• Help offered Student Union on a map. In English 16 Ovatko valkoiset pörssiläiset viattomia? Vapaalla 12 Haalarien värianalyysi Päivitystä verkkoon ja paperille. Sivu 2 Jylkkäri uudistui näön vuoksi 7. SYYSKUUTA – 20. SYYSKUUTA 49. VUOSIKERTA NUMERO 9/2009 Löydä Jyväskylä KESKIAUKEAMA
  • Kaikki asunnot kelpaava Humanistit aloittavat eTentit HUMANISTISESSA ja informaatioteknologian tiedekunnassa voi suorittaa jatkossa osan tenteistään sähköisinä, kun yliopiston kirjaston tenttiakvaario avataan virallisesti toisessa periodissa syyskuun testitenttien jälkeen. Kirjaston kolmannessa kerroksessa sijaitsevassa eTenttitilassa on 12 työpistettä. Tentit tehdään tietokoneella kameravalvonnassa, ja niitä voi suorittaa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tentaattorit laativat sähköisiä tenttejä varten joukon kysymyksiä, joista kone arpoo kullekin opiskelijalle varsinaiset tenttikysymykset. Kevätlukukaudella eTentin käyttöä on tarkoitus laajentaa muihinkin tiedekuntiin. Liikennevalot vasta lokakuuksi KESKUSSAIRAAL ANTIEN ja Kramsunkadun risteyksen parannustyöt ovat hieman aikataulustaan myöhässä. Yliopiston L-rakennuksen nurkalle oli tarkoitus saada liikennevalot sekä kaistamuutoksia syyskuun alkuun mennessä, ennen kuin uudet opiskelijat saapuvat kaupunkiin. Nyt Jyväskylän kaupungin rakennuttajainsinööri Simo Suoja kuitenkin arvelee, että työt saadaan päätökseen syyskuun lopulla. Syynä myöhästymiselle on kiireinen kesä: muiden töiden vuoksi risteyksen kunnostaminen päästiin aloittamaan myöhässä. Suoja muistuttaa, että Mattilanniemeen pyöräilevien kannattaa liikkua työmaalla erityisen varovasti, sillä risteyksessä liikkuu nyt kävelijöiden ja autoilijoiden lisäksi työkoneita. Myös autoilijoilta toivotaan tarkkaavaisuutta. ”Yliopiston kevyelle liikenteelle ja autoilijoille on nyt omat, erilliset kaistansa. Autot eksyvät vielä turhan usein laatoitetulle alueelle, vaikka asfalttiliittymä olisi se oikea.” Käsihuuhde tuli Ilokiven tiskille Ylioppilaskunta on ryhtynyt toimiin sikain?uenssan leviämisen ehkäisemiksi. Ravintola Ilokiven linjastojen molemmissa päissä on pullo käsien desin?ointiainetta. Kortepohjan ylioppilaskylän asukastoimistossa puolestaan on otettu käyttöön kättelykielto. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön Jyväskylän yksikön ylilääkäri Pirjo Paajanen lupaa kuitenkin, ettei syytä suureen huoleen ole. ”Parhaiten itseään suojaa käsiä pesemällä”, Paajanen sanoo. Kulkutaudin napanneita Paajanen kehottaa pysymään kotona ja aina ensin soittamaan terveysasemalle. Ohjeita löytää YTHS:n verkkosivuilta. Soluasumisen suosio on kasvanut viime vuosista. Syynä on asuntomarkkinoiden vähentynyt tarjonta ja talouden taantuma. UUSIEN OPISKELIJOIDEN aiheuttama pullonkaula vuokra-asuntomarkkinoilla on jokavuotinen ongelma. Nyt tilanne on vielä aiempia vuosia hankalampi, sillä monta opiskelija-asuintaloa on remontissa. Asuntopulan ja taantuman myötä opiskelijat ovat varanneet soluasuntoja entistä nopeammin. ”Asuntotilanne näyttää jonkin verran edellisvuosia kireämmältä. Kaiken tyyppisille asunnoille on kysyntää, mutta tänä vuonna solut ovat kelvanneet aiempaa paremmin. Meiltä otetaan nyt mieluummin solu kuin etsitään yksiötä vapailta markkinoilta”, kertoo Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön asiakaspalveluneuvoja Tiia Matilainen. ASUNTOA TARVITSEVIA on Jyväskylässä tilastojen mukaan vielä syyskuun alussa paljon. Esimerkiksi Koasilta soluasuntoja jonottaa yhteensä jopa 400 hakijaa. Todellisuudessa asunnottomia ei ole niin paljon. ”Lukuihin pitää suhtautua varauksella. Hakemuksia on paljon, mutta ne eivät poistu, koska ihmiset unohtavat ilmoittaa meille löytäessään asunnon muualta”, Matilainen toteaa. Kaikki asunnot ovat olleet Koasilla jo pitkään varattuja. Joitakin vapaita asuntoja saattaa tipahdella vielä myöhäisten irtisanomisten myötä. Kortepohjan ylioppilaskylässä solujen suosiota on vaikeampi arvioida, sillä alkusyksystä kaikki asunnot viedään aina käsistä. ”Marras–joulukuussa nähdään, miten tilanne tämän vuoden osalta muodostuu. Yleensä silloin soluja tyhjenee, kun opiskelijat löytävät vapailta markkinoilta asuntoja”, JYYn asukassihteeri Teija Leppänen kertoo. JYYn kiinteistöpäällikkö Osmo Kääriäinen huomauttaa, että yksiön ylivoimainen suosio asumismuotona on muutenkin virheellinen tieto. ”Solujen alhainen suosio on median luoma virhekuva. Edelleen on paljon opiskelijoita, jotka asuvat koko opiskeluajan solussa. Moni viihtyy niissä hyvin ja on myös paljon uusia opiskelijoita, jotka haluavat nimenomaan soluun.” Kortepohjan ylioppilaskylässä kaksi asuintaloa on vasta purettu ja kaksi on menossa purkuun. Tilanne helpottuu vuosi vuodelta, kun uudet rakennukset valmistuvat. Viimeistään vuonna 2011 asuntoja pitäisi olla selvästi nykyistä enemmän tarjolla. Juha Korhonen toimittaja@jyy.? Kortepohjan ylioppilaskylään pääkaupunkiseudulta muuttavat 19-vuotiaat Emilia Kahola ja Aku Kajamaa tart toa myös vapailta markkinoilta. Se oli kuitenkin hankalaa, kun ei tunne alueita ja näyttöön olisi ollut niin pitk kotiinsa muuttava pariskunta kertoo. TILAPÄISMAJOITUSTA kaipaavia on tänä syksynä ollut huomattavasti edellisvuosia enemmän. Syyskuun ensimmäisellä viikolla, kun lehti meni painoon, hätämajoitusta tarvitsi 33 opiskelijaa. Korkeimmillaan luku kävi 37:ssa, joka on noin kaksinkertainen aiempiin vuosiin verrattuna. ”Myllyjärven opiskelijasuntojen remontti tuntuu ainakin vaikuttavan asunnottomien määrään. Moni täällä olevista on menossa sinne, mutta he pääsevät muuttamaan vasta 18. syyskuuta”, tilapäismajoituksen järjestäjä Panu Mäkinen kertoo. Tilapäismajoitus on järjestetty Tilapäismajoituksessa ennä UUTISET TULOSSA 7.9.2009 2
  • 3 KORTEPOHJAN ylioppilaskylän pysäköintialuetta valvoi viime vuonna MKM Park Service, mutta pysäköinninvalvontayrityksen toiminta on ollut jäissä viime talvesta asti. Kuka valvoo nykyään Kortepohjan parkkialuetta, JYYn tekninen isännöitsijä Jari Pihlajasaari? ”Ei sitä valvo oikeastaan kukaan. Jos me soitamme Jyväskylän pysäköintipalveluun, sieltä käydään katsomassa ehkä kolmen päivän viiveellä. Meillä on huomautuslappuja, ja kun kuljemme ohi, katsomme onko autoissa pysäköintilupia. Resurssit ovat kuitenkin niin tiukoilla, ettei tarkempaan valvontaa millään pystytä.” Onko pysäköintialueen kanssa ollut ongelmia? ”Ei hirveitä ongelmia, mutta onhan se murhe kuitenkin. Aina kun uudet opiskelijat tulevat, on meno villiä jonkin aikaa. Muuttoruljanssin aikana katsomme väärin pysäköintiä jonkin verran sormien läpi.” Pystytäänkö kaikille halukkaille tarjoamaan parkkipaikkoja? ”Nykyään yhä useammalla opiskelijoilla tuntuu olevan auto. 1970-luvulla parkkialueesta oli puolet tyhjänä, mutta nyt sinne ei meinaa mahtua millään, ja ruutuja kysellään koko ajan. Kaikki sähkötolppapaikat ovat varattuja, mutta muille paikoille lupia saa edelleen.” Mikä on MKM Park Servicen tilanne? ”Ne eivät enää valvo pysäköntiä, sillä yrityksen työ on jumissa. Tapaus roikkuu edelleen oikeudessa.” Juha Korhonen toimittaja@jyy.? at syksyllä Uusi hallitus aloitti työnsä Yliopiston uuden hallituksen opiskelijajäsen, kauppatieteiden opiskelija Juha Lintula uskoo, että kevään yliopistouudistuskeskustelun luomat kaunat yliopiston johdon ja opiskelijoiden välillä ovat jäämässä taakse. ”Varsinkaan ulkopuolisilla jäsenillä ei ole painolastia mukanaan. Turha asiaan on vielä ottaa sen suuremmin kantaa”, Lintula pohtii. Perjantaina 21. elokuuta ensimmäisen kerran kokoontunut seitsenhenkinen hallitus valitsi puheenjohtajakseen Työterveyslaitoksen ex-pääjohtajan, professori Jorma Rantasen. Varapuheenjohtajan valtaa käyttää Keskon Järvi-Suomen aluejohtaja Merja Haverinen. Kolmas yliopistoyhteisön ulkopuolelta tullut jäsen hallituksessa on professori Pentti Vartia. Yliopistolta korkeakoulun tulevaisuutta linjaavat Lintulan ohella professori Minna-Riitta Luukka, professori Juha Äystö sekä lehtori Auli Poutanen. Yliopisto tarvitsi uuden hallituksen vuoden vaihteessa voimaan astuvan uuden yliopistolain vuoksi. Koneelle kampuksella 24 tuntia päivässä Kampukselle avataan 24 tuntia vuorokaudessa avoinna oleva mikroluokka. Luokka sijaitsee Seminaarinmäellä Arakennuksessa ja sinne pääsee kulkuluvan hankkimalla. Lupaa voi tiedustella yliopiston tilapalveluista. ttuivat ensimmäiseen saamaansa asuntotarjoukseen. ”Katselimme asunkä matka”, taloustieteitä opiskelemaan tullut, ensimmäiseen yhteiseen ? Kuka valvoo Kortepohjan parkkipaikkoja? ätysruuhka N ATANAEL S INISALO KYSYN VAAN Laitosneuvostot saivat jatkoajan Uusi hallintojohtosääntö vaatii opetushenkilökunnalta jatkossa kahden vuoden yliopistopedagogiset opinnot. SYYSKUUSSA Jyväskylän yliopiston uuden hallituksen hyväksyttäväksi tuleva uudistettu hallintojohtosääntö on muokkautunut kesän aikana opiskelijoita ilahduttavaan suuntaan. ”Kyllä se aluksi näytti aika pahalta, mutta nyt ollaan ehdottomasti tyytyväisiä. Tämä on neuvotteluvoitto”, kiittelee ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen sihteeri Sami Tuori. Viimeisimmässä luonnoksessa muun muassa laitosneuvostot ovat saamassa kahden vuoden jatkoajan, kun ne vielä viime keväänä oltiin kokonaan lakkauttamassa. Tiedekuntaneuvostojen koot pysyvät niin ikään lähes nykyisen kaltaisina. Myös opetuksen laatua aiotaan parantaa: syksystä 2012 lähtien kaikilta lehtoreilta, professoreilta, opettajilta sekä yliopistotutkijoilta tullaan vaatimaan vähintään kahden vuoden yliopistopedagogiset opinnot. Edellytys koskee niitä, joiden työsuhde on vähintään viiden vuoden mittainen. Tarvittaessa rehtori voi myöntää erivapauden kelpoisuusehdoista. ”Se on hyvä, ettei käy niin, ettei haluttua ja hyväksi katsottua professoria voida palkata vain siksi, että pedagogiset opinnot puuttuvat”, Tuori toteaa. TORJUNTAVOITTONA voi pitää myös sitä, että yliopiston hallituksen valitsevan yliopistokollegion voimasuhteet saatiin pelättyä tasapainoisemmiksi. Professorien edustajia tulee kollegiossa olemaan nyt 12, henkilökuntaa kymmenen ja opiskelijoita niin ikään kymmenen. Ylioppilaskunnan toivoma tasakolmikanta jäi siis saamatta, mutta Tuori pitää suuntaa positiivisena. ”Tällaiseen lopputulokseen varauduttiinkin.” Huolta aiheuttaa silti se, miten käy, kun laitosneuvostojen kahden vuoden kituaika päättyy. Tuorin mukaan uuden yliopistolain johtajuutta korostava henki paistaa läpi johtosäännön sanamuotojen. ”Monessa kohtaan todetaan, että pitää kuulla, mutta mitä se sitten tarkoittaa? Olisi hyvä, ettei tarvitsisi luottaa siihen, että joka ikisellä laitoksella on hyvä johtaja.” YLIOPPILASKUNNAN tavoitteena onkin nyt, että opiskelijoiden rooli korostuisi asioiden valmistelussa eli esimerkiksi työryhmissä, jotka valmistelevat opetusohjelmat laitosneuvoston hyväksyttäviksi. Toisaalta Tuori uskoo, ettei uusi yliopistolaki tai hallintojohtosääntö mullista opiskelijoiden arkea. ”Vaikutukset näkyvät vasta pidemmällä tähtäimellä.” Marja Honkonen paatoimittaja@jyy.? Olisi hyvä, ettei tarvitsisi luottaa siihen, että joka ikisellä laitoksella on hyvä johtaja. ” Sami Tuori Jatko-opiskelija maksaa ylioppilaskunnan jäsenyydestä syyslukukauden alusta lähtien vain 40 euroa. Hinnan pudotus johtuu siitä, ettei Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö ole elokuun alusta lähtien tarjonnut palveluitaan jatko-opiskelijoille. Päätöksen vahvistaminen myöhästyi kesän aikana, mistä johtuen jatko-opiskelijat saivat väärällä summalla varustetun ilmoittautumiskirjeen. Liian paljon jäsenmaksua maksaneiden toivotaan ottavan yhteyttä ylioppilaskuntaan ensi tilassa rahojen palauttamista varten. Jatko-opiskelijoille väärä lasku Kortepohjan ylioppilaskylän O-talon kerhohuoneissa. Nyt käyttöön on pitänyt ottaa myös Aja B-talojen tilaussaunat. ”Muutama lähti pois, kun tunnelma oli niin tiivis. Varsin hiljaista täällä on siihen verrattuna, kuinka paljon täällä on porukkaa. On tämä silti melkoinen kaaos, kun patjoja ja laukkuja ovat lattiat täynnä.” Suurin osa tilapäismajoitusta tarvitsevista opiskelijoista saa asunnon viimeistään lokakuun alussa. Joitakin varauksia hätämajoitukseen on kuitenkin vielä lokakuun loppupuolellekin. Juha Korhonen toimittaja@jyy.fi
  • TOIMITUS SUOSITTELEE S eitsemän vuotta sitten, kun olin juuri aloittanut opintoni Jyväskylässä, tapasin juhlissa niin kutsutun ännännen vuoden opiskelijan. Kohtaaminen oli niin merkittävä, että kirjoitin siitä päiväkirjaani. Lauseen perään oli lisätty huutomerkki. Ällistelin asiaa tilaisuudessa myös ääneen. Ännäsvuotisella opiskelijalla kavereineen oli varmasti naurussa pitelemistä. K un uudet fuksit saapuvat syksyisin yliopistoon, meidän vanhempien asiaksi muodostuu päivitellä näiden nuoruutta ja naiiviutta suureen ääneen. Fuksit ovat mielestämme jotenkin söpösti pihalla, kamalan nuoren näköisiä – ja ennen kaikkea viehättävän herkkäuskoisia. ”Mutta kyllä sun kirkasotsaisuutesi siitä vähenee”, me lohduttelemme ja naureskellemme selän takana, jos joku suhtautuu oppiaineeseensa, tulevaan ammattiinsa tai edes tentteihin lukemiseen mielestämme liian tosissaan. S uomen ylioppilaskuntien liitto otti elokuun lopulla kantaa sen puolesta, että fuksiaisista unohdettaisiin tänä vuonna turha nöyryyttäminen: kaksimieliset leikit ja ”rivouksien huutaminen sukkahousut päässä” voivat olla osalle ahdistava kokemus. Rajujen tervetuloriittien listalta voisi poistaa kuitenkin myös vähättelevän suhtautumisen nuorempiaan kohtaan. Lannistaminen ja kauhutarinat eivät palvele ketään. Sen sijaan ekavuotisen opiskelumotivaation ja idealismin tulisi muistuttaa meitä jääriä siitä, miltä tuntui aloittaa opinnot alalla, jonka jokaista oppituntia lukioaikana rakasti. Kyynisyys kaunistaa yhtä paljon kuin opiskeluaikana hankittu alkoholismi. K eskinäinen kunnioitus tekee kampuksesta kaikille viihtyisämmän. Ymmärrystä vaaditaan tosin myös fukseilta: antakaa anteeksi meille ännänsille, sillä me emme tiedä itsekään, mitä me täällä vielä teemme. Marja Honkonen paatoimittaja@jyy.? JYVÄSKYLÄ (Ateena). Älä usko kaikkea, mitä tässä lehdessä kirjoitetaan. PESTÄVÄ SUODATINPUSSI (ekoteko). Enää ei tarvitse aamuisin hajota siihen, että suodatinpussit ovat loppu. AUDI (miehen auto). Tuoreiden uutisten mukaan laadukas kuin seitsensenttisillä koroilla kävelevä nainen. 4 Jarno Liski IHMISET EIVÄT äänestä, ja yhdistykset ukkoontuvat. Yhteiskunnasta syrjäydytään. Kansalaisyhteiskunnan rapautuminen nähdään lähinnä sosiaalitai talouspoliittisena ongelmana. Meille yhteiskunnasta syrjäytynyt tarkoittaa asunnotonta alkoholistia. Myös moni ?ksu ja toimeentuleva jättää nämä osallisuusbileet väliin. Tämä saattaa johtua siitä, että harva täyspäinen nuori halua viettää aikaansa minkäänlaisen järjestön, oppilaitoksen tai valtion päättävissä elimissä. Tähän on syy. Seura. YLÄASTEEN oppilaskuntien tärkeilevät broilerit ovat varastaneet meiltä tämän maan. Kansalaisyhteiskunta ei ole enää pitkään aikaan ollut vaikuttajilleen paikka, jossa yhteiset unelmat toteutetaan ja niiden vuoksi taistellaan. Nuoren vaikuttajan maailma on hallinnollisten rakenteiden tasohyppelypeli, jonka top score -listalle päästäkseen on kerättävä mahdollisimman monta luottamustehtävää ansioluetteloon. On ymmärrettävää, että moni valveutunut nuori lähtee mieluummin kaljalle. KOHTA KAPAKOITA kiertävät taas kauluspaitaiset kokoomusnuoret. He värväävät tuhatkunta tyhjäpäistä bilehilettä saadakseen pari 35-vuotiasta syksyn vaaleissa ylioppilaskunnan edustajistoon myötäilemään porvarihallituksen opintopolitiikkaa. Vihreät säästävät energiaa keskittymällä katkarapujen torjumiseen Ilokiven kalakeitosta. Ruutuhuiviprikaatin radikaaliälykön ei tarvitse päästä kuin taloyhtiön talkootoimikuntaan, kun kokouksissa jo keskustellaan, miten Kaupungin vuokratalojen pitäisi tukea maolaississien taistelua Nepalissa. ON HYVÄ , että leikkiparlamentit tarjoavat harrastusmahdollisuuksia. Kun poliittiset voitot hankitaan tyhjästä vääntämällä, ei vaaranneta mitään. Valitettavasti tästä porukasta kootan joskus eduskuntakin. Tämä sukupolvi ei jakaannu poliittisiin leireihin, vaan leiriläisiin ja niihin, jotka eivät jaksaneet leikkiä. Syrjäytyminen on viihtyvyyskysymys. Luottamustehtäviä jaossa – osallistu ja voita Fuksit ovat mielestämme jotenkin söpösti pihalla, kamalan nuoren näköisiä – ja ennen kaikkea viehättävän herkkäuskoisia. ” pääkirjoitus 7. syyskuuta 2009 Kyynisyys ei kaunista Opinkivi, I kerros, huoneet 119–120 Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä Faksi (014) 260 3928 Sähköposti jylkkari@jyy.?, nettisivut www.jylkkari.? Päätoimittaja Marja Honkonen 010 423 4509, paatoimittaja@jyy.? Toimittaja Juha Korhonen 010 423 4510, toimittaja@jyy.? Siviilipalvelusmies Natanel Sinisalo (kannen kuva) 010 423 4511, sivari@jyy.? Painos 7 000 kpl. Painopaikka I-print Oy, Seinäjoki, puh (06) 418 6750. ISSN 0356–7362. JYVÄSKYLÄN YLIOPPILASLEHTI NÄKÖKULMIA REUNAHUOMAUTUS
  • Yliopiston uuteen hallitukseen tunkua JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO on saanut uuden hallituksen. Rehtori Aino Sallinen on tyytyväinen tehtävää kohtaan osoitettuun kiinnostukseen. Mukaan saatiin ulkopuolisia asiantuntijajäseniä huolehtimaan, etteivät professorit jumitu tutkimaan asioita, joissa ulkopuolisten asiantuntijajäsenten on vaikea nähdä kaupallista potentiaalia. Jyväskylän yliopiston asemaa alueellisena päivittäistavarakaupan osaamiskeskittymänä tukee etenkin Sirpa Koskisen nimittäminen yliopiston hallitukseen. Koskinen on työsuhteessa henkilöstövuokrayritykseen, mutta työskentelee jyväskyläläisissä Siwa-myymälöissä. Hän pitää tehtäväänsä ”jännittävänä”. Yliopiston varainkeruu eteni kesällä Sallisen mukaan hyvin. 13,80 euron rahasumman lisäksi yliopisto keräsi lahjoituksina Jyväskylän liikenteen matkakortin ja kaksi hyväkuntoista Pahkasika-albumia. Totuuden tietotoimisto lehti.samizdat.info Päivi Hihnala 24, yhteiskuntapolitiikka: ”Syön opiskelijaravintolassa säännöllisesti. Siellä saa täyden aterian salaatteineen. Hinta on halpa, kun vertaa, mitä ruoka maksaa kaupassa.” Maikki Heijala 20, kirjallisuus: ”Aloitin juuri opiskelut, ja olen käynyt vasta kerran opiskelijaravintolassa. Hintalaatusuhde on kohdallaan, ruoka on halpaa ja hyvää.” Eljas Tuomaala 22, kansantaloustiede: ”Opiskelijaruoka on hyvää. Syön opiskelijaravintolassa nelisen kertaa viikossa, yleensä Wilhelmiinassa tai Piatossa.” Kuinka usein syöt opiskelijaruokalassa? IR T O K U V A Yliopiston uudet opiskelijat toivotettiin tervetulleiksi viime viikolla rehtori Aino Sallisen emännöimällä vastaanotolla. Seminaarimäen Mieslaulajien keikalla höystetty, tiistain illanvietto edelsi keskiviikon virallisia avajaisia, jossa pidetyssä puheessaan rehtori uumoili tulevan lukuvuoden olevan kiireinen mutta innostava. Sallinen myös julkisti yliopiston suunnittelevan Student Life -projektia, jonka tarkoituksena on parantaa opiskelijoiden elämää koko Jyväskylässä. 5 N ATANEL S INISALO Jyväskylän Ylioppilaslehdessä 8/2009 kerrottiin, että moni Cafe Librin asiakas ottaa kuppiinsa reilun kaupan kahvia, mutta maksaa siitä tavallisen kahvin hinnan. Artikkelissa kerrottiin myös, että asiakas, joka ei korjaa kassanhoitajan tekemää virhettä syyllistyy lievään petokseen. Juttu oli otsikoitu: ”Reilut varkaat” Kupillinen tavallista kahvia maksaa Cafe Librissä euron ja kupillinen reilun kaupan kahvia 1,20 euroa. Käytetäänpä hieman matematiikkaa. Puolen kilon pakkaus reilun kaupan kahvia maksaa kaupassa yleensä noin neljä euroa ja hyvälaatuisen tavallisen kahvin yleinen hinta on kaksi ja puoli euroa. Yhteen kahvikupilliseen tarvitaan 7 grammaa kahvijauhetta eli puolen kilon paketista saa 71 kupillista kahvia. Reilun kahvin kupillisen hinnaksi tulee 5,63 senttiä ja tavallisen kahvin 3,52 senttiä. Hintaero on 2,11 senttiä. Kahvin tukkuhinnat eivät tietääkseni eroa kovin paljon vähittäiskauppahinnoista, joten pyöristäen voimme sanoa, että reilun kahvin ja tavallisen kahvin hintaero kuppia kohden raaka-aineen eli kahvijauheen osalta on noin kaksi senttiä. Kahvilassa kahvikupillisen hinta koostuu paljolti muusta kuin itse kahvijauheen hinnasta: kahvilatilojen vuokrasta, henkilökunnan palkoista, sähkölaskuista ynnä muusta sellaisesta. Nämä kulut ovat luonnollisesti samoja olipa kyseessä reilu kahvi tai tavallinen kahvi. Onkin perusteltua kysyä, kuka petkuttaa ja ketä. Ostaessaan reilun kaupan kahvikupillisen 1,20 eurolla asiakas luulee tukevansa reilua kaupaa 20 sentillä, mutta todellisuudessa tukeekin sitä vain kahdella sentillä. Loput 18 senttiä Sonaatti Oy ottaa itselleen. Kysyin sähköpostitse Sonaatti Oy:n toimitusjohtajalta selitystä reilun kahvin ja tavallisen kahvin kohtuuttomaan hintaeroon, mutta hän ei vastannut. Vesa Höijer ”Yliopistojen varainkeräys: Yrityksiltä jo lähes 150 miljoonaa” Keskisuomalainen 1.9.2009 ”Yliopistojen varainkeräys epäonnistumassa” Keskisuomalainen 2.9.2009 KEVÄÄN viimeistä Jylkkäriä leimasi melkoinen pessimismi yliopiston tulevaisuudesta. Reunahuomautus, pääkirjoitus, Jukka Ammondtin haastattelu... Ei kiva. Ahkera lukija KURJAA , kun yliopistoliikunnan afrotanssin tunti on sijoitettu keskelle perjantai-iltapäivää. Jos ei ole luennolla, on jo kiire kotipaikkakunnalle. Loogisuutta tuntien sijoitteluun, kiitos. Tanssista innostunut LIIKUNTALAISILLA voi olla hyvät kropat, mutta kyllä historian opiskelijat ovat kampuksen kuumimpia. Mirkku Kenen pussiin menevät ”reilun kaupan” sentit? GALLUP Jylkkäri haluaa tietää, mitä lukijat ajattelevat. Lähetä mielipiteesi sähköpostitse osoitteella jylkkari@jyy.? tai tekstiviestillä p. 045 137 1957. Kirjoita lyhyesti. Toimitus varaa oikeuden lyhentää ja käsitellä kirjoituksia tarvittaessa. LEHTI Totuus seuraa perästä VAPAA SANA LYHYESTI
  • Uusi tiedotusja järjestösihteeri Kirsi Ahonen uskoo rajoja ylittävään yhteistyöhön. JÄRJESTÖJEN idealismin ja prtoiminnan häikäilemättömyyden ei luulisi istuvan yksiin. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan tuore tiedotusja järjestösihteeri Kirsi Ahonen, 27, ei kuitenkaan usko, että tiedottajan tehtävä on viilata yleisöään saati toimittajia linssiin. ”Kaikkein tehokkainta on toimia oikein ja kertoa siitä”, tehtävässään syyskuun alussa aloittanut Ahonen linjaa. Mäntästä kotoisin oleva ja yhteisöviestintää vuodesta 2003 opiskellut Ahonen onkin hankkinut kokemusta erityisesti järjestöpuolelta. Hän on ollut Maltillisen äärivasemmiston ehdokkaana JYYn edustajistoon ja mukana käynnistämässä Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-nuorisoverkoston toimintaa Jyväskylässä. Verkosto haluaa tarjota nuorille mahdollisuuden vaikuttaa globaaleihin kehitysyhteistyökysymyksiin. ”Se on tosin gradun teon myötä vähän jäänyt”, Ahonen pahoittelee. Tiedottajakokemusta Ahosella on Tilastokeskukselta. JYYn palkkalistalle hän siirtyy Jyväskylän kaupungin viestintäosastolta. UUSISSA tehtävissään Ahonen toivoo voivansa kannustaa yliopiston eri opiskelijajärjestöjä pitämään toisiinsa yhteyttä. ”Kaikenlainen yhteistyö on tervetullutta. Itse olen huomannut, ettei sellaista tilannetta ole tullut, josta ei selviäisi – ei yksin, vaan yhdessä muiden kanssa.” Itseään helposti innostuvaksi, positiiviseksi ja pohdiskelevaksi kuvaileva Ahonen uskookin, että samalla reseptillä hän selviää myös uusista tehtävistään. ”Jännittää, mutta positiivisesti. Tuntuu hyvältä päästä töihin, jossa pääsee vaikuttamaan ja olemaan oman alansa asiantuntija”, hän summaa. Marja Honkonen paatoimittaja@jyy.? ”Toimi oikein ja kerro siitä” ”Tyhjästä ei voi nyhjästä”, Kirsi Ahonen veistelee suunnitelmistaan uudessa pestissä. Tuore tiedotussihteeri aikoo aluksi tutustua työhönsä huolella ja linjata vasta sitten. Natanael Sinisalon mielestä valokuvilla voi esittää samat asiat kuin piirroksilla. PALJASJALKAINEN jyväskyläläinen kahviaddikti, josta on muotoutunut kuvaajarenttu. Siinä pähkinänkuoressa Jylkkärin uusi siviilipalvelusmies, juuri 20 vuotta täyttänyt Natanael Sinisalo. Sivarin tehtävä lehdessä on valokuvaus ja muu juttujen kuvittaminen, mikä sopii tulokkaalle paremmin kuin hyvin. Sinisalo oli haaveillut pitkään omasta järjestelmäkamerarungosta, kunnes sai ensimmäisensä vajaa kolme vuotta sitten. ”Harrastin aiemmin ääriurheilulajeja kuten pyöräilyä, snoukkausta ja skeittausta. Kun lopetin, halusin kuitenkin pyöriä samassa mukavassa porukassa, joten aloin valokuvata kavereiden harrastuksia”, Sinisalo kertoo Urheilukuvista ja henkilöpotreteista kuvausinto on laajentunut monipuoliseksi harrastukseksi. Sinisalo käyttää kuvissaan tehokeinoina muun muassa huumoria, vääristymiä ja salamavalaistusta. JYLKKÄRIÄ ON kuvitettu viime vuosina myös piirroksilla, mutta Sinisalo luottaa valokuvien voimaan. ”Piirtäminen ei ole oikein mun juttu. En pysty luomaan tyhjästä, vaan mun pitää käyttää valmiita elementtejä. Vaikka piirtäjät sanovat usein toista, valokuvilla voi tuoda samalla tavalla kuin piirroksilla ihan mitä tahansa esille.” Innokkaasti työhönsä tarttunut Sinisalo haluaa saada siviilipalvelusvuodesta paljon oppia irti ja antaa vastineeksi paljon myös lehdelle. ”Veikkaan, että saan tuotua lehteen hyvää särmää. Yritän tuoda jotain uutta ja raikasta ja samalla kehittyä paljon kuvaajana.” Jylkkäri-pestiä lukuun ottamatta hän pitää valokuvaamisen silti mieluummin harrastuksena. ”Pelkästään kuvaajana itsensä elättäminen voi olla vaikeaa ja stressaavaa. Lehdet ostavat kuvia pilkkahintaan, ja kuvaajat myyvät otoksiaan lähes ilmaiseksi, jotta saisivat nimeään esille”, Sinisalo toteaa. Sinisalon tulevaisuudensuunnitelmissa on yrittäjyys mainosalalla. Se kuulostaa sopivalta, sillä nuorella miehellä on jo nyt monta rautaa tulessa. Juha Korhonen toimittaja@jyy.? Kuvaukseen uutta särmää Natanel Sinisalon unelmakeikka olisi kuvata bmx-pyöräilijöitä Brightonissa. N ATANAEL S INISALO Kaikki äänestyspisteet pyritään pitämään auki näiden aikarajojen puitteissa, kuitenkin siten, että mikäli äänestyspisteenä toimiva yliopiston toimipaikka sulkeutuu jostain poikkeuksellisesta syystä aiemmin, sulkeutuu myös vaalipiste. Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa on äänioikeus ainoastaan yliopistoon läsnä olevaksi kirjoittautuneella henkilökohtaisesti läsnä olevalla ylioppilaskunnan jäsenellä. Edustajiston jäseneksi on vaalikelpoinen jokainen äänioikeutettu ylioppilaskunnan jäsen, joka on kirjoittautunut yliopistoon syyslukukaudeksi 2009 viimeistään maanantaina 12.10.2009, jolloin ehdokasasettelu päättyy. Ylioppilaskunnan työntekijät eivät ole vaalikelpoisia edustajiston jäseniksi. Ehdokasilmoituksien sekä vaaliliittojen ja vaalirenkaiden perustamisilmoituksien, joita on saatavilla ylioppilaskunnan keskustoimistosta, on oltava jätettynä keskusvaalilautakunnalle viimeistään maanantaina 12.10.2009 klo 12.00 mennessä ylioppilaskunnan keskustoimistossa, osoite: Ylioppilastalo, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ. Vaaliasiakirjat vastaanottaa keskusvaalilautakunnan valtuuttamana ylioppilaskunnan pääsihteeri Minna Hautamäki. Lisätietoja ehdokasasetteluun liittyvissä kysymyksissä saa keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Michaël Vanamolta (puh. 044 083 8343, e-mail michael vanamo@jyu.fi). JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA Tiistaina 3.11. Yliopiston pääkirjasto 11.00-18.00 Mattilanniemi (A-rak.) 11.00-18.00 Agora 11.00-18.00 Tourula 11.00-16.00 Ylioppilastalo 11.00-16.00 Ylistönrinne 11.00-14.00 Keskiviikkona 4.11. Yliopiston pääkirjasto 11.00-18.00 Mattilanniemi (A-rak.) 11.00-18.00 Agora 11.00-18.00 Ylioppilastalo 11.00-16.00 Ylioppilaskylä (Lillukka) 14.00-20.00 Ennakkoäänestys toimitetaan keskiviikkona lokakuun 28. päivänä ja torstaina lokakuun 29. päivänä 2009 seuraavasti: Keskiviikkona 28.10. Yliopiston pääkirjasto 11.00-18.00 Mattilanniemi (A-rak.) 11.00-18.00 Agora 11.00-18.00 Ylistönrinne 11.00-16.00 Torstaina 29.10. Yliopiston pääkirjasto 11.00-18.00 Mattilanniemi (A-rak.) 11.00-18.00 Agora 11.00-18.00 Ylioppilaskylä (Lillukka) 16.00-20.00 VAALIKUULUTUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON VAALI VUOSILLE 2010-2011 toimitetaan tiistaina marraskuun 3. päivänä ja keskiviikkona marraskuun 4. päivänä 2009 seuraavasti: A RTO T APIO
  • Ulkoasun lisäksi Jylkkäri on uudistunut verkossa. Nyt nettisivuilta löytyy muutakin kuin pdf-tiedostot lehdistä. TARKKASILMÄINEN lukija on saattanut huomata, että lehden värimaailma ja muu ulkoasu on muuttunut viime keväästä. Ulkoasun viilausta suurempi edistys on kuitenkin Jylkkärin nettisivujen uudistus. Verkkosivujen sisältö on monipuolistunut, ulkoasu uudistunut ja jutut ovat nyt lukijaystävällisemmässä muodossa. Uudistus tuli tarpeeseen, sillä aiemmin verkosta löytyi vain pdf-arkisto vanhoista lehdistä sekä toimituksen yhteystiedot. Internetissä tullaan julkaisemaan painetussa lehdessä olleiden juttujen lisäksi jonkin verran muitakin uutisia. Muutoksista ja uudistuksista huolimatta Jylkkärin pääpaino on edelleen painetun lehden teossa. MERKITTÄVIMPÄNÄ uutena sisältönä Jylkkärin verkossa ovat blogit. Syyskuun aikana sivuille tulee Jylkkärin siviilipalvelusmies Natanael Sinisalon ylläpitämä kuvablogi. Myöhemmin syksyllä nimimerkki V. Vallaton aloittaa ylioppilaskunnan edustajiston tulevia vaaleja pöyhivän vaaliblogin. ”Tarkoitus on avata ylioppilaskuntapolitiikkaa riviopiskelijoille eli kertoa, mitä varten ylioppilaskunnan politiikkaa tehdään ja kirjoittaa aiheesta laidasta laitaan”, kertoo V. Vallaton tulevasta sisällöstä. Puhtaan tiedotusnäkökulman lisäksi bloggaaja haluaa tarkastella kriittisin lasein koko ylioppilaskunnan maailmaa. ”Tavoitteena on sellainen vittuilukirjoittelu, että ainakin edariehdokkaat kiinnostuisivat teksteistä ja kommentoisivat niitä.” Blogien lisäksi myös kaikkia muita verkossa olevia juttuja ja uutisia voi kommentoida. Kaikki palaute onkin erittäin toivottua. PIENIÄ UUDISTUKSIA on tullut myös paperilehden sisältöön. Yksi muutos on Näkökulmia-aukeamalle lisätty tekstiviestipalsta. Palstalle voi lähettää ajatuksiaan kännykän (p. 045 137 1957) lisäksi myös sähköpostilla osoitteeseen paatoimittaja@jyy.?. Tekstiviestipalstan viestit julkaistaan nimimerkillä. Kulttuurisivut tunnetaan jatkossa Vapaalla-osiona, jolla käsitellään kulttuurin lisäksi muutakin vapaa-ajan toimintaa kampuksella ja sen ulkopuolella. Päätoimittaja Marja Honkosen mukaan vanhassa lehdessä ei varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta lehtialan kirjoittamattoman säännön mukaan painotuotteen pitää uudistua tasaisin väliajoin. ”Kehitys ei tarkoita suuria linjanmuutoksia, vaan myös jatkossa on tarkoitus tehdä mahdollisimman hyvää lehteä”, Honkonen toteaa. Juha Korhonen toimittaja@jyy.? Uudet sivut löytyvät osoitteesta: www.jylkkari.?. Jylkkäri palasi nykyaikaan 8 Toimitus toivoo lukijoiltaan palautetta. Yläpalkin linkin lisäksi kommentteja voi kirjoittaa myös suoraan juttujen yhteyteen. Uusimman näköislehden lehden voi lukea vasemmassa yläkulmassa olevaa kannen kuvaa klikkaamalla. Uutena sisältönä verkossa ovat blogit. Verkkolehden etusivulla julkaistaan painetun lehden juttujen lisäksi muitakin uutisia.
  • Ikinuori, 75-vuotias Toivo Tehokas neuvoo tällä palstalla nuorta polvea tietokoneiden ja sovellusten käytössä. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen: palvelupiste@jyu.? MORO TOIVO! Mulla on ongelma. Tää mun äskettäin saama salasana on aivan törkeen vaikee muistaa, en opi sitä millään. Voisko sen muuttaa johonkin helpommin muistettavaan? Fuksi89 KYLLÄ ONNISTUU! Voit vaihtaa salasanasi salasana-palvelussa osoitteessa http://salasana.jyu.?. Kirjaudu palveluun nykyisellä käyttäjätunnuksellasi, minkä jälkeen vaihtaminen onnistuu kohdassa ”Change Password”. Salasana vaihtuu samalla eri järjestelmiin: yliopiston verkkoon, sähköpostiin, Korppiin, Optimaan ja unix-koneisiin. Vaihtumisessa on noin 5 minuutin viive. Turvallinen salasana ei ole muiden pääteltävissä, mutta itse muistat sen ilman lunttilappua. Salasana kannattaa vaihtaa 3–4 kuukauden välein. Apua salasanasi vaihtamiseen ja vinkkejä hyvän salasanan muodostamiseen löydät tietohallintokeskuksen ohjeista: www.jyu.?/thk/ohjeet. Toivo Tehokas, THK 9 K i rj o it ta ja on JY Yn koul u t u s p oli i t t ine n s ih te er i. Sami Tuori JYVÄSKYLÄSSÄ OPISKELIJAT ovat hyvätapaista porukkaa. Luotettavia, rehellisiä ja rauhallisia ihmisiä – kaikin puolin kunnollisia. Elämäntavat heillä ovat säännölliset ja terveelliset. Alkoholia tai tupakkaa ei käytä juuri kukaan. Aikaansa opiskelijat eivät vietä äänekkäissä juhlissa, vaan muun muassa tervehenkisten urheiluharrastusten parissa. Huolimatta viime aikojen ikävistä taloussuhdanteista, opiskelijat ovat täällä hyvin toimeentulevia ja huolehtivat säntillisesti raha-asioistaan. Kaiken lisäksi monet heistä ovat onnistuneet löytämään jopa vakituisen työn, vaikka varsinkaan nuorison työllisyys ei kuulemma näinä päivinä ole ihan itsestäänselvyys. Harva kaupunkimme opiskelijoista omistaa eläimiä. Jos kuitenkin joku on sellaisen hankkinut, on lemmikki omistajansa tapaan kunnollinen ja hiljainen. KAIKEN TÄMÄN olen saanut selville seurattuani kuluneen kesän ajan asuntopalstaa ylioppilaskunnan nettisivuilla. Vasta talossa aloittaneena sihteerinä en juuri päässyt viettämään kesälomaa, joten palstan ylläpitäjän asema lankesi harteilleni luonnollisesti. Tehtävä osoittautui varsin mielenkiintoiseksi. Ilman asuntopalstan tiivistä tarkkailua lukemattomat mieleenpainuvat ilmoitukset sekä asunnon hakijoilta että vuokranantajilta olisivat menneet sivu suun. En tietäisi edellämainittuja hienoja asioita asuntoja hakeneista opiskelijoista, enkä olisi lähellekään yhtä tietoinen alueen vuokra-asuntotilanteesta. Palstaa käyttäneistä vuokranantajista maininnan ansaitsee ainakin se asunnonvälitystä harjoittava yritys, joka lukuisista sähköposteista huolimatta päätti jääräpäisesti olla tottelematta palstan sääntöjä ja lähetti sinne kaupallisia ilmoituksia. Jossain ilmoituksessa puolestaan tarjottiin kokonaista maatilaa. Päädyin poistamaan kyseisen viestin, koska tulkitsin harvalla opiskelijalla olevan varaa saati tarvetta kokonaiselle maatilalle. KESÄN PÄÄTYTTYÄ jään kaipaamaan asuntopalstaa ja palstan ilmoittajia. Muistoihin jää ainakin hän, joka ystävällisesti auttoi palstanpitäjää julistamalla suurin kirjaimin ja huutomerkein ”ettekö te tajua, ettei tänne saa laittaa ralliilmoituksia”. Erityisellä lämmöllä muistelen kuitenkin teitä kaikkia sosiaalisia, savuttomia ja lemmikittömiä, kaikinpuolin kunnollisia opiskelijoita. Millaisia opiskelijat ovat? JYYPÄÄ VINKISTÄ VAARI Jossakin ilmoituksessa tarjottiin kokonaista maatilaa. ” Sami Tuori
  • Kaupungin 8 ihmettä Kauppakadun kompassi, Ilokivi ja Kuokkalan silta ovat jo fukseillekin tuttuja maamerkkejä. Nyt on aika tutustua Jyväskylän muihin nähtävyyksiin. Teksti: Marja Honkonen, Juha Korhonen Kuvat: Natanael Sinisalo Pupuhuhdan koulun pihalla majailee kaupungin suurin eläin. Jättiläispupu oli aiemmin myös leikkiväline, mutta EU-määräysten myötä se muurattiin kaksi vuotta sitten umpeen ja laitettiin häkkiin. ”Liukumäki oli liian jyrkkä, joten se oli vaarallinen kiipeilyteline. Jos sitä ei olisi tarhattu, se olisi pitänyt räjäyttää”, kertaa Pupuhuhdan koulun rehtori Anne Kolehmainen 27-vuotiaan jäniksen lähihistoriaa. Jyväskylän värikkäin taidegalleria löytyy Vaajakosken liepeiltä moottoritien varrelta. Jos särjetyt ikkunat, linnun jätökset, lasinsirut, töhryt ynnä muu rähjäisyys ei pelota, urbaania taidetta voi käydä katselemassa aivan ilmaiseksi. Katutaidegallerian tarkka osoite jääköön kuitenkin turistin selvitettäväksi. Paikkaa vartioi alueelle liimattujen tarrojen mukaan Falck, mutta graf?timaalausten määrästä päätellen tehtävä ei ole täysin onnistunut. Aivan Jyväskylän ja Muuramen rajamailla käydään kahden jättikuusen kilpaa. Taka-Keljossa kohoaa 36,8 metriä korkea ja 2,9 metriä leveä Raineriksi nimetty kuusi. Poikkeuksellista Rainerista ei tee kumpikaan mitta yksin, vaan se vie voiton kotiin kokonaistilavuutensa, kaikkiaan 10,2 kuutiometrin johdosta. Muuramen puolella, syvällä Saukkolan Kuusimäen suojellussa metsässä kasvaa puolestaan 43,36 metriä pitkä kuusi. Vaikka Muurame nettisivuillaan kehuskelee kuusen olevan Suomen suurin, sen tilavuus häviää Rainerille yli neljä kuutionmetriä. Koska Suomen pisin kuusi sijaitsee Padasjoella, on Muuramen kuusi nimetty nykyisin ytimekkäästi kyltillä ”pitkä kuusi”. Vuorilammen sauna aivan Kortepohjan nurkilla Laajavuoressa on kesäisinkin idyllinen. Talven yleisillä, joskin maksullisilla vuoroilla pääsee kokeilemaan, kuinka viileää vesi on avannossa.
  • Tourulan kohdalla Nelostien ylittää silta, jolla ei ole päätä eikä häntää. Jylkkäri ihmetteli ylimääräistä siltaa jo muutama vuosi sitten, jolloin KeskiSuomen tiepiirin johtaja kertoi, että silta on rakennettu 1990luvun taitteessa. M-real maksoi sillasta kolmanneksen, noin miljoona markkaa, ja loput maksoi tiehallinto. Sillan on arvioitu kestävän noin sata vuotta, joten uuden nousukauden myötä sille voi vielä tulla käyttöä. Noin satametrinen silta löytyy pienen kävelymatkan päässä Tourukeskuksen takaa. Kauppakadulla on tarjoiltu kasvisruokaa 2000-luvun alusta lähtien. Katriinan henkilökunta valmistaa ruoan joka päivä sämpylöitä myöten itse. ”Olen todella tyytyväinen asiakaskuntaan, joka on opiskelijavoittoista. Tilausta kasvisravintolalle on Jyväskylässä selvästi ollut”, viimeiset viisi vuotta ravintolan omistanut Maija Silvennoinen kertoo. Pandan karamellitehtaan myymälästä Vaajakoskella saa makeaa ”sutta ja sekundaa” lähikaupan hintoja hieman halvemmalla. Osassa tuotteista ainoa virhe on, että pakkaukseen on laitettu liikaa karkkia. Kakkoslaatuisten erikoisja kokeiluerien lisäksi kaupassa myydään vain ulkomaille tarkoitettuja makeisia. Letkeä musiikki viihdytti Ilokiven terassilla, kun NS. Klubi päätti kesäkautensa elokuun lopulla. Klubia on järjestänyt jo muutaman vuoden ajan joukko jyväskyläläisiä tiskijukkia vaihtuvissa paikoissa. ”Musiikillisissa ohjelmailloissa” kuullaan listahittejä harvemmin kuultavaa musiikkia levyltä mutta toisinaan myös livenä. Seuraava NS. Klubi järjestetään lokakuussa.
  • 12 Ti 8.9. kello 19 Darren Aronofsky: The Wrestler – Painija (Ranska/USA 2008) Showpainija Randy ”The Ram” Robinsonin ura on vahvasti laskussa, eikä painijakaan ole enää nuori. Mickey Rourken näyttelemä The Ram antaa wrestlingille kaikkensa, mutta kehän ulkopuolella hän on eksyksissä ja yksinäinen. Unelmien sielunmessusta tunnettu Aronofsky on terästäytynyt ja ohjannut realistisen tarinan, joka ei jätä kylmäksi. Ti 15.9. kello 19 Gus Van Sant: Milk (USA 2008) Värikkään uran tehnyt ohjaaja Gus Van Sant tuo uutukaisellaan esiin mielenkiintoisen palan historiaa. Homoutensa peittelyyn kyllästynyt Harvey Milk päättää tulla kaapista ulos ja muuttaa San Franciscoon yhteen kumppaninsa Scott Smithin kanssa. Luotettava Sean Penn palkittiin Oscarilla Milkin pääroolista, ja patsaan sai myös alkuperäinen käsikirjoitus. Ke 9.9. Rentukka Folk Warm Up -ilta kello 21–02. Esiintyjinä Luopiot sekä Kasakka & Käärme. Liput 2e. La 12.9. Tearndown To 17.9. Stammtisch-bileet Pe 18.9. Getto Party: Kotimaisen rytmimusiikin tähtiä Kortepohjassa. Esiintyjinä Saurus ja Joniveli. Tiskijukkana LX-Beats. JYT etsii uusia kykyjä Jyväskylän ylioppilasteatteri kaipaa riveihinsä uusia näyttelijöitä. Halukkaille järjestetään valintakoe Ilokivessä sunnuntaina 20.9. Näyttelijöiden lisäksi JYT etsii uusia teknikoita vastaamaan muun muassa teatterin valoista, äänestä, puvustuksesta ja lavastuksesta. VAPAALLA Konkurssiin menneen silmälasiketjun asiakkaat eivät tule näkemään rahojaan. KAMPUS KINO RENTUKKA Ennen opintojeni alkua katselin kulmien alta haalareissa riehuvia opiskelijajoukkoja. Vannoin, etten koskaan pukisi ylleni haalareita. Sain hyvän tekosyyn hankkia sellaiset, kun hommasin koko vuosikurssilleni haalarit ja sain itse samalla yhdet kaupan päälle. Haalari on vähän kuin opiskelijan koulupuku. Kun valitsee pukeutuvansa haalariin, voi jättää vaatepulmat taakse. Haalari on lämmin ja luistaa hyvin pulkkamäessä. Siinä voi möyriä ja temmeltää. Haalariporukassa on myös turvallisempaa. Kaikki ovat samanlaisia. Yhteishenki kohoaa ja omat on helppo tunnistaa Harjulla vappuna. Jotkut opiskelijat vastustavat haalareiden käyttöä. Ainahan on heitä, jotka haluavat erottautua. Esimerkiksi taidehistorian opiskelijoiden ainejärjestö ilmoitti, ettei heillä ole lainkaan haalaria. Haalarimerkkien keräily on asia erikseen. Sitä en ole ymmärtänyt. Merkit ovat yhtä lukuunottamatta (kunnioitettu, käsintehty merkki ”Aktiivifuksi 2007”) edelleen ompelematta. Tervetuloa värikkääseen joukkoomme, uudet opiskelijat. Varokaa vain, mutta pian löydätte itsenne sujahtamassa haalareihin. Sara Malmberg VALKOINEN : mm. kauppatieteet, kemia Tulevat johtajat ja tilintarkastajat tahtovat näyttää olevansa viattomia ja siveellisiä, kemistit taas neitseellisen puhtaita. Valkoiset haalarit voivat ilmaista myös pyhyyttä. Tulevat bisnesveikot toivottavasti kuitenkin muistavat, että valkoinen on myös antautumisen merkki. PUNAINEN : mm. historia, puheviestintä, englanti, tietojenkäsittelytiede, venäjä Pieni puna-armeija kauppakadulla voi paljastua lähestyväksi puheviestijäjoukoksi. Arvokkaaseen, mutta samalla kiihottavaan punaiseen ovat halunneet pukeutua myös tietojenkäsittelijät ja historioitsijat. Värin on sanottu horjuttavan hormonija sukupuolitoimintaa. Ei siis ihme, että myös joukko kielten opiskelijoita valitsi värikseen punaisen. KELTAINEN : mm. psykologia, ruotsi Ruotsin opiskelijat pukeutuvat pelkureiden väriin. Keltainen ilmaisee raukkamaisuutta, ilkeyttä ja mustasukkaisuutta. Väri on myös huomionkipeiden väri. Mutta ehkä psykologian opiskelijoilla on väriin selitys: keltaisen sanotaan torjuvan masennustiloja ja helpottavan ihmisten keskenäistä yhteydenottoa. Haalarissa on huoletonta Pian sinäkin, uusi opiskelija, kiskot päällesi haalaria. Jokaisen opiskelijan pienestä väriopista selviää, mitä haalarit kertovat uusista opiskelijatovereistasi. Lähteet: www.coloria.net, SeppoRihlama: Värioppi, Uuve Snidare: Sisusta väreillä Kampuksen sat Teksti: Sara Malmberg Kuvitus: Natanael Sinisalo
  • 13 Marathonille pitkä letka juoksijoita Jyväsjärven maisemissa juostavalle Finlandia Marathonille on ilmoittautunut ennätysmäärä osallistujia. Täysimittaisen maratonin, puolimaratonin tai 12 kilometrin rantareitin kiertää yhteensä 2 349 juoksijaa. Matkoista suosituin on puolimaraton. Jyväskylässä on juostu Finlandia Marathon vuodesta 1978 lähtien. Tapahtuma ehti olla 13 vuotta tauolla, kunnes perinnettä kolme vuotta sitten alettiin jälleen jatkaa. Naiset ja neuroottiset heiluvat tanssiessaan Jyväskyläläistutkijoiden mukaan persoonallisuuden piirteiden ja tanssiliikkeiden välillä on olemassa selvä yhteys. Professori Petri Toiviaisen mukaan ekstrovertit, tunnolliset ja neuroottiset ihmiset liikkuvat musiikin tahdissa selvästi enemmän kuin muut. Naiset taas heiluttelevat tanssiessaan käsiään miehiä enemmän. Cambridgen yliopistossa on tutkittu ihmisten lempimusiikin ja persoonallisuuden piirteiden yhteyttä. Tutkija Jennifer McDonaldin mukaan iloisesta musiikista pitämisen ja ekstoverttiyden välillä on yhteys. SININEN : matematiikka, valtio-oppi, suomen kieli Valtio-opin opiskelija pukeutuu virkavallan tai työmiehen asua muistuttavaan haalariin. Sininen symboloi viisautta, lainkuuliasuutta ja jalomielisyyttä. Sen sanotaan innostavan älylliseen keskusteluun ja ajatteluun. Kadulla vastaasi kulkeva sinipukuinen henkilö ei välttämättä kuitenkaan ole matematiikan opiskelija, hän saattaa olla myös Jyväskylän pysäköinninvalvoja. MUSTA : mm. yhteisöviestintä, saksa, sosiologia, yhteiskuntapolitiikka ja sosiaalityö, kirjallisuus Musta on älymystön väri. Sen kirjallisuuden opiskelijat varmasti tiesivät valitessaan haalariväriä. Musta on myös himokkaiden syntien väri. Väriin liittyy jotain kiellettyä ja jännittävää. Yhteisöviestijöiden on helppo valita opiskelijabileisiin joko hillitty pikkumusta tai haalarit – aina yhtä tyylikäs valinta. VIHREÄ : mm. journalistiikka, biologia ja ympäristötiede Journalisti piiloutuu muiden juhlijoiden joukkoon pukeutumalla maanläheiseen vihreään. Ympäristötieteilijöille tuo luonnonväri symboloi kypsymättömyyttä, tuoreutta ja luonnonläheisyyttä. Tai sitten he ovat vain kateudesta vihreitä. teenkaariperhe
  • Kaj Wessman: Pianisti Kaitsu (MTV-Musiikki 1990) NAPAKYMPPI -televisiovisailu ei jäänyt varmasti keneltäkään huomaamatta, jos sattui elämään 1980-luvulla. Erittäin suosittu viihdeohjelma oli lauantai-illan vakioelementti monessa suomalaisperheessä heti saunan jälkeen, joten lupsakalla juontajalla Kari Salmelaisella riitti juontokeikkaa ja suosiota myös ohjelman ulkopuolella. Nosteen myötä Salmelainen pääsi levyttämään LP:n Tahdon olla sun napakymppis, joka on esitelty jo aiemmin tällä palstalla. Muutaman vuoden jälkijunassa tuli ohjelman pianistin Kaitsun eli Kaj Wessmanin soololevy Pianisti Kaitsu. Levyllä Wessman tulkitsee viihdeklassikoita kuten Pieni nukke, Akselin ja Elinan häävalssi ja Syyslaulu ja pääsee soittamaan muutaman oman sävellyksensäkin. Hyvää Wessmanin levyllä on se, että se on tehty ison orkesterin kanssa. Niinpä muoviset kosketinsoundit pysyvät poissa, vaikka niitä käytettiin parikymmentä vuotta sitten suomalaisilla iskelmälevyillä aivan riittävästi. Suuremmissa annoksissa Kaitsun levy vajoaa kuitenkin halvan ruokaravintolan taustamusiikkitapetiksi – joksi se toki voi olla tarkoitettukin. Kaitsu ei välttämättä tavoitellut paikkaa nuorison idolina, vaan ajatteli levynsä sopivan keski-ikäisten suomalaisten lepohetkiin. Kari Salmelaisen ja Kaj Wessmanin vuoropuhelu Napakympissä käsitti lähinnä sen, että juontaja soitti suutaan pianistille ja jälkimmäinen soitti myhäillen pianoaan. Asetelmaa ja koko ohjelmaa oli verrattain helppo parodioida, mikä osoittautui todeksi Lapinlahden Lintujen tehdessä komediasarjaansa Napalanko-väännöksen Napakympistä. Napalangossa Kaitsua esitti Lapinlahden Lintujen kosketinsoittaja Pekka Hedkrok soittaen varsin taidokkaasti, minkä voi laskea kunnioitukseksi Wessmania kohtaan. Olisihan mahdollista ollut sekin, että irvileuat olisivat tehneet pilaa Wessmanista soittamalla pianoa aivan pieleen. Kaj Wessman on tehnyt Napakympin ulkopuolisen musiikkiuransa lähinnä teatterimusiikin parissa. Myös ohjelman loputtua pianisti Kaitsulla on riittänyt teatterimaailmassa muusikon, säveltäjän ja kapellimestarin töitä. Mikko Mattlar Sarjassa esitellään unohtuneita kulttilevyjä. Älkää ampuko pianistia DIVARIN HELMI Kyösti Hagert KUN HUOMAA KAVEREIDEN statuspäivityksistä kesätöiden olevan ohi ja Anna Järvisen Helsinki soi iPodissani, tiedän suven olevan lopuillaan. Flowfestivaaleilla huomasin syksyn lopulta tulleen. Pian olisi aika palata Jyväskylään. Itkin viime vuonna jouluun asti päätymistäni Jyväskylään. Halusin pois, ja mielellään Helsinkiin. Uuden vuoden jälkeen päätin, että lopetan ärsyttävän valittamiseni. Kevät menikin paremmin kuin syksy. Kaipasin silti Helsinkiin. POMPPIESSANI JA KALJAN läikkyessä Flowssa Le Corps Mince de Francoisen keikalla tajusin, että Flow'ssa tiivistyvät juuri Helsingin parhaimmat ja huonoimmat puolet. Oikeastaan Flow on helsinkiläisintä mitä tiedän. Flow järjestetään vanhalla tehdasalueella, joka varsinkin pimeyden laskeudettua on äärimmäisen kaunis ja vaikuttava. Rakastan kävellä väsyneenä aamuauringon noustessa Punavuoresta Töölöön tai jatkoille, joilla juodaan kuivaa valkoviiniä ja poltetaan tupakkaa sisällä. Tietenkään koko Helsinki ei ole kaunis, mutta Jyväskylä on kokonaisuutena ruma. FLOW ON MYÖS varmasti ainut festari, jossa kännimättö ei ole iänikuista paellaa tai lihis kahdella nakilla. Festareilla voi syödä myös klubitoasteja, luomukaritsaa ja sushia. Helsingissä tavallisesta lähialepasta saa luomua, soijajuomia ja muutakin kuin emmentaalia. Sonaatti menee kiinni jo ennen viittä. Helsingissä sushikeittiössä poika voi pussata söpöä poikaa ilman pelkoa mustasta silmästä ja homottelusta. Jyväskylän homot muuttavat heti lukion jälkeen seksuaalipakolaisina Helsinkiin, ja ne raukat, jotka tulevat tänne opiskelemaan muuttuvat uusneitsyiksi. JYVÄSKYLÄSSÄ ON mahdotonta käydä baarissa ilman, että joutuu kuuntelemaan paskaheviä tai päätyy sedulaan glamourpissisten sekaan. Helsingissä saa itse valita, mille elektroklubille menee tai minkä indiebändin tahdissa oksentaa baarin vessassa. Ei tarvitse pelätä, että viereisen kopin tyyppi kilpailee kanssani samasta karkkikaupan myyjän paikasta, kuten Jyväskylässä. Viime vuonna kaverini kertoi ihmisten tietävän minut, koska ei kävelykadulla yleensä näe punaisia farkkuja. Helsingissä pukeutumiseni on jopa tylsää. Punavuoren hipsterit ovat kaikki niin erilaisia nuoria, että samankaltaisuus on hämmästyttävää – samat raybanit, millisänki ja otsistukat ja vintagekengät. Jyväskylässä pillifarkut riittävät tekemään ihmisestä trendikkään. SYKSY JYVÄSKYLÄSSÄ menee nopeasti. Kun vuosi seuraavan kerran vaihtuu, lähden vaihtoon. Toivottavasti enää ensi kesän Flow ei tarkoita, että pian on aika matkata Jyväskylään. Eihän Helsinkikään mikään paratiisi ole, mutta kyllä se Jyväskylän heittämällä voittaa – siitä huolimatta, että muutaman vuoden päästä uskon väittäväni Jyväskylän vuosien olleen elämäni parasta aikaa. K i r j o itt aja o n p uhe viesti n nä n op i s ke l i j a. JÄLKIKIRJOITUS Helsinki, tule mut hakemaan Tietenkään koko Helsinki ei ole kaunis, mutta Jyväskylä on kokonaisuutena ruma. ” Kyösti Hagert ARVIOT toimitetaan keskiviikkona marraskuun 4. päivänä 2009 ja ennakkoäänestys torstaina lokakuun 29. päivänä 2009 seuraavasti: Ennakkoäänestys Torstaina 29.10.Ylioppilaskylässä (Lillukka) kello 16.00-20.00 Varsinainen äänestys Keskiviikkona 4.11.Ylioppilaskylässä (Lillukka) kello 14.00-20.00 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan Kortepohjan ylioppilaskylän asukasneuvoston asukasjäsenten vaalissa ovat äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia kaikki Kortepohjan ylioppilaskylässä vakinaisesti asuvat kuusitoista vuotta täyttäneet henkilöt, kuitenkin siten, että asuntoloiden määräaikaiset tai vakinaiset työntekijät tai ylioppilaskunnan viranhaltijat eivät ole vaalikelpoisia asukasneuvoston jäseniksi. Ehdokasilmoituksien sekä vaaliliittojen ja vaalirenkaiden perustamisilmoituksien, joita on saatavilla ylioppilaskunnan keskustoimistosta sekä Kortepohjan ylioppilaskylän asukastoimistosta, on oltava jätettynä keskusvaalilautakunnalle viimeistään maanantaina 12.10.2009 klo 12.00 mennessä ylioppilaskunnan keskustoimistossa, osoite:Ylioppilastalo, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ. Vaaliasiakirjat vastaanottaa keskusvaalilautakunnan valtuuttamana ylioppilaskunnan pääsihteeri Minna Hautamäki. Lisätietoja ehdokasasetteluun liittyvissä kysymyksissä saa keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Michaël Vanamolta (puh. 044 083 8343, e-mail michael vanamo@jyu.fi). JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA VAALIKUULUTUS – ASUKASNEUVOSTON ASUKASJÄSENTEN VAALI VUODELLE 2010 ARVIOT Anni Lintula ja Meri Valkama: Nuoren toimittajan eloonjäämisopas Ajatus Kirjat Vaikka toimittajat ovat arvostettujen ammattien listan hännillä, erityisesti alan nuoria tekijöitä vaivaa toisinaan korostunut erityisyyden oletus. Toimittajuus on kuin salatiedettä, johon voi vihkiytyä vain toimittajakavereiden ja työkokemuksen myötä – siitä huolimatta, että toimittajakavereita ja työkokemusta saa helposti vain, jos niitä jo on. Juuri siksi Anni Lintulan ja Meri Valkaman kiihkoilematon Nuoren toimittajan eloonjäämisopas on raikas tuttavuus: ”paljastuskirjan” viesti on, että toimittaminen on työtä siinä, missä muukin. Opas tarjoaa rautalankamallin, joka on aidosti aloittelijan avuksi. Tarvettakin on, sillä media-alalle haluaa moni: Jyväskylän yliopistossa yhtä journalistiikan opiskelupaikkaa kohden oli tänä syksynä 45 hakijaa. Osin Lintula ja Valkama sortuvat lukijansa aliarviointiin: loputtomat aakkoslistat ja vitsikkäät testit olisi voinut kirjoittaa konstailematta auki. Silti myös jo vähän aikaa toimittajan töitä tehnyt viihtyi kirjan seurassa: jos nyt ei uusien neuvojen, niin vertaistuen vuoksi. Vastaavia oppaita soisi muidenkin alojen aloittelijoille. Marja Honkonen ”Rautalankamalli media-alalle.” A Jyväskylän ylioppilasteatteri: Synnytys Käsikirjoitus ja ohjaus: Vesa Vatanen Rooleissa: Kirsi Mäensivu, Emma Vilhunen ja Laura Happonen. Teatterikorkeakoulussa näyttelijäksi opiskeleva Vesa Vatanen on kirjoittanut ja ohjannut JYTille näytelmän, jota on sietämätöntä arvioida. Sen, minkä haluaisi kritiikissään mainita, on Vatanen jo itse kirjoittanut auki: näytelmän teksti syyttää itseään liiasta tekotaiteellisuudesta mutta myös itseironiasta. Auki jää se, mitä on haluttu sanoa. Ja se sanotaan ääneen, lukuisia kertoja. Näytelmän kolme pääosanesittäjää, ”Toiset”, onnistuvat tuomaan esiin hyvin tekstin skitsofreenisen kertojanäänen, mutteivät juuri kehity omina hahmoinaan: toinen on vain hieman hullumpi toista, tilanteesta riippuen. Emmi Vilhusen roolisuoritus näytelmän raaimmassa kohtauksessa tulee tosin uniin asti. Synnytys on kirjoittamisesta kertova kauhuelokuva, jonka dialogi on varastettu Vakiopaineen teatterianalyysiin taipuvista pöydistä. Siinä on monia suuria teemoja ja hyviä elkeitä, mutta lopputulos jää lähinnä ylioppilasteatterin tarkoitusta, erilaisen teatterin esiintuomista, tukevaksi kommentiksi. Marja Honkonen ”Kommenttiraita kaupan päälle.”
  • 16 The Student Union building Ilokivi can be as tricky to navigate as the Student Union JYY itself. With the right coordinates, however, you can solve your academic affairs, get involved in cultural events and ?ll your stomach. 1. SECRETARY OF CULTURAL AFFAIRS. The cultural sector of JYY is responsible for organizing trips, happenings and parties all around campus. If you want to get involved in organizing, do visit the of?ce of Juho Kaitajärvi, the secretary of cultural affairs for further information on the sector's subcommittee. Kaitajärvi also handles the bookings for Bar Ilokivi. 2. SECRETARY OF ACADEMIC AFFAIRS. Missing a grade, already bugged the professor ten times about it and still no action? The Secretary of Academic Affairs, Sami Tuori, is here to help with most woes concerning studies. 3. SECRETARY OF SOCIAL AFFAIRS. The Secretary of Social Affairs, Karoliina Vainikainen, is the of?cial ”mum” of the Student Union. If you're worried about housing, health care or income, don't hesitate to go and ask. 4. SECRETARY OF INTERNATIONAL AFFAIRS. Half of the time at the International Of?ce, half at Ilokivi, the Secretary of International Affairs, Jenni Hirvonen helps international students to get ”homey” in Finland. Hirvonen is also responsible of international developmental co-operation issues at the Student Union. 5. OFFICE SECRETARY. The Of?ce Secretary of JYY, Mirja Ritvonen is the person to go to about student IDs. 6. SECRETARY GENERAL. The Secretary General, Minna Hautamäki takes care of most of the administrating ”stuff ” of the Student Union. 7. PR OFFICER. The new PR Of?cer Kirsi Ahonen can help with not only getting your message through, but also with organizational issues. 8. ILOKIVI DINING HALL. It's not only the ”Pizza Fridays” why Ilokivi is worth the visit. Cheap food and good company make up for the occasional congestion at lunchtime. 9. CABINET. The Cabinet downstairs hosts occasionally subcommittee and other meetings. The members of the Executive Board of the Student Union also tend to be found from the cabinet. 10. BAR ILOKIVI. The ground ?oor of Ilokivi is dedicated for hosting clubs, parties and other happenings as well as theatre. The movie club Kampus Kino is also located here. 11. ”JYLKKÄRI” , The Student Newspaper Jyväskylän Ylioppilaslehti. The neighboring building, Opinkivi, hosts the editorial of?ce of the campus newspaper Jylkkäri. Always eager to get letters to the editor, Jylkkäri also welcomes international contributors. Marja Honkonen paatoimittaja@jyy.? Some progress with landlines THE KORTEPOHJA Student Village landline phone system, already once doomed to extinction, is currently being put to test with two new analog-to-digital phone servers. The Student Union JYY's Council of Representatives decided to reconsider saving the landline phones in the Student Village last May after being urged by a rare General Union Meeting. The meeting was assembled by a foreign degree student and a resident of Kortepohja, Sandor Klapcsik. The needed technical parts from two different manufacturers arrived to Finland a bit behind schedule, but the vice chair of the Board of Executives of JYY, Ville Qvist, believes that the piloting phase will be over in no more than one or two weeks. Testing the new system will cost JYY little less than estimated, a bit under 3 000 euros. The Council of Representatives will decide between the two systems in their next meeting early October. It is also still possible, though unlikely, that the whole project will be abandoned. Stammtisch takes over Rentukka PREPARE FOR FUN and mayhem: the ?rst Stammtischparty of the fall semester will be taking place on Thursday the 17th of September at Bar Rentukka in the Student Village Kortepohja. As traditional, the ?rst party will be organized by the tutors of the international students. Later parties will be organized by international students themselves. Usually the parties are themed by countries. Where to ?nd JYY? In Jyväskylä, almost eight percent of residents receive a government study grant. The percentage is the highest in Finland. The Social Insurance Institution of Finland IN ENGLISH NEWS in BRIEF 1 1 .. 2 2 .. 3 3 .. 4 4 .. 5 5 .. 6 6 .. 7 7 .. 1 1 .. 1 1 1 1 .. 9 9 .. 8 8 ..
  • 17 15% OPINTOTUKEA KORTTIA VILAUTTAMALLA Meiltä saat kaiken tarpeellisen opintielle, ja opiskelijakorttia vastaan vielä 15% alennuksen normaalihintaisista tuotteista. Etu myös OAJ:n jäsenkortilla . Alennus ei koske postimerkkejä ja lahjakortteja.
  • POP/ROCK/JAZZ/KLUBIT Lutakko: To 10.9. Disfear + Principles Of Existence. Pe 11.9. Te?on Brothers (Pyhimys, Heikki Kuula & Voli) + Steen 1 + Ruudolf. La 12.9. Samuli Putro. Ke 16.9. Sölsta?r + Pressure Points + Cavus. To 17.9. Kickstart 2009 day 1: Presley Bastards + Deathbed + Atom Notes. To. 17.9. Kickstart 2009 day 2: Chuck Ragan + Sweatmaster + The Micragirls + St.Hood + Jaakko & Jay + Aivolävistys + Murmansk + The Souls + Major Label + Dead On's. La 19.9. Kickstart 2009 day 3: Mattias Hellberg & White Moose + The Capital Beat + Sydän Sydän + Steel Mammoth + Nightsatan + Candy Cane + Frivolvol + Dead Black Asteroid + Colonization 337. Poppari: Ke 9.9. Cyril Achard duo. To 10.9. Muuntaja. Pe 11.9. Kylkait. La 12.9. Lazy Horse. Ke 16.9. Piecemaker. Pe 18.9. Purplestone. La 19.9. No Sweat Ilokivi: Pe 11.9. Remedy 1-Year Birthday Bash. La 12.9. Club Kaapin Uusien bileet. La 19.9. Reggae Connection. Vakiopaine: Pe 11.9. Siskot. La 12.9. Mieslaulajan äänipäät Pe 18.9. Aleks Zubkerman Red Neck: Pe 11.9 Honey B & T Bones. Su 13.9. Gregor Harmaa Duo Club Luna Negra. Pe 18.9. Dark The Suns. Pub Katse: Ma 7.9. Jamit. To 10.9. Pub Katse Unplugged. Pe 11.9. Deep Insight. La 12.9. Ocean Floor. Su 13.9. Jamit. Ma 14.9. Jamit. To 17.9. Pub Katse Unplugged. Pe 18.9. Tuoni. La 19.9. Soulcage Jyväshovi: Ti 8.9. Anita Hirvonen & La Strada. Ke 9.9. Crista Huikko. To 10.9. K. Hyrrä ja Kohtalon Tähti. Pe 12.9. Jarkko Honkanen & Taiga. Ti 15.9. Matti Esko. Ke 16.9. Jarmos Trio. To 17.9. Jarmos Trio. Pe 18.9. Aikakone. La 19.9. Nalle Lehtonen ja Antti Toivola & Tulinen Trumpetti. Paviljonki: Pe 11.9. Maija Vilkkumaa. NÄYTTELYT Jyväskylän Taidemuseo: Holvi: Graphica Creativa '09 Co-op. Galleria Harmonia: 6 Months and 34 Years Keski-Suomen Museo: 19.9. alkaen Alberto Ferretti ja Meri Genetz – maalauksia. Suomen käsityön museo ja Suomen kansallispupukeskus: 13.9 saakka Arabia 135. TEATTERI Jyväskylän kaupunginteatteri: Ulvova Mylläri: Ti 8.9. La 12.9. Pe 18.9. La 19.9 Niin kuin taivaassa: Pe 11.9. La 12.9. To 17.9. Teatterikauden avajaiset 2009: Ti 15.9. Viiru ja Pesonen: To 10.9. Pe 11.9. La 12.9. To 17.9. La 19.9. Fundamentalisti: Ke 16.9. Suomen kiinalaisen teatterin vierailu:Pe 18.9. La 19.9. Huoneteatteri: Ammatinvalintatesti La–to 12–17.9. Jyväskylän Ylioppilasteatteri: Synnytys: To 10.9. Su 13.9. To 17.9. ELOKUVAT Kampuskino: Ti 8.9. The Wrestler. Ti 15.9. Milk. MA 7.9. Kukkakaalilasagnette Chilikala Lindströmin pihvi TI 8.9. Karibialaiset kasvispihvit Kalakeitto Jauhelihakastike, spagetti KE 9.9. Falafelpyörykät, tomaattikastike Oopperakellarin silakat Karjalanpaisti TO 10.9. Kasvissosekeitto Juustoinen kirjolohikastike Täytetyt jauhelihaohukaiset PE 11.9. Kasvispyttipannu Kaalilaatikko Nakkipannu MA 14.9. Kasvisborssikeitto Sitruunainen kalaleike Broilerkiusaus TI 15.9. Kasvispihvit, tomaatti-timjamikastike Makaronilaatikko Nakkikastike KE 16.9. Kasvispapupata Kalkkunapihvi Riistakäristys TO 17.9. Kasvishernekeitto, pannari Hernekeitto, pannari Broilerpyörykät PE 18.9. Kasvispyörykät Tonnikalakastike, spagetti Kinkkupizza 18 JYVÄSKYLÄN EVANKELISET OPISKELIJAT Oiva keino syysmasennuksen karkotukseen on raahautua lauantaisin kello 18.30 Lutherin kirkolle (Kansakoulukatu 5) tapaamaan hoodien iloisia veikkoja ja ilon Luojaa! Tulossa: 12.9. Kymmenen kovaa käskyä? – Mailis Janatuinen. 19.9. Kärsivä maailma – miksi? – Teuvo V. Riikonen. Olet tervetullut myös messuun Lutherin kirkolle sunnuntaisin klo 12. EXTRA! 25.–27.9. Starttipäivät Karkussa: luvassa hulvatonta Starttisten 80-vuotishumua. Ilmoittaudu jo tänään, www.sley.?/eo! Tykkäätkö laulamisesta? Tule Lauluryhmä Enkoreageen, harjoitukset keskiviikkoisin kello 18. Infoa raamistelusta ja muusta Päiviltä, paivi.luukkainen@jyu.? tai osoitteesta www.sley.?/eo/jkl/ AIESEC JYVÄSKYLÄ Do you want to join AIESEC? Work abroad as an AIESEC trainee? Get to know new people and develop your skills? Visit our info evenings and ?nd out more about the opportunities in AIESEC: 22.9. kello 16.15, Agora Alfa. 23.9. kello 17, Lyhty. 24.9. kello 16.15. MaA103. MENOT JÄRJESTÖT Lähetä järjestöilmoitukset osoitteeseen jylkkarijarjestot@ lists.jyu.?. Vain tapahtumat, menot ja ilmoitusasiat. Toimitus varaa oikeuden tarvittaessa lyhentää tai muokata ilmoituksia. LOUNAS PÄIVITTÄIN KLO 11–16 Myös vegaanivaihtoehto joka päivä. Ruokalistat netistä: www.jyy.?/ruokalistat Opiskelijahinta 2,60 e sisältää leivän, levitteen ja juoman. Jatko-opiskelijat 4,70 e, muut 5,50 e 10 kappaleen ruokaliput opiskelijoille 25,00 e, jatko-opiskelijoille 47,00 e ja muille 55,00 e. Oscar-palkittu Milk Kampus Kinossa 15.9.
  • J U H A K O R H O N E N Jumpparista tuli kulttuuria Olli Torkkelin lapsuuden unelmasta tuli yllättäen totta, kun hän pääsi toisena suomalaisena maailmankuulun Cirque du Soleilin riveihin. Renkailla taiteileva telinevoimistelija odottaa innolla täysiä katsomoita, ranskan opintoja ja uusia haasteita. ”MÄ OON TOSI nuorena, kymmenvuotiaana, kattonut kaikki sirkukset, mitä telkkarista on tullut. Cirque du Soleil on ollut aina kovin ja hienoin. Se juttu, mikä on sytyttänyt. Pienenä oon sanonut vanhemmille, että tuolla haluan joskus olla. Unelma on kytenyt tosi, tosi kauan. En mä niinkään sen eteen oo tehnyt töitä, oon vaan voimistellut. Koko elämä on mennyt sen mukana tai ehdoilla. Aloitin viisivuotiaana temppukerhossa ja kun Hämeenlinnassa ei ollut kunnon treenisaleja, aloin käydä jo yläasteaikana Espoossa ja muutin sinne lukioon. Oon elänyt koko ajan jonkinlaista kiertolaiselämää. En oo oikein osannut sanoa, missä mun koti on ollut. Se on vaihtunut, ja mulla on ollut hyvä olla aina siellä, missä oon ollut. Samanlainen elämä jatkuu nyt vielä ehkä äärimmilleen laitettuna. KUN OLIN käynyt lukion ja armeijan, Jyväskylässä oli parhaat treenimahdollisuudet. Siellä oli oikeastaan koko maajoukkue mukana. Kun olin asunut Jyväskylässä vuoden, ajattelin, että pakko jotain opintojakin on alkaa katsella. Pääsin taloustieteelliseen ekalla haulla, ja oon saanut opinnoista puolet valmiiksi. Oli tosi hienoa aikaa sekä käydä koulua että treenata kovaa. Niiltä vuosilta mun parhaat menestyksetkin on. Oon sijoittunut seitsemän kertaa maailmancupissa palkintopallille ja voittanut renkailla kuusi Suomen mestaruutta. Arvokisoissa kiertää kykyjenetsijöitä, ja oon pitänyt niihin jonkinlaista kontaktia. Keväällä Milanon EM-kisoissa juttelin yhden kykyjenetsijän kanssa, että voisin vielä vuoden tai kaksi voimistella, mutta jossain vaiheessa haluan ehdottomasti hakea Cirque du Soleiliin. Parin kuukauden päästä minuun otettiin yhteyttä, että nyt olisi semmoinen paikka auki, mihin sopisin. Totta kai olin kiinnostunut. Ehdot olivat hyvät ja pääsisin suoraan esiintyvään kokoonpanoon. Meni pari viikkoa, neuvoteltiin sopimus kuntoon ja kirjoitin nimen alle. Hyvin nopealla aikataululla tuli täysi elämänmuutos. Eka sopimus kattaa kaksi ja puoli vuotta. Ensin on puoli vuotta harjoitteluaikaa, sitten huhtikuussa ensi-ilta. Aluksi esitys on kolmessa kaupungissa Kanadassa ja sen jälkeen alkaa Euroopan kiertue. Tuo on ihan uusi show, sillä ei ole edes nimeä. Oon nähnyt melkein kaikki Cirque du Soleilin esitykset telkkarista ja kaksi livenä. Ne ovat ihan uskomattoman hienoja. Voi vaan innolla odottaa, kuinka uusikin on sitä samaa sarjaa. Tai ehkä vielä hienompi, koska on sirkuksen 25-vuotisjuhlavuosi. Mulla tulee olemaan rengashomma ja sen lisäksi joku pienempi rooli. Numerossa on kaksi rengasmiestä ja paikkoja kierrätetään kolmella, ettei tule ihan kymmentä esitystä viikkoon. Toista roolia on joka päivä. Nautin treenaamisesta ja kovasta työstä sekä kilpailemisesta. Se, mikä nyt muuttuu, on 350 esitystä vuodessa – ja katsomot on joka kerta ihan täynnä. Tunnelma tulee olemaan tosi hieno, niitä ?iliksiä ja adrenaliiniryöppyjä odottaa jo nyt. Se on varmasti raskasta, mutta jo nyt oon ajatellut, että oisin sirkuksen mukana ehkä neljä vuotta. Eihän sitä kuitenkaan tiedä, kaikki on uutta. Pauliina Räsänen, joka siellä on ollut ainoana suomalaisena, oli 5–6 vuotta mukana. KOULUN AION ehdottomasti tehdä loppuun, en halua jättää puolitiehen asioita. Sirkuspuolelta voisi aueta mielenkiintoisia graduaiheita, ja yritän saada opintoja tehtyä myös sirkustyön ohessa. Ainakin kieliopintoja voi tehdä, aion ehdottomasti oppia ranskan kielen, kun nyt muutan Montrealiin. Kaikkea voi aueta, pitää olla silmät auki ja kattoa eri tilaisuuksia. Cirque du Soleilin kautta on paljon työpaikkoja, varmasti ekonomillekin löytyy työtä. En halua tehdä liian suuria tai tarkkoja suunnitelmia. Oon tähänkin asti mennyt ?iliksen mukaan ja tehnyt isoja ratkaisuja aika nopeesti. Samalla lailla aion jatkossakin tehdä. Ehkä tää on nuoremmille voimistelijoille esimerkki siitä, että tämmöinenkin mahdollisuus on olemassa. Kyllä tämä varmaan jollakin tavalla lähentää urheilun ja kulttuurin rajaa. Musta on kiva, että esimerkiksi kulttuuriuutisista otettiin yhteyttä. Yhtäkkiä jumpparista tulikin jotain kulttuuria.” Juha Korhonen toimittaja@jyy.? 19. SIVUN KASVOT
  • Jylkkäri, lähes täynnä asiaa.