Sue
Indierockpunkmetalzine
HUHTIKUU 2006
backyard babies the gathering radiopuhelimet impaled nazarene korpiklaani kemopetrol tv-resistori lemonator suburban tribe teräsbetoni
timo rautiainen
-- kaikki alkaa nollasta --
1
2
3
INKLUDES
Ainoa Suomen keikka tänä kesänä!
HIM
KORN
KATSO viimehetken tuoreimmat tiedot netistä! www.provinssi.fi
Strapping Young Lad
TheArk
Soulfly
Bullet for My Valentine Within Temptation
06 Newsflash 10 Timo Rautiainen 12 Kemopetrol 14 Radiopuhelimet 15 Jukka Poika 16 Backyard Babies 17 Baby Woodrose 18 Lemonator 19 Appendix 20 Sadetanssi, RobinCosmos, Stella 22 The Gathering 24 Suburban Tribe 26 Poets Of The Fall 27 Tv Resistori 28 Rautamaailma 31 SFP Uutiset ja SetäJussinTupa 32 Teräsbetonin taisteluvalmistelut 34 Impaled Nazarene 35 Korpiklaani 36 Pain Confessor 37 45 Degree Woman 39 SFP Arviot 42 Arviot 48 Ensi-iltaelokuva-arviot 49 Dvdarviot 50 QuizOn, Rivien välissä ja Popaddiktin vieroitusoireet 51 Tilauskuponki
Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Jarkko Fräntilä, Laura Gröndahl, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Jussi Helenius, Panu Hietaneva, Olli Hänninen, Noora Isoeskeli, Kimmo Jaramo, Noora Jussila, Katariina Kantola, Vesa Kataisto, Jarno Koskinen, Jussi Lahtonen, Mikko Lappalainen, Kivi Larmola, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Esa Linna, Aku-Tuomas Mattila, Mirko Metsola, Marjut Mutanen, Jyrki Mäkelä, Miki Peltola, Jani Sipilä, Janne Sundqvist, Jenna Sutela, Pirita Söderholm, Jukka Taskinen, Tomi Tuominen, Pauliina Tuomola, Volvo-Pete (ATK-huolto), Valtteri Väkevä, Juha Wakonen, Nalle Österman Ulkoasu: Kimmo Nurminen Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmoitusmyynti (Turku): Laura Gröndahl puh. 0400 - 789916 email: laura.grondahl@sue.fi Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 22 euroa/12nroa Tilaukset: 09 - 7732310 email: jukka.taskinen@sue.fi Painopaikka: SanomaPrint, Hämeen Paino Oy Forssa 2006 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Eerikinkatu 44 LH 3-4, 00180 HKI puh. 09 - 6813 2930 / 050 - 3316748
www.tiketti.fi
Kolmen päivän lippu Kaksi päivää (la-su) Perjantai Lauantai Sunnuntai
79 E 65 E 40 E 55 E 40 E
4
passionworks blue play
Kauan odotettu kakkosalbumi kaupoissa 26.4. Sisältää singlelistan ykköshitin Falling www.passionworksmusic.com | Jakelu
5
TIMO RAUTIAINEN
KAIKKI ALKAA NOLLASTA
Timo Rautiainen sai huomata, että menestyneinkin ura saattaa johtaa umpikujaan. Ahkeran suunnistamisen jälkeen edessä siintää Sarvivuori, mutta sen huipulle noustaan juurelta.
"Mä vaan... haluaisin kuulla hyvät suomenkieliset sanat johonkin hevibiisiin", kuittasi Zero Nine -yhtyeen laulaja Kepa Salmirinne keskustelun parinkymmenen vuoden takaisessa televisio-ohjelmassa, jossa ruodittiin nuorisoa tuolloin villinneen heavy rockin olemusta. Toimittaja oli heittänyt ilmaan kysymyksen siitä, voisiko heviä tehdä suomeksi. Toki se periaatteessa oli mahdollista, mutta käytännössä melko absurdi idea ja tottahan se on, että tuohon aikaan toiminnassa olleet suomenkieliset hevibändit todellakin vahvistivat säännön. Timo Rautiainen ei katsonut sitä ohjelmaa. Joitakin vuosia myöhemmin Rautiaisen bändi Lyijykomppania todisti levyillään, että uskottavaa raskasta rockia voi tehdä suomen kielellä. Sen jälkeen Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus luotsasi suomenkielisen hevin valtavirtaan. Ennen telakalle jäämistään Niskalaukaus myi pitkästi toistasataatuhatta levyä ja siitti aikamoisen liudan musiikillisia perillisiä. Nyt Timo Rautiainen istuu kahvittelemassa King Foo Entertainmentin tiloissa Helsingin Fredrikinkadulla. Hänen takanaan kimmeltää rivistö kulta- ja platinalevyjä. Pöydällä lojuu Rautiaisen ensimmäinen soololevy Sarvivuori, jonka Sue on saanut kuultavakseen medioista ensimmäisenä. En minä koskaan ajatellut, että hevi ja suomen kieli olisivat jotenkin erikoinen yhdistelmä. Suomi tuntui ainoalta vaihtoehdolta, koska kuuntelen monenlaista musiikkia, ja koska omat tekeleeni ovat niin yksinkertaista musiikkia. Ja englantia en osaa lausua, Rautiainen nauraa. Sinä olet myös tehnyt hevistä yleisesti hyväksyttävämpää. Monia isiä ja äitejä varmasti ilahdutti se, että teinin julistekokoelmaan ilmestyi aikuinen, vastuulliseen ammattiin koulutettu perheellinen mies, jonka elämänarvot eivät ilmene hautakivien kaateluna. Olenhan mä varmaan tehnyt hevistä enemmän koko kansan musiikkia. Meikäläinen kai on vastakohta kaikelle sille, mihin hevi perustuu. Sarvivuoren kannessakin on sympaattisia koiria, koska koirat on reilua porukkaa, kuten Veikko Huovinen sanoisi. Hain kanteen älykästä vastakohtaa hevileuhotukselle, jossa ollaan synkän näköisiä. Impaled Nazarenen Luttiselle lähettäisin semmoiset terveiset, että muistahan lukea läksyt. Ensimmäisiä julkisia merkkejä siitä, että suomenkielinen hevi saattaisi olla yleisesti hyväksyttävä taiteen ja viihteen muoto oli se, kun Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus sai TV1:n Valopilkku-kulttuuripalkinnon vuonna 2002. Se oli kuin olisi ääneen myönnetty, että tässähän voi periaatteessa olla järkeä. Siinä vaiheessa kaapista ulos tulijoita oli yleisössä jo jonkin verran. Samaan aikaan osa vanhoista kuuntelijoista lähti pois, koska eivät voineet enää kuunnella musiikkia, jota mummotkin kuuntelee. Heidän olisi ollut hyvä muistaa, että rock on ollut jo todella pitkään myös paljon muuta kuin nuorisokapinaa. On joo. Minusta on hirmu hauskaa ja aika jännää, että vaikka vuodet vierivät, niin Suomessa se suurin kapina ja radikaalius löytyy edelleen Tuomari Nurmion musiikista. tä olin vain töissä sillä bändillä. Se on hassu asenne se. Jälkeenpäin on tajunnut senkin, minkälaisen Niskalaukaus-suodattimen läpi sen viimeisen levyn, Kylmän tilan, biisit tehtiin. Me yritettiin tehdä itsemme näköinen levy. Kun ei enää uskalla ottaa radikaaleja riskejä sen takia, että musiikin pitää kuulostaa sille ja tälle, niin saatanan metässähän siinä vaiheessa ollaan. Kyse on siitä, minkä tien valitsee. Mä en halua sellaista kohtaloa, että hyvien levyjen jälkeen tehdään kolme paskaa levyä ja sitten jäädään yhden viisun vangiksi. Lopulta homma hiipuu siihen, että pari bändin heppua soittaa vanhoja biisejä akustisesti irkkubaarissa. On helvetin säälittävää, jos ei pääse eroon entisestä maineestaan. Aina, kun joku vanha suosikki kertoo uusissa haastatteluissa, että mitä silloin joskus tapahtui, niin tekee mieli sanoa, että haloo, Kekkonen on kuollut. Mä en kuulu siihen musiikillisesti lahjakkaiden ihmisten eliittiin, joilla on helvetisti rakennuspalikoita, joilla jatkaa musiikin tekemistä. Mulla on kourallinen palikoita, ja mä yritän laittaa ne aina eri järjestykseen. Tällä hetkellä mä yritän löytää toisen pienen kasan palikoita, josta voi tehdä toisenlaisen kyhäelmän. teen en ole soitellut itsekseni niin paljon kuin viime vuoden aikana soittelin. Myös se oli hienoa, että kaikki on omissa käsissä. Ei tarvinnut ajatella sitä, että joutuuko toiset tekemään kynsin hampain sen, mitä minä ehdotan. Niskalaukauksen ensimmäisten levyjen kanssa oli sama fiilis kuin tämän levyn kanssa. Levyä tehdessä nälkä kasvoi, kun huomasi, että levystä tuli aika hyvä.
OTTAKAA TAI JÄTTÄKÄÄ
Timo Rautiaisella on noin 135 000 hyvää syytä olla hermostunut Sarvivuoren vastaanotosta. Tuo lukema on likimääräinen arvio siitä, kuinka paljon Trio Niskalaukauksen studioalbumit, saksankieliset julkaisut ja kokoelma ovat tähän mennessä yhteensä myyneet. Rautiainen kuitenkin kiistää, että edessä häämöttäisi minkäänlainen rima. Siitä on niin monta esimerkkiä olemassa, että kun menestyvän orkesterin laulusolisti lähtee tekemään soololevyä, niin myynti alkaa nollasta. Tässä tilanteessa on kuitenkin sellainen etu, että sinä olit myös Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen nimi ja kasvot. Totta kai on olemassa yhteys vanhaan, mutta yhtään mitään ei voi olettaa. Toivoisin vain, että tästä levystä saisi omansa pois. Että julkaisija, tämä meidän yhtiö King Foo Entertainment, saisi rahansa takaisin. Jos puhutaan vastaanotosta levyarvostelujen ja kritiikin mielessä, niin tunnetko olevasi enemmän yksin tämän levyn kuin Niskalaukauksen levyjen kanssa? Kyllä. Musiikintekijä puhuu paskaa jos väittää, että ei reagoi mitenkään saamaansa palautteeseen. Mutta ei minua muu ärsytä kuin se, jos kritiikkiä ei perustella oli se sitten positiivista tai negatiivista. Se on ärsyttävää, että on olemassa ennakkokäsitys, jolle haetaan levyltä todisteet, usein asiayhteydestä irrotettuna. Se ei ole reilua. Mutta kyllä siihen itsekin syyllistyy. Päättelee artistin ulkonäön tai lukemansa lehtijutun perusteella, että musiikin täytyy olla paskaa. Olen tietoisesti yrittänyt päästä irti tuollaisesta. Esimerkiksi Coldplay ja Samae Koskinen tökkivät ensi kuulemalla, mutta nykyään tykkään molemmista todella paljon. Samae Koskisen levy on minusta ehdottomasti vuoden parhaita. Rautiainen tähdentää, että Sarvivuori tehtiin miettimättä muiden mielipiteitä. Sinkkubiisi Punainen viivakin on melkein viisi minuuttia pitkä. Kaikki sanoivat, että pitää lyhentää ja pitää lyhentää, mutta meikäläinen uhkasi pistää sinkkuversioon vielä minuutin lisää. Nightwishin Nemon singleversiostakin puuttuu se kaikkein hienoin kohta, kliimaksi on leikattu pois. Ärsyttää semmoinen. Musiikin tekemisen ja esillepanon taustalla on kaksi linjausta. On niitä, jotka tekee kaiken radiosoittoa ja myyntiä silmällä pitäen. Sitten on niitä, jotka tekee mitä haluaa. Minä uskallan väittää, että en ole koskaan laskelmoinut, kääntänyt takkiani tai tehnyt myönnytyksiä sen suhteen, mitä itse haluan tehdä. Näin ainakin olen itselleni uskotellut. Mutta ei tämä niin vakavaa ole. Loppujen lopuksi elämässä on aika vähän asioita, jotka pitää ottaa tosissaan. Teksti: Ari Väntänen Kuva: Toni Härkönen
ULOS UMPIKUJASTA
Ajatus Trio Niskalaukauksen telakoitumisesta kyti Timo Rautaisen mielessä pitkään. Ensimmäisen kerran se tuli mieleen jo Rajaportti-levyn jälkeen vuonna 2002. Vääjäämättömäksi asia muuttui Trio Niskalaukauksen viimeisellä Saksan-kiertueella syksyllä 2004. Sillä reissulla sain ohtaani kirjoitettua tussilla sen asian ja pojillekin sanottua, että nyt täytyy pitää tauko, eikä kysymys ole parista kuukaudesta. Jatkosta ei sovittu. Miksi siinä niin kävi? Sitähän minä koko viime vuoden mietin. Ehkä siksi, että bändi teki kehityskaaren, jossa ei vielä ollut tapahtunut ylilyöntejä tai hölmöilyjä, joita olisi pitänyt jäljestäpäin katua. Toisaalta tuntui, että jos olisi aikonut jatkaa, se olisi ollut hirvittävän rakennemuutoksen paikka. Kun suurin suosio tuli, sanottava oli jo sanottu. Se oli entisen kääntelyä. Niskalaukaus kolusi yhden tien loppuun. Olisihan siinä varmasti mennyt muutama vuosi mukavasti. Olisi tehnyt pari levyä ja kovasti keikkoja. Bändi olisi ollut yritys, josta saa kuukausipalkkaa. Loppuvaiheessa Niskalaukaus jo olikin mulle väärällä tavalla työ. Ulkopuolistin itseni niin, et-
RIEMUKAS PALUU
Rautiainen on kasannut sooloprojektiaan varten varsin eksoottisen kokoonpanon. On soittotyyleiltään täysin vastakohtainen kitaristipari (ex-Children of Bodom Alexander Kuoppala ja yleismuusikko Peter Engberg), koskettimissa Nightwish-pomo Tuomas Holopainen ja rummuissa paremmin näyttelijänä tunnettu Jussi Lampi. Lähihistorian valossa hämmästyttävintä on kuitenkin se, että bassoa soittaa Trio Niskalaukauksen Nils Ursin. Etkö uskaltanut astua tyhjän päälle ilman tuttua ja turvallista miestä? En mä tukea hakenut. Ehkä Nilsin musiikillinen avarakatseisuus vaikutti. Aistin, että hän oli vilpittömän innostunut tällaisestakin musiikista. Lisäksi Nils asuu naapurissa ja kuuluu lähipiiriin, jonka kanssa voi keskustella näistä jutuista. Rautiainen kysyy, kuulostaako Sarvivuori mielestäni Trio Niskalaukaukselta. Vastaan, että välillä kuulostaa, välillä ei. Tunnistettava lauluääni ja melodiamaailma ovat tallella, mutta mukana on myös täysin uudenlaisia sävyjä etnosta kantriin. Etno on mun viimeisen vuoden villityksiä. Yksi viime vuoden soitetuimpia levyjäni on ruotsalaisen Garmarna-orkesterin Vedergällningen. Se kantribiisi, Sinulle, taas on tehty jo vuonna 1998. Myös soitinarsenaali on monipuolistunut. Sarvivuorella soivat muun muassa uudenlaiset kielisoittimet ("Peter soittaa hillitöntä määrää kilkuttimia, joiden nimiä en osaa lausua"). Ensimmäisestä mandoliinista se kierre alkoi. Nyt mulla on vissiin kolme mandoliinia, mandola ja irkkubuzuki eli oktaavimandoliini. Uudenlaiset soittimet ovat äärimmäisen inspiroivia. Niiden kautta löytää jotain uutta biisintekoon. Mikä on perustavin ero Niskalaukauksen viimeisen levyn ja Sarvivuoren tekemisen välillä? Tekemisen riemu. Biisintekeminen ei ole ikinä ollut näin mukavaa. Viiteentoista vuo-
VAIVATTOMAN HENGEN ALLA
10
11
diossa. Oikeaa jännitettä biiseihin haettiin kauan. Levytyksen jälkeen huomasi, että oho, tästähän tuli erikoisen kuuloinen. Seuraava levy Maalla (1993) suoristi Jäämeren taivuttelemat suuntaviivat, ja Radiopuhelimet siirtyi linjansa hakemisesta sen jalostamiseen. Yhtye levytti tasaiseen tahtiin: 90-luvulla julkaistiin vielä kriitikoita ihastuttanut Maasäteilyä (1995), toistaiseksi viimeisen miehistönvaihdoksen hämmentämä Avaruus (1997) ja seesteisempi Hiljaista! (1998).
PITÄÄKÖ TYPERYYDET RAPORTOIDA?
Radiopuhelimet on keikkaillut Suomen lisäksi Neuvostoliitossa ja Venäjällä, Itävallassa, Saksassa, Italiassa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Unkarissa, Tsekissä, Belgiassa, Hollannissa ja Islannissa. Bändin aluevaltaukset eivät kuitenkaan ole olleet yksinomaan maantieteellisiä: Vuonna 1996 Radiopuhelimet esiintyi viiden viikon ajan loppuunmyydyille teatterikatsomoille Helsingissä Ylioppilasteatterin Kostamus-sinfoniassa. Tuolloinen teatterikärpäsen purema on sittemmin aiheuttanut vielä lastenja nuortennäytelmän Radiopuhelimet ja rockmusikaali Tommin. Teatterihommat lähtivät kasvamaan siitä, kun Kirkkopellon Esa pyysi meitä yllättäen mukaan Kostamus-sinfoniaan. Se passasi meille ja tuntui mahtavalta hommalta. Siellä me tutustuttiin Hurmeen Juhaan, jonka kanssa tehtiin Radiopuhelimet ja Tommi. Teatteri on meille uudenlaista tekemistä, mutta ei elinehto sille, että bändi jaksaisi jatkaa. Ei siinä ole mitään tarkoitushakuista. Nyt Juha Hurme on toimittanut Radiopuhelimista kertovan kirjan, jonka ovat kirjoittaneet bändin nykyiset jäsenet (Mällinen, Mäki, Raatikainen, basisti Antti Annunen ja kitaristi Ray Katz) ja joukko vierailevia kirjoittajia. Hurme toivoi kirjaan konflikteja, ja ymmärrän kyllä, että se olisi dramaturgisesti olennaista. Minusta se kuitenkin oli aika hankala vaatimus. Jos ei saa suoraan päin naamaa sanottua jotain, niin on se hölmöä kirjoittaa siitä selän takana. Kyllä kirjaan ristiriitojakin saatiin, mutta ei kaikkea viitti kertoa. Kaikki mokailee ja puhuu ja tekee typeryyksiä. Mitä arvoa sillä muka on, että ne 20 vuoden aikana tehdyt mokat raportoidaan jokaisen kohdalla erikseen? Ei se ole relevanttia eikä arvokasta. Kirja selkeytti joitain asioita. Eniten kai siinä vertaa omaa kuvaa itsestään siihen, mikä kuva jätkillä on minusta. Että "Ai jaa, noinko ne mut näkee. Niin ajattelinkin." Kirjan lisäksi Radiopuhelimet juhlistaa 20-vuotispäiviään tuplakokoelmalla Varmaa hapuilua 1987-2002. Näiden välitilinpäätösten jälkeen Puhelinten taajuutena on jälleen tulevaisuus: tällä vuosituhannella julkaistut pitkäsoitot Oulu on kaupungin nimi (2000) ja Tänään! (2002) ovat saamassa jatkoa. Uuden albumin julkaisusta on jo "periaatteessa sovittu" pienen, mutta laadukkaan eteläsuomalaisen levymerkin kanssa. En minä viitti puhua julkaisijan puolesta, virallinen tiedottaminen tapahtukoon yhteispäätöksellä. Alkusyksystä mennään äänittämään, joten se on siinä ja siinä, tuleeko levy tänä vai ensi vuonna. Siitä tulee laaja-alainen levy. On tutun kuuloista kamaa, mutta on myös yksi meille uudenlainen funk-biisi, joka menee Funkadelicin suuntaan. Sitten on meidän kaikkien aikojen hiljaisin biisi, semmoinen Jolly Jumpers -henkinen kantrihissuttelu. Parissa biisissä palataan alkuaikojen Puhelimiin ja jopa KTMK:hon. Ympyrä siis sulkeutuu. Niin. Toivottavasti me ei ruveta kuulostamaan bändiltä, joka siteeraa itseään. Teksti: Ari Väntänen Kuva: Marko Jouste
MALTTAA RAIVOTA
Jos sanat asenne ja ainutlaatuisuus ovat koskaan rock-yhtyeeksi ruumiillistuneet, puhe on Radiopuhelimista. Oululaisyhtye on jalostanut tinkimätöntä soundiaan nyt kaksikymmentä vuotta.
Radiopuhelinten ainutlaatuisuus ei piile sen musiikin mosaiikkipaloissa punkia, jazzia, rockia, bluesia, funkia vaan niitä yhdistävässä liimassa, jonka koostumuksen salaisuutta on turhaan haettu milloin oululaisuudesta, milloin vielä kauempaa. Radiopuhelimet on jäljittelemättömissä, ja siksi Radiopuhelimilta kuulostavia yhtyeitäkään ei pyöri jaloissa. Kitaristi-biisintekijä Jarno Mällinen sanoo, että oikeita yhtäläisyyksiä ei tunnu löytyvän edes niistä uusista bändeistä, joita Radiopuhelimiin verrataan. Ainoastaan tamperelaisen Klausin musiikissa on jotain tuttua. Radiopuhelimet perustettiin maaliskuussa 1986 Kansanturvamusiikkikomissioyhtyeen eli KTMK:n hiillokselle. 666-albumin ja pari pienempää julkaisua levyttänyt KTMK runnoi kasaan nopeaa, aggressiivista ja tavallaan hilpeääkin musiikkia, lyhyiksi puristettuja punk-pyrähdyksiä Terveiden käsien hengessä. KTMK solahti punk-karsinaan, mutta itse me pidettiin sitä vinksahtaneena musiikkina Captain Beefheartin ja Birthday Partyn mallin, Mällinen muistelee. Yhtäkkiä vain oltiin punk-piireissä punk-keikoilla. Ei siinä toisaalta mitään henkistä kuiluakaan ollut. Punkkareiden kanssa tuli kaveerattua siinä missä muidenkin. Keväällä 1986 Mällisen mielessä alkoi pyöriä idea rockimpaa ja laajakaarisempaa musiikkia soittavasta uudesta bändistä. Jos KTMK:n keskeinen vaikuttaja oli Terveet kädet, uutta bändiä inspiroivat The Stooges, Leather Nun ja The Godfathers. KTMK: n hajottua Mällinen, rumpali Jyrki Raatikainen ja kitaristi Jukka Kangas perustivat Radiopuhelimet. Laulajaksi pyydettiin J.A. Mäki Ei!Ei-yhtyeestä. Ei!Ei oli alkuaikoinaan neuroottis-ag14 gressiivista musaa, robertquinemaista kitaranykimistä ja taidepurkausta, josta tuli mieleen Richard Hell & The Voidoidsin eka levy. Mäki teki muhun suuren vaikutuksen, kun se huusi niin raivokkaasti. Radiopuhelimet soitti ensimmäisen keikkansa heinäkuussa Liedossa Punk 86 -festivaalilla, jonne päästiin KTMK:n imussa. Me soitettiin siellä myös KTMK:n biisejä, ainakin Jeesus oli venäläinen kantoraketti ja Raajattomat ystävämme. Mutta pian punk-yhteydet jäivät vähemmälle. Keikoilla alkoi näkyä monenlaista porukkaa. valtaista rockia, mustaa huumoria ja vielä mustempaa groovea väkeviksi ja puhutteleviksi klassikkokappaleiksi seostanut kakkosalbumi loi pitkän varjon bändin ylle. K.O. oli 90-luvun ajan meille riippakivi, sitä aina muisteltiin ja sen biisejä pyydettiin. K.O. kyllä olikin sellainen purkaus, ettei mikään sen jälkeen olisi ollut yhtä hyvää, ellei me olisi pystytty tekemään jotain täysin erilaista. Kolmas albumi Pian, pian (1991) oli nimensä mukainen hätäinen ja harkitsematon siirto. Sillä levyllä aggressio ei enää kanna, mutta mitään kunnollista ei ole löydetty tilalle. Ne biisit olisi pitänyt jättää hautumaan vielä vaikka puoleksi vuodeksi ja kirjoittaa rinnalle parempaa materiaalia. Mutta maltin oppiminen vie aikansa. Mä pidän Pian, pian -levyä meidän huonoimpana. Myös baareissa tultiin valittamaan, ettei se ole yhtä hyvä kuin edellinen. Levyn laatu näkyi myös keikoilla, yleisömäärissä oli selvä aallonpohja. Mutta silläkin levyllä on kannattajansa, mikä on kyllä aika yllättävää. Hidas ja avantgardistisesti nykivä Jäämeri (1992) oli musiikillinen taitekohta ja bändin kaipaama sysäys eteenpäin. Jäämerelle haettiin eteeristä jatsifiilistä. Sellaista kuin istuisi kuuntelemassa Charles Mingusta poolopaidassa ja naukkailisi 12 vuotta vanhaa viskiä. Siihen aikaan tuli kuunneltua paljon jazzia. Se päivä -biisissä yritin jäljitellä Mingusin Goodbye Pork Pie Hatiä eli Theme for Lester Youngia, vaikka sitä ei kyllä kukaan arvaisi. Musta pallo -biisillä taas matkin Sweetheartia, mutta ei sekään Sweetheartilta kuulosta. Mattilan Riku pisti meidät koville stu-
MITÄ RAIVON TILALLE?
Radiopuhelinten ensimmäiset levytykset julkaisi sittemmin mainetta niittänyt levy-yhtiö Bad Vugum, jonka rumpali Raatikainen, Kari Heikonen ja entinen KTMK-laulaja Antti Penttilä perustivat syksyllä 1987. EP: t Sinappia ja ketsuppia (1987) ja Tyhjä on täysi (1988) olivat Bad Vugumin ensimmäiset julkaisut. Syksyllä 1988 ilmestyneen Rokkiräjähdys-albumin julkaisi Euros. Meidän ekoissa levytyksissä on kova meininki, mutta niitä tehdessä olisi pitänyt olla kärsivällisempi. Mats Huldénin piti tuottaa Rokkiräjähdys, mutta hän joutui perumaan. Me kuitenkin haluttiin niin kiihkeästi studioon, ettei maltettu odottaa edes sitä, että ekojen EP-levyjen tuottaja Niemelän Tumppi ehtisi mukaan. Sen hätäilyn takia Rokkiräjähdyksellä on huonot soundit. Mutta mitä nuorempi, sitä malttamattomampi. Omista lapsista sen huomaa selvästi pienikin viivytys, niin heti räjähtää. Helmikuussa 1990 julkaistu tyrmäävä K.O. on Radiopuhelinten aggressiopiikin terävin kärki. Painostavia tunnelmia, väki-
JUKKA POIKA KESKITTÄÄ VOIMANSA
Uudella Apajilla-levyllään Jukka Poika haluaa ottaa enemmän vastuuta. Maalle muuttanut muusikko on vihanneskojuista inspiroituneena päättänyt myös antaa vastuuta.
Lukuisista eri projekteista tutuksi tullut suomi-reggaen uranuurtaja Jukka Poika on omien sanojensa mukaan nykyisin enää "hädin tuskin missään" mukana. Pitkäaikaisen haaveen, maallemuuton, toteutuessa projekteja on pitkien välimatkojen vuoksi karsiutunut pois. Kyllä jo kaupungissa asuessani ajattelin, että ihan jo jatkuvuuden kannalta on parempi vain keskittää voimia yhteen, mahdollisimman pitkäikäiseen juttuun. Se vaati myös sen, että rupesi itse ottamaan enemmän vastuuta hommasta. Uudella levyllä Jukka Poika on musisoinnin lisäksi toiminut tuottajana ja myös äänittänyt, miksannut ja julkaissut levyn. Kokemukset uusista rooleista ovat olleet positiivisia. Huomasin jossain vaiheessa, että tämä on ainoa tapa, jolla mun kannattaa tehdä musaa. Olen ollut monessa jutussa mukana laulamassa tai soittamassa ja jättäytynyt päätöksenteosta kokonaan pois. Nyt olen ajanut itseni nurkkaan tässä asiassa. Nyt on pakko opetella uusia asioita ja kehittyä niissä. On henkisesti mukavampaa, että jos jälkeenpäin levyä kuunnellessa jokin asia ärsyttää, niin voin ajatella, että se oli mun syytä, sen sijaan, että ajattelisin että "miksi se teki sen noin eikä uskonut mua silloin". Leppoisan kuuloisen levyn kannessa on kalastaja heittämässä verkkoja veteen. Selkeästi on nykyisestä asuinpaikasta tullut inspiraatiota. Kalaisten vetten äärellä, Jukka Poika naurahtaa ja huomauttaa, että Apajat on myös studion nimi. Hieman yllättäen Jenkkarekan sivuilta voi ostaa itselleen sähköisen singlen yhden euron hintaan. Laitettiin biisit nettiin saataville ja hinnaksi yksi euro. Joka kokee omantunnon asiakseen niin voi maksaa. Kyseessä ei ole mikään maksa jos haluat tukea tätä toimintaa, vaan ihan oikea maksu, jolla biisi ostetaan. Varastaminen on kyllä hyvin helppoa, siitä ei voi jäädä kiinni, Jukka Poika hymyilee. Idea lähti tienvarsilla sijaitsevista kojuista, joista itsepalveluperiaatteella voi ostaa esimerkiksi vihanneksia. Homma toimii ilman valvontaa ja ilmeisesti kannattaa, kun kojut ilmestyvät tienvarteen vuosi toisensa jälkeen. Tiedän jopa yhden sellaisen kioskin meillä päin. Mentiin paikan päälle ja katsottiin että eihän täällä ole ketään paikalla, taitaa olla suljettu. Mutta ovi olikin auki ja kun menit sisään niin "tervetuloa, ota mitä haluat, maksa tuohon". Siitä tuli mukava fiilis että muhun luotetaan. Ei tulisi mieleenkään varastaa sieltä mitään. Miten netistä ladattavat sähköiset singlet ovat tähän mennessä tuottaneet tulosta? Maksuprosentti on ollut sellaista pariakymmentä suhteessa ladattavien biisien määrään. Vuosi sitten Joka maataan viljelee -sinkkua myytiin 600 kappaletta ja nyt Massii-kappaletta on ladattu noin 800 kertaa. Se mitä Massii-kappaleesta on maksettu on suunnilleen saman verran kuin mitä olisin saanut, jos olisin myynyt sen cd:nä. Jos vielä miettii, että ajan mittaan netistä ladataan 1000-1500 kappaletta, niin onhan se myös aikamoista promootiota musiikille ja levyille. Eihän tämä mitään epäitsekästä toimintaa ole, tämähän on häikäilemätöntä bisnestä, Jukka Poika nauraa. Jukka Poika on niitä ihmisiä, joita voisi nimittää elämäntapamuusikoiksi. En itse näe hirveästi vaihtoehtoja. Musiikkia on tehtävä. Se voi helposti mennä siihen pisteeseen, jossa musiikin tekeminen on henkisesti välttämätöntä. En ole kokeillut mitä tapahtuisi, jos lopettaisin musiikin teon enkä kokeile. Silloin sitä varmaan vasta huomaisi, miten tärkeää musiikki on ja mitä kaikkea se tekee mulle. Onhan se ihan ihme, että pystyy tekemään musiikkia, eikä tarvitse muuta tehdä ansaitakseen elantonsa. Siis onhan se ihan älytöntä. Teksti: Noora Jussila Kuva:
To 13.4. DEATHCHAIN, PAIN CONFESSOR [Liput 7/5 - S - E] Pe 14.4. VIIKATE, LUNATICS [Liput 8/7 - S - E] La 15.4. JUKKA POIKA JA JENKKAREKKA [Liput 9/8 - S - E] Pe 21.4. ENDSTAND, MANIFESTO JUKEBOX, LIGHTHOUSE PROJECT [Liput 6/5 - S - E] La 22.4. EMMA SALOKOSKI ENSEMBLE [Liput 8/7 - K18 - E] Pe 28.4. KATATONIA (SWE) [Liput 17/15 - S - E] La 29.4. EGOTRIPPI, MATTI JOHANNES KOIVU -soolo
[Liput 10/9 - S - E]
Pe 5.5. DON JOHNSON BIG BAND [Liput 10/9 - S - E]
UUSI CD / LP ULKONA 3.5
HUMANSIZE
La 6.5. SHITTER LIMITED, AU PAIR [Liput 8/7 - S - E]
E=ENNAKKOLIPUT JELMU.NET:istä. HALVEMPI HINTA VAIN JELMU RY:N JÄSENILLE. JÄSENEKSI VOIT LIITTYÄ
Hae mp3 levyltä www.ifsociety.com/echo
SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - 014-617866 - WWW.JELMU.NET PAIKAN PÄÄLLÄ TAI JELMU.NET:issä.
15
HYVÄT TYYPIT SOITTAVAT ROKKIA
Ruotsalaiset osaavat pelata sekä jääkiekkoa että rokkia. Ensimmäinen tuli Babies todistettua olympiakisoissa ja jälkimmäisestä huolehtii Backyard Babies.
me myös hyviä tyyppejä. Meistä on helppo pitää!, nauraa Nicke. outoilijasta, vaan halusimme kaverin joka olisi hyvä sovituksissa sekä myös muusikko. Ja Nickehan soittaa bassoa ja kitaraa ja on aivan loistava rumpali ja vielä kaiken lisäksi laulaa, hehkuttaa Nicke kaimaansa. Me vain lojuimme sohvalla koko nauhoituksen ajan ja kerroimme Nickelle mitä hänen piti soittaa milloinkin! "Hei, tuo ei ollut tarpeeksi hyvä otto. Pystyt kyllä parempaankin!", vitsailee Dregen. selittää, että bändillä ei ole koskaan ollut mitään ehdottomia päämääriä, jotka olisi pitänyt saavuttaa siihen ja siihen mennessä. Kenties juuri tuo on suurin syy yhdessä pysymiseen. Ilman tarkkoja suunnitelmia myöskään paineet eivät ole kasvaneet liian suuriksi. Peder kuitenkin muistelee, että yhtyettä perustettaessa tavoitteena oli tulla maailman isoimmaksi rock-bändiksi, mutta Dregen ehtii hieman korjaamaan: Pitäähän unelmia aina olla! Emme me koskaan ole tyytyväisiä. Jos soitamme kuussa, niin seuraavaksi haikailemme Marsiin! Vuodet rokkibisneksessä ovat myös opettaneet, että kaikkien bändiin liittyvien asioiden kanssa täytyy olla tarkkana. Tätä nelikkoa ei ole enää niin helppo kusettaa kuin joskus takavuosina. Raha-asioissa ollaan tarkempia, sillä kuten Dregen toteaa "huonot elämäntavat maksavat paljon." Oikeastaan vasta parin viime vuoden aikana olemme tajunneet, että ihmiset eivät oikeasti välitä sinusta paskaakaan. Niin se on aina ollut. He mielistelevät ja kehuvat sinua, mutta he haluavat vain rahasi, avautuu Nicke. Tukholmassa on kipakka helmikuinen pakkaspäivä. Törmään kadulla tutunnäköiseen kaveriin. Kas, siinähän on Backyard Babiesin basisti Johan Blomqvist! Mies katsoo minua hieman hölmistyneenä kun esittelen itseni ja kerron, että olen Suomesta. Hän päästää minut kuitenkin edellään sisään bändin levy-yhtiön tiloihin avaapa herrasmiehenä vielä hissinkin oven. Ylös päästyäni luovin Johanin kanssa toinen toistaan kauniimpien ruotsalaisneitokaisten ohitse. Silmäys riittäköön tällä kertaa, sillä olen täällä työtehtävissä. Huoneen, tai pikemminkin hallin, perältä löydän loput Backyard Babiesista, eli kitaristi Dregenin, laulaja-kitaristin Nicke Borgin sekä rumpali Peder Carlssonin. Viimeksi mainittu mumisee tervehdyksen suu täynnä pikaruokapurilaista, kun taas ensin mainittu käy suoraan asiaan. No, millaista on olla suomalainen tällaisena päivänä?, kysäisee Dregen suu virneessä. Niin, edellisenä päivänähän Suomi on jälleen kerran hävinnyt niukasti Ruotsille jääkiekossa. Voitonriemuiset ruotsalaiset eivät kuulosta kovinkaan vakuuttavilta yrittäessään lohduttaa, että onhan olympiahopeakin hieno saavutus. Oli miten oli, mutta ei puhuta siitä nyt. On tässä kiinnostavampaakin jutustelua kuten esimerkiksi huhtikuussa ilmestyvä uusi Backyard Babies -albumi People Like People Like People Like Us. Siis mikä?! Se tarkoittaa sitä, että Backyard Babiesillä on niin laaja yleisö 13-vuotiaista tytöistä 65vuotiaisiin Helvetin enkeleihin. Eli siis ihmiset pitävät ihmisistä niin kuin he pitävät meistä. People like people, like people like us, selventää Dregen hämmentävää levyn nimeä. Soitamme rokkia, mutta olem16
PIENEMMÄT LIHAKSET
Uudella albumilla nelikko tarjoilee tuoreen näkökulman tuttuihin kuvioihin. Tuottajana häärinyt The Hellacopters -mies Nicke Andersson on saanut aikaan ilmavamman soundin kuin parilla aikaisemmalla BB-albumilla. Kitarat eivät enää ole niin tuhteja eivätkä tukkoisia. Tuo on mielenkiintoista, sillä olen käyttänyt samaa kahta vahvistinta viimeisillä kolmella albumilla ja vielä täysin samoilla säädöillä. Ja silti kitara kuulostaa erilaiselta!, ihmettelee Dregen. Se on soittajasta kiinni. Sinusta tulee koko ajan huonompi ja huonompi, kuittaa Nicke. Joo, en tiedä miten Nicke (A.) sai minut kuulostamaan niin nynnyltä! Kaikki neljä nyökyttelevät hyväksyvästi kun puhun orgaanisesta soundista. Dregen lisää, etteivät he halunneet levylle "lisää lihaksia" eli toisin sanoen tuottaa sitä enemmän. Tältä me kuulostamme lähes 20 vuoden yhdessä soittamisen jälkeen. Pari edellistä albumia ovat olleet selkeästi tuotetumpia. Nicke ja Dregen kritisoivat nimekkäitä tuottajia, jotka haluavat tehdä kaikesta radioystävällistä, eikä biisejä erota toisistaan. Nicke (A.) oli oiva valinta tuottamaan uusi levy, koska hän on sellainen "mennään eteenpäin" -kaveri. Peder selittää, että juuri tämän vuoksi koko prosessi oli hyvin nopea. Demovaiheesta edettiin valmiiseen albumiin muutamassa kuukaudessa. Kukaan meistä ei ollut innostunut isosta amerikkalaistuottajasta, eikä toisaalta kenestäkään
SAMAT NAAMAT
Backyard Babies on perustettu jo vuonna 1987, joten bändi on ollut kasassa jo lähes kaksikymmentä vuotta. Ensi vuodeksi on "ehkä" suunnitelmissa isot juhlat, kun kerran tasakymmeniä täytetään. Nicke tosin nauraa, että heillä oli aikeissa pitää kymmenvuotisjuhlatkin, mutta ne pääsivät unohtumaan. Eihän tässä ole mitään juhlimista ennen satavuotispäivää!, heittää Dregen. Herrat ovat samaa mieltä kanssani, että onhan se kuitenkin aika harvinaista, että bändi on ollut noin kauan kasassa ilman muutoksia. Bändin leukailija Dregen on äänessä taas. Tosin välillä miehistönvaihdokset olisivat tehneet hyvää. Jos kaikki jäsenet olisi vaihdettu, ehkä olisimme nyt paljon parempia! Yritän kysellä, onko kukaan nelikosta ollut joskus lähtökuopissa, mutta Peder ehtii kieltämään asian jo ennen kuin pääsen lauseeni loppuun asti. Toki välillä voi olla hieman väsynyt, avaa Johankin suunsa. Minä olen ajatellut jättäväni bändin. Olen niin vitun kyllästynyt!, sanoo Nicke virneestä päätellen ei kovinkaan tosissaan. Dregen vakavoituu hetkeksi ja
FBI-AGENTIT
Backyard Babies on tunnettu ahkerasta kiertämisestään, joten totta kai heillekin on tuttu rokkareiden suurin huvi, eli sammuneiden hitleröinti. Dregen siloittelee asiaa toteamalla, että moinen menettää hohtonsa jos sitä tekee liikaa. Samaan hengenvetoon mies muistelee kuinka he kerran maalasivat koko bussin. Nicke pyytää pöytäkirjaan merkittäväksi, että Dregen puhukoon vain itsestään. Pilojen ohella nelikolla oli eräällä rundilla äänityslaitteet mukana, joilla taltioitiin uusia ideoita he-
ti tuoreeltaan. Sen kerran jälkeen moiset laitteet on jätetty kotiin, sillä tuloksena oli vain "yksi todella outo laulu". Kuudelta aamulla ei kannata tehdä uusia biisejä! Silloin tuntuu todella hyvältä, mutta kun kuuntelet niitä jälkeenpäin niin... "ei vittu, mitä sitä on tullut tehtyä?!" Olet jossain Alabamassa valtava cowboy-hattu päässä: "du-dudu-du-duu, I woke up this morning, du-du-du-du-duu" ja sitten myöhemmin kuuntelet niitä lumihangessa kotona. Ei oikein toimi!, muistelee Dregen. Aikaa kulutetaan siis lähinnä vain tappamalla. Dregen alkaa kertoa tarinaa, siitä kuinka hän jäi pahasti koukkuun Splinter Cell -nimiseen peliin. FBI-agentin rooli tunki tosielämäänkin. Äijä leikki kulkevansa ase kädessä koko ajan ja syöksyili joka paikkaan samalla tavalla kuin siinä pelissä tai siis niin kuin kytät telkkarissa, nauraa Nicke. Keskustelu jatkuu samanhenkisten pelien parissa. Varastetaan tuo auto! Hakataan tuota tyyppiä pullolla päähän niin saadaan lisäpisteitä! Kenties liika pelaaminen voi sittenkin olla hieman epäterveellistä... Dregen palaa alkuperäisen aiheen pariin eli ajantappamiseen. Vuosien varrella on ehtinyt kertyä paljon tuttuja ympäri maailmaa, joten myös heitä pyritään tapaamaan joka kaupungissa. Nicke kertoo sen olevan soittamisen ohella mukavinta. Meillä on todella laaja tuttavien verkko. Vitut myspacesta, tämä on todellinen myspace! Teksti: Miki Peltola Kuva: SonyBMG Backyard Babies Suomessa: 12.4. Nosturi, Helsinki 13.4. Tavastia, Helsinki 14.4. Pakkahuone, Tampere
Appendixin laittoi alkuvuodesta -82 kasaan alkuperäisrumpali Vesku Koivusalo yhdessä Olli Lindholmin ja Juha Rauängin, jotka tulivat tunnetummiksi eräässäkin Yö-yhtyeessä, kanssa. Ne soittivat pari keikkaa tolla kokoonpanolla, kunnes mä tulin laulajaksi toukokuussa -82 ja Olli keskittyi pelkästään kitaraan, Mikki Borgersen valottaa bändin alkutaivalta. Jani Viitasen palattua armeijan leivistä siviiliin lähtivät Olli ja Juha jatkamaan jo aikaisemmin aloittamaansa Yö-projektia. Kitaraan löytyi Mikin entinen bändikaveri Jaska Karumo Jolloin järjestetään -bändistä. Bassonhiplaajaksi he löysivät Tomi Hyppäsen. Näin oli nähnyt päivänvalon se legendaarisin Appendixkokoonpano, joka teki suomalaisen hardcore-punkin kulmakiviksi muodostuneet Ei raha oo mun valuuttaa -LP:n ja Huora-EP:n vuosina -82 ja -83 Propaganda Recordsin nimiin. LP äänitettiin ja miksattiin kahdessatoista tunnissa, Mikki kertoo. Tomi lähti syksyllä -83 Turkuun opiskelemaan ja ehdotti basistiksi kaveriaan Tero Vaaraa(!). Ehdotus ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen ja Appendix pestasi virkaan Tommi Lepistön, joka sekoiluineen sopi hyvin bändiin. Syksyllä -83 bändiltä ilmestyi jälleen Propagandan kautta toinen LP Top of the Pops. Tietämättään Appendix esitti jo silloin haisevan vastalauseensa nykyiselle Idols-hölmöilylle. Esittivätpä Porin hurjat ihan telkkarin Anna palaa -nuortenohjelmassakin biisin Kuitenkin kuolemme. Tämän jälkeen oli jälleen edessä basistin etsintä.
APPENDIX
Porin lahja suomalaiselle punkille ei suostu kuolemaan. Ei sitten millään. Vuonna 2006 Appendix elää uutta kevättään.
Tommi jäi jonnekin Juvan keikalle ja ilmoitti muuttavansa Venäjälle, Mikki muistelee. Ulvilalaisessa Destrucktionshardcore-bändissä vaikuttanut Mika "Mixa" Huhdanpää oli seuraava bassokokelas. Mixan pesti jatkuu edelleen, joten tuuliselle paikalle löytyi kuin löytyikin oikea mies. Appendixin kuihduttua syksyllä -84 moni oli valmis hautaamaan bändin lopullisesti. Vuonna -96 julkaistu Suomineito-EP antoi esimakua tulevasta. Loppusyksystä -99 Appendix soitti Lepakon hautajaisissa vanhalle ja uudelle punksukupolvelle äärimmäisen vahvan setin. Rummuissa oli silloin Sami Valverinne, joka on ollut remmissä siitä lähtien. Kitaristi Jaska Karumo kertoo oman näkemyksensä Appendixin uudelleenaktivoitumisesta. Se tapahtui aika kivuttomasti, kun kundit ovat pitäneet yhtä suht tiiviisti ja varmaan myös siksi, että meitä on koko ajan pyydetty soittamaan jos johonkin kekkereihin. 2000-luvulla Appendix on tehnyt keikkoja harvakseltaan. Viime vuonna bändi heitti kahden viikon Saksan rundin, joka Mikin
JYRKKÄ EI POP-IDOLEILLE
mukaan yhdisti bändiä. Rundin jälkeen olemme treenailleet niin paljon kuin leipätyö antaa periksi, Mikki kertoo. Uutta pitkäsoittoa, UHO Productionin kustantamaa Syyntakeetonta, edeltänyt Pop Idols -sinkku on raikunut radiossa ja saanut positiivista palautetta Punk In Finland -nettifoorumissa, vaikka Mikki osasi odottaa haukkutulvaakin. Yllättävän positiivista palautetta on tullut, vaikka toi Pop Idols on ehkä itsestäänselvyys ainakin punkeille. Sinkku kuulostaa kuulemma Appendixilta, Jaska lisää. Millaiset olivat tunnelmat bändin sisällä, kun Syyntakeeton-pitkäsoitto oli saatu purkitettua? Pitkäsoiton jälki yllätti kaikki bändin jäsenet todella positiivisesti. Pohjat soitettiin aika nopealla temmolla, eli biisi sisään ja heti seuraavaan. Biisi kuunneltiin vasta kun kaikki soittimet oli soitettu. Muutama korjaus tehtiin lopuksi ja se oli siinä, Mikki kertaa äänitysmetodeja. Appendix hinkuaa kesän festareille, ja Mikki kuuluttaakin festarijärjestäjiä soittelemaan hänelle pikimmiten. Syksyllä Appendixin auton nokka käännetään kohti Saksaa ja Itävaltaa. Loppuvuodesta matka jatkuu Filippiineille ja Brasiliaan. Tarinan mukaan Appendix kuittasi soittopalkkion kerran banaaneina. Oliko asia näin? Urbaanilegendaa. Joku smarttipää vain joskus Lepakon keikalla kysyi, että saatteko palkan banaaneina kun raha ei oo teidän valuuttaa. Teksti: Jouko Lehtinen Kuva: Antti Karumo
Jäät lähtivät 5.4. - Uusi CD kaupoissa nyt Käy kokemassa!
Jakelu: Edel
19
SADETANSSI EI INTIAANEJA TAI YMPÄRISTÖAKTIIVEJA
Helsinkiläinen Sadetanssi on tapetilla uuden Voitolla-levyn myötä. Bänin puuhamies ja rumpali Teemu Jokinen kertoi kuulumisia. Voitolla -levyä tehtiin melko kauan ja monessa eri studiossa. Miksi tällainen ratkaisu? Halusimme vaihtelua aiempaan, ja toisaalta Helsingistä pois. Lopulta ajauduimme aikatauluongelmiin, jolloin mikä tahansa vapaana oleva laadukas studio kelpasi. Olet levyn toinen tuottaja. Miten bändin muut jäsenet suhtautuvat tuottajanrooliisi?
Tuottajallehan kuuluu nauhoitusten taidejohtaminen, mutta toisaalta myös projektisihteerin homma. Jälkimmäinen on vahvasti ollut minun heiniäni, eli säätäminen, puhelimessa puhuminen, rahasta kinaaminen. Toisaalta olen tehnyt aika paljon sävellystyötä tämän levyn osalta, joten sikälikin rooli istuu ihan luontevasti. Onko Voitolla se paljon puhuttu "vaikea kolmas levy"? Meille ovat kaikki levyt olleet vaikeita. Olen jokaisen kohdalla ollut ihan psykiatrisen ensiavun tarpeessa. Tämä oli eri-
lainen rupeama ainakin siinä mielessä, että nyt oikeastaan kaikki kappaleet syntyivät studiorupeaman kanssa samaan aikaan, eli valmista materiaalia ei juuri viime keväänä ollut, kun levyn tekoa käynnisteltiin. Miten uutuuslevy poikkeaa kahdesta edeltäjästään? Uutukainen on ehein kokonaisuus, selkeä kuva siitä ajasta ja fiiliksistä, minkä tämä bändi kävi läpi vuonna 2005. Muut ovat siihen verrattuna paljon pidemmän kypsyttelyn tulosta, ja ehkä hiukan hajanaisempia toteutuksia.
Millainen on optimaalinen keikkapaikka Sadetanssille? Tarvitsemme paikan jossa kuulija voi keskittyä musiikkiin. Ei siis häliseviä juottoloita, vaan mieluummin musiikkiin erikoistuneita paikkoja. Muuten sillä ei ole niin kauheasti väliä. Kuinka harkittu imagonne on puvut päällä ja viisi miestä, joista neljä kaljuja? Pukuteemalla halusimme viestiä yhtenäisyyttä, niistä tuli ikään kuin peliasut meille. Ehkä jollain keikoilla tullaan kokeilemaan samaa meininkiä. Kaljuus nyt on yleisesti aika suo-
malainen tavaramerkki, meillä sitä merkkiä on hiukan tavallista enemmän. Sen voin kyllä vakuuttaa, että laulajan hiuksia ei ajella kaljuksi. Onko bändi sekoitettu Sadetanssi-nimen takia intiaaneihin? Ei muistaakseni, mutta jotkut ovat ajatelleet meidän kuuluvan ympäristöaktiiveihin. Nimi ei bändiä pahenna, jos ei bändi nimeään, mutta kyllähän sitä on moneen kertaan miettinyt. Teksti: Kimmo Jaramo Kuva: Warner
HENKILÖKOHTAINEN ROBINCOSMOS
Helsinkiläinen RobinCosmos soittaa folkrokkia, jossa 70- ja 90-luku kohtaavat toisensa. Yhtyeeltä ilmestyi juuri esikoisalbumi Pathfinder. Kitaristi Jari Karosto kertoo tarkemmin. Millainen levy-yhtiö on Pathfinderin julkaissut Andur Industrial ja miten päädyitte talliin? Andur Industrial on nouseva pienlevyyhtiö, minkä siipien alla meillä on taiteellinen vapaus tehdä musiikkia, mistä itse pidämme. Andurin kaverit oli kutsuttu katsomaan unplugged-keikkaamme Painobaarissa. Ajatus yhteistyöstä sai alkunsa. Mitä levykannen ja kansivihkon kuvilla on haettu? Kuvastavatko ne jotenkin biisejänne? Annoimme kansitaiteilija Anttille vapaat kädet. Kansitaide koostuu useista valokuvista, joihin Antti on onnistunut vangitsemaan levyn tunnelmat. Miksi juuri Old Habits Die Hard valittiin singleksi? Yhtä hyvin se olisi voinut olla mikä tahansa levyn kappaleista. Singlen lyriikat on tarina ystävästä. Sanoittajat Antti Räsänen ja Pekka Tolkki kirjoittavat hiukan muunneltuja totuuksia elävästä elämästä. Kenen, sitä on vaikea sanoa tuntematta kirjoittajia. Välillä miettii, laulaako sitä itsestään. Jokaiseen levyn tarinaan on voinut samaistua. Teitte Pathfinderiä Suomenlinnassa Seawolf Studiossa. Seawolf oli mitä mainioin paikka levyn teolle. Ilmapiiri studiolla ja Suomenlinnan saarella oli leppoisa ja kiireetön. Se mahdollisti täydellisen irtioton arkiasioista ja keskittymisen olennaiseen. Onko bändinne nimeä luultu henkilönnimeksi kuten vaikka Ted Nugent tai Jimmy Carter? On. Monet luulevat RobinCosmosta henkilöksi. Sitä se ei ole, vaan käsite musiikille, jota teemme ja tilalle, johon se kuulijansa johdattaa. Henkilökohtaiselle RobinCosmokselleni päädyin jo vuosia sitten. Mainitsette vaikuttajaksi mm. D.A.D:in, joka on Suomessa varsin suosittu. Miten sama yleisö saadaan kiinnostumaan RobinCosmosista? - Ahkeralla keikkailulla ja levyn markkinoinnilla. Sovitaan, että kaikki D.A.D fanit ostavat Pathfinder-levyn. Onko kesäksi tiedossa festarikeikkoja? Kesälle on tällä hetkellä yksi varmistunut festivaalikeikka. Kuhmossa. Provinssirock on varmasti yksi unelmien keikkapaikoista. Mutta jos meillä on Helsingin Boothillissä helvetin kova veto menossa, ei silloin mieti, että vittu kun ei olla Seinäjoella. Millaisia tavoitteita bändillä on? Oman persoonallisen soundin vahvistaminen, uskollisen kuulijakunnan ja keikkayleisön löytäminen, tusina loistavia levytyksiä, ulkomaan markkinat ja stadionit täyteen. Teksti: Kimmo Jaramo Kuva: Hannu Ala-Hakkola
STELLA KESÄHÄITÄ ODOTELLESSA
Joensuusta tuleva Stella soittaa tyylikästä poppia ruotsalaisten esikuviensa Cardigansin ja Kentin vanavedessä. Uutuuslevy Pelkääjän paikalla on hallittu ja eheä kokonaisuus. Mistä levynne nimi tulee? Levyllä on neljä väliotsikkoa, joiden alle sanat on kirjoitettu. Albumin nimi on yksi noista neljästä teemasta. Ihminen, joka on jonkin kriisin tai koettelemuksen keskellä, on pelkääjän paikalla, kertoo kitaristi Janne Sivonen. Kansi voisi olla vaikka mallikansiosta. Kuvaako se mielestäsi levyn sisältöä? Se on dramaattinen ja kaunis kansi, eikä siitä voi sanoa, onko kannen tyttö saamassa orgasmia vai jäätymässä hankeen hengiltä. Samoja kontrasteja on paljonkin läsnä myös levymme soundissa ja sanoituksissa. Soiko levynne kappale Häävalssi jo ensi kesänä jonkun tuttavanne häissä? Vieraskirjaan joku oli ilmoittanut tanssivansa sitä häissään ensi kesänä. Olipa joku sen tanssinut jo silloin, kun sivuiltamme pystyi imuroimaan vasta biisin demoa. Hieno kunnia meille ja ollaan siitä ylpeitä. Miten Stella soi livenä? Ensimmäisen levyn aikoihin monet yllättyivät siitä kuinka tiukkaa bändimme soitto on. Joidenkin mielestä soundasimme paremmalta livenä kuin levyllä. Me ei olla mitään hulluja heilujia tai poseeraajia, joten keskitymme siihen, että soitamme tyylikkäästi. Sellainen soittamisen riemu meistä välittyy. Se tarttuu yleisöön hyväntuulisuutena, koska nautimme todella paljon siitä mitä teemme. Keikkakalenterinne on melkoisen täynnä. Millainen yleisö ottaa Stellan omakseen? On ollut hienoa huomata, että meidän faneihin kuuluu porukkaa ihan laidasta laitaan. Siellä on paatunutta heviäijää yhtälailla kuin indie- tai jopa iskelmädiggareita. Ikäryhmätkin jakautuu yleisössä todella laajasti. Saako laulajanne Marja Kiiskilä potkut orkesterista, jos hän alkaa diivailla Tarja Turusen tapaan? Totta kai saa, mutta siitä ei ole pelkoa, koska meillä on kaikilla jalat tukevasti jumissa ihan samassa kurassa. Marjan laulusoundi on todella iso osa meidän bändin persoonallisuutta. Millaisena näet Stellan tulevaisuuden? Me ollaan tehty paljon töitä orkesterin eteen, joten toki toivon, että uusi levy myös menestyisi. Tärkeintä on, että niin pitkään kun jatketaan, täytyy kehittyä ja pitää musiikin laatu korkeana. Teksti: Kimmo Jaramo Kuva: Ville Juurikkala
20