• suburban tribemintzkowavantasia radiopuhelimetj.karjalainen olavi uusivirtathe winyls burzum jason & the scorchersthe national barren earthbullet for my valentine exoduskivimetsän druidiend of you NRO. 4 · (HUHTIKUU) · 2010 · (#141) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · KANNEN KUVA NANA SIMELIUS STALINGRAD COWGIRLS
• SOUNDI HS 9/10 SUE KEHUTTU UUSI ALBUMI SAATAVILLA NYT CD & DOWNLOAD WWW.UNIVERSALMUSIC.FI | WWW.OLAVIUUSIVIRTA.COM SUE » 2 « NRO. 3
• KAHDEN PÄIVÄN FESTARILIPPUJEN ENNAKKOMYYNTI ON KÄYNNISSÄ Katso ennakkomyyntipisteet ja lisäinfot osoitteesta www.ilosaarirock.fi MYÖS SULO-KLUBIN LIPUT MYYNNISSÄ SUE » 3 « NRO. 3 w w w. g r a f e x . f i
• Biffy Clyro Bloc Partyn laulaja Kele Okereke julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa. The Boxer -niminen levy ilmestyy 23.6. Turun taideakatemia tekee dokumentin Turun alakulttuuriklubi TVO:sta. Dokumenttityöryhmä etsii TVO:lla vuosien varrella kuvattua video- ja kuvamateriaalia. Materiaalit saa takaisin, kunhan liittää mukaan yhteystietonsa. Materiaalia otetaan vastaan toukokuun loppuun asti osoitteissa Ville Yli-Knuutila, Kurjenkaivonkenttä 4 B 7, 20520 Turku tai tvodokumentti@gmail.com. Malcolm McLaren kuoli syöpään huhtikuun 8. päivänä. Sex Pistolsin managerina, muusikkona ja punkmuodin Englannin-lanseeraajana tunnettu McLaren oli 64-vuotias. Gang of Four rahoittaa tulevan levynsä teon erikoiskeinoin. Bändi kauppaa kannattajilleen erilaisia oheistuotteita, livetaltiointeja, haastattelumahdollisuuksia ja jopa verta. Muse esiintyy Helsingin Kaisaniemen puistossa ulkoilmakonsertissa maanantaina 19. heinäkuuta. Kyseessä on Musen kaikkien aikojen isoin keikka Suomessa: lippuja tuli myyntiin 21 000 kappaletta. Hyvinkään Wanhalla Villatehtaalla järjestetään kansainväliset Levymessut lauantaina 24.4. Yli 200 levymetrin ohella saatavilla on vaatteita, memorabiliaa ja levysoittimia. Historia-aineiden ainejärjestö Kritiikki ry järjestää 21.4. Turun Klubin Illassa Purkkaa ja Jytää! -iltamat, jossa esiintyvät Astrid Swan & The Drunk Lovers sekä Kiki Pau. Alex Chilton menehtyi 59-vuotiaana sydänkohtaukseen. Chilton tuli tunnetuksi Big Starin laulaja-kitaristina. Powerpop-yhtye ei koskaan saavuttanut suurta kaupallista menestystä mutta sen kolmea 1970-luvulla julkaisemaa albumia pidetään hyvin vaikutusvaltaisina. Bad Religion Teknistä hardcorea, metallia ja punkrockia sekoitteleva Converge palaa Suomeen. Nykypäivän tärkeimpiin mathcore-yhtyeisiin kuuluva yhdysvaltalaisbändi nähdään Helsingin Nosturissa 6. heinäkuuta. Illan avaa kotimainen Lighthouse Project. Negativen entinen kitaristi Sir Christus aktivoituu. Hänen uudessa yhtyeessään The Salvationissa soittaa Stereo Junksista ja Private Linesta tuttua väkeä. Indie/elektro-yhtye Cut Copy saapuu klubikeikalle Helsinkiin. Australialaiskokoonpano nähdään Tavastialla 27. heinäkuuta. Tulevan Lollapalooza-festivaalin esiintyjiä ovat muun muassa Soundgarden, Lady Gaga, The Strokes ja Arcade Fire. Tapahtuma järjestetään Chicagon Grant Parkissa 6.-8.8. Viime kesänä ensimmäiset Suomen-keikkansa soittanut israelilainen Monotonix palaa loppukeväästä Helsinkiin. Kaoottisista keikoistaan tunnettu garageyhtye nähdään Lepakkomiehessä 17. toukokuuta. Kiinan kulttuuriministeriö eväsi Bob Dylanilta luvan esiintyä Kiinassa. Vanhan protestilaulajan kanssa saman kohtalon koki aiemmin Oasis, jonka yhteydet Free Tibet -järjestöön eivät Kiinan demokraattista kansantasavaltaa miellyttäneet. Edesmenneen Nirvana-jumalan Kurt Cobainin varhaisia demoja löytyi kirpputorilta hänen kotikaupungissaan Yhdysvaltain Aberdeenissa. Iloinen kirpputoriasiakas on jo soittanut mittaamattoman arvokkaita nauhoja Nirvanan tuottajille ja pilkkahintaan kasetinrähjät myynyt kironnut kohtaloaan. Rumpali Caroline McKay on eronnut Glasvegasista. Yhtye on menetyksestä pahoillaan mutta jatkaa seuraavan albuminsa äänityksiä. New York Dollsin Sylvain Sylvain ja Dead Boysin Cheetah Chrome ovat perustaneet bändin nimeltä Batusis. Keväällä Eurooppaa kiertävä yhtye julkaisee albumin toukokuussa. Tanskalainen indierockia ja elektroa yhdistelevä Nephew saapuu Suomeen toukokuussa. Kotimaassaan tuplaplatinaa myynyt yhtye esiintyy Helsingin On The Rocksissa 11. toukokuuta. Venäläinen indie-bändi Punk TV saapuu Suomeen. Siperialaislähtöinen yhtye esiintyy Helsingin Bar Loosessa 28. huhtikuuta. Punk TV:tä lämmittelee kotimainen tulokas The Ran. Kevään ensimmäinen Tusovkaklubi järjestetään 17.4. Helsingissä, Kulttuuritehdas Korjaamon Kulmasalissa. Klubilla esiintyvät pietarilainen Skazy Lesa ja kotimainen Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo. NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) Punk-klubi Töminä siirtyy toimivampaan ympäristöön. » ILOSAARIROCK ON VALMIS H einäkuun 16.­18.7. Joensuussa järjestettävän Ilosaarirockin esiintyjälista on valmis. Festivaalilla esiintyy kolmen päivän aikana 70 yhtyettä. Tapahtuman viimeiset kiinnitykset ovat Pariisin Kevät, Vuokko Hovatta, Absoluuttinen Nollapiste, Kumikameli, Olavi Uusivirta ja Mullets N´Bullets. Ilosaarirockin nimekkäimmät ulkomaiset esiintyjät ovat Faith No More (USA), Bad Religion (USA), Biffy Clyro (UK) ja Dj Shadow (USA). ­ Ohjelma on kova ja meidän näköinen, luonnehtii ohjelmavastaava Panu Hattunen. ­ Sen kasaaminen on vuosi vuodelta hankalampaa mutta tänä vuonna onni osui kohdalle. Saatiin kokoon vahva ja tasainen kokonaisuus, joka onkin Ilosaarirockin vahvuus. Ilosaarirockin avaava punk-klubi Töminä siirtyy tänä kesänä kolkosta jäähallista festivaalialueen Kolmostelttaan. Klubilla esiintyvät Death With a Dagger, Aortaorta, Civil Abuse, Kyre & Duunarit, Kieltolaki, The Dwyers, Lighthouse Project, Kvoteringen (SWE) ja Wasted. ­ Töminään hankittiin perinteisen kovatasoinen kattaus räyhäävämpää vaihtoehto-osastoa, joten hyvät kinkerit saadaan aikaan. Tähän vaikuttaa myös paikanvaihdos. Kolmosteltta on jäähallia huomattavasti toimivampi ympäristö punk-klubille. Töminän paikka on teltassa, ei urheiluareenoilla, toteaa Töminän ohjelmistosta vastaava Niko-Petteri Nykänen. Ilosaarirockin lippuja myyvät ennakkoon Ilosaarirockin oma verkkokauppa osoitteessa www.ilosaarirock.fi, Tiketti ja lukuisat maamme levykaupat. Kahden päivän pääsylippu maksaa 75 euroa. www.ilosaarirock.fi Faith No More Unkle SUE » 6 « NRO. 3
• JEN OPPIVUODET SUE » 11 « NRO. 4
• hän pidemmiksi. Tai riippuu tietty mihin vertaa ­ esimerkiksi Massive Attack ei hirveän tiuhaan levytä, pohtii Joutsenniemi. TARINOITA TAKKAHUONEESTA huhtikuussa julkaistava now And Ever After syntyi vapautuneessa ilmapiirissä. Edellisen albumin myötä oli sopimus levy-yhtiön kanssa rauennut, ja uutukaista saatiin työstää ilman suurempia ulkoisia tai aikataulullisia paineita. Levyä tehtiinkin poikkeuksellisesti keskellä idyllistä kumpulalaismiljöötä, kitaristin alakerran takkahuoneeseen rakennetussa kotistudiossa. ­ Itse en ole koskaan tykännyt studiotyöskentelystä. Mutta tällä kertaa studiosta saattoi mennä ikään kuin omalle jääkaapille hakemaan safkaa ja kellarihuoneesta vähän olutta. Skidit pyöri siinä jaloissa ja voitiin laittaa sauna lämpiämään jos siltä tuntui, Tuomi kuvailee. ­ Miljöö kyllä varmasti vaikutti ainakin levyn "ätmökseen", mutta ehkä jossain määrin myös sovituksiin. Siinä on sellaista puutalomeininkiä: ikkunasta näkyy omenapuita, ulkona lehdet tippuu ja ensilumet sataa. Siinä on jotain mielettömän maanläheistä, jatkaa Joutsenniemi. ­ Niin, ja kun soitettiin siellä perheen alakerrassa, niin ei tullut tehtyä sellaista hirveää mättöä. Välillä tuli pientä kommenttia, että voitteko olla vähän hiljempaa, kun pitäis saada tuo pikkuvekara nukkumaan. Rentouttava työympäristö oli täydellisessä sopusoinnussa yhtyeen päätöksen kanssa kääntää kurssi kohti vuosituhannen alun eponyymisen albumin melodisempaa ja rockimpaa linjaa. Vuonna 2004 julkaisu Manimal oli askel rankempaan suuntaan ja vuoden 2006 Revolt Now! Suburban Triben uran metallisin levy, mutta sen polun yhtye on tällä erää kulkenut loppuun. ­ Levyt on myyneet koko aika snadisti vähemmän, johtuen tietysti levybisneksen tämänhetkisestä tilasta. Mutta melodiat on kuitenkin meidän vahvuus, ja oikeastaan myös Jannen vahvuus biisintekijänä, joten päätettiin tehdä tällainen kertosäevetoisempi levy, Tuomi selittää. ­ Niin, tuolla levyllä on ehkä kaksi riffiä, sanoo Joutsenniemi. Takkahuoneessa virranneesta energiasta kertoo parhaiten levyn nimikappale. Studiossa sessioiden viime metreillä syntynyt raita on Subbarien tuotokseksi epätyypillinen, sävelkulkunsa puolesta jopa iskelmälliseksi äityvä rock-hituri ­ suorastaan tango, luonnehtii Joutsenniemi. Vastoin yhtyeen vakiintuneita työtapoja ei kappaletta prosessoitu läpi tavanomaisten tuotantomekanismien, vaan sen annettiin tarttua nauhalle tuoreeltaan ja saatettiin levylle sellaisenaan. ­ Se oli alun perin niin sanottu villi kortti. Meillä oli jo levyllinen biisejä valmiina, joten sen suhteen ei liiemmin kelattu mitään. Sitä kautta siitä tuli myös meidän oma suosikki. ­ Se oli tosi luontevaa, että siitä tuli ensimmäinen sinkkubiisi. Se on vähän sellainen uusi alku, ja aika erilainen biisi, joka oikeastaan PE 23.4. TAVASTIA, HELSINKI kuvastaa koko levyä, huomauttaa Tuomi. ­ Bändit tekee aina sen vakiojutun, että ensimmäinen sinkku on rokkibiisi ja seuraava kappale joku radioballadi. Mitä enemmän puhuttiin asioista, sitä vähemmän tuntui, että ne pitäisi tehdä perinteisen kaavan mukaan. Päätettiin, että tehdäänkin juuri toisin päin. Tehdään heti alkuun se saatanan radioballadi. Ainakin se saa aikaan reaktion, oli se sitten mikä vain, Joutsenniemi selittää. ­ Se onkin jakanut mielipiteitä. Ainakin Radio Rockin rautaa vai roskaa -äänestyksessä se meni aika tasan fiftysixty. En itse asiassa nyt muista miten siinä loppujen lopuksi kävi... ­ Oltiin me "raudan" puolella, Joutsenniemi vakuuttaa. HAASTATTELU TEKSTI MATTI KOSKINEN KUVA VILLE RANTA TÄSTÄ ASTI AIKAA moni muukin asia on levyn yhteydessä tehty tahallaan vastoin rockbisneksen lainalaisuuksia. Now And Ever Afterin kannessa suutelevat kuuman nuoren pariskunnan sijaan herttainen ikääntyvä aviopari, joka on pääosassa myös nimikappaleen videolla. Kyseiset taiteelliset ratkaisut edustavat poikkeuksellisia kauneusarvoja pop-maailman turhanpäiväisen blingin keskellä, Joutsenniemi lataa. ­ Se puhuttelee meitä. En tiedä, puhutteleeko se 13-vuotiaita. ­ Se on myös kunnianosoitus vanhoille ihmisille ja ehdottomasti omille isovanhemmille. Kaikki neljä ovat vielä läsnä. Toiset ovat seurustelleet hiekkalaatikolta asti. Mummo taisi olla 15-vuotias kun meni naimisiin. Ovat olleet koko elämänsä yhdessä ja edelleen onnellisesti naimisissa, vaikka yhdeksänkymppiä lähestyy, Tuomi paljastaa. Toki mukana on myös annos itseironiaa, kaksikko huomauttaa. Orkesteri kun alkaa itsekin olla jo suomalaisen raskaan rockin veteraaniosastoa. Mahtavatko elämän ehtoopuolen teemat olla ajankohtaisia? ­ Jos haluaisi heittäytyä sarkastiseksi, niin tällä hetkellähän Suomessa on enemmän vanhuksia kuin koskaan aikaisemmin, mikä saattaa kertoa myös uudesta kohdeyleisöstä, Tuomi virnistää ja saa bändikaverinsa innostumaan. ­ Sieltähän aukeaa ihan uudet keikkapaikat! Voidaan soittaa vitun lujaa, nehän voi aina laittaa kulolaitetta vähän hiljaisemmalle, nauraa Joutsenniemi. Pitkän uran myötä Suburban Tribella on toki myös vakiintunut asema nuoremman yleisön parissa. Vaikka kesän keikkakalenteri onkin albumin julkaisuajankohdasta johtuen vielä pitkälti auki, Tuomi ja Joutsenniemi lupaavat orkesterinsa vielä näkyvän festarilavoilla. Jos uuden levyn tekeminen on perinteisesti ollut se vaihe, jolloin bändin ura on katkolla, on keikkailu puolestaan se palkinto, jonka perässä studioonkin jaksaa kerta toisensa jälkeen raahautua. ­ Täytyy sanoa, että on pitkästä aikaa taas jotain jännitystä ja tutinaa, sellaista odotusta, Joutsenniemi tunnustaa. ­ Ei sillä, että haluaisin väheksyä edellisiä levyjä, mutta ne tehtiin miettimättä sen kummemmin miten ne otetaan vastaan. Mutta nyt pitkästä aikaa vähän jopa soisin, että ihmiset diggaisivat tätä levyä. « » KERTOSÄKEET KUNNIAAN Pitkän tauon jälkeen itsensä aktivoinut Suburban Tribe asettui taloksi puutalon takkahuoneeseen ja teki loppuelämänsä ensimmäisen levyn. V iime vuosikymmenellä kolmasti levyttänyt Suburban Tribe ei ole tunnettu kiihkeästä julkaisutahdistaan. Edellisestä studiolevystä on ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta. Viimeisin julkaisu, bändin uuden vuosituhannen tuotannon helmet yksiin kansiin niputtanut kokoelma Recollections, ilmestyi sekin jo 2007. Nyt bändi on viimein palaamassa uuden levyn voimin. Vaikka julkisuudessa on ollut hiljaista, on subbaririntamalla kuitenkin koko ajan tapahtunut, kertovat biisintekijä-basisti Janne Joutsen- niemi ja laulaja Ville Tuomi. Orkesteri ei miesten mukaan ole suinkaan lepäillyt laakereillaan, vaan uutta materiaalia on työstetty ahkerasti treenikämpän kätköissä. ­ Kun edellisen levyn kiertue loppui, soitettiin pari klasarikeikkaa Joensuun ja Vaasan kaupunginorkestereiden kanssa. Sitten vedettiin vähän henkeä. Tuotin pari levyä ja siinä vierähti taas joku puoli vuotta, Joutsenniemi muistelee. ­ Lopulta taas kokoonnuttiin treenikämpälle ja mietittiin, että mitä tehdään vai tehdäänkö ollenkaan. Kaikilla oli hyvä fiilis, joten päätettiin, että mitä helvettiä, uusia biisejä! Biisejä alettiin tuottaa demoiksi jo vuoden 2008 puolella, mutta erinäiset käynnistysvaikeudet viivästyttivät levynteon aloittamista. Studioon päätettiin lopulta palata syksyllä 2009 kunnon kesäloman jälkeen. Jatkamisen mielekkyys on Subbarien kohdalla ollut koetuksella useampaan otteeseen, minkä vuoksi uutta motivaatiota on jouduttu etsiskelemään ajan kanssa. ­ Viimeiset kolme levyä on ollut sellainen olo, että kun keikat on siltä erää soitettu, ei ole enää mitään annettavaa. Että olen jo tehnyt kaikki biisit, jotka ikinä pystyn. Sen takia tauot venähtävät väSUE » 12 « NRO. 4
• » TULI AUKI HAASTATTELU Mintzkov palkkasi tiimiinsä huipputuottajan ja valjasti uuden levynsä häpeilemättömän tarttuvilla pop-ralleilla. B elgialaista indie-orkesteria Mintzkovia ei toistaiseksi juuri tunneta kotimaansa ulkopuolella. Yhtyeen kolmas albumi Rising Sun, Setting Sun kuitenkin uhkuu hittipotentiaalia. Jo ensimmäinen sinkkulohkaisu Opening Fire vakuuttanee nyrpeimmänkin hipsterin nelikon kyvystä säveltää kappaleita, jotka saavat kuulijan pään nyökkymään. Puhelimessa kysymyksiin vastaileva laulaja-kitaristi Philip Bosschaerts kertoo bändin halunneen tietoisesti kokeilla uudenlaista lähestymistapaa soittoonsa. ­ Kirjoitamme kaikki kappaleet yhdessä. Aikaisemmat levyt toimivat edelleen taustalla jonkinlaisina ohjenuorina, mutta emme halunneet kirjoittaa samaa albumia uudestaan vaan pikemminkin kehittää soundiamme, Bosschaerts kuvailee. ­ Rising Sun, Setting Sun on aikaisempaa avoimempi kokonaisuus. Pyrimme säilyttämään oman tyylimme mutta silti kirjoittamaan musiikkia, joka olisi helposti lähestyttävää mahdollisimman laajalle yleisölle olematta kuitenkaan liian kaupallista. Kenties juuri tässä tiivistyy Mintzkovin salaisuus. Yhtyeen vaivaton soitanta henkii asennetta, jossa erilaisuuden tavoittelu ei ole itseisarvo. Kappalemateriaali toimii omilla ehdoillaan. ­ Uskon, että jokainen biisi on jo kirjoitettu miljoonaan kertaan. Lyriikoita kirjoittaessani en juuri mieti niiden teemoja tietoisesti, vaan yritän yksinkertaisesti luoda tunnelmia, joihin kuka tahansa voi samaistua. Ja koska en puhu englantia äidinkielenäni, luen myös paljon kirjoja ja elokuvia, joista ammennan vaikutteita. Uuden albumin tuottajana toimi brittiläinen kulttisuosiota nauttiva DJ Jagz Kooner, joka on aikaisemmin työskennellyt Primal Screamin ja Manic Street Preachersin kaltaisten nimien kanssa. Bosschaerts toteaa Koonerin näytelleen ratkaisevaa roolia levyn soundimaailman syntyprosessissa. ­ Aikaisemmilla levyillä nauhoitimme kappaleet suurelta osin livenä, mutta tällä kertaa raidat purkitettiin erillisillä otoilla. Tämä mahdollisti uudenlaisen musiikillisten TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA GUY KOKKEN TO 15.4. BELLY, HELSINKI elementtien kerrostamisen. Koonerin lähtökohdat olivat täysin toisenlaiset kuin omamme, ja sitä juuri halusimmekin. On hienoa päästä työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa jokaisella uudella albumilla. Kooner tunnetaan myös tanssilattiaystävällisistä remix-versioistaan klassisista indie-hiteistä. Uusia tulkintoja Rising Sun, Setting Sunin kappaleista on kuitenkin turha hetkeen odottaa. ­ Tulemme todennäköisesti pyytämään häneltä remixiä tulevaisuudessa, ehkä jopa koko albumista. Juuri nyt se tuntuisi kuitenkin hieman kummalliselta, koska olemme jo pyrkineet nauhoittamaan Koo- nerin kanssa kappaleista parhaat mahdolliset versiot, Bosschaerts nauraa. Levyn julkaisua vahvistetaan luonnollisesti mittavalla Euroopankiertueella. Myös Suomessa Mintzkov nähdään peräti neljällä klubikeikalla. ­ Odotamme esiintymisiä innokkaasti. Olemme nyt Hollannissa ja kuulimme joltakin täällä, että Suomi on todella mahtava paikka. Millä tavoin Mintzkovin live-esityksiä sitten voisi kuvailla? ­ Olemme tietenkin paras livebändi maailmassa, Bosschaerts vastaa ironisesti. ­ Pyrimme siihen, että kappaleet kuulostavat erilaisilta kuin levyllä. Soundimaailma on isompi ja äänekkäämpi. Soitamme seteissämme lähes aina myös cove- reita. Viime aikoina suosikiksi on noussut Marianne Faithfullin Broken English. Kysyn yleensä yleisöltä, onko joukossa yhtään Faithfullin faneja, mutta käsiä nousee yleensä vain yksi tai kaksi. Toivottavasti ihmiset innostuvat kappaleesta ja etsivät käsiinsä myös tuon alkuperäisen version. Bosschaertsille on erityisen tärkeää, että yhtye nauttii olostaan sekä studiossa että lavalla. Näin ollen Mintzkovin filosofia on helppo tiivistää tähän kantavaan ajatukseen. ­ Haluamme pitää meiningin mielenkiintoisena mutta koitamme olla muuttumatta liian avantgardistiseksi. Toisin sanoen teemme sellaista musiikkia, jota haluaisimme myös itse ostaa ja kuunnella. « Su Sue valitsi vu vuosikymmenen parhaat lev levyt. Tä Tällä kokoelmalla ko kovimmat kotimaiset! Ju Julkaisupäivä 3.3. Kokoelmalla mm. PMMP, Kauko Röyhkä ja Riku Mattila, Sweatmaster, Risto, Liekki, The Flaming Sideburns, No Shame, to 18.3. Dynamo, Turku Rubik, Rytmihäiriö, Magenta Skycode, Lapko, to 25.3. Bar Loose, Helsinki Amorphis, Reverend Bizarre... SUE DJ:T KEIKALLA: to 1.4. Klubi, Turku JULKAISUN KUNNIAKSI SUE » 13 « NRO. 4
• » RAIVON UUDET SÄVYT Jotkut osaavat vanheta tyylillä, jotkut ovat sellaisen yläpuolella. Radiopuhelimien väistämättömän kiivas soitto sen kuin kovenee ja näkemys musiikista terävöityy. O ululainen Radiopuhelimet on rouhinut aggressiivista mutta svengaavaa ja jatkuvasti sävykkäämmäksi kehittyvää rockiaan miltei 25 vuotta. Radiopuhelimet rakastaa sinua -levyllä bändi ei yllätä rajuilla suunnanmuutoksilla tai tyylilajikokeiluilla, mutta on taas nivonut punkin, funkin, jazzin ja rockin tiiviisti yhteen neljänkymmenen minuutin ajaksi. Bändin kiihkeä soitto ja J.A. Mäen pidättelemätön laulu ovat ennallaan, mutta sanoituksissa on tapahtunut muutosta. Alkuaikojen väkivaltaisuuteen asti aggressiiviset ja vimmaiset sanoitukset ovat hiljalleen väistyneet. Huomio on ajan myötä kääntynyt myös sisäänpäin, kuvaamaan elämän kulkua ja sen kokemista. Uudella levyllä huomio on kuitenkin kiinteästi ulkomaailmassa. Aikoinaan jupeista tai nou- Radiopuhelimet on tehnyt aikaisemminkin lauluja luonnosta, ja niiden joukossa on monia bändin tuotannon keskeisiä teoksia. Vuoden 1990 Tapion kuvaus metsän mahtavasta jumalasta oli raivokas ja hurmeinen, kun taas Merelläkappaleessa (1997) kiteytyy Radiopuhelimien maalaileva ja psykedeelinen puoli. Hailuodon (2000) harmoninen kuvaus mökkireissusta merenrannalle taas pysäyttää kauneudellaan ja kypsyydellään. Uudella levyllä kuva ihmisestä luonnossa on armottomampi. ­ Ne on asetettu vastakkain, etenkin Luonto on mystinen -biisissä. Mitä ja kuinka hienoa tahansa ihmisen kulttuurin, koohottamisen ja turhuuden maailmassa tulee vastaan, niin silti luonto on suurempi ja mystisempi, Mällinen uskoo. ­ Enkä minä ajattele mitenkään nihilistisesti, että ihminen olisi "Aikuistuminen ei tarkoita, että oikeutettu raivo katoaisi. sukauden huumasta laulaessaankaan Radiopuhelimet ei ottanut yhtä suoraan kantaa kuin nyt ihmisen vastuuttomasta maapallon tuhoamisesta. Kitaristille, säveltäjälle ja toiselle sanoittajalle Jarno Mällisellekin uuden levyn ilme tuli pienenä yllätyksenä. ­ Huomattiin ihan sama juttu, että nyt katse on enemmän yhteiskunnassa. Se oli itsellekin yllätys, että tuossa on luontoaihetta puolelta jos toiseltakin, Mällinen toteaa. pelkkä loislaji tai tuhoeläin. Niitä synkempiä ja huonoja puolia on helppo nähdä, mutta rakastanhan minä monia ihmisiä ja ihmiskuntaakin. RAJOJEN YLITTÄMISTÄ vaikka keikkareissukuvauksia olikin tarkoitus välttää, Radiopuhelimet rakastaa sinua -levyn parissa laulussa sivutaan myös bändissä olemista. Niissä ei olla kriittisiä, vaan hyvin onnellisia. Radiopuhelimet on tärkeä porukka Mälliselle, minkä hän myöntää empimättä. ­ Yhdessä oleminen, kontakti läheisten ihmisten kesken. Eihän niitä ilman voi elää, hän sanoo bändissä olemisen merkityksestä itselleen. ­ Me ei nähdä toisiamme paljon muuten kuin bändissä ja se on sellaista yhdessä tekemistä. En tiedä, kannattaako sitä sen kummemmin mystifioida. Miehillähän se yhdessä oleminen on yleensä nimenomaan yhdessä tekemistä, on se sitten vaikka kaljoittelua tai sählyn pelaamista tai bändissä soittamista ja musiikin luomista. Se kaikki toteuttaa mielen tasolla jotakuinkin samaa tehtävää: yhdessäoloa ja kaveruutta. Radiopuhelimet ei silti ole Mälliselle vain ystäväporukka, jonka kanssa pääsee tekemään jotain. Musiikin tekemisessä ollaan tekemisissä suurien asioiden kanssa. ­ Totta kai on hienoa luoda jotain ja ylipäänsä luoda. Jos nyt puhutaan suureellisesti taiteesta, niin minusta taiteen teossa on koko ajan sisäänrakennettuna pyrkimys ylittää omat rajansa ­ tai ylipäänsä olemisen rajat. Eihän se koskaan tietenkään onnistu, mutta koko ajan sitä vain yrittää ja ryntää niitä rajoja päin. Se siinä onkin niin hienoa, Mällinen innostuu. Eikä uuden luomiseen koskaan kyllästy. Mällisen mukaan se on jo lähtökohtaisesti vastakohta kaikelle arkiselle ja rutiininomaiselSUE le, toisenlaisen todellisuuden tavoittelua. ­ Silloin, kun oikea riffi tulee kitarasta tai oikea teksti paperille, tuntee löytäneensä jotain todellista, jota ei ole aiemmin ollut olemassa tai jota ei aikaisemmin nähnyt. Sitten voi tietenkin vain toivoa, että muut kuulevat tai näkevät siinä jotain samanlaista. KYPSÄÄ KAURAA yli kaksikymmentäviisi vuotta jatkunut itsensä haastaminen musiikin tekijänä on asia sinänsä, mutta siinä sivussa Radiopuhelimien jäsenet ovat kypsyneet nelikymppisiksi. Eletty elämä heijastuu myös musiikkiin, vaikka sitä Mällisestä onkin hankala itse arvioida. ­ Kun itseä vertaa siihen, mitä oli 20 vuotta sitten, niin kyllähän sitä tajuaa ja ennen kaikkea tuntee asioita ihan toisella tavalla. Tunneelämä on paljon laajempi ja syvempi, ja jos se kypsyminen sitten välittyy musiikkiin, niin sehän on tietenkin hyvä. ­ Alkuaikoina Radiopuhelinten teksteissä oli enemmän aggressiota ja hahmotonta vihaisuutta, mutta muuten tekstit saattoivat olla vitsinomaisiakin. Nykyään tunnekirjo on laajempi ja sanottavaan haluaa ladata enemmän painoa. TO 1 5 TVO .4. TUR , KU Mitään kunnioituksen ikälisää Mällinen ei kuitenkaan halua bändinsä saavan. Oikea arvostus ei voi hänen mukaansa lähteä siitä, että bändin jäsenet ovat vanhoja ja tekevät kuitenkin äänekästä musiikkia. Mutta millaista aikuistumisen jälkeinen kypsyminen sitten on? Se heijastuu musiikkiin omalla tavallaan, mutta miten sen kokee itsessään ihmisenä? Se, että asiat eivät enää näytä mustavalkoisilta vaan alkaa erottaa harmaan sävyjä on klisee, mutta voiko sitä paremminkaan ilmaista? ­ En minä tiedä. Kun kiukuttelee aikansa, niin kyllä kai jokaisella raivo pikku hiljaa hiipuu. Semmoista kai se aikuistuminen on. Jonkun mielestä se saattaa kuulostaa tosi seestyneeltä keski-ikäiseltä paskalta, mutta kun eihän se nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että tyhmäksi pitäisi tulla. Se ei tarkoita myöskään sitä, että vihan tunteet tai oikeutettu raivo katoaisi ­ se on vain jäsentyneempää, Mällinen erittelee. ­ Vuosien mittaan tutustuu paremmin sekä sisä- että ulkopuoliseen maailmaan ja näkee paremmin justiinsa ne harmaan sävyt. Mutta ei se tarkoita sitä, että elämästä tai mielipiteistä tulisi harmaita. Rockin ihanteisiin kuuluvat kuitenkin aivan toisenlaiset asiat. Nuoruuden ihannoinnin, itseaiheutetun keskenkasvuisuuden, hahmottoman kapinan ja vaaran tunnun tavoittelu voisivat näyttää vanhemman silmiin naurettavilta, mutta Mällinen ei halua nähdä asiaa niin yksinkertaisesti. ­ En minä erottele rockia muista taiteenlajeista tässä suhteessa, sillä kaikessa ilmaisussa on vaarana formaattiajattelu. Rockissa se on se, että pitää olla tietynlainen ahistus ja raivon malli, mikä sitten ei kuitenkaan jotenkin kuulosta aidolta. Muissa taiteissa on muunlaiset formaatit. Tuntuu, että jokaisessa uudessa suomalaisessa elokuvassa pitää olla ainakin yksi kohtaus, jossa päähenkilöt hyppivät ja bailaavat rajusti jonkin hitin tahdissa, Mällinen vertaa. Kypsää kauraa -biisissä lauletaan bändin musiikin ja soiton olevan kypsää kauraa. Kyse ei ole siitä, että asiat olisivat tulossa päätepisteeseensä, vaan siitä, että asiat ovat hyvällä mallilla. Tulevaisuuden varalle on suunnitelmia, ja Radiopuhelimet treenaa yhä viikoittain, jotta soitto kehittyisi. Nyt se on sillä tasolla, että studiossa livenä soitetuista pohjista kitaroita ja bassoja ei juurikaan tarvitse soittaa uusiksi, vaan niissä on Radiopuhelimille ominainen tiukka ja kiivas mutta groovaava syke. ­ Hyvä, jos se myös kuulostaa siltä. Miksaajaltamme Mikko Karmilalta tulee välillä aika tylyä tekstiä soittotaidosta ja olen kuullut, että on tullut muillekin bändeille. Ehkä siinä on kysymys erilaisista ihanteista ­ metallin vaikutuksen alaisena varmaan oppii tykyttävän soittotyylin, joka on tarkka kuin ompelukone. Me olemme kyllä tyytyväisiä soittomme tiukkuuteen, ja ajan myötä siihen on tullut semmoista suurpiirteisyyttä. En tarkoita, että virheitä olisi sen enempää kuin ennenkään, mutta esimerkiksi Jyrki Raatikaisen rummuttelussa on yhä rennompi ja rennompi fiilis, Mällinen kuvaa bändikaverinsa hengästyttävää paukutusta. « HAASTATTELU TEKSTI PYRY HALLAMAA KUVA JAANI FÖHR » 14 « NRO. 4
• » LEGENDAN PITKÄ VARJO HAASTATTELU Jason & The Scorchers on tehnyt ensimmäisen studioalbuminsa liki puoleentoista vuosikymmeneen. Nyt bändin on oltava maineensa veroinen. ashvillessä perustettu Jason & The Scorchers alkoi soittaa juurevaa, kantrinsekaista rockia turbontehokkaalla punk-asenteella jo vuonna 1981. Kuluneet kolme vuosikymmentä ovat leimanneet bändin edelläkävijäksi ja legendaksi. Laulaja-kitaristi Jason Ringenberg kertoo tietävänsä, että uuden Jason & The Scorchers -levyn tekeminen on riskaabelia toimintaa. Siinä voi menettää maineensa. ­ Tämä oli kitaristimme Warner Hodgesin idea. Hän intti, että meidän täytyy tehdä levy ja lähteä kiertueelle. Minusta se oli huono ajatus. Mutta kun Halcyon Timesista tuli hyvä albumi, alan uskoa, ettei tämä olekaan typerä idea. Sinä ja toinen perustajajäsen Warner Hodges olette Jason & The Scorchersin Jagger ja Richards, voimakaksikko, jonka välinen kipinöinti joko sytyttää bändin liekkeihin tai polttaa sen poroksi. Oletko huolissasi siitä, miten tulette toimeen keskenänne? ­ Aluksi olin. Me kumpikin olemme helposti räjähtävää tyyppiä, paljon muuta yhteistä meillä ei olekaan. Mutta tulemme toimeen pa- N remmin kuin koskaan. Halcyon Times on ensimmäinen Jason & The Scorchers -studioalbumi neljääntoista vuoteen. Mitä mielessäsi liikkui, kun suostuit tekemään sen? ­ Minua huoletti, saammeko tehtyä tarpeeksi monta tarpeeksi hyvää kappaletta. Mutta mepä kokosimmekin hyvän biisintekijäporukan. Siinä oli Warner, minä, Dan Baird, Ginger, Tommy Womack ja muita kavereita. Olin tosi iloinen siitä, että biisinteko ei ollut yksin minun harteillani. Oliko teidän hankalaa muistaa, mistä Jason & The Scorchersissa on kysymys? ­ Pikemminkin päin vastoin. Kun bändi on ollut poissa kuvioista pitkään ja siinä on uusia jäseniä, menneisyyden haamut eksyvät jäljiltä. Jason & The Scorchers on niitä bändejä, joilla on niin sanottu "klassinen kokoonpano". Millaista oli etsiä uudet miehet basisti Jeff Johnsonin ja rumpali Perry Baggsin tilalle? TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA LEVY-YHTIÖ TI TAVA 11.5. HEL STIA , SINK I ­ Todella vaikeaa. Ketkä voivat korvata Jeffin ja Perryn? Ketkä voivat liittyä bändiin, jolla oli yhtä upea sisäinen kemia kuin Stonesilla? Vasta vuonna 2008 kasassa oli oikeanlainen ryhmä. Bassoa soittaa Al Collins ja rumpuja Pontus Snibb. Jason & The Scorchers raivasi tietä nykyajan alt.country- ja cowpunk-bändeille. Tuntuuko sinusta, että joku toinen korjaa satoanne? ­ Ei, kunnianosoituksenahan sellainen pitää ottaa. Ne bändit pitävät meidän perintömme elossa. Mitä Jason & The Scorchersin paluu merkitsee sinulle? ­ Ei ainakaan rikastumista. Tulo- ni laskevat, kun joudun pistämään lastenmusiikkiprojektini tauolle. Sen sijaan saan tästä suurta henkistä tyydytystä. Saatan kuulostaa leuhkalta mutta sanonpa kuitenkin: kuinka moni tekee yhden parhaista levyistään tässä vaiheessa uraansa? Jason & The Scorchers on legendaarinen livebändi. Sinä ja Warner Hodges olette viisikymppisiä. Pystyttekö vielä täyttämään yleisönne odotukset? ­ Erittäin hyvä kysymys. Mitä Jason & The Scorchersin keikka olisi ilman sitä energialatausta? Meidän keikoillamme pitää olla hikeä ja actionia, ja meidän pitää pystyä vastaamaan odotuksia. Uskon, että se onnistuu. Minä ja Warner olem- me hyvässä kunnossa, ja rytmiryhmä on nuorempaa vuosikertaa. Kun keikan päätyttyä tuntee pelanneensa jalkapallomatsin, homma on hoidettu hyvin. Jason & The Scorchers soittaa toukokuussa Helsingin Tavastialla. Onko sinulla muistoja Suomesta? ­ En muuten sano tätä siksi, että olet suomalainen: Suomi on aina ollut yksi The Scorchersin lempimaista. Jumalauta, mikä meininki Tavastialla oli 80-luvun puolivälissä! Kerran olin niin tohkeissani, että opettelin välispiikit suomeksi. En tosin ehtinyt saada lausetta loppuun, kun joku jo huusi, että "Just speak English! ". Meidän ja suomalaisten välillä on yhteys. « Lue koko juttu: www.sue.fi SOLISLUUT SOIKOON! Collarbonen jäätävän kova kakkosalbumi PRETTY DIRTY kaupoissa 28.4. Collarbone ­ erittäin nättii vuodesta 2000! www.collarbone.org www.myspace.com/collarboneband www.universalmusic.fi SUE » 15 « NRO. 4
• LA SIBE 24.4. LI TALOUSLAH , TI » AIKAKAUDEN LOPPU Polkabilly Rebels päättää aikamatkan, jonka LännenJukka ja Paratiisin pojat aloittivat. Kun ympyrä sulkeutuu, J. Karjalainen on jälleen tuntemattoman äärellä. . Karjalainen on otettu siitä, että Sue on noteerannut hänen Amerikansuomalaisia lauluja -trilogiansa. Hän ei uskonut kelpaavansa lehteen, jonka "kuvissa on paljon mustiin pukeutuvia tyyppejä". Suekin on otettu. Tämä mieshän on tehnyt huimapäisimmän tempun suomalaisen rockin historiassa. Sitä paitsi Karjalaisella, 53, on yllään mustat housut, musta nahkatakki, musta paita ja musta kaulahuivi. Amerikansuomalaisia lauluja -trilogia päättyy uuden Polkabilly Rebels -yhtyeen samannimiseen albumiin. Levyjen syntyyn johti vaikea etsikkoaika. ­ Valtatie -levyn (2002) jälkeen mä leipäännyin J. Karjalaisena olemiseen ja musan tekemiseen, Karjalainen pohjustaa. ­ Musiikki on suuri rakkauteni, enkä suostunut kyllästymään siihen. Päätin jättää vanhan ja etsiä jotain uutta. Aloin treenata viisikielisen banjon soittoa. Se oli kuin opettelisi ajamaan J on valkoinen ja kesällä viheriöitsee. Aloin laulaa sitä Charley Pattonin Mississippi Boweavil Bluesin sävelellä. Mä näin valon! Se laulaja ei ollut J. Karjalainen. Se oli Lännen-Jukka, 20-30-lukujen yksinäinen songster. Kun Lännen-Jukka tuli kaimansa luo, paikallaan polkeminen päättyi. ­ Mä löysin raikkaan ja pulppuavan biisilähteen. Yhdistin kansanlauluja bluesiin ja tein omia uusia biisejä. Pian näytti siltä, että Lännen-Jukan täytyy tehdä levy. Äänitin sen yksin yhdellä mikillä. Levy-yhtiö Poko Rekordsin tunnelmat olivat sekavat, kun Karjalainen esitteli sille rystytyylillä banjoa lyövän ja renttumaisesti örisevän Lännen-Jukan. Savikiekkosaundinen levy ei ollut Ankkurinappia nähnytkään. Pokon Epe Helenius ihmetteli meininkiä, mutta antoi mun tehdä mitä haluan. Halusin levyttää rupuista musaa ja julkaista sen hienoissa kansissa. Lännen-Jukka on ei ollut uutta. Ne olivat kuulleet sellaista nuorena. BOHJOIS -AMERIKKA j. karjalainen oli luonut vanhoista aineksista uuden musiikkityylin. Hän nimesi Lännen-Jukan deltabluesia ja rekilauluja yhdistävät kappaleet amerikansuomalaisiksi lauluiksi, vaikka alkuperäinen amerikansuomalainen musiikki on lähempänä kuplettilaulantaa kuin karkeaa kansanilmaisua. ­ Mä päätin veistää amerikansuomalaisen musiikin luurankoon sen luun, jossa blues ja suomalaisuus kohtaavat. En kuitenkaan tee historiaa uudestaan, vaan mä teen historiaa! Mun amerikansuomalaisuuteni on pääni sisällä. Oikeat amerikansuomalaiset pääsivät käsiksi Lännen-Jukan legendaan ja musiikkiin, kun J. Karjalaisen, Ninni Poijärven ja Mika Kuokkasen trio matkusti Michiganiin esiintymään suomalaisille siirtolaisille ja näiden jälkeläisille. ­ Vastaanotto oli riemukas. Amerikkalaiset rakastavat tarinoita, ja Lännen-Jukka puri niihin sitäkin kautta. Muuan Juhani Bohjonen lauloi Kärpät-pipo päässä ja kossupullo kädessä Mosquito Innin parkkipaikalla, että Kaksipa poikaa Kurikasta. Siirtolaisilla oli oma bluesinsa. ­ Ensimmäisen polven siirtolaisten keskuudessa leijui surumielisyys. He olivat repineet itsensä juuriltaan Suomessa eivätkä olleet juurtuneet kunnolla Amerikkaan. Sen porukan lapsille Amerikka on koti ja Suomi jännä paikka jossain kaukana. Tuolla matkalla Karjalainen tapasi Visconsinin yliopiston professorin Jim Learyn, joka esitteli hänelSUE "Mä en tee historiaa uudestaan. Mä teen historiaa! fillarilla. Holtitonta touhua, joka alkoi vähitellen sujua. Banjosta tuli Karjalaisen työkalu mutta hänellä ei ollut mitään työstettävää. ­ Vielä toukokuussa 2005 tuntui, että mulla ei ollut mitään kerrottavaa, josta voisin tehdä biisejä. Luin Bob Dylanin Chronicles-kirjasta, että monissa kansanlauluissa on enemmän sisältöä kuin kirjoissa. Mietin, löytyisikö Suomesta sellaisia kappaleita. Mulla oli banjo sylissä, kun avasin rekilaulukirjan summassa kohdasta Talvella maa gourmet-herkkua, jota ei tarjoilla kertakäyttölautasilta. Lännen-Jukka-levy ilmestyi syksyllä 2006. Sen ensimmäinen painos myytiin loppuun viikossa, ja todennäköisyyksiä uhmaten levy myi kultaa. Uusi aikakausi J. Karjalaisen uralla oli alkanut. Kaikki vanhat fanit eivät tykänneet Lännen-Jukasta. Kukaan ei silti sanonut, että en saa tehdä mitä haluan. Uutta yleisöä tuli punkkareista sotaveteraaneihin. Nuori jengi diggaili rajua musaa, mutta kahdeksankymppisille rämäkkä saundi le Yhdysvaltain kongressin kirjaston amerikansuomalaisen musiikin arkiston. ­ Sikälaiset lönnrotit Alan ja John Lomax äänittivät Amerikan äänen kaikessa monimuotoisuudessaan 1930-40-luvuilla. Ne taltioivat Michiganin suomalaisia samalla äänityskalustolla ja samana vuonna kuin Muddy Watersia Mississippin varrella. "Mihinkä sitä lauletaan?", kuului savikiekkorahinan takaa, ja jengi lauloi melko päissään. Se on mahtavaa kamaa. Mä löysin sieltä levytettäväkseni sellaisia biisejä kuin Varoitus Duluthin pojille ja Sun kloorin kloorin halleluuja. Lomaxin kulttuuriaarteisto innosti Karjalaista siirtymään amerikansuomalaisen trilogiansa toiseen osaan. Hän perusti hanuristi VeliMatti Järvenpään kanssa Paratiisin pojat -bändin, jonka albumi ilmestyi 2008. ­ Lännen-Jukka-levy oli ajassa kiinni. Kun opin soittamaan banjoa paremmin, en pystynyt enää tekemään sellaista levyä. Paratiisin pojat tuli vuosikymmenen verran eteenpäin Lännen-Jukan ajoista. Se on 40-luvun duo, joka kiertelee Michiganin järvialueella. Viisikielisen banjon ja haitarin yhdistelmästä en ollut ennen kuullut mutta se kuulosti pirun hyvältä. nimi, hieno levy ja mahtava bändi. Tää bändi luo uuden standardin polkabilly-soundille. Polkabilly Rebels on slap-basson ohjastama 50-luvun sähkökitarabändi, jonka ihanan grooven luovat laulaja-kitaristi Karjalainen, basisti Mitja Tuurala, kitaristi Tommi Viksten ja hanuristi VeliMatti Järvenpää. ­ Mä tiesin heti, ketkä Polkabilly Rebelsissä soittavat. Meidän neljän yhteinen svengi toimii tavalla, jota on vaikea selittää. Me tehtiin levy tarttumalla hyviin juttuihin ja maagisiin fiiliksiin, joita tuli soittaessa vastaan. Levyn runkona on neljä amerikansuomalaisen Jingo Viitalan laulua. Jingo kuoli viime kesänä 91-vuotiaana ja jätti kappaleensa meille perinnöksi. Polkabilly Rebels päättää yhden aikakauden J. Karjalaisen uralla. Hän vaikuttaa niin tyytyväiseltä viiteen viime vuoteen, että ei haluaisi luopua amerikansuomalaisista lauluista ihan vielä. Mutta kyse ei olekaan haluamisesta. ­ Taiteilijan on tehtävä niin kuin sen mielestä on oikein. On uskallettava paitsi aloittaa, myös lopettaa asioita. Mulla on sellainen fiilis, että amerikansuomalaiset laulut on nyt laulettu. Ja eikös neljäs osa ole liikaa trilogiassa? ­ Tää on ollut opettavainen matka, joka on jättänyt jälkensä. Tää kuuluu mun tulevassa tuotannossani, jos sellaista tulee. Ja kyllähän Lännen-Jukka voi soittaa vaikka kadunkulmassa, jos sitä huvittaa. Paratiisin pojat voi esiintyä vanhainkodissa, jos pyydetään, ja samalla lailla Polkabily Rebels voi aktivoitua tuonnempanakin. Polkabilly Rebels pitää J. Karjalaisen kiireisenä vielä pitkään. Sen jälkeen ympyrä sulkeutuu kohdassa, josta tuntematon alkaa. ­ Kun Lännen-Jukka tuli mun luo toukokuussa 2005, mä näin valon. Nyt mä kävelen pimeyteen kitaralaukun kanssa. Mutta mä uskon, että vastaan tulee taas jotain uutta ja inspiroivaa. Etsivä löytää. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA TIMO KIRVES LÄNNEN-JUKAN DNA Erik Kivi (1881-1954) ­ Amerikansuomalainen muusikko, jonka örveltävä ja epävireinen Matin muija -tulkinta rakensi raamit Lännen-Jukan laulutyylille ja hahmolle. Clarence Ashley (1895-1967) ­ Ihanasti rempallaan olevaa meininkiä, bluesia, countrya ja kaikkea sitä, mistä mä tykkään. Soitti banjoa clawhammertekniikalla. jota mä kutsun rystypuolen tyyliksi. Hiski Salomaa (1891-1957) ­ Kaikkien tuntema Lännen lokari, kuuluisin amerikansuomalainen laulaja. Charley Patton (1891-1934) ­ Keskeinen deltablues-muusikko, jonka tunnetuimpia kappaleita ovat Pony Blues ja High Water Everywhere. The Anthology on American Folk Music (1952) ­ Harry Smithin koostama kokoelma 1920- ja 1930-lukujen amerikkalaisesta kansanmusiikista. PIMEÄN LAIDALLA professori leary kirjoitti eurooppalaisen ja amerikkalaisen kansanmusiikin yhteensulautumisesta kirjan nimeltä Polkabilly. Kuultuaan kirjasta Karjalainen tiesi, mihin Amerikansuomalaisia lauluja -trilogia päättyisi. ­ Kolmas osa on Polkabilly Rebels. Hauska joke, hyvänkuuloinen » 16 « NRO. 4
• ristoteleen runousopin mukaan hyvässä tarinassa on alku, keskikohta ja loppu. Olavi Uusivirta on 27-vuotias musiikintekijä, jonka luomisvimma on melkoinen: neljä levyä seitsemään vuoteen ja siihen päälle näyttelijäntyöt. Miehen viimeisin albumi Preeria on keskikohta hänen tarinassaan: kappaleissa muistellaan lähimenneisyyttä, ihmisiä, kokemuksia. Mutta miten tarina loppuu? Ja miten hänen uransa alkoi? A KASVAMINEN ihmisen rakennuspalaset ja perusta saavat muotonsa lapsuudessa. Perustan päälle kerätään kokemuksia. Olavi, olit vanhempiensa ainoa lapsi. Asuit nuoruutesi ensin Kotkassa, mistä muutit perheesi kanssa Karkkilaan, missä kävit ala-asteesi. Oletko yhä sama ihminen kuin lapsuudessasi? ­ Äitini on erityislastentarhaopettaja, ja olemme puhuneet hänen kanssaan paljon tuosta. Olemme molemmat sitä mieltä, että ihmisen perusta luodaan noin viisivuotiaana. Minä väittäisin, että noin 80 prosenttia ihmisestä kehittyy ja muotoutuu ensimmäisen viiden ikävuoden aikana. ­ Ensimmäisen kerran innostuin musiikista kahdeksanvuotiaana. Jiri Kuronen, joka soittaa yhä bändissäni ja on minua kahdeksan vuotta vanhempi, soitti rumpuja. Palo musiikkiin syttyi, kun näin hänen soittavan peruskomppia. ­ Perheeni on aina kannustanut harrastuksiani ja osti minulle rummut, vaikka raha oli tiukassa siihenkin aikaan. Soitin Beatlesin kasettien mukana. Rumpujen soiton jälkeen siirryin kitaraan kymmenvuotiaana, siitä sitten pianoon. Yläasteella syttyi palo laulamiseen. Lukiossa laulujen tekeminen alkoi toden teolla. Bänditouhut ja näyttelijänhommat ovat tapahtuneet vähän kuin itsestään. Olavi Uusivirta puhuu paljon mutta punnitsee sanansa tarkkaan. Siinä mielessä hän tuntuu enemmän näyttelijältä kuin muusikolta. Siinä missä muusikko kääntää keskustelun aina automaattisesti uusimpaan albumiinsa, näyttelijä osaa analysoida itseään ja tekemisiään kauempaa. Olet tunnustanut kärsiväsi työnarkomaniasta. Olet saanut taiteellisesti aikaan enemmän kuin moni saa koko elämänsä aikana: näyttelijäntyöt, opiskelu teatterikorkeassa sekä leegio levyjä. Täytät 27 vuotta tänä vuonna. Onko tässä nyt kyse siitä, että yrität tehdä kaiken voitavasi ennen kuin heität lusikan nurkkaan rock-iässä? ­ Heh, toivottavasti ei! Jälkikäteen kaiken näkee kaaoottisena jatkumona. Lähtösysäys oli ensimmäinen demoni vuonna 2002 ja näyttelijäntyöni. Ne ovat avanneet polut asioihin, joita nykyään teen. Ensimmäisen levysopimukseni sain, kun valehtelin levy-yhtiölle, että minulla on paljon biisejä. Oikeasti niitä oli kasassa vain pari, tein kahdeksan biisiä lisää hirveällä vauhdilla. Tuo kausi käynnisti nykyisen tahtini. Biisien tekoon alkoi TO 6.5. KLUBI, TAMPERE » OLEMISEN OPETTELUA Olavi Uusivirta tekee töitä pieteetillä ja paljon, mutta uneksii rauhoittumisesta. On yllättävän vaikeaa opetella olemaan tekemättä mitään. ­ Tässä ajassa etenkin. Ne, jotka ovat tekemättä mitään, ovat haudassa. Absurdiuden kynnys on yliomaa aikaa. Nyt minulla on sellainen kesä, ettei ole muuta kuin keikkoja. Mutta keikkoja ehtii tehdä hamaan hautaan asti. Kun on tehnyt musahommaa jo seitsemän vuotta, ei tarvitse saada kaikkea heti. On aikaa yrittää rauhoittua. ­ Mutta mitä tulee hektisyyteen, niin jossain vaiheessa kuppi täyttyy. Vatsahaavaa minulla ei ole vielä ollut ja toivottavasti ei tulekaan, mutta elämäni haaveet liittyvät eniten sapattivuoden tapaiseen. Mutta onhan tämä ala itseään pyörittävä oravanpyörä. Musa- ja teatteripuolella ja taiteellisilla aloilla moSUE net miettivät, etteivät voi pitää taukoa, koska muuten kaikki unohtavat. Mutta katso vaikka Scott Walkeria! Ei sitä kukaan unohda. "Absurdiuden kynnys on IKÄÄNTYMINEN enää pari vuotta, ja olet kolmekymmentävuotias. Sanoit Nöjesguidenin haastattelussa vuonna 2005, että "Totta kai mä oon nuori ja vihainen mies ja on paljon asioita, jotka vituttaa. Parhaimmillaan musiikki voi toimia nimenomaan kanavana, millä voi purkaa omaa ahdistuneisuutta ja turhautuneisuut- ylitetty, kun ei ole aikaa käydä suihkussa tai paskalla tai syödä. asennoitua täysin eri tavalla. Myönnän, että minun on vaikea olla tekemättä mitään. Tuntuu siltä, että seisahtuminen on mahdotonta. tetty, kun ei ole aikaa käydä suihkussa tai paskalla tai syödä. Lähiaikoina olen kuitenkin oppinut varaamaan kalenteriini kuukauden ta, mutta toisaalta sillä voi peilata myös herkempiä ja romanttisempia tuntoja." Käytätkö musiikkia yhä paineenpurkamiskeinona? ­ Se toimii edelleenkin hieman noin. Olen toisaalta yrittänyt päästä eroon siitä taideterapia-aspektista, omien tunteiden runkkailusta. Olen pyrkinyt etäännyttämään itseäni esmes teksteissä. Se on kirjoittamisessa ammattitaitoa. ­ Suuria esikuviani yhdistää eräänlainen persona non grata -henkisyys. Morrissey, Jari Halonen ja Aki Kaurismäki ovat jääräpäisiä miehiä. He menevät omaan suuntaansa huolimatta mistään suhdanteista ja ovat saavuttaneet aristokraatin aseman. Se on tavallaan hienoa ja ihanteellista. Toisaalta en ole luonteeltani niin jääräpäinen. Tuollaiseen liittyy lieveilmiönä valmius pistää kaikki siteet poikki, siltojen polttaminen. Se ei taas ole minua. Kuten kaikki nykyaikana aikuisuuteen kasvavat, myös sinä olet tottunut elämään epävarmuudessa. Nuoruus on takana, elämä kutsuu luokseen. Hulluuden tilalle tulevat jossain vaiheessa rutiinit. Nuorena pitää touhottaa ja kuvitella olevansa ikuinen. Vanheneva ihminen, joka elää samaa kuvitelmaa ja pakenee totuutta, on vain säälittävä. Millainen sinusta tulee isona? Tuleeko sinusta leppoisa vanha pappa? Tuletko olemaan yhä se sama kundi kuin viisivuotiaana tai nyt? ­ Minusta vanha ja leppoisa pappa voi olla leppoisa juuri siitä syystä, että hänellä on kanava käsitellä angstejaan ja vihaansa ja ahdistustaan. Pahimmillaan se purkautuu väkivallan kautta. ­ Mutta ei, en usko, että minusta tulee vanhana vihainen mies. Olen aina asunut kaupungissa, mutta haluaisin päästä jonnekin rauhallisempaan ympäristöön kun ikäännyn. Ihanteellisin olotila olisi sellainen, että olisi puitteet kunnossa vain olla, lukea ja kirjoittaa. Että pääsisi hektisyydestä eroon. Voihan se olla toki olla niin, että samanlaisena sähköjäniksenä sitä painaa vielä seitsemänkymppisenäkin, mutta toivotaan, että opin vähän rauhoittumaan. ­ Vähän aikaa sitten olin pankissa, ja siellä tuli virkailijan kanssa puheeksi eläkevakuutus. Tuntui, että helvetti, eihän sitä tarvitse vielä miettiä! En osannut edes ajatella eläväni niin pitkälle. Tajusin, että ehkä sitä tosiaan voi elää vanhaksi. Tähän asti on mennyt täysillä. ­ En usko, että musiikki ja teatteri väistyvät koskaan elämästäni. Yritän silti elää siinä valmiudessa, että olen kykeneväinen luopumaan elämässäni tietyistä asioista. Etten jumiutuisi. Ettei tästä tulisi tottumus tai tätä tekisi vain rahan takia. ­ Toisaalta luonteeni tuuliviirimäisyys saattaa johtaa siihen, että löydän itseni muualta. Eräs lyhyen tähtäimen haave alaani liittyen minulla tosin on. Eräs lyhytelokuva, jossa... Tähän on hyvä lopettaa. Mikäli unelmansa sanoo ääneen, joku voi varastaa sen. Toisaalta, Olavin unelmaan liittyy zeppeliini josta roikkuu juna, joten varkaus on epätodennäköinen. Mutta silti, ihan varmuuden vuoksi: Shh. « HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA NIKO MITRUNEN » 18 « NRO. 4
• SUE » 19 « NRO. 4
• HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA KEITH KLENOWSKI » ISYYS MUUTTAA MAAILMANKUVAN Sue jututtaa The National -yhtyeen laulajaa Matt Berningeriä isyydestä ja uudesta albumista. Ja kakuista. Ja seksistä. he Nationalin vuonna 2005 ilmestynyt Alligator oli alkusysäys. Yhtyeen sitä edeltäneet levyt (omaa nimeä kantava debyytti, Sad Songs for Dirty Lovers sekä ep Cherry Tree) olivat lupaavia mutta eivät missään nimessä lähelläkään sitä, mitä tuleman piti. ­ Cherry Tree julkaistiin Euroopassa ranskalaisen DJ:n Bernard Lenoirin levy-yhtiön kautta. Vanha manner alkoi kiinnostua meistä, ja päätimme ottaa riskin: lopetimme päivätyömme ja keskityimme musiikin tekemiseen. Alligator julkaistiin Beggars Banquetin toimesta, ja hommat lähtivät rullaamaan eteenpäin kuin itsestään, Matt Berninger kertoo tanskalaisesta hotellista käsin. Miehen ääni on tunnistettava, vaikkei baritoni olekaan yhtä syvä kuin hänen laulaessaan. Alligatorilla oli hetkensä, jotka lupailivat maagisuutta. Levy oli tasapainoinen kokonaisuus, mutta yhtye halusi silti muuttaa työskentelytapojaan. ­ Alligatorin jälkeen meistä tuntui, että The National tunnettiin yhtyeenä, jossa on "se karjuva laulaja". Esimerkiksi albumin päätösraita Mr November, jossa huudan keuhkoni pihalle on hyvä kappale, mutta halusimme päästä eroon karjuntamaineestamme. Alligatoria seuranneen Boxerin teimme aivan eri tyylillä. Päätimme tehdä monimuotoisempia kappaleita. Teimme rauhallisempia biisejä, joissa oli entistä enemmän nyansseja. Se oli meiltä tietoinen riski, irtiotto vanhasta tyylistä.Opimme tekemään musiikkia miettimättä mitä potentiaaliset T kuulijamme ajattelevat. Onneksi ihmiset pitivät siitä. ISYYS SAA AJATTELEMAAN boxer räjäytti pankin. Nationalin tunnelmalliset keikat alkoivat saada kulttimainetta, ja bändin suosio nousi tasaisesti. Musiikkiblogit ja intohimoiset fanit kasvattivat albumin mainetta. Yksi tärkeä syy levyn menestykseen olivat sanoitukset. Matt Berninger kirjoittaa runollisesti ja pitää itseään enemmän kirjailijana kuin sanoittajana. Hänellä on omat teemansa, jotka toistuvat levystä toiseen. Esimerkiksi se kuinka hanhet palaavat Vanderlyle Crybaby Geeks -kappaleessa ­ sitä ennen linnut olivat pääosassa Alligatorilta löytyvällä The Geese of Beverly Roadilla. ­ Kirjoitan sanat aina niin, että ne sopivat kappaleen yleistunnelmaan. Rakastan pieniä yksityiskohtia, ja tietyt teemat tosiaan toistuvat usein sanoituksissani. Esimerkiksi kakut ja sitruunat. Minulle kakku merkitsee monia asioita. Joskus se voi symboloida dekadenssia, joskus lohtua. Olen huomannut, että etenkin päälle kolmekymppiset miehet samaistuvat sanoituksiisi ja analysoivat niitä joskus liki pakkomielteisesti. ­ Olen huomannut saman. Oman sukupolveni edustajat tunnistavat itsensä tarinoistani tai tietyistä lauseistani. Jotkut asiat joista kirjoitan ovat omakohtaisia, mutta kuten kaikki kirjailijat, otan vaikut- teita kaikkialta ­ elämästä ylipäänsä. Esimerkiksi uuden albumimme kappale Sorrow kertoo osaksi rumpalistamme Brianista, osaksi veljestäni ja osaksi minusta. Kirjoitat usein seksistä. ­ Heh, totta. Aiemmin kirjoitin seksistä ja naisista vielä enemmän. Siitä, kuinka yrittän iskeä naisia baarissa. Tätä nykyä kyse on enemmänkin siitä, kuinka naisia onnistuu välttelemään! Olen ollut naimisissa jo vuosia. Onneksi vaimoni ymmärtää, etten välttämättä kirjoita hänestä, kun laulan seksuaalisista kokemuksista. ­ Vaimoni muuten auttaa minua todella paljon sanoittamisessa. Esimerkiksi uudella levyllä on kolme kappaletta, jotka kirjoitimme yhdessä hänen kanssaan. En kerro, mitkä kappaleet ovat kyseessä. Kuulija saa itse päätellä ja arvailla. Sinulla on vuoden ikäinen lapsi. Mitä luulet hänen pitävän isänsä sanoituksista ja kappaleista, kun täyttää 15 vuotta? ­ Hyvä kysymys. Huh, en ole edes ajatellut asiaa. Jos soitamme Nationalia kotioloissa, hän kyllä tunnistaa ääneni ja menee kaiuttimen viereen. Toivottavasti hän pitää tekemisistäni vanhempanakin. ­ Isyys on muuttanut elämänkatsomustani. Nykyään minun pitää miettiä elämää ei enää vain pari vaan parikymmentä, jopa kuusikymmentä vuotta eteenpäin. Mitä perheelleni tapahtuu, jos kuolen heitä ennen? ­ Me saamme paljon kirjeitä ja yhteydenottoja kuuntelijoiltamme, jotka kertovat soittaneensa levyjämme vanhemmilleen, joista on tullut liki pakkomielteisiä NationalSUE faneja, ja koko perhe käy yhdessä keikoillamme. Se tuntuu mahtavalta. Me emme kirjoita kappaleita vain New Yorkin hipstereille! Kuka on suosikkisanoittajasi? ­ Rakastan Wedding Presentin David Gedgeä yli kaiken. Hän on kirjoittanut luultavasti kolmekymmentä kappaletta mustasukkaisuudesta. Ne ovat tuskaisen avoimia, hän repii itsensä verille. Joku voisi kutsua sitä pakkomielteeksi, mutta minusta kirjoittajan on tärkeä kirjoittaa asioista, jotka tuntee. Wedding Presentin Interstate 5 lienee tuskaisin kappale koskaan. Gedge laulaa siinä ex-partnerilleen, että "there was one particular glance that made me afraid / That you were just seeing me as a chance of getting laid". ­ Täsmälleen. Se mies on nero. ASKEL ISOKSI uusi albumi high Violet on Nationalin tasaisin ja tasalaatuisin kokonaisuus, jonka avulla yhtye lyönee itsensä läpi megasarjaan. Avauskappale Terrible Loven ja levyn viimeisen siivun, kohtalokkaan Vanderlyle Crybaby Geeksin väliin ei mahdu yhtään huonoa hetkeä. Vaikka National on myynyt mukavasti levyjä, ei bändi ole vielä etenkään Amerikassa mikään megayhtye. Boxer on heidän toistaiseksi menestynein levynsä. Se myi rapakon takana vain hieman päälle 100 000 kappaletta. ­ Emme todellakaan ole mikään iso yhtye Amerikassa. Meillä ei ole taustallamme isoa mediakoneistoa tai julkisuusmyllyä, ja se sopii meillä mainiosti. Alussa meistä pu- huttiin vain musiikkifoorumeilla ja blogeissa. Nyt olemme pikkuhiljaa saamassa nimeä. Tosin kuvaavaa on, että tälläkin promokiertueella monet ovat kyselleet, että miten kaltaisemme pikkubändi voi myydä New Yorkin Bowery Ballroomin loppuun. Olemme musikkifanien yhtye, emme koko kansan bändi. Sekin sopii meille mainiosti. Pidättekö itseänne enemmän amerikkalaiseen vai eurooppalaiseen musiikkiperinteeseen nojaavana bändinä? Minusta teissä on eurooppalaista älykkyyttä ja lukeneisuutta. ­ Alussa meitä pidettiin nimenomaan amerikkalaistyylisen gootahtavana ja kohtalokkaana yhtyeenä, ja kyllä me minustakin olemme amerikkalainen yhtye. Toki pidämme myös eurooppalaisesta musiikista, mutta sanoituksellisesti olen enemmänkin amerikkalainen tarinankertoja. Ja hei, arvaa mitä: en tiedä uskotko tätä, mutta myös Amerikasta löytyy älykkäitä ihmisiä! Emme me kaikki ole idiootteja! Jotkut meistä osaavat jopa lukea! En minä sitä tarkoittanut... ­ Hah, ei se mitään, kunhan kiusaan. Tiedän kyllä mitä tarkoitat. Koska kirjoitat paljon seksistä, sinulta uskaltaa kysyä vanhan zinekokoisen Suen perinteisen loppukysymyksen: Jos The Nationalin musikki olisi seksiasento, mikä se olisi? ­ Ei Jeesus Kristus! Tuo on varmaan omituisin... Mies makaamassa sängyssä, masturboimassa yksinään. Ehkäpä. Onko tässä mielikuvassa kyse bändin jäsenistä vai faneistanne? ­ En kommentoi. Saat itse päätellä kumpaa tarkoitan! « » 20 « NRO. 4