Sue
Indierockpunkmetalzine
#107 KESÄKUU 2007
!! SUEN FESTIVAALIOPAS 07 !!
WHITE STRIPES
Queens of The Stone Age·Turbonegro·Manic Street Preachers·The View The Scaramangas·Pikku Kukka·Fleshdance·Oh No Ono·Dead By Gun Snipe Drive·Zacharius Carls Group·Smack·The Coffinshakers Candlemass·Turisas·Deathchain·W.A.S.P.·Sturm Und Drang·Velcra
1
Tuhansia cd-levyjä!
2 kpl
yhteishintaan
15,www.anttila.fi
www.kodin1.com
2
3
TOIMITTAJALTA
INKLUDES
06 Newsflash 10 Suen Festivaaliopas 07 12 White Stripes 14 The Coffinshakers 15 Velcra 16 Dead By Gun 17 The View 18 Queens of The Stone Age 20 Turbonegro 24 Manic Street Preachers 26 The Scaramangas, Pikku Kukka ja Fleshdance 28 Oh No Ono 29 Snipe Drive 30 Zacharius Carls Group 32 Smack 35 SFP Uutiset ja SetäJussinTupa 36 Candlemass 38 Turisas 39 Deathchain 40 W.A.S.P. 41 Sturm Und Drang 43 SFP Arviot 46 Arviot 52 Ensi-iltaelokuva-arviot 53 Dvdarviot 54 QuizOn ja Keskustelua popmusiikista 55 Tilauskuponki
Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 22 euroa/12nroa Tilaukset: 09 - 6813 2930 email: miki@sue.fi Painopaikka: SanomaPrint, Hämeen Paino Oy Forssa 2006 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Eerikinkatu 44 LH 3-4, 00180 HKI puh. 09 - 6813 2930 / 050 - 3316748
HAISTA MAISTA LIVE
R
ockin kapinallisuus on kadonnut pala kerrallaan, mikä on ehkäpä hienointa mitä rockille on koskaan tapahtunut. Rock ei enää pitkään aikaan ole ollut nuorison omaisuutta. Enää sitä ei tarvitse luovuttaa seuraavalle sukupolvelle siirryttäessä aikuisten maailmaan, joka pitää sisällään päivätöitä, lapsia ja yleistä vastuunkantamista. Toki vanhemmiten rockista nauttimisen painopiste siirtyy livetilanteesta levyjen suuntaan, mutta onneksi meidän aikuistenkin tarpeita on huomioitu klubien taholta. Tärkeimmän uudistuksen on tarjonnut lainsäädäntö: kesäkuun alussa astuu voimaan ravintolatupakoinnin kieltävä laki. Aikaistetut soittoajat ovat mahdollistaneet keikan jälkeen riittävän pitkän yöunen, mutta siitä huolimatta olen jättänyt liian monta keikkaa väliin. Kymmenen uutisten jälkeen keikalle jaksaa vielä mainiosti lähteä, mutta tupakansavusta johtuva kotiinpaluurituaali eli vaatteiden riisuminen parvekkeella sekä hiustenpesu yöllä on saanut minut liian usein hylkäämään live-nautinnon. Ehkä olen tyhmä, mutta en ole koskaan tuntenut terveyteni vaarantuneen ravintoloissa hengitetyn tupakansavun takia. En myöskään ole yltiöpäinen terveysintoilija, ja todennäköisesti klubitupakoitsija aiheuttaakin viikoittaisella pienellä tupakka-askillaan itselleen vähemmän haittaa kuin minä sokeroidulla ja rasvoitetulla ruokavaliollani. Tupakalla kyllästetty tunkkainen baari-ilma on kuitenkin epämiellyttävää. Vaatteisiin ja hiuksiin tarttunut tupakan jälkihaju on yksinkertaisesti ällöttävä. Toki on mahdollista, että keikalla alkaa kaivata tupakansavua, kun nenään tunkeutuu hikoilevan yleisön vivahteikkaita tuoksuja sekä lattialle läikkyneen oluen hajua ja kun vieressä seisoo ihminen, joka on yhdistelmä hikeä, kaatuneita juomia sekä oksennusta. Mutta vaikka hajut eivät ehkä ole miellyttävimpiä, niin suurimmissa määrin ne jäävät baariin. Ja onhan olemassa koulukunta, jonka mielestä rockin täytyykin olla hienhajuista. He pääsevät helpommin tunnelmaan, kun tupakansavu ei ole sekoittamassa hajumaailmaa. Joillekin ihmisille on vaikea paikka olla ravintolassa ilman tupakkaa, ja ravintoloitsijat murehtivat lainsäädännön vaikutusta liiketoimintaan. Voi olla, että lähiöbaarien aamuasiakkaat juovat kello yhdeksän oluensa keittiöissään tupakkaa imien. Jo seuraavan tähtiluokitustason ravintoloiden ei kuitenkaan kannata olla huolissaan, sillä niissä tupakointi on ainoastaan sivuosassa. Tuskin lopettaisin TV:n katselua ja sohvalla makoilua, jos minulta kiellettäisiin siihen yhdistetty jäätelönsyönti. Totta kai se harmittaisi, mutta parin viikon päästä tuskin muistaisin muinaista yhdistelmää ja tottuneesti söisin jätskiä keittiössä ennen kuin Kotikatu alkaa. Ihminen tottuu muutokseen, ja uusi tupakkalaki on oikeasti negatiivinen asia ainoastaan pienelle osalla ihmisistä. Aktiivitupakoitsijoiden kitinä on täysin sallittua, mutta toivottavasti jokainen kännitupakoitsija tajuaa ensimmäisen kesäkuisen baari-illan jälkeen, että heidän elämässään ainoa muutos on raikkaammat aamuherätykset. Aku-Tuomas Mattila Toimittaja
Sue #107 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: The White Stripes Icky Thump, The Ramones Road to Ruin, Turbonegro Retox, The Hellacopters By the Grace of God, Queens of the Stone Age Era Vulgaris, Hank Williams 20 Greatest Hits, Moppi ja Aivokurkiaiset Homorakkautta, Björk Volta
Avustajat: Jenni Arbelius, Jarkko Fräntilä, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Jussi Helenius, Marika Honkatukia, Olli Hänninen, Kimmo Jaramo, Tove Juhanmäki, Noora Jussila, Vesa Kataisto, Petri Kipinä, Jukka Kittilä, Tuomas Kokko, Jussi Lahtonen, Kivi Larmola, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Lauri Livistö, Esa Linna, Aku-Tuomas Mattila, Mirko Metsola, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Miki Peltola, Mika Penttinen, Jani Sipilä, Aija Soivanen, Jarkko Tiusanen, Pirita Tiusanen, Jukka Taskinen, Tuomas Tiainen, Taru Tittonen, Volvo-Pete (ATK-huolto), Stefan Greijer Ulkoasu: Kimmo Nurminen
4
Kaskenkatu 3 ke-la 16-03 K-18 www.paivakoti.biz Happy Hour -hinnat voimassa koko kesän: Karhu III 0,5 L / Crowmoor-siideri 0,4 L 3 e
LEVYNJULKAISUKEIKAT: 6.6. Turku, Dunamo 7.6. Helsinki, Bar Loose
9
11
13
KANTRI, KAUHU JA KAURISMÄKI
Vampyyrikantrin ystävien pitkä odotus päättyi kesäkuun alussa, kun ruotsalaisen The Coffinshakers saCoffinshakersin manniminen kakkosalbumi nostettiin kuuden jalan syvyydestä päivänvaloon.
ulttibändin debyytti julkaistiin jo viime vuosituhannen lopulla, ja sen jälkeen fanien verenhimoa on tyydytetty vain osittain muutamien seiskatuumaisten avulla. Tutut kauhuteemat vampyyrit, hautuumaat, kiroukset jne. ovat läsnä uudellakin levyllä. Biisit toiselle levylle ovat olleet kasassa jo pitkään, useita vuosia, mutta emme vain ole saaneet aikaiseksi mennä nauhoittamaan niitä, kertoo bändin nokkamies Rob Coffinshaker. Coffinshaker. Uudella levyllä on biisejä koko uraltamme, aina 90-luvun puolivälistä asti. Pidän kauhuteemoista, joten eiköhän niissä pysytellä vastaisuudessakin, hän kuittaa. Vaikka allekirjoittaneen mielestä uudella levyllä on aiempaa kevyempi ote ja "iskelmäisempi" fiilis, ei Rob suoraan allekirjoita väitettäni. Pienet erovaisuudet aiempaan materiaaliin hän uskoo johtuvan pitkälti pianon, urkujen ja taustalaulujen käytöstä, joita ei The Coffinshakers -levyillä ole aiemmin kuultu. Kuulostamme nyt vihdoin siltä, miltä olen tämän bändin aina halunnut kuulostavan, Rob kiteyttää ja kertoo taustalauluista vastanneen Rebecca-nimisen neitosen tuRebecca-nimisen levan mukaan mm. tulevan kesän Qstockkeikalle. Huolimatta verkkaisesta levytystahdista, on The Coffinshakers silti keikkaillut tasaisesti kuluneiden vuosien aikana ja nähtiinhän bändi Suomessakin kiertueella nelisen vuotta sitten. Kerran olimme Leipzigissä keikalla pommitetun talon kellarissa, mutta useimmiten keikkapaikat ovat aivan tavallisia klubeja. Varmaan kovinkaan moni ei järjestä keikkoja luolissa tai hautausmailla, Rob veistelee. Rob on tehnyt myös useita soolokeikkoja ja -kiertueita, joissa setti koostuu omien biisien lisäksi myös useista lainakappaleista. Joskus sisällytämme myös Coffinshakers-keikkaan lyhyen soolo-osuuden tai sitten teen soolokeikkoja pienemmissä paikoissa bändin kiertueen ohella. Soitan myös
K
eräässä toisessa bändissä, jonka musiikki on perinteistä kantria. The Coffinshakersin levy tuli ulos suomalaisen uuden levy-yhtiön, Cobra Recordsin kautta. He olivat tarpeeksi kärsivällisiä kehottaessaan ja painostaessaan meitä menemään studioon, ja kun samoihin aikoihin löysin meille sopivan tuottajan, niin homma alkoi edetä, Rob sanoo. Myös bändin "välityönä" julkaistu Dark Wings Over Finland -mini-lp julkaistiin suomalaisen pienlevy-yhtiön kautta. Rob sanookin uskovansa suomalaisten ymmärtävän parhaiten Coffinshakersin kauhulla ja melankolialla sävytettyä musiikkia. Suomalainen iskelmämusiikki saa minut usein mukavan melankoliselle tuulelle. Tosin on varmaan hyvä, etten ymmärrä mitä niissä lauluissa lauletaan, Rob naurahtaa. Samoja fiiliksiä saan myös Kaurismäen veljesten elokuvista. Zombie ja kummitusjuna on yksi suosikkifilmeistäni, hän jatkaa. Vaikka Robin juuret ovatkin metal- ja punk-skenessä, hänen jokapäiväinen musiikkiannoksensa koostuu tätä nykyä hyvin paljon muunlaisesta musiikista. Pidän monenlaisesta musasta, mutta pääasiassa sellaisesta, joka on tehty 30- ja 70-lukujen välillä. Vanhaa kamaa siis. Joskus omienkin biisieni ideat syntyvät jonkun vanhan kappaleen innoittamana. Useimmiten teen biisini kuitenkin ensisijaisesti sanoitusteni pohjalta, Coffinshakersin pääjehu selostaa. Mies kertoo vielä, että uuden levyn nauhoitusten aikana hän oli kovasti inspiroitunut mm. Joe Meekin tuotannosta. Meekin Robia on pyydetty tekemään myös kokonainen soololevy ja jonkinlaista kiertuetta on tiedossa lähitulevaisuuden osalta. Lisäksi meiltä jäi useita biisejä studiosessioista, joita olisi tarkoitus käyttää esimerkiksi tulevilla sinkkujulkaisuilla, Rob vielä valottaa bändin tulevaisuuden suunnitelmia.
TEKSTI: JUSSI HELENIUS KUVA: THE COFFINSHAKERS
14
Joo, mä höpötän niin saatanasti aina. Kaikkee paskaa, Chris taas innostuu. Aikasemminkin jossain saatanan radiohaastattelussa sanottiin, että jumalauta toi yks jätkä höpöttää ihan vitusti. Hyvä näin. Kato, vittu, mulla on sanottavaa, Chris käkättää. Kun vaan saisi kaikki ymmärtämään nämä meidän motiivit, miksi me tehdään asiat niin kuin tehdään. Mehän vaan halutaan saada elanto omasta työstämme. Ollaan kuitenkin keikkailtu niin paljon, että pakkohan sitä on jossain vaiheessa saada edistystä aikaiseksi ja kehittyä bändinä, Chris sanoo hieman rauhoittuneena.
POSITIIVISTA PUNKKIA
Tällä hetkellä Suomen markkinat riittävät miehille hyvin. Kotimaa on bändille tärkeä, joten vielä ei edes mietitä maailmanvalloitusta. Ehkä sitten seuraavan levyn jälkeen. Vaikka on meitä paljon pyydelty tonne Eurooppaan päin tekemään jotain klubikeikkoja... Tässä pitää kuitenkin kunnioittaa sitä, että ollaan satsattu näin paljon aikaa ja resursseja tähän levyyn. Tehdään kotimaa ensin, kaikki aikanaan, Chris mietiskelee. Sonyn tuore löytö ei ole vielä joutunut median hulluun pyöritykseen. Haastatteluja on kyllä saatu antaa. Oli aika mielenkiintoinen kokemus, kun sai MTV:n mikrofonin ekaa kertaa käteen. Olin ihan, että mitä vittua. Nyt siellä on kuitenkin video pyörinyt jo jonkin aikaa ja samalla on saanut antaa lehtihaastatteluja. Samoihin kysymyksiin sitä saa vastata monta kertaa peräkkäin. Aina se kuitenkin on kiva tilanne, Chris kertoo. Vähän ajan päästä Chris alkaa taas käydä kuumana. Vuosien mittaan on tullut kommentteja, että "jätkät on feikkiä", "vittu H&M-punkkareita". Mitä vittua sä meidän vaatteita katsot, vitun tyhmä! Se oli ehkä se tyhmin juttu kun joku oli kirjottanut kommentin nettiin. Haista vittu, sinä saatana. Vitun idiootti. Toivottavasti se lukee tämän jutun. Jos joku lähtee arvostelemaan meidän biisejä, voi sen ottaa jo vakavasti, Gesto täydentää. Ne kirjoittelijat on sellaisia, jotka luulee tietävänsä kaiken. Niin kuin sanoin jo saatana, elä sä ne meidän kuusi vuotta, niin opit yhtä sun toista. Jumalauta sentään, Chris jatkaa. No, on kundeilla mitkä vaatteet tahansa, ottavat he musiikin tosissaan. - Musiikki menee kaiken edellä. En antaisi pois vittu minuuttiakaan, en ikinä, Chris sanoo. Entäs ne lyriikat? Sen sanon heti, etten koskaan lähde kirjoittamaan naisista tai politiikasta. Kummastakaan en mitään ymmärrä, Chris naurahtaa tupakkaa imien. Noista sanoituksista kuitenkin: me halutaan tuoda biiseissä esiin, että me ollaan eletty omaa elämää ja pidetty hauskaa. Enemmän me ollaan positiivisia ihmisiä kuin negatiivisia. Porukat ei ehkä usko siihen, että meillä olisi tulevaisuutta, mutta kyllä meillä vaan on.
TEKSTI: MARIKA HONKATUKIA KUVA: SONYBMG
DEAD BY GUN
TÄÄ ON PUNKKIA. VI**USAA*ANA.
Dead by Gunin jätkät ovat tehneet omaa juttuaan, vaikka "paskaa on tullut niskaan". Kuuden vuoden kokemuksella bändi todistaa, ettei tässä porukassa kiteydy H&M-punk. Vaikka rannikkoruottalaisia ovatkin.
Sopisko jos mentäis tonne röökipuolelle istumaan, Dead by Gunin laulaja-kitaristi Christian Fjäder kysäisee tuoppi kädessään. Myös lead-kitaristi Gustaf Takolander katsoo anovasti. Mikäpä siinä. Miehillä on armonaikaa vielä viikko. Sitten iskee lakimuutos punkkaripoikia naamaan ja kovaa. Kun tämä lehti on hyllyissä, ei baareissa saa enää polttaa. Ohikiitävän hetken kuulen jätkien puhuvan jotain muuta kuin suomea. Ruotsinkielisiä punkkareita? Ei jumalauta. Kundit, miten voi ankkalammessa syntyä punkkia? Kun siihen paskoo kerran. Ja kusee, vittu, hörähtelee Chris. No, voiko purjevene olla punk? Jos siinä on merirosvolippu ja kanuuna. Ammutaan kaikki paskat alas, vittu, rommipullo kädessä, pojat käkättelevät. Jatketaan tätä linjaa vielä hetki: oletteko suvun mustia ankkoja? En mä usko... Tai ehkä, no, joo. En mä kyllä oikeasti voisi ikinä millään tavalla dissata mun perhettä. Niiltä on niin paljon saanut tukea. Kyllä mä uskoisin, että mun vanhemmat on musta ylpeitä. Toivottavasti, Chris nauraa. Selvä. Testi läpäisty, mennään itse asiaan. Paraisilla vaikuttavat pojat kat16 sovat bändin saaneen alkunsa vuonna 2001. Kohtalo oli heittänyt Chrisin ja Gustafin yhteen yläasteella pari vuotta aiemmin. Sen enempiä miettimättä Gustaf eli Gesto hommasi kitaran ja Chris aloitti tiensä päänaukojana. Basisti Robert Drugg ja rumpali Philip Mattson löysivät tiensä poppooseen myöhemmin. Bändin debyyttialbumi, Big Waves, ilmestyi kauppojen hyllyille 16. toukokuuta. Parainen on pieni kaupunki. Sieltä tulee niin saatanan paljon bändejä, että jäseniä on helppo löytää. Yleensähän ne bändit hajoavat jonkin ajan jälkeen, mutta meidän porukka on pysynyt kasassa. En mä tiedä onko se tyhmyyttä vai nerokkuutta, mutta hyvin me ollaan pärjätty. Ylä- ja alamäkiä, mutta tässä me vielä ollaan, Chris puhelee turkua ja ruotsia murtaen. Pojat, miksi juuri punk? Sitä on helppo soittaa. Ei meillä ollut minkäänlaista musiikillista taustaa niihin aikoihin. Ja muutenkin, kun aloitimme bändin kanssa, punk kiinnosti. Siinä on energiaa ja räväkkyyttä. Kaikki suurimmat esikuvat olivat punkkareita ja punkkibändejä, joten oli aika luonnollinen asia, että lähdettiin mukaan tähän. Siitä sitten kehittyi se meidän niin sanottu tyyli, bändi ja soundi vuosien mittaan. Miehet valaisevat esikuviaan vielä hieman. Yksi on ylitse muiden. Rancid. Se on ihan itsestäänselvä esikuva. Sen takia me päädyttiin omaan musiikkiimme. Välillä kuulee, että meitä haukutaan Rancid-kopioiksi. Että me kuulostetaan ja näytetään niiltä. Mutta sehän on vaan kohteliaisuus meille. Se on maailman paras punkbändi. Eli, jos joku haluaa verrata Dead by Gunia Rancidiin, niin antaa mennä vaan. Kiitos siitä. Jos haluaa haukkua, keksikää joku muu homma. Rancid ei toimi, Chris höpöttää. Chris kertoo innoissaan. Sanotaan näin, että jotkut punkkibändit ehkä miettisivät, lähteekö uskottavuus isolla yhtiöllä. Ei saatana, ei me kyllä mietitty puoltakaan sekuntia. Onhan musiikkibisnes niin raakaa, että on pakko ottaa kiinni jokaisesta tilaisuudesta. Vaikka jotkut haukkuu, tulee myös uusia faneja. Ja sehän on se saatanan juttu tässä, että ihmiset saa kuulla sitä musiikkia. Eihän kukaan tule saatana sun biisejä kuulemaan siellä kellarissa. Chris jatkaa hullulla vimmalla. Eikä tää nyt mitään saatana. Meitä haukutaan silloin tällöin, että me ollaan feikkiä ja me ollaan sitä ja tätä, saatana. Eläkää ne meidän kuusi vuotta ja katsotaan sitten kuka feikkiä ja kuka ei ole. Turha tulla haukkumaan saatana, kun ei tunnekaan koko bändiä. Se on ihan vitun salettihomma. Niin, saatana. Miehiä haastatellessa huomaa selkeän roolijakauman. Chris puhuu ja Gesto nyökyttelee. Välillä kitaristin suusta pääsee mörähdys ("mmm" ja "näin on"). Vähäpuheinen mies toteaa olevansa pitkälle samaa mieltä Chrisin kommenttien kanssa. Jos en allekirjoita jotain hänen mielipidettä, kyllä sen sitten myös sanon, Gesto kertoo rauhallisesti.
EI MITÄÄN FEIKKIÄ, VI***U
Bändi kohtasi mieluisan yllätyksen viime vuonna. Se paskiainen, meidän manageri Tommi Liimatainen vitun hyvä jätkä, vitun kova jätkä sai meidät ensin Hype Recordsille vuosi sitten. Tehtiin levy ja video valmiiksi ja sitten Sony nappas. Jätkä soitti yksi aamu, kun olin Helsingissä tyttöystäväni luona: "Joo, te olette nyt yhdellä maailman isoimmista lafkoista, että onneksi olkoon". Olin, että kiitti vitusti vaan, mennään baariin,
QUEENS OF THE STONE AGE JA TIIVISTÄMISEN TAITO
Era vulgaris on latinaa ja tarkoittaa tavallisuuden aikakautta. Era Vulgaris on myös Queens of the Stone Agen viidennen levyn otsikko. Uuden kiekon myötä Josh Hommen johtama yhtye löytää jälleen punaisen langan.
toner-legenda Kyussin raunioille syntynyt ja viisi vuotta sitten Songs for the Deaf levyn myötä valtavirtaan kiilannut aavikkojytäorkesteri on palannut. Nyt on luvassa jatkoa kahden vuoden takaiselle Lullabies to Paralyzelle. Tämän tummasävyiseksi ja hankalaksikin luonnehditun albumin seuraaja on tiivis ja likainen paketti. Uuden albumin kunniaksi langan päähän saatiin Queens of the Stone Agen kitaristi Troy Van Leeuwen. Vuonna 2002 yhtyeeseen liittynyt steel-kitaran ja bassonkin taitava muusikko jakaa studion ja keikkabussin nokkamies Josh Hommen, rumpali Joey Castillon, basisti Michael Shumanin ja kosketinsoittaja Dean "Dino" Fertidan kanssa. Tällä kokoonpanolla on syntynyt myös uutuuskiekko Era Vulgaris. Annetaan aluksi Troyn itse kertoa uudesta albumista ja sen herättämistä fiiliksistä. Perstuntumani on, että tämä on hyvin moderni Queens-albumi. Nyt kun on saanut etäisyyttä valmiiseen levyyn, olen suorastaan innoissani. Tämä on paras levy tähän mennessä, en muuttaisi mitään. Levyä ympäröi sähköinen aura enkä malttaisi odottaa, että pääsemme soittamaan sitä ihmisille. Olemme kokeilleet Eran kappaleita parilla keikalla, ja meininki on ollut upeaa.
S
STUDIOSSA SYNTYNYT
Rauhallisesti puhelinyhteyden tuolta puolen artikuloiva Troy latelee innostuneita sanoja rutiininomaisesti. Uusinta levyä ylistäviä kommentteja kuulee muusikoiden 18
suusta joka toisessa haastattelussa, joten syitä kepittäjän hyviin fiiliksiin on udeltava tarkemmin. Menimme studioon ilman idean poikastakaan, joten koko albumi kirjoitettiin studio-olosuhteissa. Hyvä puoli tällaisessa toimintatavassa on se, että jutut on mahdollista plokata siinä vaiheessa, kun ne tulevat. Huono puoli on, että siihen menee yleensä aikaa. Troyn kommentteihin on helppo yhtyä, sillä Era Vulgaris on tiukka levy. Muutamaan kertaan kiekkoa kuunneltuaan huomaa hyräilevänsä useampaakin melodianpätkää. Etenkin kiihkeä Battery Acid ja iholle hiipivä Into the Hollow jäivät mielikuvitusjukeboksin rotaatioon useaksi päiväksi. Sattumalta Troyn lempikappaleet ovat samat. Battery Acid on mahtava esimerkki kappaleesta, jota ei millään voisi kirjoittaa kotona ja tuoda sitä sitten bändille harjoituksiin. Biisi tuli jostain tyhjästä ja kirjoitettiin sitä mukaa kun sitä soitettiin. Into the Hollow taas on groovaava Queens-standardi, jossa on kaunis melodia ja harmonia. Oikein nätti laulu. Era Vulgaris on alle viidenkymmenen minuutin kestollaan suhteellisen lyhyt Queens-kiekko. Tiivistäminen oli Troyn mukaan täysin tarkoituksellista näinä informaatiotulvan vaivaamina aikoina. Herran oman resepti turhan tiedon välttämiseksi on elokuvien vahtaaminen television sijaan, ja sama "vähemmän on enemmän" metodi pätee myös musiikkiin. Äänitimme paljon kappaleita tätä levyä varten ja nämä valitut sattuivat sopimaan parhaiten yksiin. Yksi idea on se, että elämme ajassa, jossa ihmisillä ei ole liikaa
aikaa. Ei ole aikaa päästä sisälle levyihin, joten ajattelimme tehdä levystä lyhyen purskeen. Iskevyyttä levyssä löytyy, mutta kaikkea ei ole uhrattu tarttuvuudelle. Platan pitäisi kestää myös kotikuuntelussa. Syvemmällä tasolla on kerroksia tutkittavaksi, jos uppoutua haluaa. Ja jos ei, Era toivottavasti nappaa mukaansa ensikuulemalta. Ensimmäinen single Sick Sick Sick ja pari muutakin biisiä ovat tarttuvia kappaleita, joita ei tarvitse kuunnella niin paljoa jotta ne iskisivät. Hyvä groove vain vie mukanaan.
VIERAISSA VARA PAREMPI
Josh Hommen johdolla on järjestetty Desert Sessions -musiikintekosessioita vuodesta 1997 lähtien. Ajatuksena on koota yhteen ihmisiä ja tehdä lauluja niin sanotusti musiikin ehdoilla. Viime vuosina on keskitytty enemmän musiikkiin kuin psykedeelisten sienten popsimiseen, ja näistä hedelmällisistä soitannoista tihkuu kappaleita kierrätyksenkin asti. Queens of the Stone Agella onkin tapana sisällyttää jokin kappale aavikkosessioista mukaan joka levylle. Tällä kertaa uudelleenkäsittelyn kohteeksi valittiin Eralla hengähdystaukona toimiva seksikäs Make It Wit Chu. Desert Sessions -versio on aavikkotyyliin löysempi. Päätimme tehdä kappaleesta hiukan tummemman ja melankolisemman. Olemme soittaneet biisiä myös keikoilla parilla viime kiertueella. Koska kappale oli osa liverepertu-
aariamme, ajattelimme yrittää. Kokeilimme paljon asioita ja tämä sattui pääsemään mukaan levylle. Queens of the Stone Age on käyttänyt levyillään nimekkäitä vierailijoita, jotka ovat parhaimmillaan nostaneet homman sille kuuluisalle uudelle tasolle. Viime levyllä kitaroi ZZ Topin boogiepartaniekka Billy Gibbons, sitä edellisellä kannutti eräskin Dave Grohl. Myös uudelle kiekolle on mahdutettu vierailevia tähtiä. Kuten parilla edelliselläkin Queens-levyllä, Mark Lanegan on mukana myös Era Vulgarisilla. River in the Road -kappaleen laulanut entinen Screaming Trees -solisti onkin Troyn mukaan olennainen osa Queens-perhettä. Ääneen pääsevät myös Nine Inch Nailsin Trent Reznor sekä The Strokesista tuttu Julian Casablancas. Trent on iisi kaveri, ei hoppua, ei kiirettä. Hän vain tuli studiolle ja hoiti hommansa valmiiksi nopeasti, siinä se.
En tiedä, kuinka paljon Julian harrastaa vierailuja muiden levyillä, joten yritimme järjestää tilanteen mahdollisimman mukavaksi. Hänellä oli paljon ideoita ja sanottavaa ja hän oli hyvin rento tyyppi. Troy on ollut mukana työstämässä pariakin 2000-luvun alun tärkeää rock-kiekkoa. Queens of the Stone Agen riveissä tuli tehtyä Songs for the Deaf. Tummasävyisempää materiaalia soittavan A Perfect Circlen porukassa väsättiin kiitosta kerännyt debyytti Mer De Noms. Kummallakin yhtyeellä on näkyvä keulakuva; Queensilla Josh Homme, A Perfect Circlellä Toolmystikko Maynard James Keenan. Millaista mahtaa olla työskennellä edellämainittujen herrojen kanssa? Onko Hommen ja Keenanin kaltaisten visionäärien kera musiikkia tehdessä luomiseen osallistuminen ylipäänsä mahdollista? En edes haluaisi olla mukana bändissä, jossa tekemiset saneltaisiin. Maynard ja Josh ovat hyvin erilaisia ihmisiä. Maynard on enemmän laulaja kuin muusikko ja kertoo asiansa vokalistilähtöisesti. Josh, kuten minäkin, soittaa useita eri instrumentteja. Vaihtelemme ideoita paljon, ja tämän levyn musiikki on pitkälti Joshin, minun ja Joeyn yhteistyön tulosta. Koska Josh on vastuussa sanoituksista, hän on vastuussa myös sovituksista ja lyriikkaa tukevista melodioista. Tilanne on tällainen, mutta missään nimessä toiminta ei ole saneltua. Kokeilimme esimerkiksi yhtä kappaletta kolmella eri tapaa, kunnes Joey sanoi että hommasta tulee mitään. Kappale oli pakko hyllyttää. Uuden levyn myötä bändi lähtee kiertämään. Näillä näkymin lähin paikka bongata yhtye on Ruotsi, mutta Troy vakuuttelee Queens of the Stone Agen tulevan vielä Suomeenkin. Herra nimittäin vakuuttaa tietävänsä, että Pohjolassa on paljon bändin faneja. Olipa kyse sitten pienestä ja hikisestä klubista tai suuresta festarikeikasta, Troyn mukaan kaikki esiintymiset ovat tärkeitä. Kesä kuluu kiertäessä. Esiinnymme monissa sellaisissa paikoissa Euroopassa ja USA:ssa, joissa emme ole ennen käyneet. Haluamme soittaa ihmisille, jotka eivät yleensä pääse näkemään bändejä kotikaupungeissaan. Kaikki keikat ovat tarpeellisia. Festareilla pääsee soittamaan tuhansien ihmisten eteen kuin tyhjästä. Lontoossa soitimme sadan ihmisen klubilla, jonne oli ahtautunut kolmesataa ihmistä. Voit vain kuvitella, miten hikinen tunnelma paikassa vallitsi.
TEKSTI: TUOMAS TIAINEN KUVA: JASON ODELL
teet velvoittavat Perin
AST-50 GSR · 569 E LC-85S BB · 919 E
Tokai Japan, legendaarinen Vintagekitaroiden valmistaja ei liiemmin esittelyjä kaipaa. Tokai aloitti soitinrakennuksen Japanissa jo 1947 ja perinteet ovat erittäin vankat. Suomeenkin
LC-95S L BB · 985 E ES-110 SB · 1189 E
upeita Tokai Japan -sähkökitaroita on tuotu jo Viime aikoina Tokai-kitarat ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Kaiken tämän
HDC · 9 59 LS-85Q
yli 23 vuoden ajan.
LC-85 W · 919 E
E
EX-70 BB · 939 E
takana on paljon puhuttu hinta/ laatu-suhde joka Tokaissa on täysin vertaansa vailla.
LS-75 VF · 759 E AJB-55 YSOR · 599 E
Neliöotelautamerkeillä
Asiahan ei voi olla siten, että kun kitaran hinta nousee niin laatu heikkenee. Homman pitää olla juuri päinvastoin. Tokai Japan -sähkökitarat ovat aina hämmästyttäneet edullisuudellaan ja uskomattomalla laadulla!
EX-70 WN · 939 E APB-50 BB · 569 E
TOKAI-kitaroita saat laatua ymmärtävistä musakaupoista ympäri Suomen tai MUSAMAAILMA-RETAIL, Malminkatu 16, 00100 HKI, 09 - 5627 1240, sales@musamaailma.fi
KAUPPA ON AUKI 24 H
TOKAI taitto 5_07 SUE.indd 1
P www.musamaailma.fi
29.5.2007 10:21:32 19