• Sue Indierockpunkmetalzine #104 MAALISKUU 2007 WITHIN TEMPTATION RUBIK · TYPE O NEGATIVE · HYPNOMEN · BRETT ANDERSON · ARCADE FIRE GOOD CHARLOTTE · JASON MUUTTAA TAIVAASEEN · RADIOPUHELIMET TIGERBOMBS · COSMOBILE · KIWA · THE DAMNED · FINNTROLL KAIHORO · PAIN CONFESSOR · DAUNTLESS · BATTLELORE · THUNDERSTONE 1
• 2
• 3
• TOIMITTAJALTA MEIDÄN BÄNDI, MINUN LEVY? Muusikot puhuvat musiikistaan aivan kuin se olisi heidän ikiomaansa. Artistille kuuluvaa musiikkia ei kuitenkaan ole enää olemassa sen jälkeen, kun se kuluttajan ulottuville asetetaan. Musiikin omistussuhde siirtyy sen tekijältä kuluttajalle paitsi fyysisessä, myös henkisessä mielessä. Musiikki herättää kuulijassaan tunnetiloja ja on siksi altis muuttumaan kuluttajan yksityisomaisuudeksi. Konkreettisimmillaan tämän voi nähdä esipuberteetti-ikäisten omistushalussa: Robbie laulaa juuri tuolle lähiötytölle, ja kuinka kukaan muu maailmassa voisikaan ymmärtää sitä lemmentuskaa, mitä huumeriippuvainen brittimies kokee? Aikuistuessaan kuuntelija saattaa hylätä mustasukkaisuuden esittäjää kohtaan, mutta edelleenkin juuri tuo kuluttaja ymmärtää parhaiten, mistä hommassa on kyse. Kun "minun bändi" tulee keikalle, tilanne monimutkaistuu. Kokemus taannoisesta Nine Inch Nailsin esiintymisestä osoitti, kuinka kummallista on, kun tuhatmäärin nuoria aikuisia tahtoo omistaa Trentin itse, ei kenenkään muun kanssa. Uudestaan tätä ilmiötä voi hämmästellä ensi kuussa Helsingin jäähallissa. Sitten on niitä pienen ryhmän omia biisejä, joiden syvimpiin merkityksiin initioidaan vain harvat ja valitut. Ne ovat niitä biisejä, joita soitetaan automatkalla festareille ja joita kuunnellaan kaksistaan seurustelukumppanin kanssa. Musiikki yhdistää, toki, mutta myös erottaa. Menkääpä avecina yhteen hitsautuneen kaveriporukan illanviettoon. Takuuvarmasti jossain vaiheessa soivat ne porukan omat kappaleet, jotka siivittävät muistelot viiden vuoden takaiseen kännäysiltaan, ja vieras vetäytyy sohvan nurkkaan. Kun porukka tai pariskunta sitten hajoaa, musiikin omistusoikeudet sirpaloituvat. Levy, jota ennen kuunneltiin kiljutonkka kädessä puistossa, muuttuukin yksityiseksi nostalgiatripiksi, johon muilla ei ole asiaa. Pariskunnat, jotka ovat vielä edellisellä viikolla herkin mielin fiilistelleet "meidän biisiä" kuunnellen, tappelevat levyistä suuremmalla intohimolla kuin lemmikkikaniineista ja Ikean ruokailuryhmästä. Yhtyeet luonnollisesti hyötyvät faniensa omistushalusta, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Kun bändi, jolla on intohimoinen fanikunta, uhkaa breikata kaikkien tietoisuuteen, älähtävät omapitäväisimmät fanit. Tässä lehdessä Good Charlotten laulaja Joel Madden setvii yhtyeen suhdetta fanikuntaansa. Mies myöntää, että alati lisääntyvä suosio kismittää intohimoisimpia faneja, ja joku saattaa hylätä suosikkinsa vain siksi, että koulun suosituimmat tyypit alkavat pitää siitä myös. Kun "minun levystä" tulee yleistä omaisuutta, laskee sen arvo jopa niin, että suuri rakkaus on pakko hylätä. Lotta Heikkeri INKLUDES 06 Newsflash 10 Rubik 12 Peer Gunt 13 Hypnomen 14 Brett Anderson 15 Arcade Fire 16 Good Charlotte 17 Jason muuttaa taivaaseen 18 Radiopuhelimet 19 Tigerbombs 20 Cosmobile ja Kiwa 22 The Damned 24 Rautamaailma 27 SFP Uutiset ja SetäJussinTupa 28 Within Temptation 30 Finntroll 31 Kaihoro 32 Pain Confessor 33 Dauntless 34 Type O Negative 36 Battlelore 38 Thunderstone 40 SFP Arviot 46 Arviot 52 Ensi-iltaelokuva-arviot 53 Dvdarviot 54 QuizOn, Rivien välissä ja Popaddiktin vieroitusoireet 55 Tilauskuponki Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Jarkko Fräntilä, Laura Gröndahl, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Jussi Helenius, Panu Hietaneva, Olli Hänninen, Noora Isoeskeli, Kimmo Jaramo, Tove Juhanmäki, Noora Jussila, Katariina Kantola, Vesa Kataisto, Jarno Koskinen, Jussi Lahtonen, Kivi Larmola, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Esa Linna, Aku-Tuomas Mattila, Mirko Metsola, Marjut Mutanen, Jyrki Mäkelä, Miki Peltola, Jani Sipilä, Janne Sundqvist, Jenna Sutela, Pirita Tiusanen, Jukka Taskinen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto), Stefan Greijer Ulkoasu: Kimmo Nurminen Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 22 euroa/12nroa Tilaukset: 09 - 6813 2930 email: miki@sue.fi Painopaikka: SanomaPrint, Hämeen Paino Oy Forssa 2006 ISSN 1238 - 1853 Sue #104 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Jesse Malin ­ Glitter in the Gutter, Arctic Monkeys ­ Your Favourite Worst Nightmare, Sparks ­ Mael Intuition, Rubik ­ Bad Conscience Patrol, Damn Seagulls - Soul Politics, Dinosaur Jr. - Beyond, Warrior Soul - Last Decade Dead Century, Magenta Skycode - IIIII, Sweatmaster ­ Animal, Sur-rur - Uurnapölyjen paluu, Type O Negative - Dead Again Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Eerikinkatu 44 LH 3-4, 00180 HKI puh. 09 - 6813 2930 / 050 - 3316748 4
• 5
• RUBIK H A A S TA A V A I N I T S E N S Ä Rubikin maailmassa on selkeä järjestys: ensin tulee musiikki. Sen jälkeen mikään ei ole mahdotonta. nkarilainen professori Ernõ Rubik kehitti vuonna 1974 hankalan ja haastavan älypelin, jonka hän ajatteli olevan hauska työväline arkkitehtiopiskelijoiden kolmiulotteisen ajattelun kehittämisessä. Kun niin kutsuttu Rubikin kuutio kuusi vuotta myöhemmin tuli yleiseen myyntiin, seuraukset olivat häkellyttävät. Professorin pulmapeliä väänneltiin kaikkialla. Vaikka vain harva suoriutui Rubikin kuution ratkaisemisesta turvautumatta väkivaltaan, siitä tuli yksi maailman tunnetuimmista peleistä. Vuosituhannen alussa Kuopiosta Helsinkiin tipahdelleen Rubik-yhtyeen soittajat ovat valinneet bändilleen niin osuvan nimen, että sen ei pitäisi olla sattumaa. Sana Rubik tuo mieleen jotakin monimutkaista, mutta samalla värikästä ja viihdyttävää. Juuri sellainen on Rubikin ensimmäinen täyspitkä levy Bad Conscience Patrol. Se on moniulotteista musiikkia, jossa on päällekkäin progressiivinen taso ja pop-taso. Usein tällaista musiikkia kutsutaan haastavaksi. ­ Me ei olla koskaan yritetty haastaa ketään, kitaristi-laulaja Artturi Taira tähdentää. ­ Se olisi outo lähtökohta. Puheet yleisön haastamisesta ovat musta aina epäilyttäviä. Me ei koskaan haeta mitään erikoista tai outoa. Musa tulee meille ensin ja meistä ulos luonnollisesti. Haastava ei ole luonnollisen vastakohta. Bad Conscience Patrol on haastava siinä mielessä, että se ei korvasta sisään mentyään suostu tulemaan toisesta ulos ennen perusteellista käsittelyä. Se vaatii kuuntelua. ­ Se on ihan totta. Meidän musiikissa on paljon tekstuuria ja kerrosta. Biisit ovat melodisia ja tarttuvia, mutta sovitukset tavallista monimuotoisempia. Myöskään kappaleiden rakenteet eivät aina mene pop-konventioiden mukaan. Ja jos menevät, tunnelma saattaa esimerkiksi eri säkeistöissä ol- U la niin erilainen, että kuulija ei välttämättä ymmärrä sitä ensikuulemalta. Lopulta saattaa huomata, että hittolainen, tämähän on pop. LEVY KELPAA ERKILLEKIN Bad Conscience Patrol äänitettiin Helsingin lähistöllä sijaitsevassa huvilassa, jonne voi talvisin kävellä jäätä pitkin ja jonne ei tule hanasta vettä. Siellä Rubik pitää bändileireiksi kutsumiaan kokoontumisia. Siellä bändi voi olla keskenään musiikin kanssa, ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä. Artturi Taira tosin kertoo näkevänsä vieläkin raidallisia painajaisia. ­ Kun äänittää digitaalisesti, musiikin näkee monitorilla monivärisinä raitoina. Niiden katseleminen kierouttaa näkemystä. Kun äänittää kelanauhalle, on hienoa kuunnella lopputulosta. Silloin se on musiikkia, ei värejä ja piikkejä kuvaruudulla. ­ Mehän istuttiin myös tuottajanpallilla, mikä oli välillä aika helvetin raskasta. Samalla se oli myös luontevaa, koska meillä oli selkeä visio siitä, miltä levyn pitää kuulostaa. Me voitiin myös kokeilla paljon, koska levyä ei äänitetty huippukalliissa studiossa toisten ihmisten euroilla. ­ Kaikki meidän bändissä ovat albumi-ihmisiä, joten oli mukavaa yrittää tehdä Rubikille hyvä albumikokonaisuus. Viime vuosina on ilmestynyt paljon liian pitkiä levyjä, joita ei jaksa kuunnella. Jos Bad Conscience Patrolilla olisi 15 biisiä tuollaista tavaraa, niin eihän sitä kuuntelisi Erkkikään. Me haluttiin pysyä vinyyli-LP:n mitoissa. Rubikin musiikki ei ole särmättömäksi hiottua, mutta tunnelmanvaihteluiden ja instrumenttisovitusten eteen on selvästikin tehty lujasti töitä. Oletteko te perfektionisteja? ­ Siinä mielessä kyllä, että juttuja ei päästetä käsistä ennen kuin ne ovat parhaita mahdollisia. Sovitukset tehdään tiimityönä ja niitä hiotaan paljon. Me ei myöskään soiteta keikoilla uusia biisejä, jos ne tuntuvat vähänkin keskeneräisiltä. Mutta ei musiikkiin saa suhtautua liian vakavasti. Asioita ei saa pakottaa tapahtumaan. ­ Me ollaan tehty omia kappaleita yhdessä tosi kauan, ja mu- siikki on kehittynyt luontevasti sellaiseksi kuin se on. Me ei koskaan olla yritetty tehdä mitään tietynlaista. Jos haastavuudesta puhutaan, niin kyllä me haastetaan itsemme tekemään parempia kappaleita. Levyllä onkin rohkeita kokeiluja, jotka vaativat soittajilta musikaalisuutta. ­ Me ollaan aina oltu huonoja miettimään, että onko joku mahdollista. Me vain tehdään tai ainakin yritetään tehdä. Uusia soittimia otetaan haltuun sitä mukaa kun biisit tarvitsevat niitä. Mehän ei käytetä taustanauhoja, joten keikoilla joku joutuu soittamaan yhtä aikaa perkussioita, koskettimia ja sampleria. Niin kauan kuin homma on kontrollissa, sitä on yleisön hauska seurata. Se on performatiivinen elementti. TOIVOA, EI PYLLYÄ Tätä kirjoitettaessa Rubik on suorittamassa englanninkielisten suomalaisbändien uutta kansalaisvelvollisuutta eli lähdössä soittamaan ulkomaille. Tämä haastaa Tairaa sanoittajana. ­ Suomessa voi laulaa englanniksi melkein mitä vain eikä se kiinnosta ketään, mikä on aika sääli. Mutta osa meidän yleisöstä saattaa asua ulkomailla, joten joku saattaa jopa kuunnella sanoituksia. Millaisia aiheita käsittelet teksteissäsi? ­ Vaikea nostaa esiin yhtä teemaa, mutta ainakin piittaamattomuutta kaikesta muusta kuin materiaalisista seikoista. Sitä, miten me kuormitetaan meidän elinympäristöä ja miten meidän tekemillämme ratkaisuilla on väliä. Tuo saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta se on silti aihe, jota pitäisi käsitellä enemmänkin. ­ Mua kiinnostaa myös se, miten me muistetaan asioita. City & The Streets kertoo siitä, kuinka kaupunkia ei enää näe ra- LIIAN LÄHELLÄ MUSIIKKIA Samuli Pöyhösen, Arvi Hasun, Sampsa Väätäisen ja Artturi Tairan Rubik ei ole jälkimmäisen ainoa yhtye. Itse asiassa hän osoittautuu multi-instrumentalistiksi. ­ Mä soitan koskettimia Kastorissa, rumpuja Cockpitsissä ja saksofonia Astro Can Caravanissa, joka on hieno 10-20 hengen kollektiivi. On kiva soittaa mukavien ihmisten kanssa. Onko joku bändeistä ylitse muiden? ­ Rubikissa olen ollut pisimpään, se on sitä kautta mulle tärkein juttu. Jos joku kysyisi, missä bändissä soitan, luultavasti sanoisin ensimmäisenä Rubikin. Kuunteletko koskaan omia levyjäsi? ­ Enpä juuri, koska omaan musiikkiin on vaikea suhtautua musiikkina. Ehkä nyt voisi olla se aika, että voisi kuunnella esimerkiksi Rubikin People Go Missingin muistamatta, että millä vahvistimella tuo kitara äänitettiin ja mikä kitara se oli. kennuksina, vaan omaan elämään liittyvinä muistoina. Bill Withers taas käsittelee musiikkiin kytkeytyneitä muistoja. Yleisesti ottaen albumin sanoitukset vaikuttavat vakavilta. Taira sanoo, että vaikka niissä ei lähdetä ulos heiluttamaan pyllyä, olennaista on toivon ja tunnelmien välittäminen. ­ Sanoitukset lähtevät useammin negatiivisista kuin positiivisista kokemuksista, mutta niistä ei välttämättä tule negatiivinen olo. Mun sanoituksissani ei myöskään juuri ole itseironiaa, vaikka nykyään ei ilmeisesti tarvitsisikaan koskaan olla vakavissaan, koska kaiken voi verhota nokkeluuksiin. Ostavan yleisön suhtautuminen Bad Conscience Patroliin jää nähtäväksi, mutta musiikkipiireissä Rubik on herättänyt huomiota. ­ Me ollaan nöyriä tyyppejä, joille rock-kukkoilu ei ole luonteenomaista. Me ei osata tuoda itseämme esille. Siksi on ollut absurdia seurata kuinka Rubikista on alettu puhua. Meistä on jopa annettu kyseenalaisia lausuntoja valtakunnallisten päivälehtien viikkoliitteissä... Äh, ei puhuta siitä enää. Muuten käy niin, että Rubikin levyarvosteluissa ei pian enää ole muuta kuin tiedotusvälineiden mielipiteitä toisten tiedotusvälineiden Rubikia koskevista mielipiteistä. ­ Olet ensimmäinen, joka on tuosta kanssani samaa mieltä. Mäkin haluaisin, että meidän musiikki vähintäänkin näkyisi keskustelun taustalla. ­ On hienoa, että bändistä on alettu puhua, vaikka me ei tunneta oikeita tyyppejä, ja vaikka musiikkibisnes on meille ihan vieras ympäristö. Silloinhan musiikilla täytyy olla jotain tekemistä sen kanssa, että Rubikista ollaan kiinnostuneita. Ehkäpä jonain päivänä sana Rubik tuo mieleen muutakin kuin sen rasittavan kuution. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: FULLSTEAM RECORDS 10
• 11
• PEER GÜNT TÖMÄKKÄÄ JYTÄÄ Suomalaisen hard rockin legendan kahdeksas albumi Guts And Glory on vahva näyttö siitä, ettei bändi lopahtanut kokoonpanovaihdoksen myötä. Pe 16.3. ARMAGEDDON CLOCK, LIGHTHOUSE PROJECT, AORTAORTA [Liput 6/0 - S - E] La 17.3. THE FLAMING SIDEBURNS, THE HEARTBURNS [Liput 10/9 - K18 - E] [Liput 5/0 - K18 - E] T Ke 21.3. MATTI JOHANNES KOIVU, WOJCHIECH To 22.3. NINE (SWE), APRIL, TURN THE TIDE [Liput 7/5 - S - E] Pe 23.3. MACHINE MEN, DYECREST [Liput 8/7 - S - E] La 24.3. RUBIK, UNDERWATER SLEEPING SOCIETY [Liput 6/5 - S - E] Pe 30.3. NICOLE, PROFANE OMEN [Liput 7/5 - S - E] To 5.4. JUKKAPOIKA JA TISKI PEKKA [Liput 8/7 - S - E] Pe 6.4. VIIKATE, SEPPO ALVARI & MAMBOO KINGS [Liput 8/7 - S - E] La 7.4. FINNTROLL, WHERE VICTIMS LIE [Liput 8/7 - S - E] To 12.4. J.KARJALAINEN- Lännen Jukka [Liput 10/9 - K18 - E] Pe 13.4. TURMION KÄTILÖT, DEATHCHAIN [Liput 8/7 - S - E] La 14.4. PAPRIKA KORPS [Liput 7/6 - S - E] E=ENNAKKOLIPUT JELMU.NET:istä. HALVEMPI HINTA VAIN JELMU RY:N JÄSENILLE. JÄSENEKSI VOIT LIITTYÄ SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - 014-617866 - WWW.JELMU.NET PAIKAN PÄÄLLÄ TAI JELMU.NET:issä. 12 urussa kymmenen vuotta asunut kitaristi-laulaja Timo Nikki on palannut kotikonnuilleen Kouvolaan. Syyksi muuttoon mies kertoo, että vanhemmat alkavat olla jo iäkkäitä ja oma poika aloittaa pian koulun. Peer Günt ehti jo hetken olla melkein virallisesti turkulainen, koska uusi rumpali Sakke Koivula ja Nikki asuivat siellä. Tuore basisti Pete Pohjanniemi puolestaan asuu pääkaupunkiseudulla. Jo vuonna 1976 perustettu Peer Günt on ollut koko ajan toiminnassa, mutta välillä tyhjäkäynnillä 90-luvun alkupuolelta asti, jolloin suursuosio hiipui. Paluulevy No Piercing, No Tattoo julkaistiin yhdentoista vuoden levytystauon jälkeen kaksi vuotta sitten. Asiat tuntuivat olevan mallillaan, orkesterilla keikkoja ja keikoilla hyvin väkeä. Hommat eivät kuitenkaan rullanneet toivotulla tavalla. Nikki riitaantui vanhojen soittokumppaniensa basisti Tsöötz Kettulan ja rumpali Twist Twist Erkinharjun kanssa ja antoi heille kenkää. Entistä rytmiryhmää ei ole Nikin mukaan uuden Peer Güntin keikoilla näkynyt, tai ainakaan hän ei ole huomannut. ­ Aika vereslihalla taitaa välit olla, eikä yhteyksiä ole pidetty. Uusi Peer Günt alkoi muotoutua syksyllä 2005. Vanha kokoonpano teki jäähyväiskiertueen, jonka jälkeen turkulaisrumpali Sakke Koivula otti yhteyttä Nikkiin. ­ Mentiin kaljalle ja hommahan toimi. Basisti Peten tiesin yhteisten ystävien kautta ja olin nähnyt hänen bändinsä keikallakin. Hän suostui heti liittymään bändiin. Treenasimme muutaman kerran ja sitten heti keikoille. Homma oli hallussa. Vaikka moni pitkän linjan fani on puritaaninen ja uskollinen vanhaa ryhmää kohtaan, on monen suu loksahtanut apposen auki, kun on nähnyt uudet jätkät lavalla. Güntin lavatouhuun on tullut ällistyttävän paljon uutta puhtia. Nyt Nikin lisäksi etulinjassa liikkuu myös Pohjaniemi, eikä Koivulakaan tahdo pysyä rumpupallillaan. ­ Viime syksynä, kun rupesimme keikkai- lemaan tällä kokoonpanolla, se oli sellaista kyttäilyä. Jengi äänesti jaloillaan eikä tullut keikoille. Nyt on kuitenkin ollut helvetisti uutta porukkaa ja alun kritiikki on loppunut. Tullaan kehumaan, että tämähän onkin parempaa kuin luultiin. Onhan nuo jätkät jo ansainneet paikkansa bändissä. Mutta turha tässä on ruveta kukkoilemaan, koska musiikkibisnes on sen verran raakaa, että kohta mitään koroketta ei olekaan, Nikki tuumii. Uuden kokoonpanon ensimmäinen albumi Guts And Glory nauhoitettiin Helsingissä Olli Kykkäsen studiolla. Mies toimi myös levyn tuottajana ja hänen yhtiönsä julkaisi levyn. Hän on myös Peer Güntin entinen roudari. ­ Edellisen levyn julkaissut Spinefarm alkoi kysellä minulta demoja, että "jos pari biisiä voisi tsekata". Otin siitä itseeni, koska olen vuodesta 1985 tehnyt biisejä bändille, joten olkoon sitten. Kykkänen sitten ehdotti yhteistyötä. Studiotyöskentely on muuttunut parissakymmenessä vuodessa melkoisesti. ­ Oltiin ennen studiossa joku kolme neljä viikkoakin. Se oli aika raskasta. Nyt suurimman osan levystä voi tehdä kotona. Ja ennen otin kaiken niin vakavasti. Ei tämä nyt niin vakavaa ole. Levylle jäi jopa pikkuvirheitä, kun niitä ennen hinkattiin ihan saatanasti. Peer Güntin vanhoilla levyillä on ollut kaiken jyrän lomassa rauhallisempi kappale. Nyt sellaista ei ole lainkaan. ­ Ei ole yhtään helpottavaa palaa, vain aggressiivinen fiilis. Olen aina tykännyt nopeasta rokista. Maailmalla tuskin on toista bändiä, joka kuulostaisi samalta kuin Peer Günt. Motörheadin, Hurriganesin ja Rose Tattoon risteytys voisi tosin olla aika lähellä. ­ Olen aika huono kuuntelemaan musiikkia, joten eipä tule vaikutteitakaan mistään. Jyrään vain omaa linjaani enkä välitä mitä ulkopuolella tapahtuu. TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: EDEL
• ika tarkkaan kolme vuotta ja neljä kuukautta on kulunut tiedotteesta, jossa ilmoitettiin Sueden jäsenten työskentelevän omien projektiensa parissa vuonna 2004 ja että uutta levyä ei kannata odottaa ennen kuin aika on taiteellisessa mielessä sille kypsä. Käytännössä tiedote kertoi, että Suede oli hajonnut. Laulaja Brett Anderson aloitti jo vuonna 2004 sooloalbumin teon, mutta julkaisu viivästyi mm. The Tears -albumin (2005) takia. The Tearsissa Brett yhdisti voimansa entisen Suede-kitaristin Bernard Butlerin kanssa. Ulkopuolisen silmissä ­ kaikella kunnioituksella loistavaa bändiä kohtaan ­ se tuntui jonkinlaiselta näpäytykseltä muita suedelaisia kohtaan. The Tears oli musiikillinen jatkumo Suedelle ja tyylillisesti lähinnä Sueden ensimmäistä butleritonta levyä, joten Brettin soololevy on ensimmäinen irtiotto menneisyydestään. ­ Halusin tehdä erilaisen levyn eli en kitarapohjaista levyä, kuten aiemmat levyni ovat. Levy kuulostaa luonnolliselta, surulliselta, mikä sopii tunnelmaan. Olisi outoa, jos levy olisi jotain, mitä minä en ole, Brett kertoo puhelinhaastattelumme alkajaisiksi. Kerron viehättyneeni levyn surullisuuteen ja kauneuteen. Brett on samaa mieltä. ­ Kyllä, levy on surullinen ja kaunis. Se on vahva, vaikka onkin herkkä ja melankolinen. Kaikkien levyjen ei aina tarvitse olla perinteisiä pop-levyjä. Tämä on surullinen pop-levy, ja minun mielestäni surulliset laulut ovat voimakkaimpia ja samalla myös iättömiä. Tämä levy, ja erityisesti Love Is Dead, on ajaton. Olen erittäin ylpeä levystäni. Yritän tiedustella syytä laulujen surullisuuteen, mutta vastaus on melko yleistä tasoa. ­ Laulujen surullisuus heijastelee elämääni. Olen itse asiassa aina kirjoittanut surullisia lauluja, Brett naurahtaa. Nyt oikeastaan tajuankin, että surulliset laulut ovat osa minua. Esimerkiksi koko Sueden Dog Man Star (1994) on surullinen. En tiedä miksi kirjoitan surullisia lauluja, minä vain kirjoitan. Soololevyn tiedotteessa kerrotaan, että albumi on sanoituksiltaan Brettin henkilökohtaisin teos. Brett itse vertaa levyä siihen, että olisi veitsellä kaivanut sisuksensa kaikkien nähtäville. Pari vuotta sitten edesmenneelle isälle omistettu Song for My Father on selvä kunnianosoitus, mutta yksinäisyyttä kuvaava Love Is Dead ja ahneudesta kertova The More We Possess the Less We Own of Ourselves ovat biisejä, joista ei olisi kiva löytää itseään. Mutta onko helpompi laulaa henkilökohtaisuuksia, kun levyn kannessa lukee oma nimi eikä Suede tai The Tears? ­ Ei sillä ole oikeastaan merkitystä. Tällä levyllä kuitenkin kerron enemmän omasta elämästäni kuin suedelaisen elämästä. Ja ehkäpä näiden laulujen kautta minun ja yleisöni välimatka lyhenee. A EUROOPPA ON LEIKKIKENTTÄMME Brett aikoo esitellä sooloalbuminsa materiaalia myös keikoilla. Englannin lisäksi Brett yhtyeineen soittaa Keski-Euroopan ja Pohjoismaiden tärkeimmissä maissa, mutta Suomeen ei ole kevääksi buukattu yhtään keikkaa. ­ Sain eilen sähköpostia suomalaiselta journalistilta, joka asuu Englannissa. Hänen nimensä on Esa, tunnetko hänet, Brett kysyy, mutta vastaan kieltävästi, koska en tunne Esa Koiviota, vaikka nimi onkin tuttu jo 80-luvun alusta asti. ­ Hän kysyi minua soittamaan Provinssirockiin ja mieluusti sinne tulisinkin. Olen aina pitänyt Suomesta, mutta valitettavasti tällä kevätosuudella en tule Suomeen. Teemme lisää keikkoja myöhemmin tänä vuonna. Silloin tulen varmasti Suomeen ja toivottavasti Provinssirockiin. Kun kysyn kiertuekokoonpanosta, Brett keskeyttää kysymykseni, pahoittelee ja pyytää lyhyttä taukoa, aivan kuin olisi epävarma rumpalin ja kitaristin nimistä. Minuutin tauon jälkeen Brett palaa luettelemaan bändiä varmanoloisena. ­ Fred koskettimissa, tanskalainen rumpali Sebastian Sternberg, kitaristi Jim Dare ja Mat (Osman) Suedesta bassossa. Levy ei ole ihan perinteinen bändilevy, mutta kiertueelle lähtee vain viisihenkinen soittajisto. ­ Oli tosiaankin hankala päättää miten hoidamme jousiosuudet keikoilla, koska jousilla on niin suuri osuus musiikissa. Jousisektion ottaminen mukaan keikoille on mahdotonta, joten laitoimme ne tietokoneelle, jota Fred operoi. Provinssirockissa Brett vieraili viimeksi kaksi vuotta sitten The Tearsin kanssa. Kerron, että minulle oli yllätys lukea nettihaastattelusta, että The Tears tekee vielä toisenkin albumin. ­ En sanonut, että The Tears tekee varmasti toisen albumin. Sanoin, että on mahdollista, että toinenkin The Tears -albumi ilmestyy. Siitä kysellään jatkuvasti, mutta en voi sanoa mitään varmasti. Missään tapauksessa en voi sanoa, että se ei ilmesty. Emme tosiaankaan ole virallisesti hajonneet, Brett vakuuttaa. ­ Toinen sooloalbumi kaiketi ilmestyy ensiksi. Olen kirjoitellut sille biisejä ja muutenkin miettinyt levyä aika paljon. Haluan ehdottomasti tehdä sen levyn. TEKSTI: AKU-TUOMAS MATTILA KUVA: V2 MUSIC BRETT ANDERSON NÄMÄ OVAT SURULLISIA LAULUJA Love Is Dead kuultiin ensimmäisen kerran Kööpenhaminassa kuninkaallisia häitä juhlistaneessa konsertissa toukokuussa 2004. Maaliskuussa 2007 samainen mestariteos avaa Brett Andersonin soolodebyytin. nen Fred Ball, joka on osoittanut kykynsä Pleasure-projektillaan. Debyyttihitillään Pleasure turvautui Brettin entisen tyttöystävän Justine Frischmannin vokaaleihin. Tulevalla levyllä vierailee puolestaan Brett. ­ Olemme tunteneet jo vuosia. Tapasimme ensi kerran Lontoossa kymmenisen vuotta sitten. Olisin halunnut työskennellä Fredin kanssa jo vuosia sitten, mutta silloin olin kiireinen Sueden kanssa. Brettin soololevy on erilainen kuin Sueden tai The Tearsin albumikokonaisuudet. Glam rockiin pohjautuvat kitarabiisit ovat kokonaan poissa ja kantavana linjana on rauhallisemmat, kosketinsoitin/piano/jousisektio-vetoiset teokset, joiden tyylikumppaneita toki löytyy Suedenkin tuotannosta. ­ Fred on kosketinsoittaja, ja osa levyn kauneudesta on nimenomaan Fredin ansiota. Erityisesti hänen panoksensa takia levy on erilainen kuin aiemmat työni. Jos olisin työskennellyt taas kitaristin kanssa, niin levy ei olisi kuulostanut uudenlaiselta. Fredin kanssa työskentely oli oikeastaan aika tervehdyttävä vaihtoehto ja loi levylle uudenlaisen musiikillisen äänen, Brett kertoo. Suedellekin Brett kirjoitti osan biiseistä ilman työparia ja sama linja jatkuu myös soololla. ­ Levyllä on kolme biisiä, Scorpio Rising, Ebony ja Intimacy, jotka olen kirjoittanut kokonaan yksin. Joihinkin biiseihin, kuten Dust And Rainiin kirjoitin kitaraosuudet. Oli aika haastavaa opetella kirjoittamaan kitaraosuuksia. PYSYTÄÄN YHDESSÄ? Koska haastattelutuokio on sujunut mukavasti, uskaltaudun kysymään palaako Suede koskaan. ­ En todellakaan tiedä, mutta sen miettiminen ei ole nyt ajankohtaista. Koskaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, joten olisi typerää sanoa, että Suede ei soita enää koskaan yhdessä. Olen oppinut, että asiat voivat muuttua. Joskus sanoin, että minä ja Bernard emme tee enää mitään yhdessä ja sitten teimmekin kymmenen vuoden tauon jälkeen albumin, Brett vastaa diplomaattisesti. ­ Sueden hajoamiseen ei liittynyt mitään henkilökohtaista. Tulimme hyvin toimeen keskenämme. Olimme hukanneet luomissuunnan ja syy hajoamiseen oli taiteellinen. Diplomatia katoaa, kun kysyn kumpi olisi kitaristi, Bernard Butler vai Richard Oakes. ­ Tuohon en vastaa, Brett sanoo huokaisten. ­ Sanoin juuri, että paluusta ei ole tietoa, joten tuo on täysin epärelevantti kysymys. Minulle ei ole edes tullut mieleen, että joku toimittaja kyselisi tuollaista. Koko asia on niin abstrakti. Brett selvästi hermostuu. Minua harmittaa, että hieno juttutuokiomme on päättymässä ikävästi. Löydämme jälleen yhteisen sävelen, kun kerron, että Colour of the Night on yksi suosikkibiiseistäni Brettin soololevyllä. ESITELLEN BÄNDIÄ Vaikka Brett onkin aina ollut vahva persoona, yksin hän ei ole projektejaan eteenpäin vienyt. Butlerin ja Richard Oakesin jälkeen on aisapariksi löytynyt norjalai14
• Luonto pyytää Suomi elää luonnonvaroista, mutta kuinka pitkään? Löytyykö meiltä jatkossakin osaajia ja innokkaita oppijoita, jotka välittävät siitä humiseeko metsässä honkia, juodaanko meillä suomalaista maitoa tai vihertääkö kadunkulmassa vaahtera? HAMK on ainutlaatuinen korkeakoulu monessa suhteessa -- eikä vähiten luonnonvara-alan koulutuksessa. Olivatpa juuresi missä tahansa, HAMKissa kehityt maaseutuelinkeinojen, maisemasuunnittelun, metsätai puutarhatalouden ammattilaiseksi aidoissa miljöissä tuoreimman osaamisen ja uusimman teknologian ravinteikkaassa kasvupohjassa. HAMKin luonnonvara-alan koulutusyksiköt sijaitsevat toiminnan keskipisteissä Evolla, Lepaalla ja Mustialassa ­ turvallisen välimatkan päässä kaupungeista. ARCADE FIRE RUMPALIN TARINA Arcade Firen albumi Neon Bible tulee 90-prosenttisen varmasti löytymään toimittajien top 5 -listoilta vuoden lopussa. On aika kysyä yhtyeen rumpalilta Jeremy Garalta, miltä hehkutusarviot tuntuvat. rcade Fire julkaisi vuonna 2004 levyn Funeral. Tämä albumi räjäytti pankin totaalisesti. Sen tunteikas rock oli jotain ennenkuulumatonta, ja kriitikot kehuivat albumin ympäri maapalloa vuoden parhaaksi levyksi. Myös yhtyeen keikat saivat osakseen varauksetonta hehkutusta: parhaimmillaan lavalla heilui kymmenen henkeä aina viulisteista lähtien, intensiteettitason lähennellessä Poguesin ja räyhäkkäämpien punk-keikkojen tasoa. Maasta taivaisiin hehkutettu Funeral sai indie-piirien arvostamalla Pitchforkmediasivustolla arvosanan 9,7 ­ korkeimman sivuston koskaan antaman. Sue arvioi levyn täyden kympin arvoiseksi. Jeremy Gara kuitenkin aavistelee, että backlashin on pakko alkaa joidenkin toimesta jo Neon Biblen aikoihin, sillä hän tietää, että levyä tullaan vertailemaan edelliseen mestariteokseen. Hämmästyttävää kyllä, näin ei ole kuitenkaan käynyt. Tähän on hyvä syy: albumi on käsittämättömän hyvä. ­ Totuuden nimissä en ole vielä uskaltanut lukea uuden albumin arvioita, Jeremy sanoo. ­ Kävin kurkkaamassa Pitchforkin meille antaman arvosanan (äärimmäisen hyvä 8,4, toim.huom.), mutta en uskaltanut lukea tekstiä. Gara on kuitenkin tietoinen siitä, että albumia on lähes kaikkialla verrattu Bruce Springsteenin tuotoksiin, mikä nyt on vähän epäreilua: paikoitellen levyltä kyllä kuuluu Pomon vaikutteita, mutta missään nimessä kyse ei ole kopioinnista. ­ En minäkään oikein ymmärrä. Ei se levy nyt niin paljon Springsteenin tuotannolta kuulosta. Ilmeisesti se, että yhtyeen laulaja Win Butler laulaa autoista ja perheistä, riittää syyksi ainakin lyriikkapuolella. ­ Niin juuri! Me kaikki länsimaalaiset elämme autojen keskellä, ja perhe nyt on... no, perheeseen synnytään, joten kaikkihan siitä laulavat, tavalla tai toisella. Onhan siellä pari kohtaa, joissa soitetaan hieman HAMKin toimivat kansainväliset yhteydet mahdollistavat kausiluontoisen kasvupaikan valinnan myös ulkomailta ja tarjoavat halukkaille väylän työskentelyyn kansainvälisissä tehtävissä. Luonnonvara- ja ympäristöala HAMKissa Maaseutuelinkeinot Maisemasuunnittelu Metsätalous Puutarhatalous A TEKSTI: JARKKO FRÄNTILÄ KUVA: ANTON CORBIJN Malli HAMKin opiskelija Terhi Ignatius. Vaatteet ja stailaus HAMKin muotoilun koulutusohjelman opiskelijatyötä. Kuva: Jere Hietala. Layout: Vesa Vilenius, HAMK/Viestintä samalla tavoin kuin Springsteenin levyillä, mutta kokonaisuus on niin täynnä kaikkea muutakin. Ei siinä, Springsteen on artisti, jota kaikki bändissämme arvostavat. Mutta ei sillä loppujen lopuksi ole väliä, mitä kukakin levyltä kuulee, kunhan vain siitä pitää, Gara hymähtää. Rumpalit eivät yleensä paljon valokeilassa paistattele. Gara antaa haastatteluja muun yhtyeen tavoin, sillä bändi on ennen kaikkea demokraattinen koneisto. ­ Ehdottomasti. Voin hyvin sanoa Winille, jos jokin hänen lauseensa tai sanoituksensa on mielestäni kökkö tai huono. Ja aivan yhtä hyvin minulle voi sanoa ja sanotaankin, mikäli soittoni oli surkeaa tai kappaleeseen sopimatonta. Ylipäänsäkin olen sitä mieltä, että asiat pitää sanoa ystävien kesken aina suoraan. Arvostelu sattuu hetken, mutta kun närkästys on laantunut, sitä oikeastaan aina huomaa, että se arvostelija oli oikeassa. No, kun kerran arvosteluun mentiin, niin selailin Arcade Firen kotisivuja ennen haastattelun alkua ja huomasin, että Garan yksi uuden vuoden lupauksista oli tupakoinnin lopettaminen. ­ Äh, ei puhuta siitä, hän nauraa. ­ Ei se ole onnistunut yhtään. Tilanne on todella säälittävä: minä olen tällä hetkellä bändistä ainoa, joka polttaa. Nyt, kun olemme kiertäneet kaupungeissa, joissa ei baarissakaan saa polttaa, on tilanne ollut minulle todella inhottava. Looseri, älä vielä luovuta! Itse lopetin vuosi sitten. Kun lopettaa ennen kolmattakymmenettä ikävuotta, tupakoitsijan keho voi palata vielä täysin ennalleen kaikista sisään imetyistä myrkyistä. ­ Olen kuullut samaa. Onneksi olen vasta 28-vuotias, joten minulla on vielä pari vuotta aikaa polttaa. Sen jälkeen kaikki toivo tässä elämässä on kai mennyttä enkä muutenkaan enää saa tehdä mitään hauskaa, Gara nauraa. .2 0 0 7 .­ 1 3 .4 : 2 6 .3 m k .f i h a ku Y h t e is t o im is t o @ h a u hak 4501 ) 646 p. (03 a m k .f i k u .f i w w w .h .a m k h a ä: www t is s hae ne 15
• EMME OLE U2! GOOD CHARLOTTE "SE ON VAIN MUSIIKKIA" Joel Maddenin mukaan Good Charlotte ei ole U2 eikä pop- tai edes rockbändi. Mikä se sitten on? Sue otti asiasta selvää. hdysvaltalaisyhtyeen neljäs albumi yllättää ainakin ne, jotka ajattelevat Good Charlotten soittavan aina ja ikuisesti radioystävällistä synkeää punkpoppia. Good Morning Revivalilla kuuluvat disko ja kahdeksankymmentäluku - sekä uudestisyntynyt Good Charlotte, toteaa laulaja Joel Madden. ­ Olemme käyneet läpi kaikenlaisia juttuja, ja jättäneet asioita taaksemme. Olemme valmiita tekemään asioita omilla ehdoillamme, mies toteaa ympäripyöreästi ja sytyttää tupakan. Sen enempää Joel ei halua paljastaa yksityiselämästään. Yhdysvalloissa yhtye on saanut viime vuonna enemmän medianäkyvyyttä juorulehtien palstoilla. Asia korjaantunee maaliskuussa julkaistavan levyn myötä. Joel myöntää Good Morning Revivalin olevan positiivinen levy. ­ Tätä levyä tehdessä kuuntelin todella paljon pirteää ja positiivista musiikkia: Blondieta, The Policea, The Clashia... Meidän levyssä on samat vibat kuin vaikka Should I Stay or Should I Go -biisissä. Musiikillisesti se ei kuulosta yhtään samalta, mutta niistä saa samoja fiiliksiä. Emmeköhän me ole antaneet ihan tarpeeksi siihen synkistelyjuttuun, mies nauraa. Good Charlottea on aina seurannut teiniangstibändin leima, vaikka miehet itse ovat jättäneet puberteetin taakseen vuosia sitten. Joelin mielestä bändin luokittelu on aina ollut mahdotonta. Varsinkin uuden levyn myötä vanhat määritelmät eivät enää päde. ­ Tällä hetkellä kukaan ei taida tietää, mitä Good Charlotte Y on. On aika selvää, ettemme ole punkbändi, emmekä rockbändi. En usko, että voisimme shokeerata ihmisiä millään musiikkityylillä, sillä meillä ei ole ollut mitään rajoitteita alun alkaenkaan. Minusta se on vain Good Charlottea. Useita miljoonia kappaleita myyneet edeltäjät tekivät uuden levyn kirjoittamisesta vaikeaa. Bändin voimakaksikko, veljekset Joel ja Benji, kirjoitti puolensataa biisiä, ennen kuin materiaalin joukosta löytyi uutta ja innostavaa. ­ Halusimme tehdä jotain uutta, ja meidän piti päästä yli tietyistä jutuista. Se hylätty materiaali oli enemmän samanlaista kuin aikaisemmilla levyillä. Jatkoimme vain kirjoittamista, kunnes yhtenä päivänä asiat loksahtivat kohdalleen ja löysimme etsimämme. Tiesimme, että tässä on se juttu. muassa Morrisseyn yhtyeessä soittanut Dean Butterworth. ­ Tilanne on hyvä. Hän on erinomainen rumpali ja hyvä tyyppi, joten katsotaan mihin asiat johtavat. Joel on ymmärrettävästi varovainen liittämään uusia ihmisiä yhtyeeseen, joten Deankaan ei ole vielä virallinen Good Charlotten jäsen, vaikka kolmatta vuotta yhtyeen riveissä paukuttaakin. Joelin mukaan rumpalilla oli suuri vaikutus siihen, miltä Good Morning Revivalin biisit kuulostavat. ­ Dean tulee aivan toisista musiikkipiireistä. Hänellä on erilaista korvaa musiikille, ja sen kyllä kuulee. Myös vanhemmissa biiseissä. Hän ei ole punk-pop-rumpali. Tällä levyllä biitit ovat aivan erilaiset kuin aikaisemmilla levyillä. Benji ja Joel pyysivät rumpalin mukaansa Vancouveriin levyn- tekoon. Good Morning Revivalin kappaleista pääosa syntyi veljesten jamitellessa Deanin komppien päälle. ­ Hän on sellainen tyyppi, joka nousee aamuvarhaisella ja on soittanut ainakin kaksi tuntia ennen kuin itse pääsee paikalle. Dean tekee kovasti töitä. Hänen mukaantulonsa muutti kaiken. Uudella levyllä kuullaan aikaisempaa henkilökohtaisempia sanoituksia. Joel kertoo tunteneensa olonsa harvinaisen mukavaksi kirjoittaessaan sanoja veljensä kanssa. ­ Ne (sanat) kuvaavat aika tarkalleen sitä tilannetta, missä minä ja Benj olimme elämissämme sillä hetkellä. Olemme kai avoimempia kertomaan asioista, joista emme olisi ennen laulaneet, ihmissuhteista ja muista. En ole koskaan päästänyt ihmisiä pääni sisään. Good Charlotte on Joelin mukaan aina ollut väärinymmärretty bändi. Tekemiseen sisältynyt sarkasmi ja itseironia ovat menneet monilta kritisoivilta tahoilta ohi. Mies ei kuitenkaan surkuttele asiaa, vaan nauttii olostaan pintaliidon ja suitsutuksen ulkopuolella. ­ Meissä on ollut aina sarkasmia ja itseironiaa. Monesti meidät ymmärretään ihan väärin. Esimerkiksi Lifestyles of the Rich and Famous, I Just Wanna Live... Ne ovat pop-biisejä, ei niitä voi ottaa kuolemanvakavasti. Ei se ole niin fiksua kamaa, etteikö sitä sarkasmia voisi ymmärtää, mutta jos sitä ei etsi, niin ei sitä löydäkään. Älä ylianalysoi sitä. Se on vain musiikkia, se on vain biisi, mies naurahtaa sytyttäessään uuden tupakan. ­ Kyllä se on aika turhauttavaa välillä, kun lukee arvioita ja miettii mistä hemmetistä tuokin puhuu. Olemmeko muka joku U2? Kirjoitimmeko Sunday Bloody Sundayn? Hei, biisin nimi on Keep Your Hands Off My Girl, Joel nauraa viitaten uuden levyn kappaleeseen. Faneilta tulee se ymmärrys, joka yhtyeelle on kuitenkin tärkeintä. Omistautuneisuus suosikkibändille myös hämmentää Joelia. Hänen ja Benjin sivuhypyt rap-musiikin puolelle kirvoittivat pahoja sanoja myös bändin punkeimmilta faneilta. Kuinka nämä ihmiset sitten ottavat vastaan uudet, pirteämmät kappaleet, on Joelillekin vielä arvoitus. Euroopassa yhtye ei vielä ole saanut nauttia yhtä suuresta suosiosta kuin kotimaassaan. Halu uusien ystävien saamiseen on kova. Omistushaluisimmat fanit ovat jo huolestuneet siitä, että pian kaikki pitävät heidän bändistään. ­ Kyllä sen ymmärtää, se on jotain heille tärkeää. Se kuuluu heidän identiteettiinsä ja se otetaan jollain tavalla heiltä pois ja muutetaan. Ymmärrän kyllä että se vituttaa, kun se tyyppi, joka ennen kiusasi sinua koulussa koska tykkäsit meistä, onkin nyt fani itsekin ja varastanut sinun identiteettisi, mies nauraa. Puberteetti-iässä Joel itse tunsi samanlaista mustasukkaisuutta omista suosikkibändeistään breikkaamisen kynnyksellä. ­ Tuntui, että kukaan muu ei voinut todella tykätä Green Daysta, koska minä pidin heistä ja tiesin kaikki biisit, en vain niitä, jotka soivat radiossa. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI KUVA: SONYBMG RUMPALI MUUTTI KAIKEN Good Charlottella on ollut olemassaolonsa aikana pulmia rumpalien löytämisessä ja bändissä pitämisessä. Perustajajäsen Aaron Escolopio lähti yhtyeestä Good Charlotte -debyyttilevyn jälkeen. Jokapaikanhöylä Josh Freesen soitettua läpimurtoalbumi The Young And the Hopelessin rumpuraidat pallille istui Chris Wilson. Wilsonin pestin tuli olla pysyvä, mutta vuonna 2005, The Chronicles of Life And Death -levyn ja massiivisen kiertueen jälkeen mies vetäytyi vedoten "terveydellisiin syihin". Nuorien punk-rumpalien korvaajaksi löydettiin muun RUMPALIONGELMIA Vuonna 2005 rumpali Chris Wilson jätti Good Charlotten terveyteensä vedoten. Syksyllä 2006 mies kirjoitti MySpace-blogiinsa vuodatuksen siitä, kuinka epäoikeudenmukaisesti häntä oli yhtyeessä kohdeltu. Wilson tilittää kirjoituksessaan, kuinka hän ei saanut penniäkään yhtyeen levytuloista ja oheistuotteiden myynnistä. Lähtiessään yhtyeestä hän ei omien sanojensa mukaan saanut edes rumpujaan mukaan. Vapaasti suomennettuna hän kirjoittaa Joelin ja Benjin olevan "kaksi maailman egoistisinta, itsekeskeisintä selkäänpuukottajaa, jotka ovat täynnä rikottuja lupauksia". Yhtye vastasi Wilsonin syytöksiin huomauttamalla, että biisintekoon osallistumaton rumpali sai kyllä muhkean palkkansa, ja vielä ylimääräistä päästäkseen vieroitukseen. Mitään uutta entisten jäsenten katkeruus maailmanmaineen menetyksestä ei ole. Wilsonin kirjoittaessa siitä kuinka hän joutuu asumaan pakettiautossa Benjin ja Joelin loikoillessa kartanoissaan, mieleen tulee väkisinkin eräskin Metallican ex-kitaristi, joka Some Kind Of Monster dokumentissa kostein silmin murehtii niitä miljoonia levyjä, joiden rojalteihin hän ei koskaan päässyt käsiksi jouduttuaan ulos bändistä. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI 16
• T oisin kuin nykybändeistä yleensä, Jason muuttaa taivaaseen -yhtyeestä ei tahdo millään löytää tietoa. Nettiinkään ei ole tarttunut kuin satunnainen keikka-arvio ja bändin kotisivut, jotka nekään eivät varsinaisesti hukuta vierailijaa informaatioon. ­ Me duunataan mieluummin musaa, laulaja-kitaristi Joosef Lakopoulos hymähtää. ­ Ei ole ollut mitään niin olennaista asiaa, että olisi jaksanut sen johonkin sepustaa. Joku syntyhistoria on ollut tarkoitus duunata nettiin, mutta vielä sitä ei ole saatu aikaiseksi. Kerrottakoon kuitenkin ummikoille, että Jason muuttaa taivaaseen on kiemuraista suomenkielistä rockia soittava helsinkiläisyhtye, joka sai nykyisen kokoonpanonsa kasaan keväällä 2003. Puolentoista vuoden treenaamisen jälkeen bändi soitti ensimmäisen keikkansa Piritassa, Helsingissä. Sopivaa hintaa -ensialbumin julkaisua kohti alettiin matkata, kun Johanna Kustannuksen Pekka Aarnio yllättäen otti yhteyttä bändiin ja ilmaisi kiinnostuksensa levytyssopimuksen solmimiseen jo ennen kuin bändi oli ehtinyt edes lähettää levy-yhtiölle musiikkiaan kuultavaksi. Sopivaa hintaa -pitkäsoitto on perinteinen debyyttialbumi siinä mielessä, että se summaa pitkän ajanjakson tekijöidensä musiikillista historiaa: levyn uusin biisi on puolentoista vuoden ja vanhimmat kahdeksan vuoden takaa. Joosef Lakopoulosin mukaan Jason muuttaa taivaaseen onkin parhaillaan varsin harhauttavassa tilanteessa. Sopivaa hintaa ilmestyy nyt uutena levynä, mutta sen biisit ovat bändille vanhoja. JASON MUUTTAA TAIVAASEEN MATKALLA TILOIHIN Epätavallisen suomenkielisen rockin keskus löytyy nykyään Helsingistä. Sydän, sydämen ja Tundramatiksin kannoille kirii Jason muuttaa taivaaseen. Samaan aikaan yhtyeellä on tekstejä vaille valmiina levyllinen uutta materiaalia. ­ Puolet Sopivaa hintaa -levyn biiseistä on mun vanhan bändin Kauniin linnun ajoilta. Niitä ei raaskinut heittää pois, koska ne tuntuivat teoksen arvoisilta. Biisit ovat vähitellen löytäneet nykyisen muotonsa ja me tavat soittaa niitä. Jos sinun pitäisi esitellä bändinne yhdellä ainoalla levynne biisillä, minkä valitsisit? ­ Sopivaa hintaa on hyvä käyntikortti. Siinä on riittävästi omaa ja riittävästi koukeroa sekä c-osaan kohdistuva kliimaksi, joka on aika yleinen ilmiö meidän biiseissä. Kuten uudet bändit aina, Jason muuttaa taivaaseen on tullut verratuksi moniin yhtyeisiin. Itse löydän bändin melodiamaailmasta hengenheimolaisuutta Sydän, sydämen musiikkiin. Muut ovat maininneet esimerkiksi nimet CMX, Absoluuttinen nollapiste, YUP ja jopa Radiohead. Mitä ajattelet vertauksista? ­ Nollapisteestä mä en tiedä mi- tään. CMX-yhtäläisyyksiä voi löytyä. Mä oletan, että jotkut kriitikot tulevat mainitsemaan meidän levyn arvosteluissa Ismo Alangon. Se ei häiritsisi mua yhtään, koska se on totta: meillä on vaikutteita Ismon meiningistä. ­ Pyrkimyksenä on kuitenkin löytää jotakin uutta ja omaa. Kun me perustettiin tämä bändi, ajatuksena oli, että Jason muutta taivaaseen voi tehdä ihan mitä tahansa, kunhan jokainen hetki tuntuu kiinnostavalta. Teillä on biisi nimeltä Kriitikot kuolee nuorena. Onko tuo uhkaus? ­ Ei. Se kertoo minusta. Siitä kuinka mä ylituomaroin ominaisuuksia, joitta näen ympärilläni. Tuo kappale on hyvä esimerkki siitä, että Sopivaa hintaa -levyn sanoitukset eivät ole lainkaan yksiselitteisiä. Pitäisikö kuulijoiden ymmärtää, mistä Jason muuttaa taivaaseen laulaa? ­ Mä kirjoitan lähtökohtaisesti itselleni, mutta pyrin olemaan ymmärrettävä. Sanoitukset eivät ole mulle mitään sanahelinää. Kun aikoinaan tein ensimmäiset järkevät sanat, huomasin, että näin on paljon kivempaa. Kuka on Jason ja miksi hän taivaaseen muuttaa? ­ Mulle toi nimi meinaa sitä, että erilaisissa tilanteissa mennään erilaisiin tiloihin. Esimerkiksi suruun tai vihaan tai taivaallisiin, ekstaattisiin tunnelmiin. Onko myös musiikin tekeminen teille tiloihin hakeutumista? ­ Musan tekeminen on pyrkimystä tehdä jotakin ikuista, jolla pääsee pois. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: NAUSKA 17
• RADIOPUHELIMET PASKAPÄINEN TUOTE Jo yli 20 vuotta omannäköistä rokkiaan soittanut Radiopuhelimet julkaisi viime vuonna sekä kirjan että kokoelmalevyn. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tilinpäätös, vaan jo nyt on kaupoissa uusi albumi Viisi tähteä. V uosi sitten Suessa Ari Väntänen tutkaili Radiopuhelimet-kitaristi Jarno Mällisen avustuksella bändin historiaa, joten ei puututa siihen nyt. Samaisessa jutussa ennustettiin tulevan levyn olevan yhtyeen laaja-alaisin levy. No, herrat Jyrki Raatikainen ja J.A. Mäki, oletteko edelleen samaa mieltä nyt kun Viisi tähteä on kaupoissa? ­ Kyllähän tuo ennustus aika hyvin kutinsa piti. Vaikka onhan aina niitäkin, jotka joka levyn jälkeen sanoo, että tämähän on edelleen sitä samaa. Miten vaihteleva levy sitä pitää tehdä, että muutkin sen huomaavat? Omasta mielestä ainakin Viisi tähteä on todella vaihteleva. Siinä on funkkia ja punkkia, kantria ja jotain avantgarde-kirskutusta. Rytmisesti ainakin aika mielenkiintoista ­ ja onhan tuo melodiapuolikin lisääntynyt, pohtii Mäki. ­ Tätä on vaikea verrata aikaisempiin levyihin... Ois varmaan pitänyt kuunnella niitä ku en mä muista edes mitä biisejä niillä on, heittää Raatikainen. ­ Muistatko sä esimerkiksi mitä biisejä on Hiljaista-levyllä? ­ Muistan, mutta se johtuu siitä, että männä kesänä sattumalta kuuntelin sitä kun tein remonttia kotona, nauraa Mäki ja jatkaa, että menee aina monta vuotta ennen kuin pystyy kuuntelemaan jotain omaa levyä. Siihen pitää saada etäisyyttä ennen kuin siihen pystyy suhtautumaan. Jo tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että Viisi tähteä -levyn kohdalla on tehty paljon oikeita asioita, sillä herroja itseään ei albumilla mikään kohta jäänyt kismittämään ja arvioissa sitä on ku18 vailtu Radiopuhelinten värikylläisimmäksi, vapautuneimmaksi ja vaihtelevimmaksi tekeleeksi. Raatikainen pohtii, ettei moinen laajaalaisuus mikään tietoinen valinta ollut ja Mäki ehtii sanomaan, että tähän kysymykseen pitäisi Mällisen olla vastaamassa "kun siltä melkein kaikki nuo riffit tulee". MYSTISTÄ HOMMAA Radiopuhelimet eivät ole koskaan yltäneet suuriin myyntilukuihin, mutta kriitikot ovat lähes kautta linjan ylistäneet bändin tuotoksia. On vaikea suoralta kädeltä sanoa mistä moinen johtuu, mutta Raatikainen arvelee, etteivät he kenties ole tehneet tarpeeksi työtä asioiden eteen. ­ Me ollaan vaan soitettu. Ei tuo perseenmyyminen oikein kiinnosta. Mäki jatkaa, että myyntiluvut eivät ole tärkeitä. Totta kai levyt saisivat myydä, sillä eivät he varta vasten marginaalissa pyri olemaan. Menestyksen on kuitenkin tultava bändin omilla ehdoilla, tekemällä sellaista musiikkia josta itse tykkää. Hittihakuisuus ei tämän orkesterin kohdalla toimi. ­ Myyntipuoli on todella mystistä hommaa. Ja tuo, että miksi kriitikot tykkää... nehän on yleensä enemmän perehtyneitä musiikkiin kuin tuollaiset tavalliset kuluttajat, jotka ostavat sitä mitä niille tyrkytetään. Isot levy-yhtiötkin signaavat valmiita paketteja, tuotteita, pohtii Mäki. ­ Ehkä meistäkin on vuosien saatossa tullut tuote, mutta me ollaan kuitenkin niin paskapäinen ja omalaatuinen tuote, et- tä iso yleisö vierastaa sitä. Markkinointimaailma on outo maailma. ­ Joo, ei siellä paljon estyneet finninaamat juhli! ­ Musta ois aivan hirveä tilanne se, että onnistuis vääntämään hitiksi jonku biisin mikä ois itselle vastenmielinen ja sitten joutuis joka ilta kiekumaan sitä tuolla festivaaleilla ­ ja se sois radiossa koko ajan. Ei tuntuis kyllä hyvältä! Mieluummin tätä hommaa tekee tällä tasolla. Ollaan sitten niin sanotussa marginaalissa, saatana!, uhoaa Mäki suu hymyssä. Raatikainen jatkaa vitsailemalla, että onhan heillä vielä muutama vuosi aikaa ­ Erkki Junkkarisellakin meni 25 vuotta ennen kuin hänestä tuli tähti. Mäen mielestä on itse asiassa yllättävää, etteivät he ole koskaan olleet listalla, mutta Raatikainen korjaa, että ovathan he. Vuonna 1991 julkaistu Pian, pian -albumi nousi jopa topkymppiin. Herrat räjähtävät nauramaan ja selittävät, että kyse oli tietokonevirheestä. Iso kasa myyntejä oli jäänyt huomioimatta ja vähemmän myyneet ponkaisivat listalla huimasti ylöspäin. mään toteamalla, että ei puhuta siitä sen enempää. No, jos viime vuonna ennusteltiin millainen nyt ilmestyneestä Viisi tähteä -albumista oli tulossa, niin nythän olisi hyvä hetki heittää kehiin veikkaus tulevasta levystä... ­ Homma on niin alkuvaiheissa, ettei siitä osaa muuta sanoa kuin, että tuoretta ja älyttömän hyvän- kuuloista tavaraa!, naureskelee Mäki. ­ Tuoreus on tärkeä säilyttää. Kyllä me ainakin mun mielestä ollaan koko ajan pikkuhiljaa menty uusille urille. Siten säilyy itsellä mielenkiinto tehdä tätä hommaa. TEKSTI: MIKI PELTOLA KUVA: TUURE LAURINOLLI PUHELINTERMINOLOGIAN AAKKOSET Radiopuhelimista puhuttaessa esiin nousevat aina samat tietyt termit, joten antaa herrojen itse kertoa mitä nämä heille merkitsevät. 1) Asenne Mäki: ­ Onhan se ihan ok, että ihmiset ajattelee, että meillä on jonkinlainen jämerä asenne. Jos meillä sellainen on, niin mitään muuta uusien bändien ei tarvitse meiltä kopioida. Raatikainen: ­ Tuosta on syntynyt ihmeellisiä luulojakin...niin kuin me oltais kotonakin koko ajan hirvittävässä raivotilassa. Mäki: ­ Niin, se mielletään usein uhoksi. Ei meidän asenne ole mitään pullistelua. Se on vaan jonkinlaista paneutumista asioihin. 2) Ainutlaatuisuus Raatikainen: ­ Me ei matkita ketään. Toki mekin vaikutteita otetaan, mutta niitäkin on kenties hankala huomata. Mäki: ­ Monilla bändeillä on niin vähän vaikutteita, että ne kuuluu suoraan. 3) Aggressiivisuus Mäki: ­ Se on kyllä rokissa tärkeää. Raatikainen: ­ Kiihko! Soitossa pitää olla kiihkoa ja eläimellistä kiimaa! Kyllähän soittamaan pitää lähteä meiningillä, että mimmeiltä pöksyt märäks! Eihän sitä kyllä koskaan tapahdu mutta c En mä ainakaan lavalla yritä vedota kenenkään älyyn. Primitiivistä raivoa sen olla pitää! 4) Rytmi Mäki: ­ Se on myös todella tärkeä. Meillä se on mennyt koko ajan rikkaammaksi. Oikeastaan kaikki biisit lähtee rytmistä. Raatikainen: ­ Varsinkin Mällinen on hirvittävän tarkka rytmistä... Mäki: ­ Sillä on muiden mielestä aika omalaatuinen rytmitaju. Joskus on vaikea löytää sieltä sitä ykköstä. Ja olenhan mä itsekin enemmän rytminen ääntäjä kuin melodinen laulaja. 5) Oululaisuus Mäki: ­ Siitä ei pääse eroon vaikka haluaisikin. Raatikainen: ­ Me ollaan 70-80luvun oululaisia. Ei sitä kaupunkia enää siinä muodossa ole. Meistä kumpikaan ei enää edes asu Oulussa. Mäki: ­ Eikä Oulu kaupunkina ole meitä mitenkään ikinä auttanut. Raatikainen: ­ Niin, onhan se kenties sieltä pohjoisesta hankalampaa nousta isoksi nimeksi. Toisaalta jos ois tänne Helsinkiin muuttanut niin ois varmaan alkanut juopoksi. Mäki: ­ Niin, ja kyllähän ympäristö kuitenkin aina jollain tavalla vaikuttaa musiikkiin. Raatikainen: ­ Totta. Jos asuttais Kaliforniassa niin ei varmaan kuulostettais samalta. Tai ei varmaan edes soitettais, ku ois liian kiire surffata ja ajella urheiluautolla. Autolla ajaminen on muuten tosi mukavaa! Mäki: ­ Niin, tuo Jyrki on ratin takana sellainen kiroileva herrasmies! Teksti: Miki Peltola ...JA MATKA JATKUU Vaikka bändi julkaisi viime vuonna sekä kirjan että kokoelmalevyn, niin kuten kuvasta näkyy, ei kyseessä missään nimessä ollut mikään uran lopetus. Jatkaminen oli itsestäänselvyys ja vauhti sen kuin kiihtyy. Raatikainen kertoo, että jo tässä vaiheessa on muutamia uusia biisejä treenattu ja joskus ilmestyvällä seuraavalla levyllä on jo nimikin. Mäki ehtii keskeyttä-