• 6 / 2010 Rusakkospesiaali s. 6 Life-kosteikkokohteet valitaan alkuvuodesta, s. 18 Ajokoirasta on moneksi s. 36 Metsästäjäliitto aloittaa 90-vuotisjuhlat s. 44 Minkki ­ paljon parjattu s. 52
• Vieraskynä Riistantutkimuskin uudistusten pyörteissä Riistakannat ovat jatkuvassa muutoksessa muun luonnon mukana. Myös yhteiskunnan tarpeet ja vaikutus luontoon muuttuvat. Luonnonvarakysymysten yleisen kiinnostavuuden ja yhteiskunnallisen merkityksen kasvamisen myötä kestävän hyödyntämisen ja siinä tarvittavan tiedon merkitys korostuvat. Riistantutkimuksessa nousee selvitettävien asioiden listalle ajan myötä jatkuvasti uusia asioita, jotka edellyttävät kokonaan uutta tai aikaisempaa suurempaa panostusta. Ennen vanhaan tällaiset lisäystarpeet hoidettiin "osoittamalla työhön lisää rahoitusta", ehkä uusia tekijöitäkin ­ eikä tuo "ennen vanhaan" ole kovin kaukaista aikaa. Nykyään on toisin. Julkishallintoa ollaan tehostamassa tuottavuusohjelmien nimissä ja lähivuosina on tiedossa jatkuvia taloustalkoita valtion rahoitusvajeen selättämiseksi. Menossa olevalla tuottavuusohjelmakaudella 2007 ­ 2011 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen budjettirahoitus ja henkilötyövuosimäärä ovat pienentymässä viitisentoista prosenttia ja samaa on tiedossa eteenkinpäin. Vaikka eräät riistantutkimuksen osa-alueet, etenkin suurpetotutkimus ja seurannat, ovat tutkimuslaitoksen strategisia kehittämiskohteita, rahoituksen niukkuus on tuntunut myös siellä. Tämä lienee näkynyt valitettavasti yhteistyökumppaneillemmekin, monesta on nimittäin jouduttu tinkimään. Vaikeissa ajoissa on hyvääkin, sillä ne pakottavat uudistumaan. Ripeä oma-aloitteinen toiminta on valttia, virran vietäväksi jättäytyminen ja ryöpytyksessä kolhiintuminen on aina huonompi vaihtoehto. Tutkimuslaitoksen tärkein yksittäinen kehittämiskohde on ollut viime vuosina tietohallinnon ja -järjestelmien uudistus, ja tähän työhön olemme hankkineet ammattitaitoiset erityisosaajat. Työ on alkuvaiheessaan painottunut riistasektoriin. Olemme kehittäneet Tassua suurpetoasioihin ja Sorkkaa hirvelle ja tulevaisuuden suunnitelmissa ovat muutkin massiiviset kannanarvioinnit. Lisäämme asiointia metsästäjäkunnan kanssa internetin kautta. Olemme viemässä valtavan massan paikkaan sidottua tietoa sellaisiin järjestelmiin, että yhä useampia toisiinsa vaikuttavia asioita voidaan käsitellä nykyaikaisesti monipuolisina kokonaisuuksina ­ edes vähän niin kuin asiat luonnossakin ilmenevät. Ja mikä oleellista: analyysit ja kantaarviot valmistuvat nopeammin ja tarkempina ja palaute lähtee entistä nopeammin metsästäjäorganisaation kaikille tahoille. Riista-ala on laajasti uudistumassa. Ministeriön johdolla koko julkinen riistakonserni on koottu entistä yhtenäisemmäksi. Sille on laadittu yhteinen strategia, jota toteutetaan koordinoidusti, kukin omalla tahollaan. Tästä ympäristöstä ohjautuvat tehtävät myös RKTL:lle. Kokonaisuutena ja kaikilla tahoilla erikseen työn vaikuttavuus paranee, toiminta tehostuu ja ajan myötä myös resursseja säästyy. Hyvä esimerkki toiminnasta on juuri aloitettu riistakonsernin tietohallintostrategian laatiminen. Toinen merkittävä uudistus on Suomen riistakeskus, jonka syntyminen on kalkkiviivoilla. Uudistuva organisaatio parantaa edelleen mahdollisuuksia myös riistakantojen arvioinnin ja riistantutkimuksen kehittämiselle ja tutkimustiedon hyödyntämiselle käytännössä. Mutta jotakin pysyvääkin suomalaisessa riistataloudessa on: metsästäjien vapaaehtoistyö harrastuksensa hyväksi! Se on ollut vuosikymmeniä myös riistakanta-arviointien peruskivi ja sen varaan on hyvä rakentaa tulevaisuudessakin. Pari vuotta sitten metsästäjät tekivät riistalaskentoja ja -havainnointia 90 henkilötyövuotta ja raha-arvoltaan reilusti yli miljoona euroa. Jos tälle pitäisi löytää maksaja, niin löytymättä jäisi. Riista-ala voi olla aidosti ylpeä tästä vapaaehtoistyön ja valtionhallinnon yhteistyöstä, sillä tämäntapaiseen toimintamalliin pyritään yhä useammin yhteiskunnan muillakin alueilla. Vaikeista talousnäkymistä huolimatta riistantutkimus voi katsoa luottavaisena tulevaisuuteen ­ ja yhteistyökumppanimme tutkimukseen. Riistakonsernin yhteisten toimintalinjojen ja voimavarojen ohjauksen kautta keskittyminen ydintehtäviemme hoitamiseen tehostuu. Työn toteuttamisessa kehitämme edelleen yhteistyötä metsästäjien ja uudistuvan metsästäjäorganisaation kanssa. Tutkimuslaitoksessa parannamme jatkuvasti työ- ja toimintatapojamme. Näillä eväillä voimme taata laadukkaan ja oikeaan osuvan riistantutkimuksen RKTL:ssä suomalaisen riistatalouden hyväksi tulevaisuudessakin. n 54 54 Kulttuuriympäristön lumijälkilaskennat talvella 2010 Eero Helle Kirjoittaja on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ylijohtaja Mitä mieltä sinä olet? Toimiiko metsästäjien ja riistantutkimuksen yhteistyö? Miten sitä voisi kehittää? Kerro mielipiteesi osoitteessa www.riista.fi/vieraskyna 2 l Metsästäjä l 6 l 2010
• Tässä numerossa l 6 l 2010 2 Vieraskynä: Riistantutkimuskinuudistustenpyörteissä 4 Eräkalenteri 5 Pääkirjoitus: 6 Käyn ahon laitaa... ­Rusakonelämää Kohtiuutta 26 Karjajärven uusi elämä: Keskipohjalaista kansalaistoimintaa 8 Rusakonmetsästyksen taide 11 Puheenjohtajalta: ­Yleisönpyynnöstä Kannonnokassajareppujakkarallamietittyä 14 Luopajärven rusakkorapsodia 18 Vesilintuelinympäristöjen hoidon mallialueet valitaan alkuvuodesta 26 Karjajärven uusi elämä: Keskipohjalaistakansalaistoimintaa 28 Ministeriön kuulumisia: Suomenriistakeskusonviittävaillevalmis 30 Wildlife Estates -tunnus Metsästäjäin Keskusjärjestön Laitialan toimintakeskukselle 36 Koiran kanssa metsällä: Ajokoirastaonmoneksi 40 Metsästyskoiraharrastajat geneetikkojen apuna ­koiriengeenitutkimuksestatyökalujaterveempäänkoirakantaan 44 Metsästäjäliitto aloittaa 90-vuotisjuhlat 47 Tutkijan tuntoja: Kohtaamisiaihmistenjapetojenkanssa 48 Länsi-Uudenmaan ilveslaskenta 2010 49 NOWAC ­pohjoismaistayhteistyötävesilintututkimukseen Valtionmaidenhirvisoppakypsyy ­Hirviluvillakeinotteluhalutaankuriin ­paljonparjattu 50 Eräaatoksia valtion mailta: 52 Minkki 54 Kulttuuriympäristön lumijälkilaskennat talvella 2010 56 Taimikot ja hirvi ­onkometsätaloudellamahdollisuuksia? 58 Peltopyykannat vahvistuvat ja esiintyminen laajenee 62 Tuntematon Taenia: 64 Ekin kanssa erällä: Talvivaelluksenvesihuolto Hirvenuudenlihasrakkulamadonpääisäntäonkarhu 67 Loukkaantunut eläin luonnossa Metsästyskoiraharrastajat geneetikkojen apuna ­koiriengeenitutkimuksestatyökalujaterveempäänkoirakantaan 40 70 Laukauksesta lautaselle: Hirvieläimetosa2:Riiputtaminen,paloittelujapakastaminen 71 Valtion maiden hirvihakemukset tarkkaan syyniin 72 Pukinkonttiin 74 Metsästäjäorganisaatio tiedottaa 76 Kaupantekoa 79 Osoitteita Metsästäjä l 6 l 2010 l 3
• Teksti ja kuvat: Eerikki Rundgren Eräkalenteri JOULUKUU Talventörröttäjät ovat jäykkävartisia kasveja, jotka kasvukauden päätyttyä kuivuvat pystyyn ja jäävät hangen päälle seisomaan. Ne varistavat siemenensä lumelle tai jäälle, josta esimerkiksi tuuli ja linnut levittävät niitä uusille kasvupaikoille. Järvien ja meren rannoilla laajoja kasvustoja muodostava järviruoko on yksi näkyvimpiä talventörröttäjiämme. TAMMIKUU Viimeistään tammikuussa isoimmillekin järville yleensä muodostuu yhtenäinen jääpeite. Läheskään kaikkialla siitä ei tule kuitenkaan kantavaa koko talvena. Vaaranpaikkojen tunnistaminen ja turvallinen kiertäminen kuuluvatkin jokaisen talviretkeilijän ja -kalastajan perustaitoihin. Tästä huolimatta viime vuonna Suomessa hukkui jäihin parisenkymmentä ihmistä. Monet linnut ovat osin tai jopa täysin riippuvaisia laajoista ruovikoista. Talven lähestyessä ja vielä keväälläkin ruovikoiden "siemenpankit" ovat monille lintulajeille tärkeitä ravinnonlähteitä. Keväällä ja kesällä tiheät ruovikot tarjoavat vesi- ja riistalinnuille suojaisia pesimäpaikkoja. Koska myös minkki ja supikoira viihtyvät ruovikoissa, kannattaa niissä pitää loukkuja läpi talven. Jäihin putoaminen on huomattavasti helpompaa mitä pääseminen sieltä ylös. Valvotuissa olosuhteissa pelastautumista voi kuitenkin harjoitella jopa rinkan ja suksienkin kanssa. Retkiluistelijoiden ohella esimerkiksi Helsingin Lapinkävijät on järjestänyt jäsenilleen jäistäpelastautumisharjoituksia. Kokemattomalla porukalla saati yksin tätä ei pidä mennä tekemään. Tunturipöllö on leimallisesti pohjoisen tundravyöhykkeen laji. Sen erinomaisesta sopeutumisesta arktisiin olosuhteisiin kertoo jalkoihin ja nokan kärkeen ulottuva höyhenpuku. Uros on lumivalkea ympäri vuoden, naaraan ja nuoren linnun höyhenpukuja kuvioi tummat juovat. Tunturipöllö pesii Suomessa ainoastaan pikkujyrsijöiden esiintymisen huippuvuosina. Pohjoisella pallonpuoliskolla päivä on lyhimmillään ja yö pisimmillään talvipäivänseisauksena. Tänä vuonna täysikuu sattuu kuitenkin samaan ajankohtaan talvipäivänseisauksen kanssa antaen valoa keskelle pimeintä vuodenaikaa. Viime vuonna täysikuusta saatiin nauttia uudenvuodenaattona, jolloin myös koko maata peittänyt lumipeite valaisi maisemaa. Eläimet joutuvat ahtaalle talven kiristäessä otettaan. Nyt jos koskaan täytyy huolehtia riistan ruokintapaikoille rehua sekä lintulaudoille talia ja siemeniä. Jäniksille voi kaataa silloin tällöin pieniä haapoja järsittäväksi sekä ryhtyä antamaan syksyllä kerättyjä kerppuja. Riistaa on myös tapana kunnioittaa rauhoittamalla joulunpyhät kaikelta metsästykseltä. 4 l Metsästäjä l 6 l 2010 Inarilainen luontokuvaaja Martti Rikkonen on seurannut ja kuvannut erittäin harvinaista ja uhanalaista tunturipöllöä yli 30 vuoden ajan. Vuosien 1974 ja 1988 suuret poikueet ovat Rikkosen pitkän uran suurimpia ilonaiheita. Saamelaismuseo Siidan tuottama valokuvanäyttely "Pohjolan valkoinen kuolema" on esillä tammikuun loppuun Tunturi-Lapin luontokeskuksessa Enontekiön Hetassa.
• Pääkirjoitus Kohti uutta Ajassa tapahtuu. Niin sanotaan ja sanonta pitää paikkansa myös riistakeskusuudistuksen tiimoilla. Riistakeskushan on tarkoitus rakentaa yhdistämällä Metsästäjäin keskusjärjestö ja viisitoista nykyistä riistanhoitopiiriä yhdeksi organisaatioksi. Kuudestatoista tulee siis yksi. Tätä kirjoittaessani marraskuun alkupäivinä tasavaltamme hallitus on jo antanut valtioneuvoston esityksenä Lain Riistahallinnosta eteenpäin eduskunnalle valiokunnissa käsiteltäväksi ja myöhemmin suuressa salissa sinetöitäväksi. Ensimmäiset valiokuntien käsittelyajat ovat nyt tulleet tietoon ja tätä luettaessa käsittely lienee jo pitkällä. Tarkoitus on, että laki tulisi voimaan ensi vuoden alusta. Aika näyttää, mutta hyvältä näyttää. Riistahallinnon uudistamisasia on edennyt koko ajan sujuvasti ja vahvassa "konsernihengessa". Vanha sanonta on, että "hyvin mietitty on puoliksi tehty" ja senkin mukaan olemme uudistumistyössä jo pitkästi yli puolenvälin. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä tekemistäkin. Riistahallinnon uudistamisasiassa on maa- ja metsätalousministeriön valmistelun linjana ollut vahvasti osallistava työtapa sekä avoin tiedottaminen ja kertominen työn etenemisestä. Voidaan jo tässä vaiheessa sanoa, että linjanvalinta on ollut oikea. Halukkaille on ollut saatavilla tietoa siitä, missä mennään ja toimihenkilöt sekä luottamushenkilöt ovat olleet mukana valmistelussa. Valmistelutyön aikana keskeisiä sidosryhmiä on informoitu useasti ja heidän esittämänsä parannukset on otettu mukaan edelleen kehittelyyn. Haluankin jo tässä vaiheessa esittää parhaimmat kiitokseni kaikille niille henkilöille ja tahoille, joiden ansiosta Riistahallintolaki ja riistahallinnon uudistumishanke ovat edenneet mallikelpoisella tavalla. Soutakaamme edelleenkin samaan suuntaan. Uutta on tulossa myös kannanhoitosuunnitelmien suunnalta. Luonnos metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelmaksi on luovutettu maa- ja metsätalousministeriölle, joka huolehtii sen jatkovalmistelusta. Hoitosuunnitelmaluonnos lähtenee lähiaikoina lausuntokierrokselle. Arto Marjakangas Metsähallituksessa on toiminut ansiokkaasti projektipäällikkönä hoitosuunnitelmatyössä, jonka jokainen suomalainen luontoihminen voi tuntea omakseen. Metsäkanalinnut ovat aina olleet suomalaisten metsästäjien sydäntä lähellä ja ne ovat olleet myös riistantutkimuksemme lempilapsi. Tuntuu, että lähes kaikki ovat olleet niistä joskus huolissaan, milloin aiheesta, milloin aiheetta. Hoitosuunnitelmaan on kerätty, voisi sanoa varmaan, että maailman paras tietämys metsäkanalinnuistamme ja niiden elinympäristöjen, metsien, hoidosta. Kanalintujemme tulevaisuus on arkimetsissämme ja siksi suuri merkitys on sillä, mitä metsissämme tehdään metsätalouden toimissa ja niiden yhteydessä. Ministeriössä on tällä hetkellä toimimassa myös laajapohjainen MEMO ­työryhmä, jonka pohtii metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamismahdollisuuksia. Nyt onkin loistava mahdollisuus saada heti tuoreeltaan otetuksi huomioon kanalintujen hoitosuunnitelman ideat metsänhoitosuosituksissa ja ­ohjeissa sekä ennen kaikkea metsänkäsittelymenetelmissä. Ja kun niin tehdään, kannattaa sen ympäristötietoisen keskieurooppalaisen paperinkuluttajankin olla ylpeä siitä, että raaka-aine hänen sanomalehdessään on peräisin Pohjolan todellisista metsometsistä. Ihan oikeasti. n Metsästäjä l 6 l 2010 l 5 PS! Riista-ala on melkoisessa myllerryksessä, niin kuin tämänkin lehden sivuilta voidaan lukea. Suomen riistakeskusta ollaan perustamassa ja riista-asioiden yhteiskunnallinen kiinnostavuus on voimakkaassa kasvussa. On entistä tärkeämpää saada luotettavaa tietoa riistakannoista. Kestävän metsästysverotuksen pohjaksi tarvitaan entistä tarkempia kantaarvioita ja monista metsästettävistä lajeista ei ole olemassa muuta kuin saalistilastoja, jotka nekin vähälukuisten lajien osalta ovat usein vain suuntaa antavia. Vieraskynässä RKTL:n ylijohtaja Eero Helle tarttuu tähän päivänpolttavaan aiheeseen. Nyt, jos koskaan, on syytä lisätä resursseja riistalliseen tutkimukseen. Jari Pigg Päätoimittaja
• Jarkko Nurmi, riistapäällikkö, Pohjanmaan riistanhoitopiiri l Kuva: Markku Jyrkkä Käyn ahon laitaa... Rusakon elämää R mistä eläinlajeista. Euroopan arojen luontainen asukki on päätynyt siirtolaiseksi Argentiinan pampalle ja Australian aukeille. Saarivaltiot ovat kautta aikojen olleet tunnettuja tulokaslajien haalijoita, ja Iso-Britannia, Irlanti ja Uusi-Seelanti ovat liittäneet lajin luontoonsa. Ruotsalaiset istuttivat rusakon Skåneen 1886. Suomeen rusakko on saapunut omin jaloin kaakosta käsin 1800-luvun loppupuolella, ja tällä hetkellä levinneisyyden pohjoisraja kulkee Kuivaniemen-Iin korkeudella. l Rusakko on yksi maailman kyyditetyim- Rusakko lajina on kaikille jollain tapaa tuttu. Niitä tai niiden jälkiä vilisee suomalaisten silmissä: kevättalvisen pellon hankihiipparit tampatuilla poluillaan, toukopeltojen kiimaryhmät ja maantien varteen kuolleet rusakot. Elämästä ei selviä hengissä Suomessa rusakkotutkimus on ollut vähäis- tä. Ruotsissa lajia on tutkittu enemmän. Rusakon elo on vaarallista, sillä 70­80 prosenttia yksilöistä kuolee alle vuoden ikäisenä. Ensimmäisen vuoden jälkeen selviytymisprosentti paranee, mutta vanhemmistakin ikäluokista noin puolet poistuu rivistä vuodenkierron aikana. Talvi testaa rusakon kenttäkelpoisuuden, sillä rusakkopopulaation talvikuolleisuus (ilman metsästystä) oli Etelä-Ruotsissa noin 30 prosenttia. Tasaisen tappavan talvikuolleisuuden lisäksi rusakkokuolleisuudessa on selvä loisten ja tautien aiheuttama piikki syksyllä. Rusakko on tyypillinen saaliseläin, ja kettu on sen tehokkain saalistaja. Kettukanta rokottaa rusakkopopulaatiota noin 10­15 prosentin teholla vuosittain. Rusakkopaistin osuus ketun ravinnossa koostuu lähinnä poikasista ja on suurimmillaan helmi­toukokuun välisenä aikana. Aikuiset yksilöt joutuvat harvoin ketun kynsiin. Rusakon elo on vaarallista, sillä 70­80 prosenttia kuolee alle vuoden ikäisenä. 6 l Metsästäjä l 6 l 2010 Liikenteen liiskaamat ja ruton riivaamat Auton alle kuolee noin 10­15 prosenttia rusakkokannasta. Todellinen rusakkokantojen säätelymoottori ovat kuitenkin taudit, joista tunnetuin lienee ihmiseenkin tarttuva jänisrutto. Jänisruttouutisointi kuuluu medioiden loppukesän vakioraporttiaiheisiin, etenkin jos uutisista on pulaa. Onhan taudin nimi sopivan hätkähdyttävä, ja kaiken lisäksi se aiheuttaa ihmiselle kuumetaudin. Uutisoinnin takia lähes kaikkien kuolleena tavattujen jäniseläinten oletetaan kuolleen jänisruttoon. Näin ei suinkaan ole, vaan rutto on rusakon tappajista harvinaisemmasta päästä. Kokkidioosi on tauti, joka kaataa rusakkoja eniten, ja se on usein syyllinen edellä mainittuun syksyn kuolleisuuspiikkiin. Sen aiheuttavat Eimeria-sukuun kuuluvat loiset, jotka valtaavat rusakon suoliston. Sairastuneet yksilöt liikkuvat hitaasti. Tauti ei tartu ihmiseen. Jänisrutto eli tularemia on bakteerin aiheuttama tauti, joka tarttuu myös ihmiseen. Epidemioiden puhkeamiseen vaikuttaa jänis- ja myyräkantojen runsaus. Etenkin metsämyyrät toimivat eräänlaisena "ruttopankkina", josta tauti tarttuu tavallisimmin vertaimevien hyönteisten välityksellä jäniseläimiin ja ihmisiin. Jäniseläimet eivät kuulu taudin kantajiin (vektoreihin) vaan uhreihin, sillä kaikki tartunnan saaneet yksilöt kuolevat noin viikon sisällä. Ihminen selviää taudista antibiooteilla. Tauti on yleisimmillään loppukesällä, jolloin hyönteisten määräkin on suurimmillaan.
• Rusakko ei todennäköisesti ole syyllinen metsäjäniksen alamäkeen. Suomessa ei rusakkokantojen inventointiin ole vakiomenetelmää, mutta jonkinlainen valistunut arvaus rusakkotiheyksistä voidaan esittää peltokolmiolaskentojen perusteella. Viljelyalueilta viherravintoa Suurimmat pistemäiset rusakkotiheydet voivat löytyä kaupunkialueiden puistojen tai viheralueiden tuntumasta, mutta koko maisemakuvaan tasattu tasaisen tiheä rusakkokanta löytynee viljelyalueilta, joilla keskitytään useiden vilja- ja nurmikasvien viljelyyn. Jos alueella on vielä karjankasvatustakin, voidaan tilannetta pitää rusakon kannalta ihanteellisena, sillä laji kaipaa laidunten tuottamaa talvista viherravintoa. Rusakkotiheyksistä ei ole tutkimustietoa Suomessa, mutta tiheys on todennäköisesti suurimmillaan Etelä-Pohjanmaan tai Lounais-Suomen jokilaaksojen halkomilla laajoilla viljelyalueilla. Paljonko rusakoita sitten voi olla? Tutkimustietoa on käytössä muun muassa Ruotsin saarialueilta, joilla tiheys on noussut jopa 200 koipeliiniin / 100 hehtaaria. Saarilla yksilöiden levittäytyminen ja alueelta pois vaeltaminen on tietenkin hankalampaa kuin mantereella, mikä selittää korkean tiheyden. Helmikuun hankitanssit ja toukokuun orasottelut Ensimmäisen kiimakausi ajoittuu tammi­ helmikuun hämäriin, joten sen tapahtumat jäävät ihmisten silmiltä todistamatta. Toista on toukokuussa, jolloin tikittävän viljanoraan päällä käytävät pariutumisriitit esitellään estoitta parhaaseen katseluaikaan. Kiimaisen naaraan liepeille kerääntyy uroksia, jotka seuraavat sitä tositarkoituksella. Ne saattavat kirjaimellisesti "nyrkkeillä" naaraasta, jolloin ne pomppivat takajaloillaan ja huitovat toisiaan etukäpälillään. Karvat pöllyävät, muita purraan ja peli on muutenkin likaista. Lopulta yksi uros saa livahtaa naaraan mukaan, mutta ei silläkään helppoa ole: naaras kohtelee aluksi valittuaankin samalla tavalla kuin kilpakosijat! Naaraan kantoaika on 42­46 vuorokautta ja se synnyttää helmi­syyskuun välisenä aikana kolme poikuetta, joissa on 2­4 poikasta. Maaliskuun poikueessa on usein kaksi poikasta, toukokuun neljä ja heinä­elokuun poikueessa kolme. Rusakko on tehokas lisääntyjä, sillä osa spermasta varastoituu kohtuun, ja naaras voi tulla tästä varastosta uudestaan tiineeksi 38 päivän kantoajan jälkeen. Siis ilman toista parittelua ja kun edellinen pentue on vielä syntymättä! Rusakon ja metsäjäniksen risteymät Etelä-Ruotsiin rusakkoistutuksista koitui metsäjäniksille ongelmia. Skånen maastorakenteen pääpiirteenä ovat laajat peltoalueet, joiden reunametsät ovat kohtalaisen pienialaisia, joten alue ei muutenkaan ole metsäjänikselle ideaalista elinympäristöä. Alueelle ilmaantunut uusi jänislaji olikin pahaa lääkettä. Ongelmia syntyi lajien risteytymisen kautta, ja rusakko pystyi myös isompana ja tuottavampana lajina valtaamaan peltojen viereistä metsäympäristöä itselleen. Risteymät ovat lisääntymiskykyisiä, vaikka niitä pitkään luultiin steriileiksi. Grimsön tutkimusasemalla tehdyt rusakkonäytteiden (70 kpl) jäniskannan dna-analyysit paljastivat, että hybridien merkkejä löytyi jopa 16 prosentista tutkittuja näytteitä. Eräässä toisessa tutkimuksessa risteymien osuudeksi saatiin noin 10 prosenttia. Risteytymistä siis tapahtuu tai on tapahtunut jossain vaiheessa. Sitä pidetään yleisempänä lajien kohtaamisen alkutaipaleella. Risteytyminen syntyy yleensä niin, että rusakkouros astuu metsäjänisnaaraan. Metsästäjien piirissä risteymiä pidetään hyvinkin yleisinä, ja poikkeavan väriset rusakot päätellään usein risteymiksi. Erätulilla esitetyt näkemykset "sekulien" yleisyydestä ovat todennäköisesti yliarvioita. Rusakkokin on sadan Suomessa vietetyn vuoden aikana sopeutunut lumisiin oloihimme, ja sen talvikarva on muuttunut vaaleammaksi. Lisäksi luontaista värivaihtelua esiintyy paljon. Elintilakilpailu metsäjäniksen kanssa Metsäjäniskanta kutistuu edelleen koko Etelä-Ruotsin alueella. Johtuuko se rusakosta? Tällä hetkellä vallitsevin teoria metsäjäniksen ahdingosta on se, että lajin syöksykierre johtuu lauhoista talvista ja niiden myötä kasvaneesta saalistuksesta. Valkoinen jänis mustassa maassa on kuin huutomerkki. Pienpetokannat ovat lisääntyneet ja lauhat talvet ovat voimistaneet tauti- ja loisepidemioita. Metsäjäniksen alamäkeen liittyy toki rusakkokin, sillä paikallinen metsäjäniskanta menettää aina yhden lisääntymismahdollisuuden, kun lajien risteytyminen pääsee tapahtumaan. Rusakolle risteytyminen ei ole yhtä ongelmallista, sillä rusakkonaaraat parittelevat vain rusakkourosten kanssa. Suomenkin metsäjäniskanta on pienentynyt Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on selvittänyt suomalaisen metsäjäniskannan tilaa viime vuosina, ja todennäköisesti kantaa riivaavat samat ongelmat kuin Ruotsissakin. Riistakolmioiden jälki-indeksejä vertaamalla on havaittu, että metsäjäniskantamme on pienentynyt voimakkaasti. 2003­2007 ajanjaksolla kanta on pienentynyt 42 prosenttia vuosiin 1989­1993 verrattuna. Aiemmin normaalit kannanvaihtelut ovat näkyvissä enää Lapin, Oulun, Kainuun ja Keski-Suomen riistanhoitopiireissä. Peltovaltaisissa ympäristöissä, kuten Lounais-Suomessa ja Pohjanmaalla, metsäjäniksen alamäki on ollut jyrkkä. Kannanvaihteluiden katoaminen muistuttaa metsäkanalinnuilla tapahtunutta kehitystä, joten aihetta jänishuoleen ehkä on. Kuten aiemmin todettiin, rusakko ei todennäköisesti ole syyllinen metsäjäniksen alamäkeen. Se ei pysty valtaamaan metsäjäniksen ekologista lokeroa metsäympäristössä, sillä sen anatomia lumitassun puutteesta aina ravinnonvalintaan saakka ei ole sopeutunut metsäoloihin, vaan se pysyy peltojäniksenä. Metsäjäniskannan taantuman syyt löytyvät muista tekijöistä. l Metsästäjä l 6 l 2010 l 7 Rusakkonaaras varastoi osan spermasta kohtuun ja voi tulla tästä uudestaan tiineeksi 38 päivän kantoajan jälkeen.
• Jarkko Nurmi, riistapäällikkö, Pohjanmaan riistanhoitopiiri konmetsästyksen Rusa taide Rusakko jää monelle metsästäjälle kloppivuosien riistaksi, jota metsästetään jahtiuran alkutaipaleella ja jonka perään ei varttuneempana vaivauduta. Aivan suotta, sillä rusakko on kiinnostava, runsaslukuinen, kovaa metsästysverotusta kestävä laji ja kaiken lisäksi herkullista riistaruokaa. l Rusakkokanta on suurimmillaan jahtikauden käynnistyessä syyskuun alussa. Harva metsästäjä kuitenkaan silloin suuntaa pitkäkorvajahtiin, vaan sen aika koittaa roudan ja lumien myötä. Ensilumi helpottaa rusakoiden öisten retkien tutkintaa. Lauha, alkutalven märän lumen keli on rusakonmetsästäjän vuodenaikaa. Kasvillisuuden la8 l Metsästäjä l 6 l 2010 kastuessa kesäajan heinä- ja ruohopitopöytä katoaa rusakkojen ulottuvilta ja metsästys voidaan marraskuusta lähtien suunnitella peltoalueiden vihertarjonnan perusteella. Rusakoiden keidas Etelä-Pohjanmaan Ilmajoki on peltoriistan ydinalueita koko maassa. Rusakoita riittää. Pistemäinen rusakkotiheys saattaa taajamien puistoissa ja asuinalueilla nousta korkeammaksi, mutta keskimääräinen ja laajemmalle alueelle tasattu rusakkotiheys lienee Ilmajoella maamme korkeimpia. Sen takaavat laajat viljelyaukeat, joiden ojien reunoista, jokivarsista ja peltosaarekkeista ei jokaista paju- ja leppäpuskaa ole pois raivattu. Laaja viljelymaisema on monimuotoinen, suojaisa ja latojen rytmittämä. Rusakon pyynnissä kannattanee siis uskoa ilmajokisten pyyntivinkkejä, näin voi säästyä pitkiltä omilta oppivuosilta. Lähdetään siis Ahti Rajamäen matkaan runsauden rusakkomaille. Mies tuntee riistansa, sillä hän pyytää lakeuksilta vuodessa keskimäärin 40­50 rusakkoyksilön saaliin. METSÄSTYSMUODOT Jäljitys Rusakon ja metsäjäniksen jälkijono lienee tuttu jokaiselle metsästäjälle, mutta niiden selvitteleminen on oma lukunsa: olen ollut jänismetsällä innokkaan hirvimiehen kanssa, joka putosi täysin kärryiltä ensimmäisen paluuperän myötä. Hän ei yksinkertaisesti tiennyt tästä jäniksen saalistajilta suojautu-
• misen konstista mitään, vaan luuli jäniksen lähteneen lentoon tai hypänneen oksalle! Rajamäen Ahti on toista maata, rusakoiden temput paljastetaan satojen toistojen kokemuksella. Syksyllä rusakko saattaa maata ruokapöydässään, mutta talvella se muuttuu varovaisemmaksi ja makuu haetaan kauempaa. Kyseessä lienee saalistajilta suojautumisen sopeutuma. Rajamäki aloittaa jäljityksen etsimällä syönnöspaikan, mutta sen enempää hän ei täyteen tampattua peltoa tutkiskele. Talvella rusakko ei ruokapöydässään yleensä makaa, mutta ei se siitä kovin kauas koikkelehdikaan. Syönnöksen löydyttyä Rajamäki aloittaa makuukamarin päättelyn. ­ Yleensä rusakko makaa talvella syönnöspellostaan vähintään 500 metrin etäisyydellä. Pellon syöntijälkien setvimisen sijaan yritän päätellä mihin se on suunnannut ja nappaan jäljen kiinni syönnöspellon reunamilta. Rusakko matkaa usein ojanpiennarta tai peltotietä pitkin johonkin pellon keskellä olevaan puskaan. Siten alkaa jäljityksen vaikein ja vaativin vaihe, haulikkohollille pääsy. Lumi narskuu, paluuperät hämäävät ja lumessakahlaaja on avoimella pelloilla rusakon nähtävissä. ­ Rusakko saattaa tehdä kolme paluuperää ennen asettumistaan makuulle. Sitten kun paluuperään sisältyy pitempi, noin parin metrin sivuloikka alkaa olla tosi kyseessä. Se saattaa maata haulikkohollilla. Pyytäjä tarvitsee silmät selkäänsäkin, Rajamäki korostaa. Rusakko nimittäin saattaa päästää pyytäjän ohitseen ja ponnahtaa liikkeelle vasta sitten. Kolmannen paluuperän jälkeen pitää pyytäjän pään pyöriä kuin pöllöllä. Joskus rusakko karkaa ampumahollin ulkopuolelta. Tällaiseen takaiskuun voidaan varautua, mikäli pyytäjiä on useampia. Silloin jäljittäjä kulkee jälkeä pitkin ja pari kaveria "hollailee" etumaastossa karkkojen varalta. Pakeneva rusakko kääntää usein kulkunsa lähimmän ojan varteen, joten etumaaston ojat kannattaa passittaa. 1200 1000 Saalisyksilöä 800 600 400 200 0 Ilmajoen Metsästysseuran rusakkosaalis 2000-2009 Ajoporukat Alkutalvesta rusakot makaavat usein ojanvarsien heinikkoholveissa tai kynnösviiluissa, mutta talven otteen kiristyessä ja lumisyvyyden kasvaessa pötkötyspaikat siirtyvät puskiin ja pensaikkoihin. Ne tarjoavat paremmin suojaa. Lumirajana puskamakuiden yleistymiseen voidaan pitää 15­20 senttiä. Rusakonpyytäjä alkaa tällöin tarvita kavereita, sillä tuloksekkain pyyntimuoto on nyt peltojen metsäsaarekkeiden ja reunametsien pölläyttely muutaman metsästäjän ajoporukoilla. Menetelmä on yksinkertainen: pari kaveria ajoketjuun ja pari saarekkeen/reunametsän toiseen päähän passiin. Ajajia ei saa laiskottaa, vaan heidän pitäisi pyrkiä tunkeutumaan ajoalueen pahimpiin pusikoihin, jotta rusakot saadaan liikkeelle. Eikä siinä vielä kaikki, sillä tuloksekas ajo vaatii ainakin harvemmalla ajoketjulla mutkittelevaa, kampaavaa ajotapaa, jotta rusakot saadaan liikkeelle. Moni livahtaa silti passien sivuille tai jopa taakse, joten sivu- ja takapassit ovat tarpeen, jos jahtiporukkaa riittää. Passien asettelu on tarkkaa puuhaa etenkin rapsakalla talvikelillä, sillä usein rusakot rekisteröivät jo passien siirtymisen 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Ilmajoen metsästysseura on maamme suurimpia. Metsästyspinta-ala on 45 000 hehtaaria ja jäseniä 953. Ilmoitettu rusakkosaalis on huippuvuosina lähes 1000 yksilöä. Ojarusakoinnissa on huolehdittava, että ampumamatkat pysyvät riittävän lyhyinä. Nuoriso jahtiopissa. Ojarusakointi on pohjalainen erikoisuus. Ahti Rajamäki tuntee rusakonpyynnin niksit. Metsästäjä l 6 l 2010 l 9
• Rusakonpyytäjä ei risukkoja kaihda. Ajoa kaltevalla pinnalla ilmajokisessa "rusakkorotkossa" . paikoilleen. Passituksen tulisi tapahtua mahdollisimman äänettömästi. Sivuille ja taakse kimpoilevat rusakot kertovat, että ne ovat aistineet passin ennen ajon alkua, eivätkä suostu etenemään siihen suuntaan ajoketjunkaan edessä. Ajosta karanneiden rusakoiden perään ei kannata heti kiirehtiä. Rusakko jää yleensä makuulle noin tunnin sisällä karkotuksestaan. Märän lumen jumittaja Rusakon sitkeys pysyä makuulla nollakelillä on hämmästyttävää, joskus pitkäkorva pitää suorastaan potkaista liikkeelle. Tällainen keli on eduksi metsästäjälle, sillä pakkaskelillä rusakot saattavat karkottua useinkin ampumahollin ulkopuolelta. Erityisen sitkeitä jumittajia rusakot ovat ensilumen aikaan ja nollakelillä. Oma hämmentävin muistoni rusakon hermojen kestävyydestä märällä lumella on Lapuanjoen varresta. Olimme kuuden metsästäjän porukalla karhaamassa rusakoita marraskuisesta jokirannasta. Edellisenä päivänä oli satanut talven ensilumi ja lämpömittari oli lämpöisen puolella. Vesi tippui pajunoksista ja kuuset tarjosivat vuolaan, kylmänharmaan suihkun pusikossa rämpiville ajomiehille. Vuorottelimme ajossa ja passissa. Marssin vuorostani jokirantaan pajupuskan viereen passiin. Tuolloin tuli oltua vielä niin puolikriminaali, jotta poltin tupakkiakin. Ja olinpa vielä niin harkitsematon (kyllä, nyt kadun sitäkin), että heitin tyhjän askin viereeni pajupuskaan. Se tippui oksalta oksalle, kunnes putosi ­ rusakon päälle. Silloin lähdettiin. Laukaus viivästyi, koska säikähdin viereeni aineellistunutta, vasikan kokoista rusakkoa, mutta ampumamatkan rajoille rusakko kellistyi. Se oli seurannut poltteluani noin kahden metrin päässä vartin verran. Tällä kertaa tupakointi vaaransi rusakon terveyden! Rusakko saattaa tehdä kolme paluuperää ennen asettumistaan makuulle. Pohjalainen erikoisuus ­ ojarusakointi Syntyperäinen pohjalainenkin saattaa hämmentyä rusakkopaljouden edessä. Itse olen kotoisin Etelä-Pohjanmaan laitamilta Kuortaneelta ja muutettuani Ilmajoen peltoriistaparatiisiin koki rusakkojahtikäsitykseni mullistuksen. Laajat peltoaukeat elättävät aivan toisenlaista rusakkokantaa kuin entisen kotikuntani pienemmät peltolohkot. Töitä tekemällä pieni ajoporukka saattoi Kuortaneelta saada muutaman rusakon päivässä, mutta Ilmajoen rusakkojahdissa saattavat joskus panokset loppua... Laajat peltoaukeat ja Ilmajoella monin paikoin vielä säilyneet avo-ojat antavat mahdollisuuden harvinaisempaan pyyntimuotoon, ojarusakointiin. Pyyntimuodon edellytykset ovat parhaimmillaan alkutalvesta, kun lunta on vasta nimeksi ja kuloheinät rehottavat vielä avo-ojien reunoilla. Jahdin käsikirjoitus on yksinkertainen: kävele avo-ojan varsia ja ammu edestäsi karkaavia rusakoita. Rusakot piileskelevät heinäholveissaan ja päästävät pyytäjän usein lähelle ennen karkkoamistaan. Paras keli on alkutalven nollakeli, jolloin lumi ei vielä pahemmin haittaa tramppaamista eikä narsku saappaiden alla. Rusakkotiheys on alkutalvesta korkealla ja kelit takaavat yllätystaktiikan onnistumisen. Parhaan ojan nelisatametriselle varrelle kellistyi kerran kolme rusakkoa. Ojarusakoinnissa on pidettävä korostuneesti huolta ampumamatkoista, sillä rusakot karkkoavat yleensä suoraan poispäin ja ampumamatkan on silloin pysyttävä lyhyenä. Rusakon paksu talvikarva tukahduttaa takaapäin ammutun haulisuihkun tehon nopeasti ja 25 metriä alkaa olla jo maksimiampumamatka. Ilmiön voi havaita rusakkoa peratessa: karva kiertyy ikään kuin "puneelle" haulin ympärille ja uppouma jää hyvin matalaksi. Haulit löytyvät nippanappa nahan alta. Puhtailla sivulaukauksilla rusakko kellistyy kauempaakin. Peltoaukeiden läpi virtaavan Kyrönjoen rantatöyräät lienevät Suomen runsasrusakkoisinta seutua. Muita pyyntitaktiikoita Rusakon pyyntiin riittää konsteja, ja jokainen innostunut voi kehittää pyyntimuodoista tai niiden yhdistelmistä omankaltaistaan "taidetta". Rusakon kyttäys talvisilta pelloilta tai muilta ravintokohteilta on mielenkiintoinen pyyntimuoto, jossa pääsee näkemään monenlaisia talvisia tarinoita. Ampuminen onnistuu hankiaikaan sekä kiväärillä että haulikolla. Monet ovat erikoistuneet kyttäykseen säilörehuaumojen liepeiltä. Rusakot saapuvat tähän tuoksahtavaan ruokapöytään tassut tömisten yleensä heti hämärän laskeuduttua. Yövalvomisia ei siis tarvita. Kelin ollessa sopiva saattaa rusakko joskus jumittaa puhdasoppiseen kanakoiraseisontaankin. Tilanne on ainakin lumiaikaan jännittävä erikoisuutensa vuoksi, ja koiran on osattava naulita rusakko talvikelillä todella tiukasti paikalleen. l 10 l Metsästäjä l 6 l 2010
• Puheenjohtajalta Kannon nokassa ja reppujakkaralla mietittyä n Lehden ilmestyessä kanalintujahti on jo tältä vuodelta pääosin takanapäin ja hirvisavottakin puolivälin paremmalla puolen. Syksyn jahtimailla on ollut tarjolla monenlaisia yllätyksiä ja ilmiöitä, jotka ovat antaneet sopivasti ajateltavaa passimiehen yksinäiseen, usein varsin pitkältä tuntuvaan odotteluun. Tuskin kukaan osasi kesäkuussa aavistaa, kuinka reilusti kanalintukannat harppasivat ylöspäin valtaosassa maatamme ­ pitkästä aikaa mieleen palautuivat vuosikymmenten takaiset kanalintuvuodet, jolloin metsissä oli pyydettäviä runsain mitoin! Ilmeisesti viime talvi ja kesä olivat yhdessä sääolosuhteiltaan kanalintujen kannalta lähes optimaalisia, mikä mahdollisti näin voimakkaan kantojen runsastumisen. Tyypillinen havainto tänä syksynä on myös ollut se, että linnut ovat olleet harvinaisen paljon teiden varsilla ja pelloilla syömässä jotain vihertävää kasvustoa. Puna-apilaa kasvava pelto näytti ainakin muutamalla alueella olevan teerille aivan ylivoimainen "ravintohoukutin", jota hyödynnettiin lähes aamusta iltaan. Lähes täydellinen metsien marjakato selittänee paljon em. ilmiötä. Nykyisten säädösten puitteissa eri riistanhoitopiireissä tehdyt kesäkuiset metsästyksen rajoittamispäätökset perustuivat sen hetkiseen parhaaseen tietämykseen ja arvaukseen ­ näin jälkeenpäin on helppoa todeta, että esimerkiksi teeren ja pyyn kohdalla rajoitukset olivat osin tarpeettomia. Toivottavasti ensi vuonna voidaan jo saman vuoden reittilaskentojen tuloksia hyödyntää rajoituspäätöksiä tehtäessä, mikäli metsästyslain muutosesitys astuu voimaan esitetyssä muodossaan. Valtaosassa metsästysseuroja on asetettu selkeät jäsenkohtaiset saaliskiintiöt, joten sikälikin olisi toivottavaa, että metsästäjillä olisi enemmän mahdollisuuksia valita, mihin aikaan tuon kiintiönsä käyttävät ­ mikäli käyttävät! Ja hirvikärpänen, tuo nykyisten metsien viheliäisin otus, kyllä pitää alkusyksystä suuren joukon metsästäjiä kaukana kanalintujen pyynnistä. Hirvikärpäselle herkistyneimmät voisivat syystä käyttää jopa nykynuorison ilmaisua evvk ­ ei voisi vähempää kiinnostaa! Toinen ennen kokematon ilmiö on tänä syksynä ollut itäisessä Suomessa karhujen yleinen esiintyminen asutusten tuntumassa. Karhuja on hätistelty muualle mitä erilaisin konstein, mutta huonolla menestyksellä. Myös tämän ilmiön yhtenä selittäjänä pidetään metsien huonoa ravintotilannetta, mutta moni metsästäjä on varmaan miettinyt sitä, onko ravintotilanne sittenkään ainut tekijä. Entäpä, jos karhujen todellinen määrä onkin selvästi esitettyjä kanta-arvioita suurempi? On myös esitetty arvailuja, vaikuttivatko kesälliset Venäjän metsäpalot siten, että karhuja muutti rajan takaa evakkoon itärajan tuntumaan? Samoin on aprikoitu, mikä vaikutus luvallisilla ja luvattomilla haaskoilla on ollut karhujen käyttäytymiseen? Joka tapauksessa olemme nyt tilanteessa, jossa karhukannan kasvua ei ole saatu pysäytettyä itäisessä Suomessa, joten hoitosuunnitelman tavoitteet eivät täyty alkuunkaan. Tässä tilanteessa entistä tärkeämpää olisi saada enemmän resursseja suurpetokantojen arviointityöhön sekä yhteistyö tutkimuksen ja metsästäjien välillä entistä toimivammaksi. Meillä on jatkossa suuria vaikeuksia saada pidettyä suurpetokantojen arviointiin käytettyä vapaaehtoistyön määrää nykyisellä tasollaan, mikäli metsästäjät toteavat omissa pohdiskeluissaan, että hoitosuunnitelman tavoitteilla ei näytä olevan liioin merkitystä käytännössä. Eri osapuolten yhteistyön on jatkossa pelattava paremmin - rivit eivät saa nyt rakoilla. Muuten meidät hukka perii! n Tauno Partanen Puheenjohtaja Metsästäjä l 6 l 2010 l 11
• Jarkko Nurmi, riistapäällikkö, Pohjanmaan riistanhoitopiiri Luopajärven rusakkorapsodia ­ Yleisön pyynnöstä M " Joutuuko tässä ampumaan... " 14 l Metsästäjä l 6 l 2010
• M Talviöinä taajamien puutarhoissa ja metsänreunoissa käy kuhina: rusakonrutjakkeet nauttivat yöpalaa korvat selänmyötäisiksi painettuina. Välillä kuulostellaan korvat tutkana rapsuuko hanki saalistajien askelista. Hampaat nakertavat usein puutarhakasveja, joita ihminen yrittää omaksi ilokseen kasvatella. Ristiriita on valmis, ja metsästäjiä kaivataan apuun. Jalasjärven Luopajärvellä "suurajot" ovat tuttu juttu. Suomessa ole niin suurta kaupunkia, joka ilman heitä pärjäisi. Helsinkikin tarvitsee kolarihirvien korjaajansa, kaninpyytäjänsä ja luonnonsuojelualueita hoitavat minkinja supikoiranpyytäjänsä. Taajamien tuntumassa metsästystä rajoittaa tiukasti metsästyslainsäädäntö, jonka mukaan ampuminen on kiellettyä 150 metriä lähempänä asuttua taloa. Kiellosta voidaan poiketa asunnonhaltijan erityisellä luvalla. Pohjanmaalla rusakkokannat nousevat 5­6 vuoden sykleissä sellaisiksi, että taajamienkin ihmiset alkavat kaivata kannansäätelyä. Silloin kun puutarha on kuin napalmhyökkäyksen jäljiltä ja rusakot kulkevat kuutamossa laumoittain kuusikaistaisilla hankivaltateillään, vaatii muuten vihreitä arvoja kannattava sävyisä luonnonystäväkin maakuntalehden yleisöpalstalla "metsästäjiä hoitamaan tehtävänsä". l Metsästäjiä tarvitaan taajamissakin, eikä Lupa ampua lähelläkin Mikäli asukkaiden sietokyky on ylittynyt, kannattaa metsästysseuran pyrkiä tarjoamaan "apua" ongelmanratkaisuun, sillä se on käytännönläheistä metsästyksen PR-työtä. Monissa taajamissa voidaan metsästää keräämällä asukkailta kirjalliset suostumukset pyyntiin ja siihen, että tehopyynnin aikana voidaan tarvittaessa ampua 150 metriä lähempänäkin asumusta. Tällaisen metsästyksen suunnitteleminen vaatii järjestelmällisyyttä, jalkatyötä ja johta- mistaitoa, sillä turvallisuusseikat on otettava korostuneesti huomioon. Jalasjärven Alapään Eränkävijöillä (www.erankavijat.fi) on kokemusta yleisön pyynnöstä tapahtuvista rusakkojahdeista. Kyliä kierretään toiveiden mukaan. ­ Paine kasvaa kyläkunnittain aina välillä. Edellinen jahti täällä Luopajärvellä järjestettiin vuonna 2002 ja kutsu kävi taas vuonna 2009, räknäilee Vesa Lautamäki, joka organisoi nyt esiteltävän jahdin Ohiajava Tellervo Pihlaja huikkaa pyytäjille kiitokset: "Toivottavasti puutarhani saa nyt olla rusakoilta rauhassa! " Rusakonmetsästyksen johtaja Nuorisotalo Pohjolan pihaan kaartaa auto toisensa jälkeen. Koirat selvittelevät "nokkimisjärjestystään" hihnoissa, ja pihaan kerääntynyt metsästäjäjoukko on täynnä toiveikasta odotusta. Kylätalossa selviää pelin henki. Rusakonmetsästyksen johtaja Vesa Metsästysseuran kannattaa tarjota apua asukkaiden sietokyvyn ylittäneen rusakkokannan harventamiseen, sillä se on metsästyksen PR-työtä parhaimmillaan. Vesa Lautamäki toimi rusakonmetsästyksen johtajana. Metsästäjä l 6 l 2010 l 15
• Naismetsästäjät kunnostautuivat harkituilla laukauksilla. Satu KettulaPihlaja saaliineen. Lautamäki antaa turvallisuusohjeet. Leukailijatkin vaikenevat hetkeksi. ­ Paikalla on 48 metsästäjää. Jokainen on vastuussa ampumastaan laukauksesta, joten muistakaa varmistaa tausta nopeassakin tilanteessa. Se onnistuu parhaiten päättämällä passissa jo etukäteen ne sektorit, joihin voi ampua, latelee Lautamäki. Pitkänomainen, metsäinen kyläsaareke jaetaan kahteen ajoon motittamalla alueet teitä ja polkuja pitkin. Kello yhdeksältä alkaa ajo, jossa on mukana naisia, miehiä ja koiria. Perslähtökiljaisuja ja laukauksia Kauaa ei tarvitse saalista hakea, sillä ensimmäiset ajokoirat kiljahtavat heti irtilaskun jälkeen. Pitkiä ei ajoista pääse tulemaan, sillä motti on vajaan sadan hehtaarin suuruinen. Rusakoita, kuin ruskeita salamoita, Jokainen metsästäjä on vastuussa ampumastaan laukauksesta. "Kuolleiden rusakoiden seura" vilahtelee lumisessa metsässä ja kohtalainen määrä laukauksia kajahtelee. Kaikki on puolessa tunnissa ohi, ja jokainen alueella ollut rusakko on takuulla joutunut lähtemään makuultaan. Paljon niitä jäi saaliiksi, mutta moni selvisi motista ja painelee nyt metsästäjien selkien takana pakoon pitkin peltolakeutta. Toisessa ajossa kaikki toistuu, mutta huomattavasti rauhallisemmassa tahdissa. Alue on suurempi ja metsäisempi ja saalis vähäinen. Näyttää siltä, että kylän rusakot todellakin makasivat puutarhojen ytimissä. Ei ihme, että asukkaat olivat kyllästyneitä rusakoiden nurkanvaltaukseen. Kolmas veto tapahtuu kylään rajoittuvilla laajemmilla metsäalueilla ja täällä ajokoirat saavat jo tehdä töitään pitempään. Ajo käy joka puolella. Nyt ollaan motista paenneiden kylärusakoiden perässä, ja loikkareita saadaan muutama saaliiksi. Sitten on jahdin loppulaskun aika. Metsästäjät kokoontuvat Pohjolan seuratalon pihaan ja näky voisi heikompipäistä hirvittää: verinen piha ja 19 rusakkoa reporankana. Lautamäkikin aloittaa loppumessunsa. ­ Saaliiksi saatiin 19 rusakkoa ja yksi kettu. Laukauksia ammuttiin 39, joten kaikilla oli ilmeisesti kaksipiippuinen haulikko, veistelee Lautamäki. Edellisessä Luopajärven rusakkojahdissa saalis oli 16 rusakkoa, mutta silloin osallistujiakin oli vähemmän. Metsästäjät keräävät saaliinsa. Innokkaimmat lähtevät vielä jatkamaan rusakonpyyntiä pikkuporukoina, sillä yleisön pyynnöstä tapahtunut metsästys kesti vain kolmisen tuntia. l 16 l Metsästäjä l 6 l 2010
• Omasta kontista Joulun lahjaideat... Lämpökerrasto 16,90 Fenix HP10 otsalamppu 225 lumenia 59,90 Valkohäntäpeura kirja 39,50 ÄS TÄ J Ä LIITTO GA S JÄ - FINLAND RF ÖRB UND R Y Eräkontti Vakuumikone ilmakanavapusseille 59,90 Viinipullosetti 46,90, SML 90v. logolla (pullo ei sisälly) ERÄKONTTI, Kinturinkuja 4, 11120 Riihimäki, p. 010 440 9410, www.erakontti. SUOME ETS NM o Verkk . www 24akhntti. er o kaup pa
• Mikko Alhainen, projektipäällikkö, Metsästäjäin Keskusjärjestö l Piirrokset: Jari Kostet Vesilintuelinympäristöjen hoidon mallialueet valitaan alkuvuodesta 18 l Metsästäjä l 6 l 2010
• V Kotiseutukosteikko Life -hankkeessa pyritään löytämään hyviä kohteita, joista yhteistyössä maanomistajien ja paikallisten yhdistysten kanssa luotaisiin kosteikkojen ja vesilintukantojen hoidon mallikohteita, eli poikueita kuhisevia kosteikkoparatiiseja. l Vesilintuelinympäristöjen kunnostami- sessa ja perustamisessa vedenpinnan nosto on usein edullisin, joskaan ei aina mahdollinen toimenpide. Kosteikkojen kunnostamiseen ja perustamiseen on helppo upottaa mittavia rahasummia, mutta sopivilla kohteilla vesilinnuille ja muille kosteikkolajeille mieluisen elinympäristön luominen onnistuu kohtuullisin kustannuksin. Muutamien tuhansien eurojen kaivinkonetyöllä saa aikaan kunnollisen padon ja laajan kosteikon, mutta hehtaarien kosteikon kaivamiseen tarvitaan euroja kertaluokkaa enemmän. Riistanhoitopiiriin ilmoitettujen kosteikkokohteiden joukosta riistanhoidonneuvojat ja projektityöntekijät tekevät alustavan valinnan alkuvuodesta 2011. Tarkoituksena on löytää kosteikoita, jotka olisivat toteutettavissa kohtuullisin kustannuksin, eli ensisijaisesti patoamalla. Kaivamalla toteutettavat kanavaverkostot ovat mahdollisia muutamilla kohteilla, varsinkin jos paikalliset toimijat osallistuvat osaltaan patoamista mittavampaan kaivinkonetyöhön omalla rahalla tai talkoilla. Elinympäristöjen mallikohteiden avulla pyritään esittelemään käytännönläheisiä ja kustannustehokkaita keinoja kosteikkojen palauttamiseksi maisemaan. Matalat kosteikot paitsi tarjoavat elinympäristöä suurelle lajikirjolle, myös sitovat kiintoainetta ja ravinteita valumavesistä ja tasaavat tulvahuippuja. Hankkeen tavoitteet l l l l l Vähintään 30 kosteikkoa vesilintujen poikue-elinympäristöiksi l jokaisen riistanhoitopiirin alueelle ainakin yksi kohde Rakentaa yhteistyöverkostoa ja toimintamallia kosteikkojen kunnostamiseen ja perustamiseen sidosryhmien kanssa. Innostaa paikallisia toimijoita kotiseutunsa kosteikkojen hoitoon. Seurata toimenpiteiden vaikutusta vesilintujen parimääriin, poikastuottoon ja loppukesän lintukantaan sekä saalismääriin. Ottaa opiksi ja kehittää kosteikkojen kunnostamista ja perustamista nykyistä helpommaksi, kannattavammaksi ja maanomistajalähtöisemmäksi. Mallialueen valinta 1. Kosteikkokohde on ilmoitettu riistanhoitopiiriin. Jos kotiseudullasi on hankkeeseen sopiva kohde, voit vielä ilmoittaa siitä riistanhoitopiiriin! 2. Riistanhoitopiirissä valitaan hankkeeseen soveltuvia kohteita alkuvuodesta. Alustavan valinnan yhteydessä ollaan yhteydessä ELY-keskukseen kunnostuksen reunaehtojen selvittämiseksi. 3. Jos kohteen kunnostamiselle ei ole esteitä ja kohde soveltuu mallialueeksi, kosteikkokohteen ilmoittajaan otetaan yhteyttä ja kerrotaan mahdollisuudesta päästä mukaan hankkeeseen. Ensimmäinen Life+ luonnon monimuotoisuuden edistämishanke Suomessa Intensiivinen maankäyttö vähentää elinympäristöjä ja lajimääriä. Luonto on kuitenkin kokonaisuus, joka tarjoaa meille monia palveluja, joita ei aina osata arvostaa ennen kuin niistä on pulaa. Hyvinvoivan luonnon tuotteita ovat muun muassa puhdas vesi ja ilma sekä marjat, sienet ja elinvoimaiset riista- ja kalakannat. Elinympäristöt tulee huomioida myös suojelualueiden ulkopuolella. Maa- ja metsätalousalueilla kasvaa valtaosa marjoista ja sienistä sekä elää suuri osa riistakannoistamme. Matalat kosteikot ovat yksi kes- Hankkeessa etsitään patoamalla toteutettavia kohteita, joiden toteuttamiseen ei saa maatalouden kosteikkotukea. keisimmistä ja tällä hetkellä uhatuimmista elinympäristöistä. Vesieliöstöä kuhisevat kosteikot ovat monimuotoisia ympäristöjä, jotka tarjoavat ravintoa monille lajeille, joista vesilinnut ovat näkyvimpiä. Kosteikkojen merkitys vesitaloudelle ja pintavesien laadulle on huomionarvoinen. Life+-biodiversiteettihankkeet ovat joko esittely- tai innovaatiohankkeita, joiden avulla pyritään edistämään uusia toimintamenetelmiä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi niin suojelualueilla kuin niiden ulkopuolella. Kotiseutukosteikko Life -hankkeessa on tarkoitus kehittää ja esitellä kosteikkojen kunnostamista edullisella ja paikalliset huomioon ottavalla tavalla suojelualueiden ulkopuolella. l Patoaminen on edullisin menetelmä vesilintuelinympäristöjen toteuttamiseen ­ padotut kosteikot kuhisevat ötököitä. Metsästäjä l 6 l 2010 l 19
• Ötökät ovat sorsien tärkeintä ravintoa, ja kalat kovimpia kilpailijoita. Hyvä vesilintukosteikko on kalaton. Elinympäristöjen kunnostus ja hoito turvaavat tulevaisuuden metsästysmahdollisuuksia. EU:n ja LIFE+ -rahoituksen osuus ja merkitys n Hankkeen kustannusarvio on noin 2 miljoonaa euroa, josta Euroopan komissio rahoittaa puolet, maa- ja metsätalousministeriö kuudesosan ja loppuosa on riistahallinnon omarahoitusosuutta. Kotiseutukosteikko Life -hankkeen (Return of Rural Wetlands) toteuttavat Metsästäjäin Keskusjärjestö ja riistanhoitopiirit. Lisätietoja: Projektipäällikkö Mikko Alhainen, p. 050 9111 288, mikko.alhainen@riista.fi Riistanhoidonneuvojat: ks. yhteystiedot riistaweb.riista.fi Mitä mallialue tarkoittaa käytännössä? l l l l l Tavoitteena luoda vesilintuelinympäristöjen hoidon mallialueita l tavoitteena on luoda poikueympäristöjä eli vesilintujen tuottoalueita Maa- ja/tai vesialueen omistajien suostumus heti alkuvaiheessa l mallikohteen sijainti ja toteutettavat toimenpiteet julkisia ja kosteikkoa saadaan käyttää esittelykohteena Käytännön toteutuksessa maanomistajat ja/tai paikallinen seura/seurue/yhdistys mukaan toimintaan talkoilla l työt kohteen ja käytössä olevien koneiden mukaan tapauskohtaisesti, esimerkiksi raivausta l useamman tahon osallistuminen hankkeeseen nähdään lisäarvona l hanke maksaa suunnittelun, rahaa myös kaivinkonetyöhön ja patorakenteisiin Vesilintulaskennat hankkeen aikana ja sen jälkeen l pari-, poikue- ja loppukesän laskenta + saalisseuranta Kohteen vuotuinen hoito saavutettujen hyötyjen säilyttämiseksi l pienpetopyynti, raivaukset, niitot, mahdollinen ajoittainen kuivatus 20 l Metsästäjä l 6 l 2010