• Sue Indierockpunkmetalzine #121 ELOKUU 2008 Poisonblack Jermaine · April Backyard Babies Dragonforce · Primal Scream Mötley Crûe · The Wildhearts Jukka Poika · Deer Tracks Declasse · Chaosweaver Jann Wilde And The Neon Comets So Called Plan 1
• 2
• 5
• NEWSFLASH Kalifornialainen The Aggrolites konsertoi 12.9. Klubilla Tampereella ja 13.9. Tavastialla Helsingissä. Old school reggaeta rockiin, souliin ja funkiin sekoittavaa yhtyettä lämmittelee Tavastialla suomalainen ska-yhtye The Valkyrians. Klubilla ennen pääesiintyjää lavalle nousee riehakas tamperelainen Voimaryhmä. Internet-peli Escape from Rehabissa on mukana Amy Winehouse -hahmo. Pelissä Amy pieksää vastustajiaan crack-piipulla ja yrittää vapauttaa miehensä Blake Fielder-Civilin vankilasta. Soul-ikoni Isaac Hayes kuoli kotonaan Memphisin lähistöllä elokuun 10. päivänä. Sairauskohtaukseen menehtynyt Hayes oli 65-vuotias. Saksalainen psychobilly-yhtye Mad Sin palaa syksyllä Suomeen. Helsingin Tavastialla syyskuun 11. päivänä esiintyvä kokoonpano on uransa aikana julkaissut yhdeksän pitkäsoittoa, joista uusimpana Dead Moon Calling ilmestyi vuonna 2005. Viime vuonna Mad Sin juhlisti 20-vuotissyntymäpäiviään julkaisemalla 20 Years in Sin Sin -kokoelmalevyn. Aerosmithin laulaja Steven Tyler kirjoittaa muistelmiaan. Kirja ilmestyy vuonna 2009. The Darknessin entinen laulaja Justin Hawkins on perustanut uuden yhtyeen nimeltä Hot Legs. Muut The Darknessin ex-jäsenet puolestaan vaikuttavat Stone Gods -bändissä. Pitkän linjan yhdysvaltalainen vaihtoehtorock-yhtye American Music Club saapuu syyskuun 29. päivänä Tavastialle. Yli 25 vuotta sitten perustettu kokoonpano kuuluu slowcore-liikkeen tärkeimpiin yhtyeisiin. Illan avaa Sister Flo -yhtyeestä tutun Samae Koskisen sooloprojekti Samae Koskinen ja hänen taikabändinsä. Towers of Londonin ja Prodigyn riveistä tuttu kitaristi The Rev on ryhtynyt yhteistyöhön punklegendayhtye Sham 69:in Jimmy Purseyn kanssa. Kaksikko on perustanut Day 21 -nimisen bändin ex-Towers of London -rumpali Snellin ja basisti Mat Sargentin kanssa. Tiedossa on levy ja kiertue. Brittiläisen indie-musiikin tärkeimpiin yhtyeisiin jo viisitoista vuotta kuulunut, psykedelia-, shoegazing- ja gospel vaikutteista vaihtoehtorockia soittava Spiritualized saapuu klubikeikalle Suomeen. Yhtye soittaa Helsingin Tavastialla torstaina, marraskuun 6. päivänä. Aikaisemmin Spiritualized on nähty Suomessa ainoastaan kesäkuun alussa Lenny Kravitzin lämmittelijänä kahdella areenakeikalla. AOR-veteraani Toto on hajonnut. Johtohahmo ja kitaristi Steve Lukather korostaa tiedoksiannossaan, että päätös on lopullinen. Toto soitti viimeisen keikkansa Koreassa, Soulissa 5.8.2008. Lukather perustelee päätöstä halullaan tehdä jotakin aivan muuta kuin tahkota Toton vanhoja hittejä. Uutiset toimitti Ari Väntänen (ari.vantanen@sue.fi). KOLMINKERTAISET JÄÄHYVÄISET SUOMELLE The Hellacopters soittaa vielä kolme keikkaa Suomessa. Uraansa lopetteleva The Hellacopters jättää Suomelle perusteelliset jäähyväiset. Ruotsalainen rock-ryhmä nähdään Tampereen Pakkahuoneella torstaina 9. lokakuuta, Turun Caribiassa perjantaina 10. lokakuuta ja Helsingin Nosturissa lauantaina 11. lokakuuta. Vuonna 1994 perustettu The Hellacopters on esiintynyt niin Euroopan, Australian, Uuden Seelannin, Japanin kuin USA:nkin esiintymislavoilla. Vilpitöntä ja räjähtävää actionrockia soittava yhtye on ehtinyt vierailla urallaan useita kertoja myös Suomessa. Viimeksi The Hellacopters nähtiin tänä kesänä RMJ-festivaaleilla. The Hellacopters on aina ollut pidetty vieras maassamme. Laulaja-kitaristi ja biisintekijä Nicke Andersson kertoi Suen huhtikuun numerossa, että jotkut hänen hienoimmista muistoistaan liittyvät Suomeen. ­ Kun soitimme Helsingissä The Rolling Stonesin ja ZZ Topin kanssa, Olympiastadionin salkoihin oli vedetty USA:n, Ison-Britannian ja Ruotsin liput. Se oli melko cool. ... Mick Jagger huusi yleisölle, että "The Hellacopters!" Menin aivan kananlihalle. The Hellacoptersin viimeinen pitkäsoitto, cover-levy Head Off julkaistiin tämän vuoden huhtikuussa. ­ Emme halua päätyä kauhtuneiksi kehäraakeiksi. The Hellacopters on valtavan suuri osa elämäämme. Head Off summaa bändin historian kaikin tavoin, Nicke Andersson kommentoi kiertuetiedotteessa. ­ Minusta tuntuu paremmalta lopettaa bändi nyt, kun olemme vielä iskussa, Andersson kertoi keväällä Suelle. ­ Vuonna 2008 The Hellacopters on hyvä bändi. Viiden vuoden päästä se ei enää välttämättä olisi. Nicke Anderssonin lisäksi The Hellacoptersiin kuuluvat Anders Lindqvist (koskettimet), Robert Dahlqvist (kitara), Kenny Håkansson (basso) ja Robert Eriksson (rummut) Konserttien liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Tiketissä maanantaina 25. elokuuta klo 9.00. The Hellacoptersin viimeiset Suomen-keikat: To 9.10. Tampereen Pakkahuoneella, ovet aukeavat klo 19.00. Pe 10.10. Turun Caribiassa, ovet aukeavat klo 19.00. La 11.10. Helsingin Nosturissa, ovet aukeavat klo 21.00. WWW.MISSIONMETALLICA.COM 12. SYYSKUUTA 6
• NEWSFLASH Immortal Technique (USA) esiintyy Helsingin Nosturissa 17.9. Rap-artistin tuo Suomeen The 3rd World -albumin tiimoilta tehtävä The 3rd World Tour. Nosturin-keikka on ikärajaton. Wolfmother on hajonnut. Basisti-kosketinsoittaja Chris Ross ja rumpali Myles Heskett eivät enää ole yhtyeessä. Laulaja-kitaristi Gavin Rossdale sen sijaan etsii jo uusia soittajia ja suunnittelee Wolfmotherin paluuta. Garagepunk-artisti Mark Sultan soittaa Helsingin Semifinalissa lauantaina, syyskyyn 6. päivänä. Savage Jungle -klubin puitteissa järjestettävällä keikalla Sultania lämmittelee kotimainen The Lariots. Wu-Tang Clanin perustajajäsen GZA esiintyy Helsingin Nosturissa 8.11. GZA:n uusi sooloalbumi Pro Tools ilmestyy elokuussa. Yhdysvaltalainen 3 Doors Down konsertoi Helsingin Jäähallissa lauantaina 8. marraskuuta. Vierailu on yhtyeen toinen laatuaan Suomeen; 3 Doors Down on esiintynyt aiemmin Helsingin Tavastia-klubilla vuoden 2000 syyskuussa. Disco Ensemble kiertää syksyllä Suomea ja muuta Eurooppaa. Jo tässä vaiheessa bändille on varmistunut runsaat 30 keikkaa yli kymmenessä maassa. Suomen rajojen ulkopuolella keikkojen lämppärinä nähdään Lapko. Tanskalainen Veto soittaa syys-lokakuun vaihteessa kaksi Suomen-keikkaa. Bändi esiintyy syyskuun 30. päivänä Helsingin Tavastialla ja heti seuraavana iltana Turun Klubin 5-vuotisjuhlissa. Ruotsalainen folkpop-yhtye Wildbirds & Peacedrums esiintyy syyskuun 21. päivänä Helsingin Kuudennella Linjalla. Lämmittelijänä on ensimmäistä albumiaan viimeistelevä Ville Särmän Illuusio. Lasten sunnuntait palaavat syksyllä Helsingin Tavastian ohjelmistoon. Tapahtumasarjassa nähdään sunnuntaiiltapäivisin lastenmusiikkiyhtyeitä, kuten Paukkumaissi (14.9.), Pellekaija Pum (28.9.), Tohtori Orff & Herra Dalcroze (19.10.), Kengurumeininki (02.11.), Herra Heinämäen lato-orkesteri (16.11.) ja Jytäjyrsijät (23.11.). Uutiset toimitti Ari Väntänen (ari.vantanen@sue.fi). HÖYRYTURBIINI ON FESTIVAALI Turun S-Osiksella järjestetään 5.-6. syyskuuta Höyryturbiini Festivaali. Ensimmäistä kertaa järjestettävästä tapahtumasta on järjestäjien mukaan tarkoitus tehdä jokavuotinen klubihenkinen festari, jonka esiintyjiltä edellytetään raakaa ja rosoista liveaktia. Perjantaina 5.9. lavalla nähdään mm. hard rock -yhtye The Grammers, joka julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa Only Hard Is Hard Enough 27.8. Hype Recordsin kautta. Lauantai-ilta puolestaan päätetään Stalinin urkujen ja saatanallisen bluesin soidessa, kun lauteille nousevat Kallion ihmissudet, Black Magic Six. Muita Höyryturbiin Festivaalin bändejä ovat kolkkoa rockia takova Reactor, Rozzy Randall & The Roller Bastards, tanssittavaa rockia soittava The Friend (kuvassa), energinen Voltage, turkulaistunut vaihtoehtopumppu Molly Grows Up sekä uhkaava primitiivilahko Mystons. KICKSTART KÄYNTIIN SYYSKUUSSA Kickstart Festival järjestetään Jyväskylän Lutakossa 12.-13 syyskuuta. Tapahtumaa edeltää Kickstart Pre-Heat -ennakkoklubi. ­ Kickstart järjestään nyt seitsemättä kertaa. Perustoimintatapa on pysynyt alusta asti samana, eli festivaalilla esiintyy minun mielestäni hyvin toimivia artisteja, joista toivottavasti muutkin pitävät, Jyväskylän elävän musiikin yhdistys Jelmun Matti Salmela kertoo. Syyskuun 12. päivänä lavalle nousevat soolokeikan soittava Kauko Röyhkä (kuvassa), ison livebändin kanssa keikkaileva Asa & Jätkäjätkät, Matti Johannes Koivu, garage/blues-yhtye Cosmo Jones Beat Machine, psykedeliarock-bändi Plain Ride, garageduo Black Magik Six, lukuisista punkyhtyeistä tuttujen muusikoiden countryyhtye Cold Call sekä hardcore-bändit Unkind, Armageddon Clock ja Escape to Death. Lauantaina esiintyvät tänä syksynä 20-vuotisen uransa päättävä Laika & The Cosmonauts, Risto-yhtye, Eleanoora Rosenholm, kieroa suomenkielistä punkrockia soittava Au Pair, Echo is Your Love, Joensuu 1685, räkäistä rockabillya ja countrya yhdistelevä The Country Dark sekä päivän hc-tarjonnasta vastaavat Another Sinking Ship ja Delta Force 2. Festivaalin ohjelmisto on koottu pelkästään suomalaisista esiintyjistä. Salmelan mukaan ei ole syytä lähteä merta edemmäs kalaan. ­ Kickstartiin ei ole tarkoituksena väkisin vääntää ulkomaalaisia mukaan, kun kerran kotimaastakin löytyy iso liuta loistavia bändejä. Mietinnässä oli oikeastaan vaan yksi ulkomainen artisti, mutta se ei onnistunutkaan. Kickstartin ohjelmassa huomio kiinnittyy myös siihen, että molemmille päiville on buukattu kolme hardcore-punkyhtyettä. ­ Hardcore on iloinen asia, Salmela myhäilee. ­ Ajatus HC-meiningistä syntyi viime vuonna, kun me otettiin käyttöön alakerran kolmoslava, jossa saadaan aikaan huikea meininki pienessä tilassa. Syyskuun 6. päivänä Lutakossa järjestetään festivaalin ennakkoklubi Kickstart Pre-Heat, jossa nähdään Jesse, ruotsalainen electronica-duo The Deer Tracks sekä akustista skatepunkia soittava Jaakko & Jay. Kaikkien Kickstart-tapahtumien ikäraja on 18 vuotta. Festivaali kestää molempina päivinä klo 20.00-02.00. www.jelmu.net REILUN KAUPAN MUSIIKKIA Internetiin on lanseerattu kaksi uutta musiikkikauppaa, The Ground ja Equal Dreams. Molemmat ovat kotimaisia. Equal Dreams myy musiikin välityspalvelua ja toimii myyntitulojen ja rojaltien hallintatyökaluna. Musiikin listaaminen ei maksa mitään, ja välityspalkkio peritään vasta kun musiikki menee kaupaksi. ­ Equal Dreams on musiikin markkinapaikka. Myyjäksi voi kirjautua musiikin oikeudenhaltija. Myyjä voi määrittää musiikin hinnan itse ja halutessaan asettaa myyntitulot ohjautumaan tekijöiden asiakasvaratileille. Tekijänoikeusjärjestöön kuuluvien rojaltit voi ohjata Teostoon, Equal Dreamsin Kimmo Kärkkäinen kertoo. ­ Equal Share -ominaisuuden avulla voi rahoittaa musiikin tuotantoa ottamalla vastaan ennakkotilauksia ja lupaamalla osan myyntituotoista ennakkotilaajille. Equal Aidin avulla myyntituloja voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Lisäksi palvelussamme oleva musiikki on ostoksen jälkeen ladattavissa myös FLAC-tiedostomuodossa eli täysin CD-tasoisena äänenä. Levyvirasto-palvelun pohjalle kasvanut The Ground myy sekä MP3-tiedostoja että fyysisiä levyjä. ­ Jokainen voi vapaasti liittyä palveluumme ja asettaa musiikkinsa myyntiin, kertoo The Groundin Toni Peisa. ­ Emme myy kopiosuojattua musiikkia, mikä takaa äänenlaadun ja yhteensopivuuden. Meiltä ostettu musiikki toimii kaikilla käyttöjärjestelmillä sekä kannettavilla soittimilla ja matkapuhelimilla. CD-levyjä myydessämme emme peri lainkaan postimaksuja ­ Lisäksi palvelussamme voi mm. jakaa artisteille pisteitä. Pisteiden perusteella määräytyy artistien näkyvyys sivustolla. Uskomme tämän nostavan pinnalle mielenkiintoisia nimiä. www.theground.com www.equaldreams.com !! Uusi www.sue.fi !! !! 20.8. !! www.levykauppax.fi 8
• 11.-13.7.2008 · LAULURINNE · JOENSUU www.ilosaarirock.fi KIITOS! Nähdään R oku 13.­16. ma mentissa rra www.rokum skuuta! entti.fi 9 grafex
• SO CALLED PLAN MÄÄRÄÄ TAHDIN So Called Plan teki ensimmäisen levynsä todellisen tappoaikataulun mukaisesti. Sekavien tuntemusten ja vastoinkäymisten jälkeen bändi päätti tehdä December Turns to Fall -levyn kiirehtimättä. S o Called Planin levytysura ei lähtenyt liikkeelle aivan odotusten mukaisesti. Bändin ensimmäinen omakustannelevy, EP nimeltään Suburbian Honesty saapui cd-tehtaalta Turkuun vuonna 2005. Myyntiin se ei kuitenkaan päässyt, sillä samana päivänä laulaja Eero Saarikosken puhelin soi. Langan päässä oli Hype Recordsin Tommi Liimatainen, joka ilmoitti kiinnittävänsä So Called Planin levymerkilleen. ­ Me kuultiin, että pitää tehdä täyspitkä levy ja että se julkaistaan kohta, Eero kertoo. ­ Se oli ihan tappoaikataulu. Me jouduttiin kaivamaan vanhoilta demoilta lisää biisejä, jotta saatiin pitkäsoitto aikaiseksi. ­ Mutta ei se haitannut, rumpali Ville Asp jatkaa. ­ Hyvähän ekalla levyllä olikin kertoa jotain So Called Planin historiasta. Se oli meistä alusta asti diganneille ihan jees. Ennen levytyssopimusta So Called Plan keikkaili satunnaisesti ja harvakseltaan siellä täällä. Kun Suburbian Symphony -albumi julkaistiin vuonna 2006, tahti tiivistyi kummasti. ­ Me vedettiin sinä vuonna noin 90-100 keikkaa, Ville muistelee. ­ Se vaikutti bändiin hemmetisti. Tuli sellainen rutiini ja varmuus, etteivät keikat enää jännitä. Alkuun päästyään bändi halusi julkaista toisen pitkäsoiton mahdollisimman nopeasti, jo vuonna 2007. ­ Me mentiin nauhoittamaan maksulliseen studioon, mutta ei se toiminut. Koko ajan piti miettiä sitä, että jokainen hetki maksaa. Oli vaikeaa keskittyä, Ville muistelee. Kakkosalbumin äänityssessiot levisivät lopullisesti käsiin siinä vaiheessa, kun Eeron ääni lakkasi kulkemasta. Aluksi mystisten kurkkuvaivojen epäiltiin johtuvan homeesta, mutta asunnon vaihtaminenkaan ei auttanut. ­ En pystynyt laulamaan yhdeksään kuukauteen, vaikka muuten olin terve, Eero kertoo. ­ Lopulta mulla diagnosoitiin kurkunpään refluksitauti. Se on sairaus, jossa vatsahapot nousevat nieluun. Oikealla lääkityksellä kurkku saatiin kuntoon. Piti myös vähentää tupakanpolttoa ja muuttaa ruokailutottumuksia. Pysyypähän ainakin hoikkana. So Called Plan ei ollut tyytyväinen siihen mennessä syntyneeseen jälkeen, joten se päätti aloittaa alusta. ­ Ne olivat niin paskoja äänityksiä, että me päätettiin painaa deleteä ja äänittää kaikki uudelleen omassa kellarissa, Eero sanoo. ­ Siellä ei ollut paineita. Jos jonain päivänä ei onnistunut, saattoi vaikka lähteä ryyppäämään tai pelaamaan Pleikkaria. ­ Viivästykset olivat loppupeleissä hyväksi tälle levylle. Me saatiin katsella ja tehdä rauhassa, Ville jatkaa. ­ Biisejä oli helppoa rukata jälkeenpäin, jos tuli uusia ideoita. Ei tarvinnut äänittää välikäsien kanssa, mikä on välillä ollut turhauttavaa. So Called Plan päätti valmistaa uuden levynsä kaikessa rauhassa. ­ Melkein vuoden ajan levy-yhtiö piinasi meitä, että antakaa nyt se lätty jo tänne. Me valehdeltiin moneen kertaan, että levy on melkein valmis, vaikka se ei ollut lähelläkään sitä. selta rokkibändiltä, vaan meiltä. Ville Asp kertoo "leikkineensä tuottajaa" koko So Called Planin olemassaolon ajan. Hän pitää tehtävänään saada bändin soundi vastaamaan sitä, mitä Eero laulaa ja mistä tämä kirjoittaa. December Turns to Fall -nimi kertoo olennaisen Eeron sanoituksista ja levyn yleisestä tunnelmasta. Tunnetasolla talvesta syksyyn harppaava levy jättää valoisat ajat väliin; kokonaisuus on hyvin tummasävyinen. Yhtye mainitseekin nettisivuillaan, että yksi uuden levyn tehtävistä on auttaa käsittelemään sekavia tunnetiloja. Eero kertoo, että December Turn to Fallin sanoitusten teemana on menetys. Hänelle itselleen se liittyy muun muassa siihen, että hänen isoveljensä kuoli muutama vuosi sitten sattumanvaraisen ja järjettömän pahoinpitelyn seurauksena. ­ Mä olen pystynyt purkamaan isobroidin kuoleman herättämiä tuntemuksia näihin sanoituksiin. Se on ollut hyvää terapiaa. Mutta vaikka kirjoitan henkilökohtaisista asioista, pyrin kirjoittamaan niin, että kukin voi löytää teksteistä omia merkityksiään. Monen biisin tekstin voi yhtä hyvin tulkita kertovan rakkaussuhteen päättymisestä tai työpaikan menettämisestä kuin läheisen ihmisen kuolemasta. Sanoituksista tuli tosi onnistuneita, ja toivon, että muutkin saavat niistä helpotusta ja lohtua. POWERIA PELIIN Suburbian Symphony myi noin 3 000 kappaletta, ja Suomen-keikkojen ohella bändi järjesti itse itselleen kiertueen Saksaan ja pistäytyi Pietarissa soittamassa. Levy-yhtiön vaihtuminen indie-merkki Hype Recordsista suureen Sonyyn saattaa merkitä miellyttäviä muutoksia niin levymyynnissä kuin ulkomaankeikkojen määrässä. ­ Levy-yhtiön vaihto oli meidän managerin päätös, vaikka se itse omistaakin Hype Recordsin, Eero kertoo. ­ Liimatainen on sitä mieltä, että me ollaan mainstream- eikä indie-bändi ja että meidän kuuluu olla isolla levy-yhtiöllä. Mutta en mä ole huomannut mitään eroa levy-yhtiöiden meiningeissä. ­ Mä olen huomannut, Ville korjaa. ­ Sony on Hypeen verrattuna jättiläismäinen organisaatio, ja meidän on pitänyt totutella erilaisiin toimintatapoihin. Ennen kaikki asiat sai säädettyä nopeasti. Nyt kaikki kestää helvetisti kauemmin. Se on suhteellisen turhauttavaa. Mutta mulle on aivan yhdentekevää, kuka levyn julkaisee, kunhan bändin toimintaan ei puututa tai tyrkytetä meille mitään kauneustuotesponsoroita. Soitin- ja laitesponsorit ovat eri asia, koska ne liittyvät musiikkiin. ­ Me mentiin Sony BMG:lle käsittääkseni siksi, että saadaan poweria bändin taakse. Ekan levyn saatavuus oli heikkoa, koska jakelu klikkasi jossain kohdassa. Levyä oli suurimpien kaupunkien Anttiloissa, mutta pienemmistä levykaupoista sitä sai lähinnä vain tilaamalla. Kuulijapalautteen perusteella sitä ei saanut jossain vaiheessa oikein mistään. Mä olettaisin, että tämä levy pamahtaa kauppoihin paremmin. ­ Koneet alkavat olla meillä niin suuressa roolissa, että me haluttiin joku keikoille soittamaan niitä. Kitaristi Sauli Sipilä on hoitanut ne aiemmin, mutta eihän se pysty samaan aikaan soittamaan kitaraa. Eikä se ollut muutenkaan Saulista mukavaa, kun ei se ole mikään kiipparisti. Nyt me löydettiin siihen hommaan Hene. On ollut siistiä soittaa, kun ei enää tarvitse tehdä kompromisseja kitaroiden ja konesoundien välillä. ­ Toivottavasti levy-yhtiöt saavat yhteistyökuvionsa sillä lailla kuntoon, että me päästäisiin ulkomaille soittamaan. So Called Plan on alusta asti saanut palautetta ulkomailta. Kiinnostusta on, ja se kasvaa. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: KIMMO NURMINEN JÄRJESTYSTÄ ETSIMÄSSÄ So Called Planin toinen albumi December Turns to Fall kuulostaa suurelta, mahtipontiselta, linjakkaalta ja valtavirtaiselta. Sen sijaan levy ei synnytä minkäänlaisia mielleyhtymiä omassa kellarissaan äänittävään marginaalibändiin. Eero kiteyttää, että isot soundit tukevat sellaisia biisejä, joita So Called Plan toiselle levylleen teki. ­ Me ollaan hakattu peruskamaa, skeittipunkkia ja rokkia erinäisissäkin projekteissa aika monta vuotta, Ville jatkaa. ­ Se ei enää riittänyt meille. Tuntui turhalta hakata päätään seinään, kun moneen kertaan tehdyistä soundeista ja biiseistä ei saanut enää fiiliksiä. ­ Me lähdettiin tekemään suurempaa soundia ja otettiin koneita mukaan. Kun me testailtiin konesoundeja ekaa kertaa, me tajuttiin, että tätä me ollaan haettukin. Soundia, joka ei kuulosta tavanomai- 10
• 11
• JANN WILDE AND THE NEON COMETS TAMPERE EI RIITÄ Tamperelainen Jann Wilde kokosi uuden bändin hajonneen Rose Avenuen tilalle. Euroviisuista tuttu kaveri palaa hetken tauon jälkeen julkisuuteen uuden Neon City Rockers -levyn myötä. ann Wilde vastaa puhelimeen siviilinimellään. Miestä ei olekaan ristitty Jann Wildeksi, ja murrekin on ehtaa pirkanmaalaista. Mutta onhan Sam Yaffakin oikeasti vain Takamäen Samppa ja Johnny Lee Michaels Turpeisen Jouni. ­ Taiteilijanimet ovat oikeasti yleensä aika tyhmiä. Kun niihin ekan kerran törmää, niin miettii, että onpa typeriä nimiä, mutta sitten niihin tottuu. Meidänkin bändissä on basistina Dean Martini, joten eipä kauan tarvitse miettiä mistä sekin on väännetty. Kitaristi Robinille mietittiin sukunimeä, ja Savage vain kuulosti hyvältä, Wilde pohtii. Heidän lisäkseen yhtyeessä soittavat Kaide Palmer (koskettimet/laulu) ja rumpali Tender Rexx. Turhan vaatimatonta vaikutelmaa kaveri ei kuitenkaan itsestään anna. Häntä häiritsee kovasti, että bändiä on verrattu Mötley Crüen tai Hanoi Rocksin kaltaisiin nimiin, vaikkei Wilden musiikilla ole juuri mitään yhteistä niiden kanssa. Pakkelia käyttävät nuoret miehet vain yhdistetään usein juuri noihin bändeihin. ­ Levyarvioissa usein huomaa, että tyypit ovat saaneet väärän kuvan bändistä. Sitten kummastellaan, kun musiikki ei ollutkaan sitä mitä ensin kuviteltiin. Meillä on vaikuttajina 70-luvun glamrock kuten TRex ja David Bowie, sitten Damned, Japan, Sigue Sigue Sputnik ja kumppanit. Retro, indiepop ja glam ovat aika oikeita määreitä meille. Kuvissa yritämme olla viileän tyylikkäitä, Wilde määrittelee orkesterinsa suuntaa. Neon City Rockers -levyn kesto on 36 minuuttia. ­ Vanha hyvä mitta on, että levy mahtuu 90 minuuttisen c-kasetin toiselle puolelle kokonaan eli maksimikesto saa olla 45 minuuttia. Hyvä sinkkubiisikin on sellaiset alle kolme minuuttia, loppu on vaan turhaa toistoa. Mitä sitä turhaan enempää venyttämään. Wilde kertoo, ettei uutta levyä tehdessä J studiossa hinkattu mitään kovin kauaa. ­ Kaikki oli jo valmiina, joten pistettiin vaan materiaali purkkiin. Tosin puolivälissä sessioita syntyi kaksi ihan uutta biisiäkin. Näppäilin vaan kitaraa ja siitä ne syntyivät. Jann Wilde ja vanha bändinsä Rose Avenue osallistuivat viime vuonna Suomen euroviisukarsintoihin. Se antoi laajaa näkyvyyttä yhtyeelle. Debyyttialbumi Tokio Okei nousi raketin lailla viralliselle listalle sijalle 9. ­ Koko Euroviisujuttu oli ihan managerien keksintöä. Hauska kokemushan se oli. Yllätti kyllä kun kuultiin, että olimme yleisöäänestyksessä kolmen parhaan joukossa. On silti varmaan hyväkin, ettei voitettu. Medianäkyvyyttä tuosta tapahtumasta sai paljon ja vaikuttihan se levymyyntiinkin. Ei ole kuitenkaan tapana jossitella, että mitä olisi tapahtunut, jos olisimme Suomen-karsinnan voittaneet. Mikäli jossittelisi joka jutusta, olisi sitä tehty ainakin sata kertaa jo, laulaja tuumaa. Rose Avenue hajosi vuosi sitten syksyllä. Wilde ei jäänyt lepäämään, vaan pian uusi kokoonpano The Neon Comets näki päivänvalon. ­ Se hajosi puhtaasti musiikillisiin ja henkilökohtaisiin erimielisyyksiin. Pari päivää sen jälkeen soitin nykyiselle basistille, joka lähti heti mukaan. Jann Wilde kertoo, että bändinsä haluaa esiintyä mahdollisimman laajalle yleisölle. Euroopan-kiertueellakin on käyty jo kertaalleen Negativen lämmittelijänä. ­ Siinä näki, miten homma pyörii isolla telalla. Siitä oli paljon hyötyä. Yleisö ei tiennyt meistä mitään, koska ekaa sinkkuakaan ei oltu vielä julkaistu. Nyt on taas kytköksiä Eurooppaan ja Venäjälle. Uskon, että tällainen puree siellä, koska mielenkiintoista musiikkia tarvitaan aina. Eipä taida olla muita meidän tyylisiä bändejä, jotka tekevät tätä yhtä rohkeasti. Poppibändejä on paljon, mutta ei yhtään samalla meiningillä. TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: MAURI PENNANEN 12
• B rittiläinen rockretkue The Wildhearts on nauttinut kyseenalaista mainetta yhtyeenä, jolla on aina mennyt hieman liian lujaa. Harva olisi uskonut, että lähes kaksikymmentä vuotta sitten perustettu bändi olisi edelleen täällä. Laulaja-kitaristi Ginger nauraa, ettei olisi ikinä uskonut itsekään, että Lontoon kellarikämpistä olisi päästy pidemmälle. ­ Emme edes tienneet mistä seuraava piriannos tulisi! Ainoa, mitä päässä liikkui, oli se miten pääsisi eroon krapulasta. Siinä se. Olisin varmaan ajatellut, etten halua olla tässä bändissä enää 15 vuoden päästä. Silloin kuin se oli hauskaa, se oli tosi hauskaa. Mutta oli myös paljon riitelyä ja mykkäkoulua. ­ Luulin että olisimme liian tyhmiä selviytyäksemme, mutta olimme näemmä liian tyhmiä lopettaaksemme! The Wildhearts perustettiin vuonna 1989 Gingerin saatua kenkää edellisestä yhtyeestään The Quireboysista. Gingerin missio oli saada kokoon bändi, joka toisi jotakin uutta Lontoon väljähtäneeseen musiikkiskeneen. ­ Musiikki oli melko perseestä vuonna 1993. Me olimme tuulahdus raikasta ilmaa niille, jotka olivat kyllästyneet paljasrintaisiin rokkareihin ja Seattle-inisijöihin. Esikoistäyspitkä Earth vs. The Wildhearts julkaistiin vuonna 1993. Bändi nauhoitti demoja levyn kappaleista, mutta sitten niiden huomattiin olevan niin timanttia, ettei turhaan tuhlattu puntia varsinaiseen studioaikaan. Ginger sanoo edelleen pitävänsä kappaleista, vaikka myöntääkin yhtyeen kärsineen vielä kokemattomuudesta. Hänen mukaansa levyllä on kuitenkin sitä vain esikoislevyiltä löytyvää taikaa, mikä peittoaa alleen kokemattomuuden ja tunaroinnin. Ginger ei ollut ainoa, joka oli kaivannut uusia tuulia Lontoon musiikkielämään. Muutamista levyn kappaleista tuli pienimuotoisia hittejä, ja Kerrang-musiikkilehdessä se äänestettiin vuoden 1993 parhaaksi rock-levyksi. Ginger nauraa, ettei kukaan varmasti pitäisi The Wildheartsin debyytistä, jos se julkaistaisiin nyt. Levy on kuitenkin säilyttänyt kiehtovuutensa: Kerrang!-lehden taannoisessa äänestyksessä Earth vs. The Wildhearts pääsi sijalle 20 kaikkien aikojen parhaiden rocklevyjen kategoriassa. THE WILDHEARTS LIIAN TYHMÄ LOPETTAAKSEEN The Wildhearts saapuu Suomeen juhlistamaan debyyttilevynsä viisitoistavuotispäivää. Nokkamies Ginger lupaa, että tällä kertaa lavalla viihdytään enemmän kuin seitsemän minuuttia. tiin, mutta rakastuin New Yorkiin. En ole koskaan oikein löytänyt paikkaa, jota voisi kutsua kodiksi. Ja sitten tulin tänne, ja tuntui kuin tämä olisi se viimeinen etappi. Vaikka kaksi neljäsosaa Wildheartsista asuu yhä Englannissa, ei Ginger näe ongelmaa treeniajan järestämisessä. Bändin työmoraalille pidempi etäisyys on tehnyt hyvää. ­ Nyt treenaaminen on todella iso juttu. Nyt arvostamme yhteistä aikaa. Emme ole koskaan treenanneet paljon. Tai itseasiassa emme ollenkaan! Meidät tiedettiin aikoinaan bändinä, joka ei treenaa koskaan. Ja silloinkin kun olimme treeniksellä, käytimme vain huumeita. Nyt sentään käymme settiä läpi, paksun brittiaksenttinsa säilyttänyt Ginger naureskelee. Ginger on aina ollut tuottelias mies myös The Wildheartsin ulkopuolella. Erilaiset sooloprojektit ja piipahtamiset muun muassa Brides of Destructionin riveissä ovat kuitenkin miehen itsensä mielestä taaksejäänyttä elämää. Tarkkoja yksityiskohtia hän ei suostu uusista puuhistaan paljastamaan. ­ En halua langettaa kirousta niiden päälle! Mutta kirjoitan valtavasti biisejä muille ja alan tuottaa muiden levyjä. Siihen suuntaan olen ollut menossa sitten ensimmäisen Wildhearts-levyn. En halua enää tehdä projektijuttuja, en halua laulaa missään muussa bändissä kuin Wildheartsissa. Yksi bändi riittää. Minulla on bändi jossa olen aina halunnut olla. Ainoa asia, joka on jäänyt kaivelemaan Wildheartsin historiassa, on se ettei yhtyeellä ollut aikoinaan ketään, joka olisi kertonut kuinka taloudelliset asiat tulisi hoitaa. Mikään ei kuitenkaan tunnu enää harmittavan Gingeriä. ­ Istuksin asunnossani, josta näkee East Riverille. Huomenna lennän suosikkilentoyhtiölläni tapaamaan perhettäni ja lastani. En kadu mitään. Toivon, että bändillä olisi ollut kunnon manageri. Ja että olisimme kiertäneet ympäri maailmaa. Mutta elämä on vielä jännittävää, koska on uusia alueita valloitettavana. Elämä on ihanaa. ­ Hyviä hetkiä on toki ollut paljon. Oli hauskoja bileitä, saimme päämme sekaisin todella fantastisilla keinoilla. Ja soitimme Motörheadin kanssa Hammersmith Odeonissa. Tosin olimme liian koksupäissämme, en oikein muista mitään, Ginger listaa parhaita hetkiään. ­ Mutta mikään ei lyö sitä fiilistä, kun soitimme Download-festareilla tänä vuonna. Olin niin ylpeä yleisöstä. Wildhearts-fanit näyttivät, kuinka äänekkäitä he osaavat olla. Soitimme todella hyvin. Tuntui, että bändiä rakastetaan niin kuin rakastetaan Motörheadia tai Ramonesia. Sitä olen aina halunnut. Ginger mainitsee Motörheadin ja Ramonesin yhtyeinä, joista ei voi vain pitää, vaan joita joko rakastaa tai sitten ei. Samaan kastiin hän mielii lukea myös oman bändinsä fanit. ­ Se on soundtrack elämällesi. Joko olet Motörhead-tyyppi tai et. Ei voi olla vain satunnainen Motörhead-fani. Eikä Wildhearts-fani. Suomalaisilla The Wildheartsin ystävillä kävi tuuri, koska debyyttilevyä juhlistavalla Earth vs. Live -kiertueella soitetaan näillä näkymin vain kolme keikkaa. Yhtyeen edellinen esiintyminen Suomessa vuonna 1997 ei mennyt sen kauneimman kaavan mukaisesti. Ilosaarirockiin asti matkannut yhtye joutui heti ensimmäisten biisien aikana kahnaukseen järjestysmiesten kanssa. Kahakka yltyi joukkotappeluksi, ja lopulta bändi marssitettiin pois lavalta. Gingeriä hämmästyttää, että joku ylipäänsä halusi heidän tulevan takaisin. ­ Viime kerralla soitimme osapuilleen seitsemän minuuttia. Ja sitten virrat pistettiin poikki. Me olimme kamalia. Lupaan, että soitamme enemmän kuin seitsemän minuuttia. Ja toivottavasti ei tule tappelua! Earth vs. Live -kiertueella pidetään Gingerin mukaan tiukkaa linjaa. Keikoilla soitetaan vain ja ainoastaan ensimmäisen levyn biisejä ja b-puolia, joten toiveet muista biiseistä kaikuvat kuuroille korville. ­ Mutta tulemme uudestaan. Jos et kauheasti tykkää Earth vs. -levystä, illasta tulee silti mahtava. Jos vihaat levyä ­ ei ehkä kannata tulla. Mutta tule sitten seuraavalle keikalle. Aiomme soittaa Suomessa useammin kuin kymmenen vuoden välein. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI KUVA: FIRST CLASS TALENT THE WILDHEARTS TAVASTIALLA HELSINGISSÄ PERJANTAINA 19.9. ELÄMÄ ON IHANAA Ginger on The Wildheartsin ainoa jäsen, joka on pysynyt mukana kaikkien vaiherikkaiden vuosien halki. Tämänhetkisessä kokoonpanossa soittavat yhtyeen alkuvuosina mukana ollut ja myöhemmin palannut C.J., niin ikään muutaman vuoden mittaisia piipahduksia yhtyeeseen tehnyt Ritch Battersby ja yhdysvaltalainen Scott Sorry, joka liittyi bändiin muutamaa vuotta sitten. Vaikka The Wildhearts usein assosioituukin vahvasti lontoolaiseksi, asuu puolet yhtyeestä Yhdysvalloissa. Ginger jäi uudelle mantereelle puolivahingossa. Bändi oli kiertämässä Yhdysvaltoja, ja New Yorkissa Gingeristä tuntui siltä, että oikea paikka hänelle oli löytynyt. ­ Täällä on ihanaa. En voi sanoa, että olisin kyllästynyt Englan14 GINGER VS. SUOMALAISET Ginger vaikuttaa olevan mielissään saatuaan uuden mahdollisuuden vakuuttaa suomalaisyleisö epäonnistuneen debyyttivisiitin jälkeen. Pohjoismainen mielenlaatu on tullut miehelle tutuksi vuosien varrella, kun yhteistyötä on tehty muun muassa Hellacoptersin Nicke Anderssonin ja Backyard Babiesin Dregenin kanssa. ­ Pidän kaikista tapaamistani suomalaisista! Teissä on jotain äärimmäistä, mikä on todella lohduttavaa. Suomalaiset ovat kuin ruotsalaisia, mutta eivät valita kun heillä on krapula, mies nauraa. Niin, ja keihin suomalaisin Gingerin määritelmä suomalaisista perustuu? No, tietenkin Hanoi Rocksin Andyyn ja Mikeen sekä friikkishow Psycho Cyborgsin suomalaismiehiin. Lotta Heikkeri SOUNDTRACK ELÄMÄLLESI The Wildheartsin edellinen, nimetön täyspitkä merkkasi eräänlaista uutta alkua yhtyeelle. Levyä suitsutettiin ympäri maailmaa, ja yhtyekin on suuntautunut musiikin tekemiseen päihteiden käyttämisen sijaan. Vaikka hauskaa on ollut läpi yhtyeen historian, Gingerin mielestä paras olotila tuli kuitenkin tänä kesänä.
• onien suomalaisten tavoin myös Jukka Poika kuuli Veikko Lavin lauluja ensi kertaa radiosta kotona ja automatkoilla. Toden teolla Jukka tutustui Lavin tuotantoon kahdeksan vuotta sitten työskennellessään Espoon pääkirjaston musiikkiosastolla, jolloin vinyylihyllystä löytyi tukku Lavi-levytyksiä. Tuolloin iti myös ajatus laulajan tuotannon versioimisesta. ­ Idea tuli jo aika varhain, kun rupesin niitä näpyttelemään itse kitaran kanssa, Jukka muistelee. ­ Meni monta vuotta, oli vähän demoilua, mutta sitten rupesi tuntumaan, ettei tätä projektia tule tehtyä koskaan. Asia eteni konkreettiselle tasolle, kun Jukka puhui asiasta levy-yhtiönsä Suomen Musiikin dynamo Kari Hynniselle, joka otti asiakseen puskea projektia eteenpäin. Nauhalle Jukan valitsemat kappaleet tallentuivat lopulta toukokuussa 2008. Lavin lauluissa esiintyvän kotkalaisen juottolan mukaan Mutakuopaksi nimetty orkesteri soitti kolmipäiväisissä sessioissa Laulajan testamentin purkkiin. Mutakuoppa koostuu monessa mukana olleista muusikoista. Kitaraa soittaa Tommi Viksten, pianoa, vibrafonia ja haitaria Pekka Gröhn. Kontrabasson varressa on Eeva Koivusalo, lyömäsoitinarsenaalin takana Abdissa "Mamba" Assefa ja rumpupallilla levyn tuottanut Janne Haavisto. Yhtye loihti levylle autenttisen vanhan ajan tunnelman. ­ Mun mielisoundia on juuri tällainen asteen tummempi ja puisempi. Mä olen aina halunnut tehdä tuollaisen bändin kanssa jotain. Oli hyvin luontevaa, että juu- M JUKKA POIKA LAVIN TIELLÄ Suomi-reggaen sympaattisin hahmo versioi levyllisen Veikko Lavia. Jukka Pojan uusi pitkäsoitto Laulajan testamentti on kunnianosoitus legendalle. ri tällainen musiikki esitetään tällaisella tavalla. Sen kuulee, että eletään eri aikaa, mutta on myös pyritty siihen, että musiikki olisi tunnistettavaa. Valssi on valssi. ­ Parissa biisissä muusikot pääsivät vähän irti. Mulla oli ehkä heikko hetki, en saanut sanottua vastaan, Jukka tuumii pilke silmäkulmassa. ­ Turakaisen tulipalo ja Hunajainen tango ovat taas jotain ihan muuta. Hunajaisessa tangossa on periaatteessa tangon tempo, mutta siinä on ihan liikaa svengiä. Laulajan testamentti äänitettiin vanhaan malliin lähes kokonaan studiolivenä. Torvet ja pari kitarasooloa nauhoitettiin jälkeenpäin, muuten sekä soitto että laulu saatiin nauhalle samoilla otoilla. ­ Se oli tosi hyvää koulutusta mulle. Laulusuoritukseen joutuu panostamaan, kun tietää, et- tä jos me saadaan se biisi vedettyä alusta loppuun asti kerralla niin se on siinä. Jos mä mokaisin jotain, kaikki pitäisi tehdä alusta. Kappaleen Silakka-apajilla huimasti kiitävää polkkaa hidastettiin. Ylinopea "savukalakapakala" ei Jukan suuhun sopinut, mutta ei kalalaulussa edelleenkään hidastella. Sovitusta muutettiin ja kappaleesta tehtiin artistille sopiva takapotkiva ska. ­ Siinähän on se "nuottamiehen sapu-ska," Jukka hekottaa. ­ Biisihän siis loppuu sanaan ska. Veikko ei vain silloin vielä tiennyt skasta mitään, eikä kukaan muukaan vielä siihen aikaan. Verbaalisen kikkailun lisäksi Lavin sanoitukset ovat täynnä silkkaa asiaa. ­ Paitsi että siinä on tunnetta ja huumoria mukana, se on myös jollain tavalla avarampaa. On painavaa asiaa, välillä moralististakin kantaa. Helismaa ja Vainio ovat toki kiistattoman työn tehneet, mutta Veikon teksteissä löytyy enemmän substanssia per kirjain sekä huumorin laadussa että asian määrässä. Se on omalla tavalla jopa spirituaalista koska se on niin puhdasta. Sanoittaja Veikko Lavi on jäänyt kenties joidenkin aikalaistensa varjoon. Olisiko Lavi syytä nostaa jalustalle Helismaan ja Vainion kanssa patsastelemaan? ­ Asiat on mun mielestä siltä osin niin kuin pitääkin. Eihän Veikolle enää maallinen kunnia kuulu. Mun mielestä ne on kivoja biisejä ja olen kiitollinen siitä, että sain ne esittää hienon orkesterin kanssa ja että levy on nyt tässä. TEKSTI: TUOMAS TIAINEN KUVA: KIMMO SYVÄRI THE ULTIMATE TONE Neljän vuoden odotus on päättynyt. Steven Fryetten suunnittelema ja valmistama, ylistetty & palkittu uutuus VHT SIG X -kokoputkinuppi on nyt saatavana Suomesta. Testaa heti uusi VHT SIG X -nuppi ultimaattista laatua arvostavissa soitinkaupoissa. "The best sounding (and feeling) amp I played at NAMM." ­ Matt Blackett, Guitar Player Magazine Hinta: 1928,- Testaa VHT Sig X näissä liikkeissä: HYVINKÄÄ: Musiikki-S | JYVÄSKYLÄ:Musa Pörssi | MIKKELI: JK-Music | NURMO/SEINÄJOKI: Markun Musiikki OULU: Musiikki-Kullas | PORI: Pori Sound City | RIIHIMÄKI: Musiikki-S | TAMPERE: Tammer Piano- ja Soitin | TURKU: Vertikaali MUSAMAAILMA - RETAIL, Kamppi, Hki. Puh. 09 - 5627 1240 | MUSAMAAILMA - ITIS, Itäkeskus, Hki. Puh. 09 - 343 6030 | verkkokauppa on auki www.musamaailma.fi HANDBUILD IN USA 15
• otimaassamme ei ole nähty yhtäkään orkesteria, joka kuulostaisi aivan Déclassélta. Yhtyeen tyyliä on nimitetty "indie danceksi" ja elektropopiksi. Maailmanlaajuisesti tunnetuista artisteista bändiä on vertailtu esimerkiksi Depeche Modeen ja New Orderiin. Miten itse luonnehtisitte musiikkianne ihmiselle, joka sitä ei ole kuullut? Jani: ­ Musiikkilajista en osaa sanoa mitään. Ehkä kaksi biisiä uudelta levyltä voisi mennä "indie dance" -termillä, mutta kyllä shoegazing jonkinlaisen asenteena on kivan kuuloinen ajatus. Joskushan meillä oli MySpacessa sanahirviö tyyliin "indiesynthshoegazingdisco", tai jotain sinnepäin. Shoegazing disco kuulostaisi hyvältä, mutta uudella levyllä on ainakin kolme tosi hidasta biisiä, joita ei tanssi kirveelläkään. Sana "tyylikäs" pomppaa esiin lähestulkoon jokaisessa Déclasséa käsittelevässä arvostelussa. Itsetarkoituksellinen tyylipisteiden kalastelu ei kuitenkaan ole bändin tavoitteena. Musiikki on vain tarkoitettu johonkin ihan muuhun kuin taustamusiikiksi tanssilattialla hyppimiseen. Jani: ­ Sovituksissa ei ole paskankaan vertaan haettu mitään "tyylikästä." Joku voisi pitää tyylitietoisena snobbailuna sitä, että ekan ja tokan säkeistön välissä on todella pitkä instrumentaaliosio. Mulle se taas saattaa johtua siitä, että sanotusten kertomassa tarinassa säkeistöjen välillä on vierähtänyt 10 vuotta. ­ Tavoite on tehdä koskettavaa musiikkia. Se määrittää kaiken muun. Jotta pääsee mahdollisimman koskettavaan lopputulok- K DÉCLASSÉ ­ SÄÄNTÖJÄ EI OLE Déclassé on kahden vuoden hiljaisuuden tehnyt toisen pitkäsoittonsa. Suelle kommentoivat biisintekijä Jani Lehto ja mies koskettimien takaa, Pekka Tuppurainen. seen, täytyy olla uskollinen sanottavalle sanomalle eikä millekään "tyylille" tai pop-kappaleen standardimuodolle. Ja kun tarkoitus on tehdä voimakas albumi, niin pitäähän sille saada voimakas pakkaus kaupan hyllylle. Hyvä, jos se on tyylikäs ja silmiinpistävä. Pekka: ­ "Tyylikkyys" syntyy siitä, että tuotanto toimii. Näinhän se on jokaisella yhtyeellä: kaikki bändit ovat omalla tavallaan tyylikkäitä, jos ne onnistutaan tuottamaan näköisekseen. Enkä tarkoita tällä sitä, että pitäisin ylituotetusta poprock-kamasta. Uudella Silos-albumillaan Déclassé vie tyylinsä ja uniikkiutensa entistä pidemmälle. Kaavoihin ei haluta kangistua, ja musiikkiin on- kin haluttu ladata uudenlaisia rajoja rikkovia ratkaisuja. Jani: ­ Skaala on laajentunut. Mennään hitaasti ja lujaa synilla ja kitaroilla, kuiskaillaan ja huudetaan. Kun aloin tehdä ensimmäistä albumia, olin vielä syvällä sellaisessa musiikkimaailmassa, jossa biisin nopeuden pitää olla suht tanssittava ja pohjalla tasabasarin jytke. Silosin tekemisen lähtökohta oli, että ei ole mitään sääntöjä, vaan kaikki käy. Pekka: ­ Aiemmin soundi oli huomattavasti elektronisempi, nyt mennään elektroakustisella linjalla. Broken Strings ja For Your Information ovat mielestäni merkkejä siitä, että olemme kehittyneet myös taiteellisesti. Ja kyllähän ne aika erilaiselta soundaavat kuin Remain Still -albumin soundit. Myös seuraavasta albumista tulee kova! Jani: ­ Biisien tuottamista kuvaa lause "more is more". Säännönmukaisuus on vähentynyt, nyt biiseissä on kaikenlaista elektronisen tanssimusiikin perspektiivistä katsoville perverssiä, kuten temponmuutoksia ja säkeistöjä, joiden pituus on pariton tahtimäärä. Muut bändin jäsenet ovat sanoneet, että biisien osat soljuvat paljon luonnollisemmin ja vähemmän "rakennetusti". Lopuksi, jos Déclassén musiikin pystyisi tiivistämään yhteen hetkeen, mikä tuo hetki olisi? Jani: ­ Se, kun kävelet kotiin yöllä sateessa ja pimeässä tai harmaan aamuauringon noustessa, pää on selvinnyt ja kaiken riemun hetkellisyys ja katoavaisuus tuntuu käsittämättömän painavalta asialta tajuta. TEKSTI: JUULIA JAULIMO KUVA: PETRI ARTTURI ASIKAINEN ssik 7 intage-kla1947-20ko! V 0 VAKIONA GOTOH GE 101 TS TERÄSBLOKKIVIBRA! Suom sa Suomessa Suomess jo kymmeniä vuosia myynnissä ollut Tokai AST 50 Vintage -malli on nyt vaSuomessa jo kymmeniä vu y eniä ä rustettu äärimmäisen laadukkaalla Gotoh GE 101 TS -teräsblokkitallalla. Vastaavaa hinrustettu äärimmäisen laad u tet äärimmäisen a mäis aa ä ta-laatusuhdetta kuin Toka AST 50 -mallissa on et löydä miltään muulta valmistajalta. ta laat suhdet a ui Tokai ta-laatusuhdetta kuin Toka aa t Muista myös, että Tokai v Muista yö ett Tok Muista myös, että Toka valmistaa kitarat käsityöperinteitä kunnioittaen Japanissa! Käy is t Tokai testaamass okai ST testaamassa Tokai AST 50 sta ass aamassa testaamassa Tokai AST 50 G Vintage ST -malli niin tiedät mistä puhumme. RUN O: Leppä TAI Saarni RUNKO: L RUNKO: Le U UN O KAULA/OTELAUTA: Vaahtera / Ruusupuu (U muoto) TAI Kokovaahtera (V muoto, +20 ) KAULA/OT AULA/ AU A/ AULA T NAUHAT: 2 x Medium Jumbo NA AT NAUHA NAUHA : 21 AU AT: MIKR MIKROFON N MIKROFONIT: Tokai ST-vintage TAI Seymour Duncan USA (+190 ) METALLIOSAT: Vintage, Kromi MET LL OS METAL IOS METALLIOS O TALLA: Gotoh GE 101 TS teräsblokkivibra TALLA TALLA: G TALLA: Got SÄ TIMET SÄÄTIMET: Ä ÄÄ MET T: SÄÄTIMET: 1 x Volume, 2 x Tone, 5 Way Switch VÄRIT: 2-tone Sunburst, 3-Tone Sunburst, Olympic White, Black VÄRIT: 2-to VÄRIT: 2-to ÄR T 2-t SUOSITUSHINTA: 679 SUOSITUS UOSITUS T HAND MADE IN JAPAN! TOKAI VINTAGE-kitaroita voit hankkia laatua arvostavista soitinkaupoista ympäri Suomen tai meiltä MUSAMAAILMA - RETAIL, Kamppi, Hki. Puh. 09 - 5627 1240 (retail@musamaailma.fi) tai MUSAMAAILMA - ITIS, Itäkeskus, Hki. Puh. 09 - 343 6030 (itis@musamaailma.fi). KÄTEISNETTO VAIN 599 ! VERKKOKAUPPA ON AUKI 24 H www.musamaailma.fi 17
• JERMAINE ­ TOIVO ELÄÄ Ahkerana keikkabändinä tunnettu Jermaine törmäsi viime vuoden lopulla vastoinkäymisiin, kun levy-yhtiö hajosi alta. Nyt Hope Dies Last -lätty on vihdoin ulkona, keikkakalenteri täynnä ja hymy herkässä. stumme alas Tampereen Telakan nurkkapöytään laulaja-kitaristi Petri Mäkelän ja kitaristi Antti Loposen kanssa. Unohdetaan objektiivisuus ja avarakatseisuus ja sorrutaan hetkeksi tiukkaan lokerointiin. Katselin Jermainen uunituoretta Note to Self -musiikkivideota, ja kysyin ohikulkijan mielipidettä: "Oikein jees, mut onks pakko olla noin emo?" Onko Jermaine emo, onko se koskaan ollut emo, ja onko ylipäätään tarkoituksenmukaista pyrkiä emouteen tai pois siitä? ­ Tuo on videon tyylistä kumpuava imagollinen tulkinta, vastaa Antti. ­ Ei me olla ikinä mielestämme varsinaisesti leimauduttu puhtaasti emo-tyyliin, ei musiikin puolesta eikä nuorisokulttuurina. ­ Kyllä siellä vähän sitä on, ei käy kieltäminen, toteaa vokalisti Petri. ­ Mutta se tulee positiivisista 90-luvun jenkkivaikutteista. Pandasilmäisiin ranteet auki -juttuihin tai 80-luvun räimeeseen ei olla ikinä suuntauduttu. Mutta ei emo ole meille mikään kirosana eikä me sitä lähdetä tarkoituksella kiertämään. Uudella videolla seikkailee viimeisen päälle stailattu bändi ja pussaavia poikia. Video onkin kirvoittanut myös vähemmän mairittelevaa palautetta, vaikkei tämän päivän mittarilla kovin kuumottavien tabujen ääressä liikutakaan. Eräänkin verkkojulkaisun uutisen kommenteissa todetaan muun muassa videon edustavan silkkaa homostelua ja toivotaan yhtyeen ampuvan itsensä. ­ Jokainen todistaa tällaisilla kommenteilla lähinnä omat ennakkoluulonsa, Antti naureskelee. ­ Onhan se hyvä, että herätetään tunteita! ­ Ei tarvitse varata aikaa korkeisiin taloihin ja kulkea aulassa suihkulähteiden ohi, vaan voidaan kävellä ihan tässä lähinurkilla toimistoon sisään ja puhua asioista suoraan niiden oikeilla nimillä, Petri sanoo. ­ Meininki on kaukana virallisesta, ja se sopii meille. Molempien tahojen intressit on tähän mennessä menneet mukavasti yhteen. ­ Gaean rosterissa on tällä hetkellä hyvässä seurassa, vainu bändien suhteen näyttää olevan kohdallaan. Firma on osannut hoitaa asiansa oikein ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Antti tiivistää. Viime kesänä Jermaine otti rennosti. Uusia biisejä laadittiin kaikessa rauhassa, ja bändit jäsenet lomailivat kukin tahoillaan. Nyt akut on ladattu juuri alkanutta syksyn tiivistä keikkaputkea varten, biisit treenattu, ja uusi levy kaupoissa. Uransa alusta toistasataa keikkaa kellottanut bändi viihtyy hyvin lavoilla eikä aio jatkossakaan nojata menestystä tavoitellessaan pelkkään verkkohypeen tai tuubivideoihin. ­ Keikkojen suhteen näyttää kyllä hyvältä. Loppuvuonna ei tarvi miettiä mitä viikonloppuisin tekee, Petri sanoo. ­ Tämä kesä meni tosiaan voimia säästellessä, ensi kesänä tähtäin on kesäfestareilla, Antti toteaa. ­ Festarit on aina festarit, eikä lavojen koolla oo mitään väliä, kunhan tunnelma on hyvä. Keikoillahan pohjatyö pitää tehdä. Runsaan keikkailun ansiosta yhteen soittaminen on nykyään ihan toista luokkaa kuin aiemmin. Mikä kuuluu mielestäni levylläkin. Uutta materiaalia on siis jo kasassa, ja sitä tullaan todennäköisesti kuulemaan myös syksyn keikoilla. Miltä kolmannen levyn tilanne näyttää? ­ Sen suhteen ollaan nyt tämän tokan julkaisun viivästymisen takia askeleen edellä, Petri sanoo. ­ Voi olla, että kolmas levy saadaan aika nopealla tahdilla ulos, jolloin meidän sykli normalisoituu. Yhdessä vaiheessa leikiteltiin jo ajatuksella, että julkaistaisiin kesä-EP uusista biiseistä. Mutta se olisi käytännössä tullut ulos ennen toista varsinaista albumia, mikä olisi ollut ainoastaan hämmentävää. POSITIIVISUUS EI PERSEESTÄ Jermaine erottuu iloisella perusvireellään ja silmämeikittömyydellään Tampereen rokkiskenestä. Sanoisitteko, että negatiivisuus on teille vierasta? ­ Nimenomaan. Välillä tuntuu, että ollaan ajatuksellisesti ja musiikillisesti aika kaukana muutamista bändeistä. Monilla tamperelaisilla bändeillä on oma synkempi juttunsa, joka sopii niille. Meille se ei oo koskaan tuntunut sen kummemmin omalta kuin oikealtakaan. Tietynlainen positiivisuus on aina ollut jotenkin luontevampaa. Aina löytyy se elämän valoisampi puoli ja valoisampi vaihtoehto, eikä me olla lähdetty synkistelemään sanoituksissakaan. Vaikka välillä käy köpelöstikin, niin aina se uusi levy-yhtiö jostain löytyy, kuvailee Petri. ­ Niin pitkät perinteet kuin Suomessa onkin mollivoittoiselle musiikille, niin tää nyt vain on meidän juttu, jatkaa Antti. ­ Välillä tuntuu, että apeammalla meiningillä pääsisi helpommalla. Kuuliksä kuka voitti Iskelmä-Finlandian? Olli Lindholm. Ja ketä muita oli ehdolla? Hanna Pakarinen ja Timo Rautiainen. Jermainen siis voidaan tulkita edustavan positiivisuudessaan eräänlaista vaihtoehto-vaihtoehtorockia. Melankoliset IskelmäFinlandiat voitaneen siis unohtaa. Antti ehdottaa sen sijaan Euroviisuja, ja Petri innostuu. Täydellinen biisikin on kuulemma valmiina. Modulaatio paikoilleen, ja täältä tulee Suomen delegaatio. ­ Yksinkertaisesti sanottuna olen sanoittajana tyytyväinen, jos joku saa biiseistämme huonona päivänä hyvän fiiliksen, kiteyttää Petri. ­ Siihen pyritään. TEKSTI: VILLE HEIJARI KUVA: AKI ROUKALA I ­ Just tänään taisin tsekata videon saamia kommentteja, ja tuon suuntaistahan siellä todettiin. On huvittavaa nähdä miten pienistä asioista ihmiset edelleen provosoituu. Toiset keskittyvät uuden bändin kohdalla musiikkiin, toiset kiinnittävät huomionsa ulkonäköön ja tällaisiin yksityiskohtiin. Ihmisillä on tarve kommentoida. Onneksi kaikki pääsevät sanomaan sanottavansa ilman patoutumia, niin ei tuu turhia antipatiota ja baaritappeluita, Petri toteaa. SE VAIKEA TOINEN LEVY Vuosi sitten Jermaine oli studiossa, ja uusi levy oli purkissa loppusyksystä 2007. Juuri kun levy oli masteroitu, sai yhtye tiedon siitä, että levy-yhtiöltä meni kuppi nurin. Bändi ehti etsiä uutta julkaisijaa albumille muutaman kuukauden ajan, kunnes tämän vuoden alussa laitettiin nimet paperiin Gaean kanssa. Yhtiön julkaisukalenteri oli kuitenkin alkuvuonna täynnä, joten levy ilmestyy vasta nyt. Ehtikö epätoivo iskeä? ­ Sinä päivänä kun tuli tieto koko hässäkästä, pidettiin palaveria ja todettiin, että Hope Dies Last, ei mitään hätää, etsitään uusi julkaisija, Antti toteaa. ­ Ei oo kyllä yhtään levy päässyt vanhentumaan, vaikka sitä on itse jo vuoden verran kuunnellut. ­ Vaikka biisit on yli vuoden vanhoja ja uusiakin on jo tehty, niin levyä kuuntelee edelleen mielellään, Petri sanoo. ­ Ja kun levy oli jo paketissa, ei ollut mahdollisuutta nyplätä materiaalia loputtomiin. Ja mitä tulee emosta pois siirtymiseen, niin ensilevyn tunnelmista on menty moneen suuntaan. Itse pidänkin levyistä, jotka ei oo yhdestä puusta veistetty. Hitaammissa biiseissä on tullut lisää nypläämistä ja enemmän kerroksia mukaan. Toisaalta mukana on myös suoraviivaisempaa poppia kuin ensimmäisellä levyllä. ­ Lisää skaaloja ja dynamiikkaa, ja kaikilla akseleilla lisää syvyyttä, täydentää Antti. ­ Levy on juuri sellainen kuin me kuultiin päässämme etukäteen. Mukana on meille uusia hitaampia biisejä ja ilmavampia nopeita biisejä. Tuotannossa ei tarvinnut tinkiä, ja ero edellisen levyn kengännauhabudjetilla tehtyyn demomaiseen toteutukseen on selvästi kuultavissa. Nyt ei tarvi enää sanoa, että on Suomen mittakaavassa hyvät soundit, vaan levy kestää vertailun mihin tahansa jenkkilevyyn. Jenkkilevythän kelpaavat luonnollisesti jenkkimarkkinoille. Onko ambitioita ulkomaille, ja millaisella aikataululla kotisivulle ilmestyy In English -nappula? ­ MySpace-nappulahan löytyy jo, Petri vastaa. ­ Kun englanniksi tehdään, niin potentiaalinen yleisö on kotimaata suurempi. Mitään viisivuotissuunnitelmaa ei ole kuitenkaan laadittu, mutta kanavat ovat auki. Me lähdetään rauhassa katsomaan, tarttuuko maailmalta mitään. Uudelle videolle toivotaan mahdollisimman paljon näkyvyyttä. LEVY-YHTIÖN JÄTKÄT Jermainen ja Gaean yhteistyö on toiminut erittäin hyvin. Jo useamman vuoden ajan yhtyeen keikkamyyntiä pyörittänyt yhtiö on Jermainelle mieluisa kumppani. 18
• 19
• LA 8.11.08 JÄÄHALLI, HELSINKI liput: 43 euroa Uusi albumi kaupoissa nyt! PO I SSA 2 0.8. !! K ATUJYR Ä K AU JÄVLA! LLA! R O KKIKU KOT TU N KIO 11. 12. Helsinki 12. 12. Turku kyardbabies.com re www.bac yspace.com/backyardbabies 13. 12. Tampe www.m www.spinefarm.fi spinefarm@spinefarm.fi 21
• Omaperäiset, yllättävät ja kauniit sovitukset Kaukon klassikoista. Paska kaupunki · Observatorion mäellä · Lauralle Kevät · Kukaan ei halua mua · Paha maa · Pähkinäpuu Jälleen yksi sateinen päivä · Muinainen härkä · Etsijät Vaeltava vitsaus · Mainostaulujen taakse · Zaia CD kaupoissa 20.8. Kauko & Mikkelin kaupungin jousiorkesteri live: 19.08. Oulu, Oulun juhlateltta 20.08. Lahti, Jazzkatu 25.08. Helsinki, Huvilateltta www.spinefarm. ranka@spinefarm. 23
• SETÄ JUSSIN TUPA LEVYKIN SIELTÄ KAI VIELÄ LÖYTYY Osta! Saat kaupantekijäisiksi t-paidan, lipun, ruumisarkun muotoisen pahvilaatikon, bonus-dokumenttielokuvan, ilmaisen nettilatauksen, kännykän soittoääniä sekä paljon muuta! Osta! Saat kylkiäisiksi sarjakuvalehden, julisteen sekä viisi 18 sentin korkuista kumipää-figuuria! Osta! Tämä versio ei ole deluxe-versio vaan super-deluxe! Mukana kovakantinen kirjanen, juliste, kolme vinyylivälinettä ynnä muuta! Nykyään itse äänilevyä voi olla jopa vaikea löytää kaiken ylimääräisen tilpehöörin joukosta. Ensin mainitun esimerkkitapauksen eli Metallican Death Magnetic -albumin erikoispainoksen kohdalla puolestaan voi käydä hyvinkin niin, että sen albumin löytämisellä ei edes ole niin väliä ­ ainakin jos levy jatkaa kolmen ala-arvoisen edeltäjänsä viitoittamalla tiellä alas helvettiin. Ostaville asiakkaille on jo pitkään haluttu tarjota jotain erikoista, jotain, joka saa heidät tarttumaan myyntikappaleeseen lämmöllä ja sijoittamaan siihen vaivalla ansaitut pelimarkkansa. Tämä pätee moneen elämänalueeseen aina kännyköiden kytkykaupoista elokuviin. Kun uusi DVD-formaatti tuli markkinoille kymmenen vuotta sitten, sitä markkinoitiin paitsi paremmalla kuvalla ja äänellä, myös ennen kaikkea ekstroilla. Miksi ostaa VHS, jos DVD tarjoaa vielä jotain ylimääräistä ja ainutkertaista lisäarvoa? DVD menikin kaupaksi kuin häkä, siitä huolimatta, että mainittu lisäarvo tarkoitti vuosia lähinnä "interaktiivisia valikkoja", traileria sekä satunnaista viiden minuutin mittaista selkääntaputteluhaastattelua, jossa kaikki osalliset kertoivat kuinka kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit saanut olla mukana. Onkin oikeastaan kummallista, ettei valtavasti lisäroinaa tarjoavia erikoispainoksia ole aiemmin juuri musiikkipuolella nähty muutamia poikkeuksen vahvistavia sääntöjä lukuunottamatta. Digipackeilla on toki kuultu bonusbiisejä ja vanhoja levyjä on remasteroitu lisäkappaleilla varustettuna, mutta hyper-ultra-deluxe-pakkaukset ruumisarkkuineen, soittoäänineen ja keskivertojortikkaa pidempine bobblehead-patsaineen ovat jotain aivan muuta. Härpäkkeiden lisääntyminen palvelee maalaisjärjellä ajateltuna kahta tarkoitusta. Toinen on perinteinen keräilyvietti ja sen maksimointi. Kun levystä on julkaistu viisi-kuusi toinen toistaan kalliimpaa ja pienipainoksisempaa erikoisversiota, niin tosifaninhan on ostettava ne kaikki. Kunnolla bändiin hurahtaneen elämähän ei ole elämisen arvoista, ellei kumipatsas komeile lasivitriinissä, bonus-vaatekappale ole keikalla päällä tai vain Ylä-Kirgisiassa c-kasetilla julkaistu extrakappale soi stereoissa. Toinen tarkoitus on kilpavarustelu ja puolustustaistelu. Valitettavan monelle musiikki tarkoittaa nykyään yksittäisiä mp3-kappaleita eikä levykokonaisuuksia. Jos levyn hitit voi imuttaa vartissa netistä, miksi ostaa levyä fyysisenä kappaleena? Artistin elantoon on turha ihmisten enemmistön suhteen vedota, sen sijaan on järkevämpää vedota edellämainittuun keräilyviettiin. Bändiin voi muodostaa konkreettisemman suhteen, kun levyn mukana tulee ylimääräistä sidosryhmätuotetta. Mutta mihin kilpavarustelu johtaa? Jos joka albumin mukana tarjotaan pian paria kiloa lisätavaroita, onko tavallisemmille julkaisuille vielä tilaa? Vai polarisoituuko koko musiikkiteollisuuden kenttä? Kenties lähitulevaisuuden vastapareina ovat laajemmista kokonaisuuksista mitään tajuamattomat nettihittibiisi-imuttajat sekä keräilykaman alle nääntyvät tosifanit savikiekko-erikoispainoksineen. Tärkeintä ei kuitenkaan saa olla oheistuotteistus tai musiikin formaatti, vaan itse musiikki. Jussi Lahtonen Kirjoittajallakin on numeroitu metal box -painos Therionin uusimmasta. ENSIFERUM PALAA AMERIKKAAN Ensiferum lähtee lokakuussa jo toiselle Pohjois-Amerikan-kiertueelleen tänä vuonna. Kiertue starttaa 1.10. Anaheimista ja päättyy 21.10. Springfieldiin. Kiertueen pääbändinä toimii ruotsalainen Amon Amarth. Yhteiskiertueen jälkeen Ensiferum jatkaa PohjoisAmerikan kiertämistä vielä kaksi viikkoa omin voimin. ­ Se, että me palataan Amerikkaan näin nopeasti, on edellisen siellä tehdyn kiertueen ansiosta. Isot herrat näkivät meidän soittavan siellä ja järjestivät meidät mukaan Amon Amarthin kiertueelle. Sen lisäksi meille järjestettiin omia keikkoja. Yhteensä rundi kattaa nelisenkymmentä keikkaa. ­ Amon Amarthin kanssa me soitetaan paikoissa, joiden kapasiteetti on vähintään 1000 henkeä. Osaan mahtuu yli 2000 hengen yleisö. Oman pätkän aikana klubit ovat sellaisia 500-1000 ihmisen paikkoja. Keväällä Ensiferum kiersi pääesiintyjänä niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin kahden kuukauden mittaisella Paganfest-kiertueella. Ensiferumin tämän vuoden viimeinen Suomen-keikka on Helsingin Nosturissa 29.8. Pohjois-Amerikan-kiertueen jälkeen bändi heittää vielä kaksi Venäjän-keikkaa ja alkaa sitten työstää seuraavaa albumiaan, joka ilmestyy syksyllä 2009. ­ Venäjältä palattuamme alamme tehdä biisejä seuraavalle levylle. Studioon menemme keväällä 2009. Tässä vaiheessa on vaikea sanoa mitään tulevsta levystä, koska uutta materiaalia on valmiina niin vähän. Luulen, että jatkamme hyväksi havaitulla linjalla, mutta lisäämme siihen jotain uutta. Edellinen, vuonna 2007 julkaistu, albumi Victory Songs nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 6. Albumilta irrotettu single One More Magic Potion kiilasi suoraan singlelistan ykköseksi. www.ensiferum.com www.myspace.com/officialensiferum Metallican Death Magnetic ilmestyy Japanissa 10.9. ja muualla maailmassa 12.9. Suomessa osa levykaupoista avaa ovensa Metallica-asiakkaille heti vuorokauden vaihtuessa Death Magneticin julkaisupäivän eli perjantain 12.9. puolelle. Yöostoksille voi suunnata mm. Tampereen Anttilaan sekä Levykauppa Äxään Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa. Levy tulee julkaisupäivänä myös digitaalisesti myyntiin Mission:Metallicasivuston kautta. Metallican Death Magnetic sisältää kappaleet That Was Just Your Life, The End of the Line, Broken, Beat & Scarred, The Day That Never Comes, All Nightmare Long, Cyanide, The Unforgiven III, The Judas Kiss, Suicide & Redemption ja My Apocalypse. Ruotsalaiset metal-yhtyeet The Haunted ja Path Of No Return saapuvat kolmen konsertin kiertueelle Suomeen. Bändit esiintyvät Helsingin Tavastialla 8.10., Tampereen Klubilla 9.10. ja Jyväskylän Lutakossa 10.10. Iron Maidenin Adrian Smithin Jackson-kitara varastettiin Ateenassa. Kyseessä on valkoinen Jackson Strat Adrian Smith Signature Model, joka on maailmassa ainoa laatuaan ja sarjanumeroltaan 8467. Kitaran havainneita pyydetään ottamaan yhteyttä osoitteeseen fanclub@ironmaiden.com. Primitiivistä grindcorea jauhava Brutal Truth soittaa Helsingin Nosturissa 3.9. Yhtyeen tunnetuin hahmo on Dan Lilker, joka on soittanut mm. Nuclear Assaultissa. Biohazard on kasannut alkuperäisen kokoonpanonsa uudelleen. Bändi tekee 20-vuotispäiviensä kunniaksi mittavan Euroopan-kiertueen marras-joulukuussa. Suomalainen Amberian Dawn tekee loka-marraskuussa neljän viikon Euroopan-kiertueen hollantilaisen Epican kanssa. Yhtyeet kiertävät Saksassa, Sveitsissä, Puolassa, Tsekeissä, Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa. Sitä ennen Amberian Dawn tekee ensimmäiset Englannin-keikkansa. Kreator äänittää uutta levyä tuottaja Moses Scheiderin kanssa. Laulajakitaristi Mille Petrozza kuvailee suurelta osin livenä studiossa äänitettyä, tammikuussa 2009 ilmestyvää albumia Kreatorin orgaanisimmaksi levyksi ja brutaaliksi thrash metaliksi. Anthrax menee syksyllä studioon levyttämään uuden laulajansa Dan Nelsonin kanssa. "Aloitamme lokakuussa, koska haluamme levylle Halloween-vibaa. Haluan äänittää rupuraidat Ringoksi pukeutuneena", Charlie Benante intoilee. Entinen Limp Bizkit -kitaristi Wes Borland on liittynyt Marilyn Mansonin bändiin. Myös Mansonin alkuperäinen bäsisti Twiggy Ramirez on palannut yhtyeeseen. 25
• POISONBLACK ja Kari Vähäkuopus. Masteroinnin hoiti Kanervan sanojen mukaan "nälkäinen" Aksu Hanttu. ­ Siinä oli meille juuri oikea mies, ei vielä liikaa mikään nimiukko. Ymmärsi tosi hyvin mitä oltiin hakemassa, rumpali kehuu ja Laihiala jatkaa: ­ Se mitä tavoiteltiin oli rosoisen paksu, mutta läpinäkyvä äänimaailma. Itse karsastan kitaroiden tuplausta yli kaiken, koska mitä enemmän tuplaat, niin käsi katoaa. Soittaja häviää. Olinkin helvetin positiivisesti yllättynyt siitä, minkälaisen möyryn kaveri oli kahdesta kitarasta saanut revittyä. A Dead Heavy Day sai viimeisen voitelunsa eli masteroinnin jo maaliskuussa, allekirjoittaneen kouraan se löysi kesäkuussa, mutta se julkaistaan vasta syyskuussa. Toki musiikkimaailma on bisnestä siinä kuin kaikki muukin ja tiettyjä detaljeja tulee noudattaa...mutta miten pahasti vastaava odottelu korpeaa itse artistia? ­ Meille itse asiassa tarjottiin mahdollisuutta julkaista levy toukokuussa, mutta keskustelut keikkamyyjien ja muiden tahojen kanssa näyttivät myöhäisemmän ajankohdan paremmassa valossa. Näin ollen saatiin hoitaa videot sun muut asiat kaikessa rauhassa. Eli ihan tervetullut loma, Kanerva toteaa. IKUISESTI TUOMITTU Kaksikon mukaan edellispäivän haastatteluissa tiedusteltiin, totta kai, useaan kertaan mahdollisista kolmannen levyn kaupallisista paineista. Joista ei siis tämän bändin kohdalla ollut tietoakaan. Olennaisempaa sen sijaan on A Dead Heavy Dayn myötä entisestään vahvistunut, bändimäisempi eteneminen. Vaikka Laihiala edelleen sävelsi valtaosan materiaalista, kaikki sovitukset siinä kuin tuotantopuolikin pähkäiltiin yhteen hiileen. Puheet "siitä Sentenced-laulajan bändistä" pitävät siis entistä vähemmän kutinsa. Mutta millä tolalla on toistuvien Sentencedkysymysten laita noin yleisesti ottaen? ­ Vähenemään päin, keulakuva hymyilee. ­ Eikä ne utelut sinänsä haittaa, riippuen tietysti siitä mitä kysytään. Jos haastattelija ei ole edes yrittänyt paneutua asiaansa, vaan oikein hakemalla hakee sitä vastakkainasettelua, niin se ärsyttää. Yksi Sentencedin aikoinaan kuoppaan korvenneista seikoista olivat mittasuhteet ja nimenomaan niiden kasvaminen liian suuriksi. Poisonblackin osakkeet ovat nekin eittämättä nousseet kohisten. Miten siis on, miten pitkälle tämä pataljoona on valmis etenemään ennen kuin "sietokyky" ylittyy? ­ Kyllähän siitä on paljon puhuttu. Suurin kompastuskivi on kiertueet. Ideaali toimintatapa meille olisi tehdä useampi pienempi kiertue kuin esimerkiksi taannoinen Lacuna Coil -rundi joka kesti seitsemän viikkoa. On se vaan hemmetin pitkä aika! Ei olla kuitenkaan mikään megabändi, joten olosuhteetkaan ei ole mitkään kaksiset, Tarmo analysoi. ­ Siihen lisäksi vielä vastoinkäymiset, kuten bussin hajoaminen, jonka johdosta paloi rahaa ja hermot. Rupesihan se stressaamaan, kun ei edes ollut varmaa miten päästään seuraavalle keikalle. Uuden levyn tiimoilta on tiedossa reissu Dark Tranquillityn kanssa. ­ Se onkin vain kolmen viikon rypistys, eli suhteellisen ideaali. Sen jälkeen vuorossa Suomen-keikkoja ja mahdollisesti joku toinen reissu. Hyvä päästä välillä kotiin vetämään henkeä. Kiertueista puheen ollen, maallikko monesti pohtii, miten helppoa tien päälle on irrottautua? Tässäkään yhtyeessä ei toimeentuloaan musisoinnista saa kuin nokkamiehensä, jos hänkään. ­ Sehän tarkoittaa käytännössä palkatonta vapaata. Siinähän yrität työnantajalle selittää, että "tämmöistä tämä nyt vaan on". Kyllä minäkin uudella työpaikalla ilmoitin ennen minkäänlaisia nimiä paperissa, että tilanne on tämä. Menoa saattaa olla. Hyvin on ainakin tähän mennessä saanut sovittua, ilman minkäänlaisia konflikteja. TEKSTI: HENRI EEROLA KUVA: O.W. KINNUNEN EI HYPPÄÄ TUNTEMATTOMAAN Sentencedin poismenon jälkeen Ville Laihialan ykkösprioriteetiksi kasvanut Poisonblack paiskoo entistä ronskimmin. Suoraviivainen uutuuslevy A Dead Heavy Day syntyi edeltäjiään huomattavasti vapautuneemmin. U sein haastateltavat lukea artikkelin ennen sen julkaisua mahdollisten asiavirheiden tai asiattomuuksien välttämiseksi. Kun juttuhetki Poisonblackin laulaja-kitaristi Ville Laihialan ja rumpali Tarmo Kanervan kanssa varmistui, oli selvää, että tällä kertaa ei jatkotoimenpiteitä vaadittaisi. Kuten jo Laihialan edellisen yhtyeen Sentencedin tapauksessa, myös nyt asioista puhutaan ja voidaankin puhua niiden omilla nimillä. Siitä yksinkertaisesta syystä, että asiassa on päätetty pysyä. Tämä toisaalta kostautuu haastattelijalle, koska väriläiskien puutteessa täytyy kysymysten eteen tehdä oikeasti töitä. Näille miehille matala profiili musiikin ulkopuolella on kutakuinkin automaatio. ­ Mitä sitä sitten pitäisi tehdä? Esitellä Anna-lehdessä vaatekertoja?, vastikään herännyt keulakuva puuskahtaa. ­ Ei me olla mitään imago-juttuja missään vaiheessa mietitty, mutta siltä kuitenkin näyttää, että koko ajan on enemmän porukkaa keikoilla. Eli ei se nähtävästi mitään oheistoimintaa välttämättä vaadi. Mutta jos naamat ei jostain syystä miellytä, niin voihan sitä vaikka katsella keikkaa muovipussi päässä. Ennen kuin ehdin esittää kysymyksistä perinteisimmän, Laihiala etenee omaan tahtiinsa. ­ Jos tuota uuden A Dead Heavy Dayn taustaa vähän selittäisi... Aloimme suunnitella levyä jo viime kesänä. Päätettiin siinä sitten, että tehdään yksinkertaisesti sellainen kokonaisuus, jota kaikki tykkää soittaa 26 ja jota tykätään kuunnella. Ei edes yritetä peitellä vaikutteita, oli ne sitten Slayer-riffejä tai vaikkapa bluesia. Tarkoitus oli myös ottaa suuri ja toivottavasti lopullinen askel pois goottirock-leiman alta, johon emme mielestämme ole ikinä kuuluneetkaan. Hölmöä olla osa skeneä, josta ei edes ymmärrä mitään. ­ Irtiotto tapahtuu ihan kansia myöten. Olihan edellislevynkin kuoressa ihan hieno maalaus, mutta ei se musiikin kanssa oikein natsannut. Nyt, kun kappaleetkin on rakennettu entistä suoraviivaisemmiksi, me tahdottiin kansitaiteenkin kuvastavan tietynlaista yksinkertaisuutta, Kanerva sanoo. ­ Ja onhan se pääkallo levyn kannessa maailman vanhin klisee, pakkohan yksi semmoinenkin on uralta löytyä, Laihiala kuittaa. VAHINGOSSA GOOTTI Vaikka A Dead Heavy Day -albumia kuinka pyörittelisi, ei se onnistu tai pikemmin edes pyri tekemään selvää pesäeroa edeltäjäänsä Lust Stained Despairiin. Ville on samaa mieltä, uusin tulokas ei ole minkään sortin hyppy tuntemattomaan. ­ Rosoisempi ilme on tullut jäädäkseen. Maisemamaalailut jätetään suosiolla rauhaan. Sen sijaan jatkossa saatetaan tutkiskella vielä joitakin uusia tuulia, ainakin vauhti saattaa kasvaa, mies tuumii. Mistä kyseisessä, ensimmäisen levyn (Escapextacy, 2003) esittelemässä goottimai- suudessa sitten oli loppujen lopuksi kysymys? ­ Ehkä se oli levy-yhtiön yritys rakentaa jotain tietynlaista imagoa. Ei sitä itse oikein edes tajunnut väittää vastaan, se tapahtui puolivahingossa. Itse en ainakaan kappaleita kirjoittaessani ajatellut muuta kuin että ne olivat rakkauslauluja, Laihiala vakuuttaa. Uuden A Dead Heavy Dayn kappaleet vaativat kirjoittajaltaan vuoden päivät. Vaikka aihe-alueet liikkuvat raskaan henkilökohtaisilla vesillä, voi niistä vokalistin mielestä silti puhua. Jos joku on varmaa, niin kolme levyä minä-persoonaa on jo tarpeeksi. ­ Ensi kerralla voisi kieltämättä jo ottaa pään ulos omasta perseestä ja kirjoittaa jotakin muuta. Eli edelleen sanoitukset ovat enemmän tai vähemmän itsetutkiskelua. Kuitenkin tällä kertaa päätin unohtaa ne jo mainitut maisemamaalaukset ja symboliikat eli itseni kusettamisen ja pyrin kirjoittamaan niin suoraan kuin mahdollista. Siinä sitten käytiin läpi kaikenlaista paskaa ja toivottavasti jopa opittiinkin jotain. Mutta löytyy sieltä toki huumoria ja itseironiaakin siinä kuin vakavia juttuja. ­ Kolmekymmentäviisivuotiaan miehen tuntemuksia. Älykkäitä ja hieman vähemmän älykkäitä, Ville nauraa. Kuten jo mainittua, on yksinkertainen Poisonblackille entistä kauniimpaa. Edellisen levyn miksasi tanskan kultasormi Tue Madsen, mutta tällä kertaa luotettiin puhtaasti kotimaiseen osaamiseen. Äänityksestä vastasi nyttemmin jo yhtyeen hovimiksaa-
• F u l l s t e a m A g e nc y, S u e j a MT V F inl a nd e si t tävät: CHAOSWEAVER METALLISET NUKKEMESTARIT Suomalaisen Chaosweaverin esikoisalbumi Puppetmaster of Pandemonium sai kotimaassa loistavat arvostelut. Nyt levy on julkaistu maailmanlaajuisesti Crucified Edition -versiona. C haosweaverin basisti Max Power on tyytyväinen levyn vastaanottoon. Saksankieliselle alueelle panostetaan kunnolla. Yhtyettä promotoi Brainstorm Music Marketing, joka on työskennellyt muun muassa Metallican, Slayerin ja Rammsteinin kanssa. ­ Oli hyvin hankalaa odottaa mitään tiettyä reaktiota ihmisiltä, koska biisit ovat oikeasti vitun kummallisia ja vääristyneitä. Ulkomaiden vastaanotto on vielä enemmän mysteeri. Ukomaankuviot saattavat viedä paljon aikaa, mikä on sinänsä positiivista. Niihin kannattaakin panostaa. Saa nähdä, mitä ulkomailla saadaan aikaan. Tärkeintä on kuitenkin, että pandemonia leviää kuin pandemia. Sittemmin yhtyeestä eronnut perustajajäsen-kitaristi Kole ehti nauhoittaa kaikki vokaalit ennen kuin mikrofonin varteen tarttui Cypher Commander. Maxin mukaan studioaikataulut venyivät laulajanvaihdoksen takia, mutta debyytin julkaisu kotimaassa vappuaattona oli tietoinen päätös. ­ Olihan se makeeta saada kiekko kauppaan valpurinyön aattona, kevään hedelmällisyyden jumalattaren, Waldborgan, juhlana. Vappu on muutenkin sellaista kaaosta, että Puppetmaster of Pandemonium sopi sekasorron soundtrackiksi! Levyn lukuisat orkestraatiot piti säveltää studiossa. Kuukauden studioaika venyi viiteen kuukauteen, mikä sai Maxinkin välillä käymään epätoivon partaalla. Pitkä tekoprosessi kuitenkin jätti luomisvimman päälle, ja lopulta yhtye olisi voinut viettää studiossa vaikka toiset viisi kuukautta. ­ Suuruudenhulluus yhdistettynä perfektionismiin on aikaa vievä yhtälö. Onkin syntynyt jo aika paljon uutta tappokamaa. Hyvin erilaista kuin tällä levyllä, mutta vähintään yhtä synkkää, kaunista ja kieroutunutta. Lisäksi monella meistä pukkaa sivuprojekteja, kuten Yhden tähden sheriffi, joka veivaa lännenmusiikkia Ismo Alanko -vaikuttein ja Gdansk, blues metal -projekti, joka kumartaa syvään Danzigin kakkoslevylle. Moni mieltää sinfonisuuden vain mahtipontiseksi duuri-iloitteluksi, mutta klassisin keinoin on luotu myös erittäin tummasävyisiä ja jyhkeän raskaita sävellyksiä, jotka ovat Maxinkin mukaan nimenomaan omiaan Chaosweaverille. ­ Diggailen itse hitosti esimerkiksi Vivaldin viulujutuista, mutta tämän levyn klassiset elementit ovat peräisin synkemmistä ja paatoksellisemmista lähteistä. Jos tässä rupeaa pudottelemaan nimiä, niin klassiselta puolelta luultavasti Wagner, Orff ja Sibelius ovat vaikuttaneet tai vakuuttaneet eniten, mutta leffasäveltäjät, kuten Angelo Badalamenti, Danny Elfman ja Wojcieh Kilar vähintään yhtä paljon. On kuitenkin samaan hengenvetoon todettava, ettemme tietoisesti hakeneet vaikutteita mistään. Sitä syntyi, mitä sydän sanoi. Yhtyeen riffit tulivat yhtä kappaletta lukuunottamatta Kolelta, ja äänittämisen alkaessa valmiina olivat vain komppikitaroiden rungot. Laulaja vastasi pääosin laulurytmeistä ja -melodioista, ja muut jäsenet antoivat oman panoksensa. Päävastuu oli kuitenkin Maxilla ja rumpali Jack Tygerilla. ­ Melkein kaikki orkestraatiot, bassolinjat, rumpukompit, kitaramelodiat ja leadit syntyivät studiossa ­ kuten myös laulujutut. Minä ja Jack istuimme perseet ruvella studiossa ja väänsimme mustaa sinfoniaa äkkiväärien riffien päälle. Seuraavalla levyllä työskentelemme toisella tavalla. Kukin työstää biisejä tahollaan, ja kokoonnumme kesällä Studio Perkeleeseen katsastamaan, mitä kukin on saanut aikaan. Enemmän etätyö- ja ryhmähengessä siis. Sanoituksellisesti levyllä ei ole tiettyä teemaa, mutta Maxin mukaan kannessakin pälyilevä Nukkemestari vetelee kaaoksen naruja ja saa kansivihon tarinoiden hahmot tekemään asioita vasten tahtoaan. ­ Yhdessä kuvassa jahdataan noitia, toisessa houkutellaan kulttiin, kolmannessa tehdään itsemurhaa. Ajatonta, antiikkista ja futuristista. Kannattaa hommata kansivihko kouraan, jos aiheet kiinnostavat enemmän. Suurin kaaos syntyy siitä, kun pallo on pyöreä. ­ Saksalaiset ovat tilanneet niin paljon meidän levyämme, että eiköhän tällä reseptillä saada muukin Eurooppa sekaisin. TEKSTI: JUSSI LAHTONEN KUVA: JARMO KATILA 15.12.2008 Helsinki Kaapelitehdas L ip u t 3 9 ( e nn a k k o : Tik e t t i & L ipp u pa lv e l u ) E i ik ä r a j a a w w w. ope t h . c o m w w w. f u l l s t e a m a g e nc y. c o m 27
• H elsingin Rautatientorilla sijaitsevan Vltavaravintolan sisuksista valuu sunnuntaiseen katukuvaan sangen stereotyyppinen näky. Levy-yhtiön edustaja ei juuri liioittele naureskellessaan, miten helposti metallibändi on katuvilinästä bongattavissa. Joukon hännillä kohti hotellia laahustaa syntyjään hongkongilainen Dragonforce-kitaristi Herman Li, joka pikaisen aulapalaverin jälkeen istuutuu viereeni. Haukotteleva muusikko näyttää juuri niin ryytyneeltä kuin koko edellisillan musiikkivideota kuvanneen tuleekin näyttää. ­ Olihan se työlästä pomppia ja teloa itseään, mutta sen jälkeen vedimme kännit, Li nauraa. ­ Olimme Inferno-baarissa, joka tyhjilläänkin oli mitä mainioin paikka. Yhtä kaikki, Suomea hevimpää maata ei mielestäni tältä planeetalta löydy. Helsingissä on aina yhtä mukavaa käydä. Kaikki on mukavan puhdasta eivätkä välimatkat ole ongelma. Odottelemaamme toista haastateltavaa, Sam Totmania ei näy, joten lätkäisen pöytään Suen tuoreimman numeron. Li selailee aviisia hetken aikaa muka kiinnostuneen näköisenä, mutta laskee sen sitten pöydälle. ­ En itse asiassa koskaan lue lehtiä. Tai kirjoja. Minä vain yksinkertaisesti vihaan lukemista. Ainoa teksti, jota luen, seisoo tietokoneen ruudulla. Yksi asia häntä kuitenkin kiinnostaa: ­ Lukevatko muijat tätä lehteä? TALLISTA TOISEEN Totman loistaa edelleen poissaolollaan, joten päätämme aloittaa haastattelun. Syy siihen, että nyt istun hotellin aulassa juttelemassa Herman Lille, juontaa juurensa haastattelua edeltäneeseen viikkoon. Suomen musiikkipiireissä kohahti, kun kotimainen Spinefarm ilmoitti kiinnittäneensä "brittiläisen power metal -sensaation" talliinsa. ­ Mehän emme vaihtaneet levy-yhtiötä, pikemminkin levy-yhtiö muuttui. Universalin ostettua Sanctuary Recordsin eli sitä kautta Noise Recordsin päädyimme Spinefarmille, jonka siis Universal omistaa, Li valottaa. ­ Spinefarm julkaisee uuden albumin tietyissä maissa, mutta esimerkiksi Englannin ja Yhdysvallat hoitaa edelleen Roadrunner. Viime kerralla Suomessa vieraillessaan brittibändi rantautui maahamme The Black Crusade -kiertueen mukana yhdessä Machine Headin, Triviumin, Arch Enemyn ja Shadows Fallin kera. Illan kattaus sisälsi aggressioita, angstia... ja aina yhtä hilpeän Dragonforcen! Rooli mustana lampaana ei ole tälle ryhmälle ensimmäinen, mikä ainoastaan todistaa kuulijakuntansa olevan kaikkea muuta kuin kiveen kirjoitettu. ­ On totta, että useimmiten soitamme huomattavan erilaista materiaalia kuin yhtyeet, joiden kanssa kierrämme. Eihän musiikkimme olekaan suunnattu pelkästään power metal -ihmisille sen enempää kuin esimerkiksi äärimmäisen musiikin ystäville. Sehän minusta juuri onkin hienoa, että olemme kitarasooloinemme liian aggressiivisia ollaksemme perusheviä, 28 DRAGONFORCE mutta melodisuutemme ansiosta emme istu oikein muuallekaan. Dragonforce on tunnettu, jopa tunnustettu poukkoilevan yleisilmeensä ja ajoittain jopa järjettömyyksiin lipsuvan nopeutensa takia. "Kuin viritetty Yngwie Malmsteen", taisi muuan Kirk Hammettkin hehkuttaa. Tästä huolimatta tärkein tekijä, ainakin Dragonforcen soittajien mielestä, on melodisuus. Kuinka hankalaa tarttuvuuden, melodian ja niin sanottujen Dragonforce-elementtien välinen balanssi on saavuttaa? Sam Totman heilahtaa kuin varkain paikalle, näyttäen aisapariaan huomattavasti kärsivämmältä. Totean, ettei miehen ole pakko ottaa osaa keskusteluun, mutta Li ikään kuin vierittää vastausvuoron kollegalleen. ­ Usko tai älä, mutta tasapainon tavoittelu ei ole kovinkaan vaikeaa. Esimerkiksi laulumelodiahan kulkee omia uriaan, oli muu soitto siten miten nopeaa tahansa. Kieltämättä aiemmin jopa tavoittelimme korkeita nopeuksia, mutta itsetarkoituksellisena siitä meni maku. ­ Emmehän me ole edes nopeita, pikemminkin energisiä, Li virnistää. Sen mitä hulvattomilla, yhtyeen itsensä sanelemilla voiceovereilla tärvellystä Ultra Beatdownin ennakkolevystä saa selvää, on musiikki jalostunut traditionaalisemman voimahevin suuntaan. Sam allekirjoittaa huomioni. Tyypillisen säveltäjän tavoin hän kuitenkin kieltää muutoksen syntyneen itsetarkoituksellisesti. ­ Huomasimme saman itsekin, mutta vasta kun levy oli valmis. Mikä nyt sitten on traditionaalista ja mikä ei? Esimerkiksi koskettimet Dragonforcessa päästelevät kaikkea muuta kuin normaaleja ääniä. ­ Musiikkimme on edelleen moniulotteista. Jokaisella kuuntelukerralla on mahdollista bongata juttuja, joita et aiemmin jostain METALLIN MUSTA LAMMAS Brittihevin pelastajaksi tituleerattu Dragonforce on kahden kauppa: ylinopeata voimaheviä joko rakastaa tai vihaa. Vuoden 2006 Inhuman Rampage myi rapiat puoli miljoonaa kappaletta, joten kohta puoliin julkaistavalle Ultra Beatdownille voi ennustaa suuria. syystä kuullut. Onkin hölmöä yrittää kuvailla ihmisille miltä uusi albumimme kuulostaa, koska jokainen näkee asiat hieman eri valossa. EI LAULUA ILMAN LAULUMELODIAA Virtuoosimaisia muusikoita vilisevä yhtye on usein laulajan painajainen. Ei ole vaiettu salaisuus, että mitä haasteellisemmaksi musiikki käy, sitä vähemmän huomiota riittää vokalistille. Kitaristit räjähtävät nauramaan kuin yhdestä suusta, joten asianlaita on kaikesta päätellen heilläkin tiedossa. Kuitenkin hekottelun laannuttua Totman vakuuttaa, ettei ZP Theartin roolia Dragonforcessa voi missään tapauksessa väheksyä. Itse asiassa päinvastoin. ­ Olen sitä mieltä, että ilman hyvää laulumelodiaa ei ole laulua. Me kiinnitämme asiaan enemmän huomiota kuin moni uskoisi. Minä käytän kaksin verroin aikaa säveltäessäni laulumelodioita kuin kitarasooloja. Laulu on Dragonforcessa erittäin tärkeä tekijä. Asian laita on helppo todistaa. Huomasitko mitään outoa kuunnellessasi saamaasi ennakkolevyä? Itse asiassa en. ­ Viimeiseksi äänitimme uudelle levylle suurimman osan kitarasooloista, jotka siis eivät ehtineet lehdistölle jaettuun painokseen. Ne kohdat, joissa me puhuimme musiikin päälle, oli varattu sooloille. Joita et siis edes osannut kaivata! Edellisalbumi, myös Guitar Hero -peliin kelpuutetun Through The Fire And Flames -hitin sisältänyt Inhuman Rampage oli menestys. Levyä myytiin metallimittapuulla järjettömiä määriä, medialta sateli tunnustuksia eikä keikkarintamallakaan annettu armoa. Kaksisataaneljäkymmentä esiintymistä kahdessakymmenessäkuudessa maassa on kunnioitettava rupeama, varsinkin nousukiitoaan vasta aloittelevan orkesterin kohdalla. Miten suhtautua ylettömään hehkutukseen? ­ Rehellisesti sanoen emme usko mitään mitä ihmiset meille tai meistä sanovat. Itse kyllä tiedämme mikä on hyvä albumi eli mitä haluamme kuunnella. Jokaisella on mielipide, ja tänä päivänä se on internetin ansiosta helppo tuoda esille. On parempi tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu, Li analysoi. Negatiivistakin kommenttia satelee niskaan tämän tästä. Toisille Dragonforcen iloitteleva esiintyminen trampoliineineen kaikkineen saattaa olla hieman liikaa... ­ Jos joku esimerkiksi päättää jättää levyn ostamatta koska keikko kamme ei sytytä, se ei vo meitä voisi vähempää kiinnostaa. Sama jutS tuhan se on jokaisen bändin kohbän dalla. Toiset pitävät levy maaillevyä man parhaana, kun taas toisten taa mielestä se on silkkaa p paskaa. Ei tässä ole ideana miellyttää kaikmiellyt kia, Li tyrmää. ­ Se täytyy kuitenkin sa sanoa, että näkisitpä meidät studiossa Kun äästudiossa! nitämme uutta materiaa materiaalia, olemme enemmän kuin tosissamme. Pytosissa rimme soittamaan kaiken täydellisesti, käytämme järjettöm järjettömästi aikaa sen mitättömimmänkin as asian viilaamiseen. Mutta kun lähde lähdemme tien päälle, siellä pidetään hauskaa. Minusta tässä hommassa on kuitenkin loppupeleissä kysymys hauskanpidosta. Vedetään kännit ja käyttäydytään kuin idiootit! Dragonforcen noususuhdanteinen lähimenneisyys on monelle tuttu, mutta kuten arvata saattaa, alun perin suunnitelmat eivät olleet suuria. Ketään ei tuntunut kiinnostavan ottaa riskiä tämän kaltaisen aivomyrskyn kanssa. Lopulta kuitenkin Noise Recordsilta osoitettiin kiinnostusta. Sankariksi tälle tarinalle nousee kitaristi Li, jonka loppumaton jano promota yhtyettään osoittautui Totmanin mukaan ratkaisevaksi jatkon kannalta. Vähätellä ei silti voi muidenkaan soittajien panosta. ­ Niin, no, hän kyllä säveltää suurimman osan kappaleista, Herman Li osoittaa toveriaan. ­ Kaikki eivät ole hyviä kaikessa, mutta jokaisen panosta tarvitaan. Kelaa nyt vaikka jalkapallojoukkuetta, jossa pelaisi vain puolustajia. Eihän siitä tulisi mitään! TEKSTI: HENRI EEROLA KUVA: SPINEFARM
• 29
• reamtalen puhemieheksi on valjastettu tuore laulaja Erkki Seppänen. Mies on vaikuttanut orkesterin riveissä nyt puolisentoista vuotta. Kokemusta tällä oululaislähtöisellä miehellä on kuitenkin paljonkin eri yhtyeistä. Nytkin kaveri vaikuttaa Dreamtalen ohella Iron Maiden -coverbändissä ja Kypckissa (Kursk), joka on tänä vuonna julkaissut esikoisalbuminsa ja on siitä erikoinen suomalaishevibändi, että se esittää asiansa venäjän kielellä. ­ Olen itse hakeutunut tähän tilanteeseen että on monta rautaa tulessa. Aikataulujen järjestelyistä kaikki on kiinni, välillä tehdään kuukausi sitä sitten toinen tuota. Aika kivuttomasti tämä kuitenkin mennyt. Dreamtaleen Seppänen löydettiin Akun tehtaalta, jossa hän teki koelauluja erääseen projektiin. Äänittäjänä toimi Dreamtalen basisti Pasi Ristolainen, joka äkkäsi oitis Seppäsen kyvyt. Bändi on vuosien varrella kärsinyt miehistönvaihdoksista, joita on ollut enemmän kuin laki sallii. Soittajaa on tullut ja mennyt jatkuvalla syötöllä, eikä loppua ole näkynyt. Nyt tilanne on tasoittunut ja Seppänen uskoo nykyiseen miehistöön, jolla on tarvittavaa motivaatiota homman eteenpäin viemiseen. ­ Miehistönvaihdokset ovat osittain olleet pelkkää huonoa tuuriakin. Kun edellinen laulaja Jarkko Ahola lähti keskittyäkseen Teräsbetoniin, oli Dreamtalessa jonkinlainen masennustila päällä. Kosketinsoittaja ja rumpalikin miettivät, että se oli sitten siinä ja lähtivät bändistä. Mutta Pasi ja kitaristi Rami Keränen halusivat jatkaa. Mutta en oikein pysty sen tarkem- D DREAMTALEN UUSI NOUSU Tamperelainen Dreamtale on kokenut soittajavaihdoksia enemmän kuin monet muut bändit yhteensä. Nyt kuusikko on tekemässä uutta tulemista Phoenix-levyn myötä. ­ Kun tulin bändiin, oli pari-kolme biisiä valmiina. Ramin demoja sitten työstettiin ja minä tein lyriikkaa. Parhaat kappaleet valittiin levylle, josta tulikin suoraviivainen ja rokkaava. Nyt bändillä on ihan uusi alku ja hyvä tilanne. min kommentoimaan näitä hommia, kun olen itsekin aika tuore tulokas yhtyeeseen, laulaja pohtii. Jos pari vuotta sitten Dreamtalen tilanne näyttikin onnettomalta, on nyt kaupoissa uusi levy Phoenix. Porukka on innostuneesti mukana. Vaikka levyn nimi on iso klisee, niin se kumminkin se kuvaa sitä hyvin ja oli ainoa oikea ratkaisu nimeksi. Phoenixin on julkaissut Motleyniminen levy-yhtiö, joka ei aiem- paan Spinefarmiin verrattuna ole kovin tunnettu pulju. ­ Se on Akun tehtaalla toimiva lafka. Pasi työskentelee siellä ja sitä kautta saimme jalan oven väliin. Aika pieni yhtiö se on, keskittynyt muuten lähinnä poppiin ja rokkiin. Hyvä jakelija heillä on, joten levyä on ainakin saatavilla joka paikasta. Seppänen kertoo, ettei hän odota kuuta taivaalta. ­ Olen realistinen bändin suhteen. Miellä on uusi levy-yhtiö ja etenemme keikka kerrallaan. Kesän festareita ajatellen levy ilmestyi liian myöhään, syksyllä on enemmän keikkoja tulossa. Ulkomailla Dreamtale ei ole vielä käynyt, mutta syksyllä ollaan lähdössä Venäjälle, jossa on isot markkinat. Levyä yritetään saada ulos Keski-Euroopassa. Se on nyt julkaistu Suomen lisäksi Japanissa ja muutamissa Aasian maissa, koska Dreamtalella on alusta alkaen ollut julkaisukanava siellä. Venäjän-kytkös puolestaan tuli Kurskin kautta, kun sikäläinen hevilafka otti yhteyttä. Dreamtale on liitetty vahvasti power-metallin, mutta nyt vauhti on rauhoittunut, eikä Seppänen enää kutsu yhtyeen musiikkia sillä termillä. ­ Minun näkökannaltani tämä on kyllä paljon suoravivaisempi ja rokkaampi levy. Vanhat jäsenet olivat kypsyneet powerin soittamiseen. Kun liityin bändiin, puhuttiin, että jos aletaan tehdä hieman erilaisia biisejä. En ole mikään power-kiekuja. Kyllä tässä ollaan menossa uuteen suuntaa, laulaja tuumaa. TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: STUDIO HARRI HINKKA OY 30
• H ebosagil ottaa Colossalilla paikkansa kotimaisten uuden polven hidastelijoiden kasvavassa joukossa. Sludge/doomriffittely oli vahvasti läsnä jo viimevuotisella Cosmic-EP:lla, mutta sille mahtui myös nopeatempoisempaa deathmetallista vääntöä. Debyyttitäyspitkällä vauhtia on himmailtu. ­ Tällä kertaa äärimmäisyyksiä haluttiin hakea eri keinoin. Alusta pitäen oli selvää, ettei edelleenkään haluta tehdä mitään extremeä urheilumetallia. Nopein kohkaaminen on jo vähän kulunut loppuun meidän osalta. Esimerkiksi Cosmicin April oli muutamilla keikoilla niin nopea, että meillä tuli raja vastaan. Siihen suuntaan ei enää ollut luontevaa lähteä, basisti Osku Kähkönen perustelee kaasujalan hillintää. Albumin keskivaiheilla River nostaa tempoa, joskaan sekään ei äidy blastbeateihin. Suunniteltu juttu? Ei sentään. ­ River sopi hyvin niin sanotuksi A-puolen viimeiseksi biisiksi, jakajaksi levyn keskelle. Se on hyvä biisi, eikä sen takana ollut mitään kummoisempaa laskelmointia, Osku toteaa. Hebosagil työsti Colossalia tuoreen rumpalinsa Ilpo Heikkisen kotistudiossa Kempeleessä hartaasti, vailla huolia deadlinesta. Albumin äänimaailmaa voikin kutsua hiotun räkäiseksi. ­ Mitään ei tehty vasemmalla kädellä tai puolivahingossa. Esimerkiksi levyn bassoja äänitettiin kuusi päivää, kokeillen eri vahvistimia, pedaaleja ja jopa eri kieliä. Varsinkin miksausten jälkeen oli vähän sellainen tunne, etten HEBOSAGIL SE RASKAAMPI HEBO Jos tarkastelee Oulun suunnalta operoivan Hebosagilin levytyshistoriaa tai jäsenten ikää, voi yhtyettä pitää nuorena tapauksena. Colossal-debyyttinsä julkaissut yhtye vietti tapauksena Colossal debyyttinsä kuitenkin tänä kesänä jo viisivuotisiaan. halua enää ikinä nähdä Cubaseohjelmaa, Osku kuvailee äänitysprosessia. Vaikka Colossal pääosin hitaasti jurnuttaakin, on yhtyeen soitossa yllättävän rokkaava ote. Osku myöntääkin, ettei groove ole Hebosagil-piireissä kirosana. ­ Ei missään nimessä! Parasta on, jos onnistutaan groovaamaan kuulostamatta b-luokan stonerbändiltä. Viimeksi keikkareissulla autossa soivat Iggy & The Stooges, MC5, Kiss ja tietysti loistava Blue Öyster Cult, joiden Secret Treaties on maailman toiseksi paras rokkilevy. Aika paljon on siis saatu oppia näiltä 70-luvun amerikkalaisilta viiksekkäiltä mestareilta, Osku innostuu ja tarkentaa vielä, että se maailman paras rokkilevy on tietysti Borisin Heavy Rocks. Rokituksen vastapainoksi muutamissa riffeissä kelmeilee Autopsyn vaikutus. Osku ei kiellä tätäkään. ­ Mental Funeralit ja Severed Survivalit on kuunneltu, ja ne vaikutteet on salakavalasti hiipineet meidänkin levyille. Ajoittain sen varmasti kuulee hyvinkin selvästi joistain riffeistä. Hieno bändi. Kuolema, kaaos, maailmanloppu sekä isot, kuumottavat auringot ovat mitä mainiointa materiaalia lyriikoille. Tämän ovat ymmärtäneet myös Hebosagilin sanoituksista vastaavat solisti Tatu Junno sekä kitaristit Antti Karjalainen ja Remi Rouselle. ­ Meidän tekstit on aika mustalla pensselillä maalattua surrealistista kertomusta. Niitä ei ole sen kummemmin esitelty, mutta tilausta saattaisi olla. Ehkäpä ne tulee vielä joskus nettisivuille, Osku tuumii. Ensimmäinen Hebosagil-levytys, jonka kansiin tekstit on painettu, on vielä tämän vuoden puolella ilmestyvä split-julkaisu Viisikko-yhov tyeen kera. Splitin biisit ovat muusHebosagil-materiaalis ta Hebosagil-materiaalista poiketavara ten suomenkielistä tavaraa. ­ Viisikko on Suomen hienoin mainosta bändi, Osku mainostaa splitkumppaniaan. vähemmä Sanoituksia vähemmän ­ tai aisurre nakin eri tavalla ­ surrealistiseksi Hebosagil-n osoittautuu Hebosagil-nimen alepäile kuperä. Toimittaja epäilee yleissim vistystään vajavaiseksi, mutta totuus on toinen. tä ­ Yleensä valehtelen tässä kohtaa jotain nokkelaa, mutt nyt kermutta ron totuuden: Alun perin bändin hassun hauska projektinimi oli Hepo Racing. Keikalle ei kuitenkaan viitsitty lähteä tuolla nimellä, joten se muovattiin vähän kryptisempään muotoon. Nyt nimestä on tullut meille lähes rasite, koska se ei todellakaan tarkoita mitään. Helsingin Barokkiorkesteri kulkee muuten lyhenteellä Hebo, ihan vain mainitakseni, Osku naureskelee. TEKSTI: JUKKA KITTILÄ KUVA: HEBOSAGIL LOHIKÄRMESVOIMIN METALLIN SEURAAVALLE LEVELILLE! UUSI LÄTTY KAUPOISSA 20. 8. DRAGONFORCE LIVE: 2.3. HELSINKI, TAVASTIA | 3.3. OULU, TEATRIA WWW.DRAGONFORCE.COM · WWW.MYSPACE.COM/DRAGONFORCE www.spinefarm.fi spinefarm@spinefarm.fi 32
• artistilta onnistuu, mutta yksin ei. Pian julkaistava neljäs albumi kun on niin puuduttava kokemus, että vaikka viisaudenhampaita revittäisiin suustani, en mitään tuntisi. Kun viidennen kappaleen kohdalla kuulostaa siltä, että sama luuppi soi edelleen, ja kun uho on oksettanut jo alusta asti, niin tiedän, että tämän levyn loppuun kuunteleminen tulee olemaan tuskaa. Eikä se parane, vaikka sen kuuntelee uudelleen muutaman otteeseen. Vielä kun kaiken päälle on nauhoitettu monotoninen naisääni, joka kertoo minulle, että tämä on arvostelukopio ja että minun pitäisi kehottaa ystäviäni ostamaan levy, alkaa korvissa sauhuta. En. En kehota ystäviäni enkä teitä, ja levyn arvosana viitonen tippui juuri neloseksi. Vielä kun Slime & Reason on miksattu niin upeasti, että 80-luvun karvanoppacorollassa levyä ei edes tarvitse luukuttaa, on paketti täydellinen. Mistä löytyy lähin roskis? PIRITA TIUSANEN OVRO ­ Revisited (Some Place Else) Ovro on miellyttävän erilainen toimija musiikkia suoltavien tahojen joukossa. Kenttä-äänityksiä ja elektroakustista huminaa neljän pitkäsoiton verran tehnyt "dark ambientin suvereeni kuningatar" haastaa kuulijaansa saaden useimpien musiikintekijöiden teokset tuntumaan niin kovin turhanpäiväisiltä. Revisited on seitsemän raidan matka-albumi Ovron Venäjän-kiertueelta. Artisti vieraili kaksi vuotta sitten Moskovassa ja Pietarissa ja suoritti kenttä-äänityksiä urbaanin ympäristön eri laidoilla. Alkuperäiset raidat julkaistiin pienen jakelun saaneella Estraier-levyllä. Tätä julkaisua varten materiaali on muokattu studiossa uudestaan. Vierailut itänaapurin kahviloissa (Qahva), olohuoneissa (Compulsed), katedraaleissa (Iconon) ja jäätemppeleissä (Templier) toistuvat utuisina äänikuvina. Haastava Revisited ei varsinaisesti sisällä mitään, mitä suurin osa ihmisistä kutsuisi musiikiksi. Etäistä melodiaa kuullaan vasta levyn päättävällä raidalla Ukok, joka koostuu altailaisen musiikin konsertin aikana tehdyistä nauhoituksista. Muuten levy koostuu huminoista, kolinoista, pulputuksista ja satunnaisista ihmisäänistä. Kuulokkeilla kuunneltuna levy pyyhkäisee tajunnan tyhjäksi. Pysäyttävä, vangitseva levy sekä äärimmäisen hyvä keino nollata infoähky. Kaiuttimien välittämä tilantuntu laajenee myös mieleen. TUOMAS TIAINEN 8 SCARS ON BROADWAY ­ Scars On Broadway (Interscope) SOULDUMP ­ Abuse Me (Rusto-Osiris) 6 7 SoulDump on kevyesti progressiivisella yleisilmeellä operoiva rock-tulokas, joka sekoittelee maalauksellista tunnelmointia raskaaseen kitarointiin ja naislauluun. Ei kuulosta paperilla juuri miltään, mutta onneksi levyllä huomattavasti kirjoitettua paremmalta. Levyn avaus Sixteen Years paljastaa, mistä puusta SoulDump on parhaimmillaan tehty. Kappale väräjää raukean tunnelmallista astelua, jonka yllä Maija Sipiläisen hypnoottisen viettelevä ääni kuiskii. Puolivälissä biisi vaihtaa nopeamman vaihteen silmään ja rynnistää kaksine osineen maaliin voittajana. Myöhemmät kappaleet osoittavat, ettei SoulDump ole pelkkää hissua. Paikoin meininki äityy jopa varsin metalliseksi. Harmi, sillä yhtye on useimmiten sitä parempi, mitä etee- Daron Malakianin ääni jakaa mielipiteitä. Itse en kuulu miehen laulua kovimmin karsastaviin, mutta Serj Tankianin alentaminen taustalaulajaksi System Of A Downin Mezmerizella (2005) ja varsinkin Hypnotizella (2005) oli kieltämättä Toxicityn (2001) nimeen vannovalle kova paikka. Scars On Broadwayn debyytillä Malakian pääsee lurittelemaan taustatkin itsekseen. Malakian ja rumpali John Dolmayan ovat armoitetun lahjakkaita, mutta kummankin ilmaisulla on rajansa. Scars On Broadway ei ole niin rohkea irtiotto, kuin etukäteen annettiin ymmärtää, vaan selkeääkin selkeämmin tekijöidensä näköinen. Raivostuttavimmin tämä tulee esiin Malakianin lyriikoissa. Vaikka Tankianin maalailukin vaikutti toisinaan itsetarkoitukselliselta, on Malakianin teksteissä suoranainen Martti Syrjä -efekti. Parhaimmillaan riimittely on aidosti oivaltavaa, useimmiten yksinomaan rasittavaa. Klassisempaa rock-ilmaisua tavoitellessaan Malakian näyttää kadottaneen tiivistämisen taitonsa, joka oli SOAD:n nerouden ydin. Loistava Serious on huima avaus albumille, malakianismin aatelia. Beatlesimpaa puolta edustava Funny ei sekään ole pöllömpi, mutta siinä isoimmat ilonaiheet ovatkin. Loppulevy on samaan aikaan tasavahva ja tasapaksu ­ ylipitkänä tasapaksun puolelle kallistuva. On aivan sattumankauppaa, mitkä biiseistä osuvat maaliinsa. Oikeaan suuntaan sentään tähtäävät Kill Each Other/Live Forever, Enemy, 3005 ja Babylon, jonka intro tosin voisi muistuttaa vähemmänkin Holy Mountainsin alkua. Pakollisista hörhöilyistä huuruinen Cute Machines on heti Seriousin kannoilla, mutta Chemicals suorastaan kelvoton. SOAD:n Cigaro luetteli samat vehkeet ja eritteet huomattavasti railakkaammin. Jos ei lopussa kiitos seiso, niin keskisormi sojottaa ainakin. Idioottiriffillään hyvällä tavalla laiskasti lanaava sinkkubiisi They Say haistattelee tavalla, jota soisi löytyvän levyltä enemmänkin. Malakian kun näyttää olevan kuitenkin paremmin kotonaan velmuilevana piikkinä lihassa, kuin nykymetalli-Lennonina. JUKKA KITTILÄ 39
• 43
• ENSI-ILTAELOKUVAT PERTTU KURTTILAN FANITUSLISTAT Aution saaren elokuva: Splattenstein Trilogy -dvd. "Pitkän ja syvällisen harkinnan tuloksena piti päätyä ihan suomalaiseen indiesplatteriin. Siinä yhdistyy monta mun diggailemaa elementtiä. Mustalla huumorilla höystetty splatteriä, b-luokan indie-pläjäys... vaikka ihan a-luokan tavaraahan se on. Ja ehkä se autiolla saarella muistuttaisi myös tästä rakkaasta kotimaasta. Paras kohtaus kautta aikain: "Lucio Fulcin ohjaaman Zombie 2:n kohtaus, jossa päähenkilö sukeltelee haiden seassa, ja veden alla hyökkää lopulta sukeltava zombie. Se on sopivan tyhmä ja tosi hauska kohtaus, joka voisi ainakin tässä mielentilassa toimia." Suosikkigenre: 70- ja 80-luvun kauhuelokuvat. "Varsinkin italialaiset kannibaalielokuvat on tosi hyviä. Mutta kyllä mä tykkään tosi paljon katsoa myös komedioita... ja joskus sunnuntai-iltaisin telkkarista Gilmoren tyttöjä." Leffasäveltäjäsuosikki: Riz Ortolani "Esimerkiksi Ruggero Deadaton Cannibal Holocaustiin se sävelsi tosi dramaattiset musiikit." Ensimmäinen mieleen jäänyt elokuvakokemus: "Ihan eka faijan kanssa katsottu Disneyn piirretty oli tietysti ihan vaikuttava kokemus, mutta kun me ala-asteella kavereiden kanssa katsottiin Candyman-elokuva, niin se pelotti kaikilta paskat housuihin. Siihen kauhun ja pelon tunteeseen jotenkin tykästyi... ja kai se ihan sama juttu ajaa kauhuleffoja vielä nykyäänkin katsomaan." VASTALÄÄKETTÄ KOULUKIUSAAMISELLE Elokuun vierailuleffan aiheena on koulukiusaaminen, joten vieraaksi napattiin koulumaailman kokemuksensa riittävän hyvin muistava rokkari, vielä teini-ikänsä päättymistä odotteleva hevirumpali Perttu Kurttila. Pertun bändi, Tuskassa Sue-lavalla soittanut Tracedawn julkaisi keväällä debyyttialbuminsa, jolle saatiin myöhemmin myös eurooppalaisen jakeludiili. Tositapahtumiin perustuva belgialaiselokuva Ben X kertoo lievästi autistisesta Benistä, joka koulussa saa enimmäkseen viettää aikansa itsekseen ­ paitsi aina silloin, kun pahikset taas kerran innostuvat häntä kiusaamaan. Ystäviä Benillä ei ole kuin yksi, ja häntäkin Ben tapaa ensin vain nettiroolipelimaailmassa. Kyseinen ilmainen Archlord-peli löytyy tietysti myös netistä, mutta ei elokuva sillä ratsasta, vaan tärkeä ja kipeä pääteema jyrää pelin yli. Juonta ei kannata spoilata, mutta sen verran voi paljastaa, että Ben keksii keinon, jolla kiusaamisen saa loppumaan... Ben X ei ole mitään perjantai-iltoihin soveltuvaa pääntyhjennysviihdettä, vaan vakavasta aiheestaan mustanpuhuvasti kertova "oikea" elokuva. ­ Kyllähän se näin parin tunnin yöunien jälkeen jaksoi säväyttää. Herätti hyvin, ja laittoi ajattelemaan. Ei tosiaankaan mikään aivot narikkaan -leffa. Edetessään se kävi koko ajan mielenkiintoisemmaksi, tapahtui paljon jännittäviä juttuja ja loppuyllätys oli hyvä. Ehkä siitä jäi jopa pieni adrenaliini päälle. ­ Aika hyvin ja uskottavasti tossa esitettiin päähenkilön näkökulma. Koko visuaalinen puoli, kamerankäyttö ja tehosteet heijasti hyvin sen autistipojan mieltä ja ajatuksenjuoksua. Sitähän siinä kelattiin, että sen oli vaikea muodostaa kokonaiskuvaa. Se näki tosi tarkasti vaikka puun kaikki lehdet, mutta ei periaatteessa sitä itse puuta ollenkaan. Tuli vähän mieleen se, miten mä itsekin tarkkailen ihmisten pieniä liikkeitä, tykkään seurata ja lukea ympäristöä... ­ Visuaalisesti se ei ollut mitenkään hirveän nopeatempoinen, mutta olihan ne tapahtumatkin periaatteessa aika hitaita. Enemmän siinä keskityttiin tapahtumien sisältöön, ja annettiin ärsykkeitä sitä kautta. Mutta mitäs tuumaat, oliko kannattavaa laittaa pääosaan autismista kärsivä ihminen eikä normaalia peruskiusattua? ­ Kyllähän toi leffa toisaalta myös kyseenalaisti sen, että mikä on "normaalia". Eikä kiusatut välttämättä itsekään ajattele, että ne on täysin normaaleja. Mutta ehkä ideana oli enemmänkin se, että kun katsojalle tarjotaan vähän överiksikin vedetty marginaalikeissi, niin saadaan sanoma tehokkaammin perille. Ja kyllähän elokuvissa nyt on pakko aina vähän dramatisoida asioita. ­ Toi tosiaan heitti ilmaan hyviä kysymyksiä, joita leffan kestäessä aikana pohti aika paljon. Ja se tosiaan kertoi oikeista ja todellisista asioista. Se sopisi aika hyvin esimerkiksi yläasteen luokkaretken osaksi. Se saisi jengin vähän miettimään noita asioita. Ja vaikka Ben X ei välttämättä niiden itse kiusaajien käytökseen kovin paljon vaikutakaan, niin luokkayhteisöön sillä saattaa olla vaikutusta. Vai? ­ Ehkä. Ja niin kuin tossakin sanottiin, niin opettajan on aika vaikeeta kauhean paljon tolle asialle tehdä. Musta tuntuu, että ton katsominen voi tehdä hyvää myös opettajille. Tai ehkä opettajille ennen kaikkea, että ne saisi myös sen toisen näkökulman asiaan. Näkisi kokonaiskuvan siitä, miten se tilanne alkaa ja miten se kehittyy. Mutta miksei sitä näyttäisi koko luokalle. Kyllä se varmasti nostattaa yleistä tarkkaavaisuutta noiden juttujen kanssa. Ainakin minulle kasvoi elokuvan aikana pikku hiljaa koko ajan vahvempi pelon ja ahdistuksen tunne... ­ Ettei sulla vaan olisi kankkunen? No, ei tällä kertaa. Mutta kyllä tuo ahdistava olo pahanlaista kankkusta periaatteessa vastasi. ­ Joo, leffa joka tuottaa darran tunteen... mutta en mä tiedä, onko se kovin hyvä myyntiargumentti. Vaikka kyllähän toi kieltämättä tietyllä tavalla tosi kuumottava ja ahdistava leffa oli. Paljon parempana myyntiargumenttina toimii Pertun loppulausahdus: ­ Fiksu ja hyvä leffa, kannatti katsoa. TEKSTI: MARKKU HALME TÄHDET Kurttila: Halme: ½ Ben X, Belgia/Hollanti, 2007. Ohjaus: Nic Balthazar. Pääosissa: Greg Timmermans, Laura Verlinden, Marijke Pinoy, Pol Goossen, Titus De Voogdt, Maarten Claeyssens, Tania Van der Sanden. Kesto: 89 min. SALAINEN AGENTTI 86 (Get Smart) USA 2008. Ohjaus: Peter Segal. Pääosissa: Steve Carell, Anne Hathaway, Dwayne "The Rock" Johnson, Terence Stamp, Alan Arkin. Kesto: 111 min. STAR WARS ­ THE CLONE WARS USA 2008. Ohjaus: Dave Filoni. Käsikirjoitus Henry Gilroy, Steven Melching, Scott Murphy. Ääninä mm. Matt Lanter, Samuel L. Jackson, Christopher Lee. Kesto: 98 min. Harvalla fantasiasarjalla on niin uskollista kannattajakuntaa kautta maapallon kuin George Lucasin pöhöttyneellä Tähtien sota -avaruusoopperalla. Planeetallamme on varmaankin satoja tuhansia, ellei miljoonia yksilöitä jotka ovat valinneet elämäntyökseen ylistää tai nälviä kaikkea mitä Lucasin ihmepaja valkokankaille ja tv-ruutuihin puskee. Kloonisotien pääpäsmärinä toimii Warner Brothers, jonka ensimmäinen Star Wars -elokuva tämä on. Koko leffake toimii lähtölaukauksena käytännössä loputtomaksi kaavaillulle tv-animaatiosarjalle. Tämän animaatioelokuvan ja tv-sarjan ylin tehtävä on myydä pelejä, DVD:itä, t-paitoja, hampurilaisaterioita, levyjä, nukkeja, WC-pönttöjen kansia, mitä tahansa, niin paljon kuin mahdollista niin monille kuin ikinä. Siksipä Warnerin veljeskunta kävi siilipuolustukseen ja komensi pahaäänisimmät nettifriikit hiljaisiksi ennen The Clone Warsin ensi-iltaa. Kloonien hyökkäyksen ja Sithin koston väliin sijoitettu The Clone Wars käynnistyy, kun avaruuden mafiavaltias & jättietana Jabba the Huttin poika(!) on kaapattu. Tätä pelastamaan lähetetään Anakin Skywalker, jotta Jabban tuki tasavallan kannattajille säilyisi. Anakin saa mukaansa oppipoika Ahsoka Tanon, jonka miellyttävin piirre on se, ettei hahmo ole aivan niin ärsyttävä kuin mitä mega-elokuvien ikäistään fiksummiksi kirjoitetut sivupotkut usein ovat. Kreivi Dooku puolestaan juonittelee Jabbaa imperiumin kätyriksi. Sitten meinataan eikä mennä. Isompi on parempaa, lasermiekkoja on sateenkaaren koko kirjo, muodikkaan kulmikas anime-tyyli on vallalla hahmoissa (joita on näin ollen myös helpompi muuntaa leluiksi) ja taistelut ovat toistaan eeppisempiä. Räiske on komiaa katsella, vaan eipä tästä paljoa päähän jää. Tavoitteena ovat selvästi uudet SWkatsojapolvet, mutta toivon totisesti, että viattomimmatkin silmät tajuavat esimerkiksi taistojen välissä nähtävän kohelluskomiikan korniuden. Pahimmat jarjarbinksahtelut on sentään ymmärretty työntää sinne minne ne kuuluvatkin. Silti, kun on tekniikkaa ja taitoa ja rahaa, pitkän linjan SW-faneille olisi voitu antaa edes vähän enemmän kuin rippusia aiemmista elämyksistä. Sillä lailla meni se, sitten seuraava episodi ja lisää kolajuomaa ja karkkia. VESA KATAISTO ½ Alun perin Suomessa (muistaakseni) nimellä Maxwell Smart televisioitu agenttiparodiasarja oli ja on yhä täyttä rautaa, jopa uusintojen uusintojen uusintoina. Vuonna 1980 tehtiin sarjan pohjalta myös (tiedä vaikka syystäkin) suunnilleen kuoliaaksi vaiettu elokuvaversio, jonka pääosan veti tv-sarjassakin esiintynyt, erään nettiväittämän kovin ikävällä tavalla ryppyyntynyt Don Adams. Nyt ydinrooliin on pestattu vähintään kohtuulliset hilpeilykykynsä jo aiemmin todistanut Steve Carell. Vaan kun ei homma siltikään toimi kunnolla. Parodisessa komediassa on väistämättä jotain vikaa, jos se ei (ainakaan minussa) nostata yhden ainutta todellista naurureaktiota. Ensimmäinen hymynkare nousi kasvoilleni vasta suunnilleen puolen tunnin kohdalla, mutta kaikeksi onneksi kyseinen ilmiö jopa toistui saman lyhyen kohtauksen aikana. Muutama muukin lyhykäinen toimiva jakso matkalle mahtui, eikä kesken poistuminen enää loppupuolella käynyt mielessä. Epäonnistuneisuudessaankin elokuva onnistui pitämään toivon yllä aina loppuun saakka ­ vaikka varsinainen palkinto jäikin lopulta saamatta. En tiedä, onko vika käsikirjoituksessa, ohjauksessa, näyttelijäsuorituksissa vaiko kenties leikkauksessa ­ ja ihan samapa tuo. Jos ei tule beibiä eikä pökäletta, niin siten ei vain yksinkertaisesti tule! Juonen simppeliys tarjoaa eväät kaikkeen mahdolliseen taivaan ja helvetin välillä sijaitsevaan. Tässä jäädään kuivasti maan tasalle. Vahvaa plussaa elokuvalle siunaantuu siitä, että tapahtumaympäristö ja sen kuvaus muodostavat perin sympaattisen yhdistelmän kankeasta 60-luvusta ja karseasta nykyajasta. Päälle päätteeksi lopussa otetaan käyttöön myös esikänny eli se legendaarinen kenkäpuhelin, ja passelissa vaiheessa alle siunaantuva post-antiikkinen auto saattaapi hyvinkin olla se aito ja alkuperäinen. Extrabonuspisteitä leffa tienaa kohtauksesta, jossa herra 86 hakee tanssipartnerikseen äärilihavan frouvashenkilön. Sen käynnistyessä pelkäsin silmille lentävän pahinta mahdollista amerikkalaista stereotypiapaskaa, mutta tuloksena olikin yleisinhimillisen vapautunutta hienoutta. MARKKU HALME 44
• DVD-ARVIOT KUMMISETÄ-TRILOGIA Kummisetä-elokuvat kuuluvat yleissivistykseen, joten nyt on hyvä mahdollisuus sivistää itseään viiden DVD:n Godfather Trilogy -boxin avulla. Kolme ensimmäistä levyä sisältävät luonnollisesti trilogian osat, kun taas neljäs ja viides sisältävät vain lisämateriaalia. Jos tarina ei ole jostain syystä tuttu, elokuvat kertovat Corleonen perheen noususta New Yorkin amerikanitalialaisen mafian kunnioittamaksi, pelkäämäksi ja vihaamaksi järjestöksi. Debyyttiosa (1972) on edelleen se trilogian legendaarisin. Ohjaaja Coppola on pitänyt hallinnassa jokaisen osaalueen ja erityisesti näyttelijäkaartin, josta löytyy Marlon Brandon ja Al Pacinon lisäksi mm. energisen roolin tekevä James Caan. Vaikka toisen elokuvan (1974) vahvistuksena nähdäänkin Robert De Niro nuoren Vito Corleonen roolissa, ja eri vuosikymmenien välillä taiteileva tarina syventää päähenkilöiden taustoja mallikkaasti, on se kolmikon epätasaisin ­ ja pisin yli kolmen tunnin kestollaan. Vuonna 1990 valmistunut kolmas osa on väkivaltaisin ja suorasukaisin (ja ehkä aliarvostetuin) katsaus Corleonen suvun nousuun ja tuhoon. Mielenkiintoiset ja sympaattisetkin henkilöhahmot vievät varmasti eteenpäin puskevaa tarinaa. Viiden levyn julkaisu on kestoltaankin kelpo paketti, sillä elokuvista lyhin (III) kestää 2 h 40 min. Eeppinen kakkososa jyrääkin sitten 20 minuuttia yli kolmen tunnin. Lisämateriaalit eivät anna armoa amerikkalaisen elokuvan klassikoista kiinnostuneelle, sillä asiallisesti toteutetut dokumentit eivät nekään pihtaile kestonsa suhteen. ESA LINNA PENTAGONIN SOTA Kenraali Partridge johtaa miehistönkuljetusvaunu Bradleyn kehittämistä Pentagonissa. Kehitys on vienyt jo huimat 17 vuotta ja järkyttävät määrät dollareita, mutta vaunussa tuntuu edelleen olevan jotain vikaa. Nuori eversti Burton määrätään valvomaan Bradleyn kehittämistä, josta Partridge ei tunnu olevan kovin mielissään. Burtonin epäilykset ja perusteellinen tutkinta vie miehet törmäyslinjalle, ja Partridge tekee kaikkensa keltanokan karkottamiseksi. HBO-kaapelikanavalle tuotettu The Pentagon Wars perustuu tositapahtumiin, mitä on paikoin vaikea uskoa. Toisaalta maineen ja mammonan sekä turvatun tulevaisuuden perässä hiihtäviä näkee työelämässä muuallakin kuin Yhdysvaltain armeijassa. Karmeinta koko Pentagonin sodan kertomassa tarinassa on kuitenkin juuri sen sijoittuminen tahoon, jonka vastuulla on kymmeniä tuhansia ihmishenkiä. Kelsey "Frasier" Grammeria on aluksi vaikea kuvitella jämäkän ja jääräpäisen kenraali Partridgen rooliin, mutta alkuhämmennyksen jälkeen tottuu. Varsinkin kun muutamat maneerit paistavat erilaisen roolin läpi. Cary Elwes on sympaattisena, totuutta etsivänä everstinä paljon helpompi hyväksyä. Veteraaninäyttelijä ja ohjaaja Richard Benjamin kiteyttää uskomattoman tarinan napakasti ja näyttelijävetoisesti, ja muutamista keskinkertaisista ratkaisuista huolimatta elokuva on tv-elokuvien paremmasta päästä. The Pentagon Wars on valmistunut jo vuonna 1998, joten voi miettiä, miksi se julkaistaan DVD:llä nyt. Ehkä aika on paljon kypsempi. Kymmenen vuotta sitten Yhdysvaltain presidenttinä oli Bill Clinton, ja silloin naurettiin presidentin avustajan mekossa olevalle tahralle eikä rapakon takaisille puolustusvoimille, jotka toilailivat silloinkin aivan yhtä lailla kuin tänäkin päivänä. ESA LINNA RENDITION ­ POIKKEUKSELLINEN LUOVUTUS Amerikkalaisen naisen kanssa naimisissa oleva egyptiläinen Anwar vangitaan Yhdysvaltain puolustusministeriön määräyksestä. Anwaria epäillään terrorismista. Mies viedään CIA:n toimesta nimeämättömään maahan, jossa kidutus on sallittua. Näin CIA pääsee kuulustelemaan epäiltyä, eikä kidutuksesta irtisanoutuva USA joudu vastuuseen väkivallanteoista. CIA:n nuori tutkija joutuu kollegansa kuoltua seuraamaan epäillyn kohtelua ja yrittää saada selville totuuden. Yhdysvaltain Patriot Act -lakipykälää kritisoiva Rendition osuu maaliinsa varsin tarkasti. Vaikka eräiden hahmojen uskottavuuden voi kyseenalaistaa, tekee elokuva selväksi sanomansa ja perustelee, miten väärin käytetty laki aiheuttaa syyttömille kärsimystä ja ikuisia traumoja. Kidutustekniikat (mm. waterboarding) ovat näkyvässä roolissa, eivätkä niitä sisältävät kohtaukset ole miellyttävää katseltavaa. Pahimmat yksityiskohdat jäävät kuitenkin tehokkaasti katsojan mielikuvituksen varaan. Reese Witherspoon on kovatasoisen näyttelijäjoukkion (Jake Gyllenhaal, Meryl Streep, Alan Arkin) kirkkain ilmestys egyptiläismiehen kärsivänä amerikkalaisvaimona. Egyptiläistä Anwaria näyttelevä Omar Metwally tuo kidutuksen aiheuttaman tuskan ruutuun kouraisevalla tavalla. Halvoissa direct-to-video-elokuvissa (Operation Delta Force, American Kickboxer) näytellyt Gavin Hood vastaa ohjauksesta, joka pitää kutinsa mainion ja yllättävän leikkauksen muotoilemassa tarinankerronnassa. Lisämateriaalina nähdään making of -dokumentin lisäksi myös katsomisen arvoinen dokumenttielokuva Outlawed, jossa kerrotaan Renditionin tarinan kaltaisista aidoista tapauksista. Libanonissa syntyneen saksalaisen Khalid El-Masrin haastattelu painottaa Renditionin sanomaa. Outlawed onkin ohjaaja Hoodin pyynnöstä lisätty elokuvan DVD-julkaisuun. ESA LINNA Equal Share Luo uutta musiikkia Crowdfunding [kraudfndzi], 1. ihmiset, joilla on yhteisiä tavoitteita kokoavat varojansa yhteen toteuttaakseen tavoitteensa. 2. osallistuminen Equal Share -projektiin uuden musiikin luomiseksi. The Fogo Posto liikkuu mystiikan ja pakanismin rajamailla, yhdistäen niihin kiertolaistematiikkaa. Syksyllä 2008 ilmestyvä Sacrifacio De La Primavera on teema-albumi, joka jättää kaikki kylmäksi... Equal Share -tarjous on avoinna 2.11.2008 asti. equaldreams.com/thefogoposto Nyt musiikin ostaminen on myös sijoittamista! Lucy was Driving on rock-bändi, joka parhaillaan valmistelee debyyttilevyään. Bändi yhdistää musiikissaan raakaa rock-energiaa voimakkaisiin melodioihin.Single tulevalta debyyttilevyltä ilmestyy keväällä 2009. Equal Share -tarjous on avoinna 10.2.2009 asti. equaldreams.com/lucywasdriving equaldreams.com 45
• MONOLOGEJA MUSIIKISTA aas yksi muutto takana, vuosi edellisestä. Yksiö muuttui kaksioksi ja levyhylly kasvoi 28,6 prosentilla. Sama ikuinen aakkostamisurakka oli ja meni, tällä kertaa kestäen kaksi iltaa ja viisi olutpulloa. Tuplalevyt on vielä jossain vaiheessa laitettava omaan osioonsa, nyt on vain Belle & Sebastianin albumit lykätty syrjään, kun niitä löytyy kaksin kappalein. Näyttäähän tuo hulppealta tuo hylly. Lundiaan ei oikein muuta mahdu, kun aidot ja alkuperäiset muovikotelot vievät kaiken tilan. Levyjen linja vedettiin tietenkin tasaiseksi viivoittimen avulla, ettei yksikään koteloista pääse sooloilemaan ja työntymään esiin muita enemmän. Nyt cd-levyjä tarvitsee taas entistä enemmän, kun muutossa katosi tietokoneen piuha johonkin, eikä voi huudattaa albumeita kovalevyltään. Oli myös pakko karsia roskalevyjä laajalla kädellä tilaa säästääkseen. On kummallista, millaista sontaa sitä on vuosien varrella hyllyynsä haalinut. Mitä ihmettä Timbalandin ja Magoon Indecent Proposal hyllyssä vielä teki? Roskiin vain, sinne Suruajan ja muun huumorimusiikin sekaan. Yhtäkkiä sitä havahtui siihen, että kantoi muovikassillista levyjä kohti takapihan roskakatosta. Minulle ei ole koskaan tuottanut vaikeuksia hankkiutua eroon ylimääräisistä levyistä. Päinvastoin, tarpeellisiakin on tullut vietyä divariin rahapula iskiessä. Huonoimpana/hienoimpana esimerkkinä joskus päälle kymmenen vuotta sitten suoritettu täydellinen levyhyllyn puhdistus: 300 levyä divariin, 8 jätin hyllyyni ­ Nine Inch Nailsin ensimmäisen, Nitzer Ebbin Ebbheadin ja muutaman muun. Luonnollisesti näistä yhtäkään en enää omista. Joskus kuuntelin musiikkia kuin se merkitsisi jotain muutakin kuin taustamusiikkia työpaikalla tai taustarauhoitusta lukuhetken lomassa, kuin sillä olisi jotain suurempaakin merkitystä elämään. Nykyään fyysisiä levyjä hankkii lähinnä sisustuselementeiksi. Kivat kannet voi hankkia hyllykköönsä näytille, muuten musiikki on digivirtaa tietokoneessa. Aikuisiän jo aikoja sitten saavuttaneen lukumäärälevynkeräily on aina näyttö keräilijän keskenkasvuisuudesta. Toisaalta, kumpi on suurempaa idiotismia: levyjen keräily keräilyn vuoksi vai vinyylien osto siksi, että ne näyttävät hyvältä hyllyssä tai seinällä? Etenkin kun vinyylisoittimemme ei edes toimi tällä hetkellä. Silti tarvitsen yhä musiikkia, uutta, erilaista. Kaikki eivät: kun lähdin kesälomalle, vein työpaikaltani kaikki levyt kotiini kolmea lukuun ottamatta. Kun palasin lomalta, työtoverini eivät olleet tuoneet yhtäkään albumia tilalle. Raukkaparat olivat kuunnelleet koko kesän Oasista, Tuomoa ja Bad Religionia. Ihme hippejä, saatana. JARKKO FRÄNTILÄ T 1. April kuvasi The War -videonsa a) Turussa b) Göteborgissa c) Pietarissa 2. Mick Mars on Mötley Crüen a) kitaristi b) basisti c) rumpali 3. The Wildheartsin ensilevyn julkaisusta on vuosia a) 15 b) 25 c) 35 4. Escapextasy on Poisonblackin levyistä a) ensimmäinen b) toinen c) kolmas 5.Kenen lauluista Jukka Poika on tehnyt levyn? a) Irwin Goodmain b) Veikko Lavin c) Junnu Vainion 6. Jermaine tulee a) Jyväskylästä b) Turusta c) Tampereelta KULMACORNER 7. Jann Wilden uusi bändi on a) Rose Avenue b) The Neon Comets c) Neon Avenue 8. Dragonforcen laulaja on a) Herman Li b) ZP Theart c) Sam Totman 9. Deer Tracksissa ei soita a) Jesus Lotech b) David Lehnberg c) Elin Lindfors 10. Déclassén uusi levy on nimeltään a) Silos b) Solis c) Losis 11. Backyard Babiesissa ei soita kitaraa a) Nicke Borg b) Dregen c) Peder Carlsson 12. Primal Screamin ideaalivieras olisi a) Iggy Pop b) Neil Young c) Roky Erickson 13. Chaosweaverin levyn uusi painos kulkee alaotsikolla a) Purified Edition b) Petrified Edition c) Crucified Edition 14. So Called Planin laulaja on a) Eero Saarikoski b) Ville Asp c) Sauli Sipilä 15. Suen uudet nettisivut (www.sue.fi) avataan a) 20.8. b) 20.8. c) 20.8. 46 Oikea rivi: 1c2a3a4a5b6c7b8b9a10a11c12b13c14a15abc
• 47
• 48