• lapkoismo alanko teholla fear factoryvarjoblackstar halo heartbreak stereoroyal republic black magic sixville leinonensilver metsatöllautomatic eyeoh no ono eluveitiefinntrollwhispered NRO. 2 · (HELMIKUU) · 2010 · (#139) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · KANNEN KUVA VESA HÄRKÖNEN
• SUE » 2 « NRO. 2
• SUE » 3 « NRO. 2
• TOIMITTAJALTA TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 04 TOIMITTAJALTA 06 NEWSFLASH » Haastattelut. 10 12 13 14 15 16 17 LAPKO ISMO ALANKO TEHOLLA SILVER BLACK MAGIC SIX ROYAL REPUBLIC VILLE LEINONEN VARJO 18 20 23 24 26 28 29 30 34 40 42 HEARTBREAK STEREO AUTOMATIC EYE JA OH NO ONO PRKL UUTISET JA SETÄJUSSINTUPA METSATÖLL FEAR FACTORY ELUVEITIA JA WHISPERED FINNTROLL JA BLACKSTAR HALO PRKL ARVIOT ARVIOT ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT QUIZON JA MONOSTI MUSIIKISTA Sue #139 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Lapko A NEW BOHEMIA Megadeth RUST IN PEACE No Shame IRONING DAY Death Cab For Cutie PLANS Ville Leinonen MAJAKANVARTIJAN UNI Him SCREAMWORKS » Arviot. » Eka levy oli parempi ock-faniuden hilpeimpiä ilmiöitä on meidän valveutuneiden kuuntelijoiden taipumus nostaa palvomiemme yhtyeiden ensimmäiset tuotokset hohtavalle jalustalle. Artistit voivat toki tehdä ansiokkaita levyjä myöhemminkin urallaan, mutta varhaiset julkaisut tulevat rockin suuressa kertomuksessa aina säilyttämään paikkansa musiikillisina Graalin maljoina, joihin kaikki niiden jälkeen ilmestynyt materiaali alenevasti suhteutuu. Osaltaan uskomus johtaa juurensa rockjournalistienkin vaalimaan myyttiin alkuperäisyydestä ja aitoudesta. Tarinan mukaan teknisesti paremmin soitettu ja tuotettu musiikki on aina väistämättä myös laadullisesti heikompaa. Vaikuttaa siltä, että vähemmän hiotussa ilmaisussa halutaan lähes pakkomielteisesti uskoa olevan enemmän tunnetta, vaikka todellisuudessa oletukset rocktähden mielentilasta perustuvat lopulta aina enemmän tai vähemmän kuulijan omiin arvailuihin. Näin ollen on myös kyseenalaista, että levyn nauhoittaminen kalliimmassa studiossa tekisi lopputuloksesta automaattisesti vähemmän sielukkaan. Silti innokkaimmat puristit menevät taatusti onnesta sekaisin levyistä, joilla artistit kertovat "palanneensa juurilleen", toisin sanoen takaisin ensilevyjen rupuiseen autotallisoundiin. Halpaa ja helppoa kierrätystä ­ mutta meidän kriitikoiden hyväksynnän kannalta ehdottoman tärkeää. Tätäkin paremmin asetelman on oivaltanut Pixies, jotka kiertävät surutta maailmaa kaksikymmentä vuotta vanhan materiaalin voimin. Post-punk-ikoneiden tuskin kannattaakaan enää säveltää uutta albumia, sillä me haluamme ainoastaan kuulla Surfer Rosan uudestaan. Ja uudestaan. Jatkuvan menneisyyteen haikailun seurauksena on pahimmillaan paikallaan polkeminen, latistuminen ja tasapäistyminen. Ville Valo totesi taannoisessa haastattelussa rockin olevan nykyään kaikista musiikin lajeista konservatiivisin ja vähiten itseään uudistava. Mies oli aivan oikeassa, pahus soikoon. Vietimme kuluneen vuosikymmenen ylistäen hampaattomien retroyhtyeiden levyjä ja keskustelimme aivan vakavissamme siitä, miten The Strokes oli vastuussa rock´n´rollin jälleensyntymisestä. Heidänkään myöhemmistä levyistään emme tosin pitäneet. Kliseisen rock-elitistin löytäminen itsestään on varsin nolo tunne. Kenties allekirjoittanutkin jonakin päivänä saa ansionsa mukaan ja päätyy maailman nyrpeimpänä tunnetun Pitchfork-sivuston palkkalistalle. Mikäli kuitenkin onnistun välttämään tuon selkäpiitä karmivan kohtalon, on viimeistään helvetissä kaikille meille tekopyhille hipstereille on varattu ikioma osastonsa, jossa kuunnellaan tauotta pelkästään U2:n uutta tuotantoa. TUOMAS JALAMO TOIMITTAJA R O PK LA 10 S. Kirjoittaja uskoo, ettei The Jesus and Mary Chain koskaan säveltänyt Psychocandyä parempaa albumia. ISMO ALANKO TEHOLLA S. 12 BLACK MAGIC SIX S. 14 AUTOMATIC EYE S. 20 Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Marika Honkatukia, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Kiira Kolehmainen, Petri Kipinä, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Tuomas Kokko, Matti Koskinen, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Risto Mikkonen, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Pau, Miki Peltola, Mika Penttinen, Jukka Taskinen, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Jarkko Tiusanen, Pirita Tiusanen, Taru Tuulia Tittonen, Volvo-Pete (ATK-huolto), Stefan Greijer. Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 09 - 6813 2930 Email: miki@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2010 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Telakkakatu 8, 00150 HELSINKI puh. 09 - 6813 2930 / 050 - 3316748 SUE » 4 « NRO. 2
• + SPECIAL GUESTS TIISTAINA 8.6.2010 KYLASAARI/KALASATAMA HELSINKI PORTIT AUKEAVAT KLO 16.00 LIPUT: 59 EUROA + MAHD. TOIMITUSKULUT MAX 6 LIPPUA / OSTAJA 21ST CENTURY BREAKDOWN ­ KAUPOISSA NYT! SUE » 5 « NRO. 2 WWW.GREENDAY.COM
• PROUDLY PRESENTS: "Kippis & Kulaus Esittää..." STIG DOGG & DJPP EDU KEHÄKETTUNEN TUOMIO, KONE& SETÄ KOPONEN DJ HIIHTOPIPO Pe 19.2. (K-18) 6 Huom! Ennakot Tiketistä,Geezersistä, Funkiestista ja Lifesaverista! KOLMAS NAINEN HERRA YLPPÖ & IHMISET PETRI NYGÅRD REDRAMA KYMPPILINJA Pe 5.3. (K-18) 10 La 27.2. (K-18) 10 Pe 26.2. (K-18) 12 La 20.2. (K-18) 20 EXILIA (ITA) AMORAL FINTELLIGENS Pe 12.3. (K-18) 12 La 6.3. (K-18) 10 KLAMYDIA UNDEROATH (USA) ARCHITECTS (UK) Liput ennakkoon Virgin Oil Co:sta, Tiketistä ja Lippupalvelusta. Lippujen hinnat ovat alkaen hintoja. Ravintola Virgin Oil Co., Kaivopiha, Mannerheimintie 5, 00100 Helsinki, Pe 26.3. (K-18) 25/27 www.virginoil.fi Lopunajan festivaali TVO 7.4.-18.4.2010 Rehtorinpellonkatu 6c, 20500 Turku 6c ww www.lopp www.loppu.fi ti 6.4. Ennakkoklubi: Turun Anikistit ry esittÄÄ Lopunajan animaatioita. Vapaa pÄÄsy! ke 7.4. Sweatmaster, Boomhauer, Black Magic Six + Dj Boy Named Sue. Klo 21-02. Liput 6e/7e. to 8.4. Wrum, Musta KÖksÄ, Jep Jep Jep + Dj Wappe. Klo 20-02. Liput 6e. pe 9.4. Circle, Keuhkot, Nightsatan, Umpio + Dj GoatBoy. Klo 21-02. Liput 8e/9e. la 10.4. WCH esittÄÄ: Black Crucifixion, Mustan Kuun Lapset, Necropsy, Torture Killer, Axegressor, Hateform, Solitaire, Cause for Effect, Speedtrap, Catalepsy, Avoimen Haudan LÖyhkÄ. Klo 16-02. Liput 15e. Vain 100 lippua myynnissÄ! su 11.4. Cleaning Women, Jori Hulkkonen, Mr Velcro Fastener, 64mula. Klo 20-02. Liput 7e/8e. ma 12.4. Rotten Sound, cannibal accident ym. Klo 20-02. Liput 6e/7e. ti 13.4. Spiritus Mortis, Lord Vicar, Fleshpress, Loinen, Stumm. Klo 20-02. Liput 7/8e. ke 14.4. 500 kg lihaa, Taivainen & KÄmppÄkaverit, Black Totem, Asennevammayhdistys. Klo 20-02. Liput 7e/8e. to 15.4. Radiopuhelimet, Kometa, The Seekrets, Vauhtihirmu + Dj Jalmari Helle. Klo 20-02. Liput 7e/8e. pe 16.4.2010 Final Countdown: Limonadi elohopea, TV-resistori, Vihannes + Dj GoatBoy. Klo 21-02. Liput 7e/8e. la 17.4. Terveet kÄdet, Selfish, KylmÄ Sota, God Given Ass, Derrida, No Kids, The Phoenix Foundation, Kieltolaki, Endrive, Seksihullut, Alley Gods, BÜfo, Noituus. Klo 14-02. Liput 10e. Vain 100 lippua myynnissÄ! su 18.4. PÄÄtÖsklubi: Liikkuvat lapset, kustannusosakeyhtiÖ Sammakon runoilijoita. Klo 18-01. Liput 5e. ma 31.5. Turun ylioppilaskylÄsÄÄtiÖ esittÄÄ: vuodesta 1956 alkaen samoissa tiloissa toimineen TVO:n hÄÄtÖ. Ei pÄÄsyÄ! IkÄraja 18 v. ennakkoliput la 20.2. alkaen: Levykauppa Äx, Kristiinankatu 4, turku. MOBILE www.mobilekustannus.fi SUE » 9 « NRO. 2
• » HARMONIA M KESKELLÄ Laulaja-kitaristi Malja kertoo, kuinka Lapko astui veitsenterältä vakaalle pohjalle. ­ Lapkon edellinen levy Young Desire ilmestyi vuonna 2007. Sitä levyä tehdessä meillä oli tavoitteena saada aikaan niin nälkäinen ja härski levy kuin alle kolmekymppiset juipit vain voivat. ­ Young Desiren jälkeen meille tapahtui vähän liikaakin kaikenlaista, se oli menevää aikaa Lapkolle. Me tehtiin tosi paljon keikkoja ja alettiin vääntää ulkomaankuvioita kasaan voimallisemmin kuin koskaan ennen. Lapkon status nousi jonkin verran, meistä tuli tunnetumpia. Samaan aikaan bändin sisällä käytiin painavia keskusteluja siitä mihin suuntaan Lapkoa tulisi viedä. Me ei oltu aina yhtä mieltä siitä, mikä on tärkeää. ­ Siinä sai opetella kantapään kautta monet metkut. Kaikki mahdolliset yli- ja alilyönnit tuli tehtyä ja Spinal Tap -hetket elettyä. Metsä hämärtyi puilta, ja aika ajoin Lapko oli veitsenterällä. Se on varmasti tuttua kaikille bändeille, jotka on saaneet naamansa lehteen ja soittaneet yli kaksi keikkaa kuukaudessa. Ainakin se rokkikoulu opetti, miten asioita ei kannata tehdä. ­ Young Desiren kiertueiden päätyttyä oli sellainen hööki päällä, että me haluttiin tehdä seuraava levy samaan putkeen. Levy-yhtiömme Fullsteam huomautti, että ei kannata kiirehtiä. Me ei oltu samaa mieltä, vaan alettiin tehdä kiireesti uusia biisejä. Pian me kuitenkin huomattiin, että levymogulit olivat oikeassa. Me ei saatu musiikkiin samaa poltetta kuin Young Desiren matskuun. Suurin osa silloin tehdyistä biiseistä on nyttemmin hylätty, koska ne olivat melko yhdentekeviä. Uudelle levylle asti pääsi vain muutama avainralli niiltä ajoilta. ­ Me jatkettiin uusien biisien tekemistä rauhalliseen tahtiin. Vuokrattiin Lapkolle oma kaksio ja rakennettiin sinne pieni studio. Jokaisesta biisistä äänitettiin kolme tai neljä eri demoa. Tässä vaiheessa jälki ja biisit olivat paljon parempia. ­ Pari vuotta sitten Tampereen Musiikki & media -tapahtumassa Mark Debiak -niminen jenkkimanageri tuli juttelemaan meille. Hän diggaili meidän keikkaa, halusi ryhtyä yhteistyöhön ja vinkkasi vielä, että tietää Lapkolle täydellisen tuottajan. Kyseessä oli D. James Goodwin, joka oli tehnyt töitä muun muassa Thursdayn ja Braveryn kanssa. Kun me myöhemmin alettiin etsiä tuottajaa, me muistettiin Markin suosittelema D. James. ­ Kun Goodwin kuuli meidän demoja, hän ilmoitti haluavansa sekä tuottaa että äänittää Lapkon levyn. Me tykättiin herran aiemmista tuotannoista ja määrätietoisuudesta, joka huokui e-mailienkin läpi. Tuntui siltä, että D. James Goodwin voisi olla Lapkolle vaativa mutta reilu pomo. ­ Tuottajan valinta on kuitenkin iso päätös. Me asetettiin yhteistyölle sellainen ehto, että Goodwinin pitää tulla Suomeen esituottamaan levyä. Me ei haluttu lähteä Amerikkaan vain huomataksemme, että vastassa onkin idiootti, jonka kanssa ei tule toimeen. ­ D. James Goodwin lensi viikoksi Suomeen, ja me järjestettiin intensiivinen esituotantojakso. Sen aikana tuli selväksi, että hän on miellyttävä persoona ja että kyllä me levy saadaan aikaan. huono asia. Woodstock sopi Lapkolle luultavasti paremmin kuin New York City. Me tarvitaan omaa rauhaa, hiljaisuutta ja luonnonläheisyyttä, vaikka ei tässä mitään superluontoihmisiä ollakaan. I Shot the Sheriff -biisin video me kuitenkin kuvattiin Brooklynissä, siinä tuli nähtyä vähän kaupunkiakin. ­ Levyntekopaikan nimi oli Clubhouse Studios. Se oli iso kompleksi, jossa oli kaikki tarvittava ja vähän ylikin. Vieressä oli toinen talo, jossa kaikilla oli omat huoneet ja muut mukavuudet. ­ D. Jamesin amerikkalaisesta mentaliteetista oli paljon apua töitä tehdessä. Jos yhdellä bändistä oli ongelmia soiton tai laulamisen kanssa, tuottaja puhui siitä aina "meidän" ongelmanamme. Se ei siis ollut yhden soittajan tai edes pelkän bändin ongelma, vaan koko porukan. Siitä seurasi se, että kaikki alkoivat etsiä ratkaisua yhdessä. Se oli helvetin hyvä tapa ratkaista ongelmia sellaisessa paineistetussa tilanteessa. Tuollaisessa on toki aina se riski, että yksilöt pakenevät vastuutaan yhteisön taakse, mutta me löydettiin terve balanssi. ­ A New Bohemiaa tehdessä me opittiin tekemään tiimityötä. Tällä kertaa basisti Nordberg ja rumpali Heikkonen pääsivät vaikuttamaan laululinjoihin ja teksteihin entistä voimallisemmin. Sanoituksissa mä tosin pidän itselläni veto-oikeuden. Voin kyllä ottaa kritiikkiä vastaan, mutta en välttämättä suostu tekemään muutoksia. ­ A New Bohemia on musiikillisesti äänekäs ja kiivas levy, mutta sen pohjavire on rauhallisempi kuin Lapkon edellisillä levyillä. Tuo yhdistelmä saattaa olla tulos siitä, että me ollaan löydetty jonkinlainen harmonia ihmisinä ja bändinä. Lapko uskaltaa melskata kovaa ja luottaa silti siihen, että myös bändin pehmeä puoli välittyy kuulijalle. Niinhän sitä sanotaan, että rankan musiikin tekijät ovat useimmiten tosi leppoisia tyyppejä. ­ Levyn sanoituksista huokuu tietty turvallisuuden tunne. Sellainen fiilis, että uskaltaa hypätä benjihypyn selkä edellä ja olla varma siitä, että köysi kestää. Niissä on jotain pyhää, ylevää ja runollista. On siellä ärmimistäkin, mutta yleisesti ottaen mä uskallan sanoittajana näyttää itsestäni puolia, joita en ole ennen uskaltanut. A New Bohemialla on tasoja, jotka vievät Lapkon syvemmille vesille kuin koskaan. ­ Suomeen palatessa me tajuttiin, että unohdettiin käydä legendaarisen Woodstockfestivaalin pitopaikalla. Se on muutaman kilometrin päässä studiolta. Että ei sillä reissulla paljon mitään nähty. Sikäli olisi ihan yhtä hyvin voinut tehdä levyn Porissa. HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA VESA HÄRKÖNEN PUREMIA JA SILITTELYÄ ­ young desiren ja A New Bohemian välillä vierähti kolme vuotta. Jokainen hetki tuli tarpeeseen, koska me opittiin paljon. Minä, Nordberg ja Heikkonen ollaan kaikki räiskyviä persoonia ja keskenämme täysin erilaisia ihmisiä. Ennen meidän touhu oli sellaista, että kaikki halusivat päsmätä. Me kerrottiin toisillemme välillä hyvinkin kovaan ääneen, että me tiedetään kyllä aika helvetin hyvin mitä milloinkin pitää tehdä ja soittaa. Nyt kulmat ovat alkaneet pyöristyä. Se saattaa johtua siitä, että ikää tulee lisää. ­ Mä olin jossain vaiheessa jopa huolissani siitä, että mitä jos Lapkolta putoaa hampaat ja kaikki on pelkkää silittelyä. On ollut helpottavaa huomata, että tässä saa edelleen silloin tällöin osuman suoraan leukaansa. Me ollaan hyväksytty se, ettei me olla toistemme kaltaisia ja käytetään sitä voimavarana. ­ A New Bohemian ilmestyessä mulla on oudon luottavainen olo. Tällä kertaa ei ole tarvetta uhota, että Lapko näyttää teille kaikille jotain sellaista, jota ette osaa edes kuvitella. Toivoisin, että kriitikoiden ei enää tarvitse kirjoittaa, että "Lapko onnistuu kuulostamaan kansainväliseltä". A New Bohemiaa ei yksinkertaisesti voi lähestyä muuna kuin kansanvälisenä albumina. Tai jos voi, Lapko on epäonnistunut. ­ Kansainvälisyydestä sen verran, että valehtelisin jos väittäisin, että Lallintalon ja Tavastian välillä sahaaminen riittää motivoimaan Lapkoa seuraavan 15 vuoden ajaksi. Toisaalta en haluaisi sanoa noinkaan, koska ihmiset lukevat sen niin, että Lapko ei viihdy Suomessa. Ei se niin ole. Meidän intressit vain ovat nyt ulkomailla. Lapkon luontainen suunta on laajentuminen. ­ Mä olen miettinyt mikä on mun unelmani, sellainen tilanne, johon Lapkon kautta tähtään. Olen tullut siihen tulokseen, etten ole missään muualla niin onnellinen kuin suomalaisella kesäfestivaalilla noiden ukkojen kanssa, kun setissä on vielä kolme biisiä jäljellä. Ehkä se pitää paikkansa, että kaukaa on helpompi nähdä lähelle. « RYHMÄBENJIHYPPY ­ lapkon uusi albumi A New Bohemia tehtiin New Yorkin osavaltion Woodstockissa, noin sadan mailin päässä Manhattanilta. Me oltiin kokolailla eristyksissä, mutta se ei ollut UNIIKKI ULOTTUVUUS Tuottaja D. James Goodwin ja Lapko löysivät uuden maailman. D, James Goodman, miksi päätit tuottaa Lapkon A New Bohemian? ­ Koska demojensa perusteella Lapko oli valmis uusiin haasteisiin. Pidin siitä, että bändi selvästikin tiesi mikä on ja mitä haluaa saavuttaa. Olen myös pohjoismaisen musiikin fani. Sikäläisissä bändeissä on kiehtovaa älyllisyyttä, jollaista amerikkalaisessa ja brittiläisessä musiikissa ei tapaa. Hahmottelitteko levyn luonnetta etukäteen? ­ Levyn tunnelmasta ja olemuksesta keskusteltiin paljon. Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että haluamme etsiä uusia soundeja ja tekstuureja. Halusimme tehdä aggressiivisen, synkän, älykkään ja räjähtävän albumin, jossa on myös kauneutta ja toivoa. Millaista Lapkon kanssa oli työskennellä? ­ Tämä oli minulle todella mieluinen projekti. Malja, Nordberg ja Heikkonen ovat hauskoja ja älykkäitä tyyppejä, jotka tietävät keitä ovat ja mihin ovat menossa. Hauskoja muistoja riittää. Voisin kertoa esimerkiksi, kuinka Ville muutaman kaljan juotuaan "ilmaisee itseään", mutta enpä kehtaa. Mukavinta oli se, kun saavuin Lapkon treenikämpälle Helsinkiin valvottuani 30 tuntia. He ottivat minut vastaan niin lämpimästi ja kunnioittaen, että tunsin tulleeni kotiin. Amerikassa sellaista ei tapahdu usein. Mitä sinä toit Lapkon levylle? ­ En antanut bändin toistaa itseään, vaikka Lapkon edelliset levyt ovatkin hyviä. Yllytin bändiä luomaan uudenlaisen soundimaailman. Minä koen musiikin elokuvallisena. Haluan, että musiikin kautta pääsee ulottuvuuteen, joka on olemassa vain sillä yhdellä äänilevyllä. Sellaiseen ainut- laatuiseen maailmaan halusin saatella myös Lapkon kuulijat. Mitä se tarkoitti käytännössä? ­ Oikeiden soundien etsimistä. Musiikin aggressiivisuuden ja puhuttelevuuden korostamista rumpu- ja bassosovituksia työstämällä. Vokaaliosuuksien kehittelyä. Ville todella haastoi itsensä sanoittajana, mikä heijastui koko levyyn. Tavoitteena oli levy, joka on eräänlainen statement, julkilausuma. Siinä oli haastetta kerrakseen, mutta me löysimme Lapkolle uudenlaisia tapoja ilmaista itseään. A New Bohemia on monitahoinen ja monikerroksinen levy. Jokaisella kuuntelukerralla huomaa jotain uutta. Uskotko A New Bohemian menestyvän kansainvälisesti? ­ Sillä on siihen kaikki mahdollisuudet. Tällainen puhutteleva musiikki miellyttänee enemmän eurooppalaisia kuin amerikkalaisia, mutta kyllä Yhdysvalloissakin riittää haastavan musiikin ystäviä. Maailmassa on aivan liikaa taustamusiikkia. Ihmisten soisi löytävän A New Bohemian, koska se on tylsän tapettimusiikin vastakohta. SUE » 10 « NRO. 2
• MELSKEEN SUE » 11 « NRO. 2
• ­ Pyrkimyksenä oli saavuttaa valoisa, vapautunut tunnelma, josta paistaa, että tekijöillä on ollut hauskaa tekemistensä äärellä. Ja hauskaa tekijöillä totta vie oli. ­ Työhuoneella vierähtänyt muutaman kuukauden yksinäinen sessio, jonka aikana työstin biisejä Tehon rytmipohjien päälle, oli kieltämättä hilpeää aikaa. Tuli naureskeltua itsekseen kerran jos toisenkin. Se teki hyvää, biisienkirjoitusvaihe kun on erakkomaisinta aikaa tässä muuten niin sosiaalisessa ammatissa, Alanko luonnehtii. Onnellisuudella eniten jalkapohjia kulutti nimikappale. ­ Mietin pitkään, mistä biisissä oli kyse. Se ehti pyöriä päässäni kauan ennen kuin tärähti. Jo siansaksalauleluilla varustetussa demoversiossa oli sama fiilis kuin lopullisessa vedossa, piti vain löytää sanat. Siinä oli taas iltakävelyn paikka. HAASTATTELU TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA JUKKA SALMINEN POLIITTISEN HARMITON RALLATTELU kun lauletaan onnen ja elämänilon kaltaisista isoista asioista, on patetian vaara aina olemassa. Pelkäämisen sijaan on Alangon mukaan oikea ratkaisu tunnustaa sen olemassaolo. ­ Täytyy vain hyväksyä olevansa pateettinen ihminen, Alanko nauraa. ­ Totta puhuen tekstejä työstäessä on tärkeää päästä irti sellaisesta arvottamisesta, että tekstin pitäisi olla jotenkin vitun hienoa. Toki haluan tekstieni sisältävän asiaa, tunnetta ja iskevää, hienoa suomen kielen käyttöä, mutta joskus on päästävä noista vaatimuksista yli. Joku tunteella äkkiä roiskaistu teksti saattaa kaikessa korniudessaan olla rehellinen. Pitää vain olla pokeria jättää se sellaisekseen. Tuota pokeria ei Alangolta itseltäänkään aina löydy, mutta onneksi työtoverit ovat estämässä virheliikkeitä. ­ Riku tuli väliin, kun yritin "parannella" joidenkin biisien lyriikoita. Jostain syystä ne hävettivät minua, mutta Riku sanoi, että et koske niihin, ne on hyviä tuollaisenaan, Alanko muistelee. Häpeäreaktiota voi pitää lupaavanakin tunteena, ainakin jos tarkastelee Alangon menneitä tekemisiä. ­ Kaikki suosituimmat biisini ovat järjestään olleet juuri niitä, joita olen häpeillyt eniten. No, ehkeivät nyt ihan jokainen, mutta hyvin pitkälti nuo kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä. Kansa aistii kyllä aidon tunteen, Alanko nauraa. Olipa kyse sitten suosion tai minkä tahansa tavoittelusta, on nykypäivän slogan "enemmän, enemmän, enemmän". Tuota oravanpyörää tarkastelee kappale Loputon kasvu. ­ Se on levyn poliittisin laulu, vaikka vaikuttaa vain harmittomalta rallattelulta. Tai siis ei vain vaikuta, rallatteluhan se on, mutta simppelin napakalla poliittisella sanomalla varustettu, Alanko kommentoi. Miten on artistin itsensä laita? Tunnustautuuko herra syyllistyvänsä joissain tapauksissa itsekin kappaleen kuvaamaan loputtomaan rohmuamiseen? ­ Varmaan siihen tulee syyllistyttyä. Olen kasvanut siihen ihanteeseen, että pitäisi matkustella mahdollisimman paljon. Ja paljon olen matkustellutkin, mutta nyt senkin merkitystä täytyy punnita. On tingittävä matkaamisistaan, ei voi vain lennellä loputtomiin. Joillainhan on se ajatus, että työ pyhittää kaiken, sen varjolla voi päästellä lentokoneilla menemään sinne tänne, sitä ei muka lasketa, Alanko toteaa. Paatuneimman materialistin vikaa Alangossa ei omien sanojensa mukaan ole. ­ Olen täydellisen kyllästynyt tavaraan tänä valtavan tavaravyöryn aikana. Miehinen elektroniikan hankkiminenkaan ei jaksa kiinnostaa yhtään. « ILTAKÄVELYN PAIKKA 21 uutta musiikkia sisältävää albumia eri kokoonpanoissa tehneenä miehenä Alanko on käynyt läpi monenlaisia sävellysprosesseja. Tämänkertainen savotta käynnistyi Majamäen rytmipohjista, joita tämä muotoili yhdessä tuottaja Riku Mattilan kera eri tempoja ja soundeja testaillen. Alanko sai nuo pohjat koneelleen ja alkoi jammailla niiden ylle. Rytmistä aloittaminen vaikutti Alangon mukaan huomattavasti siihen, millaisiksi kappaleet lopulta muodostuivat. Vaan jäikö herkullisia pohjia syystä tai toisesta käyttämättä? ­ Sitä kannattaisi kysäistä myös tuottajalta! Toki yli jäi paljon herkkuja, lähinnä siitä syystä, etteivät ne vain sopineet tämänkertaiseen kokonaisuuteen. Levy ei kaivannut pitkiä, raskaita, masentavia biisejä, joten tietty osasto jäi sitä kautta luonnostaan pois. Mutta edelleenhän ne ovat olemassa ja saattavat päätyä myöhemmin uusiokäyttöön. Niin on tapahtunut ennenkin, Alanko kertoo. Uusiokäyttöä, oli sitten tahallista tai tahatonta, tapahtuu myös tiettyjen sointukulkujen suhteen. Onnellisuuden nimikappaleen ensimmäisten sekuntien jälkeen toimittaja pystyisi hyvinkin kuvittelemaan kuulevansa Alangon laulavan "Ei auta peräruiskeet, ei poisto amalgaamin..." ­ Irti-albumin Kriisistä kriisiin -kappaleen ensisäkeitä siis. ­ Siellä duuri miinus 5 nostaa taas päätään. Se ei ole pop-biiseissä kovin yleinen, mutta mun kappaleissa usein esiintyvä sointukuvio. Tai usein ja usein, mutta jonkin verran ainakin. Se pistää helposti enemmän korvaan kuin jokin paljon perinteisempi kuvio vaikkapa jossain Chisun biisissä, sellaisiin ei välttämättä kiinnitä huomiota lainkaan. Ja tämä siis kaikella kunnioituksella Chisua kohtaan, hän tekee erittäin hienoa pop-musiikkia, Alanko kommentoi. Keskustelu kääntyy duuri miinus 5:sta ja Chisusta kohti kappaleiden tekstejä, jotka eivät Ismo Alangon tapauksessa ole koskaan itsenäisiä toimijoita, vaan aina osa musiikkia. Onnellisuuden tekstien Alanko toteaa soivan suhteellisen mainiosti. ­ Se on harjaantumisen tulos, mutta toki välillä on edelleen hakemista. Haastavimmillaan homma on silloin, kun musiikki syntyy ennen tekstiä, jonka täytyy sitten löytää tiensä muuten valmiiseen biisiin. Monesti tietää jo, mitä haluaa sanoa tai on ainakin tavoittanut fiiliksen tai aiheen, mutta lopullisen muodon tavoittaminen vaatii päiväkausien käveleskelyä kaupungilla aihioita päässä pyöritellen, Alanko avaa sanoitusprosessiaan. LA LUT 13.3. JYVÄ AKKO, S KY LÄ » PATEETTISUUS VAATII POKERIA Onnellisuus. Suuri sana ja suuri nimi albumille. Ismo Alanko ja Teho Majamäki eivät kavahda suurten sanojen äärellä. Eivät, vaikka samaisissa sanoissa saattaa piillä patetian pirulainen. I smo Alangon korvissa vinkuu. Mies vastaa puhelimeen treenikämpällään veivattuaan juuri uuden Onnellisuus-albumin kappaletta Antaudutaan keikkakuntoon. Kunnostusvuoro koittaa jokaiselle uuden levyn biisille. ­ Tarkoitus on ottaa koko levy haltuun. Pystytään sitten tarvittaessa vetämään mikä tahansa biiseistä keikalla. Se on haasteellinen tehtävä, mutta on tässä aiemminkin haasteista selvitty, Alanko toteaa. Yksityiskohtaisemmin Alanko ja Teho Majamäki eivät vielä ole tulevien keikkojen repertuaariaan visioineet. ­ Vaihtuvuutta tulee toki olemaan keikasta toiseen, siksi onkin hyvä hallita kaikki uusi materi- aali. Melkein se jo hallussa onkin, ja kohta on aika miettiä, mitä vanhempaa matskua settiin nappaisi, Alanko tokaisee. Projektiluontoisena käynnistynyt kahden miehen combo Ismo Alanko Teholla on muodostunut pitkäikäisemmäksi kuin Alanko ja Majamäki aluksi ajattelivat. Kimpparundin jatkoksi syntyi debyytti Blanco Spirituals, ja nyt on jo toisen albumin aika. Eikä kyse ole mistään pikkukivasta levyntapaisesta, vaan nyt ollaan isojen asioiden äärellä. Sen kertoo jo levyn nimi Onnellisuus. Mutta vaikka levyn lyriikat miltei kautta linjan hyvän elämän ainesosasia pohtivatkin, ei Alanko innostu korostamaan temaattisuutta. ­ Teemalevy on aika raskas ilmai- su, se tuo mieleen menneiden vuosikymmenien progressiiviset järkäleet. Onnellisuus kuitenkin rakentuu iskevistä, napakoista pop/rockbiiseistä. Albumia ei rakennettu tiukkojen ennakkosuunnitelmien viitoittamana., mutta kaksi keskeistä tekijää kohosi esille jo alkuvaiheessa. ­ Ensimmäinen olennainen lähtökohta oli rytmi. Teho on armoitettu rytmittäjä, joten tärkeää oli, että hän otti ilon irti arsenaalistaan. Lähdimme tavoittelemaan rytmisesti tiukkaa, paikoin hypnoottistakin materiaalia, Alanko kuvailee. Yhtä olennaista oli myös hauskuuden säilyttäminen kappaleita muotoillessa. SUE » 12 « NRO. 2
• HAASTATTELU » LEVITTÄKÄÄ PUNAINEN MATTO Ruotsalainen kohutulokas Royal Republic on kovassa nosteessa, mutta näytön paikka on vasta edessä. Albumillisen ilkikurista bilerockia julkaisseet siniveriset tietävät, että kunnioitus on ansaittava. amiaista hotellin ravintolassa viimeistelevä Adam Grahn antaa odottaa itseään. Syykin on tiedossa. Lumimyrskyn vuoksi myöhästynyt lento on saapunut maahan vasta pikkutunneilla. Vaatimattomuutta karttelevia lausuntoja laukova solisti on saapunut paikalle puhumaan Royal Republicin tammikuun lopulla julkaistusta debyyttilevystä. Rättiväsynyt Grahn uhkuukin vähemmän aristokraattista dekadenssia kuin seurapiireihin soluttautuneen katupojan mutkatonta charmia. Adam Grahn luonnehtii yhtyeensä punkahtavaa ja riffivetoista musiikkia "energyrockiksi". Hän korostaa bändin tienneen tarkalleen, miltä albumin tulisi kuulostaa: turboahdettua energiarokkia koko kolmentoista raidan täydeltä. Ei syviä ajatuksia tai pohdinnan paikkoja, vaan silkkaa ruutia ja räminää, pikkutuhmia sanoituksia, teini-iän kiimaa ja litratolkulla hikeä. ­ Sanoitukset ovat pääasiassa pelkkää bullshitiä. Albumin tarkoitus on saada kuulija hyvälle mielelle ja juhlatuulelle, herätellä himoja ja niin edespäin. Luulisin, että onnistuimme siinä melko hyvin. Royal Republic on suurista puheistaan ja häpeilemättömästä rehvakkuudestaan huolimatta vasta taaperoikäinen orkesteri. Ensimmäisen varsinaisen keikkansa Malmössa perustettu kokoonpano soitti helmikuussa 2008. Samalla lanseerattiin bändin oksymoroninen nimi, joka sekin kielii enemmän terveestä itsetunnosta kuin kiinnostuksesta valtio-oppiin. ­ Halusimme nimeen jotain sopivan ylevää. Kuvittelimme saapastelevamme paikalle suurina sankareina punaista mattoa pitkin ja sitä rataa. Vaihtoehdot taisivat olla Club Majesty, King Average ja Royal Republic. Ensimmäisen keikan jälkeen nelikko tajusi homman toimivan varsin lupaavasti ja ryntäsi studioon nauhoittamaan demoa. Kun kappaleita oli kasassa vasta kourallinen, bändi buukattiin soittamaan tukholmalaiseen hienostoyökerhoon. Skånen rocknousukkaat ottivat haasteen vastaan ja panivat Stureplanin juppiluolan matalaksi. Pian tämän jälkeen al- A koivat levy-yhtiötkin kiinnostua, ja ennen pitkää Royal Republic poimittiin Bonnier Amigon suojiin. Viimeisen vuoden aikana Royal Republicin debyytin julkaisua on pohjustettu ahkeralla jalkatyöllä, keikkailulla sekä televisio- ja radioesiintymisillä ympäri Pohjoismaita. Isolla levy-yhtiöllä on mahdollisuudet panostaa artisteihin ja ottaa isoja riskejä, mutta tästä kaikesta saattaa seurata nousevalle yhtyeelle tiettyjä uskottavuusongelmia. ­ Monet kuvittelevat, että meille kannetaan koko maailma eteen hopealautasella, vaikka niin ei todellakaan ole. Emme ole vielä ansainneet kunnioitusta, koska nousimme suoraan huipulle. Siihen ei auta muu kuin ahkera kiertäminen ja yhteydenpito yleisön kanssa. Parissa vuodessa aloittelevasta bändistä tuhatpäisille yleisöille esiintyviksi ammattirokkareiksi singahtaneet nuoret muusikot ovat jo ehtineet maistaa menestystä ja siihen kuuluvaa elämäntyyliä. Opinnot ja päivätyöt ovat saaneet jäädä, mutta panostus on Grahnin mukaan ollut kaiken arvoista. Paras palkkio on keikalla yleisöltä saatu välitön palaute. ­ Teemme tätä erittäin tosissamme ja haluamme tehdä asiat kunnolla. Haluamme olla maailman paras livebändi. Siksi meidän on pysyttävä kunnossa, tilanteen tasalla ja harjoiteltava jatkuvasti. En voi painua ulos juhlimaan koko yöksi ja seuraavana aamuna antaa 110-prosenttista panosta. Emme ole mitään pyhäkoulupoikia, mutta en näe syytä hälyttää toimittajia paikalle, jos sain naista tai minulla oli hauskaa kännissä. Vaikeinta ovat elämäntyylin rajut muutokset. Joskus kiertueella elämä voi olla suorastaan viheliäisen loisteliasta, samppanjan virratessa viiden tähden hotelleissa. Seuraavana päivänä edessä saattaakin olla majoitus kurjassa hostellissa. Arjesta on usein glamour kaukana. ­ Pahinta on tulla takaisin kotiin, kun taskussa ei ole rahaa edes leipään tai maitopurkkiin. TEKSTI MATTI KOSKINEN KUVA BONNIER SUE » 15 « NRO. 2
• HAASTATTELU TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA TOMI PALSA » UNIA TULEVAISUUDESTA Ville Leinonen haastaa kuulijansa määritelmiä pakenevalla uudella albumillaan. M ajakanvartijan uni -levy jättää jälkeensä varsin hämmentyneen tunnelman. Parhaiten iskelmä- ja kansanmusiikkisävellyksistään tunnettu Ville Leinonen on rakentanut kokonaisuuden, joka vaatii taatusti useamman kuuntelukerran ennen kuin paljastaa salaisuutensa. Levy on erilaisten lajityyppien, sanoituskielien ja kummallisten rytmitysten labyrintti, josta on lähes mahdotonta puhua käyttämättä metaforia. Puhelimitse tavoitettu Leinonen pysyy itsekin kovin salamyhkäisenä teoksensa merkityksistä. ­ Majakanvartijan uni on pyrkimystä selvittää, mitä unet ovat. Kyse ei silti tosiaankaan ole mistään tuutulauluista. Levy sijoittuu vuoteen 2067. Tuolloin ihmisille paljastuu karmaiseva totuus, vaikka tuskin olenkaan sitä enää itse todistamassa. Mysteeriä voi halutessaan selvittää myös levyä tukevan muun materiaalin avulla. ­ Albumin ohella tullaan julkaisemaan internet-videoita, dokumenttielokuva sekä radiokuunnelma, jotka täydentävät kokonaisuutta. Mikäli näitä eri elementtejä jaksaa ottaa haltuun, on itse tarinakin kyllä löydettävissä. Oikeastaan levy on vain soundtrack tälle kaikelle. Kappaleiden epätyypilliset sovitus- ja rytmitysratkaisut olivat Leinosen tähtäimessä osittain tietoisesti. Säveltäjä kertoo, että tarkoituksena oli välttää mahdollisimman pitkälle pop- rock- tai americana-vaikutteita. ­ Polveilevaan rytmiikkaan on vaikuttanut myös se, että kävin kaksi vuotta sit- ten ensimmäistä kertaa Afrikassa. Toisaalta ratkaisu liittyy myös oman kitaransoittotyylin löytymiseen tekemieni soolokeikkojen myötä. Leinonen on viimeksi julkaissut itse kirjoittamaansa soolomateriaalia vuoden 2004 Suudelmitar-levyllä. Pitkästä sävellystauosta huolimatta Majakanvartijan unen kappaleet valmistuivat hyvin lyhyen ajan sisällä. ­ Kaikkien kappaleiden ideat syntyivät oikeastaan yhdellä istumalla. Minulla oli aluksi kaksitoista melodianpätkää samassa järjestyksessä kuin ne päätyivät lopulliselle levylle. Kun antaa tarpeeksi vapaat kädet luovalle prosessille, se etenee omalla painollaan. Tämä oli ensimmäinen kerta omassa tuotannossani, kun palaset loksahtivat paikoilleen näin helposti. Melkein tuntui siltä kuin olisi itse ollut mukana vain sivustakatsojana. Tietyllä tapaa unien salaperäistä logiikkaa noudattava lähestymistapa kuulostaa musiikilliselta vastineelta ohjaaja David Lynchin elokuville. Leinonen on osin valmis allekirjoittamaan väitteen. ­ Twin Peaksillä oli kyllä minuun lähtemätön vaikutus ollessani seitsemännellä luokalla, se kolahti aivan hullun tavalla. Jotkut tuonkaltaiset asiat voivat jäädä mieleen loppuelämän ajaksi. Majakanvartijan unen avantgardistinen tyyli tuntuu selkeältä irtiotolta aikaisemman materiaalin selkeämpiin kappalerakenteisiin. Muusikko löytää levyilleen kuitenkin myös yhteisiä nimittäjiä. ­ Raastinlauluja, Suudelmitar ja Majakan- vartijan uni ovat albumeita, joita olen hionut alusta loppuun kokonaisina taideteoksina. Vaikka Suudelmitar sai parempia arvioita kuin yksikään aikaisempi levyni, sanoisin että uusi levy on vielä hienompi. Kuuden vuoden kehityksen jälkeen ihmisenä ja taiteilijana väitän, että tämä on parasta mihin pystyn. Ehkä tuona aikana käydyt erilaiset vaiheet ovat tarpeellisia, mikäli haluaa saada aikaiseksi jotakin kunnollista tai pysyvää. Uuden materiaalin kanssa on tarkoitus tehdä kiertue tuoreen Majakan soittokunta -kokoonpanon säestämänä. Leinonen paljastaa, että keikoilla tullaan kuulemaan pääasiallisesti uuden levyn sävellyksiä. ­ Sovituksista tulee pakostakin erilaisia. Uusi levy on itselleni jo vuoden vanha työ, joten livemeiningissäkin tulee olemaan uusia elementtejä. Kappaleista tulee kiihkeämpiä. On myös jännittävää nähdä, miten uudet soittajat vaikuttavat esityksiin. Keskustelu sivuaa vielä lopuksi yhtyeiden lokeroinnin ongelmaa musiikkijournalismissa. Leinoselle ilmiö on erityisen turhauttava, sillä Majakanvartijan uni ei mahdu minkään genren rajojen sisäpuolelle. ­ Haastattelujen kannalta on hankalaa, etten soita glam rockia, indierockia tai oikein mitään muutakaan rockia. Jos olisin rikas, voisin Iron Maidenin tavoin lennättää kaikki Suomen toimittajat johonkin linnaan ja tehdä myös itse tilaisuudesta spektaakkelin. Mutta käy tämä nyt näinkin. « KE 10.3. KLUBI, TAMPERE SUE » 16 « NRO. 2
• » NÄYTÖKSET TAKANA ­ KIRKUNAA EDESSÄ HAASTATTELU Viimeinen näytös on ohi ja edessä siintävät uudet ajat. Varjo on historiaa, mutta saman goottileirin suunnasta saapuu Silent Scream. V uonna 1994 Heinolassa kasattu Varjo koki urallaan monet ylä- ja alamäet. Siinä samalla bändi ehti tekaista viisi pitkäsoittoa, joista viimeinen, Viimeinen näytös, julkaistiin helmikuussa 2010. Levynjulkkareissa Helsingin Tavastialla nautiskeltiin jäähyväisalbumin biiseistä miesten nykyisen bändin Silent Screamin esittämänä. ­ Tää keikka ei ollut viimeinen, jolla Varjon biisejä soitetaan. Tulevilla Silent Scream -keikoilla kuullaan Viimeisen näytöksen biisejä, kitaristi-laulaja Antti Lautala paljastaa. Viimeisen näytöksen työstö oli pitkä ja vaivalloinen prosessi, jonka aikana kaksi bändin jäsentä ehti kuolla ja soittajisto vaihtua lähes kokonaan. Levyllä on syksyllä -08 traagisesti tulipalossa kuolleen kitaristi Henry Waldénin biisejä, jotka bändi pyrki toteuttamaan mahdollisimman "henkkamaisesti". Levyn äänittäminen ilman Varjon toista kantavaa pilaria oli kummallista. ­ Kaikki Varjon aikaisemmat levyt ovat enemmän tai vähemmän mun ja Henkan käsialaa. Studiossa oleminen ilman Henkkaa oli ou- toa, se toinen kantava pilari Lautala sanoo. Hän jatkaa olevansa tyytyväinen lopputulokseen ja uskovansa Henkankin olevan tyytyväinen, vaikkei mukaan päässytkään. Sekä Lautala että basisti Matthew Pallasoja nostavat uudelta levyltä esiin Joku sytytti kynttilän -biisin. Lautalan mukaan tuossa kappaleessa bändin sisäinen dynamiikka on vahvimmillaan. Myös levyn päättävä tunnelmapala tai oikeastaan -järkäle Olet ehkä kuollut saa kitaristilaulajalta kehuja. Varjossa ehti vuosien aikana soittaa aika liuta ukkoja. Kysyttäessä sitä toimivinta kokoonpanoa vastaus ei ole yksiselitteinen. ­ Kaikilla kokoonpanoilla oli hetkensä mutta sanoisin, että tämä viimeisin oli paras. Bändin sisäinen luovuus puhkesi kukkaan puoli vuotta ennen Henkan kuolemaa, Lautala muistelee ja lisää, että Muistijälkiä-levyn kokoonpano toimi myös erittäin hyvin. Pallasojaa harmittaa suunnattomasti se, ettei Varjo saanut koskaan valmiiksi Henkan viimeistä Varjo-biisiä. ­ Se oli pitkä instrumentaalibiisi, jota Henkka soitteli aina treenien TEKSTI JOUKO LEHTINEN KUVA JARI KÄÄRIÄINEN tauoilla loppuaikoina. Sen tunnelma oli pelottavan pahaenteinen. Lautalan mukaan oli melkoinen helpotus saada Viimeinen näytös viimein valmiiksi ja kauppoihin. Levy-yhtiön löytyminen vaati myös oman aikansa. ­ Levy-yhtiöt olivat todella nihkeitä Varjoa kohtaan. Jos kiinnostusta löytyi, niin homma jumittui heidän asennevammaisuuteensa. Eräs levy-yhtiö ei esimerkiksi halunnut levyyn viivakoodia, rumpali Jukka Laine kertoo. Miten indie-kentällä jo pari vuosikymmentä mainetta niittänyt Stupido Records päätyi julkaisemaan Viimeisen näytöksen? ­ Me toimitettiin Stupidon Joo- se Berglundille valmis masteri levystä ja se diggas siitä. Näin hommat lähti rullaamaan, Lautala muistelee. Laine sanoo levyn julkaisun olevan pitkän prosessin päätteeksi saavutettu työvoitto. Rumpalin mukaan ensimmäisen yhteydenoton ja levyn ilmestymisen väliin mahtui yli kaksi vuotta. Nyt esirippu on laskeutunut, ja Varjon levyt ovat Lautalan mukaan testamentti jälkipolville. Mekkalointi kuitenkin jatkuu Silent Scream -nimellä. Lautalan mukaan uutta bändiä ei varsinaisesti kasattu, vaan se tapahtui. ­ Varjon hajoamisen jälkeen piti päättää lopettaako hommat ko- konaan vai yrittääkö jotain muuta. Yhteisesti päätettiin, että yhdessä jatketaan, mutta nimi vaihdetaan ja kieli englanniksi. Lautalan sanoin "Killing Joke-, Southern Death Cult- ja Amebix -tyyppistä kolistelua" soittavalta Silent Screamilta pukkaa pian ensi-EP:tä. Silent Scream on Lautalan mukaan looginen jatko sille mihin Varjo jäi. Nykyinen bändi on hänen mielestään enemmän "vimmaista, rytmikästä rytinää" kun taas Varjo oli eteeristä äänimaalailua. Laine kiteyttää osuvasti uuden yhtyeen musiikillisen identiteetin. ­ Silent Scream on moderni versio nuotion ympärillä rummuttavasta ja tanssivasta heimosta. « Heja Sverige! Ruotsin kovin tulokasyhtye vuosiin! Sis. "All Because Of You" -hitin! a Moonlight Party! Levy kaupoissa nyt! SUE K-18 Liput 24e + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,50 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti. sekä Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600­10-800 (1,83 euroa/min + pvm) ja 0600­10020 (5,99 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu. » 17 « NRO. 2
• » LIHAT TURUSTA, KASTIKE STADISTA Femma-gaalan lämppäribändi-palkinnosta kisaava Heartbreak Stereo on oppinut, milloin kitaran kielet kannattaa vaihtaa, ja miten käy, jos lähtee rundille ilman vaihtofarkkuja. evyn nimeä valitessa voi väärinymmärrys osoittautua kallisarvoiseksi. Miksei siis myös väärin kuuleminen. Näin kävi melodiapitoiseen punk rockiin luottavalle Heartbreak Stereolle kakkosalbumin nimen etsiskelyn tullessa aiheelliseksi. ­ Emme halunneet biisin nimeä L levyn nimeksi, vaan ajateltiin, että joku lause voisi olla hieno. Kuunneltiin levy läpi ja yhdessä kohdassa kuulosti, että laulan Carried Through This Waltz, vaikka en itse asiassa laulakaan. Carried Through This Waltz viittaa vähän siihen, että bändihommat ovat helvetin hauskaa touhua, mutta tie on silti raskas ja hikinen, kitaristilaulaja Antte Johansson kommentoi. Toiset oppivat, miten pärjätä tuolla raskaalla ja hikisellä tiellä, toiset eivät. Myös Heartbreak Stereo (Johanssonin ohella basisti Robin Reuter ja rumpali Affo Kullberg) myöntää oppineensa vuosien mittaan yhtä sun toista. Mutta voi- ko liiallinen oppiminen olla negatiivinen asia? ­ Oppiminen on aina hyvä asia, kunhan kyse ei ole tappisooloista. Yksi tärkeimmistä bändinä oppimistamme asioista menneiltä vuosilta on ottaa enemmän kuin yksi pari farkkuja kiertueelle. On myös hyväksi vaihtaa kitaran kielet ennen kuin ne katkeavat lavalla. Senkin olemme oppineet, ettei mitään saa ilmaiseksi. Tähän täytyy satsata paljon aikaa ja rahaa, Johansson korostaa. Uuden oppiminen ei kuitenkaan saa trioa hamuamaan itsetarkoituksellisesti uusia metodeja. ­ Nauhoitettiin levy livenä purkkiin, sitten korjattiin mokat ja lisättiin toinen kitara ja laulut. Eli sama prosessi kuin debyyttimme Inspiration (Back from The Dead):in kanssa, Johansson kertoo. Kolmikko on yhtä kaikki ylpeä uudesta tuotoksestaan ja kokee sen debyyttiä monipuolisemmaksi. Kaikki biisit toimivat Johanssonin mukaan myös livetilanteessa ­ niin kuin pitääkin. ­ Jos avainbiisejä ajattelee, niin The Departure Point, Stepping Out of Line, A Massacre Display ja Me Against! ovat kaikki rentoja sekoituksia melodiaa ja energiaa. Muun materiaalin ei kuitenkaan tarvitse hävetä vähääkään Johanssonin mainitseman nelikon rinnalla. ­ On vaikeeta valita kirjoittamistaan biiseistä parasta, parhaat kun on jo valittu levyä varten. Niin, mitäpä niitä valikoimaan. Heartbreak Stereo tosin on valikoitu, trio nimittäin on ehdolla Femma-gaalan lämppäribändi-palkin- PE 9.4. LOOSE, HELSINKI non saajaksi. Yhtyeen kanssa pystistä kisaavat Blake, Los Bastardos Finlandeses, The Souls ja Vuk. ­ Kyllähän tuollainen lämmittää. On hieno fiilis, kun tämmöinen suomenruotsalainen bändi från Pargas huomioidaan. Mulle riittää ehdokkuus, en oikeastaan välitä, kuka palkinnon voittaa. Ei musan soittaminen mikään palkintolaji kuitenkaan ole, Johansson tokaisee. Viimeksi Heartbreak Stereo kunnostautui lämppääjänä The Real McKenziesin punk-piraattien vieraillessa Suomessa tammikuussa. Alistetuksi lämppäriksi trio ei itseään joutunut kokemaan. ­ Oli kyllä hieno viikko. McKenzies-jätkät oli tosi hyviä tyyppejä, jakoivat kanssamme bäkkärit ja raiderilistaansakin. Ei ollut semmoinen fiilis, että ne olisivat starat ja me se paikallinen punk-bändi. Tulimme tosi hyvin toimeen, kävimme saunomassa ja pyörimässä lumihangessa, ja kaikenlaista muuta hauskaa. Harmi, että oli vain nämä neljä keikkaa, Johansson toteaa. Trio on Helsingissä majailevaa Johanssonia lukuun ottamatta sijoittunut Turkuun. Kitaristilaulajan ei tarvitse kauaa miettiä, kun kysyn, mikä osa yhtyeen soundista kumpuaa Turusta, mikä taas Stadista. ­ Turkua on liha eli rytmisektio, Stadia taas kastike! Vaan entä jos Heartbreak Stereo olisikin Heartbreak Mono? Mitä se muuttaisi? ­ Ehkä meillä olisi toinenkin kitaristi. Ja logossa boomboxin sijaan hiihtomono. Sehän se vasta komeaa olisi. « HAASTATTELU TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA NIKLAS SANDSTRÖM SUE Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia järjestää vuoden 2010 aikana sosiaalisen median seminaarisarjan. Seminaarin tavoitteena on tarkastella sosiaalisen median vaikutusta viiteen eri aihealueeseen: 17.3. 5.5. Sosiaalisen median vaikutukset mediamaailmaan Sosiaalinen media opetuksen ja oppimisen kehittämisessä 15.9. Maine, brändi ja sosiaalinen media 13.10. Sosiaalinen media työyhteisöjen ja osaamisen kehittämisessä 17.11. Verkkodemokratia ja kansalaisten osallistuminen Tieteiden talo, Helsinki (Kirkkokatu 6) Lisätiedot: http://sosiaalisenmedianseminaarisarja.blogspot.com » 18 « NRO. 2
• SUE » 19 « NRO. 2
• HAASTATTELU TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA RAMI YLI-PUKKA RONNIE JAMES DIO TONY IOMMI GEEZER BUTLER VINNY ApPICE Many more bands and extra stages to be announced Kahden päivän liput 125 euroa Alle 1 4-v uoti a a t v a i n h uol t a ja n se ur a s s a P o r ti t a u k e a va t k l o 1 0 + mahdollinEN toimitusmaksu leirintä pe 6.8.-ma 9.8. 20 euroa + mahdollinEN toimitusmaksu O S TO R A J O I TU S : E N I N T Ä Ä N 1 0 L I P P U A / A S I A K A S SUE » 21 « NRO. 2
• ANKARAMMAN KAUTTA METSATÖLL: Äio Kaapattiin härskisti Viron kansallisaarre haltuun! Ja ei muuta kuin korvat hörölle ihmettelemään vähän helvetin omaperäistä folk-metallia. Alkaakohan keskivertoviikinkiä tässä kohtaa hiukka pelottaa... CD 3.3. 2LP 17.3. KALMAH: 12 Gauge Suoherran suojeluksessa tuutataan pihalle järjestyksessään kuudes melodeathrutistus - kuorrutettuna taas aivan järjettömällä määrällä tapporiffejä. Rahkasammal kukkii ja suokaasu tuprahtelee! VIIKATE: Linna Espanjassa -ep 24.3. CD 3.3. LP 17.3. Brother Firetribe: Live at Apollo DVD & CD Se on jumalauta raskasta hard rockia nyt! Paloheimot junttaa menemään niimmaan perusteellisesti, että ei oo ihme jos Helssingin keskustan vesiputket vähän säröilee ja peruskallio parahtaa. KIUAS: Lustdriven 31.3. 17.2. SUE » 22 « NRO. 2
• HAASTATTELU TEKSTI TARU TUULIA TITTONEN KUVA KRISTJAN LEPP SUE » 24 « NRO. 2
• STILL HOT! OVERKILL Ironbound Metallic CD-Digipak, CD, 2LP in Gatefold & download available! EXODUS Shovel Headed Tour Machine Deluxe DVD+CD Digipak,, 2LP in Gatefold & download available! RAGE Strings To A Web Ltd. highsize CD-Digibook incl. bonus DVD, CD & download available! ELUVEITIE Everything Remains The Same Ltd. CD-Digipak incl. bonus track & DVD, CD, clear Vinyl in Gatefold & download available! MESHUGGAH Alive CD+DVD-Digipak & download available! MNEMIC Sons Of The System Ltd. CD-Digipak incl. 2 bonus tracks, CD & download available! CHECK OUT! PRE-L ISTENING, MERCHANDISE AND MORE: » 27 « W W W. N U C L E A R B L A S T. D E SUE NRO. 2
• » KELTTILÄSTÄ KAJAHTAA Kovaan nosteeseen päässyt sveitsiläinen Eluveitie julkaisi viime vuonna akustisen albumin. Everything Remains (As It Never Was) -levyllään yhtye palaa metalliseen ilmaisuun ja lähtee kiertämään Eurooppaa. luveitien nokkamies, laulaja Christian "Chrigel" Glanzmann soittaa aivan liian monia ja eksoottisia instrumentteja tässä mainittavaksi. Chrigel toteaa, että vaikka viime- E vuotinen akustinen levy Evocation I oli kauan suunniteltu ja todella hieno kokemus, Eluveitie on kuitenkin metalliyhtye. Siksi myös metallilevyn sessiot olivat hieno, vaikkakin intensiivinen ja väsyttävä kokemus. ­ Oli helkkarin hauskaa nauhoittaa taas brutaalimpaa tavaraa ja karjua keuhkoni pihalle studiossa. Saavutimme sen mitä lähdimme hakemaan ja teimme levyn sydänverellämme. Joskus teimme töi- tä pari kolme päivää putkeen ilman unta, prosessi oli hyvin intohimoinen. Everything Remains (As It Never Was) on mielestäni autenttinen, keskittynyt ja rehellinen levy, ja uskon ihmisten kuulevan sen. Chrigel kehuu tuottaja Tommy Vetterliä ja miksaaja Colin Richardsonia estoitta. ­ Tommy on mahtava äänittäjä, todellinen duunaridemoni ja täysin musiikille omistautunut. Myös Colin on mestari, mielestäni todellinen nero. Eluveitie-levyn miksaaminen ei todellakaan ole helppoa, koska tavaraa on naurettavan paljon. Esimerkiksi levyn nimikkoraidalla on yli 90 raitaa. On todella vaikeaa saada kaikki eri sähköiset ja akustiset instrumentit, erilaiset vokaalit ja kuorot ynnä muut kuulumaan yhtä aikaa ja silti luoda yhtenäinen, voimakas soundi. Meillä ei ole koskaan ollut näin kirkasta ja kuulasta tuotantoa, joten olemme todella tyytyväisiä Colinin kädenjälkeen. Albumin lyriikat vaikuttavat korvakuulemalta aiempaa yleismaailmallisemmilta, mutta Chrigelin mukaan näin ei ole. ­ Itse asiassa sanoisin, että albumi menee entistä syvemmälle kelttikulttuuriin. Se on täynnä kelttimytologiaa ja -symboliikkaa ja perustuu täysin kelttihistoriaan. Levy sisältää tarinoita muinaisesta Galliasta; yksilöiden ja kokonaisten heimojen kohtaloita ja vanhoja legendoja. Sanoituksia ei kuitenkaan ole kirjoitettu liian alleviivaavasti tai osoittelevasti. Toimittajaa hämäsi kappale Quoth the Raven, jonka saattoi nimen perusteella luulla perustuvan joko Edgar Allan Poen Korppi-runoon tai vaihtoehtoisesti fantasiakirjailija Terry Pratchettin Poeta parodisoivaan Quoth the Raven -korppihahmoon. Tähän teoriaan Chrigel huus: "ei milloinkaan!" ­ tai ainakin sinne päin. ­ Heh, emme me sentään Pratchettia hyödynnä! Eikä kappale ole Poenkaan inspiroima, ellei biisin nimeä ota huomioon. Quoth the Raven kuvaa kuolemista, kuolemaa ja sitä mitä kuoleman takana kelttiläisen mytologian mukaan on: tuonpuoleinen korppi hakee kuolevan ihmisen sielun ja saattaa sen "kumpujen saarelle". Sanoitukset on kirjoitettu kyseisen korpin näkökulmasta. Toki kelttiläisen mystiikan ja Poen runon välillä on paralleeleja, mutta meidän kappaleemme ja Poen runon välillä ei ole mitään yhteistä. Eluveitie lähtee Euroopan-kiertueelle Finntrollin kanssa. Finntroll jo kommentoikin Eluveitieta toisaalla tässä Suen numerossa, joten mitä sanoo Chrigel Finntrollista? ­ Rehellisesti sanoen Finntroll ei soita sellaista musiikkia, jota itse kotona kuuntelen. Kunnioitan heitä silti suuresti muusikkoina, yhtyeenä ja totta kai ihmisinä! Olemme hyviä kavereita ja pidämme yhteyttä. Odotamme paljon tältä kiertueelta, on aina ollut fantastista soittaa ja keikkailla heidän kanssaan. Olemme muutenkin innokkaita lähtemään taas tien päälle ja soittamaan uusia kipaleitamme livenä. Kiertueen jälkeisiä kuvioita Chrigel ei itsekään tiedä. Jossain vaiheessa bändi tekee Evocation II:n, muttei välttämättä seuraavaksi. Live-dvd kiinnostaisi, mutta sen täytyisi olla jotain erityistä eikä vain välityö levyjen välillä. ­ Tämä vuosi menee joka tapauksessa tien päällä ympäri maapalloa. Sen jälkeen saa nähdä, mitä tuleman pitää! « TEKSTI JUSSI LAHTONEN HAASTATTELU » KATANAA JA KITARAA Japanilaisesta ja itämaisesta kulttuurista inspiraationsa ammentava riihimäkeläinen Whispered debytoi levyllään Thousand Swords. Metalliyhtye tarjoaa isoa pauhua, monipuolisia vaikutteita ja itämaisia tunnelmia. U lkona on kylmä. Todella kylmä. Whisperedin nokkamiehelle Jouni Valjakalle ilma on suorastaan inspiroiva. ­ Jäätyneitä kirsikkapuita, lumi leijailee hiljalleen, kaksi soturia kohtaa temppelin aukiolla. Pitänee rustata vähän matskua, kun tästä himaan suoriudun! Whisperedin massiivista ja orkestraalista ensilevyä on tehty pitkään. Valjakka myöntää, että näin iso levy on debyytiksi harvinainen ja samalla riski. Hän kuitenkin uskoo, että vuonna 2001 perustetulle bändille löytyy oma kuulijakuntansa. ­ Avoimin mielin tähän pitää tarttua. Metallipuristit älköön vaivautuko. Levystä ei alunpe- rin pitänyt tulla näin iso, mutta äänitysvaiheessa päätettiin tuotantotiimin kanssa, että vittu, nyt tehdään Soturin tie -meiningillä. Kappaleiden pituudet olivat jo alunperin suhteellisen eeposmaisia, joten me kelailtiin, että tällainen musiikki vaatii vielä enemmän. Kahvin ja riisiviinan kulutus oli levyn soundin mukaista, eli kyllä tässä päästiin kunnolla töihin. Whisperediä on mainostettu "samuraimetallina". Valjakka pitää tuota määritelmää varsin naurettavana. Yhtyeen musiikilliset ideat lähtevät perinteisemmästä melodisesta metallista sekä japanilaisesta mytologiasta ja kulttuurista, joka on kiinnostanut Valjakkaa jo pienestä asti. ­ Kaiken maailman ninjaturtlesit ynnä muut saivat nuoren miehen kiinnostumaan SUE myös nyky-Japanista. Lopulta oli väistämätöntä, että tultiin tähän. Inspiraationa ovat mytologian ja historian lisäksi muutamien elokuvaohjaajien näkemykset muinaisesta japanilaisesta kulttuurista sekä japanilainen etninen ja modernimpikin musiikki. Kurosawankin arvostamat Hayao Miyazakin elokuvat edustavat mielestäni modernia japanilaista kulttuuria parhaimmillaan, vaikka niiden aiheet eivät aina edes välttämättä liity millään tavalla Japaniin. Niissä vallitseva ilmapiiri ja ammattitaidolla esille tuodut japanilaiset vaikutteet ovat olleet minulle suuri inspiraation lähde. Kappaleet Thousand Swords sekä viisitoistaminuuttinen päätösbiisi Blade in the Snow perustuvat Musashibo Benkei -munkin legendaariseen tarinaan, jonka Valjakka luki jo vuosia sitten. Muut kappaleet tukevat Valjakan mukaan ideologiaa ja tematiikkaa omalla tavallaan. Ne käyvät läpi erilaisia tunnelmia ja ajatuksia, mutta eivät suoranaisesti liity munkin tarinaan. Mistä Benkein tarussa on kyse? ­ Musashibo Benkei oli munkki muinaisessa Japanissa Kamagura-aikakaudella. Hän syntyi raiskauksen tuloksena ja epämuodostuneena kahdeksantoista raskauskuukauden jälkeen. Benkei kävi läpi rankan lapsuuden ja päätyi murhaajien klaaniin rosvoksi. Jossain vaiheessa hän otti elämäntehtäväkseen kerätä surmaamiltaan vihollisilta itselleen tuhat miekkaa. Benkei kuitenkin hävisi tuhannennen miekan kuuluisassa taistelussa Gojon sillalla nuorelle soturi Yoshitsunelle. Hävittyään taistelun Benkei vannoi uskollisuutta Yoshitsunelle loppuelämäkseen. Benkei kuoli sankarillisesti suojellessaan Yoshitsunen perhettä. Hän kuoli nuolien lävistämänä ja jäi kuoltuaan seisomaan kuin kolossi. Yksikään vihollisklaanin soturi ei uskaltanut ohittaa tätä pelottavaa näkyä päästäkseen Yoshitsunen luo. Jatkossakin aineistoa riittää varmasti, sillä Japanin tarut ovat varsin kyntämätön sarka. ­ Se on varma, että japanilaista mytologiaa kynnetään. Samuraiden lisäksi löytyy vaikka kuinka hienoja legendoja aina demoneihin ja aaveisiin asti. Japanista inspiraationsa saaneen bändin pitäisi ehdottomasti päästä Japaniin keikalle. Se olisikin Valjakalle yhden suuren unelman täyttymys. ­ Tähän mennessä Japanista tullut palaute on ollut pelkästään positiivista, ja kansitaiteilijamme Ayumi Okawan mukaan näkemyksemme on japanilaisista mielenkiintoinen ja uudenlainen. Ei tässä kuitenkaan olla millään puristimeiningillä liikkeellä, joten en usko, että vihaiset japanilaiset historioitsijat ryntäävät lavalle katana-miekkojen kanssa, kun joskus toivottavasti musisoimme nousevan auringon maassa. TEKSTI JUSSI LAHTONEN KUVA OW KINNUNEN » 28 « NRO. 2
• » KIPAKASTI HÄMMENNETTYÄ RÖLLIPEIKKOSOPPAA Viidennen levynsä Nifelvindin julkaiseva Finntroll ottaa haltuun niin Euroopan, Pohjois-Amerikan kuin Israelinkin. Sue kysyy mitä haluaa, Finntrollin pääsäveltäjä ja -sovittaja Henri "Trollhorn" Sorvali vastaa mitä haluaa. HAASTATTELU H enri Sorvalin mukaan Finntrollin uutta levyä oli hienoa tehdä ja työstää, mutta julkaisu menee pakon edessä omalla painollaan. ­ Joku tovi siinä vierähti, ettei tullut sävellettyä juuri mitään. Kun hana vihdoin avattiin, oli paikoin jopa vaikeuksia saada sitä väännettyä pienemmälle. Veden lisäksi sieltä tuntui tulevan myös tipoittain kudosnestettä ja pihkaa, mikä lisäsi mukavasti makua. Vaikka Sorvali säveltää ja sovittaa Finntrollin musiikin pitkälti yksin, hänen mukaansa Nifelvindiltä kuulee hyvin sen, miten paljon bändin muiden jäsenten panos vaikuttaa lopullisiin versioihin. ­ Studiossa sai suorastaan kaapia ideoiden roiskeita seiniltä talteen, kun kaikkia ei saatu kiinni aivoriihen lennellessä pitkin ilmatilaa. Se kuuluu tietynlaisena rentoutena. Monen kokin hämmentäessä sisäelimiä soppakattilassa siitä oli suuri apu, että ennakkoluulokynnys oli paikoin jopa matalammalla kuin Vihreillä naisilla. Nifelvindin tekeminen oli kuin Jaakko Kolmosen mielipuolisen kaksoisolennon rautakokkailua. ­ Lähdimme tarkoituksella hämmentämään ennen kaikkea itseämme, mutta siinä sivussa myös keittoa. Keitosta muodostuikin kohtuullisen kipakka, pikantilla jälkimaulla varustettu mustaksi kiehunut lihasoppa kurkumaa ja inkivääriä säästelemättä. Levy on kuin karhunlihaa Sinisessä enkelissä keitettynä ja runsaalla chilillä ja kuminalla maustettuna. Albumin sanoitukset vaikuttavat aiempia tummasävyisemmiltä, eikä alkulevyjen humoristisempia "peikkoviisuja" enää ole. Sorvalin mukaan Finntrollilla ei ole koskaan ollut tarkoitus olla itsetarkoituksellisen hassu tai humoristinen. ­ Pidämme kristittyjen teurastamista hyvänä viihteenä, ja väkivallan verhoaminen hauskanpitoon voi tuottaa toivottavia lopputuloksia pahaa-aavistamattomien kuulijoiden psyykessä. Emme kuitenkaan ole ikinä käsittäneet Finntrollia millään lailla populistiseksi huumoribändiksi. Vaikka kappaleemme sisältävät hieman hullunkurisia elementtejä, sanoma on silti aina ollut enemmän tai vähemmän TO NOS 18.2. H E L T U R I, SINK I mustanvivahteinen. Finntroll soitti uransa ensimmäisen Israelin-keikan 11. helmikuuta. ­ Ah, Israel, tuo väärin perustein tyhjästä luotu aavevaltio. Jos kuuluisin itse vakituiseen livekokoonpanoon, saattaisi soitto kuulostaa Valitun kansan (tm) maassa hieman ohuelta, koska koskettimet eivät maalaisi sirpaleita kärsimyksen musiikilliselle paletille. On uskomatonta, että armon vuonna 2010 niinsanottu sivistynyt valtio voi täysin avoimesti suosia ja harjoittaa etnisiä puhdistuksia, ottaen huomioon millä perusteilla kyseinen tontti on aikoinaan heille viipaloitu. Viipaleista puheenollen, saisiko olla veriappelsiineja maustet- tuna ruudinkatkulla ja silpoutuneilla raajoilla? Shalom! Helmikuussa Finntroll lähtee Euroopan-kiertueelle sveitsiläisen Eluveitien kanssa. Eluveitie kommentoi Finntrollia omassa haastattelussaan tässä Suen numerossa. Miten Finntroll kommentoi Eluveitieta? ­ Kaluveitie! Itsehän olen kiertänyt heidän kanssaan Moonsorrown kera muutama vuosi sitten, ja hauskaa riitti koko rahan edestä. Göteborg-osasto ei koskaan ole ollut hirvittävän lähellä allekirjoittaneen sydäntä, mutta kyllähän kyseistä orkesteria voisi kuunnella pidempäänkin esimerkiksi akustisena. Mukavia ihmisiä, hyviä soittajia ja hämmentäviä hiusmalleja. Euroopasta Finntroll jatkaa suoraan jenkkikiertueelle. Mukana ovat Moonsorrow, Swallow the Sun sekä Survivors Zero, eli kiertue on historiallinen neljän suomalaisbändin kiertue. ­ Luojan kiitos en itse tule olemaan osallisena tällä sisäelimiä ja aivokapasiteettia kuormittavalla huviretkellä hampurilaisten ja laimean oluen luvattuun maahan. Mitä muihin tulee, uskon siitä tulevan samaan aikaan maailman mahtavin ja hirvein kiertue miljoonista eri syistä. Myöhemmin voin vain kateellisena kuunnella niin monen hyvän ystäväni kertomuksia jostain, missä en itse ollut mukana. Mutta enhän päässyt mukaan myöskään Putte Possun nimipäiville, joten tuttuahan tämä ulkopuolisuus jo on. Älkää te muut jääkö ulos pakkaseen, vaan tulkaa sisään kuuntelemaan Nifelvindiä! « TEKSTI JUSSI LAHTONEN » MEGALOMAANISTA LEFFAPOPMETALLIA imenvaihdokseen oli laulaja Ville Hovin mukaan monta syytä. Yksi oli se, että Downfall-nimisiä yhtyeitä oli jo ennestään kymmenkunta ja yhtyeelle haluttiin uusi, visuaalinen ja erottuva nimi. Toinen syy oli se, että kahdeksan vuotta edellislevystä on pitkä aika. ­ Meillä oli vapaat kädet tehdä vaikka kikkeliä Helloweenin hengessä tai ruveta uudeksi Beatlesiksi. Lopputuloshan on kyllä ainakin omaan korvaan tunnistettava. Tältä sen pitikin kuulostaa, vaikka oli mielestään aivan jotain muuta yrittänytkin. Blackstar Halo on uuden levy-yhtiön Artist Anonymousin ensimmäinen kiinnitys. Osa bändistä on itse mukana yhtiössä. ­ Bändi vetää rekeään enimmäkseen itse. Täydellinen vapaus on järjestelyn parhaita ja pahimpia puolia. Kaiken saa tehdä itse, mutta kaikki myös pitää tehdä itse. Olemme ryhmä, jonka tekemisissä painaa ääretön kunnianhimo ja perfektionismi. Säveltämiseen, sanoittamiseen ja lopputuotoksen käsistä irti päästämiseen kuluu todella pitLA 1 kä aika. Olemme panostaneet visuaaSUIS 3 liseen puoleen varmasti yhtä paljon TO-K .3. kuin musiikkiinkin. Näin päättämätLUB HÄM EEN I, tömälle ja pilkkua viilaavalle poruLINN kalle tekeminen on kirous. Sitä kuvaa A hyvin se, että albumin nauhoitukset alkoivat jo vuonna 2007 ja se julkaistaan vasta nyt. Hitaasti, mutta tervaisesti. Hovi määrittää Blackstar Halon musiikin risteytykseksi pop-metallia ja megalomaanista leffametallia. ­ Musassa on haettu sellaista popimpaa nokka pystyssä meuhkaamista ja yritetty blendata sitä slaavilaiseen melankoliaan. Se on vähän sellaista wannabe-ruotsalaistyylikkyyttä ja jenkkiglamouria sekoittettuna supisuomalaisuuteen. Musassamme on hyvinkin riffivetoisia junttauksia, mutta myös perseen pyörittämiseen tähtääviä härskejä poppeja. Toistakymmentä vuotta kasassa ollut Downfall-yhtye vaihtoi Ne on sulautettu kokonaisuuteen ja tulevat ilnimensä Blackstar Haloksi ja aloitti puhtaalta pöydältä. Sekä mi kunnolla vasta muutaman läpikuuntelun musiikki että yhtyeen imago ovat vahvan visuaalisia. jälkeen, ja tietysti keikoilla. Hovin mukaan paras keino saada levylle N edellämainittua ruotsalaisuutta oli hankkia tuottajaksi Jens Bogren. Bogren tekikin paljon ylimääräistä työtä levyn eteen ja otti erityisesti kitaristikaksikon kovaan käsittelyyn saadakseen soiton skarpiksi. ­ Jensin merkitys koko bändille oli se, että nyt saatiin ruotsalaista kermaa kakun päälle. Se toi ylivoimaisen makuelämyksen, lisää intoa ja uusia ideoita jatkaa hölmöilyä loppuun asti. Nyt levy kuulostaa juuri siltä miltä sen oli tarkoituskin kuulostaa. Se on pehmeän orgaaninen ja helvetin kalliin kuuloinen. Vähän kuin olisi siirtynyt Jallusta hyvään konjakkiin tai HJKsta Real Madridiin. Levy sai sisällön, jonka visuaalinen puoli ikään kuin lupaa. Paluuta ei ole. Visuaalinen puoli lupaakin paljon, sillä albumin näyttävät maalaukset on tehnyt taiteilija Vitaly Alexius, jota Hovi kehuu lottovoiton arvoiseksi. Leffamainen kuvitus on näyttävää, joten minkälainen elokuva Blackstar Halo olisi? ­ Ehdottomasti jotain Sormusten Herra -tyylistä ruotsalaista Sinkkuelämää-meininkiä, mutta suomalaisilla näyttelijöillä. Siinä olisi varmaan joku Peter Franzen näyttämässä helvetin hyvältä ja miehekkäältä, mumisemassa epäselvästi kuinka se rakastaa jotain todella seksikästä mimmiä, joka sen pitää voittaa Manhattania pelossa pitävän örkin kynsistä. Örkkejä esittäis tietysti bändi. Blackstar Halo pitää yllä toistakymmentä erilaista sosiaalista mediaa, tiedotuskanavaa ja nettisivustoa. Nettipäivitykset työllistävätkin bändin lisäksi yhden ulkopuolisen. ­ Bändin kuin bändin suurin valtti on näkyvyys ja missäpä sitä paremmin saisi kuin netissä. Uusi sukupolvi on juurtunut sinne tukevasti. Informaation jakamisen ja saamisen helppous on olennainen seikka. Bändiä pitää tyrkyttää kaikille vähänkin sitä kaipaaville. Rajansa tietysti kaikella, mutta eikös se ole meidän kaikkien narsistien märkä päiväuni, että mahdollisimman monella on meistä jonkinlainen mielipide. TEKSTI JUSSI LAHTONEN KUVA BLACK STAR HALO SUE » 29 « NRO. 2
• WHISPERED ­ Thousand Swords (Redhouse/Playground) Länsimainen kulttuuri on jo pidemmän aikaa ammentanut paljon itämaisesta kulttuurista, oli kyse sitten populaarikulttuurista, vanhoista traditioista tai elämänkatsomuksista. Olikin vain ajan kysymys, milloin länsimainen metallimusiikkikin ottaa inspiraationsa idästä. On rajansa sillä, kuinka loputtoman monta viikinki-, kelttiläis- tai idän pakana -albumia voi metallimusiikissa tehdä, joten Whisperedin linja vaikuttaa tuoreelta ja 8 LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton omaperäiseltä. Riihimäkeläiset ammentavat sydämensä kyllyydestä idän ja erityisesti Japanin kulttuurista. Mukana on niin japanilaisia instrumentteja kuin japaninkielisiä lyriikoitakin. Albumin yksi pääteema kertoo Japanin kuuluisimmasta sankaritarusta, Musashibo Benkei -munkista. Yli vartin mittainen Blade in the Snow on järkälemäinen, tyylitelty eepos. Orkestraatioiden, kuorojen ja ennen kaikkea melodisen tarttuvan ja eeppisen metallin yhdistelmä on paikoin huumaa- van pauhaava ja hyvällä tavalla ylimitoitetun kunnianhimoinen. Päätä ei ole bändin pojilla pakottanut, eikä mikään ole ollut este, korkeintaan hidaste. On selvää, että Whisperedin taival on tällä levyllä vasta alussa, ja sekä valittu linja että kappaleet tulevat jatkossa kehittymään entisestään. Vahva, laadukas debyytti on siitä huolimatta nytkin ansiokas kokonaisuus. Bändin voisi huoletta nakata isommillekin areenoille. Japanin-kiertuetta odotellessa. JUSSI LAHTONEN SUE » 30 « NRO. 2
• (Sakara) Kumpi on lopulta luovempi olotila, luova hulluus vai ihan vaan silkka hulluus? Stam1nan uusi Viimeinen Atlantis -albumi on aiempia levytyksiä progressiivisempana ehdottomasti luovan hulluuden vimmoissa synnytetty teos, mutta yhtyeen veijarimaisin kaistapäisyys on tällä kertaa jäänyt tavallista etäisemmäksi. Ratkaisu on tuskin tahaton, mutta jotain häiritsevän siistiä albumissa yhtä kaikki on. Kuin tavallisesti hikipäissään säntäilevä bändi olisi erehtynyt kiertämään suihkun kautta. Viisimiehiseksi kasvaneelle joukkiolle ominaisimmat hevitykset jäävät välillä yllätyksettömiksi proto-stam1noinneiksi. Vaikka Viimeinen Atlantis ilahduttavan kokeileva, uusia alueita valtaava kokonaisuus onkin, ovat kokeilujen ja aluevaltauksien luomat ihailun hetket harmittavan monesti nimenomaan hetkellisiä, eivät läpi biisin kantavia. Erityisen raivostuttavaksi tämä käy levyn päättävässä, paikoin todella komeassa nimikappaleessa. Jäteputkiaivot sentään lunastaa ronskisti paikkansa, eikä Elämän tarkoitusta ja Viestintuojaa voi niitäkään parjata, mitä nyt ensin mainitun nimeä olisi voinut harkita toisenkin tovin. Hyvää yhtyeelle tekevät myös Hyrde Hyyrysen aiempaa laaja-alaisempi äänenkäyttö ja Hippi Lähteenmäen mukanaan tuomat runsaammat kosketinosiot. Viimeinen Atlantis ja viime vuonna ylistämäni Mastodonin Crack the Skye ovat luonteeltaan hyvinkin samanlaisia, mutta kuitenkin melko erilaisen reaktion aiheuttavia. Musiikilliset erot ovat toki mittavia, mutta molemmissa tapauksissa kyseessä on omaleimaisesti metallin kentällä operoiva, kunnianhimossaan temaattisuuteen albumillaan pyrkivä ryhmä. Ehkä yksi erottava tekijä onkin se, että siinä missä Crack the Skye oli ilmeeltään ajan kahleista irtautunut, on Viimeinen Atlantis helpommin tunnistettavissa tämän ajan teokseksi. Ja vaikka lyriikkateema niinkin ajankohtainen olisi kuin Stam1nan tapauksessa tosiaankin on, näyttää teemalevy kaipaavan aina hitusen ajattomuutta. JUKKA KITTILÄ 7 STAM1NA VIIMEINEN ATLANTIS LEVYARVIOT GAMMA RAY ­ To the Metal (EarMusic) Kymppi heilahtaa Gamma Raylle ­ nimittäin täyspitkien studiolevyjen määrää kuvaamaan. 21 vuotta kasassa ollut yhtye on alansa ehdotonta ja varminta eliittiä, melodisen tarttuvan heavy metalin ylintä kastia. Gamma Ray tekee konstailematonta ja pirteää heviä vailla yltiöpäistä näyttämisen tarvetta. Bändi tietää mitä se osaa parhaiten tehdä ja mitä haluaa tehdä. Saksalaisen hevimetallin suuri kummisetä, kitaristilaulaja Kai Hansen muistetaan toisi- 8 naan turhan yksipuolisesti Helloweenin perustajajäsenenä. Ovathan Kaitsun Helloweensaavutukset ehdottoman legendaarisia, mutta niin ovat monet Gamma Rayn levyt ja kappaleetkin. Jos joillekuille Hansenin ja vanhan Helloween-laulaja Michael Kisken yhteistyö on ylittämätön saavutus, niin siinä tapauksessa tieto Kisken vierailusta kappaleessa All You Need to Know ilahduttanee suuresti. Hansenin omat vokaalit ovat kuitenkin tupakantuoksuisessa särmikkyydessään omaperäisen väkeviä. Varsinkin raskaammissa ralleissa kuten jykevässä nimikko-anthemissa ja Time to Livessa Kaitsu pistää parastaan. Kuten myös koko bändi, joka on soittanut iät ja ajat yhdessä ja muodostaa yhtenäisen, orgaanisen kokonaisuuden. To the Metal ei ole Gamma Rayn parhaita albumeita, mutta näin kovalla pohjatasolla se tavallinenkin peruskiekko on vahva suoritus, alkuvuoden parhainta satoa. Kuten aina, tältäkin levyltä jäänee elämään keikkasettiin pari kovaa yleisösuosikkia. JUSSI LAHTONEN (Candlelight) uudella albumilla ja kiertueella sinetöidään se fakta, että Fear Factory vuonna 2010 on Burton C. Bell, Dino Cazares, Byron Stroud ja Gene Hoglan. Pääpiruista kumpainenkin sai tahoillaan (Bell Fear Factoryn ja Cazares Divine Heresyn parissa) aikaan mallikasta mutta hiilikopiolta haiskahtavaa musiikkia. Onneksi parhaista FF-levyistä vastanneen Rhys Fulberin tuottama Mechanize on juuri niin hyvä kuin päiväunet povasivat. Edelleenkin vaikuttaa olevan se ja sama, vastaako riffitulesta Cazares vai Christian Olde Wolbers. Mutta kun puhutaan kokonaiskuvan hahmotuksesta, ensin mainitulta löytyy enemmän paukkuja. Pelkotehtaan tapauksessa hyvä kappale on aina ollut osiensa summa, ja osista tärkein on persoonallinen tunnelma. Jos edellisiltä Fear Factory -levyiltä Archetypelta ja Transgressionilta jotakin puuttui, niin Mechanizella jälleen kuultavia futuristis-apokalyptisia kosketinsovituksia. Lupaus Demanufacturen ja Obsoleten ristisiitoksesta siis pitää kuin pitääkin paikkansa. Esimerkiksi Oxidizeria kuunnellessa ei voi välttyä myöskään Digimortal -tuulahduksilta. Näillä merkittävillä mutta toisistaan poikkeavilla levyillä oli napakkuudestaan huolimatta myös tyhjäkäyntinsä. Onkin miellyttävää huomata, että Mechanizella onnistutaan hyödyntämään Fear Factoryn jokaisen etapin vahvuudet. Näinhän sen pitikin mennä. HENRI EEROLA 9 FEAR FACTORY MECHANIZE omakustannejulkaisu ikinä. Jo yli kymmenen vuotta rautaa takonut ja Downfall-nimellä yhden albuminkin julkaissut Blackstar Halo näyttää ainakin ulkomusiikillisesti tarjoavan levymoguleille avokämmentä otsalohkoon. Kahdeksan vuoden levytystauko on bändille kuin bändille huomattavan pitkä. Kill the Romancesta tutun Ville Hovin kiinnittäminen laulajan tontille näyttäisi vahvistaneen bändin uskoa uuteen tulemiseensa. Vuosien saatossa raskastunut Entwine saattaakin saada Blackstar Halosta kelvon kilpakumppanin. Sen verran samansuuntaiset pelimerkit löytyvät Tampereen kasvateilta. Kertosäeorientoitunut kevytmetalli on kuitenkin lajina armoton. Tämäkään muilta osin virheetön julkaisu ei onnistu välttämään pahvinmakuisten täyteraitojen dilemmaa. Lievää identiteettikriisiäkin on ilmassa. Skaala light-thrashisen Morningstarin, nykyinflamesmaisen Mannequins for the Beastin ja The 69 Eyes -henkisesti tampaavan In Times of Every Tearin välillä on hieman liian venähtänyt. Mutta kyllä Blackstar Halon kuningasidean luulisi tästä vielä konkretisoituvan. Tällä kertaa koreat kuoret keräävät enemmän pisteitä kuin musisointi. HENRI EEROLA välähdellyt ideakato on kasvanut puhkikulutettujen maneereiden sudenkuopaksi. Jonkinlaiseksi jumpparockin ja alkuajan maanis-elektronisuuden risteymäksi kaavailtu Hellbilly Deluxe 2 ei hyvinä hetkinäänkään tee muuta kuin lämmittelee jo koluttuja ruumisarkkuja. Tilanteen mahdottomuudesta kertoo niinkin naurettavan länkytyksen kuin What?:in valkkaaminen pilottisinkuksi. Sick BubbleGumin ansioksi luettakoon motherfucker-sanan taaja viljely, eikä Virgin Witchin riffittely potki paskemmin. Siltikin tätä ränttätänttää kuunnellessa tulee kova kiire takaisin demonoidphenomenojen ja superbeastien tykö. Rob Zombien kahdella ensimmäisellä albumilla vaikuttaneiden Mike Riggsin ja John Tempestan korvaamattomuus on kiistaton tosiasia. "Alkuperäismiehistön taikaa ei noin vain toisinneta", sanoisi Danzigin Glenn tähän väliin. Herra Zombie tekee pastissia itsestään. Jopa häiritsevän huonoa sellaista. HENRI EEROLA leet ovat keskivertoa parempia, mutta levyn päättävä What About My Broken Heart suorastaan loistava. Human Templeä luotsaa paremmin iskelmälaulajana tunnettu Janne Hurme. Miehen ääni sopii englanninkieliseen kevytheviin mainiosti. Myös lähes kaikki biisit ovat Hurmeen käsialaa. Levyllä vierailee muutamia raskaan suomalaisen rokin nimimiehiä. Toivottavasti bändin kolmatta kiekkoa ei tarvitse odottaa näin montaa vuotta, sillä mahdollisista ennakkoluuloista huolimatta Hurme on kunnon rokkilaulaja ja Murder of Crows hyvä levy. KIMMO JARAMO 6 ROB ZOMBIE HELLBILLY DELUXE 2 7 BLACKSTAR HALO ILLUMINATED (Artist Anonymous) Juuri, kun muuan vientitoivo pääsi painottamasta visuaalisuuden tärkeyttä julkaistavan musiikin kylkiäisenä, napsahti allekirjoittaneen kouraan Illuminated, kenties komein (Roadrunner) Levyllisen verran farkkutakkia sovitellut ja sen jälkeen elokuvamaailmaan hurahtanut Rob Zombie on neljän vuoden levytystauon jälkeen päättänyt palata juurilleen. Ulkoisen tematiikan puolesta ­ kuten albumin nimikin antaa ymmärtää ­ näin käykin. Sen sijaan musiikin saralla Hellbilly Deluxen ykkösosaan saati White Zombien saavutuksiin on pitkä matka. Jo Educated Horsesilla (2006) ajoittain SUE (Escape Music) Turkulainen Human Temple julkaisi debyyttalbuminsa Insomnian vuonna 2004. Levy oli hyvää hard- ja aikuisrokin sekoitusta. Samoilla linjoilla jatkaa kakkoslevy Murder of Crows. Mukaan on siroteltu kuitenkin uusia sävyjä. Levyn keskivaiheilla oleva biisikolmikko Promised Land ­ Lie ­ Yours Cold Blooded tuo sen hyvin esiin. Ensinmainittu on kuin Blackfootia, seuraava silkkaa Europea ja kolmas kuin Depeche Modea. Levyn muut kappaleet liikkuvat selkeämmin Journeyn ja Van Halenin jalanjäljillä. Kotimaisista nimistä Leverage, Brother Firetribe ja jossain määrin jopa Stratovarius tulevat monista kappaleista mieleen. Kaikki kappa- 9 HUMAN TEMPLE MURDER OF CROWS (3rd Rail Music) Helsinkiläinen Sonic Roots koostuu pitkän linjan muusikikoista, jotka ovat vaikuttaneet monissa eri kokoonpanoissa. Laulaja Henry Lee Roots on tuttu heppu Spiha-bändistä ja rumpali Björn Again Electric tunnetaan paremminkin toimittajana, joka harrastaa myös rumpujen soittoa. Levyllä vierailevat muun muassa Jyrki69 ja Ajattaran Pasi Koskinen. Yhtyeen musiikki on stoner rock -vaikutteista jyräystä, jossa on kuultavissa niin Kyussin kuin Black Sabbathin vaikutteita. Grungenimet kuten Soundgarden ja Pearl Jam tulevat nekin paikoin mieleen. Kotimaisista Stoner Kings pilkahtelee sekin välillä esiin. Bändi saa aikaiseksi reipasta meininkiä ja tarttuvia biisejä, joista mainittakoon oitis kaaliin jäävä Pusherman. Mikäli Sonic Roots ei saa tuulta siipiensä alle, vika ei ole musiikissa. Ainakin sillä on hyvät mahdollisuudet kohota kovaksi kulttinimeksi. KIMMO JARAMO 8 SONIC ROOTS KILL STREET BLUES » 31 « NRO. 2
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton HIM ­ Screamworks: Love in Theory And Practice, Chapters 1-13 (Sire/ Reprise) 7 Koska HIM on kansainvälisesti menestynyt rockyhtye, sen oletetaan tekevän kaiken kaupallisista lähtökohdista. Pomminvarman konseptin arvostelijat eivät kuitenkaan tajua, että voittoa maksimoitaessa esimerkiksi vaikeaa ja raskasta Venus Doom -levyä (2007) ei olisi koskaan tehty, ja että HIM ei ole vielä tehnyt kahta samanlaista albumia. Oksettavan ja häiriintyneen kannen alle kätketty Screamworks on jälleen uusi todiste siitä, että vaikka yhtyeellä on tunnuspiirteensä, se pyrkii tietoisesti olemaan toistamatta itseään. HIMin omassa tuotannossa Screamworksin lähin vertailukohta on Deep Shadows And Brilliant Highlights (2001) ­ sillä suurella erotuksella, että Screamworks ei kuulosta siltä kuin levyllä soittava yhtye olisi luhistumaisillaan väsymyksestä. Ode to Solitude on hyvä esimerkki siitä, että bändi on virkeä ja fokusoitunut kuin mutkaiselta osuudelta pitkälle suoralle päässyt rallikuski. Jos kaupallisesti katsotaan, Screamworks on se levy, joka HIMin olisi kannattanut julkaista Amerikassa kultaa myyneen Dark Lightin (2005) perään. Kaikesta tarpeettomasta riisutut popkappaleet ovat huippusuorituksia alallaan, tämän taistelulajin mestarin virheettömiä pistoja sydämiin. In Venere Veritas, Heartkiller, Katherine Wheel, In the Arms of Rain ja varsinkaan Like St. Valentine eivät häviä HIMin suurimmille hiteille. Tuotannollisista syistä Screamworks on kuitenkin levy, joka innostaa enemmän HIMin diskografian osana kuin itsenäisenä albumina. Tuottaja Matt Squire on hionut Screamworksista äärimmäisen virtaviivaisen rakkausohjuksen, jossa paljon puhuttu 80-lukulaisuus ei lopulta isommin kuu- lu. Tällainen uudistuminen ei palvele yhtyettä parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka biisit ovat oikein hyviä, HIMin musiikkiin olennaisesti kuuluva dekadenssi, herkkyys ja kohtalokkuus eivät välity Screamworksilta yhtä hyvin kuin vaikkapa Razorblade Romancelta (1999) tai Love Metalilta (2003). Uuden HIM-albumin deluxe-painoksen bonuslevy sisältää akustisen version levystä. Kaikessa suttuisuudessaankin se kuulostaa kestävämmältä kuin saundillisesti sisäsiisti albumi itse. Mutta tuotanto on lopulta sivuseikka: tärkeintä on se, että HIM pystyy kirjoittamaan hyviä kappaleita vielä seitsemännelle pitkäsoitolleenkin. Nämä sävelmät kuultuaan moni tosi uskottavan vähän levyjä myyvä turhake saattaa häpeissään lakata käyttämästä singer-songwriter-titteliä. ARI VÄNTÄNEN SUE » 34 « NRO. 2
• » LEFFAVIERAS Janne Westerlundin fanituslistat Aution saaren elokuva: Pier Paolo Pasolinin Salo ­ Sodoman 120 päivää "Sitä kun aina silloin tällöin pyörittelisi, ei tulisi ikävä ihmiskuntaa. Jaksaisi paremmin yksin kökkiä. Se myös heittää ilmaan loputtomasti hyviä kysymyksiä, joihin ei ole pika-arpavastauksia. Tai ei oikeastaan vastauksia ollenkaan." Paras kohtaus kautta aikain: "Se löytyy Courtney Huntin ohjaamasta Frozen Riveristä (2008), jossa ihmissalakuljettajaksi ajautunut köyhä yksinhuoltajaäiti kyydittää ihmisiä jäätyneen joen yli Kanadasta Yhdysvaltoihin autonsa takakontissa. Yhdellä keikalla se saa hirveät skitsot takapenkillä olevan kassin sisällöstä, ja puolimatkassa se jättää kassin joen jäälle. Kun kyyditettävä pariskunta lopulta pääsee takaluukusta ulos, ne kertoo, että kassissa oli niiden vauva. Se on todella jäätävä kohtaus. Varsinkin kun tyyliltään arkisen harmaa, hyvin realismipainotteinen elokuva saa tuollaisen käänteen." Suosikkiohjaajat: Werner Herzog ja Gus van Sant "Ne molemmat lisäilee elokuviinsa aineksia, jotka periaatteessa tuntuu ihan sattumanvaraisilta. Kaiken aikaa tulee sivulauseenomaisia heittoja, jotka rikastaa kokemusta. Etenkin Herzogilla jotkut kohtaukset saattaa vaikuttaa täysin asiaankuulumattomilta, mutta loppujen lopuksi ne laajentaa leffan tunnemaisemaa ihan hirveän paljon. Sellaisia runollisia heittelyjä, jotka saattaa ajaa ajatukset hyvälläkin tavalla harhaan." Paras leffamusiikkiyhtye: Popol Vuh "Ne on tehneet Herzogin leffoihin ihan älyttömän hienoja soundtrackejä. Esimerkiksi Aguirre-elokuvan musiikki on aivan loistava jo ihan ittessään, pelkästään cd:ltä kuunneltuna." ENSI-ILTA » IHMISSUSI MUSEOLAIVALLA Hyytävän helmikuun tuiskeesta kaappasimme leffateatterin lämpöön Plain Ride -yhtyeen johtohahmon ja Circlen rivikitaristin Janne Westerlundin. Koska ihmissusi on ihmiselle ihmissusi, valittiin elokuvaksi Joe Johnstonin The Wolfman, joka on uusintaversio vuonna 1941 katsojia kauhistuttaneesta klassikosta The Wolf Man. The Wolfmanin uskollisuus alkuperäisteoksen hengelle on harvinaisen vahvaa luokkaa. Suurimmat erot menevät nykytekniikan mahdollistaman komeamman kuvanlaadun piikkiin. ­ Sinänsä toi oli erittäin tehokkaasti ja huolellisesti toteutettu paketti. Vaatii aikamoista päättäväisyyttä ja tsemppiä tehdä tänä päivänä noinkin vanhakantainen, tarkasti vanhoja hyviä perinteitä noudattava leffa. Se oli tehty ihan järjettömällä pieteetillä, ja se pidettiin erittäin päättäväisesti nimenomaan oman genrensä sisällä. ­ Kaikki osaset oli tasan oikeilla paikoillaan, ja myös roolitukset oli sen tarkan yhtälön mukaisia. Koko perhekuvio oli juuri sellainen, mitä perhehelvetin pitää olla. Kaikki maisemat, musiikit ja kuvakulmat oli tehty juuri niin kuin ne pitää tehdä. Myös shokkikohdat oli laskettu hyvin tarkkaan, freimin tarkkuudella. Tässä on luotettu lujasti siihen perinteiseen kuvastoon. Oikeastaan mitä pitemmälle se eteni, sitä enemmän mä arvostin sen pitäytymistä siinä omassa kaavamaisuudessaan. Täsmälyödyllä leffakolikolla on tietysti myös kääntöpuolensa. ­ Koska tää oli kuin mittanauhan ja vatupassin kanssa tehty, niin siinä kauhuelementissäkin tuntui koko ajan olevan turvakaiteet. Missään vaiheessa tää ei alkanut kunnolla piinata tai pelottaa. Siihen kattaukseen oli vaikea saada mitään todellista kosketuspintaa. Eli se jäi kauhean kliiniseksi. Ja pakko on myöntää, että elokuvan loppua kohden mä huomasin jo vähän herpaantuvani. ­ Tietyssä mielessä tää oli vähän liiankin umpioitunut esitys, joka ei herättänyt mitään kysymyksiä. Mutta toisaalta, eihän tällaista elokuvaa voi niinkään lähteä tekemään, että siinä olisi loputonta motiivien ruotimista ja jotain Woody Allen -tyyppistä vuorosanailua. Siinä tapauksessa leffa kestäisi varmaan kahdeksan tuntia, eikä ihmissudesta pääsisi eroon kuin sillä, että se itse kyllästyisi ja muuttaisi muualle. ­ Kauhuelokuva on hirveän vaikea laji, koska tavallaan siinä on kyse aikuisten saduista. Paradoksina siinä on se, että aikuiset on yleensä niin kovettuneita, ettei ne välttämättä pysty sukeltamaan siihen maailmaan. Oikeasti paras aika kauhuleffojen katsomiseen on suunnilleen kahdentoista vanhana. Jossain vaiheessa tätä leffaa mua alkoi oma ikä melkein harmittaa, koska mä tajusin olevani enemmän tai vähemmän menetetty tapaus tällaisten elokuvien suhteen. Niitä olisi hyvä päästä katsomaan vähän puhtaammalta pöydältä. ­ Suurimpana ongelmana tossa oli kuitenkin rytmi. Katsojalle pyrittiin liiankin tarkasti määrittelemään, mitä pitäisi milläkin hetkellä tuntea. Ja sitä määrittelyä tapahtui ihan jatkuvasti. Eikä se rytmiikka missään vaiheessa muuttunut, vaan pysyi hirveän samantyyppisenä alusta loppuun. ­ Esimerkiksi siitä mielisairaalajaksosta olisi pitänyt pystyä saamaan paljon enemmän irti, mutta hukkaan meni hyvät ainekset. Nyt esitettiin vain se tyypillinen kuvio, että hoitajat on vähän sadistisia, ja pääpsykiatri maanisesti inisevä ukkeli. Mä toivoin ja odotin, että siitä alkaisi tosi ankara piina, mutta ei vain alkanut. Lopultahan se jakso meni jo melkein Kummeli-tyyppiseksi hommaksi. 1800-luvun loppuun sijoittuvan The Wolfmanin ajankuva on harvinaisenkin uskottava. ­ Joo, ja oli tosi kauniisti kuvattu. Enkä mä halua tota leffaa mitenkään kirota, koska ihan viihdyttävä se oli. Mutta ei siitä varmaan viikon päästä kauhean paljon muista. Uudelleenfilmatisointina se oli erittäin pätevä. ja mutta olisihan siihen ihan hyvin voinut laittaa jotain uuttakin näkökulmaa, joka motivoisi sen tekemisen. Nyt se muistutti jotenkin sellasta erittäin kallista museolaivaa. MARKKU HALME Tähdet Westerlund Halme The Wolfman (UK/USA) 2010 Ohjaus Joe Johnston Pääosissa Benicio Del Toro, Anthony Hopkins, Emily Blunt, Hugo Weaving, Geraldine Chaplin, Art Malik Kesto 104 min Seuraava Sue ke 17.3. leansista. Charlotte (äänenä Malla Malmivaara) on yksinhuoltajaisän hemmottelema pikku prinsessa, jonka olemuksessa on paljon Paris Hiltonia. Charlotten köyhä ystävä Tiana (Laura Voutilainen) on isänsä menettänyt työläistyttö, joka haaveilee omasta ravintolasta. Kummankin elämä mullistuu, kun kaupunkiin saapuu itsevarma, komea ja umpihölmö prinssi Naveen (Reino Nordin). Hänet pistää merkille myös voodoo-varjomies Facilier (Veeti Kallio). Tämä päättää tehdä Naveenista itselleen keppihevosen ­ tai siis -sammakon, jolla ratsastaa valtaan ja rikkauteen. Sammakkoprinssin tarinaa, Tennessee Williamsin näytelmiä ja The Three Stoogesiakin miksaava Prinsessa ja sammakko kallistuu enemmän tyttöjen satuelokuvaksi. Sitä rasittaa pahiten omaperäisyyden puute, lähes kaikki elementit ovat tuttuja. Parasta on Randy Newmanin musiikki. Markus Bäckmanin suomenkielinen ääniohjaus on erinomaista, näytteleminen paikoin jopa parempaa kuin alkukielisessä versiossa. Dubbaus häviää englannille vain koukeroisissa laulunsanoituksissa sekä hyvin epäsuomalaisten käsitteiden kääntämisessä. VESA KATAISTO SHUTTER ISLAND SULJETTU SAARI ½ Martin Scorsesen noin kolmannenkymmenennen elokuvan ensimmäinen puolitoistatuntinen on monipuolinen, eri tyylilajeja taidokkaasti risteyttävä taidonnäyte, elokuvaa täydellisimmillään. Plastisesti liikkuva kamera toimii äänettömänä kertojana, eikä sen supattamista sivulauseista todellakaan ole puutetta. Elokuva kulkee kuin Pendolino, paitsi että sen kulkuun voi todellakin luottaa. Eikä kulun tahtia oikeastaan ehdi edes huomioida, sillä ainakin minulla koko ajatuskapasiteetti meni kaikkien mahdollisten sivujuonteiden puntarointiin. Ikävä kyllä jatkoa seuraa vielä viidenkymmenen minuutin verran. Sen ensimmäinen puolikas sujuu hiljalleen hiipuvalla teholla, ja loppu jää täysin turhaksi selittelyksi, jonka olisi voinut tiivistää viiteen minuuttiin. Sinänsä loppuelokuvan tietynlainen "normaalistuminen" loppua kohden on sisällön suhteen perusteltua. Toisaalta katsojan tylsistyttäminen on rikos, oli se perusteltua tai ei. Elokuva sijoittuu 50-luvun alkuun, hyvin kaukana mistään sijaitsevalle vankimielisairaalasaarelle. Yksi vangeista on päässyt livahtamaan "jonnekin", ja asiaa saapuu selvittämään kaksi liittovaltion poliisia, joista Scorsesen nykyisen luottonäyttelijän Leonardo DiCaprion taidolla ja uskottavasti esittämä Teddy Daniels on toinen elokuvan päähahmoista. Toinen päähahmo on kyseinen saari. Niin eriskummallisesta, jopa pelottavasta ympäristöstä on kyse. Elokuvan juonen ja varsinkin lopullisen sisällön paljastaminen olisi kardinaalirikos. Sen verran kehtaa kertoa, että Scorsese on valinnut tyylilajiksi tyylilajittomuuden. Nykyhetken muoto vaihtelee hallitusti dekkarifilmin, psykedelispsykologisen jännärin ja kauhuelokuvan valillä, mutta mukana on myös takaumia aina keskitysleiriaikoihin saakka sekä unikohtauksia ­ jopa unikohtauksien sisäisiä unikohtauksia. Tapahtumien ajankohta antaa hyvät mahdollisuudet sotkea mukaan kylmää sotaa ja kommunistivainoja, liittovaltion poliisiin liittyviä salaliittoteorioita, lääketieteen ja psykologian sovellusten kehitystä. Siis vaikka mitä. MARKKU HALME PRINSESSA JA SAMMAKKO Muuten löperössä Veltot (Loose Shoes, 1980) -komediateelmyksessä on yksi mainio sketsi. Walt Disney nousee haudasta muuttuneena jättimäiseksi Turri-koiraksi. Hän jolkottaa studioilleen, näkee tutun portin ja parahtaa: "Vasta viikon olen ollut kuolleena, ja jo nyt Roy palkkaa mustia!" Aika on reilussa 40 vuodessa muuttunut jopa Disneyllä. Prinsessa ja sammakko -etnomusikaali on toteutettu Disneyn ja Pixarin animaatiolinjaa johtavan, avarakatseisen John Lasseterin valvonnassa. Pikselivelhona kuuluksi tullut Lasseter käynnisti ensi töikseen uudelleen "epäkaupallisena" lakkautetun 2D-piirrosanimaatiolinjan. Sen ensimmäinen tuote on hieman liiankin tuttua Disney-tavaraa. Tekijöillä on ollut vaikeuksia päättää, tekevätkö he kunnianosoituksestaan Disneyn klassikoille romanttisen satukomedian, farssin vai svengaavan jazz-musikaalin. Lopputulos on epätasainen, teknisesti täydellinen mutta juonikuvioltaan särmätön gumboilu, joka sijoittuu fiktiiviseen näkemykseen 1920-luvun New Or- SUE » 40 « NRO. 2
• NORTH FACE POHJOISRINNE (Saksa/Itävalta/Sveitsi 2008) Dvd-julkaisun takakansi mainostaa tämän olevan kaikkien aikojen paras kiipeilyelokuva. Sitä se ehkä onkin. North Face ­ Pohjoisrinne on kihelmöivän jännittävä tositarina joukosta vuorikiipelijöitä kansallissosialistisen Saksan aikana. Muutama vuosi ennen toista maailmansotaa Führerin paremmuutta mitataan jälleen, ja se on dokumentoitava mediassakin. Saksalaisten on siis oltava ensimmäisiä, jotka pystyvät valloittamaan mahdottomana kiipeilykohteena pidetyn Eiger-vuoren seinämän. Kunniakkaasta kansallisuutisesta tulee kuitenkin nopeasti selviytymistarina. Tekninen toteutus on huippuluokkaa. Dvd-ekstroissa vilkaistaan tietokoneefekteihin, joita ei elokuvaa katsottaessa huomannut lainkaan. Lisäksi lisämateriaaleissa nähdään kuusi selkeästi pituuden takia poistettua kohtausta. Elokuva: Ekstrat: TALVISOTA (TV-SARJA) (Suomi 1989) Ruudussa jo useaan kertaan esitetty Talvisodan rönsyilevä televisioversio on julkaistu nyt myös dvd:llä. Elokuvan kanssa yhtäaikaisesti valmistettu neljäjapuolituntinen on kestonsa puolesta selkeästi pidempi kuin teatteriversionsa, ja sen katsominen kuuluu yleissivistykseen Tuntemattoman sotilaan lailla. Eikä vähinten siksi, että tapahtumista kului hiljattain tasan seitsemänkymmentä vuotta. Antti Tuurin romaaniin perustuva Pekka Parikan ohjaus ei ole vanhentunut kahden vuosikymmenen aikana lainkaan. Kahdelle levylle jaettu kokonaisuus ei sisällä ekstroja. Sarja: » UP ­ KOHTI KORKEUKSIA Pixar-studion uutuusanimaatio Up ­ kohti korkeuksia kertoo eläköityneestä 78-vuotiaasta ilmapallokauppiaasta Carlista (ääniroolissa Ed Asner/Antti Litja), joka jää leskeksi pitkäaikaisen rakkaansa kuoltua. Hän päättää toteuttaa unelmansa ja viettää viimeiset päivänsä Paratiisiputouksilla Etelä-Amerikassa. Samaisille alueille katosi aikanaan hänen lentäjäidolinsa, tutkimusmatkailija Charles Muntz (Christopher Plummer/Ismo Kallio), joka palaa kuvioihin myöhemmin elokuvan aikana. Kun kotialueen naapurusto on modernisoitu pilvenpiirtäjillä ja Karlia savustetaan vanhainkotiin, tekee hän uskomattoman tempun nostamalla kotitalonsa ilmaan satojen ilmapallojen avulla. Kuumailmapallon tavoin hän matkaa ilmojen halki kohti Etelä-Amerikkaa. Jäniksenä matkalla on pieni pulska partiopoika Russell (Jordan Nagai/Aarni Hyökki). Tämä lämminhenkinen ja fantastinen koko perheen seikkailu on melkein täydellinen tietokoneanimaatio. Se on myös melkoisen surullinen elokuva varsinkin perheen pienimmille. Elokuvan ensimmäiset 20 minuuttia ovat vuoden parasta draamaa. Keskivaiheilla elokuva kärsii hienoisesta tyhjäkäynnistä, mutta lopussa katsoja palkitaan indianajonesmaisilla seikkailukohtauksilla. Up ­ kohti korkeuksia on vasta toinen parhaan elokuvan Oscarista kilpaileva animaatio ensimmäisen ollessa Kaunotar ja hirviö vuodelta 1991 (tosin tänä vuonna ko. kategoriassa kisaa peräti kymmenen elokuvaa). Up ei sitä tietenkään voita, mutta parhaan animaatioelokuvan pysti pitäisi olla varma. Mahdollisesti myös Michael Giacchinon kaunis musiikki tullaan huomioimaan kultaisia pystejä jaettaessa maaliskuun alussa. Kirkas ja värikäs animaatio on parhaimmillaan avarissa maisemakuvissa ja toimii harvinaisen hyvin elokuvateattereissakin 3D:nä. Pixar on vuosien aikana tasaisesti laajentanut tarinakerronnallisia rajojaan. Tähänkin verrattuna monet Hollywooddraamat saavat siirtyä tyystin taka-alalle. Dvd-julkaisun lisämateriaaleina on Pixarin kaksi melko yhdentekevää lyhytelokuvaa, parikymmentäminuuttinen hauska (ja tietenkin feikki) dokumentti kuvauspaikkojen löytymisestä, viisiminuuttinen katsaus lentäjä Charles Muntziin sekä käsikirjoittaja-ohjaajakaksikko Pete Docterin ja Bob Petersonin kommenttiraita, joka on poikkeuksellisen mielekästä kuunneltavaa. Elokuva: Ekstrat: TERO HEIKKINEN DVD-ARVIOT FUNNY PEOPLE (USA 2009) Menestynyt stand up -koomikko (Adam Sandler) saa kuulla olevansa kuolemansairas mutta jatkaa silti työtään komediaklubilla, josta nousi aikanaan pinnalle. Siellä hän tapaa suuren faninsa (Seth Rogen), joka itsekin kokeilee siipiään komiikan saralla. Heidän ystävyydestään tulee poikkeuksellinen, etenkin sen jälkeen kun vakavasta sairaudesta saadaan merkittävää lisätietoa. Nimestään huolimatta Funny People ei ole hauska elokuva edes silloin kun se yrittää olla. Kaksijapuolituntisena se on auttamattomasti ylipitkä, liki tunti olisi kannattanut saksia pois. Näyttelijät suoriutuvat tehtävistään loisteliaasti. Kahden levyn erikoisversion ekstrat ovat runsaat, asiapitoiset ja selkeästi viihdyttävämmät kuin itse päätuote. Elokuva: Ekstrat: TERO HEIKKINEN GAMER (USA 2009) Hollywoodissa kovassa nosteessa oleva Gerard Butler tähdittää tätä futuristista toimintaelokuvaa, jossa kuolemaantuomitut rikolliset saavat mahdollisuuden vapauteen osallistumalla hengenvaaralliseen virtuaaliseen sotapeliin. Butler näyttelee kaikkien aikojen suosituinta liveavataria, jonka pelaajastakin (Logan Lerman) on tullut superjulkkis. Gamerin maailmankuva on kekseliäs, mutta samalla myös kaikkea muuta kuin mitä tulevaisuudelta haluamme. Elokuvassa maailma on synninpesä, jossa tappaminen ja alistaminen ovat hyveitä. Kansalaiset ovat virtuaalimaailman orjia, pelaajia tai pelinappuloita. Pelimaailman mahtigurua näyttelee eleettömästi Dexterinä tuttu Michael C. Hall. Elokuva: Lapin Super Mariot pomppivat jälleen Lataa uusi DESERT PLANET albumi ilmaiseksi www.milkywayunderground.net Julkkarikeikka pe 5.3. Rovaniemellä Kauppayhtiöllä SUE Massiivisella 10-v synttärisivustolla nyt jakelussa , uusi DESERT PLANET albumi kasapäin uusia videoita, pikselihöttöä ja sälää. » 41 « NRO. 2
• » MONOSTI MUUSIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ Taivaspaikalla halveksuntaan ja hyväksyntään 1. Tampereen elokuvajuhlat täyttää vuosia a) 20 b) 30 c) 40 13 vuotta sitten HIM teki esikoisalbuminsa Greatest Lovesongs Vol. 666. Viimeistään siinä vaiheessa taivaallinen taistelu oli yläkerran osalta hävitty Suomessa. Alakerta voitti, ja lämmintä riittää. Rockmusiikki on aina flirttailut paholaisen ja saatanallisen kuvaston kanssa. Robert Johnson teki diilin paholaisen kanssa jo 30-luvulla. Rolling Stones jakoi sympatiaa paholaiselle. Led Zeppelinin hörhöt olivat hyvää pataa Anton LaVeyn kanssa. Marilyn Manson leikitteli paholaiskuvaston kanssa ja onnistui järkyttämään korkeintaan Amerikan ääriuskovaiset piirit. Kädenvääntö jatkuu, mutta rockpiirejä on päivä päivältä vaikeampi järkyttää millään tavoin. Venom joi omien sanojensa mukaan kuolevien pappien oksennusta ja teki vuonna 1981 albumin Black Metal, joka toimi alkusykäyksenä kokonaiselle pingviiniyhdyskunnalle. Norjalaiset intoutuivat polttamaan kirkkoja ja siinä samalla listimään toisiaan, mutta tämä tulee tätä nykyä ohitettua olankohautuksella. Hulluhan se Vikernes oli kun Euronymouksen tappoi, siinä se. Katsotaanpas nyt tuo Evil Dead uudestaan, ihan nuoruusmuistojen kunniaksi. Tätä nykyä ainoa keino aiheuttaa pahennusta rockpiireissä on olla avoimesti uskovainen. Joensuu 1685 -yhtyeen jäsenistö rukoilee kappaleissaan Jumalaa, ja vaikka kuinka yrittää nauttia heidän musiikistaan Jesus And Mary Chain -tyyppisenä surinapoppina (ja kukas nimessä mainitaankaan, hmm), vaikeaa se on. Bob Dylan lauloi Jumalasta, mutta hän lauloi siitä vertauskuvallisesti, kuuluu selitys, ja siksi hänestä voi tykätä. Joose Keskitalo on papin poika. Joillekin se on sama kuin hän olisi syntynyt käänteisen Rosemaryn kohdusta. Kun amerikkalainen jälkigrungeyhtye kiittää lärpäkkeessään Herraa, suomalainen hevaava ateisti hihittää ylemmyydentunnossaan. Puhumattakaan jenkkiräppäreistä, jotka eivät tosiaankaan tee kuten itse sanovat ja Kirja opettaa, vaan lähinnä miten heitä itseään huvittaa. Linnatuomiosta nitistetään pari vuotta pois, kun kerrotaan, että Sana on nyt paremmin hallussa. Ateistin korvaan palvonta kuulostaa luotaantyöntävältä ja vastenmieliseltä. Usko johonkin suurempaan on useimmille samanlainen punainen vaate kuin hippeys. "Saakelin hipit, haluavat hyvää toisille ja vapaata seksiä ja huumeita", punkkari sanoo, polttaa blossit, vetää piriä, ottaa huikan halpisviinistaan, hässii vanteilla ja hautautuu nihilismiinsä. Aloitteleva rocktähti, tahdotko aiheuttaa pahennusta ja saada nimesi lehteen? Tee teemalevy uskovaisuudesta. Heitä propsit Jumalalle pariin otteeseen. Huudata muutamat hallelujat välispiikeissäsi. Saatat saada kylähullun maineen, mutta me paremmat ihmiset kauhistumme. Ja siitähän rockmusiikissa on aina ollut kyse: enemmistön järkyttämisestä, vallitsevan haastamisesta. 1c2b3a4a5b6b7c8a9b10c11a12b13a14b15c VIIMEINEN SANA 2. Michael Monroen kitaristina ei ole a) Todd Youth b) Andy McCoy c) Ginger 3. Turun TVO sai TYS:iltä a) häädön b) kiitosta c) palkinnon 4. Green Dayn basisti on Mike a) Dirnt b) Cool c) Armstrong 5. Ismo Alangon nykyinen bändi on a) trio b) duo c) kvartetti 6. Lapkoa tuotti a) Irwin Goodman b) Darwin Sorjonen c) D. James Goodwin 7. Varjon tuhkista nousee a) Shadow b) Cinema Bizarre c) Silent Scream » Kulmacorner 8. Fear Factoryn nykyinen kitaristi on a) Dino Cazares b) Christian Olde Wolbers c) Byron Stroud 9. Malmölaisyhtye valitsi nimekseen a) King Averagen b) Royal Republicin c) Club Majestyn 10. Whispered ammentaa inspiraationsa a) Australiasta b) Grönlannista c) Japanista 11. Ville Leinosen tuore kokoonpano on a) Majakan soittokunta b) Majakanvartijat c) Majakan valo 12. Blackstar Halo tunnettiin ennen nimellä a) Down b) Downfall c) Fallen 13. Metsatöll tulee a) Virosta b) Latviasta c) Liettuasta 14. Eluveitie tulee a) Saksasta b) Sveitsistä c) Itävallasta 15. Bleeding Through ei ole lämmitellyt a) HIMiä b) Slayeria c) My Chemical Romancea SUE » 42 « NRO. 2
• SUE » 43 « NRO. 2
• SUE » 44 « NRO. 2