Irtonumero 8 € 1 • 2022 6 Kaustislainen viulunsoitto maailmankartalle MUKANA PELIMANNI-LIITE 12 Viisuntaitajat ja laulunikkarit Kittilästä 34 Vielä julkaistaan kansanmusiikkia!
2 KANSANMUSIIKKI • 1• 2022 SISÄLTÖ 1 • 2022 17 34 12 KOLUMNISTI Tiina Merisalo Viisuntaitajat ja laulunikkarit Kittilästä. Kaustislainen viulunsoitto maailmankartalle Vielä julkaistaan kansanmusiikkia! Pääkirjoitus..........................................................................................................4 Ajassa: Värttinä ..................................................................................................5 Aapit ovat yhteissoittojen sydänpuu ......................................................11 Esittelyssä Merlyn Driver: Kuovin laulun lumoama.........................15 Lianasta vaalalainen fadista ......................................................................19 Pohjoinen menuetti ........................................................................................20 PELIMANNI-liite Eteläpohjalaiset Spelit maakuntakulttuurin luojana .......................23 Sävellyskilpailu avaa Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistyksen juhlavuoden ............................................24 Uudenmaan nurkka .......................................................................................24 Nuottiliite: Menuetteja .................................................................................25 Varsinais-Suomen kuulumisia ...................................................................29 Pohjois-Savon kuulumisia ...........................................................................30 Miljoonalahjoitus SibeliusAkatemian Global-Music koulutusohjelmalle .........................................................................................31 Kurkistuksia maakuntalaulujen taustoihin osa 1 ............................31 Kulttuuriharrastamisen hyvinvointivaikutukset näkyviin ............33 Vuoden 2021 Eläköön Folk! -palkinnot .................................................36 Kansanmusiikin ja kansantanssin turvallisemman tilan periaatteet .............................................................38 Raportti Luvut esiin! -kysely 2019-2020 ..............................................39 Kolttasaamelaiset tekivät kirjan katrilliperinteestään ...................40 Levyt ja kirjat ....................................................................................................42 Taustapeili: Minna Raskinen ......................................................................50 6 Te re sa N ur m io ja Er kk i A la -K ön ni /K an sa np er in te en ar ki st o
3 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2022 ALKUTAHDIT Hannu Sahalle Pro Finlandia Viime itsenäisyyspäivänä tasavallan presidentti jakoi Pro Finlandia -mitalin kymmenelle ansioituneelle taiteilijalle. Yksi mitalin saajista oli viime kesäkuussa eläkkeelle Musiikin edistämissäätiön toimitusjohtajan paikalta jäänyt muusikko ja musiikintutkija Hannu Saha. Pro Finlandia -mitali on maassamme korkein kirjailijoille ja taiteilijoille myönnettävä kunnianosoitus. Sitä on jaettu 1940-luvulta lähtien. Kunniamerkin myöntää ritarikunnan suurmestarina toimiva tasavallan presidentti. Viron voimakaksikko jatkaa eteläisessä naapurissa voittokulkuaan. Viron musiiikipalkintogaalassa tammikuussa vuoden etnolevyksi valittiin Puuluupin Viimane suusataja. Eikä siinä vielä kaikki: Puuluup valittiin myös vuoden yhtyeeksi kaikkien yhtyeitten joukosta. Mahtava osoitus perinteestä kumpuavasta, mutta luovan omaperäisen musiikin kunnioituksesta Virossa. Kansanmusiikki-lehti onnittelee lämpimästi. (Viimane suusataja -levystä sivulla 42) Hannu Nipulille Lahden kulttuuritunnustus Lahden kulttuurialan tunnustuspalkinto myönnetään ansioituneesta, uutta luovasta ja usein myös pitkäaikaisesta lahtelaisen kulttuurielämän hyväksi tehdystä työstä. Kulttuurialan tunnustuspalkinnossa kyse on usein elämäntyöpalkinnosta. Hannu Nipuli on tehnyt merkittävän uran tanssijana, palkittuna koreografina sekä kansantanssitoiminnan kehittäjänä ja tuottajana, taustoittaa Lahden kaupungin kulttuuriasiainpäällikkö Matti Karhos Nipulille myönnettyä tunnustusta. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat nimesi Nipulin Mestarikansantanssijaksi vuonna 2016. Samana vuonna Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus antoi Nipulille Vuoden Wäinö -tunnustuksen, joka myönnetään alalla toimivalle henkilölle taiteellisista tai pedagogisista ansioista, elämäntyöstä tai merkittävästä innovaatiosta alalla. Hannu Nipuli jäi eläkkeelle Nuorisoseurojen Hämeen aluetoimiston toiminnanjohtajan tehtävästä syksyllä 2021, mutta hän jatkaa työtään kansantanssin parissa. Taiteen edistämiskeskuksen tukemassa hankkeessa hän kokoaa yhteen julkaisuun vuosikymmenten varrella tehtyjä koreografioita musiikkeineen. La ur i O in o Hilja Grönfors ja työryhmä saavat 71 000 euroa romanikulttuurista kertovan musiikkija elokuvakiertueen järjestämiseen vankiloissa, lastensuojelun vastaanottopisteissä ja sairaaloissa Taidetta kaikille -apurahana. Taiteen aloilla jaetaan kahdeksan Taidetta kaikille -apurahaa, yhteissummaltaan 350 000 euroa. Tukimuodon tavoitteena on lisätä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksia kokea korkealaatuista taidetta ja siten edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta. Hilja Grönforsille työryhmineen merkittävä apuraha Sa ul i H ei kk ilä Ke ijo N ip ul i Puuluup valittiin Virossa vuoden yhtyeeksi Ta av i A ru s
4 KANSANMUSIIKKI • 1• 2022 PÄÄKIRJOITUS Entä jos... Kaustislaisen viulunsoiton pääsy Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle on kansanmusiikissa viime aikojen merkittävin tapahtuma. Listalle pääseminen ei tarkoita pelkästään sitä, että ilmiö on nostettu hyllylle, hetki hehkutetaan ja se siitä. Se tarkoittaa, että olemme sitoutuneet pitämään huolta kaustislaisesta viulunsoitosta. Ei tosin ole näköpiirissä, että ilmiöllä olisi minkäänlaista vaaraa hiljentyä, mutta tällä tapahtumalla se tulee paitsi vielä vahvistumaan, myös tuomaan merkittäviä heijastevaikutuksia. Jää nähtäväksi, kuinka paljon kaustislainen viulunsoitto herättää huomiota maailmalla. Laskeutuuko Kokkolan lentokentälle charter-lentokoneita kansanmusiikkituristeja Kaustiselle rahdaten. Santerin kahvila, joka oli aikoinaan keskeinen viulunsoittopaikka, olisi syytä perustaa uudelleen. Museovirasto on yrittänyt houkutella ihmisiä ja yhteisöjä kiinnittämään huomiota omiin eläviin perinteisiinsä ja listaamaan niitä kansallisesti. Perinteen ottamista suojelukohteeksi ei edellytä kansainvälistä järjestöä vaan oma tahto ja toimeliaisuus riittää. Ehkä entistä useampi huomaa oman alueensa perinteet ja tuntee ehkä jopa hienoista ylpeyttä niistä. Suomalainen luonne tuntuu ristiriitaiselta: yhtäältä tunnetaan valtavaa ylpeyttä itsenäisyydestä ja sodista selviytymisestä, ja iltapäivälehtien kannet raikuvat, jos suomalainen pääsee sivuosaan hollywoodilaisessa tusinaelokuvassa tai jos jo unohdettu malli sattuu käymään Posiolla. Muutoin hävetään omaa kulttuuria. Aivan kuin uusien ilmiöiden esille tuominen edellyttäisi, että vanhat laitetaan piirongin laatikkoon ja ullakolle pois näkyvistä. Samaan aikaan kun kansanmusiikki koki uuden nousun ja sai koulutusjärjestelmän, se pyyhittiin näkymättömiin yleissivistävästä opetuksesta. Mielestäni varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa pitäisi olla pitkät ja runsassisältöiset jaksot suomalaisesta elämänmuodosta, menneistä perinteistä, lauluista, soittimista, kulttuurin merkkihenkilöistä ja elävästä historiasta muulloinkin kuin Kalevalan ja Runebergin päivänä. Se ei olisi pois kansainvälisyyskasvatuksesta tai suomalaisten kapellimestarien ja koneteollisuuden menestyksestä maailmalla, pelimarkkinoiden valloittamisesta puhumattakaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Kuhina aineettoman kulttuuriperinnön parissa voisi edesauttaa tämän haaveen toteutumista vähän ja vaikka vain paikallisesti. Näin jonakin päivänä voisimme olla kansana ylpeitä tuntemattoman sotilaan lisäksi tuntemattomasta jouhikosta. Ellei se nyt jo ehtinyt mennä norjalaisille Wardruna-yhtyeen tai virolaisille Puuluupin menestyksen myötä. Heillähän on kaikki oikeus jouhikkoon, emme me sitä omista. Nyt on kuitenkin viimeistään herättävä ja näytettävä maailmalle, mitä kaikkea kansanmusiikin olympialaisissa meillä on tarjottavana. Sauli Heikkilä KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 1 (205) 2022 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Jukka Janka-Murros ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Pelimanneja Pelimannitalon edessä Kuva: Teresa Nurmioja Kirjapaino PunaMusta Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 2/2022 ilmestyy 2.6. aineisto 9.5. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen
AJASSA Värttinä 5 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2022 Kysymykset: Sauli Heikkilä Vastaukset: Mari Kaasinen Kuva: Minna Annola Värttinä, feat. Sari Kaasinen 2022 29.6. Kuhmo, Sommelo 6.7. Helsinki, Tavastia 9.7. Joensuu, Ilovaarirock 16.7. Kaustinen 6.8. Kouvola, Wiipurintien markkinat 1.10. Hyvinkää 2.10. Mikkeli 7.10. Imatra 8.10 Kitee 11.10. Tampere 12.10. Espoo Mikä tekee Oi Dai -albumista niin merkittävän, että se ansaitsee kiertueen? Viime vuonna levyn julkaisusta tuli kuluneeksi 30 vuotta ja pystyimme tekemään muutaman Oi Dai -keikan. Totesimme laulujen olevan edelleen meille ja yleisölle todella merkittäviä. Oi Dai toi Värttinän suuremman yleisön tietoisuuteen ensin täällä Suomessa ja avasi sitten ovia ulkomaiden keikoille. Vieläkö yhtye muistetaan ulkomailla? Viime vuosikymmenet Värttinä on kiertänyt maailmalla enemmän kuin Suomessa, yhtye tunnetaan monissa maissa ja Värttinällä on edelleen vahva fanikunta jopa sellaisissa maissa, jossa ei olla pitkään aikaan keikkailtu, kuten USA:ssa ja Japanissa. Mikä on pitkän ikänne salaisuus? Eiköhän kantavin voima pitkään ikään ole intohimo ja palo Värttinä-musiikkiin. Musiikkimme taipuu niin monenlaisiin tapahtumiin ja yhteistyökuvioihin, että sekin edesauttaa pitämään homman jatkuvasti mielenkiintoisena ja vaihtelevana. Vuosien mittaan tapahtuneet jäsenten vaihdokset ovat tuoneet uutta raikasta ja innostavaa energiaa ja potkua tekemiseen aina uudelleen ja uudelleen. Bändissä on myös tosi hyvä henki ja se on tärkeä ja kannatteleva voima yhtyeen toiminnan jatkumisen kannalta. Onko ensi vuodelle luvassa 40-vuotiskiertue? Kyllähän pyöreitä vuosia täytyy juhlistaa! Uusia ideoita Värttinälle ja toiminnan jatkumiselle meillä on paljon! Tietysti taloudelliset realiteetit täytyy ottaa huomioon. Jostain syystä Värttinä ei viime vuosina ole ollut apurahojen puoltojen piirissä aktiivisesta hakemisesta huolimatta, ja moni hanke on jäänyt vielä toteuttamatta.
Kaustislainen viulunsoitto maailmankartalle Joulukuun puolivälissä Unescon hallitusten välinen komitea nimesi kokouksessaan kaustislaisen viulunsoittoperinteen ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Kaustisella pidettiin pelimannien kisastudiota ja iltajamit samana ja seuraavana päivänä. Kansanjuhla piti olla tammikuun puolivälissä, mutta se lykättiin koronan takia keväämmälle. Miten merkittävästä asiasta on kysymys? 6 KANSANMUSIIKKI • 1• 2022 Sauli Heikkilä
Kaustislainen viulunsoitto Sadat kaustislaiset vaalivat elävää musiikkija tanssiperinnettä, jossa keskeisenä soittimena on viulu. Perinne ulottuu Keski-Pohjanmaalla 4300 asukkaan Kaustiselta myös naapurikuntiin, erityisesti Veteliin ja Halsualle ja sen historia juontaa juurensa aina 300 vuoden taakse. Alueen pelimannitraditio on elänyt sukupolvelta toiselle, aiemmin pääasiassa perheenja suvunsisäisesti muistinvaraisesti välittyen. Alueella on useita tunnettuja soittajasukuja, joissa löytyy soittajia usean sukupolven ajalta tämän päivän lapsiin asti. Koulutuksen ja opetuksen myötä perinteen välittyminen ja osaajien piiri on laajentunut kattamaan koko Suomen, ja nykyisin harrastajista suuri osa on saanut oppinsa muun muassa Näppäreissä. Soittajien ikäjakauma kattaa tasaisesti kaikki ikäluokat ja pelimannimusiikkia aktiivisemmin tai harvemmin soittavia on alueella satoja. Lisäksi maailmalla on valtava määrä kaustislaisessa perinteessä kasvaneita kansanmusiikin ja muiden musiikinlajien harrastajia ja ammattilaisia. Kaustisen viulutraditiolla on pitkältä ajalta periytyvät tyylilliset ja soittotekniset erityispiirteensä, joiden katsotaan antavan paikalliselle musiikille omaperäisen ja tunnistettavan sävyn. Nämä piirteet liittyvät jousen käyttöön, sävelten kaarituksiin, asteikkoihin, korukuvioihin ja säestyksen soinnutukseen. Variaatiota esiintyy myös yksittäisten kylien tai soittajien välillä. Lähde: wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Kaustislainen_viulunsoitto M ielenkiintoisella tavalla aineet toman kulttuuriperinnön luettelon historian alkuvaiheet ajoittuvat samoihin aikoihin, kun havahduttiin suomalaisen kansanmusiikin elävänä pitämisen kaipaavan pontevia toimia. Yhdistyneiden kansankuntien kasvatus-, tiedeja kulttuuriorganisaatio Unesco oli sopinut kulttuuriperinnekohteiden, kuten Gizan pyramidien tai Rauman vanhakaupungin, suojelemisesta jo 1972 maailmanperintösopimuksessa. Aineettoman kulttuuriperinnön käsite keksittiin hieman myöhemmin, mutta aiheesta keskusteltiin jo 1960-luvulla. Samaan aikaan meillä todettiin, että kansanmusiikki tarvitsee erityistä huomiota, ja ensimmäiset festivaalit saivat alkunsa ja systemaattisesta koulutuksesta ryhdyttiin keskustelemaan. Ison laivan liikkeet ovat hitaita, sopimusten hiominen ja aikaansaaminen vie paljon aikaa. Sopimus aineettoman kulttuuriperinnön luettelosta saatiin aikaan vasta tämän vuosituhannen alussa. 1990-luvun lopussa alettiin jo listata aineettoman kulttuuriperinnön merkittäviä ilmiöitä ja 2003 hyväksyttiin yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta 120 jäsenvaltion kesken. Suomi seurasi sivusta ja ratifioi sopimuksen kymmenen vuotta myöhemmin. Joukko professoreita ja kulttuurivaikuttajia olivat huomanneet asian ennen sopimuksen hyväksymistä. Kaustislaiset tarttuivat heidän ideaansa ja saivat hakuprosessin nopeasti käyntiin. Kansanmusiikki-instituutti ja muut kansanmusiikkiorganisaatiot eivät sijaitse sattumalta Kaustisella, vaan alueen kansanmusiikkiperinne on todellista, elävää ja selvinnyt jatsien, iskelmien, sähkökitaroiden, gramofonien, radioiden, television ja internetin rinnalla sitkeänä kylästä kylään. Koska viulu on alueella niin keskeinen kansanmusiikkisoitin, oli luontevaa, että juuri kaustislaisen viulunsoiton saaminen aineettomien kulttuuriperinteiden kansainväliselle listalle oli hyvin mahdollista. Siihen kannatti panostaa. Yksi oli ennen viulunsoittoa Kaustislaista viulunsoittoa ei valittu ensimmäisenä ja ainoana perinteenä ehdolle maastamme. Ainakin yksi asia on kulttuurisesti vielä isompi ja merkittävämpi: saunominen. Jos maailmalla ei Suomesta muuta tiedetä, niin se. Suurin osa suomalaisista ylläpitää perinnettä vähintään viikoittain. Saunominen olikin luontevasti ensimmäinen listalle päässyt ilmiö vuonna 2020. Musiikin ja tanssin saralla on varsin helppo keksiä viulunsoiton ohella muitakin eläviä perinteitä, esimerkiksi runolaulu, kanteleensoitto ja purpurin tanssiminen. Opetusja kulttuuriministeriö asetti Museoviraston koordinoimaan elävän perinnön kansallista luetteloa. Se perusti Elävän perinnön wikiluettelon, jonne erilaiset yhteisöt voivat ehdottaa perinteitä lisättäviksi. Museoviraston Leena Marsio on ollut alusta asti koordinoimassa ja innostamassa suomalaisia ehdottamaan 7 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2022
8 KANSANMUSIIKKI • 1• 2022 oman alueensa perinteitä wikiluetteloon, josta on mahdollista hakea myös kansalliseen luetteloon. – Elävän perinnön luettelossa on kohteita eri puolilta Suomea. Museovirasto on aktiivisesti tehnyt luetteloa tunnetuksi perinteen parissa toimivien tahojen keskuudessa, kertoo Leena Marsio. Opetusja kulttuuriministeriön asettama asiantuntijaryhmä on valinnut ehdotusten joukosta kansalliseen luetteloon ja edelleen ehdokkaat kansainväliseen luetteloon. Saunomisen jälkeen arvioitiin kaustislaisella viulunsoitolla olevan parhaat mahdollisuudet tulla valituksi. Se että listalta tuntuu puuttuvan jokin ilmeinen ja merkittävä ilmiö, voi johtua siitä, että kukaan ei ole sitä ehdottanut. Miksi Kaustisella soitetaan viulua? Kansanmusiikki-instituutin johtaja Matti Hakamäki kertoo, että listalle pääsemisessä ei arvioida perinteen kauneutta, vaan keskeisinä kriteereinä ovat elinvoimaisuus ja se, että yhteisö itse arvostaa sitä. Jokaiselle Kaustisella käyneelle lienee selvää, että nämä kriteerit täyttyvät vaivatta. Jokaisella Kaustisen kylällä on oma pelimanniyhtyeensä ja soitto aloitetaan heti, kun viulu pysyy kädessä. Asiaan on varmasti vaikuttanut viimeisen viidenkymmenen vuoden ajan se, että pitäjässä on järjestetty Suomen suurin kansanmusiikkifestivaali joka vuosi. Mutta mikä sai ennen sitä kaustislaiset tarttumaan viuluun, kun muualla avattiin televisio ja ryhdyttiin seuraamaan Tuplaa ja kuittia tai viriteltiin sähkökitaroita? Hakemusprosessin koordinoinnista vastanneet Kansanmusiikki-instuutin Matti Hakamäki ja Lauri Oino pohdiskelevat syiden olevan moninaisia alkaen Mauno Järvelä, Pelimanneille ensiarvoisen tärkeää on se tunne, kun tullaan huomatuksi ja vieläpä näin ylhäältä. Lokaali meinaa nykyään väkisin jäädä globaalin varjoon ja paikalliset hienoudet hukkua joka puolelta tulviviin uusiin musiikkilajeihin ja outoihin sointimaailmoihin. Tiedän monia, jotka tykkäävät soitella kodeissaan harva se päivä ja innokkaasti esittelevät paikallista tyyliään ja ohjelmistoaan tilaisuuden tullen myös muille. Heille kansanmusiikin arvomaailma on itsestäänselvyys. Ja nyt saatiin kyliemme perinne koko ihmiskunnan maailmanperintökohteeksi, se on meille vähintään Iivo Niskasen olympiakullan arvoinen asia! Arto ja Ilkka Salo, Vanhemmat polvet ovat tehneet kunnioittavan arvokasta työtä perinteen eteen ja toivottavasti se jatkuu. Ennen valintaa pelimannien kesken asia huomioitiin, mutta ei se mikään pääpuheenaihe ollut. Valinnan jälkeen soitettiin kahtena iltana ravintola Pelimannissa. Korona sekoittaa kaikki, muuten olisi varmasti ollut juhlallisuuksia. Koululaiset tekivät kunniakierroksen viulumonumentin ympäri ja soittoa oli ympäri kyliä. Aika näyttää, mitä seuraa, mutta toivotaan, että kansanmusiikki jatkuisi entistä vahvempana ja kulttuuri pysyisi elävänä. Olisi mukava kierrellä muissakin kansanmusiikkitaphtumissa kuin omalla festivaalilla. Kreeta-Maria Kentala, Kaikkien muusikkokavereiden mielestä – edustivatpa mitä tyyliä tahansa – kaustislainen pelimannimusiikki on suurenmoista. Myös ulkolaiset vieraat ovat olleet poikkeuksetta ekstaasissa. Tunteisiin käyvässä kaustislaisessa viulunsoitossa on ihmeellistä tenhovoimaa, etten lainkaan ihmettele hakemuksen läpimenoa. Hienoa, että osattiin esitellä niin, että viesti meni läpi. Matti Mäkelä, joka on tutkinut soittajasukuja, on todennut, että musikaalisest tytöt ja pojat ovat usein vielä menneet yhteen ja ehkä vielä huomaamattaan jalostaneet lahjakkuutta. Serkkuni vaimo, lääkäri Eeva Kentala tapasi sanoa, että Kaustinen olisi kiinnostava musikaalisten geenien tutkimuskohde. Aion kyllä hyödyntää itsekin tätä tunnustusta ulkomaan esiintymisissäni. Listalle pääseminen varmasti nostaa kaikkea muutakin kansanmusiikkia. Jos kaustislaisen viulunsoiton menestys vetää kansanmusiikkijuhlille uutta porukkaa, niin kuulevathan he täällä samalla myös paljon muutakin. Toivotaan, että ilmiö toisi Kaustiselle ympäri vuoden kiinnostunutta kuulijakuntaa ja samalla pelimanneille soittotilaisuuksia. Riina Varila, Kaustislainen pelimannimusiikki on tekniikaltaan erityislaatuista ja kaustislainen pelimanni tietää sen. Joskaan tämä ei ole aina sanoitettavissa – kaustislainen pelimanni tuntee sen jossain soluillaan. Tekniikka poikkeaa muun Suomen pelimannimusiikista merkittävästi. Vieraita tyylilajeja kaustislainen pelimanni soittaa kuitenkin mielellään, vaikka saattaa pilke silmäkulmassaan kutsua vierasta musiikkia ”vääränlaiseksi”. Kaustilaisen pelimannius ei ole pelkästään tekninen soittotyyli. Se on tietynlainen kommunikointitapa. Se on luottavainen, avarakatseinen, utelias ja kunnioittava tapa katsella muita kulttuureja ja ihmisiä. Pelimannius on kasvatusalustan tuotos. Sitä on vaikea oppia ja siihen kasvaminen on hidasta, mutta ei mahdotonta. Kaustislaisen pelimannimusiikin ympärillä on soittajien lisäksi laaja joukko laulajia, tanssijoita, juustopaistin keittäjiä, harmonin korjaajia, autokuskeja, lapsia ja vanhempia ja mittava joukko faneja. Keskeisessä roolissa ovat myös he, kenelle kaustislainen pelimanni kappaleensa soittaa. Kaikkia heitä yhdistää rakkaus kaustislaiseen pelimannimusiikkiin. Mitä asiasta ajattelevat kaustislaiset viulistit? U lla N ik ul a U lla N ik ul a R uu tu ka ap pa us es it te ly vi de ol ta La ur i O in o
9 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2022 siitä, että Kaustisen alueelta oli tervaja muunkin kaupan vuoksi kolmisen sataa vuotta sitten läheiset yhteydet Ruotsiin. Vaikutteita otettiin ja perinteet juurtuivat kyläja perhekunnittain. Hääperinteet ovat pitäneet pintansa näihin päiviin. – Myös yksittäisten ihmisten panoksella on saattanut olla merkittävä vaikutus, kuten Santeri Isokankaan , jonka kahvilasta tuli pelimanneille keskeinen paikka, lisää Matti. Laurin mukaan Kaustisella on ollut myös jonkin verran monia muita paikkakuntia vapaampi ilmapiiri uskonnollisesti, joskin jalkapuuhunkin on saattanut sunnuntain soitoista joutua, jos ei ole ollut varaa maksaa sakkoja. Eräs nykyisistä merkittävistä vaikuttajista, Näppäri-toiminnan isä, viulisti ja pedagogi Mauno Järvelä kertoo kirkkoherra Isak Hedbergin opettaneen purppuritanssia seurakunnalle 1700-1800-lukujen vaihteessa. Pojastaan Henrikistä on jäänyt sanonta, että ”pappi tanssi yksintanssia ja Markun Joonas pelasi”. Viulua on saanut soittaa kirkossakin toisin kuin haitaria. Viulunsoiton perinteen elävyyteen on kuitenkin vaikuttanut eniten se, että harrastusta on ollut riittävästi, ja että se on luontevaa ja elävää. Silloin se säilyy elävänä myös niiden aikojen läpi, kun ”pelaaminen” ei ole muodissa. – Vaatii tietyn kokoisen pohjavirran, että asiat menevät omalla painollaan, toteaa Mauno. Pohjavirta ryöpsähti koskeksi 1970-luvulle tultaessa, kun 1968 perustettu Kaustisen kansanmusiikkifestivaali oli vakiinnuttanut asemansa. Purppuripelimanneista ja Konsta Jylhästä tuli kansallisia julkkiksia ja he innostivat pelimanneja ympäri Suomen. Kaustisen kunta alkoi hengittää pelimanniutta. Ei vain Kaustinen, ei pelkästään viulunsoitto Kun kaustislaisten yhteisöjen kesken oli päästy yksimielisyyteen siitä, että kaustislaista viulunsoittoa haetaan kansainväliselle listalle, ne perustivat Kaustiselle Kansanmusiikki-instituutin koordinoiman kymmenen hengen Matti Hakamäen johtaman työryhmän. Instituutin palkatut työntekijät ja hankkeelle saatu rahoitus olivat avainasemassa. Prosessin läpikäyminen vapaaehtoisuuden pohjalta olisi ollut luultavasti liian raskas puristus sen käytännön toteuttamisessa. Hakemus sinällään on tiivis paketti, mutta sen tekeminen edustavaksi, selkeäksi ja vakuuttavaksi on vaatinut valtavan työmäärän. Hakemus koostui kymmenen minuutin videosta, kymmenestä valokuvasta ja se sisälsi vastaukset tiettyihin kysymyksiin. Numerodataa oli runsaasti, tilaisuudet piti luetteloida päivämäärineen ja hakemuksessa täytyi yhteisön tahtotila tulla selkeästi esille: Mitä yksittäisille ryhmille ja yksilöille elävä perinne merkitsee ja millä tavalla he ovat siihen sitoutuneina osallisena. Hakemus valmistui pari vuotta sitten. Sen arvioi järjestöjen edustajista ja asiantuntijoista koostuva työryhmä, jossa oli edustettuna kaikki maanosat. Työryhmä ei arvioinut perinnettä vaan sitä, täyttikö hakemus kriteerit. Joulukuussa 2021 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön hallitustenvälinen komitea nimesi kaustislaisen viulunsoiton luetteloon. Koko prosessin ajan Kaustisella on mietitty, mitä haku vaatii ja mitä sillä saavutetaan. Oltiin valmiita jopa viheltämään peli poikki, jos se tuntuu alkavan viedä väärään suuntaan. Myös Kansanmusiikkiinstituutissa on pohdittu Instituutin roolia hankkeessa, onhan Instituutin tehtävänä koko maan kansanmusiikin eikä vain kaustislaisen viulunsoiton edistäminen. Kaustislaista viulunsoittoa voi kuulla esimerkiksi Kansanmusiikki-instituutin yhteydessä toimivan Tallari-yhtyeen keikoilla ja äänitteillä. Frigg-, JPPja Polenta-yhtyeiden sointi lähtee myös kaustislaisesta viulunsoitosta. Kansanmusiikki-instituutin Matti Hakamäki ja Lauri Oino koordinoivat Kaustisella hakemusprosessia. U lla N ik ul a U lla N ik ul a
10 KANSANMUSIIKKI • 1• 2022 Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen (KEK) ylläpitämä KamuKanta-sivusto on yhteinen torimme, jossa ilmoitetaan tapahtumat, tavataan tekijät ja kerrotaan uutiset. Olemme kaikki sivuston ylläpitäjiä ja sivusto tarvitsee kaikkien toimijoiden aktiivisuutta, jotta se palvelisi tarkoitustaan. Kuka tahansa voi kirjautua sivustolle ja lisätä kaikkien nähtäväksi • tapahtumat kalenteriin ja sitä kautta Kansanmusiikki-lehteen • menneet ja tulevat videotallenteet sekä striimit Livelavalle • cd, kirja tai muu julkaisu julkaisuihin, äänitteet osallistuvat Vuoden kansan musiikkilevy -äänestykseen • tekijäprofiilin itselleen soittajana, tanssijana, opettajana, tutkijana, soitinrakentajana, kansallis pukujen tekijänä tai muuna kentän toimijana • tekijäprofiilin kokoonpanolleen, tapahtumalleen, yhdistykselleen, yritykselleen tai muulle alalla toimivalle taholle • uutiset tai mediatiedotteet uutisetosioon Rekisteröimisen jälkeen KEK hyväksyy sen noin vuorokauden sisällä ja pääset saamillasi tunnuksilla tekemään päivityksiä hamaan tulevaisuuteen. Jos et saa säällisessä ajassa hyväksyntää, tarkista roskaposti. Ellei löydy sieltäkään, laita viesti info@kansanmusiikkikansantanssi.fi. Onko sinulla tarjottavaa – kerro se muillekin Kamukanta odottaa sinua – Olin kyllä alussa epäileväinen, kannattaako näin isoon hankkeeseen ylipäätään lähteä, mutta aineettoman kulttuuriperinnön ideologiaan perehdyttyäni näin, että sillä on samat tavoitteet kuin meillä, ja vakuutuin sen mielekkyydestä, kertoo Matti Hakamäki. Oli myös selvää, että vaikka otsikossa puhutaan yhden paikkakunnan yhden soittimen soittamisesta, hanke oli maakunnallinen ja koski koko Suomen kansanmusiikkiperinteen tuomista valokeilaan. Kymmenen vuoden aikana on myös opittu paljon. Lauri Oino pitää ”oppimista” liian kevyenä käsitteenä tässä yhteydessä. Koko ajatus perinteestä ja sen elävyydestä ja merkityksestä yhteisölle on kokenut valtavan muutoksen. Ennen perinteestä puhuttiin suunnaten ajatukset menneisyyteen. Konstan kuvan sijaan keskiössä on tämän päivän soittajat. Vaalitaan sitä, mitä on nyt ja miten sitä voidaan suojella. – Kansalliseen luetteloon hakeutuminen kevyemmällä prosessilla toisi monille perinteiden vaalijoille saman kokemuksen, rohkaisee Lauri Oino. Sitten painetaan kaasua Kaustisella ei olla jäämässä nautiskelemaan hankkeen onnistumisesta, vaan seuraavia askelia on ehditty miettiä jo pitkään. Onhan hakemuksen jättämisestä jo pari vuotta. Kaikkea opittua voidaan hyödyntää kaikkien kansanmusiikkiilmiöiden kanssa. Nyt rakennetaan suojeluohjelmaa sille, miten perinteet saadaan pidettyä elävänä. Sitä tietoa Kansanmusiikki-instituutti on valmis jakamaan auliisti muun muassa rakentamalla asiantuntijaohjelmaa aineettoman kulttuuriperinteen vaalimiselle. Viesti kaustislaisen viulunsoiton listalle pääsemisestä on mennyt mediassa Sopimus aineettoman kulttuuriperinnon suojelemisesta Suomi allekirjoitti Unescon yleissopimuksen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta vuonna 2013. Suomessa sopimuksen toimeenpanosta vastaa Museovirasto, joka on myös koordinoinut hakemusprosessia. Kohteiden suojelusta raportoidaan Unescolle joka kuudes vuosi. Opetusja kulttuuriministeriö vastaa sopimuksen toteuttamisesta ja seurannasta Unescolle. Sopimuksella edistetään aineettoman kulttuuriperinnön suojelua ja tehdään ihmisten, yhteisöjen tai ryhmien erilaisia kulttuuriperinteitä näkyväksi. Aineeton kulttuuriperintö voi olla esimerkiksi esittävää taidetta, käsityötaitoja, suullista perinnettä, sosiaalisen elämän tapoja tai luontoa ja maailmankaikkeutta koskevia tietoja, taitoja ja käytäntöjä. Sopimukseen kuuluu myös, että kulttuuriperintöä luetteloidaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Unesco ylläpitää kahta aineettoman kulttuuriperinnön luetteloa sekä hyvien suojelukäytäntöjen rekisteriä. Luetteloiden avulla halutaan tuoda näkyvyyttä elävälle perinnölle ja jakaa hyviä käytäntöjä maiden kesken. Sopimukseen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta on liittynyt 180 maata, aineettoman kulttuuriperinnön kansainvälisissä luetteloissa on 629 kohdetta 139 maasta. Kansallisessa luettelossa on 64 kohdetta. wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi kaustislainenviulunsoitto.wordpress.com
11 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2022 Kaustisen kansanmusiikkijuhlien tulevan kesän vuoden yhtyeeksi valittu Aapintuvan pelimannit on siitä erikoinen tapaus, että se on esiintynyt juhlilla sadat kerrat mutta vain harvoin omalla nimellään tai ”vakituisella” kokoonpanollaan. ”Aapit” toimii festivaaleilla moninaisten kaustislaisten yhteissoittojen runkojoukkona. Ryhmä harjoittelee talven mittaan yhteisohjelmiston vahvaan kuntoon, ja festivaaleilla mukaan liittyvät niin muut halukkaat kotinurkilta kuin kymmenet juhlille maailmalta saapuvat ulkokaustislaiset soittajat. Festivaaliohjelman lisäksi ryhmällä on ajoittain muitakin projekteja, ja joskus harjoitellaan vain ”kappale kappaleen vuoksi”, kertoo Mauno Järvelä. Nimensä ryhmä on saanut Pelimannitalosta, joka myös Aapintupana tunnetaan, vaikka viime vuodet harjoittelupaikkana on ollut Kansantaiteenkeskuksen aula. Mauno Järvelä on vetänyt ryhmää alusta asti, ja kaveriksi on Tallarista eläkkeelle jäämisensä jälkeen liittynyt Timo Valo. Noin 30–40 hengen porukassa on niin Kaustisen monissa kyläyhtyeissä soittavaa väkeä kuin niiden ulkopuolisiakin, ja soittajia tulee myös naapurikunnista Kokkolaa ja Järviseutua myöten. Vaikka soitto on edistynyttä ja kappaleet monesti sekä kimurantteja että kipakoita, mukaan pääsee ja tullaan matalalla kynnyksellä. Kaustisen kansanmusiikkilinjan opiskelijoille osallistuminen Aapeihin tarjoaa huikean mahdollisuuden sukeltaa syvemmin elämänmuotoon, jossa oma musiikkiperinne on kiinni koko paikallisen yhteisön arkipäivässä. Aapit on toiminut koko olemassaolonsa, 1990-luvun alkupuolelta lähtien, Perhonjokilaakson kansalaisopiston piirinä, joka kokoontuu tiistai-iltaisin normaalin kansalaisopiston lukuvuoden ajan. ”Vuoden yhtye valinnalla haluttiinkin paitsi juhlistaa Kaustisen Unesco-luettelointia, myös nostaa esiin niin Perhonjokilaakson kuin muidenkin kansalaisopistojen merkitystä perinteen turvaajana”, kertoo festivaalin toiminnanjohtaja Valtteri Valo. Lauri Oino hyvin läpi. Se merkitsee myös sitä, että ainakin osa päättäjistä on tullut tietoiseksi omasta elävästä perinteestämme. Se voi heijastua tulevaisuuden päätöksiin, ei vain viulunsoiton osalta, vaan koko kansanmusiikkiin ja -tanssiin. Matti ei tunnista tai tunnusta prosessin aikana kokeneensa epätoivon hetkiä. – Voi olla, että olen yltiöoptimistinen, hankalat asiat unohtuvat, hän aprikoi. Luonnollisesti matkasaarnaajaa ei aina kuunnella, ja sitä on Hakamäen työstä ollut suurin osa. Verkottumista ja vakuuttamista. Varsinkin pienen maan pienille toimijoille ovat verkostot tärkeitä. Kulttuuriinstituuteilla ja oppilaitoksilla pitää olla tukevat verkostot ja yhteydet hallintoon niin maakunnallisesti kuin valtakunnallisestikin.– Aiemmin ei ole niin mietitty poliitikkojen ja vaikuttajien sitouttamista. Siinä vaaditaan nöyryyttä ja kärsivällisyyttä. Paasaamalla ei saa tuloksia ja lobbaamisen sijaan suosittelen keskustelua, kiteyttää Matti Hakamäki ohjeensa vastaaviin hankkeisiin. Lasejakin hankkeen onnistumisen kunniaksi vielä varmasti kilistellään, mutta kaustislaisen viulunsoiton juhlia ei tarvitse erikseen järjestää. On juhlallinen hetki, kun pelimanni tarttuu viuluunsa, suuri juhla kun soitetaan yhdessä jokakesäisestä Kaustisen kansanmusiikkijuhlasta puhumattakaan. Se on ollut kaustislaisen viulusoiton ytimessä jo pitkästi yli puoli vuosisataa. Aapit ovat yhteissoittojen sydänpuu La ur i O in o
12 KANSANMUSIIKKI • 1• 2022 K ittilän seutu on erityisen tunnettu soittajapelimanneista kuten mestaripelimanni, viulisti Leo Siirtolasta ja haitaristi Pertti Vuomajärvestä . Paikkakunnan rikas laulukulttuuri kuitenkin on jäänyt vähemmälle huomiolle pelimannimusiikin rinnalla. Olemme Duo Kenttälä & Tammelana tehneet kymmenen vuotta taiteellista ja tutkimuksellista työtä tämän laulukulttuurin parissa. Artikkelin päähenkilöt ovat kolmen eri sukupolven kansanlaulajat ja lauluntekijät Lassin Leevi (1892-1939), Sylvi Kujala (1910-1990) ja Ohto Huikuri (s. 1946). He ovat kotoisin naapurikylistä Kelontekemästä ja Tepsasta. Kylät sijaitsevat Kittilän kunnan itäosassa, aivan Sodankylän rajan tuntumassa. Kun aloitimme tutkimusmatkan ja arkistojen perkaamisen, yllätyimme äänitteille tallentuneen historian väkevyydestä, laulujen tarkkapiirteisistä tuokiokuvista ja niitä laulaneiden ihmisten tulkinnan sävykkyydestä. Arkistonauhoilta löytämämme laulut ja niiden laulajat ovat toimineet oppainamme Kittilän paikalliskulttuuriin ja laulutyyliin. Näiden 60-70-luvuilla äänitettyjen arkistonauhojen hienous on se, että useasti koko laulutapahtuma on tallennettu ja laulujen kyljessä on muisteltu lauluun liittyviä tarinoita. Niiden myötä on välittynyt paljon paikalliskulttuuria, joka säilyy niin kauan kuin joku näitä lauluja laulaa. Muusikkoina olemme saaneet kokea kuinka laulujen ja laulajien tutkiminen toivat värit ja tunnelman historiaan, tekivät sen elävämmäksi. Minsku Tammela ja Heidi Kenttälä Viisuntaitajat ja laulunikkarit Kittilästä “Viisuntaitaja ja laulunikkari on ollut suosittu ja arvossapidetty henkilö, minkä voi hyvin kuulla vanhojen savottamiesten muistelusten äänenpainoista.” Näin kirjoitti ajatuksiaan lappilaisesta arkkiveisuja viisuperinteestä Arvo Ylitalo, Kansanmusiikki-lehdessä 1/1978. Tämän lehden artikkelit ovat olleet tärkeä löytö meille tutkiessamme kittiläläistä laulukulttuuria. Oikeastaan siitä lehdestä ja Lassin Leevistä kaikki lähti käyntiin. Lassin Leevin perhepotretti 1930-luvulta. Ku va aj a tu nt em at on
13 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2022 Sylvi Kujalan laulua olemme päässeet kuulemaan lukuisilla arkistoäänitteillä. Ohto Huikurin kanssa olemme päässeet itse laulamaan ja ottamaan oppia. Lassin Leevin laulut ja tyyli ovat tulleet tutuiksi muiden muistelemina. Yhteistä heille on se, että hyvän laulajan maine on kiirinyt heidän edellään. Piilkkalaulujen mestari Lassin Leevi Heikki Laitinen kertoo Kittilään vuonna 1964 suuntautuneesta keruumatkastaan ja Lassin Leevistä Kansanmusiikki-lehdessä 1/1978: ”Jo vuonna 1886 oli Lassin Leevin isänisä Juho Aapo Lassila, sokea 56-vuotias talokas Kittilän Kelontekemästä, sanellut G.A. Anderssonille pitkän riien manauksen. Samuli Paulaharju taas tapasi Kelontekemässä (1920) Lassin Leevin isän 63-vuotiaan isännän, Lassi Lassilan, joka oli virallisestikin saanut lisämääreen “unennäkijä”. Häneltä oli tallennettu 33 säettä veneenveisto runoa. --Suvussa eli siis vankka runotaito, vieläpä kaikkein vanhimman runon. Lassin Leevi puolestaan lasketteli taitavasti uudenaikaisella riimillä pilkkalaulujaan ja väliin syvämietteisiäkin kannanottojaan. Ja lauloi niitä sävelmillä, jotka nekin edustivat uutta aikaa.” Lars Leevi Lassila, joka paremmin tunnettiin nimellä Lassin Leevi oli syntynyt vuoden pimeimpään aikaan 21.12.1892 ja saanut nimensä suuren Lapin erämaiden herättäjälegenda Lars Leevi Laestadiuksen mukaan. Leeviä vaivasi jo nuorelta iältä reumatismi ja myöhemmin hän sai lisänimen Käyräjätkä, puun vaurioitettua hänen selkäänsä savottaonnettomuudessa..Kuten Laitinen kuvaa, Lassin Leevi oli pilkkalaulujen tekemisen mestari, jonka kerrotaan laulaneen myös poliittisia arkkiveisuja, lyyrisempiä omien tuntojen kuvaelmia ja rakkauslauluja. Häntä kutsuttiin neroksi, jonka laulut iskivät sinne pahimpaan ja parhaimpaan paikkaan. Lauluissa heijastuu elämä pienten kyläyhteisöjen, Kelontekemän ja Tepsan kylissä 1900-luvun alkukymmeninä: kauhea sisällissota, nälkävuodet, työttömyys sekä elämisen arkipäivä ja huumori. Lassin Leevin laulut olivat tunnettuja pitkin Lappia ja muutakin Suomea. Ne levisivät erityisesti Lapin metsäsavotoilla töihin tulleiden miesten laulamina. Talteen jääneet tarinat kertovat, että Lassin Leevi saattoi kirjoittaa laulun kenestä vaan tuosta noin vaan. Kyseessä oli siis taitava runonikkari, jonka lauluäänen kehutaan olleen “matala, sujuva, sievä, ei julkeva”. Myöhemmät kerääjät kiinnostuivat nimimerkillä “Käyräjätkä” tai “SankaLassi” kirjoittaneesta viisunikkarista. Kirjoitustaito ei ollut 1900-luvun alussa itsestäänselvyys. Kerrotaan Leevin isän varmistaneen, että jokainen perheen lapsista osallistui kiertokouluun ja oppi siellä lukemaan ja kirjoittamaan. Luultavasti sekä kirjoitustaidon että nerokkuutensa ansiosta Leevin laulut ovat jääneet elämään. Lassin Leevin laajimmalle levinnyt laulu on sisällissodasta kertova arkkiveisu ”Soltun laulu ”. Hän painatti vuonna 1919 Kolme laulua -nimisen arkkiveisuvihkon, jota hän myi muutaman markan hinnalla lisätienestiksi. Omakustanteinen vihko sisälsi Soltun laulun lisäksi ”Laulu ajan vaiheista ” sekä ”Uusi päivä ” nimiset laulut. Näitä pystyi laulamaan aikansa tunnetuilla melodioilla. Soltun laulu melodioineen saattaa myös olla kokonaan Lassin Leevin omaa käsialaa. Lassin Leevin laulut eivät koskaan päätyneet miehen itsensä laulamana äänitteille hänen menehdyttyään 46-vuotiaana keuhkokuumeeseen. Käyräjätkän laulut ovat eläneet ihmisten keskellä muistinvaraisina. Olemme äänittäneet levyllisen Leevin lauluja Duo Kenttälä & Tammelana vuonna 2015. Mukana oli myös Ohto Huikuri. Sylvi Kujalaan tutustuimme alunperin tutkiessamme Lassin Leevin lauluja sisältäneitä arkistoäänitteitä. Hän tarinoi viisujen synnystä näin: ”Soli 18-vuosiluku, nälkäaika ja Lassin Leevin serkku Nikun Mari ja Jiesiöjärvestä Ranta-Aukku alko lemmentöihin ja niin menthin kihloihin. Niin oli pietty häitä, ja oli piisissä olhet tulet, sörrövä oli keitetty ja sitä olhet juonhet siinä. No, ei oltu tarjottu Leeville. Leevi otti taskusta paperin ja kynän. Jok alko kirjottamhan siinä penkillä ja oli sanonu että, ”saapiko hänki tehä ja esittää tässä nyt yhen laulun”. No ne oli ihastunhet kaikki, että: ”olla hyvä ja alkaa”. Leevi oli alkanu laulamhan. Niin silloin oli Ranta-Aukku meinannu tulla päälle. Se ei osannu se Ranta-Aukku kirota, ku soli saatana, niin se pani että aatana.” Piika-Marin häät säv. trad, san. Lassin Leevi Häitä täälä juotiin ja sivu meistä vietiin, Piika-Marin häissä täällä runnoillaan. Ranta-Aukku aatana, Ahvenjärvi, Torsavaara. Piika-Marin häissä täälä runnoillaan. Sulhanen on sorja ja morsian on korja ja kolari on sulhasen kaulalla. Ranta-Aukku aatana, Ahvenjärvi, Torsavaara. Piika-Marin häissä täälä runnoillaan. Sulhanen se vannottaa ja morsianta varottaa Ahvenjärven poikain seurasta. Ranta-Aukku aatana, Ahvenjärvi, Torsavaara. Piika-Marin häissä täälä runnoillaan. Tepsan satakieli Sylvi Kujala Tepsan satakielenä tunnettu Sylvia (Sylvi) Kujala syntyi 9.7.1910 ja oli yksi sukupolvensa tunnetuimpia kansanlaulajia Lapissa. 1970-luvulla Kittilässä kiertäneiden kansanperinteen kerääjien Jouko Pipatti-Pounusaaren ja Jouko Kerolan ansiosta Sylvi Kujalalta on tallennettu 336 eri laulua Tampereen yliopiston Ala-Könnikokoelmaan ja SKS:n äänitearkistoon. Äänitteitä on sitäkin enemmän ja niissä kuullaan Sylvin iloista laulantaa sekä KujaEr kk i A la -K ön ni , Ta m pe re en yl io pi st on ka ns an pe rin te en ar ki st o Sylvi Kujala 1977.
14 KANSANMUSIIKKI • 1• 2022 lan perheen yhteisiä lauluja soittohetkiä. Mittavan repertuaarinsa ansiosta Erkki Ala-Könni myönsi Kujalalle Valiolaulajan tittelin vuonna 1976. Satoja kansanlauluja ulkomuistista taitanut Sylvi sepitti itse ja yhdessä siskonsa Elviiran kanssa lauluja perinteiseen tyyliin. Laulut kumpusivat omasta elämästä, kuten Lapin sodan (1944-1945) aikaisista Ruotsin evakkokokemuksista. Evakkolaulu säv. trad, san. Sylvi Kujala ja Elviira Huikuri Ja ei yksi ole mailmassa onneton vain, meitä kulukee nyt mailmassa tuhansittain. Solis onnenpurssi, joka johtattaa vois, minun armaani luokse niin pääsisin pois. Ku kauksi luotu on kulkemahan ja Suomanmaan rakkahan jättämähän. Näin lastattuna ja evakkona lauleli Ruotsissa suomalainen. Kyllä suruissaan katseli suomalaiset, kuinka keskenään naureskeli ruotsalaiset. Kun täissään nuo on ja likaset on, vaan saunaan ei sallita ruotsalaisten. Kyllä Ruottissa hellästi hoitetahan ja kurkkuja kuivia kaivetahan. Ja pistetähän ja hoitetahan ja pensseliä purkissa kastellahan. Jopa kello löi viis ja ruuvan sai siis, nyt evakko aamuseen oottaa kai siis. Kello kymmenen löi, nyt puuron minä söin. Nyt lähtövä ootan minä kotija päin. Kyllä Suomenmaa tuntuu nyt rakkahalta ja köyhätkin paikat niin kirkkahalta. Näin evakot valitteli keskenänsä, jos Suomessa olla sais vapaahana. Laulaminen oli yksi Kujalan sisarusten lempipuuhia. Uusia lauluja tarttui mukaan Tepsan kautta sivakoilla kulkeneilta matkalaisilta, tukkikämpiltä sekä sukulaisten ja tuttujen tuomina aina Ruijaa ja eteläistä Suomea myöten. Sylvi on kertonut, että laulu jäi mieleen, jos se oli hyvä. Sisarukset hankkivat myös elantoa kiertämällä tukkikämpillä laulamassa. Sylvin lempilauluja olivat kaihoisat rakkauslaulut, jotka olivat usein valsseja. Näitä ”kaiholauluja” hän kertoi laulavansa yksin ollessaan. Äänitteillä Sylvi laulaa myös Lassin Leevin lauluja, rekilauluja, balladeja, työväenlauluja ja aikansa iskelmähittejä. Sylvi kertoi laulaessaan nousevansa koivun ja taivaanrannan väliin, mistä hän sai myös uusien laulujen aiheet. Omien sanojensa mukaan laulut vain ”pullahtivat” mieleen yksi toisensa perään. Sylvin tulkinnassa viehätti alusta asti hänen vahva ja konstailematon laulutapansa. Hänestä tulikin meille suuri esikuva laulujen tulkinnassa ja tarinankerronnassa. Parhaillaan kokoamme Sylvin elämästä ja lauluista kirjaa. Monipuolinen kansantaiteilija Ohto Huikuri Sylvi Kujalan siskonpoika Ohto Huikuri syntyi Tepsan Rovanpäässä 6.1.1946. Ohton koti ja suku ovat musikaalisia. Hän oppi suurimman osan lauluistaan kotona. Siellä laulettiin ja soitettiin niin kansanlauluja kuin tanssimusiik kiakin sekä tehtiin itse paljon musiikkia. Ohto on soittanut sukunsa miesten tavoin viisirivistä haitaria, mutta laulaminen on ollut hänellä aina pääosassa. Tanssilavoja kiertäneessä Huikureiden perheorkesterissa hän toimi laulusolistina ja soitti rumpuja. Ohto on esiintynyt vuosien varsilla paljon. Paikallisten muusikoiden tapaan hänkin on ollut markkinamuusikkona Kittilän perinteisillä kesämarkkinoilla. Musiikkia kuunneltiin Ohton nuoruudessa radiosta ja levyiltä. Hän kertoo kotona olleen kaksi metrin korkuista pinoa gramofonilevyjä, joiden kappaleet he veljensä kanssa osasivat ulkoa. Myöskin kyläyhteisöltä ja sen muusikoilta Ohto imi itseensä uutta ja vanhempaa musiikkia. Hänen repertuaarissaan elävät niin Lassin Leevin kuin Sylvi-tädin laulut sekä tanssimusiikki. Lauluntekijänä Ohto on itseoppinut. Laulujen aiheiden keskiössä on usein luonto ja onnelliset lapsuuden muistot. Melodioissa elää perinteinen tanssimusiikki, kun taas kansanmusiikin sävy kuuluu hänen tavassaan kirjoittaa. Ohto on monipuolinen kansantaiteilija, joka laulujen sepittämisen lisäksi on veistänyt puuta, esiintynyt harrastajateatterissa ja fakiirina markkinoilla sekä kirjoittanut ja kertonut tarinoita. Sottiisi sääskisavuilta säv./san. Ohto Huikuri Sielä korpien kätköissä hiljaisten, kohti metsäpuron maisemia poron polku vie. Matka kairassa raskas ja tuskainen, mutta muistot yhä sinne vie. Taas iltasella tunnelmaa ja tuoksua se antaa, soiton kuulen luonnon äänen hiljaisen. Huomaan, että kairassa en ole täälä yksin, se sääskiparvi on, vain sitä kaipaa en. Siispä ruohoa tuoretta kannan nuotioon, savu synkkä verhona tuokion. Kohta sääskiparvi tuo tanssii nuotion luo, niille sottiisin tahti on luotu tuo. Se on julma teko siis, vaan en mieti siitä viis, savu synkkä on sääskille surmansuo. Ohton kanssa laulamalla olemme päässeet oppimaan laulukulttuurista mestarikisällimalliin. Hänen laulutyyliään voisi kuvailla täsmälleen samoin sanoin kuin Lassin Leevin: ”matala, sujuva, sievä, ei julkeva”. Ja tämä pätee kaikkiin Ohton laulamiin lauluihin, oli tyyli rempseä pilkkalaulu tai kaunis balladi. On ollut silmiä avaavaa oppia, ettei tarinankertojan rooli ole niinkään tulkita sydänverellä laulun sanomaa, vaan päinvastoin vähäeleisesti värittää kertomaansa. Laulaminen voi olla samaan aikaan sujuvaa ja viipyilevää, vahvaa sekä hienovaraista, julistavaa muttei julkevaa. Ohto Huikuri Kaustisen kansanmusiikkifestivaalilla 2016. H ei di Ke nt tä lä
15 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2022 Sarjaa tuottaa: ESITTELYSSÄ MERLYN DRIVER SYNTYMÄPAIKKA: Orkney, Skotlanti AMMATTI: Muusikko, luova tuottaja NYKYINEN KOTIPAIKKAKUNTA: Helsinki/Lontoo YHTYEET: Merlyn Driver (… ja mahdolliset vierailijat!) ELÄMÄN MOTTO: Two things can be true at the same time. Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Ilinca Vanau M erlyn Driver syntyi ja kasvoi Orkneysaarilla Skotlannissa. Perheen elämää voitanee kutsua ”vaihtoehtoiseksi”: lapset kävivät kotikoulua pientilalla kodissa, jossa ei ollut sähköä. – Hauskanpitomme kotikoulun päätteeksi oli esimerkiki halonhakkuuta, vuohien lypsyä, puutarhatöitä tai kanien metsästystä. Omalla kohdallani tämä tarkoitti myös biologi-isäni jalanjäljissä kulkemista, tuntikausien retkiä luonnossa – ja laulujen tekemistä mielikuvituksellisilla kielillä. Olen laulanut niin nuoresta kuin muistan, ja se on itse asiassa musiikin tekemiseni kivijalka.Lapsuudenkodissa rakastettiin musiikkia laajalla kirjolla. – Siskoni löysi vajasta isoisän vanhan, rikkoontuneen viulun ja päätti siltä istumalta, että hänestä tulee ammattiviulisti. Ja niin hänestä tulikin. Lisäksi hän opetti sekä veljeäni että nuorinta siskoani viulun soitossa. Talo täyttyi orkneylaisesta viulismista, klassisesta musiikista, frankofiili-isän mieltymyksen mukaisesti myös ranskalaisesta musiikista – ja monesta muusta. Kaiken sen keskellä Merlyn kasvoi itseoppineeksi muusikoksi. – Britteinsaarilla asuessani soitin usein folk-klubeilla, joissa minut ja musiikkini määriteltiin ”Orkneyn perinteisiin pohjaavaksi”. Tämä tuntui hieman kiusalliselta, sillä vaikka olen siellä vanhempieni maallemuuton myötä syntynyt ja parikymppiseksi saakka kasvanut, en varsin eristäytynyttä elämää perheen kesken vietetyn lapsuuden aikana esimerkiksi omaksunut orkneylaista aksenttia. Mutta tokihan paikallisen viulismin keskellä kasvaminen on jättänyt minuun omat jälkensä. Täysin suunnittelematta tai tiedostamatta ”kelttiläiset” tai sanotaanko ”orkneylaiset” melodiat pulpahtavat musiikissani, joka sinänsä ottaa vaikutteita niin brittiläisestä kuin muistakin perinteistä. Merlynin opiskellessa sosiaaliantropologiaa St Andrewsin yliopistossa Skotlannissa, hän sai viimeisenä opintovuotenaan stipendin, jonka turvin matkasi Norjan Saamenmaalle tutkimaan joiun ja maiseman välistä yhteyttä. – Minulle tämä oli johdatus etnomusikologiaan, ja olin koukussa heti kun oivalsin että olisi mahdollista opiskella musiikin ja luonnon välistä yhteyttä. Merlyn muutti Lontooseen jotakuinkin pennittömänä, hankki töitä ja alkoi ahkerasti säästää opintoja varten. Opinnot Lontoon yliopiston School of Oriental and African Studies SOASissa johtivat maisterintutkintoon, jonka myötä hän pääsi sukeltamaan Afrikan musiikin perinteisiin. Särisevät ja pörisevät äänet ovat Merlynin äänitutkimuksen erityisen mielenkiinnon kohteena jopa siinä määrin, että niihin keskittyi myös hänen tutkintonsa kirjallinen työ. Helsingissä hän on löytänyt keskusteluja soittokumppanikseen muusikko Nathan Riki Thomsonin , jonka preparoidut instrumentit kertovat samasta mielenkiinnosta. Luonnon ja ympäristön vaaliminen on johtotähtenä Merlynin työssä Making Tracks -ohjelmaa luotsatessa. Aiemmin maailman musiikkikulttuureja Britteinsaarilla kiertuetoiminnan kautta esittelevä toiminta muuntui Merlynin mukaantulon 2019 myötä musiikin kansainväliseksi vaihto-ohjelmaksi, jossa ympäristöarvot ovat keskiössä. Vuosittain valitut kahdeksan lupaavaa, urallaan nousevaa muusikkoa (Making Tracks Fellows) osallistuu residenssiin esitellen omaa luovaa tuotantoaan ja synnyttääkseen uusia yhteistyömuotoja ja strategioita musiikin ja ympäristön yhdistävälle toiminnalle. Esiintymiset kiertueella ovat osa residenssiä. – Yksi lähivuosien keskeisimmistä tavoitteista on luoda ohjelmaan erityisen vahva pohjoismainen osio, jolloin toivottavasti voimme tarjota vuosittain kahdellekin pohjoismaiselle artistille sijan ohjelmassa. Tähtäimessä on myös pienentää kiertuetoimintamme hiilijalanjälki mahdollisimman pieneksi, ei matkustaa lentämällä vaan raiteilla. Ja sitten vielä siitä kuovista. Kuovin laulu on kuulunut Merlynin lapsuuden ja nuoruuden äänimaisemaan olennaisesti. Linnun populaatio on sittemmin pienentynyt hätkähdyttävästi ja se on merkitty uhanalaisten lajien luetteloon. Jutuntekohetkellä yksi Merlyn Driverin projekteista on saattaa valmiiksi kuovin laulusta inspiroitunutta uutta musiikkia ja Merlynin kenttä-äänityksinä tallentamaa kuovin laulua sisältävä albumi. Yhteistyökumppanina levyhankkeessa on The Royal Society for the Protection of Birds (RSPB) . – Suomi on Britteinsaarille muuttomatkaa tekevien kuovien tärkein lepopaikka ja tämänkin halusin tuoda ilmi tulevalla albumilla. Keväällä kuulemme, mitä kaikkea tähän kätkeytyy. Kuovin laulun lumoama Brexit tekee tuloaan ja koronatilanne synkistyy synkistymistään. Merlyn Driver miettii Lontoossa ankarasti mitä on tehtävä ja milloin. Nopealla liikkeellä hän tulee Suomeen ja ehtii juuri ja juuri saamaan oleskelulupahakemuksen vireille, ennen kuin olisi joutunut asioimaan EU:n ulkopuolelta. Reilu vuosi on kulunut ja päätöstä tämä musiikin monipuolinen ammattilainen odottaa yhä. Suomen musiikin kenttä on saamassa Merlyn Driverista mielenkiintoisen ja aktiivisesti kansainvälisellä areenalla toimivan ammattilaisen.
16 KANSANMUSIIKKI • 1• 2022 KONSTA JYLHÄ -kilpailu PELIMANNITALO, KAUSTINEN 11.–12.7.2022 SÄÄNNÖT JA LISÄTIEDOT KANSANMUSIIKKI-INSTITUUTTI.FI Keski-Pohjanmaan KONSERVATORIO KOKKOLA Varjoa ja valoa Keski-Pohjanmaan KONSERVATORIO KOKKOLA Keski-Pohjanmaan KONSERVATORIO KOKKOLA Nelli Marjomäen opinnäytekonsertti Pieni sydän Tiistaina 10.4.2018 klo 20 Konservatorion iso sali To 8.11.2018 klo 18 Keski-Pohjanmaan konservatorion sali Kaunis, julma rakkaus VIIMEINEN VALITUSVIRSI KE 10.4. KLO 19 PMMP-tribuutti Keski-Pohjanmaan konservatorion salissa Alli Järvelän D-tutkinto ja opinnäytetyö Alli Järvelä laulu Anni Kaakinen laulu Ilari Mäkelä koskettimet, taustalaulu Konsta Kivelä kitara Samuli Kiiveri basso Oskari Paakki rummut Keski-Pohjanmaan KONSERVATORIO KOKKOLA Keski-Pohjanmaan KONSERVATORIO KOKKOLA Moments Ilmari Tunkkari, sello Johanna Tilus, piano Bach Debussy Schumann Keski-Pohjanmaan konservatorion sali Tiistaina 9.4.2019 klo 20.00 ILMARI TUNKKARIN C-TUTKINTO & OPINNÄYTEKONSERTTI Suomen monipuolisin konservatorio Klassinen musiikki | Kansanmusiikki | Pop/jazz-musiikki | Musiikintekijä Tähtäimessä musiikista ammatti? Toteuta unelmasi Kokkolassa. WWW.KPKONSA.FI Hakuaika 22.2.-22.3.2022
Tiina Merisalo KOLUMNI Kaustislainen viulunsoittoperinne hyväksyttiin joulukuussa 2021 Unescon aineettoman perinnön luetteloon. Kyse on toisesta suomalaisesta aineettoman perinnön luetteloon päässeestä elävän perinnön kohteesta, ensimmäinen oli saunaperinteemme vuonna 2020. Luettelossa musiikkiperinnöllämme on nyt ansaittu paikka reggaen, flamencon, fadon ja argentiinalaisen tangon rinnalla!Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta tuli voimaan vuonna 2003. Suomi allekirjoitti sen 2013, ja sillä edistetään aineettoman kulttuuriperinnön suojelua ja tehdään ihmisten, yhteisöjen tai ryhmien erilaisia kulttuuriperinteitä näkyväksi. Museovirasto hoitaa sopimuksen toimeenpanoa yhteistyössä opetusja kulttuuriministeriön kanssa. Kansallisella tasolla kartutetaan elävän perinnön kansallista luetteloa, johon kaustislainen viulunsoitto hyväksyttiin vuonna 2017. Tällä hetkellä kansallisessa luettelossa on 64 kohdetta, ja sen taustalla olevassa Elävän perinnön wikiluettelossa jo lähes 200 kohdetta. Kaustislainen perinteenturvaamistyö on ollut poikkeuksellisen innovatiivista ja määrätietoista jo vuosikymmenien ajan, ja kelpaa erinomaisesti esiteltäväksi maailmalle Unescon luettelon kautta. Kaustislainen yhteisö oli alusta asti aktiivinen hakemusprosessissa ja on sitoutunut myös laajemmin Unescon sopimuksen arvoihin, niiden edistämiseen ja oman perinteensä tarkasteluun sopimuksen valossa. Ja mikä yhteisö tuo onkaan! 4300 asukkaan pitäjässä on satoja soittajia ja tanssijoita kaikissa sukupolvissa ja ikäryhmissä. Välillisesti mukana on vähintään satoja muita, ja perinne koetaan vahvasti osaksi omaa, paikkakunnan ja alueen identiteettiä. Perinteellä on pitkät juuret: Kaustisen maine musiikkipitäjänä periytyy jo 1800-luvulta, mutta musiikkiperinteeseen kietoutuu ja sitä vahvistaa alueen laajempikin kulttuurin kirjo, kuten hääperinne, kantele-, tanssija pukuperinne. Perinteinen soitto ja uuden luominen sen pohjalta elävät sopusoinnussa eri ikäryhmien ja sukupuolten, harrastajien ja ammattilaisten kautta, ja perinne näyttäytyy näin tasaarvoisena, modernina ja uusiutuvana. Alueen musiikkija tanssiperinne on mukana niin juhlassa kuin arjessa päivästä toiseen kyse on aidosti elävästä ja elinvoimaisesta perinteestä. Samalla ilmiöllä on toisaalta kansalliseen identiteettiin kiinnittymispintaa tarjoavia ja toisaalta kulttuurisesti moninaisia piirteitä. Kansanmusiikin ja -tanssin kenttä on aina ollut moniarvoinen ja moninainen. Se on pohjautunut lukuisiin paikallisperinteisiin ja niiden keskinäiseen vuorovaikutukseen. Lisäksi se on ollut aina kansainvälistä ja rajatonta. Terve kulttuurinen identiteetti ja oman perinnön arvostaminen on perusedellytys myös kyvylle ymmärtää ja arvostaa toisia kulttuureja. Kaustislaisen viulunsoiton Unescon luettelointi vain vahvistaa ylirajaisuuden ja moninaisuuden merkitystä kansanmusiikin ja kansantanssin kentällä. Aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimuksen perusarvoja ovat kestävä kehitys, kansainvälinen yhteistyö, perinnön eläminen tässä päivässä ja kyky muuttua, yhteisölähtöisyys sekä ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Tälle arvopohjalle myös suomalainen kansanmusiikkija kansantanssikenttä on vuosien saatossa rakentunut. Unescon luettelot tarjoavat hyvän mahdollisuuden verkostoitua kansainvälisesti suojelutyön ja perinteen harjoittamisen saralla. Suomalaisen kansanmusiikkikulttuurin, perinneosaamisen ja yhteiskunnan tunnettuutta maailmalla on näin mahdollista lisätä, ja edistää samalla musiikkivientiä. Samalla elävä aineeton kulttuuriperintö ja sen hyväksi tehtävä suojelutyö saa kansainvälistä huomiota. Listauksen tuomasta näkyvyydestä on hyötyä myös kulttuurija alueelliselle matkailulle sekä muulle aluekehittämiselle. Työ ei lopu listaukseen, vaan tärkeää on turvata perinteen jatkuvuus pitkäjänteisesti niin, että soitto soi ja tanssijat tanssivat vielä sadan vuoden kuluttuakin. Kaustisella jatketaan niitä toimia, joiden turvin perinne on elänyt tähänkin asti. Lisäksi luetteloon nimeämiseen liittyvät tilannekartoitukset ja yhteisöllinen perinteen merkityksen pohtiminen, suojeluohjelman ja -toimien suunnittelu sekä niistä raportointi määrävuosin. Ehkäpä myös ns. suuri yleisö havahtuu siihen, että kotimainen kansanmusiikki ja -tanssi on moderni, luova ja edistyksellinen taiteenala ja perinteenlaji, jolla on iso merkitys yhteiskunnassa. Unesco-listaus korostaa entisestään vastuutamme arvokkaan kulttuuriperinnön säilyttämisessä ja eteenpäinviemisessä. Kirjoittaja on Museoviraston pääjohtaja Elävää perintöä 17 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2022 Ila ri Jä rv in en , M us eo vi ra st o
18 KANSANMUSIIKKI • 1• 2022 Valtakunnallinen Konsta Jylhä -kilpailu järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen Kaustisen kansanmusiikkijuhlien yhteydessä 11.–12.7.2022. Vuoden 2022 kilpailuun voi osallistua duo, jonka molemmat muusikot asuvat Suomessa. Ainakin toisen soittimen on oltava viulu. Ohjelmiston tulee perustua jonkun merkittävän viulupelimannin vanhakantaiseen tyyliin ja sävelmistöön. ”Soittaminen kaksin on ollut suomalaisessa kansanmusiikissa erittäin tärkeää. Viuluteema puolestaan valittiin ajankohtaisuutensa vuoksi, kun suomalaisen viulupelimanniperinteen tunnetuin ilmiö, kaustislainen viulunsoitto, hyväksyttiin Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon joulukuussa 2021”, valottaa kilpailun tuomariston puheenjohtaja Hannu Saha. Kilpailun esikarsintaan osallistutaan tallenteella. Kilpailun ensimmäisen päivän semifinaaliin tuomaristo valitsee enintään kymmenen duoa ja toisen päivän finaaliin kuusi duoa. Esikarsintaan ilmoittautuminen on käynnissä 30.4. asti. Pelimannitalon ja Kansanmusiikki-instituutin järjestämässä kilpailussa jaetaan palkintoina 6000 euroa. Vuoden 2022 kilpailu on yhdestoista; ensimmäisen kerran kilpailu järjestettiin vuonna 2010. Konsta Jylhä -kilpailu tekee paluun Palkitun Haapavesi Folk Music Festivalin paluu normaaliin Kesä-heinäkuun vaihteessa järjestettävä festivaali sai helmikuussa Eläköön Folk!palkintojen Maailman musiikin keskuksen valitsemana Risteys-palkinnon. Festivaalilla on totuttu kuulemaan niin kansanmusiikin legendoja kuin nousevia nimiäkin, eikä tuleva kesä tee tähän poikkeusta. Ruotsalainen Väsen Duo ja yhdysvaltalainen Bruce Molsky ovat Folk-yleisölle tuttuja jo vuosien takaa ja todellisia kansanmusiikin legendoja. Dynaaminen folkrock-bändi Iva Nova Pietarista sen sijaan tekee tänä vuonna Folk-debyyttinsä. Tämän hetken tunnetuimpiin kotimaisiin kansanmusiikkinimiin kuuluvat saamelaismystiikkaa henkivä Vildá, toisen albuminsa keväällä julkaiseva Maija Kauhanen sekä pelimannityttöbändi ENKEL. Nousevia etnonimiä edustavat mm. suomenkielisen latinopopin sanansaattaja Vili Mustalampi yhtyeineen, hypnoottinen multi-instrumentalisti Pelkkä Poutanen sekä Vuoden Kansanmusiikkitekijäksi juuri Eläköön Folk! -gaalassa palkittu Akkajee. Suuren yleisön tuntemia artisteja tänä vuonna edustavat Ellinoora, Litku Klemetti, Timo Rautiaisen ja Ville Ojasen duo, Arppa ja Amadeus Lundberg, jota säestää Haapavesi House Band Ennennäkemätön on perjantai-iltapäivän Kalevala elävänä tai kuolleena -hankkeen Kalevalafest. Monitaiteellinen, -kulttuurinen ja -tieteellinen yllätyshyökkäys kalevalaisen kansanperinteen kimppuun Juha Hurmeen johdolla. Klubilla oman näkemyksensä kalevalaisesta perinteestä esittävät Kalevalan Ydinfysiikkaa -teatteriryhmä sekä kansainvälisesti tunnettu vocal-folk-hop -yhtye Tuuletar. Perinteiseen tapaan mukana ovat myös kirkkokonsertit perjantaina ja lauantaina sekä älykkään kirjallisen huumorin seminaari aiheena Pentti Haanpää ja lauantain lastenpäivä. Pelimannimusiikki ei ole Haapavedellä ollut keskiössä, nyt mukana on kuitenkin Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikiyhdistyksen 50-vuotisjuhlakonsertti. JuuriJuhla-RotFest –kansanmusiikin kaupunkifestivaali järjestetään Espoossa 3.-9.4. Festivaalin aloittaa 3.4. Pakilan ja Käpylän musiikkiopiston sekä Musiikkiopisto Juvenalian kansanmusiikin opiskelijat konsertti, jossa vierailijoina ovat Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila . Espoon tuomiokirkossa soi 4.4. PolskaPandolfi, jossa barokkiviulisti KreetaMaria Kentala ja cembalisti Tea Polso yhdistelevät veret seisauttavia eteläpohjalaisia polskia ja villejä Giovanni Antonio Pandolfi Meallin sonaatteja. Perinteiset päivätanssit pääsee tanssimaan 6.4. Sellosalin lämpiössä Espoon pelimannien ja Elina Saurin tahdissa. 7.4. juhlitaan Sellosalissa 50-vuotiasta Espoota kaupunkina. JuuriJuhla on koonnut tähän juhlakonserttiin espoolaistaustaisia tai Espoossa asuvia kansanmuusikoita yhtyeineen. Lavalla nähdään Kardemimmit, Espoon pelimannit omassa levynjulkistuskonsertissaan, PolePole , tanssiryhmä Polskatroikka sekä tätä konserttia varten koottu JuuriJuhlan juhlaorkesteri Maria Kalaniemen johdolla! Perjantaina 8.4. Sellosalin täyttää roso ja rakkaus Pohjanmaan lakeuksilta, kun lavalle nousee kansanmusiikin sielun veli Antti Paalanen ja pelimannityttöbändi ENKEL ! Lauantaina 9.4. pelimanniyhtyeet pääkaupunkiseudulta esiintyvät Espoon kansanmusiikkikillan Pilpatussoitoissa Ison Omenan kirjaston Stagella. Festivaalin päätöskonsertissa 9.4. Sellosalissa pääsemme Pauanteen ja Aija Puurtinen & Brooklynin sadun musiikkien tunnelmiin. Pauanne keinuttaa kuulijansa matkalle, jossa musiikin aikakaudet sulautuvat luonnollisesti toisiinsa. Viulu, Hammond-urut sekä erilaiset akustiset ja elektroniset lyömäsoittimet luovat osaltaan ajattoman tunnelman. Aija Puurtinen & Brooklynin satu vie musiikin keinoin aikamatkalle amerikansuomalaiseen siirtolaisuuteen ja sen mielenmaisemaan. Tarjolla on akustisesti ja puoliakustisesti toteutettua, sekä suomeksi että ”fingelskaksi” esitettyä, voimakkaasti suomalaisesta ja amerikkalaisesta kansanmusiikista ammentavaa epookkia. Mausteena on folkia, bluesia ja jopa jamaikalaisia aineksia. Ajantasainen ohjelma ja uutiset löytyvät nettisivuilta www.juurijuhla.fi sekä tapahtuman FB-sivuilta. JuuriJuhla-RotFest 2022 kaikilla mausteilla! Maria Kalaniemi Pauanne
19 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2022 I hmisten mieliin mahtuu suurinpiirtein yksi musiikkikulttuuri maata kohden, kuten Brasiliaan samba, Espanjaan flamenco ja Venäjälle balalaikan soitto. Portugali tunnetaan fadosta. Kyllähän fadoon törmääkin ainakin Lissabonin seudulla ja muuallakin Länsi-Portugalissa varmasti, mutta perinteistä kansanmusiikkia se ei ole. Melankolisten, saudaden eli kaipauksen ja menetyksen sävyttämillä lauluilla on juuret kahdensadan vuoden takaisessa Lissabonissa. Fado on urbaania musiikkia, jossa säestyssoittimina ovat perinteisesti akustinen kitara ja helisevä portugalilainen kitara. Fadon varhaisemmasta alkuperästä on monia teorioita, mutta todennäköisesti se on sekoitus monista aikaisemmista laulutyyleistä, joihin matkailijat toivat omat mausteensa. Lissabonin satama on ollut vuosisatoja vilkas keskeisen sijaintinsa vuoksi. Suomalaiseen melankoliaan fado on tehnyt vaikutuksen ja monet Portugalin suurimmista fadotähdistä ovat konsertoineet Suomessa. Haapaveden folkfestivaalin entinen taiteellinen johtaja Timo Hannula löysi vuonna 2009 hieman tuntemattomamman fadistan Lianan konsertoimaan festivaalille ja vieläpä opettamaan koko viikon fadolaulun saloja folkkurssilaisille. Ihastus oli molemminpuolista, ja Liana palasi festivaalille esiintymään ja kursseille opettamaan uudestaan seitsemän vuotta myöhemmin. Kukapa tuolloin olisi arvannut, että kuusi vuotta myöhemmin Liana muuttaisi perheineen Pohjois-Pohjanmaalle. Miksi ihmeessä? Muuttoliike on ollut pikemmin päinvastainen. – Kaikista maailman paikoista valitsimme sen kylmän kolkan! Meillä on Suomen vierailuista todella lämpimät muistot ja mitä enemmän olemme lukeneet maastanne, sitä varmempia olemme, että sovimme kulttuuriinne. Meillä Liana tarkoittaa perhettään. Toisella Suomen vierailullaan hänen yhtyeessään soitti portugalilaista kitaraa miehensä Antonio Dias , ja mukana olivat myös alle vuoden vanhat kaksoset. Viime vuodet Liana onkin keskittynyt perheeseensä ja kertoo, että pandemian aikana hän ei ole laulanut lainkaan. Tosin vuonna 2020 hän julkaisi albumin Mae , joka löytyy myös Spotifystä. Julkaisukiertue on edelleen tekemättä ja saa edelleen odottaa, nyt myös kesäkuussa tapahtuvan muuton vuoksi. Vaalan valinta asuinpaikaksi oli sattumien summa. Pariskunnalla oli mielessä jokin maaseutupaikkakunta jossain Suomen puolivälissä lähellä järveä eikä liian kaukana kaupungista. Oulujärvi kiinnitti huomion ja loppukilpailussa Vaala voitti Kajaanin.– Vaalassa oli odottamassa sopiva talo, jonka lähellä oli koulu ja Vaalan englanninkieliset nettisivut saivat vakuuttumaan. Ajatuksissa ei ole testata Suomessa asumista vaan muuttaa maahan pysyvästi. Ajankohta sopii hyvin kaksospoikien ensi vuonna alkavaan koulutaipaleeseenkin. Suomen koulujärjestelmä vaikutti hyvältä eikä tuntunut niin kilpailuhenkiseltä kuin Portugalissa, jossa lasten koulu olisi jo alkanut. Koulupäivät Portugalissa kestävät alusta asti kahdeksasta viiteen. Mitään ruusuisia kuvitelmia tulevaisuudesta ei Lianalla ole, mutta hän uskoo perheensä viihtyvän Suomen rauhallisessa elämän menossa ja nauttivan puhtaasta luonnosta. Suomalainen luontosuhde ja kulttuurin arvostaminen tuntuvat myös hyvältä. Ystäviä, perhettä ja ilmastoa, omasta pienestä maatilasta puhumattakaan, tulee ikävä. Ystäviä Liana uskoo löytävänsä myös Suomesta. – Yhteisöllisyys on tärkeää ja toivon oman paikallisen kulttuurin oppimisen ohella voivani tuoda oman panokseni uuteen elämänpiiriin. Tarkoitus ei ole jäädä kotirouvaksi ja perheenemännäksi vaan pidemmällä tähtäimellä on suunnitelmissa jatkaa myös muusikon uraa. Portugalissa fadolaulajalla on kaksi vaihtoehtoa, esiintyminen ilta illan jälkeen fadoravintoloissa tai kiertää maailmalla 250 päivää vuodessa. Kumpaakaan ei Liana halua. – Jospa Suomesta löytyisi keino ja tasapaino muusikkouden ja perhe-elämän välillä.Ensin pitää kuitenkin asettua. Lianasta vaalalainen fadista Suomessa harrastetaan laajasti maailman kulttuuriperinteitä. Kaikkien maanosien lauluja ja tansseja opetellaan etelästä pohjoiseen. Jotkut syntyjään suomalaiset ovat päässeet harrastuksissaan hyvinkin pitkälle. Vaalassa voisi hyvin asua kotimainenkin fadista, mutta ensi kesänä sinne muuttaa kuitenkin syntyperäinen portugalilainen fadon ammattilainen, Liana. Liana Andreia Carvalho Dias, taiteilijanimeltään Liana, ystäville Andreia, muuttaa näistä Portugalin maalaismaisemista Oulujärven rannalle Vaalaan. Pa tr ic ia R es en de Sauli Heikkilä
20 KANSANMUSIIKKI • 1• 2022 M enuetti syntyi 1600-luvun puolessavälissä Ranskan Aurinkokuninkaan hovissa, mistä se levisi Euroopan muihn hoveihin ja aatelisten keskuuteen varsinkin Pohjoismaissa myös alempiin yhteiskuntaluokkiin. Menuetin kukoistuskausi hovien tärkeimpänä paritanssina oli 1700-luvun ensimmäinen neljännes, ja sillä oli tämänkin jälkeen vahva asema, kunnes se Ranskan vallankumouksen myötä jäi pois käytöstä. Kuitenkin esimerkiksi taidemusiikissa se säilyi erilaisissa yhteyksissä vielä pitkään. Menuetin vaiheet Suomessa Ruotsiin menuetti saapui jo 1600-luvulla. Vanhimmat ruotsalaiset maininnat ovat 1670-luvulta, ja jo 1690-luvulta siitä on tieto kansanomaisena tanssina Byn pitäjästä. Suomen puolella menuetti lienee yleistynyt talonpoikien tanssina ensimmäisenä Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, vaikka kovin varhaisia tietoja siitä ei ole. Amiraali Tersmeden mainitsee tanssin 1740-luvulla Ahvenanmaalla säätyläistanssina, mutta Otto Andersson on arvellut, että tanssi olisi ollut myös kansanomaisessa käytössä tuohon aikaan. Perusteluna hän esittää sen, että Tersmedenin kuvaamissa tanssitilaisuuksissa soittajat olivat todennäköisesti talonpoikaispelimanneja, joiden täytyi hallita monipuolinen menuettija polskarepertuaari pystyäkseen soittamaan seitsemän tuntia jatkuneet tanssit. Sama repertuaari oli heillä varmasti käytössä myös talonpoikaisissa tanssitilaisuuksissa. Pohjanmaalta vanhin, tosin hyvin epävarma tieto menuetin tanssimisesta on Petri Hoppu Pohjoinen menuetti Länsimaissa on harvoja tansseja, jotka ovat saavuttaneet yhtä vahvan symbolisen aseman kuin menuetti, joka on valittu Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskuksen teemaksi tänä vuonna. Menuetti on laaja-alainen kulttuuriilmiö, johon liittyy monenlaisia tarinoita, mielikuvia ja merkityksiä, ja sitä on käytetty pysyvyyden ja säännöllisyyden vertauskuvana mitä erilaisimmissa yhteyksissä kansainvälisestä politiikasta lääketieteeseen. Ennen kaikkea menuetti on ollut keskeinen osa eurooppalaista tanssija musiikkikulttuuria 1600-luvulta lähtien, ja se kiehtoo edelleen niin tutkijoita kuin taiteilijoitakin. St in a H ah ns so n Kristiinankaupungin Tiukan (Tjöck) kylän menuettia 1987.