• Sue Indierockpunkmetalzine #106 TOUKOKUU 2007 !! SUEN FESTIVAALIOPAS 07 !! AMBASSA AKSU TRAVIS STANLEY AGENT KOOPER KERHO FUN JALANKULKUÄMPÄRI MANNA LAPKO TIMO RAUTIAINEN JONNA TERVOMAA KILPI NINE INCH NAILS SONATA ARCTICA PARADISE LOST DAY ELEVEN BEFORE THE DAWN PAJAVASARA MORIAN ALTARIA 1
• 2
• 3
• TOIMITTAJALTA INKLUDES 06 Newsflash 10 Suen Festivaaliopas 07 12 Jonna Tervomaa 14 Ambassa 15 Aksu 16 Travis 18 Timo Rautiainen 20 Lapko 22 Stanley 24 Agent Kooper 26 Nine Inch Nails 28 Jenny Gabrielsson Mare 29 Fun 30 Jalankulkuämpäri, Manna ja Kerho 31 Martti Servo ja Napander 38 Rautamaailma 41 SFP Uutiset ja SetäJussinTupa 42 Sonata Arctica 44 Paradise Lost 46 Day Eleven 47 Before The Dawn 48 Kilpi 49 Pajavasara 50 Morian 51 Altaria 53 SFP Arviot 58 Arviot 64 Ensi-iltaelokuva-arviot 65 Dvdarviot 66 QuizOn ja Keskustelua popmusiikista 67 Tilauskuponki Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Jenni Arbelius, Jarkko Fräntilä, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Jussi Helenius, Marika Honkatukia, Olli Hänninen, Kimmo Jaramo, Tove Juhanmäki, Noora Jussila, Vesa Kataisto, Petri Kipinä, Jukka Kittilä, Tuomas Kokko, Jussi Lahtonen, Kivi Larmola, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Lauri Livistö, Esa Linna, Aku-Tuomas Mattila, Mirko Metsola, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Miki Peltola, Mika Penttinen, Jani Sipilä, Aija Soivanen, Jarkko Tiusanen, Pirita Tiusanen, Jukka Taskinen, Tuomas Tiainen, Taru Tittonen, Volvo-Pete (ATK-huolto), Stefan Greijer Ulkoasu: Kimmo Nurminen Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 22 euroa/12nroa Tilaukset: 09 - 6813 2930 email: miki@sue.fi Painopaikka: SanomaPrint, Hämeen Paino Oy Forssa 2006 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Eerikinkatu 44 LH 3-4, 00180 HKI puh. 09 - 6813 2930 / 050 - 3316748 MUUSIKKO ON MALLINUKKE aastattelin edelliseen numeroon helsinkiläistynyttä räppäriä Tommishockia. Hän otti puheeksi vuosituhannen vaihteen, jolloin levy-yhtiöillä oli lähes loputon usko suomalaiseen hiphoppiin. Nyt vuosia myöhemmin on vaikea uskoa, että toimittajat olivat niin kiinnostuneita riimittelijöistä, että jopa Ajankohtainen Kakkonen teki jutun suomalaisesta hiphopista. Tommishock sanoi saaneensa useita tarjouksia levy-yhtiöiltä. Hän päätti kuitenkin kieltäytyä niistä kaikista, koska ei pitänyt itseään valmiina musiikkibisnekseen. Mutta vaatekaupoilta tulleisiin tarjouksiin hän vastasi myöntävästi. Vuonna 2007 Tommishockia lähinnä naurattaa, että hän on joskus nuorempana suostunut kulkemaan sponsorivaatteissa. Mutta jos joku kuvittelee, että vaatesponsorit ovat vain räppäreiden yksinoikeus, hän on väärässä. Esimerkiksi Disco Ensemblen jäsenet ovat kulkeneet kengissä, jotka he ovat saaneet ilmaiseksi. Vokalisti Miikka Koivisto on sanonut julkisuudessa, että hän ei usko bändin ikinä varsinaisesti mainostavan mitään. Se on outo kommentti ottaen huomioon, että useissa bändistä otetuissa valokuvissa jokaisella jäsenellä on samanmerkkiset kengät. Ja totta kai siten, että kenkämerkin logo on näkyvissä. Esimerkiksi eräässä Disco Ensemblen virallisilla nettisivuilla olevassa kuvassa kengät näkyvät suurempina kuin soittajien kasvot. Disco Ensemble ei ole poikkeus suomalaisessa musiikkibisneksessä. Ulkomusiikilliset seikat vain ovat vielä jonkinlainen tabu, joista muusikot eivät juurikaan keskustele julkisuudessa. Sponsorisopimukset eivät tietenkään huononna Disco Ensemblen musiikkia, eikä Tommishockin biisejä paranna tosiasia, että hän joutuu ostamaan itse kaikki vaatteensa. Mutta tätäkin lehteä lukiessa olisi hyvä muistaa, että monet bändeistä otetuista valokuvista ovat lähinnä vaatemainoksia. Populaarimusiikkiin on aina haluttu liittää kapinallisuutta ja itsepäisyyttä, mutta siitä huolimatta monet muusikot ovat tällä hetkellä sivutoimisia mallinukkeja. Eikä se tunnu olevan ongelma musiikinkuluttajille. Monet Disco Ensemblen fanit käyttävät samanmerkkisiä kenkiä kuin bändin jäsenet. Eli he uskovat ihan vilpittömästi, että tietynmerkkisissä kengissä tai vaatteissa olisi punkia enemmän kuin toisissa. Saman ilmiön voi huomata oikeastaan minkä tahansa kotimaisen punk- tai hardcorebändin keikalla, koska yleisöä katsellessa tulee väistämättä mieleen, että näihin piireihin kuuluakseen on valittava toinen kahdesta virallisesta kenkämerkistä. En haluaisi uskoa, että nyt 2000-luvulla vaatteet ja asenne ovat populaarimusiikissa lähes yhtä merkittävässä asemassa. H Tuomas Kokko Toimittaja Sue #106 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Last Days of April ­ Might As Well Live, Iron Maiden ­ A Matter of Life And Death, Dave Lindholm ­ Lähes 50, Trouble Bound Gospel ­ s/t, Bruce Springsteen ­ Darkness on the Edge of Town, Buzzcocks ­ Singles Going Steady, Aksu ­ OiOiOi, The White Stripes ­ Icky Thump, Brant Bjork and The Bros ­ Somera Sól 4
• NEWSFLASH TURBONEGROn uusi albumi Retox julkaistaan 13. kesäkuuta. Sitä edeltää single Do You Do You Dig Destruction, joka julkaistaan 23. toukokuuta. Turbonegro esiintyy Oulun Qstockissa 27. heinäkuuta. BAD BRAINS julkaisee ensimmäisen studioalbuminsa yli kymmeneen vuoteen. Build a Nation levyn on tuottanut Beastie Boysin Adam Yauch. Albumi ilmestyy 26. kesäkuuta. ÄÄNI JA VIMMA -kisan voitti tänä vuonna Pintandwefall. Hopealle sijoittui Haven ja pronssille Voltage. Muusikko ERIK "EEKI" MANTERE on kuollut. Menestyksekkään Hullujussi-yhtyeen laulajana 1970-luvulla vaikuttanut Mantere esiintyi myös bändeissä Eeki Mantere ja Kadonneet pojat ja Eeki Mantere Duo. Mantere tunnettiin myös Viktor Kalborrek -hahmostaan sekä mehumainosten Kari Grandina. Mantere oli 58-vuotias. Brittiläinen indie-bändi CRIMEA julkaisee toisen albuminsa ilmaiseksi internetissä. Bändin vuonna 2006 debyyttipitkäsoitto myi 35 000 kappaletta ja sen singlebiisi Lottery Winners on Acid nousi Britannian singlelistan sijalle 31. Crimean tuolloinen levy-yhtiö Warner ei kuitenkaan halunnut jatkaa yhteistyötä. Poliisin vanha tuttu BOY GEORGE pidätettiin jälleen. Tällä kertaa laulajaa epäillään vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä: Boy George ja rikoskumppaniksi oletetun miehen epäillään kiinnittäneen kolmannen miehen käsiraudoilla seinään ja valokuvanneen tätä. Entinen Kiss-rumpali ja kissamies PETER CRISS julkaisee sooloalbumin. Heinäkuun 24. päivä julkaistava One for All sisältää sekä Crissin omia biisejä että lainamateriaalia. BLUR-basisti Alex James vihjailee, että bändi menisi studioon äänittämään uutta materiaalia jo tänä kesänä. Kokoonpanossa on jälleen mukana myös kitaristi Graham Coxon. Roots-rumpali ?UESTLOVE joutui vaikeuksiin Buffalon lentokentällä Yhdysvalloissa. Viranomaisten mukaan ?uestlove kudottuine rastafarihattuineen ja runsaine käteisvaroineen vaikutti epäilyttävästi huumekauppiaalta. Tunnin kestäneiden kuulustelujen jälkeen syytön muusikko päästettiin jatkolennolle. Luovan säveltaiteen tapahtuma KLUSTERMUS 2007 järjestetään lauantaina 9.6.2007 Rauman Syväraumanlahdella. Ilmaistapahtuma tarjoaa kahdella lavalla elävää musiikkia jatsista poppiin ja raskaaseen musiikkiin. Esiintymässä ovat Itkevä tyttö, Viola, One Taste, Lady Escape, Boomhauer, No Shame, Risto, Taipuva luotisuora, Haternal, Liittovaltio, Delicious Orange, Kaihoa ja Fun. Ruotsalaisen THE COFFINSHAKERSin uusi albumi ilmestyy toukokuussa. Bändin nimeä kantavaa kakkoskiekkoa on kuvailtu syvällisemmäksi ja kypsemmäksi kuin bändin debyyttiä. Uutiset toimitti Ari Väntänen (ari.vantanen@sue.fi). KUVA: ARI NAKARI LÄSKINÄ LAUTEILLE Vuosina 1995-2000 toiminut Pronssinen Pokaali lähtee kiertueelle ja julkaisee kokoelman. Seitsemän välivuoden aikana Pronssisesta Pokaalista on kuin vahingossa kasvanut eräänlainen superkokoonpano. Miehistössä vaikuttavat Jouni Hynynen ja Jari Sinkkonen (Kotiteollisuus), Marko Annala ja Janne Hyrkäs (Mokoma), Jyri Riikonen (Lodger), Janne Hynynen (Monsteriser, Magneetti), Pasi Vuorela, Jarkko Koponen sekä yhtyeen keulakuvana ja laulajana toiminut, soololevynkin julkaissut Tomi Sivenius (Magneetti). ­ Mokoman kollit ja Riikonen olivat Monsteriserin keikalla Helsingissä ja humalapäissään alkoivat visioida asiaa, Jouni Hynynen valottaa Pronssisen Pokaalin paluun alkuvaiheita. ­ Pikkuveli Janne soitti miulle ja kysyi olenko messissä. Lupasin jostain syystä lähteä. Kolme albumia levyttänyt lappeenrantalainen Pronssinen Pokaali julkaisee myös kokoelmalevyn nimeltä Leikin loppu. ­ Kokoelman julkaisu tähän samaan syssyyn taisi olla miun idea, Jouni Hynynen muistelee. ­ Ajattelin, että saataisiin näin edes joku syy lähteä keikoille. Kokoelmasta tuli yllättävän hyvä. Levyillä olleet soundierot eivät olekaan niin suuria kuin muistin. Biisitkin ovat varsin hyviä. Päävastuu kokoelman kasaamisella on Hynysen Jannella ja Siveniuksella. Myö muut vaan kuolattiin vieressä. Miun ainoa vaatimus oli se, että Leikin loppu -biisi pitää saada mukaan. Hynynen kertoo, että myös uutta materiaalia sisältävä Pronssinen Pokaali -levy on suunnitteilla. Kotiteollisuus-Mokoma-miehistöä sillä ei kuitenkaan kuulla. ­ Ei ole aikaa. Sivenius on tehnyt tulevan materiaalin yhdessä Riikosen ja Hynysen Jannen kanssa. Pronssinen pokaali soitti alun perin biisejä, jotka eivät jäsenten muille bändeille sopineet. Mitä semmoisille biiseille nykyään tapahtuu? ­ Miulta menee kaikki ylimääräinen paska suoraan roskiin. Tai onhan tuossa noita biisejä cd:t pullollaan, mutta ne on oikeasti huonoja. Miten Pronssinen Pokaali vuonna 2007 eroaa takavuosien Pronssisesta Pokaalista? ­ Vaikea sanoa ennen kuin treenit alkavat. Annala ei esimerkiksi ole soittanut keikoilla kitaraa vuosiin. Mutta eiköhän ammattimiehet homman saa kasaan aika nopeastikin. Tai sitten on syytä vaihtaa ammattia. Suurin ero on varmaan siinä, että ukot ovat läskistyneet. Raiderissa lukeekin, että keikkapaikan on syytä tarkistaa lavarakenteiden kestävyys ennen keikkaa. Omilla lomilla, haku päällä 2007 -kiertue: ti 22.5. Lappeenranta, Totem ke 23.5. Jyväskylä, Lutakko to 24.5. Kuopio, Henrys Pub pe 25.5. Tampere, Klubi la 26.5. Helsinki, Virgin Oil 6
• 12
• JONNA TERVOMAA LEIKKIÄ PAHAN SILMÄN ALLA Parempi loppu ei ole Jonna Tervomaalle uusi alku. Sen sijaan se on rohkea aluevaltaus, jonka tehtyään Tervomaa asettuu entistä alttiimmaksi huomiolle ja kritiikille. onna Tervomaa julkaisi Suljettu sydän -soolodebyyttinsä vuonna 1998. (Ei, me emme liitä lapsi-Jonnan levyjä Tervomaan diskografiaan. Ne ilmestyivät edellisessä elämässä.) Kakkosalbumi Neljä seinää seurasi sen kintereillä heti seuraavana vuonna. Vuonna 2001 ilmestyneen Viivallalevyn jälkeen levytystahti laantui hieman, ja Halon julkaisuun kului aikaa kolme vuotta. Saman verran odotutti itseään uunituore albumi Parempi loppu. ­ Muutama eka vuosi oli yhtä ryöppyä, Jonna Tervomaa muistelee ja maistelee lasistaan jotakin aniliininpunaista. ­ Silloin me tampattiin tilaa itsellemme. Mä halusin ilmoittaa ihmisille, että olen tullut jäädäkseni. ­ Nykyinen harvempi tahti on tarpeellinen tahti, koska haluan pitää itseni erossa tulosvastuusta. Levyjä ei tehdä sen takia, että edellisestä on kulunut tietty määrä aikaa. Mun pitää irrottaa otteeni edellisestä levystä ennen kuin alan tehdä uutta. Täytyy olla sellainen fiilis, että jotain on tapahtunut. Jonna kertoo siirtäneensä Parempi loppu -levyn äänitysten alkamista, koska tuntui liian rutiininomaiselta lähteä tekemään taas uutta levyä niin kuin ennenkin. Ajatus omien sävellysten levyttämisestä oli kiehtonut Jonnaa jo pitkään. Lopulta tuore lähtökohta uudelle levylle löytyi juuri siitä: Jonna Tervomaa ja tuottaja-kitaristi Jussi Jaakonaho päättivät nostaa pöydälle ainoastaan omat ideansa sen sijaan, että levyllä käytettäisiin ulkopuolisia säveltäjiä. ­ Se oli pelottavaa, jos sitä erehtyi ajattelemaan. Oli hirveä kauhu siitä, että toistaa itseään tai muita. Tuntui, että paha silmä seurasi koko ajan ja huomautteli, että nyt sä teet taas tota samaa. Mutta kun se ovi avattiin, niin paskat oli jo housuissa. Oli mukauduttava tilanteeseen. J ­ Pelko loppui, kun me tuottajan kuunneltiin ensimmäistä kertaa matskua, jota meillä oli. Sen jälkeen hommasta tuli taas leikkiä. Tämän levyn tekeminen oli vaikeimmillaan tosi vaikeaa, mutta samalla riemastuttavin prosessi koskaan. ­ Aiemmin olen kirjoittanut tekstejä jonkun toisen tekemiin kuviin eli sävellyksiin, mutta nyt kukaan ei laittanut mulle raameja. Tällä kertaa tekstien kirjoittaminen oli vapaampaa ja vaikutti paljon siihen, millaisia biiseistä tuli. Siinä mielessä tää on mahtava läpimurto. ­ Muutos ei silti loppujen lopuksi ollut kovin radikaali. Aikaisempien neljän levyn biisit muuttuivat omiksi tosi nopeasti, ja minähän musiikkini olen aina valinnut, joten logiikka on olemassa. En koskaan ajatellut sitä, kuka ne biisit on säveltänyt. Se oli mulle ihan normaalia bänditoimintaa. YKSI BÄNDISTÄ Jonna Tervomaa kertoo kokeilleensa kepillä jäätä sen suhteen, pitäisikö hänen bändilleen antaa nimi. Hän pitää itseään yhtenä bändin jäsenistä ja vakuuttaa, että Terviksen musiikki kuulostaa yhtä paljon soittajiltaan kuin laulajaltaan. ­ Mulla ei ole mitään harhakuvitelmia siitä. Bändin pitää olla bändi, oli sen keulassa kuka tahansa. Muuten homma ei kehity. Mutta mulla on määräämisoikeus, ja kyllä mä siitäkin nautin. Viime kädessä tää on aina mun juttu. ­ Haaveilen sivuprojektista, jossa tosiaan olisin yksi bändistä. Vielä ei ole valjennut, mitä se voisi olla ja keiden kanssa. Olisi hauskaa soittaa muidenkin kanssa ja mieluiten niin, ettei mulla olisi minkäänlaista vastuuta musiikista. Välillä kadehdin sitä, kun bändi voi nauttia keikkailusta täysin rennosti. Niiden ei tarvitse miettiä esimerkiksi sitä, pystyvätkö ne laulamaan. ­ Mutta laulamaan mä jou- tuisin uudessa projektissakin, koska ei mun soittotaitoni riitä muuhun. Olen laulaja henkeen ja vereen, ja olisi kauheaa olla lavalla jonkun instrumentin kanssa. Soittaminen ei ole mulle muuta kuin työväline. Toivottavasti kukaan ei koskaan kuule, kun soitan kitaraa. ­ Kitaralla mä kuitenkin sävellän ja kitara on yksi levyjeni ja koko tämän kaaren salaisuuksista. Se on kaikkein ruokkivin soitin sekä tekstien että biisien suhteen. Aisaparini Jaakonahon kitarointi on just sitä mistä mä pidän. Kun Jussi ottaa kitaran käteen, mun ideani muuttuvat biiseiksi. ­ Myös bändillä kokonaisuutena on suuri vaikutus. Kun koko bändi alkaa soittaa uutta biisiä, se saattaa pistää vaikka tekstin uusiksi. Halo-levyn jälkeen bändiin tuli uusi rumpali ja kosketinsoittaja eli 50% uutta verta. Edellinen kokoonpano oli kasassa niin monta vuotta, että sillä oli oma soundi. Nyt se soundi muuttui. Se taas vaikutti siihen, millaista musasta tuli. ­ Meidän oli pakko treenata enemmän ennen studioon menoa, koska kokoonpano oli muuttunut. Siksi biisit ehtivät elää tavallista kauemmin bändin käsittelyssä. Siksi Parempi loppu on kokonaisempi kuin aikaisemmat levyni. YKSIN ESILLÄ Kokipa Tervomaa itsensä yhdeksi bändin jätkistä tai ei, työn julkinen puoli on kokonaan hänen harteillaan. Laulajatar kuitenkin vakuuttaa pystyvänsä elämään tuon asian kanssa loistavasti. ­ Mä olen rentoutunut julkisuuden suhteen ja oppinut käsittelemään sitä huumorilla. Julkisuuttahan ei voi kontrolloida, ja jostain näkökulmasta saatan olla aika nihee sen suhteen. Mutta kun mä olen muusikko ja esillä vain siksi, että se on osa duuniani. Julkisuutta voi kyllä hallita omalla käytöksellään. Tämän todistaa esimerkiksi se, että Kimi Räikköstä on riepoteltu lööpeissä, mutta Jonna Tervomaata ei. Lukuun ottamatta muutaman vuoden takaista Linnan juhlien pukupyykkiä, jossa hyisen pakkasilman ja ohuen kankaan tekemän tepposen uhriksi joutuneet nännit muuttuivat koko kansan omaisuudeksi. ­ Se oli läpinäkyvä näpäytys: "Nyt löytyi se juttu, Tervomaa perkele!" On uskomatonta, miten tuollaisesta asiasta voi tulla tuollainen haloo. Minusta itsenäisyys on asia, jota saa juhlia. Linnan juhliin ei pitäisi mennä buustaamaan omaa persoonaa, vaan juhlimaan nöyrästi isovanhempien sukupolvea. Mutta kuitenkin niissä juhlissa on kaikkien arvosteltavana. Siinä mielessä se homma on väärään suuntaan kallellaan. Myöskään se, miten levy otetaan vastaan, ei ole artistin hallinnassa, ja uusia näpäytyksiä kannattaa valmistautua ottamaan vastaan. Vaikka aiemmin sanoittajana ja tulkitsijana kunnostautunut Tervomaa on nyt haalinut itselleen lisää vastuuta säveltäjänä, hän kiistää odottavansa Parempi loppu -levyn saamaa julkista palautetta kauhulla. ­ Haluan palautetta, varsinkin tyypeiltä, jotka ovat kuunnelleet ennenkin levyjäni. Mikä fiilis niille tulee tästä levystä? Kuuleeko ne siinä eroa entiseen? Itse en osaa sanoa siitä mitään, koska päällepäsmään levyjen tekemistä alusta loppuun saakka. Siksi oma suhtautumiseni tähän levyyn ei ole radikaalisti erilainen kuin aikaisempiin. Mutta en tiedä, mitä mulle tapahtuu, kun palautetta rupeaa tulemaan. Luoja tietää, hajoanko siihen, kun sitä tulee päin pläsiä. Tai siihen, kun menen ensimmäisille keikoille näiden biisien kanssa. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: MALLA HUKKANEN Jonna Tervomaa kertoo Parempi loppu -levyn kappaleista osoitteessa www.sue.fi. 13
• AMBASSA POHJOISEN MIEHET Ambassa sai levynsä valmiiksi, vaikka tekniikka pisti vastaan. V ihaisinta ja mahtipontisinta suomalaista hiphoppia ei tehdä betonilähiöissä vaan Ivalossa. Kolmen mc:n muodostama Ambassa on hiljattain julkaissut Valtakausi-pitkäsoiton, jota on odotettu jo vuosien ajan. Eldinho, Nit Lang ja Neuvos perustivat Ambassan vuonna 2002. Koko kolmikko oli siihen asti tehnyt musiikkia omilla tahoillaan. Ryhmä nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2004, kun Valtakausi-kappale voitti Pipefest-festivaalin demokilpailun. ­ Meidän ensimmäiset yhdessä tekemämme kappaleet olivat sellaista sairasta hc-pornoa. Musiikillinen linjamme muuttui, kun aloimme ottaa tämän homman enemmän tosissaan. Juuri nyt olemme tavallaan palaamassa juurillemme, koska Valtakausi-levyn valmistumisen jälkeen tekemämme kappaleet muistuttavat monessa mielessä noita ihan ensimmäisiä kokeilujamme, Eldinho kertoo. Ambassa alkoi lähetellä demoaan levyyhtiöihin kesällä 2004. Lopulta Johanna Kustannuksen Atte Blom otti yhteyttä kolmikkoon ja tarjosi heille levytyssopimusta. ­ Aloimme tehdä debyyttiämme jo vuonna 2005, saimme sen valmiiksikin aika nopeasti. Mutta sitten tekniikka alkoi pistää vastaan mitä uskomattomimmilla tavoilla. Esimerkiksi tietokoneiden kovalevyjä pamahteli, Eldinho kertoo. ­ Meistä alkoi jotenkin tuntua, että suuremmat voimat haluavat estää levymme valmistumisen, hän nauraa. Valtakausi koostuu ainoastaan yhdeksäs- tä biisistä, eikä sille kerry mittaa kuin vain 35 minuuttia. Eldinholla on hyviä selityksiä jo vuosia odotetun levyn pituudelle. ­ Se on kokoelma erilaisia kappaleita. Siksi halusimme laittaa sille vain yhdeksän kappaletta. Kyllä musiikinkuluttajat tajuavat, että joka ikinen niistä kappaleista on mitä suurinta kovuutta. Ambassan biisit ovat suurimmaksi osaksi iskulinjaräppiä. Eldinhon mukaan se on kolmikolle yksinkertaisesti luontevin tapa sanoittaa. ­ Me taidamme olla synkkiä tyyppejä, jotka tekevät mitä haluavat. Iskulinjabiisien tekeminen vain tuntuu hyvältä, eli tuntuisi jotenkin turhalta vääntää väkisin toisenlaisia kappaleita. Uskoisin, että teemme myös jatkossa iskulauseräppiä, mutta jossain mielessä sävykkäämmin. Se ei olisi pelkkää hakkausta, vaan hakkausta ja maalausta, hän muotoilee. Tällä hetkellä Ambassan jäsenet asuvat eri paikkakunnilla. Sen vuoksi Eldinho ei osaa sanoa, milloin Valtakausi saa jatkoa. Materiaalia syntyy kuitenkin koko ajan. ­ Tämän ensimmäisen levymme tekeminen oli opettavaista, jos ajattelee vaikkapa ongelmiamme tekniikan kanssa. Juuri nyt on paha sanoa, miten ehdimme näkemään toisiamme ja kirjoittelemaan riimejä. Julkaisuja tulee, kun on oikea hetki. ­ Levy-yhtiön antaa meidän tehdä, mitä haluamme. He eivät ole sanoneet vastaan missään asiassa, hän toteaa. TEKSTI: TUOMAS KOKKO KUVA: KALLE PAKANEN 14
• 17
• TIMO RAUTIAINEN UUDET, RANKAT PALIKAT Timo Rautiaisella on ollut kiireinen vuosi. Viime keväänä julkaistu debyyttisoololevy Sarvivuori, kiivastahtinen keikkailu ja kulttuuriohjelma K-rapun kuvaukset eivät kuitenkaan olleet esteenä uuden materiaalin syntymiselle. T imo Rautiainen kuvailee oloaan kliseiseksi "väsynyt mutta onnellinen" -tilaksi. ­ Viime kesänä tuli sitten takki auki varattua studio jo kevääksi. Tällä hetkellä on sellainen olo, että kysyy Suurlähettiläiden biisin mukaan "Kuka voisi kellot seisauttaa?", eli kuukauden breikki kaikesta tekisi hyvää. Toinen Rautiais-soolo Loppuun ajettu julkaistaan toukokuussa. Nopealla tahdilla syntynyt levy on miehen mielestä lopputulokseltaan kuitenkin yhtä hyvä kuin jos olisi syntynyt pitkän kypsyttelyn jälkeen. ­ Yritin olla panikoimatta missään vaiheessa, vaikka tiesin, että aikaa oli rajallisesti. Verrattuna vielä muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen kaikki tapahtui tosi helposti. On sellainen vapautuminen noiden Niskalaukausaikojen jälkeen tullut, että levyllä on nyt jo se kolmaskin kappale, mies nauraa. Ensimmäinen single, Outolintu, on kansanmusiikista lainaava laulu, joka on tuttuun tapaan Rautiaisen ja Jarkko Martikaisen yhteistyötä. Martikaisen rooli sanoittajana on kappalemääräisesti laskien vähentynyt, mutta Rautiainen antaa artistille krediittiä myös kriittisenä lukijana toimimisesta. Tämä on myös ensimmäinen levy, jonka teksteistä Rautiainen on itse kirjoittanut yli puolet. ­ Se on aina ollut sellainen mukavuudenhalukysymys, että on jossain vaiheessa lykännyt sen homman toisille. Ja ehkä se itsekritiikki on ollut korkea. Kumminkin kun suomen kielellä lauletaan, niin sanojen täytyy olla perusteltuja ja loppuun asti ajateltuja. Englanniksihan pystyy suoltamaan vaikka mitä, mutta se on se suomen kieli, josta joutuu tilille ihan toisella tavalla. Loppuun ajettu käsittelee paljon mielenterveysteemaa ja oravanpyörässä jaksamisen vaikeutta. Musiikillista innoitusta Rautiainen ammensi uusista soitinhankinnoista. Vieraat äänilähteet toivat uusia ulottuvuuksia tekoprosessiin, ja lopputulos on kuultavissa levyltäkin. ­ Taisin ostaa reissukäyttöön sellaisen kitaran, jossa on itses18 sään kaiutin, vahvistin ja rumpukone. Sillä värkkäsin biisejä Hotelli Pasilassa. Itse asiassa levyn nimeksi olisi voinut tulla Hotelli Pasila, sillä se on ollut aika vahvasti meikäläisen toinen koti viimeisen puolentoista vuoden aikana, mies naureskelee. SUHINAA JA NAKSUTUSTA Rautiaista on aina pidetty miehenä, jolla on sanansa sanottavana maailman tilasta. Hieman samankaltaisia mielipiteitä on esitetty myös Viimeistä viedään kappaleessa esiintyvästä artistista. Monelle itähelsinkiläisräppäri Steen1:n vierailu Rautiaisen levyllä on aluksi shokki, mutta hetken asiaa sulateltuaan ja kappaletta kuunneltuaan moni tullee toteamaan, että miehissä on lajityypillisistä eroavaisuuksista huolimatta paljon samaa. ­ Jos niitä entisiä kuulijoita on edelleen olemassa, uskon, että tämä saattaa osaa kyllä järkyttää. Soitin yhdelle kaverille miksattua levyä autossa. Kun kitara vingahti Zakk Wylde -tyyliin, se sanoi, että "Ai perkele, tää on hyvä, hyvä levy on tulossa", mutta siinä vaiheessa kun räppi alkoi, että "Voi perkele, onneksi sulla on se siviiliammatti. Kai sä opettajanhommiinkin pääset, kun tää nyt meni tähän." Rautiainen ei allekirjoita kaikkia Steen1:n mielipiteitä, mutta kunnioittaa sitä, että asioista ollaan vielä jotakin mieltä. ­ Kyllähän mä tiesin miehen ja tiesin, että aika raskasta osastoa on tulossa, mutta korvat punaisina kuuntelin etenkin Salaliittoteoriaa. Puhutaan siitä, että että hevitekstit on rankkoja, mutta kuunnelkaapa siitä! Musiikillinen kapea-alaisuus on Rautiaisen mielestä säälittävää. Vaikka kaikesta musiikista ei henkilökohtaisesti pitäisikään, voi kaikkea kuunnella yrittäen etsiä siitä niitä piirteitä, jotka tekevät kyseisestä tyylistä jonkun korvissa erinomaisen hyvää. ­ Mä olen aina käyttänyt nimitystä "suhina ja naksutus" tästä räppiosastosta, mutta sellaisissa jutuissa kiinnostaa se, että mikä siinä on jonkun mielestä niin hyvää. Vaikka se voi ottaa todella paljon pannuun, yritän silti etsiä sen, mikä siinä ihmisiä kiehtoo. Loppuun ajettu kuulostaa kaikesta huolimatta hyvin rautiais- maiselta raskaine kitaroineen. Joitakin musiikillisia muutoksia on koettu taustabändin jäsenistömuutosten takia. Tuomas Holopainen ei Nightwish-kiireiltään ehtinyt mukaan uudelle levylle, joten koskettimien osuus on vähentynyt. Kitaristi Alexander Kuoppala jäi isyyslomalle, ja tilalle astui Trio Niskalaukauksesta tuttu Jarkko Petosalmi. Niskalaukauksen asteittaisesta kasaamisesta ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka myös basisti Nils Ursin soittaa Rautiaisen bändissä. ­ Tilannehan on nyt erilainen, koska Petosalmi on minulla niin sanotusti töissä. Jos karrikoiden sanotaan, niin hän soittaa mitä käsketään, Rautianen naurahtaa. SYNKKÄ-YKÄ MEDIAN PYÖRITYKSESSÄ Trio Niskalaukaus ilmoitti viime syksynä pistävänsä pillit pussiin lopullisesti. Rautiainen loi maineensa yhtyeen nokkahahmona, mutta kertoo yllättyneensä siitä, kuinka vähän yleisö soolokeikoilla toivoi kuulevansa Niskalaukauksen kappaleita miehen oman tuotannon sijaan. ­ Olin sillä tavalla otettu. Ehkä ne ihmiset, ketkä tulivat paikalle, olivat sitten oikeasti kiinnostuneita ja ne, ketkä olivat toivonsa menettäneet, että "tää on vain mandoliini-iskelmää", eivät vaivautuneet paikalle, mies nauraa. Sooloura toi mukanaan uudenlaista vapautta. Esiintyminen yleisölle muuttui taas nautinnolliseksi, kun rutiinista oli päässyt eroon. ­ Siihen oli mennyt niin monta vuotta, että mietti milloin piti nostaa kitara pystyyn ja mitäköhän sitä laittaisi lapsille ruoaksi ensi viikolla. Vedettiin se jännitysnäytelmä taas kerran ihan samalla tavalla. Kun siitä oli päässyt pois, keikan heittäminen oli hirveän hauskaa. Niskalaukauksen lisäksi Timo Rautiaisen nimi assosioituu monen mielessä myös vastuullisuuteen ja tietynlaiseen huolestuneeseen vakavuuteen asioiden nykytilan takia. Aseman Lapset Ry antoi loppuvuodesta 2006 Rautiaisel- le valtakunnallisen vastuunkantopalkinnon. Yhtäältä Rautiaista ei harmita, että hän ei ole "rock" sanan perinteisimmässä merkityksessä, mutta toisaalta hän ei halua koulutus- ja työtaustansa leimaavan häntä liikaa. ­ Mä yritin monta vuotta tehdä töitä, että pääsisin irti siitä laulava erityisopettaja -imagosta, ja tässä oli tulos. 2002, kun se suurin mediapeli alkoi, suurin osa siitä oli sitä, että se musiikki ei ollut niin mahtavaa, mutta se musiikin tekijä oli jotenkin kiinnostava, eri piireistä. Aina se vedettiin tiskiin. Mutta en mä sitä yritä peitellä. Yritin vältellä sitä, että en lähde kasvatusasioista puhumaan. Median luoma kuva ihmisestä voi kuitenkin alkaa elää omaa elämäänsä. Vaikka toisin voisi luulla, ei Rautiainen ole koskaan vieraillut televisio-ohjelmissa kommentoimassa kasvatusasioita. ­ Se on se kaveri, joka on koko ajan huolissaan jostain, SynkkäYkä. Mutta se ei pidä paikkaansa, mies luettelee huvittuneena ihmisten muodostamia mielikuvia hänestä, mutta myöntää olevansa mieluummin huolehtija kuin "se perse paljaana kaupungilla konttaava yksilö". ­ Jollakin tavalla koen olevani lapsilleni vastuussa, aivan niin kuin muutkin isät. En halua, että joutuisivat isäänsä häpeämään. Rautiainen kertoo kodin merkityksen muuttuneen vuosien varrella. Nyt koti on omistettu perheelle ja rauhoittumiselle, ja siksi Rautiainen lopettaa kulttuuriohjelma K-rapun juontajana tänä keväänä. Tulevaisuudessa hän toivoo saavansa tehdä musiikkia jos ei kokopäiväisesti, niin ainakin puolet ajasta. ­ Mä oon aina sanonut, että musiikin tekijöillä on tietty määrä palikoita. Joillakin, Ismo Alangolla ja Tuomari Nurmiolla niitä on ihan helvetisti, mutta mulla on semmonen pieni kourallinen, ja mä olen jotenkin osannut ne pyöritellä. Olen tyytyväinen että mulla on edes ne. Päivä kerrallaan, vuosi kerrallaan. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI KUVA: VILLE JUURIKKALA
• 19
• LAPKO 20
• akola asui neljä viikkoa vanhassa pappilassa Länsi-Suomessa ja väänsi levyä yhdessä tuottaja Jonas Olssonin (Callisto, Deep Insight) kanssa studiossa. Muu bändi vietti kaupungissa parisen viikkoa, mutta laulajana Hakolan osuus kesti pisimpään. ­ Se oli hyvin intensiivistä ja raastavaa, koska levy ja musiikki pyörivät koko ajan mielessä. Oli kuitenkin myös todella palkitsevaa tehdä töitä vieraassa kaupungissa, jossa en keksinyt oikein muuta tekemistä. Kotikaupungissa ideat olisivat saattaneet huuhtoutua kurkusta alas helpommin, laulaja naureskelee. Turkulaisbändi Stanleyn debyyttialbumi Skylines And Rooftops sisältää popsävytteistä, dynaamista vaihtoehtorockia. Vaikka yhtye on ollut kasassa jo parisen vuotta, uudelle levylle haluttiin tehdä täysin uutta materiaalia. ­ Usein ensimmäiselle levylle otetaan mukaan vanhoja biisejä, mutta me halusimme tehdä tuoreen kokonaisuuden. Uusimmat kappaleet syntyivät vasta muutama viikko ennen studioon menoa. Yhtye sai levy-yhtiöltään Mastermind Recordingsilta vapaat kädet levyntekoon. Uudelle levylle syntyi materiaalia, josta oli riisuttu alkuaikojen raskautta ja siirrytty melodisempaan suuntaan. Yhtyeen vaikutteita ovat esimerkiksi Mew, Radiohead, Deftones ja Smashing Pumpkins. Stanley pyrki tekemään kuitenkin rehellisesti omannäköistä musiikkia. ­ Emme hakeneet tietoisesti määrättyä soundia emmekä pyrkineet tekemään tiettyyn genreen sopivaa musiikkia, kitaristi Mikko Kymäläinen kuvailee. Peter Hakola perusti Stanleyn yhdessä rumpali Jussi Ilmosen kanssa vuonna 2001. Basisti Juha Nikkanen löytyi netti-ilmoituksella vuotta myöhemmin, mutta kitaristia bändi joutui metsästämään hiukan pidempään. ­ Kaikenlaisia sankareita kävi koittamassa, mutta henkilökemiat eivät vaan kohdan- H ­ Tuntui, ettei se neljä viikkoa lopu koskaan. Siinä oli sitä suomalaista rock-glamouria kerrakseen, Stanleyn laulaja-kitaristi Peter Hakola kuvaa alkukevään levyttämissessiota Kokkolassa. STANLEY EI LAULA LOHIKÄÄRMEISTÄ neet, Hakola kuvailee. Lopulta kitaristi löysi bändin itse. ­ Olin soittanut eri kokoonpanoissa, mutta kaipasin yhtyettä, joka haluaa tehdä musiikkia tosissaan. Kuulin, että Stanley hakee kitaristia ja menin treenikämpällä kerran kaljapäissäni tarjoamaan itseäni. Koesoittojen jälkeen homma oli selvä, kitaristi Kymäläinen muistelee. Stanley on keikkaillut kuluneen kevään aikana ja lämmitellyt esimerkiksi Lapkoa, Rubikia ja Deep Insightia. Alkukesällä on pienimuotoisen kiertueen vuoro. Yhtye on keikkailusta innoissaan ja harmittelee sitä, että levy on kesän festareita ajatellen vähän myöhässä. ­ Kyllähän tätä tekee suureksi osaksi keikkojen takia ja on ollut mahtavaa päästä soittamaan hyvien bändien kanssa. Kivaa, ettei tarvitse enää vain kavereille soitella. Laulaja-kitaristi Peter Hakola vastaa myös kappaleiden sanoituksesta. Albumin sanoituksissa käsitellään ihmissuhteita, kuoleman kohtaamista ja sitä, ettei mikään ole pysyvää. Aiheet suodattuvat laulajan kokemuksista, tunnelmista ja ympäröivän elämän tarkkailusta. ­ En sanoisi, että kyseessä on ihmissuhdelevy, vaikkemme laulakaan politiikasta tai jostain lohikäärmeistä. Ensilevyn nimeksi valikoitui Skylines And Rooftops, koska sanapari kuvaa yhtyeen mielestä albumin kokonaisuutta hyvin. Kansikuvan piirroksessa seisoo viisi miestä pilvenpiirtäjän reunalla. Yksi miehistä on jo hypännyt alas. Taivaanrantaan kurkottava nimi ja levyn visuaalinen ilme liittävät kokonaisuuden kaupunkimaisemaan. ­ Kaupunkielämä on toiminut kehyksenä sanoitusten ja melodioiden synnylle. Rumpalimme Jussi on tehnyt levynkannet ja nettisivumme. Se on mahtava etu, koska hän osaa parhaiten kertoa kuvina sen, mitä me bändinä haemme. TEKSTI: JENNI ARBELIUS KUVA: VILLE SANTALAHTI 22
• ­ Bändin nimeen liittyy tietynlaista mystiikkaa ja amerikkalaista pikkukaupunkimeininkiä. Toisaalta myös Alice Cooperilla oli osuutta nimenvalintaan. Agent Cooper -niminen bändi oli jo olemassa, joten vaihdoimme nimestä C-kirjaimen K:ksi. Turkulaisyhtye Agent Kooper on ollut kasassa nykyisellä kokoonpanollaan vuodesta 2004, mutta julkaisee ensimmäisen täyspitkän albuminsa vasta tänä keväänä. Yhtye on kuitenkin ehtinyt tehdä jo kaksi Euroopan-kiertuetta ja keikkailla Australiassa asti. Bändin kanssa samaa nimeä kantava pitkäsoitto tehtiin Ruotsissa Götebörgissa Svenska Grammofon Studionissa. Albumin materiaalia on hiottu pitkään. Vanhimmat kappaleet juontavat juurensa jo aiempiin kokoonpanoihin, tuoreimmat syntyivät viime vuoden puolella. ­ Meillä tämän vain piti mennä näin päin. Keikkailun kautta sekä bändi että soitto hioutuivat tiiviisti yhteen. Teimme levyä melkein vuoden verran niin, että asuimme välillä viikon verran studiolla ja sitten taas maistelimme tulosta Suomessa, Pahlman kertoo. Svenska Grammofon Studionia johtaa The Soundtrack of Our Lives -basisti Kalle Gustafsson Jerneholm. Mies on tuottanut myös muun muassa 22-Pistepirkon albumin Drops & Kicks vuonna 2005. Samainen levy innoitti Agent Kooperia tarjoamaan demoaan tuottajalle, joka bändin yllätykseksi kiinnostui yhtyeestä. ­ Studiolla oli levynteon aikaan käynnissä myös rakennustyöt. Niinpä Kalle teki meidän kanssa kymmenentuntisia päiviä, jonka AGENT KOOPER ­ TUORE KONKARI Agent Kooper in laulaja-biisintekijä Robin Pahlmanilla on kädessään kuppi kahvia. Twin Peaksin agentti Cooper olisi tämän nähdessään tyytyväinen, sillä kahvi on mustaa kuin keskiyö kuuttomalla taivaalla. jälkeen hän juoksenteli RemonttiReiskana ympäriinsä maalaten ja ruuvaten kaikennäköistä. Agent Kooperin levyllä kuuluu vaikutteita aina 60-luvun garagerockista yhdysvaltalaiseen country- ja bluegrass-musiikkiin asti. Laulaja nimeää omiksi innoittajikseen esimerkiksi The Small Facesin, The Whon ja toisaalta perinteiset laulaja-lauluntekijät kuten Kris Kristofferson ja Johnny Cash. ­ Pyrimme saamaan soundiimme energiaa ja intensiteettiä. Minulle intensiteetti tulee siitä, että biiseillä on henkilökohtaista merkitystä. Englannin kieltä ja kirjallisuutta opiskeleva muusikko pyrkii itsekin kertomaan kappaleissaan tarinoita. Opinnoista on ollut hyötyä lyriikoiden luomisessa. ­ Kai sieltä on tarttunut sellaista näkemystä, ettei kaikkea tarvitse sanoa niin suoraan. Tarinan ei mielestäni tarvitse olla selvä heti ensi lauseelta. Kirjoitan tilanteista ja ihmisten välisestä dynamiikasta. Kolmihenkiseen yhtyeeseen kuuluvat Robin Pahlmanin lisäksi myös taiteen monitoimimies Valtteri Lipasti, joka soittaa yhtyees- sä bassoa ja koskettimia. Rumpali Sam Fröjdön tausta taas on popin, jazzin ja klassisen musiikin sävyttämä. Miehiä yhdistää aito rakkaus musiikkiin sekä halu tehdä töitä yhteisen projektin eteen. ­ Keikkoja kannattaa tulla katsomaan jo sen vuoksi, että näkee kuinka Valtteri soittaa bassoa ja koskettimia yhtä aikaa. Laulaja suhtautuu ulkomaanesiintymisiin luonnollisesti. Hänen mielestään yhtyeen musiikki ei ole tyypillistä suomalaista listakamaa, vaikka vuonna 2006 julkaistu sinkku This Ride pysyikin singlelistalla peräti neljä viikkoa. Bändillä oli alusta asti tavoitteena lähteä myös Suomen rajojen ulkopuolelle. ­ Keikoista saa kiittää manageriamme Fredrik Johanssonia, joka on tehnyt kovasti töitä. Ja kai mekin olemme tehneet jotakin oikein, kun meitä on pyydetty Lontooseen samalle klubille jo pari kertaa uudelleen. Runsas keikkailu, maailmanmatkailu ja yhteiset kokemukset kasvattivat kolmikon tiiviisti yhteen. Etenkin Australiasta jäi paljon hauskoja muistoja. Laulajan mieleen tulee ensimmäisenä se, että pojat pääsivät paikallisen perheen opastamana retkelle puistoon. Kun auto pysähtyi sopivaan paikkaan, isäntäväki antoi kolmikolle pari palaa leipää, jotka miehet kohteliaasti nielivät. ­ Pian meille selvisi, että kyseessä olikin kengurupuisto eikä epäonnistunut piknik-reissu. Kengurut jäivät vähän vähemmälle ruoalle, koska söimme niiden eväät. TEKSTI: JENNI ARBELIUS KUVA: OTTO VÄÄTÄINEN 24
• 6.-8.7.2007 PERJANTAI 6.7. LAUANTAI 7.7. SUNNUNTAI 8.7. LIPUT The Flaming Lips (US) The Ark (SWE) Roky Ericsson (US) Mando Diao (SWE) The Answer (IRL) Deathstars (SWE) The Rasmus PMMP Von Hertzen Brothers Ne Luumäet Apulanta J.Karjalainen, Lännen-Jukka Jonna Tervomaa Egotrippi Lauri Tähkä ja Elonkerjuu Mokoma Stam1na Damn Seagulls Stone Sour (US) The Hives (SWE) Billy Talent (CAN) The Magic Numbers (UK) Mastodon (US) In Flames (SWE) Gogol Bordello (US) D´espairsRay (JPN) Sahara Hotnights (SWE) Juliette & The Licks (US) BellRays (US) Pain (SWE) The Horrors (UK) Leningrad (RUS) Pipettes (UK) Children Of Bodom Disco Ensemble Lapko The Flaming Sideburns Amorphis Maj Karma Finntroll Poisonblack Marillion (UK) Ismo Alanko Teholla Hanoi Rocks Kotiteollisuus Zen Café CMX Maija Vilkkumaa Sonata Arctica Don Johnson Big Band Sunrise Avenue The Crash Poets Of The Fall 3 PÄIVÄÄ pe-la la-su perjantai lauantai sunnuntai 90 70 78 40 55 45 Liput nettisivuilta, Tiketistä, Lippupalvelusta sekä levykaupoista kautta maan Oikeus muutoksiin pidätetään. 25
• NINE INCH NAILS monikerroksisia musiikkielämyksiä, joissa myös levynkansilla oli suuri osuus kokonaisuuteen. Miehen mielestä on hienoa, että foorumeilla, joilla normaalisti puhutaan Reznorin vaatteista ja hiustyylistä, keskustellaan nyt ajankohtaisista asioista. ­ Maailmassa on tarpeeksi falloutboyseja. Ei millään pahalla heitä kohtaan, mutta vaikka tykkään täytekakusta, en halua syödä sitä aamiaiseksi, päivälliseksi ja illalliseksi joka päivä, mies nauraa. MATEMATIIKKAA JA PELASTAVAA MUSIIKKIA Reznor nousi julkisuuteen ahdistuneena, päihderiippuvuutensa kanssa kamppailevana miehenä. Vuoden 1989 Pretty Hate Machinesta on pitkä matka nykypäivän Nine Inch Nailsiin ­ ja silmin nähden terveempään ja elämäänsä tyytyväisempään Reznoriin. ­ Raitistuin vuonna 2001. Se oli suuri käännekohta elämässäni. Vuodet sitä ennen olivat menneet masennuksen ja sumun keskellä. Kun pääsin pois siitä, aloin pitää itsestäni uudelleen ja opin hyväksymään kaiken musiikkiuraan liittyvän kummallisen paskan. Huomasin, että loppujen lopuksi teen tätä sen takia, että rakastan musiikkia. ­ Oli aika, kun musiikki tuntui taakalta. Tai ei se musiikki, vaan se huttu siinä ympärillä. Musiikki on aina ollut pelastajani, rakastan sitä enemmän kuin mitään muuta, se on yhtälö jota ei voi ratkaista. Olen myös hyvä matematiikassa. Minusta melkein tuli insinööri, mies naureskelee. On onni, että Reznor valitsi musiikin. Nine Inch Nailsin levyt ovat vaikuttaneet lukuisiin artisteihin sekä koneellisen musiikin että industrialin puolella. Matematiikassa yhtälöt voi ratkaista, mutta musiikissa ei. Reznor tunnustaa, että aina kaikki on jätettävä kesken jossain vaiheessa. ­ Musiikissa pidän siitä, että se on juuri niin syvää kuin itse haluaa. Voin aina olla parempi, mennä syvemmälle, ja samalla tulla itsekin paremmaksi. Eikä se ole vain kilpailua, vaan nautin siitä prosessistakin. Uuden levyn aloittaminen tuntuu maailman vaikeimmalta ja työläimmältä asialta, mitä se onkin. Koulussa vierustovereita tarkkaillessaan Reznor huomasi, että hänen suurin rakkautensa on musiikki. Hän on omien sanojensa mukaan "maailman onnellisin mies" saadessaan tehdä sitä, mitä tekee. ­ Se on olotila, jolloin on lähimpänä jumalana oloa. Tuntuu, että olen täällä sen takia. Nykyään monet tekevät musiikkia rikastuakseen tai tullakseen kuuluisiksi. Kun kuuntelee radiota, ei erota niitä bändejä toisistaan. Toivon todella, että se ei ole parasta, mihin ne tyypit pystyvät: kuulostamaan muilta, jotta saisivat rahaa ja naisia. Mutta jos se on todella parasta, mihin he pystyvät, heidän olisi kannattanut pysyä matematiikan parissa. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI KUVA: ROB SHERIDAN LÄHEMPÄNÄ JUMALUUTTA Trent Reznor on rakastunut musiikkiin uudelleen. Insinöörinalusta on kehittynyt taiteilija, joka ei halua musiikkinsa olevan pelkkää täytekakkua. T apaan Reznorin Hotelli Kämpin kabinetissa. Farkkuihin ja t-paitaan pukeutunut muusikko ei tunnu istuvan pompöösiin ympäristöönsä. Uusi levy Year Zero syntyi Nine Inch Nailsin aiempaan julkaisutahtiin verrattuna erittäin nopeasti: edellinen albumi With Teeth julkaistiin vain kaksi vuotta sitten. Reznor ei ollut suunnitellut aloittavansa uuden levyn työstämistä vielä pitkään aikaan. ­ Olin suoraan sanottuna tylsistynyt kiertueella. Kiertue-elämä on hauskaa, mutta myös väsyttävää. Kokeilin kaikenlaista, voisinko tehdä musiikkia tien päällä... Minulla ei ollut mukana muuta kuin läppäri. Kun leikin uudella ohjelmistolla, kompastuin vahingossa projektiin, joka tuntui innostavalta. Bussin perällä Reznorilla ei ollut sävellystyönsä perusapuvälineitä, oikeita soittimia. Pelkän koneen kanssa työskentely sai miehen lähestymään musiikkia eri tavalla. ­ Aloin tehdä pieniä pätkiä musiikkia, kaikkea, mikä kuulosti hienolta. Joten kiertueen loppuessa minulla oli varsin edustava kokoelma näitä juttuja. En siinä vaiheessakaan vielä tiennyt, tuleeko tästä levy tai jotain. Uudenlainen lähestymistapa löytyi myös sanoittamiseen. Year Zero on edeltäjiinsä verrattuna vähemmän henkilökohtainen. ­ Kun normaalisti käännyn päiväkirjani puoleen ja alan muuttaa sieltä asioita biisien sanoiksi, aloinkin miettiä mitkä asiat merkitsivät minulle jotain ja mikä huolestutti minua. Se ei ehkä ollut sitä tyypillisintä Nine Inch Nails 26 aihepiiriä, vaan siinä oli kyse siitä huolesta ja turhautumisesta, mitä amerikkalaisena oleminen on nykyään, ja siitä häpeästä, kuinka hallintomme kohtelee maailmaa ja myös omia kansalaisiaan. Reznorin huoli maansa tilasta ei ole ainutlaatuista. Hän kuitenkin halusi sanoa sanottavansa ilman selkeää osoittelua. Siksi luonnolliseksi ilmaisutavaksi tuli fiktiivinen tarinankerronta. ­ Rakastan Neil Youngia, mutta hänen uusimman levynsä kuunteleminen sai minut irvistelemään. Olen samaa mieltä hänen kanssaan, mutta kaikki tietävät oman kantansa asiaan. Olet joko häntä vastaan tai hänen puolellaan ­ Bushin, tietty. Joten keksin tehdä biisejä siinä tarinamaailmassa olevien ihmisten perspektiivistä. Ja seuraavaksi minulla olikin käsissäni valmis levy. Reznor ei ole koskaan mieltänyt levyjä vain sattumanvaraisiksi kokoelmiksi toisiinsa liittymättömiä kappaleita. Työskentely on myös helpompaa, kun on asettanut itselleen sääntöjä ja ohjeviivoja. ­ Tuntui jokseenkin riskaabelilta tehdä asiat niin, mutta samalla oikealta. Jos mokaan, niin sitten mokaan. Tähän pisteeseen tultuani se tuntuu oikealta, Reznor sanoo ja vilkaisee ympärilleen kabinetissa. TAIDEPIIKKI LEVY-YHTIÖN LIHASSA Year Zeron tarina sijoittuu vuoteen 2022. Reznor on eri yhteyksissä kertonut levyn kertovan poh- jimmiltaan maailmanlopusta, yksilön riistetyistä vapauksista ­ ja vastustuksesta. Innoitusta löytyi paitsi maailman nykytilasta, myös dystopiakirjallisuudesta, erityisesti George Orwellin romaanista Vuonna 1984. ­ Kun levy oli valmis, elokuva Children of Men tuli ulos Amerikassa. Satuin menemään katsomaan sitä, ja vau, sen maailma oli melkein samanlainen kuin olin kuvitellut päässäni Year Zeron olevan. Oli imartelevaa huomata, ettei ole aivan hukkapolulla. Että on paljon ihmisiä, jotka ovat huolissaan samoista asioista. ­ En halua nyt kuulostaa teennäiseltä tai ylevältä, enkä ole koskaan ollut sellainen tyyppi, joka saarnaa taiteen varjolla, eihän kukaan välitä sellaisesta paskasta... Mutta moraalisesti, tässä tilassa, jos joku kuuntelee levyn läpi ja siinä samalla tajuaa katsoa asioita vähän tarkkaavaisemmin, olemme saavuttaneet tavoitteemme. Mediassa on paljon kirjoitettu Year Zeron laajenemisesta levyformaatin ulkopuolelle. Lukuisilla nettisivuilla annetaan vihjeitä siitä, mitä Year Zeron maailmassa tapahtuu. Keikkapaikkojen vessoista on löytynyt muistitikkuja. Reznor kiistää kyseessä olevan vain markkinointikampanja, vaan kaikki ulkomusiikillinen on osa kokonaistaideteosta. ­ Konteksti on rikkaampi, se saa biisit kuulostamaan paremmilta, jopa. Joten mietin mediaa, jossa voisin tuoda tarinan esiin. Ensin mietin elokuvaa, mutta siihen on lukuisia syitä, miksi en sitten tehnyt sitä: aika, raha, kykyni ohjata elokuva... Halusin, että siihen liittyy osallistumista eikä pelkkää katsomista tai lukemista. Reznor halusi, että musiikin ohella myös laajempi kokonaisuus saisi ihmiset huomaamaan, kuinka pessimistisen utopian maailma ei ole kovin kaukana todellisuudesta. Ammattilaisryhmä, joka Reznorin johdolla toteutti projektin, sai palkkansa suoraan miehen omista taskuista. Levy-yhtiötä Reznor ei päästänyt osalliseksi. ­ Kun hommat olivat jo käynnistyneet, marssin levy-yhtiöön ja kerroin heille, mitä oli tapahtumassa. "Mutta miten aiot hyötyä siitä?" Sanoin, että en tiedä, mutta jos olisin fani, menisin sekaisin tällaisesta. Levyn kansi on erittäin monimutkainen, osa kokonaista taideteosta. "Mutta voimmeko myydä sen avulla kännykän soittoääniä?" Ja paskat, mies kertaa keskustelujaan levy-yhtiöväen kanssa. ­ Ei millään pahalla heitä kohtaan. Heidän työnsä on myydä muovisia levyjä, joita kaikki varastavat nykyään ­ mukaan lukien minä. Minun työni taas on tehdä taidetta. Totta kai se on samalla markkinointia, ja ymmärrän, että sitä ei voi unohtaa. Year Zeron tekemistä ei silti motivoinut levyjen myyminen. Reznor rakasti nuorempana Nine Inch Nails Ankkarockissa su 5.8.
• 27
• JENNY GABRIELSSON MARE TIUKKA EI TAUSTAMUSIIKILLE Umeassa asuva laulaja-lauluntekijä Jenny Gabrielsson Mare rantautuu Suomeen toista kertaa. enny Gabrielsson Mare aloitti musiikkiesitykset kaksivuotiaana perhepiirissä. Kahdenkymmenenkuuden vuoden aikana hän on soittanut poppia, rockia ja punkkia. Ennen mikrofoniin tarttumista Jenny soitti rumpuja. Tällä hetkellä hän ei ole varma millaista musiikkia hän esittää. Hän kertoo omaavansa niin paljon erilaisia vaikutteita ja mieltymyksiä, että omaa musiikkia sitoo yhteen vain hänen äänensä ja kappaleensa. ­ Tällä hetkellä suurimmat kiinnostuksen kohteeni ovat kabaree ja burlesque, mutta hyvin pian ne saattavat vaihtua vaikkapa varhaisen 80-luvun metalliin. Tärkeintä musiikissa on sanoma ja dramatiikka. Ainoa musiikinlaji, jota kieltäydyn soittamasta, on taustamusiikki. Jenny Gabrielsson Mare & One Very Slutty Orchestra ovat soittaneet yhdessä kolme vuotta. Naiset ovat sulauttaneet erilaiset musiikkitaustansa (punk, hard rock, jazz) yhteen. Heidän missionsa on tehdä tanssittavaa, vakavaa ja intohimoista musiikkia. Jenny naureskelee sanovansa mitä soitetaan ja muut soittavat mitä Jenny luulee pyytäneensä. Jenny esiintyy sekä yksin että bändin kanssa. Molemmissa on positiiviset ja negatiiviset puolensa. ­ Itsekseen esiintyessä täytyy luottaa vain itseensä, bändin kanssa taas on turva muissa. Yksin esiintyessä on koko ajan valokeilassa, bändin kanssa lavalla ei tarvitse soittaa kaiken aikaa. Sooloesiintymisestä saa mahtavasti itsetuntoa, mutta toisaalta bändin kanssa on usein helvetin hauskaa. Jenny on julkaissut omillaan muutamia demolevyjä ja kaksi vuotta sitten One VSO:n kanssa ep:n And the Rest of Us Are Damned. Kesään mennessä on tarkoituksena julkaista muutama uusi kappale virtuaalimuodossa. Jennystä olisi mukavaa löytää ulkopuolinen julkaisija. ­ Se säästäisi minulta paljon työtä ja rahaa. Toisaalta rakastan tee-se-itse-henkeä. Jennyn kappaleet käsittelevät usein rakkautta, seksiä ja queer-elämää. Hän onkin saanut työstään kansainvälisen homokulttuuripalkinnon (The International Lesbian & J Gay Cultural Networks, Orfeo Musica Award 2005). Jenny kokee homokulttuurin aseman olevan muuttumassa paremmaksi. ­ Ilmapiiri queer-musiikin ja/tai naisartistien kohdalla lienee Ruotsissa samankaltainen kuin useimmissa länsimaissa. Aiemmin oli tietty scene, piste. Nyt tilanne on muuttumassa. Naisena ja lesbona voin sanoa, että usein rajat ja esteet ovat omassa päässämme. Oletamme, että maailma on ennakkoluuloinen ja usein ihmiset ovatkin, mutta onneksi saa myös yllättyä iloisesti! ­ Koen olevani queer-esiintyjä, mutta otan vastaan jokaisen esiintymistilaisuuden. Olenkin esiintynyt niin keski-ikäisille heteronaisille, vanhemmille herrasmiehille kuin rastapäisille feministeille ja nallekarhuhomoille. Sanoitukset ovat Jennylle hyvin tärkeät. Hän kokee, että henkilökohtainen on poliittista. Vaikka jokainen biisi ei kerrokaan vallankumouksen aloittamisesta, hän kokee kaiken esiintymisensä vallankumouksellisena. ­ Vaikka esittäisin pelkkiä rakkauslauluja, ne kertovat kaipuusta, viettelemisestä ja naimisesta naisten kanssa. Tässä maailmassa se on poliittista. Lavalla olo tekee minusta vahvemman ja kenties se vahvistaa muitakin naisia. Panostan sanoituksiin. Lainaan, keksin, varastan tarinoita. Välillä huomaan vanhasta kappaleesta, joka muka kertoi toisen tarinaa, että käytinkin sitä omien asioideni setvimiseen, Jenny summaa. ­ Akustisesti soitettuna musiikki on sekä vahvaa että heikkoa. Raja heikon ja vahvan välillä on sisäänpääsy musiikkiin. Sisäänpääsy kaikkeen taiteeseen ja muutokseen löytyy siitä. Vuonna 2005 Jenny Gabrielsson Mare soitti kaksi keikkaa Vaasan sateenkaari-festivaaleilla. Nyt hän esiintyy yhtyeineen Turun TVO:lla LadyFest-tapahtuman yhteydessä perjantaina 18.5.2007. ­ LadyFest on loistava konsepti! Naiset kerääntyvät yhteen inspiroimaan toisiaan. Suurin osa sankareistani on naistaiteilijoita, ja LadyFest tuo esiin jo olemassa olevia sekä uusia sankareita. En ole käynyt Turussa, täytyy tehdä hieman tutkimuksia etukäteen. TEKSTI: KIIRA KOLEHMAINEN KUVA: JGMARE.NET 28
• JALANKULKUÄMPÄRI KYPSYI ROUVASIKÄÄN alankulkuämpärin rouvasnaiset olivat haastattelutilanteessa niin energisiä, että onnistuivat tyhjentämään äänityslaitteen patterit aivan tyystin. Oli siis turvautuminen sähköpostiin ja kirjoitetun sanan kliinisempään ilmaisuun. Siitäkin huolimatta tämän helsinkiläisen pikkunäppäriä tarinoita esittävän tyttöporukan vastaukset kuplivat. Yhtyeen nimenä Jalankulkuämpäri on vähintäänkin huima. Miten se on keksitty? Pinja (laulu ja basso): ­ Inkeroisten eli Inxan eli Kenian torilla vuonna -95. Minä ja Sanna oltiin päätetty just peruskoulu ja todettiin, että nyt pitää perustaa bändi. Torin laidalla oli suojatiemerkki josta toinen sanoi "jalankulku" ja jompikumpi lisäsi siihen ämpärin. Ja se oli sit siinä. Mitä nimiehdotuksia jäi käyttämättä? Sanna (laulu ja soittimet): ­ Muita ni- J miä ei ollut. Jossain vaiheessa käytettiin etuliitettä The, mutta sitten tulivat The Joulukalenteri, The Vittupäät sun muut. Eikä se oikein meille istunutkaan. Debyyttilevynne Koska olen hyvä rouva ilmestyy kymmenen vuoden yhdessäolon ja ilmeisen hartaan kypsyttelyn jälkeen. Tuija (kitara): ­ Itse levyn teko oli nopea kuukauden prosessi, kappaleet olivat aika selvää kauraa purkkiin laitettavaksi. Bändinä taas olemme kasvaneet ja kypsyneet sitäkin enemmän. Sanna: ­ Aika oli kypsä vasta nyt. Eevan tultua bändiin alkoi lopullinen muotomme löytyä, kokemusta on ehtinyt karttua ja biisit tulivat valmiiksi. Kasvoimme rouviksi! Pinja: ­ Kymmenen vuotta eikä suotta. Pitihän sitä tässä opetella soittamaan ja löytää bändin oma soundi myös studiossa, joka mielestäni on nyt hyvin saatu taltioitua levylle. Miten kappaleenne syntyvät? Entä sanoitukset? Tuija: ­ Pohjalla on joku kiva pieni melodianpätkä, jonka päälle lallatellaan stemmoja ja mietitään kappaleen aihetta. Tajunnan räjäyttävän hetken päästä ovat nerokkaat sanat kirjattu paperille ja siinä se sitten on. Treeneissä sitten mietitään sovituspuoli koko soitinrepertuaarin ollessa käden ulottuvilla. Jalankulkuämpäri on myös kunnostautunut naisten Rock-futiksen SM-kisoissa. Mikä on joukkueenne Nuolupallon tavoite tulevalle kaudelle? Pinja: ­ Nuolupallo tavoittelee Rockfutiksessa Fair Play -palkinnon voittoa kuten kahtena edellisenäkin vuonna. Ja tietenkin upeeta kesää hyvien rokkailujen merkeissä. Ai niin, ja varmaan myös jalkapalloilun. Jos opittais vaikka joku uusi kikka tai kuvio... TEKSTI: TUOMAS TIAINEN KUVA: MARI HUOTARI MANNA TEKEE KIIREETTÄ otimaisten naislaulajien kaarti täydentyy tänä keväänä Mannalla. 29-vuotias Manna julkaisee toukokuun alussa debyyttilevynsä Sister, jonka valmistelussa on ollut mukana liuta nimekkäitä henkilöitä aina Joel Melasniemestä ja Ville Valosta The Soundtrack of Our Lives -miehistöön. Helsingin keskustassa sijaitsevaan kahvilaan sunnuntai-iltapäivänä juttutuokioon saapunut Manna valittelee kuumetta ja kiirettä. Mutta vaikka olo on väsynyt ja aikataulu täyteen buukattu, neito kertoo olon olevan väsymyksestä huolimatta hyvä. Vaikka levyä on ollut tekemässä iso liuta ihmisiä, musiikki on ennen kaikkea Mannan oloista. Levyn nimenä voisi kenties olla Manna ja ystävät, mutta se ei tekisi Mannan musiikille oikeutta. Sister on hiottu kokonaisuus, muttei liikaa viilattu. ­ Mun mielestä täydellisyys ei ole kauneutta. Kauneudessa on aina jotain säröjä, Manna toteaa ja jatkaa samaan hengenvetoon levyn sisältävän sekoituksen monenlaista musiikkia. Yhden genren ihmiseksi Manna ei tunnustaudu. ­ Kantrilevy se ei missään nimessä ole! Levyllä on folkkia, kantria ja rokkiakin. Vaikka Mannasta ei ole ennen tätä kevättä kuultu, on neito toiminut musiikin parissa omien sanojensa mukaan K KERHO ON AHKERA erho on jälleen ajankohtainen. Julkaisussa on bändin toinen kokopitkä levy, joka kantaa nimeä Villikoirat. Ensimmäisestä levystä ei siitäkään ole järin pitkä aika, sillä debyyttipitkäsoitto Ilta julkaistiin viime vuoden heinäkuussa. Laulaja-kitaristi Pauliina ja rumpali Saska, biisihanat olivat ilmeisen avoinna? Pauliina: ­ Melkein kaikki biisit oli kyllä valmiina. Ja sitten päätettiin, että kun into oli kova, on paras mennä lyömään ne heti nauhalle. Muutama biisi tuli äänityksien loppuvaiheessa valmiiksi. Saska: ­ Tätä alettiin tekemään jo pari kuukautta edellisen levyn jälkeen. Biisit tehtiin aika pitkällä aikavälillä ja meillä oli melkein puolen vuoden pituinen studiosessio. Pitkä äänitysaika varmasti vaikutti toteutustapaan? Saska: ­ Edellinen levy vedettiin aika K pitkälle livenä purkkiin, tämä tehtiin enemmän palapelinä. Soitettiin erikseen kaikki soittimet, se oli sillä tavalla työläämpi tehdä. Pauliina: ­ Näissä on ehkä vähän erityyppinen meininki kuin Ilta-levyn biiseissä. Lopputulos on erilainen. Kuulijat voi päättää tykkääkö jommastakummasta vai molemmista. Levyn avaa kappale Paska kaupunki, joka ei nimestään huolimatta ole Kauko Röyhkää. Mistä taajamasta Kerhon Paska kaupunki kertoo? Ei varmaankaan Oulusta? Pauliina: ­ Se kertoo siitä kaupungista, mistä kukin lähtee. Se on se paska kaupunki mihin ei koskaan palaa. On se kenelle hyvänsä mitä onkaan. Kuka Kerhossa määrää? Pauliina. ­ Suurimmaksi osaksi toimitaan demokraattisesti, sovitetaan yhdessä. Saska: ­ Mä ehkä määrään. Pauliina: ­ Ehkä, joo. Jos meidän bändi olis Kiss, Saska olis Gene Simmons ja mä Paul Stanley. Minkälaisia sääntöjä Kerhossa on? Pauliina: ­ Me ollaan jossain vaiheessa sovittu, että keikat on aina vedettävä Converset jalassa. Minähän yritän aina kapinoida tuota sääntöä vastaan kun tuntuu, että tyttönä olis joskus kiva käyttää korkokenkiä. Mutta tämä on sääntö, mistä ei olla varmaan yhdelläkään keikalla poikettu. Pauliina on siviiliammatiltaan opettaja. Ilmeneekö kansankynttilän status myös bänditouhuissa? Saska: ­ Ei onneksi. Ei se rupea siellä nuottikirjaa pistämään naaman eteen. Mutta ehkä sellainen järjestelmällisyys näkyy. Mikä on hyvä, koska yleensä treeneissä ja soitteluissa on joku pointti. TEKSTI: TUOMAS TIAINEN KUVA: PAJULA RECORDS jo pitkään. Oliko levytysuran aloittaminen "kypsemmällä" iällä tietoinen ratkaisu? ­ Tuo kuulostaa hassulta. Olen tehnyt musiikkia aina, olen opiskellut ja soittanut. Kaikki, mitä olen tehnyt tätä ennen, oli vain opiskelua. Sister-levyä tehtiin puolitoista vuotta osin Suomessa, osin Ruotsissa. Suoraan kysymykseen suora vastaus: Oletko perfektionisti? ­ Olen. Näen musiikissani helposti vain virheet. Levyn tekeminen oli pitkä ja rankkakin prosessi. Kun musiikkia on valmistellut näinkin kauan, voisi kuvitella lapsen vapauttamisen maailmaan jopa hankalaksi. Tuntuuko pitkän rupeaman jälkeen vaikealta päästää levystä irti? ­ Ei tunnu vaikealta, tuntuu lähinnä hyvältä. On hauskaa kuulla oma kappale radiosta. Toisaalta sitä tuntuu unohtavan kritiikin positiiviset puolet helposti. Veljesi Rane Raitsikka soitti aikoinaan Smackissä. Puolisosi Mikko "Linde" Lindström on puolestaan HIMin jäsenistöä ja kaiken huipuksi lapsenlikkanasi toimi Seppo Vesterinen. Minkälaista oli kasvaa tällaisten ihmisten ympäröimänä? ­ Aika boheemia ja vapaata. Opin, ettei tarvitse aina tehdä asioita kirjan mukaan. TEKSTI: TUOMAS TIAINEN KUVA: SUOMEN MUSIIKKI WWW.SUE.FI WWW.MYSPACE.COM/SUEZINE 30
• 31
• 33
• KYRÖNMAAN OSUUSPANKKI 34
• 35
• 36
• 37
• RAUTAMAAILMA Kivi Larmola testaa ja tutkii, kiertää ja kyselee. Ehdotuksia (ja palautetta) niin testikohteista kuin -henkilöistäkin otetaan vastaan sähköpostissa kivi.larmola@sue.fi Tämä on lentoperämiehenne. Kiinnittäkää turvavyönne ja pitäkää kiinni savukkeistanne, me lähdemme risteilylle soittoromppeiden ihmeelliseen maailmaan. Ja kaikkialle muuallekin, mikä vain asiaan kuuluu tai ei. KUUNTELEMINEN KOTONA oni kotiäänittelijä yrittää käyttää kuulokkeita ainoana monitorointina. Yleensä tätä perustellaan olosuhteiden pakolla, meluhaitalla, helppoudella tai sillä, että kuulokkeissa on parempi erottelu ja tasaisempi taajuusvaste kuin halvoissa lähikenttämonitoreissa (lue: kaiuttimissa). Kuulokkeilla kuunteleminen on kuitenkin enemmän tai vähemmän tuhoon tuomittu tie. Se, miten äänet kuulemme, perustuu siihen, että oikea ja vasen sekoittuvat ilmassa ja oikeaan korvaan kantautuu vasemman puolen signaalia eri vaiheisena ja eri kulmassa kuin "omaa" ääntä, ja sama toisinpäin. Kuulokkeilla tämä sekoittuminen tapahtuu kallon luitten ja aivomassan välityksellä, mikä ei ole ollenkaan sama asia. Tähän tarkoitukseen on tehty plug-ineja eli aliohjelmia, jotka sekoittavat oikeaa ja vasenta sekaisin suunnilleen samassa suhteessa kuin kuulohavaintokin, mikä on varmasti omiaan musiikin kuunteluun ja diggailemiseen tilanteessa, jossa halutaan esimerkiksi nauttia levystä ja sulkea lasten metelöinti umpiluurien ulkopuolelle. Miksaamiseen näistä ei kuitenkaan ole. Epätarkkuus on väärä tie hakea luonnollista havaintoa, ja kuulokekuuntelussa on miksaamisen kannalta muitakin ongelmia kuin kanavien sekoittuminen. Esimerkiksi etäisyyden hahmottaminen, joka tehdään havainnoimalla oikeaa ja keinotekoista tilaa (kaikua) ja taajuustoistoa (tummempi äänes tuntuu tulevan kauempaa) toimii selvästi eri tavalla kuulokkeissa kuin kaiuttimilla kuunneltuna. Kaiuttimilla miksattu musiikki toimii yleensä kuulokkeissakin, ei toisinpäin. Kuulokkeita voi kyllä mainiosti käyttää kaiuttimien puutteiden korjaamiseen, esimerkiksi bassotoiston arvioimiseen tai panoroinnin balansseihin sekä yksittäisten korjausten tarkkaan työstämiseen. Kokonaisbalanssi on M kuitenkin helpompi hakea pienistäkin kaiuttimista. huonetta ei saa mennä, joten kaiuttimien sijoittelumahdollisuudet on pian käyty läpi. TILA HALTUUN Kaiuttimien valintaan vaikuttaa tila, jossa niitä käytetään. Iso ja hyvin akustoitu huone, jonka mitat eivät ole toistensa kerrannaisia ja jossa katto on kyllin korkealla ja takaseinä kyllin kaukana antaa mahdollisuuden käyttää isompia kaiuttimia kuin pieni ja kaikuisa koppero. Tilan puuttuessa sitä voidaan luoda keinotekoisesti esimerkiksi villalla tai akustolevyillä. Huonemoodeja ja erilaisia heijastuksia taas korjataan bassoansoilla ja resonaattoreilla, kuten Rautamaailmassa 12/06 kerroin. Ihan pienimmästä kopista ei kunnon tarkkaamoa saa, mutta varsin pienellä vaivalla ja omatoimisuudella on mahdollista akustoida tavallisesta huoneesta toimiva tila oikein valituille kaiuttimille. Kaiuttimia on montaa kokoa isoista pääkaiuttimista pienempiin keskikenttäkaiuttimiin ja alle kahden metrin päähän tasasivuiseksi kolmioksi sijoitettaviin lähikenttäkaiuttimiin. Lähikenttämonitorointi on se, jolla studiossa yleensä tehdään koko miksaus. Isommilla kaiuttimilla lähinnä tarkistetaan kokonaisuutta ja fiilistellään silloin kun maksavat asiakkaat ovat kylässä. Lähikentistä siis lähdetään, eikä kotistudiossa muita kaiuttimia tarvitakaan, jos referenssi- eli vertailukuuntelu hoidetaan kuulokkeilla, kotistereoilla ja vaikkapa auton cd-soittimella. Kaiuttimet pitää aina saada paikalle testattavaksi, kaupassa kuuntelu ei riitä. Jos soundissa tuntuu olevan vähänkin ongelmaa, pitää ensiksi kokeilla kuuntelupisteen siirtämistä huoneen sisällä. Onneksi kaiuttimien keskinäisen suhteen ei tarvitse muuttua ­ lähikenttämonitorit sijoitetaan aina 60 asteen kulmaan tasasivuiseen kolmioon, niin että diskantit ovat samalla tasolla kuin kuuntelijan korvat. Etäisyys sivuseiniinkin on hyvä pitää samana, ellei huone ole aivan valtava, ja aivan keskelle BASSOLLA PÄÄHÄN... VAI EI? Tarkkailukaiuttimien funktio on eri kuin kotistereoiden. Kotistereoiden tarkoitus on toistaa musiikki mahdollisimman miellyttävänä. Tarkkailukaiuttimien taas tulee olla armottoman tasaiset ja "vaikeat miellyttää", jotta niiden kanssa tapellessa syntyisi jälkeä, joka aukeaa mahdollisimman hyvin kaikissa mahdollisissa kuunteluissa. Hyvä esimerkki on Yamaha NS-10, aikanaan maailman suosituin tarkkailukaiutin, jonka äänen "huonoudesta" ei ole kahta mieltä edes vannoutuneimpien käyttäjien parissa. Miellyttävyys on vaikea kysymys. Tietenkään kovin rumaa ääntä ei mielellään kuuntele koko päivää kellon ympäri, saati viikkoa. Liian vaikea kuuntelu aiheuttaa myös turhautumista. Toisaalta, jos kaiutin korostaa miellyttäviä taajuuksia, niitä tulee laitettua lopulliseen miksaukseen liian vähän, mikä ei sekään ole hyvä. Subwooferin eli erillisen alaäänikaiuttimen hankinta on joskus paikallaan, jos halutaan kuulla alempia bassoja, joita lähikenttäkaiuttimet harvoin toistavat. Subbarin sijoittelussa on useita koulukuntia, joista itse suosittelen tässä helpointa: laita subbari työtuolillesi ja tue se niin että se on tarkalleen samassa kohdassa kuin pääsi miksausta tehdessä. Laita soimaan jokin tuttu levy. Lähde konttaamaan pitkin lattiaa samalla etäisyydellä kuin pääkaiuttimet sijaitsevat, ja kun alakerran soundi alkaa kuulostaa luontevalta, olet löytänyt subbarille sopivan paikan. Tarkista etäisyys mittanauhalla, että kaikki kaiuttimet ovat jakotaajuuden osalta varmasti samassa vaiheessa. Valitse sellainen subbari, jonka jakotaajuus sopii kaiuttimiisi ja jonka saa tarvittaessa kytket- tyä pois päältä. Joudut kytkemään subbarin äänettömälle vähän väliä miksatessasi, joten esimerkiksi jalkakytkin on hyvä bonus. Yleisestikin subbarin taso kannattaa pitää sen verran matalalla, ettei se puurouta miksaamistilannetta. Vertaile kuuntelua ja kuulokkeitasi, että opit niiden luonnolliset erot. Kuuntele tuttuja levyjä aina kun mahdollista, sillä huonokin kuuntelu voi olla hyvä kunhan sen tuntee läpikotaisin. Kuuntele myös miksauksiasi muilla laitteilla ja tee muistiinpanoja ­ sillä lailla opit kuuntelusi vahvat ja heikot puolet. AKTIIVI VAI PASSIIVI Useimmat studiomonitorit ovat aktiivisia, eli niissä on sisäänrakennettu vahvistin tai useampia. Aktiivikaiutin on helpompi käyttää, koska vahvistin on aina oikein mitoitettu, ja sen voi kytkeä suoraan äänikorttisi tai mikserisi ulostuloon. Passiivikaiutin on kuitenkin aivan yhtä hyvä, kunhan hankkii kaiuttimen impedanssiin sopivan ja riittävän tehokkaan vahvistimen, mielellään selkeästi ylitehoisen. Muista, että tehon loppuessa syntyvä särö rikkoo kaiuttimen tehokkaammin kuin maltillisesti käytetty tehovahvistin. Nykyaikaisista stereovahvistimista puhuttaessa on epätodennäköistä, että vahvistin olisi kuuntelun heikoin lenkki. Riittävän paksuilla ja hyvälaatuisilla kaiutinpiuhoilla kytketty vahvistin on kutakuinkin aina riittävän hyvä tarkkailukaiuttimillekin. Huonoilla ja läpimitaltaan liian ohuilla kaapeleilla tapahtuva äänen katoaminen on paljon suurempi ongelma. KORVA KÄTEEN JA KATSO Lähikenttäkaiuttimissasi saattaa olla refleksiputki, jonka tarkoitus on tuoda koteloon lisää tilavuutta ja parantaa bassotoistoa. Muista, etteivät kaiuttimien suunnittelijat koskaan ole käyneet mittaamassa juuri sinun huonettasi, joten jos miksauksissa on toistuvia bassoongelmia, voit kokeilla selkeneekö toisto jos tukit refleksiputken vaikkapa sukalla. Resonanssi ja heijastukset ovat yksi yleinen syy kuuntelun huonouteen. Pöydän tasalla kaiuttimiaan pitävä kerjää ongelmia, ja ellei kaiuttimia eristä kunnolla alustastaan, syntyy häiriötä kartioiden ja mukana resonoivien kalusteiden kilpaillessa siitä, mikä saa toistaa äänen kovimmin. Joillakin halvoilla kaiuttimilla jopa kotelo meluaa kilpaa kovaäänisen kanssa. Yllättävän yleinen ongelma on kaiuttimien päätyminen keskenään vastavaiheeseen. Vastavaiheessa oleva kuuntelu aiheuttaa äänten katoamista, kampasuodatusta ja huonoa oloa, ja vaikka usein väitetään että kokenut studiotyöläinen huomaa vaihevirheen heti, on yllättävän tavallista huomata, että huonon miksauksen takana onkin kääntynyt vaihe. Tämä pitää korjata niin, että ruudulla näkyvän ääniaallon nollaviivan yläpuolinen osa työntää kartioita ulospäin. Eli samalla tavalla kuin passiivikaiuttimia patterilla testatessa kosketaan plusnavalla plusjohdinta ja miinuksella miinusta, ja kaiutin pomppaa ulospäin. Väärin päin kytkettyyn kaiuttimeen ei myöskään voi luottaa, kun miksauksesta on kysymys. Usein oman kuuntelun hahmottamista helpottaa, jos pystyy lainaamaan tai vuokraamaan jostakin mittalaitteen tai mittausohjelman (esim SMAART) ja mittamikrofonin, joilla mittaa huoneen toiston kuuntelupisteestä. Ohjelman putouskaavioista näkyvät kuuntelun ongelmat armottoman selvästi. Ei kuitenkaan kannata pelästyä, vaikka se oma kuuntelu ei olisikaan aivan tasainen ­ tärkeäähän ei ole miltä musiikki miksatessa kuulostaa, vaan miltä se kuulostaa kuluttajan korvissa tämän omilla laitteilla kuultuna. Ja siihen auttaa vain tieto ja ymmärrys omista tekemisistä. WWW.SUE.FI WWW.MYSPACE.COM/SUEZINE 38
• BASS DRIVER DI Legendaarinen TECH 21 USA Bass Driver DI sekä isoveli 3-kanavainen ohjelmoitava Bass Driver DI nyt kampanjahintaan. Ostimme Suomeen tanakan erikoiserän molempia malleja. Nyt sinulla on mahdollisuus hankkia nämä huippusuositut pedaalit edullisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Pidä kiirettä sillä kampanjatuotteita on rajoitettu määrä! Hinta sisältää TECH-21 verkkolaitteen, arvo 25. Ohjelmoitava Bass Driver DI 259 Bass Driver DI 232 Hinta sisältää TECH-21 verkkolaitteen, arvo 25. TECH-21 USA-tuotteita myyvät laatua arvostavat musakaupat Suomessa tai MUSAMAAILMA-RETAIL, Malminkatu 16 (Kamppi), 00100 Helsinki P. 09-56271240. Verkkokauppa on auki 24h osoitteessa www.musamaailma.fi 39
• 40
• Suomen ensimmäinen virallinen HEAVY-RISTEILY järjestetään M/s Galaxy laivalla 3. - 4.10.2007. Laiva on varattu kokonaan raskaan rockin ystäville. Matkareitti on Helsinki-TallinnaHelsinki. Risteilyllä esiintyvät Deadlock (DE), Idols 2007 -voittaja Ari Koivunen, Entwine, Norther, Manzana, Ultra Mayhem, For Selena And Sin ja Villieläin. Oheistoimintaa laivalla tarjoavat mm. hevikaraoke, Pommiradio, Guitar Hero II ja metalli-DJ. Risteilyn toteuttavat Tallink Silja, Suomen Matkatoimisto ja Ohjelmatoimisto Trionfo. Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa järjestetään 16.5. FINDUSTRIAL METAL FESTIVAL, joka esittelee viisi underground-teollisuusmetalliaktia. Lavalle kapuavat Scorngrain, Diablerie, Cold Cold Ground, tukholmalainen Man.Machine.Industry ja tartolainen Finish Me Off. SETÄ JUSSIN TUPA ÄIJÄT MYY Nyt on muotia olla äijä. Sillä silmällä ripsiään räpsyttelevät pastellipojut sekä ässää suhauttavat laventelintuoksuiset vähemmistöjulkkikset on ajettu ulisten tv-ruuduista ulos, eikä tilaa ole enää edes pullantuoksuisille pehmomiehille. Jopa metroseksuaalien kuningas, jalkapalloilija David Beckham on häipynyt muovista rakennellun anorektikkovaimonsa kanssa rapakon tuolle puolen, pois eurooppalaisilta pelikentiltä. Miesten sisäisen naiseuden tai anti-heterouden löytäminen on vahvasti out. Nyt on muotia olla äijä. Partaiset tosimiehet ja karvaistakin karvaisemmat uroot myllertävät, painivat ja hikoilevat mediassa. Pokerinpeluu on uusi kansallisurheilu. Tv tarjoaa mieskanavia, joissa ajetaan autoa, harrastetaan miehisiä lajeja ja esitetään testosteronia tulvivia leffoja. Perusarvot kuten kalja, makkara ja isojen tissien tuijottaminen ovat taas luvallisia, ja miesruokakin maistuu. Tarkoittaako tämä nyt tavallisen suomalaisen miehen paratiisia, ja nahkaan pukeutuvan partaisen pitkätukka-metallimiehen idylliä? Onko tämä liian hyvää ollakseen totta? On. Kyse ei ole miesten luontaisesta tai yksilöllisestä käyttäytymisestä, vaan äijämentaliteetissa kyse on ­ kuten aina ­ rahasta. Markkinavoimien koneisto on pyörähtänyt siihen asentoon, että maskuliinisuudesta on tehty bisnestä. Kotkassa järjestetään 19.5. Suomen ensimmäiset Äijämessut. Taloussanomat kirjoitti 26.4, miten äijätrendi jyrää miesten markkinoinnissa, ja samassa lehdessä kerrottiin, kuinka HK:n Potku-tuoteryhmä on ensimmäisiä "äijätrendiä hyödyntäneistä tuotelanseerauksista". Äijätrendi on muuntunut hyvin rahaksi, ja äijäkohderyhmää pommitetaan jatkossa entistä ärhäkämmin. Mainostoimiston edustajan mukaan "tällä hetkellä voisi aivan hyvin lanseerata äijäoluen". Miehet saavat nyt olla oikein luvan kanssa alfauroksia, tajuamatta kuinka herkästi megatrendien uudet tuulet sekä markkinointigurujen nokkelat kampanjat purevat. Totta kai suomalaismiesten enemmistölle eli lihaasyöville heteromiehille on luontevaa käyttäytyä normaalimmin kuin mitä muotikeikari-metroseksuaali-vähemmistöhaihattelut antoivat taannoin ymmärtää. Äijämuodin tuleminen onkin osittain terve vastareaktio sellaiselle "suvaitsevaisuudelle", joka ei suvainnut lainkaan perinteistä miehuutta vaan keskittyi erilaisten marginaaliryhmien keinotekoiseen ylistämiseen. Siitä huolimatta äijämuotikin on vain laskelmoitu trendi, jota nostatetaan ja paisutetaan keinotekoisesti, PR-toimistoista ja muotilehtien palstoilta käsin. Jo ennestään tutuille asioille annetaan uusi etuliite. Nyt ovat vuorossa äijäkanavat, äijäkalja, äijäbroilerit, äijämakkarat, äijävaatteet sekä äijäsisustus. Kun muoti on saavuttanut huippunsa, lanseerataan taas uusi muoti-ilmiö, jota kaikki aikaansa seuraavat nuoret urbaanit professionaalit pyrkivät noudattamaan. Tämän jälkeen ne miehet, jotka ovat olleet "äijiä" jo ennen kuin siitä tuli muotia, muuttuvat takaisin epämuodikkaiksi junteiksi ja ihmisiksi, jotka eivät tajua seurata muitakin miestenlehtiä kuin pornolehtiä. Nämä miehet ovat kuitenkin siitä onnekkaassa asemassa, että heillä on jotain omaa ja pysyvää, joka ei muutu tai vaihdu muotikomeljanttarien tai mainostoimistojen käskystä. Olkoon se sitten tyyliä tai tyylittömyyttä, mutta se ei vaihdu siksi, että muut niin käskisivät tai suosittelisivat. Jotain samaa on myös niissä musiikinharrastajissa, joille sana "metalli" tarkoittaa muutakin kuin euroviisuja, tavoitteellista musiikkivientiä tai tv-idolia. Jussi Lahtonen Kirjoittajan mielestä Mauri Kunnaksen Nyrok City kiteytti aikanaan suomirokkarien äijyyden. Kamahoulama! VIIKATE, KULTAINEN VIIKATE Helismaahevin uranuurtaja nousi kultakantaan kuudennella albumillaan. Viikatteen kuudes pitkäsoitto Marraskuun lauluja I on myynyt kultalevyyn oikeuttavan määrän eli yli 15 000 kappaletta. ­ Vahinkoja sattuu, sanoi vakuutusasiamies, pohjustaa kesken studiokiireiden langan päähän pyydystetty Kaarle Viikate. ­ Mulla oli mielessä, että kolmen levyn sisällä tälleen pääsee käymään. Kaajärven rannat, Surut pois ja kukka rintaan sekä Unholan urut ovat myyneet aika tasaisesti, yli kymppitonnin kuitenkin jokainen. Siksi en lue Marraskuun lauluja I -albumia varsinaiseksi hittilevyksi. Edelliset hengittävät sen niskaan. Viikate perustettiin Kouvolassa vuonna 1996, joten äkillisestä sukseesta ei ole kysymys. Pikemminkin Viikatteen saavutuksen voisi rinnastaa Maj Karman äskettäin vastaanottamaan kultalevyyn: kyse on puhtaasta työvoitosta. Eikä työ yhteen voittoon lopu. ­ Marraskuun lauluja II pitäisi viimeistellä. Kun on tullut uhottua, että se ilmestyy loppuvuodesta, niin pitää toimiinkin ryhtyä. Levy on tällä hetkellä hyvällä mallilla, puolet on jo äänitetty. Että kyllä tästä puku saadaan, kuten hiiri totesi kissalle räätälinä ollessaan. Viikatteella on muutakin tekemistä kuin maleksia studiossa. Kesäkuun alussa nimittäin käynnistyy aina elokuun viimeisiin päiviin ulottuva keikkarupeama. ­ Keikkaputken aikana on tarkoitus olla viikot studiossa. Eli kyllä kesällä tullaan pyörimään tiiviisti sen yhden asian eli V:n ympärillä. Tulevilla keikoilla me tehdään livesetistä muunneltuja kattauksia. Sillä lailla jätkät eivät näkkileipäänny. ­ Mukava on lähteä taas keikoille. Justiinsa vappuna saatiin lopetettua 24 keikan pyräys, ja kun ajettiin viimeiseltä keikalta kotiin yön selässä, niin oli sellainen olo, että nytkö tää jo loppui. Viikatteen Mallas, mun lauluja! -kesäkiertue: pe 01.06. Lahti, Cumulus su 03.06. Tuusula, Montturock pe 08.06. Harjavalta, Valtarock la 09.06. Polvijärvi, East Rock Bike Meet to 21.06. Rauma, Raumanmeren juhannus pe 22.06. Järvenpää, Rockjuhannus pe 22.06. Jämsä, Himos festival la 23.06. Kalajoki, Kalajoen juhannus pe 29.06. Kouvola, House of Rock ti 03.07. Imatra, Woodoo ke 04.07. Kuopio, Henry´s Pub to 05.07. Savonlinna, Happy Time Baari pe 06.07. Sysmä, Pajularock la 07.07. Rovaniemi, Simerock to 12.07. Helsinki, On The Rocks pe 13.07. Tampere, Tammerfest la 14.07. Haukivuori, Hummeripoikarock su 15.07. Joensuu, Ilosaarirock la21.07. Juva, Puustock su 22.07. Ylitornio, Aawastock ke 25.07. Äänekoski, Painotalo to 26.07. Turku, DBTL pe 27.07. Kuopio, Rockcock la 28.07. Oulu, Qstock pe 03.08. Ylivieska, Vieska la 04.08. Kokkola, Kokkolarock la 04.08. Vaasa, Yksityistilaisuus la 11.08. Kaustinen, Konsta la 18.08. Kouvola, Summer of rock la 25.08. Laukaa, Sararock Mm. Haivoileipää- ja Haista hanskaa mielikuvitusalbumeillaan tiensä heavy metalin kärkijoukkoihin taistellut SPINAL TAP kokoaa rivinsä hyvän asian vuoksi. Bändi esiintyy Lontoon Wembley Stadiumilla 7. heinäkuuta ilmastonmuutosta jarruttelevassa Live Earth -konsertissa. Fantasiametalliyhtye KIVIMETSÄN DRUIDI on löytänyt uuden rumpalin, Atte Marttisen. Kesällä Kivimetsän Druidi soittaa mm. Koria-Roll- ja Rock To The River -festivaaleilla. SHAMRAIN on kiinnitetty Spinefarm Recordsille. Yhtye alkaa nauhoittaa toukokuun lopussa seuraajaa kaksi vuotta sitten julkaistulle Someplace Else -täyspitkälleen. Saman kohtalon on kokenut pyhäjärveläinen AGONIZER, joka on 1998 tapahtuneen perustamisensa ja Spine-sopimuksen allekirjoittamisen välissä nauhoittanut puolenkymmentä demoa. Agonizerin ensialbumi Birth / The End ilmestyy elokuun 1. päivänä. NIGHTWISHin uuden solistin henkilöllisyys paljastetaan keskiviikkoaamuna 30.5. Tieto ilmestyy samaan aikaan myös bändin nettisivuille www.nightwish.com. Nightwishin uuden studioalbumin ensimmäinen single Eva lähtee soimaan radioissa keskiviikkona 30.5. DREAM THEATER esiintyy Helsingin Jäähallissa keskiviikkona 26.9. Yhtyeen yhdeksäs studioalbumi, Systematic Chaos, ilmestyy kesäkuun alussa. ENTOMBED on joutunut perumaan Euroopan-kiertueensa kitaristi Alex Hellidin perhepiirissä sattuneen kuolemantapauksen vuoksi. Uusi Entombed-albumi Serpent Saints ­ The Ten Amendments ilmestyy heinäkuun 13. päivänä. Kansanmusiikkia ja heviestetiikkaa yhdistelevä RAUTA juhlistaa debyyttialbuminsa Haudanmaan ilmestymistä Helsingin Night Life Rockissa perjantaina 18.5. Keikalla esiintyy myös Fall of the Leafe. LISÄÄ UUTISIA: WWW.SUE.FI 41
• 42
• PARADISE LOST NÄLKÄ AJAA ETEENPÄIN Paradise Lostin nälkä ei ole laantunut. Siksi goottimetallin uranuurtajalla on edelleen sanottavaa ­ niin kauan kuin paratiisi pysyy kadotettuna. R aamatun paratiisi oli trooppinen puutarha, jossa sai käyskennellä nakuna, kunhan ei esittänyt kiusallisia kysymyksiä. Kun muuan tuhma tyttö sitten esitti ikäviä kysymyksiä, herkkänahkainen isäntäväki totesi juhlien olevan pilalla ja pyysi vieraita poistumaan. Tuon sadun voisi tulkita niin, että paratiisi symboloi pysyvää autuuden tilaa, jossa ei tunneta tarvetta kyseenalaistaa. Paratiisiin päätyminen on pahinta mitä taiteilijalle voi tapahtua. Se nimittäin merkitsisi luovuuden loppua. Siksi Paradise Lostilla on kuvaava nimi. Paradise Lostin uraa leimaavat jatkuva liike, merkityksen etsiminen ja pohjaton tyytymättömyys omiin saavutuksiin. On sanottu, että In Requiemilla Paradise Lost palaa juurilleen. Kitaristi Greg Mackintosh ei ole samaa mieltä. Hänen mielestään bändi on palannut menneisyyteen ainoastaan tuotannollisessa mielessä. ­ Halusimme In Requiemin olevan riisutumpi, orgaanisempi ja raaempi kuin edelliset levymme. Biisintekijöinä halusimme kokeilla uudenlaisia sovituksia ja kirjoittaa riffipohjaisia, aggressiivisempia ja... no, inhoan tätä sanaa, mutta pahempia (evil) biisejä. ­ In Requiemilla löysimme sekä uudelleen että uusia tapoja tehdä musiikista aggressiivista ja raakaa. Ellemme olisi aikoinamme ottaneet etäisyyttä tällaiseen lähestymistapaan, emme olisi pystyneet tekemään In Requiemin kaltaista levyä. Jos olisimme jatkaneet Draconian Timesilla (1995) löytämämme soundin jalostamis44 ta näihin päiviin saakka, olisimme siihen nyt lopen kyllästyneitä. RELEVANTTI MARSSII NÄIN In Requiem on painostavan alakuloinen kuin körttikansan häät. Samaan aikaan levy kuitenkin muistuttaa, että musta on sekoitus kaikkia maailman värejä. Lauluvalikoima kattaa niin Never for the Damnedin tuomiopäivämetallin kuin Beneath Black Skiesin Sisters of Mercy -henkisen hevirokin. ­ Nykyään kukaan ei enää tule sanomaan meille, että biiseissämme ei ole riittävästi single-potentiaalia. Edellinen levy-yhtiömme kehotti meitä säveltämään sinkkuja. Minä vihasin sitä. Ja kun yritimme kirjoittaa singlebiisin, se julkaistiin useimmiten korkeintaan sinkun bpuolella. Me emme osaa toimia kaupallisesti. ­ Teimme In Requiemista tarkoituksella epäkaupallisen levyn, jonka sisäistäminen vie aikaa ja jonka pintaa kuulijan täytyy raaputtaa pois. Sellaisen musiikin tekeminen on mielenkiintoisempaa. Paradise Lostin tekemät ratkaisut ja niiden myötä syntyneet levyt, erityisesti syntikkapop-vaikutteilla herkutellut One Second vuodelta 1997, ovat järkyttäneet, ilahduttaneet ja muokanneet yhtyeen kuulijakuntaa. Paradise Lost ei ole suostunut juurtumaan. ­ Muutoksissa on kyse vaikutteista. Siitä, mikä kulloinkin kolahtaa ja tuntuu tuoreelta. Musiikkiin tulee suhtautua avoimin mielin. Minä kuuntelen kaikkea äärimmäisestä underground black metalista venäläisiin säveltäjiin. Kaikki, mitä kuuntelemme, vaikuttavat soittotyyliimme ja siihen, millaisia biisejä kirjoitamme. One Secondin tekeminen oli aikoinaan jännittävää, koska teimme sen kokonaan uudesta näkökulmasta. Oletko koskaan yrittänyt tehdä biisejä, jollaisia arvelet Paradise Lost -fanien haluavan kuulla? ­ Kauan sitten yritin. Siitä ei tullut yhtään mitään. Se oli todella epäinspiroivaa. Sen jälkeen olen pysynyt kaukana tuollaisesta lähestymistavasta. Olen myöntänyt itselleni, että minulla ei ole harmainta aavistustakaan siitä mistä ihmiset pitävät ja millaiset levyt myyvät. Eikä sellaisia asioita tarvitsekaan tietää. ­ On parasta kirjoittaa biisejä, jotka kuulostavat hyviltä ­ siis tekijän mielestä. Silloin ei ole väliä, onko täysin pihalla kaikesta tai myykö levy yhtään, koska musiikki on joka tapauksessa relevanttia. Paradise Lost ei halua muuta kuin olla relevantti. Minä haluan tuntea, että minulla on edelleen jotain sanottavaa. Muuta en musiikilta kaipaa. minä ja Nick (Holmes, laulu) pidämme masentavasta kirkkomusiikista. Lähettelemme usein toisillemme löytämiämme hämäriä äänitteitä, kuten bulgarialaisessa kirkossa taltioitua gregoriaanista messuamista. Kaikilla bändissä on erilaiset musiikkimaut, mutta samanlainen näkemys siitä, millainen yhtye Paradise Lost on. Milloin bändinne on ollut lähimpänä hajoamista? ­ Kun saimme Icon-levyn (1993) valmiiksi, lähdimme välittömästi kiertueille, ja keikkailun lomassa kirjoitimme materiaalia Draconian Timesille. Sen levyn ja kiertueiden jälkeen olimme lopen kyllästyneitä soittamaan tietyn- tyylistä musiikkia. Olimme toistaneet itseämme liian kauan. Vaihtoehtoina oli joko hajota tai lähteä tutkimaan uusia reittejä. Sen vuoksi teimme levyt One Second ja Host (1999). ­ Myös Believe in Nothingin (2001) tekeminen oli ikävää aikaa. Se albumi on yhtä suurta kompromissia. Silloinen levyyhtiömme sekaantui tekemisiimme aivan liikaa. He muun muassa pistivät meidät miksaamaan levyn kaksi kertaa uudelleen. Sillä levyllä on pari kolme oikein hyvää biisiä, mutta kokonaisuutena se on eloton ja eksyksissä. Mikä pitää Paradise Lostin kasassa vielä vuonna 2007? ­ Todennäköisesti se, että olemme musiikkifaneja. Olemme edelleen nälkäisiä ja haluamme kokeilla uusia juttuja. Vaikka olemme osa suurta gothic metal -skeneä ­ mikä se sitten onkaan ­ emme ole kiinnostuneita kerhotoiminnasta. Sellainen ilmiö vain sattui syntymään matkan varrella. Sanoudutte siis irti genrestä, jota olitte itse luomassa? ­ Olimme tosiaan ensimmäinen bändi, joka kutsui musiikkiaan gothic metaliksi. Keksimme sen käsitteen, koska emme osanneet kuvailla musiikkiamme muutenkaan. Kun aikoinaan kerroimme levy-yhtiöllemme antavamme albumimme nimeksi Gothic, (1991) heistä se oli täysin älytön idea. He eivät olisi halunneet julkaista levyä sillä nimellä. Siihen aikaan sanalla gootti ei vielä ollut juuri minkäänlaista yhteyttä heavy metaliin, vaan se assosioitui musiikissa synkkään poppiin ja rockiin. Nykyään asia on miltei päinvastoin. ­ Totta. Ja samaan hengenvetoon voi sanoa, että vaikka osa nykyisestä goottimetallista on selvästikin saanut vaikutteita Paradise Lostista, osalla ei ole minkäänlaista yhteyttä meidän musiikkiimme. Aiotteko juhlistaa bändin 20vuotispäivää jotenkin? ­ Totta kai. Haluaisimme järjestää jotain spesiaalia, mutta emme vielä ole keksineet mitään. Managerillamme on jatkuvasti uusia ideoita, mutta valitettavasti ne ovat toinen toistaan huonompia. Hän haluaisi esimerkiksi kutsua kaikki fan clubin jäsenet suuriin syntymäpäiväjuhliin... Kuinka kaamea ja juustoinen ajatus. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: CHIAKI NOZU HULLUUTTA JA PALJASTUKSIA Paradise Lostista on äskettäin valmistunut dokumentti nimeltä Over the Madness. Mistä siinä on kysymys? ­ Se ei ole virallinen dokumentti. Sen takana on losangelesilainen elokuvantekijä Diran Noubar, joka on aiemmin tehnyt dokumentteja esimerkiksi Armenian verilöylyistä. Hän on myös goottimetalli- ja Paradise Lost -fani. Noubar seurasi meitä kiertueilla noin vuoden ajan. Dokumentissa puhuvat meidän lisäksemme muun muassa Lacuna Coil, My Dying Bride ja Celtic Frost. Mitä pidät dokumentista? ­ Mielestäni se ei kerro mitään uutta. Se keskittyy liiaksi musiikkiin ja liian vähän meihin persoonallisuuksina. Goottimetalli- ja Paradise Lost -faneille siinä kyllä voi olla jotain definitiivistä. Oletteko suunnitelleet virallisen dokumentin tekemistä? ­ Voisimme tehdä elokuvan backstage-tarinoista. Me olemme kiertäneet maailmaa niin kauan, että meiltä löytyy kertomuksia suurin piirtein kaikista maailman bändeistä ­ niin hyvässä kuin pahassakin. Sellaisen elokuvan tekeminen olisi kiinnostavaa. Niistä tarinoista saisi aikaan myös hauskan kirjan. ­ Ehkäpä teemme sellaisen sitten, kun ne bändit, joista tiedämme liikaa, ovat hajonneet. Me kun emme halua järkyttää ketään. HAJOA TAI HALLITSE Paradise Lostin perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Greg Mackintosh kertoo, että nuo vuodet ovat kuluneet pitkälti kinastellessa esimerkiksi siitä, millaista musiikkia seuraavaksi pitäisi tehdä. ­ Riiteleminen on puolet bändissä olemisesta. Onneksi meillä kuitenkin on yhteistäkin. Esimerkiksi
• TORSTAI 7.6. 17-22 39 Megadeth Timo Rautiainen Stam1na Korpiklaani Pain Confessor Los Bastardos PERJANTAI 8.6. 14-22 39 Type O Negative HUOM! Dimmu Borgir Portit auki Kotiteollisuus jo klo 14! Poisonblack Kotipelto Thunderstone Entwine LAUANTAI 9.6. 14-22 43 Heaven And Hell Sonata Arctica Dark Tranquility Swallow The Sun Sabaton Violent Storm Leverage LIPUNMYYNTI LIPPUPALVELU, TIKETTI, SWAMP MUSIC (tre) JA EPE´S (tre). TO 39 / PE 39 / LA 43 /TO-PE-LA 77 · INFO JA ALUSTAVAT AIKATAULUT: www.sauna-open-air.fi 45
• V uodesta 1994 yhdessä soitelleet lapsuudenkaverit ovat valinneet puhemiehekseen laulajakitaristi Janne Pajarin. Hänen lisäkseen orkesterissa vaikuttavat kitaristit Olli Sopanen ja Matti Lötjönen, basisti Kimmo Kärkkäinen sekä rumpali Luca. Alun perin Lappeenranta-Imatraakselilta lähtöisin oleva orkesteri on kotiutunut Tampereelle. Uutta levyä käytiin kuitenkin tekemässä kotikonnuilla Imatralla Music Bros -studiossa, kunhan ensin kotiuduttiin nauhoituksista Ruotsista. ­ Levyä tehtiin kahdessa eri paikassa. Meillä ei ollut varaa tehdä koko levyä Ruotsissa Fashination Street -studiossa, vaan suuntasimme Imatralle, jossa Miitri Aaltonen nauhoitti osan levyä. Hän on sellainen puolituttu vanha grungemies, joka osasi suhtautua asiaan oikealla tavalla. Äijähän on tuottanut muun muassa Stam1naa ja Mokomaa. Levyä Miitri ei kuitenkaan tuottanut, vaan homman hoiti Jens Borgen, jonka meriittilistaan kuuluvat ruotsalaiset metallibändit kuten Opeth ja Katatonia sekä kotoinen Disco Ensemble. ­ Tätä ratkaisua mietittiin yli vuosi. Halusimme tehdä levyn nopeasti ja tuottajan kanssa. Tiesimme Jensin ja Miitrin tekemiset, ja hekin diggasivat meidän meiningistä. Tuottajana Jens osasi löytää bändin oman soundin ja toi tärkeät puolet esiin. Kaikki hänen tuottamansa levyt ovat aina erilaisia, Pajari kehuu. Mitään ongelmia kahden eri studion käyttämisestä ei koitunut. Pari vuotta sitten ilmestyneeseen debyyttilevyyn Almost Over Everything verrattuna nyt oli aivan DAY ELEVEN PÄÄSI EROON PERFEKTIONISMISTA Tampereen seudulla vaikuttava eteläkarjalaisyhtye Day Eleven on toisella levyllään, Sleepwalkers, pamahtamassa suuren yleisön tietoisuuteen. eri tapa työskennellä ja jokainen henkilö löysi prosessissa oman paikkansa. ­ Ensimmäisen levyä rakennettiin studiossa. Jokainen soitti mitä soitinta sattui. Silloin istuttiin ja mietittiin, mutta nyt treenattiin ja jammailtiin. Näin levystä tuli vapautuneempi ja itsevarmempi. Kiekko kuulostaa paljon rankemmalta kuin edeltäjänsä. Pajarin mukaan levy tehtiin niin eri lähtökohdista, että musiikki vain muuttui sellaiseksi ­ se ei ollut tietoinen valinta. ­ Ensimmäisellä levyllä mukana oli vain neljä jätkää. Sopanen oli ensin livekokoonpanossa ja tuli sitten vakituisesti bändiin. Se vaikutti paljon. Samalla kappaleidenteko on jonkin verran muuttunut. ­ Kun ennen oli paljon yhden jäsenen tekemiä biisejä, nyt on menty siihen suuntaan, että tehdään enemmän treenikämpällä porukalla. Mitään ei suljeta pois. Demotkin tehtiin nyt livenä sisään eikä hinkattu turhia. Ekan levyn aikoihin saatettiin mennä keskellä yötä studioon ja nauhoittamaan rumpuja, Pajari muistelee. Laulaja sanoo, ettei ole aikoihin kuunnellut debyyttilevyä. Tosin joskus kaljoitellessa sen voi pistää pyörimään. ­ On siinä pari hyvää biisiä, joita edelleen soitetaan. Näin taiteentekijän näkökulmasta siitä huomaa, että ensi kerralla sitten tehdäänkin hommat eri lailla. Ekalla levyllä oli tärkeää kiivetä perse edellä puuhun, mutta nyt tehtiin sitä mikä tuntui hyvältä. Ennen oli aina jännityspaskat housuissa, mutta nyt me ollaan päästy eroon perfektionismista ja on toinen ääni kellossa. Nyt ideat on saatu levylle asti. Day Elevenillä voikin olla nyt hyvin kysyntää, ainakin radiossa soineen Whenever You Say You Love Me -singlen menestyksen perusteella. Englanniksi laulavien suomalaisyhtyeiden suunta on nykyään yleensä myös ulkomailla. Day Elevenkään ei tee poikkeusta. ­ Tuottajamme Borgen on osakkaana Vulture & Sons -managementtoimistossa, joka yrittää nyt pukata levyä ulkomaille. Jos niitä lisenssidiilejä saataisiin sitä kautta paremmin. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: ALEKSI KOSKINEN 46
• ilven puhemiehenä useimmiten toimiva kitaristi Pete Kilpi kertoo löytäneensä vanhan harrastuksensa jääkiekon hiljattain uudestaan. Mies oli nuoruusvuosinaan aktiivinen pelaaja, mutta sitten homma jäi kymmeneksi vuodeksi. ­ Pari kertaa viikossa on tullut käytyä pelaamassa taas, hän toteaa pelikassin purkamisen ohessa. Musiikin ja urheilun yhdistäminen vie päivätöiden ohella melkein kaiken hänen aikansa, mutta silti omassa kotistudiossakin pitää välillä ahertaa. Studio on periaatteessa vain Kilpi-bändiä varten, mutta ajan sallimissa puitteissa siellä puuhataan muidenkin bändien kanssa. Viime aikoina nauhoituksia on tehnyt Status Quo -coverbändi, jossa Pete itse soittaa komppikitaraa. ­ Hauska hommahan tämä on. Menen niille keikoille, joille Kilveltä ehdin. Jätkät tarvitsivat bändiinsä toista kitaristia. Ilmoitin, että tulen kyllä Rick Parfittin, paikalle jottei tarvitse soittaa yhtään sooloa. Turussa nauhoitettu Kaaos-livelevy ja Kuningas-dvd antavat realistisen kuvan ahkerana keikkabändinä tunnetun Kilven keikasta. Ihan suoraan kaikkea ei sentään ole myyntiin päästetty, koska laulaja Taage Laihon alapääaiheiset yleisöhuudatukset puuttuvat jostain kumman syystä kokonaan liveltä. ­ Pillujutut jätettiin pois. Kuvahan antaa anteeksi, mutta cd:lle piti tiivistää sen verran, että tyhjät kohdat leikattiin pois. Lavalla kun on aina kaikenlaista mikrofonien vuotoa ja suvantokohtia. Miksatessa säädettiin balanssit kohdilleen ja editoitiin siitä selkeämmän kuuloinen. Olihan siinä ronkkimista. Dvd:llä on 5.1. dolby surround -ääni eli sama tunnelma kuin keikalla. Katharsis-kappaleen alla laulajalta on ääni lähteä. Pete ei kuitenkaan myönnä, että siinä vaiheessa olisi pelottanut miten loppukeikan käy. ­ Eihän tätä pidä niin vakavasti ottaa, se on vaan musiikkia ja autenttinen tilanne. Kitaristi kertoo, että pelkkien kameroitten K KILPI SANOO EI EUROBIITILLE Suomenkielellä lauletun heavyn kiintosuosikiksi vakiintunut turkulainen Kilpi kunnioittaa kasarihevijuuriaan julkaisemalla livelevyn sekä ääni- että kuvaformaatissa. vuokra nousi niin suureksi, ettei mikään levy-yhtiö olisi ostanut tuotetta heiltä, joten oli paras ratkaisu pistää oma firma pystyyn. Näin syntyi Killbee Records, jonka kautta sekä cd että dvd julkaistiin. ­ Tähän liveen satsattiin niin paljon, että ajateltiin, että jollei muuta, niin omaan hyllyyn se dvd on ainakin saatava. Jatkossa on toki mahdollista tehdä muillekin levyyhtiöille, me mennään nyt ihan levykohtaisesti eteenpäin. Dvd:llä on kuitenkin pitkä elinkaari kuten livelevyillä yleensäkin. Ostetaanhan nytkin jotain 70-luvulla tehtyjä juttuja. Kaaos ja Kuningas kuvastavat melko hyvin mitä bändi oli sillä hetkellä. Toukokuun alussa julkaistu kuvalevy poikkeaa äänilevystä sen verran, että siltä puuttuu yksi kappale. Jossain vaiheessa bändi jopa pohti sen julkaisemista vanhana kunnon vhs-kasettina. ­ Meillähän on 80-luvun esikuvat ja ne julkaisivat aina kolmen neljän levyn jälkeen livelevyn. Ajateltiin, että niinhän mekin teemme, mutta kun vhs on kuoleva formaatti, niin eihän siitä sitten mitään tullut. Taitaa dvd -soittimiakin saada jo halvemmalla kuin vhs-nauhureita, Pete tuumaa. Idols-voittajaksi noussut Ari Koivunen esitti maaliskuussa suursuosion saaneessa ohjelmassa Kilven Sielut iskee tulta -kappaleen. Se oli sattumoisin ainoa Idols-lähetys, jonka Pete Kilpi katsoi. ­ Idolsin bändiltä tuli viestiä, että treenaavat meidän biisiä nyt. Hevi-Arihan on vanha Kilpi-fani ja tuli viime syksynä Lahden keikalla juttusillekin. Olen Arin puolesta onnellinen, mutta tuollainen Idols-kisa ei anna kyllä minulle mitään. Se on sellaista isojen levy-yhtiöiden leikkiä. Uutta materiaaliakin on jo treenattu. Se kuulostaa taatulta Kilveltä. ­ Siitä pidän kiinni, että mitään eurobiittiä ei ole nytkään luvassa. Samanlaista perusheviä se on, Pete lupaa. TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: KILLBEE 48
• esken Rasputin-kirjan lukemisen tavoitettu Pajavasara-laulaja ja kitaristi Tumppi kertoo, että bändin taival on lähtenyt mukavasti käyntiin. ­ Pajavasara perustettiin alkukesästä vuonna 2005, kun oli halu tehdä thrash-metallia. Ei tästä nyt ihan sellaista sitten tullut, mutta kumminkin sillä aloitettiin. Olimme toisen kitaristin Pajanzan mökillä, kun idea bändistä alkoi kehittyä. Alussa homma oli vähän pelleilyä, mutta kun Hatsa saatiin rumpuihin, alkoivat asiat rullata. Siinä on mies, joka taitaa tällaisten biisien soittamisen. Hatsa onkin Turun musiikkipiireissä jo vanha konkari ja reippaasti muita Pajavasaran kavereita vanhempi. Miehen meriitteihin kuuluvat muun muassa sellaiset orkesterit kuin Turun tauti, Nightshade ja Deceiver, joka käväisi kiertueella jopa Puolassa asti 90-luvun alkupuolella. Tumppi puolestaan soitteli ja lauloi ennen nykyistä yhtyettään Flypaper for the Frekzissa, jonka kerran keikalla nähneenä voisi sanoa poikenneen aikalailla Pajavasarasta. Tämä yhtye kun tuskin soittaa lainabiisinä Alice Cooperia. ­ Se olikin ihan täysin poikkeava Pajavasaraan nähden. Ei bändeillä ole oikein mitään yhteistä, tämä on aivan uusi ja eri bändi, mies vakuuttaa. Pajavasaran thrash-metallissa onkin enemmän progevaikutteita ja teknisyyttä. Tumpin mukaan heidän musiikkityylinsä on "rauta". ­ Mutta kukin saa mieltää sen omalla tavallaan, hän toteaa. Bändin muut jäsenet ovat basisti Seppe ja kosketinsoittaja Kouvero. K PAJAVASARA DUUNARIMETALLIN ASIANAJAJAT kutteita tullut, laulaja toteaa. Pajavasara voitti viime vuonna Turku Bandstand -kilpailun, johon nimestään huolimatta sai osallistua yhtyeitä muualtakin kuin vain Turun seudulta. Palkinnoksi bändi sai levytyssopimuksen Kenola Musicilta. ­ Levy onnistui resursseihin Turkulainen metallibändi Pajavasara voitti viime vuonna Turku Bandstand -kilpailun. Nyt on debyyttialbumin julkaisun aika. Kun Tumppi luettelee bändin vaikuttajia, kaverin puheessa vilisee tuttuja nimiä. Löytyy niin ruotsalaista Opethia kuin kotimaisia Stam1naa ja Diabloa. Myös jazzin puolelta on saatu vaikutteita ­ George Benson on sällien parissa kova nimi. ­ Aika monesta genrestä on vainähden hyvin. Studioaikaa oli kyllä riittävästi, mutta vehkeet oli mitä oli. Kitarasoundista onneksi tuli sellainen kuin pitikin, vaikka aluksi hiukan pelättiin ettei onnistu. Rummut nauhoitettiin jo syksyllä, basso ja laulut joulun alla ja kitarat nyt alkutalvesta. Pajavasaraa voisi kai kuvailla myös "duunarimetalliksi". Bändin levyn kannet ja pelkkä promokuva kertovat enemmän kuin se paljonpuhuttu tuhat sanaa. Sanoituksia ei tämän yhtyeen tapauksessa voi sivuuttaa. ­ Pajanzan kanssa teen sanoitukset. Ne ovat duunarielämän arkirealismia. Arkea ja vapaa-aikaa. Tämä on tavallaan konseptilevy, koska biisien sanat etenevät loogisessa järjestyksessä. Olet töissä, saat potkut, menet baariin, hommaat naisia ja niin edelleen, Tumppi kertoo. Varsin tyylikkäiden kansien takana on tamperelainen alan firma. Nähtäväksi jää, ottavako työmiehet bändin omakseen, mutta ainakin Tumpin silmissä Pajavasaran tavoitteet ovat täysin selvillä. ­ Ensin pitää saada kunnon ohjelmatoimisto, jotta päästään paremmin keikoille. Nyt on vähän nihkeää, kun itse soittelee jonnekin Ouluun ja kysyy voimmeko tulla keikalle. Sielläkin sitten ihmetellään ja pyöritetään asioita. Ohjelmatoimiston kautta kaikki olisi paljon helpompaa, ei tarvitsisi itse tehdä sitä. Parilla eri henkilöautolla ollaan nyt liikuttu, mutta kyllä joku pakettiauto varmaan pitää tulevaisuudessa hankkia, mies miettii. ­ Festareille olisi hienoa päästä soittamaan ja saada levy myymään, hän jatkaa. Kiihkeitä fanejakin on jo ilmaantunut sen verran, että asia on huomattu. ­ Turussa on ainakin jo selvästi fanikantaa. Keikoillamme on heilunut aina sellaiset muutama kymmenen vakionaamaa. TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: PAJAVASARA 49
• ­ Kaksi ensimmäistä levyämme ovat lähes loppuunmyytyjä. Ehdotimme levy-yhtiölle, että joko ne uudelleenjulkaistaan tai sitten tehdään jonkunlainen kokoelma. Kun laulajakin taannoin vaihtui, on levy samalla hyvä tapa esitellä hänetkin parin uuden biisin voimalla, kertoo alunperin Pietarsaaresta lähtöisin olevan Altarian rumpali Tony Smedjebacka. Kyse ei siis ole ihan tavanomaisesta kokoelmalevystä. Altarian kolmas täyspitkä The Fallen Empire ilmestyi vasta viime vuonna, eikä sen kappaleita tätä Divine Invitation -kokoelmalta löydy. Mukana on sen sijaan alkuaikojen demoja bonusbiiseinä. ­ Tämä ei ole mikään perinteinen best of -kiekko. Levy on tarkoitettu faneille, jotka eivät löydä Invitation- tai Divinity- levyjämme enää kaupoista, mutta saavat näin edes palasen niistä ja vielä runsaasti lisämateriaalia. Altarian kokoonpanossa on väki vaihtunut jatkuvasti. Alkuaikoina kitaristeina toimivat niinkin kuuluisat herrat kuin Emppu Vuorinen Nightwishista ja Jani Liimatainen Sonata Arcticasta. Parilla levyllä lauloi Kilvestä tuttu Taage Laiho. Nyt kukaan heistä ei ole enää bändissä mukana. ­ Ehkä me ollaan vaan niin rasittavia tyyppejä, rumpali nauraa. ­ Kun bändi kasvaa, hommaan vaan pitää satsata enemmän. Ne, joilla ei ole ollut mahdollisuuksia tai tarpeeksi kiinnostusta, on ollut pakko vaihtaa. Nyt on kokoonpano, jossa kaikki satsaavat tähän sataprosenttisesti, ja joille Altaria on ehdoton ykkösbändi, hän uskoo. Uusin äänijänteiden oikoja on ALTARIA UUTTA VERTA KEHIIN Suomi on pullollaan toinen toistaan kyvykkäämpiä metallibändejä. Yksi hieman tuntemattomampi, mutta sitäkin pätevämpi yrittäjä on Altaria, jonka melodista hard rockia on nyt yhdistelty kokoelmalevyn muotoon. muutama vuosi sitten Motörhead-tyyppisessä Terrorwheelyhtyeessäkin mainetta niittänyt Marco Luponero. ­ Marco on loistava laulaja sekä karismaattinen keulamies bändiin. Kaveri on lisäksi myös hyvä biisintekijä. Kun varmistui, ettei Taage ei enää jatka meidän kanssa, oli Marco ensimmäisenä mielessä. Hän ja uusi kitaristi Petri Aho sopivat aivan mainiosti porukkaan. Molemmilla on halu viedä Altarian eteenpäin. Monet Altarian kappaleet olisivat todennäköisesti suuriakin hittejä jonkun amerikkalaisen nimen levyttäminä. Sellaiset rallit kuten Unicorn ja Unchain the Rain voisi hyvin kuvitella vaikkapa Dokkenin tai Yngwie Malmsteenin levyille. Smedjebacka myöntää, että bändin tuntemattomuus hiukan harmittaakin. ­ Toisaalta harva bändi pääse kuitenkaan tekemään levyjä, jotka julkaistaan maailmanlaajuisesti tai rundaamaan ulkomailla. Koko ajan tehdään lisää työtä että päästäisiin eteenpäin. Kum- ma juttu, että ei koskaan ole tyytyväinen! Tarkoitan että kun oltiin demobändi, haaveilimme levytyssopimuksesta. Kun saimme sopimuksen, haaveilimme ulkomaan rundista ja niin edelleen. Uskon kuitenkin, että on tärkeätä että ei vaan jää tyytymään siihen mitä on saanut aikaiseksi vaan että aina löytyy halua satsata eteenpäin, lyömäsoitintaiteilija pohtii. Altaria on tehnyt pari Suomenkiertuettakin, mutta paras kohdeyleisö sille taitaa silti löytyä hieman eteläisimmiltä leveysasteilta. Smedjenbacka muisteleekin mielellään vuodentakaista Euroopankiertuetta, jossa pääesiintyjänä oli saksalainen metallikuningatar Doro bändeineen. ­ Se oli aikamoinen kokemus! Kun rundaili sen verran isojen bändien kanssa kuten Doro ja Sonata Arctica, oli melkein joka keikka oli loppuunmyyty. Oli se vähän erilaista vetää kun jossain pienessä suomalaisessa pubissa. Esimerkiksi Ranskassa ja Espanjassa oli aivan hullu meininki. Olimme yllättyneitä miten hyvin ihmiset tiesivät Altarian. Smedjebacka lupailee uutta albumia ensi jo syksyksi. Kokoelman kahdesta uudesta kappaleesta huokuvat jenkki-hard rock -tunnelmat tyyliin Quiet Riot. ­ Kaikkihan me olemme kovia Kalifornia -hard rock -faneja, mutta emme tietoisesti ole tyyliä muuttamassa. Tietysti kun uusia kavereita tulee mukaan biisien tekoon niin tulee lisää sävyjä. Voin kyllä varmuudella luvata, että seuraava levy tulee kuitenkin kuulostamaan Altarialta. TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: METAL HEAVEN www.centurymedia.com 51
• 52
• · · · · · · · · · · · · · · · · · · · · · · 55
• 57
• ENSI-ILTAELOKUVAT KUUKAUDEN LEFFAVIERAS SPIDER-MAN 3 Spider-Man 3 ­ Hämähäkkimies 3, USA 2007. Ohjaus Sam Raimi. Käsikirjoitus Alvin Sargent. Elokuvan tarina: Sam Raimi & Ivan Raimi. Pääosissa Tobey Maguire, Kirsten Dunst, James Franco, Thomas Haden Church, Topher Grace, Bryce Dallas Howard. Kesto 141 min. ½ Vaikka Hämis-leffojen ohjaamista jatkaa edelleen Sam Raimi, on yllätyksiäkin luvassa. Ensimmäinen niistä on se, että kolmososa osoittautuu yllättävänkin nastaksi viihdykkeeksi. Ja toinen se, että tästä hyvisnörtistä tulee leffan aikana pahis - mutta ei tietenkään omasta tahdostaan, vaan suhteellisen hämähäkkimäisesti liikehtivän avaruusmönjän vaikutuksesta. Pahikseksi muututaan, kun värikäs verkkoasu muuttuu mustaksi, ja tukkamalli muokkaantuu jokseenkin rokkijätkämäiseksi. Rock on syntiä ja tyylikkyys myös. Herra Bush varmasti taputtaa likaisia karvaisia käsiään. Mitä nyt hieman paheksuu, että äärimmäinen omahyväisyys nähdään "huonona" luonteenpiirteenä... Monet syyttävät, että elokuvan tuotantoon satsatut järjettömät rahasummat eivät näy missään. Rohkenen olla vahvasti eri mieltä. Mitään elokuvan Hiekkamiehen kaltaista ei olisi ilman isoa satsausta saatu aikaan. Kuka tahansa pystyy tekemään tietsikkapelejäkin näyttävämpää nippelihienostelua, mutta teepä hahmo, joka näyttää aivan siltä, kuin se olisi luotu ennen digitaaliaikaa. Varsinkin hahmon ensimmäisissä kankaalle heijastumisissa olisi helppo kuvitella tämän santajätkän tehdyksi ihan analogisin keinoin. Ja moisen illuusion luominen digitaalisin keinoin, se se vasta taito on! Varsinkin alussa kaikkea alleviivataan kyllä hieman liiankin kanssa. Aivan kuin oletettaisiin, että katsoja ei olisi aiempia osia nähnytkään tai itse sarjakuvaa lukenut. Toisaalta jopa tuo alleviivaus osataan toteuttaa sopivan nokkelalla tavalla. Supersankarielokuvat ovat aina enemmän tai vähemmän simppeleitä, elleivät peräti typeriä, joten alleviivaus ei koskaan syö pisteitä. Se pitää vain sietää. Kuten makkarassa kuori. (Ja kuorettomat makkarat ne vasta vastenmielisiä ovatkin). Tämä elokuva sijoittuu jonnekin kurjan Campingin ja messevän Kabanossin välimaastoon. MARKKU HALME MATO EI PELÄNNYT EIKÄ NAURANUT Huhtikuussa vanha kunnon Sleepy Sleepers julkaisi uuden albumin Eurowiisut - Terveisiä perseestä. Edellisestä studiotekeleestä ehtikin kulua jo kokonainen ihmisikä eli kahdeksantoista vuotta. Niinpä Sue päätti kohottaa yhtyeen toisen johtohahmon Mato Valtosen julkista profiilia ottamalla hänet leffavieraaksi. Syytä ilmeisesti olikin. Leffasta ulos käveltyämme tulee nimittäin vastaan Iltalehden nuorehko naisreportteri, joka pyytää meitä uhrikseen lehden katugallupiin, aiheena Euroviisuhässäköinti. Minä en jaksa, mutta Mato suostuu. Kunhan hän on riittävän määrän vastauksia antanut, ja aletaan ottaa valokuvaa, tulee vielä yllätyskysymys: "Mikä on sun nimi?". Mutta takaisin varsinaiseen aiheeseen, joka on komediahenkinen brittiläinen kauhuelokuva Verisempi viikonloppu. Siinä brittiläisen asetehtaan myyntitiimi ­ kuin suoraan tv:n mainiosta Toimisto-sarjasta ­ palkintaan hyvästä menestyksestään. Tulosbonuksena tiimi saa rattoisaksi tarkoitetun viikonlopun itäeurooppalaisissa korpimaisemissa. Mutta eipä suju kaikki kuten suunniteltu oli. Tapahtumat (ja niiden esitystapa) ovat lopulta silkkaa perinteistä kauhisteluelokuvaa. Periaatteessa muotoidea ja yritys on hyvä, mutta onnistuminen kehnompi. ­ Kyllä mulla tän leffan aikana oli hetkiä, että alkoi miettiä kauanko tää vielä kestää. Sitä kultaista ideaa ei tosta kyllä löytynyt. Mahtoikohan se idea olla, että asefirmat saavat ansionsa mukaan, vai mitä tässä haettiin? Mä en ihan löytänyt syytä siihen, miksi tämä elokuva yleensä on tehty. ­ Vai haluttiinko tässä vain mässäillä kauhulla? Kauhussa on aina ollut halpana kikkana se, että pelästytetään. Kun jostain tulee joku valtava ääniefekti, niin totta kai kaikki säpsähtää tuolissaan, se on ihan normaali reaktio. Mä en itse oo niistä ikinä pitänyt, ja tossa oli sellasta käytetty hyväksi useammankin kerran. ­ Olihan tässä sekin kauhuleffojen moneen kertaan käytetty perusjuttu, että mennään johonkin ahtaaseen tilaan, niin kuin tässä oli tää talo, eikä sieltä oikeen päästä pois. Pidetään koko ajan yllä sellanen ahdistava ilmapiiri. Mä en vaan hirveesti pelännyt, enkä mä hirveesti nauranutkaan. Ihan pari oikeasti hauskaa kohtaa siinä kyllä oli. Ja pari kertaa mä pelästyin jotain efektiä, mutta siinä se. ­ Ehkä siellä oli joku niin loistavasti piilotettu idea, että mä en sitä löytänyt. En mäkään kaikkea huomaa. Mutta jos ei koko juttuun ole selkeätä perusideaa, niin on siihen ympärille vaikeeta lähteä rakentamaan leffaa. Tietyssä mielessä Verisempi viikonloppu toi Madolle mieleen uuden Sliippari-albumin luomisprosessin. ­ Kyllähän sen tekemisessä oli suunnilleen yhtä paljon tai vähän suunnitelmallisuutta kuin ton porukan tiiminrakennusreissussakin. Me tehtiin asiat hyvin nopeesti ja fiilispohjalta, niin kuin me yleensäkin ollaan tehty. Mennään vaan studioon ja aletaan vääntää. Ja kun oli perusideana tehdä Euroviisu-biisejä, niin se oli helppo tehtävä lähestyä. Yhtä helposti lähestyttävä aihe oli Sliippareiden suurin myyntimenestys Sings Matti ja Teppo, joka me tehtiin varmaan viikossa. Eihän siinä muuta kuin laitat vaan haisemaan. On olemassa valmiit biisit, mitä alat muokkaamaan. Sellasta naurunräkätystä ja tekemistä, ei muuta. Ihan samalla lailla ei näilläkään ollut mitään suunnitelmaa tekemisissään... mutta ei meillä veri roiskunut studiossa ihan tohon malliin. Näyttelijäsuorituksissa ­ ryhmän nokkamiestä esittävää Tim McInnernyä lukuun ottamatta ­ ei ollut juurikaan kehumisen aihetta. Miten Mato uskoisit, että olisitko itse selviytynyt kunnialla tuon porukan rinnalla? ­ No, mähän nyt en itse koe olevani hyvä näyttelijä. Mä oon ollut vain Kaurismäen elokuvissa, ja niissähän ei saa näytellä. Niissä vaan kävellään kuvista läpi, tai ainakin mun roolit on olleet sellasia. Jos heilauttaa kulmakarvaa, niin Aki sanoo heti, että älä näyttele. Mutta kyllä tossa porukassa varmaan olisi pärjännyt. Sen verran täytyy itseensä uskoa. Tähtiä ei sateen lailla ropise. ­ Kyl tää mun asteikolla sinne kahteen tähteen menee, enempää en lähtisi jakamaan. Huumorista mä tykkään, ja sitähän sinne oli kyllä yritetty saada sekaan. Ihan hyvä idea on yrittää tehdä kauhuleffa, jossa on huumoriakin mukana. Eikä välttämättä soinut synkkä musiikki koko ajan, vaan siinä oli keveitäkin biisejä mukana. Eli pikkasen erilaista kauhuleffaa tässä oli yritetty tehdä, siitä nää pari pojoa. TEKSTI: MARKKU HALME TÄHDET Valtonen: Halme: ½ Verisempi viikonloppu (Severance), Iso-Britannia 2006. Ohjaus: Christopher Smith- Pääosissa: Danny Dyer, Laura Harris, Tim McInnerny, Toby Stephens, Claudie Blakley, Andy Nyman, Babou Ceesay, David Gilliam. Kesto: 91 min. ZODIAC Zodiac, USA 2007. Ohjaus: David Fincher. Käsikirjoitus: James Vanderbilt Robert Graysmithin kirjan pohjalta. Pääosissa: Jake Gyllenthaal, Mark Ruffalo, Anthony Edwards, Robert Downey jr., Chloe Sevigny. Kesto: 160 min. Ravistelevista elokuvistaan tunnettu Fincher palaa jälleen sarjamurhaaja-aiheeseen. Zodiac ei kuitenkaan ole Seitsemän kaltainen hermorevittely, vaan lähes dokumentaarisella otteella toteutettu kuvaus San Franciscoa 60/70­luvun taitteessa häiriköineestä tappajasta. Aiheen valintaan on varmaankin vaikuttanut se, että Fincherillä itsellään on muistoja mediaa pompotelleen Zodiacin tempauksista. Kun koulupoika Fincher kertoi isälleen, että poliisiauto on muutaman päivän ajan seuraillut koulubussia, isä vastasi suorasukaisesti: "Varmaan siksi, kun joku hullu on uhannut ampua bussilastillisen lapsia." Tämä suoraviivainen ote näkyy myös elokuvan ensimmäisen tunnin aikana. Mystinen mies käy syrjäisille paikoille eksyneiden pariskuntien kimppuun. Murhailujen jälkeen tyyppi lähettää sanomalehdille kirjeitä, joissa tunnustaa yksityiskohtaisesti tekonsa ja vaatii lehtiä julkaisemaan salakirjoituksella riipustettuja viestejään ­ tai muuten... Reteä rikosreportteri Avery (Downey) käy tapauksen kimppuun eikä arkaile astua byrokratiaviidakossa takertelevien poliisietsivien varpaille. Hänen työtään seuraa ihaillen pilapiirtäjä Graysmith (Gyllenthaal), jota Zodiacin kryptiset viestit kiehtovat. Selvitystyötä vaikeuttaa se, että tapot on tehty eri poliisipiirien alueella, ja jokainen näistä haluaisi kunnian mediajulkkikseksi nousseen Zodiacin nappaamisesta. Kun tappajan mediajulkisuus kasvaa, lisääntyvät myös sekopäiset matkijakaahot, tunnustajat ja muut kuuluisuuden tavoittelijat. Mutta kello käy, eikä palapeli ratkea. Fincher käyttää paria tyylilleen ominaista kuvakikkaa lukuun ottamatta televisiomaista ilmaisua. Kurimuksen keskipisteessä kiehuva etsivä Toschi (Ruffalo) on stailattu kuin Columbo. Lopulta hänkin turhautuu, kun aina vain "vielä yksi kysymys" esitetään. Zodiacin henkilö vaipuu vähitellen taka-alalle. Ainoa todellinen voittaja jupakassa on Likainen Harry, joka ensimmäisessä elokuvassaan laukoo tiensä läpi virallisen tutkinnan labyrintin ja tavoittaa "Scorpion" magnumillaan. Toschia ei Harryn äijistely huvita. Hänestä ja muista Zodiacin etsijöistä tulee henkisiä sarjamurhaajan uhreja, joiden elämät murenevat vuosien saatossa, tappajan pysyessä karkuteillä. Katsojankin mielenkiinto alkaa herpaantua, kun elokuvan alkupuolen piinaavat kohtaukset laimenevat hahmojen turhautuneeksi tilitykseksi. Zodiac toimii, jos on vähänkään aiheesta ja taitavasta ajankuvauksesta kiinnostunut. Jos ei 2 tuntia ja 40 minuuttia Zodiacin ja kumppanien piirileikittelyn tutkailuun piisaa, lisää elämäänsä voi tuhlata netissä ­ aiheesta löytyy lähes rajattomasti spekulaatiota ja setvintää. VESA KATAISTO MATO VALTOSEN FANITUSLISTAT Aution saaren elokuva: Aki Kaurismäen Mies vailla m e n n e i s y y ttä. "Se on leffa, josta mä viimeksi muistan saaneeni oikein kunnon fiiliksiä. Siinä oli selkeästi useampia kerroksia ja syvyyttä. Enkä mä muista, että mulle olisi ainakaan sen jälkeen mennyt mikään leffa niin kovaa läpi." Paras kohtaus ikinä: "Kyllä se varmaan on Hyvien, pahojen ja rumien lopussa, kun ne kiertelee niitä hautakiviä. Siinä on niin luja intensiteetti... ja se on mun mielestäni nerokkaasti rakennettu koko elokuva". Kunnioitusta herättävin elokuva: Star Wreck. "Mä arvostan ihan mielettömästi sitä koko ideaa ja tekotapaa. Että olohuoneessa tehdään, ja nurkassa on tietsikka, millä jätkät väsää efektejä. Ja tekee niin upeeta kamaa kuin ikinä olla voi. Leffa on hauska, hyvin tehty ­ ja pannaan ilmaiseksi jakeluun. Siinä näkee, että leffoja voi tehdä myös eri lailla ­ pyyteettömästi ja fiiliksellä. Ei kaiken tarvi olla isolla rahalla Hollywoodissa tehtyä. Sitä vastaan mun mielestä pitääkin taistella. Suosikkiohjaaja(t): Kaurismäen veljekset. "Siinä on tietysti vähän himaan päin vetoa, kun on heidän kanssa tehnyt yhteistyötä. Mutta kyllä mä heidän touhuistaan tykkään ihan älyttömästi." Musiikkielokuvasuosikki: Led Zeppelin elokuva The Song Remains The Same. "Led Zeppelin on bändinä peruskivi... ja siltä ajalta on yleensäkin aika vähän taltiointeja. Videotekniikat ja muut ei ollu niin pitkällä. Tossa materiaalissa on sellasta historian siipien havinaa niin ankarasti." 64
• KESKUSTELUA POPMUSIIKISTA 1. Monesko Jonna Tervomaan albumi Neljä seinää on? a) toinen b) kolmas c) neljäs 2. Stanleyn laulaja-kitaristi on a) Jussi Ilmonen b) Juha Nikkanen c) Peter Hakola 3. Paradise Lost täyttää ensi vuonna a) 15 vuotta b) 20 vuotta c)25 vuotta 4. Martti Servo ja Napanderin uusi levy on nimeltään a) Siitä sait! b) Täältä pesee c) Voitto kotiin 5. Timo Rautiaisen uudelle levyllä vierailee a) Asa b) Davo-Ukki c) Steen1 6. Sonata Arctica Unia käsittelee a) EU:ta b) Unia c) Idols-ilmiötä ­ Jokavuotiset kiekkoääliöisyyden mömmönkisat ovat täällä taas. Montakohan heviääliötä kuolee tänä vuonna orgastisiin öörrhh-huutoihin, kun meijän Ville tekee 8-2 -maalin Serbokroatiaa vastaan? Jääkiekko on selvä hevipeli: tyhmät ihmiset viilettävät vauhdilla päästä päähän kuola poskella. Siinähän on Iron Maidenin kappale ja fani on kiteytettynä. Välillä tapellaan, kun kaljat roiskuu rinnuksille. Lopussa kuitenkin kätellään ja halaillaan. "Make ei se mitään, sä oot niiiiin hyvä jätkä!" ­ Jos näin on, niin jalkapallohan on selvää nössöpoppia: esiinnytään älykkölajina, vaikka suurin osa yleisöstä on kännissä kuin käki ja sosiaalinen yhteisöllisyys ja muiden lajityyppien haukkuminen on tärkeämpää kuin itse tapahtuma. Lisäksi molempien asioiden harrastajat ovat säälittäviä uikuttajia, jotka itkevät pienimmästäkin fyysisestä kosketuksesta ­ pillitetään vähän Belle & Sebastianin tahdissa kun mikään ei suju. "Hei, mä en oo vielä valmis tällaiseen. Sattuu!" ­ Lentopallo on silkkaa oikeaoppista hooceeta: Jääkiekkoakin nopeampia Discharge-pyrähdyksiä, jotka päätyvät viimeistään puolen minuutin jälkeen, ja maassa makaa parikin jannua oikeaoppisten tiikerihyppyjen jälkeen. Tiikerinhyppyjen tilalla toki stagediving. Välilä nenä on auki joko drop kickistä tai hakkurin iskusta. ­ Koripallo on aina ollut hiphoppia: tummia kundeja kaduilta, jotka mielellään esittelevät taitojaan, juoksevat pimpan perässä ja välillä uhoa- vat toisilleen. Lisäksi ainakin jenkeissä lajin huippuosaajien lukutaidon kanssa lienee vähän niin ja näin, kun he jo nuorina saavat eriäväisiä oikeuksia esimerkiksi yliopistoissa. Rahalla ja taidolla saa ja Gamen suosimalla Hummerilla pääsee molemmissa. "Iistsaiiddd, mä oon Vuosaaresta!" ­ Jenkkifutis on selvää progea: ottelut ovat pitkiä kuin nälkävuosi, ja asiaan harjaantumaton ei ymmärrä kummastakaan mitään. Ne, jotka asioita arvostavat, yrittävät epätoivoisesti selittää harrastuksensa hienouksia ihmisille, joita ei voisi vähempää kiinnostaa Marillionin levytysongelmat tai hienot kappalekudelmat. "Siis se nimihän tuli Silmarillionista. Etsä TOTA tiennyt?" ­ Elektropop ja house ovat purjehdusta: suomenruotsalaisen bättre folk -edustajan ikioma laji, joka ei kiinnosta ketään ­ elitismin löyhkän leijaillessa todella vahvana upouusissa optimistijollissa ja white labelina julkaistuissa Armand Van Helden -seiskatuumaisissa ja designer-farkuissa. Muistakaa: kokaiini on uusi cool! Eller menar du kool? "Joo, tää nykyinen skene on ihan kuollut, vet du? Ska du till Ursula i morgon?" ­ Pitäisiköhän sinun muuten joskus pyytää anteeksi siltä levy-yhtiöihmiseltä, jolle tuli selitettyä ummet ja lammet yöbussissa muun muassa jalkapallosta? Mitään hän tuskin puheestasi ymmärsi. ­ Niin, vielä kun muistaisin kuka hän oli. Tai minkä näköinen. ­ Elämä on kovaa, ja sinä olet tehnyt itsestäsi kuolaavan potkupallofanin. Jarkko Fräntilä Tämän otsikon alla Fräntilä käy päänsisäistä vuoropuhelua demoniensa kanssa väitellen päällisin puolin merkityksettömistä asioista. 7. Nine Inch Nailsin toiseksi uusin albumi on a) With Teeth b) Fragile c) Year Zero 8. Morianin albumin tuotti a) Hiili Hiilesmaa b) T.T: Oksala c) Jyrki Tuovinen Kun kaipaus kuulostaa kauniilta! 9. Mannan isoveli on a) Rane Raitsikka b) Linde c) Seppo Vesterinen 10. Lapkon levyn tuottaneen Karo Bromanin oma bändi on a) The Crash b) Lemonator c) Manboy 11. Travisin kitaristi on a) Neil Primrose b) Andy Dunlop c) James Herring 12. Ambassa tulee a) Nuorgamista b) Ivalosta c) Inarista 13. Aksun debyyttialbumin nimi on a) OiOiOi b) Maailman vanhin tenavatähti c) Styx vs. Aksu 14. Kuka tuottaja yhdistää The Stoogesin ja Funin? a) Phil Spector b) Bob Ezrin c) Steve Albini Mannan ihana levy tuo kesän tullessaan 15. Jalankulkuämpäri on perustettu a) Inkeroisissa b) Askaisissa c) Paattisilla MANNA Sister 66 oikea rivi:acbbcbaaacbbbca Sis. "Sing For You" ja "I Gave In" www.myspace.com/mannamariam · www.suomenmusiikki.fi
• KÄSITTÄMÄTÖN LUKUPAKETTI!! VAIN 22 EUROA/12NROA!! KAUPAN PÄÄLLE SAAT VIELÄ ILMAISEN SUE CD:N ! Sue cd 8 sis. mm. Monster Magnet, Superchrist, Moto, Khatarina, Kakkahätä 77, Evilsons, Flogging Molly, The Valkyrians, I Walk The Line, Anal Thunder, The Heartburns, Gogol Bordello... Sue cd 6 sis. mm. Astrid Swan, 22-Pistepirkko, Disco Ensemble, Jolly Jumpers, Shake... Sue cd 5 sis. mm. Amorphis, Norther, Mokoma, Godsplague, Blake, Ruoska, Before The Dawn... Sue cd 4 sis. mm. Danko Jones, Boomhauer, Micragirls, Slideshakers, Screaming Stukas, Mannhai... ps. Voit tilata Suen myös puhelimitse! Soita 09 - 7732310 ja tilaa Sue! Kyllä! Tilaan Suen (22 euroa/12nroa) ja saan kaupan päälle Sue cd:n! Lähettäkää minulle Sue cd 4 (rock) Sue cd 5 (metalli) Sue cd 6 (pop/rock) Sue cd 8 (rock/rock) Sue maksaa postimaksun puolestasi! Nimi:__________________________________ Osoite:________________________________ ________________________________________ Postinumero:______________________________ Postitoimipaikka:___________________________ Alle 18 vuotiailta huoltajan allekirjoitus: ________________________________________ Ensimmäisen lehden saat vasta maksettuasi laskun! Sue Kustannusosakeyhtiö Kärki Vastauslähetys Sopimus 5011534 00003 HKI 67
• 68