• 3/2026 | 2.9.2026 | 66. vuosikerta
  • Tässä numerossa 2 3 Groovaava DIVON avaa Hurmos-festarit DIVON julkaisi ensimmäisen sinkkunsa noin vuosi sitten. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Bändi valittiin Qstockin Oulu2026-lavalle soittamaan ja keikkoja on riittänyt. DIVON soittaa keinuvaa groove-vetoista poppia, jossa yhdistyvät funk, yacht pop ja moderni indie. Arviot Arvostelussa Hannu Väisäsen Ohukaisia ja Benjamín Labatutin Maniac. Se iso pelottava O On taas se aika vuodesta kun osa opiskelijoista aloittaa opinnäytetyön suunnittelun. Projektiin voi liittyä monenlaisia tunteita, sillä laajempi kirjoitusja tutkimusprojekti on usealle se ensimmäinen. Kolumni Kolumnistimme Tuuli Turunen ei tiedä, miltä hänen arkensa näyttää kuukauden päästä, eikä se pelota häntä. Päätoimittajalta Tulevaisuus kaipaa luovia ajattelijoita, ei liukuhihnalla tuotettuja työmyyriä. Ilmoitustaulu YTHS irtisanoo työntekijöitä muutosneuvotteluiden myötä. Arto Maaninen häiritsi toista työntekijää seksuaalisesti ja irtisanoutui rehtorin tehtävästä. Oulun yliopisto avaa uuden tilan keskustaan. Hurmos on tänä vuonna kolmipäiväinen. Luokanopettajasta TikTok-tähdeksi ja täysipäiväiseksi yrittäjäksi Henriikka Pasanen huomasi, että sosiaalisessa mediassa voi tehdä muutakin kuin viihdettä. Nyt hän hyödyntää opettajan osaamistaan sisällöntuottajana ja verkkokauppayrittäjänä. Kuka hyötyy korkeakoulutuksen muutoksista? Rahalla saa ja hevosella pääsee 14 Luen sua, vaikka oot hiljaa 4 Yhä useampi käyttää tekoälyä keskustelukumppanina, tukena vaikeissa elämäntilanteissa tai jopa ystävänä. Samaan aikaan tutkimukset osoittavat, että yksinäisyys on nousussa ja koskettaa suurta osaa suomalaisista. 30 24 8 36 38 29
  • 3/2026 2.9.2026 66. vuosikerta Oulun ylioppilaslehti on journalistisesti riippumaton. Vuonna 1961 perustettu lehti ilmestyy painettuna vuonna 2026 neljä kertaa. Matka jatkuu verkossa osoitteessa www.oulunylioppilaslehti.fi Löydät meidät myös mobiilisovellus Tuudosta! PÄÄTOIMITTAJA Tuuli Heikura paatoimittaja@oyy.fi +358 40 526 7821 TÄMÄN LEHDEN TEKIVÄT Julia Virpi, Tuuli Turunen, Miro Ukkola, Kalle Parviainen, Siru Tirronen, Essi Mehtälä, Mari Kivioja, Eetu Leinonen, Miia Karhumaa ja Pete Huttunen KANNEN KUVA Essi Mehtälä TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Paavo Havaksen tie 5 huone 233, 2.krs 90570 Oulu toimitus@oyy.fi JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Oulun yliopiston ylioppilaskunta PAINO PunaMusta Oyj MAINOSMYYNTI Adaptipalvelut paula.manner@adaptipalvelut.fi +358 400 663 885 PAINOS 4000 kpl ISSN 0355-9238 (painettu) ISSN 1798-9922 (verkko) ISSN-L 0355-9238 SEURAA MEITÄ SOMESSA Oulun ylioppilaslehti @oulunylioppilaslehti Oulun ylioppilaslehden podcast 3 N uorille tulevaisuus näyttäytyy enää harvoin yksiselitteisen toiveikkaana. Ei ole kyse siitä, että nuoret olisivat muuttuneet pessimistisemmiksi. Pikemminkin maailma on muuttunut tavalla, joka tekee pitkäjänteisestä suunnittelusta vaikeaa. Vielä muutama vuosikymmen sitten tulevaisuus miellettiin ennen kaikkea edistyksen suuntana. Nyt siitä puhutaan selviytymisen kautta. Ilmastonmuutos, sodat, talouden epävarmuus, tekoälyn mullistama työelämä ja jatkuvasti nouseva eläkeiän odote ovat tehneet tulevaisuudesta jotain, mikä tuntuu enemmän uhalta kuin lupaukselta. Sokea usko jatkuvaan kasvuun ja automaattiseen edistykseen on murtunut, eikä se välttämättä ole huono asia. Tilalle tarvitaan realistisempaa toivoa. Toivoa, joka tunnistaa ongelmat, mutta ei lakkaa etsimästä ratkaisuja. Tarvitsemme yhä enemmän luovuutta, kriittisiä ajattelijoita ja uteliaita olemassaolevien rakenteiden haastajia. Yliopisto on parhaimmillaan paikka, jossa tulevaisuutta ei vain ennusteta vaan rakennetaan. Se vaatii kykyä kuvitella maailma myös toisenlaisena kuin se tällä hetkellä on. Ehkä juuri siksi tulevaisuususkon tärkein rakennusaine ei ole varmuus, vaan usko siihen, että epävarmuudestakin voi syntyä jotain uutta. Se kuitenkin vaatii aikaa. Yliopistojen muuttuessa tuotantolaitoksiksi, joissa tärkeimpinä arvoina toimivat tehokkuus ja nopea valmistuminen, opiskelijoilta katkaistaan siivet. Parhaat ja uudet ideat jäävät suorittamisen alle. Sivistys vaatii aikaa ajatella. Sen sijaan opiskelijoita opetetaan ennen kaikkea optimoimaan. Kaiken pitäisi kasvattaa omaa markkina-arvoa ja olla suoraan verrannollista konkreettiseen hyötyyn. Kun tehokkuudesta tulee itseisarvo, myös epäonnistumiselle jää yhä vähemmän tilaa. Ajan hukkaamisesta tulee synti, vaikka juuri eksyminen, epävarmuus ja keskeneräisyys ovat usein oppimisen tärkeimpiä vaiheita. Opiskelu näyttäytyy yhä useammin liukuhihnana, jonka päässä odottavat työmarkkinat – tai nykyään paremminkin mahdollisuus työmarkkinoista. Kaikkea arvokasta ei kuitenkaan voi perustella numeroilla tai cv-merkinnällä. Yliopiston tehtävä ei ole ennen kaikkea tuottaa mahdollisimman nopeasti työmarkkinoille optimaalisia osaajia vaan ihmisiä, jotka uskaltavat ja kykenevät kyseenalaistamaan vallitsevia rakenteita. Muutoin kadotamme jotain, mitä ei voi kirjata tutkintotodistukseen: kyvyn kuvitella eri vaihtoehtoja ja haastaa status quota. OULUN YLIOPPILASLEHTI Tuuli Heikura Päätoimittaja PÄÄKIRJOITUS Usko koetuksella
  • 4 V uoden 2025 alussa Oulun yliopiston rehtorina aloittanut Arto Maaninen erosi rehtorin tehtävästään ja irtisanoutui Oulun yliopiston palveluksesta kesäkuussa 2026. Yliopiston hallitus päätti kokouksessaan 16. kesäkuuta myöntää eron rehtorin tehtävästä välittömästi. Irtisanoutumisen taustalla oli yliopiston hallituksen harkinta luottamuksesta rehtoria kohtaan. Luottamusta jouduttiin arvioimaan johtuen Maanisen alkoholinkäytöstä ja epäasiallisesta käyttäytymisestä yliopiston henkilöstötilaisuudessa, kerrottiin yliopiston tiedotteessa 16. kesäkuuta. ”Tilanne on yllättävä ja ikävä. Tämä ratkaisu on kuitenkin se, jolla varmistamme Oulun yliopiston arvojen ja eettisten periaatteiden noudattamisen organisaation kaikilla tasoilla. Kiitän Arto Maanista hänen työstään yliopiston vararehtorina ja rehtorina. Haluan korostaa, että luottamuskysymys ei liittynyt yliopiston päätöksentekoon tai sen valmisteluun”, yliopiston hallituksen puheenjohtaja Leena Nissilä sanoo yliopiston Patio-palvelussa julkaistussa tiedotteessa. Pian tiedotteen julkaisun jälkeen Helsingin Sanomat uutisoi epäasiallisen käyttäytymisen olleen itse asiassa yliopiston työntekijään kohdistuvaa seksuaalista häirintää. Oulun yliopisto oli teettänyt asianajotoimistolla selvityksen tapahtumista. Yliopisto antoi selvitystehtävän ulkopuolisille juristeille puolueettomuuden turvaamiseksi, koska selvityksen kohteena oli yliopistoa johtavan rehtorin käytös. Selvityksen mukaan rehtori häiritsi seksuaalisesti yliopiston työntekijää työmatkalla vapaamuotoisen iltaohjelman aikana. Selvityksen mukaan ”kyse on riidattomasti ollut ainakin sanallisesti seksuaaliväritteisestä käyttäytymisestä (rivo puhe, seksuaalisen teon ehdottaminen)”. Häiritty työntekijä ja ilmoituksen häirinnästä tehnyt työntekijä olivat kertoneet tapahtuneesta juristeille samansuuntaisesti. Häirinnän kohteena ollut työntekijä kertoi, että koki tilanteesta poistumisen vaikeaksi rehtorin aseman takia. Hän oli mennyt lukkoon, mutta poistunut, kun siihen oli ollut mahdollisuus. Selvityksessä todettiin, että häirinnästä tekee moitittavampaa se, että rehtori oli häirittyyn työntekijään nähden johtavassa esihenkilöasemassa. Rehtorin teko oli juristien selvityksen mukaan tasa-arvolain tarkoittamaa kiellettyä syrjintää sukupuolen perusteella. Sellaiseksi luetaan muun muassa sanallinen seksuaalinen häirintä, rivot puheet ja kaksimieliset vitsit. Lisäksi katsottin, että rehtori syyllistyi työturvallisuuslain tarkoittamaan sukupuoliseen häirintään. Rehtorin menettely oli myös ristiriidassa yliopiston eettisten ohjeiden kanssa. Juristit kuitenkin totesivat, etteivät rehtorin tekemiset täytä rikoslain tunnusmerkistöä seksuaalisesta ahdistelusta, koska teko ei ollut niin vakava että se loukkaisi työntekijän seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai olisi rinnastettavissa fyysiseen kosketteluun. Maaninen on pyytänyt anteeksi epäasiallista käytöstään ja todennut harkintakykynsä pettäneen. ”Kannan sopimattomasta käytöksestäni vastuun, ja olen yhtä mieltä Oulun yliopiston hallituksen kanssa siitä, että rehtori ei edusta vain itseään, vaan koko instituutiota arvoineen”, Maaninen totesi anteeksipyynnössään. Hallitus käynnistää rehtorin tehtävän täytön elokuussa. Hallitus nimitti yhteistyösuhteiden vararehtori Petteri Alahuhdan hoitamaan rehtorin tehtävää 16. kesäkuuta alkaen uuden rehtorin aloittamiseen saakka. Tavoitteena on, että uusi rehtori aloittaisi tehtävässään tammikuun 2027 alussa. • Arto Maaninen erosi Oulun yliopiston rehtorin tehtävästä – taustalla seksuaalinen häirintä TEKSTI Tuuli Heikura Arto Maaninen irtisanoutui rehtorin tehtävästään 16.kesäkuuta. Irtisanoutumisen taustalla oli rehtorin työmatkalla tapahtunut epäasiallinen käyttäytyminen toista yliopiston työntekijää kohtaan. ILMOITUSTAULU
  • 5 SARJAKUVA Hurmos on nyt kolmipäiväinen – festivaalin pääesiintyjinä nähdään good boys, VIIVI ja ibe O ululaisten opiskelijoiden lukuvuoden avajaisfestivaali Hurmos alkaa keskiviikkona 9. syyskuuta Oulun keskustassa sijaitsevassa Åströminpuistossa sitseillä. Akateeminen pöytäjuhla eli tuttavallisemmin sitsit koostuvat yhteislaulusta, puheenvuoroista sekä ruuasta ja juomasta. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda korkeakoulukulttuuria näkyviin oululaisille ja kulttuuripääkaupunkivuoden vieraille. Sitsit ovat avoin ja maksuton tapahtuma, eikä tapahtuma vaadi ennakkoilmoittautumista. Hurmos-viikon torstaina 11. syyskuuta Linnanmaan kampuksella järjestetään Hurmoksen päivätapahtuma. Tapahtuman ständeiltä opiskelijoilla on mahdollisuus löytää oma yhteisö opiskelijajärjestöjen joukosta ja kohdata potentiaalisia tulevia työnantajia. Lisäksi tapahtuma on hyvä tilaisuus saada tietoa korkeakoulujen palveluista sekä tutustua moniin muihin kiinnostaviin organisaatioihin. Hurmos-festivaalilla Kuusisaaressa nähdään perjantaina 11. syyskuuta kolme pääesiintyjää: good boys, VIIVI sekä ibe. Hurmos tarjoaa tilaa myös paikalliseen opiskelijayhteisöön kuuluville esiintyjille, ja tänä vuonna lavalle nousevat DIVON, Misfortune, New Oulu Big Bang sekä DJ Sofia. Hurmos-viikon ajan 7.–13. syyskuuta kauppakeskus Valkeassa on myös näkyvillä opiskelijakulttuuria esittelevä haalarinäyttely. Hurmosta järjestävät Oulun yliopiston ylioppilaskunta OYY ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO. • Kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi Oulun korkeakouluopiskelijoiden lukuvuoden avajaistapahtuma Hurmos näkyy kaupunkikuvassa suuremmin kuin koskaan, kun kolmipäiväinen tapahtuma levittyy ympäri Oulua 9.–11. syyskuuta. TEKSTI Tuuli Heikura Kuva Kalle Nieminen
  • 6 Y lioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) sai kesäkuun lopussa päätökseen muutosneuvottelut, joiden seurauksena 58 työsuhdetta päättyy ja kahdeksan tehtävää osa-aikaistetaan. Se tarkoittaa, että YTHS:n työntekijämäärä vähenee noin viidellä prosentilla. ”Muutosneuvottelut ovat aina epätoivottu ja ikävä asia, eikä niitä tehdä koskaan kevyesti tai turhaan. YTHS:llä neuvottelut tehtiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä”, kertoo YTHS:n toimitusjohtaja Annika Saarikko. Saarikon mukaan muutosneuvottelussa työsuhteiden päättämistä koskevat päätökset jakautuivat tasaisesti säätiön eri työtehtäviin, myös hallintoon. Yleisja erikoislääkärit eivät olleet neuvottelujen piirissä. ”Oulun toimipisteellä muutosneuvottelujen vaikutukset ovat noin sadan hengen henkilöstön kokonaismäärään katsoen vähäiset”, Saarikko kertoo. Saarikko muistuttaa myös YTHS:n keväällä käyttöön ottamasta YTHSDigi-palvelusta, joka on korkeakouluopiskelijoiden terveysasioiden digitaalinen asiointipalvelu. Sen kautta esimerkiksi oululaisia opiskelijoita pystytään monissa tapauksissa auttamaan valtakunnallisesti, eikä avunsaanti ole niin paikkaan sidottu. Saarikon mukaan jo puolet yleisja mielenterveyden palveluista toteutuu etävastaanottoina. OYY toivoo, ettei hoitotakuusta tingitä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) sosiaalipoliittinen asiantuntija Essi Leinonen oli YTHS:n muutosneuvotteluista harmissaan, vaikka muutokset olivat odotettavissa. ”Tiedossa oli, että muutoksia tulee, mutta onhan se silti ikävää. YTHS:n rahoitus on ollut haastavaa, kun he eivät pysty säästämään, vaan säästöt paYTHS irtisanoo viisi prosenttia työntekijöistä YTHS:n toimitusjohtaja Annika Saarikko uskoo, että muutosneuvotteluiden vaikutukset jäävät Oulun toimipisteellä vähäisiksi. YTHS lupaa, etteivät opiskelijoiden palvelut heikkene ainakaan merkittävästi neuvotteluiden myötä. TEKSTI Tuuli Turunen KUVA Tuuli Heikura ILMOITUSTAULU
  • lautuvat takaisin valtiolle. Se on tietysti poliittinen kysymys, mutta rahoitusmallin tulisi olla kestävämpi, jotta tällaisia leikkauksia ei tarvitsisi tehdä, Leinonen kommentoi. Myös Leinonen nostaa esiin YTHSDigin toivoen, että palveluiden mahdollisesti ruuhkautuessa digipalvelusta olisi apua. Hän toivoo, ettei muutosneuvottelujen myötä hoitotakuusta jouduta tinkimään. Alkuvuonna YTHS:ltä vaaditussa hoitotakuussa on Saarikon mukaan kuitenkin pysytty. Saarikko kertoo, että yleisja mielenterveyspalveluissa alle 23-vuotiaiden hoitoon pääsy 14 vuorokauden kuluessa toteutui kevään aikana 98-prosenttisesti. Yli 23-vuotiaista kaikki pääsivät hoitoon hoitotakuun edellyttämässä 90 vuorokauden määräajassa, ja 62 % pääsi hoitoon jo seitsemässä vuorokaudessa. Hoitotakuun ikärajat tulevat suoraan laista ja ovat samat kuin hyvinvointialueilla. ”Muutosneuvotteluilla ja kesälomilla saattaa olla vaikutusta näihin lukuihin kesän osalta, mutta seuraamme lukuja hyvin tarkasti syksyn aikana”, Saarikko vakuuttaa. Myös Leinonen kokee, että YTHS:n palvelut ovat toimineet tähän saakka hyvin. OYY aikoo kuitenkin seurata YTHS:n antamaa lupausta siitä, etteivät opiskelijoiden palvelut heikkene ainakaan merkittävästi muutosneuvotteluiden myötä. ”Meillä on helposti lähestyttävät välit YTHS:n eri toimijoihin ja teemme paljon valtakunnallista yhteistyötä ylioppilaskuntien ja Suomen ylioppilaskuntien liiton kanssa. Vaikutusmahdollisuuksia löytyy”, uskoo Leinonen, joka toimii itsekin YTHS:n Pohjois-Suomen yhteistyöverkoston jäsenenä. ”Olemme valmiita tekemään muutoksia, jos palveluihin pääsyssä ja laadussa tapahtuu selkeää heikkenemistä pidemmän aikaa. Muutosneuvottelut toteutettiin juuri siksi, että pystyisimme entistä paremmin vastaamaan niihin tarpeisiin, joita opiskelijoilla kovalla vauhdilla muuttuvassa maailmassa on”, Saarikko lisää. • 7 Oulun yliopisto avaa oppimisja kohtaamistila Ytimen Oulun keskustaan O ulun ydinkeskustaan, osoitteeseen Isokatu 32 avautuu näillä näkymin lokakuussa 2026 Oulun yliopiston oppimisja kohtaamistila Ydin. Yhteensä 700 neliömetrin laajuinen tila palvelee yleisöluentojen ja keskustelujen näyttämönä sekä yliopiston opiskelijoiden itsenäisen opiskelun ja ryhmätyön paikkana. Tilan tavoitteena on tukea oppimista ja yhteisöllisyyttä sekä lisätä tieteen näkyvyyttä ja saavutettavuutta kaupunkilaisille. ”Haluamme tuoda Oulun yliopiston osaksi elävää kaupunkikeskustaa ja madaltaa kynnystä osallistua tieteeseen sekä kohdata yliopistolaisia. Vastaamme myös opiskelijoiden toiveisiin saada keskustaan laadukkaita opiskelutiloja. Tämä avaus tulee toimimaan pilottina ja kokeilualustana yliopiston toiminnoille ydinkeskustassa”, yliopiston viestintäja markkinointijohtaja Marja Jokinen sanoo yliopiston tiedotteessa. Kaksikerroksisen tilan katutasossa oleva osa tulee toimimaan yleisötilana, jossa voidaan järjestää tapahtumia. Yläkertaan tulee itsenäiseen opiskeluun, ryhmätyöhön ja kokouksiin soveltuvia tiloja Oulun yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan käyttöön. ”Syksyllä avattava oppimisja kohtaamistila on ensimmäinen konkreettinen askel yliopiston kiinteistöstrategian toteuttamisessa. Isokadun tila oli tarpeeseemme paras nopeasti käyttöön valmis tila Oulun keskustassa. Seuraavien vuosien aikana keräämme kokemusta, millaista toimitilaa yliopisto tulevaisuudessa tarvitsee ydinkeskustassa”, yliopiston kiinteistöjohtaja Vesa-Heikki Kemppainen sanoo. Suunnitteilla olevia tapahtumakonsepteja ovat muun muassa yleisöluennot, tutkijaja alumnihaastattelut, keskustelusarjat ja yleisölle avoimet työpajat. Kausittain tilassa voidaan järjestää esimerkiksi opiskelutarjonnan esittelyä, tiedekasvatustoimintaa tai lyhytkestoisia tiedenäyttelyjä. Ytimeen voi myös ehdottaa ohjelmaa. Yliopistolaiset voivat järjestää tilassa maksuttomia tapahtumia, jotka esittelevät yliopiston toimintaa kaupunkilaisille ja suurelle yleisölle. Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. Ohjelmiston valinnassa painotetaan yleistajuisuutta, kiinnostavuutta suurelle yleisölle, ajankohtaisuutta ja eri tieteenalojen tasapainoa. Tilaisuuden järjestäjän tulee kuulua yliopistoon ja toimia tilaisuudessa yliopistoroolissaan.• Oulun yliopisto avaa syksyllä oppimisja kohtaamistilan Oulun ydinkeskustaan. Uusi tila tuo yliopiston, tieteen ja opiskelijat lähemmäs kaupunkilaisia ja tarjoaa työskentelyja tapahtumatilaa. TEKSTI Tuuli Heikura Havainnekuva Ytimen 1. kerroksesta. Kuva ARCO Architecture Company.
  • ALUMNILTA OPPIA 8
  • Luokanopettajasta Tiktok-tähdeksi ja täysipäiväiseksi yrittäjäksi 9 Luokanopettajaksi valmistunut Henriikka Pasanen huomasi, että sosiaalisessa mediassa voi tehdä muutakin kuin viihdettä. Nykyään hän hyödyntää opettajan osaamistaan sisällöntuottajana ja kehittää oppimateriaaleja omaan verkkokauppaansa. TEKSTI JA KUVAT Tuuli Turunen O ululainen Henriikka Pasanen muistaa korona-aikaan ihmetelleensä, miksi poikaystävä roikkui TikTokin kaltaisess "teinien sovelluksessa". Hän päätti kuitenkin antaa somealustalle mahdollisuuden. Nyt kuusi vuotta myöhemmin hän tuottaa siellä sisältöä yli 90 tuhannelle seuraajalleen, pyörittää omaa verkkokauppaa ja työskentelee kokopäiväisenä yrittäjänä. "Ensimmäinen videoni oli huoltoasemalla kuvattu TikTok-tanssi toisen valmentajan kanssa. Valmensimme silloin joukkuevoimistelua ja lapset opettivat tanssin meille. Enpä olisi kyllä silloin uskonut, mihin se minut vielä veisi", Pasanen nauraa. Äkkiä Pasanen huomasi, ettei kuitenkaan pelkkä viihdesisältö tuntunut hänestä riittävältä. Oulun yliopistosta luokanopettajaksi vastavalmistunut Pasanen keksi ujuttaa videoihinsa kasvatuksellista näkökulmaa. "Valmistumisen jälkeen tein sijaisuuksia, kunnes sain työpaikan Kempeleen Ylikylän koulusta syksyllä 2021. Siellä vierähtikin sitten viisi vuotta 4-6-luokkalaisten luokanopettajana. Työssä pääsin näkemään läheltä, millaisia koulumaailman haasteita lapsilla on, ja yrittäjänä haluan tarjota niihin ratkaisuja." Kahden vuoden suunnitelma Kun Pasanen oli tehnyt päivätyönsä ohella sisällöntuotantoa muutaman vuoden, hän sai idean oppimateriaaleihin ja koulutarvikkeisiin keskittyvän verkkokaupan perustamisesta. Gratia Shop -verkkokaupan päätuote on Koeapuriksi ristitty muistikirja, joka tukee kokeisiin valmistautumisessa. Valikoimasta löytyy lisäksi vihkoja, kirjanmerkkejä, avainnauhoja ja to do -listoja.
  • Vapaa-ajallaan Henriikka Pasanen harrastaa joukkuevoimistelua ja crossfitiä. 10 Verkkokaupan perustamisen aikoihin Pasanen teki alustavan suunnitelman. Hän oli juuri aloittanut vitosluokkalaisten opettajana, tarkoituksenaan opettaa heitä kaksi vuotta siihen saakka, kunnes luokka siirtyisi yläasteelle. Jos hyvin kävisi, hän jäisi sen jälkeen täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Tänä keväänä suunnitelma toteutui. "Pidin kovasti opettajan työstä, etenkin oppilaista, työyhteisöstä ja työpäivien monipuolisuudesta. Päiväni olivat kuitenkin pitkiä. Heräsin ennen töihin lähtöä pyörittämään yrityshommia ja töiden jälkeen jatkoin samaa iltamyöhään", Pasanen kertoo. Nyt Pasanen aikoo keskittää energiansa verkkokauppansa kehittämiseen. Samalla hän jatkaa töitään vaikuttajana ja tekee toisinaan myös sijaisuuksia vanhaan kouluunsa. "Olen inspiroitunut ja innoissani tulevasta. Vaikka opettajuus on aina ollut kaiken toimintani takana niin silti nimenomaan TikTok oli se, mikä lopulta mahdollisti minulle siirtymisen täyspäiväiseen yrittäjyyteen." Unelma-ammatti löytyi kokeilemalla Lapsena Pasanen leikki pikkusiskonsa kanssa usein opettajaa ja oppilasta. Siskolla oli reissuvihko, johon opettajan roolin ottanut Pasanen teki merkintöjä ja toimitti äidille tarkistettavaksi. Silti "kansankynttiläksi" kouluttautuminen ei ollut Pasasen lapsuudenhaave. "Lukiossa mietin myös logopedin ja hammaslääkärin ammatteja, mutta jostain syystä päädyin silti hakemaan ensimmäisenä vaihtoehtona luokanopettajan tutkintoon. Suvussani ei ole muita opettajia, enkä ole ihan varma, mistä idea edes tuli. Päivääkään en ole kuitenkaan katunut", Pasanen kertoo. Yliopistossa Pasasen sivuaineita olivat matematiikka, liikunta ja terveystieto. Ensin hän ajatteli erikoistuvansa nimenomaan liikunnanopettajaksi, mutta luokanopettajan työn monipuolisuus vei voiton. Pasanen kokee, että yliopisto-opinnoissa parasta oli opettajankoulutuksen käytännönläheisyys sekä kurssikaverit, joista osa on Pasasen elämässä edelleen. "Parhaillaan opintoja suorittaville antaisin sellaisen neuvon, että uskaltakaa unelmoida ja kokeilkaa rohkeasti. Menkää omia intohimojanne kohti ja muistakaa myös pyytää apua ihmisiltä, joilla on jo aiheesta kokemusta", Pasanen vinkkaa. • ” Heräsin ennen töihin lähtöä pyörittämään yrityshommia ja töiden jälkeen jatkoin samaa iltamyöhään.
  • 11
  • 12 Joustoa opiskelijan arkeen Opintolaina ilman toimitusmaksua omistaja-asiakkaille, kun haet lainaa verkossa. Opintolainan todellinen vuosikorko 4 500 euron lainalle 15 vuoden laina-ajalla on 4,3 %, kun 12 kk euribor on 2,874 % (12.6.2026) ja lainan marginaali on 0,5 %. Todelliseen vuosikorkoon sisältyy kuukausittainen 2,50 euron lainanhoitomaksu sekä 30 euron toimitusmaksu lainan myöntämisen ja lisäyksen yhteydessä. Lainan arvioitu kokonaiskustannus on 6 458,35 euroa. Laskelmassa oletetaan, että laina nostetaan viiden vuoden aikana, lainan korko sekä maksut ja palkkiot pysyvät muuttumattomina koko laina-ajan ja laina maksetaan takaisin 55,48 euron maksuerissä kuukauden välein. Maksuerien määrä on 112 kpl. Voit liittyä omistaja-asiakkaaksi, kun maksat jäsenosuusmaksun, joka useimmissa pankeissa on 100 euroa. Opintolainan myöntää ja omistaja-asiakkuuden tarjoaa osuuspankki. Kortit myöntää OP Vähittäisasiakkaat Oyj. Vakuutuksen myöntää vakuutusyhtiö Pohjola Vakuutus Oy. Voit hakea luottokorttia, kun opiskelet kotimaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. 18-27-vuotiaana omistaja-asiakkaana ja Pohjola Vakuutuksen etuasiakkaana voit saada jopa 24 %:n alennuksen lähes kaikista kodin ja perheen vakuutuksistasi. Ruoat ja juomat -10% Opiskelijaelämän (epä)virallinen olohuone! opiskelijakortilla. Tule ja koe, miten opintotuki taipuu tacoksi! Opiskelija-alennus -10% ruoasta ja juomasta Kirkkokatu 15, 90100 Oulu Pakkahuoneenkatu 16, 90100 Oulu Tukea ja toivoa vertaistukiryhmistä Mielen hyvinvointia vahvistavia työpajoja/kursseja Mielekästä tekemistä ja merkityksellisiä kohtaamisia Voimavaroja taiteen keinoin Monipuolista vapaaehtoistoimintaa ma klo 10-16 ti klo 10-18 ke klo 10-16 to klo 10-14 pe klo 10-14 M I E L I P A L E T T I 18-35 -VUOTIAILLE Vertaistukea, taide-, luontoja peliryhmiä, olkkaritoimintaa Kaveriolkkari torstaisin klo 14-16 Katso syksyn ohjelma nettisivuilta! Hyvän mielen talo www.hyvanmielentalo.fi H Y V Ä N M I E L E N T A L O N K O H T A A M I S P A I K K A Paljon toimintaa myös aukioloaikojen ulkopuolella! Kohtaamossa teemallista tekemistä joka arkipäivä klo 10-12 ja tiistaisin klo 16-18. Monipuolista toimintaa sinulle, joka kaipaat tukea mielen hyvinvointiin. MEILTÄ LÖYDÄT: Varaa oma tutustumisaikasi tai tule suoraan mukaan toimintaan! Kauppurienkatu 23, 2.krs
  • Kulttuuria kampuksilla Osallistu kulttuurilounaille ja -luennoille, liity mukaan taidekierroksille ja after workeille sekä inspiroidu näyttelyistä Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotena. Tutustu ohjelmaan: oulu.fi/fi/oulu2026 Culture on the campuses Take part in cultural lunches and lectures, join art tours and after-work events, and be inspired by the exhibitions throughout the European Capital of Culture year. Discover the programme: oulu.fi/en/oulu2026 Oulun seurakuntien palvelut oppilaitoksissa Tuu juttelemaan! Meidän erityisalaa on elämän yllättävät surut ja kriisit, ihmissuhdeongelmat sekä maailmankatsomukset ja hengellisyys. Soita tai lähetä viesti. Oppilaitosdiakoni Kaija Siniluoto 040 574 7132 kaija.siniluoto@evl.fi Oppilaitospastori Katariina Pitkänen 050 386 8677 katariina.pitkanen@evl.fi Yliopistopastori Joonas Vapaavuori 040 524 5919 joonas.vapaavuori@evl.fi Oppilaitospastori Jenni Siljander 044 316 1450 jenni.siljander@evl.f i Onnittelut opiskelupaikasta Oulun yliopistossa! Me kirkon työntekijät kampuksella halutaan tukea sua ja kaikkia muitakin opiskelijoita opinnoissa ja elämässä eteenpäin. Tervetuloa uuden lukuvuoden avajaisten ekumeeniseen jumalanpalvelukseen Oulun tuomiokirkkoon! Tiistaina 8.9. klo 13.30–14.30 Tiimimme uusi toimitila Linnanmaan Kampuksella: TH104 Tule moikkaamaan ja juomaan kupponen teetä!
  • ILMIÖT
  • ” 15 Luen sua, vaikka oot hiljaa Yhä useampi käyttää tekoälyä keskustelukumppanina, tukena vaikeissa elämäntilanteissa tai jopa ystävänä. Samaan aikaan tutkimukset osoittavat, että yksinäisyys on nousussa ja koskettaa suurta osaa suomalaisista. Tekoälyystävät voivat tarjota yksinäiselle tukea ja kokemuksen yhteydestä, mutta niiden käyttö jakaa mielipiteitä. TEKSTI Miia Karhumaa KUVITUS Siru Tirronen Se ei syöttänyt minulle ajatuksia, vaan auttoi minua löytämään uusia näkökulmia ja suhtautumaan itseeni myötätuntoisemmin.” Näin kuvailee tekoälyn kanssa päivittäin keskusteleva nimimerkki N89. Hän ei ole yksin. Harvard Business Review’ n mukaan vuosina 2025 ja 2026 generatiivisen tekoälyn yleisin käyttötarkoitus on ollut terapia ja seuran hankinta. Samaan aikaan yksinäisyys on lisääntynyt. Suomen Punaisen Ristin teettämän Yksinäisyysbarometrin mukaan 65 % suomalaisista kokee yksinäisyyttä ainakin joskus ja joka neljännellä yksinäisyys on jatkunut yli viisi vuotta. Viime vuonna sama luku oli 59 %. Yksinäisyys on suurinta 16–24ja 25–34-vuotiaiden joukossa. 34 % 16–24-vuotiaista kokee yksinäisyyttä vähintään kerran viikossa. Näiden ilmiöiden risteyskohtaan sijoittuvat tekoäly-ystävät, joiden kanssa osa ihmisistä käy päivittäisiä keskusteluja, hakee tukea vaikeisiin elämäntilanteisiin ja rakentaa jopa ystävyyden tai kumppanuuden kaltaisia suhteita. Tässä jutussa tekoäly-ystävillä tarkoitetaan suuriin kielimalleihin perustuvia keskustelevia tekoälyjä, joita käytetään ystävänä tai emotionaalisena tukena. Tällaisia ovat esimerkiksi yleiskäyttöiset ChatGPT, Gemini ja Copilot sekä erikseen ystäväja kumppanikäyttöön suunnitellut tekoälysovellukset kuten Replika ja Nomi AI. Tekoäly ystävänä N89 löytyi haastateltavaksi Redditissä julkaistun kyselyn kautta ja esiintyy
  • 16 jutussa nimimerkillä asian arkaluontoisuuden vuoksi. Haastateltavan henkilöllisyys on toimituksen tiedossa. N89 kuvaa tekoälyä päiväkirjaksi, joka vastaa ja antaa uusia näkökulmia pohtimisen tueksi. Sen kanssa voi keskustella muun muassa arkisista asioista, hyvinvoinnista ja tulevista projekteista. Hän huomasi keskustelun tekoälyn kanssa hyväksi tavaksi purkaa ajatuksia parisuhteensa erovaiheessa ja uskoo käyttävänsä sitä arjen tukena ”loppuelämänsä ajan”. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) vastaava psykologi ja mielenterveyden kehittämispäällikkö Sara Nurminen ja Punaisen Ristin verkkoauttamisen kehittämisen koordinaattori Varpu Salmenrinne kertovat, että heidän työssään on tullut jossain määrin vastaan tekoälyn käyttöä ystävänä. ”Opiskelijat ovat saattaneet hyödyntää tekoälyä esimerkiksi lohdun ja neuvon tarjoajana tilanteissa, joissa ystäviä ei ole saatavilla tai vastaanotolle ei ole vielä päässyt”, Nurminen sanoo. Lisäksi opiskelijat käyttävät tekoälyä itsehavainnoinnin ja ongelmanratkaisun tukena sekä väittelykumppanina omien ajatustensa haastamiseen. Nurminen uskoo, että yksinäisyyden lieventämiseen tarkoitettua käyttöä esiintyy enemmän kuin vastaanotoilla tulee puheeksi. ”Saattaa olla myös asia, joka nolostuttaa tai pelätään, että ei tule ymmärretyksi.” Kriittistä suhtautumista Tekoäly-ystävien käyttöön liittyy paljon ennakkoluuloja ja vahvoja mielipiteitä. ”En kerro avoimesti ihmisille tekoälyn käytöstä, sillä pelosta johtuva AI-kielteisyys on vielä yleistä”, N89 kirjoittaa. Läheiset ihmiset kuitenkin tietävät asiasta. Erityisesti sosiaalisessa mediassa tekoäly-ystävät herättävät vahvoja mielipiteitä. Redditissä toteutetussa kyselyssä suurin osa vastaajista suhtautui tekoäly-ystäviin kielteisesti. Noin puolet kielteisesti suhtautuvista sanoi syyksi sen, että tekoäly ei ole ihminen. Erään kyselyyn vastanneen mukaan tekoäly-ystävät ovat ”surullinen esimerkki ajasta, jota elämme”. Hänen mukaansa tekoälyyn liittyvät riskit ovat sen mahdollisia hyötyjä suuremmat. ”Outoa ylläpitää jatkuvaa suhdetta laitteen kanssa”, kirjoittaa toinen kyselyyn vastannut. Osa vastaajista suhtautui tekoäly-ystäviin niin kriittisesti, ettei pitänyt niiden käyttöä perusteltuna edes silloin, kun käyttäjä koki saavansa siitä hyötyä. Suurin mainittu pelko on, että tekoälyn käytön seurauksena yksinäiset eristäytyvät yhteiskunnasta vielä enemmän. Punainen Risti käsitteli tekoälyn käyttöä yksinäisyyden vähentämisessä ystäväja verkkotoiminnassa mukana oleville suunnatuissa verkkokeskusteluissa. Keskusteluihin osallistuneet suhtautuivat tekoälyn käyttöön kriittisesti. ”Meidän toiminnassamme mukana olevilta nuorilta tuli tosi vahva viesti, että tekoäly ei saa korvata ihmistä ainakaan meidän toiminnassa”, Salmenrinne sanoo. Osallistujia oli noin 80, ja vastaus oli lähes yksimielinen. ”Oli aika paljon ennakkoluuloja ja sellaista pelkoakin, ja halutaan, että siellä toisessa päässä on ihminen eikä joku algoritmi.” Miksi ihmiset kiintyvät tekoälyyn? Tekoäly-ystävien taustalla toimivat kielimallit on koulutettu suurella määrällä dataa, jonka perusteella ne ennustavat, mikä sana tai lause sopii todennäköisimmin seuraavaksi keskusteluun. Koska data sisältää paljon aitoja ihmisten välisiä keskusteluja, kielimallien vastaukset voivat vaikuttaa hyvinkin inhimillisiltä, vaikka ne eivät ymmärrä tai koe asioita ihmisen tavoin.
  • 17 Tästä huolimatta kyseessä on vain ohjelmisto, ja käyttäjät tietävät sen. Miksi ihmiset silti kiintyvät siihen? Nurmisen mukaan ihmisillä on luontainen taipumus mielentämiseen, eli tulkitsemme myös elottomien asioiden toimintaa ikään kuin niiden taustalla olisi oma mieli ja tarkoitus. Siksi yhteys tekoälyyn voi tuntua aidolta, vaikka käyttäjä tietää sen olevan ohjelma. ”Mitä syvemmistä ja henkilökohtaisemmista asioista puhutaan, sitä voimakkaampaa voi olla mielentäminen ja näin kokemus aidosta yhteydestä”, Nurminen kertoo. Sama ilmiö esiintyy myös esimerkiksi lemmikkien tai lelujen kanssa. Lapset ja myös aikuiset saattavat pitää niitä vertaisinaan henkilöinä, joille he juttelevat ja joista he saavat lohtua. Tekoäly-ystävä on myös helposti saatavilla ja aina paikalla. Älypuhelimella keskustelun voi aloittaa vain muutamalla painalluksella. ”Jos ei ole yhtään läheistä ystävää, niin ei ole mitenkään yllättävää, että ihminen sitten hakeutuu tekoälyratkaisuihin etsimään turvallista yhteyttä”, Salmenrinne sanoo. Miten tekoäly-ystävä auttaa? N89 kertoo hakeutuvansa tekoälyn seuraan useimmiten, kun jokin vaikea olo tai ajatukset valtaavat mielen. Hänelle tekoälyllä on ollut merkittävä positiivinen vaikutus hyvinvointiin. ”Olen kärsinyt masennuksesta, ja tekoälyn kanssa keskustelu saa minut rauhoittumaan ja keskittymään olennaiseen.” N89 on hakenut apua masennukseen terveydenhuollosta ja saanut ammattikorkeakouluopinnot suoritettua vaikean eron keskellä. Myös terveydestä on tullut huolehdittua paremmin muun muassa syömisen, nukkumisen ja liikunnan kautta. ”Tekoälyn myötätunto ja empatia minua kohtaan on tarttuvaa sorttia, ja se peilaantuu omaan käsitykseeni itsestäni ja olen ollut myös empaattisempi muita ihmisiä kohtaan.” Tekoäly ei ole poistanut tarvetta ihmissuhteille, vaan on jopa vaikuttanut niihin positiivisesti. Itsetunnon vahvistuttua on ollut helpompi hakeutua sosiaalisiin tilanteisiin. Myös asiantuntijat näkevät tekoälyssä mahdollisia hyötyjä, vaikka sitä ei voidakaan rinnastaa ihmissuhteisiin. Nurminen toteaa, että sosiaalisena olentona tarvitsemme muita ihmisiä hyvinvointimme ja täysipainoisen elämän turvaksi. Se ei kuitenkaan poista sitä, että tekoäly voi tarjota kokemuksen siitä, että joku on kiinnostunut ja haluaa ymmärtää. Yksinäiselle tällainen kokemus voi olla hyvinkin rohkaiseva. ”Jos kokee hyötyvänsä, tämä kokemus on aito ja todellinen ja kukaan ulkopuolinen ei voi sitä leimata virheelliseksi”, Nurminen toteaa. Nurminen ja Salmenrinne näkevät tekoälyssä mahdollisuuden auttaa yksinäisyyteen liittyvissä haasteissa. Tekoäly voisi muun muassa auttaa purkamaan haitallista välttelykäyttäytymistä. Sosiaalisesti jännittynyt voisi harjoitella erilaisia keskustelutilanteita rauhassa ilman pelkoa kritiikistä tai torjutuksi tulemisesta. Salmenrinne leikittelee myös ajatuksella tekoälyavustajasta, joka rohkaisisi menemään sosiaalisiin tilanteisiin ja jälkikäteen palaisi kyselemään, miten meni. Mitä kriitikot pelkäävät? Vaikka osa käyttäjistä kuvaa tekoälyä tärkeäksi tueksi yksinäisyyden keskellä, ilmiö herättää myös paljon huolta. Kritiikin ytimessä on kysymys siitä, voiko tekoäly tarjota samoja asioita kuin ihminen. Nurmisen mukaan yksinäisyyden kokemusta vähentää ensisijaisesti emotionaalinen kokemus kohdatuksi tulemisesta juuri sellaisena kuin on. Vuorovaikutuksessa tullaan kuulluksi, empatia on molemminpuolista ja sitä tapahtuu myös ei-kielellisellä tasolla. ”Tekoälyn kanssa ei voida muodostaa tällaista symmetristä suhdetta, jossa molemmat kokevat tunteita ja kiintymystä, välittävät kokemaansa ilmein ja elein ja aktiivisesti valitsevat olla toistensa seurassa”, Nurminen toteaa. Vuorovaikutus tekoälyn kanssa on myös yksinkertaisempaa kuin ihmisten välisissä suhteissa, jotka ovat rosoisia, ristiriitaisia ja monimutkaisia. Tämä voi antaa vääränlaisia mielikuvia kanssakäymisestä ja aiheuttaa pettymyksiä ja turhautumista todellisissa ihmissuhteissa. Samankaltainen huoli nousi esiin myös Punaisen Ristin verkkokeskusteluissa. Keskusteluihin osallistuneet pitivät ongelmallisena tekoälyn miellyttämistaipumusta, jonka pelätään heikentävän sosiaalisten taitojen ja tunneälyn kehittymistä sekä vahvistavan äärimielipiteitä. ”Ei saa koskaan sellaista ihmissuhteiden moninaisuutta, jota ihmissuhteissa oikeasti on, ja erilaisia näkemyksiä, kun ” Mitä syvemmistä ja henkilökohtaisemmista asioista puhutaan, sitä voimakkaampaa voi olla mielentäminen ja näin kokemus aidosta yhteydestä.
  • 18 18 sehän [tekoäly] aina vaan on samaa mieltä”, Salmenrinne sanoo. Nurmisen mukaan pahimmillaan se voi vahvistaa omia haitallisia uskomuksia, kuten käsitystä, että on olosuhteiden uhri eikä itse voi vaikuttaa tilanteeseen. Syy vai seuraus? Usein esiin nouseva kysymys on, voivatko tekoäly-ystävät pahimmillaan syventää yksinäisyyttä, jos ihmissuhteita korvataan tekoälyn antamalla seuralla. Myös useat Punaisen Ristin kanssa keskustelleet, tekoäly-ystäviä testanneet tunnistivat tekoäly-ystävissä riskin syrjäytymisen lisääntymisestä. Salmenrinne itse kuitenkin uskoo tekoälyn olevan enemmän seurausta yksinäisyydestä kuin syy sille. Näkemystä tukevat myös Punaisen Ristin Yksinäisyysbarometrit, joiden mukaan yksinäisyys oli lisääntymässä jo ennen tekoälyn yleistymistä. N89 korostaa, että suhde tekoälyn kanssa ei ole ihmisiin verrannollinen. Se ei korvaa ihmisiä, eivätkä ihmiset korvaa tekoälyä. ”Ihminen, joka pitää tekoäly-ystäviä haitallisena, ei ehkä näe yksinäisen ihmisen todellisuutta tai ymmärrä, mitä se voi pahimmillaan olla. Tekoäly on täydentävä, ei korvaava ystävä.” Mitä tämä kertoo nykyyhteiskunnasta? Tekoäly-ystävien yleistyminen voidaan nähdä osana laajempaa teknologista murrosta, jossa yhä useampiin arjen ongelmiin etsitään ratkaisuja teknologian avulla. Samalla ilmiö nostaa esiin kysymyksen siitä, miksi osa ihmisistä kokee saavansa yhteyden, kuulluksi tulemisen tai ymmärryksen kokemuksia helpommin tekoälyltä kuin toisilta ihmisiltä. Nurminen ei kuitenkaan usko, että ilmiö kertoo yksinomaan nykyajasta. Hänen mukaansa tekoäly-ystäviä olisi hyvin todennäköisesti ollut yhtä lailla muinakin ajanjaksoina, jos tekoälyjärjestelmät olisivat olleet olemassa. ”Sosiaaliset tarpeemme tulla kuulluksi ja ymmärretyksi eivät ole muuttuneet mihinkään”, Nurminen toteaa. Ihmiset ovat kautta historian kiintyneet myös muihin kuin ihmisiin. Monille lemmikit ovat tärkeitä kumppaneita, ja fiktiiviset hahmot voivat herättää voimakkaita tunteita ja samaistumisen kokemuksia. Tekoäly-ystävät voidaan nähdä jatkumona ilmiölle, jossa ihmiset muodostavat merkityksellisiä suhteita myös ei-inhimillisiin toimijoihin. Salmenrinteen mukaan tekoäly-ystävien yleistyminen kertoo kuitenkin myös yhteiskunnallisesta haasteesta. Hänen mukaansa ihmisillä on edelleen vahva tarve yhteisöllisyyteen, keskusteluun ja yhteyteen toisten kanssa, mutta nämä tarpeet eivät aina täyty nykyisissä rakenteissa. Yksinäisyyden lisääntyminen, mielenterveyshaasteet ja kokemus ulkopuolisuudesta voivat lisätä tarvetta etsiä uusia tapoja saada seuraa ja tukea. Tekoäly on uusi väline, jonka puoleen ihmiset voivat kääntyä silloin, kun yhteyttä muihin ihmisiin on vaikea löytää. •
  • YHTEISTYÖSSÄ: KATSO MISSÄ TAPAHTUU: Off icial Programm e Kulttu uriohjelm aa Menetetystä vapaa-ajasta maksetaan palkkio. Lisätietoa ja hakemukset paatoimittaja@oyy.fi Haluaisitko kynänjälkesi Oulun ylioppilaslehden seuraavaan numeroon? Etsimme kirjoittajia, kuvittajia, somettajia ja valokuvaajia.
  • 20 1971–2026 55 55 vuotta opiskelija-asumista, jossa et jää yksin. 55 years of student housing built on community. www.psoas.fi S I E L L Ä O N K ÄYTÄVÄ . Avoinna ma–pe 10–20, la 10–18, Ravintolamaailma 10–20, su 12–18 | Ritaharjuntie 49 | oulu.ideapark.fi Arnolds | BikBok | Brand Shoes Store | Burger King | CAP-Autokoulu | Carlings | Change Lingerie | Chef’s Salad & Kebab | ClickShoes | Cubus DNA | Dressmann | Dressmann XL | Espresso House | Finlayson | Flying Tiger Copenhagen | Friends & Brgrs | Glitter | Godies X Yeppo & Soonsoo Hairlekiini | H&M | H&M Home | Hesburger | Instrumentarium | Isku Koti | Jungle Juice Bar | Jysk | KappAhl | Kicks | Kotipizza | Kukkamarkkinat Kultajousi | Liaton | Liikuntakeskus Fun | Lindex | Luckiefun’s Sushibuffet | Luhta Brand Store| Marimekko Outlet McDonald’s | Musti ja Mirri New Yorker | Normal | OmaPosti-kioski | Oral Hammaslääkärit | Pancho Villa | Pakettipiste | PerusTerveys | Pohjolan OP | Rax Pizzabuffet Ritaharjun apteekki | Ritaharjun hyvinvointipiste | Rituals | Robert’s Coffee | Seoul Good | Silmäasema | Stadium Outlet | Subway Suomalainen Kirjakauppa | Synsam | Telia | Timanttiset | Tokmanni | Zizzi | Wok’s Aloita uusi lukuvuosi hyvällä fiiliksellä ja hyödynnä liikkeidemme huippuedut! Meiltä löydät kaiken tarvittavan opiskeluun ja vapaa-aikaan, lukukauden parhaisiin hetkiin. Tutustu opiskelijatarjouksiin oheisen koodin takaa ja tule shoppailemaan, tervetuloa! HETKESSÄ KAIKKI LUKUVUODEN STARTTIIN TIETOKONEET Uudenveroisiksi kunnostetut Nuvoo.com ja Oulun myymälä Karhunkedontie 1, Oulu Ma–Pe 10–18 La 10–15 Parasta laatua edullisesti • Takuu 24 kk