2-2023 Suomen Pöytätennisliitto ry • sptl.fi SIVUT 4–5 SIVUT 14–19 18-SM ja Nappulaliiga Kiina juhli MM-Durbanissa, Oláhille iloa ja pettymystä Kosken kesäleiri 2023 SIVUT 6–11
LISÄTIEDOT ja VARAUKSET: puh. 03 8855 200 sales@pajulahti.com www.pajulahti.com TEEMME #TAVOITTEISTATOTTA Suomen ainoa Olympiaja Paralympiakomitean valmennuskeskus Pajulahti sijaitsee vain 20 minuutin ajomatkan päässä Lahdesta. Pajulahti tarjoaa täyden palvelun valmennusleiritykset. KYSY TARJOUS LEIRITYKSESTÄ Perusleiripakettimme sisältää mm. • opistotason majoitus • aamupala, lounas ja päivällinen • rantasaunojen yleisvuorot kesäisin
3 Lajiväelle tullut paperinen Pöytätennislehti on kolahtanut melko säännöllisesti neljä kertaa vuodessa postilaatikkoon muutamia vuosia lukuun ottamatta usean vuosikymmenen ajan. Liittokokouksen ja hallituksen päätöksellä paperisesta versiosta päätettiin luopua, joten tämä kyseinen lehti on ensimmäinen, josta ei ole perinteistä paperiversiota tarjolla. Aika näyttää mihin suuntaan lehden kanssa mennään. Ensimmäinen pelkästään nettiversiona julkaistava lehti on samalla omalta osaltani viimeinen roolissani liiton toiminnanjohtajana. Reilun kymmenen liitossa työskentelemäni vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Pöytätennisrintamalle on mahtunut näinä vuosina paljon hyviä mutta luonnollisesti myös huonompia hetkiä, ja omia ajatuksiani kuluneista vuosista olen jo lyhyesti kirjoittanut aikaisemmin liiton sivuilla. Liitossa työskentely on joukkuepeliä, joka vaatii myös muiden ihmisten panosta ja sitoutumista, jotta onnistumisia voi tulla. Suurin osa lajin parissa toimivista tekee töitä pääosin hyvästä tahdosta. Silloin asioita myös tehdään omien aikataulujen tai kiinnostuksen mukaan ja liiton toiveet lajin kehittämisestä eivät välttämättä kaikilta osin ole edes mahdollisia. Vaikka talkootyö on vähenevä luonnonvara, onneksi näitä henkilöitä vielä riittää, joille hallitustyöskentely, kisan järjestäminen, seuran pyörittäminen tai valmentaminen ovat edelleen intohimo. Nämä henkilöt ovat lajin kannalta elintärkeitä. Omat tavoitteet eivät kaikilta osin lajin kehittämisen kanssa ole toteutuneet, toisaalta harvemmin kaikki toiveet muutenkaan toteutuvat. Voin kuitenkin luovuttaa kapulan eteenpäin selkä suorana ja pää pystyssä. Olen ainakin pyrkinyt tekemään sen, mitä näillä välineillä on ollut mahdollista. Pöytätennispelissäkään ei aina pysty lyömään läpi tai uusia asioita saa toimimaan pikavauhtia, vaikka kuinka tekisi mieli. Samat lainalaisuudet pätevät myös työelämään. Välillä on pakko hakea rauhassa oikeita ratkaisuja, ottaa aikalisä ja mahdollisesti myös palata johonkin vanhaan taktiikkaan, jos uusi ei olekaan toiminut. Iso haaste on kuitenkin pysyä kiihtyvässä kehityksen tahdissa mukana. 80-luvun hyvät ja toimivat tyylit eivät todennäköisesti ole tie menestykseen nykypäivässä. Historiasta on hyvä oppia ja vanhoja on mukava muistella mutta tekemistä pitää kehittää nykypäivän vaatimusten mukaisesti, aivan kaikessa. Taustapeiliä on hyvä välillä vilkuilla mutta katseen pitäisi kuitenkin suuntautua vahvasti eteenpäin. Välillä on myös tehtävä isompia päätöksiä, jotta toiminta voi kehittyä. Jään mielenkiinnolla seuraamaan mihin suuntaan seuraavia askeleita lajin parissa ja liitossa otetaan. Positiivisia kierteitä ja hyvää kesää kaikille! Mika Räsänen JULKAISIJA, TOIMITUS Suomen Pöytätennisliitto ry, Valimotie 10, 00380 Helsinki, sähköposti: info@sptl.fi, www.sptl.fi PÄÄTOIMITTAJA Mika Räsänen, puh. 040 5943 043, mika.rasanen@sptl.fi AINEISTO, TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET SPTL:n toimisto KANNEN KUvAT Teemu Oinas ja Esko Heikkinen LEvIKKI 1200 kpl, SPTL:n lisenssipelaajille PAINOPAIKKA Savion Kirjapaino Oy TAITTO M-Crea Oy ISSN 0780-9182 Pääkirjoitus uuden alku vai vanhan toistoa
4 kiina juhli MM-Durbanissa, oláhille iloa ja pettymystä Lajimme vuoden 2023 henkilökohtaiset MM-kilpailut pelattiin kesäkuussa Etelä-Afrikan Durbanissa. Afrikan manner oli MM-isäntänä vasta toista kertaa historiassa ja edellisistä kisoista olikin jo aikaa: vuonna 1939 pelattiin Kairossa. Suomella on matkassa iskukykyinen kahden miehen joukkue, eli Benedek Oláh miesten kaksinpelissä valmentajanaan Mattias Berg kvist. Kaksinpeliin lähti 128 pelaajaa, joten selvää oli, että ihan helppoa arpaa ei näissä karkeloissa saa millään. Arvonta heitti Penan (WR 70) avausvastustajaksi Ruotsin Anton Käll bergin (WR 24), joka viime vuosina on kunnostautunut Bundesliigan kärkipelaajana. Toisaalta oli tiedossa, että arvokisoissa ruotsalainen ei ole onnistunut vielä kertaakaan. Tiedossa oli, ettei ruotsalainen voi lähteä Penaa vastaan takki auki. MM–kilpailut Durban Miesten kaksinpeli (128) Benedek Oláh – Anton Källberg Ruotsi 4–3 (8–11, 11–7, 10–12, 8–11, 11–4, 12–10, 11–9) (64) Oláh – Lubomir Pistej Slovakia 1–4 (9–11, 11–9, 5–11, 5–11, 3–11) Loppuotteluareenan designissa ei ollut huomauttamista. Eikä lähtenytkään. Mutta ei lopulta onnistunut Durbanissakaan. Pena oli alla jo 1–3, mutta voitti viidennen erän selvästi 11–4. Sitten pelattiin pari tiukkaa erää kahden pisteen erolla mutta suomalaisen eduksi. Ratkaisuerän tilanteessa 9–9 Källbergilla oli syöttö, mutta Pena tempasi ensimmäisestä hienon suoran linjan rystyspinnin – ensimmäisen oikeastaan koko ottelussa. Viimeinen pallo meni selvästi ruotsalaisen hermoilun piikkiin. Källberg palasi vanhaan kisasyöttönsä ottelun vanhetessa. Syynä oli se, että Pena otti ruotsalaisen tunnetusti hankalat sörvit mainiosti. Hermoherkälle ruotsalaiselle oli kova paikka ottelun alkupuolella, kun hän yritti nopeaa pitkää ja Pena tempaisi sisään sellaisen rystyn, että katsomokin kohahti. Ei ollut sen jälkeen haluja yrittää yllättää pitkällä syötöllä…
5 Benedekin rysty toimi Anton Källbergia vastaan. Ottelun jälkeen valmentaja Bergkvist ei ollut pysyä nahoissaan. – Yksi kaikkien aikojen suomalaispeleistä tällä tasolla. Vastassa oli maailmanluokan pelaaja. Ja nyt Benedek uskalsi pelata loppuun saakka. Todella hieno esitys, ehkä kaikkien aikojen parasta Penaa, Mattias tuuletteli. Ja osasipa Benedek arvostaa voittoaan itsekin. – Ensimmäistä kertaa MM-kisoissa voitto paremmin sijoitetusta pelaajista. Ja missä ottelussa – seiskaerä 11–9. Olen niin onnellinen. Sitten lähdettiin odottelemaan toisen kierroksen peliä 64 parhaan joukossa. Vastaan asettui Slovakian 39-vuotias Lubomir Pistej (WR 92). Arpa näytti aika hyvältä, vaikka edellisen kierros antoi kyllä myrskyvaroituksen. Kokenut slovakki kun löi Etelä-Korean An Haejyunin vaivatta 4–1. Ja löi melko vaivatta Penankin, edelleen 4–1. Pena ei ollut ollenkaan sama mies kuin avausottelussa. Valmentaja Bergkvist oli hänkin vähän hämillään, sillä vielä lämmittelyssä kaikki oli kunnossa. – Pena ei ollut ollenkaan omalla tasollaan vaan jotenkin hermostunut. Voittoisan toisen erän jälkeen ote vain lipui käsistä. Kiina vei ja Eurooppa vikisi Kisojen parhaasta maasta ei ollut paljon kysymystä, sillä Kiina vei kaikki jaossa olleet viisi mestaruutta. Ennen kisoja kiinalaiset kärsivät muutamia tilastotappioita, mutta MM:n jälkilaskennassa näyttää lähinnä siltä, että he vain halusivat säästää kisoihin hiukan jännitystä ja antoivat pikkukisoissa muiden voittaa suosiolla. Miesten kaksinpelissä Fan Zhendong otti toisen perättäisen MM-kultansa ja naisten paras oli Sun Yingsha. Fan Zhendong nappasi myös miesten nelinpelin mestaruuden kaksinpelin finaalivastustajansa Wang Chuqinin kanssa. Sun Yingsha ylsi Wangin kanssa samaan sekanelinpelissä, joten peräti kolme kiinalaista kruunattiin kaksoismestariksi. Naisten nelinpelin voittivat Wang Yidi ja Chen Meng. Kisojen superyllättäjä oli Tanskan Anders Lind (WR180), joka miesten kaksinpelissä pelasi vielä peräti kvartassa. Ruotsalaisille kisa oli valtava pettymys, sillä tuloksena oli vain kaksi sijoitusta kahdeksan parhaan joukossa ( Kristian Karlsson ja Mattias Falck miesten nelinpelissä ja Christina Källberg ja Truls Möregårdh sekanelinpelissä). Aika heikosti meni edellisiin kisoihin verrattuna, kun Möregårdh oli kaksinpelin kakkonen ja Karlsson ja Falck nelinpelin mestareita. Mutta eipä MM-kisaa nyt minään menestystarinana voi pitää koko Eurooppaakaan silmällä pitäen. Maanosamme ainoan mitalin kun nappasivat Saksan Dimitrij Ovtcharov ja Patrick Franziska miesten nelinpelissä. Yksi MM-pronssi on aika vähän Kiinan hallintaan verrattuna. Esko Heikkinen
66 Kosken kesäleiri 2023 keräsi jälleen kerran mukavan kokoisen junioripoppoon harjoittelemaan ja viettämään yhteistä aikaa Kosken lukion tiloihin. Junioreita oli mukana 57 kappaletta ja heidän ohjelmastaan vastasi seitsemän valmentajaa. Käytännön järjestelyistä vastasi pääsääntöisesti Kosken Kaiun talkooporukka ja SPTL:n kenttäpäällikkö Taneli Keinonen. Juniorit jaettiin tason ja iänkin mukaan kolmeen eri harjoitusryhmään. Maanantaista keskiviikkoon ohjelma oli tiivis. Kaksi harjoitusta pöytätennistä ja yksi jotain muuta, kuten frisbeegolfia, kuntopiiriä, porrasharjoituksia ja vähän jalkapalloakin. Torstaina aamuharjoitusten jälkeen aloitettiin iltapäivällä leirin tällä kertaa kahden pelaajan joukkueena pelattu leirikilpailu, jonka jälkeen vuorossa oli perinteinen uintija saunareissu läheiselle Liipolanjärvelle. Perjantaina jatkettiin joukkuekilpailuja aamulla kaikkien osalta ja iltapäivällä pelattiin vain finaalit. Leirin osallistujakaarti oli tällä kertaa ehkä hieman nuorempi ja kokemattomampi kuin aiemmin. Varsinainen maajoukkue ja JEM-ryhmä harjoitteli erikseen Ruskeasuolla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Leirin valmentajille kokemattomampi pelaajisto loi etukäteen positiivisen haasteen, miten saada harjoitukset toimimaan. Huolet osoittautuivat kuitenkin turhiksi. Valmentajakaarti Vladimir Bril, Johanna Kaimio, Taneli Keinonen, Teemu Oinas, Tapio Passinen, Olli Julin ja Juha Julmala saivat kaikki ryhmät toimimaan mallikkaasti. Juniorit tekivät treenejä riittävän tehokkaasti ja myös toimivat ryhminä niin harjoituksissa kuin harjoitusten ulkopuolellakin hyvin. Yhteishenki oli vahvaa. Taneli Keinonen ottamassa homman haltuun maanantaiaamuna kosken kesäleiri 2023
77 Ballong / tappo harjoitusta kisamuodossa isossa salissa ja tiivistä tunnelmaa nelinpeliharjoituksessa yläsalissa Allekirjoittaneen näkemät harjoitukset pingissalilla tehtiin pääsääntöisesti hyvin kunkin pelaajan henkilökohtaisen jaksamisen puitteissa. Jokainen pelaaja omalla tasollaan. Pallolaatikolla näin omakohtaisesti, että perustekniikat ovat seurapelaajilla oikein hyvin hallussa. Aivan perusasioista ei tarvitse hirveästi puhua ja pallolaatikkoharjoittelu onnistuu kaikilta hyvin. Kärkipään pelaajat tietävät myös varsin hyvin mitä pallolaatikolla voi ja kannattaa harjoitella. He osaavat myös itse pyytää spesifisiä harjoitteita itselleen, jos valmentaja heiltä sitä kysyy. Pelaajien omat valinnat olivat niin vahvuuksien kuin heikkouksienkin harjoittelua. Täysin uusia taitojakin haluttiin opetella. Kaikkea tarvitaan. Juniorit kokoontuvat Koskelle tottakai myös ylläpitämään ja hakemaan sosiaalisia kontakteja. Ryhmääntyminen liimaa junioreita harrastuksen pariin ja siitä nähtiin konkretiaa Koskella. Majoitus luokkahuoneissa, yhteisruokailut kolme kertaa päivässä ja hieman erikoisemmatkin aktiviteetit. Tällä kertaa mieleenpainuvinta oli varmasti monen mielestä pop-up hampurilaisbaari, jonka Andreas Köhler, Sisu Sammalkorpi ja Onni Farin pystyttivät Kosken koulun nurkille.
8 Ruokailua ravintola Karan viihtyisissä ulkotiloissa ja burgerien tekoa Sää leirillä oli alusta loppuun täydellinen. Kiitos järjestäjille myös täydellisten ulko-olosuhteiden järjestämisestä. Lämpötila nousi loppuleiristä jopa 30 asteen tuntumaan ulkona. Se ei meininkiä missään nimessä heikentänyt harjoituksista vapaillakaan hetkillä. Luokkahuoneet onneksi pysyivät suht viileinä ja nukkuminen onnistui ongelmitta. Alasali lämpeni ulkoilman mukana ja se loi hieman hikiset olosuhteet pelaamiseen ja harjoitteluun. Kolme kertaa päivässä toistunut 750m kävely ravintola Karaan toi jokaiselle tarvittavaa aurinkoannosta ja askeleita neljän ja puolen kilometrin verran muiden harjoitusten päälle. Leirillä panostettiin valmentajien puolesta lämmittelyihin ja myös venyttelyihin. Lämmittelyt ja osin myös harjoittelukin suoritettiin musiikin soidessa. Etenkin lämmittelyyn musiikki tuo mukavan boostin. Olli Julinin vetämät lämmittelyt ja venyttelyt toivat leiriin mukavan lisätwistin. Lihashuolto on äärimmäisen tärkeää etenkin kun harjoitellaan useita päiviä putkeen fyysisen jaksamisen ylärajoilla. Majoitusta ja ajanviettoa luokkahuoneissa
9 Leirin alkulämmittelyistä ja venyttelyistä vastasi ansiokkaasti Olli Julin 9 Leirikilpailu pelattiin tällä kertaa pelkästään joukkuekilpailuna. Joukkuekilpailuun tehtiin kaksi tasoluokkaa jotka jaettiin vielä päätöspäiväksi kukin kolmeen eri tasoluokkaan. Pelejä tuli varsin kohtuullisesti. Jo harjoituksissa oli pelattu paljon eriä, joten leirikisaan haettiin motivaatiota. Joukkuekokoonpanot olivat osin sattumaan ja osin valikoimiseen perustuneita. Kisaorganisaatio (Teemu ja Vladi) saavat taputtaa itseään olkapäilleen koska kilpailu onnistui oikein hyvin. Joukkueet pelasivat kolmen joukkueen alkulohkot jonka jälkeen pelattiin vielä hieman karsittu PKO-kaavio kuuden joukkueen kesken jossa kaikki sijat ratkaistiin. Kisaformaatissa joukkuepeli aloitettiin nelinpelillä ja sen jälkeen pelattiin ykköspelaajien kohtaaminen ja lopuksi kakkospelaajien kohtaaminen. PKO-kaaviossa viimeinen peli pelattiin vain jos sillä oli merkitystä. Pelaajat pelasivat myös joukkuekaverilleen, joten löysäily loisti pitkälti poissaolollaan joka oli myös kisaformaatin tavoite. Tuloksista voidaan raportoida sen verran että ykköskategorian voittajapari oli Matias Vesalainen / Onni Farin, kakkoskategorian Rasmus Vesalainen / Juho Åvist, kolmoskategorian Tea Stråhlman / Kamilla Kadar, neloskategorian Olli Julin / Samuel Stefanov, vitoskategorian Veeti Halinen / Jesse Tikkanen ja kutoskategorian Jasper Haapala / Lenni Penttilä. Pelit pelattiin hyvällä taistelu asenteella, kukaan ei halunnut hävitä.
– – Butteflyn uutuskumit Glayzer ja Glayzer 09C nyt saatavilla
11 Torstain niin ikään perinteinen juoksu saunalle muutettiin vapaaehtoiseksi 29 asteen helteen vuoksi. Juoksijoita oli kuitenkin jonkun verran ja ensimmäisenä laiturinnokasta juoksijoista uimaan pulahti Iaroslav Bril. Uimavesi oli ehtinyt sen verran lämmetä että suurin osa pelaajista ja valmentajistakin uskaltautui sinne pulahtamaan. Leirikuvaan kokoonnuttiin uusien värikkäiden leiripaitojen kanssa. Näitä paitoja nähtäneen harjoituksissa ja kisoissakin ensi kaudella. Perinteinen leirikuva + otos idyllisestä Liipolanjärven uimapaikasta Leiriläisten ja taustajoukkojen muonituksesta saunalla vastasi Tero Naumi Loppukaneettina voidaan todeta että Kosken kesäleiristä on kasvanut pöytätennispiireihin varsin vahva brändi joka kantaa vuodesta toiseen. Leirille osallistuneilta pyydetään palautetta nimettömän kyselyn avulla ja saatujen vastausten perusteella leirikonseptia viilataan eteenpäin. Perusasiat tällä leirillä on kuitenkin kunnossa. Täällä harjoitellaan pöytätennistaitoja, viihdytään yhdessä ja leiri sopii erinomaisesti kaikenikäisille ja tasoisille junioreille. Olet sitten junioripelaaja tai seuravalmentaja ja olet aiemmin miettinyt osallistumista leirille, niin älä enää mieti. Ruksaa koululaisten kesäloman toinen viikko kesältä 2024 jo nyt kalenteriisi.
12 Hskt oPt-86 yhteistyö toimii K ausi 2022/2023 oli varsin haasteellinen kun tietynlainen epävarmuus koronaviruksesta johtuen vaani taustalla. Edellisellä kaudella HSKT:n ykkösjoukkue pelasi jo varsin menestyksekkäästi selviten Superettanin karsintaan. Siinä HSKT voitti IFK Lundin joukkueen, mutta hävisi sitten Söderhamn B-joukkuelle, jota oli tosin vahvistettu kahdella Elitserienin pelaajalla. HSKT:n ykkösjoukkueessa pelasivat edelliskaudella Peiman ja Pedram Moradabbasi, Mika Sorvisto ja Patrik Rissanen. Kaikille Ruotsin sarjassa pelaaminen oli jo tuttua, myös Patrik pelasi edellisen kauden HSKT.ssa kun olimme vielä 2-divisioonassa ja sarjavoiton turvin nousimme sitten ykkösdivariin. Opiskelukiireiden vuoksi Patrik ei voinut osallistua kuluvan kauden 1-divariin ja haimmekin korvaavaa peluria. Tiesin että Vladimir Bril oli muuttamassa perheineen Ouluun, niin oli varsin luontevaa että hän hyppää tuttuna miehenä remmiin. Tämän kuvion myötä päätimme tarjota 2-divisioona paikkaa myös Bril Jr:lle. HSKT B:ssä pelasi kuluneella kaudella Mark Usov, Hans ja Philip Kenttä ja OPT-86 pelureista Tuomas Perkkiö, Iaroslav Bril sekä Ella Kellow. Erinomainen sarja, paljon pelejä ja ennenkaikkea erilaisia vastustajia. Sekä Tuomas että Ella olivat erittäin tyytyväisiä sarjaan, ja olivat myös osittain ihmeissään siitä kuinka kova taso 2-divisioonassa on. 2-divisioonassa on 8 lohkoa ja kussakin 8 joukkuetta. Lohkojen voittaja nousee suoraan ylempään divisioonaan. Kausi oli heidän osaltaan varsin hyvä suoritus sarjapaikan varmistuessa ilman karsintoja. Totuuden nimissä on sanottava, että jos joukkue olisi saanut jokaiseen turnaukseen mukaan parhaan kokoonpanonsa niin suora sarjanousu ei olisi ollut kaukana. HSKT A aloitti sarjapelit koti-isäntänä ja kauden ainoa pistemenetys koettiin heti ensimmäisessä ottelussa Ängbyn 2-joukkuetta vastaan pelin päättyessä 7-7. Tässä vaiheessa veljesten peli oli vielä hieman takkuista, eikä Vladimir hieman sairaana pystynyt esittämään parastaan. Mika puolestaan oli varsin kovalla tasolla ja paikkaili hyvillä voitoillaan toisten takkuilevaa peliä. Todettakoon, että tämä tasapeliin päättynyt kilvoittelu kesti neljä tuntia ja viisitoista minuuttia. Tästä eteenpäin kausi olikin sitten HSKT näytöstä. Kaikki loput ottelut voitettiin suhteellisen selvästi, kun veljekset sekä Vladimir paransivat peliään todella paljon. Huomionarvoista on että Vladi pystyi kehittämään omaa kämmentekniikkaansa huomattavasti tehokkaammaksi ja oikealla materiaalivalinnalla myöskin rystypeli alkoi kulkemaan todella murhaavasti. Sarjan voitto varmistui viimeisellä kierroksella juuri Ängbyn 2-joukkuetta vastaan 8-3 numeroin. Tämän pelin kulminaatiopiste oli Pedramin voitto rutinoituneesta Superettan pelaajasta Jonas Steneristä. Aivan ilmiömäinen peli Pedramilta, ja kun vielä kummatkin nelurit kääntyivät Haaparannan pojille niin oli matsi taputeltu. Tämän jälkeen olikin sitten mitalien jako, Ruotsissa kun jaetaan mitalit sarjan kolmelle kärkijoukkueelle. Seuraavaksi oli vuorossa ihmettely siitä, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Kysyjiä riitti ottaako HSKT vastaan Superettan karsintapelipaikan ja vastasin kaikille, että tottakai. Emme nähneet mitään järkeä pelata 1-divisioonaa ja voittaa sitä, vain kieltäytyäksemme karsintapeleistä. 15/4-23 oli vuorossa karsinta Ängby SK A1 eli heidän ykköstiimiä vastaan. Kotijoukkue arvottiin ja elättelimme pieniä toiveita, että ottelu olisi saatu Haaparannalle, mutta ilmeisesti arvontapalloissa oli vain Ängbyn nimet. Ei siinä mitään, hyvä halli heillä ja mehän olemme tottuneet matkustamaan. Mustia pilviä oli kuitenkin ilmassa kun Mika loukkasi kyynärpään kaaduttuaan treeneissä kaksi viikkoa aikaisemmin ja rystypelaaminen oli todella vaikeaa. Veljekset ja Bril olivat kuitenkin liekeissä. Etukäteen arvioin, että meidän mahdollisuus voittoon on noin 20% luokkaa, mutta rankingpisteisiin ei käy tuijottaminen pelien ratketessa pelaamalla. 2-2 tilanteessa Pedram näytti mitä miehestä löytyy parhaimmillaan ja laittoi nippuun heidän tähtipelaajansa Gustaf ”Gurra” Ericsonin tiukassa pelissä lukemin 3-2. Tässä vaiheessa Ängbyn pelaajien ja kolmen valmentajan ilmeet alkoivat vakavoitua. Mika ja Peiman pelasivat kauden parhaan nelinpelin juuri oikeaan aikaan ja HSKT siirtyi 6-3 johtoon. Vladi ja Pedram hävisivät nelurinsa, jonka jälkeen Peiman hävisi Gurralle ja peli olikin enää 6-5 HSKT:lle. Pedram jatkoi kuitenkin huippupeliään ja Vladimir löi naulan arkkuun. Voitto vastoin satapäisen yleisön odotuksia numeroin 8-5 oli selviö. Todella pettyneet pelaajat ja seuran johto kävivät onnittelemassa herrasmiestyyliin ja toivottelivat onnea Superettaniin. Aika uskomaton temppu ja mieletön fiilis noin paikan päällä koettuna. Myös Ruotsissa saatiin havahtua siihen, että kovatasoista pöytätennistä pystytään tuottamaan Tukholman pohjoispuoleltakin. OPT-86:lle kuuluu todella suuri kiitos tuesta ja siitä, että ovat ymmärtäneet kuinka tärkeää ja
13 suhteellisen helppoa on pelaaminen Ruotsissa. Toki matkustelua riittää, mutta kun pohjoisessa asuu niin sitä riittää myös Suomessa kisailtaessa. Sarjassa tulee paljon pelejä kun pelataan neljällä pelaajalla. Se on tärkeää nuorille pelaajille kehittymisen kannalta. Nuorempi peluri voi myös pelata vapautuneemmin kun yhden yksittäisen ottelun merkitys ei ole niin valtavan iso. OPT-86 hyötyy myös siitä, että HSKT:n pelaajat esiintyvät Suomen 1-divarissa ja Mestaruussarjassa. Mark Usov kaikken kovimpana lupauksena olisi varmasti ollut kova luu sarjassa, mutta monet maajoukkuepelit ja leirit estivät osallistumisen moneen sarjaturnaukseen. HSKT.n 3-joukkue on myös tulevalla kaudella mukana ja aloittaa 4-divisioonasta ja nousu on tavoitteena. 3-divariin noustessa antaa se mahdollisuuden OPT-86 tuleville juniorilupauksille mahdollisuuden osallistua Ruotsin sarjapeleihin ja kehittyessään ottaa askeleita kohti ylempiä sarjaportaita sekä Ruotsissa, että Suomessa. Mika Sorvisto
14 18-SM ja Nappulaliiga OPT-86 järjesti Ratamotien pöytätennishallilla 18-SM ja Nappulaliigan 20.-21.5.2023. Kilpailun ajankohta vaihtui kv. kalenterin käänteiden vuoksi useaan otteeseen. Lopulta sopiva ajankohta löytyi ja se tuntui olevan monen mieleen koska osallistujamäärä oli hyvä. Mukaan ilmoittautuivat käytännössä kaikki Suomen parhaat junioripelaajat ja muut tulivat hienosti vanavedessä. Järjestävänä seurana uskomme, että hallilla tarjottava kommuunimajoitus on iso syy siihen, miksi moni lopulta tulee Ouluun. Se on edullinen ja hallilla majoittuu paljon tuttua porukkaa. Lauantai oli aikataulullisesti äärimmäisen haastava. Muutamien pelaajien pelaaminen sekä 12että 18-vuotiaiden joukkuekisassa aiheutti hieman odotettua hidastumista kilpailun etenemiseen keskivaiheilla päivää. Etukäteen tehty aikataulu kuitenkin piti varsin hienosti ja lopulta viimeinen ottelu päättyi 45min aikataulusta myöhässä. Tähän tulokseen kilpailuja vetänyt kaksikko Teemu Oinas ja Tuomas Perkkiö tekivät valtavan työn. Samalla kiitokset kuuluvat myös kaikille, jotka auttoivat tuomaroinnissa. N12 joukkuekisan pelaajat iloisessa poseerauksessa pelien tiimellyksessä OPT-86 ja PTS Sherwood vääntävät voitosta N12 joukkuekilpailun avauskierroksella taustajoukkojen ja joukkuekavereiden jännittäessä Lauantaina aamulla pelit aloitettiin 12-vuotiaiden tyttöjen joukkuekilpailun finaalipoolilla, 12-vuotiaiden poikien joukkuekilpailun alkupooleilla ja 18-vuotiaiden naisjunioreiden joukkuekilpailun finaalipoolilla. 12-vuotiaiden tyttöjen joukkuekilpailu oli mielenkiintoinen. Mukana oli neljä joukkuetta. KoKu, PTS Sherwood ja kaksi OPT-86:n joukkuetta. KoKun tytöt Emily ja Sanni Turi olivat selkeästi muita edellä voittamalla kaikki ottelunsa lukemin 3–0, erätappioitakin tuli vain yksi. Kärjen takana oli sitten tasaista. Hopealle nousi PTS Sherwoodin joukkue Viola Saarto ja Sohvi Vuorinen voittamalla OPT-86 ykkösjoukkueen Taisiia ja Arina Bril lukemin 3–2 ja kakkosjoukkueen Lu Jiali ja Ella Seppälä lukemin 3-1. Molemmissa otteluissa nelinpeli meni viidennen jatkopalloille. OPT-86:n keskinäinen oli myös supertasainen. Neluri viidenteen erään, joka osoittautui ratkaisevaksi, pronssimitalit OPT-86 kakkosjoukkueelle. Tyttöjen keskinäinen tsemppi ja hyväntuulisuus oli silmiinpistävää. Tämmöistä en ole itse nähnyt aikoihin. Tässä voi olla hieno alku tyttöpingisbuumille Suomessa.
15 Vaikka tilanne on 10-10 viidennessä erässä niin tyttöjä myös hymyilyttää N12JO palkintojenjako, 1. KoKu (Emily Turi, Sanni Turi ja keskellä valmentaja Kamilla Kadar), 2. PTS Sherwood (Viola Saarto, Sohvi Vuorinen ja valmentaja Tapio Passinen), 3. OPT-86 2 (Ella Seppälä, Lu Jiali ja valmentaja Marko Seppälä), 4. OPT-86 (Arina Bril, Taisiia Bril ja valmentaja Vladimir Bril) 18-vuotiaiden naisjunioreiden joukkuekilpailussa oli mukana lopulta kolme joukkuetta: TIP-70, OPT-86 ja PT Espoo. Mestariksi pelasi TIP-70. PT Espoon Sonja Ylinen piti TIP-70:n Alexandra Seppästä ahtaalla mutta taipui kuitenkin viidennen jatkopalloilla, joten voitto TIP-70:lle PT Espoosta 3-0. OPT-86 voitti PT Espoon 3-1, kavennuksesta vastasi Alisa Sinishin voittamalla Daria Brilin. TIP-70 voitti finaalissa OPT-86:n 3-1. Ella Kellow ja Daria Bril johtivat nelinpeliä jo erin 2-0, mutta TIP-70 kaksikko Maria Girlea ja Alexandra Seppänen nousivat takaa ohi. Lopullisen niitin TIP-mestaruudelle löi Maria Girlea voittamalla Ella Kellown erin 3-1. Peleissä taisteltiin ihan tosissaan ja luokka oli hyvä vaikka mukana olikin vain kolme joukkuetta. 12-vuotiaiden poikien joukkuekilpailussa oli mukana mukavat 10 joukkuetta ja niistä kaksi (OPT-86 ja TIP-70) sijoitettiin suoraan pääkaavioon. Neljän joukkueen lohkoissa väännettiin tasaisesti pääkaaviopaikoista. A-lohkossa KuPTS (Konsta Leppänen ja Niko Hämäläinen) nappasi ykköspaikan voittamalla YPTS:n (Pyry Siven ja Tuukka Raudaskoski) voitoin 3-2 ja PT Jyväskylän (Olavi Moilanen ja Aki Ylinen) lukemin 3-0. PT Jyväskylä nappasi toisen pääkaaviopaikan 3-2 voitolla YPTS:stä. B-lohkossa OPT-86 2 (Aapo Åvist ja Eetu Hyttinen) varasti ykköspaikan Haukiputaan Heitolta (Otso Vahtola ja Joel Helisten) voitoin 3-2. Jännittävissä puolivälierissä KuPTS voitti Haukiputaan Heiton 3-2. Otso Vahtola pudotti erät Niko Hämäläiselle ja Konsta Leppäselle. Nelinpeli oli ratkaiseva jossa KuPTS:n tasainen kaksikko otti 3-0 voiton. Ratkaisupelissä Niko Hämäläinen voitti Joel Helistenin erin 3-1. OPT-86 2 voitti toisessa puolivälierässä PT Jyväskylän voitoin 3-1. Peli oli todella tasainen ja nelinpeli oli jälleen ratkaisevassa asemassa. Aapo Åvistille ratkaiseva voitto viisieräisestä Olavi Moilasta vastaan. Semifinaaleissa kisaan päästettiin mukaan myös selkeät finalistisuosikit OPT-86 ja TIP-70. Molemmat hoitivatkin semifinaalinsa nopeasti voitoin 3-0. KuPTS kaksikko tosin pystyi nappaamaan nelinpelistä yhden erän. Loppuottelussa pelattiin sitten pidemmän kaavan mukaan. Luka Oinas ja Jimi Koivumäki hoitelivat molemmat vastustajan kakkospelaajat Niko Lehtosaaren ja Eetu Mäkelän erin 3-0 ja sitten siirryttiin todella tärkeäksi tiedettyyn nelinpeliin. Jimi ja Joel Koivumäki nappasivat OPT-kaksikolta toisen erän selkeästi 11-3, mutta sen jälkeen pelattiin taas Lukan ja Eetun pelikirjan mukaan ja voitto nelinpelistä OPT-kaksikolle erin 3-1. Nelinpelin jälkeen nähtiin odotettu ykköspelaajien kohtaaminen jossa Jimi Koivumäki oli omaa luokkaansa, Luka ei pystynyt vastaamaan Jimin varmaan hyökkäys ja kontrollipeliin. Voitto Jimille erin 3-0. Näin ratkaisevassa viidennessä pelissä kohtasivat kakkospelaajat Eetu Mäkelä ja Niko Lehtosaari. Eetu oli tulta ja tappuraa alusta loppuun ja voitti pelin selkein numeroin erin 3-0. Näin OPT-86:lle kolmas peräkkäinen nappulapoikien mestaruus ja himoittu kiertopalkinto saa edelleen jäädä Ouluun. N18JO 1. TIP-70 (Maria Girlea, Alexandra Seppänen), 2. OPT-86 (Jiaqi Luo, Ella Kellow ja Daria Bril) 3. PT Espoo (Alisa Sinishin ja kuvasta puuttuvat Yang Yixin ja Sonja Ylinen)
16 18-vuotiaiden miesjunioreiden joukkuekilpailussa pelasi peräti 17 joukkuetta. Määrä on suurin pitkään aikaan. Suuren joukkuemäärän vuoksi pääkaavioon sijoitettiin suoraan peräti kahdeksan joukkuetta ja loput yhdeksän pelasivat kolmen joukkueen lohkoissa pääkaaviopaikoista. A-lohkossa Haukiputaan Heitto (Sisu Vahtola, Otso Vahtola ja Rymy Niskala) otti ykköspaikan niukalla 3-2 voitolla KePts:tä (Jere Jakku, Aleksi Turpeinen ja Aaron Kelhä). Jere yllätti Sisun viidennen jatkopalloilla, Aleksi voitti selvästi Otson ja Rymyn ja Aaronin peli oli tasainen. Lopulta ratkaisupeleissä Vahtolat olivat liian vaikeita Aleksille ja Jerelle. B-lohkossa pelit menivät lopulta selkeästi voitoin 3-0, OPT-86 kolmosjoukkue (Eetu Mäkelä, Konsta Niemelä ja Lenni Perkkiö) ykköseksi ja PT-60 (Nuutti Timonen, Aukusti Lindgren ja Jusa Knuuti) kakkoseksi. C-lohkossa nähtiin yllätys kun OPT-86 nelosjoukkue (Alex Tiiro, Eetu Hyttinen ja Aapo Åvist) yllätti kahdella pelaajalla pelanneen KoKu:n (Aleksi Ikola ja Jesse Ikola). Alexille hieno 3-1 voitto Jesse Ikolasta. KoKu olisi joukkuekisassa paljon vahvemmilla jos saisi kolmospelaajan mukaan näihin karkeloihin. Kolmospelaajaksi olisi ratinglistalla tyrkyllä kaksikin kohtuullista pelaajaa. 18-vuotiaiden neljännesfinaaleja pelattiin kuusi kappaletta. PT Jyväskylä (Patrik Södergård, Severi Sipiläinen ja Nuutti Laitinen) sai mojovan haasteen PT-60:ltä, mutta voitti lopulta 3-1. PT60:n Nuutti Timoselta hieno 3-1 voitto Severistä ja tappio vasta viidennessä Patrikille. Ainoa yllätys nähtiin Haukiputaan Heiton toimesta 3-2 voitolla PT Espoo 2:sta (Yuri Afanassiev, Aaro Mäkelä ja Otto Suokas). Otso Vahtola taisteli huikean 3-2 voiton 0-2 erätilanteesta Yuria vastaan. Aaro Mäkelä tsemppasi äänekkään 3-2 voiton Otsosta. Sisu Vahtola sinetöi ratkaisupelissä 3-2 voiton erin 3-1 Yurista. 18-vuotiaiden kvartat olivat selkeähköä kauraa sijoitetuille joukkueille. Haukiputaan Heitto sinnitteli yhden voiton Sisu Vahtolan toimesta OPT-86:lta (Iaroslav Bril, Luka Oinas ja Touko Laine) Touko Laineen kustannuksella. Muista otteluista ei ihmeemmin raportoitavaa jäänyt. 18-vuotiaiden semifinaaleissa sitten oli jo jännittävämpää. PT Espoo (Aleksi Räsänen, Lassi Lehtola ja Leon Viherlaiho) voitti OPT-86:n voitoin 3-0, mutta Iaroslav Bril piti Lassia tiukilla. Pienten marginaalien peli Lassille erin 3-1. Myös Touko Laine pelasi mallikkaasti Leonia vastaan taipuen kuitenkin erin 3-1. Toisessa semifinaalissa kahdella pelaajalla pelannut KoKa (Rasmus Vesalainen ja Matias Vesalainen) onnistui voittamaan M18JO 1. PT Espoo (Leon Viherlaiho, Aleksi Räsänen ja Lassi Lehtola), 2. KoKa (Matias Vesalainen ja Rasmus Vesalainen), 3. TIP-70 (Leonid Pullinen, Juho Kahlos ja Jimi Koivumäki (edessä)) ja OPT-86 (Iaroslav Bril, Luka Oinas ja kuvasta puuttuva Touko Laine) NN18 nelinpeli: 1. Maria Girlea / Alexandra Seppänen TIP-70, 2. Daria Bril / Ella Kellow OPT86, 3. Alisa Sinishin / Luo Jiaqi PT Espoo / OPT-86 3. Yang Yixin / Sonja Ylinen PT Espoo TIP-70:n (Juho Kahlos, Leonid Pullinen ja Jimi Koivumäki) voitoin 3-2. Kaikki ottelut olivat tasaisia. Ratkaisupelissä Jimi Koivumäki pelasi elämänsä peliä taipuen vasta viidennessä Rasmus Vesalaiselle. Rasmus oli aiemmin vääntänyt tiukan voiton Juhosta erin 3-1 ja Matias oli voittanut Leonidin erin 3-2. Pienestä kiinni. Loppuottelun käsikirjoitus oli selvä. Matiaksen ja Rasmuksen piti voittaa kaikki pelit kovaa PT Espoon joukkuetta
17 Espoon pari Lassi Lehtola / Aleksi Räsänen olivat tiukilla OPT-86 / PT Espoo paria Iaroslav Bril / Yuri Afanassiev kanssa. Lassille ja Aleksille voitto viidessä erässä. Toisessa semifinaalissa KoKa:n Matias ja Rasmus Vesalainen ottivat 3-0 voiton Otto Suokaksesta ja Leon Viherlaihosta. Loppuottelu oli jo väsyneiden pelaajien tiukka taistelu kultamitaleista. Peli alkoi noin klo 21.15 ja saatiin päätökseen klo 21.45. Ykkössijoitetut Lassi Lehtola ja Aleksi Räsänen pitivät pintansa ja ottivat voiton viidennessä 11-9. Sunnuntaina hyvin nukutun yön jälkeen jatkettiin pelejä aamutuimaan heti klo 9.00. Ohjelmassa oli M12 ja N12 kaksinpelit. Lämmittely lopetettiin Käärijän Cha Cha Cha rytmeihin, joka selvästi tuntui olevan lasten ja lastenmielisten suosiossa N12 luokassa pelasi 10 pelaajaa kolmessa alkupoolissa. A-poolista ykköseksi pelasi odotetusti MBF:n Kamilla Kadar. Toiseksi pelasi OPT-86:n Sofia Jokikokko. B-poolissa KoKu:n Sanni Turi nousi nelospaikalta ykköseksi voittamalla kaikki pelinsä. OPT-86:n Lu Jiali oli lohkon kakkonen. C-poolissa KoKu:n Emily Turi nappasi ykköspaikan OPT-86:n Taisiia Brililtä. Jatkokaavion puolivälierissä kohtasivat OPT-86:n Lu Jiali ja Taisiia Bril jotka järjestivät oikein kunnon trillerin. Jiali voitti kaksi ensimmäistä erää ja hankki kaksi ottelupalloa kolmannessa erässä. Taisiia kuitenkin tsemppasi äänekkäästi pois sillasta ja voitti ottelun 3-2. Koskaan ei saa luovuttaa. Toisessa puolivälierässä KoKu:n Emily Turi voitti OPT-86:n Sofia Jokikokon erin 3-0. Semifinaaleissa Kamilla Kadar kohtasi Taisiia Brilin. Voitto 3-0 Kamillalle. Toisessa semifinaalissa nähtiin sisarusten Emily ja Sanni kohtaaminen. Peli oli melko tasainen ja voittajaksi selvisi Emily erin 3-1. Loppuottelussa Emily haastoi ihan hyvin Kamillaa, mutta voitto kuitenkin selkeälle ykkössuosikille MBF:n Kamilla Kadarille. MN18 nelinpeli 1. Lassi Lehtola / Aleksi Räsänen PT Espoo, 2. Matias Vesalainen / Rasmus Vesalainen KoKa, 3. Yuri Afanassiev / Iaroslav Bril PT Espoo / OPT-86 3. Leon Viherlaiho / Otto Suokas PT Espoo N12 1. Kamilla Kadar MBF, 2. Emily Turi KoKu, 3. Sanni Turi KoKu ja Taisiia Bril OPT-86 vastaan. Homma ratkesi jo avauspelissä, kun Aleksi Räsänen voitti Matias Vesalaisen erin 3-1. Lassi Lehtola voitti Rasmus Vesalaisen samaan aikaan 3-0, joten peli oli nopeasti selvä. Mestaruus PT Espoolle voitoin 3-0. 18-vuotiaat naisjuniorit pelasivat nelinpelin hieman poikkeuksellisella systeemillä. Mukana oli neljä kovaa paria ja kolme varsin nuorta paria. Kisajohto päätti sijoittaa nuoret omaan alkupooliinsa, josta kaksi parasta pääsisivät sitten kohtaamaan 3. ja 4. sijoitetut parit. Alkupoolissa OPT-86 / MBF parivaljakko Lu Jiali / Kamilla Kadar voittivat molemmat pelinsä erin 3-0. Lohkon kakkoseksi pelasi KoKu:n kaksikko Emily ja Sanni Turi. Puolivälierissä PT Espoo Yang Yixin / Sonja Ylinen sekä OPT-86 / PT Espoo pari Luo Jiaqi / Alisa Sinishin voittivat nuoret vastustajansa erin 3-0. Näin päästiin sitten odotetusti tiukempiin taistoihin semifinaalien merkeissä. Ykkössijoitettu TIP-70 pari Maria Girlea / Alexandra Seppänen kaatoivat parin Yang Yixin / Sonja Ylinen erin 3-0. Toisessa semifinaalissa kakkossijoitettu OPT-86 pari Ella Kellow / Daria Bril voittivat Luo Jiaqi / Alisa Sinishin tiukassa pelissä erin 3-1. Finaalissa OPT-86:n pari nipisti ensimmäisen erän pitkiltä jatkoilta 18-16, mutta TIP-70 parivaljakko väänsi seuraavat kolme erää nimiinsä. Mestaruuteen siis Maria Girlea / Alexandra Seppänen TIP-70. 18-vuotiaiden miesjunioreiden nelinpeliin ilmoittautui peräti 27 paria. Pääkaavioon heistä sijoitettiin peräti 16 kpl pitkälti aikataulusyistä johtuen. Alkuun pelattiin kolme alkupoolia. A-poolissa OPT-86:n Eetu Hyttinen ja Aapo Åvist yllättivät PT-60:n Aukusti Lindgrenin ja Nuutti Timosen ja nappasivat poolin ykköspaikan. B-poolissa jatkopaikat menivät sijoitusten mukaisesti OPT-86:n Alex Tiirolle ja Lenni Perkkiölle sekä PT60:n Jesse ja Juuso Sorvojalle. C-poolissa TIP-70 parivaljakko Joel Koivumäki / Niko Lehtosaari nappasi ykköspaikan ja kakkoseksi pelasi OPT-86 / Heitto pari Kaarlo Lampinen / Rymy Niskala. Pääkaavion ensimmäisellä kierroksella suoraan paperille sijoitetuista pareista tippui vain YPTS / PT Jyväskylä pari Risto Jokiranta / Nuutti Laitinen, joille Rovaniemen parivaljakon Aukusti Lindgren / Nuutti Timonen osaaminen oli ääritiukassa pelissä erin 3-1 liikaa. Neljännesvälierissä nähtiin toinen yllätys kun OPT-86:n Eetu Mäkelä ja Konsta Niemelä voittivat KoKu:n Aleksi ja Jesse Ikolan tiukassa pelissä erin 3-1. Puolivälierissä yllätykset jatkuivat kun PT Espoon Otto Suokas ja Leon Viherlaiho nappasivat hienon voiton erin 3-1 TIP70 parista Juho Kahlos / Leonid Pullinen. Semifinaaleissa ykkössijoitettu PT
18 12-vuotiaiden tyttöjen luokassa pelattiin tasainen consolation jonka ykköseksi pelasi PTS Sherwoodin Sohvi Vuorinen. Jokainen tyttö pääsi voiton makuun, joten luokka oli kokonaisuutena erinomainen. M12 poikien luokassa mukana oli lopulta 21 pelaajaa. Neljä pelaajaa oli sijoitettuna suoraan pääkaavioon. A-poolissa Haukiputaan Heiton Otso Vahtola oli selkeästi paras ilman erätappioita, kakkoseksi pelasi OPT-86:n Eetu Hyttinen. B-poolissa TIP-70:n Niko Lehtosaari kuittasi itselleen lohkon ykköspaikan tiukan 3-2 voiton jälkeen KuPTS:n Niko Hämäläisestä. Niko oli lohkon kakkonen. C-poolissa nähtiin yllätys kun PT Jyväskylän Olavi Moilanen pelasi lohkoykköseksi tiukalla 3-2 voitolla OPT-86:n Aapo Åvistista. Aapo kakkosena jatkoon. D-lohkossa TIP-70:n Joel Koivumäki oli myös lohkoykkönen tiukan 3-2 voiton myötä KuPTS:n Elmeri Räsäsestä. Elmeri kakkosena jatkoon. E-poolissa KuPTS:n Konsta Leppänen oli selkeä ykkönen, kakkoseksi PT Jyväskylän Aki Ylinen. Pääkaavion ensimmäisellä kierroksella ei varsinaisesti yllätyksiä nähty. Otso Vahtola ja Konsta Leppänen väänsivät tiukasti jatkopaikasta Otson ollessa lopulta erin 3-1 vahvempi. Joel Koivumäki ja Aapo Åvist väänsivät viidenteen erään asti jossa Aapolle lopulta voitto. Puolivälierissä mentiin selkeällä linjalla TIP-70:n Jimi Koivumäen, YPTS:n Pyry Sivenin ja OPT-86:n Luka Oinaksen ottaessa selvät 3-0 voitot. Kierroksen pelaajaa joutuivat jättämään aikataulusyiden vuoksi kesken. Consolationin kuningas oli OPT-86:n Iiro Hyttinen voitoilla kaikista peleistä. PT Jyväskylän Lauri Nirkkonen oli kakkonen viidellä voitolla. N18 kaksinpelissä oli mukana sopuisat kahdeksan pelaajaa. Kaikki pelaajat siis kahteen neljän pooliin. A-poolissa ykkössuosikki TIP70:n Maria Girlea otti 3-0 voitot kaikista peleistään. PT Espoon Alisa Sinishin piti kakkospaikkansa voittamalla 3-0 sekä PT Espoon Yang Yixinin että OPT-86:n Daria Brilin. B-poolissa kakkossijoitettu OPT-86:n Ella Kellow voitti omat ottelunsa myös kaikki erin 3-0. Kakkoseksi lohkossa pelasi TIP-70:n Alexandra Seppänen niin ikään 3-0 voitoilla PT Espoon Sonja Ylisestä ja OPT-86:n Luo Jiaqista. Semifinaaleissa nähtiin hieman tasaisempaa vääntöä finaalipaikasta. Maria voitti seurakaverinsa Alexandran erin 3-1, kaksi viimeistä erää kuitenkin aika selkein numeroin. Ella oli alussa hankaluuksissa Alisan kanssa, mutta käänsi itselleen kolme viimeistä erää melko selvästi. Näin finaalissa kohtasivat odotetusti TIP-70:n Maria Girlea ja OPT-86:n Ella Kellow. Finaali oli todella tasainen taistelu jossa Ella osoitti soturin luonnettaan kääntämällä itselleen kolmannen ja myös viidennen erän jatkopalloilla. Viidennessä Marialla oli jo mukavan tuntuinen 5-1 johto, mutta Ella nousi vielä OPT-yleisön riemuksi voittoon Marian 10-9 ottelupallosta huolimatta. Voitto oli Ellalle tunteikas kuten odottaa sopikin. M18 luokassa oli mukana poisjääntien jälkeenkin hienot 53 pelaajaa. 16 kärkisijoitettua aloitti pelinsä vasta pääkaaviosta loppujen pelatessa 13 poolissa jatkopaikoista. A-poolista OPT-86:n Touko Laine oli nostettu pääkaavioon poisjääneen Sam Khosravin vuoksi joten siinä ykköspaikka meni TIP-70 Niko Lehtosaarelle ja kakkospaikka YPTS:n Otto Kalliolle. B-poolissa ykköspaikka selkeästi Heiton Sisu Vahtolalle ja kakkospaikka OPT-86:n Lenni Perkkiölle. C-poolissa PT Espoon Aaro Mäkelä piti ykköspaikkansa ilman erämenetyksiä ja KePts:n Jere Jakku oli kakkonen. D-poolissa sitten pelattiin ristiin. OPT-86:n Aapo Åvist hävisi ensin PT-60:n Juuso Sorvojalle, mutta voitti sitten lohkon ykköspelaajan PT Espoon Otto Suokaksen. Lohkon ykköspaikka Otolle ja kakkospaikka Aapolle erävertailussa. E-pooneljäs peli oli kuitenkin odotettu trilleri jossa OPT-86:n Eetu Mäkelä ja Heiton Otso Vahtola iskivät yhteen. Eetu johti jo erin 2-1 ja viidennessä erässäkin 8-2, mutta niin vain supervarma Otso nousi voittoon 11-9. Ottelu oli varsin korkeatasoinen jossa lopulta hieman rohkeampi pelaaja sai palkintonsa. Eetu on syntynyt 2012 joten hänellä on vielä aikaa metsästää mitaleita näissä karkeloissa. Semifinaalit olivat molemmat 3-0 voittoja ykkösja kakkossijoitetuille Jimi Koivumäelle ja Luka Oinakselle joten pääsimme jälleen kerran näkemään poikien finaalikohtaamisen. Pyry Sivenillä oli tosin omat paikkansa Jimiä vastaan mutta ne jäivät tällä kertaa käyttämättä. Loppuottelu oli kaikkien yllätykseksi täysin erilainen kuin lauantaina pelattu joukkuepeli. Aktiivisuustaso oli kummallakin yllättävän matala ja Luka pääsi pelaamaan enemmän vahvuuksillaan. Jimi jäi ensimmäisessä ja toisessa erässä heti paljon perään ja näin Luka oli pikatahtia jo 2-0 eräjohdossa. Kolmannessa erässä puntit kääntyivät ja moni katsomossa odotti jo viidettä erää. Neljännessä erässä Luka teki kuitenkin vähemmän virheitä ja pääsi kuittaamaan toisen peräkkäisen 12-vuotiaiden poikien mestaruuden erin 3-1. Tämä finaali ei noussut yhtä korkeatasoiseksi kuin poikien 13-vuotiaiden finaali. M12-luokassa pelattiin seitsemän pelaajan consolation, jonka kaksi N12 consolation: 1. Sohvi Vuorinen (keskellä), 2. Viola Saarto, 3.Ella Seppälä 4. Arina Bril M12 1. Luka Oinas OPT-86, 2. Jimi Koivumäki TIP-70, 3. Otso Vahtola Heitto ja Pyry Siven YPTS
19 TIP-70:n Leonid Pulliselta superviikonlopun pelannutta Otso Vahtolaa vastaan. Puolivälierissä nähtiin pari tiukkaa vääntöä. OPT-86:n Iaroslav Bril tsemppasi tosissaan ja äänekkäästi KoKa:n Rasmus Vesalaista vastaan mutta joutui lopulta taipumaan viidennessä erässä numeroin 11-9. ”Vladin” poika johti jo erin 2-0 mutta kokeneempi pelaaja löysi lopulta tien voittoon. TIP-70:n sisäinen puolivälierä Leonid Pullisen ja Juho Kahloksen välillä oli kuuma ja tulinen vääntö. Tässäkin Juho otti kaksi ensimmäistä erää todella selkeästi, mutta lopulta Leonid käänsi viidennestä erästä itselleen voiton erin 3-2. Ykkösnimi PT Espoon Aleksi Räsänen otti selvän 3-0 voiton seurakaveristaan Leon Viherlaihosta. Neljäs puolivälierä kakkossijoitetun PT Espoon Lassi Lehtolan ja KoKa:n Matias Vesalaisen välillä oli yllättävän selkeä 3-0 voitto Matiakselle. Lassi ei pystynyt ottelussa parhaimpaansa keskittymisen karkaillessa epäolennaisuuksiin. N18 1. Ella Kellow OPT-86, 2. Maria Girlea TIP-70, 3. Alisa Sinishin PT Espoo ja Alexandra Seppänen TIP-70 M18 1. Matias Vesalainen KoKa, 2. Aleksi Räsänen PT Espoo, 3. Leonid Pullinen TIP-70 ja Rasmus Vesalainen KoKa lissa PT Jyväskylän Patrik Södergårdille selvä ykköspaikka. Kakkospaikasta väännettiin tosissaan OPT-86:n Kaarlo Lampisen ja PT-60:n Kasperi Illikaisen kesken, voitto Kaarlolle viidennen erän jatkopalloilta. F-poolissa OPT-86:n Alex Tiiro järjesti ison ratingyllätyksen nappaamalla ykköspaikan YPTS:n Risto Jokirannalta erin 3-2. Alex oli tiukilla lohkon kolmanneksi tulleen PT-60:n Jesse Sorvojan kanssa voittaen kuitenkin hänetkin erin 3-2. Lohkon kakkospaikka Risto Jokirannalle. G-poolissa OPT-86:n Juho Åvist pelasi lohkovoittoon yhdellä erätappiolla. Kakkoseksi TIP-70:n Joel Koivumäki tiukalla 3-1 voitolla Heiton Rymy Niskalasta. H-poolissa OPT-86:n Henrik Vuoti oli ykkönen puhtaalla pelillä. PT Jyväskylän Nuutti Laitinen pelasi kakkoseksi tiukalla 3-2 voitolla PT-60:n Joonatan Palmolasta. I-poolissa PT Jyväskylän Severi Sipiläinen oli tiukilla OPT-86:n Konsta Niemelän kanssa voittaen kuitenkin 3-2. Konsta lohkosta kakkosena jatkoon. J-poolissa pelattiin kahdella pelaajalla ja ykköseksi OPT-86:n Niklas Karjalainen 3-0 voitolla PT-60:n Aukusti Lindgrenistä. K-poolissa ykköspaikka meni ääritiukasti YPTS:n Pyry Sivenille viidennen erän jatkopallovoitolla PT-60:n Nuutti Timosesta. Nuutti kakkosena jatkoon. L-poolissa KePts:n Aleksi Turpeinen järjesti pienen ratingyllätyksen voittamalla OPT-86:n Eetu Mäkelän erin 3-0. Eetu lohkokakkosena jatkoon. M-poolissa Heiton Otso Vahtola jatkoi vahvaa viikonloppuaan pelaamalla ykköseksi yhdellä erätappiolla. Lohkon kakkoseksi OPT-86:n Eetu Hyttinen. M18 jatkokaavio oli 64 pelaajan kaavio jonka avauskierroksella ei varsinaisia yllätyksiä nähty. PT-60:n Nuutti Timonen pisti OPT-86:n Niklas Karjalaisen ahtaalle häviämällä lopulta erin 3-1. Tulokset olivat kautta linjan 1. kierroksella ratingpisteiden mukaisia. Toisella kierroksella mukaan tulivat myös sijoitetut pelaajat. Kaksi sijoitettua pelaajaa joutui tunnustamaan poolista tulleen pelaajan paremmakseen. KoKu:n Jesse Ikola putosi Heiton Otso Vahtolalle erin 3-1 ja YPTS:n Elia Viljamaa Heiton Sisu Vahtolalle erin 3-0. KoKu:n Aleksi Ikola selviytyi erin 3-2 KePts:n Jere Jakusta. Myös muutama muu erämenetys nähtiin. Neljännesvälierissä kaikki korkeammalle sijoitetut pelaajat pitivät paikkansa. Ainoa erämenetys nähtiin Semifinaaleissa nähtiin kovat taistelut finaalipaikasta. Aleksi Räsänen pudotti erän Rasmus Vesalaiselle mutta lopulta otti finaalipaikan suhteellisen selvästi. Toisessa semifinaalissa Matias Vesalainen osoitti taistelijan luonnetta kaatamalla Leonid Pullisen 0-2 erätilanteesta nousten. Neljäs erä jatkopalloilta ja viimeinen 11-9. Moni ajatteli tässä vaiheessa että Matias olisi jo tyytyväinen tähän ja finaali olisi kuriositeetti, mutta vielä mitä. Finaali alkoi Aleksin komennossa selkeällä 11-5 voitolla, toisessa erässä jalka hieman karkasi kaasulta ja puolittaisista paikoista tuli virheitä. Toinen erä Matiakselle 13-11. Kolmannessa erässä Aleksi taas näytti tasoaan ottamalla selkeän niskalenkin 11-3. Neljännessä Matias oli kuitenkin tarkkana ja otti kiinni muutamia napakoita linjalyöntejä selviytyen viidenteen erään 11-7 voitolla. Viidennessä Aleksilla oli jo 8-4 sekä 10-8 johdot ja jatkopalloillakin 11-10 ja 12-11 mutta niin vain Matias väänsi itselleen voiton ensimmäisellä matsipallollaan 14-12. Kyseessä on Matiaksen ensimmäinen Suomen Mestaruus 18-vuotiaissa.
20 Väriä peliin Victasin uutuustuotteet palvelevasta Pingiskeskuksesta ???? ????
21 Parapelaajilla on kiireinen kesä ennen syyskuun alussa Sheffieldissä pelattavia EMkisoja. Kesäkuun alussa leireiltiin Helsingissä, juhannuksena kisataan Ostravassa. Siinä välissä Aino Tapola leireili Sheffieldissä ja Aaro Mäkelä Koskella. Heinäkuun alkupuolella leireillään brittien kanssa Pajulahdessa, kuun lopussa Aino ja Timo Natunen kymmenen muun maan pelaajien kanssa Slovenian Laskossa. Aaron on tarkoitus olla samaan aikaan harjoittelemassa Ruotsin maajoukkueen kanssa. Elokuussa pidetään viimeistelyleiri Pajulahdesssa. Kesän ohjelma käy hyvästä testistä ensi vuotta varten, jolloin Pariisin Paralympialaiset kisataan suurin piirtein samaan aikaan kuin tämän vuoden EM-kisat. Eli kunnossa on oltava elo-syyskuun taitteessa. Ennen vanhaan arvokilpailut pelattiin keväällä, joten vuosisuunnitelma näytti hyvinkin erilaiselta. Suomen parapelaajilla on sama tilanne kuin muillakin huipulle pyrkivillä suomalaispelaajilla: riittävän kovia harjoitusvastustajia on etsittävä ulkomailta. Lisäksi on saatava kansainvälisiä kilpailuja. Lähinnä taloudellisista syistä kisataan ja leireillään vain Euroopassa. Ainon ja Timon osalta kontaktit maailmalle ovat olemassa ja homma on hallussa. Aaron osalta perhe on ollut aktiivinen Ruotsin suuntaan, jossa on lähellä useampia Aarolle sopivia kansainvälisen tason sparreja. Parapöytätenniksen toiminta rahoitetaan pääosin kolmelta taholta: Pöytätennisliiton osuus tämän vuoden toiminnasta on noin 25.000 €, Olympiakomitean sama 25.000 €, oma osuus pelaajasta ja tapahtumasta riippuen noin 35–100 % kustannuksista. Kokonaiskulut vuositasolla yli 100.000 € Lentojen ja kisamaksujen hintojen nousu on omalta osaltaan tehnyt kansainvälisen toiminnan entistä haastavammaksi. Ainon osalta voi olla kiitollinen niille yksityisille ja yrityksille, jotka ovat mahdollistaneet maailman huipulle pyrkimisen ja siellä pelaamisen. Ilman sitä, vain Liiton ja Olympiakomitean tuilla se olisi ollut mahdotonta. Naisten 1-luokassa odotellaan vuoden jälkipuoliskolla Kansainvälisen Paralympiakomitean virallista päätöstä luokan ottamisesta vuoden 2028 Los Angelesin kisoihin. Asia on useiden lähteiden mukaan varma. Siitä kielivät myös yhden korealaisen ja kahden uuden kiinalaispelaajan tulo Euroopan kisoihin. Youtubesta oli selvästi katseltu Ainon nostoa, niin samanlaiselta toisen kiinalaisen tekniikka näytti. Aika harvoin kiinalainen pöytätennisvalmentaja sanoo suomalaispelaajalle, että tämän pitäisi tulla Kiinaan opettamaan nostoa heidän pelaajilleen. Tämmöinen kohteliaisuus nähtiin Sloveniassa, kun Aino oli voittanut molemmat kiinalaispelaajat. Pariisin Paralympialaisten osalta Ainon kisapaikka on sinettiä vailla varma. Naisten yhdistettyyn 1-2 luokkaan pääsee 12 pelaajaa, joista 1-luokkalaisilla on kolmen pelaajan kiintiö, Aino näistä toisena yli 100 pistettä kolmatta edellä. Timon miesten 1-luokassa karsitaan 10 pelaajaa kisoihin. Timo on tällä hetkellä ensimmäisellä varasijalla. Jos kisapaikka ei irtoa suoraan, paikan saa voittamalla ensi kevään karsintakilpailun ja viimeisenä mahdollisuutena villillä kortilla. Mikäli Aaron kehitys jatkuu nykytahdilla, tulee hän olemaan mielenkiintoinen jokerikortti karsintakilpailuissa. Martti Autio PArAllA kiireiNeN kesä
22 Saimme marraskuun lopussa pysäyttävän viestin, TUL:n pöytätenniksen pitkäaikainen vaikuttaja Jorma ”Päkä” Kataja oli menehtynyt kotonaan Vantaan Hämevaarassa 86-vuotiaana. Päkä varttui lapsuutensa ja nuoruutensa Oulunkylässä, missä pingistoiminta oli varsin vireää 1940-50-luvulla. Niinpä pingiskärpänen puraisi myös Päkää. Hänen aktiivinen pelaajauransa sijoittui Toukolan Teräksen riveissä aikaan, jolloin SPTL:n ja TUL:n välillä ei ollut yhteistoimintaa. Parhaimmat saavutukset olivat kolme TUL:n joukkuemestaruutta sekä lukuisat palkintosijoitukset kansallisissa kilpailuissa. Menestystä tuli myös Helsingin firmaliigassa Postin joukkueessa, jonka yhdyshenkilönä Päkä toimi pitkään. Pelaajaura jäi kuitenkin suhteellisen lyhyeksi, sen sijaan luottamustehtävät liittoja seuratasolla kestivät useita vuosia. Päkä toimi TUL:n pöytätennisjaoston puheenjohtajana vuosina 1971-1987 eli yhteensä 16 vuotta. Viktor Barna Cupin kisajärjestelyissä hän oli mukana vuodesta 1968 lähtien . Kun kisalle perustettiin oma järjestelytoimikunta vuonna 1971 tuli Päkästä sen puheenjohtaja, jossa tehtävässä hän toimi turnauksen päättymiseen vuoteen 1993 saakka. Vuosien varrella Päkä oli vahvasti mukana myös koulutusja valmennustehtävissä. Seuratoiminnan osalta olivat Tikkurilan Lohet ja Puistolan Pyry hänelle läheisiä. Pingiksen lisäksi Päkää kiinnosti monipuolisesti muu urheilu. Jalkapallossa hänen seuransa oli Oulunkylän Gnistan, jonka joukkueessa hänet muistetaan hyvänä laitahyökkääjänä. Myös pyöräily oli hänen suosikkilajejaan. Musiikki ja lähinnä kitaran-ja huilunsoitto oli Päkälle mieluisa ajanviete. Hän kuului nuoruudessaan jazz-yhtyeeseen , jossa musisoi mm. lähinaapurissa asunut Jacob Söderman, tuleva oikeusja sosiaalija terveysministeri ja EU:n oikeusasiamies. Musiikki on muutenkin ollut vahvasti läsnä Katajan perheessä, sillä pingistäkin aikanaan harrastaneet pojat Juha, Ari ja Marko ovat kaikki menestyneitä muusikkoja. Päkä harrasti myös ahkerasti valokuvausta ja hänestä kehittyi vuosien varrella taitava kuvaaja. Vielä viimeisenä iltanaan hän puuhaili hänelle niin läheisen harrastuksensa parissa. Kirjallisuutta Päkä harrasti laaja-alaisesti. Sosionomija notaariopintojen jälkeen Päkä teki työuran Vantaan kaupungin palveluksessa. Kaupunginkanslian osastopäällikkönä hän oli neljännesvuosisadan. Päkä piti hyvää huolta osastonsa henkilökunnasta tavalla, jota mitkään viralliset dokumentit eivät tuo esille. Hän oli kanssaihmisten silmissä terävä, nopea, luotettava ja huumorintajuinen. Kaupungintalolla Päkän työpöytä tunnettiin paikkana, jonne kaikenlainen kaupungille saapunut asia kannatti viedä, jotta asiaan saadaan selvyys ja ripeä toimeksianto. Päkä ei ole enää joukossamme, mutta ystävyytemme ei koskaan unohdu. Esa Valasti Pekka Nieminen Jorma Kataja on poissa 08.09.1936 –22.11.2022
23 Suomen Pöytätennisliitto täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Nyt emme juhli ihan yhtä suureellisesti kuin viisi vuotta sitten, mutta jotakin kuitenkin. Tällä hetkellä suunnitelmamme on, että vuosijuhlaa vietetään Finlandia Openin yhteydessä joulukuussa Kisakalliossa. Tarkempaan aikataulutukseen ja ohjelmaan palataan myöhemmin. Seuroille tämä tarkoittaa ainakin mahdollisuutta palkita lajityössä ahkeroineita toimijoita liiton ansiomerkeillä (pronssinen, hopeinen, kultainen). Pistäkää toimeksi ja vapaamuotoisia anomuksia tulemaan! Esko Heikkinen Pöytätennisliiton kevätliittokokous järjestettiin maanantaina 24.4.2023 Pitäjänmäen Sporttitalolla. Kokoukseen oli mahdollisuus osallistua myös Teams –etäyhteydellä, jonka kautta suurin osa läsnäolleista seuroista olikin edustettuina. Liittohallituksen puheenjohtajan avauspuheenvuoron jälkeen kokouksen puheenjohtajaksi osallistujat valitsivat Pekka Kolppasen, kokouksen sihteeriksi Mika Räsäsen ja pöytäkirjantarkastajiksi sekä ääntenlaskijoiksi Arto Luukkaisen ja Kimmo Pihkalan. Kokouksessa oli edustettuna yhdeksän jäsenseuraa: Kosken Kaiku Tero Naumi TIP-70 Jarmo Siekkinen Pöytätennisseura Wega Pekka Kolppanen Oulun Pöytätennis-86 Teemu Oinas Pöytätennisseura Star Arto Luukkainen Pöytätennis Espoo Kimmo Pihkala Maraton Jens Weckström Pöytätennis Porilaiset-83 Konsta Ojanen Pöytätennis 75 Jyrki Nummenmaa Lisäksi kokouksessa olivat läsnä ilman äänestysoikeutta Esko Heikkinen, Sonja Grefberg, Vesa Lappi, Heikki Kiiskinen, ja Mika Räsänen. Asialistalla ensimmäisenä oli vuoden 2022 toimintakertomukseen esittäminen ja hyväksyminen. Toimintakertomukseen tehtiin pieni lisäys kaikkien sarjatasojen kokonaisjoukkuemäärästä (207 joukkuetta). Muilta osin toimintakertomus samoin kuin seuraavana listalla ollut edellisen vuoden tilinpäätös hyväksyttiin tilintarkastajan lausunnon esittämisen sekä lyhyiden keskusteluiden jälkeen. Liittohallitukselle ja muille tilivelvollisille myönnetyn vastuuvapauden jälkeen oli vielä käsittelyssä liiton pelisääntöihin ja kilpailumääräyksiin liittyvät asiat, joihin oli liittohallitukselta tullut muutamia esityksiä. Esitetyt muutokset hyväksyttiin: – Kirjataan sääntöihin ITTF:n sääntömuutokseen perustuva kielto, joka on ollut myös voimassa Suomessa jo 1.1.2023 alkaen: selluloidipallon käyttö sarjapeleissä ja kilpailuissa on kielletty. – Sarjaottelun paras seitsemästä -pelijärjestykseen tehtiin pieni muutos ja ehdotettu aloitus (A-X, B-Y, C-Z) on jatkossa vastaava kuin muissakin säännöissä esitetyissä pelimuodoissa – TOP-16 muutetaan kutsukilpailuksi ja sen karsinta poistetaan. – Veteraanivaliokunta päättää jatkossa veteraanien TOP-8:n pelattavat ikäluokat ja kilpailujärjestelmän, naiset mukaan turnaukseen. Esitetyt muutokset vaikuttivat kohtien 7.4.1, 7.4.2 ja 7.4.4. sanamuotoihin. Pöytätennis Porilaiset-83:n ehdotuksesta käytiin myös keskustelua SM-kilpailun osallistujamäärän rajoitusmahdollisuudesta. Todettiin, että rajoitus on mahdollinen myös nykysäännöillä kohdan 4.6.3.2.1 puitteissa. Loppuun puhuttiin vielä Pöytätennislehdestä, jonka lopettamisesta liittohallitus sai ponnen edellisessä syyskokouksessa. Lyhyen keskustelun jälkeen puheenjohtaja Kolppanen ilmoitti hieman yli 1,5 tuntia kestäneen kokouksen päättyneeksi. SPTL:n kevätliittokokous 2023 sPtl:n 85-vuotisjuhlat
24 rating järjestys 1 Olah Benedek SeSi 2620 2 Naumi Alex KoKa 2511 3 Bril Vladimir OPT-86 2373 4 Soine Samuli TIP-70 2358 5 Räsänen Mika PT Espoo 2345 6 Soine Toni PT Espoo 2333 7 Khosravi Sam KoKa 2329 8 Pihkala Arttu PT Espoo 2323 9 Räsänen Aleksi PT Espoo 2319 10 Tennilä Otto PT 75 2316 11 O’Connor Miikka PT 75 2308 12 Kontala Aki PT 75 2305 13 Autio Riku KoKa 2288 14 Ojala Matias OPT-86 2268 15 Kontala Janne TuKa 2267 16 Moradabbasi Pedram OPT-86 2264 17 Mustonen Aleksi TIP-70 2220 18 Donner Marina HIK 2209 19 Jormanainen Jani PT Espoo 2207 20 Lundström Tom PT-Helsinki 2206 21 Aaltonen Joni TuKa 2205 22 Lee Lester TuKa 2205 23 Holm Ari TuKa 2195 24 Laane Lauri TIP-70 2190 25 Vesalainen Matias KoKa 2187 26 Lehtola Lassi PT Espoo 2182 27 Hattunen Sami PT 75 2168 28 Hakaste Lauri PT Espoo 2161 29 Rissanen Patrik PT 75 2153 30 Sorvisto Mika OPT-86 2150 31 Chau Dinh Huy PT Espoo 2140 32 Ikonen Lari Wega 2136 33 Vesalainen Rasmus KoKa 2133 34 Mäkinen Anton PT-Helsinki 2131 35 Karjalainen Manu Wega 2128 36 Perkkiö Tuomas OPT-86 2128 37 Aho Eero PT 75 2126 38 Oinas Teemu OPT-86 2126 39 Pitkänen Toni PT-Helsinki 2123 40 Mattsson Christian HIK 2119 41 Pettersson Johan HIK 2115 42 Tuuttila Juhana OPT-86 2109 43 Kahlos Juho TIP-70 2101 44 Kärner Meelis PT Espoo 2097 45 Ågren Pekka OPT-86 2090 46 Tuomola Mika PT 75 2089 47 Forsbacka Fredrik Halex 2081 48 Söderberg Stefan BF-78 2081 49 Pullinen Leonid TIP-70 2080 50 Lahtinen Jorma PT 75 2078 51 Kirichenko Anna PT Espoo 2077 52 Kokkonen Jani PT-2000 2076 53 Girlea Maria TIP-70 2060 54 Hartikainen Iivari KuPTS 2057 55 Rauvola Mika PT-Helsinki 2054 56 Jokinen Antti PT 75 2044 57 Enström Markku Wega 2042 58 Kanasuo Esa KoKa 2038 59 Debazac Florent OPT-86 2032 60 Weckström Jens Maraton 2028 Mj 13 1 Bril Iaroslav OPT-86 1987 2 Koivumäki Jimi TIP-70 1913 3 Oinas Luka OPT-86 1827 4 Mäkelä Eetu OPT-86 1514 5 Vahtola Otso Heitto 1432 6 Siven Pyry YPTS 1408 7 Sammalkorpi Sisu MBF 1235 8 Niemelä Konsta OPT-86 1227 9 Lehtosaari Niko TIP-70 1177 10 Ojanen Arto Por-83 1157 Mj 15 1 Lehtola Lassi PT Espoo 2182 2 Bril Iaroslav OPT-86 1987 3 Viherlaiho Leon PT Espoo 1968 4 Koivumäki Jimi TIP-70 1913 5 Oinas Luka OPT-86 1827 6 Bölenius Pontus HIK 1824 7 Kokko Joonas PT Espoo 1773 8 Köhler Andreas MBF 1742 9 Afanassiev Yuri PT Espoo 1712 10 Ikola Jesse KoKu 1622 Mj 18 1 Khosravi Sam KoKa 2329 2 Räsänen Aleksi PT Espoo 2319 3 Vesalainen Matias KoKa 2187 4 Lehtola Lassi PT Espoo 2182 5 Vesalainen Rasmus KoKa 2133 6 Kahlos Juho TIP-70 2101 7 Pullinen Leonid TIP-70 2080 8 Bril Iaroslav OPT-86 1987 9 Viherlaiho Leon PT Espoo 1968 10 Koivumäki Jimi TIP-70 1913 Naiset 1 Donner Marina HIK 2209 2 Kirichenko Anna PT Espoo 2077 3 Girlea Maria TIP-70 2060 4 Betz Ramona LiPi 2017 5 Luo Yumo TIP-70 1982 6 Titievskaja Aleksandra PT Espoo 1970 7 Kellow Ella OPT-86 1951 8 Oksanen Jannika PT 75 1945 9 Kirichenko Svetlana PT Espoo 1705 10 Gavrilova Anna PT 75 1704 11 Heljala Anni PT 75 1688 12 Kadar Ildiko MBF 1670 13 Levkina Polina PT Espoo 1543 14 Stenberg Anne PT 75 1521 15 Ruotsalainen Oksana PT 75 1518 16 Skog Marie-Louise Maraton 1502 17 Kellow Mia TIP-70 1469 18 Roosioks Eleonoora PT Espoo 1469 19 Seppänen Alexandra TIP-70 1467 20 Sinishin Alisa PT Espoo 1450 21 Maliuta Marta Smash 1448 rating järjestys (02–11.06.2023)
Esko Heikkinen, puheenjohtaja 050 62532, esko.heikkinen@sptl.fi Sonja Grefberg, varapuheenjohtaja 040 556 6179, sonja.grefberg@kolumbus.fi varsinaiset jäsenet: Kimmo Arenius 040 727 2261, kimmo.arenius@gmail.com Tero Naumi 040 823 9895, teromi10@hotmail.fi Kimmo Pihkala 040 709 4781, kimmo.pihkala@iki.fi Pasi Valasti 050 388 4306, pasi.valasti@sok.fi Jyrki Nummenmaa 040 5277 999, jyrki.nummenmaa@gmail.com Matti Kurvinen 040 504 7845, matti.kurvinen@saunalahti.fi Teemu Oinas 050 485 8200, teemu.oinas@gmail.com Juha Julmala 040 681 7610, juha.julmala@gmail.com Hallitus Valimotie 10, 00380 Helsinki info@sptl.fi Toimihenkilöt: Mika Räsänen 040 594 3043, mika.rasanen@sptl.fi Taneli Keinonen 050 528 5861, taneli.keinonen@sptl.fi Tilit LISENSSITILI: FI34 5716 9020 0181 02 tälle tilille maksettava kaikki lisenssimaksut PÄÄTILI: FI12 5716 9020 0181 10 tälle tilille maksetaan sellaisia maksuja, joista tulee erikseen pyyntö tai lasku Osuuspankin laskutustili säilyy entisellään. Tilille maksetaan edelleen ainoastaan laskutuksen kautta tulevat maksut, ei muita. Laskutustili on FI55 5710 0420 2557 47 Pyydämme, että käytätte aina viitettä, mikäli sellainen laskussa on. Se helpottaa paljon toimistotyötä. toimisto 25 22 Granfelt Tina Halex 1401 23 Yang Yixin PT Espoo 1368 24 Eteläinen Eeva PTS-60 1358 25 Paakkulainen Pia MPS 1335 26 Ylinen Sonja PT Espoo 1315 27 Niskanen Pauliina HäKi 1304 28 Ustiukhina Ekaterina PT Espoo 1292 29 Enriquez Jaimielee TIP-70 1269 30 Looke Katrin PT Espoo 1260 31 Sellberg Lena ToTe 1253 32 Veidenbaum Elina TIP-70 1251 33 Bril Daria OPT-86 1249 34 Björkqvist Minna HIK 1239 35 Huotari Eeva Halex 1227 36 Luo Jiaqi OPT-86 1154 37 Räsänen Veera PeTo 1147 38 Kinnunen Päivi MPS 1113 39 Pihlakari Miia HUT 1064 40 Kemppinen Sirpa PT-2000 1061 41 Mäkelä Heli Boom 1044 42 Kriukova Daria PT Espoo 1032 43 Ågren Janina MBF 1001 44 Harjunpää Sanna KoKu 1001 45 Stråhlman Tea PT Espoo 973 46 Stråhlman Ann-Cathrine PT Espoo 951 47 Penttilä Janette TuTo 924 48 Riikonen Kirsi PT-2000 918 Nj 13 1 Kellow Mia TIP-70 1469 2 Enriquez Jaimielee TIP-70 1269 3 Stråhlman Tea PT Espoo 973 4 Kadar Kamilla MBF 866 5 Hietalahti Iina PTS Sherwood 803 6 Turi Emily KoKu 746 Nj 15 1 Kellow Mia TIP-70 1469 2 Yang Yixin PT Espoo 1368 3 Ylinen Sonja PT Espoo 1315 4 Enriquez Jaimielee TIP-70 1269 5 Luo Jiaqi OPT-86 1154 6 Stråhlman Tea PT Espoo 973 7 Stråhlman Ann-Cathrine PT Espoo 951 8 Kadar Kamilla MBF 866 9 Hietalahti Iina PTS Sherwood 803 10 Belov Julia Por-83 753 Nj 18 1 Girlea Maria TIP-70 2060 2 Titievskaja Aleksandra PT Espoo 1970 3 Kellow Ella OPT-86 1951 4 Kellow Mia TIP-70 1469 5 Seppänen Alexandra TIP-70 1467 6 Sinishin Alisa PT Espoo 1450 7 Yang Yixin PT Espoo 1368 8 Ylinen Sonja PT Espoo 1315 9 Enriquez Jaimielee TIP-70 1269 10 Veidenbaum Elina TIP-70 1251