Kansanmusiikki 3/2021 - Lehtiluukku.fi

Irtonumero 8 € 3 • 2021 6 Vilma Jään monta roolia 14 KanTaMus yhdistää tanssin ja musiikin 19 Varsinais-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys 50 vuotta MUKANA PELIMANNI-LIITE
2 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 SISÄLTÖ 3 • 2021 17 19 14 KOLUMNISTI Tuuli Saksala KanTaMus yhdistää tanssin ja musiikin. Vilma Jään monta roolia Varsinais-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys 50 vuotta. 6 Sa ul i H ei kk ilä Je nn aR iik ka M äk in en Ajassa: Matti Johannes Koivun Uskomaton Folktrio ...........................5 Mestarien jäljillä – Aimo Mässbacka .....................................................10 Kaustisella neljä uutta mestaria ja hybridijuhlintaa ........................12 Muusikon muotokuva: Mayim Alpert – Soitinunelmien pajassa ....13 Seppo Kaskinen Viulunrakentaja-pelimanni Punkaharjulta .......18 PELIMANNI-liite: Uudenmaan nurkka .......................................................................................20 Nuottiliite ...........................................................................................................21 Kuulumisia Pohjois-Savosta .......................................................................25 Juokin Malja viulupelimanni Erkki Niiraselle .....................................25 Haitari ja savusauna .....................................................................................26 Huuliharppu soi myös ministeritasolla .................................................26 Eteläpohjalaiset Spelit ..................................................................................27 Etnosoi!-festivaalilla perinnemusiikkia ja moderneja biittejä Kolumbiasta Karjalaan ..........................................28 Muistoissamme ................................................................................................30 Kansalaisfoorumin uusi verkkokeiju palveluksessanne ................32 Ensikertalainen Kaustisella ........................................................................33 Mitä löytyy kansanmusiikin ja kansantanssin järjestökentältä? osa 2 ...................................................34 Levyt ja kirjat ....................................................................................................36 Taustapeili: Veikko Lahtinen ......................................................................40 Oriveden kansanmusiikkija kansantanssikurssit 2021 ..............41
3 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 ALKUTAHDIT The Summer Solstice Indigenous Festival eli alkuperäiskansojen Kesäpäivänseisauksen festivaalia on järjestetty 20 vuotta kesäpäivän seisauksen aikoihin. Monet alkuperäiskansojen yhteisöt ovat juhlistaneet kulttuuriperintöään tähän aikaan vuodesta sukupolvien ajan. Kesäpäivänseisauksen alkuperäiskansojen festivaali on perhekeskeinen monialainen taidefestivaali, joka houkuttelee yli 40 000 kävijää joka vuosi. Festivaalilla jaetaan palkintoja useissa kategorioissa. Tänä vuonna International Indigenous Artist-Group Recording of The Year -palkinnon voitti Gájanas-yhtye albumillaa Cihkkojuvvon (Kätketty). Yhtyeen solisti Hildá Länsman oli samassa kategoriassa ehdolla myös Viivi-Maria Saarenkylän kanssa VILDÀ-duon albumilla Vildaluodda. summersolsticefestivals.ca bafesfactory.fi/gajanas Muusikko Sirkka Kosonen aloitti syyskuun alussa Etelä-Savossa toisena maakuntataiteilijana. Maakuntataiteilijat ohjaavat Etelä-Savon asukkaiden osallisuutta tukevaa taidetoimintaa sekä organisoivat uutta järvikulttuuriaiheista tapahtumaa yhdessä kuntien kulttuuripalveluiden ja kuntalaisten kanssa. Kerimäeltä kotoisin oleva Sirkka Kosonen on kansanlaulaja ja -muusikko, äänitaiteilija, kuoronjohtaja ja opettaja. Koulutukseltaan Kosonen on musiikin tohtori Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Sirkka Kosonen opettaa Savonlinnan musiikkija tanssiopistossa ja on työskennellyt monipuolisesti Itä-Savon kunnissa. Maakuntataiteilijana hän tuo tähän päivään ja helposti lähestyttävään muotoon Etelä-Savon alueelta talteen otettuja runomittaisia lauluja, karjansoittosävelmiä, loitsuja ja balladeja. Kososen tavoitteena on saada eteläsavolaiset innostumaan omasta kansanperinteestään ja omista juuristaan. Maakuntataiteilijat valittiin avoimella haulla touko-kesäkuun 2021 aikana 18 hakijan joukosta. Heidät valittiin EteläSavossa nyt ensimmäistä kertaa. Toinen valittu maakuntataiteilija on kuvataiteilija Mari Liimatainen. La Riippa Group ja Ánnámáret kansainvälisessä yhteistyössä kesällä Global Music Match oli kansanmusiikin ja maailmanmusiikin pilottihanke, jonka käynnistäjät olivat Showcase Scotland Expo, Sounds Australia ja kanadalainen East Coast Music Association (ECMA) yhdessä useiden muiden maiden vientitoimistojen kanssa. Suomessa hanketta koordinoi Music Finland. Hankkeen tavoitteena oli nostaa eri maista mukaan valittujen artistien profiilia ja näkyvyyttä kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla korona-pandemian aiheuttamista haasteista ja rajoitteista huolimatta. Hankkeen myötä artistit pääsivät solmimaan uusia, maailmanlaajuisia verkostoja. Hankkeessa hyödynnettiin artistien sosiaalisen median kanavia: ideana oli, että nostamalla toisiaan artistit hyötyvät myös itse, saavat uusia seuraajia ja laajentavat yleisöään. Suomesta Global Music Matchissa oli mukana La Riippa Group (tiimi 9) ja Ánnámáret (tiimi 11). Jokaisella 13 tiimillä oli valmentaja, esimerkiksi tuottaja, manageri tai festivaalijohtaja, joten osanottajat saivat myös paljon tietoa ja kokemusta markkinoinnista ja verkottumisesta. Hankkeen tuotoksia voi katsella ja kuunnella artistien sosiaalisen median sivuilla. globalmusicmatch.com Gájanas palkittiin Kanadassa M ar ja V iit ah uh ta M in na Ke so U lla N ik ul a Sirkka Kososesta Etelä-Savon maakuntataiteilija Ànnámáret La Riippa Group Sirkka Kosonen
4 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 M ai ja Se pp o PÄÄKIRJOITUS KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 3 (203) 2021 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Jukka Janka-Murros ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Vilma Jää kuva: Mary Em Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 4/21 ilmestyy 10.12. aineistot 8.11. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen Naisen paikka Mikä on mahtanut olla naisen rooli ihmiskunnan esihistoriassa? On luonnollista, että hommia on tehty kykyjen ja taitojen mukaan: vahvat tekevät voimaa vaativat työt ja näppärät kätevyyttä vaativat. Vahvempi on myöhemmin ottanut oikeuden myös päättää asioista. Vahvempi on lopulta ottanut kaikki oikeudet. Viimeisen parinsadan vuoden aikana ihmisvoimat ovat likipitäen muuttuneet merkityksettömiksi. Luulisi, että roolit olisivat tyystin murentuneet. Kuitenkin edelleen monissa kulttuureissa mies päättää kaikesta. Naisen paikka on edelleen kirjaimellisesti nyrkin ja hellan välissä. Moniin naisia sortaviin kulttuureihin verrattuna tuntuu keskustelu tasa-arvosta Suomessa turhalta. Paljon ei pintaa tarvitse raaputtaa, kun huomaa, että meilläkin se on edelleen tärkeää. Monien vanhempien roolit näyttävät muinaisilta: isä huitelee metsästäjäkeräilijänä ja äiti on vastuussa leiripaikasta ja jälkikasvusta. Musiikkipiireissä tunnutaan pysyvän vuosituhansien aikana syntyneissä rooleissa edelleen yllättävän vahvasti niin taidemusiikin kuin jazzin, rockin, popin ja erityisesti räpin piireissä. Kansanmusiikin puolella näyttäisi ensisilmäyksellä oltavan huomattavasti tasaarvoisempia. Useimpia soittimia soittavat niin miehet kuin naisetkin, maailmanmaineeseen nousseitten artistien joukossa taitaa naisilla olla jopa hienoinen yliote. Mutta tarkkana pitää olla. Vuonna 1984 Suomen Kansanmusiikkiliiton johtokunnassa ei ollut ensimmäistäkään naista – paitsi sihteerinä. Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin viisikymmentä vuotta jatkuneessa mestaripelimannien valinnassa miehillä on valtava yliedustus. Kiinnostava yksityiskohta on, että etsiessäni mandoliinia työkseen soittavia tai soittoa vakavasti harrastavia, naisia oli todella vähän. Vaikka historiallisissa kuvissa mandoliini oli yhtä hyvin naisten kuin miestenkin soitin. Tasa-arvoa ei ole se, että mandoliininsoittajia on yhtä paljon kuin miehiä. Tasa-arvoa on se, että kuka vain voi valita soittimekseen ja soitettavakseen täsmälleen sitä, mitä huvittaa ilman, että kukaan ajattelisi, sopiiko se. Joskus eri sukupuolten roolittaminen on alitajuista. Havahduin tasa-arvokeskustelun jälleen virkistyessä huomaamaan, että lehdessämme on ollut paljon enemmän kolumnisteina miehiä ja taustapeilissä, jossa esitellään useimmiten taustalla toimivia henkilöitä, naisia. Tämän havaittuani olen pyrkinyt huolehtimaan, että kummallakin palstalla on tasaisesti molempia sukupuolia. Se ei ole kovin vaikeaa. Vaikka täydelliseen tasa-arvoon on meilläkin matkaa, siihen kannattaa pyrkiä. Vain siten voidaan edes kuvitella afgaanitytöillekin valoisamman tulevaisuuden. Sauli Heikkilä Vilma Jään kansikuvan kuvanneen marseillelaisen art director, brand designer ja valokuvaaja Mary Emin missiona on auttaa asiakkaitaan löytämään heidän ja projektiensa todellinen potentiaali ja välittämään se visuaalisessa viestinnässä. mary-em.com
AJASSA Matti Johannes Koivun Uskomaton Folktrio 5 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 Kysymykset: Sauli Heikkilä Kuva: Markus Översti xx x Mistä mahtipontinen nimi yhtyeelle? Olin alusta asti vakuuttunut yhtyeen valtavasta potentiaalista. En voinut tyytyä vähäisempään nimeen. Yhtye kuulosti minun korviini heti ihanalta. Olemme soittaessamme vapaita, mutta samalla vuorovaikutuksessa keskenämme. Tämä kuulostaa tavalliselta, mutta on oikeastaan aika harvinaista. Miten trio sai alkunsa ja tuleeko sille pitkä ikä? Olen soittanut basisti Topi Karvosen kanssa vuodesta 2005, joten hän ei ollut minulle varsinaisesti uusi tuttavuus. Kontrabasso sen sijaan oli. Topi on ottanut viime vuosina uuden instrumentin haltuun ja avannut minullekin aivan uuden maailman. Hänen tapansa soittaa on ainutlaatuisen määrätietoinen ja kuljettava. Aili Järvelä tuli soittamaan Luonnos-levyni sessiohin ja vaikutuin hänen ilmaisustaan välittömästi. Hänellä on upean melodiatajun lisäksi kyky varioida ja improvisoida puhuttelevalla tavalla. Pidän elävästä ja orgaanisesta musiikista. Topin ja Ailin kanssa musiikki on aina sellaista. Toivottavasti yhtye on pitkäikäinen. Mitä sinulle merkitsee folk? Olen teini-ikäisestä saakka ollut innoissani folkmusiikista, vaikka en vieläkään tiedä, mitä folk oikeastaan tarkoittaa. Ehkä se minulle merkitsee laulukeskeisyyttä, ilmaisun yksinkertaisuutta, konstailemattomuutta ja halua sanoa jotain maailmasta. Millainen on suhteesi kansan musiikkiin? Olen kiinnostunut vierailija kansanmusiikin maailmassa. En tunne esimerkiksi suomalaista musiikkiperinnettä erityisen laajasti, mutta innostun siitä helposti. Kansanmusiikin yhteys kadonneisiin maailmankuviin ja katsomuksiin on kiehtovaa. Historiakulttuuri voi olla niin monenlaista. Matti Johannes Koivun Yle, digikumous ja sinä –radiosarja lähetetään Yle Radio 1:ssä keskiviikkoisin. Sarja on jo kokonaisuudessaan Yle Areenassa, kuten myös aikaisemmat sarjat, Oikeudenmukaisuuden, Keskeneräisyyden ja Tulevaisuuden historiat. Uusi levy on työn alla.
Vilma Jään monta roolia Sauli Heikkilä
Ihmisen elämässä usein pieni hetki saattaa muuttaa ratkaisevasti koko loppuelämää. Joskus se voi olla dramaattinen onnettomuus, joskus arkinen tapahtuma, joskus yksi puhelinsoitto. Vilma Jäälle on 25-vuotiaana ehtinyt sattua kaikki kolme. Je an -L ou is Fe rn an de z Vilma Jää Aix-en-Provencen festivaalilla Kaija Saariahon Innocence-oopperassa vasemmalla ylhäällä, ohjaus Simon Stone, lavastus Chloe Lamford.
8 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 F olklandia-risteily, kansanmusiikin laivaristeilyfestivaali, järjestettiin 14. kerran vuonna 2010. Mukana järjestelyissä oli Hilu ToivonenAlastalo , joka työskenteli tuolloin festivaalin järjestävässä Pispalan Sottiisi -organisaatiossa. Laivalla talkoolaisena oli hänen 14-vuotias tyttärensä Vilma. Reissu on jäänyt Vilmalle hyvin mieleen. Vasta siellä, kymmenen vuoden soittoharrastuksen jälkeen, hänelle valkeni, että viululla voi soittaa muutakin kuin klassista. Sitä paitsi soittajilla näytti olevan hauskaa, ja vaikutuksen teki myös hyvä yhteishenki. – Joku vilpittömyys ja riemu, ilon kautta tekeminen ehkä oli se, mikä imaisi mukaansa.Mahdollisuuksia löytää kansanmusiikin riemu oli ollut aikaisemminkin. Vilma oli osallistunut parikin kertaa Suomen Kansamusiikkiliiton järjestämille KAMUleireille. Leireiltä jäi kuitenkin mieleen vain kiva hengailu ja soittelu kavereitten kanssa. Tämä lienee todiste siitä, että mahdollisuuksia voi ja pitää tarjota, mutta pysyvä into lajiin kuin lajiin syntyy vain löytämällä se itse. Risteilyn jälkeen Vilma tivasi äidiltään, miksei häntä lapsena viety esimerkiksi kansantanssiryhmään. Vastaus oli sopivan ryhmän puute Helsingissä, toisin kuin syntymäpaikkakunnalla Hollollassa. Mutta yhden vuoden ikään mennessä ei vielä paljon tanhuta. Silloin tuli muutto Helsingin Vuosaareen. Määrätietoinen matka Kansanmusiikin löytäminen neljätoistavuotiaana ei ole kuitenkaan ollenkaan liian myöhäistä. Reilun kymmenen vuoden aikana Vilma on ehtinyt pitkälle. Hilulla oli tietoa ja kontakteja – sekä mittava levyhylly. Pian Vilma oli Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän pedioppilaana. Pediopetuksessa opiskelijat harjoittelevat opettamista oikeiden oppilaiden kanssa. Hieman myöhemmin Vilma opiskeli kolme vuotta Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa, Sibelius-lukiossa sekä Karelia-ammattikorkeakoulun vuoden kautta SibeliusAkatemian kansanmusiikin aineryhmässä, josta hän valmistui musiikin maisteriksi tänä kesänä. Väliin ei juuri jahkailuja mahtunut, mikä kertoo myös Vilman luonteesta. Määrätietoisuus paistaa jo katseesta. Rakkaus kansanmusiikkiin on ollut kohtalokkaasta risteilystä lähtien syvää, ja leimaa kaikkea tekemistä. Harva ItäHelsingissä kasvanut nuori voi välttää räpin, ja myös pop on kuulunut kiinnostuksen kohteisiin. Vilma on tehnyt – ja tekee edelleen – molempia, mutta kansanmusiikki on kirkkaana ytimessä. Idea pop-elektroniikan ja kansanmusiikin yhdistämisestä oli ollut mielessä jo pitkään, mutta lopullisesti se kristallisoitui maisterikonsertissa Kosto viime toukokuussa, jossa ”akustisten ja elektronisten saundien välillä liikkuvassa musiikissa aunuksenkarjalaiset lehmänkellot ja muut arkistonauhojen äänimaisemat sulautuvat synteettisesti tuotettuihin biitteihin suomalais-ugrilaisen lauluperinteen flirttaillessa tuotetun popin kanssa”, kuten Vilma musiikkiaan käsiohjelmassa kuvailee. Konserttikokonaisuudesta nähtiin osa Helsingin Etno-Espan konsertissa elokuussa ja kokonaisuus on mukana marraskuun Etnosoi!-festivaalilla, myöskin Helsingissä. Keikoilla live-elektroniikkaa operoi Sibeliuslukion ajoilta tuttu Inka Pohjonen. Musiikki on tehty yhdessä tuottaja Mikko Renforsin kanssa. Tekeillä on myös levy, josta ensimmäinen single julkaistaan tänä syksynä. Vilma toivoo, että yhdistämällä poppia kansanmusiikkiin voisi tavoittaa yleisöä, joka ei kansanmusiikkiin muuten tulisi tutustuneeksi. Myös esiintyjänä Vilma tietää, mitä tahtoo, eikä kaihda ajatusta brändäämisestä. Hän haluaa pitää käsissään sen, miltä näyttää kuvissa ja keikoilla. Kokonaisuuden pitää olla hallittu ja omannäköinen. Näin oli jo kolme vuotta toimineen ja toissa vuonna haudatun mammantytöt! -duon aikoihin. Yhtyeen 2017 julkaiseman Glitter & trad. -albumin nimi jo kertoo asioiden fuusioimisesta. Duopari Laura Petäjän (nyk. Laura Maria Rinta) kanssa yhteistyö jatkuu uuden sukupolven runolauluyhtyeeksi kuvaillussa Jäine-kvartetissa, josta kuullaan myöhemmin. Korona on hidastanut senkin toiminnan aloitusta. Jäinen jäsenistön jo kertaalleen vaihduttua on vasta nyt päästy sopimaan uuden kokoonpanon ensimmäiset harjoitukset. Vilma on laulanut myös ykkösopraanona popkuoro Mustassa lampaassa, joka voitti kuorokilpailun vuonna 2017 Tanskan Aarhusissa. Viulun ja laulun lisäksi Vilma soittaa myös pianoa, jota opiskeli yläasteikäisenä pop&jazz -konservatorion perusopetuksessa. Hän käyttää pianoa tällä hetkellä lähinnä sävellystyössä. Myös sävellyksiä pianolle on syntynyt pitkin matkaa, mutta niitä hän ei ole juuri esittänyt. – En koe itseäni esiintyväksi pianistiksi. En myöskään oikein pidä opettamisesta, mutta haaveilen siitä, että julkaisisin sävellyksiäni oppimateriaaliksi musiikkioppilaitoksille. Viulu – nykyään viisikielinen – on ollut pitkin matkaa laulamisen ohella tärkein instrumentti. Onni onnettomuuden jälkeen Toinen käänteentekevä hetki elämässä osui kohdalle 2018, kun Vilma jäi auton alle. Viulun pitkäaikaisempi soitto tuli mahdottomaksi. Käsi taipuu edelleen ja viulua voi käyttää esityksissä pienimuotoisesti, mutta viulistin ura ei ole ainakaan tällä hetkellä mahdollinen. Siihen tottuminen ja asian hyväksyminen on ottanut aikansa ja vienyt paljon energiaa. Jos elämä olisi viulun soittamisesta kiinni, onnettomuus olisi ollut katastrofi. Toki se laittoi monet asiat uuteen järjestykseen, mutta onneksi vireillä oli jo kolmannen kohtalokkaan sattumuksen vuoksi projekti, jossa ei tarvinnut soittaa viulua ja joka takaa töitä moneksi vuodeksi. Eikä vain töitä, vaan mainetta ympäri maailmaa. Eräänä päivänä Helsingin marraskuisella kadulla vuonna 2017 Vilman puhelin soi. Soittaja oli Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän ainejohtaja AnnaKaisa Liedes : ”Hei, haluaisitko mukaan Kaija Saariahon oopperaan?” – No todellakin halusin! En tiennyt juuri mitään nykymusiikista, nykyoopperasta puhumattakaan, mutta tietenkin tiesin Suomen ja yhden koko maailman tunnetuimmista säveltäjistä. Innostuin heti. Rakkaus kansanmusiikkiin leimaa kaikkea tekemistä Ja ri Fl in ck Vilma Jään viulismi on toistaiseksi rajoittunutta taannoisen onnettomuuden seurauksena.
9 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 Kaija Saariaho valmisteli oopperan säveltämistä Sofi Oksasen kirjoittamaan tekstiin kouluampumisesta. Ooppera oli Aix-en-Provencen oopperafestivaalin, Suomen Kansallisoopperan, Alankomaiden Kansallisoopperan, Lontoon Royal Opera Housen ja San Franciscon Oopperan tilaama teos, jonka ensiesitys lykkääntyi vuodella viime heinäkuuhun. Ooppera kertoo traumoista, joita traaginen onnettomuus voi aiheuttaa. Tässä tapauksessa onnettomuus oli kouluampuminen. Oopperassa on ampumisen uhriksi joutuneella tytöllä pieni, mutta tärkeä rooli. Saariaholla oli mielessään saada rooliin joku klassisesta laulutekniikasta poikkeava äänenkäyttäjä. Mieleen oli tullut lapsuudesta mummon karjankutsuhuudot. Niinpä Saariaho ryhtyi etsimään sopivaa laulajaa muualta kuin klassisesta maailmasta. Saariahon oopperassa Only the Sound Remains oli ollut mukana kanteleensoittaja Eija Kankaanranta , joka oli vihjannut Sibelius-Akatemian kansanmusiikin opiskelijoihin, joista Anna-Kaisa Liedes oli valinnut muutamia ehdokkaita. Kun Saariaho näki ja kuuli roolittamista varten tehdyllä videolla Vilman esittelevän äänenkäyttöä, hän arveli löytäneensä oikean henkilön rooliin. Kaija Saariaho asuu Pariisissa, mutta ollessaan Suomessa joulukuussa 2017 järjestettiin tapaaminen, ja säveltäjän puolesta asia oli sinetöity. Aix-en-Provencen festivaalijohto epäili opiskelijan pärjäämistä isolla lavalla ammattilaislaulajien joukossa, kun kuuli millaista laulajaa Saariaho rooliin halusi. Vakuuttamiseen loppujen lopuksi tarvittiin vain yksi lounas oopperan näyttämöohjaaja Simon Stonen kanssa Wienissä. Tapaamisessa ei laulettu tai esitelty ääntä, mutta keskustelu riitti ohjaajalle ja sitä kautta myös festivaalille. Kyllähän mä tämän osaan Oopperan kantaesitys piti olla jo 2020, mutta koronan vuoksi sitä jouduttiin siirtämään. Ohjaajan muiden töiden vuoksi ohjaus kuitenkin tehtiin neljän viikon harjoitusperiodin aikana viime vuonna. Tänä vuonna harjoituksia jatkettiin toinen neljän viikon periodi, jonka jälkeen esitykset alkoivat. Luonnollisesti Vilma harjoitteli omaa rooliaan pitkään yksin, laulutunneilla, pianistin kanssa ja taustanauhojen avulla Suomessa. – En muista lavalle astumisesta, mutta ensimmäisissä musiikkiharjoituksissa 2020 oli kyllä tosi absurdi olo ja huijarisyndrooma huusi takaraivossa, ”mitä helvettiä sä täällä teet”. Lentojen myöhästymisen takia Vilma oli harjoituksista myöhässä ja hiippaili saliin niiden jo alettua. Hän odotti omaa kohtaustaan, joka olikin mahdollisimman vaikea ja sisälsi myös paljon improvisointia. Kohtauksen lähestyessä pakokauhu kasvoi kasvamistaan, kunnes hän avasi suunsa. – Tajusin, että kyllähän mä tämän osaan. Muiden reaktiot ja tauolla saadut kehut viimeistään vahvistivat sen, että olin ihan oikeassa paikassa. Ooppera oli yleisöja arvostelumenestys. Kiitoksissa esityksen jälkeen raikuvimmat aplodit bravo-huudoin sai Vilma Jää. Se oli läpimurto – ei pelkästään Vilmalle, vaan myös Suomen musiikkikoulutukselle ja suomalaiselle kansanperinteelle. Arvosteluja ja artikkeleita festivaalin jälkeen tuli kymmeniä. Haastatteluja on ollut niin paljon, että elämänvaiheiden kertaaminen sujuu rutiinilla. Innocence-ooppera jatkaa elämäänsä, kotiareenalla Suomen Kansallisoopperassa se nähdään ensi vuoden syksyllä. Silloin muutaman festivaaliesityksen sijaan sitä esitetään pitkin syksyä. Miehityksestä yli puolet on samoja taiteilijoita kuin Ranskassa. Helsingissä nähdään kaikki esityksen suomalaiset taiteilijat, joita oli Vilman lisäksi Tuomas Pursio , Markus Nykänen ja Jukka Rasilainen ja osa muistakin laulajista ja näyttelijöistä. Vilma on mukana roolissa myös muiden tilaajaoopperoiden lavoilla. Esityksiä on aikataulutettu ainakin vuoteen 2024. Sen jälkeen ooppera on vapaa eli jos esityksiä tulee maailman muihin oopperataloihin, kukin ohjaaja saa päättää roolituksen itse. Mukana kulkee vain Kaija Saariahon musiikki ja Sofi Oksasen libretto. Luonnollisesti Vilma toivoo olevansa mukana myöhemminkin, mutta sellaista ei voi edes miettiä. Jo tiedossa olevat esitykset tuntuvat olevan tosi kaukana. Näkyvyys tuo myös kiinnostusta esiintyjään.– Joitain yhteydenottoja on jo tullut, eli varmasti tässä oopperassa mukana olo tuo kiinnostavia töitä. Enempää ei tässä vaiheessa voi sanoa. M ik ko M al m iv aa ra Vilma Jää esittää maisteritutkintokonserttikokonaisuuden Kosto Etnosoi!-festivaalilla marraskuussa. Jatkuu seuraavalla sivulla
10 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 -N o minä oon 10–11-vuotiaana ruvennu ensi kertoja soittamaan. Rippikoulun jälkeen innostuin sitte enem män harjottelemaan, se oli silloin etupäässä sen ajan iskelmiä. Pelimannimusiikkia sitten enemmän, kun Elglandin Niilo (1903–83) pyysi porukkaansa soittamaan. Kun oli häitä ja semmosia ni rupes näitä pelimannikappaleita sitten tulemaan, ja siitä on sitte jääny tuo pelimannimusiikki ohjelmistoon, se niinku sopii paremmin viulullekki. Näin jutustelee mestaripelimanni Aimo Mässbacka, tuttu mies muun muassa Windalan pelimanneista ja Vimpelin mieskuoroa säestävästä triosta. Viulu lapsuudenkodin perintönä – Meillä oli ostettuna viulu seinällä, setäni Toivo Mässbacka oli sen ostanu, se oli niitä halpoja tehastekosia, ja kyläläiset sitä tässä välillä soitti. Ja Toivokin sen verran, että välillä vähän jotaki poloven päällä, joku kappale saatto mennä ihan mukavastikki, se oli vähän niinku omalla sovituksella. Mutta virittää se osas ja sehän oli jo paljon se, mutta ku ei mitään kiinteetä soitinta ollu ni ei aina tiedetty, että mikä se sävelkorkeus loppujen lopuks oli… sehän saatto olla mikä hyvänsä. Sitte tietysti ku radiot tuli, ni sitä oikiaa sävelkorkeuttakin ruvettiin hakemahan. Niilo ja Ahti Elgland – Niin, Niilohan soitti myös kolmirivistä hanuria, se ei hyväksyny kaksirivistä kun oli tottunu soittamaan usiammasta sävellajista. Muistankin Heinosen Lempin häät, jossa oli hanurinsoittaja Kyyjärveltä, jolla oli viisirivinen. Niilon poika Ahti sillon jo soitti, ja Niilo nosti väliajalla haitarin Ahtin syliin, vähän näky nenää palkeitten Arto Järvelä Mestarien jäljillä – Aimo Mässbacka Etelä-Pohjanmaan Vimpelin Hallapurolla on viulu soinut jo lähemmäs 80 vuotta. Aimo Mässbacka kertoo vanhoista vimpeliläisistä pelimanneista, häistä ja musiikista. Nykymusiikki ei ollut Vilmalle ennen tätä kokemusta tuttua, eikä hän esitysten jälkeenkään ole erityisemmin kuunnellut uutta taidemusiikkia. Kaija Saariahon musiikin faniksi hän kyllä tunnustautuu tulleensa. Jos on kylpenyt elämänsä perinteisen musiikin ABC-rakenteissa, kannattaa laittaa aivot narikkaan ja avata korvat, koska tämä musiikki on jotain aivan muuta. Musiikki on atonaalista eli sitä ei ole sävelletty mihinkään tiettyyn sävellajiin, vaan kaikki mahdolliset äänet ja rytmit ovat käytössä. Ooppera etenee tunnelmasta toiseen, ja juuri tunnelmat ovat musiikin ytimessä. Oopperassa mukana oleminen oli myös oppimiskokemus: miten nykysäveltäjä toimii ja miten teos rakennetaan ja rakentuu. – Nykymusiikkiin kannattaa todellakin tutustua, ja varsinkin Kaijan musiikki on sairaan siistii. Muutakin kuin oopperaa Lähes kuuden Ranskan viikon jälkeen edessä oli paluu Suomeen ja koronatodellisuuteen. Onneksi meneillään on apurahakausi ja Vilma voi keskittyä syksyn sävellystyöhön ja tutkimukseen. Etnosoi!n lisäksi keikkoja ei juuri ollut tiedossa, joten peruuntumisistakaan ei ole tarvinnut kärsiä. Maisteritutkinto tuli valmiiksi kesällä, ja siinä karjankutsuilla oli keskeinen rooli. Ensimmäisen kerran karjankutsut tulivat vastaan Nordtrad-konferenssissa ruotsalaisen karjankutsun eli kulningin työpajassa 2015, johon Vilma osallistui Karelia-ammattikorkeakoulusta. Harjoittelumahdollisuuksia tälle kovaääniselle laulutavalle ei juuri ollut ennen SibeliusAkatemian ovien aukenemista. Pian Vilma pääsikin esittelmään taitoaan Siba Folk Big Bandin riveissä. Tutkimuspuolella karjalaiset kutsut kiinnostivat, mutta arkistonauhoilta löytyneet kutsut olivat lähinnä monelle tuttuja ptruitutteluita. Katse kääntyi muualle Suomeen. Ensimmäisellä tutkimusapurahallaan Vilma ehti käydä parisataa arkistoäänitettä läpi ja toinen mokoma on tänä syksynä vielä edessä. Tavoitteena on tehdä aiheesta julkaisu, jossa perinnettä avataan perusteellisesti. Tutkimus jatkuu. Elämä tuntuu olevan järjestyksessä. Tulevat tekemiset useaksi vuodeksi ovat selvillä ja kiinnostavat asiat odottavat. Pianonkin vuoro vielä tulee. Kesän jälkeen olo on vielä epätodellinen, mutta onnellinen. Ovet ovat avoinna moneen suuntaan. Aix-en-Provencen Innocence-ooppera on katsottavissa ilmaiseksi Internetissä: arte. tv/fr/videos/097910-000-A/kaija-saariahoinnocence Aimo Mässbacka Vimpelin Jäykäntuvalla 2021. A ki M äk iv irt a
11 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 takaa vain, mutta vähän aikaa se kopeloi ja sitten alko kappaletta tulla. – Niillä oli kauan se kolmirivinen, enstä vähän pienempi, ja sitte Niilo hommas vähä isomman, minusta tuntu, että se oli kolmiäänikertanen, se oli jo vähän korkeampikin. Se oli niillä kauan aikaa, vihreä, en merkkiä muista. Sitte ne hommas Kouvolan kravattimallin. Koplareitahan siinä ei vielä ollu, mutta Niilo sitte teetti Kurikassa Elomaalla kaksi koplainta sinne taakse, toinen oli se ”tangoääni”, joka kuulosti korvaan korialta. – Ahtiki soitti viulua vähän ja osaski soittaa, mutta se jäi sitte, ku se hanuria rupes soittamaan, sillä kun oli parempi kysyntä. Mutta Niilo sitte jatko sitä viulun soittoa, ku kävi näitä tutkijoita jokka kulki, ni niille soitti. Ja sitte tuli näitä kansansoittokilpailuja, joita oli Perhossa, Sääksjärvellä, Lappajärvellä ja muualla lähiseuduilla, ni sillä vähän sitte nostettiin vanhojen kansanpelimannien imagoa. Niilo kävi niissä kilpailuissa ja innostu sitte tosiaan vähä niinku vanhemmalla iällä, sitte 50ja 60-luvuilla se Niilon soitto oiken alko niinku jalostumaan. Hääpelimannit ja häät – 50-luvulla oli Vimpelissä kuunuhäät, minä en ollu niissä soittamassa. Tavallisissa häissä kyllä oon ollu Sääksjärvellä useamman kerran. Niilon kanssa soitettiin kyllä sitten monet häät. – Tavalliset häät oli vähän keviämmät, siinä soitettiin se alotusmarssi eli kuviomarssi ja sitten tulee rahapolskat päälle. Sitten tulee häävalssit, joiden jälkeen muuttuu tavalliseks tanssiks. Alotusmarssiinhan osallistu koko hääväki, sitä ei ollu harjoteltu etukäteen, sinne huuettiin porukka, pestmannit huusi ketä tulee sinne alkupäähän, alotuspari, joka johti ja sitte sulhanen ja morsian. Sitte morsiamen ja sulhasen vanhemmat ja lähisukulaiset. Ja kylän nuoriso ja muu sitte kans huuettiin sinne. Se oli sitte semmonen, että jos tiedettiin seurusteluparit niin ne huudettiin, ja semmosetki, joista tiedettiin, että saattas tulla pari, ni huuettiin. Ja aivan lopuks vielä vain kaikki, jota ei ollu huuettu, ni kutsuttiin osallistumaan tanssiin. Se oli tarkotettu koko hääväelle. – Alotusmarssi soitetaan niinko marssin tahtiin, siinä tulee erilaisia kuvioita, kankaan luontia ja tukille menoa. Ensinnä, kun mennään parimarssissa, nin sitten ensimmäinen pari nostaa käet pystöön ja lähtee kiertämään, se on niinkun kankaan kutomista. Lopuks kaikki meni peräkkäin olkapäistä kiinni pitäen niinku tukille. Ja ku ne siitä purkautu, ni sitte olivat käsi käessä kiini ja siitä muodostettiin ne raharinkipiirit, niitä oli kolmekki sisäkkäistä, eihän kaikki oisi sopinu yhteen piiriin. Alotuspari aina kahto, että mistä se pistettiin poikki ja siitä lähti kiertämään seuraava piiri ja taas seuraava piiri. Ja sitte soitettiin rahapolskat. – Se meni sitte piirissä, ku ensimmäinen polska oli soitettu, ni sitte pantiin nimellinen maksu, tai oikein sitte rahaakin, osa anto pienempää ja osa isompaa, tilanteen mukaan. Ennenmuinoinhan se on ollu niin, että lehmänki ovat antaneet, tai vasikka nyt vähintään, se oli vähän niinku häälahja. Ja sitte päälle soitettiin toinen polska. Rahapolskana on monesti häissä käytetty Koiviston polskaa ja Soinilaista. – Sen jälkeen ku polskat oli tanssittu, niin yleensä sulhanen ja morsian nostettiin ilmaan ja sen jälkeen tuli nämä häävalssit, soitettiin kaksi häävalssia. Ne hääseremoniat loppu sitte näihin häävalsseihin ja sen jälkeen alko tavalliset tanssit, sitte lähti jenkat ja polkat liikenteeseen… Uuentuvan Matin valssin lisäks soitettiin häävalssina Kiviniemen lukkarin valssia, ja Morsiusvalssi on myös ollu häävalssina. Tämä oli niinku toisena häävalssina usein. Pelimanneja ja repertoaaria – Armas Lassila oli Vimpelin Sääksjärveltä, ja sanovat olleen hyvä pelimanni. Niilo Elgland oli vanhimmat kappaleensa oppinut Lassilalta. Tämä Napoleonin marssi oli mulla Niilon kanssa useasti häissä alotusmarssina. Rommuutuspolokkaa oon ihan pikkupoikana kuullu, sitä on soitettu, olikohan se Suosalmen Erkki vai Enni , joka sitä soitti, siitä jäi tuo alku mieleen, kun siinä on tuuria ja mollia. Jälkeenpäin sitte sen kuulin ja tunnistin, jotta sehän on sama polkka (ja näin alun perin Brittein saarilta tuleva Soldiers Joysävelmä jatkaa eloaan perinteisenä vimpeliläisenä polkkana). – Sileä valssi Sääksjärven kylästä on myös vanha kappale, Niilon mukaan sileän valssin erotti tavallisesta sileään lisätty pikkuaskel. Niilon serkku Väinö muutti Perhon puolelle Peltokankaalle, ja Väinön lapset ja lapsenlapset jatkavat myös ansiokkaasti Elglandin suvun musiikkiperinteitä. Viulu soi vieläkin komiasti Aimo Mässbacka nimettiin mestaripelimanniksi Kaustisella vuonna 2014 kotiseutunsa soittoperinteen ylläpitäjänä. Aimo soittaa edelleenkin aktiivisesti ja on mukana Windalan pelimanneissa, joka on myös julkaissut nimeään kantavan cd:n vuonna 2006. Kotona Hallapurollakin orkesteri on äkkiä kasassa, kun pojat Tapio ja Jaakko tarttuvat harmoniin ja bassoon. Syyskuussa 2021 Aimo Mässbacka oli Tallarin kausikonserttivieraana. Vimpeli-konsertti esitettiin kolmella paikkakunnalla, joista Kaustisella 4.9. taltioitu konsertti löytyy Tallarin YouTubekanavalta. Konserteista entisestäänkin piristyneenä Aimo tuumiskeli, jotta kyllä se 90-vuotiskonserttikin vielä soitetaan. Ja varmaan muutama sitä ennenkin… Aimo Mässbacka säestäjänään Aukusti Viitaniemi Kaustisen uusien mestarien konsertissa 2014. La ur i O in o
12 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla nimettiin neljä uutta mestaripelimannia: Anneli Aho, Pentti Ojajärvi, Leenamaija Raukola ja Hannu Seppänen. Anneli Aho sai ensikosketuksensa musiikkiharrastukseen kolmevuotiaana, ja seitsemän vanhana hän jo soitti viulua Jämsän työväenopiston pelimannipiirissä. Kymmenvuotiaana viulun rinnalle tuli kaksirivinen haitari. Kuortaneelle Aho muutti vuonna 1999 tavattuaan tulevan miehensä, mestaripelimanni Teijo Ahon . Aho on säestänyt tanhuja ja soittanut useissa eri kokoonpanoissa, muun muassa pitkään yhdessä nyt jo edesmenneen mestaripelimanni Aukusti Viitaniemen kanssa. Nykyään hän esiintyy kokoonpanoissa NokiSet ja FolkKanat, Vinteliska-kansantanssiryhmän säestäjänä sekä miehensä Teijon kanssa. Alajärvellä kasvaneen Pentti Ojajärven ensimmäinen soitin oli kitara, mandoliini astui kuvaan 1970-luvun alussa. Pelimannimusiikkiin innosti paikkakunnan oma pelimanni Antti Luoma-Aho , Poliisin Antti. Myöhemmältä ajalta Ojajärvi nostaa esikuvakseen erityisesti Heikki Lahden , jonka oppilaana ja soittokaverina hän pitkään oli. Ojajärvi on tullut tutuksi myös ansioituneena lauluntekijänä ja kuplettiperinteen vaalijana, ja hänet tunnetaan erityisesti duosta Pessi ja Juntti. Ojajärvi muutti Kiteelle 1990-luvun alussa ja on ollut siitä saakka kesälahtelainen. Hän toimii nykyään Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa kulttuuriasiantuntijana. Leenamaija Raukolan pelimanniharrastus alkoi harmonin ääressä 1970-luvun alussa perhemusisointina isän ja isosiskon kanssa. Maineikkaan Kangasalan Balladipelimannien riveissä hän on soittanut ryhmän perustamisesta vuonna 1972 saakka ja toimii nykyään ryhmän vetäjänä. 1970-luvun lopulla soitin vaihtui viuluun, ja erityisesti kansantanssiryhmien säestys on ollut tärkeä osa soittouraa. Vuonna 1979 perustettu Kangasalan Pikkupelimannit on toiminut Raukolan johtamana jo yli neljäkymmentä vuotta. Sen ryhmissä on soittanut vuosittain 40–60 lasta. Raukola onkin erityisen ansioitunut kansanmusiikin siirtämisessä uusille sukupolville. Pedagogisessa työssään hän on aina korostanut oman paikkakunnan perinteen keräämisen ja elävänä säilyttämisen merkitystä. Myllykoskella Kymenlaaksossa syntynyt kaksirivismusiikin pioneeri Hannu Seppänen kiinnostui kansanmusiikista 1960-luvun lopulla englantilais-kelttiläisen folkrockin kautta. Vuonna 1973 hän perusti Äimä-yhtyeen kolmen kymenlaaksolaismuusikon kanssa ja toimi yhtyeessä sanoittajana ja säveltäjänä, laulajana sekä mandoliininja banjonsoittajana. Yhtye vieraili Kaustisella säännöllisesti, ja siellä Seppänen kiinnostui kaksirivisen haitarin soitosta erityisesti Kyläpelimannien ja Tauno Krossin innoittamana. Kaksirivisestä tuli Seppäsen tärkein soolosoitin. Seppänen tunnetaan sekä tuotteliaana säveltäjänä että lauluntekijänä, jonka omaleimainen soittotyyli ja suositut sävellykset ovat vahvasti muokanneet, uudistaneet ja rikastuttaneet kansanmusiikkija kaksiriviskenttää. Seppänen asuu nykyisin Helsingissä. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestettiin 26 elävän konsertin ja virtuaalitapahtuman yhdistelmänä. Kaikkiaan 170 ryhmää lähetti virtuaaliseen pelimanniohjelmaan yhteensä 448 videota. Niitä pääsee edelleen katsomaan festivaalin Youtubekanavan soittolistan kautta. Virtuaaliohjelma sisälsi lisäksi yhteensä 104 tuntia suoratoistettuja konsertteja, yhteissoittoja ja keskustelutilaisuuksia, mestarisoittoja, lasten ohjelmaa, työpajoja, luentoja ja ohjeisohjelmaa. Liveja virtuaalitapahtuman kokonaiskäyntimäärä oli yhteensä reilut 9200. Seuraavat Kaustisen juhlat järjestetään 11.–17.7.2022. Kaustisella neljä uutta mestaria ja hybridijuhlintaa Kaustisen kansanmusiikkilinja käynnistyi tänä syksynä vuoden tauon jälkeen 10 opiskelijan voimin. Samalla opetuksen järjestäjän hartiat levenivät entisen ylläpitäjän Kaustisen evankelisen opiston fuusioituessa vuoden alusta valtakunnallisesti usealla kampuksella toimivaan STEP-koulutukseen (joka elokuun loppuun asti oli nimeltään Seurakuntaopisto). – Olemme erinomaisen mielissämme siitä, että kansanmusiikkilinja saatiin jälleen kampuksen opintotarjontaan. Historiansa kautta ja miljöönä Kaustinen profiloituu luonnollisesti paikaksi, jossa tätä koulutusta kuuluukin järjestää, iloitsee vapaasta sivistystyöstä vastaava koulutusjohtaja Veka Ohtamaa . Kaustisen kansanmusiikkilinja on yksivuotinen kaikille avoin kansanopistolinja, joka tunnettiin aiemmin Ala-Könniopistona. Linjan vastuuopettajana toimii Pilvi Järvelä , muita opettajia ovat Maija Pokela , Esko Järvelä ja Arto Järvelä . Kaustisen kansanmusiikkilinja Step-koulutuksen huostaan Uusia mestaripelimanneja: Leenamaija Raukola (vas.), Pentti Ojajärvi ja Anneli Aho. Henkilökohtaisesti mestarikirjaansa ei päässyt noutamaan Hannu Seppänen. K im m o K än sä lä
13 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 Sarjaa tuottaa: ESITTELYSSÄ MAYIM ALPERT SYNTYMÄPAIKKA: Arkansas, USA AMMATTI: Muusikko, säveltäjä, soitinrakentaja KOTIPAIKKAKUNTA: Helsinki YHTYEET: Krepsko Theatre Group, Small Army of Kazaki Giants, The Bikini Brothers, Helsinki Klezmer Kapelye ELÄMÄN MOTTO: Do what you gotta do, and remember to stay fly! Teksti ja kuva: Jaana-Maria Jukkara -T yön laatu liikkeessä varmistetaan sillä, että keskitytään yhteen asiaan ja meillä se on jousisoittimet, toteaa Mayim. Kollega Lauri Kallinen vahvistaa työnsä äärestä olevansa samaa mieltä. Työnjaon osalta tarkennetaan, että Lauri keskittyy soittimiin ja Mayim jousiin. Kuitenkin, koska Mayim on kitaristi, nauhakielisoitinmuusikko ja myös kitarateknikko, hän korjaa ja huoltaa myös kitaroita, mandoliineja ja domria. Arkansasin Heureka Springs on turismin suosima, luontomatkailijan toiveuni kuvankauniissa maisemissa Ozarksis-vuoristoalueella. Mayim syntyi siellä perheeseen, jossa käsillä tekeminen oli elämäntapa. Musiikki ja monet instrumentit kiinnostivat Mayimia. – Aloitin musiikkiopinnot pianolla 7-vuotiaana. Siirryin trumpettiin 11-12-vuotiaana ja kitaraan 13-vuotiaana. Läpi yläasteen Mayim soitti trumpettia koulun yhtyeessä, kandidaatin tutkinnon säveltäjänä Mayim suoritti Macalester Collegessa Minnesotassa pääsoittimenaan kitara. – Minua on aina kiehtonut sekoitus kaikenlaisesta – tämä on omassa historiassani kovin vahvasti läsnä. Musiikin opetus Yhdysvalloissa oli melko tiukasti joko klassista tai jatsia eikä Mayim mahtunut kumpaankaan lokeroon. – Olen ehdottomasti ”art bird”, kokeilija. Onnekseni yliopistolla oli erikoinen vanha musiikkistudio, jossa oli Minimoog-syntetisaattori ja muita vanhoja analogikoneita 70-luvulta. Opin käyttämään niitä ja tein analogis-elektronisia juttuja, leikin nauhurilla kelalta kelalle –menetelmällä eli opin käyttämään laitteita viime hetkellä, juuri siinä kynnyksellä ennen kuin kaikki teknologia muuttui. Yliopistosta valmistumisen jälkeen Mayim seurasi tuttavansa jalanjälkiä soitinrakennuskouluun Minnesotan Red Wingiin. Vuosi kitarankorjauksen opissa sujui nopeasti ja käsityökaluopettaja innoitti jatkamaan opintoja edelleen viulunkorjauksen parissa. Koulun jälkeen Mayim muutti Prahaan, jossa kertyi seuraavina vuosina kokemusta soitinrakentamisesta ja englanninkielen opettamisesta ja syntyi rakkaus bassonsoittoon sekä kontakti Krepsko Theatre Groupiin. Mayim Alpertin nykyinen puoliso Linnea Happonen on ohjaaja, ja toinen Tsekissä perustetun Krepskon perustajista. Teatteria, tanssia ja mm. nukketeatteria yhdistelevän sanattoman teatterin ilmaisussa visuaalisuudella ja musiikilla on erityisen iso rooli. Mayimin alue ryhmän työssä on musiikki ja usein myös valoja äänisuunnittelu. Teatteri on kiertänyt Euroopassa ja sen ulkopuolellakin ja ryhmässä työskentely on ollut erittäin tärkeä osa Mayimin elämää viimesen 15 vuoden ajan. Vuonna 2010 Mayim, Linnea ja Krepskon toiminta muuttivat Suomeen. Työväenopiston esitteestä löytyi sattumoisin ilmoitus balalaikkaorkesterista, johon Mayim meni mukaan. Kerran orkesterin soittokumppani Christian Starck vietti syntymäpäiviään klezmer-tunnelmissa, ja pian Mayimin oivalliseksi klezmer-soittimeksi osoittautunutta domraa sekä trumpettia alettiin kuulla myös klezmer-jameissa. Suomeen muuton jälkeen työpaikan löytäminen ei ollut helppo juttu. Työttömyyttä parempana vaihtoehtona Mayim näki puusepänopinnot. Mayim huomasi Sturenkadulla uuden soitinrakentamon, ihmetteli kuka on niin rohkea että laittaa uuden yrityksen pystyyn ja päätti mennä tutustumaan sekä kysymään harjoittelupaikkaa opintoihin liittyen. Siitä alkoi Lauri Kallisen ja Mayimin tuttavuus, työtoveruus ja ystävyys, jonka aikana on mm. rakennettu muusikko Philip Holmille ompelukoneesta ”räätäliira”. Nyt Mayimilla ja Philipillä on työn alla ”kirjoituskonekantele”. – Me tehdään sellaista työtä, mikä on vahvasti hallittu perinteellä, hyvin tiedetään ja kaikenlaista on kokeiltu, se mikä on paras tapa tehdä viulu ja jousi. Mutta kun tekee uuden soittimen, kaikki kyseenalaistuu. Miksi tehtäisiin näin, mikä on soitettavuus, miten tuottaa ääni? Se ruokkii luovuuttani, Mayim Alpert miettii. Pandemian aiheuttaman hiljaiselon jäljiltä nyt kalenteriin jälleen ilmestyneet merkinnät keikoista ja treeneistä lämmittävät myös Mayim Alpertin mieltä. Elämä on palaamassa normaaleihin uomiinsa ja tahti kiihtymässä myös Alpert & Kallisessa, kun ammattimuusikot vihdoin pääsevät toteuttamaan työtään, ja soittimet huolletaan huippukuntoon. Soitinunelmien pajassa Kun Jaken Parturi sulki ovensa Töölössä 42 vuoden toiminnan jälkeen, koki moni elämänsä järkytyksen. Kesäkuusta lähtien lohtua kaupunginosaan on tuonut samassa tilassa toimiva Alpert & Kallinen, kahden kollegan ja kaveruksen hyvän tuulen pesä, soitinkorjaamo ja -rakentamo, jossa vanhan parturiliikkeen kyltti on perinteitä kunnioittaen visusti tallella. Moni kurkistaa sisään silkasta rakkaudesta vanhaan kivijalkapuotiin, ja kaikki toivotetaan tervetulleeksi. Muusikko, soitinrakentaja, säveltäjä, tee-se-itse-mies Mayim Alpertilta kuulemme hänen tarinansa taustat.
14 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 T anssin ja musiikin alojen pedagogiikka sekä harrastusja esitystoiminta ovat olleet suurelta osin erillisiä aina siitä asti, kun ne muotoutuivat 1800-luvun kansallisuusaatteen ja kansanvalistuksen myötä. Tähän on kuitenkin tulossa muutos, sillä Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) ja Oulun yliopisto ovat käynnistäneet Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman KanTaMus-hankkeen, jonka tarkoituksena on luoda kansantanssin ja -musiikin yhteistä pedagogiikkaa ja siitä ponnistavaa toimintaa. Tyypillisesti kansantanssi ja -musiikki on Suomessa vuosikymmenten aikana totuttu näkemään erillisinä taidemuotoina, eikä niiden yhteistä ja yhteisöllistä taustaa ole ymmärretty oppilaitoksissa ja taidekentällä. Alojen käytännöt ovat eriytyneet ja harrastajaryhmät sirpaloituneet. Toimintatavat ovat kehittyneet korostuneesti esittävään taiteeseen tähtääviksi niin ammattilaisten kuin harrastajienkin keskuudessa. Kuitenkin kansanomainen tanssi ja musiikki ovat alun perin kehittyneet osaksi yhteisöjen sosiaalista elämää, ja ne ovat tukeneet ihmisten hyvinvointia liikkumisen, ilmaisun ja sosiaalisen kuulumisen kautta kaikissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa. KanTaMus-hankkeen tarkoituksena on tuoda tanssi ja musiikki takaisin yhteen perustavanlaatuisella tavalla, jotta niiden hyvinvointia voimakkaasti lisäävä luonne tulisi paremmin esiin. Hankkeessa halutaan myös nostaa suomalaisen kansantanssin ja -musiikin tasoa, tunnettuutta ja työllistävyyttä sekä edistää jatkuvaa oppimista näillä aloilla digitaalisten opetusmateriaalipakettien ja toimintaympäristöjen avulla. Hanke pohjaa aiempaan kehitystyöhön ja näissä töissä kehitettyihin oivalluksiin ja konsepteihin. Hankkeessa hyödynnetään kansanmusiikin ja -tanssin pedagogiikkaa yhdistänyttä “Jamipaja”-kurssia, joka toteutettiin vuosina 2018–2019 kansanmusiikin opiskelijoille Centria ammattikorkeakoulussa. Jamipaja-toiminnan kautta ryhdyttiin kehittämään tanssin ja soiton yhteistä yhteisöllistä musiikkija tanssikasvatusta kansanmusiikin näkökulmasta. Kehollisuus, osallisuus ja vertaisoppiminen olivat tässä kokeilussa toiminnan teoreettinen ja käsitteellinen runko, joka mahdollisti käytännön kokeilun tarkastelun ja pedagogisen Jamipajakonseptin muotoilun. Jamipaja-toiminnan kokemukset ovat samansuuntaisia kuin oululaisen tanssinopettajakouluksen saamat. Oamk on ainoa suomalainen oppilaitos, joka kouluttaa tanssinopetuksen ammattilaisia kansantanssin tarpeisiin. Koko koulutuksen olemassaolon ajan Oamkissa on tiedostettu tarve jatkuvalle vuorovaikutukselle kansanmusiikkialan kanssa, ja vuoropuhelua kaivataan juuri oppilaitoksen ydinosaamisen eli kansantanssin opettamisen käytäntöjen ja pedagogiikan alueilla. Yhteisiä pedagogisia malleja ja opetusmateriaaleja Hanke haluaa ennen kaikkea rakentaa sekä ammattilaisille että harrastelijoille soveltuva toiminnallinen koulutusmalli kansanmusiikin ja kansantanssin leikkauspinnassa. Tavoite tukee erityisesti alan koulutuksen tarjonnan ja laadun parantamista. Koulutusmallin perusajatuksena on ajatus elinikäisestä oppimisesta ja osallisuudesta. Pedagogisesti hankkeessa tarkastellaan tanssia ja musiikkia yhteisöpedagogiikan, vertaisoppijuuden, jatkuvan oppimisen, kehollisuuden ja osallistavuuden kautta. Hankkeessa yhdistetään kansanmusiikin ja kansantanssin näkökulmia laajasti ja vahvistetaan samalla paikallisen perinteen asemaa ja inklusiivista luonnetta yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Kansanperinteeseen linkittyvä tanssijuus ja muusikkous alkavat tämän projektin myötä fuusioitua kokonaisvaltaiseksi vuorovaikutteiseksi toiminnaksi. Lisäksi hankkeen tavoitteena on kehittää jatkuvaan oppimiseen perustuvia KanTaMus yhdistää tanssin ja musiikin Petri Hoppu, Aale Luusua, Petri Kauppinen ja Osmo Hakosalo Liike ja ääni ovat aina kietoutuneet tiiviisti yhteen kaikissa kulttuureissa. Liike tuottaa ääntä vaikkapa viulun jousen kautta, ja ääni puolestaan liikuttaa ihmistä ja antaa usein syyn liikkumiseen. Yhdessä ne tuovat ihmisiä yhteen monin eri tavoin ja tuottavat elämään iloa ja sisältöä. Tästä syystä erityisesti kansanmusiikin ja kansantanssin toimintamuodoissa olettaisi olevan paljon yhteistä. Näin ei kuitenkaan Suomessa ole, mutta lopultakin asialle tehdään jotain. O sm o H ak os al o KanTaMuksen ensimmäinen työpaja käynnistyi elokuussa Oamkin tanssisaleilla. Vetäjänä Petri Kauppinen.
15 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 yhteisöllisiä ja kehollisia menetelmiä, oppimateriaaleja ja toimintaympäristöjä digitaalisen vuorovaikutuksen suuntaan. Hanke huomioi alaa koskevan digitaaliseen murroksen ja hyödyntää sen avaamia uusia mahdollisuuksia taidealojen työllistäjänä. Digitaalisuuden lisääntyminen ei ole ongelmatonta, vaan se synnyttää useita pedagogisia haasteita. Keskeisiä kysymyksiä ovat, kuinka kansantanssin ja –musiikin pedagogiikan periaatteet, yhteisöllisyys, yhtenäisyys ja kehollisuus, voivat toteutua digitaalisissa ympäristöissä, kuinka hiljentyminen, keskittyminen ja kuuntelu onnistuvat digitaalisia välineitä käytettäessä ja miten tunnetason yhteys sekä aivojen virittyminen samalle taajuudelle (kinesteettinen empatia) voidaan saavuttaa digitaalisesti. Hanke tarttuu kuitenkin näihin haasteisiin, sillä maailmanlaajuinen pandemia on korostanut digitaalisten menetelmien ja materiaalien tärkeyttä suhdanneja kriisialtteilla taidealoilla. Hanke pyrkii myös tarjoamaan uusia työllistymisen mahdollisuuksia kansanmusiikin ja kansantanssin ammattilaisille luomalla aloja yhdistäviä toimintamuotoja, jotka tavoittavat laajoja harrastajajoukkoja ja joihin osallistuminen on matalan kynnyksen takana. Hankkeessa tuotettavia materiaalipaketteja ja yhteisölähtöistä pedagogiikkaa voivat soveltaa myös taidelähtöisiä menetelmiä käyttävät toimijat monissa ympäristöissä, esimerkiksi vanhustyössä, maahanmuuttajien kotoutustoiminnassa tai muiden erityisryhmien kanssa. Kansanmusiikki ja -tanssi tarjoavat paljon monen tasoista materiaalia helposti käytettäväksi tällaisiin ympäristöihin ja hankkeessa tuotettavat oppimateriaalipaketit sopivat suoraan sinne. Tähtäimessä yhdistyvä taidekenttä Hankkeen tanssia ja musiikkia yhdistävänä pedagogisena lähtökohtana voidaan nähdä eräänlaisen “pelaamisen” tai pelimanniuden ideaali. Opettaja on “pelaajana” sosiaalisesti taitava innostaja, jonka tilannetaju rakentuu laajan ihmistuntemuksen kautta. Oivallisesti yhteisössään pelaavassa tanssinja musiikinopettajassa yhdistyy muusikkous, tanssijuus ja näihin ankkuroituva kehollisen perinteen jakamisen taito. Ammattitaitoinen ”pelaaja” osaa kommunikoida tanssin ja musiikin kanssa ja niiden välityksellä. Hankkeessa kehitetään yhteinen pedagoginen kieli ja yhteisiä toimintamalleja, jotka kommunikoivat sulavasti useaan eri suuntaan 2020-luvun monisäikeisessä ja muuttuvassa toimintaympäristössä. Hankkeen ytimessä on ajatus yhteisöllisestä kokemuksesta, jossa ei ole niin tärkeää, mitä yksittäistä kappaletta soitetaan tai tanssitaan, vaan se, että sitä tehdään yhdessä. Tämä myös sanoitetaan auki pedagogisessa mallissa, koska se itsessään vahvistaa jaettua kokemusta ja sen ymmärtämistä. Yhteisten kokemusten, käsitteiden ja toimintatapojen tavoitteena on tuoda yhteen musiikin ja tanssin harrastajat. Kohtaamisten tulee olla aidosti kokonaisvaltaisia, jolloin yhteinen tekeminen läpäisee koko oman ydinosaamisen tai -kiinnostuksen. Mukaan lähteneille tarjoutuu mahdollisuus oppia jotain uutta. Hankkeessa kansantanssin ja -musiikin yhteinen pedagogiikka kehitetään alusta asti niin, että sitä voidaan toteuttaa sekä lähiopetuksena että digitaalisten välineiden kautta. Digitaalinen ympäristö tarjoaa haasteiden lisäksi myös mahdollisuuksia, jotka helpottavat perinteen säilyttämistä, kehittämistä ja siirtämistä tuleville sukupolville. Toisen kohtaaminen, koskettaminen ja elävä kolmiulotteinen sosiaalinen tilanne ovat toki edelleen perinnealojen vahvuustekijöitä. Tätä ominaisuutta ei pyritä häivyttämään, mutta digitaalinen ulottuvuus avaa hankkeessa tuotetun materiaalin kaikkien saataville: se tarjoaa mahdollisuuden vuorovaikutukseen ja reflektointiin ajasta, paikasta ja ympäristöstä riippumatta. Pohjois-Pohjanmaalla on laajasti osaamista ammattilaisja harrastajakentällä kummassakin taidemuodossa. Oululla on mahdollisuus profiloitua uuden pedagogisen aihekokonaisuuden kehittäjänä ja olla siinä nyt edelläkävijänä. Kansanmusiikin ja -tanssin yhteistyöverkosto on täällä jo kattava, ja hankkeessa tehdään yhteistyötä myös esimerkiksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin opiskelijoiden kanssa. Menestyksekkään Oulu 2026 -kulttuuripääkaupunkihankkeen myötä kaupungissa on havaittavissa aitoa halua pysyvään kulttuuri-ilmastonmuutokseen. KanTaMushanke tuottaa kansanmusiikin ja kansantanssin yhteisöille konkreettisia työkaluja ja menetelmiä uudenlaisen, liikkeen, äänen ja osallistujien yhteydestä lähtevän pedagogiikan ja taiteen tekemiseen. Kirjoittajat työskentelevät KanTaMus-hankkeessa Je nn aR iik ka M äk in en Hambon syvintä olemusta etsimässä.
16 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 Puh.044 5700 227 Kauppakatu 6 Saarijärvi Teijo Rekonen Harmonikan huolto ja restaurointi 4 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki – huollot ja korjaukset – – viritykset uusiin ja vanhoihin soittimiin – – restauroinnit vanhoihin soittimiin – – olka ja bassoremmit – – ergonomiset PasiProlantioremmit – Naantali Seuraa Facebookissa ja Instagramissa @hhjrmannerjo ki Soitat sitten pelimannimusiikkia, viihdettä, taidemusiikkia tai jotain muuta mukavaa, meillä on valinnanvaraa: uudet Bugarit, Beltunat ja Hohnerit, sekä hieno valikoima käytettyjä harmonikkoja. Ammattitaitoinen huoltoja virityspalvelu, sekä harmonikkatarvikkeet, kuten kantoreput, remmit ja mikrofonit. Tervetuloa liikkeeseemme Nummelaan! Meillä on harmonikka, joka sopii sinun tyyliisi KUORMAKUJA 3 03100 NUMMELA (Vihti) Puhelin 0500 761 030 K al le H au ta m äk i Ta ni a A rc ie ri w w w .ja m es gr ie ve ph ot og ra ph y.c om Anne-Mari Kanniainen • Beltuna 2050 Prestige Plus Fly carved copper Markku Lepistö • Beltuna Samuel 3/18 Karen Tweed • Beltuna Studio IV 96 Alex 3 Leader 2050 Radica Fly www.traditune.fi info@traditune.fi Suomen Kansanmusiikkiliitto haastaa kansanmusiikkiväen tekemään lauluja vuoden Pohjoisilla poluilla -yleisteeman henkeen! Tee laulu omalla kielelläsi. Laulussa täytyy esiintyä sanat ”pohjoisilla poluilla”. Laulun tyylin tulee olla kansanlauluntapainen. Mikäli laulat muulla kuin suomen kielellä, kerro mistä laulusi kertoo, ja missä pohjoisilla poluilla -sanat esiintyy laulussasi. Tallenna laulusi vaikka matkapuhelimella videona tai äänitiedostona. Lähetä tallenne Suomen Kansanmusiikkiliittoon 1.12. mennessä. Kerro videon tai äänitteen alussa kuka olet ja missä asut. Pyydä latauslinkki: toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi. Kaikista osallistujista kokoamme videokoostekonsertin, jonka julkaisemme myöhemmin. Lisää vuoden yleisteemasta: kansanmusiikkikansantanssi.fi/vuositeemat/ Pohjoisilla poluilla -haaste TEE LAULU!
Tuuli Saksala KOLUMNI 17 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 Millaista olisi elämä ilman musiikkia? Ilman soittotunteja ja keittiön radioista kuuluvaa iskelmää, konsertteja, kauppakeskuksen ämyreistä kantautuvaa hissimusiikkia, kuoroharjoituksia ja joululauluja? Millaista olisi elämä, jossa musiikin harjoittaminen olisi rangaistava teko? Kun hyräilystä voisi saada raipaniskuja ja kaapin perälle unohtuneesta koulun nokkahuilusta vankeutta. Kun perinnetanssiryhmä alkaisi kokoontua kellareiden suojassa ja rakkain vinyylilevy pitäisi piilottaa seinärakenteisiin. Musiikki on niin iso osa elämää, että sen puuttuminen kokonaan ei tunnu edes mahdolliselta, mutta niin asia on tällä hetkellä Afganistanissa. Maan hallintaansa ottanut Taleban on kieltänyt musiikin. Miksi musiikki sitten on syntien listalla? Taleban on liike, joka haluaa päättää hyvin tarkoin, miten afganistanilaiset elävät tästä lähtien. Yksi suurimmista synneistä on musiikin kuuntelu ja esittäminen, ja he perustavat musiikkinäkemyksensä islamin hyvin tiukkaan tulkintaan. Koraanissa ei suhtauduta musiikkiin mitenkään suopeasti ja sen profeetta ei lie ollut musiikkimiehiä. Soittimet ovat kirjoitusten mukaan saatanan instrumentteja, ja musiikin kuuntelijat muutetaan sioiksi tai apinoiksi. Ja jos tuolta kohtalolta välttyy, vähintäänkin maa nielee heidät. Toisaalta Koraanissa on kohta, jossa Muhammed jää itse kiinni musiikin kuuntelusta ja tokaisee, että jokaisella kansalla on juhlansa. Kun Taleban syrjäytettiin Afganistanista parisenkymmentä vuotta sitten, se alkoi kasvattaa voimaansa Pakistanin puolella. Tuolloin raportoitiin, että paikalliset bussikuskit saattoivat joutua itsemurhapommittajien kohteeksi, jos he viihdyttivät matkustajiaan musiikilla. Jo sitä ennen moni muusikko oli joutunut pakenemaan tai vähintäänkin vaihtamaan ammattinsa johonkin toiseen. Mutta ei musiikki ole kokonaan kielletty nytkään: Talebanit nimittäin käyttävät itse laulua ja hymnejä omiin tarkoituksiinsa. Homma menee näin: eri puolilla talebanien hallitsemia alueita järjestetään biisileirejä, joissa tekijät rustaavat pyhän sodan jihad-hymnejä. Paikalle palkataan laulaja, tietenkin mies Sitten vain äänittämään ja levittämään tuotoksia. Hymneillä halutaan levittää talebanien sanomaa ja värvätä uusia jäseniä. Ja kas, kun koko Afganistanin musiikki on pelkkää hymniä, se kerryttää myös tuloja. Kyse on siis myös puhtaasti rahasta, monopolista musiikkialalla. Tällä hetkellä Afganistanista kantautuu uutisia, joiden mukaan muusikot yrittävät paeta maasta tai piilottelevat kuka missäkin. Kansallisen musiikki-instituutin soittimet on rikottu ja orkesterin muusikot passitettu koteihinsa. Talebanin asettama uskontopoliisi on aloittanut työnsä vauhdilla. Myös radioasemien lähetykset on joko keskeytetty tai talebanit ovat ottaneet kanavat haltuunsa. Varsinkin musiikkia soittaneet naiset tuhoavat todisteita aiemmasta työstään. Luin lehdestä Naija-nimisestä radiotoimittajasta, joka pyöritti omaa kanavaansa Faizabadissa. Kanavalla työskenteli hänen lisäkseen viisitoista naista ja yksi mies. Ohjelmissa käsiteltiin arkisia, varsinkin naisten elämään liittyviä asioita ja soitettiin toivemusiikkia. Nyt kanava on talebanin hallussa ja Naija piileskelee jossain päin Kabulia. Afganistanilainen musiikki on joutunut vahvasti historian jalkoihin jo moneen kertaan. Se on aika ajoin kielletty kokonaan, sitä on sensuroitu milloin minkäkin suurvallan tai liikkeen toimesta, eikä se ole saanut kehittyä omalla tavallaan. Musiikintutkija Veronica Doubley sanoo kuitenkin, että tilanne ei ole aivan toivoton: afganistanilaista musiikkia esittävät, säilyttävät ja uudistavat maasta paenneet muusikot. Heitä ovat esimerkiksi nuoren polven tekijöistä Lontoossa asuva Elaha Soroor ja Kanadassa vaikuttava Ghezaal Enayat. Molemmat nuoret naiset joutuivat pohtimaan pitkään, voivatko he tehdä musiikkia omilla kasvoillaan, vaikka he asuvatkin kaukana kotimaastaan. Naisten julkista esiintymistä ei ole katsottu hyvällä, on vallassa sitten ollut Taleban tai jokin muu taho. Varsinkin Soroorin ohjelmistossa on lauluja, jotka ovat siirtyneet äideiltä tyttärille suullisena perintönä ja juuri tuo perinne on nyt kaikkein hauraimmassa asemassa. Miten säilyttää suullista perinnettä, jos sitä ei saa enää siirtää eteenpäin? Kuinka nopeasti se unohtuu ja katoaa? Naiset ovat olleet näkyvä ja kuuluva osa Afganistanin musiikkikulttuuria sensuurista huolimatta. Maan historian ensimmäinen naismuusikoiden muodostama rocktrio on 2000-luvun alkupuolella perustettu Burka Band. Heidän esiintymisasunsa eli sininen kaiken peittävä burka on sekä kritiikkiä talebaneja kohtaan että suoja; kukaan ei tiedä keitä muusikot oikeasti ovat. Yhtye tekee musiikkia henkensä kaupalla. Rock onkin Afganistanissa edelleen todellista kapinaa. Afganistanilaiset ovat joutuneet pärjäämään ilman musiikkia ennenkin, mutta miten afganistanilaiselle musiikkikulttuurille käy nyt, kun maa hiljenee jälleen? Kun soittimet on tuhottu, muusikot ovat maan alla ja ainoa musiikkia muistuttava asia on jihadistiset nuorten miesten esittämät hymnit, on musiikin tulevaisuus kaltevalla pohjalla. Tällä hetkellä afganistanilainen musiikki elää maan rajojen ulkopuolella. Afganistanilaista musiikkia Elaha Soroor Burka Band Kabul Dreams Ghezaal Enayat Farhad Darya Mahwash Paradise Sorouri Mohammad Omar Musiikki vaimeni Afganistanissa Ku va aj a
18 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 T arina alkoi, kun opiskelukaverin viulusta irtosi kaula. Seppo tiedettiin käteväksi puutöissä ja hän lupautui yrittämään korjata sen. Puuhaillessaan hän tutustui samalla viulun rakenteeseen, otti mittoja ja teki piirustuksia. Pian valmistuikin ensimmäinen viulu. Punkaharjun kodin lähistöllä sattui viettämään kesää RSO:n ykkösviulisti Jukka Schärlund , joka oli myös viulunrakentaja. Kuultuaan Seposta Jukka halusi tulla kokeilemaan viulua. ”Tällä ei voi soittaa”, oli Jukan lausunto. Eihän Seppo siitä pahastunut, ja Jukasta Seppo saikin oivan oppi-isän, jonka luona kävi monesti Helsingissäkin. Suurin Sepon tekemä virhe oli Eri Keeperin käyttö liimana, se kun viruu ja venyy. Vähitellen Seppo harjaantui puun käsittelyssä. Oppia hän sai useana vuonna Ikaalisten kursseilta, jossa ohjaajina oli mestareita jopa Italiasta asti. Kansien teko on äärimmäisen tarkkaa ja työlästä, yläkansi on kuusta ja alapohja vaahteraa. Puuta ei taivuteta, vaan se on höylättävä, hiottava ja siklattava muotoonsa, aina syiden suuntaan. Otelauta on ebenholzia, joka toimitetaan aihiona. Sitäkin on muotoiltava. Reunalistojen istuttaminen vaatii myös millin osien tarkkuutta. Ensimmäisiin viuluihinsa Seppo teki alapohjaan urat. Kun Ikaalisissa opettaja näki sen, hän intoutui kehumaan, että teit ranskalaiseen tyyliin. Oikeasti, mitään uria ei saa olla, vaan reunalistat on yksinkertaisesti sovittava kansiin. Eri Keeper vaihtui perinteisesti käytettävään luuliimaan, joka ei petä eikä viru. Hankalasti käsiteltävää spriilakkaa tarvitaan vähintäänkin 50 kerrosta Erikoisin Sepon rakennelma on 5-kielinen yhdistetty viulu-alttoviulu, jota tytär Pia soittaa pelimanniporukoissa. Viulun rakentamista enemmänkin Seppoa on työllistänyt viulujen korjaus. Korjauksia hän on tehnyt enimmillään yli kaksikymmentä vuodessa. Talvella metsätöissä kun tuvilla oli vapaa-aikaa, Seppo alkoi vähitellen itsekin soittaa viulua. Häntä pyydettiin mukaan pieniin pelimanniporukoihin Punkaharjun ja Kesälahden alueella. Monen nimenmuutoksen jälkeen vakiinnutettiin nimi Puruveden Pelimannit, joka toimii aktiivisesti keskuspaikkanaan Punkaharju. Säveltämäänkin Seppo on intoutunut. Seppo kertoo sävellysten syntyvän hitaasti, mikä viulunrakentajalle sopiikin. Eniten soitettu sävellys on Se tippuu, tippuu -jenkka. Myös säveltämisessä on tullut menestystä, 2. palkinto Etelä-Savon kansanmusiikkiyhdistyksen kilpailussa. Seppo Kaskinen Viulunrakentaja-pelimanni Punkaharjulta Seppo Kaskinen viettää rauhallisia eläkepäiviään Punkaharjulla lähellä Putikon kylää. Viulunrakentajan käsissä on syntynyt 22 viulua. Määrä ei kuulosta paljolta, mutta kun Seppo pirttipöydän äärellä on tunnin verran innostuneesti kertonut viulunteon yksityiskohdista, ei 22 enää olekaan ihan pieni luku. Tunnustustakin on tullut, Suomen Viulunrakentajat ry:n 50-vuotisjuhlakilpailussa oli 70 viulua kilpailemassa. Kaskisen viulu sijoittui viidenneksi. Teksti ja kuvat: Esko Alanen Viulunrakentamisessa tarvitaan monenlaisia työkaluja. Viulut numero 2 ja 22. Seppo Kaskinen viulupajallaan.
19 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 • PELIMANNI-LIITE 19 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 • PELIMANNI-LIITE Kansanmusiikki-lehden liite 3 • 2021 Varsinais-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys 50 vuotta Varsinais-Suomen Pelimanniyhdistyksen syntysanat lausuttiin Naantalin Kuparivuoren koululla 24.10.1971. Kansanmusiikki oli noussut suosioon ja valloitti varsinaissuomalaisetkin 1970-luvun alussa. Alettiin muistella ja nuotintaa vanhoja kappaleita, samalla kun halu tehdä yhteistyötä eri ryhmien ja soittajien välillä nosti päätään. Ve ik ko La ht is en ko ko el m is ta T oiminta organisoitiin Nuorisoseurojen Keskusliiton alaiseksi rekisteröimättömäksi yhdistykseksi. Perustavassa kokouksessa mukana oli 29 pelimannia. Ensimmäisenä toimintavuonnaan yhdistyksen jäsenmäärä kipusi 50 henkeen. Pari vuotta myöhemmin yhdistys irtaantui itsenäiseksi toimijaksi. Yhdistyksen logo ja viiri näkivät päivänvalon vuonna 1987. Yhdistys rekisteröitiin vuonna 2012 nimellä Varsinais-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys ry. Uuden nimen koettiin kuvaavan paremmin kansanmusiikin koko kenttää – sekä soittoa että laulua. Alkuvuosien toimintaa olivat muun muassa Naantalissa ja Turun Käsityöläismuseossa pidetyt puistokonsertit ja osallistuminen Loimaan seudulla järjestettyihin Polkkaralleihin. Pelimannikursseja on järjestetty alkuvuosista näihin päiviin asti. Yhdistyksen ensimmäinen nuottikirja julkaistiin vuonna 1981, ja huolellisen suunnittelun ja tunnollisen työn tuloksena syntyi vuonna 1999 kauan odotettu toinen nuottikirja, ”Pelimannisävelmiä VarsinaisSuomesta 1 ja 2”. Teoksesta syntyi kattava kooste varsinaissuomalaisesta pelimannimusiikista: yhteensä 133 aikaisemmin julkaisematonta marssia, valssia, jenkkaa, polkkaa, masurkkaa, polskaa ja muuta soitetta sekä lisäksi vielä kokonaisuudessaan vuonna 1981 ilmestyneen ensimmäisen pelimannisävelmistön nuotit. Nuottien lisäksi sävelmistön sivuja täydennettiin pelimannikaskuilla ja vuosien varsilta kerätyillä valokuvilla. Samuelin Poloneesi on soitettu ja tanssittu Varsinais-Suomessa yhdistyksen historian aikana jo melkein kolmesti: ensimmäisen kerran Turussa vuonna 1989 ja sitten Salossa 2004. Vuonna 2022 kokoonnutaan jälleen Turkuun. Vuodesta 1989 kansanmusiikkitapahtuma Palkeiset keräsi vuosittain väkeä Alastarolle soittamaan, laulamaan ja tanssimaan. Ohjelmassa oli pääkonsertin lisäksi pienempiä puskasoittoja. Vuosien saatossa Palkeisissa muun muassa etsittiin sävellyskilpailulla Palkeisjenkkaa ja kilpailtiin eriskummallisten, ei alun perin soittimeksi tehtyjen soitinten Suomen mestaruudesta. Ensimmäiset kymmenen vuotta vetovastuussa tapahtumasta oli Alastaron Yrittäjät. Seuraavat kymmenen vuotta Palkeiset järjesti Varsinais-Suomen Pelimanniyhdistys yhdessä Alastaron Yrittäjien kanssa. Parinkymmenen toimintavuoden jälkeen Palkeiset hiipuivat, mutta tekivät paluun tapahtumakartalle vielä muutamaksi vuodeksi Varsinais-Suomen Kansanmusiikkiyhdistyksen järjestämänä vuonna 2015. Tapahtuma haki paikkaansa, mutta ei saavuttanut enää alkuvuosien suosiota. Vuonna 1994 Varsinais-Suomen Pelimanniyhdistys ryhtyi kasetin tekoon. Äänitteellä soittivat Maakuntaorkesteri ja seitsemän muuta varsinaissuomalaista kokoonpanoa. Yhdistyksessä oltiin kuitenkin huolissaan pelimanni-innostuksen hiipumisesta. Tapio Vainisto kirjoitti Pelimannilehdessä: ”…yhdistys ryhtyy voimakkaasti toimenpiteisiin korjatakIina Wahlström ja Veikko Lahtinen Palkeisia järjesti Alastaron yrittäjät r.y. primus motoreina Matti Merta ja Esa Tiiri vv. 1989-98. Varsinais-Suomen Pelimanniyhdistys tuli mukaan vuonna 1999. Viimeisissä Palkeisissa Alastaron Palkeispirtillä vuonna 2008 oli 140 pelimannia. Linnavuoren yössä esiintyi Ämmät äänessä elokuussa 2014. Ve ijo Li nd gr en
20 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 20 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 3 • 2021 Iin a W ah ls tr öm Ve ik ko La ht in en Pääkaupunkiseudulla ovat kokoontumisrajoitukset jatkuneet kesän ajan, eikä helpotusta ole saatu vieläkään, sillä teatterit, kirkot ja konserttitilat saavat ottaa sisään vain hyvin rajallisen yleisömäärän. Hieman kateellisena muistelen elokuun alun eteläpohjalaisia Spelejä Ilmajoella. Olivatpa hyvin järjestetyt, oikeat kansanmusiikkijuhlat 250 esiintyjän voimin! Kesä on suosinut alueellamme vain pienimuotoisia ulkotilojen tapahtumia. Perinnearkun Puistokarkeloissa, Musiikkitalon terassilla, Seurasaari Soi -tapahtumissa ja Etno Espan konserteissa on kuultu kansanmusiikkia. Jopa kansanlaulukirkko rajoituksineen Vuosaaressa onnistui. Tanssiteatteri Tsuumi on kiertänyt toreilla ja esiintyi iltamatunnelmissa Vasikkasaaressa. Hyvinkään Kaukas EloFolk -festivaali onnistui neljännen kerran. Kansanmusiikkiryhmiämme on kysytty sadonkorjuujuhliin ja rantatapahtumiin. Kansantanssiryhmien hiljaiselo jatkuu odottellen rajoitusten väljentymistä ja harjoitustilojen avautumista aikuisryhmille. Pandemia on passivoinut varttuneempia musiikin ja tanssin harrastajia ja nostanut kynnystä lähteä uudestaan mukaan.Varsinkin kuorotoiminta on ihan jäissä. Uudeltamaalta olivat VirtuaaliKaustisella mukana mm. Espoon, Vantaan ja Helsingin pelimannit, Käpylän musiikkiopiston aikuisryhmät, Spelarit ja monet pienemmät kokoonpanot teknisesti mainioin suorituksin. Näin tuli taltioiduksi varmasti enemmän kansanmusiikkia kuin ”elävässä” festaritapahtumassa. Hauska erikoisuus Kaustisviikolla oli Pelimannin penkki, jossa Annamari ja Minna johdattivat meidät zoomissa vilkkaaseen keskusteluun soitoin ja tarinoin, erinomainen idea, jonka voisi toteuttaa useamminkin. Kiitos ! OAS kokoontui kolmasti kesän aikana trenaamaan zoomin kautta Halikonmäeltä. Pelimannipiknikillä päästiin jammailemaan 21.8. yhteisesti Seurasaari Soi -viikon päätteeksi. Monet musiikkiryhmät ja -opistot pääsevät aloittamaan syyskautensa melko normaalisti, osa aluksi etänä. Opistojen tarjonta aikuisopiskelijoille on runsas. Yhdistyksemme ohjelmistokurssi on jo käynnissä Vuosaaressa. Rosendahl-pelimannikurssi toteutetaan 9.10., sekin Kansalaisfoorumin tuella. Tallari tulee Kaamospeleihin esiintymään ja pitää koulutustapahtuman lauantaikurssilla 13.11. klo 10.30 14.30 Viertolan koululla Tikkurilassa. Sinne ehtii vielä ilmoittautua. Pandemian takia jäi paljon kurssitukea jakamatta, joten nyt kannattaa yhdistysten ottaa yhteyttä Kansalaisfoorumiin. Perinteinen Aleksin Syyssoitto on 10.10. klo 16 Vuosaaren Merimieskirkon salissa, esiintymässä Nikkari-duo, Jari Komulaisen trio ja Sakarat merellisellä teemalla. Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen syyskokous perjantaina 22.10. klo 18:30 etäyhteydellä. Ilmoittautumiset kokoukseen sähköpostilla kamu@uudenmaankamu.net maanantaihin 18.10. mennessä. Syyssoittelemisiin anja.hinkkanen@gmail.com Uudenmaan nurkka seen alueen mainetta vähäjäsenisenä ja nukkuvana yhdistyksenä.” Järjestettyihin uudenlaisiin yleisötilaisuuksiin saatiinkin mukaan mukavat määrät sekä soittajia että kuulijoita. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla Varsinais-Suomi oli ensimmäisen kerran vuoden maakuntana 2005. Kaustiselle matkasikin 140 henkeä näyttämään varsinaissuomalaista osaamista. Toisen kerran vuoden maakuntana Varsinais-Suomi oli vuonna 2014 ja matkaan lähdettiin vielä edellistäkin komeammalla joukolla, lähes kolmensadan osanottajan voimin. Pääkonsertti Kaustisen Areenalla oli aivan uudenlainen maakuntakavalkadi, joka rakentui runoilija Heli Laaksosen käsikirjoittamaan ja Lennu Ylänevan koreografioimaan esitykseen. Isoja yhteishankkeita on 2000-luvulle mahtunut monia: muun muassa vuoden 2005 kyläpelimanniprojekti, Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 toteutettu KekriFest ja Europeade 2017 Turussa. Yhdistyksen konserttitoimintaa on pyritty järjestämään ympäri toimintaaluetta, vaikka vuosittaiset kevätiltamat kotiutuivatkin 2010-luvulla moneksi vuodeksi Loimaalle. Suomen Kansanmusiikkiliiton alaisen Varsinais-Suomen Kansanmusiikkiyhdistyksen tarkoituksena on yhä kehittää ja laajentaa maakunnan kansanmusiikin harrastusta ja harrastajien keskinäistä yhteistoimintaa. Toimintatapoina ovat mm. soittotapahtumien, kokousten, kurssien, juhlien, kilpailujen ja opintomatkojen järjestäminen. Vuodesta 2014 yhdistys on valinnut vuosittain alueellisen Vuoden kansanmuusikon. Nimitys on myönnetty Varsinais-Suomen alueella kansanmusiikin parissa ansioituneelle henkilölle. Tänä vuonna Vuoden kansanmuusikoksi valittiin kaikki maakunnan kansanmusiikin harrastajat tunnustuksena koronapandemiankin keskellä ylläpidetystä harrastustoiminnasta ja tsemppimielestä. Nytky vuonna 1986. Ämmät äänessä onnittelemassa 100-vuotiasta Veikko Kotirantaa 2018, Yläneen pelimannit 1973. Pelimannit piknikillä Seurasaari Soi -tapahtumassa. A nj a H in kk an en