KORSO 3 www.korso-lehti.net Sortti-auto vastaanotti 8 100 kiloa vaarallista jätettä Sortti-keräysauto kiersi pääosin Helsingissä ja Espoossa, lisäksi mukana oli muutamia pysähdyspaikkoja Kirkkonummella ja tänä vuonna myös Vantaalla. Asukkaat toivat keräysautoon yhteensä noin 8 100 kiloa vaarallista jätettä. Eniten vaarallista jätettä kertyi Helsingissä (4 456 kg) ja Espoossa (2 323 kg), joissa oli myös eniten pysähdyspaikkoja. Vantaalla vastaanotettujen vaarallisten jätteiden määrä oli 750 kg ja Kirkkonummella 571 kg. Kaikissa kaupungeissa maali oli yleisin keräysautoon tuotu jätelaji. Vaarallisia jätteitä ovat myös esimerkiksi paristot, akut, jäteöljyt, vanhentuneet bensiinit, siivouskemikaalit, loisteputket ja energiansäästölamput, käyttämättä jääneet aerosolipurkit ja -pullot sekä kynsilakat. Keräysauto kiersi 15.9.20.10.2025 Espoossa, Helsingissä, Kirkkonummella ja Vantaalla yhteensä 68 pysähdyspaikalla. HSY:n mukaan kierros oli suunniteltu niin, että se kattaisi mahdollisimman laajasti ne alueet, joilla ei ole kiinteää vaarallisen jätteen keräyspistettä lähellä. HELSINGIN seudun ympäristöpalvelut HSY järjesti syyslokakuussa viiden viikon mittaisen Sortti-keräysautokierroksen kodin vaaralliselle jätteelle. AVOINNA ma-pe 12-18 P. 041 519 6872 | www.mikrosiirto.fi Merikotkantie 1, Korso Verkkokaupastamme Tietokoneiden ja puhelimien WWW.MIKROSIIRTO.FI löydät paljon tuotteita, mm. kannettavat kotija yrityskäyttöön, työasemat, palvelimia, muistia ja suorittimia, näppäimistöjä, puhelimia ym. Tutustu verkkokauppaamme HUOLTO JA VERKKOKAUPPA Meiltä käyttöjärjestelmäasennukset ja päivitykset Kampaamo Eira ja Maria Oy Elmontie 5 01400 Vantaa soita tai txt: 045 635 4965 www.kampaamoeirajamariaoy.fi Tervetuloa uuteen parturikampaamoomme vantaan asolaan! TÄLLÄ KUPONGILLA TUTUSTUMISALENNUS -5% Sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat 1.1.2026 alkaen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vuoden loppuun tiivistyy useita tulevia vuosia ohjaavia päätöksiä. Aluehallitus päätti kokouksessaan muun muassa esittää aluevaltuustolle hyväksyttäväksi hyvinvointialueen talousarvion 2026 ja taloussuunnitelman vuosille 2026–2028. ”Talousarvioesityksen mukaan hyvinvointialueemme toiminta jatkuu vakaana: palveluja parannetaan ja henkilöstöön luotetaan. Asiakasmaksuja joudutaan valitettavasti nostamaan lähes enimmäismäärään valtiovarainministeriön rahoitusehtojen vuoksi, mutta hyvää on se, että kasvaneilla tuotoilla voidaan ensi vuonna lisätä resursseja päihdeavohoitopalveluihin. Tämän lisäksi kehitetään laitoshoidosta palaavien asiakkaiden avohoitoa sekä selvitetään ja suunnitellaan selviämishoitoaseman ja toisen vieroitushoito-osaston mahdollinen perustaminen yhteen toimipisteeseen”, sanoo puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä. Talousarvio esityksen mukaan hyvinvointialueemme toiminta jatkuu vakaana. Vaarallisia jätteitä ovat esimerkiksi paristot, akut, maalit, siivouskemikaalit, energiansäästölamput, käyttämättä jääneet aerosolipurkit ja kynsilakat. Kaikissa kaupungeissa maali oli yleisin keräysautoon tuotu jätelaji. Ilmoittautuminen juhlaan alkoi 14.11. – Monikulttuurinen itsenäisyyspäiväjuhla kokoaa eri kulttuuritaustoista tulevat ihmiset yhteen juhlimaan monimuotoista itsenäistä Suomea. Tapahtuma on kaikille vantaalaisille avoin tilaisuus. Juhlaan osallistuminen on maksutonta, mutta ennakkoilmoittautuminen vaaditaan, tiedotti Vantaan kaupunki. Vuoden aikana Suomen kansalaisuuden on saanut 1202 henkilöä Vantaalla. – Heidät kaikki on kutsuttu juhlaan henkilökohtaisella kutsukirjeellä. Kutsuttavilta ja kaikilta muiltakin juhlaan osallistuvilta toivotaan mahdollisuuksiensa mukaan pukeutumista omaa kulttuuriansa edustavaan asuun tai asusteisiin, kuten koruihin, päähineisiin tai vaatteisiin. Vantaan Itsenäisyyspäiväjuhlassa nähdään esityksiä, kuullaan puheita eri kulttuurien edustajilta ja nautitaan tarjoiluista ohjelman jälkeen. Juhlapuhujana on kaupunginjohtaja Pekka Timonen. Juhlassa jaetaan myös Kulttuuriseppä-tunnustus. Ohjelmassa kuullaan Rosita Mäntyniemeä, joka eteni loppumetreille The Voice of Finland -kisailuissa viime keväänä. Samassa mittelössä kilpaili Paulina Mbella, joka on Vantaalla asuva kamerunilainen laulaja. Finlandia-hymnistä ja yhteislauluna laulettavasta Maamme-laulusta vastaa lauluyhtye Kumo. Juhlassa esiintyy myös 17-vuotias Saga Pallari vauhdikkaalla hulavanne-esityksellään. Filippiiniläinen ryhmä Malaya Dance Company esittää tanssia bambukeppien kanssa. ShowDem Dancing esittää tanssipotpurin, ja juhlan ohjelmaosuuden päättää Banda Caribe kuubalais-karibialaisilla rytmeillä. Juhlan juontaa näyttelijä Nicke Lignell. Musiikkija tanssiesitykset siivittävät itsenäisyyspäiväjuhlaa Vantaalla VANTAAN KAUPUNGIN monikulttuurinen itsenäisyyspäiväjuhla järjestetään 6.12.2025 kello 14 Kulttuuritalo Martinuksessa. Esimerkiksi Banda Caribe esiintyy Vantaan Itsenäisyyspäiväjuhlassa.
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 5 13 | 2025 Aitokaluste • Finnlandia • Finsoffat • JYSK • McDonald’s Porttipuisto 24h • Masku • Restaurant Lucky Palace • Tokmanni • Veke Katso koko ohjelma porttipuisto.fi tai skannaa QR-koodi KLO 10–18 Glögiä ja pipareita, Finnlandia KLO 11–13 Joulupukin Meet & Greet KLO 11–15 Tonttujahti KLO 11–15 Piparkakkujen koristelupaja KLO 12 alk. Jaamme 200 kpl maksuttomia joulupusseja KLO 13.30–15.30 Lumikuningatar Meet & Greet KLO 14–16 Joulupuurotarjoilu / 200 annosta KLO 15 Porttipuiston Mäkkäri jakaa 100 juustohampparia veloituksetta 2 vuoden kunniaksi Veken Joululahjapöytä OHJELMA: Joulutunnelma valtaa Porttipuiston! Porttisuontie 4, 01200 Vantaa Avoinna: Ma–Pe 10–20, La 10–18 & Su 12–18
6 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 13 | 2025 Yrittäjä! Tässä on paikka sinun ilmoituksellesi. Kysy lisää myynti@letterbox.fi Influenssakausi alkamassa normaalia aikaisemmin Influenssaviruksille on ominaista nopea muuntuminen ja influenssakauden aikana kiertää useita viruksen alatyyppejä. Uusi viruksen alatyyppi H3N2 on levinnyt laajasti ja Suomessa syksyn aikana tarkemmin tutkitut influenssavirukset ovat pääosin olleet tätä muuntunutta tyyppiä. Muuntunut virustyyppi voi heikentää rokotteen tehoa, mutta rokote on kuitenkin paras suoja influenssaa vastaan. ”Jos tautia aiheuttava viruskanta eroaa rokotteen valmistuksessa käytetystä kannasta, rokotteen suojateho voi olla odotettua heikompi. Rokotus on kuitenkin edelleen paras suoja influenssaa vastaan”, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek. Kauppakalenteri on koteihin jaettava perinteinen seinäkalenteri, joka on kulkenut mukana arjen tärkeissä hetkissä jo vuosikymmenten ajan. Ensimmäinen Kauppakalenteri ilmestyi vuonna 1991, eli 35 vuotta sitten. Seuraava Kauppakalenteri jaetaan tämänkin lehden mukana tammikuussa 2026. Kauppakalenterista löytyvät liputuspäivät ja tärkeät juhlapäivät, ja runsaasti tilaa on varattu omille ja koko perheen yhteisille muistiinpanoille. Kauppakalenteri on käytännöllinen, mutta samalla myös paikallinen – sen reunoilla on alueesi kauppiaiden ja palveluntarjoajien mainoksia, joista löytyy hyödyllisiä yhteystietoja ja ajankohtaisia tarjouksia. Aika kätevää siis. YRITTÄJÄ SUUNNITTELE OMA ILMOITUKSESI: TOIMIALA YRITYKSEN NIMI TIETORIVI 1 TIETORIVI 2 TIETORIVI 3 Teemme ilmoitukseesi myös kätevän QR-koodin! Yrittäjä, varaa oma näkyvyytesi kodin paraatipaikalle! KAUPPAKALENTERI KAUPPAKALENTERI PIZZERIA Pizzapiha Avoinna joka päivä! Katso lista QR-koodilla. Tilaukset puh 0405353555 HAMMASLÄÄKÄRI Hammaskaari Kirkkotie 12, Kotikaupunki Puh 0400319770 www.hammaskaari.fi (Esim. osoite) (Esim. puhelin) (Esim. nettiosoite) Varaa oma paikkasi kalenterista: www.kauppakalenteri.net Lahja lähimmäiselle -keräys tuo jouluiloa ja helpottaa tiukkaa taloustilannetta LAHJA LÄHIMMÄISELLE on pääkaupunkiseudun ev.-lut. seurakuntien yhteinen hyvän tekemisen kampanja, joka tunnettiin aiemmin nimellä Rakenna joulupuu. Keräyskohteena ovat fyysiset lahjakortit, jonka summan lahjoittaja voi itse päättää. Lahjakortteja toivotaan etenkin isoihin päivittäistavarakauppoihin, koska ne ovat kaikkein monikäyttöisimpiä erilaisille tarvitsijoille. Keräysaika on 13.11.– 7.12.2025. Toimipisteitä, joihin kortin voi viedä, on pkseudulla kaikkiaan noin 40, ja ne löytyvät osoitteesta lahjalähimmäiselle.fi. Pääkaupunkiseudun diakoniatyöntekijöille tehdyssä kyselyssä vastaajat kertovat ihmisten avuntarpeen lisääntyneen, jollain alueella jopa 20 prosenttia. Yhteistä vastauksissa on lapsiperheiden, eläkeläisten ja ylipäänsä tuilla elävien tukala tilanne. Tämä johtuu sosiaaliturvan leikkauksista, elinkustannusten noususta ja pahentuneesta työttömyydestä. Vaikka diakonian taloudellinen apu on nk. viimesijainen tuki, toisin sanoen ensin tarkistetaan yhteiskunnan tukien saatavuus, apua tarvitsevia hakeutuu diakonia-avunkin piiriin yhä enemmän. – Lapsiperheiden taloudellinen tilanne on heikentynyt eikä esimerkiksi lasten harrastuksiin ole varaa. Perheiden ruokamenot ovat kasvaneet, kuvailee Espoon tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Eeva Einola. Oulunkylän seurakunnan diakoniatyöntekijä Iisa IsoMarkku kertoo, että erityisen tiukilla ovat yksinhuoltajaperheet ja yksin asuvat. Uutena avunhakijaryhmänä hän mainitsee akateemiset työttömät. Samoin kyselyssä nousivat esiin uusina asiakkaina nuoret aikuiset sekä kansainväliset opiskelijat. Asiakaskunta kaikkineen on monikulttuuristunut. Asumistuen leikkauksen vaikutukset toistuvat diakoniatyön vastauksissa, juuri yksinasuvien kohdalla. – Ihmisillä on vaikeuksia selvitä vuokran maksusta, mikä ilmenee vuokrarästeinä ja häätöinä. Koko vuokraa ei huomioida toimeentulotuessa, joten ihmiset joutuvat tinkimään muista päivittäisistä menoista, Eeva Einola jatkaa. Avunhakijoissa on aiempaa enemmän pienipalkkaisia työssäkäyviä, mikä johtuu siitäkin, että keikkatöiden vastaanottaminen ei ole nykyään kannattavaa. Lahja lähimmäiselle -keräys on konkreettinen tapa auttaa omalla alueella tai omassa kaupungissa asuvia. Diakoniatyö välittää lahjoitukset luotettavasti ja lyhentämättöminä perille, sillä diakoniatyöntekijät haastattelevat avun hakijat ja kartoittavat heidän tilanteensa. Lahjakortin tuomasta helpotuksesta ja jouluilosta saajan jouluvalmisteluihin voi näin olla varma. DAVID CACERES Lahja lähimmäiselle -keräys tuo iloa lahjan saajalle sekä antajalle.
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 7 13 | 2025 Ilmainen nouto & palautus! HELPOTA ARKEASI & NAUTI PUHTAUDESTA! Pesemme matot, takit, peitot, päiväpeitteet, tyynyt, petauspatjat, pyyhkeet, lakanat. Kilopyykki. TILAA: 050 4848 222 tai pesulat.com Lähin Pesumesta löytyy Espoon Juvanmalmilta! Pesumesta Espoo / Rajamaankaari 15 / Puh 050 4848 222 Suomalaiset eivät kaipaa joulupöytään uutuuksia, vaan luottavat tuttuun ja turvalliseen. Pieni ripaus uutta sopii kuitenkin kinkun kuorrutukseen. Tänä vuonna sen tuo pistaasi, joka on noussut hitiksi dubai-suklaan ja pistaasilevitteiden myötä. Pistaasikuorrutettu kinkku on joulun trendi-ilmiö. KINKKU EI VÄISTY JOULUPÖYDÄSTÄ Kinkku kuuluu lähes jokaiseen joulupöytään, sillä noin 80 prosenttia suomalaisista aikoo syödä kinkkua jouluna. Jouluksi suomalaiset ostavat yhteensä yli 5 miljoonaa kiloa kinkkua. ”Suosituin kinkku on 3–5 kiloinen luuton juhlakinkku, jota ostetaan noin 2,1 miljoonaa kiloa. Potkalliset, yli viisikiloiset kinkut muodostavat noin kolmanneksen kaikista myydyistä kinkusta. Pienten alle 3 kiloisten kinkkujen suosio kasvaa hiljalleen vuosi vuodelta ja kypsien kinkkujen sekä valmiiden viipaleiden ostaminen jatkaa myös kasvuaan”, kertoo HKFoodsin lihaliiketoiminnan johtaja Mikko Järvinen. ISO KINKKU ON PIENEN BUDJETIN PARAS SIJOITUS Tänä vuonna joulu osuu keskelle viikkoa, ja voi tuoda mahdollisuuden tavallista pidempään vapaiden jaksoon. Kun jouluaatto on keskiviikkona, muodostuu joulusta viiden päivän mittainen pyhäputki, jota monet jatkavat muutamalla lisävapaalla aina vuodenvaihteeseen asti. Tänä jouluna mietitään, mistä voisi nipistää joulubudjettia ilman että juhlan tunnelma kärsii. Ruoasta ei haluta tinkiä, sillä tärkeintä joulussa on hyvä ruoka ja herkuttelu. Jos haluaa venyttää joulueuroja fiksusti, on iso kinkku paras investointi. Kilohinnaltaan se on edullisempi kuin pienet vaihtoehdot, ja siitä riittää herkullista ruokaa joulupöytiin, välipäiviin ja ”toisen kierroksen” kinkkuruokiin. ”Joulun jälkeen kinkun rippeistä syntyy helposti uusia herkkuja, joista usea on jo muodostunut klassikoksi. Karamellipossu on jo vuosia ollut se resepti, johon palataan joulun jälkeen ensimmäisenä. Muita joulukinkun toisen kierroksen herkkuja ovat muun muassa Joulukinkku Croque madame, Joulukinkkupizza Diavolo, Carnitas joulukinkusta ja Jambon à la crème. Iso kinkku on perinteinen ja ennen kaikkea taloudellinen valinta”, kertoo Järvinen. JOULUPÖYTÄÄN EI HALUTA MITÄÄN UUTUUKSIA Suomalaiset suhtautuvat jouluun todellakin perinteiden kautta. Lähes koko kansa on yhtä mieltä siitä, että jouluruoka kuuluu kattaa niin kuin aina ennenkin. Kinkku on edelleen joulupöydän kiistaton ykkönen, perässä tulevat porkkanalaatikko, joulupuuro ja lanttulaatikko. Liha kuuluu joulupöytään monessa muodossa. Lähes joka viidennessä kodissa on karjalanpaistia, joka viides tarjoilee maksalaatikkoa, 18 prosenttia paistaa lihapullia ja 13 prosenttia herkuttelee kalkkunalla. Graavilohi on joulun kirkkain kalatähti, sen kattaa pöytään 45 prosenttia suomalaisista. Sen sijaan lipeäkala on enää harvojen herkku, sitä löytyy vain neljän prosentin joulupöydästä. ”Tutkimuksemme mukaan suomalaisille joulussa tärkeintä ovat hyvä ruoka ja yhdessäolo läheisten kanssa. Tutuissa tavoissa ja mauissa on jotain lohdullista, ja juuri se tekee joulusta niin merkityksellisen. Saimme vastaajilta selkeän viestin ”En halua joulupöytään mitään uutuuksia”. Se kiteyttää suomalaisen joulumielen paremmin kuin mikään muu. Joulu halutaan viettää tuttujen makujen ja perinteiden äärellä, juuri niin kuin ennenkin”, kertoo Järvinen. KINKUN PAISTAMINEN ON JOULUN TÄRKEIN RITUAALI JA IKUINEN PÄHKINÄ Vaikka kinkun paistaminen on monessa kodissa joulun tärkein ja odotetuin hetki, se herättää joka vuosi samoja kysymyksiä. Kokenutkin joulukokki tarkistaa ohjeet ennen uunin lämmittämistä. Kinkun paistamisen perussäännöt on hyvä palauttaa mieleen joka jouluksi. Näillä ohjeilla onnistuu varmasti: 1. Sulatukseen kannattaa varata aikaa. Viiden kilon pakastekinkku sulaa jääkaapissa 3–4 vuorokautta. 2. Kun kinkku on sulanut rauhassa jääkaapissa, annetaan sen olla huoneenlämmössä, kunnes sisälämpötila on 8–10 astetta 3. Paistolämpötila 100–120 astetta on sopiva. Liian kuumassa uunissa kinkku kuivuu. 4. Sisälämpötilan ollessa 75 astetta on kinkku mehevän kypsä. Mikäli haluat hieman mureampaa kinkkua, tulee sisälämpötilan olla 80 astetta. 5. Anna kinkun levätä ja jäähtyä rauhassa ennen leikkaamista. 6. Myös kinkun säilytyksessä kuluttajat kaipaavat vuosittaista muistutusta. Paistetun kinkun oikea säilytyspaikka on jääkaappi. Se säilyy hyvänä jopa viikon ajan, kun siitä leikataan huoneenlämpöön esille vain tarvittava määrä kerrallaan. PERINTEINEN KINKKU SAA TÄNÄ JOULUNA TRENDIKKÄÄN PISTAASIKUORRUTUKSEN Kinkun kuorruttaminen jakaa suomalaiset kahtia, puolet kuorruttaa kinkun, puolet ei. Pistaasi on noussut ilmiöksi dubai-suklaan ja pistaasilevitteiden myötä, ja nyt se on löytänyt tiensä myös joulupöytään. ”Pistaasikuorrutettu kinkku tuo perinteiseen herkkuun pähkinäistä hienostuneisuutta ja kevyen makean vivahteen, mutta tuttu kinkun maku ja perinteinen tunnelma säilyvät ennallaan”, kertoo Sami Rekola. HELPOMPI JOULU MAISTUU YHTÄ HYVÄLTÄ Vaikka suomalaiset haluavat hoitaa jouluruoat tutulla ja perinteisellä tavalla, jouluvalmisteluihin on hiipinyt lempeä sallivuus: kaiken ei tarvitse olla alusta asti itse tehtyä. Arkikokkailussa omaksuttu helppous ja vaivattomuus näkyvät nyt myös joulukeittiöissä. Moni on antanut itselleen luvan oikaista, eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Laatikot ostetaan valmiina, kastikkeet löytyvät purkista ja yhä useampi hyväksyy myös kypsän kinkun tai valmiit kinkkuviipaleet osaksi joulupöytää. Joulu saa siis olla yhtä aikaa perinteinen ja helppo, kunhan pöydässä on oikea tunnelma ja tutut maut. Trendikäs pistaasi viimeistelee kinkun ja tekee joulusta vielä herkullisemman TÄNÄ JOULUNA suomalaisten uuneissa paistuu noin miljoona kinkkua, yhteensä yli viisi miljoonaa kiloa juhlan tärkeintä ruokaa. Joulun sijoittuminen keskelle viikkoa tuo tavallista enemmän aikaa ruoanlaittoon ja herkutteluun. Jos haluaa viettää maistuvan joulun järkevällä budjetilla, kannattaa hankkia iso kinkku. Se on edullinen, riittoisa ja jatkuu herkuiksi pitkälle joulun jälkeenkin. Pistaasikuorrute joulukinkulle 200 g pistaasipähkinöitä 50 g parmesaanijuustoa raastettuna 100 g maapähkinävoita 1 ruukku lehtipersilja 2 rkl vaahterasiirappia tai taloussiirappia 1 kananmuna 1 tl suolaa Ota kypsä kinkku uunista ja jäähdytä hetken aikaa, jotta päältä on helpompi poistaa nahka ja tarvittaessa ylimääräistä rasvaa. Paahda pistaasipähkinöitä 160 asteisessa uunissa 8–12 minuuttia. Rouhi paahdetut pähkinät hienoksi, lisää parmesaani ja hienonnettu lehtipersilja ja sekoita. Mittaa toiseen astiaan pähkinävoi, siirappi, kananmuna ja suola. Sekoita tasaiseksi ja lisää joukkoon pähkinät juuri ennen kinkun kuorrutusta. Levitä seos käsin kinkun päälle ja paahda 200 asteisessa uunissa 10–15 minuuttia, kunnes väri on kauniin ruskea. Kuortumista kannattaa vahtia, sillä kuorrute saattaa herkästi palaa. Kinkun paistaminen on monelle pieni jännitysnäytelmä, sen ohjeet tarkistetaan joka vuosi uudelleen, varmuuden vuoksi. Kinkun oikea paistoaika mietityttää, ja lähes joka toinen on epävarma kinkun sulatukseen tarvittavasta ajasta. HKFOODS
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 9 13 | 2025 Rajatie 4, Halli 14, (09) 374 5741 01230 Vantaa 040 508 3550 www.autolasipojat.? Tuulilasiongelmia? Tuulilasitja muut autolasipalvelut Autolasien ykkönen Pääkaupungi n parasta palvelua AutoGlass Service Vakuutusyhtiöiden sopimuskumppani Hyvinvointialueiden välillä on eroja siinä, miten omaishoitajia tuetaan. Myös jokaisen elämäntilanne on yksilöllinen. “Joku pienikin asia voi lopulta kääntää mittarin kuormituksen puolelle silloin, kun voimavarat ovat jo valmiiksi vähissä”, toteaa omaistuen kehittäjä Minna Kangas. Väestön jatkuvasti ikääntyessä myös työikäisten vastuu omista vanhemmista kasvaa. Palvelut ovat monin paikoin vähentyneet, ja omaishoito vaatii entistä enemmän sitoutumista. ”Moni huolehtii omista vanhemmistaan ja tekee sen mielellään, mutta tässäkin asetelmassa kuormitus voi kasvaa pikkuhiljaa ja tukea tarvitaan”, Kangas jatkaa. MITEN KUORMITUSTA VOI SEURATA? Kankaan mukaan arjen jaksamiseen vaikuttaa ennen kaikkea hoidon sitovuus. Jos hoito on jatkuvaa eikä sopivia tukipalveluja ole käytössä, voi jaksaminen joutua koetukselle. Kun unesta tulee katkonaista ja arki muuttuu selviytymiseksi, hupenevat voimat nopeasti. Uupumus ei kuitenkaan tule yhdessä yössä, omia varoitusmerkkejä on tärkeää seurata ajoissa. Jos nukkuminen vaikeutuu, mieliala laskee eikä arjesta löydy enää iloa, kannattaa pysähtyä tarkastelemaan tilannetta. Vetäytyminen läheisistä ja erilaiset stressioireet – kuten ylitai alivireisyys – voivat olla merkkejä siitä, että keho ja mieli ovat kovilla. ”Myös läheisten havainnot on hyvä ottaa vakavasti – usein muut huomaavat väsymyksen ennen kuin tajuaa sen itse”, Kangas toteaa. ”Etenkin ylivireystilassa mennään helposti putkessa, selviytymismoodissa, eikä huomata omaa tilannetta ennen kuin keho alkaa oireilla.” APUA LÄHELTÄ Hyvinvoinnista huolehtiminen alkaa oman voinnin tunnistamisesta. Miten arjen tukipilarit – uni, ravinto ja liikunta – toteutuvat? Onko arjessa mitään, mikä toisi iloa tai rentouttaisi? Myös apua kannattaa pyytää ajoissa, vaikka se tuntuisi vaikealtakin. ”Pienetkin tauot tai vertaisten tapaamiset voivat auttaa jaksamaan”, Kangas sanoo. “Aina ei tarvita suuria asioita, jo lyhyt metsäkävely tai juttutuokio voivat helpottaa.” Terveiden elintapojen ja hyvinvoinnin tukemiseen saa vinkkejä esimerkiksi hyvinvointialueiden tai Sydänliiton nettisivuilta. Myös lähipiirillä ja eri yhteisöillä on tärkeä rooli. Pienet käytännön teot – kuten kauppa-apu tai mahdollisuus pitää hetken vapaata – voivat merkitä paljon. Samoin se, että kysyy miten omaishoitaja jaksaa. Myös ammattilaisen tulisi muistaa tämä kysymys, tarkkailla omaishoitajan jaksamisen merkkejä ja tarvittaessa ohjata tämä sopivan avun piiriin. ”Usein kysytään erityisesti hoidettavan vointia. On tärkeää huomioida myös hoitaja”, Kangas muistuttaa. TARJOLLA OLEVIA PALVELUJA Omaishoitajien tueksi tarjottavat palvelut vaihtelevat eri hyvinvointialueilla. Sopimusomaishoitajille on tarjolla muun muassa hoitopalkkio ja lakisääteisiä vapaita, joiden aikana hoidettava asuu esimerkiksi lyhytaikaishoitopaikassa tai sijaishoitajan kanssa. Omaishoitotilanteeseen on tarjolla tukea, vaikkei virallista sopimusta olisikaan. Ympäri Suomea toimivat omaishoitajayhdistykset tarjoavat omaishoitoperheille monipuolista ohjausta ja neuvontaa sekä vertaisryhmiä, kursseja, virkistystä ja vapaaehtoisten tarjoamaa tukea. Myös muilla järjestöillä ja seurakunnilla on monenlaista matalan kynnyksen palvelua saatavilla. Jos tukipalvelut eivät enää riitä ja uupumus käy ylivoimaiseksi, on aika pysähtyä pohtimaan tilannetta. “Kun arki alkaa tuntua fyysisesti ja henkisesti liian raskaalta tai turvallisuus kotona OMAISHOITAJIEN JAKSAMISEN tilannetta on vaikeaa kuvata yksiselitteisesti. On kuitenkin tutkittu, että omaishoitajuus lisää riskiä oman hyvinvoinnin ja terveyden heikkenemiseen. Omaishoitajan jaksaminen huolettaa – tärkeintä on, ettei jää yksin ei tunnu riittävältä, on tarpeellista keskustella jatkosta ja esimerkiksi ympärivuorokautisen hoivapaikan tarpeesta”, Kangas toteaa. PIDÄ ITSESTÄSI HUOLTA Kun ihminen voi itse hyvin, sujuu omaishoitajuus paremmin. Se ei kuitenkaan saa olla ainoa syy itsestä huolehtimiseen. ”Usein ajatellaan, että kun pitää huolta itsestään, voi pitää huolta myös toisesta”, Kangas toteaa. ”On kuitenkin hyvä muistaa, että meillä kaikilla on oikeus pitää itsestä huolta myös oman itsensä ja elämänlaatunsa vuoksi.” ? AAkkkkuu ? Ö Ölljjyynnvvaaiihhttoo ? PPyyyyhhkkiijjäännssuullaatt ? PPoollttttiim moott TALVIAUTOILIJAN MUISTILISTA TTIIKKKKU URRIILLAA TTiikkkkuurriikkuujjaa 11 M Maa--ppee 88--1188,, LLaa 99--1133 VVAAN NTTAAAA,, PPEETTIIKKKKO O TTiiiilliippoojjaannlleennkkkkii 44 M Maa--PPee 88--1177 EESSPPO OO O SSiillllaannkkoorrvvaa 1155 M Maa--PPee 88--1177,, LLaa 99--1133 JJÄÄRRVVEEN NPPÄÄÄÄ SSaattuukkuukkaannppoollkkuu 55 M Maa--PPee 88--1177 Ajanvaraus: 0400 215 750 www.öljypiste.fi EEnnnneennkkuuiinn ppaakkkkaaaatt lluum miillaauuddaann kkaattoollllee jjaa ttaavvaarraatt aauuttoooonn,, kkääyyttää aauuttoossii hhuuoolllloossssaa Ö Ölljjyyppiisstteeeellllää!! My Christmas Story Petrus Schroderus Joulukonsertti Johanneksenkirkko TO 4.12. klo 19 Liput ennakkoon lippu.fi 25 € perus | 20 € eläkeläiset ja opiskelijat Hinta sis. palvelumaksun. Lippuja myös ovelta tuntia ennen konsertin alkua. Aloita opiskelu, joka sopii juuri sinulle suorita tutkinto kirjoita ylioppilaaksi korota arvosanoja kertaa pääsykokeisiin opiskele omaan tahtiin opiskele yksittäisiä aineita opiskele verkossa eira.fi Lukio | Verkkolukio | TUVA | Aikuisten peruskoulu | Suomen kurssit Eiran aikuislukio
10 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 13 | 2025 Ammattitaitoista ja omistautunutta kiinteistönhuoltoa taloyhtiöille ja liikekiinteistöille Itä-Vantaalla. www.kuninkaantalkkarit.fi Tikkurilan Korppiveistoksella on liikkuva robottisilmä TEIJA JA PEKKA Isorättyän suunnittelema monumentaalinen taideteos Korppi julkistetaan näyttävästi Tikkurilassa tiistaina 9.12.2025. Juhlapuheiden jälkeen Korppi herää ”eloon” musiikin ja valojen siivittämänä. Steampunk-tyylisen teoksen erikoisuutena on sen robotoitu silmä. Teoksen valaistus sekä silmän robotiikkamekanismi käynnistetään tilaisuuden loppuhuipennuksena. Silmä räpsähtää ja liikkuu julkistamistilaisuuden jälkeen noin viikon. Silmän mekanismi on käynnissä jatkossa kesäkaudella. Robotiikan ja käsityöläisyyden yhdistäminen on taiteilijoille tyypillistä, mutta Korpin silmä tuo mukaan myös jännittävän sisällöllisen ulottuvuuden – silmänä toimii nimittäin maapallo. Korpin mittasuhteet mukailevat ympäröivää katusuunnittelua, mutta silmä johdattaa mittakaavan uudelle tasolle. – Etsimme sopivaa palloa, jolla voisimme testata työhuoneella Korpin silmän todellisia mittoja. Pöydällä lojunut karttapallo oli täsmälleen sopivan kokoinen ja siitä seurasi ihana oivallus. Valinta toi teokseen kiehtovan mittakaavan: jos maapallo on silmä, niin mikä sitten Korppi oikein on?, kertovat taiteilijat Teija ja Pekka Isorättyä Vantaan kaupungin tiedotteessa. Yli 12 metriin kohoava ja 30 metriä leveä Korppi-taideteos muodostaa tärkeän osan vielä rakenteilla olevan aukion infrastruktuuria. Teos kuuluu Vantaan taidemuseo Artsin kokoelmaan. RASMUS PAAVOLA / VANTAAN TAIDEMUSEO ARTSI Korppi, Teija ja Pekka Isorättyä, 2025, Vantaan taidemuseo Artsin taidekokoelma. Ansioituneen taiteilijan palkinnon sai näyttelijä ja teatterinjohtaja Anne Nielsen. Merkittävän kulttuuriteon palkinnon sai postuumisti musiikkialan yrittäjä Lasse Norres. Nuoren taiteilijan stipendin sai laulaja-lauluntekijä Mirella Roininen. Vantaan kulttuuripalkinnot myönnetään vuosittain kahdelle taholle kannustuksena ja tunnustuksena taiteen ja vantaalaisen kulttuurielämän hyväksi tehdystä työstä. Anne Nielsen on tehnyt Vantaan kaupungin tiedotteen mukaan poikkeuksellisen pitkän ja vaikuttavan taiteellisen uran Vantaalla. – Nielsenin työ on rikastuttanut vantaalaisten kulttuuritarjontaa ja luonut pysyviä rakenteita paikalliselle taiteelle. Nielsen on ollut keskeinen vaikuttaja Teatteri Vantaan perustamisessa (alun perin Teatteri Kehä III) ja sen toiminnan ylläpitämisessä jo lähes neljän vuosikymmenen ajan. Ansioituneen taiteilijan palkinto myönnetään Vantaalla vakituisesti asuvalle, taiteellisen lahjakkuutensa osoittaneelle taiteilijalle. Musiikkialan monialayrittäjä Lars “Lasse” Norres (1952–2025) palkittiin merkittävästä kulttuuriteosta. – Norres oli merkittävä vaikuttaja musiikkija viihdealalla jo 1960-luvulta lähtien. Hän toimi muun muassa eri levy-yhtiöiden pr-henkilönä, tvja radiojuontajana ja teki yhteistyötä useiden kotimaisten eturivin artistien kanssa liki 40 vuoden ajan, kerrottiin kaupungin tiedotteessa. Kulttuuripalkinto merkittävästä kulttuuriteosta Vantaan kaupungin taidekentän elävöittämiseksi myönnetään vaikuttavista ansioista. Vantaan kulttuuripalkintoja ei voi hakea, vaan päätöksen palkintojen myöntämisestä tekee Vantaan kaupunginhallitus kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan esityksestä. Vantaa jakoi tunnustuksia kulttuurialan tekijöille VANTAAN KAUPUNKI jakoi kulttuuripalkinnot Vantaan kulttuurigaalassa 19. marraskuuta 2025 Kulttuuritalo Martinuksessa. Anne Nielsen. PETRA PIITULAINEN-RAMSAY MEDIATIEDOT 2026 ILMOITUSKOOT JA -HINNAT Verkkoilmoitukset 1/1 1/4 1/2 1/8 255 x 360 mm Hintoihin lisätään alv 25,5% Etusivu +50% | Takasivu +25% Sisältää näkyvyyden 30 päivän ajan Korso-lehden sivuilla Kaikissa ilmoituskaupoissa noudatetaan LetterboxMedioiden yleisiä sopimusehtoja. Nimitys Koko Hinta Sivupalkki 300 x 250 px 140€ Karuselli 300 x 250 px 80€ Pop-up digi 768 x 960 px Kysy hintaa! 126 x 178 mm 255 x 178 mm 126 x 88 mm Kertailmoitus 900€ Vuosisopimus 540€ Kertailmoitus 280€ Vuosisopimus 168€ Kertailmoitus 500€ Vuosisopimus 300€ Kertailmoitus 140€ Vuosisopimus 84€ ILMOITUSMYYNTI 09 2600 107 myynti@letterbox.fi Kuukausi Ilmestymispäivät Aineistopäivät Tammikuu 10 5* Helmikuu 7 3 Maaliskuu 7 3 Huhtikuu 4 31.3. Toukokuu 2 28.4. Kesäkuu 30.5. 26.5. Heinäkuu 4 30.6. Elokuu 8 4 Syyskuu 5 1 Lokakuu 3 29.9. Marraskuu 31.10. 27.10. Joulukuu 28.11. 24.11. ILMESTYMISJA AINEISTOPÄIVÄT AINEISTOT JAKELU * Poikkeava ilmestymistai aineistopäivä Valmisaineistot pdf-muodossa sanomalehtiasetuksin viimeistään ilmestymistä edeltävänä tiistaina klo 12.00 osoitteella: taitto@letterbox.fi Lisäpalveluna mainoksen tekeminen. Jakelua kotitalouksiin ja kivijalkayrityksiin Korson, Metsolan, Matarin ja Mikkolan alueilla. Lisäksi hyvin kattava telinejakeluverkko talousalueella. Diginäköislehti luettavissa kaikilla päätelaitteilla. Kysy erillistä painoja jakelutarjousta omalle esitteellesi! Korso-leht i.net www.korso-lehti.net www.facebook.com/korso-lehti K orso KORSO ? METSOL A MATARI ? MIKKOL A
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 11 13 | 2025 Vanhan perinteen mukaan Sanelma oli lämmittänyt juuri ennen joulua saunan ja kutsunut myös naapurinsa Rannan Maijan saunomaan. Pukuhuoneessa palavat kynttilät loivat hartaan tunnelman ja ilmassa tuoksui tuore kuusi, jonka Sanelma oli juuri koristellut. Jestas sentään, kun näin komeat naiset pääsee joulun alla saunomaan, puheli Sanelma ja katseli siroa Maijaa miettivänä. Kylläpä sinä Sanelma olet saanut tämän saunan niin täyteen joulutunnelmaa että ihan sydän sulaa, jutusteli Rannan Maija kun katseli ympärilleen. Voi veikkonen, elä vaan sinä siihen sula ihailuinesi, vaan malta pysyä kasassa lauteille asti. Sillä minä heitän kunnon löylyt! Innostui Sanelma ja kohensi pyyhettään ympärillään. Jaaha, onko Elmeri sotkenut sydämesi, niin ettei siihen auta muu kuin kuuma löyly ja kunnon vihdonta koivun vastalla selkään, sanoi Rannan Maijaa ja nauroi. Eläs nyt , kyllä meidän nyt kelpaakin löylytellä kun Elmeri vaihtoi uudet kivet kiukaalle. On siinä näppärä mies, kehui Sanelma ja kurkisti silmäkulmastaan Rannan Maijaa. Sinäpä sen sanoit! Kunnon mies, mutta vaikea saada ymmärtämään, että meistä hänen olisi emäntä valittava, tokaisi Maija huokaisten, Höpsistä, minähän sen Elmerin olen jo varannut, jotta tiedät. Hän kävi nimittäin laittamassa meille uudet saunan kivetkin, tuhahti Sanelma ja hörppäsi glögiä kujeillen. Nyt sinä käyt hurjana Sanelma ja omiasi höpiset, vastasi Maija kateellisena. Kattia kanssa, nyt mennään saunaan niin että kunnon puna nousee poskille! Saat sinäkin hieman väriä, ilmoitti Sanelma ja meni edeltä käsin lauteille. Lämmin löyly ja koivuvastojen tuoksu rentoutti kylpijät päästä varpaisiin ja arjen paino katosi jonnekin kauas. Molemmat olivat sitä mieltä, että niin hyvät löylyt täytyi johtua juurikin Elmerin laittamista uusista kivistä. Ei niitä kukaan muu olisi osannut laittaa niin hyvin, kuin heidän Elmerinsä. Tuulia Marjanen Kettulan kylässä tapahtuu! -Joulusauna PAKINA Ot a ku va täy tet yst ä ris tik os ta ja läh etä se W ha tsA pp tai tek sti vie sti nä nu me ro on 04 5 16 4 62 64 tai sä hk öp os till a: ris tik ko @ let ter bo x.f i Vii me ist ää n 8.1 . pa lau tta ne ide n ke ske n ar vo taa n yll äty sp alk int o. Ris tik on rat ka isu jul ka ist aa n leh de n ne ttis ivu illa kil pa ilu n va sta us aja n pä äty tty ä. Os oit e löy tyy leh de n etu ka nn es ta. Vastaajan nimi: _____________________________________ Osoite: _____________________________________________________________ Sain lehden: Kotiin jaettuna __ Noutotelineestä __ Verkkolehti __ Ristikko Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea 8 6 3 6 7 1 2 9 1 4 8 7 1 3 5 2 9 2 8 7 5 8 7 7 4 1 9 4 5 6 3 1 2 7 5 3 4 9 3 9 8 8 9 6 5 1 OINAS (21.3. – 20.4 Laadi strategia joka auttaa sinua saamaan kaiken valmiiksi ajoissa. Ota yhteyttä ihmisiin jotka ovat avainasemassa ja jotka pystyvät vaikuttamaan tulevaisuuteesi. Sisällytä kaikki suunnitelmiisi ja hemmottele jotakuta joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi. HÄRKÄ (21.4. 20.5. Hyviä juttuja luvassa, jos olet reilu, vastuuntuntoinen ja valmis tekemään lujasti töitä. Joku työtovereistasi pettää luottamuksesi, jos levittelet salaisia tietoja. Älä sekoita leikkiä ja työtä! Henkilökohtainen muutos on riippuvainen siitä kuinka kohtelet muita. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) LEIJONA (22.7. – 21.8.) NEITSYT (22.8. – 22.9.) Kunnosta kotiasi yllätysvieraiden varalta. Älä höpise turhia vaan anna tekojen puhua puolestasi. Se kuinka kohtelet muita kertoo suoraan tunteistasi. Mieti kuinka ansaitset elantosi ja kuinka voisit kasvattaa tulotasoasi. VAAKA (23.9. – 22.10.) Tarjoa apuasi niin saat hyvän mielen ja voit tavata jonkun merkittävän henkilön. Älä anna erään yksilön negatiivisuuden vaikuttaa itseesi. Älä paljasta salaisuutta henkilö joka luotti sinuun ei tule antamaan anteeksi eikä unohtamaan. Pidä parempaa huolta terveydestäsi ja raha-asioistasi. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) KAURIS (22.12. – 20.1.) VESIMIES (21.1. – 19.2.) KALAT (20.2. – 20.3.) Jos nyt teet yhteistyötä muiden kanssa niin se kannattaa. Joku ymmärtää sinut väärin jos esität asiasi epämääräisesti tai liioittelet sitä mitä sinulla on tarjota. Pitäydy budjetissa niin et hermostuta henkilöä joka jakaa kustannuksia kanssasi. Ota yhteyttä henkilöön jota et ehkä pysty tapaamaan ennen vuodenvaihdetta. Tunteenpurkauksia luvassa, jos tunnet painetta pysyä sellaisen henkilön matkassa jolla on paremmat tulot joita kuluttaa. Suunnittele juhlat tai järjestä jokin tapahtuma vieraanvaraisuuttasi tullaan arvostamaan. Älä tee isoa numeroa asiasta jolla ei oikeasti ole merkitystä. Laita aikasi ja energiasi luoviin harrasteisiin ja oppimiseen. Hoida keskeneräiset jutut valmiiksi. Jos olet valmistautunut vuoden loppuun mennessä, niin se helpottaa stressiä ja kannustaa uusiin alkuihin. Joku sotkeentuu raha-asioihisi, jos leveilet saavutuksillasi. Kohtaamisesta sellaisten ihmisten kanssa joita et usein näe voi muodostua stressaava, jos joudut antamaan neuvoja tai tietoja jotka saavat olosi epämukavaksi. Ota iisisti, sillä tarvitset lepoa, jos haluat mukaan loppuvuoden juhlintaan. Älä pahoita mieltäsi, jos joku on tehnyt muita suunnitelmia tai on liian kiireinen viettääkseen aikaa kanssasi. Saat vain enemmän aikaa huolehtia velvollisuuksistasi ennen vuodenvaihdetta. Käy läpi talousasiasi ennenkuin tuhlaat johonkin jota et tarvitse. Sinun on vaikeaa jakaa mielipiteitäsi ja tunteitasi, mutta jos et tee sitä, niin joudut myöhemmin katumaan. Älä ylitä rajojasi kun olet tekemisissä työtovereiden kanssa jotka eivät jaa uskomuksiasi. Opit kuuntelemalla ja tarkkailemalla muita. Pikkuisen “omaa aikaa” tulee tekemään sinulle hyvää. Laadi budjetti, etsi tarjouksia ja nauti antamisen lahjasta. Älä anna erään keskustelun johtaa sinua harhateille. Pidä asiat selkeinä, tee muistiinpanoja ja vaadi sopimukset kirjallisina. Jos olet suora niin vältyt antamasta eräälle henkilölle väärän käsityksen. Käytä viehätysvoimaasi, kun olet tekemisissä ihmisten kanssa joilla on tarvitsemaasi tietoa. Kerro asioista sellaisina kuin ne ovat äläkä kaunistele niitä. Tee jotain joka pönkittää itsetuntoasi pieni hemmottelu tai lahja nostaa mielialaasi. Asennamme kotimaiset ja laadukkaat Piklas-ikkunat ja -ovet rakennusmestarin ammattitaidolla ja vuosien kokemuksella nopeasti ja luotettavasti. Olemme asentaneet Uudellamaalla jo yli 20 000 ikkunaa ja ovea joten tiedämme, mitä teemme! Tarjoamme edullisen ja helpon kokonaisratkaisun, joka sopii sekä omakotitaloihin että taloyhtiöille. Saat meiltä myös ulko-ovien huoltopalvelua pääkaupunkiseudulla. Ikkunat ja ovet varmasti hyvin asennettuna rakennusmestarin ammattitaidolla! Mondosec Oy Jarmo Karjalainen p. 044 555 9633 www.mondosec.? jarmo.karjalainen@mondosec.com Ota yhteyttä jo tänään soita Jarmolle! Kotimaiset ja energiatehokkaat tuotteet Kokeneet ja koulutetut asentajat Ikkunaja ovi remontit ympäri vuoden ? ? ? Hyödynnä joustavat maksutapamme kysy lisää! Paranna kotisi energiatehokkuutta säästä lämmityskuluissa ympäri vuoden! Miksi valita meidät? Käy osallistumassa www.piklas.fi 3000 € arvontaan Talviasennus? Ei ongelmaa – uudet ikkunat ja ovet nopeasti!
12 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 13 | 2025 Seuraava Korso–lehti ilmestyy 10.1. Kunnat haluavat nyt sitoutua luontopositiivisuuteen, suojella lähimetsiä ja lajien monimuotoisuutta. Varsinkin asukkaat pitävät kynsin hampain kiinni rakkaista lähimetsistään. Viimeksi Vantaalla Päiväkummun asukkaiden selvitystyö sai päättäjät havahtumaan Keravanjokimetsän luontoarvoihin, joiden takia metsää ei pidä hakata pientaloalueeksi. Kaupunki vetosi pientalotavoitteeseen: tarvitaan 300 uutta pientaloa vuodessa. Kuntalaiset vastasivat: Päiväkummussa on joutomaata ja tonttia kaksin verroin siitä, mitä uusi 40 asunnon pientaloalue toisi. Puutetta ei ole. Koko Vantaalla on pientalotonttivarantoa 1,3 miljoonaa kerrosneliömetriä, siitä riittää 20 vuodeksi, arvioi HSY. Toki iso osa on yksityisten mailla, joiden kaavoittamiseen tarvitaan myös omistajien tahto. Kaupunki kaataa omaa metsää ja myy tontteja, jotta voisi rahoittaa ko. tonttien tarvitseman kuntatekniikan. Tämä on lyhytnäköistä. Isäni sanoisi: kuin pissa pakkasessa, lämmittää hetken ja sen jälkeen on sitä kylmempää. Kun meillä kerran on tonttivarantoa yksityisten mailla, miksi emme helpota heitä jakamaan tontteja seuraavan sukupolven taloja ja mummonmökkejä varten? Voisimme satsata pientalorakentajien parempaan neuvomiseen. Voisimme tarjota tontinjaot ja rakennusluvat edullisemmin. Voisimme uusia korttelikaavoja yhteistyössä asukkaiden kanssa niin että sinne mahtuu lisää uusia taloja. Sinne minne ihmiset haluavat niitä. Sen sijaan kaupunki puskee asemakaavoja sinne, minne ihmiset eivät halua. Päiväkummun metsä toivottavasti säilyy tiaisille, tikoille, ketuille, saukoille ja lumikoille kuin myös metsässä samoaville asukkaille. Kaupunkiympäristölautakunta jo kuunteli luontoa ja asukkaita, ja hylkäsi asemakaavan. Mutta mitä tekee kaupunginhallitus? Kuunteleeko se? KOLUMNI Luonto nousee arvossaan Vaula Norrena on Vantaan vihreä kaupunginvaltuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen. KOSKETUKSEN VOIMA Oletko havainnut mitä tunnet, kun sinuun kosketaan? Kosketuksella voidaan vaikuttaa positiivisesti mielialaan, henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Kosketus vähentää stressiä ja ahdistusta aktivoimalla parasympaattista hermostoa, vaikuttaa mielialaa kohottavasti lisäämällä hyvänolon hormoneja sekä saa ylikierroksilla käyvän rauhoittumaan. Kasvohoidoissa paneudumme kokonaisvaltaisesti ihon tämänhetkiseen tilaan, mikä siihen juuri nyt vaikuttaa, jolloin pystymme rakentamaan oikean hoidon ja suosittelemaan sopivat tuotteet kotihoitoon. Tehokkuuden lisäksi hoidolta toivotaan myös hemmottelua, ja kasvohoito aloitetaankin jalkapohjista rentouttamalla, jatkuen toiveen mukaan kasvojen ja niska-hartiaseudun hierontaan. Jalkojenhoito on meidän suosituimpia hoitoja, koska jalat joutuvat koville normaali arjessakin, ilman että niissä olisi jotain vaivoja. Hoito pitää sisällään kattavan käsittelyn jalkapohjiin ja kynsiin, sekä hemmottelevan jalkahieronnan, kuorinnan ja naamion. Kädet ja vartalo janoavat talviaikaan ihoa ravitsevia hoitoja, koska kuiva huoneilma ja ulkona viima ja pakkanen kuivattavat näitä erityisesti. Kuumakivihieronta vartalolle on todella upea stressinlievityshoito, josta jää lämmin ja rentoutunut olo pitkäksi aikaa. Ihoa hoitavalla öljyllä ja lämpöisillä laavakivillä tehty hoito onkin talvella suosittu hoito. Katin kauneuskulmassa ottaa vastaan myös koulutettu hieroja, jonka tietotaito kehosta on kattava ja lähestymistapa aina kokonaisvaltainen. Saman katon alta saa myös kauniit kynnet, ripset ja meikit arkeen ja juhlaan. Tulokselliseen ihonhoitoon käytämme kosmetologisia ammattilaitteita yhdistäen hoitoon tehoseerumeita, kuten eksosomeja, hyaluronija vitamiiniboostereita. Näin saamme upeita tuloksia ihon vahvistamiseen, couperosan ja aknen hoitoon, kiinteyttämään ja heleyttämään kasvojen ihoa. Suo itsellesi tai läheisellesi oma hetki, jolloin saa vain olla ja rentoutua, palautua arjen kiireistä, nauttia kosketuksen voimasta. KATIN KAUNEUSKULMA on ihonhoitoon erikoistunut hyvänolon hoitola Vantaan Korsossa. Saimme viettää kuluneena vuonna jo 35-vuotispäivää. Me Katin kauneuskulman kosmetologit kouluttaudumme ammatillisesti jatkuvasti, jotta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme laadukasta ja yksilöllistä ihonhoitoa sekä uusimmat trendit ihonhoidon saralla. Haluamme tarjota vain parasta, sekä hoidoissa että kotihoitotuotteissa. Yllätä Jouluna lahjakortilla! Tarjoamme lahjakortin oston yhteyteen lisälahjan. Osta yksi-Anna monta! Lahjakortit kauniissa paketissa hoitolasta tai helposti 24/7 kauppa.katin.fi suoraan sähköpostiisi. Sydämellisesti tervetuloa palveltavaksi! KATIN KAUNEUSKULMA Korsontie 2, 01450 Vantaa 09-8722241 info@katin.fi www.katin.fi Neste Korso Neste Korso Avoinna ark. 6.30-21, la-su 8-21 Otavantie 14, 01450 Vantaa p. 0400 147 206 | neste-korso@nestime.fi HODARIT & HAMPURILAISET HODARIT & HAMPURILAISET HODARIT & HAMPURILAISET TÄLLÄ KUPONGILLA NESTE KORSOSSA PEHMOHARJAPESU sis. vaha ja vannepesu Voimassa 31.12.2025 asti HODARIT & HAMPURILAISET 17 € TÄLLÄ KUPONGILLA NESTE KORSOSSA TALVITEHOPESU sis. lisäesipesu, alustapesu, vaha ja vannepesu Voimassa 31.12.2025 asti HODARIT & HAMPURILAISET 20 € TARJOAA