K U K A M I T Ä T O I M I T U S Hertta Huovila “Asuin viime kesän pakettiautossa osoitteena poste restante. Silloin ei tarvinnut miettiä juuria tai juurtumista, sillä koti oli missä milloinkin.” Hertta Huovila on Helsingistä kotoisin oleva ensimmäisen vuoden audiovisuaalisen mediakulttuurin opiskelija, joka ei osaa sanoa, onko juurtunut vielä minnekään. Hän kuitenkin viihtyy Rovaniemellä. Tähän lehteen hän kirjoitti Prideliputuksesta sekä opiskelijoiden juurtumisesta Rovaniemelle. Sara Kalajanniska “Inspiraatio kanteen syntyi juuri alkamaisillaan olevasta keväästä, Lapin luonnosta ja vanhoista tietokirjakuvituksista.” Sara Kalajanniska on toisen vuoden graafisen suunnittelun opiskelija Ylivieskasta. Kalajanniska voisi viettää loputtomasti aikaa uppoutuen 50-luvun musiikkiin. Hän rakastaa sen dramatiikkaa ja sitä, miten yhden kappaleen aikana voi käydä läpi koko tunneskaalan lapsenomaisesta ilosta pohjattomaan suruun. Iikka Sorvali “Juureni ovat siellä, missä satun kulloinkin olemaan. Kyllästyn välillä liiankin helposti ja haikailen jatkuvasti uusien juttujen perään.” Iikka Sorvali toimi viime vuonna ainejärjestönsä puheenjohtajana ja palailee nyt hiljalleen burnoutin partaalta. Omien kokemusten pohjalta syntyi ensimmäinen juttu ylioppilaslehteen. Sorvali on kolmannen vuoden politiikkatieteiden ja sosiologian opiskelija, joka osaa jutella myös hauskoista aiheista, vaikka politiikkaa opiskeleekin. Lapin ylioppilaslehti on journalistisesti itsenäinen julkaisu, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Päätoimittajat Inka Komonen Lotta Lautala Graafikko Julia Palola Tekijöinä tässä numerossa Sofia Parada Barrenechea, Sampsa Hannonen, Eeva Hantula, Marjo Hiilivirta, Joona Hiltunen, Hertta Huovila, Mikko Hyyryläinen, Sara Kalajanniska, Maiju Kettunen, Sari Koukku, Lotta Laitila, Jenna Nylund, Siiri Peuraniemi, Regina Salmela, Iikka Sorvali Kannen kuva Sara Kalajanniska Takakannen lainaus Joona Hiltunen Ota yhteyttä paatoimittaja@lyy.fi Internet www.lapinylioppilaslehti.fi Instagram & Facebook @lapinylioppilaslehti Kustantaja Lapin yliopiston ylioppilaskunta Osoite Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi Paino Grano Vaasa Ilmoitusmyynti Joonatan Juhajoki joonatan.juhajoki@lyy.fi 050 514 5171 Lehteen liittyvät toiveet, huolet ja murheet sekä fanipostin voi toimittaa osoitteeseen lehti@lyy.fi. Seuraava numero ilmestyy toukokuussa 2022.
HAE OPISKELIJAKSI LAPIN YLIOPISTOON Tutustu koulutustarjontaamme: • kasvatustieteet • oikeustieteet • taideteolliset alat • yhteiskuntatieteet ? ulapland.fi/avoimetovet Pääkirjoitus Henkilö: Nafisa Yeasmin Rollosoundin juurilla Menneisyyden merkkejä vailla Yliopistolla Hallitus 2022 esittäytyy Hädin tuskin pinnalla Kaukana, kotona, Rovaniemellä Kenelle Ounasvaaraa kehitetään? Ajankuva: Joona Hiltunen Essee: Etäopiskelua vai epäopiskelua? Kolumni: Sampsa Hannonen 4 21 28 6 12 11 20 18 24 30 34 32 Arvojen uudelleentarkastelu on kuitenkin raskasta. Se saattaa johtaa tilanteeseen, jossa joutuu myöntämään toimineensa väärin.” 12 24 28 LO T TA LA IT IL A EEVA HANTU LA R EG IN A S A LM EL A – SAMPSA HANNONEN
4 Lapin ylioppilaslehti 1/22 PÄÄKIRJOITUS PÄÄTOIMITTAJAT INKA KOMONEN JA LOTTA LAUTALA • KUVA ADAM ERONEN PIPER Terveisiä Rovaniemeltä! täällä arktinen näkyy ja kuuluu, mutta taitaa se siellä etelässäkin olla aika hot. Sana vilahtelee niin mainoksissa, Instagram-päivityksissä kuin ilmastoraporteissa. Joka puolella kilpaillaan siitä, kuka ehtii ensimmäisenä liittää arktisen osaksi omaa tuotettaan. Voilà, brändi on valmis! Samalla viestitään, että ajan hermoilla ollaan. Kiinnostuksesta huolimatta täällä ja muualla Lapissa mietitään, miten ihmiset saataisiin kiinnostumaan vielä enemmän. Pandemia ja etätyö kun eivät ole kasvaneesta Lappi-huumasta huolimatta saaneet vielä koko kansaa pakkaamaan muuttoautoja. Kylissä väki vähenee ja alueella kipuillaan erityisesti siitä, miten vastavalmistuneet saataisiin jäämään. Vetovoimatekijöitä etsitään niin työpaikoista kuin puhtaasta luonnosta, mutta selvää heurekaa ei ole vielä huudettu. Viimeisin ahaa-elämys syntyi siellä isolla kirkolla, kun ministeri Kurvinen lupaili opintolainahyvitystä syrjäisille seuduille. Opiskelijaliikkeet eivät ehdotukselle tuulettaneet. Hyvitys tosin saattaisi lämmittää mieltä pankkitilin näyttäessä 30 000 euroa miinusta samalla kun miettii, minne asettua. olemme molemmat kotoisin yli 700 kilometrin päästä, junan tuomia, kuten tapana on sanoa. Ja niin on myös moni muu, sillä Lapin yliopiston opiskelijoista yli puolet tulee Pohjois-Suomen ulkopuolelta. Niille, jotka eivät täällä asu, on Lappi (eli yhtä kuin Levi) usein lomakohde. Erityisesti korona-aikana moni on tullut hakemaan täältä sitä hetken terapiaa, jota aurinkorannoilta yleensä haetaan. Ja kyllä sen ymmärtää, kun Kehä kolmosen sisällä eksoottisinta on lauantaipäivä Flamingossa. Etelän loma-ajat ovat myös hyvää aikaa täällä. Säätiedotus on kerrankin tarkkaa ja tietää, mistä suunnasta tuulee. Kulttuurihistorian emeritaprofessori Marja Tuomisen mukaan säätiedotukset ovat arkipäivän esimerkki siitä, miten Pohjois-Suomeen viitataan vain yhtenä epämääräisenä alueena: “ Ensin kerrotaan, millaista säätä on maan etelä-, länsija itäosissa. Sen jälkeen kerrotaan – jos kerrotaan – vähän hutaisten, millaista säätä on Lapissa. Lappi ei siis kuulu maahan, eikä siellä ole itää eikä länttä.” tänne muutto on avartanut mieltä. Suomessa asioita katsotaan edelleen pitkälti Etelä-Suomen näkökulmasta. Pohjoinen on nähty pitkään periferiana, jossain syrjässä, sivistyksen ulottumattomissa. Eksoottisena elämysmaailmana ja resurssien kultakaivoksena piirretty Lappi-kuva edistää luonnon sekä saamelaiskulttuurin hyväksikäyttöä. Alue on ennen kaikkea ihmisten, elollisen ja kulttuurien koti. Ymmärrys on tärkeää, sillä toisinaan kipeät asiat näkyvät vain kaupungin ääriviivoissa, padotuissa joissa sekä kylteissä, joissa lukee valtion maata. Niitä ei huomaa, jos ei tiedä. Lämpimät terveiset koko ajan lämpenevästä arktisesta pääkaupungista, Inka ja Lotta
Lapin ylioppilaslehti 1/22 5 Katse tulevaan jo 100 vuotta Osuuspankin omistaja-asiakkuus elämääsi varten Kun elämässä on paljon elämää, pitää arjen sujua ja huomisen olla huoleton. Osuuspankin omistaja-asiakkaana saat hyötyjä läpi elämän ja etuja elämäsi tärkeimpiin asioihin. Me olemme täällä, kun tarvitset neuvoja unelmien saavuttamiseen tai apua arjen raha-asioihin. OP-bonukset Alennukset pankkija vakuutuspalveluista Vain osuuspankin omistaja-asiakkaalle kertyy OP-bonuksia. Mitä enemmän sinulla on asiointia meillä, sitä enemmän hyödyt myös bonuksista. Osuuspankin omistaja-asiakkaana saat tuntuvat alennukset pankkipalveluista ja vakuutuksista sekä uudistuneet sijoittamisen edut. Lue omistaja-asiakkuudesta lisää osoitteessa op.?/pohjolan
HENKILÖ Lapin ylioppilaslehti 1/22 6 Ihmisten äänellä, tutkimuksen äärellä
Lapin ylioppilaslehti 1/22 7 n monta tapaa tehdä tutkimusta, mutta samanlaiset vaatimukset ja odotukset ohjaavat tutkijoiden työtä. Tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on korostunut 2010-luvulta lähtien uuden yliopistolain myötä. Yliopistojen perinteisten tehtävien tutkimuksen ja opetuksen lisäksi on alettu puhua vahvemmin niin sanotusta kolmannesta tehtävästä eli ympäröivän yhteiskunnan palvelemisesta Ei riitä, että tuottaa tietoa, vaan on myös mietittävä, miten siitä hyödytään. tamaan maahanmuuttajia sopeutumisessa uuteen yhteiskuntaan. Päivittäiset kohtaamiset erilaisten kulttuurien välissä saivat pohtimaan arkisia kysymyksiä yksilötasoa laajemmin. Miksi maahanmuuttajanaiset eivät työllisty? Miten yhteisöllisyys syntyy tietyillä alueilla? Entä mitä erityisiä haasteita maahanmuuttajat kohtaavat pohjoisessa? Myöhemmin tutkijana hän sai vastauksia kysymyksiinsä. “Tutkin haasteita, joita maahanmuuttajat kohtaavat, mutta asiat eivät kuitenkaan edenneet paperilta. On valtavasti tutkimusta, jota harva edes lukee.” Esimerkkinä omalta alaltaan Yeasmin nostaa esiin, miten maahanmuuttajien osallisuuden todetaan olevan vähäistä ja se on siinä. Asia turhautti, minkä seurauksena vuonna 2014 Yeasmin perusti Arktiset maahanmuuttajat yhdistyksen. Toiminnan tarkoituksena on kulttuurinen, sosiaalinen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. On kannanottoja, kursseja, työpajoja, tapahtumia ja matalan kynnyksen tapaamisia. Yhdistyksen avulla halutaan helpottaa ihmisten juurtumista arktiselle alueelle ja samalla tehdä näkyväksi eri kulttuurien juuria. Tavoitteena on ollut myös vuorovaikutuksen sekä yhteiskunnallisen keskustelun lisääminen, ja siinä yhdistys on onnistunut. Yhdistystä perustaessaan Yeasmin onnistui myös löytämään tietynlaisen sisäisen rauhan. “Tätä kautta voin konkreettisesti viedä tutkimiani asioita eteenpäin.” TEKSTI LOTTA LAUTALA • KUVAT MAIJU KETTUNEN Nafisa Yeasminista ei koskaan pitänyt tulla tutkijaa tai poliitikkoa. Nyt hän on molempia ja ratkoo arktisen maahanmuuton kysymyksiä sekä tutkimuksen että kansalaisvaikuttamisen keinoin. akkanen on pureva, mutta vastaanotto Arktikumin pääovella lämmin. Vastassa on Arktisen keskuksen tutkija Nafisa Yeasmin, joka viittoo peremmälle. Rappusia ylös suoraan kahvihuoneeseen. “Kahvia? Teetä?”, Yeasmin kysyy samalla, kun puhuu säästä, joka on viivyttänyt töihin lähtöä. Vesi ehtii juuri ja juuri kiehua, kun ollaan jo työhuoneella. Se ei ole sama, jossa hän aloitti vuonna 2012, mutta kaikki huoneet muistuttavat kyllä toisiaan: 90-luvun toimistounelmaa. Vastassa on järjestys ja jumppapallo. Yhdelle seinistä on ripustettu käyntikortteja ja toiselle lehtileikkeitä, jotka viestivät, että viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Yeasmin on palkittu tutkija, jonka lisäksi hän on vaikuttanut niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin useissa työryhmissä ja yhdistyksissä. Parhaillaan hän toimii muun muassa Arktisten maahanmuuttajien asiantuntijana ja valtioneuvoston asettaman Lapin etnisten suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtajana. “En ole halunnut olla sellainen tutkija, joka pysyy akateemisen kuplan sisällä”, kuvailee Yeasmin. eni aikaa ennen kuin Yeasmin löysi oman paikkansa tutkimusmaailmassa. Oli suunnan hakemista sekä pohdintaa siitä, miten toisinaan yksinäisestä tutkijan työstä onnistuisi saamaan enemmän omannäköistä. “Viihdyn ihmisten seurassa ja haluan tehdä töitä heidän kanssaan.” Useamman vuoden jälkeen muovautui itselle ominainen tutkimustyyli, johon kuuluu vahvasti etnografinen tutkimus, erilaiset haastattelumenetelmät sekä observaatio ja osallistaminen. Ihmislähtöisten tutkimusmenetelmien muovautuessa tiiviksi osaksi työtä tuntui edelleen siltä, että jotain puuttui. Yeasmin tiesi, miten tutkimusta tehdään teoriassa sekä käytännössä, mutta mielessä kuitenkin pyöri kysymys: mitä minä teen. Hän kaipasi entistä työtään kulttuurivälittäjänä, jota tehdessään hän oli päässyt konkreettisesti autP M O
rktinen keskus on kuitenkin hyvä ja rauhallinen paikka tehdä tutkimusta, Yeasmin kertoo työhuoneessaan, jossa minimalistista sisustusta täydentää iloinen ja vuolas puhe. Ja nauru. “Tietynlainen vapaus on ollut koko ajan läsnä työnteossa, kun olen ollut täällä.” On ollut mahdollisuus keskittyä siihen, mitä haluaa: tutkimaan maahanmuuttoa ja siihen liittyviä easminen nimeä googlettaessa näyttää, että maahanmuuton tutkijana ja aktiivisena kansalaisvaikuttajana hänestä on tullut paikallinen maahanmuuton ääni. Miltä se tuntuu? “Se tuntuu todella hyvältä. Jonkun pitää olla se ääni ja minä haluan olla se ääni” Hän lisää, että haluaa aktivoida myös muita puhumaan. “Kaikilla on omat haasteensa, ja jos et puhu, ei ole ketään, joka puhuu puolestasi.” Nykyistä keskustelukulttuuria ja yhteiskunnallista osallistumista rajoittaa kuitenkin erilainen häirintä ja vihapuhe. Myös tutkijoista moni pohtii, missä ja millä tavalla keskustelee. Pahimmillaan vihapuhe ja sen pelko vaikuttavat siihen, mitä tutkija haluaa tutkia. “En ole pelännyt, vaikka olenkin saanut kuulla maahanmuuttajien olevan tätä ja tuota, ja että vittu taas tämmöistä. Kuitenkaan kommentit eivät ole vaikuttaneet suoraan työhöni tai haluuni osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, vaan päinvastoin.” Yeasmin korostaa monessa kohtaa sen olevan normaalia, että esimerkiksi maahanmuutosta on erilaisia mielipiteitä. “Jos kaikki olisivat samaa mieltä, asiat menisivät sekaisin.” Hän näkee perustavanlaatuisen tärkeänä, että ihmiset keskustelevat ja kohtaavat kasvokkain. Vihapuheen yksi suurin ongelma on kuitenkin sen kasvottomuus eri alustoilla, jossa kohde jää helposti yksin. Tuesta ja turvasta puhuttaessa Yeasmin sanoo, ettei oikeastaan tiedä, miten talossa tulisi toimia, jos saa osakseen vihapuhetta. “Tästä olisi varmasti hyvä käydä enemmän keskustelua ja pohtia, miten toimitaan.” Lapin ylioppilaslehti 1/22 8 HENKILÖ Tässä mielessä Yeasmin on esimerkillinen tutkija. Alueellinen kehittäminen sekä vuoropuhelun edistäminen yliopiston ja eri ryhmien välillä ovat kulkeneet koko ajan hänen tutkimuksensa rinnalla. Puheesta myös kuulee, että hän näkee yhteiskunnan palvelemisen tärkeänä osana työtään. “Meiltä ihmiset oppivat, miten yhteiskunta toimii tulevaisuudessa.” Yeasminin mukaan tutkijoilla on erinomainen mahdollisuus vaikuttaa, jos he vain haluavat. Hän kuitenkin tarkentaa, ettei kaikki ole omasta halusta kiinni. Tutkijoiden harteilla on koko ajan lisää tehtäviä, ja vaatimusten ristipaineessa haasteeksi muodostuu opetuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vastuun yhdistäminen. ”Tieteeltä on leikattu paljon, minkä vuoksi ei voida ajatella, että kaikki on mahdollista. Tietysti, jos resursseja annettaisiin enemmän ja työhyvinvointi säilyisi, niin kolmanteen tehtävään olisi pakko vastata.” Yeasminilla itsellään ei ole juuri ollut opetusvastuuta, mikä on vapauttanut aikaa vaikuttamiselle, josta hänet on palkittu useaan otteeseen. Hän on saanut muun muassa Lapin yliopiston rehtorin palkinnon vuonna 2016, ja hänet on valittu vuoden tieteentekijäksi vuonna 2019, jonka myötä palkinto tuli ensimmäistä kertaa Lapin yliopistoon. Palkinnot ovat tuoneet mahdollisuuksia. Yeasminia on viety ja kutsuttu erilaisiin tilaisuuksiin puhumaan. “On otettu yhteyttä ja sanottu: hei sinä olet vuoden tieteentekijä, voisitko tulla tänne ja voisitko mennä tuonne puhumaan”, hän sanoo ja levittelee käsiään. Miltä palkinnot ovat tuntuneet? “Jotenkin ajattelen, että ihmiset kyllä arvostavat, jos heitä muistetaan ja heidän työnsä tunnistetaan. Uskon, että olemme luonteeltaan sellaisia.” Ulkoisen validaation lisäksi palkinnot ovat lisänneet tunnetta oman tutkimuksen merkityksellisyydestä. Tämä on kasvattanut sisäistä motivaatiota. “On tullut olo, että nyt yhteiskunnalle pitäisi antaa vielä enemmän — ja sitä olen yrittänyt koko ajan tehdä.” Intensiivinen työnteko vaatii sitä, että innostuu työstään. Yeasminen kohdalla ei ole kyse ainoastaan työstä, vaan elämäntavasta. Y A
kysymyksiä erityisesti arktisella alueella. Yeasmin näkee maahanmuuton tutkimisen olennaisena osana globaaleja muutoksia, jotka tulevat muuttamaan ja määrittelemään alueen tulevaisuutta. Keskeinen teema maahanmuuton tutkimisessa läpi hänen uran on ollut sosiaalisen osallisuuden edistäminen. Hän on julkaissut aiheesta kymmeniä tieteellisiä sekä yleistajuisia artikkeleita. Yeasmin toteaa useaan otteeseen, että työtä tarvitaan. Hokemaan on varmasti helppo yhtyä, sillä työ näyttäytyy nykyaikana monessa mielessä olemassaolon symbolina. Moni maahanmuuttaja kokee työllistymiseen liittyviä haasteita, mikä heijastuu myös heidän yhteiskunnalliseen asemaansa. Yeasmin on huolissaan tästä sekä Lapin kuntien tilanteesta, sillä niissä tarvitaan kipeästi työtä tekeviä veronmaksajia. “Kunnat tyhjenee ja kylät pienenee. Mitä se merkitsee alueen tulevaisuudelle?” Eikä väestökato kosketa ainoastaan pohjoisen pieniä kuntia, vaan kuvio on suunnilleen sama kaikkialla Suomessa. Yeasmin näkee, että kunnat tarvitsevat lisää maahanmuuttajia. Olennainen kysymys on, miten heidät saadaan houkuteltua ja jäämään alueelle? Hän korostaa jälleen työn merkitystä, mutta jääminen vaatii myös muuta. Kyse on laajemmin siitä, miten maahanmuuttajat saadaan integroitumaan yhteiskuntaan. “On toimintasuunnitelmia ja strategioita, mutta suurin ongelma on siinä, että näitä toteutetaan eri puolilla hyvin vaihtelevasti, eikä yksilöllisiä eroja juuri huomioida.” Maahanmuuttajille tarjottavien palveluiden tulisi huomioida paremmin esimerkiksi ihmisten koulutusja ammattitausta sekä sukupuolten väliset erot kotoutumisessa ja työllistymisessä. Tämän Yeasmin tietää omasta kokemuksestaan. Vaatii työtä, että ihmisten erilaiset tarpeet tunnistetaan palveluviidakossa. Kaikille kaikkea -periaate ei kuitenkaan ole onnistuneen integraation avain. Strategioiden ja palveluiden toteutumisen lisäksi kyse on asenteista ja siitä, miten maahanmuuttajat otetaan kunnissa vastaan. Tammikuussa Yeasmin kirjoitti Uuden Rovaniemen kolumnissaan: ”Suomessa joudumme miettimään, mitä me oikein haluamme tässä maassa. Olemmeko vaatimassa ja luomassa inkluusiolle tilaa vai edistämmekö moniin ihmisryhmiin perustuvia erillisalueita ja kotoutamme sitä kautta?” Yeasminin mielestä inkluusio tapahtuu tällä hetkellä lähinnä paperilla ja käytännön työssä on tekemistä. “Ei voi olla niin, että kotouttaminen ja sen vastuu ovat ainoastaan maahanmuuttajien harteilla. Tiedämme, että kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi, mutta kuinka totta se on käytännössä?” Inkluusio siis vaatii pitkäjänteistä työtä, jossa jokaisella on osansa. Esimerkkinä Yeasmin nostaa esiin barometrin, jossa suomalaisilta kysyttiin, kuinka paljon heillä on maahanmuuttajataustaisia ystäviä tai kuinka monta kertaa he tapaavat päivän aikana maahanmuuttajia. “Kävi ilmi, että ihmiset törmäävät lähinnä kaupoissa ja tämä on se niin sanottu kohtaaminen.” Yeasmin puhuu aitojen kohtaamisten ja työn puolesta. Hän ei ole ainoa. Aihe on politisoitunut nopeasti ja esimerkiksi maahanmuuttajien työllisyys on asia, josta käydään aktiivista keskustelua. Viime vuonna kokoomuksen eduskuntaryhmä esitti, että pysyvän oleskeluluvan ja sosiaaliturvan edellytyksenä olisi suomenkielen taito ja työpaikka. Mitä Yeasmin ajattelee puolueensa ehdotuksesta? “Jos teemme tiukkoja linjauksia, niin meidän tulee ensin miettiä, että kuinka ne toteutetaan, ja sen jälkeen vasta tehdä ehdotuksia. Esimerkiksi jos vaaditaan äidinkielen tasoista kielitaitoa, niin oppimista tulisi tukea paljon nykyistä vahvemmin ja pitäisi tarjota mahdollisuuksia harjoittaa kielitaitoa.” Lapin ylioppilaslehti 1/22 9 ”Tieteeltä on leikattu paljon, minkä vuoksi ei voida ajatella, että kaikki on mahdollista.”
Lapin ylioppilaslehti 1/22 10 HENKILÖ easmin on kaukana kotimaastaan Bangladeshista ja myös siitä, mitä hän joskus ajatteli olevansa. Lapsena hän haaveili lääkärin ammatista, eikä hänestä pitänyt tulla tutkijaa tai aktivistia. Elämä on kuitenkin ajanut näihin rooleihin mutkien kautta. Tulevaisuudessa Yeasmin haluaisi jatkaa vaikuttamista eri tasoilla, mutta myös tutkijana, sillä kiinnostavaa tutkittavaa riittää. Äänestä kuuluu kuitenkin epävarmuus. Resursseja on leikattu ja päällimmäisenä ehtona tutkimukselle on raha. Tälläkin hetkellä aikaa kuluu paljon sen pohtimiseen, mistä saa rahaa seuraavaksi. On selvää, että aika on pois tutkimuksesta. “Tuntuu, että viimeiset kymmenen vuotta olen ollut koko ajan hakemassa hankerahoitusta. Sitä ei kukaan hae puolestasi.” Voi olla, ettei yksikään hakemus mene läpi ja silloin on työtön. Toimintatavat muuttuvat jatkuvasti ja myös henkilön, joka on on tehnyt pitkään tutkimusta on vaikea pysyä yliopistopolitiikan perässä: mitä saa hakea ja mitä ei. “Tämän ikäisenä alkaa olla jo väsynyt, ja kaipaisi enemmän varmuutta.” Vaikka tulevaisuus ja siihen liittyvät epävarmuudet turhauttavat, leviää Yeasminen kasvoille leveä hymy. “Ehkä opiskelen vielä lääkäriksi”, hän toteaa ja naurahtaa. Hetken päästä hän vakavoituu ja sanoo, miten hienoa on, että kaikenikäisillä on mahdollisuus opiskella. Aina on uusia mahdollisuuksia. un Yeasminia alunperin kysyttiin mukaan Kokoomukseen vuonna 2013 ei hän omien sanojensa mukaan tiennyt puolueesta juuri mitään. “Ajattelin vain, että vau mikä kunnia.” Hän oli ehtinyt vaikuttaa monessa, mutta ei ollut suoranaisesti ajatellut puoluepolitiikkaan lähtemistä. Kotona häntä ei oltu koskaan kannustettu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, mutta Suomessa ympärille kasaantui ihmisiä, jotka saivat hänet ajattelemaan: miksi ei? Juuri ihmisten myötä Kokoomuksesta muotoutui hiljalleen poliittinen koti, jonka riveistä hänet valittiin viime vuonna myös Rovaniemen kaupunginvaltuustoon. Puhuttaessa valtuustosta toistuvat myös sanat työnteko ja yrittäjyys sekä fraasi ilman työtä ei ole tekemistä. “Nämä ovat sellaisia asioita, jotka ovat olleet itselleni tärkeitä jo ennen politiikkaa.” Kuitenkin ajatus paremman elämän rakentamisesta työllä ja yrittämisellä ovat asioita, jotka ovat sitoneet puolueeseen. Samalla näiden asioiden edistäminen on vakuuttanut Yeasminin siitä, että hän haluaa olla mukana politiikassa. Hiljalleen puhe kääntyy myös muihin arvoihin. Mitä Yeasmin ajattelee politiikan perinteisistä arvoista koti, uskonto ja isänmaa? Kysymykseen ei löydy heti vastausta, mutta hetken päästä hän vastaa isänmaan merkitsevän ennen Y K ”Silloin, kun olen poissa täältä ja otan viimeisen lennon Helsingistä Rovaniemelle, niin mietin, onko lehdet puussa ja mitä kukilleni kuuluu. Kotini on täällä, vaikka juureni eivät ole.” Nafisa Yeasmin ikä: 43 syntymäpaikka: Gaibandha, Bangladesh kotipaikka: Rovaniemi koulutus: Yhteiskuntatieteiden tohtori 2018 työ: Tutkija ja projektipäällikkö Arktisella keskuksella politiikka: Rovaniemen kaupunginvaltuuston jäsen harrastukset: Ruoanlaitto, aktivismi, kavereiden kanssa seurustelu ja uutena harrastuksena puutarhanhoito palkinnot: mm. Lapin yliopiston rehtorin palkinto, vuoden tieteentekijä, ja Zonta-piirin Naisen teko -kunniamaininta kaikkea tunnetta. Uskonnon hän näkee politiikassa puolestaan omien äänestäjien ja heidän poliittisten uskomustensa kunnioittamisena. Ja Rovaniemi on koti, jonka eteen hän haluaa tehdä töitä. “Silloin, kun olen poissa täältä ja otan viimeisen lennon Helsingistä Rovaniemelle, niin mietin, onko lehdet puussa ja mitä kukilleni kuuluu. Kotini on täällä, vaikka juureni eivät olet.”
Lapin ylioppilaslehti 1/22 11 KULTTUURI rovaniemeläinen musiikkikulttuuri on kiehtovan käsittämätöntä ja laajaa. Se on historiallisesti kerrostunut moninaiseksi kokonaisuudeksi, joka näkyy erityisesti vaihtoehtomusiikin kentällä. Kaupunkimme musiikkia näkyy valtakunnallisesti YleX:n Läpimurto 2022 äänestyksessä punk-yhtye Puhelinseksin ja r&b -artisti Rosa Costen nimien kautta, joista jälkimmäinen pokasi äänestyksessä kolmannen sijan. Rollosoundi kajahtaa Antti Tuiskun ja Lordin kaltaisten kansallisten jymymenestyksien pauhussa sekä sointuu paikallisissa vaihtoehtotapahtumissa. Se myös soi Miia Tervon Aurora-elokuvassa, jossa kuullaan iskelmää ja balkanilaista perinnemusiikkia yhdistelevän Jaakko Laitinen & Väärä Rahan musiikkia. Mistä näiden musiikillisten kulttuurituotoksien syvästi ja laajasti haarautuvat juuret ovat saaneet alkunsa? Aihe vaatii historiallista tarkastelua. Rovaniemi voidaan nähdä eräänlaisena kulttuurien sulatusuunina, jonne saamelaisten seuraan saapuivat muun muassa Vienan karjalaiset idästä, saksalaiset etelästä ja ruotsalaiset lännestä. Ensimmäiset Rovaniemen markkinat järjestettiin 1881, mutta kaupankäyntiä on joidenkin lähteiden mukaan harjoitettu jo satoja vuosia sitten. Markkinahuuma, kansainvälisyys ja kaupankäynti voidaan nähdä osasyynä, miksi rovaniemeläinen kulttuurielämä on kaupungin kokoon nähden erinomaisen vilkasta ja monipuolista. Taideyliopisto ja geopoliittinen asema edelleen kasvattavat uusia oksia musiikillisen puun runkoon. Rovaniemen pienehkö väestö johtaa osaltaan kulttuuriseen sulatusuuniin. Soitan rumpuja Reindeer Kalashnikov -yhtyeessä, jonka kokoonpanossa vaikuttavat hevitaustaiset soittajat, räppärit ja muut vaihtoehtokulttuurin tekijät. Poteroituminen on tehty Rovaniemellä hankalaksi toimijoiden ja tekijöiden vähyyden vuoksi. Toisaalta, Rovaniemen henki ei edes siedä yksioikoista kuppikuntaisuutta. Rovaniemeläinen kulttuuri on kokonaisuudessaan rajoja rikkovaa, ja sitä tehdään omalla rennolla otteella. Sama pätee musiikkiin. Ongelmana on usein rovaniemeläisen musiikin jääminen taustalle niin isompien instituutioiden päätöksenteossa, kuin ruohonjuuritasolla kotibileissä. Spotifyn luomat algoritmit tai Lapin radio eivät suosittele tai soita tavalliselle musiikin kuluttajalle paikallista musiikkia. Rovaniemen kaupunki määrittelee kaupunkistrategiassaan arvoikseen luotettavuuden, inhimillisyyden, turvallisuuden ja luovuuden. Milloin kulttuurinen luovuus alkaisi näkyä myös musiikin tukemisena? Musiikille ei ole tällä hetkellä käytännössä säännöllisiä tiloja, kun keikkapaikat ovat jatkuvasti vähentyneet viimeisten vuosien aikana. Se ei luo muusikoille luotettavuutta, turvallisuutta, saatika luovuutta tai inhimillisyyttä. Toivon suuresti, että paikallinen musiikki alkaisi näkymään enemmän ruohonjuuritasolla ja eri instituutioiden päätöksenteossa. Kenties Rosa Coste ja Puhelinseksi viimeistään näyttävät, että paikallisesta musiikista kannattaa olla juureuttavan ylypiä! Rollosoundin juurilla TEKSTI MIKKO HYYRYLÄINEN • KUVA NIKO MUKKALA Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden opiskelija, paikallinen monitoimimuusikko ja kulttuurituottaja, jonka haaveena on rollosoundin suurempi kuuluminen.
12 Lapin ylioppilaslehti 1/22 KAUPUNKI
Lapin ylioppilaslehti 1/22 13 MENNEISYYDEN MERKKEJÄ VAILLA Rovaniemen keskustassa ei juuri vanhoja rakennuksia näy, ja kaupunkisuunnittelun trendinä on, että vähäinenkin kulttuuriperintö lakaistaan pois uuden tieltä. Lapin yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen “äidin ja sen siskon” mukaan Rovaniemen historiaa on vaikea hahmottaa. TEKSTI INKA KOMONEN KUVITUS REGINA SALMELA JA SA-KUVA-ARKISTO Lokakuussa 1944 tulimeri vyöryi yli Rovaniemen kauppalan. Hävityksestä jäi jäljelle vain muutamia rakennuksia sinne tänne, savupiippuja sekä loputtomasti tuhkaa ja surua. Harvojen pelastuneiden joukkoon lukeutuvat Konttisen puiston 150-vuotiaat sembramännyt. Tarinan mukaan metsäpäällikkö Hugo Sandberg hankki taimet Venäjältä ja istutti ne Konttisen kartanon pihalle. Ne seisovat ylväinä yksi keskellä ja muut ympärillä osoittaen pohjoiseen, itään, etelään ja länteen. Puumuodostelmaa kutsutaan Samperin kompassiksi. Jos hyvin käy, sembramännyt näkevät Rovaniemen elämää vielä seuraavat 500 vuotta. Näin ei välttämättä käy, sillä Rovaniemen 1. kaupunginosan asukasyhdistyksen vaatimuksista huolimatta puita ei aiota suojella. Sen sijaan kaupunki tulee muistamaan mäntyjen vaiherikasta menneisyyttä kyltillä. ”Alue halutaan pitää avoimena mahdollista tulevaa rakentamista varten”, sanoo kulttuurihistorian tutkija ja kotiseutuaktiivi Mervi Löfgren Autti. Puut eivät ole ainoita uhan alla. Viime vuosina keskustelun kohteena ovat olleet muun muassa Sairaalanniemen alue, vanha rautatieasema, Kauppayhtiö ja Torkkolan talo. Purku-uhka on jatkuvasti läsnä, kun keskustaa halutaan rakentaa yhä tiiviimmin ja yhä korkeammalle. ”Ei siihen tarvita välttämättä sotaa eikä saksalaisia, vaan kyse on pitkälti toimintakulttuurista”, sanoo Mervi Löfgren Auttin vieressä istuva kulttuurihistorian emeritaprofessori Marja Tuominen. Kaksikko on seurannut Rovaniemen kehitystä pitkään. Tutkimustyönsä kautta he ovat syventyneet Lapin sodan jälkeiseen mielen ja ympäristön jälleenrakennukseen ja nostaneet pohjoisen kulttuurihistorian kysymyksiä esiin historian marginaalista. Tutkimukset ovat saavuttaneet paljon näkyvyyttä ja arvostusta sekä valtakunnallisella että kansainvälisellä tasolla. “Tässä on tämän asian äiti”, Löfgren Autti sanoo ja osoittaa vieressään istuvaa Tuomista. “Ja tässä on tämän asian sisko”, Tuominen vastaa. Henkilökohtaisella tasolla heillä on hyvin erilainen suhde Rovaniemen menneisyyteen ja nykyisyyteen. Löfgren Auttin sukujuuret ovat tiukasti Rovaniemen maaperässä, jossa hän on syntynyt ja kasvanut. Tuominen sen sijaan muutti paikkakunnalle 29 vuotta sitten eikä vieläkään koe juurtuneensa. ”Rovaniemi näyttäytyy minulle suoraan sanoen materiaalisesti varsin historiattomana. Tunnen sen kulttuuriperintöä enimmäkseen vain tutkimuksen ja ystävien kautta.” Ajan patina tulee elinkaarensa päähän Tämän täytyy olla kauhean nuori kaupunki, kun täällä ei ole vanhaa rakennuskantaa, pohtivat kansainväliseen konferenssiin saapuneet historiantutkijat. ”Heille kerrottiin, että kaupunki tuhottiin vuonna 1944, ja tämä täytyi jälleenrakentaa kokonaan uusiksi. Sitten joku kysyi, että niin, missä siis ne rakennukset ovat?”, Tuominen muistelee. Hän ihmettelee kaupungin vimmaa hävittää jälleenrakennusajan perintöä, jota ei ole enää kovin paljon jäljellä. ”Täällä puretaan nyt sellaisia rakennuksia, jotka olivat suhteellisen uusia vielä silloin, kun muutin tänne Oulusta. Hirveän lyhyitä nämä elinkaaret näyttävät tässä kaupungissa ylipäätään olevan.” Vanhan alleen jättävä uudisrakentaminen hukkaa kulttuuriperinnön lisäksi myös luonnonvaroja. Tuominen on asunut itse Rovaniemellä kolmessa jälleenrakennusajan talossa. Mieleen tulee esimerkki taloyhtiön kokouksesta, jossa neuvoteltiin jälleenrakennusajalta peräisin olevien ovien vaihtamisesta uusiin. Vaihtamisen tarvetta perusteltiin sillä, että ”niissä on jo sitä ajan patinaa”. ”Mikä vika on ajan patinassa”, Tuominen kysyy. Löfgren Auttin mukaan jälleenrakennusajan kulttuuri
Lapin ylioppilaslehti 1/22 14 KAUPUNKI perintöä on edelleen olemassa ehyillä rintamamiestaloalueilla. Taloja arvostetaan ja niistä pidetään huolta. Moni ei kuitenkaan tunne näiden alueiden historiaa. ”Kaipaisin edes sitä kylttiä, jossa lukisi, että Kiirunan kaupunginosa, nämä talot, ruotsalaisten lahjoitus. Se vaatisi sen, että hei katsokaa.” ”Yksi asia, mikä vaikuttaa myös kaupungin historian arvostuksen puutteeseen on, että kaupungin virkamiesportaassa ei ole tarpeeksi arkkitehtejä. Aikaisemmin Rovaniemen kaupungissa oli myös puisto-osasto, enää ei. Nykyisin vain yksi henkilö koordinoi alihankintana teetetyn kaupungin puistojen hoidon. On hämmästyttävää, että näin on tapahtunut. Varmaankin säästösyistä”, Löfgren Autti sanoo. “Onhan se arvostuskysymys, missä säästetään”, Tuominen lisää. “Tämä on johtanut siihenkin, että puita on kaadettu vahingossa kaupungin ykköspaikoilta”, Löfgren Autti jatkaa. Kaksikko on kiinnittänyt huomioita siihen, miten kaupungissa moni vanha rakennus on jätetty pitkiksi ajoiksi heitteille. Löfgren Autti muistelee lapsuuden kansakouluaan Korkalovaarassa. Rakennus oli lapsen mielestä uusi ja hieno. Kymmeniä vuosia myöhemmin sen kunnossapito otettiin pois koulun oman talomiehen vastuulta, ja siitä alkoivat ongelmat. Löfgren Autti kävi tyttärensä kanssa katsomassa vanhaa kouluaan, ja totesi paikan olevan hirveässä kunnossa. Ovet olivat auki, ikkunat rikottu ja kaapissa oli edelleen kirjoja. “Ajattelin, että tämä oli minun kouluni, johon liittyy monenlaisia muistoja. Sekä hyviä että huonoja, mutta osa minun juuriani. On syvä loukkaus, kun itselle merkittävät rakennukset on tuhottu ja purettu.” Useita vastaavia muistoja tulee Löfgren Auttin mieleen, kuten Valsan eli Valistustalon kohtalo vuonna 2016. ”Se oli erittäin tärkeä paikka rovaniemeläiselle nuorisolle ja bändeille. Se oli Rovaniemen Tavastia. Sehän sitten purettiin, mikä on sinänsä ristiriitaista, sillä rakennus oli Lapin yliopiston ylioppilaskunnan omistama. Kun satuin menemään siitä ohi purkuvaiheessa, niin minä ihan oikeasti itkin”, Löfgren Autti kertoo. ”On irvokasta, että sen paikalla olevan taloyhtiön nimi on nyt Valsa. Se lukee metallisin kohokirjaimin rakennuksen seinässä”, Tuominen kommentoi. Valsan myötä Rovaniemen kulttuuriväki menetti tilojaan, ja on joutunut etsimään niitä sen jälkeen jatkuvasti muualta. Yhtenä suurena haaveena on ollut kulttuurikeskuksen perustaminen vuosia tyhjillään olleelle vanhalle rautatieasemalle. Vuonna 1909 rakennettu asema säästyi ihmeen kaupalla sodasta, ja on yksi Rovaniemen kulttuurihistoriallisesti merkittävimmistä rakennuksista. Kaupunki on kuitenkin aika ajoin väläytellyt suunnitelmia rakennuksen myymisestä sekä vilkkaan liikenneväylän rakentamisesta sen kylkeen. Asemaa on puolustettu aktiivisesti tapahtumia järjestämällä sekä vetoamalla sen historiaan ja merkitykseen kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena. Tästä huolimatta siellä ei vieläkään ole toimintaa. ”Kaupungin merkittävät historialliset rakennukset ovat edelleen käsittämättömästi käyttämättä”, Löfgren Autti sanoo. Tuominen puolestaan pelkää, että Rovaniemellä toistuu Oulun tapahtumat. ”Siellä oli keskustassa vanhoja puurakennuksia, jotka jäivät yksi toisensa jälkeen tyhjilleen, kun rakennusliikkeet hankkivat niihin rakennusoikeuksia. Sitten kummasti ne paloivat pakkasöisin. Hirvittää aina, kun katson tuota vanhaa asemarakennusta. Onko sillä Oulun kohtalo?” Myös vuonna 1910 valmistuneesta vaaleanpunaisesta ratamestarin talosta käytiin keskustelua muutama vuosi sitten. Kyseenalaiseksi tuli, mitä entisöintiä ja korjaamista vaativalle rakennukselle tehdään. ”Kaupungin virkamiehistö esitti ihan julkisesti, että tämä on tullut elinkaarensa päähän. Onneksi näin ei tapahtunut”, Löfgren Autti sanoo. ”No siinähän on sitä ajan patinaa”, Tuominen kommentoi. ”Ajan patina tulee elinkaarensa päähän. Nämä ovat sellaisia sloganeita. Sitä aika lailla avuttomana katselee ja kuuntelee, että hitto vie”, Löfgren Autti jatkaa. ”Ei siihen tarvita välttämättä sotaa eikä saksalaisia, vaan kyse on pitkälti toimintakulttuurista.” MARJA TUOMINEN
Lapin ylioppilaslehti 1/22 15 Tuolla on luonto Rovaniemen kauneudesta puhuttaessa viitataan monesti ympäröiviin vaaroihin ja jokimaisemaan. Keskustaa kuulee harvoin kehuttavan. ”Täällä selitetään paljon, että tuolla se luonto on. Joen takana ja vaaroilla. Ikään kuin keskustan alue ei tarvitse mitään, koska tuollahan se luonto on”, Löfgren Autti sanoo. ”Siellä on puita”, Tuominen täydentää ja nauraa perään. Löfgren Autti itse asuu Ounasvaaran lähettyvillä ja kaupunkia ympäröivä luonto on hänelle tärkeä. Samoin joki, jonka rannalla hän on kasvanut. ”Käyn hoitamassa pahaa mieltä joen rannassa. Vaikka se onkin erilainen kuin ennen jokien valjastamista, se on se joki kuitenkin. Sitä ei ole samalla tavalla tuhottu kuin näitä rakennuksia. Ja kuljen myös Ounasvaaralla, jossa on vielä sitä vanhaa metsää”, Löfgren Autti sanoo. Viimeaikaisten uutisten perusteella voi olla hyvinkin mahdollista, ettei Ounasvaarakaan välty tuholta. ”Historiattomuus näkyy myös siinä, miten puita kohdellaan ja kuinka kevyesti niitä kaadetaan. Ikään kuin siksi, että joku puu on vanha, niin se pitää kaataa sen takia, että se on vanha. Ei sen takia, että se kaatuu ihmisten päälle, autojen päälle tai talojen päälle, vaan kun se on vanha”, Löfgren sanoo. Mistä tällainen ajattelutapa oikein kumpuaa? Helppoa vastausta kysymykseen ei ole. ”Ihmisiä voi suututtaa, jos puita ajatellaan kulttuurihistorian tai estetiikan kautta, koska tämä kaupunki on rakentunut pitkälti metsätaloudesta. Metsät ja puut nähtiin hyödyn kautta, ja se on jollakin tavalla jäänyt paikalliseen mentaliteettiin”, Löfgren Autti pohtii. Kansalaisliikkeissä historiattomuutta vastaan Visit Rovaniemen nettisivuilla Rovaniemeä kuvataan Lapin pääkaupungiksi, urbaaniksi keitaaksi keskellä arktista luontoa, jossa pohjoisen kulttuuri ja vauhdikkaat aktiviteetit kohtaavat. Ja totta kai muistetaan mainita, että joulupukin voi tavata täällä vuoden jokaisena päivänä. Rovaniemellä voi aistia kasvun ja kehityksen hurmosta. Usko matkailuun elää vahvasti, ja kaupunkia kehitetään sen mukaisesti. Ilmassa leijuu monenlaisia visioita. Suunta ei kaikkia miellytä, ja viime vuosina julkinen keskustelu Rovaniemen kehittämisestä on ollut hyvin vilkasta. Kulttuuriperintöä puolustava kansalaistoiminta on Rovaniemellä voimissaan, ja sen kautta on pystytty vaikuttamaan useisiin rakennussuunnitelmiin. Mervi Löfgren Autti on ollut liikkeissä aktiivisesti mukana. Hän nostaa esimerkkinä kulttuurihistoriallisesti sekä kaupunkilaisten virkistysalueena merkittävän Sairaalanniemen, johon on kaavailtu uusia kerrostaloja. Asukasyhdistykset ovat ottaneet aktiivisesti kantaa suunnitelmiin järjestämällä muun muassa keskustelutilaisuuksia sekä laatimalla vastineita kaavaluonnoksiin. ”Vasta kansalaisliikkeen mielipiteiden kautta Sairaalanniemen suunnitelmaan tehtiin historiaselvitys”, Löfgren Autti kertoo. Asukasyhdistysten ohella alueella vaikuttavat aktiivisesti monet muutkin toimijat, kuten Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry, joka pyrkii toiminnallaan lisäämään kotiseututietoutta sekä ylläpitämään kotiseutuhenkeä. ”Kansalaisliikkeissä toimitaan myös historian puolesta ja mukana on eri-ikäisiä ihmisiä, mutta nuoria on suhteessa
Lapin ylioppilaslehti 1/22 16 KAUPUNKI ”Menneisyys elää myös paikan nimissä, sukujen nimissä ja monessa muussakin asiassa kuin rakennuksissa tai asemakaavassa. Minulta puuttuvat nämä, ja katson vain ympärilleni ja huomaan, että täällä on kovin vähän jälkiä historiasta”, Tuominen sanoo. ”Ja tämä puhe, murre. Kaikki tämä”, Löfgren Autti lisää. Näkymätön historia Arktikumissa, Lapin maakuntamuseossa lepäävät pienoismallit, joissa on Rovaniemi kuvattuna ennen ja jälkeen lokakuun 1944 tuhon. Muualla kaupungissa tuhkat eivät juuri enää näy. Ainoastaan kaupunkilaisten mielen kerroksissa, sukujen tarinoissa ja ylisukupolvisissa muistoissa. ”Kyllä se hävitys on meidän historiassamme vahvasti läsnä. Se lähtee ihan äitini muistoista. Hän on kertonut, miltä tuntui 18-vuotiaana lähteä Rovaniemeltä evakkoon, ja mitä hän koki, kun tuli tänne takaisin. Se on meissä semmoinen kipupiste”, Löfgren Autti sanoo. Vaikka paikallisten kokemuspiirissä asiasta on puhuttu, Löfgren Auttin ja Tuomisen mukaan Lapin sotaa ei ole kuitenkaan tunnistettu osaksi kansallista historiankertomusta. Tuominen on kiinnittänyt huomiota siihen, miten vähän historiantutkijatkaan tietävät pohjoisen historiasta. Lapin sodan tapahtumia usein vähätellään tai ne sivuutetaan kokonaan. Tuominen kirjoitti aiemmin artikkelin kirjaan siitä, miten sodasta ja rauhasta puhuttaessa Lapilla on ihan oma ajanlasku. Kirjan julkistamistilaisuudessa oli paikalla helsinkiläistä toimittajakuntaa, jotka tulivat tilaisuuden jälkeen kyselemään, onko tämä kaikki ihan oikeasti tapahtunut. Viime vuosina kiinnostus pohjoisen tapahtumiin ja ihmiskohtaloihin on ollut kasvussa niin kaunokirjallisuudessa kuin tutkimuksessa. Tarinat, jotka jäivät pitkään kertomatta, ovat nyt pääsemässä esiin. Rovaniemen tarina odottaa kuitenkin vielä pääsyä yhteisten kertomusten joukkoon. Tuomisen tyttärenpoika näytti lukiossa olleessaan historian oppikirjaansa isoäidilleen. Toista maailmansotaa koskeva luku loppui toteamukseen: toinen maailmansota päättyi Suomen osalta syksyllä 1944. huomattavasti vähemmän”, Löfgren Autti sanoo. Hän on kuitenkin vuosien varrella huomannut, että omankin ikäluokan rovaniemeläisistä moni ajattelee hyvin eri tavalla asioista kuin hän itse. ”Olemme me, jotka arvostamme tämän paikkakunnan erilaisia menneisyyden merkkejä, ja on niitä, joille se ei tunnu merkitsevän yhtään mitään. Olen pohtinut, että miten tässä on näin käynyt.” Identiteetti hukassa Muutama vuosi sitten nousi kohu legendaarisen Pohjanhovi-hotellin ympärillä sen siirtyessä Cumulus-ketjun omistukseen. Hotellia koristanut nimikyltti vaihdettiin hotelliketjun logoon, mikä koettiin paikallisten keskuudessa loukkauksena. Kohun seurauksena vanha kyltti asennettiin takaisin. Asukkaille kyltti ei ollut vain kyltti, vaan erottamaton osa kaupunkikuvaa ja yhteistä tarinaa. Rovaniemen parhaalla paikalla, kosken tuntumassa sijaitseva hotelli oli aikanaan merkkitapaus. Siellä vierailivat niin kuninkaalliset ja presidentit kuin satunnaiset ohikulkijat ja paikallinen juhlaväki. Keskusteluun osallistui myös rovaniemeläislähtöinen kirjailija Jari Tervo, joka kommentoi tapausta Ilta-Sanomille: ”Kun viedään katolla komeileva kyltti, viedään alta juuret.” Harmaissa uudisrakennuksissa ei näy ajan kerrostumia kertomassa menneistä päivistä, tarinoista ja ihmiskohtaloista. Mikä vaikutus ympäristön jatkuvalla muutoksella on asukkaiden identiteettiin? Tiedetäänkö täällä, mistä tullaan? ”Senhän se estää. Kun ei ole niitä menneisyyden konkreettisia kiinnittymiskohtia, ei voida tietää”, Tuominen toteaa. Menneisyys elää meissä Marja Tuomisen lempipaikka Rovaniemellä on Sairaalanniemen luona sijaitseva vanha hautausmaa. Siellä on sisällissodan muistomerkki sekä Lapin-tutkijan Jacob Fellmannin hauta. Aiemmin paikalla sijaitsi Rovaniemen ensimmäinen kirkko ja tapuli. ”Paikalla on minulle terapeuttinen merkitys. Siellä minä käyn pahaa mieltäni hoitamassa”, Tuominen sanoo. Vielä 29 vuoden jälkeen hän tuntee olonsa Rovaniemellä ulkopuoliseksi. ”On hirveän kauan aikaa kestänyt pohtia sitä, miksi minulla on täällä sellainen ulkopuolisuuden tunne koko ajan. Ehkä se liittyy juuri siihen, että täällä on niin vähän jäljellä ulospäin näkyviä jälkiä historiasta, niin on uutena tulokkaana ollut vaikea juurtua”, Tuominen sanoo. Kun näkyviä menneisyyden kiinnittymiskohtia ei juuri ole, juurtuminen vaatii jonkinlaista tunnesidettä. “Syy sille, miksi tämä kaupunki on minulle historiattomampi kuin sinulle liittyy siihen, että kaupungin menneisyys on sinun mielessäsi. Sinun mielessäsi on koti kaupungin historialle ja menneisyydelle”, Tuominen sanoo Löfgren Auttille. Tuominen näkee tämän liittyvän historioitsija Pentti Renvallin määritelmään, jonka mukaan ”kulttuuri on olennaisella tavalla sitä, että menneisyys elää meissä”.
Lapin ylioppilaslehti 1/22 17 “Harmaissa uudisrakennuksissa ei näy ajan kerrostumia kertomassa menneistä päivistä, tarinoista ja ihmiskohtaloista.”
YLIOPISTOLLA 18 Lapin ylioppilaslehti 1/22 useat oppilaitokset, kunnat ja yritykset ovat viime vuosina liittyneet tukemaan Pride-liikettä sateenkaariliputuksella. Pohjois-Suomessa muun muassa Oulun kaupunki, Oulun yliopisto sekä Lapin ammattikorkeakoulu ovat liputtaneet sateenkaaren väreissä juhlistaakseen sukupuolija seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Rovaniemen kaupunki ei ole aikaisempina vuosina ottanut osaa liputukseen. Siihen tuli muutos alkuvuodesta, kun kaupunginhallitus äänesti sateenkaarilipun puolesta. Kaupungintalolla nähdään siis tästedes sateenkaarilippu kansallisena Pride-päivänä sekä Arctic Pride -päivänä. Lapin yliopisto ei ole osallistunut Pride-tapahtumaan eikä liputukseen. Ylioppilaskunta sen sijaan on ollut mukana Arctic Pride -tapahtumassa jo vuodesta 2013, jolloin tapahtuma on ensimmäistä kertaa järjestetty Rovaniemellä. LYY:n nykyiseen linjapaperiin on kirjattu tavoite, että yliopisto osallistuu LYY:n kanssa Prideen muun muassa liputtamalla. Tiettyjen asioiden tekemättä jättäminen ei ole neutraaliutta, toteaa Rovaniemen Setan puheenjohtaja Elsa Häkkinen. Liputtamatta jättäminen on kannanotto siinä missä liputtaminenkin. Häkkisen mukaan liputusta tarvitaan, sillä heterotai binäärinormin ulkopuolella olevat ihmiset eivät ole tällä hetkellä yhteiskunnassa yhdenvertaisessa asemassa. Vastuu yhdenvertaisuuden edistämisestä kuuluu yliopistolle, eikä sen tulisi jäädä pelkästään opiskelijoiden tai vähemmistöjen itsensä harteille. Yliopistoja koskee lakiin kirjattu yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisvelvoite. Sen toteutumisesta vastaa tasa-arvotoimikunta, joka laatii säännöllisesti tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelman sekä raportin sen toteutumisesta. Lapin yliopiston nykyisessä suunnitelmassa mainitaan, että sukupuolen moninaisuudesta tiedotetaan. Sen laajemmin siinä ei kuitenkaan käsitellä sukupuolija seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuuden toteutumista. Tasa-arvotoimikunnan puheenjohtajan Ari Konun mukaan toimikunta on sekä toteuttanut että valmistelemassa toimenpiteitä, joilla sukupuolija seksuaalivähemmistöjen asemaa parannetaan entisestään yliopistoyhteisössä. Yliopistolle on muun muassa lisätty sukupuolineutraaleja wc-tiloja ja suunnitteilla on koulutusta sukupuolen moninaisuuteen liittyen. Liputus olisi yksi konkreettinen askel kohti yhdenvertaisuuden puolella avoimesti seisovaa yliopistoa. Juttuun on haastateltu myös LYY:n hallituksen puheenjohtaja Krista Perälää. Tasa-arvotoimikunta antaa oman kantansa liputukseen kokouksessaan 3.3. ”Rehtorina näen asian tärkeänä, koska yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat yliopiston perusasioita. Tasa-arvotoimikunta tekee esityksen ja toivoisin senkin näkevän Pride-liputuksen merkityksen.” Antti Syväjärvi Lapin yliopiston rehtori ”Kyllä. Tasa-arvoinen, suvaitseva ja monimuotoinen yhteisömme voi näyttää myös lipulla, kuinka toimimme.” Ari Konu Lapin yliopiston hallintojohtaja ja yliopiston tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja ”Kyllä, ehdottomasti. Onhan se tätä päivää olla osana Pridea ja tuoda tasa-arvon merkitys näkyväksi.” Krista Perälä LYY:n hallituksen puheenjohtaja liputtaa, ei liputa ? G A L L U P Pitäisikö Lapin yliopiston osallistua Pride-liputukseen? TEKSTI HERTTA HUOVILA • GALLUP HERTTA HUOVILA JA LOTTA LAUTALA KU VA T M AR KO JU N TT IL A, PIA KU H A JA AR TT U H AA VIK KO
Lapin ylioppilaslehti 1/22 19 Tammikuu oli valmistautumista tulevaan, ja nyt työryhmätyöskentely pääsee käynnistymään ensimmäisen edustajiston kokouksen jälkeen. Aikalailla tämä toiminta vuosikalenterin mukaan menee. Helmikuussa hyväksyttiin hallitusohjelma, maaliskuussa perusavustuksia ja toukokuussa tilinpäätöstä. Keväällä tehdään myös päätös ylioppilaslehden tulevaisuudesta. Hienoa, jos saadaan siihen hyvin valmisteltu ratkaisu, ja lehti saisi työrauhan. Itsekin olen uusi toimija tässä, ja paljon uuden opettelua. Eniten odotan, että päästään kokoustamaan perinteisellä tavalla ja pääsee näkemään ihmisiä. Se on mulla nyt suurin odotus, että kokouksessa ihmiset eivät olisi vain nimiä taustalla. Mikään ei oikeastaan jännitä sen ihmeemmin, vaan odotan innolla tulevaa. Edustajiston uusi puheenjohtaja Pekka Nikumatti (YTK) summaa fiiliksiään toimikauden alusta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Susan Seppälä (TTK) ja Jesse Häyhä (YTK). YLIOPISTOLLA 230 000 euroa TE KS TI IN KA KO M ON EN JA LO TT A LA UT AL A myönnettiin lapin yliopistolle, ylioppilaskunta LYY:lle ja Lapin AMK:lle sekä opiskelijakunta ROTKO:lle yhteishankkeeseen, jolla tuetaan opiskelijoiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä koronan jälkilöylyissä. Hankkeen tarkoituksena on kehittää muun muassa tapahtumaja harrastustoimintaa sekä vahvuustaperustaista ohjausta. ”suomen korkeakoulut tuottavat työntekijöitä etelälle riippumatta siitä, missä ne sijaitsevat.” Seppo Kärki pohti 20 vuotta sitten pääkirjoituksessaan syitä, miksi suuri osa opiskelijoista ryntää valmistumisen jälkeen pois Rovaniemeltä. Selityksiksi löytyivät runsaampi tarjonta leipää ja sirkushuveja sekä laajempi vaihtoehtojen kategoria, mistä elämänkumppaniaan ja ystäväpiiriään valita. Kärjen mukaan kyse voi olla myös imagosta: ”Onhan se hienompaa asua Aleksanterinkadulla kuin Lapinkävijän tiellä. Valtaosan mielestä.” 20 vuotta sitten: Miltä LYY näyttää vuoden 2022 jälkeen? Jos katsoo helmikuussa hyväksyttyä hallitusohjelmaa, niin ylioppilaskunta on vuoden jälkeen rutkasti hyvinvoivampi ja vaikuttavampi. Ohjelma sisältää lukuisia tavoitteita, mutta erityisesti siinä näkyy opiskelijoiden hyvinvoinnin huomioiminen. Pandemia ja etäopetus ovat jättäneet jälkiä, joita ylioppilaskunta haluaa myös omalla toiminnallaan paikata. Ohjelmassa linjataan, että “opiskelijan parempi vointi edellyttää muun muassa laadukasta ja toimivaa opetusta, sekä riittäviä ja saavutettavia tukipalveluita”. Järjestökentällä kiinnitetään erityistä huomioita aktiivien jaksamiseen ja järjestömuistin tukemiseen. Hyvinvointiin panostaminen näkyy myös uuden hyvinvointijaoston perustamisena ja hyvinvointiasiantuntijan palkkaamisena sekä kattavamman palveluverkoston ja kerhotoiminnan kehittämisenä Hyvinvointipassin alle. Tulevana vuonna LYY seuraa lisäksi yliopistolle ostopalveluina hankittavien psykologipalveluiden laatua ja toimivuutta. Uudeksi osaksi LYY:n toimintaa tulee talousjaosto, jonka avulla halutaan vastata erityisesti aineja opiskelijajärjestöjen tarpeisiin. Osana taloudenpitoa näkyy myös kiinteistösuunnitelman laatiminen ja sen lomassa erityiseen tarkasteluun halutaan ottaa LYY:n omistama sauna. Ohjelmassa todetaan, ettei saunatila täytä nykyisellään tavoitteitaan eli tuota vakaata tuottoa tai tarjoa edullisia tiloja jäsenille, niin hyvin kuin olisi potentiaalia. Tänäkin vuonna halutaan olla aidosti opiskelijoita lähellä, minkä mahdollistajana pidetään erityisesti viestintää ja näkyvyyden lisäämistä. Luvassa on uutta, kun edunvalvontaviestintä alkaa tuottamaan omaa podcastiaan ja terävöittää kynäänsä Twitterissä.
Lapin ylioppilaslehti 1/22 20 LYY vastuualue: Kansainvälisyys & vastuullisuus opinnot: Politiikkatieteet ja sosiologia 1. vuosi juureni ovat: Brysselissä Woluwe Saint-Lambertissa puhun mielelläni: Ranskaksi minut tunnistaa: Lievästä ranskalaisesta aksentista jos saisin päättää lyy olisi: Kansainvälisempi ja lähestyttävämpi, etenkin vaihto-opiskelijoille ja kansainvälisille tutkinto opiskelijoille voimabiisi: Bruce Springsteen Born to run jos minulla olisi enemmän aikaa: Nukkuisin vastuualue: Koulutuspolitiikka, kunta& vaaliasiat sekä edunvalvontaviestintä opinnot: Politiikkatieteet ja sosiologia 1. vuosi juureni ovat: Rollossa ja Espoossa puhun mielelläni: Politiikasta ja ajankohtaisista asioista. Tämä tuskin yllättää! minut tunnistaa: Marimekon vaatteista ja asusteista, erityisesti Unikko-kuosista jos saisin päättää lyy olisi: Entistä vaikuttavampi, ja tämän eteen haluan tehdä töitä monella tasolla. voimabiisi: Sia Unstoppable jos minulla olisi enemmän aikaa: Lukisin, kävisin metsäretkillä ja liikkuisin enemmän, tekisin hyvää ruokaa, matkustelisin sekä viettäisin pitkiä viinija juustoiltoja ystävien kanssa. vastuualue: Talous, työelämä & liikunta opinnot: Kansainväliset suhteet 5. vuosi juureni ovat: Kempeleessä puhun mielelläni: Roolilautapeleistä minut tunnistaa: Nauran paljon ja äänekkäästi jos saisin pättää lyy olisi: näkyvämpi ja helpommin lähestyttävä. Tähän olisin tyytyväinen voimabiisi: Avril Lavigne Here’s to Never Growing Up jos minulla olisi enemmän aikaa: Opettelisin tekemään drinkkejä vastuualue: Varapuheenjohtaja, tapahtumaviestintä & vapaa-aika opinnot: Matkailututkimus 2. vuosi juureni ovat: Harmaan kauniissa Oulussa puhun mielelläni: Ainutlaatuisista elämyksistä minut tunnistaa: Mustista silmälaseista, pitkästä kaulahuivista ja oudoista äänistä jos saisin päättää lyy olisi: Toiminnaltaan koko jäsenistölle tutumpi ja helpommin lähestyttävä voimabiisi: The Smiths This Charming Man jos minulla olisi enemmän aikaa: Opiskelisin ja nukkuisin enemmän. Ehkä opettelisin venyttelemään. vastuualue: Sosiaalipolitiikka, tuutorointi & edunvalvontaviestintä opinnot: Oikeustiede 1. vuosi juureni ovat: Raahessa puhun mielelläni: Ajankohtaisista maailman tapahtumista minut tunnistaa: Hymystä, kiharretuista hiuksista ja Artikla-piposta jos saisin päättää lyy olisi: Tuttu jokaiselle opiskelijalle, ja että jokainen kokisi LYY:n tärkeäksi osaksi omaa opiskeluyhteisöään. voimabiisi: Teräsbetoni Voittamaton jos minulla olisi enemmän aikaa: Opiskelisin eri kieliä ja pitäisin vähän lomaa. hallitus 2022 esittäytyy KOONNUT INKA KOMONEN JA LOTTA LAUTALA KUVAT ARTTU HAAVIKKO miila lumijärvi Elias id KRISTA PERÄLÄ Eetu aHvensalmi Evilla lumme viljo vuorimäki vastuualue: Puheenjohtaja opinnot: Matkailututkimus, 4. vuosi juureni ovat: Täällä! Rollolainen, born and raised puhun mielelläni: Edunvalvonnasta (ja teen sitä myös mielelläni) minut tunnistaa: Nopeasta kävelyvauhdista ja ilmeisesti iskävitseistä jos saisin päättää lyy olisi: Rakennuttanut (jo) hulppean ylioppilastalon Harjulammen rantaan voimabiisi: Keko Salata Varo vaaraa jos minulla olisi enemmän aikaa: Kävisin useammilla tanssitunneilla #KuunteleSitäIntuitioo #dowhatUlove #sorimikähomma #äläkoskaanpysäytähulluutta #fiilistenmukaan #winorwin
Lapin ylioppilaslehti 1/22 21 AJASSA Hädin tuskin pinnalla TEKSTI SIIRI PEURANIEMI JA IIKKA SORVALI • KUVITUS MARJO HIILIVIRTA Opiskelijajärjestöjen työkulttuurissa on vakavia ongelmia, jotka johtavat pahimmillaan uupumiseen. Mitä asialle voisi tehdä? piskelijajärjestöt ovat yliopistoyhteisön sydän, mutta luottamustehtävissä toimivat kokevat usein uupumusta suuren työmäärän takia. Näkyvimpiä järjestöjä ovat ainejärjestöt, joiden tärkeimmät tehtävät ovat opiskelijoiden edunvalvonta. Näitä tehtäviä toteutetaan vapaaehtoisvoimin yhteistyössä muiden järjestöjen, LYY:n sekä yliopiston henkilökunnan kanssa. Järjestötoimintaa mainostetaan usein painottamalla, että sen parissa voi opetella tiimityöskentelyä, tapahtumanjärjestämistä ja johtamistaitoja turvallisessa ympäristössä. Yliopistoyhteisön järjestöjen työkulttuurissa on kuitenkin vakavia ongelmia, jotka johtavat aktiivien uupumiseen ja muihin terveysongelmiin. ”Sanoin kaverille vain, että minä hukun. En siksi, että fyysisesti hukkuisin, mutta tunsin, kuinka kaikkea oli liikaa. Se painoi rintakehääni ja en pystynyt keskittymään mihinkään täysillä”, kertoo Matilda Kalving, joka on toiminut opiskelija-aktiivina yliopistoyhteisössä ja taideaineiden opiskelijoiden ainejärjestössä TAO:ssa neljä vuotta. Tätä juttua varten haastateltiin noin kymmentä entistä järjestötoimijaa, joista kaikki kertoivat kokeneensa O
Lapin ylioppilaslehti 1/22 22 AJASSA yhtä hyvin ja usein paremminkin kuin muut. Kun resurssit eivät kasva samassa suhteessa työmäärän kanssa, tilanteesta tulee kestämätön. Aikatauluttaminen ja oman elämän priorisointi korostuvat monissa vastauksissa, mutta todellisuus on myös sitä, että yhden opiskelijan aika ei yksinkertaisesti riitä kaikista tehtävistä ja levosta suoriutumiseen. “En pidä sanonnasta: hyvällä aikatauluttamisella ja priorisoinnilla kaikki on mahdollista”, toteaa Palosuo. uupumusta luottamustehtävässä toimiessaan. Osa heistä halusi esiintyä jutussa nimettömänä. Kuvaukset musertavalta tuntuvasta työtaakasta toistuvat monissa kertomuksissa järjestötoiminnasta. ”Olen pyrkinyt tekemään kaikkea yhtä paljon: järjestötoimintaa, opiskelua ja vapaa-aikaa. Se on kuormittanut ja lopulta saanut kaiken tuntumaan yhdeltä isolta ja ylitsepääsemättömältä suoritukselta”, kuvaa entinen ainejärjestöaktiivi. Vastauksissa tulee ilmi, että vapaaja työaikaa on vaikeaa pitää erillään, sillä hoidettavat asiat ovat aina takaraivossa ja usein myös vapaa-aikaa vietetään muiden järjestöaktiivien kanssa. Palautuminen opiskelusta ja järjestöhommista ei onnistu, kun iltoja vietetään työasioista ja velvollisuuksista keskustellen. Suuri työmäärä ja heikko palautuminen johtavat pahimmillaan jopa vakaviin terveysongelmiin. ”Omalla kohdallani uupumus johti kroonistuneeseen uniongelmaan, jonka pahimmassa vaiheessa nukuin kuukausien ajan vain joka toinen yö”, kertoo nimettömänä pysyvä entinen aktiivi. Aktiivien kertomat ongelmat jaksamisen suhteen eivät rajoitu mihinkään tiettyyn ainejärjestöön tai tiedekuntaan, vaan ongelma on syvällä järjestötoiminnan juurissa. Myös Jalojen Villien, ESN Laplandin ja LYY:n hallituksessa toiminut Hanna Palosuo tunnistaa työkulttuurin ongelmat. ”Asioita ei välttämättä koskaan saa täysin valmiiksi ja jäsenistön palautteet ja tulevat tapahtumakonseptit pyörivät päässä hiihtoladuilla ja iltateellä”, kuvaa Palosuo. Monet vastanneet tuovat esiin, että paremmalla koulutuksella ja perehdytyksellä on mahdollista tehdä työskentelystä helpompaa. Myös omista rajoista kiinni pitäminen, aikatauluttaminen ja avun pyytäminen nousevat esille vastauksissa. Omalla toiminnalla ei kuitenkaan voi korjata kaikkea. Hallituksen sisäinen ilmapiiri, jäsenten mielipiteet ja oman toiminnan vertailu muihin luovat painetta tehdä koko ajan enemmän ja paremmin. Näin syntyy kehä, jossa koko ajan ammattimaisemmin toimivat järjestöt pyrkivät tekemään kaiken työelämään, jos toimintaan liittyy vahvasti uupumus? “Olisi tärkeää, että työelämään siirrytään jaksavana, ei valmiiksi kuormittuneena tai jopa uupuneena”, Mäkikangas toteaa. Mäkikangas mainitsee myös, että uupumisen ja omien voimavarojen rajallisuuden kokeminen ennen työelämään siirtymistä voi olla opettavainen kokemus. Sen myötä oppii tunnistamaan omat rajat ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan. Pahoinvoinnista tulee voida puhua, jotta siihen voidaan puuttua Järjestöjen toiminnassa on kehitettävää jaksamisen näkökulmasta. Kuten entiset aktiivit kertoivat, huolellinen tehtäviin perehdyttäminen ja hallituksen yhteiset pelisäännöt edesauttavat jaksamista. Mäkikangas painottaa psykologista turvallisuutta ja tervettä itsekkyyttä vaalia omaa hyvinvointia järjestötoiminnan pyörteissä. “Vaikeista asioista on aina hyvä keskustella, ja pahoinvoinnin oireista tulee voida puhua, jotta niihin voidaan ajoissa puuttua”, kertoo Mäkikangas. “Luottamus toimijoiden sisäisissä ryhmissä antaa mahdollisuuksia keskustella avoimemmin omasta taakastaan ja luo helpompia mahdollisuuksia keventää sitä”, korostavat myös LYY:n puheenjohtaja Krista Perälä sekä järjestöja viestintäasiantuntija Esa-Pekka Tuppi. Perälä ja Tuppi kertovat, että aktiivitoimijoiden jaksamiseen liittyvät haasteet ovat olleet tiedossa jo useamman vuoden ajan. Opiskelijajärjestöaktiiveja on koulutettu ja tuettu jaksamiseen liittyvissä asioissa aiemmin ja tänäkin vuonna. LYY:n järjestämät jaostot ovat tärkeä tuki ja keventävät aktiivin taakkaa. Jaostoissa, jotka ovat avoimia kaikille opiskelijoille, keskustellaan oman vastuualueen asioista ja ne toimivat väylänä yhteistyölle, mutta ennen kaikkea vertaisten kohtaamiselle. ”Kohtaamiset vertaistuen äärellä ovat tärkeitä, ovat ne sitten esimerkiksi tapahtumia tai LYY:n jaostoja”, kirjoittaa eräs ainejärjestöaktiivi. Järjestökentällä on ongelmana myös se, että yksittäisille opiskelijoille kasaantuu paljon luottamustehtäviä. Aktiiveilla voi olla taipumusta lähteä ”Pohdinta siitä, selviääkö keväästä tai syksystä hengissä ei ole mitenkään tavatonta hallituksen kokouksissa tai iltakouluissa.” Palautumisen ja vapaa-ajan puute kuormittavat Mitkä asiat johtavat aktiivien uupumiseen? Muun muassa tätä kysyttiin Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen johtaja Anne Mäkikankaalta. Mäkikangas vastasi kysymyksiin aktiiveilta kerättyjen kokemusten pohjalta. “Vastauksissa korostuu tehtävän merkityksellisyys – vastuutehtävä koetaan tärkeäksi, se tarjoaa sosiaalisen areenan samanhenkisine opiskelijatovereineen, ja halu vaikuttaa epäkohtiin motivoi. Nämä asiat saavat ponnistelemaan yli äyräiden”, sanoo Mäkikangas. Mäkikangas lisää, että yhtälö yliopisto-opiskelun ja järjestöaktiiviuuden välillä on haastava. “Palautumisen ja vapaa-ajan puute on keskeisin syy kuormittumiseen.” Opiskelijajärjestö antaa monille opiskelijoille juuret työelämään. Monelle se on paikka verkostoiden ja pitkien ystävyyssuhteiden luomiseen, mikä on arvokasta. Millaiset juuret järjestöissä luodaan
23 Lapin ylioppilaslehti 1/22 toimintaan mukaan uudelleen ja uudelleen, mikä voi johtaa liian painavaan vastuuseen. Hallitushakijoita on myös ollut vuosi vuodelta vähemmän, vaikka järjestöt koetaan tärkeiksi. Sama suunta on huomattu myös Suomen laajuisesti ylioppilaskunnissa. “Trendi ylioppilaskuntien laajuisesti on selkeä: hakijoiden määrä on laskenut 2010-luvulla. Ylioppilasliikkeessä oli viime vuonna selkeä lasku myös edustajistovaaliehdokkaiden määrissä”, kertoo Tuppi. Myös 2010-luvulla tiukentuneet korkeakouluopintojen suoritusvaatimukset ovat todennäköisesti vaikuttaneet aktiivien määrän vähenemiseen. Kun opinnot tulee suorittaa tiukassa aikataulussa, ei kalenteriin jää tilaa järjestötoiminnalle. Tämän seurauksena opiskelun yhteisöllisyys kärsii, ja pitkällä aikavälillä sillä voi olla seurauksia opiskelijoiden oikeuksiin ja hyvinvointiin. Vauhti kiihtyy ”Järjestötoiminta on kivaa”, lukee haalarimerkissä, jossa hymyilee Haroldiksi nimetty meemihahmo. Tuskaisen näköinen mies hymyilee ikään kuin sanoakseen, että kaikki on hyvin. Kuka tahansa huomaa kuitenkin epätoivoa huokuvasta ilmeestä, että Haroldilla ei ole hyvin oikeastaan mikään. Järjestöaktiivien suusta kuulee tämän lausahduksen usein ja mustaa huumoria omasta jaksamisesta viljellään jatkuvasti. Pohdinta siitä, selviääkö keväästä tai syksystä hengissä ei ole mitenkään tavatonta hallituksen kokouksissa tai iltakouluissa. Suurin osa tätä juttua varten haastatelluista aktiiveista kuitenkin vakuutti, että toimintaan mukaan lähteminen oli erittäin hyvä tai jopa opiskeluaikojen paras päätös. Järjestötoiminnassa saa uusia ystäviä, oppii paljon erilaisia taitoja ja pääsee nopeasti sisälle yliopistoyhteisöön ja sen innostavaan ilmapiiriin. Toiminnan realiteetit eivät kuitenkaan ole selvät kaikille hakijoille. ”Sen sijaan, että pyritään maksimoimaan hallitushakijoiden määrä, tulisi varmistaa, että jokainen varmasti tietää toimenkuvan ja vastuun, johon on ryhtymässä”, huomauttaa aktiivi Hanna Palosuo. Järjestökentällä on kuitenkin rakenteellinen ongelma, joka vaatii kriittistä tarkastelua. Kun resurssit alkavat loppua kesken toiminnan muuttuessa jatkuvasti ammattimaisemmaksi, tilannetta ei voi korjata paremmalla perehdytyksellä tai hallitustoimintaa markkinoimalla. Tästä syntyy noidankehä, kun jäsenet ja järjestöaktiivit itse odottavat, että kaikkien toiminta kehittyy ja laajenee jatkuvasti. Järjestöjen välinen kilpailu ei ole pahantahtoista vaan se syntyy alitajuntaisesti – oma järjestö on tietenkin se paras ja tärkein ja sen halutaan myös näkyvän ulospäin. Järjestötoiminta ei ole työ, vaan sitä tehdään omalla vapaa-ajalla opintojen ja usein myös palkkatöiden ohella. ”Koska toimintaa tehdään opiskelijoilta opiskelijoille, ei ainejärjestöaktiivina tarvitse ammattilaiseksi alkaa tai pyrkiä”, muistuttaa eräs entinen aktiivi. Järjestöjen jäsenten ja aktiivien itse ei pitäisi olettaa, että esimerkiksi ainejärjestöjen pitäisi tehdä kaikki yhtä hyvin ja näyttävästi kuin ylioppilaskunta. Heillä on kuitenkin käytettävissään työntekijöitä ja muutenkin paljon suuremmat resurssit. Vertaisilleen tulee olla armollinen, mutta usein armollisuutta tarvitsee vielä enemmän itselleen. On aika arvioida, voidaanko aktiivien hyvinvointia enää uhrata järjestötoiminnan jatkuvalle kehittämiselle.
Lapin ylioppilaslehti 1/22 24 SIVUPAA ROVANIEMI Kaukana, kotona, Rovaniemellä TEKSTI HERTTA HUOVILA KUVAT LOTTA LAITILA Lapin yliopiston opiskelijoista yli puolet muuttaa Rovaniemelle Pohjois-Suomen ulkopuolelta. Osa rakastuu kaupunkiin oitis, osalla totuttautuminen vie aikaa ja osa muuttaa pois heti kun mahdollista. Millaista Rovaniemelle on asettua muualta muuttaneena, mitä tänne muuttaneet opiskelijat kaipaavat ja mikä saa juurtumaan uuteen kaupunkiin? Jätkänkynttilän silta on Helanderin lempipaikka Rovaniemellä, sillä siinä on “suuren kaupungin energiaa”.
Lapin ylioppilaslehti 1/22 25 Anne Aaltonen, 22 ”olen helsingistä kotoisin, mutta ennen tänne muuttoa asuin Lontoossa tekemässä töitä. Helsingissä pitkään asuneena minulla on ollut kaipuu lähteä etsimään uusia kokemuksia ja halu nähdä maailmaa. Koronatilanne ja ihmispaljous ajoivat takaisin Suomeen, ja halusin opiskelemaan. Olin hakenut useaan paikkaan, ja pääsin tänne opiskelemaan muotia, tekstiilitaidetta ja materiaalitutkimusta viime syksynä. Olin käynyt Lapissa joskus lapsena, mutta Rovaniemestä en tiennyt oikeastaan mitään. En edes tiennyt, että täällä on kaamos, ja oli järkytys, kun lunta alkoi sataa jo joskus lokakuussa. Nyt olen kuitenkin rakastunut tähän paikkaan. Sellainen tietty Lapin energia vetää puoleensa. Ihmiset, luonto ja rauhallisuus. Täällä on jotenkin rento fiilis, ei ole kiireen tunnetta. Ja kuka täällä ei haluaisi olla, kun katsoo tätä maisemaa? Rovaniemelle oli helppo asettua. Yliopiston kautta löysin nopeasti oman yhteisön ja samanhenkisiä ihmisiä, mikä Niilo Helander, 24 ”muutin kuopiosta pari vuotta sitten Rovaniemelle opiskelemaan politiikkatieteitä. Olen melkein koko elämäni asunut pienissä kaupungeissa, joten olin tottunut tämän kokoisiin paikkoihin. Suhtauduin muuttoon aika lakonisesti, että sinne muutan minne pääsen opiskelemaan. Olen huomannut, että täällä ihmisillä on vahva maakuntaidentiteetti ja ollaan ylpeitä Lapista. Se on mielestäni hieno asia. En ole kuitenkaan kokenut mitään erillistä maakuntaidentiteettiä itselleni tärkeäksi. En myöskään ole oikeastaan ikinä kokenut juurtuneeni minnekään, enkä pidä sitä huonona asiana. Näen sen pikemminkin voimavarana, että voin lähteä periaatteessa minne vain, tekemään mitä vain. Käyn aktiivisesti muualla Rovaniemeltä. Lähtemiseen liittyy aina intoa. Ei siksi, että täällä olisi paha olla, mutta ei täällä pysty olemaan kuukausia kerrallaan näkemättä perhettä ja ystäviä omalta paikkakunnalta. Takaisin tullessa on kuitenkin aina rauhallinen olo, sillä tietää tulevansa omaan kotiin. Rovaniemi on pieni ja rauhallinen, mutta viikonloppuisin aika eläväinenkin kaupunki. Täällä on helppo tutustua ihmisiin, ja olen lyhyessä ajassa saanut hyviä ystäviä täältä. Hyvät puolet eivät tunnu kuitenkaan riittävän täällä pysymiseen. Minulle ne eivät ainakaan riittäneet. Lapin yliopisto on niin kaukana kaikesta muusta maailmasta, että täällä on huonot verkostoitumismahdollisuudet eikä harjoittelupaikkoja löydy kaikille. Pienenä yliopistona täällä on pulaa resursseista, mikä näkyy arjessa. Yliopistolta yksinkertaisesti puuttuu tarpeeksi vahvoja vetovoimatekijöitä, jotka saisivat ihmiset jäämään. Täältä on helppo lähteä, mutta samalla lähtemiseen liittyy tietty haikeus tänne jäävien ihmisten takia. Jään kaipaamaan hyviä ystäviä sekä yhdistyksiä ja järjestöjä, joiden eteen olen tehnyt töitä. Rovaniemi on varmasti hyvä kaupunki sellaiselle ihmiselle, joka arvostaa luontoarvoja ja pohjoista meininkiä. Jos taas kaipaa pöhinää, ei tämä välttämättä ole oikea paikka.” Rovaniemellä Aaltonen viihtyy erityisesti luonnossa, kuten Kuninkaanlaavulla ja Ounasvaaralla. auttoi todella paljon sopeutumisessa. Koska tämä on pieni kaupunki, tuttuja ihmisiä näkee joka päivä. Siitä tulee yhteisöllinen olo. Rovaniemellä tykkään käydä kavereiden kanssa kirppiksillä sekä viettää aikaa ulkona retkeillen. Opiskeluiden ohella on myös paljon harrastustoimintaa, kuten vaatteiden tekemistä ja neulomista, kaikenlaista luovaa. Tällä hetkellä suuren osan vapaa-ajastani vie Snoop-pentu. Näin revontulia ensimmäistä kertaa elämässäni tänne muutettuani. Se oli maaginen hetki. Nykyään käyn usein öisin katsomassa revontulia ja tähtiä, mikä on ihanaa. Tuntuu välillä epätodelliselta tajuta asuvansa tällaisessa paikassa. Käyn Helsingissä moikkaamassa perhettä ja kavereita aina silloin, kun kerkeän. Siellä käydessäni olen huomannut kaipaavani Rovaniemeä, erityisesti tätä rauhallisuutta. Pysyn Rovaniemellä ainakin opintojeni ajan eli seuraavat viisi vuotta. Sen jälkeinen riippuu siitä, mitä elämä tuo tullessaan. Tällä hetkellä minulla ei ole ainakaan mitään hinkua muualle.”
Lapin ylioppilaslehti 1/22 26 ROVANIEMI Juuso Sievänen, 30 “olen kotoisin keski-suomesta, mutta olen ehtinyt asua monessa Suomen kaupungissa. Olen aina kokenut itselleni ominaisena tietynlaisen kulkurimentaliteetin. Rovaniemelle päädyin reilu pari vuotta sitten. Olin ollut jonkin aikaa työttömänä, joten päätin puoliksi läpällä hakea tänne suorittamaan audiovisuaalisen mediakulttuurin maisteriopintoja. Olen käynyt lapsesta saakka vanhempieni mökillä Levillä, joten Lappi oli minulle siinä mielessä tuttu. Rovaniemestä en tiennyt ennakkoon oikeastaan mitään. Olen asunut monessa pikkukaupungissa aikaisemmin, joten Rovaniemi tuntui isommalta kaupungilta kuin mihin olin tottunut. Täällä on paljon sellaista, mitä aikaisemmissa paikoissa ei ole ollut. Olen huomannut, että Rovaniemi on hirveän helppo ja selkeä kaupunki asua. Täällä joka paikkaan pääsee kävellen ja on kaikki, mitä tarvitsee. Rovaniemellä ihanaa on myös kaikinpuolinen yhteisöllisyys ja pienet piirit. Pikkukylissä korostuu usein ärsyttävä sisäänpäinkääntyneisyys, mutta täällä sitä ei ole. Yhteisöstä löytyy aina ratkaisuja ja ihmiset ovat valmiita jeesaamaan. On helppo tykätä paikasta, jossa on omanlaisia ihmisiä. Kotipaikkakunnallani en esimerkiksi tuntenut muita, jotka olisivat valokuvanneet tai videokuvanneet, mutta täällä en muita tunnekaan. Olen ollut Rovaniemellä aika paljon erilaisessa aktiivitoiminnassa mukana. Se on yksi syy, miksi viihdyn täällä. En aikaisemmin ole ollut samalla tavalla aktiivi, mutta Rovaniemi on tuntunut hyvältä paikalta toteuttaa itseään. Tämä on helppo kaupunki tehdä ja toteuttaa asioita, mikä on minulle tärkeää. Rovaniemi on ensimmäinen paikka, jonne olen huomannut kaipaavani takaisin. Esimerkiksi kesällä ollessani harjoittelussa Helsingissä huomasin ikävöiväni Rovaniemelle. Myös jouluna vanhempien luona huomasin kaipaavani arkisia asioita täältä. Yliopistolla kävelyä, syömässä käymistä, ihmisten näkemistä.” Elli Koivisto, 24 “muutin rovaniemelle pääkaupunkiseudulta opiskelemaan teollista muotoilua viime syksynä. Olen alun perin kotoisin Tampereelta, ja asuin vuoden myös Australiassa. Halusin opiskella muotoilua yliopistotasolla, ja sain täältä paikan. Sukuni on kotoisin Rovaniemeltä, joten kaupunkina tämä oli minulle tuttu entuudestaan. Muutin tänne vähän sillä asenteella, että käyn kokeilemassa viihdynkö vai en. Vaikeinta Rovaniemelle asettumisessa on ollut se, että kaikki kaverit ovat Etelä-Suomessa. En tuntenut täältä aluksi ketään, joten olen joutunut tekemään töitä päästäkseni kiinni sosiaaliseen elämään. Olen tällä hetkellä Lapin yliopiston taiteilijayhteisön Kalton toiminnanjohtaja, ja olen sitä kautta löytänyt oman paikkani täällä. Rovaniemi on pieni ja hiljainen paikka, jossa melkein aina tulee joku tuttu vastaan, kun astuu ovesta ulos. Välillä tulee outo fiilis, kun missään ei näy ketään ja tuntuu kuin olisi aavekaupungissa. Kaipaan täällä todella paljon sitä, että tapahtuu. Rovaniemi on eristyksissä ja kaukana, ja täällä on todella kylmä. Pääkaupunkiseudulla minulla on ollut kotoisa ja juurtunut olo. Siellä on tarpeeksi menoa ja hälinää. Olen käynyt Helsingissä lähes kerran kuukaudessa täällä asuessani. Lähteminen on aina kivaa, sillä tykkään istua junassa, ja tiedän pääseväni näkemään tuttuja ihmisiä ja maisemia. Palatessa kestää aina pari päivää totuttautua siihen, että on takaisin. Tuntuu usein, että kaikki ovat ihan rakastuneita Rovaniemeen. Voi olla vaikeaa puhua siitä, että itselle tämä ei tunnu omalta paikalta. Olen kuullut joiltain täällä pidempään asuneista, että ensimmäinen vuosi on vaikein. Sen kuuleminen on helpottanut, sillä on pystynyt ajattelemaan, että ehkä vain alku ja totuttautuminen on raskasta, ja sen jälkeen helpottaa. Muutan Rovaniemeltä pois sitten, kun olen saanut opinnot päätökseen. Yritän tällä hetkellä keskittyä mahdollisimman paljon opintoihin, jotta saan ne suoritettua ajallaan.” Tanssistudio on Koivistolle tärkeä paikka Rovaniemellä, sillä siellä saa yhteyden omaan kehoon ja pääsee irtautumaan aivotyöstä. “Tuntuu usein, että kaikki ovat ihan rakastuneita Rovaniemeen. Voi olla vaikeaa puhua siitä, että itselle tämä ei tunnu omalta paikalta.” ELLI KOIVISTO
Lapin ylioppilaslehti 1/22 27 Sievänen nauttii Rovaniemellä arkisista asioista, kuten yliopistolla syömässä käymisestä ja kavereiden näkemisestä. “Rovaniemi on ensimmäinen paikka, jonne olen huomannut kaipaavani takaisin.” JUUSO SIEVÄNEN
Lapin ylioppilaslehti 1/22 28 YMPÄRISTÖ Kenelle Ounasvaaraa kehitetään? TEKSTI JENNA NYLUND • KUVITUS EEVA HANTULA Ounasvaaralle rakentaminen on puhuttanut jo pitkään. Millaisia päätöksiä tehdään ympäristöstä, jossa ja jonka varassa elämme?
Lapin ylioppilaslehti 1/22 29 Ounasvaaran vetovoimainen tekijä on sen monimuotoinen luonto, joka on herkkä ihmisen toiminnalle. Erityisesti vaaran laki, jossa kasvaa jäkälää ja sammalta. Moni hakeutuu alueelle ihailemaan luontoa, harrastamaan ja oleilemaan. Vaaralla on hyvät mahdollisuudet niin urheiluun, sienestämiseen kuin joidenkin uhanalaisten lintujen bongaamiseen. Erittäin uhanalaiseksi Suomessa luokiteltu hömötiainen on yksi näistä. Ounasvaara tarjoaa myös monelle asukkaalle tilan rauhoittua. Erityisesti pandemian aikana lähiluonnossa liikkuminen on tuonut arkeen vaihtelua ja liikettä. Tutkimuksissa on todettu metsässä oleilun vähentävän stressiä ja edistävän muun muassa myönteisten tunteiden havaitsemista. Pelkästään jo parinkymmenen minuutin kävelyllä metsässä voi olla terveyttä edistäviä vaikutuksia. Monet opiskelijat ovat nostaneet juuri Ounasvaaran ja luonnon Lapin yliopiston vetovoimatekijäksi ja näkevät niiden lisäävän alueen viihtyisyyttä. Opiskelijalle alue on helposti saavutettavissa, ja harrastaminen siellä on mahdollista pienelläkin budjetilla. Vaaralla on järjestetty myös useita opiskelijatapahtumia ja yksi ensimmäisiä omia muistojani yliopiston alkutaipaleelta on vuosikurssilaisiin tutustuminen Ounasvaaran laavulla. Paikallisista moni toivoo, että Ounasvaaran tulevissa suunnitelmissa näkyisi kunnioitus luontoa kohtaan. Yleisradion syksyllä 2021 järjestämään verkkokyselyyn vastasi 700 ihmistä. Heistä 70 prosenttia oli eri mieltä väittämästä, jonka mukaan Ounasvaaraa kehitetään oikeaan suuntaan. Kyselyssä selvitettiin myös, kehitetäänkö Ounasvaaraa raha ja matkailu edellä. Yli 70 prosenttia vastasi kyllä. Tammikuussa 2022 esiteltiin Ounasvaaran Master Plan. Suunnitelmassa visioidaan kehitysideoita jo vuoteen 2035 asti. Suunnitteilla on muun muassa gondolihissi ja ympärivuotinen lumimaailma. Vaaran toivotaan vuonna 2035 tarjoavan “jokaiselle jotakin”, ja olevan erottamaton osa kaupunkia vetäen puoleensa niin paikallisia kuin matkailijoita. Kehityksen ytimessä ovat liikunta, urheilu ja luontoelämykset digitaalisilla ratkaisuilla rikastettuna. Samalla vetovoimatekijöinä toimisi puhdas luonto, hiljaisuus ja ympärivuotinen lumi. Konkretia luontoelämysten tukemisen puolesta mietityttää? Miten käy monimuotoisen luonnon, jos alueen käyttömäärä kasvaa ja vähenevää elintilaa jaetaan yhä useamman kanssa? Lapin yliopiston matkailututkimuksen professori Outi Rantalalla on tähän ajatuksia. Sen sijaan, että mietitään, mitä luonto antaa meille, voisimme miettiä, millaista on yhteiselomme luonnon kanssa. “Kun tutkitaan matkailua, kenen hyvinvointi edellä mennään? Tulisiko pohtia, että ihmisen ja luonnon hyvinvointi ovat kietoutuneet toisiinsa? Silloin meidän täytyy pohtia matkailua, ei pelkästään ihmisen näkökulmasta, vaan myös muiden lajien näkökulmasta. Miten kehitetään niin, että taataan eri lajien hyvinvointi ja yritetään miettiä maapallon hyvinvointia kokonaisuutena.” Ounasvaaran kehittämisessä kaivataan selkeitä avauksia siitä, miten luonnon monimuotoisuutta vaalitaan ja miten asukkaiden toiveet otetaan huomioon. Mistä haluamme, että Ounasvaara tunnetaan? Entä mikä tulee olemaan sen vetovoimatekijä tulevaisuudessa, jos vaara alkaa muistuttamaan muita tunturikeskittymiä? Ympäristö, sekä kaupunkisuunnittelu ovat oleellinen osa ekologista, kulttuurista ja sosiaalista piiriä, jotka vaikuttavat ihmisen terveyteen. Kun leikkaamme luonnosta, leikkaamme myös hyvinvoinnista.
Lapin ylioppilaslehti 1/22 30 AJANKUVA
31 Lapin ylioppilaslehti 1/22 Joona Hiltunen (s. 1991) on Oulussa syntynyt taiteilija, elektronisen musiikin tuottaja ja musiikkiteknologi. Hän opiskelee Lapin yliopistolla audiovisuaalista mediakulttuuria etsien uusia ilmaisukeinoja visuaalisuudesta ja liikkuvan kuvan tavoista. Opiskelun lisäksi Hiltunen toimii esiintyvänä artistina, äänisuunnittelijana eri esittävän taiteen projekteissa sekä ääniteknikkona. Varhainen musiikinteko johti 2010 Dj-keikoilla oman musiikin soittoon ja innostus elektroniseen soundiin, sekä musiikkiteknologin opinnot olivat käännekohta matkan jatkumiseen. Vuosien varrelle mahtuu monenlaista bänditoiminnasta sooloiluun. Tämänhetkisiin musiikkiprojekteihin kuuluvat mm. Icely Jones, Kas Kan, Tantra Pops ja Hiltunen & Sarja. Äänityöskentely on Hiltuselle suureksi osaksi erilaista kokeilua ja äänittämistä, sekä sen synnyttämään inspiraatioon syvemmin tarttumista. Vaikutteita hän saa erilaisen musiikin lisäksi visuaalisesta maailmasta, syvistä tarinoista, äänilaitteiden logiikasta sekä asioiden toimivuudesta/toimimattomuudesta. Myös sanoitukset ovat osa Hiltusen musiikkia. Hänen lähihaaveenaan on järjestää eri medioista koostuva taidenäyttely, jossa teokset ovat kosketeltavia, muuntuvia, kuultavia ja näkyviä. Kaukohaaveena on asua kesässä ja tehdä taidetta. Väläys käsittelee juurettomuutta, ja on Hiltusen ensimmäinen julkaistu runoteksti. KU VA T LA DA SU OM EN RI N N E • TE KS TI JA DE IS GN JO ON A HI LT UN EN
Lapin ylioppilaslehti 1/22 32 ESSEE li uusista opiskelun hybridimalleista mitä mieltä tahansa, on opiskelutavoissamme koittanut uudet tuulet, joiden väliaikaisuus on alati muuttuva konsepti. Maailman muuttuessa ei auta kuin muuttua mukana – muutetaan siis. Laskin, että olen muuttanut jo kolme kertaa etäopiskelun aikakaudella. Ei ihme, etteivät kotini seinät täysin tympäännyttäneetkään kevään ensimmäisen Teams-luennon aikana. Kova yritykseni keskittyä muuttuu silti hetkessä muuksi. Muun muassa pienyrittäjyydeksi pistäessäni Instagramin välityksellä pystyyn hattubisneksen luennon pyöriessä taustalla. Virkkausintoni vei voiton, enkä taida edes muistaa, minkä kurssin luento oli kyseessä. Lähiopetuksessa en kehtaisi selata jatkuvasti puhelintani, saati sitten pistää bisnestä pystyyn kesken luennon. Luova multiopiskelutyyli on siis pitkälti etä(epä)opiskelun ansiota. Vaikka hattubisnes lähtisikin lentoon, se ei valmistumistani kovasti edesauta. Tavoitteenani oli muistaakseni maisterintutkinto ja siksi tarve toimivalle etäopiskelukonseptille on huutava. Yritän kokea kurin, järjestyksen, luokkahuoneiden kolkkouden ja ruokalan levottomuuden yhdestä samasta kotiyliopistostani. almistumiseni edellyttää nyt virkkuukoukun vaivihkaista vaihdantaa välilehtiin. Sieltä löytyy linkki, jonka kautta pääsen muuttamaan olohuoneeni luokkatilaksi. Hidasta siirtymää olohuoneesta AdobeConnect-tilaan sanelee näytöllä näkyvä ilmoitus: still connecting... On kyse sitten 4G:stä tai luokan yhteishengestä, yhteyden alituinen tavoitteleminen tuntuisi määrittävän etäopiskelua enemmän kuin mikään muu. Odotammekohan sen hiljalleen muuttuvan pienellä kybertwistillä maustetuksi kontaktiopetukseksi? Testataan tällaista kybersimulaatiota. Kuten kontaktiopetuksessa, niin en tässäkään halua hirveästi huomiota minuun. Autenttisessa luokkahuoneessa olisi kuitenkin väistämätöntä tulla nähdyksi, joten kybersimulaatiossa kamerat laitetaan päälle. Koska kukaan ei oikeasti laita niitä päälle, kameran auki pitäminen antaa enemmän tai vähemmän huomionhakuisen vaikutelman. Suosittelen siis kyberkotiyliopistosimulaatiota vain rohkeille muiden mielipiteistä piittaamattomille, opintoexhiETÄOPISKELUA VAI EPÄOPISKELUA? bitionisti-leimasta vähät välittäville uuden aallon ratsastajille. Olenko itse sellainen? En, mutta epätoivoisesti yritän tässä valmistua. Ehkei kybersimulointi olekaan itselleni se aivan sopivin opintometodi. Toisaalta ei perinteisetkään opiskelutavat luonnistuneet minulta täysin mutkattomasti. Koen enemmän sosiaalista ahdistusta kuin kehtaan myöntää. Luennoilla valtaa usein huonommuuden tunne, ja sen johdosta tulkitsen muiden olemuksia itselle epäsuotuisasti. Ehkä kasvoton konekyttääminen voisi ehkäistä tätä vääristynyttä tulkitsemista? Toisaalta konekyttäily mahdollistaa sen, että itse kukin voi päättää, miltä muiden ilmeet ylipäätään näyttävät. Niin perinteiset kuin modernitkaan opiskelutavat eivät tunnu maistuvan. On siis rankan opinnollisen itsereflektoinnin aika. Jäsensin paloihin, miksi opiskelu etänä ei maistu, lähinnä vaan herättää minulle erittäin epätyypillisistä ja oudoksuttavaa yrittäjäintoa. Sain painittua esiin sanan – toiminnanohjaus. Myönsin, kuinka minulla on haasteita toiminnanohjauksessa. Etäopiskelu vaatii itseohjautuvuutta. Itsekurin ja toiminnanohjauksen risteytystä. Itsekuria minulta löytyy. Kuitenkin vain suhteellisen hyödyttömiin asioihin, kuten sängyn petaamiseen, wc-kannen laskemiseen (ystäväni koulutuksen jälkeen) tai harmittomien asioiden pakonomaiseen suorittamiseen juuri sillä tavalla, tai siinä järjestyksessä joka kyseisellä hetkellä tuntuu maailman tärkeimmältä. Osaan siis vaatia itseltäni paljon, mutta turhaa. Yleisesti edellytettyjä asioita, kuten keskittymiskykyä kykenen vaatimaan itseltäni ulkopuolisen paineen alaisena. Tuskin tällöinkään keskityn, lähinnä huolehdin siitä, ettei keskittymiskyvyttömyyteni paljastuisi. Etäluennoista sosiaalinen paine toimia ohjeistetulla ja oppimiselle olennaisella tavalla on poissa. Vastuu toiminnan opinnollisesta hyödyllisyydestä onkin vain opiskelijalla, tai tarkemmin opiskelijan itseohjautuvuusosalla aivoista. ähän mennessä etäopiskeluyritykseni ovat tehneet minusta huomiota janoavan harhaluuloisen bisnesnaisen, muttei suinkaan maisteria. Onko mahdollista tottua edes ajatukseen all inclusive -yliopistosta omassa kodissani; työ, koti, opisto. Uidaan täysin uusissa vesissä. Avokadon juuret kasvavat kärsivällisesti vedessä ennen TEKSTI SOFIA PARADA BARRENECHEA KUVITUS SARI KOUKKU O V T
33 Lapin ylioppilaslehti 1/22 kuin ne istutetaan multaan. Voisiko avokadoista ottaa mallia? Kasvatettaisiin uudet opiskelujuuret ja samalla totuteltaisiin kärsivällisesti yliopiston ja opiskelumaailman tuntemattomiin vesiin. Ja kun rennosti siinä hyvällä fiiliksellä lillutaan, niin siinä ne tutkinnotkin kepeästi kelluisivat rinnalle. Kevät 2022, lillumisvesien aika. Koti, työ, opisto ja uimahalli. Nekin menivät kiinni. Aloin googlailemaan taiteltavaa kylpyammetta. Sinne voisi mennä ihan konkreettisesti luennon ajaksi lilluskelemaan ja kasvattamaan kärsivällisyyden ja tottumuksen juuriaan. Voisiko lilluminen laimentaa etäopiskelun lannistavuutta? Pettymystä kun syntyy, ei pelkästään tekemättömistä tehtävistä, vaan myös siitä, kuinka on epäonnistunut itsekurillisesti ohjailemaan aivojaan tekemään niitä. Kontrollin kadottaminen ja etämaailmassa pakonomaisesti lilluminen tuskin kirvoittaa tahtoa tottua uuteen opiskelujärjestelyyn. Epäonnistumisten tuottamien tunteiden kanssa päätyy vielä painimaan (tai lillumaan) aivan yksin, etänä muista enemmän tai vähemmän juuriaan kasvattelevista opiskelutovereista. Miten sitten luoda vuorovaikutteisempaa ja ihmistä kohtaavampaa kyberyhteyttä? Armollisuus ehkä avittaisi, vaikka sekin erittäin pitkäjänteistä tunnetyötä vaativa taito. Ehkä valaiden kommunikaatiosta voisi inspiroitua, sillä ne ovat etäältäkin yhteydessä toisiinsa kaikuvien ääniaaltojen avulla. Niiden olemus on myös niin lempeä ja armollinen. Ja nekin lilluvat! Taktiikkani kiinnittyä vaikeasti hahmotettavaan bittimaailmaan vain mielikuvien voimalla sekä vailla aistein tunnettavissa tai haisteltavissa olevia rakenteita on villiä ja ehkä hiukan utopistista. Vaikka se on auttanut minua, on etäopiskelun tukena ja turvana ollut pitkälti tietokoneeni. Pidän siitä, sillä se on etäpäivieni ainoa konkreettinen hahmotettavissa oleva opintoihin liittyvä objekti. Mutta siitä voi myös katsoa Netflixiä. Ja se on kivaa, vaikka näin aivan viimeistään ne kaikki työt ja huvit sekoittuvat yhdeksi kirkkautta säädeltäväksi A4-kokoiseksi suunnikkaaksi. oronarajoituksia on hiljalleen alettu purkamaan ja etäopiskelu muuttunee taas välttämättömyydestä vaihtoehdoksi. Skeptikko minussa tietää vähäiselle tuijotukselle jääneiden seinieni tulevan vielä turhautuneen katseeni läpäisemiksi uidessamme tässä pandemia-aallokossa. Vaikka nyt tyntyy ja valaiden etäkaikutekniikoille ei tule hetkeen kysyntää, valmistaudun tulevaan varustamalla kotini epäopiskelun mahdollistavilla lilluntatarvikkeilla. Vähintään kuvitteellisilla sellaisilla. K “Tähän mennessä etäopiskeluyritykseni ovat tehneet minusta huomiota janoavan harhaluuloisen bisnesnaisen, muttei suinkaan maisteria.”
Lapin ylioppilaslehti 1/22 34 Oikeastaan luonnontuhoajat eivät ole sen tyhmempiä kuin me äärimmäisen oikeamieliset. Monet heistä ovat kovinkin osaavaisia, mutta ympäristökriisiin liittyvien yhteyksien ja vaikutussuhteiden ymmärtäminen on heidän julkisesta puheestaan päätellen puutteellista. Tai jos he jotain asiasta ymmärtävätkin, eivät he sitä innokkaasti tuo julki. Ei näet ole heidän prioriteettilistalla. nyt jos koskaan lajin pitäisi nähdä ympäristökriisi elollista elämää romahduttavana useiden kriisien kokonaisuutena. Tämän tulisi ohjata ensisijaisesti myös heidän politiikkaansa, koska se ei toden totta ole kasvusta tai markkinoista erillinen asiakokonaisuus. Arvomaailman merkittävä uudelleentarkastelu suhteessa ympäristöön ja luonnonvaroihin lienee tähän keino. Arvojen uudelleentarkastelu on kuitenkin raskasta. Se saattaa johtaa tilanteeseen, jossa joutuu myöntämään toimineensa väärin. Kivualiasta se on etenkin silloin, kun on toiminut vastoin yhteistä hyvää. Tällainen tarkastelu ei ole kuitenkaan mahdollista ilman myötätuntoa – eikä vain toista ihmistä kohtaan. Lällyllä ja ylitsepursuavalla tunnemönjällä on syytä valella lopulta kaikki elollinen. Ehkä myötätunnon avulla avautuu ovi, jonka takana meitä odottaa uusi yksimielisyys. Ymmärrys elollisen merkityksestä. Kirjoittaja on toimittaja ja yhteiskuntatieteiden opiskelija, joka pyrkii suhtautumaan kaikkeen elolliseen lempeydellä, ja suosittelee sitä myös muillekin. KOLUMNI elluksella elostelee vaarallinen, ja kerskakulutusta ihannoiva laji. On kuitenkin tärkeää, että tähänkin kahdella jalalla tallustavaan otukseen suhtautuu lempeydellä. paljaaksi hakattuja vanhoja metsiä. Roinasta pursuilevia tusinaputiikkeja. Uusia hotelleja keskelle erämaata. Tällaisen kohtuuttomuuden puolestapuhujana on ansioitunut yksi laji: luonnontuhoaja. Tämä ihmissukuun kuuluva laji on kaikelle elolliselle erittäin vaarallinen, petollisen älykäs ja ovela silmänkääntäjä. Ominaispiirteisiin kuuluu luonnonvarojen kohtuuton käyttö, ja siksi laji onkin soluttautunut ovelasti myös politiikkaan yli puoluerajojen. “Lisää kasvua” ja “kyllä markkinat korjaa” ovat lajitovereille yleisimmin esitetyt kutsuhuudot. Kasvusta mongertaessaan viekas otus saattaa kuitenkin toistaa onttoja sanoja kuten “ekologinen” ja “kestävä”. Tärkeintä tietysti on, että sanat toistetaan useaan otteeseen, kun markkinoidaan ympäristölle haitallista toimintaa, koska silloinhan se on varmasti kestävää ja ekologista! Tätä kutsutaan myös viherpesuksi. Tässä kohtaa nostan luonnontuhoajille kauhtunutta villamyssyäni. Heidän häikäilemätön vilunkipeli on kestänyt aikaa. Ympäristökriisi viiltää läpi tutun ja turvallisen. Se on jo käynnissä olevien yksittäisten luonnonkriisien yhteenliittymä, joka pahimmillaan vauhdittaa toinen toistaan. Ilmastonmuutoksen lisäksi luontokato on hälyttävä merkki ympäristön tilasta. Pelkästään Suomessa joka yhdeksäs eliölaji on uhanalainen, ja tahti on kiihtyvä. Tämän lisäksi lähet puolet Suomen kaikista luontotyypeistä on uhanalaisia. Tällaisia tosiasioita vasten luonnontuhoajan hurmoksellinen jorina talouskasvusta kuulostaa lähinnä taantuneelta uskonlahkolta. Eikä ihme, koska otus kuvittelee edelleenkin elävänsä ehtymättömien varojen planeetalla, jossa on rajattomasti tilaa. Tekisi mieli huutaa: “Mitä typeryksiä te olettekaan!” Mutta tuskinpa se mitään auttaisi, vaikka luonnontuhoaja yhteistä venettä keikuttaakin. TEKSTI SAMPSA HANNONEN KUVA ELLI ALASAARI Maapallo käristyy ja kuihtuu, mutta kaikkia ei kiinnosta
Lapin ylioppilaslehti 1/22 35 Asuntosäästäminen Nordeassa Säästäminen asuntoa varten kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Kun ensimmäinen täydellinen koti löytyy ja asuntosäästäminen on hyvällä mallilla, lainan otto hoituu sujuvasti. Asuntosäästäminen onnistuu monilla tavoilla – lue lisää www.nordea.fi ja löydä itsellesi sopivin tapa! KOSKIKATU 27 A, 2.KRS ROVANIEMI WWW.NORDEA.FI Nordea Bank Oyj Liity Yrittäjiin. Mitä yrittäjyys on? Yrittäjyys on vapautta ja rohkeutta. Se on Yrittäjyys on vapautta ja rohkeutta. Se on mahdollisuus tehdä sitä, mitä eniten hamahdollisuus tehdä sitä, mitä eniten haluat. Yksi hyvä idea voi muuttaa koko eläluat. Yksi hyvä idea voi muuttaa koko elämäsi. mäsi. Fiksut valinnat heti alkutaipaleella nopeutFiksut valinnat heti alkutaipaleella nopeuttavat tietäsi kohti unelmaa. tavat tietäsi kohti unelmaa. Maksuttoman opiskelijajäsenyyden kautta Maksuttoman opiskelijajäsenyyden kautta saat heti tärkeitä verkostoja, tukea ja arsaat heti tärkeitä verkostoja, tukea ja arvokkaita vinkkejä. vokkaita vinkkejä. @lapinyrittajat yrittajat.fi/lappi
Painakaa tämä paperiin, niin näen lukea, missä oikein olen ollut!!