Sue
Indierockpunkmetalzine
#106 TOUKOKUU 2007
!! SUEN FESTIVAALIOPAS 07 !!
AMBASSA AKSU TRAVIS STANLEY AGENT KOOPER KERHO FUN JALANKULKUÄMPÄRI MANNA
LAPKO
TIMO RAUTIAINEN JONNA TERVOMAA
KILPI NINE INCH NAILS SONATA ARCTICA PARADISE LOST DAY ELEVEN BEFORE THE DAWN PAJAVASARA MORIAN ALTARIA
1
2
3
TOIMITTAJALTA
INKLUDES
06 Newsflash 10 Suen Festivaaliopas 07 12 Jonna Tervomaa 14 Ambassa 15 Aksu 16 Travis 18 Timo Rautiainen 20 Lapko 22 Stanley 24 Agent Kooper 26 Nine Inch Nails 28 Jenny Gabrielsson Mare 29 Fun 30 Jalankulkuämpäri, Manna ja Kerho 31 Martti Servo ja Napander 38 Rautamaailma 41 SFP Uutiset ja SetäJussinTupa 42 Sonata Arctica 44 Paradise Lost 46 Day Eleven 47 Before The Dawn 48 Kilpi 49 Pajavasara 50 Morian 51 Altaria 53 SFP Arviot 58 Arviot 64 Ensi-iltaelokuva-arviot 65 Dvdarviot 66 QuizOn ja Keskustelua popmusiikista 67 Tilauskuponki
Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Jenni Arbelius, Jarkko Fräntilä, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Jussi Helenius, Marika Honkatukia, Olli Hänninen, Kimmo Jaramo, Tove Juhanmäki, Noora Jussila, Vesa Kataisto, Petri Kipinä, Jukka Kittilä, Tuomas Kokko, Jussi Lahtonen, Kivi Larmola, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Lauri Livistö, Esa Linna, Aku-Tuomas Mattila, Mirko Metsola, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Miki Peltola, Mika Penttinen, Jani Sipilä, Aija Soivanen, Jarkko Tiusanen, Pirita Tiusanen, Jukka Taskinen, Tuomas Tiainen, Taru Tittonen, Volvo-Pete (ATK-huolto), Stefan Greijer Ulkoasu: Kimmo Nurminen Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 22 euroa/12nroa Tilaukset: 09 - 6813 2930 email: miki@sue.fi Painopaikka: SanomaPrint, Hämeen Paino Oy Forssa 2006 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Eerikinkatu 44 LH 3-4, 00180 HKI puh. 09 - 6813 2930 / 050 - 3316748
MUUSIKKO ON MALLINUKKE
aastattelin edelliseen numeroon helsinkiläistynyttä räppäriä Tommishockia. Hän otti puheeksi vuosituhannen vaihteen, jolloin levy-yhtiöillä oli lähes loputon usko suomalaiseen hiphoppiin. Nyt vuosia myöhemmin on vaikea uskoa, että toimittajat olivat niin kiinnostuneita riimittelijöistä, että jopa Ajankohtainen Kakkonen teki jutun suomalaisesta hiphopista. Tommishock sanoi saaneensa useita tarjouksia levy-yhtiöiltä. Hän päätti kuitenkin kieltäytyä niistä kaikista, koska ei pitänyt itseään valmiina musiikkibisnekseen. Mutta vaatekaupoilta tulleisiin tarjouksiin hän vastasi myöntävästi. Vuonna 2007 Tommishockia lähinnä naurattaa, että hän on joskus nuorempana suostunut kulkemaan sponsorivaatteissa. Mutta jos joku kuvittelee, että vaatesponsorit ovat vain räppäreiden yksinoikeus, hän on väärässä. Esimerkiksi Disco Ensemblen jäsenet ovat kulkeneet kengissä, jotka he ovat saaneet ilmaiseksi. Vokalisti Miikka Koivisto on sanonut julkisuudessa, että hän ei usko bändin ikinä varsinaisesti mainostavan mitään. Se on outo kommentti ottaen huomioon, että useissa bändistä otetuissa valokuvissa jokaisella jäsenellä on samanmerkkiset kengät. Ja totta kai siten, että kenkämerkin logo on näkyvissä. Esimerkiksi eräässä Disco Ensemblen virallisilla nettisivuilla olevassa kuvassa kengät näkyvät suurempina kuin soittajien kasvot. Disco Ensemble ei ole poikkeus suomalaisessa musiikkibisneksessä. Ulkomusiikilliset seikat vain ovat vielä jonkinlainen tabu, joista muusikot eivät juurikaan keskustele julkisuudessa. Sponsorisopimukset eivät tietenkään huononna Disco Ensemblen musiikkia, eikä Tommishockin biisejä paranna tosiasia, että hän joutuu ostamaan itse kaikki vaatteensa. Mutta tätäkin lehteä lukiessa olisi hyvä muistaa, että monet bändeistä otetuista valokuvista ovat lähinnä vaatemainoksia. Populaarimusiikkiin on aina haluttu liittää kapinallisuutta ja itsepäisyyttä, mutta siitä huolimatta monet muusikot ovat tällä hetkellä sivutoimisia mallinukkeja. Eikä se tunnu olevan ongelma musiikinkuluttajille. Monet Disco Ensemblen fanit käyttävät samanmerkkisiä kenkiä kuin bändin jäsenet. Eli he uskovat ihan vilpittömästi, että tietynmerkkisissä kengissä tai vaatteissa olisi punkia enemmän kuin toisissa. Saman ilmiön voi huomata oikeastaan minkä tahansa kotimaisen punk- tai hardcorebändin keikalla, koska yleisöä katsellessa tulee väistämättä mieleen, että näihin piireihin kuuluakseen on valittava toinen kahdesta virallisesta kenkämerkistä. En haluaisi uskoa, että nyt 2000-luvulla vaatteet ja asenne ovat populaarimusiikissa lähes yhtä merkittävässä asemassa.
H
Tuomas Kokko Toimittaja
Sue #106 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Last Days of April Might As Well Live, Iron Maiden A Matter of Life And Death, Dave Lindholm Lähes 50, Trouble Bound Gospel s/t, Bruce Springsteen Darkness on the Edge of Town, Buzzcocks Singles Going Steady, Aksu OiOiOi, The White Stripes Icky Thump, Brant Bjork and The Bros Somera Sól
4
NEWSFLASH
TURBONEGROn uusi albumi Retox julkaistaan 13. kesäkuuta. Sitä edeltää single Do You Do You Dig Destruction, joka julkaistaan 23. toukokuuta. Turbonegro esiintyy Oulun Qstockissa 27. heinäkuuta. BAD BRAINS julkaisee ensimmäisen studioalbuminsa yli kymmeneen vuoteen. Build a Nation levyn on tuottanut Beastie Boysin Adam Yauch. Albumi ilmestyy 26. kesäkuuta. ÄÄNI JA VIMMA -kisan voitti tänä vuonna Pintandwefall. Hopealle sijoittui Haven ja pronssille Voltage. Muusikko ERIK "EEKI" MANTERE on kuollut. Menestyksekkään Hullujussi-yhtyeen laulajana 1970-luvulla vaikuttanut Mantere esiintyi myös bändeissä Eeki Mantere ja Kadonneet pojat ja Eeki Mantere Duo. Mantere tunnettiin myös Viktor Kalborrek -hahmostaan sekä mehumainosten Kari Grandina. Mantere oli 58-vuotias. Brittiläinen indie-bändi CRIMEA julkaisee toisen albuminsa ilmaiseksi internetissä. Bändin vuonna 2006 debyyttipitkäsoitto myi 35 000 kappaletta ja sen singlebiisi Lottery Winners on Acid nousi Britannian singlelistan sijalle 31. Crimean tuolloinen levy-yhtiö Warner ei kuitenkaan halunnut jatkaa yhteistyötä. Poliisin vanha tuttu BOY GEORGE pidätettiin jälleen. Tällä kertaa laulajaa epäillään vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä: Boy George ja rikoskumppaniksi oletetun miehen epäillään kiinnittäneen kolmannen miehen käsiraudoilla seinään ja valokuvanneen tätä. Entinen Kiss-rumpali ja kissamies PETER CRISS julkaisee sooloalbumin. Heinäkuun 24. päivä julkaistava One for All sisältää sekä Crissin omia biisejä että lainamateriaalia. BLUR-basisti Alex James vihjailee, että bändi menisi studioon äänittämään uutta materiaalia jo tänä kesänä. Kokoonpanossa on jälleen mukana myös kitaristi Graham Coxon. Roots-rumpali ?UESTLOVE joutui vaikeuksiin Buffalon lentokentällä Yhdysvalloissa. Viranomaisten mukaan ?uestlove kudottuine rastafarihattuineen ja runsaine käteisvaroineen vaikutti epäilyttävästi huumekauppiaalta. Tunnin kestäneiden kuulustelujen jälkeen syytön muusikko päästettiin jatkolennolle. Luovan säveltaiteen tapahtuma KLUSTERMUS 2007 järjestetään lauantaina 9.6.2007 Rauman Syväraumanlahdella. Ilmaistapahtuma tarjoaa kahdella lavalla elävää musiikkia jatsista poppiin ja raskaaseen musiikkiin. Esiintymässä ovat Itkevä tyttö, Viola, One Taste, Lady Escape, Boomhauer, No Shame, Risto, Taipuva luotisuora, Haternal, Liittovaltio, Delicious Orange, Kaihoa ja Fun. Ruotsalaisen THE COFFINSHAKERSin uusi albumi ilmestyy toukokuussa. Bändin nimeä kantavaa kakkoskiekkoa on kuvailtu syvällisemmäksi ja kypsemmäksi kuin bändin debyyttiä.
Uutiset toimitti Ari Väntänen (ari.vantanen@sue.fi).
KUVA: ARI NAKARI
LÄSKINÄ LAUTEILLE
Vuosina 1995-2000 toiminut Pronssinen Pokaali lähtee kiertueelle ja julkaisee kokoelman. Seitsemän välivuoden aikana Pronssisesta Pokaalista on kuin vahingossa kasvanut eräänlainen superkokoonpano. Miehistössä vaikuttavat Jouni Hynynen ja Jari Sinkkonen (Kotiteollisuus), Marko Annala ja Janne Hyrkäs (Mokoma), Jyri Riikonen (Lodger), Janne Hynynen (Monsteriser, Magneetti), Pasi Vuorela, Jarkko Koponen sekä yhtyeen keulakuvana ja laulajana toiminut, soololevynkin julkaissut Tomi Sivenius (Magneetti). Mokoman kollit ja Riikonen olivat Monsteriserin keikalla Helsingissä ja humalapäissään alkoivat visioida asiaa, Jouni Hynynen valottaa Pronssisen Pokaalin paluun alkuvaiheita. Pikkuveli Janne soitti miulle ja kysyi olenko messissä. Lupasin jostain syystä lähteä. Kolme albumia levyttänyt lappeenrantalainen Pronssinen Pokaali julkaisee myös kokoelmalevyn nimeltä Leikin loppu. Kokoelman julkaisu tähän samaan syssyyn taisi olla miun idea, Jouni Hynynen muistelee. Ajattelin, että saataisiin näin edes joku syy lähteä keikoille. Kokoelmasta tuli yllättävän hyvä. Levyillä olleet soundierot eivät olekaan niin suuria kuin muistin. Biisitkin ovat varsin hyviä. Päävastuu kokoelman kasaamisella on Hynysen Jannella ja Siveniuksella. Myö muut vaan kuolattiin vieressä. Miun ainoa vaatimus oli se, että Leikin loppu -biisi pitää saada mukaan. Hynynen kertoo, että myös uutta materiaalia sisältävä Pronssinen Pokaali -levy on suunnitteilla. Kotiteollisuus-Mokoma-miehistöä sillä ei kuitenkaan kuulla. Ei ole aikaa. Sivenius on tehnyt tulevan materiaalin yhdessä Riikosen ja Hynysen Jannen kanssa. Pronssinen pokaali soitti alun perin biisejä, jotka eivät jäsenten muille bändeille sopineet. Mitä semmoisille biiseille nykyään tapahtuu? Miulta menee kaikki ylimääräinen paska suoraan roskiin. Tai onhan tuossa noita biisejä cd:t pullollaan, mutta ne on oikeasti huonoja. Miten Pronssinen Pokaali vuonna 2007 eroaa takavuosien Pronssisesta Pokaalista? Vaikea sanoa ennen kuin treenit alkavat. Annala ei esimerkiksi ole soittanut keikoilla kitaraa vuosiin. Mutta eiköhän ammattimiehet homman saa kasaan aika nopeastikin. Tai sitten on syytä vaihtaa ammattia. Suurin ero on varmaan siinä, että ukot ovat läskistyneet. Raiderissa lukeekin, että keikkapaikan on syytä tarkistaa lavarakenteiden kestävyys ennen keikkaa. Omilla lomilla, haku päällä 2007 -kiertue: ti 22.5. Lappeenranta, Totem ke 23.5. Jyväskylä, Lutakko to 24.5. Kuopio, Henrys Pub pe 25.5. Tampere, Klubi la 26.5. Helsinki, Virgin Oil
6
12
JONNA TERVOMAA
LEIKKIÄ PAHAN SILMÄN ALLA
Parempi loppu ei ole Jonna Tervomaalle uusi alku. Sen sijaan se on rohkea aluevaltaus, jonka tehtyään Tervomaa asettuu entistä alttiimmaksi huomiolle ja kritiikille.
onna Tervomaa julkaisi Suljettu sydän -soolodebyyttinsä vuonna 1998. (Ei, me emme liitä lapsi-Jonnan levyjä Tervomaan diskografiaan. Ne ilmestyivät edellisessä elämässä.) Kakkosalbumi Neljä seinää seurasi sen kintereillä heti seuraavana vuonna. Vuonna 2001 ilmestyneen Viivallalevyn jälkeen levytystahti laantui hieman, ja Halon julkaisuun kului aikaa kolme vuotta. Saman verran odotutti itseään uunituore albumi Parempi loppu. Muutama eka vuosi oli yhtä ryöppyä, Jonna Tervomaa muistelee ja maistelee lasistaan jotakin aniliininpunaista. Silloin me tampattiin tilaa itsellemme. Mä halusin ilmoittaa ihmisille, että olen tullut jäädäkseni. Nykyinen harvempi tahti on tarpeellinen tahti, koska haluan pitää itseni erossa tulosvastuusta. Levyjä ei tehdä sen takia, että edellisestä on kulunut tietty määrä aikaa. Mun pitää irrottaa otteeni edellisestä levystä ennen kuin alan tehdä uutta. Täytyy olla sellainen fiilis, että jotain on tapahtunut. Jonna kertoo siirtäneensä Parempi loppu -levyn äänitysten alkamista, koska tuntui liian rutiininomaiselta lähteä tekemään taas uutta levyä niin kuin ennenkin. Ajatus omien sävellysten levyttämisestä oli kiehtonut Jonnaa jo pitkään. Lopulta tuore lähtökohta uudelle levylle löytyi juuri siitä: Jonna Tervomaa ja tuottaja-kitaristi Jussi Jaakonaho päättivät nostaa pöydälle ainoastaan omat ideansa sen sijaan, että levyllä käytettäisiin ulkopuolisia säveltäjiä. Se oli pelottavaa, jos sitä erehtyi ajattelemaan. Oli hirveä kauhu siitä, että toistaa itseään tai muita. Tuntui, että paha silmä seurasi koko ajan ja huomautteli, että nyt sä teet taas tota samaa. Mutta kun se ovi avattiin, niin paskat oli jo housuissa. Oli mukauduttava tilanteeseen.
J
Pelko loppui, kun me tuottajan kuunneltiin ensimmäistä kertaa matskua, jota meillä oli. Sen jälkeen hommasta tuli taas leikkiä. Tämän levyn tekeminen oli vaikeimmillaan tosi vaikeaa, mutta samalla riemastuttavin prosessi koskaan. Aiemmin olen kirjoittanut tekstejä jonkun toisen tekemiin kuviin eli sävellyksiin, mutta nyt kukaan ei laittanut mulle raameja. Tällä kertaa tekstien kirjoittaminen oli vapaampaa ja vaikutti paljon siihen, millaisia biiseistä tuli. Siinä mielessä tää on mahtava läpimurto. Muutos ei silti loppujen lopuksi ollut kovin radikaali. Aikaisempien neljän levyn biisit muuttuivat omiksi tosi nopeasti, ja minähän musiikkini olen aina valinnut, joten logiikka on olemassa. En koskaan ajatellut sitä, kuka ne biisit on säveltänyt. Se oli mulle ihan normaalia bänditoimintaa.
YKSI BÄNDISTÄ
Jonna Tervomaa kertoo kokeilleensa kepillä jäätä sen suhteen, pitäisikö hänen bändilleen antaa nimi. Hän pitää itseään yhtenä bändin jäsenistä ja vakuuttaa, että Terviksen musiikki kuulostaa yhtä paljon soittajiltaan kuin laulajaltaan. Mulla ei ole mitään harhakuvitelmia siitä. Bändin pitää olla bändi, oli sen keulassa kuka tahansa. Muuten homma ei kehity. Mutta mulla on määräämisoikeus, ja kyllä mä siitäkin nautin. Viime kädessä tää on aina mun juttu. Haaveilen sivuprojektista, jossa tosiaan olisin yksi bändistä. Vielä ei ole valjennut, mitä se voisi olla ja keiden kanssa. Olisi hauskaa soittaa muidenkin kanssa ja mieluiten niin, ettei mulla olisi minkäänlaista vastuuta musiikista. Välillä kadehdin sitä, kun bändi voi nauttia keikkailusta täysin rennosti. Niiden ei tarvitse miettiä esimerkiksi sitä, pystyvätkö ne laulamaan. Mutta laulamaan mä jou-
tuisin uudessa projektissakin, koska ei mun soittotaitoni riitä muuhun. Olen laulaja henkeen ja vereen, ja olisi kauheaa olla lavalla jonkun instrumentin kanssa. Soittaminen ei ole mulle muuta kuin työväline. Toivottavasti kukaan ei koskaan kuule, kun soitan kitaraa. Kitaralla mä kuitenkin sävellän ja kitara on yksi levyjeni ja koko tämän kaaren salaisuuksista. Se on kaikkein ruokkivin soitin sekä tekstien että biisien suhteen. Aisaparini Jaakonahon kitarointi on just sitä mistä mä pidän. Kun Jussi ottaa kitaran käteen, mun ideani muuttuvat biiseiksi. Myös bändillä kokonaisuutena on suuri vaikutus. Kun koko bändi alkaa soittaa uutta biisiä, se saattaa pistää vaikka tekstin uusiksi. Halo-levyn jälkeen bändiin tuli uusi rumpali ja kosketinsoittaja eli 50% uutta verta. Edellinen kokoonpano oli kasassa niin monta vuotta, että sillä oli oma soundi. Nyt se soundi muuttui. Se taas vaikutti siihen, millaista musasta tuli. Meidän oli pakko treenata enemmän ennen studioon menoa, koska kokoonpano oli muuttunut. Siksi biisit ehtivät elää tavallista kauemmin bändin käsittelyssä. Siksi Parempi loppu on kokonaisempi kuin aikaisemmat levyni.
YKSIN ESILLÄ
Kokipa Tervomaa itsensä yhdeksi bändin jätkistä tai ei, työn julkinen puoli on kokonaan hänen harteillaan. Laulajatar kuitenkin vakuuttaa pystyvänsä elämään tuon asian kanssa loistavasti. Mä olen rentoutunut julkisuuden suhteen ja oppinut käsittelemään sitä huumorilla. Julkisuuttahan ei voi kontrolloida, ja jostain näkökulmasta saatan olla aika nihee sen suhteen. Mutta kun mä olen muusikko ja esillä vain siksi, että se on osa duuniani. Julkisuutta voi kyllä hallita omalla käytöksellään. Tämän
todistaa esimerkiksi se, että Kimi Räikköstä on riepoteltu lööpeissä, mutta Jonna Tervomaata ei. Lukuun ottamatta muutaman vuoden takaista Linnan juhlien pukupyykkiä, jossa hyisen pakkasilman ja ohuen kankaan tekemän tepposen uhriksi joutuneet nännit muuttuivat koko kansan omaisuudeksi. Se oli läpinäkyvä näpäytys: "Nyt löytyi se juttu, Tervomaa perkele!" On uskomatonta, miten tuollaisesta asiasta voi tulla tuollainen haloo. Minusta itsenäisyys on asia, jota saa juhlia. Linnan juhliin ei pitäisi mennä buustaamaan omaa persoonaa, vaan juhlimaan nöyrästi isovanhempien sukupolvea. Mutta kuitenkin niissä juhlissa on kaikkien arvosteltavana. Siinä mielessä se homma on väärään suuntaan kallellaan. Myöskään se, miten levy otetaan vastaan, ei ole artistin hallinnassa, ja uusia näpäytyksiä kannattaa valmistautua ottamaan vastaan. Vaikka aiemmin sanoittajana ja tulkitsijana kunnostautunut Tervomaa on nyt haalinut itselleen lisää vastuuta säveltäjänä, hän kiistää odottavansa Parempi loppu -levyn saamaa julkista palautetta kauhulla. Haluan palautetta, varsinkin tyypeiltä, jotka ovat kuunnelleet ennenkin levyjäni. Mikä fiilis niille tulee tästä levystä? Kuuleeko ne siinä eroa entiseen? Itse en osaa sanoa siitä mitään, koska päällepäsmään levyjen tekemistä alusta loppuun saakka. Siksi oma suhtautumiseni tähän levyyn ei ole radikaalisti erilainen kuin aikaisempiin. Mutta en tiedä, mitä mulle tapahtuu, kun palautetta rupeaa tulemaan. Luoja tietää, hajoanko siihen, kun sitä tulee päin pläsiä. Tai siihen, kun menen ensimmäisille keikoille näiden biisien kanssa.
TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: MALLA HUKKANEN
Jonna Tervomaa kertoo Parempi loppu -levyn kappaleista osoitteessa www.sue.fi. 13
AMBASSA
POHJOISEN MIEHET
Ambassa sai levynsä valmiiksi, vaikka tekniikka pisti vastaan.
V
ihaisinta ja mahtipontisinta suomalaista hiphoppia ei tehdä betonilähiöissä vaan Ivalossa. Kolmen mc:n muodostama Ambassa on hiljattain julkaissut Valtakausi-pitkäsoiton, jota on odotettu jo vuosien ajan. Eldinho, Nit Lang ja Neuvos perustivat Ambassan vuonna 2002. Koko kolmikko oli siihen asti tehnyt musiikkia omilla tahoillaan. Ryhmä nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2004, kun Valtakausi-kappale voitti Pipefest-festivaalin demokilpailun. Meidän ensimmäiset yhdessä tekemämme kappaleet olivat sellaista sairasta hc-pornoa. Musiikillinen linjamme muuttui, kun aloimme ottaa tämän homman enemmän tosissaan. Juuri nyt olemme tavallaan palaamassa juurillemme, koska Valtakausi-levyn valmistumisen jälkeen tekemämme kappaleet muistuttavat monessa mielessä noita ihan ensimmäisiä kokeilujamme, Eldinho kertoo. Ambassa alkoi lähetellä demoaan levyyhtiöihin kesällä 2004. Lopulta Johanna Kustannuksen Atte Blom otti yhteyttä kolmikkoon ja tarjosi heille levytyssopimusta. Aloimme tehdä debyyttiämme jo vuonna 2005, saimme sen valmiiksikin aika nopeasti. Mutta sitten tekniikka alkoi pistää vastaan mitä uskomattomimmilla tavoilla. Esimerkiksi tietokoneiden kovalevyjä pamahteli, Eldinho kertoo. Meistä alkoi jotenkin tuntua, että suuremmat voimat haluavat estää levymme valmistumisen, hän nauraa. Valtakausi koostuu ainoastaan yhdeksäs-
tä biisistä, eikä sille kerry mittaa kuin vain 35 minuuttia. Eldinholla on hyviä selityksiä jo vuosia odotetun levyn pituudelle. Se on kokoelma erilaisia kappaleita. Siksi halusimme laittaa sille vain yhdeksän kappaletta. Kyllä musiikinkuluttajat tajuavat, että joka ikinen niistä kappaleista on mitä suurinta kovuutta. Ambassan biisit ovat suurimmaksi osaksi iskulinjaräppiä. Eldinhon mukaan se on kolmikolle yksinkertaisesti luontevin tapa sanoittaa. Me taidamme olla synkkiä tyyppejä, jotka tekevät mitä haluavat. Iskulinjabiisien tekeminen vain tuntuu hyvältä, eli tuntuisi jotenkin turhalta vääntää väkisin toisenlaisia kappaleita. Uskoisin, että teemme myös jatkossa iskulauseräppiä, mutta jossain mielessä sävykkäämmin. Se ei olisi pelkkää hakkausta, vaan hakkausta ja maalausta, hän muotoilee. Tällä hetkellä Ambassan jäsenet asuvat eri paikkakunnilla. Sen vuoksi Eldinho ei osaa sanoa, milloin Valtakausi saa jatkoa. Materiaalia syntyy kuitenkin koko ajan. Tämän ensimmäisen levymme tekeminen oli opettavaista, jos ajattelee vaikkapa ongelmiamme tekniikan kanssa. Juuri nyt on paha sanoa, miten ehdimme näkemään toisiamme ja kirjoittelemaan riimejä. Julkaisuja tulee, kun on oikea hetki. Levy-yhtiön antaa meidän tehdä, mitä haluamme. He eivät ole sanoneet vastaan missään asiassa, hän toteaa.
TEKSTI: TUOMAS KOKKO KUVA: KALLE PAKANEN
14
17
TIMO RAUTIAINEN
UUDET, RANKAT PALIKAT
Timo Rautiaisella on ollut kiireinen vuosi. Viime keväänä julkaistu debyyttisoololevy Sarvivuori, kiivastahtinen keikkailu ja kulttuuriohjelma K-rapun kuvaukset eivät kuitenkaan olleet esteenä uuden materiaalin syntymiselle.
T
imo Rautiainen kuvailee oloaan kliseiseksi "väsynyt mutta onnellinen" -tilaksi. Viime kesänä tuli sitten takki auki varattua studio jo kevääksi. Tällä hetkellä on sellainen olo, että kysyy Suurlähettiläiden biisin mukaan "Kuka voisi kellot seisauttaa?", eli kuukauden breikki kaikesta tekisi hyvää. Toinen Rautiais-soolo Loppuun ajettu julkaistaan toukokuussa. Nopealla tahdilla syntynyt levy on miehen mielestä lopputulokseltaan kuitenkin yhtä hyvä kuin jos olisi syntynyt pitkän kypsyttelyn jälkeen. Yritin olla panikoimatta missään vaiheessa, vaikka tiesin, että aikaa oli rajallisesti. Verrattuna vielä muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen kaikki tapahtui tosi helposti. On sellainen vapautuminen noiden Niskalaukausaikojen jälkeen tullut, että levyllä on nyt jo se kolmaskin kappale, mies nauraa. Ensimmäinen single, Outolintu, on kansanmusiikista lainaava laulu, joka on tuttuun tapaan Rautiaisen ja Jarkko Martikaisen yhteistyötä. Martikaisen rooli sanoittajana on kappalemääräisesti laskien vähentynyt, mutta Rautiainen antaa artistille krediittiä myös kriittisenä lukijana toimimisesta. Tämä on myös ensimmäinen levy, jonka teksteistä Rautiainen on itse kirjoittanut yli puolet. Se on aina ollut sellainen mukavuudenhalukysymys, että on jossain vaiheessa lykännyt sen homman toisille. Ja ehkä se itsekritiikki on ollut korkea. Kumminkin kun suomen kielellä lauletaan, niin sanojen täytyy olla perusteltuja ja loppuun asti ajateltuja. Englanniksihan pystyy suoltamaan vaikka mitä, mutta se on se suomen kieli, josta joutuu tilille ihan toisella tavalla. Loppuun ajettu käsittelee paljon mielenterveysteemaa ja oravanpyörässä jaksamisen vaikeutta. Musiikillista innoitusta Rautiainen ammensi uusista soitinhankinnoista. Vieraat äänilähteet toivat uusia ulottuvuuksia tekoprosessiin, ja lopputulos on kuultavissa levyltäkin. Taisin ostaa reissukäyttöön sellaisen kitaran, jossa on itses18
sään kaiutin, vahvistin ja rumpukone. Sillä värkkäsin biisejä Hotelli Pasilassa. Itse asiassa levyn nimeksi olisi voinut tulla Hotelli Pasila, sillä se on ollut aika vahvasti meikäläisen toinen koti viimeisen puolentoista vuoden aikana, mies naureskelee.
SUHINAA JA NAKSUTUSTA
Rautiaista on aina pidetty miehenä, jolla on sanansa sanottavana maailman tilasta. Hieman samankaltaisia mielipiteitä on esitetty myös Viimeistä viedään kappaleessa esiintyvästä artistista. Monelle itähelsinkiläisräppäri Steen1:n vierailu Rautiaisen levyllä on aluksi shokki, mutta hetken asiaa sulateltuaan ja kappaletta kuunneltuaan moni tullee toteamaan, että miehissä on lajityypillisistä eroavaisuuksista huolimatta paljon samaa. Jos niitä entisiä kuulijoita on edelleen olemassa, uskon, että tämä saattaa osaa kyllä järkyttää. Soitin yhdelle kaverille miksattua levyä autossa. Kun kitara vingahti Zakk Wylde -tyyliin, se sanoi, että "Ai perkele, tää on hyvä, hyvä
levy on tulossa", mutta siinä vaiheessa kun räppi alkoi, että "Voi perkele, onneksi sulla on se siviiliammatti. Kai sä opettajanhommiinkin pääset, kun tää nyt meni tähän." Rautiainen ei allekirjoita kaikkia Steen1:n mielipiteitä, mutta kunnioittaa sitä, että asioista ollaan vielä jotakin mieltä. Kyllähän mä tiesin miehen ja tiesin, että aika raskasta osastoa on tulossa, mutta korvat punaisina kuuntelin etenkin Salaliittoteoriaa. Puhutaan siitä, että että hevitekstit on rankkoja, mutta kuunnelkaapa siitä! Musiikillinen kapea-alaisuus on Rautiaisen mielestä säälittävää. Vaikka kaikesta musiikista ei henkilökohtaisesti pitäisikään, voi kaikkea kuunnella yrittäen etsiä siitä niitä piirteitä, jotka tekevät kyseisestä tyylistä jonkun korvissa erinomaisen hyvää. Mä olen aina käyttänyt nimitystä "suhina ja naksutus" tästä räppiosastosta, mutta sellaisissa jutuissa kiinnostaa se, että mikä siinä on jonkun mielestä niin hyvää. Vaikka se voi ottaa todella paljon pannuun, yritän silti etsiä sen, mikä siinä ihmisiä kiehtoo. Loppuun ajettu kuulostaa kaikesta huolimatta hyvin rautiais-
maiselta raskaine kitaroineen. Joitakin musiikillisia muutoksia on koettu taustabändin jäsenistömuutosten takia. Tuomas Holopainen ei Nightwish-kiireiltään ehtinyt mukaan uudelle levylle, joten koskettimien osuus on vähentynyt. Kitaristi Alexander Kuoppala jäi isyyslomalle, ja tilalle astui Trio Niskalaukauksesta tuttu Jarkko Petosalmi. Niskalaukauksen asteittaisesta kasaamisesta ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka myös basisti Nils Ursin soittaa Rautiaisen bändissä. Tilannehan on nyt erilainen, koska Petosalmi on minulla niin sanotusti töissä. Jos karrikoiden sanotaan, niin hän soittaa mitä käsketään, Rautianen naurahtaa.
SYNKKÄ-YKÄ MEDIAN PYÖRITYKSESSÄ
Trio Niskalaukaus ilmoitti viime syksynä pistävänsä pillit pussiin lopullisesti. Rautiainen loi maineensa yhtyeen nokkahahmona, mutta kertoo yllättyneensä siitä, kuinka vähän yleisö soolokeikoilla toivoi kuulevansa Niskalaukauksen kappaleita miehen oman tuotannon sijaan. Olin sillä tavalla otettu. Ehkä ne ihmiset, ketkä tulivat paikalle, olivat sitten oikeasti kiinnostuneita ja ne, ketkä olivat toivonsa menettäneet, että "tää on vain mandoliini-iskelmää", eivät vaivautuneet paikalle, mies nauraa. Sooloura toi mukanaan uudenlaista vapautta. Esiintyminen yleisölle muuttui taas nautinnolliseksi, kun rutiinista oli päässyt eroon. Siihen oli mennyt niin monta vuotta, että mietti milloin piti nostaa kitara pystyyn ja mitäköhän sitä laittaisi lapsille ruoaksi ensi viikolla. Vedettiin se jännitysnäytelmä taas kerran ihan samalla tavalla. Kun siitä oli päässyt pois, keikan heittäminen oli hirveän hauskaa. Niskalaukauksen lisäksi Timo Rautiaisen nimi assosioituu monen mielessä myös vastuullisuuteen ja tietynlaiseen huolestuneeseen vakavuuteen asioiden nykytilan takia. Aseman Lapset Ry antoi loppuvuodesta 2006 Rautiaisel-
le valtakunnallisen vastuunkantopalkinnon. Yhtäältä Rautiaista ei harmita, että hän ei ole "rock" sanan perinteisimmässä merkityksessä, mutta toisaalta hän ei halua koulutus- ja työtaustansa leimaavan häntä liikaa. Mä yritin monta vuotta tehdä töitä, että pääsisin irti siitä laulava erityisopettaja -imagosta, ja tässä oli tulos. 2002, kun se suurin mediapeli alkoi, suurin osa siitä oli sitä, että se musiikki ei ollut niin mahtavaa, mutta se musiikin tekijä oli jotenkin kiinnostava, eri piireistä. Aina se vedettiin tiskiin. Mutta en mä sitä yritä peitellä. Yritin vältellä sitä, että en lähde kasvatusasioista puhumaan. Median luoma kuva ihmisestä voi kuitenkin alkaa elää omaa elämäänsä. Vaikka toisin voisi luulla, ei Rautiainen ole koskaan vieraillut televisio-ohjelmissa kommentoimassa kasvatusasioita. Se on se kaveri, joka on koko ajan huolissaan jostain, SynkkäYkä. Mutta se ei pidä paikkaansa, mies luettelee huvittuneena ihmisten muodostamia mielikuvia hänestä, mutta myöntää olevansa mieluummin huolehtija kuin "se perse paljaana kaupungilla konttaava yksilö". Jollakin tavalla koen olevani lapsilleni vastuussa, aivan niin kuin muutkin isät. En halua, että joutuisivat isäänsä häpeämään. Rautiainen kertoo kodin merkityksen muuttuneen vuosien varrella. Nyt koti on omistettu perheelle ja rauhoittumiselle, ja siksi Rautiainen lopettaa kulttuuriohjelma K-rapun juontajana tänä keväänä. Tulevaisuudessa hän toivoo saavansa tehdä musiikkia jos ei kokopäiväisesti, niin ainakin puolet ajasta. Mä oon aina sanonut, että musiikin tekijöillä on tietty määrä palikoita. Joillakin, Ismo Alangolla ja Tuomari Nurmiolla niitä on ihan helvetisti, mutta mulla on semmonen pieni kourallinen, ja mä olen jotenkin osannut ne pyöritellä. Olen tyytyväinen että mulla on edes ne. Päivä kerrallaan, vuosi kerrallaan.
TEKSTI: LOTTA HEIKKERI KUVA: VILLE JUURIKKALA