ANNA JÄRVINEN
SUOMI, RAKASTETTUNI
Kuusivuotiaana Tukholmaan muuttanut Anna Järvinen on saanut Ruotsin polvilleen laulamalla kaipuusta Suomeen.
usiikkimaailma osaa välillä yllättää oikeudenmukaisuudellaan. Ruotsinsuomalainen Anna Järvinen, 37-vuotias opettaja ja perheenäiti, on lokakuussa ilmestyneen levynsä ansiosta yksi loppuvuoden puhutuimmista ja kehutuimmista artisteista. Jag fick feeling -levy on sulattanut sydämiä molemmin puolin Itämerta. Kotikaupungistaan Tukholmasta tavoitettu Anna kertoo, että levyn vastaanotto maistuu hyvältä. Tuntuu kauhean onnelliselta. Mä tein nää laulut yli kaks vuotta sitten ja aloitin äänitykset kesällä 2005, eli aika pitkän aikaa minä ja mun tuottaja ollaan kauheasti uskottu tähän. Sieltä sun täältä ollaan saatu kuulla, että se ei oo tarpeeks... mitään. Ja yhtä-äkkiä kun tulee tää suosio, tulee lämmin olo, että onneksi me kuitenkin luotettiin siihen omaan tunteeseen. Siviiliammatiltaan Anna on opettaja, kotona kahden lapsen äiti ja klubeilla laulaja. Kolmen aikaa vaativan roolin yhdistäminen ei ole yksinkertaista. Mun on ollut pakko ottaa aika paljon vapaata töistä viime aikoina. Kun kerran sattui näin onnellisesti, että levy otettiin näin ystävällisesti vastaan, niin on ollut aika vähän aikaa kaikkeen. Herkän Jag fick feeling -levyn teemoista yksi on nostettu muita enemmän esille. Elämänmittaista Suomen-kaipuutaan lauluissaan käsittelevä Järvinen on muistettu mainita juuri juurettomuutensa vuoksi. Anna asui Suomessa kuusivuotiaaksi saakka. Se oli kauhean onnellista aikaa. Mä olin paljon mun äidin ja mummon kanssa ja puolustelin mun isoveljeä kun toiset isot pojat oli sille ilkeitä. Mä muistan vaan, että olin varma ja onnellinen. Oli paljon kavereita ja kaikki sujui kauhean hyvin. Yllättävä muutto Ruotsiin ylitti pienen tytön käsityskyvyn. Se oli kauhean abstraktia, mä en tiennyt mikä Ruotsi oli. Mä mietin mitä tää Ruotsi tarkoittaa ja mitä se on. Muistan ihmetelleeni, että onkohan täällä sama jumala
HARDCORE SUPERSTAR
M
kuin Suomessa. Jutellessaan suomea puhelimessa Annalle tulee haikea olo. Vaikka aikaa muutosta on jo yli kolme vuosikymmentä, on aihe vieläkin arka. Mä pysyn nykyään aika paljon poissa Suomesta ihan sen takia, että se ottaa liian paljon voimille. Vaikka Tukholma on mun koti, niin sydän on vielä Suomessa. Musiikkia Anna kertoo tehneensä pienestä pitäen. Keikka- ja levytysuraa on kertynyt 2000-luvun alussa muutaman vuoden ja kolmen levyn verran Granada-yhtyeen laulajana. Omaehtoinen tekeminen on Annalle elinehto. Kaikki luova on ollut alussa sellaista, että joku toinen, joka ei mua muuten nähnyt, näkis mut. Mutta sitten se toive on vaan haihtunut pois. Jos mä en tee mitään luovaa, mä voin kauhean huonosti, oon onneton. Levyn myötä kysytään myös esiintymään. Keikkabändi svengaa Annan kertoman mukaan erinomaisesti ja yhdessä on hauska soittaa, mutta liikkeelle hän lähti kuitenkin yksin ja pienieleisesti. Tammikuusta alkaen mä oon soittanut ihan minimaalisissa paikoissa Tukholmassa. Tuntuu tosi hyvältä nyt kun yhtä-äkkiä tulee oikeita keikkoja, ensin suuremmissa paikoissa ympäri Ruotsia ja sitten vielä Helsingissä. Yksi Jag fick feeling -levyn koskettavimmista kappaleista kantaa Helsingin nimeä. Tässä hartaassa folkissa pyydetään kauniisti soljuvan ruotsin seassa selvällä suomen kielellä "Helsinki tule mut hakemaan." Mieli tekisi, mutta hakemaan ei tarvitse lähteä. Vuoden kauneimman kappaleen voi kuulla joulukuussa Annan itsensä esittämänä missäpä muuallakaan kuin Helsingissä. Anna tunnustaa, että ensiesiintyminen Suomessa on iso asia. Jännittää kauheasti, mutta tietysti se on myös aivan mahtavaa. Se on jollain tavalla kuitenkin kaikista suurin keikka ikinä.
TEKSTI: TUOMAS TIAINEN KUVA: ANNA JÄRVINEN ANNA TAVASTIALLA HELSINGISSÄ
TIISTAINA
Ke 5.12. DON JOHNSON BIG BAND [Liput 10/9 - S - E] Pe 7.12. RASKASTA JOULUA- Konsertti [Liput 10/9 - S - E] La 8.12. KOTITEOLLISUUS [Liput 15/13 - S - E] To 13.12. LAURI TÄHKÄ & ELONKERJUU
[Liput 14/13 - S - Ennakot loppuunmyyty] [Liput 6/0 - S - E]
Pe 14.12. DEATHBED, PRESLEY BASTARDS, DEADSUNRISE Ke 19.12. LiveRock Xmas: LOVEX, WHITE FLAME, AUTOMATIC EYE [Liput 10/9 - S - E] La 29.12. JOULURÄYHÄ: MAJ KARMA, LIEKKI, TYTÄR
[Liput 12/10 - S - E]
La 5.1. BLACKLISTED (USA), SOUL CONTROL (USA), SHIPWRECK A.D. (USA) [Liput 8/7 - S - E] Pe 11.1. BEFORE THE DAWN, REPRISAL SCARS
[Liput 6/5 - S - E]
La 12.1. RUIDOSA INMUNDICIA (AUT/CL), SOTATILA, RAKKAUS [Liput 6/0 - S - E] To 17.1. "Ilta olohuoneessa": SIR ELWOOD DUO, ALEKSI OJALA, JARKKO MARTIKAINEN [Liput 10/9 - K18 - E] Pe 18.1. DISMEMBER (SWE), DEMONICAL (SWE), DETHERA [Liput 10/9 - S - E]
E=ENNAKKOLIPUT JELMU.NET:istä. HALVEMPI HINTA VAIN JELMU RY:N JÄSENILLE. JÄSENEKSI VOIT LIITTYÄ
11.12.
SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - 014-617866 - WWW.JELMU.NET PAIKAN PÄÄLLÄ TAI JELMU.NET:issä.
13
THE ACCIDENTS
TYÖVÄENLUOKAN SANKARIT
Ruotsalainen The Accidents on paahtanut tulista punk rockia jo yli puolen vuosikymmenen ajan, mutta menestys on antanut odottaa itseään. Sue saa laulaja-kitaristi D. Vacuumin kiinni trukin päältä.
Ol Olen töissä, mutta pystyn k k öi ä karkaamaan täältä, laulaja-kitaristi D. Vacuum hihittää puhelimeen. Olen näet varastomies. Ajan trukkia. Jotkut parhaista ystävistäni ovat varastomiehiä. Ja soittavat bändeissä. Tämä onkin sopivaa työtä sellaisille tyypeille, D. Vacuum sanoo ja sytyttää tupakan. Varastomiehen on helppoa löytää uusi työpaikka, jos vaikka joutuu ottamaan loparit kiertueen vuoksi. Minulle on käynyt niin pari kertaa. Tämä on myös ainoa työ, josta maksetaan kouluttamattomallekin melko hyvin. Töistä puheen ollen, The Accidents on tämän lehden ilmestyessä pitkällä kiertueella. Joudutko sanomaan itsesi irti? En. Tai siis emme. Rumpalimme Rick Rebel Jennings on myös töissä täällä. Pomostamme on hienoa, että soitamme bändissä. Se on hyvä, sillä ensi vuonna keikkailemme paljon. The Accidentsin on aika astua askel eteenpäin urallaan. Sinulla ei siis ole punk-ongelmaa sen 14 h ä bä di i ja levymyynsuhteen, että bändinne suosio j l ti kasvaisivat? Ei todellakaan. Jos myisimme sen verran levyjä, ettei minun tarvitsisi ajaa trukkia yhdentoista tunnin vuoroissa, olisin maailman onnellisin jannu. Nuorena on helppo olla välittämättä mistään ja elää siinä uskossa, että lyö itsensä läpi millä hetkellä hyvänsä. Vähän myöhemmin selviää, että joutuu maksamaan vuokransa ihan itse. Kun joutuu tulemaan toimeen omillaan ja samaan aikaan soittaa keikkoja bensakuluilla, tietää homman nimen. Uusi Summer Dreams -albuminne pääsi vuoden levyt -listalleni. Pidän siitä, että musiikkinne on yhtä aikaa helposti luokiteltavissa punk rock ja monipiippuista. Siinä kuuluu The Ramones, Motörhead, Dead Boys, 60-luvun pop ja Neil Young sekä moni muu juttu. Kiitos! Useimmat nimittäin sanovat, että kaikki biisimme kuulostavat samanlaisilta. Ehkä ne kuulostavatkin siinä mielessä k i k ikki k l l Motörheadin kuin kaikki kuulostaa samalta M ö h di soittamana. Se taas on eri asia kuin se, että keskimääräinen punk-bändi etsii itselleen mahdollisimman ahdasta lokeroa. The Accidents yhdistää kaiken mitä kuuntelemme. Rakastamme musiikkia Woody Guthriesta Venomiin, brittiläistä 77-punkkia, 80-luvun jenkkipunkkia... Uutta musaa kuuntelemme vähän ja se kuuluu. Kaikki hyvät biisit tehtiin vuoteen 1984 mennessä. Mitä mieltä olet bändeistä, joilla on sanoma? Sama se minulle on, mutta meillä ei ole poliittista agendaa. The Accidentsille sopii Black Flagin vanha lausahdus "Tiedän, että maailmalla on ongelmia, mutta niin on minullakin." Haluamme tarjota hauskan illan niille, jotka lähtevät sunnuntai-iltana yövuoroon. Äskettäin kuitenkin olitte mukana jonkinlaisessa ympäristöprojektissa. Se oli Ruotsin urheilukalastajien liiton tukialbumi, joka protestoi sitä vastaan, että P hj i R ii halutaan rakentaa suuria k i Pohjois-Ruotsiin h l vesivoimaloita. Okei, onhan vesivoima parempi vaihtoehto kuin ydinvoima tai fossiiliset polttoaineet, mutta toisaalta... No joo. Tiesitkö, että Australiassa on The Accidents -niminen bändi? Joo! Vuosia sitten saimme heiltä uhkausmeiliä! "Me olemme oikea The Accidents haistakaa te vittu! Blaa blaa blaa blaa blaa!" Se oli hassua! Niinpä, etenkin kun aussi-Accidents on nettisivujensa perusteella firman pikkujouluihin sopiva bilebändi, ei oikea rock-yhtye. Niinkö? Tämä kyllä vakuutti olevansa A-sarjan australialainen punk-bändi. Olisiko meitä sitten kolme? Eihän The Accidents ole mikään maailman omaperäisin nimi. Keksimme sen koulussa englannin tunnilla. Perustimme ryhmätyönämme mielikuvitusbändin, kun emme muutakaan aihetta keksineet. Nyt me elämme sitä "unelmaa".
TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: ERIC OHLSSON
15
asisti Tomppa kertoo tuoreen Uudet piikit -täyspitkän pyllyosastoa edustavien kahden viimeisen biisin (Tv ja perse ja Saukon Anu) syntyneen sessioiden viimeisinä. Hän myöntää miettineensä huolestuneena, tähänkö yhtyeen verbaalinen osaaminen pysähtyy. Jokainen, joka kuunneltuaan levyn loppuun asti jos mahdollista toteaa sen olevan perseestä, on oikeassa. Yritin järkeillä biisin nimeen jotain helkatin matematiikkaa, tyyliin Tv = per CCn. Se kuulosti niin typerältä, että biisin tekonimi jäi lopulliseksi. Kyseessä on Rattuksen ainoa rakkauslaulu, kitaristi-laulaja Jake selvittää. Perseilyn ohella Uusien piikkien lyriikat eivät yhtyeen mukaan sisällä erityisempää tematiikkaa. Basistin vastakysymys: mikä on tematiikka?, Tomppa kysyy. Jake vakavoituu huomauttamaan, että siinä missä Rattus-albumin (2005) teemat olivat ulkopoliittisia, pitäytyvät hänen lyriikkansa uutuudella sisäpoliittisissa kysymyksissä. Rumpali VP lupailee varsinaista teemalevyä vuonna 2015. Aavistuksen siitä antaa jo tämän levyn loppupuoli. Ennen levyn julkaisua Rattus soitti Brasiliassa 14 keikkaa runsaan kahden viikon aikana. Yleisöäkin löytyi, joten Max Cavalera ei ole yhtyeen ainoa brasilialaisystävä. Brasilian-kiertue oli tapaus, jonka missaaminen olisi jättänyt kysymysmerkkejä ilmaan. Että minkälaista olisi ollut soittaa siellä? Nyt tiedämme. Uudet biisit menivät toisissa paikoissa kuin väärä raha, toisissa kuin oikea.
B
RATTUS EI SÄÄNNÖISTÄ PERUSTA
Paskantakaa housuihinne, kehotti Rattus vuonna 1981. Vuotta myöhemmin räjähti WC. Neljännesvuosisata ei ole trion ulosantia täysin siistinyt.
Toki keskityimme vanhoihin lauluihin. Siinähän hoilasivat mukana. Jopa Stolen Lifea vaativat, ja me nöyrinä poikina soitimme, Tomppa kertoo. Brasilia-projektin vuoksi uuden materiaalin saattaminen keikkakuntoon on vielä vaiheessa, mutta Tomppa lupailee tuleville Suomen-keikoille niin uusia biisejä kuin Rattus-standardejakin. Osa uusista viisuista on pahoja etenkin Jaken soittaa ja laulaa yhtä aikaa. Niin niin, treeniä treeniä, vaatii kansa. Saas nähdä. Kolmikko ei koe itseään sen hyväksytymmäksi tai hyljeksitymmäksi kuin 80-luvullakaan. Jake huomauttaa, että koska Rattus ei koskaan ole ollut päivän sana, on kehuihin aina osannut suhtautua oikealla nöyryydellä. Mutta kerran kuulin sivusta, kun joku sanoi kaverilleen erään bändin Rattus-coverista, että "ne vetää paremmin kuin Rattus". Ajattelin, että mitä v***ua, sama kuin sanoisi, että joku soittaa Motörheadia paremmin kuin Motörhead! Ei kellään ole niin hullua rumpalia kuin Rattuksella, Jake innostuu. Uusien piikkien soidessa Rattusta ei hetkessä tunnista Uskonto on vaara- ja WC räjähtää -tuotokset aikoinaan rykäisseeksi yh-
tyeeksi. Tomppa kuitenkin väittää kolmikon toimivan yhä samoista lähtökohdista. Löydän uudesta levystä paljon samaa kuin Ihmiset on sairaita -EP:stä. Samanlaista raskaalla kädellä maustettua punkkia. Jos Jake olisi aikanaan laulanut kyseisellä levyllä, olisi vertailu selkeämpi. Toki siitäkin on kohta neljännesvuosisata aikaa, ja evoluutiota on tapahtunut jopa Rattukselle. Tempo on hiukan pudonnut, parissa vedossa huomattavastikin. Rattuksen mukaan hardcorepiirejä vaivasi ja vaivaa yhä tiukkoja säännöksiä ylläpitävä järjestelmä, jonka myötä punkin yhtenäisyys ja vapaus aikanaan katosi. Aloittaessamme itseään oipunkiksi kutsuvia bändejä oli Suomessa melkeinpä enemmän kuin hardcorea. Se ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Sellaista kansallismielistä lässytystä. Sääntöjä jaeltiin alan pienlehdissä valtavalla vyöryllä: kuka teki mitäkin väärin ja mikä on oikea tapa suhtautua mihinkin ja kaikkea paskaa, Jake puistelee päätään. Ei musiikkia kuunnellessa ensimmäinen asia ole määritellä sille viiteryhmää. Maailmalla törmää bändeihin, jotka määrittelevät musiikkinsa jo t-paidoissaan. Outoa, VP kummastelee. Omaa historiaansa Rattus ei kummastele. Kun Dischargen Why-EP lähtee soimaan, meikällä edelleenkin naksahtaa päässä ja tajuan, miksi hyppäsimme tähän mukaan, Jake naurahtaa.
KUVA: JAAKKO
JA
TEKSTI: JUKKA KITTILÄ HANNELE KARPPINEN
7.3.2008
NOSTURI. HELSINKI
-S-/K18. LIPUT 26. ENNAKKO: TIKETTI JA LIPPUPALVELU
UUSI ALBUMI MAALISKUUSSA 2008 WWW.ANTI-FLAG.COM
(USA)
17
PEPE DELUXE
Pepe Deluxe aloitti hip-hopista, ja bändin ideologia on edelleen peräisin sieltä. Tää on on poikamaista keppostelua ja scratchDJ:iden kovaa teknistä osaamista. Pepe Deluxessa on punk- ja free jazz -asennetta: miten rohkeita ideoita uskaltaa toteuttaa?
HAUSKOJA HAASTEITA
Vaikka Pepe Deluxe soittaa keikkoja kvartettikokoonpanossa ja vaikka Spare Time Machinen groove on hyvin eloperäinen, ryhmän määritteleminen perinteiseksi bändiksi tuntuu teennäiseltä. Termi "bändi" antaa sellaisen mielikuvan, että kolme tyyppiä treenaa kellarissa, James Spectrum miettii. Mun työni tässä bändissä on lähempänä leffaohjaajan kuin soittajan työtä. Mä soitan soittajia, ja duuniini kuuluu hyvien soittajien etsiminen. Kyllä mäkin osaan soittaa, mutta musta on mielenkiintoisempaa ympäröidä itseni itseäni taitavammilla tyypeillä ja kaivaa niistä parhaat ominaisuudet esiin. En kuitenkaan ajattele, että MINÄ olen tässä tekemässä jotain suurta. Enemmän näen itseni joukkueenjohtajana ja intoilen siitä, että nyt ME tehdään hyvää matskua. Mulle tulee hyvä fiilis, kun tyypit sanovat, että kuulostavat meidän levyllä ensimmäistä kertaa siltä miltä mielessään ovat aina kuulostaneet. Onko levyllä tai keikoilla soittavista muusikoista tulossa Pepe Deluxen vakijäseniä? Ei. Jos me lisättaisiin jäseniä, niitä pitäisi lisätä tusina. Liveryhmä on mikä se on, mutta ellei todella suuria muutoksia tapahdu, Pepe Deluxe ei tule kiertämään hirveän paljon. Mä pidän itseäni levyseppänä, eli levyt ovat mulle tärkein asia. Aina, kun tekee jotain, jää käteen uusia ideoita. Esimerkiksi Tavastian-keikan jälkeisistä tapahtumista ei niinkään itse keikasta sai ideoita, jotka päätyivät Spare Time Machinelle. Ja kun me oltiin Tomin kanssa Australiassa soittamassa, me saatiin tietää, että meidän kiertuemanageri Boi Crompton tekee myös musaa. Siitä tuli Pepe Deluxeen uusi laulaja. Pepe Deluxea tuntuvat ohjaavan ennakkoluulottomuus, haasteet ja uteliaisuus. Tykkään tunkeutua epämukavuusalueelle ja tehdä juttuja, joita en ole aikaisemmin tehnyt. Sinä joutuu skarppaamaan. Keikatkin ovat menneet niin, että on lupauduttu soittamaan johonkin ja vasta sitten alettu miettiä, että missäköhän kokoonpanossa sinne lähdettäisiin. Mulla musiikin tekemiseen liittyy musiikin lisäksi kuva, työkalut, oudot instrumentit ja tutkimus. Mä joudun jatkuvasti miettimään, että mitä juuri nyt on tärkeätä tehdä. Samaan aikaan mä en halua jumittua mihinkään. Musiikki itsessään on vain yksi mielenkiintoinen osa-alue musiikin tekemisessä.
TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: JARI Pepe Deluxe Live: 16.01. Klubi, Turku 17.01. Bar Kino, Pori 18.01. Klubi, Tampere 19.01. Lutakko, Jyväskylä 20.01. 45 Special, Oulu 31.01. Tavastia, Helsinki 01.02. Vaakuna, Mikkeli
SEIKKAILU EPÄMUKAVUUSALUEELLA
Uteliaisuus tappoi sananlaskun kissan, mutta Pepe Deluxea se vain kutittaa. Bändi aikoo selvittää kuinka rohkea se uskaltaa olla.
ames Spectrumilla on niin kuumana niin monta rautaa, ettei heikompi tietäisi mitä ensin takoisi ja millä. Pöydällä hehkuu kolvi, jolla on tarkoitus juottaa kasaan "neuvostoliittolaiseen sotilasteknologiaan ja vanhaan sveitsiläiseen nauhuriin perustuva mikrofonisysteemi". Punavuoressa remontoijaa odottaa "atomisodan jäljiltä oleva työhuone", josta rakentuu eräänlainen tuotekehitys- ja miksaustila. Ja ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, vaimo on ohjeistanut Spectrumin imuroimaan. Iloisen innostunut Pepe Deluxe -puolikas tahtoo kuitenkin ensin jutella Suen kanssa. James Spectrumin ja J-A Jazzin yhtye, taannoin kolmannen albuminsa Spare Time Machinen julkaissut Pepe Deluxe on lähdössä ensimmäiselle Suomen-kiertueelleen. Tätä ennen bändi on nähty Suomessa ainoastaan kolme kertaa. Paino sanalla bändi. Ihan ensimmäiset live-keikat me soitettiin 90-luvun loppupuolella, mutta ne tehtiin DJ-pohjalta. Ensimmäinen bändityyppinen keikka soitettiin vuosi sitten Englannissa. Nykyään Pepe Deluxe keikkailee 4 + 2 -tyyppisellä kokoonpanolla. Lavalla on nelikko James Spectrum, Miikka Paatelainen, Tommi Lindell ja Markku Reinikainen. Toinen päähenkilö J-A Jazz ei ehdi mukaan Suomen-keikoille. Paatelainen soittaa skittaa, bas-
J
soa ja ehkä thereminiä. Tommi Lindell on hullu professori ja Markku Reinikainen rumpali, jonka kaksimielisiä juttuja en enää saa kertoa kotona. Meidän keikkamatkat on kuin luokkaretkellä olisi, Spectrum nauraa. Yhtälön kaksi muuta ovat visuaalivastaava Eetu Vihervaara ja miksaaja Henry Walden. Mä haluan aina tehdä asiat vähän eri tavalla, ja keikoille se omaperäisempi lähestymistapa löytyi visuaalien kautta. Kehittelin hirveän määrän raakaideoita, joita animaattori Eetu Vihervaara on toteuttanut. Nyt meillä on koko setin mittainen visusysteemi. Myös oma miksaaja on ihan ehdoton. Jo ekalla bändikeikalla selvisi, että muuten tulee soundiprobleemia. Mikään biisi ei ole livenä samanlainen kuin levyllä. Vanhoja biisejä on hauska arrata uudestaan, ja myös uuden levyn biisit muuttuvat. Meillä ei ole bändissä perinteistä laulajaa, vaan vokaalisampleja ja synteettinen sopraano Tommi Lindell vocodereineen. Levyn isoja orkestraalisia juttuja on vaikea siirtää liveksi. Siinä joutuisi ottamaan paljon tavaraa taustalta, mikä taas söisi live-soittamisen ideaa. Meidän livepläjäys painottuukin grooveen. Se on biletapahtuma, jossa ei ole tarkoitus seistä kädet puuskassa diggailemassa suurta taidetta. Tai siis onhan tää suurta taidetta, mutta meininki on hilpeä.
OSAAMISTA JA KEPPOSTELUA
Pepe Deluxen perustivat JA-Jazz eli Tomi Paajanen ja Vellu Maurolanakin tunnettu DJ Slow 1990luvun puolivälissä Helsingissä. James Spectrum eli Jari Salo liittyi ryhmään vuonna 1995. Kun DJ Slow erosi bändistä vuonna 2001 keskittyäkseen sooloprojekteihinsa, James Spectrum ja JA-Jazz jatkoivat Pepe Deluxen ytimenä. Pepe Deluxe aloitti two turntables and a microphone -pohjalta, paitsi että meillä oli mikin sijasta sampleri, Spectrum kertoo. Eka levy (Super Sound, 2001) tehtiin yhdellä samplerillä. Toisella (Beatitude, 2003) niitä oli jo pari ja pikkuisen tietsikkaa mukana. Se oli sellaista hidasta näpräämistä, kun pelattiin midikorjausten ja pitkien vokaalisamplejen kanssa. Ensimmäisen tietokone-editorin saatuani homma alkoi tuntua järjettömän helpolta. Mutta sekään ei vähentänyt työmäärää. Kävi niin kuin uusien työkalujen kanssa aina käy: niihin käyttää entistä enemmän aikaa ja yleensäkin tekee paljon enemmän. Yhtä lailla psykedeelis-futuristiselta 1960-luvulta kuin lähitulevaisuuden 2000-luvulta ammentava Spare Time Machine on postmodernin ja retron törmäyskurssien päätepiste. Vähän, mutta vain
vähän Beckin Midnite Vulturesin tapaan. Mä tykkään yli kaiken 60luvun musasta ja psykedeliasta, mutta mua ei ole koskaan kiinnostanut tehdä The Beatles -tyyppisiä biisejä. Diggailen enemmän niistä soundeista ja siitä maailmasta, johon kuuluu vahvasti visuaalisuus. En kuitenkaan halua kopioida, vaan viedä niitä juttuja eteenpäin omalla tavallani. Mitään meidän biisiä ei olisi voitu tehdä menneisyydessä, mutta jos ei tuntisi musatyyliä, niitä voisi pitää kopioinakin. Siis siinä mielessä kuin tanssimusiikki-ihminen voisi niputtaa kaiken metallin samaan nippuun. Niin voi käydä ellei huomaa yksityiskohtia, joita ei olisi aikaisemmin voitu tehdä. Spare Time Machine juhlii nimenomaan yksityiskohdilla, mikä tekee sen kuuntelemisesta palkitsevaa. Levy ei ole vaikeasti hahmotettava tai itsetarkoituksellisen temppuileva, mutta siitä löytää jatkuvasti uusia viitteitä niin musiikin kuin elokuvankin suuntiin. Matkaa Pepe Deluxen alkuaikojen simppelistä downtemposta tähän hetkeen on valovuosia. Meillä on nykyään järjettömän paljon ideoita, mutta ne ovat luonteeltaan vähemmän "kuuntele minua" -tyyppisiä kuin ennen. Nykyään biisi on aina tärkein. Pepe Deluxen ekalla levyllä on yhteensä yhtä paljon komppeja kuin Spare Time Machinen ekassa biisissä.
18
C
aptain Poon ei jäänyt laakereilleen lepäämään Glueciferin hajottua 2005. Mies perusti yksin tein Bloodlightsin, joka on nyt edennyt debyyttilevyynsä asti. Kapteenin miehistö siis on vaihtunut, mutta musiikki kulkee yhä samoja ajattoman rockin polkuja. Mikäs pahan tappaisi? Mies itse ei kuitenkaan näe, että olisi tietoisesti jatkanut tuttuja latuja. Sävelkynästä irtoaa sellaisia biisejä kuin on irrotakseen. Minähän tein paljon biisejä Glueciferille, joten samaa soundia on kuultavissa väkisinkin. En kuitenkaan halunnut tietoisesti pitää samaa linjaa tai tehdä pesäeroa vanhaan, en mieti tuollaisia säveltäessäni. En kuitenkaan liiemmin pitänyt Glueciferin lauluosuuksista tai sanoituksista, joten paneuduin nyt erityisesti niihin. Uusi bändi saatiin kasaan melko kivuttomasti. Kysymys siitä, mistä hän löysi soittajat Bloodlightsiin, saa Poonin naurahtamaan. Katuojasta! No, aloin siis kokeilla juttuja rumpali Nico von Schäeferin kanssa, ja hän sitten suositteli, että bassoon kannattaisi ottaa Ron Elly. Tämä sitten puolestaan ehdotti toiseen kitaraan Howie B -nimistä kaveria. Kaikki ovat asiallisia tyyppejä, joilla riittää nälkää bänditouhuihin. Sain kyllä kovasti näytenauhoja eri muusikoilta ympäri Norjaa, kun lehdessä mainittiin minun olevan perustamassa uutta bändiä, mutta loppujen lopuksi Bloodlights syntyi puoliksi itsestään. Bloodlightsin soundi kunnioittaa katurockin suuruuksia, mutta Captain Poon ei halunnut teh-
BLOODLIGHTS
NORSKIROCKIN UUDET KASVOT
Metallia Norjasta löytyy vaikka millä mitalla, mutta Glueciferin etallia hajottua maan rockskene on ollut yhtä kuin Turbonegro. Ei ole enää. ajottua
dä retrolevyä. M t bii i tä t lk Monet biiseistä ovat melko nopeita ja raskaitakin, mutta mukana on myös popimpia elementtejä. En halunnut, että levy kuulostaisi siltä kuin se olisi tehty 70luvulla. Halusin, että levyn olisi ajankohtainen, että se kuulostaisi vuodelta 2007. The Hellacoptersin lopetettua on Skandinavian virallisen rockbändin ikk i paikka avoinna. Bl dli ht j lk i Bloodlights julkaisee levynsä juuri sopivaan väliin tältä kannalta. Poon ei kuitenkaan oikein innostu asettelusta. Tämä "Scandinavian rock"juttu on minusta vähän hölmö termi. Mediahan sitä lähinnä käytti 2000-luvun alussa kuvailemaan esimerkiksi Hellacoptersia, Hivesiä ja teidän The Flaming Sid b i Sideburnsianne. Mi ä en h l a Minä halua Bloodlightsin leimautuvan ilmiön edustajaksi, haluan bändin seisovan omilla jaloillaan. Ei sillä pitäisi olla mitään väliä, onko porukka kotoisin Skandinaviasta, jenkeistä tai vaikka Venäjältä. Bloodlights mainitsee esikuvikseen ison nipun rockin suuruuk-
sia aina AC/DC:stä The Stoogesiin. Näiden legendojen jalostamaa soundia on varioitu jo tuhansien bändien toimesta. Kuinka kauan parin soinnun rockissa riittää vielä ammennettavaa? Tuo on hyvä kysymys. Homman nimi lienee, ettei pidä yrittää olla uusi The Ramones. On vain yksi Ramones, ja kaikki jäljittelijät jäävät sen varjoon. Täytyy ennemmin valjastaa tämä vanha juttu pukemaan omaa persoonaasi. Niin kauan kuin rockissa on mukana sielu, se voi jatkaa olemassaoloaan. Vaikka ikuisesti. Gluecifer oli tunnettu juhlimiseen taipuvaisena bändinä. Kapteeni ei osoita väsymisen merkkejä uudenkaan yhtyeen kanssa, vaip pyritään pitämään kkakin mopo py hallinnassa. Ääneni ei va varmasti kestäisi kaikkia juttuja, j joita tuli tehtyä joskus aikaisemmin Mutta pidänaikaisemmin. hän minä juopotte juopottelusta ja muusta hurvittelusta, ilm ilman niitä kiertueilla pitkästyisi kuoliaaksi. Täyk tyy vain pitää huoli että pystyy johuoli, ka ilta hoitamaan keikat täysillä. Tämän tasapainon löytäminen on kenties vielä hakusessa, mutta jathakus kan yrittämistä! Rähjäisellä rokk rokkarilla on yllättäviäkin ulottuvuu ulottuvuuksia. Mies on nimittäin treenannu musiikin lisäktreenannut si myös nyrkkeilyä. Onko kapteeni ehtinyt viime aikoin salille? aikoina It asiassa valmentajani on Itse i suomalaissyntyinen! Täytyy kyllä myöntää, että viime aikoina nekkailu on jäänyt vähemmälle, kun sitä on ollut vaikea sovittaa yhteen rokkielämän kanssa. No, ehtiihän tuota.
TEKSTI: SAKU SCHILDT KUVA: PLAYGROUND MUSIC
MA 3.3.08 KLO 20 HELSINGIN JÄÄHALLI
Ovet auki klo 19 Liput 46
WWW.SMASHINGPUMPKINS.COM
proudly presented by
Varaa Lippupalvelusta ja lunasta R-kioskista.
www.welldone.fi
19
Suomalaistenkin soittajien arvostama perinnemerkki jo vuodesta 1985! Vertaa laatua ja hintaa. Valintasi on Tokai. Handmade in Japan.
LC 85 CUSTOM BODY: Mahogany Top and Back NECK: Mahogany One Piece Set-Neck FINGERBOARD: Rosewood BRIDGE: Gotoh GE 103 TS Gold PICKUPS: PAF-Vintage MK2 x 2 CONTROLS: 2 x Volume, 2 x Tone, 3-Way Switch COLOR: Wine Red HINTA: Sh 959 . Käteisnetto 886 .
LS 75 STANDARD BODY: Maple Top / Mahogany Back NECK: Mahogany One Piece Set-Neck FINGERBOARD: Rosewood BRIDGE: Gotoh GE 103 TS Chrome PICKUPS: PAF-Vintage MK3 x 3 CONTROLS: 2 x Volume, 2 x Tone, 3-Way Switch COLOR: Black, Violin Finish, Gold Top, Cherry Sunburst HINTA: Sh 799 . Käteisnetto 739 .
GOTOH GE 103 TS BRIDGE!
Based on original O.W.Appleton, Arizona, USA 1941-42 solid body guitar design.
LS 85 FLAME STANDARD BODY: Flame Maple Top / Mahogany Back NECK: Mahogany One Piece Set-Neck FINGERBOARD: Rosewood BRIDGE: Gotoh GE 103 TS Chrome PICKUPS: PAF-Vintage MK2 x 2 CONTROLS: 2 x Volume, 2 x Tone, 3-Way Switch COLOR: Honey Burst, Violin Finish, Brown Sunburst, Cherry Sunburst HINTA: Sh 969 . Käteisnetto 899 . Note: Guitar in the picture w. Seymour Duncan USA pickups.
LS 90 QUILTED STANDARD BODY: Quilted Maple Top / Mahogany Back NECK: Mahogany One Piece Set-Neck FINGERBOARD: Rosewood BRIDGE: Gotoh GE 103 TS Chrome PICKUPS: PAF-Vintage MK2 x 2 CONTROLS: 2 x Volume, 2 x Tone, 3-Way Switch COLOR: Heritage Dark Cherry, Oak, Violin Finish, Cherry Sunburst HINTA: Sh 1020 . Käteisnetto 939 .
ES 110 Semi-Solid Electric BODY: Maple Arched Top, Maple Back & Side NOTE: Body Long Solid Wood Centerblock NECK: Mahogany One Piece Set-Neck FINGERBOARD: Rosewood BRIDGE: Gotoh GE 103 TS Chrome PICKUPS: PAF-Vintage MK2 x 2 CONTROLS: 2 x Volume, 2 x Tone, 3-Way switch COLOR: Sunburst, See-Thru-Red, Vintage Natural HINTA: Sh 1249 . Käteisnetto 1149 .
TOKAI Vintage guitars also available with SEYMOUR DUNCAN USA pickups!
TOKAI VINTAGE-kitaroita voit hankkia laatua arvostavista soitinkaupoista ympäri Suomen tai meiltä MUSAMAAILMA-RETAIL, HKI. P. 09 - 5627 1240, sales@musamaailma.fi
VERKKOKAUPPA ON AUKI 24 H
P www.musamaailma.fi
21
UNITED UNDERWORLD HILJAA HYVÄ TULEE
elsinkiläisessä, vastikään esikoislevynsä julkaisseessa United Underworldissa ovat soittajat vaihtuneet rankalla kädellä. Kitaristi Tommi Polon kertookin motivaation olleen koetuksella moneen otteeseen. Kaikilla on ollut monta rautaa tulessa ja päällekkäisyydet ovat hidastaneet toimintaa. Laulajamme Ville Tuomi liittyi jo alkuaikoina Suburban Tribeen, jolloin koko bändimme ennusteltiin kaatuvan. Joidenkin usko on vaan loppunut odotellessa tai eivät jaksaneet pysyä tahdissa mukana. Minulla on Ville kanssa pitkä yhteinen historia ja voimakas halu saada omaa musiikkia kuulluksi, mies kuvailee. Miehistönvaihdosten vuoksi UU:n debyyttilevy Unshacled ilmestyy vasta nyt, vaikka orkesteri on perustettu jo 90-luvun lopulla. Levyn kappaleet ovat peräisin pitkältä ajanjaksolta. Osa on tehty jo bändin perustamisen aikoihin. Tämä on tavallaan meidän Chinese Democracy, jota kyseltiin jo kauan ennen sen äänittämistä. Aiemmin tarjotut levytyssopimukset olivat myös yleensä liian omistushaluisia bändille, jonka laulaja on kiinni muualla. Vanhojen tekeleiden
THE BLUESTATION JUURIMUSIIKKI KUNNIAAN
elsinkiläinen The Bluestation teki Over the Top -kakkoslevyään noin vuoden verran. Laulavan rumpalin Jack F. Knightin mukaan homman piti olla nopeammin paketissa, mutta aikataulu vaan venyi. Kun homma oli omissa käsissä, oli se samalla loputon suo. Rummut nauhoitettiin parissa päivässä, mutta muuten sitten pitkään ja hartaasti. Mutta kun noin kauan kesti, ei kai sitä voi olla muuta kuin tyytyväinen, hän myhäilee. The Bluestation julkaisi debyyttikiekkonsa pari vuotta sitten. First Bloodiksi ristitty levy oli suorempaa paahtoa kuin uusi tuotos. Kun oppii bändinä soittamaan paremmin, toimivat biisitkin, Knight filosofoi. Orkesterin soittama juurimusiikki on sekoitus 70luvun kaikuja aina bändiläisten yhteissuosikki Freestä Hurriganesin kautta Fu Manchuun. Fu Manchusta diggaillaan lähinnä riffipuolen takia, mutta kyllähän suosikit löytyvät kaikki peruskamasta. Meitä on kolme tyyppiä bändissä, ja kaikilla on omat suosikkinsa. Minä saatan kuun-
H
saaminen yksien kansien väliin ja pois työpöydältä oli meille säilymisen ja uusiutumisen kannalta välttämätöntä. Yhtye levyttää pienelle Dreams Untouched Musiikille. Polon sanoo yhtiön olevan juuri sopiva heille. Unshackledilla esiintyy nimekkäitä vierailijoita kuten Amorphiksen Tomi Koivusaari. Yhteistyö syntyi ihan luonnostaan, ei lähdetty erityisesti haalimaan tunnettuja kavereita levynkansia koristamaan. Englanniksi laulavat yhtyeet hinkuvat yleensä kovasti ulkomaille. United Underworld ei tee poikkeusta sääntöön. Bändi on toistaiseksi käynyt vain Norjassa soittamassa. Toivottavasti se ei jäänyt viimeiseksi ulkomaan rundiksi. Juhlaahan on jo se, kun pääsee ylipäänsä kotikaupungin ulkopuolelle, mutta en pistäisi ollenkaan pahitteeksi jos jonain päivänä vedettäisiin vaikka Roskilden lauteilla, Polon tuumii. Mikäs sen hienompaa kuin päästä hyvän ryhmän kanssa uusia ihmisiä katsomaan. Reissaaminen on elämän suola ja oman jutun ansiosta vielä parempaa. Teksti: Kimmo Jaramo
H
nella jotain 60-luvun souliakin, kun taas jollekin kolisee psychobilly. The Bluestation soitti viime kesänä Ruisrockin tribuuttiteltassa Hurriganes-setin. Knight kertoo, ettei tarkoitus ole tehdä enää vastaavaa, koska silloin on vaara jäädä sille tielle lopullisesti. Omatkin biisit ovat tähän asti kelvanneet yleisölle, eikä lainoja juuri soiteta. Tosin tuon kesäkeikan jälkeen on tapana ollut luukuttaa keikan päätteeksi biisi Hurriganesia. Over The Topilla on jakelija, mutta bändi myy levyjään myös keikoilla. Knightin mukaan levyjä tarttuukin aina jonkun matkaan. Jos yksikin heppu saadaan käännytettyä faniksi, on keikka onnistunut. Heti kun menee Stadista pois, tuntuu olevan huutava pula tällaisesta musiikista. Hesassa tyypit kuuntelevat vaan toistensa bändejä. Itse pidin tätä aika marginaalimusiikkina, mutta kysyntää näyttäisi olevan. Keikoilla on jengi tullut sanomaan, että johan tätä on odoteltukin. Teksti: Kimmo Jaramo
ITKEVÄ TYTTÖ HEIJASTE TUNTEIDEN SEKAVA PALETTI ULOS KUUMASTA KELLARISTA
R
aumalta lähtöisin oleva underground-henkinen taiderockyhtye Itkevä tyttö julkaisi marraskuun lopulla toisen täyspitkän levynsä Hiljainen Berliini. Laulajakitaristi LauriMatti Parppei kertoo tarkemmin mistä on kyse. Miten määrittelet ummikolle millaista musiikkia Itkevä tyttö esittää? Musiikkia mykkäelokuviin, joita ei ole tehty. Musiikissamme ei ole kyse virtuositeetista tai soittotekniikasta, vaan pikemminkin sen sisällöstä ja soittamisen riemusta. Useat kerrat on kysytty, olemmeko tosissamme. Valitettavasti olemme. Hiljainen Berliini julkaistaan "prepostuumisti"? Mitä tuo käytännössä tarkoittaa? Olemme päätyneet prepostuumiin julkaisuun, koska yhtyeen jäsenet eivät ole toistaiseksi kuolleet. Postuumin levyn myyntiluvut tosin olisivat varmasti tuplasti suuremmat, tuotakin täytynee harkita. Miten uusi levy poikkeaa debyyttialbumistanne? Ensimmäinen pitkäsoittomme oli aika tarkka läpileikkaus siitä, mitä tuolloin edustimme raivokkuutta ja haurasta herkkyyttä. Lähes kaikki Hiljai-
sen Berliinin biisit ovat syntyneet viime levyn jälkeen, ja niistä muodostui puoliksi sattumalta temaattinen kokonaisuus. Roiskimme koko tunteiden sekavalla paletilla. Monet levyt ovat muuttaneet meidän elämiämme, ja haluamme tehdä levyjä, jotka ehkä muuttavat jonkun muun elämän. Millainen mahtaa olla tyypillinen faninne? - Varmaan Smithsin ja Nick Caven levyjen kulmia hypistelevät runotytöt ja -pojat. Kuulijakuntamme ei ole järin suuri, mutta arveluttavan uskollinen. Suuria yleisöjä tuskin koskaan kosiskelemme, sen verran ärsyttävä ja elitistinen bändi olemme edelleen, mutta jos mainstream-suosio tulisi puun tai ladonoven takaa, tuskin väistäisimme. Mutta tuskin tällä yhtyeen nimellä eikä näillä jätkillä. Millaisen vastaanoton uskot levynne saavan? Muutama kriitikko tyrmää varmasti koko kiekon tekotaiteellisena räpistelynä. Hiljainen Berliini on kuitenkin tuntuu jo henkilökohtaisenakin saavutuksena niin suurelta, että uskon levyn ryömivän monien sydämiin. Jos ei muuten, niin postuumisti sitten sitä on toivottavasti aikaa odotella. Teksti: Kimmo Jaramo
amperelaisen Heijasteen laulaja A-J Keskinen valittelee flunssaansa, mutta puhkuu tyytyväisyyttä käsillä on yhtyeen debyyttialbumin Silta yli kaiken julkaisu. Hän ei myönnä, että levyn ilmestymisajankohta olisi varta vasten suunniteltu. Aikataulut vain meni nyt näin, ei tätä suunniteltu jouluksi pukinkonttiin. Viime keväänä saimme levytyssopimuksen ja levyä alettiin tehdä kesällä. Ihan normisykkeellä se on mennyt. Levyä tehtiin viime kesänä tamperelaisessa Cosmic Studiossa. Aikaa oli rajoitetusti, mutta bändi onnistui käyttämään sen tehokkaasti hyväkseen. Kellarissa vietetyt kuumat kesäpäivät eivät menneet hukkaan. Debyyttilevyn kappaleet ovat peräisin monen vuoden ajalta. Vanhin on kolme vuotta sitten tehty. Pelkäsin, että tästä tulee liian sillisalaattia, mutta ihmeen hyvin saimme kaiken istumaan. Jos kakkoslevy saadaan joskus tehdä, niin sitten voikin olla hiukan stressiä biisejä tehdessä. Vähän päälle kaksikymppisillä kavereilla on ollut rutkasti keikkoja lähivuosina. Pääasiassa yhtye esiintyy ikärajattomissa paikoissa.
T
Meillä on paljon uskollisia faneja. Pohjois-Suomessa ei olla vielä käyty, mutta Keski- ja EteläSuomea on koluttu aika paljon. Levyn nimi Silta yli kaiken tulee Nämä lauseet -kappaleesta. Se soundasi niin hyvältä. Se on sellainen symbolinen systeemi. Ei haluttu käyttää minkään biisin nimeä sellaisenaan. Silta yli kaiken -levylle Keskinen toivoo tietenkin hyvää menestystä. Lehdet ja kriitikot varmaan lokeroi meidät Tampere -sceneen. Mutta mikäs siinä, kun kerran Tampereelta ollaankin. Levyarvioita ei kannata varmaan ottaa liian vakavasti. Jos laulaisimme englanniksi, verrattaisiin varmaan HIMiin. Mutta lausumisesta tulisi takuulla sanomista. Onneksi on suomi sentään hyvin hallussa. A-J Keskinen ei tavoittele kuuta taivaalta puhueessan bändistään. Päivä kerrallaan tässä mennään. Mitään pilvilinnoja ei rakennella, mutta toivottavasti urastamme tulee pitkä. Teksti: Kimmo Jaramo
22
23
25
26 6
28
ELÄIN IHMISESSÄ
IHMINEN ELÄIMESSÄ
Lappeenrannan metalliylpeys seikkailee uudella levyllään primitiivisten vaistojen ja black metallin kimpussa. Silti mukaan mahtuu myös duurivoittoisia kertosäkeitä. Ei ehkä mikään ilmeisin mahdollinen yhtälö, mutta eipä Mokoma ole sääntöjen mukaan ennenkään pelannut.
SAKARALTA PALJON JULKAISUJA 2008
Sakara Records sai alkunsa, kun Mokoma perusti firman oman musiikkinsa julkaisemista varten. Sakarasta on kehkeytynyt arvostettu levy-yhtiö, jonka artistit niittävät menestystä sekä myyntilukujen että levyarvosteluiden valossa. Yhtiö on hyvässä maineessa myös muusikoiden keskuudessa. Jos suomalainen metallibändi saisi valita minkä tahansa levy-yhtiön yhteistyökumppanikseen, olisi Sakara monen listalla ensimmäisenä. Yhtiö ei ole tänä vuonna juuri levyjä julkaissut, mutta hiljaiselo on vain näennäistä. Sakaran pääjehu Tuomo Saikkonen kertoo yhtiön kuulumisia. Stam1na on ollut erittäin ajankohtainen tänä syksynä. Äijät lähtivät studioon muutama viikko meidän jälkeen ja tekivät neljäntoista keikan Euroopan-kiertueen Apocalyptican kanssa. Rytmihäiriö on menossa studioon nyt joulukuussa. Sitten on tietysti tämä uusin kiinnityksemme Black Bile. Ilmoitus tulee yllätyksenä. Ensinnäkään kiinnityksestä ei ole pukahdettu vielä sanaakaan virallisesti, ja toiseksi Black Bile ei kalskahda lainkaan tutulta. Se on tosiaan tullut ihan puskista. Kuittisen Henri, joka teki jo meidän Valu-levylle koneita, on puuhannut ajan mittaan omia biisejä ja teki nyt viimein ensimmäisen demonsa. Mies esitti sen meille ja oltiin heti, että pakkohan tämä on sainata. Se on englanninkielistä musiikkia, josta saattaa löytää jonkun Katatonian, Nine Inch Nailsin ja Depeche Moden tyylistä soundia. Siis kauniin melodista musaa, jossa on aika raakoja industrial-vaikutteita. Etenkin melodiat tekivät meihin tosi suuren vaikutuksen. Sakaralla on selvät kriteerit uusien kiinnitysten varalta. Yhtiömiesten täytyy ihastua bändiin sydänjuuriaan myöten, jotta se kelpuutetaan perheeseenjäseneksi. Ollaan aina pidetty ohjenuorana, että meidän pitää innostua uudesta bändistä yhtä paljon kuin aikanaan innostuttiin omasta Kurimus-levystämme. Siihen projektiin me olimme valmiita sijoittamaan niin omat kuin muidenkin rahat sekä yleensäkin kaikkemme. Samalla innolla meidän pitää lähteä mukaan muihinkin juttuihin. Yksi edellytys tulokkaille on, että miehen sanaan täytyy voida luottaa ja asioiden on tapahduttava niin kuin on sovittu. Me ei voida alkaa paimentaa ketään eikä pyörittää lastentarhaa. Ei kiinnosta ottaa keskellä yötä puhelinsoittoja vastaan joltain keikkajärjestäjältä, että jätkiä ei näy missään, mikä on meininki. Ensiaskeliaan ottavia yhtyeitä Saikkonen neuvoo etsimään rauhassa omaa ääntään. Neuvo voi kuulostaa kliseeltä, mutta jos katsoo nykyistä bändimassaa, huomaa nopeasti, ettei kehotusta noudateta läheskään tarpeeksi usein. Digitaalitekniikka mahdollistaa sen, että pinta saadaan kuntoon bändiltä kuin bändiltä. Laulut saadaan vireeseen ja rumpuiskut kohdilleen, mutta jos ei ole mitään todellista sanottavaa, ei pääse ikinä mihinkään. Melkein toivoisi, että tulisi enemmän nykyistä karumpia demoja, että olisi vain kaveri kitaran kanssa laulamassa. Päästäisiin nopeammin käsiksi homman ytimeen. Nykyään tulee monesti hyväsoundista ja viimeisen päälle tuotettua matskua, mutta pian huomaa, ettei jutussa ole mitään oikeaa sisältöä. Biisinkirjoitustaito ja oma ääni, ne ratkaisevat. Suomessa on nykypäivänä paitsi valtavasti bändejä, myös levy-yhtiöitä. Monelta löytyy reilusti innostusta, mutta osaamisen laita on niin ja näin. En nyt yritä itseäni ylentää, mutta onhan alalla paljon porukkaa mukana ihan suhaajapohjalta. Varsinkin bisnespuolen osaamista puuttuu aika paljon. Vaikka musiikkipuoli olisi hyvin hallussa, niin kyllä siihen päälle kannattaisi opiskella sopimuslainsäädäntöä, kirjanpitoa ja sellaista. Suomen pienet markkinat ovat haaste jokaiselle levy-yhtiölle. Työtä riittää kellon ympäri, mutta harvat yhtyeet tuottavat riihikuivaa rikastumiseen asti. Voiko ulkopuoliseen projektiin rakastua niin paljon, että on valmis uhraamaan valtavasti aikaa bändin eteen, kun muilla aloilla voisi tienata yhtä hyvin puolet helpommalla? Kyllä voi. Mehän ollaan jakauduttu niin, että kukin tyyppi hoitaa yhden bändin hommia. Minun kontollani on Stam1na. Olin just Berliinissä katsomassa äijien keikkaa kolmen tuhannen hengen salissa ja kun porukka oli ihan haltioissaan, niin oli se kyllä herkkä paikka, melkein tippa tuli linssiin. Se on kuitenkin niin älyttömän rakas projekti. Teksti: Saku Schildt
T
avallinen haastattelusessio Mokoman kanssa sai absurdeja piirteitä, kun yhtye oli keksinyt hyödyntää juttutuokiota uudella musiikkivideollaan. Sen idea ilmeisesti on, että kamera seuraa bändiä kaikenlaisissa arkitilanteissa, joissa yhtye ikään kuin hyräilee biisiä mukana. Niinpä tasaisin väliajoin alkoi kuvausryhmän suunnalta raikua Mokoman säveliä ja edessäni istunut Marko Annala puhkesi laulamaan. Täytyy myöntää, että pokan pitäminen vaati pientä pinnistelyä. Toki Annala sekä hänen aseveljensä Kuisma Aalto ehtivät kertoa myös ajatuksiaan tuoreesta Luihin ja ytimiin -levystään. Yhtyeellä oli myöhemmin samana iltana ennakkokeikka Helsingin Semifinalissa, ja uusien biisien esittäminen tuntui mahanpohjassa. Pelottaa ihan helvetisti, Annala naurahtaa. Viimeiset treenit kyllä vähän loivensivat pelkoa, kun homma alkoi kulkea jo tosi hyvin. Mutta ei se oikeastaan pelota, että miten soitto menee, vaan se kun porukka ei ole ikinä kuullut näitä biisejä. Se tietenkin muuttaa asetelmia. Kaksikko on mielissään päästessään vaihteeksi pienelle klubille. Annalalla riittää niistä muistoja vaikka millä mitalla. Ilman tällaisia paikkoja meillä ei olisi mitään asiaa noihin isompiin mestoihin. On tosi mukava mennä esimerkiksi huomenna Jyväskylän Bar 68:iin. Silloinkin, kun bändi ei kiinnostanut missään muualla ketään, oli kuuskasissa aina hiton hyvä meininki, Aalto säestää. Nuo ajat ovat kuitenkin kaukana. Mokomalla alkavat tulla rajat vastaan siinä, miten paljon suuremmaksi suomenkielistä metallia esittävä yhtye voi kasvaa. Bändi itse kuitenkin näkee vielä paljon asioita, jotka pitävät nälän yllä. Olenhan minä joutunut pyörtämään puheitani aiemminkin, Annala virkkoo. Muistaakseni Kurimuksen jälkeen sanoin, että tällaisella musiikilla voi tavoittaa korkeintaan kymmenen tuhatta kuulijaa. No, nyt ollaan menty sen kymppitonnin ohi, joten ei voi tietää, miten paljon kasvun varaa lopulta löytyy. Ihanteellisin tilanne varmaan olisi, jos tapahtuisi sellaista luonnollista siirtymää.
Että kelkasta pois jäävien tilalle tulisi sama määrä porukkaa, joka on juuri löytänyt bändin. Taiteellista kunnianhimoa pitää olla, Aalto puolestaan toteaa. Eihän tuo Markokaan ole vielä yhtään hyvää biisiä tehnyt, pari keskinkertaista sieltä on vasta tullut. Kyllä mulle riittäisi sellainen ura kuin vaikka Radiopuhelimilla, Annala lisää vielä. - Levy myisi sen pari tuhatta, saisi tehdä keikkaa ja välillä antaa pari lausuntoa johonkin lehteen. Otan siis ilolla vastaan kaiken mitä tulee, mutta en mie mitään enempää havittele.
KOFEIINIA SUONISSA
Mokomalle on tullut tavaksi yhdistellä musiikissaan metallin eri perustyylejä. Thrash on vakintunut yhtyeen soundiin jo aikapäiviä sitten, Kuoleman laulukunnaat -levyllä mukaan tuli deathia ja tällä kertaa monissa biiseissä on black metal -sävyjä. Mitä seuraavaksi, doomiako? Ei kun power-metallia, Annala hekottaa. Mä olen kuunnellut jonkun verran Yesiä viime aikoina, Aalto virnistää. Pitäiskö sitä yrittää? Joo, progemetallia! Annala ilakoi. Mutta doom-vaikutteita meillä ei varmaan koskaan tule kuulumaan. Sillekin tyylille löytyy kyllä paljon ymmärrystä, mutta aina kun yrittää soitattaa jätkillä jotain sen tyylistä, niin niillähän lähtee heti kädet vispaamaan. Kofeiini virtaa suonissa siihen malliin, ettei pysty. Aalto päättää aiheen murahdukseen, että sitten kun Mokoma alkaa soittaa doomia, niin on aika laittaa valot pois ja alkaa nukkumaan. Okei, vauhdikkaampi linja taitaa olla tämän bändin juttu. Viime aikoina on ollut paljon puhetta metallibändien ylitarjonnasta. Liian monet yhtyeet tavoittelevat täsmälleen samaa soundia. Aallolla on tästä paljon asiaa. Metallihan on hyvin konservatiivista toimintaa. Kaikki hevibändit haluavat tehdä toisen Master of Puppetsin. Sitä kautta se tietynlainen muotokieli pysyy hyvin samanlaisena. On olemassa tosi tiukka koodi, että miten heviporukan mielestä biisejä pitää tehdä, ja siitä pidetään mustasukkaisesti kiinni.
Minusta meillä on vähän erilainen lähestymistapa musiikkiin. Me mennään enemmän biisin kuin muodon ehdoilla ja käytetään poppirakenteitakin ihan surutta. Kuoleman laulukunnaat oli erittäin rankka ja intiimi albumi. Sitä kuunnellessa tuntui, että etenkin Annala sylki levylle kaiken sisällään hautuneen pahan olon. Uusi levy ei tunnu yhtä henkilökohtaiselta. Annala myöntääkin sen olleen edeltäjäänsä helpompi tehdä. Kuoleman laulukunnaiden aikaan oli kuitenkin itse kullakin elämä vähän sekaisin. Totta kai se vaikuttaa, kun näkee treenikämpällä kavereita, jotka ovat ihan paskana. Viime levyllä sellainen alho päällä, Aalto toteaa. Nyt oltiin ihan hyvällä tuulella koko ajan. Ongelmat olivat nyt ikään kuin oikeissa paikoissa, Annala pohtii. Näin on siis silloin, kun tulee ongelmia jonkun jutun soittamisessa tai laulamisessa. Silloin vain haastaa itsensä muusikkona. Mutta jos tuntuu, että pää leviää ihan joistain muista asioista ja tuo tällaisen mielialan treeneihin, niin se on enemmän tuhoavaa. Harvoin on Mokoman levyillä kuulunut näin paljon duurissa kulkevia sävelkulkuja ja lyriikoissakin on aistivinaan enemmän sovinnollisia sävyjä. Kohentuneet tunnelmat tuntuvat vaikuttaneen merkillepantavasti uusiin biiseihin. Mielipiteeni saa Aallon mietteliääksi. Ehkä ne sitten kuuluvat sieltä, jos toimittaja on tuollaisen analyysin tehnyt. Olen kuullut aikaisemminkin sellaista palauttetta, Annala kertoo. Että jonkinlainen lohdullisuus olisi meikän teksteissä yksi niiden määrittävä tekijä. En kyllä tiedä, onko sitä tällä kertaa mitenkään enemmän. Sovinnollinen sävy voi johtua siitäkin, että "särjetty sydän" -osuus on tällä kertaa vähemmällä.
KAHLITUT VAISTOT
Yksi levyn kantavista teemoista käsittelee ihmisen eläimellistä puolta. Paikoitellen rujot sanoitukset yhdistettynä rankkaan musiikkiin antavat vaikutelman, että kyseessä olisi jonkinlainen aggressiivinen fight club -juttu. Annala kuitenkin torjuu tulkin-
nan kauhistuneena. Tarkoitus ei ole missään nimessä esittää, että ihmisen primitiivinen puoli olisi yhtä kuin aggressiivinen puoli. Esimerkiksi Irvikuva- ja Ammu, hautaa ja vaikene -biiseillä käsitellään sitä, miten kaikki, mikä meissä itsessämme on meille tuntematonta, kuvataan eläinkuvastolla. Usein ajatellaan, että moraali käskee meitä kahlitsemaan primitiivisen puolemme. Onhan ihmisellä paljon primitiivisiä vaistoja, jotka eivät välttämättä liity ollenkaan aggressioon. Vaikka jälkikasvun suojeleminen, Aalto toteaa. Se reaktio on hyvin primitiivinen, eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä aggressiivisuuden kanssa. Harva eläinhän tappaa huvikseen, Annala jatkaa. Ihmiselläkin eläimellisyyteen liittyy aggressio vasta sitten, jos ollaan esimerkiksi todella nälkäisiä tai suojellaan jälkikasvua. Lähinnä haluamme kehoittaa ihmisiä tuntemaan myös tämän puolensa. Mokoman selviytymistarina on innostanut useita. Aikanaan kaksi huonosti menestynyttä levyä EMI:lle tehnyt ja niiden jälkeen omilleen jätetty yhtye osoitti hurjaa sisukkuutta perustaessaan oman levy-yhtiön, jonka kautta luotsasi itsensä nykyiseen kokoonsa. Annalakin on ylpeä bändin peräänantamattomuudesta. Mukavahan se on todistaa niille levy-yhtiöille ja toimittajille, jotka ei uskoneet meihin, että olisi kannattanut uskoa. Sitten on myös mukava näyttää kollegoille, ettei kannata paljoa välittää ulkopuolisten puheista. Aalto puolestaan haluaa tähdentää, että vaikka vanhoja levy-yhtiöitä onkin mukava näpäyttää, kyse ei ole katkeruudesta. Siihen aikaan palikat olivat vain siinä mallissa, ettei juttu onnistunut. Myös Annala allekirjoittaa tämän. Juurikin noin. Kaiken tapahtuneen jälkeen hyvät asiat tuntuvat enemmän ansaituilta. Jos jotkut vaan kävelee sinne sateenkaaren päähän ja nappaavat kerralla kultasäkin hyppysiinsä, niin me ollaan kerätty se säkki hippu kerrallaan. Totta kai se on palkitsevampaa.
Teksti: Saku Schildt Kuva: Eero Kokko
29
EMP-KATALOGI
eikä katalogin tilaaminen velvoita tekemään tuotetilauksia.
SUOMENKIELINEN
ON NYT SAATAVILLA !!!
Ensimmäinen täysin suomenkielinen EMP-katalogi on nyt saatavilla ja tietenkin en TÄYSIN ILMAISEKSI! Katalogi toimitetaan kotiisi ilmaiseksi neljä kertaa vuodessa,
Katalogissa mukana reilusti mahtavia tuoteuutuuksia, arvosteluja sekä haastatteluja. Katalogin voit tilata osoitteesta
Tila
gisi NYT !!! oma katalo a
www.emp.fi
valitsemalla vasemmasta palkista linkin ,,Ilmainen EMP-katalogi" TAI soittamalla suomenkieliseen asiakaspalveluumme numerossa
013-312307
TAI lähettämällä meille emailia osoitteeseen
mailbox@emp.fi
www.emp.fi 31
IRLANNIN METALLISET BARDIT
Irlantilainen Primordial on yksi maansa pitkäikäisimmistä ja arvostetuimmista metalliyhtyeistä. Terveellä kansallistunnolla varustetut pakanametallistit julkaisevat kuudennen albuminsa.
rimordial on maansa raskaamman metallin pioneereja. Yhtyeen laulaja Alan "Nemtheanga" Averill hyväksyy asemansa irlantilaisen metallin keulakuvana. Olen ylpeä saavutuksistamme ja tyytyväinen, että olemme Irlanti-metallin lipunkantajia maailmalla. Toivon, että olemme inspineet maanmiehiämme. Maamme on pieni, joten meidän täytyy luoda oma metalli-folkloremme. Nemtheanga kuvailee To the Nameless Dead -albumia Primordialin tarinan seuraavaksi luvuksi, joka on syntynyt yhtyeen keskittyessä omaan tekemiseensä ja pyrkiessä unohtamaan oman genrensä lainalaisuudet, kutsuttiin yhtyettä sitten "kelttipakanametalliksi" tai ei. Olemme takoneet oman äänimaailmamme ja seuraamme 90-luvun alussa aloittamaamme polkua. Varsinaisia keltti- tai kansanmusiikkielementtejä ei levyllä mielestäni juuri ole. Itse kuvai-
PRIMORDIAL
lisin musiikkiamme rehelliseksi, totuudenmukaiseksi, synkäksi ja puhdasoppiseksi metalliksi vailla kompromisseja. Genremäärityksistä en välitä vittuakaan, ne ovat levyfirmoille ja medialle. Albumin äänimaailma on massiivinen, ja rytmi kuulostaa paikoin kuin armeijan marssimiselta. Nemtheanga kertoo bändillään olleen soundin suhteen selkeitä ideoita alusta alkaen. Perinteiset ja vanhat äänityslaitteet olivat avainasemassa, samoin kuin mahdollisimman aito äänityskokemus. En pidä tietokoneistetuista soundeista, joita on suurimmalla osalla nykybändeistä. Niissä ei ole elämää eikä sielua. Jokainen, joka väittää, että vaikkapa Soilworkin uuden levyn rumpusoundit ovat parempia kuin Mob Rules- tai Killers-levyjen soundit, missaa jotain oleellista. Emme halua hioa levyjämme kohti täydellisyyttä, haluamme rehellisyyttä ja aitoutta. Vähensimme raitojen määrää, mutta teimme niistä tuhdimman kuuloisia. Ennemmin Venom-linjaa kehiin kuin mitään, joka kuulostaa tietokoneen soittamalta. Läppärit eivät mielestäni kuulu metalliin. Primordial ei Nemtheangan sanojen mukaan muutenkaan ole tekemässä viihdettä vaan taidetta, jolla on tarkoitus ja merkitys. Nemtheanga on kuitenkin otettu ja ylpeä siitä, että heidän musiikillaan on erityisasema kuulijoiden keskuudessa. Fanien arvostus on hienoa, se tulee sydämestä. Yhtyeellämme on merkitystä, joka syntyy, kun edustaa jotain asiaa aidosti. Silloin kun musiikilla on tarkoitus, ihmiset kokevat siihen emotionaalisen yhteyden. Primordialin sanoitukset heijastavat yhtä lailla yhtyeen tinkimättömyyttä. Tärkein punainen lankamme on kansakuntaisuus. Miksi tietyt ihmiset uskovat, että heillä on oikeuksia tiettyyn maahan? Kun jotkut valtiot hiipuvat, mitä tapahtuu heidän kansanperinteelleen, sankareilleen, kielilleen, niille ihmisille, joiden kustannuksella rakennetaan imperiumeja? Ne nimettömät kuolleet, jotka antoivat elämänsä mudan, paskan ja saastan keskellä ja sodissa, muistetaan vain numeroina. Ne ihmiset luulivat rakentavansa kansalleen paremman elämän ja antoivat kaikkensa, vain jotta heiltä vietäisiin loppukin. Ympäri maailmaa on ihmisiä, jotka ovat taistelleet vakaumuksiensa puolesta testamenttina sille sisulle, joka saa ihmisen vastustamaan ja kapinoimaan. Ei kompromisseille, ei nyt ja ei ikuisesti! Teemat eivät kuulosta vierailta suomalaisenkaan korvaan, ja Irlannilla ja Suomella onkin paljon yhteistä. Kummatkin maat ovat väkiluvultaan pieniä ja olleet isompien naapureidensa vainoamia. Maiden itsepäisille ja itsenäisyyttä arvostaville kansalaisille maistuu tunnetusti myös mies-
P
tä väkevämpi. Nemtheanga yhtyy näkemyksiin täysin. Samaistumme hyvin suomalaisiin ja historiaanne. Juominen, tappelut ja musta huumori ovat osa kummankin kulttuuria. Kuten sanoit, kumpikin maa on pitänyt puolensa imperiumeja vastaan. Kun ihmisillä on yhteinen vihollinen tai hirmuhallitsija, se yhdistää kansaa. Myös maantieteellisesti kumpikin maa on kaukana manner-Euroopasta, syrjässä. Meillä on ollut Suomessa hienoa. Ääneni oli flunssan takia viimeksi vähän viturallaan ja tuli ehdottomasti juotua liikaa, mutta vastaanotto oli mahtava. Suomalaiset ovat kursailematonta, rehellistä porukkaa, ja olisi hienoa tulla takaisin vetämään pidempiä settejä ja soittamaan uusia kappaleitamme. Toivottavasti ensi vuonna onnistuisi!
TEKSTI: JUSSI LAHTONEN KUVA: METAL BLADE
32
33
35
uuri bänditreeneistä palannut rumpali Henri Suominen sytyttää tupakan ja kertoo, että arkipäivisin tapahtuvissa treeneissä ovat mukana hänen lisäkseen vain muut Salon seudulla asuvat orkesterin jäsenet, kitaristi Carl-Johan Gustavsson ja basisti Mikko Tång. Meillä on ollut jo kymmenen vuotta sama treenikämppä. Se on tällainen kaupungin tila, jossa ollaan saatu treenata. Arkisin bändi saa soitella vaan iltayhdeksään asti, joten Helsingissä asuvat kosketinsoittaja Jari Pailamo ja laulaja Vesa Virtanen joutavat musisoimaan vaan valittuina viikonloppuina. Tuolloin yhtye luukuttaakin perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Kaikki aika käytetään tehokkaasti hyväksi. Ilman viinaa tietenkin, rumpali naurahtaa. Uutta Ghost Reborn -levyään bändi ryhtyi rakentamaan Helsingissä Sonic Pump -studiolla. Suominen nakutti rummut nauhalle ja sitten siirryttiinkin Turkuun loppubändin kanssa. Esa Orjatsalo hoiti nauhoituksia Sevic Audio -studiossa. Lopuksi miksattiin tuotos Sonic Pumpilla. Nyt sitä ei tehnytkään Karmilan Mikko, vaan Vainion Jesse. Lopputuloksesta sen varmaan kuuleekin, rumpali kehaisee. Bändi ei liioin miettinyt levyn kappalejärjestystä. Ihan ok järjestyshän se on. Kyllä sitä porukalla lopuksi rukattiin, kun kuultiin valmiit miksaukset. Alkuun pistettiin tiukemmin soitetut kappaleet. Vaikeahan sitä on miettiä, mutta alut ja loput saatiin ainakin järjestykseen hyvin.
J
TWILIGHT GUARDIANS TUOPINLENTO KITEELLÄ
Salolaisbändin neljäs pitkäsoitto Ghost Reborn tuo bändin valokeilaan vahvempana kuin koskaan. Power metalista jylhään hard rockiin kehittynyt ryhmä on jalostunut alallaan päteväksi tekijäksi.
Ghost Rebornin biisit syntyivät eri tavalla kuin aikaisemmin. Suomisen mukaan uusi tekotapa oli vaivattomampi kuin ennen. Kämpillä jammailtiin hyvin pitkälti biisit kasaan. Vesku teki nyt vain sanoituksia ja yhden biisin kokonaan, kun viime levy Sintradella oli viitisen hänen kappalettaan. Pailamoltakin tuli muutama biisi. Parina viime vuoten Twilight Guardians on keikkaillut aktiivisemmin. Se myös kuuluu levyllä. Viime levyllä oli paljon progeilua. Nyt se jätettiin pois. Eikä nyt tehty demojakaan. Levy-yhtiömme Spinefarm kyllä halusi niitä kuulla, mutta se vain sitten jäi. Mentiin suoraan studioon. Keikoilla bändi soittaa yhä alkuaikojensakin materiaalia. Varsin paljon musiikillisesti muuttunut orkesteri teki ennen vanhaan perinteistä sankarimetallia, jossa tuplabassarit paukkuivat ja meno oli kiivas. Kyllä vanhojakin biisejä otetaan aina settiin, jos on mahdollista soittaa hiukan pitempi keikka. Salossa niin tehdään aina, rumpali kertoo kotikaupunkinsa eduista. Guardiansin ovat päässet soit-
telemaan myös muualle päin Suomea, kuten Satakunnan sydämeen Euraan ja Nightwishin kotikonnuille Kiteelle. Eurassa vedettiin kaksi keikkaa samana viikonloppuna. Paikkaa on haukuttu hemmetisti, mutta meillä kaikki toimi kuten sopimuksessa lukikin, mies kehuu. Kiteen Karhu Pubiin sen sijaan odotettiin tunnettua vierasta, joka ei kuitenkaan läsnäolollaan salolaisia tullut kunnioittamaan. Pailamo soitti Tuomas Holopaiselle, että jos se tulisi keikkaamme katsomaan. Kaveri oli kuulemma paikkakunnalla, muttei sitten päässyt kantabaariinsa asti, lyömäsoittaja harmittelee. Tarja Turusen pikkuveli siellä kyllä heilui. Onhan se kylän ykkösmesta. Jengi tuli lavallekin heilumaan ja järkkärit vaan katseli tyynen rauhallisesti kun tuopit lenteli pitkin ja poikin, Suominen päivittelee. Suominen pääsi elokuussa kättelemään oikeaa ulkomaista rocktähteä, joka teki yllätysvisiitin Saloon. Judas Priestin kitaristi esiintyi yhden biisin verran teini-ihme Sturm und Drangin kanssa. - Salossa oli V-Rock festari. Kuulin jossain vaiheessa jotain huhuja yhdeltä kaverilta, että siellä olisi joku Iron Maidenin tai vastaavan bändin tyyppi liikkeellä. Heiluin sitten bäkkärillä Ari Koivusen kitaristin Erkka Korhosen kanssa, ja Judas Priestin KK Downinghan se siellä oli. Menin pyytämään nimmarit kun kerran mahdollisuus oli, kertaa Suominen kesämuistojaan.
TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: TINIAN SERI
aulaja Pekka Heino puhkuu intoa kertoessaan uutuuslevystä. Mies on kuluneen vuoden aikana noussut suomalaisten hevilaulajien kärkikastiin. Komeasti seison uuden levyn takana. Pääpointtina on, että pääsee tekemään sellaista musiikkia, josta oikeasti diggaa. Koko 90-luku meni ihmetellessä. Olin jo lyömässä hanskoja tiskiin ja kärvistelin. Blind Firen kaikki kappaleet on tehty esikoislevyn jälkeen. Mitään ylijäämäpaloja siitä ei jäänyt. Aloimme tehdä uusia demoja heti ekan levyn jälkeen. Koska puolet bändistä asuu Helsingissä ja puolet Jyväskylässä, emme treenaa kovin usein. Ennen äänityksiä ja keikkoja on pakko treenata, ja biisit muotouvat sitten lavalla hiukan erilaisiksi. Tides-levyn kappaleetkin vähän pitenivät livenä, laulaja kuvailee. Tuoppi (Tuomas Heikkinen, kitara) kirjoitti Tidesin kaikki biisit. Nyt uudella levyllä on Torstilta (Spoof, kitara) kaksi kappaletta. Blind Fireltä on lohkaistu Sentenced-niminen single. Kappale on soinut ahkerasti radioaaloilla. Koska Oulussa vaikutti ennen muinoin samanniminen orkesteri, lienee olemassa vaara, että biisi sekoitetaan jollain lailla siihen. Heh, vaikka se olikin hieno bändi, ei biisiä ole siihen yhdistetty. Vaikka olisihan se hurjaa, jos Tuoppi kappaletta tehdessään olisi väsännyt sen bändi mielessään. Levyltä on varmaan vielä tulossa pari muutakin lohkaisua radiosoittoa varten, Heino kertoo. Kuluvana vuonna Leverage on nähty keikkalavoilla usein. Yhtään varsinaista kiertueeta bändi ei ole
L
GRUNGEN TULEMISTA ODOTELLESSA
Viime vuonna debyyttilevynsä julkaissut helsinkiläis-jyväskyläläinen hard rock -pumppu Leverage näyttää tammikuussa julkaistavalla kakkoslevyllään miten oikeaoppista kasaria tehdään.
vielä tehnyt, vaan keikat ovat olleet viikonloppuisin. Tammikuun lopussa yhtyeen voi jälleen nähdä lavoilla. Kun ei olla mikään megabändi, niin klubiympäristö on mielestäni meille sopiva paikka. Siellä ainakin tietää, että suurin osa jengistä on tullut varta vasten meitä katsomaan. Onhan festareillakin tietysti nastaa soittaa, vaikka siellä onkin sekalaista jengiä. Aina on hienoa soittaa, oli paikalla sitten kymmenen tai sata tuhatta ihmistä, Heino tuumaa. Jälkimmäisen lukeman saavuttamiseen tosin saattaa vielä mennä jonkun aikaa. Leveragen jäsenten siviilityöt nivoituvat kaikki jollain lailla yhteen musiikin kanssa. Ei tällä bändillä vielä mitään asuntolainoja maksella. Blind Fire julkaistaan Euroopassa italailaisen AOR- ja hard rock -levy-yhtiö Frontiersin kautta. Leveragelle yhtiö sopiikin kuin na-
LEVERAGE
kutettu. Se takaa sen, että jos musiikkimme jotain kiinnostaa, niin levy kyllä sitten pitäisi myös löytyä. Onhan Frontiers tietyn genren lippulaivayhtiö. Blind Fire -kiekko on Heinon mukaan soitannollisesti paljon tiukempaa tavaraa kuin Tides-debyytti. Lukuisilla keikoillaan bändi hitsautui hyvin yhteen ja se kuuluu myös levyllä. Kappaleista löytyy enemmän ääripäitä, musiikki on sekä intiimimpää että raskaampaa. Perusidea on kuitenkin pysynyt uudella levyllä samana. Soundi on iso ja melodinen aspekti on vahvasti läsnä. Heino vaikuttaa myös Brother Firetribessa, joka nousi viime vuonna melkoisen suosituksi. Bändin kuuluisin jäsenhän on Nightwish-kitaristi Emppu Vuorinen. Miehellä on tällä hetkellä kiirettä Nighwishin kanssa, joten Veli Paloheimo viettää hiljaiseloa. Tai ainakin näin voisi luulla. Sitä tehdään silloin siltä tuntuu. Kyseessä on hauskanpitoprojekti. Teemme kuitenkin parhaillaan uutta levyä, keikkoja tosin ei ole tiedossa. Puhe kääntyy nykyiseen hevibuumiin. Heino ei usko trendin jatkuvan kauan. Ei heviä tapa mikään, mutta näissä mitoissa tämä tuskin säilyy. Grunge taitaa jo kolkuttaa ovea ja sitten taas hauskuus loppuu, mies pärähtää. Ideologia oli se, että ultimate-rokkibändit kuten Van Halen väistyivät grungen tieltä. Jumalauta, se kaikki lähti. Mutta näin se vain menee.
TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: JARMO KATILA
36
Sen varmaan tiesitkin, että Sanomapaino on Suomen suurin sanomalehtipaino. Mutta tiesitkö sen, että huippuunsa viritetty tekniikkamme taipuu hämmästyttävän näyttäviin suorituksiin myös silloin, kun tehdään erittäin vaativia painotöitä. Lisätietoa liiketoimintaasi edistävistä Sanomapainon palveluista löydät osoitteesta sanomapaino.fi
paino sanoille nopeus ja notkeus
37
VIIKATE arraskuun lauluja I M
Kaam
Ja toi yks levyhän ee läjä Viikatetta.
VIIKATE arraskuun lauluja II M
VIIKATE oden synkin juhla Vu
nha ku taivas!
on kaiken lisäksi va
RRE REVEREND BIZA s Sucker So Long
Kevyet mullat pasto rille.
librointilevyke. Kaasunaamarin ka
NE IMPALED NAZARE ifest Man
sa on vis Äiskä, mun hattaras
AJATTARA Kalmanto
vaa!
stä. Metalcoren rässäy
MALUMMEH Revival
Pyhä penispilven pö
AMOR AL Reptile Ride
llähdys!
naavat Salonseutua 70-luvun haamut pii
DIANS TWILIGHT GUAR Ghost Reborn
.
Onpas eteerinen ah
SHAMRAIN at Goodbye to All Th
istus päällänsä!
a 2004. inkkuja jo vuodest Hyväntuulisia joulus
AJATTARA Tulppaani CDS
NIGHTWISH CDS Erämaan viimeinen
Jonsu laulaa!
16.1.08
38
WWW.SPINEFARM.FI FARM.FI SPINEFARM@SPINE
ARVIOT
GHOST GUARD Hollow Be Thy Name (Omakustanne)
8
Leveät hartiat, kunnioitettava massa ja soittamisen taito hyppysissä yhdistettynä anteeksipyytämättömään asenteeseen auttavat kuulluksi tulemisessa. Niinpä vaasalaisbändin omin pääomin kustantamaa debyyttipitkää ei todellakaan voi noin vain kuitata olankohautuksella. Death/thrash-kaukaloista itseään ravinnut hyvin treenattu ryhmä painaa menemään statuksensa huomioon ottaen todella vastaanpanemattomasti. The Pakollisen Intron jälkeen nimibiisi Hollow be Thy Name potkaisee kelkan ränniin useamman G:n kiihtyvyydellä ja sitten lasketellaankin maaliin asti, jarrustaagin pölykerroksen säilyttäessä koskemattomuutensa. Tämä on kunnianosoitus 1980-1990-lukujen raskasmetallin tositekijöille, vaikutteita on helppo olla ainakin haistavinaan. Ja mikäs siinä, kun vajaan parinkymmenen vuoden takaisen dm-parhaimmiston kuuntelemisen jälkeen tämä levy kuuluu
korvaan oikein kodikkaalta. Nimibiisin lisäksi Recharged (to the Hilt):in ja Staplemouthin kaltaiset selkärankabiisit pitävät ryhdin yllä, vaikkei koko materiaali mielenkiintoisuudella perustellen parhaaseen A-ryhmään kuulukaan. Floppeja ei silti hakemalla hakienkaan löydä, ammattiylpeys kuuluu eikä tällä setillä hävettäisi tipan vertaa kosiskella levytyssopimusta. OSKARI LEHTINEN
onkin antaa pään hytkyä A Munitions Crusaden tai Religionin ryskyessä, pitää dosetti sisällään myös sivuvaikutuksenaan lievää alakuloa aiheuttavia aineksia. Tunnissa on puolet liikaa ja High Octane Climate Changerin ja Hallowed Be Thy Armyn olisin itse ensimmäisenä haudannut syvälle. Syvällisemmän harkinnan myötä olisin myös kammannut pari muutakin takkua pois. Tiivisteenä vaikutus olisi ollut merkittävästi tehokkaampi. Vaan yksi on ylitse muiden: alkuvoimalla kahdeksan minuuttia jyrisevä A Sun That Never Sets! Se yksinkertaisesti vaatii itseään luukutettavan minkä laitteista irtoaa. Vokalistin äänihuulten rukoillessa armoa nerokkaan yksinkertaisen taustan yllä voi hetken aikaa kuvitella itsensä kaikkivoipaiseksi. Ja kappaleen loputtua soittaa sen uudestaan. Ja uudestaan. Yksittäisissä kappaleissa vuoden kovinta kärkeä! Vaan kun koko joukko on yhdessä tuomiolla, ei parempaan pysty tällä kertaa. OSKARI LEHTINEN
heme. Siinä lomittain rönsyilevät särökitaravallit, vaimeahkot rummut, kitarasoolot ja karhea ja puhdas laulu muodostavat hallitun kaaoksen, joka velloo vailla huipennuksia. Loppupuoliskolla seitsenminuuttinen Zenith kahlitsee huomion huikeana instrumentaalikappaleena päästäessään loistavat kitarat ja rummut ansaitsemaansa asemaan. Äänikollaasi pysyy ilmavana muhkeudestaan huolimatta, tosin yltäkylläisyys tekee kappaleista vaikeasti hahmottuvia. Novembren musiikin viehätys on ovelissa koukuissa kuten rytmisissä kikkailuissa, joita voisi hyödyntää tehokkaamminkin. Levy on kaiken kaikkiaan jännittävä, vaikka hiipuu lopussa hieman. Se ei heti sykähdytä ihan täysillä, vaan karkaa käsistä vaikka siitä tahtoisi saada otteen. Toisaalta juuri The Bluen haasteellisuus tekee siitä mielenkiintoisen levyn. ANNA LAHOKOSKI
NOVEMBRE The Blue (Peaceville)
Tämä Suomessa äänitetty Mikko Karmilan tuottama levy on progressiivista tunnelmametallia soittavan italo-orkesterin kuudes. Levyn aloittaa kunniakkaasti melodinen Aenemia, joka tarttuvuudessaan on levyn herkullisinta antia. Triesteitaliana taas edustaa synkeämpää linjaa kohahduttavasti. Örinävokaalit iskevät täydellä intensiteetillä antaen musiikkille ryhtiä ja voimaa. Puhdas laulu hehkuu vaimeammin. Hempeä Cobalt of March huipentuu poikkeuksellisesti uljaaseen kertosäkeeseen paljastaen yhtyeen mahtipontisemman puolen. Alun helposti lähestyttävämpien helmien jälkeen koittavatkin progemmat ajat, jotka avaa Archit-
IMPALED The Last Gasp (Candlelight)
OCTOBER FILE - Holy Armour from the Jaws of God (Candlelight)
Aina ei tarvitse keksiä uutta ollakseen tuore. Koeteltuja, yksinkertaisia aineksia avoimin mielin yhdistelemällä saattaa onnistua luomaan freesiä kamaa. October Filen hardcore-punk-rock-metal-mikstuura on kuuloelimiin annosteltuna varsinainen tehopiriste, vaikkakin lyhytvaikutteinen. Annostelun suhteen on myös syytä olla tarkkana. Niin viehättävää kuin
9
8
7
Itsensä "St. Juliensin thanatologisteiksi" nimenneet gore grind -veikkoset ovat olleet tikeillä sidottuna kasaan jo kymmenen vuotta. Sinä aikana Carcassin jalanjäljissä seuraaminen on tuottanut tukun äänitteitä, mukaan mahtui jo ensilevyn jälkeen seurannut best of -kiekko. The Last Gasp on neljäs kokopitkä studioalbumi, ja alkupään tuotantoon nähden yllättävänkin hallittu. Esikuvansa tavoin Impaled ei ole tinkinyt suolenpätkistä kansikuvissa, lääketieteellisistä termeistä tai shokeeraavista aiheista. Puhdasoppinen death metal -albumi hyökkää tälläkin kertaa ihmisen sisuskaluihin. Kirurginpuuhien kuvailun ohessa yhtye samalla satirisoi yhteiskuntaa. Kappale Sickness is Health on jopa suora parodia George Orwellin klassikkoromaanista 1984, tällä kertaa vain "gore is peace, vigor is slavery, madness is strength, sickness is health". Muutenkin tekstit antavat särmää mehevälle kuolonmetallille. Up the Dose kertoo ylimedikalisaation ongelmista ja siitä, kuinka helppoa on hoitaa seurauksia, ei syitä lykkäämällä jokaiselle halukkaalle vino pino masennuslääkkeitä sun muita. Torture of Duty taas tylyttää Yhdysvaltain tekopyhää hallintoa, joka "kuulustelee kovennetusti" vankeja, joilla ei ole virallista vangin asemaa. Brutaali, naseva ja ilkeä siinä hyvät veripaltun ainekset. JUSSI LAHTONEN
LEVERAGE Blind Fire (Frontiers)
Kotimainen, kovaan nosteeseen päässyt hard rock -yhtye Leverage jatkaa siitä, mihin debyyttialbumi Tides viime vuonna jäi. Silkkaa kasariheviähän tämä on, tuhtia hard rockia ja heavy metalia varustettuna melodisella poljennolla, tiukalla kompilla ja Pekka Heinon linjakkaalla laululla. Mitään uutta ei auringon alla ole tarjolla, mutta eipä sitä aina tarvitsekaan. Kymmenen biisin kokonaisuus on tuotettu varman päälle, jämäköillä ja kuulailla soundeilla. Bändin kitaristikaksikko Torsti Spoof ja Tuomas Heikkinen vastaavat sävellystöistä, ja kitaravoittoinen biisinikkarointi on eduksi. Basso ja rummut ovat koneiston vankat pohjat, mutta kyllä kasarihevi kaatuu tai nousee kitaravetoisena. Shadow in the Rain, Sentenced sekä Hellborn nostattavat bändin kiitoa entisestään, ja pirteä Mister Universe on veto, jolla keski-Eurooppakin saattaa langeta bändin lumoihin. Hiomisen varaakin jää, sillä osa biiseistä heiluu tuttuuden ja kliseisyyden väärällä puolella, varsinkin jo nimeään myöten ennalta-arvattava päätösraita Learn to Live jättää kylmäksi. Suurista korjauksista ei ole kyse, mutta nyanssit ratkaisevat. JUSSI LAHTONEN
7
MOKOMA Luihin ja ytimiin (Sakara Records)
TUONI Tuli kulkee (Spinefarm)
9
Maa on etelässä yhä lumeton, mutta joulu se saapui etuajassa. Menee liioittelun puolelle, mutta moneen lahjalistaan tämän levyn nimi tänä vuonna kirjattaneen heti puhtaiden alusvaatteiden ja maailmanrauhan jälkeen. Kun itse tuli otettua förskottia paketin avaamisessa, niin jaetaanpa vähän koettua. Toisin kuin edellislevyn materiaalia, tämän levyn sisällöstä jopa neljää uutta raitaa on päässyt maistelemaan ennakkoon radion välityksellä, ja pyöriipä näköviihteen puolella oikein musiikkivideokin. Ennen tätä on bändin tuotantoa kuulunut satunnaisesti omalle soittolistalle, pääosin Kuoleman laulukunnaiden ja Kurimuksen edustuksella, vaikka tuli ne muutkin debyyttiä lukuun ottamatta aikanaan hankittua. Tuottaa iloa havaita, miten kehitystä on tapahtunut kaiken aikaa ja tuotannon kaikilla tasoilla. Sanoitukset eivät joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta ole olleet vahvinta osa-aluetta, huonoimmillaan peräti nolostuttavia. Niinpä laulaja-sanaseppo Annala on ansainnut hatunnoston näyttämällä, että lyriikkapuolella ei ole päästetty enää läpi raakamateriaalia. Nyt sanoitukset ovat sävellysten vertaisia. Sävellyspuolella rattaat ovat pyörineet ja sormet savunneet. Lukuisat hyvällä tavalla pahaenteiset riffit perustavat kantavan anturan useimpiin biiseihin. Ja kuten ennenkin, pääsee suosikkejaan valitsemaan hitaista ja nopeista, tylyistä ja pehmeämmistä biiseistä. It-
sessäni ei marsalkka Annalan kaikkein puhtain lauluääni herätä suuria tunteita. Vaan kun mennään käskytysmoodiin, alkaa jo tapahtua. Omimmillaan miehen kituset ovat kun oikein perkeleellisesti tormuutetaan! Kolmevarttinen on jyvitetty ilmeisen suunnitellusti. Liikkeelle lähdetään kuin tunnustellen "ihan kivalla" kappaleella Sinä riität, ja kun kakkonen on silmässä, survaistaan pedaali pohjaan. Nujerra ihminen käy päälle kuin dragsterista moottorin lainannut leikkuupuimuri eikä korttakaan jää pystyyn! Edellisen lisäksi markkinoita tunnusteltiin pehmeää laitaa edustavalla Marras-kappaleella, keskivertopenttiin ja -pirkkoon helpommin uppoavalla upealla kevytmetallisella ihmissuhdepohdinnalla. Tyhjää ei ole vaihtopenkilläkään. Vilttiketjuun passitetaan Sahalaita, Veriveljet ja Turvaa selusta. Jotenkin tunkkaisina ja onttoina rytinäralleina ne eivät yksinkertaisesti ole muun levyn tasolla. Omin päin tehdyn tuottajantyön parantelun jälkeen jäljelle jäävä kentällinen täyttääkin sitten tiukatkin laatukriteerit ja vähintään kaikki euronormit ja -standardit. Kirpeä piiskaus ja iltapäivämusiikki eivät ehkä sovi joka yhtyeen repertuaariin, mutta Mokoman poikien molemmat puolet elävät täydellisessä yhteisymmärryksessä. Se, että painopiste on yhä reippaasti jytkymmällä puolella, ei ainakaan minua harmita. OSKARI LEHTINEN
8
Projektina alkanut hevimetalli/core/ grooveyhdistelmä Tuoni muuttui tuntemattoman alkemian kautta oikeaksi yhtyeeksi. Pienissä pätkissä nauhoitettu ensilevy teki tuloaan vuosia, mutta viime vuonna Elävät ja kuolleet näki viimein päivänvalon. Kun pää oli saatu auki kirveellä niin levyntekoa ei voitu estää. Toinen albumi, edelliselle omanlaistaan temaattista jatkoa oleva Tuli kulkee näkee päivänvalon. Yhtyeen mukaan albumi paneutuu ihmisen synnynnäiseen pahuuteen ja itsekeskeisyyteen, ja siltä levy kuulostaakin. Armottomuus on väärin käytetty ja inflaationkin kokenut mainoslause, mutta se pitää Tuonen kohdalla paikkansa. Paahde ja intensiteetti ovat kovia, ja liha tummuu kovaa vauhtia. Yhdeksän biisin tiukka paketti ei viimeistä, turhan ylipitkähköksi ja taiteelliseksi venytettyä Janoan verta -kappaletta lukuunottamatta jää nurkkaan fiilistelemään, vaan käy rajusti päälle. Suomenkieliset, karun raadolliset tekstit sopivat musiikilliseen ilmaisuun saumattomasti, ja varsinkin Nyrkillä on brutaali perheväkivallan ruumiillistuma. JUSSI LAHTONEN
39
COHEED AND CAMBRIA No World for Tomorrow (Columbia)
In Keeping Secrets of Silent Earthin julkaisun aikoihin kävin levyliikkeessä kuuntelemassa yhtyettä luettuani ylistäviä progearvioita kyseisestä tuotoksesta. Jätin levyn kuitenkin hyllyyn miellettyäni Claudio Sanchezin laukkahevilaulutyylin ystäväksi. Tämä uutukainen saa minut epäilemään muistiani. Kyseessä on harmiton amerikkalainen rocklevy. Tuotanto on timantinkirkasta, soitto ja sovitukset soittoteknisyydessäänkin suoria poplauluja. Soundit jostain Def Leppardin ja Van Halenin metsästysmailta. Sävellykset ovat kautta linjan tasapaksuja, koukut loistavat poissaolollaan ja vain laulustemmat on sovitettu poikkeuksellisen toimiviksi. Ilopilkkuna levyllä soi Feathers, joka on erinomaisen tarttuva popralli. Levyn päättävä On the Brink sen viimein kertoo: Claudio Sanchez kuulostaa Jon Bon Jovilta, joka on juuri saanut yliannostuksen Nylon Beatia ja Princeä. Hän on siis periaatteessa erinomainen laulaja, jolla vain sattuu olemaan hirvittävä lauluääni. Voi olla, että progressiivisuus tämän yhtyeen kohdalla tarkoittaa lähinnä etenemistä levystä toiseen. Popkappaleiksi sävellykset ovat keskinkertaisia, rokkina tästä puuttuu muna ja tunnetta löytyy sarjakuvan verran. Onneksi soittotaito on kohdallaan, muuten kuuntelukokemus olisi sietämätön. Kuori kaunis, sisältö huono. JARKKO TIUSANEN
6
TKINGDKEYS The Garden: Incorporeal Implants Meet Village People (Omakustanne)
Tässäpä kotimainen outolintu jonka esikuvia ei tarvitse kauaa miettiä. Mr. Bungle ja Sydän, sydän ovat vahvasti läsnä. Tahtilajeilla ja sovitusratkaisuilla leikitään ja suuntaa vaihdetaan salamannopeasti. Musiikillisella huumorilla maustettua sekoilurokkia tämä on. Ensivaikutelma levystä on sekava, mutta seuraavat kuuntelukerrat sitovat kokonaisuutta hieman paremmin yhteen. Ainoan poikkeaman sekoilulinjasta tekee My Heart, jonka voisi vannoa olevan Von Hertzenin veljesten uusin single. Muuten sirkusrokki raikuu ja oudot välipätkät liimaavat palapeliä yhteen. Ehkä noiden välipätkien tarkoitus on antaa kuulijan hengähtää ennen seuraavaa rytistystä. My Heartin lisäksi No Awareness ilman käsittämätöntä loppuosiotaan edustaa levyn parasta antia. Vice-täyssekoilun olisi voinut pudottaa poiskin. TkingDkeysin tyylilaji on sekä äärimmäisen anteeksiantamaton että armelias. Lähes minkä tahansa palasen voi upottaa sen kitaan, ja jopa epävireinen yliteatraalinen laulu istuu surrealistiseen maisemaan. Silti onnistuneen kokonaisuuden kasaaminen vaatii sekä vahvaa visiota että tarkkaa ja kurinalaista soittoa. Ei tämä huono lätty ole, vaikka ylimääräistä sontaa onkin ängetty väleihin. Soittotaitoa kyllä löytyy, joten tiukempia sovitusratkaisuja kehiin ja hyvä tulee. JARKKO TIUSANEN
7
VILLE KANGAS Qwenland (Tutl)
10
Norjalainen uuden aallon jazz on käsite. Miksei meillä Suomessa ole samaa? Osaamista löytyy ja musiikillisia juuria. Ville Kankaan musiikki voisi hyvin toimia suunnannäyttäjänä suomalaiselle uuden aallon jazzia, elektroa ja kansanmusiikkia yhdistelevälle käsitteelle ja musiikille. Qwenland on loistava esimerkki siitä miten oman musiikkikulttuurimme parhaita puolia yhdistelemällä saadaan aikaiseksi hienoja säveliä. Kutsutaan tätä vaikka uuden aallon kansanmusiikiksi. Sävellykset ovat upeita, konsertillisuus tekee kappaleista varmasti hienoja livenä ja levyn tunnelma tuo mieleen niin Lapin lumiset maisemat kuin kesäillan järven rannallakin. Jos musiikillisesti haluaisin
Suomea kuvata, niin tämän levyn pistäisin soimaan. Joikua mukailevat lauluosuudet ovat parasta levyllä. Varsinkin kun ne esittää yksi kauneimmista naisäänistä, jota olen pitkään aikaan kuullut. Tuo ääni kuuluu Aili Järvelälle. Niin tasaisen hieno kokonaisuus Qwenland on, etten siitä kritisoitavaa löydä. Tätä kuunnellessa ei voi muuta kuin olla ylpeä kansallisuudestaan ja suunnata ensi kesänä ensimmäisen kerran elämässään Kaustisten musiikkijuhlille. Ja tämä levy lähtee muuten Norjaan näytöksi siitä, että meilläkin osataan. PIRITA TIUSANEN
DUSTY RHODES & THE RIVER BAND First You Live (SideOneDummy)
Dusty Rhodes on ulkoisesti Udo Dirkschneideria muistuttava amerikkalainen wrestling-legenda. Dusty Rhodes on sattumalta myös kalifornialaisen kuusimiehisen (yksi nainen) The River Bandin kosketinsoittajan Dustin Apocadan taiteilijanimi. Nimi on kuulemma perua miehen Rhodes-merkkisistä uruista. Nuorten kalifornialaishippien 60-luvun b-lännenelokuvajulistetta scifi-henkeen mukailevan kansikuvan tyylilajien törmäys kuvaa hyvin albumin
9
Arktiselta
Banaanilta
Uuden puodin avajaiset lauantaina 8.12.2007 klo 10 -16
HUIPPUTARJOUKSIA! Tervetuloa.
THOR STEINAR
www.strikeshop.fi
Helsinginkatu 14, 00500 Helsinki, puh: (09) 6852669
46
sisältöä. The Mars Voltan kosketinsoittaja Ikey Owensin tuottaman levyn materiaali ei The Band -vaikutteistaan sekä viulun, banjon ja mandoliinin hallitsemasta saundistaan huolimatta ole erityisen retroa, vaan lähempänä 2000-luvun mahtipontista amerikkalaista indierocksaundia. Neljä vokalistia, joista raspikurkkuisin kuulostaa ajoittain South Parkin Cartmaniltä, saa aikaan innostuneen köörisaundin. Kuvitelkaapa Arcade Fire tai The Polyphonic Spree viinipäissään soittamassa kantria ja bluegrassia, niin olette jo aika lähellä totuutta. Grampa Mac on ällistyttävä tarina kitaristi Kyle Divinen kiivasluonteisesta isoisän isästä. Apocadan Rick Wakemanin ja Keith Emersonin diggailu paistaa läpi Street Fighter -biisistä. First You Live on kuukauden riemastuttavin juopottelualbumi. JARI MÄKELÄ
UNDERWORLD Oblivion With Bells (Different/Play It Again Sam)
7
THE RAVEONETTES Lust, Lust, Lust (A:larm Music)
8
Sune Rose Wagner in ja Sharin Foon neljäs albumi merkitsee tällä erää loppua yhteistyölle legendaarisen newyorkilaistuottaja Richard Gottehrerin kanssa. Myös yhteistyö Sony-jätin kanssa on päättynyt, ja Ronnie Spectorin ja Martin Revin kaltaiset nimekkäät vierailijat loistavat poissaolollaan. Nuivahkoista ennakkoarvioista huolimatta tanskalaisduon musiikki on yhtä valloittavaa kuin ennenkin, eikä itsetarkoituksellista uusiutumista The Ronettesin ja The Shangri-Lasin kohtalokkaan romanttisesta popsaundista ja Velvet Undergroundin ja C86-brittibändien surisevasta meluvallista ole tapahtunut mihinkään suuntaan. Yleisvaikutelma on ehkä aiempaa minimalistisempi, kaikki basso- ja rumpuraidat on ohjelmoitu; säröstä ja ripeistäkin raidoista huolimatta levy on pohdiskelevampi ja seestyneempi. Matkan varrella Wagner on todennäköisesti kuunnellut Depeche Modea, mikä kuuluu hitikkäältä avausraidalta Aly Walk With Me verratkaapa Wagnerin surfkitaran riffiä deppareiden Strange Loven synakoukkuun. Albumin ensimmäinen single Dead Sound on eräänlainen jatko-osa Gottehrerin kanssa sävelletylle That Great Love Sound -hitille. Myös You Want the Candy lienee osoitettu I Want Candyn säveltäjälle Gottehrerille (sekä The Raveonettes-saundin prototyypanneelle JATMC:lle). JARI MÄKELÄ
Trainspotting-leffan avittamana yhdeksi 1990-luvun legendaarisimmista technobiiseistä noussut Born Slippy jäänee vokalisti Karl Hyden ja kosketinsoittaja Rick Smithin yhtyeen huippuhetkeksi. Kosketinsoittaja Darren Emersonin eron jälkeen julkaistun hyvätasoisen A Hundred Days Off -albumin jälkeen yhtye vaipui osaltani unholaan, vaikka jatkoikin olemassaoloaan nettijulkaisujen ja soundtracksävellysten muodossa. Uutuuslevyä ei voi syyttää kaupallisuudesta, sillä ensimmäiseksi singleksi lohkaistu tyylikäs avausraita Crocodile floppasi totaalisesti. Ei myöskään trendihakuisuudesta, sillä U2:n rumpalin Larry Mullenin fiittaus toisella, yhdentekevältä tuntuvalla Boy, Boy, Boy -singlellä nostaa Underworldin uskottavuuspisteitä yhtä paljon kuin Neljän Ruusun Kämyn vierailu Disco-yhtyeessä. Kolmas kerta sanonee toden, sillä albumin paras raita, jälkkäreissään kärvistelevän androidin tunnustus Beautiful Burnout lienee todennäköinen valinta kolmanneksi singleksi. Hyden kuiskaamat sanoitukset ovat aiempaa tuotantoa alleviivatummassa roolissa, sillä laulusta saa nyt koko ajan selvää. Biisit ovat hiljaisempia ja ambientimpia, vain harvoin mukaansatempaavia; meluisuudesta tai ärsyttävyydestä puhumattakaan. Glam Bucket kuulokkeilla ruuhkabussissa kuulosti tietokoneen näytöllä kulkevan graafisen äänikäyrän hivelemiseltä hiekkapaperilla. Sama biisi oli sunnuntaiaamun kahvipöydässä pelkkä sisustuselementti. JARI MÄKELÄ
pohja pettää alla. Sub Luna ei kovasta yrittämisestä huolimatta saa Denim Demonia siivilleen, ja Andreas Westholmin A Letter from Your Momma ei oivalluksilla juhli. Hyvässä mielessä hyytäviä esityksiä ovat Sherayen All My Friends Are Dead, My Mundanen Fuck the World (F.T.V.) ja DJPJGJ:n elektroninen Are You Ready (For Some Darkness). Tony Naiman City of Satan ja Mircin Babylon Forever taas ovat intiimejä mies ja kitara -versioita, jollaisiin globaalin laulaja-lauluntekijäarmeijan rivisotilaiden soisi edes kerran pystyvän. Tämän levyn pelastus on juuri se, ettei se tottele nimeään. Jos tottelisi, lopputulos olisi saman ironis-kaksimielisen vitsin viisitoista kertaa peräkkäin kertova bileenpilaaja. Turbonegron pervoteatterissa ja nörtissä rock-intertekstuaalisuudessa riittää ihastelemista, ja nyt selviää, että bändin biisit selviävät valepuvuissakin. ARI VÄNTÄNEN
bus on niin läpeensä marinoitu 80-luvun Joy Divisionissa (joka tietenkin sopii tähän hetkeen kuin nenä päähän), että vanha Kent-fani joutuu pakostakin nieleksimään tyhjää pari kertaa. Tillbaka till samtiden kuuluu kategoriaan "paranee kuuntelun myötä". Villisti uskaltaisin veikata, että levyltä lohkeaa useampikin hittisingle ja jopa klassikko, joukossa mm. Ingentingin kumminkaima Vy från ett luftslott sekä vienon naisäänen kanssa duetoitu Generation ex. MARJUT MUTANEN
RÓISÍN MURPHY Overpowered (EMI)
Jos kohta Moloko-laulajatar Róisín Murphyn ensimmäinen parin vuoden takainen Ruby Blue -soololevy oli yllättävän orgaanisen kuuloinen ollakseen tanssimusiikkia, on seuraaja Overpowered sitten sitäkin enemmän diskopalloa ja... niin, diskoa. Samalla se on edeltäjäänsä tarttuvampi ja kenties tuo harmillisen vähälle huomiolle jääneelle neidolle lisää kuulijoita. Heti kun nimibiisistä on päästy kajahtaa ilmoille törkeän tarttuva You Know Me Better, joka on suora muistuma Molokon Things to Make And Do -hittilevystä. Tuorein sinkkujulkaisu Let Me Know onkin sitten taattua tavaraa, joka vetää tanssilattialle vastahankaisimmankin turakaisen. Vaikka levyn alkupää onkin täynnänsä toinen toistaan tanssittavampia, potentiaalisia hittibiisejä, se ei säily ihan yhtä tasavahvana loppuun saakka. Esimerkiksi Primitive jää selvästi toisten jalkoihin, ja ilmaston lämpenemiseen kantaa ottava Dear Miami ei sekään jaksa hirmuisesti sykähdyttää. Kuitenkin Murphyn käheästi soiva ääni (ja asenne) erottaa sen monista muista vastaavista yrittäjistä, ja sitä paitsi levyn loppupuolelle jätetty liki kuusiminuuttinen, hypnoottisesti takova Cry Baby niistää kyllä nenän pahimmilta epäilijöiltä. MARJUT MUTANEN
8
MELKEIN VIERAISSA Tribuutti Leevi & The Leavingsille (Elements Music)
Suomessa on julkaistu nimekkäiden esiintyjien tulkinnoista koostettu tribuuttilevy muun muassa Tuomari Nurmiolle ja Sielun veljille. Melkein vieraissa Tribuutti Leevi & The Leavingsille on noiden kahden kanssa samaa kastia siinä mielessä, että sitä arvostaa huomattavasti enemmän eleenä kuin äänilevynä. Nettiadressi tai kukkapuketti olisivat ajaneet saman asian kuin nämä enimmäkseen mitäänsanomattomat versiot Leevi-klassikoista. Karaoke-kuppiloissa ja juhannusjuhlissa on saatu tuta, ettei Leevi & The Leavingsin kappaleiden esittäminen tuota teknisiä ongelmia kenellekään. Sen sijaan Leevi & The Leavingsin katkeransuloisiin ja virnuileviin pop-kappaleisiin kätkeytyvän salaviisaan ironian toisintaminen on koko lailla hankalaa ellei ole Gösta Sundqvist, eikä kukaan ole. Yksi tapa onnistua on antaa kappale käsiteltäväksi esittäjälle, jolla on vahva ja kiinnostava oma ääni. Hieno esimerkki tästä on Radiopuhelinten Rion satamassa -versio Tuomarin todistajat -tribuutilla. Melkein vieraissa -levyllä puolestaan esiintyvät mm. Uniklubi, Happoradio, Stella ja Calf. Tämä tribuutti ei ole mistään kohdasta täysin alaarvoinen, mutta onnistuneeksi voi sanoa vain vajaata puolta levystä. Vieraissa käynti onnistuu Mariskalta (seksuaali-identiteettiongelmia käsittelevä Poika nimeltä Päivi), Niemiseltä ja Litmaselta (urheilullinen instrumentaali Tuhannen markan seteli), brightboylta (hienostunut Kyllikki), Egotripiltä (kaunis Rin Tin Tin), Olavi Uusivirralta & Paula Vesalalta (koskettava Pimeä tie, mukavaa matkaa) ja Maj Karmalta (Muotitietoinen). Sokerina pohjalla on Ville Leinosen & Samettivallankumouksen siekkarimaisen mieletön Kiinalaisessa pesulassa. ARI VÄNTÄNEN
6
UNSRAW Abel/Kein (CLJ)
Jos olisin ilkeä, väittäisin, että Core the Childin raunioille vasta kevätkesällä 2006 perustettu japanilainen visual kei-bändi UnsraW näyttää Lordi-yhtyeeltä Kiss-maskeissa. En tietenkään väitä mitään sellaista, sillä maskeista vastaa lukuisissa kauhu- ja fantasiaelokuvissa mainetta niittänyt SFX-suunnittelija ja meikkitaiteilija Screaming Mad George, ja maskit ovat kuulemma UnsraW-yntyeen tunnistettavin piirre. Abel/Kein -albumi on kooste bändin elo- ja syyskuussa ilmestyneiltä ep-levyiltä, joiden perään on lisätty Lust-biisi kesäkuiselta Lustful Days -maksisingleltä. Abel alkaa lupaavasti mukaansatempaavalla industriaalimetallijyräyksellä Social Faker, jonkä örinäliidin seuraksi on kuin onkin saatu tungettua j-rockille tyypillistä kurkkutenoria. Ainakin kolmosraidalla Platonic Bitch on aistittavissa myös genrelle ominaista huumoria. Keinin ensimmäinen biisi Clevage starttaa kuin paniikkihäiriöinen Negative, mutta seuraava biisi Sora ja viimeinen Tsuioku no kanata ovat tylsää poppia. Väliin mahtuu pari skitsofreenisempaa, kokeilevampaa ja viihdyttävämpää raitaa Addicted to It ja S.I.G (sic). JARI MÄKELÄ
6
SCANDINAVIAN MUSIC GROUP Missä olet Laila? (SonyBMG)
Tämän vuoden yllätyslevyn on ehdottomasti tehnyt Scandinavian Music Group. Aivan odottamatta orkesteri, josta en ole koskaan välittänyt, onkin pusertanut tuhkasta timantin. Missä olet Laila? -albumilla mitäänsanomaton suomipop on heitetty romukoppaan, ja sen tilan ovat vallanneet vastustamattomat folk- ja countrytunnelmat. Toki SMG:n sanoitukset ovat yhä silkkaa ultrabrata ja annisinnemäkeä, mutta muuten menneisyyden painolasti tuntuu olevan liki lopullisesti poissa harteilta. Kaksi biisiä nousee tasavahvasta materiaalista yli muiden. PMMP:n Paula Vesalan kanssa duetoitu Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana svengaa kuin se kuuluisa hirvi, tosin kiusoitteleva ja kepeä sellainen kukapa olisi uskonut, että Terhi Kokkosen kolkko sopraano voisi soida näin hyvin yhteen Paulan leikkisän äänen kanssa. Ja sitten on Tahdon uudet silmät, itkettävän upea balladi, joka on kenties vuoden kaunein biisi. Jo tämä kaksikko riittäisi nostamaan levyn keskivertoa parempien kastiin, mutta kun tässä ei vielä ole kaikki. Kuulija saa nautiskella vielä ainakin Itkevän linnun tunnelmoinnista ja Vieläkö soitan banjoa? -kappaleen menneitä muistelevasta haikeudesta, ennen kuin levy on pyörinyt loppuun. Ja sitten se pitääkin jo laittaa uudestaan soimaan. MARJUT MUTANEN
9
MANDO DIAO Never Seen the Light of Day (EMI/Capitol)
7
Neljännellä albumillaan Mando Diao irtautuu garagemenneisyydestään ja siirtyy ruotsalaisbändien raskaaseen sarjaan The Soundtrack of Our Livesin ja Moneybrotherin seuraksi. Viime kesän festivaaleilla kuultu säröinen modpop on vaihtunut romanttiseen tunnelmointiin Loven ja The Waterboysin hengessä. Tuottaja Björn Olssonin (ex-TSoOL, kuinkas muuten) ja yhteistyökumppaninsa Gustaf Gimstedtin (The Movements) sovittamat viulut dominoivat levyä, ja vanhasta Mando Diaosta muistuttaa enää laulajakitaristien Gustaf Norénin ja Björn Dixgårdin beatlesmäinen laulusaundi. Kahdeksan ensimmäistä kappaletta muodostavat lähes virheettömän kokonaisuuden. Albumi alkaa rakoilla Misty Mountains -biisin kohdalla. Kappale mukailee Sladen My Oh My -hittiä, mutta koska Noddy Holder ja Jimmy Lea kopioivat suuren osan tuotannostaan Lennon-McCartneylaulukirjasta, melodian alkuperä jää kyseenalaiseksi. Paniikkinen ja riitasointuinen One Blood rikkoo seesteisen tunnelman. Päätösbiisi Dalarnan naisvokaalit kuulostavat siltä, kuin ne olisi sämplätty joltain 70-luvun folklevyltä. Never Seen The Light of Day uhkaa jäädä Mando Diaon joutsenlauluksi. Lähes kuusi vuotta yhtäjaksoisesti kiertänyt bändi on telakalla, ja perustajajäsen Dixgård keikkailee jo soolona. JARI MÄKELÄ
LOS SUAVES NEGROES A Lounge & Bossa Tribute to Turbonegro (Playground)
Tämän tribuutin nimeä ei ole mietitty loppuun asti. Monista kappaleista puuttuu niin keimaileva brassirytmi kuin pikkunäppärä lounge-tunnelmakin. Kaikkien sointupohjien sovittamista jatsahtavan harmittomiksi tai tanssittavuuden ajoittaista uupumista ei silti ikävöi Etelä-Amerikan paatunein Richard Cheese -fanikaan. Tällaisenaan projekti nimittäin kestää kuuntelua paljon pidempään kuin puhtaana bossalounge-hassutteluna. Näitä tulkintoja yhdistää hillittyys, mikä on Turbonegron kaltaista hillitöntä bändiä versioitaessa sekä ilmeistä että hedelmällistä. Parhaiten levyn nimen asettamia odotuksia vastaavat Baby Blån La Saboteur, Marican heteroitettu Sailor Man ja Como Si Nadan viettelevä Do You Do You Dig Destruction. Samaan pyrkii myös Buys Boys, mutta Casio-
KENT Tillbaka till samtiden (SonyBMG)
Yhtäkkiä Kentistä tulikin elektroninen. Ensi kuulemalta häpeilemättömän tarttuva Ingenting-sinkku toi paitsi kylmät väreet selkäpiihin, myös muistuman vuosien takaisesta Neljän ruusun yrityksestä ryhtyä Suomen Depeche Modeksi, mikä silloin jakoi mielipiteitä. Niin on jakanut ja jakaa varmasti tämäkin. Pelko pois, ei tämä koneistetummin soiva Kent ole läpeensä huono itse asiassa se ei ole huono ollenkaan. Mutta kun on ikänsä syönyt ruisleipää ja äkkiä eteen tuodaan vehnäpatonki, voi mennä hetki ennen kuin makuhermot tottuvat. Ihan kokonaan uudelle ruokavaliolle ei sentään tarvitse ryhtyä, sillä Joakim Bergin alakuloa tihkuva ääni ja terävät ärrät ovat yhä tallella, samoin melankolinen tunnelma, joka ei hevillä Kentistä häivy. Sitä paitsi jotkut Tillbaka till samtiden -levyn biiseistä mahtuvat vielä entiseen muottiin, kuten esimerkiksi Vid din sida ja Våga vara rädd. Sen sijaan vaikkapa Colum-
8
8
BUCK 65 Situation (WEA)
Kanadalainen veteraaniräppäri Buck 65 ei ole suinkaan kehno räbäyttäjä, ainoastaan hieman tylsä tällä noin miljoonannella sooloalbumillaan. Muutamalla tätä edeltäneellä levyllä melko kaukana hiphopin maail-
6
47
Rock on rajaton riemu
Serj Tankian: Elect the Dead, Vesa-Matti Loiri: Inari, Nightwish: Dark Passion Play tupla-cd, Guitar Heroes tupla-cd, Northern Kings: Reborn, Tarja Turunen: My Winter Storm, Melkein vieraissa: eri esittäjiä
19
2195
95
/cd
19
Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Kerjuuvuodet 2000-2007 tupla-dvd
AC/DC: Plug Me In tupla-dvd
95
3295
1795
Mokoma: Luihin ja ytimiin cd
Led Zeppelin: Mothership tupla-cd + dvd
Transformers tai The Simpsons Movie dvd
17
95
/kpl
Paljon erilaisia!
Erä musiikki-dvd:tä
9
www.anttila.fi www.kodin1.com
99
/kpl
14
Blade Runner The Final Cut tupla-dvd
Liftari dvd
95
1895
Tarjoukset voimassa 24.12.2007 asti.
51
DVD-ARVIOT
VIGILANTE BODOMIN LEGENDA
Bodomjärven rannalla tapettiin vuonna 1960 kolme nuorta, ja ainoa eloonjäänyt menetti muistinsa. Tähän asti Bodomin legenda -elokuvan juoni sisältää selviä yhtäläisyyksiä aitoihin Bodominjärven surmiin. Kun tarinaan tuodaan yhteydet Kekkoseen sekä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan jo heti alkumetreillä, on selvää, että kyseessä ei ole aivan perinteinen, tositapahtumiin perustuva televisiolle tuotettu trilleri. Tapio Piirainen (Raid) on ottanut mielenkiintoisen ja erityisesti suomalaisittain jännittävän lähtökohdan käsitelläkseen sekä Bodominjärven surmia sekä Suomessa pinnan alla kuhissutta suurvaltojen politiikkaa. Vaikka Bodomin legendan juonenkäänteet lähenevätkin vainoharhaisia salaliittoteorioita, herättää elokuva kuitenkin kysymyksen "miksi ei?" useammankin kerran puolentoista tunnin aikana. Vähemmilläkin henkilöhahmoilla olisi toki pärjätty, tai ehkä olisi voitu tehdä samantien minisarja, jossa jokaiseen sivuosahenkilöön olisi ehditty paneutua kunnolla. Bodomin legenda on lähes kokonaan mustavalkoinen vain yhdessä ainoassa, tyylillä valitussa kohtauksessa nähdään värit. Ohjaus on hallittua, eikä tiivis tunnelma juuri hellitä. Piiraisen ennenkin käyttämät vakiokasvot ovat mukana: Juha Muje, Pekka Huotari, Mari Rantasila, Kai Lehtinen, Oiva Lohtander, Jari Pehkonen... mutta mikäs siinä, koska taas kerran on vältytty pahimmilta ylinäyttelemisiltä. Joskus dialogi ei sovi näyttelijöiden suuhun, mutta tätä tasapainottaa Bodomin legendassa viljelty suorapuheinen huumori, jonka vuoksi katsoja ei voi ottaa elokuvaa aivan liian tosissaan. DVD-julkaisun ainoana ekstramateriaalina nähdään ohjaaja Piiraisen haastattelu A-studiossa. ESA LINNA
½
Robert Forsterin esittämän duunari Eddie Marinon ystävät ovat mukana tavallisten kaupunkilaisten muodostamassa ryhmässä, joka käyttää oman käden oikeutta taltuttaakseen alamaailman limaisimmat kriminaalit. Marino ei itse hyväksy moista toimintaa, kunnes mieli muuttuu rikollisjengin hyökättyä miekkosen kotiin tappaen Marinon pojan ja pieksettyä vaimonsa henkihieveriin. New Yorkin sutenööreillä ja huumediilereillä on pian ankarat oltavat, kun iskujoukko lähtee partioimaan. William Lustigin ohjaama Vigilante (julkaistu Suomessa aikoinaan nimellä Yön soturit) on ohjaajansa tyylin mukaan häpeilemättömän suoraviivainen kostotarina, joka aina välillä muistaa kommentoida väkivallalla kostamisen moraalisia ongelmia, kuin oikeuttaakseen elokuvan eksploitatiivisen tarinan olemassaolon. Mm. Maniac- ja Maniac Cop -elokuvista tuttu Lustig ei jahkaile missään vaiheessa, vaan vie elokuvaa eteenpäin pysähtymättä paikalleen. Apuna tässä ovat tietenkin oivat näyttelijät Robert Forsterista yhteen blaxploitaation cooleimmista ikoneista, Fred Williamsoniin. Varsinkin Williamson on elementissään ja korni dialoginsa sopii vallan mainiosti Vigilanten kontekstiin. Death Wish (Väkivallan vihollinen) -elokuvien sukulainen Vigilante ei ehkä ole omaperäisimmästä päästä ja käsikirjoituskin on itse asiassa aika köykäinen. William Lustig osaa kuitenkin keittää lopuista aineksista toimivan keitoksen, jonka katsoo mielellään läpi. DVD:n ekstroina mm. radio-ja tvmainoksia, trailereita. biografioita sekä promokela rahoituksen hankkimista varten MIFED-festivaaleille. Lisämateriaalin helmi on mm. Forsterin, Williamsonin ja Lustigin hersyvä kommenttiraita. ESA LINNA
A CRIME
Vincent -nimisen nuoren miehen elämä on mennyt alamäkeä vaimonsa murhasta lähtien. Ranskalainen Alice on Vincentin harvoja ystäviä. Alice ryhtyy selvittämään murhaajan henkilöllisyyttä, jotta Vincent voisi viimein päästä elämässään eteenpäin. Potentiaalinen epäilty on taksikuski Roger, jonka kanssa Alice joutuu ryhtymään suhteeseen vain paljastaakseen Rogerin tekoset. Kaksi arvostettua ja osaavaa näyttelijää, Emmanuelle Beart ja Harvey Keitel, eivät pysty pelastamaan tunnelmaltaan nuivaa ja tympeää elokuvaa, jonka henkilöhahmot eivät juurikaan herätä katsojan sympatioita. Keitel toistaa taas kerran roolinsa karuna, mutta naisiin (no, ainakin femme fatalen roolissa olevaan Beartiin) vetoavana miehenjörrikkänä, ja Pianon mieleentuova pakollinen riisuutuminenkin nähdään. Alakuloinen tunnelma on toki harkittu ja tietoinen valinta ohjaaja Manuel
½
Pradalilta, mutta varsinkin näin sateisena alkutalvena A Crime vaikuttaa jo aika masentavalta tapaukselta. Norman Reedus näyttelee kuitenkin luontevasti Vincentiä, jonka alamäki on epämiellyttävää ja käsin kosketeltavaa. Reedusin silmät ovat jo valmiiksi sen näköiset, että viina on maistunut viikon. Käsikirjoituksesta löytyy ideaa, joka kantaa kohtuullisesti. Murhaajan paljastavat koukerot eivät ole itsetarkoituksellisia, mutta ehkä päähenkilöille olisi voinut kirjoittaa enemmän miellyttäviä piirteitä. A Crimelle varmasti löytyy yleisö, mutta tämän tekstin kirjoittaja ei sellaiseksi tunnustaudu. Pienimuotoisella trillerillä on hetkensä ja se toimii parhaiten, jos mielentila katsomisen aikana on vastaanottavainen krapulaisen hitaalle, jazzin sävyttämälle draaman ja trillerin sekoitukselle. ESA LINNA
53
KUUMAT SUE -PAIDAT OVAT TÄÄLLÄ!
TILAA NYT ITSELLESI JA KAIKILLE MUILLEKIN PAITA! VAIN 15 EUROA KAPPALE!
KUUMA SUE-PAITA NRO 1 MALLIT: FRUIT OF THE LOOM NORMAL JA LADYFIT
KUUMA SUE-PAITA NRO 2 MALLI: FRUIT OF THE LOOM NORMAL
Mailaa tilauksesi osoitteeseen: miki@sue.fi tai soita Sue-hotline 09 - 7732310. Muista ilmoittaa haluamasi paidan koko (s, m, l, xl ja xxl) ja kumman paidan haluat. Osoite ja nimi on myös hyvä olla. Eikö? Lähetämme sinulle laskun jonka maksettuasi saat paidan postissa.
KÄSITTÄMÄTÖN LUKUPAKETTI!!
VAIN 22 EUROA/12NROA!!
KAUPAN PÄÄLLE SAAT VIELÄ ILMAISEN SUE CD:N !
Sue cd 8 sis. mm. Monster Magnet, Superchrist, Moto, Khatarina, Kakkahätä 77, Evilsons, Flogging Molly, The Valkyrians, I Walk The Line, Anal Thunder, The Heartburns, Gogol Bordello... Sue cd 6 sis. mm. Astrid Swan, 22-Pistepirkko, Disco Ensemble, Jolly Jumpers, Shake... Sue cd 5 sis. mm. Amorphis, Norther, Mokoma, Godsplague, Blake, Ruoska, Before The Dawn... Sue cd 4 sis. mm. Danko Jones, Boomhauer, Micragirls, Slideshakers, Screaming Stukas, Mannhai... ps. Voit tilata Suen myös puhelimitse! Soita 09 - 7732310 ja tilaa Sue!
Kyllä! Tilaan Suen (22 euroa/12nroa) ja saan kaupan päälle Sue cd:n! Lähettäkää minulle Sue cd 4 (rock) Sue cd 5 (metalli) Sue cd 6 (pop/rock) Sue cd 8 (rock/rock) Nimi:__________________________________ Osoite:________________________________ ________________________________________ Postinumero:______________________________ Postitoimipaikka:___________________________ Alle 18 vuotiailta huoltajan allekirjoitus: ________________________________________ Ensimmäisen lehden saat vasta maksettuasi laskun! Sue maksaa postimaksun puolestasi!
Sue Kustannusosakeyhtiö Kärki Vastauslähetys Sopimus 5011534 00003 HKI
55