• cmx?ismo alanko?foals?seamus soilwork?swans?cult of luna bullet for my valentine?pekko käppi slash?steven wilson?stala & so. one morning left?teflon brothers barbe-q-barbies?streak and the raven NRO. 2 ? (HELMIKUU) ? 2013 ? (#175) ? INDIEROCKPUNKMETALZINE ? UUTISET ? HAASTATTELUT ? LEVYARVIOT ? ELOKUVA-ARVIOT ? KANSIKUVA MAREK SABOGAL
• SUE » 2 « NRO. 2
• 8. ELII\ FO\UR RSSRVLWHV YXRGHQ RGRWHWXLQ URFNDOEXPL Q\W NDXSRLVVD &' ? &'ö'9' ? /3 WARNER MUSIC YLPEÄNÄ ESITTÄÄ GARY CLARK JR. BLAK AND BLU ODOTETTU ALBUMI NYT KAUPOISSA HELSI HELSINKI, INKI, TAVASTIA TAVASTIA TY LOPPUUNMYY 6.3.2013 WWW.GARYCLARKJR.COM WWW.WARNERMUSIC.FI SUE » 3 « NRO. 2
• TOIMITTAJALTA TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 04 TOIMITTAJALTA 06 NEWSFLASH 09 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN 23 24 26 27 28 29 » Haastattelut. » Arviot. 10 12 14 15 16 17 18 20 21 30 34 39 40 41 42 43 HENKILÖKUVA: SLASH CMX ISMO ALANKO PEKKO KÄPPI BARBE-Q-BARBIES FOALS CULT OF LUNA STREAK AND THE RAVEN / STALA & SO. SEAMUS / TEFLON BROTHERS PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA SOILWORK STEVEN WILSON SWANS BULLET FOR MY VALENTINE ONE MORNING LEFT PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT DVD-ARVIOT QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA Sue #175 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Silent Scream PUBLIC EXECUTION Pink Floyd WISH YOU WERE HERE Tuuttimörkö ON TOTTA Räjäyttäjät S/T Black Country Communion AFTERGLOW Eppu Normaali AKNEPOP BARBE-Q-BARBIES S.16 ISMO ALANKO S.14 FOALS S.17 E n opi ihmisten nimiä millään, mutta muistan kaikkien hyvien bändien nimet kertakuulemalta. Sama pätee levyjen kansiin. Erotan kiinnostavat massasta välittömästi, toisin kuin montakin kertaa tapaamani tyypin naamataulun. Olen lukenut kilometreittäin kirjoja, mutten osaa siteerata montaakaan kirjailijaa. Tenttikirjanikin olen muinoin läpäissyt, mutta olen unohtanut täydellisesti vektorianalyysien perusteetkin. Sen sijaan osaan ulkoa ainakin tsbiljoonan biisin sanat, niidenkin, joita kuuntelin hellittämättä viimeksi noin 30 vuotta sitten. Lemppareiden lyriikat, bassokuviot, keulinnat ja rytmitauot ovat liimautuneet muistiini kuin hirvikärpäset, ja voin laulaa salamana mukana kun biisi lähtee soimaan. Jos luet tätä, tiedät kyllä hyvin mistä puhun. Musiikki ei pelkästään taltioidu solukkooni biiseinä. Kuuntelun kylkiäisenä voi yhtäkkiä muistaa tapahtumia, paikkoja ja hetkiä, jotka liittyvät kyseiseen kappaleeseen tai vaikkapa siihen elämäntilanteeseen, jossa kyseinen bändi tai biisi oli tapetilla. Oudoimmillaan mieleen palautuu asioita, joita ei ole vuosikymmeniin tiennyt kantavansa aivoissaan. Myös ilot ja takaiskut palautuvat mieleen. Ikivanhatkin tunnekuohut voivat ryöpsähtää yllättävänkin freeseinä päin pläsiä, kun sopiva biisi yllättää. Toisinaan musiikki on ainoa asia elämässäni, jossa on jotain järkeä. Se on aina ulottuvilla, ei vaadi mitään, ei jätä eikä mökötä laiminlyötynäkään, ei puukota, sössötä eikä feikkaa. Se multiploi ilot ja onnen hetket, vetää naaman virneeseen ja notkistaa väsähtäneetkin luut ennennäkemättömiin jorausasentoihin ja häpeällisiin eläytymisiin. Musa pysyy samana, jos niin haluan. Mutta se on myös ehtymätön ihmemaa, josta löytyy sopiva sisältö etsijälle nyt ja aina. Jokaiseen tilanteeseen on olemassa Se Oikea kappale, joka riehuu kanssani, vihaa, juhlii, rauhoittuu, liikuttuu, on, rakastaa, lorvailee, nautiskelee tai suree. Oikea biisi vapauttaa jumittuneet tunteet, saa innostumaan ja myös vollottamaan lohduttomasti. Oikean biisin soidessa on väistämättä päästävä baariin. Tai Hänen kainaloon. Tai yksin rantaan syömään voileipiä. Tai laittaa nopeasti kovemmalle ja läikyttää sumpit matolle. Tai siirtää nukkumaan menoa usealla tunnilla kun ?on aivan pakko kuunnella vielä tämä. Ja tämä.? Hyvän bändin tai tyylisuunnan fanituskin muodostaa erityisen ihmisalarodun. Se, joka tajuaa kuinka törkeän kova oma suosikkibändini on, ei mitenkään voi olla ihan daiju. Tunnen aitoa sääliä ihmisiä kohtaan, joille musiikki ei anna eikä merkitse mitään. Musiikin voima on perkeleellinen. Kiitos siitä. CMX S.12 » KUUNTELE TAI KUOLE ANNIKA BRUSILA Kirjoittaja muistuttaa, että musiikki on makuasia, mutta huonomakuiset poltetaan roviolla nenästä kiinni pidellen. Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Aleksi Ahonen, Annika Brusila, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Kiira Kolehmainen, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Joonas Kuisma, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Ilkka Lappi, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto) SUE.FI Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2013 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE » 4 « NRO. 2
• Pe 15.2. 8 ? ANNI MATTILA PROJECT JOHNNY GOT IT WRONG Mikonkatu 15, Helsinki ? www.rocks.fi Ke 20.2. LOOST KOOS, THE VULTONES + PASA DJ-SET Ikäraja K-20 / Keikoille K-18 Ennakkoliput Tiketistä. Hintoihin lisätään mahdolliset toimituskulut. JAMIT JOKA TOINEN TIISTAI VAPAA PÄÄSY STAND UP ON THE ROCKS - ALI JA FRENDIT KESKIVIIKKOISIN KLO 20, LIPUT 5 ? To 21.2. 5 ? SUPERSCAR Pe 22.2. 10 / 12? CLEANING WOMEN Pe 1.3. 10 / 12? MIKKO HERRANEN Ke 6.3. 8? www.lebonk.fi BLACK MOTOR HANNIBAL YRJÖNKATU 24, HELSINKI To 7.3. AVOINNA: Ke, to ja la 21-04, Pe 17-04 Pe 8.3. 8? ALAVALA Ikäraja 24v. Kaikille keikoille 18v. TAMPERE TULLIKAMARINAUKIO 2 PE 22.2. EVA & MANU, NINNI FOREVER BAND 10/8 ? KE 27.2. HIGH ON FIRE (USA), LIZZARD (FRA), JUMPING JACK (FRA) 28/25 ? PE 1.3. PAKKAHUONE: STONE, A.R.G., SANTA LUCIA, NERVE END 30/27 ? KE 13.3. AMARANTHE (SWE), ONE MORNING LEFT 17/15 ? LA 16.3. PAKKAHUONE: SAKARA RECORDS 10 VUOTTA!: STAM1NA, MOKOMA, + 3 32/29 ? KE 20.3. OMNIUM GATHERUM, CRYSTALIC 10/8 ? TURKU HUMALISTONKATU 8 A LA 23.2. DISCO ENSEMBLE 18/16 ? TO 28.2. HIGH ON FIRE (USA), LIZZARD (FRA), JUMPING JACK (FRA) 28/25 ? PE 1.3. HEXVESSEL, SAMMAL 10/8 ? TO 7.3. ISMO ALANKO 20/18 ? TO 14.3. AMARANTHE (SWE), ONE MORNING LEFT 17/15 ? TO 21.3. OMNIUM GATHERUM, MYSORE 10/8 ? TAVASTIAN LAUANTAIDISKO JOKA LAUANTAI 23.30?04 ALK. 6 ? TAMPEREELLA KESKIVIIKKONA 3.4. 30/26 ? ROCKET FROM THE CRYPT URHO KEKKOSEN KATU 4-6, 00100 HELSINKI WWW.TAVASTIAKLUBI.FI LIPUT ENNAKKOON TIKETISTÄ (USA) KATSO KAIKKI TAPAHTUMAT JA LISÄTIEDOT WWW.KLUBI.NET 5 « sähköpostiin tai kännykkään ? Varatut tai maksetut liput noudettavissa myös Verkkokauppa avoinna 24/7 ? Toimipisteet 19 kaupungissa. Elektroniset liput » suoraan R-kioskeilta kautta maan ? Palvelumaksu alk. 1,50 ? 3,50 ? / lippu ? Postimaksu: Kotimaa 7 ? / lähetys | muut EU-maat 10 ? / lähetys | muut maat 25 ? / lähetys SUE NRO. 2 Ennakkoliput www.tiketti.fi - Hintoihin lisätään mahdolliset toimitusmaksut. MAYA?S YAM
• NEWSFLASH KERKKO KOSKINEN KOLLEKTIIVI » RUISROCK RAKENTUU UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) Ruissalossa Xysma saa ihmetellä Kerkko Koskinen Kollektiivin kokoa. uisrock (5.-7.7.) on julkistanut noin puolet esiintyjistään. Ulkomailta Turkuun tulevat Hurts, Knife Party, Editors, At the Gates, Band of Horses, Jessie Ware, Graveyard, Crystal Castles, Icona Pop ja The Sounds. Kotimaista indietä edustavat Pää Kii, Rico Tubbs, Kivesveto Go Go, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Satellite Stories, Sin Cos Tan ja Teflon Brothers. Vaihtoehtorockinsa tuntevien riemuksi Ruisrockissa nähdään myös Xysma. Kulttibändi aktivoituu sen kunniaksi, että Svart Records julkaisee sen Lotto-albumin (1996) vinyylinä. R Kitaristi Olli Nurminen palaa Xysmaan aina yhtä mielellään. ? Kitarani soi kauneimmin Xysman ukkojen seurassa. Olen kasvanut siinä musiikkimaailmassa ja se on minulle rakas. Kun Xysma ei soita, minun on ikävä sitä. Xysma on soittanut Ruisrockissa aiemminkin: vuosina 1993 ja 1997. ? Tuntuu, että just äskenhän me oltiin siellä. Muistan katsoneeni Union Carbide Productionsin keikan Ruisrockissa 1993. Laulaja Ebbot Lundberg oli laiha ja esiintyi mekko päällä. Mekkohan hänellä on vieläkin, mutta tuplasti isompi. Vuonna 1997 muistan ihmetelleeni, että onpa Ultra Brassa paljon porukkaa. Tulevana kesänä Ruisrockissa Xysman Olli saa kummastella Ultra Bra -pomon nykyko- koonpanoa: Kerkko Koskinen Kollektiivi on sekin iso yhtye. Niin iso, että Ruisrock on sen ainoa keikka kesällä. ? Näin suurta bändiä on vaikea koota tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan, Kerkko Koskinen sanoo. ? Viime syksyn keikat menivät silti oikein hyvin. Yllätyin iloisesti siitä, kuinka hyvin homma soi. Koskinen muistelee soittaneensa kesäfestivaalilla viimeksi ?joskus kauan sitten?. Biisilistaa hän ei kuitenkaan ole vielä ensi kesälle laatinut. ? Kollektiivi on soittanut keikoilla biisejä omalta levyltään ja minun soololevyiltäni. Eipä haittaisi, jos kesällä soitettaisiin jotakin uuttakin. Olen säveltänyt uusia biisejä, mutta valmiita ne eivät vielä ole, Koskinen kertoo. www.ruisrock.fi ? Turun TVO muuttaa Köydenpunojankadulle, Logomon lähelle. Kuluvan vuoden aikana osakunta avaa uudet tilat, jossa voi pitkästä aikaa mahdollista järjestää myös keikkoja. ? Helsingin Kuudennella Linjalla käy ulkomaanvieraita: Kid Congo Powers (26.3.), The Soft Moon (2.4.) Nobunny ja Bad Sports (14.4.), Title Fight (5.5.) ja Veronica Falls (11.5.) ? Negative pitää ainakin vuoden tauon. Bändin laulaja Jonne Aaron tekee suomenkielisen soololevyn Vain elämää -sarjan suosion aallonharjalla. ? Helsingissä soi punk monessa polvessa: Cockney Rejects ja Anal Thunder Tavastialla 29.3., Stiff Little Fingers, The Vibrators ja Kakka-hätä 77 The Circusissa 6.4. ? Queens of the Stone Agen tulevalla albumilla on mielenkiintoisia vieraita: Elton John, Trent Reznor, Mark Lanegan ja Scissor Sistersin Jake Shears. ? Klassikkorockia Suomessa: Bruce Springsteen & The E Street Band Turun HK-areenalla 7.-8.5. Patti Smith Tampere-talossa 8.7. ja Helsingin Musiikkitalossa 9.7. Dave Edmunds Helsingin Virgin Oilissa 29.3., Turun Logomossa 30.3. ja Tampereen Klubilla 31.3. ? David Bowien ja Iggy Popin Berliinin-ajoista 70-luvun lopulla on tekeillä Lust for Life -niminen elokuva. Bowie puolestaan valmistelee uutta albumia, joka ilmestyy maaliskuussa. ? Daniel Johnston vierailee keväällä ensimmäistä kertaa Suomessa. Lo-fi-folkmuusikko ja kulttisankari esiintyy Tavastialla 21.5. ? Americana-artisti Lucinda Williams konsertoi Helsingin Finlandia-talolla 28.5. ? Ruotsalainen DJ Avicii esiintyy Helsingin Suvilahdessa perjantaina 7.6. Tapahtuma on artistin ensimmäinen oma konsertti Suomessa. ? Yhdysvaltalainen Animal Collective saapuu klubikeikalle Suomeen. Indie-nimi esiintyy Helsingin The Circusissa 2.7. ? Fleetwood Mac tulee paluukiertueellaan Eurooppaan ja Suomeenkin. Bändi soittaa Helsingin Hartwall-areenalla 25.10. ? Jyrock Preheat ?13 -klubi on perjantaina 15.3. Ravintola Freetimessä Jyväskylässä. Illan bändit ovat Zebra and Snake, Merries sekä ?. ? Nicole Willis & The Soul Investigators lähtee kiertämään Suomen klubeja. Tortured Soul -levyn juuri julkaisut kokoonpano nähdään mm. Helsingin Tavastialla 12.4. » UUTISET » ARVIOT » KOLUMNIT » LIVERAPORTIT » LEFFA-ARVIOT »SUE.FI FACEBOOK.COM/SUEZINE SUE TWITTER.COM/SUELEHTI » 6 « NRO. 2
• LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!! Ke 13.2. Roope Salminen & Koirat feat. Ruudolf; 7 ? To 14.2. Joonas D. Feelings; vapaa pääsy La 16.2. Tuuttimörkö, DJ Kridlokk, Eevil Stöö & Koksu Koo; 10 ? To 21.2. GB (US); 0 ? Pe 22.2. D-Bridge (UK); 15 ? To 28.2. Jeijjo & Nupi; 0 ? To 14.3. Kosmofon; 0 ? Ti 26.3. Kid Congo Powers & The Pink Monkey Birds (US), Atom Mouth Gimlies; 17 ? Ti 2.4. The Soft Moon (US); 12 ? Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com Avoinna ke 22?04, to 23?04, pe?la 22?04, poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo 22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha) . K20. LA 16.2. KENDRICK LAMAR KE 20.2. PROUDLY PRESENTS: PE 22.2. La 16.2. (K-18) 15/18 ? GRAVE (SWE) STENCH OF DECAY MAVETH CRYPTBORN DARKNESS SHOWTEK PE 8.3. STONE LA 16.3. MANOWAR MA 18.3. STEVE HARRIS BRITISH LION KE 20.3. HEAVEN SHALL BURN Pe 22.2. (K-18) 32/35 ? FIELDS OF THE NEPHILIM (UK) MURHEENLAAKSO plays Mana Mana PAIN CONFESSOR ARTIFICIAL HEART PE 29.3. Pe 1.3. (K-18) 10/12 ? OMNIUM GATHERUM TO 9.5. Pe 8.3. (K-18) 15/17 ? AMARANTHE (SWE) HELLOWEEN GAMMA RAY TWO DOOR CINEMA CLUB ENNAKOT: TIKETTI HINTOIHIN LISÄTÄÄN TIKETIN TOIMITUSKULUT ENEMMÄN KEIKKOJA JA INFOA: WWW.THECIRCUS.FI THE CIRCUS, SALOMONKATU 1 ? 3 (KAMPIN TORI), 00100 HELSINKI Tsekkaa muut keikat ^QZOQVWQT Å Liput ennakkoon Virgin Oil Co:sta, Tiketistä ja Lippupalvelusta.Lippujen hinnat ovat alkaen hintoja. ^QZOQVWQT Å SUE » 7 « NRO. 2
• NEWSFLASH STEEN-SETÄ ON VIHAINEN. » KITA-RAP! S UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) teen1 Orkestra rikkoo kirjoittamatonta lakia: se yhdistää räpin ja särökitarat. Se on asia, jota genrepoliisi ei hyvällä katso. ? Kai molemmista leireistä löytyvät ne aitopäät, joiden mielestä tää on jotenkin väärin. Ei se kuitenkaan ole, Steen1 sanoo. ? Ahdaskatseisuus ei ole multa pois, mutta se vahingoittaa kuulijaa. Moni loistava platta jää kuuntelematta ennakkoluulojen takia. Kaikki uusi syntyy epätavallisia elementtejä yhdistelemällä. Niin se on ollut aina. Steen1 huomauttaa, että kokeilut eivät ole hänen urallaan harvinaisia. Mitä uuden Rikollinen-levyn vaikutteisiin tulee, hän kertoo olevansa henkeen ja vereen Rage Against the Machine -pää. ? Herra siunaa, mä olisin aloittanut räppäämisen heti livebändin kanssa, jos sellainen vaihtoehto olisi ollut. Biitteihin räppääminen on ollut lähinnä olosuhteiden pakko, kun ei tuntenut muusikoita. Soolokamassakin olen pyrkinyt käyttämään livebändejä aina kun mahdollista. Helmi-maaliskuussa Steen1 Orkestra tekee kymmenkunta keikkaa Kuopiosta Poriin ja Turusta Ouluun. ? Livebändi sopii mulle, kun olen tällainen ei niin tekninen huutoräppäri. Se antaa mukavan potkun sanoille. Soolokeikoilla olen kaiken keskiössä, mutta bändissä yksi viidestä. Se on omalla tavallaan vapauttavaa. Keikat: 16.2. Henry?s Pub, Kuopio / 22.2. Tavastia, Helsinki / 28.2. Klubi, Tampere / 1.3. Klubi, Turku / 7.3. 45 Special, Oulu / 8.3. Lutakko, Jyväskylä / 9.3. Rytmikorjaamo, Seinäjoki / 15.3. Bar Kino, Pori / 23.3. Carina, Kyrö SOADIN POJAT OVAT EKSYKSISSÄ. » KESÄÄ ODOTELLESSA J yrock (Jyväskylän Ilokivi 19.-20.4.) kiinnitti viimeksi yhtyeet Moonface with Siinai, The Colours of Bubbles, Tuuttimörkö, Betrayal At Bespin sekä Kemmuru. April Jazzin (24.-28.4. Espoon Tapiola) artisteja ovat Charles Lloyd, Gregory Porter, Hiromi ja José James. Suomesta ovat mukana Paleface, Redrama ja Tommy Lindgren, Jussi Lehtonen Quartet sekä Kalevi Louhivuoren luotsaama Big Blue. Provinssirock (14.-16.6.Seinäjoki) julkisti The Soundsin, Mew?n ja Danzigin. Uusia kotimaisia ovat mm. Karri Koira & Ruudolf, Antero Lindgren ja Nicole. Saaristo Openissa (14.-15.6. Kaarina) soittavat Slade, Popeda, Eppu Normaali, Ismo Alanko, Klamydia, Loreen, Jonne Aaron, Jukka Poika ja Stratovarius. Rock the Beach (Hietaniemi, Helsinki 26.6.ja 28.-29.6.) lisäsi ohjelmistoonsa bändit Paramore, Enter Shikari, A Day To Remember, Pure Love, Palma Violets, Metz, Apulanta, JätkäJätkät ja Flesh Roxon. Imatra Big Band Festivalilla (28.6.-4.7.) nähdään Johnny Winter, Dirty Harry?s Rock?n Roll Big Band, Corey Harris & The Rasta Blues Experience, Los Bastardos Finlandeses, Samuli Putro ja Kolmas Nainen. Summer Soundin (Helsingin Messukeskus 26.-28.7.) ensimmäiset kiinnitykset ovat australialainen Knife Party sekä hollantilainen Tiësto. Flowssa (7.?11.8. Suvilahti, Helsinki) esiintyvät mm. The Knife, Nick Cave & The Bad Seeds, Blixa Bargeld, Azealia Banks, Solange. Jurassic Rock (9.-10.8. Mikkeli) muuttuu kolmepäiväiseksi. Ensimmäinen kiinnitys on System Of A Down. HÄIKIÖN SAMI SOITTI HUIPPUBÄNDISSÄ 90-LUVULLA. » AMMATIKSI BIISIT? Musiikki on vientituote, jonka tekijöitä halutaan kouluttaa. eosto ja Music Finland suunnittelevat uuden koulutusohjelman aloittamista. Koulutus on tarkoitettu ammattimaiseen musiikin tekemiseen tähtääville musiikintekijöille. Se aiotaan toteuttaa yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkeakoulun, Sibelius-Akatemian Seinäjoen toimipisteen ja Seinäjoen kaupungin kanssa. Hankkeen työnimi on Teosto-akatemia. Tähtäimessä on, että koulutus alkaisi syksyllä 2014 Seinäjoen Rytmikorjaamolla. Koulutus kestäisi kaksi vuotta ja koostuisi päätoimisesta opiskelusta. ? Suomessa on huipputason musiikkiopetusta, mutta se painottuu liiaksi muiden tekemän musiikin nuoteista soittamiseen, sanoo Teoston hallituksen puheenjohtaja Kim Kuusi. ? Tarvitaan ammattilaisuuteen valmentavaa pysyvää koulutusta biisintekijöille. Jani Jalonen Teostosta kertoo, että tavoitteena on koulutus, joka vastaa musiikkimarkkinoiden tarpeisiin ja toimii tiiviissä yh- T O?Connell?s teistyössä alan yritysten kanssa. ? Opiskelijat pääsevät opiskelun ja työharjoittelun aikana verkottumaan muiden alalla toimivien kanssa. Toivomme voivamme tarjota opiskelijoille huippuluokan työskentelyfasiliteetit ja koulutussisällöt sekä kehittää opiskelua, joka luo lisää musiikkialan yrittäjyyttä ja avaa kanavia kansainvälisille musiikkimarkkinoille. Suunniteltu Teosto-akatemia toimisi yhteistyössä esimerkiksi Ruotsin Musik Makarna- ja Saksan Popakademie-organisaatioiden kanssa. Music Finlandin projektipäällikkö Sami Häikiö sanoo, että kansainvälistyminen on jo hyvällä alulla. ? Suomalaiset sävellykset ovat saavuttaneet listaykköspaikkoja kolmella mantereella. Teosviennin pioneerit ovat avanneet ovia ja luoneet suuren potentiaalin suomalaiselle musiikkibisnekselle. Jotta ala kehittyisi entisestään ja mahdollisuudet saataisiin hyödynnettyä, tarvitaan uusia tekijöitä. Teosto-akatemia on osa Pumppu-yhteistyöhanketta, jolla pyritään edistämään ammattimaisten musiikintekijöiden menestysmahdollisuuksia. KEIKKAPÄIVÄ: GROUND 14.2. VALTAKUNNALLINEN FRAME, ME WOKKIVIHANNEKSET Upcoming on the Guinness stage 23.2. STAM1NA, OMNIUM GATHERUM Comedy 2.3. STONE, NERVE END +*')+ <hf^]r H <hgg^eel l 8.3. ERJA LYYTINEN (stand up) 9.3. AMARANTHE (SWE), STEEN1 ORKESTRA (improv) 15.3. ISMO ALANKO 23.3. VON HERTZEN BROTHERS Music 15.02 15 02 F Fractal lC Cauliflowers lifl & Statues Made of Matchstick 22.02 Risto (solo) 07.03 JadaJada 01.03 Ghost of Bruce (trio) 08.03 Janne Laurila ja Tuhlaajapojat show time 21:30 show time 20:00 always free entrance www.oconnells.fi Rautatienkatu 24, Tampere SUE » 8 « NRO. 2 www.rytmikorjaamo.? VAASANTIE 11, 60100 SEINÄ JOKI
• » SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN TOMI TUOMINEN Tämä ja monta muuta lehteä digitaalisena netissä! OLEN HÄVIÄJÄ, BEIBE Ei ikärajaa, rajattu anniskelualue Klubi aukeaa klo 20 La 23.2. klo 14 Ipana-rock: Kengurumeininki alk. 10 ? / ovelta 13 ? La 23.2. klo 20.30 Before The Dawn, Black Sun Aeon & Routasielu ?Are you one of the beautiful people Is my name on the list Wanna be of the beautiful people Wanna feel like I?m missed? www.lehtiluukku.fi/lehdet/sue alk. 18 ? / ovelta 23 ? La 2.3. klo 21 Samuli Putro alk. 21 ? / ovelta 26 ? O heinen lainaus on Eelsin Beautiful Freak -debyyttilevyn raidalta Guest List, jolla unelmien kaupunkiin Los Angelesiin monen mutkan kautta päätynyt sänkinaamainen rillipäähäviäjä Mark Everett valittelee, ettei hänen nimeään koskaan löydy yhdeltäkään vieraslistalta. Eelsin debyytti on täynnä samanlaisia hienoja lannistuneita ja samalla varovaisen toiveikkaita popbiisejä, mutta Guest Listillä on erityispaikka minun sydämessäni. Beautiful Freakin ilmestyessä loppukesästä vuonna 1996 minä olin pari vuotta työttömänä maleksinut parikymppinen nuori mies länsirannikon pikkukaupungissa, jossa ei ikinä tapahtunut mitään. Nuoruus oli kulunut videopelejä pelatessa ja hevimetallia kuunnellessa, enkä ollut tuohon päivään mennessä koskaan seurustellut tytön kanssa tai käyttänyt minkäänlaisia päihteitä. FBI:n profiloijan silmissä olisin ollut selvää kouluampuja-ainesta. Pitkäaikaistyöttömänä minut oli työllistetty paikalliseen kierrätyskeskukseen, jossa päivät kuluivat sohvia myyden ja Jyrkiä televisiosta katsellen. Sanomattakin oli selvää, että tunsin tiettyä hengenheimolaisuutta Mark Everettin kanssa. Sitä samaa hengenheimolaisuutta, jota olin tuntenut oman sukupolveni äänitorven Kurt Cobainin kanssa viisi vuotta aiemmin. Me olimme tiimi. Me olimme ne laulujen päähänpotkitut. He kirjoittivat biisejä koulukiusatuille ja minun tehtäväni oli ahmia heidän tuotoksiaan ahnaasti kuin nälässä pidetty. Samana vuonna eräs toinenkin amerikkalainen hylkiö oli julkaissut kohtalaisen menestyneen biisin, joka kertoi niistä samoista kauniista ihmisistä, jotka Guest Listin alkulauseissa mainittiin. Leuattomasta ja huonoryhtisestä nörtistä hemaisevien burleskiartistien kanssa seurustelevaksi maailmankuuluksi superroistoksi nousseen Marilyn Mansonin tarina innoitti kaltaisiani finninaamoja kautta koko maailman. Manson oli kääntänyt omat heikkoutensa vahvuuksikseen ja rakentanut itsestään hirviön, joka pelotti kaikkia, joita ei inspiroinut. Tuohon samaan ?Musiikkia koulukiusatuille? -soittolistaan voidaan helposti lisätä Beckin alkupään levyjen slacker-folk, Nada Surf Populareineen, Filterin koko debyyttialbumi, Pinkertonin aikainen Weezer ja Nine Inch Nailsin alkupään levyt. Kirjallisuuden puolella lista jatkuu Sukupolvi X -käsitteen lanseeranneeseen kanadalaiseen Douglas Couplandiin, Chuck Palahniukiin, Nick Hornbyyn ja niin pois päin. Minun sankarini eivät koskaan ole olleet bodattuja machomiehiä tai elämässä menestyneitä sliipattuja rahamiehiä vaan vaikeuksien kautta uusiin vaikeuksiin saapuneita päähänpotkittuja ja pullohartiaisia partasuita, jotka kirjoittivat matkastaan hyvän tarinan. Montanalaisessa mökissä piileskellyt Unabomber oli minulle 90-luvulla huomattavasti relevantimpi fanituksen kohde kuin ruskettunut menestyjä David Beckham. En tiedä miksi olen aina samaistunut häviäjiin, ulkopuolisiin ja lainsuojattomiin. Olenko ikuinen teini, joka uskoo olevansa adoptoitu ja jota vanhemmat tai kukaan muukaan ei ymmärrä? En koskaan ollut erityisen suosittu tai menestyvä koulussa. Olin totaalisen paska liikunnassa, en kuulunut suosittujen tyyppien piireihin ja pitkän ja laihan ulkomuotoni vuoksi muutama nilkki yritti jopa kiusata minua yläastevuosinani. Mikään näistä asioista ei tehnyt minusta katkeraa, pelokasta tai ongelmaista. Kävin koulussa ja jopa pidin siitä. Aina koulun jälkeen kokoonnuimme kohtalotovereideni kanssa pelaamaan videopelejä tai roolipelejä, katselemaan kauhuleffoja ja kuuntelemaan musiikkia. Edellämainitut biisit ja ylipäänsä amerikkalainen 90-luvun slacker-kuvasto Larry Clarkin Kidseineen ja Kevin Smithin Clerkseineen on polttanut aivojeni synapseihin lähtemättömän jäljen ja ehdollistanut minut samaistumaan aina altavastaajaan. Häviäminen on kirjoitettu minun geeneihini. Ja miten muuten voisikaan olla? Kuka muka löytää samaistumisen kohteen virheettömän komeista poikabändeistä tai meikatuista ruotsalaisista glamrokkareista? Miten minä voisin koskaan tuntea samoin kuin George Michael tai Justin Timberlake? Emmehän me edes asu samalla planeetalla. Monikaan asia ei ole 90-luvun puolivälistä muuttunut. Seurustelen onnellisesti, en enää työskentele kierrätyskeskuksessa, mutta kuuntelen yhä silloin tällöin Eelsiä, Nirvanaa ja Marilyn Mansonia. Tulen freelancerina edelleen hädintuskin toimeen, mutta nautin vaatimattomasta elämästäni. Ei minusta vieläkään ole tullut kaunista ihmistä, mutta nykyisin nimeni on edes muutamalla vieraslistalla. Se suo tietynlaista tyydytystä. Pe 8.3. klo 21 Stam1na Lämppärinä Omnium Gatherum alk. 20 ? / ovelta 25 ? Heimolinnankatu 2, 32200 Loimaa 23.02. 02.03. 09.03. 15.03. 23.03. 06.04 19.04 Tuulikki Jones (Rock) Seamus (Indie/Pop) Corde Lisse (Sirkusfolk) Penniless (Indie/Pop) Nose (Proge /Indie) Annie Mall (Indie) L.R. Phoenix (UK) (Blues) Vapaa pääsy, K18, A-oikeudet, Avoinna 03 asti LOIVARI ry ?????????????? Sivulla keikkakalenteri. Liity myös facebook ryhmään Pe 15.3. klo 21 Irina alk. 21 ? / ovelta 26 ? Pe 29.3. klo 21 CMX alk. 21 ? / ovelta 26 ? Pe 19.4. klo 21 Stratovarius alk. 21 ? / ovelta 26 ? La 20.4. klo 21 Ismo Alanko alk. 23 ? / ovelta 28 ? La 27.4. klo 14 Ipana-Rock: Satu Sopanen & Tuttiorkesteri alk. 10 ? / 13 ? ovelta La 27.4. klo 21 J. Karjalainen SUE.FI TOMI TUOMINEN on turkulainen tiskijukka, joka tätä kirjoittaessaan päätti kasvattaa vuonna 2013 elämänsä ensimmäisen ison parran. Tästä huolimatta hän ei kuitenkaan ole muuttamassa mökkiin metsän keskelle lähettelemään kirjepommeja. alk. 23 ? / ovelta 28 ? Tunnelmallisella 180:n hengen klubilla istutaan pöydissä, nautiskellaan pieniä herkkuja ja viihdytään musiikin parissa. Klubi aukeaa klo 20. La 16.3. klo 22 Dave Lindholm Solo alk. 15 ? / ovelta 19 ? La 6.4. klo 22 Tuomari Nurmio Solo alk. 15 ? / ovelta 19 ? La 13.4. klo 20 Rumpufestariklubi: TooT TooT alk. 15 ? / ovelta 19 ? Hintoihin lisätään toimitusmaksut 1,50 - 2,50 ? / lippu. Muutokset mahdollisia. SIBELIUSTALON LIPPUKASSA. Ankkurikatu 7, Lahti. Avoinna ma-pe 13-17. p. 0600 39 3949 (1,49 ? / min + pvm) puhelinvaraukset ma-pe klo 11-17. Lippupalvelun kaupat, osa keikoista myynnissä Lippupisteellä. www.finlandia-klubi.fi www.sibeliustalo.fi SUE » 9 « NRO. 2
• ? Päätin lakata roikkumasta vanhoissa tavoissani ja keskittyä musiikkiin. telle kitaransoittoa vähän ennen kuin täytin viisitoista. Se muutti elämäni täysin. Lähdin tälle tielle epäröimättä. HENKILÖKUVA TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA LEVY-YHTIÖ » KAUKANA TÄYDELLISESTÄ Slash ei ole kiinnostunut tähteydestä tai itsensä tuhoamisesta. Hän tahtoo kehittyä. os taloni olisi tulessa, pelastaisin perheeni ja eläimet. Mikään muu ei ole kovin tärkeää. Uusia kitaroita saa aina. Se talo on Los Angelesissa, mutta synnyin Englannissa. Isäni Anthony on britti. Äitini Ola, joka oli amerikkalainen, muutti pian syntymäni jälkeen Yhdysvaltoihin. Ehdin aloittaa koulun Englannissa Stoke-on-Trentissä, ennen kuin muutimme isän kanssa äidin perässä Los Angelesiin. Olen asunut Losissa kuusivuotiaasta lähtien. Minulta kysytään usein, onko minussa jäljellä enää lainkaan brittiläisyyttä. En juuri ajattele koko asiaa. Kun käyn Englannissa, tun- J nen oloni kotoisaksi. Olen kuitenkin asunut Kaliforniassa niin kauan, että minussa on myös paljon LA:ta. Sillä ei ole paljon väliä, sillä suurimman osan ajastani olen kiertueilla. Äitini oli vaatesuunnittelija, hän teki esiintymisasuja muun muassa Ringo Starrille. Isäni oli kuvataiteilija ja graa?nen suunnittelija, joka on tehnyt esimerkiksi Joni Mitchellin For the Rosesin ja Jackson Brownen For Everymanin kannet. Vaikka molemmat vanhempani olivat tavallaan mukana musiikkibisneksessä, en koskaan haaveillut, että tulisin rocktähdeksi tai että edes soittaisin mitään. Se on oikeastaan aika huvittavaa, sillä rock?n?roll oli aina läsnä elämässäni. Minulla on muistikuvia lapsuudenkodistani Englannista, ja niihin liittyy aina musiikki ja sen tuottama ilo. Jostain syystä en vain lapsena pitänyt musiikkia asiana, jota voisin itse tehdä. Kolmetoistavuotiaana tapasin Steven Adlerin, joka halusi perustaa bändin kanssani. Steven halusi, että alkaisin soittaa bassoa. Hän itse oli silloin aloitteleva kitaristi. Menin soittotunneille yksikielisen akustisen kitaran kanssa. Aioin soittaa sitä kuin bassoa. Kun kuulin opettajan soittavan Rolling Stonesin Brown Sugaria kitaralla, päätin vaihtaa soitinta. Aloin opeSUE » 10 « NRO. 2 EI STARAILULLE kymmenen vuotta myöhemmin minä ja Steven olimme Guns N? Rosesissa. Hän oli rumpali, minä soolokitaristi. Ensimmäinen albumimme Appetite for Destruction julkaistiin heinäkuussa 1987. Vuotta myöhemmin se oli Amerikassa albumilistan ykkösenä. Tähän päivään mennessä Gunsin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli sata miljoonaa. Guns N? Rosesissa minusta tuli rocktähti. Kuuluisuutta ja ihailua voi romantisoida. Sen päälle voi ripottaa niin paljon kimalletta, että lopulta itsekin uskoisi olevansa tosi mahtava tyyppi. Minä en tunne olevani mitenkään erityinen. Ehkä se on jatkoa sille, että en lapsenakaan haaveillut tulevani kuuluisaksi. Liityin bändiin, koska halusin soittaa ihmisille. Soitan bändissä vieläkin samasta syystä. Ei jalkojen maassa pitäminen ole vaikeaa, vaikka elämä muuttuisikin. Se onnistuu, kun pysyy rehellisenä itselleen ja tiedostaa oman rajallisuutensa. Todellisuus pitää ihmisen maan pinnalla. Minä tiedän, mitä tämä ammatti on ja mitä se vaatii. Tässä pitää tehdä paljon töitä. Olen kaukana täydellisestä ja haluan oppia koko ajan lisää. Erosin Guns N? Rosesista vuonna 1996 ja jatkoin soittamista Slash?s Snakepitissä, Velvet Revolverissa ja sooloartistina. Uusimman levyni Apocalyptic Loven julkaisin nimellä Slash featuring Myles Kennedy and The Conspirators. Voisin levyttää ja keikkailla pelkällä Slash-nimellä, mutta näin on parempi. Jos teen musiikkia muiden ihmisten kanssa, haluan, että he saavat tunnustusta tekemisistään. Myles on vokalisti ja keulakuva, joka ansaitsee saada nimensä esille. Myös Todd Kernz ja Brent Fitz ovat soittaneet kanssani jo pitkään. Kaikilla on merkitystä. FOKUS MUSIIKKIIN vaikka yritinkin muuten pitää jalat maassa, juhlin parikymmentä vuotta kuin rocktähti. Tai ei sitä voinut juhlimiseksi sanoa, ei ainakaan loppuvaiheessa. Silkkaa itsensä tuhoamista se oli. Kun olin 35, minulle piti laittaa sydämentahdistin. Raitistumiseni saattaa näyttää äkilliseltä, mutta ei se ollut. Jo 1990-luvun lopulla minulla oli paineita siitä, kuinka kauan pystyn tekemään sitä mitä haluan selkä suorana. Silloisten elämäntapojeni vuoksi en ollut lainkaan varma, pystyisinkö enää pitkään ottamaan vastuuta omasta urastani. Olin elänyt rajua elämää ja se tyyli toimi aikansa, mutta lopulta se ei enää sopinut yhteen musiikin kanssa. Tajusin, että minun täytyy muuttua. Se ei loppujen lopuksi ollut kovin vaikeaa. Tylsät asiat on helppoa jättää taakseen. Juominen ja kaikki muu oli lakannut olemasta kivaa jo kauan sitten. Se, mitä aiemmin pidin rentoutumisena ja hauskanpitona, tuntui yhä useammin tosi väsyneeltä touhulta. Mietin ottamiani yliannostuksia ja ajattelin, että kun en ilmeisesti ole lähdössä tästä elämästä vielä mihinkään, niin miksi en keskittyisi sen parhaisiin puoliin. Päätin lakata roikkumasta vanhoissa tavoissani ja keskittyä musiikkiin. Musiikissa on hienoa, että siitä oppii koko ajan uutta. Kiertue-levy-kiertue-syklissä ehtii kehittyä vaikka kuinka paljon. Aina voi tulla paremmaksi soittajaksi, biisintekijäksi ja esiintyjäksi, jos vain haluaa. ELÄINRAKAS ISÄ musiikki ei ole minulle työ siinä mielessä, että tekisin vapaa-ajallani mieluummin jotain muuta. Tykkään kyllä monista asioista, kuten dinosauruksista ja pokerista ja autoista ja piirtämisestä, mutta en keskity mihinkään niistä samalla tavalla kuin musiikkiin. Kotona teen uusia biisejä tai ihastelen hienoja kitaroita. On jännää, että joillakin on harrastuksia. Esimerkiksi ystäväni Joe Walsh on seonnut täysin vanhojen radioiden keräilemiseen. Siinä vasta kunnon harrastus! Pidän myös eläimistä. Olen mukana hyväntekeväisyyshankkeissa ja olen Los Angelesin eläintarhan johtokunnassa. Se oli minulle tärkeä paikka lapsena ja nuorena, ja päädyin sen toimintaan mukaan yhden tutun kautta. En ole aina pitänyt eläintarhoja hyvinä paikkoina eläimille, mutta nykyisin pidän. Eläintarhat ovat erittäin tärkeitä uhanalaisten lajien säilymisen kannalta. Nykyiset eläintarhat suhtautuvat eläimiin eri tavalla kuin entisajan tarhat. Ennen se olivat vähän kuin sirkuksia, nykyisin niissä ajatellaan ensisijaisesti eläinten hyvinvointia. Minulla ja vaimollani on kaksi poikaa. Vanhempi on kymmenen. Kotonamme on paljon soittimia, ja pojat touhuavat niillä mielellään. He ovat vielä pieniä, ja heille soittaminen on vielä leikkiä, juoksemista pianon ääreltä kitaraa rämpyttämään ja niin pois päin. Vielä en ole huomannut, että kumpikaan olisi herännyt soittamiseen niin kuin itse heräsin 14-vuotiaana. En aio patistaa heitä soittamaan. Pojat saavat tehdä juuri sitä mitä haluavat tehdä. Lähden pian kiertueelle. Tulemme Suomeen helmikuussa. Siellä on varmaan tosi kylmä silloin? « SAUL ?SLASH? HUDSON s. 23.6.1965 Hampsteadissa, Englannissa Kitaristi, sooloartisti Asuu Los Angelesissa Perhe: vaimo Perla, pojat London ja Cash Bändejä: Guns N? Roses, Velvet Revolver, Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators Perustanut kauhuelokuvia tuottavan Slasher Films -yhtiön Ajankohtaista: Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators ja Michael Monroe yhtyeineen esiintyvät Helsingin Hartwall Areenalla 19. helmikuuta.
• Annankatu 21, 00100 Helsinki, K22 Ma-ti 16-02, ke-la 16-04, su 18-04 Ohjelmailtoina lipunmyynti klo 20.00 alkaen. Keikat alkavat klo 21 (kaksi bändiä) tai klo 22 (yksi bändi). Ke-su iltaisin 2e eteispalvelumaksu. Opiskelijakortilla 1e alennus ovilipuista (ei koske erikoisohjelmistoja, ennakkolippuja eikä loppuunmyytyjä keikkoja). www.tiketti.? www.barloose.com KE 13.02. LITTLE JACK, JUSSI KOSUNEN 0? + klo 23-04 ANKKURIKLUBI DJ´S 3? TO 14.02. ROCK-KLUBIEN LIITTO ESITTÄÄ - VALTAKUNNALLINEN KEIKKAPÄIVÄ: SEAMUS, ESPIONNAGE 0? + klo 23-04 DJ MORTTI 3? PE 15.02. DWNSTRS, HOPE COMES IN MANY FORMS 6? + klo 23-04 DJ JS STRUMMER 4? LA 16.02. SVART NIGHT #2: BEASTMILK, SINK, VIISIKKO 6/8? + klo 23-04 THE BIG SHAKE DJ´S HEIKKI H, SAMPSA V & VESA Y-P 4? SU 17.02. WIZARD OF LOOSE ? MUSIIKKITIETOKILPAILU 0? + klo 23-04 LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ MORTTI 0? KE 20.02. LAURI ?ARNO? ANKERMAN & THE ANKERMEN, NOK NOK, MINTTU & OLLI 4? + klo 23-04 THE SLIPOVERS DJ´S 3? TO 21.02. SEMTEX, BEDENG 6? + klo 23-04 DJ MORTTI 3? PE 22.02. ORIGINAL HETEROES, DRUGZ 6? + klo 23-04 GRANDE ROCK feat. DJ JOHN WAYNE & DJ MUSTAPHA MILLION (UK) 4? LA 23.02. THUNDERBAUM, PENNILESS - LEVYJULKKARIT x 2 6/8? Ennakko: Tiketti + klo 23-04 SUOMEN SUURIMMAT DJ´S 4? SU 24.02. LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ LORD FATTY klo 23-04 0? TI 26.02. SAMETTIKLUBI - OPEN STAGE 18.30-22.00 3? KE 27.02. SOLITI-CLUB #1: PAPERFANGS 6?+ klo 23-04 SOLITI NIGHTCLUB: DJ NICK TRIANI 3? TO 28.02. DAVE LINDHOLM, ESKO ELOMAA 8/10? Ennakko: Tiketti + klo 23-04 THE SLIPOVERS DJ´S PE 01.03. SIX MINUTES AFTER, CAROLINE STREET 6? + klo 23-04 BIFF BANG POW! DJ´s DJ?S JR SOUL & SÄRMÄ 4? LA 02.03. MAROKKO, SHOTGUN CLUB 6? + klo 23-04 LOOSER-KLUBI: NOORA KOBAIN & NATASHIA NEVERMIND 4? SU 03.03. LATE NITE @ BAR LOOSE: DJ LORD FATTY klo 23-04 0? TI 05.03. PJK-KLUBI: BYE MANDU, FÅGELHUND, A SMALL ARMY OF KAZAKI GIANTS 0? 6.-9.03. EMERGENZA FESTIVAL WWW.EMERGENZA.FI SU 10.03. WIZARD OF LOOSE ? MUSIIKKITIETOKILPAILU 0? + klo 23-04 LATE NIGHT @ BAR LOOSE: THE SLIPOVERS DJ´S TI 12.03. SAMETTIKLUBI - OPEN STAGE 18.30-22.00 3? 13.-16.03. EMERGENZA FESTIVAL WWW.EMERGENZA.FI SU 17.03. LATE NIGHT @ BAR LOOSE: BAR LOOSE DJ´S 0? KE 20.03. KUUMA MUUSA, PIINA 6? TO 21.03. EVA ON THE WESTERN CASTLE ISLAND, CONSTABLES 6? PE 22.03. SLIP INSIDE THIS CLUB: CONAN (UK), HORSE LATITUDES 13/15? Ennakko: Tiketti TI 26.03. SAMETTIKLUBI - OPEN STAGE 18.30-22.00 3? TO 28.03. BAXTER STOCKMAN, FLESHPRESS 6? PE 29.03. AC4 (SWE), LIGHTHOUSE PROJECT, TOTAL RECALL 13/15? Ennakko: Tiketti SU 31.03. WIZARD OF LOOSE ? MUSIIKKITIETOKILPAILU 0? NEØV, VIRTA VALTAKUNNALLINEN KEIKKAPÄIVÄ TO 14.2. PÄÄ KII, KIVESVETO GO GO, NUORET SANKARIT ILMAINEN PE 15.2. CIRCLE OF LIFE -KATUTANSSIJAMIT LA 16.2. 12:00-18:00, lipulla myös iltatapahtumaa CIRCLE OF LIFE -ILTAOHJELMA: SOUL VALPIO BAND, JYVÄSKYLÄ JAZZ MASSIVE STAM1NA LA 16.2. K18 PE 1.3. PARIISIN KEVÄT IRINA ONE MORNING LEFT, CIRCLE OF CONTEMPT AMARANTHE (SWE), TH3 CROWS JOOSE KESKITALO JA KOLMAS MAAILMANPALO LA 9.3. INDUSTRIAL, EBM TO PE 14.2. 15.2. ILOISET TUNNIT 23-04 FREE HORRORPUNK! NIGHT OF GUTS?N?GORE?N?ROCK?N?ROLL! LIVE: THE SHRIEKS, FLESH ROXON, DJ:T KAITSU (SCHAT- 8/0? TEN, LWF/WASTEFIELD), MR. WILLY (FLESH ROXON) 6? LA 16.2. SU 17.2. TI 19.2. KE 20.2. TO 21.2. 10/8? DJ TOMI 5? SUPERSUNNUNTAI, DJ LAURILA 2,50? SUPERTIISTAI, DJ JUSSI 2,50? ILOISET TUNNIT 23-04 FREE KAINO-KLUBI, DJ:T SPEKTRI-PETRI JA RISTO PARISTO, ILOISET TUNNIT 23-04 FREE PE LA SU TI KE TO PE PE 8/5? 8/5? TO 14.3. 16/14? PE 15.3. 12/10? K18 PE 22.3. DISCOTHEQUE NECRONOMICON, DJ:T ZYNTHEXIA, GOOTTIROCK, POST-PUNK, MINIMAL WAVE, 80?S, ITALO, 7/6? K18 TO 7.3. 15/13? PE 8.3. 13.2. JYRKI WITCH JA MEKE 2? LA 3.2. 15/13? STEEN 1 ORKESTRA ISMO ALANKO KE 10/9? PE 22.2. 18/15? KUUSUMUN PROFEETTA, K18 LA 23.2. LOWLIFE ROCK ?N? ROLL PHILOSOPHERS UHRIJUHLA, KAUKO RÖYHKÄ 7/5? 22.2. 23.2. 24.2. 26.2. 27.2. 28.2. 1.3. 8.3. DJ MIGULI 5? DJ JUSSI 5? SUPERSUNNUNTAI, DJ JIRCI 2,50? SUPERTIISTAI, DJ MIGULI 2,50? ILOISET TUNNIT 23-04 FREE ILOISET TUNNIT 23-04 FREE AARREARKKU-KLUBI, DJ:T TOMI JA JUSSI 5? DORIS LIVE: SUR-RUR + VAPAA MAA 6? TI, KE , TO, SU 23-04 t PE & LA 22-04 t K20 8/5? RAVINTOLA DORIS t ALEKSANTERINKATU 20 t TRE ravintoladoris@gmail.com t ravintoladoris.fi Ei ikärajaa ellei toisin mainita. Baari aina K 18. Ennakkoliput: www.jelmu.net ja Tiketti. Halvempi hinta Jelmu ry:n jäsenille. SUE » 11 « NRO. 2
• TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA MAREK SABOGAL ? Minua kiinnostavat reuna-alueet. Asiat, jotka eivät ole vielä hahmottuneet. SUE » 12 « NRO. 2
• » TOSIELÄMÄN KUSIMYRSKY CMX:n A.W. Yrjänä puhuu Seitsentahokaslevyn valmistumista ympäröineistä oudoista olosuhteista, zen-mestareista sekä polemiikkia herättäneistä Spotify-kommenteistaan. astikään uudistettu Porvoon Taidetehdas on kuolemanhiljainen. A.W. Yrjänä istuu toisella puolen pöytää kahvikuppi edessään. Avaan keskustelun myöntämällä, etten ennen haastattelun sopimista ollut tietoinen siitä, ettei CMX:n keulahahmo asukaan enää pääkaupunkiseudulla. ? Muutin tähän kaupunkiin yhdeksän vuotta sitten puhtaasti sen takia, että muusikon palkoilla ei osteta Helsingistä asuntoa, jossa voi myös tehdä musiikkia, Yrjänä vastaa. ? En ole mielestäni kuitenkaan porvoolaistunut. Sen sijaan koen, että satun vain asumaan talossa, joka sijaitsee Porvoossa. Täällä nousevat selvästi esille pikkukaupungin hyvät ja huonot puolet. Kunnallinen päättäminen on hyvin pienen piirin käsissä, ja kulttuuripiirien kanssa tekemisissä ollessaan huomaa, että monet ihmiset eivät ehkä näe asioiden olevan laajennettavissa asuinalueensa ulkopuolelle. A.W. toteaa kuitenkin samaan hengenvetoon myös viihtyvänsä ympäristössään ja käyvänsä Helsingissä entistä vähemmän. Tämä ei ole ihme: Porvoossa asuu taiteilijoita monelta alalta, ja Yrjänä voi käydä lainaamassa naapuristaan maitoa toiselta suomalaisen rockin ikonilta, Herra Ylpöltä. Miksikään maamme pop-Mekaksi kaupunki ei ole silti muuttumassa. ? Tämähän on Suomen noin toisiksi paskin keikkakaupunki, Yrjänä irvailee. V TYMPEÄ ZEN-MESTARI cmx:llä on takanaan pitkä historia, jonka aikana hardcore punkilla aloittanut bändi on tehnyt niin rouhean romanttisia pop-helmiä kuin progressiivisia taide-eepoksiakin. Uusi Seitsentahokas-albumi on täynnä raakoja kitarari?ejä ja yllättävänkin suoraviivaisesti rokkaavia kappaleita. Avausraita Valoruumiilla huudetaan ilmoille kryptisiä toteamuksia mielen ja kielen rajoista. Korisevat vokaalit ja täydessä iskussa oleva bändi kuulostavat suorastaan riivatuilta. ? Tämä on meidän parapsykologinen New Age -hippilevymme, Yrjänä sanoo ja kenties huomaa epäilevän ilmeeni. ? Kappaleet eivät ehkä kuulosta kauhean positiivisilta, mutta tuottajamme Rake kuvaili kokonaisuutta osuvasti ?viittä vaille valmiiksi zen-mestariksi?. Kun pohdin, olisiko levyllä pitänyt olla mukana enemmän hellyyttä ja armoa, Rake huomautti, ettei zen-mestarikaan turhia lässytä, vaan lyö kepillä, jos mietiskely ei näytä onnistuvan. Levy kuulostaa mielestäni raskaalta, paikoin lähes metalliselta. Yrjänä ei ole kommentistani aivan samaa mieltä. ? Seitsentahokkaalla on vähemmän kitarasäröä kuin mitä tuotannossamme on ikinä ollut. Osat on soitettu lähestulkoon AC/DC-tyylisellä kuivilla soundeilla. Olemme viimeiset viisitoista vuotta koristelleet soittoamme, mutta tällä kertaa päädyimme pitkän väittelyn jälkeen siihen, että hyvin harvoissa biiseissä kuullaan yhtä aikaa mitään muuta kuin rummut, basso ja kaksi kitaraa. Mikäli sana ?raskas? ei onnistu kuvaamaan Seitsentahokasta, löytyy Yrjänän vaimolta, kultuuriyhdistys Lilithin johtajana tunnetulta Kikke Heikkiseltä parempi termi. ? Levyn kuultuaan hänen ensimmäinen kommenttinsa oli: ?no johan kuulostaa tympeältä?. Se oli kehu, A.W. nauraa. HAASTAVIA AIKOJA yrjänän mukaan seitsentahokkaan teemat olivat albumin valmistumisen aikana turhankin hyvin läsnä bändin jäsenten elämässä. ? Ufo- ja New Age -aihe lähti käyntiin camp-hengessä, mutta lopulta uppouduimme siihen täysin. Löysimme itsemme vertailemassa kosmisia viestejä alan kirjallisuudesta. Otimme kokeeksi täysin tosissamme kaiken, mitä moderni science ?ction -hengellisyys sanoo. Kosmisilla voimilla vaikutti lopulta olevan sormensa pelissä lähes kaikessa levyyn liittyvässä. ? Ylppö teki levyyn kannen, jossa esiintyy lentävää lautasta muistuttava esine ? kuulematta sekuntiakaan itse musiikkia tai tietämättä yhtään, mistä albumissa oli kyse. Kuvaan tuntui sopivan myös se, että levy oli moneen otteeseen vaarassa jäädä valmistumatta kokonaan poikkeuksellisen ikävän ilmapiirin ja huonon tuurin yhdistelmän vuoksi. ? Meillä oli bändin kanssa aika vaikea vuosi. Riitelimme paljon emmekä itse asiassa puhuneet toisillemme useaan kuukauteen. Janne Halmkrona ei pitänyt yhtään uusista biiseistäni, ja lähti lähestulkoon kävelemään harjoituksista. Minä taas koin olevani jonkinlainen Mozart, joka oli soittanut Salierille teoksiaan, joita tämä ei ymmärtänyt. ? Lisäksi rumpalimme Tuomas Peippo teloi kätensä, minkä vuoksi jouduimme perumaan kaikki viime kesän keikat. Lopulta mies ei edes ehtinyt soittamaan uudella levyllä, ja jouduimme etsimään uutta jäsentä. (Peipon paikalle valikoitui lopulta 51 Koodia -yhtyeestä tunnettu Olli-Matti Wahlström, toim. huom.) Tämän kaiken vuoksi yhden Seitsentahokkaan kappaleen nimi on Kusimyrsky ? se kuvasti uusien biisien syntymistä edeltäneitä olosuhteita. Kusimyrsky oli sattumoisin myös eräs vuoden 2002 Isohaara-levyn monista työnimistä. Yrjänä kertoo kuitenkin törmänneensä sanaan myös aivan äskettäin löydettyään vanhempiensa muuton yhteydessä 16-vuotiaana kirjoittamiaan lyriikoita. ? Sivu tipahti eteeni vihkoja lajitellessani ja siinä luki: ?kohta alkaa kaikkiallinen kusimyrsky?. Puhdasta sattumaa, vaiko nuoren A.W:n tietämättään esittämä profetia? Mene ja tiedä. arvostan suuresti tekijöitä, jotka pystyvät tiivistetympään ilmaisuun. Minua kuitenkin kiinnostavat enemmän reuna-alueet. Asiat, jotka eivät ole vielä hahmottuneet. On helppo sanoa CMX:n tasapainoilleen kaupallisuuden ja avantgarden välisellä ohuella nuoralla koko uransa ajan. Bändi on aika ajoin jopa julistanut haluavansa vieraannuttaa yleisönsä jokaisella uudella levyllään. Ailti se lukeutuu Suomen menestyneimpien rockyhtyeiden joukkoon myös levymyynnissä mitattuna. ? Olemme pari kertaa yrittäneet ojentaa kättä laajemmalle yleisölle tekemällä sinkkuja, jotka kelpaisivat radiokanavien sisäänheittäjäihmisille. Ne eivät kuitenkaan aiheuta minkäänlaista reaktiota. Yhtään ainutta uutta kuulijaa ei ole niillä projekteilla saatu, Yrjänä kohauttaa olkapäitään. Levymyynnistä puheen ollen: Yrjänä kommentoi vuosi sitten CMX:n kotisivuilla Spotify-palvelusta saatuja korvauksia toteamalla, että niillä eivät lyö rahoiksi edes kohtuullisen menestyneet artistit. Toteamus johti lopulta kiivaaseen keskusteluun levymyynnin laskun vaikutuksista kotimaisten artistien mahdollisuuksiin ansaita leipänsä työllään. Yrjänä leimattiin vuoroin joko artistien oikeuksien viimeiseksi vartiotorniksi tai vanhojen aikojen perään haikailevaksi vanhaksi jääräksi. Esitettiinkö miehen näkemys musiikin digitaalisesta jakelusta turhan yksipuolisessa valossa? ? Kysymyksen esittäjä oletti, että Spotify tekee meistä rikkaita, mikä ei ole totta. Samalla käytän itsekin kyseistä palvelua. Meillä on kotona valtava levyhylly, mutta sinne on tullut uusia yksilöitä viime vuoden aikana tuskin viittä enempää. Maksan Spotifyn käytöstä, mutta tietysti se, kenelle nuo tilitykset todella menevät, on asia erikseen. Mitä enemmän tuonkaltaisella palvelulla on maksullisia käyttäjiä, sitä oikeudenmukaisemmaksi se muuttuu. Kyse ei ole siitä, että ihmisten pitäisi päästä valtioyhtiön johtajatason palkkoihin. Kuitenkin mikäli haluamme, että meillä on tulevaisuudessakin suomalaista musiikkia ? myös vaihtoehtoisempaa sellaista ? niin kyllä sen käyttämisestä pitää maksaa. Yrjänä harmittelee, että keskustelu piratismista muuttuu sosiaalisessa mediassa liian helposti pelkäksi keskisormien heilutteluksi, joka ei edistä tilannetta millään tavalla. Toisaalta pitkän linjan rokkari tietää myös, että aiheesta suivaantuminen ei ole millään muotoa uusi ilmiö. ? Olin 90-luvun puolessa välissä Jyrki-ohjelmassa hajottamassa piraattilevyjä moottorisahalla. Jo silloin pyrimme harjoittamaan piratismin vastaista valistusta. Aiheesta puhuminen muuttuu yleensä noin kolmessa sekunnissa lapselliseksi, Yrjänä virnistää. « PE 26.4. KLUBI, TURKU AIKAKAUSIEN VÄLISSÄ viimeiset vuodet on keskusteltu paljon perinteisen albumiformaatin kuolemasta. CMX jos mikä on yhtye, joka on teemalevyillään vahvasti sidoksissa klassiseen ajatukseen siitä, minkälaisia levyjä kunnianhimoisen bändin tulisi tehdä. Olisiko A.W:n ja kumppaneiden edes mahdollista kirjoittaa musiikkia millään muulla tavalla kuin konseptilevyjen muodossa? ? Albumi on minulle kuin elokuva tai romaani. Mikäli julkaisisimme pelkästään sinkkuja, pitäisi niiden kaikkien saavuttaa mahdollisimman paljon kuulijoita oikeuttaakseen olemassaolonsa. Toisin sanoen niiden pitäisi olla hittejä. Silloin olisi vähän niin kuin hommissa mainostoimistossa, jolloin paljon musiikin sävyjä jäisi tekemättä, Yrjänä pohtii. ? Toivottavasti kommentistani käy kuitenkin ilmi se, että A.W. YRJÄNÄ: LAINAUKSIA VUOSIEN VARRELTA ?Kun säveltäjänero tulee treenikämpälle esittelemään, että mulla olis nyt tämmönen kappale, niin palaute on aina täysin murhaavaa. On parempi suoraan äänittää se kappale studiossa, koska bändille ei kelpaa mikään, mitä mä teen.? Sue 7/2002 ?X-Men 2 -elokuvassa sotilaita tapatettiin aika lailla, ja muutama virkatehtävissä oleva poliisi käristettiin ohimennen hengiltä, mutta sillähän ei ole mitään tekemistä moraalisuuden tai sen puutteen kanssa. Se on ammatinvalintakysymys.? Sue 5/2003 ?Me oltiin pohjanmaalaisessa motellissa, jossa haisi tupakka ja paistinrasva, eikä siellä ollut edes sänkyjä ? ja meidän levy oli sentään listaykkösenä. Että tervetuloa alalle vaan, tytöt!? Sue 11/2004 ?Visioin taulua, jossa olisi Aatami ja Eeva sen kuuluisan omenan kimpussa, mutta taustalla käärme menisi kauhuissaan karkuun.? Sue 11/2005 SUE » 13 « NRO. 2
• HAASTATTELU TEKSTI MIKKO TOIVIAINEN KUVA VILLE MALJA TO 14.3. LUTAKKO, JYVÄSKYLÄ » KAHDEKSANTOISTA AINA Suomalaisen rockin ikiliikkuja Ismo Alanko teki välittömän levyn inhimillisistä tunteista, kuvista ja tunnelmista. smo Alanko on mies, joka ei paljon esittelyjä kaipaa. Alangon yhtyeistä vuosina 19791982 toiminut Hassisen Kone ja sen lopettamisesta seuraavat 10 vuotta eteenpäin porskuttanut Sielun Veljet ovat molemmat legendastatuksen lunastaneita kansallisia rockylpeydenaiheita. Näiden kahden lisäksi ei sovi unohtaa Ismo Alanko Säätiön viittä studioalbumia ja kahta livelevyä sekä kahta Ismo Alanko Teholla -duon levytystä. Ilman yhtyettä syntyneitä levyjäkin on takana entuudestaan neljä, joista viimeisin, Irti, julkaistiin vuonna 1996. Tuorein julkaisu Maailmanlopun sushibaari on paluu soolokantaan ja järjestyksessään kolmas Fullsteam Recordsin kautta julkaistava levytys. Uuden levyn promokuvista vastaa Lapkosta tuttu Ville Malja ja kannen maalaus on No Shame -yhtyeen Sampsa Sarparannan käsialaa. Vaikuttaa siltä, että olet päässyt aika hyvin sisään Fullsteamin artistikatraaseen? ? No kyllä! Meillä on ollut todella hauskaa ja antoisaa tämä työskentely. Ja tietysti ne luonnostaan tarjoavat omia jätkiään sieltä suunnalta, hekottaa Ismo. Maailmanlopun sushibaarin ja edellisen levyn, vibrafonisti-lyömäsoittaja Teho Majamäen kanssa julkaistun Onnellisuus-albumin välissä vierähti kolme vuotta. Ahkerana levyttävänä artistina tunnettu Ismo teki biisinkirjoittamisen suhteen tällä kertaa tietoisen päätöksen ? kappaleita tulee sitten kun tulee, jos tulee. ? Levyn tekeminen lähti täysin ei-tietoiselta pohjalta. Mä kriiseilen säännöllisin väliajoin biisinteon kanssa, koska mun mielestä on idioottimaista tehdä kolmen mi- I nuutin pätkiä, joissa on aina ne samat rakenteet. Mutta jostain syystä mä palaan siihen, koska se on kuitenkin kiehtova taidemuoto, pohtii Ismo. Tällä kertaa levyä tehtiin harvinaisen vapautuneissa ja rennoissa tunnelmissa. ? Mulla on usein joku selkeä ajatus tai teema levyillä, mutta nyt päätin, etten päätä mitään. Että antaa tulla sellaisia biisejä kuin tulee. Ja yhtäkkiä olikin hirveä biisiläjä, josta karsiutui sitten vähitellen löysät pois. Me oltiin jo kerran masteroitu levy, jossa oli 15 biisiä, mutta pudotettiin sitten pari biisiä, kertoo Ismo. ? Yksi keskeinen ajatus oli, ettei haluttu tehdä levyllistä sillisalaattia. Ja että mun laulu on se asia, minkä ympärillä kaikki pyörii. Levyhän on miksattukin niin, että laulu on aika pinnassa. Mä olen yrittänyt laulaa monilla eri tyyleillä tällä levyllä. Laulu ja tekstit on se keskeinen asia. UUDET KUJEET ismon lisäksi uudessa bändissä soittavat levyn tuotannosta vastannut Jussi Jaakonaho (kitara, laulu), Mikko Mäkelä (basso, laulu), Juho Viljanen (puhaltimet, koskettimet, lyömäsoittimet, laulu) ja Niko Votkin (rummut, laulu). Samalla kokoonpanolla on tarkoitus lähteä myös tien päälle maaliskuussa koittavan kiertueen myötä. Bändi muodostui ystävien suositusten ja tuottajan ehdotusten perusteella. ? Me ollaan kerran tehty levy yhdessä Jussin kanssa (Minä ja pojat, 2004), ja jotenkin tuntui siltä, että se olisi oikea mies tähän. Biisintekohetkellä yritin välttää sellaista musiikillista pullistelua, ja että en edes yritä tehdä biiseistä hienompia kuin mitä ne on. Puhuttiin Jussin kanssa, että olisi mukavaa tehdä levy, jos- sa biisien syntymisen spontaanius kuuluisi lopputuloksessa. Mä olen tosi tyytyväinen sekä levyyn että bändiin ja uskon, että livehommasta tulee mahtavaa, kertoo Ismo. Levylle vierailijoita on kertynyt parisenkymmentä. Laajalla soundipaletilla ja tunneskaalalla liikkuvan albumin äänimaisemaa värittävät muun muassa jousisoittimet, puhaltimet sekä erilaiset perkussiot. Tukahdutettu tango tuo shamanistisessa primitiivisyydessään mieleen Sielun Veljet, maalaileva Kaaos naittaa yhteen Säätiön etnovaikutteita ja Harsoinen teräs -aikakauden Hassisen Konetta, kun taas Kahdeksantoista aina rokkailee täydessä kiimassa. ? Se Kahdeksantoista aina on muutenkin hauska. Mulla on ollut jo monta vuotta se teksti. Tavallaan en säveltänyt sitä ollenkaan. Otin vain kitaran ja soitin. Meillä oli ihan saatanan hauskaa, kun me soitettiin sitä studiossa! Eihän kukaan laita nykyään levylle tällaista soittoa, jossa kaikki kohkaa aivan perkeleesti, intoilee Ismo. VANHA NUORI ismo alanko on urallaan yltänyt peräti 16 kultalevyyn ja kahdeksaan platinalevyyn. Hän on saanut arvostetun Juha Vainion sanoittajapalkinnon. Lisäksi hänet on palkittu Vuoden miessolisti -Emmalla kahdesti (1998 ja 2002), Erikois-Emmalla vuonna 2001 sekä vuoden albumista (Ismo Alanko Säätiön Pulu, 1998). Vuonna 2009 Alangolle myönnettiin valtion säveltaidetoimikunnan viisivuotinen apuraha. Alangolle itse tekeminen ja prosessi ovat saavutuksia tärkeämpiä katalysaattoreita. ? Mä en mieti hyviä myyntejä, arvostusta tai palkintoja. Musiikin tekeminen taas on helvetin mielenSUE » 14 « NRO. 2 kiintoista ja henkilökohtaista. Jotkut ihmiset painottaa, ettei musiikki ole heille mitään terapiaa, vaan pelkkää työtä. Mulle biisien tekeminen on sitä, että yritän selvittää suhdettani maailmaan ja ihmetellä, mistä helvetistä tässä kaikessa on kysymys, pohtii Ismo. ? Lyriikka ja suomen kieli ovat mulle helvetin tärkeitä. Studiotyöskentely on mielenkiintosta. Ja kaikki päättyy sellaiseen kliimaksiin, kun soittaa ihmisten keskellä. Siinä pyrin ajattelemaan, ettei se ole esiintymistä, vaan musiikin elämistä ihmisten kanssa. Vaikkei levyllä sanoituksellisesti ole yhtä kattoteemaa, käsitellään useammassa kappaleessa ikääntymistä ja kuolemaa. Henkilökohtaisuus on vahvasti läsnä, ja joidenkin kappaleiden voisi kuvitella olevan suoraan Alangon omasta elämästä. Levy julkaistaan yksinkertaisesti Ismo Alangon nimellä, ja bändi kantaa samaa nimeä. ? Nythän kuuluisi sanoa, että kaikki on ?ktiota, mutta on niissä lauluissa paljon omakohtaisuutta. Ei tietenkään kaikki ole yksi yhteen, mutta onhan omasta elämästä helppo ammentaa!, hekottaa Ismo. 18-vuotiaalle Ismolle ja muillekin aloitteleville muusikoille Alanko lähettää rohkaisevia terveisiä. ? Kannattaa tehdä sydämensä mukaan ja muistaa, ettei musiikki ole mitään saavutuksia. Koko elämä menee tekemiseen ja saavutukset ovat vain jäävuoren huippu. Ja kannattaa ruveta tekemään musaa. Mä en kuulu niihin, jotka yrittävät varoitella, että älkää helvetti ruvetko näihin hommiin! « ?Ootsä helvetin hyvä tuottaja?? Olet tehnyt Ismon kanssa viimeksi yhteistyötä Ismo Alanko Säätiön Minä ja pojat (2004) -albumin merkeissä. Miltä tuntui, kun Ismo otti yhteyttä? ? Aluksi kävin kuuntelemassa uusia biisejä enemmän vanhana tuttuna ja saman seudun asukkaana. Tätä ennen Ismo kysyi multa, että ?ootsä Jaakonaho niinku helvetin hyvä tuottaja??, johon vastasin ?enpä usko?. Bändiin kuuluvat sinun ja Ismon lisäksi Mikko Mäkelä, Juho Viljanen ja Niko Votkin. Kuinka levyllä kuultava bändi muodostui? ? Mietittiin sopivia tyyppejä ja kuunneltiin ystävien suosituksia. Etsittiin heittäytyviä, karuun säestämiseen kykeneviä soittajia. Mihin asioihin kiinnitit erityisesti huomiota kitaristina ja tuottajana? ? Että biisien tielle ei tulisi mitään epätarkoituksenmukaista. Biisit olivat syntyneet spontaanisti ja sitä haluttiin vaalia. Soittajana halusin vain tukea biisejä. Mitkä asiat nousivat tärkeiksi levyä tehtäessä? ? Pidettiin solisti ja teksti keskipisteessä. Punaista lankaa tai dogmia suorastaan yritettiin välttää. Luotettiin siihen, että Ismon artistipersoona sitoo kokonaisuuden yhteen. Soitat Alangon bändissä kitaraa. Miltä tuntuu lähteä kiertämään Suomea? ? Aivan mielettömän hyvältä. Olen viimeksi kiertänyt Suomea yli neljä vuotta sitten. Bändi osoittaa potentiaalisen legendaarisuuden oireita, eikä materiaalissa ole valittamisen aihetta.
• » VAIN MUSIIKKIA Pekko Käppi näkee musiikin maailman ristikytkennät. P ? Illuusiot ja mielikuvat ovat musiikkia elävöittäviä asioita. en ole ikinä tohtinut tonkia niitä sen juttuja. Nurmio on minulle tavallaan fantasiaa. Kyse on kuitenkin pitkäaikaisesta suomirockin vaikuttajahahmosta, jonka tekoset ovat minulle tietyllä tapaa pyhiä ja tavoittamattomissa. Kun netistä lukee Käpin haastatteluja, huomaa, että miestä lykitään ahkerasti avantgarden ja taidemusiikin kategorioihin. Eräs englantilainen haastattelija vertaa Käppiä runoilija Henri Chopiniin ja ranskalaiseen avantgarde-muusikkoon Ghedalia Tazartesiin. ? Levy-yhtiön pojat kuulivat Rammat jumalat -levyllä jopa Nirvanan In Uteroa, mikä minusta on jo aika hyvin ja ilman muuta iloinen assosiaatio! Maailmassa on keksitty samoja juttuja samaan aikaan kautta historian, jolloin erikoisiakin tulkintoja viittaussuhteista tietenkin syntyy. 3:AM Magazinesta löytyvän haastattelun tehneen brittiläisen ?loso?an opiskelijan ja runoilijan kysymyksistä henkii kulttuurielitismin sävy. Joku voisi väittää Käpin musiikkia yliälyllistettävän sen kansanmusiikkiviittausten takia. Olisi vaikea kuvitella Käppiä verrattavan avantgarde-taiteilijoihin, ellei hänen soitinvalintansa olisi tavallisuudesta poikkeava. ? Lähtökohtaisesti musiikistani saa löytää mitä vain. En tiedä onko se jotenkin kulttuurisidonnainen juttu, mutta erityisesti englantilaiset ja yhdysvaltalaiset toimittajat ovat kyllä aika lahjakkaita tuommoisessa nimien ja vertauskuvien DISCO ENSEMBLE HUMALISTONKATU 8 A, TURKU PE 22.2. LIVE, 9e / 7e (Levykauppa Äx, 8raita) Kivestivaalit esittää: SYDÄN SYDÄN, KAUKO RÖYHKÄ, HISKO DETRIA LA 23.2. LIVE 18e / 16e (Tiketti) DISCO ENSEMBLE, NEØV TO 28.2. LIVE 28e / 25e (Tiketti) HIGH ON FIRE (USA), LIZZARD (FRA), JUMPING JACK (FRA) PE 1.3. LIVE, 10e / 8e (Tiketti) HEXVESSEL, SAMMAL TO 7.3. LIVE, 20e / 18e (Tiketti) ISMO ALANKO TO 14.3. LIVE, 17e / 15e (Tiketti) AMARANTHE (SWE), ONE MORNING LEFT TO 21.3. LIVE, 14e / 12e (Tiketti) CONAN (UK), HORSE LATITUDES PE 22.3. LIVE, 17e / 15e (Tiketti) TURMION KÄTILÖT KE 27.3. LIVE, 25e / 22e (Tiketti) HARDCORE SUPERSTAR (SWE) SUE » 15 « NRO. 2 HIGH ON FIRE ISMO ALANKO pudottelussa. Minusta se on ihan hauskaa. ? Ehkä yliälyllistäminen alkaa heti, kun jotain teosta hiemankaan puidaan. Sitä tapahtuu parhaillaankin vastatessani sinulle, ja se on siten väistämätöntä. Eikä sitä ikinä voi tietää, onko jonkin teoksen tekijä pienessä mielessään ajatellut nerouksia tai junttiuksia. ? Minuun liitetään tietynlaisia eksotiikkaan, mystiikkaan ja menneisiin vuosisatoihin yhdistettäviä määreitä, ja välillä myös jonkinlaista ?jalo villi?-ajattelutapaa. Mikäs siinä. Illuusiot ja mielikuvat ovat musiikkia elävöittäviä asioita, oli niillä yhteyttä todellisuuteen tahi ei. Itsekin juuri äsken pyhitin Nurmiota ja Skronklea ja muita, ja se on periaatteessa sukua yliälyllistämiselle. « TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA LEVY-YHTIÖ ajatonta ja käyttökelpoista materiaalia. Sitä soisi käytettävän laajemminkin erilaisista näkökulmista. Minkään yksittäisen musiikkityylin kansankynttilöintiä en enää jaksa. Musiikin maailma ei ole mitenkään yksiselitteinen, vaan kautta aikain aikamoista sekasiitosta. Käpin musiikkia voikin helposti kuunnella myös ilman jostain syystä monia pelottavaa kansan-alkumäärettä. Vaikka soitin onkin epätavallinen, ei se tarkoita sitä, etteikö jouhikon soittaja ammentaisi inspiraatiota samasta laarista kun vaikkapa kitaristit. ? Uusinta levyä tehdessäni kuuntelin lähinnä Led Zeppeliniä ja Motelli Skronklea, mutta nekin ovat semmoisia aika voittamattomia ja epäkonkreettisia hengenolentoja ? eivät niinkään heimolaisia. Mutkan kautta sellainen suuri yleisvaikuttaja on tietenkin Circle kaikissa olomuodoissaan. Current 93:n David Tibet tuntuu jotenkin tutulta, kuten myös Risto-yhtyeen tekemiset. Joku voisi kuulla Rammat jumalat -levyllä kaikuja Tuomari Nurmiosta. ? Nurmion tyyli tuntuu kyllä läheiseltä ja jotenkin tutulta, mutta HAASTATTELU ekko Käppi lienee maailman ylivoimaisesti tunnetuin kolmikielisen perinnejousisoittimen eli jouhikon taitaja. Hän on juuri julkaissut kolmannen täyspitkän albuminsa, Rammat jumalat, Helmi Levyt -yhtiön kautta. Täysin takavasemmalta ja popkuluttajalle yleensä tuntemattomaksi jäävän kansanmusiikin parista mies ei kuitenkaan ponnista. Hän on soittanut vuosien varrella lukuisten suomalaisten artistien kanssa. Viimeisimmät vierailut hän on suorittanut Lau Naun uudella albumilla Valohiukkanen sekä Asan Use Your Illusion III:lla. Viime vuonna Käppi teki Juhana Nyrhisen kanssa minilevyn, jolla he versioivat suomipunkin unohdettuja klassikoita. Käppi myöntääkin kaarrellen, että hänen tarkoituksenaan on lähentää ja sekoittaa eri genrejä. ? Jonkinmoinen genrejen sotkeminen minulla on taustalla, mutta kelläpä ei olisi? Soittivathan kantelepapatkin aikoinaan Elvistä. Toisaalta käytän aika paljon suomalaisia elementtejä tekosissani, joten onhan siinä jonkinlainen taka-ajatus siitä, että arkistoissa on paljon
• HAASTATTELU TEKSTI JOONAS KUISMA KUVA NAUSKA » SÄÄNNÖT JA HAMPAAT RIKKI PE 15.2. KLUBI, TURKU Barbe-Q-Barbiesia ei sapeta, että sen jäsenten sukupuoleen kiinnitetään usein huomiota. Naiseus on keino erottua edukseen muista bändeistä. un Barbe-Q-Barbies julkaisi vuonna 2010 All Over You -debyyttinsä, antoi se lokakuussa haastattelun Suen Minna Koivuselle. Tuolloin yhtyeen laulaja Niki Rock ja kitaristi Kaisa Karjalainen toivoivat, että ensimmäisen pitkäsoiton julkaiseminen poikisi mahdollisuuden päästä levyttämään uudelleen. Nyt kaksi ja puoli vuotta myöhemmin samojen naisten bändiltä ilmestyy Breaking All The Rules -albumi ja he istuvat jälleen Suen jututettaviksi. Molemmat ovat tyytyväisiä yhtyeensä kehitykseen ja saavutuksiin. ? Olen hyvin onnellinen uudesta levystä, Karjalainen myöntää. ? Varsinkin, kun siitä tuli niin hyvä. Plastic Head -yhtiö on ottanut Breaking All The Rulesin jaeltavakseen Iso-Britanniassa. Tätä kautta Barbe-QBarbies, jota ei missään tapauksessa tulla tässä artikkelissa nimittämään Grillibarbeiksi, toivoo saavansa näkyvyyttä ja keikkoja ulkomailla. Puhuessaan uudesta julkaisustaan päätyvät molemmat naiset kehumaan albumin tuottanutta Janne Saksaa. Saksa muun muassa teki bändille Due Time -nimisen biisin, joka päätyi levyllekin. Pääasiallisesti Breaking All The Rules sisältää bändin itsensä säveltämää ja sanoittamaa materiaalia, mutta rockkvintetti sai tuottajansa tekemän kappaleen lisäksi lahjoituksena myös toisen biisin. ? The 69 Eyesin Bazie, joka on avomieheni, Jyrki 69 ja K esimerkiksi Apocalypticalle musiikkia tehnyt Johnny Andrews luovuttivat käyttöömme Whole Lotta You -kappaleen, joka ei sopinut 69 Eyesin soundiin, Karjalainen kiittää. Musiikillisen materiaalin, joka on sekoitus garage- ja hard rockia, sijasta uudesta levystä julkaistu kirjoittelu ja nettikeskustelu ovat liikkuneet aivan toisten seikkojen äärellä. Levyn kansikuvassa naisviisikko taivaltaa maantietä maisemassa, joka vaikuttaa Yhdysvaltojen Keskilänneltä. Kuuma ilmanala on pakottanut laulaja Nikin vähentämään vaatetustaan minimiin. Todellisuudessa kuva on kuitenkin otettu kalliolaisessa studiossa. Naiset eivät suostu myöntämään, että aavistuksen provosoiva vaatetus olisi tietoisesti harkittua, tai että sillä yritettäisiin viestiä jotain. He eivät kuitenkaan sano olevansa kyllästyneitä puhumaan promokuvistaan. ? Jos olisin autiomaassa toppatakissa, niin siitähän vasta sanomista tulisi, Niki Rock huomauttaa pohtimatta sen enempää, voisiko bändiä kuvata vähemmän lämpimissä olosuhteissa. Barbe-Q-Barbiesista kirjoitettaessa tunnutaan usein tarttuvan juuri siihen seikkaan, että kyseessä on joukko naisia, jotka soittavat rockmusiikkia. Se on outoa, sillä rock on taidetta, jolla ei ole sukupuolta. Kaisa Karjalainen ei kuitenkaan vaikuta turhautuneelta, vaikka myöntää, että teema nousee esiin lähes jokaisessa haastattelussa. ? Totta kai meihin kiinnitetään huomiota nimenomaan SUE » 16 « NRO. 2 naisina, koska naisten muodostama rock-bändi on edelleen ilmiönä varsin erikoinen, hän selittää. ? Me olemme vähemmistöä, mutta siitä on meille hyötyä. Karjalaisen mukaan sukupuoli on siis bändille etu. Nykyajan musiikkibisneksessä on erotuttava jotenkin muista laadukkaista bändeistä, jotta pääsisi tekemään sitä, mitä haluaa. ? Pelkästä sukupuolesta tai ulkonäöstä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, jos musiikki on paskaa, hän alleviivaa. Käyttääkö Barbe-Q-Barbies naisellisuutta tietoisesti hyväkseen, jotta erottuisi edukseen? ? Ai vaikkapa riisumalla paidan? Niki Rock kysyy. ? Ei todellakaan. ? Naisellisuus on aika kaukana meistä, kun soitetaan hikisinä ja meikit valahtaneina keikoilla, Karjalainen täydentää. Kysyessäni uuden albumin nimen innoittamana, mitä sääntöjä Barbe-Q-Barbies rikkoo, jakaantuvat Karjalaisen ja Niki Rockin mielipiteet hieman. ? Ehkä pyrimme rikkomaan sellaisia ennakkoluuloja, ettei mimmit osaisi soittaa rockia, aloittaa Karjalainen. Niki Rockin mielestä kaikkien sääntöjen rikkominen on puolestaan siisti rockklisee, joka sopii levyn nimeksi. ? Nimi olisi voinut olla myös Breaking All The Teeth, koska kahdelta bändin jäseneltä on jo katkennut rundeilla hampaat. «
• » LONTOON HÄIRITSEVÄ SYKE Foals työskenteli kahden tuottajalegendan kanssa näiden pyynnöstä. Brittibändin asiat voisivat olla huonomminkin. F Tavallaan Holy Fire onkin miltei funklevy, joka tuo mieleen esimerkiksi Tv On The Radion tuotokset. Levyn loppupäässä albumin tunnelma kuitenkin muuttuu täysin. Alakuloinen äänimaisema tuo mieleen vaikkapa The Antlersin melankolisen popin ? aivan kuin yhtye olisi masentunut kesken levytyssessioiden. ? Ei nyt ihan niinkään, Walter kiistää. ? Meille tärkeintä oli ilmentää levyllä monia erilaisia tunnetiloja mahdollisimman aidolla taval- ? Kuulijamme usein kuvittelevat meidän olevan paljon vakavampia kuin oikeasti olemme. la. Tärkeintä oli kuitenkin tehdä kokonaisuus, jossa kaikki osaset puolustavat paikkaansa. Holy Fire kuulostaa kovin vakavalta albumilta. Walter kuitenkin kiistää albumin soundin kertovan mitään sen tekijöistä. ? Musiikkimme perusteella kuulijamme usein kuvittelevat meidän olevan paljon vakavampia ihmisiä kuin oikeasti olemme. Holy Firen kappaleista esimerkiksi My Number ja Inhaler ovat mukana siksi, että ne ovat hyviä kappaleita, mutta myös siksi, että niitä on julmetun hauska soittaa. Joku hieman melankolisempi kappale, kuten esimerkiksi Providence kuulostaa sellaiselta kuin kuulostaa osaksi siitä syystä, että halusimme leikitellä sen kanssa ja katsoa, kuinka pitkälle voimme kehitellä sen lopun ri?nostatusta. Sekin on siis tavallaan kepeä kappale. Vaikka Foalsin jäsenet eivät olekaan vielä mitään supertähtiä, ovat he saaneet maistaa suosiota. Walterista on oma valokuvablogi netissä, johon joku Tumblr-käyttäjä on kerännyt yksittäisiä otoksia Walterista. Blogin nimi on Fuckyeahwaltergervers. ? Olen kuullut tuosta! En ole uskaltanut käynyt lukemassa sitä. Kaikki bändimme jäsenet ovat melko ujoja, ja tuollainen huomio tuntuu todella oudolta. En lue koskaan netistä mitään bändiimme liittyvää. Päähän siinä luultavasti hajoaisi. « Kivestivaalit pe 22.2. SYDÄN, SYDÄN, KAUKO RÖYHKÄ, HISKO DETRIA Can you kivestival? Kivestivaalit pe 15.3. JESS AND THE ANCIENT ONES, PRONSSINEN POKAALI +SINUN BÄNDISI? (Ota yhteyttä: piesep@utu.fi) |KLUBI/LIVE|Humalistonkatu 8a TKU| |Liput 9e/7e (Levykauppa Äx & 8raita)|Ovet klo 21| SUE » 17 « NRO. 2 TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA STEVE GULLICK matka Lontooseen. Foalsin basisti Walter Gervers kertoo puhelimen välityksellä Holy Firen tekemisen tuottaneen kuitenkin täysin päinvastaisia ongelmia kuin Göteborgin äänityssessiot. ? Lontoossa tapahtuu koko ajan kaikenlaista. Siellä on esimerkiksi todella paljon keikkoja. Lontoossa asuu myös paljon ystäviämme, joten kaupungin jatkuva syke aiheutti meille keskittymisvaikeuksia, hän toteaa. Sessiot saatiin kuitenkin kunnialla päätökseen. Osansa tähän oli Holy Firen tuottajakaksikolla. Flood ja Alan Moulder ovat legendoja, jotka ovat olleet mukana tuottamassa esimerkiksi Nine Inch Nailsin, U2:n, Nick Caven ja monen, monen muun tähden albumeita. ? Alan Moulder miksasi jo Total Life Foreverin. Hän ja Flood halusivat työskennellä yhdessä albumimme parissa. Tämä tuntui meistä aivan uskomattomalta, sillä he ovat tuottaneet monia suosikkilevyjämme. Holy Fire on moniulotteinen albumi. Levyn alkupää on täynnä Cassiuksen tapaista tanssisoundia. HAASTATTELU oalsin debyyttilevy Antidotes ilmestyi vuonna 2007. Sen singlehitti Cassius oli ajankuvalle tyypillistä elektronisilla elementeillä maustettua tanssimusiikkia, joka toi mieleen Vampire Weekendin afrikkakitarasoundin amfetamiinissa. Foalsin musiikki on aina ollut äärimmäisen tuotettua. Kakkosalbumi, vuonna 2010 ilmestynyt Total Life Forever oli edeltäjäänsä tummasävyisempi. Yhtye äänitti sen Göteborgissa Luke Smithin johdolla. Myöhemmin Foalsin laulaja Yannis Philippakis on maininnut äänityssessioiden olleen stressaavia ja venyttäneen yhtyeen jäsenten ystävyyssuhteet äärimmilleen. Vähemmän mairittelevasti hän mainitsi eräässä haastattelussa Göteborgin olevan ?tylsä kaupunki, jossa ei ollut mitään tekemistä.? Uusimman ja kolmannen albuminsa Holy Firen Foals äänitti Lontoossa. Oxfordista ponnahtaneen yhtyeen sessioiden olisi luullut sujuneen siellä edellisiä helpommin ja vaivattomammin: Oxfordista on vaivainen puolentoista tunnin
• HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA FULLSTEAM » TÖKSÄYTTELEVÄ DOOMISTI Cult of Lunan laulaja ja kitaristi Johannes Persson ei halua muistella menneitä. umajassa 2000-luvun taitteessa perustettu Cult of Luna on tehnyt albumi albumilta haastavampaa ja moniulotteisempaa musiikkia. Tätä nykyä yhtyeen soundissa soivat Neurosiksen raskaus ja Isiksen aavemaiset melodiat ja ri?t, mutta uusimman Vertikal-albumin myötä myös elektroniset elementit. Vertikalin ja sen edeltäjän Eternal Kingdomin välillä on kulunut aikaa viisi vuotta. Tauolle oli Perssonin mukaan luonnollinen selitys. ? Joillakin bändin jäsenillä on päivätöitä, joillakin perhe. Meidän oli pakko pitää tauko, sillä olimme tehneet kahdeksassa vuodessa viisi levyä. Vähemmästäkin uhkaa tylsistyä omaan tekemisiinsä. Tuohon kun laskee kiertueet päälle, niin tajuaa, että teimme töitä aivan järjettömällä tahdilla. Yleensä yhtyeiden ensimmäinen ja kenties toinenkin levy vielä ?tehdään?, mutta sitä seuraavia levyjä ?työstetään?. ? Meille kyse on aina ollut työnteosta. Monet ihmiset eivät oikeasti näytä tajuavan, kuinka stressaava prosessi levyn työstäminen julkaisukuntoon on. Toisaalta se eroaa oikeista töistä siinä mielessä, että bändissä olemisen voi aina lopettaa ilman sen suurempia taloudellisia seuraamuksia. Cult of Lunan levytyssopimus Earache-levy-yhtiön kans- U sa loppui Eternal Kingdomiin. Kun Perssonilta kysyy edelliseen vastaukseen liittyvän jatkokysymyksen Earcache-sopimuksen kestosta ja syistä yhteistyön päättymiseen, saa vastaukseksi ympäripyöreän ja jopa vihamielisen vastauksen. ? Haluatko, että erittelen kaikki ehdot, jotka sopimuksessamme jouduimme allekirjoittamaan? En halua puhua menneistä. Menneiden märehtimisessä ei ole mitään järkeä. Persson on muusikko eikä pr-ihminen. Hän töksäyttelee vastauksensa suustaan kömpelösti, ja miehen äänensävystä on helppo päätellä hänen pitävän haastatteluja lähinnä välttämättömänä pahana. Kaikenlaiset ei-musiikkiin liittyvät kysymykset Persson välttelee vähemmän sulavasti. Esimerkiksi tiedusteltaessa Uumajasta nuoren miehen kasvuympäristönä saa vastaukseksi vähemmän peiteltyä pottuilua. ? Aloin soittaa bändissä joskus 15-vuotiaana. Väitteesi siitä, että pienemmässä kaupungissa joutuisi valitsemaan nuorena musiikin tai urheilun välillä, on typerä. Minulla ei ole koskaan ollut mitään vaikeutta harrastaa noita kahta asiaa päällekkäin. Etenkään vähän vanhemmalla iällä. Vasta kun puheeksi ottaa Vertikalin, Perssonin äänensävy muuttuu pehmeämmäksi. Vertikalilla on aiempaa enemmän elektronisia elementtejä, ja albumi on saanut vaikutteita Fritz Langin Metropolis-elokuvaklassikosta. Kokonaisuus on muutenkin modernimpi kuin ennen. Disharmonia voisi olla Bladerunner-elokuvan soundtrackiltä otettu irtopala. Vicarious Redemption kestää liki 19 minuuttia ja on kuin oma minitaideteoksensa varsinaisen albumin sisällä. Perssonin puheista tulee kuitenkin selväksi, että yhtye antaa mieluiten musiikkinsa puhua puolestaan, joten albumin konseptin selittely jääköön kuulijan selvitettäväksi. Persson toivookin, että ihmiset uppoaisivat omaehtoisesti Cult of Lunan maailmaan. ? Menettävätkö ihmiset musiikistamme jotain, jos eivät ota selvää teksteistämme? Kyllä. Tänä päivänä yhä useammat ihmiset ostavat levyt digitaalisina versioina. En pidä siitä. Toisaalta tätä nykyä on helppo löytää sanoituksiamme vaikkapa internetin uumenista. Cult of Luna tulee uuden albumin julkaisun myötä myös Suomeen. Yhtye soittaa keikan Helsingissä maaliskuussa. Uteluihin siitä, mitä kappaleita keikalla kuullaan, Persson antaa hänelle kovin tyypillisen vastauksen. ? En minä tiedä. En edes tiedä, mitä soitamme huomenna Saksassa, kun nousemme lavalle ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Aiotteko soittaa paljonkin vanhoja tuotoksia vai keskityttekö pääasiallisesti uuden levyn kappaleisiin? ? Ehkä. Kyllä. « LA 2.3. NOSTURI, HELSINKI SUE » 18 « NRO. 2
• ! K C O R D N A P U T K C U SH THE FU Barbien räjähtävä rock-albumi nyt kaupoissa! www.barbeqbarbies.com b www.sofmusic.? SUE » 19 « NRO. 2 15.2. Klubi (Ilta), Turku 16.2. Lumikihvelirock, Hullu Pullo, Vaasa 21.2. Kerubi, Joensuu 22.2. 45 Special, Oulu 23.2. Henry?s Pub, Kuopio 13.3. Tavastia, Helsinki 15.3. Rytmikatti, Kouvola 16.3. Rytmikatti, Hamina 23.3. Katse, Jyväskylä 28.3. Rock Bar Monttu, Pori 29.3. Ten Dollars Saloon, Lahti 5.4. Islington Assembly Hall, London (UK) 7.4. Hard Rock Hell AOR Festival, Rotherham (UK) 8.6. Pienet Festarit Preerialla, Vaasa 30.6. Tuska Festival, Helsinki  Keikat: Toni Ritonen / Fullsteam Agency www.fullsteam.?
• Yhtyeen taival on todellakin alussa, joten muutos ja tyylin vaihtaminen on osa bändin rakentamista ja ilmeisen luontaista Streak and the Ravenille. Genren vaihtumisen lisäksi jäsenten määrässäkin tapahtui muutos kesällä 2012, kun Jokke Katajamäestä tuli bändin kuudes jäsen. ? Me olemme sellainen porukka, että haluamme jatkuvasti haastaa itseämme. Olemmekin todenneet, että nautimme sellaisista tilanteista, joissa astumme vähän pois omilta mukavuusalueiltamme. Minimalistinen, joskin runsailla elektronisilla äänillä väritetty albumi kutsuu kuulijoitaankin pois mukavuusalueilta vastakohtaisilla rytmityksillä ja aiemmasta tuotannosta poikkeavalla tyylillä. ? Nyt haastetaan kyllä varmasti kuulijatkin, tai niin ainakin uskon. Albumin kuuntelu on vanhoillekin faneille prosessi siinä missä meillekin. Mutta saa nähdä, kuinka uusi tyyli otetaan vastaan. Pitää vain luottaa siihen omaan ?ilikseen ja siihen, että vie musiikkia sinne suuntaan mihin haluaa. Bändi on saanut huomiota osakseen blogimaailmassa, jossa The Federation EP:n maalailevaa shoegaze indie-rockia ihasteltiin. Helpointa olisi ollut noudattaa valittua linjaa, mutta helppous on harvoin palkitsevaa. Pieniä vivahteita menneisyydestä saattaa löytyä muun muassa Speed of Light -kappaleesta vähintäänkin tunnelmatasolla, eikä Janiv ainakaan suorilta käsin tyr- mää ajatusta. ? Albumillahan soittajat ovat samat, soittajien instrumentit toki vaihtelevatkin. Mutta ehkä Speed of Lightissa välittyy se meidän vanha juttu. Onhan siinä kuitenkin tosi erilaiset soundit, rummutkin on korvattu padeillä ja kappaleessa on käytetty paljon syntetisaattoreita. Streak and the Ravenin elektropop ei ole musiikkia helpoimmasta päästä. Janiv toteaakin, että albumi ei välttämättä aukea ensimmäisellä kuuntelulla. Hän kuitenkin muistuttaa, että debyytiltä löytyy helpompiakin paloja ja elementtejä, jotka avaavat kappaleita ? Meille tuli yllätyksenä orgaanisten ja syntetisaattoreiden välinen suhde. Musiikissa on nyt suuria kontrasteja ja ristiriitoja. Äänimaailmassa on aika järeitä ja öriseviä sähköisiä soundeja yhdistettynä orgaanisiin. Niistä syntyy mielenkiintoinen combo. Vähintäänkin yhtä mielenkiintoisia tulevat olemaan kuusihenkisen yhtyeen livevedot, joita kevään ja kesän mittaan on luvassa. Laulaja Janiv kuitenkin rohkenee katsomaan pidemmällekin tulevaisuuteen, siihen mihin muutosvalmis yhtye mahdollisesti suuntaa. ? Syntetisaattoreiden ja sähköisten soundien maailma on niin suuri, se on vähän vienyt mukanansa. Luulen, että menemme syvemmälle sinne. Bändi on kuitenkin aina kuuden ihmisen summa. « vähän toisin. Se on virkistävää, ettei ole aina se sama kaava. Levykokonaisuus syntyi biisien ehdoilla. Erityistä suunnitelmaa tai punaista lankaa ei ollut. ? Ei ollut mitään semmoista, että pitäisi olla tietynlaista. Ihan sen mukaan, että kaikki biisit ovat hyviä jollain tasolla. Totta kai katsoimme, että siellä on sekä nopeaa että hidasta ja on duuria ja mollia. Levyn tuotannossa yhtyettä avusti Pekka Laine, jonka rooli oli tärkeä. ? Vaikka olin itse tuotantovastuussa ja päätuottaja, oli hyvä, että mukana oli ulkopuolinen, jonka kanssa voi pallotella ideoita. Välillä sokeutuu tietyille asioille, joten on hyvinkin tärkeää, että ulkopuolelta tulee ehdotuksia ja ideoita. Se avaa silmiä. Stala & SO. soittaa menevää nopeatempoista hard rockia, jota on tehty iät ja ajat ja tehdään edelleen. Erottuminen muista samantyyppisistä bändeistä vaatii omanlaista asennetta. ? Pienistä vivahteista, minun lauluäänestäni tai melodisista kuluista saattaa löytyä persoonallista otetta. Olemme pyrkineet pitämään musiikissa ja keikoilla tietynlaisen positiivisuuden ja iloisuuden. Synkistelybändejä on niin pirusti, että olemme tahallamme, jopa joi- denkin mielestä ärsyttävyyteen asti korostaneet hauskanpitoa. Siten olemme koettaneet erottua perusposeerausbändeistä. Astala kertoo tekevänsä musiikkia, koska se on elämäntapa. Kuulijoissa hän haluaa herättää suuria tunteita. ? Haluamme, että kuulijoille tulee hyvä ?ilis. Jos on vaikka perjantaina baariin lähdössä, voi laittaa soimaan hyvän menevän biisin ja ottaa oluen jos toisenkin. Ystäväni joskus sanoi, että hyvä biisi vie hänet johonkin toiseen paikkaan. Allekirjoitan tuon. Toivon, että meidänkin biisimme saavat ihmisten mielikuvituksen laukkaamaan, vievät heidät johonkin muualle. Musiikin tekeminen on ollut Astalalle pienestä asti erittäin tärkeää. ? Se on ollut jonkinlainen pakkomielle. Musiikki on iso osa elämääni. Ensin se tietysti lähti siitä, että kuuntelin paljon musiikkia. Koko ajan piti musiikin soida. Jo se, että kuuntelee musiikkia, nostattaa semmoisia tunteita ja ?iliksiä, joita ei normaalisti koe. Jossain vaiheessa huomasin pitäväni myös omista biiseistäni ja saavani niistä ?ilistä ja tunnetta. Se on vaikeasti selitettävä kokemus. « HAASTATTELU LA 23.3. KLUBI, TURKU » ITSENSÄ HAASTAJA Muutos ei ole Streak and the Ravenille sängyn alla majaileva mörkö. Se on ystävä, joka toivotetaan tervetulleeksi. einäjokelaisen Streak and the Ravenin debyytti Love & War on melankolisena soivaa elektropoppia, jossa syntetisaattorit säksättävät ja solisti Janiv Oskárin matala, hyväilevä ääni yhdistyy naisvokalisti Pauliina Lindellin kauniisiin kuiskauksiin. Janiv toteaa rauhallisesti albumin olleen haasteellinen kehitysvaihe yhtyeelle. ? Albumin tekoprosessi oli ai- S ka erilainen kuin meidän edellisen julkaisun, The Federation EP:n (2011). Love & War on soundimaailmoiltaan todella erilainen ja studiossa oli ihan eri soittimia kuin mitä aiemmin on ollut. Soundimme on nyt rajumpi. Eteenpäin katsovalle yhtyeelle orgaanisten soittimien karsiminen ei sinänsä ollut vaikeaa, mutta 22. helmikuuta Lionheart Recordsin kautta julkaistava esikoinen vei bändin uusille urille. ? Vaikka tarkoituksena olikin olla avoimin mielin ja katsoa mihin prosessissa päädytään, niin loppuvaiheessa yllätti se, miten erilaista musiikkia meiltä syntyi. Musamaailmassa pitää välillä uudistua ja olemme kuitenkin niin uusi bändi, että tässä kohtaa muutoksen pitäisi olla aivan tervetullut. On tervettä välillä kyseenalaistaa se, mitä tekee. TEKSTI KATRI OJALA KUVA STEAK AND RAVEN LA 16.3. OSMANTUPA, EURA » KAAVAT UUSIKSI Stala & SO. teki toisen levynsä itselleen uusilla tavoilla. Se haluaa erottua muista bändeistä iloisuudellaan. un vuodesta 1997 kasassa olleen Stala & SO:n helmikuussa 2011 julkaistu debyyttialbumi oli kokoelma biisejä yhtyeen siihenastisen uran varrelta, on kakkosalbumi Play Another Round tehty täysin toisella tavalla. ? Oli ensimmäinen kerta, että koko bändi osallistui musiikin tekoon. Aikaisempi levy oli ikään kuin best of, kun bändin historia on kuitenkin niin pitkä. Nyt lähdimme puhtaalta pöydältä. Jokainen toi ideoi- K ta, ja mukana oli myös pari ulkopuolista biisintekijää. Oli ihan mielenkiintoista tehdä levy niin, että koko bändi oli tosi vahvasti mukana siinä, laulaja Sampsa Astala kertoo. Uudenlainen kappaleiden tekeminen kehitti viisihenkistä bändiä tiiviimmäksi. ? Huomasin, että se sitoutti bändiläisiä enemmän projektiin. Ja totta kai se näkyi positiivisena energiana ja intona tehdä, kun jokainen sai oman jälkensä kuuluville. Play Another Round on meidän yhteinen levy. Bändi työsti 22. helmikuuta ilmestyvää Play Another Roundia viime kesästä alkaen. Äänityksiä se teki kahdessa osassa. ? Uusimman Foo Fighters -levyn innoittamana lähdimme kokeilemaan hieman erilaista tekotapaa. Äänitimme puolen levyn rummut ja bassot livenä. Toisessa sessiossa äänitimme loput biisit vähän perinteisemmällä tavalla, soitin kerrallaan. On aina hauskaa tehdä asioita SUE » 20 « NRO. 2 TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA MARKO SAARI ? Haluamme, että kuulijoille tulee hyvä fiilis.
• » HARTAUDELLA HYVÄ TULEE Poprock-bändi Seamus ei pitänyt kiirettä kolmannen levyn tekemisessä. S peammin. ? Ehkä. Toisaalta toinen laulajamme Anni pyöräytti lapsen viime vuonna. Se olisi väkisinkin hidastanut, Anna huomauttaa. Pitkästä prosessista huolimatta punainen lanka säilyi, ja albumista tuli sellainen kuin bändi halusikin. ? Soundi- ja tuotantopolitiikka on aika pitkälti sitä, mitä mietimme jo kolme vuotta sitten. Lauluja äänitimme paljon kotona, jolloin saimme työstää niitä kaikessa rauhassa. Tämä oli tosi kiva tapa tehdä. Jos on jossain studiossa yksi päivä aikaa äänittää laulut, asiat eivät usein mene ihan niin kuin niiden pitäisi mennä. Tällä kertaa levylle ei jäänyt montaakaan asiaa, jotka tekisin toisin, Anna toteaa. Melodista englanninkielistä poprockia monipuolisilla sovituksilla tekevän Seamusin uudella levyllä ei ole ulkopuolista tuottajaa Last Call -biisiä lukuun ottamatta. HAASTATTELU eamuksen edellisen levyn ilmestymisestä on ehtinyt kulua jo neljä vuotta, kun bändin kolmas albumi Always/Never löytyy kauppojen hyllyiltä. Vaikka Seamus on pitkäsoittojen välisen ajan ollut aktiivinen, muun muassa miehistön- ja levyyhtiönvaihdokset ovat pitkittäneet uuden pitkäsoiton julkaisemista. ? Levyä tehtiin reilusti yli kaksi vuotta. Sitä on tehty hartaudella, laulaja-kosketinsoittaja Anna Suominen kertoo. ? Koko ajan olemme touhunneet jotain, mutta tällä kertaa biisit eivät syntyneet hetkessä, kitaristi Jussi Suominen lisää. Helmikuun 15. päivänä ilmestyvä Always/Never on äänitetty monessa eri studiossa ja useammassa sessiossa. ? Ei se mitenkään vaikea prosessi ollut, vain aikaa vievä, Anna selittää. ? Kovasti aina mietimme seuraavaa liikettä ja valitsimme huolella biisejä... ? ? ja miksaajaa, Jussi jatkaa. ? Jos olisimme suunnitelleet paremmin, miten toteutamme levyn, olisimme taatusti saaneet tehtyä no- LA 2.3. BAR EDGAR, LOIMAA ? Musiikin täytyy lähteä siitä, että se on hauskaa. ? Mietimme jossain vaiheessa tuottajia, että olisiko joku, jonka kanssa haluaisimme tehdä töitä. Mutta ei löytynyt ketään, joka olisi ollut just meidän tyyppi. Kun ei ollut ketään tiettyä mielessä, ja meillä oli kuitenkin tarkkoja visioita siitä, miltä biisien tuli kuulostaa, niin emme ottaneet ketään, Anna kertoo. ? Jos löytyy joku hahmo, jonka kanssa hommat sujuvat, ensi levylle otamme tuottajan erittäin mielellämme. Semmoisen löytäminen ei ole ihan itsestäänselvyys. Huttusen Miikka oli tuottamassa Last Callia, ja hänen kanssaan homma sujui kivasti. Hän voisi olla ihan miettimisen arvoinen, Jussi lisää. Last Call -kappaleeseen bändi teki ohjaaja Jussi Mäkelän kanssa kantaaottavan musiikkivideon, johon yhtye pyysi fanejaan lähettämään pusuvideoita itsestään. ? Halusimme jotain tunteita herättävää ja jonkun simppelin idean, joka kantaisi läpi videon. Anni toivoi, että ottaisimme kantaa nykymaailman menoon ja tilanteeseen, Anna selittää. Seamus sai valtakunnallista näkyvyyttä vuoden 2012 Uuden musiikin kilpailusta, kun se pääsi 40 parhaan joukkoon. Kokemuksena UMK oli bändille sekava. ? Olihan se totta kai hienoa, että pääsimme sinne. Olimme siihen tosi tyytyväisiä. UMK oli vielä niin alkutaipaleella itsekin, että se oli vä- hän sekava kokemus. Ei jäänyt oikein mitään mielikuvaa koko kisasta. Nythän kisan tekijät ovat petranneet sitä, sen idea on paljon parempi. Voisimme joskus osallistua uudelleenkin, Anna tuumaa. Musiikilla kilpailemisesta on monta mielipidettä eikä sitä aina pidetä mielekkäänä. ? Tämähän on muutenkin tavallaan kilpailua vaikka radioissa soittolistoille pääsemisestä ja kuulijoista. UMK:t sun muut kisat ovat kisailua avoimesti. Musiikin kuitenkin täytyy lähteä siitä, että se on hauskaa. Ei minulla ole mitään kilpailemista vastaan, mutta se ei saa olla itsetarkoitus tässä hommassa, Jussi painottaa. « Cheekiin. Tämä herättää yhtyeessä ristiriitaisia tunteita. ? Kyllä mua ärsyttää, koska sitä tulee koko ajan joka puolelta. Mutta ei ärsytä niin paljon kuin jos vaikkapa naapuri huutaa keskellä yötä, kertoo Voli. ? Mua ei ärsytä niin paljon, koska se on kuitenkin yksi askel kohti keskustelua, jossa mietitään, onko tämä vittuilua vaiko ei. Että ymmärretään, että on muitakin muotoja kuin täysparodia, avaa Pyhimys. ? Ehkä se musiikki on päältä päin Cheekiä ja sisältä jotain Julma-Henriä. Ja Cheek on kehunut levyä. Se sanoi, että tässä on ihan potentiaalia, hymyilee Kuula. Cheekin musiikkiin tottuneille Te?on Brothersin levy saattaa esit- täytyä liian kryptisenä kun taas tiukoille räppipuristeille se voi olla liian kaupallinen. Kaikki kolme ovat kuitenkin vakuuttuneita, että Te?oneilla on oma fanikuntansa. ? Kyllä meillä on kuuntelijoita, jotka diggaa ja tajuaa tämän jutun. Te?onithan ei ole ikinä muodissa. Me ollaan kuin liukas saippua vankilan suihkussa, opastaa Pyhimys. ? Mielestäni ei pidä takertua liikaa muotoseikkoihin. Ne ovat vain sitä kermavaahtoa itse pökäleen päällä. Te?onit menee kuitenkin aina sisältö edellä. On ihan älytöntä, kuinka paljon musiikkia kuunnellaan vain soundin takia, päättää Kuula. « TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA SEAMUS » TROIJAN HEVONEN Teflon Brothersin maailmassa leikitään mielikuvilla ja kuorrutetaan pökäleitä kermavaahdolla. yhimyksen, Volin ja Heikki Kuulan vuonna 2006 perustama Te?on Brothers on täällä taas. Urbaanista ahdistuksesta ja lähiöräpistä ammentanut T (2009) oli räppipiireissä innolla odotettu ja kiitelty kokonaisuus, ja vuotta myöhemmin seurannut ©-levy sekoitti pakkaa bossanovasta ja akustisuudesta versoneella äänimaailmallaan. Nyt levy-yhtiö on vaihtunut Monspista monikansallisen Universal Musicin alaiseen Johanna Kustannukseen. Kolmannelta, Valkoisten dyynien ratsastajat -nimeä kantavalta levyltä ennakkoon kuullut singlet Poimunopeus ja Lähestymiskieloja herättivät jo kysymyksiä, mutta vasta Stigin ja Meiju Suvaksen kanssa tehty Seksikkäin jäbä räjäytti genrepuristien pankin totaalisesti. ? Suomessa mies ei voi oikein sanoa, että se on seksikkäin jäbä. Kun me mennään tuollaiseen genreen niin ihmiset, jotka on aiemmin kuunnelleet vähän kevyempää musaa, koukutetaan jollain Seksikkäin jäbä -biisillä. Ja yhtäkkiä siellä poppibiittien seassa on nyrjähtäneisyyttä ja diipimpää materiaalia. Me ollaan sellaisia hyvän lähettiläi- P tä, kertoo arvoituksellisesti Heikki Kuula. Absurdin surrealistisen bilelevyn pinnan alta paljastuu tarkemmassa syynissä vakavia teemoja. Mielenterveyden järkkymisestä, maniasta ja kompleksisista parisuhteista kertovia kappaleita ei osaisi ensimmäisenä yhdistää levyyn, jonka valtavirran räpistä vaikutteita ottaneet biitit sykkivät formaattiradioille sopivassa hengessä. ? Me haluttiin tehdä tällainen levy ja sen takia pyydettiin biittejä DJPP:ltä (Perttu Mäkelä, levyn vastaava tuottaja). Jos olisimme halunneet muun tyylisiä, olisimme pyytäneet joltakin toiselta, sanoo Voli. ? Tefloneissa on kyse kuuntelijan haastamisesta. Me ollaan menty yksinkertaisemmaksi ja lyhennetty versejä. Jotkut ajattelevat, että se olisi jotenkin helpompaa, mutta vähempään juttuunhan on vaikeampaa saada ne kaikki tasot, muistuttaa Pyhimys. ? Tämähän on selkeästi kokonaisuuslähtöinen levy. Ulkomusiikillista säätöä oli paljon. Meillä oli selkeä kaiken maksimointi aja- KE 13.3. ILONA, SEINÄJOKI ? Me ollaan kuin liukas saippua vankilan suihkussa. tuksena, joka vaati paljon enemmän kuin pelkän äänen. Haluttiin, että promokuvat ottaa paras kuvaaja Aki Roukala, ja että Vilunki 3000 piirtää kannet, kertoo Kuula. ? Mä oon soittanut 68-biisiä frendeille ja kysynyt, että mistä tämä biisi kertoo ja jotkut ovat vastanneet, että eivät tiedä. Se on huolestuttavaa. Viekö tämän levyn musatyyli siihen, ettei sanoihin voikaan keskittyä? Toisaalta on hyvä, kun totuus sanoituksista valkenee. Siinä onkin troijanhevosmainen yllätys, ?ilistelee Pyhimys. Uutta levyä on verrattu biittiensä perusteella Petri Nygårdiin ja SUE » 21 « NRO. 2 TEKSTI MIKKO TOIVIAINEN KUVA AKI ROUKALA
• CHECK OUT! DISTRIBUTED BY SUE » 22 « NRO. 2 NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
• ? Tuskassa (Helsingin Suvilahti 28.-30.6.) on uusia esiintyjiä: Kreator, Soilwork, Urfaust, We Butter the Bread With Butter, Black City, Torture Killer, Kuolemanlaakso, De Lirium?s Order, BarbeQ-Barbies, Ratface, Bloodred Hourglass ja Dark Buddha Rising. ? Helsingin The Circusissa soi metalcore: 16.4. siellä soittaa Killswitch Engage, 14.5. Bring Me The Horizon. Kumpikin kiertää uuden albumin tiimoilta. ? Anthraxin pitkäaikainen kitaristi Rob Caggiano on eronnut bändistä ja liittynyt tanskalaiseen Volbeatiin. Caggiano on myös tuottanut Volbeatin huhtikuussa ilmestyvän albumin. ? Black Sabbathin uusi albumi on äänitetty valmiiksi ja miksausvaiheessa. Levytyskokoonpanossa ovat alkuperäisjäsenet Ozzy Osbourne, Geezer Butler ja Tony Iommi, rumpuja soittaa Brad Wilk. ? Riihimäkeläinen dark/doom metal -yhtye 0XÍST kiertää maaliskuussa Puolassa, Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa ja Saksassa. Bändin Nil-albumi julkaistiin kahden ranskalaisen labelin yhteistyönä. ? Teatrialla Oulussa pidettävän Jalometallin (9.-10.8.) uusia kiinnityksiä ovat D.R.I., Orange Goblin, Altair ja Clock Paradox. Aiemmin julkistettiin Slayer, Hobbs? Angel of Death ja Tankard. » KOKO LOHKARE Stone kertoo metallisen historiansa Complete-boksilla, mutta ei kaunistele sitä. C omplete on järkäle. Boksissa ovat Stonen albumit, singlet, dvd, ennen julkaisematonta materiaalia ja 36-sivuinen kansivihko. Suomalaisen thrashmetallegendan basisti-laulaja Janne Joutsenniemi kertoo, että kokonaisuus hahmottui pitkän kaavan kautta. ? Levy-yhtiö halusi julkaista Stonen studiolevyt samassa paketissa. Tuli mieleen, että voisihan siihen jotain ekstraakin laittaa. Minä, tuottaja Mikko Karmila ja kitaristi Roope Latvala kaiveltiin arkistojamme. Materiaalia löytyi todella paljon. Me päätettiin julkaista sitä kirjoittamatta historiaa uusiksi. Completelle pantiin hellyttävääkin matskua. Completen selkäranka ovat studioalbumit. Bändin debyytti julkaistiin vuonna 1988, ja sen jälkeen tahti oli hurja. No Anaesthesia!, Colours ja Emotional Playground ilmestyivät vuoden välein. Joutsenniemi kertoo yllättyneensä kolmatta levyä kuunnellessaan. ? Paljon parjaamamme Colours on paljon parempi kuin muistin. Siihen aikaan vain sattui ikäviä juttuja, jotka vaikuttivat siihen, miltä musa kuulosti omissa korvissa. Siltikin on selvää, että Coloursin kohdalla Stonen musiikki muuttui. Kahden ensimmäisen levyn ilkikurinen teinipoikameininki jäi taakse, ja bändi siirtyi vakavampaan ilmaisuun. Emotional Playgroundin ilmestyessä myös sekä metallimaailma että Stonen jäsenten musiikilliset mieltymykset olivat muuttuneet. Kun livelevy Free julkaistiin 1992, Stone oli jo hajonnut. ? Bändin loppuaikoina halusin tehdä aivan muunlaista musiikkia. Samaan aikaan thrash ei ollut enää päivän sana hevigenressä. Me ei kuiten- kaan haluttu muuttaa Stonea bläkkisbändiksi, vaan vedettiin loppuun asti niin kuin vedettiin. Stonessa oli mukavaa olla. Stonen jäsenet jatkoivat musiikin parissa. Joutsenniemi on muiden alan hommien ohella soittanut Suburban Tribessä ja Herra Ylppö & Ihmisissä. Rumpali Pekka Kasari oli Amorphisissa ja Ajattarassa. Jiri Jalkanen kitaroi pitkään isänsä Kari Tapion bändissä, ja hänet Stonessa vuonna 1990 korvannut Nirri Niiranen soitti jonkin aikaa Corporal Punishmentissa. Maailmalla tunnetuin Stone on Roope Latvala, joka soittaa Children of Bodomissa. ? Nuorempi fanisukupolvi on löytänyt Stonen Bodomin kautta. Samoin suurin osa ulkomaisista kuulijoista. Stone oli Suomen ensimmäinen kansainvälisen tason thrash metal -yhtye. Sen vaikutus jälkipolviin on suuri. ? Niin mulle on kerrottu, ja olen sen joskus musiikissakin kuullut, Joutsenniemi sanoo. ? Jos Stonea ei olisi ollut, Children of Bodom ja Stam1na kuulostaisivat vähän erilaisilta. Se on hauskaa ja mairittelevaa. Stone on kokoontunut keikoille aina silloin tällöin. Niin se tekee myös Completen ilmestyessä. Mutta mikä estää tekemästä uutta Stone-albumia? ? Aika moni asia. Pääasiassa se, että sitä nuorten jätkien energiaa ei voi enää toisintaa levylle . Sen voiman ja riemun löytää vain keikoilla. Stone kiertueella: 1.3. Tampereen Klubi, 2.3. Seinäjoen Rytmikorjaamo, 8.3. Helsingin The Circus (kaksi keikkaa), 9.3. Oulun Teatria. » ´KASETTIEN KUOLINMESSU I lta-Sanomat uutisoi 27. tammikuuta, että C-kasettiäänitteiden myynti laski edellisvuodesta yli sata prosenttia. Oudon luvun selittää se, että palautusoikeudella myydyt kasetit eivät menneet kaupaksi vaan palautuivat takaisin yhtiöille. Kasettiäänitteiden taru näyttää siis olevan Suomessa käytännössä loppu. Tyhjiä kasetteja vielä myydään vähäsen, ja samoin kirpputorimarkkinoilla kasetteja riittää, mutta käytännössä kasettien kuolinmessu on koittanut. Monet luulevat, että analogisen ajan hallitsevin formaatti oli vinyylilevy. Väärin luultu. Toki levyjä julkaistiin ensisijaisesti vinyylille, mutta silloin kun setämiehet olivat rautaa ja telakan päättäjien päät muuta kuin puuta, C-kasetti pyöri joka mankassa, autojen soittimissa ja korvalappustereoissa. Uusia kasetteja myytiin joka huoltoasemalla, ja kaseteille myös kopioitiin ahkerasti musiikkia. Tekijänoikeusjärjestöjen vaatima tallennusmaksukaan ei ole syyttä suotta vanhalta nimeltään kasettimaksu. Kun radiosta tuli kerran viikossa metallimusiikkia Metalliliitosta, niin monessa kodissa oltiin kalu kovana ja sormi jäykkänä rec-napilla valmiina nauhoittamaan uutuusbiisejä heti, kun Klaus Flamingin ääni vaimeni. Kun pikkuserkku, veli tai paras kaveri oli ostanut uuden vinyylin, niin sehän nauhoitettiin C-kasetille, jonka jälkeen kopionkopiot lähtivät liikkeelle. Vaikka vinyylin harrastajat mielellään muistelevat analogista aikaa vinyylin kulta-aikana, niin nuorten musiikinharrastajien parissa ani harvalla oli massiivisia vinyylilevykokoelmia. Ei sellaiseen ollut monellakaan varaa, ja toiseksi monien artistien levyjä ei edes saanut niin vain mistään. Siksi tapetrading kukoisti ja mahdollisti sen, että useampi ihminen pääsi tutustumaan useampaan yhtyeeseen. Levyjen kopsaaminen kasetille oli toista kuin nykypäivän persoonaton waretus, jossa nollat ja ykköset siirtyvät bittijonossa ja jossa kuka tahansa pääsee koska tahansa käsiksi miljooniin kappaleisiin. Ennen vanhaan kasettien kopioimisessa oli hartaan käsityön makua. Monimutkaiset bändilogot piirrettiin huolella kasetin kansipaperin kylkeen ja samalla mietittiin, mitkä levyt mahtuvat parhaiten yhteen. Ja mikäpä sen persoonallisempi lahja kaverille kuin itse koottu kokoelmakasetti? Huolella valittu kokoelma saattoi antaa ystävälle jopa elinikäisiä musiikillisia elämyksiä. Eivätkä bänditkään menettäneet pitkällä ? Kasettien aika on ohi, mutta niiden rahina ja kohina ei unohdu koskaan. SUE » 23 « NRO. 2 ? Portugalilainen Moonspell ja Swallow the Sun kiertävät Suomea: 4.4. Jyväskylän Lutakko, 5.4. Turun Klubi, 6.4. Helsingin Virgin Oil Co. Jyväskylässä esiintyy myös Omnium Gatherum, Turussa ja Helsingissä Cataleptic. ? Sarcofagusin perustaja Kimmo Kuusniemi käynnistää bändien mentorointipalvelun. Kuusniemi opastaa muusikkoja edistämään itse uraansa. www.band-mentor.com. ? MetalOrgy-tapahtuma järjestetään 28.03. Helsingin Nosturissa. Tapahtumassa esiintyvät Cold Cold Ground, Deathchain, Fear of Domination ja Turmion kätilöt. Joulukuussa sairaustapauksen vuoksi peruttuun MetalOrgyyn ostetut liput käyvät maaliskuussakin. ? Mötley Crüen Nikki Sixx on puhunut bändin tulevaisuudesta. Hän kertoo Loudwiressä haluavansa, että yhtye tekisi vielä albumin, elokuvan ja kunnollisen jäähyväiskiertueen. ? Brittiläinen Carcass tekee uutta albumia viisitoista vuotta edellisen jälkeen. Basisti-laulaja Jeff Walker sijoittaa uuden materiaalin tyylillisesti Carcassin kolmannen ja neljännen albumin väliin. » SETÄ JUSSIN TUPA tähtäimellä mitään, sillä lähes kaikki kasetilta tutuiksi tulleet levyt tuli myöhemmin ostettua cd-levyinä. Sokkona monia ei olisi tullut ostettua, mutta kasetilta jo tuttu albumi oli helppo hankinta jälkeenpäin. Samoin kasetilta tutun bändin keikalle oli luontevampaa lähteä kuin uppo-oudon artistin. Oma lukunsa ovat saatanallisiksi väitetyt viestit, joita piti olla yhdellä jos toisellakin heviklassikolla, jos niitä kuunteli takaperin. C-kasetin kotelon saattoi ruuvata auki, kääntää kasetin nauhan ja yrittää kuunnella lopputulosta. Kaipa itse Saatana siellä invertoidun C-kasetin uumenissa sitten elämöi, koska poikkeuksetta lopputulos oli käsittämätöntä kolketta ja möykkää, josta ei saanut hullukaan selvää. Kasettien aika on nyt siis ohi, mutta niiden rahina ja kohina ei unohdu koskaan. JUSSI LAHTONEN Setä Jussin ensimmäinen kopsattu C-kasetti oli WASPin ensilevy. Onneksi Isoveli valvoi! TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN ? Ruotsalainen sleazemetalbändi Crashdïet esiintyy Helsingissä sekä täysi- että alaikäisille. Molemmat keikat ovat 20. helmikuuta On the Rocksissa. NEWSFLASH ? Iron Maiden saapuu Maiden England -kiertueellaan Helsinkiin. Yhtye esiintyy 20.7. Olympiastadionilla. Lämmittelijät ovat Bullet For My Valentine, Sabaton ja Ghost.
• HAASTATTELU » VAIN E TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT HANNAH VERBEUREN LA 29.6. TUSKA, HELSINKI » 24 « NRO. 2 SUE
• ELÄMÄÄ B Soilwork on perustellut olemassaolonsa. Björn ?Speed? Strid yrittää tehdä samoin. jörn ?Speed? Strid katselee ikkunasta Juutinrauman salmea. Soilworkin laulaja asuu Skånessa, Helsinborgin ja Landskronan välimailla. Hän on elänyt tässä pienessä kalastajakylässä jo pitkään. Nykyisin Stridillä on koti myös Torontossa, Kanadassa, josta hänen tyttöystävänsä on kotoisin. Stridin Ruotsin-talon ikkunasta näkee yli meren. Muutaman kilometrin päässä vastarannalla siintää Tanska. ? Tiedätkö, olen ajatellut elämää vähän liikaa viime aikoina, Strid sanoo. ? Olen miettinyt, että jospa tämä todellisuus onkin vain heijastus jostakin muusta. Ehkäpä emme ole olemassa pelkästään tässä ulottuvuudessa, vaan samaan aikaan myös jossain muualla. Jostain syystä mietin nykyään kaikkea tuollaista, 34-vuotias vokalisti naurahtaa hämillisesti. Kun nuoruus päättyy, ihmisestä tulee eksistentialisti. Olen Stridiä kolme ja puoli vuotta vanhempi ja ymmärrän, mitä hän tarkoittaa. Puolivälin etapin lähestyessä moni tulee pohtineeksi, mihin on menossa ja miksi. Kullakin on omat keinonsa selvittää nuo asiat. Björn Strid käsittelee niitä musiikissa. Hän kertoo, että suuri osa Soilworkin uuden The Living In?nite -tupla-albumin sanoituksista käsittelee olemassaoloa ja sen mysteeriä, elämän merkitystä. Soilwork ei kuitenkaan ole sortunut vollottamaan tarkoituksen perään. The Living In?nite on massiivinen metallieepos, joka sekoittaa riemuiten monenlaisia aineksia mutta ei kuulosta linjattomalta. Luin juuri Henri Eerolan Sueen kirjoittaman The Living In?niten arvostelun. Hän antoi levylle kouluarvosanaksi täyden kympin ja luonnehti levyä genren merkkipaaluksi. ? Vau, kiitoksia!, Strid ilahtuu. ? Olen niin ylpeä The Living In?nitestä ja niin varma sen hyvyydestä, että ei tuo minua varsinaisesti yllätä. Olen silti mielissäni, että muutkin kuulevat sen, mitä minä kuulen. ULOS KAAOKSESTA the living infiniten tekeminen sai alkusysäyksen kesällä 2011. Strid ei halunnut Soilworkin tekevän taas yhtä tavallista levyä. Siihen oli monta eri syytä. ? Meillä oli enemmän sanottavaa kuin normilevylle mahtuu. Kaipasin uutta haastetta, ettei levyjen tekeminen muuttuisi rutiiniksi. Halusin tehdä täysin uniikin albumin. Tällaisen levyn tekeminen oli myös keino ohjata bändi ulos siitä kaaoksesta, jonka Peterin lähtö jälleen aiheutti. Peter on Peter Wichers, Soilworkin perustajajäsen, soolokitaristi ja biisintekijä, joka erosi yhtyeestä ensimmäisen kerran vuonna 2005. Hän liittyi Soilworkiin uudelleen vuonna 2008, kunnes lähti jälleen kesällä 2012. ? The Panic Broadcast -levyn (2010) kiertueilla Peter oli hyvin masentunut ja stressaantunut. Hän ei pitänyt siitä, että joutui olemaan erossa perheestään. Pian kävi selväksi, ettei hänen bändissä olemisestaan tule mitään. Peter SUE oli tehnyt väärän päätöksen palatessaan Soilworkiin. Kun Wichers päätti jättää bändin uudelleen, Soilwork ei hidastellut yhtään enempää kuin oli pakko. Vanha ystävä David Andersson otti kitaristin paikan lennosta. Hankaluuksitta ei silti selvitty. ? Koska pyysimme Davidin bändiin niin lyhyellä varoitusajalla, hän ei pystynyt soittamaan kaikkia keikkoja. Siksi noin puolet The Panic Broadcastin kiertueista jäi tekemättä. Se oli turhauttavaa. Strid korostaa, että ei halua puhua pahaa Wichersistä. He perustivat Soilworkin yhdessä, ja laulaja kertoo olevansa iloinen vanhan kaverinsa puolesta. Wichers asuu nyt Arizonan Phoenixissä. Siellä hänellä on säännöllinen työ ja aikaa olla perheensä kanssa. Strid sanoo olevansa onnellinen myös siitä, että bändi voi paremmin ilman Wichersiä. ? Kun David tuli Peterin tilalle, bändin henki parani tosi paljon. David oli paikalla jo kesällä 2011, kun aloin puhua tällaisen suuren albumikokonaisuuden rakentamisesta. Halusin tehdä eeppisen, progressiivisen ja melankolisen levyn. Hän innostui ideasta. Oliko Wichers mukana tekemässä The Living In?niten biisejä? Häntähän on pidetty Soilworkin parhaana lauluntekijänä Stabbing the Drama -levystä (2005) lähtien. - Peter ei kirjoittanut The Living In?nitelle yhtään mitään. David on tehnyt The Living In?nitelle kahdeksan biisiä. Halusin näyttää ihmisille juuri sen, että Soilworkissa on muitakin hyviä biisintekijöitä. ILOA JA INTOHIMOA helsingborgissa vuonna 1995 perustettu Inferior Breed muuttui pari vuotta toimittuaan Soilworkiksi ja julkaisi ensimmäisen albuminsa Steelbath Suiciden vuonna 1998. Bändi on tehnyt viidessätoista vuodessa yhdeksän pitkäsoittoa. Wichersin poistuttua miehistöstä Strid on yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen. ? Basistimme Ola Flink tuli mukaan ennen ensimmäistä albumia, joten häntäkin voi pitää melkein alkuperäisjäsenenä, Strid huomauttaa. ? Mutta kyllä se niin on, että minä olen kasvanut tässä bändissä. Ensimmäinen kokoonpano kasattiin, kun olin 17. Strid on ollut Soilworkissa puolet elämästään. Uskollista Flinkiä lukuun ottamatta soittajat ovat menneet ja tulleet. Vokalisti ei pidä sitä mitenkään erikoisena, kun puhutaan pian 20-vuotiaasta bändistä. Soittajilla on elämänsä, ja elämässä tapahtuu kaikenlaista. ? Aina välillä joku kyllästyy kiertämiseen tai soittamiseen ja lähtee bändistä. On ihan luonnollista, että ihminen kadottaa soittamisen riemun ja löytää ilon vaikka perheen perustamisesta. Se on vain elämää. Vaikka Strid on johtanut Soilworkia aivan alusta saakka, hän ei pidä itseään sen johtajana. Hän kuvailee Soilworkia maailman tasa-arvoisimmaksi yhtyeeksi, joka osaa arvostaa jokaisen jäsenensä panosta. ? Saattaa kuulostaa teennäiseltä, mutta minusta Soilwork on enemmän musiikillinen kollektiivi kuin bändi. Soilwork ei rajaa soundiaan. Sen jäsenten ei pidä opetella tekemään Soilworkille sopivia biisejä, vaan Soilwork kuulostaa jäseniltään. Me emme yritä toistaa parhaiden myyneiden levyjemme kaavaa. Se pitää musiikin kiinnostavana meille ja faneillemme. Björn ?Speed? Stridillä on vielä pohdittavaa oman olemassaolonsa suhteen, mutta Soilworkin olemassaolon hän on jo perustellut itselleen. ? En jatkaisi Soilworkia päivääkään, jos minusta tuntuisi, että siitä puuttuu jotakin. Bändin henki on nyt parempi kuin vuosiin... No, niin kai kaikki sanovat, kun tärkeä jäsen lähtee bändistä ja uusi otetaan tilalle ja tehdään levy. Mutta tällä kertaa se on totta. Kuuntele The Living In?niteä. Kuulet intohimoa ja iloa. Tämä saattaa olla uuden aikakauden alku. Kiitos haastattelusta. Miksi sinua muuten kutsutaan ?Speediksi?? Et vaikuta piripäältä. ? Ei se liity spiidiin, vaan nimi on ihan viatonta perua. Kun olin 13-vuotias ja innostuin sen ajan äärimetallista, tykkäsin tosi nopeasta tykityksestä. Yksi koulukaverini sanoi, että ?jos kerran tykkäät vain nopeista biiseistä, mä alan sanoa sua Speed-Stridiksi?. Tarvitseeko tarkoitusta tuon kauempaa etsiä? « LAIVANRAKENTAJA Soilworkin laulaja löysi merellisen harrastuksen. B jörn ?Speed? Strid kertoo, että musiikki on jatkuvasti läsnä hänen elämässään, ja että toisinaan hän kaipaa sille vastapainoa. ? Etsin pitkään harrastusta, jolla ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa. Nyt minusta tuntuu, että olen löytänyt sellaisen. Et ikinä arvaa, mitä minä harrastan!? En arvaakaan. Toivottavasti et mitään vaarallista. ? Tällaisessa kalastajakylässä asuminen inspiroi minua etsimään harrastusta niin sanotusti veden ääreltä. Olen aina rakastanut merta ja laivoja. Minä rakennan laivojen pienoismalleja! Millaisia laivoja ne ovat? ? Niitä on monenlaisia, mutta kooltaan ne ovat 30 senttiä pitkiä ja noin 15-20 senttiä korkeita. Ne ovat puisia pienoismalleja, eivät muovisia. Ne ovat valmiita paketteja, joissa on valmiit osat. Miksi pidät niiden kokoamisesta? ? Pienoismallien kokoaminen on hyvin terapeuttista. Niissä on paljon pieniä yksityiskohtia, joihin keskittyä. Olen ajatellut, että ehkä joskus tulevaisuudessa voisin valmistaa pienoismallien osatkin itse. » 25 « NRO. 2
• HAASTATTELU lisissä käsitteissä, kuten katumus, menetys ja ylitsevaluva pelko. Tekstit eivät ole mitenkään välittömästi raakoja tai kauheita, mutta ne kasvattavat pelkoa mieleesi hetki hetkeltä. Rakastan sitä paisuvaa efektiä ja tunnetta. ? Minusta tämä kerrontatyyli kiteytyy lopulta ihmisen kuolevaisuuteen. Me tiedostamme, että jonain päivänä kaikki meissä päättyy. Se ohjailee pitkälti kaikkea mitä teemme, mitä koemme ja mitä tunnemme. Tätä vaikutusta kuvaavat tarinat ovat vahvasti uuden levyn laulujen taustalla, Wilson tiivistää. Uskotko kummituksiin tai yliluonnollisiin ilmiöihin? ? Tavallaan haluaisin uskoa. En tiedä, onko sillä varsinaisesti väliä. Uskoo sitten yliluonnollisiin asioihin tai ei, mielestäni kukaan ei voi kieltää, että kummitus on korpin tavoin hieno symboli. Minulle se kuvastaa ihmisen halua olla päästämättä irti elämän lahjasta kuoleman edessä. Jos ei esimerkiksi saattanut jotain tärkeää asiaa päätökseen elinaikanaan, yrittää palata takaisin viimeistelemään sen. Katumuksen äärimmäinen seuraus on hieno konsepti. Mutta vakavasti ajateltuna, ovatko kummitukset muuta kuin ihastuttavan romanttinen ajatus? Uskonko niihin oikeasti? En. TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA NAKI » KUOLEVAISUUS KAIKEN TAKANA Steven Wilson haluaisi uskoa kummituksiin. teven Wilsonilta ei ole pitkään aikaan puuttunut tekemistä. Mies on noussut uuden sukupolven progetohtoriksi mm. Porcupine Treen, Black?eldin, Bass Communionin, No-Manin ja viimeisimmin Storm Corrosionin töiden avulla. Kaikkien näiden bändien lomassa Wilson on ehtinyt julkaista menestyneitä sooloalbumeja. Näistä kolmas, pian julkaistava The Raven That Refused to Sing (And Other Stories), sukeltaa päistikkaa vanhanaikaisiin kauhutarinoihin. Levyn kirjamuodossa julkaistava deluxe-versio tulee sisältämään mu- S siikin lisäksi Wilsonin ja albumin kuvittajan Hajo Muellerin työstämiä novelleja, joihin osa kappaleistakin pohjaa. Uuden albumin nimikin viittaa asianmukaiseen kirjallisuuteen. Kauhufiktion kaanonissa harva teksti on yhtä tunnettu kuin amerikkalaisen Edgar Allan Poen kerronnallinen runo The Raven. Wilsonin mukaan näin tunnettua linkkiä soolojulkaisu ei kuitenkaan sisällä. ? En hakenut otsikolla mitenkään suoranaista yhteyttä Poeen. Tämän päätelmän toki ymmärtää, koska The Raven on niin tunnettu teksti. Lisäksi korppi on muutenkin gootti-henkisessä ?ktiossa yleinen symboli kuolevaisuudelle, kuolemanpelolle ja viimeisten hengenvetojen lähestymiselle. Nämä teemat ovat läsnä. ? Ajallisesti minua inspiroi enemmän 1900-luvun yliluonnollinen ?ktio, eivät niinkään Poen aikalaiset 1800-luvulta. Brittiläiset kirjailijat kuten M.R. James, Algernon Blackwood ja Arthur Machen loistivat 1900-luvun alussa klassisilla kummitustarinoilla. Klassisella tarkoitan, että kertomukset keskittyivät tavallisten ihmisten arkitapahtumiin ja -suhteisiin, joita jokin epäinhimillinen elementti rikkoi. Dramaattinen huippu syntyi jonkin yliluonnollisen kon?iktin tuloksena. Tarinan ydin oli silti hyvin inhimil- BASSODOMINAATIO the raven that Refused to Sing (And Other Stories) on musiikillisesti todella seikkailunhaluinen paketti. Mukana on rokkaavan progen lisäksi jatsahtavaa jamittelua, folkkaavia puhallinosia ja tyylitajuista ambient-elementtien käyttöä. Pelinavaus Luminol antaa levylle yllättävänkin rouhean latauksen. Kappaleen naamalle murjova basso tuo mieleen jopa Rushin Geddy Leen voimakkaan latomisen. Kanadan suuruus löytyy Wilsoninkin suosikkien joukoista. ? Rakastan Rushia, vaikken viime aikoina olekaan kuunnellut sitä tarpeeksi. Kuulen kyllä mainitsemasi ?iliksen levyn avauksessa. Samaan henkeen kannattaa mainita Yesin Chris Squire. Kyseiset herrathan ovat melkein liidibasisteja. He eivät tyydy vain pompottamaan alataajuuksia taustalla, vaan ottavat usein parrasvalot haltuunsa. ? Koska viime vuosikymmenen aikana musiikkini etenkin Porcupine Treessä on ollut niin kitaravetoista, oli nyt hauska kääntää tilanne ainakin hetkeksi päälaelleen. Oli mahtavaa käynnistää albumi pelkällä bassolla ja rummuilla, eikä tehdä niistä ambientia vaan antaa niiden rokata kuvio käyntiin. Luminol on samalla mainio tiivistys koko albumin sisällöstä. Se jyskyttää menemään sekä rock- että progevaihteilla ja muistaa myös tunnelmoida sopivasti. Laulupuolella Wilson painottaa huomattavalla teholla tulvahtelevia päällekkäisäänityksiä. Harmoniat hyökyvät välillä kovempaa kuin kertaakaan aiemmin Wilsonin uralla. Hän kokee tämän olevan osa luonnollista kehitystä, joka käynnistyi jo vuosikymmeniä sitten. ? Kaikella tehdyllä on tietysti tarkoituksensa. Olet oikeassa, uudella levyllä on laulujen puolesta todella paljon toimintaa. Tätä voisi oikeastaan tarkastella jo teini-ikäni näkökulmasta. Halusin jo silloin olla tuottaja, laulunkirjoittaja ja musii- killinen ohjaaja. Minua ei kiinnostanut rokkitähteys tai välttämättä edes lavalla esiintyminen. Tahdoin vain päästä mukaan tekemään itse niitä vinyylille painettuja aarteita, jotka olivat minulle nuorena niin rakkaita. ? Samaan aikaan tajusin, että minun pitäisi opetella laulamaankin, koska kukaan tuttuni ei tahtonut tehdä samanlaista musiikkia kuin minä. Puhumme nyt 80-luvun lopusta ja 90-luvun aivan alusta. Kaikki tahtoivat tehdä Nirvanaa tai U2:sta eikä näitä albumin mittaisia pitkiä konsepteja. En luottanut lainkaan omaan lauluääneeni, joten opettelin peittelemään heikkouksiani nauhoittamalla useita lauluraitoja päällekkäin. Ahmin Beach Boysin ja Todd Rundgrenin tuotoksia opetellakseni moniäänisten harmonioiden tekoa. ? Vaikka itseluottamukseni laulamiseni suhteen on nykyään vahvempi, naamioin ääntäni edelleen. Se ei estä tekemästä laatua. Tein mielestäni henkilökohtaisen läpimurron uudelle levylle laulukuvioiden muodostuksessa. Rakastan harmonioissa eritoten äänimassan rikkautta. Se on nyt hallussani niin paljon paremmin kuin ennen, että toivon sen luovan jotain melkein taivaallista. CROCKETT VAI GANDALF? yksilörevittelyn ystävät löytävät tulevalta albumilta myös paljon nannaa. Etenkin Drive Homen jälkipuoliskolta löytyvä kitaratulitus ravistaa vanut pois korvista ja kiinnittää huomion kaiuttimiin. Wilsonin täytyy tarkentaa, että hän ei ole kyseisen virtuositeetin takana. ? Toivoisin osaavani soittaa noin hyvin, mutta ei. Ne lurittelut vetää levyllä esiintyvä kitaristikumppanini Guthrie Govan. Tällä levyllä on melko paljon sooloja. Ne elävät vähän omaa elämäänsä, kuten tämä kyseinen kitarasoolokin. Perinteisesti niille annetaan vaikka kahdeksan tahtia aikaa ja sillä hyvä. Drive Homen soolo soljuu pitkälti rikkoutumattomana kolmen minuutin ajan. Se oli täysin improvisoitu ja yhdellä otolla purkitettu. Mitään ei editoitu. Siinä hetkessä on hyvin vahva jazz-?ilis. Kun solisti antaa palaa, hän kertoo sinulle tarinan. Eikä häntä keskeytetä, ennen kuin tarina on päättynyt. Guthrien soolo on paitsi mahtava niin myös hyvin lyyrinen. Kyseessä ei tosiaankaan ole mikään tusinatilutus, vaan tuo soolo todella puhuu kuuntelijalle. Lopuksi on kätevää yhdistää humoreskisti kaksi esille tullutta tekijää: kauhu ja Rush. Wilson sattuu näyttämään verrattain paljon kanadalaiskolmikon bassomaestro Leeltä. Liekö hän koskaan pukeutunut Halloweeninä tai muita naamiaisjuhlia varten Geddyksi? ? Niin, lasithan minulla on jo omasta takaa. En osaa laulaa kuten Geddy, se on satavarma! Riittäisikö, että vetäisi olalle Rickenbackerin basson ja lähtisi baanalle? Vai pitäisikö vielä valita asukokonaisuudeksi joko 80-lukuinen Miami Vice -Geddy tai 70-lukuinen velhoGeddy? ? Olen saanut kuulla tästä ilmeisestä yhdennäköisyydestä ennenkin. Mielestäni tosin kuka tahansa, jolta löytyy kalpea naama, pyöreät lasit ja pitkä tukka ovat aika paljon Geddyn näköisiä. « ? Katumuksen äärimmäinen seuraus on hieno konsepti. SUE » 26 « NRO. 2
• » MUOTIT ON RIKOTTAVA S vuonna 1982, ja siitä tuli New Yorkin no wave -skenen tärkein bändi, jonka vaikutus myöhempään vaihtoehtorockiin on suuri. Swans lopetti toimintansa vuonna 1997. Miksi bändi ei jatkanut? ? Olimme tehneet vuosikausia töitä ilman kunnollista vastakaikua. Media, yleisö tai levy-yhtiöt eivät reagoineet toimintaamme niin kuin olisin toivonut. Lopulta olin niin väsynyt koko touhuun, että lopetin sen. Ajattelin, että kun kerran umpikujaan mennään, niin on hyvä lopettaa ajoissa ja hyvissä tunnelmissa. Silloiset levytyksemme olivat mielestäni oikein hyviä. Kokosi Swansin uudelleen tammikuussa 2010. Mikä oli muuttunut? ? Silloin minulla oli taas sellainen olo, että olen menossa umpikujaan. Bändini Angels of Light ei saavuttanut samanlaista mainetta kuin Swans, enkä ollut oikein tyytyväinen tilanteeseen. Mietin, että voisin kokeilla taas Swansin toimivuutta, mutta en reunion-hengessä. Ei niin, että kokoonnutaan ja vähän soitellaan vanhoja biisejä vanho- TI 12.3. TAVASTIA, HELSINKI jen fanien iloksi. Halusin, että Swans on musiikillinen seikkailu. Swansin kokoonpano on vaihdellut aika tavalla. Sanoit, että et halua Swansin biisien jähmettyvän tiettyyn muotoon. Koskeeko sama myös bändiä? ? En ole maailman helpoin työkaveri. Joskus soittajat ovat lähteneet, koska eivät kestä minua. Toivon, että olen oppinut paremmaksi bändinjohtajaksi, joka saa puristettua ihmisistä intensiivistä musiikkia ilman, että käyttäytyy kuin kusipää. Ilmeisesti olenkin, koska nykyinen kokoonpano on ollut koossa pitkään ja ilmeisesti pysyykin kasassa. n! i m m a a k s Ra n! Ripeämmi ! n i m m a v a Raast ltaJa aivan yhtä enna uin arvaamattomasti k ennenkin. Tolkuton paketti tajunnan sa rajamailta kaupois 22.2. SUE » 27 « NRO. 2 Swans on kokeellinen bändi, ja yksi tapa tehdä musiikillisia kokeiluja on vaihtaa muusikoita ja katsoa, mitä heidän kauttaan kanavoituu. Oletko ajatellut kokoonpanovaihdoksia tuosta näkökulmasta? ? Tavallaan olen. Studiossa käytän paljon eri muusikoita. Joskus pyydän heidät paikalle, koska he osaavat soittaa jotain tiettyä soitinta. Yhtä usein haluan tuoda musiikkiin tietyn ihmisen persoonallisuutta, soittipa hän mitä hyvänsä. Näin pääsen alueille, joihin en normaalisti menisi. Olet paitsi muusikko ja lyyrikko, myös kuvataiteilija ja kirjoittaja. Onko taiteessasi yhtä kaikki muodot läpäisevää teemaa? ? Ei mielestäni. Himo, rakkaus, kuolema, työ, epäonnistuminen, ilo ja uskonnollinen hurmos... Olen tehnyt taidetta melkein mistä tahansa. Nyt kirjoitan sanoja uuteen biisiin, jota kasvattelemme keikoilla. Luen Haitin vallankumousjohtajan Toussaint L?Ouverturen elämäkertaa. Hän oli entinen orja, joka organisoi ranskalaishallinnon syrjäyttämisen. Biisi tulee kertomaan hänestä. Pitääkö paikkansa, että jouduit alaikäisenä israelilaiseen vankilaan useaksi kuukaudeksi? ? Kyllä. Istuin siellä kolme ja puoli kuukautta. Olin tosi nuori, 15-vuotias. Karkasin kotoa ja päädyin Israeliin ja jäin kiinni hasiksen myynnistä. Minut pantiin aikuisten vankilaan. Millaista siellä oli? ? Ai vankilassa? Tosi kivaa! « TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA LEVY-YHTIÖ wansin 58-vuotias johtaja Michael Gira kertoo, ettei pidä siitä, että asiat jähmettyvät tiettyyn muotoon. Siksi bändin musiikki on jatkuvassa muutostilassa. ? Tulevilla keikoilla soitamme uusimmalta levyltämme The Seeriltä vain muutaman biisin. Nekin ovat erilaisia kuin levytetyt versiot. Keikalla kuullaan paljon julkaisemattomia, uusia biisejä. Musiikkimme kasvaa ja kehittyy konserteissa, yleisön edessä. Olemme tehneet näin ennenkin. Esimerkiksi The Seer -levyn nimibiisi, Avatar ja Apostate saivat alkunsa ja kehittyivät livesoitossa. Swans sai 80-luvulla kovaäänisen, intensiivisen ja jopa väkivaltaisen livebändin maineen. Nuo kriteerit bändin on täytettävä vielä 30 vuotta myöhemminkin. Millainen olo sinulla on keikan jälkeen takahuoneessa? ? Toisinaan tunnen riemua ja vapauden huumaa. Useimmiten olen yksinkertaisesti nääntynyt. Keikkamme saattavat kestää kolmekin tuntia. Sellainen on kuin hidasta, intensiivistä ja omistautunutta seksiä tai fyysistä työtä. Tuleva Suomen-keikka tuskin kuitenkaan on niin pitkä, koska siellä on muitakin esiintyjiä. Michael Gira perusti Swansin HAASTATTELU Swans on musiikillinen seikkailu, jota johtaa vaativa mies.
• » REVANSSIN PAIKKA HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA ANDREW MARKS MA 22.4. NOSTURI, HELSINKI Bullet for My Valentine pyrkii takaisin metallimaailman huipulle. ullet For My Valentinella riittää vientiä. Yhtyeen neljännen albumin promootiokierros on täydessä käynnissä. Bändin basisti Jason James puhuu puhelimeen junassa matkalla kohti Lontoota. Syy matkaan? Haastattelujen antaminen tietenkin. Bullet For My Valentinen ensimmäinen albumi The Poison julkaistiin vuonna 2005. Debyytiltä julkaistiin neljä singleä, joiden nimistä voi päätellä jotain bändin musiikkisuuntauksesta: 4 Words (To Choke Upon), Su?ocating Under Words of Sorrow (What Can I Do), All These Things I Hate (Revolve Around You) sekä Tears Don?t Fall eivät heijastele kovinkaan positiivista maailmankuvaa. Metallisista ri?eistään huolimatta Bullet For My Valentine tungettiin yksisilmäisesti emotionaalisen rockin kategoriaan, josta myös emo-lyhennystä käytetään. Tämä ei kuitenkaan estänyt lista- ja myyntimenestystä. Oma osuutensa oli myös yhtyeen työmoraalilla ja lämmittelypesteillä. Harva bändi pääsee debyyttinsä ilmestyessä lämmittelemään sellaisia pikkuorkestereita kuin Metallica ja Guns N? Roses. Ottaen huomioon että kyseiset legendaariset aktit olivat yhtyeelle tärkeitä rakennuspaloja ja Jason Jamesin lapsuuden sankareita, olisi kohtalo voinut olla kovempikin. ? Ensimmäinen levy jota kuulin ja joka todella räjäytti tajuntani musiikillisesti, oli Guns N? Rosesin Appetite for Destruction. Gunnarit oli muutenkin yhtye, joka sytytti sisälläni palon rankempaa kitaramusiikkia kohtaan. Sen kautta löysin sitten Metallican ?And Justice For Allin sekä Panteran, Slayerin ja Megadethin kaltaiset suuruudet, James kertoo. Jamesin musiikillinen kehitys kulki siis niitä totuttuja, 80-luvun alussa syntyneen nykyään kolmekymppisen soittajan portaita. ? Jossakin vaiheessa ostin itselleni akustisen kitaran ja opettelin eri kappaleiden ri?ejä. Eräänä päivänä olin skeittaamassa kavereitteni kanssa, jotka olivat juuri perustaneet bändin. Heillä ei ollut basistia, ja minä tartuin innolla nelikielisen varteen. Siitä se soittajan- B urani sai alkunsa, ja tässä sitä nyt ollaan, antamassa haastattelua suomalaiselle lehdelle. AVAIMENA RADIOSOITTO debyyttialbumin jälkeen koirat räksyttivät, mutta Bullet For My Valentinen keikkailu jatkui raivoisalla tahdilla. Vaikka Bullet For My Valentine onkin walesilainen yhtye, on sillä aina ollut jalka tukevasti Amerikan markkinoiden oven välissä. Kakkosalbumi Scream Aim Fire myi julkaisuviikollaan rapakon takana 53 000 kappaletta ja nousi suoraan Jenkkilän Billboardlistan sijalle neljä. Vähemmän yllättäen tässä vaiheessa ahdasmielisimpien metallipäiden joukosta alkoi jälleen kuulua mutinaa. Bändi tungettiin emo- ja screamo-kategoriaan entistä päättäväisemmin, vaikka yhtye yritti nimenomaan päästä eroon debyyttialbuminsa antamasta leimasta. Kun mielikuva yhtyeestä ja sen tyylisuunnasta on tarpeeksi vahva, ei musiikillinen poikkeavuuskaan auta. Menestys toi mukanaan tietenkin myös selkäänpuukottajat. Ahdasmielisten skenestelijöiden kieroista katseista huolimatta menestys oli kuitenkin debyytin kaltaista kakkosalbumillakin. Sitä myytiin The Poisonin tavoin yli puoli miljoonaa kappaletta yksistään Amerikassa, ja maapallonlaajuisesti se rikkoi jälleen miljoonan myydyn kopion rajapyykin. Kolmas albumi Fever oli tasavahva kokonaisuus, ja yhtye kiersi maailmaa yhtä ahkerasti kuin ennenkin. Bullet For My Valentine oli esimerkiksi yksi Mayhem-kiertueen esiintyjistä, jonka muut bändit olivat Killswitch Enginen, Slayerin ja Marilyn Mansonin kaltaisia metallimusiikin megayhtyeitä. Tämän lisäksi Bullet For My Valentine oli yksi jättimäisen Knebworth-festarin pääesiintyjiä. Silti yhtyeen levymyynti putosi puoleen edellisten levyjen luvuista. Musiikkibisneksen lamaannus vaikutti myös Bullet For My Valentineen. 500 000 myytyä kopiota maailmanlaajuisesti on huima määrä, mutta kun on tottunut miljoonaan, ei puolikas riitä. Nyt yhtye julkaisee neljännen levynsä, Temper Temper, jolla bändin tavoitteena on nousta jälleen metallimaailman huipulle. James ei yritä eikä edes halua peitellä TemSUE per Temperin tavoitteita tai bändissä tapahtunutta pientä tyylilajin muutosta millään tavalla. Se soi monipuolisemmin kuin ennen, ja löytääpä seasta jopa popmusiikille ominaisia sointikuvioita. Raskas soitanto pitää levyn kuitenkin yhä metalligenren rajojen sisällä. ? Hylkäsimme kaikki vanhat nauhoituksemme ja edellisen kiertueen aikana keräämämme uudet ri?t, ja aloitimme Temper Temperin parissa työskentelyn täysin tyhjältä pöydältä. Levyä ääniteltiin Walesissa ja Lontoossa, ja suuri osa sen kappaleista kirjoitettiin Thaimaassa kaukana kaikesta turhanpäiväisesti häiriöstä. Halusimme kehittää ja soveltaa Feverin soundia suuntaan, jonka uskon iskevän vanhoihin faneihimme ja potentiaalisiin uusiin faneihin. Bullet for My Valentinen levy-yhtiö Sony onkin laittanut melkoiset kasat pelimerkkejä Temper Temperiin. Taloudellisesti yhtyettä on tuettu sen verran, että ainakin jonkinlaista menestystä uudella albumilla on pakko tulla. Yhdysvallat on yhä Bullet For My Valentinelle tärkeä markkinointialue. Nyt luultavasti enemmän kuin koskaan ennen, sillä pohjatyötä on tehty siellä suunnalla ahkerasti. ? Kaikki bändit haluavat menestyä Amerikassa, ja meillä menee siellä yhä hyvin. Kun menemme sinne omalle headline-kiertueelle, keikkapaikoillemme mahtuu yleensä sellaiset 4000 katsojaa ja ne ovat olleet yleensä loppuunmyytyjä. Festivaaleilla soitamme yleensä 20 000 katsojan edessä. ? Jotta Amerikassa menestyisi toden teolla, on yhtyeen kuitenkin saatava siellä radiosoittoa. Temper Temper saattaa olla meille avain siihen. Minusta albumilta löytyy parikin kappaletta, jotka voivat hyvinkin soida radioaalloilla Amerikassa. tautuneet Bullet For My Valentinen faneiksi. ? Tyttäreni osaa kaikki kappaleemme ulkoa, mikä on vähän outoa. Hän on ollut mukana kiertueillamme ja seissyt lavalla 100 000 ihmisen edessä, ja hän innostuu yhä kun jokin kappaleistamme soi radiossa. Tai no, okei, kun (haastatteluhetkellä viimeisin, toim.huom) uusin singlemme Temper Temper soi radiossa. Muut biisimme eivät ymmärrettävistä syistä täällä Britanniassa radiosoittoa oikein saa. Kun tyttären kaverit vierailevat kylässä leikkimässä, James saa yleensä kirjoittaa heille vähintään muutaman nimikirjoituksen. ? Kuuden vuoden ikäisenä lapset alkavat vähitellen näköjään ymmärtämään julkkiskulttuurin päälle. En tosin väitä, että itse mikään suuri kuuluisuus olisin. Saan silti rustailla nimikirjoituksia aina myös naapureilleni ja heidän tuttavilleen. Yleensä he väittävät, että nimmarit ovat heidän veljenpojilleen tai milloin kenellekin. Jos James laittaa joskus basson naulaan ja jää viettämään ansaittuja eläkepäiviä, mahdollinen muusikon uran jatkaja löytyy perheen aamiaispöydästä. ? Tyttäreni on alkanut soittelemaan akustista kitaraa. Opetin hänelle juuri Tuiki, tuiki tähtösen perussoinnut. Toisaalta hän kuuntelee paljon Lady Gagaa ja Kate Perryä ja pitää muutenkin tuollaisesta purkkapopmusiikista, mutta hämmästyksekseni hän juuri vähän aikaa sitten viritti kitaraansa niin, että voisi soitella sillä Deep Purplen Smoke on the Wateria. En edes tiedä, mistä hän on kappaleen kuullut! Bullet for My Valentine ei näillä näkymin ole tulossa Suomeen omalle keikalleen. Intohimoisimmille faneille hieman lohtua asiaan tuo kuitenkin se, että yhtye nähdään heinäkuun 20. päivänä Helsingin Olympiastadionilla Iron Maidenin lämmittelijänä. Muut bändit Maiden England -kiertueen mammutti-illassa ovat Sabaton sekä kovassa nosteessa oleva Ghost. « LA 20.7. OLYMPIASTADION, HELSINKI SUKUVIKANA MUSIIKKI jason jamesilla on kaksi lasta. Hänen tyttärensä on kuusivuotias, ja poika kaksi vuotta. Molemmat ovat Jamesin mukaan tunnus- » 28 « NRO. 2
• » OMA JUTTU One Morning Left on uuden sukupolven bändi. O KE 13.3. KLUBI, TAMPERE ? Tätä me tehdään ja tältä se kuulostaa. ta ja kommenttia nyky-yhteiskunnasta. Hauskanpito, bilemeininki ja huumori kuitenkin kuuluvat meidän elämään ja musiikkiin. Ei elämää kannata ottaa liian vakavasti. Hyvin vakavien asioiden äärellä One Morning Left oli kesällä 2012, kun kosketinsoittaja Veli-Matti ?Velski? Kananen joutui puukotuksen uhriksi seikkaillessaan Lapinlahden yöelämässä. ? Niin pääsi käymään. Lääkärin mukaan hengenlähtö oli senteistä kiinni. Onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä ja muutamalla arvella. Keikkojakaan me ei jouduttu perumaan, mutta synistin roudaushalut kyllä vähenivät entisestään. PE 15.3. NOSTURI, HELSINKI Liput alk. 23,50 EUR. Ennakko: Tiketti. www.wednesday-13.com SUE » 29 « NRO. 2 Halusivat bändin jäsenet tai eivät, roudaus on yksi One Morning Leftin tehtävistä. Bändi keikkailee mahdollisimman ahkerasti ja kiertää ulkomailla aina, kun siihen on mahdollisuus. Lahti muistelee bändinsä esiintyneen tähän mennessä ainakin Saksassa, Venäjällä, Virossa, Itävallassa, Tsekissä, Ranskassa ja Italiassa. Hän pitää reissuja loistavina. ? Ne ovat ainutlaatuisia kokemuksia. Aina syntyy jotain draamaa, jolle saa lopulta nauraa. Viimeisestä Saksan-matkasta tuli enemmän lisäsanktioita kuin mitä se koko reissu meille muuten maksoi. Hotellihuoneen ovi oli jotenkin lähtenyt irti karmeista ja sängystä oli katkennut jalat. Poliisin kanssakin oltiin tekemisissä, kun oli sel- lainen pieni viuhahtamistapaus. Jotkut asiat ilmeisesti siirtyvät sellaisenaan rocksukupolvelta toiselle. One Morning Left luokitellaan usein metalcoregenren alalokeroon crabcoreyhtyeeksi. Crabcorehan on siitä poikkeuksellinen genre, että sen nimi kertoo enemmän soittoasennosta kuin itse soitosta. Crabcoremuusikot tunnistaa lavalla niin kutsutusta ?rapuasennosta?. Soittaako One Morning Left ?siinä? asennossa? Onko sillä jopa velvollisuus tehdä niin? ? Mitä olen oman bändin livesoittoa katsonut, niin aika harvoin siellä näkee rapuasentoa. Sen verran kankeasta kalustosta nimittäin on kyse! « TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA SAMI PULKKINEN Our Sceneration on One Morning Leftin kolmas albumi, ja nyt bändin ?juttu? todella alkaa hahmottua. Toisin kuin edellisellä levyllä The Bree-Teenzillä (2011), Our Scenerationilla ei ole yhtään bändistä jo lähteneen soittajan tekemää biisiä. Kaikki on nykyisen kokoonpanon käsialaa. ? Me haluttiin tehdä itsemme kuuloinen albumi ja me myös onnistuttiin siinä. Our Scenerationilla on kaikille jotakin todella laajalla skaalalla. On rankempaa ja kevyempää settiä, heviä, rokkia, teknoa, melkein punkahtaviakin piirteitä löytyy. Itse kuulen, että musiikillista kasvua on tapahtunut. Bändi on mennyt eteenpäin. Yksi One Morning Leftin leimallisimpia piirteitä on huumori. Onko Our Scenerationilla vakavaa puolta? Onko siinä mitään totista? ? Totta kai biiseissä on vakaviakin piirteitä, ja varmasti kuulija ne sieltä aistii. Siellä on monenlaista viestiä. On jopa vihaa ja katkeruut- HAASTATTELU ne Morning Leftin uuden levyn nimi Our Sceneration herättää heti mielleyhtymiä. Yhtyeen laulajan Mika ?Miksu? Lahden mielessä nimen jäljet kuitenkin johtavat aivan eri paikkaan kuin vaikkapa tämän jutun kirjoittajan mielessä. ? Nimi on muokattu Limp Bizkitin My Generation -biisistä. On kuvaavaa, että One Morning Left sovelsi nimen Limp Bizkitin vuonna 2000 julkaistusta My Generationista eikä The Whon vuonna 1965 ilmestyneestä My Generationista, josta Fred Durst Limp Bizkitin biisin nimen nappasi. One Morning Left on uuden sukupolven rockyhtye. Sen yhteydet klassikkorockiin ovat olemassa mutta välillisiä. Se on tavallaan hyvin raikas piirre yhtyeessä. Kun ei ole tyypillinen perinnetietoinen suomalainen bändi, joutuuko kohtaamaan ennakkoluuloja? ? Nykynuoriso on aika avointa sakkia. Our Sceneration -nimi tarkoittaa, että meillä on oma juttu. Tätä me tehdään ja tältä se kuulostaa. Toivotaan, että vanhan koulun kansakin muuttuu tulevaisuudessa avoimemmaksi, ja toivottavasti suurimmista ennakkoluuloista on jo päästy.
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton SOILWORK ? The Living Infinite (Nuclear Blast) Vuoden 2007 Sworn to a Great Divine osoitti, että Soilworkin rivistä poistuneen kitaristi Peter Wichersin säveltäjänsaappaat olivat itse asiassa huomattavan kokoiset. Laiskanpulskeaa läpsyttelyä seurasi odotettu paluu ruotuun Wichersin palattua yhtyeeseen. The Panic Broadcastin (2010) seuraajan kohdalla Soilwork kuitenkin on jälleen tilanteessa, jossa sen tulisi pärjätä ilman hittinäppiä. Se aiheutti kulmien kohottelua, jota ei vähentänyt uutinen tulevan pitkäsoiton kahden cd:n mitasta. Syön taskullisen kiviä, jos Wichers ei ole missään määrin osallistunut The Living In?niten tekoprosessiin. Käsittämättömän tasokas tuplalevy ei niiaa kertaakaan. Tämäkään levy ei ole fanikannan peräänkuuluttama Natural Born Chaosin (2002) jatke, vaan pikemmin albumi, jonka Stabbing the Drama (2005) olisi seuraajakseen ansainnut. The Living In?nitellä ei ole yhtään huonoa eikä edes vält- 10 tävää kappaletta. Kyseenalaistamiskäyrä värähtää vain yhden ainoan kerran, nimittäin ensimmäisen levyn päättävän Whispers And Lightsin hieman överin nuotiotuokion ja itsetarkoituksellisen kohelluksen parissa. Hienoja hetkiä siis piisaa. Kultakannan keskiössä se hienoin tapaus on ilman muuta Tongue. Sävellys on aggressiivisuudessaan vaikuttava, ja napakymppikertosäkeensä nousua kuunnellessa on hankala osoittaa parempaa. Tai miten sen nyt ottaa. Suosikki kun näyttäisi vaihtuvan joka kuuntelulla. Metallin saralla on toki nähty tupla-albumi tai toisiaan täydentävä albumikaksikko sen seitsemän kertaa, mutta kertaakaan ne kuuluisat langat eivät ole pitäytyneet esittäjän käsissä näin vaikuttavasti. Paperilla täysin idioottimainen idea muuttuu käytännössä genren historian merkkipaaluksi. Näin siis aikana, jona kaiken piti jo olla sanottu ja tehty useaan kertaan. The Living In?nitella on kaikki, mitä Soilwork ja melodisen metallin ystävä tarvitsee. Sven Karlsson ulisuttaa koskettimiaan kuin yhtyeensä läpimurtoalSUE » 30 « NRO. 2 bumista ei olisi kulunut päivääkään. Dirk Verbeuren on kannujensa takana irti huomionarvoisemmin kuin kertaakaan sitten Scarve-levytysten. Vaikka kuulokkeissa soisivat pelkät rumpuraidat, kuulija viihtyisi vallan mainiosti. Vaikka Wichersin trademarkit haisevatkin läpi levyn, niin tuskin nykyinen kitaristikaksikko pelkkiä kopiokonemiehiä on. On tarina mikä tahansa, lopputulos on erinomainen. Mielenkiintoisena yksityiskohtana huomaan, että silloin kun Soilwork ei pelaa kotikentällään, se kuulostaa hämmentävän suomalaiselta. Useampi ote on kuin Omnium Gatherumin niksikirjasta, Antidotes in Passing menisi täydestä Ghost Brigaden levyllä, ja itämaateemaiset The Living In?nite ja Vesta ovat ri?ensä puolesta puolipuhdas Kiuas-trippi. Kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten Soilwork lyö pöytään sen koko uran summaavan kokonaisuuden, jossa on huomattava määrä uutta intohimoa ja tekemisen meininkiä. Uutta, vanhaa ja lainattua naittava jötkäle lähentelee täydellisen määritelmää niin metalli- kuin Soilwork-albuminakin. HENRI EEROLA
• 6 BULLET FOR MY VALENTINE TEMPER TEMPER HENRI EEROLA 7 DREAMSHADE THE GIFT OF LIFE (Spinefarm) Termin ?melodinen death metal? alle on tänä päivänä työnnettävissä siinä määrin erilaisia yrittäjiä, ettei kaupan hyllystä enää uskalla napata levyä mukaansa pelkän kansitarran perusteella. Sveitsiläinen Dreamshade ui siinä mielessä vaarallisilla vesillä, että vähänkin taitamattomammissa käsissä sen sekametelisoppa kaatuisi alta aikayksikön. Dreamshaden hihassa on vähän kaikkea vähän kaikille, mutta kutakuinkin optimaalisessa suhteessa. Puhdasta ja rähisevää laulua, isoja kertosäkeitä, lennokasta menoa ja soitinosaston hallittuja kikkakutosia? Sonic Syndicate, anyone? Tottahan toki The Gift of Life on hajuton, mauton ja raivostuttavan laskelmoitu levy, mutta jos sen naiiviudelle antaa mahdollisuuden, kääntyy peukalo kattoa kohti. Tarkempi analyysi paljastaa yllättäviä, ihan aikuisten oikeita yhdeksänkymmentäluvun Göteborgkatkuja, joita ei ryöstöviljellä vaan hyödynnetään pieteetillä. Kun mainittu Sonic Syndicate on hukassa niin sanotun uuden ilmeensä kanssa, ja kun osin samojen ukkojen bändi The Unguided päätyi peruuttamaan liian pitkälle uransa alkulähteille, on markkinoilla hyvin tehdyn siirappimetallin mentävä aukko. On enää levyyhtiöstä kiinni, saako se työnnettyä varjoissa uinuvat sveitsiläiset päivänpaisteen puolelle. LEVYARVIOT (Sony) Jos Bullet For My Valentinen debyyttialbumi The Poison (2005) tulisi kiteyttää muutamaan virkkeeseen, sanoisin sen sisältävän nuoren, nälkäisen ja näyttämisenhaluisen yhtyeen suodattamatonta tajunnanvirtaa. Sen jälkeen Walesin kvartetti on kummallisesti pyrkinyt kumoamaan musiikistaan jokaisen sille unelmastartin suoneen elementin. Edeltäjäänsä kompaktimpi Scream Aim Fire oli selkeässä todistamisenhalussaan vielä mallialbumi, mutta jo Feverillä (2010) soitti yhden tempun ihmeeksi taantunut kehäraakki. Onneksi herrain silmistä hiipunut liekki näyttää elpymisen merkkejä. Onhan Matt Tuckin miehistö edelleen pahimmillaan auttamattoman tylsä, mutta terve kokeilunhalu, vaikka se bändiä entistä kauemmas metallista vetääkin, näyttäisi taas aika-ajoin pilkahtelevan. Pieni naiivius tekisi tälle ryhmälle hyvää. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä yhtye saisi aikaan, jos se esimerkiksi tuottaisi seuraavan levynsä itse. Jotenkin tuntuu, että tässä tapauksessa löysät suitset tekisivät ainoastaan hyvää. Päätä ei tulisi raavittua tässä määrin, ellei Tuck olisi vasta muutama kuukausi takaperin operoinut yhdellä viime vuoden mielenkiintoisimmista uusmetallikiekoista, Axewoundin Vulturesilla. Mikäs järki siinä on, että mehukkaimmat ideat tiristetään sivuprojektin saaviin? Kanssasoittajissako on vika? SAXON ? Sacrifice (UDR) Vuosi 1977 oli hyvä vuosi, paitsi tietysti Elviksen kannalta. Tuona vuonna aloitteleva SOB-yhtye vaihtoi nimensä Saxoniksi. Saxon aloitti uuden aallon brittiläisellä heavy metalilla ja on sen jälkeen soittanut heviä monta vuosikymmentä sen jälkeen kun ?uudesta aallosta? tuli kaikkea muuta kuin uutta. Saxon on vuosikymmenten aikana liikkunut perinteisen hevin rajoilla, kokeillut välillä kevyempääkin, rokkaavampaa ilmaisua ja välillä soittanut hyvinkin raskasta ja rouheaa metallia. Studiolevyjä on nyt Sacri?cen myötä kasassa peräti kaksikymmentä, mikä on kerrassaan huikea määrä. Vielä huikeampaa on se, että Saxon on 2000-luvulla ollut helvetinmoisessa vedossa ja tehnyt uransa parhaimmistoon kuuluvia levykokonaisuuksia. Siihen pystyy vain harva veteraanibändi, ja vielä harvempi soittaa keikoillaan kosolti uusia biisejä eikä vain hittiklassikoiden jukebox-keikkoja kuten esimerkiksi Motörhead. Sacri?cella Saxon ei pahemmin kikkaile eikä hempeile vaan antaa mennä. Biiseissä on voimaa, vimmaa ja miehistä hikeä. Tuottaja Andy Sneap on saanut levylle hyvän tasapainon, ja laulaja Bi? Byford venyttää äänijänteitään kuin nuori laulajasankari eikä uurteinen harmaakarhu. Nimikkobiisi rouhii kuin luunmurskain, ja monessa muussakin rallissa on lähes thrash metalin makua. Tiukka hevimetalli ammentaa rehdisti bändin omista vahvuuksista ja nostaa myös hattua vanhoille ajoille. Made In Belfast, Guardians Of The Tomb, Wheels Of Terror sekä Walking The Steel takaavat saksilaisen laadun. vereksiä voimia biiseihin. Päin vastoin kappaleet ovat toinen toistaan latteamman kuuloisia. Mikäli vanhoja kuluneita power-tuplabassarikohtia ei toisteta väkinäisesti uudestaan niin sitten yhtye kokeilee sattumanvaraisen tuntuisesti mitä tahansa elementtejä pop-renkutuksista folk-sävyihin. Lopputulos on sekava sillisalaatti, josta punainen lanka on katkennut. Vähän yli tunnin mittainen levy on paikoin vaivaannuttavaa kuultavaa, eikä albumilla ole edes sitä yhtä kovaa hittiä, joka yleensä on aina ollut epätasaisimmillakin Strato-levyillä. Voi olla, että levy vielä myy, mutta musiikillisen kehityksensä kannalta Stratovarius on tällä hetkellä oman itsensä nemesis. tavan paljon sinällään kiivasta hengen paloa, joka ei kuitenkaan käänny vetoavaksi musiikiksi. Ascensionin valloittavaa mahtipontisuutta tulee ikävä karsitumman kokonaissoundin edessä. parekin sisällä muhi vielä lisää musiikkia, tällä kertaa sellaista, joka ei niin hyvin sopinut Running Wildin tyyliin. Kun kerran musiikki kuplii sisällä ja huutaa pääsyä ulos, niin mikä muu siinä auttaa kuin perustaa rinnalle uusi yhtye. Sen Kasparek teki, ja nappasi kaverikseen kitaristi Peter R. Jordanin. Kahteen pekkaan herrat perustivat Giant X:n, jonka ydinvoimalamainen ensilevy hehkuu rakkautta heavyyn ja hard rockiin. Bändi ammentaa rohkeasti aina 1970-luvulta asti, mutta ei suinkaan pysähdy retroilemaan sinne vaan laukkaa kasarivaiheen kautta 90-luvulle asti. Suurin piirtein sinne Giant X:n linja pysähtyykin, sillä voimakaksikko ei piittaa modernimmasta metallista lainkaan vaan keskittyy letkeämpään hevirokkiin. Levy on omistettu kaikille, jotka ?diggaavat rock?n?rollia sen eri muodoissa?. Sellaiset myös saavat levystä paljon irti. Spontaanisti ja rennosti tehty mutta samalla taitavasti soitettu albumi sisältää monta tarttuvaa raitaa, ja etenee mukavan vapaamuotoisesti. On a Blind Flight, Badland Blues, Let?s Dance ja R.O.C.K. astuvat jättiläisten jalanjäljissä. 9 JUSSI LAHTONEN HENRI EEROLA 6 STRATOVARIUS NEMESIS (Nuclear Blast) Stratovarius on tullut yhtyeenä siihen ikään, että se voi ensi vuonna soittaa Frederikille ja pyytää tätä synttäreille laulamaan kappaletta Kolmekymppinen. Vuonna 1984 perustettu Strato on suomalaisen power metalin tärkein pioneeri, joka pitkään oli paitsi kansainvälisestikin kivenkova power-bändi myös kotimaisten power-bändien kiistaton kuningas. Kulta-aika oli reilut 15 vuotta sitten, jolloin Strato oli lajityypin ykkösnimiä Episode- ja Visions-albumeillaan. Vuosien varrella erilaiset kruununprinssit ja muut haastajat ovat tulleet ensin kannoille, sitten osa rinnalle ja sitten osa ohikin, mutta kaikista vaikeuksista huolimatta Strato sen kuin porskuttaa sekä Suomessa että maailmalla. Nyt kuitenkin tuntuu, että Strato-koneisto kulkee enää lähinnä höyryillä ja bensa on tankista loppu. 14. täyspitkä Nemesis on yhtyeen vaisuimpia albumeita. Vaikka kokoonpano on viime vuosina uusiutunut vahvasti, verensiirto ei ole tuonut 7 COHEED AND CAMBRIA THE AFTERMAN: DESCENSION (Spinefarm) Coheed And Cambria on hyvin kiitettävällä tahdilla modernisoinut progressiivisen rockin perinteisiä elementtejä altsurokahtavalla otteellaan. Piirun yli kymmenen vuoden aikana pumppu on puskenut ulos seitsemän studiolättyä. Nyt ilmestyvä Descension on suoraa jatkoa vuosi sitten julkaistulle The Afterman: Ascensionille. Laulaja-kitaristi Claudio Sanchezin johdolla hulppeisiin mittoihin kasvatettu The Amory Wars -tarina löytyy tämänkin levyn ytimestä. Sci-?-henkiset teemat saavat tällä kertaa taustalleen hieman hillitympää, perusrokkaavampaa menoa. Tai no, perus ja perus: Coheedin seikkailunhalu on yhä kohdillaan. Number Cityn tarttuva poljento saa paljon lisäpotkua torvi?lleistä. Välittömästi perään iskevä Gravity?s Unionin raskaampi juntta tuo hienoa kontrastia. Tunnelmaltaan täysin nimensä vastainen Iron Fist tarjoilee seesteisesti groovaavaa nannaa, jossa kaikuu jotenkin hassusti jopa Peter Gabriel. Näiden huippuhetkien keskellä on harmitSUE ALEKSI AHONEN 6 MAJESTY THUNDER RIDER (NoiseArt Records) Teräshevosilla ratsastavat pyhät soturit kehottavat nostamaan volyymin kymppiin. Biisilista runnoo silmille otsikot Metalliator, Rebellion of Steel ja Metal Union. Ei, Manowarin uusi levy ehdittiin julkaista jo aiemmin. Saksalaisen Majestyn viides kokopitkä tekee parhaansa tosimetallin nimeen. Bändin laulaja Tarek Maghary jopa kuulostaa Eric Adamsin allergiselta pikkuveljeltä. 15 vuotta Majestyä ja tämäkö on parasta, mitä on saatu aikaan? Jos ollaan hetki reiluja, niin Thunder Rider ei ole täydellinen kuraläjä. Raise The Beastin kaltaisia tuplabasareistaan huolimatta kammottavan laiskoja vetoja ei levyllä ole monta. Tuotanto on kohdillaan, soitto kulkee mallikkaasti ja ri?ejä yritetään raapia metallisydämet verta sykkien. Mikään ei kuitenkaan pureudu niin syvälle, että voisi unohtaa, kuinka usein ja paljon paremmin tämä on jo tehty. Tätä kuunnellessa miekka nousee juuri ja juuri keskitanaan, muttei hievahdakaan ylemmäs. Pullisteluheviä keskinkertaisimmillaan. ALEKSI AHONEN 8 GIANT X I (SPV) Running Wildin perustajajäsen, pitkän linjan lupsakka hevimies Rock?n?Rolf Kasparek piti taannoin pari vuotta taukoa musiikista ja hajotti Running Wildin. Kauan ei vanha susi viihtynyt varhaiseläkkeellä, vaan Running Wild teki paluun. Sekään ei riittänyt, sillä Kas- » 31 « NRO. 2 JUSSI LAHTONEN JUSSI LAHTONEN 8 SUFFOCATION PINNACLE OF BEDLAM (Nuclear Blast) Death metal on rankka ja vaativa lajityyppi, joka jättää fyysisestikin jälkensä. On hatunnoston paikka Su?ocationille, joka on ollut kasassa huimat 25 vuotta ja toiminut brutaalin, teknisen death metalin pioneerina aina E?gy of the Forgotten -ensilevystä alkaen. Kuten niin moni 1980-luvulla aloittanut bändi, myös Su?ocation pisti välillä pillit pussiin ja oli muutaman vuoden tauolla kunnes palasi taas 2000-luvun alkupuolella kehiin. Ennen taukoa levyjä tuli kolme ja tauon jälkeen on nyt kasassa neljä levyä. Basistia lu-
• erittäin intensiivisiä, ja varsinkin levyn alkupuoli on vaikuttavan väkevää kuultavaa. Koko paketti ei kuitenkaan pysy aivan yhtä vimmaisena ja synkän ritualistisena. Välillä äänimaailma saisi olla selkeämpi, jotta yhtyeen uudistunut linja pääsisi paremmin oikeuksiinsa. Uusi vokalisti hoitaa kuitenkin hyvin tonttinsa, ja kaiken kaikkiaan Risti nytkäyttää Crescent-junan taas liikkeelle. Enochian Crescent on kuollut, eläköön The Crescent. STEVEN WILSON ? The Raven that Refused to Sing (And Other Stories) (Kscope) JUSSI LAHTONEN Uuden vuosituhannen progekentän johtohahmoihin kiistatta kuuluva Steven Wilson asetti viimeisimmillä tuotoksillaan ristiriitaisia odotuksia. Britin edellinen sooloalbumi Grace for Drowning (2011) oli upea piristys verrattuna soolodebyytti Insurgentesiin (2008). Vuosi sitten julkaistu, Opethin Mikael Åkerfeldtin kanssa pitkään väsätty Storm Corrosionin debyytti oli puolestaan viime vuoden rankin pettymys. Nämä levyt tyrmätään ja kaikki odotukset täytetään The Ravenillä. Albumin avaava Luminol runttaa heti luun kurkkuun mahtavalla bassojytkeellä. Marco Minnemanin sulava rumputyöskentely vakuuttaa ensimmäisestä tahdista lähtien eikä päästä otteestaan vajaaseen tuntiin. Kitarat vuoroin kutovat heleitä verkkoja ja runnovat massiivisia Rush-henkisiä sointuja. Liidikitaristi Guthrie Govan sulattaa aivokuoren Drive Homen loppuun revittelemällään soololla. Puhaltimet kaikuvat jatsia ja Jethro Tullia. Massiivisen fuusiopedon The Holy Drinkerin kosketinrutinat ovat silkkaa Emerson, Lake & Palmeria. The Watchmaker näyttää, kuinka edetä kauniista tuutulaulusta kunnon soitinjyräykseen. Vuoden albumi -kamppailun rima on nyt asetettu. Korkealle. 8 10 LEVYARVIOT (Massacre) Jos eri nimellä tehdyt varhaisdemot laskee mukaan, niin EToS on toiminut jo 22 vuotta. Siinä on varsin kunnioitettava määrä vuosirenkaita. Henkilökohtaisesti hyppäsin pudasjärveläisten musiikilliseen kelkkaan toisen demon Bard?s Burialin myötä vuonna 1994. Sen jälkeen yhtye on karauttanut vauhdilla umpihankien päältä ja toisinaan myös hidastellut sohjossa. Melko harvakseltaan levyttänyt bändi julkaisi kuudennen studiolevynsä Children of the Dark Watersin neljä vuotta sitten, ja nyt on vuorossa seitsemäs kiekko. Saivon lapsen teemat liikkuvat pitkälti pohjoisen mytologian ympärillä, Saivohan on saamelainen kuolleiden asuinsija. Terävästi soitettu, melodinen death metal huokuu kylmää koleutta, ja vilpoinen tunnelma välittyy biiseistä hyvin. Instrumentaaliset lyhyet introt ja välisoitot kuten Saivo ja Kuura rytmittävät albumia tyylillä, ja kappaleet kuten Beneath the Frozen Leaves, Dance of December sekä Swan Saivo ovat taiturimaisen melankolisessa huuruisuudessaan oivallista ETosta. Levyn päätösbiisi Angelheart, Ravenheart (Act III: Saivon Lapsi) paitsi jatkaa Angelheart, Ravenheart -biisien sarjaa myös päättää albumin erittäin vahvoin ottein. Surun kyyneleet ovat ikuisia, ja hyvä niin. JUSSI LAHTONEN 7 ALEKSI AHONEN kuun ottamatta kaikki jäsenet olivat mukana jo ennen hiatusta, joten kokemusta riittää. Bändin raaka kurmotus on aina ollut erittäin tappavaa ja armotonta, ja brutaaliudesta ei ole tingitty. Niin ei tehdä nytkään, kuten ei myöskään teknisestä osaamisesta joka on aina muodostanut hyvän kontrastin julmalle möyrinnälle. Su?ocation tekee edelleenkin sitä mitä se parhaiten osaa, ja se tekee sen innolla, vimmalla ja voimalla. Pinnacle of Bedlam on vahva death metal -albumi ja virkistävän tyly isku vasten kasvoja. Kiirastulen rankaisusta ei tingitä! JUSSI LAHTONEN 9 OMNIUM GATHERUM BEYOND (Lifeforce) OG:n täysi-ikäisyys häämöttää, sillä toimintavuosia on kasassa jo 17. Tuntuu kuin bändi olisi vastikään perustettu, mutta Beyond on ETERNAL TEARS OF SORROW SAIVON LAPSI Omnium Gatherumin kuudes studioalbumi. Niin se vain aika vierähtää, parta harmaantuu ja maailma vanhenee. OG:n tyylilajin perusmääritelmänä on aina ollut death metal melodisilla painotuksilla. Bändi on kuitenkin näyttänyt monen monta kertaa, että tuon termin voi määritellä erittäin monella tavalla ja että sitä voi lähestyä hyvin monesta eri kulmasta. Viimeisimmät levyt ovat kaikki olleet erilaisia eikä bändi ole viitsinyt tahkota samoja kuvioita yhä uudestaan. Uusin albumi on samaan aikaan sekä jylhempää ja arkaaisempaa että monimuotoisempaa ja progressiivisempaa musiikkia kuin bändin aiemmat. Tunnelmat ovat käsinkosketeltavia, ja monimuotoinen pauhu yhdessä Jukka Pelkosen ärähdyksien kanssa toimii huomattavan hyvin. Levyn pisimmät kappaleet kuten Nightwalkers sekä päätösraita White Palace tunnelmoivat pitkän kaavan mukaan. Niin sanoSUE tuista normipituisista kipaleista In the Rim ja The Sonic Sign jättävät jälkensä peruskallioon. Levy vetoaa sekä tunteisiin että älyyn, mikä on oivallinen yhdistelmä. JUSSI LAHTONEN 7 THE CRESCENT RISTI (Spinefarm) Kotimainen pitkän linjan black metal -yhtye Enochian Crescent otti ja roihahti Feenixlinnun lailla tuleen viime vuonna, kun perustajajäsen Wrath lähti. Liekeistä ja tuhkasta nousi kuitenkin uudistunut yhtye The Crescent, jonka laulajana toimii Hellwind Inferion. Kuten jo parin vuoden takainen NEF. VI.LIM-EP viitoitti, niin yhtyeen laulukieli on vaihtunut ja pääkieli on nykyisin suomi. Samalla kappaleista on putsattu liialliset sivupolut ja -rönsyt sekä keskitytty selkeämmin tiukkaan ytimeen. Paikoin tunnelmat ovat » 32 « NRO. 2 BLACK CRUCIFIXION CORONATION OF KING DARKNESS (Spinefarm) Kylmän pohjoisen black metal -pioneeri, Rovaniemeltä kotoisin oleva Black Cruci?xion soitti mustan saatanallista metallia jo vuonna 1991. Kulttimaineen saavuttanut yhtye eli pitkään hiljaiseloa ennen kuin julkaisi ensimmäisen varsinaisen täyspitkänsä vuonna 2006. Pari vuotta sitten tuli sekä uusia biisejä että livebiisejä sisältänyt Hope of Retaliation. Nyt on vuorossa toinen varsinainen täyspitkä, Coronation of King Darkness. Levyn synkeä ilmapiiri saavuttaa huippunsa hieman pidemmissä kappaleissa kuten Thievesissa ja Heroes End Up on Gallowsissa, mutta myös monet lyhyemmät kappaleet kuten Millions of Twigs Guide Your Way Through the Forest ovat väkeviä. Yhtye ei suinkaan pyri soittamaan samanlaista raakaa rymistelyä kuin alkuaikoinaan, mutta yhtyeen omaleimainen tunnelma on edelleen tallella ja bändin musta sydän sykkii edelleen yhtä tummanpuhuvana. Vuosikymmenten varrella mustaa metallia on nähty ja tehty jo sen verran, että nykyisellään Black Cruci?xion edustaa lähinnä kelpo keskikastia, mutta tyylistä ja tunnelmasta ei ole silti tingitty. JUSSI LAHTONEN 6 THE ADDICATION THE ADDICATION (Inverse Records) Kotimainen The Addication perustettiin 2009. Yhtye on ehtinyt julkaisemaan omakustanteisesti EP-levyt The Addication ja Burned Down. Nyt aika on kypsä ensimmäiselle studioalbumille, joka on myös nimeltään The Addication. Täyspitkä levy sisältää suurimman osan aiempien julkaisujen biiseistä, joten kyseessä on pohjimmiltaan bändin tähänastisten vaiheiden kokoelmajulkaisu höystettynä parilla uudella rallilla. Näinhän on monen debyyttibändin kohdalla. Monesti vasta toinen studiolevy muodostaa selkeämmän kokonaisuuden, koska yleensä sen kaikki biisit ovat uusia. Oli syy mikä tahansa, niin The Addicatio-
• nin debyytti jättää hieman epäyhtenäisen ja vaihtelevan mielikuvan. Bändin thrash metal on varsin melodista, ja osa biiseistä tuo mieleen esimerkiksi Testamentin kyvyn yhdistää melodioita ärhäkkään thrashiin. Biiseissä olisi silti monesti tiivistämisen varaa, eikä joka kappaletta tarvitsisi venyttää samaan muottiin, jossa kestoa on vajaasta viidestä minuutista vajaaseen kuuteen minuuttiin. Bändin otteissa on kuitenkin lupausta, ja ilahduttavasti juuri ne uudemmat kappaleet kuten esimerkiksi My Testament ovat levyn parasta antia. Nyt, kun ?demobiisit? on saatu alta pois, The Addicationin tulevia vaiheita ja julkaisuja voi odottaa mielenkiinnolla. JUSSI LAHTONEN (Agonia Records) Ruotsista kotoisin oleva Kongh osaa hidastelun jalon taidon. Sludgemaisia sävyjä doomin kanssa sekoittelevan ryhmän kolmas albumi sisältää vain neljä kappaletta, mutta mittaa niillä on yhteensä lähes kolme varttia. Bändin musiikillinen lähestymistapa on varsin maanläheinen ja vilpittömän kuuloinen. Soitto svengaa sopivan rennolla otteella, eikä yhtyeellä ole kiire minnekään. Aggressiontynkiäkin löytyy sieltä täältä, mutta pääasiassa liikutaan kuitenkin kierosti pörisevän junnauksen ja deliriumin välimaastossa. Tämä on orgaanista luomumetallia downshiftaaville kirkonpolttajille. Albumin parhaat hetket tarjoilee nimikappale Sole Creation, joka hätyyttelee hieman post-metallisia ?iliksiä ja uskaltautuu astumaan myös doom-kehikon ulkopuolelle. Albumin biisit ovat kuitenkin ennen kaikkea yksi iso kokonaisuus, josta on vaikea eritellä suoranaisia huippukohtia tai rimanalituksia. Eipä tätä sävellyksellisesti voi hirveästi kehua, mutta tunnelman luonnissa Kongh onnistuu vallan mainiosti. Olkoonkin, että ahdistus on varmasti useimmilla se ensimmäisenä pintaan nouseva tunne. VILLE PEKKALA (Agonia Records) Nyt on sitten kerrassaan hämärää musaa tarjolla ranskalaiselta taidekaksikolta. Spektrin industrial-vaikutteinen ambient-maalailu on kaikin puolin omalaatuista äänten sekamelskaa. Blackmetallin kanssa tällä on hyvin vähän tekemistä, vaikka yhtyettä sen genren alle yritetäänkin niputtaa. Cypher on hyvin haastava tekele arvioitavaksi, sillä albumilla ei oikeastaan ole yhtään kunnollista kappaletta. Enemmänkin se kuulostaa pienen budjetin sci?le?an soundtrackilta, jossa yritetään epäonnistuneesti tavoitella korkeampia tietoisuuksia. Toki on myönnettävä, että en ole tämän genren suurimpia asiantuntijoita, joten en osaa analysoida julkaisun tuotannollisia hienouksia juurikaan. Musiikillisesti levyllä ei kuitenkaan ole käytännössä mitään annettavaa. Ambient on musiikkityylinä sellainen, että sen pitäisi onnistua herättämään edes jotain ?iliksiä. Cypherin kohdalla en tunne muuta kuin välinpitämättömyyttä. Yritin jopa kuunnella levyä peiton alla pimeässä, jotta pääsisin oikeanlaiseen sfääriin, mutta eipä auennut yhtään sen syvempiä ulottuvuuksia silläkään tavalla. Ehkä tätä voisi suositella masennuslääkkeiden korvikkeeksi, sillä Cypher turruttaa tehokkaasti aistit ja ajaa kuulijansa zombiemaisen tyhjään olotilaan. VILLE PEKKALA 9 DEVOURMENT CONCEIVED IN SEWAGE (Relapse) Lukuisia miehistönvaihdoksia urallaan nähnyt ja muutaman kerran hajoamaankin ehtinyt Devourment on julkaissut neljännen studioalbuminsa. Aikaisemmin melko pienten lafkojen kanssa operoinut yhtye pääsi Relapsen talliin pari vuotta sitten. Sen myötä on uuden levyn tuotantopuolelle saatu kova nimi Erik Rutan. Teksasin jannujen brutaali viemärinkäryinen death metal talloo hetkessä alleen yhteisön heikoimmat ja ujoimmat. Yhtye paiskoo ehtaa jenkkikuoloaan menemään yhtä tiukasti ja tinkimättömästi kuin Cannibal Corpse tai Dying Fetus konsanaan. Temponvaihtelut pitävät homman alati mielenkiintoisena ja vokalistin haudan takaa tulevat korinat uppoavat erinomaisesti sahaavien kitaroiden muodostavan ri?tulituksen sekaan. Kun vielä sounditkin ovat priimalaatua, niin eipä voi kuin olla tyytyväinen. Conceived In Sewage on mainio työnäyte Devourmentin elinvoimaisuudesta. Yhtyeen kappaleet eivät sinänsä tuo genreen mitään uutta, mutta niistä löytyy kuitenkin tarpeeksi energiaa ja innovatiivisuutta, jotta homma pysyy mielenkiintoisena läpi levyn. Tällaista laadukasta ja hyvin tehtyä death metalia on aina ilo kuunnella. VILLE PEKKALA 9 PRETTY MAIDS MOTHERLAND (Frontiers) Pretty Maids palasi parin vuoden takaisella Pandemoniumilla 80-luvun levyjensä laatutasolle. Tätä ei kieltänyt itse bändikään, kitaristi Ken Hammer julisti tuotoksen olevan paras kahteenkymmeneen vuoteen. Kenties taannoin kärsimänsä sydänkohtaus pisti arvot jälleen järjestykseen. Viimevuotinen, vahvasti kasariaineistoon nojautunut ääni- ja kuvatallenne It Comes Alive vielä vahvisti, että liikkeellä ollaan tosissaan. Pretty Maidsin levyt ovat aina olleet kaksitahoisia. Mukana on ollut rajumpia tykityksiä, mutta myös pehmeäreunaisia pophevipaloja. Vokalisti Ronnie Atkins on sitten tilanteen mukaan annostellut äänijänteitään kuin käärme myrkkyään. Sama monipuolisuus on yhä läsnä. Esimerkiksi Sad to See You Su?er näyttää nuoremmille melodisen hard rockin yrittäjille, että sediltäkin lähtee vielä. 80-luvulla tanskalaisryhmä ei ollut kaikkein omaperäisin, mutta nykyään Pretty Maids kuulostaa pelkästään itseltään. Taustalta tietenkin kuuluvat ikäpolvensa suosikit kuten Rainbow ja Thin Lizzy. Kun on perinteisen hevin ja hard rockin sarkaa jo miltei kyllästymiseen asti kyntänyt, THE RAVEN THAT REFUSED TO SING (and other stories) on helpottavaa tietää, että vuoden lopussa valiolistoja tuskaillessa on jo helmikuulta yksi merkintä. MIKA PENTTINEN 7 STRYPER SECOND COMING (Frontiers) Stryper toteuttaa perinteistä klassisen rokin selviytymiskuviota. Jälleennäkemisen myötä julkaistaan kokoelma, livealbumi ja live-dvd, joita seuraa päivän soundeja kurkottava studiolevy, joka ei kiinnosta ketään. Vahingosta viisastutaan ja tehdään toinen pitkäsoitto, jolla palataan juurille. Tämän jälkeen asialistalla on coveralbumi. Lopulta versioidaan uudelleen vanhat hitit, kuten Stryper Second Comingilla tekee. Onneksi ampiaisasuistaan uloskasvanut nelikko ei ole väsyneimmästä päästä, mitä menneiden muistelijoihin tulee. Stryper on yhä väkevä lava-akti, ja kun lopputuote koostuu keikkasetin runkona toimivasta materiaalista, ei epäonnistumiselle ole sijaa. Versiot on tehty ?ehjää ei kannata korjata? -pohjalta, joskin aavistuksen verran raskaammalla kädellä ja laulustemmoja hioen. Yllätyksiä kattaus ei tarjoa, paitsi suurimman iskusävelmänsä, balladi Honestlyn puuttumisen. Kappale tosin esitetään keikoillakin taustanauhan säestyksellä, joten siihen ei ole ilmeisesti löytynyt vieläkään järkevää lähestymiskulmaa. Vaikka Second Coming kuulostaa elinvoimaiselta, muuta funktiota en sille keksi kuin saada vanhat klassikot omaan omistukseen ja myydä niitä muun roippeen ohella konserteissa. Lisäarvoa tuovat kaksi uutta biisiä, joiden perusteella työn alla olevalla uutuuslevylläkin Stryper pysyy perusosaamisensa parissa. MIKA PENTTINEN  sue.fi  The Underground Resistance THE NEW ALBUM COMING 22ND FEBRUARY The new album from the Grammy nominated writer, producer & Porcupine Tree founder member. Engineered by Alan Parsons Masterful rif?ng bounding through the annals of classic metal, taking in thrash, speed & black metal - all rooted ?rmly in the spirit of the 80?s. On CD & vinyl. ?The Raven That Refused To Sing is, aptly, magic? METAL HAMMER 9/10 Available from 22/2/13 Release Date 22/2/13 www.kscopemusic.com/sw www.peaceville.com/darkthrone SUE » 33 « NRO. 2 LEVYARVIOT 7 KONGH SOLE CREATION 5 SPEKTR CYPHER
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton ISMO ALANKO ? Maailmanlopun sushibaari (Fullsteam) Tuntuu oudolta ajatella, että Maailmanlopun sushibaari on vasta Ismo Alangon viides sooloalbumi. Edellisen soololevyn (vuoden 1996 Irti) jälkeen on ilmestynyt yhdeksän pitkää levyä, mutta ne on julkaistu Ismo Alanko Säätiön ja Ismo Alanko Teholla -duon nimillä. Mutta tuo nyt on pelkkää semantiikkaa. Alangon persoona määrittää kaikkea, missä hän on mukana. Se ei silti tarkoita, että hänestä pitäisi pitää varauksetta. Oma suhteeni Alangon musiikkiin on pitkä mutta ristiriitainen. Rakastan Sielun veljien koko tuotantoa ja Hassisen koneen toista ja kolmatta albumia. Kun Suomi putos puusta -soolodebyyttiä pidän yhtenä kaikkien aikojen parhaista suomenkielisistä albumeista. Arvostin myös elektronista Jäätyneitä lauluja -levyä, joka oli artistille epätyypillinen yritys vangita ajan henki. Oli kai sekä minun että Ismon vika, enimmäkseen Ismon, että Taiteilijaelämää- (1995) ja Irtisooloalbumien aikaan Alangon musiikki alkoi ärsyttää minua. Pidin joistakin noiden levyjen biiseistä, mutta kaiken kaikkiaan en enää ymmärtänyt, mitä hän yritti sanoa ja miksi hän sanoi sen niin rasittavasti leikitellen. Ratkaisin ongelman kuuntelemalla jotain muuta. 9 Noin sen pitää mennäkin. Taiteella, joka ei silitä ketään vastakarvaan, ei ole paljon virkaa. Toisaalta tuon vieraantumisen vuoksi en juurikaan tunne Säätiön ja Teholla-kokoonpanon tuotantoa. Jokaisella levyllä on tuttu biisi tai pari, mutta siinäpä se. Mikä minä siis olen arvostelemaan Alangon viidettä sooloalbumia? Saatanhan olla täysin väärässä sanoessani, että Ismon uusin kuulostaa älyttömän hyvältä. Maailmanlopunsushibaarionvahvakokonaisuus. Se on kummallista, sillä levyn kappaleet ovat keskenään melko erilaisia. Albumilla on pikemminkin biisipareja ja yksinäisiä lauluja kuin yhtenäinen linja. Tukahdutettu tango käynnistää levyn tomwaitsmaisella höyrykonesvengillä. Myllytyksen jälkeen Vanha nuori ja Vuoden turhin laulu kulkevat vaivattomasti ? ne ovat pari, joista tulee vielä keikkasuosikkeja. Toisen parin muodostavat nickcavemaisesti tunnelmoivat Tuulen selkään ja maittavilla jousiarreilla ja kitarasoundilla viimeistelty Harmaa on hyvä väri. Kolmas pari on säröistä kitararockia: Missä se on jää kasvottomaksi, mutta Kahdeksantoista aina puraisee mukavasti. Neljäs pari henkii suomalaisen kansanmusiikin sävyjä. Hienostunut Kuusilmä on sukua pelkille ihmisäänille instrumentoidulle Naapurin saunareissulle. SUE » 34 « NRO. 2 Itara kitara on levyn turhin laulu. Sen espanjalais- ja mustalaissävyt ovat sinänsä hienoja ja onnistuneesti toteutettuja, mutta muuten kappale tuntuu olevan olemassa vain siksi, että sen nimen sanat ovat melkein samanlaiset. Maailmanlopun sushibaari taas on todellinen kulmakivi, niin latautunut ja majesteettinen teos, että levyn nimeäminen sen mukaan on aivan oikea ratkaisu. Ennakkoluuloja ja vainoharhoja päättää levyn lempeästi lohkaremaisen nimiraidan varjossa. Myöskään sanoituksissa ei ole yhtä teemaa. Moni teksti (Vanha nuori, Kahdeksantoista aina, Kaaos) kuitenkin koskettaa vanhenemista. Harmaa on hyvä väri keksii uudelleen Pulu-levyn Rakkaus on ruma sana -biisin idean, mutta konsensuksen kyseenalaistaminen on aina yhtä hyvä idea. Mikä tärkeintä, Itara kitaraa lukuun ottamatta yksikään teksti ei kuulosta tyhjältä höpinältä. Ennakkoluuloja ja vainoharhoja -biisissä Alanko kertoo, miksi hän laulujaan laulaa. Lopulta albumin sitoo nippuun tyylitajuinen tuotanto. Jokainen soitettu raita puolustaa paikkaansa, jokainen sävy on perusteltu ? etenkin Juho Viljasen torvisovitukset ihastuttavat. Maailmanlopun sushibaarin palautelaatikko täyttyy kiitoksista. ARI VÄNTÄNEN
• 8 TERO-PETRI KORVAAMATTOMAT MIKKO TOIVIAINEN 8 NICK CAVE & THE BAD SEEDS PUSH THE SKY AWAY (Bad Seed Ltd) Push the Sky Away on pian 30 vuotta täyttävän Nick Cave & The Bad Seedsin viidestoista studioalbumi. Yhtyeen iän kaiken cool johtohahmo kehuu saatekirjeessä levyn tuntuvan ?vanhalla hyvällä tavalla uudelta?. Tietenkin uutta levyä pitää kehua, mutta laulujen tekijä osuu silti oikeaan. Caven bändi osaa uudistua itsestään eksymättä. Se ei ole mikään helppo homma pitkän linjan bändille. Nick Cave & The Bad Seeds ja AC/DC ovat julkaisseet suunnilleen yhtä monta täsmälleen tekijänsä näköistä, vankasti tyylitajuista levyä. Ero on siinä, että The Bad Seedsin viimeisimpiä julkaisuja ei voi vaihtaa keskenään kenenkään huomaamatta. Push the Sky Away on hitaasti kypsytetty, persoonallinen levy, jonka tekemistä ei ole rutiini latistanut. Cave etsi lauluille aiheita harhailemalla internetissä oudon tiedon perässä, ja bändi haki uusia ääniä käyttämällä soittimina erilaisia käyttöesineitä. Itsetarkoituksellista esoteerishöpinää tai tekotaiteellista lätinää levyllä ei silti kuulla. Kappaleet ovat ehyitä ja kauniita. Melkein demoninen Water?s Edge ja lohduton We Real Cool ovat biisejä painostavimmasta päästä. Albumin päättävä kaunis nimiraita voi jäädä elämään uutena Cave-klassikkona. Push the Sky Awayn lumoavin piirre löytyy sen näennäisen rauhallisen tunnelman takaa. Aivan tyynen pinnan alla kiristyy seksuaalinen pidättelyn tuntu. ARI VÄNTÄNEN 6 RENDEZ-VOUS PARIN LANTIN LEINOT (Yläkulo) Kun Rendez-Vous julkaisi ensimmäiset levynsä vuonna 2006, se oli kirjava glamrockbändi, jonka suomirockissa vatkattiin 80-luvun poriromantiikkaa tehosekoittimessa. Kymmenen vuotta täyttänyt turkulaisyhtye on vanhentunut arvokkaasti. Räikeä kimaltelu on vaihtunut seepiansävyiseen silmämeikkiretkuiluun. Rendez-Vousin kolmannella albumilla on parasta bändi. ?Renttujen? (siksi he itseään kutsuvat) soitto toimii niin kuin pitkän linjan rokkiyhtyeellä pitääkin, vaikka kokoonpano onkin muuttunut vuosien varrella. Sovituksiin on saatu eloa ja väriä paitsi hyvällä bändisoitolla, myös torvilla, haitarilla ja huuliharpulla. Rendez-Vous on kelpo rockbändi. LEVYARVIOT (Plastic Passion) Vuosina 1994-2004 toimineessa turkulaisessa Limonadi Elohopea -kulttiyhtyeessä kannuksensa ansainnut laulaja-kitaristi Tero-Petri Suovanen on soolourallaan ehtinyt jo kolmanteen albumiinsa. Jos aiemmat soololevyt ovat menneet ohitse, kannattaa viimeistään nyt tehdä asiaan korjaus. Korvaamattomat on Tero-Petrin soololevytyksistä nimittäin toistaiseksi kypsin ja kiinnostavin. Tyylitajua ja hyvää harkintakykyä osoittavat läpeensä rikas musikaalinen instrumentaatio ja sovitukset saavat levyn soljumaan miellyttävän kevyesti ja vaivattomasti. Tässä tapauksessa helposti kuunneltava ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin helposti unohdettava. Ainoastaan lyhyt levynavaaja Ajatuskupla ja Itkuässä tuntuvat täytemateriaalilta. Hyviä tekstinpätkiä ja kiintoisia ajatuksia viljellään viljalti. Räikeä villi äijä -kappaleessa eksistentiaalisessa ahdistuksessa painiskeleva mies pohtii elämäänsä (?Mikä oma ääni on? / Mikä se näistä on? / Mä muutan puhetapaa koko ajan?). Klassikon potentiaalia pursuavassa nimikappaleessa arvostetaan läheisten ihmisten tärkeyttä (?Korvaamattomat, pienet hetket tuntuu / Ne muistan iholla koko ajan / Niistä mun ilo aiheutuu / Korvaamattomat, niistä silmät kostuu / Kodissaan törmää kultavarastoon / kun silmät avautuu?). Tero-Petrin erikoinen lauluääni ja sanojen tavutus saattaa hämätä joitakin ihmisiä, mutta ensijärkytyksen jälkeen siihen ei voi olla koukuttumatta. Perheellisyys, arkipäiväisyys ja aikuisuus eivät nyky-yhteiskunnassa ole monen mielestä sanoituksellisia valttikorttjeja, mutta Tero-Petri kääntää tämänkin edukseen vahvalla omaperäisyydellään. BIFFY CLYRO ? Opposites (WB Records) Suuret visioijat ovat ennakoineet tämän vuoden olevan kitararokin juhlaa. Jos hypeä on uskominen, 2013 on suopea myös ?Skotlannin Foo Fightersille?. Oppositesin on povattu olevan SE levy Bi?y Clyrolle. Hyvää rokkia tuplalevylle toki mahtuu, mutta mikään elämää suurempi kokonaisuus ei ole kyseessä. Koska ylipäätään 20 biisin tuplalevy on viimeksi ollut elämää suurempi kokonaisuus? Opposites, kuten moni muu lajitoverinsa ennen sitä, sairastaa mammuttitautia. Jos levy olisi ajettu tiukemman silppurin läpi, siltä olisi helposti pystynyt tiputtamaan kuusi tai seitsemän biisiä pois. Aineksia olisi ollut timanttiseen normaalipituiseen rokkilevyyn. Vaikka karsintaa olisi voinut suorittaa, levyn terävin kärki on harvinaisen terävää. Levy on tuotettu sitä edeltäneen Only Revolutionsin tapaan suuren maailman soundilla, ja biisit ovat radioystävällisyydestään huo- limatta hyviä. Viimeistään ykköslevyn viides The Joke?s On Us vakuuttaa siitä, että Simon Neilin biisinkirjoitustaidot ovat ennallaan. Helmiä on riittänyt myös kakkoslevylle. Loppupuolelta löytyy muun muassa kokonaisuutta mukavasti värittävä Skylight sekä komeasti kasvava Accident Without Emergency. Ehkä levyn pituus onkin kiero juoni, jotta helmet erottuvat paremmin massasta. Ikävä kyllä sanoitukset eivät ole kehittyneet musiikin tahdissa. Vaikka parin lantin leinot ovat asialla, on kömpelöissä ja latteissa lyriikoissa niin vähän hurraamista, että seuraavan levyn voisi tehdä oikean sanoittajan kanssa. Tällaisenaan sanat laskevat sävellysten arvoa ja arvostelujen arvosanoja. Tyylikkäämmillä teksteillä nostattavat kertosäkeet voisivat soida ainakin sellaisilla radioasemilla, jotka eivät piittaa pop-ajan hermolla pysyttelystä. Levyn pintaan on painettu kiva kuva vanhasta markan rahasta. Se on sympaattinen ja bändille sopiva yksityiskohta. Ant -biisi 30 vuoteen. Soolouran kakkossijalle voi heittää Pirronin Punkyoungirl-?ilistelyn. Yhtyettä ei kuitenkaan uskalla tuomita aivan syvimpiin syvyyksiin. Mikäli joskus löytää itsensä The Virginmary?sin kotikaupungista Maccles?eldistä, kun bändi soittaa kavereidensa edessä 70 ihmistä vetävällä keikkapaikalla, saattaa vastaanotto olla sen verran innostunut, että itsekin huomaa huojuvansa musiikin mukana. Kovinkaan todennäköisenä tätä tapahtumaketjua ei kuitenkaan osaa pitää. 8 ARI VÄNTÄNEN 8 ADAM ANT ADAM ANT IS THE BLUEBLACK HUSSAR IN MARRYING THE GUNNER?S DAUGHTER (Blueblack Hussar) Fanitin 10-vuotiaana Adam Antia, vaikka en ollut kuullut musiikkiansa. Merirosvoimago ja punktausta riittivät ihastumiseen. Sittemmin olen tykästynyt myös hänen musiikkiinsa. Kiinnostusta ei kuitenkaan ole juurikaan riittänyt miehen soolotuotantoon, ainoastaan alku-uran Adam & The Ants -levyihin. Edellinen sooloalbumi, vuonna 1995 julkaistu Wonderful, löytyy hyllystäni, mutta en muista siitä muuta kuin että se oli tylsähkö kiekko. Vahvasta imagostaan huolimatta Adam Ant ei ole koskaan tehnyt musiikkia yksin. Kuudes soololevy on tehty kolmen eri aisaparin kanssa. Vanhoista tutuista mukana ovat Ants-kitaristi Marco Pirroni sekä Morrisseyn luottomies Boz Boorer. Uusi kumppani on 3 Colours Redin Chris McCormack. Vanhoissa vara parempi: liian pitkästä ja epätasaisesta levystä saa paremman ja kompaktimman, kun hyppää yli McCormackin kanssa tehdyt tylsät rokkibiisit ja keskittyy Pirronin kanssa tehtyyn lo-?-punkiin ja Boorerin rockabilly- ja glam rock -vaikutteisiin vetoihin, joista Vince Taylor on paras Adam SUE AKU-TUOMAS MATTILA 6 DELPHIC COLLECTION (COOP) Delphic lämmitteli vuonna 2009 Bloc Partya Helsingin jäähallissa. Kaljakarsinaan kuului säveliä, jotka olivat täysin oikeassa järjestyksessä, mutta ne unohti heti kun ne seuraava kappale alkoi. Vuonna 2010 julkaistu debyytti Acolyte oli samaa sarjaa. Muotopuoli on kunnossa, mutta unohduksen laiva kappaa mukaansa. Collection jatkaa samoilla linjoilla. Elektronista pulputusta tuolla, kitaraa täällä. Minkäänlaista tartuntaa kappaleet eivät aiheuta. Jotain kertoo jostain se, että uusi iTunes soitti vahinkopainalluksen jälkeen saman kappaleen neljä kertaa läpi ennen kuin sitä edes huomasi. Delphic on kuin MGMT ilman magneettisutta tai Cut Copy ilman iskeviä melodioita. Sympaattisen oloisille soittajille toivoo silti pelkkää hyvää, ja Bayia-kappaleessa on yritystä. JARKKO FRÄNTILÄ 5 THE VIRGINMARY?S KING OF CONFLICT (Doublecross) Triopohjainen rock on vaikea asia. Sweatmaster teki sen hyvin. Danko Jonesillakin on hetkensä. The Virginmary?s ei toimi millään tasolla. Pari vuotta takaperin yhtye soitteli Slashin ja Skunk Anansien lämmittelijänä, ja viime vuonna bändi soitti esimerkiksi Feederin, Eagles of Death Metalin ja aliarvostetun Reverend & The Makersin mukana. Lämmiteltävien yhtyeiden skaala on laajahko, vaan The Virginmary?sin musiikillinen ponnahduslauta ei. Yhtye on naulattu niin tiukasti räkäisen triorockin pohjaan kiinni, ettei sitä erota millään kanssayhtyeistään. Wolfmother on AC/DC näihin verrattuna. » 35 « NRO. 2 ILKKA LAPPI JARKKO FRÄNTILÄ 7 CLUB DE LAY ALL DAY, EVERY DAY (Club de Lay) Club de Lay on soittanut 90-luvun Englantiin niitattua rockmusiikkiaan liki viiden vuoden ajan, parin demon ja yhden omakustannelevyn verran. Siksi uusimman omakustannetuotteen alku hämää hieman. Introssa on Run DMC -laina, ja ensimmäinen varsinainen raita Born to Lose on yllättävän raskasta tavaraa edellisiin tuotoksiin verrattuna. Laulu sen sijaan kuulostaa tutulta ja tuo vähemmän yllättäen mieleen sen narisevamman niistä kahdesta Oasis-veljeksestä. Vaikka Club de Lay ei omaperäisyydellä villitsekään ja vaikka sen esikuvat ovat selviä, niin onneksi esikuvina toimivat ennemminkin Bluetonesin kaltaiset aliarvostetut 90-luvun yhtyeet kuin Shed Sevenin kaltaisten hiilipaperikopioiden opportunistiset yritelmät. Taso heittelee levyn sisällä hieman liikaa, jotta ihan mainiolle tasolle päästäisiin, mutta Reinvent the Wheelin positiivinen, kesäinen klangi hymyilyttää. Ja kappaleessa on trumpetti! The Bombs voisi olla paremmalla tuurilla jopa pienimuotoinen hitti: se soi ajattomasti, ja kun kappaleen ensimmäisen kerran Soundcloud-palvelusta kuuli, tuli sitä huudatettua luultavasti kymmenen kertaa putkeen. All Day, Every Day on Fred Perry -lenkkarille ja Ben Sherman -paidoille tehtyä musiikkia, jota kuunnellessa alkaa kummasti tekemään mieli lageria. JARKKO FRÄNTILÄ
• musiikilta, jota ei juuri ole aiemmin suomeksi levytetty. Mieleen tulee alkuaikojen Smack, jonka laulajana olisi Clauden sijaan Karanteenin Harri ?Hate? Konttinen. Nyrkkitappelun Horo-Hepe ei toistaiseksi ole kaksinen laulaja, mutta tunteen paloa hänestä löytyy. Bändin soittajat kierrättävät jytäklassikoiden kitarari?ejä niin kuin rock ?n? rollissa on tapana tehdä. Biiseihin on latautunut voimaa ja tarttuvuutta, mikä voi tulevaisuudessa vedota suureenkin yleisöön. Nyrkkitappelun sanoituksissa ivataan ja ärsytetään (Alfajuntit, Tahdon olla hippi, Ei sääntöjä, Käytetään päihteitä) sopivan epätasapuolisesti vähän joka suuntaan. Sumeilematon angsti, vino huumori ja katastro?n mahdollisuus sekoittuvat albumilla Molotovin cocktailiksi, joka räjähtänee liekkeihin livetilanteessa. LEVYARVIOT JARI MÄKELÄ 8 TUUTTIMÖRKÖ ? On totta (Monsp) DJ Kridlokkin ja Eevil Stöö & Koksu Koon albumeilla tyylikkäästi ?itanneen Tuuttimörön debyytti ?ei ole hiphop-renesanssi vaan tällainen levy? ja ?yksinkertaista räbäytystä, ei siis mikään Sinuhe Egyptiläinen?. Tämä on totta. Suomalainen hiphop on tänä päivänä korkeatasoisempaa kuin ikinä aiemmin. Kridlokk sekä DJ Kotka, Pikku Herkko ja Koksu Koo tekevät Tuuttimörön albumille ?asialliset? vastavierailut biiseillä Totuus 9 ja Lurjus. Tuuttimörön oman SNTC Family -ryhmän Nunton, SLTF ja Crack-Orava vierailevat Elämisen sietämätön leveys Pt.2 -biisillä. Letkeän laiskat bassot ja vetävät soulsämplet vangitsevat. Sattumalta samanaikaisesti Neumannin Facebookissa-biisin kanssa julkaistu Pitkät vitut blogosfääriin lyö vetävällä ?oikeat gangsterit ei osaa mennä internettiin? -kertosäkeellään Dingo-veteraanin löpinät laudalta pistein 6-0. Gabriel Hirmun ?ittaama Oossä hiljaa on kaikki- en aikojen kotimainen dissausbiisi, Kuningatar Tuutti erilainen rakkauslaulu. On totta näyttää suomalaisen hiphopin näennäisesti löysäilevän ja ajelehtivan pimeän puolen, mikä itseironisena ja nihilistisen realistisena on helpommin lähestyttävä, musiikillisesti uskottavampi, verbaalisesti hauskempi ja kielellisesti rikkaampi kuin Cheekin ja hänen kollegojensa eliittikumppanikerhon osa koskaan. JARI MÄKELÄ THE RUBY SONS CHRISTOPHER (Memphis Industries) Kalifornialaissyntyisen lauluntekijän Ryan McPhunin Uudessa-Seelannissa vuonna 2006 perustama The Ruby Suns -yhtye on edennyt neljänteen albumiinsa. Esikoislevyn heleään Brian Wilson -vaikutteiseen psychpoppiin tuli kahdella seuraavalla pitkäsoitolla mukaan elektronisia ja Animal Collectivea muistuttavia aineksia. Kahden vuoden takainen Fight Softly oli käytännössä McPhunin soololevy, ja niin on myös ensimmäistä kertaa ulkopuolisen henkilön, Chris Coadyn (mm. Beach House, Cold Cave), tuottama Christopher. Kahden edellisen albumin kulmikkaasta venkoilusta on palattu vähemmän kompleksisiin pop-kappaleisiin, mutta nyt Beach Boys -vaikutteet ?ltteröityvät Cut Copyn tavoin höyhenenkeveän discon läpi. Avauskappale Desert of Pop kertoo McPhunin kohtaamisesta Robynin kanssa. Harmi, ettei ruotsalaisen laulajattaren särmästä tarttunut hitustakaan The Ruby Sunsin äärimmäisen tyylikkääseen ja todellisuuspakoiseen indie-electroon. The Ruby Sunsin suurin ongelma on sen persoonattomuus. Christopherin biisit voisivat olla yhtä hyvin M83:n tai Hot Chipin tekemiä. Christopher voisi olla vuoden 2013 nerokkain pop-levy, mutta huonoimmassa tapauksessa se on halpiskopio, jonka parasta ennen -päivämäärä ehti jo mennä umpeen. JARI MÄKELÄ 9 PALEFACE&MATRE FOOD FOR THE GODS (Exogenic Records) Muutaman vuoden tauon jälkeen englanninkieleen palannut Paleface osoittaa, ettei tuntuma ole kolmen suomenkielisen levyn aikana kadonnut. Riimissä on ?ow?ta lontooksikin operoidessa. Toki uutuudella sanoja tiputetaan ajoittain myös suomeksi. Kalpeanaama on saanut aisaparikseen Los Angelesin undergroundissa 1990-luvulta lähtien vaikuttaneen Matren, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Public Enemyn kanssa. Myös tuottaja Sonjay Beatsilla eli JussiPekka Poutilaisella on oma merkittävä roolinsa yhteistyön jalostumisessa levylle. Kun keitokseen yhdistää Palefacen rakkauden vanhan koulun rappiin, ei ole yllätys, että jumalille tarkoitettu ruoka on vähintään parikymmentä vuotta vanhaa. Old schoolin suuntaan kumarretaan useaan otteeseen lattiaan asti. Merkittävä osansa menneiden aikojen tunnelmassa on Palefacen Räjähtävä nyrkki -kokoonpanon lukuisilla studiossa piipahtaneilla soittajilla. Basson ja lyömäsoittimilla on kokonaisuuden kannalta iso rooli. Kun konetaustoissakin on keskivertoa enemmän ideaa, levyllä on kunnon groove. Tekstit ovat Palefacen aiempaa tuotantoa rennommalla kädellä puristettuja, vaikka muutamaan otteeseen kaksikko ottaa myös terävästi kantaa yhteiskunnan epäkohtiin. Hauskaakin ehditään pitää, kuten levyn yllättävin raita Universaalia energiaa osoittaa. ILKKA LAPPI 8 HARDCORE SUPERSTAR C?MON TAKE ON ME (Sony) Muotilehdet ovat parin vuoden ajan toitottaneet kasarin uutta tulemista. Göteborgissa ei 1980-luvulta ilmeisesti koskaan poistut- tukaan. Hardcore Superstar on 1990-luvun loppupuolella alkaneen uransa aikana paaluttanut itsensä lujasti takatukkien ja räikeiden kuosien vuosikymmenelle. Seitsemänteen kansainvälisesti julkaistuun studiolevyynsä ehtinyt bändi ei suoranaisesti hae uusiutumista, vaikka tavallaan pöytä onkin puhdas 2011 julkaistun kokoelmalevyn jäljiltä. Suurin uudistus on miksaajan tuolille napattu Randy Staub, jonka läsnäolo vain alleviivaa kasaria. Soundit ovat kuin suoraan Mötley Crüen tai Def Leppardin menestyslevyiltä. Eikä tämä musiikillisesti kovin kaukana Guns?n?Rosesin alkupään tuotannostakaan ole. Muotovalion 1980-lukulaisen levyn teon Hardcore Superstar on aina osannut, eikä C?mon Take On Me tee poikkeusta tähän jatkumoon. Faneihin C?mon Take On Me uppoaa varmasti kuin veitsi sulaan voihin. Suoraviivainen rokki raikaa läpi levyn, eikä suvantokohtia suuremmin ole. Stranger of Mine kuitenkin osoittaa, että göteborgilaiskvartetin treenikämpällä syntyy myös vivahteikkaita balladeja. Nuoruutensa 1980-luvulla eläneille ruotsalaiset eivät tarjoa mitään ennen kuulematonta, mutta se tuskin haittaa kulta- ja platinalevyillä suosionsa mittaavaa bändiä. ILKKA LAPPI 8 NIGHT BEDS COUNTRY SLEEP (Dead Oceans) Akustisvetoisella americanalla tuntuu menevän vaihteeksi hyvin. Viime vuosina Yhdysvaltojen countryosavaltioista on puskenut solkenaan mielenkiintoista muusikkoa. Uusimpana jonossa on 23-vuotias Winston Yellen ja nuoren miehen Night Beds -yhtye. Pääosassa kokoonpanon debyytillä on Yellenin kuulas ääni. Referensseinä mieleen putkahtavat nopeasti esimerkiksi Ryan Adamsin ja Dylan LeBlancin nimet. Myös esimerSUE kiksi Bon Iverin ja Fleet Foxesin ystävien kannattaa tsekata Night Bedsin tekemiset. Vaikka kappaleiden perusteet ovatkin yksinkertaiset, on mausteita ripoteltu biiseihin sen verran, ettei hommaan ehdi kyllästyä. Night Beds on yhtä lailla kotonaan kantrista ammentaessaan kuin vetäessään silmään Simon & Garfunkel -vaihteen. Parhaimmillaan Country Sleep on koko bändin voimin jolkottelevassa Ramonassa ja 1960-luvun folkiin kallellaan olevassa Lost Springsissä. Kymmenen kappaleen kokonaisuus on jämäkkä paketti maanläheisen musiikin ystäville. Huolella työstetyt kappaleet eivät herätä suuremmin napinaa, mutta debyytille tyypillinen ajoittainen epätasaisuus Country Sleepiä vaivaa. Ramona myös todistaa, että Night Beds pystyy ilmavaan kantrirokkiin, mutta jää harmittavasti yksittäistapaukseksi. Kokonaisuus on varsin seesteinen. Tosin ei siinäkään suurempaa vikaa ole. ILKKA LAPPI 8 NYRKKITAPPELU BANGKOK SHOCKS, SAIGON SHAKES, NYRKKITAPPELU ROCKS (Svart) Suomenkielisen hiphopin lisäksi myös rockilla menee vaihteeksi lujaa. Svartin uusin tulokas pitkäsoittokantaan on tamperelainen Nyrkkitappelu. Bändin raflaavasti nimetty esikoisalbumi on kaksijakoinen levy. Mikäli kaikki sen kappaleet yltäisivät mahtavien Tyttöjen farkut- tai Vihaan mun bändikavereita -singlebiisien tasolle, albumi olisi kymmenen pisteen arvoinen. Nyrkkitappelun musiikki kuulostaa bensankatkuiselta Detroit-protopunkilta tai Turbonegron alkuaikojen rujommalta matskulta ennen Euroboyn virtuositeettia; tarkemmin sanottuna aggressiiviselta katurockilta, » 36 « NRO. 2 7 GARY CLARK JR. BLAK AND BLU (Warner Bros) Vasta 28-vuotiaan kitaristiveteraanin Gary Clark Jr:n keikkavierailun ansiosta miehen taannoin ilmestynyt major-yhtiödebyytti Blak and Blu julkaistaan virallisesti myös Suomessa. Albumi on kuin käyntikortti suurelle yleisölle. Clark Jr. näyttää hallitsevansa suvereenisti kaikki mustan musiikkiperinteen genret Staxsoulista (Ain?t Messin? ?Round) Delfonics-kutusouliin (Please Come Home) ja Black Keys -tyyliseen bluesrockiin (Travis County) sekä pienten Prince- ja modernien r&b-vivahteiden kautta turhanpäiväiseen Jimi Hendrix -imitointiin (Third Stone From The Sun). Mikäli Clark Jr. havittelee uraa uutta luovana artistina, on debyytistä vaikea päätellä hänen tulevaa suuntaansa. Todennäköisempää on, että hän jatkaa uraansa Stevie Ray Vaughanin ja Lenny Kravitzin repertuaareja yhdistelevänä retrorockari-viihdyttäjänä. You Saved Me, Gil Scott-Heronia sämpläävä nimibiisi ja vaikkapa Frank Oceanille käypäinen The Life osoittavat, että miehessä olisi ainesta enempäänkin. Teksasilainen kitarasankari on jo myynyt maaliskuisen Tavastian-keikkansa loppuun. Intiimille klubikeikalle pääsevät voivat pitää itseään onnekkaina, sillä Gary Clark Jr:ssa on potentiaalia isommankin areenan täyttäjäksi. Omaan makuuni mies on aivan liian siisti crossover-viihdyttäjä. JARI MÄKELÄ 7 YHTEISKUNNAN YSTÄVÄT? KAHLEET POIKKI (Roku) Yksitoista vuotta sitten tilasin itselleni Toinen Vaihtoehto -lehdessä mainostetun rovaniemeläisen Yhteiskunnan Ystävät? -yhtyeen seiskatuumaisen esikois-ep:n. Sen primitiivi-
• LEVYARVIOT nen punkmeininki viehätti, ja varsinkin päätöskappaleita Vituttaapi ja Oodi ydinvoimalle olen soittanut paljonkin. Oli hienoa huomata, että bändi on vielä pystyssä. Julkaisijana toimii edelleen Roku Records. Kahleet poikki -levyllä on kaksitoista biisiä ja kestoa sopivasti parikymmentä minuuttia. Bändin soitto on tukevoitunut, ja kaikki biisit ovat paljon nopeampia hc-rykäisyjä kuin reilu kymmenen vuotta sitten. Muiden biisien joukossa lähes postpunkahtavan eeppinen, yli kolmeminuuttinen päätöskappale Sota on tulossa varioi tempoa. Jos olisin saanut Kahleet poikki -cd:n käsiini 2000-luvun alussa, olisin todennäköisesti ollut aivan pähkinöinä. Nyt albumi on vain yksi levy kohtalaisten punk-julkaisujen joukossa. Vokalistin sylkemistä sanoista ei saa juurikaan selvää, mutta sitä varten on digipackin sisäkannessa lyriikat. Juo ittes hengiltä -biisin sanoma vetoaa hurtilla huumorillaan. Sisäkannessa on myös kuva yhtyeen jäsenistä poseeraamassa Mr. Lordin kanssa. Kaikki hymyilevät iloisen näköisinä. Potretti luo hauskan kontrastin levyn äärimmäisen vihaiseen sisältöön. JARI MÄKELÄ 6 T.I. TROUBLE MAN: HEAVY IS THE HEAD (Grand Hustle) Vankilakierteestä kärsinyt Cli?ord Joseph Harris Jr. alias T.I. on tuomioistaan huolimatta onnistunut jatkamaan menestyksellistä levytysuraansa katkotta. Miehen kahdeksas studioalbumi elokuvajulistemaisine kansikuvineen vihjaa T.I:n tähtäävän vaatimattomasti Marvin Gayen manttelinperijäksi, ja jatko-osakin (Trouble Man II: He Who Wears The Crown) on levylle suunnitteilla. T.I. on lahjakkaimpia viimeisen vuosikymmenen aikana esiinnousseita räppäreitä, mutta tällä albumilla hän jää vierailijoidensa jalkoihin. T.I:n rinnalla loistavat sekä uudemmat tulokkaat (USA:n tämän hetken suosituin rap-artisti A$AP Rocky ja T.I:n suojatti Meek Mill) että saman sukupolven konkarit (André 3000 ja Lil Wayne). Suurempi uskottavuusongelma on albumikokonaisuuden viihteellisyys ja balladivoittoisuus. Sujuvat, rytmikkäät rapraidat jäävät täytemateriaaliksi balladien rinnalla. Kun levyn koukuttavimmat kappaleet ovat Gayen Trouble Man -kappaletta sämpläävä The Introduction, R. Kellyn laulama Can You Learn, Cee Lo Greenin tähdittämä Hello, Pinkin ?ittaama Guns and Roses ja arkun viimeisenä naulana autotune-Akon joikaamassa Elton Johnin Your Songia uusilla sanoilla (Wonderful Life), ovat Diddy ja Black Eyed Peas lähempänä kuin pelkäsinkään. JARI MÄKELÄ 7 KYTÄJÄ II (GAEA) Kytäjä on pieni maalaispitäjä Hyvinkäällä. Sinne vie pitkä ja mutkitteleva tie, joka halkoo keväisin kultaisina aaltoilevia peltoja. Se johtaa kartanolle, jossa kummittelee. Luonnonkaunis alue, jolla sijaitsee pari pientä järveä, on kuitenkin rakennettu täyteen loistohuviloita ja omakotitaloja. Siellä, missä ennen törrötti vain sympaattinen kioski, on nykyään golfkenttä. Kytäjä on myös Sister Flosta tuttujen Jarno Alhon ja Janne Lastumäen instrumentaalinen musiikkiprojekti. Se julkaisee toisen levynsä kuusi vuotta debyyttinsä julkaisun jälkeen. II on maisemallinen ja mielikuvia herättävä albumi, joka kuulostaa nimikkopitäjänsä mystiseltä ja rakentamattomalta puolelta. Kappaleiden nimissä vilahtelevat vesiaiheet ja luontoa on äänitetty sellaisenaankin, esimerkiksi sateenropinana. II on kuin orgaaninen runoelma, joka muistuttaa Sigur Rosin viimevuotista Valtaria. Ville Leinosen ääntä kuullaan kahdella raidalla. Laulua olisi toivonut kuulevansa enemmän, sillä sanoitettu Laulu merelle -kappale on kerkkokoskismaisuudestaan huolimatta kenties parasta, mitä kotimaassa on tänä vuonna nauhalle tarttunut. Alhon ja Lastumäen sävellyskynä ei ole niin terävä, etteivätkö korvat puutuisi pelkkiin instrumentaaleihin ja tunnelmapaloihin levyn 44 minuutin keston aikana. JOONAS KUISMA BARBE-Q-BARBIES ? Breaking All the Rules (Sound of Finland) Olen välttänyt kutsumasta naissoittajien yhtyeitä tyttöbändeiksi, koska sukupuolen ei enää pitäisi kummastuttaa luupäisintäkään urpoa. Mutta sitten tuli Barbe-Q-Barbies ja palautti seksismin rockkritiikkiin. Breaking All The Rulesin kannessa grillinkuuma kissakvintetti talsii helteestä hehkuvalla valtatiellä sään mutta onneksi myös hyvän maun mukaan pukeutuneena. Jos Barbie- nuket olisivat tuollaisia, olisin leikkinyt lapsena pelkästään niillä. Sen sijaan kuuntelin kasetilta tauotta WASPin L.O.V.E. Machinea, jonka kaimabiisi löytyy myös Barbe-Q-Barbiesin uudelta albumilta. Breaking All the Rules potkii Suessa seiskan saaneen edeltäjänsä All Over Youn nurin kaikilla osa-alueilla. Yhtyeen vahvasti kasarivaikutteinen hard rock on kovimmillaan hemmetin hyvissä biiseissä Breaking All the Rules, STFU ja Love Machine. Onpa levyllä kuitenkin myös kappaleita, joista ei muistijälkiä jää. Breaking All the Rulesin nimi johtaa harhaan. Barbe-Q-Barbiesin Radio Rock -rock ei riko mitään sääntöjä sen enempää genressään kuin missään muuallakaan. Bändi saisi kuulostaa vielä rajummalta ja anarkistisemmalta, mutta alallaan uskottava bändi se on näinkin. Breaking All the Rules on mainio rocklevy. 8 toista albumi. Forever Endeavour on puhdistavaa, eheyttävää ja elähdyttävää musiikkia. Ikuiseksi alisuorittajaksi tituleeratun Sexsmithin ääni on säilyttänyt toismaailmallisen kuulautensa. Tuntuu siltä, että hän on laulunkirjoittajana saavuttanut lähestulkoon tason, jota häneltä on odotettu. Sexsmithin potentiaalinhan ovat todenneet muun muassa Paul McCartneyn ja Elvis Costellon tapaiset klassikot. Sexsmith tuo aina uusilla julkaisuillaan tuulahduksen kadonneeksi luulemastani, klassisen 60-lukulaisesta biisintekemisestä. Niin tälläkin kertaa. Hänen lauluissaan hetkelliset lyyriset oivallukset, kuten ?God must have gone ?shing now? -säe, yhdistyvät rikkaisiin sointurakennelmiin, teatraalisiin puhallinsovituksiin ja Beatles-henkisiin viuluarreihin (Back of My Hand). Forever Endeavourin alkupuoli on laadukas. Sen jalokivi on avausraita Nowhere To Go, joka palautti uskoni laulunkirjoittamisen mahdollisuuteen. Suosittelen Sexsmithin kirkossa äänittämää livevideota, joka paljastaa kappaleen kauneuden alastomuudessaan, mutta myös vuosien veron ennen charmanteille mieskasvoille. Myös Nowhere Is ja Snake Road ovat upeita biisejä, mutta albumin loppua kohden materiaali sittenkin hyytyy. Muuten englanniksi operoiva yhtye vaihtaa yllättäen Honey, We?re Way Too North -kappaleessa laulukielen suomeksi, mikä pistää miettimään, josko suomen kieli olisikin toimivampi (ja enemmän kuulijoita tuova) vaihtoehto. Vaikka Seamuksen biisimateriaali on kauttaaltaan tasalaatuista ja hyvin tuotettua, ei se juuri jätä jälkiä korvakäytävään eikä jää päähän soimaan. Jään kaipaamaan sitä jotain koukkua, jonka avulla tunnistaisin yhtyeen silloinkin, kun en tiedä sen soivan radiossa. 8 PELKKÄ VÄLIVIIVA S/T (Joteskii Groteskii, Creative Class War) ?Siellä joka aamu jonkun toisen erittämää homenestettä heräät henkilökohtaisen lusikkasi pinnalta nuolemaan.? Vilu Vuorenmaan teksteissä on vereslihan tuntu. Tämänkaltaista burroughslaisen vastenmielistä delirium-kuvastoa ei suomalaisessa popmusiikissa kirjoita kuin Joose Keskitalo. Pelkkä Väliviiva on laulaja-kitaristi Vuorenmaan ja rumpali Jarno Alhon muodostama duo. Vuorenmaan tunnetuin bändi on tähän asti ollut punkyhtye Sur-Rur. Pelkän väliviivan tekemisessä on samoja aineksia kuin Sur-Rurin, mutta samalla kun nimestä on poistettu kaikki paitsi sen yhdysmerkki, on myös Vuorenmaan tekemä musiikki dekonstruoitunut minimalistisimpiin vastapareihinsa. Yksinkertainen, lo-?-henkinen akustinen kitara säestää danieljohnstonmaisen haavoittuvaa laulua ja raadollisia sanoituksia. Alho tukee performanssia vähäisellä rumpusetillä ja taustalle jättäytyvällä soitollaan. Äänenlaatu on tarkoituksellisen raakilemainen. Pelkkä Väliviiva on roudarin ja miksaajan unelma, mutta soinnin minimalismi alkaa tökkiä kuuntelijaa varsin nopeasti. Kikat on käytetty jo levyn puolessa välissä ja kuulija jää roikkumaan sanoituksen iljettävään sienirihmastoon. Se on rankkaa. Siitä huolimatta Vuorenmaa ja Alho ovat tehneet hienon singer-songwriter-levyn, joka kannattaa kuunnella lievän pahanolontunteen saavuttamisen riskilläkin. JOONAS KUISMA 8 RON SEXSMITH FOREVER ENDEAVOUR (Cooking Vinyl) Tipatonta tammikuuta seuraavat jälleen päänsäryt ja homeiset olotilat. Siksi on onni, että helmikuussa julkaistaan kanadalaisen laulaja-lauluntekijä Ron Sexsmithin kolmasSUE JOONAS KUISMA 6 SEAMUS ALWAYS / NEVER (Youme) Always / Never on jo yli kymmenen vuotta koossa olleen Seamuksen kolmas levy. Varsin ajattoman kuuloista poprockia soittava orkesteri yhdistelee biiseissään vähän Tori Amosta, vähän The Corrsia, ja kaksi laulajaansa kuulostavat hetkittäin myös Suvi Koivulta. Joku saattaa myös muistaa Seamuksen ja Like Soldiers Go -kappaleen tämänvuotisen Uuden Musiikin Kilpailun semi?naalivaiheesta. » 37 « NRO. 2 ARI VÄNTÄNEN MARJUT MUTANEN 6 SUPERSCAR S/T (Jiffel) Superscar on helsinkiläinen, joskin hyvin amerikkalaiselta kuulostava ?nykytanssimusiikkia? soittava yhtye. Se on perustettu jo vuonna 2000, mutta ensimmäinen, bändin nimeä kantava levy näkee päivänvalon vasta nyt. Parikymppiselle kohdeyleisölle suunnatut biisit saattavat satunnaisesti laittaa varpaat naputtamaan lattiaa, mutta tunnelmaa syö hurja ylituottaminen, niin siistiltä ja puhtoiselta kaikki kuulostaa. Suotta ei Superscaria ole valittu Sunrise Avenuen kiertueen lämmittelybändiksi. Suomen Jonas Brothersin päältä hyvin kiillotetusta materiaalista ei saa mitään otetta, mutta uskon yhtyeellä olevan tulevaisuutta YleX:n soittolistoilla. MARJUT MUTANEN 9 JANNE LAURILA JA TUHLAAJAPOJAT S/T (Lumpeela Julkaisut) Kuten kokoonpanon nimestä voi päätellä, on Janne Laurila uutukaisellaan kerännyt ympärilleen bändin. Keikoiltakin tutuista tamperelaisista soittokavereista koostuva kolmikko esiintyy levyllä lähinnä taustabändin ominaisuudessa. Biisit on toki sovitettu yhteis-
• LEVYARVIOT voimin, mutta sävellykset ja sanoitukset tulevat edelleen poikkeuksetta Laurilan kynästä. Soundillisesti Tuhlaajapojilla on kuitenkin paljon annettavaa levylle. Jo edelliseltä Kultaisia pisteitä -albumilta välittyi vahvana Laurilan kyky kirjoittaa kevyttä musiikkia raskaistakin aiheista. Rahaa ei ole ja rakkauskin hiipuu hiljalleen, mutta Laurila ei silti sorru suomalaiseen mollijollotteluun vaan tekee näistäkin lähtökohdista ylvästä ja nostattavaa pop-musiikkia. Gösta Sundqvistin perintö kuuluu levyllä vahvana, joskaan ei musiikillisessa mielessä. Musiikillisesti ollaan lähempänä 50-lukuisen amerikkalaisen surfpohjaisen kitarapopin ja siitä ammentavan Agents/Sorsakoski-koulukunnan ja toisaalta modernin suomirockin välimuotoa. Hiusrasvaa ei ole säästelty ja kitarassa on reilusti twangia, kuten arvata saattaa, kun kitaristina on Tuomas Luukkonen. Keikoilla jo pitkään kuullut Jos sä löydät toisen ja Kyynaamat ovat ensi kuulemalla levyn hittiraidat, mutta se johtunee pelkästään siitä, että ne ovat tuttuja entuudestaan. Pidemmässä kuuntelussa levyltä löytyy lukuisia muitakin pophelmiä. Tuhlaajapoikien kanssa Laurila asettuu vaivatta samaan jatkumoon kuin Samae Koskinen soololevyillään tai Jukka Salminen bändinsä kanssa. Suomenkielistä rockia, jossa on tavallista enemmän substanssia ja jonka toivoisi soivan radiossa tyhjyyttään kolisevan ja euronkuvat silmissä tehdyn tositeevee-tusinapopin sijasta. TOMI TUOMINEN 6 PAPERFANGS PAST PERFECT (Soliti) Minä pidin chillwavesta heti ensi tahdeista alkaen. Washed Out, Toro Y Moi, Neon Indian ja lukuisat muut bändit jatkoivat minun korvissani Boards Of Canadan ja brittiläisen 90-luvun alkupuolen chilloutin jo unohdettua perintöä tuoden siihen ripauksen syntetisaattoripopin estetiikkaa. Siksi olin innoissani, kun Suomeenkin alkoi syntyä Avesin ja Paperfangsin kaltaisia kokoonpanoja, jotka lähestyivät elektronista musiikkia kaikulaite säädettynä yhteentoista ja tunnelma edellä. Viimeistään Paperfangsin debyytin kolmannen raidan kohdalla leukani putoaa epäuskoisena pöytään. Periaatteessa aivan kelvolliset, jopa hyvät biisit ja vaivalla rakennettu äänimaailma peittyvät vokalistin nuotin vieressä humalassa huojuvaan ja englantia välttävästi ääntävään vokaalisuoritukseen. Levyä on lähes tuskallista kuunnella, kun kauttaaltaan kuulostaa siltä kuin vokalistiksi olisi värvätty kadulta sattumalta löytynyt Jartsa, joka lukee vaivalla mietityt tekstit suoraan paperista mattinykäsenglannilla ja -lauluäänellä. Autotunen aikana laulusuorituksen sävelkorkeutta olisi helppo viilata, mutta silloinkin käteen jäisi tankeroenglantia antaumuksella vääntävä, joskin nuotilleen laulava Jartsa. Helpoin ratkaisu tähän ?vokalistiongelmaan? olisi ollut miksata laulu selvästi hiljaisemmalle, pistää siihen vahva reverbi ja upottaa se instrumenttien ja kaikumassan sekaan. Jostain syystä studiossa kuitenkin on päätetty jättää vokaalit päällimmäiseksi, kirkkaaksi, kuulaaksi ja kiusalliseksi huomion varastajaksi. Past Perfect on täynnä hienoja pieniä yksityiskohtia kuten Widow?s Songin komeasti rullaava rumpuohjelmointi tai All Girls Are Greyn madchester-henkinen poljento, mutta niistä on valitettavan vaikea nauttia huomion pakostakin keskittyessä laulajaan. Haluaisin kovasti pitää tästä albumista enemmän, mutta se on tehty kovin vaikeaksi. Toivottavasti levystä julkaistaan joskus joku director?s cut -versio, jossa vokaalit on upotettu yhdeksi instrumentiksi muiden mukaan. TOMI TUOMINEN 6 KEIJO PUURO RAMBON VAPAAPÄIVÄ (Omakustanne) Nähtävästi ainakin autotunen ja ruotsinlaivasyntikoinnin mestarin Keijo ?Kerubi? Puuron debyyttialbumi on kummallinen tapaus. Sisäliepeestä löytyy koko projektia kuvaava toteamus: ?Keijo Puuro on eräänlainen anti-Bond: naiset eivät halua häntä, eivätkä miehet halua olla kuin hän?. Tämä on enemmän kuin helppo allekirjoittaa. Naivistinen ja nokkela levy on kepeä, lempeä ja parhaimmillaan osuva ja hauskakin. Ongelmaksi muodostuu levyn kertakäyttöisyys. Rankalla kädellä tunetettu laulusoundi ja melodiallinen hapuilevuus eivät tarjoa hirveästi tarttumapintaa, vaikka sanoitukset ovatkin usein täyttä timanttia. Tästä esimerkkinä menköön levyn kiinnostavin kappale Saatanan anoppi: ??Tahdon?, sanoin kirkossa / Kytkykauppana tuli anoppi / sylkevä emoleijona / Hän keittää kylmää lammasta / säikeistä, harmaata / Pissaa lirahtelee / on tuolissa pehmusteet?. Siinä missä Suomen vanhin tenavatähti Aksu tuntui aikoinaan innostavalta tuulahdukselta naivistisen popmusiikin saralla, tuntuu ilmeisen lahjakas Keijo Puuro vain tuhlaavan musiikillisia lahjojaan. MIKKO TOIVIAINEN 7 RIUTTA KAIKKI ON HYVIN (Gunkanjima) Riutta on Oulussa asusteleva vuonna 2004 perustettu kvartetti. Nelikon musiikki on aggressiivisen päällekäyvää modernia rockia, jonka vaikutteet tulevat sieltä progressiivisempien kollegoiden puolelta. Hengästyttävän väkevä paahto tuo mieleen lääkkeensä ottaneen The Mars Voltan ja tribaalimaiset kitarakudelmat Toolin. Kotimaisista tekijöistä mieleen nousevat tunnelmallinen ja konevaikutteinen Sara, orgaanisen omaehtoinen Laivue sekä niin ikään oululainen nykivä The Scenes. Livemäinen ja rosoinen yleisote toimii ja tukee tunnelmallista kokonaisuutta. Levy kuulostaa nimenomaan loogiselta jatkumolta, josta on hankala nostaa esille suosikkeja. Vahvojen tunnelmien lisäksi välillä huomaa kaipaavansa hieman suurempaa sävellyksellistä tarttumapintaa. Hämmentävintä keitoksessa on laulaja-kitaristi Henri Turusen lakoninen lauluääni, joka tuo mieleen Samuli Putron. Sanoitukset toimivat liekkimäisesti yleis?ilistä tukevoittavana elementtinä, mikä on ihan toimiva ratkaisu. Toisinaan taustalle miksattu laulu hieman vieraannuttaa, joskin yhteishaku | 25.2.-15.3. | www.haenyt.fi media-assistentti ? peliala ? teatteri- ja esitystekniikka ? graafinen suunnittelu ? kuva ja ääni + IBCC-sertifikaatti tanssija artesaani, lavasterakentaminen Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu Lammenkatu 18, 83500 Outokumpu p. 013 244 3907 | www.pkky.fi/amoo se saattaa hyvinkin olla juuri se seikka, joka tekee Riutasta omaperäisen bändin. Kiinnostava tulokas, jota kannattaa pitää silmällä. MIKKO TOIVIAINEN 9 VIISIKKO IIII (Svart) Viisikko on oululainen varsin anonyymi ja medialta piilossa pysyttelevä melurock-partio. Se julkaisee IIII-nimeä kantavan alun perin vuonna 2011 omakustannekasettina ilmestyneen toisen levynsä nyt astetta kansantajuisempana laitoksena, vinyylinä. Meno on kauttaaltaan brutaalia, teknistä ja äärimmäisen raskasta. Hardcoresta, metallista ja sludgesta ammentavien kappaleiden vahvuuksia ovat pienten vuorten kokoisten ri?en tykittelevyys ja kappaleiden hallittu poukkoilevuus. Lähimpiä asenteellisia ja musiikillisia verrokkeja ovat Melvins, Radiopuhelimet ja Hebosagil. Vuoden 2009 IIIII-debyyttiä vaivannut turha äkkivääryys on karsiutunut pois. Tilalle on tullut virtaviivaisuutta, joka ei ole kuitenkaan karsinut yhtyeen omaperäisyyttä, eikä lannistanut sen charmia. Kappalemateriaalista parhaiten toimivat svengaava turpaanveto Sekopäinen jätkä, junamaisesti junnaava ja deliriumeissa riutuvan Rage Against the Machinen mieleen tuova Jumissa sekä viimeisenä kuultava synkistely En jaksa. ?Uusi laulajakin? vakuuttaa levymuodossa. Juuri sopivanmittaisen levyn draamankaari ei osoita missään vaiheessa notkahtamisen merkkejä, ja kappaleistakin tuntuu löytyvän kiinnostavia tasoja tarkemmalla kuuntelulla. Ihan saatanan hyvä levy. MIKKO TOIVIAINEN 8 A$AP ROCKY LONG LIVE A$AP (Polo Grounds) Viime vuosina hiphop-makuani on hemmoteltu kasalla valtavirran räplevyjä, jotka irtaantuvat länsirannikon perinteisestä gangsta-pullistelusta ja löytävät uuden äänen autotunetetun listaräpin ja perinteisen west coast -soundin kurimuksesta. Kanyen My Beautiful Dark Twisted Fantasy oli lähtölaukaus uudelle, aiempaa kunnianhimoisemmalle hiphop-sukupolvelle, josta sittemmin on siinnyt Kendrick Lamar, Frank Ocean ja nyt A$AP Rocky varsinaisella debyytillään. Long Live A$AP pitkälti lunastaa ne lupaukset, joita tämä 24-vuotias newyorkilainen on jaellut aiemmilla mixtapeillaan. Siinä missä Kanyen ja Frank Oceanin selkeä vahvuus on ollut loputon lapsenmielinen innostus erilaiseen musiikkiin, on A$AP Rockyllä selvästi suppeampi soundipaletti. Tällä levyllä ei ole electriclightorchestramaisen suureellista orkestraatiota, sillä ei sämplätä King Crimsonia tai MGMT:tä ja Bon Iverin sijasta studiossa vierailee Skrillex. Lähtökohdat eivät siis lupaa hyvää. Tuotannollisesti Long Live A$AP onkin edellä mainituista virkaveljistään lähimpänä Lamarin viimesyksyistä Good Kid M.A.A.D. City -mestariteosta. Kohtalaisen minimalistiset mutta melodisen melankoliset biitit ja oivaltavasti ohjelmoidut rummut petaavat Rockylle hyvät lähtökohdat kertoa tarinoitaan. Valitettavasti A$AP Rockyn läpät eivät aivan yllä tälläkin albumilla vierailevan Kendrick Lamarin omaelämäkerrallisten ja koskettavien Compton- tositarinoiden tasolle. Levyn vahvimmat hetket sijoittuvat sen alku- ja keskivaiheille. Toisaalta oma mielikuvani levyn rakenteesta on vääristynyt, koska kirjoitan arviota deluxe-versiosta, jonka perään liimatut neljä bonusbiisiä tuntuvat turhilta. Albumina Long Live A$AP ei yllä viime aikojen huippujen tasolle, mutta lupaa kuitenkin odottaa A$AP Rockyltä jatkossa vieläkin parempaa. Vasta 24-vuotiaalla jätkällä lienee vielä paljon annettavaa. TOMI TUOMINEN 8 CIRCLE MANNER (Ektro) Muodin huipulle -reality-sarjassa nuoria muotisuunnittelijatarjokkaita moititaan aina, kun he tekevät jotain liian teatraalista. Jotain, jota ei voisi tosielämässä kadulla käyttää. Tuomarit pitävät vaatteita liian kostyy- /AmoOutokumpu SUE » 38 « NRO. 2 mimaisina, sopivina teatterin puvustukseen mutta ei muotiluomuksiksi. Circlen kohdalla tunnen joskus kiusausta kutsua heidän nykyistä musiikkiaan liian teatraaliseksi ja sopimattomaksi kotikuunteluun. Olen fanittanut bändiä 90-luvun alkuvuosista asti ja nähnyt Meronia-Zopalki-Hissikaudella siltä useita intensiivisiä keikkoja. Mutta kuten useimmat tietävät, se alkuaikojen Circle oli oikeastaan täysin eri bändi kuin tämä nykyinen Circle. Alkuperäisjäsenistä on jäljellä enää Jussi Lehtisalo. Suurin murros bändin olemuksessa tapahtui Mika Rätön siirtyessä omasta Moon Fog Prophet -progebändistään Circlen keulille. Pidän myös bändin myöhempien vuosien metallituotannosta ja esimerkiksi Tulikoira on silmissäni jumalainen mestariteos, mutta jossain vaiheessa aloin kuumeisesti kaivata sitä alkuaikojen maanisesti jumittavaa, meditatiivista munkkilaulu-Circleä takaisin. Manner on 22-vuotiaan bändin 20. studiolevy ja lupaa jälleen uusia tuulia. Viime vuonna amerikkalaisena vinyylijulkaisuna ilmestyneen levyn kansitarra puhuu paitsi NWOFHM:ista, myös avant-AOR:stä, ja kyllähän levyllä kuuluu aavistuksen leppeämpi bändi. Aloitusbiisi Lintu-Joen polveilevasta Rättö-showsta siirrytään Westerlundin vokalisoiman rokkaavan Blue Kingin kautta instrumentaaliseen kahdeksan minuutin luentaan Brian Enon kultakauden Here Come The Warm Jetsistä. Eno-laina yllättäen tuo vahvimpia muistumia alkuaikojen Circlestä kasvaen loppua kohden majesteetillisiin mittoihin hymisevine lauluineen ja yhden ri?n loputtomine toistoineen. Levyn jälkimmäinen puolisko jatkaa alun viitoittamalla tiellä. New Fantasyn maltillinen progeilu on raikasta kuin juuri avattu rollon-deodorantti lätkäkopin hikisessä atmosfäärissä. Mustaa kultaa palaa taas heavympään lätkäsoundiin säröisellä boogierockrif?llään. Levyn päättävä Potero on uljas yhdeksän minuutin tuokio mukavasti poukkoilevaa ja tempoilevaa progressiivista rockia. En tiedä, mihin Circle on tämän jälkeen menossa, mutta taidan pitää tästä uudesta suunnasta. TOMI TUOMINEN 7 NICOLE WILLIS & THE SOUL INVESTIGATORS TORTURED SOUL (Timmion) Olen ollut Nicole Willis -pimennossa viimeisten parin levyn ajan. Pidin debyytistä aikoinaan kovasti. Siltä ajalta hyllystä löytyy myös joitain makseja ja aivojen poimuista mukavia keikkamuistoja. Soul Makeoverin Maurice Fultonin tuottama elektroninen, mutta silti jokseenkin perinteistä kiinni pitävä soundi miellytti korvaani. Kakkoslevyn jälkeen rumpukoneet vaihtuivat Timmionin housebändiin Soul Investigatorsiin ja soundi sen myötä reilusti perinteisempään. En ole aivan varma, miellyttääkö tämä vaihdos minua täysin. Willisillä on hieno, taipuisa ja kantava soulääni, jonka ei tarvitse häpeillä entisaikojen jenkkisuuruuksienkaan rinnalla. Silti tai nimenomaan juuri siksi toivoisin, että tuotanto Willisin taustalla kiinnittäisi artistin vahvemmin tähän päivään. Mielelläni kuulisin Dam Funk -tyylistä rumpuohjelmointia tai Flying Lotus -henkistä futuristista tuotantojälkeä. Kun biisinkirjoitus albumilla ei ole aivan Holland-Dozier-Holland-tasoa, niin auttaisi paljon, jos levy soundaisi persoonalliselta tai mieleenpainuvammalta. Tortured Soul svengaa hienosti ja 70-lukuinen funk-sointi on jäljitetty tarkasti, mutta jotenkin tästä soulista uupuu sielu. Sen sijaan, että levy pyrkisi luomaan uutta, se tyytyy jäljittelemään vanhaa. Siinä on jotain perin juurin masentavaa. Tunnelma levyllä on oudolla tavalla lannistunut huolimatta siitä, että Willis laulaa vapaaksi murtautumisesta ja pyrstösulan heiluttamisesta. Kun minun soulhammastani harvakseltaan kolottaa, niin kaivan hyllystä mieluummin Diana Ross & The Supremesia tai vaikkapa Betty Davisia kuin Sharon Jonesin tai Nicole Willisin modernia pastissisoulia. Sitäkin todennäköisemmin käteni hakeutuu kuitenkin Janelle Monaen, Frank Oceanin tai Weekndin levylle. TOMI TUOMINEN
• » REPLAY JARI MÄKELÄ ZWAN ? Mary Star of The Sea (Reprise) H kirjoituksia. Corganin paras ystävä, huumeongelmansa takia poispotkittu rumpali Jimmy Chamberlin oli palannut bändiin, mutta D?arcy lähti ennen albumien valmistumista. Jäähyväiskiertueella näin bändiltä loistavan keikan lokakuun 2000 lopussa Helsingissä. Pitkän linjan New Order -fani Corgan vieraili Get Ready -albumilla (2001) ja tuurasi kesäkiertueella lapsia hoitamaan jäänyttä Gillian Gilbertiä. Corgan oli suunnitellut synalevyn julkaisemista, mutta New Orderin meneillään ollut kitarapop-vaihe sai hänet toisiin ajatuksiin. Corgan oli jo 90-luvun alussa viritellyt soittokuvioita Skunkissa ja matikkarockbändi Chavezissa soittaneen kitaristi Matt Sweeneyn kanssa. Chamberlin otettiin rumpaliksi, ja Sweeney ehdotti basistiksi monessa liemessä soittanutta David Pajoa (tunnetaan sooloartistina nimellä Papa M). Nelimiehinen Zwan soitti yhdeksän keikkaa marras-joulukuussa 2001. Corgan ja Sweeney äänittivät Djali Swan -nimellä Pumpkinsvideoita ohjanneen Jonas Åkerlundin Spun-le?aan akustisen coverin Iron Maidenin The Number of The Beast -biisistä. Suunnitteilla oli kaksi versiota Zwan-kokoonpanosta. Mary Star of The Sea -albumin krediiteissä mainittuun kolmen sähkökitaristin voimapopyhtyeeseen True Poets of Zwaniin liittyi basistiksi A Perfect Circle -yhtyeessä soittanut Paz Lenchantin. Djali Zwanin, johon Pazin siskon, sellisti Ana Lenchantin oli tarkoitus liittyä, folkalbumia kaavailtiin äänitettäväksi Zwanin kiertueen jälkeen syksyllä 2003. Vuoden 2002 aikana Zwan keikkaili USA:ssa ja Kanadassa ja samalla Mary Star of The Sea äänitettiin toiveikkuuden vallitessa. Corgan oli pitkästä aikaa täynnä valoa ja optimismia. Albumin biisit kulkevat duurissa. Sanoitukset ovat höpsöjä ja yksinkertaisia, ilman kryptisten viittausten yliannostusta. Kitarat rokkaavat isosti powerpoptyylillä. Baby, Let?s Rock -biisiä lähemmäksi Cheap Trickiä Corgan ei ole koskaan päässyt. Corganin ja Sweeneyn kahdestaan sovittamat, trad. sävellyksiksi ilmoitetut pumpkinsmaisen tarttuva Ride A Black Swan ja jäsenten roomalaiskatolisesta taustasta kumpuava Jesus I lienevät ne biisit, joiden ympärille bändiä ja albumia alettiin kokoamaan. Jälkimmäisen kappaleen kanssa viisitoistaminuuttiseksi järkäleeksi nivoutuva nimibiisi lienee syntynyt Zwanin yhteisenä jamitteluna, sillä se SUE » 39 « NRO. 2 on yltiödemokraattisesti kreditoitu koko bändin nimiin. Singlelohkaisut Honestly ja Lyric ovat äärimmäisen koukuttavia popkappaleita, joiden musiikkivideot pursuavat Corganin ja Lenchantinin säteilemää iloa. Albumilta olisi löytynyt lisääkin potentiaalisia hittejä: aurinkoinen El Sol, kaunis ja kaihoisa Endless Summer ja pyhä yksinkertaisuus Yeah! Valitettavasti albumin myynti hyytyi nopeasti osoittautuen paljon Pumpkinslevyjä vaatimattomammaksi. Zwan kiersi tiiviisti vuoden 2003 alkupuoliskon ja soitti viimeisen keikkansa kesäkuun puolivälissä. Syyskuussa Corgan ilmoitti Zwanin hajonneen. Corgan kertonee näkemyksensä tapahtumista myöhemmin tänä vuonna ilmestyvässä elämäkerrassaan, mutta hänen suk- sensa taisivat mennä ristiin etenkin Pajon kanssa. Corgan ilmoitti, että Mary Star of The Sea -albumi kuulostaa hänen korvissaan suurelta valheelta, ja ettei enää koskaan halua olla missään tekemisissä Zwanin jäsenten kanssa. Vuonna 2005 Corgan julkaisi pitkään suunnittelemansa synapopalbumin The Future Embracen ja elätteli toiveita The Smashing Pumpkinsin comebackista. Sopua Ihan ja D?arcyn kanssa ei löytynyt, ja naisbasisti toisensa jälkeen on vaihtunut uuteen. Uskollinen sidekick Chamberlin löi tahtia vuoteen 2009 asti. JARI MÄKELÄ Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa. LEVYARVIOT ajalle mäiskähtäneen goottikurpitsan jäännöksistä nousi siivilleen hyväuskoinen kitarapopjoutsen Zwan, jonka lento kesti seitsemän kuukautta Mary Star of The Sea -albumin ilmestymisen jälkeen. Itsekkääksi diktaattoriksi ja ikäväksi ihmiseksi haukuttu kuulapää Billy Corgan näytti onnellisen kitarapop-puolensa ja julkaisi nolkytluvun parhaan albuminsa. The Smashing Pumpkins on minulle 90-luvun merkittävin amerikkalainen rockyhtye. Sytyin bändiin hitaasti, joten nautiskeltavaa on riittänyt pitempään. Ensimmäinen tuoreena ostamani levy oli vasta folktronica-vivahteinen Adore (1998), jolla yhtye oli kutistunut Corganin, kitaristi James Ihan ja basisti D?arcy Wretzkyn trioksi. Bändi natisi liitoksissaan, ja jälkikäteen Corgan on kuvannut Adorea yhdeksi uransa kivuliaimmista kokemuksista. Albumi on säilyttänyt asemansa ensirakkautenani ja omasta mielestäni Pumpkinsin ensimmäisen kokoonpanon viimeisenä merkittävänä levynä. Vuonna 2000 ilmestyneet Machina/The Machines of God ja sen netistä ladattava täydennysosa Machina II olivat Corganin ja tuottaja Floodin pitkälti kahdestaan ideoimia pömpöösejä ja raskaita jälki-
• » LEFFAVIERAS Erja Lyytisen fanituslistat ENSI-ILTA Aution saaren elokuva ? Tässä valinnassa on aikamoista ironiaa, mutta mulle aution saaren elokuva tuo heti mieleen Tom Hanksin elokuvassa Castaway, jossa sen esittämä tyyppi tosiaan on haaksirikkoutunut autiolle saarelle. Aina kun mä näen Wilson-palloja, mulle tulee mieleen se Tom Hanksin ainoa kaveri eli samanmerkkinen lentopallo. Se on leffassa elävä vain Hanksin hahmon mielessä. Ihminen hakee erilaisia keinoja selvitä hengissä ja järjissään. Ja lopulta pelastuttuaan, kun vaimokin on jo uusissa naimisissa, päähenkilö lähtee kaikkien kokemuksiensa kanssa hakemaan uutta elämää. » PARISUHDEPOINTTEJA ohanna Vuoksenmaa käsikirjoitti ja ohjasi elokuvan 21 tapaa pilata avioliitto, jonka päähenkilö Sanna (Armi Toivanen) tekee yliopistossa väikkäriään työnimellä ?x tapaa pilata avioliitto?. Niinpä le?avieraaksi ei kannattanut ottaa miestä tai sen puolikastakaan. Kun vilkaisin tammikuun levyjulkaisulistaa, kyseisestä heinäsuovasta pisti silmään melkeinpä kuuden tuuman rautaneulan lailla albumi Forbidden Fruit. Sen tekijä on huomattavan paljon tuolla muualla päin Eurooppaa keikkaileva blueskitaristitar ja blueslaulajatar Erja Lyytinen, joka itsekin on hankkinut yliopistollisen koulutuksen Sibelius-akatemiasta. ? Oli tosi piristävää pitkästä aikaa nähdä suomalainen le?a. Niissä on aina sellanen tietty tekemisen staili, aika rehellinen ja karukin. Aluksi mulla oli vaikeuksia saada tästä kiinni, mutta pikku hiljaa alkoi tulla syvemmin koskettavia kohtauksia, jotka nosti tän kyllä ihan neljän tähden arvoiseksi le?aksi. Tykkäsin tosi paljon. ? Meiltähän vieläkin puuttuu sellainen ihan puhdas viihdyttämisaspekti. Mutta me nyt ollaan ihmisinäkin suomalaisia eikä mitään jenkkejä. Me ollaan todella realistisia, vähän jopa tosikkomaisia välillä, eikä me kai ikinä päästä siitä eroon. Mutta toisaalta juuri se on meidän hyve. Me ollaan todenmukaisia ja rehellisiä. ? Päähahmo koki tässä tietynlaisen heräämisen. Formaatti oli vähän sama kuin useammassakin jenkkile?assa, esimerksi Wedding Plannerissa, jossa hääsuunnittelija ei alun perin itse usko rakkauteen, ja kuinkas sitten käykään. Ihan hauska suomalainen versio sellaisesta. Paljon asioita, joihin pystyi samastumaan. ? Monia eri tunnetasoja tässä oli. Hienosti oli koostettu ja nostettu esiin kaikkia juttuja, joita parisuhteeseen kuuluu, kaikkine pettymyksineen sun muineen, hyvin kärjistettyinä esimerkkeinä. Todella viihdyttävä ja hauska le?a, jossa oli tosi paljon huumoria. Mutta myös surua. Se Vesa Vierikon esittämä hahmo toi hyvin mukaan sen puolen, että rakkaus voi lopulta olla tappava voima, jos sille ei saa vastarakkautta. Pohjimmiltaan on kyse hyvin tärkeistä ja olennaisista asioista. Olennaisimpana se, että täytyy uskaltaa rakastaa. ? Jenkeissä opiskellessani kävin biisinkirjoituskurssilla. Siellä ker- J HITCHCOCK Ohjaus: Sacha Gervasi  On ohjaajalegendoja, joiden maine kohoaa jopa heidän elokuviaan suuremmaksi. Ainakin Stanley Kubrickista tehdään varmasti vielä elokuva. Nyt tulkintavuorossa on jännityksen ja kauhun tukeva legenda Sir Alfred Hitchcock. Ohjaus ei valitettavasti yllä mestarin tasolle. Liikuttavan Anvil-hevimetallidokumentin aiemmin tehnyt Gervasi on saanut Hitchcockiksi itsensä Anthony Hopkinsin ja tämän Almavaimoksi Helen Mirrenin. Alman rooli miehensä elokuvien teossa ja henkisenä tukena on noteerattu asianmukaisesti vasta viime vuosina. Tämäkin elokuva pyrkii korostamaan Alman merkitystä Hitchin elokuvien lopullisen asun valmistumisessa. Vaarallisen romanssin (1959) jälkeen Hitchcock oli vaarassa pudota tusinakäsikirjoitusten kuvittajaksi tai television lyhyiden jännärien isäntähahmoksi. Hän päätti yrittää irtiot- rottiin miten kappaleiden aiheissa rakkaus on se yksi ylitse muiden, ja että siitä löytyy kymmenen erilaista kerrostumaa ja aspektia. Ne lähtee ensi-ihastuksesta portaittain aina mielettömään rakastumiseen, käyden läpi kaikki arki?ilikset. Lopuksi rakkaus alkaa kuihtua, sitten se tosiaan loppuu, ja sen jälkeen vielä pikkuisen kaivataan sitä exää. Viimeiseksi tulee se lopullinen irtautuminen. ? Vähän aikaa sitten kirjoitin kappaleen pitkän parisuhteen asettamista vaatimuksista, iloista ja suruista. Siihen liittyy niin paljon tunteita ja asioita? se on sellasta ihanaa piinaa eli Joyful Misery. Täytyy olla kestävyyttä, kärsivällisyyttä ja molemminpuolista tahtoa, että saa parisuhteen toimimaan. Totta kai se on aina taistelua, eikä sitä välillä vain pysty olemaan läsnä. ? Kun le?assa nostettiin esiin 21 asiaa ja sääntöä, joita ei pidä eikä saa tehdä, niin eihän niitä kaikkia ihan aina yksinkertaisesti vain pysty noudattamaan loppuun asti ja viimeisen päälle. Ja toisaalta siinähän sen näki, että vaikka tää Riku Niemisen esittämä hahmo teki kaikkensa parisuhteensa eteen, niin se ei kuitenkaan riittänyt. ? Le?aan sisältyi paljon juttuja, joita mä oon kuullut lähipiirissä tapahtuneen. Esimerkiksi se, että nainen puhkeaa kukkaan pari vuotta synnytyksen jälkeen ja löytää uuden miehen, joka tavallaan nostaa sen naiseutta. Kyllä näitä tosielämässä sattuu paljonkin. ? Vähän toista laitaa edusti se yksi tyyppi, jolla on tosi rasittavan ripustautuvainen vaimo ja joka rakastuu vaimonsa bestikseen. Aika harvoinhan asiat ihan tolla tavalla tapahtuu, eli överiksihän se tosiaan meni. Mutta pitäähän le?aan vähän satumaailmaa ja fantasiaakin tuoda. Ihmisille pitää antaa myös toivoa. Se veti koko le?aa kivasti romanttisen komedian suuntaan. TÄHDET Lyytinen  Halme  21 tapaa pilata avioliitto, Suomi 2013. Ohjaus ja käsikirjoitus: Johanna Vuoksenmaa. Pääosissa: Armi Toivanen, Riku Nieminen, Essi Hellén, Aku Hirviniemi, Hannele Lauri, Vesa Vierikko, Pamela Tola. Kesto: 93 min. toa ja tehdä jotain odottamatonta, sovituksen pulp-kirjailija Robert Blochin Psyko-romaanista, joka pohjasi takametsien murhamies Ed Geinin tarinaan. Ajatus nekrofiilistelijä Geinin elämästä suuren budjetin tuotantona ei uponnut studioiden pomoihin, joiden mielestä Hitchcock olisi tuottanut heille enemmän rahaa tekemällä romanttista jännityshömppää tai vaikkapa Bond-elokuvan. Hitchcock päätti tuottaa Psykon omilla rahoillaan. Gervasin tulkinta olisi parempi, jos siihen ei olisi lykätty mukaan jälkitulkintaa Hitchcockin ja Alman avioliiton ongelmista. Kehomaskilla vuorattu Hopkins ei tunnu saavan otetta, rooli menee rutiinin puolelle. Käsikirjoitus luottaa helppoihin ratkaisuihin. Katsojalle selitetään liikaa. Vihjaillaan jopa, että Norman Batesin tirkistelyhimo ja äitihahmotrauma olivat Hitchcockin valinnan perusteita. Kiinnostavaa materiaalia olisi ollut helposti saatavilla. Nyt yritys jää puolivillaiseksi, rimaa hipovaksi. VESA KATAISTO SUE SEITSEMÄN PSYKOPAATTIA Ohjaus: Martin McDonagh  Myös käsikirjoituksesta vastaava ohjaaja McDonagh on keksinyt uuden version elokuva elokuvassa -kuviosta. Tämän elokuvan sisällä ei alkajaisiksi ole muuta kuin käsikirjoittaja Martyn (Colin Farrell) tarinalleen keksimä otsikko ? joka siis tietysti on myös Seitsemän psykopaattia. Ja sitten Martyn pitää alkaa keksiä tarinaansa, tyhjän paperin kammon vaivaamana. Pätkittäin hän toki onnistuu sitä kehittelemään, mutta osittain tarina muokkautuu Martyn ympärillä tapahtuvien kummallisuuksien myötä. Hyvänä apuna toimii Martyn paras kaveri Billy (Sam Rockwell), jonka ammatillisena toimenkuvana on koirien kidnappaus. Koko elokuvan kiinnostavin hahmo on Billyn napparikumppani Hans, jonka vähäeleisessä hahmossa Christopher Walken tekee hersyvän timanttisen roolisuorituksen. » 40 « NRO. 2 Paras ällötyskohtaus ? (M. Night Shyamalanin) Kuudes aisti -elokuvassa on sellainen kohtaus, jossa meedion kyvyt omaava poika näkee ?mystiseen sairauteen? kuolleen pikkutytön hautajaisissa sen, miten tän tytön äitipuoli on vielä tytön potilasvuoteellakin sekoittanut sen ruokaan vahvaa puhdistusnestettä. Siitä on jaanyt tosi, tosi vahva yök-olo. Suosikkinäyttelijä ? Mä oon aina diggaillut Nicole Kidmanista tosi paljon, koska hän on todella muuntautumiskykyinen näyttelijä, aina tosi aito kaikissa rooleissaan. Sen leffat vaan aina jostain syystä toimii. Sehän tekee tosi paljon myös kevyttä viihdettä mut hei, kyllähän viihdettäkin pitää välillä kattoa. Suosikkityylilaji ? Lars von Trierin teatterilavalla ilman lavasteita näytellyt leffat (eli Dogville ja Manderlay). Niissä on tosi eksentristä meininkiä, tosi hyvä yhdistelmä teatteria ja leffakuvausta. Samoin kuin kirjoja lukiessa, niissä pitää ja saa itse kuvitella sen maailman. Se tekee kokemuksesta paljon syvemmän. Dogvillessä oli hieno opetus siitä, miten hartaat ja uskovat, ns. hyvät ihmiset voi tilaisuuden tullen muuttua täysiksi hirviöiksi ja hyväksikäyttäjiksi. Seuraava Sue ke 13.3. Elokuva käynnistyy kahden ammattimurhaajan nerokkaan nokkelasti sanaillulla niitä-näitä keskustelulla, joka tuo elävästi mieleen Pulp Fictionin ? ja päättyy asiaankuuluvasti pika-pikaiseen verilöylyyn. Jatkossakin turvaudutaan varsin tarantinomaisiin käänteisiin, mutta tarjolla on myös muuntyyppistä yllättävyyttä. Yllättävyys ei ole mitenkään yllättävää, sillä McDonagh upottaa kaksoiskansalaisuutensa mukaisesti kuvioon sekä brittiläistä että irlantilaista huumoria (jos niillä nyt sitten mitään eroa on). Tällä mustankoomisella rötösleffalla ei ole mitään tarkasti määriteltävissä olevaa tyylilajia, vaan se kulkee aivan itse keksimiään hulluilureittejä. Koirakaksikko erehtyy kaappaamaan paikallisen gangsterin (Woody Harrelson) shih tzu -rotuisen rakin, minkä seikan tuottamiin ongelmiin onnistutaan liittämään sitä sun tätä. Mukana on myös aina yhtä epätodellisella tavalla vaikuttava Tom Waits. MARKKU HALME
• BOURNE QUADRILOGY MEDUSAN VERKKO (2002) ****, MEDUSAN ISKU (2004) ****, MEDUSAN SINETTI (2007) ****, MEDUSAN PERINTÖ (2012) ** OHJAAJAT: DOUG LIMAN, PAUL GREENGRASS, TONY GILROY. PÄÄOSISSA: MATT DAMON, JEREMY RENNER, JOAN ALLEN, FRANKA POTENTE. KESTO YHTEENSÄ 7H 56MIN. IKÄRAJA: 16. obert Ludlumin menestysromaaneihin perustuvan Jason Bourne -vakoilutrillerinelikon ensimmäiset kolme elokuvaa ovat tasaisen loistokkaita. Sarjan viimeisin osa kärsii nimikkohahmon poisjäännistä. Ei Matt Damonin seuraajassa, Jeremy Rennerissä näyttelijänä mitään vikaa ole, mutta kai se on tottumiskysymys, jos näitä vielä lisää tehtaillaan. Ohjaaja Doug Liman aloittaa väkevästi. Medusan verkko käynnistyy mielenkiintoisesti, kun luodin nahkaansa saanut Bourne (Damon) ongitaan merestä. Muistinsa menettänyt mies huomaa olevansa takaa-ajettu tietämättä syytä. Seuraavat kaksi jaksoa ohjannut Paul Greengrass on melkeinpä nero. Medusan isku ja Medusan sinetti eroavat kahdesta muusta osasta jo pelkästään käsivarakuvaustyylillään. Greengrass työskentelee haasteellisemman tekstin kanssa, ja leffat ovatkin vaikeaselkoisem- pia, intensiivisempiä ja monitasoisempia. Näissä Bournea ymmärtää paremmin. Medusan sinetti uskaltaa myös päättää tarinansa kutkuttavan avonaisesti. Aiemmat osat käsikirjoittanut Tony Gilroy hyppää ohjaajan pallille Medusan perintö -seikkailussa. Hän ei täysin onnistu tasapainottelemaan uuden ja tutun välillä. Bourneen viitataan jatkuvasti, mutta Aaron Cross (Renner) ei ole läheskään yhtä kiinnostava hahmo. Leffan ensimmäinen puolituntinen poukkoilee raivostuttavasti kahden eri tapahtuman välillä, ja toinen niistä vielä vaatii Medusan sinetin kohtausten olevan muistissa. Leffa olisi levinnyt käsiin ilman Rachel Weiszin luontevaa näyttelijätyötä. Pääosin amerikkalaisiksi tuotannoiksi laskettavien elokuvien tapahtumapaikat on sijoitettu suurimmilta osin jenkeille eksoottisiin eurooppalaisiin maisemiin, joten muun muassa tsekkiläiset ja saksalaiset ovat osallistuneet tuotantokustannuksiin. Ekstroja neljällä levyllä on kaikkine making of -dokkareineen reilusti. Lisähuomiona vielä, ettei se ?medusa? kai vieläkään tarkoita näissä leffoissa yhtään mitään. COSMOPOLIS  (Kanada / Ranska / Portugali / Italia 2012) BARBARELLA ? PLANEETTOJEN VALTIATAR  (Ranska / Italia 1968) David Cronenberg palaa Cosmopolis -satiirissa juurilleen ja tekee jälleen oudompaa elokuvaa. Tällä kertaa tuotos on kuitenkin raivostuttavasti sieltä etäännyttävimmästä päästä. Isoin virhe oli palkata pääosaan kivikasvoinen näyttelijälahjattomuus Robert Pattinson. Kyynisen ?roadmovien? keskiössä seurataan monimiljonäärinuorukaisen limusiinimatkaa yhden vuorokauden aikana. Reissulle on heitetty tekosyyksi tukanleikkuun pakonomainen ja turhamainen tarve. Päähenkilön seuraan lyöttäytyy erinäisiä henkilöitä tauotta, mutta leikkauksella ja kuvakulmilla ohjaaja onnistuu näyttämään miljonäärin sitäkin yksinäisemmältä. Sivurooleissa ainoastaan Paul Giamatti ja kuolleet rotat pääsevät loistamaan. Roger Vadimin ohjaama kulttiteos Barbarella on campia hilpeimmillään. Sitä voi kutsua varsinaiseksi elokuvaksi vain nimellisesti. Ranskalaiseen sarjakuvaan perustuvan eroottisen scififantasian päänäyttelijä Jane Fonda sekoitti jo 45 vuotta sitten miesten päät legendaarisessa alkukohtauksessa, jossa riisuudutaan painovoimattomassa tilassa. Kaiken höpsöttelyn ohella galaksin kuningattarella on ?juonessa? ihka oikea missiokin. Leffa toimii muotia myöden aikakoneena 60-luvulle. Parhaillaan sarjakuvista kehitellään uutta televisiosarjaa, jonka pilotista vastaa tanskalaisohjaaja Nicolas Winding Refn. R SYVÄ JOKI  (USA 1972) Selviytymistarinoiden ehdottomaksi kärkinimeksi nousee usein parodioitu John Boormanin ohjaama klassikko Syvä joki. Elokuvassa neljä kaupunkilaista matkaa kanoottiretkelle keskelle ei mitään ja törmää paikallisiin sisäsiittoisiin vuorijuntteihin, joille miehen raiskaaminen tai tappaminen ei ole niinkään iso juttu. Neljä vuosikymmentä aiemmin lapsilta kokonaan kielletty seikkailu on näemmä Suomen nykykriteerien mukaan kielletty vain alle 12-vuotiailta. Jotenkin se tuntuu alhaiselta suositukselta. Upeasti kuvatun ja näytellyn (mm. Burt Reynolds sekä Jon Voight) sekä käsikirjoitetun (James Dickey oman romaaninsa pohjalta) trillerin blu-ray-julkaisun ekstroissa mm. kyseiset iäkkäät näyttelijämiehet muistelevat kuvauksia, ohjaaja selittää kommenttiraidalla sekä nähdään neliosainen making of. Leffa oli aikanaan ansaitusti kolmen Oscarin ehdokas ? mm. parhaasta elokuvasta sekä ohjauksesta. TERO HEIKKINEN OTA KIINNI JOS SAAT  (USA 2002) Steven Spielberg ohjaa harvoin komediaa. Vuosikymmenen takainen Ota kiinni jos saat on hänen onnistunein teoksensa tässä genressä. Elokuva perustuu 60-luvun uskomattomiin tositapahtumiin, mutta jo ensiminuuteilla on selvää, että se ottaa myös kerronnallisesti suuria vapauksia. Frank W. Abagnale (Leonardo DiCaprio) on mestarihuijari, joka onnistuu esiintymään mm. opettajana, lääkärinä, lakimiehenä sekä lentäjänä ? ja tekee tämän kaiken ennen 21-vuotissyntymäpäiväänsä. Häntä jahtaa FBI-agentti (Tom Hanks), joka on usein saamaisillaan hänet kiinni tässä kissa- ja hiirileikissä, josta molemmat nauttivat omilla tavoillaan. Päänäyttelijät (myös Christopher Walken sekä tuolloin vielä tuntematon Amy Adams) ovat kaikki nappivalintoja rooleihinsa. Sen verran viihdyttävästä ajojahdista on kyse, että kaksi- ja puolituntinen ei voi kulua tämän nopeammin. John Williamsin veikeä tunnari on unohtumaton. TERO HEIKKINEN SUE » 41 « NRO. 2
• » MONOLOGEJA MUSIIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ
• F emma-gaalaa on järjestetty vuodesta 2004 lähtien, ja vuosien varrella juhla on käynyt läpi suuria muutoksia. Tähän on aina ollut yksinkertainen syy: gaalan tuomaristolla ei ole ennen ensimmäisiä gaalapalavereita minkäännäköistä hajua siitä, millainen juhlasta on tulossa. Joskus saattaa tuntua siltä, ettei palkinnoissa tai palkituissa ole minkäänlaista logiikkaa. Ei olekaan. Se on koko Femma-gaalan idea. Alkuperäisidea on kuitenkin jatkuvasti pysynyt ennallaan. ?Vaikka artisti ei myisikään kybällä, voidaan se palkita femmalla? on tapahtuman motto, mihin ei tule muutosta tänäkään vuonna. Lauseessa kiteytyy Femma-gaalan idea. Femma-gaalassa on jäljellä vielä anarkiaa, jota ei muuten Suomen musiikkikentältä gaalatilaisuuksista löydy. Pari vuotta takaperin lavalla oli samaan aikaan palkittujen lisäksi kännirobotti, lyhytkasvuinen naishenkilö sekä Kike Elomaa. Tuosta on vaikea enää laittaa paremmaksi. Femma-gaalassa on aina ollut kyse vain ja ainoastaan musiikista. Bändit ja artistit ovat ymmärtäneet tämän, ja he ovat olleet aidosti otettuja palkinnoista ja kunniamaininnoista. Sue palkitsi viime vuonna Sue, kuokka ja Jussi -palkinnolla Helsingin nuorisokeskus Hapen sen ponnisteluista nuorten musiikkiharrastuksen puolesta. Hapessa oltiin aidosti otettuja kunnianosoituksesta. Se osoitti, että heidän tekemisensä on huomioitu. Sue jakaa palkinnon tietenkin myös tänä vuonna. Viime vuonna Live-femmalla palkittiin lukemattomat kansalaisaktivismin kautta nousseet kaupunkifestivaalit. Femma-gaala onkin myös poliittinen tapahtuma. Se antaa sorretuille ja pienille äänen ja mahdollisuuden nauttia kunniasta, joka heille kuuluu. Palkittuja on vuosien varrella ollut aina To Separate the Flesh from the Bonesista (vuoden 2005 äärimusiikkifemma) porilaisen Fonal Recordsin (vuoden 2008 positiiviinen taidepaska -femma) kautta Porvoon Bar Sohoa pyörittävään Jockeen (vuonna 2011 jaettu hahmo-femma). Toisin kuin luullaan, artistin uskottavuus ei ole mikään itseisarvo. Vuonna 2004 Femmoissa palkittiin Jukka Poika & Kompostikopla vuoden parhaasta hiphop/dance-levystä ? vuosia ennen kuin Jukka Pojasta tuli yksin Suomen suurimpia artisteja. Femma onkin aina ollut vähintään viisi metriä edellä muuta kotimaista musiikkibisnestä. Vuonna 2007 Femma-raati palkitsi Corolla-femmalla vuoden ärsyttävimmän ja soitetuimman kesähitin, Valvomon Mikä kesä -renkutuksen. Vuonna 2009 Sitko- eli elämäntyöfemmalla palkittiin Popeda. Tätä nykyä musiikkibisnes tuntuu olevan kyllästymiseen asti pelkkiä lukuja, myyntinumeroita ja puhetta vientitavoitteista. Femma-gaala alkoi keskisormen näyttönä fakkiutuneelle kotimaiselle musiikkipatsastelulle. Vuosien varrella se on noussut relevantiksi alan tapahtumaksi. Rentoudella on yhä tärkeä osuus, mutta Femma on tätä nykyä Tekijä kotimaisessa musiikkimaailmassa. Tänä vuonna Emma-gaalassa palkitaan paras albuminkansi, ja gaalassa esiintyy punkyhtye Pää Kii. On todella vaikea kuvitella, että näin olisi käynyt, ellei Femma-gaala olisi omalta osaltaan ollut herättelemässä vuosikausia paikoillaan junnannutta pönötystilaisuutta. Viime joulukuun alussa Anna Eriksson kertoi boikotoivansa Emma-gaalaa. Hän syytti tilaisuutta siitä, että siellä palkitaan artisteja ainoastaan myyntimenestyksen perusteilla. Anna Eriksson on tänä vuonna Femma-gaalan kunniavieras. Tietenkin. Poliittisestikin on käsi ojennettu kohti rahavaltaa osoituksena siitä, että porvarikin voi olla ihminen. Jottei gaalasta tulisi ainoastaan vasemmalle kallistuneiden musiikkikentän vaikuttajien tilaisuus, palkitaan gaalassa myös Sale-femmalla yhtye tai artisti, joka on tasavaltamme arvokkaaseen ja uuteen kukoistukseen nostavan laajaharteisen maamme päämiehen Sauli Niinistön suojeluksessa. Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen odotetaan saapuvan tilaisuuteen tänäkin vuonna. Edellisissä Femma-bileissä hän nosteli käsiään ilmaan SMC Hoodratsin tahdissa. Tänä vuonna samaa lienee odotettavissa elektrokombo K.X.P:n, pörinäindieyhtye Murmanskin sekä rockabilly-trio Relax Trion esiintyessä. Kymmenes Femma-gaala järjestetään 16. helmikuuta ravintola Virgin Oilissa. Tapahtuma on omistettu Tavastian pitkäaikaisen ovimiehen Poklan muistolle. 1. Swansin johtaja on Michael a) Eira b) Fira c) Gira 2. Slash on syntynyt a) USA:ssa b) Englannissa c) Suomessa 3. Soilworkin laulajalla ei ole kotia a) Tanskassa b) Ruotsissa c) Kanadassa 4. Streak and the Raven tulee a) Jäälistä b) Luvialta c) Senäjoelta 5. System of a Down esiintyy a) Provinssirockissa b) Jurassic Rockissa c) Ruisrockissa 6. Foalsin debyyttialbumi ilmestyi a) 2007 b) 2008 c) 2009 7. Johannes Persson on Cult of Lunan a) rumpali b) basisti c) kitaristi-laulaja 8. Ismo Alanko laulaa Maailmanlopun a) kusilaarista b) sushibaarista c) musikaalista 9. Bullet for My Valentinen uusi levy on a) Temper Temper b) Fever Fever c) Poison Poison 10. Teflon Brothersissa ei ole a) Julma-Henri b) Voli c) Pyhimys 11. Stala & SO:n Sampsa Astala oli Lordin a) Awa b) Ox c) Kita 12. Xysman kitaristi on a) Olli Nurminen b) Janitor Muurinen c) Teppo Pulli 13. Stratovarius teki levyn nimeltä a) Adonis b) Nemesis c) Belaboris 14. Stonen basisti-laulaja on a) Roope b) Janne c) Pekka 15. Steen1:n oikea nimi on a) Matti b) Teppo c) Seppo 1c2b3a4c5b6a7c8b9a10a11c12a13b14b15c VIIMEINEN SANA KUNNIAA RUOHONJUURITASOLLE SUE » 42 « NRO. 2
• » VIIMEISET SANAT #29 ARI VÄNTÄNEN Silent Screamin Matthew Pallasoja ei sano viimeisiä sanojaan lähiaikoina. Viimeksi ostamani levy on... Nick Cave And The Bad Seedsin Kicking Against the Pricksin deluxe-versio. Erittäin nostalginen levy meikäläiselle. Viimeksi näkemäni elokuva on... Ghost Rider telkkarista. Muistan, kun menin sen ensi-iltaan vanhassa Ghost Rider -paidassani katsomaan lapsuuteni sankaria valkokankaalla. Innostus katosi nopeasti, kun tajusin, minkälaista aborttia katselen. Leffan jälkeen luimistelin vähin äänin pois. Viimeinen asia, johon suostuisin, on... Kokoomuksen tai Persujen äänestäminen. Tarvitseeko tätä edes perustella? Viimeksi itkin, kun... kuulin David Bowien ja Sueden hienot uudet biisit radiosta. Kevät on pelastettu! Viimeksi nauroin... kun hommat menivät merkilliseen suuntaan. Ne tietävät, jotka tietävät. Viimeksi näin unta... että olimme Silent Screamin kanssa kiertueella skitsofreenikoista koostuvan black metal -bändin kera. Joku yhtyeestä heilutteli stilettiä keikkapaikan pihalla samalla kun sain tekstiviestejä Moskovasta: ?Tulen teidän keikallenne asap. Lentoni saapuu Arlandalle, tulkaa minua vastaan.? Viimeksi suutuin... kun uutisissa kerrottiin uusnatsien sikailusta Jyväskylässä. En arvosta ihmisiä, jotka ilmaise- vat asiansa viharikoksilla. Viimeksi lauloin suihkussa... Hank Williamsia, kuten aina. Herran laaja tuotanto on nerokkaiden biisien aarreaitta, johon tulee palattua aina uudestaan. Viimeksi, kun olin humalassa... katsoin UK Decayn keikkaa, roudasin soittokamoja ja riensin keskustaan pitämään jatkoja bändeille ja kavereillemme. Viimeistään on aika lopettaa, kun... huomaa toistavansa itseään jatkuvasti. Tämä ei koske pelkästään musiikintekoa, vaan elämää yleisesti. Viimeiset sanani ovat... vielä kaukana tulevaisuudessa. SUE » 43 « NRO. 2