• 1 • 2019 Irtonumero 8 € 6 Pauanne vie aikamatkalle 10 Runolaulu – elävää kulttuuriperintöä 31 Nope – tanssittavaa pelimannienergiaa Oulusta MUKANA PELIMANNI-LIITE Uusi sarja alkaa: Tarinoita pelimannien soittopeleistä, s. 30
• 2 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 SISÄLTÖ 1 • 2019 17 31 10 KOLUMNISTI Jouko Kyhälä Runolaulu on elävää ja muuttuvaa perintöä. Pauanne vie aikamatkalle Nope – tanssittavaa pelimannienergiaa Oulusta. Ajassa: ENKEL .....................................................................................................5 Esittelyssä: Kristiina Olanto: Ikiliikkujat karjalaa elvyttämässä ....13 Samuelin Poloneesi ja JuuriJuhla-RotFest ............................................14 Farandin kyydissä pitkin Pohjoismaita ................................................16 Jouni Koskimäki – Monipuolinen mandoliinimies ..........................18 PELIMANNI-liite Runolaulajille perustettiin oma yhdistys ..............................................23 Poies itsekäs ite – Karjalan nuoret 100 vuotta ...................................23 Virmon Pelimannit 40 vuotta ....................................................................24 Uudenmaan nurkka .......................................................................................24 Nuottiliite Uudeltamaalta 25 Satakuntalaiset nimesivät vuoden pelimannit ...................................29 Tuurelle haetaan uutta sottiisia 120-vuotispäiväksi .......................29 Kuulumisia Pohjois-Savosta .......................................................................30 Muistoissamme ................................................................................................33 Folkin aallonharjalla tammikuussa .........................................................34 Tero Pajunen – moniääninen muusikko ................................................36 Kuule metsän kuningas – Karhu tanssikulttuurissa ........................38 Konsta Jylhä -kilpailu jo kymmenennen kerran ................................40 Levyt .....................................................................................................................42 Kirjat .....................................................................................................................46 Taustapeili Ilmari Hunsa ..............................................................................50 Keikat ja koulutukset ....................................................................................51 6 A nt ti V uo re nm aa
• 3 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 ALKUTAHDIT Ruotsin Kanteleja Kalevalayhdistys 40 vuotta Ruotsin ensimmäinen kanteleyhdistys, Kanteleja Kalevalayhdistys, on tehnyt uraauurtavaa työtä levittämällä tietoa Suomen kansallissoittimesta, kanteleesta ja Suomen kansalliseepoksesta, Kalevalasta. Yhdistys on järjestänyt lukuisia konsertteja, kantelekursseja, kanteleleirejä, kalevalatapahtumia sekä kulttuurimatkoja. Yhdistys pitää ruotsinsuomalaisten lasten musiikkileikkikoulua jossa soittimena on viisikielinen kantele. Lisäksi yhdistyksen Kanteletrio on käynyt esiintymässä myös Itävallassa, Sloveniassa, Irlannissa, Bulgariassa, Saksassa, Suomessa, Tanskassa, Latviassa ja Japanissa. Yhdistyksen työn ansiosta kantele, samoin kuin Kalevala on tullut entistä paremmin ruotsalaisten tietoisuuteen. 40-vuotisjuhlakonsertti pidettin joulukuun puolessavälissä Nackan kunnassa Tukholman lähellä. www.kantele.se. Musiikin valtionpalkinto Maria Kalaniemelle Vuoden 2018 musiikin valtionpalkinto myönnettiin harmonikkataiteilija Maria Kalaniemelle Taiteen edistämiskeskuksen toimikuntien 50-vuotisjuhlassa, TaikeGaalassa marraskuun lopussa. Palkinnosta päättää musiikkitoimikunta. Perusteluissa mainitaan, että ”Maria Kalaniemi on luonut oman tunnistettavan harmonikansointinsa, jossa virtuoosisuuteen yhdistyy herkkä ja voimakas tunnelataus. Hän on säveltäjänä ja muusikkona laajentanut soittimen perinteistä roolia kansanmusiikissa. Musiikillisesti hän ammentaa niin runolaulusta kuin suomenruotsalaisuudestaan. ” Kalaniemi nousi kansalliseen tietoisuuteen voitettuaan Kultainen harmonikka -kilpailun 1983. Hän on kehittänyt oman persoonallisen tyylinsä soittaa melodiabassoharmonikkaa, jota on aiemmin käytetty lähinnä klassisessa musiikissa. Kalaniemi itse kutsuu soittotapaansa runosoitoksi. Hänen kehittämänsä runosoitto ja paljelaulu ilmaisevat Kalaniemen tapaa käyttää ääntään vahvistamaan harmonikan äänimaisemaa ja tunnetta musiikissa. Hänen meditatiivista soittotyyliään on kutsuttu myös haitarifadoksi. Keväällä 2018 Maria Kalaniemi nimitettiin Tukholman kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi. Kalaniemi on toiminut myös Espoossa joka kevät järjestettävän JuuriJuhla–RotFest -festivaalin taiteellisena johtajana vuodesta 2004 lähtien. www.taike.fi Tasavallan presidentti myönsi viime joulukuussa Jouni Sjöblomille director musices-arvonimen pitkän linjan työstä musiikin parissa. Työhön on kuulunut säveltämistä, sovittamista ja eri ryhmien, erityisesti kuorojen johtamista. Arvonimen haki Elimäen Mieslaulajat, jota Jouni Sjöblom on johtanut vuodesta 1997. Arvonimen juhlistamiseksi järjestettiin helmikuun alussa Kuin joen virta -kuorokonsertti Kouvolankylän Vpk-talossa. Tilaisuudessa esiintyivät kaikki Jouni Sjöblomin johtamat yhdeksän kuoroa. Konsertissa kuultiin kuorojen tutuimpia ja kuoroille läheisiä lauluja. Monet lauluista olivat Jouni Sjöblomin käsialaa. Jouni Sjöblomille director musices -arvonimi Vilhonen luovutti nuijan Hopulle Kansanmusiikin ja Kansantanssin edistämiskeskuksen (KEK) puheenjohjataja vaihtui vuoden alusta. Esa Vilhonen luovutti puheenjohtajan nuijan FT Petri Hopulle Folklandialla. Petri Hoppu on tanssin yliopettaja Oulun ammattikorkeakoulussa ja tanssintutkimuksen dosentti Tampereen yliopistossa. Hänen erikoisalojaan ovat kulttuurisen tanssintutkimuksen teoria ja metodologia sekä suomalaisen, karjalaisen ja kolttasaamelaisen kansanomaisen tanssin ja pohjoismaisen tanssifolklorismin tutkimus. kansanmusiikkikansantanssi.fi Jim m y Tr äs ke lin Sa ul i H ei kk ilä A nt ti V uo re nm aa
• 4 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 PÄÄKIRJOITUS Bonon hyväksi keikalle? Olen aikaisemminkin yrittänyt muistutella siitä, että hääbudjetista voisi jonkinlaisen prosentin lohkaista myös taiteelle – niinkuin julkisessa rakentamisessa. Joskus kun käy niin, että häihin voidaan satsata parikymmentä tonnia, mutta bilebändin oletetaan soittavan kaljapalkalla. Asia nousi taannoin esille sosialisessa mediassa, jossa nuori kansanmuusikko pohti ilmaiskeikkojen ongelmaa. Tietenkin kirjoittajaa ärsytti se, että jotkut tahot pyytävät soittajaa keikalle pro bono -periaatteella. Kuulostaa paremmalta kuin ”ilmaiseksi”. Latinankielinen termi tarkoittaa ”yleisen hyvän vuoksi”. Yhtäältä, mitä se kenellekään kuuluu, saako muusikko keikasta palkkaa. Toisaalta, varsinkin, jos muusikko on ammattimuusikko, hän vahvistaa ajatusta, että ilmaista elävää musiikkia on tarjolla. Voi myös ajatella, että siinä viedään työtilaisuuksia. Amatööriesiintyjät lähtevät ilmaiselle keikalle esiintymiskokemuksen kartuttamiseksi tai koska se on ainoa mahdollisuus päästä soittamaan yleisölle. Ammattilaiset ehkä vain siinä tapauksessa, että ohjelmisto kaipaa testausta. Tai sitten sen yleisen hyvän vuoksi. Soittamalla voi tukea jotakin itselleen tärkeää asiaa. Luulisi, että ammattilaisia ei pyydettäisikään ilmaiskeikalle kuin painavasta syystä. Eräs ammattimuusikko kertoi saavansa melko paljon kutsuja puolituttujen häihin ja muihin juhliin. Pari päivää ennen bileitä tulee joskus viesti ”etkös voisi säestää laulajaa, kun satut olemaan paikalla”. Mielestäni harrastusorkesteria – ellei nyt ihan ammattiorkesterin veroinen ole – voi pyytää ilmaiseksi tai muodollista palkkiota vastaan. Aina voi sanoa ei. Alkaa olla jo kulunut vitsi verrata asiaa muihin aloihin: Miksi ravintoloitsija ei voisi tulla laittamaan ruokaa, koska siten voisi esitellä taitojaan... Vertailu muihin ammatteihin ontuu myös siinä, että kaikki esiintyjät ovat erilaisia. Motiivit, taustat, tyylit, soittotaito, itseluottamus ja markkinointitaidot ovat erilaisia. Siihen kun vielä lisätään se, että kuulija päättää, pitääkö hän esityksestä. Monessa muussa hommassa asia on paljon yksinkertaisempi. Voisin mennä kenen tahansa Suomen hammaslääkärein vastaanotolle, paitsi sen, joka tarjoaa palvelujaan ilmaiseksi. Yhteinen säännöstö tuntuu mahdottomalta tehdä. Pitää luottaa omaan järkeen. Jos pyytäjä on selkeästi kaupallinen taho tai festivaali, jolla on budjetti, ammattilainen voi vedota ammattilaisuuteen. Kaikki esiintyjät voivat miettiä mielessään seuraavia kysymyksiä: Edustaako ilmaiskeikan tarjoaja tahoa, jota haluan tukea? Onko esiintymisestä hyötyä urani kannalta? Saanko myytyä levyjä tai oheistuotteita? Onko kysyjä todellinen ystävä vai yrittääkö hän käyttää tuttavuuttamme hyväkseen? Olisiko minusta kivaa soittaa tuolla vaikka palkkiotta. Vastausten perusteella on helppo tehdä päätös. Sauli Heikkilä KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 1 (193) 2019 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Veikko Lahtinen ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Pauanne kuva: Aki-Pekka Sinikoski Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 2/19 ilmestyy 28.5. aineistot 6.5. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen
• 5 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2016 AJASSA ENKEL Maija Pokelaa haastatteli Sauli Heikkilä Kuva: Jimmy Träskelin 5 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 ENKEL palkittiin Folklandian gaalassa viime vuoden parhaasta kansanmusiikkilevystä ja teidät valittiin myös Kaustisen vuoden yhtyeeksi? Onneksi olkoon! Miltä meno maistuu? Kiitos! Vuoden yhtye -titteli tuli puun takaa ja olemme todella otettuja molemmista huomionosoituksista. Tilanteessa tuoksuu tekemisen meininki, unelmien tavoittelu ja skumppa! Esiinnytte promokuvissa supersankareiden asussa. Mistä idea tuli ja onko siinä jokin syvällinen sanoma? Kuva on täynnä monenlaisia viittauksia (ja viittoja), mutta ytimessä on ajatus perinteestä supervoimana ja rohkaista jokaista olemaan omanlaisensa supersankari. ENKELin musiikissa nostetaan pelimannimusiikin helmiä nykykansan kuultavaksi ja omissa sävellyksissä hyödynnetään perinteisiä poljentoja. Siinä mielessä voikin väittää että kansanperinne luo meille supervoi mia. Muita kuvassa tiivistyviä bändiimme liittyviä asioita ovat huumori ja tee-se-itse -henki. Keikoilla esiinnytte kuitenkin siviileissä… Keikoille pukeudumme sellaisiin vaatteisiin, joista kukin saa kullakin hetkellä parhaimmat fiilikset. Meistä tuntuisi ylimääräiseltä pukeutua ns. rooliasuihin, sillä koko yhtye yleisökontakteineen perustuu omiin persooniimme. Haluamme leikitellä ja ampua jopa hieman yli promokuvissa, koska se sopii tyyliimme – lavalla heittäydymme supersankareiksi musiikin, asenteen, herkkyyden, huumorin ja koreografioiden kautta rooliasujen sijaan. Missä muualla ENKELin voisi nähdä kuin JuuriJuhlassa ja Kaustisella tänä vuonna? Tanssimyllyssä Tampereella huhtikuussa, festivaaleilla ja klubeilla Tanskassa, Ruotsissa ja Ahvenanmaalla ja toivottavasti myös jonkun olohuoneessa! Rakastamme nimittäin kotikonserttikulttuuria, jota pyrimme luomaan Suomeen enemmänkin. Julkaisemme tänä vuonna myös musiikkivideon! Mistä Enkel nappasi nimensä? Liittyykö se ruotsin yksinkertaista merkitsevään sanaan vai taivaallisiin enkeleihin? Ajattelemme ja myös lausumme nimen eniten ruotsalaisittain, vaikka kyllähän suomeksi Enkel-energiasta saa revittyä jos jonkinlaista huumoria. ENKEL-suodatin, jonka läpi kaikki sovituksemme menevät, on kuitenkin vuosien varrella monimutkaistunut eikä nimi sikäli enää noudata alkuperäistä ajatustaan – paitsi, että meininki on edelleen yksinkertaisesti mahtava.
• 6 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 P auanne-yhtyeen viulisti Kukka Lehto, kosketinsoittaja Tero Pennanen ja rumpupatteriston takana istuva Janne Haavisto käyvät esiintymisissään elävää vuoropuhelua arkistoäänitteillä esiintyvien sadan vuoden takaisten taiteilijoiden, kuten Tiila Ilkan , Oksenja Mäkiselän ja Taavi Uutelan kanssa. Vaikka Kukka on yhtyeessä se, joka on kiikuttanut arkistoäänitteet treeneihin, Tero on niistä vähintään yhtä innostunut. Janne tuli vähän kuin valmiiseen pöytään, mutta on tuonut kokonaissointiin tärkeän panoksen. Pauanne tuskin ymmärtää vielä itsekään tekevänsä Suomen musiikinhistorian kannalta ainutlaatuista työtä. Jos se onnistuu lyömään itsensä laajemmin läpi, jokainen kuulija on yhtyettä kuultuaan viisaampi ja näkee tarkemmin menneisyyteen. Ihme on jos yhtye ei menesty, sen verran outoa ja tuttua sen musiikki on yhtä aikaa. Etnogaalan Vuoden tulokas -palkinto on hyvä alku. Tähän mennessä tapahtunut Kankahalla kasvoi kaunis Kukka, joka soitti pienestä asti klassista musiikkia. Se oli kivaa ja palkitsevaa. Vaikka taidot karttuivat, jotakin tuntui puuttuvan. Kukka kuunteli Kansanmusiikki-lehdellä ei ole ollut tapana nostaa ihmissuhteita juttujen ytimiin. Nyt siihen on hyvä peruste: Pauanteen soinnin takana on se, mitä seurasi Tero Pennasen ja Kukka Lehdon katseiden kohtaamisessa Erinin yhtyeessä kahdeksan vuotta sitten. Pauanne vie aikamatkalle Teksti: Sauli Heikkilä
• 7 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 kaikenlaista musiikkia punkista lähtien ja kadehti kavereita, jotka saattoivat soittaa kuuntelemaansa musiikkia. Sibelius-lukio antoi mahdollisuuden kokeilla kaikenlaisia musiikkityylejä ja sai myös hieman improvisaatio-opetusta, jota oli kaivannut. Klassinen musiikki sai jäädä ja Kukka suuntasi Pop-Jazz -konservatorioon. Samaan aikaan eri kansojen kansanmusiikit alkoivat kuitenkin houkutella ja SibeliusAkatemian kansanmusiikkiosasto tarjosi parhaan mahdollisuuden opiskella niitä. Tuli hienoja soittokavereita ja mainioita bändejä: Kirjava Lintu, Ruuti, Polka Chicks. Projekteja, irkkua, bluegrassia. Kansanmusiikkipiireissä herätti huomiota viulisti, joka tuntui taipuvan mihin vain ja vielä omalla, tunnistettavalla soinnilla. Sitten viulistia ei yht´äkkiä ollutkaan kansanmusiikkiklubeilla tai jameissa. Mitä tapahtui? – Soitin kutakuinkin kymmenen vuotta kansanmusiikkia ja rakastin sitä. Opinnot sujuivat alussa aikataulun mukaan, mutta vuosien varrella alettiin pyytää mukaan yhä erilaisimpiin tehtäviin: Helsingin Kansallisja Kaupunginteatteriin, popyhtyeisiin, studiotöihin… aikaa ei jäänyt kansanmusiikille. Meni taas joitakin vuosia ja soittaminen korvamonitori korvassa ei enää tuntunut hyvältä. – Tajusin, että olin kadottanut sen, miksi olin hakeutunut kansanmusiikin pariin: yhteyden muihin soittajiin ja soittamalla tapahtuvan kommunikaation. Töitä oli ja soittaa sai, mutta jotakin puuttui. Kansanmusiikin maailmaan Alkoi hakeutuminen takaisin kansanmusiikkipiireihin. Kukka asui jo tuolloin Teron kanssa ja vaikka kumppani olikin joustava musiikin suhteen, kotona tapahtunut kansanmusiikillinen aivopesu oli alkanut vaikuttaa. Hyppy kansanmusiikin maailmaan ei ollut Terolle suuren suuri. Omien sanojensa mukaan hän tulee kaikkien kanssa toimeen ja tykkää kaikesta musiikista. Jonkun sanonnan mukaan itseoppineet ovat ainoita oppineita, muut ovat opetettuja. On Tero koulujakin käynyt – Pop-Jazz-konservatoriota – mutta työt ovat vieneet mennessään ja koulut jääneet kesken. Elämänkoulussa isän tanssimuusikon ammattin vuoksi koskettimet olivat tulleet tutuiksi. Vaippaikäisenä soitettiin Hammond-urkuja ja leikittiin pikkuautoilla kuuluisan tanssiravintola Vanhan Maestron lattialla. – Osaan edelleen kaikkien tangojen introt. Tosin ne tuppaavat menemään sekaisin, Tero nauraa. Isän väsyttyä heräämään kuudelta hoitamaan vauvaa, kun oli tullut yömyöhään keikalta, hän hankki elantoa musiikin maahantuojan palveluksessa. Se tarkoitti sitä, että puolen vuoden välein kotiin kannettiin kaikki uusimmat koskettimet ja muut vimpaimet. Tero kasvoi muusikkoperheessä, mutta tanssimusiikin kanssa, ei pelimannimusiikin. Perinteinen kansanmusiikki tuli tutuksi vain väärin Töitä oli ja soittaa sai, mutta jotain puuttui. Jo rm a A iro la
• 8 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 soittavien ja haitarinsa päälle sammuvien haitaristien kautta. Poika päätti pysyä siitä kaukana. – Sitten kun kuolasin Kimmo Pohjosta ja Antti Paalasta kuunnellessa, ymmärsin, että ei se ollut haitarin vika, Tero kertoo. Lapsuuteen ja nuoruuteen kuulunut musiikissa eläminen vei keikoille ensimmäisen kerran neljätoistavuotiaana – ja se keikkaputki jatkuu edelleen. Teatteripiirit tulivat tutuksi kavereiden kautta ja jo kuusitoistavuotiaana alkoivat esiintymiset televisio-ohjelmissa. Olen luonteeltani sellainen, että en vieroksu mitään musiikkia ja tykkään tehdä kaikenlaisia töitä – niinpä niitä on sitten riittänyt. Kaikenlaisia töitä on Tero tehnytkin. Mainosmusiikista levyjen tuottamiseen, telkkarista teatteriin, sovittamisesta nuottikirjojen tekemiseen ja soittamiseen ympäri Suomen, Euroopan ja Yhdysvaltojen. Ainoastaan opetushommat eivät tuntuneet omalta jutulta. Maija Vilkkumaan yhtyeessä 150 keikkaa ja yhtä paljon muita keikkoja joka vuosi monen vuoden ajan on myös uuvuttanut. Kymmenkunta vuotta sitten Vilkkumaan yhtye vaihtui Erinin yhtyeeseen. Vaikka varsinainen herätys kansanmusiikkiin tapahtuikin vasta Kukan kanssa, ei se vierasta ollut. – Olin suuri elokuvamusiikin ystävä ja sehän hyödyntää kaikkea mahdollista. Irlantilaisten kilkutukset ja itämaiset soundit vetivät puoleensa. Pauanne on monenlaisen mankelin läpi kulkeneelle muusikolle tuonut uuden ajatusmaailman kansanmusiikkipiireistä. – Jos ajattelee vaikka Folklandiaa. Olin ihmeissäkin siitä, että kuka tahansa voi soittaa kenen tahansa kanssa! Olipa minkä tasoinen soittaja vain. En ole nähnyt rockfestivaaleilla toisilleen tuntemattomien soittajien tapailevan samoja melodioita yhdessä. Maailmantähdet ovat yhtä rentoja kuin kuka tahansa harrastaja. Aivan ihania ihmisiä, Tero hehkuttaa. Ukkosenjumala Pauanne Pauanteen lähtö ei ollut aivan niin lentävä kuin miltä yleisön silmin voi näyttää. Kukalla ja Terolla oli halu tehdä yhdessä jotain ja pariskunta kokeili kaikenlaisia syntetisaattori-viulu -kokeiluja vaihtelevin tuloksin, kunnes Teron vanha Hammond sytytti Kukan. Sen paksuhko ja lempeä sointi kietoutui viulun väriin toivotulla tavalla. Niinpä monien muusikoiden mielestä legendaarisista uruista tuli yksi Pauanteen pääsoittimista. – Joku vuosi sitten käytiin Espoossa Johan Hedinin ja Gunnar Idenstamin nyckelharpa-kirkkourku -duon konsertissa ja siinä oli jotain samaa, pariskunta muistelee. Yhtyeen musiikki pohjautuu arkistoäänitteiden ja elävän soiton vuoropuhelulle. Sadan vuoden takaiset soitot olivat Kukalle tärkeitä jo opintojen alkuvaiheessa. Vuonna 2008 hän oli mukana Jamit tuonelassa -projektissa, joka perustui arkistonauhoihin. – Olin kerännyt niitä jo pitkään ennen sitä ja myös sen jälkeen. Materiaali oli valmiina ja sitä löytyy myös tuleville levyille, Kukka kertoo. Ikivanhoja äänitteitä on kuunneltu paljon ja hartaasti. Kukka on avannut arkistonsa aarteet ja Tero on toiminut perkaajana mielipiteineen ja myöskin tekniikan hallitsevana. – Joskus on joutunut tuottamaan pettymyksen, että tämän äänitteen taso on niin huono, että joudut rakastamaan sitä vain kotona. Äänitteistä on tullut hammondin, viulun ja rumpujen ohella neljäs instrumentti, joita kappaleesta riippuen kaikki soittavat. Pauanne haluaa kunnioittaa edesmenneitä laulajia niin, että ne halutaan pitää mahdollisimman autenttisina. Vireet ja tempot ovat sellaisia kuin alkuperäisillä äänitteillä. Ainoastaan pahimpia ratinoita ja kohinoita saatetaan hieman siivota. – Ja joku sellainen takeltelu, millaisen omastakin äänitteestä korjaisi, on saatettu poistaa, Kukka huomauttaa. Studiossa levyä tehdessä valmiiksi äänitetyn materiaalin käyttö on – vireiden ja tempojen sovittamista lukuunottamatta – suhteellisen helppoa, kun voidaan rakentaa kappaleet palasista. Yleisön edessä esiintyessä tulee muita haasteita. Alussa yhtye teki kunkin kappaleen taustan yhtenä palasena ja rumpali soitti klikki eli tahtia nakuttava metronomi korvassaan, mutta nyt konsertteihin on saatu elävää rytmiä siten, että nauhat on pilkottu pienemmiksi ja klikki jätetty pois. Siten soolojen pituudet voivat elää. Haasteeksi jää äänitteen käynnistysnappiin osuminen ja joskus kiinnostavien vireiden ja vaihtelevien tempojen mukana pysyminen. – Joku kollega vertasi kappaleen Mäntiin me kerran markkinoille soittoa kumiTalvisen kiertueen konserttien rekvisiittana Pauanne käytti ihailemiensa taiteilija Aimo Katajamäen veistoksia. Janne Haavisto hiljaisten kaverien keskellä. Vireet ja tempot ovat sellaisia kuin alkuperäisillä äänitteillä Ju ha R eu na ne n
• 9 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 nauhaan. Tempo saattaa vaihdella neljäkymmentä iskua sekunnissa, Tero nauraa. Tero kertoo kasvaneensa klikki korvassa, mutta nyt riittää rumpali Janne Haaviston pilke silmäkulmassa kertomaan missä tempossa lähdetään. Karjalaista, Värttinää ja Cosmonautsia Jannen ura rumpalina alkoi harrasteluyhtyeiden jälkeen tosissaan Arto Tammisen Bablers-yhtyeestä. Debyyttialbumi julkaistiin 1980. Varsinaisen ammattimuusikkous alkoi seuraavana vuonna, kun hän liittyi J. Karjalaisen Mustiin Laseihin. – Sittemmin olen soittanut kymmenissä bändeissä, tuottanut tusinoittain levyjä ja istunut autossa hullun lailla. Tuntuu, että nyt elän parasta musiikillista kauttani. Jotain olen oppinut hiljalleen. Janne on myös tuottanut Karjalaisen kuusi levyä, joista viimeisen viime vuonna. Ne meriitit ovat myös tuoneet lisää tuottajan töitä. Yksi merkittävä meriitti muusikkona on ollut Laika & The Cosmonauts -yhtyeen perustaminen. Legendaarinen, 20 vuotta toiminut elokuvaja tv-sarjojen musiikkia soittanut instrumentaaliyhtye lopetti toimintansa 2008. Jannen suhde kansanmusiikkiin on ollut aina erittäin lämmin. Veli, steel-kitaraa soittava Olli Haavisto, kuunteli kotona jatkuvasti amerikkalaista ja englantilaista perinnemusiikkia, kantria, bluegrassia, brittifolkia ja irlantilaista kansanmusiikkia. Myöhemmin hän tutustui Tom Nymaniin, Vikstenin Janneen ja Tommiin sekä Hakalan Petriin, joiden kautta tuntuma kansanmusiikkiin laajeni entisestään. Tomin ja Tommin kautta Janne päätyi Värttinän levylle perkussionistiksi. – Sessio oli katastrofi, enhän minä mitään niistä tahtilajeista ymmärtänyt. Vuotta myöhemmin hän sai kuitenkin kutsun tulla tuottamaan Värttinän 1994 ilmestynyttä Aitara-levyä. Se meni sen verran paremmin , että Janne tuotti vielä myös Kokko-, Vihmaja Iki-levyt. Kansanmusiikkia on tullut soitettua esimerkiksi Veli-Matti Järvenpään kanssa. – Oman bändini, Shubie Brothersin, tuleva levy on hyvinkin maailmanmusiikkivaikutteinen, varsinkin rytmisesti. Pauanteen Janne näki ensi kerran Musiikkitalon Black Boxissa ja hänestä tuli heti fani. Kun Kukka ja Tero myöhemmin pyysivät häntä mukaan, hän oli otettu ja samalla kauhuissaan. – Miten ihmeessä saisin tämän mulle kokonaan uuden musiikkityylin haltuun? Kun en vieläkään ymmärrä tahtilajeista hönkäsen pöläystä. Onneksi ei ollut kiirettä ja bänditoverit olivat armollisia ja pitkämielisiä. Vaikka Pauanteen konsepti oli varsin valmis, sovitukset ovat eläneet Jannenkin aikana. – Aina täytyy kuitenkin löytää oma tapa tehdä asiat. Se on ollut haastavaa, mutta lopulta älyttömän hauskaa. Nyt kaikki tuntuu luontevalta ja eläväiseltä, Janne toteaa. Pauannetta ja paljon muuta Pauanteen kaikilla jäsenillä on runsaasti myös muita töitä. Keväällä Kukka jatkaa Kinky Boots -musikaalissa soittamista Helsingin Kaupunginteatterissa, Janne on lähdössä J. Karjalaisen kiertueelle ja Terolla on konserttisalikeikkoja useiden artistien kanssa, levyntuottamista ja kaiken lisäksi sisustusarkkitehdin töitä. Mitäs tämä nyt on? Valmistuin joitakin vuosia sitten sisustusarkkitehdiksi Metropoliasta ja toivon mukaan joskus myös arkkitehdiksi Aaltoyliopistosta – arkkitehtuuri kiinnostaa, virnistää Tero. Pauanteen ensimmäinen levy ilmestyy maaliskuussa ja syksyllä jatketaan keikkailua. Kukka ja Tero vakuuttavat kumpikin, että arkistoäänitteiden kuunteleminen ei kyllästytä tippaakaan – päinvastoin. Siitäkin huolimatta, että soittaminen niiden kanssa on vaatinut satojen tuntien harjoittelun. Yhtyettä kihelmöi myös päästä käsiksi seuraavan levyn materiaaliin. Lopuksi on kysyttävä, onko Tapani Hietalahden aikoinaan rakentama Pauanne Kaustisella tuttu paikka? – Pakko tunnustaa, että vielä ei olla käyty. Pelimannihipit ovat kyllä paikkaa hehkuttaneet. Internetistä ollaan hieman kurkisteltu ja onhan sinne mentävä. Yhtyeen nimi löytyi vanhoista kansanuskomuksista: Se merkitsee ukkosen jumalaa. Onhan se kiinnostavaa, että Kaustisen Pauanteelle on lyönyt salama kaksikin kertaa. Kukan ja Teron haastattelu tehtiin Kansallismuseossa, jonka miljöö sopii hyvin historiasta ammentavalle yhtyeelle. Sa ul i H ei kk ilä
• 10 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 N ykyisin tavallisimmin käytetyksi termiksi on vakiintunut runolaulu, mikä on hyvä asia juuri siitä syystä, että laulaminen on siinä muita käytettyjä nimityksiä vahvemmin esillä. Se on yhdyssanan perusosa ja runo on selkeästi määriteosa. Termi ikään kuin alleviivaa sitä, että laulaminen on oleellinen osa ilmiötä, ja jos se otetaan pois, kysymys ei enää olekaan samasta asiasta. Myös kalevala-alkuiset nimitykset johtavat helposti ajattelemaan, että ihmiset olisivat aikoinaan ”laulaneet Kalevalaa” tai että runolaulu perustuisi kansalliseepokseemme. Asiahan on juuri päinvastoin. Runolaulu on Kalevalaa huomattavasti vanhempi ilmiö. Itämerensuomalaisessa ympäristössä runolaulua arvioidaan lauletun jo ainakin 2000, mahdollisesti jopa noin 3000 vuotta sitten. Arvio perustuu ennen kaikkea kielitieteen näkemykseen itämerensuomalaisten kielten erkaantumisesta, jonka on ajoitettu tapahtuneen noin kaksituhatta vuotta sitten. Koska mm. virolaisilla, karjalaisilla ja suomalaisilla on käytössään samanlainen laulutapaa, sen on täytynyt kehittyä nykyiseen muotoonsa ennen kielten erkaantumista. Ja, koska tällaisen, yleisesti käytössä olevan lauletun, mitallisen kommunikaatiomuodon kehittyminen vie aikaa todennäköisesti vähintään vuosisatoja, runolaulun alkuaikoja voidaan tällä Runolaulu – elävää kulttuuriperintöä Runolaulu, runonlaulu, vanhamittainen runous, laulurunous ja kalevalainen laulu ovat nimityksiä, joita on käytetty suomalaisesta lauluperinteestä, josta Elias Lönnrot ammensi Kalevalaansa muodon ja sisällön. Kaikki nimitykset viittaavat toki samaan asiaan, mutta niillä on omat vivahteensa. Minna Seilonen runolaulaja Jussi Huovisen kainalossa Sommelossa. Huovinen kuoli toukokuussa 2017 93-vuotiaana. Teksti: Pekka Huttu-Hiltunen Kuva: Klaus von Matt
• 11 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 perusteella arvioida noin kolmen vuosituhannen taakse. Runolaulu on kehittynyt samassa prosessissa kuin kielemmekin on muokkautunut. Siksi suomen kielellä on kohtalaisen helppo muodostaa runolaulumittaisia, kahdeksantavuisia säkeitä. Laulamista taas voidaan osaltaan kiittää siitä, että suomen kieli on säilynyt suhteellisen muuttumattomana. Laulamisen syntaksi, jolla tarkoitetaan yhteen kietoutuneita runon ja sävelmän tyylinmukaisen muodostamisen normeja, pakottaa säilyttämään myös runossa ilmenevää kieliainesta. Sanoja ei voi noin vain vaihtaa ja niiden tai säkeiden rakennetta muuttaa, jos laulu halutaan toistaa edes jokseenkin samanlaisena. Runolaulun tarinat elävät Matti Kuusen 1950-luvun lopulla esittelemä teoria runolaulun tyylikausista – vaikka sitä on myös kritisoitu – antaa edelleen hyvän yleiskuvan historiallisista kerrostumista, jotka heijastuvat vanhassa runolaulussa. Varhaisimmat laulut, ainakin laulujen aiheet ja myyttiset kuvat, kertovat alkumyyteistä, esimerkiksi maailman synnystä. Noin kaksituhatta vuotta sitten alettiin laulaa Sammosta, maanviljelystä ja oluen synnystä, viikinkiaikana seikkailtiin ja kristillisenä aikana, 1100 ja 1200-luvuilta lähtien, lauluihin ja loitsuihin lisäiltiin uuden uskonnon legendoja ja sisältöaineksia. Tällainen, monesta kerrostumasta muodostuva kokonaiskuva onkin hyvä nimenomaan siinä mielessä, että kaikki nykyaikaan säilyneet vanhat, jopa esihistorialliselta ajalta lähtöisin olevat laulut ovat kulkeneet näiden kulttuurikausien läpi. Niinpä ei voida sanoa, että esimerkiksi maailman synnystä kertovat laulut olisivat sellaisinaan tuhansia vuosia vanhoja. Niissä ilmenevä maailmankuva voi olla vanha, ja joitakin säkeitä tai jopa useamman säkeen muodostamia jaksoja voi olla jopa tuhansien vuosien takaa, mutta aikojen kuluessa lauluihin on todennäköisesti ympätty ilmauksia ja lisätty tapahtumien käänteitä myös uudemmalta ajalta. Runolaulu on siis myös muuttuvaista – niin kuin kaikki elävä perintö. Runolaulun, tai oikeastaan kansanrunouden tutkimuksessa Suomessa oli pitkään vallalla käsitys, että laulajat muistaisivat ja oppisivat lauluja sana sanalta, ja muutokset olisivat pääasiassa joko unohtamisesta johtuvia tai muuten sekavia. Ajateltiin, niin kuin esimerkiksi Väinö Salminen kirjoitti 1930-luvulla, että unohdusten kautta alkuperäinen runo katoaisi ”jäljettömiin kuin aalto rannan hiekkaan”. Kuvaava on, että Suomen Kansan Runoissakin oli alkuaikoina erillinen luokitus niin sanotuista sekavista muodostuksista. Vasta oikeastaan 1960-luvulla alettiin yleisesti pohtia, ennen kaikkea Albert Lordin klassikkoteoksen Singer of Tales innoittamana, olisiko runolaulu sittenkin joustava ja muuntuvainen ilmaisumuoto. Nykyinen käsitys runolaulusta on nimenomaan tällainen. Muuntumista on tapahtunut aina, ja jokainen aikakausi synnyttää myös uudenlaista laulamista, uusissa olosuhteissa. Tallentamistekniikat kirjoittamisesta alkaen ovat muuttuneet satojen vuosien aikana. Kun 1800-luvun kerääjät kirjasivat runoja ylös, he samalla vaikuttivat tahtomattaankin siihen, miten lauluja sen jälkeen muistettiin ja uusinnettiin. Kirjallinen esitystapa syrjäytti laulamista. Esimerkiksi Elias Lönnrot ymmärsi tämän ja kuvasi niin sanotun Uuden Kalevalan esipuheessa vuonna 1849, miten ”Siitä että Venäjän Karjalassa vanhoja runoja ja niiden laulajoita on näihin aikoihin asti kunniassa pidetty, voisi päättää, laulajien runojansa ei unohtaneen, vaan ennemmin niitä parannelleen ja kaunistelleen nykyiseen muotoonsa monilukuisissa toisinnoissa .” Mutta että ”Tästälähin alkavat ne taas pikemmin supistua, kun uusilla lisäyksillä enetä, sillä kun, ken ikänänsä tahtoo, saapi ne valmiina kirjana käteensä, ja täydellisempänä, kuin minkä kenen erinäinen muisto kannattaisi, niin katoaa muistolta laulamisen arvo, ja arvon kadottua itse muistolta laulaminenki .” Tämähän on tapahtunutkin juuri noin. Muistinvarainen laulaminen on kadottanut arvoaan, kun kaikki laulut ovat jo kirjoissa. Runolaulu ei ole koskaan kadonnut Kaikki runolaulujen laulaminen ei kuitenkaan kadonnut 1800tai edes 1900-luvulla. Yleisesti osattujen, runolaulumittaisten laulujen määrä väheni vuosisatojen aikana, ja laadussakin tapahtui muutoksia. Suomessa, varsinkin maan länsiosissa riimilliset laulut olivat yleistyneet jo kauan sitten, ja tavallaan täyttäneet kulttuurissa sen paikan, joka aikaisemmin oli kuulunut runolauluille. Niissä runolauluissa, joissa vielä muistettiin ja opeteltiin, sävelmät pyrkivät vakiintumaan samanlaisiksi kuin koulukirjoihin oli nuoteille kirjoitettu. Yleisesti kuitenkin laulettiin mm. lasten tuutulauluja vanhalla mitalla. Runolaulumittaa, joka oli siis laulamisesta ja laulamalla syntynyt, käytettiin yleisesti edelleen myös sananlaskuissa ja loitsuissa. Itä-Suomessa, Pohjos-Karjalassa sekä Kainuun ja Vienan Karjalan rajamailla, molemmilla puolilla rajaa, laulaminen säilyi pitempään ja monipuolisempana kuin lännessä. Vielä nykyisinkin on laulajia, jotka ovat oppineet vanhaa laulutapaa perhepiirissä, omilta vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan. 2000-luvulle tultaessa laulamisen painopiste on jo siirtynyt kouluja käyneisiin laulajiin. Runolaulua opetetaan Sibelius-Akatemiassa ja muissa musiikin alan oppilaitoksissa, ja sitä voi opiskella kansalaisopistoissa ja kesäkursseilla. Onneksi on olemassa myös äänitallenteita vanhasta laulutavasta, josta vaikutteita voi ammentaa. Laulaminen on edelleen elävää, kuten se on aina ollutkin. Laulamisen ketju on meillä suomalaisilla katkeamaton, mistä voimme olla ylpeitä. Itse asiassa muistinvaraisen oppimisen romanttinen ihannointi olisikin syytä sijoittaa omaan lokeroonsa; se on ollut ihan kunnioitettava vanha tapa, mutta nykyaikaiset oppimisen tavat eivät ole sitä huonompia. Sekin on ihan pätevää perinteen oppimista ja uusintamista, että oppii laulamista oppilaitoksessa, kirjasta lukemalla ja äänitteitä kuuntelemalla. Meidän aikanamme, 2000-luvun alkuvuosina, runolaulun arvostus on nousussa. Uudet sukupolvet haluavat oppia sitä sekä perinteisellä tyylillä että uusina muunnelmina. Nykyisin ymmärretään, että nimenomaan laulamisessa on runolaulun salaisuus ja voima, ei niinkään pelkässä runossa. Runolaulu on kansanlaulua, kansanmusiikkia, jota voi ja jota kannattaa opiskella ja oppia. Myös muistinvaraisuus tai ainakin osittainen muistivaraisuus on tulossa takaisin, mikä on hieno asia. Runolaulun opiskelu voi olla mitä parhainta aivojumppaa, ja perinteinen tyyli antaa vapauden muunteluun. Samalla se edelleenkin on mitä arvokkainta itämerensuomalaista aineetonta kulttuuriperintöä. On ihan pätevää perinteen oppimista, että oppii laulamista kirjasta lukemalla ja äänitteitä kuuntelemalla.
• 12 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 Tallarin taannoinen rekrytointi kiinnosti kaikkiaan seitsemäätoista hakijaa, joista valituiksi tulivat koko suomalaiselle kansanmusiikkimaailmalle tutut Arto Järvelä ja Esko Järvelä. Molempien pesti on kaksivuotinen ja osa-aikainen, ja he jatkavat Tallarin ohella myös muita aktiviteettejaan. Tallarin vakinaisina jäseninä jatkavat Katri Haukilahti ja Sampo Korva sekä osa-aikainen johtaja-tuottaja Matti Hakamäki. Rekrytointien myötä Tallarin toimintamallia ja strategiaa tullaan uudistamaan. Tuleva strategia vastaa nykyiseen, entistä enemmän projektiluonteiseen tuotantomalliin myös valtionosuusorkestereissa ja mahdollistaa entistä joustavamman yhteistyön vapaan kentän toimijoiden kanssa. ”Hakijoina oli ilahduttavan suuri joukko kansanmusiikin ammattilaisia, ja heillä oli hyvin antoisia ja arvokkaita näkemyksiä siitä, mikä kansanmusiikin valtionosuusorkesterin rooli nykymaailmassa voisi ja tulisi olla”, Hakamäki toteaa. Arto Järvelä (s. 1964) on profiloitunut vanhakantaisten, pitkälti jo hävinneiden soolosoittotyylien ja soiton tutkijana. Lisäksi hän on tunnettu muun muassa yhtyeistä JPP, Pinnin pojat, WAO, Salamakannel ja Nordik Tree. Hän oli Tallarin jäsenenä vuodet 1986–89 ja on myös vieraillut vuosien varrella usein Tallarin riveissä. Opettajana hän on toiminut muun muassa Sibelius-Akatemiassa niin pääkuin sivutoimisesti jo 1980-luvulta lähtien. Esko Järvelä (s. 1981) tunnetaan mm. yhtyeistä Frigg, JPP, Teho, Tötterssön, Baltic Crossing ja Esko Järvelä Epic Male Band ja nuoresta asti aktiivisena näppäriopettajana ja näppärikappaleiden sovittajana. Lisäksi hän toimii Keravalla järjestettävän TE!-festin taiteellisena johtajana. ”Olen intoa piukassa uusiin haasteisiin. Myös toivottavasti tuleva kaustislaisen viulunsoiton pääsy Unescon listalle tuo hyvää pöhinää. Sen puitteissa tulee varmasti olemaan mielekästa touhuta”, miettii Arto Järvelä tulevaa. Rekrytoinnit tulivat ajankohtaisiksi yhtyeen taiteellisen johtajan ja viimeisen alkuperäisjäsenen Ritva Talvitien jäädessä eläkkeelle liki 33 vuoden Tallari-uran jälkeen. Talvitien merkitys Tallarin viulistina, satojen kappaleiden sovittajana, Tallarin tyylin luojana, pelimannityylejä tutkivana ja välittävänä muusikkona sekä kymmenien kansanmusiikkiviulistien kouluttajana ja mentorina hakee vertaistaan. ”Ritua” juhlittiinkin helmikuun alkupuolella jäähyväiskonserteilla niin Kokkolassa kuin Kaustisella, mutta vierailemassa häntä nähtäneen Tallarin riveissä tulevaisuudessakin. Järvelät Arto ja Esko Tallarin vahvuuteen Kaustisen vuoden 2019 showcase-esiintyjät ovat ruotsalainen AXVY, virolainen Eva Väljaots sekä suomalainen Nooli. AXVYn Mårten Hillbomin , Jerker Hans-Ersin ja Albin Brobergin musiikki on taattua skandinaavipoljentoa, jossa polskat, valssit ja sottiisit rullavat 5-kielisenja hardangerviulun, 12-kielisen kitaran ja citternin sekä perkussioiden voimin, inspiraationaan sinertävät tunturit ja metsäiset purot. Tällä hetkellä Sibelius-Akatemiassa opiskeleva kanneltaja Eva Väljaots soittaa erikokoisia virolaisia ja suomalaisiakin kanteleita. Hänen improvisaatiolähtöisen ja meditatiivisen soittonsa inspiraationa ovat karjalaiset ja virolaiset historialliset kanteletyylit ja niiden mukana perintyvä maailmankuva. Noolin Oona Harjun ja Jonna Lankisen juuret ovat syvällä pohjoismaisessa kansanmusiikkiperinteessä, mikä ilmenee vauhdikkaissa ralleissa, huumaavissa sooloissa sekä herkissä valsseissa. Groovaavan harmoonin ja energisen viulutaituroinnin tuottama svengi menee taatusti kuulijan jalan alle. Kaustisen Vuoden yhtye on rohkea, herkkä ja hersyvä pelimannityttöbändi ENKEL , jonka We are Enkel pokkasi vuoden 2018 kansanmusiikkilevy-palkinnon. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat haluaa valinnallaan tuoda esiin pelimannihenkisyyden säilyttämisen merkitystä ammattimaisen toiminnan rinnalla. Rytmi-teemaa tuodaan esiin muistuttamalla musiikin havaitsemisesta eri aisteilla. Tunne musiikki -kokonaisuudessa yhteistyötahona ovat kuuloalan järjestöt. Kaustisella kuullaan ja nähdään mm. Suomen tunnetuin viittomakielinen rap-artisti Signmark . Kansainvälisiä nimiä ovat muun muassa 30-vuotista taivaltaan suomalaisten ystäviensä kanssa juhliva ruotsalainen Väsen , flaamilainen intensiivinen veljesduo Madingma , monikansallinen Farandi , festivaaleilla aikoinaan syntynyt maailmanmusiikkilistanimi ja Etno-Emma-voittaja SANS sekä maagisen taitava ja svengaava jenkkiläinen Crying Uncle’s Bluegrass Band . Ruotsin ja Norjan metsäsuomalaisten jalanjäljissä kulkevat konserteissa ja työpajoissa Mats Berglund & Arto Järvelä sekä modernia poljentoa esittelevä tanskalainen Vesselil . Kotimaisista nähdään mm. pitkän tauon jälkeen Kaustiselle palaava energinen Tsuumi Sound System , maailmanmaineeseen kiitävä pelimanni Antti Paalanen ja keikkataukoa pitänyt Bill Hota & the Pulvers . Kreeta-Maria Kentalan kokoamassa Beethovenin parempi marssi -konsertissa kuullaan klassista musiikkia kaustislaisittain soitettuna, ja kavalkadina nähdään Ilmari Wirkkalan Kaustisen tuhatvuotisesta historiasta kirjoittaman uskomattoman esseen perusteella laadittu musiikkinäytelmä Kaustisen Mysteerio. Suurelle yleisölle tuttuja nimiä ovat laulattajasuosikki Mikko Alatalo , Samuli Edelmann ja Orkestra Suora Lähetys , hyvässä nousukiidossa liitävä Vesterinen ja upeaääninen Vuokko Hovatta Kolmisin kokoonpanoineen. Suomen Kansanmusiikkiliiton Ethno Finland -leiri järjestetään tänä vuonna festivaalin yhteydessä. Juhlien maanantai on jo kolmatta kertaa ilmainen, tällä kertaa Kaustisen seutukunnan sponsoroimana. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 8.–14.7.; koko ohjelma julkistetaan toukokuussa. Kaustisella kansainvälinen showcase-kattaus ja teemana rytmi AXVY Nooli
• 13 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 Sarjaa tuottaa: ESITTELYSSÄ KRISTINA OLANTO SYNTYMÄPAIKKA: Helsinki AMMATTI: laulaja NYKYINEN KOTIPAIKKAKUNTA: Helsinki YHTYEET: Lekkujad, Sarastus, Iro Haarla & Kristiina Olanto -duo ELÄMÄN MOTTO: ” Sä olet riittävän hyvä, just noin!” Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Hans Kauppila K un Kristiina Olanto kuvailee lapsuusaikaansa, ei voi välttää ajatusta valkokankaalla tutusta, laulavasta Trappin perheestä. – Laulamaan aloin jo ennen kuin osasin puhua. Koko 5-henkinen perheemme lauloi ja se oli yhteinen juttumme. Muistan, että lauloimme aina ja joka paikassa. Lauloimme moniäänisesti stemmoissa ja siinä musikaalisuus ja sävelkorva kehittyi. Ortodoksiperheen molempien vanhempien sukujuuret olivat rajantakaisessa Karjalassa. Sekä Kristiina Olannon isä että äiti olivat esiintyviä taiteilijoita, jotka lauloivat karjalankielisiä kansanlauluja sekä ortodoksista kirkkomusiikkia. Tytär kulki pienestä pitäen mukana esiintymismatkoilla ja omaksui karjalaiset laulut. – Isäni, filosofian tohtori Heikki Koukkunen ja äitini Anneli Olanto-Lasaroff loivat 1978-1983 Nurmeksen Bomballe karjalan kielen ja kulttuurin ”perinnelaboratorion”, viisihenkisen karjalankielisen ryhmän, jossa opetettiin monipuolisesti rajakarjalaista perinnettä itkuvirsilaulusta piirakan paistoon. Isäni ja äitini intohimoinen Karjalan kulttuurin parissa tehty työ ja sen seuraaminen lapsena on ollut itselleni tärkein oppikouluni karjalaiseen musiikkiin ja kulttuuriin. Kodin arjessa ei karjalaa kuitenkaan valitettavasti puhuttu. Syy tähän on Kristiina Olannon mukaan selvä. – Isovanhempani ja vanhempani joutuivat jättämään kotinsa Karjalassa ja integroitumaan suomalaiseen kantaväestöön. Kohtelu ei aina ollut hyvää ja karjalaiset joutuivatkin usein peittelemään ja häpeämään omia tapojaan, kieltä ja kulttuuriaan, myös uskontoa. Erilaisuutta ei kantaväestö kaikkialla hyväksynyt. Vuosien saatossa Karjalan musiikki jäi monista eri syistä taka-alalle, kunnes kymmenisen vuotta sitten Kristina Olanto palasi sen pariin. Hän alkoi laulaa lapsena opittuja karjalankielisiä lauluja, ja ne tuntuivatkin hyvin läheisiltä ja eheyttäviltä. – Karjalan kansanlauluja laulaessani voin musiikin kautta sukeltaa suoraan ytimeen ja heittäytyä vuosisataisten perinteiden vietäväksi. Tunteita ei piiloteta, vaan musiikissa saavat raikua paitsi laulu, myös itku, nauru ja huudot. Tunteet saavat kuulua. Vuonna 2012 syntyi Lekkujad-yhtye. Karjalankielinen sana tarkoittaa ikiliikkujaa. Kaikilla yhtyeen jäsenillä on sukujuuret Karjalassa tavalla tai toisella. Kristiinan lisäksi ikiliikkujia ovat Jorma Tapio (tenorija alttosaksofoni, huilut), Julius Heikkilä (kitarat), Janne Tuomi (rummut, perkussiot) ja Ville Rauhala (kontrabasso). Kristiina Olanto on eri projekteissa tehnyt yhteistyötä mm. Karjalan Kielen Seuran, Helsingin Suojärvi-seuran, Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin ja Karjalan Liiton kanssa. Hän kantaa huolta Karjalan kulttuurin sekä kielen puolesta – Karjalan kielen asema ei ole vahva, mutta uskon sen säilyvän – ei kuitenkaan ilman ponnistuksia ja aktiivisia toimia. Yhteiskunnallinen tuki olisi tarpeen ja karjalan kielen opetusta tulisi saada kouluissa. Toivon myös kovasti, että Suomessa asuvat karjalaiset puhaltaisivat enemmän yhteen hiileen, yhdistäisivät voimansa ja lähtisivät yhdessä elvyttämään karjalaista perinnekulttuuria Suomessa. Kristiina Olannon mielestä karjalan kieli on viehättävä laulukieli, koska sen intonaatio on jo valmiiksi hyvin ”laulavaa”. Karjalan Kielen Seura toimii monipuolisesti kielen ja kulttuurin elvyttämiseksi. – Yksi projekteista on karjalankielinen lastenlaulusarja. Kappaleet ovat tuttuja lastenlauluja, jotka on käännetty karjalaksi ja laadittu nimenomaan kielenoppimista varten. Ne tulevat nettiin ja cd-levylle. Kappaleita on 15 ja niissä on käytetty kolmea eri karjalan kielen kielialueen murretta; eteläkarjalaa, vienaa ja livviä. Olemme Lekkujad-yhtyeen kanssa saaneet sovittaa kappaleista omat versiomme ja ne on äänitetty Maailman musiikin keskuksen studiossa syksyllä 2018. Levy julkaistaan keväällä. Ikiliikkujat karjalaa elvyttämässä Kodin jättäminen ja uuteen yhteiskuntaan integroitumisen vaikeus ovat niin merkityksellisiä ja monimutkaisia asioita että niiden seurauksia kannetaan helpostikin sukupolvesta seuraavaan. Näin on kokenut laulaja Kristiina Olanto, jolla aktiivinen toiminta karjalankielisten laulujen parissa alkoi vastausten etsimisestä juurettomuuden tunteisiin. Karjalan evakkojen lapsi tunnistaa vastaavan ilmiön tämän päivän siirtolaisten elämässä.
• 14 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 Tänä vuonna kokoontumispaikkana on Oulu, jossa Samuelin Poloneesi järjestetään yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistyksen, Oulun Musiikkijuhlien, Viro-instituutin ja Oulun kaupungin kanssa. Samuelin Poloneesin konserteissa Oulun Musiikkikeskuksessa ja Kulttuuritalo Valveella sekä Poloneesiklubeilla Tuba Food & Loungessa ja Voimala 1889:ssä kuullaan suomalaisen kansanmusiikin kiinnostavinta kirjoa, taatun perinteisestä rajoja rikkovaan ja kokeilevaan ohjelmistoon. Samuelin Poloneesi on Suomen Kansanmusiikkiliiton päätapahtuma, joka on kiertänyt vuosittain eri paikkakunnilla jo vuodesta 1972. Tänä vuonna teemana on pohjoispohjalainen kansanmusiikki. Festivaalin aloittaa perjantaina 15.3. ”Avajaiskonsertti Pohjoisten jokien kuohuja”, jossa esiintyjinä mm. Iin Laulupelimannit , Kuivaniemen ja Simon Pelimannit , Oulun Huuliharppuorkesteri , Hiijjen Pelimannit , Varjakka String Band , Pauhu , Otra , Ii-Team , Miukeli , Oulun Pammaus ja Pohjankartanon mandoliiniorkesteri . Konsertin jälkeen voi siirtyä jatkamaan iltaa Poloneesiklubeille Tuba Food & Loungeen ja Voimala 1889:iin, joissa esiintyvät mm. Kassiahastus , Otra , HietaKettu , Rommakko , Marjakangas&Mesimäki , Vantaan kansanpelimannit , MAJA-duo , Yläsiirtola Ramblers , Etnoa! ja Tarua . Lisäksi klubien ohjelmaan sisältyvät jamit! Lauantaina 16.3. ohjelmassa on muun muassa Lastenkonsertti lastenmusiikkiyhtye Soivan Siilin isännöimänä, yhteislauluja persoonallisella TurusenSahalla, suuren määrän pelimanniryhmiä esittelevä Pelimanniparaati, Orivesi All Starsin odotettu levynjulkaisukonsertti, sekä huikea iltakonsertti virolaisen superyhtyeen Trad.Attack! :in, huuliharppunelikko Svängin ja OAMK:in tanssijoiden kanssa. Ilta jatkuu Poloneesiklubeilla, joista Tuba Food & Loungen Voimala 1889:in klubin muotona on tanssi-iltamat, jossa tanssittajana mm. Teho. Voimala 1889:n klubin teemana on Eroottisen kansanperinteen iltamat, jonka aloittaa Sampo Korvan ja Jimmy Träskelinin Turvalan uunilla -esitys. Muita lauantain klubien esiintyjiä ovat mm. Risto Kupari , Kortesjärven pelimannit , Luunappi , Jasso , Spelarit , Oulun Pammaus , Nope ja Talkoopelimannit . Sunnuntai 17.3. alkaa kansanlaulukirkolla, jossa Anna-Mari Kaskisen hengellisiä sanoituksia pääsee laulamaan tuttujen kansansävelmien melodioilla, pelimannien säestyksellä. Festivaalin päättää Samuelin Poloneesin pääjuhla, joka alkaa suurensuurella pelimannien yhteissoitolla ja jatkuu kiinnostavien esiintyjien seurassa kuten oltermannit ja Tradilalaiset & Oulunsalon Näppäripelimannit , Salamakannel, MäSä-Duo , Nope , Droichead , Teho. ja Riemupelimannit . Lisäksi festivaalilla esiintyvät Nivalan pelimannit , Säilyn Pelimannit , Hannu Rahikainen , O´Dear , Ylä-Savon Pelimannit ja laulajat , Leppävirran Pelimannit , Kuopion pelimannit , Cu4 , Suomen Sahansoittajat , Sakarat Laulupelimannit ja Maija&Liisa . Tervetuloa nauttimaan Samuelin Poloneesin iloisesta tunnelmasta! Festivaalin ohjelma ja esiintyjä-info: www.kansanmusiikkiliitto.fi/ samuelinpoloneesi Samuelin Poloneesi valloittaa Oulun 15.-17.3.2019 Samuelin Poloneesin lippujen ennakkomyynti: www.ticketmaster.fi Lipunmyyntiä myös ovelta ennen konsertteja! Sellosalin ja Haltian konserttien liput ovat myynnissä www.lippu.fi –toimipisteissä. Tapahtuman uudistuneet nettisivut: www.juurijuhla.fi. Huhtikuun JuuriJuhla–RotFestissä ennenäkemätön tarjonta Espoolainen kansanmusiikin kaupunkitapahtuma JuuriJuhla-RotFest järjestetään 5.-13.4. Tapahtuma marssittaa lavalle uskomattomia musiikkielämyksiä. Nyt niistä voi nauttia myös isommalla ryhmällä halvemmalla, Lippupisteen kautta myytäviin Sellosalin ja Haltian konsertteihin on yli 10 hengen ryhmille 10 % alennus. Aiemmassa numerossa esiintyjäksi ilmoitettu Frifot joutui ikävä kyllä perumaan tulonsa, mutta tilalle tuli upea Tuuletar . 11.4. JuuriJuhla-RotFest tarjoilee unohtumattoman illan suomalaisen ääniilmiön, vocal folk hob –yhtye Tuulettaren musiikin parissa. Tuuletar on noussut viime vuosina huimaan kansainväliseen menestykseen. Yhtye tekee pelkillä äänillään mielenkiintoisen musiikillisen maailman, missä eksoottiset äänenkäyttötavat, iskevät beatbox-rytmit ja vahva yhteissointi leikkivät riehakkaasti keskenään. Klubilla esiintyy myös vauhdikas eteläpohjalaista energiaa uhkuva MäSä-Duo . Karismaa, energiaa ja kurkkulaulua on vuorossa 12.4. Kimmo Pohjonen Skinin ja Alashin (Tuva) seurassa. Kimmo Pohjonen on lavalla yhdessä tyttäriensä Inka ja Saana Pohjosen kanssa. Tuvalaiset Alash-yhtyeen kurkkulaulumestarit ovat ensimmäisellä vierailullaan Suomessa. Alash on tehnyt useita kiertueita ympäri maailmaa ja nyt se on aloittanut myös Euroopan valloituksen. Kurkkulaulun tekTrad. Attack!
• 15 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 niikat, möreä kargyra, puristeinen höömei ja kirkkaita yläsäveliä korostava sygyt ovat tuttuja jo monelle suomalaisellekin musiikin ystävälle. Hämmentävien laulutekniikoiden lisäksi Sellosalissa kuullaan korvia hiveleviä harmonioita ja taiturillista keskiaasialaisten soittimien käsittelyä. Upea päätöskonsertti 13.4. tuo lavalle yhden virolaisen kansanmusiikin kovimmista nimistä, Curly Stringsin sekä 15-vuotiskiertueellaan olevan suomalais-tanskalais-englantilaisen Baltic Crossingin . Klubilla esiintyvät kansanmusiikin supernaiset, eli ENKEL . Haltiassa esiintyy 6.4. lumoava Solju , joka on parhaillaan arvostetun Teosto-palkinnon ehdokkaana! Soljun musiikissa saamen kieli ja joiku yhdistyvät uusiin ja innovatiivisiin äänimaisemiin. Lagstad Hembygdsgårdin suomenruotsalainen ilta 9.4. tarjoaa Maria Kalaniemen ja Désirée Saarelan duon musiikkia. Désiree Saarelan sävellykset ja ajatuksia herättävät tekstit vuorottelevat Maria Kalaniemen paljetarinoiden kanssa. Pelimannimeiningillä ja tanssimusiikilla jatkaa ihanasti svengaava Östra Nylands Spelmansgille . JuuriJuhlalla on uskomaton onni saada norjalainen Gjermund Larsen Trio esiintymään Espoon tuomiokirkkoon 8.4. Harvoin mikään muu muusikko lumoaa samalla tavalla soittonsa taituruudella kuin Gjermund. Suomalaisille hän on tuttu Friggin jäsenenä yhtyeen alkuaikoina. Ruotsinkielisten ala-asteiden ja päiväkotien lapsille on tarjolla riehakas Arne Alligator Thorstorpissa 10.4. Espoon pelimannit ja Elina Sauri ilahduttavat päivätanssien yleisöä jälleen 9.4. Sellosalin lämpiössä. Pelimanniyhtyeet valloittavat Ison Omenan kirjaston Stagen 13.4. klo 11-17 ja tapahtumaan osana järjetetään 5.-7.4. Minä soitan harmonikkaa … -kilpailu Espoon kulttuurikeskuskessa JuuriJuhla-RotFestissa on mistä valita!! MäSä Duo Alash
• 16 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 N ordic Master in Folk Music (Nofo) on yhteispohjoismainen kansanmusiikin maisterikoulutusohjelma, jossa opiskelijat matkustavat kahden vuoden ajan ympäri Pohjoismaita tutustuen paikallisiin kansanmusiikkikulttuureihin. Koulutuksen järjestäviä tahoja ovat Kungliga Musikhögskolan Tukholmassa (Ruotsi), Syddansk Musikkonservatorium Esbjergissä (Tanska), Ole Bull Akademiet Vossissa (Norja) sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemia Helsingissä. Koulutusohjelma on rakennettu jäsennellyksi ja intensiiviseksi kokonaisuudeksi, jossa opiskelijat pääsevät nauttimaan kunkin yhteistyökoulun parhaista puolista ja saavat yleiskatsauksen jokaisen koulutusohjelmaan kuuluvan maan kansanmusiikkikulttuuriin puolen vuoden opiskeluperiodin aikana. Siirtyessään maasta ja koulusta toiseen nofolaiset pääsevät kartuttamaan itselleen valtaisan tietopankin eri Pohjoismaiden kansanmusiikkiperinteistä ja tutustumaan lukuisiin uusiin ihmisiin. Ainutlaatuiseksi koulutusohjelman tekeekin sen tarjoamat mahdollisuudet kansainväliseen verkostoitumiseen, josta on valtavasti hyötyä myös koulusta valmistumisen jälkeen. Nofossa on ollut sen aloitusvuodesta 2007 saakka voimakas painotus yhtyetyöskentelyyn. Syksyllä 2017 koulutusohjelmaa uudistettiin ja aloittaville opiskelijoille tarjottiin ensimmäistä kertaa mahdollisuus valita painotus soolo-, pienkokoonpanotai yhtyemusisointiin. Tämä valintamahdollisuus on jatkossa kaikilla maisteriopintonsa Nofossa suorittavilla opiskelijoilla. Syksyn 2017 vuosikurssille yhtyepainotuksen valinta oli miltei itsestään selvä ja näin sai alkunsa Farandi. Farandi on yhtye, joka tuo yhteen kuuden eri muusikon erilaiset taustat ja viiden eri maan kansanmusiikkikulttuurit. Farandissa erityisen mielenkiintoista on sen ennenkuulumaton instrumentaatio: yhtyeessä soi nimittäin kolme avainviulua, poikkihuilu, säkkipillit sekä haitari. Tommie kuvailikin juuri instrumentaatiota yhdeksi piirteeksi, joka tekee Farandissa työskentelyn äärimmäisen mielenkiintoiseksi. Koska soitinyhdistelmä on erikoislaatuinen, joskus jopa haastava, se inspiroi yhtyeen muusikoita löytämään uudenlaisia ratkaisuja musiikin tekemiseen. Samalla he tulevat soittaneeksi musiikkia, jota ei vät omalla instrumentillaan tulisi välttämättä kokeilleeksi. Tommielle erityinen kokemus Nofossa opiskellessa ja Farandissa työskennellessä on ollut päästä näkemään kuinka paljon erilaisia lähestymistapoja taiteen tekemiseen on olemassa. Koulutusohjelman monipuolisuus on antanut sekä Saanalle että Tommielle eväitä oman musiikillisen mukavuusalueen laajentamiseen ja avannut silmiä uudella tavalla oman kotimaan sa kansanmusiikkikulttuurille. Tommien ja Saanan vuosikurssista on kuluneen puolentoista vuoden aikana muodostunut omanlaisensa perhe. Toisten kunnioitus ja rehellinen palaute on muodostunut farandilaisten toiminnan kulmakiviksi ja näin ollen mahdollistanut työskentelyn sujuvuuden ja helppouden. Nordic Master in Folk Music -koulutus huipentuu opintojen loppuvaiheilla järjestettävään Pohjoismaiden kiertueeseen, jonka suhteen Farandi on alusta saakka ollut hyvin kunnianhimoinen. Farandi on yhdistänyt kesällä toteutettavaan Finding North kiertueeseensa mielenkiintoisen sävellyksellisen projektin. Jokaisesta Nofo -koulutusohjelmaan kuuluvasta maasta on palkattu säveltäjä tekemään teos Farandin kiertueohjelmistoon, minkä lisäksi myös jokainen yhtyeen jäsen säveltää yhden kappaleen yhdessä soitettavaksi. Kiertueen valmistelun lisäksi Farandilla on tekeillä kolmen ep:n sarja, joka esittelee yhtyeen keräämää materiaalia kustakin koulusta. Ensimmäinen osa Stockholm on jo julkaistu, toinen osa Esbjerg äänitetty ja kolmannen Helsinkiosan äänitykset merkitty kalentereihin. Reissaaminen on, paitsi tuonut monipuolisuutta Farandin soittamaan ohjelmistoon, antanut myös paljon syvyyttä heidän taiteelliseen sanomaansa. Farand haluaa musiikkinsa voimalla rikkoa ihmisten välisiä rajoja ja todistaa, että hyvin erilaisista lähtökohdista tulevat ihmiset pystyvät jakamaan, kokemaan ja tekemään asioita yhdessä. Kiertuekalenteri: farandiband.com Farandin kyydissä pitkin Pohjoismaita Syksyllä 2017 Tommie Black-Roff (Englanti), Petrus Dillner (Ruotsi), Saana Kujala (Suomi), Mette Qvist-Jensen (Tanska), Marieke Van Ransbeeck (Belgia) sekä Einar Zethelius (Ruotsi) olivat kaikki uuden, jännittävän elämänvaiheen edessä: he olivat juuri asettautuneet Tukholmaan asumaan ja olivat valmiita aloittamaan opintonsa Nordic Master in Folk Music -koulutusohjelmassa. Farandi: Mette Qvist-Jensen (vas.), Marieke Van Ransbeeck, Einar Zethelius, Saana Kujala, Petrus Dillner ja Tommie Black-Roff. Teksti: Hanna Ryynänen Kuva: Jonathan Bondesson farandiband.com
• Jouko Kyhälä KOLUMNI O n tammikuu 2019, Helsingin Tavastialla kansanmusiikkiväen oma Etnogaala. Oma pitkäaikainen yhtyeeni Sväng saa palkinnon sarjassa vuoden artisti. Tuntuu mahtavalta saada omalta tuntuvalta yhteisöltä tunnustusta pitkästä työstä oman musiikin parissa. Mutta takaraivossani inisee kysymyksiä: Miksi meillä pitää olla gaala, tällainen toimintakulttuurihan on selvästi lainattu viihdemaailmasta? Ja miksi sen nimi on etnogaala, eikä kansanmusiikkigaala? Ensimmäiseen on helppo vastata: meillä pitää olla oma gaala, jotta saamme oman, monennäköisen tekemisemme paremmin näkyväksi kotimaassa. Kun kevyen musiikin kenttä ajautuu yhä enemmän yhden valtavan konsernin hallintaan radioasemia ja festivaaleja myöten, meidän pitää taistella oman musiikkimme paikasta ihmisten tietoisuudessa. Itse asiassa meidän täytyy huolehtia, että koko yhteiskunta näkee ja kuulee meidät, ja ymmärtää kansanmusiikkikentän merkityksen tärkeänä osana kulttuuriamme. Tähän taisteluun oma gaala on hieno ase. Entä se etno? Okei, tapahtumassa palkitaan myös maailmanmusiikiksi kutsuttua musiikkia, ehkä siksi. Mutta mitä tarkoittaa maailmanmusiikki? Se on sana, joka keksittiin Iso-Britanniassa 1980-luvun lopulla, jotta voitaisiin levykaupoissa latoa eri puolilta maailmaa tuleva kansanmusiikki jonkin yhteisen otsikon alle. Kansanmusiikki (folk) tarkoitti eri maissa liian eri asioita, ja sillä oli eräissä maissa historiallisista syistä jopa negatiivista painolastia. Maailmanmusiikki oli menneisyyden painolasteista vapaa uusiosana, jonka alle paketoitiin sekä perinteinen kansanmusiikki että sen johdannaiset popfuusiot. Tiedän, että sana kansanmusiikki herättää valtaosassa väestöä mielikuvan, joka ei vastaa nykypäivän todellisuutta. Luulenpa, että kotimaisen vanhemman elokuvan ja 60-luvulla alkaneen pelimannimusiikin buumin vaikutukset ovat edelleen vallitsevia valtaväestön mielikuvissa; viulun vingutusta (niin...), kansallispukuisia tanhuajia, järvenrantatansseja ja haitarinsoittoa. Uskon, että vain harva satunnaisen katugallupin vastaajista tietäisi, miten moninainen on kansanmusiikin olemus nykypäivänä. Ymmärrän etnogaalan nimivalinnan edellisen perusteella. Nimi on ytimekäs, ja herättää asiaa tuntemattomille varmasti erilaisen mielikuvan kuin kansanmusiikkigaala. Joten hyvin ja viisaasti valittu nimi tapahtumalle! Minulle kansanmusiikki on kuitenkin hieno, kaunis suomenkielinen sana, jota pitäisi voida käydä omasta musiikistaan ylpeänä. On oma kansanmusiikki sitten arkaaista jouhikon kihinää tai konefuusiota karjalaisittain, avant gardea, pelimannisoittoa tai paritansseja! Vielä on sarkaa kynnettävänä, ennen kuin sana kansanmusiikki ymmärretään kuten me sen tekijät haluamme. Tämä on alan toimijoiden haaste: kansanmusiikin todellisuus pitää tehdä oikeasti näkyväksi kotimaassa. Meidän kaikkien alalla toimivien, niin ammattilaisten kuin harrastajien, muusikoiden ja tanssijoiden, tulee pohtia, mikä on se hieno asia kansanmusiikin tekemisessä, jonka haluamme jakaa ihmisille? Mitä erityistä on kansanmusiikissa, jotta sitä kannattaa tehdä nyky-yhteiskunnassa, joka on hyvin erilainen kuin metsästystai agraarikulttuuri, jossa kansanmusiikki syntyi? Mitä kansanmusiikissa on, jotta sen pitää pysyä elinvoimaisena? Tässä kohtaa kuvaan astuu vastarannan kiiski. Kansanmusiikissa on vaihtoehto. Me kansanmusiikin tekijät olemme jotain muuta kuin valtavirta. Maailmanlaajuisesti musiikkikulttuuri tasapäistyy, ihmiset kuuntelevat samoja kertakäyttöpophittejä Nepalista Indonesiaan ja Chileen. Koska tiedonkulku on internetin aikakaudella niin helppoa, kaikki voittoa tuottava on helppo levittää aivan kaikkialle. Eristäytyneen, paikallisen kulttuurin hetki on historiassa toistaiseksi ohi. Jos kukaan ei pidä huolta kulttuurien monipuolisuudesta, ne häviävät. Tämän ihmiskunta ryssi jo eläinlajien kohdalla: minun elinaikanani 60% eläinlajeista on kuollut sukupuuttoon. Jos annamme valtaosan maailman uskomattoman rikkaasta kulttuuriperinnöstä kuolla sukupuuttoon, teemme ihmiskunnalle seuraavan karhunpalveluksen. Hukkaamme satojen, jopa tuhansien vuosien aikana syntyneen aineettoman perinnön. ”Mitä sillä on väliä?”, voi kysyä. Sitä, että kun ihmiskunta tasapäistyy, ajattelu latistuu, meistä tulee lajina tyhmempi. Taistellaan ihmiskunnan tyhmistymistä vastaan kansanmusiikilla! Aseina oikeus omaan musiikilliseen ääneen ja omaan estetiikkaan, yhteisöllisyys, lämminhenkiset tapahtumat ja yhteinen ilo yhteisen asian äärellä. Soitetaan, lauletaan ja tanssitaan ihmisten ja ihmiskunnan hyvinvoinnin puolesta. Vastarannan kiiskien parvi kokoontuu 17 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 Pe te r Bo th én
• 18 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 -O n mahtavaa, että asioita sekoitetaan! Ajattele, että nykyään voi kuulla gangstarappia bluegrasssoittimilla säestettynä tai Pentatonicsin laulaja-sellisti soittaa Bachin sellosarjoja beatboxaten samanaikaisesti. Jouni Koskimäen kanssa ei tarvitse kauan keskustella, kun huomaa, että tässä on innostuja. Kutsun käydessä useimmiten on sanottu kyllä ja aloitteita on tehty keskimääräistä enemmän itsekin. Sovituksia ja sävellyksiä on syntynyt runsaasti, soitettu on yhtä ja toista soitinta, mutta varsinkin viime aikoina useimmiten mandoliinia. Ensimmäiset viisitoista vuotta meni kuitenkin vähäisellä musiikin soittoharrastuksella vaikka isä soittikin haitaria tanssiorkesterissa ja tämän veli oli jopa aloittamassa Oriveden kansanmusiikkikursseja. Hidas soitonopiskelun alku – Kuusivuotiaana sain kuusi tuntia pianoopetusta ja siihen se jäi. Opettaja muutti pois paikkakunnalta. Meni melkein kymmenen vuotta, ennen kuin soiton opiskelu alkoi tosissaan. Ensin setä Timo Koski vei Oriveden haitarikurssille vuonna 1969 ja seuraavana vuonna Jouni sai ensimmäisen Landola-kitaransa. Kitaraopiskelu alkoi sen verran tehokkaasti, että vuonna 1974 hän pääsi Jyväskylän konservatorioon opiskelemaan klassista kitaransoittoa. Kaikkiaan kuudesta vuodesta Jouni oli kolme vuotta tsekkiläisen kitaramestari Stepan Rakin oppilaana. Musiikkiopinnot olivat alkaneet jo pari vuotta aikaisemmin Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksella. Jos musiikillisen kiinnostuksen aiheena on ollut lähes kaikki, niin vakautta on tuonut toimipaikka: Jouni on jäämässä lähivuosina eläkkeelle lehtorin virasta samasta laitoksesta, jossa hän on toiminut musiikin lehtorina vuodesta 1990 lähtien, lukuunottamatta muutamia apurahajaksoja niin taiteen kuin tieteenkin puolella. Jouni on hyvä esimerkki siitä, että musiikista voi tehdä monipuolisen uran vaikka ei olisikaan saanut soitto-opetusta varhaislapsuudesta lähtien. Toden teolla musiikki iski tajuntaan 14-vuotiaana maaliskuussa 1968. Beatles-innostusta väitöskirjaksi asti – Kuulin radiosta Beatlesin singlen Lady Madonna, jonka toisella puolella on Inner Light.Beatles muutti musiikkimaailman ja miljoonien ihmisten elämän samoihin Jouni Koskimäki Monipuolinen mandoliinimies Miten kirjoittaa artikkelin miehestä, joka on mellastanut viitisenkymmentä vuotta kaikilla musiikin alueilla luokitteluista piittaamatta? Pidetään punaisena lankana kansanmusiikki, Beatlesia, jazzia ja taidemusiikkia unohtamatta. Loppujen lopuksi, kaikkihan lähtee kansanmusiikista. Teksti: Sauli Heikkilä Sa nn a K ar ti ov aa ra Mandolin Mountain vauhdissa yhtyeen 10-vuotisjuhlakonsertissa Jouni Koskimäki keskellä.
• 19 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 aikoihin, mutta tämä nuorukainen ei tyytynyt heiluttelemaan kasvavaa tukkaansa muitten tapaan ja haalimaan pelkästään levyjä, vaan kokosi myös valtavan kokoelman kirjallisuutta aiheesta. 38 vuoden jälkeen kirjallisuutta oli kertynyt noin seitsemän hyllymetriä ja syntyi väitöskirja Happiness is... a Good Transcription – Reconsidering the Beatles Sheet Music Publications . Beatlesistä julkaistujen nuottien lisäksi toinen keskeinen tutkimuksen kohde oli sovituksellinen variaatio. – Juuri variaation rikkaus ja monipuolisuus selittää mielestäni pitkälti Beatlesin salaisuuden. Heillä oli uskomaton variaation kyky kaikilla tasoilla. Tietenkin se oli monen sattuman summa, johon liittyi valtava innostus. Neljä neroa osui yhteen ja sattui saamaan nerokkaan tuottajan, George Martinin . Sattumaa oli myös se, että väitöskirja syntyi jo vuonna 2006, vaikka alkuperäinen ajatus oli ryhtyä tutkimaan Beatlesmusiikkia sitten, kun eläkeaika koittaa. Musiikkitieteen laitos oli melko konservatiivinen, eikä ensimmäisinä vuosina ollut puhuttu kevyestä musiikista tai kansanmusiikista oikeastaan juuri mitään. Levykokoelman ensimmäinen pop-levy oli järjestysnumeroltaan noin 1800, eikä kansanmusiikkiakaan ollut muutamaa levyä enempää. Vuonna 1997 oltiin kuitenkin niin pitkällä, että laitokseen oli Yrjö Heinosen johdolla koottu Beatlestutkimusryhmä ja Heinonen kysyi, kiinnostaisiko Jounia tutkiminen. – Mietin asiaa hetken ja tulin siihen tulokseen, että tällaista mahdollisuutta ei monta kertaa tule vastaan ja lähdin mukaan. Ajattelin, että jos hommasta ei tule muuten mitään, niin ainakin prosessioppimista hyödyntävässä ryhmässä kohenisi englanninkielen taito, kun päätettiin kirjoittaa englanniksi ja kielen tarkastaisivat englanninkieliset tutkijat. Väitöskirjatyö oli kuitenkin varsin motivoivaa ja Jouni sai siitä parhaan mahdollisen arvosanan. Tiedeyhteisö otti sen myös erinomaisesti vastaan: netistä sitä on ladattu noin 11000 kertaa, mikä on väitöskirjalle iso luku. Folkin kolahdus ja ensimmäinen yhtye Toinen musiikillisesti järisyttävä kokemus oli myös Yleisradion ansiota. Se sai kansanmusiikkiharrastuksen aivan uuteen liitoon ja toi yhteen Jounin ja mandoliinin. – Vuonna 1971 radiossa lähetettiin Fairport Conventionin konsertti Ruisrockista. Siinä kuulin ensimmäistä kertaa irlantilaista folkrockia sähkömandoliinilla soitettuna, kun yhtyeen viulisti-mandolinisti Dave Swarbrick sitä valtavalla svengillä soitti. Se kolahti kovaa. Ensimmäisen mandoliininsa Jouni hankki kuitenkin vasta pari vuotta myöhemmin omalla Ruisrock-reissullaan. Siihen aikaan mandoliini ei ollut kovin suosittu soitin ja pyöreäpohjaiseen italialaiseen malliin ei saanut edes koteloa. Soittimet eivät kulkeneet keikkareissuilla vaan roikkuivat kamareiden seinillä. Jouni sen sijaan kulki keikoilla. 70-luku oli monessa mielessä hurjaa aikaa. Opiskeluiden ohella soittokurssilaisesta tuli kurssittaja ja myös peruskoulun yläasteen muodollisesti epäpätevä, mutta suosittu musiikinopettaja kolmeksi vuodeksi viidensadan oppilaan kouluun. Sukulaisten kanssa soitettujen pelimannikeikkojen jälkeen syntyi 1974 ensimmäinen vakavammin otettava yhtye: Liinus Simpsiö, joka osallistui Mäntsälän Sepän Soiton pelimannimestaruuskisoihinkin. Arvovaltainen tuomaristo jätti yhtyeen kuudenneksi. – Taisimme olla ainoa yhtye, jolla ei ollut pelimanniliivejä ja taidettiin olla turhan radikaaleja sovituksiemme suhteen. Kahdestakymmenestä osallistuneesta viisi ensimmäistä sai rahapalkinnon, me saimme kunniakirjan. Monet muistavat vielä Liinus Simpsiön jälkeen vuonna 1976 perustetun Fyyralyyran. Yhtye teki paljon keikkaa, teki levyn RCA:lle, konsertoi Finlandia-talossa ja esiintyipä omassa televisio-ohjelmassakin. Nuoria miehiä kuitenkin harmitti, kun yhtyettä luonnehdittiin useissa lehdissä vähän aikaisemmin aloittaneen Piirpaukeen jalanjäljissä kulkevaksi, vaikka oma linja oli jo vuosien takaa. Jäsenyys jäi reilun vuoden mittaiseksi. – Oltiin nuoria ja kiihkeitä ja syntyi erimielisyyksiä. Hienoa kulttuurityötä tekevä levy-yhtiö Svart Records julkaisi Fyyralyyran musiikkia yhden vinyylilevyn puoliskon ja cd:n vuonna 2017. Toisella puolella on Mike Westhues Bandin musiikkia. Fyyralyyran aikoihin Jouni perusti myös opiskelukaveri Jussi Karjalaisen kanssa Notker & Balbulus -duon: siinä Jussi soitti vanhoja keskija renessanssiajan puhaltimia ja Jouni erilaisia kielisoittimia. Duo oli aktiivinen vuosina 1976-82 ja edusti kerran Suomea EBU:n nykykansanmusiikkikonsertissa. – Olimme huumoriduo, joka teki omintakeisia sovituksia tunnetuista kappaleista. Johnny B. Gooden esitimme italialaisena keskiaikaisena sävellyksenä nimeltään Giovanni di Bueno. Ja lisää yhtyeitä Fyyralyyran jälkeen parin vuoden tauon päästä synnytettiin myös toinen duo: Perushämyt muusikko ja soitinrakentaja Rauno Niemisen kanssa. Jouni ja Rauno tapasivat toisensa Oriveden kansanmusiikkikurssilla ja sukulaissieluisuus löytyi nopeasti. Rauno soitti monia erilaisia itse rakentamiaan kansansoittimia, Jouni puolestaan erilaisia kielisoittimia, pianoa ja haitaria. – Soitimme eri maiden kansanmusiikkia, mutta myös improvisoimme paljon keikoillamme. Eri paikkakunnilla asuminen ja muut aktiviteetit kuitenkin vaikuttivat niin paljon, että duo oli aktiivinen vain kolmisen vuotta 1979-1982. Yhteistyöja avunantosopimus Raunon kanssa on kuitenkin jatkunut näihin päiviin. Jouni teki nuotinnokset Raunon Jouhikko-kirjan toiseen painokseen ja Rauno mainion mandoliinin. Samoihin aikoihin Perushämyjen ja Notker & Balbuluksen kanssa vuosina 1978-81 aloitti Jounin ensimmäinen varsinainen oma bändi, Sähköpaimen-yhtye, joka teki pioneerityötä kansanmusiikin sähköistämisessä. – Vaikka olimmekin enimmäkseen folkrock-bändi Fairport Conventionen ja Steeleye Spanin hengessä, soitimme keikoilla myös omien kappaleiden ja kansanmusiikin lisäksi omia versioitamme esim. Stevie Wonderilta ja Weather Reportilta. Soittimina meillä olivat sähköistetty viulu ja mandoliini, sähkökitara, sähköbasso, sähköpiano ja rummut. Sähköpaimenen kolmen vuoden periodin jälkeen 1983 Jouni perusti seuraavan oman yhtyeen, joka on tullut tutuksi myös monille tämän päivän kansanmusiikin harrastajille. Ylärekisteriorkesteri ehti keikkailla runsaasti viidentoista vuoden aikana 90-luvun puolivälistä lähtien, varsinkin Espanjan erilaisilla kielisoitinfestivaaleilla. Yhtye konsertoi Espanjan lisäksi myös Italiassa, Saksassa ja Venäjällä. Nyt yhtye on telakalla, mutta odottaa vesillelaskemista eläkepäivillä. Nykyään tärkein yhtye on opiskelijavoimin pyöritettävä Mandolin Mountain. Yhtyeestä saa myös opintopisteitä, mutta Taisimme olla ainoa yhtye, jolla ei ollut pelimanniliivejä
• 20 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2019 sen toimintaan on ollut monilla valtava innostus. Pääsoittimina reilun kymmenen hengen kokoonpanossa ovat luonnollisesti eri kokoiset mandoliinit kitaroin ja bassolla tuettuina. Myös jäsenten omat soittimet saavat sijansa Jounin sovittamissa ja säveltämissä teoksissa. Viime vuonna yhtyeen kymmenvuotisjuhlassa lavalla kävi pitkästi yli kaksikymmentä nykyistä ja entistä jäsentä ja juhlakonsertin vieras, upea ja palkittu Musica-kuoro. Keikkoja yhtye tekee harvoin, mutta sitäkin laadukkaampina. – Ollaan soitettu Espanjassa, Virossa ja mandoliinin luvatussa maassa Saksassa. Siellä on satoja tasokkaita mandoliiniorkestereita. Nyt on tulossa keikka Jyväskylän yliopiston promootiojuhlaan, jossa yhtye on osana kymmenminuuttista tilaussävellystäni. Muut kokoonpanon osapuolet ovat Jyväskylän yliopiston sinfoniaorkesteri ja Musica-kuoro. Ainakin soundinsa puolesta teoksesta tulee täysin uniikki! Opetustoimia Mandolin Mountain on luonnollinen jatkumo Jounin mandoliinin soitonopetukseen, joka alkoi Oriveden opistolla Seppo Sillanpään ja Rauno Niemisen kanssa vuosina 1984-1987. Siihen päättyi myös kurssiopetus. Joitakin yksityisoppilaita on ollut muun muassa Sibelius-Akatemiasta, mutta pääasiallinen opetustyö on tapahtunut Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksessa, joka nykyisen fuusioitumisen aikakaudella on nimeltään Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Yliopistossa Jounilla pääopetusaineena on ollut sovitus – nykyisin sävellys ja sovitus – jo vuodesta 1983 lähtien. On oikeastaan ihme, että MaMo, jolla nimellä yhtye myös tunnetaan, perustettiin vasta vähän yli kymmenen vuotta sitten. Toinen aktiivinen yhtye MaMon ohella on jäsenyys Beatles-tribuuttibändissä nimeltään Cellophane Flowers. – Päinvastoin kuin useimmat Beatlestribuutti bändit maailmalla, emme ole sound-a-like -sointia tavoitteleva yhtye, vaan useimmat soittimet ovat akustisia, kuten mandoliini, haitari, viulu ja ukulele. Muut jäsenet ovat enimmäkseen Helsingistä. Cellophane Flowers perustettiin 2006 ja se on konsertoinut kolmena vuonna Liverpoolin kuuluisalla Beatle Weekilla ja kotimaassa erilaisissa Beatles-tapahtumissa. Sitten jotain aivan muuta Opiskelu Konservatoriossa ja Musiikkitieteen laitoksessa oli alussa hyvin klassiskeskeistä. Jälkeenpäin ajateltuna Jouni pitää sitä tavallaan hyvänä, koska klassinen musiikki ennen opiskeluja oli hänelle varsin vierasta. Muutama ensimmäinen opiskeluvuosi toimi perusteellisena taidemusiikkikylpynä. Kun kansanmusiikki, pop ja jazz kulkivat koko ajan rinnalla, ensin harrastuksissa ja sittemmin myös koulutuksessa, alkoi repussa olla eväitä varsin laaja-alaiseen toimintaan. Kahdeksankymmentäluvun lopussa sattui silmään jostain ulkomaalaisesta lehdestä Musiikintekijöiden, silloisen Elvis ry:n, jäsenkirjeeseen kopioitu ilmoitus kolmen viikon nykysävellyksen mestarikurssista Bulgariassa: Maailman musiikkikulttuurit ja nykymusiikki. Se kuulosti toiveitten täyttymykseltä. Jouni haki ja pääsi kurssille. Siitä alkoi seitsemän vuoden putki, jossa maailmojen musiikkikulttuurien aarrearkut avautuivat. Jokaisella kurssilla oli luennoimassa maailman parhaat etnomusikologit. – Oli häkellyttävää oppia, että esimerkiksi Pekingin oopperassa, joka täällä mielletään yhdenlaiseksi akrobaattiseksi esitykseksi, on kymmenittäin erilaisia koulukuntia ja jotain miekan ojentamista saatettiin harjoitella kaksi vuotta. Maailman muuttuminen alkoi hahmottua, kun kuunteli nigerialaista, joka oli keskellä identiteettikriisiä opiskeltuaan Kiinassa länsimaista säveltämistä. Nykymusiikin säveltämisen ja sovittamisen kurssien lisäksi Jouni on käynyt useilla vastaavilla jazzkursseilla. Tämä kaikki näkyy ja kuuluu Jounin omissa lukuisissa sävellyksissä ja sovituksissa. – Mikä se nyt olisi leimaavaa… ehkä varsin vaihteleva rytmiikka, nk. sekatahtilajit ja kontrapunkti. Ei minun töissäni paljon neljäneljäsosa tahteja taida löytyä. Valtamedioiden ohjelmistoissa ei juuri muuta tahtilajia löydykään. Vaikka tohtori Koskimäki ottaakin mielellään kantaa ja yhteiskunnalliset epäkohdat saavat joskus lämpenemään, ei suunnitelmissa ole sen isompi mesoaminen lähestyvällä eläkkeelläkään. Säveltäminen, sovittaminen, keikkailu ja mandoliinin soitto lisääntyvät. Samoin kuin MaMon ja Ylärekisteriorkesterin toiminta. – Jospa se muutama vuosi sitten äänitetty MaMon levykin saataisiin miksattua ja julkaisukuntoon… Elämme aikoja, jolloin moni musiikin monitoimimies ja kansanmusiikin elvyttäjä jättää aktiivisen työelämän. He ovat joukko, joka on ollut mukana nostamassa kansanmusiikkia sille paikalle, jolle se kuuluu. Korkeakoulutus on kunnossa, mutta kansanmusiikki ei suurelle joukolle juuri näy eikä kuulu edelleenkään. Missä meni pieleen? – Mediat kaappasi raha, ja musiikin asema kouluissa ei ole kehuttava. Useimmiten pitää olla vähintään kahden aineen opettaja, että ylipäätään saa musiikinopettajan töitä. Tarmokkaatkaan moniottelijat eivät voi mitään suuremmille voimille. Jounin ja kollegoittensa ansiosta kansanmusiikilla on kuitenkin mahdollisuus säilyä ja hiipiä pikkuhiljaa kaikkiin tyylilajeihin. www.jounikoskimaki.net Jouni Koskimäki on ollut asumisessa yhtä uskollinen kuin töissäkin, lähes 40 vuotta töitä Jyväskylän yliopistolla ja vähän yli 30 vuotta asumista samassa talossa. Sa ul i H ei kk ilä