• Irtonumero 8 € 3 • 2025 MUKANA PELIMANNI-LIITE 14 Petri Kauppinen palaa juurille 30 Tekoälystä uusi jäsen Barlastiin 6 Airi Hautamäki – 70 vuotta kahdella rivillä
• 2 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 SISÄLTÖ 3 • 2025 19 32 18 KOLUMNISTI Antti J. Janka-Murros Soitinrakentajien esittelyvuorossa Leif Kronqvist. Airi Hautamäki ja Alavuden kaksiriviset 6 Le o In gv es R is to Sa vo la in en B ild st rö m Konsta Jylhä -kilpailun voittajat Erkki Virkkala ja Iikka Huntus soittavat tosissaan, muttei totisesti. Ajassa: Ne Lintuizet .......................................................................................5 Kaksirivisen rajamailla – Antti Paalasen ääni ja kone .....................8 Esittelyssä Tareq Abboushi .......................................................................11 Kansanlaulujen sateenkaarihistorian jäljillä.....................................12 Petri Kauppinen palaa juurille ................................................................14 Uutta visiota haetaan kovassa puristuksessa ...................................16 Mestareita nimettiin ja nuoriso jyräsi Kaustisella ..........................20 PELIMANNI-liite Hämäläinen osaaminen loisti Kaustisella ..........................................21 Uudenmaan nurkka .....................................................................................22 Nuottiliite .........................................................................................................23 Sävelten siivittämä pelimanniristeily Jyväskylässä ........................27 Lokakuun loiskeet palaa Kivitippuun Lappajärvelle .....................27 Kuulumisia Pohjois-Savosta .....................................................................28 Varsinais-Suomen kuulumisia .................................................................28 Muistoissamme Pertti Ilomäki ................................................................29 Barlastin Imitation Game: Ihmisääni ja tekoäly rinnakkain ......30 Uusia harrastajia kansanmusiikkiyhdistykseen? ............................34 Pillipäivät Ikaalisissa ...................................................................................35 Pelimannimerkki pitää pintansa ............................................................36 Levyt ja kirjat ..................................................................................................38 Samuelin Poloneesi Savonlinnassa 12.–15.3.2026 .........................44 Taustapeilissä Miikka Huisko ..................................................................46 Tampereen Murikka kutsuu kurssilaisia ............................................47 Alavuden kaksiriviset 2011.
• 3 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 ALKUTAHDIT Kalevalaisten Naisten Liitto täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Vuonna 1935 Elsa Heporauta kokosi joukon kulttuuriperinteestä kiinnostuneita naisia ja sai liikkeelle hankkeen, josta syntyivät sekä Kalevala-koru että valtakunnallinen naisjärjestö. Liitto on sittemmin toiminut kansallispukujen, runouden, käsityön ja kansanmusiikin vaalijana, mutta yhtä lailla se on ollut moderni naisten yhteisö, joka on ottanut kantaa myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Juhlavuoden teemana on Louhen metsä, joka korostaa metsien ja luonnon merkitystä suomalaisessa kulttuurissa. Teema näkyy vuoden aikana eri puolilla Suomea järjestettävissä tapahtumissa sekä syyskuun lopussa Espoossa pidetyssä vuosikokouksessa ja 90-vuotisjuhlassa. Myös keväällä järjestetty Ilmastoitku liittyi juhlavuoden ohjelmaan. Liitolla on nykyisin noin 49 paikallisyhdistystä ja 2 500 jäsentä, ja sen toiminta ulottuu myös Ruotsiin. Kalevalaisten Naisten Liiton toiminnanjohtajan kolumni Kansanmusiikki-lehdessä 1/2025. www.kalevalaistennaistenliitto.fi/ Käpylän musiikkiopiston kannatusyhdistyksen hallitus on valinnut musiikin maisteri Sirpa Lahden Käpylän musiikkiopiston uudeksi rehtoriksi 13 hakijan joukosta. Lahti on musiikkija kulttuurialan laaja-alainen ammattilainen, jolla on monipuolista johtamiskokemusta. Lahti siirtyy Käpylän musiikkiopistoon Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutusohjelmajohtajan tehtävästä. Koulutusohjelmajohtajan tehtävän lisäksi Lahti on toiminut opettajana, yrittäjänä, sekä monipuolisesti erilaisissa asiantuntijaja luottamustehtävissä. Kalevalaiset naiset 90 vuotta Ida Elina juhlii Kalevalan 190. juhlavuotta elokuvalla ja konserttisarjalla Louhikeräys Kalevalaisten Naisten Liitto kerää varoja Louhen metsän suojelemiseksi yhteistyössä Luonnonperintösäätiön kanssa. Lahjoituksilla hankitaan vanhoja metsiä pysyvästi suojeluun. Keräykseen voi osallistua: MobilePay:16508 Tekstiviestillä: esim. 20 euroa ja teksti 20E LOUHI numeroon 16588 Tilisiirto: Luonnonperintösäätiö FI78 5494 0950 0224 93 viitenumero 88158 Keräys voimassa elokuun loppuun 2026. Kerätty summa tällä hetkellä noin 20 000 €. Kalevala täyttää tänä vuonna 190 vuotta, ja sen kunniaksi Kajawood Studios eli Päivi Kujanen ja Timo Puustinen ovat tuottaneet Lemminkäisen tarinaan pohjautuvan musiikillisen lyhytelokuvan Under the Northern Skies . Elokuvan on ohjannut Puustinen, ja sen musiikin on säveltänyt kanteletaiteilija Ida Elina . Päärooleissa nähdään Ida Elina, Edward Lammervo , Minna Tervamäki ja Emilia Kamula . Syyskuussa julkaistu elokuva on jo kerännyt useita kansainvälisiä palkintoja muun muassa New Yorkissa, Pariisissa, Melbournessa ja Tokiossa. Lisäksi se on valittu syksyllä muun muassa Kalifornian Catalina Film Festivalille sekä New Yorkin Soho International Film Festivalille. Ida Elina julkaisi 19.9. elokuvan kappaleet sisältävän albumin ja kiersi syys–lokakuussa mini-konserttisalikiertueella, jossa hän esitti Kalevalasta inspiroitunutta ohjelmistoa soolona, jousikvartetin ja Tampere Filharmonian kanssa. Keväällä konserttikokonaisuus on saanut yleisöltä poikkeuksellisen vahvaa palautetta, ja artisti kuvailee Kaikuja Kalevalasta -esitystä uransa vaikuttavimmaksi. Syksyn viimeinen konsertti Tampere-Talossa 3.10. Konserttisarja jatkuu ensi vuonna. Ohjaaja Timo Puustinen, Ida Elina ja kuvaaja Antti Ruusuvuori. B ea B ru nf el t Sirpa Lahti Käpylän musiikkiopiston rehtoriksi H an na R an ta ne n V es si Ve ss i V is ua ls
• 4 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 PÄÄKIRJOITUS KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 3 (219) 2025 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. 044 776 7182 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Jaana Kari, puh. 044 776 7182 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Antti J. Janka-Murros, Jaana-Maria Jukkara, Jaana Kari, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Pauliina Pajala, Miia Palomäki, Hanna Poikela ja Sofia Timonen Kansikuva Airi Hautamäki kuva: Liina Lautamaja Kirjapaino PunaMusta Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 4/2025 ilmestyy 4.12. aineistot 10.11. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen Visiointi on tärkeää Mielestäni Suomen kokoisessa maassa pitäisi pystyä puoluekentän laidasta laitaan istumaan yhdessä alas, tekemään hartiavoimin töitä ja visioimaan tulevaisuutta. Tuumimaan, mitkä asiat ovat kansalaisille ja kansakunnalle tärkeitä ja pohtimaan, millä keinoin tavoitteet saavutetaan. Nyt eletään vaaleista vaaleihin: uusi hallitus ampuu edellisen hankkeet alas ja nostaa kärkeen oman puolueensa päämäärät. Kansanmusiikki liittyy tähän sikäli, että uskon jokaisen puolueen pitävän aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämistä kansallisen identiteetin kannalta tärkeänä. Elinvoimaisen kulttuurin kehittäminen ja sen tuominen kaikkien saataville nousisi korkealle kaiken muun hyvinvointia edistävän rinnalle. Huomattaisiin, että kasvatuksessa kansallisella kulttuurilla tulisi olla vahva rooli. Todettaisiin myös, että entisten ja uusien vähemmistökulttuurien tunteminen edistää sopua ja ehkäisee rasismia. Poliittista kulttuuria ei ole helppo muuttaa kuin huonompaan suuntaan maailman supervaltojen näyttäessä esimerkkiä. Missään ei tunnu olevan asiat sen paremmin. Ne Euroopan maat, joissa kansallista kulttuuria arvostetaan, käyttävät sitä usein myös nationalistisesti. Meidän on oltava varuillamme, ettei “aidon” perinnön puolustamisen varjolla hiljennetä moniäänisyyttä ja luoda me vastaan muut -asetelmaa Slovakian ja Unkarin tapaan. Valtakunnan asioihin voimme vaikuttaa lähinnä äänestämällä ja vaalityöllä. Sen sijaan kansanmusiikin ja kansantanssin suuntaan pääsemme vaikuttamaan helpommin. Viime kesänä Kaustisella ammuttiin lähtölaukaus uuteen visiointikauteen. Olisi hienoa, jos mukana olisi entistä laajempi joukko – ei vain ajamassa omaa kapeaa alaansa, vaan miettimässä, mitkä asiat ovat koko alan elinehto ja miten niitä edistetään konkreettisesti. Suuremmat voimat ovat ajaneet edellisen visiointikauden lopussa tilanteeseen, jossa järjestöjen tuki on pienentynyt. Kansanmusiikkiliiton kiertueita ei järjestetä tänä syksynä, kunnissa niistetään vähätkin rahat kiertävistä kulttuuritilaisuuksista, ja kansanperinteen osuus kouluissa sekä varhaiskasvatuksessa on kaventunut. Mediassa kansanmusiikin ja kansantanssin osuus on edelleen mitätön, joskin Yle Radio 1:n musiikkivirta on rikastunut kansanmusiikin suuntaan, vaikka vanha perinne on pyyhitty kokonaan pois. Ilahduttavaa on, että harrastaminen on monin paikoin vahvaa. Esimerkiksi Näppärit, Turku Folks! ja Orivesi All Stars tekevät tällä hetkellä parasta työtä asian eteen – ei vain meidän asiamme, vaan koko kansankulttuurin pitkän historian elävänä pitämiseksi. Sauli Heikkilä
• 5 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 Kysymykset: Sauli Heikkilä Kuva: Tero Ahonen Mistä on kotoisin karjalaishenkinen bändin nimi? Nimien synnyt ovat usein avoimia mysteerejä ja hyvä niin. Linnut ovat olleet täällä kauan ennen meitä. Siitä kun ihminen oppi kävelemään ja käsitteellistämään niiden ylimaallinen olomuoto on resonoinut ihmisissä eri aikoina eri tavoin. Ne ovat milloin kamalia ja kauniita, niiden liikkeet ja äänet jäsentävät maailmaa edelleen monella tavalla. Myllymäet ja Käpit ovat asuneet naapuripitäjissä Karjalassa ja näyttäähän nimi nyt hienommalta z:lla kuin s:llä. Olemme eläimien puolella. Kuinka kauas suunnitelmat kantavat? Paljonko yhtyeelle jää aikaa muilta hankkeilta? Bändin jäsenillä on tosiaan lusikkansa monessa sopassa, ja niin pitää ollakin, jos meinaa tulla toimeen. Mutta vaikka bändin pyörittäminen on aikaa vievää työtä, Lintuizten kanssa homma on rullannut jotenkin luontevasti ja pakottomasti. Emme edes alun perin suunnitelleet tekevämme levyä, mutta tässä sitä ollaan: debyyttilevy pihalla ja kasapäin keikkoja takana. Olemme hitsautuneet selvästi yhteen tämän vuoden aikana, ja meille on muodostunut oma juttu, jonka pohjalle on hyvä rakentaa. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kalenterit viuhuvat ja Whatsapp laulaa. Miten monen lauluntekijän yhtye saa päätettyä, kenen biisejä ohjelmistoon otetaan? Muutamilla kuluneen kesän festarikeikoilla settilistan rankkaaminen tuntui rajulta, sillä joku kolmen vartin setti tuntuu meidän tapauksessa jostain syystä tosi lyhyeltä. Musiikillinen buffettimme pääsee parhaiten oikeuksiinsa pidemmässä mitassa. Emme yleisesti ottaen miellä biisejämme ”jonkun biisiksi”, vaan kaikki ovat Lintuizten biisejä. Tärkeintä on, että ohjelmistossa on hyvä imu. Ja jos näkemykset eriävät, niin käymme sivistynyttä vääntöä! Mitä Ne Lintuizet teille merkitsee? Ystävyyttä ja mahdollisuutta todella nauttia yhdessä laulamisesta. Neliääninen laulu on toiminut meillä alusta alkaen väkevänä tapana löytää yhteys toisiimme ja sitä kautta myös yleisöön. Tämä on ollut poikkeuksellisen hienoa. Toki neljän lauluntekijän bändissä myös musiikillisten vaikutteinen kirjo on laajempi kuin kunkin sooloprojektissa. Musiikillinen ajattelumme rikastuu. Elävänä lintuizia pääsee kuuntelemaan seuraavan kerran joulukiertueella: 10.12. Krapin paja, Tuusula 12.12. Kannusali, Espoo 13.12. Kulttuurikorjaamo, Kokkola 17.12. TTT-Klubi, Tampere 18.12. Kult-klubi, Helsinki 19.12. Vakiopaine, Jyväskylä 20.12. Tuba, Oulu Ne Lintuizet -yhtyeen jäsenet, Kielo Kärkkäinen, Laura Moisio, Lauri Myllymäki ja Pekko Käppi ovat kertoneet seuranneensa ja ihailleensa toistensa uria vuosien ajan. Yhteistyötä on tehty satunnaisesti ja säännöllisesti. Nyt nelikko näyttää vakiinnuttaneen kokoonpanonsa tekemällä kesällä viitisentoista keikkaa. AJASSA
• KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 Teksti: Sauli Heikkilä Kuvat: Liina Lautamaja K ansansoittokilpailun tuomarina toimi Erkki Ala-Könni , jonka kautta haitari oli tilattu. Sarjansa ainoana Airi palasi kotiin palkintolusikan kanssa. Siitä alkoi tie, jonka loppua ei näy. Siihen aikaan haitaria soittavia tyttöjä ei juuri näkynyt. – Pojat menivät aivan kipsiin, kun soitin valssini ja polkan, nauraa Airi heleästi. Harmonikan soittokisat olivat tuohon aikaan suosittuja, ja niinpä Airinkin nuoruus kului kisalavoilla. Kilpailuja kertyi kymmeniä, ja vuonna 1986 tuli Suomen mestaruus. Opettamisen Airi oli aloittanut jo viisi vuotta aiemmin, ja pian hän oli oppilaidensa kanssa samoilla lavoilla. – Ei tehnyt enää mieli kilpailla, jos omat oppilaat olisivatkin voittaneet minut, muistelee Airi. Opettajauralle vauhdilla liikkeelle Opettajaura sai alkunsa sattumalta Tampereella vuonna 1981. K-kaupan tilaisuuden jälkeen pyydettiin vetämään Rientolan kaksirivisiä. Kaksi nuorta oppilasta laitettiin heti Ikaalisiin Suomen pelimannimestaruuskisoihin – poika voitti, tyttö tuli toiseksi. Siitä alkoi polku, joka on jättänyt jäljen lähes jokaiseen kaksirivisen soittajaan Tampereen ja Etelä-Pohjanmaan välillä. Airin opetustyö Tampereen seudulla loppui vähitellen hänen muutettuaan kotikonnuille Alavuden Sapsalammille vuonna 1985. Opetustoiminta alkoi kuitenkin pian rönsyillä uusiin suuntiin: Virrat, Alavus, Kuortane, Seinäjoki, Kurjenkylä, Jalasjärvi, Pori… Yksityisoppilaita ja ryhmiä aloittelijoista pidemmälle ehtineisiin sekä erityisryhmiä, kuten Virtain kehitysvamAiri Hautamäki 70 vuotta kahdella rivillä Airi Hautamäen naapurissa asui kansanlaulaja Tiila Ilkan tyttärenpoika Antti Saarimäki. Airi ihastui Antin soittoon ja erityisesti tämän punaiseen kaksiriviseen Hohner-haitariin. Kannustavat vanhemmat suostuivat hankkimaan kuusivuotiaalle oman – tosin vihreän – kaksirivisen. Puolen vuoden päästä hän oli jo kilpalavalla. Nyt haitareita on kertynyt nelisenkymmentä. 6
• 7 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 maisryhmä. Myös monet pelimanniyhtyeet ovat saaneet Airin ohjausta, niistä pisimpään jo 40 vuotta toiminut Alavuden kaksiriviset. – Kyllä niitä oppilaita on ollut satoja. Monien kanssa soittaminen ja yhteistyö on jatkunut läpi elämän. Me ollaan semmoinen perhe. Monilla ammattimuusikoilla lapsuuden ja nuoruuden ryhmät jäävät vain muistoiksi, mutta Alavuden kaksirivisten kanssa lavalle saattavat edelleen astua Miia Palomäki (ENKEL), Leija Lautamaja (The Moontwins ja Floating Sofa Quartet), Lauri Kotamäki (MäSä Duo) ja Antti Paalanen (Kiharakolmio, Laitakaupungin orkesteri), jos vain muilta kiireiltään ehtivät. Opetusvälineeksi numeronäppäimet Airi on aina ollut korvakuulosoittaja. Hän nappaa melodiat ja kompit helposti ulkomuistista. Nuottien opiskelu on jäänyt vähäiseksi, eikä niitä tunneilla juuri käytetä. Kun oppilailla oli vaikeuksia muistaa kotona, miten kappale meni, Airi kehitti oman numerosysteeminsä: napit merkittiin numeroilla, U ja S tarkoittivat ulkoja sisäriviä diskanttipuolella, työntöja vetotekstit kertoivat palkeen suunnasta. Bassopuolella duurialueet olivat 1–2 ja mollit 3–4. – Emma-valssi kuului jo ekalla tunnilla. Monissa ryhmissä soitetaan edelleen numeronuoteista. Airi on kannustanut kaikkia kiinnostuneita ikään ja taustaan katsomatta. Jos haitari tuntuu kalliilta, hän lainaa mielellään omistaan, että oppilas pääsee kokeilemaan. Airin yhtyeet eivät ole esiintyneet vain lähiseuduilla. Keikkamatkat ovat ulottuneet eri puolille Eurooppaa, Israeliin ja Floridaan. Japanissa hän on käynyt esiintymässä yksin kahdesti. – Ihmettelivät, kun soitin yksirivistä selän takana, myhäilee Airi. Keikoilla Airilla on lähes aina kansallispuku, ja hän on suositellut sitä myös yhtyeilleen – lainaten tarvittaessa omistaan. – Sehän on nätti, mutta kallis. Vaikka Airi tunnetaan maanlaajuisesti vetämistään yhtyeistä, sävellyksistään ja kolmesta nuottikirjastaan, on hän soittanut tanssikeikkoja jo parikymmentä vuotta. Polkat, jenkat ja valssit hän soittaa kaksirivisellä, mutta muun ohjelmiston viisirivisellä harmonikalla sekä midi-laitteistolla. Ketron-laitteen ja basso-ohjauksen avulla syntyy koko orkesterin sointi. – Jos painaa väärän basson, laite ei anna anteeksi, heläyttää Airi. Keikoilla on usein mukana myös laulaja Mikko Niemelä . Sävellyksiä on kertynyt ”aika paljon” – kolmas nuottikirja on jo ilmestynyt ja sävellyksiä on kuultavissa myös lukuisilla äänitteillä. Kappaleet syntyvät luonnostaan, ei teoretisoimalla eikä väkisin. Esimerkiksi Suviyön valssi syntyi yhdeltä istumalta keikan jälkeisenä aamuna. Oppilaille on syntynyt myös nimikkokappaleita. Airille itselleen tärkein kappale on Kotirannan muistot. Leija Lautamaja ja Miia Palomäki ovat auttaneet kappaleiden nuotintamisessa. Myös Antti Paalanen aloitti haitarinsoiton Airin ryhmässä. Airi Hautamäki s. 1949 Mestaripelimanni, director musices Opettaja, säveltäjä ja perinteisen kansanmusiikin vaalija Lukuisia tunnustuksia ja ansiomerkkejä Hautamäen oppilaat ovat voittaneet vuodesta 1984 alkaen yli 200 Suomen pelimannimestaruutta ja Spelimestaruutta. • Yli sata sävellystä • 3 Airin Sävelet -nuottikirjaa (Airin Sävelet 1: nuotit ja numeronuotit sekä c-kasetti, Airin Sävelet 2: numeronuotit ja cd-levy, Airin Sävelet 3: nuottikirja Airin omista sävellyksistä 79 kpl) • 17 äänitettä eri ryhmien kanssa • Kehittänyt kaksirivisen haitarin numeronuottijärjestelmän • Vuonna 2026: 70-vuotistaiteilijajuhla ja Alavuden kaksirivisten 40-vuotisjuhla alavudenkaksiriviset.fi Miia Palomäki jatkaa Airin työtä Alavuden kaksirivisten ohjaajana, Airi toimii edelleen taiteellisena johtajana. Miia ohjaa myös Airin perustamaa Jalasjärven kaksirivisiä. Lisäksi hän tekee Airin kappaleiden nuotinnokset yhdessä Leija Lautamajan kanssa. Kansansoittokilpailuiden osanottajat Alavuden Siikinniemestä elokuussa 1956. Airi kilpailun nuorimpana osanottajana edessä.
• 8 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 – Muistan, kun Antti tuli ryhmään ja katsoi silmät pyöreinä, kun siellä oli vain tyttöjä ja vanhempia miehiä. Airi muistelee, kuinka Antti noin kahdeksanvuotiaana oli mukana Alavuden Minipelimanneissa, joka valittiin kaikkien aikojen ensimmäiseksi Speliyhtyeeksi vuonna 1989. Yhtye osallistui kilpailuihin innolla, ja soolosarjoissa Antti sai yleensä ensimmäisen palkinnon. Nykyinen musiikki kurkkulauluineen ei Airia säikäytä. – Kyllä mulla vähän leuka loksahti siellä tohtorintutkintokonsertissa, mutta ajattelin, että jos sieltä aikoo ylemmäs ponnahtaa, pitää olla jotain tällaista, mitä muut eivät ole vielä keksineet. Antti on edelleen ehtiessään mukana Alavuden kaksirivisissä, ja myös Airin juuri julkaistulla levyllä Mestaripelimanni Airi Hautamäki ystävineen – 40 vuotta soiton juhlaa . Veri vetää soittamaan Vaikka opetusta ja keikkoja on riittänyt, varsinaisen leipätyönsä Airi teki ensin huoltoasemalla kassana ja esimiehenä, myöhemmin Alkossa. Iltaisin lähdettiin opettamaan. – Monesti mietin, millä mä jaksoin. Eläkkeellä vauhti on hieman hidastunut ja opetusta sekä keikkoja on vähemmän. Kaustisen juhlatkin jäivät tänä vuonna väliin. Mutta edelleen veri vetää esiintymään ja opettamaan, jos oikein pyydetään. Joitakin vuosia sitten Airi kokeili myös bandoneonia toivoen, että sen koko ja soittoasento sopisivat selälle paremmin. – Se ei kuitenkaan ollut oma juttuni. Ostin sitten sellon, jota voi soittaa silloinkin kun selkä vihoittelee. Jotain tekee mieli aina soittaa. Mestaripelimannin arvon Airi sai 1998 ja director musices -arvon 2007. Airi on aina soittanut ja tehnyt rakastamaansa opetustyötä sydämestään. Hän on kiitollinen, että kansanmusiikki on hänen kauttaan saanut kiitosta ja tunnustusta. Airin saavutukset kaksirivisen haitarin opettajana ovat ainutlaatuiset. Kun uraan lasketaan alkaneen kuusivuotiaana, edessä häämöttää 70-vuotistaiteilijajuhla – ja Alavuden kaksirivisten 40. juhlavuosi. Tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole, mutta: – Kai sitä on pakko juhlia. Pitäiskö kiertää koko Suomi? Soitan kaikki oppilaat paikalle ja annan kappaleet, jotka soitetaan. Airi muistaa, kun Kaustisen Pelimannitalon päädyssä hän soitti sadan oppilaansa kanssa ja joku mies tuli kysymään: ”Mistä ne tietää, milloin sää alotat?” – Ne tietää vaan. En mä koskaan ole laskenut. En mä ees osaa laskea. Kaksirivisen rajamailla – Antti Paalasen ääni ja kone Antti Paalasen kurkkulaulun rosoittama äänimaailma on kuljettanut keikoille Suomen kouluista Ranskan suurille festivaaleille. Nyt hän rakentaa uutta levyä ja luottaa siihen, että jokainen keikka kannattelee seuraavaan. Uuden musiikin ohella hän pitää perinteestä kiinni Kiharakolmion riveissä – eikä Alavuden kaksirivisetkään ole jäänyt unohduksiin. Sauli Heikkilä A rt tu ro A lv ar ez
• 9 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 A ntin teini-iän soittimet olivat kitara ja rummut, ja soittokavereiden kanssa syntyi kiinnostus raskaampaan rockiin. Samaan aikaan 1990-luvun radiosta kantautunut teknojytke hiipi korviin. Heavy metalin paino ja konemusiikin hypnoottinen pulssi jäivät lihasmuistiin. Nykyisessä soolossa niiden kaiku kuuluu selvästi: riffit rakentuvat kuin kitaralle ja biitti syntyy kaksirivisen ohella poljettavalla stompboxilla, suomalaisittain rytmilaudalla. Vahingossa sukuperintöä jatkamaan Pääsoittimeksi vakiintuneen kaksirivisen haitarin tuleminen elämään tapahtui hieman vahingossa. Antti oli ilmoittautunut naapurin pojan esimerkin innoittamana kansalaisopiston kitaratunneille ja mennyt äidin kanssa ostamaan Karin Pertsan musiikkija askarteluliikkeestä kitaraa. Seinällä roikkui kultainen Hohner. Antin kysyttyä äidiltään, mikä se on, tämä vastasi: kaksirivinen haitari – sellainen, jollaista sinunkin molemmat pappasi ovat soitelleet. – Kumpaakaan isoisääni en ehtinyt koskaan tavata, koska he kuolivat ennen syntymääni. Mutta se haitarin hankinta oli vähän päähänpisto. Sain sen ensin vuokralle, kun omaan ei ollut varaa. Paalasen haitaripolku alkoi Airi Hautamäen johdolla Alavudella. Ryhmäopetus oli käytännönläheistä: korvakuulolta oppimista, näppäinkarttojen hahmottamista ja varhaista esiintymistä – heti kun pari kappaletta sujui, lähdettiin lavalle. Hautamäen pedagogiikka teki soitosta yhteisöllistä ja rohkaisi eteenpäin: tekemällä oppii, ja pelimannin pulssi syntyy yleisön kanssa. Sama asenne toimii sekä pelimannikilpailuissa että ranskalaisella festivaalilla tuhansien ihmisten edessä. Opinnoissa tohtoriksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastosta Antti kuuli kuortanelaisen mestaripelimanni Tauno Ahon 80-vuotisjuhlassa, jossa esiintyi Pirnales. Markku Lepistön ja Pekka Pentikäisen soittama Krapulakatrilli teki vaikutuksen, ja Antti päätti lukion jälkeen hakea opiskelemaan Helsinkiin. Ensin piti kuitenkin hankkia viisirivisen haitarin taitoja – pääsykokeissa piti soittaa sitäkin – sekä musiikinteorian perustaa. – Aloin Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa opiskelemaan nuotteja alakouluikäisten kanssa, Antti naureskelee. Viisirivistä Antti soitti opiskeluajan, mutta myi soittimen myöhemmin, kun sitä ei tullut soitettua. – Maisterivaiheessa keskityin vähärivisiin. Näppäinjärjestys ei viisirivisessä koskaan mennyt oikein tajuntaan – looginen se on, mutta ei minulle. Opinnot huipentuivat vuonna 2015 taiteelliseen tohtoritutkintoon, jonka otsikkona oli Palkeen kieli . Ruuhkavuosien jälkeen tasaisempaa Mennyt kesä oli Antille vaiherikas: teatteria, bändikeikkoja ja soolomatkoja. Tampereen Viikinsaaressa Kiharakolmio seurueineen veti Vanhoja poikia -näytelmää juhannukseen saakka, ja sen jälkeen Antin ohjelmassa oli festivaaleja – muun muassa tykitys Provinssirockissa – ja keikkoja Ruotsissa, Sveitsissä, Norjassa ja Ranskassa. Mukaan mahtui myös perheyhtye Tuliterä, jossa 17-vuotias Olavi soittaa lusikoita ja vaimo Heidi melodikaa. Ohjelmisto on koostunut jo kymmenen vuotta Euroviisu-kappaleista ja muusta hittimusiikista. Soolon kohdalla Suomi–ulkomaat-jakauma on ollut pitkään vinossa: kotimaan festivaalit kutsuvat harvemmin peräkkäisinä vuosina; ulkomailla rouhea soundi erottuu massasta ja hankalasti lokeroitava musiikki kelpaa monen lajin tapahtumiin. Konserttikeskuksen listan kolmen vuoden kausi päättyi keväällä ja uusi, Hullu Haitari vol. 2 alkoi juuri. Soolosetti on toiminut poikkeuksellisen hyvin myös kouluissa: 40-minuuttisia konsertteja on kertynyt jo pitkälti toista sataa. Paalasen pedagogiikka on pelimannimainen: istutaan, soitetaan, kerrotaan tarinoita. Sama runko elää yleisön mukaan: alakoululaisille Si lv er Tö ni ss on Du Bout du Monde -festivaalin villi yleiisö vuonna 2023. R ay Fl ex
• 10 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 musiikki on ilon moottori, festivaalilavalla sama materiaali kasvaa raskaammaksi kudokseksi. Antin esiintymisiin tuli laulaminen mukaan vähitellen. Ensimmäiset soololevyt olivat instrumentaaleja, mutta tarinoiden ja yhdessä Heidin kanssa tehtyjen hokemien, kuten ”me halutaan meluta” myötä oma ääni alkoi houkutella. Kurkkulaulu on kargyra-tyyppinen matala, bordunamainen murina, joka kiertyy kaksirivisen ympärille ja sytyttää yleisökontaktin. Vaikka tyyli kuulostaa rankalta – ja rankkaa se alussa olikin – murinaan on tullut vaivattomuutta, eikä vähiten koulukonserttiperiodien vuoksi: kolme keikkaa päivässä viitenä päivänä viikossa pakottaa rentouteen. – Kargyra itsessään ei ole kurkulle rankin osa – pahempaa on innostuksen hetkellä päästetty karjaisu. Kun toistoja tulee paljon, venyy oma maksimi ja samalla oppii, mitä ei kannata tehdä. Rosoa ja pulssia – mutta ilman taustanauhoja Paalasen lavalla kaikki tapahtuu akustisen instrumentin ja muutaman efektin varassa. Basso-oktaaveri ja yksi kitarapedaali paksuntavat sointia, ääniteknikko Samuli Volanto kasvattaa tilaa miksatessaan. Taustanauhoja ei käytetä. Estetiikan ytimessä on ajatus pelimannista, joka on aina soittanut yksin koko lattian liikkeelle: sama voima tuodaan tähän päivään. – Haitari on ollut aikanaan ensimmäinen koneellinen soitin torpissa. Se on pitänyt saada kuuluville ilman vahvistimia – sama vaikutelma pitää syntyä nytkin. Antin kansainvälinen nousu sai vauhtia Eurosonic-esiintymisestä juuri ennen pandemiaa. Yleisössä ollut ranskalaispromoottori kutsui hänet Trans Musicales -festivaalille, jossa tuhansien kuulijoiden setti avasi portteja laajemmallekin Ranskan kentälle. Paalasen musiikki kiertää luontevasti lajien rajoja: heavy metalin paino, 1990-luvun teknojytke ja suomalainen pelimannipulssi kohtaavat kaksirivisen luonnollisessa hengityksessä. – Olen teininä soittanut kitaraa, rumpuja ja kuunnellut sekä heviä että teknoa. Se kaikki kuuluu siellä taustalla – eikä minun tarvitse päättää, mitä genreä tämä on.Pääinstrumenttina on nykyään kolmirivinen, jonka näppäinjärjestys ja sävelala on muokattu tummemmaksi – yleensä 2-rivinen haitari on G/C vireinen, Antilla kolmirivinen on Bb/Eb vireessä. Bassopuolella lisätyt bordunavaihtoehdot ja urkupisteet mahdollistavat laajemmat kaaret ja laululle sopivamman äänialan. Paalanen tunnetaan yhä myös Kiharakolmiosta, jonka ydin on pelimannien groove ja Timo Saukon suvereeni esiintyjä-juonto. Yhtye on kasvanut vuosien varrella kolmesta muusikosta juhlakelpoiseksi instituutioksi. Ensi vuodelle suunnitellaan 30-vuotislevyä ja juhlakeikkoja. Vanhoja poikia -musiikkinäytelmä toi bändille kahden vuoden rupeaman Tampereen Työväen Teatterissa. Sen jälkeen esitystä on vedetty Suomen kiertueteatterin tuottamana ympäri Suomea, tällä hetkellä näytöksiä on takana 150. Esitys osoittaa, että huumori ja tanssittavuus kantavat myös näyttämöllä. Kiharakolmiossa soittivat alussa Antin lisäksi Timo Saukko harmonia ja Juhani Lautamaja bassoa. Vuonna 1998 mukaan tuli Heikki Korkeakoski soittamaan mandoliinia ja Vanhoja poikia -esityksissä Timon tilalla on Kyösti Järvelä viuluineen. – Viime vuosina festarikeikoilla mukana on ollut myös meidän Olavi soittamassa lusikoita. Paalanen on opettanut harvakseltaan, mutta on toiminut aiemmin myös kansanmusiikin lehtorina. Työ, jatko-opinnot, teatteriprojektit ja pienen lapsen arki veivät aikoinaan voimat: seurauksena oli uupumus, kuntoutuspsykoterapia ja vertaistyöskentelyä sisältänyt koulutusjakso. Kokemus tiivistyy nykyiseen työtapaan: pidä sisäinen maailma kunnossa, niin soitto pysyy rehellisenä. Syksyllä ohjelmassa on yksittäisiä soolokeikkoja myös Tukholmassa ja Oslossa. Ensi vuodelle varmistuu Ranskaan parin viikon kiertue alkukeväästä. Pääpaino on kuitenkin uuden materiaalin säveltämisessä ja nauhoittamisessa. Paalasen kalenterissa asiat ovat perinteisesti loksahtaneet paikoilleen – ilman päällekkäisyyksiä, mutta työn kautta. Antti Paalanen s. 1977 • Musiikin tohtori (2015). • Sooloalbumit: Äärelä (2007), Breathbox (2010), Meluta (2014), Rujo (2019). Eri kokoonpanoissa 20 muulla albumilla ja vierailijana kymmenellä. • Muusikkona ja/tai säveltäjänä mm.: Pauli Hanhiniemi & Hehkumo, Trepaanit, Turkka & Paalanen, Hyperborea, Laitakaupungin orkesteri, Kiharakolmio, Tanssiryhmä Tsuumi, Malviniemi Company, Ruska Ensemble. • Palkinnot: Suomen Musiikkikustantajat ry:n tunnustus nykykansanmusiikkisäveltäjänä Rujo-albumista (2019), Pohjoismaisten musiikintekijäjärjestöjen verkoston Musiikintekijä -palkinto (2022), Original Music Score Award, Breaking Walls -festivaalilla Egyptissä (2024) lyhytelokuvassa In the same boat, Young Audiences Music -palkinto pienten kokoonpanojen sarjassa (2024) • Meluta-albumin teoksilla Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto (2016) ja Teosto-palkinto (2015) -ehdokkuudet. • Etno-Emma (2006) Turkka & Paalanen -albumista Halituli; Vuoden kansanmusiikkilevy Kiharakolmion Jupilee (2016) sekä useita Etno-Emma -ehdokkuuksia. • Opetustehtäviä Sibelius-Akatemiassa, Centria-ammattikorkeakoulussa ja Keski-Pohjanmaan konservatoriossa. • Kaustinen Folk Music Festivalin taiteellinen tuottaja 2012–2014; Valtion musiikkitoimikunnan 5-vuotinen taiteilija-apuraha (2014); Koneen Säätiön apuraha kansainväliseen työskentelyyn (2023) sekä useita muita apurahoja Antti Paalasen musiikki innostaa myös Unkarissa, tässä Budapestin Sziget-festivaalilla. O nd re j Ko sc ik
• 11 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 ESITTELYSSÄ Tarek Abboushi AMMATTI: Muusikko, säveltäjä, opettaja YHTYEET: Tareq Abboushi Trio, Sharaka Ensemble, Shusmo ELÄMÄN MOTTO: Toisten tunteminen on älykästä, itsensä tunteminen todellista viisautta Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Dina Salem Kaikuja Palestiinasta S okki, kulttuurija ilmastosokki, oli ensimmäinen ja päällimmäinen tuntemus, kun Tareq Abboushi reilut puolitoista vuotta sitten muutti puolisonsa tutkijantyön ja opintojen myötä Palestiinasta Suomeen. Nyt olo on jo tasaantunut, sävelkynä Suomessakin alkanut laulaa, ja kontaktien määrä mm. opetustöiden saralla on alkanut kasvaa. Tampere tuntuu sopivan kokoiselta ja viihtyisältä luonnonläheiseltä kaupungilta ja alkaa pala palalta tulla tutuksi. Ihmiset ovat Tareqin mukaan ystävällisiä, ja kulttuurien kirjo lisää mielenkiintoa. Tutuestuessaan Tareqin taustaan ei voi olla vaikuttumatta. Pelkästään ote työja opintohistoriasta on huima. Hyvin monipuolisen yhtyetoiminnan lisäksi tehtynä on vakuuttava määrä tallenteita, mielenkiintoisia ja monipuolisia opetustöitä niin Palestiinassa kuin Yhdysvalloissa, mainintoja livemuusikkona mm. Souad Massin, Ghalia Benalin ja Simon Shaheenin kanssa. Lisäksi Tareq on tehnyt laajasti työtä säveltäjänä elokuviin ja tanssiteoksiin, sekä lukuisia äänimaisemia ja ääni-tilateoksia. Tareq on myös toiminut Edward Said National Conservatory of Music -musiikkioppilaitoksen Ramallahin osaston johtajana sekä toimii edelleen palestiinalaisen Jasmine-festivaalin taiteellisena johtajana ja kuraattorina. Mennäänpä juurille. – Äitini on pianisti ja pianonsoitonopettaja, oppilaita kävi meillä vuosien ajan. Äiti on myös yksi Edward Said National Conservatory of Music -oppilaitoksen perustajista. Tällä taustalla pianosta tuli myös minulle varsin luonnollisesti ensimmäinen soitin, jota myös opiskelin. Kotona soi klassisen länsimaisen musiikin lisäksi mm. Led Zeppelin, Simon & Garfunkel, Fairuz, Marcel Khalifeh, Dave Brubeck ja monet muut, joten vaikutteita oli tarjolla laajasti. Pianotuntien jälkeen alkoivat opinnot Palestiinan Ramallahissa, kansallisessa konservatoriossa. Opinnot jatkuivat New Jerseyssä, Yhdysvalloissa, William Patersonin yliopistossa, pääaineena jazz-piano. ‘Yhdysvalloissa aloin alitajuisesti hakemaan yhteyttä kotimaahan, ja kiinnostukseni perinteistä arabimusiikkia kohtaan kasvoi. Kun ensimmäisen opintovuoden jälkeen menin kesäksi kotiin, tapasin ystäväni soittamassa busukia konservatorion portailla. Sen soundi imaisi minut mukaansa kertaheitolla. Aloitin soittotunnit ja ostin instrumentin, jonka otin mukaan Yhdysvaltoihin – ja loppu on historiaa, kuten sanotaan.’ Yliopisto-opintojen rinnalla vuosina 20002003 Tareq opiskeli mm. busukin soittoa ja makamien teoriaa Arab Music Retreat’issa, Massachusettsissa. – Palestiinalaisilla juurillani on hyvin suuri merkitys kaikessa musiikissa ja taiteessa mitä teen. Kun aloin opiskella busukin soittoa, oli välttämätöntä myös opiskella Syyrian, Libanonin ja Palestiinan klassista ja kansanmusiikkia. Minulle oli helppoa oppia arabialaisen musiikin herkät nyanssit, koska olin kasvanut niiden keskellä; kotona, takseissa, ravintoloissa, kaupoissa, rukouskutsujen kuuluessa moskeijoista, häissä – kaikkialla. Vaikka arabialainen musiikki ei ollut ensimmäinen opintojeni suuntaus, se on musiikillinen äidinkieleni. Opintojen jälkeen Tareq työskenteli Yhdysvalloissa freelancemuusikkona, ja näinä vuosina toimi muun muassa hänen yhtyeensä ‘Shusmo’. – New Yorkissa eläessäni työni oli etupäässä esiintymistä. Säveltämisen osalta keskityin Shusmoon. Kun kahdentoista vuoden jälkeen palasin Palestiinaan, halusin tauon bändin johtamisesta ja keskityin enemmän opettamiseen ja säveltämiseen. Näin pääsin kokeilemaan erilaisia tyylejä orkesteriteoksista elektro-akustiseen pop-musiikkiin, äänimaisemiin ja tanssiprojekteihin. Juuri nyt Tareqilla on työn alla elektro-akustinen folk-teos palestiinalaiselle nykytanssiryhmälle. Toiveissa on, että teos päästäisiin esittämään ensi vuonna. Työskentely palestiinalaisena tämän päivän maailmassa alalla, joka edellyttää kansainvälistä matkustamista, on monesti todella vaikeaa. Tareqille vuodet Yhdysvalloissa tuottivat. Yhdysvaltain kansalaisuuden, joten hänelle matkustaminen on mahdollista. – Norjalais-palestiinalainen yhtyeemme ‘Shakara’ kutsuttiin muutama vuosi sitten esiintymään Libanoniin. Palestiinalaisista muusikoista – Palestiinan passilla kukaan ei saanut viisumia. Ainoastaan minä pääsin maahan norjalaisten jäsenien kanssa. Tareq on hyvin huolestunut myös tämänhetkisestä politiikasta Yhdysvalloissa, missä hyvinkin monenlaisista syistä tapahtuu pidätyksiä ja maastakarkotuksia. Taiteilijoiden mahdollisuudet toimia vapaasti tunteiden ja todellisuuden välittäjinä ovat kaventuneet valtavasti. Muistellessaan parhaita hetkiä musiikin parissa menneiltä vuosilta, Tareq ei niinkään kaihoa huippuhetkiä suurilla konserttilavoilla. – Parhaita hetkiä ovat ne, kun lähes kaikki ovat jo lähteneet myös takahuoneesta, olemme ystävien kesken, kokkaamme ja soitamme yhdessä pikkutunneille. Näitä hetkiä arvostan yli kaiken.’ Palestiina on politiikan keskipisteessä; raastavasti sotatantereena ja uutisotsikoissa päivittäin kautta maailman. Miten tyynnyttää mieli rauhan rakennuksen aikaa odottaessa, kansanmurhan tapahtuessa – ja jatkaa työntekoa? Tätä en Tareqilta edes kysy, kuvittelen työnteon ja uuden luomisen olevan jaksamisen avaimet keskellä kamppailua kohti toiveikkaampaa tulevaisuutta. Lääkkeeksi itselleni etsin levylautaselle Shusmo-yhtyeen varhaisen kappaleen Wihda – ja rauhoitun, ainakin hetkeksi. Palestiinassa kasvanut, siellä ja Yhdysvalloissa kouluttautunut musiikin moniosaaja Tareq Abboushi toivoo voivansa piankin työskennellä saamelaismuusikoiden kanssa projektissa, jossa kohtaavat Saamenmaan ja Palestiinan paimentolaismusiikit. Hänelle vielä uudehko kotikaupunki Tampere tarjoaa levollisen ympäristön missä työskennellä säveltäjänä, opettajana ja muusikkona.
• 12 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 Entisajan homoelämää Queer-kansanlaulajana minulle on tärkeää laulaa sateenkaariaiheista, jotta voin näkyä lavalla omana itsenäni. Tärkeää on myös se, että perinteestä kumpuavat laulut kuvastavat todellista sateenkaarihistoriaa. Lähtöajatus suomalaiseen sateenkaarihistoriaan tutustuessa saattaa olla sama kuin mummollani, jonka mukaan “homoja ei meillä 1950-luvun savolaisella maaseudulla ollut”. Kun aihetta lähtee tutkimaan, törmää moninaisempaan historiankuvaan. Kainuussa 1950-luvulla elänyt kertoo Poliisimuseon muistitietohaastattelussa, että homoja ja lesboja oli ollut iät ja ajat osana kainuulaisia kyläyhteisöjä, ja heidän annettiin olla rauhassa. Tämä sateenkaarihistorian moninaisuus on mahdollista nostaa esiin kansanlaulujen uudelleentulkinnan avulla. Jan Löfström kirjoittaa teoksessaan Sukupuoliero agraarikulttuurissa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta suomalaisella maaseudulla 1800–1900-lukujen vaihteessa, eli uudemman kansanlauluperinteen kulta-aikana. Löfströmin mukaan moninaisuus saattoi olla yhteisöissä hyvinkin arkipäiväinen asia, eikä sukupuolinormien rikkomista välttämättä pidetty kovin ihmeellisenä. Muistitietotarinoissa kerrotaan miesja naispareista sekä ihmisistä, jotka valitsivat nimensä, vaatteensa ja työsarkansa vastoin syntymässä määritettyä sukupuoliroolia. Sateenkaariihmiset saattoivat kohdata juorupuheita ja ihmettelyä, mutta varsinaista väkivaltaa ei 1900-luvun alun muistitiedoista löydy. Löfströmin teoksesta löytyvä muistitieto mainitsee moninaisuuden esiintymisestä tansseissa: “Hän oli sellainen ‘kaunosielu’, piti kukista ja piti itsensä aina erittäin hienosti pukeutuneena. Sitten hän tapasi erään ulkonaisesti hyvin samanlaisen miehen joen toiselta puolen. He kulkivat aina yhdessä, käviväthän he tansseissa, olivat kuulemma tanssineet aina yhdessä. Herättihän tuo moinen ‘seurustelu’ huomiota, kun aikuiset kulkivat joskus jopa käsi toisen kaulalla kylänraitilla. Silloin sitä ei osattu pitää minään häpeällisenä, vaan heille salaa naurettiin, ja sanottiin että ‘sieltähän se kihlapari tuleekin’.” Mitä arkistoista löytyy? Kiinnostava kysymys on, löytyykö suomalaisista kansanlauluarkistoista sateenkaarevia kansanlauluja. Aiheesta ei ole julkaistu tutkimusta, mutta oman ja kollegojeni kokemuksen perusteella selkeitä lauluja esimerkiksi samansukupuolisista suhteista ei löydy. Suullisen kansanperinteen tutkimuksessa on huomattu sama ilmiö: homoseksuaalisuusteeman ympärillä on arkistoissa hiljaisuutta. (Vaikka tutkimuksessa puhutaan homoseksuaalisuudesta, sama tuntuisi pätevän esimerkiksi transsukupuolisuuteen.) Löfström arvioi syyksi, että homoseksuaalisuus ei ollut entisajan agraarikulttuurissa erityisen merkittävä teema, jolla olisi ollut suurta painoarvoa ihmisten sosiaalisissa suhteissa. Naisten ja miesten välisen eron sijaan aikuisten ja lasten välinen tai eri yhteiskuntaluokkien välinen ero on voinut olla merkittävämpi. Tämä näkyy yhdellä tavalla myös kansanlauluissa: vuosisadan vaihteen balladeissa nuoret vaativat voimakkaasti oikeuttaan valita puolisonsa nimenomaan toisen säädystä huolimatta. Nelisäkeiset, riimilliset rekilaulut ja pidemmät, kertovat balladit olivat aikansa populaarimusiikkia, joilla nuoret kapinoivat vanhempia sukupolvia vastaan. Niiden käyttäminen esimerkiksi sateenkaariaiheista laulamiseen nykypäivänä on tästä Kansanlaulujen sateenkaarihistorian jäljillä Kansanmusiikkikentällä on viime vuosina kuultu entistä enemmän lauluja, jotka kertovat sateenkaariaiheista perinteisten kansanlaulujen tyyleillä. Laulut ovat suosittuja muun muassa Kaustisen festivaalien Queer folk -illoissa, Pride-tapahtumien kansanlaulupajoissa ja queer-baari Strutsin kansanlaulujameissa. Millaista perinteen ja historian tulkintaa laulajat tekevät, ja miksi sateenkaariteemoista laulaminen on tärkeää? Teksti pohjautuu kirjoittajan tutkimuksiin ja keskusteluihin Paula Raitasen, Laura Reunasen ja Havu Palviaisen kanssa. Kuisma Asikainen Queer Folk-iltamat Maunon makasiinilla Sota-Akka esiintyy. R is to Sa vo la in en
• 13 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 näkökulmasta perinteen elävänä pitämistä. Nykyään queer-ihmiset kohtaavat myös vastustusta ja syrjintää, joten näistä aiheista äänen pitäminen tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä. Hiljaisuus aiheen ympärillä vahvistaa cis-heteronormia. (cis = ei ristiriitaa syntymässä määritetyn sukupuolen kanssa) Paula Raitasen kanssa olemme myös pohtineet, vaikuttavatko keruutilanteet moninaisuuden esiintymiseen arkistomateriaalissa. Homoseksuaaliset teot olivat Suomessa laittomia vuodesta 1894 vuoteen 1971, ja vaikka maaseudulla suhtautuminen on voinut olla luontevaa, kerääjät ovat saattaneet elää konservatiivisemmassa kaupunkiympäristössä. Kansanlauluarkistojen sisältöön vaikuttaa myös se, mitä kerääjä on milloinkin pitänyt keräämisen arvoisena. Kerääjät ja julkaisijat ovat myös sensuroineet sopimattomina pitämiään sanoituksia. Kun on kyse vähemmistön suosimista laulunaiheista, ne eivät välttämättä ole levinneet kaiken kansan suuhun. Vaikutusta olisi myös siis sillä, keitä arkistonauhalle on haastateltu, ja mitä lauluja laulaja haluaa jakaa kerääjälle. Selkeänä mainintana sateenkaari-ihmisestä kansanlauluarkistossa on runolaulaja Marina Takalon “Olli-täti”, jolta Takalo oppi suuren osan lauluistaan. Takalon haastattelunauhoja tutkinut Maari Kallberg kertoo Takalon puhuneen Ollitädistään lämpimästi. On sääli, että Ollitätiä itseään ei ole päästy nauhoittamaan. Monesti muistitietotarinoista puuttuukin sateenkaari-ihmisten itsensä ääni. Queer-tulkintojen mahdollisuuksia Perinteiseksi miellettyjen sukupuoliroolien rikkomista kansanlauluarkistoista kyllä löytyy. Huliviliflikka-teemaisissa rekilaulusäkeistöissä rempseät tytöt tekevät myös perinteisesti miehisiksi miellettyjä asioita. Suomussalmelainen Liisa Leskelä (s. 1898) lauloi Erkki Ala-Könnille ”Hyvä olen korttia pelaamaan, hyvä laulamaan, hyvä juomaan / hyvä olen poikia riiaamaan, vaan huono niitä kotia saamaan ”. Liisa Leskelän haastattelutilanteesta ei käy ilmi, että hän pitäisi laulua erityisesti miesten lauluna, vaan laulaa sen kuten muutkin laulunsa, sukupuolitetut sanat omaan suuhunsa sopivaksi muuttaen. Esimerkkinä queer-teemasta eli yleisestä normienvastaisuudesta se toimii ainakin nykyajan näkökulmasta. Suomen kielen sisäänrakennettu sukupuolineutraalius antaa myös mahdollisuuksia tulkita lauluja luovasti. Neutraalien sanojen, kuten “heila” käyttö oli kätevää jo rekilaulujen syntyaikoina, kun koko nuorisoporukka lauloi yhdessä piiriä pyörien. Rekilauluissa tytöllä saattaa myös olla vaikka seitsemän heilaa, ja näiden laulujen kirjaimellinen tulkinta voi olla hauskaa nykyajan polyamorisille. Kun balladien hahmoja ei nimetä, sukupuolet voi kuvitella mieleisekseen vaikkapa lauluun Kaksi kuninkaanlasta. Myös sanaa “nuorukainen” on käytetty sukupuolineutraalisti: Liisa Leskelältä tallennettu laulu Kaksi nuorukaista kertoo, nykykuulijalle herkullisesti, kolmen nuorukaisen välisestä kolmiodraamasta. Sukupuolitettujen sanojen korvaamista sukupuolineutraaleilla ilmauksilla löytyy nykykansanmusiikista esimerkiksi Enkelin lauluista. Säkeistöistä uusiksi tarinoiksi Yksi tapa, jolla sateenkaariaiheita käsitellään nykykansanmusiikissa, on laulujen luova uudelleentulkinta. Rekilaulujen ihmissuhdeja rakkausaiheissa löytyy säkeistöjä, jotka ovat tulkittavissa sateenkaariaiheisiksi, jos niin haluaa. Kun useamman tällaisen säkeistön laittaa peräkkäin, tulkinnat vahvistuvat. Koska säkeistöt olivat jo syntyaikoinaan usein irrallisia ja muodostivat löyhiä kokonaisuuksia, niiden uudelleenjärjestely on hyvinkin perinteenmukaista. Paula Raitasen kanssa olemme löytäneet esimerkiksi tällaisia säkeistöjä: Kaksipa meit oli laulajapoikaa sen Keihäsjärven takaa Eikä meidän tarvitse kysellä, missä tämän kylän tytöt makaa Eikä me olla veljeksiä, vaikka me ollaan kahden Tavallisen reiluja mammanpoikia toiselta puolen lahden Olen minä kulkenut maata ja merta ja likkoja paljon nähny Vaan en oo nähny sellasta likkaa jota olis mieleni tehny Tällaisessa uudelleentulkinnassa säkeistöistä, joilla ehkä alunperin on puhuttu tyttöjen riiaamisesta, tosirakkauden etsimisestä tai sotilasveljeydestä, voidaan luoda tarina miesten välisestä rakkaudesta. Haluan ajatella, että muistitietojen miesparit ottaisivat laulut mielellään vastaan. Ja ehkä he ovat jo aikoinaan kiherrelleet säkeistöjen kaksoismerkityksille? Toinen tapa kertoa queer-tarinoita kansanlauluilla on vaihtaa perinteisistä lauluista muutamia sanoja ja luoda tällä tavoin nykykuulijalle samaistuttavia lauluja. Tällaisia lauluja esittää queerfolk-duo Havu & Kuisma. Jotkut säkeistöt ovat humoristisia ja nykyajan termejä käyttäviä, kuten ”Laiva tummansininen se Atlanttia seilaa / sillä laivalla tämä poika homostella meinaa ”. Hahmoista tehdään selvän sateenkaarevia, kuten laulussa Illalla ruusun istutin: ”Kyllä minä kultani joukosta tunnen käynnistä koreasta / sill on hame ja parrassa koruja kullasta hopeasta”. Rekilauluperinteessä säkeistöistä liikkui muistinvaraisesti useita versioita, ja ajankohtaisten aiheiden kommentointi oli yleistä. Myös tästä näkökulmasta uudelleenmuokkaus on perinteen elävänä pitämistä. Ilmiö on tuttu vaikkapa sitsilauluperinteestä, ja Pride-kulkueisiin on tehty uudelleensanoitettuja kansanlauluja yhdessä laulettavaksi jo pitkään. Uusien laulujen kirjoittaminen Koska arkistoista ei ole löytynyt selkeästi sateenkaarevia tarinoita, niitä kirjoitetaan myös alusta asti itse. Queer-kansanmuusikoiden yhteisössä, jossa itse toimin, perinteisillä balladimelodioilla ja säkeistörakenteilla lauletaan lauluja, joissa queer-ihmisille käy hyvin tai jos heille käy huonosti, se ei johdu siitä, että he ovat sateenkaarevia. Esimerkiksi Paula Raitasen Hilda ja Juulia kertoo tarinan nuoruuden rakastavaisista, jotka joutuvat eroon väärinymmärryksen vuoksi. Yhteisöltä yhteisölle kirjoittaessa on tärkeää, että raskaistakin aiheista laulaessa queer-ihmisellä säilyy toimijuus ja kontrolli omasta elämästään. Tarinat korostavat iloa ja sitkeyttä traumojen ja väkivallan sijaan. Positiiviset tarinat ovat myös vaikuttavaa aktivismia, kun näytämme, että hyvä elämä voi olla mahdollista. Se voimauttaa queer-ihmisiä ja luo heidän ympärilleen hyväksynnän ilmapiiriä. Kirjoittaja on muunsukupuolinen kansanmuusikko. Hän valmistelee parhaillaan aiheesta maisterityötä Taideyliopiston Sibelius-akatemian kansanmusiikin koulutusohjelmaan ja ottaa mielellään vastaan tietoja sateenkaariaiheisista kansanlauluista ja -laulajista osoitteeseen kuisma.asikainen@uniarts.fi. Queer-kansanlaulutyöpaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla Outi Valon ja Heidi H. Mäkelän Aineeton kulttuuriperintö -kirjan julkistamisseminaarin yhteydessä. O ut i Va lo
• 14 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 -T anssitaiteilija-nimityksen alle kaikki solahtaa sopivasti, Kauppinen tiivistää työnkuvansa. Kauppisen työnkuva on laaja, ja työpisteitä löytyy niin läheltä kuin kaukaa. Pitkään kulttuurialalla toimineelle tanssitaiteilijalle Suomen kattava toiminta-alue on tullut vuosien aikana tutuksi. Tuleva vuosi ei poikkea aiemmista, sillä Kauppisen työskentelyä tullaan näkemään tulevan syksyn sekä vuoden 2026 aikana Oulun lisäksi ympäri maata. Tällä hetkellä freelancerina toimiva Petri Kauppinen sai kesäkuussa hyviä uutisia Taiteen edistämiskeskukselta, kun Taike myönsi Kauppiselle kolmivuotisen taiteilija-apurahan. – Apurahatyöskentely mahdollistaa paluun juurille ja työskentelyn yhdessä tanssiryhmien kanssa, Kauppinen kiteyttää. Kolmivuotinen apurahatyöskentely pitää sisällään paljon muutakin. Suunnitelmaan on sisällytetty työtä Kauppisen jokaiselta osaamisalueelta: koreografiointia, omia tanssiteoksia, käsikirjoitustyötä sekä artikkeleiden kirjoittamista. Työskentelyn äärellä tulee olemaan myös isoja projekteja, esimerkiksi Leonard Bernsteinin MASS -produktio, joka saa Suomen ensi-iltansa huhtikuussa osana Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta 2026. MASS -produktiota on työstetty jo aiemmin, mutta loppuhuipennus ja esityskausi osuvat sopivasti osaksi taiteilijaapurahan vuosisuunnitelmaa. Läpi koko elämän Työskentelystä kertoessaan Kauppinen sivuaa taiteilijoiden tekemää ilmaistyötä erityisesti pitkäjänteisissä projekteissa ja huomauttaa samalla, mikä kaikki usein kuuluu teoksen työstön vaiheisiin ja työn luonteeseen: teoksissa ollaan mukana koko Petri Kauppinen palaa juurille Sofia Timonen Oulun Kauppahallin kahvion pöydän toiselle puolelle istahtaa rento, mutta kiireinen mies, oululainen tanssitaiteilija Petri Kauppinen. Tanssitaiteilija-tittelin alle mahtuu laaja kirjo osaamista kulttuurialalta, sillä Kauppinen työskentelee muun muassa tanssinopettajana, koreografina, ohjaajana ja käsikirjoittajana. Sa ar a Sa vu sa lo
• 15 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 tekoaika, luetaan käsikirjoitusta, käydään palavereissa ja ekskursioilla sekä ideoidaan tuotettavaa teosta. Kaikki tämä tapahtuu ennen verrattain lyhyttä harjoituskautta. Lisäksi Kauppinen on sisällyttänyt apurahasuunnitelmaan omaa tanssijuutta vahvistavia asioita, kuten Bro-ryhmän ja flamenco-tanssin. – Apurahahakemus on siis kolmen vuoden työskentelysuunnitelma, Kauppinen tiivistää. Kansantanssi ja -musiikki ovat kulkeneet Kauppisen matkassa läpi koko tämän elämän. – Tanssin kipinä sai alkunsa Oulunsalon Nuorisoseuran joulujuhlasta. Tammikuusta 1977 kansantanssi ja -musiikki ovat kulkeneet mukana katkeamattomasti, Kauppinen kertoo. Kansanmusiikin kuuntelemisen ja seuraamisen lisäksi häntä inspiroivat arkistolähteet sekä äänitteet. – Mielenkiintoista on vuosien mittaan ollut myös seurata, miten kansanmusiikki on kulloinkin muuttunut. Häilyvätkö kansantanssin rajat? Kauppiselle kansantanssin käsite ei ole nykyjään ollenkaan häilyvä. Hänelle kansantanssi näyttäytyy rytmisesti, muodollisesti ja liikkellisesti tietynlaisina asioina ja liikkeinä. Ydin tanssissa on vahvassa vuorovaikutuksessa niin tanssijan, muusikon, musiikin, tilan tai esimerkiksi hetken kanssa. Kauppinen korostaa vuorovaikutusta myös perinteen kanssa. Iän tuoman itsevarmuuden myötä ei tarvitse enää todistella toimintaa fuusioimalla tanssilajeja keskenään. – Teattereissakin näyttämölle kaivataan omaa ja puhdasta, vähemmän fuusioitua kansantanssia. Oulussa kansantaiteen nykytilasta keskusteltaessa esille nousevat innokkaat harrastajat niin tanssin kuin musiikin parissa. Yhdessä tekemistä ja vuorovaikutusta varjostavat kuitenkin tilanpuutteeseen liittyvät ongelmat. Kauppinen kannustaakin luomaan tilanteita, joissa kaikki ovat rohkeita toimimaan ja lisäämään tanssin ja musiikin vuorovaikutusta. – Meillä on vielä aika vähän tilaisuuksia ja paikkoja, joissa aito vuorovaikutus kerkeää syntyä. Valtakunnallisesti kansantanssilla menee Kauppisen mukaan hyvin. Laji kerää uutta, erityisesti aikuista harrastajakuntaa; pääkaupunkiseudulla muun muassa kansanomaisen paritanssin kurssit ovat pääsääntöisesti täynnä, eivätkä kaikki halukkaat mahdu kursseille. – Olemme saavuttamassa kansakuntana viimein tason, jossa ei ole synti vahvistaa omia juuriaan terveellä tavalla. Asenne on salliva, eikä kansanmusiikkia ja -tanssia mielletä kauhean kansallismielisinä. Pitkän linjan tekijältä, tanssitaitelijalta ja opettajana toimineelta Petri Kauppiselta on pakko kysyä myös tanssinopettajan vakiokysymys: Mitä toivot ihmisen saavan, kun hän kokeilee ensimmäisen kerran kansantanssia? Kauppisella on selkeä vastaus kysymykseen valmiina. Hänelle tärkeää on, että ihminen kokee opetetun liikkeen hetkellisesti omakseen ja vuorovaikutus kääntyy niin, että tekijä alkaa itse kokemaan. Kauppisen mukaan silloin ollaan onnistuttu tanssitilanteen luomisessa. Oulu 2026 Oulu 2026 kulttuuripääkaupunkivuosi lähestyy. Kansantanssin ja -musiikin näkökulmasta kulttuuripääkaupunkivuosi näyttää hyvältä. Luvassa on useita kansantaidetapahtumia, muun muassa Kansantanssiryhmä Hipasun teos Finnskog tarinoita suomalaismetsistä sekä OASBB & Ingá-Máret Gaup-Juuso feat. Jukka Eskola : Davvi Oktavuohta -levynjulkistuskonsertti. Petri Kauppisen työsuunnitelmassa kulttuuripääkaupunkivuodelle on “26 aktia”. Tanssiaktit linkittyvät jo olemassa oleviin tapahtumiin, joissa yleisö tulee yllättäen törmäämään tanssiin. Petri Kauppinen Ikä: 52 vuotta Syntynyt: Oulussa Titteli: tanssitaiteilija ”Tanssia ennemmin aamulla vai illalla?: Tärkeintä on tanssia ennemmin kuin katua jättämättä tanssia. Illalla mieluusti..” Ju kk a H ei nä m äk i Suomen Nuorisoseurat pyrkii tasapainottamaan talouttaan ja piti jo kolmannet muutosneuvottelut puolentoista vuoden sisällä. Kesäkuussa 2024 päättyneiden muutosneuvottelujen seurauksena neljä henkilöä irtisanottiin ja kolme osa-aikaistettiin. Lisäksi koko henkilökunta lomautettiin neljäksi vikoksi. Tämä ei riittänyt, vaan elokuussa 2025 pidettiin uudet muutosneuvottelut, joiden seurauksena Tampereella ja Jyväskylässä sijainneet tapahtumatoimistot yhdistetään. Henkilöstöresursseja vähennetään 2,4 työvuotta. Tampereen Sottiisi-toimiston harteilla on ollut Pispalan Sottiisi ja nykyinen Tradi-festivaali (ent. Tanssimania) sekä Folklandia-risteily. Jyväskylän toimisto taas on huolehtinut teatteritapahtumista ja Nuori Suomi -tapahtumien tuottamisesta. Järjestön mukaan uudistuksen tavoitteena on selkeyttää ja tehostaa toimintaa sekä turvata tapahtumatuotannon pitkäjänteinen kehittäminen. Uutta tapahtumatoimistoa rakennettaessa huolehditaan nykyisten valtakunnallisten tapahtumien jatkumisesta ja ensi vuoden tapahtumat toteutetaan suunnitellusti. Tampereelta irtisanottiin Folkalandiafestivaalin perustaja, vastaava tuottaja Jukka Heinämäki ja tuottaja Päivi Hoppu. Syyskuun alussa Nuorisoseurat laittoi hakuun tapahtumajohtajan toimen. Uusi johtaja tulee johtamaan ja kehittämään Suomen nuorisoseurojen valtakunnallisia tapahtumia sekä johtamaan Nuori Kulttuuri -kokonaisuutta. Kansanmusiikkija kansantanssi kenttää irtisanomiset ja työpaikan avaaminen on hämmentänyt ja yli sata muusikkoa ja tanssijaa allekirjoitti Petri Kauppisen Suomen Nuorisoseurojen hallitukselle ja valtuustolle osoitetun huolikirjeen. Prosessin ollessa vielä kesken huolikirjettä ei julkaista, vaan aiheeseen palataan seuraavassa lehdessä. Suomen Nuorisoseurat yhdistää tapahtumatoimistonsa
• 16 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 Onko seitsemän vuotta paljon vai vähän? Kun näkökulmaksi otetaan Kansanmusiikin ja kansantanssin kulttuuripoliittinen tavoiteohjelma 2018–2025, tutummin Visio 2025, seitsemän vuotta tuntuu lentäneen hujauksessa. Vision onnistuneisuutta ja toteutumista on arvioitu matkan varrella ja tullaan varmasti arvioi maan vieläkin, mutta Kaustisen juhlien heinäkuisessa visioseminaarissa Kansantaiteenkeskuksen Museosalissa katseet käännettiin tulevaan otsikolla Visio 2030. Resurssien niukkuudesta on puhuttu aina, mutta tällä kertaa keskustelun nuotit määräsi alaa rajusti murjoneet kulttuurijärjestöjen rahoitusleikkaukset. Seminaarin aloitti Kansanmusiikkiliiton uusi toiminnanjohtaja Jaana Kari katsauksella liiton nykyiseen toimintaan. Esityksensä lopuksi hän nosti esiin alan tulevina mahdollisuuksina ja haasteina musiikkiopistoissa käynnissä olevan opettajien sukupolvenvaihdoksen, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden huomioimisen sekä väestöpyramidin muuttumisen – miten pidetään mukana yhä ikääntyvämmät ihmiset ja miten saadaan mukaan lisääntyvät maahanmuuttajat ja heidän omat musiikkikulttuurinsa? Kansanmusiikki-instituutin Matti Hakamäki ja Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskuksen Hanna Poikela heittivät silmille järjestökenttään kohdistuneet tylyt luvut ja rahoittajien osin julki lausutunkin ymmärtämättömyyden järjestöjen moninaisuudesta ja erilaisista tehtävistä. Paneelikeskustelussa joukkoon liittyivät Kanteleliiton Sanni Virta , Nuorisoseurojen Jukka Heinämäki ja SibeliusAkatemian Vilma Timonen . Keskustelussa todettiin, että paitsi kentän moninaisuutta yleensäkin, rahoittajilla on vaikeuksia ymmärtää alalle olennaista harrastaja ja ammattilaiskentän yhteiseloa, kun rahoitusjärjestelmät on rakennettu näiden kahtiajaon varaan. Huono ymmärrys johtuu osaltaan alan osaamattomuudesta lobata ja kertoa selkeästi toiminnastaan ja perustella tarpeitaan. Näihin haasteisiin haetaan apua syksyn aikana toteutettavalla KEK:n jäsenjärjestökyselyllä. Keskustelussa tuotiin esiin, että monipuolinen ja osin ulospäin pirstaleiselta näyttävä järjestörakenne on toisaalta aikansa tuote mutta toisaalta osoitus suomalaisesta demokratiasta; järjestöissä toimivat ovat halunneet liittyä yhteen edistämään juuri kunkin järjestön ajamaa asiaa, jota muut järjestöt eivät sellaisenaan aja. On elintärkeää pystyä argumentoimaan niin jokaisen järjestön tehtävä kuin niiden muodostaman osiaan suuremman kokonaisuuden, Vilma Timosen sanoin ”ekosysteemisen tason”, merkitys päättäjille. Samalla jokaisen järjestön pitää pystyä paikantamaan roolinsa ekosysteemissä. Keskustelussa oli melko selkeä konsensus siitä, että järjestöjen pitää parantaa viestintäänsä sekä työnsä luonteesta että laadusta ja hakea enemmän yhteistyötä, synergioita ja yhteisten asioiden koordinointia. Mahdollisissa järjestöjen fuusioitumisissa nähtiin enemmän vaaroja kuin mahdollisuuksia. Rahoittajat saattavat katsoa saavansa kahden fuusioituvan järjestön aktiviteetit yhden rahoitettavan järjestön kustannuksilla, kuten kokemukset kymmenen vuoden takaisesta Kansanmusiikin edistämiskeskuksen ja Folklore Suomi Finlandin fuusiosta kertovat. Tässä maailmanajassa päättäjille on myös osattava argumentoida, että yhdistystoiminta on demokratian turva ja tuottaa jo itsessään hyvinvointivaikutuksia, ja oman kulttuuriperinnön turvaamiseen liitettynä ollaan jo henkisen huoltovarmuuden ja sitä kautta edelleen jopa puolustuspolitiikan tasolla, jolloin avautuvat myös näkymät ihan toisenlaisista resursseista. Visio 2030 seminaari on katsottavissa Kansanmusiikki-instituutin Youtube-kanavalla, ja sinne tulevat syksyn mittaan myös Kansanmusiikki-instituutin Kaustinen ICH Academy ohjelman luennot ja seminaarit. Uutta visiota haetaan kovassa puristuksessa Kuvat ja teksti: Lauri Oino Jaana Kari aloitti seminaarin luomalla katsauksen Suomen Kansanmusiikkiliiton nykytilaan. Kansanmusiikki-instituutin Matti Hakamäki ja Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskuksen Hanna Poikela Kävivät läpi järjestöjen rahoituksen leikkauksia. Poikelan ja Karin seuraan panelikeskustelussa liittyivät Jukka Heinämäki, Sanni Virta ja Vilma Timonen.
• 17 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 El ämys, joka on kantanut pitk älle ja vaikuttanut vahvasti tekemisiini ja valintoihini, tapahtui 2000-luvun alussa Kaustisen festivaaleilla. Pelimannitalossa esiintyi tuolloin moldovalainen viulisti Mandache Aurel yhtyeineen. Konsertista muistan erikoisen rummunsoiton. Se oli mielest äni marssirumpu, jota fl ätkytettiin taipuisalla kepill ä tai risulla sek ä pehme äpäisellä malletilla. Vasemalla ja oikealla puolella olivat omat, toisistaan riippumattomat rytmins ä, mik ä kuulosti eritt äin mielenkiintoiselta itsens ä haastamiselta. Mieleen jäi tietysti myös Mandache Aurelin taiturimaisen soiton t äyteläisyys ja äänen aitous, jossa kuului eletty el ämä, sek ä hänen soittonsa hieno bluesoundi. Kuinka sen voisi suomentaa? Oliko kyseess ä nelj äsosasävelaskelista tai mikromodaliteetista vai soittajan luomasta omasta, perinteest ä ammentavasta persoonallisesta tyylistä? Innostuin j äljittelemään Aurelin tyyli ä ja haastamaan itseni myös rytmisesti opettelemalla kyseisen tavan soittaa rumpua. Konsertin j älkeen ostin paikanp äältä cd:n. Olen siit ä vuosien my ötä ammentanut vaikutteita muun muassa kansanomaisten ly ömäsoitinten opiskeluun ja maisterikonserttiini. Levy on mielest äni t äyteläinen ja hyvin tehty kokonaisuus moldovalaisesta tyylist ä ja perinteest ä. Se on levy, joka kestää aikaa. Joka kerta kun levyn pist ää soittimeen, on kokemus tuore ja inspiroiva. Haastan palstalle Mauno J ärvelän. Eläköön Folk! -gaalaan liitettiin vuonna 2022 aiemmin itsenäisenä tilaisuutena järjestetyn Etnogaalan tunnustuksia, eikä erillistä Etnogaalaa enää järjestetä. Kaikki Etnogaalan tunnustukset eivät mahdu kerralla mukaan ja niitä vuorotellaan vuosien välillä. Eläköön Folk! -gaala kuuluu “Yhdessä Folkin Aallonharjalla” -kokonaisuuteen, jonka muodostavat FolkForum-seminaari 9.1., Folklandia 9.-10.1. sekä mahdolliset muut tilaisuudet tuona viikonloppuna. Yleisö voi ehdottaa palkinnon saajaa viidessä eri palkintokategoriassa, joista raadit valitsevat palkintojen saajat. Yleisöehdotusten lisäksi raadit voivat asettaa muita ehdokkaita. Voittajat julkistetaan Eläköön Folk! -gaalassa Folklandia-risteilyllä, paitsi Risteys-palkinto jaetaan jo syksyllä 2025 Etnosoi! -festivaalin yhteydessä. Raadit Risteys-palkinnon valitsee Maailman musiikin keskuksen nimeämä raati. Vuoden kansanmusiikkitekijän valitsee Suomen Musiikintekijät ry:n asettama raati. Vuoden artistin valitsee KEK:in ja Muusikkojen liiton asettama raati. Vuoden Wäinön valitsee KEK:in hallitus. Vuoden tanssiteko -palkinnon saajan valitsee Suomen Nuorisoseurojen hallitus mestarikansantanssija Antti Savilammen esityksestä. Eläköön Folk! -gaalan järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen ja Folklandian taustajärjestäjien kanssa. Ehdota voittajaa! Jätä ehdotuksesi palkinnon saajista 10.10.2025 mennessä kamukanta.fi -sivustolta löytyvän tunnustukset-osion kautta. Annetut ehdotukset päivitetään samalle sivustolle muutaman päivän välein. Voit ehdottaa suosikkiasi, vaikka se jo löytyisi listalta. Ehdotusten määrät eivät suoraan vaikuta raatien päätöksiin, mutta voivat perustelujen kanssa antaa hyvää osviittaa päätöksien tueksi. Kansanmuusikko Saija Teirikangas kertoo Se oli kuin halolla päähän, kun... Ja ni V irk ku la Eläköön Folk! -gaala 2026 Folklandia-risteilyllä järjestettävässä Eläköön Folk! -gaalassa 9.1.2026 palkitaan kansanmusiikin, kansantanssin sekä maailmanmusiikin kiinnostavia ja ansioituneita toimijoita. Lisäksi Risteys-palkinto jaetaan Etnosoi! -festivaalin yhteydessä syksyllä 2025. Palkinnot Risteys-palkinto Risteys-palkinnon saaja on henkilö, ryhmä, yhteisö tai taho, joka toiminnallaan edistää kulttuurien kohtaamista ja oikeutta omaan musiikkiin. Palkinnon myöntää Maailman musiikin keskus. Vuoden kansanmusiikkitekijä Vuoden kansanmusiikkitekijä on säveltäjä tai sanoittaja, joka on kohottanut kansanmusiikin tekemisen rimaa monipuolisella ja kunnianhimoisella työskentelyllään. Palkinnon myöntää Suomen Musiikintekijät ry. Vuoden artisti Vuoden artisti on valovoimainen solisti tai ryhmä, joka on herättänyt huomiota kansanmusiikin ja kansantanssin kentällä. Palkinnon myöntää Muusikkojen liitto. Vuoden tanssiteko Vuoden tanssiteko -palkinnon voi saada henkilö, yhteisö tai tapahtuma, joka on tehnyt vuoden aikana merkittävän teon kansantanssin tunnettavuuden hyväksi ja edistänyt toiminnallaan kansantanssin leviämistä. Tanssiteko voi olla rohkea avaus, joka on aiheuttanut keskustelua. Se voi olla ennakkoluuloton, uusi toiminnan muoto tai se voi olla asia, joka on saanut ihmiset tanssimaan. Palkinnon myöntää Suomen Nuorisoseurat. Vuoden tulokas Vuoden tulokas on ottanut rohkeasti tilansa uutena tekijänä kansanmusiikin ja/tai kansantanssin alalla. Palkinnon myöntää Kansanmusiiki ja Kansantanssin Edistämiskeskus. Vuoden Wäinö Vuoden Wäinöksi nimetään vuosittain kansanmusiikin tai kansantanssin alalla toimiva henkilö, ryhmä tai taho, jolle halutaan osoittaa tunnustusta taiteellisista tai pedagogisista ansioista, elämäntyöstä tai esimerkiksi merkittävästä innovaatiosta alalla. Tunnustus liittyy kansanmusiikin ja kansantanssin vuositeemaan, joka on vuonna 2025 Me yhdessä. Palkinnon myöntää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus. Muut tunnustukset Lisäksi Eläköön Folk! -gaalassa julkistetaan muun Vuoden nuori pelimanni, Vuoden kansanmusiikkilevy, Kaustisen vuoden yhtye, Nuorisoseurojen vuoden ohjaajat, Kanteletunnustus ja mahdollisia muita tunnustuksia.
• 18 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 Muistatko hetken, kun tiesit, että sinusta tulee soitinrakentaja? Ehkä silloin, kun sain esimmäisen tekemäni viulun myytyä. Miten olet hankkinut ammattitaitosi? Uusikarlepyyn työväenopisto piti viulunrakennuskurssin kolmisenkymmentä vuotta sitten. Kurssin opettaja Einar Pollars antoi hyvän pohjan. Sen jälkeen olen käynyt monella kurssilla. Esimerkiksi Jaakko Mäkelän hyvillä kesäkusseilla olin mukana kolme kertaa. Pitääkö pitkän linjan soitinrakentajan vielä opiskella uutta? Ilman muuta! Pitää etsiä koko ajan uusia menetelmiä ja tapoja rakentaa jousisoittimia. Ne ovat niin herkkiä. Jos kannen ja pohjan muotoa tai paksuutta muuttaa vain millimetrin murto-osia, ääni ja ominaisuudet muuttuvat. Sen takia pitää oppia, miten materiaalit toimivat, koska jokaisella puupalalla on erilainen luonne. Kannen ja pohjan pitää olla joskus tosi ohut, siinä rajalla ettei tulee susiääniä (soivan kielen ja kaikupohjan resonaatiotaajuuksien yhteisvaikutuksesta syntyvä ”ujeltava” ääni). Joskus saa jättää paksuja kohtia, ja viulu toimii kuitenkin hyvin. Viulun rakentaminen on kuitenkin samalla koservatiivista. Käytämme melkein aina kuusipuuta kannessa ja vaahteraa muissa osissa. Barokkisoittimia tehdessä voi hullutella: voi tehdä veistoksia, upotuskoristuksia ja maalauksia. Voi käyttää paljon jännittäviä muotoja ja materiaaleja. Siihen aikaan soitinrakentajat kokeilivat ja tekivät mitä halusivat, ja testasivat, mikä saattaisi toimia. Millaisista työtehtävistä saat pääsääntöisesti elantosi? Teen korjausia noin puolet työajasta, puolet rakennan uusia soittimia. Rakennatko viulujen lisäksi muita soittimia? Olen myös rakentanut alttoviuluja, selloja, kontrabasson, bassogamban, avainviuluja ja jouhikoita. Pian tulee sata soitinta täyteen. Millainen on viulunrakennuksen tilanne Suomessa? Pidätkö yhteyttä muihin rakentajiin? Nettikauppa on koventanut kilpailua. Itse olen löytänyt markkinat viisikielisille ja resonanssikielillä varustetuille jousisoittimille. Minulla ei ole yhteyttä muiden rakentajien kanssa Riittävätkö Suomen markkinat vai meneekö soittimia maailmalle? Suurin osa menee Suomeen. Kaustisen festivaalilla myyn joka vuosi soittimia myös ulkomaille. Teetkö kaikki soittimesi vain tilauksesta? Yritän rakentaa soittimia sen verran, että niitä on myös varastossa ja asiakkaat saavat tulla kokeilemaan, mutta tilauksiakin tulee joka vuosi. Pitääkö mielestäsi soitinrakentajan osata soittaa? Se on suuri etu, mutta jos vaimo tai joku muu lähellä osaa soittaa, niin sekin toimii. Olet pitänyt näyttelyä pitkään Kaustisen kansanmusiikkifestivaalilla. Pidätkö mukana olemista tärkeänä myös jostain muusta syystä kuin tilauksien vuoksi? Suorien tilauksien lisäksi saan Kaustisella hyviä muusikkokontakteja. Muistatko jotain tapahtumaa, jota voisi kutsua urasi tähtihetkeksi? Joka kerta, kun myyn tekemäni soittimen ja saan siitä hyvää palautetta, on se minulle tähtihetki. Leif Kronqvist on Kaustisen festivaalin soitinnäyttelyn vakioesittelijä Moni festivaalivieras on käynyt kurkistamassa Kaustisen kansanmusiikkifestivaalilla soitinäyttelyä. Leif Kronqvist on ollut vuosia esittelemässä rakentamiaan viuluja. Muut ajat hän rakentaa ja korjaa viuluja ja hieman muitakin soittimia verstaallaan Uudessakaarlepyyssä. Haastattelu: Sauli Heikkilä Tavallisten viulujen lisäksi Leif Kronqvist rakentaa viuluja myös viisikielisinä sekä resonanssikielillä varustettuna sekä muita jousisoittimia verstaallaan Uudessakaarlepyyssä. leifkronqvist.fi sekä Facebook ja Instagam
• Antti J. Janka-Murros KOLUMNI Suuri ja mahtava... Olen ollut musiikin suurkuluttaja niin kauan kuin jaksan muistaa. Sen sivutuotteena olen jo vuosikymmeniä kokenut hektisessä arjessa zenmäistä rauhaa kootessani omia temaattisia tai muuten mielenkiintoisia kokoelmia, ensin c-kaseteille, sitten cdlevyille polttaen. Kun tietotekniikka kehittyi siihen pisteeseen, että WinAmp ja mp3-soittimet keksittiin, aukesi aivan uusi maailma: soittolistat. Sittemmin ei ole enää vuosiin päivitetty WinAmpia, ja levyjen polttaminenkin on tehty hankalaksi, koska siihen tarkoitettuja ohjelmistoja ei käytännössä enää ole. Ja miksi olisikaan, kukapa sellaista kaipaisi? (Minä.) Siispä soittolistojen tekoharrastukseni siirtyi luonnollista tietä suoratoistopalveluihin, ja mp3-soittimet painuivat samaan vanhan tekniikan laariin kuin MiniDiscsoittimet. Onhan se toki kätevää, jopa hienoa, kun pikkurahalla saa miljoonia levyjä käyttöönsä hyllyssä olevan muutaman tuhannen sijaan. Eikä niitä tarvitse edes ensin ladata koneelle. Kaikki alkoivat puhua Spotifysta, tehdä Spotifylistoja ja laittaa omaakin musiikkiaan Spotifyyn. Tässä piilee tarinan juju: se, että Spotify on suurin ja musiikkitoistopalveluista jo synonyymi, ei tarkoita, että se olisi paras. Itse asiassa kaukana siitä. Viime vuosina olemme toistuvasti saaneet lukea, kun firman toimitusjohtaja Daniel Ek muun muassa valittaa, että muusikot eivät julkaise musiikkia tarpeeksi tiheästi, sijoittaa musiikilla tienaamiaan satoja miljoonia aseteollisuuteen, tukee suurella rahalla varsin värikkäitä ja mielipiteitä jakavia poliittisia hahmoja, kannustaa tekoälyllä tehtyyn taustamusiikkiin (mistä ei tarvitse maksaa tekijöille) ja siinä sivussa tekee parhaansa, jotta musiikin tekijät eivät saisi vietyä hänen omista miljardituloistaan juuri mitään. Esitänkin nyt Spotifyn jyvityspolitiikan helppotajuisempana duunariversiona: Linja-autonkuljettajan keskipalkka on 2 742 €/kk. Otetaan teoreettinen firma, jossa pomo palkkaa 10 kuljettajaa. Sen sijaan, että kaikki saisivat tuon 2 742 euroa, kaikki laitetaan pottiin eli 27 420 €. Kuun lopussa katsotaan, kenellä on ollut eniten kyyditettäviä. Hän saa puolet potista, eli 13 710 €. Kakkoseksi tullut puolet siitä, eli 6 855 € ja tällä tavoin jatketaan, kunnes kymmenes kuski saa kuukausipalkakseen jäljellä olevan 26,77 euroa. Eikä tässä edes kerrota sitä, paljonko tarinan liikennöitsijä vetää matkalipputuloista itselleen, mutta aika paljon. Kuulostaako reilulta? Ei? Entäs se, että vaikka Spotifyssa SINÄ kuuntelet pelkkää rakastamaasi kotimaista indieartistia jatkuvalla syötöllä, kuun lopussa palkan saa Taylor Swift? Käytännössä tällä jyvitysidealla nimittäin toimii Spotify. Noin niinkuin kärjistetysti. Ja ”kuskeja” on miljoonia, joten suurin osa ei saa edes niitä kuuluisia pähkinöitä etenkään kun Spotify vuoden 2024 alusta uudisti jakopolitiikkaansa vielä siten, että alle 1000 vuosikuuntelun jäävät artistit eivät ole jaossa mukana lainkaan. (Tämä muuten tarkoitti ainakin vuosi sitten yli 60% kaikista tarjolla olevista artisteista.) Kaiken lisäksi Spotifysta toistettavan, vahvasti pakatun musiikin äänenlaatu ei juuri pärjää vertailussa, jos sellaiseen ”pikkuasiaan” haluaa kiinnittää huomiota. Monet isommat ja etenkin pienemmät artistit ovatkin äänestäneet jaloillaan ja siirtäneet musiikkinsa vain muihin, valikoidumpiin suoratoistopalveluihin. Nykyään on kuitenkin erittäin vaikea pärjätä kokonaan ilman, ja päästäkseen esille musiikin tekijän on käytännössä pakko jakaa musiikkiaan markkinoiden määräämällä tavalla. Mikään suoratoistopalvelu ei juuri rikastuta edes levy-yhtiöiden kärkinimiä, mutta se ei tarkoita, että kuluttajalla ei olisi vaihtoehtoja vaikka Spotify ehkä onkin monelle sama asia kuin musiikin suoratoisto. Ihan niin kuin Netflix oli pitkään omassa lajissaan ja edelleen pitää tiukasti markkinoinnissaan kiinni – vieläpä varsin onnistuneesti tästä mielikuvasta, vaikka monet kilpailijoista ovatkin ajaneet vuosien mittaan sen ohi niin valikoimassa kuin hinnassakin. Auttaakseni vertailuprosessia alkuun kerron lopuksi muutamia madonlukuja eli keskimääräisen, musiikin tekijälle yhdestä kuuntelukerrasta tulevan tilitysmäärän viideltä suurimmalta palvelulta: 1. TIDAL 0,011 € 2. APPLE MUSIC 0,0086 € 3. SPOTIFY 0,006 € 4. AMAZON MUSIC 0,0043 5. YOUTUBE MUSIC 0,0017 € Listaa vääristää toki muun muassa se, että osa tarjoaa ilmaisversiota mainoksia vastaan, osa taas ei, joten käyttäjien kuukausimaksut eivät täysin korreloi keskenään. (Mutta jos vielä on joku, joka ei maksa musiikinkuuntelustaan edes sitä kymppiä kuussa, niin sietää jo hävetä.) Mainitaan vielä yhtenä vaihtoehtona kotimainen pelaaja Lingonperry, joka käyttää hieman hankalampaa krediittipohjaista järjestelmää, mutta lupailee rojaltien ohjautuvan selkeämmin nille artisteille, joiden musiikkia kuunnellaan. Lisää informaatiota voi jokainen helposti hakea internetistä haluamallaan hakukoneella. Koska Googlekaan ei ole ainoa, vaikka onkin ollut oman alansa verbi jo 2000-luvun alusta lähtien. Tai sitten voitte tehdä todellisen kulttuuriteon ja ostaa ihan fyysisiä levyjä, fanituotteita ja konserttilippuja. Sillä tavoin musiikkia saadaan tehtyä tulevaisuudessakin. Jim m y Tr äs ke lin 19 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025
• 20 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2025 Mestaripelimannien riveihin liitettiin Kaustisella neljä uutta perinteentaitajaa ja kantajaa. Linnéa Holmberg aloitti soittouransa 7-vuotiaana sotilassoittaja, pelimanni Karl Holmbergin johdolla Tammisaaressa. Kansanmusiikki, kansantanssi ja tanssisoitto opittiin perheen parissa jo lapsuudessa. Kymmenvuotiaana Linnéa aloitti soittamisen Ingå spelmansgille -yhtyeessä, jossa hän on toiminut lähes koko ikänsä, ensin nuoriso-orkesterissa ja sitten varsinaisessa orkesterissa. Tällä hetkellä hän vaikuttaa nuoriso-orkesterin puolella opettajan ja vetäjän roolissa. Ingå spelmannsgillen lisäksi hän on soittanut mm. Pojo folkdansare ja Röttren-ryhmissä. Erityisesti Linnéa Holmberg tunnetaan kansantanssien säestäjänä ja spelmanstämmaneiden, pelimannien ja kansantanssijoiden kokoontumisien järjestäjänä. Ilmajokinen Liisa Kupiainen on soittanut lukuisissa Ilmajoen ja Etelä-Pohjanmaan perinteeseen keskittyneissä kansanmusiikkikokoonpanoissa, muun muassa Peltolan, Peuralan ja Yli-Rahnaston pelimanneissa. Hän aloitti viulunsoiton opiskelun Ilmajoen yhteiskoulussa mestariksi vuonna 2011 nimetyn Lasse Peltosen johdolla ja jatkoi Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa Seinäjoella Matti Alangon oppilaana. Hän oli pitkään viulunja alttoviulunsoitonopettajana Espoossa aina eläkkeelle siirtymiseensä asti. Eero Myllymäki Kaustisen Köyhäjoelta on perinteisen tyylin ja ohjelmiston erinomaisesti taitava Köyhäjoen pelimannien pitkäaikainen tämmäri. Hän aloitti soittouransa jo 8-vuotiaana hanurilla, joka harmonin ohella on edelleen hänen pääsoittimensa. Hanurin kanssa hän on toiminut ainakin Kaustisen mieskuoron ja Peltolan poikien riveissä sekä useiden eri lauluryhmien säestäjänä. Liki kaikkien kansanmusiikin harrastajien soitinrakentajana tuntema Rauno Nieminen taitaa myös soittajana useat soittimet, mutta erityisesti hän on ansioitunut jouhikon, kanteleen ja paimenpuhaltimien taitajana. Soitinrakentajamestari ja musiikin tohtori aloitti soittamisen alle kouluikäisenä saatuaan Joulupukilta ksylofonin. Nieminen on ollut pioneeri monen kansanomaisen soittimen ja soittotyylin elvyttämisessä Suomessa. Yksi menestystarina on jouhikonsoiton kasvaminen kansainväliseksi ilmiöksi. Nieminen on soittanut 29 orkesterissa yli sadan soittajan kanssa, joukossa mm. Primo, Salamakannel, Jouhiorkesteri ja Sarijärtwi Candlet. Konsta Jylhä -kilpailussa pienyhtyeet mittelivät kisan nimikkosäveltäjän tuotannon parissa. Voiton vei vanhempiensa nenän edestä lukioikäinen kaustislaiskaksikko Erkki Virkkala ja Iikka Huntus , joista on haastattelu toisaalla lehdessä. Kakkossijan jakoivat yhtyeet Hot Heros ja Rauhan maa. Kansanmusiikkijuhlien festivaaliplaketti ojennettiin Jukka Heinämäelle ansioistaan kansanmusiikin ja kansantanssin eteen tehdystä työstä. Kaustisella ei kärsitty joidenkin kesän popfestareiden tapaan yleisökadosta. Pelimanniryhmiä oli noin 700, lipunmyynti kasvoi kymmenellä prosentilla ja kipusi yli 20 000:n, ja kokonaiskäyntimäärä oli reilut 54 000. Ensi vuonna Kaustisella juhlitaan 13.–19.7. Lauri Oino Mestareita nimettiin ja nuoriso jyräsi Uudet mestaripelimannit Rauno Nieminen (vas.), Eero Myllymäki, Liisa Kupiainen ja Linnéa Holmberg. Ti iu H yy ry lä in en Tangoteatteriesitys Mielen laulu Oulussa Mielen Laulu on oululaisen Tangoteatteri Kiutan ja rovaniemeläisen Lehtojärven Hirvenpään yhteistuotanto. Teoksen genre on tangoteatteri. Tanssista vastaavat pääasiassa Marjo Kiukaanniemi ja Timo Hakkarainen. Liikkeen pohjana käytetään argentiinalaisen tangon lainalaisuuksia. Elävänä musiikkina teoksessa kuullaan Harri Kuusijärven ja Jaakko Laitisen muodostaman Lehtojärven Hirvenpään suomenkielisiä, kantaaottavia ja pilkesilmäisiä tangoja ja säveltaideteoksia. Mielen Laulun ohjaa Elina Lajunen ja valosuunnittelusta vastaa Kauri Klemelä. Teos omaa pohjoisen luonteen ja siinä tangolta riisutaan salonkikelpoiset hepeneet ja se nähdään paljaana ja yhteiskuntakriittisenä. Ensi-ilta on marraskuussa Oulussa. Esityksiä on alustavasti luvassa seuraavasti: to 6.11.2025 Oulun Kulttuurilaboratorio to 12.3.2026 Kemin Teatteri pe 13.3. Rovaniemen teatteri la 14.3. Sajos, Inari to 26.3. Kajaanin teatteri pe 27.3. Kuopio la 28.3. Joensuu to 2.4. Valvesali, Oulu Junna kiertueelle Japaniin Suomalainen elektrofolkduo Junna tekee kiertueen Japanissa lokakuussa 2025. Kiertue kattaa kolme konserttia Niigatassa, Kashiwassa ja Tokiossa sekä yleisölle avoimia kansantanssityöpajoja Tokion lähellä sijaitsevassa suositussa Moomin Valley Parkissa. Tokiossa ja kansantanssityöpajoissa duo nähdään yhdessä kansantanssitaiteilijoiden, Mitja Pilkeen ja Eveliina Pilkkeen, kanssa. Työryhmän koreografisesta ohjauksesta ja kansantanssityöpajojen taustatyöstä vastaa Riina Hosio. Junna on vuonna 2019 perustettu duo, jonka muodostavat laulaja-viulisti Anna Haaraoja ja teknotaiteilija Juha Seppänen. Kiertuetta tukee Scandinavia-Japan Sasakawa Foundation -säätiö.