Perniönseudun Lehti 2.6.2023

2023
2 – 2023 Julkaisija: Perniönseudun Lehti Oy Päätoimittaja: Aku Poutanen Toimittajat: Maria Vakkuri ja Kerttu Kilpi Toimitusavustaja: Minna Urpo Ilmoitukset: Tea Niinimäki Painopaikka: Salon Lehtitehdas, Salo Kannessa: Annu Ahlqvist toimitus@pernionseudunlehti.fi www.pernionseudunlehti.fi Kuvassa on Tortosia; sana Perniön murteella tarkoittaa käpyä. Kerttu Kilpi Perniön kesässä parasta ovat jäätelökioski ja uimaranta. Asiasta samaa mieltä ovat 11-vuotiaat Kyösti Halonen ja Oona Ojanen. Heille Perniössä riittää tekemistä kesäisin, eikä Ojasella ainakaan kaipuuta muualle ole. Halonen haaveilee kuitenkin myös Espanjaan reissaamisesta, jotta voisi nähdä lempijoukkueensa Real Madridin pelaamassa. Reissuja on hänen mielestään kiva tehdä, mutta isoimman osan kesästä hän haluaa viettää kotiseuduilla kavereiden kanssa. –Parasta ovat uiminen ja jäätelökioski. Sen lisäksi pelaan jalkapalloa ja joskus käyn frisbeegolfaamassa kavereiden kanssa, kertoo Kyösti Halonen. Perniön kesästä ei hänen mielestään puutu mitään. Kavereita, jäätelöä ja uimista riittää. Tosin mökillä Alvajärvellä pääsee nopeammin uimaan ja se onkin ainoa miinus mitä hän Perniön kesästä keksii. Kesästä Perniössä nauttii myös Oona Ojanen. Ojasen mukaan Perniö on mökin lisäksi paras paikka viettää kesää. Hänen ehdottomat suosikkinsa Perniössä ovat uimaranta ja jäätelökioski. Molemmilla toistuu keskustelun aikana moneen otteeseen kesän klassikot; uiminen ja jäätelö. –Eniten odotan uimista. Myös kavereiden kanssa on kiva käydä Salossa kesällä, mainitsee Ojanen. Hän kertoo pitävänsä Perniön kesässä rauhallisuudesta, missään ei ole liikaa ihmisiä. Molemmat odottavat kesän alkua innolla, sillä kesällä saa heidän omien ajatusten mukaan olla vapaammin. He kertovat yhteen ääneen, kuinka kivaa on nukkua pitkään. Läksyistäkään ei tarvitse huolehtia, saati sitten varata niille ylimääräistä aikaa päivästä. Ajan päivästä saa käyttää omiin mielenkiinnon kohteisiin. Kysellessäni mikä olisi tärkein paikka näyttää uudelle perniöläiselle päätyvät he yhdessä teeman mukaisesti uimarantaan. Halonen kertoo viettävänsä kesäisin mahdollisimman paljon aikaa kavereidensa kanssa erilaisten aktiviteettien parissa. Ojanen vaikuttaa olevan asiasta samaa mieltä. –Jos vaikka sataa, niin voidaan mennä meille kotiin pelaamaan pleikkarilla Fifaa, Halonen selittää. Tekemistä siis riittää säästä huolimatta. Hyvällä säällä kavereiden kanssa suunnataan kylälle tai kauppaan, jos uimaranta alkaa kyllästyttämään. Kaverit tuntuvatkin olevan kesän tärkein tekijä, heti jäätelön ja uimarannan jälkeen. Perniön kesästä ei huonoa sanottavaa tule kummaltakaan. Ojanen kuitenkin pohdiskelee partion mahdollisuutta. Hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan niin retkeilystä välitä, mutta partio ystävien kanssa voisi kuitenkin olla mukava kesäharrastus. Päädymme yhdessä lopputulokseen, että Perniössä on lähes kaikki mitä he kesäksi tarvitsevat. Kunhan pääsee uimaan, niin kesäloma on täydellinen. Perniön kesä sisältää uimista ja jäätelöä Kesä. Sommar. Summer. Sommer. Verano. Été. Lato. Nyár. Kiangazi. ?Zomer. Estate. Kesäsää voi olla ihan mitä vaan: seisovan lämmintä ilmaa, tupeen päästä vievää pohjoistuulta, viikkojen kuivuutta tai heinäkuun neljä viikkoa kestävä sadejakso ja rakeet päälle. Niinpä voi olla kesäkin: pitkiä vapaita tai ympärivuorokautisia työpäiviä; iloa, hetken helpotusta, riesaa ja surua siinä, missä mikä vaan vuodenajoista. Siinäkin on eroa, miltä se kuulostaa eri puolilla maailmankarttaa. Ensimmäiseen kappaleeseen on koottu kesä muutamalla kielellä; suomen lisäksi ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi, puolaksi, unkariksi, swahiliksi, hollanniksi ja italiaksi. Kovin iso yllätys ei ole se, mistä kielistä löytyy keskenään eniten sukulaisuutta. Käännökset on kaivettu netin sanakirjasta, ei kysytty varsinaiselta asiantuntijalta. Mutta tullaanpa takaisin kotimaisemiin. Tuttu suomalainen ”kesä” se heiluu aika monessa sanassa alkutai loppuosana. Tehän tiedätte. On kesätoimittajia, kesätoitä, kesäautoja, kesähäitä, kesäterasseja, kesähameita, kesäflunssia, kesäkukkia ja mökillä kesävesi. Listaa voisi jatkaa tästä sivulle seitsemän asti. Sama kääntäen ei oikein toimi; harva puhuu syystoimittajista tai kevätautoista tai oikeastaan talvihäistäkään, jos ei nyt sitten jossain tammikuun vihkimuotia käsittelevässä jutussa. Eino Leinon kaunis teksti laulattaa kesäheinälle, mutta ei talviselle. Hangen alla se olisikin. Joskus toisaalta kesäjostain tulee talvijotain: kesäheila voi jäädä kainaloon tästä iäisyyteen asti, kesätoimittaja saada vakipestin ja kesäauto toimia lokakuuhun asti. Musiikin puolelta kesähitti on tuttu käsite, talvihitistä harva on kuullut puhuttavan. Kesähitti on joka tapauksessa kuin mansikat; liika-annostus aiheuttaa näppylöitä ja mahanpuruja. Käsitteistä jännimpiä on kesäkaupunki, mikä oikeastaan täsmää suunnilleen jokaiseen maan paikkakuntaan, kaupunkioikeuksilla tai ilman. Jokusella tapahtumalla ja ulkotiloihin rakennetulla ravintolalla lunastaa jo sanan käyttöoikeuden. Aina paranee, jos näkömatkan päässä on vettä, makeaa tai suolaista. Samoja makuja lupaa kesäkahvilan vitriini. Tosiasia tietysti on, että talo elää tavallaan ja kylä ja kaupunki omallaan myös marraskuisena torstaina, kun koko päivänä näe kulkea ilman keinovaloa ja postilaatikolle käyntiin pitää erikseen varustautua. Kesän paras tai ainakin yksi parhaita puolia on se, että marraskuu on suunnilleen niin kaukana kuin mahdollista. aku.poutanen @pernionseudunlehti.fi Monenkirjava sana ja vuodenaika
2023 – 3 Oona Ojanen ja Kyösti Halonen odottavat kesälomaa malttamattomin mielin. Kerttu Kilpi Riialiina Mäkisen tunnelmat kesälomasta ovat hänen sanojensa mukaan todella mukavat. –On hyvä fiilis siitä, että nyt on enää yksi vuosi peruskoulua jäljellä, Mäkinen sanoo. Tämä juttu tehtiin toukokuussa, kun koulua oli jäljellä runsas viikko. Kesätekemisistä Mäkinen ei ole vielä täysin varma, mutta ainakin metsässä retkeily ja maalaaminen kuuluvat hänen lempiharrastuksiinsa kesällä. –Täällä Perniössä on kiva, kun on rauhallista. Asun vähän kauempana tästä keskustasta, niin voin helposti lähteä metsään. Missään ei ole ainakaan ruuhkaa, mainitsee Mäkinen. Mäkisen mukaan harrastusmahdollisuuksia kesällä hänelle ei paljon ole, mutta mahdollisuus päästä maalaamaan porukassa jonnekin kiinnostaisi. Nyt hän aikoo keskittää maalaamisen kotipihalleen. –Kesällä pystyy menemään ulos istumaan ja maalaamaan vaikka maisemia, siitä tykkään tosi paljon. Peruskoulun viimeinen kesäloma kuluu maalatessa Riialiina Mäkisellä on edessä vielä vuosi peruskoulua, ja sitä ennen ansaittu kesäloma, joka tämän lehden ilmestyessä on juuri alkamassa.
4 – 2023
2023 – 5 Vastaanotot Perniössä ja Särkisalossa avoinna koko kesän! Fysioterapeutti Anssi Örri 0400 744 269 anssi.orri@gmail.com MEIDAN Kuntoutus www.meidan.co MUKAVAA TAKSIPALVELUA PERNIÖSSÄ, SÄRKISALOSSA JA TEIJOLLA Juha-Pekka Honkanen 0400 974 946 Kirakantie 178, 25610 Ylönkylä 044 555 4852 / Riitta-Maija 0440 785 060 / Jussi Tarkista muut kesän aukioloajat nettisivuiltamme. Muulloin soita ja sovi! Tilamyymälä avoinna juhannusviikolla ke-to klo 10-18 Aku Poutanen Pojat tanssimaan, eivät tytöt sitä huomaa, jos vain sormilla vilkutellaan. Tai jos jäädään istumaan ja tyhjän lasin reunaa lusikalla kilkutellaan. Leevi and the Leavings -yhtyeen kappale ”Pojat tanssimaan” ei ole varsinaista tanssilavamusiikkia, mutta sopii tähän juttuun kuin nakutettu eikä ole sanomaltaan vanhentunut. –Nuoria lavoilta vähän puuttuu, sanoo perniöläinen Annu Ahlqvist hiukkasen harmissaan. Hän istuu aiheeseen sopivasti Perniössä Hallin lavan penkillä ja miettii tanssilavoja ja kaikkea niihin liittyvää. Hallin lavalla hän ei ole vielä käynyt pyörähtelemässä, vaikka lavalta kotipihaan melkein kävelymatka onkin. Sen sijaan muut maakunnan lavat ovat ehtineet tulla ja tulevat tutuksi. Ja sen verran pitää heti pehmentää ensimmäistä lausuntoa, että mitä isompi lava, sitä todennäköisemmin nuoriakin ihmisiä sentään mukana on. Esimerkiksi Auran nuortentalo sopii tähän sarjaan. Pikkulavalla kauempana kaikesta tanssikansan keski-ikä on melko varmasti vanhempi. Ja ennakkokäsitys tai pelko tässä nyt pitäisi romuttaa: lavatanssit eivät ole vain vanhojen ihmisten juttu eikä niissä soi vain mummumusiikki, vakuuttaa Annu Ahlqvist, tämän kevään ylioppilas. Hän haluaisi rohkaista muitakin ikäisiään lavoille, edes kokeeksi. Hänet tosin onkin musiikilla ja miksei tanssillakin kyllästetty. –Meillä kotona on soinut aina musiikki tosi paljon ja on kasvettu sisään tanssikulttuuriin, myöntää Annu Ahlqvist. Musiikilla ja lavoilla on itse asiassa ratkaiseva vaikutus siihen, että tätä juttua tehdään. Annu Ahlqvistin vanhemmatkin ovat tavanneet tanssilavalla: hänen isänsä on soittanut tanssiorkestereissa yli 40 vuoden aikana useammankin keikan, ja eräällä niistä kohtasivat muusikon ja tansseihin tulleen neitokaisen katseet arvattavin seurauksin. –Se on ollut pienestä asti selvää, että vanhemmat käyvät tansseissa. Yksi Annu Ahlqvistin varhaisia lavamuistoja on se, että hän seuraa sivusta, kun tanssibändin kamoja roudataan. Ikää oli kaksi tai kolme vuotta. Siitä meni vielä viitisentoista siihen, että hän ensi kertaa asteli lavalle. Isää tarvittiin sitä ennenkin, tällä kertaa opettamaan perustanssien askeleet. Ja se kannatti: viime kesänä Annu asteli Laurilan lavalle ja huomasi, että tämä se on oma juttu. Komiat kutsuu aina uudestaan Yksi taikasana lavalle lähtöön oli Komiat, ahkeraan lavoja kiertävä pohjalaisvarsinaissuomalainen ja ankarasta meiningistään tunnettu tanssibändi. Sittemmin Komiat-kokemuksia on kertynyt pitkä rivi ja lisää kertyy tänä kesänä lisää muun muassa juhannuspäivänä, jolloin yhtye esiintyy Yläneen Valasrannassa. Tansseissa käymisessä on kyse itse tanssista, musiikista tietysti ja loppuviimeksi siitä, että kyseessä on antoisa harrastus. Jotain muutakin piti keksiä lauantai-iltoihin kuin esimerkiksi baareissa hilluminen, Annu Ahlqvist miettii. Ja tanssi-iltoja odottaa yhtä lailla kuin ravintolaan lähtöä. –Sen huomaa jo päivällä laittautuessa, että tunnelma alkaa nousta. Laittautuminen ei tarkoita kaiken uusiksi laittamista: tennarit ovat parhaat tanssikengät, kellohametta ei ole eikä tulekaan. Tanssimisen varmuus kasvaa tanssiessa: isä opetti muun muassa foksin ja valssin ja fuskun, mikä on kutsumanimi lavoilla hyvinkin yleiselle swingin ja rockin iskuihin sopivalle tanssille. Valssia Annu Ahlqvist pitää helppona ja anteeksiantavana tanssina, mutta askelistaan tarkka tango on hänestä rasittava. Tanssi-illan jälkeisenä aamuna huomaa joka tapauksessa, että päkiät voivat arastella. Tanssi on liikettä ja samalla liikuntaa. Lukion vanhojentansseissa annetaan oppilaille perusoivallus perinteisistä paritansseista, mutta niistä on vielä pitkä matka lavoille. –Ja kyllä se minusta vähän kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, että osaa tanssia. Musiikkia lavoilla saa kuullakseen joka lähtöön. Siitä ei jää epäilystä, etteikö Komiat saisi yleisöä Perniöstä jatkossakin – mutta onhan sitä muitakin. Joskus lavalle kiipeävät todella kovat nimet. Annu Ahlqvist harmittelee sitä, että viime kesänä jäi Agentsin Someron-keikka väliin eikä seuraavasta ole tietoa. Jäljittelemättömästi rautalankaa ja iskelmää yhdistävän Agentsin nokkamiehen Esa Pulliaisen kitaraa ovat joka tapauksessa ehtineet kuulla tuhannet ja tuhannet lavakävijät. Kitarasoolostaan muistetaan myös yksi Annu Ahlqvistin rakkaimmista kappaleista: Rauli Somerjoen Paratiisin hän osaa ulkoa vaikka unissaan. Teemaan sopii, että ennen jutuntekoa Ahlqvistin autossa oli soinut Yle Suomi ja sen kotimaisen musiikin tunti. Ja joskus lavalla voi nauttia olostaan ihan vain kuuntelemalla, Ahqlvist muistuttaa. Tanssipakkoa ei ole, ei silloinkaan, jos joku hakee; kohteliaasti saa kieltäytyä. –Esiintyjästä riippuu paljon. Jos on parempaa soittoa, tulee tanssittuakin enemmän. Perniöläisittäin katsoen lavaa ei tarvitse hakea kovin kaukaa. Hallin lava on oma lukunsa, seuraavaksi lähinnä on Somerolla kolmekin lavaa ja Marttilan kautta voi koukata vaikka Turun Uittamolle. Kiskon Tanhumäen lava oli tätä juttua kirjoitettaessa myynnissä. Lohjan Tanhuhovinkin tuntee moni. Kohtaamisia ilman luureja Annu Ahlqvistin tanssikalenteri siis täyttyy pikkuhiljaa ja yleensä samassa matkassa ovat vanhemmat. Yksi iso ajatus liittyy siihen, että lavoilta voi löytää samanhenkistä seuraa, ystäviä, miksei enemmänkin. –Kyllä minä tanssilavarakkauteenkin uskon, Ahlqvist hymyilee. Se taas poikkeaa nykyajasta ehkä edukseen: lavalla kohdataan heti tosielämässä, kasvotusten, ei älylaitteiden ruudulla ja sovelluksen välityksellä. Ja sitä paitsi selvinpäin; Annu Ahlqvist naurahtaa, että joskus ei tarvita kahviakaan, limu riittää. Moni tanssilava on ollut urheiluseuralle tapa hankkia varoja toimintaan. Perniöläinen Hallin lava kuuluu tähän sarjaan; sen taustavoimana on Perniön Sisu. Annu Ahlqvist jututettiin lavalla toukokuussa ennen tanssikauden alkua. Lavatanssien taika kolahti kerralla Annu Ahlqvist sanoo, että tunnelma nousee jo iltaa varten laittautuessa KATISKANMÄEN PIKANTIN synttärihulinat 17.6. klo 12 alkaen! KIRPPISRALLI 10.6. klo 11-16 Pal vanhoi räsymatoi ym... Tervetuloa! Ylönkylä, Perniö, Särkisalontie 2 p. 050 517 7759 | katiskanmaki.com Lähiruokakioski Pikantti Majoitus – Leirintäalue ja rantamökit ympäri vuoden. Lähiruokakioskissa hyllyt täynnä herkkuja, aina auki. Tervetuloa kupposelle kuumaa tai kylmää juomaa. Kevyt lounas päivittäin. Jäätelöannokset ja alkoholittomat drinksut. Nouda oma kahvi/ jäätelöpassisi. Seuraa Kahvikissa & Pullahiiri Särkisalontie 2 Ylönkylä. 0405476460 STRÖMMAN RANTAMAKASIINILLA lauantaina 15.7. klo 12-16 Järj. Strömma-Dahlbyn kyläyhdistys ry PERINTEISET KIRPPIKSET
6 – 2023 Maria Vakkuri Toukokuisena perjantaina Chill Out Fishingin yrittäjänä työskentelevä kalastusopas Hendry Wahlsten oli kiinnittänyt veneen tukevasti Ulkoluodon sillan pieleen Algrundetin saaressa. Hyppäsin veneen kyytiin selvittämään, millaista kalastusoppaan työ oikeasti on. Oma tietämykseni aiheesta rajoittui muutamaan kertaan mato-ongella lapsuuden maisemissa. Koskella Raunion sahan takana joen kuohuissa saatiin nuorina tyttöinä kavereiden kanssa hyviä kalasaaliita taikinan ja matojen avulla. Kalaan täytyi aina lähteä pienellä porukalla, sillä vain yksi uskalsi laittaa madon koukkuun, toinen irrottaa kalan koukusta ja kolmannella oli hyvä kalaonni. Odotin siis innolla pääseväni Wahlstenin veneeseen seuraamaan mitä kalastus oikeasti on. Ensimmäisenä tehtävänä oli pukea pelastusliivit päälle ennen veneeseen astumista. Olin itse tottunut oransseihin perinteisiin liiveihin, joihin pukeutuminen on helppoa. Nyt eteeni laitettiin siniset ohuet pelastusliivit ja katselin hetken ihmeissäni, miten soljet asetellaan ja laitetaan kiinni. Wahlsten neuvoi kiinnityksissä ja kohta pääsisin hyppäämään kyytiin. Ihan helposti sekään ei käynyt, sillä pudotus veneeseen oli melko korkea. Ensin piti istua turvallisesti alas ja vasta sitten siirtyä varovasti kyytiin. Perässäni hyppäsivät myös Wahlstenin pojat Saku ja Santeri, jotka hekin toimivat isänsä tapaan oppaina tai lähtevät ainakin mukaan kalastusreissuille. Aikaa oli kulunut jo melkoinen tovi, kun pääsimme liikkeelle. Tässä huomasin heti oppaan tärkeyden. Jotkut toivovat oppaalta kalatietämystä ja vinkkejä kalastustekniikoihin. Minä ja muut ensikertalaiset toivovat apua siihen, miten pelastusliivit puetaan päälle ja miten pääsee turvallisesti veneeseen. Venematka voi olla monelle uusi kokemus Kalastusoppaan työssä tarvitaan loistavia sosiaalisia taitoja, kalastustaidot tulevat hyvänä lisänä. Hendry Wahlsten opastaa tänä kesänä kalastuksesta innostuneita Kemiönsaaren ympäristössä. Kokemusta oppaana toimimisesta on kertynyt jo yhdeksän vuoden ajalta, mutta ammatikseen Wahlsten on työskennellyt kalastusoppaana nyt kolmen vuoden ajan. –Monelle opastettavalle kalastus ei ole edes päivän kohokohta. Tärkeintä on lähteä veneellä liikkeelle, nauttia kauniista saaristomaisemista ja tietysti plussaa on se, jos saadaan kaloja, Wahlsten kertoo. Pääsin oppaiden mukaan loistavana päivänä, sillä kyseessä ei ollut ihan perinteinen kalareissu. Kolmikko osallistui kalastuskisaan ja tavoitteena oli viikonlopun aikana napata mahdollisimman iso kala. Santeri Wahlsten katsoi kännykästä kalaliveä samalla, kun odotti kisan järjestäjiltä lupaa aloittaa kilpailu. Hendry Wahlsten ohjasi veneen paikkaan, jossa oli sopivasti aluskasvillisuutta ja kaikuluotaimessa näkyi merkkejä pienemmistä kaloista. –Jos liikkeellä on pieniä kaloja, usein läheltä löytyy myös isompi petokala. Tunnin kalastamisen jälkeen emme olleet saaneet yhtään kalaa, mutta olin oppinut sitäkin enemmän kalastamisesta. Hendry Wahlsten kertoi erilaisista vieheistä ja siitä, mitä eroja niiden välillä on. Olin itse mieltänyt kalastamisen melko yksinkertaiseksi harrastukseksi, mutta sitä se ei todellakaan ollut. Ensimmäinen kala on aina päivän paras saalis Kalastusopas ei koskaan lupaa hyvää kalaonnea, tärkeintä ovat unohtumattomat kokemukset Hendry, Saku ja Santeri Wahlsten viihtyvät merellä vapaa-aikana, mutta meri tarjoaa miehille myös työpaikan. " Monelle kalastus ei ole päivän kohokohta.
2023 – 7 Ensimmäinen kala on aina päivän paras saalis Kalastusopas ei koskaan lupaa hyvää kalaonnea, tärkeintä ovat unohtumattomat kokemukset Muuttuvia tekijöitä oli paljon ja pienetkin asiat, kuten säätilan muutokset vaikuttivat myös siihen, millaisessa paikassa tai millaisella vieheellä kannatti kalastaa. –Jos sataa, silloin mennään vähän matalampaan veteen. Hauki ui näköaistin varassa ja sen voi löytää helposti esimerkiksi kaislikoiden reunoilta, Hendry Wahlsten kertoo. Opettavaista oli myös nähdä, kuinka nopeasti ammattilainen pystyy kiinnittämään siiman paikalleen ja kuinka näppärästi solmujen tekeminen onnistuu. Kolmikon vieheet laskeutuivat tarkasti rannan tuntumaan. Ihmettelin ääneen, miten voi olla, että viehe ei lennä joskus vahingossa rantaan. Etäisyyksien arvioiminen tuntui todella vaikealta. –Kyllähän se muutaman heittokerran vaatii, että homman osaa, Saku Wahlsten paljastaa. Reissun aikana Hendry Wahlsten kertoi myös ikimuistoisimpia hetkiään oppaan työssä. Vuosiin on mahtunut monenlaisia kohtaamisia. Suomalaisten lisäksi opastusreissuilla on ollut porukkaa mukana erityisesti KeskiEuroopasta. –Joskus lähdemme saareen yöpymään ja teemme ruokaa trangialla. Se on jo itsessään elämys monelle, Hendry Wahlsten kertoo. Kerran oppaan matkaan tuli kokenut retkeilijä ja kalastaja Ranskasta. Melkein 90-vuotias mies kertoi tulleensa suoraan Kilimanjarolta. Mies oli loukannut itsensä kiipeillessään ja hän saapui paikalle ranne paketissa. –Minä heitin hänelle vieheen vesille ja mies kelasi varovasti, Wahlsten muistelee. Vaikka kalastusoppaan työssä kohtaa paljon erilaisia ihmisiä, kaikkia yhdistää silti yksi asia. –Levein hymy nousee kasvoille aina, kun ensimmäinen kala osuu koukkuun. Sen jälkeen on ihan sama, millaisia vonkaleita veneen kyytiin nousee, Hendry Wahlsten kertoo, ja ohjaa samalla veneen laituriin. Hendry, Saku ja Santeri Wahlsten viihtyvät merellä vapaa-aikana, mutta meri tarjoaa miehille myös työpaikan. Kaikuluotain tarjoaa arvokasta tietoa kalastajille. Hendry ja Santeri Wahlsten toivoivat hyvää kisamenestystä. Parhaassa vieheessä näkyy paljon käytönjälkiä.
8 – 2023 TOIMITUKSET MYÖS ILTAISIN JA VIIKONLOPPUISIN WWW.KIVIASEMA.FI 040 503 5988 MONIPUOLINEN VALIKOIMA MAA-AINEKSIA PIHAAN, PUUTARHAAN, MAARAKENTAMISEEN …sorat, murskeet, mullat, kuorikkeet sekä värilliset koristekatteet… IRTOTAVARANA & KÄTEVISSÄ SUURSÄKEISSÄ HERKULLISET JA LAADUKKAAT PIZZAT SEKÄ KEBABIT PERNIÖN KEBABISTA! TERVETULOA! p. (02) 735 2615 | Haarlantie 2, Perniö Ark. 11-21, pe-la 11-22, su 12-21 Salontie 2, 25500 Perniö Kaikki hautajaisiin ja muistotilaisuuteen liittyvät palvelut samasta paikasta, samalta henkilöltä aina hautakiveen ja perunkirjoitukseen saakka. Myös kotikäynnit koko Salon alueella ja Kemiönsaaressa. P. 041 319 0920 info@hautauspalveluaava.fi www.hautauspalveluaava.fi MAURIN MAKASIINI Raitkorventie 2 A Perniön asema TERVETULOA! Vanhan tavaran kauppa Avoinna ke-la 10-17 VERKKOKAUPPA: maurinmakasiini.com Paikallinen. Yli 10 vuoden kokemuksella Tekstiviestit ja puhelut 040 125 3887 varmimmin arkisin klo 9-16 nuohooja.suni@gmail.com Terveisin Niko Suni Kerttu Kilpi Taivasmaan tilalle saapuessa tunnistaa heti tuoksun, joka nousee pizzauuneista. Se on tuttu tuoksu kaupungissa kävellessä, mutta näin syrjässä siihen harvemmin törmää. Arttu Taivasmetsä ja Mari-Johanna Taivasmetsä törmäsivät vuosia sitten Australian reissullaan keskellä metsää sijaitsevaan pizzeriaan. Sieltä kumpusi ajatus kokeilla samanlaista konseptia myös Suomessa. Pariskunta muutti Kiskoon vuonna 2019, jonka jälkeen he ovat tehneet paljon töitä viljelmien ja pihan parissa. Tänä kesänä he pääsevät kokeilemaan pop-up -pizzeriakonseptia ensi kertaa omalla tilallaan. Pizzoissaan Taivasmetsät haluavat keskittyä paikallisiin raaka-aineisiin, vaikka idea on Australiasta asti haettu. –Mitä sanot, jos paistetaan muutamat pizzat, kuuluu samalla, kun esittäydyn Taivasmetsille. Vaikka täydelliseen omavaraisuuteen ei tilalla vielä olla kykeneväisiä, tulee suuri osa aineksista jo läheltä. Esimerkiksi tomaatit ja yrtit eivät saavu paikalle Kiskoa kauempaa ja osa jauhoista tulee Suomusjärveltä. Tuttujen täytteiden lisäksi pizzojen päältä voi tavata kimchiä, raparperia, puolukoita ja monta muuta ainesosaa, mitä yleensä ei pizzalta odottaisi. –Tärkeintä pizzassa ovat pohja ja raaka-aineet. Meille on tärkeää, että raakaaineet ovat laadukkaita ja tulevat mahdollisimman läheltä, Arttu Taivasmetsä kertoo. –Tavoitteena on tulevaisuudessa saada mahdollisimman paljon aineksia omalta tilalta, Mari-Johanna Taivasmetsä lisää. Pizzauunien yleistyessä jokainen pystyy etsimään pizzansa päälle paikallisia täytteitä. Aina ei tarvita kaupan kauimpaa tuotua pizzakastiketta tai kuivattua oreganoa, vaan raakaaineita tuotetaan ehkä ihan naapurissa. Pizzanhan päälle voi laittaa melkein mitä tahansa ja tuoreuden kyllä maistaa. Toukokuussa Taivasmetsät järjestivät ystäviensä avulla pop-up -pizzerian avajaiset. Ennakkovaraukset myytiin loppuun ja muutama onnekas kokeilija sai pizzaa ilman varaustakin. Tärkeitä arvovalintoja Taivasmetsät haluavat noudattaa pizzeriassaan zero waste -filosofiaa. Se tarkoittaa, etteivät he halua pizzerian aiheuttavan yhtään ylimääräistä jätettä. Tämän vuoksi pizzatkin varataan etukäteen, jottei mahdollista ruokahävikkiä pääse syntymään. Myös kiertotalous on heille tärkeää. Kiertotaloudella tarkoitetaan, että kaikki mahdollinen ylijäämä kompostoidaan ja palautetaan maahan lannoitteena. –Monia aineksia voi onPizza-aineita ei tarvitse hakea merta edempää Kotikäyttöön myytävien pizzauunien suosio on viime vuosina kasvanut. Arttu Taivasmetsä näyttää, miten pizzaa pitää paiston aikana pyöräyttää.
2023 – 9 Arttu Taivasmetsä viimeistelee juuri uunista tulleet pizzat tuoreilla yrteillä. neksi itse hyödyntää myös ruoanlaitossa, jos jotain sattuu jäämään yli, he kertovat. Myös menu vaihtuu kasvukauden mukaan, sillä Taivasmetsät haluavat aineiden olevan mahdollisimman tuoreita. Jos siis tarjolla olisi aina samat vaihtoehdot, mahdollisuudet paikallisiin luomuraaka-aineisiin olisivat paljon pienemmät. –Hauskana faktana voi kertoa, että meillä on molemmilla keliakia, joten emme pysty itse edes syömään pizzojamme. Sen takia meille on ollut todella tärkeää tarjota myös gluteeniton vaihtoehto, Arttu Taivasmetsä sanoo. Pariskunta hälyttää usein naapurinkin hakemaan pizzaa. Nytkin pikaisen puhelinsoiton jälkeen saapuu naapuri paikalle, jolle on juuri nostettu uunista valmis pizza jäähtymään. –Hän on auttanut meitä monissa jutuissa niin paljon, että saatamme välillä kiitokseksi kiikuttaa pizzaa ovelle asti, Mari-Johanna Taivasmetsä kertoo. Ajatuksena on tämän kesän aikana kokeilla pizzerian suosiota. Jos idea ottaa tuulta alleen, saattavat he luopua pop-up -konseptista ja pyrkiä olemaan auki useampana päivänä viikossa. Kotikäyttöön myytävien pizzauunien suosio on viime vuosina kasvanut. Arttu Taivasmetsä näyttää, miten pizzaa pitää paiston aikana pyöräyttää. Mari-Johanna Taivasmetsä kuvasi pizzat someen heti niiden tultua uunista.
10 – 2023 Maaliskuun maa-artisokista alkoi pihasta herkuttelu Eevi Kotonen korjaa talonsa kupeelta satoa myöhäissyksyyn asti Aku Poutanen Tomaatti ja basilika ovat erottamaton makupari lautasella. Eivätkä vain siellä, vaan myös kasvihuoneessa niistä on hyötyä toisilleen. Vieressä kasvava basilika voimistaa tomaatin makua ja sama kääntäen. Kurkun naapurina basilikasta on toisenlaista etua: se ehkäisee härmä -nimistä kurkun tautia. –Viljelysuunnitelma olisi tosi tärkeä olla olemassa, sanoo perniöläinen Eevi Kotonen. Suunnitelman yksi osa voi olla kumppanuuskasvien miettimistä ja toisaalta sitä, että kotipuutarhassakin toteutuisi viljelykierto. Näin on: siinä, missä Kotosen pihassa nyt kasvaa hernettä ja papuja ja linssejä, kasvoi viime kaudella perunaa. Ja jatkossa kasvupaikat taas vaihtuvat. Perunan paikalla kasvoi viimeksi sarjakukkaisia kasveja ja sipuleita. Kotitarveviljelmä voi olla milloin mitäkin; yrttiruukku ikkunalla, takapihan marjapuskat, metri perunapenkkiä tai sitten varsinainen runsaudensarvi, kuten tässä tapauksessa. Eevi Kotonen onkin alan ammattilainen; hän valmistui agrologiksi vuonna 2019 ja hankki sitä ennen jo maaseutuyrittäjän tutkinnon. Se, että hänen pihassaan kasvaa roppakaupalla syötävää, juontaa toki juurensa jo lapsuuteen. –Kahdeksanvuotiaasta asti minulla on ollut oma kasvimaa. Aluksi sillä oli perusjuttuja, perunaa, hernettä, sipulia ja salaattia ja muuta, Kotonen muistelee. Aihe on hänelle varsinainen intohimo, omat viljelmät silmäterä ja myös työ. Kotonen on muun muassa mukana ProAgrian Omasta maasta-hankkeessa, opettaa syksystä lähtien aihetta Salon kansalaisopistossa ja suunnitelmissa ovat myös verkkokurssit oman yrityksen nimissä. Jo toukokuussa piha on antanut ensimmäiset herkut pataan tai pannuun. Maaliskuussa nousivat ensimmäiset maa-artisokat keiton aineksiksi. Kiviaidan kupeella kasvaa nokkosta, ja nokkosletut Kotonen ylistää ohi pinaattisten. Jos nokkonen käy polttamaan, on apu lähellä: hevonhierakan lehtiruoteesta rutistelemalla irtoava kasvineste lopettaa poltteen. Kotosen piha on kokenut viime vuosien aikana melkoisen myllerryksen; lähdön saivat kivet ja lahot puut. Yhden kesän tuleva viljelysala oli avokesantona. –Siinä saatiin rikat hallintaan. Tässä on sama juttu kuin talonrakennuksessakin, pohja on tärkein, Kotonen selvittää. Multaa on tuotu muualta ja vähän muutakin: poltettu hevosenlanta on maanparannusaineena edelleen toimiva. Joku ajaa kasvimaalleen kompostoitunutta huussijätettäkin, mutta tämä Kotosta oudoksuttaa: mukana on väistämättä niin lääkekuin raskasmetallijäämiäkin. Jälkikäteen Kotosta huvittaa ohikulkijoiden ääneen lausuma toteamus siitä, että onpa piha muuttunut. Ja muuttuu koko ajan: kesäkuun lopulla näky on jo erilainen kuin toukokuun lopulla saati elokuussa. Vehmas hyötypuutarha on kutkuttava näky siinä, missä kukkapenkitkin. Toukokuun lopussa herneenversot näyttivät jo lupaavalta, sipulin ja valkosipulin varret samoin. Palsternakoista osa oli kasvanut hyvin, juuripersiljasta näkyi jo paljon vihreää. Välissä kasvaa yllätys: vihreää linssiä, joka vieraan mielessä ensimmäiseksi yhdistyy Lähi-Itään. Pavuista kasvamassa on muun muassa salko-, ruusuja härkäpapua. Kesän edetessä muuttuu se, mitä pihasta keittiöönsä saa: tuloillaan ovat yrtit, mansikat, eri kurpitsat, punajuuret, porkkanat ja paljon muuta. Kotonen uumoilee, että viimeisenä syksyllä nostetaan juuriselleriä. Hirssi ja durra kypsyvät aikanaan ja mielipiteitä jakavaa tattariakin Kotonen on viljellyt. –Sehän on ihan mahtava kasvi, hän hehkuttaa. Sämpylätaikina saa ihan uutta potkua, kun mukaan leipoo tattaripuuron jämät ja samaan kattilaan on livauttanut maltaitakin. Kotosen kasveista kaalit vaativat ostosiemeniä, moni muu herkku saa alkunsa muuten – perunat siemenperunoista ja esimerkiksi maa-artisokka pienestäkin palasta kasvia. Kaaleja kasvaa muuten useampaa lajia, ja uutena kokeilussa on kyssäkaali. Maissi jallitti vieraita Perunapenkki on monen pihan perinteinen, mutta Kotonen pitää perunaa yllättäen konstikkaana kasvatettavana sen tautialttiuden vuoksi. –Alkuun kannattaa ehdottomasti ottaa sertifioitu siemen. Kun kokemusta kertyy, voi kokeilla jalostamistakin. Simppeleimmillään se käy esimerkiksi herneen kanssa niin, että oikein hyvästä, makeita herneitä sisältävästä palosta ei syödäkään kaikkia, vaan osa otetaan talteen ja kuivatetaan siemenherneiksi. Vuosien kuluessa pitäisi sadon pikkuhiljaa muuttua kohti makeampaa. Vielä tai myöhemminkään ei voi varmasti päätellä, mitä " Tämä on kuin talonrakennusta. Pohja on tärkein. Laitetaanko uuniin, muussiksi, keiton joukkoon vai paloina pakastimeen? Palsternakka sopii moneen, muistuttaa Eevi Kotonen. Juuripersilja pinnisti toukokuun lopussa maasta näin pontevasti.
2023 – 11 missäkin kasvaa, jos ei kasveja tunne. Tuttavat olivat arvuutelleet maissin aluista, onko siinä purjoa tuloillaan. Kaali taas voi yllättää kokeneenkin; jo kuolleeksi luultu kaali voi tehdä Fenixlinnut, ja alkaa sittenkin kasvaa, nauraa Kotonen. Fenix nousi tuhkasta ja puhdas puutuhka taas on oiva apu sipulin tuholaisten torjunnassa. Kotonen ei ole pihoineen yksin: –Hyötykasvit trendasivat jo ennen koronaa, Eevi Kotonen muistuttaa. Maailmantilannekin painaa monella omavaraisuutta miettivällä. Rivit ovat arvossaan ruoan hinnan noustua: Eevi Kotonen toteaa, että omat viljelmät ovat todellinen keino pienentää kauppalaskua. Hän syö satoaan ympäri vuoden; kesällä ateriansa ainekset voi hakea suoraan maasta, mutta iso osa asiaa on sadon säilöminen. Esimerkiksi kesäkurpitsat saa talteen vaikkapa lemon curd -hillokkeeksi, perunat ja porkkanat säilyvät tietysti kellarin laareissa, edelleen toimivia keinoja ovat niin kuivaus kuin pakastaminenkin. Oiva käytännön niksi on sipulikuutioiden kuivaaminen; kuivat kuutiot on kätevä heittää vaikka kastikkeen joukkoon kiireessä. Kasvien käyttäminen kokonaisuudessaan on olennaista sekin: juuripersiljasta voi pätkiä salaatin päälle myös maanpäällisen, vihreän osan, sipuleista käytetään tietysti myös varret ja niin edelleen. Olennaista tietysti on se, että tohtii kokeilla ja maistella ja antaa mahdollisuuksia. Eevi Kotonen vältteli pitkään parsaa, kiitos lapsuuden pizzan tölkkiparsakokemusten. Sittemmin hänet kutsuttiin pöytään, jossa oli tarjolla taatusti tuoretta parsaa hollandaisen kera ja Kotonen vielä tiesi, miten taitava kokki asialla on ollut. Hän maistoi ja tajusi, millaisesta herkusta onkaan kyse. Joku ehkä pelkää hyötypuutarhasta koituvaa vaivaa. Työtä viljely teettää, mutta ahkera pääsee vähemmällä: esimerkiksi rikkakasvien poisto ajoissa on loppuviimeksi pienempi vaiva kuin kerran pahuuden valtaan päässeen kasvuston perkaaminen. Perunanvarsien suojaaminen hallalta voi tulla eteen ja yöpakkasia pohdittiin tätäkin juttua tehtäessä. Harsot ovat vakiokeino, oman osansa suojaamisesta tekevät pihan puutkin. Joskus ammattilainenkin osuu vähän viereen: Eevi Kotonen toteaa, että latva-artisokka vaatii uuden yrityksen. Edellinen kerta tuotti tasan yhden artisokan, sillä kasvi osoittautui varsinaiseksi kirvamagneetiksi. Tattaria tuloillaan. Kuva Eevin kotialbumista. Laitetaanko uuniin, muussiksi, keiton joukkoon vai paloina pakastimeen? Palsternakka sopii moneen, muistuttaa Eevi Kotonen.
12 – 2023 Aku Poutanen Mielikuvitus lähtee laukalle, kun melkein kuusi metriä mustaa peltiä ja kiiltävää kromia kaartaa pihaan. Mafiako siinä saapuu vai itse Elvis seurueineen? Vai television maalaiskomedian nilkki Urmas Hakkarainen? Ei sentään, vaan ihan eri alan ammattimies, perniöläinen viljelijäkonkari Hannu Saaristo. Auto ei liity viljelyyn, mutta osa Saariston elämää se on ollut jo vuosikymmenien ajan. –Eikä ole myytävänä, vaikka on sitä tultu joskus kysymäänkin, hän naurahtaa. Perniöläisille vuoden 1970 Chrysler New Yorker on tuttu näky ja salolaisille ehkä laajemminkin. Auto kuului uutena Salora Oy:lle. Rekisterikilpi TIG-99 on alkuperäinen, eikä auto itsekään ole yli viiden vuosikymmenensä aikana liikaa muuttunut, vaikka vuodet ja käyttö amerikanrautaakin syövät. –Markun aikaan moottori leikkasi kiinni ja silloin vaihdettiin puolimoottori, Saaristo muistelee. Markku tässä tapauksessa on hänen veljensä, jolla auto oli aikoinaan vuoden. Hannu Saaristo osti auton itselleen vuonna 1978 ja on siitä lähtien sen omistanut. Toinen isompi korjaus tulikin eteen hänen aikanaan: vetopyörästön hammaspyörä alkoi murentua ja koko pyörästö piti vaihtaa. –Se on vielä vähän alkuperäistä harvempi ja nopeusmittari näyttää siksi hiukan väärin, Saaristo selvittää. Tästä jutusta voisi joku ärtyäkin: New Yorker ei nykytyylin mukaisesti ole bensapihi saati hybridi saati sähköauto saati kevythybridi. Itse asiassa Chryslerissä on säästetty sähköä: ikkunat ovat yllättävää kyllä veivattavaa mallia ja mitä keveyteen tulee: sitäkin on säästelty. Auto painaa lähteestä riippuen joko muutamaa kiloa alle tai muutaman kilon päälle kaksi tonnia eli reilusti. Massaa kertyy, kun pituutta on 5,7 metriä ja leveyttä jokunen sentti yli kahden metrin. Olennaista on, että Saaristo ajaa autollaan nykyään varsin vähän. –Pisin yhtämittainen reissu oli Norjan Hammerfestiin, 3600 kilometriä, muistelee Saaristo. Sittemmin ajot ovat vähentyneet; nyt suunta on yleensä muutaman kilometrin päähän Perniön kirkonkylään ja perinteinen juhannusajelu on suunnitteilla. Kuumana kesäpäivänä tulee mieleen, että outoja ovat olleet johtajien ajatukset joskus: sähköikkunoiden lisäksi Saloran New Yorker on tilattu ilman ilmastointia. Lienevätkö kasöörit katsoneet, että nyt tulee kallista. Saaristoa heitto vähän naurattaa; kuin yksi lisävaruste olisi juuri tilatessa tuntunut. Saloran johtaja Jouko Nordell oli 1970-luvulla näkyvä hahmo Salossa ja automies kerrassaan: hän oli ajanut nuoruudessaan kilpaa ja lisäksi suhasi siviilissä muun muassa Jaguar E:llä ja muulla pikkukaupungissa erottuvalla kalustolla. Kuutta metriä ei saa päästää karkuun Mutta pitäähän autolla ajaakin, jotta siitä voi kirjoittaa. Saaristo ohjastaa Chryslerin huoltoasemalle, ottaa tankin täyteen ja antaa avaimet vieraalle. Mikäpä siinä, edelliskerrasta aidon jenkin ratissa on hetki. Monenlaista isompaa ja pienempää nelipyöräistä on tullut ajettua, mutta tämän ikäluokan amerikkalaiskalusto on jäänyt vähälle. Kuskin paikalta katsoen kaikki on USA-autoista tuttua: kehyksellinen virtaavain, vaihteenvalitsin rattipylväässä, vaakamallinen nopeusmittari, muut toiminnot katkaisijoissa pitkin kojelautaa. Aikoinaan niin oli muissakin autoissa, eivätkä amerikkalaiset olleet ergonomian etulinjassa. Äärimmäinen kytkin vasemmalla kytkee valot, sen vierestä saisi päälle pyyhkijät. Somistepuut ovat taatusti aitoa muovia. Yhtään kosketusnäyttöä ei luonnolisestikaan ole ja siitä kiitos korkeimmalle. Saaristo varoittaa käsittelemästä kaasua huolettomasti; kaasutin ei ole ihan parhaissa säädöissään. Varovainen sen kanssa on oltava muutenkin, jos pinta on livettävä: pellin alla 7,2 litran V8 puskee tehoa 350 hevosvoimaa ja vääntöä 651 Nm. Hannu Saaristo sen tietää: hän ajaa autollaan myös talvella. Chryslerillä saisi peräluistoja koko rahalla, mutta kahta tonnia rautaa ei ole hyvä päästää karkuun, joten fiksu ajelee rauhallisesti. Saaristo myhäilee, että nuorena kehtasi paremmin: auton sai kätevästi taittumaan tallin ovelle, kun sopivassa kohtaa vähän polkaisi. Talviautona Chryslerillä on yksi etu: lämmintä riittää ilman vippaskonsteja. –Kolmannes energiasta tulee pakoputkesta, kolmannes menee lämmöksi ja kolmannes liikuttaa autoa, veistelee Saaristo. Mutta miltä tuntui olla 26-vuotias ja oman jenkin ratin takana? –Eeei kai se niin ihmeelliseltä tuntunut, omistaja makustelee siihen tapaan, että taisi se oikeasti tuntua. Mutta toimeen. Moottori käyntiin, vaihdekarahka D:lle. Chrysler ryömii pihassa kuin itsekseen ja suuri konepelti näkyy edessä tasankona. Moni nykyauto Kuusi metriä johtajatason kiiltoa ja kyytiä Hannu Saariston Chrysler ei ole vain kesäauto – eikä myytävänä Hannu Saaristo tuumii Chryslerin olevan muodoiltaan ajaton.
2023 – 13 muistuttaa ulkonäöltään työpöydälle kaadettua pullataikinaa eikä peltiä saati kulmia näe. Nyt on toisin. Sitten tielle ja ronskimmin kaasua. Reipas kiihdytys todistaa, että voima on tallella. Saaristo harmittelee vain sitä, että ikkunantiivisteet vähän humisevat ja maalauksen jälkeen jäivät konepeiton äänieristeet asentamatta. Unohdetaan suhinat ja huomataan, että melutason suhteen Chrysler pärjää muuten hyvin vertailussa uusille autoille. Samoin jousituksen puolesta: takamukseen asti eivät todellakaan tunnu ne möykyt tai reiät, jotka toimituksen Skodassa helisyttävät. Automaatti vaihtaa muuten silkinpehmeästi. Vain ratti on kova Craisu muuten on oman aikansa ja oman kulttuurinsa tuote, tehty kai keskilännen leveille ja tasaisille teille ja asiakkaille, jotka eivät varsinaista tietuntumaa kaipaakaan. Sohvapenkki upottaa, mutta ei tue ja tilat ovat väljät. Ohjaustuntoa voisi kuvailla ohueksi; ratti pyörii äärettömän kevyesti eikä sen pieni heilautus vielä suuntaa muuta. Sauruntien mutkissa pitää harrastaa omanlaistaan ennakointia. Samanikäinen Mersu tai iso Peugeot on New Yorkerin rinnalla ballerina. Vilkaisu alustaan kertoo, että perinteistä on pidetty kiinni: taka-akselilla on lehtijouset ja rumpujarrut. Eurooppalaiset tarjosivat jo kierrejousia ja levyjarruja. Mäissä hiljaisuuteen tulee särö; kasikoneen pakoääni on kuin kirkkourkujen matalamman pään pilli soisi ja tuntuu lähes syntiseltä. Särön kuvaan tuo vain ratti: kaikki muu on pehmoista, ratti ohut ja kova. Turvavöiden puute tuntuu metkalta. –Sehän on vapauttavaa, Saaristo letkauttaa. Kiepaus vielä tuolta ja takaisin kotipihaan ja auto parkkiin. Seisontajarrua käytetään totta kai polkimella, ovea avatessa huomaa sen painon. Vaan puree ikä läntiseenkin rautaan, vaikka paksuudet ovat melkoisia. Joitain vuosia sitten pintaruosteet korjattiin ja pohjassakin oli hitsattavaa. Samalla auto maalattiin uudelleen. Hannu Saaristo toteaa, että varsinaista remonttia ei ole tullut tehtäväksi niiden jo lueteltujen lisäksi. Varaosia löytyy tarvittaessa helposti. Kehitys on kehittynyt: kulman takana pilkistää uudehko Volkkarin pakettiauto, joka lienee ajurin vinkkelistä melkein lähempänä nykyistä henkilöautoa kuin Chrysler, vaikka työkaluksi onkin tehty. Näiden kahden vertailu on tietysti kuin laittaisi samalle viivalle appelsiinin ja rullaverhot, mutta ajatus jää mieleen kytemään: viidenkymmenen vuoden päästä olisi mukava koettaa, miltä silloin tuntuu tämän päivän Transporter. Yksi ero autoilla tietysti on jo lähtöjään. Pakettiauto on arkinen työkalu, Chrysler oli terveiset johtokunnan huoneesta ja sen takapenkillä leveiden C-pilarien katveessa istui joku, joka kaupungilla paremmin tiedettiin kuin tunnettiin. Ja ihan herroiksi istuikin. Kuusi metriä johtajatason kiiltoa ja kyytiä Hannu Saaristo tuumii Chryslerin olevan muodoiltaan ajaton. Joskus oli aika ennen valikoita. Matkamittari on ajettu Saariston aikana kaksi kertaa ympäri; ajokilometrejä yhteensä voi olla 280 000, 380 000 tai vielä enemmän. Sisäverhoilu ei kai voisi muulta näyttää. Keulalla on silkkaa patarautaa ja toisaalta melkein metri tyhjää ennen maskia. Kulutuksesta puhuminen voi joskus jenkkiauton omistajia ärsyttääkin, mutta kerrotaan se kuitenkin: pitkällä maantiematkalla Chrysler on kulkenut vähimmillään 18,5 litralla sata kilometriä. Kylillä raskaalla jalalla kaasuttelemalla saa kulumaan viisikymmentäkin litraa sataselle, Hannu Saaristo myöntää.
14 – 2023
2023 – 15
16 – 2023 Terassille vapaa pääsy Maanantaisin 18.30 5.6. alkaen Ke 28.6...klo 18 Ti 4.7.......klo 18 Ke 5.7......klo 18 To 6.7......klo 18 Pe 7.7. .....klo 18 La 8.7.......klo 15 Su 9.7......klo 15 Ma 10.7...klo 18 Ti 11.7. .....klo 18 Ke 12.7....klo 18 To 13.7....klo 18 Pe 14.7....klo 18 La 15.7.....klo 15 Liput 20/18/15 € Perhelippu 60 € (4 henk., väh. 1 aikuinen) Seuraa meitä SOMESSA SO Nä yte lm än esit yso ike uks ia valv oo Nä yte lm äku lm a No rdic Dra m a Cor ner Oy K T K T Seuraa meitä Oy oik euk sia valv oo Nä yte lm äku lm a No rdic Dra m a Cor ner O oik euk sia valv oo yte lm äku lm a No rdic Dra m a Cor ner y Ohjaus SAIJA-REETTA KOTIRINTA www.kirakankesateatteri.fi kirakankesateatteri@gmail.com P. 045 121 3900 Kirakantie 240, 25610 Ylönkylä Kirakan harmaan kylän ammattiteatterivierailut jatkuvat: Nukketeatteria koko perheelle, Timo Väntsi & Kari Mäkiranta: VIISAS MATTI JA MUITA JUTTUJA su 30.7. klo 14.00 Vuoden teatteriksi valitun Red Nose Companyn: ALEKSIS KIVI la 9.9. klo 14.00 Museovesimylly jauhaa tuntia ennen esityksen alkua ruisjauhoja halukkaille! Lisätiedot ja lippuvaraukset: www.kirakanmylly.? Järj. Kulttuuriyhdistys Kirakan mylly r.y Aku Poutanen Suvussa voi riittää selviteltävää. Sitä enemmän irtonaisia langanpäitä löytyy ja toisaalta kietoutuu yhteen kudelmaksi, mitä pidemmälle juuriaan jaksaa penkoa. Joskus tarina voi yllättää kokoajansakin. Eikä muistin varaan ehkä auta jättäytyä, kun pakettiin kuuluu valtava määrä nimiä, vuosilukuja ja paikkoja. Tämän huomaa, kun Aurora Reinhard ja Catharina Kajander, tytär ja äiti, kertaavat tapahtumia ulkomuistista. Toinen korjaa välillä toistaan ja sanomisia tarkennellaan lempeästi. Tosin ei tässä muistaa tarvitsisi: kaksikon käsittelemästä asiasta on myös mustaa valkoisella ja tänä kesänä aiheeseen saavat tutustua kaikki Perniön museon kävijät. Museon vaihtuvilla kesäprojekteilla on oltava yhteys Perniöön. Toissavuonna ja viime kesänä tilan täytti perniöläisen valokuvaajan Niclas Wariuksen kokoama ihmeiden kabinetti. Warius heitti vuorostaan viestikapulan Reinhardille, joka kutsui mukaan Kajanderin. Asialla on kaksi taiteen ammattilaista. Aurora Reinhard on vuonna 1975 syntynyt kuvataiteilija, jonka teoksia on nähty useissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla ja niitä on muun muassa Kiasman ja valtion taidekokoelmissa. Catharina Kajander on vuonna 1945 syntynyt kuvaja keramiikkataiteilija, joka on työskennellyt ennen muuta punasaven kanssa. Hänet palkittiin taideteollisuuden valtionpalkinnolla 1969. Ja nyt päästään Perniöön. Aurora Reinhard asettui asumaan Perniön kirkonkylään vuonna 2020. Jo Reinhardin etsiessä taloa Kajander kertoi, että hänen biologiset isovanhempansa ovat syntyneet pitäjässä. Yhteensattuma jäi mieleen ja kasvoi aiheeksi, kun Reinhardia pyydettiin tekemään museoon näyttely. Hän kutsui mukaan yhteistyöhön äitinsä, ja lopputulos täyttää näyttelytilan suvun naisten tarinoilla ja kohtaloillakin yli sadan vuoden ajalta. Yksi punaisista langoista on juuri Elvi Linnea Fredmanin tarina. Hän syntyi vuonna 1918 Hangossa punaisen työläisperheen neljänneksi lapseksi. Hänen isänsä kuoli muutamaa päivää ennen vauvan syntymää. Pienokainen otettiin huostaan ja vietiin Betelhemmet-lastenkotiin monien muiden punaleskien lasten tavoin. Lapsi päätyi sittemmin porvarilliseen kasvattiperheeseen Vaasaan ja hän sai nimekseen Margareta Everitt. Vuonna 1945 hän sai tyttären, josta sittemmin kasvoi kuvataiteilija Catharina Kajander. Everitt päätyi monien vaiheiden ja vastoinkäymistenkin kautta kasvattiäitinsä kautta Helsinkiin, hyvään asemaan vakuutusyhtiössä, päätyi lopulta 1960-luvulla jopa yhteyteen biologisen äitinsä kanssa – joka oli vuonna 1919 antanut vakuutuksensa siitä, että hän ei pyri yhteyteen tyttärensä kanssa. Toinen kytkös seudulle oli Vaasassa jo olemassa. Pikkuisen Margaretan kasvattiäiti Impi oli tyttönimeltään Bremer, ja hänen isoisänsä oli Joris Eggert Bremer, Kirjakkalan ruukin viimeinen Bremer, Robert Bremerin poika. Teijon suunnalle vielä suorempi yhteys on se, että pikku Elvin isä, kivimies Johan August Fredman, oli syntyisin Teijolta. Hänen matkansa päättyi Suomenlinnan vankileirille. Sarjakuva kertoo Näyttely kertoo suvun tarinaa ja säikeitä runsain kuvin ja tekstein ja myös uudella tavalla. Catharina Kajander on taiteen ammattilainen ja piirtänyt ikänsä, mutta haki kansalaisopiston sarjakuvakurssilta vielä viime talvena oppia uuteen. Lopputulos on nähtävillä museossa: taidokas, suuri sarjakuva kertoo hänen äitinsä kasvattivanhempien tarinasta ja siitä, miten heistä tuli pienen Elvin vanhemmat. Vähältä tosin piti, ettei tullut: pariskunta myöhästyi vuonna 1912 Amerikanmatkallaan Titanicilta. Jos he olisivat kyytiin ehtineet, olisi pikku tyttö päätynyt jonnekin toisaalle – ja ehkä näyttelystään kertovaa kaksikkoa ei olisi olemassakaan. Näyttelyn tarinaa voi lukea suvun historiana ja ihmetellä kytköksiä: Aurora Reinhard toteaa hymyillen, että työnimenä välähti jopa ”Kaikki tiet vievät Perniöön”. –Ennen muuta tämä on katsaus meidän sukumme naisiin. Mutta millainen katsaus: Reinhard ja Kajander myöntävät molemmat olevansa kuin kahden maailman kasvatteja. Toisaalta tausta on lukeneen porvarillinen, toisaalta työläisperheestä. Molemmat museossa sukuaan pohtivat naiset myöntävät olevansa pohjimmiltaan käytännönläheisiä tekijöitä. Samalla kuvat ja sanat kertovat paljon ajastaan, siitä millaisessa todellisuudessa Suomessa elettiin vain runsaat sata vuotta sitten. Yksinhuoltajan asema oli hyvinkin hyljeksitty, ”äpärä” yleistä kielenkäyttöä. Alkoholismi, konkurssit, riidat ja puhumatta jääneet asiat ovat luoneet omaa varjoaan elämään kuten nykyäänkin. Äiti ja tytär solmivat museon kesässä yhteen suvun naisten tarinoita Perniön Karjalaiset ry:n KESÄPÄIVÄ pe 11.8. Perniön Karjalaiset ry:n KESÄPÄIVÄ pe 11.8. Manttaalikunnan mökillä Strömmassa klo 12 alkaen. Ohjelmassa saunomista, uimista, arvontaa (tuo mukana palkintoja ja kolikoita osallistuaksesi!) , syömistä ja muuta hauskaa! Tervetuloa rohkeasti myös uudet, jäsenyydestä kiinnostuneet viettämään mukavaa kesäpäivää hyvässä ja iloisessa seurassa, lapset ja nuoret myös tervetulleita! Terveisin Perniön Karjalaiset ry:n hallitus PERNIÖN RAVIT KANKKONUMMELLA LAUANTAINA 22.7.2023 KLO 13.00 PERNIÖN RAVIT KANKKONUMMELLA LAUANTAINA 22.7.2023 KLO 13.00 LIPUT 10 ,Alle 12v. ilmaiseksi Järj. Perniön-Finbyn HKY 100v Yli sadan vuoden takaisia tapahtumia voi kertoa vaikka näin: Aurora Reinhard ja Catharina Kajander esittelevät Kajanderin piirtämää sarjakuvaa.
2023 – 17 Toisaalta löytyy poimintoja arjesta kuten siitä, että 1900-luvun alussa Perniöstä Hankoon kuljetaan laivalla ja posti sinne kulkee päivässä. Vuosikymmenien tapahtumat voivat purkautua taiteenkin muodossa; yksi esimerkki on Hangossa sijaitseva, Catharina Kajanderin graniitista tekemä veistos. Torso 1918-nimellä syntynyt työ kuvaa sitä kärsimystä, jonka sisällissota Suomen naisille aiheutti. Toukokuisena maanantaina näyttelyään koonneet Kajander ja Reinhard miettivät, että jotain yhteistä ajattelussa kulkee läpi sukupolvien. Esille tulee muun muassa Reinhardin pronssinen veistos ”Ikuisesti sinun”, jossa Barbie on heittänyt henkensä kesken rantaloman ja Instagram-postauksen teon. Mutta yhtä lailla jo Kajander teki vuosia sitten asetelmia, joissa Barbie päätyy osaksi ihan muunlaista kuin valmistajansa tarkoittama viestiä. Perniössä saa nähdä tästäkin esimerkin. Ehkä jotain kaikille tuttua on siinä, että nuorena suvun historia ei niin jaksa innostaa, mutta jossain vaiheessa uteliaisuus alkaa kutkuttaa, toisinaan liian myöhään. Catharina Kajander tutki sukujuuriaan jo 2000-luvun alussa, mutta tuolloin Aurora Reinhard koki nuorena kaupunkilaisena taitelijana asian vielä itselleen etäiseksi. –Mutta nyt sen huomaa, että asia on alkanut kiinnostaa, kun viisikymmentä vuotta lähestyy, hän myöntää. Tätä juttua varten on käytetty lähteenä Kajanderin vuonna 2017 kirjoittamaa tekstiä, joka julkaistiin alkujaan www.naistenaani.fi -sivustolla. • Takaisin Perniöön – sukumme naiskohtaloita avataan Perniön museossa 10.6. Avoinna 16.3.2025 asti. Museo on avoinna 27.8. asti ke – su klo 11-17, talvella sunnuntaisin klo 12-16. Äiti ja tytär solmivat museon kesässä yhteen suvun naisten tarinoita Yli sadan vuoden takaisia tapahtumia voi kertoa vaikka näin: Aurora Reinhard ja Catharina Kajander esittelevät Kajanderin piirtämää sarjakuvaa.
18 – 2023 Tervetuloa Tiirannan kesään! Tervetuloa Tiirannan kesään! TIIRANTA, Tiirantie 1, 25630 Särkisalo info@tiiranta.? | 040 663 8344 tiiranta ravintolatiiranta Kerttu Kilpi Kuumalla ilmalla koirat kaipaavat viilennystä ja monet koirat nauttivat kesäisin uimisesta, mutta mikä on se paikka missä koira saa uida? Julkisilla uimarannoilla koiraa ei saa päästää veteen. Salon liikuntapaikkamestarin Marko Mäkisen mukaan on haluttu rauhoittaa ihmisille tarkoitetut uimarannat nimenomaan ihmisille. –Ihmiset reagoivat koiriin niin eri tavoin ja koirat taas reagoivat ihmisiin eri tavoin. Toiset pelkäävät koiria suunnattomasti, joten on haluttu pitää uimarannat kaikille sopivina, selittää Mäkinen. Salon kaupungin terveystarkastaja Sami Saari kertoo, että jokamiehenoikeuden nojalla koirien uittaminen on mahdollista, jos uittamispaikkaa ei ole määritelty yleiseksi uimarannaksi. Koirien uittaminen yleisillä uimarannoilla on erikseen järjestyslaissa kielletty. –Jos uimiseen tarkoitettu paikka ei ole yleinen uimaranta, vaan esimerkiksi kyläyhdistyksen hallinnoima paikka, tulee koiran uittamiselle pyytää maanomistajan lupa. Sama pätee rantoihin, joissa järjestetään uimakouluja, mainitsee Saari. –Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika on alkanut maaliskuussa ja kestää aina elokuun puoleenväliin asti, muistuttaa Taija Siira Perniön Seudun Eläinsuojeluyhdistyksestä. Taajama-alueilla koira tulee pitää kytkettynä aina. Myös uidessa tulee muistaa pitää koirat hihnaan kytkettyinä. Siira suosittelee myös varmistamaan, että lähimpiin mökkeihin tai asutuksiin on riittävän pitkä välimatka. –Vaikka laki sen sallii, moni ei arvosta koiran uittamista asutuksen läheisyydessä, kertoo Siira. Koiran kytkettynä pitämisen lisäksi tulee muistaa, että koirasta ei saa jäädä rannalle tai veteen jätöksiä, eikä uittaminen saa aiheuttaa vaaraa muille rantojen käyttäjille. –Pähkinänkuoressa voidaan todeta, että koirien uittaminen on sallittua, jos siitä ei aiheudu haittaa, eikä sitä ole erikseen kielletty, Sami Saari summaa. Nelijalkaiset uivat jokamiehenoikeudella siellä, missä ihmisetkin YLÄMAANKARJAN LIHAA SUORAAN TILALTA Tilamyynti auki sopimuksen mukaan Leipyölintie 218, 25500 Perniö p. 050-338 2768 myynti@leipyoli.com www.leipyoli.com Lämmintä säätä pitelee. Jos lämpiää liikaa, saa Kassu pulahtaa uimasille vaikkapa metsälampeen tai venesataman rannasta, mutta ei yleiseltä uimarannalta. Mitä ny? Nakkaa vinkki viestillä! AKU 044 735 2302 MARIA 044 735 2303 TOIMITUKSEN WHATSAPP
2023 – 19 Tuliaiset kyläreissulle, tankki täyteen ja putipuhdas auto, eväät mökkirantaan, arjen ostoslistaa, yhdessäoloa ja syömisen iloa. Kaikki tämä, ja enemmänkin on yhteistä osuuskauppamatkaa arjesta juhlaan. Iloisia kohtaamisia ja maittavia hetkiä jo 120 vuotta. VINKKI! S-mobiili -sovelluksesta tai osoitteesta sso.fi tarkistat kätevästi oman kauppasi aukioloajat, palvelut ja lisäksi löydät ajankohtaiset edut juuri sinulle. Lataa maksuton S-mobiili käyttöösi puhelimesi sovelluskaupasta. TERVETULOA PAIKALLISEEN OSUUSKAUPPAAN Suur-Seudun Osuuskauppa SSO YHTEISELLÄ MATKALLA OMAN SEUDUN ONNEKSI Liik ennemyymä lä 12 12 SUU RSE UD UN OS UUS KAUPPA SSO • S S O.FI/ 12 rtv.store MEILTÄ SAAT BONUSTA www.s-kanava.fi Perniö: Haarlantie 21B, puh. 020 743 6180 Palvelemme: ma–pe 8–18, la 9–15 Kesä on täällä! Väri-Kallen Puuöljy Ruskea tai väritön. 33 30 2,7 l (12,33/l) alk. Väri-Kallen Ulkomaali 98 70 18 l (5,48/l) alk. Inora kompostori 250 l 399 00 kpl 10 00 5 x 40 l GreenCare Puutarhamulta 40 l, 5 säkkiä 10 00 2 x 50 l GreenCare Puuceeja kompostikuivike 50 l, 2 säkkiä 2 SÄKKIÄ! 5 SÄKKIÄ! Yksittäin 6,95 Ulkotulisija musta/pronssi Halkaisija 92 cm, korkeus 61 cm. Verkkokupu, grilliritilä. 169 00 kpl Kirami Original Hazy kylpytynnyri Kansi sisältyy hintaan. 2095 00 kpl Jalonen-puucee Ei sisällä katemateriaaleja. 765 00 kpl Sturdy keinuva lepotuoli 299 00 kpl Puutavarat rakennuksille ja terasseille! Kaasugrillit, tarvikkeet ja nestekaasut meiltä! ERÄ! Tarjoukset voimassa 31.7.2023 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Tuotteita rajoitettu erä. Meiltä löydät hyvän valikoiman ruukkukasveja sekä monivuotisia koristeja hyötykasveja. Saman katon alta ruukut, kesäkalusteet ja puutarhan hoitoon liittyvät tarvikkeet vaivattomasti!
20 – 2023 LAADUKKAAT JA MONIPUOLISET HAMMASLÄÄKÄRIPALVELUT PERNIÖN KESKUSTASSA Meillä vastaanotolle pääsee parhaimmillaan jo heti huomenna. • Hammaslääkäripalvelut • Suuhygienistipalvelut Haarlantie 4, 25500 Perniö | p. 02 748 3727 www.kylahammaslaakari.fi Meillä ei ole erillistä käyntitai palvelumaksua. LAITLAN LAKEUKS ILTA Jukka Linden muistelee menneitä aikoja Jukka Linden muistelee menneitä aikoja KONESAUMAKATOT JA MUUT VAATIVAT RAKENNUSPELTITYÖT OTA YHTEYTTÄ: Jani Koskinen p. 044 972 7268 www.peltikaksikko.fi info@peltikaksikko.fi Petun Kartanokahvila avataan 22.6. Tervetuloa! Petuntie 396, 25640 Förby www.petunkartano.fi petunkartanokahvila Minna Urpo Nina Kaverinen kaivaa autonsa takakontista kuvausvarusteita. Puuha on käynyt tutuksi, sillä noin vuosi sitten Mathildedaliin vakituisesti muuttanut valokuvaaja käy aina välillä "kaupungissa", kuten hän kutsuu entistä kotipaikkaansa Helsinkiä. Välillä kuvausreissut suuntautuvat myös muualle, kuten viime viikolla Kuopioon. –Meillä on Helsingissä enää pieni kämppä, jossa käymme välillä kääntymässä. Menneinä kesinä olemme viettäneet paljon aikaa tällä seudulla, sillä mieheni Mikan vanhemmilla on mökki Kiskossa. Se taisi olla kesä 2021, kun olimme tässä vain läpikulkumatkalla. Jotenkin vain ihastuimme paikkaan, ja vuokrasimme seuraavaksi talveksi yksiön Anttipoffista. Sitten kävi niin, että koko perhe alkoi viettää enemmän aikaa täällä kuin Helsingin Punavuoressa, naurahtaa Nina Kaverinen. Sitten Kaveriset alkoivat katsastaa kylän asuntotarjontaa. Löytyi talo, joka on palvellut aiemmin viereisen kansakoulun keittäjän asuntona. Muutto tapahtui virallisesti viime vuoden toukokuussa. –Seuraava projekti on työtilan rakentaminen tuohon pihalle. Minulle ei ole nyt ollenkaan valokuvausstudiota, vaan rakennan usein studion asiakkaiden luo. Valtaosa Kaverisen asiakkaista on edelleen pääkaupunkiseudulla, mutta hän haluaisi luoda tänne ihan uuttakin toimintaa, kuten näyttelytilan. –Olen kiinnostunut yhä enemmän taidevalokuvauksesta, ja minulla on myös paljon taiteilijaystäviä. Haluan elävöittää tätä kylää, mainitsee Nina Kaverinen. Liikunnan ja urheilun saralla Kaverinen on jo saanut kylälle vauhtia. Hän on vasta perustetun Matilda Tennis ry:n puheenjohtaja. Hän oli myös tekemässä kaupungille hakemusta Teijon kuntoportaista, jotka saivatkin kymppitonnin Salon osallistuvan budjetoinnin rahoitusta. Kentän laidalla lapsesta saakka Tennis on kulkenut Nina Kaverisen mukana läpi koko elämän. Hän näyttää vanhaa, 1970-luvun alussa otettua valokuvaa, jossa hän istuu äitinsä sylissä parin vuoden ikäisenä Taivallahden massakenttien penkillä, kun hänen veljensä Ari Alkio pelaa kentällä. Hänen tunnetumpi veljensä on Kimmo Alkio, joka pelasi tennistä ammattilaisena saakka. –Vanhempani pitivät tenniskahviloita Taivallahden lisäksi myös Tennispalatsissa sekä Talissa. Olen ikään kuin kasvanut kentän laidalla. Myöhemminkin olen ollut veljieni ja sittemmin lasteni kanssa paljon tenniksessä mukana, toteaa Kaverinen. Nina Kaverisen poika Julius on pelannut yliopistotennistä Yhdysvalloissa ja toimii tällä hetkellä ammattivalmentajana. Tytär Silva opiskelee Ranskassa. Lapsena Julius osallistui mökkimatkojen yhteydessä Kiskon kirkonkylän tenniskentällä pienimuotoisiin tennisturnauksiin. Kuluvan kesän aikana myös Julius nähdään useaan otteeseen Mathildedalin kentillä pitämässä kursseja. Muitakin valmentajia on saatu, mutta Nina Kaverinen toivoisi heitä löytyvän lähempää. –Paikallisten yrittäjien kanssa voisimme markkinoida paketteja vaikkapa saksalaisten tennisseurojen kanssa. –Mielessä on myös lapset ja nuoret. Kuulin, että Teijon koulun oppilaat olivat saaneet ilmaislippuja laskettelukeskukseen, ehkä voisimme kokeilla jotain sellaistakin täällä, hän lisää. Nina Kaverinen on tietoinen Mathildedalin historiasta tenniksenpeluun saralla. Vielä 1980-luvulla nykyisen Keskuspuiston paikalla järjestettiin tenniskursseja ja -turnauksia. Sitten alue päästettiin rapistumaan, kunnes kolme vuotta sitten uusien yrittäjien myötä käännettiin uusi sivu Mathildedalin tennishistoriassa. –Täällähän on tennispelaajien mukaan nimettyjä talojakin, Kaverinen huomauttaa. Hänen oma asumishistoriansa sisältää uskomattoman yhteyden tennikseen. Vanhempien osoite oli Espoossa Tennispolulla kun Nina syntyi, ja nyt asunto löytyy Mathildedalista Tenniskujalta. Mika Kaverinen on puolestaan käynyt kilpailunjohtajan koulutuksen, ja elokuussa Matilda Tennis järjestää ensimmäiset Suomen Tennisliiton alaiset kilpailunsa. Yrittäjyys verissä –Olen syntynyt yrittäjäperheeseen, olen hyvin yrittäjähenkinen ihminen. Isälläni oli meijerikoneisiin keskittynyt yritys ennen tenniskahviloita. Olin liikunta-alalla ennen kuin Julius syntyi. Sen jälkeen opiskelin Muurlassa valokuvausta, ja elokuussa tulee täyteen 25 vuotta yrittäjänä, kuvailee Kaverinen. Ainakin ulkomaiden lomamatkoille halajavat ovat törmänneet Ninan kuviin, sillä hän kuvasi Aurinkomatkojen katalogeihin kohteita noin 15 vuoden ajan. Myös uutistyö ja naistenlehdet ovat tulleet tutuiksi. –Tällä hetkellä kuvaan pääasiassa henkilökuvia yrityksille ja muutenkin ihmisiä. Ihmiset kiehtovat, tavoitteenani on ottaa jokaisesta paras kuva ikinä. On aika yleistä, että ihmiset sanovat etukäteen, että heistä ei saa hyviä kuvia, toteaa Kaverinen. Mathildedalia Nina Kaverinen kuvailee "ihanan rosoiseksi paikaksi, joka on sopivasti rempallaan". Minkälainen sitten on Nina Kaverisen unelmien päivä Mathildedalissa? –Lähtisin lenkille aamulla aikaisin, koska olen aamuihminen. Sitten pulahtaisin tuohon Matildanjärveen takaisin tullessa. Sen jälkeen pelaisin pingistä omalla pihalla, vaikka kenttä ei olekaan vielä valmistunut, Kaverinen haaveilee. –Jossain välissä lähtisin kahden koiramme kanssa lenkille, ja illalla kuuntelemaan Terhoon konserttia, Kaverinen jatkaa. Tenniksen pelaaminen ei ollut listalla, joten siitä pitää erikseen kysyä. –Ihan liian vähän olen ollut itse tennistä pelaamassa, kodin ulkoalueen kunnostus on vienyt niin paljon aikaa. Toivon, että oppisin vielä joskus syöttämään! Ihanan rosoinen Mathildedal vei sydämen Nina Kaverinen haluaa kehittää kylää monin tavoin Nina Kaverinen pystyttää kuvausstudionsa usein asiakkaan luokse. Uudet studiotilat sekä näyttelytila rakennetaan nyt vielä asunnon eteen kasatuista rakennustarvikkeista. BEAUTYSPOT KITTA www.beautyspotkitta.fi Haarlantie 2, Perniö | p. 02-7351307 Avoinna ti-pe 9-17, la 9-14