Sue 3/2008 - Lehtiluukku.fi

Sue Indierockpunkmetalzine #116 MAALISKUU 2008 I WALK THE LINE MATTHAU MIKOJAN MARITTA KUULA BE YOUR OWN PET 51KOODIA THE SUN ANGELICA KULT SIIRI NORDIN IWATSW SYDÄN, SYDÄN HUNDRED MILLION MARTIANS MONOVISIO PANIC AT THE DISCO MESHUGGAH GLORIA MORTI THE SCOURGER LEGION OF THE DAMNED METSATÖLL SHADE EMPIRE CHILDREN OF BODOM 1
2
3
5
ARISYNTIKOITA JA RUOSKANISKUJA alkuvuosien suuntaan. Se johtuu varmaan pääasiassa syntikkameiningistä. Ennenhän meillä oli pelkästään urku- ja hammond-osastoa, mutta Black Wave Risingilta löytyy enemmän syntikkaa ja pianoa. Mentiin biisien ehdoilla. Jos tuntui, että joku biisi vaikkapa syntikoita tai stemmalauluja vaati, ei jääty miettimään, voikohan näin tehdä. Nykyisin kun ei oteta kaikkea niin vakavasti, vaan ollaan oppinut nauramaan itsellemme, Rönkkö mainitsee. Siinä missä kosketinsoittimien soundivalikoima on muuttunut, on myös niiden käyttö sovitettu osaksi yhtyeen soittoa aiempia I Walk The Line -tuotoksia paremmin. Nykyään vihdoinkin tajuaa, miten niitä pitää käyttää, ettei vain käytä niitä koko ajan. Soitinhan menettää tehonsa saman tien, jos se on koko ajan pääosassa biisissä. Meillä oli aiempaa enemmän studioaikaa, jopa puolitoista kuukautta, mikä vaikutti biisien sovituksiin. Ei kuitenkaan niin, että biiseihin olisi tungettu kaikkea mahdollista. Ennemminkin pyrittiin karsimaan kaikki ylimääräinen pois. Mutta jos joku biisi vaati ruoskaniskuja tai clappeja, niin se sai sellaisia, Rönkkö kuvailee. COVERINA "SE TOINEN BIISI" Jos Black Wave Risingilta löytyykin new wave-henkisyyttä, mahtuu mukaan astetta rivompaakin kasarikumartelua. Oman materiaalin joukossa komeilee kaikkea muuta kuin odotettava, mutta silti ja juuri siksi toimiva cover-valinta, Take My Breath Away -ikihitistään tunnetun Berlinin "se toinen biisi" Metro. Idea coveriin tuli, kun katselin yhtä skeittileffaa, jossa biisi soi. Olin ihan, että mitä helvettiä, helvetin hyvä biisi, mutta hirveät soundit. Kuulin heti, että siitä saisi hyvän rokkibiisin. Ehdotin toisille, että pitäiskös vetää tämmöinen. Kokeilimme, ja biisihän toimi saman tien. Meillä on ennenkin ollut covereita, mutta ne eivät ole oikein onnis- tuneet, Rönkkö kertoo. Vaan eipä ole Rönkkö ainut Metrosta innostunut. Aiemmin samaisen viisun on coveroinut System of a Down. Oltiin jo ehditty treenata biisiä, kun katsottiin YouTubesta, että onkohan joku muukin tehnyt tämän. System of a Downhan sieltä sitten löytyi, mutta niiden versio on kyllä aika erilainen, Rönkkö naurahtaa. Oma materiaali syntyi lähinnä Rönkön kynästä, kuten aiemminkin. Ainoa jammailupohjalta alkunsa saanut kappale Black Wave Risingilla on levyn rauhallisinta antia edustava Fire, Be My Guide. Laitoimme vain jammailessamme nauhoituksen päälle. Fire, Be My Guide muotoutui sellaisesta parinkymmenen minuutin jamisessiosta. Se on levyn ainut biisi, joka perustuu vain yhteen riffiin. Sama neljän soinnun kierto alusta loppuun. New wave -meininkiä sekin. Uusi albumi päättyykin I Walk The Linelle vähemmän tyypilliseen tapaan. Edelliset levyt ovat loppuneet seesteisemmissä tunnelmissa, mutta tällä kertaa revitellään viimeiseen saakka. Pistettiin räkäisin punk-biisi Just A Number viimeiseksi. Saatiin siitä kunnon loppurevittely, joka samalla kiteytti albumin meiningin. Numeroitahan me kaikki loppujen lopuksi ollaan. Yksilön merkitys on nykyään entistä vähäisempi. Surullista, mutta totta, Rönkkö tokaisee. VANHOJEN SANOMISTEN TAKANA "Armed with my voice and fueled by my anger", pauhasi Ville Rönkkö Wastedin Down And Outilla, eittämättä yhdellä julkaisuvuotensa 2001 olennaisimmista ja vihaisimmista kotimaisista punk-levyistä. Nykyään I Walk The Line on niin Rönkölle kuin muillekin yhtyeen jäsenille prioriteetti numero yksi eikä Wasted toimi aktiivisesti, vaikka olemassa yhä onkin. Vaikka paljon on tapahtunut sitten Wastedin aktiivivuosien, ei Rönkkö koe noita aikoja etäisinä. Olen edelleen kaikista asioista samaa mieltä. Mielipiteet ovat oikeastaan vain vahvistuneet. Mutta kun ikää tulee, niin eihän tätä maailmaa ihan niin mustavalkoisena näe. Nykyään osaa katsoa asioita eri kantilta ja ymmärtää toisia ihmisiä paremmin. Mutta pystyn edelleen lukemaan vanhoja lyriikoitani hyvillä mielin. Ei tarvitse tuskailla, että voi perkele, tuliko sitä tuollaistakin kirjoitettua. Eipä tämä maailma ole niistä ajoista ainakaan parempaan suuntaan mennyt. Takavuosia suvaitsevampi ja avarakatseisempi Rönkkö on myös musiikin suhteen, mikä I Walk The Linen musisoinnissa ei jääkään epäselväksi. Ennenhän sitä suurin piirtein vihasi kaikkea mikä ei ollut punkia tai hardcorea. Nykyään taas on siistiä kuunnella ties mitä uusia musiikkityylejä. Tälläkin hetkellä mp3-soittimessa on melkein pelkästään 70-luvun soulia, sitä kunnon Motown-meininkiä. Oikeastaan kuuntelen aika vähän punk- ja hardcore-osastoa nykyään. Keikoilla kun vetää punkinräimettä, niin kotona ei ensimmäisenä jaksa paukuttaa sitä rankinta kamaa, Rönkkö selittää. Hetkille kevyemmän musiikin parissa tulee varmasti olemaan tarvetta, sillä seuraavan vuoden ajan Rönkkö arvelee keikkailun olevan iso osa I Walk The Linen arkea. Mies toivoo yhtyeen pääsevän uusille visiiteille myös Yhdysvaltoihin ja Japaniin, joissa kummassakin he ovat vierailleet vasta kertaalleen. Jenkkikiertueen teki ajankohtaiseksi se, että vanha punk-lafka Gearhead julkaisi Desolation Streetin rapakon takana. Vaikka molemmat kiertueet sujuivat mainiosti, ei varsinaisista uusista aluevaltauksista kannata Rönkön mukaan vielä puhua. Kovastihan molemmissa maissa pitää vielä puskea, jos haluaa enemmän nimeä. Mutta kyllä tilausta tällaiselle kamalle näyttäisi olevan. Jenkeissäkin sanottiin, että jos jengi tietäisi bändistämme, niin keikoilla riittäisi varmasti väkeä, Rönkkö toteaa tyytyväisenä. TEKSTI: JUKKA KITTILÄ KUVA: TUUKKA KOSKI 11
MARITTA KUULA YLPEÄNÄ ESITTÄÄ: [NOR] TAISTELEE MAHDOTONTA VASTAAN Maritta Kuulan uraa leimaavat halu haastaa ja haluttomuus lokeroitua. Rockia väistelevä Ampiaisten kuningatar on uusi pala indiekuningattaren kokonaiskuvaan. aritta Kuula teki ensimmäiset levynsä Kauko Röyhkän kanssa perustamassaan 500 kg lihaa -yhtyeessä 80-luvun alussa. Hän muistelee, että siihen aikaan musiikkimaailma näytti hänestä toivottomalta. Tunnelin päässä ei näkynyt valoa varsinkaan sillä saralla, joka itseä kiinnosti. Musiikin tekeminen ei näyttänyt mahdolliselta mun kaltaiselleni ihmiselle. En ajatellut tekeväni musiikkia pitkään. Mutta kun sille antaa pikkurillin, se vie käden. Kuulasta tuli sooloartisti vuonna 1992 julkaistun Maritta Kuula ja Karvanopat -albumin myötä. Uuden Ampiaisten kuningatar -levyn ilmestyttyä häneltä on julkaistu viisi soololevyä ja tuplakokoelma. Musiikin tekeminen ei edelleenkään ole ongelmatonta artistille, joka ei halua tulla luokitelluksi. Television punk-dokumentteja katsoessa muistelin, miten mä jo punk-aikoina vastustin kaikenlaisiin ryhmiin kuulumista, vaikka tekemisissäni onkin aina ollut sitä "punk-henkeä". Se henki on ollut aina olemassa. Aina on ollut aikoja, jolloin kulttuuri on jähmettynyt ja on etsitty terveempiä tekemisen tapoja. Pop-musiikissa sitä asennetta kuvaa paremmin sana indie, niin suuren inflaation kuin sekin käsite on viimeisen viidentoista vuoden aikana kärsinyt. Toivon olevani indie-artisti siinä mielessä kuin itse sen sanan miellän. Haluan olla vastapainona valtavirralle ja käydä dialogia sekä massamusiikin että omien aikaisempien levyjeni kanssa. Sitä en tiedä, olenko soundillisesti indie. Olen kuunnellut paljon viihdemusiikkia, Cole Porteria, Sinatraa ja diskoa. Siltä pohjalta sitten väännän omaa, sekoboltsista soundiani. Mulle rajuus ei ole pukeutumista nahkaan ja niitteihin. En halua pukea ajatteluani ja omaehtoisuuttani asuihin. Hempeiden soundien alta voi löytyä raaka pohja. Maritta Kuulaa viehättää se, että lokerointikammosta huolimatta hänelle on muodostunut uskollinen kuulijakunta. Hän kuvailee fanejaan fiksuksi porukaksi, joka aidosti pitää hänen musiikistaan. [USA] [USA] M En tiedä, onko se joukko tarpeeksi suuri siihen, että pystyn jatkamaan tätä. Muuten kuulijoiden määrällä ei olisi väliä, mutta kun realiteetit tulevat vastaan. Maritta puhuu taloudellisista realiteeteista. Hän on julkaissut Ampiaisten kuningattaren omalla Castafiorello-levy-yhtiöllään, ja siihen tarvitaan rahaa. Niin indie en ole, etteikö soittajille maksettaisi palkkaa. Enhän mä voi hyvää putkimiestäkään pyytää ilmaiseksi remontoimaan. Ihmisiä ja heidän osaamistaan pitää kunnioittaa. Mulla on kuitenkin voimakas tarve tehdä musiikkia ja teen levyjä niin kauan kuin mahdollista. Kovin helppoa se ei kuitenkaan ole. Maritta mainitsee, että viime vuodet ovat olleet hänelle rankkoja. Häntä harmittaa kantaa vaikean artistin mainetta, joka vieläpä on suurelta osin liioiteltu. Ampiaisten kuningatarta valmistellessaan hän tunsi tekevänsä biisejä "jotenkin lonkalta." Aluksi mietin, millainen levystä oikein tulee. Me keskusteltiin tuottaja Eeva Koivusalon kanssa, että koko elämää ei voi laittaa yhdelle levylle. Eeva halusi tehdä paljaan levyn, jolla sanoitukseni pääsevät esiin. Ampiaisten kuningatar on pehmeä, rokkia väistelevä levy, joka esittelee yhden puolen minusta. Artistin näkemyksen voi ymmärtää vain koko tuotannon kautta, ei yksittäisen levyn perusteella. Olen aina halunnut tehdä levyistäni keskenään erilaisia. Maritta Kuulaa eivät edelleenkään aja eteenpäin hullut unelmat vaan tekemisen ilo. Mun haaveeni liittyvät mahdottomuutta vastaan taistelemiseen. Haluan kokeilla asioita, jotka ovat mulle vaikeita sekä väistellä ajalle tyypillisiä asioita. Etsin omaa tietäni valtavirran ulkopuolella. En tiedä, olenko saanut aikaan mitään erityistä, mutta ainakin olen yrittänyt. Tekemisestä, tutkimisesta, kokeilemisesta ja leikkimisestä saa iloa elämään. Mä tykkään musiikista. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: MARJO TYNKKYNEN Pe 14.3. KICKSTART- klubi: THE HIGH HATS (SWE), CLUB OLD FARTS, SLEAZY BEAZTZ [Liput 0/0 - K18] La 15.3. PUHALLINPÄIVÄT 2008: Jyväskylä big band, Ilmavoimien big band, Jytke big band [Liput 10/5 - K18 - E] Su 16.3. JKL-PUNK-HC-Sessions: TERVEET KÄDET, NAKED AGGRESSION (USA), PRO ET CONTRA [Liput 5/0 - S - E] Ke 19.3. The MICRAGIRLS [Liput 5/0 - K18 - E] To 20.3. KAUKO RÖYHKÄ JA RIKU MATTILA BÄNDEINEEN, VILLE AHONEN DUO [Liput 10/9 - K18 - E] Pe 21.3. TURMION KÄTILÖT, WHEN THE EMPIRE FALLS [Liput 8/7 - S - E] Ke 26.3. RAISED FIST (SWE), ABDUKTIO [Liput 15/13 - S - E] To 27.3. PLAIN RIDE [Liput 5/0 - K18 - E] Pe 28.3. LEVERAGE [Liput 7/5 - S - E] La 29.3. SYDÄN SYDÄN, KOMETA [Liput 6/0 - S - E] Ke 2.4. IMMOLATION (USA), MELECHESH (Jerusalem), GOATWHORE (USA), SICKENING HORROR (GRE) [Liput 15/13 - S - E] To 3.4. THE SUN (EST) [Liput 6/0 - S - E] Pe 4.4. SARA, HERRA YLPPÖ & IHMISET [Liput 10/7 - S - E] E=ENNAKKOLIPUT JELMU.NET:istä. HALVEMPI HINTA VAIN JELMU RY:N JÄSENILLE. JÄSENEKSI VOIT LIITTYÄ SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - 014-617866 - WWW.JELMU.NET PAIKAN PÄÄLLÄ TAI JELMU.NET:issä. 13
BE YOUR OWN PET SNADISTI GAY Be Your Own Petin kitaristi Jonas Stein herää neljänteen puhelinsoittooni. Nashvillessä on iltapäivä, mutta mies on vielä syvässä unessa. Haluatko, että soitan uudelleen myöhemmin? Eääh, istun tässä kalsareissani sängyllä ja keräilen itseäni, Jonas sanoo. Kyllä tämä tästä. Naislukijoille tiedoksi, että Jonas on 21-vuotias. Hänen yhtyeensä, Nashvillestä ponnistava Be Your Own Pet julkaisi ensimmäisen albuminsa tarkalleen kaksi vuotta sitten Redd Kross -konkari Steve McDonaldin tuottaessa levyn. Sama mies istui tuottajan pallilla myös tällä kertaa. Steve on todellinen kultakimpale. Redd Kross on loistava yhtye, ja meille oli päivänselvää, että työskentelisimme hänen kanssaan myös tällä uudella levyllä. Minun puolestani hän saa tuottaa vaikka kaikki julkaisemamme levyt. Kun Redd Kross julkaisi ensimmäiset levynsä, Steve oli silloin nuorukainen kuten me nyt. Hän osaa opastaa ja neuvoa meitä hienosti, koska on ollut itsekin samassa tilanteessa. Be Your Own Petin uusin levy, Get Awkward, sisältää lyhyitä punkpläjäyksiä. Yhtyettä on verrattu muun muassa New Yorkin hisptereihin Yeah Yeah Yeahsiin lähinnä naislaulajan energisyyden takia, mutta musiikillisesti yhtymäkohtia ei kyllä löydä kirveelläkään: lähinnä BYOP kaahaa eteenpäin nuoruuden innolla. Stoogesit, Bad Brainsit, Televisionit sun muut on selvästikin kuunneltu, ja Sonic Youthin Thurston Moore tykkää. Eurooppa saa maaliskuussa 15 biisiä uutta Be Your Own Pe14 tiä, mutta Amerikka, tuo suuri sivistysvaltio, vain 12. Syy tähän on ah, niin omanapiirakkainen: oikeusjuttujen välttely. Tämä maa on aivan järjetön. Jouduimme tiputtamaan kolme kappalette levyltä, sillä niiden tekstien katsottiin olevan liian väkivaltaisia. Mikäli joku tappaisi itsensä tai jonkun muun ja hän omistaisi meidän levymme, joutuisimme kaikki oikeuteen. Eikä tämä ole vitsi. Jonaksen kotimaan tila on muutenkin miehen sydäntä lähinnä, kun esivaalien taistelu käy kuumimmillaan ja likaisimmillaan. Ketäkö äänestän? En ole varma vielä, olen vähän kahden vaiheille Barack Obaman ja Hillary Clintonin välillä. Oikeastaan minulle on aivan sama kumpi pääsee presidentiksi, kunhan emme vain saa jälleen uutta republikaanijohtajaa. Jos John McCain nousisi valtaan vilpillisesti kuten Bush teki olen varma, että tällä kertaa ihmiset nousisivat barrikadeille mellakoimaan. Äänestä Hillary Clintonia. Siinä mammassa on jotain omituisen kuumaa ja seksikästä. Ehkä se on se valta ja se jakkupuku. Voisitko koskaan deittailla Hillarya? Äh, enpä oikein usko. Minusta olisi paljon hienompaa, jos hän olisi minun rikas tätini, jolta voisin aina välillä lainata rahaa harrastuksiini. Hyvä vastaus, hyväksytään. Pysytään vielä hetkinen likaissa ajatuksissa. Jos saisit valita maailmasta yhden ihmisen lemmikiksesi, elävän tai kuolleen, kuka se olisi? Hmm. Pirullinen kysymys. Ööh... Luultavasti Nathan Vasquezin. Kukas perkele hän on? Meidän basistimme. Tuo on aika... homoa. Olemme aika homoja. Hyväksytään tuokin vastaus. Lopuksi: biografianne tietää kertoa, että pidät juhlimisesta sekä valehtelemisesta haastatteluissa. Käsi sydämellä: kuinka monta kertaa olet valehdellut tämän jutustelun aikana? No, tuo ensimmäinen pitää kyllä paikkansa rakastan juhlimista yli kaiken ja kaikenlaisten idioottimaisuuksien tekemistä jurrissa. Valehtelun olen lopettanut kuitenkin kokonaan. Uramme alkuvaiheissa ihmiset kuitenkin kyselivät tyhmiä vanhemmistamme, jotka ovat musikoita ja tomivat musiikkibisneksessä. "Pääsittekö levyttämään isänne ansiosta?" Minulla meni hermo tuollaiseen, ja kusetin haastatteluissa minkä ehdin. Enää sitä ongelmaa ei toivottavasti ole. TEKSTI: JARKKO FRÄNTILÄ KUVA: XL RECORDINGS
onelle suomalaiselle 51Koodia-yhtye on tullut tutuksi muutaman vuoden takaisesta singlestä Voisiko olla tänään se päivä. Esikoisalbumilta poiki myös toinen radiossa tutuksi tullut raita Kauas. Laulaja Hannu Sallisen mukaan levyjen sinkkuja ei voi millään etukäteen ennustaa. Ei sitä voi todellakaan millään tietää. Tämänkin levyn kappaleita tehtiin aika kauan, mutta puolet biiseistä viimeisteltiin vasta studiossa. Joku niistä on aina oma suosikki. Ei noita juttuja voi suunnitella, solisti summaa. Raidat Odotus, Jos ei ois ketään kenen puolesta kuolla en tahtoisi elää enää ja Viimeinen kyynel ovat solistille levyltä tärkeimmät. Niissä on paljon hyvää. Kappaleet antavat paljon ajattelemisen aihetta ja vastauksensiemeniä kasvatettavaksi suureksi puuksi. Kuten usein sattuu käymään, on uusin levy Salliselle mieluisin. Minun mielestäni tällä levyllä mennään positiivisempaan suuntaan. Musiikillisesti tietenkin kauhotaan samoja syviä vesiä, mutta pinnan alta paljastuu uusia asioita. Olemme tehneet levyllä uusia aluevaltauksia. Aina pitää pystyä uudistumaan, ettei tule turhaa toistoa. Pyrimme siihen, ettei yksikään biisi kuulosta samalta edes eri levyjen sisällä. Tämä auttaa omankin mielenkiinnon säilymisessä, Hannu toteaa. Uusimman tuotoksen sävyt ovat raskaassa rockissa sekä perinteisessä suomirokissa. 51koodia on tehnyt myös aivan uuden aluevaltauksen. Raita seitsemän, Tiera, on instrumentaalibiisi. M 51KOODIA SYNKKIÄ SUOMALAISIA SÄVELIÄ Joensuulainen miespoppoo 51koodia julkaisee 13. maaliskuuta kolmannen albuminsa. Mustat sydämet -levyltä löytyy synkkien sanoitusten lisäksi myös grunge-sävyjä ja lehmänkellon kilinää. Instrumentaalikappale on vuosien takainen haave. No, haave on ehkä väärä sana, mutta kuitenkin sitä on suunniteltu pitkään. Keikkasettiin se tosin olisi uhkarohkea veto, Hannu miettii. Sanoitukset ovat tuttuun tapaan tummansävyisiä. Tyyli nyt on tuollainen ja sitä on vaikea lähteä muuttamaan. Olen kuitenkin pyrkinyt jättämään joukkoon myös toivonpilkahduksia. Jotkut kappaleet ovat vaikeasti tulkittavia ja niihin pitää syventyä enemmän, jotta ymmärtää biisin merkityksen, Hannu kertoo. Sanoitukset syntyvät mieleni syvistä pohjakerroksista, joista minun on pakko avautua, Hannu sanoo. Aina Hannu ei kuitenkaan ole avautunut mielen syvistä pohjakerroksista suomeksi. Ennen 51Koodia-bändiä pojat soittelivat brittivaikutteista poppia englanniksi nimellä Pool. Vuosituhannen vaihteessa Pool siirtyi levyttämään Poko Rekordsin leipiin. Yksi single ehti syntyä. Eräänä päivänä Hannu ilmestyi yhtyeen treenikämpälle mukanaan muutama uusi kappale. Suomenkieliset tekstit eivät sopineet Poolin linjaan ja näin bändi muuttui. En olisi itse lähtenyt lähettämään demoja eteenpäin, mutta entinen bändikaverimme Asko teki sen puolestamme. Aluksi meistä kiinnostui eräs iso levy-yhtiö. Ehdimme olla sen leivissä pari viikkoa, mutta sitten tuli erilaisia yhtiösaneerauksia ja homma meni sekavaksi. Bändin onneksi myös EMI Finlandin Wemppa Koivumäki oli kiinnostunut. Kun asiat kaatuivat toisen yhtiön kanssa, kiinnitti EMI koodit saman tien. Loppu onkin historiaa. Suomesta löytyy tällä hetkellä hyvin monta samantyyppistä suomirokkia soittavaa poikabändiä kuin 51koodia. Sallinen ei kuitenkaan näe tätä negatiivisena asiana. En ole missään vaiheessa kokenut kilpailevani muiden bändien kanssa. Kuuntelijat voivat kuitenkin kuunnella rajatonta määrää musiikkia, joten ei tässä kukaan mene tässä toisen edelle, Hannu summaa. TEKSTI: MARIKA HONKATUKIA KUVA: VILLE JUURIKKALA 15
MEITÄ TULLAAN VIELÄ PALVOMAAN! THE SUN ANGELICA KULT ETELÄNAAPURIN ISO NIMI The Sun on tällä hetkellä Viron rockpiirien kuuma peruna. On aika laajentaa reviiriä rajojen ulkopuolelle, ja nyt yhtye onkin kääntänyt katseensa kohti naapureitaan. Valloituslistalta löytyy myös Suomi. uomeen iski vuonna 2006 melkoinen Euroviisu-huuma, kun Lordi hallitsi laulukilpailua suvereenisti. Virossa sama ilmiö tapahtui kuitenkin jo viisi vuotta aiemmin, kun Tanel Padar -niminen nuorimies hoiti homman kotiin. Laulajan taival ei jäänyt viisuihin, vaan nykyään hän on tunnettu rockyhtye The Sunin keulahahmona ja on myös Viron kohutuin julkkis. Näin kertoo bändin levy-yhtiön kasaama saatekirje. Kirjeessä kerrotaan myös muuta vakuuttavaa infoa yhtyeen suosiosta Viron väkilukuun suhteutettuna hurja levynmyynti, stadionkeikat Metallican ja Aerosmithin lämmittelijänä sekä lukuisia kilpailu- ja äänestysvoittoja. Tiedotteessa muistetaan myös mainita, kuinka yhtye ei pistä lainkaan pahakseen, että sen laulajasta kirjoitetaan keltaisessa lehdistössä enemmän kuin Robbie Williamsista ja David Beckhamista yhteensä. Ei se ihan noinkaan mene, Padar itse kertoo. En minä tuollaisesta julkisuudesta niin välitä. Suurin osa niistä jutuista on paskapuhetta. Toisaalta minusta on kirjoitettu kaikenlaista jo seitsemän-kahdeksan vuotta, joten olen tottunut. The Sun on häpeilemättömän hittihakuista melodista rockia esittävä yhtye, joka nimeää vaikuttajakseen muun muassa Foo Fightersin. Padarin mukaan yhtyeen perimmäinen tarkoitus on hyvinkin yksinkertainen. Haluamme vain soittaa hyvää musiikkia ja viihdyttää ihmisiä. Meillä ei ole mitään poliittista agendaa tai suurta sanomaa. Vokalistin mukaan yhtyeen suosion takana on kahdeksan vuoden kova duuni sekä miehen oma "paha poika" -imago, jolla lehdet rakastavat herkutella. Pahikset kiinnostavat ihmisiä kilttejä tyyppejä enemmän, joten media on kirjoittanut tekemisistäni ahkerasti. Bändistä puhutaan yhteen kotisivuillakin muodossa Tanel Padar & The Sun, mutta Padar painottaa yhtyeen olevan yksikkö, jossa kaikki jäsenet ovat tasa-arvoisia. Käytämme välillä tuota nimeä, jotta ihmiset tietäisivät minun olevan mukana. Olen sen verran näkyvä hahmo Virossa, et- Jos musassamme ei olisi tarpeeksi säröä, rosoisuutta ja likaa, se ei kuulostaisi meiltä, sanoo Angelica Kultin kitaristi Henry. Me ei todellakaan edusteta mitään mainstream-tyttöpoppia! S tä ajattelimme tämän olevan hyväksi yhtyeen julkisuuskuvalle. Viron bändiskene on monille suomalaisille hämärän peitossa. Naapurimaan kellareissa on kuitenkin kypsymässä paraikaa useita lupaavia bändejä ja sikäläiset musiikkipiirit elävät voimakasta nousukautta. Rock ja metalli ovat nyt Virossa hyvin suosittuja. Esimerkiksi Metsatöll on täällä tosi iso bändi. Uusia yhtyeitä tulee koko ajan lisää ja kaikenlaisia bändikisoja pidetään tosi paljon. Monesti kadulla kävellessä huomaa, että suunnilleen puolet nuorista jalankulkijoista kulkee kitaralaukku kädessään. Kaikki haluavat tulla rocktähdiksi! The Sun on moniin suomalaisiin orkestereihin verrattuna positiivisemman oloinen tapaus. Pitävätkö virolaiset yleensäkin suomalaisia hyväntuulisemmasta musiikista? Ehkä hieman. Virolaisessa musiikissa on tosin vaikutteita myös Venäjältä, joten sieltä tulee mukaan slaavilaista melankoliaa. The Sun taitaa itse asiassa olla yksi Viron pirteimmistä rockbändeistä. Seuraavaksi yhtye haluaa päästä esille myös kotimaansa ulkopuolella. Tänä vuonna bändille onkin buukattu keikkoja kaikkiin naapurimaihinsa, myös Suomeen. Orkesteri saapuu tänne huhtikuun alussa viiden päivän kiertueelle, joka alkaa 1.4. Tampereen Klubilta. Meillä on noussut jo Latviassa parikin sinkkua korkeille listasijoituksille, siellä menee siis hyvin. Levyjämme ei ole vielä julkaistu Saksassa, Englannissa tai muissa isoissa Euroopan maissa, mutta tähän olisi kovasti pyrkimystä. Katsotaan sitten, kun albumi on ensin ulkona Suomessa ja Baltian maissa. Euroviisuja Padar ei ole pitänyt silmällä enää vähään aikaan, vaan miehen katse on kääntynyt kohti muita areenoita. Vuonna 2002 ne tuli katsottua, kun show pidettiin kotikentällä Virossa. Sen jälkeen olen kuitenkin jättänyt viisut tsekkaamatta. Koko spektaakkeli on nykyään enemmänkin poliittista saippuaoopperaa. TEKSTI: SAKU SCHILDT KUVA: THE SUN O n keväinen iltapäivä, ja luurin toisessa päässä helsinkiläisen Angelica Kultin kitaristi Henry ja laulaja Mine kikattavat toistensa päälle. Pitäisi tästä lähteä Pietariin keikalle. Saatiin juuri liput hankittua ei mitenkään viime tinkaan, huokaisee Henry. Elena Novikova blokkasi mainion orkesterimme keikalle netistä ja halusi meidät jo toistamiseen. Elena järkkää kiertueita ympäri Eurooppaa ja koetamme säätää, jospa pääsisimme vähän muuallekin. Suomen skene on tällaiselle ug-musalle niin pieni, että selkeä tähtäimemme ja missiomme on keikkailla ja saada levyjämme julkaistua ulkomailla. Venäjällä on muuten psykeedelistä kaljaa! Aiomme pitää siellä myös bändimme traditionaaliset alaston-bileet, Mine paljastaa. Mitä bändin nimeen tulee, Henry ja Mine eivät ole kuulleet Angelikasta, romanttisten roskaromaanien sankarittaresta, eikä katolisen kirkon kerettiläisen abbedissa Äiti Angelican palvontakaan kilisytä kelloja. Bändin nimeäminen oli mystinen tapahtumasarja, Henry väittää. Meillä on oma kultti, oma pieni yhteisömme, jonka puitteissa meitä tullaan myöhemmin palvomaan. Levyn nimi Trash Gang tuli luontevasti. Se kuvaa hyvin meidän musaa ja lookia, kertoo Henry. Olemme itsekin yhtä roskasakkia, jatkaa Mine. Saatiin albumin soundi kuulostamaan loppujen lopuksi itseltämme, vaikka välillä oli vastakkaisiakin pelkoja. Ainahan sitä miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin, mutta mä en kyllä kadu mitään. Olemme tosi tyytyväisiä levyyn. Halusimme, ettei levy kuulostaisi sliipatulta. Meillä ei ole treenikämpilläkään mitään PA:ta, laulu tulee kitaravahvistimen läpi, Henry kertoo. Angelica Kult "rokkaa" enemmän kuin aikaisemmin. Opittiin soittamaan, nauraa Mine. Haluttiin irti shoegazing-osastosta. Olen ylpeä meidän ekoista demoista, mutta nyt halusimme enemmän särmää, Henry sanoo. Mun mielestä siirtymä nopeampaan konerockmeininkiin on ollut meille tosi luontevaa kehitystä, jatkaa Mine. Basistimme Tetja aina valittaa hitaista biiseistä treenikämpillä: "tää on tylsää, tätä ei jaksa soittaa", paljastaa Henry. Mäkin olen vähentänyt kaikukitaroita ja lisännyt runttausmeininkiä. Minen ja Henryn mielestä bändin musiikkia ei voi puristaa mihinkään tiettyyn genreen. Vaikutteita on eri puolilta. Konemusaa diggaillaan paljon. En lähtisi väittämään, että olisimme varsinkaan mitään nykyajan goottia. Sehän on aivan perseestä, Mine sanoo. Meidän myspace-sivulla genre on trash / trash / trash, nauraa Henry. Olemme kaukana kolmen vuoden takaisesta "melopopista". Olemme menopoppia, kuittaa Mine aiheuttaen naurunremakan. Angelica Kult saattaa olla rekrytoimassa rumpalia. Asiassa ollaan ehkä piankin viisaampia. Konetaustoista ei koskaan kokonaan luovuta, koska tykkäämme kasarisykkeestä, isosta soundista, Henry ja Mine komppaavat yhteen ääneen. Kuka on bändin pomo? Olemme tasa-arvoisia. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme, pystymme luottamaan toisiimme, ja homma toimii, vakuuttaa Mine. Jos joku ei ole tyytyväinen johonkin asiaan, se säädetään niin, että kaikki ovat tyytyväisiä, sanoo Henry. Kukaan ei sooloile tässä bändissä. Jos sooloilee, sitä vedetään pataan. Tähän asti Angelica Kult on hoitanut levybisneksen (Beaver Patrol Records) ja keikkamyynninkin itse. Ulkopuolinen keikkamyyjä on astumassa kuvioihin, ja sitä myöten tarjoutuu lisää tilaisuuksia nähdä bändi kehäkolmosen ulkopuolellakin. Kultzine taas on Minen ja Tetjan aluevaltaus printtimedian puolelle. Valtaamme Suen markkinat! On myös mukavaa juoda kaljaa ja haastatella ihmisiä, Mine tietää. Angelica Kult täyttää kohta 5v. Miten bändi aikoo juhlistaa synttäreitään? Ainakin olemme Shadowplayn kanssa Nosturissa, kun Bela Lugosi -klubi kokee ylösnousemuksen 7.6., Henry kertoo. Siinä on hyvät puitteet synttäribileille. TEKSTI: JARI MÄKELÄ KUVA: ANGELICA KULT 16