Kansanmusiikki 4/2019 - Lehtiluukku.fi

Irtonumero 8 € 4 • 2019 6 Teija Niku – matkalla omaan ääneen 10 Maailman musiikin keskus 40 vuotta 34 WOMEX toi kaiken maailman musiikit Tampereelle MUKANA PELIMANNI-LIITE
2 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 SISÄLTÖ 4 • 2019 21 34 10 KOLUMNISTI Vesa Kurkela Ihmisten välisen ymmärryksen puolesta – Maailman musiikin keskus 40 vuotta. Kari Hakala äänittää. Teija Niku matkalla omaan ääneen WOMEX toi kaiken maailman musiikit Tampereelle. Ajassa: Vanhanpiian Pojat ..............................................................................5 Pelimannitarinoita Isojoelta.......................................................................12 Zäpämmät haluaa laulaa tosielämästä ..................................................14 Samuelin Poloneesi Tampereella .............................................................16 Klubi ja jamit jouhikonsoittajille Helsingissä .....................................17 Esittelyssä Joonas Widenius ja Anna Murtola: Pohjoisesta puhaltaa etelän tuuli .............................................................19 Persoonallinen pelimanniyhtye: Kainuun kansanpelimannit .....20 JuuriJuhla-RotFest 2020 – musiikkia Itämeren ympäriltä ............22 PELIMANNI-liite Suomen sahansoitto historiaa Tervossa 1997...................................23 Uudenmaan nurkka .......................................................................................24 Tunnetko virsikirjasi? ...................................................................................24 Nuottiliite: Musiikkia maailmalta ............................................................25 Iin syyssoitto .....................................................................................................29 Pohjois-Savossa odotetaan joulua hyvillä mielin ..............................30 Hämeenlinnassa sukellettiin kieliin ja kulttuureihin ......................31 Kansanomaiset paritanssit .........................................................................32 Zagala ei anna määritelmien vangita ......................................................36 Kangasalan Pikkupelimannien riemukkaat juhlat............................38 Muistoissamme mestaripelimanni Ricke Mette ................................40 Levyt ja kirjat ....................................................................................................42 Musiikkimuseo Fame avattiin ....................................................................46 Taustapeili: Pauliina Perkkiö .....................................................................50 Liitelevyn 13 sisältö .......................................................................................51 6 Sa ul i H ei kk ilä W O M EX R iit ta -L iis a Jo ut se nl ah ti
ALKUTAHDIT Tsuumi juhlii Poijulla Tanssiteatteri Tsuumin 20-vuotisjuhlavuoden pääteos Poiju on näyttämöllistetty retriitti, joka suuntaa katseensa kolmen erilaisen laulumuodon, virsien, iskelmien ja kansansävelmien, yhtymäkohtiin ja törmäyttää ne nykytanssin ja modernin taidekäsityksen kanssa. Teoksen takana ovat useiden teatteriproduktioiden parissa yhdessä työskennelleet koreografi-ohjaaja Ari Numminen ja säveltäjä Petri Tiainen. Nummisen ja Tanssiteatteri Tsuumin yhteistyö on alkanut jo vuonna 2000 ja jatkunut vuosien varrella seitsemän teoksen verran. Tanssiteatteri Tsuumi on helsinkiläinen, vahvasti kansanperinteeseen juurtunut, rosoa ja inhimillisyyttä rakastava tanssiteatteri, joka imee voimansa arkaaisista juurakoista ja ammentaa inspiraationsa ympäröivästä maailmasta. Erityisenä osana Tsuumin toimintaa on aina ollut vahva yhteistyö suomalaisen uuden kansanmusiikin tekijöiden kanssa. Tsuumi.com Kaustisen viime kesän noin 340 näppärikurssilaisen esittämä Kantti kestää on valittu vuoden 2019 lastenlauluksi Hämeenlinnassa 19.11. järjestetyssä lastenmusiikin Jellonagaalassa. Aili Järvelän säveltämä ja hänen Mauno Järvelän kanssa sanoittamansa kappale kertoo Minna Canthin 175-vuotisjuhlavuoden hengessä niin sukupuolten välisestä kuin muustakin tasa-arvosta ja niiden jatkuvan vaalimisen tärkeydestä. Varhaisiän musiikinopettajien VaMO ry valitsi vuoden lastenlevyksi Soili Perkiön, Eppu Nuotion runoihin säveltämän Nallen talvi -levyn ja Pikku Kakkosesta tuttu Tuomo Rannankari palkittiin vuoden lastenmusiikin tekijänä. Nukketeatteri Sampon perustaja Maija Baric huomioitiin elämäntyöpalkinnolla. Jellonagaala oli osa toisen valtakunnallisen lastenmusiikkipäivän tapahtumia. Vuoden lastenlaulu valittiin yhdentoista ehdokkaan joukosta yleisöäänestyksellä, jonka Kantti kestää voitti ylivoimaisesti. Kaiken kaikkiaan palkintoja jaettiin yhdeksän. Gaalan järjesti tänä vuonna Lastenmusiikki ry, Konserttikeskus sekä Hämeenlinnan kaupunki. Lastenmusiikki.net Rahvis täytti 20 vuotta Vuoden lastenlaulu Näppäreiltä Rahvaanmusiikin kerho, eli Rahvis, alkoi kokoontua muutaman kansanmusiikista hurmioituneen nuoren opiskelijan aloitteesta Tampereella vuonna 1999. Silloisen kansanperinteen laitoksen opiskelijat marssivat ravintola Telakkaan ja esittivät henkilökunnalle ideansa kansanmusiikkiklubien järjestämisestä. Pitkiä puheita ei tarvittu: heti heltisi kolme iltaa tapahtumien järjestämiseen. Nyt 20 vuotta myöhemmin Rahvaanmusiikin kerho on Suomen pitkäaikaisin kansanmusiikkiklubeja säännöllisesti järjestävä yhdistys. Lisäksi klubit on järjestetty uskollisesti ravintola Telakassa, paria poikkeusta lukuunottamatta. Marraskuun puolivälissä Rahvaanmusiikin kerho juhli pitkää taivaltaan. Perjantai-iltana Telakan lavalla nähtiin Anne-Mari Kivimäki ystävineen sekä Hilja Grönfors Trio ja MäSä-duo. Lauantaiiltana esiintyivät Primitiivisen musiikin orkesteri Primo, ARMAS sekä kokoonpano Class of `99, jossa musisoivat Rahviksen perustamisaikojen opiskelutoverit. Lisäksi lauantaina päivällä Metson musiikkiosastolla Suomen ainoa kansanmusiikkipodcast Surullista, köyhää & nöyrää keskusteli mestarikansanlaulaja Hilja Grönforsin kanssa tämän upeasta urasta ja romanimusiikista yleensäkin. Yleisö sai kuulla myös tarinointia Rahvaanmusiikin kerhon alkutaipaleesta perustajajäsen Pekko Käpin sekä toiminnassa mukana olleiden tai sitä läheisesti seuranneiden Lari Aaltosen , Petra Käpin , Jenni Lareksen , Anne-Mari Kivimäen ja Mikael Mattilan suista. Tilaisuuden päätteeksi Hilja Grönfors Trio hurmasi musiikillaan. rahvaanmusiikinkerho.net 3 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 R is to Sa vo la in en M ik ko M än ty ni em i M ik ae l M at ti la Rahvaanmusiikin kerhon juhlissa lavalla NN, Laura Laurila, Pekko ja Petra Käppi.
4 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 M ai ja Se pp o PÄÄKIRJOITUS Irlannissa perinne elää KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 4 (196) 2019 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Veikko Lahtinen ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Teija Niku, kuva: Antti Kokkola Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 1/20 ilmestyy 28.2. aineistot 7.2. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen Hyvinkin monessa maassa ja hyvin monen kansan keskuudessa elävät omat perinteet vahvana, varsinkin musiikki ja tanssi. Etnosoi!n juhlaseminaarissa Mohamed Jawad Husein Hameed kertoi, että vaikka islamilaisuus on levinnyt eri puolille maailmaa, seremoniallinen musiikki on kuitenkin aina paikallista. Yksi LänsiEuroopan vahvimmiksi perinteen kantajiksi tunnistetaan varmaan Irlanti. Maan symbolikin on harppu. Siirtolaisten mukana irlantilainen musiikki on levinnyt ympäri maailman. Kuinkahan monta ”irkkumusiikkia” soittavaa yhtyettä lienee Suomessakin? Luulisi, että sellainen kulttuuri olisi valtiovallan erityisessä suojelussa. Yllättäen ei niin olekaan, ongelmansa on sielläkin. Kävin marraskuussa Dublinissa, Irlannin ensimmäisessä TradTalk -konferenssissa, jossa pohdittiin kansanmusiikkia soittavien ammattilaisten tukirakenteiden kehittämistä. Sain kuulla, että Irlannin Art Councilin 86 miljoonan tukibudjetista perinnemusiikin osuus on 1,6 miljoonaa. Se oli yllättävää. Onko kyse arvostuksen puutteesta vai oletuksesta, ettei tukea tarvita? Myös irlantilainen perinnemusiikki elää popin ja rockin puristuksissa. Vaikka valtakunnallisia radiokanavia selailee kuinka paljon tahansa, ei korviin osu perinnemusiikkia vaan sitä samaa, mitä meidänkin kanaviltamme: suuria hittejä ja paikallista poppia. Perinteisen musiikin konsertteihin on hankala saada maksavaa yleisöä, koska sitä kuulee pubeissa ilmaiseksi jameissa eli sessioissa. Turistien suosimissa pubeissa soittajat saavat tosin palkkaakin. On mahtavaa, että Suomessa syntyy uutta hienoa musiikkia soittavia yhtyeitä kansanmusiikkikoulutuksen kautta, mutta tärkeää on myös, että vanhempaa kansanmusiikkia soitetaan kansan kuultavaksi niin ammattilaiskuin amatöörivoiminkin. On hyvin arvokasta, että arkistoja penkoneet ammattilaiset opettavat erilaisissa oppilaitoksissa, kursseilla ja vapaan sivistystyön opistoissa. TradTalkissa puhuttiin myös residenssityöskentelystä, johon tuntui kuuluvan olennaisena osana vuorovaikutus paikallisten muusikoiden ja tavallisten asukkaiden kanssa. Olisikin hienoa, jos ulkomaisten residenssien lisäksi jokaisessa kunnassa olisi paikallinen residenssi, jonne kansanmusiikin ammattilainen voisi mennä tekemään omaa taidettaan ja siinä sivussa toimia kansanperinteen lähetyssaarnaajana vuorovaikutuksessa paikallisten pelimannien kanssa. Voisi kuvitella, että monissa Suomen muuttotappiokunnissa residenssien ylläpitäminen ei tulisi kovin kalliiksikaan. Samalla kulttuurielämään tulisi vaihtelua, kaikki voittaisivat. Sauli Heikkilä
AJASSA Vanhanpiian Pojat 5 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 Kysymykset ja kuva: Sauli Heikkilä Vanhanpiian pojat täyttävät kaikki samaan aikaan 25 vuotta. Onneksi olkoon! Kuinka olette viettäneet juhlavuotta? Vanhanpiian pojat on viettänyt juhlavuottaan kuten kaikkia aiempiakin vuosia: mahdollisimman vähän keikkaillen ja harjoituksissa syödään enemmän kuin soitetaan. Jos ynnätään 25 vuodessa yhdessä vietetty aika, siitä tulee ehkä viikko. Olemme juuri oppineet tuntemaan toisemme, paitsi sen tukevan laulusolistin nimi tuppaa luiskahtamaan mielestä. Ensimmäinen kysymyshän oli huumoria, tokihan teistä näkee, että kyse on varttuneina aloitetun yhtyeenne iästä. Mikä on saanut teidät soittamaan ja kertomaan puujalkavitsejä niin pitkään yhdessä? Kukaan ei ole koskaan pyytänyt ketään meistä ikinä bändiinsä. Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin soittaa keskenämme. Mitä puujalkavitsejä? Kappaleistanne suurin osa on Marko Juntusen tekemiä. Taitava muusikkoystäväni sanoi, että ne ovat vaikeita ja arvaamattomia. Miksi? Marko Juntusen mielestä hänen kappaleensa ovat ennalta arvattavia ja yksinkertaisia. Ite oot vaikee, Marko julistaa ja kutsuu tuotantoaan sarjaksi helposti omaksuttavia nuotioralleja. Liitteenä uunituore Vanhanpiian poikien laulukirja, jonka saa laittaa keskiaukeamalle niitten überhankalien trioliposlkien sijaan. Miten juhlavuosi huipentuu? Juhlavuotta huipennamme lentämällä Palauhun. Palau on saarivaltio Uuden Guinean pohjoispuolella ja se täyttää myös 25 vuotta tänä syksynä. Heikit ja Jukka kävivät Palaussa jo 90-luvun alussa ja suuri osa hittibiiseistämme on käännöksiä Palaun populaarimusiikkiskenestä. Vaikkapa ”Kerran Jämsässä” on alun perin Kelau Remelikin kappale Lak mongerodech. Kelaun perikunta maksaa lentomme kiitokseksi teostotuloista. Valitettavasti nuottisivut olivat varatut, joten Vanhanpiian poikien nuottikirja pistettiin talteen kansanmusiikki-lehti -sivustolle.
Teija Niku – matkalla omaan ääneen – Vähän yli vuosi sitten olin ensimmäistä kertaa maailman suurimmilla maailmanmusiikkimarkkinoilla WOMEXissa Las Palmasissa. Vihasin lähes jokaista hetkeä ja palattuani olin vakavan eksistentiaalisen kriisin kourissa. Tapahtuma näyttäytyi yksipuolisena, masentavana ja oma osani sen ketjussa mahdottomana. Tajusin, että ainut tapa selvitä hengissä tällaisesta tilanteesta on vain alkaa tehdä jotain! Ei miettiä niin paljon vaan tehdä, kirjoitti Teija Niku Tampereen WOMEXin jälkimainingeissa Facebookiin. 6 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 Sauli Heikkilä Sa ul i H ei kk ilä
7 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 P alattuaan Suomeen Teija pyysi elämänkumppaniaan Kimpi Huismania virittämään yhteisen työhuoneen studiolaitteet äänitysasentoon ja kuunteli neuvot, kuinka ne pistetään päälle. Sitten hän alkoi kokeilla, mitä Pihlajamaalla oli sanottavaa. Teija kuunteli soittimen henkäykset ja näppäinten klopsahdukset ja tyhjensi mielensä odotuksista – omista ja muiden – ja antoi sormien kulkea. Hän ei halunnut tehdä täyteen ahdettuja sovituksia, vaan päätti, että pieni tunnelmapalakin on oma maailmansa. Teija eli vajaan puoli vuotta hetkessä ja antoi musiikin tulla. Kovalevylle tarttui tusinan verran sävellyksiä. Jotkut vastustelivat ja pistivät toistamaan toistamasta päästyä. Toiset tulivat helposti ja tallentuivat lähes kertaotolla. Tahtilajit ovat osin tuttuja pohjoismaisia ja balkan-henkisiä tanssirytmejä, mutta mukana on paljon myös maalailevaa Nikua. Naapurihuoneen teatterisäveltäjä kysyi, kuinka Teija luonnehtisi musiikkiaan. Teija ei oikein osannut sanoa, sopersi jotain kansanmusiikkitaustastaan. Naapuri kertoi kuulleensa taidemusiikkivaikutteita. – Harjoittelin varmaan nykymusiikissa paljon käytettyjä klustereita, Teija toteaa. Teija kuuli, että Taito Hoffrén oli tauon jälkeen aloittelemassa levytuotantoa uudelleen ja tarjosi levyä Ääniä-levy-yhtiön julkaistavaksi. Taiton mielestä levy oli silkkaa kansanmusiikkia ja niinpä hän otti levyn julkaistakseen. Tampereen WOMEXissa lokakuun lopulla Yle radio 1:n Harri Tuominen metsästi Teijan käsiinsä haastatellakseen häntä maailmanmusiikkiohjelmaansa. Äänitys oli jo käynnissä, kun Harri luki keltaiselta muistilapulta, että Hetkessä-levy oli noussut World Music Charts Europen maailmanmusiikkilistalla kolmanneksitoista. Teija ei ollut edes muistanut, että levy oli lähetetty sinne tarjolle. Tampereen WOMEX tuntui muutenkin helpolta ja suorastaan mukavalta, kriisistä ei ollut enää tietoakaan. Myyjän roolissa yliyrittäminen kostautuu ja ostajan roolissa, Haapavesi Folk Music Festivalin taiteellisena johtajana, hän oli ymmärtänyt sen, että kannattaa olla suora eikä tarvitse kohteliaisuudesta jäädä neuvottelemaan mahdottomista tarjouksista. Teijan tie harmonikan soittajaksi alkoi seitsemänvuotiaana kansalaisopiston kaksirivispiirissä oululaisen mestaripelimanni Jussi Haanpään opastuksella ja kansantanssia harrastaneiden vanhempien myötävaikutuksella. Kolme vuotta myöhemmin hän alkoi selvittää viisirivisen saloja ensin kansalaisopistossa ja myöhemmin Jokilaaksojen musiikkiopistossa. Juha Hietaharju kannusti kilpailemaan, ja Suomen pelimannimestaruuskisoissa viisirivisellä tuli parhaimmillaan hopeaa ja kaksirivisellä kaksi kertaa voittokin. Kaksirivisellä Teija oli osallistunut spelimestaruuskilpailuihin ensimmäistä kertaa jo kymmenvuotiaana. Vaikka monet kansanmusiikin soittokilpailut ovat kuivuneet kokoon osallistujien puutteessa, harmonikansoitossa kilpailutoiminta on edelleenkin vahvaa. Eteläpohjalaisissa Speleissä on kisattu vähärivisten soitossa vuosikymmeniä. – Siellä oli hemmetin hyviä soittajia. Lähes kaikki tämän päivän ammattihaitaristit ovat käyneet läpi kilpailu-uran. Balkanilainen musiikki vei mennessään Musiikkiopistosta tie vei Kaustisen musiikkilukioon, jossa kaksirivisoppia antoi Antti Hosioja ja viisirivisvalmennuksesta ja kilpailuihin innostamisesta huolehti Raimo Vertainen . Kilpailu-ura huipentuikin lukioaikana saavutettuun toiseen sijaan Sata-Häme Soi -tapahtuman yhteydessä järjestettävässä Kultainen harmonikka -kisassa. Siihen kilpailut sitten jäivätkin. – Lähdin opiskelemaan ammattiin, Oriveden opiston kautta Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolle. Kilpailut eivät kuuluneet enää siihen kuvioon. Sibelius-Akatemiassa opettajiksi tulivat Anne-Mari Kivimäki ja Maria Kalaniemi , joka oli Teijalle tuttu jo lapsuuden Folk-kursseilta Haapavedeltä. Teija oli opetellut jo pääsykokeita varten yhden balkanilaisen kappaleen ja läheisempää tuttavutta balkanilaiseen musiikkiin hän pääsi tekemään Pekka Nylundin vetämällä yhtyekurssilla. Lopullinen innostus usein kiperään ja epätasajakoiseen musiikkiin syntyi opiskelijavaihdossa. Maria Kalaniemi piti välivuotta opetuksesta ja suositteli Teijalle vaihtovuoden oppilaitokseksi Malmön musiikkiakatemiaa, koska tiesi kaupungissa asuvan myös serbialaisen romaniharmonikan mestarin Lelo Nikan. Balkanin musiikki sopi Marian mielestä Teijalle. Vaihtovuoden aikana Teija kuunteli Nikan soittoa, äänitti, harjoitteli nauhoilta, soitti ja sai palautetta. – Minulta ei jäänyt paperille nuotin nuottia siitä vuodesta! Kaikki opetus tapahtui korvakuulolta. Kesäkursseilla Makedoniassa ja Ruotsissa Teija oppi lisää. Yhdelle kursseista bulgarialainen kurssilainen toi Teijan pyynnöstä nuotteja ja poltetun cd:n sanoen ”kun opit soittamaan nämä, niin sen jälkeen kaikki muu musiikki on sinulle helppoa”. – Eihän se nyt tietenkään sitä tarkoita tarkkaan ottaen, mutta vaikeita ne olivat ja toivat soittoon valtavasti varmuutta. Balkan-innostus johti tekemään Sibelius-Akatemian tutkinnon balkanilaisesta musiikista. Maisterikonsertin soittajista muodostui myöhemmin Grupa Balkan. Kiittävässä lautakunnan arviossa tuli kuitenkin yllättävä kylmä suihku: lautakunta totesi, että hienosti meni, mutta mitä seuraavaksi ja milloin kuullaan sinun oma äänesi.– Olin aivan pöyristynyt, kun olin tehnyt valtavan työn ja oppinut hallitsemaan tyylin mielestäni täysin. Miksei se riittänyt! Myöhemmin Teija ymmärsi, mistä lautakunta puhui ja vaikka balkanilaisuus kuuluu edelleen musiikissa, se on täysin Nikua. kun opit soittamaan nämä, niin sen jälkeen kaikki muu musiikki on sinulle helppoa
8 Grupa Balkanissa soittivat Teijan lisäksi Tommi Asplund viulua, Tuomas Logrén kitaraa ja Ilkka Heinonen bassoa. Yhtye sattui sopivaan aikaan, kun meneillään oli ”balkan-buumi”. Silloin aloitti muun muassa tänä vuonna kymmenen vuotta täyttänyt Balkan fever -klubi. Keikkaa riitti, mutta yhtye oli hieman liian akustinen ja taiteellinen klubeille, vaikka tanssittavaa musiikkia soittikin. Grupa Balkan ehti voittaa Konsta Jylhä -kilpailun vuonna 2012, ennen kuin toiminta hiljeni muihin kiireisiin. Viime aikoina on viritelty ajatusta kymmenvuotiskonsertista. Suomalainen musiikkikin alkaa innostaa Opiskeluaikana syntyi myös aivan toisenlainen yhtye, Polka Chicks, joka poimi nimensä Dixie Chicks -yhtyeen innoittamana, kuin skandinaavisena vastineena vauhdikasta nykykantria soittavalle naisyhtyeelle. Polka Chicks teki keikkaa ulkomaita myöten ja valittiin Kaustisen vuoden yhtyeeksi vuonna 2009. Vuosikymmenen vaihtuessa yhtye jatkoi Teijan ja Kukka Lehdon duona Suvi Oskalan keskityttyä muihin projekteihin. Polka Chicksin kanssa syntyi myös kaksi levyä, ensimmäinen triona ja toinen duona, molemmat Taito Hoffrénin äänittäminä, Ääniä Recordsin julkaisuina. – Noihin aikoihin olin tosi innoissani, että pystyin vaihtelemaan tyyliä sujuvasti näiden yhtyeiden välillä, mutta pikkuhiljaa aloin ymmärtää kaipaavani enemmän omaa ilmaisua. Puhdas balkanilainen ilmaisu kristallisoitui Teijan ensimmäisellä soololevyllä Finsko Pajdusko. Oman tien etsiminen nousi etusijalle. Karuna-yhtye on kolmen soittimen kokoonpano, jossa kaikissa soitetaan tavallaan koskettimia. Esko Järvelän avainviulun näppäimet painelevat kieliä, Juha Kujanpään pianon koskettimet vasaroivat kieliä ja Teijan harmonikan Hetkessä levyä Teija Niku teki niin, että tuli työhuoneelleen, jonne Kimpi Huisman oli laittanut kaiken valmiiksi äänitystä varten, painoi tietokoneen tallentamaan ja alkoi soittaa. TEIJA NIKU Haapavedellä syntynyt haitaritaiteilija, asuu Helsingissä. Yhtyeet ja niiden muut muusikot Teija Niku Kvartetti Joakim Berghäll: saksofoni, kitara Juha Kujanpää: piano Tero Tuovinen: basso Aallotar Sara Pajunen, viulu, laulu Karuna Esko Järvelä: avainviulu ja viulu Juha Kujanpää: piano Teija Niku & Grupa Balkan Tommi Asplund, viulu Tuomas Logrén, kitara, mandoliini Ilkka Heinonen, kontrabasso Polka Chicks Kukka Lehto, viulu, laulu Suvi Oskala viulu, laulu Levyt Polka Chicks, Ääniä Records 2009 Karuna: Hyvää matkaa / Bon Voyage, Ääniä Records 2010 Teija Niku: Finsko Pajdusko, Rockadillo Records 2011 Polka Chicks: Viulu ja viinantilkka, Ääniä Records 2011 Aallotar: In Transit, And Say We Did 2014 Karuna: Tuulispää, Kuurecords 2014 Teija Niku: Memento, omakustanne 2016 Aallotar: Ameriikan laulu, Nordic Notes 2018 Teija Niku: Hetkessä, Ääniä Records 2019 Sa ul i H ei kk ilä
9 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 näppäimet avaavat tietä ilman kulkea kielien läpi. Karunan musiikkia voisi luonnehtia kamarikansanmusiikiksi. Samoin kuin amerikansuomalaisen Minnesotassa asuvan Sara Pajusen kanssa muodostetun Aallotar-duon. Amerikan mahdollisuudet avautuvat Molemmissa kokoonpanoissa jäsenet tekevät uusia kansanmusiikkivaikutteisia sävellyksiä, mutta Aallotar myös modernisoi ennakkoluulottomasti perinnemusiikkia ja ikivihreitä Suomesta. Aallottaressa sekä Teija että Sara myös laulavat, välillä suomeksi ja välillä englanniksi. USA on tullut Teijalle tutuksi kymmenen vuoden aikana lähes jokavuotisilla kiertueilla eri kokoonpanoissa. Onpa sinne sellainenkin yhteys, että Teijan isomummo teki myös reissun Atlantin taakse palatakseen kuitenkin takaisin kotikylään. Ovet Amerikkaan eivät kuitenkaan auenneet Saran tai sukulaisten kautta vaan arkisesti googlaamalla. – Olin pannut merkille, miten kollegat siellä keikkailivat ja ryhdyin etsimään mahdollisuuksia. Mahdollisuuksia esiintymisiin Amerikan skandinaavien keskuudessa on paljon. Festivaaleja ja konsertteja, jonne suomalaisia muusikoita kiinnitetään, löytyy suhteellisen helposti, mutta kiertueitten tekeminen vaatii lähes aina kotimaista tukea matkustamiseen. Oman äänen löytyminen kirkastuu toisessa soololevyssä, jonka Teija julkaisi omakustanteena. Omakustanteesta tulee helposti mieleen vintillä äänitetty yhdenmiehen yhtye. Tässä tapauksessa tulos on huippuluokkaa ja levyllä kuullaan isoa yhtyettä ja tuhtia sointia. Aikaisempien kokoonpanojen luottosoittajien lisäksi mukana on puhaltajat Joakim Berghäll , Janne Toivonen ja Markus Larjomaa sekä Kimpi Huisman banjoineen. Miksi omakustanne? – Itsekustannetun levyn tekeminen oli melko helppoa ja halusin päättää kaikesta itse, keskustelematta levy-yhtiön kanssa. Levyn tekemisen yhteydessä Teija kokosi keikkailua varten uuden yhtyeen, Teija Niku Kvartetin, jossa soittavat Berghäll saksofonia, Kujanpää pianoa ja Tero Tuovinen bassoa. Oikeastaan mitään Teijan yhtyeistä ei ole julistettu haudatuksi. Asiat ovat johtaneet vain uusille poluille ja kunkin toiminta on hiipunut ainakin toistaiseksi. Tiedossa lienee siis Grupa Balkanin paluun lisäksi kokonainen sarja paluukonsertteja. Pitää vain tehdä, tehdä ja tehdä Viime vuosien yhtyeitten ja soololevyjensä kautta Teija tuntee löytäneensä oman äänensä. Silti musiikin kuvaileminen tuntuu hankalalta. Itse hän ei oikein osaa sanoa edes, onko hänen sointinsa tunnistettava. Sen Teija osaa kertoa, mistä hän pitää. Yksi on moni-ilmeisyys, joka juontaa yhtäältä juurensa balkanilaiseen perinteeseen ja toisaalta opiskeluaikaiseen ylpeyteen, kykyyn hypätä tyylistä toiseen. Vaikka tyyli onkin nyt varsin tunnistettava, Teija nauttii siitä, että saa käyttää harmonikan mahdollisuuksia laaja-alaisesti. – Balkanilaiset soittajat soittavat hyvin värikkäästi. Jokainen säkeistö soitetaan eri rekisterillä. Yksi ohuella bassoonilla ja lopussa laitetaan kaikki luukut auki! Myös rytmillisesti Teija hakee erilaisia lähestymistapoja omiin sävellyksiinsä. Vaikka hän soittaa normaalia sointubassoharmonikkaa, hän saattaa hakea melodiankäsittelyä bassopuolelta ja kompata diskanttipuolella. Hän on tehnyt myös soittoteknisiä kokeiluja, jos nyt ei haitaria ihan rumpuna olekaan käyttänyt. Viimeisellä levyllä kuuluu jossain kappa-leessa myös näppäinten ääniä tai palkeitten huokailuja. Mutta midikokeilut eivät kiinnosta. – En tule koskaan soittamaan digihaitaria! Minun musiikistani lähtisi henki. Konkreettisesti, Teija nauraa. Vaikka useampikin Teijan yhtye on edelleen aktiivinen, syventyminen soolosoittamiseen vetää puoleensa ja hän haluaisi keikkailla mahdollisimman paljon Hetkessä-levyn materiaalilla ensi vuonna. Soololevyä ja -keikkoja tehdessä on vapaa siitä, ettei tarvitse ajatella sovituksissa muita soittajia. Voi mennä juuri sinne, minne intuitio vie. Teija Niku on toiminut yli kymmenvuotisen ammattimuusikon uransa ajan omatoimisesti ilman managereita. Hän on järjestänyt kiertueet itse ja saanut markkinointiapua vain levy-yhtiöiltä. – Nyt on monta rautaa tulessa ja olisi kyllä mukava, jos löytäisi managerin. Onhan se toki vähän ristiriitaista, kun itse haluan festivaalin taiteellisena johtajana olla suorassa kontaktissa esiintyjiin… Haapavesi Folkin ohjelmaa Teija aikoo tehdä vielä ainakin seuraavat kaksi vuotta ja opetustöitä muutamana iltana viikossa. Hetkessä II -levy siintää jo ajatuksissa ja uutta materiaalia on alkanut pulpahdella työhuoneella. Eräs nuottikustantaja haluaisi myös julkaista Teijan sävellyksiä ja kirkkoherra Massachusettsista on tilannut Aallottarelta kansanmusiikkityylisen messun seurakunnalleen. Sen säveltäminen alkaa alkuvuodesta. – Olisi ihanaa, jos saisi pitemmän apurahan, joka toisi taloudellista turvaa ja takaisi työrauhan. Ingressissä mainitun WOMEX-päivityksensä Teija päätti Maria Veitola -sitaattiin: ”Rohkeushan on sitä, että tekee niitä asioita, mitä ihan oikeasti haluaa, on rehellinen itselleen ja sit vaan tekee, tekee, tekee...”. Sitä ohjetta Teija pyrkii noudattamaan myös tulevaisuudessa. Teija Niku haluaisi tehdä uudella materiaalilla paljon soolokeikkoja, kuten tässä perinnearkkuklubilla marraskuussa Helsingissä. Jo rm a A iro la
10 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 M aailman musiikin keskuksen kodikkaissa tiloissa Helsingin Hämeentiellä ei voi koskaan tietää, kuka tulee seuraavaksi vastaan. Ovi aukeaa, ja sisään astuu muusikoita Senegalista, Turkista tai Espanjasta. Joku sulkeutuu yläkerran studioon treenaamaan, joku haluaa vain tervehtiä ohikulkiessaan, joku kaipaa tukea vaikeassa elämäntilanteessa. Utelias kollega tulee lukemaan uusimmat musiikkilehdet, toinen selailemaan kirjaston kokoelmia, kolmas kaivamaan arkistojen aarteita. Kulkiessaan tilojen halki maailma tervehtii joka puolelta – on tuvalaisia kielisoittimia, afrikkalaisia helistimiä, kantelekin. Tavarameren keskellä ahkeroi toiminnanjohtaja Jaana-Maria Jukkara , joka on toiminut virassaan jo vuodesta 1996. Haastattelua tehdessä tämän vuoden Etnosoi!festivaali on juuri päättynyt. Se on varmasti yleisölle näkyvin osa Maailman musiikin keskuksen toimintaa. Tänä vuonna ohjelmassa näkyi myös järjestäjän tausta Työväen musiikki-instituuttina, muun muassa Koiton Laulun ja Wimmen yhteiskonsertin muodossa. Vaikka instituutin nimi vaihtui jo vuonna 1991 Maailman musiikin keskukseksi, Jaana-Maria Jukkara tuntee alkuperäisen ideologian olevan edelleen henkisesti läsnä. – Nykyisissä tehtävissämme kuljemme edelleen rinta rinnan niiden ajatusten kanssa, materiaali ja näkökulma ovat vain hiukan toisenlaiset. Keskus ja kumppanit Maailman musiikin keskuksen ympärille on muotoutunut tiivis yhteistyökumppaneiden verkosto. Yhteistyötä tehdään läheisesti esimerkiksi Kulttuuriosuuskunta Uulun, International School of Music Finlandin, Musiikkiarkiston, Konserttikeskuksen ja monen muun tahon kanssa. Maailman musiikin keskus pyrkii ojentamaan kätensä muille tahoille, esimerkiksi saattamalla tilojaan aktiivisesti käyttöön. Tällä hetkellä tiloissa järjestetään kokouksia, pidetään lyhytkursseja ja FT Alfonso Padilla tekee merkittävää tangotutkimusta. Tiloja dominoi kattava kirjasto, joka sisältää yli 10 000 kirjaa, äänitettä, nuottia ja videota. Kokoelmia luetteloidaan useaan tietokantaan, ja niihin voi tutustua paikan päällä. Arkistosta löytyy monia merkittäviä erikoiskokoelmia, muun muassa Ilpo Saastamoisen itäsaamelaisten parissa tehtyjä äänityksiä sekä kenttä-äänityksiä Mordvasta, Udmurtiasta ja Setumaalta. Ihmisten välisen ymmärrysten puolesta Maailman musiikin keskuksen ideologia ilmaistaan kotisivuilla varsin selkeästi: ”instituutti pyrkii musiikin kautta edistämään ihmisten välistä ymmärrystä yli kulttuurirajojen. Tasa-arvo ja toiseuden kunnioitus on instituutin toiminnan arvoperusta.” Visuaaliset viestitkin ovat selkeitä, Jaana-Maria Jukkara toteaa, ja viittaa kohti ovea, jossa roikkuvat sulassa sovussa muun muassa afrikkalais-, romanija saamelaistaustaisten muusikoiden julisteita. Myös sateenkaarilippu on saanut keskeisen paikan. Kaiken tiivistää oikeastaan kyltti, jossa lukee ”No hate”. Maailman musiikin keskuksessa on kyse paljon enemmästä kuin pelkästä musiikista, elämän koko kirjo on läsnä, Jukkara kuvailee. – Eteen tulee välillä hyvin vaikeita asioita, esimerkiksi perheenyhdistämistilanteita. Faksilla on lähetelty viestejä viranomaisille eri puolilla maailmaa. Onkin mielenkiintoinen yksityiskohta, että telefax säilyi Maailman musiikin keskuksen käytössä myöhemmin kuin suurimmalla osalla suomalaisia tahoja, kun taas internet otettiin käyttöön ensimmäisten joukossa Suomessa. Muunkinlaista pioneeriajattelua tiloissa näkyy. Kylpyhuoneen ovessa olevassa kyltissä pyydetään sammuttamaan valot sanoin ”Global warning = Global warming”. Kyltti oli roikkunut siellä jo vuosikausia, kun Suomessa ryhdyttiin laajemmin puhumaan ilmastonmuutoksesta. Joskus pitää myös katsoa kauas, jotta voi nähdä itsensä selkeämmin. Maailman Tove Djupsjöbacka Ihmisten välisen ymmärryksen puolesta Maailman musiikin keskus 40 vuotta 40 vuotta sitten perustettu Työväen musiikki-instituutti elää ja voi hyvin nykyisen Maailman musiikin keskuksen (Global Music Centre) muodossa. Se on yksi Suomen musiikki-instituuteista, jonka keskeinen tehtävä on koota, tallentaa ja jakaa tietoa maailman musiikkikulttuureista.
11 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 musiikin keskuksen hallituksen puheenjohtajana lähes kymmenen vuotta toiminut Elina Seye on työssään afrikkalaisen musiikin tutkijana kohdannut monenlaisia asenteita. – Kun kerron tutkivani afrikkalaista musiikkia, kuulen paljon ennakkoluuloja. Moni ajattelee esimerkiksi, että Afrikassa ihmiset eläisivät lähempänä luontoa kuin me. Itse teen tutkimusta Dakarissa, joka on miljoonakaupunki, ja monesti olen todennut suomalaisten tuntevan luonnon ja metsän paljon paremmin kuin sikäläiset. Globaali tulee lähemmäs Kysyessäni millaisia muutoksia Seye näkee musiikin kentällä, hän mainitsee ainakin klubitoiminnan lisääntymisen. – Konserttitoiminta ei ehkä ole niin paljon muuttunut, mutta dj-pohjaisia klubeja on huomattavasti enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Siellä voi viikottain kuulla afrikkalaista tai latinalais-amerikkalaista musiikkia. Monella tapaa myös globaalius on tullut lähemmäs. Nuorisolle Afrikka on ihan arkipäivää, ei eksoottista ollenkaan, aina jonkun kaverin suku on vaikkapa Kongosta tai Somaliasta. Uusia ilmiöitä ovat esimerkiksi Etnogaala, jossa Maailman musiikin keskus on mukana ja myöntää sen yhteydessä oman Risteys-palkintonsa. Koulutuksen puolella uusi yhteistyökumppani on Sibelius-Akatemian Global Music -koulutus. – Global Music -koulutusohjelma on ennen kaikkea tarjonnut mahdollisuuden ihmisille päästä ammatilliseen koulutukseen, avannut oven joka mahdollisesti oli heille suljettu, koska soitin oli outo tai tausta erilainen, Elina Seye toteaa. Suomeen muuttaneiden muusikkojen taustat vaihtelevat erittäin paljon. Joillain on korkean tason muodollinen koulutus, joku taas on huipputason muusikko muttei välttämättä kielitai lukutaitoinen. Maailman musiikin keskus pyrkii auttamaan verkostoitumisessa ja musiikkikentän ymmärtämisessä, ja juuri näissä asioissa Sibelius-Akatemian uusi kansainvälinen koulutusohjelma on antanut paljon tarpeellista tukea. Näkyvää ja näkymätöntä Jaana-Maria Jukkara muistuttaa Maailman musiikin keskuksen esiintyjäkatalogista, joka on helppo tapa muusikoille muistuttaa olemassaolostaan ja esimerkiksi tapahtumajärjestäjilln saada ideoita tai kontakteja. Katalogi löytyy nettisivuilta ja sitä ylläpidetään jatkuvasti. Nettisivujen kautta pääsee myös selailemaan Maailman musiikin keskuksen julkaisuja, joissa isossa osassa ovat erityisesti vähemmistöjen musiikit. Vähemmän tunnettua on esimerkiksi Maailman musiikin keskuksen kehitysyhteistyö, jonka puitteissa on esimerkiksi toteutettu laaja hanke Tadzikistanissa, jossa autettiin paikallisia toimijoita kehittämään muun muassa studio-, kirjastoja hallinto-osaamistaan. – Toimintamme Keski-Aasiassa jatkuu varmasti tulevaisuudessa. Kuuba on toinen alue, jonne viritellään pitkästä aikaa yhteyksiä, yksi varhaisimpia yhteistyömaitamme, kertoo Jaana-Maria Jukkara. Maailman musiikin keskuksella on paljon näkyvää ja merkittävää toimintaa. Mikä osa toiminnasta jää mahdollisesti meille muille näkymättömäksi? – Varmaankin arkipäivän haasteet ja niiden työstäminen, koko olemassaolon mahdolliseksi tekeminen hyvin pienellä porukalla. Toimintaa pitää olla paljon ja monipuolisesti, ja silti kaikki perustuu jokavuotiseen rahoituksen hakemiseen, Jukkara muistuttaa. Toiminnanjohtajan työkuva on monipuolinen: Etnosoi!-festivaalilla 2018 Jaana-Maria Jukkara metsästi marimboja ympäri Eurooppaa eteläafrikkalaiselle Dizu Plaatjies & Ibuyambo -kokoonpanolle. Lopulta ne saapuivat onnellisesti Pariisista Helsingin Hämeentielle. Viereinen sivu: Gypsy Voices Unkarista vei yhdessä Sibelius-Akatemian opiskelijoiden kanssa Lasten Etnosoin yleisön tänä vuonna matkalle olah-romanien maailmaan. Maailman musiikin keskus pyrkii jakamaan tietoa Suomessa toimiville muusikoille ja tarjota myös verkostoitumismahdollisuuksia. Kuvassa muusikko Joonas Widenius jakaa ajatuksiaan artistipromootiosta.
12 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 I sojoen pelimannimusiikkiperinteessä kääntyi merkittävä lehti joulun alla 2016, kun paikallisen perinnemusiikin taitaja, itseoppinut viulunja haitarinsoittaja Martti Viitalähde (1924– 2016) nukkui pois. Martti oli Isojoen kansansoittajat -yhtyeen viimeinen elossa ollut alkuperäisjäsen ja perustaja. Isojoen kansansoittajat perustettiin vuonna 1972, kansanmusiikin nousukauden tai kansanmusiikin toiseksi elämäksi kutsutun ilmiön aikakaudella. Suurimmillaan yhtye oli 1970-80-lukujen taitteessa, jolloin soittajia oli 12. Pelimanniveteraani Viljami Pentilä (s. 1893) ja Esko Jokinen (s. 1910) Vanhastakylästä, Yrjö Kankaanpää (s. 1908) Kärjenkoskelta, Siinto Köykkänevä (s. 1902) ja Kosti Tapani (s. noin 1910) Kirkonkylältä olivat Martti Viitalähteen ohella niinikään näitä 70-luvulla ryhmän perustaneita isojokisia, joiden soitoista, tarinoista ja keikkamatkoista riittää muisteltavaa. Ainoana naisena miesten joukossa oli tuolloin 1970-luvulla Tyyne Vanha-Villamo (s. 1901), joka viulun varressa soitteli kuten kuka tahansa pelimanni. Hän muutti vuonna 1973 Ruotsista takaisin Suomeen ja Isojoelle, ja toi oletettavasti kansansoittajien ohjelmistoon myös ruotsalaisia sävelmiä ja vaikutteita. Soittajien viikottaisista harjoituksista tuli kylillä niin mieluisia, että pelimanneja pyydettiin milloin kenenkin tupaan soittamaan. Viitalähteen Martti muisteli alkuaikoja näin: ”Meillä oli se pelimanniporukka, Isojoen kansansoittajat. Kaikkein parhaimmas veros meitä oli kakstoista, enimmillään. Ja mä yritin siinä muka olla semmoottena sanotahan ny semmottena vetäjänä. Meilloli niitä harijootustilanteita katto, niitoli joka viikko, kun se meni kansalaisopiston puitteis silloon. Kyllä meillä tietysti ois ollu vakituunen harijootustila tua, mutta ihmiset rupes katto… Meillä oli soittopaikkoja jonos, että saatihin mennä taloohin, eri paikkoihin kylihin. Oli kutsuja vaikka kuinka pitkältä. Ja sitte se oli mukava nois talois, kun ne tykkäs, kun ne sai kuulla sitä soittoa. Ja siä saatiin aina hyvät kahavit. Joo, siä tarjoilu oli hyvä. Ja se on pelimannille kans katto yks tärkiä kriteeri .” (Martti Viitalähde 11.8.2005) Jo vuonna 1973 kansansoittajiin saatiin mukaan myös nuori harmoninsoittaja Lasse Kauramäki , joka oli käynyt Kuopiossa ammentamassa musiikkiopintoja ja joka edelleen johtaa Isojoella 40-vuotisjuhlaansa viettävää Viihdekuoro Hoilareita. Vuosien varrella Isojoen kansansoittajiin saatiin soittajia myös krannista lainaan ainakin Karijoelta, Kauhajoelta ja Jurvasta. Pelimannitarinoita Isojoelta Tuuli Talvitie Isojoen – kuten monen muunkin pienen maaseutupitäjän – musiikillinen historia on niin monivivahteinen ja laaja, että on selvää, ettei yhteen artikkeliin saa luotua kattavaa kuvaa seudun musiikillisesta historiasta tai nykypäivästä. Tässä kuitenkin lukea muutaman tuokiokuvan isojokisista soittajista, yhtyeistä ja musiikkiperinteestä. Aiheesta on ekeillä on myös kirja R iit ta Yr jö n en Hääpolskasta haitarijatsiin -konsertin esiintyjät vuonna 2009. Mukana myös isojokisia soittajia ja artikkelin kirjoittaja..
13 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 Musiikkisuvut ja musiikkikylät ”Karijoki on kaikessa pienuudessaan ollu voimallinen kunta pelimanneista ” sanoi aikanaan karijokinen mestarikansanlaulaja Erkki Rankaviita . Samaa voinee sanoa naapurikunnasta Isojoelta. Isojokisista suvuista erityisesti Viitalähteet ja Köykkänevat on nostettu esiin niin paikallisten kertomuksissa kuin professori Erkki AlaKönnin tallenteilla ja kirjoituksissa. Tuskin on Isojoella ja lähitienoilla ollut 1800-1900 -lukujen taitteessa juhlatapahtumaa tai kyläyhteisön kokoontumista, jossa ei Köykkänevan tai Viitalähteen mestarisoittajia olisi ollut soittamassa. Soittamisen perinne ja taito eivät välttämättä kulkeneet isältä pojalle, sillä ainakin Viitalähteen ja Köykkänevan suvuissa kulkee tarinoita, joissa isä on estellyt lastensa soittointoa “työt ensin, sitten huvi” -mentaliteetilla, ja aikuisempana säännöstellyt pelimanneille usein juomana maksettua korvausta soittamisesta. Merkittävien soittajasukujen lisäksi Isojoen kylistä hahmottuukin selvästi musiikkikyliä, joissa on aikanaan soitettu melkein joka talossa. Kiinnostus musiikkiin ja soittamisen perinne välittyi tiiviissä kyläyhteisössä kyläläiseltä toiselle. Toisilta oppiminen ja soittotaidon omaksuminen oli arkipäivää, luontevaa ja yksinkertaista. Kun yhdessä on soitettu paljon ja nuoremmat ovat kuulleet vanhempien soittoa, myös ohjelmisto ja soittotyyli periytyivät nuoremmille sukupolville. Yksi tällaisista kylistä Isojoella on Kärjenkoski, joka sijaitsee Isojoen ja Lapväärtin ja samalla myös ruotsinkielisen Pohjanmaan rajalla. “Siinä kun oli naapuris niitä soittajia sitte meillä siinä naapuris joka puolella – koko kyläs. Kaikki melekeen soitti jonki verran. Joo Kankaanpään Yrjön kans soitettihin palijo. Yrjö tuli meille usein. Ja ne (isä ja Yrjö) soitteli sitte – polskista ruveten. Joo ja sittoli Lammimpään Vihtori oli yks. Ja Vihtorin poika Vilho oli yks soittaja, joka soitteli lavatanssia sitte. Se Vihtori oli oikeen semmonen hääsoittaja. Se oli iha ruottalaasten puolelta kyllä, ku se Isojoen raja menee siä. Se puhuu ruottiaki aina sitte se Vihtori. Soitti aina ja sanoo… Kyllä mä muistan, ku se sanoo että ”minä soitan Rakas koti, Kära hemma”. (Pauli Kortesniemi 11.8.2006) Kärjenkoskisille soittajille riitti soitettavaa ja soittotilaisuuksia. He saivat soittaa niin häät, nurkka-, kökkäkuin lavatanssitkin: ”Katto ihmisillä oli mukavaa, ku sai tanssia.” Pienessä kylässä oli kesäaikaan kolmekin eri tanssilavaa. Viuluilla ja haitareilla soitto soi. Soittajilla oli Kärjenkoskella oma yhteisessä muistissa oleva ohjelmisto, johon kuuluivat olennaisena osana sekä suomenruotsalaiselta kielialueelta, amerikanreissaajilta ja muista Isojoen kylistä omaksutut kappaleet. Ne, jotka tunsivat nuotteja, olivat saattaneet kirjoittaa soitteiden ensimmäiset sävelet muistiin, jotta esimerkiksi häissä, joissa tarvittiin musiikkia useiksi tunneiksi tai jopa päiviksi, oli soitettavaa vielä sittenkin, kun kukaan ei enää keksinyt mitä seuraavaksi soitetaan. Tulevillekin sukupolville Soitto soinee Isojoella myös tulevaisuudessa. Siitä pitää osaltaan huolen Lauhan Spelit -musiikkitapahtuma, jota on järjestetty heinäkuisena keskiviikkona jo vuodesta 2004 lähtien. Uusia isojokisia pelimannisukupolvia nähtäneen Lauhan Spelien lavoilla ja niiden vieressä vielä kymmenen vuoden päästäkin. Pelimanni tarinat kirjaksi Allekirjoittaneella on tekeillä kirja, joka avaa Isojoen pelimannitoiminnan kokonaiskuvaa ja moninaisuutta laajemmin sekä pelimannien henkilötarinoina, nuotteina että äänitallenteena. Ajatus isojokisten pelimannien tarinoiden ja sävelmien kokoamisesta kirjaksi syntyi Martti Viitalähteen poismenon myötä, jotta sävelmät elävät myös tulevaisuudessa. Kirjan työnimenä on Pelimannitarinoita Isojoelta. Pelimanni-sanalla on tarkoitus rajata sitä musiikkiperinnettä, jota kirjaan sisällytän. Rajaus näkyy kirjaan nuotinnettavien kappaleiden valinnassa: ne ovat pelimannisävelmiä, joita isojokiset soittajat ovat soittaneet ja joita harvoin kuulee muualla soitettavan. Kappaleiden yhteydessä esittelemäni henkilöt eivät kuitenkaan olleet yhtä genrerajoittuneita kuin kirjoittaja. Eivät he soittaneet vain pelimannimusiikkia. He soittivat musiikkia. Mitä sattui korviin kuulumaan tai eteen tulemaan. Oman aikansa musiikkia, jota nykyään kutsutaan pelimannitai kansanmusiikiksi, hengelliseksi, kevyeksi klassiseksi, viihdemusiikiksi, vanhaksi tai uudeksi tanssimusiikiksi, populaarimusiikiksi tai iskelmäksi. Isojoki-sana kirjan työnimessä puolestaan rajaa maantieteellisesti aluetta, josta sävelmiä ja tarinoita kokoan. Taustatyön kirjalle aloitin jo vuonna 2005 keräämällä elämänkertomuksia ja soitteita isojokisilta, karijokisilta, kauhajokisilta ja laajemmin eteläpohjalaisilta soittajilta. Silloisen taustatyön konkreettisena tuotoksena on vuonna 2010 julkaistu väitöskirja Hääpolskasta haitarijatsiin – 1900-luvun alun tanssimusiikkikulttuuri eteläpohjalaisten tanssisoittajien kertomana, kokemana ja soittamana. Ajattelen, että kirjalla on myös pedagoginen lähtökohta: sen avulla voi opetalla, ottaa vaikutteita ja imeä isojokista pelimannimusiikkiperinnettä. Kirjan nuoteista ja tallenteelta voi palata niiden soitteiden äärelle, joita Isojoen kylillä ja tuvissa ei enää kuulla ja soiteta osana arkipäivää. Toivon, että se kannustaisi, ohjaisi ja innostaisi myös tulevia isojokisia soittajasukupolvia. Juuret perinteessä, katse tulevaan! Tuuli Talvitie Ti m o Ta lv it ie Martti Viitalähde (vas.), Tuuli Talvitie ja Pauli Kortesniemi isojokisten sävelien tulkkeina.
K uten nimestä voi arvailla, Zäpämmät-duon muodostavat kaksi sähäkkää naista, joilla riittää sanottavaa. Opiskellessaan Sibelius-Akatemian ja Aarhusin musiikkiakatemian Global Music -koulutuksessa Pauliina Kauppila ja Marjo Smolander löysivät heti yhteisen sävelen. Sekä elämän arvot että musiikilliset ajatukset kohtasivat. ”Leikki tytön työtä, jos ei onni myötä / kesken leikkienkin miehelään jo vietiin”, lauletaan kappaleessa Oikeus olla omansa, joka pureskelee Unicefin lapsen oikeuksien julistusta laulun muodossa. Lauluissa muistellaan poisnukkunutta äitiä, mutta myös lapsuuden kesien uimakavereita. Tuntuu siltä, että Zäpämmien kappaleissa lauletaan ennen kaikkea ihmisistä, sekä Suomessa että eri puolilla maailmaa. Duon soitossa kuuluu heidän monipuolinen osaamisensa, joka ulottuu Senegalin ja Malin musiikista flamencoon ja afrokuubalaiseen musiikkiin. Molemmilla on oma tyylinsä lauluntekijänä, sovitukset tehdään yhdessä ja aiheista luonnollisesti keskustellaan paljon. – Haluamme tehdä lauluja, joilla on merkitystä, toteaa Marjo Smolander. Kun ammentaa vanhasta kansanlauluperinteestä, voi helposti jäädä koukeroisen ja arvoituksellisen mutta kauniin kielen vangiksi. Smolander ja Kauppila haluavat laulaa tosielämästä. He ovatkin ehtineet nähdä sitä aika monelta kantilta. Kauppila tekee osa-aikaisesti töitä lääkärinä nuorisopsykiatrian kentällä. Smolanderin vahva perehtyminen afrikkalaiseen musiikkiin ja perhesuhteet vievät hänet säännöllisesti Afrikkaan. Molempien kokemukset ovat olleet silmiä avaavia. Hurjat tilanteet ympäri maailmaa jaksavat myös herättää heitä aina uudestaan, esimerkiksi viisi vuotta sitten tapahtunut jesidien kansanmurha Lähi-idässä pysäytti. – Ja meitä ottaa päähän, että ulkona on pimeää ja sataa, huokailee Pauliina Kauppila. – Suomi on hyvinvointivaltio, ja siihen liittyy tietty vastuu, Marjo Smolander muistuttaa. Ja suomalaistenkin ongelmista saa puhua, vaikka tuodaankin esille kansainvälisiä aiheita. Millä tavalla rankoista aiheista voisi laulaa, esimerkiksi kansanmurhasta, ilman että se menee paasauksen puolelle? Sitä duo on miettinyt paljon. – Haluamme herättää keskustelua, emme kuitenkaan ylittää rajaa, jolloin ihmiset eivät jaksa ottaa lauluja vastaan, Pauliina Kauppila miettii. Menneisyyden verho Kansanmuusikko tutkii luonnollisesti menneisyyttä, mutta suhteesta menneisyyteen voi ammentaa monella tavalla. – Vanhoissa kansanlauluissa kieleen on ladattu hyvin paljon. Voidaan kertoa vaikka seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta se saattaa olla niin verhoiltua, ettei se oikein tavoita meitä, miettii Marjo Smolander. – Tulee helposti olo verhosta sinun ja laulun välillä, joka vie pois henkilökohtaisuuden ja suoruuden. Voisiko asia, joka oli uutinen sata vuotta sitten, tuntua tämän päivän asialta? Me haluamme kertoa tosielämästä. Zäpämmät haluaa laulaa tosielämästä Teksti: Tove Djupsjöbacka Kuva: Martiina Woodson Kansanmusiikkipoljento yhdistyy sävyihin eri puolilta maailmaa, karjalaisuus senegalilaiseen perinnesanontaan. Lauluäänet kohtaavat kanteleen ja erilaiset perkussiot. Pauliina Kauppilan ja Marjo Smolanderin raikkaan kannanottava Zäpämmät-duo julkaisi tänä syksynä esikoislevynsä. 14 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019
– Nykypäivän yhteiskunnassa tempo on hurja. Itse huomaan oman kärsivällisyyden ja vastaanottokyvyn olevan rajoilla esimerkiksi Kalevalan äärellä. Sanomaa ei saa itselleen nopeasti, vaan joutuu todella pysähtymään, jatkaa Kauppila. Kaikki elämän ilmiöt näkyvät kansanmusiikissa, mutta muusikot jäävät miettimään, kuinka usein kansanmusiikissa otetaan suoraan kantaa asioihin. Molemmat mainitsevat esikuvana Maija Kauhasen , joka on laulanut esimerkiksi parisuhdeväkivallasta ja epäkohdista muualla, esimerkiksi Intian lapsimorsiamista. Myös Värttinä kuuluu heidän suuriin innoittajiinsa. Hiljainen groove Kuten Zäpämmätkin, Maija Kauhanen yhdistää musiikissaan laulun, kanteleen ja perkussiot. Smolanderille ja Kauppilalle soitinyhdistelmä tuntui kutkuttavalta, ja duokokoonpano inspiroi. Enemmän ei aina ole enemmän. Yksi inspiraation lähde oli tanskalainen Stefan Pasborgin ja Dawda Jobartehin duo, jossa rumpusetti kohtaa afrikkalaisen kora-harpun. Pauliina Kauppila jäi miettimään, miten vastaavan voisi toteuttaa akustisesti. – Norjalainen rumpali Helge Norbakken on idolini, ja hänen kanssaan olemme puhuneet paljon tilan antamisesta. Lyömäsoitinmaailma on hyvin miesvaltainen, painotetaan voimaa ja lujaa lyömistä, ei saisi ”hipsutella” liikaa. Mietin paljon sitä, kuinka paljon volyymiä voi tiputtaa ja saada silti groove säilymään. Hiljaa soittaminen on haasteellista, Pauliina Kauppila kuvailee. Zäpämmissä hän päätyi soittamaan myös hiukan harvinaisempia soittimia kuten afrikkalaista kalimba-sormipianoa ja brasilialaista berimbauta, jota hän soittaa myös jousella. – Aina hän tuo treeneihin uusia härveleitä kokeiltavaksi... No, minulla on sentään 39 kieltä, Marjo Smolander hymyilee, ja kertoo oppineensa juuri elämänsä ensimmäisen kantelevitsin kantelemestari Sinikka Kontiolta. – Vitsin mukaan kantele on maailman toiseksi hiljainen soitin, hiljaisinta ei olla vielä kuultukaan. Onhan siinä pieni totuuden siemen. Kanteleella ei oikein oteta tilaa bändissä. Jos tilaa ei anneta, tilaa ei yksinkertaisesti ole. Senegalilaisten rumpaleiden kanssa soittaessa volyymitaso on aina melkoinen haaste. Zäpämmät käyttää kevyttä vahvistusta kanteleelle ja laululle, mutta ajatuksena on, että monet asiat saisi toimimaan myös ihan akustisesti. Uudenlainen haaste molemmille on soittaminen ja laulaminen samaan aikaan. Laulussa on haettu äänien omaa persoonallista sointia, ei mitään enkelilaulua. Kielen rikkaus viehättää Sähäkässä soinnissa kuuluu myös Rääkkylästä kotoisin olevan Marjo Smolanderin karjalainen perintö. – Monelle karjalaisuus tuntuu olevan kovin eksoottinen asia. Miksei samalla tarmolla lähdetä esimerkiksi Oulun arkistoihin, jos sielläpäin on juuria? Varsinkin Venäjän puolelle jäänyt Karjala on monelle edelleen arka asia, johon liittyy paljon vahvoja tunteita sotavuosilta. Pohjoiskarjalaiseenkin kohdistetaan kaikenlaisia ennakko-oletuksia, kuten että kaikkien karjalaisten pitäisi olla kovin puheliaita tai puhua mie-kieltä. – Ympäristö vaikuttaa paljon, ihminen on hyvin sopeutuvainen. En minä voi esimerkiksi mummolle sanoa mä, enkä sinulle mie, Marjo Smolander toteaa. Pauliina Kauppila on kotoisin Oulun seudulta. Musiikki on vienyt molemmat kauas kotimaasta, mutta myös takaisin juurille. – Minulle on esimerkiksi auennut vahvasti äidinkieleni rikkaus. Ajattele, että hallitsen jonkun kielen siten, että voin myös leikkiä sillä! Outi Pulkkisen runolaulukurssi oli tämän asian suhteen hyvin avartava, kertoo Kauppila. – Mitä kauemmas lähtee, sitä enemmän tuntee olevansa suomalainen. Olen tietyn kulttuurin kasvatti, sitä on vaikea muuttaa, kiteyttää Marjo Smolander. Vuonna 2020 Zäpämmät esiintyvät mm. kansainvälisessä FolkAlliance-showcasetapahtumassa New Orleansissa sekä Suomessa ja toivon mukaan naapurimaissakin. Ja vaikka esikoisalbumi on vielä uunituore, niin suunnitelmissa on uusia kujeita julkaisurintamalla myös ensi vuodelle. 15 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019
16 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 Kansalaisfoorumi tukee koulutusta, jota Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsenyhdistykset järjestävät. Tuen piirissä ovat kurssit ja opintoryhmät. Tukimuodot ovat koulutusten suunnittelun ja organisoinnin neuvonta, taloudellinen tuki ja kouluttajavinkit. Kurssituki mahdollistaa palkatun ohjaajan Paikallisten yhdistysten säännöllisesti kokoontuvat harrastusryhmät voivat toimia kurssimuotoisesti. Lisäksi voidaan järjestää erillisiä viikonlopputai iltakursseja. Kurssituella voidaan korvata esimerkiksi ammattitaitoisesta ohjaajasta syntyviä kuluja. Tuki on opetusja kulttuuriministeriön myöntämää vapaan sivistystyön rahoitusta aikuisten oppimiseen. Tukea seuraavalle vuodelle haetaan joulukuun aikana. Kurssituki on vuonna 2020 enintään 22 euroa / opetustunti, mutta ei kuitenkaan yli 50 % koulutuskuluista. Kansalaisfoorumi voi tukea myös luentotilaisuuksia. Luentotuessa sovelletaan pääosin kurssitoiminnan käytäntöjä. Opintoryhmästä vauhtia toiminnan kehittämiseen Toiminnan kehittämisen apuvälineenä voi käyttää yhteisöllistä opintoryhmää. Aina kun yhdistyksessä tai vaikkapa yhtyessä ilmenee tarve uuden asian tai taidon haltuun ottamiseen, kustannuksiin voi hakea opintoryhmätukea. Tuen haku on jatkuva. Opintoryhmä toimii vertaisuusperiaatteella, mutta ulkopuolisia asiantuntijoitakin voi käyttää. Opintoryhmä on kurssia joustavampi sekä toteutusmuodoltaan että kulurakenteeltaan. Opintoryhmän enimmäistuki vähintään 30 tunnin kehittämisprojektiin on 500 euroa. Asiointi hoituu uudistuvassa verkkopalvelussa Kansalaisfoorumin uudistunut verkkopalvelu Skaftuki korvaa aiemmin käytössä olleen SkafNet-verkkopalvelun. Palvelu aukeaa joulukuun 2019 alussa. Palvelu on helppokäyttöinen ja toimii myös mobiililaitteilla. Jokainen tukea hakeva yhdistys valtuuttaa yhden henkilön hoitamaan koulutustuen hakemiseen ja selvityksiin liittyviä asioita. Aiemmin Kansalaisfoorumin SkafNet.fi-palveluun kirjautuneille käyttäjille lähetetään Skaftuki-verkkopalvelun käyttäjätunnukset joulukuun alussa. Ohjeita tuen hakemiseen löytyy sekä kotisivuiltamme (kansalaisfoorumi.fi) että itse verkkopalvelusta (skaftuki.fi). Jos sinulla on kysyttävää Kansalaisfoorumin tuesta, ota meihin rohkeasti yhteyttä: • Kurssija luentotuki sekä Skaftukineuvonta: tuula.hyystinmaki@kansalaisfoorumi.fi, puh. 045 657 7358 • Opintoryhmätuki ja Skaftuki-neuvonta: pekka.kinnunen@kansalaisfoorumi.fi, puh. 040 563 2783. Kansalaisfoorumilta tukea koulutukseen Samuelin Poloneesi on Suomessa eri paikkakunnilla vuosittain järjestettävä vauhdikas ja hyväntuulinen kansanmusiikkitapahtuma. Hämäläinen kansanmusiikki on teemana Tampereella, jossa Samuelin Poloneesi järjestetään 13. 15.3.2020. Kansanmusiikkiliiton yhteistyökumppaneina festivaalin järjestämisessä ovat Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys, Folk Extreme ry ja Rahvaanmusiikin kerho. Poloneesiin on tähän mennessä ilmoittautunut jo runsain joukoin pelimanniryhmiä, kuten esimerkiksi Spelarit, Sakarat, Ilo(iset) tytöt, Irjala Country Trio, Amyrit, Kauhavan pelimannit, Rieväkylän poijat ja Pirkanmaan huuliharpistit. Poloneesin päätapahtumapaikkana toimii Sampolan opisto, jossa soitto soi ja laulu kajahtaa juhlasalin lisäksi myös aulatiloissa. Lauantai-iltapäivä alkaa Hämeen Kansanmusiikkiyhdistyksen perinteisessä Hämeen kevätsoitossa, vaihtuu lennokkaasti valtakunnalliseen Pelimanniparaatiin ja huipentuu iltakonserttiin, jossa lavan valloittavat ikiaikaiset suursuosikit Tallari ja Frigg. Lastenohjelmaa tarjoillaan lauantaina Keskustorilla kulttuuritalo Laikussa, jossa voi osallistua myös yhteislaulutilaisuuteen. Iltaklubeja vierailevien tähtien ja pelimanniyhtyeiden vetämänä vietetään perjantaina G Livelabissa sekä lauantaina Telakalla, molemmat Tampereen tunnetuimpia keikkapaikkoja. Päätöspäivä sunnuntai 15.3. alkaa kansanlaulukirkolla upeassa Tampereen tuomiokirkossa, jossa lauletaan pelimannien säestyksellä Anna-Mari Kaskisen hengellisiä sanoituksia sovitettuna tuttuihin kansansävelmiin. Festivaalin päättää Sampolan juhlasalissa useiden esiintyjien vauhdilla ja voimalla Samuelin Poloneesin pääjuhla, jonka aloittaa kaikkien pelimannien yhteissoitto. Samuelin Poloneesin koko ohjelma julkistetaan tammikuussa 2020! Esiintymismahdollisuuksista voi vielä tiedustella Samuelin Poloneesin tuottajalta, Pauliina Perkkiöltä (puh. 044 738 1933, tuottaja@kansanmusiikkiliitto.fi). Lisätietoa ja esiintyjä-info: www.kansanmusiikkiliitto.fi/samuelinpoloneesi Samuelin Poloneesi Tampereella Irjala Country Trio Tallari
17 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 EnsimmäinenTradTalk Irlannissa Yksi kansallissoittimistamme, jouhikko, tuntuu olevan jonkinlaisessa nosteessa niin Suomessa kuin maailmallakin. Facebookin talharpa och andra stråkharpor -ryhmään ilmaantuu porukkaa eri puolilta maailmaa ja Suomessakin törmää jouhikonsoittajiin tavan takaa. Helsingissä aloitti viime keväänä toimintansa Jouhikkoklubi, jonka puuhamiehenä on Heikki Lindgren . Klubia on tarkoitus järjestää kaksi kertaa vuodessa, syksyllä ja keväällä, mutta niiden väleissä Heikki kutsuu jouhikonsoittajia jouhikkojameihin. Kesällä ne pidettiin viikoittain Helsingin Rikhardinkadun kirjaston kesäpihalla ja talvella saman kirjaston sisätiloissa joka kuukauden kolmas lauantai. – Piti löytää porukkaa joiden kanssa soittaa, kun en tuntenut kansanmusiikkipiirejä lainkaan, selittää Heikki. Heikin pääsoitin on kitara. Hän on kierrellyt erilaisissa kokoonpanoissa jatsia ja funkia soitellen aina siihen asti kun muutti Tampereelta Helsinkiin kymmenisen vuotta sitten. Helsingissä hän alkoi pitää ambientklubeja. Jouhikkoa hän kuuli ensimmäisen kerran vuonna 2007 ja tuumi, että se kuulosti ambientilta ennen sähköjä. Piti ottaa selvää, kuka Suomessa soittaa jouhikkoa ja pian klubilla soitti Verde-yhtye Rauno Nieminen mukanaan. Raunolta Heikki tilasi myös ensimmäisen jouhikkonsa. Sen jälkeen ambienklubeilla on soittanut jouhikkoa myös Outi Pulkkinen ja Ramo Teder . Jouhikko on nykyään myös osana Heikin elektronisen musiikin livekeikkoja. Jouhikonsoiton haastavuudesta huolimatta harrastusta on jatkunut nyt puolitoista vuotta ja sitä tulee jatkumaan niin kotona kuin klubeillakin hamaan tulevaisuuteen. – Soitan ja järjestän tapahtumia. En ole oikein yhdistysihminen, vaan mieluummin kohtaamisten mahdollistaja. Heikki on ideoinut myös “JouhikkoJamit” Youtube-kanavan, jolle he ovat yhdessä Jukka Anderssonin kanssa tallentaneet Raunon, Outi Pulkkisen ja Lassi Logrénin jouhikonsoiton opetusvideoita. JouhikkoJamit-kanavan tarkoitus on tukea jouhikkojameja. Nykyään on mahdollista jakaa soiton osaamista myös verkon välityksellä ja tällä tavalla jameista kiinnostuneet jouhikonsoittajat voivat opetella kappaleita omalla ajallaan etukäteen. Tämä myös mahdollisesti alentaa kynnystä jameihin tulemiselle. Uusia jamikappaleita tallennetaan koko ajan eri soittajilta ja kanavalle alkaa tulemaan myös Jouhikkoklubeilla tallennettuja konserttivideoita. Teksti ja kuvat: Sauli Heikkilä Klubi ja jamit jouhikonsoittajille Helsingissä Marraskuun jouhikkoklubilla soittivat Outi Pulkkinen ja uusi yhtye Reporanka, jossa soittivat Samuli Karjalainen, Tytti Metsä ja Kirsi Vinkki. Klubi päättyi jameihin. Jouhikon kansainvälistymisestä kertoo, että jamittelijat tulivat viidestä eri maasta. Heikki takana keskellä. I rlannissa, Dublinissa järjestettiin marraskuun puolessa välissä ensimmäistä kertaa yksipäiväinen konferenssi TradTalk, jossa keskusteltiin kansanmuusikon ammatin ominaispiirteistä ja pohdittiin erityisesti tukimuotoja ja -mahdollisuuksia. Konferenssi oli vauhdikas juoksu aiheesta toiseen ja päivän puolessa välissä RTE Radio1:lle tehty Martin Hayesin ja Steve Cooneyn haastattelu tuntui rauhalliselta keitaalta runsaitten puheitten keskellä. Kuuteen tuntiin oli haastattelun lisäksi saatu mahtumaan neljä paneelikeskustelua ja kolme presentaatiota. Paneeleiden aiheina olivat residenssityöskentely, irlantilaisen tanssin tulevaisuus, kansainvälinen näkökulma sekä kansanmusiikin horisontin laajentaminen. Presentaatioissa keskusteltiin ja esiteltiin tukivirtoja, ensi maaliskuussa valmistuvaa Jack Taltyn vuoden kestävää kyselytutkimusta kansanmuusikoiden ja -tanssijoiden tuista, työn haasteista ja mahdollisuuksista. Galwayn yliopiston tohtori Steven Hadley piti puheenvuoron kulttuurisen päätöksenteon demokraattisuudesta. Allekirjoittanut edusti Suomen Kansanmusiikkiliittoa ja esitteli omassa puheenvuorossaan suomalaisen kansanmusiikin koulutusta, nykytilaa ja tukimuotoja Konferenssin järjesti irlantilaisen kansanmusiikin ja -tanssin asiaa edistämään perustettu Trad Ireland -yhteisö Arts Councilin tuella. Trad Irelandin puuhamiehet Oisín Mac Diarmad ja Tristan Rosenstock ovat kiertäneet Suomeakin Téada-yhtyeen riveissä. Sauli Heikkilä
18 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 Puh.044 5700 227 Kauppakatu 6 Saarijärvi Teijo Rekonen Harmonikan huolto ja restaurointi 4 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki – huollot ja korjaukset – – viritykset uusiin ja vanhoihin soittimiin – – restauroinnit vanhoihin soittimiin – – olka ja bassoremmit – – ergonomiset PasiProlantioremmit – Naantali 10 vuotta harmonikkojen korjausta Naantalissa. Seuraa Facebookissa ja Instagramissa @hhjrmannerjo ki Musiikkikoulu Uulu Konsertit ja työpajat Metsän ääni -soittimet TAMPERE | FINLAND | UNIVERSE ovat Juhana Nyrhisen valmistamia ja niitä voi ostaa Uululta! Juhanan hyppysissä syntyvät sekä perinteisemmät suomalaisugrilaiset pelit että jännemmällä twistillä sähköiset MÄSÄ-soittimet, kuten skeittilaudasta valmistettu Brutal truth -kantele! Tampereella toimivassa Uulun musiikkikoulussa yhdistyvät eri musiikin tyylit, maat ja mantereet, aurinkokunnat ja galaksit! Tarjolla muskareita joka lähtöön! Instrumentteina voi opiskella mm. viulua, kanteletta, laulua, ukulelea, lyömäsoittimia ja kitaraa. Voit myös laulaa kuorossa tai osallistua yhtyesoittoon. Järjestämme myös erilaisia lyhytkursseja! Uulun Liikkuva kulttuurikeskus kiertää ympäri maata! Konsertteja ja erilaisia työpajoja järjestetään niin päiväkodeissa, kouluissa, palvelutaloissa kuin työpaikollakin yli 800 kappaleen vuosivauhdilla! Tule mukaan yleisöön tai tilaa vaikkapa oma konsertti! w w w.u u l u . f i v.sta 2003 Kult. osk.
19 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 Sarjaa tuottaa: Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Jari Flinck K ansojen musiikin alalla toimivana ja alaa valtakunnallisesti seuraavana ihmettelen monesti, kuinka Oulusta kantautuu flamencoon liittyviä tapahtumauutisia tuon tuosta kuin pääkaupunkiseudulta konsanaan. Vuonna 2002 Bajo Cero -yhtyeen riveissä ystävystyneet Joonas ja Anna toteavatkin, että ala on Oulussa tällä hetkellä aktiivinen ja tapahtumia on mukavasti. Oululaisen flamencon 30-vuotisjuhlaa vietettiin syksyllä. ’Kaudet ovat vaihdelleet hyvinkin paljon täydellisestä lamasta hurmokseen, Joonas toteaa. Molempien korostaessa tietyn joukon yhdessä tekemisen voimaa, antaa Anna vielä erityiskiitoksen. – Jos ei Soili Heikkinen olisi 80-luvulla aloittanut flamenco-opetusta Oulussa, tilanne olisi varmasti ihan toinen. Anna on laulanut intohimoisesti aina, ja tanssi on myös ollut lähellä sydäntä. Laulaminen julkisesti oli kuitenkin vain sisällä polttanut haave siihen saakka, kunnes Anna lukioikäisenä pääsi tanssinopettajansa Soili Moilasen perustamassa flamencolaulukerhossa yhdistämään jo alkaneen flamencotanssiharrastuksen laulamiseen. Tuon ajan tähtihetkiä olivat vierailevien espanjalaisten opettajien tiiviskurssit. Myöhemmin oppi ja kokemus on karttunut mm. Granadassa David Sorrochen oppilaana sekä maisteriopinnoissa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja tanskalaisen Royal Academy of Musicin välisessä GLOMAS-ohjelmassa. Työskentely tanssija-koreografi Elina Robinsonin vuonna 2015 perustamassa, kansainväisessä Imperfecto-kollektiivissa innoittaa Anna Murtolaa kovasti. – Musiikillisesti suureksi inspiraationi lähteeksi on muotoutunut vuoropuhelu eri musiikkikulttuurien ja taiteenalojen välillä. Teen mielelläni yhteistyötä artistien kanssa jotka tuovat mukanaan jonkin vahvan musiikillisen tradition tai tunnelman, joka flamencon kanssa yhdessä synnyttää jotain joka on enemmän kuin kahden yksittäisen asian summa. Joonas Wideniuksen kodissa kuunneltiin klassista, jazzia, bluesia, poppia ja lisäksi vanhemmat soittivat pianoa ja kitaraa. Yhä tänä päivänä Joonas kuuntelee musiikkia vähintään yhtä laajalla skaalalla. Hän nauttii ja ammentaa monien esittävien taiteiden muodoista ja käy näyttelyissä. Säännöllisen epäsäännölliset retket tuntureille ja kansallispuistoihin ja ylipäätään luonnossa liikkuminen on kuitenkin se, mistä inspiraatio säveltämiseen erityisesti tulee. – Satuin saamaan vanhemmiltani alakouluiässä kasettina levyn Friday night in San Francisco , jossa Paco de Lucia soitti yhtä kitaraa Al di Meolan ja John McLaughlinin lisäksi. Ihastuin hänen soittoonsa kertalaakista ja siitä lähti loputon tiedonjano flamencoa kohtaan kasvamaan, Joonas kertoo. Flamencon puolelta edellä mainittujen lisäksi muita keskeisiä vaikuttajia ovat olleet Gerardo Nuñez , Tomatito , Vicente Amigo ja Pedro Sierra . Avarasta kiinnostuneisuudesta kertoo vaikkapa tämä rimpsu muita vaikuttajia: Stevie Ray Vaughan , Steve Vai , Django Reinhardt , Franz Liszt , Erik Satie , Morbid Angel, Megadeth, Living Colour, Led Zeppelin, Cream, Sepultura ja Johnny Cash . Joonas Widenius vastaa haastatteluun Joonas Widenius Trion kiertueelta marraskuussa, jolla yhtye juhlii uuden levyn New Nordik Sagas julkaisua. Joonas pakkaa flamencokitaransa, Hannu Rantanen bassonsa ja Karo Sampela rumpunsa kiertueen toiselle jaksolle helmikuussa. Anna Murtolan voi nähdä Global Fest -tapahtumassa Middle-Eastern Orchestran solistina 13.12. Helsingin Musiikkitalossa, tammikuun lopulla opetuskeikoilla Oulussa, Caras Del Flamenco -teoksen esityksessä Raahessa 1. helmikuuta ja kevään kruunuksi 19. maaliskuuta Tampereen G Livelabissa hänen ’Fuego Por Dentro’ -konsertissaan. Annan ja Joonaksen soolosekä duokeikkojen aikatauluja kannattaa seurata artistien omilta sivuilta. Pohjoisesta puhaltaa etelän tuuli Toinen päätti 5-vuotiaana ryhtyä kitaristiksi ja pysyi päätöksessään. Toinen lauloi tarhan pihakeinussa lambadaa niin että naapurienkin pihoilla varmasti kuultiin ja puurtaa nyt uraa maailman pohjoisimpana flamencolaulajana. Pohjalaislappilaisen duon muusikot Anna Murtola ja Joonas Widenius ovat löytäneet musiikillisen kotinsa kaukaa etelästä, mutta inspiraatio musiikin tekemiseen löytyy molemmilla nimenomaan pohjoisen luonnosta ja sielunmaisemasta. Yhdessä esiintymisen rinnalla kumpainenkin tekee niin soolouraa kuin toimii suuremmissakin kokoonpanoissa sekä kotimaassa että kansainvälisellä areenalla. ESITTELYSSÄ Duo Murtola & Widenius SYNTYMÄPAIKKA: Oulu/Tornio AMMATTI: Anna Murtola on flamenco laulaja ja flamencolaulun opettaja, Joonas Widenius kitaristi ja säveltäjä KOTIPAIKKAKUNTA: Helsinki YHTYEET: Sooloprojekti Anna Murtola, Imperfectoflamencokollektiivi, Joonas Widenius Solo, Joonas Widenius Trio ELÄMÄN MOTTO: Anna: Rakasta enemmän, ymmärrät enemmän, Joonas: Lue, selvitä, perustele, ole pitkäjänteinen, sillä suurin heikkoutemme on luovuttamisessa.
20 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2019 PERSOONALLINEN PELIMANNIYHTYE K ainuun Kansanpelimannien toiminta lähti käyntiin pikkuhiljaa vuosikymmenen alussa. Valokuvaaja ja valokuvauksen tuntiopettaja Reijo Haukia aloitti huuliharpun soittamisen tositarkoituksella kymmenkunta vuotta sitten. Eräässä Paltamon kansalaisopiston opettajainkokouksessa hän kertoi asiasta haitarinsoiton opettaja Terho Lämsälle kanssa ja soitti huvikseen pari kappaletta malliksi. Terho ehdotti oitis, että tule meille joku päivä niin kokeillaan soittaa kahdestaan. Terhon keittiöön tuli myös Juha Tervonen , joka alkoi laulaa soiton tahtiin. Pian mukaan tuli Kajaanin Harmonikkakerhosta muitakin soittajia ja niin oli porukka kasassa. Porukka otti nimen Kainuun Kansanpelimannit ja alkoi järjestämään konsertteja. Vuonna 2014 tehtiin levykin: Toimeen tullaan . Ryhmää vetää haitaristi Terho Lämsä, joka toimii haitarinsoiton opettajana useissa oppilaitoksissa ja on Kajaanin Harmonikkakerhon soitonjohtaja. Talvisin orkesteri harjoittelee Terhon ohjauksessa Kaukametsän Opistossa nimellä Musica Adventure, joka on opintopiirin nimi, muina aikoina esiinnytään yhtyeen omalla nimellä. – Ohjelmistomme koostuu pitkälti perinteisestä suomalaisesta pelimannimusiikista: Mukana on paljon hyrynsalmelaisen mesteripelimanni Lauri Keräsen eli Ressan Lassin sävellyksiä, kansanlauluja Suomesta, Irlannista, Skotlannista ja Ameriikan mailta. Myös jonkin verran vanhaa tanssimusiikkiakin ja Eino Leinon runoihin sävellettyä musiikkia myös. Terho Lämsänkin sävellyksiä on ohjelmistossa, kertoo Reijo Haukia. Kainuun Kansanpelimanneissa on tusina soittajaa pääosin Kajaanista, Sotkamosta ja Pyhännän Tavastkengältä. Toinen laulusolisteista, Mary Nurmiranta , on syntyisin Filippiineiltä ja haitaria, mandoliinia ja lusikoita soittava Olga Gushkolova on kotoisin Venäjältä. Koko porukalla yhtye tekee kymmenkunta keikkaa vuodessa ja pienemmillä kokoonpanoilla lisää. Muutamat tekevät myös sooloesiintymisiä ja monet soittavat myös muissa orkestereissa. Kainuussa pelimannielämä on ollut varsin pienimuotoista ja näkymätöntä. Mestaripelimanni Ressan Lassi nosti soitollaan kansanmusiikin arvostusta kovastikin aikoinaan, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa, kertoo Reijo Haukia. Tunnetuin kainuulaisen taustan omaava kansanmusiikkiyhtye on yli neljäkymmentä vuota toiminut kajaanilaisen Sakari Kukon Piirpauke. Paltamon Pelimannit on myös soittanut pitkään kunnon pelimannimeiningillä. Kainuun Kansanpelimannit ovatkin ottaneet tehtäväkseen virkistää kainuulaista pelimannielämää ja tuoda kansanmusiikkia kainuulaisille kuultavaksi. Pikku hiljaa sana on alkanut levitä ja uusia yhtyeitäkin on ruvennut ilmestymään. Jopa siinä määrin, että elokuussa 2020 Kainuu Lähde järjestää yhdessä Hyrynsalmen Wanha Asema -yhdistyksen kansaa Lassin Soitto -pelimannitapahtuman Kaunislehdon Talomuseossa. Siellä saa kuulla kainuulaisten pelimannien soittoa useiden eri kokoonpanojen voimin. Kauimmainen yhtye tulee Saksasta saakka, Uusikuu-yhtyeen laulusolisti on kainuulaislähtöinen. – Kuhmon Sommelo on jo valtakunnallisesti tunnettu kansanmusiikkitapahtuma. Lassin Soitto ei tule kilpailemaan vaan tukemaan tätä tapahtumaa. Lassin soitto painottuu Sommeloa enemmän nimenomaan pelimannimeinigille, painottaa Haukia. Kainuun kansanpelimannit Kainuun Lähde ry on poikkitaiteellinen kulttuuriyhdistys, joka on perustettu tekemään tunnetuksi kainuulaista kulttuuria, taidetta ja taiteentekijöitä. Valokuvataide on vahvasti edutettuna, mutta tällä hetkellä pääasiallinen toiminta on kansanmusiikin tunnetuksi tekemistä. Yksi toimintamuodoista on Kainuun Kansanpelimannit. Sauli Heikkilä Huuliharpisti Reijo Haukia. Kainuun kansanpelimannit: Takarivissä Eero Leinonen, viulu (vas.), Janne Karppinen, basso, Yrjö Tolonen, haitarit, Mary Nurmiranta, laulu, Terho Lämsä, haitari, Juha Tervonen, laulu ja Reijo Haukia huuliharput ja kitara. Eturivissä: Olga Gushkolova, haitari, mandoliini ja lusikat (vas.), Katja Halonen, haitarit ja viulu, Jukka Rajamäki, banjo ja Markku Svala, kitara. Kuvasta puuttuu viulisti-laulaja Salla Ventonen N iin a Ke st ilä R ei jo H au ki a