Sisältö #3 • 2012 KOVAA VÄÄNTÖÄ s.20 ilmoitukset // FINNPROTEC 05 SECURITY ARSENAL 24 SUOMEN TURVAPROJEKTIT 55 FIREFIGHTER 60 KENTÄLLÄ VALOKUVAAMINEN s. 26 E Herrasmiespoliisi Englannista s. 6 03 PÄÄKIRJOITUS / Paniikkia nappulasta 2 04 UPDATE: LYTP 2.0 06 KENTÄLLÄ / Michael, erikoiskyttä Englannista 12 MODERNI LÄHESTYMISTAPA VOIMANKÄYTTÖÖN / Dynaaminen vastarinta / vastatoimimalli 16 KENTTÄKOULUTTAJA / Laajennettu itsepuolustus 20 KONTROLLI TREENAA / Voimankäyttömatriisi: ISR MATRIX AUSTRALIA 26 KENTÄLLÄ VALOKUVAAMINEN/ Kameratestit KON T R O LL I 3 • 2012 Jan Fredriksson kirjoitti kirjan henkivartijoista s. 58 39 KUNTOHARJOITTELU / Bas Rutten’s Mixed Martial Arts Workout 42 KIRJASTO / Itsepuolustusta 48 VÄKIVALTAKONEISTO / Itsepuolustuslajin valinta 52 Cyber Security & Conflict in Somalia and Finnish security -seminaari 54 AMERIIKAN ENO / Vuonna 1984 - NYT? 56 KENTTÄSIKA KOKKAA / Kanttarellikeitto neljälle 58 LUKUSALI / Miehet mustissa 59 LYHYESTI / Mielenkiintoisia uutisia maailmalta
PÄÄKIRJOITUS KONTROLLI Paniikkia nappulasta Kontrolli 3 / 2012 ISSN 1795 - 018X Painosmäärä 2000 Kustantaja Kontrolli-julkaisut Oy Päätoimittaja Antti Sirkkala I hmisillä on taipumusta sekä yli- että alireagointiin. Tyypillinen alireagointiympäristö on liikenne. Uhreja ja loukkaantumisia vaativat kolarit uutisoidaan lähinnä kuriositeettitasolla. Onko tosiaan niin luonnollista, että ihmisiä kuolee liikenteessä, kolmatta sataa vuositasolla? Toisaalta jotkin (yksittäis)tapaukset, varsinkin sellaiset, joissa uhripääoma jakautuu sopivasti, aiheuttavat vaivaannuttavia ylireagoimisia. Taitto & Editointi Juha Harju Toimittajat Petri Freundlich Seppo Vesala Sami Turunen Tuukka Jämsä Petteri Kantola Valokuvaaja Timi Tikkanen Paniikkinappulaa on taas tänäkin kesänä hinkattu niin, että punainen alkaa haalistua banaalin harmaaksi. En kuitenkaan tohdi suututtaa internetiä luettelemalla kaikkia niitä tapauksia, joissa järjenvastaisesti ajatellaan yhden ennenaikaisen kuoleman olevan jotenkin pahempi asia kuin toisen ennenaikaisen kuoleman, ja näin paniikkinappulaa painamalla aiheutetaan toimenpiteitä, joiden vaikutukset ovat vastenmielisiä ja tarpeettomia. Sanonnan mukaan oletus on kaikkien virheiden äiti. Tekisi mieli jatkaa ajatusta niin, että panikointi on kaikkien virheiden hedelmällisin jälkeläinen. Panikoinnista eivät hyödy muut kuin tragedioissa menehtyneiden haudoilla zumbaa tanssahtelevat poliitikot ja media, joka tekee tukoittain riihikuivaa ihmisten pelottelulla. Muutoin ylireagoinnista ei ole kuin murheellisia seurauksia aivan kaikille. Kiinnitetäänpä huomiota erääseen lähihistorian traagiseen esimerkkitapaukseen, joka lävisti yhteispohjoismaisesti meidät kaikki, mutta johon mitä ilmeisimmin ylireagoivat vain me fennot - meilläkin lähinnä progressiivinen mediaeliitti, poliitikkojen herkkävainuiset kuonot ahterissaan. Pohditaan siis, millainen paikka elää on tämän päivän Norja, vuosi 7/22-iskujen jälkeen. Ei aiheetonta, taloudellisesti ja sosiaalisesti uuvuttavaa pelon lietsontaa massiivisilla kameravalvontainvestoinneilla, ei yksilönvapauksien polkemista tai omien kansalaisten laajamittaista mutta täysin summittaista vakoilua, ei sisällöltään paskoja mutta juostenkustuna voimaan saatettuja lakeja. Suomessa kyllä panikoitiin norjalaistenkin puolesta. Pyrotekninen harrastuneisuus tukahdutettiin, hiuksiaan värjääviltä haluttaisiin vaatia vetyperoksidin hallussapitolupaa, ja apulantaa varastoivat jyväjemmarit sekä hortonomit saavat terroristin kohtelun. Norjassa tragediaa lähdettiin kuitenkin purkamaan rakentavilla ja hyödyllisillä menetelmillä. Surusta huolimatta tapaus analysoitiin kiihkottomasti, ja parannuksia ehdotettiin lähinnä poliisin toimintavalmiuksien kehittämiseksi kansalaisten poliittisten toimintavapauksien kieltämisen sijasta - Suomessa Jungner oli ristiinnaulitsemassa Halla-ahoa puolitankoon. Kauniisti ilmaistuna irrationaalista ja typerää, eli juuri sitä mitä sopi odottaa. Kaiken hyvän päälle Norja on yhä ja edelleen vahva, oman arvonsa tunteva itsenäinen valtio, jossa eivät Brysselin bobrikovit komenna kansalaisten valitsemia valtion päämiehiä. Pitäisiköhän hakea turvallisuuspoliittista turvapaikkaa yhdestä viimeisestä oikeasti vapaiden ihmisten kodosta ja ryhtyä norjalaiseksi sosiaalidemokraatiksi? Numerossa avustaneet Heikka Jämsä Juho Reivo Manu Varho Pablo Cardenas Kannen kuva Timi Tikkanen Yhteydenotot toimitus@kontrolli.fi sukunimi@kontrolli.fi Asiakaspalvelu & laskutus Tuukka Jämsä 040 029 4633 laskutus@kontrolli.fi Ilmoitukset Jussi Karhumäki karhumaki@kontrolli.fi Osoite Kontrolli-julkaisut Oy PL 124 00101 Helsinki Paino Printall, Tallinna Toimitus vastaanottaa julkaistavaksi tur vallisuusaiheista materiaalia, mutta julkaisusta pitää aina erikseen sopia. Aineisto hyväksytään sillä ehdolla että Kontrollijulkaisut Oy saa käyttää sitä veloituksetta uudelleen. Toimitus ei vastaan materiaalin säilyttämisestä tahi palauttamisesta. Lehden sisältö pyritään saamaan mahdollisimman totuudenmukaiseksi, mutta Kontrollijulkaisut Oy ei vastaa esiintyvistä virheistä. Kaikki lehden oikeudet ovat Kontrolli-julkaisut Oy:llä, materiaalin tuottaneilla henkilöillä tai muilla oikeudenhaltijoilla. twitter.com/vouti twitter.com/kessu w w w.facebook.com/kontrolli Antti Sirkkala päätoimittaja w w w.kontrolli.fi w w w.kontrolli.fi/keskustelu KON T ROLL I 3 • 2012 3
luvanvaraiseksi? Portsarien välittäminen Itsenäinen poisto-oikeus vartijalle? lle paikalle? se ei yl si uk av JLJV poliisin elinkeinolupa? Turvallisuusalalle yksi Vakiintunut media uutisoi syyskuussa järjestyksenvalvontaliiketoiminnan saattamisesta luvanvaraiseksi tulevassa lakiuudistuksessa. Kontrolli lähti selvittelemään tarkemmin, millaisia muita alan perusrakenteita vavisuttavia ideoita lainuudistushanke on tuonut mukanaan. teksti: Antti Sirkkala O nneksi olkoon, LYTP! Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista täytti vastikään täyden vuosikymmenen. Kyllä sellaisesta vanhuksesta paranee jo tuulettaa pölyjä, kuin Mannerheim-sadusta ikään. Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista uudistuukin vääjäämättä, mutta rauhassa. Uudistushanke on saanut aikalisän; hallituksen esityksen pitäisi tulla eduskunnan käsittelyyn kevätistuntokaudella 2013. Paperilla ei siis vielä ole virallista esitystä valmiina, mutta LYTP:n kymmenvuotisjuhlan kunniaksi ylitarkastaja Timo Kerttula sisäasiainministeriön poliisiosastolta lupasi valottaa, kuinka korskealta yksityisen turvallisuussektorin Graalin malja voi ensi vuonna näyttää! Ylitarkastaja aloittaa tapetilla olleesta luvanvaraistamisesta: - Järjestyksenvalvojien entistä laajemmasta luvanvaraistamisesta on keskusteltu myös ohjausryhmässämme paljon, eikä soraääniä ole hirveästi kuulunut. Tarkoituksena olisi esittää, että ansiotarkoituksessa tapahtuva, toimeksiantosopimukseen perustuva järjestyksenvalvojien välittäminen saatettaisiin luvanvaraiseksi. Hänen mukaansa joitakin osa-alueita toiminnasta olisi kuitenkin tarkoitus jättää tämän uudistuksen ulkopuolelle. - Esimerkkinä voidaan mainita vaikka omien järjestyksenvalvojien käyttö. Ei olisi oikein tarkoituksenmukaista eikä järkevää, että vaikka tivoli joutuisi hakemaan elinkeinolupaa kun sen omat huvilaitteita käyttävät työntekijät toimisivat myös järjestyksenvalvojina, Kerttula pohtii ja jatkaa, että valmistelussa on ollut esillä myös ajatus jättää yhdistykset luvanvaraisuuden ulkopuolelle silloin, kun kyse olisi yleisötilaisuudesta. - Jos yhdistys menisi harjoittamaan toimintaa kapakan ovelle, lupa tarvittaisiin, Kerttula täsmentää. 4 KON T R O LL I 3 • 2012 Mutta toisin kuin vakiintunut media vaivautui yleisölle kertomaan, lakiin on ohjausryhmässä pohdittu muitakin mielenkiintoisuuksia. Yksi herkullisimmista lienee kaavailtu muutos lopettaa kiinniotetun pakollinen luovuttaminen poliisille. - Eräin tietyin edellytyksin kiinniottaja voisi päästää kiinniotetun vapaaksi. Tämä koskisi sakkorikoksia ja edellyttäisi sekä poliisin että kiinniotetun suostumusta, jäsentelee Kerttula ehtopuolta, korostaen kuitenkin vielä samaan hengenvetoon, ettei tekijä tietenkään jäisi ilman rangaistusta, vaan saisi sakon myöhemmin, ja että luovuttaminen poliisille olisi edelleen pääsääntö vapaaksi päästämisen ollessa poikkeus. Mutta ei tässäkään kaikki! Vartijan poisto-oikeuteen kuuluu kaavaillun tervetulleita ja kauan odotettuja muutoksia. - Olemme kaavailleet, ettei vartijan poistamisoikeutta sidottaisi enää toimeksiantajan edustajan tuloksettomaan poistumiskehotukseen, Kerttula kertoo. Hänen mukaansa vartija voisi poistaa henkilön, jos tämä olisi todennäköisin perustein syyllistymässä vartioimisalueella omaisuuteen, henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen (pitää löytyä liityntä vartioitavaan omaisuuteen tai suojattavaan henkilöön) tai jos henkilön oleskelu alueella olisi ilmeisen oikeudeton toimeksiantajan ohjeiden perusteella. Tässä edellytettäisiin poistamisen tueksi aina asiakkaan ohjeistusta. - Näiden lisäksi on myös pohdittu, että milloin on oikeus poistaa, olisi myös oikeus estää pääsy, ylitarkastaja summaa. Esillä on ollut myös toive saada toistaiseksi vain vartijoille ja järjestyslain nojalla asetetuille järjestyksenvalvojille luvallinen teleskooppipatukka perinteisten järjestyksenvalvojienkin voimankäyttövälineeksi.
Telari järkkärille? n vapaaksi? Kiinni otetun päästämine - On ollut puhetta, sallittaisiinko se turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa työskenteleville järjestyksenvalvojille, Kerttula selittää ilmaisten samalla työnimen alussa keskustellulle toimintaluvalle. Uutta elinkeinolupaa ei kuitenkaan lanseerattaisi vartioimisliikeluvan rinnalle. - Ei olisi mielekästä luoda sellaisia kategorioita kuin vartioimisliikelupa ja järjestyksenvalvontalupa, mies kertoo ja jatkaa, että lupaanhan voitaisiin asettaa erilaisia ehtoja, joilla voidaan rajoittaa lupa koskemaan tiettyjä toimintoja. Kerttula pitääkin luultavana, että nykypäivän vartioimisliikkeet voisivat hoitaa myös jv-toimeksiantoja nykyisellä luvallaan, mutta toisaalta jv-yrityksen hakiessa lupaa lupa ei välttämättä oikeuttaisi kaikkeen vartioimisliiketoimintaan. - Olettaisin, että vartioimisliike voi suht helposti hoitaa vaikkapa kapakan oven, mutta ovifirman halutessa laajentaa vaikkapa hälytyskeskustoimintaan pitänee edellyttää lisäselvityksiä esimerkiksi varallisuuden riittävyydestä, hän arvioi esimerkinomaisesti. - Nämä ehtoihin liittyvät pohdiskelut ovat täysin omiani, mutta yhteisestä turvallisuusalan elinkeinoluvasta on valmistelussa joka tapauksessa lähdetty, Timo Kerttula selventää. Hän on toiveikas luonnoksen saamisesta valmiiksi hallituksen esitykseksi ja julkiseksi jo tämän syksyn aikana, mutta teroittaa kuitenkin loppuun vielä kaiken katoavaisuutta: - Täytyy muistaa, että kyse on vasta valmistelusta. Tällaisia ratkaisumalleja on noussut esille virkamiesvalmistelussa, mutta viime kädessähän poliitikot tekevät päätökset. Ehdollisinakin esille nousseet uudistukset kuulostavat kehitykseltä! Hienoa, että ministeriössä eletään jo 2000-lukua, kun kymmenen vuotta sitten almanakan sivu näytti jääneen valmistelijoilta kääntämättä ja osoitti vielä edelliselle vuosituhannelle. Kontrolli haluaakin kysyä retorisesti silloiselta sisäasiainministeriön lainsäädäntöneuvos Janne Kerkelältä, mitkä näistä asioista eivät olisi voineet olla jo alkuperäisessä Laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista vuonna 2002? Kerkelähän esiintyi tuolloin muun muassa Turvallisuuslehdessä yhtenä LYTP:n kirjaimen pääarkkitehtina. Mutta vielä on käymättä läpi se varsinainen ongelma, joka on monen turvallisuusalan ammattilaisen mielessä kauluspaitojen miehittämistä kulmahuoneista aina kenttäsikojen sosiaali- ja taukotiloihin. Laajennetaanko järjestyslakiperusteisen järjestyksenvalvojan asettamista jatkossa yleiselle paikalle poliisin avuksi? - Tästä on valmistelussa keskusteltu, ja asettamismahdollisuuden laajentaminen kuntien eräille yleisille alueille on ollut tarkasteltavana, Timo Kerttula aloittelee. Hänen mukaansa vastaus on näillä näkymin lopulta kuitenkin yhä kielteinen: - Asiaan liittyisi vaikeita perustuslaillisia ongelmia. Lähinnä tästä syystä asiasta on valmistelussa luovuttu. KON T ROLL I 3 • 2012 5
KENTÄLL Ä teksti ja kuvat: Juho Reivo S pecial-konstaapelien vapaaehtoistoiminta juontaa nykymuodossaan juurensa 1800-luvun alkupuolelle, mutta perustuu jo 1673 annettuun asetukseen, jossa kansalaisia voitiin käskeä tilapäiseen palvelukseen järjestyksenpitoon. Nykyään työ voi olla kihlakunnasta riippuen jalkapartiota, alueen eristämistä, liikenteenvalvontaa, ovelta ovelle -kyselyitä, järjestyksenvalvontaa tapahtumissa, todisteiden antamista tai vaikka luennointia ja yhteydenpitoa omassa yhteisössä. Koulutusta on ohuemmin, oikeudet ovat samat ja annetut tehtävät ovat yleensä mutkattomampia kuin tavallisilla poliiseilla. ja silti valita, milloin työtä tekee. Jousto on mahdollistanut uuden työuran turvallisuusalan kouluttajana ja konsulttina. Vapaaehtoistyön kautta ovat avautuneet ovet uusille urille. Michael on vapaaehtoisena myös ensivastepäivystyksessä sairaankuljetusorganisaatiossa. - Olin aikoinaan armeijassa. Palvelin kuninkaallisessa sotilaspoliisissa ja sitten laskuvarjojääkäreissä yhteensä seitsemän vuotta aktiivina ja seitsemän reservissä, Michael Taylor kertoo taustastaan. Ennen liittymistään armeijaan 1988 hän asui pienessä terästeollisuuskaupungista Englannin pohjoisosassa. Isä oli terästyöläinen ja Michael-poika oli samassa koulutuksessa, mutta oli halu tehdä jotain muuta - nähdä maailmaa. Isovanhemmat olivat nähneet maailmansodat ja kertoivat tarinoitaan. Muutama vuosi ennen Michaelin armeijaan liittymistä tullut televisiosarja laskuvarjojääkäreistä sekä Falklandin sota toimivat lopullisina innoittajina. - Kun menin värväystoimistoon, he sanoivat, että olen liian fiksu laskuvarjojääkäriksi, joten he laittavat sotilaspoliisiksi. ”Ennen oli puinen pamppu, kiiltävät napit ja pilli” Special Constable (SC) ei ole ainoa vapaaehtoispoliisi Englannissa. Erilaisissa tukitehtävissä toimii tuhansia vapaaehtoisia, ja kenttätyössä on erikseen toinen rajallisilla valtuuksilla toimiva ryhmänsä, Community Support Officer (CSO). Thames Valley on Lontoon metropolialueen länsipuolella sijaitseva hieman Etelä-Karjalaa isompi alue, jossa sadat vapaaehtoiset täydentävät paikallista poliisia. Lisää yksityiskohtia spesiaalin arjesta kertoo Special Constable Michael Taylor. Päälle nelikymppinen ja pikkuisen jo harmaita hiuksia keräävä Michael on ollut puolitoista vuotta vapaaehtoisena. Pikkukaupungista maailmalle Elämää oli mietittävä uusiksi, kun Michael katsottiin tarpeettomaksi IT-firmasta 2009. - Olin juuri täyttänyt 41 vuotta, ja jos haluaisin kokeilla vielä jotain uutta, silloin se tuntui viimeiseltä mahdollisuudelta. Olin ollut IT-hommissa melko monta vuotta, enkä ollut täysin tyytyväinen - halusin tehdä jotain aktiivisempaa ja enemmän omalta tuntuvaa. En ole koskaan ollut strategiatason ihminen. Harkitsin (varsinaiseksi) poliisiksi hakemista aikanaan, mutta syy, miksi liityin erikoiskonstaapeleihin, oli saada parhaat puolet ja yhdistää ne uuteen uraani, Taylor kertoo. Special Constable voi toimia poliisina miltei kaikissa tehtävissä 6 KON T R O LL I 3 • 2012 Melko pian hän kuitenkin huomasi, ettei se ollutkaan toivottava työ. Juuri täysi-ikäistynyt kloppi ei ollut kovin kiinnostunut selvittelemään perheriitoja ja -väkivaltaa. Saadakseen siirron laskuvarjojääkäreihin piti luopua ylemmästä sotilasarvosta, koska vaatimustaso oli kovempi. Sitten aika kuluikin erinäisillä lyhyehköillä ulkomaankomennuksilla kuningaskunnan ja YK:n asioilla eri puolilla Afrikkaa. Uran loppu tuli pudotessa kiipeilyharjoituksessa 30 metriä - molemmat jalat murtuivat. Armeijasta pihalle työnnettynä hänelle kuitenkin hankittiin opiskelupaikka yliopistosta, josta kouraan jäi kanditason paperit tietokoneista. Ja olet nyt sitten tavallaan palannut ympyrän alkuun poliisiksi? - Kyllä, mutta tämänkaltainen poliisityö on erilaista. Sotilaspoliisina vahditaan sotilasyhteisöä. Minulla oli takanani vuodelta 1955 armeijan ohjesääntö, jonka perusteella saatoin käyttää melko lailla juuri niin paljon voimaa ja voimakeinoja kuin halusin
Vapaaehtoisuus ja siviilien osallistuminen viranomaistoimintaan on Englannissa pitkällä, eikä suuntaus kohdistu vain kaupallisiin ratkaisuihin. Vapaaehtoinen poliisi, Special Constable, on englantilaista poliisiperinnettä. Nykyaikainen “erikoiskyttä” ei ole mikään kriisiajan täydennysmies, vaan päivittäispartiossa muiden mukana, kuten haastattelemamme konstaapeli Taylor. MICHAEL ERIKOISKYTTÄ ENGLANNISTA KON T ROLL I 3 • 2012 7
”Useimmissa tapauksissa on mukana Facebook” 8 KON T R O LL I 3 • 2012
joutumatta vastuuseen. Käytännössä sotilaiden kanssa toimiminen oli hyvin erilaista kuin siviilien, koska monet olivat huippuja kamppailulajeissa, kokeneita taistelijoita, hyväkuntoisia, hyvin aggressiivisia. Monet poliisitekniikoista eivät toimisi sotilaaseen. Tämä työ on jossain mielessä helpompaa, muttei kaikessa. Thames Valley blues Michaelin asemapaikka on Newburyssä, joka on kaksoiskaupunki Thatchamin kanssa, noin sadantuhannen ihmisen taajama. Siellä on kansainvälisiä pääkonttoreita, hevoslaukkarata, muttei (valitettavasti) kunnollista jalkapallojoukkuetta. Englanti (ja Wales sekä Skotlanti) on jaettu 39 erilliseen kihlakuntaan. Thames Valley, jonka alueella ollaan, on yksi suurimmista. - Se on hyvin monipuolinen. Siellä on ihmisiä hyvin rikkaista hyvin köyhiin. Arvostetut paikat, kuten Windsorin linna, ovat vain muutaman mailin päässä sellaisista paikoista, joissa on paljon ongelmia, esimerkiksi Slough’ssa. Sanoisin, että se tarjoaa kaikki parhaat ja haasteellisimmat osat yhteiskunnasta; kaikkea ihmiskeskuksista maaseutuun. Kun opiskelee poliisiksi, joutuu täyttämään henkilökohtaiseen kehityssuunnitelmaan monta kohtaa, jotka joutuu kohtaamaan. Thames Valleyssa on melko helppo käydä ne kaikki läpi. Viime vuosina kihlakunnat ovat joutuneet budjettisyistä jakamaan työtä ja resursseja toistensa kanssa, mikä ei ole ollut tavallista. Tästä suuri osa onkin ihan tervettä järkeä: liikkuvien poliisien kannattaa yhdistää voimansa kihlakuntien rajojen yli. Jos haluaa olla radioyhteydessä naapuriin, pitää kuitenkin ylempää pyytää lupa puheryhmiin pääsyyn. Ambulanssit ja palokunnat ovat kokonaan erillisessä radiojärjestelmässä. Tavallisille poliiseille on koulutuskeskuksia, joita eri kihlakunnat käyttävät yhteisesti. Kihlakunnan omissa koulutustiloissa koulutetaan lähinnä spesiaaleja ja annetaan paikalliseen toimintaan liittyvää koulutusta, mutta tässä on vaihtelua. Se, miten tehdään yhdessä kihlakunnassa, ei välttämättä päde toisessa. - On hieman eroja siinä, miten asioita hoidetaan. Esimerkiksi Special Constablen voidaan antaa ajaa poliisiautoa, mutta täällä me emme saa osallistua eikä meitä ole koulutettu takaa-ajoon. Joissain kihlakunnissa saa osallistua jollain tavalla. Varusteet ovat Michaelin mukaan erinomaiset. Vyöllä roik- kuvat saranattomat speedcuf-käsiraudat, teleskooppipamppu, hanskat sekä Captor-suihke [CS-sumutteen seuraaja, vaikuttava aine 0.3-prosenttinen PAVA eli Pelargonic Acid Vanillylamide; eräänläinen synteettinen kapsaisiini, muttei siis OC eli oleoresin capsicum]. Motorolan TETRA-radio ja vihot kulkevat näppärästi pakollisessa, päällimmäiseksi puetussa puukko-luotiliivissä. Vain jalkineet täytyy hankkia itse, ja nekin korvataan jälkikäteen. - Univormu on tämä. Se on muuttunut aika paljon. Metropolitanin poliisi [MET, Lontoo] ja moni muu käyttää vielä paljon perinteistä tunikaa ja kypärää. Ennen oli puinen pamppu vyöllä roikkumassa, kiiltävät napit ja pilli. Meillä ovat käytössä koppalakki ja jalassa reisitaskuhousut, lisäksi tarvittaessa pitkähihaisia fleecejä ja teknisiä t-paitoja. Kaikki on hyvin rentoa nykyään. Sitä arkea Riippuen viikonpäivästä, vuodenajasta, kuun asennosta ja alueen tapahtumista normaalissa iltavuorossa on noin 20-30 konstaapelia Newburyn lähistöllä, mikä tarkoittaa noin 10 kertaa 30 mailin kokoista ovaalia aluetta. Vuorossa on yleensä yhdestä viiteen spesiaalia. - Ei ole mitään minimimäärää SC:tä, joiden pitäisi olla vuorossa. Olemme vain tervetullut lisä. Jos on yhden hengen partio, toisen saaminen kaveriksi merkitsee paljon. On normaalia, että partiossa ollaan yksinään. Näin voi tehdä, mikäli on siihen koulutettu ja hyväksytty. Silloin toki pitää harjoittaa dynaamista riskiarviointia mennessään tilanteisiin. Joillakin spesiaaleillakin on tähän koulutus ja lupa, Michael kertoo. Hän itse pitää enemmän parin kanssa työskentelystä. Kun hän saapuu valitsemiensa vuorojen - usein viikonlopun yövuoron (kello 17–04) aloituspalaveriin, hän liittyy usein toiseksi tai kolmanneksi mieheksi järjestys- tai vastepartioon. - Pääasiassa menen vastepartioon tavallisten konstaapelien kanssa, koska he ovat koulutettuja ottamaan vastaan kiireellisiä tehtäviä ja voimme ajella siniset vilkut päällä. Järjestyspartio ei useinkaan saa niitä kutsuja, ellei se ole aivan vieressä. Normaalina päivänä SC saapuu suoraan vuoron alkupalaveriin, jossa käydään läpi paikallista tiedustelutietoa, etsittäviä ihmisiä ja ajoneuvoja sekä alueen tapahtumia. Kun partiot on jaettu, kersantti antaa radiokutsut kullekin. Poliisi, jonka parina toimii, kertoo, mitä (kiireettömiä) tehtäviä tällä on listallaan. Viikonloppuöinä ja jalkapallopelien yhteydessä painottuvat kaupungin KON T ROLL I 3 • 2012 9
”Myös askelmana kohti poliisin uraa” keskustat, jolloin ollaan paljon jalkapartiossa. Ihmiset ottavat yhteyttä poliisiin ihan kummallisissa asioissa. Joku on soittanut [Englannissa(kin)] hätänumeroon, koska lumiukko oli viety takapihalta. - Pitäisi ihan oikeasti ajatella, ennen kuin soittaa. Mutta nykyään poliisi halutaan paikalle, kun on pieninkään erimielisyys tai riita. Nämä ovat kuulemma lähes päivittäisiä asiakaskohtaamisia. Yleisimmistä tapahtumista udellessa vastaus on varsin moderni: - Voin taata, että useimmissa tapauksissa on tavalla tai toisella mukana Facebook. Joku on kirjoittanut jotakin jostakusta Facebookiin, ja se on kehittynyt tilanteeksi. Jos voisi poistaa sosiaalisen median yhtälöstä, se vähentäisi yhteydenottoja huomattavasti. Kun kirjoittaa jotain, kaikki voivat nähdä sen - toisin kuin huudeteltaessa kadulla muutamalle ihmiselle. Kun meidät kutsutaan paikalle, on kyseessä sitten käsirysy tai uhkaileminen, takaan, että jossain vaiheessa joku sanoo jonkun kirjoittaneen jotain Facebookissa. Viikonloppuisin suurin ongelmien aiheuttaja on alkoholi. Päihtyneitä ei kuitenkaan välttämättä viedä putkaan. Heille voidaan antaa ”pykälä 27:n mukainen ilmoitus poistua alueelta”, eli käytännössä porttikielto keskustaan. - Voimme pidättämisen sijaan käskeä, että päihtyneellä on vartti aikaa poistua keskustasta. Voimme antaa porttikiellon 48 tunniksi, mikäli tarpeen. Mieluummin annamme tämmöisen ja mahdollisuuden mennä kotiin kuin otamme kiinni. Toki mikäli on juopunut ja tekee muun rikoksen, toimimme sen mukaan, 10 KON T R OL LI 3 • 2012 Michael kertoo. Poliisi voi porttikieltoa ja poistumismääräystä antaessaan myös määritellä poistumistavan ja -reitin. Mikäli porttikiellon saanut vielä tavataan keskustassa, hänet pidätetään. On huomattava, että englantilaisissa kaupungeissa on varsin kattava kameravalvonta, joka omalta osaltaan helpottaa tällaisten määräysten valvontaa. Yhteisöpalvelusta Suuri yleisö ei edes huomaa spesiaaleja muiden poliisien joukosta. Ainoa ero on olkapoletissa kirjaimet ”SC”. Yleisö näkee vain poliisin univormun. Muut poliisit suhtautuvat spesiaaleihin positiivisesti, koska nämä ovat reservi, joka keventää poliisien kuormaa - usein tuleekin pyyntöjä osallistua erinäisiin operaatioihin. Tietysti on luultavasti niitäkin näkemyksiä, että SC:t ovat viikonloppusotureita ja muita puolivillaisia. Michaelin mielestä on kuitenkin kyse harvoista yksilöistä ja yksittäisistä asiakaskohtaamisista. Michael arvioi elämänkokemuksensa olevan se, mitä hän tuo pöytään, kun pyydämme häntä arvioimaan, mikä on olennaista Special-konstaapelina toimimisessa.
Faktalaatikko - Minusta tuntuu, että käytän kykyjäni ja kokemuksiani tuodakseni jotain positiivista tilanteisiin, joita kohtaan. Entä voisiko halu osallistua johtua addiktiosta vaaran tunteeseen ja vauhtiin? - Ei. Olen nähnyt kuolemaa ja väkivaltaa. Olen nähnyt kaikenlaista. Jos olisin kaksikymppinen, saattaisin sanoa kyllä, mutta olen yli nelikymppinen. Nauttiihan siitä, kun sininen valo räpsähtää päälle kiireelliselle tehtävälle, pulssi kiihtyy, valmistautuu toimintaan – se jännityksen tunne… Minulle tässä on kuitenkin kyse yhteiskunnan palvelemisesta. Työ vaikuttaa Michaelista mielekkäältä. Sotilaana 99 prosenttia ajasta oli tylsyyttä ja 1 prosenttia (mitta-asteikon ylittävää) jännitystä. Nyt jakauma on ennemminkin 80/20. Poliisilla on paljon yksitoikkoista työtä, mutta toisaalta vastaan tulee niitä ihmisiä, joihin voi oikeasti vaikuttaa positiivisesti. - En usko voivani muuttaa maailmaa, mutta luulen voivani tarjota sille jotain tässä matkan varrella. Työskentely SC:nä voi toimia myös askelmana kohti poliisin uraa. Michael ei itse enää siitä haaveile, vaan nauttii saadessaan harrastaa ja sovittaa sen yhteen työnsä kanssa. Nuoremmille vapaaehtoispalvelus voi ollakin uran alku. Jotkin kihlakunnat ovat alkaneet rekrytoida pelkästään vähintään vuoden palvelleiden vapaaehtoisten joukosta. Koulutus ei erikoispuolellakaan lopu kahdeksan viikonlopun peruskoulutukseen. Se on perustasoa; normaali poliisi opiskelee enemmän ja syvällisemmin lakia. Koulutusten lisäksi omalla ajalla on suoritettava sähköisiä etäkoulutuksia, joista on kokeet. Vuosittain on uusittava turvakoulutus ja raudoituslupa. Vapaaehtoisten kehitys ei lopu koskaan. - Kyse on ammattitaidon ylläpidosta, joten jos saisin valita, niin ottaisin ennemmin enemmän koulutusta kuin enemmän tekijöitä. Suhteutettuna asukaslukuun Englannissa on yli kaksinkertainen poliisitiheys Suomeen verrattuna. Syksyllä 2011 tavallisten poliisien määrä Englannin ja Walesin alueilla oli alle 136 000, ensi kertaa sitten vuoden 2001 jälkeisen rekrytointipiikin. Määrä oli noin 6000 vähemmän kuin vuonna 2010. Samaan aikaan erikoiskyttien määrä kasvoi yli 2500:lla reiluun 19 000 jalkapariin. Olympiakesän ajaksi määrää vielä vahvennettiin. Toisen maailmansodan tienoilla rekisterissä oli jopa 130 000 “spessua”. Miltei 15 prosentin lisä partiointivahvuudessa ei ole pieni määrä, vaikka se ei kokoaikaista työvoimaa olekaan. Erikoiskonstaapelin odotetaan työskentelevän kuukaudessa vähintään 16 tuntia, minkä monet ylittävät. Thames Valley on lähinnä Oxfordshiren, Berkshiren ja Buckinghamshiren läänien muodostama kihlakunta, jossa asuu 2,1 miljoonaa asukasta. Thames Valleyn poliisilla on noin 8000 työntekijää, joista 4200 poliisia, minkä lisäksi noin 700 SC:tä ja 500 muuta vapaaehtoista (muun muassa CSO:ita). Operointibudjettia Thames Valleylla on noin 350 miljoonaa puntaa, joilla ylläpidetään 48 erilaista asemaa 15 toimialueella, kahta helikopteria ja puolensataa koiraa - muun muassa. Englannissa vapaaehtoistyön arvoksi arvioidaan noin 23 miljardia puntaa (työtunnit kertaa keskiarvopalkka). Tällä kaavalla 19 000 SC:n pelkkä työn palkka-arvo ylittäisi helposti 40 miljoonaa puntaa. Vapaaehtoistyön rahallinen arvo kohoaa Suomessa yli 130 miljoonaan euroon vuodessa pelkästään Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen 4H-liiton, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ja Suomen Punaisen Ristin toimissa. Lähteet: BBC, Helsingin yliopisto, Thames Valley Police, Wikipedia Koulutukset ylöspitoineen ovat maksuttomia ja kuluja korvataan, mutta palkkaa vapaaehtoiset eivät saa. Kyse on ennemminkin kokemuksen saamisesta kuin mistään muusta. Vapaaehtoiskokemusten hyödyntäminen on sitten omissa näpeissä. Michael näkee SC:n suurena hyötynä CV:ssä. Tie johtaa kuitenkin Roomaan, kun perimmäisiä motiiveja tivataan: - Kannatan ehdottomasti vapaaehtoisia poliiseja. Aikanaan Roomassa kansalaiseksi tulemiseen liittyi kansalaisvelvollisuus. Kehotan kaikkia lähtemään liikkeelle ja antamaan jotain paikalliselle yhteisölle. Suurin lahja, minkä voi antaa, on oma aika. KON T ROLL I 3 • 2012 11
MODERNI LÄHESTYMISTAPA VOIMANKÄYTTÖÖN teksti: Charles Joyner ja Chad Basile | käännös: Seppo Vesala | kuvat: Tuukka Jämsä ja Sami Turunen | grafiikka: Juha Harju Kiireinen naisopiskelija kaahaa autolla koulun ohi, ja poliisipartio pysäyttää hänet. Nainen kieltäytyy allekirjoittamasta sakkolappua ja solvaa poliiseja. Kun useat yritykset allekirjoituksen saamiseksi epäonnistuvat, poliisit päättävät ottaa naisen kiinni, koska tämä ei ole totellut laillista määräystä allekirjoittaa sakkoa. Nainen kieltäytyy tulemasta ulos autosta, ja poliisit käyttävät fyysistä voimaa saadakseen hänet ulos. Nainen vastustaa toimenpidettä tarttumalla tiukasti ohjauspyörään. Poliisit varoittavat käyttävänsä etälamautinta, jos nainen ei lopeta vastustelua. Tämä kuitenkin jatkaa vastarintaa, jolloin poliisi käyttää etälamautinta. Poliisit saavat vihdoin naisen ulos autosta, mutta tilanteen aikana tämä lyö päänsä auton ovenpieleen. Jälkeenpäin nainen väittää kärsivänsä iskun aiheuttamasta päänsärystä ja huimauksesta. 12 KON T R OL LI 3 • 2012 Teksti on käännetty suoraan F.B. I. Law Enforcement Bulletin -lehden artikkelista ja julkaistaan Kontrollissa tekijöiden luvalla. Tekstiä ei ole muo kattu Suomen oloihin sopivaksi, joten jotki n tekstissä kuvatut asiat eivät sovi Suomeen ainakaan sellaisinaan. Se ei kuitenkaan ole ongelma, koska ame rikkalaisuuksistaan huolimatta tekstissä kuvataan voimankäyttömallin toim inta hyvin. Voimankäytössähän on lopp ujen lopuksi aina kyse myös siitä , että kenttäsika osaa soveltaa säädök siä tilanteen mukaisesti.
J os tapahtumia tarkastellaan nykyään hyväksyttyjen voimankäyttömallien avulla, esiin nousee todennäköisesti seuraavanlaisia kysymyksiä: käyttivätkö poliisit tilanteessa kohtuullisia voimakeinoja? Miksi he eivät käyttäneet muita, vähemmän vaarallisia voimakeinoja? vat tavalliset toimintatapojen muodostamiskäytännöt. Monet poliisilaitokset ovat joutuneet vastaajiksi vahingonkorvausoikeudenkäynneissä, joissa on kyse vähemmän vaarallisten voimankäyttövälineiden liian herkästä käytöstä – samaan tapaan kuin artikkelin alussa on kuvattu. Jotkin laitokset ovat päätyneet kieltämään joidenkin voimankäyttövälineiden käyttämisen kokonaan tiettyjen kohteen ikään ja terveydentilaan liittyvien olosuhteiden vallitessa. Tämä asettaa poliisimiehen kestämättömään tilanteeseen – jos hän arvioi väärin kohteen iän tai ei havaitse jotain terveydentilaan liittyvää seikkaa, hän on toiminut laitoksen voimankäyttöohjeistuksen vastaisesti. Tämä asettaa hänet ja koko laitoksen ankaran tarkastelun alaiseksi. Tällaisista hyvin rajoittavista voimankäyttöohjeistuksista johtuu usein se, että tietyn voimankäyttövälineen käyttöön suhtaudutaan hyvin varauksellisesti, siitäkin huolimatta, että välineiden on tarkoitus parantaa sekä poliisien että kansalaisten turvallisuutta. Ongelma Laatiessaan voimankäyttöohjeistusta poliisimiesten käyttöön poliisiorganisaatiot käyttävät tavallisesti tukenaan perinteisiä voimankäyttömalleja. Valitettavasti nykyään käytössä olevat mallit sisältävät hankalaa kieltä ja vääristävät tilannetta asettamalla tarkastelun painopisteen poliisimiehen toimenpiteisiin ja minimoimalla vastarinnan aloittaneen henkilön toimenpiteiden merkityksen. Tällainen painotus saattaa hämätä kansalaisia ja eri oikeusasteissa asiaa tarkastelevia henkilöitä analysoimaan, miksi tilanteessa ei ole käytetty kaikkia mahdollisia lievempiä voimakeinoja. Tämä saattaa aiheuttaa päänvaivaa tarkastelun kohteena olevalle poliisimiehelle, poliisilaitokselle, sekä suurelle yleisölle. Kansalaisten tulisi luonnollisesti kunnioittaa poliisia ja totella sen antamia laillisia määräyksiä, mutta valitettavasti jotkut päättävät kuitenkin vastustella, mikä johtaa turhaan tilanteiden eskaloitumisen fyysiseksi yhteenotoksi. Kauan ennen Tennessee vastaan Garner -tapauksen [jonka perusteella Yhdysvaltojen Korkein oikeus päätti vuonna 1985, että poliisi saa käyttää kuolettavaa voimaa pakenevan rikollisen pysäyttämiseksi vain, jos on syytä epäillä, että epäilty muodostaa huomattavan vaaran toisille ihmisille] luomia perustuslaillisia kehyksiä asianmukaiselle voimakeinojen käytölle, Yhdysvaltojen Korkein oikeus oli vakiinnuttanut kohtuullisuuden periaatteen, joka ohjasi poliisien käyttäytymistä ja tarjosi keinon ymmärtää poliisin ammattiin kuuluvien tilanteiden monimut- kaisuutta. Korkein oikeus oli sen mukaisesti tarjonnut lainvalvontaviranomaisille lavean tien kuljettavaksi tehtäviensä hoitamiseksi. Useimmat lainvalvontaviranomaiset asettavat viranhaltijoilleen enemmän rajoituksia voimankeinojen käytössä kuin mitä Korkeimman oikeuden asettamat perustuslailliset kehykset edellyttäisivät. Kuten jatkuvat liiallisesta voimankäytöstä tehdyt valitukset osoittavat, tämä politiikka ei ole kokonaan poistanut viranomaisten ja kansalaisten välisiin kohtaamisiin liittyvää polemiikkia. Usein voimankäyttöön liittyviä toimintatapoja luodaan tai muutetaan voimakkaan poliittisen ja kansalaispainostuksen alaisena; ne ohitta- Muutaman poliisimiehen väärin mitoitetun voimankäytön ei tulisi automaattisesti johtaa koko laitosta koskevaan ohjeistuksen muuttamiseen. Ennen entistä rajoittavamman ohjeistuksen käyttöönottoa laitosten tulisi miettiä muutoksen mahdollisesti aiheuttamia seurauksia. Tällaisia ovat muun muassa vaikutus työmoraaliin ja oikeudenkäynteihin tulevaisuudessa, lisääntynyt koulutustarve ja mahdollisesti poliisimiesten keskuudessa ilmenevä epävarmuus. Perinteiset mallit Porrasmalli esittää perinteisen voimankäyttöjatkumon, jossa poliisimiehellä on käytössään eskaloituva sarja voimakeinoja vastauksena kohdehenkilön käyttäytymiseen. Kun kohdehenkilö koventaa vastarintaansa, poliisimiehellä on oikeus kiivetä portaita ylöspäin ja valita vastapuolen käyttämää väkivallan tasoa ankarampi voimakeino. Tutustuttuaan porrasmallin tarjoamiin voimakeinojen käyttövaihtoehtoihin poliisityötä tuntemattomat kansalaiset odottavat usein poliisimiehen kiipeävän portaita yhden askelman kerrallaan, kunnes kohdehenkilö tottelee. Suurelle yleisölle on toisinaan hankalaa selittää tarvetta edetä suoraan kohdehenkilön toiminnan osoittamalle tasolle. Kaiken lisäksi ihmiset usein luulevat, että poliisimiehen tulee kokeilla kaikkia mahdollisia lievempiä voimakeinoja ennen ampumaaseeseen turvautumista. Korjatakseen näitä harhakäsityksiä viranomaistahot vaihtoivat porrasmallin ratasmalliksi. Siinä kuvataan poliisimies usein keskellä ympyrän – tai rattaan – muotoon asetettuja voimankäyttövaihtoehtoja. Ratasmalli antaa poliisimiehelle lisää liikkumavaraa, tarjoten mahdollisuuden valita tilanteeseen parhaiten sopiva vaihtoehto. Suuri osa poliiseista pitää ratasmallia kuitenkin sekavana ja palaa mielessään porrasmalliin päät- KON T ROLL I 3 • 2012 13
täessään tilanteeseen soveltuvaa voimakeinoa. Tämän lisäksi oikeudessa saatetaan kyseenalaistaa poliisimiehen voimakeinon valinta. Perinteiset voimankäyttömallit eivät pysty kunnolla mallintamaan poliisimiehen ja väkivaltaisen kohdehenkilön kohtaamisen dynaamista luonnetta. Niissä myös keskitytään voimakeinojen eskaloimiseen, eivätkä ne tunnista poliisin perimmäiseksi tavoitteeksi saada kohteen tottelemaan. Uusi lähestymistapa Ratkaisu ei vaadi voimankäyttövaihtoehtojen karsimista eikä uusien ohjeistuksien tai rajoitusten käyttöönottoa. Uusi, aikaisempia malleja paremmin lainsäätäjän tarkoituksen ja yhteiskunnan muuttuvat odotukset huomioon ottava lähestymistapa on ratkaisu ongelmaan. Kun poliisimiehet sisäistävät kunnolla järke- 14 KON T R OL LI 3 • 2012 vän voimankäyttömallin ja saavat riittävästi dynaamista harjoitusta, he ovat paremmin valmistautuneita tekemään oikeita ratkaisuja voimankäytön suhteen. Poliisit, jotka kohtaavat potentiaalisesti hengenvaarallisia tilanteita, tarvitsevat yksinkertaiset ja selkeät, yksiselitteiset ja johdonmukaiset ohjeet voimankäyttöön. Dynaaminen vastarinta / vastatoimimalli (Dynamic Resistance / Response Model; DRRM) yhdistää voimankäyttöjatkumon soveltamisen neljän kohdehenkilökategorian kanssa.
Dynaamisuus tarkoittaa sitä, että malli on joustava. Kohdehenkilöt voivat liikkua nopeasti vastarinnan tasolta toiselle. Kansalaisten on voitava ymmärtää, että tilanteet voivat muuttua nopeasti ja vaarallisesti yhdestä kategoriasta toiseen. Poliisin ei tulisi koskaan olettaa, että tällä hetkellä käskyjä totteleva kohdehenkilö jatkaa samalla linjalla. Poliisin tulisi myös olla jatkuvasti valppaana hyökkäyksen varalta, riippumatta siitä, kuinka myötämieliseltä kohdehenkilö kohtaamisen alussa vaikuttaa. Kohdehenkilön vastarinta osoittaa, että tämä kontrolloi tilannetta. Nykyisissä voimankäyttömalleissa on se vakava puute, että ne keskittyvät poliisimiehen toimintaan ja käytettyihin voimakeinoihin. Tämä asettaa poliisimiehen heikkoon asemaan syytettäessä ylimitoitettujen voimakeinojen käytöstä, sillä huomio kohdistuu poliisimiehen eikä kohdehenkilön toimintaan. DRRM-malli painottaa, että kohteen vastarinnan luonne määrittelee poliisimiehen voimankäytön tason, ja jakaa kohdehenkilöt neljään kategoriaan: ei vastusteleva (myötämielinen), passiivisesti vastusteleva, aggressiivisesti vastusteleva ja hengenvaarallisesti vastusteleva. Ei vastusteleva Kohdehenkilöt, jotka eivät vastustele ja noudattavat kaikkia käskyjä, ovat myötämielisiä. Pelkkä poliisimiehen läsnäolo ja suulliset käskyt riittävät tällaisten asiakkaiden kanssa toimittaessa; fyysisen voiman tai muiden voimakeinojen käyttö ei ole tarpeen. Passiivisesti vastusteleva Passiivista vastarintaa tekevä kohdehenkilö ei tottele käskyjä, ja hän saattaa käyttäytyä herjaavasti. Hän saattaa pyrkiä kauemmas poliisimiehestä, irrottautua tämän otteesta tai paeta. Kohdehenkilön toiminta on neutraalia tai puolustavaa, eikä poliisimies tunne oloaan uhatuksi. Sopivia voimakeinoja ovat tukeva ote kohdehenkilöstä ja hallintaotteiden tai hermopisteiden käyttäminen vastarinnan murtamiseksi. Aggressiivisesti vastusteleva Aggressiivisesti vastusteleva kohdehenkilö hyökkää yrittämällä työntää, heittää, lyödä, taklata tai muilla tavoilla vahingoittaa poliisimiestä tai toista henkilöä fyysisesti. Itseään puolustaakseen poliisimiehen on käytettävä tilanteeseen sopivaa voimakeinoa, jolla hyökkäys saadaan pysäytettyä. Poliisimies tuntee itsensä uhatuksi kohdehenkilön käyttäytymisen takia. Puolusteltavia voimakeinoja ovat fyysisen voiman käyttäminen lyömällä ja potkimalla, sekä patukan, OCsumuttimen ja etälamauttimen käyttäminen. Hengenvaarallisesti vastusteleva Hengenvaarallisesti vastusteleva henkilö yrittää vahingoittaa vakavasti tai tappaa poliisimiehen tai toisen henkilön, jos välit- tömiä toimia uhan torjumiseksi ei tehdä. Poliisimies voi käyttää kaikkia voimakeinoja – ampuma-ase mukaan lukien – jotka ovat perusteltuja ja tarpeellisia vastarinnan murtamiseksi ja henkilön kiinnioton suorittamiseksi. Jokaisen neljän kategorian osalta poliisimiehet voivat käyttää myös aikaisemmissa kategorioissa hyväksyttyjä voimakeinoja. Jokaisessa tapauksessa poliisimiesten tulee pyrkiä käskyttämään kohdetta, mikäli käskyttäminen ei vaaranna turvallisuutta. DRRM-malli on joustava, ja viranomaisorganisaatiot voivat soveltaa kohdehenkilöiden neljää kategoriaa vallitsevan voimankäyttöjatkumon mukaisesti ja sijoittaa kuhunkin kategoriaan ne voimankäyttövälineet, jotka kyseisessä organisaatiossa ovat käytössä. Soveltaminen DRRM-mallissa ei vastusteleva (myötämielinen) on sijoitettu kolmion keskelle, korostaen sitä, että voimankäytöllä pyritään pääsemään tähän tilanteeseen. Jos kohdehenkilön aggressiivinen käyttäytyminen asettaa hänet johonkin kolmion kulmaan, poliisimiehen voimankäytön tarkoituksena on saada hänet siirtymään kulmasta kolmion keskelle. Jos voimakeinoja joudutaan käyttämään vastauksena kohdehenkilön käyttäytymiseen, voimakeinojen yksinomaisena tarkoituksena on saada kohdehenkilö myötämieliseen tilaan. Artikkelin alussa esitetyssä skenaariossa poliisimiehet asettavat kohdehenkilön mielessään yhteen neljästä kategoriasta. Kuljettaja vastustelee passiivisesti kieltäytymällä allekirjoittamasta sakkoa, ja myöhemmin kieltäytymällä nousemasta autosta. Hänen käyttäytymisensä ei ole aggressiivista, koska hän ei hyökkää poliisimiesten kimppuun, eivätkä he tunne itseään uhatuiksi. Tässä tilanteessa kuljettaja luokitellaan passiivisesti vastustelevaksi. Näin ollen DRRM-mallin mukaisesti poliisimiehet voivat käyttää lujaa otetta, kuljetusotteita ja hermopisteitä kuljettajan saamiseksi ulos autosta ja kiinniottamiseksi. Tätä voimakkaampien keinojen käyttäminen ei ole kohtuullista. Kuvatun kaltaisessa tapauksessa asianmukaisesti koulutetut poliisimiehet saavat kuljettajan ulos autosta käyttämällä passiivisesti vastustelevan henkilön taltuttamiseen soveltuvia voimakeinoja. Päätelmät Lainvalvontaviranomaisille on annettu kova vastuu, ja he saattavat joutua tekemään elämän ja kuoleman ratkaisuja silmänräpäyksessä. Toisinaan voimakas julkinen, väitetyistä voimakeinojen väärinkäyttötapauksista johtuva paine saattaa johtaa siihen, että sopivien ja tehokkaiden voimakeinojen käytölle asetetaan tarpeettomia rajoituksia. Lainvalvontaviranomaisten tulisi rajoitusten asettamisen sijaan mieluummin siirtyä käyttämään yksinkertaisempia voimankäyttölinjauksia, jotka perustuvat suoraan kohdehenkilön käyttäytymiseen, ja jotka on helpompi ymmärtää ja toteuttaa käytännössä. Myös viranomaisorganisaatiot hyötyvät lainopillisesti helposti puolustettavasta voimankäyttömallista, joka suojelee kansalaisten oikeusturvaa, mutta ei kuitenkaan vähennä virkamiesten työturvallisuutta. Viranomaistahot, jotka ottavat käyttöön DRRM-mallin, voivat saada itselleen etua useilla tavoilla. Ensiksikin voimankäyttömallin rakenne saattaa jokaisen selkkauksen lopputulokseen, jossa kohdehenkilö saadaan tottelemaan. DRRM-malli perustuu siihen ilmeiseen olettamukseen, että jokaisessa kohtaa- mis e s s a tavoitteena on päästä tilanteeseen, jossa kohdehenkilö tottelee. Perinteiset voimankäyttömallit sen sijaan ohjaavat poliisimiehet voimakeinojen eskaloimiseen. Toiseksi kohdehenkilö sijoitetaan käyttäytymisensä perusteella yhteen neljästä helposti tunnistettavasta kategoriasta, mikä antaa poliisimiehille muita voimankäyttömalleja enemmän ohjeistusta oikeanlaisten voimakeinojen valintaan. Kolmanneksi DRRM-malli keskittää huomion alustavassa voimakeinojen käyttöanalyysissä kohdehenkilöön ja heijastaa perinteisiä malleja paremmin niitä olosuhteita, jotka johtivat konfrontaatioon. Suurin osa muista voimankäyttömalleista keskittää huomion aluksi poliisimiehen toimintaan ja tutkii vasta tämän jälkeen, mikä johti tilanteen kehittymiseen. Lisäksi DRRM-malli helpottaa voimankäyttöratkaisujen kouluttamista, koska poliisimiehet voivat esittää kaikki kohtaamiset vastarinta-vastatoimi-, tai toiminta-reaktio-yhtälönä. Asianmukaisen koulutuksen myötä poliisimiehet ymmärtävät paremmin voimankäyttövaihtoehtojaan, mikä parantaa heidän turvallisuuttaan ja poliisilaitoksen tehokkuutta. Käännöksen lähde: FBI Law Enforcement Bulletin -lehden syyskuun 2007 numerossa julkaistu Charles Joynerin ja Chad Basilen artikkeli The Dynamic Resistance Response Model – A Modern Approach to the Use of Force. KON T ROLL I 3 • 2012 15
K E N T TÄ KO U L U T TA J A teksti: Seppo Vesala | kuvitus: Heikka Jämsä Tällä kerralla Kessu käsittelee itsepuolustusta, eli lakitermein hätävarjelua. Itsepuolustus eroaa voimankäytöstä monin tavoin, ja pelkkää voimankäyttöä harjoittelemalla ei välttämättä paranna itsepuolustusvalmiuksiaan niin paljon kuin voisi luulla. Laajennettu itsepuolustus H ätävarjelutilanne saattaa yllättää kenttäsian niin työtehtävissä kuin vapaallakin ollessa. Siviilissä itsepuolustustilanteessa ensisijainen tavoite on päästä irti ja mahdollisesti pakenemaan (mikäli tilannetta ei ole onnistuttu välttämään ylipäätään), ja työtehtävissä tavoitteena on saada muutettua asetelma voimankäytöksi. Tilanne saattaa kuitenkin tulla eteen niin äkillisesti, että suoraan voimankäyttöön siirtymisen sijasta voi olla helpompaa ensin irrottautua ja hankkia aikaa orientoitua tilanteeseen; silloinkin mieluiten tilanteeseen sopivan voimankäyttövälineen avustuksella. Itsepuolustus eroaa oleellisilta osin voimankäytöstä ja kamppailu-urheilusta, vaikka niistä saakin hyviä eväitä hätävarjeluun: tavoitteet ovat erilaiset. Kamppailussa vastustaja pyritään voittamaan sääntöjen asettamissa rajoissa, voimankäytössä vastustaja pyritään saamaan hallintaan, ja itsepuolustuksessa tavoitteena on tilanteesta selviäminen mahdollisimman ehjin nahoin. Sallittu keinovalikoima on erilainen, sillä urheilussa sallitut ja kielletyt tekniikat on tarkasti määritelty, ja sääntöjen noudattamista valvotaan silmä kovana. Voimankäytössä taas voidaan hyökätä ylivoimalla ja käyttää kättä pidempää, mutta kuitenkin tiettyjen sääntöjen puitteissa. Itsepuolustuksessa on toki myös sääntönsä, joita kutsutaan laeiksi, mutta se, että vastapuoli on lähtenyt hyökkäämään oikeudettomasti, osoittaa, että tämä ei säännöistä piittaa. Puolustajakin voi toki lähteä samalle linjalle, mutta on mahdollista, että se kostautuu jälkeenpäin lakituvassa. Selkeimmin itsepuolustus eroaa kamppailu-urheilusta ja voimankäytöstä henkisen puolen näkökulmasta. Kamppailu-urheilussa on hakeuduttu ottelemaan ja valmistauduttu huolellisesti, ja voimankäytössä kenttäsika on tyypillisesti aloitteen tekevä osapuoli. Itsepuolustuksessa taas tilanne tulee useimmiten yllätyksenä tai korkeintaan lyhyellä varoitusajalla, eikä puolustautuja ole tilanteessa vapaaehtoisesti. Äkillinen ja odottamaton hyökkäys saattaa aiheuttaa voimakkaita stressireaktioita, jotka vaikeuttavat puolustajan toimintaa ja saattavat tehdä harjoitelluista kamppailutekniikoista toimimattomia. Pahimmillaan seuraa täydellinen jäätyminen, jonka kourissa puolustautuja ei osaa tehdä mitään muuta kuin ottaa iskuja vastaan. Itsepuolustus on pelkkää fyysistä puolustautumista huomattavasti laajempi kokonaisuus; fyysinen osuus muodostaa vain pienen osan itsepuolustuksesta. Kärjistetysti voidaankin sanoa, että jos tilanne menee fyysiseksi, puolustautuja on jo osittain epäonnistunut itsensä puolustamisessa. Laajennettu itsepuolustuksen käsite on niin laaja, että kaikkien siihen kuuluvien asioiden käsittelyyn vaadittaisiin kokonainen kirja – juuri niitä muuten esitellään tämän lehden Kirjastossa. Seuraavassa tuodaan kuitenkin esille joitakin huomionarvoisia seikkoja. Kuva 1 16 KON T R OL LI 3 • 2012
Kuva 1: Havainnointi on itsepuolustuksen kannalta oleellista; on vaikea toimia sellaista uhkaa vastaan, jota ei havaitse. Jos potentiaalinen uhka havaitaan hyvissä ajoin, sen välttäminen on usein helppoa. Havainnoinnista on toki hyötyä muutenkin kuin itsepuolustuksen kannalta, esimerkiksi liikenteessä. Havaintokykyä voidaan kehittää monenlaisilla harjoituksilla, joista yksi on yksityiskohtien etsiminen: Ennen ulos lähtöäsi päätät jonkin yksityiskohdan, jota etsit toisista ihmisistä. Voit esimerkiksi etsiä parrakkaita miehiä, punaisia takkeja, selkäreppuja, tai mitä mieleen juolahtaa. Ajatuksena on opettaa kiinnittämään huomio vastaantuleviin ihmisiin. Käytännön syistä etsittävää yksityiskohtaa tulee vaihtaa joka kerralla, jotta ei vahingossa ehdollista itseään etsimään vaikkapa hattupäisiä ihmisiä todellisten uhkien sijasta. Sopivaa valppauden tasoa on pyrittävä pitämään koko ajan yllä. Sopiva taso määräytyy ympäristön mukaan: kotona ei tarvita niin suurta valppautta kuin liikuttaessa turistina taskuvarkaiden suosimalla alueella. Valppauden ylläpitäminen saattaa kuulostaa hankalalta, mutta esimerkiksi liikenteessä ja erityisesti vieraassa ympäristössä autoiltaessa se on oletusarvo. Kyseessä ei ole sen kummempi asia Itsepuolustuksenkaan kannalta. Kuva 2: Jos tilannetta ei havaita niin aikaisin, että se voitaisiin välttää, hyökkääjää pitää pyrkiä rauhoittamaan. Ehkä tärkein muistettava asia on, että ihmisten välisestä viestinnästä vain pieni osa on puhetta ja sanojen sisältöä. Vaikka aggressiivista hyökkääjää rauhoitteleva kenttäsika puhuisi kuin Runeberg, korulauseista ei ole apua, jos kehon kieli viestii toista kuin sanat. Kuva 3: Aggressiivista henkilöä rauhoitettaessa on koko ajan oltava valppaana sen varalta, että rauhoitteluyritykset eivät onnistu. Kamppailuasennon käyttäminen tekisi rauhoittamisyritykset tyhjiksi, joten on valittava asento, joka toimii kuin kamppailuasento, mutta ei näytä siltä. Yksi tunnetuimmista tällaisista rennoista valmiusasennoista tunnetaan nimellä Jack Benny, joka on saanut nimensä takavuosien koomikon mukaan. Siinä toinen käsi suojaa päätä ja kaulaa, toisen suojatessa alimpia kylkiluita ja pallean seutua. Samalla asennosta on mahdollista hyökätä sekä vastustajan päätä että vartaloa kohti asentoa muuttamatta. Kuva 4: Toinen tunnettu piilotettu valmiusasento on realistisen itsepuolustuksen pioneerin Geoff Thompsonin lanseeraama Fence eli aita. Ideana on pitää etäisyyttä aggressiiviseen kohdehenkilöön; kädet ovat avoimina ja luovat rauhoittavaa vaikutelmaa, mutta samalla ne luovat fyysisen esteen, jolla estetään vastapuolta pääsemästä kiinni iholle. Thompson yhdisti Fenceen alun perin myös ennakoivan hyökkäyksen laukaisimen: kun vastapuoli koskettaa puolustajan ojennettuja käsiä kolmannen kerran, on syytä olettaa, että tämä on joka tapauksessa hyökkäämässä kohta kimppuun. Hyökkäys estetään omalla ennakoivalla hyökkäyksellä. Näin kategorista lähestymistapaa ei voi kuitenkaan suositella, sillä ennakoivan hyökkäyksen riskinä on joutua maksamaan siitä myöhemmin lakituvassa, mikäli omaa toimintaansa ei pysty perustelemaan riittävän hyvin. KON T ROLL I 3 • 2012 17
Kuva 5: Erityisesti suunnitelmallisesti toimiva hyökkääjä saattaa ennen hyökkäystä suorittaa haastatteluksi kutsutun rituaalin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvä uhri kohteeksi suunniteltu henkilö on. Aiottu uhri saattaa pystyä estämään hyökkäyksen ennakolta osoittamalla olevansa valppaana hyökkäyksen varalta ja toisaalta välttämällä provosoimasta hyökkääjää, sillä provosointi antaisi ikään kuin oikeutuksen hyökkääjälle. Kuva 7: Ihmisellä on luontainen refleksitason taipumus puolustautua äkillistä hyökkäystä vastaan. Tätä kutsutaan säpsähdysrefleksiksi, jonka voi nähdä esimerkiksi piilokameraohjelmassa, jossa säikäytellään pahaa aavistamattomia ihmisiä. Koska ky- 18 KON T R OL LI 3 • 2012 Kuva 6: Itsepuolustuksessa pitää pyrkiä käyttämään hyväkseen ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia. Omaa valmiuttaan torjua hyökkäys voi osoittaa esimerkiksi sijoittumalla siten, että haastattelua tekevän hyökkääjän ja puolustautujan väliin jää jokiin hyökkäystä hidastava este. Ympäristöstä luultavasti löytyy jotain aseeksi kelpaavaa, sillä sopivan esineen löytäminen on kiinni lähinnä mielikuvituksesta. Pakoreitit on myös hyvä kartoittaa siltä varalta, että tilannetta ei saa rauhoitettua. seessä on refleksi, sen pois oppiminen on erittäin vaikeaa, mutta se on liikkeenä erittäin nopea. Kannattaakin mieluummin opetella käyttämään säpsähdysrefleksiä hyödykseen kuin yrittää taistella sitä vastaan. Tony Blauerin S.P.E.A.R. system on uraauurtava ja samalla varmasti tunnetuin järjestelmä, jossa puolustautuminen on rakennettu säpsähdysrefleksin ympärille. S.P.E.A.R. systemistä voi lukea tarkemmin Kontrollin numerosta 4/2007.
Kuva 8: Varsinaiset kamppailutekniikat ovat vain pieni osa itsepuolustusta, mutta ne muodostavat hätävaran, johon joudutaan turvautumaan, kun kaikki muu on pettänyt. Kamppailutaitoja voi harjoitella itsepuolustusharjoitusten lisäksi myös kamppailulajien parissa. Kamppailulajeissa harjoitteluun suhtaudutaan usein tinkimättömämmin kuin pelkkää itsepuolustusta harjoittelevien parissa: kamppailija saattaa harjoitella viikossa enemmän kuin itsepuolustaja kuukaudessa. Kamppailulajeista oppia haettaessa tulee muistaa, että ne ovat urheilulajeja. Harjoittelijan on syytä hakea taktiikat ja toimintamallit muualta, vaikka tekniikoiden fyysinen harjoittelu tapahtuisikin kamppailulajin parissa. Itsepuolustuksessa toimivimpia tekniikoita ovat usein ne, jotka ovat urhei- lussa kiellettyjä; ne ovat kiellettyjä juuri tehokkuutensa ja vaarallisuutensa takia. Lisäksi kamppailulajeissa tilannekohtainen harjoittelu keskittyy urheilukilpailussa pärjäämiseen; itsepuolustukselle ei uhrata ajatustakaan esimerkiksi mielikuva- tai elävässä harjoittelussa. Myöskään aseiden ja tilapäisvälineiden käyttämistä ei kilpaurheilussa juurikaan harjoitella. Kuva 9: On valitettavan yleinen harhaluulo, että tehokas itsepuolustus ja lainmukainen toiminta ovat toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Tämä ei suinkaan pidä paikkaansa, mutta vaatii kyllä jonkin verran lakien ja oikeuskäytännön tuntemusta. Perusperiaatteet on helppo oppia – vaikeampaa on pystyä toteuttamaan niitä käytännössä tilanteen ollessa kuumimmillaan. Tätäkin asiaa voi tosin harjoitella mielikuvaharjoittelun avulla. Oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi joutuminen on riittävän ikävää ilmankin, että joutuu vielä oikeudessa vastaamaan käyttämistään ylimitoitetuista voimakeinoista. Tunnelmaa ei varmaankaan kohota, jos hyökkäyksessä saamiensa vammojen lisäksi saa oikeudessa rangaistuksen ja joutuu vielä maksamaan korvauksia hyökkääjälle. Lainopillista selviämistä edistää lakien tuntemisen lisäksi se, että osaa esitutkinnassa selittää äkillisen hyökkäyksen kohteeksi joutumisen aiheuttamia muutoksia kehossa ja kertoa, miksi tosielämässä tilanne ei mene kuten elokuvissa. Stressin vaikutusten tunteminen vähentää myös tilanteen ahdistavuutta jälkikäteen: on helpottavaa tietää, että stressireaktiot eivät ole osoitus omasta kyvyttömyydestä, vaan kehon normaaleja reaktioita epänormaaliin tilanteeseen. KON T ROLL I 3 • 2012 19
KONTROLLI TREENAA Saatoin hädin tuskin nähdä varjojen nopean liikkeen pimeässä tilassa. Musiikin ärsyttävä möykkä vaikeutti keskittymistä ja mietinkin, miten varjot itse pystyivät keskittymään. Kun silmät tottuivat pimeään, varjot saivat sisältöä. Näin hahmon heittävän sarjan kovia iskuja toiseen hahmoon. Lyönnit olivat tarpeeksi voimakkaita saamaan minut säpsähtämään. Vaikka meillä oli nyrkkeilyhanskat, ei kukaan Australian poliisin kouluttaja sallisi sellaista voimaa harjoituksissa - pääasiassa siksi, etteivät oppilaat pystyisi puolustautumaan niin kovalta voimalta. Nykyisestä puolustautumistaktiikan (Defensive Tactics) harjoittelusta ei ole paljoakaan hyötyä aggressiivisen kohdehenkilön taltuttamisessa. Näkökenttää rajoittavan pimeyden ja todella voimakkaan musiikin lisäksi tutkamainen taskulampunvalo liikkui ympäri huonetta ja osui suoraan silmiin; tämä oli vakava harjoitussarja. Puolustautuja suojasi päätään välittömästi kypärätorjunnalla, jota oli harjoiteltu satoja kertoja viimeisten kahden päivän aikana. Sekunneissa puolustautuja liikkui eteenpäin ottaen hyökkääjän hallintaansa ja saaden tämän maahan raudoitettavaksi. Mutta ei ollut aikaa pysähtymiseen. Tilannetietoisuuden harjoittelu kuului ohjelmaan. Uusi hyökkääjä ilmaantui saman tien, ja puolustautuja käytti häntä torjuakseen kolmannen hyökkääjän. Hyökkääjät menivät takaisin viivalle vain tehdäkseen kaiken uudelleen. Hetken kuluttua yksi hyökkääjistä vaihtoi puolustautujan kanssa rooleja. 20 KON T R OL LI 3 • 2012