Lapin ylioppilaslehti 02/2019

LAPIN YLIOPPI LASLEHT I 2 / 2019 ITSEOHJAUTUVUUS KIOTON TAIDEYLIOPISTO TERAPIATAKUU?
E L L I A L A S A A R I N U O R E T O VAT P I L A L L A . Milloin ei tiedetä mistään mitään. Milloin ei osallistuta. Milloin ei kiinnosta. Ja silloin kun kiinnostaa, niin kiinnostaa internet ja älypuhelimet. Tänä keväänä on kuitenkin tiedetty. On osallistuttu. Ja on kiinnostuttu. Sekään ei riitä. Kun nuoret ovat esittäneet aidon huolensa elinympäristöstä ja sitä myötä konkreettisesti omasta tulevaisuudestaan ja vaatineet päättäjiltä aitoja ja uskottavia toimia ilmaston ja sitä kautta hyvinvoinnin ja tulevaisuuden eteen, ovat kommentit olleet lähinnä vähätteleviä tai toruvia. Nuorten yhteiskunnallisen aktivoitumisen voisi luulla herättävän riemun kiljahduksia alenevan äänestysprosentin maassa, jossa on jo pitkään tuskailtu siitä, miten nuoria voitaisiin kannustaa mukaan päätöksentekoon, yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen. Huoli on aiheellinen, sillä nakertaahan heikko yhteiskunnallinen osallistuminen demokratiaa ja sen uskottavuutta. Mutta sitten kun osallistutaan ja vaaditaan, käsketään nuoria painumaan takaisin koulun penkille oppimaan tai naureskellaan partoihin keväthormonien sekoittamista teineistä. Suomen väestöpyramidi seisoo kärjellään, ja se rasittaa esimerkiksi sosiaalija terveydenhoidon kustannuksia sekä asettaa nykyisen OLE HILJAA SETÄMIES ; KUUNTELE KUN NUORI PUHUU eläkejärjestelmän lähes mahdottomaan tilanteeseen. Samalla tämä pyramidi vääristää myös päättäjien ikää etenkin, kun puoluepolitiikka ei ole nuorison keskuudessa kovinkaan kovassa huudossa. Eläkeläisille luvattu vappusatanen johtuu – anteeksi nyt vain – siitä, että eläkeläiset ovat aktiivisia äänestäjiä. Opiskelijoille ei luvattu vappusatasta. Sen sijaan lähti indeksikorotukset ja tuli koulutusleikkaukset. Ja se johtuu – anteeksi nyt vain – siitä, että opiskelijat eivät ole yhtä potentiaalinen äänestäjäjoukko vanhan maailman puolueille. Nuoret eivät ole pilalla. Nuoret ovat tämän maan – ja maailman – tulevaisuus, jotka kantavat tulevaisuudessa vastuun tästä yhteiskunnasta ja joiden täytyy elää siinä elinympäristössä, jonka nykyiset päättäjät heille jättävät. Siksi nuorten huolta tulevaisuudesta ei tule vähätellä. Se tulee ottaa tosissaan ja siihen huoleen on pystyttävä myös vastaamaan. Vähättelemällä nuoria koko poliittinen järjestelmä sahaa lopulta omaa oksaansa. Vähättelyn sijaan vaikuttamiskanavia on sen sijaan entisestään monipuolistettava ja otettava nuoret osaksi päätöksentekoa. Jos vallitseva puoluejärjestelmä ei tähän kykene, on se vaikuttamisja päätöksentekojärjestelmänä auringonlaskun edessä. Hyvä nuoret! ? P Ä Ä T O I M I T T A J A A L E K S I I . P O H J O L A OIKAISU: Lapin Ylioppilaslehdessä 1/19 ilmestyneessä Näin LYYn jäsenmaksu jakaantuu -jutun grafiikasta voi saada harhaanjohtavan käsityksen, että isoin osa LYYn jäsenmaksusta menee hallituksen ja edustajiston palkkioihin. Todellisuudessa isoin kustannuserä ovat työntekijöiden palkat, jotka oli grafiikassa pilkottu eri sektoreiden prosenteihin.
PÄÄTOIMITTAJA Aleksi I. Pohjola @aipohjola GRAAFIKKO Elli Alasaari @ellialasaari KANSI Heidi Lintula @kirjonkutoja MAINOSMYYNTI Joonatan Juhajoki joonatan.juhajoki@lyy.fi puh. 050 514 5171 PAINO i-print Seinäjoki PAINOS 700 kpl KUSTANTAJA Lapin yliopiston ylioppilaskunta Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 044 787 5670 YHTEYSTIEDOT lehti@lyy.fi @lapin_ylioppilaslehti TEKIJÄT Siiri Hirsiaho Henrik Telkki Emma Kähkönen Marjo Hiilivirta Kaisa-Reetta Seppänen Helmi Hakuri Maria Paldanius Teemu Loikkanen Aino Soininen Eve Orhanli-Viinamäki Juho Kähkönen Aino Harmanen Maria Tuunanen Meri Heikkilä KUIVAA LIHAA JA KULTTUURINTEKIJÖITÄ 23–25 SEKSUAALINEN ITSETUNTO 30–31 GEISHAPERINTEEN JALANJÄLJILLÄ 18–22 ITSENSÄTYÖLLISTÄMINEN 6–7 YLIOPPILASKUNTIEN TALOUDET 8–11 TERAPIATAKUU 12–15 ESSEE : MODERNIN HERKULEKSEN UROTYÖT 16–17 KIOTON TAIDEYLIOPISTO 26–28 ESSEE : SINÄ ANNAT IÄLLE MERKITYKSEN 34–35 SOSIAALITYÖN OPISKELIJOIDEN MIELIPIDE 36–37 HETKEN MIELIJOHTEESTA LAKKAUTIN KYNTENI KIRKKAANPUNAISIKSI. KARNEVAALITUNNELMAA LISÄSI GLITTER-KORISTELU. LOPPUTULOS OLI KOHTUULLINEN. 32–33 E L L I A L A S A A R I E M M A K Ä H K Ö N E N A I N O H A R M A N E N L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 9
L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 9 4 O L E N J O P I T K Ä Ä N pohtinut ympäristöja ilmastoasioista kirjoittamista, mutta en ole uskaltanut, koska en edusta sitä tyypillisintä ympäristön puolustajaa, vaan oikeastaan kaikkea muuta. Mutta olen ylpeä siitä, että haluan tehdä tämän nyt. Astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Miksi? Koska olen alkanut ymmärtää. Ilmastonmuutos on aikamme suurin sukupolvikysymys. Se koskettaa meitä kaikkia, mutta erityisesti se koskettaa meitä nuoria. Varsinkin, kun sen aiheuttama epävarmuus, kärsimys ja muut välilliset ja välittömät kustannukset kasautuvat nykynuorison ja tulevien sukupolvien kannettavaksi. Voimme sanoa, että olemme jopa lintukotomaisessa tilanteessa täällä Suomessa. Vaikka suomalaisen hyvinvointivaltion kansalaisina olemme harvinaislaatuisessa asemassa maailmanlaajuisessa mittakaavassa, meidän kuitenkin täytyy muistaa, ettemme voi jäädä toimettomiksi. Emme voi unohtaa, että samanaikaisesti ilmastonmuutos edistää tuloerojen kasvua ja varallisuuden keskittymistä, elinympäristöjen rajuja muutoksia sekä muita kaukaiselta vaikuttavia konflikteja. ILMASTONMUUTOS VAATII TEKOJA Samalla nämä ilmiöt heijastuvat ja vaikuttavat myös tänne arktisille alueille. Todellinen muutos lähtee yhteiskunnasta. Suomen tulee olla jatkossa kärkikastissa tekemässä vaikuttavaa ja kunnianhimoista ilmastoja ympäristöpolitiikkaa. Tähän merkittävänä osana kuuluu myös panostukset koulutukseen. Me yliopistomaailmassa tutkimme maailmanlaajuisia ilmiöitä kouluttaen samalla tulevaisuuden tekijöitä. Tämä tulee tehdä kuunnellen asiantuntijoita, panostaen ilmastonmuutosta torjuvaan ja ympäristön tilaa parantavaan tutkimukseen ja niitä edistäviin innovaatioihin. Tulevalta hallitukselta tarvitsemme myös konkreettisia toimia ilmastonmuutoksen seurausten minimoimiseksi. Lisäksi me voimme aktiivisina kansalaisina myös itse vastata ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin. Meidän tulee ottaa roolia niiden vastustamisessa. Meidän tulee vaikuttaa ympäristöömme ja elintapoihimme, ja onnistuaksemme siinä tarvitsemme ajantasaisia tietoja ja taitoja. Tästä syystä meillä opiskelijoilla, yliopistomaailmalla ja yhteiskunnalla onkin merkittävä rooli tietouden ja osaamisen lisääjinä, jotta voimme teoillamme varjella ympäristöämme ja ilmastoamme. Me jokainen voimme pienillä teoilla aloittaa muutoksen tekemisen, sillä pienistä puroista syntyy suuri muutos. Perusteltuja valintoja, muuttuneita elintapoja ja askeleita kohti parempaa huomista. Hyvät opiskelijat, meidän aikamme on nyt. Meidän tekojemme aika on nyt. Niin niiden isojen kuin pientenkin. Olkaamme rohkeita ja uskaltautukaamme tekemään ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Vain niin voimme omalta osaltamme varmistaa, että myös meidän lapset ja tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan tästä arktisesta luonnosta, mikä meitä nyt ympäröi. ? J E N N I T U O M A I N E N Hallituksen puheenjohtaja Teksti perustuu 5.4 opiskelijoiden ilmastolakossa pidettyyn puheeseen.
A L E K S I I . P O H J O L A 5 K O L U M N I L A P I N Y L I O P I S T O O N mielenkiintoinen paikka. Olen itse tullut taloon sisään yhteiskuntatieteilijänä, jolle ei hirveästi opintojen alkuaikoina muuta avautunut yliopistomaailmasta kuin teoriapainotteisia massaluentoja. Vasta oikeastaan järjestötyöstä, ja varsinkin ylioppilaskunnan työntekijänä, minulle on kuitenkin avautunut koko meidän tutkimuksen ja opetuksen kirjo – aina luokanopetuksesta taiteisiin. Ja nimenomaan taiteet varsinkin. Se kuinka me olemme profiililtamme aidosti tiedeja taideyliopisto on käynyt selväksi erilaisissa opiskelijaja tutkijatapaamisissa. Meillä on erinomaisen lahjakkaita taiteen ja muotoilun opiskelijoita, jotka itseään ilmaisten ovat vieneet tuotannollaan myös Lapin yliopiston mainetta eteenpäin. Silti voisimme tukea yhä enemmän taiteiden tiedekunnan profiilia. Ehdottaisin ensimmäisenä toimena profiilin pönkittämiseen tiedekunnan nimen muuttamista. Taiteiden tiedekunnan englanninkielinen nimi on tällä hetkellä ”Faculty of Art and Design” eli suomennettuna taiteiden ja muotoilun tiedekunta. Ehdottaisin tämän suomennoksen käyttöönottoa myös suomenkielisessä viestinnässä, eli jatkossa TTK ei olisikaan TTK vaan TMTK, eli taiteiden ja muotoilun tiedekunta. Minulle muotoilu on tulevaisuuden tunnistamista ja tulevaisuuden S U I H K I V A A S O P O A J A K U U M A A K O P O A : LAPIN YLIOPISTOSTA DESIGN-YLIOPISTO suunnitelmien toteuttamista käytännössä. Lapin yliopisto voisi jatkossa olla yhä vahvemmin luova designyliopisto, joka innovoi tulevaisuutta rohkealla katseella. Toisena tekona tukisin taiteiden opiskelijoiden osaamisen tunnistamista ja oman portfolion rakentamista yhä vahvemmilla ahot-käytänteillä (ahot=aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen). On mielestäni nurinkurista, että yhä paremman työllistymistilanteen vuoksi taiteiden opiskelijoiden opintojen eteneminen hidastuu. Monessa taideaineessa osaajat lähtevät työelämään jo kandidaatin opinnoissa, jolloin taiteen maisterin tutkinto ei enää edisty. Tällöin meidän pitäisi yhä paremmin huomioida opiskelijan eteneminen työelämässä hänen tutkintoaan täydentävänä osana, eikä ainakaan laittaa työelämää ja opintoja vastakkain. Tätä ajattelua tukee myös uudessa rahoitusmallissa taiteille alakohtaisena ryhmänä osoitettava kolminkertainen kerroin koskien taiteista tuotettujen tutkintojen rahoitusosuutta. Olen usein taiteiden opiskelijoilta kuullut erittäin kovien läsnäolopakkojen rajoittavan opintojen ja työn suhdetta. Ymmärrän muun muassa sen, että meillä halutaan kouluttaa käytäntöteoriaa erilaisiin muotoilun tai graafisen suunnittelun laitteisiin. Tässäkin kuitenkin voisimme miettiä läsnäolon paikkaa opintojen aikajanalla sekä läsnäolopakon ja ahotin tasapainoa. Onko esimerkiksi vaatetussuunnittelun portfolio lopulta se, jolla toimeksiantoja ja töitä saadaan, eikä välttämättä laaja, useasti 80 prosentin läsnäoloa vaativa kurssikirjo? Tulisiko toisaalta tarkastella mahdollisuutta sitoa graafisen suunnittelun opiskelijoiden opiskelutunnuksiin erilaisten ohjelmien lisenssit esimerkiksi kandin loppuvaiheessa/maisterivaiheessa verrattuna tilanteeseen, jossa lisenssit ovat ainoastaan yliopiston fyysisissä tiloissa olevissa koneissa? Kolmantena pointtina on, jo nyt ymmärtääkseni hyvällä tolalla tiedekunnassa oleva, perinteinen ohjaustyö ja sen kehittäminen. Tukipalveluiden, opiskelijan opiskelukykyä parantavien toimien osalta taiteiden tiedekunta ja opiskelijat myös kaipaavat turvaa. Ajattelen, että taiteellisen lahjakkuuden voi maksimoida vain kun taustalla on laaja tukiverkko, jotta uskaltaa kokeilla ja myös epäonnistua. Meillä löytyy äärettömän kova potentiaali yliopistorakennuksen Fsiivessä. Ollaan ylpeästi, ja tekijöitä tukien, taiteen ja muotoilun yliopisto – oikea design-yliopisto. ? A N T T I E T E L Ä A H O Edunvalvonta-asiantuntija
L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 9 6 TAIDETTA JA KULTTUURIA TEILLE , PALKKIO MEILLE Julkinen keskustelu itsensä työllistävien asemasta ja sosiaaliturvasta on tullut ajankohtaiseksi muun muassa alustatalouden ja digitalisaation haastaessa työn kuvaa ja luonnetta. Se on tervetullutta ammattiryhmälle, joka on toiminut näin jo pitkään; maagisella näkyvyydellä laskunsa maksaville taiteilijoille ja kulttuurialan ammattilaisille, joiden ammattia ei osata nähdä työnä.
7 Y H T E I S K U N N A S S A E TAVA L L IN E N TA R IN A menee jotakuinkin näin: Sähköpostiin tai sosiaalisen median keskustelualustalle ilmestyy viesti: töitä tarjolla tapahtuman valokuvaajalle tai videokuvaajalle. Tai sitten tapahtuma, yritys yms. etsii esimerkiksi logon tai julisteen tekijää. Mahtavaa! Pieni lisätienesti tässä onkin tarpeen. Mutta hetkinen, viesti jatkuu: palkkaa tai muuta rahallista korvausta emme valitettavasti voi maksaa rajallisen budjetin vuoksi, mutta tekijä saa näkyvyyttä omalle osaamiselleen, ilmaisen sisäänpääsyn tapahtumaan tai materiaalien – esimerkiksi maalien – korvauksen. Kuka arkkitehti suunnittelee talon näkyvyydellä? Tai tilintarkastaja tarkistaa tilit pelkästä intohimosta numeroihin? Kuka siivoaa toimiston, kunhan mäntysuovat korvataan? Ei kukaan. Mutta taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten odotetaan silti yllättävän usein elättävän itsensä tällä maagisella, kapitalistisen yhteiskunnan yhdellä ilmeisen arvokkaalla vaihdantavälineellä – näkyvyydellä. ”Ilmaista työtä ei saa teettää. Työnantajan puolella on tästä vastuu, mutta myös tekijöiden tehtävänä on rummuttaa, että kyse on ammattilaisista ja ammatista: taide, tuottaminen, kuratointi ynnä muut ovat työtä ja sellaisena niitä on myös kohdeltava”, toteaa taideja kulttuurialan ammattijärjestön TAKU ry:n toiminnanjohtaja Nea Leo. Talkoot ovat toki asia erikseen, mutta talkoilla ei ole budjettia. Eikä talkoiden osallistujille makseta kenellekään mitään. Talkoilla työskennellään jonkin yhteisen hyvän eteen ja varsinkin, jos kyse on yrityksistä, jotka toimivat markkinatalouden kentällä, on kyse hyvin harvoin talkoista. Kyse on tiedon puutteesta. Arvostuksen puutteesta. Hyväksikäytöstä. ”Ymmärrän inhimillisen puolen siitä, että suostutaan tekemään ilmaiseksi esimerkiksi cv-merkinnän vuoksi, mutta silti ilmaista työtä ei pidä suostua tekemään. Näkyvyydestä ei kerry esimerkiksi eläkettä”, huomauttaa Leo. Itsensä työllistäjät usein alisteisessa asemassa Työn tekemisen tapoja ja käsitystä työstä on haastettu digitalisaation myötä voimakkaasti. Viimeistään alustatalous uberien, wolttien ja muiden lähettipalveluiden työehdoista ja työntekijöiden asemasta nosti itsensä työllistäjien aseman ja sen lainsäädännölliset puutteet esimerkiksi työlainsäädännön myötä julkiseen keskusteluun. Mutta asia ei sinänsä ole uusi. Taideja kulttuurialoilla monityöläisyys on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. ”Taideja kulttuurihallintoa leimaava asia on pätkäja määräaikaiset työsuhteet, joita alalla on paljon. Yhä enemmän on myös monityöläisiä. He työskentelevät osittain palkkatyössä, osittain itsenäisinä ammatinharjoittajina ja osittain tekevät taidetta tai tutkimusta. Tämä on taideja kulttuurialalla tyypillisempää kuin muualla, mutta nyt kun monityöläisyys on lisääntymässä myös muilla aloilla, on asia noussut isompaan julkiseen keskusteluun”, toteaa Leo. Itsensä työllistäjät ovatkin usein alisteisessa asemassa työnantajaan nähden. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yrityksellä on oma henkilöstönsä, mutta osa palveluista ostetaan freelancereilta tai muilta itsensä työllistäjiltä. Tällöin itsensä työllistäjällä ei ole samanlaisia oikeuksia kuin varsinaisella yrityksen työntekijällä. ”Taideja kulttuurialat ovat pitäneet tätä asiaa esillä jo pitkään. TAKUn yksi kärkihankkeista tulevalle vaalikaudelle onkin itsensä työllistäjien saaminen osaksi työlainsäädäntöä ja sitä kautta heidän neuvotteluasemansa parantaminen”, kertoo Leo. Työmahdollisuudet tuovat alueelle tekijöitä Taide ja kulttuuri ovat kuuluneet ihmisen elämään aina, mutta sen arvostus on vaihdellut. Nykymaailman rahaja tuottokeskeisessä arvomaailmassa taiteen ja kulttuurin arvoa on hankala mitata. Niinpä se typistyykin usein kulueräksi tai kutsumusammatiksi, josta on helppo leikata ja jota ei osata nähdä työnä. ”Juhlapuheissa kulttuuria kyllä arvostetaan. Sitä pidetään tärkeänä alueiden viihtyvyydelle ja vetovoimatekijöille, mutta valitettavasti todellinen arvostus näkyy raha-asiassa; kyllähän sitä toivoisi, että se arvostus näkyisi myös esimerkiksi palkkatasossa”, miettii Leo. Suomessa on viime vuosina järjestetty useita ison profiilin kulttuurija taidetapahtumia sekä tuotu esimerkiksi katutaidetta voimakkaasti esille. Usein käy kuitenkin niin, ettei oman alueen tekijöitä ja potentiaalia aina tunnisteta, vaan tekijät tuodaan jostain muualta. ”Yleisesti toivoisin, että alueilla kiinnitettäisiin huomiota omien, siellä asuvien tekijöiden työmahdollisuuksiin. Jos työmahdollisuuksia on vain tietyillä paikkakunnilla, niin tekijät valuvat sinne. Etenkin julkisen puolen tilaajien vastuu on siinä, että työllistetään omia tekijöitä ja tehdään yhteistyötä eri toimijoiden välillä, jotta tekijöillä on mahdollisuus asua alueella”, huomauttaa Leo. Myös taideja kulttuuriopetusta antavien oppilaitosten on osallistuttava alueen kehittämiseen ja julkiseen keskusteluun, jos oppilaitoksesta valmistuvien opiskelijoiden toivotaan jäävän alueelle. Pitkässä juoksussa tämä ruokkii alueen vetovoimaa ja viihtyvyyttä, mutta myös oppilaitosten vetovoimaa, työharjoittelumahdollisuuksia ja yleistä uskottavuutta. Tämä tulisi pitää mielessä myös Rovaniemellä – potentiaalia alueella kyllä riittää. ? S T E K S T I A L E K S I I . P O H J O L A K U V I T U S S I I R I H I R S I A H O
L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 9 8 BISNESSEIKKAILUJA JA PETTYMYKSIÄ T E K S T I H E N R I K T E L K K I K U V I T U S S I I R I H I R S I A H O – YLIOPPILASKUNTIEN LÄHIHISTORIAAN MAHTUU MONTA TALOUDELLISTA FLOPPIA
9 Y L I O P P I L A S K U N N I S S A U N R AV I N T O L A C O M I C O N kylkeen tässä taannoin avattiin ‘Tivoli-Klubi’, saattoi tuoreemmilla rovaniemeläisillä olla siinä ihmettelyä: Mistä naavaparrat oikein vöyhöttivät? Ja miksi avajaisten jälkeen saattoi törmätä lausuntoihin kuten “rahastus” ja “ostivat vain nimen”? Närkästyksen taustalla oli fiilis tunteilla pelaamisesta ja muistuttelu sen oikean yöravintola Tivolin tien ikävästä päättymisestä. Tivoli oli miltei legendaariseen asemaan kohonnut yökerho, joka aikoinaan hallitsi Half-Moonin ylitse juhlien go-to jatkopaikkana. Yliopistolaisten kannalta Tivolin tapaus on kuitenkin muutakin kuin vain yksi menetetty yökerho. Tivolin toimitiloina toiminut rakennus, niin kutsuttu Valistustalo, kun sattui olemaan Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnoiman LYY-kiinteistöt Oy:n omistuksessa. Rakennuksena Valistustalo, tai Valsa, kuten se puhekielessä tunnettiin, oli monellakin tapaa Rovaniemen kulttuuritoiminnan kehtoja. Valsalla harjoittelivat bändit, sieltä löytyi opiskelijoille estradin tarjonnut Galleria Värinä ja tietenkin muutama lisäliiketila. Tämän kaiken lisäksi rakennus oli myös Rovaniemen historian kannalta merkittävä kohde, ainakin jos kysyit Museovirastolta, jonka mielestä rakennus olisi pitänyt suojella. LYY osti Valsan LYY-Kiinteistöt Oy:n kautta vuonna 2004. Tämän jälkeen seuranneista tapahtumista on vuoron perään syytetty LYY:n kelvotonta bisnesvaistoa, hyvää vaistoa ja huonoa tuuria, LYY:n kykenemättömyyttä, Rovaniemen kaupungin korruptiota, sekä ulkoavaruuden reptiliaaneja. Valsa kehitti T E K S T I H E N R I K T E L K K I K U V I T U S S I I R I H I R S I A H O Yliopistoissa tunnetusti tiivistyy maan johtava tietämys. Ne ovat täynnä nuorta intellektuelliaa edustavia opiskelijoita, jotka ovat Suomen tehokkaimpia tiedonhankkijoita. Miksi siis yliopistojen sydämessä sijaitsevat ja opiskelijoista muodostuvat ylioppilaskunnat sössivät taloutensa? tarinasta riippuen aivan hirvittävät, tai ei niin pahat, kosteusvauriot. Vuosien väännön jälkeen kielteinen päätös suojeluhakemuksessa mahdollisti ongelmallisen kiinteistön myymisen Lemminkäiselle ja näin LYY selvisi seikkailusta täpärästi taloutensa pelastaen. Miltei 60-vuotias Valsa kohtasi purkukoneet viimein vuonna 2016. Vaikka Valsan kohtalo useaa rovaniemeläistä raivostuttikin ja jälkiviisaus on tarkkanäköistä, ei LYY:tä kuitenkaan kannata liikaa hommasta pilkata. Jos jotain, niin Valsan kautta LYY otti osaa Ylioppilaskuntien arvokkaaseen perinteeseen; perseelleen menneisiin hankkeisiin. Arvokkaat perinteet LYY:n hallitukset ovat muodostuneet yhteiskuntatieteilijöistä, taiteilijoista ja oikeustieteilijöistä, joilla ehkä on jotain yrityskurssia hivenen käytynä siellä takana. Tämä saattaa osaltaan avata Valsan tilanteen syntymistä. Eikä sekään nyt niin hirveästi suteen mennyt; lisää yökerhoilua ja hommaa oltaisiin vielä joskus saatettu pitää menestyksenä. Vaasassa puolestaan on yliopisto, joka kouluttaa liiketalouden maistereita. Kiinteistöbisnestä noin yleensä pidetään yhtenä turvallisimmista bisneksen muodoista. Joten mitä saadaan, kun yhdistetään ajantasainen liiketalouden osaaminen ja turvallisemmat bisnekset? No uusi hieno ylioppilastalo, joka tuottaa pienen omaisuuden edestä ylläpitokustannuksia ja kahden miljoonan euron velat. Vaasan tapauksessa se, paljonko opiskelijat hyötyvät ylioppilastalosta on hivenen kyseenalaista. Koko talo ei ole ylioppilaskunnan omistuksessa ja omistetuissakin tiloissa ollaan vähän vaikeina sen suhteen, paljonko opiskelijoita niihin viitsii päästää. Vaasa säilytti maineensa Suomen korkeimman ylioppilaskunnan jäsenmaksujen haltijana ja onnistui antamaan kirveestä ylioppilaskunnan lehdelle. Ja vaikka tätä ei voidakaan pistää yksin ylioppilastalon syyksi, niin Markku Vierun kursseille voi hakeutua se, joka vääntää kahden miljoonan velat toimintaa kannattelevaksi tekijäksi. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalla on puolestaan perittyjä kiinteistöjä ja pitkällisesti kokemusta toiminnasta. Useita miljoonia säästössä, ravintolabisnes ja Suomen suurin jäsenmäärä ei kuitenkaan paljoa aikanaan lämmittänyt, kun kiinteistöjen kanssa puljattiin. Helsingissä uuden hienon ylioppilastalon (nk. Leppätalo) kustannukset karkasivat lapasesta, johtaen remonttikulujen miltei tuplaantumiseen. Kun kaveriksi otettiin vielä yhden arvokiinteistön remontointi (Villa Kuunari), alkoi soppa olemaan valmis. Ylioppilaskunta päätyi kaatamaan esityksen hankkeen päätöksenteon vaiheita ja avoimuutta arvioivan selvitysryhmän asettamisesta. Seuraavat viisi vuotta syötiin säästöjä, ennen kuin alamäki saatiin jäsenmaksujen korottamisen ja tiukemman taloudenpidon kautta katkaistua. Sallimuksen rajoissa Niin hauskaa kuin sormella osoittelu ja tämän lehden siltojen poltteleminen ympäri Suomea olisikin, on totta, etteivät ylioppilaskunnat ole helpoimmassa asemassa. Teknisesti ylioppilaskunta ei ole yhdistys vaan julkisoikeudellinen yhteisö, jonka toiminnasta säädetään yliopistolaissa. Täten se ei voi täysin päättää K
L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 9 10 olemassaolostaan tai tehtävistään. Tästä kumpuaa muun muassa ylioppilaskuntien pakolliset jäsenmaksut. Vaikka laki turvaakin tulonsaantia jäsenmaksujen muodossa, ylioppilaskuntien luonne myös rajaa niiden toimintamahdollisuuksia. Ylioppilaskuntien ei luonteensa vuoksi ole mahdollista harjoittaa esimerkiksi järjestelmällistä ja tarkoituksellista taloudellisen voiton maksimointia. Voittoa toki saa ja usein tehdäänkin, mutta varsinainen suuren luokan ammattimainen liiketoiminta ei ole mahdollista. Tätä rajoitusta ylioppilaskunnat useimmiten pyrkivät kiertämään ulkoistamalla liiketoiminnan ylioppilaskunnan omistamille, mutta niistä silti erillään toimiville yhtymille, kuten Helsingin HYY Yhtymä (nyk. Ylva) ja meidän Laky Oy. Näiden järjestelyiden reiluudesta sopii toki keskustella, mutta nykyjärjestelmässä ne ovat pakollisia. Järjestelmä luo myös ylimääräisen byrokratian asteen, mikä rasittaa liiketoimia. Onkin asiallista pohtia, vaarantaisiko ylioppilaskuntien jäsenmaksujen pakollisuudesta luopuminen myös niiden taloudellisen selviytymisen? Tämä kun hyvinkin saattaisi korostaa liiketoiminnan merkitystä ylioppilaskuntien toiminnassa, mikä kuten todettu, on tukkoista. Automaatiojäsenyydestä luovuttaessa voisi toki olla paikallaan myös vapauttaa ylioppilaskuntien käsiä harjoittaa liiketoimintaa, mutta sitten taas, Suomi. Nykyinen järjestelmä on myös omiaan vaikuttamaan siihen, ketkä näitä välistä huomattaviakin taloudellisia päätöksiä tekeviä järjestöjä johtavat. Päätöksentekijät tuppaavat nousemaan vielä valmistumattomista opiskelijoista, jotka ovat vasta kasvamassa tulevaisuuden Nalle Kekkeruuseiksi, takanaan joitain kursseja ja isin vinkit yksityistämisestä. Yliopistot yleensä mielletäänkin turvalliseksi paikaksi kokeilla siipiään, epäonnistua ja oppia, ilman elämää romahduttavia seurauksia. Se ei tietenkään paljoa lämmitä esimerkiksi Valsan tapauksessa, mutta ylioppilaskunnilla ei ole mahdollista palkata Nordean huippuekonomisteja ilman, ettei rajaa täysimittaisen liiketoiminnan harjoittamiseen koetella liikoja. Mitäpä sitten? Mitä ylioppilaskuntien oikein sitten pitäisi tehdä? Kysymykseen on tällä hetkellä vaikea vastata. Yliopistolaki saattaa muuttua lähivuosina, eikä tulevia muutoksia vielä tiedetä. Ylioppilaskuntien tämän hetkiset kahleet rajoittavat suoria toimintamahdollisuuksia. Yksi keino edetä tämän hetkisessä tilanteessa voisi olla oppilaitosten välisen yhteistyön kehittäminen, sekä tehokkaampi opiskelijoissa piilevien resurssien etsintä. Nykyisellään kaikki pyrkivät pitämään pelikortit mahdollisimman lähellä omaa rintaa. Tämä ei välttämättä palvele ylioppilaskuntien tarvetta. Ylioppilaskunnat eivät JO S JO TA IN, N IIN VA L SA N KAU T TA LY Y O T T I O SAA YLIOPPI LASKUN T IEN A RVOKKAASEEN PER IN T EESEEN; PERSEEL LEEN MENN EISIIN HA NKKEISIIN.
11 Y L I O P P I L A S K U N N I S S A " P O R U K K A VA I N V I I H T Y Y ", siihen kiteytyy vastaus, kun kysyt Meidän Lovisaa johtavalta Henna Kokolta menestyneen kahvilatoiminnan salaisuutta. Kuten nimestä voi päätellä, Meidän Lovisa on meidän, siis opiskelijoiden. Se on osa Lapin yliopiston ylioppilaskunnan omistamaa Lapin Lyyli Oy:tä, jonka toimitusjohtaja Kokko on. Opiskelijaomisteisuus luo Meidän Lovisan ylle mielenkiintoisen vuorovaikutuksen himmelin. Kahvilan palveluiden käyttäminen hyödyttää suoraan ylioppilaskuntaa ja näin opiskelijoita. Juuri tämän esille tuomisen Kokko näkee tärkeimpänä osana Lovisan viestiä. "Minusta tuntuu, että se on mennytkin enemmän siihen, että painotetaan, että Lovisa on meidän opiskelijoiden". Samalla yhteys opiskelijoihin vaikuttaa Lovisan toimintaan LÄHTEET * Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, talousarvio 2011. https://issuu.com/ ylioppilaskunta/docs/ta2011 * Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, toimintatalouden talousarvio 2013. https://issuu.com/ylioppilaskunta/ docs/hyy_budjetti_2013 * Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, toimintatalouden talousarvio 2015. https://issuu.com/ylioppilaskunta/ docs/ta_2015 * HYY-Yhtymä tilinpäätös ja toimintakertomus 2017. https:// s3-eu-west-1.amazonaws. com/hyy/yhtyma/2018/04/ HYY-Yhtymä-tilinpäätös-jatoimintakertomus-2017.pdf * HYY Yhtymä vuosijulkaisu 2015. https://s3-eu-west-1.amazonaws. com/hyy/yhtyma/HYY_Yhtyma_ Vuosijulkaisu_2015.pdf * Kellot lyövät Rovaniemen Valistustalolle. https://yle.fi/ uutiset/3-6705434 * Kuinka käy Valsan? https:// issuu.com/lapinylioppilaslehti/ docs/2015_2 * Lapin Kansa: Ely-keskus valittaa Valsan luvasta. https://yle.fi/ uutiset/3-6767640 * Lapin maakuntamuseo 40 vuotta. https://www.rovaniemi.fi/loader. aspx?id=929df103-60d2-4ba98a7a-5aff0c5ca1ae * Leppätalon kulut paisuvat. https:// ylioppilaslehti.fi/dev/2006/11/ leppatalon-kulut-paisuvat/ * LYY myy Valistustalon MEIDÄN LOVISA – ISO OLOHUONE enemmän, kuin Fazerin omistamien Petronellan ja Fellin tapauksessa. LYY sekä käyttää Lovisaa tapahtumiinsa, että osallistuu Lapin Lyylin kokouksiin. Lovisa myös joutuu huomioimaan asiakkainaan toimivia opiskelijoita eri tavalla. "Opiskelijathan ovat edelläkävijöitä monessa asiassa. Ruokatrendeissä, vegaanisessa ruokavaliossa, ekologisuudessa, kestävässä kehityksessä", toteaa Kokko. Jatkuva pyrkimys opiskelijoiden toiveiden täyttämiseen on ihailtavaa, kun tarkastelee miten vaikeassa paikassa Lovisa on. Fazer piirittää kahviota molemmilta puolilta ja Sale on miltei vastapäätä. Tämän lisäksi Lovisaa rasittavat tilajärjestelyt, mikä pakottaa tilaamaan tarjottavan ruoan ulkopuoliselta toimittajalta. Ulkopuolisuus ja kotimaisuusaste näkyvät ruoan laadussa, mutta samalla se myös tuottaa haasteita ruoan hinnoittelussa ja tarjoamisessa. Opiskeluruokailua tukeva KELA antaa vain tietyn määrän avustusta opiskelijaruokailijaa kohden, jolloin pitääkseen kiinni edullisista aterioista, täytyy heittäytyä luovaksi. Lovisan kohdalla tämä tarkoittaa tarkkaa punnintaa aterioissa, mikä on syy rajattuihin annoskokoihin. Lovisakin kun on liiketoimintaa, jonka täytyy pystyä olemaan voitollista. Haasteista huolimatta Lovisan kekseliäisyys on tehnyt siitä pienoisen menestyksen. Se on ylioppilaskuntamme parhaiten suoriutuneita liiketoimia, jolla on pystytty paikkaamaan epäonnisempien hankkeiden perintöä. Se on jotain mistä jokainen asianomainen saa olla ylpeä. "Mie oon tosi tyytyväinen tähän mihin me ollaan päästy", päättää Kokko. ? Lemminkäiselle. https://yle.fi/ uutiset/3-8660403 * Miksi jokainen opiskelija tarvitsee ylioppilaskunnan taakseen? https:// hyy.fi/fi/media-arkisto/uutiset/ miksi-jokainen-opiskelija-tarvitseeylioppilaskunnan-taakseen * Museovirasto lausunto MV/22/05.01.01/2014. https:// docplayer.fi/2397677Lausunto-museovirastoneritysistunto-on-kasitellyt-asiankokouksessaan-12-2-2015.html * Musevirasto: Valistustalo suojeltava Rovaniemellä. https://yle.fi/ uutiset/3-7825133 * Oulun yliopiston opiskelijat haluavat kumota lain, joka rokottaa opiskelijan kukkaroa yli sadan euron verran vuodessa. https://yle. fi/uutiset/3-10434075 * Rovaniemi valitti Valsasta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. https://yle.fi/uutiset/3-7213031 * Vaasan ylioppilaslehti 3/2017. https://issuu.com/vylkkari/docs/ vykk__ri_3_2017_verkkoon * Vaasan ylioppilastalosta tuli raskas taakka ylioppilaskunnalle. https:// yle.fi/uutiset/3-5636244 * Ylioppilaskunnan talous on rahan siirtämistä taskusta toiseen, ja siksi jäsenmaksua halutaan nostaa. https://ylioppilaslehti.fi/2015/10/ ylioppilaskunnan-talous-on-rahansiirtamista-taskusta-toiseen-ja-siksijasenmaksua-halutaan-nostaa/ * ylva.fi T E K S T I H E N R I K T E L K K I K U V A A L E K S I I . P O H J O L A kuitenkaan ole suoraan toistensa kanssa kilpailevia tahoja. Jos jonkinlainen suunnitelmien ja osaamisen jakaminen saataisiin rakennettua, se voisi palvella ylioppilaskuntia kokonaisuutena. Myös parempi kommunikaatio oman yliopiston opiskelijoihin päin auttaisi. Lapin yliopistokin on pohjimmiltaan kokoelma osaajia eri aloilta ja elämän vaiheilta. Näiden osaajien piilevä potentiaali kannattaa kartoittaa ja kerätä käyttöön. LYY toki pyrkii kommunikoimaan opiskelijoihin päin, mutta kommunikaatio tahtoo jäädä kuitenkin turhan usein ei kenenkään seuraamaan facebook-sivun ja jonnekin hukatun flyerin varaan. Vielä enemmän kannattaisi kampuksen käytävillä näkyä ryhmänä, tehdä yhteistyötä AMK:n kanssa ja huutaa omista tarpeista. Silloin aikoinaan se olisi voinut tuoda LYY:lle reserviin amatööri kylterin, kosteusmittaajan ja timpurin. ?
L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 9 12 #TERAPIATAKUU HALUAA RAIVATA ESTEET PSYKOTERAPIAN JA AVUNTARVITSIJAN VÄLILTÄ T E K S T I E M M A K Ä H K Ö N E N K U V I T U S M A R J O H I I L I V I R T A
E L M I K U U N 2 0. PÄ I VÄ 2 019 Suomen oikeusministeriön Kansalaisaloite.fi-palveluun ilmestyi ehdotus uudeksi lakitekstiksi: Terapiatakuu mielenterveyspalveluihin pääsyn nopeuttamiseksi. Ei ole sattumaa, että Suomen keskeisten mielenterveysjärjestöjen yhteisvoimin hioman kansalaisaloitteen julkaisu ajoitettiin hallituskausien nivelkohtaan vaalikeväälle. Poliitikkojen halutaan heräävän suomalaisen mielenterveystyön haasteisiin. Mahdollisesti toteutuessaan kansalaisaloite olisi oikea harvinaisuus, sillä vuoden 2015 jälkeen laaditusta tuhannesta kansalaisaloitteesta vain kaksi on hyväksytty (HS 2.4.2019). Jutun kirjoittamishetkellä kansalaisaloite on kerännyt 20 000 allekirjoitusta. Keskivertoa korkeammasta läpimenopotentiaalista kertoo se, että Mielenterveysseuran maaliskuussa 2019 tekemän kyselyn mukaan peräti kahdeksan silloista eduskuntapuoluetta kannattaa terapiatakuuta. Vastanneista vain perussuomalaiset kieltäytyi asettumasta aloitteen taakse. Terapiatakuu-kansalaisaloitteen eduksi on laskettava se, että aloitteen laatijat ovat muotoilleet ehdotuksensa valmiiksi lakipykäliksi ja -momenteiksi. Kansalaisaloitteen vaatimus päättäjille on siis varsin yksiselitteinen. Tämä ei ole aina itsestäänselvää, kun tarkastelee Kansalaisaloite.fin lukuisia lakiehdotuksia: kansan tahto ilmaistaan niissä varsin usein juurikin kansankielellä. Muhiiko puolueiden tukemassa #Terapiatakuussa uusi #Koulutuslupaus? Mihin tavoitteisiin kahdeksan puoluetta ovat sitoutuneet vaalihuumassa? Lapin Ylioppilaslehti pyysi tarkennuksia ja taustoitusta kansalaisaloitteen ydinkohtiin aloitteen taustajoukoilta ja asiantuntijoilta. Lainaukset kansalaisaloitteesta on merkitty lehtiartikkelissa kursiivilla. Kysymyksiin vastaavat Mielenterveyspoolin projektipäällikkö ja kansalaisaloitteen vireillepanija Alviina Alametsä sekä Mielenterveysseuran johtava asiantuntija Meri Larivaara. “Yli puolet suomalaisista kokee jossakin vaiheessa elämäänsä mielenterveyden häiriön, mutta vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa. Ehdotettu lakimuutos perusterveydenhuoltoon sisältyvien mielenterveyspalvelujen terapiatakuusta takaa kaikille nopean pääsyn hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen.” Miksi juuri psykoterapia on nostettu lakiehdotuksen keskiöön? “Mielenterveyden ongelmien hoito rajoittuu tällä hetkellä usein lääkehoitoon, koska psykoterapeuttisia ja psykososiaalisia hoitomuotoja ei ole kaikkialla saatavilla, tai ne ovat yksilölle liian kalliita. Tämä ei ole suositusten mukaista hoitoa”, sanoo Alametsä. Terapiatakuun yksi tavoitteista onkin saada lakiteksti heijastelemaan virallisia hoitosuosituksia. “Psykoterapian teho ja vaikuttavuus on todettu pitkissä seurantatutkimuksissa”, muistuttaa Larivaara. Toimivaksi todettua ja paljon kysyttyä hoitomuotoa olisi perusteltua tarjota osana perusterveydenhuoltoa. Psykoterapian kysyntä on kasvanut kuluneen vuosikymmenen aikana merkittävästi. Vuonna 2010 Kelan psykoterapiatukea sai 15 000 ihmistä, kun vuonna 2017 tuettuja oli jo 36 000 (Kela). “Kyse ei ole varsinaisesta mielenterveyden epidemiasta, vaan lisääntyneestä hoitoonhakeutumisesta”, Larivaara sanoo. Alametsä huomauttaa, että psykoterapeuttien määrä ei ole kuitenkaan lisäänt yny t samassa suhteessa. Psykoterapiaan pääsy voi olla ratkaisevan tärkeää yksilöille, jotka ovat kärsineet vastoinkäymisiä lapsuuden ja nuoruuden herkissä kehitysvaiheissa. Turvattomat kasvuvuodet voivat heijastua mielenterveyden häiriöinä ja oireiluna pitkälle aikuisuuteen ja vanhuuteen. “Jos annetaan lääkettä ahdistukseen, se on vain sairauden oireiden hoitoa. Psykoterapiassa vahvistetaan nimenomaan psyykkisiä rakenteita ja mennään yksilötasolla ongelman juurisyihin”, Larivaara sanoo. “Terapiatakuun avulla potilas saisi hoitoa, vaikka hänellä ei olisi taloudellista mahdollisuutta hakeutua yksityiseen psykoterapiaan. Potilas saisi ehdotetun lakimuutoksen myötä hoitoa myös silloin, kun hänelle ei voida myöntää Kelan korvaamaa kuntoutuspsykoterapiaa (--)“ Kansalaisaloitteen laatijat haluavat psykoterapiaa ja psykososiaalista hoitoa tarjottavan entistä useammille ja entistä varhaisemmassa vaiheessa. Heidän näkemyksensä mukaan Kelan kuntoutuspsykoterapia Suomalaiset mielenterveysjärjestöt haluavat psykoterapian osaksi perusterveydenhuollon palettia ja mielenterveyden hoidosta aidosti yhdenvertaista. Lapin Ylioppilaslehti selvitti, mitä järjestöjen yhteinen kansalaisaloite Terapiatakuu pitää käytännössä sisällään. 13 Y H T E I S K U N N A S S A H
ei vastaa varhaisen mielenterveysavun tarpeeseen. Kelan korvaama psykoterapia perustuu kuntoutuslakiin. Kuntouttavan toiminnan tavoitteena on aina opiskeluja työkyky, mikä luo merkittävän vinouman hoidon saatavuuteen. Kyseisen lakimääritelmän vuoksi muun muassa työkyvyttömyysja vanhuuseläkeläiset jäävät Kelan tukemien psykoterapiapalvelujen ulkopuolelle. “Hyvinvointi on itseisarvo ja tasa-arvoiset terveyspalvelut hyvinvointivaltion kivijalka. Mielenterveyden osalta tässä on kuitenkin jääty jälkeen. Mikäli ihmisen lonkka murtuu, hän saa totta kai leikkauksen, oli töissä tai ei. Minkä takia mielenterveyden hoitoa ei sitten nähdä samalla tavalla?” Alametsä haastaa. Helppoa ei ole opiskelijalla ja työllistyneelläkään. Kelan tukemaan hoitoon pääsy vaatii tällä hetkellä erityislääkärin konsultaatiota ja useita byrokraattisia toimia ennen toteutumistaan. Prosessi hoitoon hakeutumisesta psykoterapian alkamiseen voi kestää jopa yli puolesta vuodesta vuoteen. “Kaikki työikäisetkään eivät välttämättä täytä Kelan korvaaman kuntoutuspsykoterapian kriteerejä, vaikka voisivat hyötyä psykoterapiasta. Mielenterveyden häiriön tai oireiden muodostama uhka opiskelutai työkyvylle täytyy olla selkeästi kuvattu lääkärinlausunnossa, jotta Kelan korvaama kuntoutuspsykoterapia voi tulla kysymykseen”, Larivaara kertoo. Jos Kela myöntääkin psykoterapiatuen sairastuneelle, hänen täytyy vielä etsiä itse oma psykoterapeutti useiden palveluntarjoajien joukosta. Mikäli psykoterapeuttiset ja psykososiaaliset palvelut olisivat osa perusterveydenhuoltoa, pääsy psykoterapeuttiseen hoitoon suoraviivaistuisi. “Näin potilas ei joudu odottamaan eikä hänen kärsimyksensä pitkity tarpeettomasti. Odottaminen voi pahentaa häiriötä tai oireita, minkä seurauksena toipuminen voi vaikeutua tai hidastua”, Larivaara sanoo. “Lähtökohtaisesti kunnat voisivat nytkin tarjota osana terveyspalveluita psykoterapiaa kaikenikäisille, mutta muun muassa resurssisyistä Kelan korvaamasta kuntoutuspsykoterapiasta on tullut ikään kuin ainoa väylä psykoterapian piiriin,” Larivaara jatkaa. Terapiatakuulla halutaan siis varmistaa, ettei psykoterapia olisi jatkossa kuntien (tai mahdollisesti muodostettavien sotealueiden) säästökohde, kuten nyt, vaan aidosti tarjolla oleva perusterveydenhuoltopalvelu. “Oikea-aikaisen avun myötä mielenterveyden oireiden ja häiriöiden syveneminen vähenisi. Painopiste siirtyisi pitkistä, hitaasti saatavista psykoterapioista nopeisiin psykososiaalisiin hoitoihin, joita riittäisi useammalle.“ Mitkä seikat puoltavat juuri lyhytpsykoterapian laajempaa käyttöönottoa mielenterveysongelmien hoitomuotona? “Lyhytpsykoterapia on tutkitusti vaikuttavaa. Osa ihmisistä ei tarvitse pitkää psykoterapiaa, vaan saa riittävän avun lyhyestä hoidosta. Se on myös monille ihmisille houkuttelevampi vaihtoehto kuin sitoutuminen pitkään terapiatyöhön. Lyhyt hoito on myös kustannuksiltaan edullisempaa”, Larivaara sanoo. “Lyhytpsykoterapeuttinen hoito ei ole myöskään haitaksi, vaikka se todettaisiin riittämättömäksi ja ihminen tarvitsisi sen jälkeen vielä pitkän hoidon. Joskus lyhytpsykoterapia voi jopa toimia hoitokokeiluna, jonka jälkeen todetaan, että tarvitaan pidempikestoista hoitoa”, Larivaara sanoo. “Kuntoutuspsykoterapia jakautuu myös alueellisesti epätasa-arvoisesti: Uudellamaalla Kelan korvaamassa kuntoutuspsykoterapiassa käydään lähes kolme kertaa useammin kuin Lapissa, vaikka THL:n mielenterveysindeksin mukaan psykoterapian tarve on suurempi Lapissa.” “HY V IN VOIN T I ON I T SEISA RVO JA TASA-A RVOISET T ERV EYSPA LV ELU T H Y V IN VOIN T IVA LT ION KIV IJA LKA. MIELEN T ERV EY DEN O SA LTA TÄS SÄ ON KUI T ENKIN JÄÄT Y JÄ LKEEN. ” – A LV I I NA A L A M E T S Ä L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 9 14
Miksi psykoterapiapalvelut ja palveluntar vitsijat eivät kohtaa Suomessa? “Taustalla ovat samankaltaiset työvoimapoliittiset haasteet kuin ylipäänsä sosiaalija terveydenhuollossa, eli harvaan asutuille alueille ei ole helppoa houkutella korkeasti koulutettua työvoimaa. Lisäksi suuri osa psykoterapiapalveluista on yksityisen sektorin palveluja. Yksityisen sektorin palveluja on enemmän saatavilla tiheään asutuilla alueilla ja suurissa kaupungeissa, joissa on enemmän mahdollisia asiakkaita ja potilaita”, Larivaara selittää. Kolarissa peruskoulunsa käynyt lääketieteen tohtori ja filosofian maisteri Larivaara tunnustaa olevansa itse hyvä esimerkki terveydenhuollon ammattilaisesta, joka on päätynyt ruuhka-Suomen asukkaaksi opintovuosiensa ja sittemmin avautuneiden työmahdollisuuksien vuoksi. Hän valmistui lääkäriksi 2000-luvun alun lääkäripulan aikaan ja muistaa pikku kuntien palkkatarjousten olleen tuolloin kilpailukykyisiä. Jos psykoterapeutteja ei saada haja-asutusalueille riittävästi hyvillä palkoilla, täytyy alueiden asukkaille tarjota laadukasta tukea etänä. “Digitaaliset mahdollisuudet tarjoavat ratkaisuja syrjäseutujen haasteisiin. Aiemmin psykoterapeutit suhtautuivat varauksella niihin, mutta vuosien mittaan tarjonta on moninaistunut ja kokemuksen myötä toiminta on muuttunut luonnollisemmaksi. Terapiaa voi saada puhelimessa ja Skypellä,” Larivaara sanoo. “Ajattelen itse ammattihenkilönä, että hoitosuhteessa tarvitaan myös läsnäoloa ja kasvoikkain keskustelua. Etäja lähipalvelut tulevat täydentämään toisiaan”, Larivaara toteaa. “Mielenterveyden häiriöiden kokonaiskustannukset Suomessa ovat OECD:n arvion (2018) mukaan noin 11 miljardia vuodessa. Sijoitus mielenterveyteen maksaa tutkimusten mukaan itsensä takaisin moninkertaisesti, koska sairausetuuksien käyttö vähenee, työnantajien sairauspoissaolokustannukset ja muut työelämäkustannukset vähenevät.” Puhutaan vielä lopuksi rahasta. Mistä terapiatakuun hintalappu koostuu ja miten se vaikuttaisi kansantalouteen? “Terapiatakuun vuosikustannus on toteuttamistavasta riippuen noin 35 miljoonaa euroa. Samalla julkisen talouden kustannussäästöjä syntyisi vuodessa jopa yli 100 miljoonaa euroa verotulojen nousun sekä sosiaalikulujen ja muiden terveydenhuollon kulujen laskun myötä. Varhaisen psykoterapian on todettu vähentävän muiden terveydenhuoltopalvelujen käyttöä”, Alametsä avaa lukuja. Alametsän mukaan psykoterapiapalvelujen saatavuuden parantaminen voisi heijastua positiivisesti esimerkiksi ikääntyviä suomalaisia kiusaavien kansantautien hoitoon: ruotsalaistutkimuksen mukaan kognitiivinen psykoterapia vähensi sydänja verisuonitautien uusiutumisen riskiä merkittävästi. “On siis odotettavissa, että terapiatakuu tuo merkittävän säästön myös fyysisten sairauksien hoidossa, josta arvioidaan syntyvän noin viiden miljoonan euron säästö terveydenhuoltosektorille”, Alametsä toteaa. Kuluja koituisi esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisten täydennyskouluttamisesta, sillä osaavaa hoitohenkilöstöä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi vastaamaan terapiatakuun asettamiin tavoitteisiin Alametsä kertoo, että Mielenterveyspoolin järjestöjen tavoitteena on esittää seuraavaksi psykoterapeuttitutkinnon muuttamista maksuttomaksi. Näin useampi terveydenalan ammattilainen rohkaistuisi täydentämään osaamistaan ja pätevöityisi antamaan psykososiaalista hoitoa. ? 15 Y H T E I S K U N N A S S A
L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 9 16 T E K S T I K A I S A R E E T T A S E P P Ä N E N K U V I T U S H E L M I H A K U R I T S E O H J AU T U V U U D E S TA P U H U TA A N E R I T Y I S E S T I työelämässä. Kun itseohjautuvuus saapuu työpaikoille, vastuuta ja päätöksiä jaetaan työorganisaatiossa enemmän työtä suorittaville tiimeille. Työmotivaatio ja työssä viihtyvyys lisääntyvät. Saattaa olla niinkin, että kokiessaan työn mielekkääksi, työtään kuin sukkia vaihtava milleniaali sitoutuu työhönsä toviksi, ellei ole rakentamassa työelämäpalapeliään pätkätöistä ja projekteista. Itseohjautuvuus ei itsessään ole mikään uusi keksintö. Eri ansioluetteloihin kerta toisensa jälkeen toistamani oma-aloitteisuuden vakuuttelu on, jos ei sama asia kuin itseohjautuvuus, niin ainakin tämän erittäin läheinen ystävä. Mutta onhan se ihan selvää, että tänä päivänä pitää olla jotenkin vielä enemmän itseohjautuva joka paikassa. Pitää koko ajan kehittää itseään ja olla parempi, sanoo ystävä. Lueskelen Tieto -yhtiön innovaatiojohtajan Taneli Tikan kirjoittamaa artikkelia: Kun kone ottaa ohjat. Artikkelissa itseohjautuvuus on työkalu, jolla ihmiset sitoutetaan työhönsä sisäisen motivaation keinoin. Lyhyesti summattuna robotiikan yleistyessä ihmistä ei enää tarvita tekemään kaikkea. Voi olla, että väliportaan kallis johto katoaa, kun työtä ja vastuuta delegoidaan tekevälle portaalle, sekä tietenkin algoritmeille, jotka hoitavat monet seikat nopeammin, kuin ihmisapina. Organisaatioista tulee perheenomaisia, jossa avoimuus ja luottamus on tärkeää ja valta ja vastuu on jaettu joko tiimeille, tai tuottaville työntekijöille. Johto pistää valmentajan verkkarit jalkaan ja organisaation suorittavaa osaa, eli työntekijöitä, palvellaan heidän toiveidensa mukaisesti. Kaikki pelaavat yhteiseen maaliin hyvällä joukkuehengellä innostuneessa ilmapiirissä. Tikka ilmaisee tulevaisuuden organisaation olevan kuin ”kriittisen ajattelun avulla valaistunut Buddha,” jossa työntekijästä kuoriutuu ”kreikan mytologiasta tuttu Herkules.” Tulevaisuuden Herkuleet suorittavat urotöitään ilmeisesti supertuottavuuden avulla. Tikan mukaan supertuottavuuden kulttuuria päästään toteuttamaan, kun organisaation huoltojoukot huomaavat työntekijöissään ominaisuuksia, joilla on potentiaalia vielä suurempaan tuottavuuteen. Tarkoituksena olisi saada käyttöön ihmisen koko potentiaali. Supertuottavuus kieltämättä muistuttaa hieman hyvinvointimaailmasta tuttua superihmisyyttä; löydetään itse, valjastetaan kaikki sisäinen potentiaali, hakkeroidaan elämän osa-alueita niin, ettei untakaan tarvitse, kuin neljä tuntia yössä. Jotta voidaan elää täysillä! Maailman viritellessä supertuottavuuden viuluja, yhä useampi ihminen potee työuupumusta. Edelleen. On hälyttävää, että olen käynyt useamman keskustelun tänä keväänä, jossa orastavasta työuupumuksesta puhutaan rennosti, kuin MODERNIN HERKULEKSEN UROTYÖT Itseohjautuvuus on pyörinyt yhteiskunnallisen keskustelun tapetilla jo tovin. Hakukone tarjoaa sankoin joukoin artikkeleita ja blogitekstejä itseohjautuvuuden kulttuurista. Tartun muutamaan: Robotiikka, automatisaatio, johtajuuden kriisi, eriarvoisuus, työviihtyvyys, työuupumus. Huomaan pyöritteleväni mielessäni itseohjautuvuuden möykkyä, josta en tahdo saada otetta. I MAA I LMA N V IR I T EL LES SÄ SUPERT U O T TAV U UDEN V IULUJA, YHÄ U SEAMPI IHMIN EN PO T EE T YÖ U UP UMU S TA.
17 E S S E E small talkina. Siis sehän on kaikilla nykyään. Moni ystäväni tekee kulttuurille ominaisesti useaa työtä. Työryhmän chatti piippaa illalla ja vapaapäivinä. Onko minulla velvollisuus vastata? Jäänkö jostain paitsi? Työn ja vapaa-ajan raja haalenee entisestään. Hyvin johdettu ja toimiva itseohjautuva organisaatio vaikuttaa aidosti hyvältä uudistukselta työmaailmaan. En epäile, etteikö ihminen haluaisi viihtyä työssään, se vie suurimalla osalla ihmisistä kuitenkin kolmanneksen arkipäivistä. Mutta ruokkiiko itseohjautuvuus edelleen suorituskeskeistä kulttuuria, jos keskiössä on ihmisen sisäisen potentiaalin ja ominaisuuksien tehostaminen alati kiihtyvässä tahdissa? Itseohjautuva ihminen tarvitsee hyvän itsetunnon ja minäkäsityksen, sekä tukea hyvien ominaisuuksiensa vahvistamisessa. Ollaan siis identiteettikysymysten äärellä. Melko tuore tutkimus väittää, että merkittävä osa Herkuleksistamme on hukassa identiteettinsä kanssa. Nuorten aikuisten identiteetin muodostumista on tutkinut Elina Marttinen väitöskirjassaan Deciding on the direction of career and life: Personal goals, identity development, and well-being during the transition to adulthood 2017. Luen Marttisen haastattelun Helsingin Sanomista. Haastattelun mukaan Marttinen ei pidä identiteetin kanssa kamppailua täysin huonona asiana, mutta pitkässä juoksussa se voi olla tuskallista. Hyvinvointiyhteiskunnan hoteessa nuori aikuinen potee ahdistusta siitä, ettei tiedä, mitä valita, koska hänellä on lähes rajattomat vapaudet tehdä niin. Hukassa olosta kertoo varmasti myös itseapukirjallisuuden valtava nousu sekä osaltaan siistimistrendit. Sotkuinen vaatekaappi ihan varmasti ärsyttää, mutta kertooko mielen kaaoksesta jotakin se, että elämänmerkitys löytyy vasta, kun välittömän ympäristön virheettömyys resonoi seesteisyyttä? Miten itseohjautua, jos on identiteettinsä kanssa heikoilla jäillä? Jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Itseohjautuva Herkules yrittää entistä hanakammin löytää vastauksen kysymykseen mikä minusta tulee isona. Jokaista iloa tuottavaa tekemistä ajatellaan potentiaalisena uramahdollisuutena, jossa oman huomion ja mielenkiinnonkohteiden keskittäminen mahdolliseen taloudelliseen hyötyyn nähdään enemmän hyveenä, kuin se, että tekisi jotain ihan vain huvin vuoksi. Aiheesta kirjoittaa Oaklandilainen näytelmäkirjailija Molly Conway artikkelissaan The Modern Trap of Turning Hobbies Into Hustles. Itsetutkiskelu on aina hyvä asia. Kulttuurini tuotteena ja vapauden janoisena milleniaalina kysyn kuitenkin: Saako tulevaisuuden itseohjautuvassa ja supertuottavassa kulttuurissa olla tehostamatta omia ominaisuuksiaan taloudellisen hyödyn tarpeisiin ilman, että kokee olevansa huonompi ihminen tai epäonnistunut elämään oikein? Niin! Ja onko sellainen elämä aina tavoiteltava hyvä, jossa pitää olla aina vaan parempi. Helpommin ja nopeammin, toteaa ystävä. Itseohjautuvuus puhuttaa paljon työn kontekstissa. Vaikka ihminen rakentaa identiteettiään pitkälle työidentiteetin varaan, muistetaanko muistaa, ettei se ole koko minä ja työ yhtä kuin elämä? On selvää, että ammatinkuvien jatkuvassa muutoksessa ja tiedon räjähdysmäisen kasvun myötä itseohjautuvuuden työkalut ovat tärkeä valttikortti elämässä suunnistamiseen ja oman polun löytämiseen. Pitäisikö kuitenkin itseohjautuvuuden ulottuvuuksia laajentaa pois työpaikoilta ja alkaa rakentaa työkaluja elämäohjautuvuutta varten? ? LÄHTEET * Conway, M. The modern trap of turning hobbies into hustles. * https://www.manrepeller. com/2019/02/trap-of-turninghobbies-into-hustles.html * Gronow, K Monen aikuisen identiteetti on hukassa, ja se on todellinen kriisi, sanoo psykologi. * https://www.hs.fi/elama/art2000006050117.html * Tikka, T. Kun kone ottaa ohjat: tekoäly litistää organisaatiot, mutta myös voimaannuttaa työntekijät * https://www.eva.fi/wp-content/ uploads/2016/09/Kun-kone-ottaaohjat.pdf MUUT LÄHTEET * Avokonttori * Itseohjautuvuudesta tuli trendikästä, mutta miten sellainen ollaan * https://soundcloud.com/ avokonttori/jakso4 MUIS T ETAA NKO MUIS TAA, ET T EI T YÖIDEN T I T EET T I OLE KOKO MINÄ JA T YÖ YH TÄ KUIN ELÄMÄ?
L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 9 18 T E K S T I M A R I A P A L D A N I U S K U V I T U S M A R J O H I I L I V I R T A GEISHOJEN HUVIKORTTELISSA KIOTON JALANJÄLJILLÄ
19 M A A I L M A L L A I K A I S U Y L E I S E E N H A R H A L U U L O O N: japanilaisen kulttuurin ikoneinakin pidetyt geishat eivät ole sen enempää palvelijoita kuin prostituoitujakaan. Näihin tehtäviin Japanissa on aina ollut omat ammattilaisensa. Sen sijaan geishat ovat korkeasti koulutettuja naisia, jotka omistautuivat äärimmäisen kurinalaiselle opiskelulle ja harjoittelulle tullakseen maansa parhaiksi viihdyttäjiksi ja Japanin perinteisten taidemuotojen taitajiksi. Geishat (gei= taide, sha = ihminen) tai geikot (=women of art), kuten heitä Kiotossa kutsutaan taitavat niin tanssin, laulun, kukkien asettelun, keskustelun, teeseremonioiden, runouden kuin salonkipelien pelaamisen ja instrumenttien soittamisen jaloina pidetyt taidot. Monipuoliset viihdyttäjänlahjat pääsevät oikeuksiinsa paikallisissa ravintoloissa ja teetuvissa järjestettävissä juhlissa ja illanistujaisissa, joihin geishat tilataan, usein varsin varakkaiden asiakkaiden toimesta vieraita viihdyttämään. Tavallaan geishat elävät siis kaksoiselämää: he ovat sekä naisia että geishoja. Arjessa he toimivat tavallisen japanilaisnaisen tavoin, mutta geishoina he toimivat tarkan käsikirjoituksen mukaan, käyttävät geisha-nimiään ja käyttäytyvät eri tavoin, japanilaisittain ajatellen naisellisemmin. Voidaankin ajatella, että kyse on aivan ainutlaatuisesta taiteenlajista ja erityisestä lahjasta – sekä arvokkaasta kulttuuriperinnöstä. Mikään siitä ei kuitenkaan ole syntynyt ilmaiseksi, helpolla tai varsinkaan hetkessä. Kelluva huvikortteli Geishat mainitaan ensimmäisen kerran 1600-luvun japanilaisessa kirjallisuudessa. Kiinnostavaa kyllä, japanilaisen kabuki-teatterin tapaan myös geishakulttuuri on alun perin ollut miesten alaa. Niin näyttelijät kuin geishat olivat lähes poikkeuksetta miehiä. Naiset valtasivat arasti alaa 1700-luvun puolivälin jälkeen ollen silloinkin vielä harvinaisuuksia. Sen osoittaa sukupuolta alleviivaava nimitys: onna geisha, naisgeisha. 1800-luvulle tullessa tilanne kääntyi päinvastaiseksi: miesgeishojen määrä romahti ja heitä alettiin puolestaan kutsua nimellä otoko geisha, miesgeisha, siinä missä naisgeishoihin alettiin viitata puhtaasti geishoina. Vuosisadan lopulla (nais)geishojen määrä oli kasvanut kohisten. Arvioidaan, että tuolloin Japanissa, lähinnä Kiotossa ja Tokiossa toimi noin 25 000 geishaa ja 1930-luvulla heitä oli jo 80 000. Valtaosa tuon ajan geishoista oli, ja on yhä, keskittynyt Kioton geishakorttelien alueelle. Japanin kuninkaallisena pääkaupunkinakin yli tuhat vuotta (794– 1868) toimineen ja toisen maailmansodan tuhoilta kuin ihmeen kaupalla säästyneen, puolentoista miljoonan asukkaan asuttaman Kioton läpi virtaa Kamo-joki. Sen kahdella vastarannalla avautuvat kuuluisat Pontochon ja Gionin alueet, joita pidetään paitsi Kioton, myös koko Japanin geishakulttuurin kehtoina. Pontochon alueen maine geisha-korttelina juontaa juurensa aina 1500-luvulle asti. Silloin aikansa köyhät viihdyttäjät muuttivat asumaan tulvivan jokivarren alueelle, josta alettiin käyttää nimitystä: floating world (kelluva maailma). Se oli viihdyttäjien ja viihdytettävien mystinen maailma, johon kuului paitsi aikansa (mies)geishoja, myös muiden taiteen alojen taitajia aina näyttelijöistä muusikoihin ja prostituoituihin. Kioton suurimpana ja suosituimpana geisha-alueena säilynyt Gion muotoutui geisha-alueeksi samoihin aikoihin samoista syistä. Pontochon tapaan siitä tuli teatterin, viihdyttämisen ja geishakulttuurin sydän, jonne alkoi nopealla sykkeellä nousta tavernoja ja majataloja asiakkaita, eli pääasiassa alueen temppeleihin saapuneita pyhiinvaeltajia, varten. Pian alue sai osuvan lempinimen: huvikortteli. Olkoonkin, että ajat ja viihteen tavat ovat muuttuneet, voi aluetta edelleen kutsua sellaiseksi – tai ainakin melkein. Huvikortteli on muuttunut jonkin sortin huvipuistoksi. Turistit tungeksivat kameroineen alueen teetupien ja ravintoloiden välissä edustalla nähdäkseen edes vilauksen näistä salaperäisistä naisista. Viikon jokaisena iltana Gionin kuuluisin geisha-katu, Hanami-kojidori sekä Pontochon alueen Shijodori tulvivat turisteja samaan tapaan kuin Kamo-joki (Kamo-gawa = ankkajoki) aikanaan. Miksi? Siksi, että kaikki ovat lukeneet matkaoppaansa. Ne tietävät kertoa, että juuri tähän aikaan päivästä geishat ja geishakokelaat, eli maikot, tyypillisesti kulkevat korttelien läpi tapaamisiin ja kokouksiin. Keitä he oikein ovat? Edellä kulkeva nainen on geisha. Sen tietää siitä, että hänellä on valkoiset kasvot, huoliteltu meikki, lyhythihainen kimono, lättäpohjaiset sandaalit, peruukki, vyö (obi), vain muutama hiuskoriste, peitetty iho sekä klassisen pidättyväinen olemus. Vanavedessään kulkee puolestaan geishakoulutusta suorittava maiko, yllään pitkähihainen, kirjava kimono, lukuisia hiuskoristeita (kanzashi), paksupohjaiset sandaalit, niskassa pala paljasta ihoa sekä kasvoillaan värikylläinen meikki. Olemus on yhtä lailla arka ja varautunut. Tähän tapaan he tyypillisesti kulkevat: geisha kulkee edellä ja Puolentoista miljoonan asukkaan Kioto on elävän japanilaiskulttuurin kehto, joka tunnetaan teetuvistaan, perinteisistä ravintoloistaan, lukemattomista temppeleistään sekä kuvankauniista maisemistaan – niin, ja geishoistaan. Mutta mitä tälle vuosisatoja vanhalle perinteelle kuuluu nyt? HUVIKORTTELISSA
L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I 2 / 2 1 9 20 GEISHAKULT T U UR I EI OLE ENÄÄ V U O SIKYMMEN IIN OL LU T ENNA L LAA N. GEISHOJEN MÄÄRÄ ON LASKEN U T TASAISES T I A INA T OISES TA MAA I LMANSODAS TA LÄH T IEN.