• Tenkanen elää metsästä s. 4 Kevään uutuudet JCB:ltä s. 8 Monipuolisesti s. 11 Suomeen Jinyu s. 6 Jarkalle uusi CAT 374F DLV s. 26 3 • 2017 KAIKKI TYÖKONEISTA 33. vuosikerta 3 • 2017 KAIKKI TYÖKONEISTA 33. vuosikerta ATLAS COPCO LISÄLAITTEET Louhintaan, purkuun ja rakentamiseen Jälleenmyyjämme Kopadi Oy www.kopadi.fi Suomen Rakennuskone Oy www.sr-o.fi Turun Työkone Oy www.ttkoy.fi www.atlascopco.fi
  • J A R M O S Y V Ä N E N ” Teknisen Kaupan Liiton Maanrakennuskonejaoston vuoden 2016 toimitustilasto päätyi 19 prosentin kokonaiskasvuun. Kappalemääräinen kasvu painottui tela-alustaisiin kaivukoneisiin, mutta kasvu oli huomattavaa kaikissa tuoteryhmissä. Uusia koneita myytiin Liittoon kuuluvien koneliikkeiden kautta kaikkiaan 1831 kappaletta. Konekauppa kasvoi jo vuonna 2015, mutta sitä ennen olikin neljä hiljaisempaa vuotta. Pientä kasvua odotetaan myös tälle vuodelle. Hiljaiset vuodet ovat vanhentaneet konekalustoa. Todistuksena pirteästä kaupankäynnistä tässä lehdessä on juttua muun muassa Jarkan Maansiirron Suomen ensimmäinen ja kaiketi ainut CAT 374F DLV. Viimeisten kirjainten merkitys löytyy jutusta. Heikki Tenkanen aloitti 70-luvulla perheyrityksessä kaivamalla Vammaksella metsäojia. Metsässä ollaan edelleen, mutta kasvaneen yrityksen kuljettajat käskyttävät uusia Volvoja ja Ponsseja. Lisää Tenkasen innovatiivisesta yrityksestä myös tässä lehdessä. Mielenkiintoisia ja oikeita lukuhetkiä, K O N E K A U P P A K Ä V I J A K Ä Y 2 KAIKKI TYÖKONEISTA w w w . h a n k i n t a v i n k i t . f i Taitto: Toimitus/Ilmoitukset: Toimitus (03) 223 4382 toimitus@hankintavinkit.fi Jarmo Syvänen 0400 623 054 jarmo.syvanen@hankintavinkit.fi Kirsi Ala-Paavola 0400 966 536 kirsi@hankintavinkit.fi Osoitteellinen postitus/ circulating: 18.000 kpl/copies Painopaikka: Botnia Print, Kokkola 040 715 4446 aineisto@japlan.fi Julkaisija: TIETOMEDIAT OY Hämeenpuisto 44, 33200 TAMPERE, FINLAND Päätoimittaja: Jarmo Syvänen puh. (03) 223 4382 E-mail: toimitus@hankintavinkit.fi ISSN 1238-1950 32. VUOSIKERTA Lehden vakituiset avustajat: Juhani Viitanen 040 588 9260 inssi@mikan.pp.fi Jorma Laurila 040 537 3830 jorma.laurila@kolumbus.fi S E U R A A V A N L E H D E N A I N E I S T O P Ä I V Ä 2 2 . 3 . 2 1 7 KAIKKI TYÖKONEISTA HankintaVinkit painetaan suomalaiselle paperille. Osoitteenmuutokset: toimitus@hankintavinkit.fi, toimitus p. (03) 223 4382 J APLAN graafista taitoa Ponsselta valmistui 12 000. metsäkone miseen ja laajentamiseen. Uudet huoltopalvelukeskukset valmistuvat tänä vuonna Ponssen UK:n, Uruguayn ja Ranskan tytäryhtiöissä. Ponssella on Ranskassa kolme omaa huoltopalvelukeskusta ja sopimushuoltajia. Tytäryhtiö Ponssé S.A.S. on vastannut Ponssen Ranskan toiminnoista vuodesta 1996 alkaen. Perheyrittäjyys voimavarana 12000. PONSSE-metsäkoneen tänään Vieremällä vastaanottanut Sarl NC Bois on kahden veljeksenNicolas ja Mickael Cunyn perustama puunkorjuuyritys. Yritys aloitti toimintansa vuonna 2007 käytetylläPONSSE HS16 -harvesterilla. Vuonna 2008 veljesten isä Claude Cuny tuli mukaan yritystoimintaan ja seuraavana vuonna yrityksen toimintaan liittyi kolmas veli, Billy Cuny. Vuosittain Sarl NC Bois korjaa ja ostaa puuta 50 000 m³ yli kahden miljoonan euron liikevaihdolla. ”Perheyrittäjyys on meille tärkeä voimavara”, Nicolas ja Michael Cuny kertovat. Yrityksen voidaan sanoa olevan konehankinnoissaan myös uranuurtaja Ranskassa. Vuonna 2009 yritys hankki Ranskan ensimmäisen kahdeksanpyöräisen Ergon ja vuonna 2014 hankittu PONSSE ScorpionKing -harvesteri oli Ranskan ensimmäisiä. NC Boisilla on tällä hetkellä savotoillaan kymmenen PONSSEkonetta. Yhteensä Ponsse on valmistanut vuonna 2014 sarjatuotantoon otettua PONSSE Scorpion -harvesteria noin 450 kappaletta ja koneita on toimitettu 20 maahan. uusi PONSSE-huoltopalvelukeskus, jonka avajaisia vietetään keväällä. Palvelukeskus on osa tämän vuoden laajoja investointeja palveluverkostoon ja tuotantotilojen kehittäPONSSEN VIEREMÄN tehtaalla luovutettiin tiistaina 21. helmikuuta asiakkaalle 12000. PONSSE-metsäkone. PONSSE ScorpionKingin vastaanotti ranskalainen perheyritys Sarl NC Bois, Trémillystä. “Olemme tehneet NC Boisin kanssa yhteistyötä kymmenen vuoden ajan ja olen todella iloinen, että saamme juhlistaa 12 000. metsäkonetta juuri ranskalaisen asiakkaan kanssa. Viime vuosi oli meille kautta aikojen paras toimintavuosi Ranskassa ja markkinaosuutemme on kehittynyt Ranskassa positiivisesti. Virstanpylväs on meille myös kotimaisena yhtiönä hieno aloitus Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen”, kertoo Ponssen myyntija markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén. Parhaillaan Etelä-Ranskan Labouheyressä on rakenteilla
  • n r o 3 • 2 17 3 | | | | | LYHYTPERÄISTEN CAT ® KAIVUKONEIDEN MALLISTO ON MARKKINOIDEN LAAJIN NYT SAATAVILLA CAT ® ROTOTILTEILLÄ i ä r e p t y h y t l a C t ee n o k u v i a t k e s i a v a t s u d e t e t o u a, l t t u u s li o u p i n o t m a a t ä j t t y y v ä t es a, k t t u u v a t t n o a k s s i k i a . K a t t u u k k o h e a t a s s i e n i ä r e p t y h y t l a C t tl t po e d u n u o t 4 F – 1 1 1 t 3 a C il u v i ä s ä s e li u L t ee n o k u v i a t k e s i a v a t s u d e h i a U v t E se li l e d u lo a t e in a o | t 5 F – 1 5 1 t 3 a C | F – 2 5 2 t 3 a C e m m a t il .f r o t k a rt wi . w w w t e t o u a, l t t u u s li o u p i n o t m a se k y ä r ä ä öm t s ä ä V p n I e e h t 5 F – 2 | t 5 F – 3 5 3 t 3 a C | a C i .f a t ä j t t y y v ä t es a, k t t u u v a t t l a . M ti r o t t oo t m ä v ä t t y ä t t se t 6 F – 1 5 1 3 t M a | F – 1 7 1 3 t M a C n o a k s s i k i a . K a t t u u k k o h e a t a t p a v a a r u a se a t t a o k t s li l t 9 F – 1 a s s i e n :t a k o u l o in
  • 4 KAIKKI TYÖKONEISTA V. TENKANEN KY Suomi ja Tenkanen elää metsästä on tapahtunut kassan mukaan. Viisikymmenvuotias yritys voi hyvin. Hienosti toimivat Volvot – Nämä uudet Volvot on toimineet todella hienosti. Meillä on huoltosopimukset määräaikaishuoltoja varten ja niillä varmistetaan että kaikki tarpeellinen on tehty ajallaan. Uusia koneita ei enää hankitakaan ilman huoltosopimusta. Huoltosopimusten hinnat on tänään kohdallaan ja ne edut kannattaa ottaa. Traktorikaivurien aikaan meillä oli tallin hyllyissä kaikki tarpeellinen. Nyt sellainen ei enää onnistu. Kalusto on kookasta ja teknistä. Tänä päivänä meidän oma huoltomies on keskittynyt lähinnä sähkövikoihin ja niiden ennaltaehkäisyyn. Sähköjä kun on paljon ja liittimien pitää olla kunnossa. Koneiden äänitaso ja polttoaineenkulutus on Heikin mukaan sopivan alhaalla. Ohjaamo on Volvossa erinomaisen hyvä. Oikeallekin näkee poikkeuksellisen hyvin. Takakamera on erinomainen varuste vaikka useimmiten metsässä mennäänkin. Useimmiten tiepohjien teossa se lisää turvallisuutta. Metsän reunassa kiinnittää puita katkovassa ja pinoavassa koneessa huomion ensin alhainen kierrosluku, sitten alhainen äänitaso ja vielä kompakti, melkein lyhytperäiseltä vaikuttava ulkomuoto, vaikka pitkäperäiseksi sitä pitänee kutsua. Tyytyväinen mies avaa keväistä järvenselkää näkyviin umpeen kasvaneessa metsänreunassa. voimalaitostuhkan soveltamista tierunkoihin. Me kehitettiin uudesta tiehöylästä modifioimalla oma erikoiskone. Konehommissa ideat tulevat melkein aina urakoitsijoiden puolelta. Nämäkin ovat esimerkkejä siitä. Meiltä niitä on syntynyt jo melkoinen määrä. Luova hulluus auttaa. Metsähommiin tehty kauhakin on meiltä syntynyt ja paljon kopioitu erikoismalli. Volvo-kaivinkoneet Volvo-kuorma-autojen ja pyöräkuormaajien jälkeen – Viime syksynä tilasimme ensimmäisen Volvo-kaivukoneen metsävarusteisena. Nyt on ajettu kahdella Volvolla. Volvossa metsäalusta on jo vakiona. Ei tarvita kuin hiukan lisää ja kone on valmis. Volvomerkkiä talossa on nyt yhteensä seitsemän yksikköä. Kymmenestä kaivurista kaksi on Volvoja. Lisäksi hankittiin ”Vieremän kulkukoiria” Ponsseja pari kappaletta. Uudempi on ollut reilun vuoden ja siinä on nyt yli 4000 tuntia. Hyvät kuljettajat pitävät huolen hyvistä työmaista ja hyvistä koneista. Ei tämä ilman kunnon kuljettajia toimi. Siksi me ei esimerkiksi lomauteta, jotta hyvät tekijät pysyvät talossa. Hyvät työntekijät ja hyvät koneet mahdollistavat myös sen, että lupaukset asiakkaille pitää, painottaa Heikki. Yrityksellä on aiemmin ollut mm. omatekoiset pikkumurskat metsäteiden pintatöihin mutta nyt on jo pitkään ollut reilunkokoiset telamurskat. Kasvu on ollut maltillista ja se HEIKKI TENKANEN tuli Tampereen Lokomon konepajakoulusta vanhempien perustamaan yritykseen 1974. Kolme veljeksistä lähti yritykseen mukaan. Kaikki kaivoivat Vammaksilla peltoja metsäojia. Vuonna 1991 veljekset ostivat 12 koneen firman itselleen. Nyt kahden veljeksen voimin on menty eteenpäin ja koneita ja tekijöitä on nykyisin reilusti enemmän. Päätyö on ollut metsissä, ensin metsäojitusta, muokkaus ja sitten metsäautoteitä, joka on ollutkin yrittäjien todellinen leipäpuu. Tuotekehitystä työvälineissä Heikki Tenkanen on työssään tehokkuuteen pyrkivä innovaattori. – Itse olen kehittänyt aikanaan UPM:lle Energiakantomenetelmän. Vuosituhannen vaihteessa siitä lähti liikkeelle kantojen nosto Suomessa. Uusia asioita kehitettiin eteenpäin ja seuraavaksi mietittiin J U H A N I V I I TA N E N Volvo EC140E:n telat ovat 900-milliset. Varusteina kylkisuojat, verkko etulasissa, 14 Nordigin led-valoa ja isoletkuinen rasvari, jossa kulkee kesäja talvirasva samassa paketissa. Isot rasvariletkut eivät jumita pakkasella. Lisäksi Heikin koneessa rasvarin valot on asennettu kuljettajan näkökenttään. Jos linja menee poikki, varoitusvalot näkee heti. Myös lämmitin on luonnollisesti mukana. Kaikki puomiston hydraulivarustelu on tehdasasenteinen ja se merkitsee uudella koneella helppoa lähtöä työmaalle. Puomin päässä on Kymppikoura. Se soveltuu hyvin metsänreunan pusikoiden ja metsäteiden reunamien perkaukseen ja linjojen raivaukseen. – Yrittäjän pitää luottaa omaan tekemiseensä. Ei pidä hötkyillä. Jotta asiakkaat luottavat, niin koneiden pitää olla uusia ja sopivia. Ja työmaat pitää olla tiedossa etukäteen kun konekalustoa lisätään. Hyvällä konekannalla ja erinomaisella työnlaadulla pääsee myös parempiin ansioihin. Ja luottamus varmistaa tulevaisuutta. Sama luottamus pitää olla myös perhepiirissä. Ilman sitä kovatahtisessa työssä ei ole rauhaa tehdä asioita kunnolla, vaikka sitä stressin sisältä joskus rauhattomuutta voi olla vaikeaa tunnistaa.
  • n r o 3 • 2 17 5 T O U G H W O R L D . T O U G H E Q U I P M E N T. T O U G H W O R L D . T O U G H E Q U I P M E N T. T O U G H W O R L D . T O U G H E Q U I P M E N T www.liugong-europe.com info@liugong-europe.com Virallinen maahantuonti ja myynti: NYT LIUGONG RAHOITUSTARJOUS 0,49 % Kiinteä korko 60 kk. Liugong 9035E -17 UUSI, 4-tonninen lyhytperäuutuus kk-erä alk. 678,kk-erä alk. 678,kk-erä alk. 678,kk-erä alk. 678,kk-erä alk. 678,kk-erä alk. 678,kk-erä alk. 678,kk-erä alk. 678,Hinta alk. 39.800,alv % Hinta alk. 86.400,alv % Hinta alk. 124.700,alv % Hinta alk. 129.700,alv % Hinta alk. 152.600,alv % Hinta alk. 174.900,alv % Hinta alk. 267.800,alv % Hinta alk. 99.800,alv % Hinta alk. 199.300,alv % Hinta alk. 249.800,alv % Hinta alk. 129.800,alv % Liugong 915E IVF -17 UUSI, 15-tonninen uutuus Liugong 922E IVF -17 UUSI, 21-tonninen uutuus Liugong 925E IVF -17 UUSI, 25-tonninen lyhytperäuutuus Liugong 930E IVF -17 UUSI, 30-tonninen uutuus Liugong 936E IVF -17 UUSI, 36-tonninen uutuus Liugong 950E IVF -17 UUSI, 50-tonninen lyhytperäuutuus Liugong 835H IVF -17 UUSI, 14-tonninen uutuus Liugong 877H IVF -17 UUSI, 25-tonninen lyhytperäuutuus Liugong 890H IVF -17 UUSI, 30-tonninen uutuus Liugong 856H IVF -17 UUSI, 18-tonninen uutuus kk-erä alk. 678,kk-erä alk. 1.472,kk-erä alk. 1.472,kk-erä alk. 1.472,kk-erä alk. 1.472,kk-erä alk. 1.472,kk-erä alk. 1.472,kk-erä alk. 1.472,kk-erä alk. 1.472,kk-erä alk. 1.472,kk-erä alk. 2.125,kk-erä alk. 2.125,kk-erä alk. 2.125,kk-erä alk. 2.125,kk-erä alk. 2.125,kk-erä alk. 2.125,kk-erä alk. 2.125,kk-erä alk. 2.125,kk-erä alk. 2.125,kk-erä alk. 2.980,kk-erä alk. 2.980,kk-erä alk. 2.980,kk-erä alk. 2.980,kk-erä alk. 2.980,kk-erä alk. 2.980,kk-erä alk. 2.980,kk-erä alk. 2.980,kk-erä alk. 2.980,kk-erä alk. 2.600,kk-erä alk. 2.600,kk-erä alk. 2.600,kk-erä alk. 2.600,kk-erä alk. 2.600,kk-erä alk. 2.600,kk-erä alk. 2.600,kk-erä alk. 2.600,kk-erä alk. 2.600,kk-erä alk. 2.210,kk-erä alk. 2.210,kk-erä alk. 2.210,kk-erä alk. 2.210,kk-erä alk. 2.210,kk-erä alk. 2.210,kk-erä alk. 2.210,kk-erä alk. 2.210,kk-erä alk. 2.210,kk-erä alk. 2.212,kk-erä alk. 2.212,kk-erä alk. 2.212,kk-erä alk. 2.212,kk-erä alk. 2.212,kk-erä alk. 2.212,kk-erä alk. 2.212,kk-erä alk. 2.212,kk-erä alk. 2.212,kk-erä alk. 1.700,kk-erä alk. 1.700,kk-erä alk. 1.700,kk-erä alk. 1.700,kk-erä alk. 1.700,kk-erä alk. 1.700,kk-erä alk. 1.700,kk-erä alk. 1.700,kk-erä alk. 1.700,kk-erä alk. 4.563,kk-erä alk. 4.563,kk-erä alk. 4.563,kk-erä alk. 4.563,kk-erä alk. 4.563,kk-erä alk. 4.563,kk-erä alk. 4.563,kk-erä alk. 4.563,kk-erä alk. 4.563,kk-erä alk. 4.257,kk-erä alk. 4.257,kk-erä alk. 4.257,kk-erä alk. 4.257,kk-erä alk. 4.257,kk-erä alk. 4.257,kk-erä alk. 4.257,kk-erä alk. 4.257,kk-erä alk. 4.257,kk-erä alk. 3.396,kk-erä alk. 3.396,kk-erä alk. 3.396,kk-erä alk. 3.396,kk-erä alk. 3.396,kk-erä alk. 3.396,kk-erä alk. 3.396,kk-erä alk. 3.396,kk-erä alk. 3.396,Hinta alk. 149.700; alv. 0% kk.erä alk. 2.590; Kysy myös muita DRESSTA-malleja. DRESSTA TD-14R -17 UUSI 18-tonninen uutuus UUTUUS LIUGONGIT NÄHTÄVILLÄ MANSEN MÖRINÖILLÄ 7.-8.4.2017 IDEAPARKIN PIHASSA!
  • 6 KAIKKI TYÖKONEISTA Juho Planting, Esko Puputti ja Ari Steiner tuovat Euroopassa tunnetun Jinyun Suomen rengasmarkkinoille. Tervetuloa Suomeen, Jinyu! renkaita tarvitseville jo vuosikymmenien ajan. Suomalainen tarkkaa taloudenpitoa ja vastuullisuutta korostava kuorma-autoilija arvostanee myös Jinyun renkaiden pitkää elinkaarta: kuormaautonrenkaat on kehitetty nimenomaan uudelleenpinnoitettaviksi. Ei siis liene yllätys, että Jinyun tunnus, sympaattinen Jimi-elefantti haalareineen ja lippiksineen on alkanut pyöriä suomalaisten kuormaja henkilöautojen renkaissa. Maailmalla Jimi tunnetaan jo, toimittaahan tehdas renkaitaan KUN KAKSI rengasalan konkaria päätyy työskentelemään kiinalaisten renkaiden maahantuonnin parissa, on pakko pysähtyä kuuntelemaan perusteluja. Miksi Green Tread Oy ryhtyi viime vuonna tuomaan juuri Jinyu-merkin kuormaja henkilöautonrenkaita Suomeen? Vuotta aiemmin Naantalissa pääpaikkaansa pitävä yritys otti jo maahantuontivalikoimiinsa kiinalaiset Techkingrenkaat trukkien, autonostureiden ja maansiirtokoneiden alle asennettaviksi. – Jinyu on kasvava merkki, joka tunnetaan ympäri Eurooppaa. Valmistaja on suurimpia kiinalaisia rengastehtaita, perustelee Green Treadin hallituksen puheenjohtaja Ari Steiner, rengasalan guruna ensin Suomessa ja nyttemmin myös Baltiassa tunnettu mies. – Jinyu haluaa suuntautua Euroopan markkinoille, mikä kertoo sen laatulupauksesta. Eurooppalaisia laaturenkaita ei pysty haastamaan kuin laadulla, lisää Green Treadin Etelä-Suomen aluepäällikkö Esko Puputti, tuttu myyjä kaikille Jättiläisten ensiasennusrengas on Techking Techking-renkaat Green Tread otti sortimenttiinsa vuonna 2015. Sekin on Euroopassa suosittu merkki, kun puhutaan trukinja autonosturinrenkaista sekä eri käyttötarkoituksiin kehitellyistä maansiirtorenkaista. – Mikäpä olisi parempi todiste merkin laadusta kuin se, että muun muassa Liebherr, Terex ja Volvo käyttävät sitä ensiasennusrenkaanaan, Green Treadin miehet tiivistävät. Kuka tahansa menee laskuissa sekaisin, kun yrittää laskea yhteen, montako rengaskokoa Jinyulla ja Techkingillä on yhteensä tarjolla. Eikä laskutoimitus helpotu, vaikka yrittäisi laskea vain yhden merkin rengaskoot kerralla; niitä on satoja. Työtoverit jo 1980-luvulta Siitä huolimatta, että Green Tread on laajentanut toimialaansa renkaiden maahantuontiin, se jatkaa myös nimensä viitoittamalla tiellä ja tuo yhä maahan pinnoitustarvikkeita ja -kumeja. Tarkoittaahan yrityksen nimi suomennettuna vihreää kulutuspintaa. Yrityksellä on tytäryhtiöitä Virossa, Latviassa ja Liettuassa, ja yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa. Green Tread jatkaa myös muiden parhaiden rengasmerkkien myyntiä Baltiassa ja on avaamassa B-to-Bverkkokaupan Suomeen. – Virossa ja Latviassa verkkokauppa toimii jo, ja Liettuaan se on avautumassa, kertoo verkkokaupan kehittämisestä vastaava Juho Planting. Rengaskauppa toi jälleen yhteen Ari Steinerin ja Esko Puputin, työtoverit jo 1980-luvulta. – Palasin ikään kuin juurilleni, sillä juuri Ari minut aikoinaan palkkasi silloiselle Rengas-Steinerille Tampereen toimipisteeseen töihin, naurahtaa Esko. yli sataan maahan. Kun Jinyu kiinnostaa mutta merkin nimen lausuminen mietityttää, Tsinju on aivan kelpo tapa lausua se. Mutta tuskin kauppa jää tekemättä, vaikka tilauksen tekisi lausumalla nimen niin kuin se kirjoitetaan.
  • n r o 3 • 2 17 7 Volvo Construction Equipment Myynti Vantaa Timo Mörsky 020 125 6262 K-laakso/Itä-Uusimaa Linus Nybäck 020 125 6460 Jyväskylä/Kuopio/Joensuu Lasse Huhtanen 020 125 6470 Tampere Juuso Salonen 020 125 6520 Hämeenlinna/Lahti Forssa/Salo Kalle Virtala 020 125 6471 Turku/Pori Pekka Oikari 020 125 6345 Lappi Hannu Ulkuniemi 020 125 6430 Oulu/Kainuu Jani Tolonen 020 125 6431 Vaasa/Seinäjoki/Kokkola Jörgen Råholm 020 125 6408 Volvo Construction Equipment Finland Oy Kärkikuja 2, 01740 Vantaa Puh. 020 125 611, Fax 020 125 6294 Kaikki hinnat euroina, alv %. Lisätietoja: www.volvoce.fi VANKIMMAT VAIHTOKONEET VOLVOLTA Volvo EC140CLM -11 68000 € Kuopio Volvo EC290CL -10 99.000 € Tampere Volvo EC210CL -11 105000 € Vantaa Volvo BM4500 -85 15.000 € Vaasa Volvo EC240CL -08 65000 € Vantaa Volvo L150E -03 55000 € Tampere Volvo ECR145CL -11 89.000 € Tampere Volvo EW130C -97 Tampere Volvo EC210CL -10 89.000 € Raisio Volvo EC210CL -08 75.000 € Vaasa Volvo L180EHL -03 58.000 € Vantaa Volvo EC140CL -08 69.000 € Kymenlaakso Volvo L90G -12 Vaasa Volvo EC15BXTV -06 17.900 € Vaasa Volvo EW160C -08 89.000 € Vantaa Volvo L180E -07 75.000 € Vaasa Volvo L250G -12 215.000 € Tampere Volvo L120C -98 40.000 € Kuopio Volvo L180G -11 115.000 € Rovaniemi Dumpperit Volvo A30D 2003 Oulu Volvo A30E 2008 Oulu Minikaivukoneet Volvo EC15BXTV 2006 17900 Vaasa Volvo ECR38 2007 32000 Raisio Volvo ECR50D 2015 65000 Vantaa Volvo ECR88 2008 55000 Raisio Wacker Neuson ET18 2014 29500 Kuopio Pienkuormaajat Atlas Super 65 2010 39000 Vantaa Pyöräkaivukoneet Volvo EW130C 1997 15000 Tampere Volvo EW140C 2007 69000 Tampere Volvo EW140C 2008 55000 Tampere Volvo EW160C 2007 79000 Tampere Volvo EW160C 2008 89000 Vantaa Åkerman H7MC 1988 15000 Kuopio Case WX165 2006 55000 Kuopio Case WX165 2007 55000 Oulu Volvo L220F 2010 Vantaa Volvo L250G 2012 215000 Tampere Volvo L350F 2011 210000 Vantaa Case 921C 2006 55000 Kuopio Caterpillar IT906 H 2011 29900 Vaasa Caterpillar 950 G 1999 40000 Vaasa Cheng Gong 958H 2011 45000 Raisio Komatsu WA180-1 1992 15000 Vantaa Komatsu WA270-3PT 2001 29000 Vantaa Komatsu WA400 2004 38000 Rovaniemi Kramer 480 AP 2013 65000 Vantaa Telakaivukoneet Volvo EC140CL 2008 69000 Kymenlaakso Volvo EC140CLM 2011 68000 Kuopio Volvo ECR145CL 2011 89000 Tampere Volvo EC180BLC 2006 38000 Oulu Volvo EC210CL 2007 60000 Kymenlaakso Volvo EC210CL 2008 75000 Vaasa Volvo EC210CL 2010 89000 Raisio Volvo EC210CL 2010 89000 Raisio Volvo EC210CL 2011 105000 Vantaa Volvo EC220DL 2012 Vantaa Volvo EC220DL 2014 114000 Kuopio Volvo EC240CL 2008 65000 Vantaa Volvo EC290BLC 2006 Vaasa Volvo EC290CL 2008 89000 Vantaa Volvo EC290CL 2010 99000 Tampere Volvo EC300DL 2012 Vantaa Volvo EC460BLC 2007 69000 Vantaa Doosan DX160LC 2010 57000 Tampere Doosan 175LCV 2006 39000 Vaasa Doosan DX180LC 2012 85000 Vaasa Doosan DX255LC 2010 60000 Kymenlaakso Hitachi ZX135US-3 2011 Vantaa Hitachi ZX180 2005 49000 Oulu Hitachi ZX210LC-3 2009 52000 Vantaa Hitachi ZX210LC 2011 75000 Raisio Hitachi ZX350LC-3 2007 50000 Oulu JCB JS 210 2012 59000 Rovaniemi Komatsu PC138US 2010 60000 Vantaa New Holland E135SR 2008 55000 Vaasa Muut Linde E18PH 2009 Raisio Case WX185 2007 60000 Kuopio Caterpillar M313D 2010 Vantaa Caterpillar M318D 2007 59000 Oulu Liebherr A914 2015 Tampere Liebherr A920 2014 105000 Vantaa Pyöräkuormaajat Volvo BM4500 1985 15000 Vaasa Volvo L50 1987 16000 Pori Volvo L70F 2010 Kymenlaakso Volvo L90F 2008 85000 Rovaniemi Volvo L90G 2012 Vaasa Volvo L110E 2006 Vantaa Volvo L120 1990 22000 Tampere Volvo L120C 1998 40000 Kuopio Volvo L120G 2013 Tampere Volvo L120G 2013 Tampere Volvo L150E 2003 55000 Tampere Volvo L150E 2005 62000 Raisio Volvo L150E 2007 70000 Raisio Volvo L180EHL 2003 58000 Vantaa Volvo L180E 2007 75000 Vaasa Volvo L180G 2011 115000 Rovaniemi Volvo L220E 2006 55000 Vantaa Volvo EC180BLC -06 38.000 € Oulu
  • 8 KAIKKI TYÖKONEISTA J A R M O S Y V Ä N E N E E R O S Y V Ä N E N JCB laajentaa tuotantoaan henkilönostimiin – se esitteli yhdeksän uutta saksilavanostinta. Uutuudet vain jatkuvat, esittelyvuorossa on uusi JCB 540-180 -kurottaja. uudet koneet säästävät polttoainetta 510 % verrattuna edellisiin malleihin. MTU moottorin myötä polttoainesuodattimien määrä on pudonnut kolmesta kahteen, mikä osaltaan pienentää huoltokustannusta. Myös huoltamine on tehty helpommaksi uudistamalla huoltoluukut niin koneen päällä kuin sivullakin. Vain 12 vuotta sitten JCB oli konevalistaja, jolla ei ollut omaa moottorituotantoa. Vuodesta 2004 on JCB kuitenkin valmistanut jo 400000 dieselmoottoria 4,4 , 4,8 ja 7,2 litran kokoluokkiin. Nyt esiteltiin JCB430 DieselMax kolmen litran moottori. Se on 30 % kevyempi kuin myös nelisylinterinen 4,4 litran EcoMax. JCB 430 DieselMaxia valmistetaan Stage IIIB/Tier 4 Final päästönormeihin. Moottori on suunniteltu siten, että se saadaan täyttämään myös tulevat Stage V päästönormit ja voidaan myös päivittää eri tehoalueille. Viiden tonnin JCB 407 on nyt saatavana myös nopeakulkuisena versiona. Uusilla akseleilla on huippunopeus 35 km/h, jossa on 15Km/h lisäystä verrattuna perusmalliin. Nopeakulkuinen versio painaa 100 kiloa enemmän ja sen akseliväli on 150 mm pidempi. JCB:n keskikokoiset pyöräkuormaajat 411 ja 417 saivat nyt tilavavammat CommandPlus ohjaamot, joka on ollut jo valmistajan lippulaivamallissa 457 pyöräkuormaajassa. Uuden ohjaamon myötä myös melutaso on alentunut ja uuden hallintanäytön kautta koneen toiminnot ovat ”sormenpäässä”. Molemmissa malleissa on JCB EcoMax Demoalueella pääsimme tutustumaan uuteen Piling Masteriin, jolla voi porata neljän metrin syvyyteen. VUOSITTAIN MAAILMASSA myydään noin 130000 henkilönostinta ja kokonaismarkkinan arvo on noin 10 miljardia Euroa. Tältä JCB:lle uudelta markkinalta se aikoo napata oman tukevan siivunsa. Henkilönostimissa JCB tähyää ensimmäiseksi Keski-Euroopan ja Amerikan markkinoille. Tämän vuoden loppuun mennessä on tarjolla 27 erilaista henkilönostinta, joista saksilavat esiteltiin ensimmäisinä. JCB:n kaivukoneet JS300, JS330 ja JS370 on nyt päivitetty Tier 4 F moottoreilla. Kuusisylinterinen MTU 6R100 on ollut jo käytössä JCB:n suurimassa pyöräkuormaajassa. Tehoa 7,7 litran MTU moottorista on tarjolla 180 kW (JS300) ja suurempiin 210 kW. Tier 4 F päästönormit täyttyvät ilman partikkelisuodatinta ja Perinteiseen tapaansa JCB esitteli lehdistölle kevään uutuudet kotipesällään Englannissa. Uusi aluevaltaus JCB:lle ovat henkilönostimet, joista ensimmäisinä esiteltiin saksilavat. Moottoritehtaan kevään uutuus on kolmen litran moottori. Suurimmat kaivukoneet ovat nyt ryyditetty Tier 4F MTU moottoreilla. Kurottaja vie nyt 18 metriin ja JCB 407 kulkee nyt 35 km/h. Hallelujah!! JCB julkisti uuden JCB 430 kolmelitraisen dieselmax-moottorin lehdistötilaisuuden päätteeksi. moottorit, joissa on tehoa 81/93 kW . Koneisiin on saatavana hydraulinen jäähdyttimen tuuletin, joka reagoi lämpötilaa. Tuulettimen pyörimissuunnan voi myös kääntää jäähdyttimen puhdistusta varten. Molemmissa malleissa on neliportainen powershift vaihteisto ja ajonopeus 40 km/h. JCB 403 on 2,5 tonnin runko-ohjattu pyöräkuormaaja. Ohjaamo on täysin uutta suunnittelua ja sieltä on hyvä näkyväisyys ja kuljettajalle tilaa riittää vaikka kone onkin pieni. Koneen korkeus on vain 2,2 metriä ja leveyttä jopa vain 1,1 metriä. Puomistoja on kahdella pituudella, joiden nostokorkeudet ovat 2,6 ja 2,8 metriä. JCB 403 pyöräkuormaajassa on täysin uusi hydrostaattinen voimansiirto ja se on saatavana myös 30 km/h kulkevana Kevään uutuudet JCB:ltä
  • n r o 3 • 2 17 9 Kari Halmela Mateko Oy:sta oli tyytyväinen uutuuksiIn. JCB:n tuotekehitys on koko ajan ajan hermolla ja tuotteet sen mukaisesti alan huippua. Demoalueella näimme uuden JCB TM320 -telepuomikuormaimen. Koneessa on EcoMaxmoottori, joka täyttää tier 4 Final -päästövaatimukset. Kone nostaa 3200 kilon kuorman 5,2 metriin. pienemmät kuin edeltävällä 540-170 mallilla, on nostokorkeutta 5 % enemmän eli 17,5 metriä ja ulottuvaisuutta 10 % lisää eli 13,5 metriä. Koneen paino on 11330 kg, mikä on 7% vähemmän kuin 540-170 mallissa. Painonsäästö on tullut uusiutuneesta neliosaisesta ketjuvetoisesta puomista ja kehittyneestä runkorakenteesta. Puomin kiinnitys on nyt entistä alempana joten näkyväisyys puomin yli on parantunut 20%, kuten valmistaja asian ilmoittaa. JCB on kehittänyt teollisuuskurottajiin Dual Tech vaihteiston. Siihen on yhdistetty hydrostaattinen ja powershift vaihteistot. Hydrostaattinen vaihteisto takaa portaattoman tasaisen ajon aina 19 km/h asti. Kun nopeus nousee tästä yli kytkeytyy automaattisesti kolminopeuksinen poweshift vaihteisto. Tämä DualTech vaihteisto löytyy kolmesta mallista: JCB 531-70, 535-95 ja 541-70 Industrial DualTech VT. versiona. Moottorina on nelisylinterinen 26 kW:n Kubota. Teleskooppikuormaaja TM320 on päivitetty myös EcoMax 4,4 litran Stage IV päästönormit täyttävällä moottorilla. Sen teho on 93 kW. Nostokyky on 3200 kiloa ja nostokorkeus 5,2 metriä. Powershift vaihteisto on nelinopeuksinen. Huippunopeus on 40 km/h. Kuormantuntevan hydrauliikan maksimituotto on 140 l/min. JCB lisäsi maailman laajimman (30 kpl) kurottajamallistonsa yläpäähän 540-180 HiViz mallin. Vaikka ulkomitat (2,35 x 6,26 metriä) ovatkin Tehdasvierailulla näimme miten moottorit rakennetaan. Moottori kasataan alusta loppuun kahdessa tunnissa.
  • 10 KAIKKI TYÖKONEISTA Tuomme ratkaisevan edun asiakkaalle. Uudella Metson Lokotrack® -leukalaitoksella murskaat hiljaa ja pölyttä myös kaupunkialueella Murskaus asutuilla kaupunkialueilla on nyt todellisuutta. Metson Lokotrack® Urban LT106™ -leukamurskainlaitos on varusteltu melun ja pölyn tehokkaaseen vähentämiseen. Melukotelointi ympäröi C106-leukamurskaimen tiiviisti ja vähentää merkittävästi murskauksesta syntyvää melua. Myös syöttösuppilon kumivuoraus alentaa melutasoa. Tehokas korkeapainesuihkutus ja koteloitu purkukuljetin estävät pölyn leviämisen ympäristöön. Kysy lisää uudesta, hiljaisesta ja pölyttömästä Lokotrack Urban-mallista asiantuntijoiltamme: Esa Berg, puhelin 040 837 8692, Jussi Mäkelä, puhelin 040 833 6738, Jouko Tolonen, puhelin 050 355 7580 ja Mikko Takaniemi, puhelin 050 401 4417. #TheMetsoWay Täysin uusi Valtran A-sarja – todellinen työn sankari täydentää Valtran neljännen sukupolven traktorimalliston vaihdetta eteen ja taakse on jaettu vain kahteen ryhmään. Ryömintävaihteisto on saatavana lisävarusteena. Ryömintävaihteistolla voi ajaa 90 metrin tuntinopeudella (1400 rpm), mikä tekee vaihteistosta todella monikäyttöisen. Suunnanvaihdon nopeutta voidaan säätää kuljettajan tai työtehtävän tarpeiden mukaan. Valtran perinteiset AutoTractionja HiShift -ominaisuudet vähentävät kytkimen käyttötarvetta ja helpottavat työtä. Mekaanisella suunnanvaihdolla varustettu voimansiirto tulee myöhemmin tarjolle sellaisille asiakkaille, jotka eivät käytä etukuormainta tai muuten tarvitse hydraulista suunnanvaihtoa. Jopa 5,2 tonnin nostovoima ja 98 l/min hydrauliikka Uudessa A-sarjassa on sähköisesti ohjattu AutoControl-nostolaite, jonka tarkka toiminta on tuttua myös muista Valtroista. Modulaarisen rakenteen ansiosta isoimpien A4-sarjan traktoreiden nostovoima on peräti 5,2 tonnia. Avoin hydrauliikkajärjestelmä tuottaa tarpeeksi tehoa kaikkiin käyttötarkoituksiin. Isoimpien mallien 98 litraa minuutissa liikuttaa nopeasti isoakin etukuormainta tai työkonetta. Uusiin A-sarjan traktoreihin saa kolme ulkopuolisen hydrauliikan venttiiliä. Lisävarusteena on saatavana myös virtauksensäätöventtiili. Täysin uusi ohjaamo A4-sarjan ohjaamo on täysin uusi ja tilavin tämän kokoluokan traktoreissa. Uusi ohjaamo on mukava ja toimiva, mikä tekee työskentelystä miellyttävää ja tehokasta. Hyvää ergonomiaa täydentävät sähköisesti ohjatut toiminnot, kuten neliveto, tasauspyörästön lukko, nostolaite ja monitoiminäyttö. Uusi ohjaamo on myös erittäin hiljainen ja siihen saa lisävarusteena tasokkaan apumiehen istuimen. Eikä pidä unohtaa led-takavaloja, jotka ovat täysin samanlaiset kuin N4ja T4 -sarjoissa. Asiakkaan tarpeisiin räätälöitävä uusi A-sarja Kuten muutkin Valtran traktorit myös A-sarja räätälöidään Suolahden tehtaalla asiakkaan toivomusten mukaan. Modulaarinen rakenne ja sadat valinnaisja lisävarusteet mahdollistavat sen, että neljännen sukupolven A-sarja voidaan räätälöidä entistä tarkemmin asiakkaan töihin sopivaksi. Lisää varustelumahdollisuuksia tarjoaa tehtaan yhteydessä toimiva Unlimited-studio. Toimitukset alkavat kesällä Uusi Suolahdessa valmistettava A-sarja sai ensiesittelynsä SIMA-näyttelyssä Ranskassa. Uuden A-sarjan sarjatuotanto alkaa kesällä 2017. Traktoreita tulee näyttelyihin ja myyntipisteisiin koeajettavaksi heinäkuusta alkaen. Mallisto Neljännen sukupolven A-sarjaan kuuluu seitsemän mallia, joissa on kolme erityyppistä runkoratkaisua. Kaikissa malleissa on ohjaamo ja neliveto. Moottorin lisäksi koko traktorin keula on suunniteltu uusiksi. Pakokaasun jälkikäsittelylaitteet ja moottorin ulkomitat ovat mahdollisimman kompaktit hyvän näkyväisyyden takaamiseksi. Useita runkovaihtoehtoja Uudessa A-sarjassa löytyy seitsemän traktorimallia 75:n ja 130 hevosvoiman väliltä. Tämä on mahdollista modulaarisen runkorakenteen ansiosta. Runkovaihtoehtoja on kolme. Tämä mahdollistaa suuren määrän eri tehoisia malleja, joissa kuitenkin käytetään samoja rakenteita ja osia. Ja kuten Valtran tapauksessa aina – traktorin maavara on korkea, mistä on hyötyä paitsi metsätöissä, myös pellolla esimerkiksi ruiskutuksissa ja rehunteossa. Lähes joka toiseen Aja Nsarjan traktoriin hankitaan tehdasasenteinen etukuormain. Neljännen sukupolven A-sarjaan saa tehdasasenteisen kuormaimen kaikkiin malleihin. Uusissa G-sarjan kuormaimissa on täysin uudet aisat ja varustelevy, jotka parantavat näkyvyyttä sekä koneen tasapainoa. A4-sarjan täysin uusi rakenne näkyy myös traktorin muotoilussa. Aiempaan malliin verrattuna kaikki on täysin uutta. Etukuormaintyön lisäksi traktorista on erinomainen näkyvyys myös muissa töissä sekä yöllä että päivällä, hyvässä ja huonossa säässä, ulkona pellolla ja sisällä rakennuksissa. Tehokkaiden työvalojen ja suuren ikkunapinta-alan yhdistelmä on osoittautunut menestykseksi jo N4ja T4-sarjoissa. Monipuoliset vaihteistot Uudessa A-sarjassa Valtran legendaarisen HiTech-suunnanvaihdon vaihtoehtona on myös mekaaninen suunnanvaihto. Markkinoiden parhaassa mekaanisessa vaihteistossa 12 UUSI A-SARJA on ensimmäinen neljännen sukupolven traktori, jota valmistetaan Valtran tehtailla sekä Suolahdessa että Mogi das Cruzesissa Brasiliassa. Neljännen sukupolven Asarja on täysin uusi traktori ja se heijastaa Valtran Your Working Machine -sloganin arvoja. Uudet kompaktit moottorit A4-sarjan voimanlähteinä ovat AGCO Powerin edistykselliset moottorit. Kolmessa pienimmässä mallissa on 3,3-litran kolmisylinterinen moottori ja neljässä suurimmassa 4,4-litran nelisylinterinen moottori. Kummassakin moottorissa on täysin uusi common rail -ruiskutusjärjestelmä, joka tuottaa paljon tehoa taloudellisesti. Typen oksidit poistetaan pakokaasuista SCR-teknologialla. SCR:n ansiosta uudet mallit täyttävät Stage 4 -tason päästömääräykset. SCR:n ansiosta moottorit vastaavat myös suorituskyvyltään ja taloudellisuudeltaan asiakkaiden vaatimuksia. Pienimmässä A74-mallissa käytetään pakokaasujen puhdistamiseen jäähdytettyä pakokaasujen EGR-takaisinkierrätystä kustannustehokkuuden vuoksi.
  • Huoltoa voimalla seitsemän miehen n r o 3 • 2 17 11 edennyt, ja nyt ollaan tässä, hymyilee Hallström uuden korjaamotilan vastaanotossa. Maltillisen kasvun periaatteella yritys on hallitusti kasvanut asiakkaiden tarpeita kuunnellen. – Meillä on oma asiakaskuntamme ja keskitymme omaan tekemiseen. Meidän tiimi on kuin hioutunut timantti. Jokainen työntekijämme tuo oman osaamisensa ja panostuksensa ja homma toimii. Teemme töitä joustavasti, näin ollen hommat saadaan aina hoidettua ja asiakas on tyytyväinen, lisää Hallström. Siinä avaimet menestykseen. Monet merkit ja laitteet Uudenmaan Konehuolto Oy huoltaa ja korjaa melkein mitä vaan. Huoltoja ja korjauksia voidaan hoitaa niin maastossa kuin uusissa korjaamotiloissakin. Järeän 20 tonnin nosturin avulla hallissa pystytään hoitamaan kaiken isoimmatkin koneet. – Teemme sopimusja takuuhuoltoja moniin erimerkkeihin, myös tienhoitokalustoon. Viimeisimpänä nyt tuli John Deeren sopimushuollot. Lisäksi huollamme ja peruskorjaamme rotoiltit, kuten engconit, Rototiltit ja SMP:t. Osaavan henkilöstön avulla kaikki hommat saadaan hoidettua, kertoo Hallström tyytyväisenä. Uudenmaan Konehuolto Oy tarjoaa asiakkailleen huollot ns. avaimet käteenperiaatteella, jolloin kustannukset ovat etukäteen tiedossa. Huoltojen ja korjauksien lisäksi meillä varustellaan myös uusia koneita, lisää Hallström. Koneiden ja rototilttien lisäksi yritys hoitaa myös hydraulipumppujen ja ajonapojen kunnostuksia. Iloisella mielellä eteenpäin Meidän toiminnan kulmakivi on osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö. Nyt pystymme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin, uudet toimitilat parantavat mahdollisuuksia entisestään. Ja parastahan tässä työssä on juuri asiakkailta saatu hyvä palaute, sen avulla usko tekemiseen säilyy, tulee halu ja tarve parantua ja kasvaa entisestään. On meillä nytkin kädet täynnä töitä, joten muutama ammattitaitoinen lisäkäsipari on nytkin hakusessa, päättää Hallström tyytyväisenä. Tästä on hyvä jatkaa! Ville Hallström katsoo luottavaisena tulevaisuuteen. Huoltoja korjaamotoiminnan lisäksi yrityksen valikoimasta löytyvät myös uudet Takeuchi-koneet ja jatkossa niiden vuokrauksetkin. Tästä on hyvä jatkaa! Uudenmaan Konehuolto Oy:n uudet toimitilat sijaitsevat Keravalla Tiilitehtaankadulla. Yli 1000 m 2 tiloissa hoituvat niin koneiden kuin rototilttien huollot ja korjaukset kuin uusien koneiden varustelutkin. Hyvin varustellun huoltohallin järeällä 20 tonnin nosturilla hoituu hommat. VILLE HALLSTRÖMIN luotsaama Uudenmaan Konehuolto Oy aloitti toimintansa yhdellä huoltoautolla ja omistajan oman työpanoksen voimin. Nyt, muutama vuosi myöhemmin, yrityksellä on juuri valmistuneet yli 1000m2 huolto-ja korjaamotilat Keravalla, viisi huoltoautoa kentällä ja seitsemän alan ammattilaista. Maltillista kasvua – Maatalon naapurin poikana minulla on pienestä pitäen ollut kädet rasvassa, sieltä innostus alaan on syntynyt. Aloitin yhdellä huolto-autolla, pian hommasin vara-auton ja siihen tarvittiin sitten myös huoltomies. Näin se homma on Yrityksen viisi huoltoautoa liikkuu ympäri Suomen ammattitaitoisen huoltohenkilöstön voimin. K IRSI A LAP AAVOLA Tuote ja sopivuus Hinta 04281437 Xchange Turbo 554,20 04281438 Xchange Turbo 608,60 04281466 Xchange Turbo 618,80 ivuus ja sop te uo T Tu e ng ha c X 7 3 14 28 04 ivuus Hinta bo r Tu 20 4, 55 Tu e ng ha c X 7 3 14 28 04 Tu e ng ha c X 8 3 14 28 04 Tu e ng ha c X 6 6 14 28 04 bo r Tu 20 4, 55 bo r Tu 60 8, 60 bo r Tu 80 8, 61 JLM Finland Oy ? www.jlm.fi Puutarhatie 26 B 8, 01300 VANTAA Puh. 050 313 2011 ? jesse@jlm.fi DitchWitch ® Suuntaporat Imurit Hammerhead myyrät Täryaurat
  • 12 KAIKKI TYÖKONEISTA www.steelwrist.com 0400 762 394 040 179 1500 040 743 8122 Kannattava Järkevä Turvallinen Kannattava Kannattava .steelwrist.com www 0400 762 394 Kannattava evä Järk urvallinen T 0400 762 394 040 179 1500 Kannattava evä urvallinen 040 179 1500 040 743 8122 mistajalle ainakin kahdesta suunnasta. Uusimmat PowerPack -mallit ovat moottorisarjojen pienimmästä päästä, eli TD 2.9 sekä TCD 3.6. Näissä paketeissa ei ole runkoa, vaan paketti sisältää kaikki tarvittavat osat. Näissä paketeissa pakokaasujen jälkikäsittelylaitteet ovat asennettuna moottoriin, mikä entisestään pienentää voimalaitepaketin kokoa ja helpottaa asennusta. Kaikista mahdollisista versioista saa tilattua Grönblomilta CAD-mallit erilaisten vaihtoehtojen sujuvaan kokeiluun omaan suunnittelutyöhön. DEUTZ POWERPACK on voimalaitepaketti, joka sisältää moottorin lisäksi myös tarvittavat oheislaitteet. Yleisimmin pakettiin kuuluvat jäähdytysnesteensekä ahtoilman jäähdyttimet ja pakokaasujen jälkikäsittelylaitteet. PowerPack -kehikoissa on joitakin vaihtoehtoisia asennuspaikkoja polttoaineenja öljynsuodattimille. Laitevalmistajien tarvitsee ainoastaan asettaa paketti paikoilleen ja kytkeä käyttölaitteensa saadakseen parasta saksalaista insinöörityötä edustavan voimalaiteratkaisun käyttöönsä. PowerPack helpottaa laitevalmistajaa niin, että laitevalmistajan ei tarvitse itse suunnitella, mitoittaa ja laskea moottorin jäähdytystarpeita, vaan ne toimitetaan hyvänä ja valmiiksi koottuna ratkaisuna. Laitevalmistajan täytyy vain varata sopivasti tilaa laitteesta paketille. Tämä nopeuttaa huomattavasti suunnitteluprosessia ja helpottaa lopullisen laitteen kokoonpanotyötä. Kustannussäästöjä tullee näin laitevalDEUTZ PowerPack • Liikkuviin työkoneisiin • 30-520 kW / 40-697 hp @ 1600-2300 min ?¹ / rpm • EU Stage IIIB ja IV / US EPA Tier 4i + 4f • Liikkuvien työkoneiden sovelluksiin sopivia asennusvalmiita moottoripaketteja, jotka sisältävät jäähdyttimet ja apulaitteet. Perustuvat moottorisarjoihin: TD 2.9 L4, TCD 3.6 L4 / 4.1 L4 / 6.1 L6 ja TCD 12.0 V6 / 16.0 V8. • Tarkoin määritellyt liitäntäpisteet sekä standardoidut komponentit vähentävät asennustyötä ja siten asennuskustannuksia. • Jäähdytysratkaisut ovat optimoituja kullekin moottorimallille suorituskyvyn ja melun suhteen. Moottorit voidaan varustaa joko imevällä tai puhaltavalla puhaltimella. • Uutuudet TD 2.9 sekä TCD 3.6 toimitetaan kustannustehokkaasti ilman runkoa, mutta sisältäen kaikki tarvittavat osat. Kaikki muut moottorimallit on asennettu itsekantavalle rungolle, mutta näistäkin moottorimalleista on myös saatavilla rungottomat vaihtoehdot irtojäähdyttimillä. • Moottorisarjojen TD 2.9 sekä TCD 3.6 pakokaasujen jälkikäsittelylaitteet ovat asennettu moottoriin asennustyön minimoimiseksi. • Moottorisarjoissa TCD 4.1 / 6.1 voidaan DVERT® hiukkassuodatin asentaa joko PowerPackin päälle tai sivulle. • Moottorisarjoihin TCD 12.0 / 16.0 pakokaasujen jälkikäsittely on toteutettu SCR-pelkistyskatalysaattorilla, joka toimitetaan erillisenä. KONEALAN HUOLLOT JA KORJAUKSET Kiitoradantie 3, 01530 Vantaa Huolto, korjaamo: Timo Haapala, puh. 0400 423 534, timo.haapala@vantaantyokonehuolto.fi Varaosat: Matti Ahokas, puh. 040 7153722, matti.ahokas@vantaantyokonehuolto.fi VANTAAN TYÖKONEHUOLTO VANTAAN TYÖKONEHUOLTO Korjaamme myös muun merkkiset maanrakennuskoneet, traktorit ja kiinteistökoneet yli 15 vuoden kokemuksella. 0400423 534 0400423 534 0400423 534 0400423 534 0400423 534 0400423 534 0400423 534 0400423 534 0400423 534 0400423 534 Vantaan Työkonehuollossa työskentelevät alansa huippuosaajat sekä korjaamossa että huippuvarustelluissa kenttähuoltoautoissa. Varmistamme työkoneesi sekä lisälaitteidesi toimivuuden ja tehokkaan tuottavuuden! sekä korjaamossa että huippuvarustelluissa kenttähuoltoautoissa. Varmistamme työkoneesi sekä lisälaitteidesi toimivuuden ja tehokkaan tuottavuuden! Vantaan Työkonehuollossa työskentelevät alansa huippuosaajat Valtuutettu Komatsu, Lännen, Arctic Machine, Engcon, Lundberg, Ljungby, Multione, Rototilt (Indexator) ja SMP-sopimushuoltaja ja -varaosamyyjä. Grönblomilla valikoimissa nyt uusia Deutz PowerPack -malleja
  • n r o 3 • 2 17 13 rototilt.fi UUTUUS Rototilt R3:ssa on kaikki ominaisuudet, joita tavallisesti on ollut saatavissa vain isompiin laitteisiin. Kaikki tarjolla olevat ohjausjärjestelmät. Huippuluokan turvallisuus Secure Lock™ – kauhan turvalukituksen myötä. Uuden hydrauliikan ansiosta korkeampi teho ja alhaisempi polttoaineenkulutus, 7kanavainen läpivienti, kuormanpitoventtiilit vakiona teleskooppisylintereissä. Luokkansa kevein – enemmän voimaa itse työhön. R3 – etkä joudu tinkimään mistään. HUIPPUOMINAI SUUKSIA 6-12 TONNIN KONEISIIN S U U T U U if .t li otot r MIES JA KONE Teuvo Tikkakosken täydellisesti varusteltu Komatsu 3D -työmaille esimerkiksi massanvaihtoa tai vaihteen asennusta. Juhannuksena oli 3D-ratatyömaan aikaikkuna 48 tunnin mittainen. Töitä riittää. Joskus vuorotta. Teuvo Tikkakoski ammattioppilaitoksen työmaalla Kokkolassa. Tämäkin työmaa vaatii 3D:n. Leican 3D koneohjaus on yksi Tikkakosken välttämättömimmistä varusteista. Täällä ilman sitä pääsee enää harvalle suuremmalle työmaalle. Kauhan kallistusja kääntötieto välittyy Leican 3D-järjestelmään Engconin ePS:n avulla. kataulut ja koneen siirrot. Toisinaan tulee pitkiäkin työmaita lyhyiden väliin. – Vasta tulin Limingasta 8tien levennystyömaalta puolentoista kuukauden työrupeamalta. Kaikki tehtiin siellä 3D:llä. Viisi kuukautta olin myös uudella ratatyömaalla Ylivieskassa. Uutta rataa tehtiin vanhan viereen ja vanha saneerataan. Viikonloppuisin ratatöissä tulee sitten normaalisti 20 tunnin aikaikkunassa TEUVO TIKKAKOSKI on tunnettu koneurakoitsija mies ja kone. Kuusi vuotta yrittäjänä ja kaksikymmentä koneiden puikoissa. Yrittäjäuran toinen uusi kone on nyt alla. Ura pääsi vauhtiin käytetyllä Komatsulla ja nyt miehellä on vain yksi työnantaja – Sundström Ab. Päivät ovat täynnä työmaita. Uudessa 10-sarjan 210 Plussa -koneessa on tunteja 900 ja varusteina Leican 3D, engconin 226 pihdeillä, lämmitin, ilmastointi, rasvari ja led-valot. Komatsu-kokemusta on pitkälti toistakymmentä tuhatta tuntia ja engconista lähes kymmenen tuhatta. Engcon on aina ollut puomin päässä – Tähän rototilttiin olen kyllä tyytyväinen. Engconin ePS tekee 3D:stä täydellisen. Engconin päässä pyörii lajittelukoura, routapiikki ja erilaisia kauhoja. Vaativissa kohteissa etenkin rakennustyömailla tulee tehtyä pikaisia käyntejä kun urakat halutaan etenemään. 3D on käytössä melkein joka työmaalla. Kun Teuvolle esittää kysymyksen, onko hän luottourakoitsija, hän sanoo vaatimattomuuttaan, ettei kommentoi. Totuus paljastuu kuitenkin asenteesta ja kuulopuheista. Tikkakoski toimii omalla toiminimellään ja Sundström Ab hoitaa koneen ja miehen aiJ U H A N I V I I TA N E N Maanrakennuskoneiden toimituksissa huippuvuosi TEKNISEN KAUPAN LIITON Maanrakennuskonejaoston vuoden 2016 toimitustilasto päätyi 19 prosentin kokonaiskasvuun. Toimitusten kappalemääräinen kasvu painottui tela-alustaisiin kaivinkoneisiin, toisin sanoen raskaaseen kalustoon, mutta kasvu oli huomattavaa kaikissa tuoteryhmissä. Koneita myytiin 1 831 kappaletta. Kasvu alkoi jo vuonna 2015, mutta sitä edelsi neljä peräkkäistä laskun vuotta. Vuodesta 2011 koettu laskeva markkinakehitys on vanhentanut konekantaa ja kasvattanut käyttötuntikertymää, joten korvausja modernisointi-investointien tarve rakentamisen nosteessa jatkuu. Uudet mallit ovatkin selvästi entisiä vähäpäästöisempiä ja ergonomisempia. Infrakonekysyntää ylläpitää sekin, että suurten ikäluokkien eläköityessä urakoitsijat kilpailevat uuden sukupolven kiinnostuksesta työmarkkinoilla. Kalusto ja jopa konebrändit ovat osa tätä vetovoimaa. Merkittävintä konekaupalle on ennen muuta urakoinnin tilauskannan vahvistuminen. Tilauskannan ovat luoneet muun muassa rakentamisen suurten aluehankkeiden laajat pohjatyöt kunnallistekniikoineen, hallituksen satsaus väylämäärärahoihin sekä jonkinasteinen jatkuvuus kaivosteollisuuden näkymissä. Panostusten uskotaan jatkuvan ja kysynnän olevan nyt melko vakaata. Rakentamisen tilauskanta on pitkäkestoinen. Jälleen uusi parlamentaarinen komitea alkaa selvittää myös Suomen liikennepolitiikkaa, ja tiestön 2,5 miljardin korjausvelka antaa sille tukevat lähtökohdat. Investointipiikin arvioidaan kuitenkin olevan jo takana, ja vuonna 2017 toimitusten kasvu jäänee konetuojien mukaan korkeintaan lieväksi.
  • 14 KAIKKI TYÖKONEISTA SOPEUTUMISKYKYÄ POHJOISEN TALVEEN: Uuden Nokian Hakkapeliitta 9:n uniikki nastakonsepti vie turvallisesti ja luonnollisesti perille sestään jarrutusja sivuittaispitoa, Pirhonen sanoo. Olkapääalueiden nastat on kehitetty tuottamaan ensiluokkaista sivuttaispitoa, jota kaivataan varsinkin kaarreajossa liukkaalla alustalla. Nastan runko ja laippa on erilainen kuin keskinastoilla ja kolmihaarainen kovametallitappi on muotoiltu toimimaan tehokkaasti sivuttaisvoimaa vastaan. Ajoneuvon kaartaessa, nastan pitosärmä kohtaa aina mahdollisimman suuren osuuden ajoalustasta, mikä maksimoi sivuttaispidon. Liukkaalla kelillä autoilija kokee tämän teknisen oivalluksen parantuneena ja tarkkana ohjaustuntumana. Uusi Hakkapeliitta 9 on edeltäjänsä tapaan pintamalliltaan direktionaalinen eli pyörimissuunnaltaan määrätty. Tämä on testiemme mukaan paras vaihtoehto nastarenkaisiin. Kaikki nastat sijoitetaan ja asemoidaan tarkkaan suunniteltuun paikkaansa uusinta teknologiaa hyödyntävällä nastoituslaitteistolla. Nastojen sijoittelu on tietokoneoptimoitu ja räätälöity kokokohtaisesti. Esimerkiksi yleisessä koossa 205/55 R16 on sama määrä nastoja sekä uutuustuotteessa kuin edellisen sukupolven Nokian Hakkapeliitta 8:ssa. Maailman pohjoisin rengasvalmistaja tekee jatkuvaa kehitystyötä turvallisten ja entistä ympäristöystävällisempien nastarenkaiden kehittämiseksi. Nokian Hakkapeliitta 9:n nastojen täsmällistä kosketusta ajoalustaan hallitaan Eco Stud 9 -konseptilla. Nokian Eco Stud 9 -konsepti sisältää kaksi erimallista nastaa, tiekosketusta vaimentavan Eco Stud nastatyynyn, alalaipan keskellä olevan nastaiskua pienentävän ilmatilan ja keskinastojen viistetyt kovametallikärjet. Viistetyt nastakärjet jakavat nastan iskuvoiman suuremmalle alalle. Ympäristöystävällinen, moderni Eco Stud 9 konsepti vähentää tienkulumista ja varmistaa, että äänitaso on miellyttävämmällä tasolla kuin jo hiljaisella Hakkapeliitta 8 -nastarenkaalla. Oivallista lumipitoa Snow Grip Booster Luotettavan jääpidon lisäksi Nokian Hakkapeliitta 9 viihtyy oivallisesti lumella ja paljaalla tienpinnalla. Vahvasti tuettu tyylikäs pintamalli on voimakkaasti uritettu 3Dlukkolamelloinnilla, mikä tekee liikkumisesta varmaa, kun rengas reagoi nopeasti ja tunnokkaasti ohjausliikkeisiin. Lukkolamellit lukitsevat renkaan pinnassa kulkevat kuviopalat tiekosketuksessa jämäkästi yhteen, jolloin renkaan ajettavuus kaarteissa ja väistötilanteissa on sujuvaa. Tiheä lamellointi yhdistettynä Snow Grip Booster -leikkauksiin pintakuvion keskialueen välipalojen molemmilla reunoilla antaa lisää lumipitoa parantavia teräviä särmiä sekä pitkittäissuuntaan että sivuttaissuuntaan. Olkapääalueiden aggressiiviset Deep Snow Booster -leikkaukset tuovat lisäpitoa, kun siirrytään syvään lumeen. Vakuuttavaa talvipitoa vahvistaa myös uusi kulutuspintasekoitus. Nokian Renkaiden tuotekehitysinsinöörien taidonnäyte yhdistää turvallisuuden ja Hakkapeliitta 9:n vihreän luonteen. Pääosassa uudentyyppisessä ympäristöystävällisessä talvisekoituksessa on silica, rypsiöljy, luonnonkumi ja erityisesti uusi Green Elasto Proof biomateriaali, jonka avulla kumisekoitus säilyy elastisena myös alhaisissakin lämpötiloissa. Rypsiöljy parantaa kulutuspintasekoituksen repimislujuutta. Kulutuspinnan kimmoisuus tehostaa myös lamellien toimintaa, mikä kasvattaa lumipitoa. Vahvojen ja kestävien kemiallisten sidosten ansiosta kulutuspintasekoitus tarjoaa parhaan mahdollisen pidon tanvaihdossa ja kaarreajossa tuttu ikävä tilanne: pito katoaa ja auto ei ole ohjattavissa. Sivuttaispidon menetys aiheuttaa usein ajoneuvon hallinnan menetyksen, joka on yksi merkittävimmistä syistä kuolemaan johtavissa onnettomuuksissa liukkaalla kelillä. – Yhtenä lähtökohtanamme oli kehittää täysin uusi nastarengas, jossa yhdistyy tasapainoinen pitkittäisja sivuttaispito sekä ympäristöystävällisyys. Tuote, jonka avulla autoilijat voisivat liikkua turvallisesti, vaikka keli ja pitotaso yllättävästi muuttuvat. Uudessa Hakkapeliitta 9:ssä on oma räätälöity nastansa renkaan kulutuspinnan keskialueella ja oma nastansa renkaan olkapääalueilla. Uusi teknologia on ainutlaatuinen maailmassa ja ensimmäinen laatuaan myös Hakkapeliitta-talvirenkaissa, Nokian Renkaiden tutkimusja kehitysjohtaja Juha Pirhonen kertoo. Maailman parhaiden nastallisten talvirenkaiden kehittäminen vaatii nastateknologian, rengasrakenteen, pintakuvion ja kumisekoitusten vuorovaikutusta. Kokonaisuuteen kuuluu myös yli 4 vuoden kehitystyö ja lukemattomat testikilometrit aidoissa käyttöympäristöissä. Nokian Hakkapeliitta 9:n ääriolojen hallinta jalostettiin huippuunsa napapiirin pohjoispuolella, Nokian UUSI NOKIAN Hakkapeliitta 9 -nastarengas sopeutuu talven kaikkiin olomuotoihin taidokkaasti ja tasapainoisesti. Uutuustuotteen sydämessä on Nokian Renkaiden patentoima uniikki funktionaalinen nastakonsepti (Nokian Tyres Functional Stud Concept). Jarruttaessa, kiihdyttäessä ja kaarreajossa toimivat erilaiset nastat varmistavat helpon ja mukavan perille pääsyn talven pahimpanakin päivänä. Maailman ensimmäinen funktionaalinen nastoitusratkaisu tuo talven tuiskussa matkaavalle kuljettajalle erinomaisen pitkittäispidon lisäksi ylivertaista sivuttaispitoa jäisellä ja lumisella alustalla. Nokian Renkaiden uuden pintamalliteknologian ansiosta ajotuntuma on vakaa myös paljaalla tiellä. Ääritilanteissa pidon rajalla hallitusti ja loogisesti käyttäytyvä Hakkapeliitta 9 rullaa aikaisempaa nastallista Hakkapeliitta-sukupolvea kevyemmin polttoainetta säästäen. Talviteiden priimuksen vihreää luonnetta täydentää miellyttävän hiljainen ajoääni. Sekä pieniin perheautoihin että urheilullisiin menopeleihin suunnattu moderni tuotepaletti kattaa 52 kokoa aina 14-tuumasta 20-tuumaan saakka. Suurin osa on XL-merkittyjä eli renkaiden kantavuus on korkein mahdollinen kyseisessä koossa. Maailman pohjoisimman rengasvalmistajan lippulaivatuotteen laaja ja moderni valikoima on täydellisenä saatavissa syksyn 2017 talvirengassesongissa. Uuden sukupolven nastallinen Hakkapeliitta seuraa moninkertaista vertailutestien voittajaa Nokian Hakkapeliitta 8:a. Nokian Hakkapeliitta 9:n päämarkkinat ovat muiden vaativiin talvikeleihin kehitettyjen Hakkapeliitta-talvirenkaiden tapaan Pohjoismaissa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa. Funktionaalinen nastoitusratkaisu tuo ylivoimaista talvipitoa Tutkimusten mukaan autoilijat arvostavat talvirenkaassa erityisesti luotettavaa jääja lumipitoa. Erityinen huolenaihe on varsinkin kaisRenkaiden ”White Hell” testikeskuksessa Ivalossa. Funktionaalinen nastakonsepti, enemmän hallittua turvallisuutta Uutuuden ylivoimaisen talvipidon ja hallitun tiekosketuksen kaikilla alustoilla mahdollistaa vallankumouksellinen funktionaalinen nastakonsepti. Keskialueen nastoilla maksimoidaan vankka pitkittäispito jarrutuksessa ja kiihdytyksessä, jota tukevat optimaalisella muodollaan niin nastarunko, nastan alalaippa kuin myös kovametallia oleva nastan keskiosa. Keskinastan pitkittäissuuntaa vastaan leveä kovametallitappi tuo maksimaalisesti pitopinta-alaa ja mahdollistaa parhaan mahdollisen pitkittäispidon. – Merkittävä uusi innovaatio löytyy nastojen rungon yläosasta. Nastarungon yläosa on viistetty, minkä ansiosta nasta kykenee tunkeutumaan aikaisempaa syvemmälle jäähän, mikä kohentaa entiNokian renkaat julkaisi uudet Nokian Hakkap eliitta 9 ja Nokian Hakkapeliitta 9 suv talviren kaat henkilöa utoihin ja katuma astureih in. Näitä lehdistö pääsi testaam aan erilaisill a jää radoilla ja maantie llä. Järeisii n Nokian Hakkap eliitta 44 talviren kaita päästiin testaam aan loistavissa talvisiss a ja kumpuil evissa olosuht eissa.
  • n r o 3 • 2 17 15 vuodesta toiseen, kilometrien karttuessa. Uransyvyysmittari lisää talviturvallisuutta Kulutuspinnasta löytyy tuttuun tapaan Nokian Renkaiden patentoima uransyvyysmittari (DSI – Driving Safety Indicator). Renkaan keskipinnassa olevat numerot ilmaisevat montako millimetriä renkaan pääurissa on kulutuspintaa jäljellä. Lumikidetunnus eli talvikulumisvaroitin (WSI) säilyy näkyvissä neljän millimetrin uransyvyyteen asti. Lumikiteen kuluttua pois suosittelemme uusien talvirenkaiden hankintaa riittävän turvallisuuden varmistamiseksi. Turvallisuutta parantaa infoalueelta löytyvä paikkaja painemuisti. Infoalueelle voidaan merkitä vaihdon yhteydessä oikeat paineet ja käyttöpaikka. Käyttömukavuutta ja turvallisuutta edistää lisäosio, johon voi merkitä kevytmetallivanteiden pulttien kiristysmomentin. myös panostettu ja F2 omaa entistä tehokkaammat kivenpoistajat, jotka suojaavat renkaan runkoa kivien aiheuttamilta vaurioilta. F2 omaa myös uuden olkapääalueen, joka parantaa renkaan käsittelyominaisuuksia ajettaessa syvemmässä lumessa. Rengas voidaan myös nastoittaa kun haetaan lisäpitoa. F2 omaa myös modernin ja uuden sivupintadesignin, joka tekee sen tunnistettavaksi liikenteessä. Lamelloinnin nerokkaalla suunnittelulla on saatu pintakuviopalojen kuluminen hyvin tasaiseksi. F2 omaa alhaisen vierin vastuksen sekä melutason. Nokian Hakkapeliitta Truck F2 tuodaan markkinoille 4 eri koossa: 385/65R22.5, 315/80R22.5, 315/70R22.5 ja 295/80R22.5. Tuotteet tulevat saataville syksyn 2017sesonkiin. ”Uudessa F2:ssa on tosi hyvä tuntuma ojan reunan polanteella”, kuvailee Petri Pasanen, puuautonkuljettaja Ivalosta. ”Rengas menee hyvin umpilumeen ja leikkaa hienosti läpi lumen pinnasta, mikä on tärkeää huonoilla teillä.” Nokian Hakkapeliitta Truck F2:n ominaisuudet eivät kuitenkaan rajoitu vain kapeille metsäteille. ”On siinä hyvä pito myös maantiellä”, Petri hymyilee. Uransyvyysindikaattori tuo turvallisuutta talveen Kuten aiemminkin Hakkapeliittatuotteissa, myös uudessa F2 mallissa on Nokian Renkaiden patentoima uransyvyysindikaattori, Driving Safety Indicator (DSI). Kulutuspinnassa olevat numerot kertovat, kuinka paljon pintaa on vielä jäljellä. Lumihiutalesymboli, Winter Safety Indicator (WSI), taas kertoo talviturvallisuudesta. Lumihiutalesymboli pysyy näkyvillä aina 8mm uransyvyyteen asti. Tämän jälkeen suosittelemme uusien talvirenkaiden hankkimista, jotta talviturvallisuus on taattu. UUSI NOKIAN Hakkapeliitta Truck F2 omaa entistä aggressiivisemman pintakuvion, jolla saavutetaan maksimaalinen pito. Kehitystyön keskiössä on ollut ajatus, kuinka tehdä jo erittäin hyvästä Nokian Hakkapeliitta Truck F:sta vielä parempi talvieturengas. Nyt uusi F2-malli ottaa paikkansa F:n seuraajana ja tuo lisäpitoa juuri niille hetkille kun sitä eniten tarvitaan – kaikista vaativimpiin talviolosuhteisiin. Rengas on suunniteltu soveltuvaksi niin pitkille ajoetäisyyksille kuin taajamiin. Hakkapeliitta Truck F2 sisältää monia uusia innovaatioita Kokonaan uudentyyppinen Spiral Sipe System auttaa pidon säilyttämisessä vielä kuluneenakin. Pintakuvion urissa on erityinen ristikuviointi, jolla saavutetaan parempi renkaan puhdistuvuus ja lisäksi urien kuviointi takaa enemmän pitosärmiä ajoalustaa kohden joka puolestaan parantaa pitoa erityisesti lumella. Pintakuvion urien pohjien kehitykseen on Ota yhteyttä: Wihuri Oy Tekninen kauppa, Pyhtäänkorventie 4, 01530 Vantaa puh. 020 510 10 | www.tekninenkauppa.fi | www.wille.fi W ill e –V almistettu S u o m e s s a ! WILLE 465 Uusi vähäpäästöinen Tier 4 Final/3B -moottori Entistä tehokkaampi Entistä monipuolisempi hydrauliikka Entistä enemmän työlaitteita SCHMIDT SWINGO KOANDAn uusi imuilman kierrätyksellä sekä PM 10 sertifioidulla suodatinjärjestelmällä oleva imulakaisukone vähentää jopa 95 % pölypäästöjä. IRUS Radio-ohjattava monitoimikone EMPAS Myrkytön rikkaruohon poisto KOE AJA UUT UUS ! Pasi Eronen 040 846 4746 020 510 2277 Länsi-Suomi Johan Seikola 040 131 7432 020 510 2241 Lounais-Suomi Harri Ojala 0400 896 897 020 510 3806 Pohjois-Suomi Janne Raati 040 168 4654 020 510 2544 Koillis-Suomi Timo Perämäki 040 1280 683 020 510 3820 Etelä-Suomi Jukka Särkkä 0400 469 635 020 510 2510 Itä-Suomi Katso myös Wihurin vaihtokoneita tästä WILLE 46 Uusi vä vähäpääst stö Entistä tehokka aa Entistä monipuo 65 inen Tier 4 Final T //3 /3B ampi olisempi h hyd drauliikka ka -moott ttori Entistä enemmä A OEA UU K KO UUT UUS ! OEA J K n ty työ yölaitteita IRUS Radio-ohjatta monitoimikone va va e EM A AS P P PA PA Myrk ky ytön SCHMIDT uusi imuilman kie suodat atinj njär rjest stel jop pa 95 % pölly ypä Myrky ytön rikka aruohon p SWINGO KO err räty ty yks ksellä sekä kä PM mällä olev eva va imulaka kais ääst stöj öjä. poisto ANDAn 10 sert rtifioidulla suko kone vä vähent ntää Ota yhteyttä: puh. 020 510 10 ihuri Oy T W Itä-Suomi 020 510 2510 0400 469 635 Jukka Särkkä Etelä-Suomi 020 510 3820 040 1280 683 Timo Perämäki Katso myö Kaatso myö www | .tekninenkauppa.fi www | puh. 020 510 10 ventie 4, 01530 V ekninen kauppa, Pyhtäänkor Oy TTe Pasi Eronen Koillis-Suomi 020 510 2544 040 168 4654 Janne Raati Lounais-Suomi 020 510 2241 040 131 7432 Johan Seikola Länsi-Suomi 020 510 2277 040 846 4746 ihurin vaihtokoneita ös Wihurin vaihtokoneita ös W .wille.fi www antaa e 4, 01530 VVa Pohjois-Suomi 020 510 3806 0400 896 897 Harri Ojala Lounais-Suomi 020 510 2241 040 131 7432 Johan Seikola a tästä a tästä TÄYSIN UUSI OHJAAVAN AKSELIN RENGAS TALVIRENKAIDEN KEHITTÄJILTÄ Nokian Raskaat Renkaat julkaisee uuden kuorma-autojen ja bussien eturenkaan Hakkapeliitta Truck F2 Nokian renkaiden Toni Silfverberg ja Manu Salmi esittelivät uuden Nokian Hakkapeliitta truck f2 -talvirenkaan
  • 16 KAIKKI TYÖKONEISTA Viime vuosi oli metsänparannuksen musta vuosi totesi Sorri. Myös töiden rakenne on muuttunut. Varsinkin kunnostusojitushankkeiden koko on pienentynyt selvästi. Tämä johtuu perinteisesti suurimman toimijan metsäkeskuksen/OTSOn hankekokojen pienemisestä. Muilla organisaatioilla hankekoot ovat olleet aina selvästi pienempiä. Ero organisaatioiden välillä on siis tasoittunut. – Tämä ei ole töiden tekemisen kannalta hyvä asia. Pienemmät työmaat lisäävät mm. koneiden siirtoja ja heikentävät siten metsänparannusyritysten kannattavuutta. Lisäksi suometsät olisi hyvä hoitaa kokonaisuuksina, jolloin voitaisiin varmistaa esimerkiksi vesiensuojelurakenteiden järkevä mitoitus ja sijoittelu. Metsänparannustöitä suunnittelevien ja toteuttavien organisaatioiden tilanne Pohjois-Suomessa näyttää valoisalta. Uusia tehdasinvestointeja suunnitellaan ja niiden toteutuessa infrastruktuuria on parannettava. Metsäteiden lisäksi myös yleiset ja muut yksityistiet vaativat kunnostusta. Valtio onkin päättänyt suunnata liikenneväylien korjausvelkaohjelmassa varoja myös PohjoisSuomen tiestön parantamiseen. METSÄPALVELUMARKKINOIDEN JA KESTÄVÄN metsätalouden rahoituslain myllerrykset ovat romahduttaneet valtion rahoittamien tieja kunnostusojitushankkeiden määriä. –Toivottavasti viimevuotinen työmäärien romahdus ei jää pysyväksi, totesi Koneyrittäjien metsänparannustyöryhmän jäsen Antti Sorri Metsänparannuspäivässä Oulussa. Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaan toteutettujen kunnostusojitusja metsätiehankkeiden kokonaismäärät pysyivät melko tasaisina vuosikymmenen alkupuoliskon. Vuonna 2016 työmäärät kuitenkin romahtivat. Kunnostusojitusten määrä väheni lähes puoleen edellisvuodesta. Viime vuonna kunnostusojitettiin vain 6 400 km eli alle 23 000 ha. Metsätien perusparannuksessa vähennys oli vielä rajumpi. Viime vuonna perusparannuksia tehtiin vain kolmannes edellisvuoden tasosta. Kemera-rahoitteisten töiden romahdus johtuu lähinnä tukijärjestelmän muutoksista ja maksatusten hitaudesta. – Toivottavasti vuosi 2016 jää metsänparannuksessa historiankirjoihin ainutlaatuisena vuotena ja toteutusmäärät nousevat jatkossa takaisin vähintään sitä edeltäneiden vuosien tasolle, www.hamm.? 1400 alk. HD-m HAMM HAMM JYRÄÄ! ohjois-Suomi: P ja Keskiohjanmaa: elä-P Et www WIRT maapohjajyrät ja alttiAsf HAMM JYRÄÄ! 606 153 0400 Oy RealMachinery ohjois-Suomi: 333 415 0400 omäki Sal Markku ohjanmaa: 6440 040 821 / ulus T Ari .hamm.? www GEN FINLAND WIRT ASFALTTIJYRÄT: Ari Tulus, p. 040 821 6440 MAAPOHJAJYRÄT: Etelä-Pohjanmaa: Markku Salomäki, p. 0400 415 333 Muu Suomi: Suomen Rakennuskone Oy, p. 020 775 8400 www.hamm.? www WIRT .hamm.? www GEN FINLAND WIRT
  • n r o 3 • 2 17 17 ROTATOR Oy Visiolinja 5, 90410 OULU, p. 045 201 2871 VOLVO CONSTRUCTION EQUIPMENT FINLAND Oy Poikkimaantie 31, 90400 OULU, p. 0400 869 793 SUOMEN RAKENNUSKONE Oy Kaarnatie 28, 90530 OULU, p. 0500 235 976 KONEKESKO Oy Tikkasentie 4, 90420 OULU, p. 0400 984 830 GREENMASTER Oy Palolantie 5, 90620 OULU, p. 0400 586 856 WIHURI Oy TEKNINEN KAUPPA Moreenitie 6, 90620 OULU, p. 0400 896 897 MATEKO Oy Moreenitie 15, 90620 OULU, p. 040 901 0701 JL MACHINE Oy ? KH-KONEET Voimatie 3, 90620 OULU, p. 0440 381 240 LÄNNEN TRACTORS Oy Liitintie 17, 90620 OULU, p. 0400 388 499 REALMACHINERY Oy Sälpätie 16, 90620 OULU, p. 0400 160 808 K ah vi ym . tarjoilu – Ter ve tu lo a ! O IKIAT K ONEPÄIVÄT O ULUSSA 21.-22.4. PE 10 –17 & LA 9–1 5
  • 18 KAIKKI TYÖKONEISTA Tiilitehtaankatu 4, 04260 Kerava Tiilitehtaankatu 4, 04260 Kerava Tiilitehtaankatu 4, 04260 Kerava Tiilitehtaankatu 4, 04260 Kerava Tiilitehtaankatu 4, 04260 Kerava Tiilitehtaankatu 4, 04260 Kerava Tiilitehtaankatu 4, 04260 Kerava Tiilitehtaankatu 4, 04260 Kerava Tiilitehtaankatu 4, 04260 Kerava Uudenmaan Konehuolto Oy Uudenmaan Konehuolto Oy Uudenmaan Konehuolto Oy Uudenmaan Konehuolto Oy Uudenmaan Konehuolto Oy Uudenmaan Konehuolto Oy Uudenmaan Konehuolto Oy Uudenmaan Konehuolto Oy Uudenmaan Konehuolto Oy Oy engcon Finland Kauppatie 25-27, 65610 Mustasaari Puh 06-3222 815 | Mail finland@engcon.fi | Web finland.engcon.com | www.facebook.com/engconfi ENGCON ASETTAA UUDEN STANDARDIN kosto. He ovat kiinteä osa yhtiömme henkilökuntaa, he kehittyvät mukanamme työntekijöinä. He ovat työntekijöinä yhtä arvokkaita. Uskallus ja investoinnit Yksi menestystekijä on uskaltaminen. Päämäärän saavuttaminen on vaatinut toisinaan riskinottoakin. Uusia näkymiä ei kuitenkaan ole jätetty siksi, ettei ole uskallettu investoida. Kovat kalustovaatimukset – Esimerkiksi ratatyöt vaativat, että jokainen tunti voidaan hyödyntää. Siksi me emme halua ruuvata teknisten koneongelmien ympärillä. Koneiden ja palveluiden joita hankimme, tulee olla ykkösluokkaa. Suomen Rakennuskoneen kanssa on tehty jo toistakymmentä vuotta yhteistyötä ja Komatsu-kalusto on leimallinen yrityksen työmailla. Mittavimmat projektit – Suurimmat ratahankkeet luovutetaan nyt kesän ja syksyn aikana. Me hoidamme kaiken rataprojekteissa, massanvaihdoista sähkölaitteisiin ja vaihteista turvalaitteisiin. Haasteellisimpia kohteita on ollut esimerkiksi Pännäisten SUNDSTRÖM AB sijoittuu koko Suomessa suurimpien infrarakentajien joukkoon ja suurin vanhassa Vaasan läänissä. – Perustus yrityksen kasvulle ja vakaalle menestykselle perustuu paitsi infra-tukijalkoihin, niin myös sille että yritys on perheyritys ja omistaja on jo lähtökohtaisesti halunnut menestyä. Ja kun nyt jo toinen sukupolvi on monissa kohdin vastuussa, yritys kehittyy voimakkaasti. Me olemme saaneet töihin motivoituneen henkilöstön. Määrätietoisen työnteon ohella pidämme huolta myös työn tekijöistä ja suunnittelemme uudistuksia usein yhdessä, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Mika Mäenpää. Vetreä viisikymmenvuotias Yrityksen asiakkaina ovat rakennusliikkeet, suurteollisuus, kaupungit, kunnat, ELY-keskukset sekä liikennevirasto, sekä yksityishenkilöt. Joustavalta suuryritykseltä voi tilata vaikkapa kuorman multaa pihalle. Vuonna 1966 17-vuotias Hans-Erik, osti käytetyn traktori-kaivinkoneen ja yrityksen pohja oli luotu. Seitsemän muuta veljestä tulivat mukaan ja 1999 yritys oli kasvanut osakeyhtiöksi. Seuraavien vuosien aikana hankittiin asfalttiasema, murskauslaitos ja betoniasema. – Meillä on paitsi hyvä henkilöstö, niin myös pitkäaikainen ja hyvin toimiva, pienemmistä yrityksistä ja urakoitsijoista koostuva kumppaniverMerkittävä osa Sundströmin palvelukyvystä ja joustavuudesta syntyy pitkäaikaisista kumppanuussuhteista. Parhaat mies ja kone -yrittäjät tekevät erityisosaamisensa mukaisia töitä ympäri Suomea. Kuvassa Kokkolan ammattioppilaitoksen pihalla keikalla ollut Teuvo Tikkakoski. Komatsu PW 180, jonka puomin päässä yksi harvinaisimmista ratatyömaiden työlaitteista: rototiltin avulla kiskojen alle työnnettävä alussepelin poistojyrsin. Monialayritys Sundström A ASFALTTI, RADANRAKENNUS, MAANRAKENNUS, MATERIAALIT Monialayritys Sundström A
  • n r o 3 • 2 17 19 17.–19. elokuuta 2017, Hattula EPAA .fi ” Näyttely poikii kaupankäyntiä Lepaa 2017 on puutarha-, viher-, kiinteistöja maanrakennusalan ammattilaisnäyttely Näyttely järjestetään 17.–19. elokuuta Hattulassa Hämeenlinnan läheisyydessä puistomaisessa ympäristössä Lepaalla tapaat asiakkaita, käyt kauppaa ja teet yritystä tutuksi rennossa ilmapiirissä. Lepaalla on mahdollisuus työnäytöksiin. Elina Vuori, puh. 045 7733 2657 Lepaalle elokuussa! k ttul AA 7, Ha at 1 20 a 9. elokuut ta 17.–1 AA AA EP .fi AA PP EP aalle elo p e L ja maanrakennusalan ammattilaisnäyttely Lepaa 2017 on puutarha-, viher-, kiinteistöa! ttula .fi s uus k ja maanrakennusalan ammattilaisnäyttely Lepaa 2017 on puutarha-, viher-, kiinteistöElina Vuori, puh. 045 7733 265 mahdollisuus työnäytöksiin. yritystä tutuksi rennossa ilmapiirissä. Lepaalla on Lepaalla tapaat asiakkaita, käyt kauppaa ja teet ympäristössä Hämeenlinnan läheisyydessä puistomaisessa Näyttely järjestetään 17.–19. elokuuta Hattulassa ja maanrakennusalan ammattilaisnäyttely 7 Elina Vuori, puh. 045 7733 265 mahdollisuus työnäytöksiin. yritystä tutuksi rennossa ilmapiirissä. Lepaalla on Lepaalla tapaat asiakkaita, käyt kauppaa ja teet Hämeenlinnan läheisyydessä puistomaisessa Näyttely järjestetään 17.–19. elokuuta Hattulassa ja maanrakennusalan ammattilaisnäyttely liikennepaikka, jossa radan liikenne piti toimia koko ajan. Samalla rakensimme tunnelin, turvalaitemuutokset ja radan sähköistyksen muutokset. Radalle erikoiskalustoa – Viime vuosina on hankittu ratatöihin huomattavasti erikoiskalustoa. Ratapuolella töitä tulee riittämään osaajille. Meillä on sepelijunan veturi ja vaunut, ratakuorma-autoja, harjakoneita ja erikoistyökaluja ratapyöräkaivukoneiden lisäksi. Panostuksia ratapuolelle tulemme tekemään edelleenkin. Liikennevirasto on pyrkinyt hakemaan uusia osaajia ratatöihin, mikä on hyvin positiivinen seikka. Ratatöissä ei virheitä sallita, ja sen vuoksi kalusto ja henkilöstön osaaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tavoitteena korkea motivaatio Sundström Ab:n henkilöstön määrä on jo niin suuri, että motivaatiolla, asenteella, yhteishengellä ja oman työtehtävän vastuullisella hoitamisella on yrityksen menestymisen kannalta suuri merkitys. Sen vuoksi henkilöstö otetaan mukaan mahdollisimman usein keskustelemaan ja pohtimaan tulevia projekteja, suunniteltuja hankintoja sekä toiminnan kehittämistä. Ison joukon irrottaminen kentältä hetkeksi, päiväksi tai useammaksi maksaa paljon, mutta sen tuoma hyöty yhteisen näkemyksen selkeytymisestä ja sitä kautta myönteisen asenteen muodostumisella tämänkaltainen ”investointi” tuo sijoituksen takaisin, toteaa Mika Mäenpää. Eikä pelkästään omaa henkilöstöä kutsuta palavereihin, vaan myös kaikki yhteistyökumppanit, joihin Sundströmillä suhtaudutaan käytännössä samoin kuin omaan väkeen. He ovat myös tärkeä osa päivittäistä toimintaamme ja pitkälti heidän avullaan voimme kasvattaa kapasiteettiamme ja tehdä siitä joustavamman. Samoin kuin oma henkilöstömme on osaavaa ja luotettavaa, samoin alihankkijaurakoitsijammekin ovat. He ovat valikoituneet alan parhaimmistosta. Oma huolto pitää kaluston kunnossa Lepplax Mekaniska Verkstad on yhtiön omistama huoltoyritys, joka on keskittynyt raskaan kaluston, koneiden sekä lisävarusteiden huoltoja korjaustöihin. Yritys suorittaa myös kauhojen ja lavojen korjaushitsauksia. Lisäksi hyvin varusteltu huoltoauto mahdollistaa myös vaativammat kenttäkorjaukset yhtiön lukuisilla työmailla. Green Attachments Oy on Suomalainen kaivinkoneen lisälaitteita tarjoava yhtiö, joka tarjoaa täydellisen valikoiman urakoitsijoiden työlaitteita. Hydraulivasarat, lajittelukourat, purkutyökalut, tärylevyt ym. Myös varaosat kauttamme. Katso www.greenattachments.com VUODESTA 2012 konevuokrauksen alalla toimineen Koneunion Oy:n vuokrakonevalikoima on nyt entistä laajempi. Muutama viikko sitten ensimmäiset Bobcatit saapuivat valikoimaan. – Jatkossa muiden koneiden lisäksi meidän valikoimasta löytyy myös Bobcatit. Ensimmäiset koneet E62 ja E85 ovat jo Oulussa. Näihin on erittäin kattava lisälaitevalikoima. Ja lisää Bobcat-kalustoa on tulossa tänä vuonna. Seuraavaksi valikoimaan tulee Bobcatin pienkuormaajat. Pystymme siten jatkossa vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin, kertoo Eero Kaski Koneunion Oy:stä. Oulussa Bobcatit vuokraa Koneunion Oy Komatsu pitkäpuomi ruoppaamassa merenlahden jäällä Mustasaaressa, Vaasan itäpuolella. Ylivieskan kalliomurskausalueella palvelee Komatsu WA 480-6 pyöräkuormaaja. Asfalttija betoniasemalle Pietarsaareen on tätä kirjoitettaessa varusteltavana kaksi uutta Komatsu pyöräkuormaajaa. Sundströmin uusimpia investointeja on käytettynä ostettu, mutta käytännössä uusi asfalttiasema, joka tuotiin Euroopasta 23:llä rekalla ja Seitsemällä erikoiskuljetuksella. Yrityksen tuotantolaitokset ja pääkonttori sijaitsevat Pedersören kunnassa. b Entreprenad on Suomen suurimpia b Entreprenad on Suomen suurimpia J U H A N I V I I TA N E N
  • 20 KAIKKI TYÖKONEISTA Hannu Pesonen • 050 355 7772 • hannu.pesonen@jhcenter.fi Tomi Heinonmäki • 040 573 9071 • tomi.heinonmaki@@jhcenter.fi Jouko Heinonmäki • 050 340 9901 • jouko.heinonmaki@jhcenter.fi www.jhcenter.fi Vesalantie 18 Pirkkala PUOMIHARJA KAUHAHARJA AVOHARJA KERÄÄVÄHARJA KYSY RAHOITU STA H I M UO P A A J J R R A A H U A K A J HAR HA U A A J R A H O AV R A ÄH V Ä Ä R KE A J R RAHO KK A OITUSTTA YS KYSYSY KYYS Ö T T A M M A N T E S I A L I T T A V A T T O T U T E T I A L Ö Y T T T E T E HONKAJOKI Antti Forma 050 545 5196 | Jani Mäntylä 050 379 9998 Reijo Ylipaasto 050 1617 | Tomi Ylipaasto 050 379 9995 TURKU Jani Mäntylä 050 379 9998 TAMPERE Toni Yli-Hietanen 044 379 9992 PÄÄKAUPUNKISEUTU Jouko Pihlaja 044 282 8733 Varaa Takeuchi koneesi Varaa Takeuchi koneesi Varaa Takeuchi koneesi Varaa Takeuchi koneesi Varaa Takeuchi koneesi Varaa Takeuchi koneesi Varaa Takeuchi koneesi Varaa Takeuchi koneesi Varaa Takeuchi koneesi Kesä tulee Varaa Takeuchi koneesi Uusi aluejohtaja Eugenio Osorio, Ritchie Bros. Pohjoismaat tokaupoissa, Euroopassa sekä muualla maailmassa. Aiemmin Osorio on toiminut johtavassa asemassa mm. Volvo Construction Equipmentissa, Ruotsissa, Meksikossa sekä Gotlannissa. Aiemmin loppuvuodesta 2016 Ritchie Bros. nimitti uudeksi Aluepäälliköksi Ruotsiin Peder Johanssonin jolla on pitkä kokemus maanrakennuslaitteista sekä laitevuokrauksesta. Johanssonin tehtäviin kuuluu auttaa Ruotsalaisia asiakkaitamme myymisessä ja ostamisessa. Ritchie Bros. järjesti Suomessa, Lempäälässä ensimmäisen huutokauppansa keväällä 2013. Seuraava pohjahinnaton huutokauppa pidetään 18. toukokuuta 2017. Huutokauppa on avoin tilaisuus ja jokainen yritys voi osallistua huutokauppaan, kaikki huutokaupan laitteet myydään eniten tarjoavalle huutajalle huutokauppapäivänä ilman pohjahintaa. Otamme nyt vastaan koneita ja laitteita toukokuun huutokauppaan, jos olet kiinnostunut myymisestä, ota yhteyttä: Matti Laaksonen 040 5192 132 sekä vieraile kotisivuillamme www.rbauction.com. RITCHIE BROS. raskaan kaluston huutokauppayhtiö on nimittänyt uudeksi Pohjoismaiden Aluejohtajaksi Eugenio Osorion. Roolissaan Osorio johtaa Pohjoismaiden myyntitiimiä, auttaen myyntityötä tekeviä Aluepäälliköitä sekä kasvattamaan myyjien ja ostajien määrää Suomen Ritchie Bros. huuTurun Konekeskus avasi uuden myymälän Seinäjoelle Paikalliset konemyynnin ammattilaiset Terho Luoma ja Markku Suoyrjö palvelevat asiakkaita pohjanmaalla. Massey Ferguson -brändi tarjoaa erinomaiset tuotteet ja sen vahvat perinteet ovat hyvin arvostettuja Suomessa. Tuotevalikoima Suomessa laajenee ja myynnissä ovat nyt myös mm. kurottajat. Seinäjoella vietettiin avajaisia helmikuussa! Turun Konekeskuksen uudesta myymälästä löytyy Massey Ferguson traktoreiden lisäksi monipuolinen valikoima maatalouskoneita sekä mm. kiinteistöja tienhoitokoneita. Lisäksi toimipisteessä palvelee varaosapiste, josta löytyy Massey Fergusonin ja työkoneiden varaosia sekä pienkoneita ja tarvikkeita. Uusi myymälä palvelee osoitteessa Nurmontie 113.