RAPPORT 10/2024 - Lehtiluukku.fi

1 Vauvat vähissä VENLA SEURI Tyttöjen silpominen juontaa juurensa faraoiden Egyptiin JUHO PAAVOLA Metsä herättää suomalaisissa vahvoja tunteita JANI KAARO Näin kuoro voi pelastaa demokratian 10/2024 rapport.fi KATLEENA KORTESUO Miten romahtanut syntyvyys vaikuttaa yksilöön ja yhteiskuntaan?
2 Miten vauvakato vaikuttaa yksilöön ja yhteiskuntaan? rapport@rapport.fi | RAPPORT.FI | AIHERAHOITETTU.FI TIEDUSTELUN TIISTAIKIRJE KATLEENA KORTESUO Kirjoittaja on tietokirjailija Kolumni on katkelma kahdesti kuukaudessa ilmestyvästä Tiistain tiedustelukirjeestä Tilaa 5,90 € / kk RAPPORT.FI S uomalaisten syntyvyys on romahtanut. Naisten h e d e l m ä l l i s y y s l u k u on pudonnut 1,26:een lapseen. Väestön uudistuminen vaatisi kuitenkin keskimäärin 2,1 lasta, ellei muuttoliikettä lasketa mukaan. Teemme siis vähemmän vauvoja kuin koskaan ennen. Vauvattomuudella on vakavia seurauksia monelta kannalta. Kansantalouden näkökulmasta väestöpyramidi muuttuu kärjellään seisovaksi kiikkeräksi kolmioksi, jossa eläkeläisiä on eniten ja vauvoja vähiten. Niinpä tulevaisuudessa meillä on yhä vähemmän rahaa maksaa eläkkeitä, hoitaa sairaita, kunnostaa infrastruktuuria ja ylipäätään säilyttää hyvinvointiyhteiskunta. Lisäksi Suomen puolustusvoimien selkäranka muodostuu miesten asepalveluksesta, mutta ikäluokat pienenevät uhkaavasti. Reservimme kutistuu vaarallisella tavalla. Emotionaalisesti ja sosiaalisesti on äärimmäisen surullista, jos kokonaisen valtion populaatio vähenee. Olemme huolissamme muista katoavista kansoista, kielistä ja kulttuureista, mutta astelemme itse saman kehityksen alkumetrejä. Tilanne on jo nyt hankala maantieteellisesti ja aluepoliittisesti: pienet paikkakunnat kutistuvat ja kouluja on pakko lopettaa. Poliitikot joutuvat päättämään, mihin maakuntiin pystytään rahoittamaan keskussairaalat, yliopistot, lentokentät ja hyväkuntoiset tiet. Pieni syntyvyys vaikuttaa joka kolkkaan ja kaikilla tasoilla. Ymmärrän hyvin, että syntyvyyskeskustelu on tuskallista seurattavaa heille, jotka eivät saa lapsia vaikka haluaisivat. Hedelmällisyyshoidot ovat raskaita, adoptioprosessi on hidas, eikä kummallakaan ole täystakuuta. Tämä kolumni ei käsittele tahattomasti lapsettomien tilannetta. Syntyvyyden romahtaminen koskee silti meitä kaikkia ilmiönä, ja asiasta pitää puhua. Olipa perhe lapseton tai ei – ja tahtomattaan tai ei –, alhainen syntyvyys vaikuttaa jokaisen arkeen. ELÄKEJÄRJESTELMÄ nojaa siihen, että nykyisten työntekijöiden palkoista maksetaan nykyisten eläkeläisten eläkkeet. Maksuja suorittavat sekä työnantajat että työntekijät. Samalla työntekijä kerryttää omaa eläkettään vuosi vuodelta. Hän on siis oikeutettu itse saamaan myöhemmin eläkettä, joka vuorostaan maksetaan seuraavien sukupolvien palkoista. Aiemmin homma toimi sujuvasti, kun vanhuksia oli vähän ja työssäkäyviä paljon. Niinpä palkoista kerätyt eläkemaksut riittivät kattamaan vanhusten eläkkeet. 2010-luvulla tapahtui käännös ikävämpään suuntaan: syntyvyys alkoi vähetä merkittävästi. Tätä nykyä jokainen sukupolvi on aina edellistä pienempi, ja silti samaan aikaan eläkkeelläoloaika pitenee. Eläkemaksuja kertyy kuin pipetillä, mutta eläkkeitä pitäisi maksaa kuin
3 TIEDUSTELUN TIISTAIKIRJE paineletkusta. Soitin Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajalle Mikko Kautolle. Hän lohdutti, että toistaiseksi varat ovat riittäneet, koska kertyvien eläkemaksujen lisäksi käytössä on myös rahastoituja eläkevaroja. – Suomessa viime vuoden alussa eläkevarat olivat 242 miljardia euroa. Tästä otettiin 5,7 miljardia euroa eläkkeiden maksuun. Kokonaisuudessaan varat kuitenkin kasvoivat, koska sijoitukset tuottivat hyvin. Meillä on siis onneksi isot rahastot. Ne ovat kuin valtava vesitorni, joka helpottaa pipetin ja paineletkun epäsuhtaa. Vesitorni ei heti tyhjene, mutta sitä tarvitaan yhä enemmän. ENTÄ VOISIKO maahanmuutto auttaa vauvapulaan? Kyllä ja ei. Työperäinen maahanmuutto auttaisi kyllä eläkeongelmaamme. Kaikki työntekijät ja työnantajat kuittaavat omilla eläkemaksuillaan vanhusten eläkkeitä, ja samalla työntekijät kerryttävät tietenkin omaa eläkettään tulevaisuuden varalle. Jos saamme Suomeen lisää työtä tekeviä kansalaisia, se lykkää eläkepommin räjähtämistä. Maahanmuuttajataustaiset tekevät usein hieman enemmän lapsia kuin suomalaissyntyiset, mutta heidänkin syntyvyytensä putoaa kuin kivi. Aivan sama, minkä lähtömaan tilastoriviä katsoo. Elämme vanhentuvassa valtiossa. Nekin ihmiset, jotka muuttavat meille muualta, ryhtyvät tekemään yhä vähemmän lapsia. MITÄ MUUTOKSIA todistamme lähitulevaisuudessa? Eläkejärjestelmä joudutaan uudistamaan. Eläkeikä siirtyy eteenpäin, eläkemaksut nousevat. Asevelvollisuutta on muutettava radikaalisti. Tulevista ikäluokista ei saa riittävästi väkeä reserviin. Maanpuolustuksen selkäranka horjuu. Näemme yhä enemmän vanhusten yksinäisyyttä. Hoitaja ehtii pitää kädestä hetken, mutta vanhuksilla on yhä harvemmin lapsia, jotka kävisivät katsomassa. Luemme uutisista yhä useamman maaseutukoulun lopettavan. Kunnat tulevat siirtymään yhteiskouluihin, joihin matkataan kauempaa. Ehkä oppitunnit alkavat sähköisinä jo koulubussissa, jotta koulumatka pysyisi laskennallisesti tarpeeksi lyhyenä. Kuntaliitokset ovat väistämättömiä. Siitä seuraa pitkät välimatkat kirjastoihin, virastoihin, liikuntapaikkoihin ja kouluihin. Osa haja-asutusalueiden kiinteistöistä muuttuu arvottomiksi. Perintöä ei kannata välttämättä enää ottaa vastaan, jos se sisältää vain omakotitalon kuolevassa kunnassa. JOTKUT EIVÄT TEE lapsia ilmastoahdistuksen takia. Osmo Soininvaara muistuttaa blogissaan, että pieni lapsiluku on toki hyväksi maapallolle, mutta sitä ei kannata kiristää nollaan. Soininvaara kärjistää, että lähitulevaisuudessa valmistuvat ikäluokat täytyy ohjata melkein kokonaan sote-alalle, jotta vanhukset saataisiin hoidettua. Itse asiassa on hyvinkin paradoksaalista, jos ympäristöstä huolehtivat eivät tee vauvoja. Silloin syntyvyys on hiilihurjastelijoiden harteilla. Sellainen yhteiskunta on melkoisen erilainen paikka. On selvää, että lapsen syntymä ympäristövastuulliseen perheeseen kuluttaa vähemmän luonnonvaroja kuin lapsen syntymä kulutusjuhlaa viettävälle pariskunnalle. Tehkää siis vauvoja, rakkaat elokapinalliset. LIIKAA VAIVAA, en mä jaksa, kauhee homma. Perusteluna vapaaehtoiselle lapsettomuudelle on myös oma aika, omat riennot ja omat harrastukset. Hyi, mikä uhraus lapsen teko olisi! Nykypäivänä aikuinen ihminen voi vaatia “omaa aikaa” ja “omia juttuja” kuin murrosikäinen, joka tulkitsee maailmaa vain oman napansa kautta. Tällaista ajattelua olisi pidetty aiemmin vastuun välttelynä, mutta nykyään se on vain “oman näköistä elämää”. Onneksi lapsen voi tuosta vain tekaista hedelmällisyyshoidoilla vaikka nelikymppisenä, kun on aika asettua aloilleen. Don’t stop the party! Harva ymmärtää, että hedelmällisyyshoidot eivät ole mikään taikatemppu, jolla nelikymppinen taiotaan kaksikymppiseksi. Tosiasiassa vain joka viides hoito tuottaa sen kaivatun vauvan. Loput neljä viidestä päätyvät ikävään pettymykseen. YHTEISKUNTANA EMME ole keskustelleet riittävästi siitä, miten vapaaehtoinen lapsettomuus vaikuttaa yksilöön myöhäisessä keski-iässä ja vanhuudessa. Bilettävä kolmekymppinen voi olla raihnainen kahdeksankymppinen. Silloin samanikäisten kaveripiiri ei enää lohduta, sillä muutkin vanhenevat ja raihnaantuvat samaan tahtiin. Tutkimusten mukaan yksi suurimmista syistä vanhusten yksinäisyyteen on juuri lapsettomuus. Elisa Tiilikaisen väitöskirjassa kerrotaan riipivästi, miltä lapsettomuus ja erityisesti lapsenlapsettomuus tuntuvat ikääntyneenä. Tapanamme on lähestyä eläkkeitä ja ikääntymistä tuotto-odotusten ja kestävyysvajeen kautta. Eläkesumma ei kuitenkaan korvaa sitä, jos kukaan läheinen ei ole pitämässä kädestä kiinni, kun vanheneminen pelottaa. – Me ei olla vielä nähty sitä tilannetta, jossa vapaaehtoisesti lapsettomat kasvavat vanhoiksi. Minkälaista on sitten elää yksinäistä elämää, Mikko Kautto pohtii. – Menojalka ei silloin paljoa vipata, eivätkä konsertit lopulta olekaan niin merkityksellisiä asioita. R Mitä siis pitäisi tehdä? Tiistain tiedustelukirjeen täyspitkästä verkkoversiosta löydät Kortesuon ehdotukset vauvapulan korjaamiseksi RAPPORT.FI Bilettävästä kolmekymppisestäkin tulee raihnainen vanhus. Konsertit eivät silloin välttämättä tunnu kovin tärkeiltä.
4 Metsä tuo toivoa, tuloa ja työtä MAINOS TEKSTI JA KUVAT JUHO PAAVOLA P aula Lehtomäki harppoo metsässä aika tottunein askelein. Ei olla työmaalla, vaan ihan muuten vain. Tai no, juttelemassa ja kuvaamassa. – Olen innokas virkistyskäyttöihminen. Minulla ei ole omaa metsää, mutta muutaman kerran vuodessa marjastan ja säännöllisesti sauvakävelen, kun asun metsän vieressä. Se on semmoinen likeinen, varmaan aika tyypillinen keski-ikäisen suomalaisen metsäsuhde, Lehtomäki kertoo. Työnsä puolesta Lehtomäki katsoo metsää talouden kautta. Entinen ministeri toimii nykyisin kattojärjestö Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajana. Jako työminän ja henkilökohtaisen välillä auttaa Lehtomäkeä näkemään ja ymmärtämään metsien käyttöä koskevat ristiriidat. Metsät herättävät muistoja, tunteita ja toiveita. Paljon on intohimoja siitä, mitä metsällä pitäisi tehdä tai mitä sille ei missään nimessä saisi tehdä. Puuta tarvitaan talouteen, mutta myös ilman puhdistamiseen. – Haluaisin, että vastakkainasettelun sijaan ajattelisimme metsistä sekä että. Metsä on suomalaisille rakas ja tärkeä, ja niin luontokato kuin ilmastonmuutoskin ovat asioita, joiden vuoksi asiat on tehtävä joka päivä vähän paremmin, Lehtomäki sanoo. Taloudellisen hyvinvoinnin ääni ei metsäkeskustelussa kuulu PAITSI SYDÄMEN ASIA, metsä on ollut Suomelle myös tärkeä hyvinvoinnin lähde. Esimerkiksi vuonna 2021 metsäteollisuus loi suoraan ja välillisesti 100 000 työpaikkaa ja metsäsektorin arvoketju 3,8 miljardia euroa verotuloja. Lehtomäki toivoisikin, että metsäkeskustelussa metsän yhteiskunnalle luomat taloushyödyt nousisivat nykyistä vahvemmin esiin. – Välillä tuntuu siltä, että metsäasioista keskustelevat alan ulkopuolelta ne, jotka eivät ole metsän kanssa missään tekemisissä. Se on harmittanut Lehtomäkeä. Hän tosin huomauttaa, että pahimmillaan harmituksen voisi korvata väkevämmälläkin suomen kielen sanalla. Usein tuntuu siltä, että omaa organisaatiota käsitellään mediassa väärien silmälasien läpi – oli kyse urheiluseurasta, työpaikasta tai puolueesta. Se on inhimillistä, mutta metsäkritiikille on myös perustansa. Alkuvuodesta julkaistu yhteiskuntatieteiden tohtori Juhani Wiion selvitys osoitti, että Helsingin Sanomissa ja Yleisradiossa metsiä käsitellään mediassa ensi sijassa ilmastopolitiikan, luontokadon ja hiilinielujen kautta. Lukuun ottamatta Ylen alueuutisia talouden ääni ei juuri kuulu. Metsä herättää suomalaisissa muistoja, toiveita ja monenlaisia tunteita. Mediassa metsiä käsitellään usein ilmastopolitiikan kautta. 4
5 Metsä tuo toivoa, tuloa ja työtä Ympäristökysymykset ovat totta, eivätkä ne poistu sillä, että puhutaan taloudesta. Silti samalla on laiskaa ajattelua ylenkatsoa hyötyjä, joita metsien talouskäyttö suomalaisille on tuonut. Vaurautta syntyy heti alkuvaiheessa metsänomistajan kantorahana sekä metsäkoneja kuljetusyrittäjien tulosta, seuraavassa vaiheessa metsäyhtiöiden omasta jalostustoiminnasta ja sen jälkeen vielä yrityksiltä, jotka esimerkiksi kehittävät kokonaan uusia biopohjaisia tuotteita. – Metsäteollisuudessa arvoketju on pitempi ja kotimaisempi kuin millään muulla teollisuudenalalla Suomessa. Se raha jää Suomeen, mikä mielestäni on etenkin tämänhetkisessä taloustilanteessa arvokasta, Lehtomäki sanoo. Maa näyttää vihreältä, mutta riittääkö se? LUONNONVARAKESKUS LUKEN tutkimuspäällikkö ja johtava tutkija Kari T. Korhonen katsoo metsää kasvun, monimuotoisuuden ja käytön kautta. Jotta metsä voi hyvin, niitä kaikkia tarvitaan. – Tai mikä nyt on hyvinvointia? Eihän siltä puulta kukaan kysy, että miten voit, eikä se varmaan siihen vastaisikaan. Ehkä parempi olisi puhua metsän terveydestä, Korhonen oikaisee. Sekin käy. Kun lentokoneella nousee Helsinki-Vantaalta kohti pohjoista, näkyy sateisella kelillä pilveä, mutta kirkkaalla säällä metsää, metsää ja metsää. Ellei sitten satu – Välillä tuntuu siltä, että metsäasioista keskustelevat alan ulkopuolelta ne, jotka eivät ole metsän kanssa missään tekemisissä, pohtii Paula Lehtomäki. 5
66 Kun metsistä puhutaan vain hiilinieluina, unohdetaan valtava kansantaloudellinen merkitys, joka metsäsektorilla on. KARI T. KORHONEN katsomaan ulos suuren järven yläpuolella, jonka senkin ympärillä on lisää metsää. Eikö sitä nyt riitä sen verran, ettei siitä juuri tarvitsisi kantaa huolta? – Edelleen Suomessa ollaan siinä tilanteessa, että metsän käyttömahdollisuus olisi suurempi kuin mitä hakataan. Mutta metsiä ei koskaan käsitellä puhtaan optimaalisesti, sillä päätökset käytöstä hajautuvat tosi isolle porukalle, Korhonen sanoo. Suomen metsät ovat kasvaneet 1970-luvulta lähtien enemmän kuin puuta on kannettu. Tärkein kysymys on se, että korvaako määrä laadun. Molempia nimittäin tarvitaan, jotta metsät voivat toimia hiilinieluina, jotka sitovat itseensä sitä hiilidioksidia, jota teollisuus, liikkuminen ja kaikki eläminen yleensäkin tuottaa. Suomen metsien hyödyntämistä ohjaavat EU:n hiilinielutavoitteet, joissa metsän kulutusta katsotaan ja myös sanktioidaan vertailutason mukaan. Korhosen mielestä järjestelmää pitäisi katsoa nykyistä kriittisemmin. – Kun metsistä puhutaan vain hiilinieluina, unohdetaan kaikki ne työpaikat ja valtava kansantaloudellinen merkitys, joka metsäsektorilla on. Miksi ylipäätään terve elinkeino pitäisi alistaa vain päästöjen sitomiseen, joita aiheutuu esimerkiksi siitä, että kaasua ja öljyä pumpataan merten pohjista. Hoitamaton metsä muuttuu hiilinielusta hiilen lähteeksi MUTTA TAKAISIN SIIHEN kysymykseen, että miten metsällä menee. Korhosen mielestä laadullisesti ihan hyvin. Suuri osa metsästä on saanut alkunsa 1950–1970-luvulilla ja on jo kasvuikänsä päässä. Samalla Suomessa kasvaa paljon myös nuorempaa metsää. Sekä talouden että ilmaston näkökulmasta tarvitaan monipuolista metsää. – Hakkuiden rajoittaminen on keino lisätä hiilen sitoutumista metsiin lyhyellä aikavälillä, sillä kasvavat puut sitovat hiiltä. Pitkällä aikavälillä se kuitenkaan enää toimi näin, vaan päinvastoin lopulta puita alkaa kuolla ja lahoamisen seurauksena hiiltä alkaa vapautua ilmakehään. Korhonen huomauttaa, että monimuotoisuus edellyttää riittävää määrää suojeltuja metsiä. Samalla hiilen tehokkaaseen sitomiseen tarvitaan talousmetsää, joka uusiutuu käytön ja istuttamisen myötä. – Vaikka metsiä käytettäisiin vähän enemmänkin, niin kyllähän Suomen metsät edelleen ovat aika suuri nielu ja hiilen sitoja, Korhonen huomauttaa. – Sitä paitsi, kuinka suuri ongelma se sitten lopulta on, että meillä on tällainen uusiutuvien raaka-aineiden varasto, jolla kyetään korvaamaan fossiilisia raaka-aineita. Suomen on päästävä metsätalouden megatrendien matkaan PUUTA EI OLE tuhlattavaksi, mutta sitä riittää. Lehtomäen mielestä metsiä pitäisikin oppia katsomaan jälleen mahdollisuuksien kautta. – Lukuun ottamatta graafisia papereita kaikkien tuoteryhmien globaali markkina on kasvussa, Lehtomäki huomauttaa. Metsäteollisuus arvioi, että vuoteen 2035 mennessä maailmanmarkkinan arvo on noin 715 miljardia euroa. Syyt löytyvät globaaleista megatrendeistä: kasvavalle väestölle on rakennettava lisää, ja samasta syystä esimerkiksi pakkausmateriaalien sekä biopohjaisten hygieniatuotteiden kysyntä kasvaa. Samalla alati kasvava ympäristötietoisuus ruokkii kysyntää biopohjaisille kemikaaleille ja polttoaineille, joilla korvataan fossiilisia ja uusiutumattomia luonnonvaroja. – Sen ymmärtäminen luo talousajatteluumme toivoa, jota tarvitaan nyt, kun ajat ovat hankalat. Samalla on tosiasia, että joku ne tuotteet joka tapauksessa valmistaa. Meidän on Suomessa pidettävä huoli siitä, että meidän tuotteemme ovat niitä, joita halutaan, Lehtomäki sanoo. Kaatomääriä ei kuitenkaan voida lisätä loputtomiin. Lisäarvo edellyttää sitä, että nykyisiä puumääriä on kyettävä jalostamaan tehokkaammin. Metsäbiotalouden tiedepaneelin mukaan esimerkiksi pelkästään sellunvalmistuksen sivuvirtana saatavasta ligniinistä voitaisiin saada 1,5 miljardin euron kakku. Fossiilisten raaka-aineiden korvaamisen ja Suomen viennin vahvistamisen ohessa Lehtomäki kehottaa katsomaan metsiä myös huoltovarmuuden kautta. – Eurooppalaisen omavaraisuuden näkökulmasta on tärkeää tarkastella kotimaisia ja eurooppalaisia arvoketjuja. Jos onnistumme kehittämään puukuidusta ratkaisuja, joilla voidaan korvata mineraaleja ja fossiilisia polttoaineita, voimme vähentää riippuvuutta EU:n ulkopuolisista kriittisistä resursseista, Lehtomäki sanoo. R Raakkutuho voidaan korjata vain teoilla • Metsäteollisuuden kokonaismarkkinan arvioidaan kasvavan 1,8 prosentin vuosivauhdilla. Vuonna 2035 se on noin 715 miljardia euroa. • Vuonna 2021 metsäsektori loi Suomeen suoraan ja välillisesti noin 100 000 työpaikkaa. Metsäsektorilla maksettiin palkkoja vuonna 2022 noin 2,5 miljardia euroa. • Metsäsektorin vientitulot ovat noin 14,8 miljardia euroa, noin 18,1 prosenttia koko Suomen tavaraviennin arvosta. • Metsäteollisuudesta Suomeen saatava kokonaisverokertymä vuonna 2022 oli noin 3,8 miljardia euroa. 3,8 MILJARDIA EUROA
77 Raakkutuho voidaan korjata vain teoilla K un Suomi palaili töihin ja kouluun elokuun alussa, harva tiesi mikä raakku on. Kuukautta myöhemmin on vaikea löytää suomalaista, joka ei tietäisi sen olevan äärimmäisen uhanalainen jokihelmisimpukka. Sellaisten joukkokuolemasta tuli totta Stora Enson hakkuutyömaalla Suomussalmen Hukkajoella, missä metsäkone rymisteli raakkujen asuttaman metsäjoen ylitse useita kertoja tuhoten niiden asuinympäristön. – Se oli äärimmäisen valitettava tapahtuma, jollaista ei missään nimessä olisi saanut tapahtua, Suomen Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki sanoo. Julkisessa keskustelussa selväksi on käynyt yksi asia: työmaalla on toimittu ammattieettisesti huolimattomasti ja ennakkoon saatuja ely-keskuksen ohjeita on järjestelmällisesti rikottu. Poliisin esitutkinnan ja todennäköisen oikeudenkäynnin myötä vasta selviää, kuka on määrännyt, kuka on rikkonut, miten ja miksi. Varmaa kuitenkin jo nyt on se, että metsäalalla on peiliin katsomisen paikka, jossa puheiden sijaan tarvitaan tekoja. Juridiikkaa oleellisempaa näet on se, että Hukkajoella on rikottu suomalaisten moraalintajua. Syyskuun 10. päivänä suuret metsäyhtiöt ilmoittivat sitoutuvansa tapaamisessa ympäristöministeri Kai Mykkäsen kanssa 50 metrin suojavyöhykkeeseen raakkuesiintymien läheisyydessä. Vapaaehtoinen sitoutuminen ei riitä kaikille tiukempaa lainsäädäntöä haluaville, mutta se on hyvä alku ja askel oikeaan suuntaan. – Sitä työtä pitää jatkaa, että se koko ketju niin sanotusti pitää. Pitää olla oikea tietotaito, mutta jokaisella tekijällä arvoketjussa pitää olla myös oikea asenne, Lehtomäki sanoo. Lehtomäestä kuulee, että tapaus harmittaa, etenkin kun Suomen taloudessa eletään tiukkoja aikoja, jolloin ajatuksia pitäisi saada metsien suojelusta myös niiden tehokkaaseen talouskäyttöön. Hän huomauttaakin, että tapauksen kommentointi edellyttää tarkkuutta: kun nyt puolustaa metsätalouden tekijöitä, saa helposti syyt niskaansa ympäristötuhojen ja huolimattoman toiminnan vähättelystä. – Asiaa ei pidä vähätellä, mutta usein sorrumme ajattelemaan, että asiat ovat huonommin kuin ne ovat. Vuosittain Suomessa tehdään yli 130 000 metsänkäyttöilmoitusta eli joka arkipäivä alkaa yli 450 puunkorjuutyömaata. Kun katsoo asiaa kokonaisuutena, Suomen metsissä toimitaan hyvin. R Tämä on Aiherahoitettu artikkeli , jonka toimittaja on kirjoittanut tilaajan aiheesta. Tilaaja on Metsäteollisuus ry.
8 Tyttöjen silpominen – katkeamaton perinne?
9 Maailmassa on 230 miljoonaa silvottua naista. Asiantuntijoiden mukaan tämä johtuu yhteisöistä ja perinteistä, arvoista ja uskomuksista sekä halusta kontrolloida tyttöjä ja naisia läpi elämän. M aailman terveysjärjestön WHO:n arvion mukaan maailmassa on 230 miljoonaa silpomisen läpikäynyttä tyttöä tai naista. – Monelle silpomisen läpikäyneelle naiselle silpomisesta johtuvat terveysongelmat tulevat yllätyksenä, sanoo Ihmisoikeusliitossa sukupuolittuneen väkivallan asiantuntijana työskentelevä Solomie Teshome. Silpomisperinteen eri muotoja esiintyy erityisesti Afrikan länsirannikolta Afrikan Sarveen ulottuvalla vyöhykkeellä sekä Lähi-Idän ja Aasian maissa. Tietämättömyys, tai ainakin se, ettei oikeanlaista tietoa jaeta, voi olla yksi syy perinteen jatkumiseen. Asiantuntijoiden mukaan perinteen tausta on kuitenkin monisyisempi. – Silpomisen uskotaan vahvistavan yhteisön kulttuuria ja etnistä identiteettiä. Silpomisen läpikäyneet tytöt ja naiset tulevat sosiaalisesti hyväksytyiksi, kun uskomus on, että vain silpomisen läpikäynyt nainen on kunnollinen ja kunniallinen. Ajatellaan myös, että silpominen takaa neitsyyden ja vähentää yliseksuaalisuutta, Teshome sanoo. Ennaltaehkäisevässä ruohonjuuritason työssä kannattaa Teshomen mukaan käyttää tyttöjen ympärileikkauksen käsitettä, sillä se tarkoittaa monilla kielillä samaa. Se ei myöskään ole käsitteenä yhtä latautunut kuin silpominen. Silpominen kuitenkin kuvaa oikeammin tytölle tehtyä väkivaltaa. – Tuomitsen perinteen, mutta kunnioitan ihmisiä. Päävastuu on tyttöjen vanhemmilla, mutta on meidän kaikkien asia suojella tyttöjä ja naisia, Teshome sanoo. Perinnettä ylläpidetään paikallisesti SILPOMINEN TARKOITTAA tytön tai naisen ulkosynnyttimien eli klitoriksen sekä isompien ja pienempien häpyhuulten poistamista joko kokonaan tai osittain ilman terveydellistä syytä. Monissa yhteisöissä silpominen nähdään rituaalisena siirtymänä lapsuudesta aikuisuuteen. Yleensä tyttö läpikäy silpomisen viimeistään puberteetin kynnyksellä. WHO määrittelee silpomisen neljään ryhmään sen laajuuden perusteella. Faraoninen ympärileikkaus eli infibulaatio on silpomisen äärimmäisin muoto. Siinä ulkoiset sukuelimet poistetaan kokonaan, jonka jälkeen haava ommellaan kiinni. Virtsaamista ja kuukautisverta varten jätetään pieni reikä. Faraoninen perinne on nimensä mukaisesti lähtöisin faaraoiden ajalta Egyptin ja Sudanin alueelta. Joidenkin historian tulkintojen mukaan silpominen oli yläluokkainen ilmiö, jonka avulla varmistettiin tytön siveys ennen avioliittoa, selittää Suvi Lensu Kansainvälisestä Solidaarissuussäätiöstä. – Silpominen on ollut merkki arvokkuudesta ja KUVITUS NUNNU HALMETOJA TEKSTI VENLA SEURI Tyttöjen silpominen – katkeamaton perinne?
10 perheen kunniasta. Sen on ajateltu hillitsevän tyttöjen seksuaalisuutta. Toisaalta silpomisen läpikäynyt tyttö on ollut myös vaikea raiskata. Silpomisperinnettä eri muotoineen ylläpidetään Lensun mukaan paikallisesti. Somalikulttuurissa kauneuskäsitys on yksi arvo silpomiselle. Lensu haluaa murtaa yleisen harhaluulon, jonka mukaan silpominen on islamin uskoon liittyvä perinne. Silpomista esiintyy eri uskontokunnissa, kuten kristittyjen ja muslimien keskuudessa. – Erittäin köyhissä ja eristyksissä olevissa yhteisöissä, joissa lukutaito on heikkoa, saatetaan ylläpitää silpomista väittämällä, että se lukee Koraanissa. Siksi muutoksen tarvitaan mukaan vahvoja uskonnollisia johtajia, jotka kertovat, että näin ei ole, Lensu sanoo. Ilmastonmuutos lisää silpomista köyhissä perheissä LENSU MUISTUTTAA, että vaikka silpominen on vanha ilmiö, se ei tarkoita, että se olisi hiipumaan päin. Solidaarisuussäätiö tekee tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista työtä paikallisesti Etiopiassa, Keniassa ja Somalian pohjoisosassa sijaitsevassa Somalimaassa. Lensu sanoo, että usein perheessä, jossa on tyttölapsia, on vanhemmilla kaksi huonoa vaihtoehtoa. On yleistä, että jos tyttöä ei viedä leikkaukseen, perhe kokee jäävänsä yhteisön ulkopuolelle. Ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma äärimmäinen kuivuus ja jo entuudestaan pienten maanviljelyssatojen pienentyminen on vaikuttanut myös silpomisen yleisyyteen ja siihen, missä iässä tyttö läpikäy silpomisen. – Afrikan Sarven kuivuuden myötä tyttöjä myydään lapsiavioliittoihin, joista tuleva puoliso maksaa myötäjäiset. Silpomisen läpikäyneestä tytöstä maksetaan usein enemmän, Lensu sanoo. Solidaarisuussäätiö toimii kohdealueillaan yhteistyössä paikallisten järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Lensu kertoo, että esimerkiksi Keniassa tytöille järjestetään vapaaehtoisia turvaleirejä silpomisen sijaan. Turvaleireillä koko perheelle, myös vanhemmille, jaetaan monipuolista tietoa silpomisen haitoista. Laki ei yksin riitä ETIOPIASSA JA KENIASSA tyttöjen silpominen on laitonta, Somaliassa ei. Lensun mukaan laki voi toimia pelotteena, mutta se ei yksinään riitä, sillä silpominen on tabu, jota tehdään suljettujen ovien takana. Tyttöjä myös kuljetaan leikattavaksi maihin, joissa se ei ole laitonta. Silpomisen suorittaa yleensä yhteisöstä löytyvä ammatinharjoittaja, nainen, jota kutsutaan kätilöksi. Usein kätilön ammatti kulkee suvussa sukupolvelta toiselle. Joillakin alueilla silpominen on medikalisoitunut ja sitä tehdään steriileissä sairaalaolosuhteissa koulutetun hoitohenkilökunnan toimesta. Operaation laajuudesta riippuen siitä seuraa usein kroonisia terveysvaivoja, kuten kipua virtsatessa, kuukautisten aikana ja yhdynnässä, tulehduksia ja kasvaimia sukuelimissä sekä haasteita fyysisessä työssä jaksamisessa sekä synnytyksessä. – Silpominen ei ole hyväksyttävää millään tavalla tehtynä. Se on systemaattista naisten kontrollointia, jonka murtamiseen tarvitaan poliittista voimaa, Lensu sanoo. THL tilastoi ja ohjeistaa Suomessa SILPOMISTA ESIINTYY myös länsimaissa diasporassa eli muualla kuin synnyinmaissaan elävissä yhteisöissä. THL:n arvion mukaan Suomessa elää noin 10 000 silpomisen läpikäynyttä tyttöä tai naista. Vuonna 2019 THL julkaisi yhdessä sosiaalija terveysministeriön kanssa Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen estämisen toimintaohjelman. Samana vuonna eduskunnalle luovutettiin kansalaisaloite tyttöjen silpomisen kriminalisoimiseksi rikoslaissa nykyistä selkeämmin. Monen mutkan kautta eduskunta otti lain käsittelyyn syyskuussa 2024. Silpomisen esiintyvyyttä synnyttäjien keskuudessa on seurattu vuodesta 2017 lähtien syntyneiden lasten rekisterin avulla. Vuoden 2023 luvut eivät ole vielä valmistuneet, mutta vuonna 2022 suomalaisissa synnytyssaleissa synnytti 179 ympärileikattua naista. Se on noin 0,4 prosenttia kaikista synnytyksistä Silpominen on ikivanha perinne, jonka juuret ovat faraoiden Egyptissä.
11 tuona vuonna. Suhdeluku on pysynyt suunnilleen samana kaikkina seurantavuosina. Väkivaltaa, ei kulttuurinen ilmiö THL ARVIOI, että Suomessa on 650–3 080 tyttöä, joilla on riski joutua ympärileikatuksi. Suomessa syntyneitä tyttöjä lähetetään toimenpiteeseen muihin maihin – sen tietää Ujuni Ahmed, joka on vuosikausia pitänyt tyttöjen silpomista esillä ja ajanut asiaa sekä kohti eduskuntaa että suomalaisen yhteiskunnan eri tasoja. – Silpomisen vastainen työ on liikaa järjestöjen harteilla. Lakien lisäksi tarvitsemme rakenteita, jotka tunnistavat lapsiin ja naisiin kohdistuvat riskit ja suojelevat heitä, Ahmed sanoo. Ahmedin mukaan muutokseen tarvitaan mukaan myös yhteisöjen miehet, jotka ovat äänekkäästi silpomisperinnettä vastaan. Toisaalta hän kertoo vierailleensa Djiboutissa Itä-Afrikassa ja kohdanneensa perheenisiä, jotka ovat jääneet kotiin vartioimaan tyttäriään silpomiskausilla eli aikoina, jolloin yhteisön naiset hakevat tyttöjä kotoaan silvottaviksi. Nämä isät eivät halua, että oma tytär silvotaan. – Monet nuoret miehet ovat aktiivisia ja sanovat, että leikkaamaton tyttö on arvokas, sanoo myös Ihmisoikeusliiton Teshome. Ahmed on kyllästynyt siihen, että silpomisesta vaietaan vetäytymällä kulttuurisiin taustoihin tai sanomalla, että näistä asioista on niin vaikea puhua. Ahmedin mukaan kysymys on globaalisti ihmisoikeuksista sekä lasten ja naisten oikeudesta omaan kehoonsa, joita molempia silpominen rikkoo törkeästi ja tietoisesti. Kulttuurin verhon taakse ei voi piiloutua eikä joitakin kulttuureja tai yhteisöjä saa rasistisesti demonisoida, Ahmed sanoo. – Silpominen on järjestelmällistä lapsiin ja naisiin kohdistuvaa vakavaa väkivaltaa. Sellaisena siitä pitää puhua ja sitä vastaan pitää toimia. R Tämä on Aiherahoitettu artikkeli , jonka toimittaja on kirjoittanut tilaajan aiheesta. Tilaaja on Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö.
12 12 Sairaalakoulussa sukelletaan virtuaalilaseilla historian syövereihin ja vaikeisiin sosiaalisiin tilanteisiin. Tuusulassa toimiva Kalliomaan sairaalakoulu ja XR-museo yhdistävät voimansa opetusmateriaalien suunnittelussa. Vaikeiden tilanteiden harjoittelua virtuaalimaailmassa
13 H yväkin uutinen on tehokkainta aloittaa negatiivisesti. Siksi Kalliomaan sairaalakoulun rehtori Terhi Ahonen kertoo, mikä on suurin virhe opettamisessa. – Usein me aikuiset ajattelemme lasten ja nuorten puolesta ja yritämme keksiä ratkaisuja. Yleensä on parasta kuunnella heitä itseään, sillä usein lapset itse osaavat kertoa, millaista apua he esimerkiksi oppimisessa tarvitsevat, Ahonen kertoo. Siksi nyt toimitaan toisin. Tuusulassa sijaitseva Kalliomaan sairaalakoulu aloitti syyskuussa yhteistyön XR-museon kanssa. Se on Keravan, Järvenpään ja Tuusulan kuntien yhteinen museohanke, jossa historian maailmoja, tapahtumia ja kehityskulkuja esitetään ja koetaan pelinomaisesti VRlasien kautta. Kalliomaan koulun opettajat ja oppilaat suunnittelevat talven 2024–25 aikana opetussisältöjä yhdessä XR-museon henkilökunnan kanssa. – Haluamme ottaa käyttäjät ja heidän tarpeensa mukaan alusta asti. Uskomme, että he auttavat meitä parhaiten löytämään opetuksessa tärkeimmät lähestymistavat ja kiinnostuksenkohteet, XR-Museon yhteisötuottaja Minna Vähäsalo sanoo. Vuorovaikutteiset maailmat toimivat parhaiten VR-laseilla, mutta niitä voidaan käyttää myös verkkoselaimella. XR-museohankkeessa keskiössä on uudenlaisen museokokemuksen luominen virtuaalitekniikalla. – Samalla ajatuksena on alusta asti ollut sen miettiminen, miten koulut voisivat hyödyntää museossa tehtävää työtä opetuksen osana, Vähäsalo sanoo. Sairaalakoulu sukeltaa virtuaalimaailmaan KALLIOMAAN KOULU on yksi Suomen 24 sairaalakoulusta. Jokainen sairaalakoulu on profiililtaan hieman erilainen. Niitä kaikkia yhdistää kuitenkin se, että niiden oppilaat ovat joko sairaalahoidossa tai avohoidon hoitosuhteessa esimerkiksi lasten tai nuorisopsykiatriaan. – Meille Kalliomaalle tullaan, kun perusopetuksessa tarjottavat tukitoimet eivät riitä, Ahonen sanoo. Taustalla voi olla koulukiusaamista tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ahdistusta, masennusta tai itsetuhoisuutta. Kalliomaan koulussa monella oppilaalla on neuropsykologisia vaikeuksia, autisminkirjoa tai vakavia keskittymisen häiriöitä. – Usein on niin, että näistä monta diagnoosia Sairaalakoulussa sukelletaan virtuaalilaseilla historian syövereihin ja vaikeisiin sosiaalisiin tilanteisiin. Tuusulassa toimiva Kalliomaan sairaalakoulu ja XR-museo yhdistävät voimansa opetusmateriaalien suunnittelussa. TEKSTI JUHO PAAVOLA KUVITUS NUNNU HALMETOJA Vaikeiden tilanteiden harjoittelua virtuaalimaailmassa
14 kasautuu päällekkäin. Sairaalakoulussa voidaan tarjota oppilaiden tarvitsema rauhallinen oppimisympäristö, jossa on tavallista enemmän aikuisia tukena, Ahonen jatkaa. Ahonen sai ensikosketuksen XR-museoon ja virtuaalimaailmojen mahdollisuuksiin Tuusulan kunnan opettajatyöeli Veso-päivillä viime keväänä, kun XR-museon työntekijät esittelivät VR-tekniikan mahdollisuuksia opetuksessa ja etsivät opetusalan kumppaneita. Kun Ahonen veti VR-lasit päähänsä ja sukelsi historian visuaalisiin syövereihin, hänen ei kauan tarvinnut harkita. Kalliomaan koulussa voitaisiin hyötyä virtuaalitekniikasta, ja pian Ahonen saikin hankkeeseen mukaan koulussa toimintaterapeuttina työskentelevän Marja Jäppisen. – XR-museolla oli heti mukana saavutettavuuden näkökulmat ja halu kehittää sellaista, mikä toimii kaikilla oppilailla. Olemme pieni koulu ja toimimme pienissä ryhmissä, mikä helpottaa suunnittelua, ja toisaalta jos jonkun asian saa toimimaan meidän kanssamme, se melko varmasti toimii opetuksessa muuallakin, Jäppinen näkee. Oppilaat ovat oppimisen asiantuntijoita ENSIMMÄINEN YHTEINEN työpaja pidettiin Kalliomaan koululla syyskuun alkupuolella. Tehtävänä oli miettiä, mistä asioista visuaalisia ja pelillisiä oppimisympäristöjä kannattaisi alkaa rakentaa. Liian moni on turtunut historiaan tankatessaan lähinnä knoppitiedoksi kelpaavia vuosilukuja ja suurmiesten nimiä, vaikka historiaa voidaan katsoa elävästi myös esimerkiksi perheenäitien, lainsäädännön, urheiluvalmentajien, vähemmistöjen tai vaikka muotiteollisuuden kautta. Perusasioiden osaaminen on tärkeää kehityskulkujen ymmärtämiseksi, mutta samalla historian opettaminen on myös arvojen valintaa. XR-museo ja Kalliomaan koulu luovat virtuaalisia oppisisältöjä niukkuuden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. – Se on ajankohtainen kysymys, joka yhdistää historian nykyhetkeen ja auttaa rakentamaan oppilaille arvokasta suhteellisuudentajua. Juuri nyt puhutaan säästöistä, mutta elämme edelleen yltäkylläisyydessä erilaisiin vanhoihin aikoihin verrattuna. On hyvä huomata, että niukkuutta on ollut aina, Ahonen näkee. Lähestymistapoja pyöriteltiin yhdessä. Koulun henkilökunnan ja oppilaiden ajatukset toimivat pohjana XR-museon käsikirjoittajien ja suunnittelijoiden työlle. – Voi olla myös voimauttavaa kertoa, mitä itse toivoisi voivansa oppia. Oppilaat joutuvat monesti tilanteeseen, missä aikuiset kertovat ja puhuvat oppilaan yli hänen omista asioistaan, eivätkä he saa omaa ääntä esiin. Näin toteutettuna oppilaat saavat itse olla asiantuntijoita ja kertoa, mikä heille on kiinnostavaa, Jäppinen sanoo. Virtuaalilasit tukevat erilaisia oppimistapoja HÄTÄISESTI ON helppo sanoa, että taas siellä koulussa vain lisätään parjattujen digilaitteiden määrää ja annetaan oppilaiden valita, koska aikuisilta on hukassa auktoriteetti ja kyky vaatia. Siitä nyt vain ei ole kyse. – Virtuaalisuus on hyvä lisäväline, mutta se on vain yksi työkalu opettajan työkalupakissa, Ahonen tiivistää. Virtuaalisuutta tarvitaan, sillä yksi ja sama oppimisen tapa ei sovi jokaiselle. Nykyisin on laajasti jaettu ymmärrys siitä, että yksi oppii parhaiten asiat lukemalla, toinen kuulemalla, kolmas tekemällä ja neljäs näkemällä. Tämä pätee koko koululaiskohorttiin, mutta opiskelumetodien soveltaminen korostuu erityisopetuksessa entisestään. On tärkeämpää etsiä tapoja, jotka toimivat oppimisessa kuin juuttua tapoihin, joilla voi miellyttää nimimerkin suojassa jurottavia digiluddiitteja. – VR-lasien avulla pystymme kokeilemaan erilaisia oppimistyylejä. Lue kirjasta -tyyli on toisille vaikea. Heille on helpompaa oppia liikkeen, näkemisen tai konkreettisesti kokemisen kautta. Virtuaalilasien avulla vieraaseen paikkaan voi tutustua elävästi ja altistua pelottavalle asialle turvallisessa ympäristössä. Niitä on sovellettu psykiatrisessa sairaanhoidossa ja saatu hyviä tuloksia. JANNE TAMMINEN
15 Näin tietoa tulee monesta eri aistikanavasta, mikä hyvällä tavalla haastaa sen perinteisen oppimistyylin, Jäppinen sanoo. Ahonen uskoo, että jatkossa historianopetukseen kehitettyjä sisältöjä voi hyödyntää sellaisenaan myös muissa oppiaineissa. XR-museolla on vahva paikallinen ote, mikä näkyy esimerkiksi Tuusulanjärven taiteilijamiljöön virtualisoinneissa. – Esimerkiksi kultakauden runoilijat, kirjailijat ja taiteilijat voivat olla siellä historian osana, mutta heistä tehtyjä esityksiä voisi hyödyntää myös äidinkielen tai vaikka kuvaamataidon opetuksen osana, Ahonen näkee. Luokkaretki kuuluu kaikille OPPITUNTIEN ULKOPUOLELLA virtuaalimaailmoissa on paljon mahdollisuuksia myös sosiaalisten tilanteiden opettelussa. Monelle erityiskoulujen oppilaalle arkuus tai pelko sosiaalisia tilanteita kohtaan on merkittävä hidaste tai este niin osallistumiselle kuin oppimisellekin. – Voi esimerkiksi olla, ettei oppilas ensin millään uskalla lähteä luokkaretkelle ja kun sinne päästään, se voi olla välillä hankalaakin. Me kuitenkin ajattelemme, että oikeus päästä mukaan luokkaretkille kuuluu jokaiselle, Ahonen sanoo. Virtuaalimaailmat voivatkin olla tehokas työkalu uusien sosiaalisten tilanteiden harjoitteluun. Ammattikielellä Jäppinen puhuu altistamisesta: kun pelkoja kohdataan pikkuhiljaa, niitä opitaan hallitsemaan, käsittelemään ja lopulta myös voittamaan. Esimerkiksi etukäteen jännitetty vierailu museossa voi muuttua elämykseksi, kun eteen tulevat asiat ja tilanteet on voitu käydä virtuaalisesti VR-lasien avulla läpi. Pelottavasta tulee tuttua ja ymmärrettävää. – Perinteinen tapa altistaa on keskustella, piirtää ja tehdä listoja. Virtuaalilasien avulla vieraaseen paikkaan voi tutustua elävästi ja altistua pelottavalle asialle turvallisessa ympäristössä. VR-laseja on sovellettu psykiatrisessa sairaanhoidossa ja altistamisesta niiden avulla on saatu hyviä tuloksia, Jäppinen perustelee. R Yhdenvertainen ja turvallinen virtuaalimuseo V irtuaalisessa tilassa toimiva XRmuseo -hanke käynnistyi alkuvuodesta 2024 ja on edennyt suunnitelmien mukaan. Valmiina ovat ensimmäiset versiot Keravan vanhasta valtatiestä, J.H. Erkon kotitalo Erkkolasta, Aleksis Kiven kuolinmökistä, vanhasta Jokelan tiilitehtaasta sekä Tivoli Sariolasta sadan vuoden takaa. Tekeillä ovat esitykset taiteilija Pekka Halosen kotitalosta Halosenniemestä, Heikkilän kotiseutumuseosta ja Klaavolan talosta. – Ja mikä parasta, myös nimikilpailu alkaa ratketa. Saamme käyttömme meidän ajatuksiamme ja toimintatapaamme kuvaavan nimen, joka on samalla ehkä myös hieman työnimeämme eli XR-museota helpompi käyttää, viestintäkoordinaattori Kira Vesikko valottaa. Samalla virtuaalimuseota kehitetään jatkuvasti yhdenvertaisuuden, monimuotoisuuden ja turvallisen käytön ajatuksen mukaan. Kun museo aukeaa, jokainen voi kirjautumatta vierailla virtuaalimaailmoissa. Sen sijaan sisältöjen luominen, tehtävien tekeminen ja muiden kanssa vuorovaikutuksessa oleminen avatarin eli virtuaalihahmon kautta vaatii tunnistautumisen esimerkiksi pankkikoodeilla. – Haluamme, että virtuaalinen museo on paikka, jossa jokainen vierailija voi tuntea olonsa mukavaksi ja turvalliseksi omana itsenään. Luomme parhaillaan aivan uudenlaista museokokemusta, ja siksi on tärkeää, että myös suunnittelemme ja toteutamme asiat heti kerrasta oikein, Vesikko sanoo. Virtuaalimuseon nimi ja käyttöliittymä julkaistaan syksyn 2024 aikana. R Tämä on Aiherahoitettu artikkeli , jonka toimittaja on kirjoittanut tilaajan aiheesta. Tilaaja on XR-museo -hanke. Virtuaalilasien avulla vieraaseen paikkaan voi tutustua elävästi ja altistua pelottavalle asialle turvallisessa ympäristössä. Niitä on sovellettu psykiatrisessa sairaanhoidossa ja saatu hyviä tuloksia. JANNE TAMMINEN
16 Aiherahoitettu artikkeli Oy:n julkaisema mainosliite | TOIMITTAJAT Katleena Kortesuo, Jani Kaaro, Venla Seuri, Juho Paavola KANNEN KUVA Colin Maynard ULKOASU Seppo Honkanen | KUVITUS Nunnu Halmetoja | MYYNTI Eero Petrell 040 150 31 56 rapport@rapport.fi | RAPPORT.FI | AIHERAHOITETTU.FI JANI KAARO P itäisikö liittyä Marttoihin? Tai Saab-yhdistykseen, kunhan ensin hankin vanhan Saabin? Tutustuisin uusiin ihmisiin ja vapaa-aikana voisi olla kaikenlaista mielekästä puuhaa. Nyt kun koko maailma on huolissaan siitä, miten demokratia rapautuu ja ihmiset jakautuvat vastakkaisiin ryhmiin, ongelmaa voisi lievittää yksinkertaisella ja konkreettisella tavalla: liity järjestöön. Näin väittää tuore amerikkalaisdokumentti, Join or Die, jonka taustalla on vuosikymmenien sosiologinen tutkimus. IHMISET SAADAAN puhaltamaan yhteen hiileen, jos he tuntevat kuuluvansa yhteen, mutta tuota tunnetta ei synny elleivät ihmiset tapaa toisiaan. Koska osallistuminen kaikenlaiseen järjestötoimintaan on viime vuosikymmeninä vähentynyt, myös yhteiskunnallinen luottamus ja halu puhaltaa yhteen hiileen on vähentynyt, ja tuloksena on se sekaannus, jossa olemme nyt. Dokumentti perustuu Harvardin yliopiston sosiologin, professori Robert D. Putnamin elämäntyöhön. Peruutetaan historiassa 1970-luvulle, jolloin Putnam oli tutkijana Italiassa. Italiaan oli perustettu maanlaajuinen aluehallintojen verkosto, mutta osa aluehallinnoista toimi demokraattisemmin kuin toiset. Putnamin työ oli selvittää, mistä erot hallinnossa johtuivat. Tulokset julkaistiin teoksessa Making Democracy Work: Civic Traditions in Italy. Kirjan keskeisin sanoma oli, että demokratia toimii parhaiten siellä, missä kansalaiset ovat aktiivisia kaikilla yhteiskunnan tasoilla, ja paras indikaattori tästä aktiivisuudesta oli se, kuinka paljon ihmiset osallistuivat kuorojen, seurakuntien, jalkapalloklubien tai minkä tahansa järjestön toimintaan. Kun ihmiset tuntevat toisensa, he luottavat toisiinsa ja tuo luottamus on sitä öljyä, mitä demokratia tarvitsee rattaisiinsa. Putnamin klassikko, Bowling Alone, oli luontaista jatkoa edelliselle teokselle. Siinä hän tutki sosiaalista pääomaa Yhdysvalloissa tehden lähes puoli miljoonaa haastattelua. Tulokset olivat järkyttävät. Verrattuna 1970-lukuun, 1990-luvulla 40 prosenttia vähemmän ihmisiä osallistui julkisiin tilaisuuksiin, 50 prosenttia vähemmän ihmisiä oli koskaan ollut minkään organisaation luottamustehtävissä ja 50 prosenttia vähemmän ihmisiä oli osallistunut minkään järjestön toimintaan. Putnam on jo eläkkeellä, mutta hän on jatkanut sosiologisen datan analysointia. Hänen mukaansa vuodet 18701890, eli niin sanottu Gilded Age, oli pitkälti samanlaista kuin nykyaika. Eriarvoisuus oli suurta, ryöväriparonit rikastuivat ja aikaa leimasi narsismi ja häikäilemätön individualismi. 1900-luvun alusta alkaa kuitenkin toinen tarina, jolloin tuloerot alkavat vähitellen tasoittua, ihmiset muuttuvat yhteistyöhaluisemmiksi ja sosiaalinen yhtenäisyys kohenee. Miksi? Tähän aikaan amerikkalaiset alkoivat perustaa erilaisia järjestöjä ja klubeja – tuhatmäärin. Tämä noin kuudenkymmenen vuoden suotuisa jakso saavutti lakipisteensä 1950-1960lukujen taitteessa, mistä tulee kirjan nimi ”upswing” – heilurin korkein kohta. MIKSI KANSALAISYHTEISKUNTA alkaa kuitenkin murentua Yhdysvalloissa 1960-luvulla? Tärkein syy on niin itsestäänselvä, ettei sitä heti tulisi ajatelleeksi: televisio. Amerikkalainen ympäristöaktivisti Jerry Mander on muistellut useissa teoksissaan aikaa, jolloin televisio tuli hänen kotikylälleen. Kaikilla ei ollut siihen varaa eivätkä kaikki edes heti sellaista halunneet, joten hänen kylällään oli aluksi vain yksi televisio. Silloin oli tapana, että jos televisiossa oli kiinnostavaa ohjelmaa, puoli kylää kokoontui sitä katsomaan. Tuolloin television katsominenkin siis oli kollektiivista. 1960-luvulla yhä useammat perheet kuitenkin ostivat oman television ja alkoivat näin eristäytyä omiin koteihinsa. Aikana ennen televisiota parasta viihdettä oli mennä ulos viettämään aikaa johonkin paikkakunnan lukuisista sosiaalisista ryhmistä, mutta televisio muutti tämän. Tämä herättää kysymyksen, onko internet vain uusi televisio, eli onko internet edelleen syventänyt eristäytymistämme julkisesta elämästä? Internet voi yhdistää tietokoneemme ja kännykkämme, mutta yhdistääkö se ihmisiä? Näin kuoro voi pelastaa demokratian Kirjoittaja on palkittu tiedetoimittaja, jonka kirjoitustyötä voit tukea tilaamalla Tiedekolumnit 5,90 € / kk Kolumni on tiivistelmä laajasta verkkoartikkelista RAPPORT.FI TIEDEKOLUMNI