• the valkyrianslenny kravitz baby woodroseyakuzi pato private linekaroshi lovers anthraxone morning left edguythe death of gagarin regina shamraingang of four ghost brigadeaaro seppovaara NRO. 8 · (ELOKUU) · 2011 · (#157) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · RE D HOT C H I LI PE PPE RS
• ONE MORNING LEFT: The Bree-TeenZ Tolkuttoman kieroa ja oveluutta tihkuvaa mätkettä jostain rinnakkaistodellisuudesta! Tässä tapauksessa genremäärittely on kutakuinkin mahdotonta, mutta lääkärinlausunto olisi todennäköisesti jonnekin AD/HD:n suuntaan... 24.8. SHAMRAIN: Isolation The Curen ja Joy Divisionin hengessä mennään. Yleisen synkistelyn ohessa tempoa on ruuvailtu hiukkasen ripeämmäksi ja soundeja astetta karheammiksi. Ja koko hoidon päällä leijuva naislaulu houkuttelee mitä miellyttävimpään valveuneen... 24.8. THE TREATMENT: This Might Hurt Englannin nuoriso on palaamassa perusasioiden äärelle! Tuutista puskee nimittäin raskaammanpuoleista hardrockia - siis sitä sellaista, mitä soitettiin silloin joskus ennen kuin alettiin pelleilemään meikkien, hiuslakkojen ja sukkahousujen kanssa. 7.9. 19.­20.1.2012 · TALLINK BALTIC PRINCESS VIIKATE · SHINING · SWALLOW THE SUN AMARANTHE · PROFANE OMEN · BOB MALMSTRÖM JA SITTE VIELÄ JOKU MUU KOVA ULKOMAAN IHME TOHON PÄÄLLE! Liput alkaen 64 e · Risteilyä myy Matka-Vekka www.matkavekka.fi · www.spinefarm.fi/sfeast Oikeudet muutoksiin pidätetään. SUE E NR O NRO R O. RO. RO » 2 « NRO.. 8
• SUE » 3 « NRO. 8
• luu kirkkoon, ja kun lapset olivat pieniä, me keskusteltiin siitä, kastetaanko ne. Mä sanoin, että kastetaan vaan, jos vaimo niin haluaa, mutta ei tehdä sitä kirkossa vaan kutsutaan pappi meille himaan. Se pappi osoittautui Black Sabbath -faniksi. Black Sabbath onkin yläkerran bändi. Ozzy Osbournekin näyttää keikoilla mieluummin peace-merkkiä kuin paholaismerkkiä. Se on aika lähellä nykyistä elämänfilosofiaani. En halua tuputtaa lapsilleni omaa maailmankatsomustani. Ne saavat itse tsiigata, mitä mieltä ovat asioista. Kasvatan lapsiani toisin kuin ulkonäköni perusteella todennäköisesti luullaan. Mä olen friikin näköinen tatuoitu klanipää, mutta mun lapseni eivät kasva villeinä. Mä olen niille pelle-iskä, joka tanssii ja laulaa ja hyppii, mutta samaan aikaan pyrin pitämään tietyt rajat ja sopivan kurin. Politiikasta mun on ihan turhaa höpöttää, koska en ole ikinä äänestänyt missään vaaleissa. Perhe kyllä patistaa mua aina äänestämään ja vaikuttamaan. Viime eduskuntavaalien alla tulikin seurattua aika tarkkaan sitä meininkiä. Sen verran voin varmasti sanoa, etten ole tyytyväinen Perussuomalaisiin. HYVÄSSÄ NOUSUSSA musiikki hallitsee elämääni, mutta nykyisin harrastan myös videopelien pelaamista. Niistä on tullut mulle pakokeino, tapa nollata pää. Tänä kesänä olen myös hankkiutunut eroon studiorusketuksesta. Olen viettänyt paljon aikaa ulkona lasten kanssa. Olen alkanut ajatella, että itsestä täytyy pitää entistä parempaa huolta, kun ei tässä nuoremmaksi muutu. Perheeni lisäksi bändi on tärkeintä elämässäni. Se on ollut sitä jo kymmenen vuotta ja tulee olemaan hautaan asti. Oikeastaan Blake on meidän koko perheen juttu. Ilman läheisten tukea sitä olisi mahdotonta tehdä, koska Blakesta ei vielä saa täyttä elantoa. Blaken asiat ovat nyt hyvin, homma menee eteenpäin. Ulkomaankuviotkin alkavat vihdoin avautua. Viimeisen kahden vuoden aikana meininki on muuttunut myös Suomessa. Ennen meidän keikoille tuli jengiä vain suuremmissa kaupungeissa. Maakunnat olivat ihan spinaltapia, kaksi ihmistä ja koira tuli katsomaan. Nykyisin myös pienemmillä paikkakunnilla on selkeästi enemmän yleisöä. Mä ajattelen, että pitkäjänteisyys kannattaa. En toivo Blakelle mitään rakettisuosiota, koska oikeanlainen maine rakennetaan vain kovalla duunilla. Kun bändi nousee hitaasti, niin ehkä se laskeutuukin hitaasti. Haluaisin, että Blakesta tulee Suomen Motörhead eli bändi, jota fanit eivät koskaan hylkää. Tulevaisuudelta mä toivon terveyttä ja että pysyn iskussa ja kehityn ihmisenä ja muusikkona. Toivon myös, että voisin elättää itseni kokonaan bändillä, eikä se ajatus ole mikään hallusinaatio. Ei Blakesta tarvitse tulla maailman isoin bändi. Riittäisi, jos elämä edes hiukan helpottuisi ja vaimo hymyilisi enemmän! « HENKILÖKUVA TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA PETRI VILEN » FRIIKKI-ISKÄ Aaro Seppovaaran elämän tärkeimmät asiat ovat perhe ja Blake. S ynnyin Keravalla vuonna 1974. Olen yksihuoltajaäidin kasvattama punkkari. Mutsi on ammatiltaan peruskoulunopettaja. Nykyään hän on jo eläkkeellä. Ensimmäisen livekeikan näin, kun äiti vei mut katsomaan Pelle Miljoona & NUS:ia Keravan keskuspuistoon. Se oli se legendaarinen tapaus, kun Teddy & The Tigersin jätkät tulivat heittelemään Pellen bändiä kananmunilla, ja keikka keskeytettiin. Sähkökitaran otin ensimmäisen kerran käteeni kuusivuotiaana. Kipinän bändihommiin sain, kun me kuikittiin kavereiden kanssa Keravan nuorisotalon ikkunoista sisään ja tsiigattiin, kun isot pojat soittivat. Bändi, jonka treenejä me vakoiltiin, oli Stonen esiaste Cross of the Iron. Ensimmäisen oman bändin mä perustin 11-vuotiaana. Sen nimi oli Tupakointi kielletty. Kun bändiin liittyi basisti, joka poltti röökiä, meidän oli pakko vaihtaa nimeä. Meistä tuli Humppa 2000. 11-vuotiaana mulla oli punainen irokeesitukka. Menin parturiin Exploitedin Wattien kuvan kanssa ja sanoin, että tällainen. Parturi ihmetteli, että miten sellainen leikataan. Sillä ei ollut edes konetta, jolla olisi voinut ajella keesin. Se haki sitten miehensä vanhan partakoneen ja veti mulle päähän sellaisen kiemurtelevan madon, joka ei ollut kovin suora keesi. Mutsi yritti keksiä kaikenlaista, että saisi mut muuttamaan kampausta. Lopulta se huomautti, että en voi lainata broidin mopoa, koska en pysty laittamaan kypärää päähän. Siinä oli pointtia, ja mä suostuin lyhentämään keesiä. Kun olin 12­13-vuotias, me muutettiin Keravalta Fiskarsin pieneen kylään. Jatkoin bändihommia siellä. Teini-iässä aloin hengata Helsingissä Lepakolla. Diggailin hcpunkista. Meillä oli Rytmihäiriön kundien kanssa hardcorebändejä, muun muassa Anal Intruder ja Wind of Pain. Discharge-hooceetä tuli soitettua monta vuotta eri kokoonpanoissa. Vuosien varrella mä olen myös nauhoittanut paljon sen genren levyjä. MUSIIKKI TYÖKSI yläasteella mä sain joka vuosi stipendin musiikista. Se olikin sitten ainoa hyvä numero todistuksessa. Olen käynyt vain peruskoulun. Kokeilin kyllä joitain opiskelujuttuja, mutta ei se oikein toiminut. Kävin jonkin aikaa Oulunkylän pop-jazzopistoa. Siellä tuli opeteltua myös musiikin teoriaa. Siihen aikaan mä kelasin, että teoria on ihan turhaa. Äiti maksoi mulle ensimmäisen teoriakokeen. Se maksoi 1 200 markkaa, joka oli meille paljon rahaa. Kävin kirjoittamassa koepaperiin, että "teoria on paskaa" ja lähdin menemään keskisormi pystyssä. Siitä huolimatta mutsi antoi mulle toisen mahdollisuuden suorittaa sen kokeen. Seuraavana vuonna mä läpäisin sen. Hyvä niin, sillä olen huomannut, että teorian hallitsemisesta on helvetisti apua sekä oman musiikin sovittamisessa että studiotuotannoissa. Mutsin kannustamana rupesin täysipäiväiseksi muusikoksi. Päivääkään en ole tehnyt muita duuneja kuin bändi- ja studiohommia. Äidin kannustava suhtautuminen musiikkialalle lähtemiseen ei ollut siihen aikaan ihan tavallista. Kaikki kelasivat, että se on ihan mielisairas idea. Nykyään vanhemmat tietenkin funtsii, että lapsesta voi tulla musiikkialalla rikas, ja se vasta fuulaa onkin. Studiotöitä olen tehnyt 19-vuotiaasta lähtien. Nyt mulla on oma Moonman-studio Suomenlinnassa. Kun perustin bändini Blaken kymmenen vuotta sitten, jouduin karsimaan studiotöitä. Sen myötä tulot vähenivät. Me ollaan kuitenkin tehty vaimon kanssa diili: hän tukee tätä mun niin sanottua "harrastustani", ja kymmenennen levyn kohdalla Blake alkaa tuottaa rahaa myös perheelle. Blake on julkaissut nyt kuusi levyä. Mulla on bändikuvioissa vaikean tyypin maine, koska olen järkkymätön mielipiteissäni. Blake on mun bändini, ja tietynlaisissa ristiriitatilanteissa en suostu tinkimään. Jos puhutaan ratkaisevista asioista, kuten siitä millaista musiikkia soitetaan ja mitä tehdään, mä teen päätökset. SUE Vuosien varrella olen joutunut tekemään Blakessa muutoksia eri syistä. Joskus ongelmia on ollut bändin henkilökemiassa. Siinä otan osan syistä omalle kontolleni. Elämä on oppimista, ja pyrin kasvamaan ihmisenä ja olemaan helpompi jätkä kuin ennen. En ole mikään Hitler, vaan pyrin ottamaan muidenkin mielipiteet huomioon. Nyt bändissä onkin erittäin hyvä fiilis. MAAILMANKATSOMUS äiti oli suomen ensimmäinen uskonnonopettaja, joka ei kuulunut kirkkoon. Hän opetti mulle, että kirkko on pahasta mutta uskonnot hyvästä. Nuorena mua kiinnosti muun muassa satanismi. Kun ikää alkoi karttua ja sain lapsia, otin sellaisen kannan, että olen saman verran satanisti kuin Kauko Röyhkä on. Vaikka mua edelleenkin jostain syystä kiehtoo enemmän tehdä biisejä alakerran kuin yläkerran asioista, olen ihan normaali perheenisä. Meillä on kaksi lasta. Vaimo kuu- AARO ILMARI SEPPOVAARA Syntynyt 12.7. 1974 Keravalla, asuu Suomenlinnassa Perhe: Vaimo ja kaksi lasta Koulutus: peruskoulu Blaken albumit: Fireroot (2003), Starbringer (2004), Planetizer (2005), Sa7urnus (2007), Haze Parade (2010), Shelter (2011) Muuta: oma Moonman-studio Helsingin Suomenlinnassa » 10 « NRO. 8
• HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA OUTI SUNILA » KUNNIOITUKSEN KAUTTA Skaretkue The Valkyrians teki cover-levyn, jolla se soittaa 80-luvun postpunkin ja uuden aallon hittejä ja vähemmän hittejä uusiksi. Sue otti selvää, miksi. T ermi cover-versio sai alkunsa Amerikan radioasemilta. 50-luvulla rotuerottelu oli vielä voimissaan, ja mustille ja valkoisille oli jopa omat radiokanavansa. Mikäli tummaihoinen artisti teki menestyneen kappaleen, jonka uskottiin toimivan myös valtaväestön keskuudessa, raahattiin äänitysstudioon valkoihoinen laulaja, joka versioi kappaleen uusiksi valkoisille radiokanaville. Wikipedia tarjoaa cover-version määritelmäksi seuraavaa: "Cover (suom. lainakappale, myös koveri) tarkoittaa populaarimusiikissa kappaletta, joka on jonkin yhtyeen tai artistin muunnelma alun perin toisen yhtyeen tai artistin säveltämästä ja esittämästä kappaleesta." Muiden artistien versiointi on kuitenkin vuosien varrella muuttanut merkitystään. Esimerkiksi vanhan linjan blues- ja countryartistit harvemmin soittivat omaa materiaaliaan, vaan tekivät kunniaa klassikoille ja kansanlauluille omille tulkinnoillaan. Beatles oli uransa alussa lähinnä cover-automaatti, joka löysi keikkarutiinin Hampurin strippiklubeilla soittamalla muiden artistien kappaleita omiensa joukossa. Beatlesin ensialbumi Please Please Me on sekoitus Beatlesin omia kappaleita ja lainaversioita. 70-luku muutti kaiken. Siinä missä ennen lainaversio oli kunnianosoitus, 70-luvun bulkkimusiikkikokoelmat viihteellistivät versioinnin, ja coverkokoelmia alettiin tehdä liukuhihnalta. Suomessa käännösversiolla on kuitenkin aina ollut oma paikkansa musiikkikentällä. ­ Suomessahan tehtiin aina 80-luvun alkuvuosille saakka käännösversioita silloisesta ulkomaalaisista hiteistä. Usein tämä käännösversio saattoi olla jopa parempi kuin alkuperäinen versio, The Valkyriansin rumpali Big Deal sanoo ravintola Ilveksen pöydässä. Hänen vierellään istuu yhtyeen solisti Anger. ­ Brittilistoilla oli 60-luvulla sama meininki. Paikalliset artistit tekivät isoimmista jenkkihiteistä uudet versiot. Top 20 -listalla saattoi olla kolme eri versiota samasta kappaleesta. Nykyään lainakappaleiden tekemisellä on huono maine, mistä on paljolti kiittäminen Baseballsin kaltaisia tuotteita, jotka eivät niinkään versioi kappaleita kuin raiskaavat ne viihteellistämisen keinoin. ­ Niin, nykyään cover-levyjen tekemistä pidetään rahastuksena. Minusta tuntuu, ettemme osanneet valita oikeita kappaleita levyllemme. Emme ainakaan sellaisia, joilla voisi rahastaa yleisöä, Anger nauraa. RAHAN TAKIA vaivaiset puoli vuosisataa (plus miinus parikymmentä vuotta katsantokohdasta riippuen) lainaversioinnin kulta-ajan jälkeen The Valkyrians teki albumin Punkrocksteady, jolla se soittaa uusiksi 80-luvun post punkin ja uuden aallon artistien ja bändien kappaleita albumin nimen mukaisella tyylilajilla. Kaksi viidesosaa yhtyeestä kuitenkin kieltää, että kyse olisi ollut sivistystyöstä. ­ Ei siinä mitään sellaista ollut, Big Deal toteaa. ­ Onhan se toisaalta hyvä, että nuoretkin kuulevat noita vanhoja klassikoita, jos eivät niihin vielä ole tutustuneet. Yllättävän moni näyttää tuntevan useimmat levyn kappaleet, vaikka ei ollut edes syntynyt, kun ne alun perin julkaistiin. Ja asianharrastajat toki tietänevät nuo kappaleet muutenkin. Punkrocksteadyn ensimmäiseksi sinkuksi valikoitui Blondien Heart of Glass, mutta muuten valikoima on hajanaisempi ja rosoisempi. Esimerkiksi The Only Onesin Another Girl, Another Planet on monen popnörtin ikuinen suosikkikappale, mutta suurelle yleisölle se saattaa olla tuntemattomampi tekele. Cock Sparrerin Riot Squad kuuluu myös tuntemattomampaan kategoriaan. ­ Tarkoitus oli levyttää meidän bändin jäsenten yhteisiä suosikkeja. Olihan etenkin tuon Only Onesin kanssa vähän keskustelua siitä, uskaltaako ja saako sitä edes soittaa uusiksi, kun se on niin monen ihmisen kaikkien aikojen suosikki, Big Deal kertoo. ­ Mutta ei meillä mitään estoja ole. Ei musiikissa mikään ole pyhää! Mehän teimme Disorderinkin, Anger jatkaa. Toden totta: Jos on The Only Ones monen suosikki, sitä on myös kärsivien mustiin pukeutuneiden poppareiden iki-ikoni Joy Division, jonka Disorderin The Valkyrians vääntää yllättävän tyylitajui- sesti ska-muottiin. Myös Ramonesia, The Jamia ja Sex Pistolsia yhtye yritti vääntää omaan tyyliinsä, mutta kappaleet eivät löytäneet oikeaa muotoaan. On silti kappaleita, joihin The Valkyrians ei koskisi. Koskaan. Työnnän miesten eteen 250 kappaleen listan kaikkien aikojen parhaimmiksi valituista lainakappaleista, joista yhtyeen kaksikon pitää valita potentiaaliset uudet Valkyrians-coverit. Omia suosikkeja Anger ja Big Deal hakevat väittelyn kautta, mutta pahin rikos musiikkia kohtaan löytyy listalta heti. ­ I Shot the Sheriff ! Ai saatana, siinä on sellainen biisi, ettei sitä vain kykenisi soittamaan, Anger nauraa. « TULEVAT COVERIT The Valkyriansin listasi kolme lainavalintaa tulevalle Punkrocksteady 2:lle, joka julkaistaan, jahka ykkösosa myy platinaa Baseballsin jalanjäljissä. 1. Beach Boys: California Girls Anger: ­ Me ollaan joskus vedetty näiden Hang on to Your Egoa coverina. Tai ei oikeastaan Beach Boysin alkuperäistä versiota, vaan Pixies-nokkamiehen Frank Blackin coveriä siitä kappaleesta. En muuten voinut alunperin sietää Pixiesiä. Kaikki hehkuttivat sitä niin paljon silloin kun se tuli. Näin 80-luvun lopulla jonkun tosi tekotaiteellisen videon niiltä ja päätin, etten tule koskaan pitämään siitä bändistä. Loppujen lopuksi kuitenkin ostin Pixiesin Doolittlen käytettynä ja ihastuin bändiin. 2. Slade: Cum on Feel the Noise Big Deal: ­ Slade oli nuoruuteni suosikkeja. Muistan ikui- sesti, kun yhtye oli jäähallissa soittamassa ja isoveljeni pääsi heidän keikalleen mutta minä en, koska olin vielä liian nuori. Jumalauta, että harmitti. Vuosia myöhemmin näin Sladen Tavastialla noin kahdenkymmenen muun ihmisen kanssa, kun yhtye oli jo hieman pönäkämmässä kunnossa. Jossain vaiheessa Slade muuten kokeili myös sellaista skinhead-lookia henkseleineen kaikkineen. Ei ihan toiminut. 3.The Beatles : Taxman Anger: ­ Minua on aina ärsyttänyt tuollaiset hemmetin moppitukat. Twist and Shout, pyh. Okei, voisin ehkä konsensushengessä suostua tuohon, mutta enemmän tämä on Big Dealin ja meidän basistin Letku-Leroyn heiniä. Big Deal: ­ Beatles on aina Beatles. Taxman on heidän parhaalta albumiltaan Revolverilta. Hieno kappale ja vieläpä George Harrisonin biisi. Äläkä huoli, Anger, saat sinäkin valita seuraavalle levylle jonkun kappaleen. Ehkä. SUE » 14 « NRO. 8
• » MONSTERIANNOS TOTUUTTA Baby Woodrosen pomo Lorenzo Woodrose ei vedä roolia vaan paljastaa todellisuuksia. anskalainen psykedeelirockbändi Baby Woodrose viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhliaan. Nokkamies Lorenzo Woodrose kertoo, että ne ovat olleet hyvässä ja pahassa mäkisiä vuosia. ­ Yksi parhaita juttuja on se, että Baby Woodrose on soittanut Roskilden isoimmalla lavalla kahtena vuonna peräkkäin. Vittumaisinta taas on haastattelujen antaminen, Woodrose virnistää. ­ Ja tulevaisuus? Ajatus albumin tekemisestä pitää minut liikkeellä. Alan pohtia seuraavaa levyä heti, kun saan edellisen valmiiksi. Silloin tunnen eläväni. Woodrose jatkaa, että Baby Woodrose työstää nytkin uutta levyä. ­ Se kuulostaa tässä vaiheessa tosi friikiltä, Lorenzo luonnehtii. ­ Ei se ihan niin pihalla ole kuin toisen bändini Dragontearsin uusin levy, mutta taatusti se on kokeilevampi kuin Baby Woodrosen viimeisin levy. En ole vielä varma, mitkä kaikki uudet biisit päätyvät levylle. On kovaa garagepunkkia, akustisia balladeja, isoja rockbiisejä, katkeransuloista psykedeliapoppia ja kokeellisia drone-äänimaisemia. Waiting for the War, Third Eye Surgery, Just a Ride ja Light Up Your Mind ovat varmoja levybiisejä. Baby Woodrose on tehnyt jo aika monta albumia. Miten pidät levyjen tekemisen mielenkiintoisena itsellesi? ­ Yritän muuttaa bändiä joka levyllä. Eka levy on puhdasta purkkaa, toinen soul-vaikutteinen, Love Comes Downilla on action rock -vivahteita, Chasing Rainbows oli psykedeliarockia ja viimeisin levy tehtiin singer-songwriter-hengessä. Livenä biisit kuitenkin kuulostavat yhtenäisiltä. ­ Aina voi hiukan vääntää ja testata jotain uutta. Viime aikoina olen kokeillut tehdä biisejä samalla kun äänitän ne. Sillä lailla musiikki on aivan uudella tavalla raikasta. Niin tehtiin myös viimeisin Dragontears-levy ­ äänitettiin jotain T ja alettiin rakentaa biisiä sen ympärille. Se on kivaa ja kiinnostavaa. Baby Woodrosen biiseissä ja kansitaiteessa viitataan usein psykedeelisten huumeiden käyttöön. Bändin nimikin on lainattu huumekasvilta. Onko tämä kaikki ajatuksella leikkimistä, symbolinen kunnianosoitus hippiaatteelle vai Lorenzo Woodrosen arkipäivää? ­ Ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että minä pelleilen tai yritän tehdä pastissia tietystä rockin lajityypistä. Useimmiten ne ovat journalisteja, jotka eivät tajua minua. Monet toimittajat pitävät minua 60-luvun perään haikailevana anakronismina. ­ Minä en teeskentele enkä esitä mitään. En leikittele asioilla enkä rakenna itselleni imagoa. Elämäntehtäväni on kertoa ihmisille, että on olemassa muitakin todellisuuksia kuin se, mitä televisio heille syöttää. Saattaa kuulostaa sokeeraavalta, mutta on olemassa muutakin. ­ Musiikkini heijastaa maailmankuvaani, musiikillisia kiinnostuksen kohteitani ja sitä, että tunnen kulkevani juuri oikeaa elämäntietä. Luuletko, että on olemassa musiikkia, jopa klassikkolevyjä, jotka eivät olisi syntyneet ilman tajuntaa laajentavia aineita? ­ Mitä arvelet, voivatko kasvisruokaa syövät ihmiset tehdä musiikkia, jota ei kasvisruokaa syömättä voi tehdä? Luulisin, sillä kasvisruoka ei vaikuta kemiallisesti siihen, miten todellisuuden kokee. ­ Psykedeelisten huumeiden valtakunta ei sijaitse havaittavan todellisuuden ulkopuolella. Ihmiskunnan kollektiivinen historia on täynnä sellaisten aineiden käyttöä. Ne aineet ovat meissä itsessämme. Kun nukumme, aivomme lähettävät monsteriannoksen DMT:tä verenkiertoomme, ja niin syntyvät unet. Me kaikki olemme koko ajan kamoissa. Sinun ja minun ero on vain siinä, että minä tiedostan sen. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA BACKSTAGE ALLIANCE PE 2.9. KLUBI, TURKU SUE » 15 « NRO. 8
• » ROCKIN YTIMESSÄ Private Linen laulaja Sammy ottaa Suen kanssa kymmenen askelta kohti rockin olemusta ­ aivan kuten seitsemän vuotta sitten. R ockkulttuuriin kuuluu dekadenssi. Rockkulttuuriin kuuluu ulkopuolisuus. Rockkulttuuriin kuuluvat huonot tavat ja nyrkkitappelut. Siihen kuuluu kuitenkin myös paljon muuta. Kolmannen albuminsa julkaisseen Private Linen solisti Sammy kertoo, mitä. Mötley Crüe oli Private Linen musiikillinen esikuva, mutta elääkö bändi oikeaa rockelämää vai pelkkää turvallista kahdeksasta neljään -kulissia? Sammy vastasi näihin samoihin kysymyksiin seitsemän vuotta sitten, kun Private Linen 21th Centry Pirates -levy julkaistiin. Ovatko miehen mielipiteet muuttuneet nyt, kun kolmosalbumi Dead Decade on ilmestynyt? 1. Mikä siinä rokissa viehättää? Selittäkää asia ihmiselle, joka kymmenenvuotiaana kuunteli Whitney Houstonia muiden pentujen diggaillessa WASPia. ­ Rockissa oli sopivaa ärhäkkyyttä ja kapinaa, joka veti puoleensa ja repi mukaansa. Tuntui, että rockissa oli jotain vaarallista, jotain sellais- ta, mitä ei saisi tehdä. Sain kitaran samoihin aikoihin kun aloin pitää noista tuon aikakauden rockyhtyeistä, ja totta kai sellainen musiikki, jossa soitettiin kitaraa, veti puoleensa. Rokkarit ylipäänsä näyttivät aina sellaisilta, että niillä oli kivaa. Ja videoissa pyöri aina hyvän näköisiä muijia. Siinä oli paketti täydellisesti kasassa. 2. Te rokkarit pukeudutte kuin sarjakuvahahmot. Mikä oli suosikkisarjakuvasankarisi pienenä? ­ Oli monta kovaa! Marvelin sarjakuvat olivat aina suosikkejani. Mustanaamio oli aina myös iso juttu. SUE Jossain vaiheessa inkkarijutut potkivat täysillä, Hopeanuolet ja muut vastaavat. Jos pitää valita vain yksi, niin vastaan Aku Ankka. Muut sarjakuvahahmot vanhenevat ja käyvät epärealistisiksi, mutta Aku Ankka on ja pysyy. Nyt, kun minulla on omia lapsia, Aku Ankka on löytynyt uudelleen. Akussa on paljon samaa kuin Uuno Turhapurossa, joka on niin ikään ikuisia suosikkejani. 3. Olet kotoisin Jyväskylästä. Miksi asut nyt Helsingissä ja laulat amerikkalaiselta kuulostavassa bändissä? ­ Kun tietyt soittajat soittavat yhdessä, heille tulee automaattisesti oma soundi. Uudella Dead Decade -levyllä on myös haitari tuomassa venäläistä tunnelmaa, ja se kuulostaa muutenkin erilaiselta. Minun mielestäni Private Linen musiikissa kuuluu nykyään paitsi bändin historia myös esimerkiksi slaavilaiset vaikutteet. Uudella levyllä pyrimme eroon tuosta Amerikan-soundista, sillä tavoitteemme ovat siellä suunnalla. Ei sinne kannata viedä sellaista, mitä siellä on jo ennestään. 4. Miksi Dead Decade pitäisi hankkia, vaikka vanhat parrat ja idolinne ovat vielä enemmän tai vähemmän voimissaan? ­ Kokoonpanomme on pysynyt ennallaan kymmenen vuotta, ja yhtyeessä on vahva veljeshenki. Sitä kautta albumilta heijastuu sama ajatusmaailma kuin noilla vanhoilla konkareilla. Musiikillisesti levyn ajankuva on kuitenkin enemmän tätä päivää. Ja jos vanhojen herrojen tekemiset kerran kuulostavat vielä hyvältä, niin meidän taustallamme on heidän asenteensa. Idoleita on monia, meitä vain yksi. 5. Te soitatte rockmusiikkia, koska innostuitte siitä nuorena. Lapsena myös imee innokkaana lapasista lunta, kun on jano. Kukaan yli kolmekymppinen tuskin enää lapasta imeskelee, mutta te harrastatte yhä rokkia. ­ Ei sitä voi järjellä selittää, se menee enemmän rockvamman puolelle. Rock on vain niin perkeleen kivaa ja antaa kokemuksia, joita muualta ei saa. Ei tässä mikamyllylöitä vielä vedetä. Hänhän lopetti hiihtämisen ja hänen elämäänsä tuli aukko. Meidän on pakko jatkaa rockin soittoa, jotta elämässä on sisältöä. ­ Onhan elämään tietysti tullut muitakin asioita kuten lapsia, jotka pitävät käynnissä. Edellisen levyn ja tämän uusimman välissä on viisi vuotta, eikä rock ole koko ajan tuntunut ajankohtaiselta. Annoin asioille aikaa, jotta rock tuntui taas yhtä hyvältä kuin ennen. 6. Näytätte cooleilta levynkannessa, mutta katsotte kuitenkin televisiosta salaa wrestlingia ja jääkiekkoa. Mitkä ovat kielletyt nautintosi? ­ Piru vie, ei minulla tuollaisia ole. Elämäni on pitkälti musiikkipainotteista. Pidän myös arkisesta puuhailusta. Maalaan mielelläni pihaliiteriä kuntoon ja hakkaan puita pinoihin. Perusharrastuksiini kuuluu rullalautailu ja jalkapallo, jotka mielestäni jollain tavalla rockiin sopivatkin. ­ Muksujen kanssa tulee vietettyä paljon aikaa, mutta sehän pitää vain virkeänä! Jos sitä olisi jatkuvasti rokkihörhöjen seurassa, se vain ruokkisi omaa hölmöyttä. Lasten kanssa mielikuvitus laukkaa, ja saan itsekin olla jälleen lapsi. 7. Nuorena pitää olla aina aito. Mitä aitous merkitsee sinulle tänä päivänä? ­ Nuorempana katsoin aitouden käsitettä kovin sinisilmäisesti. Mutta kyllä minä vieläkin vieroksun Lady Gagan tyyppisiä ylibrän- dättyjä juttuja, jossa lyödään asioita musiikin päälle ja pääasiaksi. Olen aina digannut visuaalisuutta, mutta jossain vaiheessa shokeeraus popmusiikissa menee yli. Esimerkiksi Lady Gagan tapauksessa imago ja musiikki eivät vain kohtaa. Mikä siinä on pointtina ­ muu kuin hypekoneiston ylläpito, siis? ­ Toisaalta, jos hirveän moni pitää tietystä musiikista, ei se voi olla huonoa. Hyvät biisit ovat hyviä biisejä. Itse biisintekijänä kunnioittan niin todella mittavia teoksia kuin yksinkertaisella hokemalla varustettuja hittejäkin. HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA KAYLIN IDORA 8. Te teette helvetillistä hallaa nuorille, jotka teidän innoittamananne alkavat harrastaa rockia. Eikös rokkarin näköisenä saa kuitenkin useammin turpaansa kuin pillua? ­ No, molempia saa, mutta turpaan tulee useammin. Etenkin pienemmissä kaupungeissa ei individualismia välttämättä katsota kovinkaan hyvällä. Keski-Suomessa asuessaan sai melkoisesti vittuilua osakseen. Näin myöhemmin ajateltuna siitä vittuilun kohteena olosta oli jotenkin ylpeä. Sitä näki vaivaa, että sai olla mitä halusi. ­ Yhtä asiaa en ymmärrä: rokkareita homotellaan aina. Itse en ole koskaan nähnyt homoa, joka pukeutuisi kuin rokkarit ­ tai päinvastoin. Ei homobaareissa näy koskaan meidän näköisiä jätkiä. 9. Millä te oikein elätte? Muiden nurkissa notkuen, toisten viinoja ryypäten ja tuttujenne naisia nussien, kuten Mötley Crüe uransa alkuvaiheissa, vai? ­ Olen tätänykyä yrittäjä, ja minulla on oma äänitysstudio. Äänityskalustoni on vuokralla Bar Bäkkärissä Helsingissä. Aika paljon musiikkiin liittyviä juttuja sitä tulee harrastettua ammatikseen. Olen myös levittänyt dvd-leffoja sun muita Suomeen. Kyllä sitä yrittäjänä työllistyy. Äitini toimi yrittäjänä kun olin pieni, ja sitä kautta olen saanut voimaa tehdä samoja juttuja. ­ Tällä hetkellä studio on ykköselinkeinoni. Silti sitä muusikkona haaveilee, että saisi tehtyä vaikkapa omia poppiskappaleitaan muille artisteille. Nyt, kun on ollut rokkikeikoilla reissussa, ja kun minulla on kuitenkin myös perhe, niin ei sitä rahaa liikaa jää käteen. 10. Milloin kasvat aikuiseksi ja lopetat rokkipelleilyt? ­ Kotona on ollut juttua siitä, että samanikäiset ihmiset ympärillä jotenkin ajattelee vanhemmiksi, kun niillä on niin aikuismaiset elämät. Jotkut tuntuvat jopa hieman tylsiltä. Aikuistuminen... Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta en usko, että minusta aikuista tulee. Vuodet tuovat vastuullisuutta esimerkiksi lapsien myötä, mutta ei se leikkimielinen ajattelu ja itsensä toteuttaminen poistu minusta ikinä. Lue Sammyn ja rumpali Eliazin vastaukset seitsemän vuoden takaa osoitteesta www.sue.fi. » 16 « NRO. 8
• » ERISTÄYTYMINEN TEKEE HYVÄÄ ÄÄ ShamRain löytää melankolisuudesta paljon hyviä asioita. HAASTATTELU S hamRain on jo vuosia sitten saanut metallibändin leiman, vaikka se ei sitä ole. Bändin musiikin on lisäksi sanottu täyttävän kaikki melankolisen musiikin kliseet. ShamRainin basisti ja kosketinsoittaja Matti Reinola kuitenkin kuulee bändinsä musiikissa myös muita puolia. ­ Metalligenreen rinnastaminen ärsyttää. Se luo turhia ennakkoluuloja. Moni yllättyisi, jos kuuntelisi musiikkiamme ­ se ei ole goottimetallia. Soitamme nykyään postpunkvaikutteista alternative-indiekitararokkia. Näin selkeästi määriteltynä. Se ei ole lähelläkään metallia. ShamRainin metallimaine johtuu suurelta osin bändin ensimmäisen laulajan Mika Tauriaisen Entwine-taustasta. Lisäksi yhtyeen musiikkia ovat julkaisseet enemmän tai vähemmän metallipainotteiset levy-yhtiöt. Uudella Isolation-levyllä mieslaulaja on vaihtunut naislaulajaan ja viimeisimmätkin metallin rippeet halutaan karistaa. ­ Jo edellisillä levyillämme esiintynyt Minna Sihvonen oli täydelli- nen ratkaisu bändimme ongelmiin. Olimme tilanteessa, jossa erimielisyyksiä alkoi olla niin paljon, että oli pakko tehdä isoja ratkaisuja tai lopettaa kokonaan. Edellisen laulajan ego oli liian iso bändiin. Minna taas on yksi bändin jäsenistä, ja yhteistyö sujuu loistavasti. Omat visionikin tulevat paremmin läpi Minnan kautta. Jo alun perin bändiin piti ottaa naislaulaja, mutta se sitten jotenkin jäi. Vuonna 2009 päätimme yhteistuumin ottaa Minnan vakituiseksi jäseneksi. Vaihto oli hyvin helppo ja kaikkien elämäntilanteisiin sopiva. Nyt olemme bändinä siellä missä haluammekin. Matti kertoo fanien mielipiteiden laulajan muutoksesta vaihtelevan. Häntä harmittaa, jos joku tuomitsee bändin pelkän laulajanvaihdon takia, sillä biisien tekijät ja soittajat eivät ole vaihtuneet. Onneksi positiivinen palaute on ollut myös laajaa. ShamRainin neljäs albumi sisältää nimensä mukaisesti lauluja eristäytymisestä ja yksinäisyydestä. Vaikka biisit eivät olekaan syntyneet treenikämpällä iloisesti ja- TEKSTI NIINA LINNA KUVA SANTTU SÄRKÄS " Moni yllättyisi, jos kuuntelisi musiikkiamme ­ se ei ole goottimetallia. mittelemalla, ei niitä silti voi kutsua synkiksi. ­ Monessa biisissä on myös paljon kauneutta. Melankolisuudessa voi nähdä myös positiivisia asioita. Itse ainakin saan biiseistä myös hyviä fiiliksiä, vaikka biisien kirjoittaminen onkin sellaista tietyn kaipuun ja pahan olon purkamista. Kun biisejä kirjoittelee eristäytyneenä muusta maailmasta kotiluolassaan, parhaimmat musiikilliset jutut pääsevät esiin. Mielestäni on tärkeää osata olla yksin rauhassa ja opetella tuntemaan oma ajatusmaailmansa. Ei muita ihmisiä tarvitse jatkuvasti olla näkemässä. Itse saan positiivisia fiiliksiä biisien tekemisestä ja esittämisestä. Biisien tempo on nopeutunut edellisestä levystä. Matti kertoo, että ennen lähes kaikki levyn biisit olivat hitaita ja rauhallisia. Nykyään ne ovat nopeampia ja vaihtelevampia. ­ Liian hitaiden biisien soittamiseen kyllästyy. Olen alkanut viimeisen neljän vuoden aikana arvostaa luonnollisempaa saundia. Kun biisi ei ole liian hiottu, siihen saa enemmän fiilistä mukaan. Viime aikoina olen kuunnellut paljon garagepunkia ja vanhaa post-punkia. Pidän siitä saundien rosoisuudesta. Sellaista haluan kuulla myös meidän musiikissamme enemmän. Olen niin kyllästynyt sellaiseen geneeriseen metallimeininkiin, missä kaikki kuulostaa samalta ja tylsältä. Tietty yllätyksellisyys on mielenkiintoisempaa. Uusia visioita syntyy, kun uskaltaa vähän laajentaa musan kuuntelua. Itse inspiroidun monenlaisesta musiikista. Esimerkiksi elokuvamusiikkia kuunnellessa voi syntyä hienoja biisi-ideoita. ShamRain sanoo suurimman musiikillisen inspiroijansa olevan The Cure. Kuitenkin myös Suomesta löytyy innoittajia. Bändiä on verrattu Magenta Skycodeen. Se onkin Matille mieluinen vertaus, sillä Jori Sjöroosin edellinen bändi This Empty Flow oli aikoinaan yksi bändin suurimpia vaikuttajia. ShamRainin tavoitteena on uuden levyn julkaisun jälkeen suunnata ulkomaille. ­Suomessa on tullut keikkailtua jo niin paljon, että uusissa kaupungeissa ja klubeilla soittaminen olisi toivottavaa vaihtelua. « SUE » 17 « NRO. 8
• maa kärsivät rasismista. Sitä ei tule ajatelleeksi turvallisessa kotiympäristössä. ­ Sitä ei tule ajatelleeksi, jos sitä ei ole itse joutunut kokemaan tai jos omasta lähipiiristä ei löydy kokemuksia. Rasismi luo paljon vihaa ja liian vahvoja tunteita. Voin vain yrittää toimia sanansaattajana ja yrittää auttaa omalla panoksellani. Mitä enemmän tietoisuus lisääntyy, sitä paremmin ihmiset hyväksyvät toisensa. Black And White American punainen lanka on kuitenkin rakkaus. ­ Minusta on tehty rakkauden lähettiläs enkä vastusta sitä lisänimeä laisinkaan. Niin yksinkertaisesta asiasta kuin onkin kyse, rakkaus on vastaus moneen ongelmaan. Se on jokaisen levyni viesti, mutta löytyy niiltä paljon muutakin. On hienoa, jos jokainen tekee itse omat johtopäätöksensä kappaleiden sisällöstä. Yksinkertainen lause saattaa merkitä miljoonia eri asioita. Jokainen kuulee ne eri tavalla. LUOVUUDEN VOIMA pariisissa ja bahamasaarilla tehty Black And White America on jälleen Lennyn itsensä tuottama levy. Sen biisit biisit ovat myös artistin omaa käsialaa, ja hän soittaa levyllä lähes kaiken itse. ­ Tein kolmisenkymmentä biisiä, joista 16 päätyi levylle. Se on paljon, mutta monta hyvää kappaletta jäi vielä varastoon. Tein Black And White Americaa melkein kaksi vuotta. Annoin musiikin vain kummuta, tyylirajoista välittämättä. Tätä samaahan minä olen tehnyt jo yli kaksi vuosikymmentä, mutta nyt fiilis oli vapaampi kuin koskaan. Kravitzin vaikutteet ovat olleet aina hyvin selkeät: vanha rock ja funk saavat miehen sydämen sykkimään. Resepti tuntuu toimivan, sillä Kravitzin tuotoksia on myyty yli 35 miljoonaa. ­ Jopa musiikki kärsii eräänlaisesta rasismista: Jotkut radiot eivät soita musiikkia, jossa on torvia. Joillekin asemille joku musiikki voi olla liian rockia tai funkia. Se on ihan hullua. Musiikkiani on aina yritetty lokeroida, ja Black And White American myötä se tulee olemaan entistä vaikeampaa. Minusta on hauskaa seurata uusia sanahirviöitä, joita musiikkitoimittajat keksivät kuvaillakseen musiikkiani. Lenny Kravitzilla on erikoinen tapa työskennellä. Hän haluaa tehdä asiat yksin, koska silloin lopputulos on aina tekijänsä näköinen. Taiteellinen vapaus on Lennylle tärkeää. ­ Luojan kiitos olen oman musiikkini herra. Aina voi pyrkiä johonkin tiettyyn lopputulokseen. Tämänkin levyn piti olla ihan jotain muuta, mutta jossain vaiheessa vaihdoin suuntaa. Aloin alusta koska fiilis muuttui toiseksi. Elän tunteella ja seuraan sitä aina. Rajojen asettaminen ei sovi minulle ainakaan luovassa työssä. Kravitz huokuu luovuutta. Hän tekee musiikkia, toimii sisustussuunnittelijana isoissa projekteissa, näyttelee ja tekee paljon muutakin. ­ Luovuutta ei saa tukahduttaa. Jos on mahdollisuus tehdä sitä mitä haluaa, asiat ovat aika hyvällä tolalla. Olen onnekas, sillä saan tehdä sitä missä tiedän olevani omassa ele- mentissäni. Tämä on ollut mahdollista vasta meidän sukupolvellemme, ja sitä pitää osata arvostaa. Luovuutta on erilaista, ja kun olen nyt päässyt toteuttamaan eri puolia itsestäni, puhkun energiaa. Tuntuu hullulta, että mitä enemmän teen asioita, sitä enemmän haluan tehdä. Luovuus ruokkii itseään. Luovuus on kulkenut Kravitzin perheessä usean sukupolven ajan. Lennyn tytär on myös avannut uransa näyttelijänä. Zoe nähdään mm. uusimmassa X-Men-elokuvassa. ­ Olen niin ylpeä hänestä. Zoen kasvamisen seuraaminen on ollut hienoa, ja nyt, kun hän on saanut oman uransa loistamaan, en voi kuvailla ylpeyden tunnettani tarpeeksi suurilla sanoilla. Teemme paljon asioita yhdessä ja hän on elämäni tärkein asia. Olen antanut hänelle vapauden olla luova, mutta olen ollut myös todella tiukka isä. HAASTATTELU TEKSTI SEMIRA BEN-AMOR KUVA WARNER » LENNY PALAA JUURILLEEN Lenny Kravitzin rakkauden viesti on hiukan muuttunut vuosien saatossa. Kaiken ei enää tarvitse olla ruusunpunaista, mutta vahvoja tunteita riittää. ew York ja Greenwich Village huokuvat hektisyyttä, rahaa ja pyrkyreitä eli kaikkea sitä, minkä täydellinen vastakohta Lenny Kravitzin ajatusmaailma on. Siitä huolimatta Kravitz istuskelee rennon oloisena metropolin kiireen keskellä. ­ New York on muuttunut niin paljon vuosien varrella, Kravitz kertoo Robert De Niron omistaman hotellin sviitissä. ­ Silti tässä kaupungissa on jotain maagista, joka saa minut aina palaamaan tänne. Eihän New York ole koskaan ollut mikään rakkauden perikuva, mutta täällä on silti aina ilmassa romantiikkaa. Kravitzin uusi levy Black And N White America on täynnä vahvoja tunteita ja ilmeikkyyttä. Osa siitä kumpuaa New Yorkista. ­ Levyllä on paljon vahvoja mielipiteitä, mutta myös paljon positiivia tunteita. Levyn nimi saattaa olla harhaanjohtava, sillä tämä ei ole teemalevy. Black and White American sisältö on läpileikkaus elämästäni aina lapsuudesta tähän päivään. Levyn nimi kuvaa sitä kaikkea. Black and White America pureutuu siis Lenny Kravitzin elämään ja asenteisiin. Eri kulttuurien välissä kasvanut Lenny on kokenut asioita, joista ei edes halua puhua. ­ Minut pidätettiin kerran, koska sovin erään ryöstäjän profiiliin. Meni hetki todistellessa, kuka oi- keasti olen, Lenny naurahtaa. ­ Nyt asialle voi jo nauraa, mutta silloin tilanne oli kamala. Levyn nimibiisi kertoo suoraan elämästäni. Äitini on musta ja isäni valkoinen, joten olen aina elänyt mustavalkoista elämää. Lisäksi näin dokumentin Amerikan keskilännessä elävistä ihmisistä. He olivat täynnä vihaa, koska kotimaa oli muuttunut niin huonoksi paikaksi asua. Puhumattakaan siitä, että maan presidentti on musta. Miljoonat ihmiset ympäri maail- YSTÄVÄMME SUOMI kiertueet ovat tärkeä osa Lenny Kravitzin uraa. Hän kertoo aina panostaneensa keikkoihinsa ja aikovansa tehdä niin jatkossakin. ­ Keikoilla syntyvää energiaa on mahdotonta saada muualta. Missä tahansa keikkailenkin, tiedän olevani oikeassa paikassa, kun näen yleisön ja heidän tunteensa. Musiikkini viesti yhdistää yleisöä. 22 vuoden jälkeenkin rakastan soittaa Let Love Rule -kappaletta, sillä sen aikana yleisön ja bändin välille syntyy aina erikoislaatuinen kontakti. Tällä kertaa Kravitz starttaa kiertueensa syyskuun lopussa Rock In Riosta Brasiliasta. Sitä ennen on luvassa muutama salakeikka. Elokuun lopussa Kravitzin voi nähdä ilmaiskeikalla New York Cityssä. ­ Brasilia on minulle tärkeä maa. On hienoa aloittaa keikat sieltä. Sen jälkeen tulenkin Eurooppaan, missä kierrän miltei koko syksyn. Euroopassa minut on aina otettu lämmöllä vastaan, ja siksi vietänkin siellä paljon aikaa. Entäpä Suomi? ­ Minulla kesti liian pitkään päästä Suomeen ensimmäisen kerran. Sieltä on hyviä muistoja. Tulisin mieluusti sinne soittamaan. Jos se ei onnistu heti kiertueen alussa, teen kaikkeni, että jossain vaiheessa kiertuetta sinne tulemme. Tiedän, että minulla on siellä paljon ystäviä. Ystäviään ei saa unohtaa, tai ystävyys loppuu. « " Mitä enemmän tietoisuus lisääntyy, sitä paremmin ihmiset hyväksyvät toisensa. SUE » 18 « NRO. 8
• » OMAN PAINON VARASSA Yakuzi Pato on muuttunut syksyisestä terapiaryhmästä kesäiseksi. Y akuzi Pato on akustista rytmi-instrumentaalimusiikkia soittava bändi, jonka perustivat vuonna 2006 Polar Endsin Lauri Levanto ja Molly Grows Upin Jan Trygg. Alkuvaiheessa miehet kuvailivat uutta bändiään "terapiaprojektiksi". ­ Terapiaprojektilla me tarkoitettiin rokkitouhun ja möykkäämisen vastapainoa, Levanto selventää. ­Terapeuttisen Yakuzi Patosta teki uudenlainen, pelkistetty tapa tehdä biisejä. Kun ei voi piiloutua särövallin taakse, pienillä asioilla on suuri merkitys. Aluksi Yakuzi Pato soitti pelkistettyä, maalailevaa ja syksyistä musiikkia ruotsifolkkari José Gonzálezin hengessä. ­ Akustisten kitaroiden soundi tuntui hyvältä, ja kukkaruukun kokoinen djembe takasi, etteivät kitarat hukkuneet rumpujen alle. Viisi vuotta myöhemmin bändin musiikki on rytmikkäämpää, kesäisempää ja tarttuvampaa kuin alkuaikoina. Levanto kertoo, että peruslähtökohdat ovat silti entisellään. ­ Biisit syntyvät edelleen ilman odotuksia, omalla painollaan. Me ei koskaan tietoisesti pyritä mihinkään. Musaa tehdään intuitiivisesti sen mukaan, mikä kulloinkin parhaalta tuntuu. Se tekee myös nyky- menosta terapeuttista. Yakuzi Pato kuulostaa siltä mitä se on kulloinkin syönyt. Me ollaan rytmimusiikin ystäviä, ja kovimmat rytmithän tulevat Lattari-Amerikasta. ­ Homman nimi on rytmillinen soljuvuus soukosista suomigrooveen, afrobeatiin ja reggaeen ja kaikkeen lanteita keinuttavaan ja hymyilyttävään meininkiin, djembisti-kellopelisti Markku Liukkonen kiteyttää. Levanto jatkaa, että akustisena bändinä Yakuzi Pato toimii yhtä hyvin vaikkapa kotipippaloissa, taidegallerian avajaisissa ja kaupunkifestivaaleilla tuhatpäisen yleisön edessä. ­ Akustisuus on edelleen yksi meidän peruslähtökohdista. Nykyään me kuitenkin väritetään soundimaailmaa muun muassa analogimallintavalla Korgilla, joka nousee koko ajan tärkeämpään rooliin. Myös vokaalittomuus on yksi Yakuzi Paton homman nimistä. Ihmisääni on sen moninaisia mielikuvia synnyttävässä soundissa korkeintaan sivuosassa. Levanto kertoo, että koska hän kuuntelee paljon instrumentaalimusiikkia, hänen on luontevaa säveltää sellaista itsekin. HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA PETRI HUHTINEN TO 18.8. BAR KUKA, TURKU ­ Instrumentaalibiisin ja lauletun biisin tekemisessä ei ole muuta eroa kuin että laulun paikka täytetään jollain melodiasoittimella. Uudella pitkäsoitolla sitä aukkoa on tosin täytetty myös uljaalla mieskuorolla ja hennolla naisäänellä. Instrumentaalibändejä pidetään usein vakavampina ja syvällisempinä kuin laulettua musiikkia esittäviä ryhmiä. Liukkosta ajatuskin vakavuudesta huvittaa. ­ Yakuzi Pato ei soita huumorimusiikkia, mutta helvetin hauskaa meillä on. Meidän läpsyttely ja rämpyttely muodostuu ajoittain erittäinkin monimutkaista sointukuluista ja kikkailusta, mutta ei se silti kovin totista ole. Yakuzi Patoa on kuulemma mukavaa katsoa keikalla, kun meillä on niin kivaa. ­ Lähtökohta on se, että jollei biisinraakile ensimmäisissä treeneissä naurata tai edes hymyilytä, se sysätään aika nopeasti helvettihin siittä, Levanto painottaa. ­ Parhaat biisit jäävät elämään ja niille saatetaan repeillä vielä vuosienkin päästä. Yhtyeen ensimmäinen albumi on debyytille tyypillisesti läpileikkaus koko tähänastisesta urasta. Vanhimmat biisit ovat viiden vuoden takaa. ­ Pitkäsoiton äänitykset aloitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009 Nikkasen torpassa Paimiossa, mutta se meni kalapuikkojen avotulella paistelemiseksi ja kahvinkeittelyksi, Levanto tunnustaa. ­ Yakuzi Pato toimii omalla painollaan. ­ Äänityssessio oli nasta valopilkku pimenevässä marraskuussa, kun suuri osa kappaleista on kesäisiä, Liukkonen jatkaa. ­ Biisit soitettiin livenä, jotta luotaisiin lämmin, kahvintuoksuinen tunnelma. Lauri ja tuottaja Pete Hakola neppailivat ja dubittelivat levyä valmiiksi pitkin kevättä. Sitten masteroija teki osuutensa ja sanoi, että "ihan ko ois maalannu taloa tussilla". Kun Taimi Records tuli mukaan tuotantoon, kaikkea ei tarvinnut maksaa omista pusseista. Nyt me sitten ollaan naureskeltu, että enää ei tarvi soittaa näitä biisejä, kun ne ovat levyllä. ­ Studioon oli muuten vaikea viedä referenssilevyjä, Levanto huomauttaa. ­ Toista tällaista orkesteria ei tunnu löytyvän. « " Kun ei voi piiloutua särövallin taakse, pienillä asioilla on suuri merkitys. SUE » 19 « NRO. 8
• » TILAVAA BLUESIA Primitiivisyys on Gang Of Fourille olennaisempaa kuin virtuositeetti. Rytmi on mukana alusta alkaen. M istä löytyisi se aidan matalin kohta? Se ei Andy Gillia kiinnosta. Gill ei halua päästää itseään liian helpolla. ­ Ihmettelen haastatteluja, joissa biisintekijät kertovat, kuinka hyvä juttu oli, että se ja se biisi syntyi tuosta vain, ilman ongelmia. Toisaalta toivon, että voisin työskennellä sillä tavalla. Mutta toisaalta, jos pystyisin heti ennustamaan lopputuloksen, biisinteosta katoaisi koko pointti, Gill kommentoi. Brittiläisen post-punkin aallokosta nousseelle Gang Of Fourin kitaristille osa biisinteon kiinnostavuutta on juuri se, ettei aloittaessaan tiedä minne biisi vie. ­ Biisejä täytyy työntää sinne ja tänne, ennen kuin ne alkavat asettua uomiinsa. Ei ole tavatonta, että biisin työstämiseen kuluu kolme-neljä viikkoakin, Gill tokaisee. "Vähemmän on enemmän" on jokseenkin kulunut sanonta, mutta se pitää paikkansa miltei tilanteessa kuin tilanteessa. Niin myös Gang Of Fourin keväällä ilmestyneen Content-albumin pää- tösraidalla I Can See from Far Away. ­ Kokeilin erääseen biisin osaan ties mitä, mutta lopulta oikea ratkaisu oli jättää se miltei tyhjäksi, niin absurdilta kuin ajatus kuulostaakin. Vocoderin käyttäminen on ehkä kliseistä, mutta se oli oikea ratkaisu tuohon biisiin. Monessa muussakin tilanteessa uusia biisejä rakentaessaan Gill huomasi, ettei niiden tukkoon änkeminen ole viisain ratkaisu. Hän toteaa uuden levyn materiaalin olevan blues-viritteistä. ­ Ei siinä mielessä, että kuulijat tunnistaisivat levyltä traditionaalista blues-otetta. Yhdistän blues-termin uuden levymme yhteydessä musiikilliseen tilankäyttöön. Tietty instrumenttien yksinäisyys ja täyteraitojen välttäminen ovat ominaista bluesille, kitaristi analysoi. Gill ei koe itseään perinteiseksi lauluntekijäksi, jonka biisien ytimen muodostavat soinnut ja me- LA 3.9. KORJAAMO, HELSINKI lodia. Rytmi on aina mukana alusta saakka, kun on Gang Of Fourista kyse. ­ Minulla on tapana ajatella jo biisin varhaisessa vaiheessa, mitä basso ja rummut tekevät. Vaikka melodia on aina elintärkeä lopputulokselle, ovat rytmiset elementit yhtä tärkeitä. Gill ja solisti Jon King ovat pysyneet Gang Of Fourin kyydissä koko sen uran, mutta rytmiryhmä on vaihtunut moneen otteeseen. Kitaristi ei myönnä, että rytmipuoli olisi vaihdosten vuoksi päässyt yskimään. ­ Gang Of Fourissa soittajien musikaalisen yhteyden täytyy olla tiukka. Joissain bändeissä se ei ole niin tärkeää, mutta meidän ilmaisumme on niin rytmisesti orientoitunutta, että tiukka yhteispeli on välttämätöntä, Gill kuvailee. Soittajien virtuositeettia Gang Of Four ei hae. Päinvastoin, keskeinen sana on primitiivisyys. ­ Rytmit ja grooven saa pelaamaan simppeleillä asioilla. Sillä, soittaako rumpali täsmälleen biittiin vai vähän etu- tai takakenos- sa, on valtava vaikutus grooveen. Alkuperäinen rumpalimme Hugo Burnham soitti täsmällisesti kuin rumpukone, mikä kieltämättä sopi silloisiin biiseihimme, kitaristi kertoo. Vaikka Content ei ole ehtinyt kauaa vanhentua, on Gillilla työn alla jo uutta Gang Of Four -materiaalia. Vaikka yhtyeen biiseistä tunnistaakin, pitää kitaristi tärkeänä, että vastaan tulee myös epätavanomaisia ratkaisuja. ­ Saman kaavan pyörittely uudelleen ja uudelleen olisi väsyttävää. Surullista, että elämme maailmassa, joka kannustaa juuri sellaiseen. Maailma on toinen kuin Gang Of Fourin aloittaessa myös musiikkiteollisuuden osalta. ­ Levykokonaisuuden merkitys ei ole enää sama kuin ennen. Jotkut sanovat, että lp:n aika on ohi. Nettijakelun myötä levymyynti ei ole enää entisen kaltaista ja yksittäisten raitojen arvo on kasvanut kokonaisuutta suuremmaksi. Itse kuitenkin haluan yhä ajatella levyä kokonaisuutena, jossa jokainen kappale saa kontekstinsa muista kappaleista. Siitä kulmasta katsottuna Content on varsin mainio kokoelma biisejä, Gill lopettaa. « HAASTATTELU TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA GANG OF FOUR " Gang Of Fourissa tiukka yhteispeli on välttämätöntä. SUE » 20 « NRO. 8