ENSI-ILTA PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.10.2024 kahvilawillensauna.fi LIPUT KANSALLISTEATTERIN LIPPUMYYMÄLÄSTÄ 010 733 1331 (0,0835 €+pvm/mpm) KATSO KOKO OHJELMISTO kansallisteatteri.fi ENSI-ILTA SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ 16.10.2024 SUOMEN KANTAESITYS MAALAAMOSALISSA 18.9.2024 HELSINGIN ENSI-ILTA PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 6.9.2024 SUOMEN KANTAESITYS TAIVASSALISSA 19.9.2024 KANTAESITYS TEKNIIKAN MUSEOSSA 7.11.2024 J. R. R. Tolkien ™ Syksyn suurtapaus Esitykset 23.8.–21.9. ja 18.12.–11.1. tampere-talossa Leea Klemolan komedia teatterimaailmasta Ensi-ilta 4.9. frenckell-näyttämöllä VAIMONI, Hulvaton komedia ja murhamysteeri Ensi-ilta 14.11. tuulensuun palatsissa Ih mettä KAIKKI näytelmä juha itkosen romaanista Ensi-ilta 17.10. frenckell-näyttämöllä
www.siida.fi Ivalo 40 km valo 40 km S Saariselkä 71 km E75 E75 E75 E75 SIIDA INARI Utsjoki 125 km Utsjoki 125 km TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUDISTETTUUN SIIDAAN AVOINNA 1.6.–30.9. JOKA PÄIVÄ klo 9–18. 1.10.–31.5. MA–LA 10–17 SAAMELAISMUSEO puh. 0400 898 212 • LUONTOKESKUS puh. 020 639 7740 MATKAILUINFO puh. 040 168 9668 • RAVINTOLA SARRIT puh. 040 700 6485 SIIDA SHOP www.siidashop.fi • SIIDA Inarintie 46, 99870 Inari J. R. R. Tolkien ™ Syksyn suurtapaus Esitykset 23.8.–21.9. ja 18.12.–11.1. tampere-talossa Leea Klemolan komedia teatterimaailmasta Ensi-ilta 4.9. frenckell-näyttämöllä VAIMONI, Hulvaton komedia ja murhamysteeri Ensi-ilta 14.11. tuulensuun palatsissa Ih mettä KAIKKI näytelmä juha itkosen romaanista Ensi-ilta 17.10. frenckell-näyttämöllä
ILMOITUS MIA TAKULA: ELONJÄÄMISOPAS JEVHENIJA KUZNJETSOVA: TIKAPUUT TIINA RAEVAARA: IKUISEN ELÄMÄN LYHYT HISTORIA JOTAARKKA PENNANEN: POJAN JA ISÄN MOSKOVA ALK USY KSY N MER KKI TUO TTE ET Tietokirjailija ja journalisti Mia Takulan henkilökohtaisin kirja tähän mennessä tavoittelee eettistä eläinsuhdetta ja ihmisen omaa parasta. Eloonjäämisopas on huuto selviytymisen puolesta, niin ihmisten kuin muiden eläinten. Se on myös kurkistus maailmaan, jossa saa kyseenalaistaa sen, mikä on aina ollut normaalia. Koodilla VOIMA kaikista Kustantamo S&S:n kirjoista –30 % ovh:sta verkkokaupastamme kustantamo.sets.fi. Tarjous voimassa vuoden loppuun. Ukrainalainen Jevhenija Kuznjetsova on nuoresta iästään huolimatta nykykirjallisuuden kiinnostavimpia nimiä. Tikapuut on lämmin kertomus ukrainalaisesta Toli kista, joka on ostanut talon Espan jan Aurinkorannikolta ja päässyt järjestä mään elämänsä oman mielensä mukaan. Sitten Venäjä hyökkää Ukrainaan ja Tolikin suku Aurinkorannikolle: äiti, yksijalkainen setä, sisko ja siskon masentunut ystävä, vaihto ehtohoitoihin hurahtanut täti lemmikei neen valtaavat koko talon. www.aulakustannus.fi Palkitun tieteenpopularisoijan tarinallinen tietokirja pohtii miksi etsimme niin kiihkeästä pitkän iän salaisuutta. Teos kutoo yhteen niin tieteenhistorian ensiaskeleet ja vampyyritarinat kuin kantasolu hoidot ja geenieditoinnin. Se sukeltaa kryotankkiin ja kysyy, onko unelma pitkästä iästä sittenkään tavoittelemisen arvoinen. Jos ihminen hyväksyisi olevansa osa kaikkea elollista – elävää ja kuolevaa – pääsisikö hän eroon uupumuksesta, ahdistuksesta ja kiireen tunnusta? www.like.fi Tarina Neuvostoliitosta kahden eri sukupolven näkökulmasta. Romaani pohjautuu kirjailijan lapsuudenkokemuksiin vuosina 1957–1960 Moskovassa, jossa hänen isänsä Jarno Pennanen työskenteli kirjeenvaihtajana. Se kuvaa suomalaisen vasemmistosivistyneistön aatteellisia vaiheita, taistolaisuus mukaan lukien, aina Neuvostoliiton romahdukseen saakka. Saatavana Rosebudissa, Akateemisessa ja Kulttuurivihkojen verkkokaupassa. www.kulttuurivihkot.fi/kirjat PAKKO SANOA! -FESTIVAALI Suomussalmella 26.–29. syyskuuta järjestettävässä mahtavassa taidepyörteessä itärajalla mukana mm. Reijo Kela, Suistamon Sähkö, Hannu-Pekka Björkman, Jukka Perko, Jarmo Saari, Teemu Viinikainen, Heli Hyttinen, Emmi Kuittinen, Merja Mäki, Teatterikorkeakoulun opiskelijat ja Ilkka Heiskanen. Ohjelmisto ja lippuvaraukset: tnl.fi/pakko-sanoa/ Järjestämme bussikuljetuksen Helsingistä, menopaluu 50 euroa. Lisätietoa: annukka.ruuskanen@tnl.fi PAJTIM STATOVCI: LEHMÄ SYNNYTTÄÄ YÖLLÄ Aikamme merkittävimpiin kertojiin lukeutuvan kirjailijan järisyttävä, unohtumaton romaani elämänmittaisesta syyllisyyden tunteesta ja uskosta pahimpaan. Lehmä synnyttää yöllä on huikea, vimmainen ja hengästyttävän kaunis teos menneisyyden lavasteista, vaaran kodikkuudesta, ihmisistä ilman turvaa sekä elämästä josta valot on sammutettu. Kirja julkaistaan 5.9.2024. www.otava.fi Tietokirjailija ja journalisti henkilökohtaisin kirja tähän mennessä tavoittelee eettistä eläinsuhdetta ja ihmisen omaa Eloonjäämisopas kuin muiden eläinten. Se on myös kurkistus maailAurinkorannikolta ja päässyt järjestä mään elämänsä oman mielensä mukaan. Sitten Venäjä hyökkää Ukrainaan ja Tolikin suku Aurinkorannikolle: äiti, yksijalkainen setä, sisko ja siskon masentunut ystävä, vaihto ehtohoitoihin denkokemuksiin vuosina 1957–1960 Moskovassa, Jarno työskenteli kirjeenvaihtajana. Se kuvaa suomalaisen vasemmistosivistyneistön aatteellisia vaiheita, taistolaisuus askeleet ja vampyyritarinat kuin kantasolu hoidot ja geenieditoinnin. Se sukeltaa kryotankkiin ja kysyy, onko unelma pitkästä iästä sittenkään tavoittelemisen arvoinen. Jos ihminen hyväksyisi olevansa osa kaikkea elollista – elävää ja kuoAikamme merkittävimpiin kertojiin lukeutuvan kirjailijan järisyttävä, unohtumaton romaani elämänmittaisesta syyllisyyden tunteesta ja uskosta pahimpaan. Lehmä synnyttää yöllä on neisyyden lavasteista, vaaran kodikkuudesta, ihmiVieraile kuvataiteilijoiden, käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijaresidenssien työhuoneilla ja tiloissa ympäri Suomea. Tutustu taiteeseen ja sen tekijöihin Suomen suurimmassa avoin ateljee -tapahtumassa pe–la 7.-8.9.2024. Löydä lähin vierailukohteesi tutustumalla taiteilijoiden profiileihin ja Konstrundankarttaan verkkosivuillamme. Konstrundan -avoimet ateljeet 2024 Pe–La 7.–8.9.2024, klo 11–17 konstrundan.fi KONSTRUNDAN -TAIDEKIERROS AJAN KYSYMYS ATENEUMISSA Kokoelmanäyttely valottaa nykyhetken suuria kysymyksiä Suomen vanhimman ja laajimman taidekokoelman tarjoaman peilin kautta. Tervetuloa myös keskusteluiltoihin aina klo 17: ke 4.9. Nykyhetken kokeminen ennen ja nyt – miten kaupunki muuttuu? (vieraina Helsingin kaupungin designjohtaja Hanna Harris ja Voima-lehden toimittaja Jari Tamminen) ja ke 27.11. Onko täydellistä kokoelmaa olemassa? (vieraina taiteen keräilijä ja kehittämispäällikkö Ville Tuppurainen sekä kuvataiteilija ja tutkija Jyrki Siukonen). Moderaattorina toimittaja Riikka Suominen. www.ateneum.fi Mikko Jalavisto: Krash ( ). Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen
6 / 2024 • 5 2.9.–6.10.2024 ”HISTORIA ON KIINNOSTUNUT tapahtumista, tunteet heitetään yli laidan”, kirjoittaa nobelisti Svetlana Aleksijevitš teoksessaan Neuvostoihmisen loppu (suom. Vappu Orlov). ”En voi lakata ihmettelemästä, miten mielenkiintoinen tavallinen ihmiselämä on. Loputon määrä inhimillisiä totuuksia…” Voiman Iida Simeksen Berliinissä haastattelema valkovenäläinen Aleksijevitš nousi kirjallisuuden historiaan taltioimalla tavallisten ihmisten kokemusten kirjoa Neuvostoliiton järisyttävien tapahtumien ja olosuhteiden – Afganistanin sodan, Tšernobylin ydinonnettomuuden ja neuvostojärjestelmän – keskellä. Lukijat kiintyivät Aleksijevitšin teoksiin, koska ne paljastivat todellisuutta pintaa syvemmältä: millaista se oli, miltä se tuntui? Tunteet ovat aina ohjanneet inhimillistä toimintaa ja kansakuntien kohtaloita, mahdollistaneet diktaattorien valtaannousun – mutta myös heidän syrjäyttämisensä. Sosiaalinen media ja sen negatiivista äärilaitaa suosivat algoritmit ovat vain uusi muoto siitä, miten tunteet kirjoittavat maailmanhistoriaa uusiksi. Huolestuttavaa on, miten harvojen ihmisten hallinnassa nämä digitaaliset kuninkaantekijät ovat. PELKOJEN AVULLA OHJATA AN politiikkaa niin kansan parissa kuin vallan kamareissakin. Uhkakuvien rakentamiseen ja pönkittämiseen osallistuu valitettavasti myös media. Lehtien lööpit tuntuvat aina kertovan jostain uudesta Putinin juonesta tai rehottavasta jengiväkivallasta. Pelko myy lehtiä ja houkuttelee klikkejä, politiikassa se on tehokas käyttövoima ja toimeenpanija. Jälkimmäisestä nähtiin vastikään osoitus käännytyslain läpimenon yhteydessä. Käyttämällä suomalaisten pelkoja taitavasti hyväkseen Kreml sai maamme päästämään irti kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista, joihin olimme sitoutuneet. Jaa-nappia Venäjän pelossa painaneiden valinnan pystyy inhimillisesti katsoen ymmärtämään, vaikkei sitä hyväksykään. Etenkin ulkomailta katsottuna on ilmiselvää, kuinka Suomi on muuttumassa Unkarin kaltaiseksi hapertuneeksi oikeusvaltioksi ja ulkomaalaisvihamieliseksi umpioksi. Synkän tien toisessa päässä ovat Venäjän kaltaiset autoritaariset diktatuurit, jossa lopulta kaikki omia kansalaisia myöten voivat pahoin. PELKO ITSESSÄ ÄN ON luonnollinen ja hyödyllinen tunne, jonka evolutiivinen tarkoitus on auttaa meitä säilymään hengissä. Valloilleen päässeenä pelko on vaarallista. Se sumentaa ajatukset ja lamaannuttaa tai saa reagoimaan ärsykkeisiin kapeakatseisesti. Venäjä pyrkii johtamaan maailmaa pelolla. On meistä itsestämme kiinni, onnistuuko se siinä. Ukrainalaisille pelolle antautuminen ei ole vaihtoehto, ja siksi Venäjä kompuroi imperialistisessa tavoitteessaan taivuttaa Ukraina valtansa alle. Koska paras lääke pelkoon on ymmärrys, tämä Voiman numero syventyy Venäjään, Valko-Venäjään ja ItäEurooppaan. Perehtymällä, kysymällä ja kuuntelemalla etsimme sitä ”loputonta määrää inhimillisiä totuuksia”, jotka itänaapuriamme ja sen historiaa ympäröivät. EMILIA MIETTINEN Pelottavaa politiikkaa VOIMA Vellamonkatu 30 B , 3. krs, 00550 Helsinki, puhelin 044 238 5109, sähköposti voima@voima.fi , toimituksen sähköposti toimitus@voima.fi , voima.fi | PÄÄTOIMITTAJA Emilia Miettinen | ULKOASU Antti Kukkonen | TOIMITUS Kukka-Maria Ahokas, Antti Kurko, Nauska, Mika Pekkola, Tuomas Rantanen, Vilppu Rantanen, Iida Simes, Jari Tamminen, Karoliina Vesa, Miia Vistilä & Venla Välikangas | TOIMITUSJOHTAJA Teemu Matinpuro | YHTEYSPÄÄLLIKKÖ Antti Kurko 040 834 0286 | KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ Tuomas Rantanen 040 507?7165 | AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA Sergei Bratkov, Timo Kalevi Forss, Laura Gustafsson, Emma Grönqvist, Ville Hänninen, Mitja Jakonen, Esko Juhola, Henri Salonen, Kaisu Tervonen, Tuukka Tuomasjukka & Karstein Volle | JULKAISIJA Voima Kustannus Oy | YHTIÖN OSAKKAAT Rosebud Books Oy, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen Rauhanpuolustajat, Tuomas Hiilamo, Vilppu Rantanen & Tuomas Rantanen | JAKELU Jari Tamminen 050 331 4357 | TILAUKSET kauppa.voima.fi , tilaukset@voima.fi , Antti Kurko 040 834 0286 | VOIMAN VUOSITILAUS 9 numeroa 39 euroa | PAINO Sanoma Manu, Tampere | PAINOS 60?000 | ISSN 1457-1005 (painettu) 2737-3029 (verkkojulkaisu) | REKISTERISELOSTE voima.fi /rekisteriseloste | VLAST!-sarjassa Voima julkaisee Venäjää ja Itä-Eurooppaa käsitteleviä juttuja. Sarjan toimittamista on tukenut Alfred Kordelinin säätiö. | VOIMA Slava Ukraini perkele! Ka ns i: Vo im a Pääkirjoitus ILMOITUS MIA TAKULA: ELONJÄÄMISOPAS JEVHENIJA KUZNJETSOVA: TIKAPUUT TIINA RAEVAARA: IKUISEN ELÄMÄN LYHYT HISTORIA JOTAARKKA PENNANEN: POJAN JA ISÄN MOSKOVA ALK USY KSY N MER KKI TUO TTE ET Tietokirjailija ja journalisti Mia Takulan henkilökohtaisin kirja tähän mennessä tavoittelee eettistä eläinsuhdetta ja ihmisen omaa parasta. Eloonjäämisopas on huuto selviytymisen puolesta, niin ihmisten kuin muiden eläinten. Se on myös kurkistus maailmaan, jossa saa kyseenalaistaa sen, mikä on aina ollut normaalia. Koodilla VOIMA kaikista Kustantamo S&S:n kirjoista –30 % ovh:sta verkkokaupastamme kustantamo.sets.fi. Tarjous voimassa vuoden loppuun. Ukrainalainen Jevhenija Kuznjetsova on nuoresta iästään huolimatta nykykirjallisuuden kiinnostavimpia nimiä. Tikapuut on lämmin kertomus ukrainalaisesta Toli kista, joka on ostanut talon Espan jan Aurinkorannikolta ja päässyt järjestä mään elämänsä oman mielensä mukaan. Sitten Venäjä hyökkää Ukrainaan ja Tolikin suku Aurinkorannikolle: äiti, yksijalkainen setä, sisko ja siskon masentunut ystävä, vaihto ehtohoitoihin hurahtanut täti lemmikei neen valtaavat koko talon. www.aulakustannus.fi Palkitun tieteenpopularisoijan tarinallinen tietokirja pohtii miksi etsimme niin kiihkeästä pitkän iän salaisuutta. Teos kutoo yhteen niin tieteenhistorian ensiaskeleet ja vampyyritarinat kuin kantasolu hoidot ja geenieditoinnin. Se sukeltaa kryotankkiin ja kysyy, onko unelma pitkästä iästä sittenkään tavoittelemisen arvoinen. Jos ihminen hyväksyisi olevansa osa kaikkea elollista – elävää ja kuolevaa – pääsisikö hän eroon uupumuksesta, ahdistuksesta ja kiireen tunnusta? www.like.fi Tarina Neuvostoliitosta kahden eri sukupolven näkökulmasta. Romaani pohjautuu kirjailijan lapsuudenkokemuksiin vuosina 1957–1960 Moskovassa, jossa hänen isänsä Jarno Pennanen työskenteli kirjeenvaihtajana. Se kuvaa suomalaisen vasemmistosivistyneistön aatteellisia vaiheita, taistolaisuus mukaan lukien, aina Neuvostoliiton romahdukseen saakka. Saatavana Rosebudissa, Akateemisessa ja Kulttuurivihkojen verkkokaupassa. www.kulttuurivihkot.fi/kirjat PAKKO SANOA! -FESTIVAALI Suomussalmella 26.–29. syyskuuta järjestettävässä mahtavassa taidepyörteessä itärajalla mukana mm. Reijo Kela, Suistamon Sähkö, Hannu-Pekka Björkman, Jukka Perko, Jarmo Saari, Teemu Viinikainen, Heli Hyttinen, Emmi Kuittinen, Merja Mäki, Teatterikorkeakoulun opiskelijat ja Ilkka Heiskanen. Ohjelmisto ja lippuvaraukset: tnl.fi/pakko-sanoa/ Järjestämme bussikuljetuksen Helsingistä, menopaluu 50 euroa. Lisätietoa: annukka.ruuskanen@tnl.fi PAJTIM STATOVCI: LEHMÄ SYNNYTTÄÄ YÖLLÄ Aikamme merkittävimpiin kertojiin lukeutuvan kirjailijan järisyttävä, unohtumaton romaani elämänmittaisesta syyllisyyden tunteesta ja uskosta pahimpaan. Lehmä synnyttää yöllä on huikea, vimmainen ja hengästyttävän kaunis teos menneisyyden lavasteista, vaaran kodikkuudesta, ihmisistä ilman turvaa sekä elämästä josta valot on sammutettu. Kirja julkaistaan 5.9.2024. www.otava.fi Tietokirjailija ja journalisti henkilökohtaisin kirja tähän mennessä tavoittelee eettistä eläinsuhdetta ja ihmisen omaa Eloonjäämisopas kuin muiden eläinten. Se on myös kurkistus maailAurinkorannikolta ja päässyt järjestä mään elämänsä oman mielensä mukaan. Sitten Venäjä hyökkää Ukrainaan ja Tolikin suku Aurinkorannikolle: äiti, yksijalkainen setä, sisko ja siskon masentunut ystävä, vaihto ehtohoitoihin denkokemuksiin vuosina 1957–1960 Moskovassa, Jarno työskenteli kirjeenvaihtajana. Se kuvaa suomalaisen vasemmistosivistyneistön aatteellisia vaiheita, taistolaisuus askeleet ja vampyyritarinat kuin kantasolu hoidot ja geenieditoinnin. Se sukeltaa kryotankkiin ja kysyy, onko unelma pitkästä iästä sittenkään tavoittelemisen arvoinen. Jos ihminen hyväksyisi olevansa osa kaikkea elollista – elävää ja kuoAikamme merkittävimpiin kertojiin lukeutuvan kirjailijan järisyttävä, unohtumaton romaani elämänmittaisesta syyllisyyden tunteesta ja uskosta pahimpaan. Lehmä synnyttää yöllä on neisyyden lavasteista, vaaran kodikkuudesta, ihmiVieraile kuvataiteilijoiden, käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijaresidenssien työhuoneilla ja tiloissa ympäri Suomea. Tutustu taiteeseen ja sen tekijöihin Suomen suurimmassa avoin ateljee -tapahtumassa pe–la 7.-8.9.2024. Löydä lähin vierailukohteesi tutustumalla taiteilijoiden profiileihin ja Konstrundankarttaan verkkosivuillamme. Konstrundan -avoimet ateljeet 2024 Pe–La 7.–8.9.2024, klo 11–17 konstrundan.fi KONSTRUNDAN -TAIDEKIERROS AJAN KYSYMYS ATENEUMISSA Kokoelmanäyttely valottaa nykyhetken suuria kysymyksiä Suomen vanhimman ja laajimman taidekokoelman tarjoaman peilin kautta. Tervetuloa myös keskusteluiltoihin aina klo 17: ke 4.9. Nykyhetken kokeminen ennen ja nyt – miten kaupunki muuttuu? (vieraina Helsingin kaupungin designjohtaja Hanna Harris ja Voima-lehden toimittaja Jari Tamminen) ja ke 27.11. Onko täydellistä kokoelmaa olemassa? (vieraina taiteen keräilijä ja kehittämispäällikkö Ville Tuppurainen sekä kuvataiteilija ja tutkija Jyrki Siukonen). Moderaattorina toimittaja Riikka Suominen. www.ateneum.fi Mikko Jalavisto: Krash ( ). Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen 6 N au sk a ”HISTORIA ON KIINNOSTUNUT pahtumista, tunteet heitetään yli laidan”, kirjoittaa nobelisti Aleksijevitš ihmisen loppu ”En voi lakata ihmettelemästä, miten mielenkiintoinen tavallinen ihmiselämä on. Loputon määrä inhimillisiä totuuksia…” sä haastattelema valkovenäläinen Aleksijevitš nousi kirjallisuuden historiaan taltioimalla tavallisten ihmisten kokemusten kirjoa Neuvostoliiton järisyttävien tapahtumien ja olosuhteiden – Afganistanin sodan, Tšernobylin ydinonnettomuuden ja neuvostojärjestelmän – keskellä. Lukijat kiintyivät Aleksijevitšin teoksiin, koska ne paljastivat todellisuutta pintaa syvemmältä: millaista se oli, miltä se tuntui? millistä toimintaa ja kansakuntien kohtaloita, mahdollistaneet diktaattorien valtaannousun – mutta myös heidän syrjäyttämisensä. Sosiaalinen media ja sen negatiivista äärilaitaa suosivat algoritmit ovat vain uusi muoto siitä, miten tunteet kirjoittavat maailmanhistoriaa uusiksi. HuolestutPelottavaa politiikkaa N au sk a TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA 8 Bogdan Dremin 36 Aino Sutinen Öljy 22 Kosmonautti LIITE: VAPAA-AJATTELIJAT 21 10 34 Naturismi TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA
6 • 6 / 2024 HILKKA , 75, Turku ”Olen sen ikäinen, että vanhempien kautta on syntynyt huonoja muistoja. Eikä se tilanne ikävä kyllä nykyään vaikuta yhtään sen paremmalta.” PERTTU , 49, Turku ”Venäjä on kyllä ristiriitainen ja kiinnostava paikka, en ole tosin koskaan käynyt. Siellä on ihmisoikeudet niin huonolla tolalla, ja kontrolli niin kovaa, että voidaan puhua diktatuurista. Ja se on aika pelottavaa.” SALLA , 41, Turku ”Kyllä siinä politiikassa on toksisen maskuliinisuuden huipentuma, joka herättää hämmennystä. Tämänhetkinen maailmantilanne tietenkin värittää ajatuksia. Onhan se kuitenkin iso maa, ja siellä on monenlaista.” Telegram sanan vapauden? asialla Ympäristötuho paljastui kerrankin Mitä ajattelet Venäjästä? Mielipide TEKSTI JA KUVAT MITJA JAKONEN KRISTIAN , 43, Turku ”Onhan siellä syvää kulttuuria, joka on jäänyt maailmantilanteen jalkoihin. Jos sodan ja pelon voi ohittaa, niin on siinä paljon muutakin.” N OIN 800 MIL JOONAN käyttäjän viestipalvelu Telegramin perustaja, venäläis-ranskalainen teknologiamiljardööri Pavel Durov, pidätettiin Pariisissa 24. elokuuta 2024. Durov (s. 1984) on perustanut myös Vkontakten, venäläisen vastineen Facebookille. Durovia syytetään disinformaation ja monenlaisen rikollisen sisällön kuten lapsipornon ja huumekaupan levittämisestä. Ranskalaisten viranomaisten pyynnöistä huolimatta Durov ei ole siistinyt törkyisimpiäkään sisältöjä saati moderoinut postauksia. Venäjällä Telegram on toiseksi suosituin sosiaalisen median alusta, jonka ohi menee vain WhatsApp. Telegramissa pääsee osallistumaan satojen tuhansien ihmisten ryhmäkeskusteluihin, lukemaan uutisia ja viranomaisten tiedotteita, seuraamaan Ukrainan rintamien sotatoimia, ostamaan huumausaineita ja etsimään seksiseuraa. Vallanpitäjät väittävät haluavansa etsiä Telegramista roistoja ja kitkeä rikollisuutta. Kuitenkin ihmisoikeusaktivistit ja diktatuurien toisinajattelijat pelkäävät henkensä puolesta, jos keskustelut ja viestit vuotavat. TEKSTI IIDA SIMES TEKSTI VILPPU RANTANEN Yleensä Suomessa uhan alaisia eläimiä voi tappaa kaikessa rauhassa. Samalla kun viesti alustat pursuavat rikollista sisältöä, kanavat ovat elintärkeitä ihmisoikeus aktivisteille ja toisin ajattelijoille. T OIMITTAJA Hannu Sokala kirjoittaa kirjassaan Maailman 50 vaarallisinta sukua tilanteesta brittilehti The Sunin toimituksessa. Kun Sanoman toimittajakoulun oppilaat vierailivat lehdessä, päätoimittaja Kelvin MacKenzie kertoi omistajan, mediamoguli Rupert Murdochin, puuttuvan lehden tekemiseen vain yhdestä syystä: jos sivuille oli jätetty yhtään tyhjää tilaa. ”Hemmetin suomalaiset kaatavat puunsa ja tekevät niistä meille paperia, ja me helvetti sentään emme edes käytä sitä kunnolla!”, päätoimittaja kertoo Murdochin jyrisseen. Puita suomalaiset todella osaavat kaataa. Tai osaavat ja osaavat, sillä kestävästä metsätaloudesta täällä riittää opittavaa. Viimeisin esimerkki tästä saatiin, kun Stora Enson hakkuissa ajeltiin metsätyökoneella uhanalaisten jokihelmisimpukoiden eli raakkujen yli, mahdollisesti jopa satoja kertoja. Tapahtunut aukeni mediassa kuin sipuli, jonka sisuksista paljastui aina vain synkempiä yksityiskohtia. SYY RAAKKUJEN tuhoamiseen ei ole vain metsäkoneen kuljettajan tai paikallisen urakoitsijan, joille se pahimmillaan vieritetään. Kyse on laajemmasta ilmiöstä. Epäilemättä näilläkin on osansa tapahtuneessa, mutta metsäyhtiö ei voi luikerrella vastuusta. Myöskään yksin Stora Enson syyttäminen ei riitä. Suuryritys toimii päättäjille helppona syntipukkina, jota kovistella julkisuudessa. Näin teki myös ilmastoja ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.), joka esitti tiukkaa ja vaati Stora Ensoa ”maksamaan viulut” loppujen raakkujen pelastamisesta ja tuhopaikan ennallistamisesta. Tosiasiassa Mykkänen itse laiminlyö jatkuvasti tehtäväänsä ympäristön suojelussa osana Petteri Orpon hallitusta. Viimeisin esimerkki tästä on juuri uutisoitu tapaus, jossa ympäristöjärjestöt haastoivat Suomen valtion oikeuteen ilmastotoimiensa riittämättömyydestä ja ilmastolain rikkomisesta. Keskiössä on hiilinielujen romahdus nimenomaan ylisuurten hakkuiden takia. Raakut ovat helpompi aihe uutisoida, ja varmasti mieluisampi aihe ministerille. Luonnolle enemmän merkitystä on kuitenkin ilmasto-oikeudenkäynnillä. Mykkäsen on helppo tuomita jokihelmisimpukoiden tappaminen, mutta Hukkajoen hirveyksiä tarkastellessa huomaa, miten simpukoiden yli ajaminen on vain räikein osa luonnon tuhoa mista. Raakkujen kotina toimivaan virtaan suositellaan jätettävän vähintään 45 metrin suoja-alue, jotta niiden elinolosuhteet eivät romahda lämpötilan nousun ja maa-aineksen liikkeellelähdön takia. Stora Enso on sanonut vapaaehtoisesti sitoutuneensa 50 metrin suojaalueeseen raakuille. Silti suoja-aluetta ei ollut Hukkajoelta tehtyjen havaintojen mukaan jätetty paikoin ollenkaan ja monin paikoin paljon suositusta vähemmän. Metsäyhtiön syyttelyn sijaan Mykkänen voisi tarttua toimeen ja samalla tarmolla ajaa säädöstä suoja-alueista lainsäädäntöön. Tämän sijaan hän on ehdotellut vapaaehtoisia Pavel Durov Berliinissä vuonna 2013. TechCrunch CC BY 2.0 NÄKÖKULMA
6 / 2024 • 7 Karstein Volle Oikaisut 5/2024 • Fatim Diarran haastattelussa puhuttiin virheellisesti prinssi Albertista prinssi Philipin sijaan kohdassa, jossa viitattiin kuningatar Elisabetin puolisoon. • Toisin kuin jutussa Vapaudenpatsaita Vietnamissa kerrottiin, Vietnamin sota kesti 20 vuotta, ei 30 vuotta. • Jutussa Tavoittamattoman tulkit käytettiin virheellisesti nimitystä grafiikka piirustustaiteen sijaan. Telegram sanan vapauden? asialla Ympäristötuho paljastui kerrankin Telegramin suosituimpia uutisoijia ovat ukrainalaiset sotareportterit ja presidentti Zelenskyi. ULKOMAILTA TOIMIVA venäläinen verkkolehti Meduza raportoi, miten Venäjän vallanpitäjät kiirehtivät syyttämään ”länttä” eli Ranskaa kaksinaamaisuudesta. Venäläiset väittivät, että lännessä vain puhutaan sananvapaudesta mutta todellisuudessa sana ei ole vapaa. Venäjän entinen pääministeri ja presidentti Dmitry Medvedjev oli vahingoniloinen siitä, miten Durov pidätettiin koska tämä ei ollut totellut Ranskan oikeuslaitosta. Medvedjev kertoi aiemmin pyytäneensä Durovia auttamaan Venäjän poliisia, mutta tämä oli kieltäytynyt. Medvedjev ilkkui Durovin luulleen suurimman ongelmansa olevan Venäjä, mutta hän onkin pulassa kaikkialla. Kaksinaamaisen retoriikan mestari, Kremlin ihmisoikeuskomissaari Tatjana Moskalkova kiirehti hänkin taistelemaan sensuuria vastaan: ”On selvää, että Pavel Durovin pidättäminen oli [ranskalaisten] yritys sulkea Telegram – nettialusta, josta voimme oppia mitä maailmassa tapahtuu. Tämä koskettaa kaikkia, jotka tukevat sananvapautta ja rakentavat moninapaista maailmaa.” BBC:N VENÄJÄN-TOIMITUS kiirehti lisäämään Moskalkovan kommentin perään, että tämä oli kovin hiljaa, kun Venäjä sulki pääsyn viestipalvelu Signaliin elokuussa 2024 ja on vuodesta 2023 rajoittanut pääsyä YouTubeen. Facebook ja Instagram ovat Venäjällä lähes kokonaan blokattuja. Myös Kremlin politiikan vastustajat ovat kritisoineet Durovin pidätystä. Oppositiopoliitikko Ilja Jašin kirjoitti viestipalvelu X:ssä, ettei hän pidä Durovia rikollisena. Hän toivoo, että Durov todetaan syyttömäksi. Meduza lainaa Kremlin trolleja jahdannutta tutkijatohtori Pekka Kallioniemeä. Hän kertoo X:ssä Trumpin tukijoiden pilkkaavan innoissaan eurooppalaisia sananvapauden rajoittamisesta. Venäläinen ihmisoikeusasianajaja Dmitri Zair-Bek valitti, miten alustalleen kirjoittavia suojeleva Durov pidätettiin, koska häneltä vaadittiin kirjoittajien paljastamista – nyt tosiaan Ranskassa eikä Venäjällä. sitoumuksia, joiden riittämättömyys juuri paljastui Hukkajoella. Perussuomalaisten Jani Mäkelä kommentoi mediassa, että raakuista on nyt puhuttu jo liikaa. Tämä näyttää millaisessa ympäristössä hallituksessa ympäristötoimia pitäisi tehdä. Ei ehkä ihme että Kai Mykkänen haluaa pois ympäristöministerin paikalta Espoon kaupunginjohtajaksi. Nähtäväksi jää, vaikuttaako yhden Suomen suurimmista ympäristötuhoista osuminen omalle vahtivuorolle espoolaisten päättäjien valitessa kaupunginjohtajaa. RA AKKUGATE ON TUONUT esiin todellisen metsätalouden kuvaston, joka ei metsäyhtiöiden vastuullisuushutun keskeltä erotu. Yksi ongelma on valvonnan heikkous ja toimintaan pesiytyneet rakenteet, tavat väheksyä luonnonsuojelua viherpiipertämisenä. Yhtiön pääkonttorilla on helppo kirjoittaa vastuullisuusohjelmia, mutta kun ohjelman toimeenpanoa ei valvo, voi todellisuus hakkuuaukealla olla aivan erilainen. Tästä esimerkkiä näytti metsäkoneenkuljettaja, joka ryyditti halveksuntaansa toiminnasta huomauttanutta biologia kohtaan seksistisellä sutkauksella. Naurattaisi, jos ei itkettäisi, voi ajatella hetkestä, jolloin tuhot ovat paljastuneet Stora Enson viestintäosastolle. Seuraavana aamuna yhtiön pörssikurssi avautui laskuun, mikä osoitti ettei yksittäinen moto voi rymistellä metsässä omassa rauhassaan, vaan se on osa globaalia talousjärjestelmää. Myös yhtiön suuromistajat, suomalaiset eläkeyhtiöt, ovat kyselleet Stora Ensolta, miten tapahtunut on mahdollista. Stora Enso suoritti jonkinlaista katumusharjoitusta ilmoittamalla, ettei raakkuhakkuun puita käytetä tuotannossa. Jos paikalle ei olisi sattunut silminnäkijää, joka ymmärsi mitä oli tapahtumassa, Suomea ravistellutta ympäristörikosta ei olisi havaittu. Silloin puut kelpaisivat Stora Ensolle, ja ne olisi käytetty yhtiön vastuullisuutta korostavan brändin alla. On uutisoitu, että raakkujoilla on aiemmin tehty vastaavia tuhoja, mutta liian myöhäisen huomaamisen takia asialle ei ole voitu mitään. Valvonta on järkyttävän puutteellista, jos nyt vain sattuman kaupalla ja julkisuuden kautta tuhotyöt törmäsivät lain rajoituksiin, ja vain siksi odotettavissa on oikeudenkäyntejä ja vahingonkorvauksia. Jos vapaaehtoisilla toimilla ja sertifikaateilla ei ole riittävästi painoarvoa, apuun tarvitaan viranomaisia. Myöskään taloudelliset seuraukset eivät vaikuta riittäviltä, sillä ensialun iskun jälkeen Stora Enson osakekurssi on ollut tavanomaisessa nousussa. Markkinoilla Stora Ensolle tulevat seuraukset eivät siis ole aiheuttaneet huolta. KIRJOITAN TÄTÄ TEKSTIÄ junassa Helsingin ja Tampereen välillä. Siis keskellä pahinta ruuhka-Suomea, vaikka ikkunassa viliseekin kantahämäläinen maalaismaisema. On helppo tyytyä tuhahtamaan, että taas sieltä etelästä halutaan kertoa mitä saa ja mitä ei saa tehdä, kun yrittää saada leipää pöytään Suomussalmella. Tällöin unohtuu, on, että täällä sitä paperia ja muita sellutuotteita kulutetaan, ja vastuullisuus on suomalaiselle metsätaloudelle elinehto myös ulkomailla. Hukkajoen tapahtumat heittävät varjon suomalaisen metsätalouden ylle. Ulkomailla muovia korvaavat sellutuotteet yritetään markkinoida vastuullisina, mutta kun suomalaisten väitteet kestävyydestä paljastuvat sanahelinäksi, uskottavuus käy vähiin. Suomalaisten uskottavuus metsätaitajina on muutenkin kansainvälisesti kyseenalaista, vaikka emme sitä itse haluakaan myöntää. MA AILMAN vaarallisimpien sukujen lisäksi Sokala on ollut kirjoittamassa maailman 50 vaarallisimmasta yhtiöstä. Seuraavan kirjan aihe voisi olla Suomen 50 vaarallisinta yhtiötä. Stora Enso kiikkuisi listan kärkipäässä. Tämän jutun kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla. Hukkajoki
8 • 6 / 2024 Venäläinen Bogdan Dremin tuottaa musiikkia ja toimii aktiivisesti Ukrainan puolesta. TEKSTI JA KUVA VENLA VÄLIKANGAS ”V ENÄJÄ on diktatuuri. Kun yksi henkilö on pysynyt vallassa jo 25 vuotta, voimme kutsua häntä diktaattoriksi.” Näin sanoo Bogdan Dremin, venäläinen musiikin tuottaja, joka on paennut Venäjältä Suomeen. Hän on myös veljensä Ivan Dreminin eli räppäri Facen manageri. Veljekset lähtivät Venäjältä vuonna 2022, kun Venäjä laajensi sotaansa Ukrainassa. Face on ensimmäinen muusikko, jonka Venäjä on julistanut ulkomaan agentiksi. ”Leima on samanlainen kuin Daavidin tähti oli natsi-Saksassa. Ensin pannaan leima ja sitten tapetaan. Niin historia kertoo”, kommentoi Bogdan Dremin. Hän toteaa, että Putinin hallinnon uhmaaminen ja sortavien instituutioiden vastustaminen on tavallisille venäläisille erittäin vaikeaa. Suuri osa heistä on hyvin köyhiä, ja elämä on sen vuoksi selviytymiskamppailua päivästä toiseen. ”Heitä on joskus vaikeaa edes syyttää siitä, että heidän on hankalaa ajatella maailman tilaa, ihmisarvoa ja moraalia”, Dremin suree. ”Vallitseviin olosuhteisiin sopeutuminen on tietenkin rankkaa niille, jotka ovat tietoisia siitä, mitä autoritaarisen hallinnon vuoksi todella tapahtuu. Mutta olen varma, että kuten ihmiset muissakin maissa, suurin osa venäläisistä yrittää vain olla ajattelematta kipeitä asioita ja elää elä määnsä.” Kansa sopeutuu myös siksi, että nousu autoritaarista hallintoa vastaan voisi merkitä sekasorron alkua. Vuonna 2020 Valko-Venäjän presidentinvaalien jälkeen sadat tuhannet Valko-Venäjän kansalaiset protestoivat vaalit hävinnyttä, mutta vallan jälleen kaapannutta presidentti Aleksandr Lukašenkaa vastaan tuhoisin seurauksin. ”Ihmisiä tapettiin, vangittiin ja ajettiin maanpakoon. Diktaattori on yhä vallassa”, Dremin muistuttaa. ”Samalla tavalla tavallisten venäläisten ihmisten on tällä hetkellä mahdotonta vaikuttaa maansa tilanteeseen, ja he ovat täysin avuttomia.” Putin ei ole Venäjän ainoa ongelma, eivätkä kaikki maan ongelmat ratkeaisi sillä, että tämä joutuisi sivuun vallasta, Dremin myöntää. Silti hänen mukaansa on selvää, että mikäli kansa haluaa ulos diktatuurista, se on mahdollista vain, jos maassa tapahtuu vallankumous. Se puolestaan Synnyinmaan uhmaaja VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPA N ERIKOISSAR JA VLAST
P IETARI SUURI (1672–1725) uudisti Venäjää perusteellisesti. Hän otti innokkaasti mallia läntisestä Euroopasta. Merta ja laivoja rakastava tsaari perusti Nevan rantaan kaupungin, jonka hän nimesi itsensä mukaan Sankt-Peterburgiksi, ”Pyhän Pietarin linnoitukseksi”. Hallitsijan tärkeimpiä uudistuksia oli kulinarismin mullistaminen: Venäjällä ei vielä 1600-luvulla tunnettu hellaa, ruoat laitettiin uunissa tai nuotiolla. Pietari näki helloja Euroopassa, joten pian laivat toivat helloja Pietariin. Samalla kansalle opetettiin toisenkin kokkausvälineen käyttö: paistinpannulla oli nopeaa tehdä erityisesti sieniherkkuja, joita venäläiset ovat rakastaneet kautta aikojen. Venäläisten paras sienialusta, blini, keksittiin paistinpannun myötä. PAISTINPANNUN ESITTELEMISESTÄ venäläisille oli humahtava 327 vuotta, kun oli ilmestyvä Voima 7/2007. Siinä, kuten monessa Voima-lehdessä, kiitos Voiman kulinaarisesti äärettömän sivistyneiden toimitusten kautta historian, oli juttua sienestysoperaatiosta. Timo Forss haastatteli elokuvaohjaaja Pirjo Honkasaloa tämän innostuksesta matsutake-sieniin. Honkasalo keräsi matsutakeja japanilaisille sieniintoilijoille. ”Halutuimpia ovat nuoret sienet”, Honkasalo kertoi. ”Vanhemmista ja vähemmän priimakuntoisista tehdään matsutake-riisiä ja toukkaisimmat yksilöt kuivatetaan jauhoksi. Kaikki osat hyödynnetään.” Honkasalo herkesi kaunopuheiseksi. ”Sienten ollessa kyseessä kaikki on mystistä ja kiehtovaa. Sienet käyttäytyvät niin monimutkaisesti, etteivät tiedemiehetkään pysy perässä. Sienten kanssa touhutessa ihminen vapautuu tunteesta, että hän hallitsee tahdollaan tätä maailmaa.” MYÖS VENÄLÄISTEN KANSSA TOUHUTESSA voi luopua yrityksistä etsiä asioiden yksinkertaisia puolia, saati että saisi tunteen maailman hallinnasta. Arvokas ja harvinainen matsutake on jonkin verran tunnettu Venäjälläkin – mitäpä sientä venäläiset eivät tuntisi. Ja söisi. Mutta venäläisten sienimaku on täysin erilainen kuin japanilaisten. Forssin jutussa ”matsutake-keisarinna” Honkasalo kertoi, miten japanilaiset tekevät parhaimmista sienistä keiton. Sieni pilkotaan varovasti lämpimään liemeen eikä keittoa juurikaan käsitellä. Venäläiset rakastavat yli kaiken hapatettuja suolasieniä: rouskut pestään, pilkotaan, keitellään, hapatetaan, suolataan, pestään taas, suolataan varmuuden vuoksi taas, upotetaan smetanaan, suolataan – koska miksi ei?, paistetaan ja haudutetaan ja lopulta ne lätkitään blineille. Ihanaa! Japanilaiset nauttivat sienilientä seremoniallisesti. Nuuhkivat ja hörppivät. Lopuksi he syövät sienen palaset puikoilla. Sessio on arvokas, hidas ja hiljainen. Venäläiset hakevat metsästä pari sienten ”tsaaria”, herkkutattia, ja ukonsientä, ne nimittäin maistuvat matsutakeilta. He istuvat kivellä, juovat vodkaa, itkevät ja laulavat. ”Jumala siunaa meitä”, he karjuvat, ”löysimme sieniä!” Seuraavana aamuna he syövät voissa paistetut tattinsa pannulta perunan kanssa. TEKSTI IIDA SIMES Ensimmäinen Voimalehti ilmestyi marras kuussa 1999. Sarja pa laa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsi tellyt parin vuosi kymmenen aikana. N iko lai Ka špo r / W ikim ed ia C om m on s SIENIJANAN ÄÄRIPÄÄT Kuka kaipaa matsutakea, kun on tsaari? Herkkutatti Venäjällä. UKRAINA SAA LÄNNELTÄ LIIAN VÄHÄN TUKEA. voisi johtaa Venäjän olosuhteiden muuttumiseen vielä epävakaammiksi ja kansalaisten kärsimyksen lisääntymiseen. ”Mutta tarvitseeko meidän pelätä sitä? Ihmisiähän kuolee Venäjän hallinnon vuoksi nytkin joka ikinen päivä.” Sensuurista maanpakoon Dremin on käynyt Venäjällä viimeksi vuoden 2022 alussa ennen Venäjän aloittamaa suurhyökkäystä Ukrainaan. Vanhemmat, sisko ja isoäiti ovat edelleen Venäjällä. Kaksi isovanhempaa on kuollut veljesten lähdön jälkeen. He eivät voineet palata kotiin ja käydä jättämässä näille hyvästejä. Veljekset ovat tukeneet ukrainalaisia jo vuosien ajan. ”Uhrin puolella kuuluu olla, koska niin moraali ja oikeudenmukaisuus toimivat. Jos joku olisi hyökännyt Venäjälle, olisin ollut tukemassa Venäjää. Mutta kukaan ei ole hyökännyt Venäjälle – ainakaan aiemmin”, Dremin lisää viitatessaan viimeaikaisiin tapahtumiin Kurskin kaupungissa, jonne Ukraina on hyökännyt. Bogdanin veli Ivan Dremin, artisti Face, aloitti uransa 18-vuotiaana. Face esiintyi Ukrainassa, kuten Odessassa ja Harkovassa, ennen Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan. Dremin mainitsee Ukrainassa järjestettyjen konserttien olleen parhaimpia esiintymisiä, joissa hän on ollut mukana uransa aikana. ”Yleisöltä saatua rakkautta, hyväksyntää, kiinnostusta ja innostusta ei voi unohtaa.” Facella on Instagramissa 1,7 miljoonaa seuraajaa. 12. maaliskuuta 2022 hän julkaisi Instagramissa postauksen, jossa hän kertoi olevansa ulkomailla ja että hän ei aio palata Venäjälle. Venäjän viranomaiset ovat sensuroineet Facea hänen uransa alusta asti. Syynä painostukselle ovat olleet Facen provosoivat lyriikat. Uransa alkuvaiheessa hän lauloi ja räppäsi kapinallisesta käyttäytymisestä, seksistä ja päihteistä. Venäläiset moraalinvartijat väittivät olevansa huolissaan siitä, että Facen tuotantoa kuuntelemalla nuoriso ajautuisi huonoille teille. Viranomaiset painostivat Facea perumaan esiintymisiään jo vuonna 2016. ”Veljeni on aina sanonut, että artisti heijastaa yhteiskuntaa. Eikä lapsi ala käyttää huumeita kuultuaan tietyn biisin, vaan koska vanhemmat eivät antaneet hänelle tarpeeksi huomiota, rakkautta ja hoivaa.” Isänmaan vihollisia Face ei taipunut viranomaisten painostuksen alla, päinvastoin. Vuoden 2018 aikoihin artistin huomio alkoi kohdistua politiikkaan. ”Sitä ennen hän oli lähinnä halunnut tehdä musiikkia, pitää hauskaa, tulla kuuluisaksi ja päästä köyhyydestä. Mutta sitten hän tajusi, että hänen omaan elämäänsä vaikutti suuresti poliittinen systeemi. Hän teki parin vuoden ajan hyvin poliittisesti latautunutta musiikkia.” Hallinto otti Venäjän politiikkaa kritisoivan Facen silmätikukseen. Kun Face alkoi vastustaa sotaa sosiaalisessa mediassa, Venäjän oikeusministeriö julisti huhtikuussa 2022 artistin tämän syntymäpäivänä ensimmäiseksi ”ulkomaan media-agentiksi”. ”25-vuotissyntymäpäivälahja Venäjän valtiolta”, Bogdan Dremin toteaa ironisesti. Lisäksi Face on saanut kutsun poliisin kuulusteluun, koska häntä epäillään ”Venäjän federaation asevoimien halventamisesta”, eli hän on puhunut sotaa vastaan. Se on Venäjällä rikos, josta voi seurata vankeutta. Dremin toteaa, että Kremlin voiman, Venäjän sortavan hallinnon ja instituutioiden vahvistumista on edesauttanut muun maailman tuki. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja Venäjälle asetetut pakotteet eivät ole estäneet kaupankäyntiä. Venäjä myy yhä luonnonvarojaan, maakaasua ja öljyä, miljardeilla dollareilla vuosittain. Sodan tulee päättyä ehdoilla, jotka Ukraina voi hyväksyä. Tällä hetkellä ei näytä mahdolliselta maan rajojen säilyminen vuoden 1991 säädöksen mukaan, Dremin sanoo ja lisää, että Ukraina saa länneltä liian vähän tukea. Bogdan Dremin ja Face osallistuivat vuonna 2022 Stand With Ukraine -konserttikiertueelle muiden suosittujen venäläisten ja ukrainalaisten yhtyeiden kanssa. Kiertueen tuotot, yli 160 000 euroa, lahjoitettiin eri järjestöille Ukrainan tukemiseksi. Venäjän lakien mukaan ukrainalaisten tukeminen taloudellisesti on rikos. Senkään vuoksi veljekset eivät voi palata Venäjälle. Elämä pysähtyy, sota jatkuu Ihmiset ovat väsyneitä kuulemaan Ukrainan sodasta. Se suututtaa Dreminiä. Hän vieraili vastikään Flow-festivaaleilla, jossa moni artisti puhui sodista ja konflikteista. Ukrainaa hän ei kuitenkaan kuullut mainittavan kertaakaan. ”Kulttuurissamme monet asiat ovat kertakäyttöisiä. Ihmiset ovat väsyneitä Ukraina-uutisiin ja haluavat tilalle jotain muuta. Nykyään en näe Ukrainaan liittyvää uutisointia paljoakaan. Ja se on hyvin surullista, koska sota ei ole ohi.” Mitä Dremin toivoo omalta tulevaisuudeltaan? Hän on pitkään hiljaa. Hän on hakenut Suomesta turvapaikkaa, ja kertoo, että hänen elämänsä on tällä hetkellä pitkälti odottamista. ”Minulle voi tapahtua asioita ilman, että voin itse vaikuttaa niihin tai muuttaa niitä mitenkään. Olen tietenkin onnellinen siitä, etten ole Venäjällä vankilassa, sairas tai kuollut. Silti nämä vuodet tuntuvat menneen täysin hukkaan, enkä saa niitä koskaan takaisin.”
10 • 6 / 2024 To im itu kse llist a ain eist oa
6 / 2024 • 11 TEKSTI JARI TAMMINEN KUVA HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA Elämme faustilaisessa fantasiassa, jossa öljyn käyttämisestä maksetaan vain litrahinta. Öljyn kirous S A MOIHIN A IKOIHIN 1800-luvun loppupuoliskolla, kun ihmiset opettelivat pumppaamaan ja polttamaan öljyä teollisessa mittakaavassa, esitti filosofi Friedrich Nietzsche Jumalan kuolleen. Hän ei tarkoittanut sitä kirjaimelliseksi kuvaukseksi tapahtuneesta, vaan esitti vanhan maailman kuolleen ja uuden syntyneen. Nietzsche osui oikeaan ainakin siten, että hänen ajoista lähtien olemme eläneet fossilikapitalismin aikaa. Fossiilikapitalismissa öljy pyörittää kaikkea ja kaiken perustana on fantasia ikuisesta, rajattomasta kasvusta. Tyhjällä on tunnetusti taipumus täyttyä, ja Jumalan kuolemaa voi seurata se, että uusi nousee tilalle. Nykyihmisen suhde öljyyn muistuttaakin monin tavoin jumalan palvomista. Öljyä voi kuvailla jumalaksi, joka on ottanut haltuun planeettamme. Naftologiasta Filosofit Tere Vadén ja Antti Salminen ovat tutkineet suhdettamme öljyyn. Heidän työnsä sijoittuu filosofian piiristä löytyvän naftologia-termin alle ja keskittyy niihin seurauksiin, joita öljyn laajamittainen käyttö aiheuttaa inhimilliselle elämälle ja kokemukselle. Vadén ja Salminen kuvaavat fyysisen riippuvuutemme määrää ”öljyorja”-termin kautta. Muuttamalla öljyn polttamisessa vapautuvan ja hyödynnettävän energian määrän laskennalliseksi työksi voimme arvioida, kuinka monta henkilöä tarvittaisiin tekemään vastaava työ, eli kantamaan taakat, kiskomaan aurat ja niin edespäin. Näin laskettuna öljy tekee 20-kertaisesti sen, mihin ihmiskunta omin käsin kykenisi. Jokaista ihmistä kohden on siis töissä keskimäärin 20 kuvainnollista öljyorjaa. Ja koska resurssit ovat jakautuneet tunnetun epätasaisesti, nautimme länsimaissa verrattomasti keskimääräistä suuremmasta palveluskunnasta. Vadén ja Salminen esittävätkin, että fyysisen riippuvuuden ohella olemme tulleet henkisesti täysin riippuvaisiksi öljyn tuomista hyödyistä, ja että ymmärtääkseen ihmisten toimintaa voi öljyä tarkastella jonkinlaisena jumalhahmona. Suuri muinainen Mutta millaisesta jumalasta puhumme, jos puhumme öljystä? Kirjailija H. P. Lovecraft kirjoitti Cthulhu-mytologiassaan syvyyksissä uinuvista suurista muinaisista, jotka herätessään rankaisevat kaikkia. Öljyssä on jotain samaa. Musta, muinoin maan uumeniin vangittu voima nousee maan pinnalle, ja nyt tuo peto tuhoaa ilma kehän ja täyttää maat meret elottomalla ruumiillaan, muovilla. Suorittaessamme uhrilahjaa hullulle jumalalle pakokaasut ovat suitsukkeitamme. Tämän jumalan suomin voimin olemme onnistuneet muuttamaan koti planeettaamme tavalla, joka näkyy vielä kadottuammekin. Ilmakehään puhaltamamme hiilidioksidi ennemmin tai myöhemmin sentään kiertää luonnon mekanismien kautta takaisin piiloon, mutta muovin kohdalla tämä ei ole niin ilmeistä. Muovi on tullut keskuuteemme elollisen maailman ulkopuolelta, eikä sillä ole ollut omaa paikkaa kompostoitumisen loputtomassa kierrossa. Elämä voi asettaa toivonsa vain siihen, että luonnossa lopulta aina joku oppii hyödyntämään tarjolla olevaa resurssia. Kenties riittävän moni bakteeri jalostuu muovia syöväksi ja vähitellen elonkehä siivotaan tavalla, johon me ihmiset emme kaikesta etevyydestämme huolimatta kykene. Se, olemmeko me vielä todistamassa tätä elämän mahdollista voittoa, on vähintäänkin epävarmaa. Öljyn houkutusta voi tarkastella myös Goethen Faust-tarinan kautta. Siinä, missä Faust sai paholaiselta tietoa ja nautintoja, olemme me saaneet öljyltä käyttöömme rajattomasti energiaa, joka tekee puolestamme työn, liikuttaa meitä, tuo lämpöä ja mukavuutta. Faustille tiedon ja nautinnon hintana oli oma sielu, me maksamme mukavuudesta koko elinpiirillämme. Itsepetoksesta Öljyn sisältämä valtaisa energian määrä on myös huijannut meidät uskomaan omaan erinomaisuuteemme. Mitä enemmän öljyä poltamme, sitä taitavampina ja ahkerampina itseämme pidämme. Oikeasti kaikki teollinen tuotanto on tavalla tai toisella riippuvaista öljystä ja jokseenkin kaikki ympärillämme oleva on joko rakennettu öljyn voimalla tai rakennettu öljystä, kenties molempia. Onnittelemme itseämme myös ihmiskunnan ruokkivasta vihreästä vallankumouksesta. Tällä vallankumouksella tarkoitetaan sitä, että maataloutta on vauhditettu fossiilisista polttoaineista saatavilla lannoitteilla ja niiden voimalla. Hintana tehomaatalouden pohjattoman nälän tyydyttämisestä on riehaantuneen kasvihuoneilmiön lisäksi elottomaksi imetty maaperä sekä siinä ohessa pilatut vesistöt. Suuri muinainen lietsoi meidät hävityssotaan maata itseään vastaan. Tämä kaikki jää kuitenkin helposti huomaamatta. Kuten Vadén ja Salminen toteavat Energia ja kokemus -teoksessaan: ”Öljystä kohdataan korkeintaan sen näkyvä osa, bensa-aseman pumput ja valot, ja mustan jäävuoren massa jää pinnan alle tiedostamattomiin.” Yrittäessämme hahmottaa öljyn vaikutusta ja sen merkityksen mittakaavaa olemme kuin maapallon pyöreyttä horisonttia tuijottamalla arvioiva henkilö – tarkastelun kohde on kaikkialla ja sen hahmottaminen omin aistein ja omasta elinpiiristä käsin on lähes mahdotonta. Mutta kyllä merkkejä on näkyvissä, jos niitä malttaa – ja kestää – tarkastella. Ei ole ilmaisia lounaita Kun meille tarjottiin vapaasti käytettäväksi lähes loputon energiavaranto, uskoimme sitä ilmaiseksi. Unohdimme että caveat emptor, ostaja pitäköön varansa. Onnelan sijaan saimme tuhon. Ilmainen lounas on kuitenkin niin herkullinen, että edes tieto maksettavaksi lankeavasta laskusta ei vaikuta käytökseemme. Yksistään 2000-luvun aikana vuotuinen öljynkulutuksemme on kasvanut reilusta 3 500 megatonnista 4 500 megatonniin. Nyt, bakkanaalien päättymisen häämöttäessä, pystymme ainoastaan valitsemaan muutammeko tapojamme ennen vääjäämätöntä vai vasta kun on absoluuttisesti pakko. Se oli vahinko, joku ehkä sanoo. Kenties olikin. Tämä ei kuitenkaan poista tehtyä eikä tietämättömyys vapauta vastuusta. Emmekä me oikeasti ole olleet tietämättömiä. Esimerkiksi öljy-yhtiö Shell on tiennyt öljyn polttamisen vaikutuksista ympäristöön todistettavasti yli puolen vuosisadan ajan. Yhtiön syvälle arkistojensa uumeniin hautaamat tutkimukset kuvasivat öljyn polttamisesta seuraavaa muutosta elinympäristössä häkellyttävän tarkasti. Öljy-yhtiö on kuitenkin fossiilikapitalismin ytimessä, eikä ajatus öljyn myymisen lopettamisesta ja voittojen menettämisestä sopinut suunnitelmiin. Siksipä tutkimukset haudattiin ja samalla palkattiin vähemmän rehellisiä tutkijoita kylvämään epävarmuutta toistelemalla julkisuudessa valheita, joiden mukaan meitä ei odota ilmastokriisi, ja erityisesti että se ei ole seurausta omista toimistamme. Nuo valheet ovat houkuttelevia, koska harva meistä haluaa uskoa ikäviä asioita. Vielä harvempi haluaa luopua öljyorjien kaltaisista saavutetuista eduista, ja siksipä öljyteollisuuden valheet upposivat hedelmälliseen maaperään. Valheita toistelemalla voi mukavasti tuudittaa itsensä uneen – kuin johtamalla letkun tyhjäkäynnillä olevan auton pakoputkesta ohjaamoon. Eivätkä öljy-yhtiöiden synnit rajautuneet ilmastonmuutoksesta valehtelemiseen tai jääneet kauas taa. 2020-luvulla monet tahot ovat kuitanneet päästöjään maksamalla ”kompensaatiota”, jonka on tarkoitus sitoa vastaava määrä päästöjä toisaalla. Öljyyhtiöt ovat ymmärrettävästi ovat ottaneet ilolla vastaan ajatuksen siitä, että meno jatkuisi entisellään, kunhan vain anekauppa pyörii siinä rinnalla. Saksassa paljastui vuonna 2024 öljyyhtiöiden vähintään satojen miljoonien eurojen arvoiset päästöhyvitysjärjestelyt, joissa rahaa on kyllä maksettu, mutta päästöjen sitomista ei ole tapahtunut. Tähänkin järjestelyyn Shell ehti mukaan. Vaikka Shell tulee usein mainittua öljyalaan liittyvistä ongelmista puhut
taessa, eivät ongelmat rajoitu yhteen yhtiöön. Isona toimijana Shell kuitenkin symboloi alaansa ja toimii ukkosenjohdattimena. Eipä sillä, monet yhtiön toimet ovat myös olleet poikkeuksellisen paheksuttavia. Kukapa esimerkiksi olisi unohtanut Ken SaroWiwan kohtalon ja ogonien ahdingon Nigeriassa? Hyviä tekoja? Öljy-yhtiöiden lupaukset kierrätyksestä ja toimintojen siirtämisestä kohti puhtaan energian tuottamista ovat usein olleet varsin pieniä verrattuna öljyn trokaamiseen. Eikä niitä pieniäkään lupauksia ole aina pidetty. Esimerkiksi vuonna 2022 Shell lupasi fanfaarien saattelemana, että jatkossa se kierrättäisi vuosittain miljoona tonnia muovijätettä polttonesteeksi. Jo seuraavana vuonna yhtiö poisti lupauksen vähin äänin kestävyysraportistaan. Suomessa Shellin toiminnat vuonna 2010 itselleen ostanut ja siitä alkaen sen asemia meillä pyörittänyt ST1 mainostaa itseään ”CO 2 hyvän energian” myyjänä. Ilmastoja yritysvastuuteemoihin keskittynyt Niklas Kaskeala on kuitenkin huomauttanut, että yhtiön itsensä mukaan neljä viidesosaa sen myynnistä tulee edelleen fossiilisen energian kaupasta. Ja kun Neste tislaa vuosittain noin miljoonan kuljetusten aikana kuolleen broilerin ruumiit biopolttoaineeksi, ei tämä poista sitä, että eläinteollisuus itsessään on massiivinen päästölähde ja että pienen kierrättämisen sijaan koko ala olisi parempi ajaa alas. Broilerin raadot eivät muutu ekoteoksi tankkiin pumpattuna. Voiko lumouksen rikkoa? Öljyjumalan seireeninkutsu on viekoitteleva ja sitä on vaikea vastustaa. Se lupaa meille, että voimme jatkaa nykyistä menoa ikuisesti, ja että tämä edellyttää korkeintaan pientä hieno säätöä yksityiskohdissa. Lupaus on kuitenkin tyhjä. Ainoa realistinen keino on säädellä ja rajoittaa ihmisten mahdollisuuksia polttaa maa karrelle. Koska yhtiöt eivät vapaaehtoisesti tule lopettamaan öljyn pumppaamista, polttamista ja trokaamista lopettamaan, pitää niitä auttaa. Pitkään kuin koira veräjästä vastuuta pakoon päässyt ala onkin uusien haasteiden edessä. Siinä, missä poliitikot ovat arastelleet sen vastuuseen asettamista, ovat kansalaiset ja järjestöt aloittaneet oikeustoimia yhtiöitä vastaan eri puolilla maailmaa. Poliitikot ovat monissa maissa säätäneet lakeja, joissa luonnon tuhoaminen kielletään, ja nyt yhtiöitä vaaditaan vastuuseen näihin lakeihin vedoten. Nähtäväksi jää, ehtivätkö oikeuden pyörät pyörähtää ennen suurempaa romahdusta. Esseeseen on haettu innoitusta ja huomioita Tere Vadénin ja Antti Salmisen teoksissa Energia ja kokemus (2011), Elo ja anergia (2018) sekä Merkitys ja ala-aine (2024). Oletukset ja tulkinnat ovat kuitenkin kirjoittajan omia. T EKOÄLYKSI KUTSUTTUJEN työkalujen käyttö on herättänyt perusteltua ja kriittistä keskustelua. Media-alaan liittyen on pohdittu, vievätkö tekoälyn avulla tuotetut kuvat työt kuvaajilta ja kuvittajilta. Yksinkertaisten uutisjuttujen automatisoiminen puolestaan vie työt toimittajalta. Tekoälyllä tuotettujen kuvien pelätään myös nakertavan median luotettavuutta, ja osa lukijoista epäilemättä toteaa, ettei viitsi lukea tekstiä, jota kukaan ei viitsinyt kirjoittaa. Uuden tekniikan viemät työpaikat eivät tietenkään ole uusi asia myöskään media-alalla. Digikameroiden yleistyminen vähensi monien ammattilaisten töitä, ja samoin ovat tehneet taittoja kuvankäsittelyohjelmat. Olennaista on myös se, kuinka tekoälyjään kouluttavat suuryhtiöt ovat rohmunneet verkosta kaiken sisällön kyselemättä lupia kyseisen sisällön alkuperäisiltä tekijöiltä. Kopioimisen ja apinoinnin kautta oppiminen on tietenkin lajityypillistä toimintaa ihmiselle. Suuryhtiöt ovat kuitenkin tehostaneet ja automatisoineet tuon prosessin teolliseksi troolaukseksi, eivätkä maksa korvauksia heille, joiden tuotannon troolaavat. KUN KAMERA keksittiin 1800-luvulla, monet olivat sitä mieltä, että valokuva ei ainakaan ikinä voisi olla taidetta. Ajatus oli jokseenkin se, että taiteen synnyttämistä ei voi jättää mekaanisen laitteen varaan ja siinähän vain painetaan nappia – kuvakin syntyy silmän räpäyksessä. Vuosien kuluessa arviot ovat muuttuneet. Se, että valokuva voi olla taidetta ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen valokuva olisi sitä, ja toisaalta loputon jatkumo selfi eitä ja annoskuvia ei poista joidenkin valokuvien taiteutta. Keskustelussa tekoälyn avulla tuotettujen kuvien statuksesta taiteena on nähty yllättävän samansuuntaisia argumentteja kuin valokuvauksen ympärillä sen alkuvaiheissa nähtiin. Ehkä jossain vaiheessa näitä tekoälyksi kutsuttuja kuvageneraattoraita katsotaan työkaluina kuten kameroita ja kuvankäsittelyohjelmiakin on opittu katsomaan. TOISINAAN UUDET TYÖKALUT voivat mahdollistaa sen, mikä aikaisemmin ei mahdollista ollut. Voiman vastamainokset eivät synny ilman Photoshopin, InDesignin ja digikameroiden apua. Hellja CO 2 -vastamainosten kuvia ei puolestaan olisi ollut mahdollista tuottaa olemassa olevilla resursseilla ilman kuvageneraattorin apua. Generoidut kuvat eivät itsessään vielä ole teoksia, mutta ei niitä sellaisina esitetäkään. Kuvat ovat osa teosta, jossa ne yhdistyvät muihin elementteihin. Ja tietenkin ensin piti olla idea, jonka toteuttaa tekniikan avulla. Ilman ideaa kuvakin on vain kuva. JARI TAMMINEN AI työkaluna CO 2 HYVÄÄ ENERGIAA To im itu ks ell ist a ain eis to a
JONNA JÄRNEFELT Liput alkaen 50 € + tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus www.lippu.fi) Ohjaus ja suomennos JUKKA NYLUND 13.9.2024 alkaen Rooleissa AMITY DRYN MUSIKAALI ANNA-MAIJA TUOKKO MATLEENA JUNTTANEN MINNA KETTUNEN-ENBERG aleksanterin teatteri • bulevardi 23 27 • 00180 helsinki • liput 09 676 980 • aleksanterinteatteri.fi • lippu.fi vilpolanfilmijuhlat.fi
14 • 6 / 2024 Ajatuksia idästä Suomenvenäläisten näkemykset Suomesta, Venäjästä ja sodasta Ukrainassa vaihtelevat. Suhtautuminen Kremlin politiikkaan jakaa yhteisöä. V ENÄ JÄNKIELISIÄ on Suomessa lähes 100 000 ihmistä, mutta kieli ei suoraan kerro kansalaisuudesta eikä kulttuurisesta identiteetistä. Venäjää puhuvat äidinkielenään Suomessa syntyneiden ja Venäjältä muuttaneiden lisäksi myös monet Virosta, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta Suomeen muuttaneet. Anna Soudakova on kirjailija ja kieltenopettaja, Susinukke Kosola eli Daniil Kozlov ”kulttuurialan sekatyöläinen”. Mariia tekee kuvataidetta. Masha on opiskellut media-alaa. He kaikki ovat suomenvenäläisiä, ja kukin heistä suhtautuu asiaan omalla tavallaan. Taiteilija Mariialle suomenvenäläisyys on tärkeä osa identiteettiä. Leningradissa syntynyt Soudakova ei koe Suomessa ollessaan itseään suomenvenäläiseksi vaan suomalaiseksi. Kosolalla ei ole kansallista identiteettiä ollenkaan, mutta hänen syksyllä ilmestyvä kirjansa Ryssä käsittelee aihetta sosiologisesta ja fi losofi sesta näkökulmasta. Masha ei koe voivansa tulla suomalaiseksi, vaikka mitä tekisi, mutta Venäjällä hän kokee itsensä turistiksi. Identiteetin ohella kansallisuus on yhteisöön kuulumista. Ei kuitenkaan ole olemassa yhtä tai yhtenäistä suomenvenäläistä yhteisöä. Soudakovan mukaan ”ei ainakaan sellaista, joka kommunikoi vain toistensa kanssa”. Tutkimustietoa suomenvenäläisistä, heidän arvoistaan ja asenteistaan on vain vähän. ”Rasismitutkimuksissa venäläisvähemmistö tulee esiin, mutta ei juuri muualla. Löysin enemmän tietoa amerikansuomalaisista kuin suomenvenäläisistä”, kertoo Kosola. Turussa kasvanut Kosola näkee eroja alueen maahanmuuttajavaltaisen lähiön ja kaupungin keskustan suomenvenäläisten suhtautumisessa kieleen: lähiönuoret olivat ainakin hänen nuoruudessaan 2000-luvun alussa avoimemmin venäläisiä ja tukeutuivat toisiinsa, kun taas keskustan nuoret peittelivät taustaansa ja pyrkivät vaikuttamaan suomalaisilta. Kolmekymppinen Masha ei tunne muita suomenvenäläisiä ja peittelee taustaansa edelleen. Kun häneltä kysytään, mistä hän on kotoisin, hän vastaa mieluiten kierrellen ”idästä”. ”Töissä tulee välillä vastaan muita ulkomaalaistaustaisia, mutta silloin on ikään kuin sanaton sopimus, että asiasta ei puhuta, vaan teeskentelemme, että emme ole mamuja.” Suomessa asuu yli 22 000 Venäjällä syntynyttä. Noin kaksi kolmasosaa heistä on nuoria tai nuoria aikuisia, 15–34-vuotiaita. Suomen kansalaisia, joilla on Venäjän kaksoiskansalaisuus, on vähän alle 40 000. Heistä naisia on yli 25 000 ja miehiä yli 14 000. Suomessa asuvista venäjänkielistä tietoa kerää opetusja kulttuuriministeriön rahoittama Cultura-säätiö, jonka tehtävänä on auttaa venäjänkielisten kotoutumista. Cultura-säätiön Suomen venäjänkieliset 2022 -kyselyssä moni on ilmoittanut lähtömaakseen myös Neuvostoliiton. Lähes joka neljännellä venäjänkielisellä Suomeen muuttaneella on suomalaista sukutaustaa tai he ovat inkerinsuomalaisia paluumuuttajia. Suomeen muuton syyksi venäjänkielisistä noin viidennes on ilmoittanut työn, alle kolmannes kertoi saapuneensa puolison mukana tai perässä. Aktivismia tai vaikenemista Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jakaa suomenvenäläisiä ja venäjänkielisiä. Vaikka sodan laajentuminen vuonna 2022 on osa pidempää Venäjän väkivallan jatkumoa, Soudakovan ja Mariian mukaan se silti jakoi yhteisön rajusti; heihin, jotka toivovat vapaata, liberaalia, ja demokraattista Venäjää, sekä heihin, jotka näkevät Venäjän uhrina ja kannattavat Putinin hallintoa ja sotaa Ukrainassa. Vaikka venäläisille perhe ja yhteisöllisyys on tärkeää, suurhyökkäyksen ja siitä alkaneen täysimittaisen sodan myötä monet katkoivat välejä eri mieltä oleviin sukulaisiin. Mariia käy ahkerasti mielenosoituksissa TEKSTI JA KUVITUS MIIA VISTILÄ VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPA N ERIKOISSAR JA VLAST Teeskentelemme, että emme ole mamuja. On vaikea saada kutsua työhaastatteluun.
6 / 2024 • 15 ja pitää tärkeänä sotaa vastaan puhumista. Myös hänen sukulaisiaan asuu Suomessa, isovanhemmat asuvat Venäjällä. ”Meillä on katkennut välit isovanhempieni kanssa sen takia, että he ovat kovia putinisteja ja he eivät halunneet pitää meitä enää osana heidän perhettään, koska heidän mielestään meistä on tullut ‘fasisteja lännen propagandan vaikutuksen alla’. Eli he ovat katkaisseet välinsä meihin poliittisten erimielisyyksien vuoksi”, Mariia kertoo. Jotkut myös väistävät politiikkaa. Perheet tai ystäväpiirit voivat olla sopineet, ettei politiikasta puhuta. Kiistaa voi tulla myös siitä, että joku seuraa politiikkaa aktiivisesti, kun toinen ei haluaisi siitä puhua tai kuulla lainkaan. Soudakovaa ahdistaa puhua Venäjän politiikasta julkisesti. Hän tuntee, ettei voi tehdä sille mitään, mutta pelkää, että asiasta puhumisesta voi tulla itselle ongelmia. Venäjän hyökättyä Ukrainaan hän pohti luopumista kansalaisuudestaan, mutta ei halua astua konsulaattiin, Venäjän maaperälle, koska sekin voi johtaa ongelmiin. ”Pelko on jo geeniperimässä, me ollaan synnytty sen kanssa. Pelko siitä, että valtio voi tehdä mitä vaan.” Mariia kertoo tapauksesta, jossa vaikenemiseen on suoraan kehotettu: ”Perheemme ukrainalaisen tutun Venäjällä asuvien sukulaisten luo tultiin kotiin sanomaan, että hänen tulisi lopettaa somessa postaaminen sodasta, jos hän ei halua aiheuttaa itselle ja sukulaisilleen ongelmia.” Mariian kokemuksen mukaan Venäjän nykymenon kannattajia Suomessa ovat useammin pitkään täällä asuneet, joilla on hyviä kokemuksia Venäjältä tai jo Neuvostoliiton ajoilta. Sen sijaan Vapaata Venäjää kannattavat nuoret, naiset ja seksuaalija sukupuolivähemmistöihin kuuluvat. Opettajana työskentelevä Soudakova on nähnyt jakautumisen liberaaleihin ja patriootteihin omassa luokassaan, eikä pidä sitä ikätai sukupuolikysymyksenä. ”Patriootti on haukkumasana. Se tarkoittaa, että puolustaa Venäjän toimia ja kokee maan olevan uhattuna.” Soudakovan mukaan suomenvenäläisten poliittiseen suhtautumiseen vaikuttaa eniten se, milloin, miksi ja millä asenteella on tullut Suomeen ja millaiset olot silloin ovat olleet. ”Suomessakin on ihmisiä, jotka vihaavat Suomen yhteiskunnallista vapautta ja ihannoivat Venäjän ajamia perinteisiä arvoja, mutta eivät muuta takaisin kotimaahansa. He opettavat nämä asenteet myös lapsilleen”, hän kertoo. ”Jos on tullut tänne haluten kotoutua ja on valmis tekemään sen eteen asioita, on yleensä löytänyt suomalaisesta yhteiskunnasta paikkansa. Mutta kaikilla ei ole samanlaisia henkisiä tai taloudellisia resurs seja.” Soudakova ei osaa arvioida asenteiden yleisyyttä, mutta: ”Yksikin, joka asuu täällä mutta vihaa Suomea, on liikaa.” Soudakova arvostaa Ylen venäjänkielisiä sisältöjä. ”Ylen Novosti tarjoaa mahdollisimman propagandavapaata sisältöä Suomen venäjänkieliselle väestölle, mikä toivottavasti auttaa edes jonkun heräämään ja näkemään asioiden oikean laidan.” Yle Novostin vastaava tuottaja Marko Krapu kertoo, että Ylen venäjänkielisen journalismin tavoitteena on luotettavan tiedon tarjoamisen lisäksi auttaa venäjänkielisiä integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja ”edistää hyviä väestösuhteita”. Ylen venäjänkielisistä sisällöistä suosituimpia ovat tv-uutiset, joita seuraa päivittäin noin 240 000 katsojaa. Niitä seuraavat siis muutkin kuin venäjänkieliset. Suurhyökkäyksen jälkeen keväällä 2022 Novosti alkoi raportoida myös sodasta päivittäin, ennen sitä lähetykset käsittelivät Suomen tapahtumia. Netissä julkaistuista sisällöistä luetuimpia ovat arkeen, kuten itärajan tilanteeseen, liittyvät jutut. Suosittu oli myös syksystä 2023 kevääseen 2024 jatkunut Kiehuuko yli? Keskustellaan! – ????????? ???????! -ajankohtaisohjelma, jota seurasi Yle Areenassa viikoittain keskimäärin 20 000 katsojaa. Monet jaksot, kuten Venäjän presidentinvaaleja ja venäjänkielisten työttömyysastetta käsittelevät, ovat edelleen Yle Areenassa suomeksi tekstitettynä. Ennakkoluulot kotoutumisen esteenä Anna Soudakovan mielestä venäläisen on Suomessa helppo sulautua joukkoon. Elintavat ja kulttuurit ovat varsin samanlaisia. ”Jos suomalaisten ja venäläisten eroja aletaan etsiä, törmätään helposti stereotypioihin. Mutta eroja löytyy esimerkiksi yhteisöllisyydestä ja lastenkasvatuksesta. Venäläiset tykkäävät käydä enemmän kylässä.” Cultura-säätiön kyselyn perusteella noin kolme neljäsosaa Suomessa asuvista venäjänkielisistä haluaisi asua Suomessa 10 vuoden kuluttuakin. Kosola ei usko, että Putinin kannattajia on Suomessa paljon: ”Suuri osa Venäjältä 1990-luvuilla lähteneistä on lähtenyt siksi, että näki, ettei Venäjästä ole tulossa sellaista läntistä demokratiaa kuin he toivoivat. He lähtivät etsimään parempia oloja.” Kuitenkin Cultura-säätiön kyselytutkimuksen mukaan heikointa sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on ollut venäjänkielisillä, jotka ovat muuttaneet Suomeen 1990-luvulla Neuvostoliiton hajottua ja laman keskelle. Cultura-säätiö on selvittänyt venäjänkielisten suhtautumista Venäjän sotaan Ukrainassa. Enemmistö venäjänkielisistä, 64 prosenttia, ei pidä sotaa oikeutettuna, mutta moni heistä kokee tilanteen monimutkaisena tai kertoo avoimessa vastauksessaan tuomitsevansa vain ”sodan idean”. 19 prosenttia vastaajista ei osannut tai halunnut vastata kysymykseen. Käsitykset sotaan syyllisistä vaihtelevat sen mukaan, kauanko on asunut Suomessa. Yli 16 vuotta Suomessa asuneista venäjänkielisistä pitää Venäjää syyllisenä sotaan vain vähän yli puolet, kun alle neljä vuotta Suomessa asuneista niin ajattelee yli kolme neljäsosaa. Soudakova toivoo, että kotoutumiseen panostettaisiin fi ksummin. Asuntopolitiikalla pitäisi ehkäistä maahanmuuttajavaltaisten lähiöiden syntymistä, ja kotoutumista voisi myös vaatia. ”Vaikka on hyväntahtoista, että maahan saapunut saa aina tulkin kun tarvitsee, se ei kannusta opiskelemaan suomen kieltä, jonka osaaminen on kotoutumisen edellytys.” Mariiasta helposti saavutettava tulkkausapu on päinvastoin hyvä asia, joka edistää maahanmuuttajan kotoutumista. ”Isompia ongelmia ovat esimerkiksi perustelemattoman korkeat kielitaitovaatimukset monissa työpaikoissa, joihin ihmisellä on muutoin kaikki tarvittavat pätevyydet. On myös tutkittu että venäläisellä sukunimellä on vaikeampaa saada edes kutsua haastatteluun.” Masha kokee, ettei voi koskaan olla suomalainen, kun ei ole täällä syntynyt. ”Vaikka lukisin läpi Waltarit ja katsoisin Komisario Palmut, tuntisin että huijaan, jos sanoisin olevani suomalainen.” Käsitys, että venäläiset ovat liian äänekkäitä, on saanut Mashan yrittämään olla hiljaisempi ja mukautuvampi. Häntä ärsyttää ennakkoluulo venäläisten töykeydestä. ”Venäläiseen kulttuuriin liittyy monenlaisia Suomesta poikkeavia kohteliaisuusmuotoja, jotka ohjaavat toimimaan eri tavalla eri ihmisten kanssa”, hän muistuttaa. Eniten Mashaa kuitenkin ottaa päähän ajatus siitä, että venäläisillä olisi niin kova orjamentaliteetti, etteivät he siksi saisi diktaattoria kaadetuksi. ”Puhutaan kuitenkin maasta, jossa tehtiin yksi Euroopan suurimpia ja verisimpiä vallankumouksia”, hän huokaa. Liberaali media maanpaossa Kosola, Soudakova ja Mariia seuraavat Venäjän tapahtumia liberaaleista venäläismedioista, jotka ovat siirtyneet Venäjältä ulkomaille. Sellaisia ovat Meduza, Mediazona ja Novaja Gazeta Europa. ”Vapaiden medioiden siirtyminen Venäjän ulkopuolelle on vapauttanut niiden toimintaa, mutta niillä ei enää ole tarpeeksi tarkkaa sisäistä näkökulmaa, koska toimittajat eivät pysty tekemään työtään rajojen sisällä. Toisaalta minkään median toimittaja ei tällä hetkellä pysty siihen. Ulkomaille siirtyminen on ainoa keino säilyttää olemassaolonsa”, Soudakova pohtii. Mariia ei pidä maanpakoon siirtymistä isona menetyksenä. ”He kuitenkin pysyvät ajan tasalla kaikissa tapahtumissa. Vaikka totta kai toivon, että he palaavat Venäjälle silloin kun valtiosta riippumattoman median on taas turvallista toimia siellä.” Haastateltavat seuraavat Suomen tapahtumia suomeksi. Venäjän valtiollisia kanavia kukaan haastatelluista ei seuraa, ei edes huvikseen. ”Venäjän valtiollinen media on silkkaa farssia. En pysty seuraamaan sitä. Länsimaisen ihmisen medialukutaito näkee räikeän propagandan”, Soudakova kertoo. Kosola seuraa välillä venäläisiä keskusteluja Telegramissa eri kanavilta. ”Seuraan kanavia monista aiheista, mutta lähinnä poliittisista. Minua kiinnostaa, miten ihmiset puhuvat tapahtumista. Sanavalinnat ja sävyt.” Mariiaa kiinnostavat suomalaisten kirjoittamat uutiset ja artikkelit Venäjästä ja venäläisistä. ”Haluan pysyä selvillä siitä, mitä valtaosa ajattelee meistä täällä ja rajan toisella puolella.” Yhdestä asiasta eurooppamieliset suomenvenäläiset ovat putinistien kanssa samaa mieltä: Suomen ja Venäjän raja pitäisi avata matkustamiselle. Monien sukulaiset, usein vanhemmat tai isovanhemmat, asuvat Venäjällä, ja heidän luonaan käydään yhä vierailulla ja auttamassa. Kun Suomen raja on suljettu, matkustetaan Viron kautta. Pakotteiden kieltämien asioiden salakuljetuksen takia raja-asemilla tarkastetaan nyt kaikkien Venäjälle pyrkivien rajanylittäjien matkatavarat, mikä hidastaa kulkua entisestään. ”Käytännössä tämä tarkoittaa tuntien jonotusta rajalla pääsemättä vessaan välillä. Vanhoille ihmisille se on rankkaa”, Mariia kertoo. Soudakova ei aio enää palata Venäjälle. Sukulaisia asuu kuitenkin rajan takana, kuten monella muullakin. ”Tähän liittyy surutyötä ja luopumista”, hän huokaa. Löysin enemmän tietoa amerikansuomalaisista. Patriootti on haukkumasana. Pelko on jo geeniperimässä. Venäjän valtiollinen media on silkkaa farssia.
16 • 6 / 2024
6 / 2024 • 17 Rehellinen reportteri TEKSTI IIDA SIMES KUVA SERGEI BRATKOV Valkovenäläinen nobelisti Svetlana Aleksijevitš halveksuu valehtelijoita, kaunistelijoita ja lapsensa myyviä venäläisiä. K IRJAILIJA ja journalisti Svetlana Aleksijevitš asuu nykyään Berliinissä. Uusien kotikulmien jykevät arvotalot olivat kylmän sodan aikoihin dekadentin mutta bisneshenkisen ja konservatiivisen Länsi-Berliiniin maisemaa. Täällä ei näytä lainkaan kirjailijan entiseltä kotikaupungilta, Minskiltä. Lähestymme kirjailijan asuntoa haastattelussa avustavan Garrin ja valokuvaaja-Sergein kanssa. Garri ja Sergei ovat Ukrainasta, josta Berliiniin on saapunut paljon pakolaisia. Ja on kaupungissa muitakin slaaveja: ”Täällä on valtavasti venäläisiä”, Garri mainitsee. Heitä muutti Berliiniin heti Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1990-luvun alussa, mutta Venäjän rapautuneen kansalaisyhteiskunnan takia 2000-luvulla sinne on paennut useita toisinajattelijoita. Entisen Länsi-Berliinin uusi valtakieli on venäjä. ”Charlottenburg on nykyään Charlottengrad”, Garri nauraa. Aleksijevitškin on Berliinissä pakomatkalla. Hän muutti Saksaan, kun elämä Valko-Venäjän pääkaupungissa kävi liian tukalaksi. Räikeästi väärennetyt presidentinvaalit vuonna 2020 saivat sadattuhannet ihmiset osoittamaan mieltään Minskin kaduilla viikosta toiseen. Itsevaltainen presidentti Aljaksandr Lukašenka alkoi väkivaltaisten poliisien ja armeijan avulla kukistaa maansa oppositiota – johon hän laski kenet tahansa protestoijan. Aikuisen, lapsen tai van huksen. Minskin kaduilla juhlittiin ”Se oli niin romanttista”, Svetlana Aleksijevitš huokaa muistellessaan kymmenen kuukautta kestänyttä kansannousua. ”Liikkeellä oli paljon nuorisoa. Muistan kaiken tarkkaan: miten ihmiset olivat pukeutuneet, miten he kulkivat joukoissa.” Aleksijevitš asui Minskin keskustassa kahdeksannessa kerroksessa. Näkymät olivat hyvät, ja hän katseli mielenosoitusta aamusta yöhön. Valko-Venäjän hallinto oli ällistynyt. Vaalit olivat olleet korruptoituneen maan silmänlumetta, niin kuin aina ennenkin. Näennäisesti itsenäistynyt entinen neuvostotasavalta oli vahvasti Venäjän ja sen presidentin, Vladimir Putinin, kontrollissa. Opposition pääehdokas, suosittu bloggaaja Siarhei Tsihanouski, oli vangittu juuri ennen vaaleja. Tämän vaimo, siihen saakka julkisuuden ulkopuolella pysynyt opettaja Svjatlana Tsihanouskaja, oli ilmoittautunut ehdokkaaksi miehensä tilalle. Miten ihmeessä kansa uskalsi yhtäkkiä järjestää maan historian suurimmat protestit, vallan linnakkeissa pohdittiin niin Minskissä kuin Moskovassakin. Lukašenka ei voittanut vaaleja. ”Eroa, rotta”, protestoijat raivosivat. Tsihanouskaja oli oikea presidentti. Riippumattomien arvoiden mukaan Tsihanouskaja sai 65–80 prosenttia äänistä. ”Me luulimme että voisimme onnistua siinä [hankkeessa vaihtaa presidentti]. Suhtauduimme mielenosoituksiin kuin juhlaan. Kaduilla oli hauskaa, ihmiset olivat iloisia.” Mutta diktaattori ei luovuttanut. Aleksijevitš näki asevoimien ryhmittyvän mielenosoittajia vastaan. Lukašenka oli komentanut armeijansa paikalle. ”Yhtäkkiä alettiin ampua. Se oli hirveä järkytys.” Sotilaat käyttivät kumiluoteja, joilla pystyi tappamaan tai ainakin vammauttamaan ihmisiä. Aleksijevitš näki ihmisten saavan osumia. Tapahtumat syvensivät hänen halveksuntaansa diktaattori Lukašenkaa kohtaan. ”Ihan kuin hän voisi legitimoida valtaansa kumiluodein!” Tutkiva journalisti kun on, Aleksijevitšin on pakko mennä katsomaan mitä ulkona tapahtui. Katua lakaissut nainen alkoi jutella hänelle. ”Luojan kiitos ettette ole tullut tänne aikaisemmin”, hän sanoi. Sitten nainen kehotti Aleksijevitšiä palaamaan saman tien takaisin kotiinsa. Jos kirjailija tarvitsee kaupasta jotakin, hän voi kyllä hakea. Jos Aleksijevitšin on pakko käydä jossain, hänet voidaan piilottaa parkkihallissa autoon. Nainen oli hädissään. ”Älkää tulko tänne. Täällä on busseja. Tämä on nyt vakavaa.” Kadunlakaisija viittasi uusiin käänteisiin: Hallinto oli alkanut tunkea ihmisiä busseihin ja pidättää heitä. Tuhansia ihmisiä vietiin kidutettavaksi ja vankeuteen. Monia ei ole nähty noiden päivien jälkeen. Aleksijevitš tiesi jo, että hän on hallinnon epäsuosiossa. Hänen käydessään äänestämässä häntä oli seurattu niin avoimesti ja lähellä, että hänen tyttärensä oli mennyt raivoissaan hätistelemään salaista poliisia etäämmälle. Kun poliisi ja armeija alkoivat tukahduttaa protesteja, Aleksijevitšin tueksi saapui joukko EU-maiden diplomaatteja. Nämä seisoivat yötä päivää hänen talonsa ulkopuolella. ”Se oli kauniisti tehty”, kirjailija muistelee. ”Nyt he kaikki ovat tietenkin lähteneet Valko-Venäjältä. He käyvät tervehtimässä minua täällä.” Sota ilman sankareita Svetlana Aleksijevitš syntyi vuonna 1948 Länsi-Ukrainan Stanislavissa, nyVENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPA N ERIKOISSAR JA VLAST
18 • 6 / 2024 kyisessä Ivano-Frankivskissa. Tuolloin Neuvostoliittoa hallitsi nimimerkkinsä ”Teräsmies” kaltainen kylmäkiskoinen diktaattori Stalin. Aleksijevitšin isä oli valkovenäläinen, äiti ukrainalainen. Aleksijevitš on sanonut että hänellä on kolme kotimaata, ja se kolmas on Venäjä. Sen kulttuuri ja kieli ovat vaikuttaneet häneen niin paljon. Hän myös kirjoittaa venäjäksi. Perhe muutti Valko-Venäjälle kun Aleksijevitš oli vasta pieni lapsi. Vanhemmat olivat opettajia, ja sellainen Aleksijevitšistakin oli tulossa, mutta yliopiston aikoihin hän alkoi kiinnostua toimittajan työstä ja erityisesti tutkivasta journalismista. Ne eivät olleet ihan tyypillisimpiä neuvostokansalaisen kiinnostuksen kohteita. Kun Svetlana Aleksijevitš sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015, Nobel-komitea kertoi perusteissaan, miten ”hänen ainutlaatuisten metodiensa – ihmisäänten huolellisesti yhdistettyjen kollaasien – ansiosta Aleksijevitš on syventänyt ymmärrystämme kokonaisesta aikakaudesta”. Eli Neuvostoliitosta. Aleksijevitš kommentoi palkintopuheessaan: ”Niin minä kuulen ja näen maailman – ihmisäänten ja yksityiskohtien kollaasina.” Vaikka hänen teoksensa luokitellaan fiktioon, Aleksijevitš on kuitenkin myös reportteri. Ja paljon muuta. Nobel-juhlassa hän kertoi olevansa ”kirjailija, reportteri, sosiologi, psykologi ja saarnaaja”. Aleksijevitšin koko tuotanto käsittelee Neuvostoliiton kansalaisten kautta utopian romahtamista ja sitä, millaista oli olla utopian vankina. Hänen läpi murtoteoksensa Sodalla ei ole naisen kasvoja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1985. Sen ja myöhemmän Sinkki pojat on suomentanut Pauli Tapio. Jo tässä kirjassa Aleksijevitšin metodi näkyy. Hän haastatteli sodan kokeneita naisia. He olivat palvelleet toisessa maailmansodassa punaarmeijan huoltojoukoissa, lääkintähenkilökunnassa tai rintamalla itsekin, mutta lopulta he olivat rakkaitaan kaipaavia leskiä tai orpoja. Vaikka kirja kertoo sodasta, naiset halusivat puhua nimenomaan rakkaudesta, Aleksijevitš on kertonut. Alkusanoissaan Aleksijevitš kirjoittaa, miten hän on tulkinnut neuvostoaikaa: ”Sodan jälkeen lapsuuteni kotikylä kuului naisille. En muista kuulleeni siellä miesten ääniä. Ja niin minun kohdallani on edelleen: sodasta minulle kertovat naiset. Ja itkevät. Laulavat itkussaan. Puolet koulumme kirjoista käsitteli sotaa. … Nyt tiedän miksi. Eihän se sattumaa ollut. Mehän olimme jatkuvasti sodassa tai valmistautumassa sotaan. Muistelimme, miten olimme sotineet. Sellaista on elämämme ollut aina, emmekä kai edes osaisi elää toisin. Emme pystyisi kuvittelemaan millaista toisenlainen elämä olisi.” Neuvostoliiton viranomaiset eivät arvostaneet Aleksijevitšin lähestymistapaa. Kirjaa ei annettu edes julkaista muutamaan vuoteen sen valmistumisen jälkeen. Nobel-puheessaan kirjailija kertoi, että sensorit olivat erityisen vihaisia siitä, miten kirjassa ei ollut sankareita. ”Kirjasi jälkeen kukaan ei enää halua taistella. Sinun sotasi on kauhistuttava”, sensori oli valittanut. Runoileminen on rikos Svetlana Aleksijevitš itse ei ole suostunut taistelemaan aseellisesti eikä edes testaamaan moista toimintaa. Kun hän 1980-luvun lopussa kävi tutustumassa Afganistanin venäläiseen sotatantereeseen, toimittajille – naisillekin – annettiin mahdollisuus ampua kiväärillä. Joku kollega oli innoissaan tarttunut aseeseen. Aleksijevitš ei suostunut koskemaan niihin. Afganistanissa Aleksijevitš kohtasi nuoria, hyvin koulutettuja miehiä, jotka ennen värväytymistään sotaan olivat työskennelleet yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. He olivat menneet rintamalle neuvostopropagandan ansiosta. He halusivat rakentaa Afganistanista sosialistisen veljesmaan. Afganistanissa sotilaat ja Aleksijevitš todistivat kärsimystä ja kuolemaa. Aleksijevitš kirjoitti arkuissa kotiin palaavista nuorista miehistä – joista monet olivat ”vasta lapsia” – kirjan Sinkkipojat. Aleksijevitš uskoo vilpittömästi siihen, että sekä pasifistin että reportterin tärkein ase on totuus. Neuvostoaikoina hän tottui siihen, ettei asioista saanut puhua oikeilla nimillä, ja siitä hän joutui monesti vaikeuksiin. Nyt sekä Moskovan Kreml että länsi eurooppalaiset uutisista ahdistuvat ihmiset haluavat piilottaa ruumiit ja tuskaansa huutavat uhrit pois laajoilta yleisöiltä. Samaa tekee mediaa tiukasti kontrolloiva, aktiivisesti sensuuria käyttävä Israelin hallinto, joka ei aikoihin ole päästänyt ulkomaisia toimittajia Gazaan. Sotien siistiminen hyödyttää hyökkääjää, sillä on sen etu etteivät ulkovaltojen – tai omankaan maan – kansalaiset ymmärrä sodan laajuutta tai edes muista brutaalin sodan olevan kesken. Aleksijevitš siteerasi Nobel-puheessaan toisen maailmansodan kokenutta saksalaista sosiologia, Theodor Adornoa, joka oli ”šokissa” kirjoittanut, miten ”Auschwitzin jälkeen runoileminen on rikos”. Niinpä Aleksijevitš ei runoile vaan pakottaa lukijansa kohtaamaan tosiasiat: KIRJASI JÄLKEEN KUKAAN EI ENÄÄ HALUA TAISTELLA. SINUN SOTASI ON KAUHISTUTTAVA. H om oa tro x / W iki m ed ia C om m on s Mielenosoitus Minskin keskustassa kesällä 2020. Vapaan Valko-Venäjän punavalkoiset liput liehuvat.
6 / 2024 • 19 V IIME VUODEN lokakuussa Vuosaaren hylätyssä lukiossa ensiiltansa sai Svetlana Aleksijevitšin dokumentti romaaniin perustuva Neuvostoihmisen loppu (suom. Vappu Orlov). Suomalaisten ja venäläisten taiteilijoiden muodostama Helsinki 98 -ryhmä toi keväällä ensi-iltaan Ukrainan sotaan viittavaan sovituksensa Afganistanin sodan ajoista kertovasta Sinkkipojat-teoksesta. Ryhmän anonyymi ohjaaja kertoo, että esitysten taustalla on yritys ymmärtää miksi Venäjä hyökkäsi 24. helmikuuta 2022 Ukrainaan. ”Venäjän nykyisen hallinnon ytimessä ovat noin 70-vuotiaat KGB-kasvatit, jotka yhä uskovat, että kaikki keinot olivat sallittuja. Vaikka kirjoittaakin Neuvostoliitosta, Aleksijevitš tutkii tässä samassa totalitarismissa eläneiden ihmisten elämää. Neuvosto ihmisen loppu kertoo uskosta ja siitä miten päädytään sotaan, Sinkkipojat taas siitä, mitä on sota ja mitä siellä tapahtuu ihmisille. Trilogiamme päättävä osa on Tšernobylistä nousee rukous ja siinä on kyse on sitä, miten järjestelmä valehtelee ihmisille.” Ohjaaja valittelee, että Suomessa Venäjää käsitellään usein stereotypioiden tasolla. ”Uskon, että katsojia kiinnostaa taiteellinen ja älyllisesti rehellinen keskustelu Venäjästä. Ainakin meidän kahta ensimmäistä sovi tustamme on käynyt katsomassa Helsingin laidalla sijaitsevassa pienessä katsomossa jo 5?420 maksavaa katsojaa.” Neuvostoihmisen lopun ja Sinkkipoikien esitykset jatkuvat syyskaudella. Tšernobylistä nousee rukous saa ensi-iltansa syksyllä 2025. Lisätiedot ja liput: fienta.com Aleksijevitšia näyttämöllä ”Mitään ei saa keksiä. Sinun täytyy kirjoittaa totuus niin kuin se on. Tarvitaan eräänlaista ’superkirjallisuutta’. Todistajien täytyy saada puhua. Nietzsche sanoi, ettei yksikään taiteilija pärjää todellisuudelle.” Tuhoutuneet äidit Venäjän laajentaessa sotatoimiaan Ukrainassa keväällä 2022, Valko-Venäjästä tuli sodan apuri. Sen kautta Venäjä hyökkäsi. Sodan aikaan Lukašenka on kyykännyt Putinin edessä erityisen syvään kuin kömpelö marionetti. ”Hän on täysin riippuvainen Putinista”, Aleksijevitš puuskahtaa, ja hänen ajatuksensa kulkeutuvat Berliinin sykkeestä takaisin Minskiin. Kansalla ei ollut mahdollisuuksia voittaa ja kääntää maataan kohti demokraattisempaa yhteiskuntaa. Mielenosoittajilla ei ollut armeijaa puolellaan, ”voimat eivät olleet tasapainossa”, hän tuskailee. Valko-Venäjän hallinnon menestys on kiinni naapurimaasta. Eurooppalaiset tutkijat ja journalistit ovat seuranneet Valko-Venäjää tarkkaan erityisesti kansannoususta lähtien. Tällä hetkellä kaikkia askarruttaa se, alkaako Valko-Venäjä osallistua sotatoimiin Ukrainassa entistä aggressiivisemmin. Jotkut väittävät, että huolimatta armeijansa ja Venäjän tuesta, Lukašenka pelkää uusia mielenosoituksia. Jos diktaattori pakottaa kansan sotimaan Ukrainaan, kansanjoukot ryntäävät taas viikkokausiksi Minskin monumenteille. Sen sijaan Venäjällä ei juurikaan protestoida. Putin pitää kansaa tiukasti vallassaan – vai pitääkö? ”Putin, Putin, Putin…”, Aleksijevitš puuskahtaa. ”Kaikki sanovat koko ajan että ’Putin’. Mutta minä olen puhunut monien venäläisten kanssa. No en enää, kun en enää voi matkustaa Venäjälle, mutta silloin kun matkustin siellä vielä, haastattelin heitä paljon.” Aleksijevitšilla on vahvat näkemykset siitä, mistä johtuu väkivalta. Hän oli kysynyt venäläisiltä Ukrainasta. ”He sanoivat vaan, että ’me taistelemme voittoisaan loppuun saakka’, me pakotamme ukrainalaiset kunnioittamaan itseämme’. Ei Putin tätä päätä, tämä sota on kansan tilaus. Se on väkivaltaan kasvaneen kansan filosofiaa… kansan, joka ei ymmärrä, ettei sotaa ole välttämätöntä aloittaa pysyäk seen itse hengissä.” Aleksijevitš on pettynyt ja surullinen. Hän puhuu rauhallisesti ja harkiten jokaista sanaa. Mutta nytkään ei ole aika kaunistella viestiä. ”Kun kirjoitin Neuvostoihmisen loppua, matkustelin paljon Venäjällä. Kysyin haluaisitteko asua sellaisessa maassa kuin Tanska: pienessä kauniissa maassa, jossa on hyvä elää? Vai sellaisessa kuin Venäjä? Ihmiset vastasivat minulle: ’Sellaisessa kuin Venäjä, Venäjä on suuri!’ Tässä ovat ne sodan juuret. Putin on vain jäävuoren huippu.” Aleksijevitš myöntää kuitenkin propagandan voiman. Kremlin paa saus yhdistettynä monesta tuutista vyöryvään viihteeseen tuhoavat kansan ajattelua. Kyllä kansalla on ruokaa, sitä aina järjestyy jostain, hän pohtii, mutta ilman alati aivopesevää televisiota venäläiset eivät osaa olla. Nykyvenäläiset ovat erilaisia kuin neuvostovenäläiset, paljon moraalittomampia. ”Perheille maksetaan siitä, että pojat lähtevät sotimaan. Äidit eivät halua enää antaa haastatteluja. ’Jos minä puhun sinulle, minä en enää saa rahaa pojastani’, he sanovat. ’Me haluamme ostaa tyttärelle uuden asunnon.’ Tai ’auto pitäisi vaihtaa’.” Aleksijevitš kertoo, miten Sinkkipoikia kirjoittaessaan kaatuneiden äidit eivät kunnioittaneet viranomaisia. Kun pojille tultiin tuomaan postuumisti myönnettyjä kunniamerkkejä, äidit heittivät ensin merkit päin näköä, sitten upseerin ulos talosta. ”On tapahtunut valtava muutos. Silloin Afganistanin sodan aikoihin äidit eivät myyneet lapsiaan.” Missä isi on? Tšernobylista nousee rukous kiteyttää sekä Neuvostoliiton olemuksen että Svetlana Aleksijevitšin tuotannon. Teoksen on suomentanut MarjaLeena Jaakkola. Ydinreaktorin tuhoutuminen 23. huhtikuuta 1986 vaikutti kymmenien miljoonien ihmisten elämään. Väitetään sen aloittaneen jopa Neuvostoliiton romahtamisen, sillä se oli ensimmäinen katastrofi, jota Kreml ei enää voinut loputtomiin salailla ja ensimmäinen tapahtuma, joka pakotti Neuvostoliiton johtajan, tuolloin Mihail Gorbatšovin, puhumaan televisiossa. Vaikka Neuvostoliitto oli näennäisesti yhtä ja samaa maata, turma oli uhrien mielestä hyvin kansainvälinen. Se on kiristänyt valtioiden välejä pitkään Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Ydinvoimala sijaitsi Ukrainan pohjoisosassa lähellä Valko-Venäjän rajaa. Sen työntekijät tulivat eri puolilta Neuvostoliittoa, myös Venäjältä. Ydinteknologian asiantuntijat ja asiasta vastanneet ministerit työskentelivät Venäjällä Neuvostoliiton pääkaupungissa Moskovassa. Valtavat määrät radioaktiivista laskeumaa kulkeutui rajan yli Valko-Venäjälle. Aluetta ”siivoamaan” eli paloja sammuttamaan ja tuhoja peittelemään tuotiin armeijan Jo uk o Ki vim äk i sotilaita, joista puolestaan suuri osa oli jostain syystä Baltian maista, erityisesti Eestistä. Aleksijevitšin haastattelemat ihmiset kertovat karmeita tarinoita kärsimyksestään ja siitä, miten viranomaiset valehtelivat heille tai vähättelivät tilannetta. Tyylikkään kirjoittamisen mestari Svetlana Aleksijevitš lopettaa kirjansa ilman säteilysairauksia, paiseita ja tuskanhuutoja, mutta yhtä lailla mitä liikuttavimmin. Sairaalaan loppuiäkseen suljetun miehen vaimo kertoo, miten poika kaipaa isäänsä. Poika on aikuinen, mutta taantunut mieleltään viisivuotiaan tasolle: ”Missä Miša-isi on? Koska hän tulee? Kuka muu kysyisi sitä minulta? Lapsi odottaa häntä… Me odotamme häntä yhdessä. Ja minä toistelen omaa Tšernobylrukoustani. Ja hän katselee maailmaa lapsen silmin…” Auttakaa meitä! Ennen kuin nobelisti suostuu kuvattavaksi on pakko jutella muutama sana tulevaisuudesta. Ja Suomesta. Kerron Aleksijevitšille, että äärioikeisto ei Suomessakaan menestynyt eurovaaleissa: Suomessa vaalien ylivoimainen voittaja oli poliitikoksi nuori nainen ja vasemmistolainen älykkö Li Andersson. Aleksijevitš ilahtuu. ”Suomi on hieno maa. Olen käynyt siellä muutaman kerran. Rauhallisia ihmisiä. Hienoa, että olette onnistuneet torjumaan sitä pimeyttä joka kaikkialta vyöryy… Ja joka uhkaa demokratiaa. Olen viime vuosina käynyt monessa maassa, kuten Unkarissa, jossa demokratia on joutunut perääntymään. Toivon, ettei tällaista kestä kauaa.” Entä millaisena Aleksijevitš näkee Valko-Venäjän, Ukrainan ja Venäjän tulevaisuuden? ”Putin on vaarallinen, valtavan vaarallinen.” Sen sijaan Lukašenka ei sitä ole. ”Hän on pieni ja avuton, eikä hän voi tehdä mitään ilman Putinia.” Aleksijevitšin mielestä Valko-Venäjää, viljavaa maata Euroopan keskellä, voi auttaa auttamalla Ukrainaa. Maat voisivat tukea toisiaan. Ukrainan voitto sodassa edistäisi demokratiaa molemmissa maissa, hän miettii. Valko-Venäjän todellinen itsenäistyminen on edelleen hänen toiveensa. ”Auttakaa meitä, auttakaa pientä Valko-Venäjää. Kaikkien mielestä Valko-Venäjä on kadonnut… Valko-Venäjä pitäisi repäistä Venäjästä irti. Sitä pitäisi auttaa itsenäistymään. Sillä on loistava sijaintikin. Ja valkovenäläiset ovat paljon vähemmän sekopäistä porukkaa kuin venäläiset.” TEKSTI TUOMAS RANTANEN ON TAPAHTUNUT VALTAVA MUUTOS. AFGANISTANIN SODAN AIKOIHIN ÄIDIT EIVÄT MYYNEET LAPSIAAN. Sinkkipojissa ei peitellä turhan sodan tuottamaa moninaista kärsimystä.
20 • 6 / 2024 Uuden ajan sensuuri Moldovalainen valtionteatteri hyllytti keväällä korruptiota käsittelevän näytelmän. Kriittisten äänien mukaan tapaus näytti julkisen keskustelun rajat: maan nykyjohtoa ei saa kritisoida. in haastattelun otsikolla ”Sensuuri ja itsesensuuri moldovalaisella teatterikentällä”. Schwartz kertoi, että ongelmat alkoivat, kun käsikirjoitus oli valmistunut ja puvustaja Stela Verebceanu luki sen. Tämä luonnehti teosta ”epäisänmaalliseksi” ja ”nykyisen hallinnon vastaiseksi”. Schwartzin teos on niin sanottua verbatim-teatteria, jota edustavat Suomessa muun muassa teatteriohjaaja Susanna Kuparisen teokset. Siinä haastateltavien lausuntoja käytetään lavalla sellaisenaan, samalla tavalla kuin toimittajat ja tutkijat tekevät. Kritiikin keskiössä on ollut näytelmän lopetus, jossa eräs haastateltavista, suuria korruptiovyyhtejä tutkinut moldovalaistoimittaja, kritisoi eurooppamielisen valtapuolue PAS:in politiikkaa. Näihin kuului huomio siitä, että pienimuotoista korruptiota ei välttämättä saada ratkaistua korruptionvastaisilla kampanjoilla vaan palkkoja nostamalla. Ohjaajan mukaan puvustajaa häiritsi eniten se, miten tutkiva toimittaja puhui presidentti Maia Sandusta: ”Nykyinen presidenttimme ei ole korruptoitunut, hän ei vaikuta sellaiselta, mutta jos joku toisi minulle todisteet, en enää järkyttyisi kuten ennen”. Vaikka kyseinen henkilö oli Schwartzin mukaan itsekin liberaali ja EU-myönteinen, näytelmään otettu kommentti saattoi olla liikaa. Puvustaja irtautui esityksestä, niin kuin tekivät myöhemmin monet muutkin. Liian pienet piirit Suomessa kuulee usein sanottavan, kuinka kritiikin esittäminen ja ongelmien ruotiminen julkisesti on hankalaa, koska piirit ovat niin pienet. Moldovassa tilanne ei ole yhtään helpompi, koska ympyrät ovat vieläkin pienemmät. Teoksesta suivaantunut puvustaja on maan presidentti Maia Sandun serkku. Kun huhut näytelmän sisällöstä alkoivat levitä, Moldovan presidentin kulttuuripoliittinen neuvonantaja Angela Bra?oveanu soitti Luceaf?rulteatterin taiteelliselle johtajalle Slava Sambri?ille kysyäkseen asiasta. ”Mitä te teette siellä? Kampanjoitteko PAS-puoluetta vastaan ennen vaaleja?” presidentin neuvonantaja oli Schwartzin mukaan kysynyt. Bra?oveanun näkemys puhelusta on toinen. ”Työhöni kuuluu pysyä kartalla kaikesta, mitä kulttuurin kentällä tapahtuu, ja tiedottaa siitä presidenttiä. Tai tarjota hänelle ajankohtaista, kontekstoitua ja yksityiskohtaista tietoa, jos presidentti sitä minulta pyytää aiheesta tai toisesta”, hän kommentoi moldovalaiselle NewsMaker-lehdelle. Taiteellinen johtaja Slava Sambri? puolestaan korostaa Moldovan tärkeimpiin kuuluvan Ziarul de Gard? -lehden haastattelussa, kuinka kyseessä oli ”täysin inhimillinen puhelu”. Hänen mukaansa neuvonantaja vain kertoi kuulleensa kohusta ja kysyi, mistä on kyse. ”Korostan, hänen puoleltaan ei tullut yhtään uhkausta, rajoitusta tai viittausta niiden suuntaan! Kyseessä oli henkilökohtainen keskustelu pitkään tuntemani ihmisen kanssa”, Sambri? kirjoitti Facebookissa. Maan kriittisten liberaalien piirissä puhelu tulkittiin sensuuriyritykseksi, ja teatterin myöhemmät reaktiot osin tästä johtuvaksi itsesensuuriksi. Ohjaaja Schwartzin mukaan näytelmä ehdittiin harjoitella melkein valmiiksi, mutta sitä ei koskaan esitetty. Ensi-ilta siirrettiin sairastapauksen vuoksi maaliskuulta kesäkuulle, mutta myöhemmin johto ehdotti sitä siirrettäväksi seuraavaksi esityskaudeksi, jopa vuodella eteenpäin. Ohjaaja kiivastui. Teatteri myös esitti omia syytöksiään ohjaajaa kohtaan. Sen taiteellinen johtaja Sambri? korosti Facebookissa, kuinka esitystä ei suinkaan kielletty, ja Schwartzin väitteissä olisi kyse kiusallisista manipulointiyrityksistä. TEKSTI TUUKKA TUOMASJUKKA S A AKO edistysmielisen hallinnon vihdoin saaneessa Moldovassa kritisoida nykyisiä, ”länsimielisiä” päättäjiä? Kysymys on noussut ajankohtaiseksi pienessä, noin kahden ja puolen miljoonan asukkaan maassa. Moldovaa johti venäjämielinen hallinto vielä pitkään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, mutta vuonna 2020 maan presidentiksi valittiin EU-jäsenyyttä kannattava Maia Sandu. Hänen aikoinaan perustamansa PAS-puolue (Partidul Ac?iune ?i Solidaritate, Toiminta ja solidaarisuus) nousi vuoden 2021 parlamenttivaaleissa pääministeripuolueeksi. Moldovan mahdollinen EU-jäsenyys oli pitkään jumissa, mutta on edennyt Venäjän aloitettua laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa keväällä 2022. Nyt Ukrainan ja Moldovan EU-jäsenyysneuvottelut etenevät rinnakkain. Moni länteen katsova moldovalainen on helpottunut, mutta samalla maassa on alkanut nousta huolta siitä, onko nykyiseen hallintoon kohdistuvalle kritiikille enää tilaa. Kysymys ilmaisunvapaudesta nousi esiin kesällä 2024, kun moldovalaisteatteri hyllytti dokumentaarisen näytelmän, joka arvosteli voimakkaasti nykyhallintoa. Maan pääkaupungissa Chi?in?ussa toimiva Luceaf?rulvaltionteatteri oli kutsunut dokumenttiteatteriin erikoistuneen ohjaaja David Schwartzin tekemään esityksen. Romanialaistaustainen ohjaaja ja näyttelijöiden ensemble valitsivat teoksen teemaksi korruption Moldovassa, ja he keräsivät aiheesta laajan haastatteluaineiston. Korruptio on Moldovan suurimpia ongelmia. Transparency International -järjestön korruptiovertailussa Moldova sijoittui sijalle 76 kun listalla on 180 maata. Järjestön indeksin mukaan Moldova on selvästi korruptoitunut. Myös presidentti Sandu on vastustanut korruptiota toistuvasti ja näkyvästi. Hän perusti PAS-puolueen vuonna 2016, kun maan kansa oli toistuvasti kaduilla osoittamassa mieltä aiheesta. Moldovalaisen korruptiokeskustelun uusi käänne, näytelmä nimeltään Invizibil eli näkymätön, ei kuitenkaan koskaan päässyt lavalle. Maaliskuussa 2024 teatteri ilmoitti Instagram-tilillään, että esitys on peruttu toistaiseksi. Tätä perusteltiin erään näyttelijän vakavilla terveysongelmilla. Samassa päivityksessä teatteri kertoi palaavansa myöhemmin uusilla tiedoilla näytelmän ensi-illasta. Tätä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Sen sijaan tapauksessa nousi kohu, jossa teoksen nykyhallintoon kohdistuvaa kritiikkiä syytettiin epäisänmaalliseksi ja teoksen ohjaajan poliittisia näkemyksiä ongelmallisiksi. Kampanjat eivät riitä Tapaus nousi julkisuuteen, kun kesäkuussa 2024 pieni Platzforma-verkkolehti julkaisi ohjaaja David SchwartzEuroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Moldovan presidentti Maia Sandu Moldovassa toukokuussa 2023.