• Sue Indierockpunkmetalzine #112 MARRASKUU 2007 KOTITEOLLISUUS AGAINST ME!:BRIGHTBOY:ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE EXODUS:DILLINGER ESCAPE PLAN:SOILWORK:MONSTER MAGNET BABY WOODROSE:SAMETTIVALLANKUMOUS:SINAMORE:WIDESCREEN MODE:KYLÄHULLUT:KERHO:NITROKISS:KUHA:PIINA 1
• welldone & ema proudly present OLYMPIASTADION, HELSINKI PE 18.7.2008 PORTIT AUKI KLO 17 LIPUT MYYNNISSÄ MAANANTAISTA 12.11. KLO 9 ALKAEN! LIPUT 54/59/64 . LIPPURAJOITUS: ENINTÄÄN 8 LIPPUA/OSTAJA. Varaa Lippupalvelusta ja lunasta R-kioskista. 2
• 3
• 5
• KOTITEOLLISUUS KYSE ON RAKKAUDESTA Tämä on tarina Jouni Hynysestä, Jari Sinkkosesta ja Janne Hongistosta. Tämä on tarina periksiantamattomuudesta ja itsepäisyydestä sekä siitä, mikä soitin pilasi hittikappaleen. V iime aikoina on ollut helppo unohtaa, että Jouni Hynysellä on myös bändi. Mies on ollut televisiossa äijäilemässä Jone Nikulan kanssa, lehdissä kommentoimassa asioita tisseistä päivänpolitiikkaan ja kirjoituskokoelmansa kanssa esillä aina kirjamessuja myöten. Nyt on kuitenkin tullut aika puhua jälleen Kotiteollisuudesta. Yhtyeen pitkä ura saa välitilinpäätöksensä massiivisena kolmen levyn kokoelmana. Murheen mailla 1996-2007 sisältää kaikki singlet, niiden b-puolet ja epkappaleet yhtyeen viralliselta levytysuralta. ­ Tajuttiin, että meillä alkaa olla aika monta levyä, joille pitäisi tehdä jotain. Ottaa vain päähän, että tämä on joulujulkaisu. Pukinkonttiin sopivasti jotain mukavaa, Hynynen virnistää. Kokoelma on ollut kolmikon mielessä jo pidempään, mutta vasta nyt koitti sopiva hetki julkaista alta pois kaikki matkan varrella kertynyt materiaali. Greatest hits -kokoelman tekemistä ei edes mietitty. ­ Biisit valittiin aika pitkälti Hynysen Jounin metodilla. En mie hirveesti kysellyt muilta. Se logiikka oli aivan selvä: ei Satu peikoista tai Yö päivää keinuttaa, mitkä ois aika varmoja. Jos sille linjalle lähdetään, pitäisi tehdä neljäskin levy ja se menis ihan överiksi. ­ Toikin on sellainen paketti, että ei sitä kukaan kuuntele läpi ker- ralla. En miekään. Mie oon pyöritelly sitä autossa ja pyörälenkeillä, tajusin että se on niin tuhtia se soundi, että sehän saatana sattuu korviin, mies nauraa. Vanhojen kappaleiden kaivaminen naftaliinista aiheutti kahtalaisia reaktioita niiden tekijässä. Toisaalta on virkistävää soittaa biisejä, joiden mukana suuri yleisö ei osaa laulaa, toisaalta varhaistuotannon kuuntelemisen sivutuotteena syntyi myös häpeää. ­ Tavallaan mie olin aika yllättynyt siitä, että niistä haistoi sen, että lähtökohta on puhdas. Että ihan kuin noi tykkäis soittaa noita biisejä ja ihan kuin niillä olisi joku missio. Periaatteessa se lähtökohta ei oo muuttunut miksikään vieläkään. MYÖ VASTAAN MUUT Hullu ukko ja kotiteollisuus perustettiin vuonna 1991. Välillä oltiin maailman kovin bändi, välillä taas usko edes levytyssopimuksen saamiseen oli kortilla. ­ Aamen-levyn aikoihin meillä kolmella oli vahva punkkimeininki, "myö vastaan kaikki muut". Silloin myö oltiin ihan vakuuttuneita siitä, että tästä tulee ihan hirveän iso juttu. Vielä ei kuitenkaan ollut Kotiteollisuuden aika. Kohti vuosituhannen loppua suosio kasvoi tasaisen varmasti. Vuoden 1999 keikoilla Hynynen tajusi ensimmäistä kertaa, että jotakin oli saavutettu. ­ Kaikilla meillä oli sellainen tunne, että, näinhän sen piti mennä jo kauan aikaa sitten. Mutta nyt kun jälkeenpäin kuuntelee noita levyjä, niin kyllä mie sen ymmärrän, ettei hommat menneet niin nopeasti. Parhaimpia muistoja uran varrelta ovat suurien festarikeikkojen lisäksi myös henkilökohtaisemmat hetket: kun kiertueella jäätin ensi kertaa plussan puolelle tai kun treenikämpän edessä autoradiosta kuunneltiin viides listasijoitus Kuolleen kukan nimi -albumille. Kauas on tultu niistä ajoista, kun Kouvolan-keikalla oli neljä katsojaa, jotka nekin oli raahattu puoliväkisin kadulta sisään. Nykyisin Kotiteollisuus on basistin johtama osakeyhtiö, joka juuri osti itselleen ikioman, hyvin varustellun keikkabussin. ­ Hongisto hoitaa kaiken. Se on helvetin jees, koska mie en pystyisi tollasia tekemään. Sinkkonen ehkä, mutta ei sille uskalla antaa tollasia tehtäviä. Parempi, että se paukuttaa rumpua. Ja jos mie saisin päättää, niin asuisin vieläkin vanhempien luona. Mie oon laiska hoitamaan asioita. EPUIKSI EPPUJEN PAIKALLE Vaikka sanoitusten tasolla Kotiteollisuuden ulosanti kallistuu vakavan puolelle, tunnetaan kolmikko ennen kaikkea huumoripitoisesta julkisuuskuvastaan. Humalanhuuruiset keikkareissut, kaunistelematon kommunikointi fanien kanssa ja uusimpana yrityksenä lööppijulkisuutta parodioiva No sori! saavat monet kuvittelemaan, että yhtye miehistöineen on yhtä suurta kainalopierua. ­ Alussa se oli ihan tietoisesti rakennettua koko bändin tasolla. Roiskitaan vähän kun kaikki on niin asiallista. Laukaiseva tekijä oli se kun luin, että A.W. Yrjänä tulee haastatteluun tiibetiläisen rukouskirjan kanssa. Silloin tajusin että tää homma pitää tehdä eri tavalla. Muutaman viimeisen vuoden aikana homma on Hynysen mukaan karannut käsistä. Miehestä on uhannut tulla mediapersoona muusikkouden kustannuksella. ­ Jätkät on helvetin hyvin vetäytyneet. Ja niitten on pakko, koska yks helvetin urpo vetää täysiä. Ja on vaikea saada jätkiä mukaan haastatteluihin, kun kaikki kysyy miusta. Kaikki hömpötykset pitää jättää vittuun. Ei tästä tuu mitään. Yhtäkkiä tajusi että tää on ihan perseestä. Itse ei edes tajua mitä tapahtuu, se on vitun ärsyttävää. Hynynen ei kuitenkaan halua esittää onnetonta median nielaisemaa uhria. ­ Miten tähän on joutunut? Sitä voi kysyä itseltään, mies nauraa. Hynysen mukaan bänditoverit eivät ole kommentoineet hänen julkkisstatustaan, mutta epäilee, ettei rytmiryhmä katso koko- naan hyvällä yhtyeen nokkamiehen menoa. ­ Niitten mielestä mie oon menossa pilalle. Sinkkonen on huolissaan siitä miten mie jaksan, ja Hongisto on huolissaan siitä miten miusta on tullut tällainen urpo. Kotiteollisuuden miehistö on pysynyt samana vuodesta 1997, jolloin Aki Virtanen jätti yhtyeen. Jokainen jäsen on niin elimellinen osa Kotiteollisuutta, ettei bändiä Hynysen mukaan enää olisi, jos yksi päättäisi lopettaa. ­ En mie voisi kuvitella ketään muuta siihen. Kyse on rakkaudesta, niin vitun homolta kuin se kuulostaakin. Ei siinä ole vaihtoehtoja. Vaikka massiivisen kokoelman voisi helposti tulkita jäähyväislevyksi, ei Kotiteollisuus aio pitää taukoa. Kiertueen jälkeen alkaa uuden levyn työstäminen. Hynynen ei keksi kuoleman lisäksi yhtään hyvää syytä lopettaa yhtyettä. Viimeaikaiset keikat Eppu Normaalin lämmittelijänä ovat antaneet toivoa sille, että normaaleihin päivätöihin ei ole pakko koskaan palata. ­ Vittu, mie haluan Eppu Normaaliksi Eppu Normaalin paikalle. Se on aika lohdullista kattoa miten isoksi Suomessa voi päästä. Se on mahtavaa. Toki se vaatii muutakin kuin spedeilytaitoa. Miusta ois helvetin siistiä jos myö voitais tehdä yhtä pitkä ura. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI KUVA: MIKA VUOTO Hullu ukko ja Kotiteollisuus (1996) ­ Miulla ei oo sitä levyä, ei oo ollut vuosiin. Olis helvetin kiva kyllä kuulla koko levy. On käynyt mielessä, että Huuto.netistä kävisi ostamassa. Jotain kolmea sataa siitä pyydetään, kuulemma. Mie muistan sen levyn teon, siinä oli riemukkuutta. Virtasen Aki oli vielä mukana. Meillä oli hirveä riemu ja innostus. Hienoin hetki oli kyllä se, kun ulosottomies tulee ja alkaa iskeä jokaiseen studiolaitteeseen tarroja, joissa lukee "ulosmitattu". Tuottaja vaan kääntyy ja toteaa "Ei oo miun kamoja". Aamen (1998) ­ Soundi löytyi, ja tekijät. Kaikki oli helppoa alusta alkaen. Ainut epävarmuustekijä oli se, että Mikko Karmila (tuottaja) oli niin helvetinmoinen jurnuttaja, että ei siitä 10 KOTITEOLLISUUS LEVY LEVYLTÄ HYNYSEN SANOIN jämpti. Tää kuulostaa tosi pahalle, mutta sanon suoraan, että se olisi vähän samanlainen kuin Mana Manan Totuus palaa. Tomusta ja tuhkasta (2000) ­ Poppia. Tätä tehdessä otettiin taustalaulajat kehiin. Se oli helvetin iloista aikaa. Tiesi, että hommat rullaa. Jos kuuntelee sitä soundia nyt, se on liian casiomainen. Mutta siellä on aika paljon hyviä biisejä. Siitä on jäänyt hyvä maku. Kannet on ehkä vähän epäonnistuneet. Yksi niistä tupakantumpeista on muuten Mike Monroen. Kuolleen kukan nimi (2002) ­ Se on ihan vitun hyvä. Sen jälkeen mie olin varma, etten pysty enää koskaan tekemään yhtään biisiä. Siellä oli pari ihan napakymppiä, Satu peikoista ja Me- 7 (2005) ­ Se on meidän ahdistavin levy. Jos Eevan perintö oli möykky, tämä on jalostuneempi möykky. Osattiin jo puhua siitä miksi ahdistaa. Nyt ei laitettu mitään kainalopieruja väliin. Silloin oli kyllä palikat niin sekasin kuin voi olla. En tajua miten me saatiin se levy kasaan. Iankaikkinen (2006) ­ Se on paras. Biisit on kohdillaan, oli rauha tehdä niitä. Selvisi, että näin me halutaan tehdä seuraavakin levy. Hyvät soundit. Äänitettiin se Tohmajärven viidakoissa. Tehtiin aamulenkkejä. Ainut mikä harmittaa on se, että mie oon tavallaan kämmännyt sen valtavan hyvyyden sillä, että mie oon ollut liian paljon esillä. Pitäisi hivuttautua jemmaan ja vilkutella norsunluutornista. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI ottanut selvää. Mutta se kuitenkin oli ehkä vähän innoissaan. ­ Kun levy oli valmis, tuntui siltä, että tätä hommaa ei tee kukaan tässä maassa paremmin. Mutta nyt kun kuuntelee sitä, niin onhan ne laulusuoritukset ihan kauheita. Ja Sinkkosen käsitykset temmosta on aika jyrkkiä. Eevan perintö (1999) ­ Mie olin vakuuttunut, että se oli kaikkien aikojen raskain Suomessa tehty suomenkielinen levy. Siinä on helvetin hyvät kitarasoundit vieläkin. Mutta siinä on kaksi kolme niin huonoa biisiä, että ne sotkee sen kokonaisuuden. Juoksu on hirveetä paskaa. Maniaa en oikein ymmärrä. Mutta on siellä niitä helmiäkin. ­ Se on semmonen hirveä möykky. Jos olis saanut ne pari hupipalaa pois sieltä, niin se ois aika vitun ren mutaa. Ja siinä on soundikin kohdillaan. Ainoastaan Jokin ihmisessä häiritsee, se on vähän liian iloinen sinne. En tajua minkä takia Rakastaa/ei rakasta -biisiin piti laittaa se vitun tamburiini sinne kertsiin. Ja se oli vielä meikäläisen idea. Helvetistä itään (2003) ­ Se on meidän toiseksi paras levy. Sitä tehdessä oli kivaa. Ukot oli saatanan hyvässä mielentilassa. Kaikki jaksoi keskittyä soittamiseen. Jotenkin löydettiin semmoinen groove siihen soittoon, että epäilen, että ei enää sen jälkeen ole siihen päästy. ­ Meillä oli kriisi kansista, että mennäänkö nyt liian pitkälle. Maj Karman Ylpöltä tuli tekstiviesti kun se näki kannet, että "voi vittu jätkät, ette te voi olla Tavastian takahuoneessa kannessa".
• 11
• BABY WOODROSE LAITAPUOLEN USKALIKOT Baby Woodrosen universumissa kaikki on sallittua ja mahdollista. T anskalaisen Baby Woodrose -yhtyeen kotisivuille on helppoa löytää. Hakusanalla saa kuitenkin silmilleen koko joukon linkkejä tajunnanlaajentajien keskustelupalstoille ja siemenkauppiaiden sivuille. Ja sekös ärsyttää Baby Woodrosen nokkamies Lorenzo Woodrosea. ­ Maineestamme ei ole ollut haittaa bändille. Törmään kuitenkin usein ihmisiin, jotka kuvittelevat minun olevan pulvereita nuuskiva sekopää. Olen 36-vuotias mies enkä ole kuukausiin edes polttanut jointtia. Huumeet eivät kiinnosta minua. Jotkut huumepäissään ihmeellistä musiikkia tehneet muusikot kyllä kiinnostavat. Lorenzo voi syyttää pahamaineisuudestaan vain itseään. Itsehän hän soittaa huuruista, 60-lukulaisittain psykedeelistä rockia, nimesi yhtyeensä psykotrooppisiin tarkoituksiin käytettävän kasvin mukaan ja viljelee levyjen kansissa päihdekuvastoa. ­ Tuo kaikki on symboliikkaa. Esimerkiksi levyjemme ulkoasu kertoo, millainen ilmapiiri vallitsee siinä universumissa, jossa Baby Woodrose toimii. Universuminsa saloja avatessaan Lorenzo tähdentää, että vaikka hän rakastaa 60lukua, häntä eivät kiinnosta kaikkien ikiomat hippi-ikonit kuten Hendrix tai Morrison. ­ Olen kiinnostunut ulkopuolisista. Heistä, jotka jatkoivat omien visioidensa toteuttamista huolimatta siitä, että kaikki ei mennyt niin kuin piti. Mainittakoon nyt vaikka 13th Floor Elevators, Roky Erickson ja Fred Cole. Samaistutko sinä antisankarehin? ­ Kyllä vain. En minä tule koskaan saamaan kultalevyä tai nauttimaan valtavirtasuosiosta. Pikemminkin huomaan jatkuvasti juoksevani pakoon jonnekin musiikkibisneksen laitamille. Lorenzo Woodrose on yksinäinen kulkija. Hän soitti Baby Woodrosen ensimmäisella albumilla kaikki instrumentit itse ja julkaisi levyn omalla levymerkillään. Vasta, kun ensimmäistä keikkaa varten oli kasattava bändi, Lorenzo haali ympärilleen soittajia ja sai levydiilin. Eikä hän vieläkään luonnehtisi Baby Woodrosea demokraattiseksi bändiksi. ­ Baby Woodrose on minun elämäni, minun biisini, minun ääneni, minun beibini. Keikoilla bändistä tulee kuitenkin kollektiivinen projekti, ja sen vuoksi bändin kemian on oltava kunnossa. Baby Woodrosen uuden Chasing Rainbows -albumin sessioissa palattiin juurille: digitaalisen äänittämisen suomia mahdollisuuksia ei enää hyödynnetty. Monien retrorock-yhtyeiden mielestä onkin kunniallista äänittää levyt "oikeaoppisesti" vanhoilla analogilaitteilla ­ riippumatta siitä, olisiko lopputuloksessa oikeasti mitään eroa. ­ Se kuitenkin oli Chasing Rainbowsin tekemisen ehdoton lähtökohta. Nykyisin kaikki bändit käyttävät samoja äänitysohjelmia, plug-ineja ja rumpusampleja. Siitä seuraa se, että levyt kuulostavat keskenään samanlaisilta. Se on harmittavan tylsää. ­ Puhuit äsken retrorockista... Sanoisin siihen, että kaikki musiikki pohjautuu johonkin. Tällä hetkellä Tanskassa suurin osa bändeistä perustaa soundinsa 80-lukulaisiin elementteihin. Minä puolestani pohjaan biisini 60-luvulle. Minusta se on rehellisempää, koska niin moni muu ei tee samaa. Lähestymistavastanne on ollut ainakin se hyöty, että Baby Woodrosen soundi on kirkastunut. Sen myötä Chasing Rainbows on bändin helpoimmin lähestyttävä levy. ­ Jotkut sanovat samaa, jotkut ovat täysin päinvastaista mieltä. Mielestäni Chasing Rainbowsin biisit ovat hankalampia ymmärtää kuin edellisten levyjemme kappaleet. Nyt pääpaino on lyriikoissa ja ilmapiirissa, ei näppärissä riffeissä ja koukuissa. ­ Me rakensimme Chasing Rainbowsin kappaleet murusista vasta studiossa. Sillä tavalla biisit saatiin kehittymään yllättäviinkin suuntiin. In Your Life oli päässäni kirskuvaa kitarameteliä, mutta levylle päätynyt versio onkin intialaisvaikutteinen, akustinen kappale. Kuulostaa siltä, että Baby Woodrose on avoin kokeiluille. ­ Kyllä. Chasing Rainbowsia suunnitellessani lanseerasin Baby Woodrosen käyttöön taannoisen Dragontears-projektini sloganin "kaikki on sallittua, kaikki on mahdollista ­ jos uskaltaa". Voiko Baby Woodrose laittaa biisiinsä havaiji-kitaraa, kellopeliä tai 70-luvun rumpukonetta? Totta kai voi, jos uskaltaa. Tällä kertaa me uskalsimme. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: BAD AFRO 12
• SAMETTIVALLANKUMOUS KUTSUU KAADEREIHIN Ville Härkönen & Velvet tarkisti konseptiaan verettömän vallankumouksen kuohuissa. amettivallankumous on nimensä veroinen yhtye. Bändin tuore albumi Täällä mies, kuuleeko nainen soi kauniisti kantrin ja iskelmän henkeen. Näinä pirstaleisina aikoina tällainen perusasioissa pitäytyminen on jokseenkin puhdistavaa ja uljasta. Aloitetaan tarina alusta. Ville Härkönen on 28-vuotias Itä-Suomesta kotoisin oleva muusikko. Marylandissä aikoinaan laulanut Härkönen perusti muutama vuosi sitten yhtyeen nimeltä Ville Härkönen & Velvet. Bändi debytoi kaksi vuotta sitten albumilla Lemonade Cowboys. Toisen albumin työstämisen aikana sattuma puuttui peliin ja pisti suunnitelmat uusiksi. ­ Velvet ehti tekemään yhden levyn sekä nipun keikkoja ja myös aloittamaan toisen levynsä äänitysprosessin, joka monien vaiheiden jälkeen johtikin Samettivallankumouksen levyyn, Ville tiivistää. "Monet vaiheet" viittaa levyn ongelmalliseen valmistumiseen. Velvetin epäonninen levynteko ei ottanut onnistuakseen, sillä ensimmäiset versiot eivät tyydyttäneet ja toisella kertaa äänitetyt raidat hävisivät. Nimen ja laulukielen vaihtamisen jälkeen laulut saatiin talteen halutun kaltaisina ja lopulta myös levylle. ­ Velvetin toisen levyn ensimmäiseen versioon ei oltu tyytyväisiä ja siksipä seuraavassa äänityssessiossa päätettiin tehdä se pitkälti uusiksi. Silloin oli tarkoitus äänittää tuplalevy kahdella kielellä, mutta sille äänitetty materiaali katosi kovalevyltä jonnekin sfääreihin. Kesäkuun alussa sitten aloitimme taas tekemään levyä ikään kuin kolmatta kertaa puhtaalta pöydältä, ja sehän sanoi toden. Yhtyeen onnistui kääntää kinkkinen tilanne edukseen. Ville kertoo pitkittyneen levytysprosessin tehneen materiaalille lopulta hyvää. Suurin muutos oli laulukielen vaihtuminen englannista suomeksi. ­ Jo ensimmäisissä sessioissa oli olemassa yksi suomenkielinen teksti. Se innosti etsimään niitä muihinkin lauluihin. Vähitellen kaikkiin kappaleisiin olikin koossa erilaiset tekstit molemmilla kielillä. Kun materiaalin katoamisen myötä ajatus tuplalevystä pi- S ti unohtaa ja tehdä linjanveto sen suhteen mitä ollaan tekemässä, niin päätettiin sitten että tehdäänkin levy suomeksi. Levyn jippo on eri tekstittäjien käyttäminen. Sanoja kappaleisiin ovat rustanneet muun muassa Ville Pirinen ja Janne Laurila, Tero-Petri Suovanen, Jussi Sydänmäki sekä Mariska. Yksi teksteistä on itäsuomalaista elämänmenoa juurevissa elokuvissaan kuvanneen Markku Pölösen käsialaa. Mistä idea tekstien ulkoistamiseen? ­ Tämä ajatus kirkastui oikeastaan siinä vaiheessa kun levy piti tehdä molemmilla kielillä. Mie olin jo tehnyt tekstit englanniksi, ja jos olisin tehnyt ne myös suomeksi, niistä olisi tullut enemmänkin käännöksiä. Vierailijat saivat vapaat kädet kirjoittaa. Näin lauluihin saatiinkin ihan uudenlaisia tekstejä, joista monellakaan ei ole juurikaan tekemistä miun alkuperäistekstien kanssa. Sen kummemmin ei vierailijoita tarvinnut projektiin houkutella. ­ Kaikki ovat olleet todella hienolla meiningillä mukana, mahtavia tyyppejä! Kirjoittajat löytyivät monia reittejä. Osa on ennestään tuttuja musiikkikuvioista, Pölösen Markku löytyi kitaristimme työkuvioiden kautta, osa levy-yhtiön väen tuttavapiiristä ja osa on kavereiden kavereita. Konstit on monet. Samettivallankumousta on mainostettu pehmeydessään rohkeana ja näin ollen jonkin sortin kapinallisina. Promomateriaalin teksteihin suhtautuu kerrankin vilpittömänä totuutena: "Eikö se ole rohkein, joka metelin, roiskeen ja röyhistelyn kulta-aikoina päättää tehdä toisin?" Mitä Samettivallankumous katsoo itse tuovansa suomalaisiin musiikkipiireihin? ­ Rehellistä, tunteikasta ja sävykästä musiikkia, joka lämmittää aitoudellaan niin äitien kuin tyttärienkin syksyä miespuolisia kuuntelijoita missään tapauksessa unohtamatta. Keikoilla bonuksena on hienot hatut, tajunnanvirtaiset välispiikit sekä jalkalamppu. Samettivallankumous taitaa olla se oikea radikaali vaihtoehto jokaiselle itseään pehmona pitävälle. TEKSTI: TUOMAS TIAINEN KUVA: SAMI PARKKINEN Pe 9.11. HORNA, BAPTISM [Liput 6/5 - S - E] La 10.11. ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE [Liput 8/7 - S - E] To 15.11. PAIN [Liput 17/15 - S - E] Pe 16.11. ANSSI TIKANMÄEN ORKESTERI [Liput 10/9 - K18 - E] La 17.11. TIKTAK [Liput 12/10 - S - E - HUOM! OVET 19, KEIKKA 20] La 17.11. TIKTAK [Liput 12/10 - K18 - E - OVET N. KLO 22] Ke 21.11. NILE (USA), DEATHCHAIN, SOTAJUMALA [Liput 17/15 - S - E] Pe 23.11. APULANTA [Liput 14/12 - S - E] La 24.11. LAAKSO (SWE),BRIGHTBOY [Liput 6/0 - S - E] Ke 28.11. DIMEBAG BEYOND FOREVER 2007, MISERY INC. [Liput 5/3 - S - E] Pe 30.11. ASA, JÄTKÄJÄTKÄT [Liput 8/7 - S - E] La 1.12. SOTAJUMALA, GHOST GUARD [Liput 6/0 - S - E] Ke 5.12. DON JOHNSON BIG BAND [Liput 10/9 - S - E] To 6.12. ALL ENDS (SWE), SOULFALLEN, DARK THE SUNS [Liput 6/0 - S - E] E=ENNAKKOLIPUT JELMU.NET:istä. HALVEMPI HINTA VAIN JELMU RY:N JÄSENILLE. JÄSENEKSI VOIT LIITTYÄ SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - 014-617866 - WWW.JELMU.NET PAIKAN PÄÄLLÄ TAI JELMU.NET:issä. 13
• En aio kysyä mikä on paras. ­ Jerkunen. ­ Tä?, Lääkkölä hämmentyy. ­ Eikö uusin ole paras, jos toiseksi uusin on toiseksi paras? RAJUA TAPPELUA Sopiessani haastatteluaikaa sain kuulla, ettei Tommi Liimatta aio tulla paikalle. Kun bändin sävellys-, sovitus- ja sanoitusvastuu on jaettu uusiksi, onko käynyt niin, että Liimatta ei enää koe levyjä omikseen? ­ Ei, Lääkkölä kiistää. ­ Tommi on vain ollut mielestään ihan tarpeeksi esillä kirjaprojektiensa kanssa. Tommihan on aina sanonut meille, että tuokaa biisejä. ­ Nimenomaan, Krutsin jatkaa. ­ Tommi haaveilee erään Beach Boys -ulkojäsenen elämästä. Sen, joka istuu kämpillä, lihoo ja tekee biisejä, joita muut käyvät soittamassa. Liimatta on ainutlaatuinen lyyrikko, joka on tulossa tunnetummaksi myös muista kirjoituksistaan. Eikö hänen kaltaisensa tekstittäjän reviirille astuminen tuntunut kummastakaan osapuolesta tungettelevalta? ­ Olihan se tiedossa, että joku ulkopuolinen saattaa ihmetellä sitä, että muut sorkkivat tekstejä. Ne ovat niin leimallisesti Tommin juttu. Mutta jos tuollaiseen kiinnittää huomiota, niin eihän mitään voi tapahtua. ­ Ei Tommi millään lailla ottanut nokkiinsa siitä. Mutta alkoi sitä jossain vaiheessa vituttaa: "Vittu ko sulle ei kelepaa mikkään!" Olisinkin ollut ihmeissäni, jos tämä Iiris-levyksi rakentunut palikoiden uudelleenjärjestely olisi sujunut sulassa harmoniassa. ­ Tuli tapeltua vähän, mutta rajusti. Oli hienoa, että nekin tuntemukset saatiin kanavoitua hedelmällisesti. Kaiken yllä väreili pieni jännite. Koko tunneskaala piikkeineen oli käytössä samalla lailla kuin junnuna. Me oltiin yhtä innoissamme kuin Muovia (Muovi antaa periksi, 1995) tehdessä. ­ Oli aikamoinen prosessi lähteä studioon ainoana aseenaan vahva luottamus siihen, että kyllä se levy tulee tehtyä ja siitä tulee hyvä. Pahoja ajatuksia puhui ääneen vasta illalla kotona peiton alla englanniksi. Ja sieltä aamulla studioon kirkkain silmin, että "hyvä, jätkät!" Yhden rumpuraidan muistan soittaneeni raivon vallassa. Teki mieli teipata jätkien kuvat tomikalvoihin, että tästä saatte, saatana. ­ Aaa, siksi jätkä veti koko ajan fillejä! Kaikkien uudistusten ja niiden ruotimisen jälkeen on sanottava, että Iiris kuulostaa ihan Absoluuttiselta nollapisteeltä. Eikö teitä pelottanut se, että yrittäessänne muuttua saatatte kadottaa sen, mistä bändissä on kyse? Niin on käynyt monille. ­ Me ollaan niin fakkiintuneita jätkiä, että ei. Vaikka moni ovi jätettiin avoimiksi, Nollapiste-mylly kyllä ilmoitti, oliko joku juttu käyttökelvoton. Jos näin vanha bändi yrittäisi päästä eroon omasta soundistaan, pitäisi ottaa vaikka läppäri eteen ja tehdä sillä musaa. Tieten tahtoen heittää kaikki vanha menemään. Niinpä. Vain houkka taistelee myllyä vastaan. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: JOUKO JÄRVINEN ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE VANHAN KOIRAN UUDET TEMPUT Absoluuttinen nollapiste sommitteli myllynkivensä uudelleen. Iiris-levyä tehtäessä koneisto jauhoi intensiivisemmin kuin koskaan. eväällä ilmestynyt Lihasta ja taivaasta -EP oli ensimmäinen merkki siitä, että Absoluuttisen nollapisteen asteluku oli muuttumassa. EP:n neljästä kappaleesta kolme laulaja-kitaristi Tommi Liimatta ja kitaristi Aki Lääkkölä olivat säveltäneet yhdessä. Neljäs oli kokonaan Lääkkölän sävellys. Uudella Iiris-albumilla on paljon Lääkkölän sävellyksiä. Basisti Aake Otsala on tehnyt yhden ja kosketinsoittaja Janne Hast useamman kappaleen. Liimatta sen sijaan on yllättäen kirjoittanut yksin vain noin puolet teksteistä ja säveltänyt yksin ainoastaan kaksi biisiä. Elleivät Tommi Liimatan lau- K lu- ja sanoitustyyli olisi niin olennainen osa Absoluuttisen nollapisteen soundia, hänen voisi väittää jääneen vaihtopenkille Lääkkölän ja Hastin hyökätessä. ­ Oisko siihen minun kohdallani niinkin hauska syy, että mulla on nykyään nuotinnusohjelma, jolla pystyn tekemään demoja, Lääkkölä aprikoi syitä tuotteliaisuuteensa. ­ Akin demoissa käyrätorvisoundi oli aina Tommi, rumpali Tomi Krutsin nauraa. ­ Se on merkittävää, että Jannekin alkoi tekemään meille biisejä. Jätkä pukkasi viikon aikana kolme demoa kuultavaksi. Me oltiin toivottu sitä jo pidempään ja se oli rohkaisevaa, kun mietittiin, että saadaanko levy yleensäkään tehtyä. Yhdeksäs Abso-albumi Iiris on ytimekäs rocklevy, toisin kuin edeltäjänsä, majesteettinen Mahlanjuoksuttaja. ­ Mahliksella oli pitkiä ja hitaita biisejä, minkä huomasi varsinkin keikoilla, Lääkkölä pohjustaa. ­ Se pisti miettimään, että voisivatko asiat olla toisin. ­ Aivan. Siitä se idea lähti, että me ollaan Suomen keskitempoisin yhtye, Krutsin sanoo. ­ Kun me valittiin keikkasettiin nopeimmat ja rokeimmat palat ja jätettiin vaikeampi ilmai- su pois, niin koko bändi oli sitä mieltä, että täähän on mahtava homma. Soundimaailmakaan ei ole entisellään. Tähän mennessä Nollapiste on kasvanut lo-fi-estetiikasta runsasmuotoiseen 70-lukulaiseen progelouhintaan, mutta Iiris ei ole totutun luomu. Se jopa flirttaa 80lukuisten mahtailusoundien kanssa. Hetkittäin, mutta häpeilemättä. ­ Jannen synasoundeistahan se lähti, Krutsin sanoo ja tapailee Miami Vicen teemaa. ­ Se oli ihan ensimmäinen päätös, että niitä soundeja ei muuteta. Koko bändiä kiehtoo sellainen laser-estetiikka. Kun me soitettiin uusia biisejä, flamingot juoksivat silmissä. Sellainen vie levyä tiettyyn suuntaan. Kuten myös Akin uusi fuzz-pedaali. Sen murinasta koko porukka jaksoi innostua yhä uudelleen. ­ Kuten huomaat, kaikki on kiinni laitteista. MYLLÄÄVÄT MYLLÄRIT Kesäkuun alussa, kun Absoluuttinen nollapiste ryhtyi äänittämään Iiristä, yhtään biisiä ei ollut treenattu koko bändin voimin. Sen sijaan kukin oli tehnyt tahoillaan demoja. Nekin erosivat entisestä siinä, että tällä kertaa demot eivät sisältäneet kappaleiden kiveen kirjoitettuja versioita. ­ Tommihan on yleensä tehnyt demonsa viimeisen päälle valmiiksi, sanat ja kaikki, Krutsin kertoo. ­ Nyt me ohjeistettiin Tommia jättämään juttuja avoimiksi, koska me ei esimerkiksi tiedetty, millaisia biisejä Jannelta tulee. Bändin on vaikea lähteä sovittamaan valmiiksi demotettuja kappaleita kovin erilaisiksi rikkomatta kuvaa, jonka niistä on ensi kuulemalta saanut. Krutsin ja Lääkkölä kuvailevat Iiriksen tekemistä sanoilla "intensiivinen myllytys." Kun muut nauhoittivat osuuksiaan, Tommi Liimatta naputti viereisessä huoneessa tekstien aihioita, joita bändi ja tuottaja myöhemmin kommentoivat. ­ EP:n aikaan sitä myllyä vasta käynnisteltiin. Iiriksen sessioissa se alkoi pyöriä kunnolla ja tosi positiivisessa hengessä. Se oli niin intensiivistä, että ei ehtinyt miettiä, voiko toisten ideoita kritisoida. Mä esimerkiksi pallottelin sanoitusideoita Tommin kanssa ja toimin peilinä. Mieluiten puutuin teksteissä siihen, ettei hyviä juttuja heitetä menemään. Löysittekö Lihasta ja taivaasta -EP:tä ja Iiristä tehdessänne jotakin, joka tulee säilymään Nollapisteen toiminnassa? ­ Toimintatavan. Se kollektiivinen panos, joka Iiristä tehdessä annettiin, antoi luottamusta siihen, että näinhän tää toimii todella hyvin. Me ollaan puhuttu jo seuraavastakin levystä, mutta se ei ole meidän kohdalla mitenkään harvinaista. Mutta ei mulla ole mitään meidän vanhojakaan levyjä vastaan. Mahlanjuoksuttajahan on meidän toiseksi paras levy. 14
• HAKANEULOJA HOPEAMALJASSA Joel McIver Rakkaudella, Hynynen Sabbath Bloody Sabbath Jouni Hynynen www.like. John Robb Punk! Juho Juntunen Paholaisen morsian "Hynynen ei piittaa hyvistä tavoista.. Hän ei ole korrekti." ­ Arto Jokinen, Aamulehti Hevin vinksahtaneiden kummisetien kaoottinen tarina kansiin pantuna. Tästä on paha panna paranoidiksi. Iso Roba 20 Haastatteludokumentti ajasta, jolloin rockin kaasupoljin painettiin pohjaan. Punk! on räyhäkäs todistus kaiken muuttaneesta musiikista. Jotain ihan uutta sarjisrintamalla. Valokuvin toteutettu splatter-gonzo -sekoilu kulkee kuin päättömän kuskin kuljettama harrikka. Kirjakaupoista ja tavarataloista kautta maan! 15
• B rightboyn uudella Wheels of Misfortune -videolla autoillaan. Ja lujaa. Pätkät vanhoista dyyniralleista ja maantiekaahauksista sekoittuvat asfaltilla kiitäviin kangastuksiin brightboy-muusikoista soittopuuhissa. Video tuo himmennyksineen, rakeisine kuvineen ja jaettuine ruutuineen mieleen 60-luvun amerikkalaiset toimintaleffat, kuten Norman Jewisonin The Thomas Crown Affairin, jossa hurjastelu tapahtui aavikkoautoilla. Thomas Crownin tarina taas voisi ollakin kuin brightboyn viimevuotiselta, hedonismia tihkuvalta Love for the Streets -debyytiltä: röyhkeä miljonäärinousukas suunnittelee täydellisen ryöstön ja nappaa kuin kaupantekijäisiksi ryöstöä tutkivan naisetsivän sänkyynsä. On siis loistava sattuma, että brightboyn rumpali Eero Alasuutari vastaa Suen puheluun keskellä moottoritietä. Bändi on matkalla Vaasaan, juuri julkaistua In the Shadows of Trance Formers -albumia juhlistavan syyskiertueen avauskeikalle. Moottoritie on paitsi kuuma, myös ruuhkainen. ­ Voi mikä... mene nyt vittuun siitä läskipää! Älytöntä, jengi sekoilee täällä motarilla. Saatana, rekka tuli eteen. Vois vetää kylkeen tällä ambulanssilla! In the Shadows of Trance Formersilla, helsinkiläisviisikon toisella pitkäsoitolla, ei yhtä rujoa kielenkäyttöä kuulla. Kyseessä on debyyttialbumia surumielisempi kokonaisuus, levynmittainen tarina jokseenkin eksyksissä olevasta nuoresta miehestä yöelämän ja tunnekuohujen pyörteissä. ­ Elämä on synkkää! Totta, että tämä on pikkaisen pohjaviritteisempi levy kuin ensimmäinen. Onhan tää ollut aika pitkä vuosi, ja paljon raskaita juttuja on käsitelty bändin sisällä. Kaippa se jollain tavalla levyllä kuuluu, Alasuutari mietiskelee. Sanoituksista vastaa pääasiassa yhtyeen laulaja-kitaristi Antti Westman, mutta langan päässä oleva rumpaliherrakin on kirjoittanut sanat kahteen levyn lopussa kuultavaan biisiin. ­ Jos mulla olisi ollut biisejä levyn alkupäässä, olisi varmaan ollut vähän pirteämpää menoa nekin. Kun katsoo kokonaisuutena Trance Formersin kolmea viimeistä biisiä, jotka ovat konseptitarinan kolme viimeistä osaa, niin synkemmäksihän tuo vain menee. Tarina ei kuitenkaan ainakaan tässä vaiheessa pääty kovinkaan onnellisesti. Loppu jää hieman auki, mutta eipä tuo ainakaan hirvittävään hyvään suuntaan mene. MIEHISTÖNVAIHDOKSIA JA KYLLIKKIÄ Vielä uudella levyllä soittava basisti Henri Lidsle ei enää kuulu yhtyeen kokoonpanoon. Tiet erosivat tiedotteen mukaan "hyvässä hengessä ja ilman suurempaa dramatiikkaa". Nykyisin basson varresta löytyy Jesse Valo. Onko hän tullut jäädäkseen kokoonpanoon? ­ Ihan lopullista leimaa päälle ei ole lyöty, mutta kyllähän se nyt vähän näyttää siltä. Loppuvuoden brightboy kiertää uuden basistinsa kanssa ympäri Suomea, mutta koska on ulkomaiden vuoro? ­ Ehkä me ensi vuonna katotaan tota Skandi-osastoa ja jotain Saksa-hommia. Sinne on koko ajan ollut ovet auki ja viestit kulkee puolin ja toisin. Saksan päässä on ihan hyvä meininki, mutta katsotaan miten käy, en uskalla mitään varmaa siitä sanoa. Missä muissa maissa uusi levy julkaistaan? ­ Kaikissa pohjoismaissa ainakin, kuten debyyttikin. Eka levy lisensoitiin Venäjälle ja uskoisin, että toinen menee sinne myös, hieman myöhemmin tosin. Marraskuussa brightboyta on mahdollisuus kuulla myös suomenkielisenä, kun Leevi & the Leavings -tribuutti Melkein vieraissa julkaistaan. Levyn paperilla kiinnostavimmat versioinnit ovat ehkäpä Niemisen ja Litmasen Tuhannen markan seteli sekä Ville Leinosen ja Samettivallankumouksen Kiinalaisessa pesulassa. Eksoottiselta vaikuttaa myös brightboyn versio Kyllikistä. Kuinka taipui Kyllikki brightboyksi? ­ Diskokompilla tietenkin! Tehtiin siitä vähän juoksevampi versio. Vähän hölkkätahdilla eteenpäin, sit tanssipoljentoa. Helvetin hyvä siitä tuli, Alasuutari kuuluttaa. BRIGHTBOY NOPEA PALUU EETTERIIN Viime vuonna pinnalle ponnahtanut helsinkiläisviisikko brightboy palaa rikospaikalle uuden levyn, uuden tarinan ja rokimman otteen saattelemana. Vaan kuinka sujuu pojilta liikennekäyttäytyminen? ­ Käytännössä melkein kaikki tehtiin toisella tavalla ihan tarkoituksella. Eka levyhän on jokaisella bändillä hieman sellaista opettelua, ja heti debyytin jälkeen päätettiin, että seuraavasta tulee näin kliseisesti sanottuna enemmän bändilevy. Kaikkien biisien sovitukset henkii enemmän bändisoittoa. Eka levy toteutettiin metronomin kanssa ja se oli tosi kompressoitua, sellaista disko-jytinää, mutta tää uusi vedettiin nauhalle ilman mitään klikkejä ja editointia. Melkein kuin oikeeta rokkia oltais tehty, hehe. Viime kesän debyyttialbumi Love for the Streets keräsi pääasiassa kiittäviä arvioita ja kipusi 1989sinkun siivittämänä albumilistalla parhaimmillaan sijalle 33. Oliko kunnianhimoisena ja suurisuisena tunnettu bändi tyytyväinen ykköslevyn saamaan vastaaottoon? ­ Kyllä mä olin ainakin oikein tyytyväinen. Aika harva bändi kuitenkaan pääsee tykittään tolla tahdilla debyytin julkaisun jälkeen, varsinkin kun puhutaan marginaali-musasta, jota mekin edustamme. Tavallaan meillä on kuitenkin erilainen lähestymistapa pop-musiikkiin, joten ihan loistava starttihan se oli! In the Shadow of Trance Formersia varten oli yhtye joka tapauksessa varustautunut aiempaa järeämmin asein. Levynteossa oli vahvasti mukana Kevinyhtyeestä tunnettu Ville Särmä, jonka kanssa tehtyä yhteistyötä Alasuutari kuvailee "hemmetin hauskaksi". Mielenkiintoisempi yksityiskohta on silti brightboyn levy-yhtiön HMC:n (HIMin lisäksi mm. Jippu ja Laura Voutilainen) järjestämä "biisinkirjoitusleiri", jolle Alasuutari ja kitaristi Westman osallistuivat viime keväänä. Kuulostaa kieltämättä hieman oudolta. ­ No eikö! Enpä tiedä, jäikö siitä sitten konkreettisesti meidän tekemiseen mitään. Ehkä se oli enemmän sellaista perspektiivin luomista itselle. Käytännössä näki vähän, että miten muuten on mahdollista tätä tehdä. Siellä tehtiin biisi tai pari ulkopuolisille artisteille, ideana oli että kirjoitetaan jotain poppihommaa varten. Tuskinpa niistä (meidän biiseistä) yksikään on mennyt eteenpäin. Siinä joutui nieleskelemään niin paljon omaa kunnianhimoa sisällön suhteen, että se toimintatapa tuskin tulee ikinä kulkemaan käsi kädessä sen kanssa mitä me brightboyssa tehdään. Opettavaista sekin oli toki. ARJEN AHDISTUS Tässäkin haastattelussa on mainittu useaan kertaan In the Shadows of Trance Formersin suuri tarina, joka kantaa levyn alusta loppuun. Tarkempia yksityiskohtia paljastamatta tai pyörittelemättä se menee suoraviivaisuudessaan näin: Poika herää, ahdistuu edessä olevasta työpäivästä, keittää kahvia, polttaa tupakkaa, katsoo telkkaria, käy ostoksilla, potee yksinäisyyttä, katsoo taas telkkaria, käy baareissa, kärsii itsetuntoongelmista, raataa töissä, masentuu, tuhlaa rahansa, uneksii paremmasta arjesta, juo, juo vähän lisää, masentuu vähän lisää, rakastuu, munaa romanssinsa, masentuu vielä pahemmin, potee syyllisyyttä, yrittää saada elämästä kiinni, vajoaa yhä syvemmälle, päihtyy yhä enemmän ja lopulta... niin, mitä lopulta? Juttu jätetään kellumaan jatko-osaa varten kuin Halo 2:ssa konsanaan. ­ Kyllä me ollaan ajateltu, että tarina seuraavalla levyllä jatkuu. En tiedä sitten kuinka suoraan, mutta ainakin jollain tapaa, Alasuutari lupaa. Ja jos brightboy pitää tällaista vauhtia yllä, ei kolmatta osaa luultavasti kauaa tarvitse odotella. TEKSTI: RISTO MIKKONEN KUVA: VILLE JUURIKKALA MELKEIN KUIN OIKEAA ROKKIA Bändi sai raskaasta vuodesta huolimatta kakkosensa pihalle yllättävän nopeasti. Voisi jopa kuvitella, että uutuus olisi syntynyt kohtalaisen kivuttomasti. ­ Näin todellakin oli! Tota paskaa meistä tulee pihalle ainakin vielä niin kovalla tahdilla, ettei tässä ole mitään hätää. Levyhän oli valmis jo elokuussa ja äänityksetkin alkoivat jo viime keväänä, eli alle vuosi debyytin julkaisun jälkeen. Mitä teitte uudella levyllä eri tavalla aiempaan verrattuna? 16
• ­ Vitsi näköjään jatkui ja toinenkin levy tehtiin, kuittaa Kylähullujen Tonmi Lillman viimeaikaiset kuulumiset. ­ Kun edellinen levy lähti myymään hyvin, niin pistettiin uutta kiekkoa pihalle. Yleensä biisinteko menee niin, että Vesku (Jokinen, laulu) tekee ensin sanat ja biisin pohjat kasetille. Studioon mennään päivää ennen ja ihan spontaanisti tehdään siellä hommia. Mitään treenikämppää ei ole, vaan biisit väännetään päivässä kuntoon. Allun (Alexi Laiho, kitara) kanssa treenaamme kahdestaan Veskun biisit kuntoon. On studiossa sitten varaa hinkata jos tarttee. Hauskaa hommaahan tämä on, kertoo rummut ja basson levyille soittava Lillman. ­ Tämä uusi levy on paljon parempi kuin edellinen. Jos se tutisutti persettä, niin nyt pitäisi sitten tutista oikein kunnolla. Peräaukko sivistyksessä -levy on Kylähullujen toinen täyspitkä. Kolmisen vuotta sitten ilmestyi Keisarinleikkaus-ep, jonka jälkeen pari vuotta sitten kauppoihin putkahti Turpa täynnä -pitkäsoitto. Bändi nousi otsikoihin tänä vuonna, kun Lisää persettä rättipäille -ep:tä ruodittiin jopa iltapäivälehdissä. ­ Sehän oli ihan saatanan naurettava koko homma, tuhisee Lillman. Miestä sapettaa koko kohu niin maan penteleesti. ­ Ihan pellehommaahan se oli. Joku radiotoimittaja keksi soittaa levyä tasa-arvovaltuutetulle, joka tulistui siitä ja syytti biisiä rasistiseksi. Aivan tekemällä tehty koko juttu! Ei siinä ollut enää mitään tolkkua kun jossain Ilta-Sanomissakin kirjoitettiin isoilla otsikoilla. Hemmetin tylsää tuntuu joil- KYLÄHULLUT ­ VITSI JOKA JATKUU Marraskuussa uuden Peräaukko sivistyksessä -levyn julkaiseva Kylähullut on eräänlainen superkokoonpano, sillä orkesteriin kuuluu jäseniä Klamydiasta ja Children of Bodomista. lakin olevan, kun pitää tuollaistakin keksiä. Edellä mainittua kohubiisiä Peräaukko sivistykseltä ei löydy, mutta sen sijaan monta muuta mehevää rallia kuten Pillu, Kieli hanurissa ja Kyllä Vanhastakin saa panettaa. Lillman on ylennetty Kylähullujen puhemieheksi, koska hiljattain levyn julkaissut Klamydia on tehnyt promootiota Vesku Jokisen toimesta aivan tarpeeksi. Nyt Jokinen tyytyy olemaan hiljaa ja Lillman puhuu. Mies muutti viime vuonna Kouvolasta Helsinkiin, jossa hän nyt soittelee muun muassa Ajattarassa ja Vanguardissa. Kaveri muistetaan myös To/ Die/Forin rumpalina ja sekä Sinergystä ja Hateframesta. ­ Kun Hateframe hiipui, muutin Hesaan. Äänityshommia olen tehnyt kaverin studiolla, Tonmi kertoo. Kylähullut ei työllistä miestä juuri levytyksiä enempää, sillä terapiaprojektiksi kutsumansa orkesteri ei tee keikkoja. ­ Kerran oltiin kyllä jo Kuopi- on Rockcockiin menossa ja nimikin taisi olla julisteisiin painettuna, mutta homma kaatui. Ei se kuitenkaan ole sataprosenttisesti poissuljettua, etteikö keikkailtaisi vielä joskus. Mutta Allulla on Children of Bodom ja Veskulla Klamydia, joten niillä on aina kiirettä. Kylähullujen levyä kuunnellessa tulee helposti Klamydia mieleen. Lillman kuitenkin on toista mieltä. ­ Ei Kylähulluja olla koskaan Klamydiaan sekoitettu. Toki molemmissa on sama laulaja, mutta musiikkimme on paljon rankempaa, hevimpää ja meillä on tuplabassarit. Sanoituksia en koskaan kuuntele, mutta purnaamme ja haukumme ihmisiä joka biisissä. Jos joku aihe tulee mieleen mikä vituttaa, niin pistän sitten vaan tekstaria pojille ja Vesku tekee aiheesta sanoituksen. Muusikkoystävätkään eivät ole karsastaneet Kylähulluja. ­ Ei ainakaan ole kuulunut mitään mutinaa. Ei ne muuten olisi ystäviäkään. Huumorillahan tähän pitää suhtautua. Levylläkin voi mainita nimeltä tyyppejä ja kyllä ne ymmärtävät, Lillman nauraa. Bändin levyllä vierailee myös arvostettu ja maailmalla tunnettu Nightwishin Tuomas Holopainen. ­ Minulle Tuomas on tuttu vanhojen bändien rundeilta, ja kyllähän Allukin sen tuntee. Pojat tulivat sitten juhlimaan studioon ja ei muuta kuin koskettimet mukaan vaan. Kaveripohjalta tätä tehdään, eikä kukaan saa mitään korvauksia. Krapulan saa kyllä jokainen, Lillman päättää. TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: KRÅKLUND F U L L S T E A M & S U E Y L P E I N Ä E S I T T Ä V Ä T : (USA) 8.4.2008 TAVASTIA - HELSINKI LIPUT 20EUR / 22EUR ENNAKKO: TIKETTI (ALKAEN 7.11.2007) W W W . T I G E R A R M Y. C O M W W W . F U L L S T E A M A G E N C Y. C O M 17
• 18