa pois, ja jäljelle jäänyt teksti muuttui runoudeksi.” Mika esiintyi runojaan lausumalla osana Noorte Autorite Koondis -ryhmää, ja koskapa esiintymiset olivat eri puolilla Etelä-Viroa, jossa suomea ei osattu, oli viro kielivalintana selvä. ”Runous myös antaa anteeksi, jos kieli ei olekaan täydellistä. Jos siinä hiukan sekoilee ja kieli on sumuista, voi sen ajatella olevan runon tarkoitus. Näin silloin ajattelin. Kerran, kun päätin esiintymiseni, oli yleisö aivan hiljaa, jolloin Aapo Ilves sanoi mikrofoniin: Mika on Soomest”, Mika nauraa. Oma ääni löytyi kypsemmällä iällä Runojen jälkeen oli kuitenkin useita vuosia väliä, ennen kuin Mika Keränen aloitti niin sanotun päätyönsä, huippusuositun lasten dekkarisarjan Soppalinnan salaseuran. Hän työskenteli välillä Suomessa, Viron Suomen-instituutissa. Kirjallisuus ei kuitenkaan jäänyt kokonaan, vaan Mika suomensi jonkin verran virolaista runoutta. Soppalinnan salaseuran seikkailuista Mika kertoi alkuun iltasatuja tyttärelleen. Sadut olivat suomeksi, mutta kun Mika alkoi laittaa niitä paperille, oli viro selkeä valinta, olivathan päähenkilöt hänen tyttärensä kavereineen – sekä Tartto ja sen Supilinnan kaupunginosa. Antto Terraksen kirjallinen ura alkoi hiukan eri tavalla, sillä hänellä ei ollut esimerkiksi kokeiluja eri kirjallisuuden aloilta, vaan hän kirjoitti heti valmiin, menestyneen teoksen. ”Tavallaan jotain taustaa oli, sillä opiskelin dramaturgiaa Tampereen yliopistossa. Sen jälkeen kuitenkin työskentelin 18 vuotta myymäläetsivänä, ja ellei työpaikkani Stockmannin tavaratalo olisi näyttänyt merkkejä tulevasta konkurssista, en olisi tuskin koskaan kirjaa kirjoittanut. Olin 42-vuotias, kun Stockmann Yard. Myymäläetsivän muistelmat ilmestyi, enkä ollut sitä ennen julkaissut mitään. Jos kirja ei olisi menestynyt ja minua sen myötä pyydetty alalle, olisi se varmasti ollut minulle ok, ja olisin jatkanut työtäni myymäläetsivänä”, pohtii Antto. Mika Keräsen ensimmäinen lastendekkari Varastatud oranž jalgratas ilmestyi vuonna 2008, jolloin Mikakin oli omien sanojensa mukaan ”jo äijä”. Tuolloin julkaisijana oli Jutulind-kustantamo, mutta pian Mika alkoi julkaista kirjoja oman kustantamonsa alta. Mikä tässä oli taustalla? ”Virossa on tavallista, että jos kirja menestyy, perustaa kirjailija oman kustantamon. Menemättä tarkemmin kulttuuripolitiikkaan, on syynä tietysti raha. Kirjailija saa peruspalkkion, mutta ei osuuksia, vaikka kirja myisi kuinka monta painosta”, Mika toteaa ja jatkaa: ”Jos minulla olisi ollut hyvä sopimus ensimmäisestä kirjastani, en olisi omaa kustantamoa perustanut. Olen silti kiitollinen Varastatud oranž jalgratasin kustantajalle siitä, että hän uskoi minuun. Olin kuitenkin jo vuosia yrittänyt myydä kirjaani virolaisille kustantamoille.”
• ? viro.nyt ?4/2023 Varastatud oranž jalgratas -kirjasta on tullut kestosuosikki, josta kustantamo ottaa edelleen joka toinen vuosi uuden painoksen. Kustantamo innostui Mikan kohdalla vetävästä tarinasta, mutta viron kielen kanssa tehtiin Mikan kirjailijanuran alkuaikoina paljon töitä. Mika kehuukin kustannustoimittaja Jaak Urmetia sekä myöhempiä kustannustoimittajiaan ja oikolukijoitaan, jotka ovat hänen kieltään hioneet. Sittemmin Mika on alkanut kirjoittaa myös suomeksi, tähän mennessä on ilmestynyt kolme osaa jalkapalloilevasta Armando-pojasta kertovasta kirjasarjasta sekä runoja Mikan kotimurteella savokarjalalla. Niitä hän myös esittää erilaisissa lavarunotapahtumissa. Mikalla on myös työn alla kaksikielinen aapinen, jossa aakkosten kaikki sanat ovat sellaisia, jotka ovat samoja suomeksi ja viroksi. Neuvottelut sen julkaisemisesta ovat kuitenkin vielä kesken. Seikkailut erilaisissa rikosten maailmoissa Antto Terras on hänkin sukeltanut kirjailijantyössään rikosten maailmaan, tosin hyvin erilaiseen kuin Mika Keräsen Soppalinnan salaseura, sillä Anton viimeisimmät teokset ovat olleet lajityypiltään true crimea. ”En ollut sitä mitenkään suunnitellut, mutta joku joskus sanoi, että sinähän olet sieltä Virosta, siellähän on paljon rikollisuutta, kirjoita siitä. Rupesin katsomaan ja totesin, että onhan sitä, etenkin 1990-luvulla. Niistä tarinoista syntyi nopeasti kolme osaa Tallinnan tappajat -kirjaa, popularisoitua tietoteosta”, Antto kertoo. Antto ja Mika pohtivat, ettei se, että Virossa olisi paljon rikollisuutta, vastaa kyllä todellisuutta. Ehkä Viron vaarallisuus on lähinnä suomalaisten keksintöä ja Suomen median ylläpitämä kuva, joka ei vastaa Virossa nähtyä. ”Muutin aika nuorena miehenä Viroon, ja kun tulin käymään Suomessa, yllätyin aina, että tuollaisessako Bangkokissa elelen!” Mika naurahtaa, ja Antto jatkaa: ”Niin, kukaan muuhan ei Viron mafiasta tiedä kuin suomalaiset – sanopa sisilialaiselle, että on muuten olemassa Viron mafia, niin kyllä hämmästellään!” Antto myös pohtii, miksi joku Virossa haluaa lukea hänen kirjojaan, suomalaisen Viron rikollisuudesta kirjoittamaa true Mika Keräsen suomennetut Viro-kirjat Soppalinnan salaseura eli salaseura Divari -sarja (suom. Kaisu Lahikainen): ~ Hopeinen aarrearkku (Avain 2010) ~ Oranssi polkupyörä (Avain 2011) ~ Salaperäinen kukkavoro (Lector Kustannus 2020) ~ Aavepyöräilijä (Lector Kustannus 2020) ~ Väinämöisen veitsi (Lector Kustannus 2021) ~ Koulupizza (Lector Kustannus 2022) ~ Jannu (Lector Kustannus 2023) 50 rusinaa Tarton Mikalta (Lector Kustannus 2023, suom. tekijä itse) Mika Kera?nen. Kuva: Dmitri Kotjuh.
• 4/2023?viro.nyt crimea, teoksia kun kuitenkin on viroksi käännetty. 1990-lukua ei kuitenkaan aina niin haluta muistella. Anton tuore, juuri ilmestynyt kirja Viron mafia ei kuitenkaan pureudu niinkään yksittäisiin tapauksiin, vaan taustoittaa yhteiskunnallista tilannetta ja erilaisen järjestäytyneen rikollisuuden mahdollistaneita rakenteita. Antto toteaa, ettei suomalaisten kannata pitää itseään yhtään parempina, kaikki me toimimme vallitsevien tilanteiden mukaan. Myös suomalaiset joutuivat sopeutumaan 1990-luvun Viron markkinoilla, mikä tarkoitti, etteivät kaikki teot päivänvaloa kestäneet. Viisikymppisjuhlintaa ja juhlimattomuutta Sekä Mika Keränen että Antto Terras juhlii marraskuun lopulla pyöreitä vuosia, kun kumpikin kirjailija täyttää komeat 50 vuotta. Mika on tehnyt merkkipäivänsä kunniaksi vallan teoksen, aiemmin tänä vuonna ilmestyneen runokokoelman 50 rusinaa Tarton Mikalta. Mistäs siinä on kysymys? ”Hain korona-aikana apurahaa ja sellaisen sain, jolloin mietin, että koska täytän 50 vuotta, niin teen juhlakirjan ja suomennan 50 runoa virolaisilta kirjailijoilta. Onneksi suomalainen kustantajani Aivo Blum Lector Kustannuksesta on niin reilu tyyppi, että suostui kirjan kustantamaan”, Mika kertoo. Runot Mika valitsi ensin tutuilta runoilijoilta ja laajensi sitten valikoimaa omasta kirjahyllystään, jossa onkin mittava kokoelma virolaista runoutta. Korona-aika mahdollisti sen, että aikaa käydä runoja läpi oli mukavasti. Kuinka sitten Antto Terras viettää 50-vuotisjuhliaan? ”Minusta kirjailijalla ei oikeastaan ole ikää eikä työstä jäädä eläkkeelle 64-vuotiaana, siksi minusta tässä ei ole mitään juhlimista. Ainakin itse sitä haluaa uskoa, että on uransa alkutaipaleella tai kukkeimmillaan. Ikä siis ei ole varsinainen syy juhlia, vaan juhlitaan aina, kun siihen on syytä”, Antto toteaa, ja Mika jatkaa: ”50-vuotiaana kirjailija on vasta lähtökuopissa!” Seuraavien teostensa kautta Antto Terras suuntaa ensi kertaa kaunokirjallisille poluille. Tekeillä on dekkarisarja Kill Tallinn, jonka rikokset sijoittuvat Viroon, mutta uhri on aina suomalainen. Kirjat ilmestyvät ensi vuonna kuukausittain ensin äänikirjoina ja sitten koottuina painoksina. Antto kokee tietokirjailijana rikkoneensa rajoja humoristisella otteellaan, nyt tarkoitus on herättää hämmennystä dekkaristipiireissä. Antto myös ilmoittaa, ettei ole itse lukenut yhtä ainoaa dekkaria! ”Se voi olla ihan hyvä lähtökohta dekkarin kirjoittamiselle. Minä pohdin yhdessä lehtihaastattelussa, etten ole lukenut yhtään hyvää jalkapallokirjaa, liekö se syynä, että olen nyt kirjoittanut noin 15 kirjaa, joissa on jalkapallo pääosassa”, pohtii Mika. Molemmat syntymäpäiväsankarit liittyvät ensi vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunki Tarttoon, sillä Antto on Tarton kulttuurilähettiläs, ja Mika se todellinen Tarton Mika. Haastattelun loppuun saammekin pari vinkkiä Tarttoon ja Viroon yleensäkin. Mika mainitsee heti Emajoen ja vinkkaa, että sen vesi on aina lämpimämpää kuin Vantaanjoessa. Antto puolestaan nostaa esille suomalaisten ja virolaisten suhteet ja sen, kuinka hyvällä mallilla ne ovat muun muassa lukuisien Tartossa opiskelevien ja opiskelleiden suomalaisten ansiosta – nykyisin Viro on muutakin kuin päiväristeily Tallinnaan. n Kuuntele koko Mika Keräsen ja Antto Terraksen haastattelu osoitteessa soundcloud.com/svyl-svyl Antto Terraksen Viro-aiheiset kirjat ~ Helsinki–Tallinn express. ”Totuus” suomalaisista ja virolaisista (WSOY 2018) ~ Tallinnan tappajat – Viron veriset vuodet (Into Kustannus 2019) ~ Viro (Sensuroimaton) (Into Kustannus 2020) ~ Tallinnan tappajat 2&3 (Into Kustannus 2021) ~ Viron mafia (Into Kustannus 2023) Antto Terras. Kuva: Mika Leva?lampi.
• 25 ? viro.nyt ?4/2023 PoCo kokoaa poptaiteen huiput Tallinnaan Tallinnaan avattiin kesällä pop-taiteen museo PoCo, jonka tarkoitus on sen perustajan Linnar Viikin mukaan tuottaa hyvää mieltä ja ilahduttaa. Kirsi Bongwirnso T allinnan ydinkeskustaan, Rotermannin kortteliin, avautui kesällä uusi museo, jossa riittää ihmeteltävää. Pop-taidetta esittelevä PoCo on yksityinen museo, jonka on perustanut informaatioteknologian asiantuntijana tunnettu Linnar Viik. PoCon teosten ytimen muodostaa Viikin oma, mittava kokoelma. Tämän lisäksi museon näyttelyä ovat kartuttaneet Viikin tuttavat ja yhteistyökumppanit, jotka ovat halunneet luovuttaa museoon esille muun muassa erilaisia virtuaalisia teoksia. Näitä Viikin kokoelmassa ei entuudestaan ollut. Viik kertoo, että hänen kokoelmaansa kuuluu n. 400 teosta, joista suunnilleen puolet on esillä PoCossa. Teoksia on myös lainassa muualla, kuten Viron suurlähetystössä New Yorkissa. ”Aloitin pop-taiteen keräämisen asuessani New Yorkissa. Kokoelmani on karttunut pikkuhiljaa, teoksissa on viittauksia toisiin teoksiin, ja niitä hankkimalla saan täydennettyä pop-taiteen aikajanaani”, kertoo Viik. PoCossa teokset eivät ole kronologisessa järjestyksessä, vaan salit on järjestelty temaattisesti. Näyttely johdattaa katsojan ajasta ennen pop-taidetta, surrealismin ja dadaismin maailmoista, muun muassa pop-taiteen ikoneihin, katutaiteeseen, taiteen kaupallisuuteen ja videoteoksiin. Esillä on sekä kansainvälisiä huippunimiä, kuten Andy Warhol ja Banksy, että virolaisen taiteen huippuja, kuten Leonhard Lapin ja Edward von Lõngus. Suomalaisia varmasti ilahduttaa ja yllättää, että PoColla on Suomen kansallisgallerian kanssa vireillä yhteistyö, jonka kautta PoCoon ollaan tuottamassa nyt marraskuussa teos Hugo Simbergin virtuaalitodellisuudesta. Pop-taiteen museo PoCo tarjoaakin mielenkiintoista katsottavaa ja hoksaamisen riemua hyvin erilaisille kävijäryhmille. Se, joka on paljon taidenäyttelyitä kiertänyt, löytää valtavan määrän taiteen huippuja sekä ilahtuu vaikkapa upeasta, virolaisesta nykytaiteesta. Muun muassa lapsikatsojat osaavat varmasti arvostaa viittauksia pop-kulttuuriin ja sen tuttuja hahmoja teoksissa. PoCo ottaakin lapset hienosti huomioon ja järjestää perheille myös omaa ohjelmaa. Suomalaisia palvelee museon sisällön lisäksi sen mainio sijainti, PoCossa kun voi piipahtaa vaikkapa osana päiväristeilyn ohjelmaa. ”Rotermannin kortteli on hieno paikka kauppoineen ja ravintoloineen, mutta kulttuuri sieltä on puuttunut. PoCo tuli täyttämään tämän tyhjiön”, toteaa Linnar Viik perustamastaan museosta. n PoCo Rotermanni 2, Tallinna poco.art Avoinna joka päivä klo 10–20. PoCo kokoaa pop-taiteen klassikot ja uutuudet Virosta ja maailmalta. Kuva: Toomas Tuul.
• 4/2023?viro.nyt 26 ”Pean tähtsaks esindada ja tutvustada Eestit igal võimalusel – Eesti on südames!” Väikses Pieksämäe linnas elab musikaalne multitalent, eestlane Andra Kaus, keda viro.nytil õnnestus kiirel sügisel intervjueerida. Kristiine Saart A ndra Kaus on Pieksämäel klaveriõpetaja ja klaverisaatjana töötav eestlane, kes on ka Mikkeli Eesti Keskuse liige. Ta on pärit Saaremaalt, kust ta peale Salme põhikooli ja Kuressaare muusikakooli lõpetamist 15aastasena Tallinnasse kolis. Seal õppis ta 1990. aastatel esmalt Georg Otsa nimelises Muusikakoolis ja peale seda Eesti Muusikaakadeemias (praeguses Eesti Muusikaja Teatriakadeemias). Toona käisid paljud eesti tudengid suviti Soomes maasikaid korjamas, et lisaraha teenida. Nii tegi 1997. aastal ka Andra, ning maasikaid korjates kohtus ta oma tulevase abikaasaga. Aasta hiljem sündis neil poeg ja siis jäigi Andra Soome, täpsemalt Pieksämäele, kust mees pärit oli. Samast linnast leidis ta mõni aeg hiljem ka erialase töökoha, mis andis enamgi veel põhjust sinna jääda. „Olin rõõmus selle üle, et leidsin erialase töökoha, sest see ei olnud noore, välismaalt tulnud inimese jaoks enesestmõistetav. Toona oli ehk nende asjadega veidi raskemgi kui nüüd, maailm ja aeg on muutunud,“ ütleb Andra. „Muusika on minu ala ja tee“ Kuna toona jäid Andra õpingud Tallinnas suurte elumuutuste tõttu pooleli, lõpetas ta muusikaakadeemia mõnda aega hiljem pere ja töö kõrvalt. Selleks tuli Soome ja Eesti vahel palju pendeldada, aga see ponnistus tasus end ära. „Sain Tallinnast väga hea hariduse, mis on mind kandnud siiamaani,“ kommenteerib Andra. Haridust tähtsustab ta praegugi, olles uuesti õppima asunud Sibeliuse akadeemia Kuopio filiaalis kirikumuusikat. See eriala sisaldab muuhulgas oreli-, lauluja koorijuhtimise tunde, mis võimaldavad tulevikus näiteks organistina töötada. Klaveriõpetaja ja -saatjana on Andra kohalikus muusikakoolis töötanud nüüdseks juba 20 aastat. Olles alles Soome kolinud, hakkas ta kohe otsima ka lisavõimalusi klaverisaatjana tööd teha ja leidiski kohalikke lauljaid, kellega koos esinemas hakkas käima. Koos lauljate, kooride ja puhkpillimängijatega esinemine on Andra suur kirg: „Kolmteist suve järjest olin vabariikliku Partaharju puhkpillilaagri klaverisaatja, sealt pärinevad ka mitmed kontaktid ja edasine koostöö muuhulgas orkestriga Finnish Professional Winds, samuti kontsertide korraldamine eri interpreetidega”. Klaverisaatjana on ta töötanud ka laulukursustel, muuhulgas ooperilaulja Jorma Hynnineni meistrikursusel Varkausis aastal 2011. Muusikuna on lihtne Eestit tutvustada just muusika abil ning seda ka Andra teeb. Oma töös kasutab ta palju eesti koori-, instrumentaalaga ka rütmimuusikat. ”Pean tähtsaks esindada ja tutvustada Eestit igal võimalusel, kas siis muusika või keele kaudu, vahel rahvariideid kandes, Eesti toite tutvustades või mõnel muul moel. Eesti on südames,” tõdeb Andra. Andra ajab aktiivselt Eesti asja ka muudes valdkondades. Koostöös Mikkeli Eesti Keskusega on ta osa võtnud Eesti ühingute seminarist Mikkelis aastal 2018 ja Eesti iseseisvuspäeva auks korraldatud õhtust Mikkeli teatriklubis. Tänavu detsembris on Mikkelis tulemas ka Eesti jõuluõhtu, kus Andra muusikuna osaleb. Kõigele lisaks on ta 15 aastat eri rahvaülikoolides eesti keelt õpetanud ning tal on ka oma eestikeelne raamatukogu. „Mul on kaks kodu, see on rikkus!“ Nüüdseks on Andra elanud Soomes kauem kui Eestis ja koduigatsust ta enam ei tunne. Algus aga nii lihtne polnud – oli palju, millega harjuda tuli. Keelt hakkas ta õppima nullist ning teise maa traditsioonid ja reeglid vajasid ka harjumist. Tallinnas oli ta elanud kümme aastat, sealt Pieksämäele kolimine oli juba kultuuriliselt väga suur muutus. Andra oli harjunud kiirema elutempo, kultuuriürituste rohkuse, mitmes mõttes värvikama eluga: ”Pereelu, sport ja looduses viibimine on asjad, millele siin rõhku pandi ja pannakse“. Toona tekitas Andras koduigatsust enim just see, et kõik lähedased – sõpruskond, õpingukaaslased, sugulased – jäid Eestisse. Selle vastu aitas aga uue võrgustikku loomine: ta liitus kooriga, käis autokoolis, õppis keelt ja sai üsna ruttu ka esimesed klaveriõpilased, kellega tegeleda. Nüüdseks on tal Soomes palju lähedasi ja sõpru ning meelepärast erialast tööd, mis hoiab päevad kirevate ja toimekatena. Eestiga on Andra ühenduses tänu oma raamatukogule, aga ka eesti teleja raadiosaateid jälgides. Ja kui igatsus peakski peale tulema, on Tallinn vaid autoja laevasõidu kaugusel. Seal käib ta päris tihti, Saaremaale jõuab peamiselt vaid suviti. Olles nüüdseks Pieksämäel elanud 25 aastat ja Kuressaares vaid neli elu esimest aastat, on neid kahte keeruline võrrelda. Kuid Andra arvates on Kuressaare oma potentsiaali osanud paremini ära kasutada: ”Eriti suviti on seal väga aktiivne ja rahvusvaheline õhkkond”. Samas on need siiski mitmes mõttes väga erinevad väikelinnad – asukoht on erinev ja Kuressaare ajalugu palju pikem.
• ? viro.nyt ?4/2023 27 Eesti on Andra jaoks identiteedi küsimus ja Soome see koht, kus ta praegu elab. Eestis käib ta peamiselt kultuuri pärast ning sõpru ja sugulasi vaatamas. „Alati kui Eestisse sõidan, on esimene käik raamatupoodi ja siis toidupoodi,“ kirjeldab Andra enda eelistusi. Raamatukogu ja raamatupood olid juba lapsepõlves tema lemmikkohad, hiljem lisandus neile huvi muusika vastu. Eesti kontserdielu, teater ja suvised üritused köidavad teda väga. Loomulikult ei jäta ta mainimata lapsepõlvemaitseid ja lemmiksööke. Ka jaanipäevi kodusaarel meenutab ta soojalt: ”See tunne, kui kodukülas jaanituld tehakse ja kõik lähedalt ja kaugelt kohale tulevad, et kodune koht üle vaadata, sugulaste ja sõpradega kokku saada, lõkke äärde maha istuda, koos laulda, vanu aega meenutada ja uusi elamusi luua. See on kodune tunne ja seda ikka ootad”. Küsimusele, kas tal on plaanis kunagi ka Eestisse tagasi kolida, vastab Andra, et kunagi kindlasti. Seda, millal, on veel raske öelda, sest praegu on elu Soomes väga töine ja toimekas, õpingudki veel pooleli. Aga Eestisse naasmine, varem või hiljem, on tal plaanis küll. n Mikkeli Eesti Keskus (MEK) on loodud 2011. aasta oktoobris. Nende peamine eesmärk on olla ühendav lüli kohalike, sisserändajate ja ametkonna, samuti ettevõtete ja teiste organisatsioonide vahel ning kanda Mikkeli kultuurivõrgustikus eestlust. Tehakse koostööd ühistes projektides, vahendamaks erineval moel teavet eesti kultuurist. MEK kuulub Soome Eesti-seltside Liitu, MTÜ Eesti Kultuuriseltside Ühendus ridadesse ja on Vähemmistöryhmien tukijärjestö Omega ry liige, mille ruumides paikneb Mikkeli Eesti Keskuse tuba ja miniraamatukogu. Tegevjuhina on ametis Eva Bellen ning kolmeliikmelises juhatuses on esimees Günter Peedu, aseesimees Kadi Kindma ja sekretär Valentina Arhi. 20.12.2023 toimub MEKi Eesti jõuluõhtu Andra Kausi kontserdiga Mikkeli teatriklubis. Andra Kaus on asutanud Pieksa?ma?ele ka Eesti koori. Pilt: Lena Aronson.