Sue
Indierockpunkmetalzine
#114 TAMMIKUU 2008
HERRA YLPPÖ & IHMISET
HORRORPOPS·22 PISTEPIRKKO·DOWNSTAIRS
STAMINA·ROTTEN SOUND·BULLET FOR MY VALENTINE
1 CLIENT·TUVALU·BLACK MAGIC SIX·LOST ALONE·KAROSHI LOVERS ·AMBERIAN DAWN·AYREON·STRIBORG
Helsingin Jäähalli
Maanantai 4.2.2008, LIPUT 43
2
KAUKO JA RIKU JÄLLEEN KIMPASSA!
KAUPOISSA 6.2.
INSTRUMENTAALI-GROOVEA HAUDAN PARTAALTA!!!
WWW.SPINEFARM.FI RANKA@SPINEFARM.FI
WWW.SPINEFARM.FI · RANCH@SPINEFARM.FI
PUNTTI VÄPÄTTÄÄ 6.2.
5
11
www.marittakuula.fi
www.playgroundmusic.com
M
A AMPIAISTEN K UN UUL K IN TA GA IT TA R A
TUVALU
R
METALLISTA MUSIIKKIA ILMAN METALLIA
Huomio kaikki, jotka karsastavat ennaltaarvattavuutta, kertakäyttöisyyttä ja laskelmoivuutta: Tuvalu kasasi uudesta levystään avaruusseikkailun, joka ei päästä kuulijaa vähällä.
Y
ksi vuoden 2008 kunnianhimoisimmista levyistä on tamperelaisen Tuvalun käsialaa. Yhtyeen toinen albumi Viimeiset hetket ovat käsillä on intensiivinen ja arvaamaton vyörytys, jonka salaisuuksien kartoittamiseen menee paatuneimmallakin indiefriikillä hyvä tovi. Albumin mieltää ennemmin yhdeksi kokonaisuudeksi kuin nipuksi erillisiä biisejä. Tuvalu myöntääkin, että kyseessä on eräänlainen teemalevy. Kyllä me ihan tietoisesti rakensimme yhtenäistä levykokonaisuutta ja halusimme vieraannuttaa itsemme perinteisestä biisiajattelusta, yhtyeen kitaristi Antti Harmainen selostaa. Mutta toisaalta se ei ole samalla tavalla teemalevy kuin joku Genesiksen Lamb Lies Down on Broadway, jossa joku puertoricolainen katupoika seikkailee. Me ei tehty rock-oopperaa, basisti Jussi Oskari jatkaa. Minä näen levyn teeman niin, että siinä käsitellään tiettyä ajanjaksoa. Levyn biisit ovat kertomuksia samasta päivästä, mutta eri silmin nähtynä. Vähän kuin vakoilisi kerrostalon kaikkia asuntoja, mutta tässä tapauksessa se kerrostalo onkin koko maailma, laulaja Annina Antinranta kuvailee. Jos yhdistää Pulp Fictionin ajassa hyppivän tarinankerronnan The Prisoner -telkkarisarjan juoneen ja David Lynchin Eraserheadin estetiikkaan, niin on aika lähellä uuden levyn syvintä olemusta, Oskari jatkaa. Levy on tunnelmaltaan vainoharhainen ja kylmä. Sen yhteydessä voisi käyttää termiä "metallinen" viittaamatta hevimusiikkiin. Myös CMX on hiljattain flirttaillut samantyylisen musiikin kanssa Talvikuningas-eepoksellaan. Tuvalu suhtautuu vertaukseen varovaisesti. Me ollaan tehty tällaista musiikkia koko ajan, kun CMX on tehnyt vasta yhden tämäntyylisen levyn, Antinranta toteaa. Minä en ole vieläkään kuullut Talvikuningasta läpi. Sen perusteella, mitä olen kuullut, se on minusta paljon enemmän heviä kuin meidän levy, Harmainen tuumii. Meidänkin viime levystä jotkut löysi hevivaikutteita. Tuota minä en ole ikinä hiffannut, että mitä helvetin heviä siellä muka on. Tällä kertaa levyn äänityksissä päätettiinkin hankkiutua kerta kaikkiaan eroon heviulot-
tuvuudesta, Oskari painottaa. Suomen kielihän tietenkin leimaa levyt samaan karsinaan. Koska Suomessa ei tällaista kamaa ole kauhean paljon tehty, ei yhteneväisyyksiä tarvitse kovin montaa olla, ennen kuin vertailuja aletaan tehdä, rumpali Jussi Matikainen pohtii. Viimeiset hetket ovat käsillä vaati pitkän kypsyttelyajan ja valtavasti työstämistä. Kun yhtyeeltä kysyy yksityiskohtia albumin tekemisestä, intoutuvat muusikot vilkkaasti muistelemaan äänityksiä. Tämä oli hyvällä tavalla spontaanimpi levy kuin edellinen. Mehän tehtiin osa biiseistäkin studiossa. Viime levyä hinkattiin ihan helvetin neuroottisesti. Nyt enemmänkin vain heittäydyttiin hommaan ja pidettiin hauskaa. Koko ajan oli selkä seinää vasten ja piti tehdä isoja ratkaisuja just sillä hetkellä, Oskari muistelee. Minä koin suuren henkisen vapautumisen äänitysprosessin aikana, kun menin laulukoppiin ja huusin siellä koko entisen elämäni pihalle. Se oli terapeuttista, Antinranta kertoo. Oli hauskaa äänittää levyn lopun kirkumisjuttua. Me pidettiin ovia auki studiossa, ja viereisessä koulussa ihmettelivät, kun Annina kirkui neljäkymmentä minuuttia ja me muut huudettiin, että lisää vaan, huuda nyt oikeasti kuin joku tappais ja raiskais yhtä aikaa, Harmainen nauraa. Polveilevat kappaleet tarjoavat paljon mahdollisuuksia keikkojen elävöittämiseen. Tuvalu aikookin panostaa visuaaliseen puoleen. Ainahan me ollaan tykätty kikkailla elokuvallisuuden ja visuaalisuuden kanssa, ja sitä ulottuvuutta olisi tarkoitus tuoda mukaan roimasti lisää, Harmainen kertoo innostuneesti. Ollaan Lasse Ilano -nimisen turkulaisen videotaiteilijan kanssa jo pitkään suunniteltu poikkitaiteellista performanssia. Siitä tulee sellainen interaktiivinen juttu, jossa Lasse ajaa videotykillä esille looppeja ja efektejä. Neuvonkin varaamaan kunnon lääkityksen mukaan ensi vuoden keikoille!, Oskari jatkaa virnistellen.
TEKSTI: SAKU SCHILDT
Kuva: Timo Wright
12
JENKKIKUVASTOA TANSKALAISELLA SARKASMILLA
Patricia Day poseeraa HorrorPopsin uuden levyn kannessa klassiseen film noir -henkeen. Yhtyeen kuulumisista ei kuitenkaan turise mystinen daami savukkeenkatkun keskeltä. Ehei, Los Angelesin auringosta tavoitettu Patricia nauraa rehevästi ja usein.
aulun ohella läskibassosta HorrorPopsissa vastaava Patricia valittelee heränneensä juuri haastattelua varten, vaikka hänen reipas vastailunsa ei anna pienintäkään vihjettä siihen suuntaan. Patricia heittää alkuun arvion Suomen kellonajasta, mennen harhaan vain tunnin verran. Mutta tanskatarhan hän alkujaan onkin. Samassa maassa ovat taipaleensa aloittaneet myös kitaristi Nekroman ja rumpali Niedermeier. Nykyään Los Angeles toimii koko porukan tukikohtana. Moitteettoman englantinsa turvin Patricia voisi hyvinkin väittää olevansa syntyperäinen jenkki, mutta jo lyhyen jutustelun myötä esiin tuleva naseva huumorintaju paljastaa, että eurooppalainenhan tässä tosiaankin on kyseessä. HorrorPops on kuitenkin imagoltaan hyvin jenkkivoittoinen, joten onkin aiheellista tiedustella, miten tanskalaisuus tulee triossa esiin. Tämä saa aikaan yhden monista Patrician naurunremakoista. Oh, come on! Mehän olemme tanskalaisia henkeen ja vereen, ei epäilystäkään. Sen huomaa huumoristamme ja sarkasmistamme, jota kukaan ei tunnu ymmärtävän. Yleensäkin tapamme katsoa Amerikkaa ja amerikkalaisuutta osoittaa, että tanskalaisiahan tässä ollaan, Patricia korostaa Vaikka Tanskaa ei saakaan pois
HORRORPOPS
tytöstä, saa tytön pois Tanskasta. Eikä paluu ole suunnitelmissa. Tanskassa taitaa olla tällä hetkellä pari astetta pakkasen puolella. Sitä en voi väittää kaipaavani. Kun käännän täällä katseeni ikkunasta ulos näen palmun, ja tiedän, että voin lähteä T-paitasillani kaupungille pyörimään, Patricia kiusaa toimittajaa, jota odottaa ulkona useampi kuin pari pakkasastetta. Amerikkalaisuus näkyy vahvasti eritoten bändin elokuvakuvaston kanssa flirttailun muodossa. Uusi Kiss Kiss Kill Kill -levy on hyvinkin elokuvakeskeinen. Ainoa kappale, jolla ei ole pienintäkään kytköstä elokuvamaailmaan on Boot Boot. Sen inspiraationa toimivat Kööpenhaminassa tapahtuneet rauhattomuudet, joiden syynä oli kaupungissa sijainneen perinteikkään keikkapaikan myyminen kristilliselle taholle ja sen myötä rakennuksen saama purkutuomio. Kuvittelepa muuttavasi eurooppalaisena Yhdysvaltoihin. Aluksi tuntuu kuin olisi elokuvassa. Ehkä elokuvallisuutemme on seuraus yhtä lailla myös siitä. Mutta toki varsinkin film noir on meille kaikille iso asia, Patricia perustelee. Yksittäisiä elokuvasuosikkeja kysyttäessä Patricia empii. Voihan paska, mitäs vetäisin hatusta? Oikeastaan mikä tahansa mustavalkoinen pätkä, jossa on kuuma daami ja yksityisetsivä, tehoaa minuun. Toisaalta samoin Faster, Pussycat! Kill! Kill! -tyyliset jutut. Tulevissa videoissamme vaikutteet tulevat varmasti esiin.
lisuunnan levyä. Vielä nykyäänkin hän urputtaa minulle jokaikisissä treeneissä, että soitan liian psychobillymaisesti, Patricia hekottaa. No, vaikka kuolemalla uhkaisi, niin sieltä taustalta se tuttu naputus silti kuuluu. Vaan eipä se ole ainoa tuttu juttu, jonka Kiss Kiss Kill Kill pitää sisällään. Missfitkappaleeseen on ujutettu Madnessin Our Housen kertosäemelodia uusin lyriikoin tosin. Tästä saamme kiittää henkeäni ehkä uhkaavan Niedermeierin huonoa päivää. Eräänä päivänä hän vain oli vihainen kaikille. Hän pyöri ympäriinsä ja pauhasi päin ihmisten kasvoja Madnessin melodian tahtiin "My fist in the middle of your face". Se oli todella huvittavaa ja tiesimme, että meidän täytyy tehdä biisi, johon tuo pauhaaminen sopisi, Patricia muistelee. Ärsytyksen aiheista näyttää syntyneen useampikin biisi. Heading for the Disco? vaikuttaa aluksi Poison-yhtyeen pilkkaamiselta, mutta Patricia korjaa, että kyse on pilailu kasariretroiluun intoutuneiden tyttösten kustannuksella. En halua mennä tarkemmin ikääni, mutta 80-luvulla metalli oli minulle kova juttu, kun taas kevyt tukkahevi ei todellakaan ollut cool. Mutta jotenkin kummasti se nykyään on. Kaikki nuo nykyään hehkutettavat jutut eivä todellaeivät kaan olleet kovaa kama silloin. kamaa
SE SUUNNITELM SUUNNITELMISTA
Niin tyytyväinen kuin HorrorPops H onk uuteen albumiinsa onkin, ei kolkeik mikko aio täyttää keikkasettiään uusilla biiseillä. Kun levy on ollut k kauemman ulkona, otamme muka mukaan enemmän uutta materiaal materiaalia, mutta aluksi soitamme vain kolme tai aina neljä biisiä. Itseäni ainakin ärsyttää mennä katsomaan bändejä joit soittamassa biisejä, joita en vielä tunne tokaisee tunne, Patricia tokaisee. HorrorPops lupaa keikoilleen spektaakkelimaista menoa. Tarkemmin Patricia ei halua suunnitelmia paljastaa, osaksi siksi, etteivät suunnitelmat vielä pitkällä olekaan. Mitä suunnittelemiseen tulee, emme ole siinä kovinkaan hyviä. Asiat vain tapahtuvat. Kaikki on täyttä kaaosta astuessamme lavalle, mutta sellaisena haluamme asian pitääkin. Voisi siis sanoa kolmikon kulkeneen kunnioitettavan matkan ilman tarkkanäköistä suunnitelmallisuutta. Mutta vieläkö on paljon edessä? Toivottavasti. Mutta nykyisen tilan säilyminenkin on hyvä vaihtoehto. Emme elä ylellisyydessä, mutta HorrorPops elättää meidät. Rakastamansa asian toteuttaminen voittaa kyllä normaalin, tylsän työnteon. Minulla ei tietenkään ole mitään sitä vastaan, että yhä useampi innostuisi bändistämme. Eikös suuri kuulijamäärä tarkoita, että se mitä teet on hyvä juttu? Taitaapa tarkoittaa. Aikamme on lopussa ja Patricia heittää hyvästit rientäen keittämään pikaisesti kahvia ennen seuraavaa haastattelua. Jos hän on noin energinen heti herättyään, niin millainen hän mahtaakaan olla saatuaan kofeiinia koneistoonsa?
TEKSTI: JUKKA KITTILÄ KUVA: OCTAVIO
L
SANO PSYCHOBILLY JA KUOLE
Kiss Kiss Kill Kill nauhoitettiin jo viime vuoden huhtikuussa, mutta huomattuaan, ettei julkaisu vuoden ensimmäisellä puoliskolla enää onnistunut, päätti HorrorPops odottaa helmikuuhun 2008. Syynä tähän oli syksylle ajoittuneen julkaisuruuhkan aikaansaaman kovemman kilpailun välttäminen. Yhtye piti juuri ensimmäiset uuteen materiaaliin keskittyvät harjoituksensa. Patricia naureskelee kaikkien yllättyneen siitä, miten hyvin biisit ovat yhä muistissa. Lisäintoa tilanteeseen toi levy-yhtiö Hellcatin johtajan vierailu harjoituksissa valmis albumi hyppysissään. Uutuutensa itse nauhoittanut ja tuottanut HorrorPops siirtyi levyä varten takaisin triomuodostelmaan, jolla se aikoinaan aloittikin. Lisäkitaristille ei enää koettu tarvetta. Bändin alkuaikoina vaihdoimme Nekromanin kanssa instru-
mentteja kokeillaksemme jotain uutta. Minä siirryin basson taa ja hän tarttui kitaraan. Soitto ei kuitenkaan kulkenut toivotulla tavalla ja kakkoskitaristia kaivattiin. Alkuaikoinamme Nekroman oli paljon Nekromantixin kiertueilla, ja toisen kitaristin mukanaolo mahdollisti treenaamisen hänen poissa ollessaan. Runsaan vuosikymmenen mittaan "uudet" soittimemme tulivat kuitenkin tutuksi ja päätimme palata trioasetelmaan, Patricia kertoo. Patricia kokee yhtyeen pystyvän tiiviimmällä kokoonpanolla tuomaan paremmin esiin new wave -vivahteet, joita se tietoisesti halusi sisällyttää Kiss Kiss Kill Killiin. Hän mainitsee new waven ainoaksi kaikki kolme jäsentä selkeästi yhdistäväksi tekijäksi. Aloittaessamme päätimme välttää tiettyyn tyyliin jämähtämistä ja yrittää sen sijaan laajentaa skaalaamme mahdollisimman moniin suuntiin. Uuden albumin nimibiisi on niin new wavea kuin HorrorPops kykenee olemaan. Laaja-alaisista kokeiluista huolimatta HorrorPopsin pohjalla tuntuu kuitenkin jatkuvasti kytevän rocka/psychobilly. Ja Patricia nauraa taas. Niedermeier tappaisi sinut jos kuulisi tuon! Hän ei koskaan, ei niin koskaan kuuntele psychobillya eikä omista ainuttakaan tyy-
14
NAISET MUSIIKKITEOLLISUUDEN
C
lient sai alkunsa vuosituhannen alussa mielenkiintoisissa merkeissä. Oma yhtyeeni Dubstar oli juuri hajonnut, ja keskustelin kustantajani kanssa mitä voisin jatkossa tehdä. Hän soitti minulle seuraavana päivänä ja kysyi, miltä minusta tuntuisi lähteä Euroopan-kiertueelle Depeche Moden kanssa. Olin kirjaimellisesti pudota sohvalta, Clientin laulaja Sarah Blackwood kertoo. Clientin toinen perustajajäsen Kate Holmes oli edellisen bändinsä Techniquen kanssa päättänyt lähteä kiertueelle Eurooppaan. Puoliksi vitsinä hän kokeili onneaan kirjoittamalla Depeche Modelle bändin mahdollisuudesta päästä heidän lämppärikseen. Katen yllätykseksi miehet innostuivat ajatuksesta. Kuitenkin juuri ennen kiertuetta Techniquen laulaja päätti lähteä sooloilemaan. Joten... Viikkoa myöhemmin minut työnnettiin Varsovassa lavalle 45 000 pomppivan Depeche Mode -fanin eteen uuden Client-yhtyeen laulajana, Sarah kertoo. Se oli ensimmäinen keikkani kolmeen vuoteen, eli minulle meinasi syntyä pienoinen lavahysteria. Tämän jälkeen bändin miehet kuitenkin alkoivat jatkuvasti kysellä meitä mukaansa esiintymään. Lopulta me sitten istuimme heidän privaattikoneessaan matkalla keikoille, Sarah nauraa. Esiintyminen nimekkään yhtyeen kanssa vaati huolellista suunnittelua. Me halusimme pitää tyylimme hyvin yksinkertaisena. Emme olisi voineet mennä Depeche Mode -fanien eteen leikkimään poptähtiä. Emme myöskään halunneet Depeche Moden fanien heittävän mitään meitä kohti. He ovat tunnettuja siitä. Ennen ensimmäistä keikkaa Andy Fletcher sanoi, että jos meitä heitetään pulloilla, kannattaa pysyä paikoillaan. Jos he alkavat heittää paskaa, juoskaa. Siinä vaiheessa aloimme olla aika hermostuneita. Ensimmäiselle keikalle suunnitellut esiintymisasut, futuristiset lentoemäntien univormut tulivat jäädäkseen. Se on edelleenkin yksi yhtyeen tunnusmerkeistä. Halusimme olla hyvin anonyymeja. Pidimme ajatuksesta, että ihmiset keskittyisivät ennemminkin musiikkiimme kuin ulkonäköömme. Veimme anonyymiutemme vieläkin pidemmälle. Aloimme kutsua itseämme Client A:ksi ja Client B:ksi. Näin pääsimme eroon kaikista ennakkoluuloista. Sarah kertoo alter egon auttavan esiintymisjännitykseen. On kivaa erottaa lavaminä todellisesta minästä. Menet kiertueelle ja muutut joksikin toiseksi. Sitten tulet kotiin ja olet taas omat itsesi. Pidän ajatuksesta "on duty" ja "off duty", Sarah miettii. Myös suomalaiset pääsevät pian näkemään naisten lavaminät, kun Client saapuu Helsingin Redrumiin 12. helmikuuta. Olen käynyt kerran aiemmin Suomessa Dubstarin kanssa vuonna 1996. Oli talvi ja hyvin kylmä. Muistan, kuinka järkytyin, kun bändin pojat söivät poroa. Ei Petteriä saa syödä! Client on työskennellyt kiireisellä aikataululla. Neljä kuukautta bändin perustamisen jälkeen naiset kirjoittivat sopimuksen Andy Fletcherin Toast Hawaii -yhtiön kanssa. Vuoden 2006 lopulla Client siirtyi ruotsalaisen levyyhtiön, SubSpace Communicationsin leipiin. Vaikka Client edelleenkin keikkailee vähintään kerran viikossa, ovat he ehtineet silti
VALLANKUMOUKSESSA
Vaihtoehtoisen, elektronisen popin sanansaattaja CLIENT on kuusivuotisen uransa aikana ehtinyt keikkailla paljon. Helmikuussa bändin on määrä lähteä kiertämään Skandinaviaa. Tällä kertaa yksi pysäkeistä on Suomi.
laittaa alulleen kolme täyspitkää albumia. Neljännen tekeminen on jo aloitettu. Emme voi kuitenkaan sanoa elävämme levymyynnillä. Tosin ei voi moni muukaan tämän päivän artisti. Nykyään tuotteistaminen on hyvin tärkeää. Musiikkiala on tänä päivänä hyvin teollista. Olemme puhuneet Katen kanssa suunnittelevamme oman vaateja alusvaatemalliston. Oikeastaan pidämme ajatuksesta, että Client on oma pieni teollisuutensa musiikin vallankumouksessa. Yritämme omalla esimerkillämme innostaa muita naisia alalle. Välillä urakan keskellä tulee silti miettineeksi, onko tässä mitään järkeä, kun ei saa oikein vuokraakaan maksettu. Pakko tätä on tehdä puhtaasti rakkaudesta musiikkiin, Sarah toteaa.
TEKSTI: MARIKA HONKATUKIA KUVA: FABRICE LACHANT
15
22-PISTEPIRKKO
SUUNNITELMA A(SENNE)
22-Pistepirkko on oppinut, etteivät avoimuus ja itsenäisyys sulje toisiaan pois. Kolmen miehen ytimen ympärille tarvitaan paksulti hyviä ihmisiä.
L
ähes 30-vuotisen ja ehdottoman omaehtoisen uran tehnyttä 22-Pistepirkkoa tituleerataan usein mediassa suomi-indien kummisedäksi, keisariksi ja kuninkaalliseksi. Basisti-kosketinsoittaja Asko Keränen ei osaa sanoa, miltä se tuntuu. Hän ei ole niitä taiteilijoita, jotka on koulutettu täyttämään haastattelunauhat nokkelalla, mutta ontolla sanahelinällä. Sen sijaan hän hyräilee pienen sävelmän, keittää meille kahvia ja alkaa aidon luonnonlapsen tavoin tunnustella tuntemuksiaan. Mitä tarkoittaa, että on keisari? Onko se hyvä? On. Se tarkoittaa arvostettua ja muita ylempänä olevaa. Ylempänä? Siihen mä en lähde. Meidät on kasvatettu siihen, että kaikki ihmiset on tasa-arvoisia. Isä ja äiti sanoivat aina, että kaikki ovat saman arvoisia ja kaikille pitää olla kiltti. Mutta... Eiks toi kuitenkin oo parempi kuin suomi-indien vihoviimeinen yäk? Oikea asenne.
VÄHÄN ON TARPEEKSI
Haastattelupaikka Altai Studios on 22-Pistepirkon itsenäistymisen maamerkki. Oman kohtalonsa ohjaksiin tarttunut suomi-indien sulttaani on perustanut Helsingin 16
Maunulaan studio-päämajan, joka pyrkii valmistamaan musiikkia yhä aktiivisemmin. Lisäksi bändi ja sen saksalainen manageri Quintus Kannegiesser pyörittävät Bone Voyage -levy-yhtiötä. Bone Voyage perustettiin juuri tällaisen takia, Asko sanoo ja viittaa studioon ympärillään. Ensin meidän piti julkaista vain omia levyjä, uusia ja uudelleenjulkaisuja. Sitten me saatiin kiva demo bändiltä nimeltä Goodnight Monsters. Me pidettiin siitä paljon ja päätettiin alkaa julkaista muutakin. Vuonna 2008 Bone Voyage julkaisee musiikkia Pistepirkkojen lisäksi ainakin Joensuu 1865:lta, Anssi 8000:lta, Tuomari Nurmiolta alias Judge Bonelta ja Goodnight Monstersilta. Asko kertoo myös olevansa kiinnostunut levyttämään myös Altai Studiosilla demoja äänittäneen Kari Peitsamon kanssa. Siispä Askon, kitaristi-laulaja P-K Keräsen ja taannoin Somerolta Helsinkiin muuttaneen rumpali-laulaja Espe Haverisen kalenterit ovat täynnä. Ei meillä ole ollut vuosiin varsinaisia muita töitä. Me soitetaan, tuotetaan ja äänitetään ja opetetaan vähän. Mitä se on vaatinut? Jääräpäisyyttä, onnea ja varmuuden siitä mitä haluaa. On myös niin, että jos pitää takaovea aina auki, sitä tulee myös käyttäneeksi. Mä taas rakastan b- ja c-suunnitelmia. Ne ovat viisau-
den merkki. Onneksi meillä on niin pieni bändi, että me ei tarvita paljon rahaa. Pistepirkon levyt myy tasaisen vähän, noin 17 000 kappaletta maailmanlaajuisesti. Se on tarpeeksi meille. Se riittää siihen, että tätä pystyy tekeen. Oletteko koskaan yrittäneet tehdä myyvää levyä? Rumble City, La La Landillä (1994) me kokeiltiin sellaista. Ja Rally of Loven (2001) tuottaja kysyi, että halutaanko me tehdä "music with attitude" vai "music for the radio". "Music with attitude" tuntui typerältä. "Music for the radio" kuulosti huvittavammalta, joten me valittiin se, laitettiin biisit ruotsalaisen pop-myllyn läpi. Nyt mä tajuan, että "music with attitude" on juuri tuota, Asko sanoo ja osoittaa kädellään seinää, jonka takana Anssi 8000 soittaa. Se on sitä, että sä et kelaa radiosoittoa, vaan pyrit tiivistämään omaa ilmaisuasi.
DOGMAN TAHTIIN
Noin vuosi sitten 22-Pistepirkko laati säännöt, joiden puitteissa helmikuun 2008 alussa ilmestyvä Drops & Kicksin (2005) seuraaja tehtäisiin. Asko Keränen iloitsee siitä, että bändi pysyi dogmassaan loppuun saakka. Me päätettiin tehdä mahdollisimman yksinkertaisia biisejä, harjoitella ne ja panna nauhuri päälle, kun tilanne on
DOWNSTAIRS SKENEPOLIISIN PAINAJAINEN
Debyyttinsä julkaiseva Downstairs lupaa paskoa housuihinsa, jos levy nousee listoille.
lkuvuoden kiinnostavimpia julkaisuja on helsinkiläisen Downstairsin debyyttilevy Oh Father. Bändin vimmaista ja moni-ilmeistä musiikkia ei ole helppo kategorisoida, mutta jonkinlaisiksi verrokeiksi voidaan heittää sellaisia nimiä kuin At the Drive-In ja Fugazi. Downstairsissa soittavat Asmo (laulu), Topi (kitara), Eemeli (basso) ja Otto (rummut). Pääinstrumenttiensa ohessa Asmo, Topi ja Eemeli harovat myös urkuja, muita koskettimia sekä rumpukonetta. Suen tenttaukseen suostuneet Asmo ja Topi istuvat helsinkiläisessä rokkibaarissa. Taustalla soiva Tom Waits siivittää polveilevaa keskustelua, joka alkaa Metallican diggaamisella ja dissaamisella ja jatkuu yhteisellä päätöksellä levystä keskustelemiseen. Ennen Oh Fatherin tekoa Downstairs tehtaili itsekseen pari kappaletta omakustanteita. Samalla linjalla ei kuitenkaan tarvinnut jatkaa vaikka alkuun näin suunniteltiinkin. Me alettiin suunnittelemaan levyntekoa ennen kuin saatiin diili, Asmo kertoo ajasta ennen levytyssopimusta. Oltiin tekemässä sitä itse, kunnes jotain levy-yhtiöitä tuli kuvioihin. Levy-yhtiö tarkoittaa Fullsteamia, tallia esimerkiksi Disco Ensemblen, Damn Seagullsin ja No Shamen takana. Downstairs on tällä hetkellä siis varattu. Yhtye halusi äänittää levynsä Finnvoxilla. Vaihtoehtoisempaa musiikkia julkaisevassa levy-yhtiössä huolestuttiin, miten studion soundi tarttuu bändin sinkoilevaan musiikkiin. Pojat kertovat, ettei Finnvox-soundiin ole kuitenkaan pakko sortua. Ei se oo siitä kiinni missä sen tekee. Finnvoxilla on helvetin hyvä huone nauhoittaa. Sen lisäksi siellä on meidän hyvä ystävä Arto Tuunela, jonka kanssa me ollaan tehty kaikki meidän demotkin, kertoo Asmo. Artokin sanoi, että kyllä siellä voidaan tehdä autotallin kuuloista musaakin. Se on enemmän mun mielestä sitä, että tietää mihin juttuihin ei kannata koskea, Topi jatkaa. Vaikka siellä on autotunet ja kaikki mahdolliset jälkituotantohelvetit, niin ei niihin tarvitse lähteä jos ei halua.
A
Biisit olivat valmiina pitkän aikaa ennen nauhoittamista. Pääosin treenikämpällä yhteistyönä hoidettavassa sävellystoimessa Downstairsin nelikko on äärimmäisen demokraattinen. Me ollaan soitettu niin pitkään, että me tunnetaan toisemme musiikillisesti läpikotaisin. Ne jutut tulee tavallaan luonnostaan, Asmo selittää. Kun liityttiin Teostoon ja piti täyttää lappuja, ainoa oikea vaihtoehto oli laittaa, että kaikki raha mitä tulee, menee neljään osaan.
pohtii. Musta tuntuu, että meidän bändin vahvuus on siinä, että me ei olla ikinä kuuluttu mihinkään Suomen punk- tai hardcore-skeneen. Siksi mitkään skenerajoitukset ei jotenkin istu meille. Me ollaan sellainen väliinputoaja, Asmo miettii. Jos me oikeesti saadaan joku tyyppi meidän keikalle tai ostamaan levyn, me tiedetään, että se tulee sinne vain sen takia, että se tykkää. Se ostaa levyn sen takia, että se tykkää siitä eikä siksi, että se on kuuma juttu skenessä, pohtii Topi.
LIIAN EMOA?
Törmäsin Downstairsiin ensimmäistä kertaa viime vuoden maaliskuussa, jolloin yhtye oli lämppäämässä Ruotsin hardcore-legenda Raised Fistiä Helsingin Nosturissa. Illan kahta muuta bändiä kiemuraisempi Downstairs sai skenepoliiseilta osakseen jäätävää asennetta ja huutelua. "Liian emoa," kajautti joku neropatti patsastelijoiden joukosta. Monikin huusi, Asmo muistelee. Niitä keskisormia oli siinä edessä aika paljon. Sain onnistuneesti muutaman piikin sinne yleisöön takaisin ja olin jotenkin tosi kikseissä sen keikan jälkeen. Siellä oli pikkaisen sellaista vihamielisyyttä. Ahtaaseen karsinaan Downstairsia ei saa vangituksi. Mua oikeesti vituttais soittaa jos jengi rupeis tönimään toisiaan. En mä oo sellainen natsi, ettei meidän keikoilla saisi tehdä jotain, mutta se on vaan koko se hc-genre... Koko se maailma on vain niin sisäsiittoinen, paasaa Asmo. Jos on joku menevä riffi, niin kyllähän se pitti lähtee pyörimään. Mutta kyllä mun mielestä on siistimpää vähän sekoittaa sitä pakkaa, Topi tuumii. Ei niin, että kunhan vain joku nyt huutaa ja on vähän säröä. Esimerkkinä kekseliäästä hardcore-bändistä Topi mainitsee Refusedin, joka venytti hardcoren rajoja omintakeiseen tyyliinsä. Kun lähtee siihen, että jotenkin rajoittaa itseään eikä saa astua hardcoren ulkopuolelle, se menee ihan päin vittua, Topi
TAIDETTA VAI VIIHDETTÄ?
Downstairs suhtautuu musiikkiinsa intohimoisesti. Bändi välttelee helppoja ratkaisuja ja pyrkii haastamaan sekä itsensä että kuulijansa. Heitetään siis ilmoille mahdoton kysymys: onko Oh Father enemmän taidetta vai viihdettä? Toivottavasti levyllä on enemmän taidetta kuin viihdettä. Mutta keikoillahan pitää sitä viihdettä vähän ollakin, Topi tuumii. Kyllähän ne voi mennä vähän lomittain välillä, Asmo miettii. Hankalaa. Niin, onko joku Mars Volta taidetta vai viihdettä jossain keikalla, jos siellä viihtyy ja on kivaa, kysyy Topi. On meilläkin paljon sellaista, mikä voi mennä viihteen puolelle. Lyrikoissa voi olla tietynlaista huumoria, jota suurin osa ihmisistä ei välttämättä löydä. Tai ei ole tarkoituskaan. Minkälaisia teemoja sanoituksissa on? Ne on mun ajatuksia ihan mistä vaan. Esimerkiksi siitä, että ihmisiä on ihan vitusti liikaa. Meitä on vaan niin paljon liikaa, me kulutetaan ihan kaikki. Me ollaan synnytty Suomeen kultalusikka perseessä, me voidaan käydä viidenkymmenen minuutin kuumassa suihkussa, Asmo höyryää. Ihminen on paha. Se on aika suuri teema tuolla levyllä, vaikkei se olekaan mikään konseptilevy.
Downstairs ei kuitenkaan halua julistaa. Ei me oikeastaan olla mikään kantaaottava bändi. Kyllä levyllä on sellaisiakin juttuja, mutta ne on siellä siksi, että ne on tulleet eteen. Jos kantaaottavuus sopii musaan, se on ok, Topi miettii. Jotkut tekee sen hyvin ja jotkut huonosti. Mä tykkään esimerkiksi At the DriveInin sanoista, joista mä en tajua hevonvittuakaan. Mutta yhdessä sanassakin voi olla se tietynlainen fiilis. Ei mullakaan ole tarkoitus tehdä jotain selvää tarinaa biisiin, vaan fiiliksiä, kertoo Asmo sanoituksistaan. Fiiliksistä puheenollen, tunne se on mukana kusettamisessakin. Topin mukaan koko levybisnes perustuu artistin kusettamiseen. Kun me allekirjoitettiin sopimusta, Juha (Kyyrö, Fullsteamin toimitusjohtaja, toim. huom.) sanoi, että "kyllähän te ymmärrätte, että tämä on aina parempi meille kuin teille?" Mutta tietenkin me halutaan tehdä näin, koska me halutaan rahaa levyn tekemiseen, Asmo painottaa. Ei me oltais koskaan voitu tehdä tuota levyä ilman rahoitusta. Meidän suunnitelma onkin se, että me kusetetaankin niitä... ...ennen kuin ne ehtii kusettamaan meitä, Topi lopettaa virnuillen. Kumpikin osapuoli tekee työtä menestyksen puolesta, mikä sopii pojille. Asmo kehuu, kuinka hienoa on, kun joku ilmoittaa milloin mennä keikalle ja minne. Sanan levittämisessä isommalle joukolle tarvitaan apujoukkoja. Levy-yhtiötovereidensa Disco Ensemblen suuruista suosiota kaksikko ei osaa itselleen ennustaa. Huulena heitetty listasijoitusveikkailu huvittaa poikia. No, nythän on siis tosi helppo päästä listoille. Sen takiahan me julkaistaan tää nyt, Asmo taktikoi. Jos oltais neljäskymmenes niin olis sellaiset bileet että! Topilla on rohkeammat suunnitelmat. Mä voin luvata, että mä paskon housuuni jos noin käy.
TEKSTI: TUOMAS TIAINEN KUVA: HV KINGS
18