Kansanmusiikki 2/2020 - Lehtiluukku.fi

Irtonumero 8 € 2 • 2020 6 Maria Kalaniemi – tärkeintä on tunneyhteys 12 Heikki Ruokangas ja Anne-Mari Kanniainen improvisoivat kansanmusiikkia vapaasti 34 Kansantanssin ja kansanmusiikin yhteistyö MUKANA PELIMANNI-LIITE
2 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 2 SISÄLTÖ 2 • 2020 17 34 12 KOLUMNISTI Amanda Kauranne Heikki Ruokangas ja Anne-Mari Kanniainen improvisoivat kansanmusiikkia vapaasti. Maria Kalaniemi – tärkeintä on tunneyhteys Kansantanssin ja kansanmusiikin yhteistyö. Ajassa: Jaakko Laitinen ja Väärä Raha ....................................................5 Iki-Turso juhli runolaulua ........................................................................10 Esittelyssä Laura Tapiola: Matkalla esivanhempien joikuihin .......................................................15 Salo Irish Folk – Kevään viimeinen festivaali ...................................18 PELIMANNI-liite Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys 60 vuotta .......................19 Uudenmaan nurkka ....................................................................................20 Nuottiliite ........................................................................................................21 Kuulumisia Pohjois-Savosta ....................................................................25 Varsinais-Suomen kuulumisia ................................................................26 Kansalaisfoorumilta tukea yhtyeiden ja yhdistysten toimintaan .........................................................................28 Kaustisen kansanmusiikkilinjalla opitaan soittamalla ................29 Miten kansanmusiikkia opitaan? Kansanmusiikki musiikkiopistoissa ....................................................30 Kontrabasso kansanmusiikissa ..............................................................32 Kansantanssin ja kansanmusiikin yhteistyö ....................................34 Levyt ja kirjat .................................................................................................38 Taustapeili: Raili Pulkkinen .....................................................................41 6 Jim m y Tr äs ke lin Sa ul i H ei kk ilä Sa ul i H ei kk ilä
3 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 ALKUTAHDIT Antti Paalanen tutkijatohtoriksi Seinäjoelle Muusikko, musiikin tohtori Antti Paalanen on aloittanut Taideyliopiston SibeliusAkatemian Seinäjoen yksikössä määräaikaisena tutkijatohtorina huhtikuussa. Työn ensisijaisena teemana on tapahtumallisuus kaupunkitilassa. Myös muu kulttuuriseen musiikintutkimukseen tai taidejohtamiseen ja -yrittäjyyteen kytkeytyvä tieteellinen tai taiteellinen tutkimus on mahdollista. Taideyliopisto toimii osana Seinäjoen yliopistokeskusta. Antti Paalanen on arvostettu ja palkittu musiikin tekijä. Häneltä on ilmestynyt neljä sooloalbumia. Hän on työskennellyt muusikkona ja säveltäjänä lukuisten eri kansanmusiikkiyhtyeiden ja tanssiryhmien kanssa sekä myös useissa teatteriproduktioissa. Paalanen on viime vuosina keikkaillut kotimaan lisäksi laajasti eri puolilla Eurooppaa sekä Japanissa, Kanadassa ja Venäjällä. Antti Paalasen soittimena on kolmirivinen haitari. Kokkolalainen Paalanen on koulutukseltaan musiikin tohtori. Taiteellinen tohtorintutkinto Palkeen kieli hyväksyttiin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 2015. Paalanen on toiminut kansanmusiikin opetustehtävissä mm. Sibelius-Akatemiassa, Centria ammattikorkeakoulussa ja Keski-Pohjanmaan konservatoriossa sekä Kaustinen Folk Music Festivalin taiteellisena tuottajana vuosina 2012–14. Vuonna 2013 Paalaselle myönnettiin Valtion musiikkitoimikunnan 5-vuotinen taiteilija-apuraha. Jussi Syren And The Groundbreakers on valittu main showcase actiksi kahdenkymmenenyhdeksän muun alan merkittävän toimijan lisäksi International Bluegrass Music Asscociationin järjestetämään World of Bluegrass tapahtumaan syys-lokakuun vaihteessa Raleighiin Pohjois-Carolinaan Yhdysvaltoihin. Kyseessä on bluegrassmaailman suurin tapahtuma, joka yhdistää alan toimivat tahot, sekä fanit. Tässä kymmeniätuhansia osallistujia keräävässä tapahtumassa on konserttien lisäksi suuri messutapahtuma, seminaareja, workshoppeja, palkintojen jako, sekä paljon muuta aktiviteettia. Jussi Syren And the Groundbreakers esiintyy usealla lavalla, sekä hallinnoi omaa messuosastoaan. Lisäksi yhtye tapaa yhteistyökumppaneitaan ja valmistelee ensi vuoden Yhdysvaltain konserttikiertuetta, jolle on sovittu jo tässä vaiheessa yksitoista konserttia. Ammattilaistapahtumaan pääsy vaatii meriittejä ja valintaprosessi on tiukka. Jussi Syren And The Groundbreakers-yhtyeellä on tavoitteena luoda tapahtuman avulla Yhdysvaltoihin pysyvä asema, joka mahdollistaisi maassa vuotuiset kiertueet. Yhtye on saanut loistavia arvostelua levyistään alan lehdissä Yhdysvalloissa. www.syren.fi, www.ibma.org Taiturimaisesta svengistä ja loistavasta lavapresenssistä tunnettu kaustisviuluvetoinen seitsikko täyttää jo kaksikymmentä vuotta. Frigg on noussut todennäköisesti maamme kansainvälisesti kaikkein tunnetuimmaksi uuden kansanmusiikin yhtyeeksi. Maailma on valloitettu pohjoismaiseen pelimannimusiikkiin nojaavalla, länsimaisten kansanmusiikkityylien fuusiolla, jota on kuvattu muun muassa termillä nordgrass. Humoristinen live-energia on tehnyt vaikutuksen kuulijoihin ympäri maailmaa kymmenillä kiertuilla. Koronakeväänä tulevaisuuteen siirtyi ainakin Skotlannin kiertue ja esiintyminen Oulu Sinfonian kanssa. Myös festivaalikesän Suomenesiintymiset ovat peruuntuneet samoin kuin legendaarinen Cambridge Folk Festival, jonne Firgg oli kutsuttu. Nyt ei auta kuin odotella. Keväällä ilmestyi juhlalevy Frixx, josta arvostelu sivulla 36. Friggin toimintaa voi seurata netissä osoitteessa frigg.fi sekä Facebookissa. Frigg 20 vuotta! Y. N ur m in en U lla N ik ul a A nt ti Pa al an en Jussi Syren And The Groundbreakers maailman bluegrass eliittiin
4 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 4 M ai ja Se pp o PÄÄKIRJOITUS Ryhmään mahtuu useampi KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 2 (198) 2020 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Jukka Janka-Murros ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Maria Kalaniemi, kuva: Elina Brotherus Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 3/20 ilmestyy 2.10. aineistot 8.9. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen Olen ollut aina innostunut kaikenlaisesta musiikista. Minulla ei ole muistikuvaa, että äiti olisi laulanut lapselleen, mutta ainakin isä lauloi hummani heitä heinäpellolta hevoskärryillä palatessamme. Kaviot klopsahtelivat sopivaa rytmiä ja kumipyöristä humisi ambient-tausta. Hevonen haisi hyvälle. Teininä aloin soitella omin päin. Parina opettajankoulutuslaitosvuotenani sain pianonsoiton yksityistunteja ja Haapaveden folk-kursseilla lauluja kielisoitinopetusta. Musiikkiopistoista minulla ei ole kokemusta. Olen harmitellut, etten itse semmoiseen päässyt. Musiikkiopisto-artikkelia tehdessä (s. 30) tajusin vasta syvemmin, miten merkittävästä järjestelmästä on kysymys. Suomen kokoisessa maassa kymmenet tuhannet lapset kaikista yhteiskuntaluokista pääsevät opiskelemaan soittamista tai laulamista omasta tai vanhempiensa halusta. Valtio maksaa viulut. Tai ei kaikkia, viulut pitää maksaa itse, mutta taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän tunneista valtio maksaa ison osan. Jokaisesta yksityistunnista veronmaksajat kustantavat noin kahdeksankymmentä euroa. Voi kuulostaa paljolta, mutta kokonaismenoissa musiikkikoulutuksen kustannukset ovat marginaalisista ja sillä on suuri merkitys. Voisiko rahojen käyttö silti olla tehokkaampaa? Eniten mietin sitä, pitääkö tosiaan klassisen musiikin laulunja soitinopetuksen olla suurimmaksi osaksi yksityisopetusta? Luulisi, että alkuun päästäisiin hyvin vaikka viiden lapsen ryhmissä. Harjoituksia tehdessä opettaja ehtisi hyvin korjailla kaikkien asentoja. Lapset voisivat myös innostaa toisiaan ja harjoitteleminenkin voisi olla kaverin kanssa motivoivampaa. Useimmat soittimet sopisivat hyvin ryhmäsoittoon. Piano olisi hieman hankala, mutta eiköhän alkeita voisi opiskella ihan vain kolmen oktaavin harjoitussähköpianolla. Samalla päästäisiin kokemaan alusta asti, miltä ryhmässä soittaminen tuntuu. Kun taidot karttuisivat, yksityinen ohjaus voisi lisääntyä. Musiikin opiskelun pääsisi aloittamaan myös entistä useampi lapsi. Kansanmusiikkipuolellahan ryhmäopetusta on annettu vuosikymmenet. Musiikinopiskelulla Suomessa on pitkät perinteet. Viime vuosikymmeninä se on joutunut painiskelemaan asemastaan muiden taidemuotojen tultua kilpailemaan resursseista. Musiikinkoulutuksen sisällä taas klassinen musiikki on joutunut populaarimusiikin puristuksiin. Rockia soitetaan autotallien lisäksi musiikkiopistojen luokissa ammattitaitoisten opettajien ohjatessa. Kansanmusiikki yrittää sukkuloida niiden väleissä. Vaikka paineet muutokseen ovat myllänneet musiikkiopistoja, joissakin takerrutaan vielä tiukasti vanhoihin toimintatapoihin. Laaja-alaisuus, avoimuus ja monipuolisuus kuitenkin kasvavat sukupolvien vaihtuessa. Kansanmusiikki on kaikkien musiikinlajien äiti ja isä. Se ei ole yksi musiikinlaji. Siinä on sen voima ja mahdollisuus. Sauli Heikkilä
AJASSA Jaakko Laitinen ja Väärä Raha 5 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 Kysymykset: Sauli Heikkilä Vastaukset: Jaakko Laitinen Kuva: Tomi Palsa Mitä Jaakko Laitinen ja Väärä Raha tekee koronakaranteenissa? Huilaa! Hyvä se on ottaa vähän rennommin välillä. Kyllä tässä toki sähköpostit viuhuu ja säädetään että mitkä keikat perutaan, mitkä siirretään ja mikä sittenkin toteutuu. Tulevaisuuteen koitetaan rakennella jo tulevia kiertueita, mutta vähän turhaltahan se työ toki tuntuu kun ei tiedä kauanko tämä kestää. Uusia biisejä on toki tässä alettu jo tekemään myös. Mitä yhtyeeltä jäi tekemättä tai siirtyy tulevaisuuteen? Levyjulkkarikiertueen Suomeen osuus jäi melkein kokonaisuudessaan tekemättä ja kesän keikat näyttää kosahtavan. Uutta levyä ei olla siten päästy kunnolla promoamaan ja aika vähälle huomiolle se tulee jäämään. Teiltä ilmestyi keväällä uusi levy, mennäänkö hyväksi havaitulla konseptilla vai onko mukana uusia jekkuja? Sekä että! Balkanin musiikin maailmoissa riittää niin paljon ammennettavaa ettei ole väkisin tarvinut keksiä mitään uudistuksia, vaikka ymmärrän, että nykyään on vallalla sellainen taiteellinen katsanto että taiteilijan tulisi taidemaailmaa miellyttääkseen keksiä itsensä uudelleen. Itse olen pikemminkin kuin maalari, joka on kymmenen vuotta koittanut maalata järven aaltoa ja alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, miten se ehkä tulisi tehdä. Nojoo! Onhan meillä uusi trumpetisti-säveltäjä mukana jengissä ja koko ajan kaikkien meidän läpi virtaa uusia vaikutelmia, jotka eivät voi olla resonoimatta musiikkiinkin! Toivottavasti mennään pikemminkin syvemmälle kuin laajemmalle. Mitä teette ensimmäisenä, kun vapaus koittaa? Keikalle ja ihmisiä halailemaanhan tässä jo haluaisi! Mitä yleisön kannattaa odottaa? Keikannälkäisempää Väärää Rahaa kuin koskaan. Ja luovan tauon seurauksena syntynyttä uutta matskua!
6 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 M aria, kuten moni muukin kollegansa, yrittää selvitä haastattelun aikana koronaeristyksestä ja on tehnyt opetuksessa digiloikan opettamalla internetin välityksellä. Hän pitää kuitenkin asemaansa hyvänä, kun opetus Sibelius-Akatemiassa pystyy jatkumaan ja tuo toimeentuloa, vaikka keikat ovatkin peruuntuneet. – Opettaminen on vähintäänkin puolet ammatti-identiteetistäni, se on minulle hyvin tärkeää. Tässä ajassa kuitenkin kaikista suurin kaipuu on päästä pelaamaan soittajaystävien kanssa ja tietenkin yleisölle. Monen tyhjän päälle jääneen kollegan kohtalo surettaa ja toki omaankin talouteen peruuntuneet keikat tuovat loven. Ei auta kuin odottaa. Keikkaileminen on Marialle kaikki kaikessa. Hän onkin yksi kysytyimmistä esiintyjistä Suomen kansanmusiikin kentällä. Esiintymisten ohella on syntynyt kolmisen kymmentä levyä soolona ja eri kokoonpanoilla sekä kymmeniä vierailuja muiden artistien levyillä. Muusikon ura huipentui musiikin valtionpalkintoon sekä kutsuun Ruotsin kuninkaallisen akatemian jäseneksi vuonna 2018. Jälkimmäisen huomionosoituksen ovat saaneet suomalaisista taiteilijoista vain muutama kansainvälisesti tunnettu kapellimestari ja säveltäjä, kuten Leif Segerstam , Sakari Oramo , Jorma Panula ja Kaija Saariaho . – Varmaan vaikutti se, että olen tehnyt laajalti vuosikymmenten ajan yhteistyötä ruotsalaisten muusikoiden kanssa, keikkaillut paljon Ruotsissa ja opettanut myös Kungliga Musikhögskolanin opiskelijoita, arvelee Maria vaatimattomasti. Ruotsalaiset harmonikansoittajat Leif Ottosson ja Lisa Långbacka matkustivat vuosien ajan Marian tunneille, koska halusivat työstää kansanmusiikkia melodiabassoharmonikalla. Nyt he vievät soittotapaa eteenpäin omassa taiteessaan. Suomenruotsalainen savolainen Marian tarinaa kuunnellessa voisi helposti kuvitella aiheesta valoisan kirjan tai elokuvan. Olisi nuori savolainen työmies, kymmenlapsisen perheen poika, joka lähtee leivän perässä etelään ja rakennuksilla tutustuu itseään vanhempaan suomenMaria Kalaniemi – tärkeintä on tunneyhteys Harmonikkaa soittavaksi laulajaksi itseään kutsuvan Maria Kalaniemen muusikon taival on ollut pienestä tytöstä lähtien pakoton ja luonteva. Isoäiti Astridin rallattelun kuunteleminen ja esiintymiset sekä monipuolinen musiikin kuuntelu antoivat rikkaat eväät, jotka ovat johtaneet aina valtionpalkinnolle ja kuninkaallisiin hoveihin saakka. Kunnianosoitukset kannustavat ja osoittavat, että tehty työ on huomioitu. Tärkeintä on kuitenkin tunneyhteys kanssasoittajiin, yleisöön ja musiikkiin. Teksti: Sauli Heikkilä
7 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 ruotsalaiseen sekatyönaiseen. Hän pääsee rakentamaan naisen ja hänen miehensä rintamamiestaloa, rakastuu pariskunnan tyttäreen ja pianpa rakennetaankin oma kaksikielinen koti Espoon Kiloon. Sinne muuttaa myös Astrid-mummo. Savolainen ei ruotsinkieltä tahdo opetella, mutta se ei perheonnea haittaa. Juhlissa lauletaan ja tanssitaan, ja radiosta raikaa alati musiikki. Aktiivinen Astrid kulkee pikku-Marian kanssa esiintymässä eläkeläisten tilaisuuksissa. Välillä käydään lomailemassa Tenholan torpassa tai isän kotiseudulla, ”muanpiällisessä paratiisissa”, Juvalla. Kun Maria täyttää kahdeksan, Astrid ostaa hänelle harmonikan. ”Meille ei mitään pianoa hankita, vaan pitää olla oikea soitin: haitari”, puhisi Astrid. Saunakamarissa Kilossa oli vuokralla Lyyli-täti, johon Astrid oli tutustunut rakennuksilla. – Lyyli soitti huuliharppua ja Hohnerhuuliharpun sointi on vahvasti jäänyt tunnemuistiini. Maria muistaa myös, kuinka Lyylin pienenpienessä saunakammarissa juotiin lauantaisin saunan jälkeen pannunkahvit, syötiin Marie-keksejä ja punainen Nortti paloi Lyylin suupielessä. Putkiradiostan kuunneltiin hartaudella lauantain toivottuja levyjä. – Se oli kulttuurisesti rikas ja monimuotoinen kasvuympäristö. Äiti puhui länsiuusimaalaista ruotsin murretta ja isä savoa. Molempien kielet ja lapsuuden kasvuympäristöt ovat tulleet rakkaiksi. Soitin pari vuotta sitten soolokonsertin Juvan kotiseutumuseolla ja tunnelma oli sanoinkuvaamattoman koskettava. ”Rakastan kaikkea musiikkia!” Harmonikan soiton opetteleminen alkoi Pekka Loposen harmonikkakoulussa ja myöhemmin Espoon musiikkiopistossa. Jo varhain opittujen Severi Suhosen , KatriHelenan , Veikko Tuomen ja muiden lauluissa oli harmonikka keskeinen säestyssoitin. Niin myös Maria alkoi soittaa osaamiaan lauluja korvakuulolta. Pianohaaveet haalistuivat. Espoon musiikkiopistossa aloitti Suomen ensimmäinen kansanmusiikkiryhmä Leikarit-yhtyeen vetämänä. Se toi soittoon aivan uuden ulottuvuuden. Maria pääsi rakastumaan yhteisoittoon. – Keikkailtiin paljon duona harmonikansoittaja Elina Leskelän sekä triona viulistien Maarit Kyllösen ja Paula Nortamon kanssa. Teinityttöinä perustimme Meiskarit-yhtyeen, jolla menestyimme hyvin Sepän Soiton kilpailuissa. Mäntsälän kilpailuissa ihastelin kaukaa Tauno Ahon , Tauno Krossin ja Jaana Rinta-Ruonan kaltaisia mestareita. Musiikkiopistossa Maria soitti myös klassista Matti Rantasen ja Heidi Velamon opastuksella. Velamon kanssa hän jatkoi klassisen musiikin opiskelua SibeliusAkatemiassa aloitettuaan kautta aikojen ensimmäisellä kansanmusiikin osaston vuosikurssilla vuonna 1983. – Olen aina rakastanut kaikkea musiikkia, enkä ole osannut tehdä suurta eroa nykymusiikin, barokin tai Severi Suhosen jenkan välillä. MARIA KALANIEMI syntynyt 27.5 1964, Espoo Musiikin maisteri 1991, musiikintohtorin tutkinto 2009, Sibelius-Akatemia, kansanmusiikin osasto Harmonikansoiton lehtori Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmässä JuuriJuhla – RotFest -festivaalin taiteellinen johtaja. Satoja esiintymisiä sekä kiertueita eri puolilla maailmaa. Kymmenittäin yhtyeitä ja äänitteitä soolona ja eri kokoonpanoissa sekä vierailijana ja tuottajana. Useita palkintoja, tunnustuksia ja palkintoehdokkuuksia, mm. Kultainen Harmonikkakilpailun voitto 1983, Nuoren Taiteen Suomi-palkinto 1996, Taiteilijaprofessuuri 2005, Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki 2007, Ruotsin kuninkaallisen Musiikkiakatemian jäsenyys 2018, Musiikin Valtionpalkinto 2018. Jim m y Tr äs ke lin
8 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 Klassisen musiikin soitto toi harmonikalla soitettuun kansanmusiikkiin uuden ulottuvuuden: basson käytön muussakin kuin melodian komppaamisessa. Melodiabassoharmonikka on klassisen soittamisessa välttämättömyys, tanssimusiikissa säestyksenä käytetään yleensä sointubassoja. – Sibelius-Akatemiaan tuli opettamaan viulisti, professori Sven Ahlbäck. Hänen naamansa hieman venähti, kun menin hänen tunneilleen haitarin kanssa. Ahlbäck ei kauniisti sanottuna ollut harmonikan suurin ihailija. Häneltä sain kuitenkin paljon ajatuksia, mihin kansanmusiikissa voisi melodiabassoa käyttää. Yhteistyö olikin molemmista niin innostavaa, että opettaminen muuttui pian yhteissoitoksi ja duolevytykseksi. Vuonna 2001 ilmestyi cd Ilmajousi/Luftstråk ja vuonna 2008 Siska, jossa oli mukana myös avainviulua soittava Johan Hedin . Oppilaasta opettajaksi Sibelius-Akatemiasta tuli Marialle lähes toinen koti. Opiskelijasta tuli vuosien mittaan pidetty opettaja, jonka nimi mainitaan yhtenä nuoremman polven kansanmuusikoiden tärkeimmistä musiikillisista vaikuttajista. – Rakastan opettamista ja olen halunnut satsata siihen koko urani ajan. Se on toinen puoli elämästäni muusikkona. Sven Ahlbäckin tunneilla käymisen tapaan Marian oppilailla voi olla mikä tahansa soitin tai laulu pääaineenaan. Marian mielestä se, että opettaja soittaa eri instrumenttia, on hyvin avaavaa. – Saa avata omia tiedostamattomia lukkojaan, laajentaa tajuntaansa ja löytää omaa sävelkieltään jotain sellaista, mitä ei tiennyt olevan olemassakaan. Viime aikoina Maria on tuonut uuden näkökulman opettamiseen. Hänelle itsensä henkinen ravitseminen ja jatkuva kehittäminen on tärkeää ja niinpä hän kävi Tommy Hellstenin Ihminen tavattavissa -mentorterapeutin neljän vuoden koulutuksen ja teki opiskeluun kuuluvat harjoittelut osittain Sibelius-Akatemian opiskelijoiden kanssa itsetuntemus ja vuorovaikutus mentorointi -otsikon alla. – Mentorointi jatkuu edelleen. Tavataan ilman soittimia ja puhutaan kaikesta, mitä mielen päällä liikkuu. Se koetaan tärkeäksi. Keskusteluissa pystyy purkamaan muusikkouden aiheuttamaa stressiä, analysoimaan ammatin haasteita, kuten kilpailua ja jännittämistä sekä avaamaan muusikkouden lähdettä, naurua ja pulppuamista unohtamatta! Opettamisen ohella Maria suoritti Sibelius-Akatemiaan myös jatkotutkinnon 2009. Taiteellisen tohtorintutkinnon aiheena oli Runosoittoa ja paljelaulua. Koska Maria oli saanut innoitusta omaan sävellystyöhön arkaaisesta musiikista, runolauluista ja paimensoitoista, hän alkoi leikkiä ajatuksella, että entäpä jos Väinämöinen kanteleen sijaan olisikin soittanut harmonikkaa. Tutkintoon liittyvissä konserteissa hän pääsi yhä syventämään soittamisessa keskeisenä elementtinä pitämäänsä tunneyhteyttä, saihan Väinämöinenkin kalliot halkeamaan, luomakunnan kuuntelemaan ja itkemään ilosta. Tohtorintutkinnossaan Maria syventyi soolosoittamisen ohella myös äänensä ja harmonikan soiton yhdistämiseen. Rakkaita soittoystäviä Työympäristö tarjosi myös mahdollisuuden soittaa taitavien ja monipuolisten muusikoiden kanssa. Legendaarisesta ensimmäisestä Sibelius-Akatemian vuosikurssiyhtyeestä Niekusta lähtien useimmat Marian soittajaystävät ovat Akatemian kasvatteja. Kymmenien vuosien varrella määrätietoisesti perustetut tai vahingossa syntyneet duot, triot ja isommat kokoonpanot ovat seuranneet toisiaan limittäin ja lomittain. Millekään ei ole merkitty lopettamisvuotta. – Se on juuri niin, lähes minkä tahansa toiminnan voisi polkaista pystyyn koska vain, Maria innostuu. Maria pitää tärkeinä kokemuksina myös soittamista koko kansan tähtien Katri-Helenan ja Vesa-Matti Loirin yhtyeissä 1990-luvun lopulta 2000-luvulle. Tällä hetkellä aktiivisia kokoonpanoja on puolisenkymmentä. Timo Alakotilan kanssa tiivis yhteistyö on jatkunut pitkään. Timon ideasta käynnistynyt Seimiyö-kokoonpano joulukonsertteineen on myös tärkeä Marialle. Duo Marianne Maansin kanssa täyttää myös jo kolmekymmentä vuotta. Yhteistyö Desirée Saarelan kanssa on kestänyt hieman vähemmän aikaa. Yhdessä Mariannen ja Desiréen sekä laulaja Juulia Salosen kanssa Maria on mukana myös Seaside Sounds -projektissa, jonka missio on tehdä tunnetuksi suomenruotsalaisen musiikin monipuolisuutta. Viime vuoden kiinnostavimman kiertueen Maria teki videoja valokuvataiteilija Elina Brotheruksen kanssa Japaniin. Konserttien ja Tänä keväänä ilmestyi Maria Kalaniemen ja Eero Grundströmin toinen duolevy Mielo. Jim m y Tr äs ke lin
9 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 valokuvanäyttelyiden lisäksi kiertueella esitettiin 2015 valmistunutta Elinan Tangohousut-elokuvaa, johon Maria sävelsi musiikin ja Eero Grundström oli mukana muusikkona ja äänittäjänä. Tänä vuonna Maria julkaisi Eeron kanssa duolevyn Mielo. Kaksikon edellinen levy, suomenruotsalaiseen sävelperimään nojautuva Svalan, kohosi World Music Charts Europe -listan kärkisijoille ja pysytteli peräti viisi kuukautta kärkikymmenikössä. Albumi oli myös ehdolla vuoden 2017 Etno-Emma -albumiksi. Erämaille omistetulla Mielolla on yhtä Eeron kanssa yhteistyössä tehtyä kappaletta lukuunottamatta pelkästään Marian omia sävellyksiä. Mielolla kuullaan parilla raidalla Marian musiikkiin harvemmin yhdistettyjä konerytmejä. Pääsikö sähköisten biittien taitajanakin tunnettu harmonimestari ujuttamaan salaa popsoundeja mukaan? – Eivät ne salaa tulleet. Minulla on avoin mieli, ja tulipa yhteistyökumppani minkä vemputtimen kanssa, niin sitä kokeillaan, nauraa Maria. Maria ei tunnusta suunnittelevansa tarkkaan etukäteen työnalla olevaa musiikkia. Kaikkien kanssa soitetaan sitä, mikä tuntuu hyvältä sen kummemmin analysoimatta. Kaiken takana on tietenkin täydellinen luottamus yhteistyökumppaneihin. Mielon koneiden takana on kuitenkin hieman erilainen tarina, joka kertoo myös Marian musiikkimaun laajuudesta. – Rupesin viime kesänä kuuntelemaan Depeche Mode -yhtyettä, koska kaipasin sykettä ja hyviä melodioita. Olin siitä niin innostunut, että saatoin kuunnella sitä aamusta iltaan. Sanoin sitten Eerolle, että olisi mukava saada jotain sen kaltaista uudelle levyllekin. Yhteistyö Eeron ja kaikkien kumppaneiden kanssa tuntuu toimineen helposti. Eikö kantapäitä ole koskaan tarvinnut pistää maahan? – Ei ole tullut sellaista. Toki keskustellaan, mutta kun on luottamus ja kunnioitus, niin ei ole tarvinnut jyrähdellä. Sen sijaan olen saanut oppia paljon soittokavereiltani. Laulava harmonikansoittaja laulaa uusimmalla levyllään vain parilla raidalla sanatonta laulua, vaikka Maria muuten laulaakin paljon. Laulamiseen liittyy myös vähemmän tiedetty yksityiskohta: Maria Kalaniemi osallistui vuosia sitten kilpailijana Tangomarkkinoille. Jatkopaikkakin oli jo tiedossa, kun kokenutta esiintyjää alkoi jännittää. Ei esiintyminen, vaan se, mitä mahdollinen menestys olisi tuonut. – Vaikka se oli hieno kokemus, en lopulta halunnut siihen pyöritykseen. Haluan olla itse vastuussa omista tekemisistäni. Laulaa Maria saa omilla keikoillaankin ilman tanssilavalta toiselle kiertämistä. Työn alla on myös yksi pitkäaikainen haave, laululevy, jolla Maria saa tulkita itselleen rakkaita lauluja. ”Siitä syntyy musiikin mysteeri” Vaikka uraa kirjallisesti tarkastellessa Maria on kansanmusiikin akateemisen uuden aallon ruumiillistuma, on hänen muusikon sielunsa ja juurensa syvällä pelimanniudessa. Soittajana hän on salonkien lisäksi kotonaan missä tahansa puskissa ja pöllin päällä tasavertaisesti kaikkien muiden pelimannien kanssa, taustoista piittaamatta. – Soitan, että saan ilmaista itseäni. Tunneilmaisun jakaminen sanattomasti on huikeaa. Antaminen ja saaminen soittamalla ja yhdessä soittaen on puhdistavaa ja palkitsevaa. Uskallus tuoda vahvasti omaa tunnetta soittoon on synnyttänyt myös termin haitarifado, rinnastuksena portugalilaiseen perinteeseen kuuluvaan tunteikkaiseen lauluun. Tunneyhteys kitetytynee Marian muistoon lapsuuden kokemuksesta. Hän oli saanut harmonikan ja opetellut soittamaan ensimmäiset laulut. Mentiin kesäreissulle isän kotiseudulle Juvalle. – Soitin 10-vuotiaana rantakoivun alla tuvan rappusilla isän sukulaisille. Kun näin isän veljet vedet silmissä, niin tiedostin, mistä tässä soittamisessa on kysymys. Tunteen välittäminen ja sanaton kohtaaminen: siitä syntyy musiikin mysteeri. Seaside Sounds haluaa nostaa suomen ruotsalaisen kulttuurin arvoa Neljä suomenruotsalaista ammattikansanmuusikkoa ovat yhdistäneet voimansa yhteisen Seaside Sounds from Finland -otsakkeen alle. Tavoitteena on nostaa oman kulttuuriperinnön arvostusta ja tulla paremmin tunnetuksi kotimaassa ja Pohjoismaissa. Maria Kalaniemen lisäksi mukana ovat Marianne Maans, joka on tehnyt pitkän uran suomenruotsalaisen kansanmusiikin puolestapuhujana ja kouluttautunut myös hoivamuusikoksi ja mentaalivalmentajaksi, Juulia Salonen, joka yhdistää toiminnassaan vahvasti musiikin ja tarinankerronnan, sekä Désirée Saarela, kansanmusiikkitaustainen singer-songwriter. Seaside Sounds from Finland -projektia rahoittaa Svenska Kulturfonden ja sitä koordinoi Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskus. Seaside Sounds from Finland esittäytyi ensimmäistä kertaa Womex-messuilla Tampereella viime vuoden lokakuussa. www.seasidesounds.fi Pe nt ti H ok ka ne n Marianne Maansin ja Maria Kalaniemen yhteistyö on jatkunut jo kolme vuosikymmentä. Nyt he työskentelevät muun muassa Seaside Sounds -projektissa.
Iki-Turso juhli runolaulua Mistä idea näin mittavaan tapahtuma sarjaan? Ääniteatteri Iki-Turso täytti 20 vuotta ja halusimme järjestää tapahtuman juhlistamaan sekä pitkää taivaltamme että runolaulua, tuota upeaa taidemuotoa itseään. Miksi halusitte tiivistää tapahtumat yhden viikon aikana järjestettäviksi? Ettekö pelänneet yleisön uupumista? Usein festivaalit sijoittuvat usealle päivälle tai kokonaiselle juhlaviikolle. Halusimme tarjota ja valmistaa runolaulun ystäville talven onnellisimpia päiviä Minkä verran tapahtumissa kävi yleisöä? Yleisöä oli yhteensä yli 2000 henkilöä. Kiinnostaako runolaulu nykysuomalaisia? Kävijöiden innosta ja määrästä päätellen todellakin kiinnostaa! Suurin osa tapahtumistamme oli sellaisia, joissa yleisö pääsi mukaan laulamaan. Innostus oli suurta sekä kodikkaissa yhdessä laulamisen illoissa, tietoiskuissa että koko illan konserteissakin. Kaikki konserttimme olivat akustisia ja ne esitettiin läheisessä ja vuorovaikutteisessa kontaktissa yleisöön, aivan kuin tuvissa aikanaan. Lisäksi yhtä konserttia lukuunottamatta kaikkiin tilaisuuksiin oli vapaa päästy. Jos tilannetta vertaa Iki-Turson perustamisen aikoihin vuoteen 1999, onko tapahtunut muutosta? Konserttiemme esitystapa ja näkökulma silloin ja nyt olivat toisistaan poikkeavat, molempina aikoina runolaulu on herättänyt hyvin kiinnostusta. Mitä runolaululla on annettavana nykyihmiselle? Runolaulussa ovat ihmisen elämä, elämäntavat, elinpiirit, tunteet ja käytännöt kuvattuina kaikille nykyäänkin ymmärrettävin sanakääntein. Ihminen, ihmisluonto, on kautta aikain sama, niinpä myös ihmisen elämää koskettavat laulut ja kertomukset. Nykyihmiselle erikoista on pitkäksi estetiikaksi kutsuttu kiireetön kerronta, se opettaa ja vaikuttaa nykyäänkin, jos sille vain uskaltaa uhrata arvokasta aikaansa. Miksi runolaulu pitäisi saada Unescon aineettoman kulttuuiperinnön luetteloon? Runolaulu on ikivanhaa itämerensuomalaista kulttuuriperintöä ja siinä mielessä ainutlaatuista. Runolaulukulttuuriperinnöstä on myös Elias Lönnrotin ansiosta syntynyt Kalevala, kansainvälisesti erittäin merkittävä kansalliseepos. 34-osainen Suomen kansan vanhat runot on sen verran käsittämätön laulujen kokoelma, että se on ansainnut oman paikkansa Unescon listoilla. Kuinka usein Iki-Turso on kokoontunut alkuaikojen jälkeen? Olemme tehneet töitä säännöllisen epäsäännöllisesti yhdessä sekä koko porukalla että pienemmillä kokoonpanoilla kaikki nämä vuodet. Välillä on ollut enemmän esiintymisiä, välillä on kokoonnuttu runolaulun nimeen muissa merkeissä. Miltä tuntui esiintyä yhdessä tänä päivänä, kun Iki-Turson jäsenet ovat tehneet kaksi vuosikymmentä taiteellista uraansa tahoillaan? Iki-Tursolla on hyvin yhteenhioutunut tapa työskennellä, sillä tunnemme toisemme niin pitkältä ajalta ja luotamme täysin toistemme ammattitaitoon. Harjoituksia ei tarvitse aloitella keskustelemalla siitä, mistä runolaulussa on ylipäätään kyse. Kahdenkymmenen oppivuoden aikana meistä jokainen on toiminut runolaulajana ja taiteilijana ammattimaisesti. Ryhmän jäsenistä viisi on suorittanut runolauluaihetta liippaavan tohtorintutkinnon ja kuudes on tekeillä. Ei tämä voi olla jättämättä jälkiään ryhmän työskentelyyn, pelkästään positiivisena asiana. Tämän festivaalin aikana erilaisia tapahtumia ja yksittäisiä erityyppisiä esityksiä oli niin paljon, että jokaiselle riitti vastuualueita ja monenlaisia tehtäviä. Saimme suunnitelluksi, lauletuksi ja nautituksi upean runolaulujuhlan! Saako Iki-Turson tapahtumaviikko jatkoa? Runolaulujuhlaviikosta on tarkoituksena luoda toistuva riemuviikko runolaulun merkeissä, tavalla tai toisella. Tapahtumapaikat: Keskustakirjasto Oodi, Kansallismuseo, Musiikkitalo, Ravintola Manala, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsingin Kalevala-patsailla, sekä Larin Paraskeen ja Lönnrotin patsailla. Ääniteatteri Iki-Turso järjesti helmikuussa viikon mittaisen festivaalin Helsingissä. Ohjelmassa oli muun muassa Iki-Turson 20-vuotisjuhlakonsertti "Hiien hirvi ja karhun morsian", ja viikko huipentui Kalevalanpäivänä kuuden tunnin mittaiseen Runolaulun yöhön. Viikon mittaisella festivaalilla oli yhteensä lähes neljäkymmentä tapahtumaa: kymmenen varsinaista konserttia, neljä seminaaria, työpajoja, tietoiskuja, patsaslauluja, runolaulujameja, yhteislauluhetkiä sekä kilpalaulutapahtumia. Kysymykset: Sauli Heikkilä Vastaukset: ilona Korhonen Kuva: Jorma Airola Ääniteatteri Iki-Turso: Eila Hartikainen (vas.), Maari Kallberg, Ilona Korhonen, Juha Valkeapää , Outi Pulkkinen, Anna-Kaisa Liedes , Heikki Laitinen ja Taito Hoffrén. 10 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020
11 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 Saha, kantele ja jouhikantele luetteloon, Kaustisen hakemus matkaan Suositussa Star Stable – pelissä pohjoismaista kansanmusiikkia Ruotsalais-suomalainen kansanmusiikkitrio Folk’Avant julkaisi vappuaattona Jorvik Lullaby -singlen, joka on tehty tilaustyönä Star Stable -peliyhtiölle. Singlen lisäksi kanteleen, laulun ja viulun äänimaisemilla maalaileva kokoonpano julkaisee vielä kaksi muuta kappaletta peliin liittyen. –Oli upeaa saada säveltää musiikkia maailmaan, joka on täynnä villejä hevosia ja vahvoja lapsia. Pääsemme tarjoamaan musiikkimme avulla Star Stable -ratsastajille kokonaisvaltaisen, maagisen elämyksen hevostensa selässä, kertoo Maija Pokela Star Stable on vuonna 2011 julkaistu netistä ladattava ratsastussimulaatiopeli. Peli on kehitetty Ruotsissa, ja sillä on yli kymmenen miljoonaa pelaajaa ympäri maailmaa. Star Stable ilmestyi suomeksi vuonna 2017, ja se on suosittu etenkin teini-ikäisten tyttöjen keskuudessa. Musiikki on tärkeä osa Star Stablen maailmaa, ja pelistä löytyykin ilahduttavan monipuolinen musiikkityylien kirjo. Folk’Avantin muusikot ovat laulaja Anna Wikenius, viulisti Anna Rubinsztein sekä kanteleensoittaja ja laulaja Maija Pokela. Kaikki kolme ovat kokeneita tekijöitä pohjoismaisen kansanmusiikin saralla. Folk’Avantin kiitosta niittänyt debyyttialbumi Gryningsland julkaistiin vuonna 2017, ja toinen studioalbumi on parhaillaan työn alla. Joikua nuorille Juoiggastit! -hankkeessa Juoiggastit! hanke on pohjoisimman Lapin leaderin rahoittama hanke, jonka tarkoituksena on kehittää musiikin ja erityisesti Utsjoen alueen perinteisen saamelaismusiikin, joiun, opetusta lapsille ja nuorille rajan ylittävänä toimintana. Hankkeessa selvitetään mahdollisuutta vakiinnuttaa lasten ja nuorten joikuopetus ja haetaan sille opetusmuotoja. Hankekauden lopuksi järjestetään Sápmi Music Talent tapahtuma. Hankkeen toteuttaja on Utsjoen kunta. Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat Tanan kulttuurikoulu (Norja), Karasjoen ja Tanan kielikeskukset (Norja) sekä Utsjoen paikallinen saamelaisyhdistys Sámi Siida. Hanketta ovat valmistelleet Sámi musihkkaakademiijan henkilöstö, jolla on tietoa alueen tarpeista ja vankka kokemus musiikin opettamisesta eri asteilla. 1 IKI-TURSON runolaulukirja Runolaulusävelm iä ja runoja laulettavaksi yksin ja yhdessä Toimittaneet Maari Kallberg ja Outi Pulkkinen Tilaa Suomen kansanmusiikkiliiton putiikista! kansanmusiikkiliitto.fi/putiikki tai toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi, puh. (09)873 1320 Museovirasto nosti Elävän perinnön kansalliseen luetteloon kaksitoista uutta kohdetta viime vuoden lopun hakukierroksella. Kansanmusiikkiin liittyviä kohteita luetteloon nousi kolme: kanteleen soitto ja rakentaminen, jouhikanteleen eli jouhikon soitto ja rakentaminen sekä sahansoitto. Hakemusten takana oli laaja joukko asioihin liittyviä yhteisöjä ja yksilöitä. ”Luetteloon ehdotetut ilmiöt ovat tärkeä osa yhteisöjä ja niiden elävää perinnettä. Ne yhdistävät ihmisiä ja ovat olennainen osa identiteettiä. Kaikki nyt valitut perinteet osaltaan osoittavat niiden jatkuvuutta yhteisössä”, kertoo erikoisasiantuntija Leena Marsio Museovirastosta. Kansallisessa luettelossa on nyt 64 kohdetta; ensimmäiset 52 nimettiin vuoden 2017 lopussa. Seuraava haku on aikaisintaan vuonna 2021. Tie kansalliseen luetteloon käy Museoviraston ylläpitämän Elävän perinnön wikiluettelon kautta. Siinä on tällä hetkellä 175 artikkelia. Opetusja kulttuuriministeriö jätti maaliskuun lopussa Unescolle hakemuksen kaustislaisen viulunsoiton ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. ”Hakemusta on valmisteltu tiiviisti kaustislaisen perinneyhteisön kanssa, ja Kaustisella ollaan hyvin ylpeitä ja tyytyväisiä, että prosessi on saatu hyvällä yhteistyöllä tähän pisteeseen. Uskon, että tämä lisää paitsi kaustislaisen perinteen, myös koko maan rikkaan ja moninaisen perinnemusiikkikentän arvostusta ja tunnettuutta”, toteaa kaustislaisten hakemustyöryhmän puheenjohtajana toiminut Kansanmusiikkiinstituutin johtaja Matti Hakamäki . Päätöstä Kaustisen hakemuksesta odotetaan vuoden 2021 lopussa. Suomi on mukana myös samaan aikaan jätetyssä yhteispohjoismaisessa limisaumaveneperinteen hakemuksessa.
12 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 Heikki Ruokangas ja Anne-Mari Kanniainen improvisoivat kansanmusiikkia vapaasti -J os mää vaikka alotan, ehättää puheliaampi vastaamaan kysymykseen uran vaiheista. Kahdessa ja puolessa minuutissa Anne-Mari ehtii kertoa urastaan pääpiirteissään ja vähän laajemminkin rehevällä Oulun murteella. Hän on soittanut haitaria viisivuotiaasta, eikä ole koskaan haaveillutkaan mistään muusta. Ensimmäinen opettaja oli rovaniemeläinen Seppo Leino, jonka tunneille vanhemmat jaksoivat kuljettaa Anne-Maria Yli-Kiimingistä yksitoista vuotta kuten myös Oulun konservatorioon. Madetojan musiikkilukio vaihtui Kaustisen musiikkilukioon, kun Anne-Mari törmäsi harmonikkaristeilyllä siellä opiskeleviin opiskelijoihin. Kansanmusiikki alkoi tulla tutuksi. Parhaat oppitunnit olivat Teboilin ja Pelimanniravintolan soitoissa paikallisten pelimannien kanssa. Lukion jälkeen Ikaalisten soitinrakennuskouluun, ja koska Kultaisen harmonikan kisat olivat siinä lähellä, niin Anne-Mari osallistui niihin ja ”sattui ne sitten voittamaan”. Lukiosta tie vei kansanmusiikkiosastolle Sibelius-Akatemiaan, josta kandin paperit vuonna 2010. Maisteriopinnot jäivät vaiheeseen, kun Anne-Mari päätti muuttaa takaisin Oulun seudulle kirgisialaisen miehensä kanssa kasvattamaan perhettä. Miehen hän oli tavannut ollessaan sirkusmuusikkona Sirkus Finlandiassa. Nyt neljä vuotta on kulunut Oulun kaupunginteatterissa muusikkona. Siinä ohessa Anne-Mari on tehnyt toisena päätyönään päiväkotikeikkaa Anne Aurinkotuulena ja jatkanut 12-vuotiaana alkanutta tanssija freelancemuusikon uraa. Kaiken lisäksi Anne-Mari soittaa perinteistä perinteikkäämpää pelimannimusiikkia Osmo Hakosalon ja Erja Pätsin kanssa Rällä-yhtyeessä. Samalla murteella, mutta verkkaisemmalla tahdilla käydään läpi Heikin tie FolkVuoden 2019 Konsta Jylhä -kilpailun finaalissa tuomaristo asetti viisi kilpailijaa järjestykseen, mutta jakoi palkintorahat tasan. Finaalissa viimeiseksi jätetty, mutta kilpailussa pitkälle edennyt duo Heikki Ruokangas & Anne-Mari Kanniainen oli luultavasti omaperäisin yhtye koko festivaalilla. Se varmaan myös jakoi yleisön mielipiteet. Vapaasti improvisoivan duon musiikissa on pää ja häntä, mutta siinä välissä voi tapahtua melkein mitä tahansa. Yleisö osoitti suosiotaan auliisti niin Kaustisella kuin tämän vuoden tammikuun Folklandia-risteilylläkin. Siellä oli otettava selvää, keitä muusikot ovat. Heikki Ruokangas on yksi harvoista suomalaisista jazzkitaristeista, jotka perustavat musiikkinsa free jazziin ja vapaaseen improvisaatioon, Anne-Mari Kanniainen taas on soittanut pääasiassa kaikkea muuta. Yhdistelmästä syntyy kiinnostava näkökulma kansanmusiikkiin. Teksti ja kuvat: Sauli Heikkilä
13 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 landialle. Hänelle kansanmusiikki on tullut tutuksi vasta parin viimeisen vuoden aikana. Lapsena hän opiskeli klassista kitaraa ja teininä alkoivat bändihommat. Madetojan lukion ja Oulun konservatorion rytmimusiikin osaston kautta hän päätyi ammattikorkeakoulun pop&jazz-puolelle. Heikin opiskeluaikojen tärkeimpänä jazzimprovisaation opettajana toimi Vesa Valkama ja kitaraopettajina muun muassa sellaisia mestareita kuin Peter Lerche , Jukka Orma ja Raul Björkenheim . Nyt Heikki opettaa Oulun ammattikorkeakoulussa kitaransoittoa ja soittaa soolona sekä omassa triossaan ja AnneMarin kanssa. Uusi soolokitaralevy "Kaamos Waltz" ilmestyy syyskuussa 2020 Rockadillo Recordsin julkaisemana. Miten näin eri maailmoista tulleet muusikot ovat keksineet ryhtyä yhteistyöhön?– Järjestin minifestaria Oulussa ja Anne-Mari oli siellä soittamassa. Keksittiin, että kokeillaan yhdistää juurimusiikkia vapaaseen improvisaatioon. Kun yhdistelmä tuntui toimivalta, päätettiin osallistua Konsta Jylhä -kilpailuun. Siitä saatiinkin duolle paljon materiaalia, Heikki kertoo. Kansanmusiikkipiirit olivat Heikille vieraita ja ensimmäinen kerta Kaustisella oli viime kesänä. Heikille on ollut hienoinen yllätys, miten vastaanottavainen tunnelma on ollut niin Kaustisella kuin Folklandiallakin. Duon alkuperäinen suunnitelma oli, että Heikki ei saa edes tutustua kansanmusiikkiin, mutta siitä on jouduttu lipsumaan. Erityisen kiinnostavaksi löydöksi hän mainitsee Teppo Revon hienot kappaleet. Vaikka Anne-Marin musiikillinen repertoaari on kulkenut iskelmästä viihteen kautta klassiseen ja kansanmusiikkiin, eivät musiikilliset kokeilut olleet vieraita. Oulun konservatoriossa oli harmonikansoiton opettajana Timo Kinnunen , joka oli innostunut nykymusiikista ja AnneMari pääsi soittamaan moderneja teoksia jo kymmenen vanhana. – Timo suhtautui musiikkiin vapaasti ja saattoi pyöräyttää jonkun soittamani Bachin nuotin ympäri ja kehottaa soittamaan siitä tai sulki nuotin ja pyysi jatkamaan omasta päästä. Nykymusiikkiin tutustuminen jatkui Sibelius-Akatemian aikoina, kun AnneMari pääsi soittamaan Antero Prihan säveltämää musiikia Mika Waltarin runoihin Otto Donnerin toimiessa tuottajana. – Olen minä improvisoinut tauluistakin erään taidenäyttelyn avajaisissa. Vapaa improvisointi on jazz-piireissäkin marginaalia. Heikin mukaan tämä laji on ollut hyvin vähäistä Suomessa. Kaksikon musiikki on siis kahdesta suunnasta tulevien marginaalimusiikkien marginaalia. Siitä on paha pistää pienemmäksi. Suosion osoitukset niin Kaustisella kuin Folklandialla ovat osoittaneet, että vastaanotto on ainakin kansanmusiikkipiireissä ollut hyväksyvää, mikä on ehkä yllättänytkin. – Parasta on yleisö, joka ei yritäkään lokeroida tai ymmärtää. Toki löytyy niitäkin, jotka puhuvat tekotaiteellisuudesta, mutta jos sitä ryhtyy miettimään ei hommasta tule mitään. Jos musiikkiin uskoo itse, niin silloin on ainakin mahdollisuus, että siihen uskovat muutkin. Duo Heikki Ruokangas ja Anne-Mari Kanniainen on julkaissut yhden cd:n nimeltä Sarja kuvia, tarkoituksella erikseen kirjoitettu. Siitä kaksikon musiikissa on suurelta osin kysymys. Lähtökohtana käytetään useimmiten kansanmusiikista tutuksi tulleita kappaleita, mutta päädytään musiikilla maalattuun mielikuvaan. Tanssillisuuttakin on mietitty paljon. Tulevaisuuden suunnitelmissa – yhtenä monista – on teos, jossa esimerkiksi teatterissa tanssijat tai näyttelijät tekisivät kappaleiden hahmoja eläviksi. – Hyvä puoli on se, että tämä musiikki käy oikeastaan mille festivaalille tahansa, Heikki tuumii. Se avaa paljon mahdollisuuksia. Vastaanotto Folklandian keikalla tammikuussa oli innostunut. Heikki Ruokangas & Anne-Mari Kanniainen: Sarja kuvia omakustanne 2020 V uoden takaisen Konsta Jylhä -kilpailun finalistiduo hämmensi minut täysin. Kun olin virittynyt Konsta-aallonpituudelle, rytmeistä, rakenteista ja harmonioista vapaa improvisaatio kuulosti sekoilulta. Vanha hyvä ohje, ”jos et ymmärrä, kuuntele uudestaan”, toimi. Folklandialla tiesin, mitä odottaa ja nautin keikasta. Nyt olen kuunnellut Sarjaa kuvia kymmeniä kertoja ja joka kerta se kuulostaa paremmalta. Varsinkin jos laittaa kuulokkeet päähän ja kääntää kontrollinapin nollaan. Muistan jotkut vuosikymmenien takaiset jazzin ja kansanmusiikin fuusiot, joista jäi mieleen se, että ensin soitetaan kappaleen teema, sitten lirutellaan omasta päästä muutama minuutti ja palataan soittamaan taas teema. Sarja kuvissa teemat ja improvisaatio nivoutuvat soljuvasti yhteen. Kuulijaa ilahduttaa tunnistettuaan pätkiä teemoista, mutta niitä ei jää kaipaamaan. Teemoissa viivähdetään vain satunnaisesti ja soitossa keskitytään kappaleiden tunnelmiin. Lähtökohtana polskaa, polkkaa, rekilaulua ja herkullinen Rimski-Korsakovin Kimalaisen lento. Levyn pääteos lienee Itämeri, jolla ei ole lähtökohtaa kansanmusiikissa, vaan rakentaa oululaisten kuvaa parkuvasta ja raskautetusta merestä, joka joutuu kaiken kestämään. Liekö Folklandiaa varten keksitty aihe. Levyn päättää tunnelmallinen ja vähälle häiriköinnille jätetty Vaiennut viulu. Jäljelle jää seestynyt olo. Kaiken kaikkiaan koskettava teos, jota voi suositella lämpimästi ennakkoluulottomille kuuntelijoilla. Ja miksipä ei myös ennakkoluuloisille. Sauli Heikkilä
14 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 Puh.044 5700 227 Kauppakatu 6 Saarijärvi Teijo Rekonen Harmonikan huolto ja restaurointi 4 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki – huollot ja korjaukset – – viritykset uusiin ja vanhoihin soittimiin – – restauroinnit vanhoihin soittimiin – – olka ja bassoremmit – – ergonomiset PasiProlantioremmit – Naantali 10 vuotta harmonikkojen korjausta Naantalissa. Seuraa Facebookissa ja Instagramissa @hhjrmannerjo ki ASPÖ-ERIK BRUNSKÄRS-MAJA & KORPO SPELMANSLAG MAUNO JÄRVELÄ KANSANMUSIIKKI-INSTITUUTTI, SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO, SVENSKA LITTERATURSÄLLSKAPET I FINLAND R.F. / FINLANDS SVENSKA FOLKMUSIKINSTITUT nuottikirja / nothäfte TALLENTAA • JULKAISEE • TUTKII • KOULUTTAA • KEHITTÄÄ • TIEDOTTAA • PALVELEE NYT ON AIKAA SOITTAA LÄPI KOKO NUOTTIKIRJASTOMME! INSTITUUTIN VERKKOKAUPPA PALVELEE OSOITTEESSA KAUPPA.KANSANMUSIIKKI-INSTITUUTTI.FI ... ja paljon muuta!
15 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 Sarjaa tuottaa: Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: A. Nilson K un Laura Tapiola kymmenisen vuotta sitten aloitti työn lastenhoitajana Utsjoen saamenkielisessä päiväkodissa, hän ei osannut aavistaa mitä kaikkea se hänen elämäänsä toisi. – Siellä sain pitää musiikkituokioita lapsille taitavien joikaajien kanssa. Lisäksi siellä on valtava määrä saamelaismuusikoiden cd-levyjä Norjan, Ruotsin ja Suomen saamelaisilta. Kuuntelimme niitä joka päivä lepohetken aikana lasten kanssa, hän kertoo. Kun Utsjoelle perustettiin musiikkikoulu, Laura haki innokkaana mukaan nähdäkseen minkälaista musiikin opiskelu olisi, ja miten paljon hän siellä voisi Saamen musiikista oppia. Omien sukujensa joikaajista Laura ei opiskelun alkaessa tiennyt eikä suhde joikaamisen ollut sen kummempi kuin peruskoulun opetuksessa oli tutuksi tullut. Kiinnostus saamelaismusiikkiin ja musiikkiin ylipäätään oli kylläkin osa elämää. Mari Boine , Ulla Pirttijärvi sekä Anna Näkkäläjärvi-Länsman esikuvinaan ja opettajinaan Sámi Musihkkaakademijassa eli Saamelaisessa musiikkiakatemiassa Laura alkoi tutkia omia juuriaan. Lauran kertomus joikuperinteen katkeamisesta on melko yleinen. – En ole kuullut joikuja kotona enkä isovanhempieni luona. Nyt tiedän, että áhkun – jota ei saanut kutsua mummoksi – sekä isoisäni suvuissa on ollut monta taitavaa joikaajaa. Näistä asioista he eivät ole juuri puhuneet edes omille lapsilleen. Luulen, että isovanhempani ovat se sukupolvi, jonka kohdalla joikuperinne katkesi minun suvussani. Onneksi saamen kieli jäi. Sukujen joikuja Laura on löytänyt kenttätyötä tekemällä, kyselemällä ihmisiltä. Lisäksi hän kävi läpi arkistonauhoja Suomesta ja Norjasta. – Ylöskirjoitettuja joikumelodioita löytyi Armas Launiksen kirjasta. Sieltä löysin useamman sukuni joiun ja selvisi, että ne todella ovat esivanhempieni joikuja. Aina, kun olen löytänyt yhden sukuni joiuista, on tuntunut siltä kuin olisin löytänyt arvokkaan aarteen. Elvyttäjä vaiko ei? Laura Tapiola mainittiin minulle yhtenä joikuperinteen elvyttäjistä. Itse hän suhtautuu määritelmään maltillisesti. – En minä ole varsinaisesti ryhtynyt elvyttäjäksi. Olen esiintynyt ihan muutaman kerran vasta. Tällaisen ‘tittelin’ saa jokainen, joka julkisesti joikaa. Kutsuminen elvyttäjäksi paljastaa Lauran mukaan joikuperinteen tilan. – Voi olla, että tällä myös viitataan siihen, että olen päiväkodeissa joikannut lasten kanssa perinteisiä joikuja, esimerkiksi eläinten joikuja. Laura pitää tärkeänä sitä, että lapset kuulevat joikuja jo pienestä pitäen, jotta siitä tulisi luonnollinen musiikkiperinne. Lähempi pohdinta tuo esiin vanhojen joikujen käsittelemisen hankalan puolen sekä perinteen tallennukseen liittyviä tärkeitä kysymyksiä. Laura on joutunut pohtimaan joikatessaan vanhoja löytämiään joikuja: joikuperinteeseen on kuulunut se, ettei kuolleita joikattaisi. – Jos minäkin toteuttaisin tätä tapaa, niin en voisi syksyn konsertissa joikata juuri yhtään joikua, sillä kahta omaa uutta joikua lukuunottamatta koko ohjelma koostuu vanhoista henkilöjoiuista. Kuinka voisin luoda uutta tutustumatta vanhaan? Uusia joikuja on liian vähän ja niitä kuulee vielä vähemmän. Kysymys joiun tulevaisuudesta saa Laura Tapiolan mietteliääksi. – Uhkana on edelleen joikukulttuurin ja perinteen katoaminen. Nykyään myös pohditaan paljon sitä, mikä tekee joiusta joiun eikä laulun. Länsimainen populaarimusiikki vaikuttaa siihen myös. Kuinka suojellaan perinteiset joiut, jotta ne eivät joudu vääriin käsiin ja käyttötarkoituksiin, hän kysyy. Lauran on myös vaikea pohjoisesta näkökulmasta nähdä, että saamelaismusiikki miellettäisiin kuuluvaksi suomalaiseen musiikkikulttuuriin. – Minun mielikuvassani ne ovat kaksi ihan erillistä maailmaa. Millaista sitten on keväinen arki koronan varjossa Utsjoella? – Sen verran korona on vaikuttanut opintoihin, että koulun kevään pääkonsertti on siirretty elokuulle. Pari lähiperiodia on jäänyt lukujärjestyksestä pois, muun muassa matka Norjan Kautokeinoon. Etäopetus sujui hyvin. Saamelaisen kunnioittava ja syvä suhde luontoon tulee esiin tässä muistutuksessa meille kaikille. – Korona on maan tapa sanoa, että nyt täytyy pysähtyä. Matkalla esivanhempien joikuihin Opiskelu Saamelaisessa musiikkiakatemiassa on johdattanut kolmekymppisen Laura Tapiolan sukunsa joikujen äärelle. Omat vanhemmat eivät joikanneet, eivät myöskään isovanhemmat, mutta opintoihin liittyvällä tutkimusmatkalla on selvinnyt, että suvuissa onkin monia taitavia joikaajia. Jokainen löytynyt suvun joiku on kuin arvokas aarre ja niitä kuullaan akatemian konsertissa syksyllä. ESITTELYSSÄ LAURA TAPIOLA SYNTYMÄPAIKKA: Utsjoki AMMATTI: Lastenhoitaja, opiskelija NYKYINEN KOTIPAIKKAKUNTA: Utsjoki ELÄMÄN MOTTO: Veri on vettä sakeampaa
16 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 SottiisiMoves yhteistyöhön Samuelin Poloneesin kanssa lokakuussa Kesäkuun puolestavälistä syksylle siirretyn SottiisiMoves 2020 -tapahtuman uusi ajankohta on 16.-18.10.2020. Tampereella toteutettava festivaali on Suomen Nuorisoseurojen järjestämä?tanssin ja musiikin tapahtuma, jossa?Pispalan Sottiisi ja Nuori Kulttuuri juhlivat 50-vuotista taivaltaan. Erinomaiset tilat festivaalille tarjoaa Tampere-talo, josta tanssi ja musiikki levittäytyvät ympäri kaupunkia. Ohjelman keskiössä ovat lasten ja nuorten Movesja Tanssiralli-katselmukset sekä Saa tanssia! -kansanomaisen paritanssin juhlaproduktio. Samassa yhteydessä Suomen Kansanmusiikkiliitto järjestää keväältä perutun Samuelin Poloneesi -kansanmusiikkitapahtuman tiiviimmässä muodossa. Oman värinsä tapahtumiin tuo Tampereella samaan aikaan järjestettävä suomalais-ugrilaisten kansainvälistä sukukansanpäivää juhliva Sugrifest. – Haluamme tuoda ihmisille hyvää mieltä ja tekemisen riemua. SottiisiMoves 2020 -tapahtumassa ovat edustettuina kaikki tanssilajit polskasta hip hoppiin. Vuoden teema Saa tanssia! tarkoittaa, että tällä festivaalilla kaikki saavat halutessaan tanssia., kertoo Suomen Nuorisoseurojen toimialajohtaja Jukka Heinämäki. Suomen kansanmusiikkiliiton toiminnanjohtaja kehoittaa pelimanneja tulemaan soittamaan ja yleisöä kuuntelemaan iloiseen joukkoon. – Tarjolla on Pelimanni-paraatia, muita konserttiesiintymisiä, aulasoittoja ja tanssisoittoja. Tampereella järjestettävän SottiisiMoves 2020 -tapahtuman ja Samuelin Poloneesin uusi ajankohta on 16.-18.10.2020 . Lisätiedot: sottiisi.net kansanmusiikkiliitto.fi Vuonna 1975 perustetun kansanmusiikkiseura Folkmusiksälskapet ry:n aktiivitoimijat, tietokirjailija Matti Hako (1927-2014) ja musiikin monitoimimies, kuoronjohtaja ja kanttori Eero Polas (1919-2000) innostuivat järjestämään Vantaalle kansanmusiikkitapahtumia. Ensimmäinen Vantaan Sottiisi järjestettiin marraskuussa 1980 Myyrmäen koulussa. Nimikkokappaleen Eero Polas löysi Bragen kokoelmista ja kirjoitti siihen myös sanat. Kappale on ollut neljänkymmenen vuoden ajan juhlaohjemistossa. Vantaan Sottiisin myötä Vantaan Kansanpelimannit Eino Ketola , Aulis Lehtinen , Veijo Honkanen ja myöhemmin myös Timo Hämäläinen ryhtyivät järjestämään kansanmusiikkikursseja, jotka saavuttivat suuren suosion. Ensimmäinen kansanmusiikkikurssi pidettiin vuonna 1988 Eino Ketolan johdolla. Mukaan saatiin myös Rauno Lehtovaaran ohjaamat Suzuki-viulistit. Vuonna 1991 kansanmusiikkiviikko kurssituksineen keräsi ennätysmäärän osallistujia. Opettajina toimivat Markku Lepistö , Heikki Lahti , Minna Raskinen ja Jussi Tarkkanen . Seuraavana vuonna järjestettiin Vuoden nuori pelimanni -kilpailu. Perinne jatkui viiden vuoden ajan. Osallistujina ehti olla monta tämän päivän ammattikansanmuusikkoa, kuten Susan Aho , Emilia Lajunen , Antti Järvelä , Jemina ja Selina Sillanpää , Tomi Nurmi ja Valtteri Valo . Jorma Panula toimi usean vuoden kilpailujen päätuomarina. Vuodesta 2009 alkaen Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry ja Kansalaisfoorumi ovat huolehtineet kurssituksesta Viertolan koululla Tikkurilassa. Vuonna 2000 otettiin käyttöön Kaamospelit -nimi ja yhdistys rekisteröitiin vuonna 2010. Kun Kansanmusiikkiseura vuonna 2002 luopui Sottiisin järjestelyistä, päävastuun otti Vantaan Kansanpelimannit ry. Tänä päivänä Kaamospelien hallitus vastaa Vantaan kansanmusiikin toiminnoista. Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja ja samalla taiteellinen johtaja oli Sirpa Lahti . Hallituksessa on ahkeroinut vantaalaisten muusikoiden lisäksi, kaupungin kultuuri-ja kirjastotoimen edustajia. Juhlavuoden 2020 kunniaksi festivaali tuo esille nuoren kansanmusiikkipolven tekijät kunnioittaen samalla neljänkymmenen vuoden pitkää perinteitä. Myös kansanomaisten paritanssien teemavuosi näkyy ohjelmavalinnassa. Jos pandemiarajoituksia höllennetään Kaamospelit järjestävät tulevana syksynä suositun Sipoonkorven lauluvaelluksen lauantaina 11.9. Muutamana vuonna järjestetty keväinen pelimannien tanssitapahtuma Påkaksessa, Vantaan Kotiseututalon pihalla on siirretty syyyskauden aloitustapahtumaksi lauantaille 5.9. Kaamospelien ohjelman halutaan olevan monipuolinen, yhteisöllinen ja kaikkia ikäpolvia yhdistävä. Siksi Påkaksessa on ohjelmaa koko perheelle ja tietysti lavatanssit pelimannien tahdittamana. Varsinainen festivaaliviikko on 7.15.11. Kansanmusiikkiviikolle ovat vakiintuneet Tupasoitot, kauppakeskusten Yhtä soittoa -tapahtumat, Musiikkiopiston oppilasmatineat, kansanlaulukirkko ja tietysti myös palvelutalosoitot. Lauantaina 7.11. suositut kansanmusiikkikurssit kokoavat pelimannit Tikkurilaan. Juhlakonsertissa 7.11. klo 19 Kulttuuritalo Martinuksessa esiintyy mm. Frigg. Perjantain 13.11. Nordic Night -illassa Kulttuuritehdas Vernissassa on luvassa Ruotsista loistava Hazelius-Hedin -yhtye. Festivaalin taiteellinen tuottaja on vantaalainen kitarataiteilija J-P Piirainen , ja tapahtumien tuottajana jatkaa Sanni Virta . Tapahtumien tarkemmat ajankohdat ja esiintyjätiedot vahvistetaan syksyn 2020 aikana www.kaamospelit.fi Ilmoittautumiset esiintymään: sannisinikka.virta@gmail.com Anja Hinkkanen Vantaalla juhlitaan Vantaan Sottiisin ja Kaamospelien tasavuosia
Amanda Kauranne KOLUMNI 17 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 Kipuna koronasta ”Yksi säännönmukaisuus kaikkialla maailmassa on, että siellä missä lauletaan ja tanssitaan, virus leviää nopeammin”, kertoi virustutkija Hendrick Streeck ja summasi paitsi yhteisöni ytimen, myös punoi sen yhteen taudin kanssa, joka on repinyt koko maailman jengoiltaan. Kevättä on värittänyt pelko muiden ja oman terveydentilan ohella alamme ja sen tulevaisuuden puolesta. Kuinka toivumme? Miten elättää intohimon liekkiä eikä tukahduttaa sitä kauhun alle? Useimmilla kansanmusiikin ja kansantanssin ammattilaisista korona karsi parin päivän aikana lähes kaikki kevään ja kesän ansaintamahdollisuudet. Paradoksaalisesti kalenteri tyhjentyi ja samalla alkoi valtava kiire. Opettajat ottivat parin vuorokauden aikana haltuun etäopetuksen ja kehittivät lähes tyhjästä tavat jatkaa erilaisiin digitaitoihin tottuneiden ja eri välinein varustetuin oppilaidensa kanssa. Yrittäjillä alkoi selvitysja selviytymistaistelu ja taiteilijat joutuivat apurahankirjoitussavottaan, joka ei tunnu koskaan loppuvan… Korona paljastaa yhteiskuntamme eriarvoisuutta. Miten opettaa etänä, jos ei ole käytössä tietokonetta tai älypuhelinta? Miten tekijät, jotka kamppailevat normaalissakin arjessaan toimeentulonsa kanssa, selviävät nyt koronan revittyä aukon ansioihin? Kuka jaksaa viikosta toiseen hakea minimirahoitusta työlleen ja silti pysyä luovana, valovoimaisena artistina? Teosto-tekijänoikeusjärjestö julkaisi juuri Polaris Nordic: Digital Music in the Nordics -tutkimuksen, jossa ilmeni, että suomalaiset ovat haluttomampia maksamaan musiikin striimauksesta kuin muut pohjoismaalaiset. Entä jos ainoa keino keikkailla on striiminä? Ehkä emme ole vielä osanneet sopeutua uuteen tilanteeseen. Maailma, sellaisena kuin sen tunnemme, on mennyttä. On uuden ajan alku ja se aiheuttaa kipua. Olen joskus kirjoittanut, että suru on silta, jota pitkin on kuljettava, jos mielii muutoksen tuolle puolen. Surutyötä tehdessä on hiljalleen virinnyt ajatus, että tämän kriisin päälle voi rakentua jotakin uutta ja parempaa. Iloitsen Polokkareiden Poikkeustilapolkasta, joka keräsi valtavan suosion ja ylitti uutiskynnyksen myös muissa maissa. Seuraan netistä My Kaustinen -ryhmän festivaalimuistoja sekä tupasoittoja ja huivikatrilleja. Pakon kirvoittamana on marginaalisesta alastammekin nyt alettu julkaista videoklippejä ja opetusvideoita kaiken kansan löydettäväksi. Voiko netissä rakentua koronan tiimoilta uusia heimoja ja yhteisöjä kentällemme? Konserttien livestriimejä voisi olla joka ilta katsomassa niin Suomesta kuin ympäri maailmaa. Tuleeko striimistä tulevaisuudessa varteenotettava vaihtoehto liven ohella niille, jotka asuvat kaukana, joille sosiaaliset tilanteet ovat haastavia tai jotka ovat sairauden takia sidottu koteihinsa? Voisimmeko näin ottaa heidätkin mukaan ja rakentaa osaltamme tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa? Perinneintoilijana minua kiinnostaa se, mitä tapahtuu, kun ihmiset alkavat tapailla soittimiaan ja tanssejaan eristyksissä. Voisiko tämä aika viedä takaisin yhteen kansanmusiikin juurevaan erityispiirteeseen, joka versoo omalla tavalla tekemisen estetiikasta? Mieleen tulevat kansansoittajat, kuten Polkka-Otto, joka soitti viuluaan rennosti polveen nojaten, Suomen kansan oudot tanssit -kirjan soolotanssien villit muistiinmerkinnät ja se tuhansien muunnelmien kirjo, joka on syntynyt, kun kappaletta ollaankin muisteltu sen sijaan, että se on tarkastettu äänitteeltä tai nuoteista. Mitä jos tekeminen lähtisikin ihmisen sisäisestä liikkeestä ja kauneudentajusta? Jos tutun kappaleen sijaan tapailisikin sisäistä ääntään, sieltä viriävää melodiaa tai askelikkoa? Muistimme inhimillisyys on lopulta luovuudessaan rikkaampi ja antoisampi kuin täydellinen kopio alkuperäisestä ajatuksesta. Yhtä toivon kuitenkin. Että kun taas voimme liittää kädet yhteen polskapiirissä, laulaessa tuntea toisen kehon resonoivan vieressämme ja soittaessa reagoida tässä hetkessä eikä pienellä digiviiveellä soittokaverin musisointiin, otetaan mukaan myös joku ystävämme, joka ei ole koskaan kuullutkaan kansanmusiikista. Otetaan koronasta kipuna kansanmusiikkiin ja sytytetään pieniä intohimon liekkejä yhä useampaan sydämeen. Pi et ar i Pu ro va ar a
18 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 Yhdeksän musiikkialan toimijaa saman katon alle Osa Suomen musiikkialan järjestöistä muuttaa yhteisiin toimitiloihin Espoon Keilalampeen keväällä 2021. Hankkeen käynnistäjiä ja koordinoijia ovat tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto. Yhteisöllinen hanke rakentaa positiivista tulevaisuutta koronan jälkeiseen aikaan ja on ainutlaatuinen musiikkialan kentällä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Se lisää yhteisöllisyyttä ja tehokkuutta sekä tehostaa tilankäyttöä. – Muutama vuosi sitten loimme yhteisyrityksen, josta sekä Teoston että Gramexin taustamusiikkilisenssit saa yhdeltä luukulta GT Musiikkiluvat Oy:stä. Nyt me kolme ja kuusi muuta järjestöä muutamme samaan osoitteeseen. Kun suunnataan koronan jälkeiseen aikaan, Suomeen rakennetaan uudenlaiset edellytykset musiikkialan yhteistyölle, sanoo Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo . – Hanke on musiikkialalla ainutlaatuinen, myös kansainvälisesti. Siirtyminen yhteisiin toimitiloihin mahdollistaa entistä sujuvamman yhteistyön, toimialan kehittämisen sekä huomattavat kustannussäästöt. Uskon, että hankkeen myötä voimme myös lisätä musiikkikentän vaikuttavuutta yhteiskunnassa merkittävästi. Olen iloinen päästessämme rakentamaan tulevaisuuden yhteisöä, jonka yhteisenä nimittäjänä on musiikki, kertoo Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen . Yhteisiin toimitiloihin muuttaa yhdeksän musiikkialan järjestöä – Gramex, Teosto, GT Musiikkiluvat, Musiikkituottajat IFPI Finland, Suomen Säveltäjät, Suomen Musiikintekijät, Suomen Musiikkikustantajat, Music Finland sekä Tekijänoikeuden tiedotusja valvontakeskus TTVK. Yhteisiin toimitiloihin muuttamisessa tavoitteena on parantaa järjestöjen välistä yhteistyötä, kehittää työympäristöä ja tehostaa tilankäyttöä sekä parantaa vuorovaikutusta. Samalla haluttiin luoda entistä paremmat toiminnalliset tilat ja puitteet työskentelylle. Keilalampeen meren äärelle rakentuu täysin uudistettu, tehokas toimitilaratkaisu lähelle Keilaniemen metroasemaa. Jokaisella järjestöllä on omat työtilansa, ja lisäksi toimitiloissa on riittävästi yhteistä kohtaamisja neuvottelutilaa. Koronavirus söi maaliskuun puolivälissä edestään kaiken kulttuurin. Tapahtumien peruutukset seurasivat toisiaan, eikä tietoa poikkeustilan kestosta ollut. Salossa tähän erikoiseen elämänvaiheeseen päästiin hyvän ja terveellisen irkkumusiikin tukemana. Viides Salo Irish Festivaali ehdittiin näet pitää maaliskuun alussa, juuri ennen konserttisalien ovien lukkiutumista. Irlantilaisen kansanmusiikin harrastus on Suomessa laajaa, aktiivista ja avarakatseista, väittää festivaalitiimiä vetävä Arto Pasio . Väitteet saivat myös tukea Salo Irish Festivaalin lavoilla. – Olemme jokaisella festivaalikerralla voineet esitellä yleisölle uusia kotimaisia Salossa vierailevia kokoonpanoja. Kaiken kaikkiaan areenoilla on esiintynyt jo seitsemäntoista kotimaista irkkumusiikin yhtyettä – yhteensä yli sata muusikkoa! Lisäksi useita yhtyeitä on jonossa. Tänä vuonna mukana oli kuusi yhtyettä kymmenellä keikalla. Festarilauantain tarjonta ulottui perinteisistä viskiralleista harpuilla säestettyjen kauniiden balladien kautta riehakkaaseen kelttipunkiin – ja lopuksi tietenkin soittajien yhteisiin jameihin. Suosio vakiintunut Yleisö on ottanut festivaalin omakseen. Liki neljäsataa pääkonsertin lippua myytiin loppuun jo ennakolta. Järjestäjät laskivat, että irlantilaiselle kansanmusiikille altistui kolmen festivaalipäivän aikana noin 1 300 henkeä. Arto Pasion mukaan määrä on Salon kokoisessa kaupungissa todella paljon. Konsertteja tarjottiin monenlaisille yleisöille. Ikä ei irkkumusiikkia rajoita: päiväkodissa katsomo taputti ja jyskytti tahdissa siinä missä pääkonsertin varttuneempi yleisökin. Festivaali oli maksuton lukuunottamatta pääkonserttia. Sen mahdollisti yhtäältä se, että Salo Irish -kumppaneiksi saatiin tälläkin kerralla niin kaupungin kulttuuripalvelut kuin viisitoista Salossa toimivaa yritystäkin. Toinen välttämätön edellytys oli järjestäjien tekemä iso talkootyömäärä. Edessä uudistukset Festivaalia on tehty pienellä porukalla ja nykyinen formaatti on melko raskas rakentaa. Joitain muutoksia joudutaan harkitsemaan, mutta irkkumusiikin konsertit eivät Salosta lopu., Näillä näkymin ne vain jakautuvat tasaisemmin pitkin vuotta, kertoo Arto Pasio. Jatkuvuudesta kertoo, että Salon irkkutapahtumia hallinnoimaan perustettiin vuonna 2019 oma paikallinen yhdistys, Salo Irish ry. Teksti ja kuvat: Kauko Mäntylä Lisätietoa ja videoita 2020 festivaalista: www.facebook.com/saloirishfest Kevään viimeinen festivaali Viides Salo Irish Festivaali ehdittiin kokea juuri ennen koronahyökyä. Salo Irish Festivaalin päättäneen jamikonsertin aloitti riehakasta kelttipunkkia tarjonnut 7 Stout Clan. Vasemmalta Kalle Saarinen, Elias Koskinen, Juho Kosonen, Taavi Kervinen ja Julius Piironen. Salo Irish Festivaalin pääkonsertin aluksi soitti Lyres of the Dunes. Yhtyeessä Olga Kolari (vas.), Henna Hihnala, Sonja Savolainen sekä Jane Ilmola.
19 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 • PELIMANNI-LIITE 19 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 • PELIMANNI-LIITE Kansanmusiikki-lehden liite 2 • 2020 Heinäkuisena sunnuntai-iltapäivänä vuonna 1960 kilisteltiin maljoja jyväskyläläisessä ravintola Maakunnassa juhlan kunniaksi. Juhlaan oli aihetta, sillä maamme ensimmäinen maakunnallinen kansanmusiikille omistautunut yhdistys oli juuri perustettu. K ilistely tosin meinasi tyssääntyä alkuunsa, koska tarjoilijan mielestä erään läsnäolijan silmä kiilsi vähän liikaa jo valmiiksi. Mutta juhlaa päästiin kuitenkin jatkamaan kunhan oli saatu todistettua, että kyseessä oli lasisilmä… Keski-Suomen Kansansoittajat ry oli nähnyt päivänvalon. Vajaat 30 vuotta myöhemmin nimi muutettiin Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys ry:ksi. Idea pelimannien oman yhdistyksen perustamisesta oli virinnyt maakunnassa 1950-luvulla suosittujen kansansoittokilpailujen myötä. Pääsylipputulot olivat aiemmin menneet kulloisenkin järjestäjän taskuun. Innokkaiden soittajien osaksi jäi kahvi ja pulla -palkan lisäksi lähinnä soittamisen ilo, ja eri sarjojen voittajalle alpakkalusikka kouraan. Nyt tuotot saataisiin pelimannien omaan käyttöön. Toiminta lähti käyntiin ja laajeni vähitellen koko maakunnan kattavaksi. Jäsenmäärän nousi 1980-1990-lukujen taitteessa noin kuuteensataan. Vuosikymmenten mittaan vanhimpien soittajasukupolvien ikääntymisen ja luonnollisen poistuman sekä yleisen rakennemuutoksen seurauksena kansanmusiikkitoimintakin on keskittynyt alueellisiin keskuksiin. Maakuntakeskus Jyväskylän lisäksi Keski-Suomen pelimanniperinne on säilynyt vireänä ainakin Keurusseudulla, Jämsänjokilaaksossa, Saarijärvellä ja Korpilahdella. Kahdella viime mainitulla paikkakunnalla, kuten myös Jyväskylässä, on ilahduttavasti onnistuttu perinteen jatkamisessa nuorten soittajien keskuudessa. Esimerkiksi Jyväskylän Kansanmusiikkiyhdistyksen suojista on pelimannitaivaltaan jatkanut maailmalle jo useampikin soittajapolvi, moni jopa ammattilaisuuteen asti. Ja uusia soittajanalkuja kasvaa yhä yhdistyksen järjestämissä lasten pelimannikerhoissa. Keskisuomalaista pelimannimusiikkia tallenteille Keskisuomalaista pelimannimusiikkia on kerätty talteen ja myös kansien väliin nuottikirjoiksi koko yhdistyksen toiminnan ajan. Ensimmäisen Voitto Mäkelä kokosi maakunnan soitteista 1970-luvun alussa. Se julkaistiin Fazerin Pelimannisävelmiäsarjassa. Toinen kooste oli vuonna 2006 julkaistu Mitäs soitettas? –kirja, joka sisältää lisää Mäkelän keräämiä sävelmiä sekä uudempia pelimannien sävellyksiä. Muista julkaisuista mainittakoon tuoreimpina Riitta Reijosen Keuruun seudun vanhaa pelimanniperinnettä (2009) ja Minna Torpan Saarijärvi soi (2013), joista kumpikin keskittyy nimikkopaikkakuntiensa kansanmusiikkiin. Tallennustyö jatkuu yhä. Parhaillaan on käynnissä mestaripelimanni Erkki Hiekkavirran ideoima Ennenkuulumattomatprojekti. Sen tiimoilta pyritään saamaan talteen vielä mahdollisesti pöytälaatikkojen kätköihin jääneitä pelimannisävelmiä. Nuottien keruun ja puhtaaksikirjoittamisen lisäksi tärkeänä osana projektia on Palokan Pelimannitalolla Jyväskylässä järjestettävä konserttien sarja, jossa maakunnan pelimannit ja yhtyeet esittävät noita aiemmin julkaisemattomia sävelmiä omalta alueeltaan. Konserteista tehdään myös laadukkaat videotallenteet. Kaikkiaan sävelmiä on kertynyt yli kahdeksansataa, videoilla kappaleita on satakunta. Palokan Pelimannitalon yhteydessä on toiminut vuodesta 2009 myös Suomen kantelemuseo. Museon perusti edesmennyt äänekoskelainen soitintutkija, kanteleiden tietäjä ja taitaja, sittemmin myös mestaripelimanni Kari Dahlblom . Museon kokoelma on karttunut vuosien mittaan noin sadan soittimen laajuiseksi, joukossa myös todellisia harvinaisuuksia. Dahlblomin monikymmenvuotisen tutkimustyön tuloksena syntyi mm. Keski-Suomen kantele –teos vuonna 2011. Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys 60 vuotta Korpilahden pikkupelimannit & Puikulat ja Mukulat Jyväskylästä K-SKmy:n 50-vuotisjuhlakonsertissa Petäjävedellä Palokan Pelimannitalo. Heikki Lavonius R iit ta R ei jo ne n
20 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 20 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 2 • 2020 Uudenmaan nurkka ”Elämme poikkeuksellista aikaa”. Kyllästymiseen asti on tätä kuultu tänä keväänä. Koronakevät on monella tapaa mullistanut elämämme. Yhtäkkiä kalenteri oli tyhjä. Opetustunnit ja luennot peruttu. Uudenmaan kansanmusiikkiyhdistyksen suuri yhteisvastuukonsetti 1.3. ehdittiin vielä toteuttaa. Samuelin Poloneesi Tampereella peruttiin heti valtioneuvoston ohjeiden julkistettua. Tuli kiire peruttaa hotellit, konserttipaikat ja esiintyjät. Tuomiokirkon kansanlaulukirkkoa ei peruttu. Niinpä kokosin viiden muusikon ryhmän 60 hengen sijaan ja toteutimme kansanlaulukirkon, jossa oli läsnä runsaasti yleisöä. Tilaisuus kuultiin myös paikallisradiossa. Kiitos Hämeen pelimannit, Kari, Kaija ja Martti sekä Seppo Sakaroista. Pelimannien yhteisöllisyys näkyy nyt somessa. Live-taltioinnit ja Youtuben ohjelmat ovat pienenä lohtuna yhdessä soittamisen kaipuulle. Orivesi All Stars ryhmän WhatsApp -ryhmä kilahtelee ahkerasti. My Kaustinen puuhasi jopa valtakunnallisen puskasoiton Maunon johdolla. Kaustisen henkeä pidetään yllä seuraaviin festivaaleihin 2021. Aleksin syyssoitto on Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen tuotantona jatkunut vuodesta 1993 kulttuurikeskus Stoassa. Konserteissa on ollut tarjolla monipuolinen kattaus kansanmusiikin ja -tanssin ohjelmistoa. Tuleva 10.10. tapahtuma saadaan Vuosaaren Merimieskirkon hienooon akustiikkaan. Toivomme pelimanniyhtyeiden ilmoittautumista allekirjoittanelle jo elokuussa. Elokuun tapahtumista saa tietoa Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen facebook-sivulta. Jokailtainen parvekesoitto klo 20 naapurien ja ulkoilijoitten iloksi on koronaeristyksen piristys. Mutta Lauttasaaressa säkkipillin soitto kiellettiin, koska yleisöä kertyi liikaa. Voimia, valoa ja iloa kaikille. Anja Hinkkanen Arvoituksellinen konserttiarvio Tähän jutun loppuun piti alun perin tulla mainos yhdistyksen 60-vuotiskonsertista Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa heinäkuussa, mutta tätä kirjoittaessa tuli tieto festivaalin perumisesta korona-rajoitteiden takia. Niinpä sen sijaan ikään kuin loppukevennyksenä konserttitunnelmia vajaan 50 vuoden takaa: ”Mestaripelimanni Antti Vesterinen teki mahtavan vaikutuksen ilmestyessään punaisissaan ja yksinäisine viuluineen valaistulle peräseinälle. Hänen Vanha varpunen oli kuin äärettömän vanhaa viinivuosikertaa, jonka ainoakertaisen aromin vain asiantuntijat pystyvät arvioimaan kyllin korkeatasoisesti. Tuossa rytmiikan ja korukuvion synkopoidussa henkevyydessä ja lausutuksen imun hienotunteisessa sävytyksessä täsmennyksessä oli menneitten aikojen mystistä shamaania, mutta myös aidon talonpoikaiskulttuurin syvällistä filosofiaa. ” Noin kirjoitti sanomalehti Uuden Suomen musiikkiarvostelija, säveltäjä Heikki Aaltoila mestaripelimanni Antti Vesterisen esityksestä ensimmäisessä Samuelin Poloneesissa Finlandia-talossa maaliskuussa 1972. Tuon kuultuaan Antti oli tuuminut: Kiittääköhän tuo vai moittii? K oronakevään aikana myös taannoin soittajistoaan uudistanut kansanmusiikkikentän kulmakivi Tallari on käyttänyt aikaa mahdollisimman hyvin, ja yhtyeen uutta kokoonpanoa esittelevä, ties kuinka mones pitkäsoitto on äänitystensä osalta valmis. Tallarin perusajatuksiin on kuulunut alusta asti perinteen säilyttäminen ja siirtäminen eteenpäin, joten on varsin osuvaa, että myös nykykokoonpanossa soittavan Sampo Korvan soittimen tarina on tämänkaltainen: – Kyseessä on verrattain yleinen kouluharmooni Halonen & kumppanit -tehtaalta. Se on yksi useammasta, joihin Timo Valo rakensi aikoinaan pienemmän vaneriulkokuoren ja toisistaan irroitettavat paljeja koskettimistopuoliskot kuljetusta helpottamaan. Jäädessään eläkkeelle vuonna 2014 Timo luovutti soittimen Tallarin käyttöön. Hauska lisähuomiohan on, että varsin monet tämän hetken harmooninsoittajat ovat soittaneet sitä aikoinaan harmoonitunneilla käydessään. – Muuten hyväkuntoinen soitin oli kuitenkin niin huonossa vireessä, että sitä ei oikein voinut käyttää tositoimissa. Se viritettiin Jaakko Järvelän toimesta edellisen harmoonini mentyä epäkuntoon. Lopputuloksesta tulikin sitten niin hyvä, että olen tyytyväisenä soittanut sitä aina siitä asti. Pelimannia jututti: Antti J. Janka-Murros Sampo Korvan ja Tallarin harmooni M ar ko M äk in en Tampereen Tuomiokirkossa maaliskuussa Anja Hinkkanen (vas.), Seppo Kurkela, Kari Tamminen, Kaija Virtanen, kanttori Pirjo Mäntyvaara, Martti Ahola ja liturgi Antero Niemi. Si rp a O lk in uo ra