Kansanmusiikki 3/2019 - Lehtiluukku.fi

Irtonumero 8 € 3 • 2019 6 Voimakaksikko Virosta – Puuluup 14 Juulia Salonen – Kansanmusiikin opinnot valmistavat monenlaisiin tehtäviin 40 Musiikkia (puiden) juurilta – kanadansuomalainen Matti Palonen MUKANA PELIMANNI-LIITE Uusi sarja alkaa: Miten kansanmusiikkia opitaan, s. 32
2 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 SISÄLTÖ 3 • 2019 17 40 14 KOLUMNISTI Aija Lehtonen Juulia Salonen – Kansanmusiikin opinnot valmistavat monenlaisiin tehtäviin. Voimakaksikko Virosta – Puuluup Musiikkia (puiden) juurilta – kanadansuomalainen Matti Palonen. Ajassa: Samuli Edelman ja Orkestra Suora Lähetys .............................5 Ritvalan helkajuhlat – elävää perintöä aidoimmillaan ....................10 Esittelyssä Barbora Silhanova: Kalevalaa guzhengilla .....................13 Persoonallinen pelimanniyhtye: MEILLON – suku on parhain ....16 Laulukansan juhlapidot täyttivät Tallinnan ..........................................18 Finlands svenska spelmansförbund 50 vuotta ...................................20 Unesco-listauksista seuraa monenlaista ................................................21 Pelimanni-liite Kuulumisia Itä-Savosta ..................................................................................23 Espoon pelimannit saivat vieraita Rättvikistä .....................................23 Varsinais-Suomen kuulumisia ....................................................................24 Uudenmaan nurkka ........................................................................................24 Nuottiliite, yhteissoittokappaleet Hämeestä ........................................25 Kuulumisia Pohjois-Savosta ........................................................................29 Kymenlaaksossa suhisee ...............................................................................29 Samuelin Poloneesi 2020 maaliskuussa Tampereella .....................30 Etnosoi! -festivaali 2019 ...............................................................................31 Miten kansanmusiikkia opitaan? 1. osa, ...............................................32 VII Pillipäivät Hämeenlinnassa ..................................................................36 Muistoissamme .................................................................................................37 Levyt ja kirjat ....................................................................................................42 Oriveden kansanmusiikkija kansan tanssikurssit ...........................47 Taustapeilissä Seppo Kononen...................................................................50 6 Sa ul i H ei kk ilä
3 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 ALKUTAHDIT Sabrina ja Saarten tyttäret palkittiin Helsinkiläinen laulukollektiivi Sabrina ja Saarten tyttäret voitti kesäkuun alussa kaksi merkittävää palkintoa kansainvälisessä kuorokilpailussa Tanskan Aarhusissa. Yhtye kilpaili Aarhus Vocal Festivalin kuorokilpailun finaalissa, johon oli valittu kuusi korkeatasoista ja erilaista kuoroa ympäri Eurooppaa. Vuonna 2015 perustettu yhtye sijoittui kilpailussa toiseksi ja sai lisäksi erikoispalkinnon innovatiivisimmasta esiintymisestä. Yhtye esitti kilpailussa kolme taiteellisen johtajansa Sabrina Ljungbergin säveltämää kappaletta Kantelettaren teksteihin. Lisäksi ohjelmistoon kuului kaikille yhtyeille yhteinen kilpailukappale, Peter Gabrielin Down to Earth, josta yhtyeet tekivät kukin oman sovituksensa. Sabrina ja Saarten tyttäret sanoitti laulun uudelleen suomeksi ja teki rohkean ja omaleimaisen sovituksen, joka kuvasi suomalaisen luonnon voimaa ja mystiikkaa. Yhtye erottui kilpailussa monin tavoin: se oli ainoa omia sävellyksiä esittänyt yhtye, ainut ryhmä, jonka esityskieli ei ollut englanti sekä ainoa naisyhtye. Tänä vuonna lauluyhtyesarjassa kolmanneksi sijoittui lauluyhtye Ilo Ensemble, joka niin ikään palkittiin innovatiivisimmasta esityksestä. Vuonna 2017 kuorosarjan voitti helsinkiläinen Musta Lammas. BBC Scottish Symphony Orchestra soitti ylikapellimestarinsa Thomas Dausgaardin johdolla ainutlaatuisen konsertin elokuun alussa Royal Albert Hallissa. Ohjelmistossa on Jean Sibeliuksen viulukonsertto sekä viidennen sinfonian alkuperäisversio vuodelta 1915. Viulukonserton solistina oli Pekka Kuusisto . Kapellimestari Dausgaardia olivat kiehtoneet ajatukset Sibeliuksen musiikin suhteesta suomalaiseen kansanperinteeseen. Säveltäjä, kansanmuusikko Timo Alakotila oli koonnut Dausgaardin kanssa molempiin teoksiin preludit, joissa esiteltiin kansansävelmien sekä viulukonserton ja sinfonian teemojen yhtäläisyyksiä. Tämä teemojen leikki sovitettiin solisteina toimivien kansanmuusikoiden, Pekka Kuusiston sekä sinfoniaorkesterin vuoropuheluksi. Pekka Kuusiston lisäksi muita solisteja olivat Timo Alakotila, Taito Hoffrén , Ilona Korhonen , Minna-Liisa Tammela ja Vilma Timonen . Tiedeja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on nimennyt taideneuvoston puheenjohtajan ja jäsenet toimikaudeksi 1.9.2019-31.8.2022. Taideneuvoston puheenjohtajaksi nimettiin kirjailija Juha Itkonen. Muita jäseniä ovat kulttuurijohtaja Sari Kaasinen, ylikapellimestari Ville Matvejeff, kuvataiteilija Melek Mazici, toiminnanjohtaja Rosa Meriläinen, toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl, toimitusjohtaja Hannu Saha, kirjailija Philip Teir ja rehtori Mauri Ylä-Kotola. Taideneuvosto on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää valtion taidetoimikuntien toimialoista, nimistä ja määristä. Se nimeää taidetoimikuntien jäsenet, antaa Taiteen edistämiskeskukselle esityksen taiteen määrärahojen jakaantumisesta sekä toimii opetusja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimenä. Uusi taideneuvosto aloitti Keväällä julkaistu Ulla Pirttijärven Áššun debyyttilalbumi Áššu pysyi pitkään radiotoimittajien parhaitten albumien listoilla ja valittiin fRootsin ja Songlinesin vuoden parhaiden albumien listoille. Elokuussa se voitti musiikkikriitikoiden palkinnon Saksassa. Myös VILDÁ-duon (Hildá Länsman ja Viivi Maria Saarenkylä) debyyttiabumi Vildaluodda/Wildprint on viihtynyt radiotoimittajien World Music Chart Europe -listalla. Albumi oli myös ehdolla palkinnonsaajaksi Saksassa kahdessa kategoriassa. VILDÁ on myös valittu?esiintymään WOMEXin avajaiskonsertissa Tampereella. Myös Tuuletar esiintyy WOMEXissa Northern Connections -lavalla. Yhtyeen uusi albumi Rajatila/Borderline nousi elokuussa radiotoimittajien World Music Chart Europe -listan sijalle 9 ja Transglobal?World?Music?Chart -listalla se on ollut jo kolme kuukautta nousten syyskuussa sijalle 13. Tuulettaren levy oli myös ehdolla Musiikkikustantajien vuoden äänitteiden genrevapaan kategorian voittajaksi. Suomalainen musiikki esillä BBC Proms-festivaalilla Lontoossa Ch ris Ch ris to do ul ou , B B C Bafe´s Factoryn uudet julkaisut menestyvät Sabrina Ljungberg (edessä vasemmalla) sekä Saarten tyttäret selfiessä Aarhusin tunnelmissa.
4 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 M ai ja Se pp o PÄÄKIRJOITUS Kalevalaa brändäämään KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 3 (195) 2019 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, sairaslomalla 30.10. saakka, sijaisena Pauliina Perkkiö, puh. 044 738 1933 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Veikko Lahtinen ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Puuluup, kuva: Taavi Arus Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 4/19 ilmestyy 5.12 aineistot 7.11. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen Kun Koneen säätiö myönsi kuusinumeroisen summan Juha Hurmeen ja työryhmän Kalevala 2020-luvulle -hankkeelle, kohosivat monien kulmat. Kateuskin saattoi kalvaa joitakin. Olen ymmärtänyt, että Koneen säätiöllä on ollut tapana antaa reippaita apurahoja, jotka mahdollistavat kunnollisen työskentelyn. Useinhan apurahat ovat niin pieniä, että varsinainen työskentely on tehtävä edelleen ilmaiseksi. Kalevalaseura ilmaisi ilonsa uudesta avauksesta, mutta samaan hengenvetoon totesi, että rohkeita avauksia on nähty ennenkin. Että eihän tässä mitään uutta. Takana on nyt ensimmäinen varsinainen tapahtuma, Tavastialla pidetty Kalevala elävänä tai kuolleena -festivaali ja samannimisen levyn julkistus. Menin uteliaana katsomaan, mitä työryhmä on saanut aikaan. Saattaa olla, että kuvittelin näkeväni paikalla saman tutun ja puolitutun kansanmusiikkiyleisön, väljää tilaa ja Airolan Jorman kuvaamassa. Mitä vielä! Tavastia pullisteli väkeä, ihmisiä, joista en tuntenut juuri ketään. Väki pakkautui lavan eteen osoittamaan villisti suosiota Suistamon Sähkön, Faarao Pirttikankaan ja Pekko Käpin Kalevala-vaikutteisille kappaleille. Ismo Alangolle osoitetaan aina villisti suosiota. Puolen tunnin settien väleissä Hurme puhui viisaita, kuten:”On hyvä muistaa, että meidän kansanrunoudessamme ei ole MITÄÄN omaa. Samat tarinat kiertävät ympäri maailmaa.” Näyttelijät lukivat valittuja paloja kansanrunoudesta hurmioituneelle yleisölle. Trapetsitaiteilija temppuili köydellä. Tapahtuma oli mahtava ja ruokkii koko kansanperinteestä ammentavaa taiteen kenttää. En kuullut vielä käsiteltävän kulttuurisen omimisen problematiikkaa. Onhan sanottu, että eihän Kalevala suomalaista kansanperinnettä ole, vaan karjalaista. Hurmeen tuntien sekin aihe tullaan vielä ruotimaan. Juha Hurmeen, Hannu Nurmion, Riitta Huttusen ja Sirpa Lahden masinoima Kalevala-projekti sai räjähtävän alun. Kaksivuotisen projektin aikana ehdimme nähdä ja kuulla vielä paljon. Odotukset ovat korkealla. Ensi vuoden alun lehdessä pureudumme projektiin, sen suunnitelmiin ja aikaansaannoksiin tarkemmin. En ole ainoa, jonka mielestä Juha Hurme on maaginen puhuja. Taisi olla Aleksis Kivestä tai Pentti Haanpäästä kyse kun totesin ääneen, että maailmankuva muuttuu aina, kun Hurme avaa suunsa. Nyt alan uskoa, että näin voi käydä myös suhteessa kansanperinteeseemme. Sauli Heikkilä
AJASSA Samuli Edelman ja Orkestra Suora Lähetys 5 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 Kysymykset: Sauli Heikkilä Vastaukset: Mertsi Lindgren Kuva: Juha Mustonen Photography Milloin Orkestra Suora Lähetys perustettiin ja ketä peruskokoonpanoon kuuluu? Lauluyhtye Suora Lähetys perustettiin vuonna 2002, jolloin mukana oli viisi laulajaa. Vuosien saatossa lauluyhtye tiivistyi kolmeen laulajaan Mertsi Lindgreniin, Dimitri Grönforsiin ja Timi Järvivuoreen. Yhtyeen musiikin kehittymisen myötä mukaan on tullut Suomen taidokkaimpia soittajia: haitaristi Jari Kokkinen, basisti Antti Kivimäki, viulisti Matti Pitkänen, kitaristi Valtteri Bruun ja perkussionisti Ricardo Padilla. Selkeyden vuoksi yhtyeen nimeen tuli tarkennus Orkestra Suora Lähetys. Keikoilla lavalla vierailee usein myös ystäviä ja heimoomme kuuluvia upeita muusikoita ja myös Samulin tytär Venla Edelman. Milloin alkoi yhteistyö Samuli Edelmanin kanssa ja kuka teki aloitteen? Yhteistyö alkoi vuonna 2012. Samuli vieraili Orkestra Suora Lähetyksen sound chekissä ravintola Dubrovnikissa, tuli vaikuttuneeksi ja tiedusteli yhdessä managerinsa Pete Eklundin kanssa, olisiko kiinnostusta osallistua saman vuoden joulukuussa järjestettävään Viattomien lastenpäivän konserttiin Helsingin tuomiokirkossa. Tästä alkoikin usean vuoden mittainen jakso, jonka aikana OSL toimi useaan otteeseen hyväntekeväisyyskonsertin housebändinä, esiintyen yhdessä eturivin artistien kanssa. Artistien kappaleille annettiin niin sanottu Suora Lähetys -käsittely, jossa kappaleisiin tuotiin orkesterin soundi ja taustalaulu mukaan. Yhtye ja Samuli esiintyvät paljon myös erikseen, mutta voiko sanoa, että yhteistyö on vakiintunut? Yhteistyö on vahvasti vakiintunutta. Samuli ja OSL ovat esiintyneet yhdessä jo yli seitsemän vuoden ajan, mutta tiiviimpi yhteistyö alkoi syksyllä 2017, jolloin äänitimme yhteisen Käteni-albumin. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme tehneet jo noin sata keikkaa Suomen suurimmilla festivaaleilla, konserttisaleissa ja myöskin useita kertoja televisiolähetyksissä kuten Urheilugaalassa ja Leijonien kultajuhlissa. Toivottavasti yhteistyö jatkuu vielä pitkään. Missä Samuli Edelmania & Orkestra Suoraa Lähetystä voi kuulla seuraavan kerran? 3.10. Viking Gabriellala, mutta paras tapa pysyä kärryillä on seurata Orkestra Suora Lähetyksen sosiaalisen median tilejä: facebook.com/suoralahetys ja instagram.com/orkestrasuoralahetys
6 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 Voimakaksikko Virosta: Puuluup kytkee jouhikkonsa luupperiin Viron television ja radion tavallisessa musiikkivirrassa soi myös kansanmusiikki. Curly Strings -yhtyeen Kauges külas oli vuonna 2014 kaikkien musiikkilajien soitetuin kappale. Viime vuosina suosituimpien yhtyeiden kannoille on kirinyt hieman oudompi kokoonpano, jouhikkoduo Puuluup. Keikkareissut ulottuvat yhä useammin myös Suomeen. Se on luontevaa, koska yhtyeellä on vahvat yhteydet lahden tälle puolelle ja duon toinen puolisko, Ramo Teder on asunut Saloon kuuluvassa Teijossa jo lähes kaksikymmentä vuotta. Sauli Heikkilä
7 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 T eijo ei ole varsinaisesti sydänmailla, mutta autolla Helsinginmatkaan kuluu kuitenkin yli puolitoista tuntia suuntaansa. Niinpä Ramon auton mittariin kertyy vuosittain kymmeniä tuhansia kilometrejä, oma auto kun on ainoa keino osuttaa itsensä Vironlautalle oikeaan aikaan. Teijossa ymmärtää, miksi matkustaminen kannattaa. Kauniiden lounaissuomalaisten maisemien keskelle on rakennettu kallion päälle sopuisasti istuva tiilitalo. Kallion juurella on hedelmäpuita ja pensaita pursuava vehreä piha sekä tilava ateljee ja studio. Tänne Ramo muutti vuosituhannen vaihteessa edesmenneen vaimonsa, syöpään kolmisen vuotta sitten menehtyneen graafikko Piia Lehden kanssa. Nykyään talossa asuu Ramon kanssa hänen nykyinen virolainen vaimonsa Triin , lapset Pihla (18 v.) ja Tilda (11 v.) edellisestä avioliitosta sekä reilun vuoden ikäinen Ida. Vaikka kodin sijainti vaatii matkustamista, se tarjoaa rauhallisen paikan taiteelliseen työhön. Piian ja Ramon kuvataidetta on runsaasti esillä. Jopa kylpyhuoneiden keramiikkalaatat – noin tuhat kappaletta – on itse tehty. Kuvataiteen lisäksi kotistudiossa on syntynyt runsaasti musiikkia. Studion nurkat ovat täynnä soittimia ja lattialla makaavat parhaat soittokaverit Puuluupin toisen puoliskon, Marko Veissonin jälkeen: luupperit. Niiden kanssa Ramo on esiintynyt Pastacas-nimellä. Nimi tarkoittaa kuulakärkikynää, joka myös on ollut koko taiteilijauran ajan rakas työväline. Pastacas on keikkaillut parikymmentä vuotta ja julkaissut seitsemän levyä. Parin viime vuoden ajan Pastacas on elänyt hiljaiseloa Puuluupin suosion kasvamisen myötä. Vaikka Pastacasin ja Puuluupin musiikissa on samanlaisia elementtejä, työskentely ja lopputulos ovat kuitenkin omanlaisiaan. – Lähes kaikki Puuluupin kappaleet syntyvät jammaillessa Markon kanssa. Kun olen joskus tuonut valmiin kappaleen harjoituksiin, Marko on todennut sen olevan liikaa Pastacasta, kuvailee Ramo. Neandertalilainen kieli Ramon muusikon ura lähti käyntiin kotikaupungissa ja Viron kansanmusiikin keskuksessa Viljandissa vanhempien vietyä pojan musiikkikouluun. Soittimeksi tuli huilu. Sillä Ramo harjoitteli laiskasti aina siihen saakka, kun seuraavassa opinahjossa Tallinnan Georg Ots -musiikkikoulussa opettaja totesi Ramolla olevan neandertalilainen kieli eikä hänestä siksi tulisi ikinä huilistia. Koulu jäi puolentoista vuoden jälkeen ja Ramo lähti opiskelemaan kuvataiteita ja keskittyi kielisoittimiin. Marko Veissonin äiti lauloi Leikaritkuorossa ja sitä kautta kansanlaulut tulivat pojalle tutuiksi. Marko pääsi keikkamatkoille mukaan ja lauloi itsekin mielellään. Opinnot suuntautuivat kuitenkin antropologian ja sosiologian suuntaan ja työkseen hän on opettanut Tarton yliopiston alaisuuteen kuuluvassa Viljandin kulttuuriakatemiassa. Opetustyö jatkuu edelleen, vaikka harrastuksena alkanut Puuluup vie yhä enemmän aikaa. Markon jouhikonsoitto alkoi seitsemäntoista vuotta sitten Viljandissa, jolloin hän osti ensimmäisen, Raivo Siltojan rakentaman jouhikkonsa. Opiskelu alkoi Meelika Hainsoon yksityistunneilla. Tuolloin vain harva soitti Virossa jouhikkoa. Ennen muinoin Virossa jouhikkoa soittivat pääasiassa vironruotsalaiset länsirannikon saarilla ja mantereella. Toisen maailmansodan aikana suuri osa pakeni Ruotsiin, missä jouhikkoperinne jatkui. Ain Sarv ja Sibelius-Akatemiassa opiskellut Anneli Kont-Rahtola alkoivat elvyttää jouhikkoperinnettä Virossa 1990-luvun alussa, kun Viljandin kulttuurikouluun perustettiin kansanmusiikkilinja. Vuonna 2005 alkoivat myös jouhikkoleirit Vormsin saarella. Ensimmäisellä kurssilla olivat opettamassa Krista Sildoja , Janne Suits ja Rauno Nieminen , Suomesta myöhemmin myös Pekko Käppi ja Ilkka Heinonen . Rauno Niemisen mukaan virolaiset pärjäisivät jo mainiosti omin voimin: vuosia jatkunut jouhikkoinnostus on tuottanut paljon taitavia soittajia, jouhikonrakentajia ja soitonopettajia. PuuMarko Veisson saatiin haastatteluun Skypen välityksellä, mutta harjoitteleminen tapahtuu edelleen livenä. Sa ul i H ei kk ilä R am o Te de r
8 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 luupin soittimet ovat Rauno Niemisen rakentamia. Puuluupin suosio on vielä kiihdyttänyt ilmiötä. Leireille suorastaan jonotetaan. Viron vanha jouhikko poikkeaa hieman täkäläisistä vanhemmista malleista. Virossa käsiaukko on lyyran tapaaan suuri, kun ennen 1990-lukua Suomessa rakennetuissa jouhikoissa se oli kapea, vain yhden kielen sormittamisen mahdollistanut aukko.1980-luvun alussa Suomessa alettiin rakentaa virolaistyylisiä suurikäsiaukkoisia jouhikoita ja Suomen ja Viron jouhikkokulttuurit ovat yhtenäistyneet vilkkaan vaihdon ansiosta. Yhteinen kemia löytyi leirillä Yhdellä Viron leireistä kohtasivat myös Puuluupin jäsenet. Vuonna 2008 Viljandissa järjestettiin kaikkien aikojen suurin jouhikkotapahtuma, johon osallistuivat kaikki kynnelle kykenevät jouhikkoihmiset Pohjoismaista ja gwrthin soittajat Walesista. Ramo oli saanut viikkoa ennen leiriä ensimmäisen jouhikkonsa. Sen jälkeen leireiltiin vuosittain. Marko ja Ramo totesivat kemioittensa sopivan yhteen, kun Marko oli ainoa, jonka soitto ei lakannut Ramon innostuttua versioimaan jouhikollaan vanhaa virolaista punk-klassikkoa. Pian kaksikko alkoi jammailla yhdessä myös leirien ulkopuolella ja mukaan otettiin Ramon hallitsema luuppaus. – Olin kokeillut luuppausta joitakin kertoja muiden muusikkojen kanssa, mutta ensimmäistä kertaa se onnistui vasta Markon kanssa, Ramo kertoo. Marko ei hallinnut tekniikkaa lainkaan, mutta pikkuhiljaa Ramon opit ovat menneet perille. Luuppaus on yhtyeessä edelleen Ramon heiniä Markon keskittyessä efektilaitteisiin. Ennen Puuluupin syntymistä kaksikko soitti perinnekappaleita Annika Mändmaan kokoamassa projektiluonteisessa Luud-yhtyeessä. Idea yhteisestä duosta syntyi, kun Ramo kuunteli ensimmäisten kahdenkeskisten jamien tuotoksia ja innostui lopputuloksesta. Näin kävi myös Markolle ja ystäville, joille äänitettä soitettiin. Ensimmäisen keikan eteen piti tehdä hieman töitä, mutta sen jälkeen keikoille on kutsuttu. Markkinointia ei ole tarvittu. Esiintymiset ovat lisääntyneet vuosi vuodelta rauhalliseen tahtiin. – Jos ensimmäisenä vuonna keikkoja oli seitsemän, niin nyt niitä on seitsemän kuukaudessa, kuvailee Marko. Keikat ovat tähän asti suuntautuneet pääasiassa eri puolille Viroa, mutta esiintymiset Suomessa lisääntyvät koko ajan. Marraskuussa on tulossa reissut Kanadaan ja Saksaan. Vaikka suosion kasvu on melko tasaista, lisäsi ensimmäisen levyn, Süüta mun lumi, ilmestyminen 2018 kiinnostusta ulkomaillakin. Vastikään tehtiin sopimus ulkomailla operoivan managerin kanssa. Suunniteltuja koreografioita ja villiä improvisaatiota Vaikka neozombiepostfolk on kiehtovaa myös levyllä, on Puuluup ennen kaikkea live-yhtye. Kaksikon yhteensopivat kemiat paistavat yleisölle ja taitava ja mietitty show koreografioineen naurattaa, koskettaa ja viihdyttää. Puuluup kokee zombietanssit ja jousen symmetriset pyöritykset tarpeellisiksi. – Jouhikkoa soittaessa ja luupatessa on sidottuna penkkiin ja siksi on hyvä olla elävyyttä ohjelmassa, Ramo selittää. Puuluup ei ole huumoriporukka vaan absurdista maailmasta persoonallista musiikkia taidokkaasti tekevä yhtye. Silti mukana on paljon komediallisia aineksia, eikä voi välttää rinnastusta moneen koomikkopariin, kuten Majakka ja Perävaunu, Ohukainen ja Paksukainen, Penn ja Teller. Ramo on boheemi menninkäinen ja Marko huoliteltu humanisti. Humoristista vaikutelmaa tukee mainiosti Ramon tekemä taidokas levykansija markkinointitaide. Kaikki yhtyeen kappaleet ovat käytännössä Puuluupin jammailusta syntyneitä, joskin keikoilla saatetaan soittaa joskus leireillä opittuja kappaleita. Jotkin kappaleet saattavat myös sisältää katkelmia virolaisista ja myös suomalaisista kappaleista. Esiintymiset saattavat näyttää huolellisesti harjoitelluilta ja tarkkaan ajoitetuilta, mutta kaksikon mukaan ne sisältävät paljon improvisaatiota, niin soitoissa kuin lauluissakin. Improvisaatiosta kaikki alkaa ja siihen se myös loppuu, toki sovituissa puitteissa. Virossa kansanmusiikista ollaan ylpeitä Vaikka Suomessakin voi sanoa monien kansanmusiikkitaustaisten yhtyeiden menestyneen – usein erityisesti ulkomailla – on myönnettävä, että kateus hieman korventaa katsellessa naapurimaan kollegoiden menestystarinoita. Tuntuu, että siinä missä meillä yhtyeitten on läpäistävä ennakkoluulojen panssari, virolaiset ovat vilpittömän innoissaan perinteestään ja ylpeitä yhtyeistään. Miksi Virossa on onnistuttu siinä, mistä täällä voi vain uneksia? Puuluupilla ei ole siihen vastausta. Kansanmusiikilla menee tällä hetkellä hyvin. Konsertteja ja festivaaleja on paljon ja niillä käy kaikenikäisiä ihmisiä. Radio ja televisio soittavat ennakkoluulottomasti kaikenlaista musiikkia. Puuluup ei usko, että syynä olisi kolmenkymmenen vuoden takainen irtaantuminen Neuvostoliitosta tai kansallisen itsetunnon korostaminen – ainakaan kovin merkittävästi. Vapautuminen suurvallan ikeestä rajoituksineen varmasti on vaikuttanut siihen ennakkoluulottomuuteen, millä moniin ilmiöihin käytiin käsiksi. Tämä näkyi myös musiikkielämässä, vaikka esimerkiksi jazzfuusiota tehtiin jo 70-luPuuluupin keikat vaikuttavat huolellisesti harjoitelluilta, mutta sisältävät paljon improvisaatiota. Kun tulin Suomeen, täällä soi joka paikassa Suomi-rock Ta av i A ru s
9 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 vulla. Collage-yhtyeen levytykset saavat Ramon karvat vieläkin pystyyn. – Virossa esimerkiksi elektroninen musiikki oli vahvassa nousussa 90-luvulla. Kun tulin Suomeen, täällä soi joka paikassa Suomi-rock, kertoo Ramo. Suomalaisena voi tietenkin todeta, että ”joka paikalla” tarkoitettaneen tässä kaupallisia kanavia ja niitä apinoivaa YLEä. Ehkä voisi sanoa, että Virossa valtakunnallinen media on ennakkoluulotonta, minkä vuoksi suuri yleisökin tuntee myös marginaalimusiikkia. On liioiteltua kuitenkin sanoa, että kansanmusiikkia kuuntelee koko kansa, kuplansa se on Virollakin. – Vaikka Puuluupin tunnettuus kasvaa, harva tavallinen virolainen tuntee jouhikko-soitinta, duo myöntää. Puuluup alkoi harrastuksesta ja on kehittynyt lähes täysipäiväiseksi ammatiksi. Soittaminen tai matkustelu ei silti tunnu työltä, neuvottelut ja järjestelyt kylläkin. Omat ongelmansa kuvioon tuovat Ramon reilun vuoden ja Markon kuukauden ikäiset lapset muun perheen ohella. Tilanne on hallinnassa, mutta vaatii järjestelyä. – Ymmärrän kyllä, miksi rocktähdet ovat useimiten 23-vuotiaita, Marko huokaa.Puuluup ei juuri tulevaisuuttaan suunnittele, vaan toimii sen mukaan, mitä eteen tulee. Mutta se mitä tehdään, tehdään niin hyvin kuin osataan. Lähitulevaisuudessa ilmestyy 7 tuuman 45 rpm vinyylisingle. Formaatti valittiin, koska Ramon mukaan siinä on paras äänenlaatu. Seuraava Suomen esiintyminen on 4. lokakuuta Tampereen G Livelabissa. https://www.ounaviks.ee/en/artist/puuluup/ www.facebook.com/puuluup Suomalainen musiikki ja sen tekijät laidasta laitaan ovat pääosassa elämyksellisessä ja toiminnallisessa, nykyajan teknologiaa monipuolisesti hyödyntävässä museossa, joka avautuu 17.10.2019 osana Triplaa, Pasilan uutta kauppaja elämyskeskusta. Uudenlaisen musiikkimuseon sydämessä on kunniagalleria, johon valitaan vuosittain joukko suomalaisten rakastamia ja kunnioittamia muusikoita. Lisäksi museo tarjoaa muun muassa nostalgisia aikamatkoja soiviin muistoihin, musiikkitietoa hauskassa muodossa sekä monenlaisia mahdollisuuksia heittäytyä itse soiton, laulun ja tanssin vietäväksi. Uusi musiikkimuseo liittyy osaksi pohjoismaisten musiikkimuseoiden ketjua, johon kuuluvat muun muassa Ragnarock Roskildessa Tanskassa, Rockheim Trondheimissa Norjassa ja ABBA-museo Tukholmassa. Se vertautuu myös maailmalla yleisiin kunniagallerioihin eli Hall of Fame -museoihin, mistä juontuu tulevan museon englanninkielinen nimi Finnish Music Hall of Fame. Se kutsuu myös matkailijat tutustumaan suomalaisen musiikin tähtiin, niin maailmanmaineeseen nousseisiin kuin erityisesti kotiyleisölle rakkaisiin. Kaikki musiikinlajit samassa kunniagalleriassa Suomalainen versio kunniagalleriasta ja sen ympärille muotoutuvasta museosta on ainutlaatuinen, koska siellä on edustettuna kaikki musiikinlajit. – Meillä kunniagalleriaan kootaan kaikkien musiikinlajien huippuja kapellimestareista räppäreihin, hevibändeistä kansanmusiikkiyhtyeisiin, sinfonikoista iskelmäartisteihin. Ennakkoluulottomasti klassista ja populaaria musiikkia yhdistelevä museo tarjoaa tilaisuuden uudenlaisiin löytöihin, kohtaamisiin ja rajanylityksiin, kertoo hankkeen ideasta ja toteutuksesta vastaavan Finnish Music Hall of Fame Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Vanni . Kunniagallerian valinnat tekee komitea, johon on koottu suomalaisen musiikin tekijöitä ja asiantuntijoita. Ministeri Lauri Tarastin johtamassa valintakomiteassa ovat edustettuina muun muassa Muusikkojen liitto, Musiikkituottajat, Teosto, Gramex, Suomen Säveltäjät, SibeliusAkatemia, Musiikkiarkisto, Musiikkitalo, Tampere-talo, Pomus, Sulasol, Kansallisooppera, Sibelius-museo, Suomen Kansanmusiikkiliitto ja Suomen musiikkioppilaitosten liitto. Kunniagalleriassa kansanmusiikkialaa edustaa ensimmäisenä Konsta Jylhä , tähän mennessä muita valittuja ovat Aino Acté , Kaija Saariaho , Dallapé, EsaPekka Salonen , Georg Malmstén , Jean Sibelius , Juice Leskinen , Katri Helena , Nightwish , Olavi Virta , Reino Helismaa sekä Toivo Kärki . Teknologia luo elämyksiä uudentyyppisessä museossa Finnish Music Hall of Fame:ssa nykyajan teknologialla on keskeinen osa esineja kuvakerronnan rinnalla. Tämä mahdollistaa tilojen muuntumisen uudenlaisiksi, monitasoisiksi musiikkija museoelämyksiksi. Musiikkimuseon yksi tavoite on esitellä ja myös viedä maailmalle nuorten kotimaisten teknologiayritysten virtuaalitodellisuuteen ja lisättyyn todellisuuteen liittyviä keksintöjä, jotka tarjoavat mahdollisuuden nauttia soiton, laulun ja tanssin iloista uusilla tavoilla. Musiikkimuseo Fame aukeaa lokakuussa
10 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 H elkavirsien laulaminen aloitetaan laulajia rohkaisevalla Alkuvirrellä:”Ruvetkasme, rohjetkasme, älkäsme ääntämme hävetkö.” Kehutaan siis itseämme: meidän laulumme ovat osoitus suomalaisen sanankäytön lahjakkuudesta ja kalevalamittaiset runot ovat yhteinen kansallisaarre. Juhlapuheessaan vuoden 1996 helkajuhlassa Heikki Laitinen totesi laulamisen aloittavasta Alkuvirrestä: ”Tuo tavallisimmassa muodossaan vain 19-säkeinen laulu on hienoimpia, mitä suomen kielellä on ikinä sepitetty. Se on sekä sisällöltään että muodoltaan tasapainoinen, syvällinen, värikäs. Se on kalevalamittaisen runouden helmi.” Runon muodon tyylikeinoja ovat trokeeja murrelmasäkeiden vaihtelu sekä alkusoinnutus ja kerron käyttö eli saman asian sanominen eri sanoin. Muodossa toteutuu Laitisen sanoin tiukka rakenne ja impulsiivinen epäsäännöllisyys. Laulun sanat ovat nuorille laulajille outoja ja kerrotut asiat vielä oudompia – esim. uikasme punasta porras – mutta ehkä juuri se tekee laulamisesta jännittävää, tuo siihen taikuutta. Vähitellen laulajan varttuessa alkavat runojen sisällöt avautua, ainakin asiasta kiinnostuneelle laulajalle. Laulaessa helkavirret kaksinkertaistuvat, sillä jokaisen säkeen jälkeen toistuu säe ”kauniissa joukos”. Laulaminen ottaa siten aikansa. Helkavirret eivät ole hätäisten ihmisten lauluja, rauhallinen tahti tulee askeleista ja matkan pituudesta. Vanha perinne Ensimmäisen kerran helkavirret merkitsi muistiin vuonna 1824 Kaarle Akseli Gottlund . Kuuden vuoden kuluttua Ritvalassa kävi Elias Lönnrot . Molemmat julkaisivat tiedot käynnistään 1830-luvun alussa. Nämä varhaiset tutkijat olivat kuulleet, että hämäläiskylässä vietetään poikkeuksellista ja paikkakuntalaisten omasta mielestä ikivanhaa juhlaa. Lönnrot merkitsi Sääksmäellä muistiin sanonnan: ”Jo sitten maailmakin loppuu kun Ridvalan helka ja Huittulan vainio.” Kirkonkylä Huittula oli tunnettu suuresta pelkoaukeastaan. Gottlundille Ritvalan kyläläiset sanoivat, että: ”Ritvalan vainiot ja pellot lakkaapi kasvamasta ja hetelmiä antamasta, silloin kun kansa näihin kyllästyypi tahi tämän vanhan tavansa heittää.” Kumpikaan näistä tutkijoista ei käynyt Ritvalassa oikeaan aikaan, siis silloin kuin helkavirsiä tavan mukaan laulettiin eli pyhäpäivisin helatorstaista pietarinpäivään, eikä varsinkaan tärkeimpänä päivänä eli helluntaina. He merkitsivät muistiin mitä heille kerrottiin. Gottlund jopa onnistui ylipuhumaan kylän tytöt ja järjestämään itselleen eräänlaisen kulkue-esityksen. Me siis tiedämme 1820-luvun helkaperinteestä vain sen, mitä kyläläiset suostuivat tuntemattomille säätyläismiehille varsinaisen lauluajanjakson ulkopuolella kertomaan. Gottlund ja Lönnrot olivat kiinnostuneita runoista, eivät niinkään laulajista tai perinteen kokonaisuudesta. Kuvaukset juhlasta olivat lopulta melko ylimalkaisia. He eivät kyselleet mitään esimerkiksi pukeutumisesta tai ylipäätään viettäneet kylässä yhtään pidempää aikaa kuin mitä runojen laulattaminen vei. Ritvalasta he merkitsivät muistiin Alkuvirren, kolme balladia eli Inkerin, Mataleenan ja Annikaisen virret, sekä lyhyet runot Tuomen synty ja Lopputoivotus. Moni tutkija kävi heidän jälkeensä Ritvalassa haastattelemassa kyläläisiä. Historiantutkija FT Tiina Miettinen on nostanut esille varsinkin Leetin Mantan ja Serafian merkityksen informantteina. He ovat esimerkki siitä, miten tärkeää ruRitvalan helkajuhlat – elävää perintöä aidoimmillaan Ritvalan kylässä, nykyisen Pirkanmaan etelälaidalla, on säilynyt kalevalamittaisten runojen lauluperinne, helkajuhla. Onko se vieläkin olemassa, oli toistuva hämmästynyt kysymys, kun Ritvalan helkajuhla mainittiin syksyllä 2017 ensimmäisessä kansallisen aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa. Täällä me edelleen olemme, Sääksmäellä, Valkeakosken kaupungissa, ja pidämme yllä vuotuista ja ikiaikaiseksi kokemaamme perinnettä. Jo sitten maailmakin loppuu kun Ridvalan helka ja Huittulan vainio. Teksti: Leena Valkeapää Kuvat: Kaisu Mokkila Kulkue nousee Seurantalonmäelle.
11 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 nojen laulaminen ja perinteen siirtäminen oli laulajille itselleen. Miettinen on myös kiinnittänyt huomiota laulajien siviilisäätyyn. Hänen mukaansa säätyläistutkijat tuottivat helkavirsien laulajien neitouden. He korostivat kulkueen osallistujien naimattomuutta ja ”puhtautta”, vaikka se ei perinteen kantajille tai heidän yhteisölleen ollut lainkaan keskeinen asia. Tärkeintä oli laulun jatkuminen. Vanhan perinteen murtuminen Ritvala ei ollut mitään takaseutua eli syrjäisyys ei selitä muinaisen tavan säilymistä. Kylä sijaitsi Hämeenlinna-Lempäälä maantien varrella ja viljeli Vanajaveden laakson hedelmällisiä peltoja. Usko tavan vaikutukseen alkoi murtua 1800-luvun puolivälin jälkeen. Kun maailma muuttui, alkoi kulkuelaulu menettää merkitystään ja vaikuttaa nololta tai jopa taikauskolta. Naapurikylään Huittulaan, jonka senkin peltoja oli laululla suojeltu, perustettiin 1860-luvulla kansakoulu. Seuraavan vuosikymmenen alussa perustettiin Valkeakoskelle, Sääksmäen myllykylään 15 kilometrin päähän Ritvalasta paperitehdas. Valkeakoskesta alkoi nopeasti kasvaa ennennäkemätön suuri teollisuuskylä. Samaan aikaan tiedonvälitys lisääntyi ja kulkuyhteydet muuttuivat, rautatie tuli Sääksmäen pitäjään vuonna 1876. On olemassa kaksi silminnäkijäkuvausta kulkuelaulun loppumisesta. Molemmat kertovat miten nuoria naisia ei enää kiinnostanut, he eivät halunneet, osanneet tai kehdanneet laulaa. Emil Nervanderin kuvaus sijoittuu jonnekin 1860-luvun ja 1880-luvun alun väliin. Kun nuoret naiset olivat helluntaina kokoontuneet Ritvalan Raittinristille, mutta todenneet, etteivät he osaa lauluja, olivat vaimoihmiset ryhtyneet laulamaan. Nervanderin vauhdikkaan kuvauksen takaa voi lukea kylää ja sukupolvia repineen ristiriidan, jopa vanhempien naisten raivon nuorten naisten saamattomuuden edessä. A. O. Heikel kertoi vuoteen 1881 sijoittamansa kuvauksen. Siinäkin väkeä oli kokoontunut paikalle ja tytöt totesivat, etteivät he enää osaa sanoja. Kiusallinen tilanne laukesi, kun rannasta kuulunut höyrylaivan pillin ääni sai tytöt hylkäämään lauluyrityksen ja lähtemään rantaan. Sivistyneistö sen sijaan oli yhä kiinnostuneempi perinteestä. Ritvalan helkavirsiä esitettiin Suomen Muinaismuistoyhdistyksen ensimmäisessä musiikki-illassa Helsingissä keväällä 1871. Saman yhdistyksen taidehistoriallinen tutkimusretkikunta dokumentoi retkellään vuonna 1887 helkajuhlien viettopaikan. Kuva oli täysin poikkeuksellinen retkikuntien kirkkoja kartanoinventointien sarjassa. Helkajuhlasta oli tulossa estradilla esitettävää ja arkistoon taltioitavaa häviävää perinnettä. Me emme tiedä minkälaisia katkoksia ja murroksia perinteessä oli vuosisatojen varrella ollut, mutta aikalaisista tämä laulun vaimeneminen on ilmeisesti tuntunut lopulliselta. Uusi alku Niin kummallisia asiat toisinaan kuitenkin ovat, että samalla kun uusi aika murensi uskon tapaan, se myös synnytti uuden alun. Vuonna 1903 Ritvalaan perustettiin kansakoulu, jonka ensimmäiseksi opettajaksi tuli hattulalainen, juuri Jyväskylän seminaarista valmistunut Armiida Manner . Tuloaan Ritvalaan hän perusteli helpolla höyrylaivayhteydellä. Seminaarissa Manner oli oppinut helkavirsiä, sillä ne kuuluivat P. J. Hannikaisen opetusohjelmaan. Elsa Enäjärvi-Haavion mukaan Manner perusti Ritvalassa kuoron, johon liittyneet tytöt kysyivät, voitaisiinko kuorossa laulaa myös helkavirsiä. Tieto laulamisesta ei ollut kadonnut, vaikka laulua ei saatukaan aikaan kuuntelevan ja katselevan yleisön edessä. Tyttöjen ehdotus sopi Mannerille hyvin. Ensimmäisen kerran katkon jälkeen helkavirsiä laulettiin vuonna 1904, Ritvalan VPK:n vuosijuhlassa. Sitä vietettiin tietysti helluntaina, joka oli säilynyt kylän omana juhlapäivänä. Helkavirsiä laulettiin kulkueessa, johon oli yhdistetty myös VPK:n kulkue univormuineen ja torvisoittoineen. Myöhempinä vuosina palokunta häipyi takavasemmalle, mutta helkavirsien laulaminen ja juhlan viettäminen jatkuivat. Se sai nyt isänmaallisen kotiseutujuhlan luonteen, vanha perinne versoi uuden oksan. Nykymuotoinen helkajuhla Nykyisin helkajuhlan järjestää vuonna 1910 perustettu Ritvalan Nuorisoseura, jolle järjestelyvastuu siirtyi jo vuonna 1920.Ritvalan helkajuhlia vietetään helluntaina, jonka paikka kalenterissa on seitsemän viikon päässä pääsiäisestä. Useimmille suomalaisille helluntai ei ole tavallista sunnuntaita kummempi päivä ja kalenterijärjestelyt ovat hävittäneet kaksoispyhän. Ritvalassa ja Sääksmäellä helluntai on säilyttänyt erityisyytensä. Helkakulkue lähtee liikkeelle kylän keskustasta Raittinristiltä klo 14.00, kulkee vähän matkaa kaikkia teitä ja suuntaa sitten Seurantalonmäelle. Mäelle päästyään helkakulkue muodostaa suuren piirin eli menee yhteen kietoon laulaen Lopputoivotusta. Juhla vietetään Seurantalon viereisellä kentällä ja pihamaalla jos sää suinkin sallii. Helkakulkuetta ei harjoitella. Lauluja harjoitellaan siinä naapurikylän koulussa, joka 1860-luvulla perustettiin ja jota Ritvalankin lapset käyvät. Kulkueeseen ei pyritä, ei ole pääsykoetta tai lupajärjestelmää, ei osallistumismaksuja, tosin jokin side Ritvalaan tai Sääksmäkeen helkakulkueen osallistujilla yleensä on. Raittinristille vain kokoonnutaan ja kokeneet vaimoihmiset hieman järjestelevät kulkuetta. Laulut olisi toivottavaa osata edes jollakin tavalla, mutta lopulta kulkuelaulaminen opitaan osallistumalla. Ennen kaikkea lauluvoima ja rohkeus kertyy iän myötä. Helkakulkueen asuksi vakiintui jo 1920-luvun alussa kansallispuku. Kun U. T. Sirelius julkaisi Sääksmäen puvun mallin, se yleistyi varsinkin kukattomassa muodossaan nopeasti. Mikä tahansa kansallispuku käy ja myös yleisön toivotaan pukeutuvan niihin. Elävä perintö Helkavirsien laulaminen Ritvalan helkajuhlassa ei oikeastaan ole esitys vaan kerran vuodessa ajassa ja tilassa syntyvä tapahtuma, joka häviää, mutta säilyy ihmisten mielissä. Juhlan järjestäminen ja perinteen kantaminen kaikkine siihen kuuluvine puolineen on elävä perintö. Jos haluaa nähdä Ritvalan helkajuhlan, ainoan Suomessa säilyneen kalevalamittaisen kulkuelauluperinteen, pitää tulla Ritvalaan helluntaina. Toivottavasti perinne elää vielä sadankin vuoden kuluttua. Helkakulkueen asuksi vakiintui jo 1920-luvun alussa kansallispuku ja myös yleisön toivotaan pukeutuvan niihin.
12 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 Puh.044 5700 227 Kauppakatu 6 Saarijärvi Teijo Rekonen Harmonikan huolto ja restaurointi 4 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki – huollot ja korjaukset – – viritykset uusiin ja vanhoihin soittimiin – – restauroinnit vanhoihin soittimiin – – olka ja bassoremmit – – ergonomiset PasiProlantioremmit – Naantali 10 vuotta harmonikkojen korjausta Naantalissa. Seuraa Facebookissa ja Instagramissa @hhjrmannerjo ki Uutuustuotteita TILKKUTÄKKI Laulujeni syntytarinoita Jaakko Löytty ”Kirjassa esittelen 57 tekemäni laulun taustoja, niiden sanoittamista ja säveltämistä, sekä elämänvaiheitani niiden syntyaikoina. Kirjassa on nuotit ja sanat kaikista esittelemistäni lauluista.” Kirjan kuvitus on osin aiemmin julkaisematonta, Jaakko Löytyn kotialbumin aarteita. 27,VAIVATUN VAELLUS Esa Ruuttunen ja Risto Lauriala Elämä. Matka. Vaellus. Joskus raskasta vaivaisen vaellusta. Usein myös suurta virkistystä ja iloa. Matkaeväänä armo, matkasauvana rirsti. Viisitoista Siionin virttä baritonille ja pianolle Winterreisen tapaan. Sävellys laulusarjaksi Juhani Haapasalo. 22,Tilaukset: Herättäjä-Yhdistys, www.herattaja.fi, (06) 433 5700, kati.leskela@h-y.fi
13 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 Sarjaa tuottaa: ESITTELYSSÄ Barbora Silhanova SYNTYMÄPAIKKA: Tšekki AMMATTI: muusikko, opiskelija NYKYINEN KOTIPAIKKAKUNTA: Rymättylä/Helsinki TAITEILIJANIMI: Barbora Xu ELÄMÄN MOTTO: Kaikki mistä unelmoit, tee se nyt! Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Roni Tamminen T urun yliopiston tarjoama Itä-Aasian tutkimuksen maisteriohjelma oli syy, joka sai Barbora Silhanovan tulemaan Suomeen. Koulutusohjelma tarjosi mahdollisuuden syventyä Kiinan kulttuurin ja kielen opiskeluun niin Suomessa kuin Taiwanissa. Elämän monien koukeroiden lomassa musiikki oli jäädä taka-alalle, mutta senkin pariin löytyi tie Suomessa. Barbora Silhanova opiskelee parhaillaan Taideyliopiston SibeliusAkatamian GLOMAS-opinto-ohjelmassa. Muusikkoperheen tyttärenä Barboran tie musiikin pariin tuntui hyvinkin viitoitetulta heti varhaislapsuudesta alkaen. Molemmat vanhemmat olivat jazzmuusikoita, ja äiti lisäksi oopperalaulaja. Verdi tuli hyvinkin tutuksi pikkutytölle, ja luonnostaan lahjakkaana laulajana Barbora hyväksyttiin tiukkatasoiseen Severá?ek-kuoroon jo 11-vuotiaana. Kuoro esiintyi niin kotimaassa kuin kansainvälisillä areenoilla, ja kuoron ohjelmiston rinnalla kiehtoi myös laulaminen pienessä renessanssikuorossa sekä jazz-oktetissa, ja lisäksi moni muukin musiikin projekti. Yliopisto-opinnot kiinan kielen parissa ensin Tšekissä ja myöhemmin Taiwanissa veivät mukanaan niin, että musiikki jäi pakostakin taka-alalle. Myöhemmin Suomessa suoritettujen Itä-Aasian tutkimuksen opintojen jälkeen Barbora suuntasi päättäväisesti takaisin musiikin pariin. GLOMAS-opintojen alkuvaiheessa opiskelijat vierailivat Billy Hornen soitinmuseossa Turussa. Kun Barbora otti käteensä yhden Billyn rakentamista kanteleista, alkoi soitinrakentajan ja Barboran ystävyys. Hieman myöhemmin Barbora löysi itsensä esiintymässä kyseisellä kanteleella kiinalaisyleisöille Kiinassa. Tällä matkalla Barbora tutustui guzheng-soittimeen, kiinalaiseen sitraan. Oman soittimensa hän hankki opiskelijavaihtovuotensa alkajaisiksi Taiwanissa. Tsekkiläinen muusikko, joka soittaa Suomen kansallissoitinta ja kiinalaista guzhengia ja laulaa, usein suomeksi, esimerkiksi kalevalaisiin säkeisiin säveltämäänsä musiikkia, herättää toki täkäläisissä kiinnostusta. Mistä Barboran inspiraatio syntyy? – Luonnosta, samoin kuin runoudesta sekä soittamieni instrumenttien puun saundista, väristä ja materiaalista – ne kaikki innoittavat minua. Viimeiset kaksi vuotta olen asunut metsän keskellä, ja olen voinut aloittaa päiväni kävelemällä metsässä, laulamalla puille tai kuuntelemalla niitä, hän kertoo. Barbora on viime vuosina tehnyt paljolti soolokeikkoja, mutta on musisoinut myös mm. Risto Luukkosen , Immu Heikkilän ja Anna-Maria Huohvanaisen kanssa. Alkusyksyllä on ajankohtaista keikkailu uuden yhtyeen kanssa. Lavalla Barboran kanssa ovat Heikki Kylkisalo (irlantilainen säkkipilli ja pillit), Jaakko Arola (saksofoni ja muut puhaltimet), Joni Vierre (kitara ja mandoliini), Kärt Tambet (viulu), Merve Abdurrahmani (piano) sekä Susjaira Kerpens (laulu, rytmi-ilmaisu). Erityisen kiintoisaa on Barboralle luvassa myöhäsyksyllä, kun hän loka-marraskuussa liittyy Making Tracks -projektiin Englannissa. Kahdeksan nuorta ja nousevaa muusikkoa eri maista kokoontuu yhteen oppimaan toisiltaan kuin myös asiantuntijaopettajilta, ja periodi päättyy kahden viikon yhteiseen kiertueeseen. Mutta mikä olisi unelmien esiintymislava? – Megaron, Ateenan konserttitalo, teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja haluaisin hyvin mielelläni esiintyä siellä uudestaan. Toisaalta metsä, rakastan soittaa ja laulaa metsässä, vaikka ilman yleisöä. Ja korkean talon katolla, jos mahdollista – ja jos ei ole liian kova tuuli, hän nauraa. Kalevalaa guzhengilla Pienenä tyttönä laulajan urasta unelmoinut muusikko on löytänyt tiensä rymättyläläiseen metsämaisemaan Taiwanin kautta, ja eritoten siksi että rakkaus Kiinaan ja sen kulttuuriin on ollut palava. Nyt Barbora Silhanovan käsissä soi niin kiinalainen guzheng kuin suomalainen kantele, ja uuden yhtyeen kanssamuusikot tulevat maailman monilta kolkilta.
14 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 A ina ei voi tietää, mihin työelämä vie. Kansanmuusikon arki on yleensä palapeli erilaisia töitä: esiintymistä, opettamista, säveltämistä, keikkamyyntiä. Moni kokee sen liian raskaana taakkana, mutta Juulia Salonen haluaa nähdä sen myös rikkautena. Muusikon työn ja tarinankerrontatoiminnan ohessa hän on juuri aloittanut jännittävän uuden työpestin osa-aikaisena yleisötyöntekijänä Helsingin Svenska Teaternissa. – Kansanmuusikon työkuvaan kuuluu jo itsessään kaikenlaista ja minun mielestäni kenttään liittyy myös hyvä asenne: aina voi kokeilla asioita, vaikkei olisi tehnyt jotain aikaisemmin. – Minua kyllä kiinnostavat monenlaiset tehtävät. Olen sekä ajautunut että itse hakeutunut tuottajaja koordinaattoritöiden äärelle, koska freelance-elämä on niin pirstaleista. Olin mukana perustamassa Lilla Villan -kulttuuritaloa Sipooseen ja hoidin siellä myös tuottajan tehtäviä sekä toimin Taidetestaajat-projektin koordinaattorina itäisellä Uudellamaalla. Kun Ruotsalainen teatteri haki yleisötyöntekijää päätin hakea – minulle se tuntui uudelta ja innostavalta. Vaikka en ole koulutukseltani teatteriihminen, työnkuvassa löytyy paljon minulle tuttuja osa-alueita suunnittelusta pedagogisiin kokonaisuuksiin. Musiikkipuolella Juulia Salonen ehtii tehdä monenlaista musiikkia kahdella kielellä. Melko tuore Juulia Salonen Trio esittää hänen omia sävellyksiään suomeksi ja vielä tuoreempi kokoonpano on Hertta-trio. Ruotsiksi hän esiintyy Marianne Maansin kanssa duona. He vierailivat keväällä muun muassa Tallarin konserttisarjassa. – Aika harva kansanmuusikko pystyy keskittymään vain yhteen yhtyeeseen. Useimmilla on monta kokoonpanoa samaan aikaan. Kaikkia taiteellisia ajatuksiaan ei myöskään voi toteuttaa yhden konseptin alla, mikä on toinen syy toimia monessa yhtyeessä. Yllätysmomentti kouluissa Ensi vuonna 10-vuotisjuhliaan viettää Eppel & Peppel -duo Kirsi Ojalan kanssa. Duo on vastikään laajentanut toimintaansa perustaen Rävsson Company -nimisen yhdistyksen, jossa on mukana laajempi työryhmä, mm. muusikko Ilkka Heinonen ja draamapedagogi Ellu Öhman. – Rävsson Companyn ydin on konsepti nimeltä tarinaratsia, jonka halusimme tuoda ensimmäisinä Suomeen. Ruotsissa sitä on toteuttanut mm. Fabula Storytelling -osuuskunta ja olemme käyneet paikan päällä tutustumassa heidän toimintaansa. Me halusimme heti kehittää projektia siten, että siihen liittyisi myös musiikki. Mistä ratsiassa on kysymys? Juulia Salonen kertoo, että ytimessä on yllätysmomentti. Keskellä päivää koulun luokkahuoneeseen astuu ihminen, joka haluaa kertoa tarinan tai soittaa musiikkia. – Opettajat tietävät tulostamme etukäteen mutta oppilaat eivät. Tilanne on hyvin hauska, oppilaat ovat niin yllättyneitä! Mutta koska opettajat ovat juonessa mukana, tilanne tuntuu heille heti turvalliselta. Saman päivän aikana luokka saa kolme vierailua: kertoja, muusikko ja kertoja-muusikkopari. Sitten katoamme yhtä nopeasti kuin tulimmekin. Kolmannen vierailun aikana lapset alkavat jo päästä ideasta kärryille. – Muusikko on yleensä kansanmusiikkitaustainen joten soittamisen lisäksi hän usein kertoo soittimestaan jotain. Meillä on ollut mukana jouhikko, viulu, huilut, kanteleet... Kansanmusiikin opinnot valmistavat monenlaisiin tehtäviin Tove Djupsjöbacka Juulia Salonen Laulaja, muusikko, tarinankertoja Syntynyt: 1977 Helsingissä, asuu Keravalla Koulutus: Musiikin maisteri, SibeliusAkatemian kansanmusiikin oppiaineesta. Opiskellut myös taiteen johtamista ja yrittämistä sekä yleisötyön johtamista. Yhtyeet: Juulia Salonen Trio, Rävsson Company, Eppel & Peppel, Hertta-trio, duo Marianne Maansin kanssa Työskentelee tällä hetkellä Svenska Teaternin yleisötyöntekijänä vastuualueenaan suomenkielinen yleisötyö Muistetaan myös: lapsinäyttelijänä Ylen Tiina-sarjan pääosassa v. 1990 Juulia Salosen arjessa yhdistyvät monenlaiset musiikkiprojektit, tarinankerronta ja uusi päivätyö yleisötyöntekijänä. Kansanmuusikon on hyvä olla monipuolinen – jokaisen ammatillinen kokonaisuus näyttää omanlaiseltaan. Kaksikielisyys on myös rikkaus. La rs K as ti la n
15 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 Tällä hetkellä tarinaratsioita on järjestetty lähinnä ruotsinkielisissä kouluissa ja kielikylpykouluissa Svenska Kulturfondenin rahoituksen turvin, mutta Rävsson Company on kaksikielinen toimija, eli ohjelma voidaan toteuttaa molemmilla kotimaisella kielellä. Kaksikielisyys on Salosen mielestä ilman muuta rikkaus. – Voi esiintyä molemmilla kielillä, sehän antaa valtavasti mahdollisuuksia. Pitää vain kytkeä toinen kieliraita päälle. Kasvaessa kaksikieliseksi tottuu varhain vaihtelemaan kielten välillä. Matka tarinankertojaksi Laulajan tontin laajentaminen tarinankerronnan puolelle on tuntunut Juulia Saloselle luontevalta. Hän kertoo olleensa lapsena hyvin innokas tarinoiden kuuntelija. Käänteentekevä oli kuitenkin kohtaaminen brittiläisen muusikko-tarinankertoja Nick Hennesseyn kanssa. Hän on käynyt Suomessa useaan otteeseen ja tehnyt yhteistyötä myös Suunta-yhtyeen kanssa kertoen Kalevalan tarinoita englanniksi. – Hennessey esiintyi Sibelius-Akatemian opiskelijoille tavallisessa luokkahuoneessa ja ymmärsin, että juuri tätähän minun pitäisi tehdä. Tuntui siltä kun olisi löytänyt kotiin! Brittiläinen tarinankertojaperinne on edelleen hyvin vahva ja myös Ruotsissa on tällä hetkellä vilkas tarinankertojakenttä. Suomessa runolaulu on perinteisesti ollut tapa kertoa tarinoita. Kiinnostus kansanperinteeseen näkyy kyllä, kun kysyn minkälaisia tarinoita Juulia Salonen tykkää kertoa. – Kerron erityisen paljon kotimaisia satuja ja kansantarinoita. Tarinaratsioissa ala-asteen oppilaille tulee kerrottua monia eläimiin liittyviä tarinoita. Jotkut kertojat tarinoivat myös omasta elämästään, mutta siihen en itse ole lähtenyt. On minulla Münchhausenmaisiakin tarinoita, jotka alkavat ikään kuin normaalisti mutta lähtevät sitten aivan oudoille raiteille. Tarinankerronta ja musiikki ovat luonteva yhdistelmä esimerkiksi lapsille esiintyessä. Eppel & Peppel -duo Kirsi Ojalan kanssa on Juulia Salosen pitkäikäisin yhtye – ensi keväänä yhtye viettää 10-vuotisjuhliaan. – Kirsin kanssa tapasimme aikoinaan Ala-Könni-opistossa heti lukion jälkeen, siis melkein 20 vuotta sitten! Sen jälkeen asuimme pitkään eri puolilla Suomea, kunnes kohtasimme uudestaan SibeliusAkatemian maisteriopintojen yhteydessä. Siitä lähtien olemme tehneet tiiviisti töitä yhdessä. Muutenkin meillä on ollut elämässä paljon yhteistä ja olemme molemmat innostuneet tarinoista ja myös muista työtaidoista. Mainittakoon, että Kirsi Ojala on juuri kouluttautunut nykyisen kotikaupunkinsa Porvoon oppaaksi – eräänlaista tarinankerrontaa sekin. Eppel & Peppel on paitsi esiintynyt duona etenkin päiväkodeissa ja lastentapahtumissa, myös kutsunut muita muusikkoja yhteistyöhön. Yläasteille ja lukioille tehdyssä Lähtijät-kokonaisuudessa heidän kanssaan esiintyy Ilkka Heinonen . Viime kesänä duo kierteli Ihmepyörä-ohjelmalla, jota voi tehdä erikokoisten kokonpanojen kanssa. Komean ihmepyörän on muuten suunnitellut ja rakentanut kansanmuusikko-puuseppä Kirsi Vinkki – kansanmuusikosta on siis moneksi! – Kun Ihmepyörä pysähtyy, seuraa laulu tai tarina. Tämäntyyppiset ohjelmat ovat hauskoja, koska dramaturgiaa ei voi mitenkään suunnitella etukäteen. Samantyyppinen oli myös vanhempi ohjelmakokonaisuutemme Tarinoiden arkku. Syksyllä ensi-iltansa saa uusi kaksikielinen lastenesitys Rassel prassel pling, joka sukeltaa Hanna Lundströmin lastenrunojen maailmaan. Duon kanssa esiintyvät silloin Oskari Lehtonen ja Mira Törmälä . – Runot ovat hyvin hauskoja, koska ne sisältävät jo itsessään niin paljon rytmiä. Olemme Kirsin kanssa säveltäneet runoja Lundströmin kahdesta ensimmäisestä runokirjasta, kahdella kielellä. Kaksi kieltä rinnakkain Suomenruotsalaiset kansanmuusikot ovat juuri koonneet voimansa uuden Seaside Sounds -otsikon alle, joka on esillä myös Womexissa lokakuussa. Juulia iloitsee tästä aloitteesta. – Minunkin tekemisissäni suomenruotsalainen kansanmusiikki kulkee tietysti aina mukana, vaikka tällä hetkellä se on ehkä ollut eniten näkyvillä opetustoiminnassani sekä lauluduossa Marianne Maansin kanssa. Suomenruotsalaista kansanmusiikkia esittänyt Rosenfink-yhtye on tällä hetkellä telakalla, vaikka olemme välillä soittaneet duoyhdistelminä. – Oman trioni perustin koska halusin kirjoittaa lauluja, jotka eivät oikein sopineet mihinkään silloiseen yhtyeeseeni. Kappaleet syntyivät suomeksi – olen kyllä kirjoittanut vähän ruotsiksikin, mutta se on tuntunut vaikeammalta. Lauluyhtye Mamo Ensemble perustettiin alunperin suomalais-bulgarialaista yhteistyöprojektia Finno-Balkan Voicesia varten. Emmi Kujanpään keskittyessä muihin projekteihin jäljelle jääneet kolme päättivät kokeilla jotain uutta yhdessä. – Olemme sovittaneet osan ohjelmistostamme uudelleen triolle mutta tuoneet mukaan myös soittimia, Mamohan oli a cappella -yhtye. Olemme pyrkineet ajan kanssa miettimään, minkä tyylistä musiikkia tekisimme jatkossa. Samalla mietimme asujamme ja keksimme, että tällä yhtyeellä voisi olla värikkäät päähineet! Kokosimme erilaisia ideoita ja Tiitta Ahonen teki meille kolme uniikkia kruunua, joihin olemme hyvin tyytyväisiä. Kansanmusiikin koulutus on vienyt Juulia Salosen monenlaisiin työtehtäviin. Mitä hän itse kokee saaneensa kansanmusiikin koulutuksesta, minkälaisin eväin hän on maailmalle lähtenyt? – Avoimin mielin ainakin! Pedagoginen ajatteluni on kyllä kansanmusiikin läpäisemää. Ai mitäkö se tarkoittaa? Varmaankin oppimista positiivisen kautta, että ihmisillä on matala kynnys tulla mukaan. Opitaan myös leikin ja improvisaation kautta, ja niitä metodeja tottuu käyttämään myös muissa tilanteissa. – Pitää myös muistaa, että kansanmusiikin näyttämöt ovat hyvin moninaiset. Aina ei esiinnytä suuressa konserttisalissa vaan mahdollisesti jossain nurkassa. Kansanmuusikko tottuu esiintymään hyvin monenlaisissa tilanteissa. En pelkää esiintyä, oli tilanne mikä tahansa. Hertta eli Mira Törmälä, Emmi Kuittinen ja Juulia Salonen. Eppel & Peppel: Kirsi Ojanen ja Juulia Salonen. O ut i Tö rm äl ä Id a N is on en La rs K as ti la n
16 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 PERSOONALLINEN PELIMANNIYHTYE L eenan mukaan kaikki alkoi, kun yhtyeen nuorimmainen Maiju Lundell syntyi. Tällöin lopullinen kokoonpano oli valmis. Koko joukkion sukujuuret kurottuvat Kaustisen Huntukseen, jossa sukumökillä nelikko on viettänyt lukuisat kesät lapsesta asti. Läheiset Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ovat myös osaltaan osallistuneet MEILLONin kehitykseen – ensimmäistä kertaa nelikko esiintyi siellä kesällä 2015 ja sittemmin festivaaleista on tullut jokavuotinen perinne. Vuosien yhdessä soittamisen ja laulamisen jälkeen WhatsApp-ryhmän nimestä ”meillon bändi” syntyi yhtyeen nimi Meillon Band, josta Band-liite tippui myöhemmin pois. MEILLONin kappaleet ovat pääosin Leenan ja Sirun käsialaa Leenan vastatessa useimmiten sävellyksistä ja Sirun sanoista. Siru kertoo sanoitusten olevan parin hänen itse kirjoittamansa tekstin ohella peräisin mm. Kantelettaresta, erinäisistä laulukirjoista, sekä Suomen Kansan Vanhoista Runoista. Siru toteaa, että ajan kuluessa perehtyneisyys perinneteksteihin on kasvanut. Leenan kanssa kappaleiden työstäminen on alkanut jo varhain, ja esimerkiksi Kaustisen musiikkilukiossa, jossa kaksikko opiskeli, on syntynyt joitain lauluja. Myös Katja on säveltänyt MEILLONille yhden kappaleen ja kertoo ottavansa yhtyeessä vastuuta erityisesti laulustemmojen sovittamisesta. Leenan ja Sirun luomista alkuaikojen kaksiäänisistä harmonioista on edetty vuosien varrella muhkeisiin neliäänisiin valleihin. Maiju erityisesti kertoo kehittyneensä stemmalaulajana huimasti vuosien varrella sovitusten monimutkaistuttua. Kesällä ilmestynyt Ajattelen aikojani -debyyttialbumi on MEILLONin pitkän kehityskaaren toistaiseksi suurin välietappi. Albumi kokoaa MEILLONin tuotantoa kaikkein vanhimmasta kappaleesta kaikkein uusimpaan. Äänityksiin Porin Palmgren-konservatorion studioon yhtye sai taiteelliseksi tuottajaksi Kardemimmeistä tutun Jutta Rahmelin , sekä vierailijoiksi kahteen kappaleeseen viulisti Teresa Innasen ja haitaristi Verna Kylmäsen . Pyydettäessä kuvailemaan albumin musiikkia, MEILLONin jäsenet puhuvat perinteisen ja modernin luontevasta yhdistämisestä, stemmalaulusta ja pitkän yhteisen historian tuomasta taiasta. Katjan mukaan kappaleet ovat eläneet ja luoneet nahkaansa ajan kanssa albumin äänittämisen jälkeenkin. Tätä nykyä MEILLONin jäseniä opiskelee Helsingissä eri tahoilla. Siru opiskelee folkloristiikkaa, Leena kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa ja Katja musiikkipedagogiikkaa Metropolia-ammattikorkeakoulussa. Työn alla on uusia kappaleita ja tulevaisuudessa siintää haave uudesta albumikokonaisuudesta työnimellä ”noitalevy”. Se keskittyisi tekstien puolesta vanhoihin loitsurunoihin. Uuden albumin nopeasta edistymisestä tuleekin meidän rukoilla MEILLON-jumalia, joiden olemassaolon yhtyeen jäsenet vahvistavat suostumatta kertomaan kuitenkaan enempää. Ehkä neljän serkuksen päätymisestä pitkäikäiseen yhteiseen bändiin ja samaan kaupunkiin ei olekaan lopulta sattumaa. MEILLON – suku on parhain Kohtalo on johdatellut Leena, Siru, Katja ja Maiju Lundellin asumaan yhdessä Helsinkiin, jossa haastattelen heitä pienen keittiönpöydän ääressä. Yhdessä neljä serkusta muodostavat MEILLON-yhtyeen, joka tulkitsee itse sävellettyä uutta kansanmusiikkia neliäänisen stemmalaulun voimalla. Lisäksi Leena soittaa kitaraa ja kanteletta, Siru kanteletta ja Katja bassoukulelea. Kaustisen kansanmusiikkilinja jatkaa AlaKönni-opiston jalanjäljissä uuden opettajakunnan voimin. Opinnot rakentuvat teemaviikkojen ympärille, joissa yhden aihealueen avulla käydään läpi esimerkiksi historiaa, teoriaa ja sovittamista. Pääpainona linjalla on yhdessä soittaminen. Opettajina toimivat Pilvi Järvelä , Arto Järvelä , Maija Pokela ja Esko Järvelä . Kaustisen kansanmusiikklinjan opiskelijoita on kaksitoista ja tulevat eri puolelta Suomea, kaukaisin soittaja on Kanadan Quebecistä asti. Linja toimii Kaustisen evankelisen opiston alaisuudessa. – Linjan pääpaino on yhteismusisoinnissa, jonka avulla myös opimme myös tuntemaan toisiamme. Kävimme tutustumassa Kansanmusiikki-instituuttiin ja sen toimintaan, ja heti toisena opiskelupäivänä opiskelijat saivat maistiaisen Kaustisen soittoyhteisöstä, jolloin Ravintola Pelimanni täyttyi paikallisista pelimanneista Sakari Puumalan eläköitymisjamien merkeissä. Pitkin syksyä jokaisella opettajalla on omat teemaviikkonsa, kertoo linjan vastuuopettajana toimiva Pilvi Järvelä. Kaustisen kansanmusiikkilinja aloitti syyskuussa Onni Rajaniemi
Aija Lehtonen KOLUMNI A lkusyksystä 2013 Jyri sai tekstiviestin, että perhetutun J-P Mönkkösen uudella bändillä Southpaw Steel and Twangilla (SST)on keikka pienessä Mendocino-pubissa Eerikinkadulla – tuutteko kuuntelemaan. Ilta oli sattumalta vapaa ja menimme. Sinä iltana syntyi levy-yhtiö ja kustantaja Bafe´s Factory. Jyri nimittäin tykästyi bändiin niin, että meni ehdottamaan keikan jälkeen levytyssopimusta. Hän oli tuottanut useita Lions Club-hyväntekeväisyyslevyjä eli tiesi menettelytavat. Levy ilmestyi maaliskuussa 2014. Sitten oli Music Finlandin vuoro – menimme sinne SST:n Ville Leppäsen kera mentorointiin ja Riku Salomaa kehoitti meitä tulemaan WOMEXiin esittelemään tätä ainokaista bändiämme. Rikun innostamina lähdimme 2014 Santiago de Compostelaan, jossa Riitta Huttunen Music Finlandista kohteli meitä, yhden bändin levy-yhtiötä, erinomaisesti kuten kaikkia muitakin ja olemme hänelle superkiitollisia kontaktien avaamisesta! Tullessamme takaisin WOMEXista istuimme pahaa-aavistamattoman Vilma Timosen vieressä lentokoneessa ja sovimme seuraavasta VTQ:n levystä, joka ilmestyi marraskuussa 2015. RSO:n ylikapelimestari Hannu Lintu valitsi albumin vuoden parhaaksi kantelelevyksi. SST:n toinen albumi ilmestyi marraskuussa 2015 ja olimme mukana nauhoittamassa sitä St. Louisissa syyskuussa 2015. Jyrikin toteutti unelmansa päästyään soittamaan pari biisiä SST:n kanssa New Yorkissa Manhattanilla. Samana vuonna WOMEXissa Budapestissä 2015 tapasimme Venla Ilona Blomin. Tuulettaren Etno-Emmalla palkittu esikoisalbumi ilmestyi kesäkuussa 2016. Womexissa tutustuimme myös Nathan Riki Thomsoniin ja Subsonic Trion (Adriano Adewale, Kristiina Ilmonen, Nathan Riki Thomson) albumi ilmestyi marraskuussa 2016. Tässä vaiheessa oli selvää, että tämä oli vienyt sielumme. Oli etuoikeutettua tehdä työtä ja tukea uskomattoman lahjakkaita muusikoita. Jyrillä on rockbänditausta, mutta hän sukelsi täysillä etnoiluun, kuunteli lukuisia demoja ja hoiti sopimukset. Minulle tuli luontevasti bändien markkinointi ja tiedottaminen. Womexissa Budapestissa tutustuimme myös J-P Piiraiseen ja hänen levynsä ilmestyi lokakuussa 2017. Ensi keväänä ilmestyy hänen ja Venla Ilona Blomin duon debyyttialbumi. Muun muassa Áššu, VILDÁ, HelsinkiCotonou Ensemble ja Niemi, jonka albumi julkaistaan keväällä 2020, ovat tulleet WOMEXin ulkopuolelta, mutta varmasti WOMEX-artistien kannattamina. Olemme useasti miettineet mitä järkeä on perustaa maailmanmusiikin levyyhtiö. Perussyy on tietenkin itse musiikki. Toinen syy on se, että elämä on kohdellut meitä siten, että voimme näin tehdä – tämä on vinkki päättäjille. Saamme tukea toimintaamme useista lähteistä ja kiitämme niistä todella. Toiminta ei ole kuitenkaan liiketalou dellisesti kannattavaa. Kun valtaosa yhteistyökumppaneista on ulkomailla, merkitsee se useita matkoja ympäri maapallon suhteiden luomiseksi ja ylläpitämiseksi. Miten saada tuloja maailmanmusiikkigenressä? Levymyynti on kuitenkin pysähtynyt varsinkin Pohjoismaissa ja Spotify-tuotot ovat erittäin pieniä. Euroopan keikoilla levyjä myydään suhteellisen mukavasti, varsinkin Euroopan saksankielisellä alueella. Kokemustemme mukaan esimerkiksi Japanissa ja Taiwanissa fyysisten levyjen myynti on huomattavaa. Taloudellisesti parhaita tapauksia ovat sync-sopimukset. Tuulettaren sync Game of Thrones-traileriin oli erinomainen piristeruiske ja se on poikinut muitakin hyviä sync-sopimuksia. Lopuksi: kannattaako perustaa levyyhtiö etno-puolelle Suomessa? Vastaus on EI, mutta jos olet vähän hullu, rakastat musiikkia, sinulla on taloudellisia mahdollisuuksia ja haluat auttaa lahjakkaita muusikoita, niin KYLLÄ! ... ja kannattaako osallistua tämän vuoden WOMEXiin Tampereella: KYLLÄ EHDOTTOMASTI! Onko maailmanmusiikin levy-yhtiön perustaminen järkeä vailla? 17 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 WOMEX tulee Suomeen WOMEX Festival 24.-26. lokakuuta on osa WOMEX-maailmanmusiikkimessutapahtumaa, ja siihen kuuluu yli 40 showcase-konserttia ja DJ-sessiota, joihin kaikilla on mahdollisuus osallistua. WOMEX The World Music Expo on viisipäiväinen konferenssi-, messuja showcase-tapahtuma, joka juhlistaa maailman musiikin diversiteettiä ja luovuutta elokuvien esityksissä ja kansainvälisten artistien konserteissa sekä avajaisja palkintoseremonioissa. Yli 2700 osallistujaa – mukaan lukien 300 esiintyvää taiteilijaa – yli 90 maasta kohtaa joka vuosi lokakuussa jossain Euroopan kaupungissa. Yleisölle on myynnissä kolmen päivän festivaalipasseja, joihin sisältyy sisäänpääsy Tampere-talon, Tullikamarin Pakkahuoneen ja Klubin sekä Paja Kongressin iltakeikoille torstaina, perjantaina ja lauantaina, sekä yksittäisiä päiväpasseja, joilla voi valita 12 iltakonsertista. Festivaalija päiväpassit eivät oikeuta sisäänpääsyyn WOMEX-messuja konferenssitapahtumiin. Tapahtuman tuottavat saksalainen Piranha Arts yhteistyössä suomalaisen Rockadillo Oy:n kanssa. WOMEX on rankannut Bafe´s Factoryn maailman 25 parhaan levy-yhtiön joukkoon. La ri Jä rn ef el t
18 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 O ikeastaan laulujuhlatradition 150-vuotisjuhla on paljon selkeämmin perusteltavissa kuin viime vuonna maassa vietetty valtiollisen olemassaolon satavuotisjuhla. Tämä perinne kun on jatkunut koko ajan, maan kulloisestakin valtiollisesta eksistenssistä riippumatta. Se on uusiutunut sekä kansanmusiikin että uusien sävellysten voimin. Se on niin vahva, että miehittäjätkin koettivat vain valjastaa sen omiin propagandatarkoituksiinsa. Ensimmäisten laulujuhlien rekonstruktio nähtiin niiden alkuperäisellä pitopaikalla Tartossa jo kesäkuussa. Myös valmistavia yhteiskonsertteja kuultiin eri puolilla Viroa sadoittain, ja niin Tallinnan kadut täyttäneeseen paraatiin kuin myös kuoroihin valtaisan Laulukaaren alle voitiin jo tällä perusteella odottaa ennätysmäärää osallistujia. Juhlaviikonlopun lauantai oli julistettu kansalliseksi vapaapäiväksi. Yhteensä Laulujuhlille osallistui yli tuhat lauluryhmää, joissa oli 32 302 jäsentä ja Tanssijuhlille 713 ryhmää 11 500 jäsenen voimin. Kansanmusiikkitapahtumaan osallistui 74 soittajaryhmää, joissa oli noin 800 soittajaa. Lauantain kulkueen osallistujamääräksi järjestäjät Laulukansan juhlapidot täyttivät Tallinnan Eteläisen naapurimaamme kulttuurin ehkä merkittävin yksittäinen määrittäjä on laulu. Viron elinvoimaisen laulujuhlakulttuurin sadattaviidettäkymmenettä juhlavuotta on vietetty sekä ensimmäisten juhlien pitopaikalla Tartossa että Laulukaaren alla Tallinnassa. Heinäkuun ensimmäisen viikonlopun valtakunnalliset, 27. Lauluja soittojuhlat Tallinnassa käsittivät Laululavalla pidettyjen konserttien sekä juhlakulkueen lisäksi myös tanssijuhlallisuuksia Kalevin stadionilla sekä kansanmusiikkitapahtuman Vapaudenaukiolla. Teksti ja kuvat: Mikko-Oskari Koski
19 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 arvioivat noin 47 000, mikä on ennätys. Mukana oli siis reippaasti yli kolme prosenttia maan koko 1,32 miljoonan hengen väestöstä, sillä ulkomaalaisia vieraita oli vähän, ja hekin miltei kaikki maan rajojen ulkopuolella asuvia virolaisia tai näiden jälkeläisiä. – Nämä ihmiset haluavat tulla tänne, siksi me haluamme järjestää heille isot ja muistorikkaat juhlat, tapahtuman taiteellinen johtaja Peeter Perens kiteytti. Yleisöäkin riitti – lipunmyynnit jouduttiin viranomaismääräyksellä sulkemaan sunnuntaina iltapäivällä. Yhteensä alueella arveltiin tuolloin olleen pitkälti toistasataatuhatta henkilöä. Lukema ei ollut tarkka, koska yli 62 000 lipun ostaneen lisäksi tanssija kansanmusiikkijuhlien osallistujapasseilla oli vapaa pääsy konserttialueelle. Kansallistunnetta vuosisadasta toiseen Laulujuhlaperinne alkoi kansallisen heräämisen myötä, ja sen malli kopioitiin Tarttoon suoraan Riiassa ja Tallinnassa pidetyistä baltiansaksalaisten juhlista. Ensimmäiset virolaisten omat juhlalaulut kajahtivat ilmoille Tartossa 18.-20.6. vuonna 1869 Vanemuine-seuran järjestäminä. Tapahtuman pääorganisaattori oli lukkarina, opettajana ja lehtimiehenä tunnettu kulttuuripersoona Johann Voldemar Jannsen (1819-90). Paikalle saapuikin lähes 850 laulajaa ja soittajaa, joista useimmat opettajia ja kanttoreita eli kotipaikkojensa mielipidevaikuttajia. Vuonna 1880 juhlat pidettiin ensimmäisen kerran Tallinnassa. Kokoontuminen laulamaan juhlavissa merkeissä ei ollut virolaisille uutta 1800-luvullakaan, mutta Tarton laulujuhlat olivat ensimmäiset luonteeltaan valtakunnalliset. Siellä sai myös ensiesityksensä Jannsenin Fredrik Paciuksen sävelmään kirjoittama laulu Mu Isamaa, mu õnn ja rõõm , jonka sävelmä on puuttuvia kertauksia lukuunottamatta sama kuin Maamme-laulussa. Juhlilla kuultiin myös Jannsenin tyttären, runoilija Lydia Koidulan (1843-86) teksteihin tehtyjä sävellyksiä, vaikka ohjelmisto muuten olikin pääosin lainattua. Kansanmusiikin osuus oli tuolloin vielä vähäinen. Saksalaisten omiin tarkoituksiinsa kehittämän juhlaohjelman idea oli helppo muokata palvelemaan virolaisen kansallisen heräämisen ajatusta. Samaa kaavaa noudatettiin oikeastaan 1980-luvullakin, kun Baltian maat ryhtyivät ”laulavaan vallankumoukseen” neuvostomiehittäjiä vastaan. Symboliikkaa monin virityksin Värikkäät ja vaihtelevat kansallispuvut tuovat esiintyjien kotiseutujen kuosit niin paraatiin kuin lauluja tanssiesityksiinkin. Pukeutumisesta ei koskaan ole annettu virallista ohjeistusta, mutta Viron kansallismuseon johtajan Ilmari Mannisen lausunto Päewalehdessä vuodelta 1923 on ohjannut myöhempiäkin osallistujia: ”Kansallispuku on ulkoinen merkki, joka liittää kaikki kantajansa yhdeksi perheeksi. Näin saadaan lämpimämpi, mukavampi ja isänmaallisempi tunnelma”. Virolaisten vapautuminen vieraan vallan ikeen alta on suurella osalla maan väestöä vielä sen verran hyvin muistissa, että kansallisia symboleita ei arastella käyttää. Sini-musta-valkoiset liput liehuivat sekä lavalla että katsomossa. Laulujuhlien merkkituli sytytettiin kesäkuun alussa Tartossa, ja se kulki Viron kaikissa maakunnissa vieraillen Tallinnaan, jossa se sytytettiin Laulukaaren viereiseen torniin pääjuhlien ajaksi. Soihdun kiertäminen eri puolilla Viroa on vasta uuden itsenäisyyden aikana vakiintunut käytäntö. ”Tule tulemine” kesti 33 vuorokautta, ja soihdulla oli yhteensä 450 kantajaa kaikkiaan 4200 kilometrin taipaleellaan. Presidenttikin mukana yhteisin sävelin Lauantain monituntisen, Vapaudenaukiolta alkaneen paraatin päätyttyä Lauluväljakille ja Mu Isamaa, mu õnn ja rõõmhymnin kajahdettua sekä tulen sytyttyä kuultiin presidentti Kersti Kaljulaidin tervehdysja avajaissanat. – Kuorolaulu on osa virolaista olemusta, joten olisi tärkeää saada osaamista kehittämään lisää taitavia johtajia ja kapellimestareita, Kaljulaid tiivisti puheessaan. Kaljulaid ei puheensa jälkeen jäänytkään koko juhlien ajaksi kutsuvieraskatsomoon, vaan suuntasi sunnuntain naiskuorojen sekä kaikkien kuorojen yhteisnumeroiden ajaksi mukaan Laulukaaren alle Filiae patriae -kuoronsa riviin. Lauantain konserttiohjelma, otsikoltaan ”Opettajalle”, rakentui eri aikakausien sävelmien mukaiseen jatkumoon kahdenkymmenenviiden laulun muodossa. Sunnuntain pääjuhlan ”Rakkauteni” ohjelma kestikin sitten koko iltapäivän käsittäen ensin kunkin kuoromuodon yhteisnumerot sekä vaihtojen aikaiset yleisöaallot, ja lopuksi yhteiset kappaleet, joista viimeisenä luonnollisesti Gustav Ernesaksin (1908-93) Mu Isamaa on minu arm, tällä kertaa Olev Ojan johdolla. Ennen tätä huippuhetkeä kuultiin eri kokoonpanojen tulkintoina yhteensä 37 sävelmää, joukossa niin perinteisiä kappaleita Miina Härman tanssilaulu Tuljakin tyyliin, tai uuden svengin saaneita kansansävemiä, kuten setukaisleelo Kergotamine. Ohjelmaan kuului myös uutta musiikkia, kuten Pärt Uusbergin kuorokantaatti Igaviku tuules . Tekijäniminä ohjelmistossa vilahtivat sellaisetkin muista musiikkiyhteyksistä tutut nimet kuin Kadri Voorand , Priit Pajusaar ja Tõnis Mägi . – Laulaminen ja orkesterimusiikki ovat arvo sinällään, mutta laulujen sisältö on myös tärkeää. Olen iloinen myös siitä, että uusien teosten säveltäjät ovat saaneet talteen jotain olennaista luonteestamme, Peeter Perens kiitteli. Perens ei ihmetellyt myöskään konserttien valtaisaa yleisömäärää. Viron kansan rakkaus musiikkiin on vahva, ja yhteisöllinen tunne halutaan kokea, nyt ja vastaisuudessa. Lauantain kulkueen osallistujamääräksi arvioitiin lähes 50 000 henkeä.
20 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2019 Finlands svenska spelmansförbund 50 vuotta Miten Finlands svenska spelmansförbund sai alkunsa? Finlands svenska spelmansförbund perustettiin vuonna 1969, koska Folkdansring tarvitsi pelimanneja. Jo vuonna 1934 yritettiin koota soittajia kansantanssin säestykseen. Tuolloin tanssiorkesterit vetivät puoleensa soittajat. Porvoolainen pelimanni Klas Gustafsson , Finlands svenska folkdansringistä oli useaan otteeseen yrittänyt saada pelimanniryhmää perustetuksi – hän oli muun muassa laittanut hakuilmoituksen viiteentoista päivälehteen – ilman tuloksia. Lopulta hän onnistui kokoamaan ryhmän soittelemalla pelimanneille suoraan. Lapväärtiin kokoontui 25.1.1969 kaksi ahvenmaalaista, kaksi uusmaalaista ja yksitoista paikkakuntalaista. Tapaaminen ei heti johtanut yhteistyöhön Folkdansringin kanssa, mutta yhdistyksen toiminnan katsotaan alkaneen siitä. Kuinka paljon yhdistykseenne kuuluu jäseniä ja onko sillä jäsenyhdistyksiä pitkin ruotsinkielisiä alueita Suomessa? Spelmansförbundissa on noin 600 jäsentä ja noin viisikymmentä yhtyettä pitkin rannikkoa Loviisasta Kokkolaan ja Teerijärvelle. Mitä toimintamuotoja FSSF:llä on? Toiminta-ajatus on selkeä: yhdistyksen tarkoituksena on elvyttää ja edistää suomenruotsalaista kansanmusiikkia ja pelimanniperinnettä. Tähän pyrimme järjestämällä yhteisoittotilaisuuksia eli Spelmansstämmor ja kursseja. Suurin ja tärkein kokoontuminen pidetään joka kesä jossain päin ruotsinkielisiä alueita, mutta olemme kokoontuneet myös Kaustisella ja Lahdessa. Ensi kesänä kokoonnumme Inkooseen yhteistyössä Folkdansringin kanssa. Pienempiä kokoontumisia on pitkin vuotta ja olemme aloittaneet myös omat pelimanniristeilyt Vaasan ja Uumajan välillä. Maaliskuussa 2020 se järjestetään kolmannen kerran. On tärkeää, että tapaamme ja soitamme yhdessä. Kurssitoiminta on tärkeää soittajien kehittymisen kannalta. Meillä on vuosittaisia kursseja, kuten kurssiviikonloppu Skärikursen Sälgrundin majakkasaarella Kaskisten edustalla. Järjestämme muutakin koulutusta soittajien toiveiden mukaan. Onko suomenruotsalaisella kansanmusiikilla joitain erityispiirteitä, joita ei suomalaisesta löydy? Vai ovatko vaikutteet jo sekoittuneet. Suomenruotsalainen pelimanniperinne on varmasti ottanut vaikutteita suomalaisesta perinteestä, mutta yhtä paljon ruotsalaisesta. Suurin osa suomenruotsalaisista asuu rannikkoseuduilla ja merenkulku on tärkeää. Suomalaisruotsalaisia melodioita löytyy niin Suomesta kuin Ruotsistakin. Mitä lähempänä kielirajaa ollaan, sitä enemmän on vaikuttanut suomalainen perinne. Kaustisen lähellä Småböndersissä käytetään harmonia, mikä ei kuulu yleensä suomenruotsalaiseen perinteeseen. Erityisesti suomenruotsalaiseen perinteeseen kuuluvista polskasta ja menuetista pidämme lujasti kiinni. Niitä on tanssittu erityisesti Jepualla ja Lapväärtissä, mutta nykyään myös muilla alueilla. Kyllä eroja siis on, mutta monet pelimannit ottavat rohkeasti vaikutteita ja soittavat myös nykyaikaisempaa tanssimusiikia ja vaikka suomalaista tangoa. Usein ajatellaan, että suomalainen kansanmusiikki on surullista ja ruotsalainen iloista. Mihin tässä luokittelussa sijoittuu suomenruotsalainen kansanmusiikki? Ei sitä oikein voi niin jakaa. Mollissa soivia melodioita on niin Suomessa kuin Ruotsissakin, mutta ruotsalainen molli on hieman toisenlaista. Suomalaisruotsalainen kansanmusiikki on jotain siltä väliltä, duurissa soivia melodioita on vain hitusen enemmän kuin mollisävelmiä. Lehtenne Fiolen Min -lehden levikki ja jäsenmääränne on huomattavasti suurempi suhteessa koko ruotsinkieliseen väestöön kuin suomenkielisellä sisarjärjestöllänne. Miten olette siinä onnistuneet? Itsepäisyydellä! Olemme innostuneita lehdestämme, joka on jäsenillemme suunnattu ja ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Siinä jäsenemme voivat kertoa, mitä on tapahtunut ja mitä on meneillään. Olemme saaneet paljon myönteistä palautetta, mutta aina kun tulee parannusehdotuksia, yritämme reagoida niihin. Jäsenissämme on sellaisia, jotka ovat olleet mukana puoli vuosisataa, mutta iloksemme olemme saaneet mukaan yhä enemmän myös lapsia ja nuoria. Yritämme pitää ovet auki ja kynnyksen matalalla. Onko teillä yhteistyötä suomenkielisten kanssa? Meillä on yhteistyötä Kaustisella ja Folklandialla, mutta voisi kyllä olla enemmänkin. Kuplamme ovat liian pieniä, että meidän kannattaisi eristyä. Kieliryhmät ovat riittävä peruste kahdelle liitolle, mutta samalla kielestä tulee tarpeettoman iso muuri. Toivotamme varmasti molemmat järjestöt toimintaan mukaan äidinkielestä riippumatta. Mitä voisimme oppia toisiltamme? Uskon, että soittamalla yhdessä, vaihtamalla tyylejä ja seurustelemalla opimme myös toisiltamme. Meillä kaikilla on jotain annettavaa ja soittajana on hauskaa oppia uusia kappaleita ja uusia tyylejä. Puskasoitot antavat siihen hyvän mahdollisuuden. Juhlan kunniaksi jututimme tammikuussa viisikymmentä vuotta täyttäneen suomenruotsalaisen kansanmusiikkiyhdistyksen puheenjohtajaa Åsa Lillhannusta Åsa Lillhannus Si m on G rip en be rg Sauli Heikkilä