• Irtonumero 8 € 2 • 2021 6 VILDÁ – joiku kohtaa virtuoosiharmonikan 10 Ensimmäiset mestaripelimannit: Otto, Konsta, Kustaa ja Tuure 40 Toiveissa tapahtumakesä MUKANA PELIMANNI-LIITE
  • 2 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 SISÄLTÖ 2 • 2021 21 40 10 KOLUMNISTI Pentti Rasinkangas Ensimmäiset mestaripelimannit: Otto, Konsta, Kustaa ja Tuure. VILDÁ – joiku kohtaa virtuoosiharmonikan Monet tapahtumajärjestäjät uskovat, että kesällä päästään taas kuulemaan elävää musiikkia. Ajassa: Mimmit ....................................................................................................5 Simon Broughton arvioi JuuriJuhla–RotFestin ....................................12 Vilma Timosen väitöskirjan keskiössä muuttuva musiikinopetus ...........................................................................14 Esittelyssa Tommie Roff-Black ...................................................................17 1800-luvun poppia – rekilaulut kiinnostavat taas .............................18 Samuelin Poloneesi järjestettiin virtuaalisesti....................................20 Persoonallinen Pelimanniyhtye: Kansanmusiikkiyhtye Joen sottiisi ...........................................................22 PELIMANNI-liite Korpilahden Pelimannit 50 vuotta ...........................................................23 Varsinais-Suomen kuulumisia ....................................................................24 Nuottiliite ............................................................................................................25 Polska-sävellyskilpailun voitti Terhi Sjöblom ......................................27 Kuulumisia Pohjois-Savosta ........................................................................30 Pelimannityyli huuliharpulla ......................................................................30 Uudenmaan nurkka ........................................................................................31 Muistoissamme Niilo Laitinen....................................................................33 Mitä löytyy kansanmusiikin ja kansantanssin järjestökentältä? ................................................................34 Rinta-Nikkolan nuottikirjan paljastuksia, osa II .................................36 Levyt ......................................................................................................................43 Kirjat ......................................................................................................................46 Taustapeili: Piia Kleemola-Välimäki ........................................................48 6 A ija Le ht on en Sa ul i H ei kk ilä Le o To rp pa
  • 3 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 ALKUTAHDIT Maria Kalaniemen ja Eero Grundströmin Mielo palkittiin Etno-Emmalla Menestyksekäs Mielo-albumi palkittiin toukokuun puolessa välissä Emmalla Etno-sarjassa. Mielo valmistui keväällä 2020, kun korona sulki konserttisalit. Levy päätettiin kuitenkin julkaista, vaikka duo ei ole vieläkään päässyt esittämään musiikkiaan livenä muutamaa striimikonserttia lukuunottamatta. – Ihanan upean pulppuava olo nyt Emma-palkinnosta! Mielon musiikki huusi ulos tulemistaan. Tämä on musiikkia, jota ei tarvinnut synnytellä, se synnytti ikään kuin itsensä. Sen voimakkuus ja latautuneisuus olivat minulle hämmentävä kokemus. Kun sanat eivät riitä, ovat sävelet ja niihin latautunut tunne. Eeron kanssa oli helppoa ja luotettavaa heittäytyä Mielon taipaleelle. Upeaa, että tehty työmme palkitaan! Arvioissa Mieloa onkin kuvailtu osuvasti ”suomalaisen sielun musiikiksi”. Kalaniemi haluaa myös painottaa musiikin merkitystä hyvinvoinnille. Hän eli raskasta aikaa muistisairaan äitinsä tukena. – Musiikin lohtuvoima näyttäytyi minulle viime vuoden ajan saattohoidossa olleen äitini rinnalla ollessani. Äiti lähti tuonilmaisiin keväällä musiikin soidessa soitin, lauloin ja silitin. Musiikilla on ihmeellinen voima tunkeutua läpi haasteiden ja betonisten seinien, yhdistäen ihmisiä. Marian herkkä harmonikan ja oman äänen käyttö sekä Eeron hypnoottinen harmoonin syke ovat olleet yhdistelmä, joka on tehnyt vaikutuksen myös kansainvälisesti. World Music Charts Europe nosti albumin vuoden 2020 uusien maailmanmusiikkialbumien kymmenen parhaan joukkoon. Useamman kuukauden listan kärkisijoilla pysytellyt Mielo kohosi jopa kolmannelle sijalle. Duon yhteinen ura on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Eero Grundström oli mukana jo Maria Kalaniemen albumilla Vilda Rosor (Aito Records 2010). Sittemmin duo julkaisi yhteisen albumin Svalan (Åkerö Records 2017). Molemmat albumit ovat olleet myös Emma-ehdokkaina. Tulevana kesänä Maria Kalaniemeä ja Eero Grundströmia voi kuulla livenä koronarajoitusten salliessa ainakin Kaustisen kansanmusiikkifestivaalilla, jonne duo on valittu vuoden yhtyeeksi. Jim m y Tr äs ke lin U lla N ik ul a Pelimanni ja viulupedagogi Mauno Järvelän yhä jatkuvalla työuralla on ollut ratkaiseva merkitys pelimannimusiikin säilymiselle ja suomalaisen nykykansanmusiikin kasvulle. Pedagogina hän on elvyttänyt ja uudistanut lasten ja nuorten musiikkiharrastustoimintaa kehittämänsä näppäripedagogiikan kautta. Siinä keskeistä on yhteisöllinen musisointi ja kaikkien pääseminen mukaan. Monikymmenvuotisen viikonloppuja kesäkurssitoiminnan ansiosta kansanliikkeeksi muodostuneen näppäritoiminnan osallistujamäärät lasketaan nykyisin tuhansissa. Järvelän työ on säilyttänyt elävänä kaustislaisen viulunsoittoperinteen, joka on matkalla Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Muusikkona Järvelä on vaikuttanut keskeisesti nykykansanmusiikin kehittymiseen erityisesti 1970ja 1980-luvuilla toimineen Kankaan pelimannien ja 1980-luvulla perustetun ja edelleen toimivan JPP-yhtyeen kautta. Taiteellinen työ erityisesti yhtyemusisoinnin uudistamisessa sekä säveltäjänä, sovittajana ja esiintyjänä on myötävaikuttanut lukuisten viulunsoittoon nojaavien nykykansanmusiikkiyhtyeiden tyyliin. Usein vähemmälle huomiolle jää Mauno Järvelän työ pelimannisävelmien taltioijana ja nuotintajana. Kansanmusiikki-instituutin kautta julkaistujen nuottikirjojen määrä on huomattava ja osaltaan turvaamassa ainutlaatuisen suomalaisen perinnemusiikin siirtymistä uusille soittajapolville. Palkinto myönnetään merkittävistä kulttuuriteoista perinteen pelastajalle ja iloisen soiton opettajalle. 35 000 euron palkinto jaettiin helmikuussa. Mauno Järvelälle Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinto Itsenäinen Runo-pelikollektiivi on julkaissut seikkailu-simulaattori pelin nimeltä Runo. Runo kertoo tarinan unohdetusta menneisyydestä ja sen mysteereistä. Suomalaisen maaseudun maisemissa, suvun kesämökillä kadotetut myytit, tarinat ja muinaiset kertomukset heräävät eloon. Juhannusaattona jokin häiritsee rauhallista kesäiltaa. Mitä mökillä oikein tapahtuu? Runo liittyy keskusteluihin ja tarinoihin kulttuuriperinnöstä, myyteistä ja folkloresta. Inspiraatio on haettu Kalevalasta ja muista kansanperinteen säilyneistä lähteistä. Runo-pelin musiikki on albumilta Niemi: Spiraalit (Bafes Factory 2020). Peli on ilmainen, mutta toimii vain Windows-koneissa. ajatus.net/runo/
  • 4 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 M ai ja Se pp o PÄÄKIRJOITUS KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 2 (202) 2021 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Jukka Janka-Murros ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Vilda kuva: Jimmy Träskelin Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 3/21 ilmestyy 7.10. aineistot 3.9. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen Toukokuu on suonut sulojaan roppakaupalla ja kesästä on saatu mukavasti förskottia. Päivän lehdistä on varovaisesti kurkisteltu, mitkä ovat päivän koronaluvut ja rokotettujen määrä. Joko tänä kesänä päästäisiin konserteihin ja festivaaleille? Ei käy kateeksi festivaalijärjestäjien kuumottavaa tilannetta: yrittää pitää toivoa yllä, pokkana jatkaa järjestelyjä, vaikka mitään varmuutta tapahtuman toteutumisesta ei voida vielä taata. Täynnä toivoa julkaisemme kuitenkin tämän hetkisen tiedon mukaisen luettelon kesän tapahtumista (ss. 40-41). Omaa festivaali-iloa odotellessa on myös syytä toivoa, että muusikot, äänitarkkailijat, roudarit, valomiehet ja ketkä siellä taustajoukoissa nyt huhkivatkaan, pääsisivät töihin. Pidän erikoisena luoda sellaisia vastakkainasetteluja kuten urheilu-kulttuuri tai ravintolat-konsertit. Ei ole helppoa kellään ja kapakat ja urheiluseurat ovat saaneet kurimuksesta aivan riittävästi osakseen. On kyllä ihmetyttänyt, kuinka vähän kulttuuriministeriö on osoittanut sympatiaa alalle ja etsinyt ratkaisua tilanteeseen. Pienituloisilta ihmisiltä vietiin päivässä kaikki työt ja samalla tulot. Harvat apurahajaksoja nauttivat pystyivät hengittämään vapaammin, mutta useimman apurahakausi on jo ehtinyt loppua. Muualla kuin studioissa työskentelevien taustajoukkojen ja rivimuusikoiden vaihtoehtona on ollut parhaassa tapauksessa löytää muita hommia. Monen tilanne on katastrofaalinen. Hallitus on esittänyt lisätalousarvioon 65 miljoonan tukea kulttuurija taidealan freelancereille, mutta ehdottaa sen jakamista apurahoina. Eli keksipä joku kiva projekti ja hae apurahaa ja odota muutama kuukausi päätöstä. Muusikkojen liiton mukaan tuki pitäisi jakaa tasapuolisesti nettomenetysten mukaan, eikä vaatia urakoimaan hankesuunnitelmia. Toivottavasti hätäapua saadaan, mutta oikeaa apua tulee vasta, kun ihmiset pääsevät töihin. Täyttä lounasravintolaa katsoessa miettii, miksi pienet konsertit eivät ole mahdollisia? Konserteissa turvavälit olisi helppo järjestää ja istua vielä maskit päällä, mikä ymmärrettävästi lounasravintolassa ei onnistu. Olisi suotavaa, että kulttuuritapahtumien rajoituksia voitaisiin lieventää pikaisesti. Melko monen olisi helpompi hengittää maskinsa läpi. Meneillään oleva toinen koronavuosi muuttaa yhteiskuntaa ja koko maailmaa lopullisesti. Pahnanpohjimmainen eli kulttuuri on yksi suurimmista kärsijöistä. Pandemian hoidon kustannusten kattaminen höystettynä Veikkauksen pienenevillä mahdollisuuksilla jakaa rahaa ei lupaa helpotusta vuosiin. Voi vain toivoa, että tämä ravistelu toisi jotain hyvääkin. Digiloikassa sellaista voidaan jo nähdäkin, mutta suurempi asia olisi, jos nähtäisiin taiteen merkitys koko laajuudessaan. Taiteesta voisi opetella myös maksamaan. Aivan kuin pitopalvelusta. Sauli Heikkilä Valoa näkyvissä?
  • AJASSA Mimmit 5 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 Kysymykset: Sauli Heikkilä Vastaukset: Pauliina Lerche xx x Kuinka hiljainen on ollut Mimmien hiljainen vuosi? Koronavuosi on keikkojen suhteen ollut huomattavasti normaalia hiljaisempi. Normaalivuonna teemme 55-70 keikkaa, viime vuonna reilusti alle puolet siitä. Onneakin oli matkassa. Kun epidemian alkuvaiheessa piti perua Musiikki yhdistää -kiertue, saimme siirrettyä konsertteja alkusyksyyn, jolloin pystyi keikkailemaan melkein normaalisti. Tänä keväänä kaikki konsertit on peruttu. Heinäkuusta lähtien on myyty paljon keikkoja ja nyt jännitetään niiden toteutumista. Kun konserteista suurin osa peruttiin, olemme yrittäneet ideoida uusia juttuja. Otimme viime vuonna digiloikan ja esimerkiksi YouTube-videoittemme katselumäärät lähtivät hurjaan nousuun. Viime vuonna Mimmit-videoita katsottiin Youtubessa yli 3,5 miljoonaa kertaa ja Muista pestä kädet keräsi yli 1,3 miljoonaa katselua. Se oli yhdeksänneksi katsotuin suomenkielinen musiikkivideo. Harmi kun YouTube-katselut eivät näy missään listoilla. Lisäksi tuotimme itse kaksi eri virtuaalikonserttia ja olimme mukana muiden tahojen tekemissä striimeissä. Omien virtuaalikonserttien tuottaminen oli hauskaa mutta myös todella työlästä ja kallista. Yleisö ei ole myöskään tottunut maksamaan digitaalisesta sisällöstä. En näe, että striimit tai virtuaalikonsertit voisivat missään tapauksessa korvata liveesiintymisiä. Virtuaalisesti ei voi koskaan saavuttaa liven tunnelmaa ja vuorovaikutusta, ja niiden saaminen taloudellisesti kannattaviksi on todella haastavaa. Kuinka olette valmistautuneet tulevaisuuteen ja rajoitusten poistumiseen? Olemme julkaisseet uusia sinkkuja ja videoita tasaiseen tahtiin sekä tuottaneet muutakin uutta, kuten yhteisöllisen Suomi-videon itsenäisyyspäivän kunniaksi. Toivon, että uusien laulujen myötä yleisö haluaa nähdä meidät taas keikoilla. Käsienpesulaulu on saanut paljon virtuaalista yleisöä. Onko suunnitelmissa lisätä kansanvalistuksellista materiaalia ohjelmistoon? Meiltä ilmestyi juuri single ja video Muista pestä hampaat. Muista pestä kädet -biisin jälkeen saimme paljon toiveita hampaidenpesulaulusta lapsilta, vanhemmilta ja hammaslääkäreiltä. Oli pakko tarttua aiheeseen! Muista pestä kädet sai aikoinaan alkunsa kahden Mimmit-fanin äidin pyynnöstä. 2019 ilmestyneellä Musapatti-levyllä jokaisessa laulussa opittiin eri asioita kuten esimerkiksi historiaa, kemiaa, tyttöjen oikeuksia ja englantia, ja äidit toivoivat laulua koronasta samaan tyyliin. Lauluilla on valtava voima oppimisessa. Lapset imevät tietoa kuin sienet ja kun sitä tarjoaa heille mukaansatempaavasti ,erilaisia asioita opitaan kuin itsestään. Saimme Musapatti-levyn jälkeen palautetta vanhemmilta, että laulut olivat kirvoittaneet visaisia kysymyksiä ja vanhempien oli pitänyt etsiä itse tietoa, että osaisivat vastata lasten tarkentaviin kysymyksiin! Eli vanhemmatkin oppivat uusia asioita. Aikoinaan, kun tein Musapatti-levyn lauluja ajattelin, että kun lapset saavat jo pienenä kattavaa yleistietoa se kannustaa oppimiseen koko elämän ajan. Silloin tulevaisuuden trumppien “vaihtoehtoiset faktat” eivät mene heille läpi. Keikat ovat näillä näppäimillä näköpiirissä. Mihin kannattaa suunnata, jos haluaa Mimmien keikalle? Kansanmusiikkifanit voivat suunnata Kihaukseen tai Kaustiselle! Lisäksi meitä näkee mm. Kangasniemen Musiikkiviikoilla, Meidän festivaalilla ja Etno-Espalla.
  • -H ildán esiintyminen, se soundi ja tyyli, toi minulle heti vahvan vision, että tuo yhdistettynä minun harmonikkaani toimii, muistelee Viivi Maria kaksikon ensimmäistä kohtaamista. Savolainen harmonikansoittaja Viivi Maria Saarenkylä ja saamelainen Hildá Länsman olivat aloittaneet juuri opintonsa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Global Music -ohjelmassa vuonna 2016. Kuusi vuotta aikaisemmin aloittanut koulutus oli alussa alemman korkeakoulututkinnon suorittaneille tarkoitettu maisteriohjelma, mutta tässä vaiheessa oli jo laajentunut käsittämään myös kandidaatin tutkinnon. Opiskelijat opiskelevat ensin kolme vuotta ja suorittavat musiikin kandidaatin tutkinnon ja halutessaan jatkavat vielä 2,5 vuotta ja valmistuvat musiikin maistereiksi. Ensimmäisinä päivinä eri puolilta maailmaa saapuneet opiskelijat esittelevät muille osaamistaan. Hildálle ensikohtaamisesta on jäänyt päällimmäisenä mieleen se, miten käsitys harmonikansoitosta muuttui. – Harmonikka oli tuttu kansanmusiikista ja jostain eteläeurooppalaisesta musiikista, mutta Viivi Marian soittoa kuunnellessa ymmärsin, miten monenlaiseen musiikkiin se sopii. Silmät aukesivat, Hildá muistelee. Kaksi viikkoa tilaisuuden jälkeen kaksikko esiintyi jo Hildán hankkimalla keikalla saamelaisessa kulttuuri-illassa. Ensimmäisestä keikasta lähtien yleisö oli haltioissaan. Alussa soitettiin cover-kappaleita Hildán äidin Ulla Pirttijärven ja Mari VILDÁ Kun kulttuurit kohtaavat, syntyy uutta. Afrikkalaisen rytmiikan ja kelttiläisen lauluperinteen kohtaamisen tuloksia kuunnellaan lähes jokaisella suomalaisella radiokanavalla. Mitä syntyy, kun harmonikan virtuoosi ja joikaaja aloittavat yhteistyön? 6 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021
  • Sauli Heikkilä – joiku kohtaa virtuoosiharmonikan Boinen ohjelmistosta, mutta pikkuhiljaa ohjelmisto koostui omista kappaleista. Keikat lisääntyivät nopeasti, ja kun levy Vildaluodda ilmestyi keväällä 2019 asiat lähtivät liitoon raketin lailla. Saman vuoden syksyllä VILDÁ esiintyi suuressa maailmanmusiikin markkinointitapahtumassa WOMEXissa Tampereella. Songlines-lehti valitsi Vildaluodda-levyn yhdeksänneksi parhaaksi maailmanmusiikki-albumiksi 2019 ja viimeisin saavutus oli Music Moves Europe Talent Awards -palkinto kahdeksan muun nousevan artistin joukossa tämän vuoden tammikuussa. Voittajat saivat 10 000 euron arvoisen uratukipaketin. Yhtyeen levy-yhtiön Bafe´s Factoryn sivulla on yli sata linkkiä artikkeleihin yhtyeestä ympäri maailman. Ikuinen ikävä pohjoiseen Suurempi yleisö on saattanut kiinnittää huomiota Hildáan jo Uuden musiikin kilpailuissa 2015, johon hän osallistui äitinsä kanssa Solju-yhtyeellä. Ura musiikin parissa ei kuitenkaan ollut vielä silloinkaan selviö. Lapsuudessa musiikki oli koko ajan läsnä elämässä äidin uran vuoksi. – Minulla on joku kasetti, jossa joikailen ja rummutan neljän vanhana Amerikan alkuperäiskansojen rytmiä, siinä on jotain samaa intensiteettiä kuin nykyäänkiin. Alakoulussa ujous ja rohkaisun puute laittoivat kuitenkin suorastaan piilottelemaan perinnettä, vaikka Hildá kävi saamenkielistä koulua. Joikuperinne ei ollut coolia ja jotkut heittivät päälle televisiosta kuultua nunnuka-läppää. Asiat muuttuivat yläasteella, kun opettajaksi tuli saamelaisperinteistä innostunut opettaja, joka kannusti joikaamaan. Hildá innostui siinä määrin, että haki Kaustisen musiikkilukioon. Puolen vuoden kuluttua iski kuitenkin koti-ikävä ja Hildá palasi Utsjoelle. – Ajattelin, että musiikkimahdollisuudet olivat sitten siinä, rupean opettajaksi tai joksikin. Hildá hakeutuikin opettajakoulutukseen Kautokeinoon ja opiskeli siellä neljä vuotta. Joiku pysyi mukana äidin ansiosta. Ulla Pirttijärvi kiersi läänintaiteilijana kouluissa ja oli Hildánkin joikumentorina Russuoh vuölieb! – Väck upp jojken! – projektissa. Hildá ja kolme muuta paikallista nuorta olivat Ullan valmennuksessa. Projektista on livetallenne Spotifyssä. Hildá halusi oppia perinteestään kuitenkin lisää ja hakeutui Saamelaiseen musiikkiakatemiaan, jossa kuuli Global Music -koulutusohjelmasta. Luokanopettajan koulutus sai jäädä. Piti 7 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 A ija Le ht on en
  • 8 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 lähteä hakemaan omaa ääntä hieman kauempaa. Opiskelemisesta Sibelius-Akatemiassa ei ole juuri kriittistä sanottavaa. Se tarjosi loistavat mahdollisuudet ja vapauden opiskella juuri sitä, mitä halusi. Koulutus keskittyi tukemaan artistin oman äänen ja uran löytymistä, jos toki mukana oli paljon myös pakollisia aineita. Musiikinteoriapohjan puuttuminen aiheutti hieman paineita. Paineita aiheutti myös ikävä pohjoiseen. Korona-ajan Hildá onkin viettänyt kotona Utsjoella ja poikaystävänsä perheen porotilalla Norjan Kautokeinossa, jonne on rakennettu studio musiikintekemistä varten. Kandikonsertin hän teki jo viime vuoden puolella ja nyt meneillään on kanditutkielman viimeistely, jossa Hildá selvittää persoonajoikujen käytäntöjä. Harmonikan vetovoima Yksi Global Music -koulutusohjelman rikkaus on, että hyvin erilaisista taustoista tulevat muusikot pääsevät tekemään yhdessä uutta. Viivi Marian tausta ei voisi juuri erilaisempi olla kuin Hildán. Perheessä ei ollut ammattimuusikoita, mutta isoisoisä soitti harmonikkaa, isoisä klarinettia ja isä lauloi Savonlinnan oopperajuhlakuorossa. Veli soitti haitaria ja se alkoi kiinnostaa myös Viivi Mariaa. Vanhemmat pitivät neljävuotiasta kuitenkin liian pienenä ja vaadittiin kaksi vuotta painostusta ja päiväkodin tuki, ennen kuin harmonikka hankittiin. – Sanoin päiväkodissa, että minulla on kummallinen perhe, kun haluaisin soittaa, enkä saa soitinta. Opiskelu alkoi kuusivuotiaana kansalaisopistossa ja jatkui musiikkiopistossa. Opettajana oli toistakymmentä vuotta Kirsi Laamanen . Musiikkiopistossa soitettiin laajaa ohjelmistoa harmonikan viihdeklassikoista klassiseen musiikkiin, joskin tutkintovaatimukset olivat sitten Bachia ja Scarlattia. Jazz ja varietee vetivät enemmän puoleensa kuin klassinen. Niiden opiskelemiseen avautui loistava mahdollisuus, kun Viivi voitti Kultaisen harmonikan 17-vuotiaana vuonna 2010 ja tuomaristoon kuulunut harmonikkataiteilija Renzo Ruggieri kutsui hänet oppilaakseen Italiaan. Savonlinnan taidelukion jälkeen Viivi jatkoi opiskelua Helsingin pop&jazz-konservatoriossa, mutta oli pääasiassa Italiassa Ruggierin valmennuksessa ja kiersi harmonikkakilpailuja ympäri maailmaa viitisen vuotta. Sitten tuli tunne, että tämä on nähty. – Olin käynyt kaikissa tärkeimmissä kilpailuissa ja menestynyt hyvin, viimeisenä vuonna aina kolmen parhaan joukossa, mutta sen uran jatkaminen tuntui raskaalta. Teki mieli päästä tekemään omaa musiikkia. Harmonikalla jazz-osastolle pyrkiminen ei tuntunut houkuttelevalta ja lattarirytmit sekä Tsuumi Sound Systemsin kaltaiset yhtyeet kiehtoivat. Global Music -ohjelma tuntui tarjoavan laajemmat mahdollisuudet. Harmonikassakin oli vielä oppimista. Johanna Juholan kanssa Viivi Maria tutustui pohjoismaiseen kansanmusiikkiin ja improvisaatioon, ja Markku Lepistön kanssa soitettiin vähärivisiä haitareita. Kanditutkinnon Viivi Maria suoritti vuonna 2019 ja maisteriohjelma on nyt työn alla. Kanditutkinnon aiheena oli VILDÁ ja yhtyeen nostamat pohdinnat pohjoisen eksotisoinnista kansainvälisessä musiikkibisneksessä, eritoten maailmanmusiikin kentällä. Borealistista mystiikkaa VILDÁn musiikkia kuvataan arvioissa ja artikkeleissa mielellään sanankääntein, jotka viittavat pohjoiseen mystiikkaan ja eksotiikkaan. Eikä vain muiden suulla vaan myös markkinointimateriaalissa. 1930-luvulta lähtien oli iskelmänikkareiden suosiossa orientalismi, jossa nostettiin teksteihin eksoottista ja stereotyyppistä kuvaa Lähija Kaukoidän kulttuureista. Myöhemmin on alettu puhua borealismista ja onkin helppo tunnistaa jo vuosikymmenien takaa ihailu eksoottista elämää ja musiikin mystiikkaa kohtaan napapiirin sisällä. Sinällään musiikin herättämissä mielikuvissa ei ole mitään pahaa, mutta stereotypiat saattavat johtaa pelkistettyyn ja virheelliseen kuvaan pohjoisten kansojen elämäntavasta ja kulttuurista. Hildá ei mystiikkaa kavahda. – Kaikkea ei voi sanoilla selittää ja joikuperinteessä on oma voimansa, hän tuumii.Mutta eksotisointi voi johtaa myös odotuksiin ja käsityksiin, joita Hildá ei tunne omakseen. Hildá ei halua olla turistikohde. Myös shamanismilla on sellainen historiallinen taakka, että hän ei halua taiteellaan viitata siihen millään tavalla. Joikua on pidetty syntinä ja parantajien päitä katkottu. Sen vuoksi Hildán rummussa ei ole mitään kuvioita, ettei tulisi mielleyhtymiä shamanismiin. Viivi Maria sai omassa kanditutkielmassaan syventyä borealismiin ja VILDÁn taiteilijaprofiiliin. Musiikissa hän ei ole koskaan kokenut olevan mitään epäselvää. Molemmat tekevät sävellyksiä ja niistä syntyy uudenlainen yhdistelmä harmonikan VILDÁn ensimmäisen levyn nousu Songlinesin listoille toi duon heti maailman tietoisuuteen ja esiintymiskutsuja alkoi tulla tiuhaan tahtiin ympäri maailmaa VILDÁ cd Vildaluodda 2019 Music Moves Europe Talent Awards 2021 -palkinto Hildá Länsman s. 1993 Utsjoella Muita yhtyeitä: Solju, cd O ??a Áigodat 2018 Gájanas, cd ?ihkkojuvvon 2021 Hildá Länsman & Tuomas Norvio Viivi Maria Saarenkylä s. 1993 Savonlinnassa Kultainen harmonikka -kilpailun voitto 2010 Vuoden harmonikkataiteilija 2018 Enonkosken Pienen Harmonikkafestivaalin taiteellinen johtaja 2016– Sooloalbumi Carnevale 2015 Muita yhtyeitä: Piirainen Blom Company Er ne st o Ca ld er ón
  • 9 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 ja joikun fuusiota. Joiku fuusiomusiikissa ei ole uusi keksintö vaan sitä tehtiin jo viisikymmentä vuotta sitten. Se kuitenkin mietitytti, kuinka odotukset pohjoisesta kumpuavasta musiikista voi vaikuttaa ihmisten käsityksiin kokonaisesta kulttuurista. Päätelmässään Viivi Maria tuli siihen tulokseen, että monikulttuurisen yhteistyön parissa tekijöiden on syytä tuntea hyvin musiikin kulttuurihistoriallinen tausta ja konteksti, sekä tiedostaa mahdolliset riskit, esimerkiksi eksotisoinnin rooli stereotypioiden vahvistajana. Median toimesta VILDÁ lokeroidaan usein alkuperäiskansan musiikiksi, mikä ei välttämättä ole täysin ongelmaton asetelma yhtyeelle, joka tekee originaalia musiikkia modernilla otteella ja jossa vain toinen muusikoista edustaa alkuperäiskansaa. Mutta hyvänä puolena voi nähdä, että aina kun esimerkiksi saamelaismusiikkia esitetään, saattaa se samalla lisää yleistä kiinnostusta ja ymmärrystä saamelaiskulttuuria kohtaan. Musiikilla voi siis parhaassa tapauksessa kasvattaa kuulijan kulttuuritietoisuutta ja muokata yleisiä käsityksiä. Keikoilla, levyarvioissa ja artikkeleissa ei ole tullut ensimmäistäkään negatiivista palautetta. Niin kansainvälinen kuin suomalainen ja saamelainenkin yleisö on ottanut yhtyeen vastaan lämpimästi. Se lienee selkeä osoitus siitä, että Vildá on oikealla tiellä. Korona-aikaan toteutunut unelma Kuluneen reilun vuoden aikana duon jäsenet ovat tehneet töitä ja opiskelleet tahoillaan, mutta myös edistäneet yhteisiä projekteja. Hildán Solju on äänittämässä levyä ja meneillään on myös levyprojekti monessa mukana olevan äänisuunnittelija ja säveltäjä Tuomas Norvion kanssa. Keväällä hän kävi myös voittamassa Saamen pääsiäisfestivaaleilla laulukilpailun, joikusarjaan hän ei osallistunut. Viivi Maria taas tekee uutta musiikkia Piirainen Blom Companyn kanssa, jonka vakituiseksi jäseneksi hän liittyi vastikään. Lisäksi Viivi Maria tekee freelance-keikkaa muiden yhtyeitten ja klassisten laulajien kanssa sekä soolona ja oli taiteellisena tuottajana juuri julkaistussa PERTTULAn Pajavasara -albumilla. VILDÁssa naiset kohtasivat viimeksi lavalla kansallisoopperassa huhtikuussa, jossa harjoiteltiin tästä keväästä ensi vuodelle siirtynyt World Wide Dance -esitys valmiiksi. VILDÁ on lavalla kiinalaisen koreografi Fei Bon teoksessa Earthborn. Toinen kevään projekteista on tehty sen sijaan omissa studioissa yhteistyössä kanadalaisen tuottajan Murray Pulverin ja BIQSIQ-duon kanssa. Folk Music Canada tuottaa äänitteen, jossa kymmenen kanadalaista artistia tekee yhteistyötä eri puolilta maailmaa olevien muusikoiden kanssa. VILDÁn yhteistyökumppanina ovat sisarukset, joiden musiikki kumpuaa inuiittiperinteestä. Varsinkin Hildálle projekti on varsinainen unelmien täyttymys, koska hän on halunnut tehdä yhteistyötä Amerikan alkuperäiskansojen kanssa jo vuosia. Koronan vuoksi projekti toteutetaan etänä niin, että muusikot lähettävät tuottajalle omat täydennyksensä tässä tapauksessa Hildán tekemään joikumelodiaan ja tuottaja viimeistelee teoksen, joka julkistetaan 11.6. Kansainvälisen huomion vuoksi VILDÁ on keikkaillut melkein enemmän ulkomailla kuin kotimaassaan ja sama tulee jatkumaan heti, kun korona hellittää ja siirrettyjä kiertueita päästään toteuttamaan. Listalla on muunmuassa Kanada, Itävalta, Sveitsi ja Norja. Ajankohtaa seuraavalle levylle ei ole vielä päätetty. – Tavallaan emme ehtineet vastata läheskään kaikkiin kutsuihin, mitä ensimmäinen levy tuotti, kertoo Viivi Maria, joka vastaa yhtyeen tiedottamisesta Bafe Factoryn ja Saura Booking Agencyn ohella. Materiaalia olisi kyllä jo valmiina ja eristyksistä johtuen uuttakin on tulollaan koko ajan. Yleisön kaipaamaa mystiikkaa on luvassa edelleen. Jyri Lehtonen Bafe´s Factorysta VILDÁsta Alunperinhän VILDÁ aikoi julkaista debyyttialbuminsa Mesenaatin joukkorahoituksella. Levyä oli työstetty Sibelius-Akatemian äänilevysarjaan Sibelius Academy Folk Music Recordings ja Siban puolelta mukana oli Tuulettaresta Venla Ilona Blom. Vierailijoita levyllä oli runsaasti. Albumi äänitettiin Helsinki Music Center studiossa Tuomas Haimakaisen johdolla. Hildá oli tuttu jo Soljusta ja keskusteluissa syntyi ajatus Bafe´sin osallistumisesta hankkeeseen. Marraskuussa 2018 pidettiin palaveri Vildán ja Bafe´sin kesken ja sovittiin yhteistyöstä. Yhteistyökumppani Nordic Notesin kanssa sovittiin julkaisusta Euroopassa. Venlan rooli kasvoi ja hänestä tuli albumin artistituottaja minun toimiessani tuottajana. Normaalisti emme ota levyille covereita, mutta tässä tehtiin poikkeus: mukaan otettiin VILDÁn pyynnöstä Mari Boinen Goaskinviellja. Kustantaja Sony ATV ja Boinen manageri myönsivät luvan ilolla. Boinen kanssa vaihdettiin myös muutama sana Kulttuuritalon keikan jälkeen 2019 ja hän kertoi pitäneensä Vildán versiosta kovasti. Saura Booking Agencyn Johanna Sauramäki VILDÁsta Koko agentuurini perustaminen käynnistyi saamelaisartistin Niillas Holmbergin kohtaamisesta ja sitä kautta uuden saamelaismusiikin löytymisestä. Tätä myötä tielleni osui Solju, jota Hildá Länsman tähdittää yhdessä äitinsä Ulla Pirttijärven kanssa. Kun Hilda sitten perusti VILDÁn Viivi-Maria Saarenkylän kanssa, oli kiinnitys hyvinkin luonteva. Olemme edustaneet useita saamelaiskokoonpanoja: Niillas Holmberg & Roope Mäenpää duo, Niillas Holmberg Kvarteahtta, Áššu, Solju, VILDÁ ja Ulda sekä nuorten muusikoiden yhtye VIMMA, jota vetää saamelaistaustainen Pessi Jouste. VILDÁa halutaan joka puolelle ympäri maailmaa. Duon kalenteri on melko täynnä, mutta koetamme pitää siellä tilaa myös molempien muille kokoonpanoille. VILDÁ on nyt kiinnitetty Helsingin Oopperan kansainväliseen balettiprojektiin, joka työllistää heitä myös isosti ja keikkoja kyllä riittää ympäri maailman, kunhan maailma tästä avautuu. Musiikilla voi kasvattaa kulttuuritietoisuutta A ija Le ht on en A ija Le ht on en
  • 10 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 E nsimmäisinä tittelin saivat viulistit Otto Hotakainen Halsualta, Konsta Jylhä Kaustiselta, Kustaa Järvinen Eurasta sekä Tuure Niskanen Pielavedeltä. Tulevan festivaalilauantain suuressa yhteissoitossa heihin palataan, joten esittely on paikallaan muistin virkistykseksi vanhemmille ja tutustumiseksi nuoremmille. Otto Hotakainen (1909–90) ”Noita ensimmäisiä kappaleita sillonaikana melekhen tuli tuola tilluuhommisa, navetasa. Se oli miten sattuu kävelehän, se riippu siittä aivan jos käveli tihihän, ko minä oon pieni mies, tihiäkäyntinen, niin sillon tuli polokka. Jos on jotenki harthammalla päällä ni sitte valssi.” Näin kertoilee Hotakaisen Otto siinä vaiheessa, kun jo oli alkanut syntyä omia kappaleita vanhan perinteisen pelimannisävelmistön rinnalle. Häkellyttävän hieno avaus oli Lokakuun polkka. Se tuli vuonna 1966, ja lähitulevaisuudessa siinteli jo Folk Music Festival Kaustinen numero yksi. Otto oli opetellut soittamaan maasepän tekemällä, jonkin verran totutuista mitoista poikkeavalla viululla, jonka hänen vanhempi veljensä kävi Tofferin kylästä hakemassa. Oton oppivuosien muistumaa on vanhemman iän kommentissa, jolla hän kantoi kortensa kekoon ajan pedagogiseen debattiin: ”Minua monesti huvittaa, että puhuthan että opettaa soittahan. Kyllä se on, kenellä on lahajat, kyllä se oppii. Se on eri asia, jos ruvethan nuottia opettahan.” Otto Hotakaisen soitossa oli ympäristön vaikutusta sekä myös harvinaisen paljon omaa persoonaa. Mestaripelimannien nimeämissoitto vuonna 1970 nosti hänet oitis laajempaan tietoisuuteen, ja esiintymisiä tuli ulkomaita myöten. Mestari-Oton soittamat koukeroiset polkat säestettiin milloin harmonilla, milloin kanteleella, ja tämmäreinä olivat muun muassa Veikko Venetjoki , Anita Tuominiemi , Matti Ojala ja Viljo Karvonen . Kansainväliseen maineeseen noussut kapellimestarimme Dalia Stasevska mainitsi Ylen Näistä levyistä en luovu -ohjelmassa yhdeksi idolikseen Otto Hotakaisen ja laittoi hänen soittoaan eetteriin saman vertaisena klassisen konserttimusiikin tähtiä vilisevän esiintyjäkaartin kanssa. Hyvin Otto pärjäsi. Konsta Jylhä (1910–84) ”Että ne lahajoo tämmöstä ukon rumilusta”. Konsta Jylhä saavutti 1960-luvulta alkaen pelimannityylisten sävellystensä tunteisiin vetoavilla tulkinnoilla ennennäkemätöntä suosiota. Kaustisen juhlien myötä maine kasvoi entisestään, ja hänen elämäntyötään muistettiin myöhemmin monin palkinnoin ja kunnianosoituksin. Hiljaisena ja vaatimattomana kansanmiehenä Konsta tuppasi välillä vaivaantumaan saamastaan huomiosta ja julkisuudesta. Konsta kasvoi pelimanniksi Kaustisen kirkonkylässä, jonne hän oli muuttanut Järvelästä leskeksi jääneen Mari -äitinsä mukana. Isältään, aikansa tunnetuimpiin hääsoittajiin lukeutuneelta Viljami Jylhältä ei Konsta kerennyt pelimannioppia saamaan, sillä tämän kuollessa 1913 Konsta oli vasta vajaan kolmen vuoden ikäinen. Santerin kahvilassa Kaustisen Kappelinkankaalla oli onneksi usein tilaisuus kuulla seudun taitavimpia pelimanneja, ja lahjakas poika imi vaikutteita Ojalan Friitiltä ja monilta muilta vanhemman polven soittajilta. Kahvilan salissa oli harmoni, jolla Konsta pääsi heitä säestämään, ja välillä paikalla piipahti jopa pelimannien kuninkaaksi tituleerattu kortesjärveläinen Matti Haudanmaa . Viulusta tuli tulevan mestarin pääsoitin, olivathan hänen isänsä ja isoisänsäkin olleet tunnettuja viulupelimanneja. Konstan omaksi yhtyeeksi muodostui sotien jälkeen Kaustisen Purppuripelimannit. Alkuaikojen runsaampilukuinen soittajisto tiivistyi kvartettiin, jossa soittivat Elias Kentala ja Konsta Jylhä viulua, Veli Valo harmonia sekä Veikko Järvelä bassoa. Vuonna 1955 he tekivät legendaarisen äänitysmatkan Helsinkiin. NauhalMauno Järvelä Otto, Konsta, Kustaa ja Tuure Kaustisen kansanmusiikkijuhlia on järjestetty vuodesta 1968. Aluksi vaatimattomissa puitteissa pidetty pelimannitapahtuma otti pian paikkansa silloin vielä harvahkossa kesäfestivaalien ketjussa. Kaksi vuotta myöhemmin, kun juhlat olivat vakuuttaneet viimeisetkin epäilevät tuomaat, tehtiin tapahtuman kauaskantoisin ohjelmalinjaus: ansioituneita perinteentaitajia ruvettiin nimeämään mestaripelimanneiksi. Siihenastisia mestaripelimanneja yhteiskuvassa 1972. Edessä vas. Konsta Jylhä, Otto Hotakainen ja Kustaa Järvinen, Tuure Niskanen Konstan takana. Le o To rp pa
  • 11 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 le tarttuivat muun muassa Friiti Ojalan Häävalssi ja Peltoniemen Hintriikin surumarssi . Kentalan Eliaksen kuoltua 1958 koitti hiljaisempi jakso, kunnes Konsta rupesi säveltämään. Toiseksi viulistiksi tuli Hannu Rauma , harmoniin Toimi Uusitalo , bassossa jatkoi Puustellin Veikko eli Veikko Järvelä. Tällä kokoonpanolla levytettiin kultaa ja platinaa myyneitä albumeja. Myöhemmin Konstan hengellinen tuotanto ylsi samaan Eija Merilän ja Järvisen pelimannien esityksinä. Konstan ja Purppuripelimannien konsertit alkoivat säännöllisesti perinteisellä Häihintulomarssilla eli Järvelän Antin marssilla. Muu ohjelmisto oli mestarin omaa käsialaa. Pakollisiin numeroihin kuuluivat ainakin Vaiennut viulu , Kruunu-Marjaanan polska ja joku, kenties useampikin, hänen unohtumattomista valsseistaan. Kentalan Eliaksen kanssa nuorempana soitettu salonkityylinen ohjelmisto kehitti valmiuksia, joita tarvittiin myöhemmin omien sävellysten tulkinnoissa. Niissä vanhojen purppurinuottien rytmikäs soittotapa synkooppikaarineen sai varsinkin valsseissa tehdä tilaa pitkälinjaisemmalle soittotavalle. Kustaa Järvinen (1897–1979) ”Kusta ol Rauman dorillk käymäs ja sill ol italjalainem bosetiivar. Stää se sitt siäll veivas ja siäll ol marakati ja muu ja tämne, tota noini, kappal jäi Kusta miälehe ja hän o soitells stää ja se sai sitt Posetiivin tyyskä nime, siit sitt. Joo, en tiäd kenen dämä o, soittank K. Järvine siin o. Se o yhdeksäs yhdeksätt seitmängymment ja seitmä laitett sem baperill. Mutt kyll Kusta stää o soitellk koko piäne elämäs aikan.” Mestaripelimanni Viljo Jalonen kertoilee tähän tapaan euralaisesta Kustaa Järvisestä, joka toi vuoden 1970 mestarijoukkoon ainutlaatuisen satakuntalaisen nyanssin. Kustaan soittotyyli oli opittu vanhemmilta euralaisilta pelimanneilta, joista mainittakoon vaikkapa Mikko Puntari , Kustaan setä. Kustaan isä Frans Järvinen oli aikansa tunnetuimpia arkkirunoilijoita, ja kymmenlapsisen perheen neljästä pojasta tuli viulunsoittajia. Kustaa oli heistä nuorin ja eteni taidoissaan pisimmälle. Joko yksin tai yhdessä klarinettia soittavan Sifferi Kivisillan kanssa hän soitti lukemattomat tanssit ja tilaisuudet, kunnes ”ruvettii siunaamaa niit foksei”. Suosionsa huipulla olevasta viulupelimannista tulikin äkkiä vanhanaikainen. Kesti aikansa, ennen kuin pelimannia jälleen arvostettiin. ”Sitä ol jo tottun kuulustelema nuaremppa ja vanha olivaj jäänne mihi hyvänäs”. Mutta vielä kerran oli terästettävä muistiaan ja palattava nuoruudenaikaisiin nuotteihin. Nuorisoseurat rupesivat järjestämään soittokilpailuja, Kalevalaseura muisti tunnustuspalkinnolla vuonna 1967, ja pian olikin edessä menestyksekäs mestariaika radioja tvesiintymisineen. Myös perinteentallentajat ja lehtien toimittajat olivat ahkeraan liikkeellä, ja Selma -vaimon kahvipannu porisi vieraille harva se päivä. Ensimmäinen omakohtainen muistikuvani Kustaan soitosta on 1950-luvun radio-ohjelmista, joissa hänen lyhyt ja iskevä tyylinsä teki suuren vaikutuksen. Kaustisen juhlilla pääsin onneksi myös näkemään ja kokemaan, mitä satakuntalainen kansanmusiikki voi parhaimmillaan olla. Ja yleisöä oli kuin Rauman Lukon mestaruusjuhlissa! Tuure Niskanen (1899–1978) Aakkosjärjestyksessä ensimmäisistä mestareista viimeisenä saa esittelyvuoron pielaveteläinen Tuure Niskanen . Eräässä Kaustisen juhlilla otetussa kuvassa on lavasteena paja, pimpparautaa takovana seppänä Erkki Saastamoinen , pelimanneina viulisti-laulaja Jussi Kekkonen , Tuure Niskanen viuluineen sekä basisti Pentti Malinen , kaikki savolaisia. Vierailin pajalla muutaman kerran seuraamassa heidän touhujaan ja tykästyin huumorilla höystettyihin esityksiin. Kuten Oton, Konstan ja Kustaan, myös Tuure Niskasen soitossa kuuluu, mistä mies on kotoisin. Pentti Malinen, Tuuren soittokaveri, kertoo: ”Tyylin perusta oli Antti Oravaisen (talollinen ja pelimanni Pielaveden Jylhän kylästä) soitossa, mutta Tuure lisäsi siihen savolaisuutta mitä moninaisimmin koristein, trillein, etuheleillä, ja näin sävel kulki notkeana kuin koivuinen varpu tai savolainen huulenheitto. Soitto oli kevyttä, jossa erikoisesti lyhyttäkin jousen käyttöä tehostettiin pienellä jousen nostolla.” Malisen kuvausta pääsee halutessaan selventämään hänen tallentamiaan Niskasen soitteita kuuntelemalla. YouTubesta löytyy ainakin Satakielen polkka . Ensimmäiset mestaripelimannit ovat jälleen pääosassa Kaustisella heinäkuussa festivaaliareenalla parhaaseen katseluja kuunteluaikaan. Vuoden 1970 mestarisoitto edustaa nykypolvelle muinaisuutta, ja onkin korkea aika käynnistää uusien mestareiden nimitystradition rinnalle vanhojen mestarivuosikertojen kertaus. Samalla tehdään palvelus nuoremmille ikäpolville – eläähän vielä jonkinmoinen joukko ihmisiä, jotka saattavat innostua jutustelemaan omakohtaisia muistojaan vanhoista soittajista. Tieto perinnemusiikista ei välttämättä aina olekaan vain arkistoissa. Itsekin olen tutustunut Kaustisen viuluperinteeseen paljolti vanhempien pelimannien juttujen kautta. Minkä Markun Joonas (Joonas Varila s. 1807) soitti, sen kuuli Marjaanan Jaakko (Jaakko Jylhä s. 1836), sitten Ylitalon Jussi (Juho Virkkala s. 1856), seuraavina Palokankhan Kalle (Kalle Tastula s. 1870), Marjaanan Ville (Viljami Jylhä s. 1873), Ylitalon Antti (Antti Järvelä 1976), Friiti Ojala (s. 1892), Viljami Niittykoski (s. 1895) ja runsas joukko 1900-luvulla syntyneitä pelimanneja, joihin lukeutuu tietenkin myös Konsta Jylhä. Samantapaisia ketjuja lienee muuallakin. Mestaripelimannien valinnasta Mestaripelimanni (sittemmin myös mestarikansanlaulaja ja mestarikansantanssija) on arvonimi, jonka myöntää Kaustinen Folk Music Festival henkilölle, joka perinteisellä taidollaan, runsaalla ohjelmistollaan tai muilla merkittävillä ansioillaan on edistänyt kansanmusiikkia tai kansantanssia ja niiden harrastamista. Mestareita on valittu tähän mennessä yhteensä 148, ensimmäiset vuonna 1970. Ensimmäinen mestarikansanlaulaja nimettiin vuonna 1979 ja mestarikansantanssija vuonna 2011. Vuosittain nimettävien mestareiden määrää ei ole rajattu; useimmiten heitä on nimetty 2–3. Mestaripelimanni-instituution luomista edelsi keskustelu ensimmäisillä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Tuolloin pohdittiin kansanmusiikkikilpailun järjestämistä juhlille. Mestariarvojen myöntäminen koettiin sopivammaksi tavaksi nostaa esiin alan taitajia, ja tapa on osoittautunut onnistuneeksi ja kestäväksi. Arvonimien myöntämisellä kunnioitetaan yksittäisten perinteentaitajien lisäksi koko kansanmusiikin ja kansantanssin laajaa kenttää, lukuisia perinteenharjoittajia, harrastajia, pelimanneja, kansantanssijoita ja laulajia. Mestaripelimannit valitsee Kaustisen kansanmusiikkijuhlia järjestävän Pro Kaustinen ry:n hallitus. Valmisteluvastuu on Kansanmusiikki-instituutilla, joka kokoaa asiantuntijaryhmän valmistelemaan esityksiä ja kuulee myös laajaa joukkoa kansanmusiikkikentän edustajia, esimerkiksi Suomen Kansanmusiikkiliittoa. Kuitenkin kuka tahansa tai mikä tahansa taho voi ehdottaa henkilöä mestaripelimanniksi, kansantanssijaksi tai kansanlaulajaksi. Muodollisempia tai vapaamuotoisia esityksiä ja ehdotuksia voi lähettää Kansanmusiikki-instituutin johtajalle Matti Hakamäelle, jonka yhteystiedot löytyvät Kansanmusiikki-instituutin verkkosivuilta.
  • 12 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 J uurille palattiin Aspö Spelmänin ja Maria Kalaniemen ja Pekka Pentikäisen 7. huhtikuuta pidetyssä konsertissa. Yhtyeet soittivat musiikkia kahdelta saarelta Suomen lounaisrannikon saaristosta. Pieneltä Aspön saarelta tulivat Tore ja Johan Johansson , hyvin musikaalisen perheen isä ja poika. Heidän ohjelmistonsa koostui valsseista, polkista ja muutamasta sottiisista, jotka soitettiin lähinnä unisonossa kahdella Giulietti-pianoharmonikalla. Vain tanssijat puuttuivat! Saimme mahdollisuuden nähdä heidät ja muita saaren muusikoita lyhyessä dokumenttielokuvassa saarelta, jonka kymmenestä asukkaasta puolet soittavat. Kesällä asukasluku kasvaa kolmeenkymmeneen. Varsinainen löytöretki. Teemaa jatkoivat harmonikansoittajat Maria Kalaniemi ja Pekka Pentikäinen soittamalla Anna Danielssonin musiikkia Brunskäriltä, vähän suuremmalta saarelta Aspöseen verrattuna. Jälleen tanssikappaleita, joiden joukosta nousi esiin kahdella harmonikalla stemmoissa soitettu viehättävä ja erittäin kaunis menuetti. SibeliusAkatemian kansanmusiikkiosaston ensimmäisten opiskelijoiden joukkoon kuulunut Maria Kalaniemi tunnetaan hyvin omista projekteistaan ja duostaan Eero Grundströmin kanssa, ja oli hienoa nähdä hänen tutkivan tällaista perinnettä. Pekko Käppi esiintyi yksin ja yhdessä kitaristi Tommi Laineen ja basisti Nuutti Vapaavuoren kanssa. K:H:H:L:n kappaleet olivat albumilta, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Kitarat ja stemmalaulu pehmentävät Käpin jouhikon outoa ja kulmikasta sointia ja vievät sen kohti amerikkalaista kantrisoundia – ellei se kuulosta liian absurdilta. Kappale oudosta ja pelottavasta kohtaamisesta valaiden kanssa julkaistaan ensi viikolla. ”Näinä outoina aikoina maailmanlopun tunnelmissa kenenkään ei pitäisi olla yksin”, Käppi kertoi, mistä laulussa oli kyse. Sopii hyvin näihin aikoihin. Trio kitaroiden kanssa saattaa olla korville tutumpi, mutta jopa sanoja ymmärtämättä pidin kiehtovampina soolona esitettyjä jouhikko-lauluja. Jouhikon ulkoasu ei paljon lupaa – pala puuta varustettuna kolmella karhealla kielellä – ja ihailen Käppiä siitä, kuinka paljon hän saa siitä irti. Lyyrinen ja karhea, rytmikäs ja karhea tai vain karhea, yhdistettynä suloisesti tai leikkisästi laulettuihin teksteihin, joita minun ei tarvinnut ymmärtää. Käppi itse sanoi soittimesta: ”Luulen, että se liikuttaa sinua, mutta en tarkoita tanssia tai liike-energiaa, vaan tunnetasolla.” Sointi ja tekstuuri olivat intiimejä ja vahvoja. Ne veivät minut suomalaisen kulttuurin syviin, alkukantaisiin runolähteisiin. Pitkissä hulmuavissa hiuksissaan ja paljain jaloin Käppi näyttää ikivanhalta hahmolta suoraan metsästä ja tämä digitaalinen virta tuntui upealta aikamatkalta. Viimeinen ilta tarjosi Juurakon bluesahtavaa stemmalaulua. Viisijäseninen naisyhtye laulaa suomeksi afrikkalaisamerikkalaiseen tyyliin kiehtovan instrumenttivalikoiman säestyksellä. Muusikot olivat Maija Kauhanen , Eija Kankaanranta , Minsku Tammela , Anna Wiksten ja Kaisa Saarikorpi . Soittimistoon kuului harmoni, kantele (usein soitettu jousella), jouhikko (jälleen), sikarikotelokitara ja matkalaukku. Yhtye on viihdyttävä ja lahjakas, mutta he olisivat tarvinneet mukaan elävän live-yleisön. Päätösesityksessä Kimmo Pohjonen vei meidät UZone-alueelleen, josta on liki mahdotonta palata. Pohjosen esitystä katsellessa ihmettelee, mitä hänellä on harmonikoita vastaan. Hän painii niiden kanssa, tuhoaa niitä ja näyttää muuntelevan niitä geneettisesti. Hän on äskettäin kehittänyt uuden instrumentin, jolla hän voi soittaa kuutta erilaista kerrosta ja laulaa samanaikaisesti. Jotenkin hän pystyy hallitsemaan myös esityksen grafiikkaa. Pohjoselta saa aina shown. Hän on pukeutunut kuin jonkinlainen shamaani, valaistuna chiaroscuro-valossa, taustalla valotai kuvaprojekiot. Hänen harmonikkansa kuulostaa balafonilta, rumpusetiltä, elokuvauruilta ja alussa on jopa melko hilpeitä sävelmiä. Hän liikkuu koko ajan aivan kuin harmonikalla olisi oma elämä. Luulen, että näin onkin, ja eristyksen aikana hän on luonut siitä Frankensteinin hirviön, joka etsii kostoa. Vaikutelmasta tulee apokalyptinen taistelu instrumentin kanssa, rakkauden ja vihan välähdyksiä sekä pari kaunista virsiä muistuttavaa hellyyden tuokiota. Aspö Spelmänin harmonikkavalsseista tuntuu olevan todella pitkä matka tähän pirulliseen harmonikkafantasiaan. JuuriJuhla-RotFest järjesti melkoisen juhlan. Konsertti päättyy spektaakkelimaiseen kliimaksiin, kun kiihkeä ja yhä hikisempi Pohjonen uppoaa lopulta pimeyteen. Mutta hän olisi voinut mennä vielä pidemmälle ja ohjelmoida soittimeensa lopulta myrskyisät aplodit! Simon Broughton arvioi JuuriJuhla-RotFestin Simon Broughton on freelance-toimittaja, entinen Songlines-lehden päätoimittaja, sekä elokuvantekijä. Hän on myös mukana toimittamassa laajaa The Rough Guide to World Music -kirjasarjaa. Runon juurilta tuntemattomalle vyöhykkeelle Vuosittain Espoossa järjestettävä JuuriJuhla-RotFest kertoo, että sen juuret ovat pelimannimusiikissa, vaikka suurin osa konserteista kattaa paljon laajemman kirjon. JuuriJuhla-RotFestissä esiintyi huippunimiä Suomen perinnemusiikin kentältä, kuten Pekko Käppi ja Kimmo Pohjonen. Pekko Käppi esiintyi yksin ja yhdessä kitaristi Tommi Laineen ja basisti Nuutti Vapaavuoren kanssa. Pä iv i Yl ön en -V iir i Simon Broughton
  • 13 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 Suomeen perustettiin jouhikkoyhdistys Osa Kari Dahlblomin elämäntyöstä Pohjois-Karjalan museoon Soitintutkija, tietokirjailija ja kanteleensoittaja Kari Dahlblomilla oli ollut pitkään haave saada yleisölle näytteille edes osa keräämistään suomalaisista ja venäläisistä kansansoittimista, pääasiassa kanteleista. Suomen kantelemuseo lähti liikkeelle 2008 ”Kantelelammarina” Palokan Pelimannitalon yläkerrassa. – Soittimia tuotiin näyttelyyn jo toiminnan ensimmäisinä kuukausina niin runsaasti, että Keski-Suomen Museon ja Suomen Museoviraston kanssa keskusteltuamme päädyimme ottamaan käyttöön nimityksen Suomen kantelemuseo, kertoo Suomen kantelemuseossa Karin ”assistenttina” toiminut Karin Tuula -puoliso (nyk. Plattonen ). Museo-nimikkeen käyttö velvoitti tiettyjä museolainsäädännön edellyttämiä asioita. Museota hoitanut Kari Dahlblom toteutti niitä vapaaehtoistyönään vähitellen yhteistyössä Keski-Suomen Museon kanssa. Se tarkoitti soittimien luettelointia, näyttelytoimintaa, esteettömyyden huomiointia, avointa vuorovaikutusta eri tahojen kanssa, saavutettavuutta, turvallisuussuunnitelmaa ym. – Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksen lehtor Pekka Toivanen otti vastuun Suomen kantelemuseon hoitajana vuonna 2016 Karin sairastuttua vakavasti ja hoiti museota tähän kevääseen 2021 asti. Maria Ojanperä on astunut ohjaimiin huhtikuusta 2021 alkaen, vapaaehtoistyönään hänkin. Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistys, joka museota hallinnoi, sai tammikuussa 13 000 € korona-avustusta ja helmikuussa 15 000 € Suomen Kulttuurirahaston apurahaa Suomen kantelemuseon toimintaan.Museoon jää Kari Dahlblomin henkilökohtaisessa omistuksessa olevien soittimien siirron jälkeen hänen jäämistöstään vain soittimiin liittyvää oheismateriaalia. Niiden tarkoituksenmukaisesta sijoituspaikasta sopii Plattonen myöhemmin Ojanperän kanssa. Muu kantelemuseon kokoelma koostuu kansanmusiikkiyjdistykselle Kari Dahlblomin kokoamasta arvokkaasta noin 60 soittimen kokoelmasta sekä Kanteleliiton, Sibelius-Akatemian ja Rauno Niemisen omistuksessa olevista kokoelmista sekä yksityisten henkilöiden omistuksessa olevista soittimista. – Korostan kaikissa yhteyksissä sitä, että museoiden voima on yhteistyössä. Suomen kantelemuseo tulee vahvistumaan saadessaan yhteistyökumppanikseen Keski-Suomen Museon lisäksi myös PohjoisKarjalan museon. Nyt on mahdollisuus toteuttaa asioita niin kuin Kari toivoi! Olen luvannut tukea sekä antaa tietoni Karin elämäntyöstä kaikille osapuolille, siinä muodossa kuin sitä tarvitaan, vakuuttaa Tuula Plattonen. Duo Väinämö, eli Tuula (nyk. Plattonen) ja Kari Dahlblom, soitti perinteisiä kansansävelmiä KeskiSuomen kanteleilla Kaustisella vuonna 2011. Jouhikko eli jouhikannel on herättänyt viime vuosina kasvavaa kiinnostusta. Soittimesta innostuneiden joukko kasvaa koko ajan eikä pelkästään pohjolassa vaan kautta maailman. Suomalaiset jouhikon soittajat päättivät vauhdittaa tietoisuutta jouhikosta edelleen ja perustivat sitä varten yhdistyksen. Jouhikkoyhdistyksen perustamiskokous pidettiin viime maaliskuussa. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jouhikonsoiton ja jouhikonrakentamisen harrastusta ja ammattimaista toimintaa sekä edistää jouhikon ja jouhikkomusiikin tunnetuksi tekemistä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Koronarajoituksista johtuen toiminta on aloitettu Pipa Paljakan vetämillä virtuaalisilla jouhikkokahviloilla kerran kuukaudessa. Osanottajia on ollut Suomesta, Kanadasta ja Japanista, joten tämä tapa tavoittaa myös aivan uudella tavalla Suomen ulkopuolella asuvia jouhikonsoittajia. Jäsenhankinta on aloitettu toukokuun aikana ja yhdistys toivoo pääsevänsä järjestämään ensimmäiset jouhikkojamit livenä jo lähitulevaisuudessa! Tulevaisuuden aktiviteetteja vasta hahmotellaan ja yhdistyksen toiminta muokkautuu varmasti myös paljon jäsentensä mukaan. Lisätietoja: Facebook –> Jouhikonsoittajien ja rakentajien yhteisö Jammailua jouhikkoklubilla ennen koronaa. Sa ul i H ei kk ilä D ah lb lo m ie n ko ti ar ki st o
  • 14 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 Vilma Timosen väitöskirjan keskiössä muuttuva musiikinopetus M usiikinopetuksen käytännöt, yhteinen oppiminen ja dekolonisaatio ovat Timosen väitöskirjan keskiössä olevia käsitteitä. Musiikin tohtorin tutkinnon voi suorittaa kolmella eri koulutuslinjalla: taiteilija-, tutkijaja soveltajakoulutus. Suurin osa tutkinnoista on tähän mennessä suoritettu taiteilijakoulutuksen puitteissa, jolloin tutkintoon kuuluu taiteellisia kokonaisuuksia kuten konsertteja tai sävellyksiä. Timonen kuitenkin väitteli joulukuussa tohtoriksi Sibelius-Akatemian tutkijakoulutuksen puolelta. Timosen tutkimus liittyy Suomen Akatemian osittain rahoittamaan projektiin, jonka puitteissa on kehitetty musiikinopetusta Nepalissa ja Suomessa. Kansainvälinen yhteistyö oli Vilma Timoselle jo ennestään luontevaa, hän oli esimerkiksi yksi vastuuopettajista, kun Sibelius-Akatemian Global Music -koulutus aloitettiin vuonna 2010. – Aloittaessani tutkimusprosessin olin toiminut lehtorin virassa jo seitsemän vuotta ja minua kiinnosti oppia lisää. Tieteellinen väitöskirja oli aika iso vastaus tähän vienoon toiveeseeni... Piti esimerkiksi opetella uusi kieli eli tieteellinen englanti, mutta päätöstä helpotti se, että oli tutkimusryhmä ja hyviä ihmisiä ympärillä. Yhdenvertaisuuden puolesta Tutkimusprosessiin on sisältynyt lukuisia kenttämatkoja Nepaliin ja Timonen on ollut mukana kehittämässä Nepalin ensimmäistä musiikinopettajakoulutusta. Hän muistuttaa heti, ettei tässä puhuta mistään suomalaisen menestyskonseptin viennistä.– Olen vahvasti sellaista ajatusta vastaan. Kyse on yhdenvertaisuudesta, yhteisestä oppimisesta, uusien kysymyksien kysymisestä. Meidän kaikkien pitäisi oppia näkemään ja ymmärtämään erilaisia arvoja kuin vain omiamme. Tutkimusprosessi on herättänyt kysymyksiä muun muassa siitä, kenellä on oikeus tietoon. Etnomusikologia on pitkään perustunut kenttätyöajatteluun, jossa tutkija lähtee maailmalle havainnoimaan muita musiikkikulttuureja ikään kuin ulkoapäin ja tuottaa sen pohjalta tietoa. Sopii siis kysyä, missä tieto tuotetaan? Tähän mennessä maailmaa on dominoinut aika suppea länsimaisten huippuyliopistojen piiri, mutta nykyään ajatellaan, että kaikilla pitäisi olla oikeus tietoon ja tutkimukseen. Myös YK:n kestävän kehiKansanmusiikkipiireissä Vilma Timonen lienee tuttu soittajana lukuisista yhtyeistä ja projekteista kuten Kanteleen kyydissä ja Vilma Timonen Quartet. Kanteleensoiton opettajana hän on toiminut useissa musiikkiopistoissa ja vuodesta 2005 hän on toiminut Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin lehtorina, vastuualueenaan kansanmusiikkipedagogiikka, improvisaatio ja musiikkikasvatuksen aineryhmän kansanmusiikkikurssit. Tove Djupsjöbacka Opettajat ja opiskelijat ensimmäisten workshoppien jälkeen Nepal Music Centerissä Katmandussa. Bassotunti vauhdissa.
  • 15 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 tyksen tavoitteiden mukaan ihmisten on saatava olla itsenäisiä toimijoita omassa ympäristössään. Kehitysmaanarratiivistä pois Tohtoritutkintoprosessin aikana Vilma Timonen on työskennellyt läheisesti yhdessä nepalilaisten kollegojen kanssa. – Monesti ihmisten ensimmäinen ajatus kun puhun työstäni Nepalissa on, että olen tehnyt töitä alkeellisissa oloissa paikallisten perinnemuusikkojen kanssa. Mutta kollegojeni tausta on länsimaisessa populaarija rockmusiikissa ja elämämme näyttävät aika samanlaisilta – on opetustöitä, keikkaa oman bändin kanssa ja niin edelleen. Nepaliin mahtuu toki monenlaista, suurkaupungissa eletään hyvin eri lailla kuin maaseudulla. Yhteiskuntatasolla ja infrastruktuurissa Suomen ja Nepalin väliset erot ovat kaikkein suurimpia. Nepalissa esimerkiksi koulutuslaitos on hyvin nuori eikä sitä vielä lävistä kriittinen ajattelu. Tutkimusprosessin aikana Timonen on oppinut katsomaan myös Suomen yhteiskuntaa tuorein silmin ja arvostamaan arkisia asioita kuten puhdasta hanavettä, lämmintä kotia ja sähköä. Perinne ja yhteisö Ensimmäistä Nepalin opetusministeriön hyväksymää musiikkikasvatuksen koulutusta koordinoi Nepal Music Center Katmandussa. Timosen työskentely keskittyi suurempiin linjoihin kuten musiikkikasvatuksen yhteiskunnalliseen ulottuvuuteen, etiikkaan ja moniäänisyyteen, mutta hän kertoo, että Nepal Music Centerissä voi opiskella sekä perinteistä nepalilaista musiikkia että klassista hindustanimusiikkia eli itämaista klassista musiikkia – ja myös länsimaista pop-rockmusiikkia. – Perinteiset musiikit elävät Nepalissa vahvasti yhteisötasolla ja liittyvät usein uskontoon tai rituaaleihin. Monet musiikit ovat aika suljettuja ja niihin liittyy paljon uskomuksia, ajatellaan että jos opetat tiettyjä lauluja muille kuin oman yhteisön jäsenille, seuraa jotain pahaa. Institutionaalisessa musiikin koulutuksessa niihin liittyy siis monenlaista problematiikkaa, esimerkiksi suhteessa tasaarvokysymyksiin. Naiset eivät oikein saa osallistua mihinkään. Uudessa koulutusohjelmassa päädyttiin siihen, että perinnemusiikkien suhteen lähtökohta on sivistävä – kaikki saavat jonkinnäköisen käsityksen siitä, millaisia musiikkityylejä Nepalissa on. Ja niitähän riittää, etnisiä ryhmiä on maassa yli 120. Itämaisella klassisella musiikilla on Nepalin yhteiskunnassa ja koulutuksessa vankka sija. Timonen vertaa sen roolia länsimaisen taidemusiikin rooliin Suomessa. Mitä tulee länsimaiseen populaarimusiikkiin, hän kertoo sen tulleen Nepaliin aika myöhään, suurimmalta osin 1990-luvulla. Nykyään maan rock-skene on aivan valtava. Kohti moniäänistä koulutusta Painopiste Vilma Timosen tutkimuksessa on musiikinopetuksessa ja sen isoimmissa linjoissa. Opetuksen pitäisi muuttua aidosti moniääniseksi. Hän painottaa, ettei kyse ole kritiikistä yksittäisten opettajien toimia kohtaan, vaan paljon suuremmista kysymyksistä. Vallitsevat asenteet muuttuvat hitaasti. Kysymykseen siitä, saako Suvivirttä enää laulaa, toteaa Timonen, että keskustelua pitäisi käydä ihan eri tasolla. – Esimerkki on sikäli hyvä, että monesti musiikinopetuksen suhteen keskitytään puhumaan juuri materiaalista. Vaikka ottaisimme laulettavaksemme ghanalaisen lastenlaulun, se ei vielä tee meistä monikulttuurisia. Ydinkysymys on luottamus – pitää uskaltaa altistaa omat toimintatavat kriittiselle tarkastelulle ja kestää tunteet, joita tämä prosessi aiheuttaa. – Jokaisen valinnan suhteen pitäisi pyrkiä näkemään myös kolikon kääntöpuoli. Jos toimimme näin, mikä jää pois? Ei meistä kukaan halua ajatella olevamme poissulkevia. Tarvitaan luottamusta ja kykyä tukea toisiamme tällaisten kysymysten edessä. Muutostahti on nopea Emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo, mutta varmaa on, että muutoksia on jatkuvasti luvassa. Ja nopeaan tahtiin. Työssään Vilma Timonen on mukana kouluttamassa tulevaisuuden musiikinopettajia ja pyrkii varustamaan heidät sopivin eväin kohtaamaan tulevia yhteiskuntamuutoksia. Timonen luettelee, mitä kaikkea on tapahtunut seitsemän vuotta kestäneen tutkimusprosessin ajan: #metoo, pakolaiskriisi 2015, Nepalin maanjäristykset, korona... – Tällaista tulevaisuus tulee olemaan ja koulutusjärjestelmien pitää sopeutua siihen. Välillä tuntuu, että musiikinopetus on täällä vielä pyhä lehmä – ihan sama miten ympärillä rytisee, täällä tehdään asiat niin kuin on ennen tehty. Tutkimukseni ei tarjoa mitään helppoja vastauksia, päin vastoin – se kertoo, että me löydämme jatkuvasti uusia kysymyksiä ja että tähän pitää varautua. Vilma Timosen väitöskirja Co-constructing globalizing music education through an intercultural professional learning community A critical participatory action research in Nepal on ladattavissa Helda-tietokannasta ja löytyy Internetistä haulla Vilma Timonen väitös. Yli 30 vuotta musiikin tohtoreita Vuonna 2020 tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Sibelius-Akatemiasta valmistuivat ensimmäiset musiikin tohtorit. Tähän mennessä heitä on valmistunut yli 200. Kansanmusiikin alalla ensimmäisen tohtoritutkinnon suoritti kanteleensoittaja Arja Kastinen vuonna 2000. Sittemmin kansanmusiikkia koskevia tohtoritutkintoja on suoritettu lukuisiin eri aihepiireihin liittyen: huuliharpusta improvisaation syntyyn, pelimanniviulismista soitinrakentamiseen. Musiikin tohtori Vilma Timosen mielestä musiikinopetus voisi olla moniäänisempää myös Suomessa. M ik ko M al m iv aa ra
  • 16 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 Puh.044 5700 227 Kauppakatu 6 Saarijärvi Teijo Rekonen Harmonikan huolto ja restaurointi 4 ­ 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki – huollot ja korjaukset – – viritykset uusiin ja vanhoihin soittimiin – – restauroinnit vanhoihin soittimiin – – olka­ ja bassoremmit – – ergonomiset PasiPro­lantioremmit – Naantali Seuraa Facebookissa ja Instagramissa @hhjrmannerjo ki Soitat sitten pelimannimusiikkia, viihdettä, taidemusiikkia tai jotain muuta mukavaa, meillä on valinnanvaraa: uudet Bugarit, Beltunat ja Hohnerit, sekä hieno valikoima käytettyjä harmonikkoja. Ammattitaitoinen huoltoja virityspalvelu, sekä harmonikkatarvikkeet, kuten kantoreput, remmit ja mikrofonit. Tervetuloa liikkeeseemme Nummelaan! Meillä on harmonikka, joka sopii sinun tyyliisi KUORMAKUJA 3 03100 NUMMELA (Vihti) Puhelin 0500 761 030 H el en e Li nd fo rs R ai m o N um m el a Kirsi Jaakkola • Beltuna Alex 3 Walnut Raimo Nummela • Beltuna Prestige 2050 Double Bass Blue Sfumato Jari Komulainen • Beltuna Samuel 3 Paduk Studio IV Compact Beltuna Sara 3 www.traditune.fi info@traditune.fi Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry Suuri kansanmusiikin, -tanssin ja -laulun kavalkadi Valtakunnallinen tämmäyskisa SM-kisa huuliharpunja mandoliinin soittajille 1ja 2-rivisen haitarinsoiton Speli-mestaruuskisa Konsertteja ja sooloesiintymisiä Vuoden 2021 Speliyhtye Vinteliska Tallari Bill Hota Spelien suojelija Mestaripelimanni Airi Hautamäki Markku Lepistö ************************************************ ************************************************ ************************************************ ************************************************ ************************************************ Etelä pohja laiset Speli t 6. 8.8.2021 Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan Opiston alueella Esiintymässä mm. Majoituspalvelut: Etelä-Pohjanmaan Opisto , P. 06 425 6000, www.epopisto.fi Tiedustelut / ilmoittautuminen: ep.spelit@gmail.com, www.spelit.fi AITOA PELIMANNIMEINIKIÄ JOKAISEEN MAKUUN! Lokakuun Loiskeet 1. 3.10.2021 49. Juha Hautaluoma ja Pasi-Pekka Vainionpää
  • 17 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 Sarjaa tuottaa: Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Ryan Hodgson-Rigsbee C ornwallin kansanomainen musiikki joutui historian kulussa vaimenemaan Englannin lain ja uskonnollisen reformin alle, mutta on 1900-luvulta lähtien tehnyt uutta tulemista. Soihdunkantajiksi voi mainita mm. muusikot Brenda Wootton , Neil Davey ja Hilary Coleman sekä tutkija ja muusikko Merv Davey . Musiikkikoulutuksen merkitystä Tommie ei nyt Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, Nordic Master in Folk Music -ohjelmassa maisterintutkintoa suorittaessaan vähättele, mutta antaa suuren arvon ”arjessa oppimiselle”. – Ilman muuta monet tunnetut muusikot ovat osaltaan muovanneet musiikillista ajatteluani. Varsinaisia roolimallejani eivät kuitenkaan ole ”mestarit”, vaan tavalliset ihmiset kuten ystävät ja sukulaiset. Tämä tekee musiikista jokaiseen päivään kuuluvan jaetun ilon, mikä on tärkeää. Tommie Black-Roff kasvoi lapsuusvuodet äitinsä kanssa talossa Penzancessa, jonka terassin näkymä avautui Atlantin valtamereen sulautuvalle Kelttimerelle. – Musiikki ja muukin taide olivat läsnä aina. Puolet suvustani musisoi tai maalasi. Varhaisimmat muistoni liittyvät äitini lauluun hänen keikoillaan. Soittimina kokeilin pianoa, selloa, klarinettia ja harmonikkaa – ja syystä tai toisesta kosketinsoittimet sitten jäivät pysyviksi. Isoäidin kustantamat pianotunnit ja isoisän johtamaan oman kylän kansanmusiikkiyhtye ”The Golowan Bandiin” liittyminen olivat ensimmäiset askeleet musiikin opiskelun tiellä. ’ – Ajan myötä minulle kehittyi selvästi kaksi muusikkominää, opiskellut muusikko ja yhteisömuusikko. Toinen pianonsoitonopettaja Christopher Fitkin oli myös tärkeä vaikuttaja. Hän opetti Tommielle rakkauden yksityiskohtiin Bachin ja minimalistisen nykymusiikin kautta. – Parikymppisenä ajauduin pois musiikin parista, mutta kipinä syttyi uudelleen Lontoossa järjestetyissä jameissa. Samoihin aikoihin syntyi Teyr, trio James Gavinin ja Dominic Hendersonin kanssa, ja musiikki palasi pysyvästi elämääni. Tommie tuli suomalaisen puolisonsa kanssa kesävisiitille Suomeen 2014. Saunareissut järvimaisemissa ja yöttömät yöt lumosivat. Rakkaus ja musiikki säestivät ja sopeutumisessa kuulemma auttoi myös mieltymys munavoihin. Siis täkäläinen menuukin maittoi miehelle. – Pian syvennyin suomalaiseen kansanmusiikkiin, oivalsin kuinka paljon huikeita harmonikansoittajia täällä on ja seuraavaksi jo hainkin opintoihin. Hauskojen, mutta kuluttavien Lontoon vuosien jälkeen tulin Suomeen etsimään aikaa, tilaa, mahdollisuuksia ja inspiraatiota ja löysin ne kaikki. Suomi on pieni maa, mutta taide ja kansanmusiikki tuntuvat olevan erittäin voimissaan. Tommie on nauttinut opinnoista Maria Kalaniemen , Timo Alakotilan ja Johanna Juholan kanssa. – Kansanmusiikin ja Global Music -koulutusohjelmat ovat vapaan ajattelun, kokeilun ja yhteistyön suojasatamia. Olen erittäin onnellinen tultuani osaksi tätä yhteisöä ja toivon että ymmärrämme kaikki kuinka erityistä ja arvokasta on, että meillä on nämä mahdollisuudet. Britannian ero EU:sta on Tommielle raskas ja masentavakin seikka, jonka seurauksista esimerkiksi musiikin kiertuetoiminnalle hän kantaa suurta huolta. Hän myös arvioi maansa nykyhallituksen olevan näköalaton kulttuurin suhteen. Tommie työskentelee niin Englannissa kuin Suomessa, yhtyeitä on molemmissa maissa. Brexitin lisäksi myös covid-pandemia on tuonut kuvaan omat haasteensa. – Kuitenkin, jos kaikki onnistuu, yhdistyksemme järjestää Cornwallissa jokakesäisen Crean Folk Camp -kesäkurssin ja Teyr lähtee kiertueelle juhlimaan uutta Estren -albumia. Albumin tiimoilta Tommie odottaa mielenkiinnolla myös sen remix-version työstämistä Englannissa. Projektissa ovat mukana mm. Ian Carter Stick in the Wheel -yhtyeestä, Aphty Khea sekä Spacey Basement Cult . Suomessa työn alla on opintojen päätöskonsertti ja uusia projekteja, joista kuulemme pian lisää. – Täydellisessä maailmassa on tilaa rajat ylittävälle yhteistyölle ja kulttuuriselle dialogille niin, että samalla minimoidaan ympäristölle tuotetut haitat. Uskon että tässä on kansanmusiikin voima ja sen mahdollisuus maailmanlaajuisesti; antaa ääni kulttuurille, kestävälle kehitykselle ja jatkuvuudelle läpi ajan ja paikan. Rakkautta, musiikkia ja munavoita Kun keskustelee henkilön kanssa, joka alkaa kertoa lapsuudestaan Cornwallissa, lähtee mielikuvissa liikkeelle virta toinen toistaan vaikuttavampia maisemia, joita poldarkit, docmartinit ja monet muut tv-tuotannot ovat meille tarjonneet. Matkailijoita palvelevat sivut tarjoavat maisemamatkailun lisäksi tältä Englannin lounaiskulmalta ajanvietteeksi myös sukeltelun sinihaiden kanssa, mutta palataanpa takaisin rannalle ja annetaan muusikko Tommie Black-Roffin kertoa kuinka vuosisatainen musiikin perintö siirtyi myös hänelle. ESITTELYSSÄ TOMMIE BLACK-ROFF SYNTYMÄPAIKKA: Truro, Cornwall AMMATTI: Muusikko, opettaja, opiskelija NYKYINEN KOTIPAIKKA: Helsinki YHTYEET: Teyr, Farandi, Helsinki Ceilidh Band ELÄMÄN MOTTO: Chick Coreaa lainatakseni: Soita vain se minkä kuulet.
  • 18 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 R ekilaulut olivat 1800-luvulla suosituin suomenkielinen laulunlaji. Suosio jatkui vielä viime vuosisadan alussa, mutta hautautui sitten uudenlaisen populaarimusiikin pauhuun. Rekilaulusta olisi hyvin voinut tulla lähtökohta iskelmälle, mutta eipä tullutkaan. Suosio perustui rekilaulun luonteeseen: sen nerokas rakenne teki uusien laulujen runoilemisen ja säveltämisen helpoksi. Kuka tahansa kykeni siihen. (Ja pystyy edelleen, sen olen huomannut neljän vuosikymmenen aikana rekilauluimprokursseilla.) Tärkeä voimatekijä oli siinä, että rekilaulu säilyi muistinvaraisena aina viime vuosisadan alkupuolelle saakka. Sen rakennekin oli syntynyt muistinvaraisesti. Rekilauluja sepitettiin uskomattomat määrät, joka niemen nokassa ja notkelmassa, sadoin tuhansin. Oli keksitty todellinen laulugeneraattori. Arkistoissakin on rekilauluja kymmenin tuhansin, sen lisäksi runosäkeistöjä ilman sävelmää moninkertainen määrä. Äänitteitä on tuhansia, samoin julkaistuja sävelmiä 1840-luvulta lähtien. Kukaan ei ole vielä tutustunut koko aineistoon eikä tiedä mitä kaikkea sieltä löytyy. Toisaalta rekilaulua on tutkittu jo yli 120 vuotta, joten paljon myös tiedetään. Maaliskuun webinaari Kansanmusiikkipiireissä rekilaululla on aina ollut oma asemansa. Onhan meillä jopa ikioma rekilauluyhtye Ilo Ensemble , joka osoitti rekilaulun voiman voitollaan Tampereen Sävelen kansainvälisessä lauluyhtyekilpailussa 2017 ja samana vuonna julkaisemallaan esikoislevyllä Elo . Piirien ulkopuolella ei arvostus ole kovinkaan korkealla. Rekilaulua ei yksinkertaisesti tunneta. Selasin kokeeksi F-Kustannuksen Kultaista laulukirjaa (13. painos, 2015), joka sisältää 400 laulua, ”joilla on jo pysyvä sija suomalaisten sydämissä ”. Osastossa ”Suomalaisia kansanlauluja ” on 44 laulua, niistä 20 rekilaulua. Ne ovat muiden kansanlaulujen seassa, eikä kirjassa esiinny sanaa rekilaulu. Tällainen on kai yleisintä. ”Suomalaisen kansanlaulun ” tai ”uudemman kansanlaulun ” ja rekilaulun suhde on peräti tuntematon asia. Tämän verran on jäänyt jäljelle 1800-luvun suosituimmasta laulunlajista. Nyt uudenlainen mielenkiinto on kuitenkin selvästi syntymässä. Paras osoitus siitä oli maaliskuussa järjestetty päivän mittainen webinaari, jonka otsikkona oli ”Ei meitä surulla ruokita, se on ilo joka elättelee ”. Webinaarissa oli kaikkiaan yhdeksän esitelmää. Niissä kerrottiin rekilaulun musiikillisista ja runollisista rakenteista, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkiston rekilauluaineistoista, romanien rekilauluista, laulujen sanallisesta muuntelusta ja sävelmien erikoisuuksista sekä 1800-luvun yleisestä suhtautumisesta uudempiin kansanlauluihin. Hätkähdyttävintä oli se, että webinaarilla oli verkossa yli 70 seuraajaa: paras todiste uudenlaisesta kiinnostuksesta. Uutta seminaaria suunnitellaan. Uusinta, seminaarissakin esiteltyä tutkimustietoa ilmestyi vähän webinaarin jälkeen, kun aikakauslehti Kasvatus & Aika julkaisi Hanna Karhun ja Anna Kuisminin artikkelin ”Rekiviisujen” halveksunta ja houkutus . Keskustelu arkkiviisuista ja rekilauluista 1870-luvulta 1910-luvulle. Siinä selvitellään perusteellisesti kaksi hyvin erilaista suhtautumistapaa rekilauluihin: yhtäältä niitä haukuttiin ja paheksuttiin sanomaja aikakauslehdissä, toisaalta ajan nuoret runoilijat saivat niistä runollista ilmaisua ja runomittaa koskevia virikkeitä. Enempää en paljasta mielenkiintoisesta sisällöstä, sillä nykyaikaiseen tapaan artikkeli on kaikkien ladattavissa ja luettavissa. Kirjoita vain googleen ”Rekiviisujen halveksunta”, niin sinulle on artikkeli tarjolla pdf-muodossa. Kannattaa tutustua! Mistä tunnet rekilaulun? Suomen musiikintutkimuksen uranuurtaja Ilmari Krohn (1867?1960) julkaisi uudempien kansanlaulujen vanhimpia, ennen äänityslaitteita tehtyjä nuotinnoksia valtaisassa, kansainvälisesti merkittävässä teossarjassa Laulusävelmiä I? IV (1904?1933). Kokoelmassa on 4335 laulua sävelmineen ja runoineen. Runoista on tosin julkaistu vain yksi säkeistö. Väitöskirjassani Matkoja musiikkiin 1800-luvun Suomessa (2003) laskin, kuinka moni niistä on rekilaulu. Niitä löytyi 2067 (47,7 %). Muita lauluja oli siis 2268, ja ne olivat säkeistörakenteensa, runomittansa ja sisällyksensä puolesta hyvin moninaisia. Mutta 2067 rekilaulua! Ne ovat merkillisen yhtenäinen laulunlaji. Millä tahansa sävelmällä voi laulaa minkä tahansa ru1800-luvun poppia – rekilaulut kiinnostavat taas Heikki Laitinen Taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä. Niin on nuori sydämeni ajatuksia täynnä. Enkä mä muille ilmoita mun sydänsurujani. Synkkä metsä, kirkas taivas ne tuntee mun huoliani. Rekilaulun nimi ei tule hevosvetoisista kulkupeleistä, vaan nimi tulee saksalaisesta Reigenlied-sanasta, joka taas tarkoittaa piirileikkilaulua, tanssilaulua. Sellaisessa käytössä rekilaulu olikin ennen vanhaan. Tunnetuin rekilaulu on Taivas on sininen ja valkoinen. Siihen törmää nykyään joka puolella, yllättävissäkin yhteyksissä. Jos joku kysyy kansanlaulua, se mainitaan melkein aina ensimmäisenä. Kuinka moni tietää, että se on nimenomaan rekilaulu, on eri asia.
  • 19 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 nosäkeistön ja päinvastoin: mikä tahansa runosäkeistö voidaan laulaa kaikilla sävelmillä. Krohn ei julkaissut rekilauluja erikseen, vaan ne olivat eri puolilla teossarjaa muiden laulujen seassa. Kenen tahansa on silti helppo oppia tunnistamaan ne. Katsotaan laulua Taivas on sininen. Runo on kirjoitettu neljälle riville, nuotti kahdelle. Laulun säkeistössä on neljä säettä (riviä), jotka muodostavat kaksi säeparia (nuotin rivi). Loppusointua tavoitellaan toisen ja neljännen säkeen välille. Loppusointuja koskevat säännöt ovat hyvin väljät. Näistä piirteistä ei rekilaulua kuitenkaan vielä tunnista, sillä tällaisia on lähes 90 % uudemmista kansanlauluista. Rekilaulun tärkein tuntomerkki on se, että kumpikin säepari päättyy kahteen pitkään säveleen. Sata vuotta sitten Ilmari Krohn keksi niille nimen ”töytäykset”. Koska rekilaulun säepari ei voi päättyä yksitai kolmitavuiseen sanaan, töytäyssävelet muodostavat runosäkeistöön kaksi painavaa tavuparia, jotka leimaavat koko säkeistöä. Kun näillä sävelillä lisäksi lauletaan loppusointua tavoittelevat tavut, niiden merkitys laulussa korostuu entisestään. Useimmiten loppusointusanat ovat 2tai 4-tavuisia, mutta myös 5ja 6-tavuiset sanat ovat mahdollisia. Uusia rekilauluja improvisoidessaan kannattaa ensin keksiä säeparien päätöstavut ja -sanat. Töytäysten musiikillinen olemus on yhtä tärkeä kuin niille sijoitetut tavut. Melkein aina ne toistavat saman sävelkorkeuden. Esimerkiksi Taivas on sininen -laulussa ensimmäinen säepari päättyy säveliin a-a ja toinen d-d. A on asteikon viides sävel, d ensimmäinen. Tällainen päätössävelten kaava on rekilauluissa yleisin, ja toiseksi yleisimmässä kumpikin säepari päättyy asteikon ensimmäiseen säveleen. Kaksoissäkeistöjen kekseliäisyys Rekilaulun olennainen piirre on myös se, että mikä tahansa runosäkeistö voidaan laulettaessa laajentaa kaksoissäkeistöksi. Ja edelleen: millä tahansa sävelmällä voidaan laulaa mikä tahansa kaksoissäkeistö. Sävelmä pitää vain laulaa kahteen kertaan. Esimerkiksi näin: Taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä. Trallalalei ja trallalalei ja tähtösiä täynnä. Niin on nuori sydämeni ajatuksia täynnä. Trallalalei ja trallalalei ajatuksia täynnä. Erilaisia tapoja synnyttää kaksoissäkeistö on pari-kolmekymmentä. Käytössä on runosäkeitten tai säkeenpuoliskojen kertailua, rallatussäkeitä ja niiden puolikkaita ja niin edelleen. Esimerkiksi näin: Tuuli se taivutti koivun larvan, tuuli se taivutti koivun larvan, tuuli se taivutti koivun larvan ja meri oli lainehissa. Minä vain istuin ja lauleskelin, minä vain istuin ja lauleskelin, minä vain istuin ja lauleskelin henttuni kamarissa. Miksi tällainen laulutapa on syntynyt? Helpoin selitys on, että näin saatiin tanssissa tai piirileikissä aikaa kulumaan. Tosiasiassa kysymys on yhtä arvoituksellinen kuin koko rekilaulun synty. Joillekin rekilaulun piirteille on osoitettu vertailukohteita eri puolilta Eurooppaa. Näyttää kuitenkin siltä, että tärkeimmät runomitan ja musiikin piirteet ovat puhtaasti kotimaisia tuotteita. Itse kannatan teoriaa, jonka mukaan ne ovat peräisin runolaulusta ja polskalauluista. Kun rekilaulut on julkaistu aina muiden laulujen seassa, ne hukkuvat laulujen moninaisuuteen. Ainoa keino on laulaa niitä urakalla, yksin ja yhdessä, tuntikausia, päiväkausia. Kokemus on huikea, sen voin luvata. Ilo Ensemblessa rekilauluja laulavat Salla Haavisto, Tiina Palmén, Lotta Hagfors, Ulla Silvennoinen ja Mira Törmälä. Tuu Minä li vain se tai is vut tuin ti ja koi lau vun les lar ke van, lin, tuu minä li vain se tai is vut tuin ti ja koi lau vun les lar ke van, lin, tuu minä li vain se tai is vut tuin ti ja koi lau vun les lar ke van lin ja me hent ri o tu li ni lai ka ne ma his ris sa. sa. 5 44 &# Tuuli se taivutti trad &# œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ# œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ# œ œ œ œ œ# œ ? ? ™ ™ Tai vas on si ni nen ja valkoi nen ja täh tö si ä täyn nä. ™ ™ Niin on nuo ri sy dä me ni a ja tuk si a täyn nä. 5 44 &b Taivas on sininen ja valkoinen trad &b œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ# œ œ œ œ œ œ œ œ ? ? œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ ? ?
  • 20 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2021 Kansanmusiikkifestivaali Samuelin Poloneesin konsertit lähetettiin suorana verkossa 13.-14. maaliskuuta. Virtuaalitapahtuma oli onnistunut ja Kansanmusiikkiliiton tuotantotiimi on ylpeä, että tapahtuma saatiin toteutettua poikkeusoloista huolimatta hienosti. – Saimme paljon positiivista palautetta niin yleisöltä kuin esiintyjiltäkin. Olemme erittäin onnellisia, että Samuelin Poloneesi pystyttiin tänä vuonna järjestämään edes näin striimitapahtumana, ja saimme nauttia kansanmusiikista turvallisesti, toteaa tapahtuman tuottaja Sheri Toivomäki. Tapahtumaa varten oli laadittu tarkat turvallisuusohjeet esiintyjiä ja työntekijöitä varten, ja turvallisuus pidettiin prioriteettina koko viikonlopun ajan. Ohjelmassa nähtiin lauantaina Helsingin Ritarihuoneelta lähetettävissä konserteissa uusmaalaisia kansanmusiikkiryhmiä Pelimanniparaatissa sekä upeat kansanmusiikkiyhtyeet Tallari ja Frigg iltakonsertissa. Sunnuntain pääjuhla striimattiin Savoy-teatterilta ja lavalla nähtiin Wimme & Rinne, Maria Kalaniemi & Marianne Maans, Pentti Rasinkangas & Jarmo Romppanen, Vuoden nuori pelimanni Josefiina Varis sekä juhlan avannut kansanmusiikkiyhtye Spelareiden jousikokoonpano. Kiitos yleisö, esiintyjät sekä yhteistyökumppanit: Kansalaisfoorumi, Savoyteatteri, Ritarihuone, Videotuotanto Vauhtiluiska Oy ja Ääniä / Taito Hoffrén. Tapahtumaa tukivat Suomen kulttuurirahasto, Musiikin edistämissäätiö sekä Opetusja kulttuuriministeriö. Samuelin Poloneesi järjestettiin virtuaalisesti Friggin konsertin striimausta. Suomen Kansanmusiikkiliiton nettisivut uudistuvat kesän aikana. Osoite pysyy samana: www. kansanmusiikkiliitto.fi Tarkempia tietoja siellä ja Facebook-sivuilla. R is to Ku pa ri Sh er i To iv om äk i Sakarat Ritarihuoneella. Anja ja Pentti Holopainen, Seppo Kurkela ja Anja Hinkkanen.