ILMAINEN GRATIS FREE LOVIISAN KAMERASEURA RY LOVISA KAMERAKLUBB RF KESÄ 2019 LOISTOLEHDEN HISTORIAA LUONTOKUVAUSTA + PALJON MUUTA LUETTAVAA! 30. VSK/ÅRG. € LO V IIS A N K A M ER A SE U RA RY • LO V IS A K A M ER A K LU BB RF • LO IS TO 2 19 /3 JUHLANUMERO
3 LOISTO 04 Pääkirjoitus 06 Loisto-lehti tarjosi uuden väylän 09 Laiva joen varrella 10 Siirtosuomalaisia, Love-kuvia & rakkaus Kuubaan 15 Koira 16 Kuvien jättämä jälki 18 Kukkien taikaa 22 Pakko pysähtyä 26 Töyhtötianen 28 Struven ketjun jäljillä 31 Hetkestä toiseen 32 Takapihan linnut 36 Liikkeellä aina 38 Praha 42 Ralf Idström 42 Lasten karnevaalit 44 Vielä liikkuu! 48 Loviisasta maailmalle ennenkin 50 Hello! 51 Omega Building 51 Mainostajat 66 Liity seuraan! SISÄLLYS 18. 16. SIVU 10 Tarinaa valokuvaaja Risto Vuorimiehestä. SIVU 9 Porvoon jokirannassa. SIVU 32 Lintu bongailu ja staijaus on koukuttavaa. LEHDEN TEKIJÄT Päätoimittaja ARI HAIMI Art Director SANNA-MARIA PIHL Toimitussihteeri TARJA TABERMAN Toimituskunta ANTTI SEPPÄLÄ, TARJA TABERMAN, JUHA MERENHEIMO, HEIKKI AROLA Tämän numeron avustajat KATARINA HOLMBERG, ELLA TABERMAN, INKERI KAPARI, SVANTE SÖDERSTRÖM, ESKO HILJANEN, PAUL-ERIC THESSLUND, HARRI RANTANEN, KARI VEIJALAINEN, VIIVI LASSY, MARJUT KORHONEN, MARKO WAHLSTRÖM, JUHANI MÄKINEN, ANNE KARKKONEN Ilmoitusmarkkinointi projektivastaava HEIKKI AROLA, AROLAHEIKKI@GMAIL.COM Lisätietoja WWW.LOVIISANKAMERASEURA.FI LOISTOLEHTI@GMAIL.COM Toimituksen osoite PYÖKKIPOLKU 6, 07955 TESJOKI Painopaikka Printall AS Kansi: Lumi Glossy 200 g, UV-lakattu Sisus: Lumi Silk 90 g Painos määrä 3 000 KPL. ISSN 2489-6853 30. VUOSIKERTA, 30 ÅRGÅNG Julkaisija LOVIISAN K AMERASEURA RY, LOVISA KAMERAKLUBBEN RF. KANSIKUVA MARJUT KORHONEN
4 LOISTO KUVA: TARJA TABERMAN
5 LOISTO A ika vierii eteenpäin. Ympärillämme tapahtuu asioita, jotka muuttavat ympäristöämme, elämäämme ja käsityskykyämme. Emme pysty pysäyttämään ajan kulumista tai suurta liikettä. Osa tapahtumista on niin hitaita, että kuvittelemme asiat stabiileiksi. Mantereet liikkuvat hitaasti mutta varmasti. Maa järisee aina jossakin päin maapalloa, mutta mannerten liikettä emme huomaa. Kuvittelemme, että maapallo on valmis. Kimalaisen siiveniskut tapahtuvat niin nopeasti, että sitäkään emme havaitse. Oma käsityksemme arkielämässä ajasta ja liikkeestä on hyvin rajallinen. Valokuvan ja valokuvaamisen viehätys on unelma ajan pysäyttämisestä ja jopa monella tasolla. Muutoksen ja liikkeen dokumentoimiseen valokuvaa on käytetty pitkään. Albumikuvat lasten kasvamisesta ovat niin luonnollisia ja yleisiä, että emme useinkaan tajua sitä perusajatusta ajankulun pysäyttämistä. Muistin tueksi kuvaaminen on perhealbumeiden motiiveista keskeisin. Teknisessä mielessä kuvalla voi pysäyttää nopean liikkeen ja tarkastella tapahtumaa aivan eri näkökulmasta kuin paljaalla silmällä. Tämä Loiston numero on jo 30. Koko ajan me kuvaajat olemme olleet liikkeellä ja liikkeessä. Vuosien varrella olemme kuvannet ja julkaisseet pysäytettyjä kuvia ympäristöstämme ja elämästämme. Emme ehkä ole tajunneet sitä, että kaikki on koko ajan liikkeellä ja muutoksessa. Kuvat vievät meidät ajassa taaksepäin siihen hetkeen, kun suljin on auennut ja valo virrannut kennolle tai filmille luoden näköisen kuvan linssin edessä olevasta maailmasta. Harhaa tai ei, kuvien arvo nousee ajan kuluessa. Tähän juhlanumeroomme olemme koonnet näitä otoksiamme luonnosta, ihmisten elämästä ja ympäristöstämme. Liike ja ajankuluminen näkyy ehkä viiveellä, mutta se on aina läsnä. Toimituskunta kiittää jälleen tukijoita tällä lehden pitkällä kolmekymmenvuotisella taipaleella kohti tulevaa. Olemme liikkeellä ja liikkeessä taas vuoden eteenpäin. T iden rullar framåt. Det händer saker omkring oss, som ändrar på vår omgivning, vårt liv och vår uppfattningsförmåga. Vi kan inte stanna upp tiden eller det stora omloppet. En del av händelserna är så långsamma, att vi inbillar oss att saker är stabila. Kontinenter rör på sig långsamt men säkert. Jorden bävar alltid någonstans på klotet, men kontinenternas rörelse märker vi inte. Vi inbillar oss att jorden är färdig. Också humlans vingslag är så snabba, att vi inte upptäcker dem. Vår uppfattning om tid och rörelse i vardagen är mycket begränsad. Fotografiets och fotograferingens charm ligger i drömmen om att stanna upp tiden, och detta till och med på många plan. Sen länge har fotografier använts till att dokumentera ändring och rörelse. Fotografier i album om växande barn är så naturliga och allmänna, att vi inte för det mesta kommer att tänka på grundidén om att stanna upp tiden. Att fotografera för att hjälpa minnas är det centralaste motivet i att göra familjealbum. Ur teknisk synvinkel kan man med ett fotografi stanna upp en snabb rörelse och granska händelsen ur ett helt annat perspektiv än med det bara ögat. Detta är redan det 30:nde numret av tidningen Loisto. Hela tiden har vi fotografer varit i rörelse och rullning. Under årens gång har vi fotograferat och publicerat stillbilder ur vår omgivning och våra liv. Vi har kanske inte uppfattat att allting hela tiden är i rörelse och under förändring. Fotografierna för oss tillbaka i tiden till ögonblicket då slutaren öppnades och ljuset flödade till cellen eller filmen och skapade en liknande bild av världen framför linsen. Illusion eller ej, så stiger värdet på bilderna när tiden går. I detta jubileumsnummer har vi samlat dessa knäpp vi tagit i naturen, i människors liv och vår omgivning. Rörelsen och tidens gång syns kanske fördröjt, men de är alltid närvarande. Redaktionen tackar igen för allt understöd under tidningens trettio år långa vandring mot framtiden. Vi är i rörelse och rullning igen ett år framöver. Ari Haimi päätoimittaja/chefredaktör I rörelse och rullning. Loisto-tidningen 30 år! Liikkeessä ja liikkeellä. Loisto-lehti 30 vuotta! Pääkirjoitus
6 LOISTO Loisto-lehti TARJOSI UUDEN VÄYLÄN TEKSTI: TARJA TABERMAN KUVA: MARKO WAHLSTRÖM Loisto-lehteä on julkaistu yhtäjaksoisesti vuodesta 1990 alkaen. Loviisan Kameraseuran kustantama lehti ilmestyy kerran vuodessa.
7 LOISTO E letään talvea 1990. Kaksi valokuvauksesta ja siihen liittyvästä harrastustoiminnasta kiinnostunutta miestä, toinen nuorempi ja toinen vähän vanhempi, käyvät keskustelun, joka johtaa loviisalaisen aikakautisen kuvajulkaisun syntyyn. – Tapasimme Ruotsinpyhtään Tesjoen jääkiekkokaukalon laidalla, miehistä toinen, nyt 62-vuotias tesjokelainen Ari Haimi muistelee. Porvoossa asuvan Marko Wahlströmin , 51, elämänuraksi oli talvisen kohtaamisen aikoihin jo ehtinyt muodostua lehtimaailma ja paikallislehden toimittajan työ. – Innostuin Arin (Haimi) esittämästä ideasta perustaa kameraseurallemme oma valokuvalehti, jonka kautta seuran jäsenet saavat kuviaan suuren yleisön nähtäville, Loviisan Kameraseuran toisen sukupolven jäsen jatkaa. Valtakunnallisesti maassamme ei tiettävästi ole toista paikallisen kameraseuran vapaaehtoisella talkootyöllä julkaisemaa kuvalehteä. Jäsenmäärältään Suomen suurin kameraseura, helsinkiläinen Kameraseura ry. julkaisee maamme suurinta valokuvauksen erikoislehteä, Kamera-lehteä, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Norjalaisseuran lehti antoi idean Vuonna 1981 loviisalaisseuran jäseneksi isänsä Ossin ja setänsä Arin innoittamana liittynyt Marko Wahlström oli valittu seuran johtokuntaan vuonna 1986. Loviisan seudulle vuonna 1987 perheineen muuttanut lääketieteellisen kuvantamisen ja säteilynkäytön asiantuntija Ari Haimi valittiin seuran johtokuntaan vuonna 1988, sihteeriksi vuonna 1989 ja puheenjohtajaksi vuonna 1990. – Puheenjohtajuus osui kohdalleni ehkä vähän yllättäen. Luontovalokuvaukseen 1980-luvun puolivälistä asti profiloitunut seura oli tietyllä tavalla murrosvaiheessa: piti alkaa miettiä uusia toimintatapoja, jotta tietoisuus seurasta jälleen kasvaisi ja seura sai uusia jäseniä, Haimi muistelee. Hän oli aiemmin työskennellyt Norjassa, josta oli tarttunut matkaan mukaan maan suurimman valokuvausseura Oslo Kamera Klubbin julkaisema Fokus-lehti. – Se oli sikäläisen kameraseuran jäsenistön tiedotuslehti, joka ilmestyi nelisen kertaa vuodessa. Lisäksi lehdessä julkaistiin jäsenten kuvia ja juttuja, Haimi muistelee. Lehden nimi juontuu meriloistosta Haimi ja Wahlström esittelivät ideoimansa kuvalehden perusajatuksen seuran johtokunnalle alkuvuodesta 1990. – Perusideana oli tarjota seuran jäsenten valokuville ja jutuille julkaisukanava, kahden ensimmäisen numeron vastaavana toimittajana toiminut Wahlström sanoo. Ensimmäinen Loisto-lehti ilmestyi mustavalkoisena ja 36-sivuisena touko–kesäkuun vaihteessa. – Nimensä lehti sai merenkulkijoille tutusta meriloistosta, joka osoittaa valolaitteen avulla oikean suunnan. Monimerkityksellisen nimen avulla haluttiin myös osoittaa uutta suuntaa valokuvausta monialaisesti edistävälle kameraseuralle, Haimi kertoo. Ensimmäisen Loiston toimituskunnan muodostivat Haimin ja Wahlströmin lisäksi Juha Kokkoniemi ja K. Jorma Reponen . Lehden ulkopuoliseen avustajakaartiin kuuluivat muun muassa Loviisan Sanomien nykyinen päätoimittaja Arto Henriksson sekä jo edesmenneet historioitsija Olle Sirén ja Loviisan ydinvoimalaitoksen säteilysuojelupäällikkö Björn “Nalle” Wahlström . – Lehden teema liittyi veneilyyn ja matkailuun. Ensimmäisellä numerolla halusimme ennen kaikkea nostaa esille merellistä Loviisaa matkailukohteena, Haimi muistelee. Loisto julkaiseminen osui seuran murrokseen Haimi ja Wahlström iloitsevat siitä, että lehti synnytti melko nopeasti uutta intoa Loviisan Kameraseuran toimintaan, joka 1980ja 1990-lukujen vaihteessa uhkasi hiipua. – Lehden kautta seuraan alkoi liittyä uusia yksittäisiä jäseniä, graafisen alan ammattilaisia ja valokuvauksesta kiinnostuneita työporukoita sellaisista paikallisista keskisuurista yrityksistä, joissa ei ollut omaa työpaikkakerhoa, Haimi jatkaa. Aku Ankka -kokoisena kahtena ensimmäisenä vuonna julkaistun Loiston sivukokoa kasvatettiin aavistuksen vuosiksi 1992–1995. Vuonna 1996 lehteä alettiin julkaista A4-kokoisena, jolloin valokuvat saivat painopintaa aiempaa enemmän. – Lehden julkaisussa on edetty askel askeleelta. Värisivujen osuutta lisättiin pikkuhiljaa, kun budjetti antoi myöden, Loviisan Kameraseuran puheenjohtajana vuosina 1994–1999 toiminut Wahlström jatkaa. Lehden historian aikana myös painotekniikka on muuttunut. – Ensimmäisten lehtien aikaan painotaloissa oli vielä käytössä tekstien ladonta ja valokuvat käsiteltiin reprokameralla painokoneisiin soveltuviksi rasterikuviksi. Sittemmin lehden tuotanto muuttui täysin digitaaliseksi, Wahlström kertoo. Loviisan Kameraseura tarjonnut jäsenilleen julkaisukanavan jo 30 vuoden ajan. ?
8 LOISTO Painolaadusta ei ole haluttu tinkiä Lehden ensimmäisen numeron jakelun rungon muodostivat veneliikkeet ja matkailupisteet Etelä-Suomen rannikolla Virolahden ja Helsingin välillä. – Osasta jakelupisteitä tuli vuosiksi vakiopaikkoja, joissa lehteä osattiin jo odottaa kesän kynnyksellä, Wahlström muistelee. Painosmäärä oli ensimmäisenä vuonna noin 2 500 kappaletta. Korkeimmillaan painoksen vahvuus on ollut 5 000 kappaletta kolmena vuotena. 2000-luvulle tultaessa painosmäärä vakiintui 3 000 kappaleeseen. – Sen laskettiin olevan kustannustehokkain, mutta samalla halusimme varmistaa laadukkaan painojäljen, alusta asti Loisto-lehden julkaisutyöryhmässä mukana ollut Ari Haimi sanoo. Alkuvuosina lehden sivunvalmistus tapahtui samassa paikassa kuin painatus. Vuodesta 1994 vuoteen 2010 sivunvalmistus ja sen viimeistely ostettiin Loviisan Sanomain Oy:ltä. Vuosina 2005–2011 toimitukselliset sivut valmistuivat talkoovoimin seuran omalla tietokoneella. – Vuonna 2012 saimme taittajaksi ja lehden art directoriksi graafisen alan ammattilaisen Sanna-Maria Pihlin , jonka kädenjälki on tuonut ryhtiä lehteemme, Haimi sanoo. Paikalliset yritykset antavat taloudellisen selkärangan Taloudellisen selkärangan lehden julkaisemiselle on antanut mainosmyynti, joka on hoidettu talkoilla. – Mainoshinnat olemmet halunneet pitää kohtuullisina, jotta pienellä toiminimi-yrittäjälläkin on varaa olla mukana, Haimi toteaa. Paikallisten yritysten lisäksi Loistossa on ollut niin kunnallisia ilmoittajia kuin valtakunnallisia valokuvausalan toimijoita. – Merkittävän työn mainosmyynnin parissa ensimmäiset reilu 20 vuotta teki Esko Silvennoinen, jonka periksiantamaton mainosmyyjän ote loi pitkäjänteisen luottamussuhteen Loiston ja asiakkaan välille, Haimi kiittelee. Tärkeässä rooli mainosmyynnissä etenkin lehden ensimmäisellä vuosikymmenellä ja toisen vuosikymmenen alussa oli Kari Björklundilla . Tänä päivänä lehden mainosmyynnistä huolehtivan projektivastaava Heikki Arolan lisäksi ison työn mainoshankinnassa tekee Heikki Rantanen . Painetulla lehdellä on tulevaisuutta Lehden toimituslinjan taustalla on rohkaista kuvaajia ja kirjoittajia julkaisutoimintaan. – Monille lehden tekoon osallistujille Loisto on ollut myös ensimmäinen painetun median julkaisukanava. Muutamille myös ensiaskel ammattiin, Haimi sanoo. Sekä Haimi että Wahlström uskovat painetun lehden tulevaisuuteen. – Kaiken digitaalisuuden keskellä tällaiselle aikakautiselle, pidempään elävälle lehdelle on selvästi tilausta, Haimi sanoo. Painetun Loiston näköislehti julkaistaan Loviisan Kameraseuran verkkosivuilla Issuu-julkaisualustan kautta. – Loisto näkyy myös sosiaalisessa mediassa omilla Facebook-sivuillaan, Wahlström jatkaa. Haimi on tyytyväinen siihen, että nyt 30 vuoden ikään ehtinyt lehti elää omalla painollaan. – Vuosittain vaihtuvat teemat innostavat kuvaajia taltioimaan kotiseutuaan ja sen kulttuuriperintöä, juhlalehden päätoimittaja sanoo. Juhlanumeron teemana on “Liikkeessä ja liikkeellä = muutos ja muuntuminen”. Kirjoittaja on toiminut Loisto-lehden toimitussihteerinä vuodesta 2006. LOISTON PAINOPAIKAT 1990–2019 1990, 1992–1993, 1995–1996 Painoyhtymä Oy, Loviisa 1991 ja 1994 Itä-Uudenmaan Paino Oy (Östra Nylands Tryckeri), Loviisa 1997–1998 Esa Print Oy, Lahti 1999–2004 Forssan Kirjapaino Oy, Forssa 2005–2009 Painoyhtymä Oy, Porvoo 2010 Forssan Kirjapaino Oy, Forssa 2011–2018 Forssa Print Oy, Forssa 2019 Printall, Tallinna LOISTON PÄÄTOIMITTAJAT 1990–2019 1990–1991 Marko Wahlström (vastaava toimittaja) 1992 K. Jorma Reponen 1993 Raimo Lappi 1994–1996 Sari Eskelinen (nyk. Varis) 1997–2000 Ari Haimi 2001 Ann-Mari Koronen 2002 Tiia Lahdelma 2003–2012 Ari Haimi 2013–2014 Ari Haimi ja Sanna-Maria Ek (nyk. Pihl) 2015 Tarja Taberman 2016–2019 Ari Haimi
9 LOISTO 9 LOISTO J oki, sen kupeessa lähellä vanhaa kaupunkia lepää alus. Talven saapuessa joki saa ylleen jääkuoren, aluskin asettuu talvihorrokseen. Pimeys ja kylmyys rauhoittavat rantakadun vilskeen ja vilinän. Taakse jää paljon kohtaamisia, valoisia öitä, rannalla kerrottuja kauniita tarinoita. Takana myös värikkäät auringonlaskut, sumuiset aamut. Joki ja alus jäävät yhdessä odottamaan kevättä ja kesää... Tulee kevät tuoden mukanaan lämmön ja valon. Aurinko sulattaa jään ja joki muuttaa muotoaan, vesi nousee ja laskee, jäät halkeilevat ja lähtevät. Aluskin herää horroksestaan, joki virtaa nopeampaa. Tulee kesä, rantakadun vilske ja vilinä palaavat, ihmispaljous, tarinat, naurut, kohtaamiset, valoisat yöt. Tänä kesänä syntyvät taas uudet tarinat. Laiva joen VARRELLA KUVAT: ELLA TABERMAN, TEKSTI: TARJA TABERMAN
10 LOISTO SIIRTOSUOMALAISIA, LOVE-KUVIA & RAKKAUS KUUBAAN Valokuvaaja Risto Vuorimies jaksaa hämmästellä 45 vuotta sitten julkaistun Roadrunner-albumin kansikuvan saamasta maineesta. TEKSTI: MARKO WAHLSTRÖM, KUVAT: RISTO VUORIMIES Kaurismäkeläistä henkeä. Rauli "Badding" Somerjoki pienessä kahvilassa Helsingissä vuonna 1973. Valokuvaaja Risto Vuorimies nimeään otoksen omaksi suosikikseen.
12 LOISTO Sipoolaisen valokuvaaja, muusikko ja musiikkitoimittaja Risto "Ripa" Vuorimiehen , 71, ura alkoi 1970-luvun alussa miehen opiskellessa valokuvausta Tukholmassa muun muassa ruotsalaisen valokuvaaja Anders Petersenin johdolla. Opiskelutoverinsa, valokuvaaja Ben Kailan kanssa Vuorimies kuvasi tuolloin ruotsinsuomalaisia maahanmuuttajia. Vuonna 1994 kuvista julkaistiin valokuvateos "Siirtosuomalainen" (Musta Taide). Teos on saanut valtionpalkinnon. – Seikkailumme alkoi Eskilstunasta, jossa emme tunteneet ketään. Kiersimme ovelta ovelle, tutustuimme ihmisiin sekä kuvasimme heitä kotona, töissä ja tanssipaikalla, Vuorimies muistelee. – Melko askeettisissa oloissa eläneillä ihmisillä oli kaipuu kotimaahan, mikä oli ymmärrettävää uudessa asuinmaassa, hän jatkaa. Kaksikko on tekemässä 1990-luvulla julkaistusta teoksesta uusintapainosta ennennäkemättömillä valokuvilla höystettynä. Teos ilmestynee tänä syksynä. 1970-luvun Suomi muistutti 1950-luvun Suomea 1970-luvun alussa valokuvauksen valtavirraksi nousi yhteiskuntakriittinen, mustavalkoinen dokumentarismi, jonka aiheina olivat ongelmat ja epäkohdat sekä muotona usein laajakulmalla otettu miljöömuotokuva. Tuon ajan Suomi vaikuttaa nykykatsojan silmissä monelta osin 20 vuotta jälkeenjääneeltä maalta. – Ihmiset ja ilmiöt olivat kuin 1950-luvulta, Vuorimies sanoo. Vuorimiehen arkistosta löytyy paljon valokuvia arkisesta elämästä niin Helsingistä, Savon ja Pohjois-Karjalan rajamailta kuin lomamatkoilta Keski-Euroopasta, Kuubasta ja Venäjältä. – Se, että sinä näet ja sinut nähdään, on äärimmäisen tärkeää valokuvauksessa. Tykkään siitä, kun ihmiset katsovat kameraan ja “keskustelee” kanssani pysäyttämällä itsensä poseeraamaan, hän pohtii. – Huonompi vaihtoehto on kuvata ihmistä hänen tietämättään. Molemmissa tapauksissa ihminen kuitenkin tuo itsestään esiin tyypillisen puolensa, Vuorimies jatkaa. Valokuvaaja saa helposti hienoja kuvia asioista, jotka ovat yleisesti tarjolla. – Jos haluat mennä johonkin juttuun syvemmälle, se vaatiikin jo enemmän töitä, hän muistuttaa. Love Recordsin aikana syntyi LP-levyjen kansikuvia Suurelle yleisölle Vuorimies on tullut tunnetuksi LP-levyjen kansikuvaajana. Hän kuvasi lukuisia kansikuvia Love Recordsin artisteille ja yhtyeille, kuten Hurriganesille, Wigwamille, Dave Lindholmille , Rauli "Badding" Somerjoelle, Pave Maijaselle ja Mikko Alatalolle . Vuorimies toteutti Hurriganes-yhtyeen ensimmäisen, toisen Tanssipaikalla Eskilstunassa. Kuva Risto Vuorimiehen ja Ben Kailan yhteisestä Siirtosuomalaisia -sarjasta 1970-luvun alkupuolelta.
13 LOISTO ja kolmannen levynkannen. Myös Dave Lindholmille ja Baddingille hän kuvasi kolme levynkantta vuosien 1973–75 aikana, jolloin hän otti artisteista myös PR-kuvia. Tukholmassa äänitetyn ja marraskuussa 1974 julkaistun Hurriganesin Roadrunner-levyn kansi äänestettiin viimeksi vuonna 2012 kaikkien aikojen parhaimmaksi levyn kanneksi. – Siitä on tullut tuote, joka on popularisoinut itsensä. Kaikki puhuvat kuvasta ja tietävät sen, Vuorimies hämmästelee. Ajatus yhteistyöstä Hurriganesin kanssa sai alkunsa arkisesta kohtaamisesta – Remu (Aaltonen) ja Cisse (Häkkinen) kävivät Matti Majavan Beavers-farkkuliikkeessä Helsingissä usein hakemassa vaatteita, valokuvaaja kertoo. Levynkansien tekeminen oli jännittävää alkuvaiheessa. – En ollut koskaan aiemmin edes ajatellut mitään sellaista ennen kuin menimme Remun kanssa Love Recordsin toimistoon Atte Blomin luo vuoden 1973 keväällä, kun yhtye oli aloittanut ensimmäisen albuminsa tekemistä, Vuorimies kertoo. Blom, nähtyään kuvamateriaalin, päätti antaa tehtävän Vuorimiehelle. – Siihen aikaan oli harvinaista, että levy-yhtiö antoi valokuvaajan itse toteuttaa levynkansia. Love Recordsissa oltiin ehkä helpottuneita siitä, että joku vaivautuu suunnittelemaan kansia. Hän korostaa, että levynkannet suunniteltiin aina yhdessä artistin kanssa. – Valokuvaajalla oli kuitenkin se lopullinen päätösvalta käyttää kuvamateriaaliaan visionsa toteuttamiseksi, Vuorimies jatkaa. Valokuvaaja on koonnut 1970ja 80-luvuilla tehdyistä levynkansista kirjan “Hirvi, älä tule tielle ja muita suomalaisia vinyylilevyn kansia” (Johnny Kniga 2008). – Halusin kiinnittää huomion levynkansien tekemiseen ja haastattelin kirjaa varten kymmenkunta valokuvaajaa ja graafikkoa, jotka olivat kuvanneet ja suunnitelleet levynkansia aikaa ennen tietokonetta, Vuorimies kertoo. Onni ja Bertta dokumentoituivat Kalvön saarella 1970-luvun puolivälin aikoihin Vuorimies dokumentoi Porvoon saaristossa Kalvö-nimisellä saarella sen vakituisia asukkaita, jotka elivät kalastuksella ja kuljettamalla Onni ja Bertta. Kalvön saarella Porvoon saaristossa asuneet Onni ja Bertta Lindström nousivat "Onni & Bertta ja muita Kalvön asukkaita" -dokumenttisarjan päähenkilöiksi. Perinteisen tyylin kannattaja. Valokuvaaja Risto Vuorimies ei mielellään käsittele kuviaan jälkikäteen tietokoneella. – Haluan myös rajata ja sommitella kuvaustilanteessa välttäen pystykuvia sekä hyödyntää luonnonvaloa, joka on paras valo. Hyväksyn kuvien parantelun, jos sille on jokin erityinen syy, hän perustelee.
14 LOISTO Roadrunner. Albumin kansikuvassa yhtyeen jäsenet istuvat basisti Cisse Häkkisen Cadillacin takapenkillä Helsingin Ruskeasuolla. Risto Vuorimiehen suunnittelema ja kuvaama kansikuva on valittu lukuisia kertoja Suomen parhaaksi levynkanneksi. 1960–70-luvuilla kesäasukkaita saareen. Tänä päivänä kukaan näistä alkuperäisen ikäpolven ihmisistä ei ole elossa. – Kuvaamisen taustalla oli se, että isäni osti saarelta vuonna 1953 edullisen palstan näkemättä sitä ja rakensi sinne mökin, Vuorimies kertoo. – Onni ja Bertta Lindström asuivat sähköttömässä talossaan yhdessä noin 50 kissan kanssa. Onni oli saaren ehdoton lemmikki ja mukava mies, joka oli ilmeisesti sairaseläkkeellä, hän jatkaa. Useamman kuvausmatkan tuloksena syntyi näyttely "Onni & Bertta ja muita Kalvön asukkaita", joka on kiertänyt näyttelynä Sipoossa, Porvoossa, Kalvön saarella, Karjaalla, Lappeenrannassa, Porvoon Pirttisaaressa ja Haminan Mäntlahdessa. Alkuperäisen sarjan täydentämiseksi hän sai apurahan Svenska Kulturfondenilta vuonna 2010. Kuubalaisen kulttuurin ja musiikin tutkijaksi 1980-luvun alussa Vuorimiehestä tuli suuri kuubalaisen kulttuurin ja musiikin ystävä. Hän on laulanut ja soittanut vuonna 1982 perustamassaan Septeto Son -yhtyeessä sekä tehnyt radio-ohjelmaa Cuba Libré taiteilijanimellä Papá Montero jo yli 30 vuotta. Mies on käynyt Kuubassa parikymmentä kertaa. – Ensimmäisen kerran olin maassa vuonna 1975, jolloin kuvasin matkallani sekä mustavalkoettä diakuvia, hän kertoo. Vuonna 2013 Kuuban kulttuuriministeri myönsi Vuorimiehelle kunniakirjan ansioituneesta kuubalaisen kulttuurin esilletuomisesta Suomessa. Digiajan koittaessa Vuorimies alkoi jälleen valokuvata määrätietoisesti ympäristöään, lähinnä kotikuntansa Sipoon elämää. Itäisellä Uudellamaalla on nähty useita pienimuotoisia näyttelyjä, joissa teemana on oman kylän, Sipoon Boxin, elämä ja lähi-ihmiset. Vuorimies perusti yhdessä valokuvaaja Ben Kailan kanssa valokuvaosuuskunta SAFTRAn, joka toimi aktiivisesti 1970-luvun loppuun asti. Rock and Roll All Night Long. Hurriganes-yhtyeen esikoisalbumin kansikuva on otettu Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä vuonna 1973. Kanteen valikoitui kuvaustilanteen viides otos. Kuvassa Cisse Häkkinen (vas.), Albert Järvinen ja Remu Aaltonen. Valokuvaaja Risto Vuorimies vieraili Loviisan Kameraseuran kuvaillassa viime vuoden marraskuussa. Kuubalaisen musiikin rytmiä. Valokuvaaja Risto Vuorimiehestä tuli myöhemmin 1980-luvulla kuubalaisen kulttuurin ja musiikin tutkija.
15 LOISTO Koira on kovin harkitsematon. Se ei ikinä vaivaudu utelemaan, olitko oikeassa vai väärässä; ei ikinä piittaa, kuljetko ylös vai alas elämän tikapuilla; ei ikinä kysele, oletko rikas vai köyhä, viisas vai tyhmä, pyhimys vai paholainen. Niititpä sitten onnea tai onnettomuutta, hyvää tai huonoa mainetta, kunniaa tai häpeää, se pysyy rinnallasi, lohduttaa sinua, vahtii sinua ja suo sinulle koko elämänsä... (Jerome K. Jerome) KU VA T: KA RI V EI JA LA IN EN
16 LOISTO KUVIEN JÄTTÄMÄ JÄLKI Elämän muistomatka KUVAT JA TEKSTI: MARJUT KORHONEN J okainen haluaa jättää itsestään pysyvän jäljen tuleville sukupolville, muiston eletystä elämästä. Oletettavasti lapset ja lastenlapset ovat jossain elämänvaiheessa kiinnostuneita kaikesta siitä, mitä edellinen sukupolvi on kokenut. Varsinkin nyt, kun maailma ja ihmisten elämä muuttuu yhä kiivaampaan tahtiin. Elämme jatkuvassa liikkeessä. Eihän tavallisen ihmisen elämässä yleensä ole suuria ihmeellisyyksiä, mutta sen ainutkertaisuutta ja arvoa ei voi vähätellä. Harva meistä tekee löytöretken tai ”löytää Tutankhamonin haudan”, noin figuratiivisesti. Jokaisen elämänmatkan aikana on kertynyt kertomisen ja näyttämisen arvoisia tarinoita ja kuvia. Itse heräsin liian myöhään. Moni nyt kiinnostusta herättävä asia menneiden sukupolvien elämästä ehti jo mennä vanhempien ja isovanhempien mukana hautaan. 50-luvun lapsille ei Mielenkuvittama ystäväni.
17 LOISTO kerrottu paljon aikuisten asioista eikä varsinkaan ikävämmistä asioista. Lapsia suojeltiin. Moni asia ihmetytti silloin, mutta vastaukseksi sai riittää ”ei ne ole kuule lasten asioita”. Isäni jätti henkisenä perintönään runokirjan. Hän oli pöytälaatikko runoilija ja esittikin niitä aina sopivan tilaisuuden tullen. Hänen käsialaansa olivat myös koko suvun isompien merkkipäivien kunniaksi laaditut hauskat, riimitetyt onnittelukortit. Niitä arvostettiin ja ne säilytettiin. Innostin häntä tekemään omakustanteisen runokirjan. Olen iloinen, että se toteutui ja on konkreettisesti olemassa. Siitä on ollut iloa monelle. Viimeksi luin muutaman runon hänen 94-vuotiaalle sisarelleen, joka asuu hoivakodissa. Hymy oli herkässä ja runot toivat hänen mieleensä lapsuuden aikoja ja hetkiä veljen kanssa. Koska itse harrastan kansainvälistä näyttelykuvausta, on minulle varmasti luontevinta ilmaista itseäni kuvien kautta. Kuvissa, ainakin lastenlapset, jotka ovat toimineet malleina, näkevät omaa kasvuaan ja kehitystään. Itselleni ne toimivat muistojen minimatkoina. Koska oma kuvaustyylini on rakennettu kuva, voin kirjaimellisesti rakentaa omat muistoni, joiden haluan säilyvän eteenpäin. Ne kertovat jotain minusta ja siitä miten näen ja koen asiat. Nekin ovat kuin pieniä runoja, unenpätkiä, todellisuuden hippuja. Ne on kudottu pehmeästi yhteen, tarinaksi. Kuvasta löytyy vihjeitä, viitteitä ja minulle rakkaita palasia elämän varrelta. Katsoja saa kuitenkin valita miten hän haluaa niitä tulkita. En siis sanele, vaan annan mahdollisuuden löytää jotain arvokasta. Minulla on muutamia hyvin vahvoja lapsuusajan muistoja, jotka haluaisin pukea kuviksi. Olin yli 5-vuotias kun veljeni syntyi. Asuimme silloisella liitosalueella, jossa ei ollut kavereita. Vilkas mielikuvitus oli mainio kaveri. Sen kanssa ei ollut koskaan tylsää ja pienetkin asiat saivat ihan uusia merkityksiä. Mielikuvituskaverikin tuli kuvaan mukaan. Hän oli Eesi ja asui nurkkakaapissa. Vaikka äiti kuinka monta kertaa näytti, että siellä ei voi asua, kaappi on täynnä pyhäastioita. Omassa mielessäni asia oli niin itsestään selvä, että mitkään vakuuttelut eivät sitä horjuttaneet. Tämänkin muiston tahdon kutoa kuvaksi ja jättää sen elämään jälkipolville kuvan muodossa. Muistot ovat elämän rikkaus, niitä ei voi kukaan meiltä viedä. Ne ovat kaikki elämän matkan varrelta kerättyjä onnen ja joskus epäonnenkin pirstaleita. Tärkeä osa minuutta. Muistoja sisältäviä kuvia syntyy lisää niin kauan, kun hiiri tottelee sormia ja ajatus pysyy kirkkaana. Olen aina ollut valmis lähtemään reissuun, pitkällekin. Jossain vaiheessa ne niin kutsutut lomakuvat eivät enää riittäneet. Nyt kaukaisten maiden kuvamateriaalia eksyy vähän väliä rakennetun kuvan salaiseen maailmaan. Katsoessani niitä, muistuu lomamatka mieleen elävämpänä, osana elettyä elämää. Nidotut muistot.
18 LOISTO Kukkien TAIKAA
19 LOISTO Kukkien TAIKAA KUVAT JA TEKSTI: VIIVI LASSY