Tukilinja 03/2025 - Lehtiluukku.fi

3 / KESÄ–HEINÄKUU 2025 TUKENA ELÄMÄN HAASTEISSA PELTSI JA OSMO HURMASIVAT KATSOJAT ”Retkeillä voi lähiluonnossakin” Kuurous nähdään edelleen työturvallisuusriskinä Missä viipyvät esteettömät saunat?
Julkaisija / kustantaja Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki ry Hermannin rantatie 12 B 00580 Helsinki vktt@tukilinja.fi Aikakausmedian jäsen. Päätoimittaja Jaana Vainio jaana.vainio@tukilinja.fi Toimitusneuvosto Pinja Eskola Sanni Purhonen Heini Saraste Riitta Skytt Ulkoasu Paula Karjalainen Tilaajapalvelu Puh. 09 4155 1502 ma-pe klo 9–11 tilaajapalvelu@tukilinja.fi Tilaukset 4 kk 50 € 6 kk 60 € 1 v, kesto 110 € Tukilinjan määräaikainen tilaus ei jatku, ellei tilausta uusita. Tilaajien osoitetietoja ei luovuteta ulkopuolisille. 29. vuosikerta Ilmestyy 6 kertaa / vuosi ISSN 1458-6304 (painettu), 2737-2383 (verkkojulkaisu) Paino Printall Kansikuva Sami Jumppanen / Yle TUKENA ELÄMÄN HAASTEISSA TÄSSÄ NUMEROSSA 3/2025 10 s. Tukilinja-lehti työllistää toimintarajoitteisia ihmisiä myös lehden omassa tuotantoprosessissa toimittajina, kuvaajina ja kuvittajina. TOIMITUKSELTA Tätä lehteä tehdessä pinnan alla kuplii paljon uutta. Alkusyksyn aikana julkaistavalta tukilinjalehti.fi-sivustolta tulet löytämään näköislehtien lisäksi paljon muutakin luettavaa, myös sellaista, mitä ei ole printtilehdessä. Kannattaa siis vierailla sivustolla, niin pysyt entistä paremmin perillä siitä, mitä vammaiskentällä tapahtuu. Emme ole unohtaneet printtilehden lukijoitakaan. Syksyllä lehti saa uuden visuaalisen ilmeen, ja sisältöä on päivitetty lukijoiden toiveiden pohjalta. Jaana Vainio Painotuote 4041 0820 YM PÄ RISTÖMERK KI MIL JÖMÄRK T YHTEISKUNTA s. 3 Pääkirjoitus s. 4 Valokeilassa Sisujengin huikea kisamenestys talvimaailmankisoissa ja muita näkyviä ilmiöitä. s. 5 Uusi laki hämmentää Hyvinvointialueilla on ollut hankaluuksia lain soveltamisalan tulkinnassa. s. 18 Haasteita työllistymisessä Sami Kursi on huomannut, että kuurous nähdään edelleen työturvallisuusriskinä. s. 20 Esteettömiä saunoja kaivataan Liikuntarajoitteisten saunominen on edelleen haasteellista ja moni jää ilman kunnon löylyjä. IHMISET s. 6 Katsojien suosikit Peltsi ja Osmo seikkailivat suomalaisten sydämiin. s. 10 Kalastuksen asenne-edistäjä Jere Huovinen kartoittaa isänsä kanssa Suomen esteettömiä kalapaikkoja. s. 17 Tulilinjalla Kolumnistina Salla Fagerström. s. 20 Inspiraatiota esteettömään matkailuun Sanna Kalmarin Palmuasema-sivusto tarjoaa vinkkejä ja inspiraatiota. TUKIKOHTEET s. 12 Oma ääni löytyi Toimittaja Pinja Eskola sai apurahasta sysäyksen oman uran löytämiseen. s. 15 Uusi laji koukutti Parakouluratsastuksen PM-mitalisti Jessica Kerttunen innostui triathlonista. s. 30 Myönnettyjä apurahoja Tukilinjan apurahoja helmi–maaliskuussa. VAKIOT 25 Kirjavinkki 26 Leffafriikki 27 Ruudussa 27 Välinevinkki 28 Apurahafoorumi 33 Pähkinöitä 35 Jaloittelua
K U V A : M IK A L E V Ä L A M P I SEURAAVA LEHTI ILMESTYY 5.8.2025 Mahdollisuus mielekkääseen vapaa-aikaan ehkäisee yksinäisyyttä. OSA MIELTÄÄ harrastukset ylellisyydeksi. Ei siis ihme, että taloudellisen tilanteen tiukentuessa juuri niistä saatetaan karsia ensimmäisenä. Tämä on sääli, sillä THL:n tekemän tutkimuksen mukaan osallistuminen vapaa-ajan toimintaan on yksi keskeisistä mittareista tarkasteltaessa ihmisten osallisuutta yhteiskunnassa. Harrastukset nimittäin tarjoavat paikan, jossa yksilö voi tuntea olevansa osa jotain. Syrjäytymisriski on moninkertainen heillä, joiden toimintakyky on heikentynyt. Mahdollisuus mielekkääseen vapaa-aikaan ehkäisee yksinäisyyttä, vahvistaa mielenterveyttä ja parantaa jaksamista arjessa. Kuntoutusja sosiaalialan tutkimusten mukaan esimerkiksi liikuntaja kulttuuriharrastukset parantavat vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden motoriikkaa, mutta myös elämänlaatua ja itseluottamusta. LONG COVID -POTILAANA tiedän omasta kokemuksesta, että harrastukset voivat tarjota myös paluun tunteen. Vaikken pysty vieläkään treenaamaan samalla tavalla kuin ennen, paluu kuntosalille toi muuttuneeseen arkeen ripauksen jotain tuttua ja rakasta. Samalla se on luonut uskoa omaan pystyvyyteen. Useat selvitykset osoittavat, että taloudellinen tilanne on keskeinen este vammaisten ja pitkäaikaissairaiden harrastamiselle. Ei siis ihme, että viime vuonnakin lähes puolet Tukilinjan myöntämistä apurahoista oli suunnattu harrastusvälineiden hankintaan ja harrastusmaksuihin. Apurahojen listauksesta (s. 30) näet, millaisia harrastuksia kerätyillä varoilla on tuettu helmi-maaliskuussa. TUKILINJA MYÖNTÄÄ apurahoja myös ammattimaiseen harrastamiseen. Tämä voi olla esimerkiksi kevytyrittäjänä tai freelancerina toimimista. Tuen saajat ovat muun muassa kuvataitelijoita, toimittajia, valokuvaajia ja käsityöläisiä. Nykyisin lehden toimitusneuvostoon ja vakituisiin avustajiin kuuluva Pinja Eskola (s. 12) kertoo haastattelussaan, miten apuraha on vaikuttanut hänen uraansa freelance-toimittajana. Jaana Vainio, päätoimittaja jaana.vainio@tukilinja.fi Harrastaminen ei saa olla varallisuudesta kiinni Tukilinja 3/2025 3
VALOKEILASSA / TEKSTI Jaana Vainio 4 Tukilinja 3/2025 Sisujengillä unohtumattomat talvimaailmankisat Special Olympics -talvimaailmankisat järjestettiin Italiassa Torinossa ja sen lähialueilla 8.–15. maaliskuuta. Suomen 34 urheilijasta koostuneelle Sisujengille viikko toi unohtumattomien elämysten lisäksi peräti 19 mitalia. Kultaa voittivat Unified-salibandyjoukkue, taitoluistelija Ville Nuottajärvi ja maastohiihtäjä Ville Mäntynen. Salibandyjoukkue ei hävinnyt turnauksessa ainuttakaan ottelua ja pääsi ansaitusti juhlimaan tavoiteltua mestaruutta. Maastohiihtäjät nappasivat kymmenen hengen joukkueella 11 mitalia. Hiihtojoukkueessa oli mukana kuusi talvimaailmankisojen ensikertalaista. ”Yhteishenki oli joukkueella hyvä, konkariurheilijat auttoivat ja neuvoivat ensimmäistä kertaa mukana olevia. Kisoissa nähtiin suuria tunteita, niin onnistumisia kuin pettymyksiäkin, mutta kaikesta selvittiin urheilijoiden avoimuuden ja keskustelujen avulla”, hiihtovalmentajat kehuivat. Alppihiihdossa mitaleita tuli sekä suurpujottelun että pujottelun laskeneelle yhdeksän hengen joukkueelle. Suurpujottelusta Roosa Kukkumäki ylsi hopealle, Tinja Vatanen pronssille ja myös Tatu Kantonen nappasi pronssia. Lumilautailussa Adrian Frantsi oli Sisujengin ainoa edustaja. Hän onnistui kisoissa napaten hopeaa suurpujottelussa, supersuurpujottelussa hän oli viides. Seuraavan kerran Sisujengi kootaan Chilessä vuonna 2027 järjestettäviin kesämaailmankisoihin. Talvimaailmankisat järjestetään seuraavan kerran Sveitsissä vuonna 2029. K U V A TO IV O L A IH O Tilaisuus tutustua unelmatyöhön Alun perin Irlannista lähtöisin oleva Job Shadow Day eli työn seurannan päivä järjestettiin Suomessa 7. toukokuuta. Päivä on tarkoitettu henkilöille, joiden elämäntilanne, sairaus tai vamma vaikeuttavat työllistymistä. Päivän tarkoitus on luoda kohtaamisia ja vahvistaa ammatinvalintahaaveita, mutta toisinaan se johtaa myös työllistymiseen. Yritykset ja muut työnantajat voivat ilmoittautua mukaan Job Shadow Day’hin ottaakseen vastaan työn seuraajia. Vates-säätiön koordinoiman JSD-päivän tarkoitus on osoittaa, että osatyökykyinen henkilö voi olla täysin työkykyinen hänelle sopivassa työssä ja toisaalta kannustaa osatyökykyistä henkilöä kouluttautumaan ja hakemaan rohkeasti itseä kiinnostavaa työtä. Oppilaitos, viranomainen, järjestö tai muu taho lähettää työn seuraajan päivän ajaksi työpaikkaan, jonka kanssa on tehty sopimus seurannasta. Työtä on seurattu muun muassa kirjastossa, kaupassa, päiväkodissa, tiedotusvälineessä, kuljetusyrityksessä, arkkitehtitoimistossa, hevostallilla, keilahallissa, seurakunnassa ja teatterissa. VARAUTUMISOHJEET SELKOKIELELLÄ Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK julkaisi huhtikuussa 72 tuntia -varautumisohjeet selkokielellä. 72tuntia.fi/selko-nettisivuilta löytyy ohjeita siihen, miten toimitaan esimerkiksi vesitai sähkökatkon aikana, miten suojaudutaan tarvittaessa sisälle tai miten toimitaan tartuntatautitilanteessa. Lisäksi sivustolla kerrotaan, millainen on riittävä kotivara. ”Sivuston materiaalit on suunniteltu kaikille kohderyhmille, jotka hyötyvät selkokielisestä materiaalista”, kertoo SPEK:n varautumisen asiantuntija Essi Kulju. Selkokielisen sivuston tarkoituksena on tehdä omatoimisen varautumisen ohjeista entistä saavutettavampia kaikille Suomessa asuville henkilöille. Myös materiaalien toimivuus erilaisilla ruudunlukuohjelmilla on varmistettu. Sivustolta voi myös ladata selkokielisen varautumisoppaan PDF-muodossa. Maria Tuomialho
Tukilinja 3/2025 5 Uuden vammaispalvelulain tulkinta ei ole ollut pulmatonta. Hyvil Oy on saanut huolestuneita yhteydenottoja hyvinvointialueilta, joilla on ollut hankaluuksia lain soveltamisalan tulkinnassa. TEKSTI Elise Tykkyläinen tysvammaisia henkilöitä. Uudessa vammaispalvelulaissa ei ole pääsääntöisesti diagnoosirajausta eli se koskee kaikkia. Pulmatilanteita on aiheuttanut sen tulkinta, mitä on erityishuolto ja mikä on erityishuoltolain suhde uuteen vammaispalvelulakiin nähden.” Viemerö muistuttaa, että hyvinvointialueet ovat juuri kokeneet myllerrystä muutenkin. ”Hyvinvointialueet eivät ole olleet voimassa vielä kovin kauaa. Organisaatiot ovat aika uusia ja vammaispalvelujen organisoitumisen osalta vielä osin muutoksessa. Sekin on oma hankaluutensa, mutta uskon, että nämä asiat lopulta selkiytyvät hyvinvointialueilla.” Uuden vammaispalvelulain ikääntymisrajaus päätettiin viime hetkellä poistaa, ja epävarmuutta luo myös se, ohjataanko henkilö hakemaan palveluita sosiaalihuoltolain vai vammaispalvelulain perusteella. ”Jos ajatellaan esimerkiksi, että on iäkäs henkilö, joka täyttää vammaispalvelulain mukaiset kriteerit, niin olisiko hänelle ensisijainen palvelu sosiaalihuoltolain mukainen kotihoito ja siihen liittyvät tukipalvelut vai vammaispalvelulain mukaiset palvelut? Hyvinvointialueilla on ollut hankaluuksia tulkita tilanteita ikääntyneiden henkilöiden osalta.” Soveltamisohjeet tulossa Viemerön mukaan soveltamisohjeiden laadinta tai jo tehtyjen ohjeiden päivittäminen ja tarkentaminen on hyvinvointialueilla suurelta osin vielä kesken. Hyvil Oy:ssä on ryhdytty työstämään uusia ohjeita. ”Vammaisten henkilöiden palvelut tulee turvata. Se on aina lähtökohta ja ensisijainen asia”, Viemerö painottaa. Huolta on näkynyt myös järjestökentällä. ”Meiltä on pyydetty soveltamisohjetta. Sitä on vaikea laatia, koska uusi laki korostaa henkilön yksilöllistä tilannetta vahvasti ja yksityiskohtaisten ohjeiden kirjoittaminen on mahdotonta. Järjestökentällä huoli tulee siitä pelosta, että myönnetäänkö palveluita ja minkä lain mukaan palvelut tulevat.” Ohjeistuksen sisältö riippuu siitä, aikooko hallitus muuttaa edelleen lain soveltamisalaa ikääntyneiden henkilöiden osalta. Se on tuorein käänne pitkään hiotun ja odotetun vammaispalvelulain pyörteissä. ”Tilanne on myös tämän ikääntymisrajauksen puuttumisen vuoksi ollut epäselvä, sillä ikääntymisrajaus vaikuttaisi koko lain soveltamiseen. Jos hallitus päätyy vielä muokkaamaan lakia ikääntyneiden osalta, se vaikuttaa myös meidän tuleviin ohjeisiimme”, Viemerö selventää. Valtion hallinnon kanssa yhteistyötä tekevä Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy palvelee hyvinvointialueiden työntekijöitä tarjoamalla esimerkiksi sote-muutostukea ja neuvontaa. Yhtiö vaikuttaa myös lainsäädäntötyöhön. Hyvinvointialueet hämmentyivät uudesta laista HYVINVOINTIALUEYHTIÖ HYVIL OY :n mukaan hyvinvointialueet kokevat hankalasti tulkittavana vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain välisen suhteen. Uusi tilanne on hämmentävä, sillä vaikka sosiaalihuoltolaki on aina ollut ensisijainen, nyt sen ensisijaisuutta korostetaan huomattavasti aiempaa vahvemmin. ”Ei oikein tiedetä, miten uutta lakia sovelletaan ja keneen sitä sovelletaan”, kertoo Hyvil Oy:n erityisasiantuntija Jaana Viemerö. Sosiaalihuoltolaki ja muut yleislait ovat lakeja, joita tulisi ensisijaisesti noudattaa. Vasta sen jälkeen sovellettavaksi tulee vammaispalvelulaki, joka tuottaa vahvat subjektiiviset oikeudet määrärahoista riippumatta. Jos henkilö täyttää lain kriteerit, niin hänelle tulee palvelut myöntää. ”Nyt hyvinvointialueilta on tullut huolestuneita yhteydenottoja, joissa näkyy epätietoisuus siitä, miten sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain keskinäinen suhde käytännössä toimii. Se on suurin pulma ja tulkinnan epäselvyyksiä on noussut esiin aika paljon.” Rajaukset hämmentävät Lain piirissä on myös uusia ryhmiä, kuten sosiaalisesti toimintarajoitteiset henkilöt, jolloin esimerkiksi autismin kirjolla olevat tulevat myös vammaispalvelulain piiriin. Viemerön mukaan sosiaalinen toimintarajoite on kuitenkin uusi ja tulkinnanvarainen termi, mikä vaikeuttaa soveltamista. ”Myös erityishuoltolaki on yhä voimassa joiltain osin ja se koskee edelleen vain kehi
Peltsi ja Osmo seikkailivat suomalaisten sydämiin 6 Tukilinja 3/2025
Tukilinja 3/2025 7 Peltsi ja Osmo -sarja hurmasi tv-katsojat. Kaksikko muistuttaa, että retkeillä voi myös omalla takapihalla – kunhan mukana on eväät ja hyvä mieli. TEKSTI Riitta Skytt KUVAT Sami Jumppanen / Yle V uodenvaihteessa Ylen tv-sarja Peltsi ja Osmo hurmasi kertaheitolla koko Suomen. Sarjassa toimittaja ja kokenut luontoseikkailija Mikko ”Peltsi” Peltola ja hänen poikansa Osmo, jolla on Downin syndrooma, suunnistivat kohti Suomen upeita kansallispuistoja ja erämaita. Välillä he seikkailivat myös kotinurkilla. Katsojat äänestivät kaksikon seikkailut Vuoden 2024 parhaaksi tv-ohjelmaksi ja tammikuussa ohjelmalle myönnettiin Televisioakatemian jakama Kultainen Venla -palkinto. Katsojat valitsivat Osmon Vuoden esiintyjäksi ja hän sai henkilökohtaisen Kultaisen Venlan. ”Toinen on takan päällä ja toinen on mun huoneessa kaapin päällä”, Osmo kertoo. Hän myöntää, että gaalailtana vähän jännitti mennä lavalle vastaanottamaan Venloja. Kummisetä Timo Virola oli valmentanut häntä etukäteen. ”Kyllä Osmo meni ensimmäistä palkintoa hakemaan silleen rempseästi, mutta ihan nöyränä. Ja hän kiitti Virolan Timoa ensimmäisenä. Toisen kerran, kun hän meni lavalle, niin oli jo appelsiinit kainaloissa”, Peltsi kuvailee. Palkinnot eivät loppuneet siihen. Helmikuussa Suomen Latu ja suomalaiset ulkoilujärjestöt myönsivät sarjalle Vuoden ulkoiluteko -palkinnon. Instagramissa Peltsi kertoi, ettei Osmo ehtinyt mukaan noutamaan palkintoa, koska samaan aikaan hänen ystävällään Kallella oli trampoliinipuistossa syntymäpäivät. Asiat on pantava tärkeysjärjestykseen. Liikutaan yhdessä Juhlahumun hieman laannuttua Peltsi ja 13-vuotias Osmo ovat ehtineet istahtaa jutustelemaan ostoskeskuksen kahvilaan. On tavallinen keskiviikko ja Osmo on tullut suoraan hiihtoseura Pakilan Vedon Sisusompa-ryhmän treeneistä – kaakao ja suklaakakku maistuvat. Soveltavan liikunnan ryhmä kokoontuu kerran viikossa. Talvisin hiihdetään, ja kun lumet sulavat, ohjelmassa on muuta liikuntaa. ”Heillä on ollut kaikennäköistä, kuten juoksua, sauvakävelyä, rullahiihtoa, futista, pelejä ja syksyisin metsäretkiä lamppujen kanssa. Sitten on harjoiteltu tasapainoa ja koordinaatiota”, kertoo Peltsi. Muinakin päivinä Osmo liikkuu paljon. Koulun jälkeen hän käy iltapäiväkerhossa, jossa pelataan ja leikitään. ”Torstaisin on easy sporttia”, Osmo sanoo. Silloin leikitään Mustekalaa, jossa yritetään väistellä mustekalan lonkeroita ja Museonvartijaa, jossa otetaan varkaita kiinni. Peltolan perhe asuu Helsingin laajimman ulkoilualueen Keskuspuiston laidalla. Hiihtoja maastopyörälenkille voi ponkaista melkein kotiovelta. ”Minulla on semmoinen filosofia, että jos on arki-ilta vapaa ja lapset haluavat hiihtämään, uimaan tai ulkoilemaan, niin sitten kyllä mennään. Tykkään siitä itsekin”, Peltsi sanoo. Äiti Anu ja 15-vuotias sisko Maisa ovat myös liikunnallisia, mutta he kuulemma suhtautuvat siihen maltillisemmin kuin perheen miesväki. Tavallista arkea Osmo ja Peltsi ovat molemmat aamuihmisiä. ”Kyllä hän sieltä yleensä hyvin aurinkoisena tulee. Sama minulla, olen siis rasittavuuteen asti hyväntuulinen”, Peltsi kertoo. Aamuisin Osmon hulivilikello vaatii vähän tarkkailua, jotta hän ehtii ajoissa taksiin, joka vie hänet peruskoulun erityisluokalle. ”Hulivilikello on semmoinen, että sitä ajantajua ei oikein ole – eikä varsinkaan kiireen. Hän ei ymmärrä ollenkaan mikä se kiire on”, Peltsi sanoo. ”Aijaa”, tuumaa Osmo. Peltsin mielestä Osmolla on alkanut näkyä myös teinioireita. Mitä ne sellaiset ovat? ”Sellaisia, että teinin pitää osata ottaa vaatteita”, sanoo Osmo. ”Kyllä ne vaatteet ovat alkaneet Osmoa kiinnostaa. Välillä on myös niitä aamuja, että on vaikeampi herätä”, täsmentää Peltsi. Osmo on nyt kuudennella luokalla. Hänen lempiaineensa on äidinkieli, koska siinä kirjoitetaan. Siitä Osmo pitää. Omasta mielestään hän tekee hyvin läksynsä, mutta Peltsi katsoo Osmoa merkitsevästi ja rykäisee vähän. Osmoa naurattaa – kyllä hän tietää, mitä iskä tarkoittaa. ”Ihan kohtuullisesti Osmo tekee läksynsä”, Peltsi sanoo kuitenkin. Myönteistä julkisuutta Osmo kertoo, että ihmiset ovat tulleet sanomaan hänelle, että he ovat katsoneet Peltsi ja Osmo -ohjelmaa ja haluavat ottaa yhteiskuvia Peltsi ja Osmo maastopyöräilivät keväthangilla Syötteen kansallispuistossa.
8 Tukilinja 3/2025 hänen kanssaan. Kahvilassa on tähän aikaan rauhallista, eikä kuuluisan tv-tähden ympärillä juuri nyt pyöri yhteiskuvien pyytäjiä. ”Minähän olen tottunut ihmisten jutulle tulemiseen, mutta Osmolle se on uutta. Ihmiset ovat kuitenkin kilttejä ja hyväkäytöksisiä. Kun oltiin Vuokatissa rinneravintolassa laskettelun jälkeen, siihen tuli yhtäkkiä jono teinipoikia pyytämään nimmaria. Olihan se ihan hauskaa”, sanoo Peltsi. Tv-sarjasta on tullut valtavat määrät palautetta. Some suorastaan pursuaa sydämiä ja kaksikkoa kehuvia kommentteja. Isän ja pojan lämmin, rakastava suhde on koskettanut ihmisiä syvältä. ”Tuota rakkauden määrää ja vuorovaikutuksen laatua on mahdoton käsikirjoittaa. Olen vuorotellen nauranut ja liikuttunut katsoessani”, kommentoi eräs katsojista. ”Miljoona kiitosta todella lämminhenkisestä ohjelmasta. Isän ja pojan välinen rakkaus välittyy kotikatsomoihin asti”, komppaa toinen. Saamastaan suosiosta huolimatta Peltsi ja Osmo -sarjalle ei ole näillä näkymin tulossa jatkoa. Peltsi kertoo jatkavansa omien retkeilyohjelmiensa parissa. Niissä nähdään vaihtuvia vierailijoita ja ehkä Osmokin tulee mukaan vierailevaksi tähdeksi johonkin jaksoon. ”Mä meinaan kasvattaa parran”, Osmo sanoo yllättäen. Peltsi ymmärtää heti vitsin. ”Sitten tulee toinen tuotantokausi, kun Osmolla kasvaa viikset.” Asiasta on siis puhuttu aiemmin. Meidän pitää vain malttaa odottaa ja antaa Osmolle aikaa kasvaa rauhassa. Pelko pois Peltsi joutuu oikein miettimään ovatko he saaneet ainuttakaan negatiivista kommenttia. Kerran joku korkeanpaikankammoinen katsoja oli kauhistellut jaksoa, jossa Osmo ja Peltsi laskeutuivat köyden varassa noin 50 metriä korkealta Olhavan kalliolta Repoveden kansallispuistossa. Osmo kertoo, että laskeutuminen jännitti häntäkin, mutta lisää pontevasti: ”Pelko pois!” Alhaalla hänestä tuntui hyvältä ja oli voittajaolo. ”Osmon kanssa puhuttiin etukäteen ja tiesin, että hän pärjää. Osmo ei siellä ylhäällä pelännyt korkeutta, vaan jännitti tekniikkaa, kun siinä pitää vaakatasossa kävellä pystysuoraa seinää”, Peltsi kertoo. Kun nyt kerran on puhetta korkeista paikoista, kysyn ovatko Osmo ja ”Pentti Sementti” eli Antti Ilvessuo, hypänneet yhdessä uimahyppytornin kymmenestä metristä, kuten he sarjassa suunnittelivat? Eivät kuulemma ole, mutta Osmo innostuu kertomaan: ”Joo, se karvainen mies. Se Pentti Sementti, niin hän on ollut Vuosaaren uimahallilla pitkään kylmäaltaassa. Mä käyn myös siellä kylmässä. Ollaan hypätty seiskapuolesta, mä menin sen sylissä.” ”Olemme käyneet siellä Vuosaaren uimahallissa jonkun verran, koska Osmon paras kaveri Eino asuu siinä lähellä. Siellä me olemme tähän Pentti Sementtiin tutustuttu, ja kun hyppytornit ovat auki, hän vetää aina kunnon show’n niillä erikoisilla hypyillään. Sen jälkeen hän menee kylmäaltaaseen puoleksi tunniksi”, Peltsi kertoo. Pohjoisen poikia Kysyn Osmolta, minne hän haluaisi lähteä retkelle, jos voisi valita minkä tahansa kohteen. ”Esimerkiksi sinne luontoon Lappiin”, Osmo sanoo hetkeäkään epäröimättä. ”Ja Jussin mökille. Jussi on mun iskän kaveri ja Jussilla on koira. Jussi antaa mulle kuivaa lihaa.” Peltsi kertoo, että hänen ystävänsä Jussi tekee itse kuivalihaa hirvestä. Keväisin mökin räystäät ovat täynnä kuivuvia lihanpaloja. Jussin mökillä on toinenkin vetonaula: mönkijä. Osmon mielestä siisteintä ikinä on ajaa iskän kanssa mönkijällä. Hän on jo suunnitellut ryhtyvänsä aikuisena mönkijäkuskiksi. ”Se mökki on Utsjoella ja siinä on viisi kilometriä semmoista tietä, mitä ei pääse kuin mönkijällä tai hyvällä maastoautolla”, Peltsi sanoo. Kesälomalla Osmo ja Peltsi suuntaavat taas pohjoiseen. ”En halua viettää kesälomiani Helsingissä, jos ei ole pakko. Olemme monena kesänä olleet viikosta kahteen tai kolmeen Lapissa. Siellähän on paikkoja, joissa on kiva olla”, Peltsi sanoo. Osmo ja Peltsi kehottavat perheitä retkeilemään yhdessä. Aina ei tarvitse lähteä kauas – Suomessa lähimetsään ei ole pitkä matka. Riittää, kun pakkaa mukaan eväät ja hyvää mieltä. ”No siis, että iskä olisi kiva mies”, Osmo muistuttaa ja Peltsi selventää: ”Hän sanoo sen muidenkin lasten vanhemmille, muille isille, että pitää olla kivoja.” Viime kesänä Peltsi ja Osmo polkivat Helsingistä Porvooseen.
Tukilinja 3/2025 9 Tukilinja muuttaa maailmaa Tukilinja-lehti vaikuttaa asenteisiin kertomalla vammaisena elämisen haasteista ja yhteiskunnan kehitystarpeista. Muutamme maailmaa myös vaikuttavuuteen tähtäävillä apurahoilla. Suomen Paralympiakomitean kanssa jaamme keväisin ja syksyisin liikuntaharrastukseen kannustavia Startti-stipendejä. Kulttuurielämän yhdenvertaisuutta tuemme osallistumalla vammaisten päivää 3.12. juhlivan vammaiskulttuurifestivaali DiDan ( Disability Day Art & Action) tuottamiseen. Siellä jaettavaan kulttuuripalkinto Vimmaan kuuluu 5 000 euron työskentelyapuraha Tukilinjalta. Tuemme yhdenveroisuutta edistävää vammaistutkimusta ja jaamme merkittäviä Vuoden Toimija -apurahoja vauhdittamaan innovatiivista vammaistoimintaa. Muuta maailmaa kanssamme ja ehdota seuraavaa Vuoden Toimijaa 30.10. mennessä! LISÄTIETOA: Hakuohjeet apurahoihin löytyvät osoitteesta www.tukilinja.fi osiosta Apurahat. Voimmeko auttaa sinua? 1. Minulla on toimintarajoite, joka johtuu sairaudesta tai vammasta. 2. Haluan päästä opiskelemaan / töihin / toimintaan! 3. Onnistuakseni tarvitsen jotain, mihin minulla ei ole varaa. Jos sait kokoon kolme ruksia, kannattaa tutustua apurahan hakuohjeisiin nettisivuillamme www.tukilinja.fi/ apurahat TUKILINJAN APURAHAT AUTTAVAT OSALLISTUMAAN! TUKILINJAN APURAHAT on tarkoitettu tukemaan vähävaraisten, toimintarajoitteisten ihmisten osallistumista yhteiskuntaan. Niillä edistetään koulunkäyntiä, opintoja, harrastamista ja työllistymistä. Apurahoja voivat hakea sekä yksityishenkilöt että yhteisöt ympäri vuoden. ALKUUN PÄÄSET tutustumalla hakuohjeisiin nettisivuillamme osoitteessa www.tukilinja.fi. Sieltä löydät myös vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin. Mikäli kysyttävää jää, voit ottaa yhteyden apurahatoimintaan: apurahat@tukilinja.fi | p. 09-4155 1508 LISÄTIETOA: Hakuohjeet kaikkiin apurahoihimme löytyvät nettisivuilta www.tukilinja.fi (apurahat)
10 Tukilinja 3/2025 Vaasan vammaisneuvosto palkitsi Jere Huovisen asenne-edistäjäpalkinnolla. Monipuolinen kalamies ja media-alan opiskelija kartoittaa isänsä kanssa Suomen esteettömiä kalapaikkoja ja kouluttaa matkailualan yrittäjiä ja kalaoppaita. TEKSTI Riitta Skytt KUVAT Teemu Huovinen VAASALAINEN JERE HUOVINEN , 17, ja hänen isänsä Teemu ovat innokkaita kalamiehiä. He ovat tehneet yhdessä kalastusreissuja siitä asti, kun Jere oli yksivuotias. Silloin hän vielä seurasi isänsä perhokalastusta rinkasta käsin. ”Kyllä me ollaan satoja kohteita kuljettu. Hangosta Utsjoelle ja kaikkia siltä väliltä, mutta toki väliin mahtuu paljon, mitä emme vielä ole kerenneet koluta”, isä Teemu kertoo. Viime vuonna Vaasan Vammaisneuvosto palkitsi Jeren vuosittain jaettavalla asenne-edistäjä palkinnolla. Se myönnetään henkilölle, joka omalla toiminnallaan edistää myönteisiä asenteita vammaisia ihmisiä kohtaan. Vammaisneuvostolle tulleessa ehdotuksessa Jeren valintaa perusteltiin muun muassa näin: ”Taitavana kalastajana tunnettu Jere tunnetaan laajasti ympäri Suomen ja hänen tapansa harrastaa rakastamaansa lajia on herättänyt suurta mielenkiintoa myös ulkomailla. Hän on ollut laajasti esillä eri medioissa ja puhujana erilaisissa tilaisuuksissa. Jere on myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja jakaa siellä kalastuskokemuksiaan sekä esittelee välineitä, joilla hän liikkuu ja kalastaa. Jere tuo julkaisuissaan esille kotikaupunkiaan Vaasaa ja sen hienoja, kalarikkaita vesiä. Hän on pyörätuoleineen tuttu näky Vaasan kaupungin vesialueilla, ja hänet tunnetaan hyvin paikallisten kalastajien keskuudessa.” Koko perheen harrastus Jerellä on lihassairaus, jonka takia hän retkeilee ja kalastaa pyörätuolista käsin. ”Kun meillä jossain vaiheessa tuli näitä apuvälineitä elämään, päätimme jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin”, Teemu sanoo. Jerellä on käytössä erilaisia retkeilyyn ja kalastukseen sopivia apuvälineitä, esimerkiksi kaksi maastopyörätuolia ja kelluntarengas. Maastopyörätuolit kestävät vaativiakin maastoja, kuten kivikkoisia jokirantoja, peltoja ja metsiä. Lisäksi niillä voi mennä veteen. Tuolit voi myös purkaa osiin kuljetuksen ajaksi. Huovisten koko perhe harrastaa luontoretkeilyä ja kalastusta. ”Iskä, äiti, pikkusisko ja koirat Topi ja Ukko”, Jere kertoo. Esteettömän kalastuksen asenne-edistäjä Kuhmon Pajakkakosken sillan alla on koskea syvempiä monttuja, joissa kalat viihtyvät. Sieltä saa napattua isoja taimenia. Kala on jo kiinni Jeren uistimessa.
Tukilinja 3/2025 11 Isovanhemmatkin ovat tukeneet Jeren kalastusharrastusta. Talvisia kalareissuja varten he teettivät Jerelle ahkion, jossa on kääntyvä istuin. Pilkillä siinä on mukava istua. Kaikille soveltuva kalastus Isä ja poika alkoivat kertoa kalareissuistaan Instagramissa vuonna 2019. @fishingboywithwheelchair-tili on saanut jo noin 2 500 seuraajaa. Kaksikko myös pohti, voisiko esteettömän kalastuksen ympäriltä löytyä Jerelle työllistävää toimintaa. Eikä aikaakaan, kun he alkoivat saada yhteydenottoja asian tiimoilta. Jere on konsultoinut matkailualan yrityksiä ja kalaoppaita esteettömästä kalastuksesta. Tänä kesänä he lähtevät Inarijärvelle opastamaan uutta yrittäjää. Vuonna 2022 he aloittivat yhteistyön Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) kanssa kartoittamalla Suomen esteettömiä kalapaikkoja. Joka vuosi he päivittävät SVK:n verkkosivulle noin 15 uutta kalapaikkaa. He etsivät, testaavat ja julkaisevat tietoja paikoista, joihin liikuntarajoitteisten on mahdollista päästä. Jere ja Teemu puhuvat mieluiten kaikille soveltuvasta kalastuksesta, sillä paikat, joihin liikuntarajoitteiset ihmiset pääsevät, palvelevat erinomaisesti myös ikäihmisiä ja lapsiperheitä. Jere opiskelee toista vuotta media-alaa Vaasan Vamiassa. Valmistuttuaan hän aikoo perustaa kalastukseen liittyvän yrityksen, jossa esteettömyys ja saavutettavuus ovat keskeisessä roolissa. Yrityksessä hän voisi hyödyntää myös media-alan taitojaan. Kalastamisen tietotaidosta kilpaillaan Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan Suomessa oli vuonna 2022 1,8 miljoonaa vapaa-ajankalastajaa. Monet heistä ovat kilpailuhenkisiä, ja niinpä Suomessa järjestetään kalastuskilpailuja pilkkipäivistä perhokalastuksen SM-kisoihin. Alkukesästä Jere ja Teemu hurauttavat Vaasasta Helsinkiin osallistuakseen kolmatta kertaa Kalamaraton-kilpailuun. Sen sanotaan olevan Suomen vaativin kalastuskilpailu, koska siinä tarvitaan monipuolista kalastuksen tietotaitoa. Kalamaratonissa 2–3 hengen joukkueet tavoittelevat yhden vuorokauden aikana mahdollisimman montaa eri kalalajia. Kalojen pituudella tai painolla ei ole merkitystä – pienestä kolmipiikistä saa yhtä arvokkaita lajipisteitä kuin kymppikiloisesta hauesta. Mistä ihmeestä kaksikko tietää, minne Helsingissä kannattaa mennä löytääkseen mahdollisimman erilaisia kaloja? ”Pitää itse tietää ja me on käyty ennenkin”, Jere sanoo salaperäisesti ja Teemu jatkaa: ”Olemme käyneet treenaamassa ja saaneet vinkkejä. Se on kuin sienestystä, ne oikeat paikat pitää itse löytää. Oikein harvinaisista kaloista ei hirveästi huudella.” Kilpailussa kalat tunnistetaan, mitataan, kuvataan ja vapautetaan, minkä jälkeen dokumentit lähetetään tuomaristolle. Jere ja Teemu ovat sijoittuneet kisassa seitsemänsiksi. Se on hieno saavutus, sillä kilpailuun osallistuu vuosittain keskimäärin 50 joukkuetta. Kisasta ei ole selvitty ilman kommelluksia. Pari vuotta sitten he lähtivät kilpailusta väsyneinä ajamaan kotia kohti. Kaksikko huomasi 120 kilometrin päässä, että vavat olivat unohtuneet Vantaanjoella eräälle sillalle. He soittivat ystäville Helsinkiin, ja kuinka ollakaan – siellä vavat nojasivat edelleen siltaa vasten. Kukaan ei ollut koskenutkaan niihin. Fongausta ja lirkkimistä Jere harrastaa myös fongausta eli lajikalastusta, jota voi verrata lintubongaukseen. Siinä kalastetaan erilaisia kalalajeja, joista jokaisesta saa yhden lajipisteen. Kalan painolla tai pituudella ei ole merkitystä. Kalatalouden keskusliiton mukaan Suomesta on tavattu 109 kalalajia ja vakituisesti maassamme asuu noin 70 lajia. Jere on fongannut jo 45 eri lajia. Hangosta Jere fongasi erikoisimman kalansa, härkäsimpun. Hän kertoo, että vaikka simpun vihreä mäti on syötävää ja kalastajien herkku, dokumentoinnin jälkeen härkäsimppu sai uida takaisin viileisiin kotivesiinsä. Fongaukseen liittyy myös lirkkiminen. Lirkkimällä ongitaan pieniä kaloja matalasta vedestä lyhyen vavan avulla. Sitä tehdään usein pimeällä, mikä tekee siitä erityisen jännittävää puuhaa. ”Siinä on taskulamppu ja mahdollisimman pieni koukku, jolla saa ihan pieniä kaloja helpommin. Syöttinä on perhosentoukka tai pieni mato”, Jere selittää. Näin voi saada koukkuun esimerkiksi huomaamattoman liejutokon, joka on Suomen pienin kala. ”Niitä on Helsingissä tosi paljon, mutta täällä Vaasassa ei ole. Syötti pitää leikata saksilla niin pieneksi, että minä en edes näe sitä. En enää iltahämärässä pysty laittamaan syöttiä niin pieneen koukkuun, joten Jere hoitaa sen”, Teemu sanoo. Jere Huovinen Jere Instagramissa: @fishingboywithwheelchair Jeren muut somekanavat, kuten Facebook ja Tiktok löytyvät Linktreestä: linktr.ee/fishingboywithwheelchair Sieltä pääsee myös Suomen Vapaaajankalastajat ry:n sivuille, joilta löytyvät Jeren ja Teemun kartoittamat esteettömät kalapaikat. Teemu ja Jere Huovinen ovat kalastaneet ja retkeilleet yhdessä koko Jeren lapsuuden ajan. Kalastus on monipuolinen harrastus – sekä jännittävä että rauhoittava.
12 Tukilinja 3/2025 Aloin myös tutustua Instan eri ominaisuuksiin, kuten liveihin, jotka sallivat vuorovaikutuksen muiden vaikuttajien kanssa.” Myös tulevaisuuden leipäpuu oli tuolloin vielä haave. Eskola oli kunnianhimoinen, mutta epävarma suunnasta. ”En ollut varma, halusinko elokuvakäsikirjoittajaksi vai toimittajaksi. Sen tiesin, että tulevan uran piti liittyä kirjoittamiseen.” Sanottavaa on Kirjoittava ihminen Eskola tajusi olevansa jo 10-vuotiaana, kun hän sijoittui kolmen parhaan joukkoon koulun kirjoituskilpailussa. Kynäniekan salaiset mietteet -bloginsa hän oli aloittanut jo puolitoista vuotta ennen apurahan saamista. Sen jälkeen Eskola alkoi kokea, että sillä mitä hän tekee, on todella merkitystä. ”Halusin isommalle areenalle ja näkyvyyttä ajamilleni asioille. Haluan vaikuttaa myös päättäjiin puoluepoliittisten kenttien ulkopuolelta vähemmistöjen arkea avaavilla julkaisuillani. Koska en saa somen pyörittämisestä rahaa yksittäisiä yhteistöitä lukuun ottamatta, on kyse kohdallani ammattimaisesta harrastamisesta ja väylästä tuoda osaamistani esiin palkkatöiden toivossa.” Mielipiteet kiinnostavat Vaikuttamisen mahdollisuuksia on ollut viime vuosina yli odotusten, sillä Eskolaa on pyydetty esimerkiksi valitsemaan vammaiselokuvia Espoo Cinéen sekä kommentoimaan Iltalehdelle Elon Muskin viestipalvelu X:ssä käyttämää retard-sanaa ja sen haitallisuutta. Tämän lisäksi esimerkiksi Eskolan nasevat kannanotot hyvinvointialueiden vammaispalveluiden tulkintaan ja vinkit vammaisten kohtaamiseen ovat keränneet runsaasti kiitosta. Mitään näistä tuskin olisi tapahtunut ilman aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa. Somejulkisuuden takia Eskolaan ottavat yhteyttä hyvin monenlaiset ihmiset: vammaiset nuoret, vammaisten vanhemmat sekä erilaiset tiedotusvälineet ja instituutiot. ”Ihmisiltä saatu positiivinen palaute auttaa jaksamaan somessa toimimisen vaativuutta ja painetta ottaa kantaa.” Pinja Eskola • Freelancetoimittaja, kolumnisti, seksuaalineuvoja ja mediatutkimuksen maisteriopiskelija. • Kirjoittanut Tukilinjaan vuodesta 2018. Toimii tänä vuonna kolumnistina. Eskola kuuluu myös lehden toimitusneuvostoon. • Eskolan ajatuksiin voit tutustua Kynäniekan salaiset mietteet -blogissa ja Instagramin @kynaniekka-tilillä. Hän julkaisee myös Rampaseksiäpodcastia, joka löytyy Spotifysta ja Youtubesta. Youtubessa jaksot on tekstitetty. Tukilinja auttoi löytämään oman äänen Toimittaja ja someaktivisti Pinja Eskola sai Tukilinjan apurahasta sysäyksen oman uran löytämiseen. Se vahvisti uskoa itseen ja omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa. TEKSTI Heini Saraste KUVAT Jarmo Puskala K un freelancetoimittaja ja someaktivisti Pinja Eskola sai Tukilinjan apurahan vuonna 2020, hän haki vielä suuntaa elämälleen. Tuolloin 25-vuotias käsikirjoituksen opiskelija eli kissojensa Perkeleen ja Rääpäleen kanssa omassa kodissaan Tampereella, pyöritti avustajarinkiä ja hankki toimeentulonsa täyspäiväisesti erään vammaisjärjestön varainhankkijana. Lehtijutut ja kokemuspuheenvuorot olivat sivutuloa. Eskola rakasti kirjoittamista ja tahtoi vaikuttaa. Yhteiskunnalliset kannanotot olivat hänelle uusi juttu, sillä hänen uransa kirjoittajana alkoi fiktiosta. Eskola halusi kuitenkin jo tuolloin vaikuttaa ja tehdä sen nimenomaan kirjoittamalla. Vammaisten nuorten ihmisten elämässä oli monia haasteita, joita ei muutettaisi, jolleivat he itse pitäisi oikeuksistaan meteliä. ”Apuraha tuli hyvään tilanteeseen, sillä ilman sitä en olisi luultavasti löytänyt omaa ääntäni”, Eskola painottaa. ”Silloin mietin, mitä haluan tehdä, mistä haluan kirjoittaa ja ennen kaikkea miten haluan kirjoittaa.” Eskolan saama apuraha mahdollisti Instagrammin maksullisten ominaisuuksien kokeilun. ”Instan maksullisten markkinointityökalujen kautta sain viestini paremmin leviämään. Seuraajamäärän kasvun myötä muutin sisältöäni jäsennellymmäksi ja harkitummaksi.
Tukilinja 3/2025 13 Apurahakohde Tukilinjan apurahan vuonna 2020 saanut Pinja Eskola elättää itsensä nykyään freelance-toimittajana ja puhujana.
14 Tukilinja 3/2025 Tukilinjan apuraha ammattimaiseen harrastamiseen TUKILINJA MYÖNTÄÄ apurahoja ammattimaiseen harrastamiseen pitkäaikaissairauden, vamman tai neurologisen poikkeavuuden vuoksi toimintarajoitteisille henkilöille. Apurahaa voi hakea ammattimaiseen toimintaan, jonka avulla hakija hankkii pientä lisätuloa esimerkiksi eläkkeen päälle. Toiminta voi olla esimerkiksi kevytyrittäjänä tai freelancerina toimimista. Tuen saajat ovat muun muassa kuvataiteilijoita, toimittajia ja valokuvaajia. Vuonna 2024 apurahoja ammattimaiseen harrastamiseen myönnettiin muun muassa seuraaviin kohteisiin: • Kannettava tietokone työvälineeksi freelance-toimittajalle, jolla on neurologinen sairaus. • Valokuvaustarvikkeita kuntoutujalle, jonka tavoitteena on työllistää itsensä muotokuvaajana. • Äänentoistolaitteisto kuntoutujalle, joka keikkailee laulajana. • Apuraha messujen myyntipaikana kuluihin kuntoutujalle, jolla on pienimuotoinen käsityöalan yritys. Vuonna 2024 myönnettiin 49 apurahaa ammattimaiseen harrastamiseen. Apurahaa haetaan sähköisellä hakemuslomakkeella. Se ja ohjeet hakemuksen laatimiseen löytyvät nettisivuilta osoitteesta tukilinja.fi. Vammaiset nuoret ovat turvattomia Eskola halusi ja haluaa edelleen kertoa muun muassa siitä, miten paljon vammaisilta vaaditaan yhteiskunnassa ja millaista kohtelua he kokevat. ”Edelleen puhutaan ohi kuin emme itse osaisi vastata asioistamme.” Vammaiset nuoret ovat Eskolan mukaan huolissaan ennen kaikkea siitä, miten selvitä taloudellisesti ja saada riittävät palvelut sekä kuinka löytää työpaikka. Myös sopivan asumisratkaisun, kumppanin ja ystävien löytäminen mietityttävät. Tulevaisuudenpelko ja turvattomuus jäytävät vammaisia nuoria. Eskola kirjoittaa pääasiassa ilmiöistä, ei niinkään itsestään. ”Välillä lisään kirjoituksiini jonkin henkilökohtaisen kokemuksen. En kuitenkaan ole iltapäivälehtikamaa eli niitä, jotka tilittävät someen omasta elämästään jokaisen sattumuksen. Suojelen myös kumppaneitani julkisuudelta eli en kerro rakkaistani tunnistettavasti kirjoituksissani.” Podcast vammaisten seksuaalisuudesta Kun Eskola sai näkyvyyttä myös seksipositiivisesta asenteesta tunnettuna vammaisvaikuttajana, ihmiset alkoivat kääntyä hänen puoleensa haasteineen. Apurahan saamisen jälkeen Eskola kouluttautui seksuaalineuvojaksi, sillä halusi kohdata häntä seksuaaliasioissa lähestyneet ihmiset eettisesti. Koulutuksen myötä Eskola otti uuden askeleen myös toimittajana. Raikkaassa, haasteltavia kunnioittavassa ja suorapuheisessa Rampaseksiä-podcastissa Eskola sukeltaa eri lailla vammaisten ja pitkäaikaissairaiden seksuaalisuuden saloihin näkökulmista, joista puhutaan vain harvoin. Jaksoissa puhutaan muun muassa sateenkaarevuudesta, deittailusta, ostetusta seksistä ja seksuaaliväkivallasta. ”Elettiin pitkään aikaa, jolloin vammaisuus ja seksuaalisuus eivät kuuluneet ihmisten mielikuvissa mitenkään yhteen. Nyt ongelmana on puolestaan se, että kun puhutaan vammaisuudesta ja seksistä, aletaan puhua avusteisesta seksistä. Toki sekin näkökulma on tärkeä, mutta on myös lukematon määrä muita näkökulmia”, Eskola pohtii. Somen varjopuolet Vaikka juuri somen kautta Eskola on löytänyt ystäviä ja vertaistukea, on somessa hänen mukaansa myös varjopuolensa. Eskola katsoo, että somen jatkuva informaatiotulva maailman epäoikeudenmukaisuuksista on omiaan lisäämään pahoinvointia. ”Omassa lapsuudessani some ei ollut niin iso juttu kuin nyt, enkä sitä edes ennen omaa aktivistiuraani käyttänyt. Koin oloni vähemmän kuormittuneeksi kuin monet nykynuoret.” Toinen ongelma somessa ovat algoritmit, jotka muuttuvat alituiseen. Toisinaan pitäisi saada tykkäyksiä, toisena hetkenä taas julkaisun näkyvyydelle merkitsee eniten se, kauanko yhden reels-videon äärellä vietetään aikaa. Näin ollen julkaisut tulisi optimaalisen algoritmipohjaisen näkyvyyden saavuttamiseksi julkaisut tulisi mukauttaa kulloinkin vallitseviin käytäntöihin. Huumorijulkaisut tai muutoin todella lyhyet reelsit, joiden pääpaino on kuvallisessa ilmauksessa, saavat eniten näkyvyyttä. Politiikasta ja etenkin seksuaalisuudesta puhumista sen sijaan rajoitetaan merkittävästi. Eskolasta onkin turhauttavaa, että aina pitäisi julkaista vain kevyttä asiaa, eikä voi puhua itselle rakkaista aiheista. Positiivisiakin asioita Vihapuhetta Eskola ei ole joutunut juuri kokemaan, mutta häirintää kyllä. Silloinkin, kun hän puhuu asioista seksologina. Vaikka Eskola puhuu suoraan, hän ilmaisee asian korrektisti, eikä mene koskaan henkilökohtaisuuksiin. Hän osaa ennustaa jo etukäteen, mitkä aiheet tulevat herättämään keskustelua, ja ilmoittaa lähteet tarkasti erityisesti tällaisissa tilanteissa. Näin hän pystyy vähentämään turhaa vääntöä aiheen tiimoilta. Eskola uskoo, että kaikista kielteisistä uutisista ja katastrofeista huolimatta maailmassa, elämässä ja ihmisissä itsessään on paljon hyvää. Se vain pitäisi saada esiin ja siitä pitäisi puhua. ”Kun negatiivisia uutisia ja somea seuraa, tulee halu sulkea kaikki pois ja käpertyä itseensä. Kuitenkin juuri nyt olisi vaikutettava. Eivät edellisetkään sukupolvet niin helpolla päässeet.” Kerron Eskolalle, miten vammaisvaikuttajan ja kansainvälisestikin tunnetun legendaarisen Kalle Könkkölän nuoruudessa vammaisia ei päästetty ravintolaan. Se tulee Eskolalle shokkina. ”Mitä, eivätkö vammaiset päässeet ravintolaan?” Niinpä. Ilman oman aikansa vammaisalan vaikuttajia Adolf Ratzkaa ja Kalle Könkkölää maailma olisi paljon pahempi paikka meille kaikille. Nyt Eskola ja muut someaktivistit jatkavat heidän työtään nostamalla esiin nykypäivän epäkohtia.
Tukilinja 3/2025 15 Parakouluratsastuksen PM-mitalisti ja paralympiapaikkojakin tavoitellut Jessica Kerttunen päätyi viime vuonna kaverinsa innoittamana triathlonkilpailuihin. Nyt suunnitelmissa on kisata lajissa tosissaan tulevalla kaudella. TEKSTI Jasmin Koskinen KUVAT Elsa Kosonen LAPSESTA ASTI ratsastanut ja teini-ikäisestä pararatsastuksessa kilpaillut Jessica Kerttunen hyppäsi vähän aikaa sitten uuden eteen – nimittäin juoksupolulle, pyöräilyreitille ja uintimatkalle. Näistä kolmesta lajista koostuu triathlon, jonka pariin 27-vuotias päätyi osittain sattumalta, osittain pidempiaikaisen kiinnostuksen kautta. Harvinaisen, lihasheikkoutta ja motorisia häiriöitä aiheuttavan perinnöllisen sairauden myötä parapuolella kilpaileva Kerttunen oli uransa alkutaipaleella mukana Paralympiakomitean koordinoimassa Tulevaisuuden tähdet -valmennusryhmässä – silloisessa Nuorten paralympiaryhmässä. Hänen kanssaan samaan aikaan ryhmässä harjoitteli vuonna 2022 uransa päättänyt ja sitä ennen Rio de Janeiron paralympialaisissa neljänneksi yltänyt paratriathlonisti Liisa Lilja. ”Triathlon on kiehtonut minua pitkään. Jo nuorten paralympiaryhmän aikaan Lissun kanssa treenatessa puhuttiin muutaman muun ryhmäläisen kanssa, että onpa kiinnostava laji. Sellainen, jossa pystyisi viemään itsensä tosi äärimmilleen. On siis jo pitkään ollut ajatus, että joskus haluan kokeilla, minkälainen tämä laji on ja mitä se vaatii. Haastaa itseäni vetäisemällä joku aloitusrata. Mutta ajatus ehti välissä hautautua vuosiksi”, Kerttunen kertoo. Mahdollisuudet kutsuvat myös kakkoslajissa Apurahakohde Sopiva tilaisuus itsensä haastamiselle ilmestyi, kun kuntosalilla aamuisin kokoontuvaan treeniporukkaan kuuluva triathlonisti oli vuonna 2024 mukana järjestämässä uutta kilpailua pääkaupunkiseudulla. Kaveri kannusti treeniryhmäläisiä lähtemään kisoihin, joissa lajia olisi helppo kokeilla. ”Uintimatka oli lyhyempi. Kisoihin pystyi myös osallistumaan minkälaisella pyörällä tahansa – ei tarvinnut olla hienoja tai kalliita varusteita, vaan pystyi kisaamaan matalalla kynnyksellä. Meistä muutama innostui lähtemään. Itsekin yllytyshulluna tartuin tilaisuuteen ja ilmoittauduin mukaan viimeisenä iltana”, Kerttunen naurahtaa ensiaskelistaan triathlonistina. Startti-stipendit Tukilinja myöntää vuosittain 30 000 eurolla Starttiapurahoja vammaisille liikunnan harrastajille yhteistyössä Suomen Paralympiakomitean kanssa.
16 Tukilinja 3/2025 Ensimmäisen kisan aikana mieleen ehti tulla monenlaisia ajatuksia. ”Siinä kesken matkaa mietin, miksi tuli valittua tämmöinen laji, joka vaatii todella paljon itsekuria suoritukseen. Kun pääsin maaliin, tuntui kuitenkin todella hyvältä.” Kilpaurheilijan mielellä mutta rennosti Mitään valtavaa kunnianhimoa uusi laji ei kokeneessa kilpaurheilijassa heti herättänyt. Kerttusen suunnitelmissa on jatkaa triathlonin parissa ainakin jonkin aikaa ja kokeilla, mitä lajissa saa itsestä irti. ”Ihan niin kova kilpailuvietti ei ole toistaiseksi herännyt kuin ratsastuksessa. Koko ajan pidemmälle treenatessa huomaa silti miettivänsä, mistä kohtaa vielä voisi parantaa. Kilpaurheilijan mielestä ei kai koskaan pääse eroon, ja nälkä kasvaa syödessä. Vielä kuitenkin etenen suhteellisen rennoin mielin ja katson, mitä voin oppia matkan varrella.” Yksi Kerttusta kiinnostava puoli on joka tapauksessa ulkomailla kisaaminen. ”Triathlonissa kilpaillaan kansainvälisesti tosi hienoissa paikoissa. Tässäkin olisi hyvä tilaisuus yhdistää urheilu ja matkailu – päästä näkemään hienoja kaupunkeja ja maita”, ratsastajana paljon myös Saksassa treenannut urheilija sanoo. Aina ei triathlonin kilpailuolosuhteissa toisaalta ole kehumista. Tämä nähtiin kesällä 2024 Pariisin paralympialaisissa, joissa kamppailtiin viimeiseen asti triathlonin uintiosuuden tapahtumapaikkana toimineen Seine-joen saastuneisuuden kanssa. ”Ratsastuksessa on mukana kaksi eri mieltä, kaksi oman tahdon omaavaa osapuolta, mikä tuo haastetta ja tietenkin myös mielenkiintoa. Kun harjoittelee ratsastusta, on mietittävä miten kaikki valmistaa ja palvelee kumpaakin, sekä itseä että hevosta.” Triathlonin Kerttunen taas toteaa vaativan äärimmäistä kestävyyttä, vaikka hän tällä hetkellä suuntautuukin sprinttimatkoille, joissa ei vaadita ihan samaa kuin täysmatkoilla. ”Triathlonissa on kolme toisiaan tukevaa mutta erilaista lajia, joten harjoittelun suunnittelussa riittää pohdittavaa. On mietittävä, millä painotuksella mitäkin tekee.” Uusi laji on sujahtanut päätoimisesti ympäristöja elintarviketaloutta Helsingin yliopistossa opiskelevan ja sen ohella osa-aikaisesti töissä käyvän kilparatsastajan elämään yllättävän mukavasti. ”Olen aina tehnyt ratsastuksen rinnalla oheistreeniä. Nyt vain tarvitsee treenata vähemmän voimaa ja hakea enemmän kestävyyttä. On kiva, että oheistreenissäkin on jotain tavoitetta, eikä vain mennä esimerkiksi uimaan pelkän kuntoilun vuoksi.” Säästeliäs triathlonisti Ratsastajana Kerttunen on tottunut siihen, että oma laji vie reilusti taloudellisia resursseja. Ratsastusuran jatkuessa hänellä onkin ollut sitä suurempi syy löytää ulkopuolista rahoitusta myös kakkoslajille. ”Triathlonissa onneksi pääsee aloittamaan myös melko edullisesti. Satuin viime vuonna tekemään todella hyvän ja edullisen löydön, kun hankin triathlonistilapsella käytössä olleen maantiepyörän. Sillä olen pärjännyt tähän asti. Kaverin kautta onnistuin löytämään hyvät housut. Toistaiseksi olen siis tehnyt lajiin vasta pieniä investointeja.” Kerttunen haki ja sai Tukilinjalta paraurheilun aloituskuluihin avustukseksi tarkoitetun Startti-stipendin. Sen hän aikoo nyt käyttää laadukkaampien välineiden hankintaan – ensimmäisenä listalla ovat kunnolliset juoksukengät. ”Triathlonissa yleensä myös käytetään omaa pukua. Sillä voisi sitten jopa uida tarpeeksi lämpimässä vedessä ilman märkäpukua.” Ratsastus nousee edelleen ykköslajiksi myös kulujen puolesta. Hevosen ylläpito pyörii koko ajan, vaikkei menossa olisi kisakausi tai tulisi pidempikin valmennustauko. ”Triathloniinkin saa varmasti uppoamaan niin paljon kuin haluaa ja pystyy. Olen lukenut eri foorumeilta esimerkiksi siitä, kuinka ihmiset ovat muokanneet pyöriään. Pidemmällä lajissa ei enää mennä millään tehdasasetuksilla. Toisaalta, kun ihmiset ovat kauhistelleet kuinka paljon triathlon maksaa, olen lyönyt pöytään ratsastuksen kulut ja sen jälkeen on oltu ihan hiljaa”, Kerttunen nauraa. Kirjoittaja on Suomen Paralympiakomitean viestintäpäällikkö. ”Sellaisia sivuaspekteja tässä toki on. Pitääkin miettiä, missä haluaa sitten kilpailla. Nyt aloittelijana ja tietenkin vasta kotimaan kisoja suunnitellessa ei onneksi vielä tarvitse sitä ajatella”, Kerttunen pohtii. Kerttunen ei toistaiseksi treenaa triathlonia missään seurassa tai valmennusryhmässä, vaan itsenäisesti ilman valmentajaa. Pitkään urheiluympyröissä mukana olleena ympäriltä löytyy kuitenkin hyödyllisiä osaajia. ”Yksi kaveri on luvannut auttaa uinnin hiomisessa. Satuin myös tapaamaan viime joulukuussa Helsingin Mäkelänrinteessä Suomen Triathlonliiton toiminnanjohtajan, joka oli tosi valmis antamaan neuvoja. Täytyy jo tässä vaiheessa sanoa iso kiitos, että niin ystävällisesti tarjouduttiin tämmöistä aloittelijaa auttamaan.” Aloitustriathloninsa jälkeen Kerttunen on ehtinyt suorittaa vasta yhden kokeilumatkan lisää, mutta tulevalla kaudella on tarkoitus startata kotimaan kilpailuissa tosissaan. Yhtenä etappina siintää Vantaan Kuusijärven triathlon kesäkuun alussa. Kisoissa voi olla mahdollisuus osallistua lisäksi luokitteluun, josta selviäisi paratriathlonin kansainvälisissä kisoissa vaadittava kilpaluokka. Uusia tavoitteita ja oheistreeniä päälajille Vaikka mahdollisuudet kehittymiselle ovat triathlonissa avoinna, Kerttunen kertoo ratsastuksen säilyvän hänen ykköslajinaan. Monin tavoin erilaisena lajina triathlon tuo kuitenkin uusia puolia urheiluun. Kerttunen kuvaa siirtyvänsä triathlonissa ratsastuksen tiimityöstä enemmän yksilöurheilun puolelle.
TULILINJALLA / KOLUMNI Salla Fagerström Oman elämänsä sivuosanäyttelijät varsinaisia kuuroja. Jos ooppera tulkataan viittomakielelle, kaikkia kiinnostaa tulkkien työ. Mutta kiinnostaako ketään, miten kuuro henkilö kokee tulkatun oopperan? Kaksoisstandardit näkyvät siinäkin, että kuuroilta lapsilta tahdotaan kieltää viittomakieli kuulon ja puheen kuntoutuksen varjolla, kun samaan aikaan kuulevat lapset saavat vapaasti ja kenenkään tuomitsematta käydä vauvaviittomakerhoissa. Kuulevalle henkilölle viittomakieli on erikoistaito, jonka ansiosta voi saada töitäkin. Mutta kuuron ei kannata mainita työhakemuksessaan olevansa viittomakielinen, ja vielä vähemmän kannattaa kertoa kuuroudestaan ennen kuin pääsee työhaastatteluun. TÄNÄ KEVÄÄNÄ OIKEUSMINISTERIÖ ryhtyi rekrytoimaan kuurojen ja viittomakielisten totuusja sovintoprosessin sihteeristöä. Prosessissa on tarkoitus selvittää kuuroihin kohdistuneita historiallisia vääryyksiä, kuten viittomakielen kieltämistä ja pakkosterilointeja sekä -abortteja. Rekry nostatti kiivaan keskustelun viittomakielisessä yhteisössä: moni kuuro toivoi, että kuulevat viittomakielentaitoiset henkilöt jättäisivät hakematta ja siten antaisivat korkeakoulutetuille kuuroille tilaa ja mahdollisuuden työllistyä heidän omassa prosessissaan. Työmarkkinoilla kuurot – kuten muutkin vammaiset – ovat lähtökohtaisesti alakynnessä. He päätyvät usein viittomakieliseen työympäristöön, jossa heidän osaamistaan arvostetaan. Muualle kuurojen on vaikeampi työllistyä muun muassa ableististen ennakkoluulojen takia ja siksi, että ei-vammaiset rekrytoivat yleensä mieluummin ei-vammaisia, vaikka organisaatio kuinka liputtaisi monimuotoisuuden puolesta. Niinpä kuulevalla maisterilla on monesti pidempi ja monipuolisempi CV kuin kuurolla maisterilla. ”Kuurojen ystävät”, jotka hakeutuvat viittomakielisen yhteisön työpaikkoihin, haluavat yleensä auttaa kuuroja osaamisellaan. Se ei ole huono asia. On kuitenkin tärkeää puntaroida, viekö auttamisellaan mahdollisuuden joltakin pätevältä kuurolta. Hakeutuuko tehtävään hyväntekijänä vai kanssakulkijana? Aito liittolaisuus on epäitsekkyyttä, valmiutta astua sivuun ja antaa toisen nousta siivilleen. Se on jaettu visio siitä, että alistetut ja marginalisoidut ryhmät voimaantuisivat ja saisivat autonomian omissa asioissaan. Että he nousisivat oman elämänsä sivuroolista päärooliin. ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS, MIKÄ huima sana. Moni ei ehkä koskaan tule ajatelleeksi, että oikeus päättää oman elämänsä asioista on itse asiassa pirunmoinen etuoikeus. Vammaiselle ihmiselle itsemääräämisoikeudesta vääntäminen on arkipäivää. Aina sen haluaa joku ottaa pois. Aina joku muu haluaa päättää tai tehdä vammaisen puolesta asioita, joita uskoo hänen parhaakseen. Vammaisen henkilön toiveet ja tarpeet laitetaan puntariin, jonka toisessa vaakakupissa on yhteiskunnan kuviteltu etu rahasäkkien muodossa. Vammainen ihminen puolestaan näyttäytyy kulueränä ja pakollisena pahana, josta on jotenkin huolehdittava, ettei sentään ihan barbaareja olla. Brittiläinen filosofi Miranda Fricker on lanseerannut episteemisen epäoikeudenmukaisuuden käsitteen. Outo sanapari kätkee sisälleen vammaisille ja pitkäaikaissairaille henkilöille hyvin tutun ilmiön: kuulija arvioi puhujan sanomaa omista ennakkoluuloistaan käsin ja sen perusteella, mikä on puhujan sosiaalinen asema. Jos tärkeämmäksi mielletty henkilö sanoo saman asian, häntä uskotaan auliimmin. Tulkkia käyttävänä viittomakielisenä kuurona episteeminen epäoikeudenmukaisuus on minulle ikävän tuttua. Uskottavuus liitetään herkästi fyysiseen kyvykkyyteen: siihen, että ihminen puhuu omalla äänellään ja mahtuu olemukseltaan ableistiseen muottiin. KUURONA ON VAIKEA tulla vakavasti otetuksi. Viitottuja kieliä ei ymmärretä tasavertaisina puhuttujen kielten rinnalla, vaan ne nähdään usein vain kommunikaation tukena. Tulkkeja taas erehdytään pitämään kuuron avustajina, mikä vähentää entisestään hänen uskottavuuttaan. Tavallista on sekin, että ihmiset eivät välitä edes tutustua kuuroon, mutta tulkin kanssa yhteinen sävel löytyy nopeasti ja kuuro jää tilanteessa ulkopuolelle. Näin voi käydä helposti esimerkiksi koulussa tai työpaikalla. Hulluimmissa tapauksissa tulkki on pyydetty opiskelijabileisiin, mutta kuuroa ei ole kutsuttu. Jostain merkillisestä syystä viittomakieltä osaavia kuulevia ihaillaan enemmän kuin Salla Fagerström Kirjoittaja on Vimmapalkittu tietokirjailija ja toimittaja, joka tarkastelee maailman menoa viittomakielisen silmin. Vammainen ihminen näyttäytyy kulueränä. Tukilinja 3/2025 17
18 Tukilinja 3/2025 Sami Kursilla on takanaan yli 20 vuoden työura. Tarkka ja huolellinen mies on ehkäissyt työtapaturmia, mutta hänet nähdään silti työturvallisuusriskinä.
Tukilinja 3/2025 19 Tarkka mies ei kelpaa töihin Sami Kursi on tehnyt pitkän uran teollisuuden palveluksessa, mutta työnantajien tiukentuneiden asenteiden ja perusteettomien pelkojen takia kuuron ammattilaisen on hankala saada työpaikkaa. TEKSTI Salla Fagerström KUVA Jussi Wainio VUODENVAIHTEESSA 2025 jopa 4 000 työvoimapalveluiden ammattilaista siirtyi liikkeenluovutuksella valtiolta kuntiin tai kuntayhtymiin. Työvoimapalveluista tuli kunnille uusi valtionosuustehtävä. Lahti, Kouvola, Helsinki ja Vantaa järjestävät palvelunsa itse, muutoin käytössä ovat vastuukuntamalli ja kuntayhtymämalli. Tiukalla aikataululla toteutetun uudistuksen tarkoituksena on antaa kunnille lisää keinoja alueellisen työllisyyden ja sitä kautta elinvoiman edistämiseen. Työvoimapalveluiden ajateltiin muuttuvan myös helpommin saavutettaviksi. Sami Kursille muutos tarkoitti sen sijaan palvelun heikentymistä. Tammikuussa hän julkaisi Facebookissa videon, jossa kertoi yrittäneensä tavoitella tuttua TE-palveluiden virkailijaa. Järjestelmä oli kuitenkin uudistunut, eikä virkailijan sähköposti ollut enää käytössä. Ainoa yhteydenottotapa oli puhelin. Se on viittomakielisille kuuroille – sellaisille kuin Kursi – hankala vaihtoehto. Kursi kirjautui Työmarkkinatorille ja yritti tavoitella virkailijaa sitä kautta. ”Siellä luki, että järjestelmä on otettu käyttöön 1.1.2025. Mutta työttömyyteni kestosta ei ollut mitään merkintää. Ihmettelin, miten virkailijat tietävät, milloin työttömyyteni oli alkanut. Hakemukseni tiedoissa luki vain ’käsittelyssä’.” Käsittely tarkoitti sitä, että Kursia oli yritetty tavoitella puhelimitse. Työvoimapalveluille ei ilmeisesti ollut siirtynyt aiempi tieto siitä, että Kursin äidinkieli on viittomakieli. Työvoimapalveluiden muutos on aiheuttanut hämminkiä myös kuuleville työnhakijoille. Kuuron tilanne on kuitenkin aina monimutkaisempi, sillä ihmiset eivät tule ajatelleeksi palveluiden saavutettavuutta. ”Joka paikassa otetaan ensin yhteyttä soittamalla ja vasta sitten mietitään muita vaihtoehtoja, jos asiakasta ei saada kiinni. Mutta viittomakieliselle on turvallisinta, jos on myös toinen yhteydenottotapa, kuten sähköposti tai tekstiviesti.” Pari päivää myöhemmin Vantaan työvoimapalveluista tuli sähköpostia ja Kursi sai asiaansa eteenpäin. Se oli kuitenkin vaatinut pienen mutkan – työvoimapalveluiden organisaatiossa oli töissä henkilökohtaisesti tuttu ihminen, joka vei viestiä eteenpäin asiasta vastaaville kollegoilleen. Kursille vakuutettiin työnhakutietojen olevan kunnossa. Sen sijaan virkailijaa kiinnosti Kursin kuulokyky: kuuleeko hän jonkin verran vai onko täysin kuuro? Tämä hämmästytti Kursia. Työnhaun kannalta melko oleellinen tieto hänen kuuroudestaan ei ollut tallentunut järjestelmiin. Torjunnan perusteena yksi sana paperilla Teollisuuden palveluksessa toistakymmentä vuotta työskennellyt Kursi on tottunut työnantajien ennakkoluuloihin, mutta asenteet ovat muuttuneet kovemmiksi viime vuosina. ”Sain taas hylkäävän vastauksen työhakemukseen. Työnantajan mielestä kuurous on työturvallisuusriski”, Kursi pyörittelee päätään kyllästyneenä. Hän olisi päässyt aloittamaan työssä edellisellä viikolla, mutta työnantaja perääntyi Kursin kuurouden selvitessä. ”He pelkäsivät, että trukin kanssa tulisi vaaratilanteita. Sama selitys on toistunut moneen kertaan.” Kursia harmittaa se, että työnantajilla ei ole riittävästi tietoa, eikä realistista käsitystä kuurojen työkyvystä. Kursi pitää ongelmallisena myös sitä, etteivät työnantajat kohtaa häntä kasvokkain. Hän ei ole saanut tilaisuutta näyttää heille, millainen työntekijä on. Pelkkä kuuro-sana paperilla on riittänyt torjunnan perusteeksi. Kursi on hakenut töitä myös rekrytointifirman kautta. Firma on välittänyt hänelle työpaikkoja, mutta asiat ovat menneet solmuun, kun työnantajat ovat kieltäytyneet ottamasta kuuroa töihin. Kursilla on hyvä ansioluettelo, mutta sekään ei auta ennakkoluuloihin. ”Eräästä työpaikasta lakimies lähetti pitkän litanian perusteluja, miksi he eivät voi palkata kuuroa!” Kursi on ollut yhteydessä yhdenvertaisuusvaltuutettuunkin, sillä laki kieltää syrjinnän vamman perusteella. Edellisellä kerralla valitusprosessi jäi kesken, kun Kursi saikin toisaalta vakituisen työpaikan. Hän maksoi asianajajan laskun ja jätti asian sikseen. Nyt samat ongelmat ovat palanneet. Työturvallisuuden kannalta tärkein aisti on näkö Kursi on ollut työelämässä yli 20 vuotta. Työssä ei ole kertaakaan tapahtunut vaaratilanteita tai onnettomuuksia, ei kuurouden takia eikä muistakaan syistä. ”Työturvallisuuden kannalta näkö on kaikkein tärkein aisti. Pitää katsoa ympärilleen ja varmistaa, että tilanteet ovat turvallisia. Jos jokin kaatuu tai putoaa, se tapahtuu aika äänettömästi ja ääni syntyy vasta törmäyksestä. Sellaisessa tilanteessa ei kuulosta ole paljon apua, vaan tarkka näkö ehkäisee onnettomuuksia.” Kursi kertoo esimerkin tilanteesta, jossa kuuleva työtoveri oli siirtämässä lastia trukilla. Kursi ei itse ollut osallinen tilanteeseen, mutta hän sattui olemaan vieressä toimittamassa omaa asiaansa. ”Seurasin tilannetta sivusilmällä. Minulle tuli tunne, että kaikki ei mennyt ihan oikein ja käännyin katsomaan tarkemmin. Huomasin, että trukin haarukka ei ollut kunnolla lastin alla. Juoksin nopeasti paikalle pysäyttämään toiminnan”, Kursi kertoo. ”Lasti vähän keikahti, mutta pahempia vahinkoja ei ehtinyt syntyä. Työkaveri kylläkin muuttui naamaltaan liikennevalon punaiseksi.” Kun Kursi tulee työpaikalle aamulla, hän katsoo rutiininomaisesti, että kulkuväylät ovat turvallisia päivän töitä varten ja siirtää tarvittaessa tavarat oikeille paikoilleen. Hän ei kuitenkaan tee numeroa toiminnastaan, eivätkä muut huomaa sitä. ”Pitäisikö minun aina huomauttaa muille, että hei minä siivosin nämä paikat täällä?”, Kursi kysyy kiusaantuneena. Suomalaiseen tapaan hän ei välitä korostaa itseään, mutta ehkä se olisi keino saada työnantajat huomaamaan hänen arvonsa.
20 Tukilinja 3/2025 Saunominen ja saunat ovat olleet viime vuosina myötätuulessa. Esteettömiä saunoja on kuitenkin edelleen vähän. Lisäksi kunnon löylyjä liikuntarajoitteinen saa saunoissa vain harvoin. TEKSTI Hannu Virtanen KUVITUS Kaisa Leka Missä viipyvät ESTEETTÖMÄT SAUNAT?