Avaa lehti

03/2022

Turun ylioppilaslehti

03/2022

  • Tässä numerossa
  • Tietoa lehdestä
Kolmas Tylkkäri vie lukijansa raiteiden ja Kupittaankadun kautta buddhalaisluostarin hartaaseen tunnelmaan sekä historiallisen hovioikeuden ympäristöön.

Uutisissa kartoitetaan tilanne vapun osalta. Samalla tehdään katsaus menneeseen pikkulaskiaiseen ja TYYn edustajistopolitiikan viimeisimpiin kiemuroihin.

Tutkija-osiossa Oona Seppänen pohtii historian kirjoitusta lasten kokemushistorian näkökulmasta. Lehden esseissä tarkastellaan urheilumaailman lieveilmiöitä sekä Turun viihtyvyyttä.

Lehden päättävät luottoresepti-palsta, jossa lukija tutustutetaan fetapastaan sekä kirjoitus, jossa käsitellään Euroopan muuttunutta turvallisuustilannetta mielenkiintoisesta näkökulmasta.
Turun ylioppilaslehti eli Tylkkäri on Turun yliopiston ylioppilaskunnan kustantama, vuodesta 1931 ilmestynyt riippumaton opiskelijalehti. Tylkkärin jutut käsittelevät yhteiskuntaa, kulttuuria, korkeakoulupolitiikkaa sekä tietenkin opiskelijaelämää.

Turun ylioppilaslehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa yliopiston lukukausien aikana. Lehti kannetaan kotiin noin 4500 turkulaiselle opiskelijalle. Saman verran lukijoita lehti tavoittaa kampuksella ja kaupungilla olevien jakotelineiden kautta. Lehden kaupunkinumeroita jaetaan suoraan käteen kaikille turkulaisille. Lehden verkkoversiolla on yli kymmenen tuhatta lukijaa kuukaudessa, ja paperilehdellä on tilaajia ympäri maata.

www.tylkkari.fi

Arkistonumerot

  • 03/2022
  • 02/2022
  • 01/2022
  • 06/2021
  • 05/2021
  • 04/2021
  • 03/2021
  • 02/2021
  • 01/2021
  • 06/2020
  • 05/2020
  • 04/2020
  • 03/2020
  • 02/2020
  • 01/2020
  • 07/2019
  • 06/2019
  • 05/2019
  • 04/2019
  • 03/2019
  • 02/2019
  • 01/2019
  • 08/2018
  • 07/2018
  • 06/2018
  • 05/2018
  • 04/2018
  • 03/2018
  • 02/2018
  • 01/2018
  • 08/2017
  • 07/2017
  • 06/2017
  • 05/2017
  • 04/2017
  • 03/2017
  • 02/2017
  • 01/2017
  • 09/2016
  • 08/2016
  • 07/2016
  • 06/2016
  • 05/2016
  • 04/2016
  • 03/2016
  • 02/2016
  • 1/2016
  • 9/2015
  • 8/2015
  • 7/2015
  • 6/2015
  • 5/2015
  • 4/2015
  • 3/2015
  • 2/2015
  • 1/2015
  • 9/2014
  • 8/2014
  • 7/2014
  • 6/2014
  • 5/2014
  • 4/2014
  • 3/2014
  • 2/2014
  • 1/2014
  • 1/2014
  • 16/2013
  • 15/2013
  • 14/2013
  • 13/2013
  • 12/2013
  • 11/2013
  • 10/2013
  • 9/2013
  • 8/2013
  • 7/2013
  • 6/2013
  • 5/2013
  • 4/2013
  • 3/2013
  • 2/2013
  • 1/2013
  • 16/2012
  • 15/2012
  • 14/2012
  • 13/2012
  • 12/2012
  • 11/2012
  • 10/2012
  • 9/2012
  • 8/2012
  • 7/2012
  • 6/2012
  • 5/2012
  • 4/2012
  • 3/2012
  • 2/2012
  • 1/2012
  • 16/2011
  • 15/2011
  • 14/2011
  • 13/2011
  • 11/2011
  • 10/2011
  • 9/2011
  • 8/2011
  • 12/2011