4 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 Vein läpikuultaVaksi hipuneet farkkuni paikattavaksi. Ehkä on vähän hassua, että olen jälleen Tylkkärissä paasaamassa revenneistä farkuistani ja päälläni on sama flanellipaita kuin kolme vuotta sitten, kun viimeksi kirjoitin aiheesta. Mutta ei anneta sen häiritä. Tällä kertaa vein ompelijalle neljän euron kirpparifarkut ja kympin villakangashousut. Pohdin pitkään, onko järkeä maksaa 25 euroa kulahtaneen lahjeparin paikkaamisesta, kun voisin hankkia uudet halvemmalla. Toki joutuisin ramppaamaan muutaman kerran Uffissa ennen kuin sopivat löytyisivät, mutta oman vaivansa arkeen toi reissu ompelijallekin. Siitä ei saanut edes uuden hankkimisen iloa. Päätös vaatteiden korjaamisesta oli lopulta ideologinen. En erityisemmin näe eettistä ongelmaa kirpparishoppailussa, jossa halpoja käytettyjä vaatteita voi kierrättää nopeallakin tahdilla. Silti olisi tuntunut jotenkin väärältä heittää menemään tavara, joka sai pienellä vaivalla useita elinvuosia lisää. Vaikka tikkaukset haaroissa eivät tuottaneetkaan uuden tuotteen hekumaa, koin tyytyväisyyttä siitä, että pystyin taas käyttämään luottohousujani. Pienyrittäjän kassan kautta kilauttamani elektroniset aneet tarjosivat minulle myös vip-passin, jolla ohitin monta kilpailijaa kestävän elämäntavan kapitalistien taivaspaikkajonossa. Varsinkin kun pääsin retostelemaan erinomaisuudellani lehden sivulla. Aikamme ongelma ei todellakaan ole se, että rakastamme liikaa tavaraa. Ongelma on se, että rakastamme sitä liian vähän. Emme siksi arvosta hankkimiamme vaatteita siinä määrin, että näkisimme ne korjaamisen arvoiseksi. Kehnon laadun ja halpojen hintojen avulla vaateteollisuus kyllä tekee parhaansa, jotta emme mieltäisi itseämme tuotteiden omistajiksi. Kuluttajalle ensisijaista on tuotteen hankkiminen, omistajalle sen käyttäminen ja siitä huolehtiminen. Ei liene epäselvää, kumpi valmistajaa miellyttää enemmän. Joten seuraavan kerran kun olet kaupoilla, muista: Osta sellainen tuote, että voit seistä ostopäätöksesi takana vielä viiden vuoden päästä ja vaali tavaraasi kuin se olisi maksanut ainakin kaksi kertaa enemmän mitä se oikeasti maksoi. Sen hintainen se luultavasti olisi ollutkin, jos kaikki valmistamisen ulkoisvaikutukset olisi hinnassa huomioitu. Kuluttajasta omistajaKsi Pääkirjoitus Sampo Rouhiainen, päätoimittaja tyl-paatoimittaja@utu.fi Sijaisuuteni päätoimittajana päättyy tähän lehteen, että kiitosta vaan! Työn iloa opintovapaalta palaavalle Laurille ja muulle toimituskunnalle . Yksi kuuluisimmista rock-myyteistä koskee ikää 27, sillä moni rockmusiikin legendaarisimmista hahmoista on menehtynyt juuri tuon pahamaineisen ikävuoden aikana. Täällä pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa myytti on kuitenkin hieman vieras. Meidän nuoret taiteilijamme itkevät televisiossa tai välittävät sosiaalisesti kestävää sanomaa kesäkumibiiseillä. Suomalaisten eliniänodote on noussut niin ylös, että Tapio Rautavaaran poismeno hänen liukastuttuaan uimahallissa 64-vuotiaana tuntuu vauhdikkaalta ja vaaralliselta. On hankalaa kuvitella, että joku nykyisistä kotimaisista artisteista pääsisi hengestään pariisilaisessa hotellihuoneessa alle kolmekymppisenä, kuten rokkitähdille joskus kävi. Ennustus: yksikään Haloo Helsingin jäsenistä ei menehdy ennen eläkeikää. Robin ei ammu itseään haulikolla päähän. Isac Elliot ei riudu hautaan vakavassa heroiiniriippuvuudessa. Mikä on tietysti hyvä asia. 27-myytin tilalle on rakentunut kuitenkin aivan oma, suomalainen vastine, jossa taiteilijan kohtaloksi koituu Kanariansaaret. Tämän tarinan Kurt Cobain on Jamppa Tuominen – pullea, alkoholisoitunut oululainen iskelmätähti, joka kuoli hämärissä olosuhteissa Playa del Inglésissä marraskuussa 1998. Tarina on koskettava ja muistuttaa Olavi Virran kohtaloa. Täydellinen Ikaros-variaatio, jossa muututaan koko kansan sankarista tragikoomiseksi laulavaksi lihapullaksi. Tuomisen myytti on vieläkin elossa. Kun Räjäyttäjät-yhtyeen Jukka Nousiainen oli jumissa rahattomana Kanarialla keväällä 2014, hän lähetti hätääntyneen vetoomuksen Suomeen: ”En halua Jamppa Tuomisen kohtaloa.” Nousiainen sai lopulta kerättyä rahat paluulippuun c-kasettien ennakkomyynnillä, ja Suomeen laskeutumisen jälkeen Nousiaisen ura lähti todelliseen nousuun kohti kulttisuosiota. Viimeisimmässä Hymy -lehden numerossa käsiteltiin jälleen Jampan kohtaloa. Aihe on klassikko Hymylle ja Seiskalle – se on samanlainen tae isosta myynnistä kuin talvisotaliite iltapäivälehdelle. Selitys takuusuosiolle löytyy kansallisidentiteetistä. Kun käsittelemme Kanaria-myyttiä tai sotia, prosessoimme samalla suomalaisuutta itsessämme. Playa del Inglés ja ajopuuteoria ovat kipupisteitä suomalaiskansallisen kertomuksen ytimessä ja näin ollen se, mitä ”Jamppa Tuomiselle TODELLA tapahtui” Kanarialla, määrittelee keitä me suomalaiset oikeastaan olemme. Suuret kertomukset ovat ehkä sittenkin vielä elossa. Toimitukselta suuRi suomalainEn KERtomus Kirjoittaja uskoo Jampan siskon versiota tapahtumista. Miikka Rusi
5 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 Maustettua maitorahkaa markkinoidaan terveystuotteena sen proteiinipitoisuuden vuoksi, mutta todellisuudessa raikkailla väreillä leikittelevät purnukat sisältävät paljon sokeria ja lisäaineita. Lisätystä sokerista huolimatta liisteri ei jostain syystä edes maistu hyvältä. Maustettu rahka, miksi haluaisimme syödä sinua, ja vielä kaiken lisäksi teräväreunaisilla ja helposti hajoavilla muovilusikoilla? Puolustus: ”Voi teitä ihmisparkoja. Valitetaan vain sokerista ja lisäaineista miettimättä lainkaan sisällön ravitsevuutta. Kuten purkkini typografia jo antaa ymmärtää, olen islantilaisten terveellisyyden ja pitkän iän salaisuus. Ja varmasti kaikkien muidenkin terveellisesti elävien ulkoilmakansojen salaisuus. Ja jokaisen menestyvän ihmisen salaisuus. Ylipäätään olen niin hyvä salaisuus, että minua mainostetaan valotauluilla ympäri kaupunkia. Mitä kuvittelet viikinkien syöneen, jotta nämä ovat jaksaneet ryöstellä mahdollisimman tehokkaasti ja reippaasti? Maitorahkaa totta kai. Kuvittele nyt viikinkivene myrskyssä: ”Einar, minulla on nälkä!” ”Sepä sattui, Harald! Minulla on täällä taljan alla jemmassa vielä makoisaa maitorahkaa.” ”Mitä makua se on?” ”Lime-juustokakkua.” ”Voi jumpe, se on suosikkini heti karkki-popcornin jälkeen! Rakastan sitä, siinä on niin makoisasti maissitärkkelystä ja sukraloosia!” ”Niinpä, kyllä nyt kelpaa ryöstellä rantoja!” ”Anna Einar vielä, kun kokeilen, miten paksu hauiksesi onkaan! Oo, se on niin kiinteä ja suuri!” Tunnelmallista ja mukavaa, eikö totta? Saatoit melkein nähdä merivesipisarat Haraldin ja Einarin parroissa, sekä tuntea pohjoistuulen kasvoillasi. Kannattaa siis syödä maitorahkaa. Annan sinulle vielä vinkin makoisempaan ja piristävämpään kivaan välipalaan: hanki proteiinikeksejä ja murustele niitä joukkooni. Siitä syntyy oikein arjen ihana luksushetki, juuri sinun omaa aikaasi. Protskukeksejäja patukoitakin löytyy kaikissa herkkumauissa, jotka saavat sinut sykkimään iloisen tehokkaasti ja törkeän dynaamisesti. Niin niitä menestyjiä syntyy.” Aurinkoisin terkuin, Namimaustettu Protskurahka Puolustuspuhe Kallun grilliippi Nyt lähti vähän lapasesta tän callupin kanssa Palstalla annetaan vastaamisen mahdollisuus Syyte: Maustettu rahka, sinun on aika paljastaa bluffisi. Miten kehtaat esittää itsesi terveellisenä ja luonnollisena välipalana, vaikka sisällysaineluettelosi paljastaa todelliset pahansisuiset aikeesi? mistä olEt iloinEn juuRi nyt, silaKKa? SIrpa SIlakka SImo SIlakka SIgrId SIlakka Tällä kertaa haastattelimme Kauppatorin kalatiskin asukkaita. Vaikka toisinkin voisi luulla, joka kuvassa on oikeasti eri kala. ”Siitä että kuhaläpät näyttää vihdoinkin rauhoittuvan. Jumalauta sitä länkytyksen määrää, mitä on saanut kuunnella Itämeressä. Kuha sitä, kuha tätä. Ääni kulkee nopeammin vedessä, eihän sitä pääse pakoon.” ”Pian tulee kesä, ja pääsen vihdoin pois täältä kylmästä kalatiskistä buffettipöytien valtiaaksi. Saan suunnatonta nautintoa katsellessani henkseleihin ja flanellipaitoihin pukeutuneiden vanupuikkojen köpöttelevän kilpaa kohti antimiani.” ”Kohta tuo iljettävä paparazzi lähtee pois kameroineen, ja saan taas jatkaa möllöttämistäni. Olenpa iloinen, ettei tarvitse lähteä tuon saiturin matkaan. Sen sijaan saan köllötellä täällä kaikessa rauhassa ilman pelkoa siitä, että joutuisin kenenkään alle 65-vuotiaan henkilön suuhun. Kaikki vain tahtovat lohta ja rapuja, ja sehän sopii minulle.”
6 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 Kolumni En kuitenkaan innostu sivistyneellä, salonkikelpoisella tavalla, vaan haistan veren. KEsKustElusta tuli Kilpailu sosiaalinen media on masentavin ja ärsyttävin paikka käydä keskustelua. Ainakin jos olet eri mieltä keskustelukumppanisi kanssa. Ja hänellä on enemmän seuraajia kuin sinulla. Kirjoitan blogitekstin, jossa haastan vihreiden kansanedustaja Antero Vartian näkemyksiä jakamistaloudesta ja taksipalvelu Uberista. Otsikoin provosoivasti ja syytän Vartiaa halusta heikentää työehtoja. Tekstiä ei lue ensin juuri kukaan, mutta lopulta se kantautuu Vartian korviin. Alkaa 140 merkin pituisten twitter-viestien pieni sinfonia, jossa mukana ovat minä, Vartia ja tämän fanit. Näen jo heti kättelyssä, että peli on menetetty. Tästä ei tule hyvää väittelyä. Osittain, koska kättelyä ei tapahdu. Emme koskaan tapaa toisiamme ja se näkyy sävyssä. Näkökulmamme eivät myöskään kohtaa. Vartia kirjoittaa iskeviä tviittejä siitä, miten tulevaisuutta ei pidä pelätä ja hänen 8000 seuraajaansa komppaavat. Minä vastailen, yritän myös olla nokkela. Vartian tviitit keräävät sydämiä, minun eivät. Olen vähän allapäin, mutta selviän. nuorempana, filosofi Hans Georg Gadamerista intoutuneena, halusin uskoa keskustelun mahdollisuuksiin tienä yhteisymmärrykseen. Tavoittelin viimeiseen saakka sovintoa. Viime aikoina olen huomannut eksyneeni ymmärryksen polulta kohti kamppailuja. Kun lähden kiistaan jostakin itselleni tärkeästä aiheesta, innostun. En kuitenkaan innostu sivistyneellä, salonkikelpoisella tavalla, vaan haistan veren. Väittely herättää saalistajavaiston, ja silloin oman argumentaation pätevyydellä ei ole enää väliä. Pääasia on voittaa. Väittely pelkistetään liian usein abstraktien väitteiden kiistelyksi lehtien sivuilla tai luentosaleissa. Ikään kuin väittelyä käyvät ihmiset olisivat toissijaisia. Todellisuudessa väittelyssä on kyse paljon muustakin kuin argumenteista. Väittelijät yrittävät säilyttää kasvonsa, välttää sanomasta typeriä asioita. Mukana on aina myös valtaa. Väittelyssä lopullista totuutta tai yhteisymmärrystä alhaisempi päämäärä on kasvattaa omia vaikutusmahdollisuuksiaan, niin suhteessa vastaväittäjään kuin koko yhteiskuntaan. kansanedustaja ei ehkä olisi lähtenyt kanssani väittelyyn, ellei olisi nähnyt siinä mahdollisuutta kasvattaa uskottavuuttaan ja valtaansa. Ja hän onnistui siinä hyvin. Toisaalta onnistuin itsekin, sillä Vartia kirjoitti myöhemmin uuden ja sovinnollisen jatko-osan Uber-puheilleen. Väittelymme ei edennyt varsinaisten väitteiden tasolla mihinkään, mutta toisiimme kohdistamamme painostus tuotti hedelmää. Kumpikaan ei varmaan olisi heti väittelyn jälkeen sanonut, että opimme muuta kuin olevamme eri mieltä. Jälkeenpäin tuo sananvaihto näyttäytyy minulle voimien mittelönä, jossa oppiminen ei edes ole tavoite tai millään tavalla keskeistä. Jäljelle jää tarinan vähän kieroutunut opetus: keskustelua voi kyllä käydä vilpittömästi, mutta verbaalinen keskustelukumppanin kurkkuun käyminen tuottaa usein aivan yhtä tyydyttävän tuloksen. • VeIkka lahtInen Kirjoittaja on yhteiskuntatieteilijä ja vapaa toimittaja. tYlkkärin numeron 1/2016 juttu ”Showpainia ja sukupuolipolitiikkaa” tarjosi mielenkiintoisen henkilökuvan ja näkökulmaa transsukupuolisuuteen. Ilahduin siitä, että toimitus reagoi pikaisesti palautteeseeni ja korjasi pari mukaan livahtanutta ongelmallista termiä nettiversioon. Transterminologia on monelle vielä uutta, ja voi olla vaikea hahmottaa, miksi sanavalinnoilla on väliä. Miksi esimerkiksi on tärkeää puhua sukupuolenkorjauksesta eikä -vaihdoksesta? Transsukupuolisiin kohdistuu edelleen runsaasti ennakkoluuloja, ja vanhentunutta tietoa on liikkeellä paljon. Sukupuolenvaihdosta puhuminen ruokkii käsitystä, jonka mukaan transihminen kuuluu hänelle syntymässä määritettyyn sukupuoleen ennen vaihdosta, jonka seurauksena hänestä tulee oman sukupuolensa edustaja. Valtaosa tRanssuKupuolisuus ja tERmit Mielipide
7 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 Kolumn platsER i limbo det finns områden, platser, byggnader som en dag blir tomma och efter det bortglömda i åratal. Det är lite som att de tappat sin värdighet och “faller utanför” det etablerade samhället. Industriområden kan lätt uppleva ett sådant här statusskifte, då t.ex. delar av en verksamheten flyttar bort och kvar blir enorma komplex som inte har en funktion längre. Men det händer att vanliga bostadshus får samma öde. I Åbo finns det många gamla hus som bara står, år efter år. Hus som har en känd arkitekt, som har en historia, som är skyddade av museiverket men som inte längre duger att bo i. De hamnar i ett limbo – en del av dödsriket som var ett mellantillstånd mellan himmel och helvete, i väntan på något avgörande. Limbo är ett osäkert tillstånd som skapar en atmosfär av orolighet. Tomma hus får ofta uppmärksamhet då de ockuperas, uppmärksamheten håller i så länge ockupationen pågår men sedan försvinner byggnaderna från radarn igen. Ibland brinner de plötsligt ner. Men en byggnad står inte tom länge eller konstant, även om den officiellt inte längre kan erbjuda hemskt mycket åt någon. jag fascineras otroligt mycket av tomma byggnader. Utanförskapet gör att områdena lever sitt eget liv och påminner om det förflutna så starkt att det nästan känns som om man stigit in i en annan tidsera då man öppnar dörren till ett gammalt hus. Det finns något spöklikt och magiskt med dem. Jag har ändå aldrig deltagit i en ockupation. Det är för kaotiskt, det är för organiserat, det är för mycket människor. Jag vill höra husen i limbo tala för sig själv. Fysiska platser kan vara välkomnande för vissa medan de stänger ute andra. I tätorter finns det alltid hörn som blir lite bortglömda, ställen som tydligt inte är för alla. Som barn fick jag ofta höra att undvika tunnelgångar eller parker på kvällarna. Problemet är att övergivna ställen kan vara för välkomnande för vissa de lockar till sig det farliga. Så, vem hittar dessa övergivna platser? Liksom byggnader som är i limbo, finns det också människor som är det. Människor som fallit utanför och inte har ett skyddsnät. Det ruckel vi ser på dagen blir ett härbärge till natten. Jag har hittat korvoch jogurtpaket i övergivna hus. Böcker, skor. En madrass, kläder. En cykel. Drogsprutor och graffiti. Det talar om ett annat liv på nätterna, som på dagarna känns så avlägset att det är okej att liksom turista på sådana områden som kanske inte är menade för någon. skumma platser som lockar till sig skumma typer, och som alla andra undviker, blir en rädslans geografi av tomma hus. Men det avspeglar också samhällets maktstrukturer par excellence : att jag kan turista och få adrenalinkickar av att aldrig veta vad som väntar i de tomma husen, och upptäcka en närvaro av utstötthet, men aldrig möta den ansikte mot ansikte. Som turist kan man fascineras av efterlämningar, som berättar om någons liv. Antagligen är det vanligare att tänka att dessa övergivna platser i sig är problemet då de lockar till sig människor som lever vid samhällets yttre skikt. Det känns såklart alltid obehagligt att ha sådana här övergivna ställen i sin närhet, utan att veta vad som pågår med dem, i dem. Men kan använda argument om otrygghet för att åtgärda problem element i den fysiska miljön med till exempell bättre belysning, bättre skötta parker eller genom att riva gamla kåk. Men vart tar alla dessa som lever i utanförskap vägen då man river husen? • Fanny malmberg Kirjoittaja on Studentbladetin päätoimittaja. Tämä kolumni on osa Tylkkärin ja Studentbladetin juttuvaihtokokeilua. meistä kuitenkin kokee olevansa omaa sukupuoltaan jo ennen lääketieteellistä korjausprosessia ja haluaa tulla kohdatuksi sen mukaisesti. Vaihdoksesta puhuminen viestii, että ihmisen omaa ilmoitusta sukupuolestaan ei tarvitse kunnioittaa, ellei hän ole käynyt läpi lääketieteellisiä toimenpiteitä. Lisäksi siitä saa helposti sellaisen käsityksen, että sukupuolenkorjausprosessi olisi äkillinen juttu. Todellisuudessa se kestää Suomessa tyypillisesti vähintään kaksi vuotta. Kaikki eivät myöskään käy läpi lääketieteellisiä korjaushoitoja. Sanoilla on väliä. Kukaan ei oleta, että kaikki osaavat heti käyttää oikeita termejä: lipsahdukset kuuluvat ihmiselämään. Kielenkäytön korjaaminen pyydettäessä on kuitenkin pieni vaiva suhteessa hankaluuksiin, joita ennakkoluulot ja väärinkäsitykset transihmisille aiheuttavat. Sade Kondelin Tohtorikoulutettava Sukupuolentutkimus, Turun yliopisto Jag har aldrig deltagit i en ockupation. Jag vill höra husen i limbo tala för sig själv.
8 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 tuRKulaistEn lompaKolla urun kaupunki jakaa eri reittejä puolueita lähellä oleville järjestöille ja säätiöille kymmeniä tuhansia euroja avustuksia. Järjestelyt ovat niin monimutkaisia, että tavallisen veronmaksajan on erittäin työlästä seurata, mihin rahat lopulta päätyvät. Suomen vaalija puoluerahoituslainsäädäntö uudistui vuoden 2008 vaalirahasotkun seurauksena. Uusi lainsäädäntö jätti aukkoja puolueiden paikallisten piirijärjestöjen ja näitä lähellä olevien yhdistysten valvontaan. Suuri osa näistä ei edelleenkään ole valtiontalouden tarkastusviraston valvonnassa. Käytännössä kaikki kunnat rahoittavat poliittisten puolueiden paikallistoimintaa. Suorin tapa on valtuustoryhmien avustukset. Turussa avustus on 1 200 euroa valtuutettua kohden vuodessa. Puolueet keräävät myös niin sanottua luottamushenkilöveroa. Toisin sanoen luottamustoimessa istuva henkilö luovuttaa valtakirjalla osuuden kokouspalkkioistaan puolueelle. Esimerkiksi vuonna 2012 Turussa tilitettiin luottamushenkilömaksuja suoraan puolueiden kassaan yhteensä 223 472 euroa. aVoimuuden kannalta harmaalle alueelle joudutaan, kun tarkastellaan Turun kaupungin erilaisille järjestöille ja yhdistyksille myöntämiä avustuksia. Avustusten saajina on aatteellisia yhdistyksiä oikealta vasemmalle. Viralliset yhteydet puolueisiin ovat jääneet pois, mutta monessa tapauksessa järjestöjen puuhamiehinä ja -naisina toimivat aktiiviset kunnallispoliitikot. Erilaisten oheisjärjestöjen kautta puolueille vuosien mittaan kulkeutuneen rahan määrää tietää tuskin kukaan. Avustuksia jaetaan esimerkiksi yleishyödyllisiin tarkoituksiin, vuokrakustannuksiin, peruskorjauksiin tai sitten ihan vain satunnaisiin tarkoituksiin. Se, onko kyse puolueille jaettavasta piilotuesta, on tulkitsijasta kiinni. Kaupungin avustuksia jaetaan sosiaali-, kulttuuri-, liikuntaja nuorisolautakunnista. Tämän lisäksi kaupungilla on erillinen avustustoimikunta, jossa kokoomuksella ja SDP:llä on kaksi edustajaa, keskustalla, perussuomalaisilla, RKP:llä, vasemmistoliitolla ja vihreillä yhdet edustajat. Vuonna 2015 toimikunnan määräraha oli 807 000 euroa. Miltei 32 vuotta avustustoimikunnassa istunut kokoomuslainen puheenjohtaja Pekka Ruola sanoo, että avustustoimikunta on sekä äkillisiä tarpeita että sellaisia avustuksia varten, jotka eivät kuulu minnekään muualle. Hän sanoo, että avustustoimikunta oli perustamishetkellä valjastettu puolueiden paikallisyhdistysten tukemiseen. ”Maailma on muuttunut. Ei se ollenkaan ole enää sitä, että sulle–mulle-periaatteella jaetaan.” Hän kiistää, että rahaa jaettaisiin puoluepoliittisin perustein. aVustusten saajien joukossa on muun muassa vasemmistoliittolaisten aktiivien pyörittämä Turun lähiradioyhdistys, jolle myönnettiin viime vuonna 8 000 euroa satunnaisiin tarkoituksiin. Yhdistyksen puheenjohtaja on vasemmistoliiton ex-kansanedustaja Jyrki Yrttiaho. tekStI: SakarI muurInen / kuVa: Sampo rouhIaInen Ruissalon Kansanpuiston säätiö on nostanut kaupungilta tänä vuonna muhkeat 40 000 rakennustensa kunnossapitoon. t Kaupungin avustustoimikunta jakaa joka vuosi lähes miljoonan eri yhdistyksille. Saajien joukossa on monta kunnallispolitiikan aktiivien pyörittämää yhdistystä.
9 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 mitä miEltä olEt poliittisiKsi KoEtuista avustuKsista? ”se mitä me olemme painottaneet, on se, että avustuskriteerien ja perustelujen pitäisi olla mahdollisimman selkeät ja läpinäkyvät. Näiltä osin Turun kaupungilla on kyllä parannettavaa. Monet yhdistyksistä tekevät kuitenkin sellaista toimintaa, jonka kaupunki kokee avustamisen arvoisena.” – Li Andersson, vasemmistoliitto ”on hyvä, että avustusjärjestelmää ollaan uusimassa, että tähän tulee enemmän avoimuutta. Silloin on varmasti tarpeen keskustella jakoperiaatteista. Nythän nämä kaikki kaupungin myöntämät tuet ovat hirveän hajallaan.” – Christel von Frenckell-Ramberg, RKP ”kYllä näissä on kyse aidosti yleishyödyllisistä tarkoituksista, varsinkin jos puhutaan seniorijärjestöistä tai kulttuurityötä tekevistä säätiöistä. Poliittiset avustukset on käytännössä koottu valtuustoryhmien tukeen, eli tämä on tehty läpinäkyvämmäksi kuin ennen muinoin.” – Lauri Kattelus, kokoomus ”tämä on aina vähän sellainen kaksipiippuinen juttu. Joka tapauksessa kaikkien tällaisten avustusten pitäisi olla erittäin avoimia, koska näissä tietyllä tapaa kierretään sitä, mihin tarkoitukseen raha loppujen lopuksi menee. Kyllähän meillä on paljon sellaista, mikä on niin sanotusti hämärän peitossa.” – Jarmo Laivoranta, keskusta ”ajattelen niin, että meillä on kuitenkin puoluejärjestelmä ja ihmiset tietävät, että asioita viedään eteenpäin puolueiden kautta. Se että turvataan poliittisten toimijoiden edellytykset toimia, niin kyllä se on demokratian ylläpitoa. Jos näitä resursseja ei olisi, niin miten tämä järjestelmä sitten toimisi?” – Päivi Pietari, SDP ”en hyväksy sitä, että poliitikot ohjaisivat veronmaksajien rahaa salassa erilaisten järjestöjen kautta puolueille ja sitä kautta omiin vaalibudjetteihinsa. Poliittista korruptiota tulisi valvoa nykyistä tarkemmin ja avustusta saavien järjestöjen sidonnaisuudet tutkia sekä tuoda kansan tietoisuuteen.” – Ville Tavio, perussuomalaiset ”tällä hetkellä päättäjien ja kuntalaisten on vaikea hahmottaa sitä, mihin kaupungin rahaa myönnetään. Siellä on sellaisia perinteisiin pohjautuvia poliittisia avustuksia, joista olisi hyvä päästä eroon. Avustustoimikunnan rooli olisi syytä arvioida uudelleen kriittisesti. Osa ongelmaa on se, että toimikunnassa puolueet jakavat rahaa läpinäkymättömästi.” – Jukka Vornanen, vihreät • Tukea saa myös kokoomustaustainen Kansalliset seniorit ry, joka on tällä valtuustokaudella kerännyt reilun 20 000 euron potin. Yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Leivo sanoo, että Kansalliset seniorit ei ole mukana kokoomuksen toiminnassa. Puolueesta erkaannuttiin jo 1970-luvulla. Monet yhdistyksen hallituksen jäsenistä ovat kuitenkin kokoomuslaisia vaikuttajia. ”Se on eri asia mihin muihin kuin meidän yhdistykseen meidän jäsenet kuuluvat. Me emme kysele sitä heiltä, mutta yksi ja toinen varmaan tietää.” Leivo tähdentää, että yhdistyksen ainoa tarkoitus on parantaa eläkeläisten elämänlaatua. Vastaavan kaltaisia yhdistyksiä on myös muilla puolueilla. Käymme Ruolan kanssa avustusten saajien listaa lävitse. Suurimmalla osalla järjestöistä ei ole ideologisia kytköksiä puolueisiin. Ruola luettelee ensin liudan vasemmistolaisia yhdistyksiä. ”Ei täällä oikein kokoomuslaisia ole. Kansalliset seniorit taitaa olla ainoa.” Yksi suurimmista saajista on demaritaustainen Ruissalon Kansanpuiston säätiö. Tällä valtuustokaudella yhdistys on nostanut Ruissalossa sijaitsevien kiinteistöjensä peruskorjaukseen avustuksia yhteensä 42 700 euroa. Ruissalon kansanpuistolla on pitkät demariperinteet. Ruisrock on taannut säännölliset tulot muun vuokraustoiminnan ohella. Vielä 1990-luvulla aluetta hallinnoi Turun sosiaalidemokraattinen kunnallisjärjestö, joka narahti Ruisrock-oluen myymisestä ohi kirjanpidon. Tuolloin turkulaista demarijohtoa tuomittiin veroja kirjanpitorikoksista. Turun sosiaalidemokraattinen kunnallisjärjestö osti kansanpuistossa sijaitsevat vanhan tanssilavan, ravintolan ja pienemmät piharakennukset kaupungilta vuonna 2005. Kaupan jälkeen kiinteistöt säätiöitiin Ruissalon Kansanpuiston säätiöksi. ”Tuolloin mietittiin, onko vanhat rakennukset mitään muuta kuin rahareikiä. Kyllä yksi ostopäätöksen perusteista oli, että peruskorjauksiin voi hakea avustuksia ”, sanoo säätiön asiamies Petja Raaska, joka on myös avustustoimikunnan varapuheenjohtaja ja SDP:n varavaltuutettu. Avustukset on päätöspöytäkirjojen mukaan maksettu turkulaisten urheilu-, nuoriso-, kulttuurija sosiaaliynnä muiden seurojen käytössä olevien tilojen peruskorjaukseen ja kunnossapitoon tarkoitetulta tililtä. Säätiön toimesta tilat ovat ainoastaan vuokrauskäytössä. ”Kaikki mahdolliset, jotka tämmöistä niin sanottua yleishyödyllistä toimintaa pyörittävät, voivat tätä avustusta hakea. Vaikka tässä on ideologinen tausta, niin en pidä tätä poliittisena rahanjakona.” Raaskan mukaan Ruissalon Kansanpuiston säätiön yleishyödyllinen tarkoitus on alueen kiinteistöjen vaaliminen. Demarien vuosien varrella saaman Ruissalo-tuen loppusummaa voi vain arvailla. Raaska sanoo, että tällä hetkellä toiminta pysyy kannattavana vain talkootoiminnan ansiosta. Hän myös painottaa, että säätiö ei avusta yksittäisiä poliitikkoja. kokoomuksen VastaaVana piilotukena on pidetty monesti otsikoissa ollutta Ala-Lemun kartanoa. Kokoomustaustainen Varsinais-Suomen Kansallissäätiö osti kiinteistön kaupungilta vuonna 1998 hintaan 58 000 euroa. Vuonna 2010 säätiö myi kartanon 1,7 miljoonan kauppahintaan. Välissä kiinteistöä remontoitiin osittain kaupungin rahoilla. Kansanpuistoa ja Ala-Lemun kartanoa on käytetty esimerkkinä sulle–mulle-politiikasta. ”Eihän se hyvältä näytä, mutta ei se laitontakaan ole”, sanoo Pekka Ruola. Ruolan mukaan tausta-ajatuksena on ollut se, että liiketoiminnalla on saatu rahoitusta puolueelle. mikä tahansa järjestö voi siis hakea avustusta toiminnan ylläpitämiseen, mutta miten yleisesti asia on tiedossa, on toinen asia. Raaska sanoo, että verkkosivuja ollaan kehittämässä lähiaikoina. Juridisesti avustustoimikunnalla ei ole päätösvaltaa. Yksimielisen päätöksen vahvistaa joko kaupunginjohtaja tai johtava kaupunginsihteeri. ”Avustustoimikunta on samanlainen konklaavi kuin Paavia valittaessa. Kokous ei lopu ennen kuin yksimielinen päätös on saavutettu ja valkoinen savu nousee piipusta. Avustustoimikunnassa ei ikinä ole äänestetty.” Näin värikkäästi kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää (sinivalkoinen rintama) kuvailee toimikunnan työskentelyä. Ideologisista eroista huolimatta avustustoimikunta onkin päätöksissään yllättävän yksimielinen. ”Johtosäännön mukaan kaupunginjohtaja voi vahvistaa päätöksen, jos se on yksimielinen. Sen takia keskustelemme niin kauan, että saamme yksimielisyyden. Se tietysti saattaa johtaa sellaiseen ajatukseen, että jos sinä saat nyt, niin minä saan myöhemmin”, sanoo Ruola. ”Kaikki kompromissit ovat sellaisia, jotka voi sietää, vaikka niistä ei tykkäisi”, Raaska tiivistää. kaupungin päättäjät ovat vihdoin kyllästymässä sekavaan järjestelmään, jossa tukia on voitu hakea monelta eri tililtä. Valmisteilla on sähköinen avustusrekisteri, josta jokainen voi tarkistaa avustuksien saajat. ”Tällä koordinoidaan sitä, että hakemukset tulevat yhdestä luukusta sisään ja tiedetään varmasti, onko avustuksia haettu muualta”, tiivistää johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen. • Eihän se hyvältä näytä, mutta ei se laitontakaan ole.
10 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 tekStI: WIlhelmIIna palonen / kuVa: alekSI malInen Turun kaupunginteatterin dramaturgi Satu Rasila opettaa päätyönsä ohella Turun yliopistossa. Hänen kursseillaan suoritetaan noppia opettelemalla, miten laaditaan kohtausluettelo ja kirjoitetaan tekstiä lavalle. luentosalin ulkopuolella odottaa runsaasti ihmisiä. Muuten Calonia on hiljentynyt. On maanantai-ilta kello kuusi ja ulkona on jo pimeää. Luennoitsija avaa oven saliin, päästää opiskelijat sisään ja odottaa, että kaikki ovat paikoillaan. Sitten hän aloittaa. ”Kuinka moni täällä on proosan kirjoittaja?” Käsiä nousee. Sen jälkeen luennoitsija kysyy vielä asiallisesti, kuinka moni kirjoittaa ensisijaisesti lyriikkaa ja kuinka monen laji on näytelmäkirjallisuus. Käsiä nousee joka kerta vähemmän. ”Mä olen näytelmäkirjailija”, sanoo luennoitsija. Hän on Turun kaupunginteatterin dramaturgi Satu Rasila. Powerpoint-diassa hänen takanaan lukee, että hän on kirjoittanut 12 näytelmää ja 13. on tekeillä. ”Mua pelottaa seistä tässä”, sanoo Rasila ja katsoo yleisöä tarkkaan. Luennon aiheena on tällä kertaa pelko ja epäonnistuminen, eikä Rasila sanoistaan huolimatta ole ensimmäistä kertaa luentosalissa. Hän on opettanut vuosia Turun yliopistolla, yleensä pari kurssia vuodessa. Kyse ei ole mistään teatterikirjallisuuden tutkimuksesta. Kursseilla puhutaan draaman kirjoittamisesta. draama on yksi neljästä kirjoitustraditiosta, jota opetetaan luovan kirjoittamisen oppiaineessa. Muut ovat lyriikka, proosa ja tietokirjoittaminen. Luova kirjoittaminen on yksi Turun yliopiston pienimmistä oppiaineista. Se on siitä erityinen, ettei se ole tutkimusaine. Oppiaineessa keskitytään kirjoittamiseen. Rasilan luento on osa oppiaineen järjestämää luentosarjaa, jossa luovan kirjoittamisen opettajat esittäytyvät ja kertovat työstään taiteilijoina. Oppiaineella on vain yksi kokopäiväinen yliopisto-opettaja, kirjailija Niina Repo. Muut ovat Rasilan tapaan tuntiopettajia. ”Meidän opettajien kaltaisia ei vain ole yliopistolla.” Luovaa kirjoittamista voi opiskella Turussa vain sivuaineena. Täysin vastaavaa oppiainetta ei ole missään muualla Suomessa. Oppiaine joutuu valitsemaan opiskelijansa monista halukkaista. Parin viimeisimmän vuoden aikana opiskelijat on valittu johdantokurssin avulla. Sadan hengen kurssi on tullut minuuteissa täyteen. Tänä vuonna reilu kymmenesosa opiskelijoista sai kurssin jälkeen sivuaineopinto-oikeuden. Aineopintoihin haluavien piti tehdä erikseen vielä pääsykoe, jotta he pääsivät jatkamaan opintojaan. ”Tämä ei ole oppiaineen mukavin juttu”, sanoo Repo. Seula on tiukka resurssien takia. Opetus perustuu pitkälti lähiopetukseen. Ryhmät ovat pieniä, ja oppilaat saavat jatkuvasti palautetta kirjoituksistaan. Rasilan vetämillä draaman kursseilla tutustutaan opinto-oppaan mukaan kirjoitustehtävien kautta draamatekstien perusrakenteisiin ja draamakirjoittamisen osa-alueisiin, kuten kompositioon, dialogiin, henkilökuvaukseen ja teeman kehittelyyn. Toisen vuoden opinnoissa opiskelijoilla on edessään pienoisnäytelmän kirjoittaminen. Opinto-oppaassa lukee, että kurssilla kirjoitettua tekstiä ”testataan myös käytännössä”. Viime syksyn kurssilaiset viettivät joulukuussa päivän Turun kaupunginteatterin tiloissa, missä ammattinäyttelijät lukivat lavalla opiskelijoiden kirjoittamia kohtauksia ääneen. Sen jälkeen keskusteltiin yhdessä siitä, miten tekstit toimivat. Opintosuorituksiin ei riitä pelkästään luennoilla istuminen. Opiskelijoiden täytyy käydä teatterissa katsomassa esityksiä ja kirjoittaa niistä esitysanalyysejä. Nähtyä näytelmää voidaan tarkastella rinnakkain esimerkiksi käsikirjoituksen ja elokuvan kanssa. Viime keväänä opiskelijat kävivät katsomassa Rasilan itsensä käsikirjoittamaa Seiliä . muutama kuuntelija on myöhästynyt Rasilan luennon alusta. Hän kääntyy katsomaan tulijoita, mutta ei sano mitään. Sitten ovi käy taas. ”Tervetuloa. Inhoan myöhästymistä, niin kuin mun kursseilla olleet tietävät.” Moni yliopistolla turtuu myöhästelijöihin. Rasila antaa yleensä aina kurssin alussa opiskelijoille puhelinnumeronsa, johon pitää lähettää tekstiviesti, jos myöhästyy. ”Mä en pidä siitä, että ihmiset eivät keskity”, sanoo Rasila myöhemmin työhuoneellaan. ”Jossakin vaiheessa itse tajusin sen, että voin sanoa, että inhoan myöhästymistä. Ensin luulin, että pitää vaan hyväksyä se, että sinne rampataan milloin sattuu. Muistan jonkun luennon, kun opiskelija tuli viimeisen vartin aikana. Kun suutun, katoaa se, mitä olen opettamassa. Tekee vaan mieli sanoa, että mitä sä kuvittelet oppivasi tästä? Opetuksesta tulee läsnäolosuoritusleikkiä, joka on turhauttavaa.” Jos haluaa oppia kirjoittamaan, tarvitsee vuorovaikutusta. Eikä se onnistu, jos selaa luennolla Dialogin taitaja
11 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 kännykkää. Rasila puhuu vuorovaikutuksesta paljon. Opettajan tehtävä on sysätä ihmisiä tutustumaan toisiinsa ja toistensa teksteihin niin, että nämä voivat antaa toisilleen palautetta. Rasilan kielessä vilahtelee draamakirjoittamisen termejä, sellaisia kuin lukuohje ja alateksti. Sen sijaan hänen on vaikea pysyä perillä yliopistokielestä. ”Aineopinnot ja perusopinnot ja syventävät, nämä kaikki termit menevät mulla aina sekaisin.” Luovan kirjoittamisen opiskelijat tulevat monesta eri tiedekunnasta. On kaikkea psykologian opiskelijoista biologian opiskelijoihin. Moni opiskelijoista tuo tekstiinsä juuri sen oman erikoisosaamisensa maailman. Se tuottaa kiehtovia miljöitä, henkilöitä ja aihepiirejä. ”Usein ne, jotka eivät suhtaudu kirjoittamiseen sillä tavalla, että on fanaattinen pakko saada julkaistua jotakin, niin irrottelevat tosi isosti. Se on hyvä muistutus itselle, miten pitäisi kirjoittaa silloinkin, kun kirjoittaa ammatikseen tai kunnianhimoisella tähtäimellä.” luennolla kaikki näyttävät kuuntelevan, vaikka kello on jo yli seitsemän. Rasila kertoo, miten epäonnistui komedian kirjoittamisessa ja tunsi pettävänsä koko muun tiimin. Tarinan epätoivo syvenee hetki hetkeltä, mutta hän saa yleisön silti nauramaan. Niina Repo on kertonut jo aikaisemmin, että opiskelijoilta tulee draaman kursseista paljon kiittävää palautetta. Niin kuin oppiaineen kursseista tulee pääsääntöisesti muutenkin. Rasilan kertoman mukaan hänelle itselleen ovat olleet tärkeimpiä ne opettajat, joiden kanssa hän on ollut voimakkaasti eri mieltä. Erimielisyydet ovat pakottaneet muotoilemaan omia ajatuksia. Tällä luennolla yleisö tuntuu olevan luennoitsijan puolella. Joku kiittää lopuksi kaikkien kuullen siitä, että luennoitsija puhuu niin tarkoin havainnoin pelosta. Myöhemmin Rasila sanoo, että opettaa päätyönsä ohella itsekkäistä syistä. ”Opin siitä itse aina hirveästi. Vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa on tosi kiinnostavaa. Maailma päivittyy jotenkin.” • Satu Rasila haluaa, että opiskelijat ovat läsnä.
12 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 ”alaVireisYYteni äitYi lopulta pisteeseen, jossa elämänhaluni kuihtui olemattomiin. Tohtori määräsi minulle nappeja, ja kaksi kertaa viikossa puin psykologin luona lapsuuttani ja nuoruuttani. Diagnoosini taisi olla keskivaikea masennus. En löytänyt syytä siihen. Psykologi arvioi, että minulla oli vahvat defenssit, joiden murtaminen olisi ensimmäinen askel pitkällä parantumisen tielläni.” Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, sanotaan. Lattealta kalskahtavassa mantrassa on yksinkertaista viisautta, jota mielen tai ruumiin lääkärit eivät aina ota huomioon. Melankolian perimmäisenä syynä eivät aina ole lapsuuden traumaattiset ihmissuhteet tai aikuisena koetuista epäonnistumisista kumpuava häpeän tunne. Masennustilastoissa yliedustettuina olevien nuorten miesten kohdalla hormonaaliset tekijät unohdetaan usein tyystin. Lukuisten tutkimusten mukaan elämäntapojen muutosten, ilmansaasteiden ja haitallisten kemikaalien lisääntyvän käytön myötä nuorien miesten testosteronitasot ovat laskeneet muutamassa vuosikymmenessä hälyttävän rajusti. lääKäRiKäynti voi syvEntää ongElmia ”Testosteroni on miehen bensaa”, aloittaa työterveyshuollon erikoislääkäri Vesa Nurmenniemi Helsingin Mehiläisen miesklinikalta. Testosteronin puute ei hänen mukaansa aiheuta ainoastaan libidon ja lihaskunnon heikkenemistä vaan myös henkistä pahoinvointia, kuten alentunutta itsetuntoa ja alavireisyyttä. Nurmenniemi väittää, että lääkärit eivät depressiivistä miestä tutkiessaan välttämättä huomaa selvittää hormonaalisia syitä tai eivät ole tästä mahdollisuudesta edes tietoisia. Spesialisteillekin tuntuu olevan haasteellista ymmärtää, että hormonit heilauttelevat myös miesten mielialoja. Helpotusta mustiin mielenmaisemiin haetaan usein purkista. Nurmenniemi vakuuttaa, että alhaisesta testosteronitasosta johtuvan alavireisyyden hoitaminen mielialaan vaikuttavilla pillereillä ei usein ole ainoastaan turhaa vaan selkeästi haitallista: ”Masennuslääkkeet voivat jarruttaa testosteronin aineenvaihduntaan vaikuttavaa keskushermoston ohjausjärjestelmää, eli väärän taudin hoito pahentaa varsinaista tautia.” Nurmenniemi kuitenkin muistuttaa, ettei aina ole helppoa määrittää, tuleeko ensin muna vai kana. Jos potilaalla on alhaisten testosteronitasojen ohella vaikkapa ylipainoa, diabetes tai verenpainetauti, on syytä miettiä tarkkaan, aletaanko nuoren miehen tilannetta parantaa alhaisten testosteroniarvojen pohjalta. ”Vuoden terapiassa istuttuani ja mömmöjä syötyäni uusi lääkäri keksi mittauttaa testosteroniarvoni. Ajattelin sen olevan epätoivoinen yritys. Olinhan alle kolmikymppinen sälli, ja olin koko nuoruuteni elänyt omasta mielestä hyvinkin terveellisesti: syönyt vähäkalorista kasvisruokaa ja juossut säännöllisesti pitkiä lenkkejä, maratonejakin. No, tulokset tulivat ja ne olivat hälyttävät. Testotasoni olivat papparaisten lukemissa.” bEnsaa suoniin Altistumista kemikaaleille ja ilmansaasteille voi olla vaikeaa täysin välttää, mutta muuten omilla valinnoilla on tärkeä merkitys. Testosteronin ylläpitämisessä auttavat monet tyypilliset perusterveellisen elämän kulmakivet, mutta kaikki huippuhyviksikään mielletyt elintavat eivät suinkaan edistä mieshormonin tuotantoa. Asiaan perehtynyt terveystieteilijä, farmaseutti ja yrittäjä Timo Kettunen valaisee mieshormonin erityispiirteitä: ”Jatkuva pitkäkestoinen aerobinen harjoittelu voi laskea tasoja. Sen sijaan nopeatempoinen liikunta ja varsinkin voimaharjoittelu vaikuttavat testosteronitasoihin positiivisesti. Erityisesti suosittelen suuria lihasryhmiä raskaasti aktivoivia liikkeitä, kuten maastavetoa ja jalkakyykkyä.” Kettunen muistuttaa, että rasvojen riittävä saanti on turvattava. Elimistö valmistaa testosteronia kolesterolista, joten vähärasvaista ruokavaliota ei ole syytä suositella mieshormonin puutteesta kärsiville. Lisäksi hän peräänkuuluttaa runsasproteiinista ruokavaliota, kasviksia ja hyviä hiilihydraatteja unohtamatta. Lisäravinnebuumista Kettunen ei liiemmin innostu: ”D-vitamiinia kannattaa ehkä napsia purkista, mutta muuten monipuolisella ruokavaliolla päästään pitkälle. On kuitenkin huolehdittava, että saa riittävästi vitamiinien lisäksi myös hivenaineita, eritoten sinkkiä ja seleeniä.” Vegaaniruokavalio jakaa asiantuntijoiden mielipiteet. Esimerkiksi Nurmenniemi väittää soijan olevan haitallista, mutta kuuluisan tutkimuksen (HamiltonReeves ym. 2010 ) mukaan tällä luonnon estrogeeniä sisältävällä kasvilla ei ole mitään vaikutusta mieshormoniin. Kuitenkin useissa tutkimuksissa on havaittu vegaanien testosteronitasojen olevan selvästi alhaisemmat kuin sallivampaa ruokavaliota noudattEstotERapiaa toivottomillE Nuorten miesten masennus on merkittävä inhimillinen ja yhteiskunnallinen ongelma. Ratkaisuja ja syitä etsitään usein vääristä suunnista. tekStI: henrIk lahtInen kuVItuS: Sampo rouhIaInen Tulokset tulivat ja ne olivat hälyttävät. Testotasoni olivat papparaisten lukemissa.
13 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 tavilla, ja monet pitävät kasvikunnan proteiineja yleisesti heikkolaatuisina. Puolustajien mukaan vegaanimiehenkin on hyvin mahdollista pitää testosteronitasot korkeina, mikäli kiinnittää erityistä huomiota ruokavalion yksityiskohtiin, kuten ravintoaineiden yhdistelmiin. Asiantuntijat ovat puolestaan hyvin yksimielisiä siitä, ettei oma-aloitteinen testosteronihormonin piikittäminen missään tapauksessa kannata. Lihakset kasvavat, mutta Suomen Antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä vakuuttaa Dopinglinkin sivuilla, että kaikilla muilla mittareilla elimistön normaalin hormonituotannon sotkeminen on haitallista. Rauta nousee, mutta elinajanodote, henkinen hyvinvointi ja penis laskevat. Lääkärien kontrolloima, luontaisen kaltaista testosteronia hyödyntävä hormonikorvaushoito voi sen sijaan olla harkinnan arvoinen, mikäli mieshormonitaso ei muuten nouse. Hoidosta on saatu hyviä tuloksia, mutta Nurmenniemen mukaan sitäkään ei ole syytä aloittaa kevein perustein: ”Hormonikorvaushoidossa on omat riskinsä, kuten hedelmättömyys, hiusten harveneminen, verenpaineen nousu ja eturauhassairaudet.” ”Läksin lääkärin kehotuksesta punttisalille, ja sorvasin ruokavalioni uuteen uskoon perusteita myöten. Testotasot nousivat muutamassa kuukaudessa lähelle normaaliarvoja. Toimintakyky nousi selvästi, ja panohalujen paluu buustasi mielialaa entistä paremmille vesille. Hain korvauksia hoitovirheestä, mutta turhaan. Se vituttaa. Mietin, kuinkahan monta kohtalontoveria minulla mahtaa olla. Johtuuko lääkeyhtiöiden vallasta, että lääkärit eivät puhu tarpeeksi testosteronin tärkeydestä? Masennuslääketeollisuudella on valtavat markkinat, eli raha taitaa taas puhua. On perseestä, että heti laitetaan nappia naamariin, vaikkei tiedetä, mistä kiikastaa.” • Kursivoidut sitaatit ovat aiemmin matalista testosteronitasoista ja masennuksesta kärsineen miehen haastattelusta. näin sE nousEE • Testosteroni on sukupuolihormoni, jota miehillä erittyy kymmenen kertaa enemmän kuin naisilla. Testosteroni saa aikaan lihasten kasvua, äänen madaltumista, parrankasvua, sukuvietin lisääntymistä, positiivisuutta, itsevarmuutta ja riskinottokykyä. • Korkeat testosteronitasot eivät yksistään tee kenestäkään aggressiivista rähinöitsijää. • Testosteronin tuotanto alkaa laskea miehillä viimeistään kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen, joskin hitaasti. • Otollisia ruokia ovat hyvät rasvat (kala ja muut omega 3-lähteet, oliiviöljy, eläinrasva, pähkinät) hyvälaatuinen proteiini (liha, sisäelimet, maitotuotteet, kananmuna, kala, siemenet, pähkinät), spesiaaleina mm. kurpitsansiemenet, parsakaali, chili, tumma suklaa ja kahvi. • Vitamiineista ja hivenaineista erityisen tärkeitä mieshormonin tuotannossa ovat ainakin D-vitamiini, sinkki (esim. maksaruoat) ja seleeni (esim. pähkinät). • Voimaharjoittelu on hyvä tapa huolehtia testosteronipitoisuuksista. Treenaa kovaa noin tunti kerrallaan, 2–3 kertaa viikossa. Aloittelijan kannattaa kuitenkin edetä rauhallisesti ja asiantuntevassa ohjauksessa. Jos rauta ahdistaa, aloita vaikka nopeista juoksupyrähdyksistä koostuva intervalliharjoittelu. • Vältä ylipainoa, stressiä, univajetta, alkoholia (etenkin olutta), vehnää, sokeria, tupakkaa, liian kireitä vaatteita, istumista ja muoviastioita. • Seksuaalinen aktiivisuus nostaa testosteronitasoja. Aktien ohella tuhmat ajatukset pistävät mieshormonin virtaamaan. Sen sijaan rakastuminen laskee miesten testosteronitasoja. • Liika on liikaa. Unohda järjetön rasvalla ja proteiinilla mässäily sekä yletön punttien kolistelu.
14 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 itsEllEEn nauRava taRinasEtä Toisen romaaninsa viimeistelleen Tommi Kinnusen mielestä ihmiset haluavat kertoa elämänsä suurina tarinoina. Kirjailija ei itse kerro tarinoita sisäisen palon pakottamana, mutta kirjoittaminen tuo silti tunteet pintaan. tekStI: eSa koStet kuVat: aake kInnunen aurajokea reunustaVat penkit eivät ole niitä mukavimpia levähdyspaikkoja keskitalven pakkasilla. Tammikuinen hytinä tuntuu penkillä nököttäessä varmasti persnahassa asti, mutta Tommi Kinnunen istuu silti rennonoloisesti. Valokuvaajaperheestä tuleva kirjailija tietää, että kuvat on otettava ja että keli on kuvaamiseen mitä mainioin kirpsakkaa pakkasta lukuun ottamatta. Kuvaaja on mielissään Kinnusen yhteistyöhalukkuudesta ja kärsivällisyydestä. ”Hyvä, just noin. Osaat näköjään vaihdella asentoa sopivasti kuvien välissä. Tämä on melkein kuin kuvaisi mallia.” ”Niin, siihen vain tarvittaisiin kuvattavalle metrin verran lisää pituutta”, Kinnunen laukoo ja vaihtaa jälleen asentoa. monille turkulaisnuorille Kinnunen on tuttu roolistaan Luostarivuoren koulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Turun kirjallisissa piireissä hänet tunnetaan sen sijaan pitkäaikaisena Turun ylioppilasteatterin näytelmäja kabareetekstien kirjoittajana. Kansalliseen tietoisuuteen Kinnunen murtautui 2014, kun vahingossa julkaistavaksi päätynyt esikoisromaani Neljäntienristeys voitti useita palkintoja ja nimettiin Finlandia-ehdokkaaksi. Kinnusen ei ollut tarkoitus edes julkaista romaaniaan, mutta hän lähetti käsikirjoituksen luettavaksi ystävälleen Joni Pyysalolle, joka välitti sen edelleen kustantajalle. Teoksesta tuli arvosteluja myyntimenestys, jonka teatterisovitus pyörii parhaillaan Turun kaupunginteatterissa. helmikuussa kirjailijalta julkaistiin toinen romaani Lopotti , jossa on osittain samoja henkilöhahmoja kuin ensiromaanissa. Lopotin kahdesta päähenkilöstä sokea Helena esiintyy myös Neljäntienristeyksessä . Hänen veljenpoikansa Tuomas syntyy ensimmäisessä romaanissa ja on Lopotissa toinen päähenkilöistä ja kertojista. Helenan henkilöhahmon kirjoittamista varten Kinnunen otti yhteyttä Näkövammaisten keskusliittoon ja keskusteli neljän informantin kanssa saadakseen käsityksen syntymäsokean ihmisen tavasta hahmottaa maailmaa. Kinnunen sai toisessa yhteydessä eräältä liikuntavammaiselta opiskelijalta mieleenpainuvan ohjeen siitä, millaista henkilöhahmoa Helenasta ei ainakaan saa kirjoittaa. Toiveena oli, ettei Kinnunen sortuisi liian yksipuoliseen kuvaukseen ja kirjoittaisi Helenasta liian kilttiä. ”Sieltä tuli ohje, että tee siitä Helenasta sen sijaan ihan täysi kusipää!”, Kinnunen naurahtaa ja vakavoituu sitten. ”Eihän sokeus voi olla ainoa asia, mikä määrittää ihmistä. Sama asia pätee seksuaalisuuteen. Usein homoseksuaalisuus nähdään siten, että se on ihmisen ainoa identiteettiä määrittävä ominaisuus. Muulla kokonaisuudella ei ole sen jälkeen enää mitään väliä.” lopotin kirjoittaminen oli turkulaiskirjailijalle monin tavoin esikoisromaanista poikkeava työskentelykokemus. Esikoisromaaniaan kirjoittaessaan Kinnunen oli päivät opettajan työssä, joten kirjoittaminen venyi yömyöhään. Toinen romaani puolestaan syntyi kovalla kirjoitustahdilla pääosin kolmen kuukauden virkavapaan aikana. ”Menin aamuisin kirjoittamaan vuokraamaani työtilaan lapsen tarhaa vastapäätä. Monesti eväänä oli vain limupullo ja suklaapatukka. Siellä sai kirjoittaa ilman häiriötekijöitä. Piti laittaa ihan hälytys kännykkään, että heräsi kirjoittamisen maailmasta ja muisti hakea lapsen iltapäivällä.” Kovalla työtahdilla oli kuitenkin vaikutuksensa kirjailijan sosiaaliseen elämään. ”Kadehdin ihmisiä, joilla on mahdollisuus käydä
17 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 lounaalla jossain kesken työpäivän. Siksi ennen virkavapaalle jäämistä ajattelin, että nyt käyn lounaalla joka päivä kavereiden kanssa. Tosiasiassa en ole koskaan nähnyt niin vähän ihmisiä kuin sen kolmen kuukauden aikana”, Kinnunen naurahtaa päätään pyöritellen. Sen sijaan kustannustoimittajaansa Mikko Rouhiaiseen Kinnunen oli yhteydessä lähes päivittäin aktiivisimman kirjoitusrupeamansa aikana. Aina työpäivän päätteeksi Rouhiainen sai luettavakseen päivän saaliin – parhaimmillaan parisenkymmentä liuskaa uutta tekstiä. Sen jälkeen opettajana muiden tekstejä arvioimaan tottunut Kinnunen sai itse tiukkaa palautetta tekstistään. Niin on Kinnusen mukaan parempikin, ettei palaute muutu pelkäksi kehumiseksi ja päänsilittelyksi. kirjoittamisprosessiaan kinnunen kuvailee intensiiviseksi ja emotionaaliseksi. Toinen uuden romaanin kertojista on minäkertoja, jonka näkökulmasta kirjoittaminen on korostanut kirjoittamisen tunteellisuutta entisestään. ”Minämuodossa kirjoittaminen tuntuu välillä vähän turhankin emotionaaliselta. Kirjoitan sillä tavalla intensiivisesti, että käyn läpi samat tunteet kuin henkilöhahmonikin. Eli jos niille tapahtuu jotain surullista, niin minähän parun. Yritin joskus kirjoittaa junassa työmatkoilla, mutta ei siitä tullut oikein mitään. Vieruskaverit alkoivat ihmetellä, mikä on huonosti, kun toinen parkuu vieressä”, Kinnunen virnistää. Kirjailijan olemuksesta ja vastauksista huokuu virkistävä itseironia. Selvästi kirjailija kirjoittaa vakavissaan, mutta ei ota itseään turhan vakavasti. Toisinkin voisi olla, jos miettii Neljäntienristeyksen saamaa vastaanottoa. Harva esikoisromaani kerää vastaavia ylistyssanoja maan arvostetuimmilta kirjallisuuskriitikoilta. Menestys ja sen mukanaan tuoma julkisuus eivät kuitenkaan välity Kinnusesta minkäänlaisena ylimielisyytenä. Mies vaikuttaa pikemmin kiitolliselta hyvin käytännönläheisellä tavalla. Kinnunen vetää haastattelun aikana useita kertoja huomion ihmisiin ja tapahtumasarjoihin, joiden kautta on päästy nykyhetkeen. Kiitosta saavat monet tahot aineistonhaussa auttaneista ihmisistä Turun ylioppilasteatteriin. ”Pidän Turun ylioppilasteatterin merkitystä tosi kovana kirjoittamiselleni. Kotiuduin sinne aika pian Turkuun muuttamisen jälkeen, ja se on yhä kotini. Siellä sai kokeilla omia juttujaan, että mikä toimii ja mikä ei. Se, mitä osaan kirjoittajana, on tullut sieltä”, Kinnunen lataa. Tausta draaman kirjoittajana on vaikuttanut Kinnusen tapaan kirjoittaa proosaa. Draaman keskeiseksi piirteeksi Kinnunen nostaa toiminnan; kukaan ei jaksa katsoa näytelmää, jossa näyttelijät vain seisovat lavalla lausumassa vuorosanoja. Kokemukset draaman kirjoittamisesta ovat vaikuttaneet kirjailijan haluun tuoda toimintaa myös omaan proosaansa. ”Sitä ei kuitenkaan voi tehdä dialogin avulla. Ei kukaan sano: ’minä olen surullinen’. Surullisuus näkyy siinä, miten ihminen istuu, miten kiertää pullonkorkin auki, ottaako katsekontaktia vai ei.” Yhteen kirjailijahaastatteluiden klassikkokysymykseen Kinnunen joutuu hakemaan vastausta tavallista pidempään. ”Miksi kirjoitan? Voi herranjumala”, Kinnunen huokaa ja pysähtyy miettimään. Kysymys on selvästi joko vaikea tai kliseisyydessään turhauttava. Ehkä vähän molempia. Helpointa onkin aloittaa siitä, mitä kirjoittaminen ei ainakaan edusta Kinnuselle. ”En kirjoita ainakaan mistään pakottavasta sisäisestä palosta. Ihmiset mielellään kertovat elämänsä suurina tarinoina, vakavana poltteena ja sielussa tuntuvana kaipuuna johonkin. Totta kai rakennamme kielellä kuvaa itsestämme, mutta usein siitä kuvasta tahtoo tulla turhankin ylevä, kun todelliset syyt omalle toiminnalle voivat olla paljon arkisempia”, Kinnunen pohtii. Lopulta vastaus löytyy ja se todella on arkinen ja yksinkertaisuudessaan napakka. ”Kirjoittaminen on minusta kiva harrastus. On kiinnostavaa kertoa tarinoita. Kun itselle tapahtuu jotain, niin sitä melkein ensimmäiseksi miettii, miten sen kertoo eteenpäin. Eikä sillä oikeastaan ole merkitystä menikö se juuri niin, vaan tärkeämpää on, tuleeko siitä hyvä tarina.” Samankaltaisen vastauksen olisi varmaan saanut tuhat vuotta sitten, jos olisi kysynyt kylän suosituimmalta tarinankertojalta, mikä siinä oikein kiinnostaa. On vaan niin mukavaa puuhaa kertoa hyviä tarinoita. Tarinankertojan lisäksi Kinnusessa on sen verran opettajaa, että kun hänelle lähetettiin haastattelu tarkistettavaksi, hän korjaa siitä yhden modaalisubjektin svetisistisenä piirteenä. Sellaista eivät ehdat fennistit kuulemma käytä. • Ei kukaan sano: ’minä olen surullinen’. Surullisuus näkyy siinä, miten ihminen istuu, miten kiertää pullonkorkin auki, ottaako katsekontaktia vai ei.
18 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 Elintason nousu toi auton elämän keskipisteeseen. Kaupungin ei enää tarvinnut olla kompakti. Åbo akademin luonnontieteiden talon, Gadolinian, purkutuomiosta uutisoitiin Turun Sanomissa 4.2.2016. Åbo Akademin rehtori Mikko Hupa ihmetteli samaisessa artikkelissa, ettei olisi voinut uskoa alle 50-vuotiaan talon voivan olla kulutettu korjauskelvottomaksi. Gadolinia on valtava betonikolossi, kuten moni aikalaisensa. Gadolinian kaltaiset brutalistiset harmaaneliöt valtasivat Turun kaupunkikuvan Turun taudin seurauksena. Purkuaalto kohahdutti kaupunkia ja keräsi kansaa kadulle mielenosoituksiin. Purkuaallon huippuhetkinä rakennetut talot alkavat olla elinkaarensa päässä. Vanhat kivitalot seisonevat paikoillaan vielä 100 vuotta. Aika näyttää, moniko tulee paikalle vastustamaan Gadolinian purkua. Taudin jälkijäristykset tuntuvat kaupungissa vieläkin. Harvassa on turkulainen, jolla ei olisi mielipidettä kaupunkikuvasta. Vallitseva mielipide tuntuu olevan, että Turku on rumentunut ja vanhojen, kauniiden rakennusten perään haikaillaan. Harmaista elementtiblokeista on siirrytty tiiliin ja lasiin, joiden arvostus selviää tulevaisuudessa. miksei klassisen kaunista rakenneta enää? Itse asiassa rakennetaan, mutta ei Suomessa. Maailmalla perinteinen arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu valtaa alaa. Englannin Surreyhin nousee Poundbury-niminen kaupunki. Poundbury on kuin mikä tahansa vanha englantilaiskaupunki mataline rakennuksineen ja kapeine kujineen. Ensisilmäykseltä luulisi kaupungin seisseen jo muutaman vuosisadan. Rakentaminen alkoi vasta 1993. Prinssi Charles on kerännyt mainetta nykyarkkitehtuurin vastustajana. Prinssin 1989 julkaistu kirja A Vision of Britain möyhentää nykyrakentamisen ja vaatii klassista uusiorakentamista. Poundbury on rakennettu pitkälti Prinssi Charlesin ideoiden pohjalta. Hän on myös perustanut hyväntekeväisyysjärjestön klassisen uusiorakentamisen puolesta. Prinssin esittämät teesit eivät ole uusia. Arkkitehtuuri on tuhansia vuosia vanha oppiaine. Vuosisadanvaihteen kauniit talot on rakennettu pitkälti samoilla periaatteilla kuin renessanssin aikana. Kivi ja tiili eivät ole olleet sesonkiuutuuksia pitkään aikaan. Sodanjälkeinen aika vääristi jatkumoa. Elintason nousu toi auton elämän keskipisteeseen. Kaupunkisuunnittelussa alettiin korostaa autoystävällisyyttä perinteisen kävelykaupungin sijasta, eikä kaupungin tarvinnut enää olla kompakti, sillä auto mahdollisti nopean siirtymisen pitkienkin etäisyyksien päästä. Samalla virtaviivaiset betonielementit poistivat koristeelliset julkisivut muodista. Amerikkalainen arkkitehti Andres Duany luennoi jo 80-luvulla autokaupungin järjettömyydestä. Auto alkoi hallita amerikkalaista kaupunkisuunnittelua toisen maailmansodan jälkeen. Lopputuloksena oli ”suburban sprawl”, eli lähiöityminen, keskiluokan karatessa sopivan automatkan päähän periferian omakotitaloalueelle. Kaupunkien keskustoista tuli automatkan päätepisteitä ja työssäkäyntialueita. Elämä oli tarkoitus elää lähiön huolettomassa vihreydessä. Kuulostaa epämiellyttävän tutulta. Autokaupungin seurauksena ihmisten päivään ilmestyi uusi tapahtuma: työmatka. Aikaisemmin oli ollut mahdollista asua vartin kävelymatkan päässä työpaikasta; nyt piti varata lähes tunti suuntaansa matkaan, joka taittui luonnollisesti uuDEt vanhat talot tekStI: aldo SarI / kuVat: WIkImedIa CommonS Tulevaisuuden Turku voisi olla nykyistä vanhemman näköinen, jos vain olisi tahtoa.
19 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 Tukholman Sankt Eriksområdetin kaupunginosa rakennettiin 1995-98. Alueelle valmistui 770 asuntoa. autolla. Paluumatkaan meni toinen samanlainen. Duany järkeili, että mitä enemmän kaupunki haluaisi kasvaa, sitä enemmän pientaloaluetta sen pitäisi kaavoittaa. Uudet alueet nousisivat aina vain kauemmas keskustasta, jonka seurauksena ihmisiltä menisi entistä enemmän aikaa työmatkoihin. Samalla keskustaan ja keskustasta pois pyrkivien autojen määrä moninkertaistuisi. Hajaasutus laskisi myös julkisen liikenteen kannattavuutta. Duanyn luento vuodelta 1989 on nähtävissä Youtubessa. Seuratessa Duanyn puhetta 27 vuotta myöhemmin, tuntuu kuin Turussa olisi saavutettu kaikki luennossa mainitut virheet. Duany oli mukana perustamassa Uuden Urbanismin järjestöä 1993. Uusi urbanismi on aatesuunta, joka pyrkii tuomaan perinteisen keskieurooppalaisen kävelykaupungin nykyaikaan. Liike on kasvanut erittäin vaikutusvaltaiseksi kaupunkisuunnittelupiireissä. Peruskirja vaatii kaupunkien suunnittelemista jalankulkijoille ja pyörille autojen lisäksi sekä julkisten tilojen suunnittelua ihmislähtöisesti. Vanha arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu eivät ole sama asia, mutta ne ovat läheisesti kiinni toisissaan. Yksittäisten tonttien suunnittelu vaikuttaa nopeasti koko kaupungin ilmeeseen ja sykkeeseen. Portsa on valioesimerkki: talot on rakennettu tontin ulkoreunoille, katuun kiinni. Tontin keskelle jää sisäpiha, josta kuljetaan asuntoihin. Sisäpihalla on puita, pensaita ja yhteisiä tiloja, kuten grillikatos ja pöytiä. Portsan ja Kauppatorin väliltä löytyy enimmäkseen 60–70-luvun kerrostaloja. Osa on rakennettu kiinni jalkakäytävään, osa tontin keskelle – lähiötyyliin. Runosmäen ja Varissuon kaltaisissa isoissa lähiöissä huomaa suunnittelijoiden tonttifilosofian välittömästi. Harmaat, linjakkaat kerrostalot tönöttävät tontin keskellä. Sisäpiha, asukkaiden yhteisöllisyyden keskus, on jätetty historiaan, jotta parkkipaikoille ja roskiksille on voitu tehdä tilaa ulko-oven välittömässä läheisyydessä. Vastaavaa näkee varsinkin Kerttulin alueella. Tontin tyhjä tila on uhrattu ympäröivälle maailmalle keskustassa, missä asukkaiden yhteisöllisyyden ja oman tilan tarve on suurin. Kauneudella on myös taloudellinen ulottuvuus. Ihmisvilinän sijasta Turun keskustaa valtaavat tyhjät liiketilat. Turun kauppakamari seuraa kehitystä huolestuneena, ja heidän tiloissaan toimii
20 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 erillinen työntekijä kehityshankkeen parissa. Kauppakamarin lääke on yllättäen paluu perusteisiin: ”Keskustan vetovoima on tärkeää koko kaupungin talouden kannalta. Tavoitteemme on eurooppalaistyylinen kävelykeskusta, jonne on viihtyisää tulla ja josta on viihtyisää kulkea läpi”, Turun kauppakamarin johtaja Jarkko Heinonen selittää. Miten se on mahdollista toteuttaa? Kauppakamarin ratkaisu on jakanut turkulaisia monien vuosien ajan. ”Kauppakamarin näkökulma on pitkälti, että keskustan kehittäminen lähtee toriparkista. Jostain kumman syystä hankkeen ajatellaan tuovan lisää autoja keskustaan, kun tarkoituksena on saada autot pois tieltä, maan alle.” Kysymyksessä piilee puoli vastausta. Eikö kaupunkirakenne ole vääristynyt, jos suurin osa ihmisistä asuu periferiassa, josta heidät pitää houkutella keskustaan? ”Suuret lähiöt, kuten Hirvensalo, eivät ole ongelma, sillä niistä on usein toimivat julkiset yhteydet keskustaan. Ennemmin tulisi tutkia täydennysrakentamisen mahdollisuuksia keskustassa, vaikka kortteli korttelilta”, Heinonen sanoo. Keskustan pitää kilpailla kiertotien automarkettien kanssa. ”Omasta mielestäni keskustan pitäisi olla kuin ostoskeskus, josta löytyvät kaikki palvelut ja jonne halutaan tulla”. Kauppakamarin johtaja maalailee monella tapaa perinteisen keskustan uudelleensyntyä. Esittelen Heinoselle täydennysrakentamista maailmalta: Ruotsissa, Englannissa ja Saksassa on luotu moderneja kaupunkimiljöitä neoklassisella arkkitehtuurilla. Heinonen yrittää arvata näyttämieni talojen rakennusvuosia, mutta osuu harhaan sadoilla vuosilla. Jos pitää rakentaa, eikö voisi rakentaa tätä? Harmaa betoniviidakko tuskin houkuttelee ketään kaupunkiin. Heinonen kertoo kauppakamarin teettäneen aiheesta paljon tutkimuksia. ”Yritysten on helpompi rekrytoida kaupunkiin, kun sillä on positiivinen maine”. Olemme yhtä mieltä siitä, että uusiotyyliset rakennukset nostaisivat Turun profiilia. Monen turkulaisen tavoin hänkään ei ole tyytyväinen uudisrakentamisen tasoon. ”Olen useasti miettinyt nykyrakentamista. Olen huomannut, että Åbo Akademin säätiön rakennusprojektit istuvat hienosti ympäristöönsä ja kunnioittavat kaupunkikuvaa. Kysyin heiltä ohimennen, miksi näin on. Sanoivat sen olevan periaatteellinen päätös. Rahaa käytetään vähän enemmän, mutta eivät he tappiota tee.” Turun kaupunki lienee samaa mieltä, ainakin markkinointitiimin mielestä. Turun Instagramtilin maisemakuvat esittävät lähes poikkeuksetta vanhaa Turkua, kuin freudilaisena lipsahduksena kaupungin vetovoimatekijöistä. muutoshalu lähtee kaupungin hallinnosta. Yksi innostunut pormestari ranskalaisessa Le Plessis-Robinsonin kaupungissa riitti aloittamaan uudelleenrakentamisen vallankumouksen. Kaupunki on korvannut laatikkomaista rakennuskantaansa neoklassisella uudisrakentamisella vuodesta 1991. Retrorakentaminen säilytti suosionsa yli kunnallisvaalien ja jatkuu edelleen. Laki suo kunnille huomattavan liikevaran: maankäyttöja rakennuslaki määrää jokaiselle kunnalle rakennusjärjestyksen, joka on rakentamista ohjaava asiakirja. Turun rakennusjärjestyksessä sanotaan muun muassa, että: ”Rakennettaessa olemassa olevien rakennusten yhteyteen on rakentamisen sovelluttava noudatettuun rakennustapaan ja olemassa olevaan rakennuskantaan sijoituksen, koon, muodon, ulkomateriaalien, värityksen sekä julkisivun jäsentelyn osalta. Rakennuspaikalla rakennusten tulee muodostaa ympäristötai kaupunkikuvaltaan sopusuhtainen kokonaisuus.” Äkkiseltään voisi luulla, että kaupunki hyväksyy keskustan alueelle vain harmaata elementtirakentamista. Harvassa ovat paikat, missä noudatettu rakennustapa ja -kanta on muuta kuin harmaata Heinonen yrittää arvata näyttämieni talojen rakennusvuosia, mutta osuu harhaan sadoilla vuosilla. Arkkitehti Quinlan Terryn piirtämä Richmond Riverside nousi Lontoon liepeille 1984-87. Brittilehti The Guardian kutsui Terryä ”aikamme ristiriitaisimmaksi arkkitehdiksi, sillä hänen rakennuksensa ovat ristiriidattomia.”
21 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 neliöviidakkoa. Rakennusjärjestyksen asettamissa rajoissa on silti mahdollista päättää uudisrakentamisesta. Kaupunki voisi teoreettisesti säätää, että Turkuun sallitaan ainoastaan neoklassinen tai muu uusiotyylinen rakentaminen. Säädösviidakko asettaa kuitenkin erilaisia vaatimuksia. Rakennus voi olla ulkomuodoltaan erittäin vanhanaikainen, mutta varsinkin energiatehokkuusmääräykset estävät perinteisten tekniikoiden täysimittaisen käytön rakentamisessa – eikä ilman varjopuolia. Helsingin Sanomat uutisoi 24.1.2016 miehestä, joka rakensi talon perinteikkäästi hirrestä. Talo ei ollut määräysten näkökulmasta tarpeeksi energiapihi, joten miehen oli pakko asentaa koneellinen ilmanvaihto. Syynä olivat seinät: vanhastaan rakennusten seinät ovat yksinkertaisia. Modernit seinät koostuvat useista kerroksista ja ovat eristävyytensä ansiosta energiatehokkaita. Samalla piilee homevaara: mikäli seinärakenteisiin pääsee kosteutta, alkaa rakenne kasvaa hometta. Koneellinen ilmanvaihto levittää homeitiöitä laajemmalle taloon. Ilmanpaineeseen perustuvan ilmanvaihdon taloissa seinä hengittää, jolloin rakenteisiin päässyt kosteus usein kuivuu itsestään. Modernin teknologian sovittaminen suurin kivirakennuksiin onnistuisi kuitenkin harmitta. Huomattavin este on kaupungin tahto. Turussa kaupungin viihtyisyyden ja toimivuuden suunnittelu kuuluu Ympäristötoimialalle. Sen johtaja on arkkitehti Markku Toivonen, joka on myös Kaupunkisuunnitteluja ympäristölautakunnan esittelijä. Hän päättää pitkälti, mistä ja miten kaupunginvaltuutetut äänestävät. Lisäksi hän on kaupunkikuvaneuvottelukunnan puheenjohtaja. Eikö Turussakin voisi rakentaa klassisemmin? ”Arkkitehtuuri kuvastaa aikaansa. Yleinen ja arkkitehtienkin käsitys on, että on parempi jättää mennyt menneeseen. Ei siis kannata palata taaksepäin, vaan ajatella eteenpäin.” Toivosen mielestä vanhojen rakennusten kaipaus liittyy ”vanhojen hyvien aikojen” romantisointiin. Hänestä kaikki arkkitehtuuri ilmentää aikansa ihanteita. Hän muistuttaa, että modernin arkkitehtuurin arvo ymmärretään vasta vuosikymmenten kuluttua: ”Aikoinaan oltiin pöyristyneitä jugendista”. Valtaosa nykyrakennuksista on lähes kaksi kertaa vanhempia kuin monet jugendrakennukset olivat purkuhetkellä. Kuinka jäljessä nykyarkkitehtuurin arvostus kulkee? Brutalismin pitäisi olla ollut arvostuksensa huipulla jo 20 vuotta. Ajan henki on kuitenkin päinvastainen. ”Jokainen rakennusprojekti on yksilöllinen hanke”, Toivonen sanoo. Yleisinä tavoitteina ovat korkea laatu ja toimivuus. ”Inhimillinen mittakaava ja intiimit tilat syntyvät myös ilman jäljittelyä modernisti. Moderni ei sulje pois viihtyisyyttä tai vetovoimaa.” Toisaalta, eihän klassisen tarvitse sulkea pois toimivuutta. Eurooppalainen retrorakentaminen ei tee Toivoseen vaikutusta. Hänen mielestään vaikutelma on lähinnä keinotekoinen ja irrallinen, ”kuin sillipöytään olisi eksynyt kermakakku”. Elämme aikaa, jossa suunnittelun jatkuvuus leimataan kitschiksi. Kreikkalaiset pylväät ovat 1700-luvulla syntyneen uusklassismin peruspilareita. Vaikutteiden ottaminen 2000 vuoden takaa oli tuolloin hyväksyttävää, mutta nyt 90 vuotta odottanut uusjugend kuulostaa kirosanalta. Estetiikka ei ole Toivoselle päällimmäinen arvo: ”Funktionaalisuus toimii aina, koska silloin rakennukset perustuvat toiminnallisuuteen.” Turussa historiallinen kauneus tarkoittaa 700 metrin matkaa Tuomiokirkolta Auransillalle. Keskustan voisi palauttaa purkuaaltoa edeltävään kauneuteensa. Pääkallopaikan arkkitehti pitelee useampaa narua käsissään, mutta ei innostu. Toivosen ja virkamieskunnan visiot ovat muualla: ”En ole halukas edistämään Turun kaupunkikuvaa vanhempaan.” • Modernin teknologian sovittaminen suuriin kivirakennuksiin onnistuisi harmitta. Huomattavin este on kaupungin tahto.
22 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 aksi rouvaa lähti matkalle Puerto de la Cruziin. Toisen mies oli antanut yksityisetsiville toimeksiannon seurata naisia näiden lomamatkalla, varmuuden vuoksi. Mies oli mustasukkainen ja pelkäsi, että naisella on avioliiton ulkopuolinen suhde. Kun yksityisetsivät saapuivat paikalle, ei mennyt kauaakaan, kun naiset panivat heidät merkille. Olivathan he nuoria herrasmiehiä parhaassa iässä. Naiset eivät tietenkään tienneet miesten matkan tarkoituksesta, vaan luulivat heidän olevan lomalla. Tervetulotilaisuudessa otettiin kuvia ja toinen naisista sanoi, että hän voi ottaa kuvat laukkuunsa, ettei etsivien tarvitse kanniskella niitä ympäriinsä. Naiset kertoivat asuvansa viereisessä hotellihuoneessa, joten miehet saisivat kuvat helposti sieltä. Myöhemmin koko seurue otti katolla aurinkoa. Toinen yksityisetsivistä sanoi naiselle, että nyt voisi olla hyvä hetki hakea kuvat. Mutta ei kai sitä kuivin suin tarvitse olla, etsivä sanoi ja nappasi pullon Bacardia matkaan. Huoneessa otettiin kuppia. Nainen näytti kuvia talostaan ja koirastaan ja kertoi itsestään kaikenlaista. Kun yksityisetsivä oli lähtemässä, nainen pysäytti hänet ja kehotti odottamaan. Nainen vilkuili käytävälle eri suuntiin ja varmisti, ettei kukaan ollut tarkkailemassa. Hän oli varma, että hänen perässään oli yksityisetsivä. ”Tunne oli kyllä aika erikoinen, kun hän sanoi että ’odota’”, Pentti Lintunen naureskelee entisen toimistonsa keittiössä. Asunto on jo ehditty tyhjentää kaikesta siitä, mitä yksityisetsivät työssään tarvitsevat, kuten erilaisista kameroista, joita Lintunen on piilottanut niin kantoihin kuin käsilaukkuihinkin. Uusi toimisto on Raision puolella, vaikka nytkin ollaan jo melko lähellä kunnan rajaa. Lintunen on itse asiassa siirtämässä liiketoimintaansa eteenpäin. Yli 40 vuotta kestäneen uransa aikana hän on nähnyt paljon, eikä halua vieläkään päästää kokonaan irti. Hän aikoo jatkossa toimia asiantuntijana, konsultoida kun tarvitaan laajan kokemuksen tuomaa viisautta. Ja siksi myös uusi toimisto on tarpeen. rouVa epäili puolisonsa valehtelevan. Mies väitti pysyvänsä vapaapäivinään Turussa, mutta auton mittariin tuli kolmesataa kilometriä matkaa, eikä niin paljoa voinut mitenkään ajaa kaupungin rajojen sisällä. Rouva soitti Lintuselle ja pyysi selvittämään, minne mies oikein menee. Mies oli ilmeisesti saanut miEs istui autossa ja oDotti k
23 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 vihiä vaimonsa epäilyistä. ”Kun lähdimme seuraamaan, mies lähti Hämeenlinnan suuntaan, pysähtyi huoltoasemalla, ruuvasi auton mittarin irti, ajoi suhteen luo Hämeenlinnaan ja ruuvasi lopulta mittarin takaisin paikalleen”, Lintunen naurahtaa. Monet yksityishenkilöiden toimeksiannoista liittyvät epäluottamukseen kumppaneita kohtaan, lähinnä syrjähyppyihin. Eräässä tapauksessa vaimo opiskeli ja oli lasten kanssa kotona. Mies lähti viikoiksi pois, sanoi olevansa työkomennuksella Norjassa. Epäluuloinen vaimo tilasi Lintusen varjostamaan puolisoaan. Ja eihän mies tosiaan Norjassa ollut, vaan rivitalossa Suomessa – toisen naisen kanssa. ”Kun näin toimeksiantajan myöhemmin, en meinannut tuntea. Ennen hän oli kärsivän näköinen, mutta nyt hän oli ulkoisestikin niin erilainen. Elämä oli muuttunut”, Lintunen toteaa. Ennen pettämisepäilyt selvitettiin, koska uskottomuuden todistamisella oli juridista arvoa. Eron sai vireille välittömästi vain, jos puolison syrjähypyn osoitti todeksi. Se oli yksityisetsiville tämänkaltaisten toimeksiantojen kulta-aikaa. Lainsäädäntö on sittemmin tietysti muuttunut, mutta avioliiton ulkopuolisista suhteista halutaan silti tietoa. ”Jos henkilö kertoo totuudenvastaista tietoa, ei hän ole luotettava partnerina”, Lintunen sanoo. Lintusen mukaan noin 75–80 prosenttia epäilyistä osoittautuu aiheellisiksi. Toisaalta joissain tapauksissa kumppani saattaa myös olla liioitellun mustasukkainen. Tai välillä kumppanin ei uskota parantaneen tapojaan. ”Sit tulee tämmösiä, sanotaanko nainen, joka haluaa jonkun miehen, ja jättää autoon vaikkapa hanskat, haluaa saada rikki suhdetta.” ”Mies halusi naida, se riitti hänelle.” Monesti Lintuselta on kysytty, että mitä nyt pitäisi tehdä. Otanko eron vai jatkanko? Yksityisetsivä ei kuitenkaan näitä tilanteita kommentoi. ”On täysin selvää, että asian tulee lähteä ihmisen sisältä. Ihmisen pitää prosessoida nämä. On aivan turha sanoa mitään ulkopuolelta.” Dekkari joutuu kuitenkin väistämättä hankalaan väliin. ”Kerrankin yksi mies soitti, että onko näyttö sellainen, että raastuvassa tulee ero.” Lintunen kuvaili, kuinka television valossa näki ikkunasta suoraan kaiken, mitä asunnossa tapahtui. Juttu oli sillä selvä. tekStI ja kuVat: alekSI malInen Yksityisetsivien arki on kurkistus suomalaiseen sielunmaisemaan, jota värittävät himo, houkutus ja petos. miEs istui autossa ja oDotti
24 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 ”’Helvetin hyvä, että saan siitä ämmästä eron’, hän kommentoi”, Lintunen muistelee. Joskus tunteet ovat kuitenkin kuumentuneet niin polttaviksi, että eräs puoliso hakkasi pettäjää sateenvarjolla, kun salasuhde oli käynyt ilmi. On myös tapauksia, joissa osalliset ovat uskottomuuden paljastuttua ajaneet autonsa pöpelikköön tai jopa tehneet itsemurhan. Toisinaan pettämisestä kärähtäneet ovat myös osoittaneet huojennusta ja kiittäneet etsivää. He ovat tienneet paljastuvansa, ja asian ratkeaminen on ollut helpotus. pentti lintunen perusti ystävänsä Matti Linnelan kanssa Turun etsivätoimiston vuonna 1974. Yritys on sittemmin muuttanut nimensä ACE-Controliksi ja toimialueensa Turkua laajemmaksi. Yritys työllistää kolme henkilöä, mutta juttuja toteutetaan monesti yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Lintunen arvioi Suomessa olevan kolmisenkymmentä yksityisetsivätoimistoa. Yrityksen toimenkuva on laaja, ja yksityisasiakkaat ovat siitä vain yksi siivu. Eniten työllistävät yritykset, kuten kaupat, jotka takaavat yksityisetsivälle leivän pöytään. Myymälätarkkailu oli yksi syy yrityksen perustamiseen 70-luvulla. Turussa ei silloin tarjottu vastaavanlaista palvelua, vaikka kysyntää oli. ”Sattui olemaan markkinarako”, Lintunen kuittaa. Vaikka yritys perustettiin kauppoja varten, tulivat yksityiset toimeksiantajat heti mukaan kuvioon. Ensimmäisen toimeksiannon uudelle yritykselle antoi eräs laivanvarustaja. Varustajan poika oli merikapteeni ja siksi pitkiä aikoja poissa kotoa. Varustaja halusi selvittää, mitä pojan vaimo tänä aikana oikein tekee. Dekkarit matkustivat vaimon perässä Valenciaan ja seurasivat tätä tarkasti. Vaimo tanssi ja piti hauskaa, mutta merkkejä pettämisestä ei näkynyt. Tästä lähti liikkeelle liiketoiminta, joka on pitänyt Lintusen kiireisenä vuosikymmenten ajan. ”Meillä on edelleen asiakkaita, jotka ovat olleet mukana alusta asti.” Toimenkuvaan kuuluu edellä mainittujen lisäksi yrityksiin kohdistuvien väärinkäytösja epärehellisyysepäilyjen tutkintaa, hävikkitutkimuksia, koeostoja, rahastustarkkailua, rikosten paljastamista, myymäläturvallisuuden tarkkailua, sisäistä tarkastusta sekä muita luottamuksellisia toimeksiantoja. Yksityisetsivä saattaa esimerkiksi tarkkailla yritysten sisäisiä kavallustai muita epärehellisyysepäilyjä sekä yritysten välisiä kilpailulainsäädäntörike-epäilyjä. Tehtävänä voi myös olla työntekijän sairaslomien tai työkyvyttömyyden paikkansa pitävyyden selvittäminen. Eräs telakanjohtaja palkkasi Lintusen seuraamaan miestä, jonka työkyvyttömyyseläkehakemus oli parhaillaan käsittelyssä. Ilmoitetusta työkyvyttömyydestä huolimatta mies nousi joka aamu kotonaan traktorin kyytiin ja palasi yhdentoista aikaan illalla. ”Ei tietoakaan mistään työkyvyttömyydestä”, Lintunen naurahtaa. Joskus toimeksiannot vaativat nopeaa toimintaa ja vievät yksityisetsivät yllättäviin paikkoihin. Kerran Lintusta pyydettiin lähtemään päivän varotusajalla New Yorkiin, toisella kerralla välittömästi Ruotsiin. ”Ei voi ajatella, että olisi kahdeksan tunnin työpäiviä.” Esimerkiksi jatkuva valvonta saattaa venyä päivien mittaiseksi. Silloin etsivät vaihtavat vuoroja ja huolehtivat kahvihuollosta. Varjostus on monesti autossa istumista. Mutta juuri työn vaihtelevuuden takia Lintuselle on vaikea päästää työstään irti. Monipuolisuus pitää työn mielenkiintoisena ja haastavana. ”Jokainen keissi on erilainen. On kivasti haastetta.” ”Yllättäen pääset perehtymään jonkin yrityksen toimintaan, mitä et muuten pääsisi ikinä tekemään.” Toimeksiannot tulevat Lintusen mukaan aaltoina. Joskus tulee suuri määrä vaikkapa perintäjuttuja tai uskottomuustapauksia. Nyt suosiossa ovat väärinkäytökset ja kavallukset, joita selvitetään esimerkiksi koeostoilla. Koeostojen sekä tupakkaoikeudenkäyntinä tunnetun tapauksen myötä Lintunen laajensi yritystoimintaansa pääkaupunkiseudulle. Kuuluisassa tupakkaoikeudenkäynnissä Pentti Aho haastoi Suomen Tupakka Oy:n 80-luvun lopulla oikeuteen väittäen tupakanpolton aiheuttaneen hänelle syövän. Hän vaati yli 468 000 markan vahingonkorvausta. ”Tupakkatehtaat antoivat toimeksiannon asianajotoimistoon Helsinkiin, joka antoi toimeksiannon meille.” Yksityisetsivä selvitti Ahon taustoja tarkasti lapsuudesta nykyhetkeen. Hän käytti apunaan esimerkiksi arkistoja ja haastatteluita. Tupakkayhtiötä ei tuomittu vahingonkorvauksiin. Vaikka ammatti sisältää tunteisiin käyvien tilanteiden, kuten uskottomuuden, selvittämistä, on Lintunen selvinnyt kolhuitta. Uhkailut ovat pysyneet sanallisina. Eräs puoliso hakkasi pettäjää sateenvarjolla, kun salasuhde oli käynyt ilmi.
25 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 Lähimpänä hengenlähtöä Lintunen on ollut hirvikolarissa. Suurikokoinen eläin rysähti kaviot pystyssä auton katolle. ”Se oli vanha Patrol-maastoauto. Onneksi sen katto kesti.” Seurattavat ovat kyllä saattaneet yksityisetsivän kiperiin tilanteisiin. Joskus Lintunen on esimerkiksi ajanut perässä päättyvän tien päähän ja peruuttanut nolona pois. Kerran seurattava selvitti Lintusen kollegan yhteystiedot ja odotti tätä kotioven edessä. Kaikkia tapauksia Lintunen ei ota tutkittavakseen. Tällaisia saattavat olla vaikkapa toimeksiannot, jotka tehdään täysin perättömästi. Henkilö saattaa esimerkiksi kuvitella, että häntä seurataan, vaikka mitään merkkejä tästä ei näy. On myös tapauksia, jotka menevät yksityisetsivienkin osaamisen ohi. ”Omaiset väittivät, että kyseessä on lavastettu onnettomuus ja tappo. Mutta ei meidän piirissä ollut ammattitaitoa tähän.” Toisinaan juorulehdet saattavat pyytää yksityisetsiviä seuraamaan julkisuuden henkilöitä, mutta näitäkään Lintunen ei mielellään ota vastaan. Hän on tarkka siitä, että yksityisetsivän tulee noudattaa eettisiä sääntöjä ja lainsäädäntöä. Suomen yksityisetsiväja lakitoimistoliitto, jonka hallituksessa Lintunenkin on, on laatinut etsiville eettiset ohjeet. Niihin kuuluvat muun muassa rehellisyys, tasa-arvoisuus kaikkia kohtaan sekä luottamuksellisuus. Vaikka tunteet kuohuvat, Lintunen pystyy suhtautumaan työssä tapahtuviin asioihin tyynesti. Hän ei vaivaa niillä yöuniaan, vaikka niinkin joskus aiemmin saattoi käydä. Lintunen käyttää vapaa-aikaansa työhön, joka vastaa hänen arvomaailmaansa. Hän tekee vapaaehtoistyötä saattohoitokodissa sekä rikosja riita-asiain sovittelijana. Mutta miten kävi rouvan Puerto de la Cruzissa? Oliko aviomies oikeassa epäillessään vaimonsa uskottomuutta? ”Naisella oli jonkun rajavartijan kanssa suhde, lähtivät jeepillä ajelemaan”, Lintunen toteaa. •
26 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 björn ulVaeus on puuhastellut ABBA-yhtyeen lopettamisen jälkeen monenlaisia asioita – muun muassa perustanut IT-alan yrityksen, omistanut osuuden lentoyhtiöstä ja kirjoittanut musikaaleja. Tämän lisäksi hän on viime vuodet ajanut Ruotsissa aktiivisesti erästä poliittista agendaa. Ulvaeuksen mielestä Ruotsin tulisi luopua seuraavien vuosikymmenten aikana käteisen rahan käytöstä kokonaan. ABBA-tähti on esimerkki julkisuuden henkilöstä, joka ei epäröi hyödyntää kuuluisuuttaan ja vaikutusvaltaansa poliittisiin tarkoitusperiin. Ulvaeuksen kannanotto on juuri sopivan salonkikelpoinen julkkikselle. Se ei oikeastaan herätä juuri minkäänlaista tunnereaktiota. Tiedämme myös useita esimerkkejä tapauksista, joissa julkisuuden henkilön yksilönä ilmaisema poliittisuus on tuonut mukanaan hankaluuksia tai jopa täysin muuttanut mielikuvaa henkilöstä. Jossain Tero Vaaran blogitekstien, Laura Lepistön Israelista lähetetyn ”boom ja biitsille” -tviitin ja Björn Ulvaeuksen käteispolitiikan välillä sijaitsee epämääräinen rajapinta korrektin ja epäkorrektin välillä. Mutta kulkeeko tämä raja tähdillä jossain muualla kuin taviksilla? Mediatutkimuksen oppiaineen yliopistonlehtori Jukka-Pekka Puron vastaus on kieltävä. ”Kaikilla kai on sananvapaus riippumatta siitä, onko julkinen hahmo tai ei”, Puro muistuttaa. On olemassa vain yksi poikkeustapaus. ”Viranomaistehtävissä poliittisen asian kommentointi ei joissain tapauksissa lainsäädäntösyistä tai ammattiin kuuluvista moraalisista syistä ole asiaankuuluvaa”, Puro jatkaa. Kansa ja julKKis Onhan meillä myös pitkä perinne niin kutsutuista julkkisedustajista eduskunnassa. Eduskuntaan on kautta aikain valittu ihmisiä varsin värikkäistä taustoista. Miss Suomi, showpainija ja curling-pelaaja ovat esimerkkejä joidenkin kansanedustajien julkisuusprofiileista. Poliittiselle uralle kääntyminen täysin epäpoliittisesta julkisuudesta ei ole siis mikään varsinainen tabu, eikä julkkiksilla tai esikuvilla ole muutenkaan erityistä velvollisuutta epäpoliittisuuteen. ”Kysymys on ainoastaan yksilöeettinen. Kannattaa tietysti miettiä kahdesti, ottaako vaikkapa hyvin henkilöityvällä urheilijaimagolla kantaa aborttiin, eutanasiaan tai muuhun aiheeseen, johon liittyy julkisen keskustelun isoja eettisiä latauksia”, Puro toteaa. Julkkisehdokas on puolueelle potentiaalinen ääniharava, jolla on puolellaan yksi valttikortti: julkkis on äänestäjälle jo entuudestaan tuttu. Samaistuminen on parhaimmillaan erittäin voimakasta – ikään kuin television suosikkisarjasta tunnetun näyttelijän tai ”koko kansan oman” urheilulegendan tuntisi henkilökohtaisesti. Kameran lähikuvat sekä yhdessä koetut onnistumiset ja pettymykset muodostavat tunnepitoisen siteen kansalaisen ja samaistumisen kohteen välille. ”Näitä ehdokkaita hakemalla haetaan vaalien alla. Esimerkiksi useampi urheilija on kertonut, että puoluesihteerit ovat lähestyneet heitä vaalien alla”, Puro kertoo. Mietimme poliittisten puolueiden kannalta mahdollisimman houkuttelevaa ja ikonista suomalaista julkisuuden henkilöä. Ehdotan Vesku Loiria ja molemmat nyökyttelemme. On vain yksi ongelma: Loiria ei voi pitää entisenä huippu-urheilijana, vaikka hän onkin suomenmestari vesipallossa ja käsipallossa. Suuri osa julkkisehdokkaista on tullut nimenomaan vahvasta urheilutaustasta. Eikä kyseessä ole ollut mitä tahansa urheilijoita, vaan usein on ollut kyse myyttisestä kansallislajistamme hiihdosta. Mutta hiihdonkin brändi on laskenut. imagopolitiiKKaa Jääkiekko ei ole kärsinyt hiihdon ja Lahden MMkisojen kaltaista imagotappiota, joten jääkiekkoilijat voisivat hypoteettisesti olla haluttua tavaraa puoluepolitiikkaan. Teemu Selänne olikin juuri keskellä Twitter-kohua otettuaan kantaa maahanmuuttopolitiikkaan. Se aiheutti hämmennystä – aikooko meidän Teemu mukaan poliittiseen keskusteluun? ”Teemu-case oli mielenkiintoinen”, innostuu Puro ja myöntää itsekin päivystäneensä Twitterissä tapauksen etenemistä pitkälle yöhön. Tällä hetkellä eduskunnassa istuu yksi jääkiekkoilija, kokoomuslainen ex-maalivahti Sinuhe Wallinheimo. Kaksi jääkiekkoilijaa olisi kuitenkin yli muiden: ”Jos Selänne tai Saku Koivu haluaa poliittiselle uralle, niin punainen matto odottaa”, spekuloi Puro. ”Varsinkin Sakussa on kaikki ainekset. Sakusta saisi presidentin. Vakava sairaus taustalla, maajoukkuekapteeni, hiljainen mutta vahva johtaja. Vähän ehkä lyhyt, mutta senhän voi korjata piilokoroilla”, Puro naurahtaa. Joissain tapauksissa urheilijan imago voi siis olla jo sellaisenaan valmis poliitikon uraa varten. Mutta pääseekö urheilijastatuksella sitten helpommin sisään eduskuntaan? Puro muistelee, että aiheesta on käyty kiivasta keskustelua muun muassa, kun Marjo Matikainen tuli valituksi: ”Vasta-argumenttina on ollut kysymys siitä, että tekeekö urheilijastatus muka sitten huonommaksi ehdokkaaksi. Siihen ei ole mitään syytä, sillä huippu-urheilijaksi pääsy edellyttää sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta, jotka voi nähdä myös poliittisina hyveinä. Eikö urheilijastatus ole silloin pikemminkin meriitti eikä dismeriitti?” Julkkisehdokkaita kyseenalaistetaan myös toisilla tavoilla. Risto Aution valinnan yhteydessä pohdittiin, että äänestihän kansa varmasti keskustapoliitikko Risto Autiota, eikä ”Hannes Luotolaa” – Aution pitkään näyttelemää hahmoa suositussa Kotikatu televisiosarjassa. Eikö tämä ole harhaanjohtavaa? ”Totta, mutta yhtä lailla poliitikot tekevät mielikuvamuokkausta. Kuten tekee urheilijakin”, Puro vastaa. Sitä paitsi mielikuva ”julkkisedustajasta” ei ole välttämättä edes kovinkaan pysyvä totuus. On tyypillistä, että jossain vaiheessa poliittista uraansa julkkis lopulta identifioituukin nimenomaan poliitikoksi eikä esimerkiksi ex-urheilijaksi tai ex-missiksi, joka vain sattuu olemaan politiikassa. Hyvänä esimerkkinä tästä käyvät vaikkapa Antti Kalliomäki, Maria Guzenina tai Tanja Karpela. ”Guzenina näytti, että MTV-julkisuuden jälkeen voi luoda vielä uskottavan poliittisen uran. Myöhemmillä vuosilla tuskin kukaan Guzeninaa on MTV-vuosista muistanutkaan. Karpela taas pystyi missinä tekemään yllättävänkin nopeasti vaihdoksen politiikkaan”, toteaa Puro. piDättyväisyyDEn KulttuuRi Suomalaisen parlamentarismin ja julkkisedustajien historiaan mahtuu myös todellinen kummajainen nimeltä Tony ”Viikinki” Halme. Perussuomalaisia edustanut showpainija saapui eduskuntaan ravistelemaan poliittista kulttuuria Helsingin lähiöiden mandaatilla jo vuosia ennen kuin kukaan oli kuullutkaan Teuvo Hakkaraisesta. Halme tuli täysin tavanomaisen poliittisen kentän ulkopuolelta eikä osoittanut minkäänlaista kiinnostusta poliittiseen korrektiuteen, ainakaan aluksi. Jopa hänen kannanottonsa kuitenkin hieman rauhoittuivat kansanedustajana. Totutusta toimintatavasta ja keskustelukulttuurista ei pyristellä irti niin helposti kuin uusi tulokas voi erehtyä luulemaan. ”Ryhmäkuri on vahva ja vuosikymmenten perinteet rauhoittavat – salissa ei mölistä. Tony Halme oli hyvä esimerkki tästä”, Puro toteaa. On eräs politiikan osa-alue, jolla on erityisen rauhoittava vaikutus. Ulkopolitiikkaan, erityisesti Venäjä-politiikkaan, otetaan kantaa hyvin varovaisesti. ”Meillä on vahva poliittinen perimä todella tiukassa itsereflektiossa ja itsesensuurissa sen suhteen, mitä poliittisessa keskustelussa voi sanoa”, sanoo Puro. ”Suomalaista poliittista keskustelua leimaa pidättyvyys ja varovaisuus. Se perinne tulee pitkäaikaisista idänsuhteista. Poliittisen keskustelun ravistelu loppuu viimeistään, kun aletaan puhua ulkopolitiikasta.” Kotimaisen politiikan reunaehdot pätevät myös julkkiksiin. Siksi tuskin näemme Teemu Selänteeltä Venäjä-aiheisia tviittejä – ellei sitten ole kyse jääkiekosta. • olla Kuuluisa ja olla miEltä
27 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 tekStI: mIIkka ruSI / kuVItuS: konSta hormIa Onko julkisuuden henkilöllä erityinen vastuu sanomisistaan? Miten urheilijan imago vaihdetaan poliitikon imagoon? Olen feministi monessakin mielessä, kuitenkin periaatteessa hyvässä. Haluan että mies on perheen pää ja hallitseva osapuoli, miehen pitää olla minun yläpuolella. Viihdetaiteilija Johanna Tukiainen feminismistä Kuinka moni suomalainen löytää itsensä ryhmästä, joka tienaa alle 2 100 euroa tai 2 600 euroa? Sosiaalija terveysministeri Laura Räty suomalaisten tu lotasosta Lämmin on hyvä asia, kylmä on paha asia. Kylmällä ilmalla ihminen voi kuolla flunssaan. Hyvinvointi on aina tarkoittanut lämpimämpää kohti menemistä. [-] Sehän on ihan absurdia, että ihminen tietäisi miten ilmasto muuttuu. Ei kukaan tiedä minkälainen sää on ensi lauantaina. Europarlamentaarikko Ari Vatanen ilmastonmuutoksesta Mä tykkään arjalaishenkisistä miehistä, elikkä muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät. Toimittaja Viivi Avellán miesmaustaan Rento biitsipäivä. Hälytys alkaa soimaan. Ihmiset juoksee raflaan suojaan. Raketit lentää päältä ja Iron Dome torjuu. Boom. Takas biitsille. #näin Taitoluistelija Laura Lepistö Israelin ja Palestiinan konfliktista tulipahan sanottua:
28 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 omistamisEn himo marraskuun pimeYdessä ajatus alkoi kiusata minua. En voinut lakata ajattelemasta tiimalasia, tarkemmin tanskalaisen designmerkin HAY:n Time-nimistä tiimalasia. Himoa seurasivat aina tietyt kysymykset. Mihin kukaan on tarvinnut tiimalasia 1400-luvun jälkeen, jos Aliasta ei lasketa? Mihin minä tarvitsen tiimalasia? Mitä kaikkea voisinkaan tehdä tiimalasilla? HAY on menestynyt tanskalainen muotoiluyritys, juuri sellainen aikuisten Tiger. Yritys myy esimerkiksi värikkäitä höyheniä, joita on vaikea kuvitella tarvitsevansa. Tiimalasin tietysti voi. Varsinkin jos sen elegantit lasikuvut ovat “puuterin” ja “mintun” väriset. Meni muutama kuukausi, ja kävin pääni sisällä puolihuomaamatta ajoittaista tiimalasimonologia. Vähän salaa itseltänikin selasin verkkokauppoja, ja yhdistin tiimalasiin mielessäni fraasit ”kaunis käyttöesine” ja ”kaunis lisä työpöydällä”. Lisäksi sain päähäni, että tiimalasi sopii ”vauhdittajaksi työrupeamiin”. Kuka meistä ei kaipaa vauhditusta työrupeamiinsa? Kuvittelin itseni istumaan seesteisesti valkoisen työpöydän ääreen (jollaista en omista), eteen teipattuna muutama sopivan ironisella tavalla osuva motivaatiopostikortti (en ole löytänyt mistään) ja vieressä tiimalasi (hankittavissa!). Hiekka kimmeltäisi valuessaan alempaan kupuun ja muistuttaisi lempeästi siitä, että aika kuluu ja työt on tehtävä. Samalla se jättäisi minut tarkan vuorokauteen sidotun ajan ulkopuolelle, missä voisin rauhassa vaipua flow-tilaan. Tiimalasi tekisi minusta tehokkaan pomodorotyöskentelijän, joka ei vitkuttele aloittamista. Minä tarvitsin keskikokoista, 15 minuutin tiimalasia oikeastaan hyvin paljon. Vartti on juuri sopiva aika itsensä työhön maanitteluun. Kaupassa petyin. Keskikokoisia tiimalaseja oli jäljellä enää liian tummina. Suurinta tiimalasia oli houkuttelevimmissa väreissä. Vartti alkoi heti tuntua liian lyhyeltä hetkeltä. ”En ole koskaan ajatellut, mitä aikaa ne näyttävät”, vastasi myyjä, kun kysyin, mitä aikaa suurin tiimalasi mittaa. Häkeltynyt ja rehellinen kommentti ei puhkaissut itsepetostani. Olin edelleen ostamassa käyttöesinettä. silloin kun muotoilusta kirjoitetaan, se tehdään yleensä kulttuurisivuilla. Jos syttyy kuvataiteelle, on helppo kiinnostua myös muotoilusta, jossa leikitellään samaan tapaan tekstuureilla, muodoilla ja materiaaleilla. Kummassakin tekijöiden työskentelyyn vaikuttavat pitkälti samat seikat: perinteet, niiden rikkominen ja tyylisuuntaukset. Muotoilu on kuitenkin samalla tavalla kiinni trendeissä kuin muotikin. Tarkoitus on myydä juuri nyt. kun näin ensimmäisen kerran Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle-tuolin, tunsin nykäyksen vatsanpohjassani. Tuolin muoto pysäyttää minut edelleen, vuodesta toiseen. Tunne on kuitenkin jostakin syystä erilainen kuin minkään suosikkitaideteokseni kohdalla. Siihen liittyy omistamisen jano. Sama joka sai minut ostamaan tiimalasin. Haluaisin perehtyä muotoiluun, nähdä perinteitä modernilla tavalla jatkavia tekstiilejä, kiinnostavia muotoja ja oivalluksia. Mutta olen siihen liian heikko. Kauniiden tuolien, ryijyjen, mattojen ja lamppujen katsominen vetoaa siihen osaan itsestäni, jota en haluaisi vahvistaa: ahnaaseen materialistiin. Ostaminen saa pahimmillaan veden kihoamaan suuhuni ja pulssini nopeutumaan. Keräilen esineitä ja jokaisen uuden näkemäni kohdalla mietin, miten tämä esine muuttaa minut urheilullisemmaksi, aistikkaammaksi tai kiinnostavammaksi. Kun käyn taidemuseossa, fokukseni on muualla, ympäröivässä todellisuudessa eikä itsessäni. Liian harvoin toive muutoksesta toteutuu. Keskittymiseni on velttoa, vaikka vieressäni pöydällä kimaltavat hiekanjyvät kimpoilevat lasisiin seiniin pudotessaan ylemmästä kuvusta alempaan. Harvoin minä tarvitsen, yleensä vain hingun hetkellistä tyydytystä. • tekStI: WIlhelmIIna palonen kuVItuS: tyttI roto Kirjoittaja haluaisi seurata muotoilua, mutta on liian heikko siihen.
29 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 Wäinö aaltosen museossa esillä olevan Saara Ekströmin Alkemia -näyttelyn punaisena lankana kulkee ajatus unohtumisesta ja katoamisesta. Kolmikanavainen videoteos Phantasma on kuin asetelma, jossa aika on pysähtynyt, mutta kaikki on silti liikkeessä. Kalojen evät heiluvat ja kuplat pulppuavat veden pintaan. Aavemainen teos kuvaa rappeutuneen kööpenhaminalaisen akvaarion viimeisiä päiviä. Limbus -installaatiossa näyttelykävijä on kuin vanitas-maalauksen sisällä. Esteettisesti kutkuttavassa kokonaisuudessa valokuvien hentosävyiset kohteet nousevat hämärästä pehmeästi valaistuina. Orgaaninen yhdistyy keinotekoiseen, kun hyönteisen pörinää muistuttavan äänimaiseman säestämänä videolla jerikonruusu aukeaa ja sulkeutuu paljastaen syleilystään arkisia esineitä. Yhden huoneen lattian ovat vallanneet tyhjiä puukehikoita ympäröivät sanomalehtipinot. 1940-luvulla kuolleiden newyorkilaisten keräilijäveljesten tarinasta kumpuava Inventaario rakentaa painomusteelta tuoksuvan ja pysähtyneisyyttä huokuvan kuvan hamstraajien sielunmaisemasta. Näyttelykävijästäkin tehdään keräilijä, sillä pinosta voi poimia sanomalehden mukaansa. Veljesten tarinaa visuaalisesti ja runollisesti avaava lehti yhdistää teoksen antiikin Homerokseen, sokeaan runoilijaan. Myös Observatorio (Oraakkeli) linkittyy näkemiseen jo nimensä tasolla. Veistossalin päätyseinästä tarkkailevat valtavan pöllön silmät, ja ylhäisyyteen jähmettyneet täytetyt linnut luovat tilaan karmaisevaa läsnäoloa. Ainoa suvantohetki on Haukat ja varpuset -teos, jonka karu romuestetiikka ei istu muuhun kokonaisuuteen. Käsityöläisen kädet työssään näyttävä Räätäli taas toimii hienona kunnianosoituksena menneelle maailmalle. Mustavalkoiselle videolle on tallentunut puvuntakin työvaiheet kaavoittamisesta valmiiseen vaatteeseen asti. Huolellisen työskentelyn seuraaminen on kuin meditaatiota. Välissä vilahtaa lumoava kuva galaksista, joka onkin mustalle kankaalle satavaa liitupölyä. Alkemian tapaan Ekströmin näyttelyssäkin on pohjimmiltaan kyse materiasta ja muodonmuutoksista: kankaan muuttumisesta vaatteeksi, puun paperiksi, paperin roskaksi. Ja lopulta elävän muuttumisesta kuolleeksi. Aura Nikkilä Saara Ekström: Alkemia Wäinö Aaltosen museo, 5.2.–2.4.2016 Levy Teatteri Kuvataide muoDonmuutoKsia mEnnEEstä maailmasta KuKa haluaa Elää iKuisEsti? lastEnlauluja aiKuisillE kotimaiseen reggaeen ja uusfolkiin pesiytynyt cityhippeys, jossa löysä ja pseudofilosofinen sanailu muodostuvat itsetarkoitukseksi, ei ole mikään uusi ilmiö, mutta sitäkin rasittavampi. Valitettavan usein se estää innostumasta hienosta ja suomalaiseen musiikkimaisemaan yllättävän hyvin istuvasta musiikkityylistä. Löysyys nostaa päätään jyväskyläläislähtöisen Muuan miehen Aurinkolaulussakin , mutta onneksi harvakseltaan. Enemmän albumi muistuttaa Kari Peitsamon ja Riston kaltaisten artistien touhuista, ja soittaahan viimeksi mainitusta tuttu Risto Ylihärsilä koskettimia Muuan miehen riveissä. Lauluntekijä Ismo Puhakkaan henkilöityvä yhtye on selvästi Peitsamon vaaliman naivismin kannattaja, mutta musiikillisesti se kuuluu oikeastaan vain parissa kappaleessa, rokkaavassa Keväässä ja Mikkelin suutarissa , joka voisi toimia diskokupletin prototyyppinä, jos sellainen genre päätettäisiin perustaa. Enemmän kyse on tekstien leikkisyydestä ja loruilusta. Muuan mies osuu kolmannella albumillaan siihen omituiseen saumaan, jossa musiikki puhuttelee taatusti erilaisia yleisöjä: reggaeta, dubia ja folkia yhdistävä Aurinkolaulu koskettanee niin aikuisia kuin lapsia. Yksi painava syy sille ovat albumin huomattavan runsaat luontoaiheet. Lähes jokaisessa kappaleessa havainnoidaan luontoa ihmisen ympärillä, ja eläimet sekä kasvit saavat inhimillisiä piirteitä. Kovin kaukana lastenlaulujen maailmasta ei siis liikuta, mutta on Aurinkolaulussa muitakin tasoja. Varttuneemmalle kuuntelijalle sen luonnonläheisyys näyttäytyy tapana katsella maailmaa ja suhteuttaa ihminen vain pieneksi osaksi ympäristöään. Ei ihminen ole lopulta sen ihmeellisempi otus kuin kyykäärme tai metsämarja, paitsi tietysti itselleen. Huvittavaa on toki se, että mitä todennäköisimmin Aurinkolaulun yleisölle levyn käsittelemistä luonnonilmiöistä ovat tutuimpia Korkeasaaren eläimet tai tonnikalapurkki. Tuomo Yrttiaho Muuan mies – Aurinkolaulu Helmi Levyt, 2016 pauliina talikan ohjaama Hellyys on kuvaus rakkaudesta ja kärsimyksestä. Näytelmässä eletään aids-epidemian varjostamaa aikaa Ruotsissa. Tapahtumapaikkoina vaihtelevat vuorotellen aidsiin sairastuneen Rasmuksen ja tämän poikaystävän Benjaminin yhteinen asunto sekä sairaalan vuodeosasto, jossa Rasmus vetää viimeiset henkäyksensä. Näyttelijät hengittävät raskaasti ja tunnelma on piinaava. Esitys etenee hektisesti, äänekkäästi ja tunteikkaasti. Rasmuksen ja Benjaminin tahmainen vuode vaihtuu hengästyttävän nopeasti sterilisoiduksi sairaalasängyksi. Näytelmä perustuu Jonas Gardellin kolmiosaiseen kirjasarjaan Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (2012–2013) sekä samannimiseen tv-sarjaan. Käsikirjoitus on Gardellille omakohtainen. Hän itse todisti Tukholman tapahtumia 1980-luvulla ja oli yksi harvoista eloonjääneistä. Näytelmä antaa äänen niille, jotka kuolivat liian varhain ja kertoo samalla siitä, millaista on jäädä yksin, kun kaikki ystävät pakataan mustiin säkkeihin. Turun ylioppilasteatterin näytöksessä kuolema on alati läsnä. Mustiin pukeutuneiden tanssijoiden ruumiinkieli kuvastaa samanaikaisesti sekä nautinnollista intohimoa että sairauden raastavaa tuskaa. Elämänkiihko ja kuolemanpelko vuorottelevat ja saavat Rasmuksen turhautumaan elämäänsä. Sairaus syö nuoren miehen kauneuden, mutta rakkaus ei hellitä. Näytelmän tunnuslause kysyy haastavasti: kuka haluaa elää ikuisesti? Esityksessä tunteet ovat pinnassa niin Rasmuksen ja Benjaminin välillä kuin myös Rasmuksen vanhempien suhtautumisessa poikansa homouteen, sairauteen ja kuolemaan. Vanhempien reaktiot ovat ymmärtämättömiä ja provosoivat katsojan hellyyden partaalle. Rasmuksen ja Benjaminin väliset hellyydenosoitukset ja kornit ilmaisut taas aiheuttavat yleisössä vilpittömiä naurunpyrskähdyksiä. Hellyys on muistutus lähihistorian mielettömyyksistä ja seksuaalisen tasavertaisuuden toteutumattomuudesta. Emmi Ketonen Turun ylioppilasteatteri: Hellyys K: Jonas Gardell, O: Pauliina Talikka Esitykset 26.3. asti.
30 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2016 KoKEilE tätä! kiekkoile. Kauden viimeisiä runkosarjaotteluitaan pelaava TuTo kohtaa Peliitat keskiviikkona 2.3. järjestettävässä opiskelijapelissä. Tarjolla on mahdollisuus nähdä ilmaista Mestiskiekkoa, sillä kaikki opiskelijat pääsevät peliin maksutta opiskelijakortilla ja haalareilla. Opiskelijoille on varattu päätyravintola, jossa on opintotuen rajallisuutta kunnioittavat hinnat. Erätauoilla on lisäksi teemaan sopivia kilpailuja ja palkintoja. Opiskelijapeli Marli Areenalla ke 2.3. klo 18.30. elektronisoidu. Kirjakahvilassa tutkitaan musiikin rajoja perjantaina 26.2. järjestettävässä kokeellisen musiikin klubi-illassa. Esiintymässä ovat pelottavia ufosoundeja tykittävä turkulaisyhtye Polardroid sekä kokeelliseen elektronimusiikkiin erikoistunut helsinkiläinen Tommi Keränen. Keränen on laajasti maailmalla esiintynyt kokeellisen musiikin konkari, joka keskittyy soolotuotannossaan erityisesti noise-musiikin värikkäämpään laitaan. Tapahtumaan pääsee ilmaiseksi eikä sinne ole ikärajaa. Klubi-ilta 26.2. klo 19.30–22.30. gaYkätköile. Muotonsa ja rakenteensa geokätköharrastuksesta lainaava gaykätkö valloittaa Turun seudun. Kyseessä on yhteisöllinen taideteos, jossa etsitään GPS-satelliittipaikannuksen avulla eri paikkoihin piilotettuja kätköjä, jotka kertovat Turun LGBT-yhteisölle merkityksellisistä paikoista, kokemuksista ja tapahtumista. Teoksen suunnitteluryhmään haetaan Turun seudun asukkaita, jotka kokevat LGBT-asiat itselleen tärkeiksi. Ilmoittautuminen 26.2. mennessä sähköpostilla osoitteeseen silja.pasila@koneensaatio. fi tai tekstiviestillä numeroon 040 510 8276. järjestöjen infopalsta KOMPLEKSI Tervetuloa Sosiaalitutkimuksen klubi Kompleksi ry:n ylimääräiseen jäsenkokoukseen maanantaina 15.2.2016 Sosiaalitieteiden laitoksen kahvihuoneeseen (Assistentinkatu 7, Publicum 3. krs) klo 16:00. Kokouksessa täydennetään hallitusta. OPKO Tue 15.3. at 2.15pm Veritas Forum: Are Human Rights for All? Dr. David McIlroy and professor Kevät Nousiainen. Publicum 1, University of Turku. Read more: fi.veritas.org Tule mukaan kristilliseen opiskelijatoimintaan! Opiskelijaillat tiistaisin klo 18, Uncover Bible Study on Mondays at 6pm, Ylioppilastalo A, 2.krs., Rehtorinpellonkatu 4A. Lisäksi pienryhmiä ja muuta toimintaa. Tervetuloa mukaan! Katso tarkempi ohjelma netistä www.opko.fi/turku HA LLIT US : OP INT OTU KI 150 MIL JO ON AA PUOLUSTA OPINTOTUKEA Helsingissä 9.3.2016 klo 13 Lue lisää: tyy.fi Lue Tylkkäriä näköislehtenä osoitteessa lehtiluukku.fi /lehdet/tyl Hei järjestöjäärä! Kerro tapahtumastanne muillekin. Lähetä tiivis tiedote osoitteeseen tyl.infot@gmail.com. Toimita teksti ilmestymispäivää edeltävään tiistaihin mennessä. eteläistY. Kristillis-yhteiskunnallinen keskustelusarja saa jatkoa, kun Katariinan pappilan ovet aukeavat keskustelulle Etelän rististä. Keskustelemassa vapautuksen teologiasta, Oscar Romerosta ja Latinalaisesta Amerikasta ovat Loimaan kirkkoherra ja arkkihiippakunnan Salvador-toimikunnan puheenjohtaja Riku Laukkanen, dosentti ja vapautuksen teologian asiantuntija Elina Vuola sekä väitöstutkija Johan Ehrstedt. Torstaina 3.3. klo 18 Katariinan pappilassa, Pyhän Katariinan kirkkoaukio 7.
HA LLIT US : OP INT OTU KI 150 MIL JO ON AA PUOLUSTA OPINTOTUKEA Helsingissä 9.3.2016 klo 13 Lue lisää: tyy.fi
haKEE toimittajahaRjoittElijaa Tylkkäri hakee toimittajaharjoittelijaa elokuun 2016 puolivälissä alkavaan työsuhteeseen. Työ jatkuu toukokuulle 2017 saakka, ja sitä tehdään 18,75 tuntia viikossa. Toimittajaharjoittelija ideoi, kirjoittaa ja muokkaa juttuja yhdessä päätoimittajan kanssa. Toimittajaharjoittelijalta vaaditaan hyvää kirjoitustaitoa, suomen kielen osaamista ja ideointikykyä. Valokuvaus-, kuvankäsittelyja taittotaidot katsotaan eduksi. Toimittajaharjoittelijan palkkaus on Journalistiliiton työehtosopimuksen mukainen. Harjoittelupaikka on tarkoitettu korkeakouluopiskelijalle. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi tehtävään 1.4.2016 mennessä sähköpostilla: tyl-paatoimittaja@utu.fi. Laita viestin aiheeksi ”Toimittajahaku”. Liitä mukaan ansioluettelo ja kaksi juttunäytettä. haKEE siviilipalvElushEnKilöä Tylkkäri hakee siviilipalvelushenkilöä elokuun 2016 alussa alkavaan palvelussuhteeseen. Siviilipalvelushenkilön keskeisiin tehtäviin kuuluu Tylkkärin kirjoittaminen, kuvaaminen ja taittaminen sekä muu toimitustyö. Lisäksi tehtäviin sisältyy verkkolehden päivittäminen, lehtien jako sekä erilaiset tehtävät ylioppilaskunnassa, kuten toimistotyö. Kirjoitus-, kuvaamisja taittokokemus sekä näkemys verkkoviestinnästä katsotaan hakijalle eduksi, mutta eivät ole välttämättömiä. Siviilipalvelushenkilön on ennen palvelukseen astumista suoritettava kuukauden mittainen harjoittelujakso Lapinjärven koulutuskeskuksessa. Siviilipalvelukseen hakevien kannattaa ottaa välittömästi yhteyttä päätoimittajaan, jotta koulutusjakson aikataulusta voidaan sopia ajoissa. Rautakatu 12 Rieskalähteentie 74 avoinna: ma-pe 8-18, la 10-15 Opiskelijakortilla -20 % väh. 5 euron kertaostoista. Kirkkotien Ekotori on muuttanut. Tervetuloa uuteen kierrätysmyymälään Itäharjun Rautakadul le! Avoinna ma-pe 8-18, la 10-15 | Rautakatu 12, Rieskalähteentie 74 | www.turunekotori.fi Lisätietoja antaa päätoimittaja Lauri Hannus, puh. 045 3564517. TYY korostaa toiminnassaan avoimuutta ja yhdenvertaisuutta. Toivomme saavamme hakijoiksi mahdollisimman runsaslukuisen joukon eritaustaisia ihmisiä.