• NUMERO 10/2005 14. SYYSKUUTA – 27. SYYSKUUTA 46. VUOSIKERTA Atk-tilojen huonot työasennot Fysioterapeutti huolissaan opiskelijoista. Uutiset 2 Vanhemmat painostavat menestymään. Uutiset 8 Taiwanissa opiskelijaa valvotaan Kivusta hyvää huumoria. Kulttuuri 16 Ilkeät brittikoomikot Keski-Suomen yksinäinen suomenruotsalaisuus keskiaukeama
• 2 UUTISET 10/2005 ”A IKA KLASSINEN PISTE . Kaikki tärkein näkyy. Aineistotilaa ei ole, tuolit ovat jokaisella samat ilman säätömahdollisuutta, samoin pöydät”, YTHS:n fysioterapeutti Kirsti Siekkinen katselee ympärilleen Seminaarinmäen C-rakennuksen tietokonehuoneessa. Opiskelijoiden atk-tilat ovat Jyväskylän yliopistossa usein ergonomisesti huonoja. Niska ja selkä ovat monella koetuksella, mikä taas näkyy fysioterapeutin työpöydällä. ”En usko, että kauhean moni yliopiston työntekijöistä tekisi töitä näissä olosuhteissa”, Siekkinen tyytyy toteamaan, vaikka ymmärtää rahan niukkuutta. Tuolissaan rennosti lojuva kirjallisuuden opiskelija Laura Lehtinen ei ole pahemmin huomannut ongelmia, koska työskentelee luokassa harvoin. ”Kun missään ei ole parempi tilanne, ei huonoa ergonomiaa varsinaisesti huomaa. Kielten laitoksen tilassa on tosin hyvät tuolit”, Lehtinen toteaa. Ahkera liikunnan harrastaja ja tanssiakin opettava opiskelija ei tosin ole ensimmäisenä vaaravyöhykkeessä. Tämän allekirjoittaa myös fysioterapeutti. ”Liikunnallisuus auttaa niska-hartiaongelmissa. Vastaanotolla yritetäänkin yleensä etsiä opiskelijalle itselle mielekästä tapaa liikkua. Kukaan ei kuitenkaan harrasta lajia, josta ei pidä”, Kirsti Siekkinen toteaa. F YSIOTERAPEUTTI HERÄSI opiskelijoiden tietokoneluokkien vääriin työasentoihin viimeistään silloin, kun hän palasi vuosia töissä oltuaan takaisin luentosalin penkille jatkamaan opintoja. Vuonna 2003 Jyväskylässä käynnistettiinkin ensimmäinen opiskelijoiden atk-tilojen ergonomiatarkastelu, joka toteutettiin valtakunnallisen Kehrähankkeen projektirahalla. Siekkinen kiersi JYYn sosiaalisihteerin ja yliopiston työsuojeluvaravaltuutetun kanssa 22 atk-tilaa ja kirjasi ylös puutteet ja kehut. He tarkastivat tuolien ja pöytien säätövaroja, valaistusta ja yleistä työtilaa. Joukosta löytyi hyviäkin, mutta monet tilat synnyttivät pitkän toivelistan. ”Säätömahdollisuudet puuttuivat usein tuoleista ja pöydistä. Tai ne olivat huonosti toimivia tai jopa rikkinäisiä. Välillä tuntui, että kalusteet oli kerätty ylijäämistä miettimättä niiden sopivuutta näyttöpäätetyöskentelyyn”, Siekkinen pohdiskelee. Tutkakaksikko, Siekkinen ja JYYn sosiaalisihteeri Arto Alajoutsijärvi, kiertää taas kampuksia mustat kansiot viuhuen. Meneillään on alkuperäisen tilaselvityksen päivitys. Osassa laitoksia otettiin vuoden 2003 parannusehdotukset vakavasti, kuten Soveltavan kielentutkimuksen keskuksessa. Monessa tilassa ei kuitenkaan mikään muuttunut. ”Perusolosuhteet saataisiin paremmiksi aika pienillä kustannuksilla”, Siekkinen arvioi. S EURAAVAKSI KAKSIKKO tarkastaa Aallon kirjaston pöydillä kiiltelevät uudet näyttöpäätteet. Arkkitehtuurisen suojelukohteen statuksen vuoksi koneiden värikin on hyväksytetty. Istuimina ovat Ilmari Tapiovaaran päällystetyt kaarevat selkänojalliset tuolit. Siekkinen ei niille lämpene. ”Tuolit on tähän tilaan erikseen valinnut Aalto itse. Ei niistä varmasti pääse eroon ilman eri päätöstä”, lukusalin valvoja Riitta Koikkalainen kuitenkin toteaa ja lisää: ”Kauniita ne ovat, sikäli harmittaa, jos niistä luovuttaisiin.” ”Puoli vuotta jouduin tekemään töitä tuolla samalla tuolilla ja ristiselkä rupesi oirehtimaan. Sitten sain kunnon työtuolin”, hän jatkaa. Malliesimerkki hyvästä taas löytyy pian avattavasta atk-tilasta Seminaarinmäen Athenaeum-rakennuksessa. Tuliterässä tilassa on kaikki uusittu käyttötarkoitusta silmällä pitäen. Uutuus ei aina tuo autuutta. Agorasta ei kunnon työtuoleja tietokoneluokista löydy. IT-alankin opiskelijoiden pitää istua puutuoleilla, joita ei voi säätää. ”Kun opiskelijoita on pituudeltaan 150 sentistä 203:een, säätövaraa pitäisi löytyä. Pitäisi olla aika standardimittainen, että kalusteet toimisivat.” Mattilanniemi nousee kokonaisuutena ergonomialtaan vertailun siedettävimmäksi. Lähes kaikissa atk-tiloissa on säädettävät tuolit ja näppäintasot. T ARKASTUSPARTIO SIIRTYY seuraavaksi Varhaiskasvatuksen laitoksen tiloihin. Pitkän sokkelokäytäväretkeilyn jälkeen pieni tietokonetila löytyy. ”Ensin täytyy näppäimistöä nostavat nipsut laskea alas. Jos ne ovat ylhäällä, ranteet kipeytyvät”, fysioterapeutti Siekkinen muistuttaa. Tilan puutuolit ovat pöytään nähden matalalla. Hartiat nousevat kirjoittaessa, kun kyynärvarsien pitäisi olla suositusten mukaan hieman alle vaakatason. Tässä luokassa keskimittaisellakin opiskelijalla pitäisi olla mukana tyyny takapuolen alle, jotta hartioihin ei syntyisi turhaa jännitystä. ”Kaikilla ei oireilu ala heti opiskelujen alussa. Sitten huomataankin, että niska on jumissa, päätä särkee ja kädet puutuvat”, Siekkinen luettelee. ”Monet tottuvat oireisiin niin hyvin, etteivät enää tunnista kehossa jännityksen ja rentouden eroa.” Vaivoihin vaikuttavat myös kiire, paineet ja stressi. Fysioterapeutti kertookin, että joskus on hankala erottaa, ovatko oireet vain fyysisiä. ”Hyvin usein vastaanotolla pysähdytään keskustelemaan arjessa jaksamisesta”, Siekkinen sanoo. Toni Peltonen paatoimittaja@jyy.fi Selkä ja niska rutussa tietokoneen äärellä Selvitys: Opiskelijoiden atk-tiloista on hyvä ergonomia usein kaukana P ELKÄT PUUTTEELLISET atk-tilojen työskentelyolosuhteet eivät selitä kaikkea opiskelijoiden kireydestä. ”Ei hyvä tuoli tai pöytä ketään autuaaksi tee. Opiskelijan oma aktiivisuus on yhtä tärkeää”, YHTS:n fysioterapeutti Kirsti Siekkinen kertoo. Pöydän ääressä ei pitäisi rönöttää, välillä pitää oikaista selkänsä. Kotona voi rannetueksi tai tuolin selkänojaan selän notkon kohdalle tarvittaessa pyöritellä pyyheliinan. Ja kun tuntuu pahalta, olisi hyvä hetki jaloitella. ”Kun koneella istutaan usein lysyssä, olisi hyvä välillä tehdä selälle vastaliikettä ja avata hartioita taaksepäin.” Atk-tilojen ergonomian parantamiseksi fysioterapeutti toivoo, että opiskelijat ilmoittaisivat huonoista työtuoleista ja -pöydistä laitoksen väelle, niin muutoksiakin voi tapahtua. L UPAAVILTA TUNTUVAT yliopiston kiinteistöpäällikkö Esko Korhosen puheet. Ergonomiasiat ovat hänen mukaansa jääneet sivuraiteelle epähuomiossa. ”Kyllä niihin on puututtu, mutta kaikkia ei voi tietenkään kerralla tehdä. Pääkirjastoon on esimerkiksi nyt tulossa uudet tuolit.” Korhonen yllättyy kuullessaan, että Agorassa ei työtuolit ole kohdallaan. ”Siinä on kyllä alusta pitäen tapahtunut virhe. Ne pitää ehdottomasti saada kuntoon.” Uudistuksien aikataulusta hän lupaa sen verran, että varmasti tänä vuonna saadaan jo jotain aikaan, ja ensi vuonna jatketaan. Enää kaivataan puutelistaa ja kiireellisyysjärjestystä. Puutelistoilla tilat voivat muuttua Opiskelijoiden atk-tilojen työasennoissa olisi hiottavaa. C-rakennuksen tietokoneluokassa harvemmin viihtyvällä Laura Lehtisellä (oik.) ei ole vielä ollut ongelmia. H A N S -P E T E R W E C K M A N
• 3 10/2005 Ympäristöviikko laajentaa tajuntaa JYYn ympäristövaliokunta järjestää historiansa ensimmäisen Ympäristöviikon 22.–30. syyskuuta. "Kevättalvella kokouksessa tuli puheeksi viikon puuhaaminen, kun Turussa ja Tampereellakin oli omansa", kertoo valiokunnan puheenjohtaja Teemu Tenhonen. Luentosarjakin pitää itseään kunnioittavalla teemaviikolla olla, joten niin nytkin. Näkökulmia ympäristökysymyksiin -otsikolla kuullaan neljä luentoa ma-to klo 16–18 Villa Ranan Paulaharjun salissa. Sarja päättyy samassa salissa luennoitsijoiden paneelikeskusteluun perjantaina klo 12-14. Keskustelua johtaa Jyväskylän rakennusja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Jouni Vauhkonen. M UIDEN TAPAHTUMIEN osalta viikko käynnistyy jo torstaina 22.9. kansainvälisellä autottomalla päivällä, jonka yhteydessä ympäristövaliokunta järjestää klo 13 – 17 parkkiruutupiknikin, jossa voit syödä eväitä normaalisti autoille kuuluvassa tilassa. Perjantaina kampuksella maistatetaan reilun kaupan tuotteiden. "Viikon tapahtumat on suunnattu osittain ympäristöstä ja luonnosta jo kiinnostuneille, mutta myös muille. Tarjotaan mahdollisuus tutustua näihinkin asioihin", Teemu Tenhonen kertoo. Viikonloppuna JYYn kirpputori täyttää Ilokiven lauantain klo 11 – 15 ja sunnuntaina järjestetään luontoretki Pyhä-Häkin kansallispuistoon klo 12 – 18. Kolmen euron maksulla saa bussikuljetuksen, opastuksen ja pientä naposteltavaa. "Siellä sijaitsee eteläisen Suomen suurin vanhan metsän alue. Puistossa kävellään, katsellaan ja istutaan vähän tulilla", kertoo itse retkeä ohjaava Tenhonen. Ilokiven ja Lozzin ruokaloissa tarjotaan maanantaina luomuvaihtoehtoja sekä esitellään Ilokivessä iltakuudelta JYYn energiasäästökampanjaa. Tiistaina 27. 9. klo 18 – 20 Lozzin Lyhdyssä on luomutuotannosta keskustelutilaisuus, jossa tentattavana istuu ainakin luomutuottaja Lauri Reippainen. "Uskon, että tuottajanäkökulmasta voi tulla myös kritiikkiä luomutuotannon tiukoista rajoista. Esimerkiksi lihaan on erittäin kallista ja hankalaa saada luomumerkintää", puheenjohtaja valottaa. K ESKIVIIKKONA järjestetään Poltetta Puntissa -tapahtuman jälkeen Lozzin Lyhdyssä ympäristöfilosofinen keskustelupiiri klo 18 alkaen yhdessä ympäristöjärjestö Dodon kanssa. Tostaina tutustutaan iltapäivällä Jyväskylän kaupungin ympäristöjohtamiseen ja illalla eri ympäristöjärjestöt esittelevät toimintaansa Kasvisravintola Katriinassa klo 18–20. Perjantaina viikon päättää Ilokivessä illanvietto, joka alkaa ympäristöleffalla klo 19 ja päättyy klubiin klo 21. Toni Peltonen paatoimittaja@jyy.fi JYYn ympäristövaliokunnan järjestämä Ympäristöviikko 22. – 30. 9. 2005. Ohjelmaa eri puolilla yliopistoa. Lisätietoja: www.jyy.fi/ymparistoviikko. Ympäristövaliokunnan kokous 26.9. klo 18.30 Ilokivessä. Y LIOPISTON LUKUVUODEN avajaisissa keski-ikä on reilusti keski-iän tuolla puolen. Fukseja ei näy päärakennuksen juhlasalissa. Akateeminen kulkue, rehtorin johdolla ja professorien seuratessa, saapuu saliin arvokkaasti Jean Sibeliuksen tahdissa. Pari ylioppilastakin on matkassa. Puheessaan rehtori Aino Sallinen kehottaa Jyväskylän yliopistoa hyppäämään seuraavan loikan kansainväliseen kilpailuun. Ulkomaalaisten osuutta pitäisi lisätä voimakkaasti sekä henkilökunnassa että opiskelijoissa. ”Erityisen tärkeänä pidän sitä, että professuurit saadaan yliopistossamme pääsääntöisesti kansainväliseen hakuun tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.” Rehtori korostaa myös inhimillisen tekijän osuutta kaikkien yhteisöiden menestyksessä, myös yliopiston. ”Menestyäkseen yliopisto tarvitsee aineellisten resurssien lisäksi onnistuneen yhdistelmän taitavaa henkilökuntaa, lahjakkaita opiskelijoita ja lisäarvoa tuovia yhteistyökumppaneita.” Elokuun viimeinen päivä päättyy hartaasti kulkueen mukana kahvitarjoiluun. Yliopiston henkilökunta sen sijaan jatkaa juhlaansa riemukkaasti myöhäiseen iltaan. S EURAAVAN ILTAPÄIVÄN auringossa parikymmenpäinen fuksilauma tenttaa kielten laitoksen kulmalla tutoreitaan. Kampuskierros on saksan kielen ja kulttuurin fukseilta takana. Syyskuun ensimmäisenä päivänä silmistä näkee vielä muutoksista hämmentyneitä katseita. ”Aluksi kampusalue vaikuttaa sekavalta”, tutori Tiia Mäkelä lohduttaa. Täyttä sekavuutta ei heti allekirjoittanut fukseista Laura Kevätniemi. ”Rakennukset vielä muistaa, mutta ei sitä, mitä niissä tapahtuu.” 21-vuotias helsinkiläinen on tullut kaupunkiin samaisena aamuna ja neljän tunnin kokemus on positiivinen. Kämppäkin löytyi keskustasta helposti. Kaikille ei ole käynyt yhtä hyvin, tästäkin fuksijoukosta osa saa katon päänsä päälle vasta kaupunkiin tultuaan. P ERJANTAI AUKEAA suurimmalle osalle fukseista ylioppilaskunnan tilaisuudella päärakennuksen isossa salissa . Sihteeristön esittelyn ja rehtorin puheen jälkeen alkaa opiskelijakorttien jako. Oman tiedekuntansa vuoroa odottelevat rauhassa myös 19-vuotiaat Milla Minkkinen ja Anna Mononen. Vanhat koripallokaverit ovat kotoisin Jyväskylän maalaiskunnasta. ”Täällä on tottunut pyöriskelemään, joten ihan hyvältä näyttää”, saksan kielen opinnot aloittava Mononen kertoo. Yliopistovuosilta hän odottaa oppimista, uusia ihmisiä ja hauskanpitoakin. Milla Minkkinen aloittaa opinnot kasvatustieteissä ja on jo parin päivän tietomäärästä hieman kumossa. ”Kauheasti on kaikkia juttuja, joista pitäisi valita, mitä haluaa tehdä.” K ORTTIAAN JONOTTAMASSA on jo Sebastià Mas, joka on tullut vaihtoon liikuntatieteisiin Espanjan Mallorcan auringosta. Hänellä oli selkeät syyt hakea Suomeen. ”Tämä oli kaukaisin paikka, johon voi hakea. Lisäksi luin Espanjassa paljon esseitä ja artikkeleita, jotka oli kirjoitettu Jyväskylässä”, Mas sanoo. Uudessa opinahjossaan 21-vuotiasta miestä on eniten hämmästyttänyt hullu sää. ”Luulin, että täällä on kylmä, mutta nyt aamukymmenestä iltakuuteen sää on hyvä. Mallorcalla oli vielä ennen lähtöäni yli 30 astetta lämmintä.” P ÄÄRAKENNUKSEN viereisellä muurilla päivää paistattelee taloustieteissä aloittava Mikko Aronpää. 21-vuotias on muuttanut Jyväskylään edellisenä päivänä Kuopiosta. ”Mukavalta kaupunki vaikuttaa. Eilen käytiin fuksiryhmän kanssa jo iltaakin istumassa keskustassa”, Aronpää kertoo. ”Etukäteen en tuntenut yhtään, mutta mukavalta sakilta vaikuttivat.” Aronpään opinnot alkavat vasta kahden viikon päästä. Valmistumisen lisäksi odotuksissa on mukavan rento opiskelijaelämä ilman pingotusta. Samalla muurilla istuskelee myös ympäristötieteiden fuksi Marika Eteläperä. 20-vuotias kokkolalainen muutti jo kuukautta aiemmin Jyväskylään, jotta ehtisi asettua rauhassa aloilleen. ”En ollut ikinä käynyt kaupungissa. Vielähän tämä on outo mutta mukava.” A LOITUSVIIKON ONNEKKAIN heppu aloittaa musiikkiterapian maisteriohjelmassa. 31-vuotiaan Jyrki Laihon housujen tasku oli nimittäin revennyt matkalla JYYn infoon ja lompakko tippunut matkasta. Onneksi fuksi ei jätä toista pulaan, joten ystävällinen sielu noukki lompakon kadulta ja toi sen päärakennukselle ylioppilaskunnan haltuun. Opiskelijapalveluista löytyi puhelinnumero ja rahapussi saatiin omistajalleen. ”Kauhea mäihä kyllä kävi”, Laiho toteaa onnellisena lompakko kädessään. Toni Peltonen paatoimittaja@jyy.fi Fuksi haluaa pitää myös hauskaa Yliopiston ensimmäisellä viikolla lompakko hukkui ja hullu sää ihmetytti U USIEN OPISKELIJOIDEN joukossa on joka syksy myös niitä, joilla on jo vuosia työelämää takana. Heidän yliopistoopinnoillaan on selkeä suunta. ”Tavoitteena on valmistua mahdollisimman nopeasti”, kertovat sosiologian opiskelijat Henry Laasanen, 39 ja Ismo Björn, 33. He ovat suorittaneet opintoja jo avoimessa yliopistossa kuten kasvatustiedettä opiskelevat Satu-Marjo Alahautala, 37, ja Hannele Koponen, 40, joilta puuttuvat enää maisteriopinnot. Yliopistosta he hakevat sivistystä ja muodollista pätevyyttä mutta myös uutta suuntaa elämälle. Nykyvaatimusten mukaisesti pitäisi opiskella ja valmistua nuorena, mutta aikuisopiskelijat kokevat, että iästä on vain etua. ”Vanhemmalla iällä on paremmin selvillä omista kiinnostuksen kohteista”, sanoo Laasanen. ”Tässä elämäntilanteessa opiskeluun suhtautuu melko lailla työn tapaan, ei niinkään elämäntapana”, Björn kuvaa. Alahautala uskoo, että työn, opiskelun ja perheen yhteensovittaminen vaatii enemmän organisointia. ”Mutta oppimismotivaatio on tällöin varmasti kohdallaan.” Koponen kiittelee, että nyt opiskelua tuetaan paremmin kuin ennen. Ja moni muukin asia on muuttunut. ”1980-luvun puolivälissä ei ollut netistä tietoakaan, ja tilastotieteen harjoituksissa tulosteltiin valtavia lakanoita, joita sitten leikattiin ja liimattiin.” Arja Turunen jylkkari@jyy.fi Aikuisfuksi ei tee opiskelusta elämäntapaa Musiikkiterapian maisteriohjelmalainen Jyrki Laiho oli ensimmäisen viikon onnekas. Vanhat koripallokaverit Anna Mononen ja Milla Minkkinen aloittivat opintonsa samaan aikaan. Saksan kielen tutorit Tiia Mäkelä (vas.) ja Hanna Kokkola opastivat Laura Kevätniemeä kampuksella. H ANS -P ETER W ECKMAN
• 4 NÄKÖKULMIA 10/2005 reuna huomautus Jari Peltola E RÄS TUTTAVANI kysyi minulta taannoin, haluaisinko kävellä hänen kanssaan sata kilometriä 24 tunnissa joskus ensi kesänä. Kuten etenkin naiset tietävät, miehiä voi älyttää tekemään lähes mitä tahansa pyytämällä sitä heiltä. En kuitenkaan suostunut vuorokauden mittaiseen kävelylenkkiin ainakaan vielä. T OISAALTA eihän urheilussa mitään järkeä olekaan. Eihän kukaan kysy pituushyppääjältäkään ennen tämän suoritusta sitä, miksi hän on aikeissa hypätä noin kahdeksan metriä eteenpäin, kun kävelemälläkin pääsisi mainiosti perille. 400 metrin kisassakin juoksijat rasittavat itseään äärimmilleen vain päästäkseen suunnilleen siihen paikkaan, josta he alun perin lähtivätkin. Voittaja on se, joka suoriutuu tästä urakasta muita nopeammin. Tosin jos kilpailija jää lähdössä paikalleen ja väittää juuri juosseensa matkan valon nopeudella, hänen suorituksensa todennäköisesti hylätään, koska hän ei ole välillä käynyt todistettavasti jossakin muualla. M OOTTORIURHEILUSSA välineiden osuus korostuu muita lajeja enemmän. Silti esimerkiksi Formula 1 -sarjassa näkee joka vuosi esimerkkejä talleista, jotka ovat satsanneet kymmeniä miljoonia euroja autoon, joka ei kisan alussa käynnistykään. Nopeahan kosla on kyllä kuin mikä, jos vain lähtisi liikkeelle, vakuuttavat tallin insinöörit yhteistuumin. Tai jos auto sattuisikin olemaan iskussa, sitä saattaa ohjata kuljettaja, joka on käytännössä ostanut itselleen mahdollisuuden ajaa tuota yli kolmeasataa kulkevaa asfalttiohjusta. Mitä jos esimerkiksi Finnair käyttäisi samaa menettelytapaa? Tuolloinhan hieman tippiä antamalla voisi päästä kuljettamaan lentokoneellista turisteja aurinkorannoille, ja lentäjät katselisivat vain touhua vierestä ja söisivät tax freestä ostettuja Fazerin parhaita. M AKSIMAALISEN HYÖDYN näkökulmasta kannattaisi alkaa harrastaa urheilulajeja, joita juuri kukaan muu ei harrasta, koska tuolloin olisi parhaat mahdollisuudet päästä lajin arvokisoihin. Tosin en usko, että esimerkiksi kaverini kanssa lapsena kehittämästä jääkiekkotenniksestä tulee koskaan arvokisalaji. Se on vahinko, koska kehityin siinä lähes yhtä hyväksi kuin äärimmäisen jyrkkien ja jäisten rinteiden laskemisessa jätesäkillä. E IKÄ tuo pitkä ylipitkä kävelylenkkikään nyt niin mahdoton ajatus ole. Voisi vaikka kävellä Jyväskylästä Tampereelle ja ivailla matkan varrelle hajonneesta Pendolinosta ulos talsiville ihmisille, että tepä maksoitte patikoinnistanne sievoisen summan mutta minä en. jari.peltola@jyu.fi Järjen juoksua Työnhaku (painajainen): Ryömiä nöyrästi kaupan kassalle vai masentua syrjäytyneenä oman kodin turvassa? Siinäpä pulma. Olohuone (paikka): Raha ei tiettävästi tuo onnea, mutta sohva, kirjahyllyt ja laajakuvatelevisio tekevät opiskelijaluukusta ihan oikean asunnon näköisen. Usko (tunne). Kun tieto ei auta eikä luulo riitä, usko. Rakkaus voisi olla vaikka lähtökohta. alkukirjoitus 14. syyskuuta 2005 toimitus suosittelee: Tietokoneluokkien paikat saatava kuntoon k u v a tu k si a Jyväskylän Ylioppilaslehti Toimituksen yhteystiedot: Opinkivi, I kerros Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä Puhelin: (014) 260 3360 Faksi: (014) 260 3928 Sähköposti: jylkkari@jyy.fi Nettisivut: www.jyy.fi/jylkkari Päätoimittaja Toni Peltonen (014) 260 3359 / 044 531 1099 / paatoimittaja@jyy.fi Toimittaja Olli Sulopuisto (014) 260 3360 / 050 355 4767 / toimittaja@jyy.fi Visualisti Hans-Peter Weckman (014) 260 3973 / 040 568 3696 / weckman@cc.jyu.fi Taloudenhoitaja ja toimistosihteeri Paula Rouhiainen (014) 60 7226 Jylkkärin vuositilaus maksaa JYYn jäsenille 8 euroa ja muille 25 euroa. Osoitteenmuutokset ilmoitetaan ylioppilaskunnan keskustoimistoon, puh. (014) 260 3355. Ilmoitusmyynti: Vexi Virtanen, Veximedia 050 592 3696 / Fax: (014) 618 633 Valtakunnallinen ilmoitusmyynti Pirunnyrkki Oy (02) 233 1222 Ilmoituksenvalmistus Grafiikka Rutanen (014) 216 315 / 050 596 2444 / grafiikka@rutanen.fi Jyväskylän Ylioppilaslehti on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu. Lehti ilmestyy 16 kertaa vuodessa lukukausien aikana. Painos 7 000 kpl. Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki (015) 348 1200 ISSN 0356–7362 Feodaalimalli ratkaisu kuntaverotukseen? Sampo-konsernin johtaja Björn Wahlroos esittää maaorjuutta ratkaisuksi kuntien talousongelmiin. Wahlroosin mukaan keskiaikainen feodaalijärjestelmä turvaa peruspalveluiden rahoituspohjan, antaa Suomelle etulyöntiaseman globalisoituvassa maailmassa ja tuoksuu hyvältä. "Linnanherroille annetaan rajaton valta kuntalaisten omaisuuteen ja sieluihin, ensiyön oikeus morsioihin ja mukavat punaiset univormut", Wahlroos neuvoo. Wahlroosin mukaan uusi järjestelmä mahdollistaisi myös leikkausjonojen lyhentämisen, rukiin omavaraisuuden ja suuren pohjan sodan revanssin. "Puolan Lützin, Leipzigin ja Narvan mailla vertaan vuoti", sanoo Wahlroos. SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma puolestaan ratkaisisi kuntaverokysymyksen antamalla verotusoikeuden Eero Heinäluomalle. Lehti TTT:n uutisia Y THS:n fysioterapeutti nostaa avaussivun jutussamme esille tärkeän asian: huonot työasennot aiheuttavat ongelmia tietokoneen ääressä ahertaville. Kun ihminen viettää näyttöpäätteen ääressä useita tunteja päivässä, on selvää, että väärissä asennoissa paikat hiljalleen kireytyvät ja kipeytyvät. Tämä koskee yhtä lailla opiskelijoita kuin muitakin. J yväskylän yliopiston monen atk-tilan huono ergonomia ei varmasti tule niitä käyttäville opiskelijoille yllätyksenä. Tilanteeseen on totuttu ja se on hiljaa hyväksytty. Kuten jutussa haastateltu opiskelijakin sanoo, huonoa ergonomiaa ei edes huomaa, kun se on lähes yhtä huono jokaisessa tilassa. Näin ei asia saisi olla – tietenkään. Monet opiskelijat tekevät pitkiä päiviä yliopiston tietokonetiloissa. Siksi on erittäin tärkeää, että myös ergonomiaan kiinnitetään huomiota. Nyt tilat on jälleen kartoitettu ja puutelistojen aiheuttamia seurauksia odotellaan muuallakin kuin fysioterapeutin vastaanotolla. Y ksi pohdittava asia on, ovatko väärät työasennot vain huonojen kalusteiden aiheuttamia vai tulos jostain muusta. Kaikkihan tietävät, miten tuolilla pitäisi istua, mutta kuinka moni jaksaa kannatella itseään koneen ääressä ylväästi selkä suorassa? Lyhyt kierros Seminaarinmäen luokissa näytti todellisuuden, jossa istumistapoja oli suhteellisesta lysähtämisestä täydelliseen. Fysioterapeutti löysikin täydestä atk-tilasta yhden esimerkin suhteellisen hyvästä istumistavasta. Toisaalta eivät tilan puutuolitkaan antaneet oikeaan asentoon tukeaan. Omaan istumistyyliin voi kukin itse halutessaan vaikuttaa, mutta atk-tilojen asianmukaisen kalustamisen pitäisi olla yliopiston vastuulla. Joku voi kärjistää, että laitoksilla ei olisi varaa nykyiseen määrää atk tiloja, jos ne olisivat kalustettu kunnolla. Kumman opiskelijat valitsisivat: tietokoneluokan huonolla ergonomialla vai ei luokkaa ollenkaan? Kysymyksenasettelu ei tietenkään ole todellisuudessa näin mustavalkoinen. Hyvän ergonomian mukaiseen kalustamiseen pitää löytyä yliopiston rahapussista oma puronsa. Rahan säästöä se kuitenkin tarkoittaa pitkässä juoksussa – tai pitkässä istumisessa. S yksyn myötä vanhojen opiskelijoiden joukkoon on tullut jälleen satoja uusia. Heistä muutamia esittelemme sivulla 3. Pelkän opiskelun lisäksi yliopistoelämään kuuluvat monet vapaa-ajan aktiviteetit, joista oppii yhtä paljon kuin luentosalin penkillä. Yksi niistä on Ylioppilaslehteen kirjoittaminen. Jyväskylän Ylioppilaslehti kaipaa aina uusia kirjoittajia. Jos Jylkkäriin kirjoittaminen pientä palkkiota vastaan kiinnostaa, ota yhteyttä tai tule suoraan seuraavaan avustajapalaveriin Opinkiven toimitukseen tiistaina 20.9. klo 12. Toni Peltonen
• 5 10/2005 jyy pää Arto Alajoutsijärvi Annamaija Viik, 24, tietojärjestelmätiede: ”Kai jos siellä tarpeeksi kauan istuu. Ei minulla oikeastaan ole tullut mitään tiettyä paikkaa kipeäksi, vaikka olen olen opiskellut kohta viisi vuotta.” Juho Polet, 23, filosofia: ”Käytän niitä sen verran vähän, että ei ole mennyt paikat kipeeksi. Vaikkapa MaB:n tilat ovat kyllä huonot esimerkiksi MaD:hen verrattuna.” Jukka Koponen, 26, kasvatustiede: ”Kyllä. Venäjän laitoksella tuolit ovat huonoja, siellä tulee paikat kipeäksi. Kirjastolla osa työpisteistä on hyviä, niissä korkeus on säädettävissä, mutta toiset taas huonoja.” Anna Pehkoranta, 25, kirjallisuus: ”Parhaillaan on. Tietysti tässä nyt on tuoli ihan liian kaukana. Yleensä kirjoitan kotona, mutta kun kirjoituspöytä hajosi, niin pitää tehdä yliopistolla enemmän.” Kipeydytkö atk-luokkien työasennoista? kuvattua Jyväskylän yliopiston lukuvuoden avajaisjuhla käynnistyi ja päättyi juhlallisesti akateemisen kulkueen johdolla elokuun lopun auringon paisteessa. Piikkipaikalla itseoikeutetusti rehtori Aino Sallinen, jonka vanavedessä vararehtorit Timo Tiihonen ja Matti Leino. Tutkijat tarvitsevat turvatumman uran Tieteentekijöiden liiton mielestä tutkijat tarvitsevat nykyistä turvatummat uranäkymät. Jatkuva epävarmuus, pätkätyöt ja huono palkkaus eivät houkuttele tutkijan uralle. Apurahaja työttömyyskaudet ovat liian monen tutkijan arkipäivää. Tieteentekijöiden liiton jäseninä olevista tutkijoista vain 10 prosenttia työskenteli pysyvässä palvelussuhteessa vuonna 2004. Erittäin huolestuttavaa kehityksen kannalta on, että nuorten kiinnostus tutkijan uraa kohtaan on melko alhaista. Tuoreessa kansainvälisessä vertailussa, jossa kysyttiin 15-vuotiaitten kiinnostusta tutkijan työhön, Suomi ja muut Pohjoismaat pitävät perää. Nyt on aika ryhtyä toimenpiteisiin myös Suomessa. Opetusministeriö asettama työryhmän pohtiikin paraikaa tutkijanuran kehittämistä. Raportti lupaa nykyistä suunnitellumpaa uraa, mutta edelleen määräaikaisissa ”hiostuspätkissä”. Hyvää on se, että ryhmässä on mietitty tutkijoille perinteisen yliopistouran lisäksi vaihtoehtoja myös yritysten puolelta. Liitto katsoo, että yliopistoissa tutkijanuran kehittämisen esteenä on rahoituksen puutteellisuus ja virkarakenteen aukot. Suurimpana kantona kaskessa on tohtoroitumisen jälkeinen ura eli post doc -vaihe. Tähän vaiheeseen tarvittaisiin liiton mielestä viisivuotinen tutkijatohtorin virka, jonka aikana pätevöidyttäisiin ammattimaiseksi tutkijaksi. Sen jälkeen edettäisiin tutkijadosentiksi. Nämä virat täytettäisiin pääsääntöisesti toistaiseksi. Osa tutkijadosenteista etenisi professoreiksi. Yliopistot ja eri rahoittajat eivät ole ottaneet tarpeeksi vastuuta tutkijanuran kehittämisestä, vaan tutkija joutuu itse pyristelemään epävarmassa rahoitusviidakossa etsien itselleen pitävää liaania, johon tarttua. Yliopistojen ja rahoittajien välille tulisikin saada tässä asiassa enemmän yhteistyötä. Antero Puhakka puheenjohtaja Tieteentekijöiden liitto Eteenpäin ylioppilasliike! Ylioppilasliike on saavuttanut lyhyessä ajassa merkittäviä voittoja. Pitkäaikainen tavoite opintotuen asumislisän korotuksesta on mennyt läpi ja myös taistelussa opintoaikojen rajoituksia vastaan olemme menestyneet. Opiskelijat voivatkin olla tyytyväisiä etujärjestönsä, ylioppilaskuntien sekä vastuullisten poliittisten opiskelijajärjestöjen yhdessä tekemään työhön. Tällä hetkellä opiskelijarintaman on kuitenkin valtaamassa eräänlainen hämmennyksen tila. Mitä nyt? Minne nyt? Mikäli mahdollista, tulisi jälleen löytää yhteisiä tavoitteita, sillä yhteistyö ja yhtenäisyys ovat voimaa. Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, puhummeko oikeista asioista, kun puhumme rahasta? Ylioppilasliikkeen tulisi kyetä luomaan käsitys, millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää ja millainen koulutusjärjestelmä palvelee sen syntymistä parhaiten. Suomen ylioppilaskuntien liiton strategiatyö on hyvä avaus tähän suuntaan. Tämä keskustelu on kuitenkin liian tärkeää jäädäkseen vain suppean eliitin piiriin. Siihen on pyrittävä saamaan mukaan mahdollisimman monia opiskelijoita. Millaista koulutuspolitiikkaa opiskelijat haluavat Suomessa ja muualla harjoitettavan? Miksi? Mitkä ovat koulutuksen tavoitteita: emansipaatio vai kilpailukyky, sivistys vai tuottavuus? Ovatko nämä sinänsä kaikki hyvät tavoitteet toteutettavissa ja yhteen sovitettavissa, ja jos ovat, niin miten? Esa Suominen puheenjohtaja Sosialidemokraattiset Opiskelijat Bensan kulutusta rajoitettava Maan ystävät vaatii hallitukselta toimia bensan kulutuksen rajoittamiseksi ja Suomen öljyriippuvuuden katkaisemiseksi. Liikenne on toiseksi pahin ilmastonmuutosta kiihdyttävien päästöjen tuottaja energiantuotannon jälkeen. Öljytuotteiden tuonti maksaa suomalaisille yli 600 euroa vuodessa henkeä kohti. Maan ystävät esittää uusien henkilöautojen polttoaineenkulutuksen rajoittamista 10 litraan sadalla kilometrillä sekä nopeusrajoitusten alentamista maanteillä. Biopolttoaineiden edistäminen on otettava tosissaan. Polttoaineen säästymisen lisäksi alemmat nopeusrajoitukset kannustaisivat julkisen liikenteen käyttöön ja vähentäisivät liikenneonnettomuuksia tuntuvasti ilman, että kenenkään autoa todella tarvitsevan liikkuminen estyy. Biopolttoaineiden edistämisessä Suomi on heittäytynyt EU:n peränpitäjäksi, vaikka edellytykset ”vihreän bensan” tuotannolle olisivat erinomaiset. Autoilu on kaupunkien ilman pahin saastuttaja. Ilmansaasteet, erityisesti typen oksidit ja pienhiukkaset, aiheuttavat Suomessa vuosittain 200 – 400 ennenaikaista kuolemaa, 30 000 astmaoireiden pahentumista ja 30 000 – 40000 lasten hengitystieinfektiota. Liikenteen ympäristöhaittojen vähentäminen on Suomessa epäonnistunut täysin. Henkilöautojen määrä on kaksinkertaistunut 20 vuodessa ja joukkoliikenteen matkustajamäärät romahtaneet vastaavasti. Kaupunkien rakenne hajautuu ja ihmiset muuttavat kauemmas keskustoista. Tuhannet ihmiset maksavat tästä epäonnistumisesta terveydellään joka vuosi. Hallitus on nostanut kädet pystyyn ilmastonmuutoksen torjumisessa. Nyt tarvitaan uusia keinoja. Suurin osa autoilusta on joko lyhyitä matkoja kaupunkien sisällä tai matkoja suurten kaupunkien välillä. Autoilua voidaan siis vähentää tuntuvasti vaikeuttamatta haja-asutusalueiden ihmisten elämää. Uusien autojen bensankulutuksen rajoittaminen sekä nopeusrajoitusten alentaminen toimisivat juuri näin. Muita oikeudenmukaisia keinoja bensariippuvuuden ja liikenteen ympäristöhaittojen vähentämiseen ovat mm. tietullit, työsuhdejoukkoliikennelippu sekä autoveron jyrkkä porrastaminen ilmastonmuutosta kiihdyttävien päästöjen mukaan. Puheenjohtaja Meri Pukarinen Maan ystävät ry Mielipidekirjoitukset sähköpostitse osoitteeseen jylkkari@jyy.fi. Kirjoita lyhyesti. Toimitus varaa oikeuden lyhentää ja käsitellä kirjoituksia tarvittaessa. T ÄSSÄ TAANNOIN huomasin ilokseni, että isoisäni vanha viisaus ”työtä oppii työtä tekemällä” on todistettu nyt myös tieteellisesti väitöskirjatasolla. Vanhat viisaudet ovat siis jälleen in. O PISKELIJOIDEN neuvonnan ja edunvalvonnan ohella sosiaalisihteerin työ on merkinnyt muun muassa yliopiston useissa eri työryhmissä ja toimielimissä istumista. On pohdittu opintojen esteettömyyttä, tasa-arvokysymyksiä, opintojen ohjausta, terveyden edistämistä, työsuojeluasioita... Joissakin instansseissa työ on edennyt rivakasti – toisissa vähän hitaammin. Kaikilla on ollut likimain sama tavoite: opiskelijoiden opinto-olojen ja hyvinvoinnin parantaminen. Sen olen saanut karvaasti huomata, että yliopisto ja osin ylioppilaskuntakin ovat instituutioita, joissa muutokset tapahtuvat pitkän ajan kuluessa. Laiva kääntyy hitaasti. Yhden henkilön vuoden mittainen visiitti sosiaalisihteerin toimessa ei riitä. Monien työryhmien ja toimikuntien työ tuottaa hedelmää vasta joskus tulevaisuudessa. Tarvitaan pitkäjännitteistä työtä ja tarmoa opiskelijoiden asioiden eteenpäin viemiseksi. Y LIOPISTOYHTEISÖSSÄMME työskentelee paljon tahoja ja ihmisiä, jotka tekevät arvokasta käytännön työtä opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen. Valitettavasti tätä työtä ei aina muisteta arvostaa akateemisissa piireissä. YTHS, opiskelijapalvelut, kirjasto, opintotukilautakunta, kv-palvelut, JYYn toimistot ja monet muut yliopiston piirissä toimivat tahot ahertavat päivittäin opiskelijoiden ongelmien kimpussa – saamatta juuri koskaan kiitosta työstään. Tässä yhteydessä tahdonkin kiittää kaikkia sellaisia yliopistoyhteisömme henkilöitä, jotka tekevät tätä niin sanottua hiljaista työtä. He ovat usein juuri niitä, jotka ovat oppineet työnsä työtä tekemällä. Vanha viisaus sopii erinomaisesti kuvaamaan myös sosiaalisihteerin työtehtäviä. Jos jonkinlaista testamenttia tahtoo jälkipolville jättää, niin olkoon se sitten tämä vanha viisaus. Kirjoittaja on työpaikkaa pian vaihtava JYYn sosiaalisihteeri. Työtä oppii työtä tekemällä vapaa sana H ANS -P ETER W ECKMAN
• 6 10/2005 L APSILLA ON nyky-yhteiskunnassa yhä vähemmän luotettavia aikuisia ympärillään. Samoin aikuisilla on yhä vähemmän kontakteja nuorempaan sukupolveen, jos itselle tai sukulaisille ei ole jälkikasvua putkahtanut. Jyväskylässä näitä sukupolvia on solmittu yhteen pääasiassa opiskelijavoimin vuodesta 2002 Välittävät Sukupolvet -hankkeessa. Johanna Moilasen johdolla aloitetun ohjelman ajatuksena oli käyttää aikuisystävyyttä ennaltaehkäisevänä lastensuojelukeinona. Samanlaista ideaa ei silloin ollut kokeiltu missään muualla Suomessa. Tänä vuonna hanke sai lisärahoitusta. Tavoitteena on kolmessa vuodessa juurruttaa malli osaksi Jyväskylän ja muutaman lähikunnan lapsija nuorisotyötä. ”Lapsilla on selvää aikuisennälkää. Monilla on liian vähän luottoaikuisia ympärillään”, Moilanen kiteyttää. J AVID R AHIMI kertoo vitsiä suomalaisen, ruotsalaisen ja norjalaisen keihäänheitosta. Samaan aikaan pikkuveli Ali leikkii lasiesineellä, jonka läpi auringonvalon saa hajotettua sateenkaaren värisiksi täpliksi seinälle. Keljossa asuvat 7ja 10-vuotiaat pojat ovat tulleet käymään aikuisystäviensä Maia ja Mika Fandin luona. Seurue on pian lähdössä katsomaan Robots-elokuvaa Alin ja Javidin syntymäpäivien kunniaksi. Ensin pelataan kuitenkin erä muistipeliä, rakennetaan Afrikka-aiheista palapeliä ja syödään hillomunkkeja. Maia on ollut Alin ja Javidin aikuisystävä pian kaksi ja puoli vuotta. Mika tuli mukaan viime syksynä. ”Kaipasin vaihtelua opiskelijaelämälle ja tämä tuntui hyvältä idealta”, Maia kertoo. Y STÄVYYSIDEA TOIMII molempiin suuntiin. Aikuisystävät eivät ole yksipuolisesti tukihenkilöitä, vaan mentorointisuhde on ystävyyssuhde siinä missä mikä tahansa muukin. ”On vaikea sanoa, onko tässä saanut vai antanut enemmän”, Maia Fandi pohtii. ”Hienointa on, kun näkee, että joku juttu kolahtaa poikiin, ja siitä puhutaan vielä myöhemminkin.” Fandi on tyypillinen aikuisystävä: hän on nainen, opiskelee yliopistossa pääaineenaan sosiaalityö ja kuuluu ikähaarukkaan 20–35-vuotta. Tosin aikuisystäviä löytyy kaikenikäisistä ja taustoiltaan hyvinkin erilaisista ihmisryhmistä. ”Opiskelijat saattavat tuntea olonsa vähän irralliseksi, kun tuttavapiiriin kuuluu ainoastaan omanikäisiä ihmisiä”, Johanna Moilanen pohtii syitä opiskelijoiden aktiivisuuteen. ”Eri-ikäisiin ihmisiin tutustuminen auttaa ehkä juurtumaan uudelle paikkakunnalle.” J OHANNA M OILANEN kertoo, että uusia aikuisystäviä tarvitaan mukaan koko ajan, kun hanke laajenee. Etenkin miespuolisista aikuiskavereista on puutetta. Monet mukana olevat perheet ovat äitien luotsaamia yksinhuoltajaperheitä. Niin Fandi kuin Moilanenkin vakuuttavat, että vapaaehtoisilta ei vaadita mahdottomia. ”Pitää olla avoin mieli ja lasta pitää oikeasti kuunnella”, Fandi selittää. Hän kertoo, että ensimmäinen tapaaminen Alin ja Javidin kanssa jännitti. ”Se kerta päättyi pulkkamäkeen, ja pojat olivat heti tosi reippaita ja innoissaan”, hän muistelee. Sitä ei ole vaikea uskoa, kun seuraa Alin ja Javidin sinkoilua ja kuuntelee heidän tarinoitaan. Kello lähenee puolta kuutta, ja seurueen pitäisi kohta lähteä. Pojat ehtivät kuitenkin vielä leikkiä kameran kanssa, kertoa muutama vitsin ja keskustella keräilykorteista. Sitten mennään taas. Milla Salo jylkkari@jyy.fi Lisätietoja Välittävät Sukupolvet –hankkeesta projektityöntekijä Johanna Moilaselta (jomoilan@yfi.jyu.fi). Ystävyydelle ei ole ikärajoja Jyväskyläläinen hanke tuo sukupolvia yhteen O PISKELIJOILLA SAATTAA jostain kumman syystä löytyä vapaata aikaa maailmanparantamisen ja maailmannapailun ohella. Jos aika ahdistaa, kannattaa kernaasti kokeilla Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa aikatoimikunnan (KVAT) järjestämää touhupakkia. Kaikki KVATin toiminta on avointa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan jäsenille, eli jokaiselle opiskelijalle. Kortepohjan priimusaktivaattorina on elokuussa aloittanut uusi JYYn vapaa-aikasihteeri Taina Kelavirta. Kannuksensa Kortepohjan toiminnassa tämä 31-vuotias taidekasvatuksen pääaineilija hankki jo opiskeluaikana, kun hän sai aloitteellaan soutuveneen ylioppilaskylän asukkaiden käyttöön. ”Edessä oli elämäni ensimmäinen kaupunkikesä, eikä opiskelijan todellisuus kevään lämmittämästä 20 neliön yksiöstä näyttänyt ruusuiselta. Ajattelin, että minun ja kohtalotovereiden on jotenkin päästävä lähijärvelle tuulettumaan. Laitoin hissien oviin aloitteen ja nimilistan allekirjoitettavaksi, ja niin vene saatiin jo samana kesänä”, hän muistelee nyt. Kelavirran nimiehdotuskin meni läpi. Vene kastettiin Kellukaksi Lillukan, Rentukan ja Ulpukan luonnollisena jatkona. P ÖYTÄ ALKAA TÄYTTYÄ ruuasta ja juomasta Lillukassa, kun vapaa-aikasihteeri purkaa kasseja uusien asukkaiden vastaanotossa avustaneiden talkoolaisten saunailtaa varten. Kymmenkunta vapaaehtoista oli auttamassa, kun lähes 300 uutta kyläläistä saapui samana iltana. ”Osa ohjasi liikennettä, osa järjesti jonotusta mahdollisimman jouhevaksi ja osa jakoi infoa kaupungista ja ylioppilaskylästä”, Kelavirta kertoo. Alkusyksy on sihteeriltä kulunut kylän vaihtareiden henkiinjäämispakkauksia tehdessä ja jakaessa. Paljon aikaa kuluu myös erilaisissa kokouksissa ja asioiden selvittelyssä. P OHDINTAA ON tänä syksynä lisännyt Ulpukan kahvilayrittäjän lopettaminen. Se tarkoittaa, että vuokratilojen avaimille ja KVATin vuokravälineiden lainauspalvelulle pitää miettiä uudet käytännöt. Kelavirta kertoo hakeneensa ylioppilaskuntaan sihteeriksi, jotta saisi eräällä tavalla ympyrän suljettua. ”Halusin nähdä opiskeluelämän loppuun asti, ja tässä se on mahdollista”, hän sanoo. ”Myös kulttuuripuoli kiinnostaa, kun opinnotkin heittävät sille saralle. Jos tästä hommasta selviää, niin mitä todennäköisimmin kulttuurisihteerinkin pestit taittuvat jossain päin Suomea.” Toni Peltonen paatoimittaja@jyy.fi Kortepohjan vapaa-ajan toiminta käynnistyy kunnolla syyskuun aikana. Monista kerhoista ja toimintailloista saat tietoa JYYn nettisivuilta valiokuntien KVAT-osiosta. Seuraava KVATin kokous on torstaina 15. 9. Lillukassa klo 19. Tiistaina 20. 9. klo 15 alkaen Kortepohjassa järjestetään siivoustalkoot. Vapaa-ajan ongelmiin löytyy helppo ratkaisu Kortepohja sai uuden sihteerin Kellukan keksijästä P ERINTEINEN OPISKELIJOIDEN liikuntapäivä, Poltetta Puntissa, järjestetään jo viidennen kerran keskiviikkona syyskuun 28. päivä klo 10–16 kampuksen viereisessä Hipposhallissa. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan ja Jyväskylän ammattikorkeakouluopiskelijoiden yhdessä järjestämä tapahtuma kärttää opiskelijoita liikkumaan ja saamaan tietoa terveellisistä elämäntavoista. Aiempina vuosina liikkumaan on tullut yli tuhat opiskelijaa. ”Odotan, että päivään tulisi saman verran opiskelijoita kuin viime vuonna tutustumaan kaupungin liikuntatarjontaan ja ehkä johonkin uuteen lajiinkin”, kertoo projektivastaava Ville Sairanen. Päivän aikana järjestetään myös yliopiston opiskelijoiden perinteinen leikkimielinen liikuntakisa JYY-Cup. Ensimmäisen osakilpailun laji on ympäristöteemainen. ”Tänä vuonna yritämme saada hallille enemmän toiminnallisuutta. Että tultaisiin enemmän tekemään ja liikkumaan, eikä vain katselemaan.” Päivän aikana monet paikalliset seurat esittelevät toimintaansa ja yrittävät liikuttaa opiskelijoita. Mukana on ainakin useita kamppailulajeja, rugbya ja footbagia. Löytyypä Maahinkainen ry:n esittelemänä pehmomiekkailuakin. Y LIOPISTON HENKILÖKUNNAN liikuntailtapäivä osuu samalle päivälle. Luvassa on haasteotteluja opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Ulkomaalaisia opiskelijoitakin haastetaan tänä vuonna. Kaavailtuna on ainakin sählymatseja. ”Ulkkareille se on vähän oudompi laji, mutta helppoahan se on. Ei tarvitse kuin vähän juosta”, Sairanen heittää. Päiville tulee myös Erasmuksen infopiste, josta voi kysellä neuvoja liikuntaharrastuksiin Jyväskylässä. Erityisenä suosikkina on pyöränhuoltotapahtuma. Nitkuttavan pyörän pelastukseksi Hipposhallilla on tarjolla asiantuntevaa korjausapua ja huoltovälineitä. Toni Peltonen paatoimittaja@jyy.fi Lisätietoja Poltetta Puntissa -liikuntapäivästä netissä: www.jyy.fi/pp Liikuntapäivänä sytytetään puntit Afrikan palaset löytävät oikeille paikoilleen Maian (vas.), Alin ja Javidin yhteistyöllä. OLL H ANS -P ETER W ECKMAN H ANS -P ETER W ECKMAN
• 7 10/2005 14 aamua jäljellä: Viimeinen loma käytetty Palasin illansuussa viettämästä viimeistä kuudesta lomavuorokaudestani. Viikonloppuisin ei kylälle kulje busseja, joten kyyti kaupunkiin ja takaisin järjestyi talon autolla. Kuljettaja jutusteli ajoista, jolloin vankila oli vielä pahamaineinen Pernasaaren koulukoti. Kun koulukoti muutettiin avovankilaksi, suurin osa henkilökunnasta jäi töihin vanginvartijoiksi. Koulukotiin lähetettiin vaikeimpia ja aggressiivisimpia tapauksia ympäri maata, ja vanha koulukodin rakennus tontin nurkassa muureineen ja rautaportteineen onkin vankilamaisin osa koko nykyisessä vankilassa. Vartija, entinen nuorisotyöntekijä, selitti olleensa usein kuljettamassa koulukodin asukkaita sosiaalitoimistoissa ja psykologien luona. Hän oli hyötynyt pikajuoksuharrastuksestaan poikien karkaillessa näillä reissuilla. Se oli ongelma, jota Laukaan vankien kanssa ei ole juuri esiintynyt. Moni koulukodin työntekijä oli suhtautunut melko nihkeästi työpaikan luonteen muuttumiseen. Kyyditsijäni kertoo päättäneensä lähteä talosta sinä päivänä, kun pitää pukeutua univormuun. Eläkeiän lähestyessä päätös tuskin kestää. Ensi vuonna vartijat saavat virkapuvut. Taustalla on eräs kaikesta valittanut entinen vanki, joka oli kannellut ministeriöön, kun ei erottanut vartijoita vangeista. Ärsyttävä juttu mielestäni, sillä vankilan hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri perustuu suureksi osaksi siihen, ettei paikka näytä laitokselta. Vartijaakin muutos harmittaa: ”Perkeleen nillittäjä, pitäis laittaa torpedo perään.” Hän suunnittelee nenärengasta ja poninhäntää protestiksi virkapuvulle. 12 aamua jäljellä: Kehonrakennus ilman hormoneja ”Kehonrakennus ilman hormoneja on kyllä niin kuin ajaisi rallia Datsun satasella”, naureskelee kaveri kauhoessaan mukiin lisäravinnejauhoa ämpäristä ruokakaapissaan. Harmittelen, etten saanut aloitettua salilla käymistä kakkuni alkuvaiheessa. Se on täällä pääasiallisia harrastuksia, eivätkä vankitoverit ole yleensä mitään tosikkomaisia sisäpiiriläisiä, joten kaltaiseni hernekeppikin olisi varmaan saanut opastusta alkuun päästäkseen. Omalla kongillani asuviin olen kyllä viiden kuukauden aikana tutustunut ilman yhteisiä harrastuksiakin. Töissä tai kursseilla, salilla ja pallopeleissä olisi tutustunut ehkä vähän laajemminkin talon väkeen. Jalkapalloa pelasin vankien osallistuessa laukaalaiseen puulaakiin, ja toverikunnan sunnuntai-iltojen tietokilpailuissa olen voittanut kahvipaketin melkein joka kerta. Joissakin vankiloissa voimailijoilta on kielletty hormonien lisäksi turhan suuret painot. Perusteluna ilmeisesti se, että pelkän nostovoiman tai lihasmassan kasvattaminen ruokkii vankien machoasenteita. Täällä ei taida sellaista kieltoa olla, enkä ole huomannut hormoneita tai huumeitakaan liikkuvan. Sen sijaan alkoholin takia on puolen vuoden aikana useampi vanki joutunut ulos. Useimmilla on lomilla jäänyt ryyppy päälle, yhdeltä löytyi ratsiassa siideripullo. Vanki selitti unohtaneensa pullon repun pohjalle lomalla, ja että se oli ollut siellä jo miehen tullessa Laukaaseen. Puolustelut eivät riittäneet, vaan tuli lähtö takaisin Vaasan Lääniin. Yksi meistä totaalikieltäytyjistä ajoi myös täällä ollessaan aktiivisesti kannabiksen laillistamista. Hänellä oli huoneessaan hamppumarssin juliste, joka takavarikoitiin, sillä Laukaa on päihteetön laitos. Takavarikon tehneellä vartijalla luki t-paidassaan Jägermeister. 10 aamua jäljellä: Uneliaisuutta Seminaarinmäellä Avovankilassa olo tuntuu suuren osan ajasta vähän nololta, varsinkin kun luotettavana ja päihteettömyyteen sitoutuneena sain opiskeluoikeuden. Bussi lähtee aamuisin seitsemältä kaupunkiin, minun pitää olla kampuksen alueella opiskeluaikatauluni mukaisissa paikoissa koko päivä, ja paluubussi lähtee neljän jälkeen. Siinä välissä selailen gradukirjoja ja nettiä sekä juon kahvia. Niin kauan kun kevätlukukautta kesti, opiskeluteho oli kovempi kuin koskaan, mutta kesäkurssien loputtua ei uneliaalla Seminaarinmäellä onnistu pääsemään rytmiin. Kun yliopistolla ei ole juuri ketään, sosiaalinenkin elämäni on ollut ankeimmillaan. Heinäkuun helteisyys lisää uneliaisuutta. Mattilanniemen uimaranta saattaisi kuulua opiskelulupani piiriin, mutta sitä ei voisi ainakaan aikatauluun kirjoittaa. Kahvilan alkoholittoman oluen lisäksi Sohvin terassi houkuttaa, mutta kiinni jäämisen seuraukset painavat vaa’assa enemmän: opiskeluluvan menettäminen ja mahdollisesti siirto johonkin vähemmän rentoon laitokseen. Löydän itsestäni myös moraalisia piirteitä: Tuntuisi ikävältä käyttää luottamusta hyväksi. Mokailut kostautuisivat seuraavalle opiskelijavangille tiukempana kontrollina. 6 aamua jäljellä: Uhmaa ja levottomuutta Viimeinen sunnuntai vankilassa takana. Liuta ystäviä kävi vierailuaikana, toivat kakkua ja pelasimme kyykkää nurmikolla. Ensimmäisellä visiitillä useimmat ovat olleet pettyneitä, kun tapaamistiloissa ei ole pleksiä erottamassa tapaajia, eikä vankilan ympärillä ole edes aitoja. Tämänpäiväiset vieraat uhmasivat sääntöjä ja livauttivat minulle kertakäyttökameran, kun olin valitellut, etten saa kuvia täältä. Kamerakielto le tarkoitettu vankien intimiteetin suojaksi, joten en pidä itseäni kovin moraalittomana kuvatessani salaa rannan grillipaikkaa, vanhaa koulukotirakennusta tai Wolmar Schildtin synnyinkotia vankilan tontilla. Eipä tiennyt Schildt-Kilpinen kotinsa kohtaloa keksiessään suomenkielen sanoja, muun muassa vankilan. Viimeinen viikonloppu on levoton, sisäisesti. Olen laskenut tunteja ja harmitellut ettei ole jalkapallopäivä. Heittelin itsekseni jonkin aikaa koripalloa jumppasalissa ja muistin, että puoli vuotta sitten suunnittelin toteuttavani vankilakliseitä. Niihin kuuluivat ainakin koripallo, runokirja, yläkeho, Nietzsche, islam, klanipää ja tatuointi. Mikään noista ei ole toteutunut, enkä ole viitsinyt helpoista oloistani käsin edes nousta barrikadeille sodan ja militarismin mielettömyyttä vastaan. Harmi, etten hakeutunut mielipidevangiksi nuorena ja innokkaana. Toisaalta olen samalla lailla tyytyväinen ajankäyttööni kuin uskon monien varusmiesten olevan palveluksensa jälkeen: en jaksa kiihkoilla valinnastani, mutta olenpa kantanut korteni kekoon. 2 aamua jäljellä: ”Saabi on hyvä auto” Seinän takana oleva, kongin pienin huone on ilmeisesti talon vähiten suosittu. Ensimmäinen naapuri huudatti siellä Kaija Koota ja E-Typeä, sen jälkeen siinä on ollut monta asukasta. Viimeisin on puuhakas kaveri, jolla riittää juttua. Tänään hän tuli istuskelemaan huoneeseeni, huomasi seinällä ystävien hääkuvan, jossa pari nojailee sulhasen autoon. ”Saabi on hyvä auto, vaikka raskas ohjata”, sanoi naapuri hetken kuluttua. Puhumme pitkään Saabeista ja lähdimme keittelemään kahvia. En tiedä mitään autoista, mutta ilmeisesti se ei estä keskustelemasta niistä. Tänään bussissa jo puhuimme kaupungissa raksalla käyvien miesten kanssa vapautumisesta, lähinnä itseni ja toisen rakennusmiehen vähistä jäljelläolevista päivistä. Talossa vaihtuu lähiviikkoina suuri osa väestä, kun syksyn rakennuskurssi ja juoppokurssi eli kuntoutus alkavat. Toinen rakennusmies istuu vielä kevääseen, ja yritin ohjata keskustelun muille raiteille. aamua jäljellä: Aamutoimet ja ulos Heräsin aamulla jo 5.30, puolisen tuntia ennen herätystä. Huoneen siivosin jo edellisenä iltana, jätin ruokatarpeet perinnöksi vangille joka leipoo paljon. Tavaraa ehti kertyä liikaa, raahasin jo eilen yliopistolle rinkallisen ja silti kannoin tänäänkin vaatteita, kirjoja, papereita ja muuta selkä vääränä. Monessa mielessä aamu oli samanlainen kuin ainakin 130 edellistä arkiaamua. Puuroa, kahvia ja epäsiistejä ukkoja työhaalareissa. Ruokalassa moni kuitenkin onnitteli ja toivotti hyvää jatkoa, ja päivystyksessä vartijat olivat selvästi hyvillään. Jätin avaimen, otin puhelimen, passin ja vapauspassin, ja kiirehdin raksamiesten kanssa bussille. Matkalla Jyväskylään olo oli riemukas. Vaikka vankeus ei ollut raskasta, vapaudenmenetyksen loppuminen tuntui hyvältä. Menin iltapäivällä yliopiston kirjastolle, mutta se muistutti minua vankeudesta, joten päätin pitää loppukuun lomaa. Panu Väänänen Kirjoittaja istui totaalikieltäytäjänä vankilassa 181 päivää tammi–heinäkuussa 2005. Vangin päiväkirjasta: viimeiset kaksi viikkoa H ANS -P ETER W ECKMAN ”Viimeinen viikonloppu on levoton, sisäisesti. Olen laskenut tunteja ja harmitellut, ettei ole jalkapallopäivä. Heittelin itsekseni jonkin aikaa koripalloa jumppasalissa ja muistin, että puoli vuotta sitten suunnittelin toteuttavani vankilakliseitä.”
• 8 10/2005 K OCHIA C HEN , 21, istuu taiwanilaisen Chiao Tungin yliopiston kahvilassa, mutta kieltäytyy kohteliaasti tarjotusta kahvista. Edellispäivänä nautittu kahvi on valvottanut tietotekniikan neljännen vuoden opiskelijaa aamuviiteen, ja aamulla hän on herännyt ennen kahdeksaa ehtiäkseen luennolle. Tänä yönä hän haluaa nukkua kunnolla. L APSENKASVOINEN Chen tosin tuntuu olevan tottunut pärjäämään lyhyillä yöunilla: hän kertoo nukkuvansa yleensä vain kuusi tuntia aamukolmesta yhdeksään. Milloin hän ehtisikään nukkua? Luennot vievät Kochia Chenin päivästä nelisen tuntia ja kotitehtävät, raportit ja esseet varastavat toisen mokoman. Ennen tenttejä opiskeluun kuluu luentojen lisäksi vähintään kuusi tuntia päivässä. Lisäksi hän käy osa-aikatöissä laitoksensa toimistossa auttamassa jumiutuneiden tietokoneiden kanssa ja treenaa yliopiston uudella kuntosalilla kolmesti viikossa. Töitä hän on tehnyt jo kolme vuotta – aina salaa vanhemmiltaan. Chenin vanhemmat eivät katsoisi tyttärensä työntekoa suopeasti. He haluavat ainoan lapsensa keskittyvän vain ja ainoastaan opiskeluun. Etenkin isä jaksaa patistaa tytärtään opiskelemaan ahkerasti. T AIWANILAISET VANHEMMAT asettavat usein paljon paineita lapsilleen, ja yliopistoopettajat teettävät opiskelijoilla rutkasti töitä. Yhdelle opintoviikolle ei ole standardia, vaan työmäärä riippuu opettajan vaatimustasosta. Yliopisto-opiskelijat ovatkin usein hyvin stressaantuneita. Stressi ajaa jotkut jopa itsemurhaan. ”En ole tottunut stressaamaan. Huolestun kyllä ennen tenttejä, mutta en stressaa”, Kochia Chen kertoo poikkeuksellisen rennosta asenteestaan opiskeluun. ”Arvosanani eivät ole kovin hyviä, ja isäni aina hermoilee niistä. Etenkin ensimmäisenä vuonna arvosanani olivat tosi huonoja, mutta nyt olen alkanut parantaa niitä.” Nuorta naista ei todellisuudessa oma ala tunnu kiinnostavan lainkaan. ”Haluaisin olla leipuri”, hän innostuu ja kysyy heti perään, voiko Suomen yliopistoissa opiskella leipuriksi. ”Olen aina halunnut olla myös kirurgi. Haluan auttaa ihmisiä konkreettisella tavalla. Mutta nyt on liian myöhäistä. Minulla ei ole rahaa maksaa lukukausimaksuja, joten olen luopunut siitä unelmasta”, Chen huokaa. Taiwanilaiset opiskelijat eivät saa opintotukea tai opintolainaa. Vanhemmat maksavat yleensä lastensa opiskelun, vaikkakin jotkut opiskelijat hankkivat taskurahaa käymällä töissä yliopistolla tai tuttavaperheen lapsenvahtina tai englannin opettajana. Lukukausimaksut ovat yliopistoissa muutaman sadan euron luokkaa ja asuminen asuntolassa halpaa, mutta myös palkkataso on maassa Suomea heikompi. K OCHIA C HEN muutti yliopistoon tullessaan ensimmäistä kertaa pois kotoa ja asuu nyt kampuksen asuntolassa, jossa hän jakaa huoneen kolmen kurssikaverinsa kanssa. ”Haluan olla itsenäinen”, hän julistaa. ”Vanhempani ovat aina valvoneet tekemisiäni tarkasti. Ensimmäisenä vuonna yliopistossa ihastuin vapauteen, jota minulla ei kotona asuessa koskaan ollut. Silloin tein paljon asioita, joista vanhempani eivät olisi pitäneet.” Ensin hän ei aio kertoa, mitä kaikkea tuhmaa on tehnyt, mutta tunnustaa lopulta. ”Ostin vanhemmiltani salaa skootterin.” Skootteri on Taiwanissa hyvin yleinen ja näppärä menopeli, mutta liikenteen vilinä on hurjaa. Vanhemmat ovat syystäkin huolissaan, eivätkä he haluaisi tyttärensä koskaan istuvan skootterin selkään edes matkustajana. Chen ei vanhemmistaan välitä, vaan ajaa silloin tällöin 70 kilometrin päähän Taipeihin ”rauhoittumaan” ihmisvilinään. Kaupungin kasvatille metron ja katujen ihmistungos on kotoista, ei ahdistavaa. ”Teen niin silloin, kun minulla on tylsää”, hän selittää. Joskus Chen käy myös syömässä jollain Taiwanin lukuisista iltatoreista. ”Vanhempani raivostuisivat, jos tietäisivät, kuinka myöhään valvon, ja että olen joskus ulkona jopa puolen yön jälkeen”, Chen jatkaa listaa salassa tekemistään asioista. Perinteiset taiwanilaiset vanhemmat eivät hyväksyisi myöskään tyttärensä alkoholin käyttöä. Joskus Chen nimittäin juo olutta, mikä on harvinasta taiwanilaiselle nuorelle naiselle. ”Olen ollut kerran humalassa, mutta en pitänyt siitä. Minä vain nukahdin, mutta onneksi en tehnyt mitään tyhmää tai outoa!” hän nauraa. Anna-Kaisa Varamäki Taipei, Taiwan Opinnot isän ja äidin piikkiin Taiwanilainen tietotekniikan opiskelija haluaa leipuriksi ja valvoo salaa vanhemmiltaan Kochia Chen hyppää skootterinsa selkään halutessaan rentoutua. K ÄMMEN sormenjälkitunnistimelle, seitsennumeroinen koodi laitteeseen ja naps – ovi aukeaa. Tuloaulassa on vastassa vartijan tarkka silmäpari, joka varmistaa, ettei luvattomilla ole sisään asiaa. Hän valvoo talon tapahtumia lukuisista monitoreista. Kyseessä ei ole vankila, vaan taiwanilaisen yliopiston asuntola, jollaisissa suurin osa opiskelijoista asuu. T YTTÖJEN ASUNTOLAAN ei miespuolisilla vierailijoilla ole asiaa, minkä takia poikien asuntolassa on joskus öiseen aikaan ylimääräisiä vierailijoita jakamassa kapeaa bambumattoa. Yksityisyyttä ei asuntolassa juuri kannata odottaa. Jokaisessa huoneessa on neljä asukasta, joiden parvisänkyjen alla tietokoneet surisevat ja tuulettimet puhaltavat. Huoneissa kuivataan pyykit, opiskellaan, syödään, puhutaan puhelimessa, katsotaan elokuvia, itketään ja nauretaan. Käytävillä sijaitsevat suihkut ja wc:t jaetaan parinkymmenen muun kanssa. U SEIMMILLE taiwanilaisille asuntolaan muuttaminen on ensimmäinen kerta poissa kotoa, joten he ovat innoissaan vapaudesta ja itsenäisyydestä. Vanhempien asettamia rajoja koetellaan valvomalla myöhään. Ovet käyvät tiuhaan vielä puolen yön jälkeenkin. Yölliset visiitit alakerran nuudelikauppaan pidetään vanhemmilta visusti salassa. Useimmissa huoneissa kello pirisee silti ennen kahdeksaa, jotta yövirkutkin nousevat ajoissa päivän luennoille. Elämää suljettujen ovien takana
• sinebrychoff 5x190 pirunnyrkki suoraan painoon tele finland 5x190 pirunnyrkki suoraan painoon
• K e s k is u o m e n ru o ts a la is e t y k s ik ie li s te n k a u p u n g is s a 10/2005 10
• S UOMENRUOTSALAISUUDEN asemaa pitää Jyväskylässä yllä yhdistys nimeltä Svenska sällskapet i Jyväskylä r.f, joka perustettiin vuonna 2002. Nyt siinä on noin yhdeksänkymmentä jäsentä. Mukana on paljon kokonaisia perheitä, joten monilla kaksikielisistä kodeista tulevilla jäsenillä on äidinkielenään suomi. Yhdistyksen puheenjohtaja Peter Nordman kertoo toiminnan keskittyvän hyvin pitkälti lapsiin ja perheiden keskinäisiin tapahtumiin. Yhdistys järjestää erilaisia kerhoja, uimaja hiihtokouluja sekä lukupiirejä. Lukupiirissä lapsia kannustetaan tutustumaan suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen palkitsemalla ahkerasta lukuurakasta elokuvalipulla. Tänä vuonna yhdistys sai Svenska kulturfondenilta avustusta muun muassa teatterimatkaan, lastenteatteriesityksen järjestämiseen ja perheleireihin. S VENKA SÄLLKSPAPET i Jyväskylä tarjoaa areenan ruotsin puhumiseen ympäristössä, jossa arkielämä toimii yksinomaan suomeksi. Kaikille Jyväskylään muuttaneille ei yksikielinen elinympäristö ole uusi asia – vain kielivalinta on. Ruotsinkielisen luokan opettaja Ann-Cathrin Broman kävi esimerkiksi lukion Mustasaaressa, jossa elinympäristö oli käytännössä täysin ruots i n k i e l i n e n . Suomen opiskelu oli monille vähintään yhtä tuskallista kuin ruotsin opiskelu suomenkielisissä kouluissa. V ANHEMMAT jäsenet tietävät kertoa, että jyväskyläläisten ruotsinkielisten yhteisöllisyys on vaihdellut ajan mittaan hyvin paljon. Kieliyhteisön tukeminen vaatii kovaa työtä ja siinä onnistuminen riippuu täysin kulloistenkin toimijoiden innokkuudesta. Ilman aktiiveja suomenruotsalainen verkosto olisi Jyväskylässä kovin harva. 10/2005 11 R UOTSINKIELINEN KULTTUURI ja pääoma keskittyvät rannikkoseudulle, josta erilaiset säätiöt näyttävät omistavan ulkopuolisen silmin suurin piirtein puolet. Tämän omaisuuden tuottoa siten jaetaan vuosittain omien kesken suomenruotsalaiselle yhteisölle. Ankkalammeksikin sitä kutsutaan. Kun kuva suomenruotsalaisista on näin sisäänlämpiävä, unohtuu helposti, etteivät heistäkään kaikki polski ankkalammen eliitin ytimessä. Ei myöskään muisteta, että heitä asuu täysin suomenkielisillä alueilla, jolla kysymys suomenruotsalaisesta pääomasta ja varakkuudesta herättää lähinnä huvittuneisuutta. Aivan tavallisia ihmisiä siis. Tilastokeskuksen mukaan Jyväskylässä on vuonna 2003 ollut 193 asukasta, jotka puhuvat äidinkielenään ruotsia. Tästä ryhmästä voi todellakin puhua kielellisenä vähemmistönä. Pystyykö tuon määrän varassa pitämään yllä oikeaa suomenruotsalaista kulttuuria, vai ovatko he vain joukko ihmisiä, joiden äidinkielenä sattuu olemaan ruotsi? ”S UOMENRUOTSALAISEN kulttuurin löytäminen on kyllä työn takana. Kävimme juuri oppilaiden kanssa Ruotsalaisessa teatterissa Helsingissä”, sanoo Ann-Cathrin Broman. Hän työskentelee Pohjanlammen koululla Kuokkalassa ruotsinkielisen opetusryhmän opettajana. Tällä hetkellä ryhmässä on kaksi oppilasta. Ensi syksynä mukaan on tulossa seitsemän lisää. Broman pyrkii pitämään suomenruotsalaista kulttuuria yllä koulussa tuomalla esiin esimerkiksi suomenruotsalaisia romaaneja opetussuunnitelman mukaisten kirjojen ohella. Kulttuuriperintöä käsitellään myös erilaisten juhlien yhteydessä, vaikka joskus ryhmän pienuus aiheuttaakin ongelmia. ”Luokalla on vain poikia, joten ei heitä oikein voi laittaa Lucia-neidoiksi”, nauraa Broman. K IELELLINEN IDENTITEETTI ei ole Jyväskylän lapsille samalla tavoin itsestään selvää kuin kaksikielisillä paikkakunnilla, joten Ann-Cathrin Broman pyrkii vahvistamaan oppilaidensa itseluottamusta tutustuttamalla heidät suomenruotsalaiseen perinteeseen. Nykyisten ruotsinkielisen luokan oppilaiden kohdalla ei kuitenkaan voida vielä tietää, kuinka tulevaisuus vaikuttaa heidän kielellisen identiteettinsä kehittymiseen. Murrosiässä vastaan tulee joka tapauksessa valinta suomenkielisen ja ruotsinkielisen kulttuurin välillä. ”Keski-Suomessa ruotsinkielinen on varmasti erilainen nuori, ja silloin hän on tiukan valinnan edessä”, opettaja ounastelee. Ruotsinkielinen opetusryhmä perustettiin vuonna 2002 ruotsinkielisten vanhempien aloitteesta. Vaasasta kotoisin oleva Broman päätyi itse vasta hiljattain Jyväskylään. Sitä ennen hän piipahti Varkaudessa ruotsinkielisenä opettajana. Keski-Suomessa hän on kuullut kadulla ruotsia kerran, Varkaudessa ei kertaakaan. Muutoinkin Broman kokee olonsa hieman kotoisammaksi Jyväskylässä, minkä hän arvelee johtuvan myös yleisesti kansainvälisemmästä ilmapiiristä. Y KSI RUOTSINKIELISEN opetusryhmän perustamisen aloitteentekijöistä on Peter Nordman, Jyväskylän suomenruotsalaisten yhdistyksen puheenjohtaja. Koulukieli ratkaisee hänen mukaansa pitkälti sen, millaiseksi lapsen kielellinen identiteetti kehittyy. Siksi opetusryhmän perustaminen oli tärkeää. Ruotsinkielisellä koulutuksella halutaan korostaa kaksikielisyyttä rikkautena ja parempien valintamahdollisuuksien takaajana. Nordmaninkin perhe on kaksikielinen. Kaksikielisyys on ylipäätään keskeinen piirre keskisuomalaisessa suomenruotsalaisuudessa. Vain harvoissa perheissä puhutaan pelkästään ruotsia. Jyväskylässä ei myöskään voi olettaa, että palveluita olisi automaattisesti saatavissa ruotsiksi. Ann-Cathrin Broman tietää joidenkin suomenruotsalaisten ajattelevan, että pitäisi aina pitää kiinni kielellisistä oikeuksistaan ja ainakin yrittää saada palvelua omalla äidinkielellään. ”Vaikkapa Vaasassa sen voi tehdäkin, mutta on kuitenkin täysin väärä kuvitelma edes olettaa, että se onnistuisi Jyväskylässä”, Broman sanoo. E NTÄPÄ SE suomenruotsalaisten hauskempi elämä? Peter Nordman naurahtaa ja sanoo, että tietysti opiskeluaikana ero näkyi siinä, että ruotsinkieliset lauloivat ryypätessään enemmän. Suomenkielisillä, jos he laulavat, laulut ovat Rosvo-Roopea tai vastaavaa. ”Ne ovat oikeastaan aika alakuloisia lauluja, kyllä meillä oli hauskempaa”, vakuuttaa Nordman ja päätyy siihen, että huolimatta paljosta samankaltaisuudesta myös se pieni ero suomenja ruotsinkielisen kulttuurin välillä on. Laulukulttuuria pidetään yllä Jyväskylänkin suomenruotsalaisen yhdistyksen juhlissa. Laulukirja käydään läpi kannesta kanteen. Ehkäpä kaikki myytit suomenruotsalaisuudesta eivät olekaan tuulesta temmattuja. H AASTATELTUJEN KOKEMUKSET jyväskyläläisten asenteista ruotsinkielisiä kohtaan ovat positiivisia. Suomenruotsalaisten yhdistyksen puheenjohtajan Peter Nordmanin mukaan heidän ehdotuksensa ruotsinkielisen päiväkotija opetusryhmän perustamisesta on otettu hyvin vastaan, vaikka nykyisten säästövaatimusten aikana sen tarpeellisuudesta liikkuu muitakin mielipiteitä. Broman kertoo hieman toisenlaisen kokemuksen, joka sai hänet tuntemaan itsensä jonkinlaiseksi kummajaiseksi. Kerran tavaratalossa myyjä kuuli hänen puhuvan ruotsia ja tuli ilahtuneena kysymään, mitä simpukkakeitto mahtaisi olla ruotsiksi. ”Tämä osoittaa, että ruotsinkielinen on täällä todellakin poikkeustapaus, mutta nämä jutut ovat kuitenkin vain hauskoja”, opettaja toteaa. Suomenkielisessä ympäristössä on ruotsinkielisen pakko pohtia kielellistä identiteettiä perinpohjaisemmin. Omasta erilaisuudestaan on tietoisempi kuin selvästi kaksikielisellä paikkakunnalla. Miltä se sitten tuntuu? ”Kyllä se sujuu, vaikka täällä koulussa olenkin hiukan erilläni kuin pienessä ruotsinkielisessä maailmassa. Vähän yksinäiseksi itsensä välillä tuntee, mutta kyllä se hyvin sujuu”, sanoo AnnCathrin Broman. Ne ovat rikkaampia, onnellisempia ja elävät pidempään. On juomalauluja, purjehdusta ja puutarhajuhlia. Umpisuomalaisen mielestä suomenruotsalaisilla on yhteisö, joka on tarpeeksi suuri ollakseen elävä, mutta riittävän pieni ollakseen kotoisa. Jyväskylässä piirit ovat erityisen pienet. Teksti: Tuomas Viskari Piirrokset: Hans-Peter Weckman Keskisuomenruotsalaisen asialla Monilla yhdistyksen jäsenillä on äidinkielenään suomi
• 12 KULTTUURI 10/2005 V IULUNRAKENTAJA Mika Lahtinen istuu tuolilla pöytälampun valokeilassa ja katselee tarkkaavaisena asiakkaan tuomaa jousta kädessään. Pieni ja nopea korjausoperaatio saattaa näyttää helpolta, mutta on osa vuosien kokemuksen tuomaa varmuutta. ”Iso osa työnkuvastani on jousisoitinten korjausta ja puhdistusta”, Lahtinen kuvailee ja antaa jousen takaisin tyytyväiselle asiakkaalle. Kouluttautuminen ei ole helppoa, sillä arvostetut koulut ovat vähässä. Oppia voi hakea myös kisällinä. ”Opiskelin ensin Ikaalisten soitinrakennuskoulussa. Tein sen jälkeen kolmevuotisen tutkinnon Newarkin viulunrakennuskoulussa Englannissa ja työskentelin Risto Wainion apuna Helsingissä.” Alalla Mika Lahtinen on ollut jo 22 vuotta. Hän on yksi yhdeksästä Suomen viulunrakentajien killan ammattiyhdistyksen jäsenestä. V IULU RAKENNETAAN tavallisesti kolmesta eri puulajista. Kansi on kuusta ja mustat osat ebenpuuta. Sivuihin, kaulaan ja pohjaan käytetään vaahteraa. Soittimen rakentaminen kestää noin kolme kuukautta, joista varsinaista työaikaa on vain kuukausi. Varsinkin lakkaukseen ja lakan huolelliseen kuivattamiseen kuluu aikaa. ”Viulun viimeistely ja lakkaus vaikuttavat ääneen paljon. Ne on tehtävä huolella”, rakentaja kuvailee. Sointiin voi rakennusvaiheessa vaikuttaa paljon myös pienillä rakenteellisilla muutoksilla. ”Kun kaiken tekee alusta loppuun itse, tulee soitin tutuksi.” Käsintehdyn viulun hinta alkaa noin 6000 eurosta. Lahtinen tekee useimmat viulut nykyään mittatilaustyönä. ”Ostopäätös tehdään kuitenkin vasta, kun soittaja saa valmiin viulun käsiinsä. Soittimen ääni on sen verran henkilökohtainen juttu.” V IULUN MALLI on pysynyt pitkään hyvin samanlaisena. Kopioiduimmat mallit pohjautuvat Italiassa 1600ja 1700-luvun taitteessa työskennelleen Antonio Stradivarin soittimiin. Näissä viuluissa yhdistyvät sekä loistava käsityö että sointi. Jyväskyläisen viulunrakentajakin kaapista löytyy aidosta Stradivariuksesta valettu kipsikopio. ”Tämä on hienon viulun malli, mutta parhaat soittimet eivät synny kopioimalla. Haastavinta on löytää oma, toimiva tyyli”, Lahtinen toteaa. Ammattilainen tunnistaa kuitenkin tekijän kädenjäljen ja tyylisuuntia on erilaisia. ”Eri maissa on erilaisia tekotyylejä, sillä opettajia on hyvin vähän. Tällöin tekotavat periytyvät nuoremmille rakentajille, ja vanhojen viulujen historiaa on helpompi selvittää”, yrittäjä valottaa. V ANHA JA KALLIS ei kuitenkaan ole aina paras vaihtoehto, vanhojen soitinten hintaan kun on laskettu mukaan myös antiikkiarvo. Pelkän iän kuvitellaan usein parantavan soittimen ääntä. ”Viulut ovat siinä mielessä vähän kuin punaviini”, Lahtinen kuvailee hymyillen. ”Jos soitin on jo alun perin laadukas ja se säilytetään oikeaoppisesti, se todennäköisesti myös vain kypsyy iän myötä.” Anne-Pauliina Rytkönen jylkkari@jyy.fi Viulun sointi syntyy oikeissa käsissä Mika Lahtinen on yksi yhdeksästä viulunrakentajien ammattiyhdistyksen jäsenestä Suuri osa viulunrakentajan työpäivästä kuluu soitinten korjaamiseen ja puhdistamiseen. Uuden viulun rakentaminen kestää kolme kuukautta. H ANS -P ETER W ECKMAN Viulu rakennetaan kolmesta eri puulajista: kansi on kuusta, mustat osat ebenpuuta, ja sivuihin, kaulaan sekä pohjaan käytetään vaahteraa. A SIAKKAAT ostavat usein ensimmäisen käsityönä tehdyn viulun, kun siirtyvät isoon viuluun. Miellyttävä hankinta voi olla elinikäinen. Tehdasrakenteinen soitin ei aina ole huono. Esimerkiksi lasten viulut vaihtuvat useasti kasvun myötä, eikä harjoitussoitinta kannata lähteä tekemään käsityönä edes rakentajan mielestä. ”Pienten viulujen kaikukoppa on pieni, ja sitä on vaikeampi saada soimaan kauniisti”, viulunrakentaja Mika Lahtinen kertoo. Tehdasvalmisteiset viulut eroavat käsin tehdyistä paljon jo tekotapansakin vuoksi. Ammattipiireissä aitona käsityönä pidetään soitinta, jonka kaikki vaiheet ovat yhden henkilön työstämiä. Toisessa ääripäässä ovat instrumentit, jotka valmistetaan kauttaaltaan koneistetusti. Yleisempää on kuitenkin, että tehdasrakenteisen soittimen osia on tehty käsityönä. ”Tehtaasta voi tulla hyvä viulu, muttei koskaan niin hyvää kuin huolellisesti käsin tehty viulu”, Lahtinen vakuuttaa. Iäkkäimmät ja kuuluisimmat yhä käytössä olevat soittimet ovat 1600-luvulta. Vanhimmat käyttökelpoiset, modernit jouset ovat iältään nuorempia, 1800-luvun puolivälistä. V IULUN KOTIHUOLLOSSA tärkeintä on puhdistaminen. Tähän riittää hyvin pehmeä liina, soittimen pintaan kannata ei käyttää puhdistusaineita. Kuljettamisessa on myös oltava tarkkana. Soitin ei kestä suuria lämmönvaihteluita, ja kovilla pakkasilla sen pintaan saattaa tulla halkeamia. ”Kun viuluun on panostettu jo hankittaessa, siitä pidetään yleensä hyvää huolta myös myöhemmin”, Lahtinen tietää. Käsityöhön siirrytään vasta aikuisena Mika Lahtinen kävi viulunrakennuskoulunsa Englannissa.
• 13 10/2005 S UOMEN ELOKUVA ARKISTO näyttää Jyväskylässä klassikkofilmejä keskiviikkoiltaisin IT-Dynamon auditoriossa, joka on Lutakossa Innova-tornin varjossa. Esityssarja alkaa keskiviikkona 28. syyskuuta. Syyssarjan keskeisin ohjaajanimi on Ranskan uuden aallon mestari François Truffaut, jolta esitetään kolme elokuvaa: Kesytön (1969), Adelen tarina (1975) ja Fahrenheit 451 (1966). E SITYSSARJAN AVAAVA Kesytön on 1700-luvun tositapaukseen perustuva kuvaus metsästä löydetystä, villieläimen tavoin kasvaneesta pojasta ja hänen kasvattamiselleen omistautuvasta tiedemiehestä. Truffaut itse esittää sivistyksen siunauksellisuuteen uskovaa tohtori Itardia, jonka havaintoja kertaavan kertojaäänen ja katsojalle paljastettujen kuvien välille aukeava ristiriita synnyttää herkullista ironiaa. 5. lokakuuta esitettävä Paolo ja Vittorio Tavianin ohjaus Tähtikirkas yö (Italia 1981) sijoittuu toisen maailmansodan loppuvaiheisiin, vuoteen 1944. Italialaiskylän asukkaat joutuvat keskelle saksalaisten, italialaisfasistien ja vapauttajajenkkien välistä sotaa. Kodeistaan ajettujen ihmisten kohtaloiden todistajana on pikkutyttö, joka toivoisi näkevänsä Toscanan taivaalla tähdenlentoja eikä putoavia kranaatteja. A MERIKKALAISSYNTYINEN ohjaaja James Ivory tunnetaan parhaiten Henry Jamesin ja E.M. Forsterin romaanien filmatisoinneista (mm. Hotelli Firenzessä, Talo jalavan varjossa), joita hän työsti Englannissa yhdessä intialaisen tuottajan Ismail Merchantin kanssa. Näihin töihin lukeutuu myös 12. 10. nähtävä Maurice (Iso-Britannia 1987), jonka perustana on Forsterin osin omaelämäkerrallinen romaani. Maurice (James Wilby) on yläluokkainen nuorimies, joka opiskellessaan Cambridgessa rakastuu opiskelutoveriinsa Cliveen (Hugh Grant). 1900-luvun alun Englannissa homoseksuaalisuus on rikos eikä oman seksuaalisen identiteetin hyväksyminen ole näille miehille helppoa. Maurice tutustuu myös Cliven kartanon riistanvartijaan Scudderiin (Rupert Graves) ja joutuu pian lopullisten valintojen eteen. Maurice lukeutuu Ivoryn parhaisiin ohjaustöihin. Ajankuva on elävä, kirpeät yhteiskunnalliset havainnot ja romanttisen rakkauden kuvaus ovat hyvässä tasapainossa ja näyttelijäntyö on brittityyliin ensiluokkaista. R OBERT B RESSONIN ohjaaman elokuvan Mouchette – raiskattu (Ranska 1967) nimihenkilö on 14-vuotias maalaistyttö, jota maailma murjoo kovalla kädellä. Hän elää köyhässä kodissa yhdessä kuolemaa tekevän äitinsä ja alkoholistiisänsä kanssa. Mouchette kohtaa saman pahuuden niin kylänraitilla kuin koulussakin. Ja kun takaisinlyöminenkään ei tyttöä auta, on hänen pakko päästä pois. Tyylilleen uskollisesti Bresson pelkistää ilmaisunsa äärimmilleen. 19. lokakuuta esitettävän elokuvan juoni on hyvin yksinkertainen ja dialogia on varsin vähän, mutta kuvat puhuvat sitäkin vahvaäänisemmin. L OKAKUUN VIIMEISENÄ keskiviikkona nähtävä Marcel Camus'n Musta Orfeus (Brasilia/Ranska/Italia 1959) siirtää antiikin tarun modernin ajan Rio de Janeiron hökkelikortteleihin. Camus'n sovituksessa Orfeus on raitiovaununkuljettaja ja sambakoulun kitaristi. Hänellä on helposti tulistuva vaimo Mira, mutta mies löytää rakkauden ujon Eurydikeen luota. Rion karnevaalien aikaan sijoittuvan elokuvan vahvinta antia ovat värikylläiset maisemat ja lakkaamatta sykkivä samba. Ranskalaisohjaaja Henri-Georges Clouzot oli parhaimmillaan ihmismielen mustimpia sopukoita luotaavien jännityselokuvien (mm. Pirulliset, Pelon palkka) parissa.Samaan kategoriaan voidaan sijoittaa myös Clouzot'n viimeinen ohjaustyö Kahlitut (Ranska/Italia 1968), joka nähdään 2. marraskuuta. Se on kolmiodraama, jossa tv-toimittajan ja kuvataiteilijan muodostama vapaamielinen aviopari saa seuraa perverssejä mieltymyksiä omaavasta gallerianpitäjästä. Clouzot antaa elokuvalleen aiheeseen sopivasti vahvan kokeellisen visuaalisen ilmeen. Syksyllä nähdään myös muun muassa Kon Ichikawan Syksyn tuulet (Japani 1983), Jaakko Pyhälän Jon (Suomi 1983) ja Agnès Vardan Onnen hetket (Ranska 1965). Markus Latvala jylkkari@jyy.fi Suomen elokuva-arkiston esitykset IT-Dynamon auditoriossa (Piippukatu 2) keskiviikkoisin klo 18.00. Kausikortti 3 euroa, jota vastaan pääsyliput 3,5 euroa. Ohjelmatiedot: www.sea.fi Elokuva-arkistossa vietetään eurooppalaista syksyä K ESKI -S UOMEN taidetoimikunta on myöntänyt Osuuskunta Riskirecordsille apurahan 1950-luvun musiikin sekä antologian tuottamiseen. Nämä ovat jatkoa Veikko Nybergin Yy, kaa, koo -kirjalle, joka käsittelee Keski-Suomen rytmimusiikin historiaa. Lokakuussa ilmestyvä samanniminen tuplalevy on kokoelma Riskirecordsin vanhoja nauhoja digitoituna sekä muiden paikallisten bändien unohdettua parhaimmistoa. ”On korkea aika tukea tätä asiaa. Tämänkaltaisia hankkeita ei ole aikaisemmin meillä ollut. Tärkein kriteeri on ammattilaisuus”, Keski-Suomen taidetoimikunnan pääsihteeri Tiina Nurminen summaa apurahan myöntämisperusteita. Nyberg on tottunut tekemään työtä myös ilman apurahoja. ”Yleensä selälle taputukset tulevat vasta jälkeenpäin. Tuntuu hyvältä, että arvostusta saa etukäteen”, tuottaja sanoo. R ISKIRECORDSIN historia ulottuu vuoteen 1991, jolloin se julkaisi 60-luvun jyväskyläläisen Silvery-bändin uuden singlen. Tällöin Vando Suvannon kappaleet tuotti ja kustansi Nyberg. Suvanto tunnetaan esimerkiksi yhteistyöstä Hectorin ja Pelle Miljoonan kanssa. Riskirecordsin toimintaa jatkettiin 90-luvun kuluessa kahdella Silveryn levyllä, jolloin koko bändi tuli mukaan niin kappaleiden suunnitteluun kuin tuottamiseen. Sama tuottaja oli mukana myös 60luvun The Steeplesin paluussa, kun yhtye julkaisi kaksi uutta cd:tä. Nybergin julkaisema Nights of The Sixties -tuplalevy näytti 60-luvun paikallisten bändien osaamisen. Levy on vanhojen nauhojen tallenne digitoituna. Silveryn ja The Steeplesin lisäksi sillä esiintyivät esimerkiksi Tete Termite ja Mirages. V ARSINAINEN Osuuskunta Riskirecords perustettiin viime syksynä, jolloin tehtiin jakelusopimus Töölön musiikkitukun kanssa. Tällöin julkaistiin Sue Van Doen Elämä -levy. Osuuskuntaan tulivat mukaan Suvannon ja Nybergin lisäksi ohjaaja Juha Hurme ja näyttelijä Heikki Herva. ”Osuuskunnan idea on toimia löysänä yhteenliittymänä joko niin, että tuotetaan yhdessä jonkun tuotantoa tai niin, että jokainen voi tehdä musiikkia osuuskunnan nimissä myös yksin omalla vastuulla”, Nyberg selvittää. Osuuskunta Riskirecords poikkeaa tavallisesta levy-yhtiöstä siten, että levyt tehdään halvalla yleensä kotistudiossa ja rahat hankitaan mahdollisimman pitkälle etukäteen. ”Meitä eivät trendit heiluttele, vaan teemme niitä asioita, jotka meistä itsestä tuntuvat hyviltä. Toivon, että voisimme laajentaa tuotantoa eläviin esityksiin, joita voisi eri muodoilla myös taltioida”, Nyberg selvittää. Tuottaja kaipaa Jyväskylään lisää Jazz-baarin kaltaisia musiikin kuuntelupaikkoja ilman muuta hälinää. Myös Yy, kaa, koo -tuplalevyn julkistamiskeikka kuullaan siellä. ”Minulla on herännyt suuri rakkaus oman maakunnan asioiden julkituomiseen. Tämä tarkoittaa niin menneiden esiintuomista, kuin myös uusien, vähän marginaaliin jäävien asioiden kanssa työskentelyä.” Virpi Kirves jylkkari@jyy.fi Riskirecords ei tehtaile massamusiikkia Veikko Nyberg tuo 1950-luvun keskisuomalaista rockia nykyaikaan. H ANS -P ETER W ECKMAN Maurice (James Wilby) ja Clive (Hugh Grant) rakastuvat 1900-luvun alun Englannissa James Ivoryn elokuvassa Maurice.
• 14 10/2005 nordea 206x300 pirunnyrkki suoraan painoon Erasmus Student Networkin puheenjohtajahaku Jyväskylän ylioppilaskunnan kv-valiokunnan yhteydessä toimiva ESN etsii puheenjohtajaa kaudelle 2005 – 2006. ESN järjestää yhteistä toimintaa ulkomaalaisille ja suomalaisille opiskelijoille, kuten matkoja, retkiä, kursseja, teemailtoja ja bileitä. Se koordinoi Buddy-projektia, jossa muodostetaan kaveriryhmiä suomalaisista ja ulkomaalaisista opiskelijoista. ESN:n puheenjohtajan tehtävänä on kutsua koolle ja johtaa kokoukset sekä laatia yhdessä sihteerin kanssa kokousten esityslistat. Puheenjohtajalla on vuoden aikana vastuu erilaisista projekteista, ja hän tekee tiivistä yhteistyötä mm. kv-sihteerin ja valiokunnan sisäisten vastuuryhmien kanssa. Puheenjohtajana toimimisesta maksetaan pieni palkkio. Vapaamuotoiset hakemukset tulee toimittaa kv-sihteeri Tanja Toloselle perjantaihin 16. 9. klo 14 mennessä. Puheenjohtaja valitaan tiistaina 20. 9. valiokunnan kokouksessa. Lisätietoja 14.9. asti (kv-sihteeri@jyy.fi, 050 336 5390 / 014 260 3979) ja valiokunnan valtaapitävältä puheenjohtajalta Minna Vainiolta (mjvainio@cc.jyu.fi). Kehitysyhteistyövaliokunnan puheenjohtajahaku Kehitysyhteistyövaliokunta etsii puheenjohtajaa kaudelle 2005–2006. Kehy-valiokunta vastaa ja tiedottaa jäsenistölle JYYn kehitysyhteistyöprojekteista. JYY tukee Intiassa Bharatpurin maaseutualueella toteutettavaa malli-ekokylien kehittämistä ja rakentamista sekä Sambiassa ravitsemusja terveystiedon levittämiseksi ja peltometsäviljelyn edistämiseksi toimivaa naisliikettä. Kehy-valiokunta järjestää myös mm. erilaisia teemailtoja, ajankohtaisia luentoja, kehy-päiviä ja -lounaita. Kehy-valiokunnalla on myös kummilastenkoti Venäjän Karjalassa. Valiokunnan puheenjohtajan tehtävänä on kutsua koolle valiokunnan kokoukset, laatia yhdessä sihteerin kanssa kokousten esityslistat ja johtaa kokoukset. Puheenjohtaja toimii yhteistyössä valiokunnan sisäisten Intiaja Sambia-koordinaattorien kanssa suunnitellen yhteistyössä sekä heidän että kv-sihteerin kanssan kauden toimintaa. Puheenjohtajana toimimisesta maksetaan pieni palkkio. Vapaamuotoiset hakemukset tulee toimittaa kv-sihteeri Tanja Toloselle torstaihin 22. 9. mennessä. Puheenjohtaja valitaan tiistaina 27.9., jolloin valiokunta haastattelee läsnäolevat hakijat. Lisätietoja antaa kv-sihteeri Tanja Tolonen (kv-sihteeri@jyy.fi, 050 3365390 / 014 2603979). Jy vä s k yl ä n Y lio p p ila s le h ti – a in a o ik e a s s a . Jo vu o d e s ta 1 9 6 .
• väestörekisterikeskus 5x190 pirunnyrkki mv suoraan painoon Sen lisäksi, että OP-Visa on yhdistetty pankki-, maksuaikaja luottokortti se on myös todellinen opiskelijakortti. Sinun on mahdollista saada OP-Visa, jossa on 1000 euron luottoraja mikäli olet täyttänyt 20 vuotta ja sinulla on kasassa 60 opintoviikkoa (90 opintopistettä). Lisätietoa OP-ryhmän korteista löydät osoitteesta www.op.fi/kortit. Tervetuloa! Hanki todellinen opiskelijakortti!
• Jyväskylän Kaupunginteatteri: Juoruja. Käsikirjoitus Neil Simon, ohjaus Mikko Rasila. Kaupunginteatterin Juoruissa varapormestarin luo saapuu New Yorkin menestynein väki viettämään 10-vuotishääpäivää. Päivänsankarille on kuitenkin sattunut jotakin, mikä on syytä yrittää painaa villaisella – vaikka sitten väkisin. Suurella näyttämöllä esitettävä Neil Simonin Juoruja on selkeä viihdefarssi, jossa henkilöhahmojen naurettavien hätävalheiden ja väärinkäsitysten sekä repäisevän näyttelijäakrobatian on määrä tuottaa katsojalle mielihyvää. Tästä lähtökohdasta käsin kritiikin onkin syytä keskittyä esityksen teknisiin puoliin. Ensi-iltaa vaivasi hiukan näyttelijöiden liiallinen huutaminen ja melskaaminen. Tempo käväisi välistä jopa farssillekin ylikierroksilla. Ken Gormanin (Jouni Salo) huonokuuloisuus sai sen sijaan aikaan aitoa huvitusta, Marko Tiusanen lentelee Leonard Ganzina lavalla lahjakkaasti ja syöttää virkavallalle herkullisen selvityksen illan tapahtumista. On kuitenkin syytä epäillä näytelmän vetoavuutta lukijakuntaamme. Käsikirjoittaja Neil Simonin uran loppupuolen teksti, jonka kantaesitys oli vuonna 1988, kun ei säkenöi vaikkapa Frazierin malliin. Katsojienkin joukossa olisi ollut muuten ainesta draamaan: mukana olivat niin kristillisdemokraattien kansanedustaja Toimi Kankaanniemi kuin nuori mies, jonka mustan asukokonaisuuden kruunasivat tekstit FUCK OFF JESUS etupuolella ja FUCK YOUR GOD takapuolella. Taidettiin kuitenkin kaikki vain kohteliaasti järkyttyä ja ripittäytyä siipalle ennen iltatoimia. Antti Niskanen Juoruissa yritys hyvä, teksti huono arviot 16 10/2005 Crash. USA 2004. Ohjannut ja käsikirjoittanut Paul Haggis. Elokuvassa Crash paneudutaan rasismiin lukuisten ihmiskohtaloiden kautta Los Angelesin toimiessa näyttämönä. Asetelma kuulostaa kuluneelta, mutta Million Dollar Babyn käsikirjoittaneen Paul Haggisin uutukainen puolustaa vahvasti olemassaoloaan. Crash on hengästyttävän täynnä toimintaa vailla suvantokohtia. Aluksi se tuntuu pureutuvan rotujen väliseen eripuraan liiankin osoittelevasti. Pian lyhyistä tarinanpätkistä rakentuu kuitenkin yhä monisyisempi kokonaisuus. Elokuva perustelee episodimuotonsa myös väljähtyneisyyttä epäilevälle katsojalle. Osat vahvistavat toisiaan ja valottavat uutta puolta monisivuisesta teemasta. Lähes jokaisesta kerrotaan jotain niin olennaista, että ihmiskohtalot tuntuvat aidoilta esittelyn lyhyydestä huolimatta. Kokonaisuus viiltää ilman sormella osoittelua. Kun huomaa ymmärtävänsä rasistista mulkvistikyttää, tietää elokuvan olevan ladattu keskivertoa vahvemmalla ilmaisuvoimalla. Ainoa tie rotujen väliseen yhteisymmärrykseen löytyy Crashissakin kyvystä katsoa mustan, valkoisen tai keltaisen kuoren sijaan ihmisen sisukseen. Katsojan ei kuitenkaan anneta tuudittautua tämän haavekuvan vaalimiseen – niin lujasti rasismi pitää henkilöitä otteessaan. Matkaa ihmiskunnan harmoniaan on vielä rutkasti. Tähtiä Crashissa vilisee kuin Oscareissa, mutta tutut näyttelijät eivät esitä luottoroolejaan. Sandra Bullockin eliittirouvassa on enemmän aitoutta kuin naisen aiemmissa roolitöissä yhteensä. Ryan Philippe taas kouraisee kirkasotsaisena poliisina, joka kohtaa peilikuvansa Matt Dillonin hienon jäyhästi esittämässä konstaapeli Ryanissa. Iisa Pajula Kelailtavaa hittileffan kirjoittajalta Nelson Algren: Kultainen Käsi. Suomentanut Antti Eerikäinen. Desura 2005. Nelson Algrenin Kultainen Käsi on amerikkalaisen kirjallisuuden klassikko, kaupunkielämän ja laitapuolen köyhien kuvaus. Romaani kertoo amerikanpuolalaisen slummin asukeista, mikä erottaa sen aiemmin suomeksi käännetystä amerikan urbaaniproosasta. Runsaasti polveileva teos vilisee värikkäitä henkilöitä, näkökulmia ja tapahtumia kuten suurkaupungin elämä. Kirjan päähenkilö Frankie Machine elättää itsensä korttipelurina, riippuvaisena morfiinista. Hän elää korttikätensä avulla ja armoilla, mistä kirjan nimi. Frankie kulkee toisesta maailmansodasta palattuaan läpi kotikorttelin pokeripöydästä vankilaan ja takaisin kaupungin kaduille. Romaania leimaa vahva ja rikas henkilögalleria, kirjava joukko huijareita, köyhiä, juoppoja ja poliiseja. Kyseessä ei kuitenkaan ole tyypillinen renttuproosa: Algren ei kirjoita kurjalistoromantiikkaa, eikä inhorealismia. Slummin elämä piirtyy arkisena, kiihkottomana ja kansanomaisena. Kultaisen Käden viehätys piilee juuri amerikanpuolalaisten siirtolaisten kuvauksessa. Toisaalta kirja suoltaa mitä hauskinta mustaa huumoria kerskuvina anekdootteina henkilöiden suusta. Nelson Algrenin tyyli on yhtä aikaa karheaa ja runollista. Hänet luetaan usein Bukowskin ja Hubert Selby jr:n joukkoon. Kultainen Käsi erottuu kuitenkin heistäkin vahvan omalaatuisena, hienona merkkikirjana. Minna Pöyhönen Kultaisen käden suonissa virtaa väkevä elämä S UB TV TEKI keväällä todellisen kulttuuriteon näyttämällä Yöperhon (Nighty Night), joka on eräs uuden brittiläisen television hienoimmista sarja. Sen keskipisteenä on Julia Davisin esittämä ihmishirviö Jill Tyrell, jolle mikään epäinhimillinen ei ole vierasta. Hän teeskentelee aviopuolisonsa kuolleen, vokottelee naapuripariskunnan miestä ja tapattaa papin. Kyseessä on siis komedia. Sitcomit ovat perinteisesti olleet amerikkalaisten ominta alaa, kun taas britit ovat keskittyneet sketsisarjoihin ja draamalliseen komediaan. Esimerkiksi Ruuvit löysällä (Fast Show), Ponille kyytiä (Smack the Pony) ja parhaillaan pyörivä Vikatikki (Green Wing) ovat kaikki osaltaan uudistaneet sketsikomiikan kieltä. Saarivaltion tv-humoristit ovat myös aina tienneet nolostelun olevan hauskaa. Pokka pitää, Kyllä Jeeves hoitaa ja lukemattomat muut meilläkin televisiossa nähdyt sarjat ammentavat huvittavuutensa siitä, että niissä hahmot käyttäytyvät yhteiskunnallisen luokkansa arvolle sopimattomalla tavalla. Hyacinth Bucketin teejuhlista on silti pitkä matka Jill Tyrellin myrkkypirtelöön. Y ÖPERHO EI OLE ensimmäinen ohjelma, jossa Julia Davis on puristanut ihmisen kurjuudesta katarttista naurua. Rob Brydonin ja Davisin kirjoittama Human Remains (2000) koostuu kuudesta pseudodokumentista, joissa seurataan rikkinäisiä pariskuntia. Sarjan toteutus tuo mieleen Konttorin (The Office): taustanaurun puute, vaivaantuneet hiljaisuudet ja naturalistinen näytteleminen ovat kuin suoraan Ricky Gervaisin ja Stephen Merchantin sarjasta. Samoihin aikoihin valmistui myös Rob Brydonin monologisarja Marion and Geoff (2000). Brydon esittää taksikuski Keith Barrattia, jonka optimismi ja sinisilmäisyys johdattavat kerta kerran jälkeen törmäyskurssille maailman kanssa. Keith, jonka ex-vaimoa Marionia ei koskaan nähdä ruudussa (kuten ei ketään muitakaan henkilöitä), tiivistää sarjan tematiikan tavattuaan vaimonsa uuden miehen Geoffin toteamalla kameralle "En tunne menettäneeni vaimoani, vaan pikemminkin saaneeni uuden ystävän." Näitä kolmea sarjaa yhdistää esiintyjien ja sävyn lisäksi myös tuotantoyhtiö. Baby Cow Productionsin takana on idioottisnobi Alan Partridgestä parhaiten tunnettu Steve Coogan. Kahdessa eri tv-sarjassa esiintynyt Alan Partridge kohosi Briteissä lähes kansallisen ikonin asemaan. Alkunsa hahmo sai kuitenkin radion puolella ohjelmassa nimeltä On the Hour. A RMANDO I ANNUCCIN ja Chris Morrisin yhdessä ideoima On the Hour (1991) pilkkasi radiota kaikissa sen olomuodoissa. Myöhemmin samat tekijät siirsivät konseptin television puolelle. Televisiouutisia parodioinut T he Day Today (1994) toi tarjolle uutisten todenmukaisuudesta vähät välittävän haastattelijan, Alan Partridgen urheilukatsaukset ja dadaistisen taloustoimittajan. Toimivan parodian eräs merkki lienee se, että välillä The Day Todaytä on vaikea erottaa oikeasta uutislähetyksestä. Myöhemmin Morris vei satiirin vielä askelta pidemmälle Brass Eyessä (1998). Ohjelma osoitti, että julkkikset ja poliitikot sanovat kameran edessä mitä tahansa. Kaikkien mieleen sarja ei ollut: sen pedofiliaa käsitellyt erikoisjakso keräsi toiseksi eniten valituksia Iso-Britannian television historiassa. Morrisin uusin sarja Nathan Barley esitettiin Britanniassa keväällä. Esimerkkinä koomikoiden kytköksistä mainittakoon, että siinä näyttelevä Noel Fielding tekee Cooganin tuotantoyhtiölle jokseenkin surrealistista The Mighty Boosh -sarjaa. M IKSI BRITTIKOOMIKOT sitten tahtovat tehdä ohjelmia, joiden päähenkilöitä kiusataan loputtomasti? Cooganin ja Morrisin kanssa työskennelleen Iannuccin uusimmassa sarjassa pääosaa esittävä Chris Langham tiivisti asian BBC:n haastattelussa seuraavasti: "Muppettien kirjoittaja Don Hinkley opetti minulle kaiken mitä tiedän komediasta. Hän sanoi, että kipu on aina hyvä komedian lähde." Olli Sulopuisto toimittaja@jyy.fi Pahansuopaisen brittikomiikan pienet piirit Thandie Newtonin ja Matt Dillonin polut kohtaavat Crashissa. Mighty Boosh. Steve Coogan. Spaced. Fast Show. The Office. The Day Today. Armando Iannucci. Julia Davis.
• 17 10/2005 MENOT Tiistaina 20.9. kello 19 Mike Leigh: Vera Drake (UK/Ranska/Uusi-Seelanti 2004) K-11 Brittiläinen Mike Leigh on tehnyt elokuvan, jonka keskushenkilönä on 1950-luvun keski-ikäinen työläisnainen. Ja on onnistunut työssään mitä mainioimmin. Kotiapulaisena työskentelevä Vera Drake (Imelda Staunton), tavallisen hyvä ihminen, auttaa kanssakulkijoitaan siinä missä vain voi: suhtautuu myötätuntoisesti kiukutteleviin ja tärkeileviin työnantajiinsa, hoitaa huonokuntoista äitiään ja kutsuu yksinäisen työmiehen syömään. Vera auttaa myös nuoria au-äitiyden uhkaamia tyttöjä ja monilapsisten perheiden äitejä, jotka eivät enää halua lisäsuita ruokittavikseen – Vera tekee abortteja. Yksi autetuista saa kotikutoisen abortin jälkiseuraamuksena hengen päälle käyvän tulehduksen ja joutuu sairaalaan. Viranomaiset pääsevät Veran jäljille. Lopulta hän joutuu kuulemaan jylhän tuomionsa, vaikka tuomioistuimelle onkin selvää, ettei Vera ole toiminut oman voiton pyyteestä: laiton toiminta on laitonta, ja sellaisen harjoittamisesta joutuu vankilaan. Leigh tunnetaan ohjaajana, joka kyllä antaa näyttelijöilleen tilaa mutta myös vaatii heitä tilansa täyttämään. Salaisuuksia ja valheita (1996) elokuvassa tuo työskentelytapa tuotti hieman alleviivaavaa saarnaakin, mutta tällä kertaa on ilmeisesti leikkauspöydän ääressä oltu tarkempia. Vera Drake on lämmin ja humaani elokuva. Ihmisen kokoinen tarina, jonka jaksaa katsoa toisenkin kerran. Riitta Koikkalainen Tiistaina 27. 9. klo 18 ja 21 Rakkautta & Anarkiaa Takeshi Miike: Izo (Japani 2004) K-18 Oliver Stone: Looking For Fidel (USA 2004) K-15 Keskiviikkona 28. 9. klo 18 ja 21 Rakkautta & Anarkiaa Tetsuya Nakashima: Kamikaze Girls (Japani 2004) K-15 Thomas Vinterberg: Dear Wendy (Tanska 2004) K-15 P URSUAVATKO KAAPPISI käyttökelpoista tavaraa, jota et enää itse tarvitse? Haluatko päästä eroon näistä kamoista ja tienata samalla muutaman pelimerkin? Jos hihkuit näihin kyllä, kaupunki tarjoaa muutamia kirpputoreja kyseiseen tarkoitukseen. Kuitenkin niistä vain yksi on yliopiston kampusalueella ja ostajakunta on laadun tunnistavaa yliopistoväkeä. JYYn kulttuurija ympäristövaliokuntien järjestämä kirpputori aukeaa taas kolmeksi lauantai-iltapäiväksi Ilokiven yläkertaan. Akateemisen vuoden ensimmäinen kirppari pidetään lauantaina 24. syyskuuta klo 11.15. Myyntipaikkoja on jäljellä vielä syksyn kahdessa muussa torissa, jotka järjestetään marraskuun ja joulukuun ensimmäisinä lauantaipäivinä, 5. 11. ja 3.12. Voit ilmoittautua myyjäksi Anu Laitasaarelle (ankalait@cc.jyu.fi). Myyntipöytä maksaa kaksi euroa. Toni Peltonen paatoimittaja@jyy.fi JYYn kulttuurija ympäristövaliokuntien järjestämä syksyn ensimmäinen kirpputori lauantaina 24.9. Ilokiven yläkerrassa klo 11 – 15. Muut kirpparit lauantaina 5. 11. ja lauantaina 3. 12. Ylioppilaskunnan kirpputorille myyjäksi tai ostajaksi H UUMORIOSAMÄÄRÄ NOUSEE Jyväskylässä jälleen hieman, kun stand up komediaa tarjoava Seisomapaikkaklubi aloittaa syyskautensa. ”Best of – parhaat jutut”-otsikon alla Ilokiven esiintymislavalle kipuaa mm. Ismo Leikola. Tulevaan ohjelmistoon mahtuu myös erikoisempia iltoja. Syksylle on jo buukattu rasvaisten juttujen Schwein 2 -esitys ja Ismo Leikolan sooloshow. Joulukuussa saapuu irlantilainen Neil Delamere, jota klubia pyörittävä Teemu Kontoniemi kehuu ”ehkä kovimmaksi esiintyjäksi täällä koskaan”. Alustavasti keväälle on suunniteltu kokonaan englanninkielistä iltaa ja improvisaatiokomediaa. Mutta miksi avajaisiltana kuullaan vanhoja juttuja, kun yleensä Seisomapaikan ideana on ollut tarjota yleisölle uutta materiaalia joka kerta? ”Tässä on kolme vuotta aloitettu best of -koosteella, että siitä on tullut jo jonkinlainen perinne. Vähän siinä on sekin, että jos yleisössä on uusia ihmisiä, niin haluaa vakuuttaa heidät heti kärkeen”, Kontoniemi sanoo. Olli Sulopuisto toimittaja@jyy.fi Seisomapaikkaklubi Best Of – kootut jutut lauantaina 17.9. klo 18 ja 21.30. Liput 6 eur. Varaukset netistä www.seisomapaikka.com Stand up -komedian parhaita paloja Seisomapaikkaklubilla tekemistä J ÄIKÖ Anton Tsehovin Vanja-eno kehuttuna Pietarin Malyi-teatterin vierailuesityksenä Kansallisteatterissa väliin bensan hinnankorotusten vuoksi? Nitsegoo, Huoneteatteri tarjoaa pian lohdutusta jalankulkijoillekin. Klassikkokirjailijan yhden esitetyimmän näytelmän esirippu aukeaa Jyväskylässä syyskuun puolessavälissä. Näytelmä on samalla pääosaa esittävän Kari Otollisen 30-vuotistaiteilijajuhla. Ohjaaja Jussi Myllymäki kertoo halunneensa ohjata Vanja-enon jo kauan, koska näytelmä on hänen mielestään yhä tätä päivää. Perusteluina tälle hän luettelee siinä käsiteltävät ajankohtaiset ja ajattomat aiheet: luonnonsuojelun, vanhusten kohtelun ja utooppisen rakkauden tavoittelun turhuuden. Hän perää omaa suhtautumistamme vanhuksiin ja mainitsee sairaanja vanhustenhoidon olevan retuperällä. ”Ennen vanhuksia kunnioitettiin, nykyään ne on riihessä, koska ei tuota mitään”, Myllämäki toteaa. Ohjauksesta ei tulla kuitenkaan löytämään pelkästään traagisia painotuksia. Myllymäki pitää tätä perusteltuna, koska hänen mukaansa Tsehov tarkoitti näytelmän nimenomaan komediaksi. ”Vaikka ihmisten elämä onkin traagista, pitää nähdä myös koominen puoli. Otettaisiin välillä toiset vakavasti – eikä vain itseä.” Martti Pulakan Vanja-enon uusi suomennos on hänen mukaansa ilahduttavan nykyaikaista puhekieltä. Musiikin näytelmään on säveltänyt Jyrki Heikkilä. Antti Niskanen jylkkari@jyy.fi Anton Tsehovin Vanja-eno Huoneteatterissa (Sammonkatu 4). Ensi-ilta perjantaina 16. syyskuuta. Liput opiskelijoille 6 euroa. Tsehovia ihmeen ajankohtaisesti Vanja-eno (Kari Otollinen) ottaa lasillisen viiniä tohtori Astrovin (Jyri Ojansivu) kanssa. R AILI K IVELÄ Vera Drake (Imelda Staunton) Pop/Rock/Jazz/Klubit Lutakko: To 15.9. Sentenced, Pe 16.9. ja La 17. 9. Kickstart 2005, Pe 23. 9. Moonlite Hip-Hop Party, La 24. 9. Disco Ensemble + Sweatmaster. Bar 68: Pe 16. 9. Verenpisara, La 17. 9. Agent Kooper, Pe 23. 9. Tigerbombs, La 24. 9. Mannhai + The Awesome Machine. Ilokivi: Ke 14. 9. JYYn uusien bileet: Red Number Two + Valve, To 15. 9. Ässiä hatusta -improklubi, Pe 16.9. Kaverikerho esittää: Hannibal & Soppa + Julius + Kuningas Pähkinä, La 17. 9. Seisomapaikkaklubi: Best of, Pe 23. 9. Promo -klubi: Grumps + Script of Flood. Jazz Bar: Ke 14. 9. Ilkka Rantamäki Blues Band, Pe 16. 9. Good Morning, Ke 21.9. Elliot, Pe 23.9. ja La 24.9. Quintessence, Su 25. 9. Iltapäiväkonsertti: Swamp Boogie + U. Pasanen Band + Tyly Kohtalo. Redneck: To 15. 9. Mr Breeze, Pe 16. 9. Entwine. O’Malley’s: Pe 16. 9. ja La 17. 9. Ewing Oil Distillery, Pe 23. 9. ja La 24. 9. Kati Pellinen. Memphis: To 15.9. NEMO. To 22.9. Jere and the universe. Fever: To 22.9. 4 Ruusua. Vakiopaine: Pe 16. 9. Ailamari Vehviläinen ja Matti Ekman, La 17.9 . Kirill ja Aljona Korodnitzky. Rentukka: To 15.9. Stammtisch: Suomi. Klassinen Jyväskylän Sinfonia: Klassikkohittejä ke 14.9. klo 19 Jyväskylän teatteritalolla. Näyttelyt Keski-Suomen museo: Viisikymmentä kesää – Jyväskylän Kesän 50-vuotisjuhlanäyttely 18. 9. saakka. Maalarin maisema 23. 9. alkaen. A view from the north – Graphica Creativa ’05:n näyttely 2. 10. saakka. Alvar Aalto -museo: Perusnäyttely Alvar Aalto – arkkitehti. Kaisa Soini: Desire vacui – Tyhjän vuoksi 2.10. saakka. Keski-Suomen luontomuseo: Perusnäyttely Perintönä ympäristö. Suomen käsityön museo: Perusnäyttelyt Käsityössä elämän tuntu, Aikamatka ja Komeasti juhlaan. Minun Indonesiani 22.9. alkaen. Jyväskylän taidemuseo: Suojassa Graphica Creative ’05 – 30-vuotisjuhlanäyttely 2. 10. saakka. SuoMen ja Siperian nuoret 23.9. saakka. Galleria Becker: Riitta Uusitalo ja Eeri Mäki-Tähkänen: Cattleya 21. 9. saakka. Anna-Leena Vilhunen 24.9. alkaen. Galleria Harmonia: Aino-Kaarina Pajari ja Kapa: Afrikan kosketuksia 25.9. saakka. Galleria Mystic: Pekka Homanen: Maalauksia ja Kari Södö: Puureliefejä 16. 9. saakka. Tuomo Blomqvist: Veistoksia 18.9. alkaen. Vakiopaine: Pia Forsbackan akryylimaalauksia 2.11. saakka. Ilokivi: Ympäristöviikon ympäristönäyttely 28.9. saakka. Teatterit Jyväskylän kaupunginteatteri: Mies se on vainajakin to 15.9. klo 19, pe 16.9. klo 13 ja 19. Heikko esitys! la 17.9. klo 19. Napakymphimatka Lemphäälään ke 21.9. klo 19, to 22. 9. klo 19, pe 23. 9. klo 19, la 24. 9. klo 14. Arkkienkeli Oulussa to 22. 9. klo 19, pe 23. 9. klo 19, la 24. 9. klo 13. Juoruja pe 23.9. klo 13. Juurakon Hulda la 24.9. klo 19. Mobile Horror la 24.9. klo 19. Jyväskylän Huoneteatteri: Vanja-eno ensi-ilta pe 16.9. klo 19. Muut näytännöt su 25.9. klo 15, ke 28.9. klo 19. Teatter Capelle: Eeva kautta aikain – nukketeatteria aikuisille ke 14. 9. klo 19, la 17.9. klo 19 ja su 18.9. klo 15. Näytökset Vakiopaineen teatteritilassa. Muut Cuenta Cuentos -tarinailta järjestetään Vakiopaineessa sunnuntaina 19.9. Aikakerrokset kaupunkikuvassa -kävelyluento lähtee kaupungintalon pihasta sunnuntaina 25. 9. klo 11.30. Kierros kestää 1,5 tuntia ja oppaana toimii Jussi Jäppinen, FT. Vakiopaineen kirpputori järjestetään sunnuntaina 25.9. klo 12–16. Menovinkit sähköpostitse osoitteella jylkkari-menot@jyy.fi
• LOUNAS PÄIVITTÄIN KLO 11–16 Myös vegaanivaihtoehto joka päivä. Opiskelijahinta 2,35 e sisältää leivän, levitteen ja juoman. Jatko-opiskelijat 4,05 e – muut 4,80 e 10 kappaleen ruokaliput: opiskelijoille 22,50 e, jatko-opiskelijoille 40,50 e, muille 48,00 e. M IHIN HALUAN asumaan? Yksiöön tietysti. Opiskelupaikan varmistuttua ainut vaihtoehtoni oli löytää yksiö. Luulin tietäväni soluasumisesta kaiken, vaikka en ollut astunut jalallani ensimmäiseenkään yhteiskeittiöön. Löysinkö yksiön? Tietysti. Olinko tyytyväinen siihen? En. Kun tulin kotiin, kämppä oli tyhjä ja pimeä. Mikään tavara ei ollut muuttanut paikkaansa. Ei ollut tullut lisää tiskiä, mutta toisaalta kukaan ei ollut myöskään jättänyt pöydälle lappua: ”Mennäänkö illalla lenkille?” Yksiöni oli hiljainen ja tylsä, jos minäkin olin. Elämä tuntui alkavan vasta ikkunalasin toiselta puolelta. Olin paljon poissa kotoa. Puhelinyhtiöni rikastui. V UOSI YKSIN riitti. Sen jälkeen muutin kaksioon espanjalaisen Natalian kanssa. Vaihtovuonna Puolassa majailin kolmen hengen asuntolahuoneessa sekä kommuunissa, jossa oli vaihteleva määrä ihmisiä. Kotioven takana saattoi odottaa yllätysvieraita, aikaisille aamuluennoille herättiin samaan herätyskelloon. Toisinaan joku oli vuokrannut elokuvan, jota katsottiin yöpuvut päällä siskonpedissä. Ja olihan sitä sotkuakin välillä. Mutta baari sai vaihtoehdon. M ISTÄ JOHTUU , että yksinasuminen näyttäytyy niin monelle tavoiteltavana, ainoana säädyllisenä asumisen muotona? Miten minäkin, tietämätön abiturientti, ajattelin niin? Vaihtovuonna asia selkiytyi. Suomeen liittyy ehdoton ’pitää’ ja ’pitäisi’ -sanoilla alkava lista eri asioista, joista on suoriuduttava. Täällä tehdään opinnot alta pois ja jaksetaan tarpoa räntäsateessa työpaikalle niin kauan, kunhan edessä on ulkomaanmatka, risteily, piristys. Päämäärätietoinen tehokkuus vaatii veronsa. Kuka nyt jaksaisi olla seurallinen ja esittäytyä kämppiksen kavereille kahdentoista tunnin työpäivän jälkeen. Ajatus hiljaisesta yksiöstä saa mielen seestymään. Koti-ilta, ja huomenna jaksaa taas. Ulkomailla kaikki on toisin: ”Tällaista sotkua en kestäisi Suomessa.” ”Näin pitkä bileputki ei olisi mahdollinen kotona.” ”Onneksi ei ole pakko mennä kouluun.” Eteisen yksinäinen valo vai siskonpeti? jälkikirjoitus Anna Onali TI 13. 9. Kasvisherkkusienirisotto Kirjolohipastapaistos Juustoinen kalkkunakastike KE 14. 9. Kasvispyörykät Perämiehen silakkaherkku Kiinalainen porsaspata TO 15. 9. Kasvishernekeitto, pannari Hernekeitto, pannari Kalatäytepihvi Makkarakastike PE 16. 9. Perunakuorukat, keitetyt kasvikset Kalakeitto Pippuripihvi, kerma-pippurikastike MA 19. 9. Kasvislasagne Broilerjuustokebakot Pehmeä jauhelihakeitto TI 20. 9. Yrttipihvit Savukalakastike, spaghetti Lihapyörykät KE 21. 9. Kesäkurpitsavuoka Silakkapihvit, kermaviilikastike Karjalanpaisti, perunasose TO 22. 9. Kukkakaalikeitto Yrttiporkkanasei Täytetyt jauhelihaohukaiset PE 23. 9. Kasvispizza Nakkipannu Paella MA 26. 9. Kasviskiusaus Sitruunasei Lindströminpihvi Ilokivi on avoinna koko kesän arkisin klo 11 – 16. Ruokalistat netistä: www.jyy.fi/ruokalista.php
• ruth 1x60 suoraan painoon kampus data 6x180 suoraan painoon
• laukku ja nahka 6x180 suoraan painoon sohwi 1x100 suoraan painoon OLE MIES ! OLE SIRKKA ! Tule koelauluun! Maanantaisin klo 18.30 Kolmikulma, Puistokatu 2A, 6 krs, Jyväskylä sinfonian harjoitustila Sovi oma koelauluaika ja soita: Nikke 050 581 5376 Mieskuoro Sirkat www.sirkat.fi