4-5 Backyard Babies: Aikuistuneet kauhukakarat 6-8 Blake: Humanoidi vai kusipää 10-11 Le Corps Mince de Françoise: Suomielektron Tee se itse -bändi 12 Festarit out, baarit in! 14-16 Popeda: Työn sankarit 17 Grendel: Tuhoavia voimia 20-21 The Hellacopters: Yhden tarinan loppu 22 Amberian Dawn: Nousu toiseen aamunkoittoon 24-25 The Wildhearts: Selvästi sekaisin 26 Mc Mökä: Kymmenvuotias raskaana! 28-29 Before the Dawn: Huutoäänestystä epädemokratiassa 30-31 Viisi vuotta in the core of sekoleissön: Tuhman 5-vuotismuisteloita 33 MC Oonks mä meitsi: Neuroleptiset tutinat 34 Läjä Äijälä: Viisikymppinen Terveet Kädet -ikoni 36-42 Männä kesänä: Festariraportteja kesältä 2008 43-46 Levyratto
6. vuosikerta ISSN 1795-8377 Päätoimittaja: Tuija "Tuisku" Hirvonen, tuisku@tuhma.info Tuotantopääkallo: Jouni Salonen, jouni.salonen@tuhma.fi Kustantaja: Eepinen Oy Toimitus ja ilmoitusmarkkinointi: Klaneettitie 11, 00420 Helsinki Puh. (09) 5308 1990 Painopaikka: Allatum Oy, Pori Ulkoasu: Jouni Salonen Sivunvalmistus: Harriet Rautapuro Webmaster: Jabis Sevon, jabis@tuhma.fi
Festivaalinomaisia hoitojaksoja Vaikka ikää ja älliä on ihan pakosti tullut vuosien saatossa lisää, jotkin asiat eivät muutu ilmeisesti ikinä. 1) Et näe niitä bändejä, joita lähdet festareille katsomaan Muun muassa tämän kesän Ruisrock sujui rapsakasti Aurajoen varrella muiden parisuhdedraamoja selvitellen, kun hartaasti odotettu Life Of Agony veivasi keikkaa. Hyvin jäi näkemättä. Pariskunta on onneksi edelleen kimpassa, joten jotain hyvää siis. 2) Festareiden jälkeinen masennus eli Post Festival Syndrome (PFS) Kolme päivää kestäneen kekkuloinnin jälkeen kotiovella tai viimeistään seuraavana aamuna iskee itku ja hätä: Voiko minulla enää koskaan olla näin hauskaa? Mökötys ja uskonpuute vaivaavat vähintään pari päivää. Paranemista nopeuttaa viimeistään kahden viikon sisällä oleva kalenterimerkintä uusista festivaaleista ja festarikavereiden kanssa suoritettu debriefing eli jälkipuinti. Vertaillaan muistikuvia ja muistoja, nauretaan sille joukon suurimmalle urpolle, huudellaan ilmoille kimpassa syntyneitä kuolemattomia sutkauksia ja selataan digikamerasta kuvia. Niissä kuvissa joku on aina hitleröity, joku on alasti ja pojatkin uskavat pussata vapautuneesti keskenään. 3) Kesäkaverit Tyyppejä, joita et tuntenut ennen kesää ja hengailu muina vuodenaikoina on hieman väkinäistä (toki poikkeuksiakin on). Tänä kesänä sain kaksi uutta kesäkaveria. Toisen kanssa fanitettiin yhdessä Pallas-nimistä orkesteria, tuli suunniteltua fan clubit ja muut. Toinen kesäkaveri oli tuttu naama bussista. Jotenkin sitä vaan kehtasi mennä kähisemään nimenomaan festareilla, että "Hei, me ajetaan joka päivä samalla bussilla!". Yhdessä tanssittiin PMMP:n keikka, jonotettiin siideriä tolkuttoman pitkässä jonossa ja perustettiin bändi, jossa minä soitan sähkötriangelia. Terkkuja kaikkien kesäkavereille! Viidessä Tuhmassa vuodessa on ehtinyt tapahtua nuo edellä mainitut moneen kertaan. Välillä tulee mieleen, että festarit ovatkin todellisuudessa "festivaalinomaisia hoitojaksoja". Potilaat ladataan viikonlopun aikana niin täyteen hauskanpitoa ja hyvää vibaa, että niiden on ihan pakko pärjätä se tuleva, tylsä talvi. Uusia hoitojaksoja odotellessa... Hei muuten, luotettavien huhujen mukaan Ampiaismies pöristää talveksi kasvattamaan piikkiään ja opettamaan sukellusta jonnekin aurinkoon: sukeltava ampiainen?! Ensi kesän pörinöitä odotellessa voi kuluttaa aikaansa odottamalla, että osoitteessa ampiaismies.com tapahtuu jotain. Mutta jo sivujen avauskuvat saavat festarialueen älämölön soimaan korvissa. Pörrrr!
www.tuhma.fi
Tämän Tuhman tuhersivat kasaan: Tuija "Tuisku" Hirvonen, Jouni Salonen, Veli-Matti Jaatinen, Jani Hyvärinen, Nalle Österman, Ville Kauppi, Harriet Rautapuro, Antti Halonen, Joni Käenmäki, Minna Koivunen, Laura Vähähyyppä, Johannes Kostaja, Mc Oonks Mä Meitsi, Mika "Mega" Kuusinen, Henri Haimi, Tero Honkasalo, Kalle Arola, Sini Vääränen, Jouko "Jokke" Lehtinen, Oona Pulkkinen, Jabis Sevon, Markus Myllymäki, Toro el Sinki, Nöitä, Nella Kukkonen, Janne Lunnas, Sari Terho, Niko Auvinen, Katri Kannisto, Marko Saarinen, J.A. Kaunisto, Anne Muhonen
Kannen kuva: Jarkko Tiitinen
tuhma_032008_CS3.indd 3
20.10.2008 15:54:57
AIKUISTUNEET KATUKAKARAT
Teksti: Nalle Österman Kuvat: Niclas Brunzell
regenistä on muodostunut vuosien varrella Backyard Babiesin tunnetuin kasvo. Peikkomainen 35-vuotias kitaristi on vuosien varrella soittanut The Hellacoptersissa, poseerannut ruotsalaisissa miesten aikakausilehdissä sekä ylipäätään ollut Bäkkäreiden näkyvin naama. Eikä siksi ole kovin yllättävää, että Backyard Babiesin uusi levy-yhtiö Spinefarm on lennättänyt juuri hänet Suomeen antamaan haastatteluja eri tiedotusvälineille.
Dregen ei valita väsymystä, vaikka on saanut vastailla samoihinkin kysymyksiin kerta toisensa jälkeen. Tuhman haastattelu on onneksi viimeinen lajissaan, mitä juhlistaakseen levy-yhtiön tiedottaja tuo kitaristille pari fisua viimeiseksi voiteluksi. Onko jokin kysymys ylitse muiden, mihin olet joutunut vastaamaan tänään? Vakiokysymykset ovat olleet, miksi nimesimme uuden levymme Backyard Babiesiksi ja mitä mieltä olen Hellacoptersin lopettamispäätöksestä.
Hoidetaan ne siis pois alta tässä ja nyt! Päädyimme valitsemaan tuon levyn nimeksi siksi, koska tunsimme jo varhaisessa vaiheessa, että uusi levymme olisi urallamme tärkein. Halusimme tehdä albumin, joka nostaisi meidät seuraavalle askelmalle portaikossa sen sijaan, että kiertäisimme samoja keikkapaikkoja kaksikymmentä seuraavaa vuotta. Ja koska ensi vuonna täytämme 20 vuotta tällä kokoonpanolla, halusimme tämän levyn olevan myös pieni kunnianosoitus meille ja urallemme, koska tulemme kuitenkin kiertämään uuden levymme tiimoilta seuraavat puolitoista-pari vuotta. Hellacoptersin osalta on tietysti erittäin ikävää, että he ovat päättäneet laittaa pillit pussiin, mutta olen iloinen, että sain kokea bändin viimeiset kesäfestarikeikat. Olimme juuri saaneet levymme valmiiksi, joten minulla oli mahdollisuus hypätä heidän keikkabussiin viiden viimeisen keikan ajaksi. Encoreissa vedimmekin joka keikalla nipun Hellacopters-klassikoita niiltä ajoilta, kun olin itse bändissä. Fiilikset olivat kieltämättä hieman ristiriitaiset ja tunteikkaat. Arvostan tapaa, miten Hellacopters on päät-
tänyt lähteä. Hehän voisivat jatkaa levyttämistä ja keikkojen tekemistä, mutta jos fiilis ja sydän eivät ole mukana, ei lopputulos yllä samalle tasolle. Parmpi siis lopettaa ajoissa, kun ihmiset vielä muistavat Hellacoptersin hyvänä rokkibändinä, Dregen järkeilee.
Balsamia rokkarin haavoihin
Kuten Dregen aiemmin kertoi, viettävät Dregen, laulaja-kitaristi Nicke Borg, basisti Johan Blomqvist sekä rumpali Peder Carlsson piakkoin 20-vuotisjuhliaan yhdessä Backyard Babiesina. Mitään yksiselitteistä vastausta pitkälle yhteiselolle ei Dregen kuitenkaan osaa antaa. Olemme aina diganneet tehdä musaa yhdessä. Mielestäni kehitymme myös bändinä edelleen. Tylsintä bänditoiminnassa on levyttäminen, jopa haastatteluiden antaminen on nastempaa. Olemmekin ensisijaisesti livebändi, joka pitää rundaamisesta. Siinä mielessä musiikkimarkkinoiden muuttuminen on tehnyt meille hyvää. Levyteollisuuden kulta-aikoina monet bändit tekivät levyn ja lepäsivät laakereillaan levytuottojen kilahtaessa kirstuun.
4
tuhma_032008_CS3.indd 4
20.10.2008 15:55:01
Blaken liiderin, Aaro Seppovaaran habitus herättää ihmetystä, pelkoa ja epäuskoa. Onko Aaro Johnny Winterin kalju äpärälapsi vai humanoidi? Ihminen vai kusipää? Vastaus selvinnee tämän haastattelun myötä, mutta sitä ennen ehdimme keskustella muun muassa Aaron työnarkomaniasta, tatuoinneista, levy-yhtiö- ja kokoonpanomuutoksista, sisä- ja ulkoavaruudesta sekä tietysti musiikista.
6
tuhma_032008_CS3.indd 6
20.10.2008 15:55:10
vuotta, neljä albumia, neljä levy-yhtiötä ja joka levyllä eri kokoonpano. Mitä Blaken nokkamiehen, laulaja-kitaristi-säveltäjä-sanoittaja-tuottaja Aaro Seppovaaran pään sisällä oikein liikkuu?
TYÖNARKOMANIASTA
Danzigin ja Black Sabbathin hengessä operoivan Blaken neljäs albumi Sa7urnus (tahi lukemisen helpottamiseksi jatkossa Saturnus) näkee vihdoin ja viimein päivänvalon Stay Heavyn julkaisemana. Helpolla ei yhtye ja Aaro etunenässä ole tälläkään kertaa päässyt. Itse kuulin julkaisukelpoisen version albumista jo huhtikuussa, mutta eri syistä albumi näkee päivänvalon vasta nyt. Ensinnäkin meillä oli ongelmia silloisen levy-yhtiön kanssa. Meni oma aikansa, että pääsimme vanhasta diilistä irti. Sen vuoksi levy olisi kaikunut kuuroille korville vailla mitään markkinointia, jos se olisi julkaistu keväällä. Se vitutti vähän aikaa, mutta kun oli liikaa aikaa, niin levy piti tietenkin miksata ja masteroida uudelleen, Aaro selvittää. Törmäsin hiljattain myös Dingossa palkattuna rumpalina soittavaan Blaken kannuttajaan Ville Siuruaiseen, joka kertoi sinun ostaneen uudet kitarakamat ja ihastuneesi niihin niin paljon, että soitit peräti levyn kitaraosuutesikin uusiksi niillä. Eräät vitsailevat minun miksaavan jopa levyni uudestaan, mikäli saan uuden efektin. Mutta totta kai, jos sulla on oma paja ja työstät levysi itse, niin jonkun ulkopuolisen pitäisi laittaa rajat sille, milloin levy on valmis ja silloinhan se olisi valmis. Kun tekee produktiota jollekin toiselle, on paljon helpompaa pitää aikatauluista kiinni kuin omassa jutussa. Kun sä kuuntelet omia tuotoksia himassa, niin sulla tulee ajoittain keloja, että tietyt jutut voisi tehdä toisella tavalla. Jos levy ei ole vielä ulkona ja sulla on oma paja käytössäsi, niin miksi et toteuttaisi sitä uutta ideaa? Siksi on joskus parempi, että löytyy joku ulkopuolinen joka sanoo, että se vanha oli parempi. Lisähierominen ei todellakaan tee aina hyvää musiikille. Voiko sinua siis kutsua työnarkomaaniksi? Voi varmasti. Se on jännä juttu, koska mä kysyn myös itseltäni, että haluanko tappaa itseni työllä. Perhe ihmettelee, kun olen koko ajan studiolla. En osaa tehdä muuta - tai sitten en halua tehdä mitään muuta. Jos mulla on niin kova palo johonkin juttuun, en halua kieltää sitä itseltäni. Olen kerran niin tehnyt, enkä tee enää niin toiste. En halua kuolla työhön, mutta silti on pakko toimia kuten sydän sanoo.
olisi ollut hyvät diilit, niin oltaisiin tehty kaikki levyt samalle lafkalle, sillä yhdeltäkään ei olla saatu potkuja, Aaro hekottelee. Tuon perusteella joku voisi väittää sinua vaikeaksi yhteistyökumppaniksi. Niin voisi, ja on varmaan heittänytkin. Vaikea sitä on tietysti itse sanoa. Toiset diggaa, mutta vihamiehet ei varmaankaan. Onko sulla vihamiehiä? En tiedä, ei omasta mielestä. Ainakaan en vielä ole saanut keklusta kylkeen. Kai sekin päivä vielä koittaa. Itse en pyri olemaan mulkku kenellekään, enkä mä oikein ymmärrä, miksi silloin pitäisi olla vihamiehiä. Liittyessään bändiin Ville oli kuullut, että Aaro on Suomen vaikein ja kusipäisin bändiliideri. Myöhemmin totesi korppikotkien olleen väärässä. Onhan se totta, että olen ollut erittäin tiukka, mutta olen matkan varrella tullut lepsummaksi. Aika opettaa ja itse olen oppinut lisää kärsivällisyyttä. Itse olet ollut alusta alkaen mukana, kun taas kokoonpano on muuten muuttunut joka albumille. Mistä se kielii? No, kakkoslevylle tuli mukaan Hassinen (Sami, kitaristi), joka on edelleen mukana. Nyt on sitten taas uusi rytmiryhmä. Niin ne asiat menee eteenpäin. Ei ole hyvä olla, jos yksikin mätä ukko pilaa koko bändin. Ville on nyt ollut kaks vuotta bändissä, Antero (Aunesluoma, basisti) kolme. Nyt tuntuu siltä, että ollaan vasta päästy vauhtiin. Antero on ollut balansoiva tekijä alusta lähtien ja Ville on puolestaan nälkäinen jätkä. Totta kai se on aina ikävää mennä eri teitä jonkun bändin jätkän kanssa. Oli se sitten niin, että kundi itse lähtee tai niin, että kundi pannaan lähtemään. Onhan se vaikeaa, varsinkin kun on tehnyt jonkun kanssa monta vuotta töitä. Eli jokainen miehistönvaihdos on tehnyt bändistä paremman? On. Ehdottomasti. Ihan soitannollisesti sekä fiiliksen puolesta. Meillä on nyt bändissä sellainen rytmiryhmä, että me voidaan tehdä enemmän livelevyltä kuulostavaa musaa ja jopa livelevyn. Se on ainoa tie. Saturnus on nykyisillä tuotantotavoilla viety niin pitkälle kuin sen vaan voi viedä. Jos veisi vielä pidemmälle, olisi lopputulos paska. Tavallaan otetaan nyt jo uusi linja.
kii, jolloin haluaa kehittyä vielä lisää. Uudella levyllä olen äänittänyt itse omat lauluni ilman ulkopuolista tuottajaa. Oli ihan nasta opiskella laulua ja nauhoittaessaanhan sitä eniten oppiikin. Suurin opetus oli laulun puhtaus ja toinen oli, kun tajusi olla huutamatta. Ei tarvitse aina vetää niin vitun lujaa. Kuulostaa joltakin aasilta, jos vetää keuhkot tyhjiksi koko ajan. Tämän kun tajusi, alkoi homma toimia paljon paremmin. Laulun lisäksi Blaken astraalitason stonerin ja Black Sabbathin risteytys on myös jalostunut levy levyltä. Silti Planetizerin ja Saturnuksen välinen harppaus ei ole enää yhtä radikaali kuin mitä se oli levyillä ennen Planetizeria. Blaken soundi löytyi siis Planetizerillä, jota on vain jalostettu Saturnukselle. Olen joskus sanonut, että Planetizer oli Blaken eka levy. Silloin löytyi se juttu. Kaksi ekaa olivat lähinnä treenilevyjä, demoja. Planetizer oli ensimmäinen levy, johon oli itse tyytyväinen. Ei Saturnusta tehdessä kuitenkaan kelattu pätkän vertaa, millaisia biisejä Planetizerilla oli. Päinvastoin. Saturnus on ensimmäinen levy, jota säveltäessä en ajatellut mitään. Aikaisemmin pohdin usein, onko joku biisi tarpeeksi heviä tai rokkia. Nyt en ajatellut mitään tuollaista. Tein parissa kuukaudessa kuusitoista biisiä, joista levylle valikoitui kymmenen. En tee oikeastaan koskaan mitään varastoon. Jollakin tavoin se on paras tapa toimia. Saturnusta kuunnellessa ei silti voi välttyä ajatukselta, että se on sisar- tai velilevy Planetizerille. Miten suhtaudut itse tällaiseen ajatukseen? Saturnus on mielestäni jalostuneempi muoto Planetizerista. Olen sitä mieltä, että Saturnus on parempi kokonaisuus. Itse en löydä levyltä yhtäkään heikkoa biisiä tai kappaletta, joka olisi jäänyt tuotannollisesti puolitiehen. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikki olisi täydellistä. Silloin lopputulos olisi munatonta musiikkia. Joka biisissä on oma henkensä ja fiiliksensä.
SYMBOLIIKASTA
HISTORIASTA
Blake tuli suomalaiselle raskaan rockin kentälle aikoinaan täysin puskista. Ensimmäinen keikkakin oli Helsingin legendaarisella Tavastia-klubilla. Kaksi ekaa vetoa oli Tavastialla, mikä oli ihan liian ruusuinen alku. Eka Tavastia oli mulle ensimmäinen keikka seitsemän vuoden jälkeen, joten sitä oli ihan paskat ja kuset housuissa. Harvemmin haastatteluissa on kuitenkaan tullut esille, mitä teit ennen Blakea. Mähän olin punkkari pitkän aikaa, eli tein paljon hc- ja punk-juttuja. Blaken eka rumpali (Pate Vuorio) oli aiemmin Rytmihäiriön laulaja. Ennen Blakea olin seitsemän vuotta pelkästään studioduuneissa, en tehnyt mitään muuta. Kunnes heräsin pahaan oloon. Studioduuni ei ruokkinut mua tarpeeksi eikä tuntunut tarpeeksi tärkeältä. Soittaminen tuntuu. Aaron laulu on kehittynyt matkan varrella valtavasti kovan harjoittelun seurauksena. Kuunnelkaapa joskus vertailun vuoksi Fireroot vaikkapa Planetizerin ja Saturnuksen jälkeen. Olen joutunut treenaamaan paljon. Eihän ihminen kuule omaa ääntään ulkopuolisen korvin. Alussa pidin itseäni ookoo laulajana. Nykyään en voi enää kuunnella Blaken ekaa levyä. Laulaminen on pitkä kaari. Kehitys ruok7
AARO, SUOMEN KUSIPÄISIN BÄNDILIIDERI?
Blaken ensimmäisen albumin Fireroot (2003) julkaisi Poko, kakkosen Starbringer (2004) Spinefarmin alamerkki Ranch ja kolmannen pitkäsoiton Planetizer (2005) Suomenlinnan Seawolf-studion rinnalla toiminut Wolfgang. Nyt, kolme vuotta myöhemmin on julkaisija jälleen vaihtunut. Joku sanoi joskus, että mikäli bändiltä tulee kolme levyä eri lafkojen kautta, niin se kertoo huonoa bändistä. Eka diili Pokon kanssa olikin yhden levyn lisenssisopimus valmiilla masterilla. Spineltä sanottiin, että olisi ollut parasta jäädä sinne toisen levyn jälkeen. Aina ollaan kuitenkin etsitty parasta kotia Blaken musiikille. Uuden levyn kanssa oli kuitenkin aika kriittiset ajat. Stay Heavylle halusin puhtaasti Tony Talevan takia. Tony on aina promonnut Blakea ilmaiseksi, alusta saakka ja suurella sydämellä. Se on mulle tärkeetä. Totta kai, jos
Planetizer oli ilmeisesti matka Blaken sisäiseen avaruuteen. Nyt on vuorossa Saturnus. Onko seuraavaksi vuorossa retkeilyä vaikkapa Marsiin tai Jupiteriin? Ei. Saturnus on ainoa planeetta, joka rankaisee, sillä se on Saatanan syntykoti. En aio laulaa Jupitereista, ei paljon kiinnosta. Saturnuksessa on seitsemän rengasta. Tiedätkö seitsemän portin teorian? Saturnuksessa toinen navoista on hexagon, mikä on pahuuden symboli. Navan ei pitäisi edes periaatteessa pystyä olemaan hexagonin muotoinen. Sen pitäis olla pyöreä, mutta se on kuitenkin hexagon. Se on vanhan mytologian ja perimätiedon mukaan pahuuden syntykoti. Se kiehtoo paljon enemmän kuin vaikka Pluto, Aaro nauraa. Saturnus soundaa paremmalta. Pluto on puolestaan Hessu Hopon koira. Niin. Nimenomaan. Outsider-biisin outrossa kuullaan muuten oikeaa Saturnuksen ääntä Nasan nauhoittamana. Se on mielisairaan kuuloista soundia. Se kuulostaa siltä, kuin 20 000 ihmistä huutaa tai kirkuu. Se on oikeasti pelottavaa. Pidät ilmeisesti aika paljon symboliikasta ja vanhan kansan mytologioista? En mä hirveän syvällä noissa asioissa ole. Tämäkin juttu aukesi periaatteessa ihan vahingon kautta. Eräs frendi toi mulle nauhan, jossa oli surinoita ja vinkunoita uudelle levylle. Joukossa oli sitä Saturnuksen vinkunaa. Aloin tutkia tiedoston nimeä tarkemmin. Saturnus. Kelasin, että
tuhma_032008_CS3.indd 7
20.10.2008 15:55:10
BEFORE THESILENCE DAWN SOUNDSCAPE OF
www.beforethedawn.com
ODOTETTU UUTUUS
Kaup o 29 issa
.10.
THE FINAL END HARVEST THE
www.myspace.com/thefinalharvest
TFH_mainos.indd 1
HUIKEA DEBYYTTI
Kaup o 5 issa
.11.
22.09.2008 16:16:59
WALTARI The 2nd Decade - In The Cradle
www.waltarimusic.com
Kaup oi N ssa
YT!
LEVYT TILATTAVISSA JO NYT: www.levykauppax.fi
STAY_BTD_TH_WALTARI_TUHMA.indd 1 tuhma_032008_CS3.indd 9
www.stayheavyrecords.com
15.10.2008 09:14:48 20.10.2008 15:55:12
Teksti: Minna Koivunen Kuva: Knotan
ändi on ollut kasassa vajaa kaksi vuotta ja tekee debyyttiään Berliinissä. Lisäksi heidän ulkomaan keikoillaan on suuremmat yleisöt kuin Suomessa. Heti ei tulisi mieleen, että kyseessä on suomalainen yhtye.
Le Corps Mince de Françoise on helsinkiläisten Emma Kemppaisen, 20, Mia Kemppaisen, 19, ja Malin Nyqvistin, 20, muodostama elektropopbändi. Se sai alkunsa Emman sooloprojektista keväällä 2007. Heitin vain jotain demoja nettiin ja sain sen kautta keikan Reginan lämppäriksi Turun Klubille. En pystynyt soittamaan sitä yksin, joten pyysin siskon ja vanhimman ystävän messiin. Meille tuli tuon keikan jälkeen superfiilis, että tätä kannattaa jatkaa, Emma muistelee. Siitä lähtien Le Corps Mince de Françoise on keikkaillut ahkerasti niin Suomessa kuin ulkomaillakin niittäen mainetta energisenä liveaktina. Tytöt iloitsevat siitä, että he ovat kehittyneet jatkuvasti. Keikkailussa on kivaa se, että ihmiset näkevät kehityksemme. Tulee hyvä tunne, kun huomaa, että on tehnyt töitä, Malin tuumaa. Yksi bändin parhaista keikoista tähän mennessä on ollut Pariisissa 1500 ihmisen klubiveto. Tytöt kertovat, että heillä on Ranskassa enemmän yleisöä kuin täällä, ja ihmiset tulivat juttelemaan heille metrossa ja baareissa. Mulla oli siinä vaiheessa vielä pottakampaus, niin ne tunnistivat. Olemme Ranskassa televisiossa ja lehdissä esillä enemmän kuin täällä, Emma kertoo. Siellä olemme saaneet vähän mainstreamkuuluisuutta, kun täällä olemme ihan indie, Malin lisää.
Intiaaniääniä ja huutavia apinoita
Alkuvuodesta 2009 maailmanlaajuisesti julkaistavaa debyyttiä Le Corps Mince de Françoise on tehnyt Berliinissä yhdessä Jonas Verwijnen kanssa. Yhteistyö muun muassa Siiri Nordinin, Brightboyn, Reginan ja Hidria Sapcefolkin levyjen parissa työskennelleen Verwijnen kanssa alkoi, kun hän miksasi Emman tekemää demoa. Kyseisestä demosta tuli huono, eikä sitä koskaan käytetty, mutta Jonas oli tullut myöhemmin katsomaan tyttöjen keikkaa ja ilmoittanut olevansa kiinnostunut tuottamaan heitä. Me suostuimme heti, kun tiesimme, että hän tekee hyvää työtä, Emma selittää. Jonas on ollut meille pieni kultakaivos, Malin iloitsee. Koska olemme opiskelijoita, meillä ei ole varaa maksaa kaikille suuria summia. Siksi Jonas on ollut tosi hyvä, Mia lisää. Aiemmin vain livekäyttöön biisejä tehnyt trio puhuu tulevasta levystään innokkaasti ja odottaa sen ilmestymistä paljon. Haastatteluhetkellä valmiina oli kahdeksan biisiä, ja tytöt kertovat levynteon olleen raskasta, mutta kivaa. Haluamme että siitä tulee tosi hyvä, Malin sanoo. En ole edes tajunnut, että teemme levyä. Olen ajatellut vain, että teemme biisejä. Yhtäkkiä huomaa, että tässähän alkaa olla levy kasassa. Pari kuukautta sitten aloimme vasta ajatella, että levy alkaa olla kokonaisuus, Emma pohtii. Mutta kyllä se vielä muuttuu aika paljon. Nyt on joku visio, mutta sitten kun levy tulee ulos, se on toisenlainen, Mia arvioi. Le Corps Mince de Françoisen musiikki on omaperäinen yhdistelmä elektroa, noise-
Parasta mahdollista etsimässä
Musiikkinsa levittämisessä ja markkinoinnissa bändi on käyttänyt tehokkaasti hyväkseen nettiä. Tämä on tuottanut tulosta, sillä tieto yhtyeestä on levinnyt muun muassa MySpacen, Facebookin ja blogien kautta nopeasti ennen kuin triolta on ehtinyt ilmestyä yhtään julkaisua. Bändillä on singlesopimus brittiläisen Relentless Records -yhtiön kanssa, ja se julkaisee myöhemmin syksyllä Bitch of the Bitches -sinkun. Sitä ennen tulee ulos suomalaisen New Judas -levymerkin julkaisemana The Ray-Ban glasses -EP. Varsinaista levytyssopimusta bändillä ei vielä ole, vaikka tarjouksia on tullut niin suomalaisilta levy-yhtiöiltä kuin Iso-Britanniasta EMI:ltä ja Universalilta. Trio nimittäin haluaa rauhassa löytää taakseen sellaisen ulkomaisen yhtiön, jonka kanssa olisi paras tehdä tekeillä oleva debyytti valmiiksi. Pitää valkata se superhyvä, koska on ärsyttävää, jos menee jonnekin lafkalle, eivätkä ne hoida niitä hommia, jotka on luvattu. Kyllä kaikki aina puhuvat, että teistä tulee staroja ja kaikki kuulevat teidän musaa. Mutta sitten jos ei tapahdu mitään, sille ei voi tehdä mitään, jos on nimet paperissa, Emma perustelee.
10
tuhma_032008_CS3.indd 10
20.10.2008 15:55:14
kitaroita ja poppia. Sen verran he osaavat sanoa debyytin lopputuloksesta, että uskovat sen olevan vieläkin energisempi kuin heidän keikkansa. Sanoisin, että levystä tulee ihan friikki, koska olemme laittaneet sinne jo niin paljon intiaaniääniä, huutavia apinoita ja kelloja. Sinne on tungettu aika kokeellisia elementtejä, Emma paljastaa. Ei tule mitään täytebiisejä ainakaan, Mia jatkaa.
Nuoret muusikot eivät tyydy ainoastaan soittamaan, vaan he tekevät käytännössä kaiken itse: hoitavat manageroinnin, Suomen keikkamyynnin, graafisen suunnittelun ja promootion. Vastaan kaikkiin meileihin itse omalta sohvaltani. Nyt niitä tulee aika paljon ja siihen menee enemmän aikaa kuin soittamiseen. Olemme itse manageroitu bändi, mutta se toimii hyvin. Suomessa ei ole montaa indie-bändiä, jotka saavat lähteä ulkomaille. Kyllä mä oon ylpeä, että olemme saaneet näin paljon aikaiseksi, Emma tuumaa. Tytöillä menee lähes kaikki aika bändiin, jolloin opiskelut kärsivät. Tämäkin haastattelu tehtiin perjantai-iltapäivänä Tampereella Monsters of Popin keikan yhteydessä. Olisi pitänyt olla tänään koulussa eikä täällä, Malin kertoo. Mulla on kirjoitukset maanantaina, joten pitäisi olla lukemassa, Mia jatkaa. Voi olla, ettei meistä koskaan tule valmiita, mutta monella TaiKissa venyy opinnot, Emma lisää. Mutta jos ei lukiota pääse läpi, se on vähän noloa, Mia huomauttaa. Seuraavaksi bändi suuntaa Euroopan kiertueelle. Keikkoja on Ranskassa, Saksassa, Iso-Britanniassa ja Norjassa.
Ne ovat ihan idiootteja, jotka luulevat sisällön kärsivän, kun on hyvännäköistä.
Itse manageroitu bändi
Emma on tuleva graafinen suunnittelija, ja Malin opiskelee vaatesuunnittelua. Mialla on juuri lukion viimeinen vuosi käynnissä ja kirjoitukset kesken. Musiikin lisäksi trioa kiinnostavat siis myös visuaaliset seikat. Tästä johtuen sen lisäksi, että bändi kuulostaa hyvältä, heidän nettisivunsa ovat tyylikkäät ja huolellisesti suunniteltu. Lisäksi yhtyeen keikat ovat visuaalisesti näyttäviä vaatteita ja taustavideoita myöten. Emman mielestä on jo tarpeeksi bändejä, jotka eivät näytä hyvältä, joten he voivat tehdä sen. Ehkä se on taidehörhöille pakkomielle, että pitää näyttää hyvältä. Mutta ne ovat ihan idiootteja, jotka luulevat sisällön kärsivän, kun on hyvännäköistä, hän sanoo.
Thuma - FIN -
10-08.qxp
06.10.2008
13:08
Seite 1
+ + + D O W N L O A D E X C L U S I V E P R E - R E L E A S E D T R A C K S A T W W W . N U C L E A R B L A S T - M U S I C S H O P. D E + + +
CHECK OUT!
W W W. N U C L E A R B L A S T. D E
tuhma_032008_CS3.indd 11 20.10.2008 15:55:14
PRE-LISTENING, MERCHANDISE AND MORE:
li kolmekymmentä vuotta baanalla, yli 2 500 keikkaa Suomessa, 18 julkaistua studioalbumia sekä miljoonia kilometrejä halki, poikki ja pinoon koko Suomen, kellokorttia katsomatta. Manserockin työn sankarin viitan voi huoletta sovittaa vuonna 1977 perustetun Popedan harteille. Pate Mustajärven pantua korkin kiinni on Popeda jälleen tapetilla uudella albumillaan Täydelliset miehet.
Ilman uhrauksia ei Popedakaan ole päätynyt nykyiseen asemaansa, vaan uran varrelle mahtuu niin miehistönvaihdoksia kuin traagisia kuolemantapauksia. Lähellä oli, ettei "Suomen ensimmäinen ja aidoin äijä sekä kaikkien päällikköäijien pomo" (bändin levy-yhtiön Pokon sanoja lainatakseni), uran alusta lähtien Popedaa luotsannut solisti Pauli "Pate" Mustajärvi vaihtanut itsekin hiippakuntaa. Pitkään jatkunut ryyppyputki sai Paten koneen viimein leikkaamaan kiinni heinäkuussa 2007. Koska hengenlähtö oli lähellä, oli miehen vaihtoehtoina ainoastaan korkin sulkeminen tai kuolema. Tai Paten sanoja lainatakseni: Tumman jakson jälkeen on vähän kirkkaammat vedet. Tästä valinnasta alkoi Popedan uusi nousu.
Matthaun huumorintaju on niin samaa kuin faijallansa. Se oli vielä niin pieni kun Arwo kuoli, ettei se ole voinut edes oppia sitä. Se on geeneissä. Hurjia juttuja. Hurjaa oli myös viime kesänä Sauna Open Airissa. Mulla oli vapaa viikonloppu, niin lähdin sinne prätkällä pyörimään. Katselin bändejä ja kelasin, että näähän on helvetin hyviä kaikki. Pelotti mennä bäkkärille koska kelasin, että jengi käskee mut painumaan vittuun sieltä, mutta kaikki olivatkin ihan innoissaan. Eikä ollut ollenkaan sellainen fiilis, että jengi taputtelee vain selkään, että sä olet pappa jo työsi tehnyt. Se oli hienoa.
Mä olen viimeksi kirjoittanut tekstejä selvinpäin vuonna 1978.
Uusi sukupolvi
Matkan varrella on myös nuoriso löytänyt Popedan. Jossakin vaiheessa yleisössä alkoi näkyä ihan erinäköisiä tissejä eturivissä. Sellaisia uhkeita munkkeja. Kaikki kunnia varttuneemmallekin tissille, mutta jossakin vaiheessa kaiteeseen alkoi nojata sellaisia neitoja, että piti keikan aikana sanoo vieruskaverille vaivihkaa, että huomaaksää huomaaksää. Toinen vastaa vaivihkaa, että huomaan huomaan. Sitä siinä äijäporukalla oikein jestasteltiin keikkojen jälkeen, että mitäs nyt on oikein käynyt? Se nuoremman sukupolven diggailu saattaa lähteä sellaisesta, että joku pikkukimma kehuu jossakin Popedaa. Siitä se sitten lähtee. Hyvä mittari on mun siskon 10-12-vuotiaat lapset. Äiti oli kysynyt lapsiltaan, että miksi te näitä vanhoja pieruja kuuntelette? Vastaus oli, että tässä on se juttu. Ehkä se on se rehellisyys, sillä kyllä ihmiset aika nopeasti huomaa, jos niitä kusetetaan. Kuulin soittajakaverilta tarinan, joka sijoittuu Seinäjoelle 80- ja 90-lukujen taitteeseen. Tarinan mukaan kyseinen, silloin 16-vuotias kaveri päätyi soittamaan koskettimia yhden biisin ajaksi sinä iltana Seinäjoella. Äiti oli kuulemma ollut ihmeissään, kun poika tuo mukanaan Popedan solistin ja kosketinsoittajan kotiinsa päivälliselle. Kyllä näin kävi. Itse asiassa se poika lähti Tanskaan elokuvakouluun sen jälkeen. Sain mä siltä postikortteja vielä jonkin aikaa, mutta sen jälkeen en ole kaverista hirveästi kuullut. Se oli kummallinen poika. Ehkä vähän mammanpoika ja sen myötä varmaan aika tanakasti koulukiusattu, mutta tuon episodin jälkeen ei varmasti enää ollut Seinäjoen kokoisessa kaupungissa. Siinä mielessä tehtiin varmaan hieno työ. Mike Mustajärvi? Pate Blacklake? Ei mihinkään kannata sanoa suorilta ei, Pate myhäilee. Aikoinaan kysyin Tuhman Hanoi Rocks-haastattelussa mustalaisjuuristaan puhuneelta Andy McCoylta, milloin mies nähdään Hortto Kaalon riveissä. Andy vastasi tähän kaiken olevan mahdollista. Ei aikaakaan, kun Andy nähtiin kitaroimassa Hortto Kaalon kanssa Santeri Ahlgrenin Romano TV:ssä. Ovatko Popeda, Hortto Kaalo ja Hanoi Rocks siis suomalainen Bermudan kolmio? Joo. Sinne on moni uponnut. Hurriganesia ja Remua unohtamatta. Sekin vielä. Turha puhua mistään vihanpidosta stadilaisten ja tamperelaisten välillä. Myös Smack oli aikoinaan kova nippu. Tästä uudesta ei kuitenkaan viitsi puhua. Kyllähän se näkyy, että meillä synkkaa hyvin. Tästä päästäänkin Remuun ja siihen, että jengi ajattelee, kuinka se nyt voi mennä Euroviisuihin. Sehän nimenomaan voi. Sehän ei kysele keltään. Jos se kelaa, että menee Euroviisuihin, niin vittu sehän menee. Sama juttu kun me tehdään albumi Täydelliset miehet ja kopsataan se nimi suoraan tv-sarjasta, jota en ole koskaan edes nähnyt. Miksi ei? Miksi Popeda ei mene Euroviisuihin? Niin, miksi ei, ihan hyvin voisi mennä.
Mansesta
Täydelliset miehet nousi heti ilmestyessään listasijalle 2, päästäen edelleen ainoastaan The Rasmuksen. Tarina kertoo, että Rasmuksen pojat pelkäsivät Popedan kiilaavan junttirockillaan satoja tuhansia dollareita maksaneen hittituotteensa edelle. Ei hätää. Tosin tätä kirjoitettaessa Desmond Childin tuottama albumi on joutunut päästämään edelleen Mikko Karmilan miksaaman äänitteen. Vanha ja uusi sukupolvi kohtaa Täydellisillä miehillä Negativen Jonne Aaronin sävellettyä ja sanoitettua levyn avausraidan Elän itselleni. Yhteistyö lähti oikeastaan siitä, että Costello (Hautamäki, kitaristi) kuunteli Negativen Karma Killeriä kelaten, kuka näin hienoja biisejä kirjoittaa. Soitto Aaronille ja siitä se lähti. Jonnehan on diggaillut meistä jo ihan pienestä asti. Vaikka ne ovat sellaisia hippimenninkäisiä, on niissä kuitenkin jotakin sellaista, ettei niille nyt vittuilla. Sellaista rockbändissä kuuluukin olla. Näen Jonnesta, että se kundi on duuninsa valinnut jo ajat sitten. Samalla tavoin kuin mää vuonna 1970, jolloin kuulin Led Zeppelinin kakkosen ja päätin, että mustahan tulee rocktähti. Uskon, että se on Jonnella hyvin pitkälle sama juttu. Sillä tavoin me ollaan sielunveljiä. Vittu, kaksvitonen jätkä kirjoittaa suoraan mun elämästä, vaikka se ei tunne mua millään tavalla! Olet tehnyt yhteistyötä Jonnen lisäksi myös muiden nuoremman polven Manserokujen kanssa, kuten alkuperäisen Popeda-kitaristin, keväällä 1986 sydänkohtaukseen menehtyneen Arwo Mikkosen pojan Matin kanssa, joka paremmin Matthau Mikojanina tunnetaan. Jos nyt ajattelen viime talven selviytymistouhua, niin harrastin tuolloin paljon bändien tsekkaamista. Mitä en ollut tehnyt sitten vuoden 1976, saatana! Yksi niistä keikoista oli Matthaun trio, mikä oli aivan vitun makee. Tuntui helvetin makeelta kävellä bäkkikselle keikan jälkeen.
Junttiudesta
Täydellisten miesten kappaleessa Juntti annat jollakin tavalla synninpäästön kaikille junteiksi kutsuttaville ihmisille, eli kuinka hienoa on olla juntti ja kuinka sitä kuuluukin olla. Tajusin sen vasta kirjoitettuani tekstin. Likkakaveri sanoi, että sää teit nyt sitten sellaiset Lynyrd Skynyrdit, eli annoit valkoiselle roskaväelle syyn käytökselleen. Mua nauratti sitä tehdessä, ettei tällä tavoin voi kirjoittaa. Mutta kuitenkin mä kirjoitin. Sitten vasta tajusin, kun tää leidi huomautti teksteistä. Ehkä se johtuu siitä, että mä olen viimeksi kirjoittanut tekstejä selvin päin vuonna 1978. Vuonna 2008 tuleekin sitten vähän erilaista tekstiä. Jokin ympyrä sulkeutuu. Jotkut ovat sanoneet levyn teksteistä, kuinka ne ovat jollakin tavalla mun selviytymistarina. Itse en ole ajatellut aihetta lainkaan niin. Mutta kun nyt olen kuunnellut uutta levyä, niin kappas vaan, siinähän on ihan selkeä kaari. Kuten Vexi Salmi sanoi joskus tehtyään Sydämeeni joulun teet-tekstin, että oli kuin joku korkeampi voima olisi kuljettanut kynää. Ehkä joku on kuljettanut omaakin kynää mun sitä tiedostamatta, kun on syntynyt tällainen draamankaari.
Popeda Rocks
Paten kuntoutumisen myötä meni samalla remonttiin myös Popedan kokoonpano. Paten, Costellon, Jyrki Melartinin (basso) rinnalle napattiin Lacu Lahtinen pannuihin ja Iso-Pate Kivinen kosketinsoitinten taakse. Uuden kokoonpanon myötä otin ihan vitunmoisen kuntokuurin. Jos nykyisiä treenimääriä olisi saatana vielä kaksi vuotta sitten yrittänyt, niin mähän olisin kuollut! Nythän voi sanoa, että Popedassa on enemmän Hanoi Rocksia kuin Popedaa, Pate nauraa. Popeda Rocks! Hyvä levyn nimi, saatana! Milloin Pate nähdään Hanoi Rocksin laulajana? En mää vaan tiedä! En mää usko, että sillain, Pate hekottelee.
15
tuhma_032008_CS3.indd 15
20.10.2008 15:55:18
tuhma_032008_CS3.indd 18
20.10.2008 15:55:21
tuhma_032008_CS3.indd 19
20.10.2008 15:55:21
Teksti: Henri Haimi Kuva: Micke Borg
he Hellacopters on siis päättänyt laittaa pillinsä pussiin. Mittavan uran varrelle on mahtunut monenmoisia seikkailuja ja tallenteita. Jatkossa yhtyeen herroilta on lupa odottaa uusia jippoja muiden kokoonpanojen riveissä.
Tavoitin yhtyeen sympaattisen basistin Kenny Håkanssonin kesken The Tour before the Fall -nimeä kantavan jäähyväiskiertueen Münchenistä. Hän kertoo rundin Eteläja Keski-Euroopassa toistaiseksi sujuneen aurinkoisissa merkeissä niin sään kuin fiiliksenkin puolesta. Tietysti olo on välillä hieman melankolinen. Olimme juuri Madridissa, joka on aina ollut meille hyvä keikkapaikka. Lavalla huomasin ajattelevani, että olen täällä nyt keikalla viimeistä kertaa ainakin tämän bändin kanssa. Mutta nyt täytyy keskittyä kiertueeseen ja siihen, että vedetään mahdollisimman kovia keikkoja. Rundi on vähän niin kuin jalkapallomatsi ei kesken ottelun voi kelata muuta kuin meneillään olevaa peliä. Tämän lehden ilmestyessä on käynnissä kiertueen Pohjoismaiden osuus, joka alkoi Suomen keikoilla. The Hellacoptersin viimeiset neljä esiintymistä, joilla kaikilla on muuten eri ikärajat, tapahtuvat yhtyeen kotikaupungissa Tukholmassa. Niistä Kenny ei ymmärrettävästi tässä vaiheessa halua kummempaa paljastaa. Suomessa on aina ollut siistiä keikkailla ja muistoja sekä frendejä on kertynyt sieltä paljon. Ihmiset sanovat monesti, että Suomessa on kaunista kesäisin, mutta itse olen tykännyt olla siellä aina vuodenajasta riippumatta. Varmasti keksimme jotain erikoista viimeisille keikoillemme Tukholmassa, mutta emme ole vielä ehtineet miettiä mitä. Todennäköisesti lavalla nähdään ainakin jotain vierailijoita. Itse asiassa se, että soitamme neljä keikkaa kahden päivän aikana, on jo itsessään aika spesiaalia.
The Hellacoptersin viimeiseksi studiopitkäsoitoksi jää mainio lainabiiseistä koostuva Head Off. Poikkeuksellisen levystä tekee se, ettei sillä ole järin tunnettujen bändien biisejä vaan pääasiassa bändin uran aikana tutuiksi tulleiden bändien materiaalia, joka heidän mielestään ansaitsee osakseen enemmän julkisuutta. Olemme edelleen hyvin tyytyväisiä siihen albumiin. Levyä tehdessämme emme tienneet, että se tulisi jäämään yhtyeen viimeiseksi. Halusimme pitää salassa, että se sisältää vain muiden bändien kirjoittamaa materiaalia, emmekä voineet esimerkiksi edes kysyä coveroimiltamme bändeiltä, kuinka laulujen sanoitukset menevät. Oikeastaan olen varsin iloinen, että tuollainen levy jää viimeisimmäksemme.
Monenlaisia julkaisuja musabisneksen kiemuroissa
Vaikka bändin ura loppuu ja sen jäsenet jatkavat omia polkujaan, luvassa on vielä muutama virallinen The Hellacopters -julkaisu useiden kymmenien toistaiseksi ilmestyneiden rinnalle. Kenny kertoo koptereiden harvinaisempaa materiaalia sisältävien Cream of the Crap! -kokoelmalevyjen sarjaan julkaistavan jossain vaiheessa kolmas osa. Muutakin on kehitteillä. Live-levyä olemme kyllä suunnitelleet jo pitkään, mutta toistaiseksi emme ole koskaan olleet tyytyväisiä keikoilla nauhoitettuun materiaaliin. Niissä on aina ollut liikaa mokia, vaikka toisaalta sekin kuuluu rockiin ja liveesiintymiseen. Mutta jäähyväiskiertueen jokainen keikka otetaan nauhalle joku niistä onnistuu varmasti riittävän hyvin, jotta saadaan live-levy julkaistua. The Hellacoptersista tehdään parhaillaan myös retrospektiivistä dokumentti-dvd:tä. Mä en ole oikein kärryillä siitä, mitä siihen on tulossa, kaikkea vanhaa kuvama-
20
tuhma_032008_CS3.indd 20
20.10.2008 15:55:24